View Full Version : Otteluseurantaketju ke 9.5.2007, MM-Moskova
Musta Nuoli
09.05.2007, 04:16
Nyt keskiviikkona pelataan Moskovassa elämästä ja kuolemasta... kahdesti!
Päiväpelin näkevät vain digi-tv:n onnelliset omistajat, muut joutuvat tuijottamaan teksti-tv:tä, menemään sopivaan baariin tai virittämään epämääräisiä nettistreameja. Yle suuressa viisaudessaan ei muutenkaan koskaan siirrä FST:n kulttuuriohjelmia mihinkään, joten onneksi Suomen peli ei torstaina ole päivällä - täytyyhän sitä kaikkien viidensadan saaristolaismamman saada vastinetta lupamaksuilleen.
Päiväpeli klo 15.15 siis Venäjä-Tsekki, joka on asetelmiltaan kutkuttava. Venäjä on toki ennakkosuosikki, mutta Tsekki on usein venynyt juuri Venäjää vastaan, eikä tämäkään peli ole varmaankaan poikkeus. Kaksi slaavilaista kiekkojoukkuetta vastakkain - kykeneekö Venäjä ottamaan Voiton päivänä voiton ja juhlistamaan hirmuhall... anteeksi, kunniakasta sotahistoriaansa välieräpaikalla, vai muistellaanko Tsekin pukukopissa Prahan kevättä ja nyljetään Venäjän karhun punainen nahka? Suomen joukkueen parissa toivotaan todennäköisesti jälkimmäistä, sillä mikäli Suomi torstaina ottelunsa voittaa, Leijonien tuleva vastus tulee tästä otteluparista, ja punakone-reunionin jatko-osaa harva toivoo.
VAHVUUDET JA HEIKKOUDET - VENÄJÄ
+laukausten tehokkuus kisojen paras (14,89%)
+tehokas ylivoima (30%)
+Morozov (+Zinoviev ja Zaripov - kaikilla tehopisteitä 10 tai enemmän)
+Kotipelit, kotiyleisö, paine tuomariin
+Voiton päivä, isänmaallisuuden puuska
-suhteellisen heikko alivoimapelaaminen (75%)
-puolustuksessa heikkouksia, ei testattu paljoakaan
-Kotipelit, kotiyleisö, valtavat paineet
VAHVUUDET JA HEIKKOUDET - TSEKKI
+Myös tehokas ylivoima (28.95%)
+hyvä alivoima (87.5%)
+Henkinen lataus: pääsy pudotuspeleihin vapautti, ei paineita
+Historialliset antipatiat Venäjää vastaan, kokemus Venäjää vastaan
+Plekanec varma aloittaja, paras joukkueen pistemies
-alisuoritus: pelaako joukkueena vai yksilöinä?
-Epävarma ykkösvahti (Cechmanek)
Iltapelissä klo 19.15 katsotaan, mihin BÅG:in Elitserien-joukkue kykenee. Aiemminkin Ruotsi on onnistunut viemään jopa kultaa isolla ensikertalaisjoukolla, tänäkin vuonna tulokkaita on kymmenkunta ja niitä kuuluisia NHL-vahvistuksia vain yksi. Riittääkö se Slovakian kivenkovaa hyökkäyskalustoa vastaan, vai syökseekö Satan joukkoineen Tre Kronorin kotimatkalle? Joukkuepeli vastaan yksilötaito, taktiikka vastaan tekniikka - kumpi voittaa?
VAHVUUDET JA HEIKKOUDET - RUOTSI
+joukkuehenki: porukka kasassa todella pitkään, ei NHL-rulettia
+Taktiikka ja valmennus: pelityyli hallussa, itsevarmuus huipussaan (millä muulla maalla olisi ollut munaa lepuuttaa neljää kärkipelaajaa ja heittää kolmosvahti Venäjä-peliin, vähät välittäen lohkovoitosta?)
+++Kisojen toiseksi paras ylivoima, toiseksi paras alivoima, toiseksi paras laukauksien tehokkuus, toiseksi paras maalivahtipeli
+++Johan Davidsson ja Jönsson brothers, kisojen paras ja tehokkain pakki Tärnström
+Ei paineita, kukaan ei odota "amatööreiltä" mitään
-Ei NHL-vahvistuksia, 10 ensikertalaista : riittääkö Elitserien-tulokkaiden kantti?
-liian passiivista paikoin, kuten Suomea vastaan
VAHVUUDET JA HEIKKOUDET - SLOVAKIA
+Hail Satan, master! (liki korvaamattoman saatanallinen johtajuus ja esimerkki)
+Hyökkääjät kuin valmentajan märästä unesta: Gaborik, Demitra, Hossa... lisäksi Uramin kaltaiset taistelijat
+Vähiten jäähyjä koko turnauksessa
+Huikea yksilötaso vastaan...
-ailahteleva joukkuepelaamisen taso ja tunne (vrt. Valko-Venäjä -ottelun tuherrus)
-Huono ylivoima (18.52%)
-haavoittuvainen puolustus, siitä johtuva hutera alivoimapelaaminen (78,26%)
Sitten vain otteluita seuraamaan...tätä kirjoitettaessa enää 11 tuntia siihen, kun kiekko putoaa jäähän!
keigykedy
09.05.2007, 15:29
1-0 venäjälle, Markovin h-vetin hien o yläpesä-veto
Mängimies
09.05.2007, 15:29
Venäjä 1-0 johtoon Markovin maalilla. Kisojen kannalta toivoisi Venäjän voittoa, mutta Suomen kannalta Venäjän putoamista. Ei tästä mitään läpihuutojuttua näytä tulevan.
