View Full Version : Flopit KalPassa 2006-2007
menemene
09.11.2006, 14:05
Ajattelinpa, että viime pelien hyvästä vireestä huolimatta on perusteltua perustaa uusi ketju näille vuodatteluille flopanneista pelaajista. Vähän joka ketjussa kun näkyy tulevan kommenttia tyyliin Salonen ja Vidgren hittoon. Eli tänne kommentteja ja mielipiteitä siitä, mikä(/kuka) on vialla, miksi, ja mitä asialle voisi/pitäisi tehdä?
Omasta mielestäni turhat pelaajat pitäisi karsia heti pois. Aivan turhaa maksaa palkkaa 35:lle pelaajalle kun kokoonpanoon mahtuu vähän päälle puolet siitä. Eli toisinsanoen mestispelaajat mestikseen. Salosestakin oli jossain vaiheessa joku Allsvenskanin seura kiinnostunut, mutta kiinnostus ilmeisesti sitten lopahti? Luulisi kuitenkin, että edes ilmaiseksi ottaisi? Ei Salonenkaan mestistasolla ihan niin surkea voi olla. Tähän kategoriaan nyt mahtuu näitä pelaajia, Ahtonen, Ahosilta, Vidgren, Salonen, Peto. Ihan ihmeellistä väkisinmukanaroikottamista vaikka loukkaantumisten varallekin miehiä löytyy kyllä, vaikka sitten junnuista kokeilemaan liigavauhtia.
Minua on mietityttänyt tuo Ahtosen tilanne. Eikös hän ole ollut loukkaantuneena koko kauden ajan? Mietin vaan, kun on ollut liikkeellä vähän sellaista henkeä, että hän olisi floppi ja pitäisi lähettää takaisin Joensuuhun. Mun mielestä on paha olla floppi jos ei ole päässyt pelaamaan ollenkaan.
muzakian
09.11.2006, 15:31
Tässä, kuten makkarassa, on aina kuitenkin kaksi päätä. Pelaajat ja varsinkin pelaajien agentit eivät tahdo suojattiensa päätyvän ihan minne tahansa vaan parhaaseen mahdolliseen tilanteeseen, vaikkakin lähinnä taloudellisesti. Toisaalta jatkuva muuttaminenkaan ei varmaan kiehdo ketään, puhumattakaan perheestä erossa oleminen. Toinen osapuoli on tietenkin seura, joka tuskin tahtoo purkaakaan sopimuksia, koska palkanmaksu jatkuu kuitenkin. Joko kerta korvauksena tai sitten maksellaan loppuun asti. Tärkeintä olisi löytää kaikkia osapuolia miellyttävä ratkaisu. Monesti tahtoo vaan unohtua, että kyseessä on ihmiset ja heidän elämäänsä liittyviä raskaitakin ratkaisuja. Eiköhän siellä kuitenkin puolin ja toisin olla tietoisia ja tehdä työtä näiden floppien uudelleen työllistämiseksi. Muutamien pelaajien kohdalla, näkisin kuitenkin tämän melko vaikeaksi. Nähtävästi KalPa tulee kärsimään melko suurelta osin pelaajien palkkiot omissa nahoissaan.
menemene
09.11.2006, 17:41
Minua on mietityttänyt tuo Ahtosen tilanne. Eikös hän ole ollut loukkaantuneena koko kauden ajan? Mietin vaan, kun on ollut liikkeellä vähän sellaista henkeä, että hän olisi floppi ja pitäisi lähettää takaisin Joensuuhun. Mun mielestä on paha olla floppi jos ei ole päässyt pelaamaan ollenkaan.
Kyllähän Ahtosella ainakin tilastojen mukaan on 8 pelattua ottelua, 0 tehopistettä ja tehot näyttää -3. Alkukaudesta pelasi kyllä, mutta oli tosiaan erittäin näkymätön, ainakin pistetehtailun suhteen. Toisaalta ei ole ehkä päässyt pelaamaan sitä roolia missä saisi pisteitä aikaiseksi, mutta kyllä laittaisin tällä hetkellä Sonnenbergin, Hämäläisen ja Kauvosaaren helposti Ahtosen edelle, jolloin paikaksi jää korkeintaan se 4. kenttä. Rikkovaan rooliin Ahtosesta ei missään nimessä ole, jolloin pelipaikkaa ei tahdo löytyä. Hankintana floppi.

