PDA

View Full Version : Pelaajaliikenne sinne ja tänne kaudella 07-08


JuhaZ
22.10.2007, 13:05
Avataanpa tälle kesken kauden tapahtuville "pienemmille" siirroille oma ketjunsa. Viime kaudella vuokrasopimuksia ja tryoutteja oli useita ja mikäli Pekka Virtaan on uskominen, tulee vastaavanlaisia tapauksia myös tälle kaudelle mikäli ne ovat järkevästi toteutettavissa.

Joka tapauksessa pelaajaliikennettä on jo ollut seurasta poispäin. Aku Pekkarinen lähti jo Hokkiin vuokralle muutaman pelin ajaksi ja nyt häntä seuraa Teemu Virtala. Tämän uutisen kertoo mm. Mestiksen sivut (http://www.mestis.fi/mestis/www/fi/index.php?we_objectID=4472). Uutinen ei kerro onko kyseessä koko kauden mittainen pesti, mutta sille se vahvasti vaikuttaa.

Virtala ei oikein missään vaiheessa päässyt liigakiekkoon mukaan. Ajoittaisia väläytyksiä nähtiin, mutta tällä hetkellä KalPassa ei ole tarjota Virtalalle sopivaa roolia ja sopivia ketjukavereita. Ja vaikka sopivat roolit löytyisivätkin, en välttämättä jaksa uskoa, että Virtalasta saataisiin edes lähelle samantyyppisiä tehoja irti mitä Mestiksessä ollaan nähty. Luistelua mies on kyllä parantanut huomattavasti ja uskon, että jälki Hokissa tulee olemaan jälleen tappavan tehokasta.

ilman sukkia
22.10.2007, 13:18
http://savonsanomat.fi/index.php?XEFTL=647eac916c37454cda2bce4f3d7d07b51&top=33&mode=module&uid=107062

Teemu Virtala siirtyy vuokralle Hokkiin kahden ottelun ajaksi.

Lundbohm ehti pelata KalPassa ennen olkapäävammaansa viisi ottelua. Kuopiosta yhdysvaltalaishyökkääjä siirtyy kiekkoilemaan Saksaan.

Puolustaja Aku Pekkarinen jatkaa pelejään Kajaanin Hokissa myös kuluvan viikon.

Troy
22.10.2007, 14:31
Hyvä, että case Lundbohmiin saatiin ratkaisu aikaiseksi. Nyt pitäisi vielä löytää se ykkössentteri joukkueeseen jostain. Eriksson on kai edelleen yksi vaihtoehto, mutta toivottavasti pelaajia katsastetaan muualtakin. Arvoitus on, että minkälaiset resurssit Kalpalla on projektin takana nyt kun Lundbohm on historiaa. Toivottavasti sellaiset, että Kuopioon saataisiin kunnollinen vahvistus.

Luu2
23.10.2007, 15:34
Ainakin eurohockey.net -sivuilla Lundbohmin osoitteeksi on mainittu tanskalainen Sønderjyske eikä Saksa, kuten on Jatkoajassakin uutisoitu. No väliäkö hällä, kunhan äijästä päästiin eroon.

ilman sukkia
30.10.2007, 08:04
Pelaajaliikennettä on taas ollut, kiitos maksimaalisen epäonnistuneen scouttauksen. Kuka on seuraavaksi liipaisimella, epäilen vahvasti Lainetta. Sittenhän meillä on lähtijöiden listalla tämän kauden "vahvistukset" ja viime kauden selkeästi paras puolustaja. Eipä tarvitse ihmetellä sarjasijoitusta.

Lähtijöitä:
Justin Harney
Bryan Lundbohm
Matti Kuusisto

Tulijoita:
Mika Strömberg
Timo Seppänen
Jeremy Stevenson
Mattias Remstam
Otto Honkaheimo

Draco
30.10.2007, 14:35
Ainakin eurohockey.net -sivuilla Lundbohmin osoitteeksi on mainittu tanskalainen Sønderjyske eikä Saksa, kuten on Jatkoajassakin uutisoitu. No väliäkö hällä, kunhan äijästä päästiin eroon.

Ei Kekäläinen taida ihan tunari olla kuitenkaan noissa pelaajahankinnoissa. Se varmaan meinas tota TPS:ssä olevaa David Lundbohmia, mutta jos siinä meni jotenkin velipojat sekasin ja saittekin Bryanin?

jokkee
30.10.2007, 17:23
...Sittenhän meillä on lähtijöiden listalla tämän kauden "vahvistukset" ja viime kauden selkeästi paras puolustaja. Eipä tarvitse ihmetellä sarjasijoitusta.


Viime kauden paras puolustaja, tällä kaudella ei todellakaan, joten miksi pitäisi säilyttää jos näyttää siltä ettei homma onnistu/kiinnosta? Eihän Kuusistokaan ilmainen ole. Ja mitä sarjasijoitukseen tulee, eikö muutos joukkueessa juuri ollut se tapa jolla sarjasijoituskin muuttuu? Mielestäni nyt ollaan oikeilla jäljillä, varsinkin sitä suurta ensikautta ajatellen. Ne, jotka näyttävät siltä ettei ensikaudella tarvita heitetään pois ja otetaan potentiaalisia pelaajia tilalle.

InTheYear2000
10.11.2007, 14:43
http://www.kalpa-hockey.fi/edustus/fi/index.php?we_objectID=1474&pid=2101

TKO
10.11.2007, 15:15
Aika yllättävää, että tuollaisen taustan omaava kaveri saadaan KalPaan yksipuoliselle tryoutille. Varsin komea ura Pohjois-Amerikassa, jonka jälkeen ihan hyviä, joskaan ei loistokkaita kausia Elitserienissä ja heimompi tasoisessa Slovakian Extraliigassa. Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen pelaaja ja vielä kun tämä upea Jokereiden keksintö on saatu sopimukseen sorvattua, ei voi olla kuin tyytyväinen.

Tosin ilmeisesti Bicek ei ole pelannut ollenkaan tällä kaudella - miksi? Sieltä varmaan selviää syy miksi hän on valmis tryoutilla Kuopioon tulemaan...

Rattlehead
10.11.2007, 15:39
Tosin ilmeisesti Bicek ei ole pelannut ollenkaan tällä kaudella - miksi? Sieltä varmaan selviää syy miksi hän on valmis tryoutilla Kuopioon tulemaan...Kävi syyskuussa Itävallassa tryoutilla Red Bull Salzburgin riveissä, muttei saanut sopimusta.

thego
14.11.2007, 13:07
jatkoaika uutisoi (http://www.jatkoaika.com/mestis.php?joukkue=Hokki&sivu=uutiset&id=7585)

Eli Simo käy pelaamassa kolme ottelua Hokin paidassa.

ilman sukkia
23.11.2007, 16:04
Ströban sopimus loppuu 24. marraskuuta. Eli huomenna! Ensi viikolla kuitenkin 3 elintärkeätä ottelua KalPan jumbotaistelun osalta! Ässät, HPK ja SAIPA. Yhdeksän pinnaa maistuisi tähän paikkaan. Iso lovi tulee jos Mika lähtee lauantaina jälkeen muille maille. Toivottavasti edes vähän jatkoa saisivat sorvattua Ströballe.

EDIT: KIITOS TOIMISTO!!!!
Seppäselle ja Ströballe jatkoa (http://www.kalpa-hockey.fi/edustus/fi/kalpahockeyoy/index.php?we_objectID=1481&pid=3281)

Seppäsen kanssa on sorvattu kaksi seuraavaa kautta kestävä jatkosopimus.

Strömberg esiintyy KalPa-paidassa ainakin 8. päivä joulukuuta asti.

The Nikkari
26.11.2007, 16:05
Mikäs on Pulkin tilanne? Ilmeisesti loukkaantunut? Blues tarvitsee (omasta mielestäni) kokoa ja näköä pakistoon kevättä varten ja Pulkki olisi varsin optimaalinen sälli. Onko Virralla ollut käyttöä?

Toinen asia. Holtari on käynyt muutamassa Kalpan pelissä scouttaamassa hyökkääjää. Kyseessä on ilmeisesti Tuppurainen. Onko Kuopion päässä mitään tietoa mahdollisista neuvotteluista/sopimuksista?

lateksi
26.11.2007, 16:19
Pulkki loukkaantui (myös henkisesti?), kun Jukureiden Kalle Mäkinen (168 cm/68 kg) veti hänet pystyyn Hokki-pelissä. Olisi Kalpan onni, jos Pulkki siirtyisi esimerkiksi Bluesiin, mutta ikävä kyllä Holtari on ammattimies, eikä koske pitkällä kepilläkään tähän ilmestykseen.

Jani82
26.11.2007, 16:38
Pulkki loukkaantui (myös henkisesti?), kun Jukureiden Kalle Mäkinen (168 cm/68 kg) veti hänet pystyyn Hokki-pelissä. Olisi Kalpan onni, jos Pulkki siirtyisi esimerkiksi Bluesiin, mutta ikävä kyllä Holtari on ammattimies, eikä koske pitkällä kepilläkään tähän ilmestykseen.No itse en ihmettelisi yhtään jos Pulkki olisi niitä pelaajia, jotka siirtyisivät muihin SM-liigajoukkueisiin.
Pulkin läsnäolo kaukalossa tuo kummasti rauhaa muille pelaajille ja Bluesilla olisi nähtävästi tarvetta toiselle vastaavalle pelaajalle kun Rajamäki on pelillisesti liian arvokas uhrattavaksi.

Jos hyökkääjää on oltu KalPan pelissä scouttaamassa niin kyseessä on todennäköisesti joko Tuppurainen tai Kauvosaari, toki KalPan kannalta olisi hienoa jos muuan Mikko Laine lähtisi muualle kesken kauden.
Puolustajista nyt KalPassa muualle kelpaavia Pulkin lisäksi ole kuin Strömberg ja ehkä jompikumpi nuorista eli Tuomainen tai Kukkonen.

reiska
26.11.2007, 16:41
Toinen asia. Holtari on käynyt muutamassa Kalpan pelissä scouttaamassa hyökkääjää. Kyseessä on ilmeisesti Tuppurainen. Onko Kuopion päässä mitään tietoa mahdollisista neuvotteluista/sopimuksista?

Tietääkseni KalPalla ei ole rahapulaa. Tulobudjetit on kait jopa ylitetty. Tuppurainen kuuluu varmaankin ensi kauden runkomiehiin KalPassa, eikä miehestä oltane hevillä luopumassa.
Tuppuraiselle kävisi hyvinkin samoin kuin edelliselle Kuopiosta Bluesiin matkanneelle eli Samuli Suhoselle, joka jäi penkin päähän tai ei päässyt aina edes kokoonpanoon.
Luulen, että tarkkailun kohde on pikemminkin ollut Jalasvaara, koska KalPa teki välittömästi miehen kanssa kahden vuoden jatkon. Hänhän on Bluesin kasvattejakin ja on tulevaisuuden nimi.

Slanina
26.11.2007, 17:04
Tuppuraisen kohdalla täytyy katsoa onko haluja pelata ensi kaudella KalPassa, jos ei halua jäädä ja tuo asian selkeästi esille seurajohdolle jo tässä vaiheessa kautta, ainut viisas asia on kaupata hänet tällä kaudella. Mutta jos on myöntyväinen jatkoo kilpinutussa, ei varmasti seurajohtokaan ole niin tyhmä että eivät tekisi jatkosopparia tuleville kausille.

Oma mututuntuma on, että Tuppurainen ei ole jatkamassa kilpinuttussa kuluvan kauden jälkeen, toivottavasti olen väärässä!!

PS. Se seikka että KalPalla olisi rahaa ei paina pelaajan vaakakupissa paljoa, jos joku isompiseura tarjoaa vastuullista roolia jokkueessaan, tällöin yhtään menestyksenhaluinen pelaaja vaihtaa seuraa. Seurauskollisuutta ei voida vaatia, kun ollaan nyt taaperrettu liigassa kohta kolme kautta ilman menestystä. Mikä tahansa muu liigaseura on varmasti houkutteleva, kun tulevaisuudessakaan ei ole takeita KalPan nuosemisesta tästä syvästä suosta missä rämmitään tällähetkellä.

JuhaZ
03.12.2007, 19:20
Teemu Virtala siirtyy jälleen lainalle Hokin miehistöön (http://www.jatkoaika.com/smliiga.php?sivu=uutiset&id=7677). Tällä erää lainapesti kestää joulutaukoon asti sisältäen neljä Hokin peliä. Kuten Hokin manageri Hakkarainenkin totesi: "Loistava asia jälleen monin puolin".

Have
03.12.2007, 23:20
Teemu Virtala siirtyy jälleen lainalle Hokin miehistöön (http://www.jatkoaika.com/smliiga.php?sivu=uutiset&id=7677). Tällä erää lainapesti kestää joulutaukoon asti sisältäen neljä Hokin peliä. Kuten Hokin manageri Hakkarainenkin totesi: "Loistava asia jälleen monin puolin".

Jäisipä sille tielle! Minä en ainakaan näe järkeä pitää miestä nelosessa surffailemassa, kun ei puolustava rooli Kajaanin pikkujättiläiselle sovi eikä ikinä tule sopimaan. Parempi Hokin pitää ykköshyökkääjänsä itsellään ja KalPan peluuttaa omia junnujaan, saisivat KalPan nuoretkin liigakokemusta. Virtala on omansa jo saanut. Ja voisihan tuo Virtala vielä nostaa Hokin taistelemaan kunnolla kotiedusta Mestiksessäkin.

Eiköhän tämä kortti ole jo nähty, eikä se ristiseiskaa kummosempi ollu.

choose_life
09.12.2007, 20:07
Havahduin tuossa huomaamaan erään huolestuttavan asian. KalPa:n joukkueesta on kutsuttu U20-joukkueen I-leirille 3 pelaajaa (Mika Järvinen, Tommi Jokinen ja Jarkko Malinen). Tuo leiri ei sinänsä tuota ongelmaa, sillä se ajoittuu ensi viikon sarjatauolle.

Mikäli pelaajat selviytyvät leiriltä jatkoon, MM II-leiri on Tshekissä 18.12-25.12 ja U20 kisat ovat 26.12.2007 - 6.1.2008. KalPa:n otteluohjelma sillä välin:

Ti 18.12.2007 Pelicans KalPa
To 20.12.2007 KalPa TPS
To 27.12.2007 HIFK KalPa
La 29.12.2007 KalPa Lukko
Ke 02.01.2008 Ässät KalPa
La 05.01.2008 KalPa Jokerit

Jos tuohon ketjuun http://keskustelu.jatkoaika.com/showthread.php?t=36373&page=5 uskoo, Järvisen kisapaikka on hyvinkin lähellä toteutumista. Nopean tilastovertailun jälkeen maalivahtien voittotilastot näyttävät tuolta:

Järvinen 11 3-1- 7-0
Oksa+Nissinen 20 4-1-15-1

Tilastojen perusteella KalPa tarvitsisi Järvisen panosta, mutta Järvisen kannalta olisi tärkeää päästä oman ikäluokkansa huipentumaan. Kysymys kuuluukin: "Mistä KalPa:lle luotettava tuuraaja Järviselle, varsinkin kun Mika Oksa on loukkaantunut?"

