PDA

View Full Version : Koska Suomi on futiksen MM-kisoissa


Ghost
04.06.2001, 17:46
Niin koskas tämä tapahtuu miesten osalta ensimmäisen kerran? Nuorethan siellä jo kesällä pelaavat. Itse olen optimistinen ja uskon kisojen koittavan jo 2004 EM-kisoissa. Ja vielä avauskokoonpano noissa kisoissa:

Enckelman

Saarinen - Hyypiä - Tihinen - Pasanen

Valakari - Litmanen - Väyrynen

Nurmela - Forssell - Kolkka

Vaihtopenkiltä löytyvät hyökkääjien osalta Sjölund, Roiha ja Johansson. Keskikentällä vaihtomiehiä ainakin Riihilahti, Wiss ja Haarala. Pakiston vaihtomiehiä en lähde arvuuttelemaan.

Noose
04.06.2001, 17:54
Kesäkuun lopussa :D

Arnold
04.06.2001, 17:57
EM 2008

Maestro
04.06.2001, 18:29
Jalkapallon EM-kisat ovat täysin eri asia kuin MM-kisat. Ensimmäiset EM-kisat koittavat Suomelle vuonna 2004, mikäli arpaonni ei ole jälleen kerran kohtalokas. MM-kisoissa Suomi nähdään ensimmäistä kertaa vuonna 2006.

Parasta arvokisasijoitusta Suomen on vaikea lähteä rikkomaan, mikäli olympialaiset lasketaan jalkapallon arvokisoiksi. Vuoden 1912 kisojen 4. sija on yhä ohittamaton saavutus. Pronssiottelun taisi Suomi hävitä noin 8-0 Hollannille, mutta kunnioitettava saavutus joka tapauksessa.

Ghost
04.06.2001, 18:35
Tuo MM-kisat versus EM-kisat on mielenkiintoinen asetelma. Jotkut eurooppalaisethan väittävät jopa, että joukkueet ovat keskimäärin EM-kisoissa kovempia kuin MM-kisoissa, koska MM-kisoissa pelaa esimerkiksi Jamaica, joka taisi viime kisoissa tehdä kokonaista yhden maalin. Tosin kyllä Jamaica saa kisoissa olla minun puolestani olla, mutta näytettäköön katsomoa heidän peleissään enemmän. Kuitenkin molempiin kisoihin on yhtä vaikea päästä. Euroopan kiintiöhän taitaa MM-kisoihin olla 14: Lohkovoittajat ja paras kakkonen 9 lohkosta suoraan ja muista kakkosista puolet eli neljä. Lisäksi Ranska on ainakin seuraavissa kisoissa hallitsevana mestarina mukana. EM-kisoihin pääsee karsinnoista sama 14, mikäli järjestäjänä on vain yksi maa. Voittaminen tosin taitaa EM-kisoissa olla hitusen helpompaa, koska tuo Etelä-Amerikka tuppaa pistämään muutamalla joukkueella kovasti kampoihin.

Paras arvokisasijoitus Suomella on kieltämättä kova.

bystander
04.06.2001, 19:47
Kertokaahan minulle, miten määräytyvät eri maiden paikat näissä arvontakoreissa? Ilmiselvästikin FIFAN/UEFAN rankingin perusteella, mutta miten homma käytännössä toimii?

Nähdyn Saksa-pelin perusteella allekirjoittanut tuudittautui ajatukseen siitä, että paremmalla arpaonnella näissä karsintalohkojen jaoissa Suomi saattaisi olla hyvinkin pian mukana arvokisoissa.

Toisaalta tilanne on se, että maailmanrankingia nostaakseen Suomen tulisi pystyä kääntämään ottelut näitä huippumaita vastaan voitokkaiksi. Lauantaina oltiin jo maallikonkin silmin lähellä voittoa, kunnes Saksa keskinkertaisellakin esityksellä - ja silmiinpistävän vuotavalla puolustuksella - onnistui kääntämään matsin tasuriksi. Huippumaille tällaiset suoritukset ovat rutiinia, eivätkä yhtään enempää. Mielestäni juuri tämä rutiinin puute erottaa vielä Suomen huippumaista.

Kaksipiippuinen juttu siis: välttääkseen ennalta kovaksi arvioidut karsintalohkot tulisi Suomen pystyä nostamaan sijoitustaan rankingissa. Ja tämä rankingsijoituksen nostaminenhan ei onnistu muutoin kuin nappaamalla parit voitot kärkimaista.

