View Full Version : Tomas Jasko - Kiekko-Vantaan pelastaja?
Ajattelin perustaa ketjun Tomas Jaskolle, koska olisi hyvin väärin olla iloitsematta siitä että muutaman vuoden tauon jälkeen on Vantaalla jälleen huippuyksilöitä joita voi hehkuttaa vielä muutamankin vuoden jälkeen.
Tomas Jaskohan on tällähetkellä, Mestiksen maalintekijäpörssin ykkösenä viidellätoista osumalla, jatkuuko sama tahti kauden loppuun ja viekö Jasko, Vantaan mestiksen finaaleihin tällä kaudella?
Jaskohan kaudella 2007-2008 edusti, Lekiä jonne hän sai sopimuksen Try-Outin kautta, mikä mahtoi olla syynä että herralle ei jatkopahvia, Lempäälässä lyöty käteen?
Innolla jään odottamaan, että tuleeko herroista Kopecky&Jasko liigan seuratuin tutkapari kauden edetessä.
Jo kesällä tiedettiin iloita Jaskon pestistä loheen ja silloin monet suut loksahtivat hämmästyksestä auki. Itse en viime kaudella paljoa kaveria seurannut, mutta pelimieheksi toki tiesin. Nyt meno on ollut vakuuttavaa heti alkukaudesta ja pisteenä i:n päälle saapui ihan puskista (ainakin ak:lle) vielä Kopecky. Parivaljakko löysi oitis toisensa, kun jäälle yhtaikaa pääsivät. Trion täydentää hyvin ainakin tällä hetkellä Ranta.
Tiedä sitten pelastaako Jasko KiVaa mistään? Mutta tärkeitä maaleja on jo naputellut ja näyttää suuntaa omilla toimillaan nuorelle joukkueelle. Tällä kaudella on merkittävää se, että lohijoukkue ei ole yhden kentän varassa, vaan tarvittaessa kaikki kykenevät ratkaisuihin. Pelitapa on hyvin hallussa. Ja se kantaa varmasti enemmän hedelmää kuin yksi tai kaksi supertähteä. Oiva osoitus asiasta nähtiin taas tänään, kun Sport kaatui komein luvuin. Joukkue voitti joukon (toki taitavia) yksilöitä.
Vielä yksi pointti, eli se, että joukkue huokuu hyvää henkeä. Se välittyy katsomoon asti kaikesta tekemisestä. Se on määrätietoista mutta kurinalaista, sovitun mukaista. Tiukassa paikassa kantti kestää, ja se näkyy esim. omista pois lähdettäessä: vaikka tilaa ja aikaa ei olisi paljoa, ylös pyritään pelaamalla, lyhyin helpoin syötöin, 2-3 sellaista ja ollaan jo keskialueella. No siellä joudutaan usein heittämään ristikulmaan, mutta silloinkin kiekkoa mennään voittamaan tosissaan uudelleen. Usein vieläpä onnistuen.
Toivoa sopii, että Jasko ja kumppanit pysyvät ehjänä talven koitoksissa ja ettei isompia haavereita sattuisi. Nivuset ja ristisiteet yms. ovat turhan pitkäaikaisia parannettavia. Mutta Jasko ja kumppanit menevät nykypelin jatkuessa keväällä aika pitkälle...
Erittäin hieno homma, että Jaskolla on homma toiminut KiVassa. Hänellä on kaikki ominaisuudet tulla (tai oikeastaan olla) sarjan kärkihyökkääjä ja miksei jopa liigaankin.
Ilmeisesti Jaskolla on alla hyvä kesäharjoittelu, kun homma toimii heti alusta alkaen. LeKiin tullessaan miehellä oli pieni loukkaantumisten kierre, eikä Jasko osallistunut kuin yhteen harjoituspeliin. LeKissä pelatessaan otteet olivat selkeää runkohyökkääjätasoa, mutta viimeinen puristus jäi näkemättä, eikä Jasko ehkä lopulta ollut niillä näytöillä jatkosopimuksen arvoinen. Palkkapyyntö oli epäilemättä kovempi yhden näyttökauden jälkeen. Näyttöjen perusteella edelle ajoivat mm. sisäisen pistepörssin voittanut Antti Hildén sekä sisäisen maalipörssin voittaja Tommi Välimaa. Ja tietty Lempäälä ei ole ehkä ulkomaalaiselle se kaikkein virikkeellisin vaihtoehto, eli pakosti jatkosoppari ei ollut edes seurasta kiinni.
Mutta erinomainen homma, että Tomas on saanut pelin kulkemaan ja vierelle on löytynyt hyvät ketjukaverit. Ylipäätään KiValla tuntuu olevan taas kuluvalla kaudella tekemisen meininkiä muutaman hiljaisemman vuoden jälkeen.
McGregor
21.11.2008, 20:45
Uusi ulkomaalaiskiintiö taisi sinetöidä Jaskolle liigapaikan ensi kaudelle. Kovia tehoja on mies iskenyt Mestiksessä. Minnekköhän päin kaverin kannattaisi suunnata, jotta tehoilu säilyy?
Varmaan kannattaa pysyä Mestiksessä, koska ei taidot riitä kuitenkaan liigaan.
Ei kyllä Kouvolassa ole ikinä jäännyt mitenkään mieleen. Tosin välillä ottanut tyhmiä jäähyjä.
Ei kyllä Kouvolassa ole ikinä jäännyt mitenkään mieleen.
Eihän Jasko mikään näyttävä pelaaja olekaan. Mutta vahva, perustaitava, melko hyvällä pelisilmällä varustettu hyökkääjä, joka tykkää laukoa paljon ja pistää paikoista suhteellisen hyvällä prosentilla kiekon sisään.
En ole itsekään varma, riittäisikö Jasko liigassa. Ei välttämättä, joskaan Jaskon tyylisistä hyökkääjistä ei Suomessa ylitarjontaa ole.
