View Full Version : Rekkaribongausketju
Kiitos tiedoista. Tarttee varmaan lähteä pyörtähtään Tikkakoskella. Numero 16 on ollut haussa jo muutaman kuukauden... No onneksi matkaa Tikkakoskelle ei ole kuin n. 100 km...
Edit: Edellinen bongaus nro 15 havaittu 24.2. V*ttu siitähän onkin jo aikaa...
Arkiaamuisin noin klo. 6.45 Kaukajärveltä kohti Kangasalaa tulee 16 vastaan. Varmaan joskus kolmen jälkeen päinvastaiseen suuntaan.
Ja pitkästä aikaa taas bongauksia ja samalla kympit taas paukkuu. Nyt niitä kasilla alkavia tänne nopeesti!!
Ensimmäinen kaksinumeroinen luku bongattu, eli 10.
Samana päivänä tuli myös 11 nähtyä.
Anselm Raato
24.06.2007, 21:54
Jee jee. Tänään spodebonggaus numero 22 ja sit 23 oli tietoinen bongaus. 23 sattuu sijaitsemaan siskon naapurissa. 11 päivän sisällä bongattu numerot 18-23. Aika mukavasti vai mitä?
Joo huhtikuussa asunnon edessä ollut 27 ei ole vieläkään tullut vastaan.
Hähää, otin kaulan. Nyt on 35 haussa. Muutama highlight männä viikoilta:
- 31 oli haussa ja Saukkolan Essolle stoppi. Parkissa siintää 32 ja pikku kiroaminen siihen, kun olisi pitänyt 31 olla pirkele sentään. Enpä kerkiä perkelettä sanoa loppuun, kun siirrän katsettani kaksi autoa vasemmalle ja siinä 31 ja tietty heti takaisin 32:een. Hieno hetki.
- Viime torstaina (34:ta hain) ja Rokki-Mäkillä 35 jossain vanhassa Defenderissä. Defenderillä vasen safety-kaista, Munkkaan päin matkalla. Jälleen tutut kiroilut, että yksi liikaa. Matka jatkuu Huopalahdentien isoon risteykseen, josta posotan Kuusisaareen päin. Kas vain, 34 samoissa valoissa Pitskuun päin menossa. Tosin mietin, että se Defenderikin oli tänne päin tulossa, että jäisikö odottelemaan siihen, mutta tietty raja toki ylittyisi taas.
Juhannusreissulla Tammisaareen kuusi eri 2-alkuista kilpeä. Ei tosin 27.
Countdown 952:ssa.
Hähää, otin kaulan. Nyt on 35 haussa.
Juhannusreissulla Tammisaareen kuusi eri 2-alkuista kilpeä. Ei tosin 27.
Itse näin eilen Hangon tiellä Inkoon kohdalla 35:n ja se oli kuin filmistä. Olisi voinut tapahtua ihan hyvin jossain Forrest Gumpissa tai vastaavassa. Mies ajaa avoautolla rauhallisesti kapealla asfalttitiellä auringon paistaessa. Hän näkee kauempana preerialla oikealla etuviistossa cowboyn tulevan hiekan pöllytessä kapeaa hiekkatietä 90 asteen kulmassa vanhalla 50 luvun pick-upilla. Cowboy ei pysähdy tai käänny asfalttitielle, vaan avoautomiehen ohittaessa paikan cowboy ajaa hidastamatta risteyksen yli ja jatkaa hiekkatietä valtatien toisella puolella. Cowboyn 50-l pick-up oli värikäs ja kyljissä luki Rautia ja rekkari tosiaan 35.
YksinLäpi
26.06.2007, 17:27
Oivoi. 65.. Ei satakunnassa taida sellasta olla ollenkaan. Huh, sitte ku nää sateet loppuu niin mä otan puutarhatuolin mukaan, kylmälaukullisen ruokaa ja lonkeromäyriksen ja majotun tuohon kakkostien varteen jonnekkin. Enkä lähde siitä pois ennenkuin tuo 65 näyttäytyy. Vai joko joku helppais?
Käännäpä keula kaikkine kylmälaukkuineen Mikkeliin!
http://www.oldtimerrun.com/ "Varmasti" löytyy!