Joka tapauksessa uskon, tai ainakin haluan uskoa, että Suomi pääsee vielä lähiaikoina pelaamaan arvokisoissa. Perkele, jos kerran Norja, Ruotsi ja Tanska, niin miksei pian Suomikin! :)

Ghost
04.06.2001, 20:01
Jos nyt en aivan väärin muista, niin arvontakoripaikat muodostuvat edellisten karsintojen tulosten perusteella: Lohkoykköset samassa korissa, kakkoset samassa, kolmoset samassa, neloset samassa, vitoset samassa ja kutoset samassa. Näin ollen Suomelle olisi erittäin tärkeää pystyä nousemaan edes kolmanneksi tässä lohkossa. Muuten saattaa seuraavissa karsinnoissa olla hiukan turhan kova paikka, kun pitäisi taas kaataa kolme etukäteen kovempaa. Toisaalta jos kävisi arpaonni, niin eivät nämä kolme olisi välttämättä kovinkaan kovia. Tai no tietenkin yksi olisi erittäin paha, mutta kakkoskorista voisi tulla hiukan heikompikin.

Mike
04.06.2001, 20:03
Jo seuraavaan arvontakoriin pääseminen helpottaisi asiaa tuntuvasti. Kahden ehdottoman huippumaan sijasta samaan lohkoon tulisi vain yksi. Nythän Suomea ei lykästänyt siinäkään mielessä, että Albania ja Kreikka eivät ole lainkaan ihanteellisimpia vastustajia näistä koreista, joista olisi saattanut tsägällä tulla tilalleen vaikkapa Malta ja Unkari.

Toisaalta taas Englanti ja Saksa olivat huomattavasti paremmat vaihtoehdot kuin vaikkapa Jugoslavia ja Ukraina. Vierasmatkat olisivat olleet ikäviä reissuja, ja kyyti olisi luullakseni kentälläkin ollut vielä kylmempää kuin mitä nähtiin näiltä nyt vastassa olevilta, joiden pelityyli sopii suomelle ehkä huippumaista parhaiten.

Vaikeaa tulee olemaan jatkossakin, mutta sopivalla arpaonnella ja parilla nappisuorituksella homma alkaa olemaan sentään jo jonkinlaista realismia. Suomesta alkaa olemaan jo vakavasti otettavaksi kiusantekijäksi ja siitä ei ole enää aivan valtava harppaus lopulliseen onnistumiseen.
MM -kisoihin mennään vielä joskus, ja se paikka kun varmistuu, niin minä vedän viikon rännin :)

Ghost
04.06.2001, 20:09
Korjataanpa hiukan tuota mitä kirjoitin, eli taitaa mennä niin, että edellisistä karsinnoista kerätyt pisteet ratkaisevat. Eivät lohkosijoitukset. Eli kakkossijaltakin on mahdollisuus päästä ykköskoriin. http://www.fifa2.com/scripts/runisa.dll?s7:gp::67173+wc/2002/draw+UEFA osoitteesta löytyvät korit, joista arvottiin näihin karsintoihin. Jos oikein hyvä säkä olisi käynyt, niin Suomi voisi pelata vaikkapa samassa lohkossa Belgian, Itävallan, Liettuan ja Liechtensteinin kanssa.

Mane
04.06.2001, 20:30
Taitaapa olla niin, että kaksien edellisten arvokisojen karsintojen pisteet ratkaisevat ja pisteet lasketaan vain lohkoissa neljän parhaan joukkoon sijoittuneita vastaan pelatuista otteluista.

Seuraaviin EM-kisakarsintakoreihin siis vaikuttavat tämän ja edellisen EM-karsinnan tulokset ja nyt näyttäisi siltä (olen hiukan laskeskellut), että Suomi olisi nousemassa neloskorista kolmoseen. Voi sieltä silti tulla Saksa ja Englanti Suomen lohkoon, Englanti kun on kakkoskorin porukka ja voi hyvin siinä korissa pysyäkin. Toisaalta ikuisesta huonosta arvontaonnesta on turha liikaa retostella, kun Suomella tässä ihan taannoin (edellinen MM-karsinta) oli samassa lohkossa Unkaria, Norjaa ja Sveitsiä ja silti jäätiin niukasti rannalle ruikuttamaan. Sanonpa vaan, että siitä ei lohko juuri helpommaksi tule. Myöskään Turkin lyöminen edellisessä EM-karsinnassa ei olisi pitänyt olla mahdoton tehtävä.