Ok. Itse en ole noteerannut yhtään miehen peliä sen kummemmin. Alkukaudesta tosin ehtikin vähemmän seuraamaan koko touhua. Tottahan tuo on, että vaikea on tässä tilanteessa kokoonpanoon istuttaa vaikka peli kulkisikin, mutta en silti vielä kokonaan miehestä luopuisi. Vuokrasopimuksella mallia Nordlund jonnekin kunhan tervehtyy. Eri asia tietysti on, että löytyykö ottajaa, mutta ainahan sitä kannattaa kokeilla.
Eri asia tietysti on, että löytyykö ottajaa, mutta ainahan sitä kannattaa kokeilla.
Varmasti Jokipojat on kiinnostunut omasta kasvatistaan ja Jokipojat on muutenkin varsin todennäköinen lainaseura joukkueiden yhteistyön vuoksi. Pitäisin jopa todennäköisenä, että Ahtonen pelaa Joensuussa kunhan vammoistaan toipuu - se jää sitten nähtäväksi kuinka pitkä tuo visiitti on.
Sentteriosastollahan on Ahtosen lisäksi Sonnenberg, Kauvosaari, V. Hämäläinen, Qvist, Salonen sekä Eskelinen, joten vaikea on nähdä Ahtoselle käyttöä ellei loukkaantumisia satu ja etenkin jos Salosta ei saada kaupaksi.
Mikähän tuli Simo Vidgenille ensimmäisen liigakauden jälkeen ?
Kyseisen kauden jälkeen ei ole tapahtunut kerrassaan mitään.
Ura liigassa jää tätä tahtia hyvin lyhyeksi.
Brent Sapergia
10.11.2006, 10:41
Mikähän tuli Simo Vidgenille ensimmäisen liigakauden jälkeen ?
Kyseisen kauden jälkeen ei ole tapahtunut kerrassaan mitään.
Ura liigassa jää tätä tahtia hyvin lyhyeksi.
Eipä tule muuta mieleen kuin se kuuluisa keltainen neste, enkä puhu nyt Batterystä ;o) Tosiaan aika vedenjakajalla Sipen pelit ovat liigassa tätä menoa.. Taitoa ja potentiaalia löytyy, kovalla työnteolla ja nöyrällä asenteella kurssin saisi vielä käännettyä jollain aikajänteellä. Toivotaan että saa mutta ei hyvältä näytä. Lisäksi pelipaikka (tosin ansaittu) nelosessa ei edesauta tätä. Sipe tarvitsee 1-2 kentän roolin ja vastuuta että homma alkaisi taas toimimaan, täällä sitä ei ole tarjolla mutta Mestis ei varmaan olisi huono vaihtoehto loppukaudeksi?
Baarimikko
10.11.2006, 12:02
Kyle Peton kohdalla Kalpa teki itse flopin, koska he hommasivat tämän pelaajan odottaen häneltä lähes ihmetekoja. Kysymyshän on siitä, että NCAA:sta tulee erittäin harvoin tähtipelaajia Sm-liigaan. Tottakai tyhmäkin tuollaisen tason pelaaja tarttuu Kalpan tarjoukseen jos luvassa on niin suuri rooli, kuin Petolla todellisuudessa piti olla. Lopuksi voisin kysyä, että miksi puolustajaa hommattaessa säästettiin, kun se loppuen lopuksi kääntyi itseään vastaan?
Brian Glough
10.11.2006, 13:04
Arto Sirviö Kyle Petosta kauden alussa: "Haimme hyökkäyksiä tukevaa, kiekollista puolustajaa ja päädyimme Petoon, sillä olemme saaneet hänestä hyvät raportit."
Raportin Sirviölle antoi varmaan joku Sportin kykyjen etsijä.
"Yliopistosarja on Suomessa edelleen hieman tuntemattomampi sarja, vaikka sieltä kovia pelimiehiä on tullutkin. SM-liigassa pelanneista yliopistotaustaisista puolustajista tulee ensimmäisenä mieleen kolmikko Rafalski, Murphy ja Söderholm, Sirviö kertoo."
Aika kauas jäätiin hankinnassa edm. kavereista
Salonen&Vidgren komppaavaat Petoa hyvin eli PSV.