Vielä ei ainakaan iskenyt, eilen Iisalmesta Autotalo Hartikaisen pihalta peruspajero nro 59. Olen onnettaren suosikki...vielä on n. 800 km ajettavaa ennen juhannusta, voi olla että 60 odottelee mua.
60 antaa odottaa. Kuin kiusallaan näin eka tuon 59:n kahdesti peräkkäin ja nyt 61 samoin kahdesti.
Edelleenkin hakusessa on nro. 16 prkl.
Tuli 9 -tiellä "hauska" rekkari vastaan Poliisien maijassa: II-2 !. Aika osuva rekkari, tosin parempi olisi I00-22
Edelleenkin hakusessa on nro. 16 prkl.
Tuli 9 -tiellä "hauska" rekkari vastaan Poliisien maijassa: II-2 !. Aika osuva rekkari, tosin parempi olisi I00-22
Ehkä vähän offtopic mutta eihän 10022 ole enää käytössä? Näin olen ymmärtänyt. Minulla haussa numero 12, muutaman kerran nähnyt 13 lähipäivinä, selvää vittuilua rekkarinumerojumalilta.
... ja mitenniin ei saa ottaa vakavasti ...
Ei mitenkään, aattelin vaan...
Mutta asiaan, numero 66 oli tunti sitten Hyllylkallion Prisman pihassa. Sellainen vaaleanvihreä maasturi. Ei varmaan auta yhtään, mutta kerroinpa kuitenkin.
Itse olen päässyt numeroon 30, 31:stä en muista vielä koskaan nähneeni mutta muita 3:lla alkavia kaksinumeroisia kylläkin tulee vastaan jokapäivä. Kyllä tämä tästä.
Ketjua lukiessa tuli mieleen, että harrastaako monikin tuota tekstiviestillä paikan selvittämistä (ja sitä myötä erikseen paikanpäälle ajamista vaikka sitten sen 100 km). Omasta tuo menee jo HC puolelle ja syö hauskuuden harrastuksesta pois. Kun poimii numeroita vain liikenteessä silmiin osuessa, niin ei voi ikinä tietää missä ja milloin seuraava numero pompsahtaa silmille, ja parempi niin. Mutta tietenkin kukin tyylillään!
Lomareissu ulkomaille söi harrastuksesta 1.5 viikkoa, joten 23 kiikarissa. Toukokuu olikin paras kuukausi ikinä missään (6 uutta bongausta).
Wrighter
26.06.2007, 20:51
Ja 2 kuukautta. Tämän voisi jopa tajuta mikäli kyseessä olisi marras- joulukuu. Mutta keskellä kesää. Ei ole mahdollista. Missä on kaikki jenkkiautot?
Meikällä on ollut tuo 52 hukassa suunnilleen saman aikaa. Ei saatana usko todeksi. Jos muistat sen nähneesi jossain, niin vihjaa nyt hiukan. Ei viitsisi tuonne kehä ykkösen viereen mennä kytikselle. Siellä kuulemma olisi, mutta kyllä saatana Porissakin sellainen pitäisi olla. Ilmottelen kyllä jos 65 tulee jossain vastaan.
Tämän ketjun innoittamana vappuna 07 tuli bongailu aloitettua, ja tänään suureksi ilokseni bongasin pitkään kadoksissa olleen numeron 2. Ykkönen kun löytyi heti alkuunsa, mutta tuohon kakkoseen upposi jo sitten hieman pidempi aika. Ironista; tänään aamulla töihin mennessä vastaan ajoi ZZZ-3, ja silloin mietinkin milloin tuon numeron 2 saan bongattua. Iltapäivällä kuin ihmeen kaupalla se sitten vastaan ajoi. Jospa tuo kolmonenkin uudemman kerran työmatkalla vastaan ajaisi..
Paljon on nyt varsinkin kesäaikaan liikeellä autoja kaksinumeroisine rekkareineen. Varmaan aika monelle on käynyt samoin, että etsimäänsä numeroa seuraava numero pyyheltää ivallisesti vastaan. Se kyllä ärsyttää, kun tietää, että silloin kun sen pitäisi löytyä, se ei varmasti tielle satu.
