View Full Version : Tihc 2008-09
merilappi
01.09.2008, 11:52
Tornio on satsannu tänä vuonna aikaisempaa enemmän.
Tulijoita on Markus Kuusela,ja pari Kanadalaista joilla omassa liigassa Kanadassa
aika kovat tehot,mutta sarjan tasosta ei mitään tietoa,mutta nähdyn perusteella
toinen ainaki aivan varteenotettava pelimies! Ai niin ja tulihan siihen Asplöövenistä pakki ja hyökkääjä S.Jussila!
upnorth24
01.09.2008, 12:23
No nyt löytyi mielenkiintoinen ketjun avaus. Tätä on odotettu jo pitkään. Toivon mukaan nimimerkki Merilappi pitää meidät ajan tasalla TIHC:n menosta ja Pohjoisen II-divarin kuvioista. TIHC:n kanssa samassa lohkossa pelaavat Merilapin toinen joukkue eli Kemin Lämärit, RoKin kehitysjoukkue eli RoKi A, kovasti viime vuosina satsannut Kemijärven Kiekko (KeKi) sekä entiset suomisarjajoukkueet Haukiputaan Ahmat ja Kuusamon Pallokarhut. Näiden lisäksi lohkossa pyörivät Suomussalmen Palloseura (Sups) ja OYUS, joista jälkimmäinen ei sano allekirjoittaneelle yhtään mitään.
KeKin riveissä pelasi jo viime kaudella liuta ex-rokilaisia ja taitaa Torniossakin pelata muutama RoKin ovia kolkutellut pelaaja.
merilappi
01.09.2008, 12:37
No useammasta en tiedä mutta Juusolan Mikkohan sielläpäin on käyny antamassa
näyttöjä
adidasler
01.09.2008, 16:58
Torniossa näyttää olevan myös kovat piipussa. Eiköhän sielläkin jo keväällä juhlita sarjanousua!? Jussila ja Kuusela ovat hyvät vahvarit. Sen sijaan Väliranta ja Mielonen pelaavat ensi kaudella "hinttikyykkää", joten Keki:ltä/Torniolta lähtee kertaheitolla roppakaupalla pisteitä.
O.T. > Onko rokilla 2-joukkuetta A-junnujen lisäksi ja missä lohkossa pelailee?
Sen sijaan Väliranta ja Mielonen pelaavat ensi kaudella "hinttikyykkää", joten Keki:ltä/Torniolta lähtee kertaheitolla roppakaupalla pisteitä.
O.T. > Onko rokilla 2-joukkuetta A-junnujen lisäksi ja missä lohkossa pelailee?
Väliranta pelaa kyykkää BlueBallissa ja tietääkseni myös kiekon pelaaminen jatkuu! Mutta joukkueena ei ole KeKi tai TiHC vaan Kemin Lämärit missä mies kulkee pelaamassa yhdessä Salmelan Jannen kanssa sen minkä kyykältä ja muilta kiireiltä ehtii.
RoKin 2.joukkue on kuollut ja kuopattu. Tilalle tehtiin RoKi A joka otti kakkosjoukkueen paikan 2.divarin pohjoislohkosta. Viime kauden kakkosjoukkueesta A:n mukaan ei tietäkseni kelpuutettu juuri ketään vaan A tulee olemaan junnupainotteinen ja edustuksesta yli jäävät pelaavat A:ssa.
adidasler
01.09.2008, 20:36

OK. Salmelakin siis jatkaa kyykän parissa, voi, voi... Vai on Roki 2 kuopattu. Siinä tapauksessa Yläkemijoen kiekko pursuilee kerrankin pelaajista. Voipi olla, että Yki yltää pitkästä aikaa Lappi-liigan piikkipaikalle. Roki A on varmasti kova luu pohjoisen 2. divarissa ja laittaa varmasti kapuloita rattaisiin esim suosikki Torniolle.
merilappi
01.09.2008, 21:24
Mutta jos Roki A tarkoittaa että se olis A-joukkue niin siinä ei saa pelata ko tietty määrä täysi-ikäisiä eli 1+2.
Mutta jos Roki A tarkoittaa että se olis A-joukkue niin siinä ei saa pelata ko tietty määrä täysi-ikäisiä eli 1+2.
Siis joukkuehan on vain nimeltään RoKi A. 2.divarissa saa pelata sen ikästä porukkaa kun vaan haluaa ja varmasti joukkueessa tulee pelaamaan paljon ns. "yli-ikäisiä" mutta junnupainotteinen joukkue on kuitenkin kyseessä.
Gleni Metro
01.09.2008, 22:54
tits on yv.
thedalton
01.09.2008, 23:28
Siis joukkuehan on vain nimeltään RoKi A. 2.divarissa saa pelata sen ikästä porukkaa kun vaan haluaa ja varmasti joukkueessa tulee pelaamaan paljon ns. "yli-ikäisiä" mutta junnupainotteinen joukkue on kuitenkin kyseessä.
Kyllä se on kuulkaa ihan A-junnujoukkue. Elikkä ei yhtään yli-ikäistä. Sorppa!
merilappi
02.09.2008, 08:43
Eli edellisessä tuli vastaus siihen Rokin A-porukkaan,toisinsanoen ei todellakaan
mitään vastusta Tihc:lle!!!
upnorth24
02.09.2008, 10:12
Eli edellisessä tuli vastaus siihen Rokin A-porukkaan,toisinsanoen ei todellakaan
mitään vastusta Tihc:lle!!!
No aika surullistahan se olisi, jos Rovaniemen juniorijoukkue pyörittäisi TIHC:tä. Eiköhän siellä tärkeimmät pelit pelata keväällä ja toivotaan nyt ettei TIHC taas jäädy kalkkiviivoilla. Nousun vaikeus näyttää olevan jotenkin yleistä täällä Lapin perukoilla:)
merilappi
02.09.2008, 18:00
Harkkapeli perjantaina Laseria vastaan ja vahva epäilys että Tihc vei tuon
pelin nimiinsä.
