PDA

View Full Version : Rekkaribongausketju


Sivut : 1 2 3 4 5 6 [7]

KevlarB
20.11.2010, 12:02
Mennään täysin samassa paikkaa. Tänään oli hieno päivä, kun plakkariin putosi 199, 200 ja kotimatkalla vielä 201.

Milloin muuten aloitit tämän hienon harrastuksen?

En muista enkä jaksa kahlata koko ketjua läpi. Jokunen vuosi kuitenkin tahkottu.

Nyt mennään 208 ja pimeys vie yli puolet bongauksista.

Neuroottista touhua, mutta ei oikein voi lopettaakkaan.

Tsemppiä vaan ja eteenpäin

Kev

KevlarB
15.01.2011, 15:37
Onko kaikki bongaajat talviunilla ?

Päivitetään nyt kohta parin kuukauden tauon jälkeen eli tänään tuli 217, 218 ja melkein kotipihalta vielä 219.

Kev

Lazze
15.01.2011, 15:41
Täällä ollaan hereillä. Aloitin bongauksen kesäkuussa ja numero 26 tuli eilen bongattua. Aloitin samaan aikaan bongauksen harjoittelumielessä myös takaperin ja bongasin äsken numeron 865 ja kotipihasta tulee löytymään numerot 864 & 863 kunhan kyseisten autojen omistajat saapuvat kotiin.

Tästä esimerkistä huomaa selkeästi eron, mikä 2-numeroisilla ja 3-numeroisilla on keskenään. Minä tarkkailen toki hieman vähemmän noita 3-numeroisia, mutta aika hyvällä tahdilla niitä löytyy vähemmälläkin tarkkailulla.

AJTSS
15.01.2011, 23:11
Ei ole 0-alkuista, normaaleissa autoissa ainakaan. Tiedä sitten siirtokilvistä tms.

Mulla on etsinnän alla 17. Pari vuotta "harrastanut", mutta ei ole vissiin vuoteen tullut vastaan yhtään.

Ei vieläkään ole tullut vastaan! Tosin kun ei tule kun täällä tuppukylällä mopedilla liikuttua, niin ei maisema vaihdu niin usein että tulis alituisesti vastaan.

Lahna
16.01.2011, 17:40
Eilen tuli vihdoinkin ensimmäinen satanen täyteen. Aikaa meni vaivaiset neljä vuotta ja 16 viikkoa. Jospa nuo seuraavat sataset tulisi hiukan nopeammin.

Charlie Horse
16.01.2011, 17:52
Pakko kommentoida, kun täältä löytyi tällainen kulttuuriketju!

Itse aloitin 1.1.2009 ja viimeinen kaksinumeroinen osui silmiin 25.10.2010, siis noin 22 kuukautta siihen meni. Tällä hetkellä haussa on numero 130. Tosin täytyy myöntää, että ei ihan niin aktiivisesti ole tullut zoomailtua, kun nämä kolminumeroiset alkoi. Hiukan kuitenkin... :) Saa nähdä jaksaako sitä ihan maaliin saakka. Kai se pakko on...

Wrighter
16.01.2011, 20:24
Mulla on haussa numero 738 tällä hetkellä. Aika pirun hitaasti etenee. Toivottavasti nopeutuu sen verran, että pääsis tämän vuoden loppuun mennessä maaliin. Tuskin kuitenkaan.

Muoks. Olen näköjään aloittanut 20.7.2006 tämän "harrastuksen" ja tavoitteeksi olen asettanut 20.7.2011. Ei taida onnistua tuo tavoite...

Lazze
16.01.2011, 23:12
Mulla on haussa numero 738 tällä hetkellä. Aika pirun hitaasti etenee. Toivottavasti nopeutuu sen verran, että pääsis tämän vuoden loppuun mennessä maaliin. Tuskin kuitenkaan.

Muoks. Olen näköjään aloittanut 20.7.2006 tämän "harrastuksen" ja tavoitteeksi olen asettanut 20.7.2011. Ei taida onnistua tuo tavoite...

Minä olen saanut 7 kuukaudessa alaspäin mentäessä tasan 140, joten kovalla tsempillä ja yrityksellä vuoden loppuun on mahdollista! Heinäkuun voinet unohtaa tässä tapauksessa ellet oikein kunnolla ala kyyläämään. Tsemppiä lopun metsästämiseen!

H P K
19.01.2011, 22:42
Tulin just tarkistamaan että koska tämän jalon harrastuksen olen aloittanut ja huomasin että on vierähtänyt jo reilu neljä vuotta. Nyt ollaan jo reilusti voitonpuolella kun seuraava numero on 910. Toivottavasti saan tämän tulevan kesän aikana valmiiksi ja sitten en todellakaan aloita mitään tällaista ainakaan vähään aikaan. Onneksi ei ole sentään rekkarien kyttäilyn takia tullut mitään kolareita tai muita mokia. Onnea kaikille jotka olette vasta alussa kyllä se sitten helpottaa kun pääsee kolminumeroisiin....

Jumalauta neljä vuotta, aika monta rekkari on tullu tarkistettua ja kuinka monta hyvää persettä mennyt ohi kun on kytännyt jotain pirun numeroja!!!

stairox
29.01.2011, 14:59
Alaspäin tullaan "kilpi per päivä"-vauhdilla, haussa nyt 905. Aikamoinen ero tuohon kevään 900-999 -vauhtiin.Alaspäin mennään tasasen tappavasti. 799 haussa. 240 päivää vierähti 199 kilven bongaamiseen, siis vauhti on hidastunut. Into ei ole samanlainen kun se joskus oli ylöspäin mentäessä, mutta kai se on pakko hoitaa tämäkin loppuun saakka kunnialla.

Erkka
29.01.2011, 18:23
Aloitin bongauksen kesäkuussa ja numero 26 tuli eilen bongattua. Aloitin samaan aikaan bongauksen harjoittelumielessä myös takaperin ja bongasin äsken numeron 865 ja kotipihasta tulee löytymään numerot 864 & 863 kunhan kyseisten autojen omistajat saapuvat kotiin.

Aloitin itsekin myös takaperin noin kuukauden jälkeen, kun ei noita yksi- ja kaksinumeroisia tullut vastaan riittävän usein, jotta olisi pysynyt mielenkiinto yllä. Nyt mennään numeroissa 23 ja 858, eli melko lailla samassa suhteessa ollaan näköjään edetty. Itsellä tosin aikahaarukka on pitempi, koska muistaakseni heinäkuussa 2009 eli reilut puolitoista vuotta sitten tuli aloitettua. Työmatka on itsellä lyhyt eikä siinä ehdi nähdä paljoakaan liikennettä, siinä yksi hitauden selitys.

Kaiken kaikkiaan suorastaan hävettävän "autistinen" harrastus, mutta uskomattoman koukuttava... Jospa tästä touhusta pääsisi "jo" joskus vuoden 2020 tienoilla eroon...

Anselm Raato
12.02.2011, 16:46
126 nähty tänään kahdesti. Tosin ko. bongaus on alunperin jo viimeviikolta Turusta. 127 hakuun siis.

Hemmetin hidasta nykyään tämä. Ei ole sitä kipinää mitä ennen, alle satasissa, oli.

edit: 127 nähty
edit: 128 myös jo joskus 2vko sitten...

Txjokeri
19.02.2011, 19:28
4 ja ½ vuotta meni puoliväliin.

KevlarB
21.02.2011, 21:22
Taas kuukausi takana ja tahmeata on.

Tänään tosin 227 ja 228 lähes peräkkäin eli nyt 229 menossa.

Kev

mendieta
22.02.2011, 15:28
Useampi vuosi on tullut bongailtua ja numero 26 on hakusessa. Ja en, en ajele autolla paljon paskaakaan. Hitaalta tuntuu tahti silti.

Txjokeri
22.02.2011, 17:46
Useampi vuosi on tullut bongailtua ja numero 26 on hakusessa. Ja en, en ajele autolla paljon paskaakaan. Hitaalta tuntuu tahti silti.

Kollega hakee myös tuota 26:tta. Tänään tuli yksi vastaan, mutta hän nyt sattui olemaan kontin puolella potilaan kanssa. Hänen puolestaan: pahus!

timmi
28.02.2011, 14:39
Nyt tuli muutaman vuoden pällistelyn jälkeen viimein numero 100 täyteen.

Ikäväkseni olen huomannut, ettei Turunseudun Rekisterikilpinumerotarkkoilijoiden klubin nettisivusto ole enää vähään aikaan toiminut. Toivottavasti herää vielä henkiin, sillä sinne on niin kätevä päivittää bongaukset.

EDIT: Typerien kirjoitusvirheiden korjaamista.

sunnuntai
28.02.2011, 14:46
Kesällä tuli aloitettua uudestaan, kun jäi viimeksi kesken, ja halusin aloittaa varmasti oikeasta numerosta.

12 on kiertänyt nyt aika pitkän tovin jo minua, tulloo kai sitten vastaan jos haluaa tulla...

Bronco Nailgun
13.04.2011, 04:47
Ihan tämän kyseisen kettingin innoittamana aloitin bongailun, huomenna tulee harrastusta vuosi täyteen ja hakusessa on numero 33. Muutaman vuoden saa siis vielä menemään tässä touhussa.
Näin, nyt täyteen paukkuu jo neljä vuotta rekisterien etsiskelyä ja hakusessa numero 97. Jospa homma hiukan etenisi liukkaammin kun saa satasen rikki.

timmi
13.04.2011, 10:44
Näin, nyt täyteen paukkuu jo neljä vuotta rekisterien etsiskelyä ja hakusessa numero 97. Jospa homma hiukan etenisi liukkaammin kun saa satasen rikki.

