PDA

View Full Version : KooKoo 2009-2010


Sivut : 1 2 3 4 5 6 [7]

teroz
25.02.2010, 10:22
KooKoon yleisökeskiarvo runkosarjassa -09-10 2225 katsojaa! (Mestiksen ka. 1238) Liigavuosina varmaan ollu viimeks näin hyvin yleisöä?

Itse väittäisin, että 90-luvun alun divarivuosina on viimeksi ollut moinen yleisökeskiarvo. Ellen aivan puskiin muista, niin ainakin 1992-1993 kaudella oli keskiarvo 2500 hujakoilla. Siltikin upea yleisökeskiarvo, tästä on hyvä jatkaa!

Yksittäisissä peleissä on toki ollut paljon väkeä tuonkin jälkeen, esim. ensimmäinen nousuyritys takaisin 1. divariin 90-luvun lopussa sai n. neljä tuhatta paikalle sekä Mestiksen finaali/pleijaripelit ovat tuoneet mukavasti väkeä aiemmin. Kuitenkin yleisökeskiarvona tämä on ihan poikkeuksellisen hyvä.

reiska
25.02.2010, 12:07
Sarjasijoitukset ovat suurimmalta osin vielä auki, mutta suuri mahdollisuus on, että Jukurien jälkeen seuraavalla pleikkarikierroksella vastaan asettuu Sport.
Jotenkin vaan uskon, että Sport, joka sijoittunee sarjassa viidenneksi tai kuudenneksi, selvittää tiensä jatkoon oli sitten sillä vastassa LeKi, TuTo tai D-Team. Ja sehän on selvä, että KooKoo kaataa Jukurit, eikä Jokipojat putoa Kiekko-Vantaalle.

Ennustus vastustajista: Jukurit, Sport ja finaaleissa Jokipojat. Liigakarsinnoissa Ilves.
Sportia ja Jokipoikia vastaan tulee tiukat sarjat. Ilvestä vastaan mahdollisuudet 30-70.

Blackorange
25.02.2010, 20:42
Ennustus vastustajista: Jukurit, Sport ja finaaleissa Jokipojat. Liigakarsinnoissa Ilves. Sportia ja Jokipoikia vastaan tulee tiukat sarjat. Ilvestä vastaan mahdollisuudet 30-70.

Ton parempaa sarjaa en voisi keksiä nykyisistä vaihtoehdoista. Ei yhtään farmiseuraa, ja perinteisiä vastuksia, jotka vetää halliin porukkaa. Jos leikitään ajatuksella, että KooKoo nousisi liigaan, ei viitsisi Saipaa tiputtaa, jolloin olisi hienoja paikallispelejä KooKoon ja Saipan välillä! Ja oishan se upeaa päästä sitä ennen Hakametsään kattomaan mustaoransseja..No niin nyt takas maan pinnalle.

Rankkari
26.02.2010, 20:54
Onnittelut Kookoolle runkosarjan voitosta! Huomenna ratkeaa pudotuspelivastustaja. Toivotaan että Jukurit sieltä vastaan tulee.

everon
26.02.2010, 20:56
Onnittelut myös täältä Vaasan suunnalta. Oikea joukkue voitti runkosarjan, ei kahta sanaa. Toivottavasti haastatte liigajoukkueen yhtä hyvin kuin me viime kaudella! Kukaan muu sinne tuskin pääsee...

Dynamite
26.02.2010, 20:58
Onnea KooKoo!
Runkosarjan voitto varmistui tänään komeasti Rovaniemellä.
Huomenna sitten Hokin kimppuun. Autetaan sen verran Jukureita, että kaadetaan huomenna Hokki, jotta Jukurit pääsee play-offeihin.

Putte
26.02.2010, 21:11
Onko mitään tietoa Niemen tilanteesta? Pystyykö pian pelaamaan? Järvinen joutui urakoimaan tänään oikein urakalla KooKoon pelatessa vain viidellä pakilla Kultasen loukkaantumisen takia. Kiivaassa playoff-tahdissa tarvittaisiin kyllä enemmän kuin viisi puolustajaa.

Onnittelut KooKoolle voitosta. Hyvin onnistuttiin RoKia vastaan tällä kaudella. Pisteet KooKoolle 12-0 keskinäisissä otteluissa.

Nyt vain odottelemaan tuleeko Jukurit vai Hokki tiistaina Kouvolaan.

Paha_Kurki
27.02.2010, 13:33
Onnea KooKoo!
Runkosarjan voitto varmistui tänään komeasti Rovaniemellä.
Huomenna sitten Hokin kimppuun. Autetaan sen verran Jukureita, että kaadetaan huomenna Hokki, jotta Jukurit pääsee play-offeihin.

Onnittelut KooKoo! Hienoa työtä läpi kauden!

Justiinsa tätä "tietoa" mä koitin ettiä, mut esim otteluketjua ei tän päivän pelistä vielä ollut. Onko tietoa kumman KooKoo haluaa ennemmin vastaansa ensimmäiselle playoff kierrokselle? Molempia vastaan on tällä kaudella KooKoo kaikki pelit voittanut. Välimatkassa on kuitenkin sen verran suuri ero, että KooKoo halunnee käydä ennemmin kerran (tai kaksi) Mikkelissä, kuin Kajaanissa. Äkkiä pähkäillen tuo voisi noin olla, mutta runkosarjan voiton varmistuminen eilen vaikuttaa varmasti jonkin verran heikentyneenä motivaationa.

Löytyykö siis tuon vuoksi tarpeeksi motivaatiota voittaa tai ottaa edes piste? Kertokaa te, jotka joukkueen paremmin tuntee..

KKtig
27.02.2010, 13:40
Löytyykö siis tuon vuoksi tarpeeksi motivaatiota voittaa tai ottaa edes piste? Kertokaa te, jotka joukkueen paremmin tuntee..

Aivan varmasti KooKoo tulee pelamaan täysiä, koska Jukurit on varmasti mieluisampi vastus. Tällä kaudella on Jukurit ollut mielestäni Hokkia helpompi ja toki myös lyhyt matka Mikkeliin on yksi etu.

Blackorange
27.02.2010, 18:05
Aivan varmasti KooKoo tulee pelamaan täysiä, koska Jukurit on varmasti mieluisampi vastus. Tällä kaudella on Jukurit ollut mielestäni Hokkia helpompi ja toki myös lyhyt matka Mikkeliin on yksi etu.

KK:lla Väre maalissa, joten Niemistä lepuutetaan pleijareita varten. Myös eilinen peli ja pitkä matka on Hokin puolella, ja peli tosiaan lähes panokseton KK:n kannalta. Uusia juttuja kokeillaan tärkeitä pelejä ajatellen ja tilanteisiin tuskin mennään täysillä..

KKtig
27.02.2010, 22:19
Onko Kultasen tilanteesta kuulunut mitään? Täysi radiohiljaisuus ollut meneillään. Vähän aistittavissa on, että kausi taitaisi olla pulkassa ja mahdollisesti koko urakin?