Ei enää Kylejä (vrt.peto&rossiter) ensi kaudella. Kiitos!
Varmasti Jokipojat on kiinnostunut omasta kasvatistaan ja Jokipojat on muutenkin varsin todennäköinen lainaseura joukkueiden yhteistyön vuoksi. Pitäisin jopa todennäköisenä, että Ahtonen pelaa Joensuussa kunhan vammoistaan toipuu - se jää sitten nähtäväksi kuinka pitkä tuo visiitti on.
Varmastihan miehestä ollaan Joensuussa kiinnostuneita ja puhettakin on kuulunut, että Jokipoikiin olisi tulossa sentteripuolelle vahvistusta maaottelutauon jälkeen. Ahtosen kunto sinällään on arvoitus varmaasti kaikille, miehelle itselleenkin.
Ja se pitää vielä mainita, että ei 4. kentän keskus ole oikein Ahtosen paikka.. varsinkin jos on tarkoitus rikkoa, pelaajatyyppinä kun Tapsa on enemmän rakenteleva ja juonikkaita(kin) syöttöjä jakava.. mallikkaasti kulki pari peliä Kalpassa edellisellä kaudella. Nyt rooli ja minuutit on olleet jotain aivan muuta. Tosin, ei Ahtonen voi ollakaan hetivalmisliigamies ekalla kaudellaan.. toivottavasti vaan on jarkossakin aikaa antaa näyttöjä. Sen verran kokeneempia ukkoja on Kalpan penkillä, että hyvinhyvin vaikea sieltä 4. sentterin paikalta on noustakaan.
jopemaster
06.12.2006, 12:13
Kylläpä taas saa ihmetellä noita tähti valintoja tuon KalPa-Ilves ottelun jälkeen. Mats Hansson oli hyvä mutta ei kolmen tähden arvoinen. Jermu teki maalin joten kaksi tähteä oli paikallaan, mutta Alastalon yksikin tähti on likaa. Jos peliä on seurannut tekstiteveeltä Jujen panos näyttää hyvältä, mutta paikalla olleena voin sanoa ettei se sitä ollut. Alastalo oli täysin unessa ja olisi asainnut,jopa penkki komennuksen keskialueen hölmöilyistään. Mutta eipä sattuneet kohdilleen nuokaan Ilveksen tähdet. Duda ja Koivisto olivat ansaittuja, mutta yksi tähti ja Perttu "täysin varjojen mailla" Lindgren?????
Itse huomasin miehen vasta kolmannen erän lopussa kun silmien edestä luisteli numero 15 ja selässä luki Lindgren.Tähän asti olin siinä vahvassa uskossa että mies ei pelaa ollenkaan.
KalPasta tähti ehdokkaita olisi ollut Janne Jalasvaara,joka pelasi kauden parhaan pelinsä. Pelaten hyvää perus peliä ja raataen myös alivoimalla.
Myös Tomas Kurka olsi ansainnut tähden. Miehen otteissa oli ensi kerran havaittavissa sitä viime kauden Kurkaa, joka huudatti Niiralanmonttua. Antti Muurista siteeraten eteen päin on menty.
Saveniusta puolustan ei se KalPa-Tappara ottelun kirjoittajakaan onnistunut. Matti Kuusisto otti yhden tähden vaikka pelasi kauden huonoimman pelinsä.
Täytyy vain ihmetellä että katsommeko näiden kirjoittajien kanssa samaa peliä sillä ainakin minä näen noita juttuja hieman eri tavalla.
mr purnu
29.12.2006, 17:47
Elettiin elokuuta, kun veikkailin Pieniniemelle ekana lähtöpasseja kaikkien seurojen valmentajista. Virran ja Hanneksen alku oli hyvä, mutta vain tilapäinen hyvä.
Mutta haluaisin muistuttaa koko joukkueen floppaamisesta suurimpia syypäitä= yhtiön hallitusta ja toimitusjohtajaa. Kaikki voivat miettiä, miksi näin...
Mutta ilmeisesti enemmän ja vähemmän kaikilla alkaa turhauttaa tuloksettomuus, koska hiiltyminen Jyväskylässä oli ennennäkemätöntä! Missä vastustajan kunnioitus, rehellisyys, onko niitä tämän hetken sarjassa? Haluan kommentoida puolueettomasti, mutta kaikki voivat katsoa Keskisuomalaisen kiekkosivuilta tilanteen ja vetää omat johtopäätökset. Mutta toivotttavasti juna kääntyisi jatkossa ja menestystä tulisi myös sinne Savon rannoille.