Ghostille vähän korjausta eli suoraan MM-kisoihin menevät vain lohkoykköset, kaikki lohkokakkoset menevät jatkokarsintaan johon pareja tasoittamaan tulee Aasian karsinnan kolmonen. Näistä arvotuista viidestä otteluparista mennään MM-kisoihin, eli Euroopasta Ranskan lisäksi 13 tai 14 (kaikkiaan siis 14-15).

EM-kisoihin selviää 15 maata isäntä-Portugalin lisäksi (kaikkiaan 16), koska EM-kisoihin ei hallitseva mestari selviydy ilman karsintoja. Eli EM-kisoihin on kuin onkin helpompi päästä. 15 kisoihin selviytyjästä johtuen arvotaan 10 lohkoa, joten kolmoskoriin pääsevät listan sijoilla 21-30 olevat, muistaakseni Suomi oli 29. ennen näitä karsintoja (ja näissä karsinnoissa siis kolmoskoriin mahtuivat sijoilla 19-27. olevat), joten kolmoskorin paikka näyttää todennäköiseltä. Lopulta kuitenkin ne kovimmat joukkueet tulevat ykkös- ja kakkos-korista ja tämän muutoksen ansiosta vain Kreikat vaihtuvat Pohjois-Irlanteihin, Unkareihin ja Waleseihin. Iso työ silti edessä.

Moto
04.06.2001, 21:47
Pohjimmiltaan Suomi on niin luuserijoukkue, että en jaksa uskoa, että ainakaan seuraavaan kymmeneen vuoteen Suomea arvokisoissa nähdään.

Eikä sillä niin väliäkään. Jalkapallo on niin kuolettavan tylsä peli, että kiinnostus maajoukkueen menestystä kohtaan on lähes yhtä vähäistä kuin käsi-, lento-, tai uppopallomaajoukkeeseen.

Sinänsä ihan sama potkiiko sitä palloa kentällä suomalaiset vai ambomaalaiset. Esimerkiksi Saksa-matsi ei saanut minua edes vaivautumaan television ääreen, saatika että tasapeli olisi herättänyt minussa minkäänlaista tunnetta suuntaan tai toiseen.

eagle
04.06.2001, 23:07
Tiedät että Suomi on luuserijoukkue, vaikka et katso edes pelejä. Aikamoista näkemystä sinulla. Toivotaan että pääsen joskus tietämyksessäni yhtä korkealle.

Muutenkin erittäin asiallinen kommentti, varmasti ilman sitä olisi ollut tylsää.

Arnold
04.06.2001, 23:19
Samaa mieltä Moton kanssa.

Olisihan se hienoa joskus nähdä Suomen maajoukkue EM - tai MM-kisoissa, mutta niissäkään Suomi ei tulisi pärjäämään saatika tekemään montaa maalia, niin minkäs vaikutuksen se minuun tekisi? Ei paljon mitään.

Silti uskoisin, että vuoteen 2008 mennessä viimeistään Suomen maajoukkueessa on muutama tähti lisää ja Suomi päässee jo ainakin EM-kisoihin...

Moto
04.06.2001, 23:22
Tarkoitin lähinnä sitä, että Suomi on lajissa kuin lajissa luuseri. Näyttipä miten hyvältä tahansa, niin silti lähes aina jää pelkkää sontaa käteen. Sama juttu Hifkinkin kanssa, joten luusereihin on totuttu.

Tuntuu siltä, että ne muutamat huippuhetket (lätkässä) vuosina 95 ja 98 olivat joitain vahinkoja, jotka eivät tule toistumaan.

No älkää näistä jupinoista välittäkö. Aloitin tänään työt ja seuraava pidempi loma on arviolta joulun tiennoilla. Vähempikin syö miestä.

Mutta se ei kuitenkaan muuta sitä tosiseikkaa mihinkään, että en jalkapallosta piittaa.

bystander
05.06.2001, 00:17
Kiitokset Manelle, Ghostille ja Mikelle selvityksestä. Jotenkin minulla vaan oli semmoinen kuva, että rankingsijoituksellakin olisi ollut jotain merkitystä näitä "koripaikkoja" jaettaessa. Noh, eipä ole ensimmäinen eikä viimeinen kerta kun meikäläinen huomaa olevansa väärässä.. :rolleyes:

D2
05.06.2001, 00:41
Itse veikkaan, että Suomi pelaa EM-kisoissa 2004.
Suomi oli tuon karsintapisteiden perusteella tehdyn "rankingin" 30. kun MM-karsinnan lohkot arvottiin. MM-karsinnoissa tämä oikeutti neloskoriin, mutta koska EM-karsinnoissa yhdessä arvontakorissa on aina 10 maata, Suomi pääsee kolmoskoriin jos vain kukaan ei tule takaa ohi.
Jos Suomelle sattuisi esim. yhtä helppo lohko kuin MM-98 karsinnoissa, olisi vähintään jatkokarsintapaikka suht varma.
Laitetaan nyt vielä se avauskokoonpano, joka pelaa Portugalin kisoissa 2004 ;)

----------Enckelman------------------
Pasanen-Tihinen-Hyypiä-Saarinen
------------Tainio--Ilola---------------
-------------Litmanen------------------
---Nurmela-Forssell-Johansson----

Ghost
05.06.2001, 17:52
Osaatko kertoa kuinka menetellään edellisten kisojen isäntämaan tai isäntämaiden kanssa? Katsotaanko kahdet edelliset karsinnat, joissa on ollut mukana, vai saako järjestäjä jonkin näköiset kiintiöpisteet?

Mane
05.06.2001, 18:11
Ymmärtääkseni lasketaan mukaan vain se karsinta (niistä kahdesta) jossa maa on ollut mukana ja sitten kerrotaan siinä saadut pisteet kahdella. Tämä ei kuitenkaan ole varmaa tietoa. Joka tapauksessa näissä arvonnoissa ainoat erikoistapaukset eli Hollanti (5.) ja Belgia (8.) olivat ykköskorissa. (1998 isäntä Ranskahan pääsi suoraan myös 2002 kisoihin mestarina ja Euroopan mestaruuskisoihin ei hallitseva mestari siis pääse ilman karsintoja)

FIFAn sivuilla ei mainita asiasta mitään, "all fifty countries have been classified on the basis of their results in the qualifying competitions of the 1998 FIFA World Cup and EURO 2000."

Designer
06.06.2001, 09:32
Viestin lähetti Moto
Eikä sillä niin väliäkään. Jalkapallo on niin kuolettavan tylsä peli, että kiinnostus maajoukkueen menestystä kohtaan on lähes yhtä vähäistä kuin käsi-, lento-, tai uppopallomaajoukkeeseen.Noh noh, Suomen uppopallomaajoukkue kamppailee parhaillaan EM-kisoissa. Ruotsille tuli ikävä tappio, mutta Norja kaatui. Iso askel kohti mestaruutta! Mutta olen aidosti otettu siitä, että joku vertaa jalkapalloa ja uppopalloa toisiinsa :cool:

Flazor
06.06.2001, 16:57
Minua on jo pidemmän aikaa ottanut kupoliin tämä nykyinen karsinta menetelmä MM-kisoihin, jota puolustellaan kaiken maailman kiintiöpaikoilla etc etc. Hevon vitut, sanon minä. E-Korea, E-Afrikka Saudi-Arabia/Iran ja Jamaika tulevat olemaan vakiovierailijoita kisoissa nykyisen typerän karsintamenetelmän ja kiintiöpaikkojen vallitessa. Etelä-Afrikalle esimerkiksi tuskin tuottaa vaikeuksia nuijia Norsunluurannikkoa kahta kertaa lukemin 16-0 ja selviytyä MM-kisoihin kun taas monet eurooppalaiset huippumaat jäävät rannalle vain sen takia, että arpa on heittänyt samaan karsintalohkoon Saksan, Italian, Jugoslavian, Englannin ja Itävallan.

Ehdotukseni onkin, että koko karsintasysteemi laitettaisiin totaalisesti uusiksi. Aluksi kaikki maat Argentiinasta Päiväntasaajan Guineaan laitettaisiin samaan kulhoon, josta valittaisiin sitten ne ns. supermaat ykköskulhoon, seuraavat kakkoseen jne. Jokaisesta kulhosta arvottaisiin sitten aina yksi maa kuhunkin lohkoon, joista kaksi parasta selviäisi suoraan kisoihin (16 karsintalohkoa - 10 joukkuetta/lohko). Tällä tavalla saataisiin vältettyä näiden ikuisten häviäjien helppo selviäminen kisoihin Turkmenistanin ja Qatarin kustannuksella.