KKtigin mielestä tosin 19 maaliakin ovat varmaan kaikki väärin tehtyjä, joten en tiedä, miksi vaivauduin edes kommentoimaan.
Nakkikastike
21.11.2008, 21:21
Kyllä minä näkisin Jaskon mielelläni ensi kauden SaiPassa. Täällä olisi ihan hyvät puitteet jatkaa nousujohteisen uran rakentamista. Täällä on ennenkin pelaajat tehneet läpimurtoja ja rooli olisi varmasti suurempi kuin näissä isommissa jengeissä. Voihan olla että Jasko ei edes jää Suomeen.
KKtigin mielestä tosin 19 maaliakin ovat varmaan kaikki väärin tehtyjä, joten en tiedä, miksi vaivauduin edes kommentoimaan.
Aika lailla. Paitsiomaaleja noista on ollut ainakin puolet ja tyhjiinkin on laitettu 1/3.
Aika lailla. Paitsiomaaleja noista on ollut ainakin puolet ja tyhjiinkin on laitettu 1/3.
Piti ihan tarkistaa. Yksi on tehty tyhjiin.
Mutta älä sinä ala hauskaksi. Ei sovi piikikkään värilasikirjoittajan imagoon.
En ole itsekään varma, riittäisikö Jasko liigassa. Ei välttämättä, joskaan Jaskon tyylisistä hyökkääjistä ei Suomessa ylitarjontaa ole.
Jos rooli ja joukkue on oikea, niin miksi ei. On tuo Jaskon pelaaminen ainakin todella helpon näköistä ja tuo jotenkin mieleen KooKoossa ja Jokipojissa pelanneen Tomi Pölläsen. Näistä liigan ja mestiksen rajoilla olevista pelaajista vaan osa onnistuu ja osa ei. Melko mahdotonta on etukäteen ennustaa, vaikka kuinka yrittäisi ajatella eri osa-alueiden riittämistä liigassa. Enemmän se minusta on kiinni siitä, millaiseen seuraan ja tilanteeseen sattuu osumaan ja kestääkö pää.
Uusi ulkomaalaiskiintiö taisi sinetöidä Jaskolle liigapaikan ensi kaudelle.
Jep, luulisi ainakin näyttöpaikan irtoavan. Siis mikäli haluaa edes Suomessa pysyä.
Mutta mitä luulette, pelaako koko tämän kauden Mestistä? Itse en ole niin paljon liigaa seurannut, että osaisin sanoa, mikä jengi voisi olla kiinnostunut. Mutta ihan taatusti maalipörssissä noin huikeasti hillunut kaveri on huomattu. Pelicansilla ja JYPillä taitaa ainakin olla kiintiössä tilaa, muttei tarvetta? Vaan entäpäs KalPa?
Ja kolmas juttu. Vaikka Jaskolle on jo jossain melkeinpä varmaa maalipörssin voittoakin huudeltu, niin paljon ei jää jälkeen Lou Dickensonkaan. Ennen tämän illan titaaniteurastusta eroa oli vain yksi maali. Voi tulla vielä hyvä skaba näiden herrojen ja mustien hevosten kesken keväällä.
Piti ihan tarkistaa. Yksi on tehty tyhjiin.
Mutta älä sinä ala hauskaksi. Ei sovi piikikkään värilasikirjoittajan imagoon.
Anteeksi.
Pysyn kuitenkin kannassani. Seurassa jossa käy puolisataa jämää, erottuu nämä tusinaulkkarit kuitenkin suhteellisen hyvin ja eiköhän se Jasko siitä hyydy, kun ei ole todellakaan mikään erikoinen jannu.
Jasko taistelee kyllä tällä kaudella mestiksen runkosarjan maalipörssin voitosta. Nyt Jasko on tehnyt 19 maalia, kun maalipörssissä toisena on KooKoon Lou Dickenson 15 maalia ja kolmantena TuTon Vuorisalo 12 maalia. Eiköhän maalipörssin voittaja löydy tästä kolmikosta. Asiasta toiseen, kyllä tuo Urheilukanavan otteluselostaja Anssi Ritari on hassu tapaus. Ensin hän kertoi Mikko Kansikkaan olevan Titaanien kasvatti ja seuraavaksi moneen otteeseen hän kertoi, että viime kaudella mestiksen maalipörssin voitto irtosi 24 maalilla. Jouni Virpiö teki kuitenkin viime kaudella 29 maalia.
Ritari taisi olla vähän tötteröö flunssan johdosta. Ainakin ääni katosi aina välillä. Asiavirheitä on tosin ilmaantunut viime aikoina selostuksiin aika paljon. Liekö sitten nykyään liian monta rautaa tulessa?
Jaskoa kun tänään pelissä katseli, niin laukausten laatu kiinnitti ennen kaikkea huomiota, kuten tekopaikkojen haistaminenkin. Ei ehkä millään yksittäisellä osa-alueella erityisen hyvä pelaaja, kiekottomana jopa hukassa, eikä näyttävyydessä esim. Roope Rannan tasoa.
Mutta maalinteko on tärkeä taito - ja sen Jasko näyttäisi perineen jo geeneissä. Ja sitten kun on noin kuumana, niin välillä tuntuu olevan vähän tuuriakin. Kolmas maali oli ehkä vähän sinnepäin veto, mutta sinnehän sekin sisään lirahti.

Toisaalta yksi tolppakin mahtui Jaskon iltaan. Se kolmas maali näytti maalivahdin takaa katsottuna vähän tuurimaalilta, mutta saattoi myös olla että Jasko näki siinä reiän ja se oli ihan suunnitelmallisesti suunnattu. Jos Dickensoniin lähdetään vertaamaan, niin Lou on fyysisempi nopeampi, mutta Jaskolle maalinteko tuntuisi olevan vielä luontevampaa ja helpompaa.