Niemi tuskin pelannee tiistaina, mutta mitenkä sitten Paakkarinen? Mieshän voi pahimmassa tapauksessa pelata jopa pakkina, joten hyvä lisä on varmasti meille.

teroz
01.03.2010, 08:41
Kultanen ei tosiaan pystynyt matkustamaan joukkueen kanssa edes Kajaaniin vaan jäi Rolloon odottamaan selkäystävällisempää kyytiä tms. Ei siis hyvältä näytä, eiköhän kausi ollut 99% todennäköisyydellä tässä ja uran päättyminen todennäköisyydellä 97%. Äärimmäisen vmäinen juttu, niin on kaveri odoteltu takaisin kuin kuuta nousevaa. Ja jos Niemikään ei aloita pleijareita, niin mennään sitten Kajaanin pelin pakkipareilla, jotka näyttivätkin olevan aikamoista rautaa.

Putte
01.03.2010, 12:14
Onko Kultasen tilanteesta kuulunut mitään? Täysi radiohiljaisuus ollut meneillään. Vähän aistittavissa on, että kausi taitaisi olla pulkassa ja mahdollisesti koko urakin?


Ei ole radiohiljaisuus meneillään. Ikahan kertoi Kouvolan Sanomissa sunnuntaina Hokki-pelin jutussa, että Kultasen kausi on lopullisesti paketissa.

Putte
06.03.2010, 03:10
Positiivisia uutisia. KooKoo saa sunnuntaina Toni Niemen pitkästä aikaa takaisin kokoonpanoon.

Kiekko-Kolli
06.03.2010, 10:20
Positiivisia uutisia. KooKoo saa sunnuntaina Toni Niemen pitkästä aikaa takaisin kokoonpanoon.
Joo, harmi vaan että taisi mennä nyt Lehtonen vemppa osastolle, eilen peliaika 2.52 ekassa erässä ja sen jälkeen ei jäällä näkynyt.

Isaskar
06.03.2010, 13:13
En tiedä Lehtosen tilanteesta, mutta jos koitetaan pysyä positiivisena, niin Paakkarinen pelasi eilen aivan älyttömän hyvän pelin. Avauksetkin osuivat aika hyvin kohdallaan ja ei päästä kulmista äijiä läpi. Eronen on myös nostanut tasoaan edelleen ja jos pystyttäisiin loppukausi vetämään kuusikolla Järvinen, Niemi, Eronen, Kiren, Paakkarinen, Tarkiainen, niin ei tuo nyt pahalta näyttäisi. Tarkiainenkin pelaa nyt paremmin kuin koskaan.

KKtig
06.03.2010, 14:28
Lehtonen ainakin maalikoosten perusteella oli kentällä vielä lopussa onnittelemassa Niemistä voitosta, joten tuskinpa mitään niin vakavaa on kyseessä?

Blackorange
06.03.2010, 15:38
Positiivisia uutisia. KooKoo saa sunnuntaina Toni Niemen pitkästä aikaa takaisin kokoonpanoon.

Se jää nähtäväksi. Kannattaako laittaa vielä sunnuntaina kehiin..siitähän Ika ei varmaa sanonut. Jatkopeleihin palaa varmasti.

En tiedä Lehtosen tilanteesta, mutta jos koitetaan pysyä positiivisena, niin Paakkarinen pelasi eilen aivan älyttömän hyvän pelin. Avauksetkin osuivat aika hyvin kohdallaan ja ei päästä kulmista äijiä läpi. Eronen on myös nostanut tasoaan edelleen ja jos pystyttäisiin loppukausi vetämään kuusikolla Järvinen, Niemi, Eronen, Kiren, Paakkarinen, Tarkiainen, niin ei tuo nyt pahalta näyttäisi. Tarkiainenkin pelaa nyt paremmin kuin koskaan.

Puolustus on hoitanut hommansa todella hyvin. Niemiseltä kysyttiin jälkipeleissä jotain että onko puolustus riittävän hyvä "kaksi nollapeliä putkeen kertoo jotain heidän pelistä" tms. Hyökkääjät kun nostavat vielä tasoaan niin Ikan pelitapa alkaa toimia täysillä, "hyökkäys on paras puolustus" niinkuin Ika sanoi muistaakseni syksyllä. Komeaa tosiaan seurata Taren ja Pakun peliä, jälkimmäisellä oli olkapää totaalisen paskana vielä joulukuussa ja uran piti olla taputeltu. Aika soturi!

Myös KKP:n palkinto meni ihan oikeaan osoitteeseen, Jiri palasi jäälle vielä sen hurjan vihellyskonsertin aiheuttaneen tilanteen jälkeenkin. Tsekki on ihan pudotuspelifiiliksissä, blokkasi taas helvetisti laukauksia ja karvasi ja riisti kiekkoa kuin eläin.

K.Pylkkänen
08.03.2010, 09:57
Onnea KooKoolle pääsystä älyttömän kovaan neljän sakkiin. Runkosarjassa muita sakin jäseniä vastaan pelatuista 12 ottelusta KooKoo voitti 3. Eli tästä näkökulmasta KK ei lähde minään ennakkosuosikkina välieriin. Samaa median luomaa ylivoimaisen ennakkosuosikin titteliä ihmetteli myös Lehkonen viimeisen Jukurit-pelin jälkeen. Tämä tiedoksi Mikkeliin, josta huudellaan, että KK:lla on noussut kusi päähän. Sitä ei ole tapahtunut edes fanien keskuudessa.

cottonmouth
09.03.2010, 22:35
KooKoon talous vaatii sen, että finaaleihin mentäisiin, joten siitä voi repiä pikkasen painetta.

Näin tiedetään tuolla liigakarsinnan voimasuhteet-ketjussa.. Tästä olisi kieltämättä mukava kuulla tiukempaakin analyysiä, kun tietoa kuitenkin tuntuu olevan (ja ei siis minään kettuiluna..).

Everton
09.03.2010, 23:05
Sanoihan Hakkarainenkin vapaasti muisteltuna jotakuinkin, että "jos pitkälle mennään tänä keväänä, niin ei tehdä ainakaan hirveästi tappiota". Siitä voi jokainen koittaa tehdä mieleisiään analyysejä.

cottonmouth
09.03.2010, 23:22
Sanoihan Hakkarainenkin vapaasti muisteltuna jotakuinkin, että "jos pitkälle mennään tänä keväänä, niin ei tehdä ainakaan hirveästi tappiota".

Sanamuodoillahan tässä taas pelataan, mutta itse otin Hakkaraisen muotoilun ainakin jollainlailla kieli kainuulaisessa poskessa tarkoitettuna. Vaikea sanoa vetoaako Forkka tässä tuohon samaan lausuntoon, mutta se, että talous vaatisi pitkälle menemisen, saa homman kuulostamaan kovin vaasalaiselta. Noh, voihan se sitä kai sitten ollakin..

karate Mauri
09.03.2010, 23:31
Sanamuodoillahan tässä taas pelataan, mutta itse otin Hakkaraisen muotoilun ainakin jollainlailla kieli kainuulaisessa poskessa tarkoitettuna.