Conroy#22
09.12.2007, 22:07
Toinen kysymys Kalpan puolustuspäässä on Mika Strömbergin jatko?
Miestä tarvittaisiin kipeästi niin hyökkäys kuin puolustuspäässä. Sopimushan loppui tuohon lauantaiseen (8.12) Ilves matsiin.

26 ottelua joissa 2+15 pisteet ja puolustajien pistepörssin kymmenes sija, ei voi olla huonosti kun pörssijohtajakin on pelannut jo 31 ottelua.

Toivottavasti johtoporras saa vielä sorvattua Ströbän kanssa loppukauden kattavan sopimuksen, niin Kalpalla on vielä mahdollisuus ottaa vielä ainakin Ässät kiinni sarjataulukossa.

znake-
09.12.2007, 23:27
Kuten miehelle omistetussa otsikossa mainitsin, herra itse sanoi jättävänsä Kuopion. Ensi kaudesta tosin ei tietoa tuntunut vielä olevan.

Sääli sinällään. Avaus-, ja ylivoimapelin sielu karkaa haavista kriittisellä hetkellä. Ei sinne jää oikein ketään.

Nebula
10.12.2007, 00:07
Sääli jos Ströbä lähtee.

Asiaan liittymättä. Mitähän Antti Törmänen teki muuten tänään Kuopion lentokentällä? Siinäkö meille uus peluri :P

The Nikkari
10.12.2007, 10:56
Asiaan liittymättä. Mitähän Antti Törmänen teki muuten tänään Kuopion lentokentällä? Siinäkö meille uus peluri :P
Törmänen valmentaa jotakin Bluesin juniorijoukkuetta. Olisiko ollut pelissä?

kokalolu
10.12.2007, 11:29
Törmänen valmentaa jotakin Bluesin juniorijoukkuetta. Olisiko ollut pelissä?

Jaahas, onpas siinä kiireinen mies.. Oli eilen klo 15-16.45 JYPA-vs-ranskan junnut pelissä. En tiedä että mitäs himputtia hän siellä teki.

Mutta tämä Tuppurainen. Pelaako JYP:ssä jo tällä kaudella niin kuin keskisuomalaisessa/savon 7 luki, kellään mitään tietoa asiasta?

Kiekoton
10.12.2007, 11:49
Jaahas, onpas siinä kiireinen mies.. Oli eilen klo 15-16.45 JYPA-vs-ranskan junnut pelissä. En tiedä että mitäs himputtia hän siellä teki.
Olet varmaan sekoittanut Törmäsen Mikael Jämsäseen, joka lienee ollut C:n valmentajana Jyp-Blues pelissä.

Brent Sapergia
10.12.2007, 12:18
Jaahas, onpas siinä kiireinen mies.. Oli eilen klo 15-16.45 JYPA-vs-ranskan junnut pelissä. En tiedä että mitäs himputtia hän siellä teki.

Mutta tämä Tuppurainen. Pelaako JYP:ssä jo tällä kaudella niin kuin keskisuomalaisessa/savon 7 luki, kellään mitään tietoa asiasta?

Äsken tuli tietoa:

Tuppuraisen sopimus voimassa kevääseen

Äskettäin mediassa uutisoitu KalPa-pelaaja Jani Tuppuraisen mahdollinen siirtyminen ensi kaudeksi toisaalle on nostattanut Savossa vilkkaan keskustelun. Seuran toimistolle onkin tullut lukuisia yhteydenottoja niin yhteistyökumppaneilta kuin suurelta yleisöltäkin asian tiimoilta.

- Tämä uutisointi tuli meille seuran toimistolle yhtä lailla puun takaa kuin se tuli kaikille sidosryhmillemme. Haluan korostaa, että Jani Tuppuraisen pelaajasopimus KalPan kanssa on voimassa kuluvan kauden loppuun asti.

- KalPa haluaa luonnollisesti pitää Tuppuraisen Savossa ja hänelle on tarjottu tulevaisuudesta jo yli markkinahinnan. Tarjous on euromääräisesti seuran historian mittavin. Yhtä lailla faktaa on, että Kuopiossa miehestä on tehty jo sen luokan pelaaja, että hänen perässään on varmasti lähes jokainen seura.

Brent Sapergia
11.12.2007, 16:03
Mikähä on kun järjestään vuosien saatossa onnistuneimmat hankinnat tulevat Tsekki/Slovakia -suunnalta? Eikö näistä maista kannattaisi enemmänkin näitä pelaajia hankkia?

Venakoista, ruotsalaisista, kanukeista, jenkeistä ei kovin monia helmiä ole määrään nähden löytynyt.

Kannattaisiko Kekäläisen ja Co. satsata tuonne slaavilaisuuden lähteille ensi vuoden suunnitelmissa? Vai onko siellä Charlestownin päälliköissä vielä joku apina näkemäti jota pitää kokeilla 2+1 try-outilla ensikin vuonna.

Tai onhan tuota allekirjoitusta tietysti mukava päivitellä koko ajan.

TKO
11.12.2007, 16:18
Kannattaisiko Kekäläisen ja Co. satsata tuonne slaavilaisuuden lähteille ensi vuoden suunnitelmissa? Vai onko siellä Charlestownin päälliköissä vielä joku apina näkemäti jota pitää kokeilla 2+1 try-outilla ensikin vuonna.

Epäilemättä kannattaisi, mutta raha taitaa olla ongelma. KalPan ulkomaalaishankinnat tulevat lähes poikkeuksetta Pohjois-Amerikasta (myös Kurka ja Bicek), koska AHL-pelaajista on runsaasti tietoa tarjolla Kekäläisen, Kapasen sekä Timosen suhteiden ansiosta. En tiedä missäpäin maailmaa Kekäläinen tarkkailee pelaajia Nashvillelle (vain Suomessa?), mutta Tshekki ja Slovakia tuskin kuuluvat tuohon alueeseen.

Tshekin ja Slovakian Extraliigat olisivat sikäli mainioita vesiä KalPallekin kalastella, koska molemmat sarjat tuottavat runsaasti huippupelaajia, mutta palkkataso on SM-liigaa heikompi. Tosin ujcikit ja brosit eivät luonnollisestikaan KalPan resursseilla tulisi kyseeseen, mutta asiansa osaavalla scouttauksella helmiä olisi varmasti löydettävässä Kuopioonkin. Kekäläisen osumaprosentti on sen verran surkea, että tällainen vähänkin laajempi scouttaus vaatisi luultavasti kokonaan uuden henkilön palkkaamista.

Brent Sapergia
11.12.2007, 21:20
Asiaan mitenkään liittymättä mutta vieläkö se Korinekkikin pellailoo? Kovia tehoja vielä höpö-liigoissa saanut aikaan :=
http://www.hockeydb.com/ihdb/stats/pdisplay.php3?pid=00034195

Raipeen verrattuna nuori poika!

TKO
11.12.2007, 21:35
Asiaan mitenkään liittymättä mutta vieläkö se Korinekkikin pellailoo?

Niiralanmonttu.comin ex-kalpat-listasta lunttasin, että Tshekin ykkössarjassa (siis toiseksi ylimmällä sarjatasolla) pelaa Mostin joukkueessa. Sujuvalla tshekin taidollani sain kaivettua tilastotkin tältä kaudelta, jotka näyttävät: 9, 1+2=3, -2, 8min. Tarina ei kerro miksi pelejä on vain 9 kun joillakin niitä on jopa 27...

Kyseisen tilaston mukaan Mostilla on muuten jopa 38 eri pelaajaa pelannut tällä kaudella. Lisäksi pelimäärät heittelevät todella paljon pelaajien välillä. Kummallista...

http://www.hokej.cz/index.php?view=stats_vyhledavani&lng=CZ&webid=395&id=0&rnd=&debug=&ban=&search_text=hledan%FD+v%FDraz&search_where=3&webuser_login=&webuser_passw=&news_email=%40&jmeno=&idk%5B%5D=122&rocnik=0&post=OU&cizinec=0&sezona=2007&ids=630&junior=0&onpage=40&act=

AnFa
12.12.2007, 14:08
KalPan ulkomaalaishankinnat tulevat lähes poikkeuksetta Pohjois-Amerikasta (myös Kurka ja Bicek), koska AHL-pelaajista on runsaasti tietoa tarjolla Kekäläisen, Kapasen sekä Timosen suhteiden ansiosta.

Korhosen on pakko olla organisaatiossa mukana. Kellään muulla ei voi enää riittää usko tuohon kolmikkoon.

Kyllähän sen Tuppuraisen voisi minun puolestani lihoiksi pistää, jos ei itse halua jäädä. Jopa Bicekinkin voisi laittaa, jos KalPa ei saa ruuvattua ensi kaudeksi sopimusta.

TKO
12.12.2007, 16:31
Korhosen on pakko olla organisaatiossa mukana. Kellään muulla ei voi enää riittää usko tuohon kolmikkoon.

Ei kai tuo lainaamasi lause nyt suinkaan sitä tarkoita, että minä heidän (tai siis lähinnä Kekeläisen) scouttaamiseensa uskoisin? Samassa viestissäkin kirjoitin:

"Kekäläisen osumaprosentti on sen verran surkea..."

Sehän nyt on kiistaton fakta, että kyseisellä kolmikolla on merkittävä määrä suhteita Pohjois-Amerikassa. Kekäläinen toimii Nashvillen scouttina, joten käytössä on varmasti omin silmin hankittujen tietojen lisäksi muiden saman organisaation scouttien tiedot. Kapanen ja Timonen puolestaan ovat pelanneet Pohjois-Amerikassa sen verran kauan, että tuntevat paljon pelaajia sekä muita jääkiekosta toimeentulonsa hankkivia ihmisiä.

Se on sitten eri asia osataanko näitä tietoja käyttää oikein. Etenkin Kekäläisen edesottamukset tällä saralla ovat surkuhupaisaa luettavaa ottaen huomioon, että mies saa leipänsä lahjakkaiden ja oikean tyyppisten pelaajien löytämisestä. Parannusta scouttauspuoleen tuskin on ihan heti luvassa, sillä kyseisten herrojen hankkimat tiedot ovat epäilemättä todella edullisia (Kekäläinen toki on myös KalPan palkkalistoilla, mutta nostaa palkkaa myös Nashvillestä) ja Holtareita ei kasva joka oksalla...

jokkee
12.12.2007, 18:17
"Kekäläisen osumaprosentti on sen verran surkea..."


No, nytpä olisi Kekäläisellä oikea voittoputken paikka löytää Bicekille ykköseen kaveriksi kovan tason pakki myös ensi kauden sopimuksella. Tai sanotaanko vaikka että velvollisuus..

Brent Sapergia
12.12.2007, 21:52
Huhujen mukaan Kerman olisi lähtökuopissa Ruotsissa. Olisko kiinnostusta käydä Kuopijossa päin? Vai onko tarvetta? Pari vuotta sitten jopa maajoukkueessa, sen jälkeen hiljaisempaa. Ei vissiin Tarvainenkaan kovin hyytävässä tikissä ole samassa joukkueessa (Luleå) ollut? Molemmat kotiin vaan.

Troy
13.12.2007, 10:32
Huhujen mukaan Kerman olisi lähtökuopissa Ruotsissa. Olisko kiinnostusta käydä Kuopijossa päin? Vai onko tarvetta? Pari vuotta sitten jopa maajoukkueessa, sen jälkeen hiljaisempaa. Ei vissiin Tarvainenkaan kovin hyytävässä tikissä ole samassa joukkueessa (Luleå) ollut? Molemmat kotiin vaan.

Kyllähän nuo kaiffarit toisivat suurta helpotusta ensi kauden joukkueen rakennukseen jos saataisiin tässä vaiheessa sopimuksen alle. Huhut on kuitenkin huhuja, joten pitää spekuloida sitten jos asia joskus konkretisoituu.

Tässä vaiheessa olisi ylivoimaisesti tärkeintä pelastaa kasvot tällä kaudella ja hommata se Strömbergin korvaaja puolustukseen. Uskon, että jumbosija jää komeasti taakse kunhan pakisto saadaan samaan kuosiin mitä se oli ja samalla saadaan hiukan paremmat lähtökohdat neuvotteluihin ensi kaudestakin. Tuon tason pakkeja ei tietenkään puissa kasva, mutta toivossa on hyvä elää. Joku voi tietysti sanoa, että se on Kalpalle ihan sama ollaanko tällä kaudella viimeisiä vai toiseksi viimeisiä, mutta minä näkisin perkeleen tärkeänä asiana jättää jumbosija takavasemmalle. "Mestis-Kalpalle" ja sen antamalle kuvalle niin kannattajiin, yhteistyökumppaneihin ja pelaajiin päin tuo jumbostatuksen kadottaminen tai edes pieni lieventäminen olisi todella tärkeää. Olisi se varmasti joukkueellekin mukavaa saavuttaa edes tuollainen pieni voitto tänä vuonna.

reiska
13.12.2007, 12:40
Kyllä Kermanin saisi Kuopioon varmaan todennäköisemmin kuin seurakavereitaan Tarvaista tai Miettistä. Jos Kermanin kanssa saataisiin soppari vielä ensi kaudestakin, tervetuloa. Nythän palkkarahaa säästyy vaikka Kermanille kun Strömberg ja Remstam ovat poissa.

jokkee
13.12.2007, 13:22
Itse suhtaudun kyllä hieman kriittisesti näiden uriaan jäähdyttelevien kasvattien mahdolliseen joukkopaluuseen. Mikäli sille linjalle mennään että näitä kavereita tänne haalataan, niin toivoisin että ei kuitenkaan aivan silmät ummessa, tai ainakin kohtuudella. Monet vanhan liiton KalPa-kasvatit ovat toki tehneet kovan uran, mutta monen uransa loppupuolella olevan kohdalla on olemassa myös vaara epäonnistumisesta. Jos alla on esim. potkut edellisestä seurasta tai pari kuivaa kautta, voidaan rauhassa pohtia onko KalPalla hänelle todella käyttöä, vaikka nimi olisi tälle tasolle kuinka komea.