Kyllä se siitä huomattavasti helpottuu. Mulla meni ensimmäiseen sataseen nelisen vuotta ja nyt on sitten tullut vastaan 25 rekkaria reilussa kuukaudessa. Haussa siis nykyään 126.

Wrighter
06.05.2011, 14:35
Mulla on haussa numero 738 tällä hetkellä. Aika pirun hitaasti etenee. Toivottavasti nopeutuu sen verran, että pääsis tämän vuoden loppuun mennessä maaliin. Tuskin kuitenkaan.


Hitaasti menee. Yllä olevan kirjoitin 16.1.2011 ja eilen näkyi rekisterinumero 805. Pitkä matka on vielä maaliin.

Wrighter
20.05.2011, 17:31
Hitaasti menee. Yllä olevan kirjoitin 16.1.2011 ja eilen näkyi rekisterinumero 805. Pitkä matka on vielä maaliin.

Pieni piikki on tullut tähän bongailuun. 14.ssä päivässä näkynyt 16 kilpeä. Nyt haussa siis 822.

finnjewel
21.05.2011, 14:20
Kysytään nyt täällä jos sattuisi olemaan hyviä rekkariasiantuntijoita:

Näin eilen vanhan jenkkikärryn, jossa oli mustapohjaiset Suomen rekisterikilvet. Muuten normaalia, mutta sekä kirjaimia että numeroita oli kolme. (TOK-583 tjsp).

Miten mahdollista, tämäntyyppiset kilvethän eivät olleet mahdollisia mustapohjaisten aikana? Ja olen luullut, että aikaisemmin Suomessa rekisteröimättömät tuonti(museo)autot joudutaan rekisteröimään valkopohjaisiin kilpiin?

KingNothing
21.05.2011, 14:33
Näin, nyt täyteen paukkuu jo neljä vuotta rekisterien etsiskelyä ja hakusessa numero 97. Jospa homma hiukan etenisi liukkaammin kun saa satasen rikki.

Viisi vuotta bongailtu ja 92 tuli eilen vastaan. Toivottavasti tämän kesän aikana saisi sen 100 täyteen ja pääsisi bongailemaan kaikki vastaantulevat autot. Kyllä tässä viiden vuoden aikana on jo oppinut millaisissa autoissa kaksnumeroiseia kilpiä on.

Txjokeri
21.05.2011, 23:55
Kysytään nyt täällä jos sattuisi olemaan hyviä rekkariasiantuntijoita:

Näin eilen vanhan jenkkikärryn, jossa oli mustapohjaiset Suomen rekisterikilvet. Muuten normaalia, mutta sekä kirjaimia että numeroita oli kolme. (TOK-583 tjsp).

Miten mahdollista, tämäntyyppiset kilvethän eivät olleet mahdollisia mustapohjaisten aikana? Ja olen luullut, että aikaisemmin Suomessa rekisteröimättömät tuonti(museo)autot joudutaan rekisteröimään valkopohjaisiin kilpiin?

Oliskohan niin, että museoautolla on mustat kilvet. Joten kun auto rekisteröitiin museoautoksi, niin kilpien väri vain vaihdettiin.

Tämä on ihan mutua.

SteelGate
22.05.2011, 11:05
Olin jo ehtinyt luopua toivosta ja numero nelosen bongaamisesta, kunnes eilen sen näin! Kaverin häissä hääautona oli avomallin kupla, jonka rekkarin numero-osa oli 4! Nyt pääsee taas eteenpäin bongauksessa.

KevlarB
05.06.2011, 21:45
Taas kuukausi takana ja tahmeata on.

Tänään tosin 227 ja 228 lähes peräkkäin eli nyt 229 menossa.

Kev

Kohta 4 kuukautta väliä.. pirun hidasta, nyt mennään 257.

Jeepeli
06.06.2011, 11:56
Kovin on tuskaista pikkukylällä nämä alle satasen bongailut. 57 hakusessa jo pari kuukautta. Jospa taas kesän aikana hiukan etenisi, kun jenkkiautot tulevat kuvaan.

Koirapoika
13.06.2011, 22:27
Jopas kesti klassisen hassuttelunumeron, 69, bongauksessa. Ja kuten normaalia, kun yhden näet niin näet saman uudestaan melkein heti. Nyt meni sentään parikymmentä minuuttia kahden kuusysin bongausten välissä. Ennätys on edelleen surrealistinen kymmenen sekunnin sisään kolmeen kertaan sama numero, jopa eri autoissa.

Bronco Nailgun
15.06.2011, 13:04
Johan alkoi Lyydia-täti kirjoittamaan lyijykynällä: vuorokauden sisään löytynyt numerot 98-108, eli kyllä vaan homma näyttää sujuvan huomattavasti jouheammin noiden kolminumeroisten kanssa. Tällä vauhdilla ei kauaa nokka tuhise kun homma on paketissa ! Paljon mukavampi jatkaa harrastusta kun ei joka numeroa tarvi etsiskellä kuukausitolkulla. Paras pätkä oli väli 102-105 jotka löytyivät parissa minuutissa, kolme ekaa samalla parkkipaikalla ja viimeinen huristeli tiellä ohitse.

Sammeri2
15.06.2011, 14:13
Eilen osui omalle kohdalle paras putki tähän mennessä, puoleen tuntiin väli 286-291! Tuntui aika asialliselta. Välillä tuntuu, että kun saa jonkun numeron niin sen jälkeen tulee oikein vyöryllä noita numeroita.

Koirapoika
19.06.2011, 18:47
Ei huono pyörälenkki, numerot 70 ja 71 lovettu vyöhön.

AJTSS
19.06.2011, 22:54
Ei ole 0-alkuista, normaaleissa autoissa ainakaan. Tiedä sitten siirtokilvistä tms.

Mulla on etsinnän alla 17. Pari vuotta "harrastanut", mutta ei ole vissiin vuoteen tullut vastaan yhtään.

Ei tule niin ei tule, nyt vissiin 9 kuukautta oltu samassa pisteessä, 17 yhä haussa.

Tulisipa Miton jarruosat tänäviikolla niin pääsisi vähän kiesimään, ja voisi jopa toivoa että 17 tulisi vastaan :)

ilman sukkia
20.06.2011, 18:51
Ei tule niin ei tule, nyt vissiin 9 kuukautta oltu samassa pisteessä, 17 yhä haussa.

Tulisipa Miton jarruosat tänäviikolla niin pääsisi vähän kiesimään, ja voisi jopa toivoa että 17 tulisi vastaan :)
Samaan pisteeseen jumittui omakin bongailu, nyt pääsin parinkympin paremmalle puolelle kun tuli jonon jatkeena Himoksen jenkkejä bongatuksi sunnuntaina, kohti kaks kakkosta!

Lazze
26.06.2011, 22:37
Täällä ollaan hereillä. Aloitin bongauksen kesäkuussa ja numero 26 tuli eilen bongattua. Aloitin samaan aikaan bongauksen harjoittelumielessä myös takaperin ja bongasin äsken numeron 865 ja kotipihasta tulee löytymään numerot 864 & 863 kunhan kyseisten autojen omistajat saapuvat kotiin.

Reilu 5 kuukautta tästä ja tilanne on seuraavanlainen:
Alhaalta ylös -suunnassa olen edennyt numeroon 43 eli 44 seuraavaksi hakusessa. Alaspäin harjoitellessa tahti on edelleen ihan ok, eilen bongasin numeron 748. Kohta 13 kuukautta takana, tavoitteena päästä 3-numeroisiin ensi kesään mennessä.

Lazze
26.06.2011, 22:39
Samaan pisteeseen jumittui omakin bongailu, nyt pääsin parinkympin paremmalle puolelle kun tuli jonon jatkeena Himoksen jenkkejä bongatuksi sunnuntaina, kohti kaks kakkosta!

Oma bongaus oli nopeinta 20-29 numeroilla, niitä tuli (ainakin minulla) vastaan melko nopealla tahdilla, joten siitä vain rivakasti eteenpäin!

KevlarB
12.07.2011, 12:34
Kohta 4 kuukautta väliä.. pirun hidasta, nyt mennään 257.

En tiedä mistä johtuu mutta joku perkele tässä mättää. Kuukausi takana ja 266.
Tämä pitäisi olla helppoa kuin heinän teko, mutta ei vaan ei.

Kesän jatkoja ja nyt lomille lomps.

Kev

Kalalokki
12.07.2011, 14:08
Numeroa 2 olen itse jo hyvän tovin yrittänyt bongata, mutta se tekee etsimisestä tuskaisempaa kun samalla vastaan on pyyhältänyt viimeisen parin viikon aikana varmaan kaikki kilvet joissa on luvut 3-20. Noh, eiköhän se sieltä pian ilmaannu.

Anselm Raato
12.07.2011, 14:43
132 nähty tuossa perjantaina 8. pvä Jämsän kohdilla.

Lahna
17.07.2011, 20:13
Eilen tuli vihdoinkin ensimmäinen satanen täyteen. Aikaa meni vaivaiset neljä vuotta ja 16 viikkoa. Jospa nuo seuraavat sataset tulisi hiukan nopeammin.
Kummastihan se tämäkin homma nopeutui. Tasan puolivuotta meni toiseen sataseen. Tällä tahdilla homma olisi jo neljän vuoden päästä valmis :)

KevlarB
26.07.2011, 23:37
En tiedä mistä johtuu mutta joku perkele tässä mättää. Kuukausi takana ja 266.
Tämä pitäisi olla helppoa kuin heinän teko, mutta ei vaan ei.