Osoittaisi niin umpisurkeaa tilannetajua heitellä tässä vaiheessa ja toimintaympäristössä näitä kieli poskessa, että tuskinpa siitä on kysymys. Selväähän se on, että jonkinlaisella riskillä ajellaan Kouvolassakin näiden asioiden kanssa. Sotakassa ei kait kuitenkaan edes lähtötilanteessa ollut mitenkään erityisen vahva.

Vilpitön toive kyllä olisi, että taloudellisiin seikkoihin mahdollinen nousu ei ainakaan kilpistyisi. Se olisi jo turhan katkeraa se.

skode
10.03.2010, 10:44
Sanoihan Hakkarainenkin vapaasti muisteltuna jotakuinkin, että "jos pitkälle mennään tänä keväänä, niin ei tehdä ainakaan hirveästi tappiota". Siitä voi jokainen koittaa tehdä mieleisiään analyysejä.

Voi toki olla myös että pelaajille on luvattu bonuksia jos jos joukkue esim. voittaa mestiksen tai tottakai vielä isommat jos nousee liigaan jotka sitten syövät tuloksesta pois osan.

Jännä tosiaan kuitenkin nähdä ens tilinpäätöksestä että vedettiinkö ihan hullulla riskillä vrt. Sport viime kaudella, jolloin käytännössä mikään ei riittänyt positiiviseen tulokseen.

Mestiksen mestaruus maks. 100 000 euron tappiolla ei oikeasti ole mikään paha juttu edes Kouvolassa. Nämä rahat tulevat kyllä seuraavien vuosien aikana takaisin suurempina katsojamäärinä ja sponssituloina. Mutta jos aletaan puhumaan isommista tappioista on alettava miettimään että kuka vetää ja mistä välistä...katsoja ka. on kuitenkin melko reilustikkin yli budjetoidun, joten rahantulosta sitä kautta ei voi tappioita syyttää...

URM-man
10.03.2010, 10:53
En jaksa selailla vanhoja viestejä, joissa allekirjoittanut sai suorastaan vihat niskaansa kun kirjoitteli täällä siitä, että ei se KooKoo talouskaan ole mitään Roope Ankka tasoa.

Tuossa aiemmin haluttiin tiukempaa analyysia tilanteesta, jos täällä palstalla sellainen hlo kirjoittelee, joka seuran raha-asioista tietää pilkulleen ei sitä varmaan täällä kerro. Joten ollaan huhu/kahvipöytä puheiden varassa ja uskon hyvin pitkälle niiden paikkansapitävyyteen.

Joteensakin aika turhanpäiväistä keskustelua, eihän mikään urheiluseura voi taloudellisesti hyvin, tai ainakin harvassa ovat. Kyllähän aina jaloilleen on tiputtu ja toivotaan, että mennään "tappiin" saakka, viime kautiset sporat ois jo ihan helvetin kova juttu! Joten eiköhän keskitytä olennaiseen ja tsempataan KooKoo mahdollisimman pitkälle.

PS. Ja ei itketä lippujen hinnoista, tuskin kenenkään talous siihen kaatuu.

Hescu
10.03.2010, 11:04
PS. Ja ei itketä lippujen hinnoista, tuskin kenenkään talous siihen kaatuu.

Tuskin kenenkään talous lippujen hintoihin kaatuu, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että prosentuaalinen korotus on kuitenkin tuntuva. Korotuksen mielekkyydestä voi minusta aivan hyvin keskustella. Eihän korotuksessa sinänsä mitään erikoista ole, samoin toimi KPL viime syksynä, ja kävin pudotuspelit katsomassa. Muutenkin pitkän linjan fanit kyllä seuraavat pelejä, etenkin kun näin herkullista viihdettä on tarjolla. Toivottavasti vain korkeat lipunhinnat eivät karsi pois satunnaiskatsojia, jotka ovat löytäneet hallille vasta kiekkobuumin aikana. Maksukyvyllä ei sinällään tässä asiassa ole merkitystä. Olisihan ihmisillä varmaan varaa ostaa hallilla neljän euron kahvi, mutta tuskin moni haluaisi tällaista summaa maksaa.

Mieluummin niin, että hieman kohtuullisemmalla hinnalla halli olisi täynnä, kuin että korkeammalla hinnalla se on puolillaan.

K.Pylkkänen
10.03.2010, 11:18
Olisihan ihmisillä varmaan varaa ostaa hallilla neljän euron kahvi, mutta tuskin moni haluaisi tällaista summaa maksaa.
Mieluummin niin, että hieman kohtuullisemmalla hinnalla halli olisi täynnä, kuin että korkeammalla hinnalla se on puolillaan.

Itketään nyt sitten URM-manin mieliksi oikein kuorossa.:)

Eli kyllä se ihmismieli vaan fiilispohjalta toimii. Vaikka hintojen nosto olisi kuinka hyvin perusteltua tai ymmärrettävää, tulee siitä silmään kusemisen fiilis monille hiljaisille perusjanttereille, valitettavasti. Tämä nähtiin jo Jukurit-sarjassa. Pudotuspelisarjaan ja paikallisvastustajaan nähden ei sen enempää katsojamäärä kuin tunnelmakaan keskiverto- runkkispeliä kummempi ollut, vaikka hc-fanit älämölöä pitivätkin.

Isaskar
10.03.2010, 11:29
KPL taisi nostaa lippujen hintoja vielä finaaleihin ja veikkaan, että jos karsintoihin asti päästään niin hinnoissa nähdään vielä korotus ylöspäin. Näissä korotuksissa harmittaa juuri se, ettei yleisöä tule samaan tapaan kuin halvemmilla lipuilla. Nyt olisi mahdollisuus todelliselle hurmokselle, jota näillä korotuksilla kuitenkin leikataan. Toisaalta tästä on aika turha valittaa, kun taloudesta vastaavilla on eri intressit ja perusteet ratkaisuilleen kuin tavallisella katsojalla. Heille kun ei ole ratkaisevaa hallin täyttöaste vaan viivan alle jäävät eurot.

BobbyFromMars
10.03.2010, 11:39
KPL taisi nostaa lippujen hintoja vielä finaaleihin ja veikkaan, että jos karsintoihin asti päästään niin hinnoissa nähdään vielä korotus ylöspäin.