Kermanin ja Tarvaisen kaudet ovat menneet sen verran heikosti että jos ensikauden ykköstä aletaan rakentamaan tälle pohjalle niin pettymys voi olla samaa tasoa kuin muuan Ässillä. Siis voi olla, eihän sitä tiedä vaikka pojat innostuisi kotona uuteen lentoon. Itse kuitenkin mieluummin odottelisin, kaikesta huolimatta, paluumuuttajia tyyliin Voutilainen tai edes Miettinen, joiden tasossa ei tällä hetkellä näy aivan samanlaista laskusuhdannetta.

Siis maltti on valttia. Toivon todella että katsotaan loppuun asti että kuka sieltä on tulossa ja mitä tekemään, eikä makseta hurjasti pelkälle nimilappulle.

Jani82
13.12.2007, 18:17
Itse suhtaudun kyllä hieman kriittisesti näiden uriaan jäähdyttelevien kasvattien mahdolliseen joukkopaluuseen. Mikäli sille linjalle mennään että näitä kavereita tänne haalataan, niin toivoisin että ei kuitenkaan aivan silmät ummessa, tai ainakin kohtuudella. Monet vanhan liiton KalPa-kasvatit ovat toki tehneet kovan uran, mutta monen uransa loppupuolella olevan kohdalla on olemassa myös vaara epäonnistumisesta. Jos alla on esim. potkut edellisestä seurasta tai pari kuivaa kautta, voidaan rauhassa pohtia onko KalPalla hänelle todella käyttöä, vaikka nimi olisi tälle tasolle kuinka komea.Jos kerran 28-vuotias kaveri on jäähdyttelijä niin ketä paluumuuttajia tänne sitten voidaan ottaa?
Kermanin kausi on mennyt heikosti sen tiedostaa varmasti jokainen, mutta silti kaverilla on potentiaalia tehdä 20 maalia ja 30 pistettä kaudessa SM-liigassa.
Mikäli tuon tason kaverilla on haluja palata KalPaan niin kyllä kannattaa ottaa toki sopimuksen kestoa ja palkkaa pitää sitten suhteuttaa mm. Tuppuraiselle tarjottuun paperiin.

Agentti
13.12.2007, 19:20
Mistäs Kalpa meinaa löytää rahat kun ryhdytään Miettisen ja Voutilaisen tasoisia ukkoja sinne hommailemaan? Ei kun vaan samassa aallossa Jokinen ja Timonen kans Kalpaan, ei siis Ville ja Jussi....

Miettinen voi ollakkin realistinen hankinta, mutta Voutilainen taitaa olla tällä hetkellä sellaisessa iskussa ettei häntä saada SM-Liigan jumbojoukkueeseen edes rahalla. Tarvainen ja Kerman olis kyllä Kalpaan aika kovan luokan vahvistuksia, mutta Tarvaisen osoite taitaa olla seuraavaksi Tappara.

Edit: kirjoitusvirhe!!!

dana77
13.12.2007, 19:24
Tällä hetkellä Jussi Timonenkaan ei olisi taloudellisesti millään tavalla realistinen vaihtoehto. Pelillisesti varmasti nykyään jo menisi.

jokkee
13.12.2007, 20:00
Jos kerran 28-vuotias kaveri on jäähdyttelijä niin ketä paluumuuttajia tänne sitten voidaan ottaa?


Niitä, jotka tulevat tänne (vähän omasta mielenkiinnostaankin) ennen kuin huomaavat uransa olevan käytännössä ohi, kun luistin ei enää kulje eikä pisteitä synny entiseen tahtiin. On tietenkin toinen juttu kuinka helposti heitä tänne saadaan. Kenties se vaatii joukkueen yleisen tason ja tuloksen parantamista kilpailukykyisen tarjouksen lisäksi.
Toisaalta vastustinkin joukkueen rakentamista vastaavien pelaajien varaan, en yhden pelaajan, esim. Kermanin hankintaa hänelle realistisen roolin ja siihen sopivan palkan pohjalta.

Mitä taas näihin huipputason pelaajiin tulee (ei toki NHL), sanoin "odotella, kaikesta huolimatta..". Tällä tarkoitan juuri sitä, että parin vuoden kuluttua KalPa ei välttämättä ole liigajumbo, eikä esim. Voutilainen välttämättä vielä ole uransa laskupuolella, jolloin sopimus voisi ainakin käytännössä olla realistinen.

Potentiaali kuitenkin on, kuten jokainen KalPa-fani hyvin tietää, eri asia kuin konkreettiset näytöt. Aiemman kirjoitukseni pointti olikin, että ainakaan kahta "potentiaalista" (esim. Kerman & Tarvainen) 30 pisteen miestä en lähtisi KalPan tukipilariksi hankkimaan, ainakaan pitemmällä sopimuksella, vaan mieluummin otan toisen "varman". Omasta mielestäni esim. Bicek-Tarvainen/Kerman kuullostaa paremmalta kuin Tarvainen-Kerman ykköskentässä. Käsittääkseni KalPalla on myös realistiset mahdollisuudet toteuttaa toiveeni taloudellisesti ensi kaudella, vaikka pelaajathan sen toki päättävät.

Brent Sapergia
15.12.2007, 20:05
Kannattasko Puijonkadun poikien ottaa yhteyttä tuonne Ouluun ja houkutella Mustos Tomi Kuopioon? Nyt Viuhkolan tulon jälkeen entistä vaikeempi sopia sinne edes neloseen. Ja Tomihan tarvii paikan kahteen ekaan kenttään ja täällä sinne sopisi.

Agentti
16.12.2007, 03:11
Mitäs sanotte siihen jos Tuppurainen pelaa vielä tällä kaudella "Vuosaaren Mussoliinin" kanssa samassa seurassa.....? Eikä seura ole JYP!

Icepowerman
16.12.2007, 08:26
Kannattasko Puijonkadun poikien ottaa yhteyttä tuonne Ouluun ja houkutella Mustos Tomi Kuopioon? Nyt Viuhkolan tulon jälkeen entistä vaikeempi sopia sinne edes neloseen. Ja Tomihan tarvii paikan kahteen ekaan kenttään ja täällä sinne sopisi.

Kannatetaan ehdottomasti ja useamman vuoden pahvia. Siirto olisi molempien ETU. Mustosen taito menee hukkaan Kärppien nelosessa. Mustonen olisi KalPassa pelatessaan 2 ensimmäisen kentän pelaaja ja terveenä varma +30 pisteen ukko.

Troy
17.12.2007, 12:33
http://www.jatkoaika.com/smliiga.php?sivu=uutiset&id=7743

Onkohan tässä kyse miehen katsastamisesta, miehistövajeen paikkaamisesta vai kummastakin. Oksa on vissiin loukkaantuneena edelleen, mutta onko Järvisellä menoa A-junnujen tiimoilta?

E: Niin Järvisellä on maajoukkueleiri ja Oksa tosiaan rikki. Eli Nissisen kaveriksi heitä paikkaamaan.

Mortal
17.12.2007, 12:34
Luotto Nissiseen mennyttä ?
Ville Hostikka viikoksi KalPaan.

jokkee
17.12.2007, 12:35
..
No niin Nissinen, nyt on kai sitten se viimeinen mahdollisuus.

Wings-
18.12.2007, 14:29
Kannatetaan ehdottomasti ja useamman vuoden pahvia. Siirto olisi molempien ETU. Mustosen taito menee hukkaan Kärppien nelosessa. Mustonen olisi KalPassa pelatessaan 2 ensimmäisen kentän pelaaja ja terveenä varma +30 pisteen ukko.

Emppu Mustonen SM-liigassa ykkös- tai kakkosketjun mies? Missä pystymetsässä olet ollut viimeiset vuodet? Mustosen ura on kovassa laskusuunnassa ja suunta tuskin muuttuu. Vai vielä useamman vuoden pahvi? Ihme kun ei sidota koko loppu uran ajaksi Kuopioon no trade-pykälällä? Yksi Mestisjamppa muiden seuraksi. Ei kiitos. +30 pistettä Mustoselta HAHAHAHA. Voin lyödä vaikka vetoa, ettei tuollaista tule tapahtumaan.

Kärppissä Mustonen ei ole saanut yhtään mitään aikaan, vaikka on välillä päässyt pelamaan kovienkin pelimiesten kanssa, jopa ylivoimaakin jossain vaiheessa. KalPassa Mustonen ei mahtuisi millään kahteen eka ketjuun tällä hetkellä. Pysykäät poronhoitoaluella, tai vaihtakoot Keski-Eurooppaan rahastamaan.

TmiT
18.12.2007, 17:24
Tässä nyt mennään vähän siihen, että jostain ennen KalPasta pelanneesta pelaajasta on jäänyt kannattajille positiivinen muistijälki. Pelaaja mielletään hyväksi pisteentekijäksi ja vahvistukseksi KalPalle, kun "olihan tämä silloinkin sellainen". Ikävä fakta on kuitenkin se, että tuskinpa Mustosesta on kuitenkaan miksikään pistelingoksi liigassa, edes KalPassa.

Kenelle tulee mieleen Sami Salonen?

Vahvistuksen pitää olla nyt ihan jotain muuta tasoa, kuin Mustonen nykykunnossaan. Wingsin kanssa samaa mieltä: ei mahdollisuuksia kahteen ekaan ketjuun.

Slanina
18.12.2007, 17:29
Yhdyn edellisten kirjoittelijoiden kommentteihin Mustosesta. Hän olisi taas kerran näitä toivotaan toivotaan tapauksia, joita ei enää KalPaan kannata raahata!!

JuhaZ
18.12.2007, 17:50
Helppo on taas jälkikäteen viisastella, mutta olihan Mustosen siirtyminen Kärppiin pelaajan itsensä kannalta virheliike. Ja mikä pahinta, kun se oli melkein kaikkien tiedossa jo hänen siirtymisen aikaan. Tai ehkä taloudellisesti kontrahti oli ihan järkevä, mutta pelillisesti Mustosen ura on mennyt alamäkeen koko kolmen vuoden ajan. Milenkiintoistahan (mutta turhaa) se on spekuloida olisiko esim. KalPassa isomman vastuun myötä myös pelilliset otteet menneet eteenpäin, koska ura siinä vaiheessa oli kovassa nousukiidossa.

Tämän hetken tilanne on suhteellisen karu. Mustosen saldo 2+0 ei mairittele ja ensi kaudeksi ei varmasti kovin suuressa määrin ottajia ole. Itse ottaisin kyllä Mustosen KalPaan, jos hinta olisi huokea. Täysi puukäsi ei tee Kärpissä ensimmäisellä kaudella 21 pistettä tai KalPassa Mestiksessä yli 60 pistettä. Automaattinen paikka ei todellakaan olisi kahdessa ensimmäisessä kentässä, mutta jos motivaatio on kova ja kesäharjoittelu onnistuisi, en näkisi sitä aivan mahdottomana ajatuksena. Kuitenkin kyseessä olisi jälleen mitä suuremmassa määrin toivotaan toivotaaa- tapaus, joten ehkä on parempi jättää Mustonen hankkimatta. Jarrukentän mieheksihän Tomista ei kuitenkaan ole, vaikka nyt on sitä Kärpissä joutunut väkisin harjoittelemaan.

Kari Runk
18.12.2007, 18:10
Entäs, miten olis Sami Ryhänen? Siinä teille suomalainen sentteri, jolla potentiaalia riittää. Voisi olla suht kova hankinta? Mällin takiahan se kait SaiPasta sitten lähti, eikä loppujen lopuksi sitten päässyt sinne Itävaltaan pelaamaan.

Have
18.12.2007, 22:05
Entäs, miten olis Sami Ryhänen? Siinä teille suomalainen sentteri, jolla potentiaalia riittää. Voisi olla suht kova hankinta? Mällin takiahan se kait SaiPasta sitten lähti, eikä loppujen lopuksi sitten päässyt sinne Itävaltaan pelaamaan.

Jos ei Mälkiä miellyttänyt valmentajana, niin mitenköhän tuo Virran Pekka? Epäilen että ei tulisi siitäkään pelaaja-valmentaja -suhteesta ruusuilla tanssimista. Ja tällä hetkellä en ainakaan minä näe mitään syytä hankkia hyökkäjiä lisää joukkueeseen, onhan meillä jo kaksi suht iskukykyistä ketjua.

Yksi liigatason pakki olisi kyllä mieluisa hankinta vielä loppukaudeksi. Mitenkä muuten Jokereista liikenis esim Kalteva? Rooli jäänee varsin pieneksi viimesimpien hankintojen jälkeen. Tosin en tiedä pelaajasta oikeastaa mitään, mutta sopinut kuitenkin Jokereiden vakiokokoonpanoon parin vuoden ajan, viittaisi liigatason peruspakkiin, IMHO. Kelpuuttaisin vaikka 5 matsin lainapestille miehen kyllä. Eihän se Ströbää korvais mutta kuitenki...

Ja Mustostakaan turha ajatellakaan, ainakaan tällä kaudella. Kesällä tryoutille yrittämään sopimusta. Kun en usko miehelle kysyntää ainakaan Suomesta tai Euroopan kovemmista sarjoista löytyvän. Vaihtoehto Mustoselle ollee Mestis tai muu alasarja, tuonee motivaatiotakin yrittää. Eihän Tomi iälläkään ole pilattu.

Brent Sapergia
15.01.2008, 17:17
Huhujen mukaan Kerman olisi lähtökuopissa Ruotsissa. Olisko kiinnostusta käydä Kuopijossa päin? Vai onko tarvetta? Pari vuotta sitten jopa maajoukkueessa, sen jälkeen hiljaisempaa. Ei vissiin Tarvainenkaan kovin hyytävässä tikissä ole samassa joukkueessa (Luleå) ollut? Molemmat kotiin vaan.

Ei siis ollut kiinnostusta Kermanilla susirajan ulkopuolelle.

GTRapid
15.01.2008, 17:33
Ei siis ollut kiinnostusta Kermanilla susirajan ulkopuolelle.

Taikka sitten käy pelaamassa mitalleista narreissa loppukauden ja tulee sitten ens kaudeks stroban kanssa kuopioon..? Ainahan sitä voi haaveilla.

Brian Glough
15.01.2008, 22:37
Tarvaisen Mikan mukaan hintalappu oli Kermanin selässä liian suolainen siihen, mitä hän oli Ruotsin päässä miehen esityksiä nähnyt. No Blöösiä vastaan 1+1, mutta 5-10 seuraavaa peliä näyttää onko miehestä mihinkään. Tais pelata Santalan ja Leinon kanssa. Siinähän jo Puttekin osus :)

ilman sukkia
16.01.2008, 21:45
Kuulin varman huhun että Cole Jarrett tulee vahvistamaan kalpaa loppu kaudeksi!!
Jarrett siirtyy loppukaudeksi pelaamaan Suomen rajojen ulkopuolelle (http://jokerit.com/index.php?id=1&nid=409)
Eli ihan saletti siirto voidaan kai jo tässä vaiheessa todeta. Kuunteleppas vielä tarkemmin, tiedä mitä kaikkea jakamisen arvoista tietoa olisi liikenteessä näin siirtorajan lähestyessä.