Kesän jatkoja ja nyt lomille lomps.

Kev

Pakko päivittää.. Pitkän kuivan kauden jälkeen oikein mukavaa. Tullut ajeltua etelää ristiin rastiin ja nyt mennään 282.

Takaisin lomille
Kev

Anselm Raato
17.08.2011, 14:58
139 haussa.... On hidasta, VOI VELJET!

Nume
17.08.2011, 16:36
Itse aloitin tän harrastuksen ihan vasta pari viikkoa sitten ja numero kolmeen olen jumiutunut, eli nelosta etsin. Eiköhän se joku päivä vastaan kävele (tai siis aja)!

Aces High
17.08.2011, 17:17
397 seuraavaksi, projekti kestänyt about 4 v. (n.1 1/2v tauolla), blaah...

megamusil
17.08.2011, 18:14
On ollut todella surkea vuosi täällä bongausten suhteen. Tammikuusta asti etsin 51:stä ja sen kun bongasin toukokuun lopulla, niin vauhti on ollut silti verkkaista ja nyt etsittävänä 57.

SteelGate
17.08.2011, 18:31
Vajaassa kolmessa kuukaudessa tullut kolme numeroa lisää, joten nyt on hakusessa numero 8. Kerran olen jo täällä Tampereella nähnyt auton, jonka rekkari oli BMW-8, mutta ei ole tullut vielä "oikeassa järjestyksessä" vastaan.

Wrighter
17.08.2011, 21:16
895 löytyi tänään... Vielä pitää jaksaa rutistaa loppuun. Ens kesänä sitte.

SteelGate
19.08.2011, 18:14
Eipä tarvinnut kauaa tuota aiemmin mainitsemaani kasia kytätä, kun sen tänään liikennevaloista bongasin. Oli vieläpä tämä samainen BMW-8, jonka olen nähnyt aikaisemminkin.

Andji
19.08.2011, 18:29
Raumalla on aika hyvä päästä tässä harrastuksessa alkuun. Erään paikallisen autokoulun rekisterinumerot kun ovat LOS-1, LOS-2 ja LOS-3. Siitä eteenpäin onkin sitten vaikeampaa, nyt metsästetään kutosta. Ajattelin tuossa kotiin ajellessani, että millaisessakohan rekisterinumerossa tuo pelkkä kutonen voisi olla. Mieleeni tuli ainoastaan NUU-6. Pitääpä jatkaa metsästämistä.

Wrighter
19.08.2011, 22:03
Porissa on usein Sokokssen edessä parkissa sininen paku, jonka rekkari on TOP-6.

Wrighter
03.09.2011, 20:38
Kovin on ollut hiljaista bongailujen suhteen. Tänään näkyi 899 joten sata numeroa olisi vielä edessä. Onneksi alkaa jo se viimeinen satanen. Ei jaksais enää...

Aces High
03.09.2011, 22:22
Kovin on ollut hiljaista bongailujen suhteen. Tänään näkyi 899 joten sata numeroa olisi vielä edessä. Onneksi alkaa jo se viimeinen satanen. Ei jaksais enää...

Höh, mitä höpiset, olethan vasta saavuttamassa puolimatkan? Toihan pitää vetää alaspäin samalla lailla!

Wrighter
04.09.2011, 06:39
Höh, mitä höpiset, olethan vasta saavuttamassa puolimatkan? Toihan pitää vetää alaspäin samalla lailla!

Ja kyl se on vitut, että tarvii. Ei ikinä. Jos en olis viitisen vuotta sitten aloittanut, olisin tyytyväinen. Kuten joku tässä ketjussa totesi. Tämä on todella autistinen "harrastus."

stairox
04.09.2011, 08:50
Ja kyl se on vitut, että tarvii. Ei ikinä. Jos en olis viitisen vuotta sitten aloittanut, olisin tyytyväinen. Kuten joku tässä ketjussa totesi. Tämä on todella autistinen "harrastus."Näkisit vain. Itse kun pääsin 999:ään niin huomasin etten voi olla tuijottamatta rekkareita. Nyt siis mennään alaspäin, 676 haussa.

Aces High
04.09.2011, 10:08
Ja kyl se on vitut, että tarvii. Ei ikinä. Jos en olis viitisen vuotta sitten aloittanut, olisin tyytyväinen. Kuten joku tässä ketjussa totesi. Tämä on todella autistinen "harrastus."

Niin kuin palstaveli tuossa yllä jo mainitsikin kyllä se siitä jatkuu, alaspäin kun ollaan tultu niin voi aloitella "museokilvistä" kipuamaan taas ylöspäin...

Miten niin "rainman" hommaa...?

Anselm Raato
05.09.2011, 13:02
Oujjee, 139 tuli vastaan tuossa joku aika sitten. Uusi kymmenluku eteen.

karate Mauri
05.09.2011, 13:12
333

Toisin sanoen, 1/3 tapettu. Tästä se homma etenee ja jatkuu. Nykytahdilla homma on paketoitu noin kutakuinkin 2,5 vuoden päästä. On tää hienoo!

2silmäinen kyklooppi
06.09.2011, 15:53
Porista päin on ainakin mahdotonta löytää numeroa 29. Sitä on tullut haettua jo n. 3 kuukautta.

Nume
06.09.2011, 17:00
Tänään bongasin numeron neljä, olen vielä ihan alussa, mutta kyllä hymy nousi huulille kun Kiitolinjan auto KL-4 tänään ohitseni pyrhälsi. Tämä on palkitseva harrastus, vituttaa vaan kun aina ei pääse bussissa ikkunapaikalle josta on hyvä katsella ohimenevää liikennettä.

KevlarB
10.09.2011, 11:38
Pakko päivittää.. Pitkän kuivan kauden jälkeen oikein mukavaa. Tullut ajeltua etelää ristiin rastiin ja nyt mennään 282.

Takaisin lomille
Kev

Näköjään heinäkuun lopulta viimeinen päivitys. Eilen meni 300 rikki komeasti ja boonuksena 301.
Kakkukahvit juotu ja nyt mennään 302.

Kev

Sanainen arkku
10.09.2011, 11:50
Juhannuksen tienoilla aloittelin. Nyt on kymppi täynnä, mikä onkin hyvä kun kesäautot vetäytyvät pian talvipesiinsä.
Sitä ihmettelen, kuinka bongattuaan vaikkapa kympin, voi vastaan tulla neljä eri kymppiä (kenties enemmänkin) ennen numeroa 11... Kaksinumeroisia löytyykin helpommin ympärivuotisista autoista kuten vanhat Nissan Vanetet, Mazda 323, Mitsu Pajerot, Landrover Discoveryt sekä tietysti ympärivuotiset jenkit.

Periaatteessahan on fifty-fifty, tuleeko aiemmin vastaan toinen edellisistä haetuista, vai seuraava. Nyt toteutuneen neljän bongatun jälkeisen numeron esiintymän todennäköisyys ennen seuraavaa on 6,25%...

Ja tämä ei ole todellakaan ainutlaatuista, vaan on toistunut lähes jokaisen numeron jälkeen 2-3 kpl:n sarjoissa. Iloisena poikkeuksena tästä juurikin numero 10, jonka bongasin samalta jenkkiautopihalta noin sekuntin numeron 9 jälkeen.

Bronco Nailgun
29.09.2011, 16:19
Tänään päästiin uudelle sataluvulle kun hakusessa on # 203. Väli satasesta kahteensataan ei kestänytkään kuin 3 ja puoli kuukautta, mikä kieltämättä suurta tyydytystä on tuottanutkin !

Wrighter
29.09.2011, 17:23
Kovin on ollut hiljaista bongailujen suhteen. Tänään näkyi 899 joten sata numeroa olisi vielä edessä. Onneksi alkaa jo se viimeinen satanen. Ei jaksais enää...

Jumalauta. Melkein kuukausi ja tänään näkyi 910... Tuskastuttaa! Miten voi vauhti hidastua näin totaalisesti?

Giba
29.09.2011, 18:32
Haussa ollut viime talvesta lähtien nro 8. Uskomatonta miten se välttelee. Kävin loppukesällä Kuopiossa autonäyttelyssä, jossa oli numerot 9-13 saatavilla mutta ei sitä numeroa 8. Jos jollakin on varmaa vinkkiä mistä se Kuopion suunnalla löytyy, niin tieto otetaan vastaan. On tämä ahdistava ja kuten joku jo sanoikin, autistinen, "harrastus".

Andji
29.09.2011, 19:12
Haussa ollut viime talvesta lähtien nro 8.

Heh, samaa haetaan, tosin harrastus on mulla alkanut vasta viime keväästä. Noita kaseja ja ysejä ja kymppejä olen nähnyt pitkin tätä kuuta, kun olen yrittänyt bongata seiskaa. Kuukauden etsimisen jälkeen Rauman taksi rekisterinumerolla HK-7 ajelikin Lensunkadulla vastaan. Toivottavasti eräs kasi olisi vielä samassa paikassa kuin missä sellaisen viimeksi näin. Se ei valitettavasti ollut Kuopion suunnalla, se oli eräällä etelähaagalaisella parkkipaikalla. Viikonloppuna taas, kun sinnepäin menen, aion tarkistaa, onko kasi kotona.