E: Heh, ainakin irGGulle on käynyt noin..
ELÄKELÄINEN
27.06.2007, 09:25
Eilen mietin rajatapausta. Kehä 1:llä oli autonkuljetusrekan kyydissä hakemani 149.
Illalla matkalla Prismaan tuli onneksi 149 vastaan ja minuutin päästä valoissa ajoin 150:n taakse. Parkkihallissa oli vielä yksi 150.
Juhannuksena tuli 3 vuotta harrastusta täyteen.
Wrighter
27.06.2007, 17:27
Eilen mietin rajatapausta. Kehä 1:llä oli autonkuljetusrekan kyydissä hakemani 149.
Ihan selkeä bongaus. Ei sen auton tarvitse renkaat maassa olla, jotta sen rekkarin voi bongata.
(vitun 52)
...(vitun 52)
Kun näin että olet kirjoittanut tähän ketjuun ehdin jo ilahtumaan puolestasi. No, turhaa oli.
Eilen näin 3. kerran peräkkäin 59:n. Ihmeellistä!
Wrighter
01.07.2007, 00:05
Kun näin että olet kirjoittanut tähän ketjuun ehdin jo ilahtumaan puolestasi. No, turhaa oli.
Eilen näin 3. kerran peräkkäin 59:n. Ihmeellistä!
Jumalauta!
Leffasta kotiin päin menossa ja kaupungin kautta tietysti ja siinä se oli. Vaaleanpunainen rantakirppu mustapohjaisissa rekkareissa, joissa komeili tuo kaunis numeroyhdistelmä 52. Kahden kuukauden piina on ohi ja uusi alkakoon.
Ja Irgulle sellainen tieto, että numero 66 on sitten ruosniementien ST1.sen ja Valintatalon lähellä. Siinä mintunvihreän talon lähellä. En nyt muista kadun/tien nimeä, mutta samalla puolella tietä kuin ST1-asema. Jos nyt sen kuusvitosen joskus löydät.
Anselm Raato
01.07.2007, 00:10
Jee. 24 nähty eilen kahdesti vieläpä viiden minuutin sisään.
Nyt menee tosiaan vähän liian hyvin. Numero 9 on ollut tähän mennessä pahin kompastuskivi. Sitä metsästin yli 2 kuukautta. Lähempänä ehkä jopa kolmea kuukautta.
Mutta nyt siis 25 kohteeksi. 28 löytyykin sitten naapurista mutta sinne on matkaa.
Sir von Aulis
01.07.2007, 01:20
Ite vasta aloittelen harrastusta, eilen tuli pitkään metsästetty nro.4 vastaan. Viitosia tiedossa useampi, nyt vain näköhavaintoa kehiin. Jatkossa siis tännekin ilmoittelen, joten beware!
Hespeler
01.07.2007, 01:53
Ainakin 2 kuukautta meni etsiessä 17. No, viikko sitten osui. Karkkilassa ja Chevy Van taisi olla kyseessä. Torstaina Porin Motonetin parkkiksella 19 ja kas kummaa... 17. No 18 on porissa tullut nähtyä usein joten helposti pitäisi löytyä.
Vihdosta viimein löytyi tuo kirottu 27, ei muuta ku etiäppäi.
Ja irGGu:lle tiedoksi kun murehdit että reserviin bongattu 67 on kadonnut, niin vinkiksi että Ässien kotipeleissä sen saat mun autosta, yleensä parkissa pesiskentän pitkällä parkkiksella.
Käynti kotiseudulla kannattaa, vastaan tuli 31,32 ja 33. Lisäksi 35 löytyi mutta välistä uupuu se 34, jota metsästetään seuraavaksi.
Matkaan tarttui myös kassillinen ruokaa, mutta se ei nyt tähän ketjuun kuulu.
Käynti kotiseudulla kannattaa, vastaan tuli 31,32 ja 33. Lisäksi 35 löytyi mutta välistä uupuu se 34, jota metsästetään seuraavaksi.
Matkaan tarttui myös kassillinen ruokaa, mutta se ei nyt tähän ketjuun kuulu.
Opiskelija - Käy kotona, se kannattaa: mainosti aikanaan Expresbus...
