View Full Version : Tuomas Kiiskinen
ilman sukkia
21.11.2007, 12:13
Niiralan Maltsev, onko todella että tälle miehelle ei ole omaa ketjua avattu?!
KalPa-JYP otteluennakosta 13.09.07 lainattua
15.9.2005 KalPa kohtasi sarja-avauksessa kotonaan JYPin. Silloin "Niiralan Maltsev" eli Tuomas Kiiskinen iski uransa ensimmäisen SM-liigamaalin 99 sekunnin pelin jälkeen.
Uskon että tästä kaverista on vielä paljon iloa kuopiolaiskatsomoissa. Sopimus KalPan kanssa myös ensi vuodesta.
Tilastoja: Eliteprospects (http://eliteprospects.com/player.php?player=7505)
2004-2005 KalPa Finland2 1 peli 0+0
2005-2006 KalPa SM-Liiga 25 1+2
2006-2007 KalPa SM-Liiga 49 10+12
2007-2008 KalPa SM-Liiga 22 peliä 5+9 on mielestäni aika hyvin kun koko joukkue on pelannut sillä tasolla että Kisu on tyrkätty ykköskenttään. Ei Kiiskinen vielä ole sm-liiga joukkueessa jatkuvasti ykköskentässä pelejä ratkaiseva kaveri jos rinnalla on "vain" Kauvosaari ja Tuppurainen. Vastuuta on tullut nuorelle mailataiturille, kiitos siitä kuuluu epäonnistuneille vahvistushankinnoille sekä osansa saa Virta ja Pieniniemikin. Kisu oli kuitenkin yksi harvoista junnuista joka pääsi kokeilemaan Pieniniemen aikaan.
Lukkoa vastaan tällä kaudella Raumalla pari maukasta maalia mallia "kishkish"! Nelosen kaikki maalit 20.09.07 (http://www.nelonen.fi/smliiga/videot.asp?videoId=136&newPage=0&publish_date=)
GanalTV "ottelukooste" 27.09.07 (Kisun maali noin 3.20 kohdalla) (http://www.ganal.tv/lukko15/lukkovartti2709.wmv)
2007-2008 KalPa SM-Liiga 22 peliä 5+9 [/B][/SIZE] on mielestäni aika hyvin kun koko joukkue on pelannut sillä tasolla että Kisu on tyrkätty ykköskenttään. Ei Kiiskinen vielä ole sm-liiga joukkueessa jatkuvasti ykköskentässä pelejä ratkaiseva kaveri jos rinnalla on "vain" Kauvosaari ja Tuppurainen. Vastuuta on tullut nuorelle mailataiturille, kiitos siitä kuuluu epäonnistuneille vahvistushankinnoille sekä osansa saa Virta ja Pieniniemikin. Kisu oli kuitenkin yksi harvoista junnuista joka pääsi kokeilemaan Pieniniemen aikaan.
Ensinnäkin Kisu on viimeisissä neljässä pelissä merkitty kakkoskenttään, ja ketjukaverit ovat vaihtuneet joka otteluun:
Bicek-Kauvosaari-Kiiskinen
Junnila-V.Hämäläinen-Kiiskinen
A.Hämäläinen-Kauvosaari-Kiiskinen
Remstam-Kauvosaari-Kiiskinen
Edellisessä kolmessa pelissä jokaisessa tullut yksi tehopiste ja viimeisimpänä maali Lukkoa vastaan. Edellisestä maalista ehtikin jo tovi kulua, Kärppiä vastaan 20.10. Jatkossa varmaan mennään hyvin pitkälle Bicek-Kauvo-Kisu kolmikolla mikä tässä vaiheessa tuntuu parhaalta ratkaisulta.
Enkä nyt tiedä paljon Pieniniemelle tässä kiitosta jakelisi kun Kisu pääsi miehen aikana pelaamaan jotain nelosketjun jämäminuutteja n. 7min/peli.
ilman sukkia
21.11.2007, 13:49
Ensinnäkin Kisu on viimeisissä neljässä pelissä merkitty kakkoskenttään, ja ketjukaverit ovat vaihtuneet joka otteluun:
Enkä nyt tiedä paljon Pieniniemelle tässä kiitosta jakelisi kun Kisu pääsi miehen aikana pelaamaan jotain nelosketjun jämäminuutteja n. 7min/peli.
Ykkös ja kakkoskentän peliaika on mutulla melko tasoissa tällä miehistöllä. Mun mielestä pitäis olla selkeämpi ykkönen joka pelaa tämän tasoisella joukkueella ns puolet pelistä. Kisusta ei tähän rooliin ole vielä mitenkään. Tarkoitan että Kisun vahvuudet ovat hyökkäyspäässä ja alivoimat ym puolustustehtävät eivät ole Kisun paikka, jos vain meillä olisi muita kavereita heittää kaukaloon.
Jostainhan se oli Kiiskisenkin ponnistettava liigaympyröihin. Ei siellä muissakaan liigajoukkueissa junnut pelaa "jämäminuutteja enempää" aluksi. 7 min tuntuu paljolta jo jämäminuuteiksi.
ilman sukkia
28.01.2008, 11:57
Scouting report sm-liiga.fi (http://www.sm-liiga.fi/arkisto/kalpa/scouting-report-32008-tuomas-kiiskinen.html)
Raportteja muistakin nuorista liigapelaajista, esimerkiksi Seppäsestä, löytyy. Ei mitään mullistavaa mitä ei, jokainen kiekkoa muutenkin kuin nelosen maalikoosteista seuraava, voi nähdä viikoittain jäähalleissa kautta maan.
ilman sukkia
28.02.2008, 13:26
Kisun jatkosoppari 2010 loppuun! (http://www.savonsanomat.fi/uutiset/urheilu/tuomas-kiiskiselle-jatkosopimus-kalpaan(81600).ece)
Erittäin hieno sopimusjulkistus, hieman ihmettelen ettei joukkueen kotisivut kerkeä julkaista näitä ensimmäiseksi.
On taas yksi hyvä syy raahautua Monttuun, viimesen päälle kynämiehen kikkoja katsomaan. Toivottavasti tulevilla kausilla on ketjukavereistakin apua.
Kisun jatkosoppari 2010 loppuun! (http://www.savonsanomat.fi/uutiset/urheilu/tuomas-kiiskiselle-jatkosopimus-kalpaan(81600).ece)
Olipas he-le-vetin hyvä uutinen!
Mikäli Kiiskinen jatkaa kehittymistään, on hän loistava runkopelaaja KalPalle. Syksyyn on pitkä aika, joten jäämme mielenkiinnolla odottamaan uusien vahvistusten nimiä ja tulevia ketjukavereita. Hienoa, että nuori mies päätti jäädä vielä parin vuoden ajaksi kasvattajaseuraansa ja olla osana KalPan tulevaisuutta ja hyvän liigajoukkueen rakennusprosessia.
Tarjouksia on varmasti muualtakin tullut ja moni olisikin ottanut rahat pois, mutta hatunnosto Tuomakselle tästä ratkaisusta. Ei mikään jokisenolli...
Tarjouksia on varmasti muualtakin tullut ja moni olisikin ottanut rahat pois, mutta hatunnosto Tuomakselle tästä ratkaisusta. Ei mikään jokisenolli...
Juuri näin. Onneksi vielä joku seurauskollinenkin kaveri tästä maasta löytyy. Varmasti jostain olisi saanut isommat rahat, mutta todella hienoa, että Niiralan Maltsev päätti jäädä KalPaan. Tosin tuskin Kisun tarvitsee KalPassakaan ihan kulukorvauksilla pelata, sen verran on CV:ssä todistusaineistoa edellisiltä kausilta. Nythän tässä alkaa olemaan jo ihan hyviä sopimuksia kaudelle 09-10. Hienoa!
ilman sukkia
26.03.2008, 13:57
Kisun taidot on huomattu muuallakin. Kiiskinen nimettiin ensimmäiseen mm-leiritykseen. Tässäpä laiturilistaa.
Anttila Marko, Ilves
Kiiskinen Tuomas, Kalpa
Koivisto Toni, Ilves
Petrell Lennart, HIFK
Pihlman Tuomas, JYP
Sailio Jari, HPK
Santavuori Tuomas, Pelicans
Sopanen Vili, Pelicans
Katos perkule. Vaikka tipahtaneekin jo heti ensimmäisessä vaiheessa pois, kyseessä kuitenkin kullanarvoinen kokemus! Ei näitä KalPan ukkoja liikaa tuolla maajoukkueessa pyöriskele.
Tarjouksia on varmasti muualtakin tullut ja moni olisikin ottanut rahat pois, mutta hatunnosto Tuomakselle tästä ratkaisusta. Ei mikään jokisenolli...
Jokisenollia varmasti vituttaa tosi paljon tällä hetkellä kun lähti aikanaan Kalpasta....