Itseasiassa KooKoo nostaa hintoja jokaiselle playoff-kierrokselle. Näkyy kaikessa hiljaisuudessa sivuille ilmestyneen lippujen hinnat välieriin. Kahdella eurolla on taas hintoja korotettu Jukurit-sarjasta. 16 euroa näyttäis nyt olevan lipunhinta aikuisilla. Eli tasasen tahdin mukaan 2 euron korotuksilla mahdollisiin karsintoihin pääsee aikuiset halvimmillaan 20 eurolla. Voihan tuo joillain alkaa jo tuntumaan.

http://www.kookoo.fi/kookoo/www/fi/liput/index.php

K.Pylkkänen
10.03.2010, 11:42
että jos karsintoihin asti päästään niin hinnoissa nähdään vielä korotus ylöspäin. .

Tämän uskoisin menevän perusjampan kaaliinkin ihan eri tavalla kuin nämä pudotuspelikorotukset. Karsinnoissa olisi kyseessä jo ihan eri viitekehys: puhuttaisiin Kouvolalaisesta kiekkohistoriasta, valtakunnallisesta huomiosta ja pääsystä peräti urheiluruutuun.
Lopulta tässä on kyse siitä periaatteellisesta erosta, että tehdäänkö tunnelmalla rahaa vai rahalla tunnelmaa? Molemminpäin homma tietysti menee, mutta nyt kannattaisi miettiä tuota ensimmäistä vaihtoehtoa. Kolikonpeleissä oli jo syksyllä porukkaa, meni lihistä, lippistä ja kaljaa.. Kyllä sekin taloudessa jotenkin näkyisi, jos voitaisiin puhua esim. mestiksen yleisöennätyksen rikkomisesta tms. Noilla hinnoilla ei voida.

BobbyFromMars
10.03.2010, 12:19
Tämän uskoisin menevän perusjampan kaaliinkin ihan eri tavalla kuin nämä pudotuspelikorotukset. Karsinnoissa olisi kyseessä jo ihan eri viitekehys: puhuttaisiin Kouvolalaisesta kiekkohistoriasta, valtakunnallisesta huomiosta ja pääsystä peräti urheiluruutuun.
Lopulta tässä on kyse siitä periaatteellisesta erosta, että tehdäänkö tunnelmalla rahaa vai rahalla tunnelmaa? Molemminpäin homma tietysti menee, mutta nyt kannattaisi miettiä tuota ensimmäistä vaihtoehtoa.

Sehän nyt on täysin selvä että nuo karsintakorotukset kuuluu asiaan ja tuskin siitä silloin kovinkaan suurta meteliä tulisi. Mutta veikkaan että huomenna lippuluukuilla käy pulina kun porukka siinä vaiheessa huomaa tuon viimesimmän korotuksen. Ja loppuviikolla Napakoista saadaan taas lukea mielipiteitä asiasta.

K.Pylkkänen
10.03.2010, 12:24
Kahdella eurolla on taas hintoja korotettu Jukurit-sarjasta. 16 euroa näyttäis nyt olevan lipunhinta aikuisilla. Eli tasasen tahdin mukaan 2 euron korotuksilla mahdollisiin karsintoihin pääsee aikuiset halvimmillaan 20 eurolla. ]

Jatketaan nyt vielä, vaikka tässä ruikuttajan leima vääjäämättä tulee.

Omasta kuormasta syömistä, sanon minä. Ymmärrän sen, että yksinkertaisella matikalla 2500 16 euroa maksavaa katsojaa vastaa 4000 10 euroa maksavaa katsojaa. Eli siis tässä valossa korotus kannattaa.
Nyt on vastassa D Team. Fanille ei ole tässä vaiheessa vastustajalla merkitystä, vaan sillä, että pelataan välieriä. Perusjampalle on. D Team on valitettavasti vielä paljon vähemmän intohimoja herättävä joukkue kuin Jukurit. Toivottavasti tässä ei syödä pelien tärkeyden kasvun mukanaan tuomaa potentiaalista yleisömäärän lisäystä tuolla korotuksella.? Hyvin mahdollista, että moni ajattelee säästävänsä rahat finaaliin, jos sinne päästään.
Ja lopuksi sanoisin sen, että jää viivan alle mitä tahansa, on kausi tietyssä katsannossa täysi floppi, jos tulevissa peleissä tapellaan edelleen 2500-3000 katsojamääristä. Siinä vaiheessa kaikki jääkiekkobuumista puhuneet voivat vaieta.

karate Mauri
10.03.2010, 12:48
Omasta kuormasta syömistä, sanon minä. Ymmärrän sen, että yksinkertaisella matikalla 2500 16 euroa maksavaa katsojaa vastaa 4000 10 euroa maksavaa katsojaa. Eli siis tässä valossa korotus kannattaa.


Se mitä tässä menetetään on 1500 mahdollisesti toistekin tulevaa katsojaa ja 1500 suuta jotka mussuttavat makkaraa tms. hallin kiskasta. Samoin menetetään 1500 katsojaa rakentamasta tapahtumasta yhä tunnelmallisempaa. Uskokaa tai älkää, mutta moni tulee näihin tapahtumiin siksikin "kun siellä on kaikki muutkin", jotta tietää mistä puhutaan jne.

Minusta hinnoista ruikuttaminen on perseestä, mutta ylipäätään hinnat pitäisi optimoida siten, että - kuitenkin maksavia - katsojia tulee mahdollisimman paljon halliin.

Isaskar
10.03.2010, 12:59
Lopulta tässä on kyse siitä periaatteellisesta erosta, että tehdäänkö tunnelmalla rahaa vai rahalla tunnelmaa? Molemminpäin homma tietysti menee, mutta nyt kannattaisi miettiä tuota ensimmäistä vaihtoehtoa.

Samaa mieltä. Hurmos, joka vielä runkosarjan lopussa oli kovassa nosteessa, on näillä lippujen hinnoilla tapettu. Välieriin taitaa olla turha odottaa yli 3000:n katsojamääriä.

Kun näitä tuottoja laskee, niin kovin merkittäväksi ei summa nouse ottelua kohden ja jos iso osa yleisöstä äänestää korotusta vastaan jäämällä kotiin, niin välttämättä tuotot eivät kasva yhtään. Tappiota tulee varmasti niin tunnelmassa kuin imagossakin, jota on yritetty rakentaa pitkin kautta.

Joku pistää vastaan tässä kuviossa. Yleisö innostuu, käy peleissä odotuksia ja budjetoitua enemmän ja kun lähestyy ne koko talven puhuttaneet isot pelit, niin hinnat hilataan niin korkealle, että katsojamäärät pysyvät runkosarjan tasolla tai jopa putoavat. En valita sinänsä lippujen hinnoista, mutta tunnelmaltaan ja yleisömääriltään playoffeista ei ole tullut sellaisia, kuin olisi odottanut ja toivonut.

K.Pylkkänen
10.03.2010, 13:02
. Samoin menetetään 1500 katsojaa rakentamasta tapahtumasta yhä tunnelmallisempaa. Uskokaa tai älkää, mutta moni tulee näihin tapahtumiin siksikin "kun siellä on kaikki muutkin", jotta tietää mistä puhutaan jne. ..
hinnat pitäisi optimoida siten, että - kuitenkin maksavia - katsojia tulee mahdollisimman paljon halliin.

