View Full Version : Mitä tekee Kimi?
Eli mihin talliin Kimi Räikkönen siirtyy ensi kaudeksi? Huhuja on paljon, välillä miestä viedään rellulle ja välillä ferrarille mitä mieltä te olette?
Kimi vetää keppanaa ja vähät välittää mitä mieltä minä olen.
Ajatukseni formulakaudelle 2007: Kimi Matias pukee päälle maranellonpunaisen työhaalarin vähintään kolmeksi vuodeksi. Leuka tekee tilaa Kimille ja lopettaa uransa tämän kauden maailmanmestaruuteen.
Näköjään 100% annettu tuolle ryyppykierrevaihtoehdolle. Saas nähdä.
EDIT: Mutta kuten kaikissa kriiseissä niin toivon toki rauhanomaista ratkaisua ja sitä, ettei Paavo M. Petäjän tarvitsisi puuttua asiaan Thaimaasta käsin.
Finlandia-vodka ei näy enää tulevassa Bondissa, eikä ole näkynyt muuten vähään aikaan enää McLaren-kuskien kypärässäkään. Motorhomeissa pyörivät vodkapullot olisivat saattaneet näet olla sellainen himonaiheuttaja, ettei kuski olisi ollut koko viikonlopun aikana alle kahdessa promillessa, mikä tosiaankin olisi haitannut Finlandia Vodkan imagoa Yhdysvalloissa, koska siellä pidetään enemmän selvinpäin hölmöilystä ja vodkaakin otetaan vain lisukkeeksi, eikä tavoitteeksi saavuttaa humalatila.
Ted Raikas
09.08.2006, 14:25
Siirtyy Ferrarille ja vetää Renaulttia.
Itse en usko, että Kimi lähtee mihinkään, vaan jää McLarenille kaksinkertaisen maailmanmestarin, Fernando Alonson pariksi.
Mats Bedö
10.08.2006, 04:00
Olen ostanut jo punaisen Puman Ferrari-paidan juhlan kunniaksi.
Suomalainen Ferrarilla. Jolly good!
Siirtyy Ferrarille, josta kaikki tärkeimmät miehet lopettavat tai siirtyvät muihin hommiin. Ferrarin suoritustaso romahtaa, Alonso kiidättää McLarenin maailmanmestaruuteen ja Häkkinen haukkuu Kimin tyhmäksi, rahanahneeksi pikkupojaksi Iltalehdessä kun teki väärän valinnan eikä uskonut Mikan neuvoja.
Designer
10.08.2006, 09:23
Siirtyy Ferrarille ja jatkaa samaan malliin kuin nyt, eli ajaa kännissä, ei testaa, ei osaa tankata autoaan, ei osaa laittaa renkaita paikalleen ja saa helvetin kovaa palkkaa silkasta säälistä.
Kimi lähtee bailaamaan Kanarialle jonkun kumilelun kanssa. Harkitsee kuulemma myös kokopäiväisen jörrinvilauttelijan uraa.
Eiköhän Kimi jatka uraansa McLarenilla, jos Schumi pysyy Ferrarilla vielä ensi kauden ajan. Ainakin Urheilulehti on sitä mieltä:
http://www.urheilulehti.fi/formula1/uutiset/article131942-1.html
startin13
11.08.2006, 15:06
Kimimatias on Ferrarin miehiä. www.kiminnimiparerissa.com/forzaferrari/redcampari.html
Lue myös Jennin ja Tauskin kuumasta lemmenyöstä www.7.fi
Täähän on kompa. Vaihtoehto "Lopettaa uransa ja joutuu ryyppykierteeseen" toteutuu joka tapauksessa aikanaan.
vBulletin v3.8.6, Copyright ©2000-2013, Jelsoft Enterprises Ltd.