View Full Version : Sekalaisia kysymyksiä jääkiekosta
Snakster
29.04.2012, 21:21
Onko Jere Karalahti pelannut junnuna missään vaiheessa Grankulla IFK:ssa?
Kontiovaara
03.05.2012, 20:37
Laitetaan nyt vaikka tänne..
Mistä tulee tuo Petu Matikaisen kantama hassunhauska lempinimi "Paskansyöjä"?
Laitetaan nyt vaikka tänne..
Mistä tulee tuo Petu Matikaisen kantama hassunhauska lempinimi "Paskansyöjä"?
Eikös se tästä tule:
http://www.youtube.com/watch?v=v-rEyvf6_PE
linkki youtubeen.
kuuskytä
04.05.2012, 13:06
En löytänyt äkkiseltään mistään, joten turvaudun tähän ketjuun. Eli, kuinka pitkä on kansainvälisissä peleissä (esim. MM-kisat, joita tälläkin hetkellä pelataan) erätauko? USA-Ranska-ottelussa ainakin tuo tauko tuntui oudon lyhyeltä. Vähintään 15 minuuttiahan sen pitää olla?
Onko mahdollista, että ensi vuonna Suomi ja Ruotsi pelaisivat samassa lohkossa? Luultavasti ei, mutta olisihan se karmea ajatus, että Suomi pelaisi alkulohkonsa pelit Tukholmassa...
Timppa25
06.05.2012, 10:09
Onko mahdollista, että ensi vuonna Suomi ja Ruotsi pelaisivat samassa lohkossa? Luultavasti ei, mutta olisihan se karmea ajatus, että Suomi pelaisi alkulohkonsa pelit Tukholmassa...
Ei ole. Täksikin vuodeksi Ruotsi ja Suomi olisivat olleet samassa lohkossa, jos kisajärjestelyt eivät menisi näin.
Miten pelaajien peliaika mitataan? Onko hallilla oikeasti henkilökuntaa, jonka tehtävänä on kellottaa peliaikoja? Kuinka monta miestä tarvitaan mittaamaan kaikkien pelaajien peliaika?
Miten pelaajien peliaika mitataan? Onko hallilla oikeasti henkilökuntaa, jonka tehtävänä on kellottaa peliaikoja? Kuinka monta miestä tarvitaan mittaamaan kaikkien pelaajien peliaika?
Peliaikaa mitataan tietokoneohjelmalla. Kentällä olevat klikataan numeroiden perusteella näyttöön ja kone laskee suoraan peliajat.
Kaksi ihmistä tuohon tarvitaan, molemmille joukkueille yksi. Ja voi olla myös nainen.
Sambovais
10.05.2012, 21:09
Oliko Laval Chiefsin kovanaamalla, Tim Levequella jotain häikkää päässä? The Chiefs leffa-dokumentissa joukkuekaverit kuvailivat häntä hieman erikoiseksi, mutta tuokin oli kaukana todellisuudesta. Jotain syndroomaa Levequella pitää olla, ei ihminen vain voi olla tuollainen luonnostaan.
kananlento
14.05.2012, 02:24
En löytänyt äkkiseltään mistään, joten turvaudun tähän ketjuun. Eli, kuinka pitkä on kansainvälisissä peleissä (esim. MM-kisat, joita tälläkin hetkellä pelataan) erätauko? USA-Ranska-ottelussa ainakin tuo tauko tuntui oudon lyhyeltä. Vähintään 15 minuuttiahan sen pitää olla?
Jossain Suomen pelissä tuli kuulutus, että erätauko on 15 minuuttia. Muistaakseni jossain kohtaa tuoo muutettiin 17 minuuttiin, että jää ehti jäätyä paremmin. Tai ainakin Tampereella muistan kuulleeni tällaisen selityksen, ja kuulosti ihan loogiselta kun ottaa Hakametsän jään huomioon.
Tarinankertoja
14.05.2012, 15:23
Muistaakseni jossain kohtaa tuoo muutettiin 17 minuuttiin, että jää ehti jäätyä paremmin.
Kaudella 1997-1998 SM-liigan erätauon pituutta kasvatettiin 18 minuuttiin aiemmasta viidestätoista, jotta katsojilla olisi enemmän aikaa käyttää jäähallien palveluja. Vielä 1970-luvulla erätauko oli vain 10 minuuttinen.
Eli Kyllä se muutettiin ihan kaljanmyynnin lisäämiseksi 15->18 min.
En löytänyt äkkiseltään mistään, joten turvaudun tähän ketjuun. Eli, kuinka pitkä on kansainvälisissä peleissä (esim. MM-kisat, joita tälläkin hetkellä pelataan) erätauko? USA-Ranska-ottelussa ainakin tuo tauko tuntui oudon lyhyeltä. Vähintään 15 minuuttiahan sen pitää olla?
Kv-peleissä erätauon pituus on 15 minuuttia.
Mikä juttu se oli kun Mika Saukkonen selitti kerran että joku pelaaja olisi SM-liigassa lähtenyt vetämään rangaistuslaukausta ja huomannut puolessa välissä matkaa että kiekko unohtui matkasta ? Entä oliko Marko Jantunen joskus autokoulussa ollessaan moikannut autostaan autokoulun opettajaansa ja kysynyt että milloin on seuraava ajotunti ?
kananlento
14.05.2012, 22:53
Kaudella 1997-1998 SM-liigan erätauon pituutta kasvatettiin 18 minuuttiin aiemmasta viidestätoista, jotta katsojilla olisi enemmän aikaa käyttää jäähallien palveluja. Vielä 1970-luvulla erätauko oli vain 10 minuuttinen.
Eli Kyllä se muutettiin ihan kaljanmyynnin lisäämiseksi 15->18 min.
Ok, ehkä sotkin tämän johonkin Tampere Cuppiin tai vastaavaan tämän selityksen. Joka tapauksessa Hakametsän jään tuntien 18 min on huomattavasti parempi kuin 15 min.
KingNothing
19.05.2012, 13:20
Miksi Suomi kohtaa Venäjän ja Tsekki Slovakian? Eikös lohkovoittajan kuuluisi kohdata toisen lohkon huonoin jne? Suomihan oli Slovakian edellä taulukossa ja Venäjä voitti oman lohkonsa. Mitä kohtaa mää en ymmärrä?
Resistori
19.05.2012, 13:40
Eikös lohkovoittajan kuuluisi kohdata toisen lohkon huonoin jne? ?
Ei kuuluisi vaan mennään etukäteen fiksatuilla pareilla. Niinkuin aina ennenkin.
Timppa25
19.05.2012, 13:48
Ei kuuluisi vaan mennään etukäteen fiksatuilla pareilla. Niinkuin aina ennenkin.
Onko täällä joka vuosi samaa kyselyä, vai onko täällä jotkut vain olleet 20 vuotta tietämättömiä tästä systeemistä, ja ovat nyt heränneet?
palle fontän
21.05.2012, 09:12
Kuka päättää valinnoista IIHF:n Hall of Fameen? Jotenkin epäilyttää tällaiset instanssit, jotka eivät ole läpinäkyviä. Tai ainakaan meikäläisen googletus ei tuottanut tulosta.
Harrastuksen hinta?
Mitä maksaa B/C/D-junnun kauden pelaaminen esimerkiksi Kärpissä, Saipassa, Lukossa tai vaikka Jokereissa?
Please - toivoisin, että todistaisitte vääräksi väittämän, että rakastamani jääkiekko on jo hävinnyt taistelun salibandylle ja muille lajeille, joiden harrastajamäärät kasvavat koko ajan... Perusteluna muutaman tuttavaperheeni (Porissa) mukulan ottaminen pois Ässistä yksinkertaisesti siitä syystä, ettei ole varaa pelata lätkää...
Melkein päivittäin kauden aikana toimiessani nuorten parissa, edellä mainitut asiat tulevat esille ..
Lisenssi- ynnämuut maksut nousee, mutta Kummola haluaa palkata vaan valmennuspäälliköitä (isoille seuroille) ymym. näillä MM-kisojen tuotoilla..
Paha pelkoni on, että olemme jo myöhässä...
Terv. Öövin
TosiFani
25.05.2012, 22:13
...Paha pelkoni on, että olemme jo myöhässä...
Terv. Öövin
Olemme myöhässä.
Jääkiekko maksaa junnujen edustusjoukkueissa useita satasia kuukaudessa. Kolme syytä: valmennuksen palkat, matkustus ja majoituminen.
Harrastuksen hinta?
Mitä maksaa B/C/D-junnun kauden pelaaminen esimerkiksi Kärpissä, Saipassa, Lukossa tai vaikka Jokereissa?
Jokereissa C-junnuista eteenpäin ei maksa mitään. Pelicansin A:ssa maksaa koko kausi ~400e. B-junnuissa meillä maksoi Pelicanssissa ~200e/kk. Kaveri pelasi kauden Ässien A:ssa ja kertoi, että kuukausimaksut olivat 150-250 euron välillä, riippuen kuukaudesta.

Ymmärtääkseni Ässien A-junnut eivät maksa harrastuksestaan mitään. Voi olla, että olen ymmärtänyt väärin. Sen sijaan B-junnuissa harrastus sitten jo maksaakin jotakin 400-500 välillä /kk. C-junnuissa siten jotakin 400 paikkeilla ja siitä sitten vain suurin piirtein samalla tahdilla alaspäin 50-100 euron haarukalla nuorempaa ikää kohti.
Viime kaudella Ässissä D2 ikäluokassa maksoi kauden aikana kaikilta vajaa 150E kuukaudessa, mutta tuossa porukassa tehdään melko paljon talkoita. Tuo ei sisällä sellaisia pelireissuja (esim. SM-turnaus) johon lähtee vain osa porukasta. On aika kova juttu jos Jokereilla ei maksa enää C mitään, mutta kuulin kyllä joskus juttua että siellä on joku isä maksanut koko joukkueella mm. turnausreissua ulkomaille. Toisilla on rahaa, mutta parempi tietty on laittaa raha tuollaiseen kuin vaikka viinaan.
Ja lukolla maksaa meidän ikäluokassa kuulemma pari sataa per puoli vuotta ja maalivahdit saavat kamat seuralta.
Ässien A:n liigajoukkue ei käsittääkseni maksa mitään, tosin eipä noista pelaajillekaan taideta maksaa kuin poikkeustapauksissa. Jospa tuo mainittu kaveri on pelannut kakkosjoukkueessa?
Fat Jesus
28.05.2012, 09:55
Onko tämä Hyvinkään ammuskelun silminnäkijä Miiikka Jäske tämä jääkiekkoa pelaava Miikka Jäske (http://www.eliteprospects.com/player.php?player=3641)
cottonmouth
28.05.2012, 10:58
Onko tämä Hyvinkään ammuskelun silminnäkijä Miiikka Jäske tämä jääkiekkoa pelaava Miikka Jäske (http://www.eliteprospects.com/player.php?player=3641)
On.
Fat Jesus
28.05.2012, 14:42
On.
Eli kohta kun roskalehdet huomaa asian niin otsikko on "Entinen sm-liigatähti tulituksen keskellä."
1stApril
29.05.2012, 15:29
Ässien A:n liigajoukkue ei käsittääkseni maksa mitään, tosin eipä noista pelaajillekaan taideta maksaa kuin poikkeustapauksissa. Jospa tuo mainittu kaveri on pelannut kakkosjoukkueessa?
Onko Ässien A-junnuilla kakkosjoukkue nykyään?
Laitapuolen Hyökkääjä
29.05.2012, 16:20
Onko Ässien A-junnuilla kakkosjoukkue nykyään?
Oli ainakin 88-syntyneillä.
Pitättekö kuinka vertailukelpoisina noita liigoja, ja niissä nuorten tekemiä pisteitä? Noita statseja kun vertailee, niin Kanadalaisilla taitaa olla yleisemmin OHL taustaa, ja jenkeillä taas mahdollisesti NCAA taustaa.
Onko kiekko sallittua tarkoituksenomaisesti puskea maaliin? Tämän pätkän (http://www.youtube.com/watch?v=4s38tWvKOSo) perusteella ei ole, mutta vahingossa kypärästä kimmonneita maaleja on ainakin aiemmin hyväksytty.
disco-stu
02.06.2012, 20:08
Pitättekö kuinka vertailukelpoisina noita liigoja, ja niissä nuorten tekemiä pisteitä? Noita statseja kun vertailee, niin Kanadalaisilla taitaa olla yleisemmin OHL taustaa, ja jenkeillä taas mahdollisesti NCAA taustaa.
Vastaan vaikken ihan ehkä tajunnutkaan kysymystä.
OHL (Ontario Hockey League) on käytännössä kanadalainen junnusarja ja NCAA (National Collegiate Athletic Association) taas jenkkilän yliopistosarjojen kattojärjestö, jonka lätkäjengeissä voi pelata huomattavasti junnuikää pidempään. Eli vertailukelpoisuutta ei mielestäni suoraan ole olemassa, kun yleisesti ottaen OHL:n parhaimmistosta tulee NHL-pelaajia, kun NCAA-sarjoissa saattaa pelailla hyvilläkin tehoilla "mestistason" ukkoja jotka eivät koskaan ammattilaisjäillä luistele.
Jos pakko verrata on, itse tykönäni näkisin että huipputehot nuorelta pojalta NCAA:ssa vakuuttavat enemmän kuin OHL:ssä, koska NCAA:ssa on kuitenkin myös "miehiä" eikä pelkkiä junnuja. Toisaalta yleinen "taso" NCAA:ssa ei välttämättä ole yhtä kova kuin OHL:ssä (tai muissa junnujen huippusarjoissa). Riippuu siis toki mihin vertailtava pelaaja on menossa, tässä nyt oletin kyseessä olevan Eurooppaan tulevan pelaajan tehot?
HardCoreHooligan kertonee tarvittaessa enemmän, itsehän vain huutelen amatöörinä...
Joe Plop
03.06.2012, 11:53
Onko kiekko sallittua tarkoituksenomaisesti puskea maaliin? Tämän pätkän (http://www.youtube.com/watch?v=4s38tWvKOSo) perusteella ei ole, mutta vahingossa kypärästä kimmonneita maaleja on ainakin aiemmin hyväksytty.
Eikös päällä pelaaminen ole aina kielletty. Eli puskea ei saa. Kimpoaminen taas ei ole päällä pelaamista joten ne sallitaan.
Jos pakko verrata on, itse tykönäni näkisin että huipputehot nuorelta pojalta NCAA:ssa vakuuttavat enemmän kuin OHL:ssä, koska NCAA:ssa on kuitenkin myös "miehiä" eikä pelkkiä junnuja. Toisaalta yleinen "taso" NCAA:ssa ei välttämättä ole yhtä kova kuin OHL:ssä (tai muissa junnujen huippusarjoissa). Riippuu siis toki mihin vertailtava pelaaja on menossa, tässä nyt oletin kyseessä olevan Eurooppaan tulevan pelaajan tehot?
Juuri tällaista hain, eli jos about samanikäiset kaverit vetävät samalla pistekeskiarvolla, toinen OHLssä ja toinen NCAAssa, niin ovatko tilastot vertailukelpoisia.
Keltainen Jaffa
07.06.2012, 17:30
Mites tuo verotus menee ulkomailla pelaavilta? Maksaako esim. NHL:n, KHL:n tai Elitserienin suomalaispelaaja veroja Suomeen?
Tuli vain mieleen, että hyötyykö Suomen yhteiskunta verotulojen muodossa kallispalkkaisesta ulkomailla pelaavasta suomalaistähdestä?
Mites tuo verotus menee ulkomailla pelaavilta? Maksaako esim. NHL:n, KHL:n tai Elitserienin suomalaispelaaja veroja Suomeen?
Palkkatyöstään eivät maksa. Ja miksi maksaisivat, kun ovat muutaman kuukauden vuodessa Suomessa?
Mutta esim. kiinteistöveroa joutuvat maksamaan ne, jotka jotain omistavat. Kiinteistövero kun määrätään sille, joka omistaa kiinteistön kalenterivuoden alkaessa.
Mikä juttu se oli kun Jortsu oli joskus sanonut jotenkin että "minä olen jumala, halli on kirkko" ja miten se nyt menikään ?
Keltainen Jaffa
08.06.2012, 17:26
Palkkatyöstään eivät maksa. Ja miksi maksaisivat, kun ovat muutaman kuukauden vuodessa Suomessa?
Mutta esim. kiinteistöveroa joutuvat maksamaan ne, jotka jotain omistavat. Kiinteistövero kun määrätään sille, joka omistaa kiinteistön kalenterivuoden alkaessa.
Jep, kiitoksia tästä tiedosta. Verotukset ovat välillä niin monimutkaisia (erityisesti nettipokerissa), että kysäisin kumminkin vaikka epäilinkin, että noin se menee.
Tuossa potkupallo lähetyksessä sanottiin pelaajien juoksemia kilometrimääriä (jopa 6 km ensimmäisellä puoliajalla), onkohan mitään tilastointeja, paljonko kiekkoilija luistelee matkana pelin aikana?
Tuossa potkupallo lähetyksessä sanottiin pelaajien juoksemia kilometrimääriä (jopa 6 km ensimmäisellä puoliajalla), onkohan mitään tilastointeja, paljonko kiekkoilija luistelee matkana pelin aikana?
Yahoo! Canada Answers - What is the distance (mile/kilometer) that a top pro ice hockey player skates in the course of one game? (http://ca.answers.yahoo.com/question/index?qid=20100715083907AAprX1g)
Eli 2008 Garmin mittasi NHL-pelissä, ja Paul Martin liikkui yli kahdeksan kilsaa, Brodeur vähän yli kilometrin.
Juuri tällaista hain, eli jos about samanikäiset kaverit vetävät samalla pistekeskiarvolla, toinen OHLssä ja toinen NCAAssa, niin ovatko tilastot vertailukelpoisia.
Määrittele "about". Yliopistokiekko kun aloitetaan keskimäärin samassa iässä kuin juniorikiekko lopetetaan. Lisäksi NCAA:n alaisissa konferensseissa on suurehkoja tasoeroja.
Gabriel Desjardinsin tekemän tutkimuksen (http://www.behindthenet.ca/projecting_to_nhl.php) perusteella NCAA-pisteen keskimääräinen "arvo" on NHL-pisteisiksi muutettuna 0,41 ja 18-19-vuotiaan OHL-pelaajan tekemän pisteen 0,30. Edellä mainituin varauksin saman pistekeskiarvon yliopistosarjassa paukuttanut on siis selvähkösti kovempi tekijä kuin juniorisarjassa tehoillut.
Amerikanihme
12.06.2012, 02:54
Ehkä enemmän toteamus kuin kysymys, mutta aikamoinen saavutus tuo AHL:n tämän kauden mestarin Norfolk Admiralsin loppukausi. Helmikuun viidennen päivän (2012) jälkeen joukkueen voitto-tappiotili oli 43-3. Onko vastaavaa ylivoimaa viime vuosina nähty jääkiekon huippuliigoissa? Olisi kiva nähdä jonkun joskus jyräävän NHL:ssa samaan tahtiin!
Sambovais
12.06.2012, 04:58
Onko vastaavaa ylivoimaa viime vuosina nähty jääkiekon huippuliigoissa?
Artikkeli Hershey Bearsin kaudesta 2009-10 (http://blog.pennlive.com/patriotnewssports/2010/06/hershey_bears_made_history_in.html)
Kovia lukemia ovat pojat laittaneet taululle:
-60/80 voittoa
-123 pistettä
-Calder Cup
Eli 2008 Garmin mittasi NHL-pelissä, ja Paul Martin liikkui yli kahdeksan kilsaa, Brodeur vähän yli kilometrin.
Kiitos tästä! Yllättävän pitkä matka minusta. Tuohon kun lisää jatkuvan kontaktin ym., niin huomattavasti futista rankemmaksi menee (oma arvio).
sekolust
12.06.2012, 08:47
Palkkatyöstään eivät maksa. Ja miksi maksaisivat, kun ovat muutaman kuukauden vuodessa Suomessa?
Taitavat kuitenkin maksaa ainakin jonkun prosentin jos Suomessa tulee vietettyä liikaa päiviä. Esimerkiksi Wallinheimo "pakoili" hiukan ylimääräistä ulkomailla toimien muun muassa MM-kisoissa kommentaattorina, Suikkanen ei pitänyt Suomea vaihtoehtona heti potkujen jälkeen ja viime työsulkukaudella Nurminen ei kovin kauaa voinut Suomessa viipyä.
VilleSeina
12.06.2012, 11:23
Kiitos tästä! Yllättävän pitkä matka minusta. Tuohon kun lisää jatkuvan kontaktin ym., niin huomattavasti futista rankemmaksi menee (oma arvio).
No huomattavasti ja huomattavasti, jalkapallon puolustukseksi tähän vertailuun kyllä pitää todeta, että siellähän nuo kaikki 10km+ liikutaan juosten(!) raskaallakin alustalla kun järkevä kiekkoilija varmasti liukuu (huilaa) puolet noista kilometreistä. Peliaika tietysti vain noin kolmannes jalkapalloilijasta mutta en silti sanoisi "huomattavasti" rankempi. Varsinkin kun näkee miltä suomalainenkin liigakiekkoilija kesäisin näyttää ;)
Futistahan ei juuri koskaan pelata peräkkäisinä päivinä, toisin kuin kiekkoa.
Joku syy siihen varmasti on, koska en usko kiekkotyyppien olevan vaan niin paljon kovempia jätkiä kuin futistyypit.
Silkkeri
12.06.2012, 12:53
Sanoisin jalkapallon olevan kuitenkin paljon enemmän kestävyyslaji kuin jääkiekko, ja näiden kahden lajin rasitusta on aika vaikea mennä vertailemaan. Jääkiekossa on paljolti enemmän kiinni räjähtävyydestä, jos keskimääräinen vaihto kestää n. 40 sekuntia, sen jälkeen huilataan se 1-3min+pelikatkot, ja joka vaihto vedetään täysillä. Jalkapallossa vedetään se ~95min putkeen yhdellä vartin tauolla, joskin tempo on huomattavasti hitaampi. Molemmat lajit sisältävät todella paljon rytminvaihdoksia, käännöksiä, jarrutuksia, ym. jotka rasittavat lihaksia helvetisti. Molemmat ovat myös äärimmäisen fyysisiä lajeja. Jääkiekko toki itsestäänselvyytenä, mutta myös futiksessa pallontavoittelutilanteet, maalineduskahinat, kulmapotkut/vaparit ym. ovat jatkuvaa vääntämistä olkapää olkapäätä vasten isojen äijien kanssa. Ja tilanteen ollessa ohi, ei mennä vaihtoon lepäämään vaan juostaan takaisin omalle paikalle ja jatketaan.
Uskoisin kyllä futiksen olevan näistä kahdesta se "raskaampi" laji nimenomaan kestävyyden kannalta. Jääkiekossa sitten tarvitaan enemmän puhdasta voimaa ja massaa. Vaikea kyllä mennä sen syvemmin analysoimaan, niin erilaisista lajeista kuitenkin kyse.
Amerikanihme
13.06.2012, 01:30
Kovia lukemia ovat pojat laittaneet taululle:
-60/80 voittoa
-123 pistettä
-Calder Cup
Kovia juu, mutta ei mielestäni vedä Norfolkin loppukauden vauhdille vertoja. Hershey meni 56-13 loppukautensa runkosarjassa ja playoffeissa 16-5. Ei tuo kyllä mitään 43-3 vauhdin veroista ole, vaikka kova onkin.
ESPN (http://sports.espn.go.com/espn/page2/sportSkills) on laittanut lajit järjestykseen. Tuolta voi katsella mikä laji vaatii mitäkin ominaisuutta, ja kuinka paljon. Jääkiekko sijalla 2, jalkapallo (soccer) sijalla 10. Football on amerikkalaista jalkapalloa.