Spekulaatio:

LOHKO 7
Argentina
Belgia
Suomi
Kiina
Peru
Andorra
Kenia
Uusi-Seelanti
Singapore
St. Kitts-Nevil-Anguilla


Suomi - Uusi-Seelanti 3-0
Peru - Suomi 2-1
Andorra - Suomi 1-3
Suomi - Belgia 1-1
Singapore - Suomi 1-6
Suomi - Kiina 1-0
Suomi - St. Kitts-N-A 8-0
Kenia - Suomi 1-3
Argentina - Suomi 4-0

Suomi - Peru 2-1
Belgia - Suomi 2-0
Suomi - Singapore 5-0
St.Kitts- N-A - Suomi 0-5
Suomi - Andorra 0-0
Uusi-Seelanti - Suomi 1-2
Suomi - Kenia 2-0
Kiina - Suomi 3-1
Suomi - Argentina 1-3

Suomelle 35 pistettä 18 ottelusta ja lohkon toinen tila kun Belgia kompuroi viimeisessä ottelussaan Kiina vastaan jääden näin kolmanneksi. St. Kitts-Nevis-Anguilla joutui nyt tähän lohkoon heittopussiksi yhdessä Singaporen kanssa, mutta saivatpa ainakin oppitunteja Argentiinalta, Suomelta ja Belgialta. Eurooppalaiset supermaat + Brasilia, Argentina, Kolumbia, Paraguay, USA ja Uruguay siis kisoihin ja esim. Jamaika ei pääsisi enää varmistelemaan kisapaikkaansa El Salvadorin kustannuksella vaan Italia sekä Kolumbia jyräisivät tiensä varmasti jatkoon lohkosta 4.

Aika hätäisesti kirjoitin ilman sen kummemmin faktoja pohtimatta, mutta IMO MM-kisoista saataisiin näin kovatasoisemmat.

Valittakaa ja korjailkaa, jos/kun homma tökkii.

Ghost
06.06.2001, 17:13
Itse lähtisin karsinnassa pienentämään kiintiöpaikkoja: Euroopalle seitsemän, Amerikoille yhteensä kolme, Afrikalle ja Aasialle yhteensä kolme. Eli siis maanosakarsinnoista jakoon 13 paikkaa. Lisäksi hallitseva mestari ja isäntämaa mukaan. Loput 15 paikkaa tulisi sitten ratkaista karsinnoilla, joihin voisi ottaa mukaan Euroopasta 20 joukkuetta, Amerikoista 10, Aasiasta 5 ja Afrikasta 5. Sitten nämä 30 joukkuetta kuuteen viiden joukkueen lohkoon, josta edetään siten, että lohkojen kaksi parasta jatkaa suoraan ja kolmoset pareittain vastakkain ja voittajat kisoihin.

Mane
06.06.2001, 19:10
"Itse lähtisin karsinnassa pienentämään kiintiöpaikkoja: Euroopalle seitsemän, Amerikoille yhteensä kolme, Afrikalle ja Aasialle yhteensä kolme. Eli siis maanosakarsinnoista jakoon 13 paikkaa. Lisäksi hallitseva mestari ja isäntämaa mukaan. Loput 15 paikkaa tulisi sitten ratkaista karsinnoilla, "

Tuosta jää kyllä vielä 17 paikkaa vapaaksi


"joihin voisi ottaa mukaan Euroopasta 20 joukkuetta, Amerikoista 10, Aasiasta 5 ja Afrikasta 5. Sitten nämä 30 joukkuetta"

siis 40 joukkuetta. Meinaatkos muuten, että Australia jätetään jatkossa kokonaan pois karsinnoista ?


Flazorille:

"Etelä-Afrikalle esimerkiksi tuskin tuottaa vaikeuksia nuijia Norsunluurannikkoa kahta kertaa lukemin 16-0"

Huono vertaus, Norsunluurannikko on yksi Afrikan parhaista maajoukkueista ja tuskin häviää millekään maailman maajoukkueista 0-16. Itse asiassa MM-kisapaikka on yhä tiukasti tavoitteena.

Muutoin ehdotuksesi oli hyvä paitsi että seurajoukkueet eivät pidä hyvänä ideana peräti 18 kierroksen MM-karsintoja. Ja en usko, että instanssit hyväksyvät sitä, että isäntämaa voisi ihan hyvin jäädä kisojen ulkopuolelle. Toinen asia, että Suomi ei ikipäivänä menettäisi Andorran kaltaiselle joukkueelle kotonaan pistettä ja Singapore taas on Kenian kanssa suunnilleen samantasoinen. Muutenkin melko hyvän arpaonnen olet Suomelle arponut, todennäköisempi lohko maailmanlaajuisessa karsinnassa Suomelle olisi esimerkiksi:

Brasilia
Ruotsi
Ecuador
Suomi
Georgia
Kuuba
Mali
Panama
Malta
Benin



Toistaiseksi kuitenkin voimassa ovat Eurooppaa ja Etelä-Amerikkaa sorsivat kiintiöt. Ehkä paras ratkaisu olisi Ghostin ehdotus muunneltuna, eli kiintiöillä ratkaistaisiin vain osa (20) mukaan selviävistä. (Euroopan lohkovoittajat, 9, E-Amerikka 4, P-Amerikka 1 (tai 2, jos isäntämaita yksi), Afrikka 2, Aasia 1 sekä isäntämaa(t) ja mestari)

Ja loput 12 kisapaikkaa pistettäisiin sitten maailmanlaajuiseen jakoon, johon arvottaisiin esimerkiksi 12 neljän maan lohkoa ja mukaan selviäisivät maanosakarsintojen perusteella vaikka Euroopan lohkokakkoset ja lohkokolmoset (18 maata), E-Amerikasta loput kuusi maata, P-Amerikasta samoin 6, Afrikasta 8, Aasiasta 7 ja Oseaniasta 3. Jos vielä lohkot pelattaisiin parittoman vuoden kesällä runsaan viikon mittaisina yksinkertaisina turnauksina jossain lohkoon arvotuista maista, ei ottelumääräkään nousisi liian suureksi.



Oli miten oli, vaikka sitten maailmanlaajuiset karsinnat alusta lähtien ja kaikki kiintiöt poistaen, ei Suomi siltikään kuuluisi ennakkoasetelmissa niihin maihin, jotka kisoihin selviäisivät.

eagle
06.06.2001, 19:20
Mutta juuri Aasialta sekä P/K-Amerikalta voisi leikata yhden paikan ja laittaa ne yhteiseen jakoon. E-Amerikasta tulee lähinnä vain hyviä maita nyt, Euroopasta jää hyviä(hyvillä tarkoitan maita jotka kisoissa voisivat lohkoissan hyvinkin päästä kahden joukkoon) pois, Afrikasta tulee aika sopivasti, Aasiasta lähinnä heittopusseja(Japanista nyt on johonkin jo). Australia taitaa olla nousussa, mutta tuskin vieläkään läheskään Euroopan tasoa(siis että Euroopasta selviäisi kisoihin).

Jännä lohko olisi Suomella tuossa.

thor
06.06.2001, 21:46
Maailmanlaajuiset karsinnat olisivat tietysti paras tapa löytää parhaat maat lopputurnaukseen mutta ei sellaista voida toteuttaa. Jo nyt Aasiassa karsintoja pelattiin monessa alkulohkossa siten, että koko neljän joukkueen lohko vedettiin yhdessä tai kahdessa osassa läpi samassa paikassa jolloin yksi joukkue sai kotietua enemmän ja joku ei saanut ollenkaan. Vähäisimpänä syynä tähän tuskin oli ko. järjestelyn huokeus esim. Euroopan karsintasysteemiin verrattuna. Miten sitten ko. maiden matkabudjetit voisivat kestää edellä esitetyn mallin mukaiset matka- ym. kulut? Eivätkä seurajoukkueetkaan varmaan tykkäisi hyvää.

domy
06.06.2001, 22:29
Flozor: Kylläpäs tuossa otteluita sitten riittääkin. Ei taitaisi pari vuotta riittää noiden matsien kahlaamiseen. Eikä taitaisi riittää kyllä Suomen Palloliiton kassavaratkaan moiseen reissailuun, puhumattakaan maiden kuten Andorra etc. Mutta et kai nyt niin tosissaan ollutkaan.

Maailmanmestaruuskisojen idea on juuri kisojen globaalisuus, joten luonnollisesti mukana on maita joka puolelta Tellusta. Ja koko ajan paremmin ja paremmin nuo Aasian ja Afrikan maat tuntuvat eurooppalaisten ja latinojen kyydissä pysyvän. Siitä tulee kuitenkin pitää huolta, ettei muiden maanosien kiintiöitä enää kasvateta esim. eurooppalaisten kustannuksella.

Suomi tulee pääsemään arvokisoihin pikapuoliin, jos pystyy tulevaisuudessakin pelaamaan ennakkoluulottoman rohkeasti altavastaajan asemassa isompi jalkapallomaita vastaan. Lisäksi Suomen pitäisi pystyä pelaamaan paremmin ns. ennakkosuosikin asemassa heikompia joukkuetta vastaan. Kehitystä on siis vielä tapahduttava.