...ellei Venäjä nyt rankaise yv:llä
Sellainen sivupointti, että näkyykö tämä peli mistään netissä?
Mängimies
09.05.2007, 15:44
Sellainen sivupointti, että näkyykö tämä peli mistään netissä?
http://www.myp2p.eu/NHL.htm
Jos Tps:n fanit ei ole nähnyt teidän tulevan ykkösveskan ( Salakan ) :) pelaavan, niin kaverissa on yhtäläisyyksiä hämmästyttävän paljon Cechmanekiin. Torjunta tyyli, asento, ulkoinen olemus. Tosin sillä erotuksella, että Salakasta tulee parempi kassari.
kaverissa on yhtäläisyyksiä hämmästyttävän paljon Cechmanekiin. Torjunta tyyli, asento, ulkoinen olemus. Tosin sillä erotuksella, että Salakasta tulee parempi kassari.
Kovat on odotukset. Cechmanekhan on pelannut urallaan 4 kautta NHL:ssä ykkösmaalivahtina sekä 11 arvokisat.
Tilillä 3 MM-kultaa, 2 MM-pronssia sekä olympiakultaa.
Kaudella 2000-01 Cechmanek valittiin NHL:n (=maailman) toiseksi parhaaksi maalivahdiksi.
Siinä on Salakilla urakkaa. Ainakin kerran pitäisi tulla valituksi maailman parhaaksi maalivahdiksi ja kahmia sylikaupalla glooriaa kansainvälisistä kehistä toteuttaakseen ennustuksesi. Ja pojalla ei vielä 20-vuotiaana ole yhtään pääsarjaottelua pelattuna.
Lampinen
09.05.2007, 16:24
Kyllä on hienoa katseltavaa, kun Ovechkin keskittyy pelaamiseen.
Kylläpä on tylsää peliä, jos vertaa vaikka NHL-pudotuspeleihin. Toivotaan, että tulee edes jotain sykettä kolmanteen erään.
ennustaja
09.05.2007, 16:41
On kyllä mahtavaa peliä jälleen Venäjältä. Ei oikeastaan yhtään kunnollista maalintekopaikkaa tshekeillä toisessa erässä. Venäjän taito ja varsinkin liike on näyttäisi olevan aikamoista myrkkyä tshekeille. Ilman Cechmanekin hyviä torjuntoja tilanne voisi olla enemmän Venäjän hyväksi.
Lampinen
09.05.2007, 16:52
Malkin 2-0! Kehukaa vaan sitä Cechmanekia
Musta Nuoli
09.05.2007, 16:57
Jos Tps:n fanit ei ole nähnyt teidän tulevan ykkösveskan ( Salakan ) :) pelaavan, niin kaverissa on yhtäläisyyksiä hämmästyttävän paljon Cechmanekiin. Torjunta tyyli, asento, ulkoinen olemus. Tosin sillä erotuksella, että Salakasta tulee parempi kassari.
Salak tuskin on TPS:n ykkösvahti. Ykkösvahti on Juha Kuokkanen, joka siirtyi TuTosta naapurihalliin. Kuokka oli sentään Mestiksen paras veskari seitsemällä runkosarjan nollapelillään, päästettyjen maalien pienimmällä lukemalla ja parhaalla torjuntaprosentilla.
Salak on tosin myöskin erittäin lupaava kaveri, joten nyt kun TPS sai kaksi Mestis-vahtia ex-NHL-tähtien sijasta, voi joukkueen sarjasijoituksen odottaa nousevan.
Meni offtopiciksi, mutta mutta ei pelissäkään mitään tapahdu. Venäjä tosin meni 2-0 johtoon kolmannessa erässä. Pahus. Olisi saanut punakone tippua, ettei Suomi joudu sitä vastaan uudestaan (jos Suomi huomenna jatkaa).
Lampinen
09.05.2007, 17:10
Eiköhän Tsekin kisat ollut siinä.
Mr. Penguin
09.05.2007, 17:16
Kaamea filmi Venäjän kapteenilta...
Hyi vittu että nuo ryssien filmaamiset oksettaa.
On kyllä surkein Tsekkien joukkue vuosiin. Ei mitään jakoa.
-Mercury-
09.05.2007, 17:17
Vittu tuo pelle vois mennä pois. Siellä taas itketään suurta jäähyä. Selvä 2min se oli, tuomarilla tassu pystyssä heti, mutta ei vittu mitä pelleilyä taas samalta mieheltä.
cottonmouth
09.05.2007, 17:17
Yllättikö ketään, että on juuri Petr Schastlivy:a "sattui"...Eihän tuon hidastuksen mukaan kosketusta edes kunnolla ollut....
Edit: ja eikä näytä Cechmanekkiakaan enää kiinnostavan...
Lampinen
09.05.2007, 17:18
KAUNIS MAALI! Malkin kyykyttää!
Ja nyt pitäisi Malkinin saada kymppi, kun tuuletteli zekkien aitiolle mutta paskahousutuomarit ei uskalla ryssille antaa mitään. Ei enää ikinä kisoja ryssänmaalle.