Jos Jaskoa itseään kiinnostaa, niin eiköhän ensi kaudella liigapaikka löydy. Ilmeisesti Suomi ei kovin kamala paikka ole, kun ei ensimmäisen kaudenkaan jälkeen karkuun lähtenyt. Eihän sitä sitten tiedä, saako kaveri liigassa edes kymmentä maalia aikaan, mutta se on mahdollisen seuraavan työnantajan murhe. Yrittäkööt ensin rikkoa Mestiksen maaliennätystä.
Kyllä minä näkisin Jaskon mielelläni ensi kauden SaiPassa. Täällä olisi ihan hyvät puitteet jatkaa nousujohteisen uran rakentamista. Täällä on ennenkin pelaajat tehneet läpimurtoja ja rooli olisi varmasti suurempi kuin näissä isommissa jengeissä. Voihan olla että Jasko ei edes jää Suomeen.
Olen myös jo ehtinyt miettimään samaa, jotta mitenkä olisi liiga? Mutta tuoreessa muistissa on useita mestiksessä dominoineita tapauksia, jotka eivät kuitenkaan liigassa pärjää. Esim. joku aika sitten ihastelin Teemu Kuusistoa ja Tomi Karlssonia ja pidin liigakelpoisina. Yrittämään ovat päässeet, mutta pitempää menestystä ei ole tullut. Viikko sitten katselin läheltä D-Teamin Lahtea ja Virpiötä, mestiksessä tähtiainesta, mutta eipä oikein liigassa onnaa. Toki JYPillä on nyt poikkeuksellisen kova nippu.
Jasko on lopulta, kuten joku sanoikin, aika suoraviivainen ja vahva heppu, mutta omaa hyvän pelisilmän ja laukauksen. Riittää hyvin ainakin mestikseen.
The Rock
22.11.2008, 02:54
Tomas Jasko on tällä hetkellä yksi Mestiksen valovoimaisimmista tähdistä, sanokoot muut aivan mitä tahansa. Luvattoman helpolta näyttävän maalinteon lisäksi mies keskittyy myös kovalla tarmolla puolustuspelaamiseen, eikä vain kärky hyökkäyspaikkoja.
Yhteinen sävel Milan Kopeckyn kanssa on löytynyt todella nopealla tahdilla ja kyseisen kaksikon peliä olikin varsin ilo seurata Kiekko-Vantaan rökittäessä Titaaneita perjantai-illan ottelussa.
Jasko on kyllä lähellä Mestiksen maalipörssin voittoa, jollei mies itseään loukkaa taikka hyydy loppukaudesta totaalisesti. 30 maalin raja on täysin mahdollista saavuttaa nykyisellä maalitahdilla.
Urheilukanavan otteluselostaja Anssi Ritari on hassu tapaus. Ensin hän kertoi Mikko Kansikkaan olevan Titaanien kasvatti.
Tjooh.. eihän Miksa titaanikasvatti ole vaan ValKin kasvatti, josta siirtyi sitten muutaman KooKoo-kauden jälkeen Titaanien riveihin. Tätä ilmeisesti tällä Ritariin kohdistuneella kritiikilläsi hait, eikös vain?

Nimenomaan tätä tarkoitin. Kansikas tosiaan on Valkealasta kotoisin ja aloitti jääkiekkoilun ValKissa ja sen jälkeen pelasi kolme kautta KooKoon A-junnuissa, kunnes siirtyi Titaaneihin. Eihän tuo toki ollut ensimmäinen asiavirhe Ritarilta tällä kaudella. TuTo-KooKoo TV-pelissä hän mm. mainitsi, että Eemeli Koskelainen on tällä hetkellä KooKoon joukkueen ainoa oma kasvatti :)
Tietääkö kukaan pelasiko Jasko Kalajoen Junkkarien junioreissa? Ja minkä ikäisenä? Isähän vietti siellä jonkun aikaa Jaskon ollessa juniori-ikäinen. Tällöinhän kulttuuri ja kielikin olisi tarttunut ja se helpottaisi ainakin uran jatkoa Suomessa.
Tietääkö kukaan pelasiko Jasko Kalajoen Junkkarien junioreissa? Ja minkä ikäisenä? Isähän vietti siellä jonkun aikaa Jaskon ollessa juniori-ikäinen. Tällöinhän kulttuuri ja kielikin olisi tarttunut ja se helpottaisi ainakin uran jatkoa Suomessa.En nyt muista pelasiko JHT:ssa tai YJK:ssa (silloisessa YPassa), mutta Tomas puhuu joka tapauksessa hyvää suomea. Tomasin isä Jan valmentaa tälläkin hetkellä Junkkareita Suomi-sarjassa.
En nyt muista pelasiko JHT:ssa tai YJK:ssa (silloisessa YPassa), mutta Tomas puhuu joka tapauksessa hyvää suomea. Tomasin isä Jan valmentaa tälläkin hetkellä Junkkareita Suomi-sarjassa.
Tämähän on mielenkiintoista. Liekö mielessä hommata joskus suomenkin passi? Nimikin vääntyy hyvin härmäksi, toisin kuin joidenkin muiden slaavilaisten pelaajien.
Tiskikone
29.11.2008, 18:30
Tietääkö kukaan pelasiko Jasko Kalajoen Junkkarien junioreissa? Ja minkä ikäisenä? Isähän vietti siellä jonkun aikaa Jaskon ollessa juniori-ikäinen. Tällöinhän kulttuuri ja kielikin olisi tarttunut ja se helpottaisi ainakin uran jatkoa Suomessa.
Pelasi kalajoella joitakin vuosia junioreissa.Taisi tulla 8-vuotiaana,jos en väärin muista ja pelasi ehkä 4 tai 5 vuotta ht:ssä.Ja suomi taittuu pitkän poissaolon jälkeenkin erittäin hyvin.Jokisen Jussin kanssa on ainakin ollut yhteyksissä jonkin verran.
