View Full Version : Vitutusketju
En tiedä teistä muista faneista, mutta nyt vituttaa aivan helvetin rankasti. Hävettää, vituttaa ja valoa ei näy tunnelin päässä. Tartteis vissiin tehdä jotain.
Pakko oli purkautua.
Sama täällä.
Kaksi puolustajaa äkkiä. Kiitos. Nyt ei kannattas edes pihistellä rahan kanssa jos meinataan uskottavuus säilyttää touhussa.
Esimerkiksi Lukko on löytänyt Siklenkan. Kova omassa päässä, tarvittaessa hanskat tippuu ja mikä parasta tukee hyvin hyökkäyksiä ja hirvittävä laukaus. Tuommoinen kun olisi meilläkin niin hätä ei olisi aivan yhtä paha.
No olipa meillä kyllä paikkoja hyökkäyspäässäkin, mutta eipä niistäkään yhtään laitettu sisään. Puolustus ryssi tänään siis vain kolme kertaa, mutta hyökkäyspäässä peli oli sitäkin tukkoisempaa.
Ajattelin juuri suihkussa ollessani avata vastaavan ketjun, mutta hieman pidemmällä vuodatuksella...
Monta viikkoa laskin melkein päiviä kiekkokauden alkuun, mutta todella nopeasti on tuo innostus muuttunut silkaksi vitutukseksi jääkiekkoa kohtaan. Onneksi KalPa ei vieraile täällä Jyväskylässä ennen kuin 30.10., joten ihan heti en pääse tätä nautintoa paikanpäällä seuraamaan. Tuskaista touhua tämä on radion välitykselläkin...
"Pienin askelin kohti keskikastia" taisi olla se KalPan johdon slogan ja ylöspäinhän se suuntaus on tähän asti ollutkin, mutta nyt ollaan kyllä otettu melkoinen harppaus taaksepäin. "Kaikki lähtee päätuotteesta" on myös kuultu johdon suusta, mutta nyt kyllä näyttää vahvasti siltä, että kentän ulkopuolella on tekemisen meininkiä, kun taas päätuote perseilee. Tasakentällisin peli nähtävästi kulkee ihan hyvin, mutta erikoistilannepelaaminen on jotain sanoin kuvaamatonta.
Hirveän optimistisesti en kauteen lähtenyt, mutta silti tämä alku on ollut todella suuri pettymys. Miten perkeleessä Pekka Virta sai viime keväänä Pieniniemen joukkueen pelaamaan varsin hyvää jääkiekkoa ja nyt hänen itsensä lähes diktatuurisesti kasaamansa nippu pelaa lähinnä Mestis-tasolla? Uudet miehetkin vaikuttavat Junnilaa (ja varauksin TuTon veljeksiä) lukuunottamatta täysiltä flopeilta; Virtala, Oksa, Laine, Lundbohm, Varakas, Harney... Lisäksi avainmiehistä Tuppurainen ja Kiiskinen ovat pitäneet matalaa profiilia tähän asti. Tällä hetkellä on vaikea uskoa, että yksi tai kaksi pakkia kääntäisi kurssia merkittävästi; todella monen pelaajan on silti nostettava omaa tasoaan, että tulokset paranisivat.
Yleisömäärä meni jo tänään alle omien veikkauksieni ja voi vain kuvitella paljonko väkeä on hallissa lauantaina, kun alla on nykyperseilyiden lisäksi rökäletappio Oulusta. Melkoinen pohjanoteeraus jos ja kun jo kolmannessa kotipelissä sukelletaan alle 3000...
Stenvensonkaan ei ole vielä edes tapellut.
Eli lyhyesti ja ytimekkäästi: vituttaa!
Edit: Pennanen kertoi jossain haastattelussa, ettei KalPa ole vielä tällä kaudella valmis. Tuskin arvasikaan kuinka oikeassa on, mutta voisi sitä silti edes yrittää...
Splendide
18.09.2007, 22:01
Vituttaa, vituttaa niin helvetisti!!! Viikkoja kestänyt, jo aikuista miestä hävettävä, pikkulapsen innostus ja odotus SM-liigakauteen on muuttunut puhtaaksi vitutukseksi. Näin surkeaa alkua en edes osannut kuvitella ....
Nyt kaivataan selityksiä Virralta ja kumppaneilta ... loppuun se valuu myös KalPa-faninkin kärsivällisyys kolmessa vuodessa!
Kyllä on pahaksi päässyt... En tiedä että mitä tässä pitäisi tehdä, toivottavasti joku siellä ylhäällä tietää.
Ongelmia on lienee turha lähtä erittelemään, kun hyviä puolia kauden alusta on.. hmm, Jyri Junnila? Pettymyksiä lienee maalivahti-, hyökkäys-, puolustus-, maalinedus -ja erikoistilannepelaaminen sekä suurinpana viimeistely. Mitä tehdä? KalPan piti olla se alkukauden vahva joukkue joka on harjoitellut hullun lailla tätä varten, ja ottaa niitä yllätysvoittoja. Joukkueen pitäisi olla aiempiin nähden parempi.. Mikä on, eikö KalPa vain pääse syystä tai toisesta pääse omalle tasolleen, vai eikö se muka riitä tätä parempaan?
Ehkä tunnetila aiheuttaa pientä liioittelua, mutta kyllä nyt ollaan tilanteessa jossa tarvitaan joukkueen herättämiseksi jotain muutakin kuin hyvä hankinta. Toisaalta, minkäpä fani tässä muuta voi kuin luottaa ja kannustaa omiaan vaikka vituttaa kuin pientä oravaa. Olisipas mukavaa kuunnella S. Kapasen puhelinlinjoja näillä hetkillä..
Näin lopuksi koen suorastaan velvollisuudekseni luoda toivoa ympärilleni, mutta ei tule mitään mieleen. Kiitos ja anteeksi.
Brian Glough
18.09.2007, 22:07
Ajattelin aukaista tämä ketjun jo kesken TPS-pelin mutta olette varmaan viesteistäni huomanneet tuolla muissa osioissa että vituttaa...
Tämä olo johtuu nyt siitä että tätä ei yksinkertaisesti fanin vitutuskapasiteetti enää kestä. Me olemme surkeita. Kiitos KalPa. Haen teiltä vielä joku päivä korvauksia kivusta, särystä ja noin 120 nähdystä hävitystä pelistä. KalPan voittoja olen elämäni aikana nähnyt liigatasolla just ja just 40 ja NIISTÄKIN VARMAAN KOLMEKYMMENTÄ 90-luvulla.
edit: ulkkarit muka vahvituksia PASKAT! Laine on ollut aivan haamu. Tais saada tänään jopa tilastomerkinnän (2 min jäähy) syy: laidassa itkeminen!
Olen pitänyt itseäni uskollisena fanina, mutta nyt kyllä kysyn itseltäni, että maksaako oikeasti vaivan mennä katsomaan moista paskaa? Kausikortti komeilee lompakossa ja nyt kiittelen itseäni moisesta sijoituksesta.
Ei saakeli vie, hyvät veljet ja sisaret sentään tällaista jaksa...
Nyt on käyrä niin korkealla vitutuksen sietokyvyn suhteen, että nyt punnitaan tosissaan omaa sitoutumista oman suosikkijoukkueen kannattamiseen. Ja meikäläisen tapauksessa tällainenkin pohdinta on jo aika pitkällevietyä. Optimistista on tullut nyt kertarysäyksellä realisti.
Tekoja, muutoksia, parannuksia. Ei mitään iänikuista selittelyä ja lupauksia paremmasta. Nyt nimittäin alkaa tälle pojalle riittämään. Paita lensi päältä heti hallin pihalla.
Kiitos KalPa maailman parhaasta synttärilahjasta. Ei sillä että töissä jo tarpeeksi olisi tänään vituttanut.
Taidanpa kaataa lasiin pienen lirun.
slapshot83
18.09.2007, 22:14
Kaikesta huolimatta lähden itse katsomaan ensi lauantaina monttuun katsomaan oman henkilökohtaisen sarja-avaukseni.
Aikamoinen Déjà vu fiilis tulee tästä tilanteesta, tosin aiemmin ei ikinä näin kovasti heti alkukaudesta.
Silti.. Tsemppiä KalPa !
menemene
18.09.2007, 22:28
Kyllä. On kyllä nyt niin harvinaisen hieno fiilis. Oikeastaan kausi on paketissa jos lauantaina hävitään. Torstaista on turha edes puhua.
Kaikesta huolimatta lähden itse katsomaan ensi lauantaina monttuun katsomaan oman henkilökohtaisen sarja-avaukseni
Samoin.. ainakin näillä näkymin. Saapahan omin silmin todeta millaista paskaa se sitten on.
Helpottaa muuten fiilistä ihan saatanasti että Ikku sai juuri oikeaan kauteen lentävän lähdön. Hienoa, että Ässillä menee hyvin! Jes!
Edit: lisäänpä vielä henkilökohtaisen veikkauksen lauantain yleisömäärästä: 2350.
Filimonov
18.09.2007, 22:35
PITÄÄHÄN SITÄ PASKAA MENNÄ LAUANTAINA KATSOMAAN, ETTEI VITUTUS PÄÄSE HETKEKSIKÄÄN LASKEMAAN! ON TÄMÄ TOUHUA, IHAN PERSEESTÄ SAATANA! KUKA SINNE KALPAN TOIMISTOLLE PITÄISI OIKEIN KUTTUA OPEROIMAAN, ETTÄ SYNTYISI EDES HUONOA TULOSTA EIKÄ AINA VAIN PASKAA!! VITTUMAISTA LAUANTAITA ODOTELLESSA.
Eiköhän ole aina myöntää KalPan, että ei ole resusseja pelata sm-liigaa!! Ei tollaista rusettiluistelua kohta kukaan hallille mene katsomaan. Mitä vittua pelata sm-liigaa, jos ei olla valmiita siellä pelaamaan tai sijoittamaan menestyksen eteen rahaa?
Samaa paskaa vuodesta toiseen ainavaan huonomalla joukkueella!!!
Ps. Onko kenenkään muun joukkueen faneja kustu näin monta vuotta putkeen päin näköä kuin Kuopiossa?
KUKA SINNE KALPAN TOIMISTOLLE PITÄISI OIKEIN KUTTUA OPEROIMAAN, ETTÄ SYNTYISI EDES HUONOA TULOSTA EIKÄ AINA VAIN PASKAA!!
Eiköhän lähetä porukalla polttamaan se pirunpesäke. Huomenna 12:00. Be there! ;)
PITÄÄHÄN SITÄ PASKAA MENNÄ LAUANTAINA KATSOMAAN, ETTEI VITUTUS PÄÄSE HETKEKSIKÄÄN LASKEMAAN! ON TÄMÄ TOUHUA, IHAN PERSEESTÄ SAATANA! KUKA SINNE KALPAN TOIMISTOLLE PITÄISI OIKEIN KUTTUA OPEROIMAAN, ETTÄ SYNTYISI EDES HUONOA TULOSTA EIKÄ AINA VAIN PASKAA!! VITTUMAISTA LAUANTAITA ODOTELLESSA.
Juhani Tamminen :)
RuuhkaTukka
18.09.2007, 22:49
Ps. Onko kenenkään muun joukkueen faneja kustu näin monta vuotta putkeen päin näköä kuin Kuopiossa?
Taitaa olla Lahdessa hoidettu asioita vielä huonommin. Niin että ette ole parhaita edes siinä. :)
(Anteeksi että tulin vieraisiin pöytiin huutelemaan)
Nokian mies saisi nyt astua snadisti oman reviirinsä ulkopuolelle ja käydä puhuttelemassa koko helvetin joukkuetta. Palkan eteen pitäisi ryhtyä tekemään duunia joka ukon! Ja sitten hallituksen jätkien pitäisi puhua Nokian miehelle. Tosin pelkkien puheiden varassa seura tuntuu nyt makaavan, pitäisi todella alkaa tehdäkin jotain.
Tuplahuuru
18.09.2007, 23:30
***kele, ***tu, ***tana. Näitä voimasanoja voi lisäillä allaolevaan tekstiin omantunnon mukaan (eli reilusti).
Ei ole todellista tämä touhu nyt taas. Vinkkinä seurajohdolle, että joukkue myyntiin ja A-junnut pelaamaan tilalle. Voisi kauden aikana edes jokunen "tilastovoitto" osua kohdalleen. Satsataan kunnolla ensikauteen. Just joo.
Tällä kaudella ei allekirjoittanutta hallilla enää näy. Näillä esityksillä. Jyppipelistä takaisin Jyväskylään, nykyiseen kotikaupunkiin, ajellessa tuntui vielä ihan hyvältä: hävittiin vaan paremmalle, eikä millään umpisurkealla esityksellä. Pitäskö alkaa juudakseksi ja alkaa fanittaa Jyppiä?
KIITOS VITUSTI KALPA! Taas tälläkin kaudella. Aina. Ja kun ei ikinä. Paska on paskaa Pariisissakin.
Sekavaa paskaa koko viesti, mutta kiitos kuuluu koko joukkueelle.
Hienoa KalPa! Kyllä taas kusette koko joukkueena fanien kintuille. Haistakaa vittu!
14 kertaa alivoimalla tällä kaudella ja 12 kertaa vastustaja on tehnyt maalin ylivoimalla tai heti rangaistuksen päätyttyä.
21 kertaa ollaan taas pelattu ylivoimaa ja saldona 0 maalia, ei tarvinne kertoa enempää mistä homma kiikastaa.
Herätyksen on tultava nyt eikä vasta ensi kuussa, sillä silloin homma on jo menetetty.
Uusia pelaajia on saatava puolustukseen pari kappaletta ja samalla pari kaveria heitettävä menemään, Lundbohmin on tehtävä seuraavan parin pelin aikana selkeä tason nosto mikäli meinaa jatkaa loppukauden täällä.
Hyökkääjistä Tuppuraisen, Kiiskisen ja Kauvosaaren tulee päästä vähintään viime kauden tasolleen mielummin vielä parantaa.
Ohho! Näyttävästi tässä ei tarvitse pyöritellä yksikseen melko karvasta makua suussansa, vaan pääsee jakamaan surut oikein vertaisryhmässä! Kyllä se vaan on sitkeimpienkin kannattajien ja toimiston väenkin myönnettävä, että selkeää parannusta ei tule tällä kaudella tapahtumaan, ei todellakaan. Mikä vittu siinä voi olla niin vaikeaa useamman vuoden pykäämisen jälkeen saada aikaan seura ja joukkue, joka pärjäisi edes jokseenkin kohtuullisen hyvin ja ennen kaikkea niin hyvin kuin niillä reaaliteeteilla voi. Ei Kuopio nyt niin eriskummallinen paikka voi olla, että täällä olisi täysin mahdotonta pyörittää menestyvää urheilutoimintaa tänäkin päivänä.
Tätä kautta on todella vaikea nähdä tässä vaiheessa millään tavalla menestyksekkäänä. Pelaajamateriaali on vain niin riittämätöntä ja alisuorittavaakin vielä, että turpaan tulisi varmaan mestisjengeiltäkin. Aika heikkoja selityksiä on ne, että tämä kausi olisi vielä välivaihetta ja sitten ensi kaudella homma pyörisi isommalla kun on karsinnat jne. Mitenkähän v*tussa sitä pystyy kaudelle 08-09 mitään suunnittelemaan, kun tältäkin kaudelta on odotettavissa näillä näkymillä varsin rapsakat tappiot. Erittäin hyvä tilanne varmasti alkaa rakentamaan ensi keväänä sitä The Joukkuetta. Taatusti myös sidosryhmät ottaa jälleen positiivisesti vastaan kolmatta kertaa viimeiseksi jääneen sakin. Siitä onkin mukavaakin mukavampi lihottaa sitä sponssikassaa, kylläpä kyllä.
Myönnettävä toki on, että tässä vaiheessa kautta tällaisten pirujen seinille maalaamisesta ei taatusti ole mitään hytyä - voihan kauden aikana joku positiivinen ihmekin ainakin periaatteessa tapahtua. Kuitenkin juuri nyt päällimmäisenä on melkoinen vitutus, eikä valoa tunnelin päässä paljon ole näillä näkymin odotettavissa.
E:typoja on varmasti, v*tutuksesta johtuen
H.C. Rannari
19.09.2007, 00:58
Itselle tuli myös sama asia mieleen tästä ketjusta, kun tuolta hallilta astelin pois!!!
Mitta tuli totaalisesti täyteen tuon tps:n toisen maalin jälkeen tänään - vaikka lähellä se oli jo Lahdessa, kun olin katsomassa tuota ponnetonta ja surkeata temmellystä, joka muuttui lopulta teurastukseksi. **ttu!
Kausikortin voi polttaa - että pitikin maksaa - meikäläistä ei myöskään hallilla enää näy, saatikka sitten vieraspeleissä *!%kele!!!
Seurajohdolta ei ole kuulunut muutakuin jonninjoutavia lupauksia pitkin kesää. Joka vuosi. Nyt on kolme vuotta rämmitty mudassa! Ja allekirjoittaneelle riitti henkilökohtaisesti - äänestän jaloilla, kuten aika moni muukin tuntui hallilla puhuvan tekevänsä. Tuntuupa vahvasti siltä, ettei seura ole lainkaan osaavien ihmisten käsissä. Ei osata rakentaa menestyvää joukkuetta sm-liigaan: Joka mielestäni lähtee ensimmäiseksi sellaisesta valmentajasta, joka on riittävän uskottava, kokenut ja tuo mukanaan vaikkapa muutaman selkeän kotimaisen profiilipelaajan (ei mitään mestisjyriä, ne on nähty jo perkele!) Ja toisekseen sitten piätisi panostaa oikeasti kunnon pelaajiin. Onhan se kiva katsoa oman kylän poikia, mutta rajansa kaikella kun kilpaurheilusta puhutaan. Voitot ratkaisevat!!! Ja etenkin noi ulkomaalaiset - mikähän lie onnistumiprosentti niiden hankinnoissa viimeisen kolmen vuoden aikana?!?! Joten ei paljoa uskoa lisää se, jos tuohon 1-2 ulkomaalaista taas raahataan jostain periferiasta. Taitaa olla vahvistusten hankkiminen LOTTOA niin urheilutoimenjohtalle, valmentajalle kuin myös koko seurajohdolle. Kukahan kantaa vastuun tästä urheilullisesta sukelluksesta, jonka piti olla kunnossa ja se pääasia JO TÄLLÄ KAUDELLA???? ...jotain konkreettista pitää tapahtua ja pian. Tuntuu, että tässä vedetään tavallista fania oikein linssiin ja kunnolla. Kausi on ohi lauantaina, niinkuin menemene hyvin kiteytti.
Vittu, hetken jo jaksoin kääntää pääni ja uskoa, mutta nyt on mitta täysi!!!
Se mikä vielä eniten vetää kaivoon tässä vitutuksessa, on se, ettei mitään tehdä kuitenkaan... ei ole luvassa parannuksia, ei edes yritystä!!! Johan TJ:kin ilmoitti täksi kaudeksi, että ensi vuonna sitten. Joo, ei kelpaa selitykseksi ainakaan minulle!!!
Master Chief
19.09.2007, 03:55
Ps. Onko kenenkään muun joukkueen faneja kustu näin monta vuotta putkeen päin näköä kuin Kuopiossa?
HIFK:n. Ne vaan eivät ole tajunneet sitä (kuin vasta hiljattain).
Brent Sapergia
19.09.2007, 08:15
Toivottavasti modet ei puutu kielenkäyttöön mutta kyllä VITUTTAA!! Vittu vielä 53 peliä jäljellä. Kiinnostaa kun kilo paskaa loppukausi. Ihan perseestä on peli, ei mitään tolkkua, näennäistä yritystä yms. mut ei sillä tavalla häkki heilu perkele! Alivoimalla Lapinlahden ringette -tytötkin pärjäisivät paremmin. Ylivoimasta en edes kommentoi.
Brent Sapergia lähtee nyt omaehtoiselle jäähylle kun ei jaksa kiinnostaa. Palaan piiriin kun sarjataulukossa on joku muu sija kuin viimeinen. Halliin palaaminenkaan ei kiinnosta.
Joku raja se on konttaamisellakin, puijonkadun toimisto? Aikamoinen vitutus kuului joka puolelta eilen hallia, saattaa olla vaikea vetää kausi edes läpi jos yleisö hylkää joukkueen.
Taitavat kädet
19.09.2007, 08:52
Kyllähän se ottaa pannuun pahasti, kun turpaan tulee heti kauden alkuun. Tämä kausi on se kausi jolloin Kalpan ON saatava niitä tuloksia aikaan, muuten uskottavuus on mennyttä lopullisesti kaikkien silmissä (ellei ole mennyt jo). Torstaina Kärpät teurastaa Kalpan kahden tappion ärsyttämänä (voin lyödä siitä vaikka asuntoni vetoa niinkuin Ismo salkkareissa) ja siitä on hyvä ponnistaa lauantaita ja seuraavaa kotipeliä kohti. Hämmästyttävää on ettei Virta ole vielä kokeillut mitään kovin radikaaleja muutoksia eikä edes vaihtanut aloittavaa maalivahtia välillä Nissiseen. Niinkuin Virta itsekin totesi "paatti ui todella syvällä ja pelejä on kahden päivän välein..", nyt pitäisi toimia nopeasti. Harjoitella vaikka aamusta iltaan sitä erikoistilannepelaamista. Kyllä SM-liigassa pelaavan joukkueen PITÄÄ tehdä maali 5-3 ylivoimalla!
Nyt pitäisi satsata niihin NHL-training camp miehiin ja hommata sieltä mielummin parikin kovaa vahvistusta. Puolustus on surkea ja hyökkäys näköjään vielä surkeampi ja SE ERIKOISTILANNEPELAAMINEN.....
Kalpan kannattajat ovat mielestäni yllättävänkin pitkään (myös itse henk. koht.) jaksaneet uskoa joukkueeseen ja sen tekemisiin, mutta nyt alkaa jo olla kuppi täynnä melko monella. Tätä menoa katsojat kaikkoavat kyllä nopeasti, koska eihän kukaan halua rahoittaa ENSI KAUDEN joukkuetta, jos rahalleen saa vastineena vain paskaa ja paskaahan saa mistä vain ja vieläpä ilmaiseksi!
KAPANEN, PENNANEN JA VIRTA TEHKÄÄ JOTAIN !
Nyt saalistetetut kolme perinteistä tappiota ovat tulleet ns. päävastustajia vastaan, eli pikkuseuroille ollaan hävitty. JYP, Pelicans ja viimeisimpänä TPS ovat juuri niitä vastustajia, joita vastaan pelataan aina kuuden pisteen kamppailuja! Surkeaa, ettei edes yhtä pistettä näistä kolmesta ottelusta ole saatu, ja vielä huolestuttavampaa millä esityksellä.
Se, mikä on jatkunut nyt jo kolmatta vuotta, on kannattajien ja KalPan otteita seuraavien silmään kuseminen. Pyöritetään taloutta unohtaen itse päätuote, eli urheilu. Ei tarvitse toimistolla tosiaan ihmetellä, jos katsomosta porukka häviää, loisteliaista mediatilaisuuksista huolimatta. Virta sai ennen kautta avaimet käsiinsä rakentaa haluamansa joukkue, ja nyt näyttää sille, että Virran joukkue on rakennettu päin v****a. Ei hyvää päivää. Joukkue ei edes halua pelata pisteistä, mikäli on näihin kolmeen otteluun uskominen!
Kärpät, Ilves, Lukko, Jokerit, HIFK... Siinä KalPan seuraavat vastustajat. Odotusarvo noista otteluista on täydet nolla pistettä. Uskomatonta, mutta totta - tämä KalPan touhu on kyllä jo todella naurettavaa.
KalPan otteita seuraavien yhteydessä ei voi puhua mistään gloryhunttauksesta, koska mitään gloriaa tuo joukkue ei tule ikinä saavuttamaan. Ei ennen kuin itse päätuote, eli Joukkue, on sitä luokkaa, että sillä jo ennakkoarvioissa ollaan jotain muuta kuin viimeisiä. Kuopiolainen yleisö innostuu voitoista ja positiivisesta ilmeestä. Se ei taida kuitenkaan olla päätarkoitus, että organisaation johtohenkilöt tekeevät tukevaa taalaa, ja yleisö saa vuodesta toiseen samaa p****a nähtäväksi. Tappioita, tappioita, tappioita..
Tällä kaudella playoffeihin, ja ensi kaudella neljän sakkiin. HAHHAH! Uskomatonta häränkakkaa.
Vaikkakin liigaa on pelattu vasta kolme kierrosta, niin kyllä se totaalisen suunnan sarjan voimasuhteista antaa. Isompien koneet yskähtelee - ymmärrettävää. Mutta että pienemmällä pelaajabudjetilla operoiva SaiPa, ja hieman suuremmalla tsemppaava Pelicans valloittavat tällä hetkellä sarjan kärkipäätä kertoo paljon organisaatioiden tilasta. Muut pikkuseurat kykenevät yllätyksiin, mutta KalPa ei. Ei edes siihen yhteen yllättävään voittoon.
Tekisi mieli pistää pystyyn savolainen mielenosoitus, ja estää kaikkien pääsy hallille. Jotain herätystä tämä homma tarvitsee. Enää en aio henkilökohtaisesti puolustella yhdelläkään forumilla KalPan touhua, kun nyt se on pysyvästi osoitettu, että tänne ei osata menestyvää jääkiekkojoukkuetta.
Ei sillä, ettäkö itse osaisin, päinvastoin. Organisaation vetovoima on surkuhupaisa, se pitäisi tiedostaa siinä sonnassa, mitä yleisölle ja medialle syljetään. Turha herättää lupauksia PUHEILLA, kun teot eivät puhu puolestaan. Tämä on jo nähty.
Huh, tulipahan purkauduttua.
Profiilihankinta, tarkasti scoutattu ykkössentteri Lundbohm. Paljonkohan tälle miehelle maksetaan, riittääkö 100 000?? Ei nyt joka asiasta jaksa purkautua, mutta otetaan nyt vaikka yksi mies hampaisiin, vaikka se epäreilua varmaan onkin. Kekäläinen, mitä helvettiä?
Ja eikös meillä ollut varaa heittää Hanssonin kaltaiset keskinkertaisuudet puolustuksesta pois viime kauden jälkeen, kun lähdettiin todella vahvistamaan peräpäätä täksi kaudeksi?
Kyllä keittää täälläkin ja rajusti! Ei saamari tollasta sontaa jaksa kukaan kattella enää kolmatta vuotta. Nyt Sami ja Kime ja muut rahamiehet pussi aukia ja 500 tonnia tiskiin ja muutama KUNNON pelimies kehiin! Tai vaikka pankista remonttilainaa sen verran, remonttia tuo joukkue todellakin tarvii! Menköön vaikka konkkaan koko paska sen jälkeen, mutta voi sanoa että yritettiin ainakin!
Jos tämä kausi menee perseillessä (niinkuin vahvasti näyttää tätä menoa) niin ei ole ensi kaudella mitä myydä katsojille tai yhteistyökumppaneille. Kukaan halua luuseriin samaistua. Nämä kaksi viimeistä kautta meni vielä, mutta ei kolmatta enää! Joskus täytyy ottaa riskiä ja nyt olis ollu sen paikka. Jyppi koitti kituuttaa monta vuotta ja huonolla menestyksellä. Nyt otettiin riski ja se näyttää poikivan hyvää. Kuka KalPaan ens kaudella haluaa vaikka sitten päätettäiskin satsata? Kyllä tässä kustaan ensi kausi samalla sekä sponsori-, katsoja- että pelaajamielessä. Lähde siinä sitten taistelemaan sarjapaikasta!
Voi perse tätä KalPan kannattajan elämää...
Profiilihankinta, tarkasti scoutattu ykkössentteri Lundbohm. Paljonkohan tälle miehelle maksetaan, riittääkö 100 000?? Ei nyt joka asiasta jaksa purkautua, mutta otetaan nyt vaikka yksi mies hampaisiin, vaikka se epäreilua varmaan onkin. Kekäläinen, mitä helvettiä?
Ei varmaan tuo 100 000 edes riitä. KalPan organisaatiolle pelaajien statseissa ilmenevät AHL ja NHL -yhdistelmät ovat kuin orgasmi. AHL:stä hommattiin siis nelosketjun sentteri "scoutaten huolella" peliä tekevään rooliin suoraan vastaavantasoiseen sarjaan ykkösketjuun. Se mitä joku Billy Bob tuolla rapakon takana sanoo pelaajasta, ei pitäisi olla merkittävin tekijä pelaajan signauksessa. KalPalle se on.
Vielä on Lundbohmillakin aikaa osoittaa olevansa jotain muuta kuin totaalisen tyhjä arpa. Huolestuttavalle näyttää.
PS. Janne Kekäläinen on sen Jarmon, St. Louis Bluesin organisaation suurmiehen pikkuveli. Sekin merkitsee KalPalle. Ennenkin on isoveli ollut tohtori, ja pikkuveli pelkkä moottoriöljysormi.
PPS. Arto Sirviö!
Bondarev
19.09.2007, 09:31
Tätäkö se Pennas Jukka tarkoitti kun puhui, että seura esittelee uuden ilmeen ja imagon? Aika siistiä.... näytetään hanuria kannattajille, ja vieläpä oikein paskaista sellaista!
Kuusi kertaa putkeen SM-Liigan jumbona.... ollaan me saatana hyviä!
Kuusi kertaa putkeen SM-Liigan jumbona.... ollaan me saatana hyviä!
No onhan tossa noita kierroksia vielä jäljellä. S.Kapanen ei kauaa tollasta hommaa kattele ja ryhtyy varmasti toimenpiteisiin ja sitä ennen kyllä joukkue saa ja pitää näyttää osaamisensa. Ei tämän kauden ryhmä noin huono ole, voitto Kärpistä ja naamaa naurattaa taas ja siihen pari pakkia + Lundbohm vaihtoon niin ollaan taas pelissä mukana.
Jotenkin umpisolmu pitää aukaista - uudet kentät, peli yksinkertaiseksi, onnistunut maalivahtipeli jne...Nyt kaivataan johtajia ja esimerkkiä - Jeremy vois ottaa vaikka myllyn? Tai sitten tollainen alisuorittaminen johtuu valmentajien ja pelaajien tulehtuneista väleistä?
Oli miten oli, kyllähän tommonen perseily vituttaa VAIKKA vain kolme kierrosta on pelattu ja KalPan piti nimenomaan panostaa sarjan alkuun kaikkensa.
Kyllä, nyt korpeaa ja ihan vitun kovasti. Tällä hetkellä kaikki joukkueen osaset on päin persettä, maalivahti, hyökkäys, puolustus ja vittu valmennut. Säälittää Junnilan Jyrin puolesta, joka pelaisi paremmassa joukkueessa itseään maajoukkueeseen....
Minua vituttaa se, että miksi Virta luottaa niin helvetin sokeasti Oksaan aloittavan molarina. Eiköhän kolme kertaa jo riitä antamaan näyttöjä että mies ei ole ykkösvahti? Minkä vitun takia Nissinen ei saa näyttöpaikkaa (ja nyt ei lasketa kylmiltään tuloa Lahtea vastaan) vaikka pelasi hyvät harkkamatsit?