Eli edellisessä tuli vastaus siihen Rokin A-porukkaan,toisinsanoen ei todellakaan
mitään vastusta Tihc:lle!!!
No ei pitäisi ainakaan olla.
Heikko porukka RoKin A ei kuitenkaan tule olemaan, usko huviksesi.
Yksilötaitoa löytyy varmasti enemmän kuin Tornion terävimmältä kärjeltä. Poikasiahan nuo vielä ovat, nuorimmat B-juniori-ikäisiä.
Harkkapeli perjantaina Laseria vastaan ja vahva epäilys että Tihc vei tuon
pelin nimiinsä.
Siis onko peli pelattu jo? Vai onko se tulevana perjantaina?
Ei kannata unohtaa että nyt on vastassa viime kevään mestis-nousukarsinnoissa ollut joukkue. Laser on varmasti heikentynyt. Sama porukka ei ole nyt jäällä kuin keväällä. Minäkin toivon että Tihc pelin veisi. Oulussakin on kuitenkin varmasti jo pikkuhiljaa jengi kasassa, joten älä lyö rahaa likoon. Ainakaan paljon.
merilappi
03.09.2008, 12:32
Jos junnuista puhutaan niin eiköhän Lapin parhaat junnut tällä hetkellä tule
nimenomaan Torniosta. 93-syntyneet selvittivät tien sm-karsintaan ja tähän
tietääkseni ei ole lapissa muut pystyneet siiä onnittelut Tihc:n 93:lle ja niiden
valmentajalle Petri Kauppilalle!!
Ja jos oikein muistan niin muutama 92-syntynyt lähti pelaamaan Tapparaan ja
Jyppiin. Ja olihan sm-liigassakin viime vuonna Tihc:n kasvatti joka pelasi HPK:ssa
pakin paikkaa eli Antti Kauppila!!!
upnorth24
03.09.2008, 17:08

Onnea Tornioon! Eiköhän nyt kuitenkin anneta sen C-SM-karsinnan käynnistyä ja katsota mihin TIHC sijoittuu ennen kuin aletaan hehkuttamaan ilmoittautumalla saatua paikkaa.
merilappi
03.09.2008, 18:19
Ei todellakaan ilmottamalla saatua paikkaa,karsintapelit pelattiin viikonvaihteessa Vaasassa.
Jos junnuista puhutaan niin eiköhän Lapin parhaat junnut tällä hetkellä tule
nimenomaan Torniosta. 93-syntyneet selvittivät tien sm-karsintaan ja tähän
tietääkseni ei ole lapissa muut pystyneet siiä onnittelut Tihc:n 93:lle ja niiden
valmentajalle Petri Kauppilalle!!
Ja jos oikein muistan niin muutama 92-syntynyt lähti pelaamaan Tapparaan ja
Jyppiin. Ja olihan sm-liigassakin viime vuonna Tihc:n kasvatti joka pelasi HPK:ssa
pakin paikkaa eli Antti Kauppila!!!
Onhan noita hyviä poikia ympäri lappia. Mitenkäs teillä oli maajoukkuekomennuksien laita vaikkapa viime vuodelta? Ihan mielenkiinnosta...
Ei todellakaan kannata alkaa riekkumaan vielä. Katsotaanpa miten siellä karsinnassa tulee loppujen lopuksi käymään.
merilappi
03.09.2008, 19:17
No Divaripaikka on jo varma,että kyllä se minusta saavutus on jo sekin.Olis kuulemma ollu Rokistaki halukkaita pelaamaan tähän ikäluokkaan Tornioon,mutta ei jostain syystä tulleet......?
No Divaripaikka on jo varma,että kyllä se minusta saavutus on jo sekin.Olis kuulemma ollu Rokistaki halukkaita pelaamaan tähän ikäluokkaan Tornioon,mutta ei jostain syystä tulleet......?
No, ketä kiinnostaa tulla Tornioon pelaamaan? Eiköhän se suunta ole nyt ja aina päinvastainen.
Gleni Metro
03.09.2008, 23:10
No, ketä kiinnostaa tulla Tornioon pelaamaan? Eiköhän se suunta ole nyt ja aina päinvastainen.
mitä sää ärräpää täällä oikein leveilet? jos rollosta ei koutsi päästä poikia tornioon pelaan niin kyllä se aika väärin on... herran jestas valmentaja itkee ettei pojat saa lähteä rovaniemeltä tornioon..? kerroppa siitä? Ja pitääkö se heti olla änärissä tai maajoukkueessa jauhamassa että sitä on jotain? ruutu kerrallaan...
merilappi
05.09.2008, 21:52
Niinhän siinä kävi ko sanoin, että Tihc vie ja Laser vikisee. Peli päättyi 5-2.
Kas, kas.
Puuttuiko Laserilta paljonkin miehiä?
Hyvä Tihc.
merilappi
05.09.2008, 22:02
Kyllä siellä oli viimekauden pelaajiaki, mutta en ollu silloin vielä paikanpäällä ko lueteltiin pelaajat, mutta oli siellä häkkipäitäki mukana.
Teukka Teräs
05.09.2008, 22:07
Olisko juuri puuttunut. Oli Eero ja kumppanit mukana. Joku heitti, että yksi olisi vain puuttunut. IHC:lta puuttui monta pakkia.
Kyllä siellä oli viimekauden pelaajiaki, mutta en ollu silloin vielä paikanpäällä ko lueteltiin pelaajat, mutta oli siellä häkkipäitäki mukana.
Niin juuri.
Minkälaisia ne kanukit oli?