Tomas Jasko pelaa loppukauden SaiPassa (http://www.saipa.fi/2008/page.php?id=18&article_id=1067&category_id=4).
Pahin painajainen, sitten tapahtui. Lohen selkäranka lähti menee. Kiekko-Vantaa heitti pyyhkeen kehään sarja kakkosena. Onko järkeä. Toivottavasti K-Vantaan johto tajusi tehdä Saipan kanssa diilin, et Jasko ei pelaa tällä kaudella Mestistä muualla, kuin Vantaalla. Itku meinaa tulla.
Tomas Jasko pelaa loppukauden SaiPassa (http://www.saipa.fi/2008/page.php?id=18&article_id=1067&category_id=4).
Jaskon lähtö merkitsee nyt puntarointia lohitoimistolla, mistä löytää Kopeckylle ja Rannalle yhtä hyvä, tai edes lähes yhtä hyvä, kaveri vitjaan. Eittämättä heikentää lohihyökkäystä, ainakin tuloksellisesti. Löytyisiköhän sieltä Tsekin/Slovakian suunnalta vielä joku mailataituri joukkoon... Toivotaan silti, että Tomas onnistuisi liigassakin.
Sateentekijä
01.12.2008, 12:47
Voi saatanan saatana!! Sen kyllä tiesin, että ensi kaudella Jaskoa ei KiVassa nähdä, mutta lähtikin sitten kesken kauden.
Tästä ei ole hyvä jatkaa.
Mutta mitä luulette, pelaako koko tämän kauden Mestistä?
Ei siinä sitten kovin montaa viikkoa mennyt tästä spekuloinnistani.
Jännä nähdä onnistuuko liigassa. SaiPassa tulee ainakin saamaan kunnon mahdollisuuden, joten miksei ne vedot voisi pomppia sisään sielläkin.
Makopide
01.12.2008, 13:13
Kieltämättä karmea menetys K-Vantaalle tämä Jaskon siirtyminen SaiPaan. Tehoketju menee uuteen kuosiin.
Jaskolle tietysti hieno homma päästä näyttämään taitojaan liigaan. Onnea kaverille sinne, veikkaan että tekee loppukaudella SaiPassa vähintään viisi maalia ellei loukkaannu.
upnorth24
01.12.2008, 13:14
Pahin painajainen, sitten tapahtui. Lohen selkäranka lähti menee. Kiekko-Vantaa heitti pyyhkeen kehään sarja kakkosena. Onko järkeä. .
Niin, en tiedä mitä järkeä olisi ollut väkisin pitää kiinni nuoresta pelaajasta, joka varmasti tavoitteli paikkaa ylempänä. Minun mielestä tämä oli ainoa oikea ratkaisu Kiekko-Vantaalta, vaikka se ei kannattajien silmissä siltä tällä hetkellä tunnukaan.
Vai että tämmöisiä pelaajauutisia. Ei taida SaiPan toimistolla olla lukutaito ihan kunnossa, sillä aiemmin ketjussa kirjoitin, ettei Jasko välttämättä pärjää liigassa. Rivien välissä luki siis, että pitäkää näppinne erossa!
Ja varoitus, ylläoleva sisälsi huumoria. Ainakin puoliksi. Mestiksen arkea tämmöinen, ainakin pikkuseuroille. Ja kun juna meni, kaikkea onnea ja menestystä Jaskolle liigaan!
Vantaalle iso menetys. 20 maalin lisäksi meni johtava pelaajatyyppi ihan kaikin puolin. Nyt nähdään Kopeckynkin todellinen taso, kun tutkapari lähti. Komeat pisteet tähän mennessä, taitoa ja pelikäsitystä on, mutta kokonaisvaltaisesti ei ole vielä vakuuttanut.
Niin, en tiedä mitä järkeä olisi ollut väkisin pitää kiinni nuoresta pelaajasta, joka varmasti tavoitteli paikkaa ylempänä. Minun mielestä tämä oli ainoa oikea ratkaisu Kiekko-Vantaalta, vaikka se ei kannattajien silmissä siltä tällä hetkellä tunnukaan.
Ei välttämättä ollut edes vaihtoehtoja, jos Jaskolla oli sopimuksessaan liigapykälä.
Hankkiikohan K-Vantaa uuden hyökkääjän ulkomailta vai onko Acres palaamassa kokoonpanoon?
Ei välttämättä ollut edes vaihtoehtoja, jos Jaskolla oli sopimuksessaan liigapykälä.
Hankkiikohan K-Vantaa uuden hyökkääjän ulkomailta vai onko Acres palaamassa kokoonpanoon?
Acres saisi palata vaikka heti, mutta mennee joulun jälkeisen aikaan. Sitäpaitsi on perusvarma pakki. Ei mikään snaipperi. HIFK:n lupaavat nuorukaiset taitavat jo olla kaikki lohen ringissä, mutta löytyisikö Bluesista stunttia Jaskolle?
Sitäpaitsi on perusvarma pakki. Ei mikään snaipperi.
Tiedän kyllä sen, mutta vie ulkomaalaispaikan palatessaan kokoonpanoon, jolloin Jaskon tilalle ei voida hankkia ainakaan ulkomaalaishyökkääjää.
Niin, en tiedä mitä järkeä olisi ollut väkisin pitää kiinni nuoresta pelaajasta, joka varmasti tavoitteli paikkaa ylempänä. Minun mielestä tämä oli ainoa oikea ratkaisu Kiekko-Vantaalta, vaikka se ei kannattajien silmissä siltä tällä hetkellä tunnukaan.
15 vuotta olen kaikki suunnitellut siten, että K-Vantaa ensin ja sitten kaikki muut. Ylitöitä painanut ja vaihtanut ne vapaaksi, et pääsee kaikkiin matseihin. Muijaakaan en ole viikkoihin nähnyt Lohen matsien takia. 12-13.12.2008 pitäisi lähteä Kajaani-Joensuu reissulle, mutta taitaa mennä uuteen harkintaan. Väisäsen Hannu aikoinaan lähti Liigaan, kun johti pistepörssiä, mutta palasi takaisin. Toivottavasti Jaskolle käy samoin, eikä Saipa laita sitä Sapkoon.