Uskomatonta tuubaa. Tietysti jos vaikka vähän hiihdellään rauhallisesti ja näin, mutta ihan oikeasti. Hiihto sijalla 30...on muuten vähän helvetin kovakuntoista porukkaa siellä, vedetään semmoisilla sykkeillä pitkiä pätkiä ettei jääkiekossa ikinä.
No, painotuksistahan tämmöiset aina on kiinni ja näistähän voidaan vänkää maailmanloppuun saakka - ja ylikin. Aika vähän jossain hiihdossa muuten tulee kontaktia...
Onkohan tuo Wrestling sitä jenkkiwrestlingiä vai takoitetaanko painia? Painiminen on myös ihan käsittämättömän raskas laji.
Tuossa potkupallo lähetyksessä sanottiin pelaajien juoksemia kilometrimääriä (jopa 6 km ensimmäisellä puoliajalla), onkohan mitään tilastointeja, paljonko kiekkoilija luistelee matkana pelin aikana?Mitään lähdettä mulla ei ole tähän heittää, mutta muistelisin lukeneeni jostain (90-luvun Jääkiekkolehti? Seppo Mäkelän haastattelu?), että päätuomari luistelee ottelun aikana 10-12km. Tämä tietenkin siis yhden päätuomarin aikakaudella, mutta antanee jotain osviittaa, millaisista kilometrimääristä puhutaan.
Mängimies
14.06.2012, 00:32
Mitään lähdettä mulla ei ole tähän heittää, mutta muistelisin lukeneeni jostain (90-luvun Jääkiekkolehti? Seppo Mäkelän haastattelu?), että päätuomari luistelee ottelun aikana 10-12km. Tämä tietenkin siis yhden päätuomarin aikakaudella, mutta antanee jotain osviittaa, millaisista kilometrimääristä puhutaan.
Jos siis tuomari luistelee 60 minuutin peliajalla 10-12 kilometriä, niin pelaajat maksimissaan puolet siitä, olettaisin.
Jos siis tuomari luistelee 60 minuutin peliajalla 10-12 kilometriä, niin pelaajat maksimissaan puolet siitä, olettaisin.Tuon aiemman linkin (http://ca.answers.yahoo.com/question/index?qid=20100715083907AAprX1g) kommenttiosiosta:
"2.3 miles per game is your typical average for a forward, while 2.8 to 3 miles per game is a decent number for defense."
Tuonkin perusteella voisin allekirjoittaa olettamuksesi: (pää-) tuomari luistelee 60min ottelussa 10-12km - pelaajat maksimissaan puolet siitä!
Uskomatonta tuubaa. Tietysti jos vaikka vähän hiihdellään rauhallisesti ja näin, mutta ihan oikeasti. Hiihto sijalla 30...on muuten vähän helvetin kovakuntoista porukkaa siellä, vedetään semmoisilla sykkeillä pitkiä pätkiä ettei jääkiekossa ikinä.
Roccon linkittämä lista on hyvin looginen. Lajien vaatimukset koostuvat useista eri ominaisuuksista. Esim. Endurance: hiihto sijalla 4, jääkiekko yllättävän korkealla eli sijalla 10. Power: hiihto sijalla 39, jääkiekko sijalla 5. Durability: hiihto sijalla 19, jääkiekko sijalla 3. Hiihto vaatii kestävyyttä, minkä hankkiminen on kovan harjoituksen tulosta. Jääkiekko vaatii monipuolisesti eri ominaisuuksien harjoittelua ja siksi se on Roccon listalla korkealla.
Onkohan tuo Wrestling sitä jenkkiwrestlingiä vai takoitetaanko painia? Painiminen on myös ihan käsittämättömän raskas laji.
Täytyy tarkoittaa painia, mikä judon ja nyrkkeilyn ohella on yksi vaativimmista urheilulajeista.
IceBlacks
14.06.2012, 18:34
Olen yrittänyt googlettaa vaikka millä hakusanoilla, mutta haluamaani tietoa ei vain tunnu löytyvän. Millä pelinumerolla Matti Jansson pelasi Porin Karhujen maalilla SM-sarjaa?
Olen yrittänyt googlettaa vaikka millä hakusanoilla, mutta haluamaani tietoa ei vain tunnu löytyvän. Millä pelinumerolla Matti Jansson pelasi Porin Karhujen maalilla SM-sarjaa?
Oliko tää jotain huumoria, ku hakusanoilla "matti jansson karhut" tulee kuvahaun ensimmäisenä tuloksena tämä sivu (http://www.korttifriikit.com/index.php?/topic/21528-vaehaen-vanhempaa-settiae-osalan-tulleita/), jossa on kuva Janssonista päällään paita numerolla 20.
IceBlacks
14.06.2012, 23:21

No just. Löysin jonkun pelaajakorttikuvan, mutta siinä ei näkynyt pelinumeroa. Samaten paljon tilastoja joista ei kuitenkaan pelinumeroa selvinnyt. Kiitän avusta.
John Copter
21.06.2012, 11:43
Pitäis löytää euroopasta joku mukava höntsäturnaus, maalla ei niin väliä, kunhan olisi tosiaan euroopasta.
Jengin taso on harraste, ei siis mitään turnausta jossa joutuu oikeasti pelaamaan, vaan rentoa läpsyttelyä ja hauskanpitoa.
Onko jotain sivustoa mistä noita voi etsiä tai muuta? Apuja hyvät herrat, kiitos.
IceBlacks
21.06.2012, 14:37