Rehellisesti suurin floppaaja on koko organisaatio ja sen pohjalle tulisi muutoksia rakentaa.
Mutta ilmeisesti enemmän ja vähemmän kaikilla alkaa turhauttaa tuloksettomuus, koska hiiltyminen Jyväskylässä oli ennennäkemätöntä! Missä vastustajan kunnioitus, rehellisyys, onko niitä tämän hetken sarjassa? Haluan kommentoida puolueettomasti, mutta kaikki voivat katsoa Keskisuomalaisen kiekkosivuilta tilanteen ja vetää omat johtopäätökset.
Mittee sie huastat? Et haluaisi ystävällisesti selventää mitä näillä kommenteillasi tarkoitat. Itselleni viestisi tämä osa ei auennut sitten ollenkaan. Inside?
Kritiikkisi toimitusjohtajaa ja organisaatiota kohtaan on varmaan tavallaan oikeutettuakin. Monet ovatkin ihmetelleet seuran rahankäyttöä yms., mutta vaikeahan siihen on meidän tavallisten tallukoiden antaa syvällisempää selitystä. No toimitusjohtaja nyt ainakin vaihtuu. Toivottavasti löydetään joku pätevä tilalle.
Mittee sie huastat? Et haluaisi ystävällisesti selventää mitä näillä kommenteillasi tarkoitat. Itselleni viestisi tämä osa ei auennut sitten ollenkaan. Inside?
Varmaan tuon JYP-pelin viimeisiä hetkiä kun Huohvanainen kävi kippaamassa Sinuhen nurin joka yritti tehdä tuplavolttia-kierteellä ilmassa, mutta loukkasi vaan itseään esityksellään. Sitten suuttui ja paiskoi kamoja ja liukeni nopeasti kaukalosta pelin päätyttyä. Pelin jälkeen sitten avautui, ja Hannes Kapanen pisti omat verbaaliset hyökkäyksensä takaisin.
Vai tarkoittikohan jotain muuta?
Tuossa pelissä näki kyllä Kalpan ongelman taas hyvin. Periaatteessa peli ei välttämättä koko ajan näytä niin huonolta (esim. laukaisutilastot), mutta kuitenkin vedot ovat huonoja ja ne lähtevät väärään aikaan. JYPin maalit tuli miltei poikkeuksetta Kalpan puolustuksen kiekonkäsittelyyn liittyvistä käsistä tai niiden puutteesta.
mr purnu
30.12.2006, 21:41
Mittee sie huastat? Et haluaisi ystävällisesti selventää mitä näillä kommenteillasi tarkoitat. Itselleni viestisi tämä osa ei auennut sitten ollenkaan. Inside?
Kritiikkisi toimitusjohtajaa ja organisaatiota kohtaan on varmaan tavallaan oikeutettuakin. Monet ovatkin ihmetelleet seuran rahankäyttöä yms., mutta vaikeahan siihen on meidän tavallisten tallukoiden antaa syvällisempää selitystä. No toimitusjohtaja nyt ainakin vaihtuu. Toivottavasti löydetään joku pätevä tilalle.
Niiin nuo kommentit koskivat Hannesta ja Pekua tuosta Sinkun tilanteesta. Mutta tappioputki katkesi tänään lauantaina 30.12. ja siitä on hyvä jatkaa eteenpäin. Mutta olenhan minä muutenkin täällä pyytänyt ihmisiä kommentoimaan tuota vastustajan kunnioituksen puutetta ja varsinkin valmennuksen puolella. Haukuta osataan vastustajaa, mutta sitä, miksi vastustajalle ei pelin jälkeen anneta suoraan onnitteluja parempana osapuolena kaukalossa, sopisi eräitä kankaita laittaa jakoon.