On helvetin petetyn tuntuinen olo.
zeitgeist
01.12.2008, 16:10
Samat sanat. Pitkästä aikaa vähän innostuin seuraamaan Mestistä ja näinpä sieltä lähti sarjan värikkäin pelaaja kovasti ennen aikojaan. Kukas nyt meinaa pistää Sportille kampoihin?
Huono homma K-Vantaallekin, olisi ollut pienimuotoisen buumin paikka.
Väisäsen Hannu aikoinaan lähti Liigaan, kun johti pistepörssiä, mutta palasi takaisin.
Se ero näissä kylläkin on, että Väisänenkin meni aikoinaan vaan kokeelle, kun taas Jaskon kanssa vedettiin saman tien nimet alle 2010 saakka voimassa olevaan soppariin. Lisäksi veikkaan, ettei SaiPa ehdi saada loukkaantuneita hyökkääjiään takaisin ennen tammikuun loppua, jolloin Tomas pelaisi liigaa koko kauden.
Mutta ei kai tämä nyt kellekään mikään täysi yllätys tai shokki voinut olla. Viime kaudella ainakin Rahikainen, sitä ennen Pulkki, Welling, Niemi, Kuoppala, Schantz, Hannus, Nielikäinen... Ok, osa aika huonojakin esimerkkejä, mutta pointti tulee kuitenkin selväksi. K-Vantaa on aina ollut farmiseura, niin hyvässä kuin pahassa.
Molemminpuoleisiin intresseihin kuuluu tuolloin se, että saadaan pelaajia ylemmille tasoille. Ja siinä on Vantaalla onnistuttu. Tosin kesken kauden tapahtuvat avainpelaajien menetykset ovat luonnollisesti se karvain puoli tuossa onnistumisessa.
EDIT: niin siis tämän kauden loppuun saakkahan tuo soppari siis onkin. Mahtoikohan Jatkoajan uutisessa olla ensin vuosiluku 2010, vai näinkö vaan omiani?
No tuohon Sportin haastamiseen ei kummoista joukkuetta vaadita.
Mitenköhän Kopecky nyt viihtyy Vantaalla kun Jasko lähti. Onhan tämä vähän surullista kun Mestistä kupataan. Saikohan K-Vantaa edes mitään korvausta.?
Ted Raikas
01.12.2008, 16:45
SaiPan kannalta ehkä hyvä, jos saatiin oiva pelimies, mutta tuntuu toisinaan aika kohtuuttomalta nämä jutut Mestisseuroja kohtaan. Liigaseurat voivat tulla kuppaamaan parhaat pelimiehet päältä vaikka kesken kauden. Siinä mielessä sympatiat aina Mestisseurojen puolella. Sinänsä kun kannattaa liigan kääpiöseuraa itsekin ja tietää, että sellaisistakin niitä pelimiehiksi kasvaneita tapauksia revitään isompiin seuroihin säälimättä. Sellaista se vaan on.
Näin nykyisenä vantaalaisena (henkisesti lappeenrantalainen tietty edelleen) tietysti harmittaa hieman kotikaupungin seuran puolesta myös. Toivottavasti löytävät tilalle jotain sopivaa.
No ei nyt vielä heitetä kirvestä kaivoon. Toimisto tietää tasan tarkkaan Jaskon merkityksen joukkueelle ja on luultavasti puntaroinut vaihtoehdot tarkkaan. Sikäli kuin on pykälien perusteella mahdollista. En yhtään yllättyisi, vaikka viimeistään joulutauolla rosteriin ilmestyisi uusi kaveri. Eihän tuota Nikoskelaistakaan oltu "budjetoitu" ennakkoon, bonuksena tuli. Kopeckystä en osaa sanoa. Ja ties vaikka Mike M pommittaa pisteitä viivalta solkenaan...
Tilanne ei ole mitenkään katastrofi. Kopeckyn ja Nikoskelaisen viereen Ranta, niin vauhtia ja vaarallisia tilanteita syntyy. Kakkosessa voisi jatkaa Haapasaaren ja Talajan ohella vaikka Nyholm. Kolmoseen ja neloseen on tarjolla samat nuoret kuin aiemminkin. Eli terveenä ollessaan rosteri on yhä vahva, mutta tietysti useat loukkaantumiset syövät tehoja.
Mestikselle Jaskon menetys on tietysti iso asia, näitä vahvoja profiilipelaajia ei niin vain tungokseen asti ole tarjolla. Mutta kyllä tässä hallille on pian taas mentävä - vaikkapa Mike McKennan vuoksi.
Näin nykyisenä vantaalaisena (henkisesti lappeenrantalainen tietty edelleen) tietysti harmittaa hieman kotikaupungin seuran puolesta myös. Toivottavasti löytävät tilalle jotain sopivaa.
Tedille vinkiksi, että käypä joskus katsomassa tämän kauden mestispelejä. Uskon, että pidät näkemästäsi. Esim. KiVa-Sport (7-2) oli huikea matsi. Sisäänkin pääsee 10 egellä ja aina parhaille paikoille, jopa baariin tarvittaessa. Sarjassa ja KiVassakin on lukuisia taitavia kavereita, joista vielä kuullaan.
Trifolium
01.12.2008, 17:03
Mitenköhän Kopecky nyt viihtyy Vantaalla kun Jasko lähti. Onhan tämä vähän surullista kun Mestistä kupataan. Saikohan K-Vantaa edes mitään korvausta.?
Sanovat että Kopecky ei puhu sanaakaan suomea, ja englantia vain yhden sanan... Jos kerran Jasko on ollut tulkkina kaverille, niin ei voi olla jotenkin näkymättä peliesityksissä.