No, joka tapauksessa hieno suoritus Tihc:ltä.
Nyt viimeistään olisi hauska kuulla Laserin valmennusportaan mietteitä.
"Joukkue nousee mestikseen"...
merilappi
05.09.2008, 22:10
Kanukit ovat todella PELIMIEHIÄ, erittäin suoraviivaisia ja hyviä laukomaan ja erittäin kovia taklaamaan.
Teukka Teräs
05.09.2008, 22:11
En menis sen todellisen kanssa takuuseen mutta kyllä ne ihan kovia äijiä ja varmasti niistä on hyötyä tulevalla kaudella.
Teukka Teräs
05.09.2008, 22:20
Laser pelasi kolmatta erää melkein kahdella kentällä, että kyllä ne voittoa hakivat.
amorphis
06.09.2008, 10:16
On huono tilanne jos pelataan harjoitusottelua alemmansarjan joukkuetta vastaan ja pitää vetää kolmaserä kahdella kentällä.
Yleensä harjoitusottelut pelataan leveällä materiaalilla.
Taitaa tulla vaikeat ajat K-Laserille ajatellen mestiskarsintoja joista mediassa isoilla kirjaimilla puhuvat.
Taitaa tulla vaikeat ajat K-Laserille ajatellen mestiskarsintoja joista mediassa isoilla kirjaimilla puhuvat.
Ei ole puhuttu mistään karsinnoista. Joukkue menee Mestikseen, ja sillä sipuli.
Mr Lätkä
07.09.2008, 00:55
Vanha ei jaksa, ennen kautta alkaa kirjotteleen mihinkään ennen kauden alkua...
Eli mites päätty TihC-Etpo peli tänään?
Vanha ei jaksa, ennen kautta alkaa kirjotteleen mihinkään ennen kauden alkua...
Eli mites päätty TihC-Etpo peli tänään?
EtPo kaiketi voitti, vaivoin.
merilappi
07.09.2008, 10:15
molemminpuolista säheltämistä, mutta Etpolla puuttu n. 10 vaki pelaajaa. Kyllä Tihc:llä vielä pitkä matka suomisarjaan. Peli päättyi 5-6 Etpolle.
merilappi
08.09.2008, 17:21
No niin C-SM karsinta alkoi 2:lla pelillä, ensin launataina kaadettiin Raahe, ja sitten sunnuntaina jatkettiin siitä mihin lauantaina jäätiin eli sunnuntaina saman kohtalon sai kokea Oulun Kärpät. Eikös tästä ole hyvä jatkaa??? Ne junnut ne junnut!!!
Väsynyt Selänne
08.09.2008, 18:31
No niin C-SM karsinta alkoi 2:lla pelillä, ensin launataina kaadettiin Raahe, ja sitten sunnuntaina jatkettiin siitä mihin lauantaina jäätiin eli sunnuntaina saman kohtalon sai kokea Oulun Kärpät. Eikös tästä ole hyvä jatkaa??? Ne junnut ne junnut!!!
En sinänsä ole mikään tornialaisten fani, mutta täytyy myöntää, että on kyllä kova c-juniorijoukkue kasassa. TIHC todennäköisesti nousee Suomi-sarjaan näiden sällien hitsaantuessa edustusjoukkueeseen aikanaan. Osa tietenkin löytää itsensä isommista seuroista kuten puolta Suomea hallitsevasta Kärpistä. Keep up with the good work!

Ei tainnu olla Kärppien C-1 vastassa vai?
merilappi
09.09.2008, 10:40
Kyllä minun mielestä oli. Miksi tämä Kärppä-joukkue karsisi SM-sarjaan, jos siellä toinen joukkue jo on?
Kulminaatiopistelijä
09.09.2008, 12:59
Kyllä minun mielestä oli. Miksi tämä Kärppä-joukkue karsisi SM-sarjaan, jos siellä toinen joukkue jo on?
http://www.finhockey.fi/tulospalvelu/c-nuorten_sm-sarja/
Kyllä tuo tosiaan on Kärppien edustusjoukkue. Tiettävästi Oulussa on jääongelmia johtuen Linnanmaan jäähallissa kesällä olleesta tulipalosta. Näinkö paljon se näköjään vaikuttaa pelisuorituksiin? Kaikki kunnia kuitenkin Tornion hyville pelisuorituksille.
merilappi
26.09.2008, 11:56
Huomenna se sitten alkaa, meinaan että Pohjoisen 2-divari, ja heti ensimmäinen peli erittäin mielenkiintoinen Lämärit-Tihc, josta varmaan sykettä löytyy. Toivoa sopii että peli olis erittäin tasainen, mutta eiköhän Tihc hoida homman kotiin 9-2.
merilappi
29.09.2008, 12:36
niinhän siinä kävi sitten että Tihc vei ja Lämärit vikisi, vaikka ei ne kyllä pelata osanneetkaan, aivan väärässä sarjassa ovat. Veikkaus osui melkein oikein!
upnorth24
29.09.2008, 12:43
niinhän siinä kävi sitten että Tihc vei ja Lämärit vikisi, vaikka ei ne kyllä pelata osanneetkaan, aivan väärässä sarjassa ovat. Veikkaus osui melkein oikein!
Ja paljon peli siis päättyi? Ainakaan eiliseen mennessä kumpikaan seura ei varmaankaan ollut informoinut liiton tulospalvelua ottelun tapahtumilla?!? Melko amatöörimäistä toimintaa kotijoukkueelta jopa II-divarissa.
Mutta kyllähän TIHC:n pitääkin Lämäreitä viedä mikäli siellä mielitään ylöspäin suomisarjaan. Tämän vaiheen pitäisi olla Tornion ylpeydelle pelkkä suupala.