Slanina
16.01.2008, 23:59
KalPan ei kannata enää tälle kaudella hankkia yhtään pelaajaa, kun näyttää tollakin rosterilla ainakin jumbosija jäävän taakse, eikä sääleihin ole kuin teoreettiset mahdollisuudet. Säästetään vähäiset pelimerkit ensi kauteen!!

kuningaz
17.01.2008, 08:46
KalPan ei kannata enää tälle kaudella hankkia yhtään pelaajaa, kun näyttää tollakin rosterilla ainakin jumbosija jäävän taakse, eikä sääleihin ole kuin teoreettiset mahdollisuudet. Säästetään vähäiset pelimerkit ensi kauteen!!

Eihän näissä kaupoissa aina ole kysymys loppukauden rosterista, saattaahan olla, että jo ensi kauden kohdalta "menetetyt tapaukset" pistetään kiertoon ja hankitaan nyt miehiä ensi kauden rosteriin. Ja juuri tällaisia kauppoja odottelisin ennen tammikuun loppua...

ilman sukkia
17.01.2008, 08:58
Eihän näissä kaupoissa aina ole kysymys loppukauden rosterista, saattaahan olla, että jo ensi kauden kohdalta "menetetyt tapaukset" pistetään kiertoon ja hankitaan nyt miehiä ensi kauden rosteriin. Ja juuri tällaisia kauppoja odottelisin ennen tammikuun loppua...
Kiitos ja anteeksi! Kerrohan toki mistä hankitaan miehiä ensi kauden joukkueeseen tässä vaiheessa kautta. Eiköhän pelimiehet suuntaa joukkueisiin jotka pelaavat vielä pitkälle kevääseen. Tietysti jos löytyisi pelaajia jotka haluaisivat maksimoida kesäloman pituuden tänä vuonna ja luottaa ensi kauden menestykseen, tervetuloa KalPaan! Voi olla että näitä kauppoja ennen valmistuu tasavallankadun cittari...

kuningaz
17.01.2008, 10:37
Kiitos ja anteeksi! Kerrohan toki mistä hankitaan miehiä ensi kauden joukkueeseen tässä vaiheessa kautta. Eiköhän pelimiehet suuntaa joukkueisiin jotka pelaavat vielä pitkälle kevääseen.

No esim case Kauvosaari oli saanut aikaan Lukossa 3:n kauden aikana 4 maalia, mutta KalPaan siirryttyään heräsi uuteen elämään. Tällaiset miehet ei välttämättä suuntaa näihin playoff-joukkueisiin, mutta loppukaudeksi muualle ja ensi kautta kohden voi olla mielessä. Ennemmin uskon edelleen pitkäjänteiseen työhön kun loppukaudeksi tänne joku, joka ei varmaan pelaa ensi kaudella...

Toki Kauvosaari tuli jo alkukaudesta, mutta silti...

kuningaz
17.01.2008, 10:47
Ja raahattiinhan pari kautta sitten koko Jokipoikien ykköskenttä näihin aikoihin KalPaan, ja kait siinä tarkoitus oli antaa näyttöpaikkoja kolmikolle Ahtonen-Puruskainen-Keränen.

No Ahtonen jäi, ja ei kait siitä sitten enempää, mutta tarkoitus oli hyvä...

Luu2
21.01.2008, 17:20
Nyt olisi kokenut ja nimekäs kaveri vapailla markkinoilla Bicekin kaveriksi. Ronald Petrovicky on muistaakseni pelannut joskus Slovakian maajoukkueessakin. Jos Jiri saisi maanmiehen kaverikseen, niin tiedä häntä vaikka tällä olisi vaikutusta ensi kauden seuraa päätettäessä:

http://www.eurohockey.net/transfers/

ilman sukkia
21.01.2008, 18:02
Nyt olisi kokenut ja nimekäs kaveri vapailla markkinoilla Bicekin kaveriksi. Ronald Petrovicky on muistaakseni pelannut joskus Slovakian maajoukkueessakin. Jos Jiri saisi maanmiehen kaverikseen, niin tiedä häntä vaikka tällä olisi vaikutusta ensi kauden seuraa päätettäessä:
Ei saa säikytellä tässä vaiheessa kautta kun totuus on ettei tänne enää ketään ole tulossa, vaan päinvastoin. Jotenkin Allun viimeaikaiset pelisuoritteet eivät ole meikäläisen silmään vakuuttaneet kilpisydämen sykkimistä 100% tasolla. Taklauksia hakee ehkä hanakammin kuin ennen mutta kiekollisessa pelissä ei ole sitä alkukauden parasta Allua. Vituttaahan se tietysti pelata kausi loppuun "puoli-ilmaiseksi" jos ensi kaudesta on jo selvät ($)(€) sävelet, niin kuin yleisesti on arvailtu.

Kerouac
21.01.2008, 18:30
Nyt olisi kokenut ja nimekäs kaveri vapailla markkinoilla Bicekin kaveriksi. Ronald Petrovicky on muistaakseni pelannut joskus Slovakian maajoukkueessakin. Jos Jiri saisi maanmiehen kaverikseen, niin tiedä häntä vaikka tällä olisi vaikutusta ensi kauden seuraa päätettäessä:

http://www.eurohockey.net/transfers/

Olisi kieltämättä ollut varmastikin aika jäätävä pelimies, mutta valitettavasti
ei ole enää vapailla markkinoilla, meni jo EV Zugiin.

(Lähde: http://www.evz.ch)

jekku
23.01.2008, 16:04
Onko tietoo mihin seuraan Allu meinas siirtyä loppukaudeksi Ruotsin puolelle ennenkuin siirto kauriutui?

Troy
28.01.2008, 12:01
Niiralanmonttu.comissa oli linkki jonka mukaan Tuppurainen siirtyisi Färjestadiin loppukaudeksi.

E: http://www.kiekkoareena.com/lue_uutinen.php?id=1132752385

jekku
28.01.2008, 13:32
Mielenkiintoista. Jos siirto toteutuu niin saapa nahdä miten pelit lähtee kulkemaan Ruotsin puolella...

TKO
28.01.2008, 13:49
Aftonbladetkin uutisoi asiasta ja Håkan Loobin mukaan Färjestad on jättänyt tarjouksen, mutta myös muut ovat kiinnostuneet Tuppuraisesta: http://www.aftonbladet.se/sportbladet/hockey/elitserien/article1719296.ab

ilman sukkia
28.01.2008, 14:05
Aftonbladetkin uutisoi asiasta ja Håkan Loobin mukaan Färjestad on jättänyt tarjouksen, mutta myös muut ovat kiinnostuneet Tuppuraisesta: http://www.aftonbladet.se/sportbladet/hockey/elitserien/article1719296.ab
Torstaihin asti annetaan postilaatikon täyttyä tarjouksista. Tuppurainen lähtiäisiksi mättää hattutempun Pelsujen häkkiin ja jos parhaan tarjouksen viivan alla on riittävä lukema niin Allulle kiitos kärsivällisyydestä ja good bye.
Näitä kun ei oikein voida enää perustella "annetaan junnuille liigakokemusta ja peliaikaa" kommenteilla.

jekku
28.01.2008, 15:37
Mielenkiintoiseksi menee....
Ihmetyttää vaan tuo kiinnostus Allua kohtaan. Tosin silloin kannattaa otta
rahat kun on mahdolisuus.

Jani82
28.01.2008, 16:22
Mielenkiintoiseksi menee....
Ihmetyttää vaan tuo kiinnostus Allua kohtaan. Tosin silloin kannattaa otta
rahat kun on mahdolisuus.Ei Tuppuraisesta nyt mitään älyttömiä summia ole tulossa ja mahdollisesti "säästöt" näkyvät sitten samantien myös tulopuolella kun yleisöä ei kiinnosta.
Jos ei tule yli 100k€ tarjouksia niin Tuppuraista ei kannata myydä kun tämän hetken sopimus ei ole mikään kallis.

Niksuli_
28.01.2008, 17:19
Kiekkoareenan jo uutisoima tieto varmistui.
http://www.farjestadsbk.se/showpage.asp?PID=952295808

raitin pakki
28.01.2008, 17:31
Kiekkoareenan jo uutisoima tieto varmistui.
http://www.farjestadsbk.se/showpage.asp?PID=952295808

-Se tarkoittaa sitä että myydään kohta muitakin,eli ylöspäin pyrkiminen pysähtyi tältä kaudelta ja säästetään ensi kauden karsintasarjaan.Slovakki ei näe perjantaita savossa.

Uncle Ben
28.01.2008, 17:42
Kiekkoareenan jo uutisoima tieto varmistui.
http://www.farjestadsbk.se/showpage.asp?PID=952295808

No niinhän tuo näyttäis. Kun Tuppurainen ei kerran ensi kaudella olisi kuitenkaan KalPassa jatkanut, niin onhan tää jollain tapaa hyväksyttävissä. Tosin KalPan rosteri on jo nyt sen verran junioripitoinen, että olisi hyvä saada jotain liikennettä toiseen suuntaankin.

KalPakin on sitten näemmä sijoitettu Ouluun..

-Jonne-
28.01.2008, 17:46
-Se tarkoittaa sitä että myydään kohta muitakin,eli ylöspäin pyrkiminen pysähtyi tältä kaudelta ja säästetään ensi kauden karsintasarjaan.Slovakki ei näe perjantaita savossa.


Toivottavasti tämä pelaajien poistomyynti loppuu ensikaudella, kun liiga aukeaa ainakin nimellisesti. Tuppurainen ei ilmeisesti olisi jatkanut Kalpassa ensikaudella, mutta silti. Tällainen "bisnes" on varmaan ihan ymmärrettävää seuran kannalta, mutta sitten vielä nämä vähänkin pelimiehet suuntaavat pois liigasta ja kesken kauden. Ketuttaa moinen. Bicekki pihalle vielä, niin a´vot! Jo on taas kassa kunnossa.

Liiga auki!- oikeasti.

Kolokettu
28.01.2008, 17:59
Toivottavasti tämä pelaajien poistomyynti loppuu ensikaudella, kun liiga aukeaa ainakin nimellisesti. Tuppurainen ei ilmeisesti olisi jatkanut Kalpassa ensikaudella, mutta silti. Tällainen "bisnes" on varmaan ihan ymmärrettävää seuran kannalta, mutta sitten vielä nämä vähänkin pelimiehet suuntaavat pois liigasta ja kesken kauden. Ketuttaa moinen. Bicekki pihalle vielä, niin a´vot! Jo on taas kassa kunnossa.

Liiga auki!- oikeasti.

Mä olen kyllä eri mieltä. Olen kyllä varmasti täydellisen väärä henkilö fanina sanomaan mitään, koska harvemmin tarvii seurailla omien suosikkien myymistä kesken parhaimman kiekkotalven. Yritän kuitenkin tarkastella tilannetta objektiivisesti.

Kuka tässä oikeasti häviää? Tuppurainen pääsee pelaamaan Elitserienin toisena majailevassa joukkueessa vielä pitkälle kevääseen, eikä enää kuukautta SM-liigan hännillä ja sitten odottelemaan siirtoa ilmeisesti joka tapauksessa Kuopiosta pois.

Muistan viimevuotisen itkun, joka JYP-faneilla oli heidän myytyään Marttinen viimeisenä päivänä Ruotsiin. Tuntui, että Jyrin mukana lähti pohja monien fanien mielenkiinnolta. Vaikka rahat eivät olisikaan samansuuruiset tai vaikkei KalPalla olekaan varaa samanlaiseen rahalliseen ilotulitukseen kuin JYP:illä viime kauden jälkeen niin ajatellaan sitten vähän pienemmässä mittakaavassa. Tuppuraisen myynnistä tulee rahaa, ei välttämättä paljoa mutta tulee kuitenkin. Pääsylipputuloilla tuskin menetetään yhtä paljon tai edes lähellekään.
Taisteleva yleisilme, taloudellinen voitto, Tuppuraisen henkilökohtainen voitto, junioreiden sisäänajon pakkomahdollistaminen ja sitä kautta sijoittaminen tulevaisuuteen yms.

Ajattelisin itse että sitä nyt sen 13 peliä kestäisi katsella KalPaa ilman Tuppuraista, jos takaraivossa jyskyttää yhtään paremman huomisen toive.
Ehkä olen väärässä sanoessani, että kaikille osapuolille pitkän tähtäimen voitto.

Ja liigan avaamisesta vielä sen verran, että tietenkin loistava mahdollisuus mestisseuroille ja paras mahdollinen ratkaisu urheilullisuuden kannalta, mutta eipä se ainakaan isoja taloudellisia tasoeroja juuri paranna, kun viimeinenkin häntäseurojen oljenkorsi tienata loppukauden myynneillä poistuu. Mutta loppujen lopuksi en ole kuitenkaan puolesta enkä vastaan. Liiga auki vaan urheilullisuuden takia, mutta kyllä siinä varjopuolensakin on.

Jani82
28.01.2008, 18:08
Toivottavasti tämä pelaajien poistomyynti loppuu ensikaudella, kun liiga aukeaa ainakin nimellisesti. Tuppurainen ei ilmeisesti olisi jatkanut Kalpassa ensikaudella, mutta silti. Tällainen "bisnes" on varmaan ihan ymmärrettävää seuran kannalta, mutta sitten vielä nämä vähänkin pelimiehet suuntaavat pois liigasta ja kesken kauden. Ketuttaa moinen. Bicekki pihalle vielä, niin a´vot! Jo on taas kassa kunnossa.

Liiga auki!- oikeasti.Itseasiassa tässä kaupassa KalPa ei jää varmasti "voitolle" sillä nyt tuo joukkue on pelannut hyvin ja mahdollisuudet ainakin 12.sijan ottamiseen, sitä kautta myös joukkueen uskottavuuden kasvattamiseen ulkopuolisen silmissä.
Myynti olisi ollut ymmärrävää mikäli kyseessä olisi ollut oikeasti kovapalkkainen kaveri, joka olisi pelannut heikosti mutta ei kyseessä ole se vaikka Tuppurainen ei ole ollut samassa lennossa kuin alkukaudesta.
Nyt tehtiin se mitä ei olisi missään tapauksessa saanut tehdä sillä Tuppurainen ei ole tällä kaudella vielä kallismies, joten palkkasäästöillä ei siirtoa voi perustella eikä siirrosta saatu varmasti sitä 100k€ siirtokorvausta kassan pohjalle.