Täytyy kyllä ihmetellä, minkä takia tuo Shastlivin rutku kantaa tuota C-merkkiä rinnassaan? Taas aivan järkyttävä filmi isomman rangaistuksen toivossa. Zidlickyltä todella typerä temppu, mutta tuollaiset pellet kuten Pjooootr pilaa koko lajin. Tämä kun ei mitään hamekangaspotkupalloa ole.
Ohhoh, olipahan Malkinilta huikea old timeri.
Mazaayup
09.05.2007, 17:20
P. "kuollut joutsen" Schitlivi taidoilla pääsisi suoraan Venäjän kansallisteatteriin... Sama mies jonka Ruutu taklasi puhtaasti.
Malkin pisti ihan hienon.
Olipa hieno maali Malkinilta. Venäjä kyykyttää muutenkin aika hyvin. Ei tälle joukkueelle löydy pysäyttäjää ainakaan ennen finaaleja.
Hieno maalihan se oli, mutta kunnon neppailua ollu Tsekin peli jo pitkänaikaa, kyllähän kaverit tekee kentällä ihan mitä tahtoo, jos niille antaa mahiksen tehä mitä tahtoo. Ja näin Tsekki tekee.
Olipa hieno maali Malkinilta. Venäjä kyykyttää muutenkin aika hyvin. Ei tälle joukkueelle löydy pysäyttäjää ainakaan ennen finaaleja.
Samaa ajattelin minäkin Torinon olympialaisten puolivälierän jälkeen, kun Venäjä oli kyykyttänyt Kanadaa.
aceman81
09.05.2007, 17:26
Oli aika tyylitön ele Malkinilta. Taitavia ja näyttäviä pelaajia, mutta miksi täytyy syödä saavuttamaansa kunnioitusta kuolevilla joutsenilla ja pelleilyllä. Ei anna aihetta porata, mikäli jatkossa napsahtaa omille näpeille.
Loistavaa nähdä näin hienosti pelaava Venäjä! Eipä juuri ole paineita sen vastustajalla välierässä, jäällähän ei ole kuin yksi suosikki. Mikä paras yhdestä peleissä ei aina ole kiitollinen tilanne...
Lampinen
09.05.2007, 17:27
mutta miksi täytyy syödä saavuttamaansa kunnioitusta kuolevilla joutsenilla ja pelleilyllä.
:D.
Suosikkipelaajasi ei tee ikinä näin.
Samaa ajattelin minäkin Torinon olympialaisten puolivälierän jälkeen, kun Venäjä oli kyykyttänyt Kanadaa.
Silloin nyt oli vähän eri asetelmat kaikin puolin.
Ja nyt pitäisi Malkinin saada kymppi, kun tuuletteli zekkien aitiolle mutta paskahousutuomarit ei uskalla ryssille antaa mitään. Ei enää ikinä kisoja ryssänmaalle.Malkinin tuuletus oli täysin tarpeeton ja typerä. Junnusarjoissa voi tuuletella miten tykkää, mutta sen verran täytyy kasvaa ja aikuistua, ettei aikuisten peleissä vastaavanlaiseen vastustajan aliarvioimiseen ryhdytä. Vastustajan aliarvioimistahan tuo oli. Toisaalta, ryssiltä nyt voi odottaa mitä vaan...
Mazaayup
09.05.2007, 17:33
Kaverit tempoo toisiaan ilman hanskoja ja tuomiot 2 min ja 2+2 min. Jos Ruudun Jarkko olisi ollut asialla, niin olisi tullut 5+20 ja pelikieltoa päälle. Mutta eihän Malkinia voi pelikieltoon enää laittaa, kun Ovechkin ehti jo sen kärsiä merkityksettömässä pelissä.
Kaverit tempoo toisiaan ilman hanskoja ja tuomiot 2 min ja 2+2 min. Jos Ruudun Jarkko olisi ollut asialla, niin olisi tullut 5+20 ja pelikieltoa päälle. Mutta eihän Malkinia voi pelikieltoon enää laittaa, kun Ovechkin ehti jo sen kärsiä merkityksettömässä pelissä.Jos en väärin nähnyt, tämänkin hässäkän aloitti lapsimalkin kamppaamalla Kleslan vihellyksen jälkeen jalalla?
hekottava pappi
09.05.2007, 17:37
Oispa ollu mielenkiintoista nähä miten ois Malkinin käyny, jos ei ois tuomarit tulleet väliin.
Ei voi muuta kuin toivoa kaikkea pahaa Malkinille. Naurettava pelle. Jotkut ei osaa edes voittaa.
Jack Daniel's
09.05.2007, 17:44
Ei voi muuta kuin toivoa kaikkea pahaa Malkinille. Naurettava pelle. Jotkut ei osaa edes voittaa.
Voisi jatkossa joku vähän kouluttaa poikasta.
Veikkaanpa muuten, että meidän Jarkko olisi "vahingossa" laittanut mailansa Malkinin eteen, ellei jopa naamaan, jos olisi Suomen vaihtoaitiolle mennyt aukomaan =)
Oispa ollu mielenkiintoista nähä miten ois Malkinin käyny, jos ei ois tuomarit tulleet väliin.
Hyvinhän sille kävi tuli tai ei; 2+1 ja voitto kotiin. No täällä taitaa joillakin olla kuuppa kuumana kun Tshekkiä hieman nöyryytettiin. Seuraava potilas onkin sitten USA, joka on vastuksena ehkä hivenen kovempi kuin Tshekki, eli luokkaa hyvä harjoitusvastus punakoneelle.
cantona77
09.05.2007, 17:51
Jos en väärin nähnyt, tämänkin hässäkän aloitti lapsimalkin kamppaamalla Kleslan vihellyksen jälkeen jalalla?
