View Full Version : Ex-JYPiläisten edesottamuksia 06-07
rosswell
21.09.2006, 07:30
Otetaanpa vaikka tällainen ketju. Seurataanpa tässä JYPin kasvattien tai muuten vaan täällä vaikuttaneiden pelaajien seurantaa tällä kaudella.
NHL:n harjoituspeleissä Tuomas Pihlman teki New Jerseyn ainoan maalin Rangersia vastaan 19.9.2006.
Hauhtonen pelasi Blue Jacketsin riveissä Canucksia vastaan 19.9., suhteellisen paljon peliaikaa mutta ilman tehopisteitä. Paikalla olleiden mukaan ei juurikaan erottunut hyvässä eikä pahassa, mutta kuulemma oli hiukan pihalla mitä tehdä kentällä.
rosswell
22.09.2006, 09:45
Luleå-Skellefteå pelissä Jesse Niinimäki teki kaksi maalia ja Leinonen torjui 91,2% varmuudella. Virtanen ei tainnut olla pisteillä...
Hyytiäinen
26.09.2006, 10:15
Otetaanpa vaikka tällainen ketju. Seurataanpa tässä JYPin kasvattien tai muuten vaan täällä vaikuttaneiden pelaajien seurantaa tällä kaudella.
Kuka osaa kertoa mitä Juha Jääskeläinen tekee tällä kaudella?
Kuka osaa kertoa mitä Juha Jääskeläinen tekee tällä kaudella?
Olen käsittänyt hänen lopettaneen. Itselläni ei ole havaintoa mitä nykyisin tekee, mutta on kuitenkin edelleen Jyväskylässä.
Pakkipari
26.09.2006, 10:53
Immonen pelasi harjoitusottelussa paikallisvastustaja Islandersia vastaan tehoin 1+1=2. Jarkko pelasi ottelussa 19:07 minuuttia ja teholukemaksi Jarkko merkkautti +2, aloitusprosentti 53%. Immonen palkittiin ottelussa toisella tähdellä. New York Rangers hävisi ottelun 2-5.
rosswell
26.09.2006, 11:56
HV71- Mora - ottelussa Vertala (HV71) 1+0, Pitkämäki (Mora) 40 torjuntaa.
Luulajan Leinonen 21 torjuntaa
Hauhtosen tilanne Columbuksessa näyttäisi olevan aika varma farmikomennus, sen verran vähän peliaikaa ja tulosta harjoituspeleissäkin on kertynyt.
Urheilulehden sivuilla OMM uskoo Immosen nappaavan paikan ylhäältä. Mikä ei tietenkään meille olisi mikään yllätys.
http://www.urheilulehti.fi/jaakiekko/uutiset/article133139-1.html
rosswell
29.09.2006, 12:36
Kyllä Immosen otteet on hyviä ollut ja toivonkin että pääsisi pelaamaan kunnolla ja loisi hienon uran.
Niinimäkikin on aloitellut ihan kivasti tuolla ruotsin puolella. Eilen tuli yksi maali tilille ja Leinonen torjui 33/35 eli yli 94%. Myös HV71:n Vertala teki maalin.
Jesse Niinimäen hyvä alku Luulajassa on kyllä pistänyt silmään. Hän on joukkueensa sisäisessä pistepörssissä jaetulla toisella sijalla tehoilla 3+1=4 (4 ottelua). Ruotsalainen jääkiekko tuntuu sopivan hänelle, toivottavasti Canal+ näyttäisi jossain vaiheessa myös Luulajan otteluita.
Pakkipari
29.09.2006, 14:13
Kyllä Immosen otteet on hyviä ollut ja toivonkin että pääsisi pelaamaan kunnolla ja loisi hienon uran.
Samaa toivotaan täälläkin. Kannattajien keskuudessa tosin väitellään hieman tuolla HFBoardsin puolella Immosen ja parin muun pelaajan osalta kuka sopisi parhaiten Rangersiin. Kolmosen keskelle on kilpailua ja olen saanut sen käsityksen, että Immosen kauden aloittaminen "ylhäällä" on fifty-fifty.
Jesse Niinimäen hyvä alku Luulajassa on kyllä pistänyt silmään. Hän on joukkueensa sisäisessä pistepörssissä jaetulla toisella sijalla tehoilla 3+1=4 (4 ottelua). Ruotsalainen jääkiekko tuntuu sopivan hänelle, toivottavasti Canal+ näyttäisi jossain vaiheessa myös Luulajan otteluita.
Hyvin on Jesse aloittanut! Muistaakseni Luulajan peli tulee Canal+ Sportilta nyt sunnuntaina joskus 11.00 jälkeen, jos muistan oikein.
Hyvin on Jesse aloittanut! Muistaakseni Luulajan peli tulee Canal+ Sportilta nyt sunnuntaina joskus 11.00 jälkeen, jos muistan oikein.
Aamulla vai yöllä??
Edit. Muutenkin on mukava katella noita suomalaisten otteita naapurimaassa. Odotan, että koska tulee Skelffteån (miten se kirjoitetaan?) peli canalilta. Siellähän pelaa mm. Antti Virtanen
Aamulla vai yöllä??
Hmmm...Canal+ tekstarin mukaan su 1.10 klo 11.20 Malmö-Luleå.
Silloin pitäis nähdä Leiska ja Jesse toimissaan.
Ja eikös 11.00 ole aamupäivän aika ja 23.00 olisi ilta...
Hyvin on Jesse aloittanut! Muistaakseni Luulajan peli tulee Canal+ Sportilta nyt sunnuntaina joskus 11.00 jälkeen, jos muistan oikein.
No niinpä näyttäisi tulevan. Katselin aiemmin Canalin sivuilta tätä (http://www.canalplus.fi/page.asp?guid=A60D42FF-B00F-4440-A84F-A5E9B92CDEF8&category=D3639537-3AB0-4419-8BD1-F9D1A86AB711&showall=false) linkkiä, jossa oli vain nuo kolme ottelua. Tepin viestistä viisastuneena vilkaisin sitten sunnuntain ohjelmataulukkoa (http://www.canalplus.fi/grid.asp?guid=7A5172F4-99EF-45EC-BD29-4759F2C9325D&channelid=0&date=2006-10-01&nlim=0), jonka mukaan Malmö-Luleå todellakin näytetään kanavalla. Hieno homma!
Aamulla vai yöllä??
Edit. Muutenkin on mukava katella noita suomalaisten otteita naapurimaassa. Odotan, että koska tulee Skelffteån (miten se kirjoitetaan?) peli canalilta. Siellähän pelaa mm. Antti Virtanen
Ei ihan ainakaan lähiviikkoina. Tässä matsit jotka näytetään. Voivat toki muuttua vielä..
http://www.canaldigital.se/templates/generalarticle2+3____6873.aspx
Immonen takaisin Hardfordiin. Vähän ihmetyttää oikeestaan mitä New Yorkissa meinataan, mutta eiköhän Jakke kohta saa näyttöpaikkansa.
http://www.hartfordwolfpack.com/press_20061003.php
Pakkipari
04.10.2006, 10:31
Immonen takaisin Hardfordiin. Vähän ihmetyttää oikeestaan mitä New Yorkissa meinataan, mutta eiköhän Jakke kohta saa näyttöpaikkansa.
http://www.hartfordwolfpack.com/press_20061003.php
Siellä on maalivahti loukkaantuneena vielä hetken, tarkemmin Weekes eli kakkosmoke. Joutuvat pitämään vielä hetken ylhäällä yhtä mokea, jonka määräävät farmiin kunhan tämä Weekes tervehtyy. Samalla nostavat Jarkon ylös. Näin ovat spekuloineet tuolla HFBoardsissa.
Täällä juttua Immosesta ja Pihlmannista.
http://www.ksml.fi/kiekko/uutiset/4677494.html
Duvie Westcott aloittanut kauden loistavasti. Tällä hetkellä tehot kolmessa ensimmäisessä ottelussa 2+3 ja puolustajien pistepörssin kärkisija.
rosswell
14.10.2006, 08:42
Sveitsissä Jussi Tarvainen (Basel?), 2+0
darealjyra
14.10.2006, 09:57
Hartford ottanu 6-3 takkiin, Immoselle 0+1, mutta -3 tehotilastossa.
Jakella kasassa 2 ottelusta 2 syöttöä.
Jakella kasassa neljästä ottelusta 4 syöttöpistettä ja +/- tilasto näyttää lukemaa -6. Parannettavaa näyttäisi olevan koko joukkueella sillä neljästä ottelusta on taskussa vain yksi voitto.
Immonen on pelannut 7 ottelua tehoin 0+4. +/- tilasto näyttää lukemaa -9, joten aika huonosti on mennyt, niin Jarkolla kuin koko joukkueella (Hartfordilla 7 pelattua ottelua, joista on tullut 1 voitto ja 6 tappiota)
kakkonen
29.10.2006, 09:44
Kovanen haravoinut lehtiä ahkeraan mökillä.
Onko kenelläkään tietoa mikä on Hauhtosen ja Mikkosen tilanne? Kummallekaan ei näy mitään statseja AHL:ssä. Istuuko pojat viltissä, ovatko loukkaantuneita vai passitettu farmin farmiin? Mikkonenhan käsittääkseni passitettiin jossain vaiheessa ECHL:n Idahoon mutta ei ole ilmeisesti pelannut sielläkään.
Onko kenelläkään tietoa mikä on Hauhtosen ja Mikkosen tilanne?
Hauhtonen ei ole pelannut loukkaantumisen takia. Loukkasi peukalonsa harjoituspelissä ja on käsittääkseni useamman viikon sivussa.
Eric Perrin pääsi maalin makuun viime yönä kun Tampa Bay voitti Philadelphian 5-2. Ekin osuma syntyi tyhjään maaliin.
Hyytiäinen
03.11.2006, 18:10
Eric Perrin pääsi maalin makuun viime yönä kun Tampa Bay voitti Philadelphian 5-2. Ekin osuma syntyi tyhjään maaliin.
-eikös se Perrin päätynytkään Saksaan? Muistelin et se teki sopparin Sveitsin jälkeen bratwusrtimaahan..
Pakkipari
03.11.2006, 19:46
-eikös se Perrin päätynytkään Saksaan? Muistelin et se teki sopparin Sveitsin jälkeen bratwusrtimaahan..
Teki, mutta sopimuksessa oli NHL-pykälä. Erkki siirtyi takaisin Tampaan pelaamatta Saksassa peliäkään.
Duvie Westcott aloittanut kauden loistavasti. Tällä hetkellä tehot kolmessa ensimmäisessä ottelussa 2+3 ja puolustajien pistepörssin kärkisija.
Duvie jopa 2 kuukautta sivussa. Harmi, ainakin näkemissäni peleissä ollut Columbuksen ykkös-yv:ssä ja tehnyt myös mukavasti pisteitä.
http://www.tsn.ca/nhl/news_story/?ID=183181&hubname=nhl
aceman81
07.11.2006, 02:57
Numerolla 13 pelannut LW Mikkonen oli mukana Idahon (ECHL) tripla-kotivoitto -sarjassa Utahia vastaan 3-5.11
pe: 0+0 / 0 / 2 sh / 2 pim
la: 1+0 / 0 (1-1) / 2 / 2 (game winning goal)
su: 1+1 / +2 (3-1) / 2 / 0
Höntsäs ainakin jonkin verran samassa ketjussa Francis Wathierin kanssa. Ollut vammaisena alkukauden? Ekat maalit "ammattilaiskentillä" on nyt sitten plakkarissa.
Pakkipari
07.11.2006, 07:15
Viime kierroksella Perrin oli mukana Tampa Bayn voitto-ottelussa tehoin 1+1.
Museoesine
07.11.2006, 12:46
Höntsäs ainakin jonkin verran samassa ketjussa Francis Wathierin kanssa. Ollut vammaisena alkukauden? Ekat maalit "ammattilaiskentillä" on nyt sitten plakkarissa.Kiekko-Keskisuomalaisen mukaan työlupaongelmat estivät pelaamisen aiemmin. Mikkosen haastattelu on kuunneltavissa osoitteessa http://www.ksml.fi/kiekko/podcast/
Mike Wirll ECHL:ssä tällä kaudella
8 ottelua, tehot 4+4
Mosabacka
07.11.2006, 18:53
Viime kierroksella Perrin oli mukana Tampa Bayn voitto-ottelussa tehoin 1+1.Ja ihan vain pienenä huomiona, että varsinkin se maali, josta Perrin sai syöttöpisteen on sellaista hurlumheitä, että oksat pois. St. Louis ja Perrin useammin samaan ketjuun! Ja jos jäi väliin, niin nhl.com tarjoaa aina kevytversioina maalikoosteet kuten aina ennenkin. Eric Perrin elää tällä hetkellä unelmaansa.
Pienen JYPin kannattaja tietenkin näkee joskus salaa unia siitä, että tulee uusi sulkukausi ja St. Louis ja Perrin tekevät sen luvatun reissun Jyväskylän JYPin riveihin.
Groove Armada
07.11.2006, 21:09
Mike Wirll ECHL:ssä tällä kaudella
8 ottelua, tehot 4+4
Uskomatonta. Sen verran tehoton ukko oli jypissä.
Uskomatonta. Sen verran tehoton ukko oli jypissä.
Aikalailla sama pistetahti taitaa olla Wirllin akan pojalla ECHL:ssä kuin ennen JYPiin tuloakin, joten ihmekös tuo nyt. Eikös se ennen visiittiä täälläkin nakuttanut sellaista piste per peli tahtia..
Hyytiäinen
08.11.2006, 00:30
Uskomatonta. Sen verran tehoton ukko oli jypissä.
-Kertookohan jotakin East Coast Hockey Leaguen tasosta? Varmaan sieltä on joku hyväkin joskus tullut SM-liigaan mutta nää Bararukit, Stutzelit ja Wirllit on ollu aika rivimiehiä SM-liigassa..
Immosen kausi farmissa on kyllä alkanut huolestuttavasti. Nyt pisteet 10 pelissä 0+5 ja teho lukema näyttää -14 pakkasta, joka on ylivoimaisesti Harfordin huonoin... Alku oli niin hyvää ylhäällä ja itsekkin odotin todella, että tämä on se kausi koska pääsee NY:kiin Jarkon peliä katsomaan, mutta noilla farmi näytöillä ei varmaan helpolla nosteta ylös..
Harford TOP-10 pistepörssi:
Ryan Callahan 10 6 1 7 +1
Lauri Korpikoski 11 3 3 6 -5
Dane Byers 10 1 4 5 -2
Marvin Degon 11 1 4 5 -5
Dwight Helminen 11 1 4 5 0
Jarkko Immonen 10 0 5 5 -14
Hugh Jessiman 11 1 3 4 -3
Brandon Dubinsky 9 2 1 3 +2
Craig Weller 11 2 1 3 0
Daniel Girardi 11 0 3 3 -8
Tosin viime pelissä Immonen ei edes pelannut, toivotaan että hänellä olisi vain pieni loukkaantuminen, joka on voinnut osin vaikuttanut alku kauden peleihin.
Positiivinen Jypfani
08.11.2006, 09:07
Immosen kausi farmissa on kyllä alkanut huolestuttavasti. Nyt pisteet 10 pelissä 0+5 ja teho lukema näyttää -14 pakkasta, joka on ylivoimaisesti Harfordin huonoin... Alku oli niin hyvää ylhäällä ja itsekkin odotin todella, että tämä on se kausi koska pääsee NY:kiin Jarkon peliä katsomaan, mutta noilla farmi näytöillä ei varmaan helpolla nosteta ylös...
Jospa tässä olisi Seppäsen ja Immosen yhteinen hanke käynnissä, paska alkukausi AHL:ssä ja loppukaudeksi nostamaan MISSIO-pokaalia Jyväskylään ;)
jukiapina
08.11.2006, 12:34
Mikä olis se todennäköisyys, että J.Immonen valitsisi jyp:n edes loppukaudesta, sanoisin n. promille luokkaa.
Hukkaviiva
08.11.2006, 13:36
Mikä olis se todennäköisyys, että J.Immonen valitsisi jyp:n edes loppukaudesta, sanoisin n. promille luokkaa.
Kyllä mä luulisin, että jos Jarkko päättäis eurooppaan tulla, ni kyllä Jyppi varmaan aika vahva ehdokas ois. Mut kyllähän kaikki jotka Jarkkoo yhtään tietää, ni tietää sen että Jarkko ei varmasti oo tulossa kesken kauden eurooppaan.
Joo onhan se aika huolestuttavaa, että Immosella on koko ahl:n huonoin +/- luku, ja maalitilikin on vielä avaamatta. Kyllä mä luulisin että Jarkko ei vaan mahtunu viime pelissä kokoonpanoon, ku sitä edellisessä pelissä 0+0 ja -3.
-Kertookohan jotakin East Coast Hockey Leaguen tasosta? Varmaan sieltä on joku hyväkin joskus tullut SM-liigaan mutta nää Bararukit, Stutzelit ja Wirllit on ollu aika rivimiehiä SM-liigassa..
"ECHL:n Mikkonen arvioi noin suomalaisen mestiksen tasoiseksi, tosin peli on huomattavasti fyysisempää ja tappelut arkipäivää."
Lähde: Kiekkokeskisuomalainen
Täällä Tuomas Mikkonen kertoo sarjan tasosta.
http://www.ksml.fi/kiekko/podcast/
-Kertookohan jotakin East Coast Hockey Leaguen tasosta? Varmaan sieltä on joku hyväkin joskus tullut SM-liigaan mutta nää Bararukit, Stutzelit ja Wirllit on ollu aika rivimiehiä SM-liigassa..
Ne, jotka ovat ECHL:stä tulleet SM-liigaan ja ovat olleet vahvistuksia ovat pelanneet kilpi toisessa ja räpylä toisessa kädessä. Viime kaudellahan saatiin hyvä kuva ECHL-kenttäpelaajien tasosta useammassakin liigajoukkueessa... varsin oudot sanavalinnat, toivottavasti ymmärrätte.
Pittsburgh - Tampa bay, viime yönä siis Eric Perrin maalasi kertaalleen, Erkin osuma oli tasoitus maali 3-3 noin 4,5 minuuttia ennen pelin loppua ja Tampa voitti lopulta jatkoajalla Lecavalierin läpiajomaalilla. Perrin on tehnyt nyt kahdessa viimeisimmässä ottelussa tehot 2+1.
Michael Nylander on noussut NHL:n pistepörssin 4. sijalle on 4 pisteen päässä pörssikärjestä. 16 pelissä tehot 6+18=24
Lavalin Leijona, Eric Perrin on sitten pelaamassa itseään vanhoilla päivillään tosissaan NHL-peluriksi. Viime yönä syntyi jo kauden viides maali Tampan paidassa.
Maalin voi käydä katsastamassa tuolta: http://www.nhl.com/nhl/app?service=page&page=Video
Kyllä mä luulisin, että jos Jarkko päättäis eurooppaan tulla, ni kyllä Jyppi varmaan aika vahva ehdokas ois. Mut kyllähän kaikki jotka Jarkkoo yhtään tietää, ni tietää sen että Jarkko ei varmasti oo tulossa kesken kauden eurooppaan.
Joo onhan se aika huolestuttavaa, että Immosella on koko ahl:n huonoin +/- luku, ja maalitilikin on vielä avaamatta. Kyllä mä luulisin että Jarkko ei vaan mahtunu viime pelissä kokoonpanoon, ku sitä edellisessä pelissä 0+0 ja -3.
Nyt alkaa taas näyttää lupaavalta. 6 viime pelissä Jarkon tehot 6+1, josta viime yönä 2+1 :) Yhteensä tehot on 19 pelissä 6+7=13 ja joukkueen sisäisessä pistepörsissä toinen sija! Jos näin jatkuu voidaankin odotella sitä ylös kutsuntaa tänä vuonna!
Lavalin Leijona alkaa näemmä tehdä lopullista läpimurtoaan NHL:ään, viime yönä jälleen maali ja tehot tällä kaudella jo 7+5, ihan hyvin. Perrinille voi olla pian isompaakin roolia tiedossa, koska huhut siitä, että Tampan on kaupattava joku kolmesta kalliista supertähdestään, eivät suostu laantumaan.
Duvie Westcott on edelleen loukkaantuneena sivussa ja pelannee joskus joulun tienoilla. Jody Shelley on ollut tällä kaudella aika hiljaa omalla alallaan ja norjalainen Tollefsen onkin hoidellut Columbuksen poliisin roolia melkein Jodya enemmän.
Jarkko Immosen tehot on nyt 20 pelissä 6+8, miinusluvun ollessa kuitenkin peräti -13. Tuomas Pihlmanin kausi on sen sijaan alkanut vähän heikonlaisesti, kun 16 pelissä on vasta syntynyt tehot 2+3.
Mosabacka
04.12.2006, 14:26
Lavalin Leijona alkaa näemmä tehdä lopullista läpimurtoaan NHL:ään, viime yönä jälleen maali ja tehot tällä kaudella jo 7+5...Sanopa muuta. Perrinin omien tehojen lisäksi on ollut ilahduttavaa seurata Perrinin ja St. Louisin iloa kentällä kun he onnistuvat yhdessä tekemään maaleja.
Alexandre
07.12.2006, 11:13
Jarkko Immonen nostettu ylös 6.12 2006
Toivottavasti onnistuu.
Orman Mollis
07.12.2006, 11:59
Jarkko Immonen nostettu ylös 6.12 2006
Toivottavasti onnistuu.
Niinpä, toisaalta Rangersilla ei ole kuin 4 sentteriä rosterissa (Michael Nylander, Blair Betts, Immonen ja Ryan Hollweg), joten nyt voisi olla se lopullisen läpimurron aika!! En tiedä tuosta NYR:n peluuttamisesta mutta ei tuossa mielestäni ole kuin yksi Immosta kovempi kaveri ja hänkin vanha tuttu...
edit. Lisätään tuohon vielä Cullen sentterien joukkoon.
Hyytiäinen
07.12.2006, 13:10