Niiin nuo kommentit koskivat Hannesta ja Pekua tuosta Sinkun tilanteesta. Mutta tappioputki katkesi tänään lauantaina 30.12. ja siitä on hyvä jatkaa eteenpäin. Mutta olenhan minä muutenkin täällä pyytänyt ihmisiä kommentoimaan tuota vastustajan kunnioituksen puutetta ja varsinkin valmennuksen puolella. Haukuta osataan vastustajaa, mutta sitä, miksi vastustajalle ei pelin jälkeen anneta suoraan onnitteluja parempana osapuolena kaukalossa, sopisi eräitä kankaita laittaa jakoon.Wallinheimohan kyseisessä tilanteessa teki itsestään pellen, olisi vaan loukkaantunut tuon näyttelemisen ansiosta kunnolla niin loppuisi pelleilyt.
Tälläisten takia SM-liigassakin pitäisi antaa tuomioita jälkikäteen videolta selkeistä näyttelemisistä mitä tämä Wallinheimon kaatuilukin oli.
JYP ei todellakaan ollut pelillisesti parempi torstaina.
jopemaster
01.01.2007, 17:55
Tuossa pelissä näki kyllä Kalpan ongelman taas hyvin. Periaatteessa peli ei välttämättä koko ajan näytä niin huonolta (esim. laukaisutilastot), mutta kuitenkin vedot ovat huonoja ja ne lähtevät väärään aikaan. JYPin maalit tuli miltei poikkeuksetta Kalpan puolustuksen kiekonkäsittelyyn liittyvistä käsistä tai niiden puutteesta.
Jyväskylässä Wallinheimon torjuntoihin lisätään n 10kpl ylimääräistä. Oli nimittäin KalPan joukkueenjohto tehnyt tietoisesti oman tilaston torjunnoista ja luku oli huomattavasti pienempi.Tämä vaan tämmösenä knoppina enkä halua kritisoida kirjoitustasi.

Ihan offtopiccina, että tämähän ei ole mikään uusi juttu. Jyväskylässä on jo pidempään vedätetty Wallinheimon torjuntoja ylöspäin. Samaten Hämeenlinnassa vastaavaa tehdään ihan järjestäen omille maalivahdeille.
Joskus muinoin torjuntoja vedätettiin toiseen suuntaan ihan koko liigan tasolla, kun maalivahdeilla oli torjunta%-bonukset. Sitten maalivahdit ja agentit tajusivat tämän ja vedätys loppu....
Pelaajista en tiedä. Isoin floppi näin ulkopuoliselle on se, että kerrotaan julkisesti tähtäimen olevan ensi kaudessa, vaikka sarjaa on n. 20 peliä jäljellä. Ai tätä sarjajärjestelmän ihanuutta.
Niin toki ja Peto oli aika peto.
Pelaajista en tiedä. Isoin floppi näin ulkopuoliselle on se, että kerrotaan julkisesti tähtäimen olevan ensi kaudessa, vaikka sarjaa on n. 20 peliä jäljellä. Ai tätä sarjajärjestelmän ihanuutta.
Niin toki ja Peto oli aika peto.Niin ei kai siinä ole mitään uutta minkään seuran kohdalla, että tässä vaiheessa tähtäin on myös ensi kaudessa se oli taas unohtunut niistä lainauksista mitä Virran puheista oli käytetty.
Sanoisin harvinaisen tyhmää toimintaa seurajohdolta jos tässä vaiheessa ei oltaisi jo kovalla vauhdilla rakentamassa/rakennettu seuraavaa kautta.
Näin Pekka Virta totesi SaiPa-pelin jälkeen Savon Sanomille:
"– Pelejä on vielä paljon jäljellä, ja mitä tahansa voi vielä tapahtua kevään aikana. Pitää vain palata samalle tasolle kuin edellisessä ottelussa."
ilman sukkia
07.01.2007, 10:23
Kyllähän loppukausi pitää pelata kunnialla loppuun, vaikka jumbosija alkaa olla saletti. Jos meinataan peräpäätä ensi kaudeksi tukkia, niin luovuttaa ei saa. Itse näen Salosen jälkeen suurimmaksi flopiksi Peton ja puolustuksen yleensä. Ei hyökkäyskään puhtaita papereita saa, mutta erityisesti YV:llä näkyy puolustuksen kapeus/surkeus. Selkeä liideri puolustukseen olisi ensi kaudella hankittava, kysymys kuuluu, kuka meille haluaa ja millä hinnalla?