Jossain mainittiin Jaskolla olleen sopimuksessa liigapykälä. En tiedä noista soppareista tarkemmin mitään, mutta meinaako liigapykälä tässä tapauksessa sitä että voi siirtyä korvauksetta vai onko sitten maksettu joku korvaus. Joku joka tietäis jotain tällaisesta menettelystä niin voisi valaista asiaa epätietoiselle. Mikä on yleensä käytäntö?
Ted Raikas
01.12.2008, 17:04
Tedille vinkiksi, että käypä joskus katsomassa tämän kauden mestispelejä. Uskon, että pidät näkemästäsi. Esim. KiVa-Sport (7-2) oli huikea matsi. Sisäänkin pääsee 10 egellä ja aina parhaille paikoille, jopa baariin tarvittaessa. Sarjassa ja KiVassakin on lukuisia taitavia kavereita, joista vielä kuullaan.
Hyvä vinkki.
Jostain syystä ei ole koskaan tullut käytä katsomassa pelejä, vaikka halli nyt ei tuossa paljon minkään matkan päässä ole. Voisi tosiaan tähytä, jos vaikka joku kaakkoiskulman joukkue olisi pelaamassa, tai muuten itä-suomalainen jengi.

6.12 eli lauantaina on vieraana KooKoo... tiedät varmaan mistä ;- Samalla nostetaan kattoon lohi-ikoni Petri Pitkäjärven paita (10) seiskan eli Jukka Hakkaraisen viereen. Herra Hakkarainen on nykyään raitapaita jopa liigatasolla saakka.
Hyvä vinkki.
Jostain syystä ei ole koskaan tullut käytä katsomassa pelejä, vaikka halli nyt ei tuossa paljon minkään matkan päässä ole. Voisi tosiaan tähytä, jos vaikka joku kaakkoiskulman joukkue olisi pelaamassa, tai muuten itä-suomalainen jengi.
Itsenäisyyspäivänä 6.12.08 olisi hyvä tilaisuus avata mestiskausi, kun K-Vantaan vieraaksi saapuu KooKoo. Yleensä KiVan ja KooKoon keskinäiset matsit ovat olleet vauhdikkaita ja hyvä tasoisia. Kouvolasta saapuu jälleen Valtti-Areenalle arviolta sata KooKoo-fania tunnelmaa luomaan.
Hyvä vinkki.
Jostain syystä ei ole koskaan tullut käytä katsomassa pelejä, vaikka halli nyt ei tuossa paljon minkään matkan päässä ole. Voisi tosiaan tähytä, jos vaikka joku kaakkoiskulman joukkue olisi pelaamassa, tai muuten itä-suomalainen jengi.
Tehtäväksesi on nyt annettu mennä katsomaan seuraava ottelu:
la 31.1. klo 17.00 K-Vantaa - Jokipojat
Tuon jälkeen odotan muiden SaiPa-fanien kanssa sinulta kattavaa scouttausraporttia nuoremmasta Koskirannasta! :)
Edit: Ja tuosta ylläolevasta KooKoo matsista voit käydä scouttaamassa Flinckin, jota eräs Mestis-guru vihjasi potentiaaliseksi tulevaisuuden liigapeluriksi rouhijan rooliin.
meinaako liigapykälä tässä tapauksessa sitä että voi siirtyä korvauksetta vai onko sitten maksettu joku korvaus. Joku joka tietäis jotain tällaisesta menettelystä niin voisi valaista asiaa epätietoiselle. Mikä on yleensä käytäntö?
Eihän sopimuksien sisältöä yleensä julki tuoda, eli sikäli voi vain mutuilla. Pari vaihtoehtoahan näissä yleensä on. Joko soppariin on kirjoitettu "pelaaja voi siirtyä vapaasti xx.x. mennessä ulkomaille/liigaan" tai sitten "pelaajan sopimus seura z:n kanssa voidaan purkaa summasta x".
Uskoisin, että jälkimmäinen on aika paljon harvinaisempi. Lisäksi veikkaan, että KiVa ei rahallisesti hyödy tästä muuten kuin että Jaskon palkanmaksu loppuu.
Trifolium
01.12.2008, 18:33
Lisäksi veikkaan, että KiVa ei rahallisesti hyödy tästä muuten kuin että Jaskon palkanmaksu loppuu.
Eli siis jos jotain positiivista tästä on haettava, veikkaan että jasko on ollut joukkueen parhaiten palkattuja pelaajia. Jää siis enemmän rahaa löytää Jaskon aukon korvaava, hyvän asenteen omaava, kahteensuuntaan pelaava, peliälukeva, Aholan kanssa toimeentuleva jäätävä viimeistelijä, joka voisi vielä kopeckyn kanssa puhua vaikka yhteistä kieltä.
Mistäs markkinoilta sellainen ukko kaivetaan?
P Giroux
02.12.2008, 16:56
Sanovat että Kopecky ei puhu sanaakaan suomea, ja englantia vain yhden sanan... Jos kerran Jasko on ollut tulkkina kaverille, niin ei voi olla jotenkin näkymättä peliesityksissä.
Jos tämä pitää paikkansa, putosi omat respect-lukemat Kiekko-Vantaalle sarjan ylemmästä keskikastista ihan pohjalukemille. Jos Jaskolla oli liigapykälä, miksi ihmeessä hankitaan pari viikkoa ennen ulostamista toinen pelimies, joka on täysin riippuvainen Jaskon tulkkaustaidoista? Rahasta se tuskin oli kiinni, sillä KV:n yleisölukemat ovat viime aikoina olleet selvästi paremmat kuin normaalisti.