Jokisenollia varmasti vituttaa tosi paljon tällä hetkellä kun lähti aikanaan Kalpasta....
OT:ta mutta kompataan nyt kuitenkin. Kisu ja jokisenolli muutenkin ihan eri kaliiberin miehiä jotta Kisulle on ihan paras paikka vähän huonommassa joukkueessa ennen ku todistaa pystyvänsä isompiin peleihin.
Jokisenollia varmasti vituttaa tosi paljon tällä hetkellä kun lähti aikanaan Kalpasta....
Kiitos nopeasta reagoinnistasi, joten vastaan viestiisi mitä pikimmiten.
Kommentillani en tarkoittanut suoraan Olli Jokista, siksi käytin muotoa jokisenolli. Katsos, yleensä tällaisella epäsuoralla viittauksella tarkoitetaan jms. vastaavaa esimerkkiä. Ei välttämättä suoraan henkilöä, johon nimi viittaa. Nokkelimmat tässä vaiheessa jo tajuavat kyseessä olevan pelaajien, jotka heti paikan tullen karkaavat kasvattajaseuroistaan isommille apajille.
Miksi helevetissä tartuin tähän rapalaan?
-Noku siinä oli niin nätit värit ja kaikkee...
Timosenkimmoa vituttaa kans....
Miksi helevetissä tartuin tähän rapalaan?
-Noku siinä oli niin nätit värit ja kaikkee...
Uncle Ben
26.03.2008, 15:32
Kisun taidot on huomattu muuallakin. Kiiskinen nimettiin ensimmäiseen mm-leiritykseen.
Oho, aika yllättävää. Onhan nämä ekat porukat mitä on, mutta silti. Luulisi kuitenkin olevan ihan positiivinen ja kannustava kokemus Kisulle!
Timosenkimmoa vituttaa kans....
Miksi helevetissä tartuin tähän rapalaan?
-Noku siinä oli niin nätit värit ja kaikkee...
Sinua myös vituttaa jokin? ;) Kova anti sinulla ainakin on tälle palstalle, jatka ihmeessä samaan malliin.Hienoa kun Kiiskinen pääsi leirille mukaan, tärkeintä että jatkaa KalPan paidassa.
Kisun taidot on huomattu muuallakin. Kiiskinen nimettiin ensimmäiseen mm-leiritykseen.
Onnittelut Kiiskiselle leirikutsusta. Jos Kisse ei vielä Kanadaan pääse, niin kenteis jo ensi talvena Euro Hockey Tourille. Siitä se lähtee.
Kiiskisen lisäksi myös Ville Hämäläinen on nimetty KalPasta ensimmäiseen leiriryhmään. Hämäläinen korvaa loukkaantuneen Jarkko A. Immosen: http://www.finhockey.fi/taustasivut/artikkeliarkisto/?num=347032
Kiiskisen lisäksi myös Ville Hämäläinen on nimetty KalPasta ensimmäiseen leiriryhmään.
Tämä oli kyllä aikamoinen pommi. Kiiskisen ymmärrän kyllä, mutta hämäläisvilikin. Onnea joka tapauksessa molemmille maajoukkueeseen.
pleijjeri
03.04.2008, 07:44
Kiiskinen sopeutunut Leijonien tapoihin (http://www.savonsanomat.fi/teemat/mm-kisat/kiiskinen-on-sopeutunut-leijonien-tapoihin(100860).ece)
Kiiskisen mietteitä Leijona-komennuksesta löytyy SS:n verkkosivuilta (lehdestä en tiedä kun ei lehti kotiin asti tule)
Toivottavasti nyt maajoukkue debyytissä tulisi sen verran peliaikaa että pystyisi taitojaan näyttämään. Alustavasti ketjukavereina Ville Hämäläinen ja Lennart Petrell
NojatuoliLokonen
03.04.2008, 14:15
Pleijjerin linkki ei tuntunut toimivan. Toimisikohan tämä: http://www.savonsanomat.fi/teemat/mm-kisat/kiiskinen-on-sopeutunut-leijonien-tapoihin(100860).ece
Komeasti on Kiiskisen (ja Hämäläisen) maajoukkueura lähtenyt käyntiin. Latvia-peli on tätä kirjoitettaessa vielä kesken tilanteessa 1-1 ja Suomen maalin on tehnyt Kiiskinen Hämäläisen toimiessa kakkossyöttäjänä.
http://www.yle.fi/tekstitv/html/P225_01.html
EDIT: Suomi voitti lopulta rankkarien jälkeen ja Kiiskinen onnistui myös rankkarissaan. Ei siis ollenkaan hullumpi debyytti...
Näin! Kissa varmisti ensikauden eurohockeytour paikkansa jo tässä vaiheessa, loistavaa! Piti ihan tuulettaa kun avasi tekstikanavan.
Lapander
06.04.2008, 20:49
Kiiskinen jatkaa maajoukkueen mukana vielä kaksi Saksa-peliä, kertoo Yle!!! Varmasti arvokasta kokemusta ensi kautta silmällä pitäen...
Kiiskinen jatkaa maajoukkueen mukana vielä kaksi Saksa-peliä, kertoo Yle!!! Varmasti arvokasta kokemusta ensi kautta silmällä pitäen...
MAHTAVAA! Kisse jatkaa nyt kauttaan siellä missä pitääkin. Vaikka nämä pelit nyt ovatkin ''vain'' harjoitusotteluita, niin ei tästä voi olla muuta kuin hyötyä Tuomakselle.
Asiasta kolmanteen, onkohan Kiiskistä mitenkä paljolti jo kosiskeltu rapakon taakse? Sikäli fiksu jamppa, että ei ole ainakaan mitään AHL:n jämä minuutteja lähtenyt kärkkymään vaan pelannut siellä missä on vastuuta saanut. Moni kun on maitojunaan päätynyt, noilta ameriiikan reissuilta.
pleijjeri
07.04.2008, 07:23
Asiasta kolmanteen, onkohan Kiiskistä mitenkä paljolti jo kosiskeltu rapakon taakse? Sikäli fiksu jamppa, että ei ole ainakaan mitään AHL:n jämä minuutteja lähtenyt kärkkymään vaan pelannut siellä missä on vastuuta saanut. Moni kun on maitojunaan päätynyt, noilta ameriiikan reissuilta.
Vaikealta kuulostaa ajatella Kiiskistä missään AHL:ssa, sillä tuon kokoinen pelaaja tuskin pärjäisi pienissä fyysisissä kaukaloissa. Jotkut korvaavat pienuutensa nopeudella, mutta mielestäni Kiiskinen ei omaa mitään rakettimaista nopeuttakaan joten ehdottomasti ainoa paikka kehittyä on SM-Liiga ja Elitserien.
Mahtava homma kyllä tuo maajoukkuejatko, ketjukaverit vaihtunevat jälleen pykälää kovemmiksi. Tämähän on Kiiskiselle kuin rahaa laittaisi pankkiin - itseluottamus kasvaa ja kokemusta karttuu. Onneksi olivat Puijonkadulla hereillä oikeaan aikaan, hintalappu kasvaa koko ajan.
ilman sukkia
07.04.2008, 08:47
Mahtava homma kyllä tuo maajoukkuejatko, ketjukaverit vaihtunevat jälleen pykälää kovemmiksi. Tämähän on Kiiskiselle kuin rahaa laittaisi pankkiin - itseluottamus kasvaa ja kokemusta karttuu. Onneksi olivat Puijonkadulla hereillä oikeaan aikaan, hintalappu kasvaa koko ajan.
Kyllä Kiiskisen ja Seppäsen jatkopesteillä Puijonkatu osoittaa että hereillä ollaan. Tämä on ainut vaihtoehto millä nuoret pelimiehet kerkeävät kantaa pisteitä myös KalPan pussiin. Olisi ollut mukava nähdä Kisun pari maalia, raporttien mukaan pelimiehen maaleja. Syksyksi Kisun rinnalle hyvä sentteri ja Junnila niin uskoisin tulosta syntyvän.
Jalasvaaran kohdalla nähtiin mitä hyvä pakkipari voi parhaimmillaan tehdä, huima tason nosto Ströban vierellä.
Syksyksi Kisun rinnalle hyvä sentteri ja Junnila niin uskoisin tulosta syntyvän.
Itse odotan ainakin Kiiskiselle kovempaa ketjukaveria, kuin Junnila on. Mieluiten voisi kokeilla Bellissimoa tai sitten uutta laituria, jota vielä ei olla julkaistu. Häppölä tai Sahlstedt toiminee Kiiskisen sentterinä. Yhteistö Laakson kanssa sujui myös mainiosti, mutta Tapsan paikka on kolmosessa, josta nousee stunttailemaan tarvittaessa.