Asiaan, voi v*ttu että sitä s*tanan 16 ei tule sitten mistään vastaan. Ei onneksi sylettänyt perjantaina kun 30 km matkalla tuli vastaan 2 kpl nro.13:a ja yksi 15. Luulisi tuon 13 olevan vaikea löytää, mutta tässä tapauksessa 16 tuntuu karttavan ja pahasti.
Wrighter
01.07.2007, 14:38
53:sia tiedän muutamankin. Jos itse et löydä niin kerro vain.
Ainahan pienet vinkit on paikallaan. Alkaa tuo Mäkine ikävästi karkaamaan.
Jazzeilla saan olla kuitenkin kaksi päivää parkkipaikkavahtina, joten silloin luulisi jonkun numeron osuvan tuohon omaan listaankin. Jos niitä ohi ajavia autoja joutuu kyttäämään yhteensä 12 tuntia, niin ihme on jollei bongauksia tule. Palataan tähän sitten Jazzien jälkeen. Ja minun tuurini tuntien synkissä merkeissä.
Alkaa tuo Mäkine ikävästi karkaamaan.
Käväsin tuossa (Lähi-)Itäkeskuksessa ja vastaan tuli Viikintiellä 60. Joku ihan tavallinen Vectra, vuosimalli n. -95. Miksiköhän joku on tuollaiseen halunnut erikoiskilven. Ehkä se oli ajankohtainen juttu silloin.
Kävin Kumpulassa/Käpylässä katsomassa yhdellä parkkiksella heti perään mutta 61 oli poissa. Mrr!
Tammikuusta asti bongattu ja numero 5 on hakusessa. On se helvetti sentään kumma, kun numerot 6, 7 ja 8 tulee vastaan jatkuvasti, mutta 5 ei löydy mistään! Menee hermot!
No niin vähän tullut päivitystä. Reilu kolme kuukautta tosta viestistä vierähtänyt ja nyt etsitään jo numeroa 21! Kummasti helpottu kun siirryttiin kaksinumeroisiin lukuihin.
Wrighter
03.07.2007, 16:13
Jea. Mää käyn kattelemassa noiden talojen numerot joiden pihassa oon nuo 53:set nähnyt, ja kerron tien nimen ja talon numeron sulle sitten vaikka yyveellä josset jatsien aikana bongaa. Tänään tuli suosmeressä vastaan 52.
Eipä tarvi Jazzeille asti odottaa. 53 tuli Prisman reissulla vastaan. 54 onkin sitten varmempi tapaus. Tiedän kaksi eri paikkaa joissa sellainen sijaitsee. Taidan vielä illalla käydä kaupungilla kääntämässä. Jos vaikka se jenkkiavoauto sattuisi siellä pyörimään, jossa rekisterinumero on 55.
Wrighter
04.07.2007, 08:16
Tänään on porilaisilla hyvä tilaisuus kartuttaa bongaussaldoaan kävelykadulla ja Eetunaukiolla. Klo 12.00 eteenpäin siellä on näytillä uusia ja vanhoja Amerikanautoja sekä moottoripyöriä. Pyörien rekkareitahan ei tässä kisassa lasketa, mutta kivan näköisiä ne ovat mopotkin. Jotain ohjelmaakin siellä on. Ei muuta kuin sinne bongaamaan rekkareita. Itse en välttämättä paikalle ehdi, mutta eipä tuo mitään.
Irggulle onnea 65 etsinnässä ;)
tinkezione
04.07.2007, 08:48
Niin, ja jos tämän bongailun haluaa varta vasten nyt aloitella, niin eikö Hämeenlin.....
:)
***-6 ajeli vastaan viime viikon tiistaina eli seiskaa etsitään. Kaseja ja ysejä on kyllä tietenkin tullut vastaan.
Vaihtorotta
04.07.2007, 14:49
Ihanaaa. Kahden ja puolen kuukauden odotus palkittiin, numero 8 tuli vastaan kokkolantiellä.