Kuten jo aiemminkin tähän ketjuun kirjoitin, Rauma on oivallinen paikka aloittaa tämä harrastus. Numerot 1-4 ovat osa jokapäiväistä katukuvaa ja tosiaan yhden taksin rekkari on HK-7. Kohta on jo kymppi "rikki".

Andji
09.10.2011, 17:36
Parisen viikkoa sitten tuli kirjoiteltua, että kasi oli haussa. Nyt haussa on jo kymppi, eli yksinumeroiset on hoidettu. Kasi oli tosiaan edelleen eräällä etelähaagalaisella parkkipaikalla ja tänään tuli bongattua ysi täältä Raumalta. Perjantaina näin rekkarin, jonka numero-osa oli 11. Ei varmasti mene aikaakaan, kun pääsee jo kolminumeroisia bongaamaan. On tämä hieno harrastus.

Sirkkeli
11.10.2011, 13:42
Tuli juuri bongattua uudenkarhea mersu rekisterinumerolla AC-1, joten tiukka kilpien bongailu alkaa tällä päivämäärällä. Linja-auton kuljettajana kilometrejä tulee vuoden aikana paljon ja ympäri suomenmaata, toivotaan että pääsen hyvin vauhtiin. 1 numeroa muutaman päivän haeskelin ja nyt on peli avattu.

Espoon Siniset
29.10.2011, 19:58
Nyt on viimeinkin saatu kaksinumeroiset käytyä läpi, eli seuraavaksi numero 100 hakuun.

Giba
05.11.2011, 12:18
Haussa ollut viime talvesta lähtien nro 8. Uskomatonta miten se välttelee. Kävin loppukesällä Kuopiossa autonäyttelyssä, jossa oli numerot 9-13 saatavilla mutta ei sitä numeroa 8. Jos jollakin on varmaa vinkkiä mistä se Kuopion suunnalla löytyy,.

Kiitokset vinkistä ilman sukkia-nimimerkille, nro 8 tuli haettua vihdoin ja viimein. Ja sitten kun vauhtiin päästiin, niin varma 9 tuli haettua ja samalla koiralenkillä 10 tuli vastaan ja 11 nätisti parkissa noin puoli tuntia myöhemmin. Taisi tapahtua ketsuppipullon aukeamisilmiö. 12 siis haussa.

Txjokeri
22.11.2011, 22:40
Viime perjantaina vastaan tuli 666. Kaksi kolmasosaa on sitten nähty. Alaspäin on sitten vielä matkaa (822 bongattu), mutten siihen niin "vakavasti" vielä keskitykään, saatan silloin tällöin jopa missata.

Wrighter
14.12.2011, 12:57
Loppu häämöttää tuolla jossain kaukana. 960 bongattu eilen..

Charlie Horse
12.01.2012, 15:47
Itse aloitin 1.1.2009 ja viimeinen kaksinumeroinen osui silmiin 25.10.2010, siis noin 22 kuukautta siihen meni. Tällä hetkellä haussa on numero 130. Tosin täytyy myöntää, että ei ihan niin aktiivisesti ole tullut zoomailtua, kun nämä kolminumeroiset alkoi. Hiukan kuitenkin... :)

Päivitystä melko tarkkaan vuoden takaiseen tilanteeseen! Haussa tällä hetkellä numero 356. Kalenterivuonna 2011 plakkariin kertyi 223 kilpeä, 127-349. Huhhuh, puoliväliinkin vielä matkaa...

-Niks-
12.01.2012, 16:36
Onkohan kukaan vielä ajautunut työelämästä pois, eronnut puolisostaan ja muuttanut metsään kun on hajonnut tämän bongailun aiheuttaman stressin alla?

stairox
12.01.2012, 18:10
Onkohan kukaan vielä ajautunut työelämästä pois, eronnut puolisostaan ja muuttanut metsään kun on hajonnut tämän bongailun aiheuttaman stressin alla?Täältä käsi ylös. Eronnut olen jo ehtinyt. Harkitsen vakavasti myös lopettaa työt ja myydä talo.

Paluumatka ysiysiysistä ykköseen sujuu todella hitaasti verrattuna ylöspäin bongaamiseen ja haussa tällä hetkellä 598. 999 -> 598 on kestänyt n. 640 päivää, siis 0,63 kilven päivävauhdilla. Ylöspäin bongatessa kolminumeroiset meni n. 1,5 kilven päivävauhdilla.

Edelleen olen sitä mieltä että hullujen hommaa tämä on.

Lahna
18.01.2012, 19:25
Kummastihan se tämäkin homma nopeutui. Tasan puolivuotta meni toiseen sataseen. Tällä tahdilla homma olisi jo neljän vuoden päästä valmis :)
Melko tarkka aikataulu tuntuu olevan kun tänään tuli kolmas satanen täyteen. Puolisen vuotta siihenkin kului.

Kalalokki
19.01.2012, 11:23
Kahdeksikkoa oon ettinyt jo ties kuinka monta kuukautta, varmaan alkusyksystä lähtien, vaan eipä ole vielä osunut kohdalle. Jospa jo pian..

Steyer
19.01.2012, 11:48
Loppu häämöttää tuolla jossain kaukana. 960 bongattu eilen..Jonka jälkeen on tarkoitus palata takaisin alkuun?

Wrighter
22.02.2012, 14:35
Viisi vuotta, seitsemän kuukautta ja kaksi päivää!!!!!!!!!!!!!!!!


999


Vittu kiitos tällekin harrastukselle. Toivottavasti joskus oppii ajamaan autolla niin, että katselee vaikka naisten perseitä eikä vastaan tulevien autojen rekkareita.

Cjyyl
22.02.2012, 16:31
Viisi vuotta, seitsemän kuukautta ja kaksi päivää!!!!!!!!!!!!!!!!


999


Vittu kiitos tällekin harrastukselle. Toivottavasti joskus oppii ajamaan autolla niin, että katselee vaikka naisten perseitä eikä vastaan tulevien autojen rekkareita.


Onnittelut! Itse pääsin numeroon 9, sitten paloi pinna.

PS. Onko sinulla mitään hajua miten kauan kesti numeroiden 1-99 bongaamisessa suhteessa muihin?

stairox
22.02.2012, 18:45
Vittu kiitos tällekin harrastukselle. Toivottavasti joskus oppii ajamaan autolla niin, että katselee vaikka naisten perseitä eikä vastaan tulevien autojen rekkareita.Nyt ei ole muita vaihtoehtoja kun lähteä bongaamaan alaspäin. Itselläni haussa 580 alaspäin.

PS. Onko sinulla mitään hajua miten kauan kesti numeroiden 1-99 bongaamisessa suhteessa muihin?Minulla kesti koko rumba 1333 päivää ja siitä 1-99 bongaamiseen meni 435 päivää.

Wrighter
22.02.2012, 19:44
Nyt ei ole muita vaihtoehtoja kun lähteä bongaamaan alaspäin. Itselläni haussa 580 alaspäin.

Minulla kesti koko rumba 1333 päivää ja siitä 1-99 bongaamiseen meni 435 päivää.

Voit olla ihan varma etten ala alaspäin bongailemaan. Vittu mitä touhua. 2044 päivää vissiin meni elämästä hukkaan tämän harrastuksen kanssa.

Bast
22.02.2012, 19:47
Onnittelut! Itse pääsin numeroon 9, sitten paloi pinna.

PS. Onko sinulla mitään hajua miten kauan kesti numeroiden 1-99 bongaamisessa suhteessa muihin?

Omalta osaltani voin kertoa, että aloitin vuonna 2004 ja otin tavoitteeksi päästä kymmenessä vuodessa 999:ään. Nyt olen numerossa 625 joten tiukkaa voi tehdä.

Bronco Nailgun
13.04.2012, 15:14
5 vuotta bongailua tuli tänään täyteen ja hakusessa # 344. Pari-kolme vuotta siis ainakin saa vielä aikaa harrasteen parissa vierähtämään.

Aina Pata
20.04.2012, 18:28
Nyt on aloitettu uusi homma eli vanhat rekkarit (siis mustat). Ei järjestyksessä, vaikka järjestyksessä alkoikin 1,2 ja sitten tuli 5 jonkun muunkin oon nähnyt mutten laittanut mieleen.Näin tuli kirjoitettua heinäkuussa 2007. 5.4.2012 tuli viimeinen musta väliltä 1-99 bongattua eli numero 11. Ei siihen mennyt kuin noin 4 vuotta ja 9 kuukautta...nyt katsellaan josko saisi sen kruunun tälle touhulle eli musta 100. Jos on omaan vanhaan postaukseen uskominen niin tähän viimeisen puuttuvan näkemiseen meni noin 1,5 vuotta.

KingNothing
20.04.2012, 21:55
Kesällä 2006 alkoi bongailu, nyt, melkein 6 vuotta myöhemmin on 100 kasassa ja aivan uusi elämä autonratissa ollessa. 96 oli numeroista pahin, yli puoli vuotta meni sitä etsiessä. Sen jälkeen kolme viikkoa ja 100 täynnä.

SteelGate
28.04.2012, 13:33
Reggaribongailu nytkähti eilen taas askeleen eteenpäin, kun sain viimein bongattua numeron 17. Metsästin sitä viime vuoden syys-lokakuusta lähtien. Toivottavasti seuraavaa numeroa ei tarvitse niin kauaa hakea.