Teukka Teräs
29.09.2008, 13:00
2-10 päättyi peli.
Playerofthegame
29.09.2008, 19:30
Kuinka hemmetin kauan siitä on, kun Et-Po ja Tihc pelasivat samassa sarjassa? Nimimerkki merilapilla näyttää olevan suosikki joukkueina Et-Po-72 ja Tihc! Rokin ja Et-Pon väliset taistelut ovat mummonpesua verrattuna Et-Pon ja Tihc:n välisiin verilöylyihin.
Teukka Teräs
29.09.2008, 21:47

Viime kaudellahan joukkueet karsivat samassa lohkossa Suomi-sarjaan. Verilöydyt oli kyllä kaukana niistä peleistä.
upnorth24
29.09.2008, 21:51
Kuinka hemmetin kauan siitä on, kun Et-Po ja Tihc pelasivat samassa sarjassa? Nimimerkki merilapilla näyttää olevan suosikki joukkueina Et-Po-72 ja Tihc! Rokin ja Et-Pon väliset taistelut ovat mummonpesua verrattuna Et-Pon ja Tihc:n välisiin verilöylyihin.
Samaa tuli itsekin ihmeteltyä ja osittain myös naurettua, koska viime kevään yksipuolisia karsintapelejä luukunottamatta pitkä aika siitä on, mutta täälläkin on muistissa, että tuossa paikallisparissa on nähty aikoinaan melkoisen raakoja vääntöjä:)
Lämäreiden joukkueenjohto haluaa varmaankin painaa viime lauantaina ottelun kokonaan villaisella unholaan, koska ottelun tilastoja ei vieläkään löydy finhockey.fi tulospalvelusta?!?
Niin se vain näyttää TIHC olevan väärässä sarjassa, 4peliä, 37-10 maalisuhde, vaikka sarjan heittopussia säästelikin viime lauantaina (vain) 6-3 lukemilla. Tasaista näyttää olevan pistepörssissäkin, laajalla rintamalla onnistumisia, hyvä hyvä, oikeat pelit alkais vuodenvaihteen jälkeen kunhan ei sotkeudu omiin jalkoihin ennen sitä.
upnorth24
23.10.2008, 09:44
TIHC painaa vakuuttavasti II-divisioonan Pohjoislohkon kärjessä. Melkein yhtä vakuuttavasti kuin RoKi omassa lohkossa suomisarjassa. Molempien kohdalla tärkeimmät pelit pelataan kuitenkin kevätpuoliskolla ja täytyy toivoa, että TIHC on viime kauden kokemuksesta viisastuneena ymmärtänyt harjoitella viime kesänä, koska bensa näytti loppuvan kesken viime keväänä. Tornion pelaajista täytyy nostaa esille Mikko Juusola, joka pelasi napapiirillä suomisarjaa muutama vuosi sitten ja taisi olla tyrkyllä joukkueeseen tälläkin kaudella, mutta ei tainnut kuitenkaan ihan mahtua pelaavaan kokoonpanoon. Ainakin tehojen valossa Juusola näyttää menneen isoin askelin eteenpäin.
TIHC:n pahin uhkaaja alkusarjassa on varmaankin muutama vuosi sitten RoKin kanssa suomisarjassa taistellut PaKa, koska sarjassa toisena oleva Lämärit varmasti sytyttää TIHC:n joka paikallispelissä. Myös RoKin A saattaa ryöstää pisteitä sieltä sun täältä, mutta muuten tämän kaupungin nuorella kakkosjoukkueella on tärkeä tehtävä ajaa nuoria pelaajia sisään miesten peleihin.
adidasler
23.10.2008, 18:02
Niin se vain näyttää TIHC olevan väärässä sarjassa, 4peliä, 37-10 maalisuhde, vaikka sarjan heittopussia säästelikin viime lauantaina (vain) 6-3 lukemilla. Tasaista näyttää olevan pistepörssissäkin, laajalla rintamalla onnistumisia, hyvä hyvä, oikeat pelit alkais vuodenvaihteen jälkeen kunhan ei sotkeudu omiin jalkoihin ennen sitä.
Tornio on "ylivoimainen" pohjoisen lohkossa, mutta jos bussi käännetään kohti etelää ja ajetaan yli kolmesataa kilometriä, niin vastaan polkee jo joukkueita, jotka ottavat TICH:ltä luulot pois! Tällä(kin) kaudella etelässä on muutamia todella kovan luokan II-divariporukoita, joita vastaan on pelattava nappipeli, jos mielii voittoon. Toivotaan Tornioon vielä muutamia täsmähankintoja ennen tärkeitä pelejä!
On noita viime vuosina katseltu etelän 2-div porukoita ja kyllä totuus on tänäkin vuonna sama kuin viime vuonna, TIHC on valtakunnan paras 2-div joukkue, mutta samaan hengenvetoon totean että se ei ole silti paljon se.
Viime kauden päätteeksi ihc pelas ehdottomasti suomen kovimmassa karsintasarjassa, miksi? No siksi että se oli ainoa sarja jossa oli vain yksi 2-div joukkue, joissakin oli jopa kolme.
Pohjoisen s-sarjakin oli viime vuonna kova kun katsoo miten se oikea suomi-sarjakin meni, ei ollut heikoimmat pohjosesta.
Materiaalin laajuus on ainakin eri luokkaa kuin ennen ja eihän tuo Ubbekaan pöllömmältä vaikuta penkin takana.
Viime vuosien tapaan uskon että siellä ollaan kyllä hereillä mahdollisten vahvistustarpeidenkin suhteen, melko hyvät täsmäaseet tuli viime vuonna kekistä tammikuussa, nyt ei niin isoa tarvetta mutta silmät hyvä olla auki koko ajan..
TIHC on valtakunnan paras 2-div joukkue.
Sanoo kuka??