Niinhän sitä luulis! Mutta jos joku OIKEESTI pystyy tulkitsemaan noiden NHL-pomojen ajatuksenkulkua, niin kuulisin mielelläni lisää.. Ihmettelin jo aikanaan sitä että hyvin vedetty harkkamatsi toi Hartwallilla toi Immoselle ainoastaan siirron Manhattanille! Ja vielä vaihdossa johonkin Brian Leetchiin jonka ura oli todellakin ehtoopuolella jo silloin.. Kaukana oli ne ajat jolloin Leetch teki pakkina 102p yhden kauden aikana. Sitten viime kauden hyvä päätös Änärissä toi tälle kaudelle ainoastaan farmikomennuksen ja Matt Cullenin Manhattanille.
Jarkko Immonen nostettu ylös 6.12 2006
Toivottavasti onnistuu.
Loistava ajoitus. Ensi yön Pittspurgh matsi tulee Canalilta huomenna jälkilähetyksenä ja lauantain Ottawa matsi suorana. Toivottavasti Jarkko pääsee vaan pelaamaan.
Loistava ajoitus. Ensi yön Pittspurgh matsi tulee Canalilta huomenna jälkilähetyksenä ja lauantain Ottawa matsi suorana. Toivottavasti Jarkko pääsee vaan pelaamaan.
http://www.sportti.com/uutinen.asp?CAT=2-3&ID=98069
Jarkko Immonen nostettu ylös 6.12 2006
Toivottavasti onnistuu.
Vitut! Takas tänne ykkössentteriksi, kiitos!
Jarkko Immonen nostettu ylös 6.12 2006
Toivottavasti onnistuu.
Immonen pelasi ensimmäisessä pelissään ainakin keskellä ketjussa, jossa laidoilla pelasivat Matt Cullen ja muuan Brendan Shanahan.
Peliaikaa kertyi sellaiset reilut 11 minsaa ja ylivoima-aikaakin siitä pari minuuttia. Aloitusprosentti mukava 75 %, kahdeksan aloitusta pelissä, sai toiseksi eniten vastuuta Rangers-senttereistä aloituspisteellä Blair Bettsin jälkeen.

Vastuu nousi syystä, että Nylander lähti kesken ottelun tukemaan vaimoaan synnytykseen. Näin ymmärsin kun vilasin ko. ottelua, joka tulee paraikaa Canalilta.
Vastuu nousi syystä, että Nylander lähti kesken ottelun tukemaan vaimoaan synnytykseen. Näin ymmärsin kun vilasin ko. ottelua, joka tulee paraikaa Canalilta.
Joo, Micke lähti pois ekalla erätauolla. Ehti vissiin sairaalaan 5 min. ennen tyttären syntymistä. Immoselta ihan hyvä peli. 3. erän lopussa pääsi Pruchan ja Hallin kanssa pyörittää hyvää ylivoimaa, jossa Immonen pääsi myös kerran laukomaan, mutta laukaus osui Penguins pakkiin. Vähän sen jälkeen Immonen blokkasi hyvin Goncharin Rangers maalin edessä ja pelasti selostajien mukaan varmaan Pens maalin. Omasta mielestä tilanne ei ehkä nyt niin varma maalipaikka ollut. Sen lisäksi Immonen voitti aloituksia tuttuun tyyliinsä.
Aika kankean oloista oli Jarkon peli tänään mitä pikkuisen kattelin.
Loistava maali paikka oli, mutta laukoi suoraan Emeryä syliin.
Hockey 24/7
10.12.2006, 00:49
Steve Martins on pelannut kohtalaisesti AHL:ssä, toiminut koko kauden Chicago Wolvesin varakapteenina ja pisteitäkin tullut jonkin verran 4+11=15.
Katselin tuossa juuri Syracusen eli Hauhtosen pelin. Yllättävän pienellä vastuulle Janne jäi, pelasi ilmeisesti ~ kolmoskentässä. Ainoastaan ylivoimassa oli enemmän vastuuta, enimmäkseen maskimiehenä. Laitoin lähetykseen vielä viestiä sähköpostitse ja kommentaattori jopa vastasi livenä että aika jossa Janne loukkaantumisen ja muutenkin joukkueeseen tulon aikana on ehtinyt sopeutumaan, on mennyt hyvin ja alkaa tuntemaan olonsa kotoisaksi. Eli voisi odottaa vastuun tuosta kasvavan, tosin Syracusella on hyvät sentterit eli kilpailu on kovaa.
Neljässä pelissä Jannella on nyt 1+1.
Immosen tehot tähän mennessä yön Philadelphia-pelissä 1+1, eli kohta lienee suuntana taas Hartford Wolf Pack.
Jarkko pelaa ilmeisesti taas Matt Cullenin ja Brendan Shanahanin kanssa samassa ketjussa.
EDIT: Peli päättyi Rangersin 3-1 voittoon ja Immosen maali oli sitten ottelun voittomaali. Peliaikaa Jakke keräsi semmoiset vähän reilut 10 minsaa ja aloitusprosentti oli taas varsin mukava, 62%.
EDIT: Peli päättyi Rangersin 3-1 voittoon ja Immosen maali oli sitten ottelun voittomaali. Peliaikaa Jakke keräsi semmoiset vähän reilut 10 minsaa ja aloitusprosentti oli taas varsin mukava, 62%.
Valittiin siinä sivussa myös ottelun ykköstähdeksi. Loistava peli ilmeisesti, mitä nyt tilastoista katsomalla selville saa.
ESPN on taas tehnyt Immosesta Jarkko A. Immosen. Sama juttu
ja sama kanava teki saman kämmin myös vuosi sitten. Mitäköhän
sitten tapahtuu, jos oikea Jarkko A. Immonen lähtee SaiPasta
taalajäille.
http://scores.espn.go.com/nhl/boxscore?gameId=261212015

Hyvä tarkkaavaisuus sinulla. Oikea Jarkko Immonen on oikea superpelaaja pelaamalla monessa paikassa. Tosin Jarkko A. Immonen on klooni Jarkko Immosesta, vai onko kyseessä se vielä kolmas tai neljäs Jarkko Immonen. Hienoa, että apupojat auttavat Jarkko Immosen uraa.
ps. Nimimerkki jym, tällä ei ole tarkoitus kommentoida kirjoittamaasi, vaan ainoastaan pitää se jotenkin kasassa noista ylimääräisistä Immosista.
FiveHole
15.12.2006, 09:27
Viime yönä taas Immonen vauhdissa, tällä kertaa 0+2 tehot Dallasia vastaan.
Rangers on nyt voittanut 5 ottelua putkeen, putki alkoi siitä kun Immonen nostettiin pelaavaan kokoonpanoon. Tämähän ei missään nimessä voi olla sattumaa, eli onpa Jarkolla hyvin kultainen kosketus...
rosswell
15.12.2006, 11:04
Immonen on osoittanut ainakin pisteiden valossa olevansa apu joukkueelleen, sekä tällä kaudella, että viime kaudella ja jostain kumman syystä ei siltikään tunnu pysyvän ylhäällä. Toivottavasti nyt on se aika, jolloin Jarkko onnistuu vakuuttamaan Rangersin valmentajat ja muut...

Jos saa peliaikaa 9.28 min ja tekee siinä tehot 0+2 ja +1, niin ei tilastojen valossa tolla peliajalla paljoa parempia näyttöjä pysty antaa.
McGregor
16.12.2006, 17:34
Näyttää aika pelottavalta tuo Kinoksen menestys Jukureissa.
29 ottelua 8+13=21 +14 72min
Tällä menolla kaveri on ensi kaudella alustavasti JYPin ykköspakki ja jopa todennäköinen Marttisen stuntti. Melkoisia piruja seinille!!!
Tosin, ei kai Seppäsellä ole vaihtoehtoja ettei Lauri karkaa HPK:hon ja ole ensi kaudella heidän ykkösliideri Mäenpään Mikon malliin.
Eero Hyvärinen on noussut Jukureiden ehkä parhaaksi puolustajaksi syksyn aikana. Eero aloitti kauden ylimääräisenä pakkina, mutta nostanut tasoaan huimasti. Saldona 29. 3+8=11 + 17.
Turo Asplund oli harjoituspeleissä Jukureiden toiseksi tehokkain pelaaja, mutta sarjassa on ollut hieman hiljaisempaa. Saldona 2+8=10. "Turre" pelasi alkukaudesta jopa ykkösketjussa, mutta pudonnut nyt nelosketjuun. Muutama maali voisi tehdä nyt todella hyvää Asplundille.
Muutama maali voisi tehdä nyt todella hyvää Asplundille.
Toivon tätä todella. Tässä on mies jonka haluan todella nähdä Hippoksen jäällä surffailemassa hurrikaanipaidassa.
Virtasen Antti jatkaa Itävallassa 10 pelin try-outin jälkeen. Pikku-Antti on yli pinna/peli vauhdissa.
http://www.liwest-blackwings.at/bwl2005/index.asp?f=newsdetail&NID=1045
Paastainen
22.12.2006, 15:37
...pärjäilee kohtuullisesti Sveitsin B-liigassa 30 ottelua 20+27=47, ollen pistepörssin kymmenentenä tällä hetkellä.
Onkos kellään hajua, minkä tasoista peliä tuolla pelataan?
lähde : http://www.sehv.ch/platform/apps/tabellen/statistics.asp?stat=2b
Pientä päivitystä...Jarkko Immonen ei ole mahtunut kokoonpanoon tämän vuoden puolella Rangersin peleissä.
11 peliä, tehot 1+3
Pientä päivitystä...Jarkko Immonen ei ole mahtunut kokoonpanoon tämän vuoden puolella Rangersin peleissä.
11 peliä, tehot 1+3
Ja nyt Rantasalmen sulttaani sai komennuksen takaisin Hartford Wolf Packiin (http://www.ksml.fi/kiekko/uutiset/jarkko_immonen_j%C3%A4lleen_farmiin_4862576.html).
Kyllähän Jakke kärsii tässä NHL-roolituksesta, jossa 2 kenttää hyökkää ja 2 puolustaa ja kun Rangersin kahden ensimmäisen kentän keskelle ei ole mahdollisuuksia ilman loukkaantumisia.
Hukkaviiva
09.01.2007, 17:32