Tältä keskustelupalstalta voisi saada apua. Vaatii rekisteröitymisen. http://forums.internationalhockey.net/forumdisplay.php?81-PLAYERS-LOOKING-FOR-A-CLUB
Linkki International hockey forumille.
Menee varsin obskuurin kiekkotietämyksen puolelle, mutta olisikohan jollakin palstalaisella tarkkaa tietoa tsekkipelurista nimeltä Karel Holy?
Holy pelasi tiettävästi iisalmelaisessa IPK:ssa ainakin kausina 1994-96, mutta mahdollisesti ennen sitä jossakin toisessakin kotimaisessa alasarjajoukkueessa. Olisiko kellään tietoa, mikä joukkue on ollut kyseessä? Tieto menisi eräälle amerikkalaiselle tutulle, joka tekee harratuksekseen jonkinlaista tutkimusta mm. tällaisista vähemmän tunnetuista tsekkipelaajista.
Kuka on Oleksandr Hodyniouk, kuka mainitaan tuolla Fleury-haastattelussa?
Wikipedia: Oleksandr Olehovych Hodyniuk (Ukrainian: Олександр Олегович Годинюк; born January 27, 1970), known commonly as Alexander Godynyuk.
Holy pelasi tiettävästi iisalmelaisessa IPK:ssa ainakin kausina 1994-96, mutta mahdollisesti ennen sitä jossakin toisessakin kotimaisessa alasarjajoukkueessa.
Tarkennetaan sen verran, että Holy pelasi IPK:ssa 1989-90 ja sitä ennen Saksassa. Ainakin Elite Prospectissa näyttäisi olevan väärää informaatiota. Kauden 1990-91 osalta en ainakaan heti löytänyt toista suomalaista seuraa.
EDIT: IPK pelasi III-divisioonassa kauden 90-91 III-divisioonassa eikä siitä ole tilastoja tarjolla, mutta on hyvin vaikea uskoa että edelliskauden tilastoilla mies olisi jäänyt höntsäilemään III-divariin.
EDIT2: Miehen omien sanojen mukaan hän pelasi Suomessa yhden kauden. "A že má hrát mezi Holým a Richtrem. Ano. A víte, že mi tahle jedna jediná věta pomohla k velké popularitě ve Finsku, kam jsem šel na rok po působení v Kaufbeurenu?"
http://www.hokej.cz/index.php?view=clanek&lng=CZ&webid=0&id=40651
JofaPlayer
04.07.2012, 20:02
Töissä mieleen tuli jostain jostakin syystä, että milloin Hpk on viimeksi voittanut Hartwall-areenalla? Joskus ainakin puhuttiin kirouksesta, onko se mennyt jo poikki?
Töissä mieleen tuli jostain jostakin syystä, että milloin Hpk on viimeksi voittanut Hartwall-areenalla?Tuostahan se selviää: Pe 13.1.2012 Jokerit - HPK - Jatkoajan keskustelupalsta (http://keskustelu.jatkoaika.com/showthread.php?t=51695)- HPK voitti ensimmäisen kerran Areenalla 8.3.2005 ja heti perään 18.11.2005. Sen jälkeen HPK ei ole saanut edes ainuttakaan pistettä mukaan Areenalta!Tuo joukkueiden viimeisin kohtaaminen Areenalla päättyi siis kotijoukkueen voittoon 7-0.
Bronco Nailgun
06.07.2012, 18:32
Osaakos kukaan kertoa seuraavien otteluiden kokoonpanot ja tilastot (nimenomaan siis kyseisessä pelissä mukana olleet pelaajat, eivätkä ne ketkä kuuluivat sillä kaudella joukkueeseen):
2.10.2008 Jokerit - Pittsburgh (1-4)
28.9.2009 Tappara - Florida (3-2)
4.10.2010 Ilves - Minnesota (1-5)
Osaakos kukaan kertoa seuraavien otteluiden kokoonpanot ja tilastot (nimenomaan siis kyseisessä pelissä mukana olleet pelaajat, eivätkä ne ketkä kuuluivat sillä kaudella joukkueeseen):
28.9.2009 Tappara - Florida (3-2)
Tappara:
26 Jonas Enlund - 21 Jori Lehterä - 44 Lee Goren
30 Ville Nieminen - 73 Niclas Lucenius - 11 Timo Koskela
22 Kim Strömberg - 17 Joonas Koskinen - 20 Jyri Junnila
14 Nestori Lähde - 28 Jarkko Pyymäki - 87 Tomi Peltonen
6 Pekka Saravo - 77 Harri Ilvonen
15 Jussi Halme - 52 Lasse Korhonen
82 Atte Pentikäinen - 4 Miko Malkamäki
18 Tuukka Mäntylä - 16 Jesse Turkulainen
29 Harri Säteri
(34 Mika Lehto)
Florida:
29 Tomas Vokoun
30 Scott Clemmensen
4 Dennis Seidenberg
5 Bryan Allen
6 Ville Koistinen
15 Christian Backman
24 Bryan McCabe
43 Dmitry Kulikov
44 Jordan Leopold
52 Jason Garrison
9 Stephen Weiss
10 David Booth
14 Radek Dvorak
16 Nathan Horton
27 Steven Reinprecht
28 Kamil Kreps
32 Michal Repik
41 Shawn Matthias
61 Cory Stillman
67 Michael Frolik
68 Mike Duco
85 Rostislav Olesz
Ottelutilastot:
8.24 0-1 Nathan Horton (Jordan Leopold, Bryan McCabe)
8.58 1-1 Tomi Peltonen (Jarkko Pyymäki, Jyri Junnila)
42.10 1-2 Mike Duco (Rostislav Olesz)
47.16 2-2 Jyri Junnila (Timo Koskela, Tuukka Mäntylä)
Rankkarikisa: 3-2 Ville Nieminen
Harri Säteri 16+11=27
Mika Lehto (vaihto 30.37) 3+14+?
Scott Clemmensen 9+8+8+?
Jatkoajan torjuntoja tai jäähyjä en nopeasti löytänyt.
4.10.2010 Ilves - Minnesota (1-5)
TAMPEREEN ILVES - MINNESOTA WILD 1-5 (0-1, 1-0, 0-4)
0-1: Cal Clutterbuck (Matt Cullen, Casey Wellman)
1-1: Jyrki Jokipakka
1-2: Clutterbuck (Cullen)
1-3: Marek Zidlicky (Mikko Koivu)
1-4: Clutterbuck YV
1-5: Chuck Kobasew (Madden, Eric Nystrom)
Rangaistukset: Minnesota 5 x 2 min, Ilves 5 x 2 min
Sami Aittokallion torjunnat 30/35
Nicklas Bäckströmin torjunnat 25/26
Yleisöä paikalla: 4 625
Ilves
Mikael Kuronen - Mark Lee - Jesse Niinimäki
Ville Korhonen - Kai Kantola - Jaakko Pellinen
Joonas Rask - Matias Myttynen - Matias Sointu
Tommi Välimaa - Henri Tuominen - Michael Keränen
Nils Bäckström - Niko Peltolta
Ryan Glenn - Antti Bruun
Jyrki Jokipakka - Teemu Kesä
Markus Västilä - Konsta Mäkinen
Sami Aittokallio (Jani Hurme)
Minnesota
Andrew Brunette - Mikko Koivu - Antti Miettinen
Casey Wellman - Matt Cullen - Cal Clutterbuck
Eric Nystrom - John Madden - Chuck Kobasew
Brad Staubitz - Kyle Brodziak - Matt Kassian
Nick Schultz - Brent Burns
Greg Zanon - Marek Zidlicky
Drew Bagnall - Justin Falk
Cam Barker - Clayton Stoner
Nicklas Bäckström (Anton Khudobin)
Päätuomarit: Hannu Henrikson & Tim Peel, linjatuomarit: Brian Mach & Jussi Terho
Tälläinen vanha venäläinen jääkiekkopalkinto? tuli ostetta hetki sitten. Korkeutta 44 cm.
Myyjä ei oikeastaan mitään osannut tästä kertoa, eikä puhunut ihan täydellistä suomea.. lähinnä mainitsi sanat olympialaiset ja jääkiekko, sen tiedän että tuossa tekstissä lukee jääkiekko.
Kaikki tieto tietysti kiinnostaisi, lähinnä mietin että esittääkö tämä jotain liiton tai seuran logoa?
Aijaa.com - 10579511 (http://aijaa.com/0031010579511)
Aijaa.com - 10579512 (http://aijaa.com/0023710579512)
Tuossa erästä highlight reeliä katsoessa kiinnitin taas huomiota termiin snap shot. Tällä laukaukset jaetaan karkeasti rannelaukaukseen ja lyöntilaukaukseen, mutta esimerkiksi amerikan sarjoissa tunnetaan myös käsite snap shot, joka on lämärin ja rannarin välimalli, ikäänkuin rannari jossa lapaan vedetään hieman taakse, muttei kuitenkaan niin paljon kuin lämärissä. Onko snap shotille suomalainen termi? Minulla ei ainakaan nyt sytytä yhtään?
How to take a snap shot video (http://www.youtube.com/watch?v=fHovTClyGeI)

Snap shot on vähän kuin välimalli. Lyhyellä saatolla saadaan laukaukseen enemmän voimaa kuin rannelaukaukseen, mutta saatto ja muut vaativat paljon vähemmän aikaa ja tilaa kuin lyöntilaukaus.
"A snap shot is an abbreviated Slapshot in ice hockey.
The purpose of the snap shot is to combine the main advantages of the wrist shot (shot accuracy and quick delivery) and slap shot (puck speed)."
Kertoopi lontooksi kaikkitietävä Wikipedia.
Tässä vielä vähän lisää USA Hockeyn (http://www.hockeyshot.com/articles.asp?id=156) sivuilta.
Onko snap shotille suomalainen termi? Minulla ei ainakaan nyt sytytä yhtään?
Puolilämäriksi tai näpäytykseksi tuota kutsuttiin ainakin silloin, kun itse junnukiekkoilin. Puolilämärissä oli vähän pidempi heilautus taakse, näpäytys puolestaan oli lähempänä rannelaukausta.
Onko snap shotille suomalainen termi? Minulla ei ainakaan nyt sytytä yhtään?
Itse ainakin käytän termiä vetolaukaus.
cottonmouth
25.07.2012, 01:12
Itse ainakin käytän termiä vetolaukaus.
Venakkona tuo ainakin aikanaan Kaakkois-Suomessa tunnettiin.
juniorihoki
25.07.2012, 08:43
Joskus ammoisina aikoina kuullut puhuttavan "pikalaukauksesta".
Snakster
25.07.2012, 10:14
Itse ainakin käytän termiä vetolaukaus.
Meillä päin junnuna puhuttiin "svenssonista".
Meillä päin junnuna puhuttiin "svenssonista".Juu, näin myös meillä.
Vastauksia tuli paljon, kiitoksia. Nähtävästi eripuolilla on käytössä eri termejä, eikä mitään ns. virallistatermiä ole, vai olisiko sellainen puolilaukaus tai pikalaukaus? Jääkiekon selostajilta en Suomessa muista kuulleni termiä snap shotille, vaan se yleensä rannari tai lämäri. Tosin eihän se mikään ihme ole, kun muutama vuosi takaperin Mertaranta kutsui lämäreitäkin ohjauksiksi: "ja Karalahti ohjaa viivalta" se on saatana lämäri!.
Rocco: tiedän toki millainen laukaus slap shot on, lähinnä hain sille suomalaista termiä, jota mm. wikipedia ei tuntenut. Ja sanottakoon samalla että hieno nimimerkki :) Taidan vetää ns. pikalämärin.
Koskaan ei Jatkoajan hienoista sarkasmimiinoista tiedä, mutta vetolaukaushan nyt ainakin on juuri lähes toinen ääripää kuin haettu snapshot. Toisessa kun on minimaalinen mailan liike ja toisessa taas lakaistaan lavalla puoli kaukaloa lumesta samalla kun kiekko lähtee. Ja svenssonivenakot oli niitä vetarin nimiä, ei snapshotia? Ootte niin hankalia.
Mutta Jääkiekkolehdestä luin kuinka kanukit oli käyneet opettamassa Suomen junnueliitille sikäläisiä laukaisutapoja. Mielenkiintoista talvella katsoa lähteekö esim. se slapshot eri tekniikalla kuin aiemmin. En jaksa kaivaa lehteä esiin että mikä se uusi salaisuus oli, mutta olisiko ollut jotenkin lähempää vartaloa lähtevä pystympi mailan liike, jossa nykymailojen jousto-ominaisuutta hyödynnetään paremmin kuin "perinteisellä tyylillä". Yläkäden kyynärpää ainakin taidettiin vetää ihan eri lailla koukkuun kuin aiemmin.
Vetolaukaus eli vetari on ihan eri asia kuin snap shot eli puolilämäri. Vetolaukauksessahan kiekko kulkee kaikista laukaustyypeistä pisimmän matkan lavassa, kun snap shotissa kiekko vain "näpäytetään" liikkeelle terävällä osumalla.
Conroy#22
25.07.2012, 20:31
No niin NHL ja musiikin tietäjät, sanokaapa mikä tuo biisi joka soi ajassa 0:30-0:43? ☆Top 10 NHL Goals 2011-2012☆ (Regular Season)- YouTube (http://www.youtube.com/watch?v=F_C5nsbc6Aw)
Monesti tuota NHL matsia katsoessa kuulee, mutta biisin nimi ei ole itselleni vieläkään selvinnyt. Kiitos jo etukäteen.
John Copter
26.07.2012, 13:57
mikä tuo biisi joka soi ajassa 0:30-0:43? ☆Top 10 NHL Goals 2011-2012☆ (Regular Season)- YouTube (http://www.youtube.com/watch?v=F_C5nsbc6Aw)
DJ Jean - the Launch (http://www.youtube.com/watch?v=pe-yhsV-UbA)
Venakkona tuo ainakin aikanaan Kaakkois-Suomessa tunnettiin.
Kyllä täällä kaakossa venakko tarkoittaa jotakin aivan muuta, kuin jääkiekkolaukausta. Puolilämärin olen kuullut täälläpäin, tai pesäpallosta lainattu näpy.
Mun tuttavapiirissä laukaus on nimeltään Shanahan.
sekolust
27.07.2012, 21:50
Muistikuviin on jäänyt jälki siitä, kuinka faija aikoinaan vei katsomaan Kurrin ja Selänteen viimeistä matsia Jokereissa. Kyseessä oli siis työsulkukauden matsi 1994-95. Nyt vain tuli mieleen sellainen homma, että kuka ihme tuosas lähes kaksi vuosikymmentä sitten pelatussa ottelussa oli vastassa? Omiin muistikuviin nojaten veikkaisin HPK:ta, Kiekko-Espoota tai KalPaa, mutta jo iän puolesta tärkeintä oli Jokerit ja Selänne, ei niinkään vastustaja.
H.J.Simpson
28.07.2012, 19:03

Olisikohan ollut 8.1 pelattu Jokerit -Ässät (0-3). Ainakin wikipedia tietää kertoa, että työsulku päättyi 11.1.1995 ja tuo on viimeisin Jokereiden ottelu ennen työsulun päättymistä.
Vercetti
29.07.2012, 15:32
Vetolaukaus eli vetari on ihan eri asia kuin snap shot eli puolilämäri. Vetolaukauksessahan kiekko kulkee kaikista laukaustyypeistä pisimmän matkan lavassa, kun snap shotissa kiekko vain "näpäytetään" liikkeelle terävällä osumalla.
Juuri näin. Pidän itse kuitenkin snap shotia eli "näpyrannetta" täysin rannelaukauksiin kuuluvana laukauksena yhdessä vetolaukauksen kanssa. Puolilämäri on snap shotin synonyyminä melko harhaanjohtava, koska eihän snap shotilla ole lopulta mitään tekemistä minkäänlaisen lämärin kanssa, vaan erittäin puhtaassa snap shotissa lapaa hädin tuskin missään vaiheessa viritetään irti jäästä, ja lavan etäisyys kiekosta ("näpäytysetäisyys") on yllättävänkin lyhyt, joskus jopa niin lyhyt, että vaikkapa televisiosta katsottuna laukaus näyttää tavalliselta vetolaukaukselta hieman normaalia lyhyemmällä vedolla.
Yleisesti ottaen sanoisin, että maalintekosektorilla snap shot on laukauksista kaikkein vaarallisin ja tehokkain johtuen lyhyestä virityksestä ja täten laukauksen nopeasta ja arvaamattomasta vapautuksesta.
Seuraava linkki vie Youtubeen, ja vanhalla tutulla videolla Dominik Hasek toteaa snap shotin ylivertaisen vastustamattomuuden. Kiinnittäkää huomio lyhyeen näpäytysetäisyyteen ja lavan minimaaliseen liikkeeseen viritysvaiheessa.http://www.youtube.com/watch?v=KCVdXSIho8Q
Lukon kanadalaishyökkääjä onkin EU-pelaaja | SM-liiga | Iltalehti.fi (http://www.iltalehti.fi/smliiga/2012073015898008_sm.shtml)
Mies ei näin ollen vaikuta liigan ulkomaalaiskiintiöön, joka sallii kolmen EU:n ulkopuolelta tulevan pelaajan käyttämisen joukkueessa samanaikaisesti.
Nolaanko nyt itseni, mutta eikös niitä EU:n ulkopuolisia pelaajia jossain vaiheessa saanut olla vain kaksi?
Nolaanko nyt itseni, mutta eikös niitä EU:n ulkopuolisia pelaajia jossain vaiheessa saanut olla vain kaksi?
Kolme on ollut rajana jo pidempään.
Itseasiassa en muista että kaksi olisi ollut koskaan rajana.
Reilander
31.07.2012, 03:20
Mistä ihmeen vetolaukauksista täällä oikein puhutaan?
SE on näpy!
Nykymailoilla ei kukaan edes vedä enää kunnon rannaria, vaan kaikki vetää
näpyjä.
Tämä johtuu pelkästään hiilikuitumailojen ylivoimasta.
Kattokaapas esim. mm-95 ja Jutin maali, niin tiedätte miten kunnon rannari tehdään.