Lyhyesti ja ytimekkäästi = floppi koko KalPan liigaprojekti. Ei muuta kuin karsimaan paikasta Mestiksen ykkösen kanssa! Jatkuvat murskatappiot alkaa jo riittämään liigakansalle, sorry vaan.
Snaipperi #16
09.01.2007, 23:38
Lyhyesti ja ytimekkäästi = floppi koko KalPan liigaprojekti. Ei muuta kuin karsimaan paikasta Mestiksen ykkösen kanssa! Jatkuvat murskatappiot alkaa jo riittämään liigakansalle, sorry vaan.
Noh noh muutamat murskatappiothan ne jäävät mieleen, mutta yleensä Kalpa taistelee hyvin ja häviää aika pienellä erolla. Ja kyllä Kalpa pystyy Mestis-joukkueet tyrmäämään karsinnoissa, vaikka näillä joukkueilla ei ole resursseja liigaan. Minun puolesta aivan sama, ja joku väittää että Kalpa nousi NHL-pelaajilla, mutta nämä eivät pelanneet koko kautta ja joukkue oli muutenkin laadukas esim Kuivalainen, Tomi Mustonen, K.Kenig jne. Ja voittihan Kalpa Mestiksen myös 2004 ilman mitään NHL.apuja. Ja mitä sitten vaikka NHL avuista olikin apua, joillain niitä on joillain ei, Kalpan junnutyölle kiitos siitä. Ja se junnutyökin on yksi kelpoisuuskriteereistä, väh. A- junnuissa pitää joukkue olla A:n Sm-sarjassa.
Lyhyesti ja ytimekkäästi = floppi koko KalPan liigaprojekti. Ei muuta kuin karsimaan paikasta Mestiksen ykkösen kanssa! Jatkuvat murskatappiot alkaa jo riittämään liigakansalle, sorry vaan.
Hmm..jos murskatappioksi lasketaan vaikka 3maalin ero, niin sellaisia on Kalpalla tältä kaudelta 12. Kuitenkin Kalpa on ottanut murskavoitot Jokereista, Hifkistä, Pelicansista ja Ilveksestä. Lisäksi on 14maalintappiota, joista 3rankkareilla ja 2jatkoajalla. Mm. Jokereille ja Tps:lle hävitty vasta 60minuutin jälkeen.
Ässillä on tuon saman laskukaavan mukaan myös 12 murskatappiota. Jypillä vain neljä ja Saipalla kahdeksan. Eli ilmeisesti Ässätkään ei kuulu liigaan?
Nää on näitä jossitteluja ja tottakai tärkeintä on katsoa sarjataulukkoa eikä kuinka monta maalintappiota on tullut. Fakta on että Kalpa on 90% todennäköisyydellä jumbo myös tämän kauden loputtua. Ei kuitenkaan lynkata joukkuetta ennen kuin nähdään minkälainen joukkue on ensi kaudella kasassa. Ei tämänkään kauden joukkue ole huono ollut eikä pelannut huonosti, mutta usein henkilökohtaiset virheet ovat ratkaisseet pelejä. Sekä tiettyjen pelaajien tason vaihtelu.
Hartiapankki
10.01.2007, 08:43
Ja se junnutyökin on yksi kelpoisuuskriteereistä, väh. A- junnuissa pitää joukkue olla A:n Sm-sarjassa.
Missäs näin sanotaan? Itse olen nähnyt kriteereissä kirjoitettavan vain että on oltava joukkue niissä ikäluokissa joissa pelataan SM-sarjaa, eli A-,B-ja C-juniorit. Sarjatasosta ei puhuta mitään.
Asian vierestä mutta pisti vain silmään.
Näin Pekka Virta totesi SaiPa-pelin jälkeen Savon Sanomille:
"– Pelejä on vielä paljon jäljellä, ja mitä tahansa voi vielä tapahtua kevään aikana. Pitää vain palata samalle tasolle kuin edellisessä ottelussa."
Ja näin toteaa Ilta-Sanomat: Ainakin tämän kauden loppuun asti KalPa joutuu pyytämään kärsivällisyyttä sidosryhmiltään. Joukkue kun ei vain ole valmis pelaamaan voittavaa jääkiekkoa SM-liigassa, edes kotikaukalossaan. Virta kuitenkin näkee, ettei tilanne ole toivoton.