Ihanaaa. Kahden ja puolen kuukauden odotus palkittiin, numero 8 tuli vastaan kokkolantiellä.Vinkki: ysi asuu Sepänkylässä Auroorantiellä ;)
Vaihtorotta
04.07.2007, 15:21
Vinkki: ysi asuu Sepänkylässä Auroorantiellä ;)
Tattista! Pitääpä käydä huomenna työmatkalla tsekkaamassa.
Koirapoika
04.07.2007, 15:29
Voi Bileamin aasi! Numero 19 oli parkkeerattuna lähes oven eteen, toki numeron 18 puuttuessa, ei varmasti parkkeeraa enää ikinä. Tuli jo sitä jarikurria etsittyä parikin kuukautta, luultavasti vie saman aikaa tuo 18.
Wrighter
04.07.2007, 15:41
Tänään on porilaisilla hyvä tilaisuus kartuttaa bongaussaldoaan kävelykadulla ja Eetunaukiolla.
Niin justiinsa.. Siellä ne kaikki neljä autoa kököttivät nätissä rivissä. Mitää rekkareita sieltä saanut.. No vissiin ensi lauantaiksi ne järjestää jonkun amerikan auto-paraatin. Onneksi olen silloin Lappeenrannassa. Eipä tarvi niitäkään romukasoja kattella.
Tänään oli muutenkin aika surullinen päivä. Aamulla näin 55 ja vähän myöhemmin 56. Melkein naapurissa asuu 57 ja tuossa vähän matkan päässä on töissä 58. No ne kaksi varmaa 54.sta on sitten varmaan kesälomilla, kun ei tutuilla paikoilla ole pariin päivään olleet. Kuinkas muutenkaan.
Eilen tuli 39 bongattua.
Se mikä naurattaa on se, että bongasin peräti kolme kappaletta viiden minuutin sisällä. Kaikki kolme kaiken lisäksi valkoisia Chevy vanneja. On tämä hullujen hommaa.
Nyt suunnistan kahdeksi viikoksi lomamatkalle Ruotsiin, taitaa bongaukset jäädä vähiin. Toivottavasti Vaasa-Turku -matkalla näkyisi edes nelikymppinen.
Nyt suunnistan kahdeksi viikoksi lomamatkalle Ruotsiin, taitaa bongaukset jäädä vähiin.
Hmm. Lasketaanko ulkomaan bongaukset mukaan? Juuri esim. Ruotsissa ja Virossahan on myös tämä kolmen numeron "perussysteemi" rekkareissa. Itselläni vieläkin seiska hakusessa. Kaikkia lähinumeroita ja muita pieniä on kyllä näkynyt. Miksi se kasipallo ei nyt voi tulla vastaan. Masentaa..
Hmm. Lasketaanko ulkomaan bongaukset mukaan? Juuri esim. Ruotsissa ja Virossahan on myös tämä kolmen numeron "perussysteemi" rekkareissa. Itselläni vieläkin seiska hakusessa. Kaikkia lähinumeroita ja muita pieniä on kyllä näkynyt. Miksi se kasipallo ei nyt voi tulla vastaan. Masentaa..
Ei lasketa, vain kotimaiset numerot.
ELÄKELÄINEN
06.07.2007, 11:52
Hmm. Lasketaanko ulkomaan bongaukset mukaan? Juuri esim. Ruotsissa ja Virossahan on myös tämä kolmen numeron "perussysteemi" rekkareissa. ..
Ruotsissa ainakin kaksinumeroisia on paljon enemmän kuin Suomessa, joten kyllä systeemissä joku ero on.Vai oliko se niin,että siellä on kolminumerosysteemi, joka alkaa 001:stä.
Haussa 154.
Hmm. Lasketaanko ulkomaan bongaukset mukaan? Ei lasketa. Voihan siellä tietenkin sattumalta bongata suomalaisen rekkarin, todennäköisyys kylläkin todella pieni että #40 tulisi sveean maalla vastaan...
Edit: jep ELÄKELÄINEN, Ruotsissa on 001 jne...
Oukki doukki. Itseasiassa huomasin ketjua selatessani, että samasta aiheesta on keskusteltu jo ainakin sivulla 3.
Tb-1
Teboilin polttoainerekka Tampereella.
Txjokeri
07.07.2007, 00:25
Ei lasketa, vain kotimaiset numerot.