You named it! Kiteytit sen, mitä tässä iteki hain.
Se tunnelma muistetaan vuodenkin päästä, jos sitä on ollut. Mutta esim. ensimmäistä Jukurit-matsia ei ainakaan hyvässä muista kukaan.

Optimointia maksimoinnin sijaan.

Ice Hockey
10.03.2010, 13:07
Turha sitä enää täällä itkeä. Hinnat on mitä on ja pysyy tollaisena. Virhe on jo tehty ja se tulee näkymään katsojamäärissä. Toivottavasti ei isoa miinusmerkkistä lukua ole kauden jälkeen lipputuloissa.

Hescu
10.03.2010, 14:05
Turha sitä enää täällä itkeä. Hinnat on mitä on ja pysyy tollaisena.

Jokseenkin ärsyttää tämä itkemis-termin viljely. Keskustelupalstalla nyt vain on tapana keskustella asioista, ja minusta täällä on ollut lippuasian tiimoilta ihan hyvää ja perusteltua argumentointia. Hinnat ovat mitä on; toki näin, ja sehän sen keskustelun synnyttääkin.

Kyllä minusta seuran olisi kannattanut jättää suuremmat korotukset lipun hintaan tekemättä. Muutama euro olisi ollut ymmärrettävää. Täysi tupa on kuitenkin pelaajillekin paljon kovempi juttu, ja he saavat siitä lisää energiaa. Oheismyynti tuo myös kassaan rahaa. Jos halli on puolillaan kauden tärkeimmissä peleissä, niin kyllä jää näistä kekkereistä vähän valju kuva.

KKtig
10.03.2010, 15:15
Ja muistetaan, että KPL teki nämä korotukset ihan sen puolesta koska kysyntää oli paljon, eikä stadionille mahtunutkuin se 4500-5000 ihmistä. Moni jäi ruikuttamaan porttien ulkopuolelle taikka jämäpaikoille takarajan taakse nurmelle.

Olisin kyllä mennyt samoilla playoff-hinnoilla koko kierroksen. Nyt tämä tulee menemään ikävästi samalla tavalla kuin Jukurit-sarjassa. Ensimmäisessä pelissä reilu pari tonnia ja toisessa lähemmäs kolme. Harmi, että ahneus vei voiton tässä. Eikö tunnelma ja täysi tupa veisi joukkuetta lähemmäs päämäärää?

Kiekko-Kolli
10.03.2010, 15:26
No joo, kyllähän nuo lipun hintojen korotukset aina osansa katsojista verottaa, mutta jos se sitten tappaa tämän meidän "buumin", niin ei se sitten kovin vahvalla pohjalla ole ollutkaan. Itse luulen että välierät vetää näillä hinnoillakin noin reilut 3000 katsojaa per peli halliin, kyllähän sekin on jo kelpo määrä, voin tosin olla väärässäkin, torstainahan se nähdään.

Totta kai olisi ollut hienoa, jos hinnat olisi pidetty alhaalla ja halli olisi lähes täysi. Tosin tässä vähän miettimistä:

20.11.2009 KooKoo-Jukurit lipunhinta 2e yleisöä 2722
20.02.2010 KooKoo-Jukurit lipunhinta 10e yleisöä 3239
02.03.2010 KooKoo-Jukurit lipunhinta 14e yleisöä 2202 (playoff)
05.03.2010 KooKoo-Jukurit lipunhinta 14e yleisöä 2717 (playoff)

Eroa ensimmäisen ja viimeisen ottelun lipunhinnoissa 12e ja yleisömäärässä kokonaista 5 katsojaa.
Runkosarjan lipunhinta siis keskimäärin 6e Jukurit otteluissa ja yleisö ka: 2980 sekä playoffseissa lipunhinta 14e ja yleisö ka:2459.

Ei tässä nyt huonosti mene, kyllä se on menestyvä ja taisteleva joukkue joka sen yleisön halliin tuo, ei lipunhinta, vaikka toki sekin oman osansa vaikuttaa.

Isaskar
10.03.2010, 16:09
Itse luulen että välierät vetää näillä hinnoillakin noin reilut 3000 katsojaa per peli halliin, kyllähän sekin on jo kelpo määrä, voin tosin olla väärässäkin, torstainahan se nähdään.

Ensimmäinen peli ei ainakaan puolivälierissä herättänyt vielä suurta mielenkiintoa ja jos sunnuntain peli tulee tv:stä, niin katsojakeskiarvo voi välierien osalta jäädä jonnekin 2500 tuntumaan. Viides peli vetäisi kyllä porukkaa, mutta sitä ei kuitenkaan todennäköisesti tule. Tähänkin voi lisätä sen, että voin olla väärässä ja toivottavasti olenkin.

Rankkari
10.03.2010, 16:11
20.11.2009 KooKoo-Jukurit lipunhinta 2e yleisöä 2722
20.02.2010 KooKoo-Jukurit lipunhinta 10e yleisöä 3239
02.03.2010 KooKoo-Jukurit lipunhinta 14e yleisöä 2202 (playoff)
05.03.2010 KooKoo-Jukurit lipunhinta 14e yleisöä 2717 (playoff)

Harmi kun tässä listassa ei ihan suoraan näy vapaalippulaisten määrä. Tosin arvattavissa on, että missä peleissä vapaalippulaisia ei ollut. Saa nähdä tuleeko ahneelle paskainen loppu?? Siis tämän hintasirkuksen järjestäjälle. Tärkeintä kuitenkin on, että itse tuote, eli Kookoon peli on / olisi toimivaa, ja yleisöä viihdyttävää. Sillä niitä katsojia tulee, vaikka korotukset jatkuisivatkin myöhemmin.

Isaskar
10.03.2010, 16:21
Tosin tässä vähän miettimistä:

20.11.2009 KooKoo-Jukurit lipunhinta 2e yleisöä 2722
20.02.2010 KooKoo-Jukurit lipunhinta 10e yleisöä 3239
02.03.2010 KooKoo-Jukurit lipunhinta 14e yleisöä 2202 (playoff)
05.03.2010 KooKoo-Jukurit lipunhinta 14e yleisöä 2717 (playoff)

Eroa ensimmäisen ja viimeisen ottelun lipunhinnoissa 12e ja yleisömäärässä kokonaista 5 katsojaa.
Runkosarjan lipunhinta siis keskimäärin 6e Jukurit otteluissa ja yleisö ka: 2980 sekä playoffseissa lipunhinta 14e ja yleisö ka:2459.

Tuon ensimmäisen pelin voi oikeastaan poistaa koko vertailusta tai ainakaan sen perusteella ei voi tehdä kovin kummoisia johtopäätöksiä. Buumi ei ollut vielä alkanut ja yleisömäärät suunnilleen kaksinkertaistuivat keväällä verrattuna marraskuuhun -09. Muut ottelut ovat olleet lähekkäin ja aika hyvin keskenään vertailukelpoisia, vaikka tosiaan vapaalippujen määrästä ei ole mitään tietoa.