Kiiskiseltä maajoukkuedebyytti sujui siis aurinkoisissa merkeissä. Maali ja rankkarimaali auttoivat vielä toiseen vaiheeseen, jossa tulee pari peliä Saksan maajoukkuetta vastaan. Onnistumiset poikivat varmasti lisää itseluottamusta ja treenausmotivaatioita.
Brent Sapergia
01.09.2008, 14:15
Kiiskinen on valittu Jukka Jalosen ensimmäiseen maajoukkue-ryhmään viikonlopun finnkamppeniin. Hyvä homma että pestit jatkuu!
ilman sukkia
01.09.2008, 14:25
Päivitystä tähänkin ketjuun. Tuomas näköjään valittu edustustehtäviin, jotenkin ei tässä vaiheessa kautta aiheuta riemun kiljahduksia. Valittu ryhmä kokonaisuudessaan (http://217.119.36.89/statistics/hockey/rt_team_roster.php?LID=205&GID=1615&TID=716854410&LANG=EN&TYPE=81&SEASON=2009&TIG=1000005154&BIND=). Tulevaisuuden kannalta kuitenkin väylää maajoukkueeseen ja näyttöpaikkoja isommissa karkeloissa.
EDIT:Hidas mutta linkillinen.
Bostonin Pommi
01.09.2008, 14:56
Muistaakseni näihin karkeloihin Jalonen on sanonut Kiekkolehden viime numerossa (en voi sanoa millä niistä, koska olen Tampereella ja lehti kotona Kuopiossa.), että jokaisesta liigajengistä on sovittu otettavaksi vähintään yksi pelaaja mukaan rinkiin, täten mm. Ässistä on Kuparisen Matti päässyt mukaan.
Kyllähän nämä silti hyviä näytönpaikkoja varmasti ovat, onnea vaan matkaan Tumelle. Toivottavasti yksikään pelaaja ei näissä Kampen-karkeloissa loukkaannu, miltäkään joukkueelta.
Muistaakseni näihin karkeloihin Jalonen on sanonut Kiekkolehden viime numerossa (en voi sanoa millä niistä, koska olen Tampereella ja lehti kotona Kuopiossa.), että jokaisesta liigajengistä on sovittu otettavaksi vähintään yksi pelaaja mukaan rinkiin, täten mm. Ässistä on Kuparisen Matti päässyt mukaan.
Ei tämä silti tarkoita sitä ettei juuri Kiiskistä olisi valittu ilman kyseistä "pykälää". Olen pari Kalpan peliä tälle syksylle nähnyt ja Kiiskinen on molemmissa ollut kentän paras. Onnea maajoukkueeseen!
ilman sukkia
22.02.2009, 20:31
Ihmettelin miten kauas tekeleeni on pudonnut. Kiiskinen on tällä kaudella saanut maistaa sitä mitä Tuomaksen kokoisille kavereille usein povataan. Loukkaantumisia. Näistä huolimatta uskomattoman hieno pelaaja ja kova taistelija on kyseessä. Jalat käy, kädet käy ja pää säestää.
Henkilökohtaisella taidolla pyörittää monesti vastustajan pakit nippuun ja kiitettävän usein päättää tilanteet maalille. Samaa suoraviivaisuutta ja halua mennä maalille kaipaisi erityisesti Hämäläinen. Pääasiassa Laakson kanssa pelannut Häppölän hiipumisen ja pois siirtymisen myötä. Mutta ei ole säikähtänyt visiittejä ykkösessäkään.
Aiemmin heikoin kohta on ollut puolustuspää, varmasti aina löytyy parannettavaa mutta +11 on hyvä lukema. 35 tehopistettä 48 peliin on hieno osoitus lisääntyneen vastuun kantamisesta.
Kilvenkantaja
24.02.2009, 17:59
Kiiskinenhän on viikon Tulikuumissakin (http://www.sm-liiga.fi/arkisto/viikon-tulikuumat/tulikuumat-pelaajat-viikko-92009.html) sijalla 4.
Syksyllä näytti siltä, ettei kausi oikein meinannut käynnistyä. Ehkä odotuksetkin olivat korkeammalla hyvin menneen edellisen kauden, etenkin kevään, jälkeen. Kun selvisi loukkaantumisista, alkoi saada juonesta jälleen kiinni ja pisteitäkin alkoi tulla. Muuttui taas näkyväksi pelaajaksi jäällä, eikä sotkeutunut omiin kikkoihinsa.
Tosiaan tuo puolustuspelaaminen on parantunut, aikaisemmilla kausilla oli reilusti pakkasen puolella (tosin kuinkahan moni KalPasta ei ollut). Se mikä on lopullisesti tehnyt Kiiskisestä yhden suosikkipelaajistani on se, että mies tekee kaikkensa joukkueen eteen - puolustuspäässä ei ole tavaton näky että ratkaisevalla hetkellä kiekon eteen heittäytyy juuri Kiiskinen. Taisi taannoisessa KalPa-Jokerit pelissäkin blokata jatkoajalla pari pahaa laukasta ja nilkuttaa vaihtoon. Palasi kuitenkin voittomaalikilpailuun tekemään maalin.
Parhaimillaan Kiiskinen on silloin kun pääsee jakamaan namupasseja kieputeltuaan ensin kokonaisen kentällisen solmuun. Rannelaukaus lähtee myös terävästi ja nopeasti - ja on tarkka.
Laitetaanhan tähänkin osioon pientä ja ansaittua tekstiä. "Kisun" alkukausi ollut jäätävän hyvä ja nousu kohti liigan ehdotonta huippua on mielestäni saanut sinettiä alkukaudesta. Taistelua, taitoa, pehmeitä käsiä, upeita passeja ja nyt myös maalihanat ovat auenneet. Maajoukkuekomennukset saavat takuuvarmasti tällä kaudella jatkoa. Kuten J.Jalonen sanoi kauden avausottelun studiossa, niin voimaa pitää vielä saada kroppaan lisää, mutta alkukauden perusteella sitä on sinne tullutkin. Voisi sanoa, että alkukauden tärkein pelaaja joukkueelle. Eri mieltä saa olla totta kai. Tilastollisena faktana on myös se, että KalPa on tehnyt 11 ottelussa 29 maalia ja Maltsevin tehot 7+8, eli yli puolet joukkueen maaleista enemmän tai vähemmän taiturin käsialaa.
Lisäksi johtajan ominaisuudet näkyvät jäällä ja siellä mikä meille ei näy, eli pukukopissa. Ja alla linkki kypsään ja rehelliseen kommenttiin ja joukkueen huonoon esitykseen tämän iltaisen HIFK-ottelen jälkeen.
http://www.iltasanomat.fi/urheilu/t/sm-liiga/1739057
Laitetaanhan tähänkin osioon pientä ja ansaittua tekstiä. "Kisun" alkukausi ollut jäätävän hyvä ja nousu kohti liigan ehdotonta huippua on mielestäni saanut sinettiä alkukaudesta. Taistelua, taitoa, pehmeitä käsiä, upeita passeja ja nyt myös maalihanat ovat auenneet. Maajoukkuekomennukset saavat takuuvarmasti tällä kaudella jatkoa. Kuten J.Jalonen sanoi kauden avausottelun studiossa, niin voimaa pitää vielä saada kroppaan lisää, mutta alkukauden perusteella sitä on sinne tullutkin. Voisi sanoa, että alkukauden tärkein pelaaja joukkueelle. Eri mieltä saa olla totta kai. Tilastollisena faktana on myös se, että KalPa on tehnyt 11 ottelussa 29 maalia ja Maltsevin tehot 7+8, eli yli puolet joukkueen maaleista enemmän tai vähemmän taiturin käsialaa.
Lisäksi johtajan ominaisuudet näkyvät jäällä ja siellä mikä meille ei näy, eli pukukopissa. Ja alla linkki kypsään ja rehelliseen kommenttiin ja joukkueen huonoon esitykseen tämän iltaisen HIFK-ottelen jälkeen.
http://www.iltasanomat.fi/urheilu/t/sm-liiga/1739057
Kyllähän tuossa jutussa on paljon asiaa. Se on hyvä, että pelaajatkin näyttäisi tajuavan sen, ettei voi löysäillä enää. Tulos ei olisi tämän illan tuloksen kaltainen, jos jokainen olisi taistellut koko ajan 100%:sti.
Ehdottomasti kiitosta on annettava, kun siihen on aihetta. Kiiskinen on ollut loistava ja tehoja on tullut erittäin hyvin. Nyt näyttäisi myös pisteet siltä, mitä taidot edellyttää, mutta kausi on toki vasta alkupuolella. Kiiskinen on ollut ehdottomasti Anderssonin kanssa 2 tärkeintä pelaajaa tämän kauden joukkueessa. Ei tässä kohtaa kuitenkaan Anderssonista sen enempää. Syöttää Kiiskinen on aina osannut, mutta nyt näyttää siltä, että maalien määräkin tulee olemaan hyvä kauden lopussa.