Uskottavuuden kasvasvattamisen takia olisi nyt erittäin tärkeää, että seurajohto myös sitten julkistaa summan mitä on Tuppuraisesta saatu.
Jos se on riittävän iso niin kyllä yhteistyökumppanit ja yleisökin ymmärrää ratkaisun, mutta jos kauppa on tehty tyyliin loppukauden palkka niin kiitos ja näkemiin.
Nyt seuraavissa kotipeleissä on takuu varmasti vähemmän yleisöä ja näin seuran kassaan tulee vähemmän rahaa ja samalla myös yhteistyökumppaneille annettiin signaali, että "hyvällä" kaudellakin ollaan valmiita tekemään tällaista.

Ammattilaisurheilussa sitä joukkuetta on myös rakennettava samalla seuraavaa kautta ajatellen, joten pelaajia tullaan varmasti myymään tulevaisuudessakin mikäli hinta/laatusuhde ei kohtaa.

A-juniorit tuskin ovat pelaamassa ainakaan kaikkia noista kauden kolmesta viimeisestä SM-liigan runkosarjan peleistä sillä silloin on A:ssa alkamassa playoffit, joten eiköhän nämä kaverit pelaa silloin A:ssa eikä SM-liigassa.
Siinä sarjassa kun on tällä kaudella mahdollisuudet mitaleille varsinkin Järvisen "palatessa" A:n maalille.
Joten mielenkiintoista nähdä mitenkä vajaalla miehistöllä mennään noihin viimeisiin peleihin, viime torstaina kun mukana oli kuusi A-junioreissa pleijareissa "edustusoikeuden" omaavaa pelaaja.

ilman sukkia
28.01.2008, 18:12
junioreiden sisäänajon pakkomahdollistaminen ja sitä kautta sijoittaminen tulevaisuuteen yms.

Ajattelisin itse että sitä nyt sen 13 peliä kestäisi katsella KalPaa ilman Tuppuraista, jos takaraivossa jyskyttää yhtään paremman huomisen toive.
Ehkä olen väärässä sanoessani, että kaikille osapuolille pitkän tähtäimen voitto.

Tummennettuna melko vahvasti tekosyy. Kärpät pelissä oli 7 junnua avauskokoonpanossa vai pitääkö tästäkin kasvattamosta ottaa vielä enemmän kapasiteettia irti tuotannollistehostuvassa yhteiskunnassa?

HPK, SaiPa ja Kärpät pelien Allua ei tule ikävä loppukaudesta, ainakaan henkilökohtaisesti!

A.P.Järvi
28.01.2008, 18:17
Hyvä, että saatiin piste tälle kuukausien vatvomiselle. Varmasti tervehdyttää ilmapiiriä, ja kuten Kolokettu sanoi, siirrosta hyötynevät useimmat, vaikka pelillisesti menetys on KalPalle mitä suurenmoisin.

Mitä noihin Jani82:n yhteistyökumppanien ymmärrysepäilyihin voisi sanoa, täytyy ottaa huomioon, että niistä useat/useimmat ovat valtakunnallisestikin merkittäviä suuryrityksiä, joita johtavat ymmärrykseni mukaan useimmiten todelliset talousosaajat. Uskonpa, että he kyllä ymmärtävät KalPan tekemän myyntiratkaisun, kun sen ymmärtää tällainen tavallinen upepulliainenkin.

Kolokettu
28.01.2008, 18:19
Tummennettuna melko vahvasti tekosyy. Kärpät pelissä oli 7 junnua avauskokoonpanossa vai pitääkö tästäkin kasvattamosta ottaa vielä enemmän kapasiteettia irti tuotannollistehostuvassa yhteiskunnassa?

HPK, SaiPa ja Kärpät pelien Allua ei tule ikävä loppukaudesta, ainakaan henkilökohtaisesti!

No hienostipa sitä jo Kärppä-matsissa pärjättiin ilman Tuppuraista, kun taisi vedellä poppareita sairastuvalla? 3000 katsojaa tuli silti katsomaan allutonta KalPaa eikä pataankaan kuin kolmella maalilla SM-liigan toisiksi kovimmalta joukkueelta. 7 junioria on toki paljon, mutta olosuhteet huomioonottaen ihan jees. Ja jos Tuppurainen olisi kokoonpanossa niin sitten junioreita olisi kuitenkin se 6, joten onko se ero enää niin suuri ettei kannata ottaa rahoja ja antaa Tuppuraiselle itselleen vielä mahdollisuus?

Jani82
28.01.2008, 18:23
Hyvä, että saatiin piste tälle kuukausien vatvomiselle. Varmasti tervehdyttää ilmapiiriä, ja kuten Kolokettu sanoi, siirrosta hyötynevät useimmat, vaikka pelillisesti menetys on KalPalle mitä suurenmoisin.

Mitä noihin Jani82:n yhteistyökumppanien ymmärrysepäilyihin voisi sanoa, täytyy ottaa huomioon, että niistä useat/useimmat ovat valtakunnallisestikin merkittäviä suuryrityksiä, joita johtavat ymmärrykseni mukaan useimmiten todelliset talousosaajat. Uskonpa, että he kyllä ymmärtävät KalPan tekemän myyntiratkaisun, kun sen ymmärtää tällainen tavallinen upepulliainenkin.Niin mikäli sieltäkin puolelta on tullut "lupa" niin homma on ok varsinkin jos Tuppuraisesta saatu summa on riittävän iso, tuskin yhteistyökumppaneiden puolelta päätä silitellään jos Allu on lähtenyt jollain naurettavalla summalla.
Tähän en kyllä usko kun nykyinen seurajohto on ainakin ulospäin antanut vaikutelman, että vanhoista virheistä olisi otettu opiksi joten eiköhän siellä ole myös kuunneltu yhteistyökumppaneiden mielipidettä.

A.P.Järvi
28.01.2008, 18:32
Tähän en kyllä usko kun nykyinen seurajohto on ainakin ulospäin antanut vaikutelman, että vanhoista virheistä olisi otettu opiksi joten eiköhän siellä ole myös kuunneltu yhteistyökumppaneiden mielipidettä.
Ainakin siinä seurajohto on selvästi oppinut, että ihan turha on pitää pois lähteviä tähtipelaajia kiukuttelemassa (?) vasten tahtoaan kokonaisuuden kannalta melko merkityksettömissä viimeisissä peleissä. Siitä ei hyödy lopultakaan edes tavallinen katsoja. Esim. aika vähissä olivat ne ilonhetket, joita vasten tahtoaan pidetty kiukuttelukaksikko Kurka-Suhonen meille katsojille tarjoili helmi-maaliskuussa 2006.

Uncle Ben
28.01.2008, 18:39
Ainakin siinä seurajohto on selvästi oppinut, että ihan turha on pitää pois lähteviä tähtipelaajia kiukuttelemassa (?) vasten tahtoaan kokonaisuuden kannalta melko merkityksettömissä viimeisissä peleissä. Siitä ei hyödy lopultakaan edes tavallinen katsoja. Esim. aika vähissä olivat ne ilonhetket, joita vasten tahtoaan pidetty kiukuttelukaksikko Kurka-Suhonen meille katsojille tarjoili helmi-maaliskuussa 2006.

Nimenomaan. Järkevämpää on nyt antaa Tuppuraiselle mahdollisuus pelata loppukaudesta merkityksellisiä pelejä menestyvässä joukkueessa, kuin pitää kaveria vastentahtoisesti kokoonpanossa roikkumassa, vaikka haluja ja kysyntää olisi muualle.

Nyt kun menee vielä naapuriin, niin ei sitten tule kuitenkaan vastustajan paidassa Niiralaan tällä kaudella.

Brent Sapergia
28.01.2008, 19:00
Vähän ristiriitaiset tunnelmat tästä. Toisaalta vituttaa, toisaalta ei. Jos pelaajaa ei kiinnosta pelata täällä täydellä sykkeellä niin sitten vaan sinne minne aurinko ei paista (Färjestad tässä tapauksessa ;). Mut nyt sitten on käytännössä luovutettu loppukausi ja viimeinen sija taas häämöttää. Kun vielä tuo Bicek siirtyy minne siirtyykin niin tuleepa mukava loppukausi. Käytännössä sama käykö katsomassa A:n pelejä vai äijien, samat naamat siellä on kuitenkin. Vittu nyt se Liiga auki niin loppuu tämä vitun pelleily joka kevät. Ai niin, taitaahan se auetakin.

Kyllä ennen hoidettiin sopimuskaudet tyylikkäästi loppuun, kumarrettiin katsomolle ja siirryttiin uusiin haasteisiin.

jokkee
28.01.2008, 19:17
Eipä tämä nyt jaksa edes harmittaa, toivo Tuppuraisesta ensi kauden KalPassa oli kuitenkin jo mennyttä. Verrattuna siihen, että Allu olisi pelaillut tämän kauden loppuun Kuopiossa on siirto Ruotsiin selkeä "kaikki voittaa"-ratkaisu. Siirtorahoistakin on turha stressata, eiköhän ne siellä toimistolla kuitenkin sen verran ymmärrä omaa parastaan.

Toivottavasti nyt kuitenkin pidetään se toinen avainpelaaja joka lähtee tämän kauden jälkeen. Jokaisella petratulla sijalla on ainakin jonkinlainen merkitys ensikauteen lähdettäessä, eikä loppukauden täydellinen läskiksi lyöminen todellakaan edesauta sitä kehitystä joka tämän kauden aikana on saavutettu.

No, ehkä niitä päinvastaisiakin uutisia saadaan vielä ensi kauteen tullessa kuulla. Huttusen aamuisia riemunkiljahduksia odotellessa..

JuhaZ
28.01.2008, 19:48
Minä olen jopa ihan tyytyväinen, että Tuppurainen päästettiin lähtemään. Turha pitää kaveria, joka ei täällä halua pelata. Varsinkin kun Allun uusi seura ei ole SM-liigasta, joten vastustajan paidassa Allua ei tarvitse katsella, vielä. Ei tässä kaupassa kukaan pahemmin tappiolle jää. Onneksi ensi vuonna jokaisen seuran täytyy ainakin sen toisen kerran miettiä, myykö pelaajiaan viime hetkillä, koska panosta on jokaisella seuralla loppuun asti. Erittäin mielenkiintoista on nähdä, miten Tuppurainen Elitserienissä pärjää. Ainakin minä toivotan kaverille onnea tuleviin koitoksiin!

Slanina
28.01.2008, 21:10
Omasta mielestäni on hyvä, että annetaan pelaajalle mikä joka tapauksessa ei ole ensikaudella KalPa paidassa pelaamassa mahdollisuus päästä pois jo kesken sopimuksen. Vielä kun nyt saadaan edes jotain pelaajasta, niin tämä kauppa on kyllä kummankin osapuolen kannalta hyvä! Tällälailla kun päästetään pelaaja pois, eikä pidetä jokkueessa vastoin omaa tahtoa, voi hän tulevaisuudessakin tulla takaisin seuraan.

Miksihän Tuppurainen pelaa vielä huomenna Turussa? Tuppurainen varmasti välttää kokopelin loukkaantumista, elikkäs pelaa puolivaloilla, eikä mene täysillä tilanteisiin. Uskon että vaikka pelaaja omasta mielestään tällaisessa tilanteessa antaisi kaikkensa, näkyy otteissa alitajunnassa oleva ajatus siirrosta Ruottinmaalle.

aAce
28.01.2008, 21:25
Omasta mielestäni on hyvä, että annetaan pelaajalle mikä joka tapauksessa ei ole ensikaudella KalPa paidassa pelaamassa mahdollisuus päästä pois jo kesken sopimuksen

Tuosta olen toisaalta samaa mieltä. Paremminhan tämä Tuppuraisen kannalta näin menee, ja ehkä KalPakin enemmän hyötyä saa ens kautta varten pelailemalla jo nyt ilman Allua.

Kuitenkin henkilökohtaisesti hiukan lässähtäneempi tunnelma saattaa ainakin olla mennessä Ilves-KalPaa katsomaan täältä Tampereelta käsin jos sinne luistelee KalPa taas yhtä monen junnun kera kuin Kärppäpelissä, Virtala ykkösen keskellä yms.. Toivottavasti Bicek pysyis riveissä.

reiska
28.01.2008, 23:11
Ei tämä mikään katastrofi KalPalle ole. Ässistä ja HPK:sta on lähtenyt enemmän.
Tuppuraisesta sanoin jo 27.12 -ifk-pelistä, että miehen otteissa oli "diivailun" makua. Silloin moni vielä soimasi vastaan.
Ja se, että KalPa laittaa kentälle omia junnuja, ei suinkaan vähennä katsojien mielenkiintoa.
Eikä sekään vähennä mielenkiitoa, jos Tuppuraisen lisäksi 2 - 3 muuta keskihyvää peluria siirtyy ensi kaudeksi muualle. Huhujen mukaan tilalle on tulossa vähintään yhtä kovia pelureita ja ulkkareita. Onhan aiempinakin vuosina joukkueessa ollut suurta vaihtoa, viime keväänä Qvist, Vidgren, Kaartinen, Davidson, Sonnenberg, Koskela jne... Ja kauden aikana Hearney, Lundbohm, Kuusisto.
Ja peli sen kuin paranee.

raitin pakki
28.01.2008, 23:58
Ei tämä mikään katastrofi KalPalle ole. Ässistä ja HPK:sta on lähtenyt enemmän.
Tuppuraisesta sanoin jo 27.12 -ifk-pelistä, että miehen otteissa oli "diivailun" makua. Silloin moni vielä soimasi vastaan.
Ja se, että KalPa laittaa kentälle omia junnuja, ei suinkaan vähennä katsojien mielenkiintoa.
Eikä sekään vähennä mielenkiitoa, jos Tuppuraisen lisäksi 2 - 3 muuta keskihyvää peluria siirtyy ensi kaudeksi muualle. Huhujen mukaan tilalle on tulossa vähintään yhtä kovia pelureita ja ulkkareita. Onhan aiempinakin vuosina joukkueessa ollut suurta vaihtoa, viime keväänä Qvist, Vidgren, Kaartinen, Davidson, Sonnenberg, Koskela jne... Ja kauden aikana Hearney, Lundbohm, Kuusisto.
Ja peli sen kuin paranee.