Näit kyllä väärin, Malkinin mailaan kaatui kun tsekkikekkuli "luisteli" lavan yli.
Mutta olipahan tyylikästä peliä venakoilta, ei tsekeillä ollut mitään saumaa.
Ja venäjän heikoimmaksi osa-alueeksi mainittu puolustuskin toimi täydellisesti.
Musta Nuoli
09.05.2007, 18:06
Näit kyllä väärin, Malkinin mailaan kaatui kun tsekkikekkuli "luisteli" lavan yli.
Mutta olipahan tyylikästä peliä venakoilta, ei tsekeillä ollut mitään saumaa.
Ja venäjän heikoimmaksi osa-alueeksi mainittu puolustuskin toimi täydellisesti.
Typerä ratkaisu Venäjältä muuten soittaa Nabokov apuun vahvistamaan maalivahtipeliä seuraaviin otteluihin. Eremenkon torjuntaprosentti on nyt 96,63 % neljän pelin jälkeen, takana kaksi nollapeliä, joista toinen kohtalokkaassa kuolemanpelissä, jossa Venäjä otti vieläpä 10 kakkosta. Eremenko on mielestäni kisojen tähän mennessä parhaita maalivahteja, joten mitä tuossa on vielä vahvistamista?
No, täytyy tietysti toivoa, että Suomi olisi välierissä Venäjää vastassa ja vastapäätä huojuisi pitkästä kaudesta, väsymyksestä, aikaerosta ja isoon kaukaloon sopeutumisesta kärsivä Nabokov, joka imisi kiekkoja taakseen kuin keskuspölynimuri. Ennemmin Nabokov kuin Eremenko tällä hetkellä.
aceman81
09.05.2007, 18:11
:D.
Suosikkipelaajasi ei tee ikinä näin.
Mutta JRuutuahan ei kukaan kunnioitakaan. Se erotus tässä tietysti on, että JRuudulle sopii mainiosti, jos peli menee likaiseksi. Onko Malkinin etu olla suorittamassa vastustajaa provosoivia elkeitä ja täten laskea pelaajien välistä kunnioitusta jään tasolla?
JoukaHainen
09.05.2007, 18:46
Aika mauton malkinin tempaus.
Kohta Slovakit pääsee tiputtamaan Ruotsin HMV joukkueen.
Lampinen
09.05.2007, 19:18
Kohta Slovakit pääsee tiputtamaan Ruotsin HMV joukkueen.
Hossa! 1-0
e:Warg lyö kiekon reppuun Slovakian täydellisen munauksen jälkeen.
e2: Heh :) Kapus niittaa seuraavasta 2-1 onko toi sama Backlund joka oli Suomea vastaan?
Humpauttaja
09.05.2007, 19:31
Heh, kyllä huomaa kumpaa joukkuetta kohtaan Mertsillä on antipatioita. Ruotsi tasottaa niin kuulostaa surulliselta ja heti perään Slovakia iskee johtomaalin, niin huutaa kuin palosireeni.
Ei sillä, itsekin olen kyllä Slovakian puolella.
Mr. Penguin
09.05.2007, 19:36
No kuka nyt Ruotsin puolella olisi? Hyi helvete.
Slovakia muuten näyttää miten tehdään maaleja. Suomen puukädet kun pystyisi samaan...
Jonathan Who 2-2
Tehkääs nyt Slovakia pari maalia!
Kieltämättä nätin maalin svedut väänsivät. Go Slovakia.
Trenchtown
09.05.2007, 20:08
Tehkääs nyt Slovakia pari maalia!
Voi olla, että tekevätkin, mutta Ruotsi tämän kuitenkin vie. Koska niin se Ruotsi vaan aina tekee. Hossa, Demitra ja Gaborik ovat kyllä aivan järkyttävän taitavia ukkoja, mutta Slovakkien ala-arvoinen puolustaminen kääntää kupin Ruotsille. Olen kyllä enemmän kuin mielelläni väärässä.
*edit* Komea freestyle-istumatorjunta Krizanilta. Kohta soi taas...
*edit2* No siellähän se lepäilee, ala-arvoisen puolustamisen seurauksena.
Ioota Rhoo
09.05.2007, 20:11
Krizan vai mikä onkaan teki kisojen torjunnan.
Mr. Penguin
09.05.2007, 20:13
No niinpä niin. Vi ska vinna. Voi elämä kun vituttaa tuo HMV-Ruotsin menestyminen. Slovakia on lyöty, ei ne munattomat surffailijat enää tosta nouse. :(
Ja nyt vituttaa suunnattomasti. Slovakia, nyt herätys hitto vie.
Krizanilta ihan nätti koppi ennen maalia, pakko myöntää.
Mazaayup
09.05.2007, 20:14
Ruotsi 3-2. Tosin siinä tuli kisojen tähän asti räikein tuomarivirhe!
Hyökkääjä ajaa maalille ja ajaa hyppäämällä Slovakian maalivahdin yli, jolloin maalivahti kaatuu ja ei saa kiekkoa haltuunsa. Samalla riparista isketään kiekko maaliin... EI NÄIN.
Mutta JRuutuahan ei kukaan kunnioitakaan. Se erotus tässä tietysti on, että JRuudulle sopii mainiosti, jos peli menee likaiseksi. Onko Malkinin etu olla suorittamassa vastustajaa provosoivia elkeitä ja täten laskea pelaajien välistä kunnioitusta jään tasolla?