Aika paksua etten sanoisi.
Noh, kyllä Torniolla voisi olla saumaa tänä kautena jopa nousta ja varmasti on samaa tasoa Raahen kanssa, mutta ei pysty haastamaan YJK:ta tai Etpoa sitten millään.
adidasler
25.10.2008, 22:35

Aivan! Raahen kanssa tulee tiukkaa, mutta muuten ei materiaali riitä vielä... Joukkueessa vielä "nousuhaaveiden jarruttajia" liikaa, miehiä, jotka kuuluvat esim. Lappi-liigaan..
Viime vuonna nähtiin, kuinka kävi esim. KeKin pojilla etelän II-divariporukoita vastaan. Kylmää kyytiä tuli... Noh, toivon kuitenkin Torniolle kaikkea hyvää, mutta leijumiseen ei ole sielläkään varaa, kuten ei myöskään Napapiirillä.
On noita viime vuosina katseltu etelän 2-div porukoita ja kyllä totuus on tänäkin vuonna sama kuin viime vuonna, TIHC on valtakunnan paras 2-div joukkue, mutta samaan hengenvetoon totean että se ei ole silti paljon se.
Ei todellakaan ole paljon se. Se nähtiin jo aika raa´alla tavalla ennen Suomi-sarja-kauden alkua kun Et-Po hakkasi TIHC:n 8-2, ilman "suurimpia tähtiään". Jostain kumman syystä ei edes otteluraporttia ole tästä peliä TIHC:n sivuilla. Ehkä ihan hyvä niin... ja toisaalta hyvä ettei Ro-Ki pelannut viimeistä harjoitusotteluaan torniolaisia vastaan. Ei välttämättä ideaali lähtökohta lähteä odottelemaan II-divarikauden alkua iso rökäletappio puserossa. No, keväällä nähdään mihin rahkeet riittää ja minkälaista liikehdintää rosterissa tapahtuu ennen karsintoja.
Kertokaapas asioista tietävät mikä on TIHC:n valmentajapolitiikka, onko ex-tuomari Urban Lahti aivan kokopäivätoimisesti valmentajana vai saako muuten vaan kohtuullista korvausta hommastaan ?

TIHC kävi muuten ylitorniolla häviämässä 8-2 ilman kahdeksaa!!! avauskokoonpanon miestä, sanoisin jopa että oli ihan ok suoritus kun ajattelee että puolijoukkuetta oli suoraan B-junnuista siihen peliin.
Ubbehan töissä haaparannan lehdessä, kiekosta mitään kellekään makseta tällä tasolla, vai?
Keki muuten kaatui eilen 16-1 ja rokiA tänään 6-0, mut ne mitään siitä kerro miten oikeissa peleissä käy...
adidasler
27.10.2008, 20:14
Keki muuten kaatui eilen 16-1 ja rokiA tänään 6-0, mut ne mitään siitä kerro miten oikeissa peleissä käy...
Keki oli liikkellä parilla kentällä. Monta kokenutta ja kovaa pelimannea puuttui.. RokiA on käytännössä viime kauden B 1-divaria pelannut porukka, joten vähintään 6-0 pitääkin voittaa. Nämä vain faktoina. Kaikki kunnia kuitenkin Torniolle. Voitot ovat aina voittoja.
Elina54321
28.10.2008, 12:41
Noh, kyllä Torniolla voisi olla saumaa tänä kautena jopa nousta ja varmasti on samaa tasoa Raahen kanssa, mutta ei pysty haastamaan YJK:ta tai Etpoa sitten millään.
Olisi hienoa, jos Tornio nousisi SS:aan. Hyppäys on tietenkin vaikeaa ja vaatii myös onnea. Tornio ei varmaankaan ole samaa tasoa, kuin heikoin SS:n joukkue, mutta tosissaan kannattaa yrittää. Puolustamalla tuskin pitkälle pötkitään, joten apinan raivolla keväällä vastustajan maalille. SS:n hyökkääjät ovat luultavasti torniolaisia parempia, joten ei kannata perustaa peliä puolustukseen, joten on hyökättävä. Kaikilla SS:n joukkueilla puolustus on heikoin lenkki. Eli hyökkäys on paras puolustus. Lisäksi hyökkäävän joukkueen peliä on kivempi katsella, kuin puolustusta yrittävän joukkueen ja kuitenkin omissa ropisee ja vastustajan maalilla ei tapahdu mitään. Jos et tee yhtään maalia et voi voittaa ottelua.
Sho-Nuff
29.10.2008, 10:13

Ei SS-sarjassa kumminkaan pärjää ilman puolustusta jos tornio tekee isoja voittoja nyt pohjoisessa II divarissa, mutta tasoero II divarin muihin lohkoihin on eri ja varsinkin SS-sarjaaan tasoero on iso muutaman II divari ottelun nähneenä.
Mutta ei muuta kuin onnea torniolle yrtyksessä nousta SS-sarjaan ja toivotaan sinne jonkunlaista "buumia", että yleisö löytää halliin ja Torniosta tulee hyvää kiekkoa pelaava SS-joukkue.
Tulipa nähtyä tämä merilapinylpeys oikein livenä tänään.
Lyhyesti sanottuna PITKÄ on Torniolaisilla matka Suomisarjaan.
A-junnut pystyi haastamaan joukkueen täysin joka saralla.
Jaa, löytyihän sieltä yksi todella "kova" jätkäkin.
Kapteeni Jussila näytti sitten "miehisyytensä RoKin häkkipäälle, voi saatana mikä pelle...
Haastais saman kaliiperin miehiä...
Tulipa nähtyä tämä merilapinylpeys oikein livenä tänään.
Lyhyesti sanottuna PITKÄ on Torniolaisilla matka Suomisarjaan.