Kaulasuoja
28.04.2012, 16:19
Reggaribongailu nytkähti eilen taas askeleen eteenpäin, kun sain viimein bongattua numeron 17. Metsästin sitä viime vuoden syys-lokakuusta lähtien. Toivottavasti seuraavaa numeroa ei tarvitse niin kauaa hakea.

Samassa numerossa mennään täällä. Et sattumoisin Helsingin suunnalla ollut matkailemassa ja bongaamassa? Vinkit otetaan vastaan..

SteelGate
28.04.2012, 16:46
Et sattumoisin Helsingin suunnalla ollut matkailemassa ja bongaamassa?

Ei kun ihan täällä Tampereella bongasin tuon.

Andji
28.04.2012, 16:48
Samassa numerossa mennään täällä. Et sattumoisin Helsingin suunnalla ollut matkailemassa ja bongaamassa? Vinkit otetaan vastaan..

En tiedä Helsingistä, mutta Raumalla tuota 17:ää näkee harva se päivä ja tänään Salossakin näkyi moinen. Täällä on ollut hakusessa 13 jo muutaman kuukauden...

finnjewel
28.04.2012, 19:47
Kohtalaisen pitkää pinnaa vaatii tämä harrastus. Vuoden 2008 alusta olen nyt päässyt numeroon 50. Viime syksynä tuli viikossa numerot 42-46, mutta sitten jämähti puoleksi vuodeksi ennenkuin osuin tuurilla pysäköimään herra 47:n taakse.

Lähiulevaisuus saattaa olla valoisa, sillä varmoja tapauksia ovat 52,53,56,58,60 ja 62.

Nume
03.05.2012, 20:08
Abaut puoli vuotta bongailua takana ja tänään bongasin numeron 16. Kahdessa päivässä 14-16 numerot bongattu. Kesä lienee rekisteribongauksen kulta-aikaa!

Zago
03.05.2012, 23:39
Mulla rekkaribongausura alkoi joskus vuonna 2002 tai 2003. Tällä hetkellä mennään numerossa 676. Kakskinumeroisiin tuli kyllä tuhlattua aikaa ihan huolella. Tähän tosin vaikuttaa se, että olin tuolloin melko nuori joten ei tullut paljon liikuskeltua ja paikkakunta oli melko pieni. Muistaakseni joskus keväällä 2010 pääsin vihdoin eroon noista pienistä ja kolmenumeroisetkin ovat menneet aika vauhdilla. Varsinkin kun muutti pääkaupunkiseudulle noin puolitoista vuotta sitten. Silloin hain muistaakseni jotain 200 pintaan ja nyt siis melkein 500 numeroa löydetty siitä lähtien. Ihan hauska ajanviete ja nykyään nuo numerot tulee katseltua vähän niin kuin itsestään sitä niin ajattelematta.

SteelGate
09.06.2012, 14:54
sain viimein bongattua numeron 17. Metsästin sitä viime vuoden syys-lokakuusta lähtien.

Nyt on tullut vajaassa puolessatoista kuukaudessa neljä numeroa lisää. Tänään bongasin numerot 20 ja 21, kun Keskustorilla oli Minien kokoontumisajot, jossa nuo numerot sattumalta näin. Tällä samalla tahdilla satanen paukkuu jo/vasta vajaan kahden ja puolen vuoden päästä.

Rabbinaamio
12.06.2012, 16:33
No niin, tuli tätäkin hommaa kokeiltua. Pari viikkoa sitten aloin etsimään numeroa 1, eikä ykköstä ole vieläkään näkynyt. Harvinaisen stressaavaa ja turhauttavaa puuhaahan tämä on ja luulen että vaikka 1 joku päivä osuisikin silmään (todennäköisesti osuu heti huomenna) niin en jaksa alkaa etsimään numeroa 2, muuten menee järki vuoden sisällä. Eli homma meni omalta osalta puihin heti aloituksesta, mutta propsit niille jotka jaksavat rekkareita tsekkailla. Voin vain kuvitella kuinka palkitsevaa on lopulta nähdä se maaginen numero 999.

sunnuntai
12.06.2012, 17:16
19. Voi että voi kiertää kaukaa näköjään tuo numero. Tosin harrastus on satunnaista, mutta kyllä noita tulee kateltua tarkemmin.

19, kiitos.

Kalalokki
13.06.2012, 07:32
Kutakuinkin vuosi on tullut bongailtua ja nyt ollaan siis etsimässä numeroa 12. Eli tätä vauhtia bongaillessa menisi vielä 8 (!!!!) vuotta ennenkuin oltaisiin päästy ensimmäiseen sataseen.

Mutta kesken en aio leikkiä jättää, sen lupaan.

Frostbite
13.06.2012, 07:41
Pari vuotta takana ja etsinnässä 68.

Andji
13.06.2012, 10:15
Kutakuinkin vuosi on tullut bongailtua--

Minä en tarkalleen muista, koska aloitin, mutta on varmaan mennyt reilu vuosi. Numero 15 tuli bongattua n. pari viikkoa sitten. Numeron 16 olen nähnyt viimeisen vuoden aikana useasti täällä Raumalla, mutta tietenkään sitä ei enää missään näy. Noh, kyllä se jostain vastaan kohta tulee, kuten nuo 15 aiempaakin.

Nume
17.06.2012, 20:39
Itselläni on nyt 10kk bongailua takana ja numero 22 oli edellinen bongaukseni, joten nyt 23 on seuraavana kiikarissa. Ajan erään leipomon autoa, joten minulla tulee oltua auton ratissa 5-8h päivässä. Muutenkin harrastus on edennyt mukavasti, kun ennen tätä duunia bongasin numeron 16, jolloin aikaa oli mennyt n. 8kk.

Tavoitteenani olisi nyt parin kuukauden aikana päästä numeroon 32, kun se on jokapäiväisen työmatkan varrella erään autokaupan pihassa.

Lahna
05.07.2012, 14:15
400 napsahti toissa päivänä tauluun.

Aces High
05.07.2012, 21:12
Ei perkele, vuonna 2004 aloitettu "harrastus" ja vasta 490 bongattuna, tasaisella matikalla meneepi siis kolmannelle vuosikymmenelle loppuun pääsy...

Sanainen arkku
12.07.2012, 10:07
Muutamaa viikkoa yli vuosi bongattu. Eilen napsahti 48 Hattulassa. Pisin kuiva kausi oli yli 3 kk. Nyt 1.5. alkaneessa "kesäautokaudessa" edetty 24-48. 82:ssa päivässä 25 rekkaria. Jos sama tällä tahdilla saisi hoidettu koko urakan, 999 tulisi vastaan alle kolmessa vuodessa...

Tänään silmä tarkkana nelostielle ja Pohjanmaata kohti muutamaksi päiväksi.

Sanainen arkku
13.07.2012, 09:26
Muutamaa viikkoa yli vuosi bongattu. Eilen napsahti 48 Hattulassa. Pisin kuiva kausi oli yli 3 kk. Nyt 1.5. alkaneessa "kesäautokaudessa" edetty 24-48. 82:ssa päivässä 25 rekkaria. Jos sama tällä tahdilla saisi hoidettu koko urakan, 999 tulisi vastaan alle kolmessa vuodessa...

Tänään silmä tarkkana nelostielle ja Pohjanmaata kohti muutamaksi päiväksi.

Edellisen kirjoittamispäivänä 49 kotikaupungissa, ja tänään heti aamutuimaan 50 syntymäkotini välittömässä läheisyydessä... Tehokkaasti jatkuu tämän kesän osalta. Seurailen edistymistä kalenterikuukausittain. Toukokuu 2012 on ennätyskuukausi (muistaakseni 13 kilpeä) mutta tässä kuussa olisi saumat kovempaankin saldoon kun kasassa on nyt yhdeksän.

Matka jatkuu.

Woofer
14.07.2012, 13:06
Olenko ainoa, jolla ilo bongaamiseen lopahti aika pian 99 löydyttyä? Ei ollut enää sitä fiilistä ja iloa kun seuraava numero tuli vastaan. Kaksinumeroisissa oli hienoa kun näit jonkun Chevy Vanin parkissa ja mietit, että joko nyt tärppää. Nyt täytyisi tsekata joka helvetin auto.

Noin 1,5 vuotta tuli aikoinaan tätäkin harrastettua ja 140 pääsin, jokaisesta myös kirjaimet bongattu muistiin.

sunnuntai
14.07.2012, 17:43
Tänään aamulla koirien lenkitysreissulla 20 ja 21. 20 tuli vahingossa ja 21 kävin "hakemassa"

19 metsästin aivan tuhottoman pitkään, nyt nähnyt sen 3 kertaa noin kolmeen viikkoon....

Nume
15.07.2012, 10:55
Jyväskylässä on ihan älyttömästi rekisterikilpiä numerolla 41! Kaksi on yleensä aina parkissa ja olen nähnyt kaiken kaikkiaan ainakin seitsemän neliykköstä. Muita numeroita ei noin paljon ole näyttänyt vastaan tulevan.

Itse nyt numerossa 27, tavoitteekseni asetettu 32 tullee siis toteutumaan.

Sanainen arkku
19.07.2012, 23:15
Olenko ainoa, jolla ilo bongaamiseen lopahti aika pian 99 löydyttyä? Ei ollut enää sitä fiilistä ja iloa kun seuraava numero tuli vastaan. Kaksinumeroisissa oli hienoa kun näit jonkun Chevy Vanin parkissa ja mietit, että joko nyt tärppää. Nyt täytyisi tsekata joka helvetin auto.