Onko tämä Samuli Jalkasen ensimmäinen todellinen "taidonnäyte"? Tavalliselle tallaajalle Tšekkoslovakian kasvattien olematon kielitaito saattaa tulla yllätyksenä, mutta jääkiekkojoukkueen toimitusjohtajalle tuo pitäisi olla lähtökohtana kun joukkuetta rakennetaan. Nuoremmat saman alueen kasvatit saattavat pärjätä monellakin kielellä, mutta senkään varaan ei vielä voi lähtökohtaisesti laskea.

Voihan se olla hyvinkin, että tämän Kopeckyn agentin puheiden mukaan kieli on pelaajalla hallussa, mutta käytäntö onkin sitten toinen. Ei varmaankaan olisi ensimmäinen eikä viimeinen kerta kun näin käy.
Ja tuskin kyseisenlaista kaveria olisi hankittu, mikäli Tulkin siirto muualle olisi ollut jo tiedossa.
Kakkossyöttö SaiPan (tähän mennessä) ainoaan maaliin Jaskolle. Eli avauspiste tilille heti liigadebyytissä. Tosin kyllähän tuossa kentässä pitää pisteille päästäkin, mikäli mielii tehdä läpimurron liigapeluriksi.

No Holma ei kyllä ole niitä hanakimpia syöttelijöitä, hautoo ja aikailee usein liikaa ja tilanteet kuivuu kokoon. Tehnyt sitä aina, ainakin SaiPassa.
Papa Bouba Diop
02.12.2008, 20:54
Jasko sitten ratkas ekan pelin SaiPan paidassa jatkoajalla rankkarista. Turhaan haaveillaan takas.
Dustwallow
02.12.2008, 22:00
Jasko sitten ratkas ekan pelin SaiPan paidassa jatkoajalla rankkarista. Turhaan haaveillaan takas.
Älä vielä luovuta. Tosiaan 1+1 tehot teki, mutta mielestäni melkolailla yhtä "sukka" liigatasolle kuin Ässissä alkukauden pelanut Keinänenkin, joka siis dominoi Mestistä viime kaudella ja palasi pari viikkoa sitten TuToon.

Keinänen ei pelannut viime kaudella Mestiksessä. Ei ole ennen tätä kautta ikinä.
Tosiaan 1+1 tehot teki, mutta mielestäni melkolailla yhtä "sukka" liigatasolle kuin Ässissä alkukauden pelanut Keinänenkin, joka siis dominoi Mestistä viime kaudella ja palasi pari viikkoa sitten TuToon.
Lisätietoja Keinäsen dominoinnista Mestiksessä? Se että pelaa hyvän kauden erinomaisen joukkueen hyvässä ketjussa on vielä aika kaukana dominoinnista.
Mutta joo, väärin tehdyt pisteet ovat aina niitä hauskimpia lajissa, jossa maalit ratkaisevat.
Hoho! Väärä Keinänen, voi jessus.
Akistahan oli kyse, eikä Janista.
Mielestäni jannu ei ole pelannut Mestistä ennen tätä kautta? Korjaa ihmessä, jos olen väärässä.
Onko tää piilokamera? Hymyilen varmuuden vuoksi :)
Mutta siis:
Aki Keinäsen pelaajakortti Eurohockeyssä (http://www.eurohockey.net/players/show_player.cgi?serial=38124).
Älä vielä luovuta. Tosiaan 1+1 tehot teki, mutta mielestäni melkolailla yhtä "sukka" liigatasolle kuin Ässissä alkukauden pelanut Keinänenkin, joka siis dominoi Mestistä viime kaudella ja palasi pari viikkoa sitten TuToon.
Eiköhän näissä jotain eroa ole kun toinen tekee 20 maalia kaudessa ja toinen saman määrän puolessa kaudessa. Jaskon kohdalla voidaan ihan oikeasti puhua dominoinnista, vaikkei hänkään välttämättä sen tyylinen pelaaja ole. Liigatasolle riittäminen nähdään varmaan tulevissa peleissä, joissa vastuskin kovenee. Ässät Porissa taitaa olla helpoin mahdollinen paikka aloittaa liigaura.
Unchained
02.12.2008, 22:21
Älä vielä luovuta. Tosiaan 1+1 tehot teki, mutta mielestäni melkolailla yhtä "sukka" liigatasolle kuin Ässissä alkukauden pelanut Keinänenkin, joka siis dominoi Mestistä viime kaudella ja palasi pari viikkoa sitten TuToon.
Mitenkään aliarvioimatta Keinästä tai ylistämättä Jaskoa, on miesten tekemissä maaleissa jonkin verta eroa suhteutettuna pelimäärään: Keinänen viime kaudella 43 peliä, 20 maalia. Jasko tällä kaudella 24 peliä, 20 maalia. Näin mutulla heitettynä pitäisi olla jotain eroa tuloksessakin.
Dustwallow
02.12.2008, 22:30
Ässät Porissa taitaa olla helpoin mahdollinen paikka aloittaa liigaura.
Väittäisin, että ei. Miehelle joka on tahkonnut kaikenmaailman Slovakian ja Itävallan sarjoja + Mestistä saattaa Isomäen hornankattila luoda jonkinasteista tutinaa punttiin, eli saattaapi hieman jänskättää. Sitten taas esim. jossain Hakametsässä tunnelma on kuin EA Sportsin änäriä pelailisi omalla kotisohvallaan.
Ja Jaskosta vielä; tuli tosiaan melkolailla Aki Keinänen tämän illan esityksestä mieleen. Heppoinen kaveri, jonka fyysisyys riittää Mestis tasolle, muttei liigaan (C'mon äijähän ollut aivan puhdas täytemies jopa Slovakian Extraliigassa).
Mutta mitäs te Veli Toomasta niin kärkkäästi puolustelette, jos kaverin mielitte vielä riveissänne kuluvalla kaudella nähdä ,olisi varmaan kannaltanne parempi että poika floppaisi SaiPassa?
No minä ehdotan, että jätetään Tomas rauhaan ainakin Kiekko-Vantaan pelastaja -ketjussa, koska se ei nyt toteudu tämän enempää. Halukkaat kirjoitelkaa SaiPan TJ-palstalle lisää.