Herää Virta perkele.
Potvin#29
19.09.2007, 10:37
Olen varmaan ollut kohtuullisen sokea nähtyäni molemmat kotipelit, mutta mielestäni Oksa on pelannut tolppien välissä kotipelit ihan riittävän hyvin, jotta pisteitä heruisi. Eilisessä pelissä kumpikaan maali ei ollut Oksan vika. Nissinen ei tuota joukketta jaksa kannatella, se on nähty esimerkiksi viime kaudella. Kyllä Nissinen on lahjakas ja liigatason vahti, mutta elkää nyt herrajumala kääntäkö noita tappioita kokeneen Oksan niskaan! Kyllä kotikentällä pitäisi pystyä aina 3-4 maalia pystyä heittämään.
rusakko79
19.09.2007, 10:44
Minua vituttaa se, että miksi Virta luottaa niin helvetin sokeasti Oksaan aloittavan molarina.
Ihan samaa olen miettinyt itsekin. Miksi ei panna Nissistä maaliin kun toinen näyttää olevan ihan sysipaska? Oksa menee polvilleen kokoaika oli tarvetta tai ei ja nousee sieltä konttausasennostaan helvetin hitaasti ylös. Plus että Oksa näkyy sylkevän kaikki kiekot suoraan eteensä, juuri sille parhaalle maalinteko-sektorille, mikä ei tosiaankaan ole hyvä juttu kun meidän puolustus on mitä on.
Nissinen oli viime kaudella ihan hyvä... En ymmärrä miksi luottoa ei nyt heru ollenkaan. [ITKURAIVARI]
Ja Kalpan nettisivujen ylioptimistiset otteluraportit ne vasta ärsyttääkin... Joukkueen työmoraali oli eilen kaikkea muuta kuin kiitettävää.
Lähetäänkö porukalla palauttamaan kausikortteja?
Brent Sapergia, olisitko ystävällinen ja lisäisit pari nimeä allekirjoitukseesi?
On tämä Kuopio ihme kylä. Joukkuelajeja ei ole luotu tätä pitäjää varten. Täältä tulee loistavia kiekkoilijoita, muutamia futaajia, helvetin hyviä lentopalloilijoita, sekä maailman parhaita mäkihyppääjiä. Mutta ei sitten kirveelläkään menestyvää jääkiekkojoukkuetta eikä taloudellisesti menestyvää mitään muutakaan joukkuetta.
Miksi, oi miksi synnyin Pohjois-Savoon? Kaveri yrittää värvätä minua JYPin kannattajaksi, mutta kun en ole ikinä harrastanut tuota takinkääntöä. Enkä harrasta nytkään, niin kovapäinen kun olen.
Puijonkatu ohoi! Nyt olisi hyvä paikka yrittää jollakin tavalla palauttaa usko aika monelle käämit ja päreet käräyttäneelle uskolliselle kannattajalle. TEKOJA! MUUTOKSIA! IHAN KAIKKEA MAHDOLLISTA MUUTA KUIN MITÄ TÄHÄN MENNESSÄ! PERKELE!
Aion lauantaina ryömiä hallille, mutta mikäli poistuessani on samanlainen vitutus kuin eilen, sen jälkeen aion itsekin jo äänestää jaloillani. Ja se on minulta jo paljon se.
Brian Glough
19.09.2007, 10:52
Ostin Kärpät-KalPa matsiin liput ennen kuin kausi alkoi, kun satun huomenna sopivasti Oulussa olemaan. Nyt mietin tosissani jätänkö menemättä. Ahdistaa aivan suunnattomasti mennä katsomaan tuota PERSEILYÄ Raksilaan.
Häpeän ja olen syvästi masentunut KalPan toimintaan.
En oikestaan edes tämän kauden peliesitysten vaan taas kerran tyhjien puheiden takia. Peliesitykset vaan vituttaa. Vaan.
Tämä KalPan imago on tällä hetkellä vitsi jo omien joukossa.
HERÄTYS PUIJONKATU!
Edit: Ylikokoinen fontti pienennetty. T. Moderaattorit
Edit: joo kiitti kun ymmärrätte, mä aionkin kohta soittaa tuonne Puijonkadulle ja kysyä et mitäs nyt meinasitte?
Moderaattorit
19.09.2007, 10:59
Ymmärrämme toki sen vitutuksen, jonka oman rakkaan seuran peliesitykset aiheuttavat, mutta siitä huolimatta muistetaan myös palstan säännöt.
Tästä lähin tässä ketjussa ei huudeta capslockeilla, ei viljellä onelinereita eikä kikkailla ylikokoisilla fonteilla.
Moderaattorit
ilman sukkia
19.09.2007, 11:15
Olen varmaan ollut kohtuullisen sokea nähtyäni molemmat kotipelit, mutta mielestäni Oksa on pelannut tolppien välissä kotipelit ihan riittävän hyvin, jotta pisteitä heruisi. Eilisessä pelissä kumpikaan maali ei ollut Oksan vika. . . . Kyllä kotikentällä pitäisi pystyä aina 3-4 maalia pystyä heittämään.
Oksa paransi otteitaan selvästi liiga-avauksesta. Vieläkin pomppi mutta maaleille ei olisi Nissinenkään mitään voinut. Ilmeisesti porukka ei vitutukseltaan nähnyt kolmannen erän paria hyvää koppia, joilla pysyttiin 0-kahdessa (=pelissä mukana jos oma viimeistelyprosentti nousisi siitä nähdystä nollasta yhtään!). SS löi lyötyä ison kuvan alla olevilla otsikoilla. "Kapanen voitti suurinpiirtein yksin Kärpät" ja "Koskelan raudanluja viimeistely jatkoajalla", tai sitten ne vaan näytti tässä mielentilassa piilovittuilulta. Olisiko kukaan ollut tyytyväinen jos molemmat miehet olisi pidetty KalPassa, edelleen vitut.
Joukkueurheilun sopimattomuus Kuopioon, mielenkiintoinen pointti. Tästä saa aina silloin tällöin katsomon lehtereillä kuulla miten Kuopiosta oli kolme porukkaa pääsarjassa vuosikymmeniä sitten. Se oli sillon, nyt on nyt!
Tiukassa tuntuu olevan ketsuppipullon korkki, jossain muualla kuin tässä ketjussa.
Koska Kalpa ja omalta osaltaan myös Mustaverkosto on lietsonut toivoa paremmasta tulevaisuudesta Kalpa kannattajille vaadin , että pikaisesti perustatte KRIISIRYHMÄN jossa on sekä ammatti auttajia kuin myös seuran johtohenkilöitä vastaamassa lupauksistaan ja teoistaan joista on koitunut syviä arpia ja ongelmia kannattajille . Kokoontumiset vaikka All Stariin AINA tappion jälkeen . Saataisiin hyötykäyttöön sekin lehteri .
ONKO TÄMÄ LIIKAA VAADITTU ? Jotain vastinetta rahoilleen edes !
Groove Armada
19.09.2007, 12:16
Ymmärrän kyllä nämä avautumiset täällä, mutta pari asia hieman ihmetyttää.
Rehellisyyden nimissä, kuka (reiskaa ei lasketa) tosiasiassa uskoi tuota rosteria
katsoessa ennen kautta, että Kalpa tulee tänä vuonna pärjäämään paremmin
kuin kahtena edellisenä kautena? Valmennus on mielestäni heikolla tolalla, ja
muutenkin joukkue huutaa varmoja pelimiehiä SEKÄ niitä peruspelaajia/liigajyriä.
Ja eihän tässä ole kuin kolme ottelua pelattuna, ei vielä kannata kääntää
kuppia ihan nurin.
Rehellisyyden nimissä, kuka (reiskaa ei lasketa) tosiasiassa uskoi tuota rosteria katsoessa ennen kautta, että Kalpa tulee tänä vuonna pärjäämään paremmin kuin kahtena edellisenä kautena?
Täältä suunnasta nousee käsi varovasti ylöspäin. Sijoituksessa on odottanut isoa muutosta (Odotuksia-ketjussa veikkasin 13., mutta senkin tiedostin hivenen optimistiseksi), mutta pelin odotin olevan vähintään samalla tasolla kuin viime kaudella Pekka Virran alaisuudessa. Perusteluna tälle se, tämän kauden joukkueen on Virta saanut itse kasata. Toki odotuksena oli myös, että uudet pelaajat pystyisivät edes jotenkin täyttämään lähteneiden saappaat - niin naurettavalta kuin se kuulostaakin, tässä alkaa olla jopa Davidsonia ja Hanssonia ikävä.
Janne Kekäläisen ammattitaito on kyllä melkoinen kysymysmerkki jos ulkomaalaiset todella ovat niin hyvin scoutattuja kuin KalPa antoi ymmärtää. Lisäksi Kekäläisellä taisi olla lusikkansa sopassa myös kotimaisia pelaajia hankittaessa eikä silläkään puolella kaksiselta näytä. Kymmenen uutta pelaajaa joukkueeseen ja tällä hetkellä ainoastaan yksi onnistuja. Paljon huonommin ei näissä arpaijisissa voi mennä. Muistutuksena vielä, että kaikilla kotimaisilla tulokkailla on sopimukset myös ensi kaudesta, joten voi olla että myös ensi kaudella vituttaa. No, jospa niistä edes pari nostaisi tasoaan.
Stranger
19.09.2007, 12:45
Taitaa olla Lahdessa hoidettu asioita vielä huonommin. Niin että ette ole parhaita edes siinä. :)
(Anteeksi että tulin vieraisiin pöytiin huutelemaan)Lahdessa on joo menty isommalla riskillä tunnetuin seurauksin. Jos KalPan pitäminen liigassa vaatii säästöjä pelaajabudjetissa, niin sitten se vaatii. Toinen vaihtoehto on pistää rahaa paljon palamaan epärealistisin odotuksin, ja katsoa laivan uppoamista.
Brian Glough
19.09.2007, 12:46
Rehellisyyden nimissä, kuka (reiskaa ei lasketa) tosiasiassa uskoi tuota rosteria katsoessa ennen kautta, että Kalpa tulee tänä vuonna pärjäämään paremmin kuin kahtena edellisenä kautena? Valmennus on mielestäni heikolla tolalla, ja muutenkin joukkue huutaa varmoja pelimiehiä SEKÄ niitä peruspelaajia/liigajyriä.
Ja eihän tässä ole kuin kolme ottelua pelattuna, ei vielä kannata kääntää
kuppia ihan nurin.
Tässä on kyse isommasta kuvasta kuin kolmesta pelatusta pelista, you see.
Kaksi kautta on kärvistelty Mestis-lipun alla SM-liigassa, mutta usko parempaan on säilynyt..kiikun kaakun. Enää ei jaksa hyssytellä. Meidän KalPa on uinut noin 10-12 vuotta oikeasti syvällä (poikkeuksena pari viimeistä Mestis kautta) ja kohta ollaan pohjassa.
Liigatasolla rakas seuramme on statistin roolissa. Muiden kannattajien silmissä surkuhupaisia pikkuinen peräkammarin poika, jota kukaan ei huoli. Houkuttele nyt tänne joku pelimies, kun omat kasvatitkin kiertävät seuran kaukaa, rahaa ei ole ja suuri yleisö jättää. Ei ole Pennanen helppo tehtävä, ymmärrän.
edit: ja Kekäläinenkö se oli Stevensonille mennyt kertomaan että päätykatsomo laulaa koko pelin ajan? Taidettiin Stevensonia kusettaa pahemman kerran, mutta taidetaan sille maksaa kykyihinsä nähden liikaa tuota palkkaakin. Mitä maksanevat?
Vaikka Rosteri ei kummoisempia hurraahuutoja ennen kautta nostattanut niin meidän leirissä uskoakseni toivottiin hiljaa, niin kuin on toivottu iäisyys, että nämä hankinnat (edes ulkkarit) olisivat jonkin sortin pelimiehiä. En minä rehellisesti paljon laskenut heidän varaan , mutta en oikeastaan laskenut 1. kaudella Kurkan enkä 2. kaudella Sonnin, Koskelan enkä ainakaan Davidsoniin varaan.
Ainoa positiivinen asia tässä on että edm. vahvistukset tarvitsivat noin 10 peliä alle ennen kuin alkoi kulkemaan. Mutta silloin oli jo housussa ja kohta on taas.
Russian Rocket
19.09.2007, 13:07
Joo-o. Eilinen peli oli kyllä surkein Sm-liiga ottelu jonka olen nähnyt.
Se, että Tps oli huono ja voittaa ottelun 3-0 kertoo kyllä jotain KalPasta.
Yleisöstäkin kuului huutoja "hävetkää" kun poistuin hallilta.
3peliä pelattu, pistesaraket näyttää nollaa, 4-14 maalisuhteella.
Mitä pitäisi tehdä?
- Lunblom (vai mikä se on?) ulosjoukkueesta.
- Laine voidaan pitää kuhan saa rikkovan roolin 3-4 ketjusta ilman ylivoimaikaa.
- Stevensson jää, mutta alkaa pelata omilla vahvuuksillaan.
- Hommataan 1-2 hyökkääjää ja 1-2 pakkia
- Kiiskinen-Kauvosaari-Tuppurainen kenttä kootaan jälleen yhteen.
- Junnila- Mister x- Mister x/stevensson
- Mister X:t ovat Tsekkejä/Slovakkeja/Kanukkeja jotka taitavat maalinteon.
- Puolustukseen hankintaa yksi Kiekollinen ja yksi ilkeä, mutta myös kovan laukauksen omaava puolustaja.
RAHAT PALAAMAAN!!
Viikonlopun jälkeen ollaan varmaasti viisaampia, en millään usko, että launataina ilves houkuttelee yli 2500 katsojaa niiralanmonttuun.
Herättäisiköhän toimistolla myös?
Nyt vähän aikaa eilisestä toivuttua niin en minä hylkää joukkuetta. Tarkoitus olisi lauantaina peliin mennä, kun kerrankin pääsee. Tuskin tarvii yhtä paljon edes jonotella kuin torstaina.
Oksaa on varmaan turha syyttää näistä tappioista samoin kuin Stevenssoniakaan. Oksa torjui pari kertaa Jypiä vastaan parhaalle laukaisu sektorille, mut muuten oli ihan hyvä (Tps peliä en nähnyt). Stevensson on hät hätää ollut pari viikkoa maassa ja ei yhtään harjoituspeliä alla. Kukaan ei sitä paitsi tunnu toimittavan kiekkoa sinne maalille.
Mut kyllä johdoltakin vaadittaisiin pieni ryhdistäytyminen et saataisiin taas yleisö aktivoitua. Jos samallainen perseily jatkuu lauantaina ja hankintojakaan ei ole luvassa niin voi olla kyllä vähään aikaan viimeinen pelini.
edit. Voin vain kuvitella miten Vaasassa ja Mikkelissä kustaan hunajaa tällä hetkellä.
edit2. Ja ei mitään hätää. Eihän tässä olla hävitty vielä kuin sarjataulukon ykköselle ja kakkoselle sekä viimeisen parinkymmenen vuoden menestyneimmälle seuralle
Tässä on kyse isommasta kuvasta kuin kolmesta pelatusta pelista, you see.
Kaksi kautta on kärvistelty Mestis-lipun alla SM-liigassa, mutta usko parempaan on säilynyt..kiikun kaakun. Enää ei jaksa hyssytellä. Meidän KalPa on uinut noin 10-12 vuotta oikeasti syvällä (poikkeuksena pari viimeistä Mestis kautta) ja kohta ollaan pohjassa.
Juuri näin. Jossain vaiheessa mitta täyttyy kun vuosi toisensa jälkeen tulee turpaan niin että viimeinenkin hius on päästä pöllytetty. Seurajohto voisi mielestäni päättää, satsataanko tosissaan sm-liigaseuraan vai lähdetäänkö operoimaan mestikseen. Edelleen näyttää siltä että rahkeet eivät mitenkään riitä liigaan.
Kuitenkin kaiken tämän paskan keskellä en aio hyljätä seuraa, vaikka armottomasti vituttaakin, vaan aina kun mahdollista hilaan perseeni susirajan tuntumasta Niiralan monttuun, kietaisen KalPa-huivin kaulaan ja välittämättä ihmisten säälivistä katseista huudan ääneni käheäksi murskatappionkin hetkellä.
Brian Glough
19.09.2007, 13:49
edit. Voin vain kuvitella miten Vaasassa ja Mikkelissä kustaan hunajaa tällä hetkellä.
Ihan turha sotkea kyseisten kaupunkien joukkueiden faneja tähän soppaan. Se nyt tiedetään mitä mieltä siellä ollaan meistä. Mutta se ei nyt auta tässä paskan vertaa. Omassa löyhkässä makaa Kalevan Pallo ja me fanit sen sijaiskärsijöinä.
Janne Kekäläisen ammattitaito on kyllä melkoinen kysymysmerkki jos ulkomaalaiset todella ovat niin hyvin scoutattuja kuin KalPa antoi ymmärtää. Lisäksi Kekäläisellä taisi olla lusikkansa sopassa myös kotimaisia pelaajia hankittaessa eikä silläkään puolella kaksiselta näytä. Kymmenen uutta pelaajaa joukkueeseen ja tällä hetkellä ainoastaan yksi onnistuja. Paljon huonommin ei näissä arpaijisissa voi mennä.
En tiedä, onko syy vain Kekäläisessä vai muualla, mutta muuten tässä ollaan asian ytimessä…
Ei ole tarkoitus kääntää veistä haavassa ja aidosti toivon, että KalPa nousee kurjuudestaan onhan tämä kausi vielä ihan alkutekijöissään. Pakko on kuitenkin kirjata tähän keskusteluketjuun ihan ulkopuolistakin ”v*tuttanut” asia. Toistan sen, mitä toki moni muukin on KalPan yhteydessä maininnut, eli kyllä teidän nykyisen ja toistaiseksi tuskaisen SM-liigataipaleen ylivoimaisesti heikoin lenkki on ollut pelaajapolitiikka. En voi ymmärtää ollenkaan teidän rosterianne – anteeksi nyt, mutta vaikka yksittäisissä pelaajissanne pitkässä juoksussa olisikin potentiaalia, niin juuri nyt kokoonpanonne on kokonaisuutena käytännössä lähes luokaton liigatasolle – ja pelaajabudjetin pienuus on vain tekosyy!
Voi olla, että KalPaan on vaikea houkutella pelaajia, mutta pelkästään rahasta se ei voi olla kiinni, jos kerran vaikkapa SaiPa on samassa ajassa ja melkein pienemmällä rahalla koonnut useita muitten SM-liigajoukkueitten 3-4 kentän miehiä ja vääntänyt heistä kausi toisensa jälkeen vieläpä kohtuullisen hyvällä prosentilla 1-2 kentän pelaajia. Se on vaatinut vain hyvää silmää, hyvää valmennusta ja sopivia rooleja tulijoille.
KalPaan ei tällaisia juuri ole tullut (Kauvosaari, Junnila ehkä…). Sen sijaan KalPan pelaajapolitiikkaan on kuulunut kalastelu eritoten ulkomaitten b-sarjoissa, Tanskassa ja Mestiksessä sekä satunnaisesti AHL:ssä ja lienee turha mainita, että näistä hankinnoista valtaosa on mennyt saveen, eikä pelaajarunko ole juurikaan kehittynyt. Eikä se kerta kaikkiaan onnistu, että mestisrunkoon hankitaan lisää mestismiehiä… Mestispelaaja voi olla hyvä hankinta – mutta Mestis-pelaajat täytyy lähes aina ajaa sisään vähitellen - ei heiltä voi vaatia heti ratkaisurooleja tai primääriä vastuunkantoa.
Eli en kerta kaikkiaan voi ymmärtää, että millä perusteella esimerkiksi tämän kauden KalPaa - pelaajamateriaaliltaan - olisi pitänyt pitää jotenkin edeltäviä vuosia parempana – ei sinne tullut käytännössä yhtään sellaista pelaajaa, jonka olisi voinut ajatella merkittävästi tasoa nostattavan. KalPan vähittäisen tasonnoston olisi pitänyt koko ajan tukeutua neljään pilariin: valmennukseen + maalivahtiin + tarvittaessa sopiviin ulkomaalaisiin + sekä muutamaan liigatason varmuudella jo aiemmin saavuttaneeseen liigapelaajaan. Näihin pilareihin pohjalta ponnistavat yleensä tukeutuvat ja tällä konseptilla esimerkiksi Pelicans ja SaiPa ovat joukkueitaan rakentaneet. KalPalla nämä pilarit ovat olleet kaikki vinossa…
Mutta uskotaan nyt vielä – yli 50 peliä on vielä jäljellä. Mielelläni olen väärässä ja näen tämänkin kokoonpanon pärjäävän...
Black Adder
19.09.2007, 15:10
Kalpan finanssimiehet vain käyttävät kylmästi hyväkseen sitä tosiasiaa mistä jo pari vuotta sitten keskusteltiin. Kalpalla on varsin suojattu asema vielä, tai ainakin tämän kauden ajan ja pelillinen tulos saa olla vaikka 0 voitettua matsia koko kaudella. Voisi esittää Kuopion suunnalle kysymyksen, että mitäs meinaatte tehdä, jotta joukkueen johto hankkisi kaupunkiin pelimiehiä ja Liigatason joukkueen? JYP osoitti jo, että raha ratkaisee. Onko Kalpasta seuraamaan fubujen jalanjälkiä?
Niin ja se keskustelu silloisista vahvistuksista: http://keskustelu.jatkoaika.com/showthread.php?t=29191&
Onko mitään opittu?
Voin vain kuvitella miten Vaasassa ja Mikkelissä kustaan hunajaa tällä hetkellä.
Minä en ainakaan kuse hunajaa. Me ollaan saatu jo se mitä ollaan haluttu (tosin vuoden viiveellä) eli liigaan karsinnat.
Itse ainakin toivon ja uskon vahvasti, että kilpailun tuominen myös liigan alapäähän lisää intressejä häntäpään joukkueiden menestyksen parantamiseen. Nythän pitkään on ollut olemassa se trendi, että kun alkukausi menee päin persettä, sitten pannaan koko loppukausi menemään samalla tahdilla. Nykytila Liigassa ei vaan ole toimiva yhtälö.
Toivottavasti KalPassakin herätään sitten kun karsinnat ovat todellisuutta.
ilman sukkia
19.09.2007, 15:52
Kalpan finanssimiehet vain käyttävät kylmästi hyväkseen sitä tosiasiaa mistä jo pari vuotta sitten keskusteltiin. Kalpalla on varsin suojattu asema vielä, tai ainakin tämän kauden ajan ja pelillinen tulos saa olla vaikka 0 voitettua matsia koko kaudella. Voisi esittää Kuopion suunnalle kysymyksen, että mitäs meinaatte tehdä, jotta joukkueen johto hankkisi kaupunkiin pelimiehiä ja Liigatason joukkueen? JYP osoitti jo, että raha ratkaisee. Onko Kalpasta seuraamaan fubujen jalanjälkiä?
Niin ja se keskustelu silloisista vahvistuksista: http://keskustelu.jatkoaika.com/showthread.php?t=29191&
Onko mitään opittu?
Edelleen KalPa vaikka oltais miten suossa perkele! Eiköhän odotella vähän keväämmälle ennen kuin ruvetaan jeesustelemaan miten rahalla saa tulosta. Eihän Ässien ja SaiPan olisi pitänyt yhteensäkkään voittaa Kärppiä jos pelkkä käteinen ratkaisee. Vittu meillä on liigatason joukkue. Suljetussa sarjassa kenellä tahansa on. Tiedän, olen yksin tällä hetkellä mielipiteeni kanssa. Eiköhän jokunen kaverikin tipu kunhan pahimmasta vitutuksestaan selviävät, itse alan olla jo eteenpäin menossa. EDIT: tervetuloa kerhoon thego ja jokkee!
Ai että mitä meinataan tehdä Kuopion suunnalla että johto hankkisi pelimiehiä ja liigatason joukkueen. Ei yhtään mitään. Meillä riittäisi ne pelimiehetkin pelkästään. Mitä meidän pitäisi tehdä? Äänestää jaloin ja persein finanssipuoli kuralle vai istua illasta toiseen keräämässä maximivitutusta Montusta? Ääh ja taas löydän itseni puolustamassa keltamustaa, erittäin vittuuntuneena tosin. Johonkin tätä olotilaa on kanavoitava, niin miksei JA:n KalPa osion Vitutusketjuun. Montun DJ:lle olisin antanut vain yhden tähden, ei älynnyt soittaa Alangon Ismon erästä kappaletta.
Onhan tämä Kalpan alkukausi melkoinen pettymys. Itse odotin, että Kauvosaari, Tuppurainen, Kiiskinen, Junnila ja Stevenson ovat sen tason jamppoja, että pystyvät johdatamaan kalpan ihan mukiin meneviin otteisiin. Odotin että Kalpa olisi pisteen ottanut heti jypiltä ja toisen mahdollisesti Pelicansilta. Tästä TPS pelistä odotin ihan selkeästi Kalpa voittoa. Ilmeisesti sitten on niin, jos yllä mainituista pelaajista ei löydykään tehoja niin ei ole ketään muitakaan. Tuton kaksikko on potentiaalinen, mutta ratkaisijan vastuuta heille ei voi sysätä. Alivoimapelaaminen kuulostaa järkyttävältä ja se on ehkä kaikista huolestuttavin osa. Ei voi olla, että vastustajat räppäävät maalin viimeistään jälkihässäköistä 90% varmuudella. Tuo luku varmasti pienenee, mutta kertoo karulla tavalla Kalpan heikkouden. Toki ylivoimakin on onneton, mutta ei parista yv maalista ole apua, jos AV:lla kolisee aina omissa.
Täytyy nyt toivoa, että Kapanen ja Timonen avaavat lompakkojaan, jotta Kalpa pääsee hommaamaan 3-4 pelimiestä. Tuo joukkue ei tuosta paljon kummene ilman vahvistuksia sillä nuorilla kavereilla taitaa olla kupoli melkoisella koetuksella. Joku sanoi, että mitä järkeä ottaa riskiä ja hommata pelaajia. Asian voi kääntää niinkin, että jos hallissa tepastelee loppukaudella 1500 katsojaa perpeli niin saattaa tulla melkoiset tappiot tällä halvallakin joukkueella. Vähän kyllä hirvittää nyt Kalpan puolesta. Se olisi tarvinnut hyvän startin. Joukkueella ei kuitenkaan noita johtohahmoja oikein ole, joka omalla karismallaan saisi uskoa muihin.
Uncle Ben
19.09.2007, 17:23
Alivoimapelaaminen kuulostaa järkyttävältä ja se on ehkä kaikista huolestuttavin osa. Ei voi olla, että vastustajat räppäävät maalin viimeistään jälkihässäköistä 90% varmuudella. Tuo luku varmasti pienenee, mutta kertoo karulla tavalla Kalpan heikkouden. Toki ylivoimakin on onneton, mutta ei parista yv maalista ole apua, jos AV:lla kolisee aina omissa.
Niin, jos olis edes ne pari yv-maalia.
Itse en ole yhtään KalPan peliä tällä kaudella nähnyt, mutta vilkaisin noita tilastoja ja akkipäätä tarkastellen näyttäisi siltä, että tasakentällisin kaikki kolme ottelua olisi pelattu tasan: JYP 1-1, Pelicans 3-3 ja TPS 0-0. Erikoistilanteetkin ovat menneet siinä mielessä "hyvin", että vastustajat ovat ottaneet enemmän jäähyjä (21x2min) kuin KalPa itse (14x2min). Sen sijaan näiden erikoistilanteiden hyödyntäminen on kyllä karmeaa luettavaa. KalPa on siis pelannut about 2 erää ylivoimaa tekemättä ensimmäistäkään maalia, kun taas vastustajat ovat puolestaan huomattavasti lyhyemmässä ajassa osuneet 9 kertaa + kerran siirretyn rangaistuksen aikana.
Että eihän tässä tosiaan tarvii korjata kuin pari pientä puutetta, ylivoima ja alivoima..
Splendide
19.09.2007, 17:47
Pistetään nyt tänne, kun tänne nyt kaikki kirjoittaa ja ketjua lukee. Itse aloin tänään pähkäilemään (taisi joku itse asiassa jo asiasta mainita), että onkohan joukkue treenannut niin pirusti, että syksy menee vähän takalukossa. Voisiko siis olla, että KalPa on tällä kaudella kevätjoukkue, joita yleensä isot ja menestyvät seurat ovat, kun taas pienet seurat porskuttavat alkukaudesta, mutta keväällä romahtavat... vaan, eipä tuo asia, jos totta edes on, muuta sitä, että jotain pitäisi tehdä ...
....1. kaudella Kurkan enkä 2. kaudella Sonnin, Koskelan enkä ainakaan Davidsoniin varaan.
Ainoa positiivinen asia tässä on että edm. vahvistukset tarvitsivat noin 10 peliä alle ennen kuin alkoi kulkemaan. Mutta silloin oli jo housussa ja kohta on taas.
Tätä aloin just iteki pohtimaan, ja on syytä muistaa että ei nämä ulkkaritkaan ole mitään "koneita" jotka samantien alkavat ekassa pelissä (tai ekoissa kolmessa) pelaamaan sillä omalla tasollaan. Varsinkaan Stevenson jonka Jyppi pelistä edelliseen peliin oli ties kuinka pitkä aika? Näiden lisäksi on vielä nämä Mestis-miehet jotka pelaavat ensimmäisiä pelejään liigassa..
Summa summarum: pahimman vitutuksen laannuttua olen tajunnut että kolme peliä ei merkitse hevon v*ttuakaan. Niin ja jos KalPa kaataa Kärpät ja Jokrut häviää seuraavan niin kukas sitten onkaan jumbo? ;) Niin ja jos vielä viilaillaan niin Jokrujen pelaajabudjetti on yli kaksinkertainen KalPaan verrattuna, mutta silti niillä on vain kaksi pistettä enemmän...
Summa summarum: pahimman vitutuksen laannuttua olen tajunnut että kolme peliä ei merkitse hevon v*ttuakaan. Niin ja jos KalPa kaataa Kärpät ja Jokrut häviää seuraavan niin kukas sitten onkaan jumbo? ;) Niin ja jos vielä viilaillaan niin Jokrujen pelaajabudjetti on yli kaksinkertainen KalPaan verrattuna, mutta silti niillä on vain kaksi pistettä enemmän...
Oletpa yltiö positiivinen, Kalpa ei todellakaan tule voittamaan Kärppiä. Ulkkarit ovat kyllä onnettomia tai oikeastaan ihan paskoja, sitä faktaa ei muutta vaikka he pelaisivat kuinka monta peliä!!
Jos ja kun huomenna Raksilassa vierasjoukkue on sama lammaslauma kuin kolmessa ensimmäisessä ottelussaan, tulee kyyti olemaan äärimmäisen kylmää.