Jehovan Syyttäjä
20.10.2009, 23:02
Kiiskiseltä oli kyllä hurjaa taistelua, harmi vain että nyt sattui Juhaa leukaan. Harvassa on ne pörssikärjet ja kultainenpotta päässä pelaavat jotka kehtaa edes heittäytyä vastaavissa tilanteissa, saati sitten muutenkaan. Toivottavasti ei sattunut pahemmin ja loistavasti alkanut kausi saa jatkoa. Sairastuvalla alkaa olemaan jo liiaksi näitä ykköskorin miehiä.
http://yle.fi/urheilu/lajit/jaakiekko/sm-liiga/2009/10/kalpan_kiiskinen_leikattiin_164658.html
Harmi tosiaan, että Kiiskinen joutuu olemaan vähän enemmän sivussa. Kaksi murtumaa löytyi ja joutuivat leikkaamaan kasvoleikkauksen. Niin ja Kalpan nettisivujen mukaan ainakin maajoukkuetaukoon asti pois.
Todella harmi homma tosiaan.
Kiiskisen peliä on ollut erittäin suuri ilo seurata alkukausi. Toivottavasti toipuminen sujuu odotusten mukaan ja maajoukkuetauon jälkeen nähdään entistä ehompi Kisu kentällä.
Hienoa uhrautumista joukkueen eteen kultakypärältä. Tällä kertaa vain oli huonoa tuuria.
Pikaista paranemista Kisulle! Ei kun vaan uudet leegot suuhun ja potta päässä kaukaloon. Kiiskinenhän on tunnettu siitä, että pienet kolhut ei paljon menoa haittaa.
Joukkueelle tämä on tietysti paha paikka, mutta täytyy muistaa että nuoria ja nälkäisiä pelureita riittää reserveissä vaikka kuinka paljon. Ei kuitenkaan yhtä kovia pistemiehiä. Myös muun joukkueen täytyy nyt tsempata ja onneksi merkkiä on näkynyt siitä, että tietyt pelaajat ovat alkaneet kantaa vastuuta loukkaantumisten myötä
Stranger
21.10.2009, 17:08
Harmittava loukkaantuminen siinäkin mielessä, että jos 6 viikkoa on pois, niin siinä kyllä menee mahdollisuudet pistepörssin voittoon.
Olisi mun puolesta saanut sen voittaa, kun ei Pelsuista siihen kukaan näytä kykenevän.
Espoon Siniset
21.10.2009, 17:13
Kasvovammat ovat kuitenkin sellaisia, mistä aika usein palataan piankin kentille. Toki kokopleksi on sitten jonkin aikaa käytössä, mutta varmasti parempi niin kuin ei pelaisi ollenkaan.
Kasvovammat ovat kuitenkin sellaisia, mistä aika usein palataan piankin kentille. Toki kokopleksi on sitten jonkin aikaa käytössä, mutta varmasti parempi niin kuin ei pelaisi ollenkaan.Juu hyvällä tuurilla on varmasti mahdollista, että Kiiskinen pelaisi jo maajoukkuetauon jälkeen.
Realistista lienee ajatella, että paluu on todennäköisempää marraskuun loppussa kentis siihen KalPan-juhlapeliin.
LukkoUkko79
21.10.2009, 17:42
Ai saakeli...mahtoi tehdä häijyä menettää noin paljon hampaita. Kipulääkkeille on varmasti käyttöä Kiiskisellä lähiviikkoina. Noita vain sattuu silloin tällöin, kun ei kokomaskia kerran käytetä. On varmaan helpompi pelata ilman kokomaskia kuin sen kanssa, mutta sillä on sitten joskus terveydellinen hintansa. Ja pelaajathan ottavat tietoisen riskin joka kerta kun jäälle menevät. Yllättävän harvoinhan tuollaista tapahtuu, kun miettii, kuinka usein viuhuvan kiekon eteen heittäydytään. Kyllähän se luonnetta vaatii sekin homma. Ja pomppiihan se kiekko pelissä muutenkin milloin mistäkin milloin mihinkin.
Paranemisia Kiiskiselle!
Kilvenkantaja
21.10.2009, 20:04
Puistattaa ajatellakin millaiset kivut on kun leukaluu murtuu kahdesta kohtaa... hrr. Urheiluruudun pätkässä ainakin näyttää siltä, että meni vintti pimeäksi samantien. Ei voi kyllä kuin ihailla Kiiskistä. Mies ei mikään fyysinen pelaaja ole, mutta tekee kaikkensa joukkueen eteen esim. heittäytyy mielellään kiekkojen eteen ja tällä kertaa kävi näin. Toivotaan, että paraneminen edistyy hyvin ja saadaan Niiralan Maltsev takaisin kehiin jo marraskuussa!
Legioonalainen
23.10.2009, 07:41
Harmittaa todella paljon, että sattui Kiiskiselle. Hienoa uhrautumista kuitenkin, eipä ainakaan mennyt maaliin se kiekko ;)
Vierestä seuranneena samanlaisen vamman paranemista en voi kuin toivottaa jaksamisia. Kannattaa opetella hyviä soseruokia ja pirtelöitä tekemään.
Vankka mielipiteeni on tämän syksyn ja etenkin viimeisen reilun kuukauden perusteella, että Kisu on tällä hetkellä KalPan tärkein pelaaja. Pelit meni enemmän tai vähemmän heikosti sen ajan kun herra oli poissa rosterista. Kisu palasi jäälle ja kas, kaksi peliä ja kaksi voittoa. Tämä kaikki ei voi olla sattumien summaa...
Vankka mielipiteeni on tämän syksyn ja etenkin viimeisen reilun kuukauden perusteella, että Kisu on tällä hetkellä KalPan tärkein pelaaja. Pelit meni enemmän tai vähemmän heikosti sen ajan kun herra oli poissa rosterista. Kisu palasi jäälle ja kas, kaksi peliä ja kaksi voittoa. Tämä kaikki ei voi olla sattumien summaa...
Ehdottomasti samaa mieltä, että Kiiskinen on ehkä Ahosen kanssa tärkein pelaaja tällä hetkellä. Se, että KalPa on kaksi peliä voittanut, ei ole noin mustavalkoista. Kiiskinen on tuonut (Salon ohella) paljon lisää KalPan peliin ja on vaikuttanut siihen suuresti, mutta kyllähän siellä on monet muutkin alkaneet pelaamaan enemmän omalla tasollaan kuin aiemmin. Kiiskinen on vaikuttanut suuresti koko joukkueen otteisiin omalla esimerkillään ja hienoa, että hän on mukana nyt.
ilman sukkia
29.11.2009, 12:28
Kiiskinen palasi kotikaukoloon SS:n videohaastattelu (http://www.savonsanomat.fi/video-kuva/videot/tuomas-kiiskinen-palasi-kotikaukaloon/507974)
Erittäin vakuuttava kotidebyytti loukkaantumisen jälkeen. Kiekko pysyy lavassa ja uskaltaa haastaa vastustajan puolustajia, kuten videolta näkee. Eilen oli kyllä näkyvimpiä pelaajia. Tuollaista taituruutta on ilo katsoa.
Silkkiuikku
29.11.2009, 14:45
Ei yksi mies joukkuetta tee, mutta on helppo yhtyä siihen, että Kisu on tärkein yksittäinen pelaaja. Tuo SS:n haastattelu oli kyllä melko mielenkiintoisen näköinen. Kaveri on ihan savolaisen näköinen ja näyttää kaukalossa ihan junnulta - siis kokonsa puolesta. Pieni kuin kirppu ja luistelu ihan samannäköistä, kuin mitä näkee höntsykiekossa ulkojäillä, mutta taitavasti vei eilenkin pakkeja kahville. Niin kuin näkyy tuossa videollakin.
Hirvittää ajatelakin, miten on kokoajan kaikenmaailman KHL ja muut rahajoukkueet kuiskuttelemassa korvaan...
ZzyzxRoad
29.11.2009, 17:29
...kyllähän siellä on monet muutkin alkaneet pelaamaan enemmän omalla tasollaan kuin aiemmin. Kiiskinen on vaikuttanut suuresti koko joukkueen otteisiin omalla esimerkillään ja hienoa, että hän on mukana nyt.
Tosi kuin vesi. Jokusen ottelun kestänyt munaton surffailu ja kummallinen pehmeys alkaa karisemaan Kisun mukana olon myötä. Kaveri tulee pitkältä huililta ja on heti ensimmäisistä vaihdoista asti porukan pirtein luistelija.. Varmasti sai muutkin miettimään. Loppui se "piäsispä jo saunaan ,mutta pelataan nyt eka" - asenne. Kiitos Kisu!