Toi on vähän selittelyä, Jarkkohan pelasi esim. olikohan se nyt sitten se tällä erää viimeisessä NHL-pelissään mm. Jagr ja Pruchan kanssa, ja enimmän osan ajasta Immonen pelasi kakkosessa Shanahanin ja Cullenin/Pruchan kanssa, eli näytön paikka kyllä annettiin, mutta Jarkko ei sitä ainakaan vielä saanut käytettyä hyväkseen. Jos Immonen olisi pelannut vähän paremmin ne pelit mitä pääsi "ylhäällä" pelaamaan, niin eiköhän Rangersissa ihan ilomielin annettaisi Jarkolle se kakkossentterin paikka ja peluutettaisiin sitten esim Cullenia vaikka kolmoskentässä. Immonen on kuitenkin suht nuori ja kehittyvä jätkä, toisin kuin esim Cullen, ja kaiken lisäksi Immosella loppuu sopimus tähän kauteen.
Jos Immonen olisi pelannut vähän paremmin ne pelit mitä pääsi "ylhäällä" pelaamaan, niin eiköhän Rangersissa ihan ilomielin annettaisi Jarkolle se kakkossentterin paikka ja peluutettaisiin sitten esim Cullenia vaikka kolmoskentässä.
Cullen ei ole Rangersin kakkossentteri. Straka-Nylander ovat 2 ensimmäistä, sitten tulee Cullen. Laidoille Jagr, Shanahan ja Prucha.
Immosen tehot 11 pelissä 1+3, n.10 minuutin peliajalla. Eli puolet siitä mitä esim. Shanahan pelasi, ei käytännössä ollenkaan ylivoimaa. Verrataan vaikka Marcel Hossaan, joka on pelannut 41 ottelua ylhäällä, tehot 1+2.
Mitenköhän "paremmin" Immosen olisi pitänyt ne pelit pelata, noilla mahdollisuuksilla. Erittäin mielenkiintoista tietää..
Hukkaviiva
09.01.2007, 18:22

Straka ei kyllä juurikaan pelaa sentterinä. Ja Hossan peluuttamista nyt ei ymmärrä kukaan, se on Rangersin Alanen. Näitkö yhtään peliä jossa Immonen pelasi? Ainakin niissä mitä itse näin, niin Immonen oli aika usein vähän niinku jäljessä tilanteista.
Straka ei kyllä juurikaan pelaa sentterinä.
Ei ehkä vakituisesti pelaa, mutta on tuo tälläkin kaudella sentterinä jauhanut ja pystyy pelaamaan keskellä. Joten on Immosen edellä nokkimisjärjestyksessä, kun Renney senttereitä pohtii. Lähinnä sitä tuolla pointillani hain, että Immosen läpimurto Rangersiin on huomattavasti hankalampaa kuin johonkin muuhun NHL-jengiin, koska Rangersin ylivoimapaikat ja kahden ekan kentän kiekolliset paikat on aika tehokkaasti tällä hetkellä varattu.
Cullen ei ole Rangersin kakkossentteri. Straka-Nylander ovat 2 ensimmäistä, sitten tulee Cullen. Laidoille Jagr, Shanahan ja Prucha.
Rangersin ykkösketju on koko kauden ollut Straka-Nylander-Jagr, joka pelaa käytännössä puolet pelistä. Kakkosessa pelaavat yleensä Shanahan, Cullen sekä joku kolmas. Immonen pelasi siinä 11 ottelua. Siinä ovat pelanneet myös Prucha, Betts sekä Jason Ward. Adam Hallia siinä on myös kokeiltu, mutta pysyvää kolmatta lenkkiä siihen ei olla löydetty. Valitettavasti Immonenkaan ei siinä kauaan saanut pelata.
Straka ja Jagr pelasivat jo aikoinaan 90-luvun alussa Pittsburghissa samassa vitjassa Lemieuxin laidoilla. Nyt numero kuuskuutosta stunttaa Nylander. Eipä kulje huonosti nytkään.
aceman81
17.01.2007, 16:05
Tuomas Mikkonen #47 debytoi AHL:ssä Iowan hävitessä kotonaan Rochesterille 5-4rl. Mikkosen saldo -1.
Jesse Niinimäki Luulajasta saksan liigaan
Lähde on elite prospects
bob barnes
19.01.2007, 15:17
Mitenkään enempi epäonnea tai menestymättömyyttä toivoen ,J. Immoselle toteaisin, en ole oikein ikinä ymmärtänyt Immosen NHL-menestyksen hehkutusta ,että mies noilla otteilla ja kyvyillä nousisi merkittävään rooliin ison veden takana.
, SM-tasolla mies on keskivertoa parempi, mutta lyödäkseen itsensä läpi NHL:ssä , millä eväillä... oliko edes SM-Liigassa häikäisevä ? , Kanadasta ja jenkeistä löytyy 1000 parempaa 3-4 kentän vääntäjää isolla asenteella rooleihinsa.
Samoin yhdyn täysin veikkaajan juttuun Hauhtosen NHL:urasta jonne menemistä pidin kyllä ensin vitsinä. Hauhtonen näytti huomattavasti paremmalta saadessaan pelata Salmelaisen ketjussa. Mitkään avut eivät riitä hauhtosella vaki paikkaan..
Mikkonen .. jos miehen motivaatio/peliäly/nopeus ei oikeinn riitä edes huippujoukkue JYP:ssä ,kolmoskenttää pitemmälle, miten käy miehelle kun kilpailu peliajasta todella alkaa... no oppii nuorimies kielen jos ei muuta.
Kuten tuossa jo aiemmin vähän ounastelin, Hauhtonen on nyt siirtynyt takaisin Atlantin tälle puolelle ja pelaa Ruotsissa Brynäs IF:n riveissä tämän kauden ja seuraavasta kaudesta on ilmeisesti optio. Tai sitten ei, on tuo naapurimaan kieli aikalailla hakusessa.
Hyvä juttu Jannelle kuitenkin että pelaa nyt taas Euroopassa, homma meni aivan vituralleen Columbuksen organisaatiossa heti alusta lähtien eikä se siitä ajan myötä olisi ilmeisesti parantunut.
Hyytiäinen
21.01.2007, 19:07
[QUOTE=bob barnes]Mitenkään enempi epäonnea tai menestymättömyyttä toivoen ,J. Immoselle toteaisin, en ole oikein ikinä ymmärtänyt Immosen NHL-menestyksen hehkutusta ,että mies noilla otteilla ja kyvyillä nousisi merkittävään rooliin ison veden takana.
, SM-tasolla mies on keskivertoa parempi, mutta lyödäkseen itsensä läpi NHL:ssä , millä eväillä... oliko edes SM-Liigassa häikäisevä ? , Kanadasta ja jenkeistä löytyy 1000 parempaa 3-4 kentän vääntäjää isolla asenteella rooleihinsa.
-miks Immosen pitäis kamppailla tuhannen 3-4 kentän vääntäjien kanssa? Se ei ole Immosen rooli ja siihen Immosta on tuskin hankittukaan. Peliä tekevissä ketjuissa on Immosen paikka ja sinne taidot ja asenne kyllä varmasti riittävät.. NY Rangersissa vai jossakin muualla, se onkin sitten toinen juttu.
Samoin yhdyn täysin veikkaajan juttuun Hauhtosen NHL:urasta jonne menemistä pidin kyllä ensin vitsinä. Hauhtonen näytti huomattavasti paremmalta saadessaan pelata Salmelaisen ketjussa. Mitkään avut eivät riitä hauhtosella vaki paikkaan..
-Hauhtosesta olisi voinut olla hyvä pihviketjun pelaaja Shelleyn kanssa. Tuskin Hauhtosta taas kukaan peliä tekevään ketjuun suunnittelikaan. Eipähän tartte Hauhtosenkaan jossitella uran ehtoopuolella.. on ainakin käyny yrittämässä rapakon takana.
Mikkonen .. jos miehen motivaatio/peliäly/nopeus ei oikeinn riitä edes huippujoukkue JYP:ssä ,kolmoskenttää pitemmälle, miten käy miehelle kun kilpailu peliajasta todella alkaa... no oppii nuorimies kielen jos ei muuta.
-Maisemanvaihdos tuskin tekee pahaa Mikkosellekaan. Ura polki ainakin pari vuotta Jypissä paikallaan. Vähän sama kun Hauhtosellakin et ompahan ainakin käyny yrittämässä.
bob barnes
22.01.2007, 08:17
Peliä tekevissä ketjuissa on Immosen paikka ja sinne taidot ja asenne kyllä varmasti
menee juupas eipäs ,keskusteluksi, mutta hyvä tason mittari on suomen maajoukkue, miten Immonen pärjäsi sielä ?, tila ja aika on NHL:ssä vielä enemmän kortilla, näytti Jyp:ssä hyvältä kilpailun puuttuessa, Immonen löytynee muutaman vuoden päästä Sveitsistä mikä on hyvä sarja ko tyyliselle pelaajalle.
Hauhtosesta olisi voinut olla hyvä pihviketjun pelaaja Shelleyn kanssa.
vitsailet ? tai miksei hauhtosesta olis tullut vaan se pihvi. ei riitä kovuus eikä asenne sellaseen rooliin , sielä pitää vastata silloin tällöin huutoonsa...
Mikkonen
jep lainaaan itseäni =oppii kielen kun käy kääntymässä, ja miehistyy sen verran että tulee takaisin oikean kokoiset housut jalassa.
Hyytiäinen
22.01.2007, 12:41
menee juupas eipäs ,keskusteluksi, mutta hyvä tason mittari on suomen maajoukkue, miten Immonen pärjäsi sielä ?, tila ja aika on NHL:ssä vielä enemmän kortilla, näytti Jyp:ssä hyvältä kilpailun puuttuessa, Immonen löytynee muutaman vuoden päästä Sveitsistä mikä on hyvä sarja ko tyyliselle pelaajalle.
-voit valitettavasti olla oikeessa siinä et Immonen pelaa parin vuoden päästä Sveitsissä. Immosen parhaat vuodet vois olla vielä edessäpäin joten siks mun mielestä maajoukkue ei oo oikee mittari. Ilman muuta parhaat avut tulevat kuitenkin esille peliä tekevissä ketjuissa ja niihin Immosella olisi mielestäni kykyjä. Mutta oikeessa oot, mielipidejuttuja..
vitsailet ? tai miksei hauhtosesta olis tullut vaan se pihvi. ei riitä kovuus eikä asenne sellaseen rooliin , sielä pitää vastata silloin tällöin huutoonsa...
-En edes vitsaile. Ei NHL:ssä enää välttämättä pääse neloseen vaikka osais hanskatakin. Katopas vaan kuinka moni nyrkkisankari on hävinny "kuvioista" viime kauden jälkeen. Eikä yks hyvä kausi HIFKissä (ja pari Immosen stunttausta) tee Hauhtosesta vielä mitään tehopelaajaa. Mielestäni duunari. Makuasioita kuitenkin tämäkin..
jep lainaaan itseäni =oppii kielen kun käy kääntymässä, ja miehistyy sen verran että tulee takaisin oikean kokoiset housut jalassa.
-Voit olla tossakin oikeessa mut kiekkoilija-Mikkosella ei oo enää mitään hävittävää. Jypissä taso on nähty ja rapakon jälkeen Mikkonen saattaa olla käyttäny viimesen oljenkorren ja on hyvä laittaa hokkarit naulaan. Eipähän jää sitten isompana kaiveleen ettei käyny ikinä kokeilemassa rajojaan kiekkoilijana! Tätä yritin sanoo..
Haloo, täällä näkyy taas olevan näitä parneksia, joiden kiekkotietämys näyttää liikkuvan taas tasolla, " muulla ei ole väliä,kunhan kirjoittaa oman kylän pojista mahdollisimman negatiivisesti"...
Ennenkuin jatkatte enempää, kannattaa muistaa että jos ylipäätään joku NHL-joukkue varaa pelaajan ja vielä tekee sopimuksen rapakon taakse, niin aina voi pelaaja olla ylpeä tasostaan. Ei sinne niin vain mennä hakemaan edes kokemuksia, niinkuin täällä kuvitellaan.Oltiin juuri kolme viikkoa Phoenixsissä ja käytiin kattomassa, AHL, ECHL ja NHL pelejä ja voi vilpittömästi sanoa, että esim.Jypillä ei olis paljoakaan sanomista missään näistä liigoista.Kiekko on aivan erilaista,niin paljon fyysisempää ja suoraviivaisempaa että nämä Jypin nykyiset vänttiset ym. ei mahtuis edes joukkueisiin.Nämä palstojen asiantuntijat jotka puhuu AHL:stä ja ECHL:stä täälläkin,kannattas käydä kattomassa paikan päällä millasta kiekkoa niissä tänä päivänä pelataan.
Täällä nämä samat parnekset ym. aikoinaan teilas ihan pystyyn Jukka Hentusen, Timo Vertalan ja Hauhtoset ym.
Mutta mites kävi kun miehet pääsi toiseen organisaatioon ja saikin pelata aivan eri roolissa kuin Jypissä, jossa aina on pelaajat pakotettu pelaamaan tiukkaa puolustuskiekkoa ja "oman pään kautta".
Niinkuin on nähty, niin keskinkertaisia puurtajia kyllä tulee liukuhihnalta mutta kiekkollisia taitureita aniharvoin.
Katsokaa miten kävi Toni Mäkiaholle joka vasta vanhoilla päivillä kävi kauden ulkomailla ja tajusi ettei hänen tarvitsekaan aina pelata poliisin roolissa.Hienoa katsoa tämän vuoden Mäkkäriä.Siinä on teille parneksille asiantuntemusta...
Jarmo Kekäläinen on sanonut osuvasti että jos pelaaja ylipäätään saa sopimuksen rapakon taakse, on aina kyseessä keskiveroa lahjakkaampi kiekkoilija, jonka kehittymisen potentiaali on asiantuntijapiireissä pantu merkille ja pelaaja kutsutaan organisaatioon pelaamaan tai kehittymään siihen rooliin, mihin seura hänet on suunnitellut.Ei Rangerskaan Immosta pois ole laittanut, vaikka mies ei vielä ole lopullista paikkaa lunastanutkaan.
Hauhtosella taas loukkaantuminen pilasi koko alkukauden ja Janne halusi lähteä hakemaan Euroopasta peliaikaa.Uskon että menee Peltosen Villen tavoin vielä takaisin.
Nähtiin pari erää Phoenixin ja Idahon peliä ja Mikkosta ei tunnista samaksi kaveriksi joka Jypissä viiletti.Kaveri aivan huokui itseluottamusta kiekon kanssa ja tuntui olevan koko ajan jäällä.
Immonen taas oli aivan liideri joukkueessaan ja on vain ajan kysymys kun mies nostetaan pysyvästi Rangersien kokoonpanoon.
Hauhtosen ei taas minusta tarvitse viime kauden jälkeen enää todistella mitään meille penkkiurheilijoille.Negatiivista kritikkiä voi heittää vaikka pihtiputaan mummo, mutta että pystyy näkemään jossain pelaajassa jotain potentiaalia, mitä ei rivikatsoja ymmärrä, tarvitsee jo aikamoisen määrän oikeaa asiantuntemusta ja jääkiekon ymmärtämistä usealla tasolla.
Nykyisen Jypin pelaajille kaikkea hyvää kuitenkin ja uskoa omiin kykyihin...
Hyytiäinen
27.01.2007, 11:43
Haloo, täällä näkyy taas olevan näitä parneksia ja hyypiäisiä, joiden kiekkotietämys näyttää liikkuvan taas tasolla, " muulla ei ole väliä,kunhan kirjoittaa oman kylän pojista mahdollisimman negatiivisesti"...
-oi suuri ja mahtava lätkäfani, pari erää Phoenixin ja Idahon peliä nähnyt Salmon, perusteletko vähän kantaasi? Kenestä oman kylän pelaajasta olen kirjoittanut mahdollisimman negatiivisesti ja kritisoinut?
Joo,et,korjasin tekstiä hieman, mutta katottiin kyllä kolmekin NHL-peliä, kaksi AHL-peliä jne...eikä tässä ole tarkoitus olla mikään mahtava kiekkotietäjä, toteanpahan vaan, että tätä negatiivista sontaa ja mutu-tietoa on vaan NIIN
helppo heittää...Mutta taitaa olla tämä nykäs-syndrooma monella, eli oma elämän mitättömyys ja värittömyys on helpompi unohtaa, kun keksii jonkun kohteen,millä voi kuvitella menevän vieläkin huonommin !!!
Hyytiäinen
27.01.2007, 18:48