Tätä pelkään omalta kohdaltani.
Eilen tein (kun ei ollut minnekään kiire, päinvastoin) U-käännökseni käydäkseni tarkastamassa yhdessä pihassa näkemäni Mazda 323:n. Ja osuma tuli. Tänään näin, kun kauempana liikennevaloihin pysähtyi Pajero, jonka kilpeä en pystynyt vielä näkemään. Olin menossa jo talon sisäpihalle, mutta päätin vielä ajaa kadun päähän katsomaan kun Pajero ajaa ohi ja taas osuma.

Näissä on sitä riemua. Toisaalta myös tuskaa, kun päättää lähteä iltalenkille reidet jumissa vain koska tietää missä joku 42 asuu ja sitten se ei ole kotona.

Uskon, että hauskuus katoaa koko hommasta 100:n jälkeen. Nimenomaan 100:n koska itselläni sattuu olemaan se omassa kesäautossani.

Nyt olen 56:ssa. Tiedän mistä melko usein löytyy 57 ja varmasti aina 58. Heinäkuun aikana olen ottanut jo 14 askelta, joten tuskin maltan olla tekemättä noutoja vaikka se vaatiikin vähän (puhutaan kilometreistä, ei kymmenistä) ylimääräistä ajelua.

stairox
26.07.2012, 18:47
Teoreettinen puoliväli "paluubongauksessa" tuli ohitettua tänään kun 501 ja 500 tuli vastaan. Hidasta on touhu verrattuna toiseen suuntaan bongaamiseen, kun viidensadan kilven bongaamiseen meni 818 päivää. Ylöspäin oli päivävauhti sadan jälkeen suurin piirtein kilpi/päivä.

Aces High
27.07.2012, 09:58
Tohon stairoxin hommaan ei meikäläinen taida enää lähteä:

7,5 vuotta (about) takana ja puoliväli ylöspäin ohitettu, 507 hakusessa.
Tosin tuohon aikaan sisältyy pätkä autottomana oloa (opiskelut) ja urbaania city-elämää (metrolla matkailua Itä-Helsingin ja keskustan väliä), mutta silti ei viitsisi jättää lapsille perinnöksi sentään tällaista...

Hauskasti joskus natsaa todella hyvin noi kilvet: pari viikkoa sitten ajelin Vantaalta Joensuuhun ja saldo oli 493 - 499, bonarina paluumatkalla vielä 500 - 504!

KevlarB
19.08.2012, 13:02
Näköjään heinäkuun lopulta viimeinen päivitys. Eilen meni 300 rikki komeasti ja boonuksena 301.
Kakkukahvit juotu ja nyt mennään 302.

Kev

Perkele, 10.9.11 päivitetty ja nyt 364. Eli tasaisella tahdilla tähän hommaan menee vielä n. 10 vuotta...
Kev

Sanainen arkku
31.08.2012, 23:56
Taas yksi kalenterikuukausi eletty. Elokuu 2012 toi viisi askelta, joista yksi "noutamalla" ja toinenkin auto jonka tiesin kohtavaavani ennemmin tai myöhemmin. Tällä kertaa toteutui vaihtoehto "ennemmin". Heinäkuussa tuli ennätys, 21 pykälää. Elokuussa palattiin arkeen, mikä rekisteribongauksen näkökulmasta tarkoittaa sitä että joka aamu ja ilta työmatkalla näkee "samat autot". Lomalla tulee liikuttua eri paikoissa ja eri aikoina, kuten muutkin ihmiset tietysti, joten kohdattujen ajoneuvojen määrä on massiivisesti suurempi.

Nyt pitäisi napata jostain 69. Sen jälkeen on edessä suunnistustehtävä: askeleet 70-73 on piirrettynä "kartalle" jopa niin, että osalle on kaksikin vaihtoehtoa. 74 käy melkein joka työpäivä työpaikan parkkiksella kahdesti, mutta sen bongaaminen ei ole välttämättä aivan yksinkertaista.

Kesä kuitenkin hiipuu pois ja kesäautot ajellaan talleihin. Lyhytkilpisten määrä liikenteessä laskee roimasti. Taitaa käydä niin, että vielä kolmaskin kesä tarvitaan kolminumeroisten täyttämiseen.

Bronco Nailgun
10.10.2012, 14:33
Melko tarkkaan päivälleen 5½ vuotta bongailua takana ja nyt saatiin tämäkin harrastus voiton puolelle, hakusessa # 501.

SteelGate
10.10.2012, 17:59
Neljä kuukautta mennyt edellisestä viestistäni tähän ketjuun ja nyt olisi haussa numero 31. Kauan aikaa metsästin numeroa 30, kunnes se ajeli vastaan Kangasalan Pilotin liikenneympyrässä. Piti oikein tehdä pienet tuuletukset bongauksen johdosta.

Särki
10.10.2012, 20:32
Melko tarkkaan päivälleen 5½ vuotta bongailua takana ja nyt saatiin tämäkin harrastus voiton puolelle, hakusessa # 501.

Katos, kohtalotoveri!

Numero yksi löytyi 27.7.2006
numero 100 löytyi 23.9.2009
numero 200 löytyi 14.7.2010
numero 300 löytyi 3.5.2011
numero 400 löytyi 1.1.2012
numero 500 löytyi 3.9.2012

ja nyt on menossa numero 514. Alku oli hidasta ja hankalaa, mutta nythän tässä on pikku hiljaa päästy vauhtiin! Urakka valmistuu ennusteen mukaan maaliskuussa 2016.

Aces High
14.10.2012, 10:24
Tohon stairoxin hommaan ei meikäläinen taida enää lähteä:

7,5 vuotta (about) takana ja puoliväli ylöspäin ohitettu, 507 hakusessa.
Tosin tuohon aikaan sisältyy pätkä autottomana oloa (opiskelut) ja urbaania city-elämää (metrolla matkailua Itä-Helsingin ja keskustan väliä), mutta silti ei viitsisi jättää lapsille perinnöksi sentään tällaista...

Hauskasti joskus natsaa todella hyvin noi kilvet: pari viikkoa sitten ajelin Vantaalta Joensuuhun ja saldo oli 493 - 499, bonarina paluumatkalla vielä 500 - 504!

Hissunkissunvaapulavissun... 538 bongattu eilen Jumbon parkkikselta (tottakai kolmin kappalein), kerkee äijä harmaantumaan ennen kuin tämä savotta on valmis!

Kalba
14.10.2012, 22:46
56 hakusessa. Viime viikolla snadisti harmitti kun jo bongattu 55 seisoi parkkiksella. Kävin asiakastani tapaamassa ja ruudusta peruuttaessani takaa ajoi 57. Seuraavissa valoissa ohi lipui 58.. ehdin onneksi näkemään mihin pihaan kääntyi ja nyt tiedän mistä se löytyy kunhan sen aika koittaa. sairas ja koukuttava harrastus..

KuumaaKamaa
15.10.2012, 13:16
Heinäkuussa kun tämän ketjun ensinmäisen kerran bongasin, niin päätimpä itsekkin kokeilla harrastusta. Nyt on eteenpäin liikuttu 3 askelta, eli numero 4 on hakusessa. Mukava harrastus tosiaankin! :) Fiilis on mitä mahtavin, kun bongaa uuden numeron, varsinkin maanantai aamuna. Antaa mukavasti buustia päivään! :)

Hitaasti, mutta varmasti kohti päätepysäkkiä! ;)

Il Tempo Gigante
28.10.2012, 15:01
Joulukuun puolivälissä täyttyy neljä vuotta kilpibongarina. Haussa on numero -60. Kuusykkösiä kyllä näkee, mutta kuuskymppinen ei meinaa osua kohdalle. Reilut kaksi kuukautta olen katsellut...

No, -28 oli haussa kahdeksan kuukautta ja viikon, ennen kun ilmaantui.

Lahna
01.01.2013, 17:55
Vuoden vaihtumisen kunniaksi pääsin eilen puoliväliin projektissa eli numero 500 nähty. Aikaa mennyt 6 vuotta, 3 kuukautta ja 6 päivää.

Bast
01.01.2013, 20:08
Vuoden vaihtumisen kunniaksi pääsin eilen puoliväliin projektissa eli numero 500 nähty. Aikaa mennyt 6 vuotta, 3 kuukautta ja 6 päivää.

Ihan hyvä tahti. Aloitin itse 1.7.2004 ja tavoitteena oli kymmenessä vuodessa saada 999 täyteen. Voi tehdä vähän tiukkaa. Olen nyt numerossa 694 ja aikaa on jäljellä puolitoista vuotta. Ensimmäinen satanen on se vaikein, mutta sen jälkeen on mennyt reippaammalla tahdilla.

KevlarB
08.01.2013, 18:27
Perkele, 10.9.11 päivitetty ja nyt 364. Eli tasaisella tahdilla tähän hommaan menee vielä n. 10 vuotta...
Kev

No niin, 400 tuli ja meni nyt mennään 404.

Sain muuten kroonisen nuhan, johtuukohan se tästä vai tupakoinnista?

Kev

Charlie Horse
15.01.2013, 12:21
Päivitystä melko tarkkaan vuoden takaiseen tilanteeseen! Haussa tällä hetkellä numero 356. Kalenterivuonna 2011 plakkariin kertyi 223 kilpeä, 127-349. Huhhuh, puoliväliinkin vielä matkaa...