A-junnut pystyi haastamaan joukkueen täysin joka saralla.
Niin on. Ihan oikealla sarjatasolla TIHC pelaa.
Jaa, löytyihän sieltä yksi todella "kova" jätkäkin.
Kapteeni Jussila näytti sitten "miehisyytensä RoKin häkkipäälle, voi saatana mikä pelle...
Haastais saman kaliiperin miehiä...
Ei taida Jussilalla paukut riittää muuhun. Ei helkatti, oikein pistää vihaksi tuollainen. Aikoinaan Jussilakin on ollut ihan hyvä pelaaja mutta nykypäivän kunto riittää nippa nappa 2-divarissa elvistelyyn. Lopettais vaikka jos ei ole tuon parempaa tekemistä kentällä.
jsavolai
23.11.2008, 10:35
Aikoinaan Jussilakin on ollut ihan hyvä pelaaja mutta nykypäivän kunto riittää nippa nappa 2-divarissa elvistelyyn. Lopettais vaikka jos ei ole tuon parempaa tekemistä kentällä.
Kakkonen tuntuu olevan "ihan hyvä" jäähdyttelysarja, en ihmettele jos siellä näitä "himmeitä tähtiä" pelailee. Mitäs ko. herra oikein teki kun näin asiaa äimistelette ?
Elina54321
23.11.2008, 12:55
Ei taida Jussilalla paukut riittää muuhun. Ei helkatti, oikein pistää vihaksi tuollainen. Aikoinaan Jussilakin on ollut ihan hyvä pelaaja mutta nykypäivän kunto riittää nippa nappa 2-divarissa elvistelyyn. Lopettais vaikka jos ei ole tuon parempaa tekemistä kentällä.
Rolla ja Ärräpää puuttuvat kyllä oikeaan asiaan. Vanhat sotaratsut menettävät joskus malttinsa, jos varsinkin joku häkkipää vie maestrolta kiekon. Muistan vielä, kun Kari Jalonen pelasi Junkkareissa Kärppiä vastaan ja häkkipää vei kiekon, niin eikös Hajuraaja vetäissyt mailalla päähän, niin että maila rikkoutui. Eli ei pitäisi turhautua Jussiloiden nuorempiinsa.
adidasler
23.11.2008, 13:55
Miten Roki A:n lupaukset pelasivat eilen? Luulisin, että esim. Fomin ja Nurmenniemi vievät Torniolaisia kuin litran mittaa! Jokohan Sami on kohta siinä kunnossa, että voi lähteä näytille edustukseen? Mikä muuten on Haipuksen ja muiden lasarettilaisten tilanne?
Sho-Nuff
23.11.2008, 13:58
http://217.119.36.91/statistics/hockey/rt_event_frame.php?GAMEID=45027&LANG=FI&TYPE=8&SEASON=2009
Tossa jääkiekkoliiton sivulta! Nurmenniemi oli näköjään tehny rokin kummatki maalit.
Ai tämä olikin RoKi-ketju...
Alkaapa torniossakin pakka entisestään kovenemaan, Mestistäkin 4 kautta kelannut Kylmämaa Jani on tihcin sivujen mukaan liittynyt tehnyt sopparin joukkueeseen. Siinä on kova mies ja iso apu karsinta-sarjaan.
Tihc pelaa kuuleman mukaan 3.1 Luleå Rebelssiä ja 4.1 asplöveniä vastaan harkkapelit...hienoa käydä katsoo heti ennen sarjan alkua miltä uudet kentälliset näyttää, eikhään ala yv:kin paraneen.
Hieno asia Tihc:lle. Vielä kun Kemppaisen Heikki tulee Rovaniemeltä niin Tornion hyökkäys alkaa olemaan jopa vahva joulujälkeiseen sarjaan.
adidasler
20.12.2008, 16:03

Hienoa, että Toriossa ollaan hereillä. Kylmämaa on todellinen vahvistus, mutta joukkue huutaa silti vielä muutamaa vahvaria, jos mielii korkealle! Kemppainen olisi kyllä otettavissa loppukaudeksi ja kyllä Rollosta apuja löytyy enemmänkin, jahka edustuksen pelaajarinkii lyödään lopullisesti lukkoon.
Asplöven on kyllä sen tason mittari, että oksat pois!
merilappi
20.12.2008, 16:37
Hieno asia Tihc:lle. Vielä kun Kemppaisen Heikki tulee Rovaniemeltä niin Tornion hyökkäys alkaa olemaan jopa vahva joulujälkeiseen sarjaan.
Toivottavasti ei kuitenkaan tule tänne Tornioon, ei ole mitään suuria esittänyt joten ei ole meille todellakaan mikään vahvistus!
Teukka Teräs
20.12.2008, 16:38
Puolustajia puolustajia...
merilappi
20.12.2008, 16:39
Puolustajia puolustajia...
Nimenomaan niitä täällä kaivataan!
Aikalisä
20.12.2008, 16:46
Toivottavasti ei kuitenkaan tule tänne Tornioon, ei ole mitään suuria esittänyt joten ei ole meille todellakaan mikään vahvistus!
No huh huh, et ole tainnut nähdä miestä ollenkaan kun tuommoista puhut. Meinaatko jotta joku olisi vahvistus Tich:lle vain jos on mestistä tahkonnut viimeiset 5 vuotta. Mietippä vähän asiaa, mikä taso Tich:ssa sinun mielestä on? Kemppainen on omalla osa alueella parasta antia mitä Rokissa on. Sinustako piste/per peli on heikkoa suomi sarja tasolla, kun näyttää että Tich paidassa yhtä sarjatasoa alempana samaan on onnistunut vain 8 pelaajaa.
Toivottavasti ei kuitenkaan tule tänne Tornioon, ei ole mitään suuria esittänyt joten ei ole meille todellakaan mikään vahvistus!