Jutin maali finaalissa on tyylipuhdas snap shot. Ei lähelläkään rannelaukausta. Katso vaikka Joe Sakicin (http://www.youtube.com/watch?v=qGLQ2UoJDj8&feature=related) maaleja, niin siinä on rannelaukaus parhaasta päästä.
Sennin Wakizashi
31.07.2012, 12:55
Onko Lukon Joni Nikko sukua Jani Nikolle?
Onko Lukon Joni Nikko sukua Jani Nikolle?
Jollen ihan väärässä ole, niin Joni on Anssi Nikon poika, eli veljenpoika olisi kyseessä.
Sennin Wakizashi
31.07.2012, 13:15
Jollen ihan väärässä ole, niin Joni on Anssi Nikon poika, eli veljenpoika olisi kyseessä.
Tämä selvä, kiitos tiedosta!
Vercetti
31.07.2012, 23:22
Jutin maali finaalissa on tyylipuhdas snap shot. Ei lähelläkään rannelaukausta. Katso vaikka Joe Sakicin (http://www.youtube.com/watch?v=qGLQ2UoJDj8&feature=related) maaleja, niin siinä on rannelaukaus parhaasta päästä.
Menee kyllä jo hupaisaksi, nimittäin itse laittaisin tuon Jutin maalin jo enemmänkin puolihuolimattoman lämärin piikkiin. Snap shot se ei ole, koska oikeaoppisessa snap shotissa lapa hädin tuskin nousee jäästä ja snap distancea, eli lavan ja kiekon välistä näpäytysetäisyyttä ei lasketa kymmenissä senteissä. Jutin tapauksessahan maila nousee lähes olkapään korkeudelle. Vanhaa kunnon Sakic-rannaria (käytin tästä ylempänä vetolaukaus-nimitystä) tuosta ei myöskään saa tekemälläkään, kuten itsekin totesit, koska Juti ei tuossa viritä laukausta siten, että kiekko olisi koko ajan kiinni lavassa. Tuossa linkittämässäsi Sakic-videossa muuten esim. tuo numerolla 9 esiintyvä maali on tyylipuhdas snap shot.
Meillä itä-Helsingissä snap shotista käytettiin termiä "skutsari".
Tosin meillä oli myös "Kanadalainen lämäri", jossa yläkädellä otettiin samanlailla kiinni mailasta, kuin alakädellä. Ja joku hassu veikko taisi väittää, että Al McInnis käytti tuota tapaa.:D
ernestipotsi
04.08.2012, 11:10
Tosin meillä oli myös "Kanadalainen lämäri", jossa yläkädellä otettiin samanlailla kiinni mailasta, kuin alakädellä. Ja joku hassu veikko taisi väittää, että Al McInnis käytti tuota tapaa.:D
Itse olen kuullut tätä kutsuttavan "ryssäläiseksi"
L. Paraske
04.08.2012, 20:21
Itse olen kuullut tätä kutsuttavan "ryssäläiseksi"
Meilläpäin Oulun seudulla tuo oli luonnollisesti "lestalämäri"
Olisikohan ollut 8.1 pelattu Jokerit -Ässät (0-3). Ainakin wikipedia tietää kertoa, että työsulku päättyi 11.1.1995 ja tuo on viimeisin Jokereiden ottelu ennen työsulun päättymistä.
Tämä peli kylläkin pelattiin Porissa. Ainoa kotipeli tuolla kaudella mihin en päässyt. Noh, onneksi olen molemmat herrat nähnyt kentällä silti, Selänteen jopa tuonkin jälkeen (viime kaudella)...
Jutin maali finaalissa on tyylipuhdas snap shot. Ei lähelläkään rannelaukausta. Katso vaikka Joe Sakicin (http://www.youtube.com/watch?v=qGLQ2UoJDj8&feature=related) maaleja, niin siinä on rannelaukaus parhaasta päästä.
Siis tuo jutin maalihan on aivan päivän selvä lonkkalämäri, jossa kaikki paino siirtyy "alakäden" jalalle ja lätkäistään koko painolla "puolihuolimaton sinnepäin".
Mitä Sakiciin tulee niin siinä kyllä varmasti yksi parhaimmista laukojista, esimerkkinä Salt Lake Cityn olympiafinaalin 2 "pommia".
Snap Shot joka suomen kielisessä NHL12-pelissä tunnetaan nimellä nopea laukaus? Itse pitäisin tätä rannarina, vetolaukauksen ja tämän välimaastoa "virityksenä"
Yläkäden kyynärpää ainakin taidettiin vetää ihan eri lailla koukkuun kuin aiemmin.
Äkkiseltään myöskin kun tuota juttua muistelen niin ainakin tuota yläkäden kyynärpäätä opeteltiin pitämään irti kehosta, joka tuo lisää voimaa ja liikerata selkenee.
Mitä itse juttuun ko. lehdessä tulee niin mielenkiintoinen oli kaikin puolin, ja hyvä että tuommoista järjestettiin tulevaisuuden Suomen mj-pelaajille jotka itsekin kommentoivat leiriä onnistuneeksi.
Kenellä mahtaa olla eniten jatkoaikamaaleja SM-liigan playoffeissa? Tuli vaan mieleen että Pesosen Harrilta tulee kolme kappaletta heti mieleen. Pirnes?
Kenellä mahtaa olla eniten jatkoaikamaaleja SM-liigan playoffeissa? Tuli vaan mieleen että Pesosen Harrilta tulee kolme kappaletta heti mieleen. Pirnes?Loistava kysymys!
(johon toisaalta mielestäni vastaus pitäisi löytyä suoraan SM-liigan kotisivuilta...)
Enempää en voi auttaa kuin ainoastaan TPS:n osalta.
TPS-pistepörssi SM-liigan pudotuspelien jatkoajoilla 1976-2012
Ville Vahalahti 0+ 3= 3
Juhani Tamminen 2+ 0= 2 (03.03.1982; 07.03.1982) vs. Antero Kivelä
Jukka Vilander 1+ 1= 2 (07.03.1993) vs. Mika Manninen
Antti Erkinjuntti 1+ 1= 2 (15.04.2010) vs. Pekka Tuokkola
Markus Seikola 0+ 2= 2
Malcolm Davis 1+ 0= 1 (07.03.1990) vs. Mika Rautio
Raimo Summanen 1+ 0= 1 (11.03.1995) vs. Ari-Pekka Siekkinen
Hannes Hyvönen 1+ 0= 1 (30.03.1997) vs. Andrew Verner
Kimmo Rintanen 1+ 0= 1 (26.03.2000) vs. Juha Pitkämäki
Kalle Sahlstedt 1+ 0= 1 (14.04.2001) vs. Jussi Markkanen
Mikael Holmqvist 1+ 0= 1 (23.03.2002) vs. Pasi Kuivalainen
Mika Alatalo 1+ 0= 1 (15.03.2003) vs. Joni Puurula
Matias Metsäranta 1+ 0= 1 (29.03.2004) vs. Joni Puurula
Aki Uusikartano 1+ 0= 1 (19.03.2009) vs. Pekka Tuokkola
Ilari Filppula 1+ 0= 1 (25.04.2010) vs. Teemu Lassila
Martti Jarkko 0+ 1= 1
Reijo Leppänen 0+ 1= 1
Mikko Mäkelä 0+ 1= 1
Jere Lehtinen 0+ 1= 1
Kimmo Timonen 0+ 1= 1
Kai Nurminen 0+ 1= 1
Tomi Kallio 0+ 1= 1
Mikko Rautee 0+ 1= 1
Marko Kiprusoff 0+ 1= 1
Joonas Järvinen 0+ 1= 1
Marko Virtala 0+ 1= 1
Sami Venäläinen 0+ 1= 1
Yhteensä 14+19=33
Kenellä mahtaa olla eniten jatkoaikamaaleja SM-liigan playoffeissa? Tuli vaan mieleen että Pesosen Harrilta tulee kolme kappaletta heti mieleen. Pirnes?
Vuoden 2000 jälkeen eniten on tosiaan Esa Pirneksellä, neljä kappaletta. Harri Pesonen ja J-P Haataja ovat sitten toisena kolmella maalilla. Mutta tämä tosiaan vain tämän vuosituhannen osalta.
Winston Wolf
08.09.2012, 22:34
kun Teemu Selänne loukkaantui lokakuussa 1989 Jyp HT:ta vastaan käydyssä ottelussa, niin pelattiinko kyseinen ottelu Helsingissä vai Jyväskylässä?
kun Teemu Selänne loukkaantui lokakuussa 1989 Jyp HT:ta vastaan käydyssä ottelussa, niin pelattiinko kyseinen ottelu Helsingissä vai Jyväskylässä? Helsingissä.
Winston Wolf
09.09.2012, 01:46
Helsingissä.
kiitos, tästä oli apua.
Fat Jesus
10.09.2012, 11:36
Mikä on Niclas Luceniuksen (http://www.eliteprospects.com/player.php?player=9271) edustama Uplands?
Linkki vie EP:n profiiliin ko.pelaajasta.
Vuoden 2000 jälkeen eniten on tosiaan Esa Pirneksellä, neljä kappaletta. Harri Pesonen ja J-P Haataja ovat sitten toisena kolmella maalilla. Mutta tämä tosiaan vain tämän vuosituhannen osalta.
Kärki on sama myös kaikkina aikoina. Ei ennen tätä kolmikkoa ollut kukaan yltänyt edes kolmeen jatkoaikamaaliin.
Mikä on Niclas Luceniuksen (http://www.eliteprospects.com/player.php?player=9271) edustama Uplands?
Linkki vie EP:n profiiliin ko.pelaajasta.
Upland. Koulu Pennsylvaniassa. Lisätietoa Jatkoajan kolumnista (http://www.jatkoaika.com/Kolumni/niclas-lucenius-ja-halu-voittaa/77553).
Tuossa tuo koko jatkoajan maalitilasto pudotuspeleissä:
1.Esa Pirnes Tappara,Blues 4
2.Juha-Pekka Haataja Kärpät,HIFK 3
Harri Pesonen JYP 3
4.Tapio Koskinen Ässät 2
Juhani Tamminen TPS 2
Arto Javanainen Ässät 2
Jari Lindgren Tappara 2
Jari Korpisalo Ässät 2
Joni Lehto Lukko 2
Jussi Tarvainen Tappara 2
Brett Lievers Kärpät 2
Jani Rita Jokerit 2
Arttu Luttinen HIFK 2
Hannes Hyvönen TPS,Kärpät 2
Mikko Lehtonen Blues 2
Clarke Wilm Jokerit 2
Petri Lammassaari Lukko,Blues 2
17. 121 pelaajaa 1
Mikä olikaan se "virallinen" Markku Tähtinen Hat Trickin määritelmä?
Taisi kauden 2012-13 TPS-HPK (http://www.sm-liiga.fi/ottelut/raportti/37521.html) -avausmatsissa HPK:n Juha Alen päästä aika lähelle!
07:37 Juha Alen 2min kampitus
23:15 Juha Alen 2min laitataklaus
31:25 Juha Alen 2min estäminen
46:06 Juha Alen 2min kiinnipitäminen
Jos en nyt aivan väärin muista, niin yksi koukkaaminen tuosta taitaa puuttua?
Estäminen + kiinnipitäminen + koukkaaminen = Markku Tähtinen Hat Trick
Mikä olikaan se "virallinen" Markku Tähtinen Hat Trickin määritelmä?
Nopean haun perusteella: koukkaaminen + kiinnipitäminen + puhuttu kakkossyöttö olisi Markku Tähtinen hat-trick, mutta joku porilainen voi varmaankin tämän kiistää tai vahvistaa.
Tässäkö kaikkien aikojen tilastoitu yleisöennätys?
Tulospalvelu (http://sjlrap01.lahtis-enterprises.com/statistics/hockey/rt_event_frame.php?GAMEID=1485&LANG=FI&TYPE=8&SEASON=2013)
Nuppe #5
16.09.2012, 15:46
Tässäkö kaikkien aikojen tilastoitu yleisöennätys?
Tulospalvelu (http://sjlrap01.lahtis-enterprises.com/statistics/hockey/rt_event_frame.php?GAMEID=1485&LANG=FI&TYPE=8&SEASON=2013)
Tässäkö kaikkien aikojen tilastoitu jäähyennätys?
Tulospalvelu (http://sjl01.lahtis-enterprises.com/statistics/hockey/rt_event_frame.php?GAMEID=50676&LANG=FI&TYPE=8&SEASON=2010)
En jaksa tosiaan tarkastaa mitään faktoja, mutta kuitenkin, 09-10 B2 i-div lohko 2 on matsi.. :D
Jääkiekkoliiton tulospalvelusivuilta lueskelin maanantaina 17.9.2012 pelatun II-divisioonan, Lohko 1, ottelun Karhu-Kissat - GrIFK otteluraporttia. Sieltä huomasin toisen erotuomarin nimeltä Simo Saarinen. Onkohan kyseessä sama Simo Saarinen, onko tekemässä paluuta tuomarointiin vai käykö vain harrastuksena viheltelemässä näitä alasarjoja?
Fat Jesus
21.09.2012, 15:34
Tässäkö kaikkien aikojen tilastoitu yleisöennätys?
Tulospalvelu (http://sjlrap01.lahtis-enterprises.com/statistics/hockey/rt_event_frame.php?GAMEID=1485&LANG=FI&TYPE=8&SEASON=2013)
120(?) vai menikö mulla jotain ohi?
Kaulasuoja
21.09.2012, 15:48
120(?) vai menikö mulla jotain ohi?
Kun linkki laitettiin tänne, yleisömäärä oli 1(yksi).
Kyllähän matseja nollayleisöllekin on pelattu. Ja kaikissa sarjoissahan yleisömäärä ilmoitetaan pöytäkirjaan.
Varmaan aika tyhmä kysymys mutta kysytään silti kun olen jo pitkään miettinyt. Miten määritellään voittomaalin tekijä? Jos peli vaikka päättyy 4-1, nii monesko maaleista on voittomaali? Tietenkin tajuan jos peli esim päätty 1-1 tilanteen jälkeen 2-1, niin se 2-1 maali on luonnolisesti voittomaali, mutta jos peli päättyy kahden maalin eroon tai isompaan, niin miten se silloin määritellään?
Fat Jesus
23.09.2012, 22:05
Voittomaalihan on luonnollisesti se joka ylittää vastustajan maalimäärän.
Menet vaikka 4-0 johtoon ja vastustaja nousee 4-2 tilanteeseen niin tietenkin voittomaali on sinun kolmas maali.
Vai ymmärsinkö sinun kysymyksesi väärin?

Kiitos, ymmärsit oikein! Olishan nyt tuo pitänyt tajuta, aika looginen selityshän tuolle on! No, parempi tajuta myöhään kun ei milloinkaan.
Uuden Jääkiekkokirjan sivuilla 110-111 on joidenkin pelaajien seurana 0-84. Mikähän se tuo mahtaa olla?
EDIT: esimerkkejä
Jari Lindroos: Jokerit, 0-84, Kärpät, JYP
Pekka Tuomisto: Kärpät, 0-84, HIFK
Arto Javanainen: Ässät, TPS, 0-84
Risto Jalo: KooVee, Ilves, 0-84
Kaulasuoja
24.09.2012, 09:23

Olympiajoukkue -84.
Kaudella 1983-1984 Sarajevon kisoihin valmistautunut olympiajoukkue kohtasi jokaisen liigajengin kertaalleen.
edit: Joukkueessa pelanneet (http://eliteprospects.com/team.php?year0=1984&team=7647) ja heidän tilastonsa (http://eliteprospects.com/team.php?year0=1984&status=stats&team=7647)
ernestipotsi
25.09.2012, 21:28
Miten plusmiinukset lasketaan pelitilannerankkarimaaleissa?
Miten plusmiinukset lasketaan pelitilannerankkarimaaleissa?
Tekijälle plusmerkintä, ei kenellekään miinusta.
Miten DEL-liigassa menee tappelusäännöt? Eilen katsoin Kölnin ja Düsseldorfin peliä, kun kaksi pelaajaa aloitti kunnon tappelun ja löivät nyrkeillä toisiaan. Toinen pelaajista kaatui ja toinen löi vielä kerran ja tämä kaatunut pelaaja jäi hetkeksi makaamaan jäähän. Olin tietenkin varma, että molemmat lentää suihkuun, mutta ei! 2+2+10 minuuttia tuli molemmille jäähyjä. Meneekö tämä Saksassa yleensäkin näin vai oliko tämä vaan pelin sisäinen linjaus?
Kisapuisto
29.09.2012, 13:20
Kuinka monta EU:n ulkopuolista pelaajaa saa sm-liigajoukkueissa nykyään olla kokoonpanossa?
Fat Jesus
29.09.2012, 13:48
Eikös se pöytäkirjassa kerrallaan neljä, muuten määrä rajoittamaton.
Edit. Kolme saa olla.
Tähtipakki
29.09.2012, 13:55
Eikös se pöytäkirjassa kerrallaan neljä, muuten määrä rajoittamaton.
3 saa olla per peli. En tiedä sitten onko muuten rajoitettu, mutta esimerkiksi JYPillä on Peverleyn hankinnan jälkeen 4 ei-EU-pelaajaa (Peverley, Perrin, Quirk, Lepine), joista sitten yksi jätetään kokoonpanon ulkopuolelle.
Fat Jesus
29.09.2012, 14:04
Itse perustin mutuiluni tähän (http://www.jatkoaika.com/Uutiset/pelicans-kiinnitti-ryan-omarran/58424) Jatkoajan juttuun Pelsuista mutta aloin miettii että onko Espositolla EU-passi.
Edit:onhan sillä Italian.
Eli lukitaan vastaus 3 kpl saa olla.
Kisapuisto
29.09.2012, 14:17
Eli lukitaan vastaus 3 kpl saa olla.
Mites kun TPS:llä on tänään kokoonpanossa neljä kappaletta kanadalaisia, eli Locke, Willsie, Russell ja Ehrhardt. Vai onko noilla jollakin kaksoiskansalaisuus?
Mites kun TPS:llä on tänään kokoonpanossa neljä kappaletta kanadalaisia, eli Locke, Willsie, Russell ja Ehrhardt. Vai onko noilla jollakin kaksoiskansalaisuus?
Lockella on myös brittipassi, joten menee EU-pelaajasta.
Rakettipulu
06.10.2012, 14:19
Miten torjunta määritellään? Onko esimerkiksi maalia kohti liruvan erittäin hitaan kiekon torjuminen/ohjaaminen laskettavissa torjunnaksi?
Miten laukaus määritellään? Onko maalin viereen oman joukkueen pelaajalle pelattu kova syöttö veto, jos joukkuekaveri ei saa sitä haltuun?
Nää on varmasti tulkinnanvaraisia asioita, mutta kunhan kiinnostaa.
Miten torjunta määritellään? Onko esimerkiksi maalia kohti liruvan erittäin hitaan kiekon torjuminen/ohjaaminen laskettavissa torjunnaksi?
Itse olen pari kertaa laskeskellut alasarjojen peleissä torjuntoja. Meille neuvottiin, että "aina kun maalivahti estää kiekkoa menemästä maaliin, lasketaan torjunnaksi". Tähän tietenkin sisältyy myös ne vedot, mitkä olisi mennyt ohi maalin, mutta maalivahti koppaakin sen räpylään.
Eli juu, ainakin tämän perusteella ne maalia kohti tulevat lirutkin lasketaan.
IceBlacks
06.10.2012, 22:04
Miten torjunta määritellään? Onko esimerkiksi maalia kohti liruvan erittäin hitaan kiekon torjuminen/ohjaaminen laskettavissa torjunnaksi?
Jos omasta päästä heitetty purkukiekko menee maalia kohti ja maalivahti on pakotettu torjuntaan estääkseen kiekon menon maaliin: torjunta.
Jos kiekko lipuu hitaasti maalia kohti ja maalivahti tulee kiekkoa vastaan pelatakseen sen mailalla eteen päin: ei torjuntaa.
Miten laukaus määritellään? Onko maalin viereen oman joukkueen pelaajalle pelattu kova syöttö veto, jos joukkuekaveri ei saa sitä haltuun?
Nää on varmasti tulkinnanvaraisia asioita, mutta kunhan kiinnostaa.
Laukaukseksi määritellään laukaus jolla pelaaja yrittää maalintekoa. Eli jos hyökkääjä laittaa siniviivalta kiekon päätyyn siten, että hän ei selkeästi yritä maalintekoa, se ei ole laukaus.
Jos kova syöttö meneekin oman pelaajan sijaan maalia kohti ja maalivahdin on pakko torjua ettei kiekko mene maaliin: laukaus ja torjunta.
Jos taas kova syöttö ei tavoita omaa pelaajaa ja kiekko menee maalin ohi: ei laukausta.
Jos oma pelaaja kiskaisee b-pisteiden välistä lämärin omaa molaria kohti, se ei ole torjunta. Jos siitä tulee maali, siitä merkitään laukaus ja maali viimeksi kiekkoon koskeneelle vastajoukkueen pelaajalle.
Sellainen huomautus, että on mahdollista tehdä maali niin, ettei siitä merkitä edes laukausta. Esim. Tony Salmelaisen ensimmäinen liigamaali oli tällainen. Tarkkailin tuolloin ko. ottelun tilastoja melko pitkään, eikä ko. herralle merkitty ottelusta yhtään laukausta.
Tässä kauden 1999-00 laukaukset (SM-liiga) (http://www.sm-liiga.fi/tilastot/kokonaan.html?s=99-00&b=rs&t=&type=&l=k_laukaukset). Listassa sijalla 326 Tony Salmelainen: 1 maali, 0 laukausta.
IceBlacks
07.10.2012, 11:02