-no ketäs ne huhut nyt sinne on tuomassa,ja vielä kovia pelimiehiä.

reiska
29.01.2008, 10:11
Huhut ovat aina huhuja, mutta on niitä julkaistu jo lehdissäkin - muualla kuin Kuopiossa.
Ilmeisesti KalPalla on sovittuna kaksi keskushyökkääjää (koska ykkös- ja kakkoskentän nykyisiä senttereitä ei olla pitämässä, mikäli eivät suostu kolmoseen ja sen palkkatasoon) ja johtava pakki. Kaksi laituria 1-2 kenttiin lienee vielä auki. Kolmos-nelos-viitoskenttiin KalPalla on ylitarjontaa. Kaikkia ulkkarikortteja ei varmaan ole vielä käännetty.

Vaikka kaikki tuntuvat varmasti tietävän Tuppuraisen siirtyvän ensi kaudeksi toisaalle, on sellainenkin huhu, että KalPa olisi korottanut tarjoustaan nyt Ruotsista saatavien verran.

ngq
29.01.2008, 10:22
http://www.iltasanomat.fi/urheilu/uutinen.asp?id=1481736

TmiT
29.01.2008, 10:24
Minä olen jopa ihan tyytyväinen, että Tuppurainen päästettiin lähtemään. Turha pitää kaveria, joka ei täällä halua pelata. Varsinkin kun Allun uusi seura ei ole SM-liigasta, joten vastustajan paidassa Allua ei tarvitse katsella, vielä. Ei tässä kaupassa kukaan pahemmin tappiolle jää. Onneksi ensi vuonna jokaisen seuran täytyy ainakin sen toisen kerran miettiä, myykö pelaajiaan viime hetkillä, koska panosta on jokaisella seuralla loppuun asti. Erittäin mielenkiintoista on nähdä, miten Tuppurainen Elitserienissä pärjää. Ainakin minä toivotan kaverille onnea tuleviin koitoksiin!

Tämän teksti on kuin meikäläisen näppäimistöltä. Tässä kaupassa ei todellakaan jääty tappiolle. Pennasen mukaan taloudellinen hyöty on merkittävä, enkä usko että väkimäärät tästä paljoakaan vähenee. Ei ainakaan niin paljoa, että se olisi jollakin tavalla syömässä Tuppuraisesta saatuja euroja merkittävästi. Enemmän yleisömääriä syö helmikuussa oleva kolmen kotiottelun viikko. Tuskinpa monikaan "suuren yleisön" henkilö viitsii tulla katsomaan joka toinen päivä peliä.

Tuppuraisen motivaatio oli tosiaankin viime peleissä jo vähän kadoksissa, enkä itsekään tainnut miehen esityksistä sen erikoisemmin mainita otteluiden jälkeen. Parempi pistää mies kokeilemaan siipiään uusiin ympyröihin ja toivotankin Allulle onnea Ruotsin mestaruuden jahtaamiseen. Win-win-tilanne: Allu pääsee pelaamaan mestaruuksista, KalPa sai tukun rahaa eikä mies ainakaan pelaa vastustajien paidassa.

Huttunen oli näköjään copy-pastannut Mullikan juttunsa suoraan muiden medioiden teksteistä. Ei minkäänlaista tippaa havaittavissa tapin päästä.

FASlapsi
29.01.2008, 10:43
Häpeällistä toimintaa kaikilta osapuolilta.

Joukkueelta, kun möivät parhaan pelimiehensä ja sen mukana sen pienen uskottavuuden kimpaleen jota tämän kauden ajoittain hyvillä otteilla on hartaasti kasvatettu.
Pelaajalta, kun lähti kesken kauden rahan perässä pois jättäen näyttöpaikan antaneelle joukkueelle paskasen maun suuhun.
Valmentajalta + muulta taustaryhmältä, kun päästivät tilanteen tähän jamaan.
Faneilta, kun hyväksyvät moisen toiminnan ja ovat jopa tyytyväisiä että näin kävi taas kerran.

Ensi kauden jälkeen KalPa on konkassa tai divarissa, eikä se oikeastaan edes harmita. Kun ei osata niin silloin pitää saadakin turpaan.

Uramawa
29.01.2008, 10:56
...Ensi kauden jälkeen KalPa on konkassa tai divarissa, eikä se oikeastaan edes harmita. Kun ei osata niin silloin pitää saadakin turpaan.

Kiitos tästä asiantuntevasta kommentista, olemme nähneet ansiostasi valon.

Jos kokonaiskuvaa tarkastellaan niin aivan oikea ratkaisu kaikkien kannalta. KalPa saa rahaa ja Tuppurainen on tyytyväinen. Luulis yleisön pysyvän myös tyytyväisenä kun ei tartte petturi-Allua kattella kellumassa. Jos ei katsojat tajua kattoa koko kuvaa ja itkevät jostain kausikorttilaisten pettämisestä niin laput pois silmiltä! Nyt on viimeinen kausi tajuta SM-liigan itsensä rakentama kuoppa.

Oli miten oli mutta aina löytyy joku inisijä, kaikkia ei voi miellyttää ja tuskin on tarviskaan jotain saipa-lasta.

TmiT
29.01.2008, 10:56
Häpeällistä toimintaa kaikilta osapuolilta.

Ööh?

Pelaaja ilmoittanut että ei jatka missään tapauksessa ensi kaudella joukkueessa. Neuvottelee sopimuksista muiden seurojen kanssa -> näkyy hyvinkin jo otteissa kentällä, eikä ole enää täydellä sydämellään mukana joukkueen eteen.

Mies olisi hiihdellyt joukkueessa kauden loppuun ja lähtenyt kesällä ilman siirtokorvausta vs. myydään kauden aikana ja saadaan hyvät pätäkät ensi kauden pelaajamarkkinoita ajatellen.

Kumpiko onkaan järkevämpää?

Todella, todella häpeällistä toimintaa kaikilta osapuolilta.

Konkurssia odotellessa...

FASlapsi
29.01.2008, 11:04
Ööh?

Pelaaja ilmoittanut että ei jatka missään tapauksessa ensi kaudella joukkueessa. Neuvottelee sopimuksista muiden seurojen kanssa -> näkyy hyvinkin jo otteissa kentällä, eikä ole enää täydellä sydämellään mukana joukkueen eteen.

Mies olisi hiihdellyt joukkueessa kauden loppuun ja lähtenyt kesällä ilman siirtokorvausta vs. myydään kauden aikana ja saadaan hyvät pätäkät ensi kauden pelaajamarkkinoita ajatellen.

??? Mikä tuossa ei mielestäsi täytä häpeällisen toiminnan tunnusmerkkejä? Joku Tuppurainen kiukuttelee kuin Alexei Yashin parhaimpina vuosinaan.. Joukkue ei saa miestä kuriin vaan myy hänet kesken kauden pois, ja jostain käsittämättömästä syystä te olette tyytyväisiä että näin kävi.

En käsitä. Meinaatteko te ensi kaudella välttää tämmösellä urpoilulla divarin? Ja jos asiat on niin taloudelliselta kantilta näin huonosti niin eipä se kymmenen vuoden välein Kuopioon hiipivä konkurssipeikko voi kovin kaukana olla.. Täytynee toivoa että Timonen & Kapanen lähettelevät dollareita rapakon takaa..

Micco!
29.01.2008, 11:08
??? Mikä tuossa ei mielestäsi täytä häpeällisen toiminnan tunnusmerkkejä? Joku Tuppurainen kiukuttelee kuin Alexei Yashin parhaimpina vuosinaan.. Joukkue ei saa miestä kuriin vaan myy hänet kesken kauden pois, ja jostain käsittämättömästä syystä te olette tyytyväisiä että näin kävi.

En käsitä. Meinaatteko te ensi kaudella välttää tämmösellä urpoilulla divarin? Ja jos asiat on niin taloudelliselta kantilta näin huonosti niin eipä se kymmenen vuoden välein Kuopioon hiipivä konkurssipeikko voi kovin kaukana olla.. Täytynee toivoa että Timonen & Kapanen lähettelevät dollareita rapakon takaa..

Konkurssi? Urpoilu?

SM-liiga on liiketoimintaa. Ei kyse ole konkurssin välttämisestä, jos yhtiö katsoo, että nyt on hyvä aika tehdä rahaa kassaan. KalPa todisti viimein, että organisaatio on liigatasolla. Liigassa yksikään joukkue ei pidä vastentahtoaan miestä, joka on jo sopinut lähtevänsä muualle. Liigassa näistä miehistä rahastetaan. Muiden joukkueiden kohdalla näistä ei vaan kukaan ulkopuolinen avaudu, SaiPa, Ässät ja Kerho voi myydä vaikka kaikki, se on ok, mutta kun KalPa myy motivaatio-ongelmaisen, niin ulkopuoliset tulevat heti huutelemaan.

Kerrotko miten tämä Tuppuraisen kauppaaminen eroaa mm. HPK:n tyhjennysmyynnistä, Ässien tyhjennysmyynnistä tai SaiPan myydessä kaksi tehomiestään? KalPa myi tasan yhden kaverin, jonka motivaatio ei ollut enää kunnossa. Mielenkiintoista, että Kerho voi tyhjentää joukkueensa, Ässät voi myydä parhaansa ja SaiPa voi laittaa parhaan pistemiehensä ja kolmanneksi parhaan pistemiehensä ulos ja kaikki tämä on aivan normaalia, kukaan FasLapsi ei käy huutamassa. KalPa myy yhden miehen ja se on sitten heti iso meteli.

Otit esille myös "taas-kortin" Kerrotko keitä parhaita pelimiehiään KalPa on edelliskausilla myynyt? Minun mielestä tehokkain pelaaja lähti ensimmäistä kertaa.

EDIT: Tämä oli KalPalta paras mahdollinen ratkaisu. Playoff-mahdollisuudet ovat menneet ja Tuppuraisen ajatukset ovat jo muualla. Olisi täysin eri asia, jos olisi kaupattu pelaaja, joka olisi ollut jatkamassa ensi kaudella tai pelaaja, jonka kanssa jatkosopimus olisi mahdollinen. Silloin en itsekkään hyväksyisi siirtoa. Nyt tämä oli aivan normaalia liiketoimintaa ja pelaajakauppaa. SM-liiga on ammattimaistumassa, KalPakin on viimein ammattimaistumassa. Pelaajakaupat ovat tulleet jäädäkseen. Jos niitä ei tee, kun niihin on tilaisuus, silloin organisaatio on oikeasti tasoa Mestis ja pitkässä juoksussa myös siellä konkurssissa.

Slanina
29.01.2008, 11:13
Eiköhän Saipan kannattajalla ole ihan tarpeeksi murhehtimista oma joukkueen myymisistä kesken kauden (nikiforuk jne..), ja mitä tulee konkkaan menemiseen, niin eiköhän Saipa mene ennen KalPaa konkkaan!!

Micco!
29.01.2008, 11:20
Kun täällä tätä fanikantaa tuntuu olevan niin lainaanpa aamun SavonSanomia. Pasi Saarela on antanut näkemyksiään Ilkka Kulmalalle siirtoasioista. Tässä taas nähdään, että pelaajatkin ymmärtävät missä mennään. Tämä on ammattisarja, jonka toimintaan kuuluvat tammikuiset pelaajakaupat. Olisi aika, että viimeisimmät puusilmäfanitkin sen ymmärtäisivät, myös itärajalla.



– Suomessa tammikuun siirtoja ennen ikkunan sulkeutumista pidetään dramaattisina. Suuressa maailmassa vastaavat tapaukset ovat arkipäivää, Saarela kuittaa.

– Voi olla, että pelaajat ovat pelinappuloita, mutta uskon heidän hyväksyvän roolinsa. Pelaaja ei ole niin tyhmä, etteikö tajuaisi jääkiekkoilun olevan seuroille bisnestä.

– Äkkinäiset liikkeet ovat osa liiketoimintaa. Usein niistä on hyötyä molemmille osapuolille, sekä työntekijälle kuin työnantajalle.



Juurikin noin se on. Liigassakin siirrot tuntuvat olevan arkipäivää, myös tyhjennykset aka HPK ja Ässät. On vain kyse siitä, että Kuopiossa tähän ei olla vielä herätty. Ja siitä, että KalPan myydessä ulkopuoliset tuntuvat puuttuvan herkästi. KalPa piti kaksi edelliskautta sitkeästi kiinni miehistään, tästä ei ollut lopulta mitään hyötyä. Onneksi nyt organisaatio on tajunnut, että pelaajakaupat ovat liiketoimintaa, jota täytyy tehdä, jos meinaa tässä liiketoiminnassa pärjätä.

TmiT
29.01.2008, 11:21
??? Mikä tuossa ei mielestäsi täytä häpeällisen toiminnan tunnusmerkkejä?.......En käsitä. Meinaatteko te ensi kaudella välttää tämmösellä urpoilulla divarin?

Aijjai. Kylläpä minua nyt hävettää.

Olisihan minun pitänyt tietää, että lappeenrantalainen lapsi tietävät meidän asiat paremmin, kuin itse lähes kaikki kotipelit nähneenä ja muutenkin joukkueen tekemisistä jotenkin tietoisena.

Anteeksi nyt kovasti kun et käsitä. Ollaan täällä nyt sitten urpoja kun yksi päivänselvä tapaus myydään ja muut työntävät ukkoja pihalle jatkuvalla syötöllä.

Liiketaloudellinen ajattelu tuppaa helposti unohtumaan, kun saa purkaa pahaa oloaan "muiden pöydissä". Paska homma, kun SaiPa kerkesi jo heivata omat pistemiehensä.

Cmprs
29.01.2008, 11:32
FASlapsi- nimimerkiltä aika hupaisaa kirjoittelua, johon tietysti saattaa helposti sortua, mikäli asiaa ei jaksa ajatella lainkaan järjellä. Ei siinä tietysti mitään, piristävä lukea välillä huumorilla höystettyjä ajatuksia eri näkökulmista.

Yleisen linjauksen mukaisesti tämä on omasta mielestäni ihan fiksu siirto. Kuten todettua, kukaan ei häviä todellakaan mitään eikä kellään ole mitään syytä häpeään - päinvastoin. Mitään konkurssipuheita ei voi vakavalla naamalla kukaan vetää tähän. Siirtosumma olisi toki mukava kuulla, samalla se olisi myös jonkinlainen peruste joillekin epäilijöille. Pennanen totesi sen olleen kuitenkin merkittävän, ja siihen voinemme uskoa.

Ilmapiirinkin veikkaisin joukkueessa jopa paranevan, jos ja kun Tuppuraisen motivaatio ei ole viime aikoina ihan täysi enää ollut. Loppukausi mennään samalla nipulla, ellei sitten jo joku ensi kauden pelaaja tulisi kauden loppupeleihin hakemaan ensi kautta varten tuntumaa. Ei tietysti todenäköistä, mutta periaatteessa mahdollista.

FASlapsi
29.01.2008, 11:35
"No niin mutta kun nuo toisetkin.." Paras perustelu typeröinnille.