Edistystä... Neljä bongausvuotta napsahti täyteen juuri. Vuonna 2012 saldo oli 308 kilpeä (350-657), vaikka tuli oltua parisen kuukautta ulkomaillakin. Tällä hetkellä hakusessa on numero 665. Tsiisus sentään... Moneen kertaan on jo tullut sellainen olo, että voisi lopettaa, mutta ei pysty... Noh... Positiivisesti ajatellen maali alkaa pikkuhiljaa jo häämöttämään horisontissa. Jos tämän kalenterivuoden aikana on yhtä hyvä tahti kuin edellisenä, niin aika lähellä finaalia olen ensi vuodenvaihteessa. Sitten toivottavasti saa mielenrauhan.

stairox
26.01.2013, 17:50
Taas paukkui satanen kun paluubongauksessa on haussa 399. Jännityksellä odotan noin vuoden että pääsen viimeiseen todelliseen hasteeseen, 99 -> 1.

Target
27.01.2013, 15:54
Heinäkuussa kun tämän ketjun ensinmäisen kerran bongasin, niin päätimpä itsekkin kokeilla harrastusta. Nyt on eteenpäin liikuttu 3 askelta, eli numero 4 on hakusessa. Mukava harrastus tosiaankin! :) Fiilis on mitä mahtavin, kun bongaa uuden numeron, varsinkin maanantai aamuna. Antaa mukavasti buustia päivään! :)

Hitaasti, mutta varmasti kohti päätepysäkkiä! ;)

Kesäkuussa aloitin. 5 hakusessa.

KingNothing
20.03.2013, 17:00
Kevät lähenee, aurinkoinen aika kohtaa taas omat työmatkat ja sitämyöten rekkareiden bongaus on taas paljon helpompaa. Talven pimeydessä tämä jalo harrastus meinaa välillä jopa unohtua mutta nyt taas huomaan katselevani vastaantulevia autoja enemmän ja enemmän sillä silmällä. Tästä ketjusta piti tulla tarkastamaan milloin tämän "harrastuksen" aloitin, 2006 oli vuosi. Nyt, yli 12 vuotta myöhemmin ollaan numerossa 113. Hidasta. Vaan josko tuleva kesä olisi paras. Ihan jännittää.

Musta Nuoli
20.03.2013, 17:22
Tästä ketjusta piti tulla tarkastamaan milloin tämän "harrastuksen" aloitin, 2006 oli vuosi. Nyt, yli 12 vuotta myöhemmin ollaan numerossa 113. Hidasta. Vaan josko tuleva kesä olisi paras. Ihan jännittää.

Mistä aikakoneesta sinä putkahdit, jos elät jo vuodessa 2018? 2006+12 = 2018. Nyt on vasta 2013. Parempi säätää DeLoreaniin asetukset kuntoon, kaasuttaa 88 mailin nopeuteen ja palata viisi vuotta taaksepäin.

Fedo
20.03.2013, 20:06
Tulipa tämä jalo harrastus aloitettua kauniina kesäisenä päivänä 21.7.2012, jolloin napsahti numero 1 silmieni eteen. Sen jälkeen ei ollakaan löydetty vielä seuraavaa.

Tavoitteena on ainakin se, että tänäkin kesänä löydetään ainakin se numero 2!

Txjokeri
31.03.2013, 15:04
Muutama päivä sitten tuli mittariin 900. Ja seuraavana päivänä viisi lisää, tänään 906. Kohta päättyy tämäkin taival.

Bronco Nailgun
14.04.2013, 18:25
Kuuden vuoden harrastamisen jälkeen # 613 etsinnässä. Pikku hiljaa, pikku hiljaa... voiton puolella jo vahvasti.

Giba
14.04.2013, 19:16
Kesäkuun alusta lähtien sitä numero 1:stä on etsitty. Eilen se sitten istuessani ravintola Maljan terassilla Kuopiossa liikennevaloista vilahti ohi. 2,3,4 kesän aikana jo bongattu ja nyt siis etsimään niitä uudestaan. Veikkaan, että palaan asiaan ennen joulua.

2.8.2010 bongasin numeron 1.

Nyt vajaat 3 vuotta myöhemmin etsin numeroa 27. Taidan olla tämän harrastuksen hitain...

Sanainen arkku
15.05.2013, 23:37
Heinäkuussa tuli ennätys, 21 pykälää.... ...Taitaa käydä niin, että vielä kolmaskin kesä tarvitaan kolminumeroisten täyttämiseen.

No eipä tarvinnut kolmatta kesää mennä kuin vähän toukokuun alusta. Lahti Classic Motorshow:n näyttely- ja parkkitilat boostasivat lyhytkilpisten bongaukseen huikean loppukirin. Numerot 91-98 tuli haettua sieltä kahdessa päivässä, ja heti perään "jemmasta" 99.

Kolminumeroisten kohdalla vauhti on aivan toista luokkaa. Nyt toukokuun yhteissaldo on jo 19 autoa, joten viime heinäkuussa syn
tynyt ennätys tulee rikkoontumaan varmasti. Sanon varmasti, koska kolme autoa on jo laitettuna kartalle. Tosin rekisteribongauksen ensimmäinen perustodennäköisyys on: mikään ei ole niin varmaa kuin epävarma... Voihan olla, että kyseiset autot on juuri tänään myyty tai niiden omistajat ovat muuttaneet tai kolaroineet autonsa lunastukseen.

Aces High
16.05.2013, 10:52
Hissunkissunvaapulavissun... 538 bongattu eilen Jumbon parkkikselta (tottakai kolmin kappalein), kerkee äijä harmaantumaan ennen kuin tämä savotta on valmis!

Vieläkään ei vauhti päätä huimaa, tosin hiukan näyttäisi paremman natsaavan näin kesä keleillä. Eli 2/3 osaa lienee kasassa lomien jälkeen, seuraavaksi 611...

Bruno
17.05.2013, 11:27
79 on vieläkin hakusessa, mutta jostain syystä tämä harrastus on unohtunut enkä välttämättä ole tajunnut nähneeni puuttuvaa numeroa.

Target
17.05.2013, 16:31
Aloitin tämän järjettömyyden lokakuussa 2012, kun vastaan tuli VVO-1. Nyt haussa 7, viime viikolla bongasin öky-bemarin HD-6

Nötkötti
17.05.2013, 19:26
2.8.2010 bongasin numeron 1.

Nyt vajaat 3 vuotta myöhemmin etsin numeroa 27. Taidan olla tämän harrastuksen hitain...

Täältä löytyy hitaampi.

-10 Kesällä aloitin tälläisen pikku harrastuksen 1-5 tuli lupsakasti sinä kesänä, 5-11 vuoden -11 puolella. Nyt on Kevät -13 ja metsästän edelleen numeroa 12.

Splendide
17.05.2013, 19:38
Huoltoasemalla työskentelevänä ja muutenkin tähän jaloon harrastukseen hurahtaneena olen päässyt jo numeroon 44. Eli 45:ta metsästän tällä hetkellä.

Vauhtini on ollut suhteellisen ripeää (0, 16 rekkaria päivässä), etenkin kun olen vielä noissa lyhytrekkareissa. Aloitin harrastuksen 8.8.2012 eli 282 päivää on tullut tarkkailtua kilpiä.

SteelGate
17.05.2013, 22:21
Huoltoasemalla työskentelevänä ja muutenkin tähän jaloon harrastukseen hurahtaneena olen päässyt jo numeroon 44. Eli 45:ta metsästän tällä hetkellä.

Muutaman numeron olet minua edellä, sillä tällä hetkellä metsästän numeroa 42. Numeroa 40 metsästin varmaan puoli vuotta, kunnes tiistaina sen bongasin. Heti perään seuraavana päivänä bongasin numeron 41.

Splendide
18.05.2013, 09:17
Muutaman numeron olet minua edellä, sillä tällä hetkellä metsästän numeroa 42. Numeroa 40 metsästin varmaan puoli vuotta, kunnes tiistaina sen bongasin. Heti perään seuraavana päivänä bongasin numeron 41.

Itselläni ylivoimaisesti hankalin on ollut 23, jota etsin reilusti yli kaksi kuukautta. Tällä viikolla tuli yksi historiallinen päivä, kun bongasin neljä kilpeä saman päivän aikana. Täytyy myöntää, että niiden vuoksi tuli ajeltua autolla sellaiset kymmenen kilometriä. :) Että sen verran kevytmielinen harrastus. ;)

Mr.Big
18.05.2013, 11:36
Eilen tuli urakka päätökseen. 999 tuli nähtyä. Nyt ei oikein tiedä mitä tekisi. Katse eksyy rekkareihin, mutta ei oikein enää viitsisi aloittaa uudelleen rumbaa suuremmasta pienempään. Seitsemisen vuotta meni kierrokseen.

fiftyeight
18.05.2013, 14:56
Eilen tuli urakka päätökseen. 999 tuli nähtyä. Nyt ei oikein tiedä mitä tekisi. Katse eksyy rekkareihin, mutta ei oikein enää viitsisi aloittaa uudelleen rumbaa suuremmasta pienempään. Seitsemisen vuotta meni kierrokseen.

Minä bongailen noita vanhoja mustapohjaisia rekkareita väliltä 1-99, järjestys vapaa. Ihan tarpeeksi vaikeaa noinkin, n. 60% kasassa vuoden kyttäämisen jälkeen. En ole edes viitsinyt "hakea" noita mm. romiksilta, autokorjaamoilta tai vastaavista paikoista vaan ihan liikenteestä.

Jeesus
24.05.2013, 11:40
Meni melkein vuosi, että löysin 63:n. Meinasi välillä unohtua koko harrastus. Löytyi kuitenkin tuossa pari viikkoa sitten, nyt haussa 66. Kyllä tämä tästä.