Tällainen ei taida onnistua enää koska laukaukset merkitään tietokoneella. Kun pelaajalle merkitään maali, tulee siitä hänelle luonnollisesti myös laukaus.
Seuraako jäähallin kattorakenteisiin / jumbotroniin osuuneesta kiekosta aina keskialoitus?
IceBlacks
07.10.2012, 15:42
Seuraako jäähallin kattorakenteisiin / jumbotroniin osuuneesta kiekosta aina keskialoitus?
Ei. Aloitus suoritetaan lähimmästä aloituspisteestä, josta kiekko ammuttiin tai kimposi kattorakenteisiin tai tulostauluun.
Ei. Aloitus suoritetaan lähimmästä aloituspisteestä, josta kiekko ammuttiin tai kimposi kattorakenteisiin tai tulostauluun.
Ei aina.
Esimerkki: Pakki vetää oman maalin edestä kiekon matkaan, osuu karvaajaa polvisuojiin ja nousee siitä rakenteisiin. Aloitus keskialueelle.
Mites jos Karlsson vetää omalta alueelta ylärimaan ja siitä kiekko katsomoon, niin oman pään B-piste aloitus silti?
IceBlacks
08.10.2012, 00:21
Mites jos Karlsson vetää omalta alueelta ylärimaan ja siitä kiekko katsomoon, niin oman pään B-piste aloitus silti?
Kyllä, koska kukaan muu pelaaja ei koskenut matkalla kiekkoon.
Fat Jesus
08.10.2012, 08:52
Muutama vuosi sittenhän aloitus olisi jäänyt alueelle? Eikö silloin maalitolpat laskettu "puolustavaksi pelaajaksi"?
KylläJännä juttu, itse olisin luistellut keskialueen aloitukseen. Ennen kaikki oli paremmin.
IceBlacks
08.10.2012, 15:08
Jännä juttu, itse olisin luistellut keskialueen aloitukseen. Ennen kaikki oli paremmin.
Suoraan asiaa ei sääntökirjassa mainita, mutta itse menisin tällä tulkinnalla: Sääntö 440 j) Kun peli katkaistaan minkä tahansa muun syyn takia, jota ei ole erityisesti säännöissä määritelty, seuraava aloitus suoritetaan lähimmästä aloituspisteestä, sillä alueella, missä kiekkoa viimeksi pelattiin.
Tässähän kyseessä on se, että kiekko ei ole pelattavissa. Pelialueeksi määritellään plekseistä ja laidasta kohtisuoraan ylöspäin rajoittunut alue jonka korkeuteen ei oteta mitään kantaa. Katkotilastoon kiekon osuminen kattorakenteisiin tai tulostauluun merkitään syyllä kiekko ei pelattavissa. Jos kiekko lentää laitojen yli, katkon syy on kiekko yli laidan.
Mielenkiintoiseksi homma menisi siinä kohtaa jos Karlsson pistäisi omasta päästä kiekon yläriman kautta muikkuihin. Jos punaviivan takaa ammuttu kiekko osuu tolppaan tai ylärimaan ja menee siitä maaliviivan yli, tilanne ei ole pitkä. Eli jos omasta päästä ampuu kiekon yläriman kautta muikkuihin, siitä pitäisi näin ollen antaa kakkonen syyllä pelin viivyttäminen - kiekko katsomoon.

Ei ole pelin viivyttäminen - kiekko katsomoon, sillä jos kiekko kimpoaa laidasta tai putkesta tai pleksistä muikkuihin, ei rangaistusta tuomita pelin viivyttämisestä.
Kyllä se aloitus moisessa tilanteessa viedään sinne, mistä kiekko laukaistiin.
Pahoitteluni, jos tätä on jo kysytty, mutta en haulla löytänyt vastausta. Eli kuinka pitkä on SM-liigan kautta aikojen pisin maaliputki? En löytänyt googlestakaan vastausta. Mietin vaan, että kuinka korkealla Brian Willsie mahtaa olla tällä listalla.
edit. Näemmä Willsie-ketjussa sanotaan, että pisin putki on 12 ottelua.
IceBlacks
08.10.2012, 17:33
Ei ole pelin viivyttäminen - kiekko katsomoon, sillä jos kiekko kimpoaa laidasta tai putkesta tai pleksistä muikkuihin, ei rangaistusta tuomita pelin viivyttämisestä.
Kyllä se aloitus moisessa tilanteessa viedään sinne, mistä kiekko laukaistiin.
No helkkari, luonnollisesti näin. Ajattelin tilanteen turhan syvällisesti ja unohdin tämmöisen pikkudetaljin..
Fat Jesus
09.10.2012, 18:03
Nielikäisen Pasilla (http://www.eliteprospects.com/player.php?player=7430) kiireinen ollut tuo kausi 05-06 kun 88 matsia tahkonnut liigaa.
Ilmeisesti vihre EP:lla?
Nielikäisen Pasilla (http://www.eliteprospects.com/player.php?player=7430) kiireinen ollut tuo kausi 05-06 kun 88 matsia tahkonnut liigaa.
Ilmeisesti virhe EP:lla?
Jeps. Siellä näkyy että HPK:ssa 49 ottelussa 7+3 ja Ässissä 30 ottelussa 5+0, vaikka koko kauden lukema oli tuo mikä näkyy HPK:n kohdalla. Eli HPK:ssa pelasi oikeasti 19 ottelua tehden tehot 2+3.
Rantojen Kuningas
11.10.2012, 13:58
Montako ottelua pelataan CHL-liigojen runkosarjassa? (OHL, WHL, QMJHL)
Montako ottelua pelataan CHL-liigojen runkosarjassa? (OHL, WHL, QMJHL) OHL 68, WHL 72, QMJHL 68.
JofaPlayer
11.10.2012, 19:02
Miten kirjoitetaan Jokerit sanasta genetiivi monikossa, onko se Jokereiden vai Jokerien? Kumpaakin on vuosien varrella käytetty niin puhuttuna kuin kirjoitettuna. Mun korvaan Jokereiden kuulostaa paremmalta kielellisesti ja sitä yleensäkin kuulee mutta jotkut käyttävät jälkimmäistä. Nyt ollaan siinä jääkiekon ytimessä.
Miten kirjoitetaan Jokerit sanasta genetiivi monikossa, onko se Jokereiden vai Jokerien?Jokereitten. Tai Jokereiden. Tai Jokerien. Kaikki kelpaavat.
TosiFani
12.10.2012, 08:43
... Hän on yksi harvoista Euroopassa kiekkoilevista aktiivipelaajista, jotka eivät käytä visiiriä...
Lainaus on Ässien Poikamme maailmalla -ketjusta ja kyse on Jan Lipianskystä. Suomessa visiiripakko astui voimaan muistaakseni 69- tai 70-syntyneille, Lipiansky on syntynyt 1974.
Onko kansainvälisissä säännöissä myöhempi syntymävuosi tuolle visiiripakolle?
Kaulasuoja
12.10.2012, 09:43

IIHF:n säännöt:
224 - KENTTÄPELAAJAN KASVOSUOJUS TAI VISIIRI
...
b) Kaikkien 31.12.1974 jälkeen syntyneiden pelaajien on käytettävä vähintään visiiriä kansainvälisissä
otteluissa.
Suomessa:
SM-liiga ja Mestis 31.12.1968 jälkeen syntyneet.
Muissa Jääkiekkoliiton sarjoissa kaikki ikään katsomatta.
TosiFani
12.10.2012, 09:45

Kiitos nopeasta vastauksesta.
Visiirikeskusteluun liittyen olen luullut, että saisin pelata ilman visiiriä Suomessa. Osaltaan totta, mutta pitäisi päästä vähintään mestikseen pelaamaan.
Samalla aukeni, että Raipe taitaa olla viimeinen ennen minua syntynyt liigassa pelannut pelaaja. Ojasen Janne pelasi myöhempään, mutta poikonen on mua pari viikkoa nuorempi. Tuleeko kellään mieleen ketään Raipen jälkeen pelanneita koukkupolvia?
mailman-
18.10.2012, 21:19
Niin, kun Kärppien Haatajalla on nyt 14 matsin pisteputki, kysymys kuuluu että mikä on pisin pisteputki S/M-liigassa (kuka, missä ja milloin)?
Niin, kun Kärppien Haatajalla on nyt 14 matsin pisteputki, kysymys kuuluu että mikä on pisin pisteputki S/M-liigassa (kuka, missä ja milloin)?
En tiedä, mutta otteluseurannassa nimimerkki Stouts77 kirjoitti näin:
Muistan Stenkan sanoneen Kalpa-pelin jälkeen, että Keskisen Esa joskus 85-87 välillä oli tehnyt pisteen 37 ottelussa putkeen
Joten olisikohan tuo ennätys?
Kysytään tässä nyt samalla, että muistaako kukaan milloin oli peli, jossa Suomi johti Venäjää vastaan 3-2 kolme sekuntia ennen loppua? Venäjä sai aloituksen Suomen päähän, voitti sen 100-0, mutta laukoja osui ylärimaan ja Suomi voitti pelin.
FutureHockey
18.10.2012, 23:05
Joten olisikohan tuo ennätys?
Wikipedia ei ainakaan tunne tuollaista tapausta. Teemu Laineen Wikipediasta otettuna seuraava sitaatti:
"Laine teki 11.10.–27.12.2007 peräti 21 ottelussa peräkkäin vähintään yhden pisteen ottelua kohden. SM-liigan pisin pisteputki on Raimo Helmisellä, 22 ottelua."
e. Lähde: Teemu Laine – Wikipedia (http://fi.wikipedia.org/wiki/Teemu_Laine)
mailman-
19.10.2012, 10:09
Perhana kun ei voi, noita(KAAN), aikalailla perusrekordeja löytyä liigan sivuilta...
Tarinankertoja
19.10.2012, 13:21
"SM-liigan pisteputkiennätys on Ilveksen Raimo Helmisen nimissä. Helminen teki kaudella 1996-97 22 ottelun jaksolla 29 (7+22) pistettä."
Uutinen SM-liiga fi 2010 Pertun pisteputkesta
Perttu Lindgrenin pisteputki jatkui tiistaina - SM-liiga (http://www.sm-liiga.fi/arkisto/uutiset/perttu-lindgrenin-pisteputki-jatkui-tiistaina.html)
Wikissä taas "Veijareita ja virtuooseja" lainaus
"Lisäksi Helminen teki liigan ennätyksen, kun hän sai tehopisteitä 23 peräkkäisessä ottelussa"
Kyllä se ennätys taitaa Keskisellä olla. Itse muistaisin ennätyksen olevan 32 ottelua. Voi tosin olla tuo 37 otteluakin. Päätäni en pantiksi pistä.
Kyllä se ennätys taitaa Keskisellä olla. Itse muistaisin ennätyksen olevan 32 ottelua. Voi tosin olla tuo 37 otteluakin. Päätäni en pantiksi pistä.
Onko tuo Keskisen ennätys siis kahden kauden ajalta, vai miksi Raipen 22 peliä on virallinen enkka?
Tuleeko Aleksi Mustosesta (s. 28.3.1995) tämän illan jälkeen kaikkien aikojen nuorin liigassa/Mestiksessä kapteenina toiminut pelaaja?
Hypoteettinen kysymys. Jos KooKoon Wingles olisi saanut K-Vantaa pelin taklauksesta esim. 10 pelin pelikiellon ja NHL olisi alkanut pelikiellon aikana. Olisiko Wingles saanut pelata pelikiellon aikana NHL:ssä? SM-liigassa Wingles ei saisi pelata pelikiellon aikana mutta millainen sopimus IIHF:n ja NHL:n välillä on ko. asioista
Fat Jesus
21.10.2012, 14:06
IIHF taitaa "noudattaa" Pohjois-Amerikan pelikieltoja mutta itse voimakkaasti epäilen NHL:n kiinnostausta Euroopassa saatuihin penalteihin.
Eihän WADA:n dopingpelikiellotkaan siellä liiemmälti kiinnosta.
Ja edellämainittu siis ihan puhdasta mutua.
Jarmo Wasama -palkinto on mennyt kahdesti TPS:n maalivahdille sekä Niittymäellä että Hurmeelle samoin on kahdesti mennyt Ilvekselle, mutta onko tähän jäänyt vuoden tulokas-palkinnot maalivahdeille?
Toinen kysymys on onko kukaan pokannut Paras maalivahti-palkintoa tulokaskaudellaan, jos ei Heleniusta lasketa?
H.J.Simpson
24.10.2012, 22:12

Jälkimmäiseen vastaten, Kari Lehtonen sai parhaan maalivahdin palkinnon kaudella 2001-2002 ja eikös tuo ollut miehen tulokaskausi? Vuoden tulokkaan palkinnon tosin sai Joonas Vihko..
Espoon Siniset
24.10.2012, 22:26
Lehtosen tulokaskausi meni siihen sääntöön, että myös luukkuvahtina vietetyt ottelut lasketaan mukaan.
Barcelona
25.10.2012, 19:43
Tuli kaverin kanssa puheeksi se että kuka on ollut pisinpään sm-liiga jengin kapteenina. Oma veikkaus oli Erik Hämäläinen, mutta kun rupsin googletelemaan vastausta niin huomasin että eipä mistään oikein tunnu löytyvän historiaa Lukon kaapteenistoa sm-liigassa. Tosin ilmeisesti oikeita vastauksia on monta kun Helminen (Ilves), Ojanen (Tappara), Immonen (Jokerit) ja Virta (TPS) on kaikki olleet kapuina 9 kautta. Mutta onko kenelläkään ylhäällä Lukon kapteenistoa sm-liigan ajalta?