Ehkä Malkin haluaa JRuudun tapaiseksi legendaksi jota fanit jumaloi....
Veikkaanpa muuten, että meidän Jarkko olisi "vahingossa" laittanut mailansa Malkinin eteen, ellei jopa naamaan, jos olisi Suomen vaihtoaitiolle mennyt aukomaan =)
Nojaa, mikäli Jarkolla yhtään on järkeä päässä ja raha/pelaaminen kiinnostaisi jatkossakin, niin ei hän seurajoukkueensa ehkä toiseksi tärkeintä pelaajaa menisi edes näissä otteluissa telomaan. Mutta olihan upea maali Malkinilta. o.O
Mutta se siitä pelistä.
Lampinen
09.05.2007, 20:26
Se oli siinä.
Mr. Penguin
09.05.2007, 20:27
Nyt meni telkkari kiinni. Haista **** Slovakia. Uskoamtonta kurapaskaa. :(
Panzerfaust
09.05.2007, 20:27
Mulkku-Hedström 4-2.
Tshekkoslovakian pelit näyttää olevan pelatut, eipä sureta sekään.
Nyt meni telkkari kiinni. Haista **** Slovakia. Uskoamtonta kurapaskaa. :(Slovakia pelaa kuin Suomi - johtoasemassa ruvetaan pyllistelemään Ruotsalaisille ja heti ruottinpoika rokottaa!
Mazaayup
09.05.2007, 20:31
Tuomarikin on Slovakian puolella.
Ensin 3-2 Ruotsille hyväksytään, jota ei olisi pitänyt todellakaan hyväksyä.
Ja 4-3 kavennus Slovakialle ei hyväksytä, vaikka kiekko oli pelattavissa.
Slovakian peli meni jotenkin ihmeellisesti sekaisin jo ensimmäisen erän puolivälissä, ja homma ei kun vaan pahenee kokoajan. Pelkästään karmea määrä harhasyöttöjä omalla alueella.
Panzerfaust
09.05.2007, 20:34
Slovakia pelaa kuin Suomi - johtoasemassa ruvetaan pyllistelemään Ruotsalaisille ja heti ruottinpoika rokottaa!
Ei kyse ole mistään muusta kuin ruotsalaisten pelaajien yksilötaidon sekä joukkuepelaamisen aliarvoimisesta Suomessa. Ruotsi on ihan eri tason kiekkomaa kuin Suomi, eikä maajoukkueen häviöissä sveduille ole ole mitään mystistä lamaantumista tai Ruotsikammoa.
Silti paras yhdestä playoffeissa on aina mahdollisuus voittaa kenet tahansa, joten Suomi tulee voittamaan yksittäisiä huippumatseja ja kaikella todennäköisyydellä mestaruuksiakin.
No kuka nyt Ruotsin puolella olisi? Hyi helvete.
Minä olen, silloin kun vastassa ei ole Suomi. Heja Sverige! Sukeltajat lauluun.
Forceberg
09.05.2007, 20:51
Joo, Heja Sverige myös täälläkin ja ennen Suomea myös!
Loistavaa peliä vain yhden NHL-ammattilaisen joukkueelta (tosin voihan esim. Kenny Jönssonin laskea sellaiseksi). Neljän joukkoon pääseminen tulisi olemaan hyvä kokemus Ruotsin joukkueen nouseville nuorille tähdille ja itseluottamusta varmasti ruokkiva. Toivottavasti puolustus kestää Slovakian mahdollisen rynnistyksen viimeisessä erässä
Trenchtown
09.05.2007, 20:53
Heja Heja, 4-3 Radivojevic ! Tää on ihan eri peli taas, siis ennen Slovakian seuraavaa kardinaalimunausta.
Lampinen
09.05.2007, 20:53
OHHOH! 4-3 Radivojevic
e: Jumalauta tota Slovakian peliä
Tää on ihan eri peli taas, siis ennen Slovakian seuraavaa kardinaalimunausta.
Niin on taaskin, siis seuraavan emämunauksen jälkeen.
Jeeees! Den glider in. Hieno maali. Jokohan tämä alkaisi olla taputeltu.
On kyllä käsittämättömän surkeaa puolustuspeliä Slovakialta ns. isoksi maaksi.
Ei ole tuollaisella mokailulla mitään asiaa mitalipeleihin.
Taktiikoista ja pelikirjoista voidaan aiheesta puhua yhtä ja toista, mutta kyllä tuo ruotsalaisten kylmäverisyys isoilla panoksilla maalintekotilanteissa on jotain aivan fantastista.
Ei siinä tunnuta juuri NHL-staroja tarvitsevan. Nyt tästä ei enää muuta puutu kuin että Sveitsi kaataa Kanadan...
Ranger
Lampinen
09.05.2007, 21:07
Tätä sanotaan "lopun aluksi"
Slovakia vois tiivistää seuraaviin:
Satan-Demitra-Hossa
Kuku-Uram-Radi
Jeeees! Den glider in. Hieno maali. Jokohan tämä alkaisi olla taputeltu.
Nyt viimeistään.
Munatonta peliä Slovakeilta.
Slovakia näyttää kuinka kova maalivahti tämä Backlund oikeastaan onkaan.