Motolle huomauttaisin sen verran, että jalkapallo ei suinkaan ole tylsä peli. Jalkapallo on älykäs peli.

Kynä
07.06.2001, 11:49
Itse laitoin tuonne äänestykseen kantani vuoden 2008 kohtaan. Toivon toki aikaisempaa, mutta viimeistään tuolloin kolahtaa.

Ajattelin nyt vain nostaa esiin toisenkin mahdollisuuden, että jo vuonna 2004 voidaan nauttia suomalaisesta arvokisajalkapallosta. Uskon nimittäin täysillä, että Suomi vie itsensä Ateenan olympialaisiin 2004. Tämänkesäisissä kotikisoissa kyseinen joukkue hakee arvokisatuntumaa ja pelaa parin vuoden päästä karsinnoissa itsensä kisoihin. Olympialaisethan pelataan alle 21-vuotiailla kuitenkin siten, että kukin maa saa ottaa mukaan viisi yli-ikäistä pelaajaa.

tiki10
07.06.2001, 12:29
...on kisoissa mukana viimeistään silloin, kun Suomi saa yhtä helpon lohkon kun Ruotsi. Miten se on edes mahdollista, että lohkojaot ovat näin epäreiluja. Verratkaapa hieman Suomen ja Ruotsin MM-karsintalohkoja. Ovatko yhtä kovia???

4 Ruotsi 7 5 2 0 13- 1 17
Turkki 7 4 3 0 13- 6 15
Slovakia 7 3 2 2 7- 6 11
Makedonia 7 1 3 3 9-10 6
Azerbaidzhan 7 1 1 5 3-11 4
Moldova 7 0 3 4 2-13 3

Todellisia huippumaita tasan 0 kpl!

9 Saksa 6 5 1 0 13- 5 16
Englanti 5 3 1 1 7- 3 10
Kreikka 6 2 0 4 4-10 6
Suomi 5 1 2 2 5- 6 5
Albania 6 1 0 5 5-10 3

Todellisia huippumaita 2 kpl!

Jos Suomi ja Ruotsi vaihtaisivat lohkoja, niin uskon että Suomella olisi todella hyvät mahdollisuudet päästä jatkoon. Toisaalta Ruotsin jatkoonpääseminen olisi huomattavasti vaikeampaa. Ruotsin tv:ssäkin puhuttiin siitä, että Ruotsi ei ole näitä huippumaita vastaan pärjännyt viime vuosina lainkaan. Oliko se niin että viimeisistä 20 ottelusta huippumaita vastaan, niin Ruotsilla on voittoja tasan 0kpl. Huippumaiksi laskettiin 7, joista ainakin mukana oli Saksa, Ranska, Brasilia, Italia.

En ole katkera, mutta kuitenkin...

thor
07.06.2001, 13:13
Se on ihan siitä kiinni, missä arvontakorissa ollaan. Ykköskorissa ovat kovimmat porukat (ilmeisesti kaksien edellisten karsintojen perusteella), kakkoseen seuraavaksi kovimmat jne. Suomi oli näissä arvonnoissa neloskorissa, Ruotsi ilmeisesti kakkoskorissa ja kävi vielä tuuri kun ykköskorista ei tullut mitään huippumaata vaan Turkki.

Eli toki arvontatuurillakin on osansa mutta kyllä Suomen heikolla sijottumisellakin on osansa asiassa. Voitot Albaniasta ja Kreikasta olisivatkin juuri tässä mielessä elintärkeitä, jotta nousisimme kolmoskoriin ja Kreikan sijasta vastaan tulisi joku vähän vaatimattomampi vastustaja. Jo se auttaisi paljon. Mutta ei sekään auta jos arvonnassa käy kuten nykyisessä kakkoslohkossa (kahdesta parhaasta korista Hollanti ja Portugali!!)

Ja jos todellista lahjalohkoa haluatte niin katsokaapa Euroopan karsintalohkoa 5.

Stolk-2
07.06.2001, 13:28
Suomi pääsee kisoihin sitten vasta kun meillä on suurempi runko maajoukkueelle. Nyt on vasta vajaa kentällinen, joka pääsee varmasti pelaamaan. Hyökkääjiä Suomella on. Keskikenttämiehiä ja puolustajia pitäisi olla enemmin. Menee vielä pari karsintaa ennnenkuin Suomi on todella lähellä kisoja. Tosi pohjoismaiset kisat saattavat olla pelastus, mutta epäilen suuresti että neljä pohjoismaata pääsee suoraan kisoihin.