Everton
10.03.2010, 17:23
Jännä tosiaan kuitenkin nähdä ens tilinpäätöksestä että...

Tilinpäätöstiedot olisivat varmasti mielenkiintoista luettavaa Mestis-seurojen osalta, mutta yhdistystenhän ei moisia tarvitse julkaista, eivätkä tule niin tekemäänkään.


Tuohon lipunhintoihin, katsojamääriin ja kokonaistuloihin ei varmaan ole olemassa mitään valmista Lafferin käyrää. Eli kaipa se pitää vain kylmästi kokeilemalla selvittää.

Kaavaan kuuluu vielä jonkinlaisena käppyränä tuo oheismyyntikin, eikä varmaankaan lineaarisena. Veikkaisin, että oheismyynnin käyrä olisi korkeimmillaan jossain 2500-3000 katsojan kohdilla. Myyntipisteet ruuhkautuvat kuitenkin sen verran helposti, että moni jättää jonottamatta.

Mutta pelkistä luvuista unohtuu tosiaan nuo muut vaikutukset: tunnelma ja pidempiaikaiset vaikutukset isoista yleisömääristä. Ylivoimaisesti paras ratkaisu (teoriassa) olisi varmaan ollut se, että istumapaikoista olisi kerätty korotetut fyffet ja seisomaan olisi päässyt runksoarjan hinnoilla. Mutta käytännössä tuo toki on aika vaikea toteuttaa.

cottonmouth
10.03.2010, 17:29
Osoittaisi niin umpisurkeaa tilannetajua heitellä tässä vaiheessa ja toimintaympäristössä näitä kieli poskessa, että tuskinpa siitä on kysymys.

Toisaalta laukoa tuollaisia tosissaan menee aivan samaan kategoriaan. Ainakin julkisesti kesken kauden siis. Valitettavasti en muista tuliko tämä toteamus lehdessä vai esim. siinä videoblogissa/muussa livehaastattelussa. Kirjoitetun ja puhutun tekstin sävyjä kun on melko vaikeaa lähteä vertailemaan. Tosin liekö sillä nyt niin väliäkään kummin oli, koska kuten sanoitkin, niin tottakai jokainen joukkue, joka edes puolitosissaan havittelee mahdollista karsintapaikkaa Mestiksen toimintaympäristössä ottaa aina jonkinlaisen ristkin taloudellisesti. Se on sitten aikalailla eri asia realisoituuko mahdollinen epäonnistuminen millä tavoin. KooKoolle tekee varmasti kipeää taloudellisesti pudota esim. tässä vaiheessa, mutta että elämän ja kuoleman kysymys? En jaksa uskoa. Eiköhän kiekkoa pelata ensikin vuonna Kouvolassa, kävi miten tahansa.

Kaavaan kuuluu vielä jonkinlaisena käppyränä tuo oheismyyntikin, eikä varmaankaan lineaarisena. Veikkaisin, että oheismyynnin käyrä olisi korkeimmillaan jossain 2500-3000 katsojan kohdilla. Myyntipisteet ruuhkautuvat kuitenkin sen verran helposti, että moni jättää jonottamatta.

No aikalailla juurikin näin, joskin eikös noita myyntipisteitä ole lisätty viime vuodesta? Esim. sinne C(?)-kaarteeseen ja muutoinkin touhua on järkeistetty mm. siellä ravintolaparvella? Aikanaan siellä väännettiin drinkkejä kuin Vuoden Baarimestari-kilpailussa, mutta nykyisin ollaan tajuttu siirtyä yksinkertaisimpiin tuotoksiin ja lisäksi on avautunut, että jonon ollessa pitkä tuoppeja voi laskea valmiiksi. Muutos on huima vaikka viime kevään viimeisestä TuTo-ottelusta, jossa yleisöä oli 3176, mutta ryysis aivan erilainen.

Kiekko-Kolli
10.03.2010, 17:39
Sinänsä joskus huvittaa koko tämä ikuinen vänkäys noista yleisömääristä tyyliin: 1000 katsojaa= liput oli liian kalliit, 3000 katsojaa= pelissä jaettiin varmaan ilmaislippuja.

Ja kyllä, myönnän että itsekin jaksan näistä lipunhinnoista ja yleisömääristä valittaa, ainakin siihen asti kunnes KooKoon peleissä käy keskimäärin 5500 fanaattista ja täysin asiantuntevaa jääkiekkofania vuodesta toiseen :)
Sitten siirryn valittamaan liian pienestä hallista...

Blackorange
10.03.2010, 18:00
Ihme jos tolla hinnankorotuksella on suurempi vaikutus, sarjassa on 2-3 kotipeliä, jotka ensinnäkin joukkue on kotiyleisölle tapellut. Lisähinta on siis 2-3x 4e ja nyt 2-3x 6e eli alle kympistä kahteen /ottelusarja!

Muilla Mestispaikkakunnilla hinnat on samansuuruiset, joten ei tällaisella joukkueella ainakaan voi vähempää pyytää. Liiganousua jahdattaessa on myös muistettava että ne hinnat tulee nousemaan 20-30 euroon joka tapauksessa, se on vain ajan kysymys jos nousu tapahtuu.

Onko sitten parempi nostaa hintoja kerrallaan 2 vai 10 eurolla on toinen juttu. Kouvolassa on nähty halvalla Mestiskiekkoa ilmeisesti niin kauan ettei menestyksestä olla valmiita maksamaan? Joukkue on tapellut runkosarjan voittajaksi ja nyt välieriin, nyt nähdään mitä katsojat on valmiita tekemään joukkueen eteen.

Viime perjantaina oli mun mielestä kauden paras tunnelma hallissa, joten ei voida todellakaa puhua tunnelmaltaan mistään keskitason runkosarjapelistä. Ja pelissä nähtiin yksi kokonainen maali! Otteluohjelma on ihmeellisesti rakennettu, nytkin Kouvolassa pelit torstaina, sunnuntaina ja tarvittaessa taas torstaina. Missä ne VIIKONLOPPUpelit?? Sunnuntai ei todellakaan ole ihanteellinen päivä kun peli alkaa 18.30 ja loppuu siinä 21-24 välillä.. Jkl:ssä pelataan kuitenkin perjantaina, joka vetää hyvin yleisöä.

Napakat on niin väsynyt palsta ettei tosikaan. Onko mitään aihetta mistä sinne ei ihmiset jaksais valittaa?

P.S. Itse en usko että lipunhinnat vaikuttaa kovin paljoa. Enemmän vaikuttaa vapaalippujen ja kausikorttien puuttuminen, joilla satunnaiset ihmiset kävivät hallilla. Eihän playoffit ole aikaisemminkaan vetäneet niin paljon katsojia kuin runkosarjapelit.