Jehovan Syyttäjä
07.12.2009, 18:05
Kieltäytyikö Kiiskinen moskovan turnauksesta vai mikähän mahtaa olla, kun ei noilla näytöillä mukana ole. Sen sijaan tuolla viilettä kaiken maailman Tuomaisia, Hytösiä, Louhivaaroja ja Junttierkkejä... Toisaalta KalPa vinkkelistä katsottuna ihan hyvä, että ei ainakaan tarvitse olla pelkopersiissä mahdollisten loukkaantumisten takia.
Hyvä vaan ettei ole mukan tuossa hömppäturnauksessa. Ihmettelinkin miksi edes puhuttiin tuosta kun miehellä paha luokkaantuminen takana eikä sinne kannata lähteä venäläisten hakattavaksi.
Luulenpa että jos Samin selkä kestää niin Sami on mukana. Jos taas ei niin kutsu käy Kiiskiselle. Samin tilanne selvisi näiltä osin ainakin jatkoajan jutusta..
Kiiskiselle 1+1 vuoden jatkosopimus KalPaan. Sopimus sisältää pelaajan option toisesta sopimusvuodesta.
Tämä oli erittäin tärkeä sopimus KalPan ensi vuotta ajatellen. Nyt on paljon helpompi lähteä neuvottelemaan uusien pelaajien kanssa, kun parhaan pelaajan sopimus jatkuu. Kiitos pukki tästä lahjasta!
Mättövuori
22.12.2009, 13:18
Kiiskiselle 1+1 vuoden jatkosopimus KalPaan. Sopimus sisältää pelaajan option toisesta sopimusvuodesta.
Tämä oli erittäin tärkeä sopimus KalPan ensi vuotta ajatellen. Nyt on paljon helpompi lähteä neuvottelemaan uusien pelaajien kanssa, kun parhaan pelaajan sopimus jatkuu. Kiitos pukki tästä lahjasta!
Linkki vielä uutiseen tästä (http://www.kalpa-hockey.fi/sitenews/view/-/ngid/1/nid/754).
Brent Sapergia
22.12.2009, 13:34
Hieno mies, loistava pelaaja, oikea KalPalainen ja kuopiolainen!
Ajat ovat muuttuneet vihdoin. Ennen täältä lähdettiin yhden hyvän kauden jälkeen Jokereihin, Hifkiin, Tepsiin ja muutamat kuspiät jopa jyppiin.
Nyt uudet tähdet näyttävät mallia että täälläkin voi olla ja menestyä!
Kiiskisen Tuomas, olet upea mies! Sinunlaistesi takia käydään hallilla, omien poikain!
Niin. Onhan nuo ajat hieman muuttuneet ja täytyy sanoa, että ei ainakaan huonompaan suuntaan.
KalPan kannaltahan tärkeintä on, ettei Kiiskinen siirry kotimaisiin kilpailijoihin. KalPa on sen verran nostanut profiliaan kärkiseurojen ehkä hivenen hiipuessa, että muualta liigasta ei enää saa niiin paljon isompaa tilipussia, että sinne kannattaisi välttämättä suunnata. Ja nyt myös menestymismahdollisuudet on kotikaupungissa, joten mikäs sen parempaa sekä seuran että pelaajan kannalta.
Ulkomaisiin tarjouksiin mikään liigaseura ei pysty vastaamaan ja mikäli Kiiskinen jatkaa alkukauden suoritustasolla jatkossakin, niin varmasti naapurivalloissa asia noteerataan. Sitten tuleekin uusi harkinnan paikka. Toivottavasti KalPa tulee jotain rahallista hyvinvointia saamaan, jos Kiiskinen matkaa kesken sopimuskauden ulukomaille.
Loistava sopimus!!
Onnea KalPa!
|Henguli|
22.12.2009, 13:57
Todella viihdyttävä pelaaja ja noussut kohinalla liigan top-5 laitureihin. Ens kaudella jos ehjänä pysyy ni 60 pistettä on selviö. Onnittelut!
Haalariosasto
22.12.2009, 14:06
Todella hieno homma. Tätä jatkoa on kallaveden rannoilla kyllä hartaasti toivottu. Iso kiitos kiiskiselle että tulee taistelemaan KalPan nutussa ja viihdyttämään Niiralanmontun yleisöä vielä vuoden-pari. Lienee sanomattakin selvää että kysyntää olisi ollut muuallekin ja veikkaisinpa että paljon.
Tästä on hyvä jatkaa ensikauden joukkueen rakennusurakkaa, mikä on kyllä ilmeisesti kohtalaisen suuri. Yksi tärkeimpiä (no joo, ehkäpä se tärkein) palasia kuitenkin kiinnitetty valmentajan, maalivahtien ja ykköspakin ohella.
Jo pelkästään SM-liigan kannalta hieno jatkosopimus. Onnittelut!
Kiskis!!
Kiitos Kisu, kiitos KalPa! :) Hyvää joulua ja Tapaninpäivänä nähdään montussa!
Zigismund
22.12.2009, 17:34
Tänään tehty kaksi hienoa sopimusta. Loistavaa SM-Liigan kannalta! Onnittelut Kalpalle!
Legioonalainen
22.12.2009, 22:05
Hieno päivä kun näin hyviä uutisia... :) Kiitos Kiiskinen!
Pyyhitäänpäs pölyt tästäkin ketjusta Kisun hattutempun kunniaksi. Viime pelien loistavat otteet vaan jatkuu ja kolme maalia upposi Pelikaanien verkkoon. Seitsemään viime peliin on laskujeni mukaan tullut tehot 8+4, joten vaisu kauden alku alkaa olla kuitattu.
Kolome kiekkoo maaliin. On se tuo Kisukii ni aika Kisoshoffen!
Hienoa, että kiiskinen nyt saa tulosta aikaankin. Hänellä olisi potentiaalia pelata paremmissakin sarjoissa, mutta eihän sm-liigassa ole ikinä liikaa hyviä pelaajia.
SirKepola
01.11.2010, 23:33
Minkälainen optio "Kissa" Kiiskisellä on ensi kaudesta Kalpan kanssa? Onko mitään tietoa onko optio pelaajalla vai joukkueella? Kuinka suuresti Kiiskisen nousu on Pekka Virran ansiota ja onko pelaaja ns. menossa saman menoveden mukana Virran kanssa ulos Kalpasta? Eikö tämä kaksikko oli tehnyt yhteistyötä jo vuosien ajan Kuopiossa. Tämä siis oletuksena, että jos nyt siis joku näistä huhuista toteutuu ja P. Virta löytää itsensä esim. ensi kaudella Aurajoen rannalta.
pleijjeri
02.11.2010, 08:09
Kuten tällä sivulla on aiemmin kerrottu, sopimuksessa on optio ensikaudesta pelaajalla. Linkki (http://www.kalpa-hockey.fi/sitenews/view/-/ngid/1/nid/754) vielä alkuperäiseen uutiseen mikä sekin on tällä sivulla aiemmin esillä.
Onhan Pekka Virta ollut suuresti mukana Kiiskisen urakehityksessä. Hänhän valmnesi Maltsevia junnuissa ja nosti lopullisesti pojan liigamiehistöön jos oikein muistan. Mielenkiintoinen kysymys kuitenkin, että lähtisikö Virran viemänä KalPasta tepsiin, jokereihin tai muualle. Veikkaan, että tulee käyttämään optionsa ensi kaudesta ja lähtee tuon kauden mennessä nappiin, elitserieniin vuotilaisten sun muiden kanssa vuolemaan kruunuja. Aika näyttää?
KalPa-hockey: Tuomas Kiiskiselle ADT-palkinto (http://www.kalpa-hockey.fi/sitenews/view/-/ngid/1/nid/1440)
Tuomas Kiiskinen - KalPan kaikkien aikojen pistemies. Aikas hienolta kuulostaa ja ehtiipä Kisu naputella "muutaman" pisteen vielä lisää. Jos joululahjoja saa toivoa, niin Kisun jatkosopimus kuulostaisi ihan sopivalta?
Todellakin hieno juttu, että Kiiskinen ohitti Rinteen samassa ottelussa kuin nousi tasoihin. Melkoinen KalPa-ikoni Kiiskinen on jo nyt, vaikka on vasta nuori mies.
Nyt siis KalPan paras pistemies, mutta myös syöttöpörssin kärjessä.
Tuomas Kiiskinen 71+138=209
Jouni Rinne 84+124=208
Onhan tuo huikeaa nähdä oma kasvatti Kiiskinen legendaarisen Joukki Rinteen edellä. Loistavia pelimiehiä molemmat.
chubster
03.12.2011, 11:22
Todellakin hieno juttu, että Kiiskinen ohitti Rinteen samassa ottelussa kuin nousi tasoihin. Melkoinen KalPa-ikoni Kiiskinen on jo nyt, vaikka on vasta nuori mies.