Kärpät on kuitenkin yksi euroopan parhaista seurajoukkueista, ja on nyt ärsytetty aivan äärimmilleen kahden nöyryyttävän tappion myötä. Pesäpallolukemia, pesäpallolukemia..
No niin, näinhän tässä kävi. Huonosti nukutun yön ja huonosti valvotun päivän jälkeen olo on kuin olisi tapellut tyttöystävän kanssa. Niin siinä vain käy että loppujen lopuksi sitä ryömitään takaisin ja faktoista huolimatta pyydetään anteeksi.
Siispä,
anteeksi KalPa, että suutuspäissäni menetin uskosi sinuun. Nyt ymmärrän ettei kaikki mitä sanoin ollut aivan oikeutettua. Odotin sinulta liian paljon, ja kun et yltänytkään edes omalle tasollesi menetin malttini. Mutta myönnä, että sinussakin oli vikaa, epäonnistumisten myötä luovuit toivosta etkä antanut kaikkeasi. Tiedän ettei tilanne ole sinullekkaan helppo, mutta kun tästälähtien teemme yhdessä parhaamme tilanteen kehittämiseksi, se riittää minulle. Niin myötä- kuin vastoinkäymisissä. Aamen.
Joo-o. Nostetaanpas muutama asia pöydälle, näin takaisin maanpinnalle palanneena. Ensinnäkin, ennen liiga-avausta uskoin KalPan yltävän parhaimmillaan sijalle 11-13. Näin shokkialun jälkeenkään tuo ei kuulosta ollenkaan mahdottomalta. Ei KalPan kokonaispelissä mikään ihan niin huonosti vielä ole, etteikö sitä saataisi kuntoon. Tässä ketjussa on ilman muuta monta liioiteltua, jopa typerää mielipidettä vitutuksesta huolimatta. Osa taas on täyttä asiaa.
Itse en eilisessä pelissä paikanpäällä ollut, mutta mikäli kommentit pitävät paikkansa, oli KalPalle sattunut eräs todella suuri virhe, johon ei enää ole varaa. Sillä pieni joukkue joka häviää 10-0, mutta saappaat jalassa ja pää pystyssä saa kyllä yleensä synninpäästön omilta faneiltaan. Pieni joukkue joka häviää 3-0 lopettaen yrittämisen kesken ottelun kertoo pelillisesti jostain vakavasta, ja mikä pahinta, aliarvioi fania. Tämä asia on syytä painaa jokaisen pelaajan päähänsä. Kuten sanoin, eilisen kansannousun jälkeen KalPalle ei ole varaa pelata erääkään puolivaloilla omien kannattajien edessä, mikäli katsojat siellä hallissa kiinnostavat.
Sitten niihin pelillisiin seikkoihin.. Näytti se miten pahalta tahaansa, niin on silti faktaa, että takana on vasta kolme ottelua. Kolmen hävitynkään ottelun perusteella ei ole vielä järkevää tuomita seuraa, valmentajaa, eikä nähdäkseni yhtäkään pelaajaakaan. Ei edes vitutuksen perusteella, sillä tuomitseminen ei auta ketään, vaan päinvastoin tekee avainmiesten työnteosta entistäkin vaikeampaa paineen alla. Kolmen ottelun jälkeen minä olen vielä valmis antamaan KalPalle aikaa selvitellä itse omat ongelmansa, sillä en usko että vaihtamalla valmentajaa tai potkimalla muutamassa pelissä näkymättömän ulkkarin pihalle. Sitä paitsi on olemassa tuhat muutakin mahdollista syytä kuin olemattomat kyvyt siihen, ettei esimerkiksi Lundbohm ole vastannut odotuksiin. Jääkiekossa 3 peliä ja 5 päivää on yhdeksästä pisteestä huolimatta ohimenevä aika. On totta, että kova pelimies puolustuspäähän on nyt tarpeen, mutta ennenkuin laitetaan puolet joukkueesta myyntiin niin eiköhän vielä anneta pelillisille muutoksille mahdollisuus. Kauden edetessä voidaan sitten miettiä mitä alisuorittajille tehdään, mutta sen aika ei missään nimessä ole vielä.
KalPan painii nyt lähinnä itsensä kanssa. Uusia ratkaisuja on löydettävä erikoistilannepelaamiseen, sillä tämä taso ei voi jatkua. Toisaalta en näe syytä miksi siinä ei onnistuttaisi, materiaalia parempaan on. Tasakentällisin KalPa on käsittääkseni pääsosin hallinnut peliä, ja maalitkin ovat tasan. Siksi on helppo ymmärtää pelaajien turhautuminen, kun pelejä hävitään erikoistilanteissa, kovasta yrittämisestä huolimatta. Muistetaan nyt, että ihmisiähän hekin vain ovat, ja jos meitä kerran vituttaa, niin kyllä tulokseton työ vituttaa heitäkin.
Viimeistelyn tehottomuuteen ei auta muu kuin paljon suoraviivaisempi peli kuin tähän asti nähty. KalPalle tyypillesellä nurkissa nyhertämisellä ei saada aikaan puoliakaan siitä mitä saataisiin, jos sekin tarmo suunnattaisiin sinne maalille. Vaikka pelilliset puutteet ovat näkyneet tuloksellisesti todella selkeästi, niin näihin teemoihin ei ole vaikea panostaa. Erikoistilanteet paranevat varmasti harjoittelun myötä, ja pelillisillä muutoksilla saadaan varmasti muutosta viimeistelyyn ja ylivoimaan. Seuraavissa peleissä odotan KalPan hyökkäävän todella agressiivisesti, määrätietoisesti ja ennenkaikkea suoraviivaisesti, sillä uskokaa minua, niin niitä maalejakin tulee.
Ei se mitään harhaluuloa ole etteikö KalPan materiaali olisi viimekautta parempi. Jos joku on toista mieltä niin katsokaapa rostereita uudelleen. Edelleenkin kolmen ottelun jälkeen on aivan turha mitään tälläisestä aiheesta väittääkkään. KalPan hyökkäys on viimekautta selkeästi laajempi, vaikka puolustus onkin samaa heikkoa tasoa. Kimmo Kapasen tulevaisuus oli KalPassa tuhoon tuomittu monista eri syistä, ja siksi Oksa on saamastaan, paljolti kohtuuttomasta kritiikistä huolimatta oikein hyvä veskari KalPan maalille. Sonnenberg ja Koskela olivat kovia menetyksiä, mutta materiaalin takapää on saanut kovasti laajuutta. Vai miltä kuulostaa vaikkapa Kenig, Vidgren, Kaartinen ja Qvist verrattuna Saloon, Laaksoon ja Virtalaan, jotka ovat pelanneet tähän asti aivan mallikkaasti.
Täten lupaan aloittaa tämän kauden alusta, jokaisen pelaajan kohdalla, ja hyväksyä vaikka tappion jos se tulee pelaamalla. Ymmärrän joukkueen tämänhetkisen tilanteen, ja ettei tästä lopulta ole nousemista ilman kaikkea mahdollista tukea, mitä kannattajat voivat antaa.
Mutta toivon myöskin organisaation ymmärtävän että kehitystä on tapahduttava mielenkiinnon ruokkimiseksi, ja nyt aletaan lähestyä pistettä jossa eväät on syöty.
Lauantaina suuntaan Niiralanmonttuun kannustamaan suosikkijoukkuettani, ja toivottavasti suuntaa moni muukin. Kyllä se vielä tästä.
Ulkkarit ovat kyllä onnettomia tai oikeastaan ihan paskoja, sitä faktaa ei muutta vaikka he pelaisivat kuinka monta peliä!!
Niin Jeremy tais tulla Kuopioon viikko ennen sarja-avausta, ja veti muutamat reenit joukkueen mukana ja heti pitäis ekassa kolmessa matsissa olla terävimmillään? Ei se Jeremykään niin kova jätkä ole vaikka kova jätkä onkin.. Ja väittäisin että Jeremyn "huonouteen" vaikuttaa sekin että "joutuu" pelaamaan Lundbohmin ja Laineen kanssa jotka ainakin odotuksiin nähden ovat olleet täysiä paskoja tähän mennessä..
Maakuntalehtemme yleisönosastolla kirjoittaja vetoaa Einari Vidgreniin, jotta tämä avaisi firmansa kukkaroa KalPan suuntaan. Kirjoittajan mukaan olisi mainosta Ponssellekin, että saataisin maakuntaan joukkue, "jota ei tarvitsisi hävetä."
Maakuntalehtemme yleisönosastolla kirjoittaja vetoaa Einari Vidgreniin, jotta tämä avaisi firmansa kukkaroa KalPan suuntaan. Kirjoittajan mukaan olisi mainosta Ponssellekin, että saataisin maakuntaan joukkue, "jota ei tarvitsisi hävetä."
Naureskelin tätä itsekin. Samalta aina-yhtä-laadukkaalta-ja-asiantuntevalta palstalta löytyi myös toinenkin helmi, jossa kirjoittaja/soittaja vetoaa KalPan johtoon, jotta KalPaankin hommattaisi oma Jarkko Immonen, "kun tämä kerran niitä pisteitä tuntuu tekevän". Siitäpä vain sitten hommaamaan, ei luulisi niin vaikeaa olevan? Onkohan mielipidevaikuttajan yhteystiedot toimituksella? Pitäisi kysyä resepti pistelingon hommaamiselle... Vai tunteeko kukaan yhtään Immosen Jarkkoa, joka osaisi luistella? Nimi vaikuttaisi olevan nyt muotia pistepörssissä.
Kaapunnilla kiertää taas huhu jotta Bella veneet olisivat vetäytymässä ulos Virran Pexin antaman lausunnon vuoksi : paatti ui syvällä . Se olikin kohdistettu sponsorin tuotteeseen eikä joukkueeseen .
Russian Rocket
20.09.2007, 14:30
- Kiiskinen-Kauvosaari-Tuppurainen kenttä kootaan jälleen yhteen.
Kyllä mä tiesin, että Virta lukee jatkoajan keskustelupalstaa pelimatkoillakin.
Kalpan Kokoonpano tänään.
12 Tuppurainen, Jani
40 Kauvosaari, Jarkko
19 Kiiskinen, Tuomas
4 Jalasvaara, Janne
22 Alastalo, Juha
2. Kenttä
25 Stevenson, Jeremy
10 Hämäläinen, Ville
21 Junnila, Jyri
33 Tuomainen, Tomi
20 Kuusisto, Matti
3. Kenttä
17 Virtala, Teemu
71 Laakso, Tapio
28 Laine, Mikko
5 Pulkki, Simo
8 Varakas, Ville
4. Kenttä
16 Huohvanainen, Henri
15 Lundbohm, Bryan
61 Salo, Timo
6 Pekkarinen, Aku
51 Malinen, Jarkko (h)
ilman sukkia
20.09.2007, 15:12
No niin taas ollaan yksi tikki vahvempia. Kirjoitusten sävystä päätellen ainakin. Ja niille jotka ovat toteuttaneet uhkaukset kausareiden suhteen, eikun uutta ostamaan. Virran sanoin nm.comista: Syvällä ui paatti tällä hetkellä, mutta joka toinen päivä pelataan ja tämä täytyy saada nollattua. Osa meistä sai tämän ainakin osittain nollattua pariin päivään. Tosiasiathan eivät ole toki pariin päivään muuttuneet. Ikävä kyllä. Taas uusia toiveita ilmassa, Bellasta hanikat kaakkoon ja nostetaan liukuun se syvällä uiva paatti, tai ainakin pois välittömästä uppoamisvaarasta. Faneilta ainakin on jo varpaat huuhdeltu.
EDIT: Meidän materiaalikin näyttää jo paljon l a a j e m m a l t a, liekkö sitten liikaa rivinvaihto ym välilyöntejä eksynyt kokoonpanoon!
EDIT2: Toivottavasti Virta ei illan pelin jälkeen kommentoi harvesterin uponneen suohon, lähtee kävelemään taas yks sponsori, yläsavon suunnasta.
Kyllä mä tiesin, että Virta lukee jatkoajan keskustelupalstaa pelimatkoillakin.
Kalpan Kokoonpano tänään.
12 Tuppurainen, Jani
40 Kauvosaari, Jarkko
19 Kiiskinen, Tuomas
4 Jalasvaara, Janne
22 Alastalo, Juha
2. Kenttä
25 Stevenson, Jeremy
10 Hämäläinen, Ville
21 Junnila, Jyri
33 Tuomainen, Tomi
20 Kuusisto, Matti
3. Kenttä
17 Virtala, Teemu
71 Laakso, Tapio
28 Laine, Mikko
5 Pulkki, Simo
8 Varakas, Ville
4. Kenttä
16 Huohvanainen, Henri
15 Lundbohm, Bryan
61 Salo, Timo
6 Pekkarinen, Aku
51 Malinen, Jarkko (h)
Pakko kysellä, että mitä järkeä on näissä nelosketjun ulkomaalais"vahvistuksissa"? Eikö olisi kannattanut lähettää Lundbohm vaikka Harneylle henkiseksi tueksi Amerikkaan?
mullikka
20.09.2007, 16:15
Tuo paatti nousee vasta sitten, kun saadaan miehistöä vaihdettua. Ja tänään tulee lisää vettä alukseen, joten pumput ja äyskärit valmiiksi! Lundbohm on tosiaan ottanut paikkansa nelosesta, hienoa.
Pakko kysellä, että mitä järkeä on näissä nelosketjun ulkomaalais"vahvistuksissa"? Eikö olisi kannattanut lähettää Lundbohm vaikka Harneylle henkiseksi tueksi Amerikkaan?
No sitähän tässä on jo pari kautta mietitty, tuollakin paikalla voisi pelata oma junnu muutaman muikun ja lounarin kausipalkalla. Nyt siellä surffaa joku reilun sadandonan jenkkilöysäilijä....p*rkele!
Icepowerman
20.09.2007, 16:40
No sitähän tässä on jo pari kautta mietitty, tuollakin paikalla voisi pelata oma junnu muutaman muikun ja lounarin kausipalkalla. Nyt siellä surffaa joku reilun sadandonan jenkkilöysäilijä....p*rkele!
Sonni pitäs saada takasi KalPaan ja puolustukseen voisi alkaa hommata raamikkaita pakkeja , joilla olisi sm-liiga kokemusta. Kyllä on pelaajien skouttaus menny aika v_tuiks kun liigan viimesen joukkueen 4-kentästä löytyy "ULKOMAALAISVAHVISTUS"
Splendide
20.09.2007, 17:28
Sonni pitäs saada takasi KalPaan ja puolustukseen voisi alkaa hommata raamikkaita pakkeja , joilla olisi sm-liiga kokemusta. Kyllä on pelaajien skouttaus menny aika v_tuiks kun liigan viimesen joukkueen 4-kentästä löytyy "ULKOMAALAISVAHVISTUS"
Kyllä, eipä ole ensimmäinen kerta kun KalPan nykyinen skouttaus on mennyt ruvelle. Itse en enää luota yhteenkään ulkomaalaiseen, jonka KalPa hankki ...
Voin vain kuvitella miten Vaasassa ja Mikkelissä kustaan hunajaa tällä hetkellä.
Väärin. Karsinnat palaavat, joten mun puolesta Sport pelatkoon vielä 10 vuotta divarissa hakien liigapaikkaa pelaamalla. Mestis on täysin oikea sarja Sportille tällä hetkellä.
Sonnenberg ei KalPaan tule, ennen kun päävalmentajana on joku muu kuin Virta. Sen verran vissiin viime kaudella otti valmentaja päähän, et ei ole haluja hänen valmennukseen enää ikinä.
Sonnenberg ei KalPaan tule, ennen kun päävalmentajana on joku muu kuin Virta. Sen verran vissiin viime kaudella otti valmentaja päähän, et ei ole haluja hänen valmennukseen enää ikinä.
Ilmeisesti Sonnenbergilta tuon kuulit, vai perätikö Virta kertoi?
Sonnenberg ei KalPaan tule, ennen kun päävalmentajana on joku muu kuin Virta. Sen verran vissiin viime kaudella otti valmentaja päähän, et ei ole haluja hänen valmennukseen enää ikinä.
Virran vaikutus on ilmeisesti niin laaja, ettei Sonnenberg enää pelaa missään ennen kuin Peki on potkaissut tyhjää. Huhut kertoivat jo keväällä, että mies saattaisi lopettaa ja niin on tainnut käydä kun enää ei liiku edes mitään huhuja miehen tulevasta seurasta.
Radio megasta kuultu, tulossa tuuraamaan
shineman
20.09.2007, 21:49
Radio megasta kuultu, tulossa tuuraamaan
Vituttaako se tuo asia kun tässä ketjussa ilmoille päästit?
Täältä vaan iso peukku Strömbergille, tervetuloa vaan "ikijokeri" KalPaan, vaikka pitemmäksikin aikaa (tai katotaan nyt kunto;).
Lisää OT:ia. Hieno taistelu pojilta tänään. Ois suonut sen yhden pisteen, mutta tärkeintä ehkä kuitenkin että pelasivat ryhdikkäästi ja taistellen! Kun lähes kaikki nyt veikkailivat sitä täystyrmäystä, niin tuo oli aika miehekäs esitys, jo torjunnat kertovat.
Melko varma oon asiasta että lauantaina aukeaa pistetili, Ipa on viime vuosina ollu yksi niistä "helpoista". Hallille vaan kaikki jotka ei kausareitaan vielä polttanu ja tsemppi päälle!!!
Black Adder
21.09.2007, 00:15
En todellakaan halua tula viisastelemaan, mutta Ströbän tyyppiset suomalaishankinnat + vähänkään lupaavat junnut lähialueilta voisivat olla oikea tie onneen Kuopiossa. Ei ne huippujunnut yhtäkkiä jostain ilmesty vaan vaativat kypsyttelyä. Ei Oulussakaan alkuun aivan hirveä usko ollut Pyörälään tai Pesoseen, mutta sieltä ne A-junnuista tiensä raivasivat Euroopan eliittiin. Tietysi matkan varrella ehti olla selkeitä vahvistuksia, kuten Potaichuk, Lievers ja junnuna Tamin hommaama pikku Hakki. Mutta siis Ströbän tyyppiset jo muualla jäähdyttelijöiksi tuomitut, kuten Laukkanen olivat myös tärkeitä palasia joukkueeseen uskon luomisessa ja myös tulevaisuuden rakentamisessa. Aina sieltä jotain vinkkiä on tullut nuoremmille ja jäipä Papu ja Haapakoski molemmat junioritoimintaan mukaan aktiiviuran jälkeen. Niin ja tämä aikana, jolloin Oulussa ei mällätty megalomaanisilla budjeteilla.
Vähän tekee mieli syyttää taas Kalpan johtoa linjattomuudesta, huonosta scouttauksesta ja edelleen poukkoilevasta linjattomuudesta. Junnolla ja kumppaneilla on ollu divarista tähän päivään ulottunut strategia, joka on toiminut liiankin hyvin. Kuopiossa homma ei toimi samalla muotilla, mutta joku porkkana täytyisi olla pelaajien saamiseksi ja joku toinen sponsoreiden saamiseksi. Lukolta toisten neloskenttien nuorten kaappaaminen on onnnistunut, miksei Kalpalta? Junnila tosin ihan hyvä veto...
En todellakaan halua tula viisastelemaan, mutta Ströbän tyyppiset suomalaishankinnat + vähänkään lupaavat junnut lähialueilta voisivat olla oikea tie onneen Kuopiossa. Ei ne huippujunnut yhtäkkiä jostain ilmesty vaan vaativat kypsyttelyä. Ei Oulussakaan alkuun aivan hirveä usko ollut Pyörälään tai Pesoseen, mutta sieltä ne A-junnuista tiensä raivasivat Euroopan eliittiin. Tietysi matkan varrella ehti olla selkeitä vahvistuksia, kuten Potaichuk, Lievers ja junnuna Tamin hommaama pikku Hakki. Mutta siis Ströbän tyyppiset jo muualla jäähdyttelijöiksi tuomitut, kuten Laukkanen olivat myös tärkeitä palasia joukkueeseen uskon luomisessa ja myös tulevaisuuden rakentamisessa. Aina sieltä jotain vinkkiä on tullut nuoremmille ja jäipä Papu ja Haapakoski molemmat junioritoimintaan mukaan aktiiviuran jälkeen. Niin ja tämä aikana, jolloin Oulussa ei mällätty megalomaanisilla budjeteilla.
Vähän tekee mieli syyttää taas Kalpan johtoa linjattomuudesta, huonosta scouttauksesta ja edelleen poukkoilevasta linjattomuudesta. Junnolla ja kumppaneilla on ollu divarista tähän päivään ulottunut strategia, joka on toiminut liiankin hyvin. Kuopiossa homma ei toimi samalla muotilla, mutta joku porkkana täytyisi olla pelaajien saamiseksi ja joku toinen sponsoreiden saamiseksi. Lukolta toisten neloskenttien nuorten kaappaaminen on onnnistunut, miksei Kalpalta? Junnila tosin ihan hyvä veto...Niin KalPahan on nimenomaan tehnyt noiden omien junioreidensa kanssa sopimuksia kokoajan ja tulee tekemään.
Mestiksestä on hommattu tällä kaudelle mm. Tuto kaksikko Laakso&Salo, viime kaudella ei tullut niistä oikein ketään kokeella kävi mm. Nikoskelainen, mutta toissa kaudelle Tuppurainen.
Muiden joukkueiden neloskentistä tämän ja viime kauden aikana Kauvosaari ja Junnila, lisäksi kokeella kävi mm. Nordlund ja Sinisalo.
Valitettavasti vielä viime kaudella oli joukkueessa turhan monta noita Mestis-meriiteillä sopimuksen saaneita kavereita, niin omat nuoret eivät saaneet näyttöpaikkoja kuin loppukaudesta.
Tällä kaudella omista nuorista ovat liigassa pelanneet Aatu Hämäläinen, Jarkko Malinen, Tomi Tuomainen ja Mikko Kukkonen nämä siis noista A-junioreissa vielä ikänsä puolesta pelaamaan pystyvistä.
Edellä mainittujen kavereiden lisäksi myös Jani Savolainen, Juha Virtanen, Tommi Jokinen ja Toni Hyvärinen saanevat myös liigapelejä tämän kauden aikana.
Vanhemmista oman kaupungin kasvateista Tuomas Kiiskinen ja Tuomas Nissinen ovat joukkueen runkomiehiä.
Tuo kuuden vuoden tauko SM-liiga peleistä vaikuttaa kummasti siihen, että runkomiehistä ei ole omia kasvatteja tuon enempää.
Vuoden parin sisällä tilanne on varmasti toinen johtuen juuri noista lahjakkaista ikäluokista mitä on tulossa A-nuorista.
Enemmän kritisoisin sitä, että ulkopuolelta tuodaan kavereita noihin kolmos-nelosketjuihin ja viedään siinä omien junnujen peliaikaa.
Kyllä pojilla riittää jo kapasiteetti pelata nuo minuutit myös SM-liigassa jos saavat siihen tilaisuuden.
H.C. Rannari
21.09.2007, 03:17
Meinasin aluksi kirjoittaa että olihan sentään taistelua tänään, mutta eihän se niin ole... enemmänkin taisi olla loppuun asti pelaamista ja kasvojen säilyttämistä! Mutta hyvä että edes niin... paremmat nuokin luvut (4-3) ovat kuin 0-3 (kotona) tai 8-3 (vieraissa) turpaan. Eipähän kuitenkaan huvittanut enää lähteä katsomaan paikan päälle, kuten Lahteen...
Strömberg voi olla ihan hyväkin ensiapu, mutta ei silti vain riitä. Antaahan se ensiapua, mutta ei se riitä vielä laivan ja kurssin kääntämiseen. Ei vain riitä!
Pohdiskelua....
On se vaan käsittämätöntä, ettei seurajohto ole vielä kolmessa vuodessa oppinut rakentamaan sm-liigan tasoista JOUKKUETTA tänne. Henkilökohtaisesti odotin, että täksi kaudeksi olisi jo opittu aiempien vuosien virheistä, mutta ei. Sen tiesi jo siitä, kun kesällä ilmoitettiin keillä on vastuu ja valta päättää urheilullisesta puolesta ja pelaajahankinnoista. Totuushan se vain on, että nyt tämä osa-alue on (taas) ns. noviisien käsissä. Tällä tarkoitan mm. sitä, että kyllähän Kekäläinen ja Virta on ihan "rookieta" tässä sarjassa omilla tonteillaan - ihan kuin meidän monet omat junnutkin pelaajina. Ja se on nyt taas konkreettisesti nähty. Ja siitä kärsitään... ja sen kanssa joudutaan elämään...
Vit?#taahan se, mutta minkäs teet. Jotenkin on vain sellainen tunne, että paatti ui syvällä ja voi uida pitkäänkin...jokunenhan voitto voi tulla silloin tällöin (toivottavasti), mutta ketä se lämmittää??!?! Ei ainakaan allekirjoittanutta. Voitosta pitäisi pystyä pelaamaan joka ilta! Joukkueen pitäisi olla sellainen, valmennuksen ja koko seuran. Se on sitä kilpahuippu-urheilua. Ja nyt se ei sitä ole - se on nähty! Tällä menolla eletään kohta vuotta 2010 ja silloinkin vielä rakennetaan joukkuetta kärsivällisesti ja puhutaan tyyliin "ensi vuonna" - iänikuista paskapuhetta sanon minä!!!
Eikä se paatti käänny ennenkuin tänne saadaan semmoiset ihmiset valmennukseen ja seurajohtoon, että ne houkuttelisivat ennenkaikkea kunnon a) ulkomaalaisvahvistuksia ja b) kotimaisia runkopelaajia... ja mielelläänhän sitä näkisi tässä näitä meidän maailmalla hyvin pärjääviä pelaajia sellaisina. Mikäpä olisi sen parempaa!!!
Pelaajia on ihan turha syyttää silloin kun koko joukkueen peli on ihan sekaisin. Ennemmin tulisi syyttää niitä, ketkä mitäkin pelaajia on tänne raahannut. Kyllä tässäkin joukkueessa on paljon tulevaisuuden potentiaalia. Toivottavasti ne saadaan pidettyä täällä siihen asti, kun rinnalle tuodaan niitä varsinaisia joukkueen runkopelaajia. Ja toivottavasti se ei ole vuonna 2010.
Ja niinhän se on, kuten slanina kirjoitti Sonnenbergin suhteen!!!
Kai KalPan toimistolla on loppuviikosta lottoarvonta ketä raahataan seuraavaksi atlantin takaa tänne. Ketkähän mahtaa olla arvonnan viralliset valvojat? Olispa kiva tietää...;) ...jäädään odottelemaan...
Brian Glough
21.09.2007, 23:36
Mua vituttaa tällä hetkellä tämä meidän Lundbohm.
Eilisessäkin pelissä täysin NÄKYMÄTÖN, vaikka puolustukseksi voi sanoa että nelosessa vähällä peliajalla pelasikin. Mutta jos hänet nyt palkattiin ykkössentteriksi, hänen ei kuuluisi pelata jämäminutteja, mutta minkäs teet kun on Ferrarin hinnalla saatu punainen Lada. Tällä hetkellä hän on aivan turhake.
Eli vituttaa myös tämä meidän scouttaus, jos ei Bryanin taso tuosta ala nopeasti nousemaan.
Groove Armada
22.09.2007, 00:17
Kukas/mikäs tämän Lundbohmin on scoutannut? Positiivista lienee tässä haussa se, ettei miestä ole ainakaan ns Virmasteltu eli "tekstiteevee-skoutattu", tilastot kun on sen verran huonot. Tuli vaan mieleen, kun täällä on puhuttu miehen yli 100 000 (!!) euron palkasta, että eihän tuossa ole mitään järkeä. Tuolla rahalla saisi kuitenkin esim Virtasen Antin, joka on jo nähty kortti sm-liigassa, tai jonkun muun varman pelaajan, vielähän esim Torkki olisi vapaana. Ja mitä tulee noihin pelaajabudjettijuttuihin, niin esim toissakaudella JYPillä taisi olla sama kuin teillä ja viime kaudella pienempi.
Kalpanmies
22.09.2007, 00:44
Lundbohmin täytyy tosiaan alkaa nostaa tasoaan nopeaan tahtiin jos meinaa mahtua kokoonpanoon,johan nyt nuo omat a-junnutkin pelaa pirteemmin ja ovat enemmän kohdallaan hinta/laatu suhteessa. Stevensonin suhteen en oo vielä huolissani,mies kuitenkin ollut kohtuu vähän aikaa joukkueen mukana ja vaatinee hieman aikaa ennen kuin näyttää tasonsa. Mut tuo Lundbohm,on kyl ollut senverran kauan jo mukana ja pelaskin jo harkkakaudel et ei voi enää nyt surffailla vailla tulosta. Niin,kuka tuon Bryanin scouttauksen takana lie,Jeremy vissiin tuli ainakin osittain Kimen kautta,korjatkaa jos olen väärässä..
Kukas/mikäs tämän Lundbohmin on scoutannut? ---
--- Ja mitä tulee noihin pelaajabudjettijuttuihin, niin esim toissakaudella JYPillä taisi olla sama kuin teillä ja viime kaudella pienempi.
Käsittäkseni Lundbohmi on myös aikanaan ollut Nashvillen miehiä, tai siis Nässän farmissa eli Houstonissa pelanneita miehiä. Eli olisko sekin Kimen ja Kekäläisen taidoilla skoutattu niinku Stevensonikin..
Niin tosiaan viime kaudella Ässillä, Jypillä oli pienempi pelaajabujdjetti ja Saipalla ja Pelsuilla melkein yhtä iso. En silti tajua että mihin ne meän rahat aina menee? Onko se skouttaus tosiaan niin perseestä loppujen lopuksi.. Tällä kaudella tosin Saipalla on vähän pienempi ja edessä olevalla Pelsuilla onkin jo 300K isompi pelaajabudjetti. Eli budjettien perusteella tää pitäis olla todella vaikea kausi meille..
Groove Armada
22.09.2007, 10:12
Käsittäkseni Lundbohmi on myös aikanaan ollut Nashvillen miehiä, tai siis Nässän farmissa eli Houstonissa pelanneita miehiä. Eli olisko sekin Kimen ja Kekäläisen taidoilla skoutattu niinku Stevensonikin..
Ookoo, eli on kuitenkin scouttaajilla ilmeisesti ollut jotain tietoja että minkä tason pelimies on kyseessä. JYPillähän pientä budjettia pelasti aika paljon Holtarin pelaajahankinnat ennen kuin mies siirtyi Bluesiin, sen jälkeen kun ei enää pelaajakordinaattoria ollut, niin kyllä meidänkin ulkomaalaiset oli ihan täysiä floppeja viimeiset pari-kolme kautta.
Niin tosiaan viime kaudella Ässillä, Jypillä oli pienempi pelaajabujdjetti ja Saipalla ja Pelsuilla melkein yhtä iso. En silti tajua että mihin ne meän rahat aina menee? Onko se skouttaus tosiaan niin perseestä loppujen lopuksi.. Tällä kaudella tosin Saipalla on vähän pienempi ja edessä olevalla Pelsuilla onkin jo 300K isompi pelaajabudjetti. Eli budjettien perusteella tää pitäis olla todella vaikea kausi meille..