Diasectral
10.03.2010, 18:03
Taitaa olla tällä kaudella yleinen käytäntö tämä lipunhinnan korotus pudotuspelien eri vaiheissa, sillä myös Jyväskylässä lipun hinta nousi kaksi euroa välieriin..

Blackorange
10.03.2010, 18:14
Taitaa olla tällä kaudella yleinen käytäntö tämä lipunhinnan korotus pudotuspelien eri vaiheissa, sillä myös Jyväskylässä lipun hinta nousi kaksi euroa välieriin..

Siltä se vaikuttaa, että tyhmä ei ole joka nostaa, vaan joka ei nosta. Tosiaan KPL:n peleissä oli täysi tupa vaikka hintoja nostettiin ja niistä joku itki Napakoissa :)

Välieräottelu on ja pitää olla jotain ihan muuta kuin alkusyksyn peli. Jos se on sitä jäällä, niin miksei siitä pyytäisi enemmän hintaa.. Jos on yhtään bisnesvaistoa niin näin kannattaa toimia. Jos näin ei toimita, voi Mestis- (tai mille tahansa) seuralle tulla noutaja pitkässä juoksussa. Hinnalle täytyy tietysti olla katetta.

Karkkipussikin on yleensä kalliimpi jos siinä on enemmän karkkia. Kanafilesuikaleet taas on eräässä kaupassa samanhintaisia 400g ja 1kg pakkauksissa, jota en ole ikinä ymmärtänyt..

URM-man
11.03.2010, 15:11
URM-man lähtee nyt jonottamaan lippuja illan matsiin... Ai, perhana mullahan onkin se "toimarikortti" Alkaa vissiin pää pehmenee:D

Iloista mieltä kaikille matsiin!

K.Pylkkänen
11.03.2010, 15:31
URM-man lähtee nyt jonottamaan lippuja illan matsiin... Ai, perhana mullahan onkin se "toimarikortti" Alkaa vissiin pää pehmenee:D
Iloista mieltä kaikille matsiin!

Joo pitää vissiin lähteä tänään vähän aikasemmin töistä, että ehtii hyville paikoille.. ainii mut mähän oon työtön.

Kiitos samoin!

Wiipuri
11.03.2010, 15:56
Kannattaa mennä tänään ajoissa hallille. Luvassa tänään taas yleisöryntäys ja parkkipaikat voivat olla hallin läheisyydessä kiven (tai lumen) alla.

Ja älkää unohtako myöskään hallilla tänään järjestettävää KooKoon fanituotteiden huutokauppaa, jossa meklareina toimii O-P ja Jouni, joten kannattaa tänään varata sopivan suuruinen setelitukko mukaan hallille.

Liba Leijona
12.03.2010, 16:15
Ika osoitti eilisessä pelissä olevansa sellainen valmentaja, jota KooKoo on tarvinnut. Liukkosen ja Hokkasen hetkellinen hyllyttäminen oli oikea signaali koko joukkueelle.
Missä on muuten putet, fordelit ja muut kumppanit, jotka kuorossa mollasivat omia kasvatteja???? Koskelainen pelasi eilen yhden uransa parhaimmista peleistä.
Sanoin jo vuosia sitten, että Kolekin pitkä sopimus oli KooKoon historian suurimpia virheitä.Vähäisellä jääkiekkotuntemuksellani olin silloinkin oikeassa. Omien kasvattien sisäänajaminen joukkueessa loppui miltei kokonaan. Ollakseen menestyvä seura KooKoo tarvitsee jatkossa entistä enemmän laadukasta valmentamista kiekkokoulusta edustusjoukkueeseen. Ika Lehtonen on jo lyhyessä ajassa osoittanut olevansa huippuvalmentaja, joka nostaa vaatimustasoa seuran jokaisella portaalla.

KKtig
13.03.2010, 12:47
Missä on muuten putet, fordelit ja muut kumppanit, jotka kuorossa mollasivat omia kasvatteja???? Koskelainen pelasi eilen yhden uransa parhaimmista peleistä.


Eikai Fordel nyt sentään ole Emppu molannut?

Emppu on tosiaakin nostanut tasoansa ja jalat ovat auki. Se näkyy varsinkin, kun muilla on tukkoisaa. Itse en ihmettele ykköskentän suorittamista - kaikki ei ole aina pelillistä.

siffa
13.03.2010, 14:00
Eikai Fordel nyt sentään ole Emppu molannut?

Emppu on tosiaakin nostanut tasoansa ja jalat ovat auki. Se näkyy varsinkin, kun muilla on tukkoisaa. Itse en ihmettele ykköskentän suorittamista - kaikki ei ole aina pelillistä.

Oli aika, jolloin yksinään puolustin täällä Emppua KooKoon ykkösen pelaajana. Emppua tarjottiin muiden toimesta Titaaneihin tai yleensäkin Suomi-sarjaan kasvamaan. Jos joku toinen oli Empun kriittisimmillä hetkillä kanssani samaa mieltä, että Empun paikka oli kasvaa Mestis-pelaajaksi KooKoon ykkösessä, niin pahoittelen väärin muistamista. Hieno nähdä, kun kirjoitat, että Empun jalat ovat auki, koska tiesin jo aikoinaan, että nuorena vedetyn kovan punttikuurin jälkeisen tukkoisuuden jälkeen tulee kroppa pääsemään tukkoisuudestaan ennemmin tai myöhemmin, kun jaksaa vain harjoitella sinnikkäästi. Hyvää jatkoa Empulle sinne Kaunisnurmelle!

Isaskar
13.03.2010, 15:51
Oli aika, jolloin yksinään puolustin täällä Emppua KooKoon ykkösen pelaajana. Emppua tarjottiin muiden toimesta Titaaneihin tai yleensäkin Suomi-sarjaan kasvamaan.

Olit mielestäni väärässä silloin eikä nykyinen tilanne kerro totuutta siitä, mikä olisi ollut paras ratkaisu siihen aikaan. Jos silloin on väitetty, ettei Koskelaisesta tule ikinä kelvollista mestis-pelaajaa, niin sitten on oltu väärässä.

Liba Leijona
13.03.2010, 16:11
Hyvä veli Siffa. Et ehkä muista. mutta minä seisoin omien kasvattien takana rinnallasi. Muita ei ollut ja loan heittäjät hiljaisuudellaan todistavat vain oman asiantuntemuksensa tason jääkiekossa.

KPL
15.03.2010, 00:57
Kyllähän Koskelainen on aina ollut käyttökelpoisin näistä omista muutama vuosi sitten nostetuista junnuista(pl. Skyttä). Rouhijan rooli on kuitenkin kenties se helpoimmin täytettävä, jos vain fysiikka on riittävällä tasolla ja pelikäsitys edes kohtuullinen. Näistä muista kyseisen ajan pelureista ei sitten kuitenkaan ollut menestyvän mestisjoukkueen jäseniksi. Missäs nämä Lustbergit ja Gärdit muuten nykyään vaikuttavat vai lopettivatko jo?