Nyt siis KalPan paras pistemies, mutta myös syöttöpörssin kärjessä.
Tuomas Kiiskinen 71+138=209
Jouni Rinne 84+124=208
Onhan tuo huikeaa nähdä oma kasvatti Kiiskinen legendaarisen Joukki Rinteen edellä. Loistavia pelimiehiä molemmat.
Komea on kyllä Kiiskisen suoritus, nuori mies ja vielä lisää pisteitä sataa kyllä laariin tämänkin kauden aikana! Saa nähdä painaako Rinteen ohi maaleissakin jo?
Edit: Mites muuten Kisun ja Rinteen pelatut ottelut tuon pistemäärän saavuttamiseen?
Edit: Mites muuten Kisun ja Rinteen pelatut ottelut tuon pistemäärän saavuttamiseen?
Jouni Rinne 164. 84+124=208.
Tuomas Kiiskinen 314. 71+138=209
Lisäksi muuan Sami Kapanenkin kärkkyy tuota Rinteen saldoa:
Sami Kapanen 259. 82+121=203
Kiiskisellä on toki huomattavati enemmän pelejä, mutta täytyy huomioida se, että Rinne tuli KalPaan valmiina huippupelaajana, kun Kiiskinen on ponnistanut junioreista.
Tämä Kiiskisen ketju tuntuu olevan noiduttu jotenkin. Tekee mies minkälaisia tahansa suorituksia, niin tänne ei tekstiä tule. Tarkoitan viestien määrää suhteessa peliesityksiin. Toki Kiiskisestä on puhuttu muissa ketjuissa enemmän kuin tässä ketjussa.
Suomen paras pistemies Moskovan turnauksessa on kova suoritus. Tehot 3 ottelussa oli 1+2=3. Kuparisen kanssa aivan kärkihyökkääjiä maajoukkueessa. Loistavat näytöt ulkomaita varten ja tämän kauden jälkeen jännätään, jatkaako Kiiskinen KalPassa. Ehdottomasti tuleva KalPa-legenda.
ilman sukkia
23.12.2011, 07:25
Itse olen ainakin kantanut korteni kekoon tässä ketjussa.
Pelirohkeus, sana jota toistetaan ehkä liikaakin, näkyi Kiiskisen pelaamisessa maajoukkuepaidassa. Samaa juonikkuutta nähtiin kuin mitä muutaman viime kauden ajan Monttuun raahautujat ovat nähneet. Vaikka parhaimmillaan dominaattorin elkein ja säestyksellä laittaa vastustajan solmuun, useasti tulee mieleen pärjäisikö sittenkään KHL:ssä. Ihan puhdas arvaus, uskoisin että Ruotsissa ja Sveitsissä homma toimisi kuten KalPassa, KHL on vielä ainakin pykälän verran kovempi haaste. Oikeaan suuntaan Tuomas on luistimilla potkuja ottanut, uskotaan että kehitys vielä jatkuu ja lämäri löytyy siedettävälle tasolle :D
Itse veikkaan että KHL sopisi Kiiskiselle hyvin,koska kaukolot ovat isoja ja tilaa on hieman enemmän kuin vaikkapa sm-liigassa, näin kisun juonikkuus ja hyvä peliäly voisivat korostua entisestään. Toki uskon myös että kisu pärjäisi vallan hyvin myös elitserienissä ja sveitsin liigassa. Eiköhän Kiiskinen enemmin tai myöhemmin käy muutoman kauden piipahtamassa ulkomailla, joka varmasti tekee hyvää miehen omalle motivaatiolle ja kehitykselle. Liika mukavoituminen on pahasta. Toivottavasti kuitenki ainut seura suomessa miehelle on KalPa.
Mikäli tähän kerrassaan lohduttomaan joukkueen kokonaistilanteeseen haetaan jotain positiivista, niin Tuomas Kiiskinen on Liigan plusmiinus -tilaston kärjessä lukemalla +23. Kiiskinen on ollut parhaita pelaajia jo monta vuotta, mutta ei ole tässä tilastossa ollut kovin häävi. Tällä osastolla on tullut valtava parannus.
1.3.2012 vierasottelussa Ässiä vastaan Kiiskinen saavutti SM-Liigassa ja KalPan paidassa 150 syöttöpisteen rajapyykin. Tällä kaudella kasassa on 15+26=41 ja siitä uupuu vain 1 maali viime kauden tehoista. Omasta piste-ennätyksestä puuttuu 3 pistettä, omasta maaliennätyksestä 2 maalia ja omasta syöttöennätyksestä 5 syöttöä. Kuudessa jäljellä olevassa ottelussa ainakin osa noista ennätyksistä pistetään uusiksi.
Tuomas Kiiskinen on eniten KalPa-paidassa pelejä pelannut pelaaja. Torstaina 8.3.2012 Kiiskinen ohitti legendaarisen Jari Järvisen tässä tilastossa, kun hän pelasi 343. ottelunsa. Nyt otteluita on siis kasassa jo 344.
Eniten pelannut, paras pistemies, paras syöttäjä. Tämä kaikki 25-vuotiaana. On kertakaikkiaan huikea ura KalPassa nuorella miehellä jo tässä vaiheessa. Kyseessähän on (vähintäänkin tuleva) KalPa-legenda, vaikka se ei vielä siltä ehkä tunnukaan.
Brent Sapergia
11.03.2012, 09:43
Tuomas Kiiskinen on eniten KalPa-paidassa pelejä pelannut pelaaja. Torstaina 8.3.2012 Kiiskinen ohitti legendaarisen Jari Järvisen tässä tilastossa, kun hän pelasi 343. ottelunsa. Nyt otteluita on siis kasassa jo 344.
Eniten pelannut, paras pistemies, paras syöttäjä. Tämä kaikki 25-vuotiaana. On kertakaikkiaan huikea ura KalPassa nuorella miehellä jo tässä vaiheessa. Kyseessähän on (vähintäänkin tuleva) KalPa-legenda, vaikka se ei vielä siltä ehkä tunnukaan.
Tämähän tuli puskista. Vastahan sitä Börjeä ihasteltiin ja nyt Maltsev menee ohi. Hieno homma ja paita sitten joskus 15 vuoden päästä katossa.
Peacemaster
11.03.2012, 13:53
Upea ura kyllä TuomaXella.
Mutta saa silti lähteä.
Näkisin itse mieluusti KalPassa oikein kunnon vanhan ajan rymistelevän, ison, laatulaiturin vaikkapa kanadanmualta, nämä Kalevan pikkumiehet kun tuppaavat sulamaan pudotuspeleissä.
Sen verran täytyy korjata, että nimenomaan eilinen JYP-ottelu oli se, millä Kiiskinen nousi Järvisen ohi. Eli Kiiskisen ottelumäärä on tällä hetkellä 343.
A.P.Järvi
11.03.2012, 15:28
Börje Järvisellä on 501 sarjaottelua KalPan paidassa.
Kovin tarkkaa tuntuu olevan, niin tarkennetaan vielä, että pääsarjatason otteluista on tuossa tilastossa kyse.
Tuomas Kiiskinen on eniten KalPa-paidassa pelejä pelannut pelaaja. Torstaina 8.3.2012 Kiiskinen ohitti legendaarisen Jari Järvisen tässä tilastossa, kun hän pelasi 343. ottelunsa. Nyt otteluita on siis kasassa jo 344.
Eniten pelannut, paras pistemies, paras syöttäjä. Tämä kaikki 25-vuotiaana.
Mitään Kiiskiseltä poisottamatta, vähän säälittävää joukkueen historiaa ajatellen että 25-vuotias edes voi olla kaikkien noiden ennätysten haltija ja hallin katossa on kuitenkin jo kaksi paitaa.
Niin, eihän siellä hallin katossa niitä viirejä kauheasti roiku, joten ei KalPa se menestynein seura ole muutenkaan. Jokaisella seuralla on se oma historiansa ja KalPan osalta se on pitkiä aikoja ollut Mestiksessäkin/kakkostasolla. Kuten sanotaan, jostainhan se on aloitettava.
En syyttele ketään mistään, mutta itselleni ei näistä Kiiskisen hienoista saavutuksista tule ensimmäisenä mieleen mitään negatiivista asiaa.
Peacemaster
11.03.2012, 19:27
Tiukelta erinomainen pointti.
KalPan tie on totta vie vasta alussa. Tässä nyt on muutenkin turhaa etsiä joka asiasta negatiivista, kirjoitellaan mieluummin näitä hyviä viestejä.