-Eli tässä on sun mahtavat perustelut? Kiitoksia niistä.
Immonen taas oli aivan liideri joukkueessaan ja on vain ajan kysymys kun mies nostetaan pysyvästi Rangersien kokoonpanoon.
Hauhtosen ei taas minusta tarvitse viime kauden jälkeen enää todistella mitään meille penkkiurheilijoille.Negatiivista kritikkiä voi heittää vaikka pihtiputaan mummo, mutta että pystyy näkemään jossain pelaajassa jotain potentiaalia, mitä ei rivikatsoja ymmärrä, tarvitsee jo aikamoisen määrän oikeaa asiantuntemusta ja jääkiekon ymmärtämistä usealla tasolla.
Vaikka viestissäsi olikin kaikki trollauksen ainekset, vastaan silti. Ei sillä nyt kuuhun mennä, että olet käynyt katsomassa pari NHL ja AHL-ottelua. NHL:ää olen nähnyt minäkin 3 pelin verran tällä kaudella ja katsonut AHL:ää nettitelevision välityksellä. Enkä minäkään niillä kuuhun asti pääse.
Kuitenkin AHL:n ja SM-Liigan vertaaminen on suhteellisen turhaa. Erot liigojen välillä ovat pelityylillisesti niin suuret puhumattakaan nyt jään koosta. Jos löisit AHL-jengit isompaan kaukaloon, ei se näyttäisikään enää niin pirun vauhdikkaalta, eikä se suoraviivaisuus enää toimisi niin kuin pienessä vastaavassa. Samoin pelaajien välinen kilpailutilanne on AHL:ssä aivan toinen, jokainen kun vetää hampaat irvessä NHL-paikan takia. Eli niin mustavalkoisesti et voi asioita katsoa vain sillä perusteella, että olet sattunut paikan päällä muutaman pelin näkemään. Kyllä minäkin tiedän, että ne pelit näyttävät vauhdikkaammilta SM-Liigaan verrattuna.
Hauhtosessakin on potentiaalia, mutta ei vain taida olla NHL-tasolla. Siellä kun ei kaivata sellaisia pelaajia kuten Hauhtonen, valitettavasti. Mies tulee kyllä pelaamaan todennäköisimmin loistavan uran Euroopassa, kuten moni muukin pelaaja. Voisitko myös perustella kantasi, miksi Immonen pian nostetaan pysyvästi Rangersin kokoonpanoon? Oletko harkinnut tilannetta, että Rangers katselisi koko ajan siirtomarkkinoita mikäli sentteritilanteeseen tarvitaan apua eikä luottaisi siihen että Jarkosta kohta tulee NHL-pelaaja. Immonenhan on tottunut pelaamaan ykkössentterinä, mutta lukuunottamatta muutamia pelejä mies on ollut NHL:ssä täysin hyödytön. Eli Immosen on pakko nostaa tasoaan jos mielii ottaa paikan vakiokokoonpanosta Rangersissa.
Jypjyrää:)
28.01.2007, 18:47
AHL, ECHL ja NHL pelejä ja voi vilpittömästi sanoa, että esim.Jypillä ei olis paljoakaan sanomista missään näistä liigoista.Kiekko on aivan erilaista,niin paljon fyysisempää ja suoraviivaisempaa että nämä Jypin nykyiset vänttiset ym. ei mahtuis edes joukkueisiin.Nämä palstojen asiantuntijat jotka puhuu AHL:stä ja ECHL:stä täälläkin,kannattas käydä kattomassa paikan päällä millasta kiekkoa niissä tänä päivänä pelataan.
Nähtiin pari erää Phoenixin ja Idahon peliä ja Mikkosta ei tunnista samaksi kaveriksi joka Jypissä viiletti.Kaveri aivan huokui itseluottamusta kiekon kanssa ja tuntui olevan koko ajan jäällä.
Pakko kommentoida. Et kyllä itsekään taida kovin kaksinen asiantuntija olla, jos pidät ECHL liigaa hyvätasoisena. Voin myöntää etten ole yhtään ECHL peliä nähnyt, mutta jotenkin järjellä ajateltuna sarjan taso ei voi olla mitenkään huima.
Kyllähän Mikkonenkin varmasti nyt paremmin pärjää, kun sarjan taso ei ole niin kova kuin esim. Sm-liiga.

Niin, ja kun muistetaan Wirll, joka oli aivan kuningas ECHL:ssä. Sm-liigassa ei edes keskitasoa.
rosswell
01.02.2007, 22:45
Tänne tämä kai pitää laittaa, mutta Jyssyn ohella, yksi JYP historian parhaita pakkeja, eli Harri Laurila valittiin suomen nuorten maajoukkueen kakkosvalmentajaksi.
No niiden jotka eivät tänä vuonna tai ylipäätään koskaan ole nähneet muita liigoja kuin SM-liigaa, ei kannata paljon kertoa miten missäkin pelataan.
Wrillin Jypin keikasta ei voi sanoa muuta kuin että Alatalohan ei juuri miehelle antanu edes kunnon näyttöpaikkaa.Ei Wrillkään mikään kuningas ole sarjassaan, saapahan pelata vaan koko ajan ylivoimaa ja keskittyä vaan siihen minkä osaa, eli maalinteon.Jypissähän ei koskaan ole roolitettu pelaajia,vaan kaikki pelaa samaa muottia ja se ajatteluhan se kantaa nyt hedelmää.
Muuten Mike Ramsay,joka oli aika kovassa roolissa Ässien viime kauden loppupeleissä, oli try-outilla ECHL:n Idahossa syksyllä, mutta ei onnistunut saamaan pelipaikkaa joukkueesta että se siitä SM-liigan "huikeasta" tasosta.

Voi yhden kerran. Tämä todellakin todistaa ECHCLSOERKÖÖAKL:n ylivertaisuuden SM-Liigaan nähden.
Moosehead
02.02.2007, 21:55
Voi yhden kerran. Tämä todellakin todistaa ECHCLSOERKÖÖAKL:n ylivertaisuuden SM-Liigaan nähden.
Itse olen nähnyt kotoisen liigan lisäksi myös useita "coastin" pelejä. Toduuden nimissä on todettava että pelin tason vertaaminen suoraan SM-liigaan on vaikeaa, ellei jopa mahdotonta.
Oma mutu on että keskiverto liigapelaajalla olisi vaikeaa saada suurta roolia ko. liigassa ellei sitten taskussa ole NHL-varausta ja emoseuran selkeä linjaus antaa omille varauksille hieman rivimiehiä enemmän vastuuta ja sen myötä mahdollisuuksia osoittaa omat kykynsä.
Vastaavasti keskiverto "coast" pelaajalla ei ole juurikaan edellytyksiä nousta tähden asemaan SM-liigassa.
Joukkueiden kärkipelaajat puolestaan olisivat useimmiten joukkueidensa parhaimmistoa molemmissa sarjoissa.
Juuri näin.Liigojen vertailu on kanssa mielestäni erittäin vaikeaa, koska pelin eri tekijät ovat niin erilaisia.Näiden sarjojen aliarvioiminen vaan on samaa tasoa kuin tämä ensi kauden joukkueiden rakenteleminen "paperilla" näillä sivuilla tässä vaiheessa.Toisaalta laittaahan ne teinitytötkin Antti Tuiskun kuvia seinille, haaveilua ja päiväunia...
Muistatteko vielä Jyp:ssä 01-02 ja 02-03 pelanneen Pekka Kärkkäisen. Hän on lopettanut aktiivisen jääkiekkouransa tänävuonna 32 vuotiaana. Hän toimii minun liikunnanmaikkanani Helsinkiläisessä ylä-asteella. Viimeset 3 vuotta se pelas Stavanger Oilersissa Norjassa.
http://www.eurohockey.net/players/show_player.cgi?serial=2999
Tos vähän tietoa, mutta tuo Tuuskissa pelaaminen tällä kaudella ei pidä paikkaansa. Hän itse sanoi niin.
batman83
03.02.2007, 23:13
Jyri Marttisen ensimmäinen peli Malmössä toi tilastoihin merkinnät -1, 4 laukausta ja 3x2min.
Viimeinen kakkonen tuli ajassa 56.10, ja HV-71 tasoittikin pelin tuon jäähy aikana. Jatkoajalla sitten Hv-71 vei voiton. Yksi kakkosista oli hanskaus Lance Wardin kanssa.
Edit: Luottoa löytyy, noista kakkosista huolimatta Jyssy ehti pelata 22.49
E2: Lisätään vielä, että tuo Jyssyn hanskaus vastustaja on jäähypörssin kärjessä 42 peliä 180min. Eli eipä sitä poikaa pelota naapurimaassakaan..
Muistatteko vielä Jyp:ssä 01-02 ja 02-03 pelanneen Pekka Kärkkäisen. Hän on lopettanut aktiivisen jääkiekkouransa tänävuonna 32 vuotiaana. Hän toimii minun liikunnanmaikkanani Helsinkiläisessä ylä-asteella. Viimeset 3 vuotta se pelas Stavanger Oilersissa Norjassa.
http://www.eurohockey.net/players/show_player.cgi?serial=2999
Tos vähän tietoa, mutta tuo Tuuskissa pelaaminen tällä kaudella ei pidä paikkaansa. Hän itse sanoi niin.
Tuota, Pekka Kärkkäinen (se ihan sama, tai ainakin samana päivänä samassa paikassa syntynyt samannäköinen pelaaja) on pelannut tällä kaudella 24 peliä TuusKissa. On ollut vielä enimmän kautta joukkueensa ykkössentteri. En tiedä, ketä Pekka Kärkkäistä olet jututtanut ja milloin, mutta ainakin alkukauden ihan se sama Käry on pelannut TuusKiekossa... Tehot 14+7 ja 22 jäähyminuuttia. Pelasi TuusKiekon paidassa viimeksi eilen lauantaina tasapelissä Ketterää vastaan.

Tarkoitatko tämän näköistä
http://www.oilers.no/bilder/Pekka%20Kärkkäinen.jpg
dee_snyder
04.02.2007, 14:31
Tos vähän tietoa, mutta tuo Tuuskissa pelaaminen tällä kaudella ei pidä paikkaansa. Hän itse sanoi niin.
Mitä vittua joukkue?!?
Täysin sama Pekka Kärkkäinen kuka aikanaan pelasi Diskoksessa ja JYPissä. Löytyy vieläpä jostain katkiksen Suomisarja-kolumneista maininta, että tullut Käry takaisin Suomeen ja sarjaan.
Nyt Andyh korkki kiinni ja pullo piilon!

Joo sekosin :D. Mut voitko sanoa, että tuo kuvassa oleva on se vai ei?
Joo sekosin :D. Mut voitko sanoa, että tuo kuvassa oleva on se vai ei?
Meninkö halpaan ja wanhaan...?
Mutta siis kyllä tuo kuvan mies on juurikin Diskoksessa ja JYPissä esiintynyt Pekka Kärkkäinen.
Musta Hevonen
04.02.2007, 21:34
Onkohan kukaan kiinnittänyt huomiota ainakin maikkarilla pyörivään keventäjien mainokseen?? Mielestäni siinä se heppu punasessa paidassaan on aikoinaan JYPin paidassa mainetta niittänyt Mikko Rantala. Se nimi muistaakseni siinä mainitaan ja muutenki sälli on paljonki saman näköinen!!
Yöunia en ole menettänyt, mutta jonkin verran asiaa pähkäilly ja nyt kysyn, voiko joku vahvistaa epäilykseni!?
Onkohan kukaan kiinnittänyt huomiota ainakin maikkarilla pyörivään keventäjien mainokseen?? Mielestäni siinä se heppu punasessa paidassaan on aikoinaan JYPin paidassa mainetta niittänyt Mikko Rantala. Se nimi muistaakseni siinä mainitaan ja muutenki sälli on paljonki saman näköinen!!
Ei vain mielestäsi, vaan kyseessä on sama heppu.
Ei vain mielestäsi, vaan kyseessä on sama heppu.http://keventajat.fi/cm/2.10/2.109/1.3743
"Keventäjien kuntovalmentaja tekee päivätyönsä liikunnan ja terveystiedon lehtorina urheilulukiossa, jossa toimenkuvaan kuuluu myös yksilö- ja jääkiekkoryhmien valmennusta.....Liikunnanlehtorilla on oma aktiivi urheilu-ura takana; Mikko pelasi jääkiekkoa lähes sadan SM-liigaottelun verran, JYP:in ja Ilveksen riveissä."
Tarkoitatko tämän näköistä
http://www.oilers.no/bilder/Pekka%20Kärkkäinen.jpg
Kyllä.
Musta Hevonen
05.02.2007, 14:39
http://keventajat.fi/cm/2.10/2.109/1.3743
Kiitoksia tästä! Olisihan tuon varmaan itsekkin pienellä hakkeroinnilla löytäny, mutta käyhän se näinkin..
Kyllä.
:D juuri tuo on koulussani liikunnanmaikkanani. Kai sitten kuulin hänen väärin sanoneen, ettei pelaisi tuuskissa, mutta toimii myös liikunnan opettajana. :)
Ei kuulema ollut mikään maalintekiä Jypissä, mutta hyvä av pelaaja ja karvaaja.
batman83
18.02.2007, 12:24
Marttisella pelattuna nyt 3 peliä Ruotsin maalla. Pisteitä kasassa 0+0, keskimääräinen peliaika 20.04.
Toivottavasti pistehanat aukeaisi Ruotsissakin.
Kyynikko
21.02.2007, 10:51
Tuli vaan tässä mieleen että uskon että olette Jyväskylässä kovasti odottaneet torstain peliä JYP-HIFK, ja ennenkaikkea Tommi Kovasen paluuta sinne halliinne. Tommi sai eilen kunnon pusun ja loukkaantui. Viikko sairista, joten tuskin jäällä torstaina!
Suomi-Salama
21.02.2007, 11:06
Tuli vaan tässä mieleen että uskon että olette Jyväskylässä kovasti odottaneet torstain peliä JYP-HIFK, ja ennenkaikkea Tommi Kovasen paluuta sinne halliinne. Tommi sai eilen kunnon pusun ja loukkaantui. Viikko sairista, joten tuskin jäällä torstaina!
Juu, tiedossa oli jo asia. Haluttaisi olla ilkeä ja kysyä, että paljonkohan itseironinen lasimestari oli Sihvoselle maksanut? Tulee mieleen työsulkukaudelta Nielikäinen, joka aina sattui loukkaantumaan sopivasti ennen JYPiä vastaan olleita pelejä. Nooh, emmä mitään epäile.
Harmillista. Olisihan tuo jokusen lisäkatsojan varmaan tuonut.
Tuli vaan tässä mieleen että uskon että olette Jyväskylässä kovasti odottaneet torstain peliä JYP-HIFK, ja ennenkaikkea Tommi Kovasen paluuta sinne halliinne. Tommi sai eilen kunnon pusun ja loukkaantui. Viikko sairista, joten tuskin jäällä torstaina!
Sattuipa ikävään paikkaan, kyllä Tommia nyt varmasti harmittaa. Voisin melkein taata, että on kuitenkin taas seuraavalla kierroksella kunnossa.
Sanopa muuta. Perrinin omien tehojen lisäksi on ollut ilahduttavaa seurata Perrinin ja St. Louisin iloa kentällä kun he onnistuvat yhdessä tekemään maaleja.
Viimeisten pelien peruustella näyttäisi, että Perrin alkaa vakiinnuttamaan paikkaansa Tampa Bayssa. Peliaikaa on tippunut n. 20 minuuttia melkein kaikissa viimeisessä 10 pelissä ja viime yönä tuli maalikin Martin St. Louisin syötöstä.
kaalimato
27.02.2007, 09:44
Jyri Marttisen ensimmäinen maali Ruotsissa näki päivän valon eilisellä kierroksella, kun vastassa oli MODO.
Jyssy ampui tasoittavan 3-3 maalin ylivoimalla ajassa 58:15 Juha Riihijärven ja Lasse Pirjetän syötöstä. Peli päättyi jatkoajan jälkeen 3-3. Peli oli hänelle seitsemäs.
Jarkko Immonen on ainakin NHL.comin mukaan tänään Rangersin kokoonpanossa, nostettu ilmeisesti ylös Rangersin treidien myötä.
Heti ensimmäisessä pelissä syöttö Marcel Hossan tekemään maaliin.
Museoesine
03.03.2007, 22:29
Immonen jatkaa edelleen Rangersissa ja syötti hetki sitten ylivoimalla Rachunekin tekemän kavennusmaalin yhdessä Maran kanssa. Syöttö oli Immoselle kauden (ja NHL-uran) viides.
zinedine
23.03.2007, 12:20
Tuomas Pihlman on kutsuttu ylös New Jerseyn joukkueeseen ja hän pelasi jo viime yön ottelussa Tampa Bayta vastaan. Saapa nähdä kuinka pitkä visiitti kyseessä.
16 L PIHLMAN, THOMAS E 5:11 7 :44 0:00 0:00 5:11
Lähteitä:
http://www.lowelldevilshockey.com/theteam/teamnews/pihlman0322.php
http://www.nhl.com/scores/htmlreports/20062007/ES021106.HTM
Marttisesta juttua.
http://www.ksml.fi/kiekko/podcast/
Hyytiäinen
26.03.2007, 16:05
Urheilukanavan "kesäpoika" Joni Petrell on koonnut blogilleen kuluneen kauden suomalaistilastoja eri sarjoista:
http://jonipetrell.blogspot.com/
Eli Marko "löppi" Leinosenkin kausi päättyi välierissä tappioon Valpellicelle.
Jyri Marttinen oli Elitserienistä pudonneen Malmö Redhawksin tehokkain puolustaja karsintasarjassa tehtyään pisteet 4+3 10 ottelussa. Maaleista kaksi syntyi ylivoimalla ja plusmiinus-tilastoon kirjattiin +1. Kolme muutakin Jypissä pelannutta pelaajaa oli Malmöä alaspäin pudottamassa. Jussi Riihijärvi tehoili karsintasarjan läpi piste per peli tahdilla Jussi Tarvaisen ja Jyrki Välivaaran tyytyessä kolmeen tehopisteeseen niin ikään kymmenessä pelatussa ottelussa.
Jos joku tuon sarjasta putoamisen jälkeen alkaa haaveilla Jyssyn pikaisesta paluusta Jyväskylään, ei muuta kuin hetimiten pakastearkulle ja jäitä hattuun. Teksti-tv tiedottaa tänään kahden vuoden sopimuksesta saman liigan Timroon joukkueeseen (sori, näppäimeltä ei löydy ruotsalaista oota). Eikä varmaan poissuljettua ole Känädään lähtökään jo ensi kaudeksi. Muista Malmön J-alkuisista Jyp-tutuista spekulointi lienee kuitenkin uuden tiedon valossa taas aiempaa sallitumpaa.
Mikkonen on tehny jälleen maalin.Viimeisissä 11 pelissä 10 maalia.Kaikkiaan 20 maalia nyt.Eräät viimeisimmät voi katsoa www. Idaho Steelheads.Com ja sieltä 30.3 Game Highlights.
35 pistettä tällä hetkellä.