Slovakia näyttää kuinka kova maalivahti tämä Backlund oikeastaan onkaan.Niin jotkut Slovakian nimettömät eurojyrät pistävät melkein joka hyökkäyksestä maalin, toisin kun Suomen NHL-ammattilaiset :( On se niin väärin ...
No kuka nyt Ruotsin puolella olisi? Hyi helvete.
Minäkin olin tänään. Ei tuo Slovakia nimittäin kiinnosta vähemmässäkään määrin. Edelleen olen Ruotsin puolella jos pelaavat lauantaina Kanadaa vastaan, mutta sen jälkeen tilanne muuttunee..
Jaa, kuuntelisko vielä "Nu tar vi dom" -biisin.
The Original Jags
09.05.2007, 21:58
Ja nyt pitäisi Malkinin saada kymppi, kun tuuletteli zekkien aitiolle mutta paskahousutuomarit ei uskalla ryssille antaa mitään. Ei enää ikinä kisoja ryssänmaalle.
Miten Malkinin tuuletus liittyy Venäjän kykyyn toimia kisaisäntänä?
Miten Malkinin tuuletus liittyy Venäjän kykyyn toimia kisaisäntänä?
Pitäisikö sen liittyä siihen jotenkin? Mitä mieltä muuten olet tuosta Malkinin tuuletuksesta?
The Original Jags
09.05.2007, 22:06
Pitäisikö sen liittyä siihen jotenkin? Mitä mieltä muuten olet tuosta Malkinin tuuletuksesta?
Nimimerkki murmeli liitti nämä kaksi asiaa yhteen.
Malkinin tuuletus oli OK.
Malkinin tuuletus oli OK.
Ovatko venäläiset jääkiekkoilijat ylipäätään koskaan toimineet mielestäsi epäurheilijamaisesti ja/tai raukkamaisesti? Mitä mieltä olet Schastlivyn, joukkueen kapteenin, ämmäilyistä?
Vastaa mieluiten suoraan, kiertelemättä. Kerrankin.
The Original Jags
09.05.2007, 22:26
Ovatko venäläiset jääkiekkoilijat ylipäätään koskaan toimineet mielestäsi epäurheilijamaisesti ja/tai raukkamaisesti?
Kyllä, esimerkiksi Jevgeni Artjuhin.
Mitä mieltä olet Schastlivyn, joukkueen kapteenin, ämmäilyistä?
Mistä ämmäilystä?
finnishninja
09.05.2007, 22:30
Tuomarikin on Slovakian puolella.
Ensin 3-2 Ruotsille hyväksytään, jota ei olisi pitänyt todellakaan hyväksyä.
Ja 4-3 kavennus Slovakialle ei hyväksytä, vaikka kiekko oli pelattavissa.
Slovakian 4-3 maali oli selvä maalipaitsio, joten tasoitusta tuli tuomariston puolelta.
Muokkaus: tsori, nelosesta lirpsahti vitonen.
Kyllä, esimerkiksi Jevgeni Artjuhin.
Ok, hyvä.
Mistä ämmäilystä?
Filmaamisesta, niin kuin ihan hyvin varmaan tiedät.
The Original Jags
09.05.2007, 22:47
Filmaamisesta, niin kuin ihan hyvin varmaan tiedät.
Filmaamisesta on paha sanoa mitään, kun kukaan muu kuin Schastlivy ei itse tiedä sattuiko oikeasti vai ei.
Erämaan kettu
09.05.2007, 22:55
Filmaamisesta on paha sanoa mitään, kun kukaan muu kuin Schastlivy ei itse tiedä sattuiko oikeasti vai ei.Kukaan ei siis voi olla varma, että loukkaantuiko Schastlivy tilanteessa vai ei?
Ovatko venäläiset jääkiekkoilijat ylipäätään koskaan toimineet mielestäsi epäurheilijamaisesti ja/tai raukkamaisesti?
Mun mielestä esim. Kasparaitisin toiminnassa kohteenaan Suomen ja Montreal Canadiensin upea kapteeni ei Torinossa välieräottelun jo ratkettua ollut mitään epäurheilijamaista ja/tai raukkamaista.
Mitä mieltä olet Schastlivyn, joukkueen kapteenin, ämmäilyistä?
Muistetaan nyt kuitenkin, että ihmiseltä voi kovassa kontaktitilanteessa mennä lamaannuttavasti "ilmat pihalle" estämättä liki sataprosenttista suorittamista vain muutamaa minuuttia myöhemmin.
Luonnollisestikaan en voi toki tietää, edustiko mainitsemasi "ämmäily" sellaista tilannetta.
Ranger
The Original Jags
09.05.2007, 23:20
Kukaan ei siis voi olla varma, että loukkaantuiko Schastlivy tilanteessa vai ei?
En puhunut loukkaantumisesta, vaan sattumisesta.
Mun mielestä esim. Kasparaitisin toiminnassa kohteenaan Suomen ja Montreal Canadiensin upea kapteeni ei Torinossa välieräottelun jo ratkettua ollut mitään epäurheilijamaista ja/tai raukkamaista.
Ei todella. Olympiahengen ja kunniallisen häviämisen toteuttamista parhaimmillaan.
Muistetaan nyt kuitenkin, että ihmiseltä voi kovassa kontaktitilanteessa mennä lamaannuttavasti "ilmat pihalle" estämättä liki sataprosenttista suorittamista vain muutamaa minuuttia myöhemmin.
Luonnollisestikaan en voi toki tietää, edustiko mainitsemasi "ämmäily" sellaista tilannetta.