Tutkiskelin Eliteprospectsia ja Jääkiekkolehden tämän kauden kausijulkaisia, niin niistä selvisi ainakin se, että Hämäläinen oli 2000-luvulla seitsemän kautta Lukon kapteenina. Eli kaudella 2000-2001 sekä putkeen kuusi kautta 2002-2008.
Aika erikoista että Eliteprospects ei tiedä Lukon kapteeneja ennen 2000-lukua. Muilla joukkueilla kapteenitiedot pääasiassa kuitenkin löytyvät.
Barcelona
26.10.2012, 10:49
Aika erikoista että Eliteprospects ei tiedä Lukon kapteeneja ennen 2000-lukua.
Myöskään kaikkitietävä Wikipedia on tietämätön Lukon kapteenistosta. Sen verran tää mysteeri rupes kiinnostaa että ketkä helkkarissa nyt on ollu Lukon kapteenja vuosiana 1975-2002? :D
Myöskään kaikkitietävä Wikipedia on tietämätön Lukon kapteenistosta. Sen verran tää mysteeri rupes kiinnostaa että ketkä helkkarissa nyt on ollu Lukon kapteenja vuosiana 1975-2002? :D Ei Wikipedia sentään niin kaikkitietävä ole kuin minä.
1975-76 Jorma Vehmanen
1976-77 Matti Forss
1977-78 Jorma Vehmanen
1978-79 Jorma Vehmanen
1979-80 Jorma Vehmanen
1980-81 Jorma Vehmanen
1982-83 Jarmo Kuusisto
1984-85 Matti Forss
1985-86 Matti Forss
1986-87 Matti Forss
1987-88 Jarmo Kuusisto
1988-89 Jarmo Kuusisto
1989-90 Jarmo Kuusisto
1990-91 Esa Keskinen
1991-92 Jarmo Kuusito
1992-93 Timo Saarikoski
1993-94 Pasi Huura
1994-95 Jarmo Kuusisto
1995-96 Toni Porkka
1996-97 Kalle Sahlstedt
1997-98 Jarmo Kuusisto
1998-99 Erik Hämäläinen
99-2000 Erik Hämäläinen
2000-01 Erik Hämäläinen
2001-02 Pasi Saarela
2002-03 Erik Hämäläinen
Tuosta saapi vapaasti kopioida Wikipediaan ja Elite Prospectsiin.
Erämaan kettu
26.10.2012, 17:26
Oliko Masa Forss tosiaan kapteenina jo 19-kesäisenä pojankloppina??
Kyllä oli, ja tuon kauden jälkeen siirtyi HIFKiin.
Barcelona
27.10.2012, 10:23
Ei Wikipedia sentään niin kaikkitietävä ole kuin minä.
Tänks. Tosta selvisi nyt se että jos laskin oikein niin myös Hämäläinen on kipparoinut Lukkoa 9 kautta, eli on samassa kastissa Immosen, Helmisen, Ojasen ja Virran kanssa. Mutta koska Hämäläinen oli myös kaksi kautta Kalpan kapu niin on eniten sm-liigassa kipparoinut pelaaja kuten vähän muistelinkin.
Tuosta saapi vapaasti kopioida Wikipediaan ja Elite Prospectsiin.
Elite Prospectsiin on näköjään tiedot jo tullu.
Onko muita tanskalaisia NHL-miehiä kuin Peter Regin, jotka eivät vielä ole SM-liigassa?
Onko muita tanskalaisia NHL-miehiä kuin Peter Regin, jotka eivät vielä ole SM-liigassa?
Ei. 5/6 liigassa. Muutama NHL-varauksen saanut kaveri pelailee Ruotsissa; se vasta jotain olisi kun tanskalais-prospektitkin valuisivat SM-Liigaan..
Kaulasuoja
30.10.2012, 22:21
Onko Internetin syövereissä tai kellään tietokoneella joukkueiden joukkuekuvia eri vuosilta?
Jokereiden jengikuvat löytyvät kyllä, mutta esimerkiksi etsiessäni TPS:n 90-luvun lopun ja 2000-luvun alun joukkuekuvia en löytänyt mitään mistään. Jääkiekkolehden kultanumeroissahan noita aina oli ja ne löytyvät hyllystä kaudesta 01-02 alkaen, mutta löytyisikö mistään vanhempia fotoja?
edit: On muuten mahtavat historia-sivut Tapparalla. En varmasti ole ensimmäinen kehuja!
Tapparan melkein kaikki joukkuekuvat löytyvät ainakin kotisivujen Historia-osiosta. Eli täältä (http://www.tappara.fi/liiga/index.php?option=com_content&view=article&id=327%3Akausikertomus1999-00&catid=20%3Akausikertomukset&Itemid=4). Sieltä sitten vain sivun oikeasta laidasta valitsee haluamansa kausikertomuksen ja kelaa sivun alas.
Voi olla, että tätä on jo kysytty, mutta en ainakaan keksi sopivia hakusanoja.
Mitä linjamiehet huutavat tilanteissa, jotka ovat lähellä paitsiota, mutta eivät kuitenkaan ole? Kuulostaa minun korviini jokseenkin joltai näistä: "Bruuuuuce!", "Bluuuuuues!", "Kuuuuuus!", mutta epäilemättä mikään noista ei ole oikein.

Meilla junnuna nuo aina huutivat "EI!", tai sitten jos pelaaja oli paitsiossa huusivat, yleensa viiveella tosin "Paitsioooooooo"
En tieda kylla mita liigassa huutavat. Veikkaukseni on, etta jotain vastaavaa joko suomeksi tai englanniksi, en osaa sanoa.
Voi olla, että tätä on jo kysytty, mutta en ainakaan keksi sopivia hakusanoja.
Mitä linjamiehet huutavat tilanteissa, jotka ovat lähellä paitsiota, mutta eivät kuitenkaan ole? Kuulostaa minun korviini jokseenkin joltai näistä: "Bruuuuuce!", "Bluuuuuues!", "Kuuuuuus!", mutta epäilemättä mikään noista ei ole oikein.
En tiedä, mutta jos koittaa loogisesti ajatella kuvauksesi perusteella, niin voisiko tämä olla "BLUE" eli siniviivaan viittaava huuto?
Go! No! Yms
Kuhan pitää meteliä. En toki ymmärrä miksi pitää washailla koko ajan. Jos ei vihelletä niin on mennyt oikein
Kaulasuoja
02.11.2012, 23:42
Go! No! Yms
Kuhan pitää meteliä. En toki ymmärrä miksi pitää washailla koko ajan. Jos ei vihelletä niin on mennyt oikein
Tämä. Tätä näkee nykyään nuorilla dumareilla hirveästi että pakko huutaa niin perkeleesti ja leikkiä kirjosieppoa siivet levällään joka ikisessä tilanteessa. "Kun ne liigassaki tekee näi!" Kaiken kruunaa vielä että huudetaan jossain E-junnupeleissä "Nouuuu!", "ÖÖÖÖÖRGH!", "OFSAIIDD!" jne.
Kun peli vihelletään poikki veskarin peittäessä kiekon niin kädet nousevat pari astetta ylemmäs ja lokin siivet heiluvat sitten siellä. Helvetti. Opetetaanko nämä nykyään peruskurssilla?
Menee teho koko washaamiselta jos ihan jokaista siniviivan ylitystä lähtee pesemään pois. Siinä vaiheessa kun tuleekin se tiukka tilanne ja aina on washailtu niin voi sitä itkun määrää.
Kaikenlisäksi kun paitsiotilanteen washaa ja huutaa mitä sitten ikinä haluaakaan ja siinä vaiheessa kun tekeekin virheen ja washaa selvän paitsion niin hyvä sen toisen tuomarin on viheltää peli poikki kun toinen on ensin suurieleisesti sen väärin washannut. Ai että sitä paskan määrää mikä joukkeilta tulee.
VonRetee
03.11.2012, 22:42
Heräsi tälläinen kysymys mieleen, että voiko toinen maalivahti laukoa rangaistuslaukauksen jatkoajan jälkeisessä rankkarikisassa? Kertaakaan en ole tälläistä tosin nähnyt joten uskon vastauksen olevan, että ei saa. Mutta kysytään nyt viisaammilta varmuuden vuoksi!
Ikävänkantaja
03.11.2012, 23:02

Ei voi. Jääkiekkoliiton sääntökirjan sääntö nro. 591: "Jos maalivahti osallistuu peliin millään tavoin tahansa ylitettyään keskiviivan, hänelle tuomitaan pieni rangaistus."
VonRetee
03.11.2012, 23:25
Ei voi. Jääkiekkoliiton sääntökirjan sääntö nro. 591: "Jos maalivahti osallistuu peliin millään tavoin tahansa ylitettyään keskiviivan, hänelle tuomitaan pieni rangaistus."
Kiitoksia vastauksesta. Sinällään sääli kun olishan se hemmetin huvittavan näköistä nähdä maalivahti rankkaria laukomassa. Samalla toisi hauskan viihdearvon mukaan. Vähän kuten futiksen puolella.
Ikävänkantaja
03.11.2012, 23:36
Kiitoksia vastauksesta. Sinällään sääli kun olishan se hemmetin huvittavan näköistä nähdä maalivahti rankkaria laukomassa. Samalla toisi hauskan viihdearvon mukaan. Vähän kuten futiksen puolella.
Eipä kestä. Olisihan se kieltämättä hauskan näköistä: Niklas Bäckström antaa pienen tyylinäytteen hienosta mv-rankkarista tässä videossa (http://www.youtube.com/watch?v=kpoJ0-84z1M) (tosin ilman räpylää).
Karpat46
03.11.2012, 23:41
Ei voi. Jääkiekkoliiton sääntökirjan sääntö nro. 591: "Jos maalivahti osallistuu peliin millään tavoin tahansa ylitettyään keskiviivan, hänelle tuomitaan pieni rangaistus."
Mitenkäs tuolla NHL:ssä kun siellä pitää tulla aina uus jantteri laukomaan? Varmaan saa "aloittaa alusta" kun kaikki kenttäpelaajat on käynyt läpi? Mikä on kaikkien aikojen pisin rankkarikisa NHL:ssä? Tässä (http://www.youtube.com/watch?v=ZXY3qWtkeJM) Marek Malik ratkaisee 15. laukojana.
Ikävänkantaja
04.11.2012, 00:02
Mitenkäs tuolla NHL:ssä kun siellä pitää tulla aina uus jantteri laukomaan? Varmaan saa "aloittaa alusta" kun kaikki kenttäpelaajat on käynyt läpi? Mikä on kaikkien aikojen pisin rankkarikisa NHL:ssä? Tässä (http://www.youtube.com/watch?v=ZXY3qWtkeJM) Marek Malik ratkaisee 15. laukojana.
Joo, näin se menee. NHL:n sääntökirjan (http://www.nhl.com/ice/page.htm?id=26498) säännössä 84.4 todetaan, että "No player may shoot twice until everyone who is eligible has shot". Hauskana yksityiskohtana mainittakoon, että ko. säännön mukaan joukkue voi myös halutessaan kieltäytyä koko rangaistuslaukauskilpailusta (seurauksena tappio rangaistuslaukauksilla) tai laukomasta yksittäistä laukausta: "If a team declines to take a shot it will be declared as "no goal." Heh, yllättävää sinänsä.
Missä divisioonassa tuolla Ruotsin puolella pelaavat vastaavat meidän Mestis-farmijengit? Ei varmaan heidän toiseksi ylimmällä sarjatasollaan pelaa farmeja, kun ilmeisesti on aika kova sarja sekin siellä, joten minne asti mennään?
Espoon Siniset
05.11.2012, 09:34
Mitenkäs tuolla NHL:ssä kun siellä pitää tulla aina uus jantteri laukomaan? Varmaan saa "aloittaa alusta" kun kaikki kenttäpelaajat on käynyt läpi? Mikä on kaikkien aikojen pisin rankkarikisa NHL:ssä? Tässä (http://www.youtube.com/watch?v=ZXY3qWtkeJM) Marek Malik ratkaisee 15. laukojana.
Tuo Rangersin ja Capitalsin rankkarikisa on pisin.
Tuossa löytyy video koko kisasta:
Capitals at Rangers Shootout (15 Rounds) - November 26, 2005 - YouTube (http://www.youtube.com/watch?v=oCZ1qJ31-dQ)
Rangersin kolme jäljellä olevaa olivat Kasparaitis, Poti ja Tjutin. Washingtonilta eivät ampuneet Witt, Majesky ja Morrisonn. Pelin jälkeen tutkin peliaikoja ja ilmeisesti yksi molemmilta oli loukkaantunut.
Sitä en tiedä, että tuleeko tuossa sellainen mahdollisuus, että toinen joukkue joutuisi laittamaan huonon ampujan ja toisen pääsee parhaalla yrittämään, jos koko rosteri käydään läpi ja toisella on vähemmän pelaajia käytössä kuin toisella, loukkaantumisten tai suihkukomennusten takia.
pappilanhätävara
06.11.2012, 16:08
Oletettu tilanne: Alivoimalla oleva joukkue roiskaisee omasta päädystä purkukiekon 2sek ennen jäähyn loppumista. Kiekko ylittää jatketun maaliviivan 1sek jäähyn loppumisen jälkeen. Onko tilanne pitkä kiekko?

Ei.
Numero13
06.11.2012, 21:02
Tämä kysymys lähinnä JYPiä kannattaville.
Joskus 2000-luvun alkupuolella pelattiin JYP-Kärpät runkosarjamatsi, jonka Kärpät voitti 2-10. Muistan kuunnelleeni kys. peliä radiosta, ja mieleen on syöpynyt kuuluttajan kuuluttavan ottelun loppupuolella tyyliin: "JYP pahoittelee tämäniltaista esitystään." Pitääkö paikkansa, vai muistelenko ihan omia?
Museoesine
07.11.2012, 01:47
Tämä kysymys lähinnä JYPiä kannattaville.
Joskus 2000-luvun alkupuolella pelattiin JYP-Kärpät runkosarjamatsi, jonka Kärpät voitti 2-10. Muistan kuunnelleeni kys. peliä radiosta, ja mieleen on syöpynyt kuuluttajan kuuluttavan ottelun loppupuolella tyyliin: "JYP pahoittelee tämäniltaista esitystään." Pitääkö paikkansa, vai muistelenko ihan omia?Pitää paikkansa. Sanatarkasti en kuulutusta muista, mutta anteeksipyyntö esitettiin yleisömäärän ilmoituksen yhteydessä: "(...) JYP kiittää ja pyytää anteeksi tämäniltaista esitystään". Ottelu (http://www.sm-liiga.fi/ottelut/raportti/12469.html) pelattiin 1.10.2002 eli tuostakin on ehtinyt kulua jo 10 vuotta.
Fat Jesus
08.11.2012, 10:39
Mikä on pienin kokoonpano millä joukkue lähtenyt asSM-liiga matsiin?
Muistelen että hiiefkoolla oli joskus(2000-luvulla kuitenki) vaikeuksia saada porukkaa jalkeille.
Edit:Vai olikohan sittenki just SaiPa.
Espoon Siniset
08.11.2012, 11:25
Mikä on pienin kokoonpano millä joukkue lähtenyt asSM-liiga matsiin?
Muistelen että hiiefkoolla oli joskus(2000-luvulla kuitenki) vaikeuksia saada porukkaa jalkeille.
Ihan varma en pysty olemaan, onko tässä vastaus, mutta ainakin lähelle varmasti päästään:
Ässillä oli 14 kenttäpelaajaa Espoossa vuonna 2002 (http://www.sm-liiga.fi/ottelut/tilastot/8983.html). Samana päivänä SaiPa pelasi Tampereella 15 kenttäpelaajan voimin.
Runkosarjan päätöskierros, molemmat joukkueet olivat olleet pitkään ulkona pudotuspeleistä, joten olivat tehneet näitä suljetun sarjan aikaisia tyhjennysmyyntejä. Lisäksi molempien joukkueiden A-junioreilla oli tärkeät ottelut, joissa joukkueen nuorimpia tarvittiin. SaiPahan voitti tuona vuonna mestaruuden A:ssa.
Julma#71
08.11.2012, 19:21
Jos nuorella pelaajalla on kaksisuuntainen NHL-sopimus, mutta pelaa silti SM-liigassa(esim. Pulkkinen ja moni muu), kuka on tällöin pelaajan palkanmaksaja?
Fat Jesus
08.11.2012, 21:15
Jos nuorella pelaajalla on kaksisuuntainen NHL-sopimus, mutta pelaa silti SM-liigassa(esim. Pulkkinen ja moni muu), kuka on tällöin pelaajan palkanmaksaja?
Samaa monesti miettinyt ja minkä sopimuksen mukaan se palkka maksetaan?
Esim. liigasopimuksen(~60k vuodessa) alla oleva pelaaja tekee NHL-sopparin jossa farmissa saa vaikka sen saman 60k mutta dollareissa. Maksetaanko palkka liigasopparin vai änärisopparin mukaan?