Miksi ei? Tässä tietääkseni vain bongaillaan kilpiä, kyseessä ei ole mikään kilpailu. Mielestäni jokainen saa säveltää ihan omat sääntönsä - vai onko jossain julkaistu viralliset kilpien bongailusäännöt?
Itselleni kelpaa vain kotimaiset kilvet.
Eilen tuli köyliön paikkeilla vastaan 35. Vuoden verran on tullut bongausta harrastettua. Eli tasasen tappavalla tahdilla "maaliin" pääsyyn kuluu n. 30 vuotta. Josko sitten lähtis takaperin bongailemaan....
32:ta ei ole näkynyt ja vaikuttaa siltä, että tästä numerosta on kehkeytymässä itselleni "hankala bongaus".
Museoesine
07.07.2007, 23:15
Itselläni on ollut 8 etsinnässä huhtikuun lopulta lähtien. Kerran sen olen nähnyt tuona aikana, mutta unessani, joten etsintä jatkuu.8 löytyi tänään lähes kolmen kuukauden etsinnän jälkeen läheisen kaupan pihasta. Seuraavaa ei tarvinnut pitkään etsiä, koska lähin 9 majailee noin sadan metrin päässä. Nyt 10 etsimään.
Anselm Raato
08.07.2007, 22:00
Jes!
Tampereen seutu alkaa olemaan kultakaivos meikäläiselle. Tänään bongasin numeron 25 terroristipakusta. Monia muitakin bongauksia on Treen läheisyydessä tehty. Mieleen tulee ainakin luku 8 ja sitten aiemmin täällä kerrottu kolmen bongauksen putki.
E: Ketuttaa. Näin äsken joko numeron 26 tai 28. Ei voi mitään.
Museoesine
08.07.2007, 22:07
8 löytyi tänään lähes kolmen kuukauden etsinnän jälkeen läheisen kaupan pihasta. Seuraavaa ei tarvinnut pitkään etsiä, koska lähin 9 majailee noin sadan metrin päässä. Nyt 10 etsimään.Nyt haussa on 12, sillä 10 ja 11 tulivat vastaan tänään. 2:sta lähtien numerot ovat löytyneet pareittain noin kolmen kuukauden välein, mutta nyt seuraava kaksikko löytyi huomattavasti nopeammin.
Wrighter
08.07.2007, 22:16
Lappeenrannan reissulla tuli vastaan numero 54 ja paikallisen Amerikanauto- harrastajan avustuksella heidän talleilta löytyi numero 55. Ei muuta kuin etiäpäin. 56 on melko varmassa paikassa, mutta eipä ne varmat ole ikinä sieltä löytyneet mistä pitäisi.
Wrighter
09.07.2007, 12:08
56 on melko varmassa paikassa, mutta eipä ne varmat ole ikinä sieltä löytyneet mistä pitäisi.
Siellähän se 56 nökötti tutulla paikallaan ja nyt siis etsintään numero 57.
Wrighter
09.07.2007, 19:33
Huoh. Sitte kun sinäkin alat etsimään 65, niin mää tuun ja istun aina sun auton etupenkillä.
Täytyy vaan vaimo suostutella takapenkille ;) Kyllä tuohon kuusvitoseen on vielä matkaa ihan kohtalaisesti. Jännä nähdä, että tuleeko siitä mullekin tuollainen peikko kuin sinulle. Toivottavasti ei, sillä hermoni eivät varmasti tuollaista kolmen kuukauden painetta kestäisi. Tuo kaksi kuukauttakin oli jo yhtä tuskaa.
Humpauttaja
10.07.2007, 08:39
Noniin. Puolisen vuotta siihen meni, että sai siirtyä kaksinumeroisiin. Olipa tiukassa toi 9. Lohjalta löytyi. 10 löytyikin heti seuraavana päivänä, kun oli parkkeerannut viereeni Helsingissä.
Aika perusjuttu tässä lajissa tuli taas todistettua, kun puolen vuoden etsimisen jälkeen näin tuon yhdeksikön niin heti vuorokausi myöhemmin toinen 9 kurvasi eteen. Perkkele!