Totta, Ruudun taklaus oli sellainen, että ilmat pihalle -efekti oli itseasiassa jopa todennäköinen. Tämä Tshekki-ottelussa nähty tempaus sen sijaan ei selity oikein millään. Muuta kuin filmaamisella.
Miten Malkinin tuuletus liittyy Venäjän kykyyn toimia kisaisäntänä?Käsitit väärin. Näitä en liittänyt yhteen.
Sen sijaan liitin yhteen tuomarien toimimisen Venäjän otteluissa. Kukaan elämänhalun omaava tuomari ei vaaranna henkeään Venäjällä viheltämällä siten, että kotiyleisö tulistuu. Yksi yleisön suursuosikeista - Malkin - selvisi ainakin kahdesta tilanteesta ilman rangaistusta - Tsekin aitiolle vittuilusta ja lopun kähinöistä.
Myös kapteeni Schastlivyn törkeä filmaus Zidlicky -tilanteessa jäi tuomitsematta. Hidastus osoitti, ettei Zidlickyn maila osunut Schastlivya kasvoihin mutta tästä huolimatta hän kieriskeli "isoissa tuskissa" pyrkien saamaan Zidlickylle ulosajon. Samoin hän toimi Jarkko Ruudun taklauksen jälkeen.
Aiemmassa ottelussa Ovechkinin taklaus sveitsiläisen päähän oli niin selkeä tapaus, ettei tuomari pystynyt olla antamatta tilanteesta ulosajoa.
Venäläisille menestys näissä kisoissa on niin tärkeää, ettei tuomarin hengen uhkaaminen olisi mikään ihme, mikäli joku uskaltaisi antaa yleisöä tulistuttavia tuomioita. Onhan niitä toimittajiakin lahdattu samassa valtiossa, ylimmän johdon suostumuksella ja ehkä jopa avustuksella. Ja tämän vuoksi kisoja ei pitäisi käydä tuonlaisen valtion maaperällä.
Aiemmassa ottelussa Ovechkinin taklaus sveitsiläisen päähän oli niin selkeä tapaus, ettei tuomari pystynyt olla antamatta tilanteesta ulosajoa.
Tuomari antoi Ovechkinille 5+20 vasta sen jälkeen, kun selvisi, että taklattu pelaaja loukkaantui ja Sveitsin pojat kävivät puhumassa ulosajon.
TosiFani
10.05.2007, 00:21
TOJ rules!!
Malkin on maaginen, vaikka viimeinen tuuletus oli ala-arvoinen. Mitä mietti Venäjän valmentaja kun laittoi Malkinin kentälle viimeiseen vaihtoon?? Peli oli ratkennut ja tunteet olivat aika pinnalla...
Eikö kansainvälisissä peleissä saa hanskojen pudotuksesta kymppiä??
The Original Jags
10.05.2007, 00:42
Malkin on maaginen
Jep, oli Tshekkiä vastaan ihan omissa korkeuksissaan.
Malkin oli turnauksen alussa flunssassa ja kuumetaudissa, mutta on parantumassa tärkeisiin peleihin juuri sopivasti.
Eiköhän tulkinnanvaraisia tilanteita ollut molempiin suuntiin. Kolmannessa erässä tshekkipuolustaja siirsi tahallaan oman maalin paikoiltaan, kun venäläisellä oli tilaisuus lyödä kiekko tyhjään maaliin. Ei rangaistusta.Kuten sanoit, monia varmasti tulkinnanvaraisia tilanteita oli ottelussa. Mielestäni tsekkipelaaja ei yrittänyt siirtää maalia (tämä toki on mahdollista) vaan pyrki peittämään pienen kulman ja ajautui samalla päin maalia. Maalit myös siirtyvät turnauksessa helposti pois paikaltaan, koska niissä ei ola samanlaista kiinnitystä jäähän, kuin esim. Suomessa liigapaikkakunnilla taitaa olla jokaisessa hallissa.
Ja muistutan edelleen siitä, että Venäjä pelasi ottelussa peräti 20 minuuttia alivoimalla.Onko mahdollista, että Venäjä rikkoi enemmän?
Mistä sinä tai tuomari voi tietää,sattuiko Schastlivya oikeasti. Ei tuollaisesta voi viheltää filmausjäähyä, koska pelaajan tuntemuksia ei tiedä muut kuin pelaaja itse.Reaktiosta päätellen Schastlivyn pää irtosi. Schastlivy piteli kasvojaan pitkään jäässä maatessaan. Hidastus kuitenkin näytti, että Zidlickyn torppaus osui vain olkapäähän vai kiistätkö tämän?
Näin tietenkin Kanadassa, mutta ei kuitenkaan Venäjällä.Miksi vertaat jatkuvasti Kanadaan? Yritätkö vihjailla minun olevan jotenkin kanadalaisuuden ylistäjä? Jos asia on näin, olet väärässä. Olen vain ja ainoastaan Suomen puolella.
CIA murhasi Politkovskajan.Aivan, off topic. Silti tämä on vain yksi väite monien seassa.
Sinun on turha kommentoida mitään Venäjästä, koska olen huomannut otteluketjuissa esiintyneen jatkuvan ryssittelysi perusteella sinun olevan kykenemätön esittämään objektiivista arviota mihinkään Venäjään liittyvästä. Parempi että pidät tylsät mielipiteesi ominasi.Hirvittävän paljon sinulla oli sanottavaa, vaikka pidit mielipiteitäni tylsänä. On myös peräti hupaisaa, että sinä syytät jotain subjektiivisuudesta.
finnishninja
10.05.2007, 08:02
Tuomarikin on Slovakian puolella.