Liigasopimuksen mukaan maksetaan. Jos ei pelaa NHL:ssä eikä farmissa, niin rahaa ei NHL-joukkueelta saa.
Pitää paikkansa. Sanatarkasti en kuulutusta muista, mutta anteeksipyyntö esitettiin yleisömäärän ilmoituksen yhteydessä: "(...) JYP kiittää ja pyytää anteeksi tämäniltaista esitystään". Ottelu (http://www.sm-liiga.fi/ottelut/raportti/12469.html) pelattiin 1.10.2002 eli tuostakin on ehtinyt kulua jo 10 vuotta.
Tarkennetaan sen verran, että tuohon aikaan JYPin kuuluuttajana toimineella Anssi Nybergillä oli tapana kuuluttaa ottelun yleisömäärä tyyliin "Meitä on täällä tänään 3950, JYP kiittää!" Mutta tuossa kyseisessä 2-10 -matsissa kuulutus olikin muodossa "Meitä on ollut täällä tänään 3752, JYP pyytää tämän illan osalta anteeksi".
Tietääkö kukaan tapausta, että maalivahti on ollut maalin ykkössyöttäjä, mutta maalissa on ollut vielä toinenkin syöttäjä, eli joku kenttäpelaaja?
Tietääkö kukaan tapausta, että maalivahti on ollut maalin ykkössyöttäjä, mutta maalissa on ollut vielä toinenkin syöttäjä, eli joku kenttäpelaaja?Eikös joku kysynyt tätä ihan hiljattain (ehkäpä tämän vuoden puolella) ja aika hiljaista oli, kukaan ei pystynyt varmaa tapausta nimeämään.
Fat Jesus
21.11.2012, 19:12
Pelaakos Sasu Hovi vielä kiekkoa vai onko paitapisnes (http://www.jersey53.fi/yhteystiedot) ihan täyspäiväistä hommaa jo?
mailman-
21.11.2012, 19:35
Pelaakos Sasu Hovi vielä kiekkoa vai onko paitapisnes (http://www.jersey53.fi/yhteystiedot) ihan täyspäiväistä hommaa jo?
Parempi olisi, ehkä, että pelaisi. Sen verta amatöörimäistä on herran paitapisnes ainakin.
Lätkä-Bongari Iso-E
22.11.2012, 12:07
Miksi Aurinkokuninkaalla ei ole omaa avausta jatkoajassa?
Itsehän tekisin, mutta olen niin surkea avaaja, enkä halua penaltyä.
Miksi Aurinkokuninkaalla ei ole omaa avausta jatkoajassa?
Todelliset suurmiehet eivät tarvitse omaa jalustaa, vaan ovat läsnä aina ja kaikkialla.
Kertokaapa sääntöjä paremmin tuntevat että meniköhän viheltäjillä tänään Joensuussa oikein tilanne jossa Jokipoikien pelaajia ajoi KiVan maalille,tilanteesta seurasi kähinät josta seurauksena KiValle 2min. Aloitus kuitenkin vietiin keskialueelle...? Jos jäähyä ei olisi vihelletty olisin ymmärtänyt miksi aloitus siirtyy keskialueelle sillä maalille tultiin aika rajusti mutta eikös aloituksen pitäisi aina olla jäähyn saavan joukkueen päästä

Mahdollisesti meni, mahdollisesti ei.
440 - ALOITUKSET
g) Kun pelaajia rangaistaan pelikatkolla siten, että rangaistuskelloon merkitään rangaistuksia vain toiselle joukkueelle, suoritetaan seuraava aloitus toisesta rikkoneen joukkueen puolustusalueen aloituspisteestä. Tästä sovelluksesta on ainoastaan neljä poikkeusta:
1. Kunrangaistusmäärätäänmaalinhyväksymisenjäl keen => aloituskeskipisteestä
2. Kun rangaistus määrätään erän päätyttyä tai ennen sen käynnistymistä => aloitus keskipisteestä
3. Kun puolustavaa joukkuetta ollaan juuri rankaisemassa ja hyökkäävän joukkueen pelaajat vihellyksen jälkeen tulevat hyökkäysalueelleen aloitusympyrän uloimman kaaren tason yli => aloitus puolueettomalta alueelta
4. Kun ei-rangaistava joukkue tekee pitkän => aloitus puolueettoman alueen aloituspisteestä lähinnä pitkän tehneen joukkueen puolustusaluetta.
Pelaakos Sasu Hovi vielä kiekkoa
Höntsyilee hyökkääjänä harrastekiekkoa Pahalammessa ("http://www.pahalampi.com/harraste/index.php?news_id=130).
A.P.Järvi
25.11.2012, 10:07
Tähän vähän vaikeampi kysymys, mutta 14.10.1995 Jari Lindroos tasoitti Kuopiossa pelin 4-4:ään suoraan aloituksesta ottelun viimeisellä sekunnilla. Lindroos aloitti väärin, koska hän löi kiekon maalin suoraan ilmasta ennen kuin se ehti pudota jäähän. Maali kuitenkin hyväksyttiin, minkä SM-liigan myöhemmin ilmoitti tuomarivirheeksi (tulosta ei tietenkään jälkikäteen muutettu).
"Kaikki" tosiaan muistavat, että aloituksessa olivat vastakkain Lindroos ja KalPalta Velu Pekkarinen, mutta muistaako kukaan, kuka oli tilanteen suurin häviäjä, eli kiekon pudottanut linjatuomari? Eilen tuossa mietiskeltiin sitä IFK-KalPa-ottelun tauolla, mutta eipä tullut nimi siinä mieleen. Joka tapauksessa seuraavana arkipäivänä KalPan toimistolta soiteltiin liigaan päin Karl-Gustav Kaislalle, että "me ei sit pelata, jos tämä kaveri viheltää. Lähetetään vaikka A- tai B-juniorijoukkue tai kuka tahansa, mutta edustus ei pelaa". No, tarinan mukaan kyseinen linjatuomari ei sitten enää sillä kaudella viheltänyt yhtään liigapeliä - ainakaan Kuopiossa. Mutta kaverin nimeä siis haetaan.
Joe Plop
26.11.2012, 20:07
"Kaikki" tosiaan muistavat, että aloituksessa olivat vastakkain Lindroos ja KalPalta Velu Pekkarinen, mutta muistaako kukaan, kuka oli tilanteen suurin häviäjä, eli kiekon pudottanut linjatuomari?
Minkähän takia tuo linjatuomari tuosta piti hyllyttää? Jos sen tehtävä oli vain pudottaa kiekko. Päätuomari sen maalin kai hyväksyi? Oudolta kyllä kuulostaa jos siitä linjamiestä syytetään...
Tätä on tullut mietiskeltyä jo pidemmän aikaa. Miksi pelaajan aiempien kausien tilastoista puhuttessa otetaan yleensä huomioon vain runkosarjaottelut?
Ahistaja
05.12.2012, 22:02
Joskus 90-luvulla JYP ja Jokerit kohtasivat joko Helsingissä tai Jyväskylässä, muistelisin että Jyväskylässä. Silloin Jokereiden (tai JYPin) vieraspaidat olivat jääneet kotiin, ja muistaakseni 1. erän vierasjoukkue pelasi kotijoukkueen vieraspaidoissa nimet tyylikkäästi teipattuina. Muistaako joku koska tuo ottelu pelattiin ja mistä voisi löytyä kuvia tuosta ottelusta?
Lisäksi, tilastoidaanko sm-liigan otteluista paitsioita ja pitkiä kiekkoja?
Lisäksi, tilastoidaanko sm-liigan otteluista paitsioita ja pitkiä kiekkoja?
Tilastoidaan, mutta niitä ei liigan tapojen mukaisesti julkaista ikinä missään.
Myyräasema
06.12.2012, 01:30
Joskus 90-luvulla JYP ja Jokerit kohtasivat joko Helsingissä tai Jyväskylässä, muistelisin että Jyväskylässä. Silloin Jokereiden (tai JYPin) vieraspaidat olivat jääneet kotiin, ja muistaakseni 1. erän vierasjoukkue pelasi kotijoukkueen vieraspaidoissa nimet tyylikkäästi teipattuina. Muistaako joku koska tuo ottelu pelattiin ja mistä voisi löytyä kuvia tuosta ottelusta?
Päivämäärää en osaa sanoa, mutta tuon on täytynyt tapahtua kaudella 95-96, sillä monesti on käynyt JYP-Jokerit-otteluiden selostuksissa ilmi, että A-J Niemi teki SM-liigadebyyttinsä "JYPin paidassa".
kakkonen
06.12.2012, 10:05
Miksi pelaajan aiempien kausien tilastoista puhuttessa otetaan yleensä huomioon vain runkosarjaottelut?
Olisiko syynä se, että vain nuo tilastot ovat vertailukelpoisia toisten pelaajien tilastojen kanssa? Eli siis vain runkosarjassa pelimäärä voi olla sama. Ja onhan playoffit vähän oma maailmansa muutenkin.
mailman-
06.12.2012, 20:19
Tilastoidaan, mutta niitä ei liigan tapojen mukaisesti julkaista ikinä missään.
Onkohan liigalta koskaan tullut "vastausta", että miksi kaikkea tilastoitavaa dataa ei laiteta julkiseksi, esim. nyt vaikka liiga nsivuille.
nimim. statseja mukava lueskella
Päivämäärää en osaa sanoa, mutta tuon on täytynyt tapahtua kaudella 95-96, sillä monesti on käynyt JYP-Jokerit-otteluiden selostuksissa ilmi, että A-J Niemi teki SM-liigadebyyttinsä "JYPin paidassa".
Jos tuo 95-96 pitää paikkansa (jota minäkin veikkaisin), niin näistä jompi kumpi:
12.10.1995 Jyp HT-Jokerit 1-3 (0-1,1-2,0-0) 4732
18.1.1996 Jyp HT-Jokerit 2-1 (1-0,0-1,1-0) 4812
Väittäisin että tuo tammikuun peli on kyseessä.
Tästä tuli mieleeni toinen kysymys:
Miksi MM-kisojen 1983 alkusarjaottelussa Suomi-Italia molemmat joukkueet vaihtoivat paitojen väriä kesken pelin? Ensimmäinen erä pelattiin siten, että Suomella oli siniset ja Italialla valkoiset paidat. Toinen ja kolmas erä mentiin toisin päin - Suomella valkoiset, Italialla siniset.
passenger
06.12.2012, 22:52
Onkohan liigalta koskaan tullut "vastausta", että miksi kaikkea tilastoitavaa dataa ei laiteta julkiseksi, esim. nyt vaikka liiga nsivuille.
nimim. statseja mukava lueskella
Ei ole ainakaan minulle tullut, olen asiaa tiedustellut parikin kertaa. On mielestäni aivan käsittämätöntä toimintaa ettei näitä kaikkia tilastoja laiteta julkiseksi. Liigan nettisivut ja palvelut ovat muutenkin niin täyttä paskaa, että toisaalta tämä kekkosenaikainen tilastojen "piilottelu" sopii linjaan hyvin.
Jos tuo 95-96 pitää paikkansa (jota minäkin veikkaisin), niin näistä jompi kumpi:
12.10.1995 Jyp HT-Jokerit 1-3 (0-1,1-2,0-0) 4732
18.1.1996 Jyp HT-Jokerit 2-1 (1-0,0-1,1-0) 4812
Väittäisin että tuo tammikuun peli on kyseessä.
Tammikuun pelihän oli todellakin se jonka Jokerit joutui aloittamaan Jypin vieraspaidoilla. Jossain arkistoissani on vielä Iltasanomien juttu tuosta ottelusta. Täytyypä kaivella lehtileikkeet esille.
Golden AWe
09.12.2012, 00:20
Niin itse olen varmaan vähemmistöä, mutta kyllä meikäläiselle on hemmetin mielenkiintoista lueskella NHL:stä myös esim. blokkaus-, aloitus- ja taklaustilastoja. SM-liigassa ei ole vielä tajuttu, että myös noilla on markkina-arvoa, ihan oikeasti. SM-liigan kärkitaklaajat nousisivat esimerkiksi mainosarvoltaan ja seurannaltaan monta pykälää rivimiestasolta ylöspäin. Kenelle asiasta olisi haittaa? Vaivaa ehkä, ja palkkakuluja tilastomiehille. Vaivan arvoista kuitenkin.
FutureHockey
09.12.2012, 16:08
Löytyyköhän jostain tilastoja SM-liigan otteluista ajalta ennen 2000-lukua? SM-liiga.fi'stähän noita löytyy kaudesta 00/01 alkaen, mutta kiinnostuksen alla olisivat erityisesti Tepsin ottelut ja niiden tilastot jo ajalta ennen tuota. Erityisesti kaudet 99/00 ja 98/99 kiinnostavat.
Kiitos.
Löytyyköhän jostain tilastoja SM-liigan otteluista ajalta ennen 2000-lukua? SM-liiga.fi'stähän noita löytyy kaudesta 00/01 alkaen, - - -Ei ainakaan kovin helpolla löydy ennen tuota 2000-luvun taitetta.- - - mutta kiinnostuksen alla olisivat erityisesti Tepsin ottelut ja niiden tilastot jo ajalta ennen tuota. Erityisesti kaudet 99/00 ja 98/99 kiinnostavat.Multa voi löytyä jotakin. Tosin tällä hetkellä ei ole oikeastaan mitään muuta kuin mitä läppärin kovalevyltä löytyy - Turussa olisi sitten enemmänkin. Joulu tosin on tarkoitus viettää Suomessa/Turussa, joten mahdollisesti niihin aikoihin voin napata vähän jotain lisämateriaaliakin mukaan.
Minkälaisia tilastoja lähinnä kaipailisit? Hätäapuna nyt ottelutulokset kausilta 1998-99 ja 1999-00.
(pahoitteluni muokkaamattomuudesta - vetäisin vain nopeasti OpenOffice-dokumentit Notepadiin)
Oisko sama syy kuin aikoinaan NHL lakkouvona 94 kun Teppo Numminen meni pelamaan TuTon eikä Tapparaan kun seurajohto oletti että "tää on meriän mies kun sen isäpappakin pelas täällä" ja että pelaaja pelaa rakkaudesta kasvattajaseuraan ilmaiseksi.
Lainasin tuolta siirtohuhut-ketjusta tänne. Mikäs tämän siirron takana olikaan ? Jotain muistikuvia asiasta, jäi hämäämään.
Kalevi Numminen oli pari vuotta aikaisemmin saanut aika tylyt potkut Tapparan taholta josta sitten Numminen poikineen oli kovinkin käärmeissään ja kun Leinonenkaan ei ole mikään ihmissuhde-expertti niin näiden välit olivat lopullisesti tulehduksissa.
Teppo sanoi TuTo-siirtonsa jälkeen, että Tappara on jatkossakin ykkösvaihtoehto Suomessa, mutta johdossa täytyy olla muut miehet. No, Leinosen Mikkohan siellä oli vielä Tepon uran päättyessäkin ja yhä on.
Nimenomaan TuTo valikoitui Tepon seuraksi NHL-lakon aikana muista vaihtoehdoista siksi, että vaatimattomaan liigauraan jäänyt velipoika Teemu pelasi tuolloin siellä harvoja liigapelejään.
Ainakaan minun tietääkseni tuon lakon aikaan ei ihmeellisiä rahoja maksettu kenellekään lakkolaiselle, joten ei homma rahasta kiinni jäänyt.
Ok, kiitokset vaan Manelle nopeasta vastauksesta. Jotain tuon tapaista muistelin ja se että velipojalla oli myös vaikutusta. Teemuhan yritti kyllä tosiaan uraa luoda, mutta ei vaan rahkeet riittäneet kuitenkaan.
Onhan näitä muitakin vastaavanlaisia veljespareja, mutta se taas toinen tarina.
Number 11
15.12.2012, 11:37
Ehkä vähän tyhmä kysymys, mutta onko kenelläkään mitään järkevää selitystä sille, että monissa maissa turnauksissa kotijoukkue/isäntäjoukkue haluaa pelata aikaisemmassa pelissä myöhemmän sijaan? Esimerkkinä vaikkapa tuo Channel One Cup. Venäjän pelit ovat paikalliseen aikaankin melko aikaisin ja Venäjä pelaa aina tuossa ensimmäisessä pelissä. Samoin Sveitsissä pelattavassa Arosa Challengessa finaali pelataan pronssiottelua ennen nyt kun isäntämaa sinne finaaliin pääsi.
Suomessahan monesti turnauksissakin lukee säännöissä, että kotijoukkue pelaa "mitalipeleissä" myöhemmässä ottelussa riippumatta aiempien pelien tuloksista. Sama oli nyt harjoituskaudella turnauksessa Latviassa, missä Dinamo Riga pelasi sijoitusottelunsa iltapelissä riippumatta siitä pääseekö finaaliin vai ei.
Voihan se olla, ettei näissä ole taustalla mitään sen erikoisempaa syytä. Kertokaahan ihmeessä jos joku looginen selitys asialle löytyy.
mailman-
15.12.2012, 12:10
Ehkä vähän tyhmä kysymys, mutta onko kenelläkään mitään järkevää selitystä sille, että monissa maissa turnauksissa kotijoukkue/isäntäjoukkue haluaa pelata aikaisemmassa pelissä myöhemmän sijaan? Esimerkkinä vaikkapa tuo Channel One Cup. Venäjän pelit ovat paikalliseen aikaankin melko aikaisin ja Venäjä pelaa aina tuossa ensimmäisessä pelissä.
Mielestäni Venäjällä tuo on vaan maan tapa, että vloppuisin päiväsaikaan "oma" jengi pelaa.
Samaan tapaan kuin taas täällä Härmässä on totuttu siihen, että oma jengi pelaa järjestään siinä myöhäisemmässä vaihtoehdossa.
Joku saa korjata, jos ihan väärässä olen. Mutta tällaisen käsityksen vain olen jostain saanut, ei ei huikeaa salaliittoa :)
Vääntäkäähän joku nyt vaikka rautalangasta minulle nämä kätisyyspelaamiset. Eli olen tässä jo pitkään pohtinut puolustajien kätisyys-peluuttamista.
Olen ymmärtänyt että varsinkin ylivoimapelissä rightin kaveri ottaa vasemman puoleisen puolustajan paikan ja lefti oikeanpuoleisen puolustajan paikan.
Jokereita tiiviisti seuranneena huomasin Karlssonin peluutuksessa edellämainitun sijoittelun ylivoimassa. Mutta tasakentällisin oli peluutus täysin päinvastainen eli Erkki oikealla ja leftin pakki vasemmalla. Miksi näin, vai onko se ihan sama kummalla puolella rightin ukkoa peluutetaan??