Itse epäilen että perusongelma on siinä että se peruspohja mille rakentaa, toisinsanoen rivimiehet, eivät vielä ole tarpeeksi laadukkaita liigaan. Pitäisi saada ne hyväksi osoittautuneet pelimiehet pidettyä joukkueessa, ja sen päälle sitten hommata niitä täsmähankintoja. Uskon, että muutaman kauden jälkeen Kalpan pelaajapohja on huomattavasti parempi ja liigatasoinen, jolloin hankintojen osuessa kohdalleen mikä tahansa on mahdollista. Näillä liigajyrillä tarkoitan tämmösiä tomisykköjä sun muita, jotka tienaa varmaan aika pitkälti saman verran kuin ne peruspelaajat, joilla taas ei ole niin paljoa liigakokemusta. Eli siis hinnassa ei juuri ole eroa, mutta perussuorittamisessa voi taas olla suuriakin heittelyitä.
Kukas/mikäs tämän Lundbohmin on scoutannut? Positiivista lienee tässä haussa se, ettei miestä ole ainakaan ns Virmasteltu eli "tekstiteevee-skoutattu", tilastot kun on sen verran huonot.
Eivät nuo Lundbohmin AHL-tilastot mitenkään erityisen huonot ole sillä mittapuulla mitattuna minkä tason miehiä SM-liigaan nykyään tuodaan. Lundbohm on ollut keskimäärin noin 30 pisteen mies täysillä kausilla vaikka onkin pelannut ymmärtääkseni lähinnä kolmosketjussa. Esimerkiksi Martin Sonnenbergin tilastot eivät viimeisiltä AHL-kausiltaan ole merkittävästi paremmat kuten eivät myöskään Ilveksen löydön Mike Bishain. Myös Dwight Helmisen viime kauden tehot asettuvat samaan haarukkaan - toissa kausi oli toki parempi.
Lundbohm (http://www.eurohockey.net/players/show_player.cgi?serial=66797)
Sonnenberg (http://www.eurohockey.net/players/show_player.cgi?serial=102807)
Bishai (http://www.eurohockey.net/players/show_player.cgi?serial=110590)
D. Helminen (http://www.eurohockey.net/players/show_player.cgi?serial=117972)
Todettakoot tosin, että en odottanut Lundbohmista aivan Sonnebergin tasoista pelimiestä ja Dwight Helmistä pidän tästä tällä kaudella liigassa pelaavasta sentterikolmikosta odotusarvoltaan selvästi parhaana, Bishailta en oikein osannut odottaa mitään. Kuitenkin puhtaasti tilastojen perusteella pidin Lundbohmia hyvänä hankintana ja vielä SS-turnauksen jälkeen uskoin hänestä olevan ykkössentteriksi. Nyt on usko tosin alkanut hiipua...
Janne Kekäläinen on todellakin se henkilö, joka on Lundbohmin ja myös Harneyn scouttaamisesta vastannut.
KalPan urheilupäällikkö Janne Kekäläisen rooli pohjoisamerikkalaisten pelimiesten hankkimisessa Kuopioon on ollut keskeinen. Tiedot pelaajista on varmistettu useammasta lähteestä ja pelaajien suosittelijoina on myös varsin nimekkäitä pohjoisamerikkalaisia kiekkovaikuttajia.
http://www.kalpa-hockey.fi/edustus/fi/uutiset/index.php?we_objectID=1221
Ja nuo palkkapuheet ovat puhdasta spekulaatiota. Lundbohm saattaa hyvinkin olla KalPan kallein mies tällä kaudella, mutta KalPan ollessa kyseessä, tämä ei vielä automaattisesti tarkoita mitään hirmusummia.
Käsittäkseni Lundbohmi on myös aikanaan ollut Nashvillen miehiä, tai siis Nässän farmissa eli Houstonissa pelanneita miehiä.
Sikäli oikein, että Lundbohm on Kekäläiselle tuttu Nashvillen farmijoukkueessa pelaamisen vuoksi, mutta tuo joukkue on Milwaukee eikä Houston. Milwaukseessa Lundbohm on pelannut neljällä kaudella, mutta pari viime kautta ovat menneet Houstonissa, joka on puolestaan Minnesotan farmijoukkue.
Splendide
22.09.2007, 14:12
Mielenkiintoiset statsit löytyi Lundbohmilta tuolta kauden 2005-06 pudotuspeleistä: kahdeksan ottelua, seitsemän pistettä. Eli onkohan kaveri ns. kevätpelaajia ...
Sikäli oikein, että Lundbohm on Kekäläiselle tuttu Nashvillen farmijoukkueessa pelaamisen vuoksi, mutta tuo joukkue on Milwaukee eikä Houston. Milwaukseessa Lundbohm on pelannut neljällä kaudella, mutta pari viime kautta ovat menneet Houstonissa, joka on puolestaan Minnesotan farmijoukkue.
Mitenhän nää Admirals ja Aeros menee sitten aina sekaisin.. On tainnu jäädä NHL Eastside Hockey Managerista päälle ku pelasin sitä ensin Nashvillellä muutaman kauden ja sitten Minnesotalla.. Mutta joka tapauksessa. Tästä manageripelistä muistan kyllä Bryanin enkä tainnut kertaakaan antaa miehelle näyttöpaikkaa joukkueestani ;)
Silti on vieläkin pakko uskoa että mies heräisi ja alkaisi pelaamaan paremmalla tasolla! Olis edes se kolmosketjun puolustava sentteri niin sekin olis hyvä meille..
Tämä jos jokin sopii vitutusketjuun. Junnila loukkaantui kaaduttuaan päin laitaa. Tietysti sivussa väh. 2kk, arvaan ma.
Voisi esittää Kuopion suunnalle kysymyksen, että mitäs meinaatte tehdä, jotta joukkueen johto hankkisi kaupunkiin pelimiehiä ja Liigatason joukkueen? JYP osoitti jo, että raha ratkaisee. Onko Kalpasta seuraamaan fubujen jalanjälkiä?
Onko mitään opittu?
Nostetaan vielä tätä kissaa pöydälle, kun meikäläistä ihmetyttää miksei KalPa:ssa nyt tämän viimeisimmän liigaannousun yhteydessä heti satsattu vähän rajummilla panoksilla, kun siellä niitä rahamiehiä taustalla kuitenkin häärii? Ei sillä että kyllähän se Mestis -porukan kasvojenkohotus liigaringiksi varmasti maksaa ja enkä kuvittele, että Kuopion NHL -tähdet haluavat ihan koko omaisuuttaan seuraan syytää.
Mutta se, että riskiä olisi otettu heti silloin, niin nyt voisi olla jo vähän eri meininki sielläkin. Oltaisiin heti annettu yleisölle vaikutelma, että täältä tullaan nyt vähän eri meiningillä. Sen sijaan nyt KalPa on jumittunut jälleen liigan peränpitäjäksi ja mielikuva joukkueesta (ainakaan muille paikkakunnille) ei ihan hirveästi ole muuttunut siitä, mitä oli siellä 90-luvun lopun sukelluksessa.
The Nikkari
28.09.2007, 08:45
Sen sijaan nyt KalPa on jumittunut jälleen liigan peränpitäjäksi ja mielikuva joukkueesta (ainakaan muille paikkakunnille) ei ihan hirveästi ole muuttunut siitä, mitä oli siellä 90-luvun lopun sukelluksessa.
No on se siinä mielessä muuttunut, ettei yksikään mestisjoukkue pystyisi pudottamaan Kalpaa, vaikka karsintoja pelattaisiin. Sori Vaasa, Mikkeli jne.
Tosiasiassa menestyvä joukkue rakennetaan järjestyksessä huippuvalmentaja, huippumaalivahti, huippusentteri, huippupakki, huippusnaipperi. En siis tarkoita hyvää keskitasoa olevia pelaajia vaan siellä oman tonttinsa top-7:ssä keikkuvia sällejä. Tähän voisi ehkä sitten lisätä yhden semirbenamorin tai pasinielikäisen tuomaan turvaa ja ryminää. Em. arsenaali maksaisi n. 1,1 M€. Se on ehkä liikaa Kalpalle. Jätetään snaipperi pois, niin hinta olisi n. 900 k€. Loput voisivat sitten olla näitä villevarakkaita ja kasperkenigeitä tai vaikka A-junnuja. Yksi kentällinen hyökkää ja loput pelaavat nollanollaa. Joukkueen palkkamenot eivät kuitenkaan nousisi yli 1,5 M€:n. Skenaarion pitäisi siis olla mahdollinen.
Valmentajan ja maalivahdin onnistuessa joukkueen sijoitus voisi olla yhdeksäs tai kymmenes, eli sääleissä. Joka tapauksessa joukkueella olisi olisi niitä nimiä, joita hallille tullaan katsomaan ja ihastelemaan. Olen puhunut.
ilman sukkia
28.09.2007, 09:14
No on se siinä mielessä muuttunut, ettei yksikään mestisjoukkue pystyisi pudottamaan Kalpaa, vaikka karsintoja pelattaisiin. Sori Vaasa, Mikkeli jne.
Tämän allekirjoitan, ilman pahoitteluja Mikkelin, saati sitten Vaasan suuntaan.
En siis tarkoita hyvää keskitasoa olevia pelaajia vaan siellä oman tonttinsa top-7:ssä keikkuvia sällejä.
Vielä kun joku kertoo miten oman paikkansa top-7 miehiä riittää neljääntoista ykköskenttään. Tietysti jos lasketaan "Kuuselat" ja "Selänteet" samaan koriin. Ilman sen kummempia vittuiluita mihinkään suuntaan. Jos haluaan JYP:n tasoisen joukkueen, on siitä maksettava sen mitä JYP maksaa. Tähän ei ole KalPalla resursseja, vielä. Mielestäni tämä ei ole tämän vaikeampaa matematiikkaa.
The Nikkari
28.09.2007, 09:59
Vielä kun joku kertoo miten oman paikkansa top-7 miehiä riittää neljääntoista ykköskenttään.
Tässä on nyt perustavaa laatua oleva ajatusvirhe, latinakieliseltä nimeltään aivopieru. Miten niin neljääntoista ykköskenttään? Miksi Kalpalla ei voisi olla näitä top-7:ään kuuluvia sällejä? Miksi Kalpan pitäisi katsoa mitä muuta hankkivat ja ottaa mitä jäljelle jää? Ässät, Saipa, yleensä PYH ja tällä hetkellä Ilves sekä TPS eivät pysty näitä top-7 miehiä hankkimaan. Myös HPK:lla tekee tällä hetkellä tiukaa ja veikkaan, että vaikeammaksi menee. Näin ollen kisassa on 8-9 seuraa. Oikein priorisoimalla myös Kalpalla on siis mahdollisuus tämmöisiä top-7 sällejä hankkia. Tämä takoittaa sitä, että loppujoukkue on junnuja/nimettömiä pelaajia. Tässä kuvioon astuu peräänkuuluttamani huippuvalmentaja, joka saa nämä nobodyt pelaamaan taitojensa ylärajoilla nollanollaa.
Mikäli budjettia ei pystytä nostamaan siihen n. 1,5 Me:oon on syytä kysyä, kuuluko organisaatio jääkiekon sm-liigaan.
. Miten niin neljääntoista ykköskenttään? Miksi Kalpalla ei voisi olla näitä top-7:ään kuuluvia sällejä? ...
Mikäli budjettia ei pystytä nostamaan siihen n. 1,5 Me:oon on syytä kysyä, kuuluko organisaatio jääkiekon sm-liigaan.
Jos KalPa haluaa (ikuisella jumbon leimalla) hankkia joitain liigan top7 (omalla paikallaan) sällejä hankkia, niin kyllä niistä pitää sitten maksaa reilusti ylimääräistä. Vai laskitko niin että meidän ykköskenttä maksaisi 6*200K=1,2milj. ja loput pelaajat olis sitten omia junnuja ja mestis sällejä?
The Nikkari
28.09.2007, 10:17
Vai laskitko niin että meidän ykköskenttä maksaisi 6*200K=1,2milj. ja loput pelaajat olis sitten omia junnuja ja mestis sällejä?
Lainaan itseäni 1. kirjoittamassani viestissä: ...menestyvä joukkue rakennetaan järjestyksessä huippuvalmentaja, huippumaalivahti, huippusentteri, huippupakki, huippusnaipperi. En siis tarkoita hyvää keskitasoa olevia pelaajia vaan siellä oman tonttinsa top-7:ssä keikkuvia sällejä. Tähän voisi ehkä sitten lisätä yhden semirbenamorin tai pasinielikäisen tuomaan turvaa ja ryminää. Em. arsenaali maksaisi n. 1,1 M€. Se on ehkä liikaa Kalpalle. Jätetään snaipperi pois, niin hinta olisi n. 900 k€...
Hahmottelin hinnaksi a' 210 K€. Tunnetun huippuvalmentajan (hankintalistalla ensimmäisenä) hankinta nostaa varmasti pelaajien halukkuutta tulla Kuopioon ja sitä kautta hinta laskee. Puhumattakaan tilanteesta, kun valmentaja, molari ja sentteri on jo hankittu. Tällöin huippupakin voi saada ihan kohtuuhinnalla.
Jos tarkastellaan tämänkauden tilannetta, niin sarjataulukko kertoo meille taas karusti missä mennään, 6peliä: 3pistettä, 12tehtyä ja 26 päästettyä maalia. Sijoitus kaikille tuttu 14:ta.
Tällä hetkellä joukkueen kaikki osa-alueet ovat pettäneet. Ehkä maalivahdeille voitaneen antaa synninpäästö, mutta kukaan ei tee maaleja ja puolustus vuotaa. Viime kauden päätteeksi kirjoitin, että täksi kaudeksi joukkueen vahvistumisen prioriteetti numero yksi olisi puolustuksen saattaminen liigan vaatimalle tasolle. Tämän eteen ei tehty yhtään mitään, "vahvistukset" olivat Ville Varakas mestiksesta, sekä Justin Harney saksan toiseksi ylimmältä sarjatasolta. Ei voi kuin ihmetellä joukkueen johdon ajatusmaailmaa.Eikö joukkueen huonoin osa-alue ollut jo selvillä ennen tämän kauden alkua, naapurin Hanska-Arskakin olisi osannut sanoa mille tontille miehiä pitäisi hankkia.
Tämänkin kauden osalta tilanne näyttää lohduttomalta, kesken kauden joudutaan hankkimaan ratkaisupelaajat ulkomailta kovalla rahalla, ja kaikkihan tietää mitä tämä joukkueen rahavarantojen kannalta tarkoittaa. Lisäksi näiden miesten ratkaisukyvykkyys on vähintäänkin kyseenalainen, ellei sitten lyödä aivan mielettömiä rahapinoja pöytään todellisten laatupelaajien saamiseksi.
Kaikki selityksen on kuultu, mutta pelkällä positiivisella asenteelle ja Kalpa-hockey.com:n totuutta kaunistelevilla otteluraporteilla ei kuopiolaisia kiekkokannattajia tyytyväisinä pidetä. Huono tuurikin on huono veruke haukkumaan esimerkiksi joukkueemme scouttaustaitoja, ei huonoa tuuria yhtä joukkuetta kohtaan voi olla näin paljon. Vika on jo tekijöissä.
Todella paljon pitää ihmeitä tapahtua, että näillä eväillä saamme joskus todistaa voittavaa kiekkoa maamme korkeimmalla sarjatasolla. Minäkin olen seurannut KalPa:n miltei kaikki kotipelit aina suomisarjaa ja viime vuosikymmenen rämpimistä myöten ja nyt alkaa jo ihka oikeasti ottamaan pattiin. Eikö siellä kukaan osaa mitään, perkele!
No on se siinä mielessä muuttunut, ettei yksikään mestisjoukkue pystyisi pudottamaan Kalpaa, vaikka karsintoja pelattaisiin. Sori Vaasa, Mikkeli jne.
Tosiasiassa menestyvä joukkue rakennetaan järjestyksessä huippuvalmentaja, huippumaalivahti, huippusentteri, huippupakki, huippusnaipperi. En siis tarkoita hyvää keskitasoa olevia pelaajia vaan siellä oman tonttinsa top-7:ssä keikkuvia sällejä. Tähän voisi ehkä sitten lisätä yhden semirbenamorin tai pasinielikäisen tuomaan turvaa ja ryminää. Em. arsenaali maksaisi n. 1,1 M€. Se on ehkä liikaa Kalpalle. Jätetään snaipperi pois, niin hinta olisi n. 900 k€. Loput voisivat sitten olla näitä villevarakkaita ja kasperkenigeitä tai vaikka A-junnuja. Yksi kentällinen hyökkää ja loput pelaavat nollanollaa. Joukkueen palkkamenot eivät kuitenkaan nousisi yli 1,5 M€:n. Skenaarion pitäisi siis olla mahdollinen.
Valmentajan ja maalivahdin onnistuessa joukkueen sijoitus voisi olla yhdeksäs tai kymmenes, eli sääleissä. Joka tapauksessa joukkueella olisi olisi niitä nimiä, joita hallille tullaan katsomaan ja ihastelemaan. Olen puhunut.Täsmälleen samaa mieltä Nikkarin kanssa.
KalPassa on mielestäni asetettu liikaa toiveita odotusarvolle ja toiveille, että joukkueellisesta Mestis-miehiä saadaan kasaan liigatasoinen porukka. Arto Sirviön ajan joukkueenrakentamispolitiikka on luku sinänsä, mutta ei kyllä nykyistäkään Kekäläinen/Virta -kombinaatiota voi kehua onnistuneista värväyksistä.
KalPan pelaajabudjetti on yhdessä SaiPan kanssa liigan pienin ja Lappeenrannassa tullaan toimeen vielä 100 000 euroa pienemmällä summalla (900 000). SaiPa on malliesimerkki siitä, miten pienellä rahamäärällä, tarkalla skouttauksella ja osaavalla valmennuksella pärjätään vuodesta toiseen. Mitaleista ei toki Lappeenrannassa haaveilla, mutta ei siellä voida puhua joukkueen olevan myöskään automaattinen jumbo, kuten täällä Kuopiossa.
Seuraavat budjetit liigassa ovatkin sitten luokkaa 1,3-1,5 miljoonaa euroa. Tässä sitä eroa alkaa syntymään. Kun budjettiin laitetaan 300-400 000 egeä lisää, niin pystytään maksamaan 3-4 kaverille Suomen olosuhteissa kilpailukykyistä palkkaa.
Kaikenkaikkiaan KalPa on mielestäni edelleen sellainen välimallin joukkue: liian hyvä Mestikseen, liian huono liigaan. Toimintaa tämän paljon puhutun päätuotteen, eli joukkueen, ympärillä pitää tehostaa huomattavasti. Pelaajabudjetti varmasti nousee vuosi vuodelta, mutta niin ne nousevat kaikilla muillakin liigajoukkueilla, varsinkin uuden TV-sopimuksen myötä.
Nyt tullaan joukkueenrakentamisen kriittisimpään asiaan: Mihinkä ne pelaajabudjettiin varatut rahat käytetään? Tällä hetkellä täytyy valitettavasti sanoa, että paljon rahaa on mennyt hukkainvestointeihin. Ulkomaalaisvahvistusten osuus budjetista on suuri ja pienillä pelimerkeillä operoidessa ulkomaalaisten rooli korostuu. Harneyn tason tuskin olisi ollut liigajoukkueen ykköspakiksi riittävä, Lundbohm ei ole millään muotoa liigajoukkueen 1-2 sentteri, joksi mies tänne hankittiin.
Stevensoninkaan hyöty ei voida jäädä pelkästään fyysiseen pelotteeseen, vaan miehen pitäisi pystyä viimeistelemään säännöllisesti, tai sitten KalPan pitää hankkia maalintekijä jostain muualta. Pelimerkit eivät vain taida riittää, siksi Stevenson on myös tähän astisilla näytöillä hukkaostos. Korostan vielä sitä, että Stevensonin tyyliset pelaajat saattavat olla ison rahan joukkueille, kuten Kärpille ja Jokereille se viimeinen piste ii:n päälle jo valmiiksi laadukkaaseen materiaaliin. Mielestäni KalPan budjetilla on varaa hankkia vain ulkomaalaisia, jotka omilla ratkaisuillaan ratkaisevat pelejä ja tuovat joukkueelle pisteitä.
Kotimainen runko on kohtuullinen. Näiden miesten ympärille pitäisi löytyä ne 4-5 miestä, jotka pystyvät pelejä ratkaisemaan omalla panoksellaan, eikä pelkästään menemään muun joukkueen mukana:
Nissinen, Oksa
Kuusisto, Jalasvaara, (Strömberg)
Kauvosaari, Kiiskinen, Tuppurainen, Junnila
Joukkueessa alkaa olla hyvä runko, mutta ulkomaalaisten pitäis ehdottomasti olla hyvää luokkaa ja jokunen satonninen lisää pelaajabudjettiin niin asiat olisivat varmaankin paljon paremmin.
Se lisäraha olisi pitänyt täksi kaudeksi repiä jostain vaikka väkisin , vaikka omistajien pussista. Nyt ei taas hyvältä näytä ja kaiken kukkuraksi yhtään Sonnenbergia ei ulkomaalaisista löydy tällä hetkellä. Ikävä sanoa, mutta kyllä KalPa tätä tilannetta itse kerjäsi, kun kasasi noin vaatimattoman nipun.
Toisaalta olen maltillisen linjan kannalla mutta rajansa kaikella. Pelaajien saanti tulevaisuudessa vaikeutuu entisestään, kun jo kolmatta kautta rämmitään. Eli kustaan tulevatkin kaudet tässä samalla. Lisärahoitusta tuo joukkue kaipaa nyt ja nopeesti. Vain sillä varmistettaisiin tarpeeksi laadukkaiden ulkomaalaisten hankinnat, jotta kausi voitaisiin vielä jotenkin pelastaa. Muuten se on game over ja ensi kautta odotellessa. Kotimaisia liigatason ihmemiehiä ei mistään enää löydy ja Mestiksestä on pelastajia turha koluta.
Kai-Sakari
28.09.2007, 14:46
Harmittaa todella kuopiolaissielujen puolesta. Ulkomaalaishankinnat menevät harakoille, "profiilipelaajat" pakotetaan rooleihinsa liian kovalla vastuulla, ilme on yritteliäs mutta tulos melko useasti sama.
Pahalta tuntuu myös se, että KalPa tuntuu olevan muiden liigajoukkueiden farmijoukkue, jonne pelaajat tulevat hakemaan kokemusta ja maksamaan oppivelkoja KalPan sijoituksen kustannuksella. Onneksi "Kauvo" sentään onnistui.
Kävin keväällä seuraamassa uteliaisuuttani liigan ja Mestiksen välistä kuilua. Se on kuopiolaisfanien lohdutukseksi onneksi vielä pitkä ja syvä. Ensi kaudella on totuuden hetki, jolloin veri todella vasta punnitaan. Tsemppiä Kuopioon. Eikä tämä viesti ollut kettuilua, alentumista saati sääliä.
Brian Glough
28.09.2007, 16:39
Eilen sitten taas vitutti. Syy: KalPa.
Taustaa: en kerennyt seuraamaan Lukko-KalPa matsia, vasta kuin nelosen yömyöhä lähetyksessä. Näyttivät siinä sen KalPan maalin, joka hylättiin.
Sitä maalia on puitu tuolla otteluosiossa jo ihan tarpeeksi, mutta se maalin hylkäys herätti minussa primitiivisen reaktion. Mietin mitä hajoitan a) kaiken b) kaukosäätimen c) jotain.
En hajottanut mitään, koska hillitsin juuri ja juuri itseni. Aukaisin viinakaapin oven ja tuijotin hetken pulloa ja mietin a) otanko b) otan humalat c) otan vitunmoiset humalat.
En ottanut vaan kiroilin kymmenen minuttia parvekkeella. Kirosin kaikki raumalaiset, jotka tunnen. Tunnen tasan yhden syntyperäisen, mutta hän asuu pääkaupunkiseudulla, joten mietin a) soitan hänelle ja vittuilen b) laitan vittumaisen txt-viestin c)jotain muuta.
Valitsin c-vaihtoehdon, koska en ollut pitänyt kaveriin yhteyttä puoleen vuoteen. Sitten soitin kostoksi eräälle Jyväskylän frendille ja haukuin JYPIN ja Käärme-Tuhvan. Kaveri sanoi että menisit nyt nukkumaan. Vittu siinä unta saanut moneen tuntiin, kun keitti saatana. Vieläkin keittää!
Hermot vissiin kireellä.
Saatana!
Lainaan itseäni 1. kirjoittamassani viestissä: ...menestyvä joukkue rakennetaan järjestyksessä huippuvalmentaja, huippumaalivahti, huippusentteri, huippupakki, huippusnaipperi.
Tässä on totuutta mukana. Kolmen vuoden takainen kriisiseura Pelicans hommasi huippuvalmentajan. Nimi: Hannu Aravirta. Mestiksestä hommattiin potentiaalinen huippumaalivahti, josta Pasi Nurmisen veskarikoulussa on tullu huippuveskari. Nimi: Antti Niemi.
Huippusentteri on liigan pistekärki Matias Loppi. Huippupakkia ei ole, mutta Kakkoa, Suhosta ja muutamaa muuta liigatason pakkia löytyy. Vili Sopasta ja Jarnaa voinee pitää huippusniperinä.
Ja silti Pelsujen tavoite ainoastaan on päästä kahdeksan parhaan joukkoon.
Toivottavasti ei ole liian masentavaa?
Tässä on totuutta mukana. Kolmen vuoden takainen kriisiseura Pelicans hommasi huippuvalmentajan. Nimi: Hannu Aravirta. Mestiksestä hommattiin potentiaalinen huippumaalivahti, josta Pasi Nurmisen veskarikoulussa on tullu huippuveskari. Nimi: Antti Niemi.
Huippusentteri on liigan pistekärki Matias Loppi. Huippupakkia ei ole, mutta Kakkoa, Suhosta ja muutamaa muuta liigatason pakkia löytyy. Vili Sopasta ja Jarnaa voinee pitää huippusniperinä.
Ja silti Pelsujen tavoite ainoastaan on päästä kahdeksan parhaan joukkoon.
Toivottavasti ei ole liian masentavaa?
No kyllähän tässä pää on aika ymmällään että miksei mekin voitaisi osata?!?!? Tyytyväinen olen kuitenkin meidän Allu-Kauvo-Kisu ketjuun jota pidän hyvänä, ellen todella hyvänä Sm-liigaan.. Harmi vain että tällä hetkellä se on meidän ykkösketju.. Ja varsinkin kun Junnila on poissa niin ei muita ratkaisijoita sitten olekaan..
Allulta odotan tällä kaudella 40pisteen kautta ja ketjun muilta jäseniltä 30+ kautta. Harmi vain että Allun ja Kauvon sopimukset päättyy keväällä, eli jos nyt tosiaan vetävät nappikauden niin ottajia kyllä riittää ja KalPalta loppuu pelimerkit. Maltsevia saadaan sentään nauttia ensi kaudellakin.. Niin ja Junnilaa tietenkin..
Vittu, kun vituttaa.
1) 7 kierrosta takana ja muiden perävalot alkaa hävitä horisonttiin jo tässä vaiheessa kautta - 0,43:sta pisteestä / peli ei paljon riemua revitä.
2) Mikko EJ Laine - missä pelaa???
3) Ulkomaalaisvahvistukset - scouttauksen helmiä (sioille)
4) Maaliin ei osuta ei sitten millään - alle 2 maalia / matsi ei vaan voi riittää ja se ylivoima...
5) KalPan virallisten kotisivujen hehkutukset matseista - turpaan tulee jatkuvalla syötöllä ja silti ollaan muka niin hyviä, niin hyviä
6) Junnilan loukkaantuminen - ainoa, jolta maalinteko tuntuu onnistuvan ja mies on yllättäen lasaretissa
Ei jaksa luetella enempää, vituttaa.
Maanantaina tsekkaamaan päivän kunto Nordikselle. On ilo olla KalPan kannattaja! *jokuhymiöntapanen*
Icepowerman
29.09.2007, 21:23
Vituttaa, kun aina hävitään. Hyvälläkään pelillä ei voittoa lohkee. On tässä jo prkl niin älyttömästi huonoa tuuria yhdistettynä siihen , että ulkomaalaisvahvistusten skouttaus on aikalailla toivotaan toivotaan hommaa. Stevesoni on mies paikallaan, mutta se ei riitä. Jostain pitäis löytää semmonen ukko joka pistää kiekko reppuun illasta toiseen. Strömberg ja Seppänen ovat ihan ok hankintoja. Varsinkin Strömberg on vakuuttava. Hyvää yritystä ja halua voittaa peliä on mutta se ei riitä.Rankaa on tämän kärsimysnäytelmän seuraaminen jo kolmatta vuotta ja se vituttaa. Soittakaa nyt sille Timoselle, että lähettää sieltä toispuolelt merta jotain vitutusta vähentävää esim: pari kunnon pelimiestä !
Kiitos ja hyvää yötä.
P. Järvinen
30.09.2007, 00:58
Laskin saldoja ja viimeinen voitto, jonka olen nähnyt on viimeinen finaaliottelu Sport:ia vastaan. Pelejä, joita olen nähnyt sen jälkeen on 21 tai 22...
Onko mahdotonta saada maaleja tekevä hyökkääjä ja johtaja puolustukseen? Johtajapakki olis tarjolla, mutta Ströba valitettavasti lähtee kunhan itsensä kuntoon saa.
Tulee melkein tippa linssiin tässä touhussa... Mutta isot miehet ei itke, ainakaan julkisesti:)
Ulkomailta tullut jonkun verran tuloksia seurailtua ja juttua luettua. Onneksi en ole suomessa niin ei tarvitse katsoa paikan päällä. Parina viime vuotena totesin sen huonoksi ajanvietteeksi.
Ostakaa (muutkin) kalpa-fanit canal+ ja katsokaa NHL:ää niin näette kunnon kiekkoa. Harmin paikka sinänsä kun mikään ei vaikuta muuttuvan.
Master Chief
30.09.2007, 16:49
Tulikohan tuo ^^ väärään vitutusketjuun? ;)
Vittu, kun vituttaa.
1) 7 kierrosta takana ja muiden perävalot alkaa hävitä horisonttiin jo tässä vaiheessa kautta - 0,43:sta pisteestä / peli ei paljon riemua revitä.
2) Mikko EJ Laine - missä pelaa???
3) Ulkomaalaisvahvistukset - scouttauksen helmiä (sioille)
4) Maaliin ei osuta ei sitten millään - alle 2 maalia / matsi ei vaan voi riittää ja se ylivoima...
5) KalPan virallisten kotisivujen hehkutukset matseista - turpaan tulee jatkuvalla syötöllä ja silti ollaan muka niin hyviä, niin hyviä
6) Junnilan loukkaantuminen - ainoa, jolta maalinteko tuntuu onnistuvan ja mies on yllättäen lasaretissa
Ei jaksa luetella enempää, vituttaa.