Koko juttu: http://iltasanomat.fi/urheilu/uutinen.asp?id=1298665
Snaipperi #16
10.01.2007, 15:40
Missäs näin sanotaan? Itse olen nähnyt kriteereissä kirjoitettavan vain että on oltava joukkue niissä ikäluokissa joissa pelataan SM-sarjaa, eli A-,B-ja C-juniorit. Sarjatasosta ei puhuta mitään.
Asian vierestä mutta pisti vain silmään.
Itse muistan kun Kalpan ikäluokka oli tippua SM-sarjasta niin moni oli Kuopiossa pelko perseessä että siinäkö tuli liigalle hyvä tekosyy jättää Kalpa Metikseen. A-junnuilla oli notkahduskausi silloin.

Veikkaan että tässä oli sama väärinkäsitys mikä monella muullakin oli. Eli kun puhuttiin kriteereissä että pitää olla "juniorit niissä sarjoissa, missä pelataan SM-sarjaa", eli SM-sarjaahan pelataan vain A-, B-, ja C-junnuissa. D-junnuissa ja nuoremmissa ei pelata.
Kriteeri oli että on olemassa juniorit A-, B-, ja C-junnuissa, mutta moni yhdisti tuon tuohon SM-sarja -sanaan virheellisesti. Eli junnujen ei tarvitse pelata SM-sarjaa kaikilla noilla tasoilla, vaan riittää että on olemassa junnut vaikka Suomi-sarjassa kaikissa vaadituissa ikäluokissa.
A.P.Järvi
11.01.2007, 14:30

Uskoakseni KalPan kohdalla SM-liigan sikariportaan oli helpompi tehdä myönteinen päätös liigapaikasta, koska A-nuorten joukkue pelasi pääsarjassa. En tiedä, oliko tuolla suurempaa merkitystä keväällä 2005, mutta jos oli, niin pelkästään positiivista.
NojatuoliLokonen
12.01.2007, 01:05
Itse muistan kun Kalpan ikäluokka oli tippua SM-sarjasta niin moni oli Kuopiossa pelko perseessä että siinäkö tuli liigalle hyvä tekosyy jättää Kalpa Metikseen. A-junnuilla oli notkahduskausi silloin.Tällä hetkellä molemmat Kalpan B-junnu joukkueet pelaavat ykkösdivaria: http://80.248.243.180/jaakiekko/rt_standings.pl?LANG=FI&LID=14&GID=48&TYPE=8&BIND=0&SHOW=1&VIEW=0
Toivottavasti NS:n toteuttamiselle on nuorempien ikäluokkien kohdalla ollut käytössä joku hiukan järkevämpi formaatti.
A.P.Järvi
14.01.2007, 19:40
Tomas Kurka. "Tumppi" on ollut valtava pettymys ainakin allekirjoittaneelle.
Onko tietoo missä pelaa Simo Widgren? Onko edes mukana harjoitusvahvuudessa?
Onko tietoo missä pelaa Simo Widgren? Onko edes mukana harjoitusvahvuudessa?
Simo Vidgren oli ainakin lauantain Ässät-pelissä kokoonpanossa, joten eiköhän tuo ole normaalisti joukkueen mukana.
Bondarev
13.02.2007, 23:19
Suurimpana urheilullisena floppina voidaan kaiketi pitää Kärpät matseja. Kauden aikana näitä surkuhupaisia tapahtumia on ollut 6 kappaletta. SÄÄLITTÄVÄÄ touhua!! Tuskin edes Oulussa on nautittu moisesta kurasta.
Meikäläisen floppilistalle pääsee myös KalPan verkkotoimitus, joka suoltaa juttuja ilman pienintäkään itsekritiikkiä. "happyhappy jou jou" jorinaa illasta toiseen, vaikka joukkue olis ottanu kuokkaan kuinka pahasti tahansa. Alkaa jo oksettaa tuollainen touhu...yök!
KalPan organisaatio hohoi! Nyt alkais olemaan pikkuhiljaa tekojen vuoro puheiden sijasta! On aivan yks s**tanan hailee piirrellä ja esitellä kaikenmaailman strategiaportaita jne, jos puheet ei kohtaa tekoja! Viisi kautta putkeen SM-Liigan jumbona alkaa jo riittämään.
vBulletin v3.8.6, Copyright ©2000-2013, Jelsoft Enterprises Ltd.