Mukavahan se on katsella ja huomata että Tumella alkaa peli kulkea!
Oli sarja mikä tahansa, onnistumiset ruokkii itseluottamusta.
Saa nähdä jatkaako Tume vielä tämän kauden jälkeen rapakon takana vai palaako eurooppaan jo...kenties JYPiin?
Ihan kokemuksen ja kovuuden vuoksi ehkä yksi vuosi lisää tekisi hyvää Tuomakselle.
Runkosarjat alkaa rapakon takana olla lopuillaan.Pilellä suht vaisu kausi.8 maalia ja 16 syöttöä.yht.24 pistettä.Immosella ja Mikkosella hyvät kaudet.Immosella 17 maalia ja 25 syöttöpistettä, yht. 42.
Mikkosella, joka viimeisessä pelissä teki jatkoajalla ottelun ainoan maalin, oli 21 maalia ja 16 syöttöpistettä, yhteensä 37 pistettä.Runkosarjat oli miehillä aika erilaisia.Pilellä oli jotenkin vaisua koko talvi.Ei oikein kulkenut ylhäällä eikä alhaalla.Jakella taas kulki välillä hyvin sekä ylhäällä että alhaalla ja vain muutama vaisumpi pätkä mahtui runkosarjaan.Tumella meni alkukausi hyvin, sitten tuli pätkä kun joutu pelaan tappelijoiden kanssa, kunnes valmentaja huomas miehen kehittymisen ja loppukausi olikin huikea.13 viime pelissä 12 maalia.Mikkonen on hyvn lähellä ECHL:n kuukauden pelaajan valintaa.
Pihlman tarvitsisi nyt jotain uutta.Olisiko se Dufan kiekkokoulu?Voisi hyvinkin olla.Immonen ansaitsisi kyllä pidemmän pestin ylös.Jos ei Rangerseissa mahdu, jossain toisessa organisaatiossa mahtuisi kyllä varmasti.Mies on valmis NHL.ään.Joka tapauksessa pelaaminen rapakon takana koko kauden,on varmaan kehittänyt taas jokaista aikamoisen harppauksen eteenpäin.Toivotaan kaikille Ex-Jyppiläisille menestyksellistä jatkoa ja seuraillaan play-offeja niiden osalta,joiden joukkueet niihin yltävät.
Pakkipari
09.04.2007, 12:01
Jarkko teki viime pelissä puhtaan kypärätempun. Wolfpack voitti Albany River Ratsin 5-1.
Pakkipari
10.04.2007, 10:16
Jarkko on valittu AHL:n viikon pelaajaksi.
http://www.theahl.com/news/league/index.html?article_id=7662
Urheilukanavalta ilmeisesti näkee tänään klo 16.05, kuinka meidän ihkaoma Jamie Mattie nistii jenkit yksi kerrallaan. Eipä kelvannut JYPille maajoukkuepakki, niin!
Jypin kasvatti Tuomas Mikkonen elää kiekkouransa kevättä.Mikkonen latoi neljässä viimeisessä Confrenssin finaalipelissä 3 + 2 tehot ja johdatti joukkueensa Kelly Cupin finaaliin.Pelit alkavat ensi viikolla joten kausi taitaa jatkua vielä kesäkuun puolellekin.Toivotaan menestystä,sillä Kelly Cupin voitto on rapakon takana iso juttu ja antaa nuorille pelaajille todella kovan ponnahduslaudan uralla eteenpäin.Rahaakin kuulemma tulee Kelly Cupin voitosta mukavasti ja timanttisormusta ym.
Ensi perjantaiyönä voi Tuomas Mikkosesta tulla ECHL:n mestari.
Kelly Cup on katkolla Idaholle heidän johtaessa ottelusarjaa voitoin 3-1.Ottelua voi seurata www.Idaho Steelheads.com kotisivuilla klikkaamalla b2 networks-logoa.Suora lähetys, joka alkaa klo 2 suomen aikaa, maksaa n.5 euroa.Tuopa Tuomas Poika kotia...
Toivotaan menestystä,sillä Kelly Cupin voitto on rapakon takana iso juttu ja antaa nuorille pelaajille todella kovan ponnahduslaudan uralla eteenpäin.
Kerropa, ketkä ovat nimekkäimpiä Kelly Cup -voittajia, joiden uralle juuri tuo voitto on antanut "kovan ponnahduslaudan eteenpäin" (hauska kielikuva, muuten). Kiinnostaisi kuulla, itselleni kun ei tule mieleen yhtään sellaista pelaajaa. Reilut kolmesataa ECHL-pelaajaa toki on pelannut vähintään yhden ottelun NHL:ssä.
Lisäksi väittäisin, että keskiverto lätkäfani rapakon takanakin on autuaan tietämätön koko palkinnon olemassaolosta, joten iso juttu tuo on varmaankin lähinnä ECHL-seuroille, -pelaajille ja -faneille. Suunnilleen vastaava asia kuin joku pesäpallon suomensarjan voitto.
MarkusMaggot
30.05.2007, 11:21
Kerropa, ketkä ovat nimekkäimpiä Kelly Cup -voittajia, joiden uralle juuri tuo voitto on antanut "kovan ponnahduslaudan eteenpäin" (hauska kielikuva, muuten). Kiinnostaisi kuulla, itselleni kun ei tule mieleen yhtään sellaista pelaajaa.
Vastaan ihan omalla luvallani, kai se jotain suuntaa antaa kun selailin tuossa viimeisen neljän vuoden aikana Kelly Cupin voittaneita seuroja ja kokoonpanoja niin kuluneella kaudella nimeä keräsivät lähinnä St. Louisin D.J. King, Phoenixin Josh Gratton ja Columbuksen Zenon Konopka (jolla huimat 6 NHL-peliä kuluneella kaudella), kukin tosin muilla meriiteillä kuin tehtailemalla pisteitä piste per peli-tahtiin. Grattonkin pelasi vain yhden pelin joten ei edes ole varsinaisesti voittanut mestaruutta vaan kyseessä oli vain visiitti. Hatunnosto toki kaikille mutta ei tuo liigan pelillinen taso nyt välttämättä huimaa kun ko. vuosien aikana mestaruus on mennyt mm. tamperelaisen pelaajascouttauksen helmille Dylan Gyorille ja David Bararukille, joille mestaruuden antama ponnistus ei poikinut ihan täyttä kautta SM-liigassakaan.
Eli tuossapa tuota. Eipä sieltä varsinaisia tähtiä viime vuosina ole ponnahtanut.
Siniviiva
31.05.2007, 09:38
Kelly Cup on katkolla Idaholle heidän johtaessa ottelusarjaa voitoin 3-1.Ottelua voi seurata www.Idaho Steelheads.com kotisivuilla klikkaamalla b2 networks-logoa.
Tuossa linkissä ei ole paljoakaan oikein, joten tällä (http://www.idahosteelheads.com/home.aspx) pääsee asiassa eteenpäin ketä kiinnostaa.
Ne ns.asiantuntijat,jotka muuten tunnistaa samasta kuin Petteri "omahyvä"Sihvosen eli näkevät kaikessa vain negatiivista,kannattaisi tutkia mitä muutaman vuoden takainen palkkakatto NHL:ään sai aikaan.
Farmijoukkueissa saa olla vain viisi nk.vanhaa pelaajaa, joka taas aiheutti sen että ko.liigat nuorenivat radikaalisti ja sarjojen taso muuttui täydellisesti.On totta että takavuosina jopa AHL:ssä keskiverto SM-liigapelaaja pärjäsi loistavasti, muttei enää.Samoin sarjojen tasoerot ovat kaventuneet erittäin paljon.Tietenkin joka sarjaan mahtuu nielikäisiä,niinkuin Pihlman totesi,mutta Pilenkin tasoisella pelaajalla oli välillä vaikeuksia mahtua AHL-joukkueensa kokoonpanoon ennen joulua.
Kahden viime vuoden aikana tilanne on johtanut siihen että AHL:ssä alkaa lähes jokaisella pelaajalla olla jo NHL-sopimus emoseuran kanssa.Tähänhän törmäsi mm.Mikkonen syksyllä kun training-campit loppu,niin Mikkonen ja pari muuta pelaajaa,joilla oli vain AHL-sopimus,passitettiin Idahoon.
Lisäksi joka organisaatiossa,kuten Dallasillakin,on lähes kuusi ketjullista pelaajia,joten kavereita ei istuteta katsomoissa,vaan annetaan paljon peliaikaa muissa emäseuran joukkueissa.Siksi esim.ECHL:ssä lähes kaikki joukkueet pelaavat vain kolmella ketjulla,jolloin peliaikaa tulee huimasti kauden aikana.Kuten täällä aivan oikein viitattiinkin,ei näistä farmisarjoista takavuosina monia NHL-tähtiä ole koskaan tullut,mutta tilanne on ko.syistä muuttumassa.Esim.nyt ECHL:n finaalijoukkueista Dayton Bombersin joukkueessa on jo kymmenellä ja Idahosta viidellä pelaajalla valmis NHL-sopimus emäseuransa kanssa.Tosin Porin Ässissäkin loppukauden pelannut venäläinen Naurov, ei ole finaalisarjassa mahtunut Idahon kokoonpanoon.
Tämä on vaan sama ilmiö,mikä on tapahtunut kaikkialla maailmassa.Kaikki sarjat muuttuvat yhä ammattimaisemmiksi ja tasoerot pienenevät joka puolella.Ei kannata enää kuvitella että SM-liiga olisi jotenkin poikkeuksellisen kovatasoinen.Jypistäkin kavereita kelpaa kyllä Ruotsiin,mutta harvassa ovat ne pelaajat,jotka rapakon taakse pääsevät kokeilemaan mitään liigaa.
No joo,juupas eipäs ja sitä rataa...Toivotan kuitenkin kaikille Jypistä maailmalle lähteneille pelaajille menestystä.Sen verran voin valistaa joitakin,että rapakon takana kyllä kaikki hokia seuraavat tietää mitä ovat Stanley Cup, Calder Cup ja Kelly Cup...
kummitus
31.05.2007, 13:57
Laitetaan tänne.
Hämeen Sanomien saamien tietojen mukaan myös upean kauden pelannut puolustaja Mikko Mäenpää pelaa ensi kaudella Pohjois-Amerikassa Columbus Blue Jacketsin organisaatiossa.
http://www.hameensanomat.fi/Article.jsp?article=56213&main=49
**ttu kun otattaa vieläkin, kun ei osattu pitää tätä jätkää!!
greatLeo
31.05.2007, 14:26
Laitetaan tänne. **ttu kun otattaa vieläkin, kun ei osattu pitää tätä jätkää!!
Tätä ei oikein jaksa ymmärtää. Mäenpää oli JYPissä pelatessaan paska raakile, ja puhkesi kukkaan vasta paikkakunnanvaihdoksen jälkeen. Eihän Tapparassakaan miestä "osattu pitää", mutta ei myöskään perään itketty. Eikä Ässissä Immosen perään muuten kuin hassunhauskan kuittailun merkeissä. Miehet vaihtuu, karavaani kulkee. Ei kaikkia voi pitää siinä toivossa, että ne joskus tekevät läpimurtonsa.
Mistä sitäpaitsi tiedät, että Mäenpää olisi JYPissä jatkaessaan lyönyt läpi? Ja mitäs sitten, jos Piispanen puhkeaa kukkaan Tapparassa, taasko otattaa?
Hyvä homma MM:lle toki, pelimies sieltä tuli sittenkin.
kummitus
31.05.2007, 14:44
Tätä ei oikein jaksa ymmärtää. Mäenpää oli JYPissä pelatessaan paska raakile, ja puhkesi kukkaan vasta paikkakunnanvaihdoksen jälkeen.Minä en nähnyt/näe asiaa noin. Raakile hän vielä tuolloin tietenkin oli, mutta että vielä ihan paska sellainen...
Hatuttaa erikoisesti juuri Mäenpään kohdalla, koska pidin hänen persoonastaan ja asenteestaan. Olin myös näkevinäni hänen kohdallaan jo tuolloin erikoisen lahjakkuuden ja vuosi Mikkelissä vain vahvisti näkemystäni, siksi odotinkin häntä kovasti takaisin JYPiin.
Arsi P. muuten ei minussa herättänyt suuria odotuksia, enkä oikein usko että hän kykenee - ainakaan ihan lähitulevaisuudessa - samanlaisiin saavutuksiin kuin M.M.
Eniten otattaa ajatus siitä, että Alatalo olisi jotenkin kussut homman Mikon kanssa.
No johan alkaa taas AHL/NHL putsata SM-liigaa oikein urakalla.
Se on noin yleisesti Liigan tasoa laskeva asia ja ei hyvä mutta voihan se olla meitä JYPiläisiä auttava asia myös ensikaudella, riippuen korvaavista pelaajista toki.
Jokerit kokee sen jälleen, ykkösmoke lähtee jälleen alta.
Paljon näköjään voi saada aikaan pelaamalla vain yhden hyvän kauden ja nousta lähes tuntemattomuudesta NHL-sopimuksen omaavaksi pelaajaksi.
Onnea vaan jos Miksa sinne pääsee.
Mutta mitä tekee Tume tämän kauden jälkeen, jatkaako rapakon takana, kenties AHL:ssa vai onko paluu Suomeen edessä? Tuskin sentään tyytyy enää ECHL:n peleihin, vaikka uskonkin että Tume palaa fyysisesti/henkisesti vahvempana pelaajan tuon keikan jälkeen joka tapauksessa.
Laitetaan tänne.
http://www.hameensanomat.fi/Article.jsp?article=56213&main=49
**ttu kun otattaa vieläkin, kun ei osattu pitää tätä jätkää!!
Heti kun näihin Mäenpää-aiheisiin viesteihin Jyp-puolella törmää, tulee mieleen raha. Ja eikun tarkastamaan.... Vaan eipä taida natsata. Aiemminhan siirtokorvauksia myönnettiin neljän edellisen kauden seuroille, vaan nykyään korvaukset jaetaan SM-liigaseuroille kolmen edellisen kauden perusteella periaatteella 50-30-20 (prosenttia, yhteensä 200 000€:n potista). Joten näppejä taitaa Jyp jäädä nuolemaan, jos ei sitten Mikko Vilkastuksen kolmanneksiviimeisen kauden 9 peliä Jypissä riitä johonkin 8000€:n karkkirahaan...
Sen sijaan pidettäköön mielessä, että jos Jyri Marttinen solmii seuraavan 16 päivän aikana sopimuksen jonkin NHL-seuran kanssa, kilahtaa Jypin kassaan 200 000€ tulevien kausien pelaajabudjettiin lisättäväksi.