Seurataan mielenkiinnolla kaverin tekemisiä ja toivotaan parasta valitsemallaan uralla. KiVa hakee nyt "pelastusta" muista kavereista.
Ja kiitos TJ:lle vielä kerran monista sykähdyttävistä hetkistä myös Vantaan riveissä!
Älä vielä luovuta. Tosiaan 1+1 tehot teki, mutta mielestäni melkolailla yhtä "sukka" liigatasolle kuin Ässissä alkukauden pelanut Keinänenkin, joka siis dominoi Mestistä viime kaudella ja palasi pari viikkoa sitten TuToon.
Sillä kiekkotietämykselle mikä minulle on siunaantunut, olen aika monella tavalla erimieltä. Fyysisesti hän ei ole kovin hentoinen, vaan pystyi ottamaan taklauksia vastaan hyvin ja niitä pari jopa antoi. Ei tietenkään mitään pommeja, mutta se ei tuon roolin pelaajalle ole keskeinen asia. Fyysisesti tänään pelanneet Ässät ei mehuja miehestä ulos saaneet.
Kaksinkamppailuvalmius yllätti minua eniten. Ja kaksinkamppailuhalukkuus. Oli valmis tekemään töitä, pärjäsi väännöissä melko hyvin. Meni väleihin ja pyrki irti vastustajista. Ei jääny ihmettelemään "katsojaksi", vaan otti ohjia itse käsiinsä niin kiekottomana kuin kiekollisena.
Liike ukolla on heittämällä liigatasoa. Todella hyvä luistimilla.
Kiekollisena hän on näitä sijoittumisen ja työn kautta tilanteensa rakentavia. Mitään häikäisevää ei nähty. Ratkaisuhalukkuus kovaa luokkaa. Näki muutaman kerran valintatilanteessa. Ensin kuti, kakkosvaihtoehtona syöttö. Sijoittuu hyvin ja haisteli irtokiekkoja pakista irronneena useamman kerran hyvin.
Fyysisyydestä liigapaikka ei todellakaan siis jää kiinni. Haaste on oman alueen pelaaminen. Kiekottomana mies pelasi ajoittain turhan etäällä vartioitavasta eikä lukenut aina pakin pystysuuntaisia liikkeitä. Tänään niistä ei kärsitty, mutta se on asia, joka pitää pelitavan opettelun yhteydessä painaa kaaliin.
Eli suomeksi sanottuna parhaita debyyttejä SaiPassa pitkään aikaan, siis pelillisesti. Tehot nyt oli pelkkää plussaa.
Trifolium
02.12.2008, 22:47
No minä ehdotan, että jätetään Tomas rauhaan ainakin Kiekko-Vantaan pelastaja -ketjussa, koska se ei nyt toteudu tämän enempää. Halukkaat kirjoitelkaa SaiPan TJ-palstalle lisää.
Seurataan mielenkiinnolla kaverin tekemisiä ja toivotaan parasta valitsemallaan uralla. KiVa hakee nyt "pelastusta" muista kavereista.
Ja kiitos TJ:lle vielä kerran monista sykähdyttävistä hetkistä myös Vantaan riveissä!
Näin on.
Lykkyä Jaskolle sinne liigaan!! Pistetili on nyt ainakin avattu, tästä on tuoreen liigapelurin hyvä jatkaa.
Ja onhan Vantaalla nyt huomiseen HeKi-koitokseen Jaskon paikalle ykkösketjuun(!) Amir Palmen! Siitä se ura kunnolla urkenee silläkin junnulla. Pitäiskö seuraava pelastaja-ketju avata Palmenin nimellä ;)
Väittäisin, että ei. Miehelle joka on tahkonnut kaikenmaailman Slovakian ja Itävallan sarjoja + Mestistä saattaa Isomäen hornankattila luoda jonkinasteista tutinaa punttiin, eli saattaapi hieman jänskättää. Sitten taas esim. jossain Hakametsässä tunnelma on kuin EA Sportsin änäriä pelailisi omalla kotisohvallaan.
Taitaa nykyään Isomäen hallilta kuulua vain Pentin viiksien suhina.
Hyvät tutinat oli puntissa, kun 1+1 rapsautti. Ja Itävallan ja Slovakian sarjoista löytyy kovempia joukkueita kuin Ässät.
Dustwallow
02.12.2008, 23:03
Taitaa nykyään Isomäen hallilta kuulua vain Pentin viiksien suhina.
Hyvät tutinat oli puntissa, kun 1+1 rapsautti. Ja Itävallan ja Slovakian sarjoista löytyy kovempia joukkueita kuin Ässät.
Sen verran lähti tänäänkin yleisöstä mekkalaa, että jää monella muulla liigapaikkakunnalla ko. kaltainen atmosfääri haaveeksi vain ;)
Ja kyllä jos KooKooooooo on mielestäsi paperilla(kin) Ässiä parempi, niin WTH miksei sitten kaikki Slovakian ja Itävallan pääsarjaseuratkin.
Mutta summasummarum Jasko on paska, eikä muuksi tämän päivittelyn seurauksena muutu. Lähen meneen vielä kun kerkiän. Öitä.
Sen verran lähti tänäänkin yleisöstä mekkalaa, että jää monella muulla liigapaikkakunnalla ko. kaltainen atmosfääri haaveeksi vain ;)
Ja kyllä jos KooKooooooo on mielestäsi paperilla(kin) Ässiä parempi, niin WTH miksei sitten kaikki Slovakian ja Itävallan pääsarjaseuratkin.
3119 ihmisestä varmasti.
Todennäköisesti suurin osa Slovakian ja Itävallan pääsarjaseuroista on parempia kuin KooKoo ja Ässät.
vBulletin v3.8.6, Copyright ©2000-2013, Jelsoft Enterprises Ltd.