Jo aiemmin huhuttu Timrå taitaa olla ensi kauden osoite:
Tuomas Kiiskinen Timrån haavissa - Jääkiekko - Savon Sanomat (http://www.savonsanomat.fi/urheilu/jaakiekko/tuomas-kiiskinen-timran-haavissa/1183467)
Onnea vain uusiin haasteisiin ja toivottavasti Maltsev nähdään vielä joskus KalPan paidassa (kunhan ei tule vasta 15v päästä jäähdyttelijänä ja pilaa mainettaan).
Girardi #5
06.04.2012, 11:07
Siltähän se nyt vahvasti näyttää että Kisu ei enää ensi kaudella KalPassa pelaa. Paljon poistuu joukkueesta Kalpalaisuutta ja taitoa mutta hyvänä puolena tässä on se että nyt joukkuetta on ihan pakko päivittää. Kisusta vapautuu kuitenkin kelpo summa rahaa ja toivoisin että se osattaisiin käyttää järkevästi, eli taitavaan, fyysiseen ja isokokoiseen sentteriin.
Kiitos ja kaikkea hyvää Tuomakselle!
Aivan huikea kaikkien aikojen KalPa-pelaaja jo 25-vuotiaana.
On toisaalta äärimmäisen ikävää nähdä Kisu minkään muun joukkueen paidassa. Jos ja kun Kiiskinen nyt lähtee ulkomaille, niin sen suo mielellään hänelle. Tilipussiin lipsahtaa vielä enemmän kuin KalPassa.
Timrån pelipaita jo lähes tilauksessa.
Kiiskinen ottaa Sundsvallin lähialueet hoitaakseen.
KalPan toveri
08.04.2012, 08:30
Millainen tuo palkkataso elitserienissä oikein on? Jotenkin vaan näi tästä Kisun lähdöstä sellainen kuva, että pakko oli päästä jonnekin ulkomaille, ihan sama minne.Todellisia huipputarjouksia ei sitten kaiketi aivan tolkuttomasti tullutkaan, joten suunta vei kotoisaan Ruotsiin.
Toivottavasti tosiaan sitä rahaa ja etenkin elettyjä kokemuksia kertyy nyt mahdollisimman nopeasti sen verran paljon, että voi taas tulla takaisin KalPaan, mutta eiköhän sovita, että ei leivota sitten Kisulle mitää suoraa 5-vuoden sopparia, että ei käy kuten Kermanin ja Toman tapauksissa, jossa todettiin, että juna meni jo.
Millainen tuo palkkataso elitserienissä oikein on? Jotenkin vaan näi tästä Kisun lähdöstä sellainen kuva, että pakko oli päästä jonnekin ulkomaille, ihan sama minne.Todellisia huipputarjouksia ei sitten kaiketi aivan tolkuttomasti tullutkaan, joten suunta vei kotoisaan Ruotsiin.
Muutama suomalainen saa ainakin yli 400 000 euroa vuodessa ja rahastointimahdollisuudet ovat käsittääkseni edelleen Suomea edellä eli verokarhu ei aivan yhtä innokkaasti pääse kynsiään palkkaan iskemään. Itse en Ruotsia valintana ihmettele lainkaan jos vaihtoehtona on hieman rahakkaampi paperi Venäjältä. Lähinnä ihmetyttää, miksi juuri talouvaikeuksissa oleva Timrå kun luulisi Kiiskisen agentin pöydällä urheilullisestikin houkuttelevampia tarjouksia olleen.
Yläpöysä
08.04.2012, 13:37
...Lähinnä ihmetyttää, miksi juuri talouvaikeuksissa oleva Timrå kun luulisi Kiiskisen agentin pöydällä urheilullisestikin houkuttelevampia tarjouksia olleen.
Samoin hieman ihmetyttää, mutta ehkä totuus on se, ettei noita tarjouksia ole tullutkaan siinä määrin kuin Kisu ja agentti olivat ajatelleet. Pelasivatko upporikasta ja rutiköyhää? 4.4. Savon Sanomissahan Kimmo K. kertoi seuran tehneen kovan tarjouksen, johon ei vastausta tullut.
No ymmärrettävää on, että pelaaja haluaa katsoa muitakin maisemia. Tässä mielessä KalPa on seurana mennyt eteenpäin, etteivät parhaat lähde ensin etelän seuroihin ja sieltä ulkomaille. Case Hartikainen tästä myös esimerkkinä. Lisäksi, kun lähtö tapahtuu hyvässä hengessä (tätä todella toivon ja uskonkin näin olevan), lisää se seuran verkostoja ja sitä kautta mahdollisuuksia kilpailla paremmin seuralle sopivista pelaajista.
Kaikkea hyvää ja terveitä treeni-ja pelipäiviä Kisulle Ruotsiin.
Suomikiekko.com (http://www.suomikiekko.com/2012/05/shokkisiirto-kaksi-leijona-pelaajaa-siirtyy-samaan-ukrainalaisseuraan) sivuston mukaan Kiiskisen ura jatkuu KHL:ssä, ukrainalaisseura Donbass Donetskissa.
Uutisen mukaan Kiiskisen hyvä ystävä Jani Tuppurainen siirtyy samaan seuraan.
Susimies
09.05.2012, 14:43
Huomenissa se tapahtuu,Kiiskisen debyytti MM-jäillä (http://www.iltasanomat.fi/mmkiekko/leijonilta-ravakka-muutos-tuppurainen-ja-kiiskinen-kehiin/art-1288467938815.html). Mielenkiintoinen ketju; Siinä pääsee kaksi KalPa-aikaista ketjukaveria samaan ketjuun.
Dängleri
09.05.2012, 14:43
Kiiskinenkin sai kisapassiin leiman, joten tehnee ensiesiintymisensä MM-tasolla torstaina pelattavassa ottelussa Ranskaa vastaan. MTV3 (http://www.mtv3.fi/urheilu/mmjaakiekko2012/uutiset.shtml/2012/05/1543678/hyokkaajakaksikko-irti---leijonien-kokoonpano-taynna).
Maltsevilta vahvoja otteita eilen Kazakkeja vastaan, liekköhän pääsis jo rymistelemään isojen poikien kanssa kaukaloon torstaina? Toisi aika paljon lisäintensiteettiä peliin ainakin itselleni, eilenkin ihan tuolin reunalla aina kun Kisu pääsi kiekkoon.
Kilvenkantaja
15.05.2012, 16:27
Maltsevilta vahvoja otteita eilen Kazakkeja vastaan, liekköhän pääsis jo rymistelemään isojen poikien kanssa kaukaloon torstaina? Toisi aika paljon lisäintensiteettiä peliin ainakin itselleni, eilenkin ihan tuolin reunalla aina kun Kisu pääsi kiekkoon.
Sama täällä. Suomen peli ei kauheasti toiveita herätä, mutta olisihan se hienoa nähdä miten Niiralan Maltsev pärjää isoja pahoja jenkkejä vastaan. Eilisessä pelissä jakeli muutaman kunnon taklauksen ja muutenkin haastoi hyvin. Kovasti hehkuttivat meidän Kiiskistä Mertaranta&kumppanit.
Kiekkosihteeri
15.05.2012, 16:33
Kisun MM-debyyttikeikka on kieltämättä ollut kevään piristys näin keltamustien puolesta. Seuran pitkänlinjan työ tuottaa hienoa hedelmää ja Kiiskisestä tullee vielä aikanaan sitten yksi suuri paluumuuttaja kotikuopioon eli talletus KalPalta tulevaisuuteen tämä sovussa seurasta eteenpäinlähtö on.
SavonSonni
16.05.2012, 15:57
Niin se vaan Niiralan Maltsevi pelas ittesä huomisen puolivälierän pelaavaan kokoonpanoon. Loistavaa! Siinä mitataan sitten Kuopion pojan todellinen taso, kun änäri äijät antaa painetta hyökkäyspään kulmissa. Hieno mahdollisuus ja näytönpaikka. Numero 19 tulee bongattua huomenna kyllä erityisen tarkasti pelin aikana.
Uskomaton mahdollisuus Kiiskiselle on tullut ja melko pitkälle omilla otteillaan mies on myös paikkansa ansainnut. Jo sieltä Moskovan turnauksesta lähtien, missä olivat Kuparisen kanssa joukkueen parasta hyökkäysosastoa. Näiden kisojen Kiiskisen otteiden jälkeen en ihmettele, että mies pelaa puolivälierää MM-kisoissa.
Sitä ei voi millään kiistää, että Kiiskinen on väkisin ottanut oman paikkansa.
KHL:ssä tämä kaveri pärjää varmasti. Ensi kauden jälkeen vähän isompaan KHL-seuraan ja miljoonia vuolemaan. Kisu, jos joku sen ansaitsee.
Parasta Kiiskisessä on kuitenkin seurauskollisuus. Maltsevin joskus poistuessa KHL:stä ei ole mitään pelkoa siitä, että mies tarttuisi esim. Jokerien tai IFK:on tarjoukseen, vaan se on KalPa tai ulkomaat. Tämän vuoksi #19 nouseekin ajan myötä Niiralan Montun kattoon.