HPK ja Ässät ovat ihan oma lukunsa olleet tällä kaudella, heidän touhuaan en jaksa edes kommentoida, niin raskasta vammailua siellä on harrastettu.

Ja tapaus Nikiforuk oli lähes vastaavanlaista typeröintiä, myönnän sen, siinä vaan oli kyse Mälkiän koirankopista ja siitä voi syyn sälyttää yksinään Mällille.. Nikiforuk olisi ollut halukas jatkamaan, mutta kun tämä yksi Suharto päätti että mies ei hänen SaiPassaan pelaa niin minkäs teet. Surffaaja-Ryhänen saikin lähteä, mutta Nikiforukin karkoitus oli raskasta typeröintiä sekin.

Minua vituttaa tämä KalPan touhu kun sieltä suunnalta on kerrankin kuulunut tällä kaudella jotain ainaisten tappioputkiuutisten sijasta, ja sitten mennään katkaisemaan nousukiito tällaisella touhulla. Tuppurainen on toki isoin syyllinen, olisi ämmä voinut pelata kauden täysillä loppuun ja lähteä sitten isommille areenoille niin kuin muidenkin rupujengien pelaajiksi kehittyneet raakileet. Tällainen keskenkautinen rintamakarkuruus on paskaa, toivon diiva-Tuppuraisen floppaavan raskaasti niin Ruotsissa kuin sen jälkeisissäkin kommervenkeissään.

Eniten vituttaa kuitenkin se että te olette tähän touhuun tyytyväisiä.. Ei jumalauta, minkään toisen SM-liiga jengin kannattajat eivät olisi tyytyväisiä jos kultakypärä rupeaisi ämmäilemään ja pakkomyytäisiin kesken kauden jonnekin, mitä se teistä kertoo?

aAce
29.01.2008, 11:42
Tuppuraisen pitämisellä täällä kauden loppuun tuskin olisi mitään ihmeitä pystytty saavuttamaan, tästä syystä rahasäästöjen takia ens kautta silmälläpitäen tähän ratkaisuun voi olla tyytyväinen, ei katsoa yksipuolisesti sitä että kultakypärä lähtee.

Nyt kyllä SaiPan leiristä huudellaan vähän tietämättömyyttään tuosta Tuppuraisen diivailusta. Myönnän kyllä itsekin että välillä hermot on ollu kireellä kun miehen peliesitykset eivät ole olleet jatkuvasti huipputasoa, mutta saattaa johtua siitä että on odotuksestkin nousseet jo aika koviksi. Kuitenkin ainakin vielä viime vieraspelissä Tapparaa vastaan, jossa KalPa esitti kaikin puolin aika munattoman esityksen, oli Tuppurainen oikeastaan ainut mies joka vaihtoaitiossa jaksoi luoda joukkueeseen henkeä ja taputella muiden polkkareita ihan pelin loppuun asti. Yashin-vertaukset ehkä nyt joutavat jonnekin muualle..

TmiT
29.01.2008, 11:49
Eniten vituttaa kuitenkin se että te olette tähän touhuun tyytyväisiä.. Ei jumalauta, minkään toisen SM-liiga jengin kannattajat eivät olisi tyytyväisiä jos kultakypärä rupeaisi ämmäilemään ja pakkomyytäisiin kesken kauden jonnekin, mitä se teistä kertoo?

"Jess! Viimein Allu rupesi perseilemään ja saatiin kaupattua kultapotta muualle!"

Oletko monta tällaista viestiä bongannut palstalta?

Kuka tässä väittää, että olisi tyytyväinen Tuppuraisen ryhdyttyä fleguilemaan? Kukaan ei todellakaan ole tyytyväinen siihen, että kultakypärä rupeaa ämmäilemaan. Mutta kun kyse ei ole pakkomyynnistä. Älä sinä kerro meistä yhtään mitään.

Tottakai miehen olisi mielellään nähnyt kauden loppuun asti 110% asenteella mukana joukkueessa, mutta viime viikot nuo prosentit olivat jotain ihan muuta. Toivottavasti näkisit sen tosiasian, että jos pelaajasta ei ole enää omalle joukkueelle hyötyä, niin eikö tämä kannata silloin myydä hyvää korvausta vastaan, mikäli joku osapuoli tästä tarjoaa hyvin? Tämä on niin yksinkertaista asiaa kuin liiketoiminta vaan voikaan olla. Yksi Tuppurainen nyt ei yksin olisi meitä kantanut kauden lopussa huimaan 12. sijaan.

Flou
29.01.2008, 11:55
Tottakai miehen olisi mielellään nähnyt kauden loppuun asti 110% asenteella mukana joukkueessa, mutta viime viikot nuo prosentit olivat jotain ihan muuta. Toivottavasti näkisit sen tosiasian, että jos pelaajasta ei ole enää omalle joukkueelle hyötyä, niin eikö tämä kannata silloin myydä hyvää korvausta vastaan, mikäli joku osapuoli tästä tarjoaa hyvin? Tämä on niin yksinkertaista asiaa kuin liiketoiminta vaan voikaan olla. Yksi Tuppurainen nyt ei yksin olisi meitä kantanut kauden lopussa huimaan 12. sijaan.

Eijei, surffailevan Tuppuraisen myynti on lähes yhtä tuomittava teko kuin Jeesuksen ristiinnaulitseminen, mutta surffailevan Ryhäsen myyminen on palvelus koko kansakunnalle... Yksinkertainen logiikka katos. :)

Brent Sapergia
29.01.2008, 12:16
Kiitos SaiPalle tämän myynti-kulttuurin aloittamisesta. Muistaakseni joku Machulda -niminen kaveri aloitti aikoinaan tämän kuppaamisen.

Brian Glough
29.01.2008, 12:26
Se että SaiPa-fania vituttaa, on ihan normaalia. Kannattaa liittyä kerhoon eniten vituttaa kaikki.

Tuppuraisen myynnin logiikka on selvä. Tuppuraisen motivaatio on ollut jo jonkin aikaa ihan muualla kuin KalPassa + KalPa sai hyvät hillot myydessään Tuppuraisen Ruotsiin. Viimeiset 3-4 peliä mitä olen Allua nähnyt, ei hän ole pelannut läheskään sillä tasolla, mihin hän parhaimmillaan pystyy. Turha poikaa on väkisin pitää, jos pelaajaagenttikin hyppii koko ajan tasapystyä joukkueen ympärillä. Tuskin KalPan peli Tuppuraisen siirron myötä heikkenee. Toki parhaimmillaan Allu vahvistaisi mitä tahansa Sm-liiga seuraa tällä hetkellä, mutta jos sydän on särkynyt, niin minkäs teet. Nyyh!

theref
29.01.2008, 12:26
Kerrotko miten tämä Tuppuraisen kauppaaminen eroaa mm. HPK:n tyhjennysmyynnistä, Ässien tyhjennysmyynnistä tai SaiPan myydessä kaksi tehomiestään? KalPa myi tasan yhden kaverin, jonka motivaatio ei ollut enää kunnossa. Mielenkiintoista, että Kerho voi tyhjentää joukkueensa, Ässät voi myydä parhaansa ja SaiPa voi laittaa parhaan pistemiehensä ja kolmanneksi parhaan pistemiehensä ulos ja kaikki tämä on aivan normaalia, kukaan FasLapsi ei käy huutamassa. KalPa myy yhden miehen ja se on sitten heti iso meteli.

Nyt Micco! hieman oikoo asioita. Viestin alkupuolella kirjoitat "SaiPan myydessä kaksi tehomiestään" ja loppupuolella "SaiPa laittaa parhaan pistemiehensä ja kolmanneksi parhaan pistemiehensä ulos."

Ryhästähän ei siis kaupattu minnekään. Ryhäselle ei yksinkertaisesti enää löytynyt pelipaikkaa, koska asenne oli päin persettä, puolustaminen ei kiinnostanut, oman tehopisteet olivat tärkeimpiä ja herra kiukutteli omien pelaajien heikoille avaussyötöille kuin suurempikin diiva. Ryhänen vapautettiin sopimuksestaan, hän löysi pelipaikan Itävallasta, mutta ei pelannut siellä peliäkään kunnes päätyi Ruotsiin.

Nikiforukin poislaittaminen oli entisen päävalmentajan päätös. Tästä osoituksena mm. uuden päävalmentajan kommentti Nikiforukin poistumisesta: "Sitä kannattaisi kysyä edelliseltä päävalmentajalta."

Ei SaiPa noista kaupoista ole kostunut mitään muuta kuin säästetyissä palkoissa ja Nikiforukin kohdalla sympaattisen tehomiehen menetyksenä.

Kyllä SaiPakin on näitä samoja kauppoja tehnyt. Pelaajia on laitettu kiertoon kun pelaaja on tehnyt sopimuksen jo jonnekin muualle.

Sen puoleen SaiPa-leirin on aika turha huudella näistä jutuista. Tällä hetkellä kannattaa vaan olla iloinen, että moiseen kaupankäyntiin ei ole jouduttu.

Kylmä tosiasia tässä suljetun liigan aikana on se, että jos pelaaja ei ole jatkamassa joukkueessa seuraavalla kaudella ja joukkueelle koituu pelaajan myynnistä suurta taloudellista hyötyä jonka voi seuraavalla kaudella käyttää hyväksi, pelaaja kannattaa laittaa lihoiksi.

Tuppuraisen kohdalla KalPa on siis seurana toiminut mielestäni aika oikein. Se, kokevatko kannattajat tässä kusetuksen makua, on jokaisen kannattaja oman arvioinnin varassa.

Jubomir
29.01.2008, 12:51
Sen puoleen SaiPa-leirin on aika turha huudella näistä jutuista. Jos yksittäinen kirjoittaja laukoo jotain typerää tai vähemmän typerää, se ei välttämättä ole mikään SaiPa-leirin yleinen mielipide, vaikka se saisikin KalPa-kirjoittajia välittömästi arvostelemaan SaiPan toimintaa.

Itse ymmärrän täysin KalPan toiminnan. Sijoituksellista tavoitetta loppukaudelle ei ole, Tuppurainen ei joka tapauksessa olisi jatkanut KalPassa ja myymisellä jonkinasteinen positiivinen vaikutus kauden taloudelliseen tulokseen. Ihan järkevää toimintaa.

theref
29.01.2008, 12:58
Jos yksittäinen kirjoittaja laukoo jotain typerää tai vähemmän typerää, se ei välttämättä ole mikään SaiPa-leirin yleinen mielipide, vaikka se saisikin KalPa-kirjoittajia välittömästi arvostelemaan SaiPan toimintaa.

No joo, ehkä oli väärä sanavalinta tuo "SaiPa-leiri" tuohon väliin, mutta ymmärsit kuitenkin mitä tarkoitin.

Sudeetti Savolainen
29.01.2008, 15:05
Joo.

Niinhän se on, että asioita voi katsoa aika mustavalkoisesti niin halutessaan. Tähän taitaa nyt hieman fas-lapsikin sortua. Täytyy kuitenkin ymmärtää fas-lastakin. Ei ole helppoa, kun on moinen syndrooma.

Kaikki varmasti asiaa ajateltuaan voivat kuitenkin todeta, että järkevää toimintaa tämä Allu-diili kaikilta oli.

Saipa-leirille muutoin kyllä sympatiat, ja toivottavasti peittoatte tepsin sääli kisassa. Ite menen tänään toivomaan KalPan voittoa jo siitäkin syystä.

Tuzzi
29.01.2008, 16:20
Harvoinpa nämä kesken kauden myynnit olisivat "loppujen lopuksi" vääriä ratkaisuja. Ainahan nämä onnistutaan selittämään parhain päin lopuksi. Esim. Nickerson-case oli yksi eniten tunteita herättänyt myynti, vieläpä kilpailevaan seuraan. Eipä siihen fanit reagoineet niin, että se näkyisi oikeassa elämässä.

Suomesta ei löydy tällaista Nokia vs Bochum kulttuuria että oltaisiin valmiita menemään barrikadeille. Fanit mutisee vähän aikaa vastaan mutta silti kiltisti istuvat pelejä katsomossa pelasi siellä sitten Tuppurainen tai Virtanen. Ja eniten pelottaa se että fanit näyttävät vielä hyväksyvän nämä siirrot lopuksi. En nyt syytä faneja vaan tätä systeemiä, mikä on mätä.

Toivottavasti homma muuttuu parempaan suuntaan missä häntäpään joukkueet ennemmin vahvistaisivat rivejään tulevia karsintoja varten.

-40
29.01.2008, 21:53
vituttaa kuitenkin se että te olette tähän touhuun tyytyväisiä.. Ei jumalauta, minkään toisen SM-liiga jengin kannattajat eivät olisi tyytyväisiä jos kultakypärä rupeaisi ämmäilemään ja pakkomyytäisiin kesken kauden jonnekin, mitä se teistä kertoo?

Henkilökohtaisesti en ole ainakaan tyytyväinen että Tuppurainen halusi siirtyä muualle kesken kauden, mutta toisaalta ymmärrän hänen halunsa siirtyä. Hän hyötyy tästä itse taloudellisesti ja saa uralleen uusia virityksiä. Tuppurainen on uskollisesti palvellut pohjamudissa kyntävää KalPaa jo useamman kauden, joten on myös kohtuullista päästää mies menemään hänen näin halutessaan.

Ja kuten sanottua, jääkiekko on bisnestä. Tästä siirrosta myös KalPa hyötyy taloudellisesti, joten mainitsemasi konkka (mikä konkka?) on entistä kauempana. En myöskään usko että fanit hylkäävät seuraa siirron takia, vaan KalPan matseissa tulee loppukauden aikana olemaan se sama yleisömäärä, joka taitaa edelleen olla mukavasti yli keskiarvon (=cash/money/hilloa kirstuun). Henkilökohtaisesti pelkästään Bicekin taituruus ja Järvisen sensaatiomaiset otteet vetävät minut halliin uudestaan ja uudestaan.

Suosittelenkin ottamaan hatun nöyrästi käteen ja myöntämään että tuli huudeltua tietämättömyyttään vähän turhan kovaan ääneen vieraaseen pöytään.

Uncle Ben
30.01.2008, 14:15
Tuomas Nissinen on sitten vuokrattu (http://www.kalpa-hockey.fi/edustus/fi/uutiset/index.php?we_objectID=1519) myös loppukaudeksi Ruotsiin, Örebrohon.

TKO
30.01.2008, 14:49
Tuomas Nissinen on sitten vuokrattu (http://www.kalpa-hockey.fi/edustus/fi/uutiset/index.php?we_objectID=1519) myös loppukaudeksi Ruotsiin, Örebrohon.