Sehän riippuu hyvin paljon siitä, halutaanko pakin laukovan suoraan syötöstä toiselta pakilta viivaa pitkin tulevaan poikittaissyöttöön, vai sitten hyökkääjältä laidan vierestä playmakerin paikalta antamaan syöttöön.
Right oikealla ja left vasemmalla pointilla tekee hyökkäysalueelle tavallaan vähän enemmän tilaakin, kun rohkea kiekkovarma pakki pystyy itse ottamaan vähän taaksepäinkin keskialueen puolelle pitäen kiekon edelleen viivan paremmalla puolella ja rintamasuunnan maalia kohti, jolloin syöttösuuntia ja ratkaisuvaihtoehtoja on enemmän. Lapa viivaa kohti pelaavalle pakille saattaa monesti tulla ahdasta ja syöttömahkut rajoittuu viivaa pitkin annettavaan.

Ylivoimassa tuossa syynä juurikin että päästään vetämään suoraan syötöstä. Tasakentällisin taas tuo leftin äijä vasemmalla ja rightin äijä oikealla on taas sen takia että olisi helpompi syöttää kiekkoa eteenpäin.
tulikaste
17.12.2012, 12:54
Onko mitään tietoa siitä, kummalla on suurinpiirtein enemmän kannattajia, Jokereilla vai HIFK:lla? Jokereista tulee jotenkin "suurempi" fiilis kun tarkastelee joukkueeseen ja seuraan liittyviä juttuja, mutta olen ollut lukevinani useammastakin lähteestä että IFK:lla olisi kuitenkin enemmän faneja... "laajempi kannattajapohja" tjsp.? Vaikeahan näitä on tietysti tietää tarkasti mutta kiinnostaisi tietää. Facebook-tykkäysistäkin on vaikea selvittää kun vain HIFK näyttää tykkääjien määrän - ei sillä että siellä kaikki fanit olisivat : )

Yllättävä tieto paljastuu Suomen Gallupin tutkimuksessa, kun se selvitti Helsingin Sanomien pyynnöstä jääkiekkoseurojen suosiota Uudellamaalla.
Helsingin IFK:lla riittää perinteitä ja vanhoja kannattajia, mutta Jokerien takana on enemmän eläkeläisiä.
Kokonaissuosiossa IFK päihittää Jokerit melko selvästi prosentein 20–15. Tutkimuksessa haastateltiin tuhatta helsinkiläistä ja tuhatta uusimaalaista.
Jokerit hahmottuu Helsingissä työntekijöiden ja eläkeläisten seuraksi. IFK kerää kannatustaan ylempien ja alempien toimihenkilöiden sekä opiskelijoiden keskuudessa.
Nuorekkuudessa IFK menee roimasti Jokerien edelle. Koululaisten ja opiskelijoiden keskuudessa IFK on suositumpi prosenttiyksiköin 22–11.
Tutkimus kannattajakunta Jokerien takana - HS.fi - Urheilu (http://www.hs.fi/urheilu/artikkeli/Tutkimus+Yll%C3%A4tt%C3%A4v%C3%A4+kannattajakunta+ Jokerien+takana/1135262844279)
Sehän riippuu hyvin paljon siitä, halutaanko pakin laukovan suoraan syötöstä toiselta pakilta viivaa pitkin tulevaan poikittaissyöttöön, vai sitten hyökkääjältä laidan vierestä playmakerin paikalta antamaan syöttöön.
Sitähän näkee myös paljon, että pakit vaihtavat paikkaa kesken ylivoiman. Esim. aloitetaan niin, että lefti on vasemmalla ja right oikealla. Siitä on helpompi pitää ränni kiinni. Sitten jos ylivoima saadaa pyörimään, luistellaan sopivassa vaiheessa ristiin siniviivalla, jonka jälkeen voidaan paremmin vetää suoraan pakki-pakki -syötön jälkeen.
Sopivassa tilanteessa pakkien ristiin luistelu voi sekoittaa puolustusta ja tehdä hetkellisen screenin alivoimapelaajien luistelulinjoille - tosin pitää varoa herkkäpillistä viheltäjää, joka saatta tulkita tämän kiekottoman estämiseksi...
ps. Jälkimmäiseen kappaleeseen liittyen kunnon "jatkoaikameemi" olisi, jos joku tulisi nyt kuittailemaan viestistäni, että "totta kai Tapparan kannattaja ehdottaa kiekottoman estämistä!"
Vääntäkäähän joku nyt vaikka rautalangasta minulle nämä kätisyyspelaamiset. Eli olen tässä jo pitkään pohtinut puolustajien kätisyys-peluuttamista.
Olen ymmärtänyt että varsinkin ylivoimapelissä rightin kaveri ottaa vasemman puoleisen puolustajan paikan ja lefti oikeanpuoleisen puolustajan paikan.
Tosi monet joukkueet pelaa ylivoimaa takakolmiolla, eli siinä ei periaatteessa pakkien kätisyydet ole kovinkaan tärkeät. Tärkeämpää on se, että kolmion laitapelaajat saavat kätisyydet sopimaan. Eli oikealla laidalla on leftin pelaaja ja vasemmalla laidalla rightin pelaaja. Viivalla ns. yksin operoiva pelintekijä voi sitten olla kumpaa kätisyyttä tahansa. Toki jos selkeä playmaker on oikealla laidalla, sitten toki viivamiehen olisi parempi olla right.
Eli kun vaikka tästä vilkaistaan (http://2.bp.blogspot.com/_UmgLOjzPo6g/TP1K1kbaKsI/AAAAAAAAAIk/Emg5L5roznw/s1600/Umbrella.png), niin tuo laidan vieressä ole hyökkääjä F on left, viivamies kumpi tahansa (parempi tässä tilanteessa olla right) ja laidan vieressä oleva pakki D sitten myös right. Jos taasen pelintekijä on right, sitten vaan tuo F ja D "vaihtaa puolia", eli vasemmassa laidassa on rightin hyökkääjä, viivapakki kumpi tahansa, ja oikean laidan pakki taas left. Tällä tavalla saadaan aina laidasta veto suoraan syötöstä, ja myös suojeltua kropalla kiekkoa viivan tuntumassa.
Yksi kysymys on vaivannut pitkään päätä. NHL 2012-peliä pelasin joskus muutamia pelejä kavereiden kanssa ja selostaja mainitsi muutaman kerran vedon lähteneen "from Roberto Luongo-line". Mitä tuolla tarkoitetaan ja mistä moinen kommentti juontaa juurensa? Vai onko joku EA:n jätkien oma inside-hihitys.
edit: Kätisyysasiaan liittyen, niin riippuu paljolti millä systeemillä ylivoimaa halutaan pelata. Leftin pelaaja vasemmalla pystyy tosiaan katkomaan rännikiekkoja hieman paremmin, mutta pystyy myös ampumaan syvältä tulevaan syöttöön helpommin vastaan tai syöttämään kiekon tällaisessa tilanteessa luontevammin viivaan.
mailman-
29.12.2012, 12:03
Ehkäpä sopii tänne paremmin kuin tuomarointi-ketjuun, ja tästäkään ketjusta en aiheesta löytänyt juttua pikaisella hakemisella.
Eli kun kitistään näistä ammatti-/amatöörituomareista harva se viikko, niin kysymys kuuluukin, että missä EUROOPAN pääsarjoissa sitten on ammattituomarit nykyään?
Itse nyt veikkaisin (en toki vahvistusta veikkailuilleni löytänyt) heti, että Venäjällä sekä Sveitsissä voisi olla, kun sitä massiakin ko. sarjoissa liikkuu muutenkin aika kivasti.
En tiedä onko KHL:ssäkään ammattituomareita kuin muutama, mutta se nyt ainoa eurooppalainen liiga on jossa voisi kuvitella pelkästään ammattituomareiden viheltävän.
Sveitsissä on viisi ammattituomaria, mikäli tuo "Die Profis" ammattilaista tarkoittaa:
Brent Reiber
Danny Kurmann
Stephane Rochette
Didier Massy
Daniel Stricker
Seuraavan linkin takaa löytyy lista Sveitsin erotuomareista: Swiss Ice Hockey (http://www.swiss-icehockey.ch/SIH/referees/de/referees.php)
Saksassakin on muutama ammattituomari, Daniel Piechaczek ainakin. Muita en nyt muista enkä tuolta DELin sivuiltakaan nyt löydä mitään linkkiä jonka takaa voisi tietoa urkkia.
Kannattaako ammattituomareita tuoda sellaiseen liigaan, jossa suurin, kaunein ja rikkain seura marssittaa kaukaloon Maneliuksen tapaisia pelimiehiä? Uskoisin, että Ville Vuohtoniemi on parempi tuomarina kuin Manelius on pakkina?
Karpat46
29.12.2012, 15:26
Montako joukkuetta on tällä kaudella pitänyt hallussaan sm-liigan piikkipaikkaa? Muistin varassa tulee mieleen ainakin Blues, HPK, Kärpät, Saipa ja Jokerit. Saattaa hyvin olla muitakin. Mikä on ennätys kärkipaikkaa pitäneiden joukkueiden määrässä per kausi vaikka kuuden pelatun kierroksen jälkeen, jolloin ne ensimmäisten kierrosten vaihtelut ei niin vaikuta enää.
mailman-
29.12.2012, 21:07
En tiedä onko KHL:ssäkään ammattituomareita kuin muutama, mutta se nyt ainoa eurooppalainen liiga on jossa voisi kuvitella pelkästään ammattituomareiden viheltävän.
Sveitsissä on viisi ammattituomaria, mikäli tuo "Die Profis" ammattilaista tarkoittaa:
<clip>
Saksassakin on muutama ammattituomari, Daniel Piechaczek ainakin. Muita en nyt muista enkä tuolta DELin sivuiltakaan nyt löydä mitään linkkiä jonka takaa voisi tietoa urkkia.
Mielenkiintoista, että Sveitsistä ja Saksasta löytyy muutamia ammattituomareita. Mielenkiintoista siksi, että MIKSI vain MUUTAMA?
Kukahan heidän palkkansa sitten maksaa? Ja miksi ei tosiaan kaikki dumarit (ainakin pää-sellaiset) ole ammattilaisia.
Jotenkin voisi kuvitella, että jos vaikka itse olisin osa-aikainen tuomari ja sitten viheltäisin matsin ammattilaistuomarin kanssa, niin tuntuisi jotenkin daijulta kun toinen saa samasta hommasta ehtaa kuukausiliksaa(?) ja minä saisin vain jotain pennejä...
Toki voihan olla, että osa näistä amatööreistäkin tekee tuota ihan tarkoituksella. Että on "ura" ihan muualla ja vähän niinkuin rakkaudesta lajiin... Mutta silti kummastuttaa.
Mikähän on homman nimi ruotsissa?
Montako joukkuetta on tällä kaudella pitänyt hallussaan sm-liigan piikkipaikkaa? Muistin varassa tulee mieleen ainakin Blues, HPK, Kärpät, Saipa ja Jokerit. Saattaa hyvin olla muitakin. Mikä on ennätys kärkipaikkaa pitäneiden joukkueiden määrässä per kausi vaikka kuuden pelatun kierroksen jälkeen, jolloin ne ensimmäisten kierrosten vaihtelut ei niin vaikuta enää.
Ainakin JYP löytyy myös kärkipaikkaa pitäneiden joukosta. Pitäisikö tässä sitten tasata ottelut joukkueiden kesken ja määrittää kärkipaikka sen mukaan vai ei?
Montako joukkuetta on tällä kaudella pitänyt hallussaan sm-liigan piikkipaikkaa?Eikö tuosta ollut joku juttukin SM-liigan sivuilla pari-kolme viikkoa sitten? Kuinka muistaisin, että kärkipaikalla olisi käynyt yhdeksän (!!!) joukkuetta sarjan alusta lähtien... (saattaa olla, että olen erittäin väärässä?)
EDIT: 19.12.2012 - Sonera Lätkässä – yhdeksän joukkuetta piikkipaikalla! (http://www.sm-liiga.fi/arkisto/uutiset/sonera-latkassa-e2-80-93-yhdeksan-joukkuetta-piikkipaikalla.html)
Karpat46
30.12.2012, 22:36
Ainakin JYP löytyy myös kärkipaikkaa pitäneiden joukosta. Pitäisikö tässä sitten tasata ottelut joukkueiden kesken ja määrittää kärkipaikka sen mukaan vai ei?
Ajattelisin ihan sillä tavalla, että mikä joukkue siellä kärjessä päivän päätteksi aina onkaan.
Eikö tuosta ollut joku juttukin SM-liigan sivuilla pari-kolme viikkoa sitten? Kuinka muistaisin, että kärkipaikalla olisi käynyt yhdeksän (!!!) joukkuetta sarjan alusta lähtien... (saattaa olla, että olen erittäin väärässä?)
EDIT: 19.12.2012 - Sonera Lätkässä – yhdeksän joukkuetta piikkipaikalla! (http://www.sm-liiga.fi/arkisto/uutiset/sonera-latkassa-e2-80-93-yhdeksan-joukkuetta-piikkipaikalla.html)
Kappas, mennyt tuo juttu ihan ohi. En kyllä kauhean paljon tuolla liigan sivuilla vieraile. Aika kova luku tuo on, harmi kun nyt näyttää siltä ettei uutta kärkipaikan haltijaa ole tulossa. Mikäs porukka siellä on korkeimmalla, joka ei ole vielä kärjessä majaillut?
Mikäs porukka siellä on korkeimmalla, joka ei ole vielä kärjessä majaillut?Suoraan sanottuna ei aavistustakaan, mutta... arvauksen voin silti heittää.
- - -
10. Ässät
11. Lukko
12. TPS
13. Pelicans
14. Ilves
Voisiko ne viisi kärkipaikalla käymätöntä joukkuetta löytyä sarjataulukon toisesta päästä? Täysin varmaksi tiedän ainoastaan sen, että TPS ei piikkipaikalla ole tällä kaudella vieraillut. Muiden mainitsemieni seurojen edustajat saavat tulla arvaukseni joko vahvistamaan tai kumoamaan.
Aiemmin oli juttua, että kärjessä ovat käyneet jo Blues, HPK, Jokerit, JYP, Kärpät ja Saipa. Voisiko "puuttuva" kolmikko olla siis HIFK, KalPa ja Tappara? MTV3:n sivuilla olevissa tuloksissa taitaa aina olla myös sen hetkinen sarjataulukko mukana. Ainakin näin muistelisin...
EDIT: korjataan nyt ainakin sen verran, että Ässät on piikkipaikalla vieraillut (15.09.2012)
Samoin HIFK on varma (13.09.2012)
vBulletin v3.8.6, Copyright ©2000-2013, Jelsoft Enterprises Ltd.