Maanantaina tsekkaamaan päivän kunto Nordikselle. On ilo olla KalPan kannattaja! *jokuhymiöntapanen*
Tota oon itekki miettiny, et vaikka Kalpa häviää ihan sama paljonko ni kotisivuilla hehkutetaan miten hyvin matsi on menny. Ketä kiinnostaa? Mutta ei kai ne voi alkaa luovuttamaankaan tuolla firman sisällä. Lähinnä huvittavaa tuo raportointi sivustoilla.
Tuhlatut reilut 200k€ kaudessa herroihin Virtala, Lundbohm ja Laine.
Halvempia nelosketjun kavereita on omissa A-junnuissa pari, kolme kentällistä mutta tänne hommataan ne ulkopuolelta ja huomattavasti kalliimmalla.
Mielummin tuokin raha olisi käytetty yhteen varmaan tapaukseen.
Tuhlatut reilut 200k€ kaudessa herroihin Virtala, Lundbohm ja Laine.
Halvempia nelosketjun kavereita on omissa A-junnuissa pari, kolme kentällistä mutta tänne hommataan ne ulkopuolelta ja huomattavasti kalliimmalla.
Mielummin tuokin raha olisi käytetty yhteen varmaan tapaukseen.
Onpahan Kalpalla jotain mitä ei muilla liiga joukkueilla ole. Kallein 4 ketju!
Sudeetti Savolainen
02.10.2007, 14:52
Nyt kun on saanut maistella vajaan päivän eilistä hienoa voittoa, oli pakko tulla tännekin siitä keuhkoomaan. Ei kai se nyt ihan off-topiccia ole näin vitutusketjussa, ettei enää niin paljon vituta. :) Muutenkin taas voi elätellä kaiken maailman fantasioita siitä, miten tänäänkin voitetaan, ja jätetään vaikka joku muu (hpk) jumbosijalle vaihteeksi. Saadaan jotain positiivisuutta tähännii ketjuun..
Pienestä se on kiinni, minunkin onnellisuus.
Stevensson tekee tänäänkin mualin.
Kylläpä eilinen vituttaa...
oli 1-3 ja 1-4 tulosvedossa... ;)
Splendide
06.10.2007, 19:30
Ei tästä perkele tule mitään, taas ollaan hävitty jumbofinaali, ja otettu se paikka, joka kauteen loppuun saakka pidetään. Ei tämä KalPan paatti taida koskaan nousta kunnolla pinnalle, murhe tulee joka kerta ja illasta toiseen. Milloin tulee sellaista helpotusta, että voisi jo hiukan huokaista, eikä tarvitsisi joka peliin lähteä altavastaajana ...
Kalpanmies
06.10.2007, 19:44
Ei tästä nyt tule yhtikäs mitään ei ei ei... Mikä siinä voi olla noin vaikeeta,hävittäs sit ees kunnolla mut nää maalin tappiot syö miestä..Ja vielä näitä jumbosijasta kisailevia vastaan..Kohtakun TPS karkaa kans tosta haarukasta ni sit ollaan taas vittu ypöyksin jumbona..EI tainnu puhelimet soida toimistolla viikolla niinku Virta tiistain pressissä vihjaili,ei tullu PELIMIEHIÄ meille..kukapa tänne tulis..Häviämään..Vituttaa ihan kympillä ja prkele ei oo ees kaljaa kotona..
Ja pitkävetokin meni käsille,nyt kyllä vituttaa..
Elekeehän nyt. Ehdottomasti parasta vieraskiekkoa, mitä itse olen tähän mennessä nähnyt.
Kyllähän tässä vituttaa taas jälleen maalin tappio, mutta ensimmäisen erän ja kolmannen erän peli oli sellaista, että ympäri Isonmäen katsomoa kuuli positiivisia kommentteja KalPan pelistä. Todella ennakkoluulotonta peliä ensimmäisessä erässä, harmi vaan, että maalit jäivät tekemättä. Arkuus oli poissa ja joukkue ei todellakaan näyttänyt anteeksipyytävältä mitä se joskus normaalisti vieraissa on.
Laitan otteluketjuun vähän enemmän analyysiä pelistä, kunnes tunnetila (lue=promillelukema) on tasoittunut.
Sapettaa niin vietävästi maalin tappio, mutta pelissä oli paljon hyvää. Kypsä esitys vieraissa KalPalta.
Elekeehän nyt. Ehdottomasti parasta vieraskiekkoa, mitä itse olen tähän mennessä nähnyt.
Kyllähän tässä vituttaa taas jälleen maalin tappio, mutta ensimmäisen erän ja kolmannen erän peli oli sellaista, että ympäri Isonmäen katsomoa kuuli positiivisia kommentteja KalPan pelistä.
Ohhoh! Radio Suomen kiekkokierroksen selostajalta sai kyllä semmosen kuvan ettei KalPa osaa mitään ja on ihan paska sekä Ässät vie koko ajan. Sit oli viimosen minuutin melkein hiljaa ku ite paskat housussa jännittää saavatko tasotusta vai ei.
Ja kyllähän tuo ainainen rämpiminen vituttaa.
Nim. Luvattuja vahvistuksia odottava
Brian Glough
06.10.2007, 21:00
Vituttaa... taas kerran maalin tappio. Tuntuu näköjään ylivoimaiselta tuo voittaminen. Ei se paljon mieltä lämmitä vaikka hyvin pelataankin, kun pistesarake kasvaa taas kerran nollalla.
VAHVISTUKSIA ODOTELLESSA!
Ohhoh! Radio Suomen kiekkokierroksen selostajalta sai kyllä semmosen kuvan ettei KalPa osaa mitään ja on ihan paska sekä Ässät vie koko ajan.
Kylläpä on ollut asiantunteva selostaja, kuten Radio Suomessa yleensäkin...
KalPa vei ekaa erää miten halusi, pari hyvää paikkaa Ässille, mutta jalkapallotermein kiekon hallussapito KalPalle 70-30. Ottelun loppu tosiaan KalPalta hyvää taistelua, harmi vaan että kunnon paikoille ei päästy. Mutta kuten sanoin, laitan huomenna parempaa raporttia ottelusta seisomakatsomosta seurattuna. Lopputulos kuitenkin oikeutettu kotijoukkueelle, sen pystyn täysin myöntämään.
Vitutttaa vaan kun aina sillä maalilla pitää hävitä.
Kuokitaan sen verran, että tänään KalPa tosiaan oli todella paljon kepeämmällä jalalla liikkeellä, mikä sinänsä oli yllätys. Vieraspeli kuitenkin alla vuorokauden sisään, joten erittäin hyvä suoritus vaikkei pisteitä tullutkaan.
Stevensonista on teille valtavasti hyötyä, sillä kaveri todella osaa pelata. Ottaisin koska vaan Ässiin, sen verran kova luu kaveri on. Vaikka ei olekkaan mikään jättiläinen, niin se asenne millä kaveri painoi kentällä, oli varsin ihailtavaa.
Uskoisin että KalPa tulee tällä kaudella jättämään jumbosijan, toivottavasti ei Ässien kustannuksella, :) mutta varsinkin TPS tulee jäämään teikäläisten taakse, siitä olen varma.
Kyllä se siitä vielä natsaa, yksi täsmähankinta pulustukseen ja se on siinä.
Huikea on se yksi Kuopiolainen, joka jaksoi tänäänkin huutaa ja mesota koko pelin, tappiosta huolimatta. Jäätävän iso peukku tälle tyypille, asennetta ainakin löytyy!
slapshot83
07.10.2007, 09:38
Huikea on se yksi Kuopiolainen, joka jaksoi tänäänkin huutaa ja mesota koko pelin, tappiosta huolimatta. Jäätävän iso peukku tälle tyypille, asennetta ainakin löytyy!
Ilmeisesti kyseessä legendaarinen Susi-Jussi. Terveisiä Jussille montun puolelle jos tätä luet. Pidä lippu korkeella !
Uskoisin että KalPa tulee tällä kaudella jättämään jumbosijan, toivottavasti ei Ässien kustannuksella, :) mutta varsinkin TPS tulee jäämään teikäläisten taakse, siitä olen varma.
Kyllä se siitä vielä natsaa, yksi täsmähankinta pulustukseen ja se on siinä.
Huikea on se yksi Kuopiolainen, joka jaksoi tänäänkin huutaa ja mesota koko pelin, tappiosta huolimatta. Jäätävän iso peukku tälle tyypille, asennetta ainakin löytyy!
Oho.. tässähän melkein iteki jaksaa kohta taas uskoa että vielä me noustaan.. Ei nyt ihan kuitenkaan..
Susi-Jussi on tälläkin kaudella ainoa positiivinen asia koko KalPaan liittyen..
Kahtelen tässä Canalilta matsia ja sanotaan nyt vaikka että vituttaa. Tarttettais se rightin lujaa ampuva pakki tai laituri. Ylivoima on paskaa.
mullikka
11.10.2007, 21:12
(Kuka)/ketkä tän joukkueen ovat kasanneet, hommatkaa helvetin iso peili ja katsokaa mitä sieltä näkyy, ammattilaisia vai amatöörejä?
ruukkunen
11.10.2007, 21:44
Tässäpä Canalilta 2-4-tilanteeseen asti katsottuani on tullut huomattua, että vitutus on suuri, syystä että nämä KalPa ei kuulu liigaan -huutelijat ovatkin olleet koko ajan oikeassa. Joukkue, joka illasta toiseen näennäishallitsee otteluita mutta sitten kuitenkin lähes poikkeuksetta ne häviää, kun ei luommiaan ratkaisupaikkoja pysty hyödyntämään, ei todellakaan kuulu liigaan. Eivätkä liigaan kuulu sellaiset ihmiset, jotka tuollaisen lammaslauman vuodesta toiseen kokoavat. Vain pientä lohtua tuo tieto siitä, että puolentoista vuoden päästä tämä kaikki on onneksi ohi ja KalPa omalla paikallaan Mestiksessä.
Robin Big Snake
11.10.2007, 22:02
Ei kahta sanaa. Kyllä Kalpa liigaan kuuluu. Kiekkokaupunki joka tapauksessa. En näe mitään perustetta miten Vaasalla tai Mikkelillä esimerkiksi olisi missään suhteessa etua Kuopioon verrattuna. Otetaan vaikka esimerkki Lahdesta, kuinka pitkään ja useasti siellä ollaan kynnetty syvällä, mutta missä joukkue on nyt. Kalpa tulee vielä. Ennen pitkää.
Blunttis
11.10.2007, 22:12
Aftonbladet huutaa nettisivuillaan "Succéstart för Luleås nyförvärv". Kiva.
Kyllähän vitutus on armoton. No onneksi ei eilen kuitenkaan hävitty yhdellä maalilla.
Onko ketään pelaajia edes tulossa? Alkaa olla aika kortilla ainakin hyvät miehet. Kyllä tuohon tarviis nyt kunnon satsaukset, jos meinataan tällä kaudella todella paha mahalasku välttää. Siis ei jotain yhtä miestä echl:stä tms. Vaan oikeesti kunnon pelimiehiä ja MONTA! Ihan sama kulkeeko peli ja hallitseeko kalpa. Vain ja ainoastaan pisteet lasketaan.
Itsellä ainakin peruuntui suunniteltu ens perjantain peli jyppiä vastaan ja aion boikotoida pelejä jatkossakin niin kauan ennen kuin toimistolla edes yritetään tehdä jotain. Ja en laske yrittämiseksi itkemistä lehdistöllä et oltiin lähellä saada joku.
Enää ei jaksa edes tulla pahalle tuulelle noista KalPan tappioista. Mittari on jo niin täynnä, että suorastaan odottaa tappiota tappion päälle. Oikeastaan aika helevetin vaikeeta tuottaa tähän mitään järkevää nyt, totean vaan että me ollaan hävitty tämäkin kausi.
Huttusen Jouni kirjoitti mielenkiintoisen artikkelin koskien SM-liigan ja Nelosen / Canal+:n välistä tv-sopimusta tämän päivän SS:ssä. Liigajoukkueet saavat 900 000 euroa rojaltteja joka vuosi kyseisestä sopimuksesta. Nyt vaan odotellaan mitä sillä rahalla saadaan aikaiseksi, jos saadaan mitään.
Heh, naureskelen aika kovasti tuolle koko organisaation johtoportaalle luettuani tuon vanhan tiedoitustilaisuuden uutisen, jossa hehkutettiin Lundbohmia ja Harneytä. Ei vittu, kyllä täällä Kuopiossa osataan!
Janne Kekäläinen. Ei hyvää päivää! :]
Ei siinä, että joukkue omalla pelaamisellaan aiheuttaa maksimaalista vitutusta, mutta sen lisäksi seura yrittää tehdä minusta kuuron. Eikö niille kaiuttimille jo jumalauta voisi tehdä jotakin? Monta kertaa mainoksen tai musiikkipätkän lähtiessä soimaan volume on aivan sietämättömän kovalla. Sitten kun ääni vielä kiekuu aivan järkyttävän korkealla, niin kuulovamma on valmis. Liekkö bassonamikkaa olemassakaan soittopojalla?
ilman sukkia
12.10.2007, 11:22
Huttusen Jouni kirjoitti mielenkiintoisen artikkelin koskien SM-liigan ja Nelosen / Canal+:n välistä tv-sopimusta tämän päivän SS:ssä. Liigajoukkueet saavat 900 000 euroa rojaltteja joka vuosi kyseisestä sopimuksesta. Nyt vaan odotellaan mitä sillä rahalla saadaan aikaiseksi, jos saadaan mitään.
Tilanne ei tule muuttumaan verrattuna muihin liigaseuroihin jos rahoille ei saada minkäänlaista vastinetta = Lundbohm, Laine. Saman rahan ne taitaa muutkin saada, karrikoiden jos Kärpillä on Selänteitä kolmeen kenttään, meillä on se yksi Teemu siellä ykkösen laidassa viilettämässä. Kumpi tekee enemmän maaleja, yksi Teemu Selänne vai 9 Teemu Selännettä. Veikkaisin jälkimmäistä. Lisäraha meinaa vaan sitä että taas on rahaa maksaa Lundbohmeille perkeleesti liikaa.
Tilanne ei tule muuttumaan verrattuna muihin liigaseuroihin jos rahoille ei saada minkäänlaista vastinetta = Lundbohm, Laine. Saman rahan ne taitaa muutkin saada, karrikoiden jos Kärpillä on Selänteitä kolmeen kenttään, meillä on se yksi Teemu siellä ykkösen laidassa viilettämässä. Kumpi tekee enemmän maaleja, yksi Teemu Selänne vai 9 Teemu Selännettä. Veikkaisin jälkimmäistä. Lisäraha meinaa vaan sitä että taas on rahaa maksaa Lundbohmeille perkeleesti liikaa.Niin hintalaatusuhde on mm. Lundbohmin ja Laineen kohdalla erittäin heikko, sitten Virtalan kohdalla korkeintaan tyyvyttävä.
Kyseiset kaverit ovat tällä hetkellä täysin täytemiehiä ja omat junnut paikkaavat täysin näiden jättämät aukot.
Toivottavasti näistä kavereista päästää eroon, joka tosin Laineen ja Virtalan tapauksissa on erittäin vaikeaa johtuen herrojen kahden vuoden sopimuksista.
Lundbohmista toivottavasti päästään nopeasti eroon sillä siitäkin vapautuisi rahaa uusien kavereiden hankintaa varten.
Itsellä ainakin peruuntui suunniteltu ens perjantain peli jyppiä vastaan ja aion boikotoida pelejä jatkossakin niin kauan ennen kuin toimistolla edes yritetään tehdä jotain. Ja en laske yrittämiseksi itkemistä lehdistöllä et oltiin lähellä saada joku.Kyllä on täälläkin motivaatio peliin lähtemiseksi aika vähissä. Joku voi puhua tietysti, että tosifani kannustaa tappionkin hetkellä, mutta rajansa kaikella!
Alkaa pikkuhiljaa realiteetit iskeytyä tajuntaan. Suosikkiseurassani ei ole taidettu tajuta sitä mikä Jyväskylässä on ymmärretty. Virta ja kumppanit puhuvat (ja puhuivat jo ennen kauden alkua), että nyt kuopiolaisen yleisön pitää kantaa kortensa kekoon, jotta saadaan niitä vahvistuksia. Eli yleisön pitäisi tehdä aloite ja tulla katsomaan huonoa/keskeneräistä tuotetta nimeltä KalPa. Ei muuten helvetti mene asia näin!
Miettikääpä, jos menisitte leffaan ja tunnin katsomisen jälkeen valkokankaalle tulisi ilmoitus, että kun elokuva saa tarpeeksi katsojia, se tehdään loppuun ja voitte sitten tulla katsomaan loput.
Nyt aloite pitää tulla seurajohdolta. Tätä taaperrusta on nyt katsottu kyllästymispisteeseen saakka. Ja yhdellä pelaajahankinnalla tästä joukkueesta ei saada kilpailukykyistä.
Tarvitaan kolme kovaa hankintaa: laituri, sentteri ja pakki. Ja kaikkien pitää olla parempia, kuin yksikään joukkueessa tähän mennessä leipäänsä tienaavista pelimanneista. Tämä nyt vain on kylmä fakta, jos toimintaa aiotaan liigassa jatkaa. Maine jumbojoukkueena alkaa olla jo niin legendaarista luokkaa, että siitä on yksinkertaisesti pakko päästä eroon. Ja tämä onnistuu vain hankkimalla joukkuetta oikeasti vahvistavia pelaajia. Ai mistäkö rahat? No kysykää vaikka JYP:n Jukka Seppäseltä mistä rahat saatiin JYP:n vahvistuksiin.
Ongelma ei ole enää fanien, se on seurajohdon tehtävä miettiä. Jään odottamaan seurajohdon vastausta haasteeseen. Minun (kotona)istumalakkoni alkoi nyt!
ruukkunen
12.10.2007, 13:11
Nythän on niin, että kun kausi on jo hävitty, ei joukkuetta kannata täksi kaudeksi edes yrittää lähteä vahvistamaan. Ainoat hankinnat, joita enää kannattaa tehdä, ovat à la Kauvosaari viime kaudella, eli lupaava ylijäämä, jolle useampivuotinen sopimus. Aivan turha on enää lähteä yrittämään tuon jumbosijan välttämistä, kun se ei tule onnistumaan. Ja tammikuuhun mennessä sitten rahat hyvissä ajoin pois sellaisista pelaajista, jotka eivät ensi kaudella joukkueessa tule jatkamaan (Kauvosaari etunenässä). Tämä kausi on syytä urheilullisessa mielessä luovuttaa hyvissä ajoin, jotta enemmiltä taloudellisilta rasitteilta vältytään.
Nythän on niin, että kun kausi on jo hävitty, ei joukkuetta kannata täksi kaudeksi edes yrittää lähteä vahvistamaan. Ainoat hankinnat, joita enää kannattaa tehdä, ovat à la Kauvosaari viime kaudella, eli lupaava ylijäämä, jolle useampivuotinen sopimus. Aivan turha on enää lähteä yrittämään tuon jumbosijan välttämistä, kun se ei tule onnistumaan. Ja tammikuuhun mennessä sitten rahat hyvissä ajoin pois sellaisista pelaajista, jotka eivät ensi kaudella joukkueessa tule jatkamaan (Kauvosaari etunenässä). Tämä kausi on syytä urheilullisessa mielessä luovuttaa hyvissä ajoin, jotta enemmiltä taloudellisilta rasitteilta vältytään.Jos sijoitus on sellaisen panostuksen jälkeen, joku muu kuin 14. niin kannattaa.
Jos Lundbohm, Laine ja Virtala saadaan myytyä niin kannattaa myydä pois, mutta esim. Kauvosaarta tai Tuppuraista ei kannata myydä sillä kyseisessä kaupassa ei säästöjä tule hirveästi mutta viimeisetkin maineen rippeet menevät.
Ne jotka kauden aikana lähtevät ovat niitä kavereita, jotka eivät ole täyttäneet paikkaansa hinta/laatusuhteessa.
Esim. Kurkaa ei kannattanut myydä 2005-06 kaudella, mutta viime kaudella kannatti.
Nämä lukemat ne vasta saavat kiehumaan
KalPa 69 6 1 17.33
KalPa 58 1 18 3.51
Eli kokonaiset 6 yv-maalia tällä kaudella ja niihin on tarvittu keskimäärin melkein 18min yv-aikaa, joten yv-prosentti on jotain luokkaa 8,7%
AV taas toimii erittäin laadukkaas kun vastustajalle tarjotaan maalia keskimäärin vajaan 4min alivoiman jälkeen tehokkaalla tappoprosentilla n.31%.
Eiköhän tuossa paljastu taas ne suurimmat ongelmat.
Nythän on niin, että kun kausi on jo hävitty, ei joukkuetta kannata täksi kaudeksi edes yrittää lähteä vahvistamaan. Ainoat hankinnat, joita enää kannattaa tehdä, ovat à la Kauvosaari viime kaudella, eli lupaava ylijäämä, jolle useampivuotinen sopimus. Aivan turha on enää lähteä yrittämään tuon jumbosijan välttämistä, kun se ei tule onnistumaan. Ja tammikuuhun mennessä sitten rahat hyvissä ajoin pois sellaisista pelaajista, jotka eivät ensi kaudella joukkueessa tule jatkamaan (Kauvosaari etunenässä). Tämä kausi on syytä urheilullisessa mielessä luovuttaa hyvissä ajoin, jotta enemmiltä taloudellisilta rasitteilta vältytään.
Et kait ole tosissasi? Miten luulet ensi kaudella ylittyvän 2500 katsojan rajan, jos näin toimitaan?
Tosi fiksua on hankkia muiden ylijäämiä ja tehdä heti monivuotinen sopimus. Kerrassaan loistelias idea! Ja mitä tulee pelaajien myyntiin niin toivottavasti toimitaan tuolla Jani82:n kertomalla tavalla. Jos sieltä aletaan Kauvosaarta, Tuppuraista sun muita kauppaamaan niin se on kyllä jo valmiiksi tuhoon tuomittua.
Tarvitaan kolme kovaa hankintaa: laituri, sentteri ja pakki. Ja kaikkien pitää olla parempia, kuin yksikään joukkueessa tähän mennessä leipäänsä tienaavista pelimanneista. Tämä nyt vain on kylmä fakta, jos toimintaa aiotaan liigassa jatkaa.
Siis tarkoitithan kolme kovaa hankintaa + Strömbergin jatko? Nyt ei enää riitä pelkkä pylväitten maalailu ja näyteikkunoiden teippailu. Olisi jo aika toimiakin. Jos mitään ei tapahdu niin toivottavasti ulostaisivat kalpan jollain verukkeella koko liigasta kesken kauden.
The Nikkari
12.10.2007, 14:01
Nythän on niin, että kun kausi on jo hävitty, ei joukkuetta kannata täksi kaudeksi edes yrittää lähteä vahvistamaan. Ainoat hankinnat, joita enää kannattaa tehdä, ovat à la Kauvosaari viime kaudella, eli lupaava ylijäämä, jolle useampivuotinen sopimus.
Ei nyt ehkä ihan vielä, mutta ellei kurssi käänny, myisin kalleimmat pelaajat joulukuun alussa. Siihen kehityskelpoisia junnuja tilalle. Tällä tahdilla ero 13. joukkueeseen on joulukuun alussa toista kymmentä pistettä. Uskottavuus tietysti kärsii ellei johto julkisesti myönnä panostavansa jo seuraavaan kauteen. Voidaan tietysti kysyä kuinka uskottavaa on painaa täysillä ja satsata vuosi toisensa jälkeen,kun tulos on silti se sama.
Ensi kauteen panostuksen aloittaisin tekemällä Summaselle/Aravirralle/Jaloselle/Toivolalle sellaisen tarjouksen, josta ei voi kieltäytyä. 3- tai 4-vuotinen sopimus. Joukkueeseen hankittaisiin voittava huippumaalivahti ja kenttäpelaajien hankinnassa (uusi) valmentaja kertoisi ketä haluaa ja tj katsoisi keihin on varaa. Tätä sitten jatkettaisiin se pari vuotta, että valmentaja todella saisi haluamansa/näköisensä joukkueen. Huippuvalmennuksella ja -maalivahtipelillä sekä joukkueella joka on valmentajansa näköinen, pitäisi Kalpankin pystyä välttämään jumbosija jo ensi kaudella. Eikä joukkueen tarvitse olla kovin kallis.
Esim. TPS ja HPK eivät pysty ensi kaudella käyttämään kovinkaan paljoa rahaa. Turussa ei pudotuspelejä nähdä ja Hämeenlinnassakin vain yksi peli sääleissä. Samansuuntainen tilanne on ilmeisesti JYPillä. Se kun alkaa taas hakeutua sinne "omalle paikalleen" sarjataulukossa. Lisäksi Saipa ja Ässät ovat suunnilleen samalla viivalla Kalpan kanssa. Samassa "kastissa" on siis kuusi joukkuetta. Kyllä Kalpa niistä ainakin yhden pesee, kun vaan panostetaan oikeisiin asioihin.
Ei nyt ehkä ihan vielä, mutta ellei kurssi käänny, myisin kalleimmat pelaajat joulukuun alussa. Siihen kehityskelpoisia junnuja tilalle.Niin ne kalleimmat pelaajat ovat ne Lundbohm, Laine ja esim. Oksa.
Näistä Oksa lienee ainut joille olisi oikeasti jopa ostajia loppukaudesta tarjolla, muille tuskin on.
Tuppurainen ja Kauvosaari ovat vielä tällä hetkellä hinta/laatusuhteeltaan "halpoja" miehiä, että heidän myymisensä ei kannata ellei nyt joku satu tarjoamaan kyseisistä kavereista ihan uskomattomia.
Siis tarkoitithan kolme kovaa hankintaa + Strömbergin jatko? Nyt ei enää riitä pelkkä pylväitten maalailu ja näyteikkunoiden teippailu. Olisi jo aika toimiakin. Jos mitään ei tapahdu niin toivottavasti ulostaisivat kalpan jollain verukkeella koko liigasta kesken kauden.Strömberg tottakai mukaan. Miehellä on kokemusta samanverran kuin koko loppujoukkueella yhteensä. Eli jotain tähän suuntaan kun rosteri olisi loppukauden ajan, niin olisin tyytyväinen:
x-x-Junnila
Kisu-Kauvo-Allu
Jeremy-Laakso-Salo
2XHämäläinen+Henkka/Malinen/Jokinen
x-Jalasvaara
Masa-Ströbä
Alastalo-Varakas
Tuomainen-Seppänen
Kukkonen, Pekkarinen, Pulkki
Nissinen/Oksa joka ei sylje joka helvetin kiekkoa eteensä
Ei nyt ehkä ihan vielä, mutta ellei kurssi käänny, myisin kalleimmat pelaajat joulukuun alussa. Siihen kehityskelpoisia junnuja tilalle. Tällä tahdilla ero 13. joukkueeseen on joulukuun alussa toista kymmentä pistettä. Uskottavuus tietysti kärsii ellei johto julkisesti myönnä panostavansa jo seuraavaan kauteen. Voidaan tietysti kysyä kuinka uskottavaa on painaa täysillä ja satsata vuosi toisensa jälkeen,kun tulos on silti se sama.
Jaa että parhaat myytäisiin pois ennen kauden päättymistä ja aletaan rakentamaan pelkkien junnujen päälle joukkuetta ensi kaudeksi? Minkä vitun takia parhaat (kalleimmat) pelaajat pitäisi myydä pois, jos suoritukset ovat sitä tasoa mitä esim. Kiiskinen-Kauvosaari-Tuppurainen -kolmikolla. Toki Lundbohm, Laine, Virtala hiuksista vittuun niin nopeasti kuin mahdollista, sen allekirjoitan minäkin. Vai haluatko vielä tarkentaa tuota "kalleimmat pelaajat" nimitystä?
A.P.Järvi
12.10.2007, 14:55
Esim. Kurkaa ei kannattanut myydä 2005-06 kaudella, mutta viime kaudella kannatti.
Olisipas kannattanut myydä jo tammikuussa 2006. Silloin olisi saatu vaihdossa tilalle potentiaalinen liigapelaaja todennäköisesti myös kaudeksi 2006-07. Nyt ei saatu mitään paitsi kiukutteleva Kurka kauden viimeisiksi merkityksettömiksi kuukausiksi. Ai niin, ja tietysti "suoraselkäisestä toiminnasta" lyhytnäköisten fanien hurraa-huudot - JeeJee-meininki!
Olisipas kannattanut myydä jo tammikuussa 2006. Silloin olisi saatu vaihdossa tilalle potentiaalinen liigapelaaja todennäköisesti myös kaudeksi 2006-07. Nyt ei saatu mitään paitsi kiukutteleva Kurka kauden viimeisiksi merkityksettömiksi kuukausiksi. Ai niin, ja tietysti "suoraselkäisestä toiminnasta" lyhytnäköisten fanien hurraa-huudot - JeeJee-meininki!Kurkan poismyynnistä tällöin saadut rahat eivät olisi korvanneet muuta menetystä tuosta kaupasta, vaikka tilalle olisi saatu muita pelaajia.
Halpoja kavereita ei kannata myydä pois, mutta ylihintaiset kyllä jos vaan ostajia riittää.
ilman sukkia
12.10.2007, 15:17
Ensi kauteen panostuksen aloittaisin tekemällä Summaselle/Aravirralle/Jaloselle/Toivolalle sellaisen tarjouksen, josta ei voi kieltäytyä. 3- tai 4-vuotinen sopimus. Joukkueeseen hankittaisiin voittava huippumaalivahti ja kenttäpelaajien hankinnassa (uusi) valmentaja kertoisi ketä haluaa ja tj katsoisi keihin on varaa. Tätä sitten jatkettaisiin se pari vuotta, että valmentaja todella saisi haluamansa/näköisensä joukkueen. Huippuvalmennuksella ja -maalivahtipelillä sekä joukkueella joka on valmentajansa näköinen, pitäisi Kalpankin pystyä välttämään jumbosija jo ensi kaudella. Eikä joukkueen tarvitse olla kovin kallis.
Summanen KalPassa, joopa joo. OIKEASTI, saa sitä päätä käyttää. Epäilen aika vahvasti ettei riitä vaikka seuraavan 3 kauden koko pelaajabudjettia tarjottaisiin Summaselle. Ja Aralle tuskin keväällä tulee noilla näytöille tarjouksia edes Kuopiota lähempää. OIKEASTI! Ja todennäköisesti kirjoitetaan vähintään vuosituhannen suorapahvi heti kättelyssä. OIKEASTI!
Tilitys Bluesin miehelle loppuu tähän. Oikeasti sanan voi korvata ensimmäisellä mieleentulevalla kirosanalla.
Seppäseltä voi keväällä käydä kysymässä että mistäs rahat revitään, pitkäänhän tuo buumi kestikin Jyväskylässä. Pelikaanien lennon toivon jatkuvan vielä pitkään, kovasti sieltä vaan on Jokerit ja Kärpät nousseet kelkkaan mukaan alun rämpimisen jälkeen.