Hyvä, hyvä. Toivoinkin, että Nissiselle löytyisi uusi seura ennen siirtoajan umpeutumista. KalPalle tästä tuskin on muuta iloa kuin muutaman lantin säästäminen palkassa, mutta Nissiselle itselleen on varmasti tärkeää saada pelejä, ettei koko kausi mene terveenä katsomossa popcornia popsien.

Mestis olisi tosin sarjana ollut varmastikin parempi, sillä Örebrohan pelaa vasta kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla, mutta eipä taida Mestiksessäkään olla tällä hetkellä hirveästi kysyntää ykkösmaalivahdille. Kovasti tuntuu Örebro satsaavan nousuun, kun hiljattain samaan seuraan siirtyivät Mikko Peltola ja Mika Niskanen Nikos Tselioksen seurakavereiksi. Kovia nimiä kaikki neljä tuolle tasolle - vaikea kuvitella minkään Suomi-sarjan joukkueen kykenevän vastaaviin signauksiin.

FASlapsi
31.01.2008, 12:53
Noh, ehkäpä tuli hieman ylireagoitua, eikä faktatkaan ihan hallussa olleet, eli normaalia käytöstä meikäläiseltä. Rupesi vaan rassaamaan kun jotkut tuolla toitotti tyytyväisyyttään siitä kun Tuppurainen myytiin. Tokihan se on hyvä että mies jota ei enää kiinnosta KalPan paitaa kantaa saadaan heivattua helvettiin. Se, että tilanne ylipäätään pääsi tuollaiseksi, missä ainoa vaihtoehto on myydä paras pelaaja pois, ei minusta anna kenellekään aihetta tyytyväisyyteen.. Mutta siis onhan se jollain tasolla ihan kiva että moinen syöpä saadaan jengistä ulostettua ja saadaan siitä vielä pikkasen rahaakin vaivanpalkaksi.

Omalta kohdalta vaan rassaisi aika lailla jos SaiPaan poksahtaisi joku taitomyyrä joka herättäisi kiinnostusta muissa jengeissä, ja tästä ylpistyneenä kaveri päättää ettei rupuseuran edustaminen enää kiinnostakaan, haluan nyt heti helvettiin täältä.. Hyviin tapoihin kuuluu edustaa maineeseen nostanutta joukkuetta sopimuskausi loppuun, ja vasta sitten siirtyä ison rahan seuroihin. SaiPallahan on moisista gentlemanneista yllin kyllin kokemusta, Tuppuraisen olisi pitänyt ottaa mallia vaikkapa Ville Viitaluomasta. Tai Joonas Vihkosta. Tai Antti Pihlströmistä. Tai Kristian Kudrocista. Tai Kimmo Koskenkorvasta.

On se vaan surullista kannattaa köyhää pikkuseuraa.

Luvia
31.01.2008, 13:13
Mikko Laine Itävaltaan HC Innsbruckin riveihin
http://hcinnsbruck.at/hotnews/details/10533.aspx

Zorba
31.01.2008, 13:15
Hyviin tapoihin kuuluu edustaa maineeseen nostanutta joukkuetta sopimuskausi loppuun, ja vasta sitten siirtyä ison rahan seuroihin. SaiPallahan on moisista gentlemanneista yllin kyllin kokemusta, Tuppuraisen olisi pitänyt ottaa mallia vaikkapa Ville Viitaluomasta. Tai Joonas Vihkosta. Tai Antti Pihlströmistä. Tai Kristian Kudrocista. Tai Kimmo Koskenkorvasta.

En nyt muuten jaksa kommentoida, mutta ei ole vieläkään faktat täysin hallussa sinulla. Nuo mainitsemasi nimet eivät ole vertailukelpoisia Tuppuraisen tämän kauden tilanteeseen, sillä he pelasivat SaiPassa 05-06 kauden loppuun asti. Ja syykin siihen on ihan ilmeinen, SaiPa pääsi tuolla kaudella playoffeihin. Eihän silloin ketään pois myydä, eikä kukaan juuri haluakaan seuraa vaihtaa. Koskenkorva on noista ainut, jota voit pitää Tuppuraista parempana tässä mielessä, kun pelasi vielä viime kaudellakin kauden loppuun.

TmiT
31.01.2008, 13:17
Mikko Laine Itävaltaan HC Innsbruckin riveihin
http://hcinnsbruck.at/hotnews/details/10533.aspx

Katos perhana, sillä tavalla. Ei jää ikävä. Ettei Virtalaa saisi vietyä käsimatkatavaroissa samalla, ylittääköhän pirulainen juuri tämän paino- ja kokorajan?

Näin päästiin yhdestä turhakkeesta eroon, vissiin sopimus on sitä myöten selvä KalPan kanssa ja meikäläinen nukkuu yönsä paremmin.

Uramawa
31.01.2008, 13:54
Mikko Laine Itävaltaan HC Innsbruckin riveihin
http://hcinnsbruck.at/hotnews/details/10533.aspx

Päivän paras uutinen ehdottomasti. Enää ei turisteja ole joukossa, paljon parjattu Virtala näyttää ensi kaudella närhen värkit - Joko KalPassa tai muualla...Kaiken kaikkiaan pelaajapolitiikka jää tältä kaudelta pakkasen puolelle. Huteja ammuttiin urakalla ja mahtuu joukkoon toki yksi Bicek josta saatiin nauttia peräti kauden loppuun asti. Ensi kaudella kaikki on toisin, alkaa Pekka the Suuren ja kyykkyyn ylös-Pennasen voitonmarssi.

Brent Sapergia
31.01.2008, 14:21
Päivän paras uutinen ehdottomasti. Enää ei turisteja ole joukossa, paljon parjattu Virtala näyttää ensi kaudella närhen värkit - Joko KalPassa tai muualla...Kaiken kaikkiaan pelaajapolitiikka jää tältä kaudelta pakkasen puolelle. Huteja ammuttiin urakalla ja mahtuu joukkoon toki yksi Bicek josta saatiin nauttia peräti kauden loppuun asti. Ensi kaudella kaikki on toisin, alkaa Pekka the Suuren ja kyykkyyn ylös-Pennasen voitonmarssi.

Olipa todellakin loistava uutinen! Lähden ihan tämän takia monttuun tänäänkin! Sekin hyvää tuossa uutisessa että Laineen ensi kauden sopparista päästiin samalla eroon. Oli kuitenkin kovapalkkainen kaveri (siihen nähden mitä sai aikaan).

EDIT: Toista kertaa viikon sisään KalPa sanoo että tämän kauden siirrot oli tässä. Eka kerran jälkeen lähti jo Nissinen, nyt Laine. Eli kyllä se P.Virtalakin voi vielä Hokkiin siirtyä. Pennanen alkaa ottaa oppia kovista karjuista (Virmanen), Näillä Mennään!

pleijjeri
31.01.2008, 14:23
Katos perhana, sillä tavalla. Ei jää ikävä. Ettei Virtalaa saisi vietyä käsimatkatavaroissa samalla, ylittääköhän pirulainen juuri tämän paino- ja kokorajan?

Mutta eikös harrastus välineet, lemmikit yms. käsitellä poikkeustapauksina eli eikös Putte jonnekkin varustekassin sivutaskuun mahdu ;)

No ei vaan loistava uutinen tämä, yksi murhe vähemmän jälleen ensikautta ajatellen

TKO
31.01.2008, 14:28
Aika yllättävää tuo Laineen ulostus jo nyt siinä mielessä, että Tuppuraisen lähdön jälkeen ei hirveästi laitureita ole jäljellä. Laineen poistumisen jälkeen rosteriin jää jopa kuusi A-junnuihin yli-ikäistä, puhdasta laituria (Bicek, Kiiskinen, Junnila, Salo, Stevenson, Huohvanainen) eli kova tulee junnuilla olemaan urakka. Toivottavasti ei kovin montaa loukkaantumista osu tuolle osastolle loppukaudesta.

Hienoa kuitenkin, että Laineen ensi kauden sopimuksesta päästiin eroon. Vielä kun Virtala lähtisi keväällä...

Uncle Ben
31.01.2008, 14:45
Laineella homma ei jostain syystä oikein toiminut, en tiedä mikä oikeastaan oli vialla. Taisivat tosin odotuksetkin olla vähän ylimitoitettuja. Varmasti parempi näin, että soppari on purettu, vaikka purkuehdoista ei tietty tietoa olekaan. Hyvä kuitenkin, että uusi palkanmaksaja on löytynyt, joten menestystä vaan uusiin haasteisiin!

Itse tosin olisin oikeastaan mieluummin nähnyt Virtalan siirtyvän jonnekin toisiin kuvioihin. Hän nyt sitten vaikuttaa kuitenkin jatkavan, kun kerran muita muutoksia ei enää tule. Tarkoittaa kai sitten myös sitä, että ketään ei tule KalPan suuntaankaan. Melkoisen junioripainotteiseksihan se tuo rosteri tosiaan loppukaudeksi jää, taitaa olla yhteensä 10 "aikuista" hyökkääjää.. Silloin kun kaikki terveenä.

ilman sukkia
31.01.2008, 15:07
Kiitos Mikko ja kerro terveisiä mutta ennenkaikkea kiitos KalPa!!! Toki Virtalastakin olisi haluttu päästä mutta kyllä tässä voi tyytyväisenä lähteä monttua kohti ajelemaan dollarin (säästyneen sellaisen) kuva silmissä. Lisää junnuja nostettu haistelemaan liigavauhtia. On mistä valita, kenelle jatkopahvia ehdottaa kun tulee yli-ikäiseksi junnuihin. Parhaat päältä, ja kiireesti. Yksi pakkipari tulee ekana mieleen ainakin...

Old59
31.01.2008, 15:17
EDIT: Toista kertaa viikon sisään KalPa sanoo että tämän kauden siirrot oli tässä. Eka kerran jälkeen lähti jo Nissinen, nyt Laine. Eli kyllä se P.Virtalakin voi vielä Hokkiin siirtyä. Pennanen alkaa ottaa oppia kovista karjuista (Virmanen), Näillä Mennään!

Ensimmäisellä kerralla muistaakseni kerrottiin, ettei muita profiilipelaajia Tuppuraisen lisäksi lähde, joten sanoja ei ole siinä mielessä syöty, kun kolmosmaalivahti ja ylijäämälaituri poistuivat.

Kyllä tiedotuspolitiikka on siinä määrin jämäköitynyt että voidaan jäädä odottelemaan toukokuun massivista tiedotustilaisuutta: "KalPa julkistaa ensi kauden joukkueensa"!

Brent Sapergia
31.01.2008, 16:02
Ensimmäisellä kerralla muistaakseni kerrottiin, ettei muita profiilipelaajia Tuppuraisen lisäksi lähde, joten sanoja ei ole siinä mielessä syöty, kun kolmosmaalivahti ja ylijäämälaituri poistuivat.

Kyllä tiedotuspolitiikka on siinä määrin jämäköitynyt että voidaan jäädä odottelemaan toukokuun massivista tiedotustilaisuutta: "KalPa julkistaa ensi kauden joukkueensa"!

Pilke silmässä, minä kun laskin kaverit profiilipelaajien joukkoon ;)

JuhaZ
31.01.2008, 18:51
Nissisen ja Laineen siirtymiset muihin maisemiin on ennenkaikkea hyvä asia pelaajille itselleen. Varsinkaan Nissiselle ei olisi ollut mitään käyttöä enää tällä kaudella. Lainekin saa varmasti paremman roolin uudesta joukkueestaan. Toki hyökkääjiä on nyt todella vähän rosterissa ja kunnon loukkaantumissuman sattuessa meillä on reilut pari kenttää junnuja pelissä. Toivottavasti tästä ei A-junnut kärsi kovin pahasti, koska heillä kuitenkin on enemmän panosta loppukaudesta.

KaKi
31.01.2008, 21:12
Nissisen ja Laineen siirtymiset muihin maisemiin on ennenkaikkea hyvä asia pelaajille itselleen. Varsinkaan Nissiselle ei olisi ollut mitään käyttöä enää tällä kaudella. Lainekin saa varmasti paremman roolin uudesta joukkueestaan. Toki hyökkääjiä on nyt todella vähän rosterissa ja kunnon loukkaantumissuman sattuessa meillä on reilut pari kenttää junnuja pelissä. Toivottavasti tästä ei A-junnut kärsi kovin pahasti, koska heillä kuitenkin on enemmän panosta loppukaudesta.



Juuri näin, onnittelut Laineelle uuden työnantajan löytymisestä. Toivottavasti mies saa Itävallassa pelata jääkiekkoa, Kuopiossahan rooli oli lähinnä joukkueen keski-iän nostaja. Ikänsä huomioon ottaen miestä ei varmaankaan sm-liigassa enää nähdä. Perheasiosta on varmaan kiinni, kauanko leppoisimmilla rahajäillä viihtyy, ennen "eläkkeelle" siirtymistä.

ilman sukkia
01.02.2008, 09:57
Ei huomannut eilen Stevensonin, Laineen eikä Tuppuraisen puuttumista. Alastalon puuttumisen huomasi :) Tämä katsottaneen positiiviseksi.
Salo kun saadaan vielä sairastuvalta Jeremyn kanssa kehiin niin ei tarvitse hävetä loppukauden otteita. Hienoa myös että Oksa sai ehjähkön suorituksen alle kotiyleisön edessä. Järvistäkin on pakko lepuuttaa joskus. Ei paljon tunnu missään Tuppuraisen siirto HPK:n ja Ässien tyhjennysmyyntien johdosta. Toki pelaajaliikenne on meilläkin ollut kauden aikaan kova.
EDIT: varmaan tuo SaiPa mielikuva jäi kellumaan ajatuksiin ketjun aikaisempien "vääntöjen" perusteella. Otan hatun kouraan ja poistan SaiPan tyhjennysmyyntilistalta. Simsalabim!

Zorba
01.02.2008, 12:31
Ei paljon tunnu missään Tuppuraisen siirto HPK:n, Ässien, ja SaiPan tyhjennysmyyntien johdosta.
Noniin, SaiPan mies kävi huutelemassa vieraisiin pöytiin ilman faktoja, mutta ehkäpä meidänkin on syytä katsoa niitä faktoja eikä vain puhua pelkkien mielikuvien perusteella. SaiPa ei ole mitään tyhjennysmyyntiä järjestänyt, Ossi-Petteri Grönholm oli ainut myyty pelaaja. Gergg Johnson ei tainnut mahtua oikein edes kokoonpanoon ja aiemmin siirtyneitä Nikiforukia, Ryhästä ja Puurulaa ei voi kyllä tyhjennysmyynniksi laskea, syyt olivat vähän muita kuin rahan tarve.