Todella paksua.
Älä jauha paskaa. Todellakin on vahvistus TiHc:lle tullessaan. Ykkösketjun kamaa.
Olisipa mahtava juttu jos järjestettäisiin vaikkapa RoKi-TiHc harkkamatsi niin putoaisit sinäkin komeasti alas pilvilinnastasi. No, täytyy nyt tyytyä siihen että EtPo hoitaa Tornion poikien kurituksen.
Toivottavasti ei kuitenkaan tule tänne Tornioon, ei ole mitään suuria esittänyt joten ei ole meille todellakaan mikään vahvistus!
Jaa, etteikö Heikki vahvistaisi IHC:ta?
Merilappi täräytti päivän parhaan...
Aivan varmasti top 3:ssa Torniossa.
merilappi
20.12.2008, 17:45
Todella paksua.
Älä jauha paskaa. Todellakin on vahvistus TiHc:lle tullessaan. Ykkösketjun kamaa.
Olisipa mahtava juttu jos järjestettäisiin vaikkapa RoKi-TiHc harkkamatsi niin putoaisit sinäkin komeasti alas pilvilinnastasi. No, täytyy nyt tyytyä siihen että EtPo hoitaa Tornion poikien kurituksen.
On se kumma ko täällä vähänki on erimieltä rokilaisista, niin ne käyvät kuumina heti. Sehän oli minun mielipide, eikä se tarkoita että vaikka täällä pelataankin 2-divaria, niin että rokilaiset olis vahvistuksia, meillä on halu peluuttaa ensisijaisesti omia pelaajia. No tehän tiputteki jään pinnalle ko löven teitä vähän kurittaa!!
Aikalisä
20.12.2008, 18:00
Kannattaisi kuitenkin ottaa selvää pelaajasta ennen kuin alkaa laukomaan monikossa sanottuja "omia" mielipiteitä. Teidän omat "junnutko" ovat tarkoituksella Tich paidassa pelaamassa? Luulisin ainakin että jos olisi rahkeita ylös päin niin varmasti siellä olisivat jo ja jos oikeasti Tornion omia junnuja haluasitte peluuttaa niin esim. Taneli Kallio vaan edustuksen mukaan.
On se kumma ko täällä vähänki on erimieltä rokilaisista, niin ne käyvät kuumina heti. Sehän oli minun mielipide, eikä se tarkoita että vaikka täällä pelataankin 2-divaria, niin että rokilaiset olis vahvistuksia
Jotain rajaa. Ethän sinä tietenkään Kemppaista tunne pelaajana ollenkaan joten annetaan nyt anteeksi tuo sinun naurettava väitöksesi.
Ja kyllä, kuka tahansa RoKin edustuksesta olisi teille todella iso apu. Jopa A-junnujen porukasta löytyisi teille kelpo pelimiehiä nippu.
Niinhän se homma menee että -90 luvulla Roki oli vastaan tulija TIHC:lle kuten oli myös ETPO. -90 luvulla kun ihc kelas silloista 2-divaria (nykyinen suomi-sarja) ainoana lappilaisjoukkueena...Haaparannassa ei ollut silloin edes aina joukkuetta.
Viime talvena TIHC ja Roki1 pelas 2 peliä joista ensimmäisen voitti rovaniemellä TIHC 3-4 ja jälkimmäisen torniossa Roki 1-2 ja.
Sen toki myönnän että nyt Roki on sata kertaa parempi kuin viime vuonna mutta niin on myös ihc.
upnorth24
21.12.2008, 13:58
Hymyilyttää tässä ketjussa alkanut huutomyrsky TIHC:n ja RoKin voimasuhteista:) Eiköhän nämä kaksi joukkuetta "paini" hieman eri kuvioissa eri tavoittein. Turha siitä on vängätä sen enempää, koska Et-Pon kaataminenkin tekee tiukkaa keväällä. Tuota pohjoisen II-divisioona lohkoa jauhamalla varmasti todellisuus hieman sumentuu, kun taso on mitä on.
Kyllä RoKi oli lähes koko 90-luvun TIHC:tä kovempi joukkue. Ajat jolloin Konsta sekä Loginov dominoivat vanhaa pohjoisen II-divisioonaa ovat tainneet unohtua Bodolta.
TIHC:lle onnea kevääseen!
Niinhän se homma menee että -90 luvulla Roki oli vastaan tulija TIHC:lle kuten oli myös ETPO.
-80 luvun selkeä ykkönen oli Etpo. TIHC oli lapin ykkösjoukkue -90 luvun alun (3 vuotta), sen jälkeen ei ole ollut nokan koputtamista Rovaniemen tai Ylitornion suuntaan.
Niin siitähän ei ole kyse että tihc olisi tällä hetkellä parempi kuin etpo tahi saatikka Roki.
-80 luvun valtias oli ETPO, -90 luku meni ihc komennossa ekat 5-6 vuotta. Sitten käsittämätön päätös edustusjoukkueen lopettamisesta ->junnut tilalle ja tulos sen mukainen. Icebreakers nimellä kuiten vielä 99-00 pistettiin etpoa pataan oikein ja roimasti, Hokki perkule voitti pleijareissa ja meni menojaan suomi-sarjaan ja tihc edu loppui kokonaan 2 vuodeksi joka muuten on hirveä etumatka kiriä kiinni.
NO nyt menee kuiten parempaan suuntaan kausi kaudelta ja viime keväänä nousun olisi pitänyt tulla mutta prioriteetit osalla miehistä (joita ei enää edussa pelaa) sekaisin ja lopputulos surkea.
2-div on tosi heikko sarja ja sieltä on vaikea nousta koska syksyn kun pelailee pellepelejä sillä välin kun toiset rutinoituu s-sarja tasolla. No nyt se mahdollisuus on taas edessä ja täytyypä toivoa että nyt onnistuis vihdoin se nousu.