Joku totesi ettei yksi vahvistus riitä KalPan kelkan kääntämiseen. Ei välttämättä mutta yksi maalinsylkijä joka nakuttaa pinnan pelissä ja osaa pistää paikoista sisään olisi kääntänyt paremmalla viimeistelyllä aika monta peliä pisteille. Eilenkin olisi 2-1 tilanteessa viidellä kolmea vastaan kilauttanut kiekon reppuun ja 3-1 niin tulos olisi ollut toisenlainen.
Hetken aikaa jo melkein tuuletin kun luin JA:n uutisista, että Saksassa aiemmin kiekkoillut Lundbohm on siirtynyt TPS:n riveihin. Etunimi sattui vain tällä kertaa olemaan väärä, joten samoilla jatketaan vaan edelleen.
Tilanne ei tule muuttumaan verrattuna muihin liigaseuroihin jos rahoille ei saada minkäänlaista vastinetta = Lundbohm, Laine. Saman rahan ne taitaa muutkin saada, karrikoiden jos Kärpillä on Selänteitä kolmeen kenttään, meillä on se yksi Teemu siellä ykkösen laidassa viilettämässä. Kumpi tekee enemmän maaleja, yksi Teemu Selänne vai 9 Teemu Selännettä. Veikkaisin jälkimmäistä. Lisäraha meinaa vaan sitä että taas on rahaa maksaa Lundbohmeille perkeleesti liikaa.
Miten voit verrata Kalpan hankintoja esimerkiksi Brossiin? Kalpa hankkii sillä rahalla huippusentterin Kreikan 1. divisioonasta ja kiekollisen pakin LCHCGHL:stä pohjoisamerikasta. Nämä tekevät yhteensä pisteitä verrattuna selänteeseen 0.2% ja verrattuna huonoimpaan Kärppä hyökkääjään 3,76%
PS. Faktaa on
The Nikkari
13.10.2007, 09:54
Summanen KalPassa, joopa joo. OIKEASTI, saa sitä päätä käyttää. Epäilen aika vahvasti ettei riitä vaikka seuraavan 3 kauden koko pelaajabudjettia tarjottaisiin Summaselle. Ja Aralle tuskin keväällä tulee noilla näytöille tarjouksia edes Kuopiota lähempää. OIKEASTI! Ja todennäköisesti kirjoitetaan vähintään vuosituhannen suorapahvi heti kättelyssä. OIKEASTI!
Tilitys Bluesin miehelle loppuu tähän. Oikeasti sanan voi korvata ensimmäisellä mieleentulevalla kirosanalla.
Bluesin miehellä herää kysymys tällaisesta tilanteesta. Kuuluuko Kalpa sitten liigaan? Muut pikkuseurat ovat menestyeet (silloin kun ovat menestyneet) juuri huippuvalmentajan avulla, jolla on ollut käytössä näköisensä joukkue. PYH 90-luvun alussa Arapuron ollessa puikoissa, HPK Jalosen aikaan, Ässät Toivolan viimeisellä kaudella ja nyt Pelicans noin muutamia mainitakseni. Miksi Kalpa on liigassa, jos tähän ei ole mahdollisuuksia? Ja ei, tämäkään ei ollut provo ketään kohtaan.
Tämä keskustelu valmentajasta ja hänen roolistaan joukkueen peräsimessä on kyllä merkittävä, varsinkin kun kyseessä on KalPa. Pieniniemi potkittiin pois, koska seurajohto näki että hänestä ei ole KalPan kaltaisen pienseuran eteenpäin potkijaksi. Tilalle hommattiin todellinen ruunari, Pekka Virta. Ainakaan Virran omasta asenteesta joukkueen suorittamisen alakulo ei pitäisi olla kiinni, mutta miten Virran persoona vaikuttaa pelaajiin, onkin täysin eri juttu.
PYH 90-luvun alussa Arapuron ollessa puikoissa, HPK Jalosen aikaan, Ässät Toivolan viimeisellä kaudella ja nyt Pelicans noin muutamia mainitakseni.
Tämä on erittäin hyvä huomio. Noiden Nikkarin mainitsemien seurojen rosterit eivät ole olleet kovinkaan paljon KalPan nykyistä kummoisempia, vaikkakin toki parempia, muttei huomattavasti. Joukkueet ovat suorittaneet hullunlailla yläkanttiin, ja palkintona on ollut mitali. Ässät toissa kaudella on erittäin hyvä esimerkki, mihin pikkuseura kykenee, jos joukkueen sisällä kaikki toimii. Toivolan oma asenne välittyi suoraan joukkueen peli-ilmeeseen, ja tuloksena oli hopeamitali. KalPan joukkueesta kuulee jatkuvasti juttuja, että Virta ja hänen asenteensa ei pelaajia miellytä. Pelaajien mentaalisen puolen heikkoutta vai Virran paskamaisuutta, kuka tietää.
Pointti oli kuitenkin se, että valmentaja joukkueen takana ei ole pelkkä käskijä, vaan joukkueen suorittamisen todellinen suunnannäyttäjä. Pahoittelen lieviä RtSn -sävyjä viestissäni... ;)
Bluesin miehellä herää kysymys tällaisesta tilanteesta. Kuuluuko Kalpa sitten liigaan? Muut pikkuseurat ovat menestyeet (silloin kun ovat menestyneet) juuri huippuvalmentajan avulla, jolla on ollut käytössä näköisensä joukkue. PYH 90-luvun alussa Arapuron ollessa puikoissa, HPK Jalosen aikaan, Ässät Toivolan viimeisellä kaudella ja nyt Pelicans noin muutamia mainitakseni. Miksi Kalpa on liigassa, jos tähän ei ole mahdollisuuksia? Ja ei, tämäkään ei ollut provo ketään kohtaan.
No sitä tässä on itsekukin alkanut miettiä.Mitä helvettiä me tehdään liigassa, kun joukkueen johto ei ole osoittanut mitään merkkejä siitä, että joukkuetta oltaisiin todella rakentamassa pääsarjan vaatimalle tasolle. Välillä sitä tuntee itsensä ihan rehellisesti huijatuksi, kun kylmänä syysiltana lampsii kohti niiralanmonttua katsomaan taas yhtä tappiota. Tyhmähän sitä varmaan itsekkin olen, kun silti jokaiseen matsiin tulee lähdettyä. Ei sitä kuopiolainen kiekkofani paljoa vaadi tämän surkeuden keskellä, edes joskus voitto tai edes tasuri, perkele. Mutta turha on joukkueen johdon syyttää katsojia siitä, ettei täällä ole "oikeanlaista ilmapiiriä ja imua". Me ei sitä joukkuetta olla rakennettu ja raahattu kaikenmaailman Harneyta ja kumppaneita Keski-Euroopan alasarjoista kiekolliseksi liideriksi.
Meikäläisellä pysyi jonkinsortin positiivisuus yllä parin kauden ajan, mutta nyt on mitta täynnä. Tehkää jotakin siellä puijonkadulla!....saatana
Brian Glough
13.10.2007, 10:52
Näin viime yönä unen että putosimme Mestikseen, minne meidät puolet lajin seuraajista on toivottanut jo pitemmän aikaa. En ole kerennyt seuraamaan reiluun viikkoon (en ole halunnut) S/M-liigaa, mutta alitajunta ei jätä rauhaan.
Salarakkaani KalPa, toivoisin sinulta kahta asiaa:
1. Et jakaisi sitä persettä niin ahkeraan muille, vaan pitäisit välillä minutkin hyvällä tuulella. Tiedän että meitä salarakkaita on monta, mutta se että jaat "pisteitä" rahakkaille paskiaisille, joilla ei ole mitään tunteita sinua kohtaan, pistää vihaksi.
2. Tänään toivon sitä että pidät jalkasi tiukasti yhdessä, ettei kukaan lappeenrantalainen tai ainakaan joku tusinaruotsalainen pääse tökkäämään reboundia sisään. Varsinkin kaksplusykköstä (2+1) en toivoisi sinun kokevan tänä iltana.
En minä sinua vihaa rakas, olet vain ollut niin ajattelematon jo vuosikaudet, että en tiedä kuinka kauan kestän sinulle lojaalina. Toisin sanoen käytöksesi vituttaa!
Bluesin miehellä herää kysymys tällaisesta tilanteesta. Kuuluuko Kalpa sitten liigaan? Muut pikkuseurat ovat menestyeet (silloin kun ovat menestyneet) juuri huippuvalmentajan avulla, jolla on ollut käytössä näköisensä joukkue. PYH 90-luvun alussa Arapuron ollessa puikoissa, HPK Jalosen aikaan, Ässät Toivolan viimeisellä kaudella ja nyt Pelicans noin muutamia mainitakseni. Miksi Kalpa on liigassa, jos tähän ei ole mahdollisuuksia? Ja ei, tämäkään ei ollut provo ketään kohtaan.Oliko Jalonen HPK:n mennessä "huippuvalmentaja"?
Jalosen itsensä sanoin viimeinen mahdollisuus tehdä itsestään ammattivalmentaja, Toivola nyt oli Ässiin mennessä tulokasvalmentaja miesten tasolla joten vertaus kohdat ovat aika heikut.
Aravirta on noista ainut varma "huippuvalmentaja" ja Pelicansilla kävi hirveä tuuri sillä hetkellä kun Aravirta sattui olemaan vapaana.
Niitä valmiita huippuvalmentajia ei todellakaan "hankita" pikkuseuroihin vaan sama juttu pätee kuin pelaajien osalta eli ne on kasvatettava itse.
mullikka
13.10.2007, 12:19
Näin viime yönä unen että putosimme Mestikseen, minne meidät puolet lajin seuraajista on toivottanut jo pitemmän aikaa. En ole kerennyt seuraamaan reiluun viikkoon (en ole halunnut) S/M-liigaa, mutta alitajunta ei jätä rauhaan.
Salarakkaani KalPa, toivoisin sinulta kahta asiaa:
1. Et jakaisi sitä persettä niin ahkeraan muille, vaan pitäisit välillä minutkin hyvällä tuulella. Tiedän että meitä salarakkaita on monta, mutta se että jaat "pisteitä" rahakkaille paskiaisille, joilla ei ole mitään tunteita sinua kohtaan, pistää vihaksi.
2. Tänään toivon sitä että pidät jalkasi tiukasti yhdessä, ettei kukaan lappeenrantalainen tai ainakaan joku tusinaruotsalainen pääse tökkäämään reboundia sisään. Varsinkin kaksplusykköstä (2+1) en toivoisi sinun kokevan tänä iltana.
En minä sinua vihaa rakas, olet vain ollut niin ajattelematon jo vuosikaudet, että en tiedä kuinka kauan kestän sinulle lojaalina. Toisin sanoen käytöksesi vituttaa!
Kiitoksia, tää oli loistava piristys tähän lauantaiseen kohmeloiseen olotilaan!!! KIITOS!!!
Nostetaan tämä nyt hallita saapuville (tai jo kesken ottelun kotiutuneille) valmiiksi ylös, ettei siinä vitutuksessa enää sitä tarvitsisi tehdä. Kauden ensimmäinen kunnollinen rökäletappio on siis nyt tulossa. Hallilla väkeä lähes 4500, ja sitten suoritus on niinkin viileä, että saa ihan jännätä loppuun asti, lappaako vastustaja kympin täyteen. KalPan sivujen raportissa varmaan hypitään voltteja ilosta, kun joukkue esittikin tällä kertaa sellaisia otteita, että tulos oli muu kuin yhden maalin tappio. Ruotsin vahvistus sai ainakin kurssin kääntymään kerralla - ja kumpaankohan suuntaan?
-Matti Näsän peruskommentti-
Vitutushan se taas on päällimmäisenä tunteena illan pelistä. Yleisöä yllättävänkin paljon (4442) ja joukkue pitää huolen, etteivät satunnaiskatsojat taatusti eksy lähitulevaisuudessa halliin uudestaan. Ei sillä, että olisin voittoa tästä pelistä odottanut, mutta 1-8-tappio on kyllä jotain käsittämätöntä.
Ässien kyntäminen varmaan lohduttaisi ellen olisi täysin vakuuttunut, että Ässien(kin) perävalot katoavat horisontista heti kun sinne saadaan joku edes etäisesti jääkiekkovalmentajaa muistuttava henkilö penkin taakse. Materiaali Porissa on aivan jotain muuta kuin sijoitus antaa olettaa.
Jos ja kun Ässät vielä oman tasonsa löytävät, realisoituu KalPankin taso oikein kunnolla; matkaa on KAIKKIIN muihin aivan liikaa ja sitä asiaa ei yksi tusinahurri muuta. Ei kyllä käynyt vielä muutama kuukausi takaperin mielessäkään, että tällä kaudella otettaisiin takapakkia viime kaudesta, mutta niinhän siinä kävi ja ihan kunnolla.
Jos JYP:lle hävitään levänneenä kotona 1-8, miten mahtaa käydä Kärppiä vastaan väsyneenä vieraissa?
Kalpanmies
19.10.2007, 21:00
Synkäksi vetää mielen,ihan ei tommosia lukuja odottanu tauluun tänään.Toisaalta tiedossa oli et Jyp tulee ärsytettynä Kuopioon mut silti..Nyt tarttis tehdä oikeasti jotain eikä houkutella jo melkein lopettaneita pelaajia Kuopioon..
Jos JYP:lle hävitään levänneenä kotona 1-8, miten mahtaa käydä Kärppiä vastaan väsyneenä vieraissa?
Epäilenpä et tuloksena on kauden toinen rökäletappio..
Mitä jos lähdettäis Porilaisten kiekkoveljien kanssa joukolla Mestikseen? Annettais vaikka Hokille se paikka mikä niille kuuluuki ja supistettais tätä S/M-liigaa järkevämmän kokoiseksi..
Joo, paskaa paskan perään. Onneksi kaiken tämän rämpimisen lopettajaksi hankittiin, seurajohdon lupaama profiilipelaaja, eli Ramsteinin Mattias tuolta ruotsista. Ratkaisuvalmiutta löytyy huikeasti, minkä tietenkin osoittaa tämän ja viime kauden pisteiden yhteissaldo, eli 9pojoa. Kiitos Virta, Kiitos seurajohto ja ennekaikkea, kiitos KalPa!! Me kannattajat ollaan ylpeitä miten ammattitoisesti hommat täällä hoidetaan....ei saatana, nyt vituttaa.
Erehdyin lähtemään vajaaksi viikoksi pois maasta ja tänne on ehditty hankkia joku vitun nobody hurri ja JYP:ltäkin tuli turpaan vain 8-1. Mitä vittua!??? Ensin hommattiin "melkein" 80pojon AHL sentteri ja sit räväytettiin oikein kunnolla ja hommattiin 9pohon laituri SENTTERIKSI......Mitä vittua!!??
Kuten tekstistä voi todeta, niin ottaa niin pattiin, ettei henki kulje....meille nauraa kaikki
Kalpanmies
19.10.2007, 21:58
Tää on tainnu mennä nyt siihen et Virta&Pennanen&Co huolii Kalpaan kenet vaan,joka vaan suostuu sinne tulemaan..Oltais edes sit ottamatta näitä mr nobodyja ja pelattas omien junnujen voimin mut ei,rahaa tuntuu olevan työntää näihin..Ei puutu enää kun et edellisvuosien hasardihankinnoille esim. Harrison&Peto annetaan "uuden alun" mahdollisuus ja kärrätään herrat uudestaan Kuopioon..
Sääli et Virran piti pilata mahdollisuus pitää Sonnenberg joukkueessa,ainakin huhujen mukaan..
Käviskös tämmönen kauppa: Virta meille, Härtsy ja Pieniniemi teille? Härkälähän on ennenkin pelastanut KalPan, miksei siis nytkin? Tähän sitten niitä hymiöitä.
Uskokaa tai älkää, mutta tiedän tasan tarkkaan miltä tuntuu olla KalPa-kannattaja tällä hetkellä.
Tää on tainnu mennä nyt siihen et Virta&Pennanen&Co huolii Kalpaan kenet vaan,joka vaan suostuu sinne tulemaan..
Pennasta on turha tähän soppaan sotkea, sillä hänen vastuulleen eivät kuulu pelaajahankinnat. Pennanen hoitaa talouspuolen asiat ja varsin hyvin on kai hoitanutkin uusista yhteistyösopimuksista päätellen. Lisäksi rahaa ilmeisesti oli vielä tässä vaiheessa kautta tarjota Laroselle varsin miehekästä sopimusta KalPan mittakaavassa. Valitettavasti niitä Laroselle tarjottuja rahoja ollaan kai nyt sitten käyttämässä Remstamiin ja johonkin toiseen vastaavan tasoiseen kaveriin.
Sen sijaan Virtaan tämä tämän kauden kömpiminen hyvinkin vahvasti henkilöityy hänen vastatessa paitsi valmennuksesta myös joukkueen kokoamisesta. Erikoista vaan, että hän sai parempia tuloksia aikaan Pieniniemen & Sirviön kasaaman joukkueen kanssa kuin omallaan vaikka pelaajabudjeteissa ei merkittäviä eroja ole.
Kalpanmies
19.10.2007, 22:28
Pennasta on turha tähän soppaan sotkea, sillä hänen vastuulleen eivät kuulu pelaajahankinnat. Pennanen hoitaa talouspuolen asiat ja varsin hyvin on kai hoitanutkin uusista yhteistyösopimuksista päätellen.
Kiitokset korjauksesta,noinhan se taitaa mennä..Mut anyway,metsään mennään pelaajahankinnoissa ja kovaa,ainakin ulkkareitten osalta,kotimaanhankinnat on ollu paremmin onnistuneita..
Käviskös tämmönen kauppa: Virta meille, Härtsy ja Pieniniemi teille? Härkälähän on ennenkin pelastanut KalPan, miksei siis nytkin? Tähän sitten niitä hymiöitä.
Uskokaa tai älkää, mutta tiedän tasan tarkkaan miltä tuntuu olla KalPa-kannattaja tällä hetkellä.
Ite mietin just että vaihdettaisko Härtsy ja Virta päikseen? Pieniniemeä en halua, mutta olen kuullut huhuja että Härtsy on sentään kaukalopallo mestari?? Palkka on tietenki eri asia, sillä me emme suostu maksamaan Härtsyn palkkaa mutta maksamme kyllä Virran palkan sopimuskauden loppuun..
Toinen vaihtoehto on se että yhdistetään meitin surkeat joukkueet yhteet. Eli otetaan Ässiltä pelaajat ja KalPa myy kaiken mitä irti lähtee (mukaanlukien Kuivalaisen pehmeän toimistotuolin) ja niillä rahoilla hommataan joku ECHL/CHL/IHL/XLL koutsi tuolta ämöriikän puolelta tätä Hybridiä viemään eteenpäin..
Käviskös tämmönen kauppa: Virta meille, Härtsy ja Pieniniemi teille? Härkälähän on ennenkin pelastanut KalPan, miksei siis nytkin? Tähän sitten niitä hymiöitä.
Uskokaa tai älkää, mutta tiedän tasan tarkkaan miltä tuntuu olla KalPa-kannattaja tällä hetkellä.Juu tuota vaihtokauppaa ei tehdä ikinä.
Oikeasti taitaa olla vuoden päivät ja Pieniniemen viimeisiä pelejä kun KalPa on esittänyt noin munattoman esityksen kuin eilen illalla.
Se, että turpiin tulee ei aiheuta olleenkaan niin pahoja ongelmia allekirjoittaneelle kuin tälläinen munaton perseily mitä eilen harrastettiin.
Ammattilaissarjassa mennään kuin jossain kyläsarjan höntsypeleissä ei näin saa tapahtua tai sitten pistetään ukkoja vaihtoon kunnolla.
Vai onko näiltä "ammattilaisilta" hävinnyt pelko persiistä kun A-junnut ovat tämän viikonlopun omassa turnauksessaan.
Eilen jaksoin ottelusta katsoa vain puolet, sitten oli pakko lähteä kotiin kun vitutti katsoa tuota paskaa. Samoin näkyi ajattelevan aika moni. Tuskin tätä KalPan johto lukee, mutta olisitte edes yrittäneet kun kasasitte joukkuetta. Jokainen näki ennen kauden alkua että onnistumis mahdollisuudet olivat parin-kolmen prosentin luokkaa, mutta toivotaan-toivotaan.
Katsomoon palaan vasta kun oikea joukkue on koottu ja edes realistisia mahdollisuuksia on voittaa, tai pelaamme Mestiksessä. Masokismillakin on rajansa.
Brian Glough
21.10.2007, 00:33
Minä olen syvästi masentunut tästä KalPan touhusta. Oikeastaan olen ollut sitä jostain syystä jo kesästä asti. En enää uskalla mennä edes katsomaan pelejä, koska odotetut tappiot syövät miestä niin paljon. En tiedä miten tätä jaksaa...
Silti jaksan fantasioida tulevaisuuteen:
Vaihe 1:voitetaan kotipeli
Vaihe 2:voitetaan kaksi peliä putkeen.
Vaihe 3:Voitetaan enemmän kuin yhdellä maalilla.
.
.
Vaihe 1120: Murskataan Kärpät 8-1.
Hahaa, on sairasta kannattaa KalPaa, mutta jonkun kait se on tätäkin tehtävä. Kiitos KalPa taas tästäkin viikonlopusta perkele!
kumikiekko
21.10.2007, 15:09
Mitä jos lähdettäis Porilaisten kiekkoveljien kanssa joukolla Mestikseen? Annettais vaikka Hokille se paikka mikä niille kuuluuki ja supistettais tätä S/M-liigaa järkevämmän kokoiseksi..
Ei kelpaa. Tällä hetkellä ei todellakaan ole Kajaanissa tuskaa päästä Liigaan kun Mestiksessäkin tulee turpaan koko ajan..... Mutta Putte Virtalan voitte palauttaa jos ei kelpaa sinne, junalippu maksetaan taatusti!
2-0 TPS:ää vastaan. Alkaa jo tämä murhenäytelmä riittää.
Onko mestis auki?
No niin, kyllä tämä touhu alkaa ylittää jo kaikki vitutuksen stratosfäärit ja siirtyä välinpitämättömyyden puolelle. Tappioita on tullut jo sellainen liuta, että voitotkaan eivät juuri mieltä lämmitä (jee! seuraavaan matkaa enään 12 pistettä). Hieno, taisteleva peliilme ei ikuisesti fanin mieltä lämmitä, jos käteen ei jää pisteitä muulloin kuin vastustajan keskittymisen epäonnistuttua täydellisesti (kuten näyttää). En olisi tähän ennen kautta uskonut mutta näköjään muut olivat oikeassa; KalPa on tälläkin kaudella täysin alivoimainen.
Suuri saa olla se muutos että tälle kaudelle saadaan edes jotain mielenkiintoa, ja kova tulee olemaan se työ että ensikauden neppailua saadaan ihmisiä, uusia tai vanhoja, katsomaan.
Brian Glough
25.10.2007, 21:24
Suuri saa olla se muutos että tälle kaudelle saadaan edes jotain mielenkiintoa, ja kova tulee olemaan se työ että ensikauden neppailua saadaan ihmisiä, uusia tai vanhoja, katsomaan.
Sm-liiga kausi on ihmisen parasta aikaa. Tässä on tunto mennyt nyt. Enää ei tunnu miltään. Kiitos kaikesta tästä kidutuksesta Kalevan Pallo.
Sm-liiga kausi on ihmisen parasta aikaa. Tässä on tunto mennyt nyt. Enää ei tunnu miltään. Kiitos kaikesta tästä kidutuksesta Kalevan Pallo.
Kuka ottas asioikseen tehdä adressin tonne kyseiselle saitille vaikka otsikolla "KalPa mestikseen ja faneille mielenterveys takaisin".
Joo mutta jos totta puhutaan niin ei paljon valoa näy. Mitä lie reilut kymmenen vuotta liigassa aina viimeisenä. Voiko olla niin vaikeaa koota joukkue jolla olisi esim. toiseksi viimeinen...Ei jumalauta saatana mitä touhua perkele! Nämä haavat arpeutuu vasta mestaruustriplalla mutta taitaa jo koko lajin nimi olla silloin jo cyberhockey...Perkele!
No niin, kyllä tämä touhu alkaa ylittää jo kaikki vitutuksen stratosfäärit ja siirtyä välinpitämättömyyden puolelle. Tappioita on tullut jo sellainen liuta, että voitotkaan eivät juuri mieltä lämmitä (jee! seuraavaan matkaa enään 12 pistettä). Hieno, taisteleva peliilme ei ikuisesti fanin mieltä lämmitä, jos käteen ei jää pisteitä muulloin kuin vastustajan keskittymisen epäonnistuttua täydellisesti (kuten näyttää). En olisi tähän ennen kautta uskonut mutta näköjään muut olivat oikeassa; KalPa on tälläkin kaudella täysin alivoimainen.Aika samanlaisilla fiiliksillä tässä vaiheessa liikkeellä. Itselläni vitutukseen sekoittui vahvahko välinpitämättömyys -vaihe kylläkin jo ihan jonkin aikaa sitten, kun alkoi realisoitua fakta, ettei tästä tullut taaskaan yhtään mitään. Joukkueen taisteleva ilme ja silti armoton tappioiden määrä tuntuu positiivisuuden pilkahdusten sijaan oikeastaan vain lisäävän vitutusta - kaikkensa antamallakaan ei, onnistu ei sitten millään - vaan lähelle jäädään. Niitä ajoittain ryydittävät selkeämmät tappiot sitten tuovat sen hälläväliä -fiiliksen.
Suuri saa olla se muutos että tälle kaudelle saadaan edes jotain mielenkiintoa, ja kova tulee olemaan se työ että ensikauden neppailua saadaan ihmisiä, uusia tai vanhoja, katsomaan.Itse voisin melkein tässä ja nyt päättää, että seuraavan pelin katson paikanpäällä vasta, kun jonkinlainen, mieluusti selkeä positiivinen muutos parempaan on tapahtunut. Ei sitä sentään ihan vain itseään kiduttaakseenkaan kehtaa maksaa halliin sisään ja sitten poistua jossakin vaiheessa kesken peliä. Tähän mennessä peleissä on kuitenkin tainnut käydä ihan yllättävänkin hyvin väkeä. Uskoisin kuitenkin, että sitkeämmätkin alkavat jossain vaiheessa sisäistää sen järjettömyyden. Ensikauden alku lähtee toivottavasti kunnolla puhtaalta pöydältä ja sitä ennen ehtii tapahtua vielä yhtä jos toista. Toivottavasti enimmäkseen toista.
Ei tästä tosiaan tule enää mitään. Olin jo lauantaina lähdössä peliin, mutta TPS peli todisti, että ei maksa vaiva. Nähdään KalPa sitten kun pari hankintaa on hankittu ja peli kulkee ja voittoja tulee. Itseasiassa nämä "niukat" tappiot vain lisäävät vitutusta entisestään, ei enää auta vaikka silloin tällöin voitetaan. Outoa miten pari peliä sitten oltaisiin voitu jättää JYP voitolla teoriassa jumbopaikka, mutta mitäs sitten? Kauden paskin peli ja tappioputki alle, hälytyskellot soi ja kovaa. Jospa sitten ensi vuonna saavutettaisiin jotain muuta kun jumbopaikka.. Kalpalle tarvitaan oma liiga mestiksen ja sm-liigan välimaastoon. Varmaan ei voitettaisi edes sitä. Ainut hyvä asia jos sitä hyväksi asiaksi voi kutsua, oli että Virta ei kehunut joukkuetta TPS pelin jälkeen, nyt jätkät niskasta kiinni ja voittoja, ihan sama miten!
Pitäs lähteä korjaamaan kaikki joukkueen nimestä lähtien, joka on jo synonyymi häviämiselle. Sitten peli-asu uusiksi niin ettei muistuta tippaakaan nykyistä asua.
Sitten otetaan taloudellisella riskillä maalintekijöitä ja puolustajia sekä MAALIVAHTEJA joukkueeseen, vaihdetaan valmentajakin siinä sivussa. Jos floppaa niin voi voi... loppuu tuo Kuopiolainen edustuskiekkoilu tälläkin menolla.
Eiköhän Pennasta jo vituta, että lähti Nokialta ylivoimaisen haasteen perään.
Eiköhän Pennasta jo vituta, että lähti Nokialta ylivoimaisen haasteen perään.Itsellä tuli itseasiassa tänään ihan sama mieleen. Ei tainnut ihan tarkkaan tietää, mihin tulikaan töihin lähdettyä ja samalla myös tavallaan sitouduttua. Hyvin on varmasti omat hommansa hoitanut. Se ei lopulta kuitenkaan paljon auta, kun muut asiat on tehty organisaatiossa niin perusteellisesti päin persettä (turhaa erittelyä en jaksa tehdä). Ei varmasti ole helppoa, mutta pikkuhiljaa rakentamalla se paskakin ehkä muuttuu joskus kullaksi.
Potvin#29
29.10.2007, 12:29
Kannatan edelleen KalPaa, menen matsiin aina kun vain kynnelle kykenen. Odotan voittoa, tai edes raivopäistä taistelua. Tällä kaudella olen ollut kuudessa kotipelissä, nähnyt 6 tappiota maalierolla 6-25. Kovaa taistelua näin Jokerit-ottelussa ja ehkä sitä saattoi olla hetkellisesti muissakin peleissä. Enemmilti verkkokalvolle on piirtynyt kuva alistuneesta joukkueesta ja korvat ovat illasta toiseen kuulleet selkärangan napsahtamisen jo aikaisessa vaiheessa. Näennäinen yrittäminen on aivan eri asia kuin tsemppaaminen ja taistelu. Aina puhutaan itseluottamuksesta, ketsuppipulloilmiöstä ja voittamisen pelosta ym. ym. Voiskohan syytä etsiä jostain muualta?
En näe muuta syytä nousuun, kuin että tiettyjen miesten on vain alettava näyttämään esimerkkiä, on vain nostettava päätä ja alettava taistelemaan. Odotankin kokeneilta miehiltä aivan eri panosta...Tuppurainen, Kauvosaari, Stevenson, Kuusisto, Laine, Strömberg ja V. Hämäläinen herätkää ja näyttäkää nuoremmille mallia. A-juniorit ovat olleet pirteitä, mutta se kuuluu asiaan....näyttöpaikkoja pitääkin antaa kun kerran isoihin ympyröihin pääsee kokeilemaan. Jotenkin sitä toivoisi, että Virta yksinkertaistaisi peliä. Kiekkoa yritetään pelata vauhdilla pystyyn ja sitä kautta päätyyn, mutta silti KalPa joutuu liian usein syöttämään kiekkoa taaksepäin, mikä vie vauhdin hyökkäykseltä. Kun pakeilla on tämän luokan kädet, niin ehkä pitäisi vaan alkaa pelaamaan sitä vanhan ajan paskakiekkoa kilpikonnalla....saispahan Sihvonen taas kommentoitavaa.