Edit. Toin vain yhden erittäin arvostettavan asian esiin ja siitä on aivan turha vetää hernettä nenään, vaikka Kiiskisestä olisi tulossa samaan aikaan Suomen presidentti.
Parasta Kiiskisessä on kuitenkin seurauskollisuus. Maltsevin joskus poistuessa KHL:stä ei ole mitään pelkoa siitä, että mies tarttuisi esim. Jokerien tai IFK:on tarjoukseen, vaan se on KalPa tai ulkomaat. Tämän vuoksi #19 nouseekin ajan myötä Niiralan Montun kattoon.
Onhan tuokin ihan maininnan arvoinen asia tässä kohtaa, kun valmistaudutaan Kisun elämänsä suurimpaan otteluun. Sen jälkeen tulee kannu ja miljoonia. Minusta se on Tuomas Kiiskistä koskevassa ketjussa tärkeämpää.
Vuodet voi olla pitkät ja koskaan ei voi tietää, mitä tapahtuu, mutta kyllähän se on kohtuullisen selvää, että Suomeen palatessaan Kisu pelaa KalPassa.
Onhan tuokin ihan maininnan arvoinen asia tässä kohtaa, kun valmistaudutaan Kisun elämänsä suurimpaan otteluun. Sen jälkeen tulee kannu ja miljoonia. Minusta se on Tuomas Kiiskistä koskevassa ketjussa tärkeämpää.
Vuodet voi olla pitkät ja koskaan ei voi tietää, mitä tapahtuu, mutta kyllähän se on kohtuullisen selvää, että Suomeen palatessaan Kisu pelaa KalPassa.Missä on se rovio, jolla poltamme kesäesan, jos Kiiskisellä ei tänään peli luista? Kehtasi tuommoisen huono viestin täysin toissijaisista asioista kirjoittaa internetin keskustelupalstalle ennen tärkeää peliä. Olisi pitänyt vain tsempata Kiiskistä hyvillä viesteillä.
Seurauskollisuutta ei kannattaisi ihan hirveästi korostaa ennen kuin kuin siitä on merkittäviä näyttöjä. Esimerkkejä siitä, että pelaaja puhuu yhtä ja lopulta tekee toista on aika runsaasti. En epäile etteikö tällä hetkellä Kiiskinen mieluiten pelaisi Suomessa vain KalPassa, mutta tilanteet muuttuvat eikä se ole mitenkään varmaa etteikö Kiiskinen joku päivä kurvailisi SM-liigajäillä toisen seuran riveissä.
SavonSonni
18.05.2012, 18:10
Pakko vielä nostaa Kisu pöydälle. Mies pelasi eilen MM-kotikisojen välierässä Usa:ta vastaan, eikä esitys ollut ollenkaan hassumpi. Asiantuntijatkin kehuivat (taas) Niiralan Maltsevia pelin jälkeen. Kovat näytöt on Kisu antanu siitä, että pärjää kansainväliselläkin tasolla loistavasti.
Pakko vielä nostaa Kisu pöydälle. Mies pelasi eilen MM-kotikisojen välierässä Usa:ta vastaan, eikä esitys ollut ollenkaan hassumpi. Asiantuntijatkin kehuivat (taas) Niiralan Maltsevia pelin jälkeen. Kovat näytöt on Kisu antanu siitä, että pärjää kansainväliselläkin tasolla loistavasti.
Puolivälierissä ;) Tosiaan, omaan silmäänkin Kisu pelasi erittäin ennakkoluulottomasti, ajoi miestä seinälle, karvasi ja teki työtä todella paljon. Pääsi myös muutamaan tekopaikkaan, joista ei harmittavasti uponnut. Kuitenkin osoitti kuuluvansa tuohon ryhmään.
Erittäin hyvän lisämaun kisoihin tuo oman lempipelaajan mukanaolo.
choose_life
18.05.2012, 19:29
Kisu pelasi erittäin ennakkoluulottomasti, ajoi miestä seinälle, karvasi ja teki työtä todella paljon. Pääsi myös muutamaan tekopaikkaan, joista ei harmittavasti uponnut. Kuitenkin osoitti kuuluvansa tuohon ryhmään.
Joo. Omat ennakkoluulot joutuivat miellyttävästi häpeään. Onhan kääpiö ollut siellä vähän väliä katollaan:) mutta ei ota yhtään taka-askelia, ei karta fyysistä peliä tai likaista työtä ja pelaa ahtaissa paikoissa sekä kiekon kanssa että ilman ihan pois tiehensä. Respect.
huuhaa-jussi
18.05.2012, 20:12
Liekkö missään videoklippiä, kun Kiiskinen taklasi Boratin vaihtoaitioon?
NojatuoliLokonen
19.05.2012, 16:59
Liekkö missään videoklippiä, kun Kiiskinen taklasi Boratin vaihtoaitioon?
Tuossa on stillinä: Etsimessä Pois tieltä! (http://etsimessa.jatkoaika.com/?p=1455)
Liekkö osunut mihinkään videoon. Eikös AVA:lla ole kuvattu jollain överilaajalla kuvalla, joten sieltä saattaisi löytyä.
Girardi #5
20.05.2012, 11:47
Hyvinhän se Kisu on pelannut kun Jalonen uskalsi ottaa sen kehiin. Hyvin jäi Tuppurainen syömään tuppia kun Kiiskinen pääsi 4-ketjusta jo ykkösketjuun Koivun ja Filppulan seuraksi.
Tässä vielä Kisun tilastot (http://stats.iihf.com/Hydra/272/FIN/IHFIN10710198601.html) MM-kisoista ja huomioikaa tuo +2!
Kilvenkantaja
20.05.2012, 18:33
Jäi ensimmäinen MM-mitali Kiiskiseltä saamatta, mutta muuten kokonaisesitys näissä kisoissa oli kyllä yllättävänkin hyvä. Pisteitä voisi olla enemmänkin, jos Kiiskisen syötöt olisi hyödynnetty paremmin.
On kyllä ollut hienoa seurata Kiiskisen kehitystä. On ollut yksi suosikkipelaajistani kaudesta 2007-2008 asti, eikä ole kyllä tarvinnut tätä "valintaa" katua. Kiiskinen on paitsi noussut hyrrästä Niiralan Maltseviksi, myös parantanut puolustuspelaamistaan, oppinut voittamaan kaksinkamppailuja ja myös näyttänyt että pelaa suurella sydämellä. Aika moni pieni ja taitava pelaaja ei välttämättä pelaisi joukkueessaan alivoimaa ja heittäytyisi kiekon eteen.
Maajoukkuevisiitti toivottovasti antaa Kiiskiselle lisää virtaa. Nyt vaan sitten ptikälle ja menestyksekkäälle ulkomaanreissulle. Sitten kun paluu Suomeen on ajankohtainen, punnitaan Kiiskisen seurauskollisuus.
Hmm, kun Kiiskinen kuitenkin on seuran pisteykkönen, niin voidaankohan #19 antaa kenellekään tulevilla kausilla? ;D
pleijjeri
21.05.2012, 08:14
Hmm, kun Kiiskinen kuitenkin on seuran pisteykkönen, niin voidaankohan #19 antaa kenellekään tulevilla kausilla? ;D Eiköhän tuo #19 ole varattuna Kiiskiselle, vähän niinkuin #24 Kapaselle ja #44 Timoselle.
Loistavat kisat Kiiskinen pelasi ennakko-odotuksiin nähden. Omilla vahvuuksillaan pääsi pelaamaan ja yhteityö Komarovin ja Kapasen kanssa toimi. Jossitella kun voi, niin pykälää paremmilla viimeistelijän taidoilla varustetut ketjukaverit olisivat kartuttaneet mukavasti Kiiskisenkin pistesaldoa ja jos Jalonen olisi nöyrtynyt PIG-kentän viltityksiin jo aikaisemmin, varsinkin ylivoimalla, olisi numerotulostakin varmasti tullut. Eikä se maalikaan kovin kauas jäänyt tässä turnauksessa. Vaikka varmasti tuli Kisun esityksiä katsottua hieman värilasein, uskallan todeta Kisun olleen Suomen joukkueen yksi onnistuneimmista pelaajista ja on siten vahvasti alle viivattuna myös ensi vuoden EHT-kiertueella ja MM-valinnoissa.
KalPan kannalta harmittavinta lienee se, ettei Kiiskisen kanssa ollut edes pöytälaatikkosopimusta kuten esim. J-M Aaltonen teki Pelicansin kanssa. Olisi Kapaset vuolleet kultaa näitten kisojen jälkeen...
Lykkyä pyttyyn ja onnea koohooällään!
vBulletin v3.8.6, Copyright ©2000-2013, Jelsoft Enterprises Ltd.