Mutta olikos Mikko vuokralla Pelsuissa ja Jukureissa Jypistä? Vai kauppasiko JYP Mäenpään tuolloin muualle? Mikäli oikeudet olivat JYPillä, eikös sillon meille kuulu tuo 20%, pelasi mies vuokralla sitten missä hyvänsä?
Mutta olikos Mikko vuokralla Pelsuissa ja Jukureissa Jypistä?Pelsuissa oli vuokralla ja ainakin Finhockeyn (http://www.finhockey.fi/mp/db/file_library/x/IMG/189400/file/Pelaajasiirrot2005-06.xls) listauksen mukaan kyseessä oli rajoitettu edustusoikeuden siirto Jukuri-pestin osalta (rinnastan tämän lainapestiin, korjatkaa jos olen väärässä). Tämän jälkeen miehen oikeudet palasivat JYPille - ensin mies oli vuokralla (try-outilla) HPK:ssa ja myöhemmin (http://www.finhockey.fi/mp/db/file_library/x/IMG/276669/file/Pelaajasiirrot2006-07.xls) HPK osti miehen oikeudet JYPiltä itselleen.
Sitä en tiedä miten tämä kuvio vaikuttaa NHL-korvausten jakoon. Lainapestit sotkevat kuviota ja en tiedä voidaanko korvauksia "jyvittää" vuokraajaseuralle, tässä tapauksessa esim. Jukureille. Jos näin on, niin JYP ei Mäenpäästä montaa lanttia saa.
Pelsuissa oli vuokralla ja ainakin Finhockeyn (http://www.finhockey.fi/mp/db/file_library/x/IMG/189400/file/Pelaajasiirrot2005-06.xls) listauksen mukaan kyseessä oli rajoitettu edustusoikeuden siirto Jukuri-pestin osalta (rinnastan tämän lainapestiin, korjatkaa jos olen väärässä). Tämän jälkeen miehen oikeudet palasivat JYPille - ensin mies oli vuokralla (try-outilla) HPK:ssa ja myöhemmin (http://www.finhockey.fi/mp/db/file_library/x/IMG/276669/file/Pelaajasiirrot2006-07.xls) HPK osti miehen oikeudet JYPiltä itselleen.
Sitä en tiedä miten tämä kuvio vaikuttaa NHL-korvausten jakoon. Lainapestit sotkevat kuviota ja en tiedä voidaanko korvauksia "jyvittää" vuokraajaseuralle, tässä tapauksessa esim. Jukureille. Jos näin on, niin JYP ei Mäenpäästä montaa lanttia saa.
Jaa-a, enpä muistanut, että noissa siirroissa oli vuokrauksesta kyse. Tietoa näistä korvausten jakamisista tällaisissa vuokraustapauksissa ei mullakaan ole, mutta ihan maalaisjärjellä ajateltuna luulisi tuossa tapauksessa rahojen kuuluvan pelaajaoikeudet omistavalle seuralle eli tässä tapauksessa Jypille. Joten jospa tuosta sittenkin 40 000€ - tai parhaassa tapauksessa jopa sadantonnin potti - kilahtaisi Jypin kassaan. Kaiketi kuitenkin vasta kauden 2008-2009 varalle, sillä maksuajat näissä taitavat olla varsin pitkiä. Pidetäänpä nyt kuitenkin ahneesti peukkuja sille, että tuo Mäenpään soppari vielä vahvistetaan.
Museoesine
01.06.2007, 17:25
Sitä en tiedä miten tämä kuvio vaikuttaa NHL-korvausten jakoon. Lainapestit sotkevat kuviota ja en tiedä voidaanko korvauksia "jyvittää" vuokraajaseuralle, tässä tapauksessa esim. Jukureille. Jos näin on, niin JYP ei Mäenpäästä montaa lanttia saa.
Jaa-a, enpä muistanut, että noissa siirroissa oli vuokrauksesta kyse. Tietoa näistä korvausten jakamisista tällaisissa vuokraustapauksissa ei mullakaan ole, mutta ihan maalaisjärjellä ajateltuna luulisi tuossa tapauksessa rahojen kuuluvan pelaajaoikeudet omistavalle seuralle eli tässä tapauksessa Jypille.
HIFK:n osion Onneksi olkoon! -ketjussa (http://keskustelu.jatkoaika.com/showthread.php?p=1903904#post1903904) kirjoitetaan, että Riksmanista Ässien osuus menisi HIFK:lle. Näin on kuulemma Ässien Hirsimäki olisi todennut Satakunnan Kansassa. Myös moni nimimerkki on todennut rahojen jakautuvan pelaajaoikeuksien mukaan. Ilmeisesti siis JYP saisi Mäenpäästä rahaa, jos tämä edes lähtee.
Museoesine
01.06.2007, 23:26
Columbus on nyt vahvistanut (http://bluejackets.nhl.com/team/app/?service=page&page=NewsPage&articleid=314815) Mäenpään siirtymisen sinne. Sopimus on yksivuotinen ja kaksisuuntainen.
McWerkko
02.06.2007, 00:13
Columbus on nyt vahvistanut (http://bluejackets.nhl.com/team/app/?service=page&page=NewsPage&articleid=314815) Mäenpään siirtymisen sinne. Sopimus on yksivuotinen ja kaksisuuntainen.Ja Mikäli korvaukset tosiaan tulevat noiden oikeuksien mukaan, kuten viimepäivinä on kuultu, JYPin kassaan kilahtaa lähteestä riippuen n.50-60% siirtokorvauksesta. Ei paha korvaus pelaajasta, jonka kävi täällä kääntymässä pari vuotta sitten...
Ei jaksa avata uutta ketjua vielä tämän takia, mutta Hippoksen yleisön suursuosikki Eric Perrin jatkaa uraansa NHL:ssä, seura vain vaihtuu Tampa Bay Lightningistä Atlanta Thrashersiin.
Sen verran voin valistaa joitakin,että rapakon takana kyllä kaikki hokia seuraavat tietää mitä ovat Stanley Cup, Calder Cup ja Kelly Cup...
Eivät todellakaan tiedä jälkimmäistä kaikki, kyse on melko pienen yleisön sarjasta ja palkintokin uusi. Kymmenen vuotta vasta ollut kierrossa.
Micke siirtyy Jagrin sentteristä Ovetshkinin sentteriksi.
http://sports.espn.go.com/nhl/news/story?id=2923928
Ei varmaan vaikuta Immosen tilanteseen enää mitenkään, kun Gomez ja Drurykin siirtyy vastaavasti Rangersiin
Tähän ketjuun sopinee hyvin JA:n Sapko-uutisesta poimittu tieto, jonka mukaan viime kaudet Italiassa kiekkoillut Marko "Löppi" Leinonen lopetti pelaajauransa ja siirtyy samantien SapKon valmennustehtäviin.
Suuri kiitos ja kunnianosoitus (asento - hattu - päästä!) Leinoselle hienoista Jyp-kausista. Kaikkien aikojen Jyp-maalivahtien top kolmeen (Kenkä, Sinkku....) ?
rosswell
04.07.2007, 20:14
Kimmo Salminen siirtyy pelaamaan Tanskaan
(http://www.danhockey.dk/shortnews)
Ei jaksa avata uutta ketjua vielä tämän takia, mutta Hippoksen yleisön suursuosikki Eric Perrin jatkaa uraansa NHL:ssä, seura vain vaihtuu Tampa Bay Lightningistä Atlanta Thrashersiin.
"He can kiss my (butt).''
Lightning John Tortorella on Eric Perrin, who recently signed with the Thrashers as a UFA after being part of the Tampa organization since 2004. "This organization spent a lot of time with this guy, a lot of time,'' said Tortorella. "I wish him well, but good riddance.''
Oli pakko ottaa talteen Hockeynewssin sivuilta. :-)
Makopide
18.07.2007, 18:26
Tähän ketjuun sopinee hyvin JA:n Sapko-uutisesta poimittu tieto, jonka mukaan viime kaudet Italiassa kiekkoillut Marko "Löppi" Leinonen lopetti pelaajauransa ja siirtyy samantien SapKon valmennustehtäviin.
Suuri kiitos ja kunnianosoitus (asento - hattu - päästä!) Leinoselle hienoista Jyp-kausista. Kaikkien aikojen Jyp-maalivahtien top kolmeen (Kenkä, Sinkku....) ?
Savonlinnan kaupungilla liikkuneiden "huhujen" mukaan Leinonen pukee vielä pässipaidan päälleen tällä kaudella. Toivottavasti, varsinkin kun meidän mokeosasto on hieman arveluttava.
Tää tulee vähän myöhässä. Mutta selaillessani JYPin ex-ulkomaalaisten statseja, bongasin että muuan "huippupuolustaja" Jamie Mattie on saanut Itävallan kansalaisuuden ja pelasi itse asiassa viime (-07) kevään MM-kilpailuissa Itävallan paidassa kuusi peliä ilman tilastomerkintöjä.
Ei olisi ihan uskonut Mattien JYPin pitkällä (2 peliä) vierailulla, että hän vielä A-sarjan MM-kisoissa pelaa. Mutta ilmankos - Itävalta pelaa ensi vuonna B-sarjassa.
Mosabacka
27.07.2007, 21:49
Kukas palkittiin 2007 Pitsiturnauksen finaalin parhaana pelaajana? Ettei vain käy (taas) niin, että ex-JYP syttyy muualla liekkeihin?
Erik Loka
27.07.2007, 22:44
Kukas palkittiin 2007 Pitsiturnauksen finaalin parhaana pelaajana? Ettei vain käy (taas) niin, että ex-JYP syttyy muualla liekkeihin?
Voipi olla, ja luultavasti syttyykin. Mutta ei se ainakaan mua haittaa millään lailla, sillä täällä se ei olisi mitään huikeita askelia eteenpäin ottanut kuitenkaan. Hyvä näin.
Onko kenelläkään tietoa Marttisen mahdollisesta NHL-sopimuksesta. Onko neuvotteluja käyty vai saako enää edes tehdä sopimusta, kun on jo sopimus Ruotsiin?
Ilkka Vaarasuo tryoutilla Jukureissa Marski-cupin ajan.www.jukurit.fi
Pakkipari
09.08.2007, 20:58
Ilkka Vaarasuo tryoutilla Jukureissa Marski-cupin ajan.www.jukurit.fi
Kyllä Ilkan pitäisi tuo hoitaa kotiin. Pärjäsi minun mielestäni liigavauhdissakin mukana joten en uskoisi tuon tuottavan vaikeuksia.
Ilkka Vaarasuo tryoutilla Jukureissa Marski-cupin ajan.www.jukurit.fi
Minä kyllä ihmettelen vähän tuota tryouttia. Pelannut kuitenkin aiemmin Jukureissa kauden, Allsvenskanissa kauden ja reilut 100 SM-liigaottelua. Mielestäni ihan kelpo peruspakki ja menee minun näkemykselläni heittämällä Jukurien kokoonpanoon.

Riippuu mihin rooliin Vaarasuota kaavaillaan. Rivipuolustajana mahtuu heittämällä, mutta jos halutaan todella isoon rooliin niin pieniä kyssäreitä ilmassa.
Itse sijoittaisin ykköseen Kinoksen vamistavaksi pariksi, eli Kinos mättäköön maalit ja Ilkka varmistaa..
Eerikki "Eki" Koivu siirtyy luutimaan Norjaan, Storhamarin riveihin.
http://www.dragons.no/content.asp?menuItem=0&docID=45316&docDetail=on
Mainittakoon tähän innokkaan liigakauden odotuksen keskelle hieman surullisempi uutinen:
JYP-faneja yhden kauden ajan viihdyttänyt Martin Cech on menehtynyt tänään auto-onnettomuudessa:
http://www.hcpce.cz/img/tapetka.jpg
http://www.hokej.cz/index.php?lng=CZ&view=clanek&id=35610