Plussapisteitä KalPassa saavat:
+Pennanen ja koko markkinointikoneisto
+uudistunut jäähalli (mielestäni hyvää liigatasoa)
+Tuppurainen-Kauvosaari-Kiiskinen (tehopisteet puhuvat puolesta, ei niinkään esitykset jäällä)
+ A-juniorit
+Turun Toverit Laakso-Salo. Saavat paljon peliaikaa ja tsemppaavat. Pelottaa vaan, että kehittyvät täällä ja kun verkko alkaa heilua niin lähtevät muualle, kuten Koskela kiitti KalPan johtoa sadoista minuuteista ykkösylivoimaa ja lähti Tapparaan.
Miinuspisteet ansainneet:
-maalivahdit...musta vaan ei jää kiinni riittävän hyvin (en kuitenkaan syytä heitä tappioista, mutta parempaan on pystyttävä)
-Alastalo! On mielestäni koko KalPan ikuisuuden kestävän rypemisen ruumiillistuma. En jaksa ymmärtää jos tämä mies pukee "taas" ensi kaudella kilpipaidan päälleen. Toivoton hyökkäyspäässä ja vielä toivottomampi omassa päässä. Olematon laukaus, yhdistettynä kohtalaiseen luistelutaitoon ja pieneen kokoon. Lisäksi puuttuu voittamisen kulttuuri ja tunne. En tiedä, ei tätä voi yhdenkään miehen niskaan kaataa, kai. Mutta jos voi niin Alastalo on oikea kohde
-Virta...aina sama mantra, että syvällä uidaan. Tee jotain turkulainen tai jätä eroanomus.
-tunteen palon puuttuminen...vähä hanskaa nenille ja pientä hässäkkää, sitä kautta muutkin jätkät alkaisi heräämään ja muistelemaan, että mikähän se joukkueurheilussa on hienoa. Oliskohan tuo voittaminen?
-Ylivoima, kristus noita vetoja tuolta viivasta. On se kumma kun se lämäri ei vaan lähde
-Kekäläinen, nyt on viimeinen hetki osoittaa jonkinlaista ammattitaitoa tai tälle paikalle löytyy varmasti tältäkin palstalta asiantuntevampi kaveri.
-Junnila, meidän suomenmestari. Sormivamman jälkeen aivan yössä
-Laine, ei hyvää päivää
-Teemu Virtala, uskomaton hankinta, vaikka alussa toivoinkin ihmettä.
-Tästä listasta tulisi liian pitkä.......
Lopetan nyt tämän narinan, mutta tämä helpotti hieman ja eikun torstaina taas hallille kun puolen Suomen joukkue tulee kylään. Veikkaan KalPalle 3-2 :)
Lopetan nyt tämän narinan, mutta tämä helpotti hieman ja eikun torstaina taas hallille kun puolen Suomen joukkue tulee kylään. Veikkaan KalPalle 3-2 :)
Unohtunu näköjään sulta tuo ykkönen tuosta tulosveikkauksesta. 3-12 =)
Tämä nyt ei sikäli vitutusketjumateriaalia ole, että vitutus ei ole päällimäisenä tunteena. Lähinnä turhautunut taitaa olla oikea adjektiivi.
Tämän illan pelissä huomioni kiinnittivät laukausten surkea laatu ja toisaalta myös mielikuvituksettomuus hyökkäyspäässä. Näennäisesti KalPa pysyi JYP:n mukana kaksi viimeistä erää, mutta vaikea on pelejä voittaa ilman kunnollisia maalipaikkoja. Selkeästi joukkue tarvitsisi pari kaveria, jotka pystyvät a) paikkoja luomaan ja b) niistä kiekon maaliin laittamaan. Remstam ei ole tällainen kaveri ja täytyy kyllä ihmetellä miksi joukkueeseen hankittiin hänen muodossaan lisää leveyttä laadun kustannuksella. Jos ei ole ruutuihin sopivia pelaajia tarjolla, ei rahoja kannata käyttämisen ilosta tuhlata.
Tänään tuli kyllä ikävä jopa Matt Davidsonia. Hän ratkaisi viime kaudella maaleillaan pelin KalPalle Hippoksella ja tuollaista pelipäällä olevaa Davidsonia oltaisiin tänäänkin kaivattu. Toki varsin usein Davidson ei pelipäällä sitten ollutkaan...
Melkoisia taikatemppuja saa joukkueenjohto tehdä, jos ensi kaudeksi mielitään saada kurssi käännettyä. Kuusisto meni jo ja voi vain kuvitella mitä Tuppurainen, Kauvosaari ja Jalasvaara miettivät ensi kaudesta. Myös joukkueen ulkopuolelta on epäilemättä jopa entistä vaikeampaa houkutella pelimiehiä Kuopioon, kun tappioputki kasvaa ja muut menevät menojaan jo lokakuussa. Viime kaudella joukkue sentään pelasi ajoittain varsin hyvin ja miehekkäästi ja tuloksena oli myös voittoja tasaisin väliajoin. Tuolloin muutamalla avainpelaajalla oli jo sopimus seuraavasta kaudesta. Nyt sellainen on avainpelaajista vain Kiiskisellä - sen sijaan lukuisilta helposti korvattavilta pelaajilta sellainen löytyy...
Nyt jaksettiin jo kaksi erää ja olin varma, että vihdoin voitto Kärpistä tulee, mutta vieläkin pistesarake näyttää 10 pistettä.. Järvinen pelasi tosi ennakkoluulottomasti ja jatkossa lisää luottoa, varmasti tuo iloa kalpalle jatkossa. Ja en ymmärrä miksi Otto Honkaheimo tyrmättiin suurimmaksi osaksi taas ennen kuin annettiin näyttää mihin hän pystyy, yksi syöttöpinna ja muutenkin hyvää peruspeliä, eiköhän tästäkin kaverista ole vielä iloa. Ei muuta kuin tupsukorvista vierasvoitto ja ylöspäin.
PITÄÄHÄN SITÄ PASKAA MENNÄ LAUANTAINA KATSOMAAN, ETTEI VITUTUS PÄÄSE HETKEKSIKÄÄN LASKEMAAN! ON TÄMÄ TOUHUA, IHAN PERSEESTÄ SAATANA! KUKA SINNE KALPAN TOIMISTOLLE PITÄISI OIKEIN KUTTUA OPEROIMAAN, ETTÄ SYNTYISI EDES HUONOA TULOSTA EIKÄ AINA VAIN PASKAA!! VITTUMAISTA LAUANTAITA ODOTELLESSA.
No eihän niitä voittoja jaksa aina katella kuitenkaan. Nyt loppuu se kaikenmaailman Ilveksien löylyttäminen. Seuraavaksi löylytetään LeKiä, HeKiä ja RoPSia... Kaudella 2008-09.
PITÄÄHÄN SITÄ PASKAA MENNÄ LAUANTAINA KATSOMAAN, ETTEI VITUTUS PÄÄSE HETKEKSIKÄÄN LASKEMAAN! ON TÄMÄ TOUHUA, IHAN PERSEESTÄ SAATANA! KUKA SINNE KALPAN TOIMISTOLLE PITÄISI OIKEIN KUTTUA OPEROIMAAN, ETTÄ SYNTYISI EDES HUONOA TULOSTA EIKÄ AINA VAIN PASKAA!! VITTUMAISTA LAUANTAITA ODOTELLESSA.
Juu, ens, kaudella on LeKi ja HeKi tiukoilla.
Nurmeksen Sepoille ei kuitenkaan KalPakaan mahda mitään.
Cee-ee-pot,
see-ee-pot, [ei pol-pot]
see-ee-pot!!!!
Surffailee taas jäällä, KalPa!
Pistä kiekko omaan maaliin, KalPa!
Saatana, hommatkaa huoltaja, KalPa!
Tilastoista päätellen tänään olisi IFK tarjoillut voittoa oikein tarjottimella, mutta ei näköjään maistunut edes yksi piste. Kahden erän jälkeen torjunnat 7-24 Nissinen ensin mainittuna, mutta peli 1-1. Alivoimaakin on selvästi harjoiteltu tauon aikana ja mainiosti se toimikin liigan huonointa ylivoimajoukkuetta vastaan; 2 minuuttia 48 sekuntia alivoimaa koko pelissä ja vaatimattomat kolme päästettyä maalia! Kirsikkana kakun päälle voittomaali IFK:lle ajassa 59.59. Kylläpä taas liigakiekko nappaa tauon jälkeen...
KalPalta puuttu kaikki menestykseen tarvittavat avaimet, pelejä voittava maalivahti, keikollinen puolustaja ja pisteitä/peliärakentava keskushyökkääjä. On taas vain ihmeteltävä seurajohdon osaamattomuutta joukkuetta koottaessa, jo hyvällä kassarilla saisi vähän anteeksi muiden osa-aluiden puutteellisuutta.
ilman sukkia
12.11.2007, 23:15
Olipa kerran KalPa. Jokaiseen (lue jokaiseen) hyökkäykseen lähdettäessä KalPa odotteli koripallon hyökkäysajan verran oman maalin takana. Tässä ajassa ehti KalPan ja yleisön lisäksi hakea parhaan mahdollisen sijainnin vastustaja. KalPa johti viimeisessä erässä ottelua, kyllä luit aivan oikein. Ketään ei yllätä se ettei johtoasemassa osata pelata, sitä ei olla harjoiteltu liigaympyröissä muutamaa vahinkoa lukuunottamatta. Sitten tullaankin jo tämän sadun päätösminuutille. Kiekko omassa päässä, joukkueen kokenein pakki kiekon kanssa. Kaikki muut kenttäpelaajat lukuunottamatta Kisua ja Ströbää ovat vaihtoaitioon menossa tai sieltä tulossa. 85% kentästä tyhjillään. Ströbä ja Kisu ovat samalla, tyhjällä puolen kenttää. Ströbä vetää lämärin laidan vierustaa pitkin. Kiiskinen kurottaa kiekosta ohi. Lopun voi lukea internetin keskustelufoorumeilta, ilman sukkia ja ilman varmaa yhtä pistettä vähempänä.
EDIT: Vaihtoehtoinen loppu: Mika vie kiekon maalin taakse, Kisu hakkaa mailan päreiksi kun ei vapauttavaa syöttöä tule. Pelaajat tuudittautuvat keskialueella kurvaillen jatkoajalle. KalPa saa ainakin yhden pisteen. Yleisö on tyytyväinen.
Voin sanoa monen tavoin, että korpeaa ja pahasti! Nissinen oli todella huono, ei noin epävarmalla maalivahtipelillä voiteta mitään. Tekisin nyt niin ovelan ratkaisun, että Järviselle enemmän näytönpaikkoja ja kasvatetaan miehestä kunnon veska kalpalle. Alastalo kassareiden kanssa samalla oven avauksella pihalle. Mitä Virta miehessä näkee, että mies saa YV-aikaakin? Siis aivan käsittämättömän huonoja ratkaisuja niin pelillisesti, kuin sijoittautumisessakin. Muuten kyllä joukkue taisteli tosi hyvin, mutta jos veskari ei saa kiinni kiekkoja ja hermo ei pidä loppuun asti niin minkäs teet? Mutta pelistä jäi positiivisiakin asioita käteen:
Remstam - Laakso - Laine kenttä pelasi mielestäni tosi hyvin ja jos Remstam ei veisi ulkomaalaispaikkaa, niin miehelle vielä ensi kaudeksi soppari taskuun. Nousujohdanteessa miehen peli. Bicekin debyyttiä odotellaan, varmasti miehelle jäi Kalpasta taisteleva kuva, joten eiköhän hän sitten osaa tuoda sitä voittamisen kulttuuria(Toisaalta eikös Remstamin pitänyt sitäkin tuoda?)
Tervehdys arvon palstaväelle.
Jyp-tappio otti allekirjoittaneelle sen verran koville, että päätin luopua joksikin aikaa jääkiekosta kokonaan ja pitää perusteellisen nollauksen kyseiseen lajiin. Normaalin elämän laatukin koki kovia toistuvien vastoinkäymisten myötä. Päätinkin tuolloin vetäytyä vähäksi aikaa mietiskelemään ja tein radikaalin päätöksen. Vetäydyin Puijon metsiin muutaman viikon ajaksi vaeltelemaan ja pohdiskelemaan jääkiekon ja elämän tarkoitusta, välttelin ihmiskontakteja ja nautin luonnon antimista. Saalistin itse ruokani ja elelin kuten ihminen aikanaan on luonnossa elänyt.
Talvikelit yllättivät kuitenkin meikäläisen (ja helsinkiläiset aamuruuhkassa), pakkanen ja lumi alkoivat vituttamaan kovapintaisempaakin miestä, joten päätin ryömiä kolostani ja hakeutua jälleen ihmisasutuksen pariin. Tulin kotiini, ajoin partani ja rupesin selaamaan uutisista maailman tapahtumia.
Ja mitä silmäni näkivätkään: kouluissa on ammuskeltu, hoitajat jatkavat kapinaansa ja KalPa senkun porskuttaa.
Ainoastaan KalPa kykenee tähän. Johdetaan ottelua 3.erässä ja hävitään viimeisellä sekunnilla. Onneksi Puijon torni oli jo kiinni ottelun loputtua, muutama harakiri olisi ollut paikallaan.
Kausikorttini osoite on piakkoin Poste restante, Heinälamminrinne.
Ei helevetti, meikä painuu takaisin Puijolle.
Tuokaa mulle kaljaa joku ilta Julkulanmäen infotaululle.
Jotain rotia.
Voin sanoa monen tavoin, että korpeaa ja pahasti! Nissinen oli todella huono, ei noin epävarmalla maalivahtipelillä voiteta mitään. Tekisin nyt niin ovelan ratkaisun, että Järviselle enemmän näytönpaikkoja ja kasvatetaan miehestä kunnon veska kalpalle.
Missä se Oksa on kun ei löytynyt edes infoa mistään loukkaantumisesta? Luulisi pätkivän Nissisen ns. 6-0.
Tuli katseltua Nissistä jo Ilveksen aikoihin ja tuntui jo silloin, että tuosta jampasta ei tule koskaan SM-Liigan huipputason vahtia. Saattaa pelata jonkun matsin hienosti, mutta vastapainoksi helisee taas jossain toisessa matsissa jatkuvasti.
Brian Glough
13.11.2007, 14:04
Ja mitä silmäni näkivätkään: kouluissa on ammuskeltu, hoitajat jatkavat kapinaansa ja KalPa senkun porskuttaa.
Ainoastaan KalPa kykenee tähän. Johdetaan ottelua 3.erässä ja hävitään viimeisellä sekunnilla. Onneksi Puijon torni oli jo kiinni ottelun loputtua, muutama harakiri olisi ollut paikallaan.
.
Pisteeksi IIN päälle, akka jätti vielä tunti pelin jälkeen. Kaksi vuotta yhdessäoloa kuitattiin puhelinsoitolla. Joku nauraa mulle nyt jossain pahasti. Lääkäri passitti viikon sairaslomalle, sen näköinen mies oli aamulla lekurilla. KalPan pelissä lääkäri ei kieltänyt käymästä, vaikka kysyin. Ei tainnut olla mikään lätkäfani.
Castillo
13.11.2007, 14:15
KalPan pelissä lääkäri ei kieltänyt käymästä, vaikka kysyin. Ei tainnut olla mikään lätkäfani.
Veikkaan, että ajatteli sun vetävän itsesi jojoon viimeistään KalPan pelin jälkeen.
Kestämisiä Gloughille ja muille kuopiolaisille. Pelaillaan ensi kaudella yhdessä Suomi-sarjaa.
Nostellaas ketjua ylös... Ainakin henkilökohtaisesti sieppasi tällä kertaa taas vähän rankemmin.
Harvinaisen pahan vitutuksen pukkasikin. Totaalista hallintaa, mahtavia maalipaikkoja, mutta minkäs teet. Kiekkoa ei osata laittaa reppuun.
Immonen sai paikan, pisti nätisti putken alle. KalPa sai perkeleesti paikkoja, pistivät nätisti Sinkulle syliin. Ymmärsikö joku eron?
Tasoitusmaalin jälkeen peli hallinnassa, paikkoja luodaan ja sitten kaveri karkaa alivoimalla läpi ja pistää rysän.
Ei löydy sanoja. Ihmeellisen kova vitutus.
Huone on pimeä, vettä sataa kadulle. Miehellä synkkä mieli, mutta vatsa on täysi ja olutta on kaapissa. Siltikään ei ympäristö valaistu.
Ollappa gloorihuntteri ja omata kyky kannattaa aina menestyvää joukkuetta.
Vaan kun ei.
Korpee.
Brian Glough
06.12.2007, 13:58
Ollappa gloorihuntteri ja omata kyky kannattaa aina menestyvää joukkuetta.
Olen kannattanut KalPaa vuodesta 1986, mutta vielä pitempään Nottingham Forestia, siis mitä, aivan..paikallista englannin kakkodivaria nykyään pelaavat. Sitten sympatisoin QPR:rrää, paska porukka 1.divarin pohjalla.
Ja ei tuo KUPS:kaan mestaruuksia viime aikoina voittanut.
Huonot kortit tuli jaossa.
Brent Sapergia
02.07.2008, 07:40
Vituttaa kun ei tapahdu mitään. Ai niin onko se kesätauko vielä menossa ;)
Loppus jo.
InTheYear2000
18.09.2008, 20:43
Oman ryhmäni uusi sijoituspaikka tulee 24.11 jälkee olemaan Vuosaaren satama. Eihän siinä mitään, että työmatka pitenee 15 km suunta ja vielä paljon pahempaan ruuhkaan, kuin entinen työpaikka. Tämän vielä kestäisi jotenkin, mutta parkkimaksut ovat noin 150 tai 250 euro/kk. Pitäisi siis maksaa vuodessa yhden kuukauden nettopalkka siitä, että saa käydä töissä? Vittu mitä touhua. En varmaan maksa, mutta mun työaika alkaa siitä, kun auto on parkissa jossain missä se on ilmaista.
On se vitutusketju siellä vapaan keskustelunkin puolella...
Niin ja mua vituttaa toi Ilves peli. Me ollaan hävitty tää kausi.
Reckless
18.09.2008, 20:59
On se vitutusketju siellä vapaan keskustelunkin puolella...
Niin ja mua vituttaa toi Ilves peli. Me ollaan hävitty tää kausi.
Eipäs hätiköidä.. Muutamiin kavereihin olen kyllä aika pettynyt; Häppölä, Bellissimo ja Laakso on olleet turhankin vaisuja. Bellissimolle tuskin tulee liigassa yli kymmentä peliä täyteen tällä tahdilla.
Ketjut ovat olleet täysin sekaisin lukuunottamatta ykköskenttää, joka myöskin huutaa vielä yhtä laituria. Puolustajat on haparoineet oikeen urakalla etenkin tuolla tampereen reissulla. Käsittämättömiä syöttöjä/lepsuilua näkynyt ajoittain. Eikä ylivoima tahdo toimia sitten millään vitjalla.
Minun silmissä tähän asti puhtaat paperit on saanut; Sami, Killeri, Ströbä, + junnut. Toki osa myös ollut ihan kohtuu tasolla, mutta parempaakin oisi lupa odottaa....
Toivottavasti lauantaina nähtäisiin täysin erilainen ilme ja napataan Tapparalta menetetyt 3 pistettä !
InTheYear2000
18.09.2008, 21:05
Bellissimolle tuskin tulee liigassa yli kymmentä peliä täyteen tällä tahdilla.
Tämähän se myös vituttaa. Ollaan hankittu taas yksi ulkkari, joka on floppi ja se taas maksaa, kun sen sopimus ostetaan ulos.
Kuuhinen
18.09.2008, 21:51
Eipäs hätiköidä.. Muutamiin kavereihin olen kyllä aika pettynyt; Häppölä, Bellissimo ja Laakso on olleet turhankin vaisuja. Bellissimolle tuskin tulee liigassa yli kymmentä peliä täyteen tällä tahdilla.
Ketjut ovat olleet täysin sekaisin lukuunottamatta ykköskenttää, joka myöskin huutaa vielä yhtä laituria. Puolustajat on haparoineet oikeen urakalla etenkin tuolla tampereen reissulla. Käsittämättömiä syöttöjä/lepsuilua näkynyt ajoittain. Eikä ylivoima tahdo toimia sitten millään vitjalla.
Kerropas Reckless, kun käsittääkseni olit paikalla tuolla Tampereella, että näihinkö tuo Ilives-peli kaatui? Vaikka radioni ei toimi eikä Oikea Asema kuuluisi muutenkaan, mutta teksti-tv:ltä käsitin, että eikös tätä peliä jo johdettu, mutta että näin pahasti tuli selekään? No, ei luovuta toivosta, vaikka nyt vituttaakin, lauantaina on uusi päivä ja Tapparaa lähetään kaatamaan.
Vittu että vituttaa!!!
On se tuo KalPan puolustuspelaaminen kaukana hyvästä. Vittu mitä pelin avaamista ja kiekkokontrollia. Kaverit tulee ja ottaa namin pois. Ja hups. Maaliinhan se meni! Hyökkäys oli yritteliästä ja paikkoja oli. Killeri pelasi taas hienon pelin ja Sami myös. Uskoisin että Bellissimo ei näe joulua kuopiossa. Veikkaisin jotain Tanskan alasarjaa tms...
Vielä kerran. Vittu että vituttaa!!
Kerropas Reckless, kun käsittääkseni olit paikalla tuolla Tampereella, että näihinkö tuo Ilives-peli kaatui? Vaikka radioni ei toimi eikä Oikea Asema kuuluisi muutenkaan, mutta teksti-tv:ltä käsitin, että eikös tätä peliä jo johdettu, mutta että näin pahasti tuli selekään? No, ei luovuta toivosta, vaikka nyt vituttaakin, lauantaina on uusi päivä ja Tapparaa lähetään kaatamaan.
TV:stä katsottuna peli kaatui puolustuspään auttamattomaan sekoiluun. Omassa päässä kaameita kiekonmenetyksiä ja Ipa laittoi limppua sisään. Peli oli sinällään "hallussa" toisen erän loppuminuuteille, kunnes Ilves iski pari kertaa. Järkyttävää sooloilua omassa päässä esim. Seppäseltä.
Reckless
18.09.2008, 22:14
Kerropas Reckless, kun käsittääkseni olit paikalla tuolla Tampereella, että näihinkö tuo Ilives-peli kaatui? Vaikka radioni ei toimi eikä Oikea Asema kuuluisi muutenkaan, mutta teksti-tv:ltä käsitin, että eikös tätä peliä jo johdettu, mutta että näin pahasti tuli selekään? No, ei luovuta toivosta, vaikka nyt vituttaakin, lauantaina on uusi päivä ja Tapparaa lähetään kaatamaan.
Kotisohvalta canal+ näytti pelin. Eikä se näihin kaatunut, vaikka herrat tärkeässä roolissa jokainen ovat.
Onhan tuo nyt ainakin minun mielestä selvää ainakin Bellissimon kohdalla, että mies on hommattu tänne tekemään maaleja, mutta ei ole oikeen edes kunnon vetoja saanut peleissä aikaiseksi. Kulmissa kiekollisena luopuu samantien kiekosta ja luistelee karkuun, kun joku tulee taklaamaan. Pelin rakentamisesta en sitten edes viitsi sanoa mitään. Toki maalejahan mies hommattiin tekemään ja nuo nyt on ihan perusasioita, jotka ei oikeen ole kunnossa. Toivon kuitenkin että mies rupeaisi laittamaan mustaa pussiin tai saa todellakin lähteä piakkoin. 0+2 Sentään edes jollainlailla miellyttää.
Häppölästä nyt on ollut lupa odottaa vähän enemmän ja parempia esityksiä, kuin esimerkiksi vinceltä. Onhan mies sentään jo kyntensä näyttänyt liigassa.
Laaksokin nousi ainakin omissa papereissa viimekauden ansiosta myös tähän kastiin jolta on lupa odottaa hyvää kautta. Toivottavasti myöskin siellä alkaa pelit sujumaan ja rupeaa tulosta syntymään. Tänään oli pientä epävarmuutta ja syötöt meni vähän miten meni.
Vasta kuitenkin 4 peliä pelattuna, joten vielä vähän turhan aikasta jakaa risuja/ruusuja. Ei KalPa pärjää jos se on yhden kentän varassa illasta toiseen.
Kaudesta toiseen samat vitun ongelmat KalPan pelaamisessa!! Meillä ei ole maalivahtia, mikä antaisi joukkueelle mahdollisuuden voittaa joka pelissä ja puolustus on joka vuosi kokoajan ihan kahvilla.
Uusi kausi ja KalPa tarjoaa samaa paskaa vuodesta toiseen, edellis kauteen erona vain uusia nimiä pelipaitojen selessä!!
Vitun paskat saatana. Meikä jättää lauantaina Tappara matsin väliin! Seuraavan lipun maksan vasta kun voittoja on pari plakkarissa ja joukkue ei löydy kahden viimeisen joukosta.
Reckless
18.09.2008, 23:21
Vitun paskat saatana. Meikä jättää lauantaina Tappara matsin väliin! Seuraavan lipun maksan vasta kun voittoja on pari plakkarissa ja joukkue ei löydy kahden viimeisen joukosta.
Ei sitä parempaa joukkuetta noin saada aikaan, itse ainakin kannan korteni kekoon lipputulojen merkeissä.
Vitun paskat saatana. Meikä jättää lauantaina Tappara matsin väliin! Seuraavan lipun maksan vasta kun voittoja on pari plakkarissa ja joukkue ei löydy kahden viimeisen joukosta.
Juuri tämä on ongelmana savolaisessa kulttuurissa, vaikka olisi hyvä joukkue ja sitten tulee kahden pelin tappioputki(jopa Kärpillä on alla isompi tappioputki) niin ei tueta joukkuetta, kun se kannustusta tarvitsee vaan jätetään peli väliin ja tullaan sitten kannustamaan kun peli sujuu ja voi sanoa kaikille, että kyllähän se KalPa on niin hyvä. Perhana koko ajan kannustusta täysillä, eikä vain silloin tällöin.
Juuri tämä on ongelmana savolaisessa kulttuurissa, vaikka olisi hyvä joukkue ja sitten tulee kahden pelin tappioputki(jopa Kärpillä on alla isompi tappioputki) niin ei tueta joukkuetta, kun se kannustusta tarvitsee vaan jätetään peli väliin ja tullaan sitten kannustamaan kun peli sujuu ja voi sanoa kaikille, että kyllähän se KalPa on niin hyvä. Perhana koko ajan kannustusta täysillä, eikä vain silloin tällöin.
Kohan vitutuspäissäni räyhäsin :P
Tuskinpa sitä voi vastustaa kiusausta, kun on vapaapäivä ja kaikki :)
Onhan tuossa parempaan suuntaan menty, kun Virtalakin aloittaa penkillä matsit.
ilman sukkia
19.09.2008, 07:22
Kerätäänhän vielä tämä päivä kiukkua ja lauantaina hallille aidosti kannustamaan omia. Promille tai neljä kunhan ääntä lähtee. Sami puhui jo SS-turnauksessa että "olis ihan kiva jos ei parin hävityn pelin jälkeen savolaiset hylkäis omiaan".
Se vituttaa että yleisö olis tyytyväinen jos olisi JYP:ltä varastettu piste ja Ilvekseltä pari, samoissa pisteissä oltaisiin joka tapauksessa.
Brent Sapergia
19.09.2008, 08:05
Onhan nää kauden aloitukset todella vaikeita olleet joka vuosi. Ei tahdo millään tulla valmista. Paljon taas hyvääkin mutta sitten tulee taas todella ruma selän katkeaminen, mistä tämä kertoo? 3p 4:stä pelistä on pettymys, tätä vähän lieventää että 3p tuli Kärpiltä. Toisaalta aivan sama keltä niitä pisteitä tulee, kunhan niitä tulee. Ettei tuota Kärppä kirousta vedetty yli ja syksyn tavoite oli siinä? Juhlathan oli kuin mestaruus olisi irronnut, piirikunnallisissa.
Mut tää on kummaa miten peli ei pysy millään kasassa. Kuten Kärpät pelissä nähtiin, KalPa pelaa parhaimmillaan todella hyvää kiekkoa. Mut pohjat on nyt taas nähty. Eikä se peli oikeesti eilen ratkennut siihen paskaan kolmanteen erään, jokaisen maalin jälkeen iparilla oli paikkaa tehdä maaleja.
Onko nää sitten valmennollisia seikkoja? Virta on vähän liian hätäinen kommenteissaan kuten Kärpät pelin jälkeen nähtiin. Tuskin tämä ainakaan edistää koskaan joukkueen henkeä että loistavan voitto pelin jälkeen aletaan haukkumaaan pelaajia. Ja sitten parin päivän päästä syytellään mediaa vääristelystä. Ja tämä kun ei todellakaan ollut ainoa kerta.
Toinen on peluutuspuolen asia. Harjoituskausi vedettiin ydinporukan osalta suht. valmiinnäköisillä ketjuilla. Nyt paniikki nappulaa on painettu 3/4 pelissä. Ketjulotolla on aina pienet tsäänssit onnistua. Näiden ketjujen pitäisi vaan antaa nivoutua yhteen ja antaa aikaa se 3-5 peliä, sit nähdään tuleeko siitä mitään.
Ja vielä yksi vitutuksen aihe. Olen sitä mieltä että ehdottomasti toimivat tutkaparit käyttöön eikä mietitä etttä me tarvitaan kolme syämähammas-ketjua. Nykykiekkoa kaikkine taukoineeen voidaan pelata hyvin silleen että on kaksi hyökkäävämpää ja kaksi puolustavampaa kenttää. Se että marjat sekoitetaan nyt kolmeen kentttään on tuntunut pistävän palettia sekaisin.
(tutkaparit: Kapanen/Sahlstedt, Häppölä/Bellissimo, Laakso/Salo ja kaiken kruununa Virta/Virtala!)
No tuli nyt tähän topikkiin vitustusta, Virtaa, peluutusta, kenttäkoostumuksia mut kun kaikki vähän alkaa vituttamaan.
ps. ja voitto Tapparasta huomenna niin kaikilla on mukavoo!
Ehkä jotain kertoo Kalpan nykytilanteesta kun tähän ketjuun viimeinen viesti on tullut n. 1,5 kk sitten. Hienoa...
Joo, kaivetaas tämäkin ketju ylös.. Kapaselta sormi murtunut, saas nähdä kuinka kauan menee toipuessa. Prkl.
Lapander
09.11.2008, 19:28
Joo, kaivetaas tämäkin ketju ylös.. Kapaselta sormi murtunut, saas nähdä kuinka kauan menee toipuessa. Prkl.
Samaa olin tulossa kirjottamaan! Voi perkele!
Joo, kaivetaas tämäkin ketju ylös.. Kapaselta sormi murtunut, saas nähdä kuinka kauan menee toipuessa. Prkl.
Joku osasi tarjota sormimurtumiin ~ 2-4 viikkoa, toivotaan että ei todellakaan mene pidempään. Kapasen luonteen tosin tietäen voisi luulla, että on kaukalossa jo hyvinkin pian, mutta..
Voi saatana, että ärsyttää! Voi vittu, että vituttaa!