Everton
15.03.2010, 01:44
Lustberg pelaa Ranskan liigaa. Gärdström ja Jukka Korhonen dominoivat Ruotsin kakkosdivaria Motalan paidassa.

KKtig
18.03.2010, 21:33
Kaiken vitutuksen keskellä täytyy sanoa, että kausi oli silti loppupeleissä plus-merkkinen. Sama se tuleeko pronssia vai ei, mutta kyllä se Ikan tulo piristi. Paukut loppui vaan meiltä.

Ensi kaudella uusi mato koukkuun.

BobbyFromMars
18.03.2010, 21:43
Kaiken vitutuksen keskellä täytyy sanoa, että kausi oli silti loppupeleissä plus-merkkinen. Sama se tuleeko pronssia vai ei, mutta kyllä se Ikan tulo piristi. Paukut loppui vaan meiltä.

Ensi kaudella uusi mato koukkuun.

Tässä on aika hyvin kiteytettynä myös omat fiilikset. Ikan tulon jälkeen tän loppukauden kääntäminen parempaan suuntaan ja tän pienen buumin luominen oli iso asia tulevia kausia varten. Ite ainakin on tää kausi tullu ajateltua vähän erillisenä projektina ja kaikki mitä tulee on plussaa...Vladon reenauttaman ja kasaaman porukan saaminen edes tuohon liitoon mitä parhaillaan oli niin oli Ikalta jo hyvä suoritus.

Nyt vaan Ika rakentamaan omannäköistä joukkuetta ja kunnon valmennuksella jalka varmaan liikkuu ensi keväänä eikä tartte tehdä enää tän kauden kaltasia kuntokuureja kovalla riskillä. Vähän vaikutti että jätkien jalat jäi tähän viimesimpään kuuriin ennen pleijareita...

Isaskar
18.03.2010, 22:24
Nyt vaan Ika rakentamaan omannäköistä joukkuetta ja kunnon valmennuksella jalka varmaan liikkuu ensi keväänä eikä tartte tehdä enää tän kauden kaltasia kuntokuureja kovalla riskillä. Vähän vaikutti että jätkien jalat jäi tähän viimesimpään kuuriin ennen pleijareita...

Juurikin näin. Toisen kasaama joukkue on aina toisen kasaama ja kesällä ne pohjat tehdään playoffeja ajatellen. Lehkosen ei ole ollut joukkueen kanssa vielä kovin pitkää aikaa, jos sitä vertaa vaikka nyt finaaleissa olevien joukkueiden valmentajiin ja kai se vain tiukassa paikassa näkyy.

settingsun
19.03.2010, 18:56
Paikan päällä Kouvolassa tuli ratkaiseva välieräpeli katsottua. Lehkosen pelikirja tuntui tuossa pelissä sulavan täysin ainakin omaan silmääni. Faktahan on se että ilman Lehkosta ei Kouvolalaiset olisi päässet edes tänne asti. Taktisisissa asioissa ja oikean tunnetilan saamisessa mies on ehdotonta eliittiä. Mikä meni pieleen pleijareiden edetessä? Kokemattomuutta? Vääriin asioihin keskittymistä? Epäonnistunutta valmistautumista otteluun? Tuota asiaa ei voi toki kuin spekuloida ja se ei yleensä vie puusta pitkään. Viimeisessä pelissä, yleensä niin mainio pelinavaus, Järvisen ja Erosen johdolla oli täyttä kuraa. Ylivoimassa oli toki selvä perusidea, mutta toteutus ontui täysin. Ajauduttiin kulmiin, missä suhteellisen vahvat pelaajat hävisivät kaksinkamppailuja. Toki vastustajallakin oli tässä osansa. D-Team karvasi hyvin ja tuntui ajavan välillä Kookoon yllättävän epävarmat pakit nopeisiin ratkaisuihin omassa päässä ja sitä kautta pulaan. Johtoasemassa keskialue ja oman maalin edustan D-Team sumputti lähes täydellisesti ja Kookoon laukaukset tai laukausyritykset pääsivät aivan liian harvoin maalille asti ja tätä kautta maalinedustakiekot jäivät pistämättä sisään. Muutenkin laukaukset olivat säännöllisesti liian lepsuja. D-Teamin maalissa epävarmalle Kauliolle Kookoon vahvat maalinedustapelaajat olisivat laadukkaiden laukausten jälkeen varmasti tuottaneet kauhun hetkiä. Viimeisillä minuuteilla Lehkosen reagointi peliin saa pointsit minulta. Aikalisä ja sitä sen jälkeen seurannut maali oli hieno. Tässä korostui myös joukkueen avainhahmojen Liukkosen ja Järvisen merkitys, vaikka varsinkin ensimmäisellä pleijarit olivatkin luvattoman heklot odotuksiin nähden.

Yksi pelaaja täytyy nostaa esiin, Matti Aho. Mies on vahva, voittaa kulmatilanteita ja osaa nähdä koko kentän paremmin kuin yleisesti puhutaan. Muutenkin tämä ketju, Bakerin johdolla, oli ehdottomasti Kookoon terävin. Vainiola tuntui tosin hieman flegmaattiselta muutamassa hyökkäyksessä. Myös Huilla ansaitsee pleijareista kokonaisuutena erityismaininnan. Molempiin päihin vahvaa suorittamista ja yllättäen mies oli joukkueen tasaisin hahmo, joka ei näkemissäni matseissa pettänyt kertaakaan.

Wiipuri
21.03.2010, 22:06
O-P lähettää terveisiä KooKoon Facebookissa:

Mitali kuuluu koko KooKoon väelle , jokaiselle meistä!!! Ja uutta matoa jo työstetään koukkuun ja jatkossa olemme entistä ehompia!!!!!MUSTA KOOKOO ON PARAS!!!!!

Blackorange
24.03.2010, 13:59
VVV eli Ville-Vesa Vainiola voitti playoffien pistepörssin lukemin 10. 7+ 6 = 13, onnittelut! Maaginen pelaaja ja pelaa mitä todennäköisimmin liigaa ensi kaudella. Suvereenisti joukkueen paras keväällä ja ehkä runkosarjassakin, mitä olisikaan saanut aikaan ykkösketjussa..

K.Pylkkänen
24.03.2010, 14:17
VVV eli Ville-Vesa Vainiola .... Suvereenisti joukkueen paras keväällä ja ehkä runkosarjassakin, ..

Kyllä nuo tittelit minunkin mielestäni VVVlle kuuluu. Runkosarjan alku oli näkymättömämpää ja tunnustelevampaa, mutta silti hyvää. Kehityskaari oli koko kauden nousujohteinen ilman floppauksia. Kunto kesti myös treenikuurit ja taisi olla ainoita, jotka pystyi vastaamaan D Teamin luisteluvoimaan. Samanlaisen kehityskaaren kun saisi koko joukkueelle. Muu joukkue tuntui olevan parhaimmillaan tammikuussa.