Ensin 3-2 Ruotsille hyväksytään, jota ei olisi pitänyt todellakaan hyväksyä.
Tarkoitatko tilannetta, jossa ruotsalainen hyökkääjä murtautuu päädystä maalin eteen, työnnetään poikittaisella maalivahdin yli/päälle ja Mårtensson sujauttaa kollegansa pudottaman kiekon maaliin?
The Original Jags
10.05.2007, 09:25
Kuten sanoit, monia varmasti tulkinnanvaraisia tilanteita oli ottelussa. Mielestäni tsekkipelaaja ei yrittänyt siirtää maalia (tämä toki on mahdollista) vaan pyrki peittämään pienen kulman ja ajautui samalla päin maalia. Maalit myös siirtyvät turnauksessa helposti pois paikaltaan, koska niissä ei ola samanlaista kiinnitystä jäähän, kuin esim. Suomessa liigapaikkakunnilla taitaa olla jokaisessa hallissa.
Minusta tilanne oli selvä. Tshekkipelaaja huomasi että venäläisellä oli tyhjä maali edessään. Jos hän olisi halunnut estää maalin syntymisen, olisi hän heittäytynyt eteenpäin kohti venäläispelaajaa. Sen sijaan hän tietoisesti heittäytyi sivusuunnassa taaksepäin suoraan kohti maalin TOLPPAA.
Tuomarin olisi kaiken järjen mukaan pitänyt viheltää tuosta rangaistus Tshekille. Olikohan yleisön joukossa tshekkiläinen snaipperi, kun ei uskaltanut?
Onko mahdollista, että Venäjä rikkoi enemmän?
Kerro sinä. Sinähän asian tunnut tietävän. Nyt jäähyminuuttien määrä oli 20-12 Venäjälle. Tämä oli mielestäsi epäoikeudenmukainen Tshekin kannalta, vaikka Venäjä istui boksissa lähes kaksi kertaa enemmän. Kerrotko mikä olisi ollut mielestäsi oikea suhde pelitapahtumiin nähden?
Reaktiosta päätellen Schastlivyn pää irtosi. Schastlivy piteli kasvojaan pitkään jäässä maatessaan. Hidastus kuitenkin näytti, että Zidlickyn torppaus osui vain olkapäähän vai kiistätkö tämän?
En nähnyt ottelua suorana, vaan ainoastaan koosteen joten en osaa sanoa.
Pelaaja voi kuitenkin reagoida kipuun monella eri tavalla. Joku voi peittää kasvonsa, vaikkei isku olisi osunutkaan kasvoihin. Me emme voi tietää filmasiko Schastlivy vai ei tuossa tilanteessa. Joten miksi inttää asiasta?
Hirvittävän paljon sinulla oli sanottavaa, vaikka pidit mielipiteitäni tylsänä. On myös peräti hupaisaa, että sinä syytät jotain subjektiivisuudesta.
Kannattaisi jättää se ryssittely vähemmälle otteluketjuissa. Huomasin että sekä Suomi- että Tshekki -peleissä ryssittelyä tuli ketjuihin sinulta jatkuvasti. Samoin kommentit kuten "Ei enää kisoja koskaan Venäjälle" antavat ihmettelemisen aihetta ja asettavat objektiivisuutesi kyseenalaiseksi.
Tietääkseni kisajärjestelyt ovat onnistuneet moitteettomasti. Venäjä on lisäksi kiekkoilun suurvalta. Tottakai se ansaitsee pitää MM-kisat yhtä useasti kuin joku Suomi tai Ruotsi.
Erämaan kettu
10.05.2007, 09:35
En puhunut loukkaantumisesta, vaan sattumisesta.Puhuttiin filmaamisesta. Schastlivy filmasi loukkaantuvansa päähän, vaikka isku ei edes osunut sinne.En nähnyt ottelua suorana, vaan ainoastaan koosteen joten en osaa sanoa.Ei jumalauta, uskomatonta. Miten sä kehtaat? Seuraavassa kappaleessa:Me emme voi tietää filmasiko Schastlivy vai ei tuossa tilanteessa. Ei varmaan voida tietää jos ei olla nähty koko tilannetta..Joten miksi inttää asiasta?Tää kruunasi kaiken.
finnishninja
10.05.2007, 11:11
Pelaaja voi kuitenkin reagoida kipuun monella eri tavalla. Joku voi peittää kasvonsa, vaikkei isku olisi osunutkaan kasvoihin.
Tämä on kyllä totta. Jos esimerkiksi lentää seinään ja tyhjää ilmat keuhkoista, niin ei siinä pidetä rinnasta kiinni, eikä selästä.
Palleihinkin saa joskus kovia iskuja, mutta ei auta puristella niitä, silloin voi olla jopa parempi että pitää vähän aikaa päätä kainalossa.
Sitten on tietenkin otettava huomioon jälkiseuraukset. Jos esimerkiksi pelaajaa huitaistaan mailalla johonkin suojaamattomaan kohtaa jalassa, hän saattaa hyvinkin lyödä myös päänsä kaatuessaan. Kaikki hidastukset ja uusinnat eivät paljasta näitä juttuja.
vBulletin v3.8.6, Copyright ©2000-2013, Jelsoft Enterprises Ltd.