Brewer
07.06.2001, 14:43
Voittaa Euroviisut , Tsekit kiekkofinaalissa ja iltapäivälehdissä ei koko vuonna ole yhtään turhaa uutista. Silloin Suomi on valmis futiskisoihin

Ghost
07.06.2001, 17:21
Viestin lähetti thor
Se on ihan siitä kiinni, missä arvontakorissa ollaan. Ykköskorissa ovat kovimmat porukat (ilmeisesti kaksien edellisten karsintojen perusteella), kakkoseen seuraavaksi kovimmat jne. Suomi oli näissä arvonnoissa neloskorissa, Ruotsi ilmeisesti kakkoskorissa ja kävi vielä tuuri kun ykköskorista ei tullut mitään huippumaata vaan Turkki.



Itse asiassa Ruotsi on pelannut aina karsinnoissa melko hyvin ja oli nytkin ykköskorissa. Ykköskorissa olivat seuraavat:

1 Spain
2 Romania
3 Norway
4 Sweden
5 Netherlands
6 Czech Republic
7 Germany
8 Belgium
9 Yugoslavia

Kakkoskorissa taas seuraavat:

10 Austria
11 Portugal
12 Italy
13 Scotland
14 Ukraine
15 Russia
16 England
17 Turkey
18 Denmark

Eli loppujen lopuksi: Suomi sai ykköskorista ja kakkoskorista lohkoonsa kolmen parhaan maan joukkoon kuuluvan joukkueen. Ykköskorista ainoastaan Espanja ja Hollanti olisivat olleet yhtä huonoja vaihtoehtoja. Jugoslaviakin ainakin kotikentällään on erittäin lähellä näitä maita. Sen sijaan Hagiton Romania, Norja, Ruotsi ja Belgia olisivat olleet hyviä vastuksia. Tsekkikään ei huonoin mahdollinen.

Kakkoskorista taas ei pysty nostamaan Englannin tasolle kuin Italian ja varauksin Portugalin, joka tosin menetti muutaman pelaajan joksikin aikaa noiden viime EM-kisojen välierän tapahtumien vuoksi. Eikös sieltä tullut vuodenkin pelikieltoja? Helpoimmasta päästä olisivat olleet Ukraina, Skotlanti ja Itävalta.

Mutta valitus ei auta. Niitä vastaan pelataan, jotka karsinnoissa on vastaan arvottu. Kyllä se arvontaonni joskus on meidänkin puolella.

Mike
07.06.2001, 20:45
Minä taas väitän, että kakkoskorista saatiin miltei lottovoitto.
Itävalta, Tanska, Skotit ja Turkki olisivat kelvanneet myöskin, mutta Ukraina, Venäjä, Italia ja Portugali olisivat olleet murhaa, niin urheilulllisesti kuin Italiaa lukuunottamatta myöskin taloudellisesti.
Suomelle sopii pelityylillisesti hyvin Englanti, vaikka huippumaa onkin ja uskon, että edellämainittujen kanssa olisimme olleet huomattavasti pahemmassa pulassa. Aikaisemmatkin karsinnat puoltavat tätä. Vai haluaako joku muistella vaikkapa taannoisia EM-karsintoja, jossa olimme Venäjän kyydissä..:(

eagle
07.06.2001, 21:26
Kyllä Englanti ja Saksa sopivat pelityyliltään Suomelle hyvin, molemmat. Varsinkin Englanti, joka pelaa fyyistä peliä, missä Suomi on pärjännyt jo monta vuotta hyvin. Esim. Portugalin tekninen peli taas olisi ollut Suomelle aivan liikaa. Ukraina samoin, ainakin vieraissa. Venäjä myös, jne. Jännittävää katsoa miten ensi kisojen arvonnoissa korit menevät.

D2
08.06.2001, 14:50
Tämänlainen lohko olisi hyvinkin mahdollinen EM 2004-karsintoihin:

Itävalta
Irlanti
Suomi
Viro
Andorra

...tai tämänlainen:
Espanja
Italia
Suomi
Slovenia
Pohjois-Irlanti

Arpaonnesta se on kiinni melko pitkälle. Toivotaan parasta.

Mr.Fox
27.12.2007, 07:07
2008 kisoihin oli kova usko, mutta kun ei niin ei. 0-0 -tulokset eivät riitä. Luotetaan siihen, että 2010, vaikka pieni pelko perseessä.

Edelleen ihmettelen miksi kaikki äänestykset eivät ole Kierrätyskeskuksessa!