On tämä saatana työmaa. 90 etsinnässä nyt. Lujassa on nämä, kun ei niin aktiivisesti tule aina seurattua vastaan tulevia autoja.

KevlarB
25.05.2013, 18:36
Päivitystä eli 432

Hyvää kesää

Nume
25.05.2013, 19:09
Numerossa 35 mennään, semmonen 1v 9kk bongailtu. Paremminkin toki olisi voinut mennä, tämä mennyt talvi vaan on mennyt ihan ohi rekkaribongausten kannalta.

Jeesus
26.05.2013, 02:29
On tämä saatana työmaa. 90 etsinnässä nyt. Lujassa on nämä, kun ei niin aktiivisesti tule aina seurattua vastaan tulevia autoja.

Tänään tuli vastaan JEE-90. Jee!

Pisin Kääpiö 186cm
26.05.2013, 02:51
En lähde kahlaamaan koko ketjua läpi, mutta mieltäni askarruttaa harrastuksen jatkuvuus. Mitä sitten tapahtuu kun luvut 1-999 on bongattu läpi, ja mahdollisesti peruutettu takaisin 999-1? Alkaako taas uusi rundi? Onko tehtävä vaan kylmästi suoritettu kun viimeinen luku on plakkarissa?

Ehkä kannattaa miettiä hyvissä ajoin seuraavaa haastetta. Vähän eri tyyppinen homma, mutta olen miettinyt sellaista että kiertäisin kaikki Suomen Alkot läpi ja ottaisin kaikista muutamat valokuvat. Tietysti Alkoja tulee uusia ja jokunen lakkaa olemasta silloin tällöin, ja myymälät muuttavat uusiin tiloihin jne. Ei tuossakaan työ tule lopullisesti valmiiksi ikinä. Ja harrasteesta jää vielä konkretiaa käteen, nimittäin kokoelma valokuvia. Niitä onkin kiva esitellä vieraille, tässä on Sastamalan Alko, eikö olekin jämäkkä rakennus, ja hei, nämä seuraavat ovatkin Kajaanin Cittarin Alkosta, sieltä tässä onkin monta kymmentä kuvaa.

Jeesus
26.05.2013, 03:07
Mitä sitten tapahtuu kun luvut 1-999 on bongattu läpi, ja mahdollisesti peruutettu takaisin 999-1?

Ei aavistustakaan. Luultavasti jotakin peruuttamatonta. Tykkään myös tuosta Alko-ideasta, mutta mitä tapahtuu, kun on saavutettu ns. nykytila? Työ on ainakin hetken valmiina. Tyhjä olo jää sisimpään. Voiko näillä ikinä saavuttaa mitään?

Nimim. Teenkö turhaa työtä rekkaribongailussa?

Pisin Kääpiö 186cm
26.05.2013, 03:17
Ei aavistustakaan. Luultavasti jotakin peruuttamatonta. Tykkään myös tuosta Alko-ideasta, mutta mitä tapahtuu, kun on saavutettu ns. nykytila? Työ on ainakin hetken valmiina. Tyhjä olo jää sisimpään. Voiko näillä ikinä saavuttaa mitään?

Nimim. Teenkö turhaa työtä rekkaribongailussa?Mistäpä sitä tietää onko työ lopulta turhaa. Rekkaribongauksessa voi toisaalta olla haastavaa visioida mahdollinen hyöty tai konkreettinen saavutus. Voiko tuosta lohkoa perintöä jälkipolville? Voiko bongauskokoelmansa, tai mikä saavutus se nyt onkaan, myydä eniten tarjoavalle?

Alkojen kuvaaminen ottaa aikaa, ja varmasti ehtii tulla myymäläkarttaan isosti muutoksia matkan varrella. Ellei käy rehkimään ja jättäydy pois työelämästä, jotta jäisi paremmin aikaa Alkon myymälöiden valokuvaamiselle.

Kun Suomen Alkot on kuvattu, niin harrastaja voi aina jatkaa työtään Ruotsin Systembolagetin myymlöiden ikuistamisen parissa, ja niin edespäin. Sitten kun koko maailman viinakaupat on kuvattu, niin on aika ryhtyä muuttamaan vettä viiniksi tai ainakin kotimaiset järvet viinaksi.

Mr.Fox
26.05.2013, 06:36
Mitä sitten tapahtuu kun luvut 1-999 on bongattu läpi, ja mahdollisesti peruutettu takaisin 999-1? Alkaako taas uusi rundi? Onko tehtävä vaan kylmästi suoritettu kun viimeinen luku on plakkarissa?

Ehkä kannattaa miettiä hyvissä ajoin seuraavaa haastetta. Vähän eri tyyppinen homma, mutta olen miettinyt sellaista että kiertäisin kaikki Suomen Alkot läpi ja ottaisin kaikista muutamat valokuvat.Mistäpä sitä tietää onko työ lopulta turhaa. Rekkaribongauksessa voi toisaalta olla haastavaa visioida mahdollinen hyöty tai konkreettinen saavutus. Voiko tuosta lohkoa perintöä jälkipolville? Voiko bongauskokoelmansa, tai mikä saavutus se nyt onkaan, myydä eniten tarjoavalle?

Alkojen kuvaaminen ottaa aikaa, ja varmasti ehtii tulla myymäläkarttaan isosti muutoksia matkan varrella. Ellei käy rehkimään ja jättäydy pois työelämästä, jotta jäisi paremmin aikaa Alkon myymälöiden valokuvaamiselle.

Kun Suomen Alkot on kuvattu, niin harrastaja voi aina jatkaa työtään Ruotsin Systembolagetin myymlöiden ikuistamisen parissa, ja niin edespäin. Sitten kun koko maailman viinakaupat on kuvattu, niin on aika ryhtyä muuttamaan vettä viiniksi tai ainakin kotimaiset järvet viinaksi.Mä en ole koskaan tätä lajia harrastanut enkä kyllä oikein kunnolla ymmärtänytkään.
Toisaalta enhän mä ymmärrä myöskään lintujen bongaamista ilman valokuvaamista.

Joka tapauksessa yhden mielekkään version rekkaribongauksestakin olen kuullut. Olisiko se nyt ollut reilut viisi/vajaat kymmenen vuotta sitten? Niihin aikoihin kuitenkin, kun kännyköissä alkoivat yleistyä hieman Kalypsoa (Nokia 7650) paremmat kamerat. Kaksi naamatuttua kuvasivat wanhoja autoja rekisteritunnuksineen.

Jos nyt oikein muistan, niin seuraavat kriteerit piti täyttää: suomalaisten autojen rekisterilaatat numeroilla 1-99, mustat kilvet, järjestyksellä ei ole väliä ja kuvasta piti olla nähtävissä rekisterikilpi sekä tunnistaa auton merkki ja (jopa vuosi-?) malli. Mun mielestäni tuossa on jotain ideaa ja yritystä. Tuo varmasti hieman lisäintoa kierrellä wanhojen autojen näyttelyitä, automuseoita, jenkkiautotapaamisia jne. Tuossa tapauksessa voin hyvinkin kuvitella sitä hyvänolontunnetta kun jostain Aurajokirannasta tai lähikaupan pihalta sattuu vahingossa löytymään joku kesäauto mustilla laatoilla ja kamerakin sattuu olemaan hollilla.

Tällä tavallahan noista bongauksista jää jotain konkreettista muistoakin. Kyllähän jotkut kai tätäkin rekkaribongailua harrastavat kirjaamalla ylös koko rekisterinumeron kirjaimineen, auton mallin, päivämäärän ja paikan. Käsittääkseni näin tarkat bongarit ovat kuitenkin selkeä vähemmistö. Eniten mua ihmetyttää tässä "normaalissa" bongailuissa juuri tuo keinotekoinen rajoite: "47 tuli just vastaan, mutta etsin vasta neljäkutosta..."

Siitä mulla ei ole käryäkään miten noiden jätkien bongailuharrastuksessa loppujen lopuksi kävi. Hiipuiko into noin kymmenen auton jälkeen vai löytyivätkö kaikki 99?

stairox
26.05.2013, 13:59
Katse eksyy rekkareihin, mutta ei oikein enää viitsisi aloittaa uudelleen rumbaa suuremmasta pienempään.Et pysty lopettamaan. Minunkin silmät kääntyivät väkisin rekkareihin ja rupesin bongaamaan alaspäin. Nyt haussa 350. Haaste alkaa tällä kertaa vasta kun 100 on bongattu.

Alkaako taas uusi rundi? Onko tehtävä vaan kylmästi suoritettu kun viimeinen luku on plakkarissa?Ei pysty lopettamaan. Tämä on vakava sairaus, valitettavasti. Välillä vituttaa aivan saatanasti, mutta jostain syystä ei kumminkaan pysty lopettamaan.

Tällä tavallahan noista bongauksista jää jotain konkreettista muistoakin. Kyllähän jotkut kai tätäkin rekkaribongailua harrastavat kirjaamalla ylös koko rekisterinumeron kirjaimineen, auton mallin, päivämäärän ja paikan.Itse kirjasin kaikki rekkarit puhelimeen kun bongasin 1-999 (tämän viestin (http://keskustelu.jatkoaika.com/showpost.php?p=3164516&postcount=1411) liitteestä kukin voi katsoa jos sattusi olemaan tuttu auto listalla), nyt olen sen verran laiska että hyväksyn bongauksen vaikka näkisin pelkästään numerot.