No huh huh! Osanotto Martinin läheisille vaikka eivät tätä luultavasti koskaan luekaan. Vieläkin muistan sen kahvituksen kun Cech vei putket joltakin, olikohan Kärppien pakilta...
Surullista. R.I.P Martin Cech
No huh huh! Osanotto Martinin läheisille vaikka eivät tätä luultavasti koskaan luekaan. Vieläkin muistan sen kahvituksen kun Cech vei putket joltakin, olikohan Kärppien pakilta...
Superlupaus Joni Pitkästähän Cech vei kuin sitä kuuluisaa litran mittaa, tarjoillen Pilelle namupassin maalin eteen.
R.I.P.
Kyllä tämä uutinen pysäytti hetkeksi. Mietin juuri kaveria paria päivää sitten kun postasin tuota Alatalon ensimmäisen kauden rosteria ja mietin miten hyvin Martin olisi sopinut Alatalon JYPiin, jossa kiekollisia vapauksia sai ottaa.
Mieliin hän jäi erittäin hymyilevänä ja mielyttävänä persoonana. Todella sääli.
Martin Cech oli valoisa ja mukava persoona, kuten SergeiK sanoi.
Nuori mieshän tuo oli vielä, R.I.P Martin.
Ikävä uutinen, vaikka näitä silloin tällöin tapahtuukin. Nuori, hyvä kiekkoilija, joka oli Pelicansissa todella hyvä vahvistus. Nyt siis loppuu tämän hienon miehen jokavuotinen huhuileminen takaisin.
Lepää rauhassa, Martin.
Todella harmillista kuulla tämmöisiä uutisia. Minulta myös osanotot Martin Cechin omaisille ja ystäville. Toivottavasti huomisessa treenimatsissa omistettaisiin hiljainen hetki Martinin muistolle.
Lepää rauhassa Martin Cech!
Birdhead
06.09.2007, 21:36
Järkytyin tästä uutisesta. Oli erittäin pidetty pelaaja Lahessa. Pelicansin puolella oma otsikko.
Lepää rauhassa Martin.
McWerkko
06.09.2007, 22:18
Hiljaiseksi vetää, hattu pois.
Rest in Peace, Martin
Entwined
07.09.2007, 10:18
Tuossa linkki tuohon uutiseen, joka näytettiin Tsekin tv:n urheilu-uutisissa eilen: http://www.ceskatelevize.cz/specialy.../?video_id=898
Ujcik#11
07.09.2007, 10:42
R.I.P. Loistava pelimies!
Mitäs tässä osaa tarinoida... Järkytys on suuri.
FourForty
07.09.2007, 10:59
Todella harmillista kuulla tämmöisiä uutisia. Minulta myös osanotot Martin Cechin omaisille ja ystäville. Toivottavasti huomisessa treenimatsissa omistettaisiin hiljainen hetki Martinin muistolle.
Jos joku toimistolla lukee tätä ketjua, tuo olisi minustakin oikea liike. Edustaisi osaltaan sitä hereilläoloa, missä JYP-organisaatio on viime aikoina kunnostautunut.
Rauha Cechin muistolle.
Toivottavasti huomisessa treenimatsissa omistettaisiin hiljainen hetki Martinin muistolle.
Toivottavasti tosiaan näin. Sen jälkeen Pihlman voisi tehdä vaikka neljä maalia - niin kuin siinä ottelussa, jossa Cech kahvitti Pitkäsen ja tarjoili Tuomakselle namupassin yhteen neljästä osumasta.
"FourFortyn" sanoin; Rauha Cechin muistolle.
FourForty
07.09.2007, 14:43
Myös Ilta-Sanomat noteeraa toiveen. Saa nähdä, tapahtuuko mitään.
http://www.iltasanomat.fi/urheilu/uutinen.asp?id=1434492
Myös Ilta-Sanomat noteeraa toiveen. Saa nähdä, tapahtuuko mitään.
http://www.iltasanomat.fi/urheilu/uutinen.asp?id=1434492
Kyllä näköjään Ilta-Sanomien toimittajakin lukee Jatkoajan keskustelupalstoja koko ajan. No saahan niitä uutisia täältäkin, ja yleistämällä parin kirjoittajan kommentit ovat suuren porukan suusta tulleita totuuksia.
Mutta täältäkin: Rauha Martinin muistolle.
Hiljaiseksi vetää.
Cech oli allekirjoittaneen suosikki viidestä JYPissä kaudella 2001-02 pelanneesta tshekistä. Cech vaikutti katsomon puolelta todella sympaattiselta pelaajalta. Varmasti myös sitä oli. Jaksamisia Martinin läheisille.
Toivottavasti tänään pidetään hiljainen hetki Cechin kunniaksi.
Kyllä näköjään Ilta-Sanomien toimittajakin lukee Jatkoajan keskustelupalstoja koko ajan. No saahan niitä uutisia täältäkin, ja yleistämällä parin kirjoittajan kommentit ovat suuren porukan suusta tulleita totuuksia.
Mutta täältäkin: Rauha Martinin muistolle.
Luulisin kuitenkin, että tässä tapauksessa muutaman kannattajan mielipide on sama kuin suuren osan yleisöstäkin. Minä ainakin olen myös sen kannalla, että hetkeksi hiljennytään Martinin muistolle.
Hiljainen hetki tosiaan pidettiin ennen pelin alkua ja kyllähän noissa aina suru tulee puseroon, vaikken kovin tarkasti miestä jäällä muistakaan, johtuen vielä melko nuoresta iästäni sekä silloisesta ei niin fanaattisesta kannatuksesta Jypiä kohtaan.
R.I.P. Martin!
Lampinen
14.09.2007, 18:50
Laitetaas ny tänne vanhaan ketjuun. Joku kysy mitä sieniä Vänttinen on syönyt, mutta mitä helvettiä on Rahikaiselle tapahtunu? 2+0 ja vasta vajaat 4erää pelattu..
Reporter
14.09.2007, 21:01
2+1 ja yksi hylätty ekassa pelissä .Ehkä peliajalla ja peli roolilla on merkitystä ?
Tai sitten sillä, että sarjatasona on nykyään Mestis?
kokalolu
14.09.2007, 21:17
Katsoiko joku äsken urheilukanavalta Sport-TUTO peliä? jos katsoi niin huomasitteko kuka oli loistava kentällä? -Aivan, Jouni virpiö. Menee kevyesti tuolla pelillä monen meidän rosterin jätkän ohitse, kypsää peliä häneltä joka kohdassa ja tilanteessa. Luulin että ensinmäinen kausi olisi ollut vain yhden kauden hurmos, mutta nyt ainakin minut hän sai vakuutettua loistavalla pelillään. Ensi kaudeksi ehdottomasti meille 2-3 kenttään vai onkos hänellä jo samanlainen sopimus kuin Riskalla? Semmoista on ainakin taidettu yrittää jos oikein muistan.
-Hienoa myös että rystyset onnistuu, sen hänelle suo.
2+1 ja yksi hylätty ekassa pelissä .Ehkä peliajalla ja peli roolilla on merkitystä ?
Totta kai noilla molemmilla on merkitystä!
Mutta myös sarjalla ja sen pelinopeudella. Enkä nyt hypetä SM-Liigaa.
Itse Riku Rahikainen-fanina olin ja olen edelleen sitä mieltä että Rahikainen oli hiukan ylimääräinen työkalu juuri Matti Alatalon rosterissa.
Mutta Rikun ongelma oli ainakin ajoittain pelinopeuden puute.
Sitä kun kovalla työllä saisi petrattua niin uskon että roolia SM-Liigassa olisi.
Iällähän mies ei ole vielä pilattu.
RuuhkaTukka
22.09.2007, 16:40
Eric Perrinista on juttu nhl.comissa:
http://www.nhl.com/nhl/app/?service=page&page=NewsPage&articleid=337925
Jari Korhonen sitten lopettaa uransa, vaikka salaa toivoin, että mies tekisi toisen "kypsän" iän comebackinsä JYPissä. Harmillista ja monen yhteensattuman summa. Voi Jari kun et olisi JYPiä jättänytkään..
..niin ja Uunomäki yllättäen taas vaihtamassa maisemia, onneksi ei ole niin kova hätä, että tänne tarvittaisiin.
Niinpä tuli "Korkin" uran päättymiselle varmistus. Näin siis uutisoi Jatkoaika etusivullaan. Eihän tämä enää mikään yllätys ollut, harmillinen juttu kuitenkin. Terveenä ollessaan hänellä olisi kuitenkin vielä paljon annettavaa pelikentillä. Mieleen jää ne monet nousut mitä "Korkki" teki pakin paikalta päättäen ne ranteella maaliin. Enpä olisi silloin 2005, Tapparaa vastaan säälien viimeisellä kierroksella, uskonut olleen yhden suurimpien suosikkini jäähyväispeli JYPin paidassa.
Ei muuta kuin hyvää jatkoa "Korkille", jospa vielä pelaajauran jälkeen löytyis hommia jääkiekon ja JYPin parista.
Seppänen on erikoistunut kalastelemaan riveihinsä näitä ex-jyppejä. Elitserienin Jyväskylä lähtöisiltä pakeilta ei ole kausi lähtenyt hyvin käyntiin ainakaan pisteiden valossa.
Kankaanperä Brynäsissa tehoitta 7 ottelun jälkeen. Marttinen saanut jo pistesaldonsa auki, nyt Timrån sissillä kasassa 0+2 9 ottelussa. Koskisen Kalle kulkenut hieman paremmin samassa joukkueessa, tehot 1+2 9 ottelussa.
Ainoa poikkeus tehottumuuteen on HV71:n Luoma jolla on tehot 1+5 9:ssa ottelussa. Allsvenskanin puolelta löytyy Malmön Välivaara, joka kerännyt jo tehot 1+5 8:ssa ottelussa.
Summarum: Marttinen ja Kankaanperä liipaisimelle. Jos tehottomuus jatkuu, niin sitten kimppuun ja sopparia nenän eteen.
kummitus
19.12.2007, 21:54
Koponen oli tänään liekeissä Jokereita vastaan, kun Lukko kyykytti narreja peräti 7-1!
Nelosketjun sentteri teki ottelussa kaksi maalia, joista Lukon 2-0 maali jäi voittomaaliksi, eikä kuulemma hattutemppukaan ollut kaukana.
Lukkokannattajat pitivät kovasti näkemästään ja maalit olivat kuulemma hallitun kauniita ratkaisuja, kolmen IS-tähden Terolta, joka oli myös ottelun vakuuttaja.
http://www.sm-liiga.fi/ottelut/raportti/34862.html
Torspo82
08.01.2008, 09:25
Ei välttämättä ihan oikea ketju, mutta onhan Tenkanen nyt jo ex-Jypiläinen. Valtteri siis teki jatkosopimuksen SaiPan kanssa ensi kaudesta, uutisoi mm. Jatkoaika (http://www.jatkoaika.com/smliiga.php?sivu=uutiset&id=7834). Suurimpana syynä SaiPan valitsemiseen suurempi peliaika ja vastuu. Onnea vaan ensi kaudelle, SaiPa kun ei toivon mukaan tule kuitenkaan joukkueena taistelemaan samoista sijoituksista Jypin kanssa.

Harmi, olisin mielelläni nähnyt Tenkasen ensi kaudella JYPin paidassa. Toisaalta ymmärrän kyllä täysin miehen ratkaisun ja uran kannalta aivan oikea päätös. Toivottavasti mies saa nyt pelata ilman loukkaantumisia ja nousisi selkeään ykköskentän ratkaisijan rooliin SaiPassa.

Olen ymmärtänyt, että Tenkasen loppukauden sopimuksen myötä myös hänen optio ensi kaudesta siirtyi SaiPalle. Ja tilanteen ollessa tämä, JYP ei ollut edes kuvioissa mukana ensi kauden osalta. Tenkaselle toivotan menestystä ensi kaudeksi SaiPaan.
Ei välttämättä ihan oikea ketju, mutta onhan Tenkanen nyt jo ex-Jypiläinen. Valtteri siis teki jatkosopimuksen SaiPan kanssa ensi kaudesta, uutisoi mm. Jatkoaika (http://www.jatkoaika.com/smliiga.php?sivu=uutiset&id=7834). Suurimpana syynä SaiPan valitsemiseen suurempi peliaika ja vastuu. Onnea vaan ensi kaudelle, SaiPa kun ei toivon mukaan tule kuitenkaan joukkueena taistelemaan samoista sijoituksista Jypin kanssa.
Uransa kannalta todellakin oikea ratkaisu. JYPissä Tenkaselle ei vaan yksinkertaisesti löydy paikkaa hyökkäävistä ketjuista. Filppulan tilalla miestä ehkä olisi voinut koittaa, mutta siihenkin on huhuiltu ensi kaudeksi Tuppuraista...
Harmi, olisin mielelläni nähnyt Tenkasen ensi kaudella JYPin paidassa. Toisaalta ymmärrän kyllä täysin miehen ratkaisun ja uran kannalta aivan oikea päätös. Toivottavasti mies saa nyt pelata ilman loukkaantumisia ja nousisi selkeään ykköskentän ratkaisijan rooliin SaiPassa.
Itse taas olen erittäin tyytyväinen sekä Tenkasen ja myös JYP:n kannalta, että mies jatkaa Saipassa myös ensi kaudella. Olen turhautunut siihen ajatusmalliin, että potentiaalisille nuorille pelaajille annetaan siimaa monta kautta nousta johtavaan rooliin. Esim. herra Mikkonen on pyörinyt kokoonpanossa useita kausia saamatta mitään aikaan. Ilmeisesti tuo Tumen NHL-varaus sokaisi JYP johdon aikoinaan..
Toivon syvästi, että jatkossa näille lupaaville junnuille annetaan kunnon näyttöpaikka. Ja jos sitä tulosta ei tällöin tule, niin sitten ukko päästetään pois suosiolla eikä unelmoida potentiaalisen junnun läpimurtoa 3-4 kautta.
Alatalon sopimus HPK:n kanssa on nyt (odotetustikin) purettu. Voisin kuvitella että ulkomaille vie Alatalon tie joten onnea sinne ensi kaudelle!
Paastainen
30.01.2008, 10:18
Vaihdettu kuudennen kierroksen varausvuoroon, kertoo Internet (http://sharks.nhl.com/team/app/?service=page&page=NewsPage&articleid=351673)
Vaihdettu kuudennen kierroksen varausvuoroon, kertoo Internet (http://sharks.nhl.com/team/app/?service=page&page=NewsPage&articleid=351673)
Toivottavasti saisi peliaikaa nyt San Josessa. Hitchcock Columbuksessa puheistaan huolimatta piti miestä ylimääräisenä. Harmittavan lähellä Jody on 400 ottelun rajaa joka takaisi NHL-eläkkeen, eli toivottavasti saisi nyt uutta nostetta Sharksin riveissä jotta pääsisi tuohon lukemaan!
Museoesine
02.02.2008, 13:20
Kiekko-Keskisuomalaisen Heikki Kärki on kysellyt Jyri Marttisen kuulumisia: Isäntä löysi paikkansa. (http://www.ksml.fi/kiekko/uutiset/is%C3%A4nt%C3%A4-l%C3%B6ysi-paikkansa(66276).ece)
http://www.hs.fi/urheilu/artikkeli/IFKn+maalivahti+tutkimuksissa+syd%C3%A4nlihaksen+t ulehduksen+vuoksi/1135234373104?ref=rss
Ikävä tapaus, nuori kaveri ja pelikin alkoi kulkemaan. Tsemppiä AA:lle.
Virpiö nousi Mestiksen piste pörssin kärkeen ennen viimeistä kierrosta. Löytyiskö roolia( Hannuksen paikka) ens kauden Jypistä.
Riska myös tehnyt hyvät tehot mutta sillähän onkin jo sopimus.
Kahvi_Kuppi
02.03.2008, 18:33
Missäs muuten Kärkkäisen Pekka nyjyään pelaa?? Vai pelaako ollenkaan..
Missäs muuten Kärkkäisen Pekka nyjyään pelaa?? Vai pelaako ollenkaan..
Tuusulan Tuuskissa suomi-sarjaa (20ott. 10+11=22)
lähde: www.tuuski.net ja www.finhockey.fi
MarkusMaggot
04.03.2008, 10:39
Toivottavasti saisi peliaikaa nyt San Josessa. Hitchcock Columbuksessa puheistaan huolimatta piti miestä ylimääräisenä. Harmittavan lähellä Jody on 400 ottelun rajaa joka takaisi NHL-eläkkeen, eli toivottavasti saisi nyt uutta nostetta Sharksin riveissä jotta pääsisi tuohon lukemaan!
Tämä on pakko mainita, kun sitä sattuu niin harvoin.
Peliaikaa on tullut Sharksissa ja tämän seurauksena kauden avausmaali syntyi viime yönä Canadiensin verkkoon Doug Murrayn ja Tomas Plihalin toimiessa kätilöinä.
Seuranvaihdon jälkeen Shelley on päässyt pisteiden valossa ennennäkemättömään lentoon, sillä 15 Sharksin paidassa pelatussa ottelussa tehopisteitä on kertynyt 1+4. Huomattavasti tutumpi tilasto, eli jäähypörssi, on karttunut 25 minuutin verran. Aika huomattava petraus, kun alkukaudella Columbuksessa tilastot olivat mallia 31 ottelua, 0+0, 44 pim.

Olen katsonut melkein kaikki Sharksien matsit Shelleyn kauppaamisen jälkeen... Paitsi tietenkin nyt tuota missä teki maalin. Mutta täytyy kyllä sanoa, että todella hyvin on Jody omaa rooliansa pelannut. Onneksi Blue Jackets "päästi" miehen joukkueeseen jossa nyt saa oikeasti pelata ja kohtahan tuo mainittu 400 ottelun rajakin menee rikki.
Kalle Mäkisen ajatuksia luettavissa täällä. (http://www.jukurit.fi/jukurit/www/fi/index.php?we_objectID=5138)
Museoesine
08.03.2008, 00:20
Kiekko-Keskisuomalaisesta huomasin Westcottin olevan nykyään "vain" AHL-tasolla. Herra on päässyt pelaamaan tällä kaudella Columbuksessa vain 23 peliä tehoilla 1+3 ja AHL:ssa Syracusessa 20 peliä tehoilla 1+8.Westcott on tällä hetkellä ruudussa Syracuse-Rochester-ottelussa Viasat Sport 1:llä. Ottelu on pelattu jo 16.2.2008, joten ihan tuoreesta ottelusta ei ole kyse. Nyt ollaan ensimmäisen erän puolessa välissä, joten mukaan ehtii, jos miehen pelit kiinnostavat. Viasatin kanavat kuuluvat niihin kanaviin, jotka näkyvät maanantaiaamuun asti kaikissa kaapelitalouksissa.
Groove Armada
08.03.2008, 11:40
Westcott on tällä hetkellä ruudussa Syracuse-Rochester-ottelussa Viasat Sport 1:llä. Ottelu on pelattu jo 16.2.2008, joten ihan tuoreesta ottelusta ei ole kyse. Nyt ollaan ensimmäisen erän puolessa välissä, joten mukaan ehtii, jos miehen pelit kiinnostavat. Viasatin kanavat kuuluvat niihin kanaviin, jotka näkyvät maanantaiaamuun asti kaikissa kaapelitalouksissa.
Hyvin näkyi laukaus edelleen lähtevän kun ensimmäisen erän jaksoin seurata. Jostain pitäisi vastaava pyssy saada meidänkin YV-viivaan.
Chucknorris
18.03.2008, 07:04
Ilkka Mikkola ihmeissään Ilveksen pelaajien hedareista, ja muistelee nähneensä kerran urallaan vastaavaa: "Se oli NHL:ssä ja taisi olla Jody Shelley."
Toiveet Jyri Marttisen paluusta voitaneen unohtaa. Mies nimittäin treenaa "paikallisvastustaja" Suolahden Urhon kanssa. Saattaa ehkä Urhon kolmospakkipariin mahtua, tai sitten pelaa Urhon farmissa U Teamissa.
13. Hyökkääjä
05.04.2008, 15:05