TykkiJutila
09.11.2008, 19:30
No ei vitun vittu!!! Kyllähän täällä porukka naureskeli, että näissä höpöhöpö turnauksissa joukkueen ykkösmiehet loukkaantuu, mutta ihan aikuisten oikeesti. Tästä lähtien toivon,että yksikään KalPan pelaaja ei "pääse" tällaisiin suomi-venäjä 2-6 peleihin.
Kilvenkantaja
09.11.2008, 19:35
Ehdin juuri manailla tuolla Karjala-turnaus ketjussa, että jos kapanen tosissaan loukkaantui, toivotan EHT pelit helvettiin ja eikös sekuntia myöhemmin valkene että murtuihan sekin hemmetin sormi.
Tosin diagnoosi oli "nähtävästi murtunut" eli vielä voi toivoa...
Tätä pelättiin ja rukoiltiin onnea Kapaselle. Mutta milloinkas meillä on onni ollut matkassa, täh?
InTheYear2000
09.11.2008, 19:56
Ei vittu! Voin vaan kuvitella kuinka tahtookirjottaa tällä hetkellä hyppii kotonaan kännissä iloisena.
No ei tässä voi toivoa, kuin että Kapanen ei olisi pitkään sivussa.
Sami erätauon haastattelussa sanoi, että lähtee huomenna kuvauksiin, ja vakuutteli pelaavansa tiistaina. Sanoi että ei mitään erikoista kädessä.
Jos Kapanen loukkaantui, KalPa joutuu todelliseen testiin. Loukkaantumiset ovat helvetin ikäviä, se on varsinkin omassa leirissäni todettu, mutta erityisen turhia niistä tulee, mikäli ne sattuvat EHT-pilipalipeleissä.
Eikö tätä paskakasaa saada heivattyä hiuksista helvettiin tuolta joukkueesta. Kaverin pitäs olla nhl/ahl-statuksen pelaaja, varmaan.
coyote86
11.11.2008, 22:05
Eikö tätä paskakasaa saada heivattyä hiuksista helvettiin tuolta joukkueesta. Kaverin pitäs olla nhl/ahl-statuksen pelaaja, varmaan.
Suomi-sarjakin on tälle jannulle varmaan todella haastava. Kolmivuotias kummipoikanikin pelaa täysin samalla tasolla kuin tämä sadan tonnin turhake. Minäkin olisin vahvistus verrattuna tähän Kimmon adoptioveljeen verrattuna.
Sääli vain ettei kukaan osta tätä täyshasardia. Mitään käyttöä KalPalla ei tälle miehelle ole. Turhaakin turhempi äijä kyseessä. Siis niin lahjaton pelaaja kyseessä ettei mitään rajaa.
Katselin juuri äsken ottelun boxin kovalevyltä ja silmäkulmaani miltei ui kyynel.
Timonen, mitä vittua.
punaniska
12.11.2008, 06:03
Jussi Timonen. Mitä tästä miehestä kertoisi?
Hän saapui Kalpaan NHL-statuksella. Mitä hän meille antoi? Harmaita hiuksia ja pisteitä vastustajalle! En voi käsittää miten tälläinen pelaajaa saa jatkuvasti pelata edes aloituskokoonpanossa! Herää Pekka Virta! Hanki puolustajapari Pekkarinen - Sellars Mestiksestä tämän turhakkeen tilalle! Varmasti menee ÄNHOOÄL-statuksen omaava Timonen vaihdossa näihin kahteen ! PERKELE että vituttaa!
Joo ei muuta kuin Pekkarinen antamaan rinnankorkuisia syöttöjä siniviivalle!! Pekkarinen ei todellakaan ole ratkaisu KalPan puolustukseen ja tuskin on Sellarskaan.
KalPa tarvitsee puolustajan tai pari, jos todellisuudesa halutaan taistella suorasta playoff paikasta.
ilman sukkia
12.11.2008, 07:29
Liian hyvältä se näyttikin 50 minuuttia. Nimet mainiten, Häppölä ja Timonen. Viimeisellä 10 minuutilla ei vaan voi tehdä sarjajohtajaa vastaan tuollaisia henkilökohtaisia virheitä. Varmaan kaikki huomas, ne maksoi pisteitä tänään, eiku eilen. Oli todellakin tarjolla jopa kolmea pistettä. Järäkin sanoi jälkipeleissä että puolustus pelas hyvin, voi vaan arvata fiilikset.
Paitsioansa
12.11.2008, 12:10
Vituttaa se, että kaveri rankaisee paikoista, joita hänelle tarjotaan. Itse KalPa taas jyllää hyökkäyspäädyssä eikä meinaa saada kiekkoa millään reppuun. Yhden maalin tappio sarjajohtajaa vastaan ei olisi menneinä kausina ollut huono tulos, mutta nyt jäi jostain syystä hallin ilmastosta hieman karvas maku suuhun. Vitun Timonen.
Ei kuulu tähän ketjuun, mutta Seppänen väläytteli muutamaan otteeseen osaamistaan, hänestäkö KalPan Nummelin?
Mane Schimanski
12.11.2008, 15:00
Vituttaahan se. Ja aina juuri Jyppiä vastaan ja nimenomaan kotona ja miten monta kertaa viime vuosina. Viimeisessä erässä ryssitään koko "hyvä" ottelu muutamaan henkilökohtaiseen emämunaukseen. Ei niin, että itse olisin yhtään parempi kiekollinen pakki mutta Timosen statuksella (ja jopa ilman isoveljen apua) pitäisi pystyä parempaan.
No, totuus 1: SM-liigajoukkueen pitääkin pystyä rokottamaan virheistä, kun ylivoimien lisäksi paikkoja tulee niin vähän.
ja totuus 2: SM-liigajoukkueen pitää pystyä välttämään nuo virheet, jotka sitten huutomerkin lailla paistavat tulostaululla.
Joo, kyllähän sitä on vähän minunkin purettava tuntojani!
Kyllä se pistää sapettamaan, kun omalla henk.kohtaisilla hölmöillyillä lahjoitetaan pisteet ryynikylään!
No Luigilla vähän poltti lavassa, mutta kyllä se Jussin totaalinen jäätyminen sai masennuksen partaalle ilomielisimmänkin ihmisen! Miehestä kumminkin on sanottu, että hän on perusvarmapakki!
Paskanmarjat! Jussi on ihan eniten ulkona koko hommasta! Hänen kohdalla, ei kysyntä ja tarjonta kohtaa millään osa-alueella!
Jussilla on periaatteessa kokoa pelata fyysisesti, muttakun häneltä puuttuu luonne ja älli pelata fyysistä kiekkoa. IS Veikkaajan kausilehdessäkin luki, että hän tuo joukkueeseen kovuutta ja kokemusta! Se, että on aikoinaan pelannut NHL:ää "Phillyssä", kertoi enemmänkin sen aikaisesta "Phillystä", enemmän kuin huonommasta Timosesta!
Valitettavasti tämänkin herran kohdalla työnnettiin kädet siihen kuuluisaan haisevaan läjään, aivan kuten Bellisimonkin kohdalla!
Mutta onneksi nuoret pojat ovat hoitaneet oman ruutunsa KalPa-puolustuksessa kunnialla ja siksipä toivonkin, että Jussikin yrittäisi nostaa oman pelillisen tasonsa, ainakin vähintään heidän tasolle!
Itse nyt olin peliä seuraamassa jypin silmin ja täytyy myöntää, että kalpalla oli todella pirteä ote läpi ottelun. Ihmettelin vain tuota pelaamisen lopettamista johtotilanteessa. Tuntui, että heti tuli hätä. Varsinkin puolustuspäässä. Nämä pari pahaa virhettä kostautui sitten pahemman kerran. Myöskään Järvinen ei ollut vakuuttava minun silmissäni.
Jypin kova puolustus oli kyllä rautaa. Ainakin pari erää... Ei kuitenkaan kannata masentua, kyllä kalpa on korkealla tällä kaudella...
Brian Glough
12.11.2008, 16:56
Saatana nämä JYP-pelit on tätä vuodesta toiseen. Varsinkin kotona menetään maltti ja taito viime hetkellä ja annetaan joka saatanan kerta kultalautasella pisteet No Smoking Teamille. Kai se voitto joskus näistäkin saatanan ryyneistä otetaan. Jos ei tällä kaudella niin ensi kaudella sitten. Jos eivät sitten kuppaa Sahlstedtia ja Kapasta Keski-Suomeen. Kello on viis iltapäivällä, pelistä on aikaa kohta vuorokausi ja silti syö saatana niin että oksettaa.
Vitun Hannu Hanhet. Kiitti vaan Jussi ja Toni!
Vittu joo. Useampi peli on tullut turpaan. Maaottelutauko tuli näemmä pahaan saumaan. Jyrkkä luisu sarjatalukossa on edessä - tai jo nyt menossa. No, kauanhan sitä kestikin...
Toivottavasti seurajohdossa ollaan hereillä ja katsellaan niitä vahvistuksia! Maailintekijää ja pakkia joukkueen rosteri kaipaa. Kotimaisia tai ulkomaisia. Mitä väliä - kunhan osaavat pelata. Ykkönen ja nelonen eivät näemmä kanna ottelusta toiseen.
Pelaajamarkkinat eivät ole tyhjät. Muihin kilpailijoihin lappaa kaikien maailman Ruilliereja ja Rasmunsseeneja.
Tuleeko KalPaan kukaan?
Joo vittu, nyt on oikeasti pakko tulla niitä ukkoja kun Timonen ja Sahlstedtkin loukkaantui. Häppölällä tosin elämänsä paikka näyttää mihin pystyy ykkösessä. Mutta pakkia ja maalintekijää tuo porukka huutaa.
Joo vittu, nyt on oikeasti pakko tulla niitä ukkoja kun Timonen ja Sahlstedtkin loukkaantui.
Pitäisikö tuosta Timosen loukkaantumisesta olla kovinkin pahoillaan? Ei sillä, en tietenkään toivo Timosellekaan mitään vakavaa tai kivullista vammaa, enhän ole ilkeämielinen ihminen ollenkaan, mutta jäällä tuo spede on vaan tiellä.
Killerillä ilmeisesti ''vain'' puujalka, ja KalPalla onneksi seuraava peli vasta perjantaina joten toivotaan, että Kalle saa koipensa siihen mennessä kuntoon.
Niemisen Veikko
02.04.2009, 00:11
Vittuku ahistaa ja vituttaa
pleijjeri
02.04.2009, 08:11
Saatana nämä JYP-pelit on tätä vuodesta toiseen. Varsinkin kotona menetään maltti ja taito viime hetkellä ja annetaan joka saatanan kerta kultalautasella pisteet No Smoking Teamille. Kai se voitto joskus näistäkin saatanan ryyneistä otetaan. Jos ei tällä kaudella niin ensi kaudella sitten. Jos eivät sitten kuppaa Sahlstedtia ja Kapasta Keski-Suomeen. Kello on viis iltapäivällä, pelistä on aikaa kohta vuorokausi ja silti syö saatana niin että oksettaa.
Vitun Hannu Hanhet. Kiitti vaan Jussi ja Toni!
Marraskuustakin on jo tovi vierähtänyt, mutta tuntemukset ja kokemukset pysyvät samoina kuin Brian Gloughilla syksyn räntäsateessa.. Jussi ja Toni tosin tällä kertaa syyttöminä... Vituttaa! Jos pelit jatkuu vielä lauantaina niin viskaan jäälle neljät Tiimarin silmälasit jotta nuo puusilmätuomarit alkaisivat näkemään edes hitusen paremmin nuo jäähyt ja paitsiot!
Jos pelit jatkuu vielä lauantaina niin viskaan jäälle neljät Tiimarin silmälasit jotta nuo puusilmätuomarit alkaisivat näkemään edes hitusen paremmin nuo jäähyt ja paitsiot!
Jep, kyllähän SM-liigaan pitäisi saada ammattituomarit. Eipä ollut ensimmäinen kerta, kun puhaltavat miten sattuu. Paitsiomaali oli selvä virhe, mutta oli siellä paljon muutakin. Mm. JYPin Riska sai jäähyn koukkaamisesta, vaikkei edes koskenut kaveriin. Vittu mitä paskaa...
Vittuku ahistaa ja vituttaa
Hokia tää vain on.
Musta_Kyy
02.04.2009, 09:57
Mua vituttaa tää itkeminen täällä jatkoajassa tästä "paitsiosta". Olihan tuo viivan yli, mutta kaikkihan tilanteen pelasivat loppuun, ja maali nyt vaan sattui tulemaan tuon tilanteen jälkeen ja siitä jaksaa Virta nyt repostella ja vyöryttää syitä tuomareiden suuntaan. Paljon pahempia virheitä on aiemmin vihelletty tai siis jätetty viheltämättä KalPan hyväksi, mm. Kapasen 0-2 maali kolmannessa HPK-pelissä oli sarjan kulminaatiopiste, jossa toinen KalPalainen hieman avitti joutumistaan Lassilan päälle, ennekuin maali syntyi. No, nyt kun on mennyt välillä näin päin, niin karmea meteli, joka lehdessä kirjoitetaan ja Virta pitää tunteet pinnassa marttyyripuheita televisiossa. HPK:n olisi pitänyt nousta tuosta vääryydestä jo tuossa pelissä, jotta ottelusarja olisi saanut erilaisen kuvan. Nyt Virran ja joukkueen on kanavoitava vitutuksensa oikeisiin asioihin, että sarja ei ratkea jo huomenna, niin häviävältä valmentajalta jo näytti. Näistä vitutuksista vaan pitää päästä ylös oikealla tavalla, siinä homman jujutsu.
Voin omasta puolestani tehdä tunnustuksen (vaikkei se ketään kiinnosta). JYP pärjäsi 90-luvun alussa ihan ok, mutta meilläkin oli peikko. Se peikko oli HP vitunK. Saatananmoisia rottailijoita, joku Kyy pahimpana. Kannattajat vielä äärettömän epäsympaattisia, läskejä, pahanhajuisia ja rumia. Ja aina, aina kun piti HyiPK voittaa, me hävittiin. Vielä jalosen aikanakin viduddi.
En voi muuta sanoa, kuin että sota on kesken ja jos (ja omasta puolestani tietysti toivon tätä) JYP menee jatkoon, niin tämä on aaltoliikettä. Tänä vuonna HPK on ollut aika HMV. Kiitoksia Buddhalle :). Näin tulee käymään tässäkin tapauksessa, aikanaan. Teillä on rakenteilla ihan oma SM-liigan Detroit, mutta se työ nyt on vielä kesken. Ainakaan kumpikaan joukkue ei ole SM-liigan Toronto, se löytyy vähän etelämpää :).
Ai niin, vituttaa nuo tuomarit. Sinkku olis kuitenkin alistanut teitä jatkoajalla, helvettiäkö ne hukkas sen pillin.
pleijjeri
02.04.2009, 10:54
Mua vituttaa tää itkeminen täällä jatkoajassa...
Lisätään tähän vitutukseen se, ettei ulkona lämpötila ole noussut tarpeeksi korkealle, jotta hämeenlinnalaiset pääsisivät tietokoneen äärestä tekemään hiekkakakkuja rannalle;) Ei jaksa enää lukea tuota itkemistä, siitä kuinka Kerho hävisi "ennakkoon helpoimmalle vastustajalle" jo puolivälierissä!
Vittuku ahistaa ja vituttaa
Jos yhtään auttaa, niin Tukia on joka ikisessä SaiPan kotipelissä linjalla. Tekee joka ikisessä pelissä aina noita paitsiovihellyksiä puoleen jos toiseen(oli paitsio, ei ollut paitsio).
No ilmankos Saipa jäikin sinne häntäpäähän, on siellä varsinainen puusilmä linjatuomari ollut sitten koko kauden!!
ilman sukkia
02.04.2009, 17:19
Olisi ollut edes sen verran miestä Tukiassa että olisi pitänyt mielipiteensä kun sen kerran parhaaksi näki livetilanteesta! Auttaapa paljon kertoa lehdistötilaisuudessa että sori, väärin meni! Kannan täyden vastuun tapahtuneesta. Otteluvalvoja Niemisenkin kommentti "millin yli" on kyllä puhdasta vittuilua. Ymmärtäisin jotenkin jos tilanteessa olisi vähänkään epäselvää. Miten tuollainen kaveri voi viheltää paitsion, siinä pitää kuitenkin vahtia kiekkoa ja pelaajia yhtäaikaa. Nyt oli suora näköyhteys kiekkoon, ja suhteellisen hidas pelitilanne. Ossoopa vituttaa, no on kai tässä siitä edestä vääryyttä koettu.
The Nikkari
02.04.2009, 18:17
Auttaapa paljon kertoa lehdistötilaisuudessa että sori, väärin meni! Kannan täyden vastuun tapahtuneestaJust näin.Kiinnostaisi tosiaan tietää miten Tukia kantaa vastuunsa? Jättää KalPa-paitsion viheltämättä vai lopettaa tuomaroinnin?Otteluvalvoja Niemisenkin kommentti "millin yli" on kyllä puhdasta vittuilua.Mitäköhän otteluvalvojakin luuli saavuttavansa tällä vähättelyllä? Virhe on virhe on virhe. Ihan sama on kyse milli- vai kilometristä.
Kannan korteni kekoon kertomalla, että itseänikin vituttaa tuo maali aivan suunnattomasti.
Kiinnostaisi tosiaan tietää miten Tukia kantaa vastuunsa?
Varmaan näin:
http://www.hs.fi/urheilu/jaakiekko/smliiga/artikkeli/Paitsiovihellyksen+missannut+linjatuomari+hyllytet tiin/1135244897445
Omasta mielestäni täysin kohtuutonta, mutta Järvelä päättää.
Varmaan näin:
http://www.hs.fi/urheilu/jaakiekko/smliiga/artikkeli/Paitsiovihellyksen+missannut+linjatuomari+hyllytet tiin/1135244897445
Omasta mielestäni täysin kohtuutonta, mutta Järvelä päättää.Vuosia ja taas vuosia on odotettu, että erotuomarijohtaja Arto I. Järvelä ottaisi ylipäänsä mitään kantaa ajoittain täysin laaduttomaan tuomaritoimintaan. Tom Laaksonen, Tuomas Pöyhönen ja kumppanit. Illasta toiseen käsittämättömiä jäähyjä, joista yv-maaleja; turhia vihellyksiä, joista seurauksena hylättyjä maaleja. Seurauksia näistä? Ei mitään. Hyllytyksiä? Ei todellakaan. Tarvittiin yksi n. senttimetrin virhe linjatuomarilta (toki selkeä virhe, josta iso seuraus), ennenkuin Järvelä rohkeni tulla esiin, ottaa kantaa ja "tuomita" julkisesti virheentekijän. Mahtavaa siviilirohkeutta ja johtajuutta!
Toki, noudattaa SM-Liigan (kurinpito)linjaa, jossa tekoa tärkeämpi on sen seuraus ja eritoten sen julkitulo mediassa.
Kyllähän se paitsiomaali vituttaa...., mutta ei voi syyttää tuomaria... Oli niin pienestä kiinni... Enempi vituttaa tuo ylivoima. Niistä maalia, niin oltaisiin jatkossa 4-0... Mutta tästä noustaan... JyPpi hävii kolme seuraavaa, niin ei vituta enää yhtään...
Terveisin Staigers from kaukaa Kuopiosta, jolle ei enää löydy koskaan lippuja Kuopiosta, joka on käynyt peleissä vuodesta -91... Njih!!!
choose_life
03.04.2009, 19:27
Vituttaa, että homma on kaatumassa samaan asiaan kuin aina ennenkin: kulmissa pyörimiseen, pikkunättiin neppailuun ja pään hakkaamiseen keskialueen ja/tai maalintekosektorin maila- ja lihaviidakkoon (jota Jyppi kyllä kiitettävästi ylläpitää). Olisi myös kiva, jos ylivoimalla osaisi joku muukin pakki tehdä viivalla jotain kuin Mika Strömberg (lähes 40 v, peliaika 27 min/matsi).
Vitutuksen maksimoi Tuomas Grönman. Miksi vitussa kommentaattoriksi otetaan ihminen, jonka puheesta ei saa selvää?
Tämä on varmaan väärin. Nimittäin tulla vitutusketjuun kertomaan, ettei vituta yhtään.
Hieno kausi, nousu kunnon rytinällä heittopussista taistelemaan ihan tosissaan mitaleista. Siinä ei paljoa välierätappio paina. Se, jota vielä tänään ihan todella eilinen tappio vituttaa, on kyllä unohtanut mistä asetelmista kauteen lähdettiin. Ei siitä niin kauaa ole kun oltiin vielä Suomi-Sarjassa...
Kilvenkantaja
05.04.2009, 20:27
Samoilla linjoilla Zorban kanssa. Tippuminen finaaleista otti kyseisellä hetkellä aika koville, mutta se johtui vain siitä, että häviäminen yleensäkin on ikävää. Kyllä siinä piti huulta purra kun katsoi JYP pelaajien riemua. Mutta asiat täytyy laittaa oikeisiin mittasuhteisiin. KalPa teki parhaansa käytettävässä olleella materiaalilla, enkä itse ainakaan ole pettynyt joukkueen esityksiin. Vain 2/14 joukkueesta pelaa kauden päätteeksi finaalissa, joten aika hyvä suoritus se pronssipelikin on.
Jos tässä nyt joku vielä vituttaa (ja tähän alla olevaan ei tarvitse kenenkään tarttua) niin kyllähän me tosiaan myytiin ne maalit JYPille halvalla, oikeastaan annettiin ilmaiseksi. Ja onhan se paitsion katsominen toki erittäin vaikeaa, kun linjurilla on niin paljon muutakin tehtävää...
Mutta pahin on ohi, pronssipeliä odotellessa. Toivotaan, ettei sen pelin jälkeen tarvitse kirjoitella tänne...
Brent Sapergia
17.09.2009, 21:40
Vituttaa kun ei pääse oikein kunnolla avautumaan ja haukkumaan mitään tai ketään. Tähänkö on tultu Kalisforniassa?
Splendide
17.09.2009, 21:42
Vituttaa kun ei pääse oikein kunnolla avautumaan ja haukkumaan mitään tai ketään. Tähänkö on tultu Kalisforniassa?
Hehe, joo. Tämä tämmöinen on ihan perseestä. :)
kisskiss
17.09.2009, 23:02
Ainoa asia, mikä minua vituttaa, on tämä kokoonpanouudistus. Mutta sekään ei ole KalPan vika. Harmi vaan, että pelipaikat vähenee. Ilman loukkaantumisia esimerkiksi Hirvosen Pasilla taitaa olla aika tuskainen tie kokoonpanoon.
Ainoa asia, mikä minua vituttaa, on tämä kokoonpanouudistus. Mutta sekään ei ole KalPan vika. Harmi vaan, että pelipaikat vähenee. Ilman loukkaantumisia esimerkiksi Hirvosen Pasilla taitaa olla aika tuskainen tie kokoonpanoon.
Sama juilii täälläkin. Tänäänkin Strömbergin kympin aikana piti pelata 5 pakilla, koska nyt haetaan liigajoukkueille "säästöjä". Kova on tie Hirvosella kokoonpanoon ja niin sen pitääkin olla, kun SM-Liiga on täysin väärä taso Hirvoselle vielä. Toivottavasti Mestis-keikka tekee hyvää miesten peleihin totutteluun ja korjaamaan valtaisia puutteita, mitä nuorella miehellä vielä on liigatasolle. Odotellaan raportteja ja kuulumisia miten hänellä lähtee sujumaan Joensuussa.
mullikka
07.10.2009, 11:27
V***ttaa tuo Virran itkeminen yleisön suuntaan! Eiköhän jokainen lippunsa ostanu saa osoittaa tunteensa miten haluaa. Eilen yv oli sellaista perseilyä, että muutama vihellys oli ihan paikallaan. Kaikkien ei tarvitse olla "onpa aina mukavaa" kerhossa mukana, mutta silti voi kannustaa ja kantaa KalPan paitaa ylpeenä. Itse oon käyny hallilla 80-luvun alusta asti KANNUSTAMASSA, mutta kuulun siihen joukkoon, joka uskaltaa myös kritisoida omia, sehän on pelissä mukana elämistä. Eiköhän tuota omille viheltämistä tapahdu "joskus" mualimallakin?
Kalikankosto
07.10.2009, 12:57
V***ttaa tuo Virran itkeminen yleisön suuntaan! Eiköhän jokainen lippunsa ostanu saa osoittaa tunteensa miten haluaa. Eilen yv oli sellaista perseilyä, että muutama vihellys oli ihan paikallaan. Kaikkien ei tarvitse olla "onpa aina mukavaa" kerhossa mukana, mutta silti voi kannustaa ja kantaa KalPan paitaa ylpeenä. Itse oon käyny hallilla 80-luvun alusta asti KANNUSTAMASSA, mutta kuulun siihen joukkoon, joka uskaltaa myös kritisoida omia, sehän on pelissä mukana elämistä. Eiköhän tuota omille viheltämistä tapahdu "joskus" mualimallakin?
Minua taas ei vituta Virran kommentti yhtään. Eikä oikeastaan vituta mikään mukaan... Miksiköhän edes kirjoitan tänne.
No taisteluilme oli eilen hyvä niin koti- kuin vierasjoukkueella. peli oli jännittävä ihan loppuun asti niinkuin tuonne ottelukeskustelun puolelle kirjoitin. Eilen ei vaan uponnut, mutta kyllä se alkaa kohta uppoomaan. Ylivoima oli eilen surkeaa katsottavaa, mutta sekin kyllä korjaantuu satavarmasti.
Jokainen saa vihellellä ihan mille haluaa, mutta hienon pelin jälkeen jokainen voi miettiä, että onko siinä mitään mieltä. Ennemmin kättä yhteen ja kannustusta!
Tietenkään kaikki viheltelijät ei tajua pelin hienoa tasoa, eikä mitään muutakaan pelistä kuin tuloksen taululta. Se ei ole ainakaan Virran vika.
Nyt iteasiassa alko vituttamaan tuo itkeminen joidenkin harvalukuisten fanejen toimesta niin ihan oikeaan ketjuun kirjoitin. Hävetkää!
Musta verkosto ainakin huuti TAISTELU JATKUU huutoa... Siitä pinnat heille.
Kilvenkantaja
07.10.2009, 19:29
Musta verkosto ainakin huuti TAISTELU JATKUU huutoa... Siitä pinnat heille.
Mulle tulee tosta huudosta aina jotenkin melankolinen fiilis, vähän niin kuin että "perkele tehkää nyt äkkiä se maali tai muuten tää peli oli tässä".
Itseäni kyllä vitutti/vituttaa se porukka joka eilen pelissä vihelsi omilleen. KalPa ja Lukko tarjosivat aivan loistavaa viihdettä ja mitä tekee muutamat valopäät? Menee yli mun ymmärryksen. Tietysti jos ei osaa ajatella asiaa yhtään sen laajemmin kuin tasan sen maalisarakkeen verran, niin voihan se olla vaikeaa ymmärtää, mitä muita elementtejä jääkiekkossa on.
A.P.Järvi
07.10.2009, 20:07
Itseäni kyllä vitutti/vituttaa se porukka joka eilen pelissä vihelsi omilleen. KalPa ja Lukko tarjosivat aivan loistavaa viihdettä ja mitä tekee muutamat valopäät? Menee yli mun ymmärryksen. Tietysti jos ei osaa ajatella asiaa yhtään sen laajemmin kuin tasan sen maalisarakkeen verran, niin voihan se olla vaikeaa ymmärtää, mitä muita elementtejä jääkiekkossa on.
Kaikilla on toki oikeus ärsyyntyä, mutta itse hieman ihmettelen tätä, miten "kokonaisvaltaiseksi" asiaksi tämä viheltäminen tai oikeus viheltää omille on tehty. Annan kaiken kunnian KalPan hienoille esityksille viimeisen vajaan kahden vuoden ajalta, mutta mielestäni jokainen ottelu on yksittäistapahtuma, eikä niissä voi tai tarvitse ajatella joka tilanteessa sitä, että viime vuonna voitettiin mitali. Jos kahden miehen ylivoima toimii noin heikosti, niin ymmärrän hyvin, jos joku siellä vähän viheltelee. Sitä en taas ymmärrä, jos seuran taholta kulutetaan energiaa moisen melko turhahkon yksityiskohdan miettimiseen. Satunnainen viheltely on kuuluu jääkiekko-otteluun - oli edellinen kausi mennyt sitten miten tahansa.
Niin, ja mainittakoon, että itse en osaa viheltää.
Kilvenkantaja
07.10.2009, 20:30
Kaikilla on toki oikeus ärsyyntyä, mutta itse hieman ihmettelen tätä, miten "kokonaisvaltaiseksi" asiaksi tämä viheltäminen tai oikeus viheltää omille on tehty. Annan kaiken kunnian KalPan hienoille esityksille viimeisen vajaan kahden vuoden ajalta, mutta mielestäni jokainen ottelu on yksittäistapahtuma, eikä niissä voi tai tarvitse ajatella joka tilanteessa sitä, että viime vuonna voitettiin mitali. Jos kahden miehen ylivoima toimii noin heikosti, niin ymmärrän hyvin, jos joku siellä vähän viheltelee. Sitä en taas ymmärrä, jos seuran taholta kulutetaan energiaa moisen melko turhahkon yksityiskohdan miettimiseen. Satunnainen viheltely on kuuluu jääkiekko-otteluun - oli edellinen kausi mennyt sitten miten tahansa.
Lähinnä tarkoitin sitä, että kun peli kuitenkin ainakin omasta näkökulmastani oli KalPankin osalta ihan hyvää tai ainakin viihdyttävää (mistäs minä tietysti tiedän jos se todellisuudessa oli hirveää paskaa) lukuunottamatta tehotonta yv:tä ja sitä, ettei maaleja saatu aikaiseksi, niin viheltely tuntui jotenkin törkeältä. En vieläkään suostu näkemään eilisessä pelissä tarpeeksi hyvää syytä viheltämiselle. Omaan kannatusfilosofiaan ei kyllä ylipäänsäkään kuulu omien mollaaminen, sen mä jätän suosiolla muille.
Eikä tietenkään pidä niellä mitä tahansa vaikka vain siksi, että edellisessä pelissä olisi pöllytetty vastustajaa 10-0, ei tietenkään. Ei menneillä ole mitään väliä silloin kun ollaan hallissa keskellä kiivasta kamppailua. Se vain oli eilen jotenkin niin outoa, että kun ensin kaikki 4500 katsojaa buuaa tuomareille ja kannustaa omiaan, niin sitten kun sitä tasotusta ei kuulu, käännetäänkin takkia. No, se on sitä savolaisuutta oikein kieroimmillaan.
Nyt kun tätä kirjoitin niin alkoi ylipäänsä vituttaa tää savolainen-mentaliteetti, että ensin ollaan niin ylpeitä ja niin henkeen ja vereen KalPan puolesta, mutta muutama tappio ja halli huutaa taas tyhjää.
Tai ehkä mulla on vaan ollu keskimääräistä vaikeampi päivä...
vBulletin v3.8.6, Copyright ©2000-2013, Jelsoft Enterprises Ltd.