Niin, ja Rokihan on 2000-luvun kunkku ja toivottavasti ne nyt viimein nousee, se on koko lapin kiekon etu! Organisaation täytyy olla valmis ja kypsä nousuun myös, sitä puolta epäilen enemmän kuin pelaajien kykyjä...
Aikalisä
07.01.2009, 18:32
Mitenkä kävi viime sunnuntain ottelussa, kun Tornion ICH matkusti Asplövenin vieraaksi? Kovasti olen odotellut, että joku kirjoittaisi raportin poikasta kyseisestä harjoitusottelusta, mutta harmikseni semmoista ei ole kuulunut.
Teukka Teräs
07.01.2009, 19:26
AHC vienyt IHC kuin pässiä narussa. 7-1 numeroin peli päättynyt. Muuta osaa pelistä paljoakaa kertoa kun en ollut paikanpäällä.
AHC vienyt IHC kuin pässiä narussa. 7-1 numeroin peli päättynyt. Muuta osaa pelistä paljoakaa kertoa kun en ollut paikanpäällä.
Ei vienyt sentäs ihan kuin pässiä narussa vaikkakin paremmasta ei jäänyt epäselvää. eka erä 1-0, toka erä tais olla 3-1, ja kolmas 3-0.
Olen käynyt katsoo asplövenin sarjapelejäkin ja kyllä TIHC niihin verrattuna varsin hyvän vastuksen antoi, pystyi kuiten pelaa koko pelin.
Pari helppoa annettiin lövenille ja pari maalipaikkaa jäi itsellä käyttämättä, niillä peli 5-3 joka olisi kyllä mairitellut tihc:tä.
No kyllä 7-1 kertoo sen tasoeron ehkä kaikkein selvimmin mutta hyvin tihc paketti hoiti oman alueen pelaamisensa virheittä päinvastoin kuin esim. eilen ylitorniolla jossa virheitä tehtiin aivan mahottomasti omalla puolustusalaueella.
Onhan sinne toki nyt jo pari uutta vahvistusta värvätty ja ihan syystä jos meinaa nousta allsvenskaan.
Onnea TIHC:lle sarjanoususta! Lapin kiekkoilulla tuntuu menevän hyvin tällä hetkellä. Onko Torniolla kuinka realistiset mahdollisuudet nousta joskus jopa Mestikseen?
Aikalisä
23.03.2009, 07:57
Täältäkin onnittelut TICH:lle, täytyy käydä Torniossa katsomassa ensi kaudella muutama teidän pelikin nousun johdosta. Alkulohkosta jatkoon? se on mielestäni minimi tavoite ensi kaudelle, jota kannattee edes miettiä! Paketti kasaan ajoissa ja kunnon treenit alkaen jo keväällä, niin niillä mennään jo pitkälle. Varmasti Tornioon rantautuu jokunen pelimieskin. Mielenkiinnolla jään odottamaan ensi kautta teidän osaltanne. Tsemppiä.
Onnea Torinoon!
Nyt vaan raakaa treeniä, ja kentällinen pelimiehiä ensi kaudeksi. Hyppäys tämän kauden joukkueesta suomisarjan lohkovaiheen kärkeen on kyllä järkyttävän iso, siihen tarvittaisiin uutta ukkoa jo enemmän kuin puolet lisää. Saukkoriiven suun saisitte kyllä menestyksellä tukkia, se tuntuisi enemmän kuin mukavalta.
Jonkinmuotoista yhteistyötä Rovaniemen suuntaan kannattaisi viritellä.
Elina54321
23.03.2009, 09:15
On se mahtavaa, kun TIHC nousi Suomisarjaan. Onnittelut! Nyt vain puuhastelua vähemmän ja tosi työtä enemmän, niin Lapin kiekkoilu voi ja jaksaa tulevaisuudessa loistavasti. Kemi-Tornio alueelta löytyy keveästi rahaa Suomisarjaan. Toivon uskon ja loitsuan sen puolesta, että TIHC nousisi tuolla alueella monta pykälää muiden lajien ohitse arvostuksessa. Tie on pitkä, mutta jääkiekko kuuluu näille leveysasteille paremmin kuin eräät muut lajit. Rokin kanssa yhteistyön näkisin erittäin suotavana. Pitääpä käydä katsomassa pari peliä syksyllä Torniossa. Minua kiinnostaa erityisesti nähdä TIHC - Et-Po peli. Tavataan Torniossa.
Westwind
24.03.2009, 20:47
Onnittelut Tornion IHC:lle ja Urban Lahdelle ! Hienoa työtä ja ennenkaikkea, että teidän uskonne ei horjunut. Nyt vain markkinointiryhmä töihin ja ensi kautta suunnittelemaan. Ubben mainitsemat muutamat vahvistukset kehiin ja paluumuuttajia joukkueeseen, plus entiset tietysti. Pärjäätte varmasti myös syksyn koitoksissa.
adidasler
25.03.2009, 22:22
Onnittelut kaupunkiin, jonka katuja itsekin tallailin joskus about neljä vuotta! Olisin niin toivonut Raahen tippumista, mutta YJK taisi valitettavasti lähteä ottamaan vauhtia alempaa.. Anyway, hienoa, hienoa!!

Niinpä. Kaikki toiveet ei aina toteudu. Raahe säilytti sarjapaikkansa kaikesta huolimatta pelaamalla. Eivät spekuloineet missään vaiheessa "tarjouspaikasta". Syksyllä Torniota vastassa "uusi" Raahe. Menneet ovat menneitä.
vBulletin v3.8.6, Copyright ©2000-2013, Jelsoft Enterprises Ltd.