Voisitko hiukan tarkentaa mitä tällä kommentilla tarkoitat? Pyöriiky "Jyssy" siis Suolahtelaisten harjoituksissa?
Voisitko hiukan tarkentaa mitä tällä kommentilla tarkoitat? Pyöriiky "Jyssy" siis Suolahtelaisten harjoituksissa?
Kyllä, Marttinen treenaa tällä hetkellä Urhon kanssa, viimeksi tänään oli mukana. Kaikki muu oli luonnollisesti läppää. Urhohan saa taas ensi kaudeksi edustusjoukkueen kasaan ja ilmeisesti myös pari suolahtelaisen kiekkoilun legendaa on taas mukana. Ilmeisesti Urhoon Jyväskylästä tullut valmentaja on houkutellut Jyssyn mukaan harjoitusrinkiin.
13. Hyökkääjä
05.04.2008, 16:28
Muun tajusinkin läpäksi. =D Se on muuten sillälailla, että Suolahdessa puhutaan tuosta vielä vuosia. Kauan se Jyssy siellä pyörii?
Muun tajusinkin läpäksi. =D Se on muuten sillälailla, että Suolahdessa puhutaan tuosta vielä vuosia. Kauan se Jyssy siellä pyörii?
En tiedä. No mutta onhan Suolahden jäähallissa käynyt pelaamassa myös muita lähes yhtä kovia pelimiehiä. Muun muassa Aki Berg, Miika Lahti ja Reeti Sahlstedt. Berg pelasi Suolahdessa nuorten maajoukkueen näytösottelussa 90-luvun puolivälissä ja siitä puhutaan Suolahdessa vieläkin.
13. Hyökkääjä
06.04.2008, 01:17
En tiedä. No mutta onhan Suolahden jäähallissa käynyt pelaamassa myös muita lähes yhtä kovia pelimiehiä. Muun muassa Aki Berg, Miika Lahti ja Reeti Sahlstedt. Berg pelasi Suolahdessa nuorten maajoukkueen näytösottelussa 90-luvun puolivälissä ja siitä puhutaan Suolahdessa vieläkin.
OT: Näinhän se on. Tuossa maaottelussa minkä Berg pelasi oli vastassa Venäjä, joten Berg ei siis ollut kentän suurin tähti. Tai en tietysti tiedä oliko silloin, mutta jälkeenpäin katsottuna luultavimmin ei.
Ketjun aiheeseen liittyen, onko kenelläkään tietoa E. Koivun ensi kauden joukkuuesta tai siitä jatkaako mies pelaamista?
Lampinen
07.04.2008, 14:23
http://www.ksml.fi/kiekko/uutiset/eerikki-koivu-norjan-mestarin-tehomies(103215).ece
Kuinka tämä voi olla mahdollista? Runkosarjassa 10+18 ja Play offeissakin 6 maalia jolla hän oli joukkueensa paras maalintekijä..
seppojuhani
07.04.2008, 14:42
Viime kaudella JyP:ssä pelannut Erik Koivu on ostanut Taulumäeltä asunnon, joten palaa kotimaan kaukaloihin, seuraa en tiedä.
jukiapina
07.04.2008, 15:54
http://www.ksml.fi/kiekko/uutiset/eerikki-koivu-norjan-mestarin-tehomies(103215).ece
Kuinka tämä voi olla mahdollista? Runkosarjassa 10+18 ja Play offeissakin 6 maalia jolla hän oli joukkueensa paras maalintekijä..
Tämä taitaa kertoa enemmänkin sarjan kuin Koivun tasosta.
Erik Loka
07.04.2008, 16:01
Viime kaudella JyP:ssä pelannut Erik Koivu on ostanut Taulumäeltä asunnon, joten palaa kotimaan kaukaloihin, seuraa en tiedä.
Kyllähän Koivu olisi varmasti D-teamiin ihan kelpo puolustaja joten sinne vaan!
Lampinen
07.04.2008, 16:03
Tämä taitaa kertoa enemmänkin sarjan kuin Koivun tasosta.
Vaikka missä Pohjoismaassa pelaa, niin helvetti Eerikki Koivu 16 maalia kaudessa? :D
Jody Shelley oli eilisessä Dallas-San Jose -ottelussa vauhdissa, pöytäkirjaan (http://www.nhl.com/scores/htmlreports/20072008/GS021229.HTM) tuli useampikin merkintä. Ihan mielenkiintoista katsottavaa oli tuo Canalin matsi, toivottavasti playoffeissa nähtäisiin myös haijoukon ja Jodyn otteita televisiosta.
MarkusMaggot
07.04.2008, 16:20
Tämä taitaa kertoa enemmänkin sarjan kuin Koivun tasosta.
No juu'u, käsittääkseni Norjan liigassa joukkueen sisälläkin pelaajien taso on varsin kirjava. Pelaahan tuolla samassa porukassa muutakin tuttua nimeä, SaiPassa kauden aloittanut Henrik Höglund sekä viime kaudella Pelicansia edustanut hyökkääjä Patrick Yetman. Yetman on muuten ollut suhteellisen tehokas, 42 pelissä yhtä monta maalia. Kohtuullista.
Tässä muuten olisi jo aika vahva huhun paikka, kun kerran Koivu on hankkinut asunnonkin jo Jyväskylästä, menisi hyvin jo samaan kastiin kaikkien muidenkin Jyväskylän seudulle rakentavien joukkoon. Kuka ehtii ensimmäisenä sijoittaa miehen ensi kauden kokoonpanoon?
Jody Shelley oli eilisessä Dallas-San Jose -ottelussa vauhdissa, pöytäkirjaan (http://www.nhl.com/scores/htmlreports/20072008/GS021229.HTM) tuli useampikin merkintä. Ihan mielenkiintoista katsottavaa oli tuo Canalin matsi, toivottavasti playoffeissa nähtäisiin myös haijoukon ja Jodyn otteita televisiosta.
Helvetti! Enpä sitten jaksanut katsoa tuota matsia, näemmä olisi kannattanut. Ehdin jo säikähtää, että onko tehnyt maalinkin pelissä, mutta ei sentään, keskittynyt lähinnä olennaiseen. Jämäkät minuutit yhteen peliin, hienoa! Kieltämättä videon perusteella aika goonimainen nouto, mutta toisaalta jokainen isku Steve Ottiin on jotenkin paikkansa ansainnut.
Eli Hannus ja Filppula ovat nyt virallisesti ex-jypiläisiä. Pojat suuntaavat Turkuun.
Onnea tulevalle kaudella molemmille! Toivottavasti Hannus pysyy terveenä.
FiveHole
09.04.2008, 13:13
Onnea tulevalle kaudella molemmille!
Samoin, täältä toivotukset myös uran jatkolle molemmille, poislukien sitten JYPiä vastaan tehot 0+0 kiitos....
kummitus
09.04.2008, 14:09
Pojat suuntaavat Turkuun.
Onnea tulevalle kaudella molemmille! Samoin! Loistavia pelimiehiä ja mukavia tyyppejä molemmat.
jukiapina
09.04.2008, 14:52
Kavereille löytyy varmasti enemmän vastuuta TPS:stä. Ensi kaudella voi olla Filppulan ja Hannuksen pistesarake paljon parempi kuin mennellä kaudella.
Lampinen
09.04.2008, 17:24
Ensi kaudella voi olla Filppulan ja Hannuksen pistesarake paljon parempi kuin mennellä kaudella.
Ei voi, vaan on. Kiitoksia varsinkin Filppulalle menneistä vuosista!
rosswell
10.04.2008, 13:59
Niin, kyllä taitaa olla heittämällä TPS:n rosterissa ykköskentänmiehiä molemmat ja varsinkin FIlppulalta voi odotella 40 pisteen kautta...
Ilkka Kallioisen haastattelu löytyy täältä. (http://www.jatkoaika.com/mestis.php?sivu=kolumnit&joukkue=Jukurit&id=7625)
Samoin, täältä toivotukset myös uran jatkolle molemmille, poislukien sitten JYPiä vastaan tehot 0+0 kiitos....
Nimenomaan nyt toivon, että Hannus iskee jokaisessa JYPin ja TPS:n kohtaamisessa vähintään maalin per peli ja Filppula kikkailee solmuun JYPin mäntymaat ja hakkaraiset, niin joskos se Dufvakin sitten näkis minkälaisia pelimiehiä nämä herrat todellisuudessa on, kunhan vaan luottoa ja vastuuta antaa.
Ilkka Kallioisen haastattelu löytyy täältä. (http://www.jatkoaika.com/mestis.php?sivu=kolumnit&joukkue=Jukurit&id=7625)
Kiitos Ilkan haastattelusta, oli mieluisaa luettavaa.
FiveHole
12.04.2008, 12:53
Nimenomaan nyt toivon, että Hannus iskee jokaisessa JYPin ja TPS:n kohtaamisessa vähintään maalin per peli ja Filppula kikkailee solmuun JYPin mäntymaat ja hakkaraiset, niin joskos se Dufvakin sitten näkis minkälaisia pelimiehiä nämä herrat todellisuudessa on, kunhan vaan luottoa ja vastuuta antaa.
Noh, eiköhän se Dufvakin osaa lukea tilastoja ja uutisia, joten minulle riittää jos miekkoset nostaa TPS:n ykkösen ihan uudelle tasolle muita joukkueita kuin JYPiä vastaan...Voihan se vähän syödä Dufvaa jos Hannus pyörii maalipörssin top-10:ssä tms. Tosin, kuten täälläkin on todettu, miehille vaan ei löytynyt sopivaa roolia viime kauden rosterissa, se on nyt ollutta ja mennyttä ja turha siitä on kenenkään enää pahoja muistella. Ammattisarja kuitenkin, eikä mikään Alatalon nuorisuomi jossa kaikki pelaa ja kaikilla on kivaa...
iiron_troikka
13.04.2008, 23:12
Eli Hannus ja Filppula ovat nyt virallisesti ex-jypiläisiä. Pojat suuntaavat Turkuun.
Onnea tulevalle kaudella molemmille! Toivottavasti Hannus pysyy terveenä.
Kannattava siirto molempien uralle, sillä todennäköisesti kakkoskentän miehistä tulee Turussa ensi kaudella ykköskentän miehiä. Filppula pystyy tekemään sen 30+ pistettä riittävällä peliajalla ja Hannus puolestaan 15 maalia.
Ei Filppulalla ja Hannuksella kyllä niitä kirkkaimpia sijoja tavoitella Turussakaan, mutta toki play-off joukkueen pelaajiksi nämä ovat riittävän hyviä.
Aito Taisto
15.04.2008, 13:27
Vähän ohi ketjun, mutta liekö osunut Junnollakaan ihan nappiin?
http://www.ksml.fi/kiekko/uutiset/alatalosta-k%C3%A4rppien-luotsi(108638).ece
jukiapina
15.04.2008, 14:02
Nyt taitaa Junnolla olla kyllä pahasti puurot ja vellit sekaisin kun Matin on tuonne hommannut. Aika hyvin viime kaudella Matti onnistui HPK:n pelin sekoittamaan, joten nähtäväksi jää miten ensi kausi sujuu.
Moosehead
15.04.2008, 14:54
Kovaan paikkaan Matti itsensä laittaa. Täksi kaudeksi siirto muutonksen keskelle Hämeenlinnaan ja ensi kaudeksi hieman vastaavassa tilanteessa olevaan Kärppiin. Epäonnistuminen Oulussa saattaa johtaa siihen ettei Masaa ihan heti muissa liigajoukkueissa nähdä.
Alatalosta on hyvää vauhtia tulossa huonon ajoituksen kruunaamaton Suomen mestari. JYP:n nousu alkoi kun Alatalo lähti valmentamaan huonointa Kerhoa hyvin piiitkään aikaan. Ja nyt kun Kerho on kasaamassa kovaa joukkuetta. On Alatalo lähdössä Kärppiin siis joukkueeseen joka hajoaa täysin. Täysin mahdoton/älytön yhtälö Matin kannalta, sillä mikään muu kuin loppuottelu paikka tai menestyminen CHL:ssä ei tyydytä Poroja.
Alkaa olla siinä kiikunkaakun, pitäisikö tämän ketjun otsikkoa jo pikkuhiljaa muokata, mutta jospa tässä vielä Jaako Niskavaaran mentävä aukko olisi. Jaako siis siirtyy Ranskaan, Rouenin joukkueeseen. Rouen onkin todellinen JYP-puolustajien hautausmaa, sillä Jaakon seurakavereita ovat Petri Virolainen ja Jarkko Glad ja seurahistoriikistä löytyy myös Vesa Ponto ja Ari Salo. Karttakirjat esiin, Juha Salmu ja Ilkka Vaarasuo...
Tässä linkki Jatkoajan uutiseen: http://www.jatkoaika.com/smliiga.php?sivu=uutiset&id=8258 .
Rouen onkin todellinen JYP-puolustajien hautausmaa, sillä Jaakon seurakavereita ovat Petri Virolainen ja Jarkko Glad ja seurahistoriikistä löytyy myös Vesa Ponto ja Ari Salo.
Sinällään ihmeellistä miten tuosta Jatkoajan uutisesta on unohdettu - muista Rouenin joukkueessa aiemmin pelatuista suomalaista puhuttaessa - neljä kautta joukkueessa myöskin aikaansa viettänyt ex-JYP Kimmo Salminen.
rosswell
18.04.2008, 00:13
Missä muuten Salmisen Kimmo nykyisin vaikuttaa?
Missä muuten Salmisen Kimmo nykyisin vaikuttaa?
linkki hockeydb (http://www.hockeydb.com/ihdb/stats/pdisplay.php3?pid=34135)
Ranskan vuosien jälkeen mies tosiaan siirtyi viime kaudeksi Tanskaan ja Esbjergin joukkueeseen. Yritin Ranskan vuosien aikaan saada miestä haastatteluun sivuilleni, mutta seuran joukkueenjohdon kanssa pidetyt yhteydenotot eivät lopulta sitten harmittavasti tuottaneetkaan haluttua tulosta. Täytyy vielä ensi kaudella kokeilla uudelleen, josko tärppäisi.
Museoesine
21.04.2008, 21:43
Entinen JYP-pakki Jouni Loponen voitti parisen viikkoa sitten Tanskan mestaruuden Herning Blue Foxin riveissä. Mestaruuteen päättyi samalla miehen kiekkoura. Jatkossa hänellä on todennäköisesti jonkinlainen rooli kasvattajaseurassaan:Seura neuvottelee myös Tanskan mestaruuteen tänä keväänä peliuransa päättäneen, Ruotsin mestarin ja nelinkertaisen Suomen mestarin Jouni Loposen kanssa uudesta työurasta ilman luistimia. ”Olemme neuvottelemassa Loposen kanssa uudesta tehtävästä ja rakentamassa hänelle työnkuvaa organisaatiossa”, Junno kertoi. Loposen tehtävät voivat liittyä esimerkiksi joukkueenjohtajan tehtäviin.Lähde on www.oulunkarpat.fi. (http://www.oulunkarpat.fi/uutiset.php?uutisid=801&arkistosivu=)
Pienen naurahduksen sai aikaan tieto siitä, että Juha Salmu siirtyy Sportin riveihin ensi kaudeksi, lähde: http://www.jatkoaika.com/mestis.php?sivu=uutiset&id=8288
En usko, että liigaan tähtäävällä sportilla tulee todellisuudessa olemaan mitään käyttöä tälle hazardille ja todella jäähyalttiille pakille. Mestistasolla ihan ok kuitenkin.
Kaikkea hyvää Juha Salmulle jatkoon, aikansa kutakin. Tämä kausi oli miehelle todella vaikea, eikä lähtö näin mikään yllätys ollutkaan. Siviilissä hieno mies, varmasti tuo apua Sportin puolustuspäähän.
Kiekkoshow has left the building.
Marcus Juslin
22.04.2008, 21:35
Silloin kun Salmu viimeksi pelasi Mestiksessä, oli peliä ilo seurata - aktiivista ja hyvää pelaamista. Erottui positiivisessa mielessä hyvin joukosta. Sitten JYPpiin ja taas nähtiin että näiden kahden sarjatason välillä todellakin on aika iso ero. Mutta eiköhän Salmu löydä vanhan tasonsa ensi kaudella vanhoissa tutuissa ympyröissä. Nyt on taas hieman kauemmin aikaa viritellä sitä pyssyä siniviivalla. Mielestäni hyvä vahvistus Sportille.
vBulletin v3.8.6, Copyright ©2000-2013, Jelsoft Enterprises Ltd.