27, 28 ja 29 ihan muutaman päivän sisään, 30:n kimppuun sitten vaan
Aina Pata
11.07.2007, 23:05
No niin, täytyy ketjun aloittajana ilmoittautua.
Mä lopetin, alko vituttaan. Eli 100 -bongauksen jälkeen tuli n.50 rekkaria kuukaudessa. Sitten jämähdin totaalisesti johonkin, olisko ollut 167, aivan sama.
Olen muistaakseni 173:ssa, noh aivan sama sekin.
Nyt on aloitettu uusi homma eli vanhat rekkarit (siis mustat). Ei järjestyksessä, vaikka järjestyksessä alkoikin 1,2 ja sitten tuli 5 jonkun muunkin oon nähnyt mutten laittanut mieleen. Ajatus aloittamisesta kyti kuitenkin jonkun aikaa.
Niin ja siis sataseen saakka tai taidan ottaa vaan ysiysiin. Katsellaan vaikka vuoden kuluttua mihin olen päässyt.
Wrighter
12.07.2007, 10:49
Hohoo. Suurimmat kiitokseni sinulle ihana ihana ihana jatkoaikalainen joka yksityisviestillä kerroit 65:n olinpaikan. Ei tullut kuin kilsan koukkaus koulumatkalle, ja olo oli suorastaan autuaallinen kun hetkeksi pysähtyi sitä numeroa tuijottelemaan. Aij että on hyvä olo.
Huomenna pitäisi ajella kotikylään ruosniemen kautta jotta saa katseltua että onko 66 kotona, jollei ole mennessä, niin kierrän samaa reittiä myös takaisin päin ajellessa. Ei pöllömpää ei pöllömpää. Ihanaa. Tämä olo on melkoisen jees nyt. Ah.
Täytyy oikein pistää sulle onnittelu viestiä! Hienoa että muutaman kuukauden piinasi on ohi. Saapa nähdä pääsetkö nyt sitten uudestaan karkuun ja kunnolla. Toivottavasti et. Vielä täältä perästä tullaan!
***-6 ajeli vastaan viime viikon tiistaina eli seiskaa etsitään. Kaseja ja ysejä on kyllä tietenkin tullut vastaan.
Eilen Puistolassa bongattu numero 7. Josko tämä nyt tästä. Kaseja on tosiaan paljon näkynyt, ja ysi on varmassa paikassa, mutta kauankohan tässä nyt menee sen kasin löytämiseen.
Jes Jes Jes Kuukausien piina on ohi. Toyota Camry pelasti perjantain. Helmikuun lopusta asti metsästetty numero 16 tuli vihdoin havaittua....
Nyt vasta näin tämän ketjun. Pari vuotta olen pitänyt taukoa tästä rekisterien tsekkailusta. Sitä ennen tuli yli vuoden verran katteltua kilpiä, mutta lopetin kun alkoi ajaessa särkemään päätä. Pidin kahta listaa toinen 0-100 ja toinen 100-999. Vuodessa pääsin ekassa listassa kilpeen 44 asti ja toisessa 275. Ei ole huvittanu sen koommin tsekkailla.
Eilen Puistolassa bongattu numero 7. Josko tämä nyt tästä. Kaseja on tosiaan paljon näkynyt, ja ysi on varmassa paikassa, mutta kauankohan tässä nyt menee sen kasin löytämiseen.
Mahtavaa. Kasi bongattu juuri äsken, ja nyt pääseekin aimo harppauksen eteenpäin, koska ysi ja kymppi ovat varmassa paikassa. Toinen kotipihalla ja toinen n. 100 metriä kotoa.
Tässä pari viikkoa sitten näin MAO-1 rekkarin ja pisti kyllä mietitttymään, että löytyykö Suomestakin kommunismin ja Mao Zedongin entisiä kannattajia.
Tuskin asia kuitenkaan näin on ja sattumalta vain tuo rekkari tullut autoon.
Tässä pari viikkoa sitten näin MAO-1 rekkarin ja pisti kyllä mietitttymään, että löytyykö Suomestakin kommunismin ja Mao Zedongin entisiä kannattajia.
Tuskin asia kuitenkaan näin on ja sattumalta vain tuo rekkari tullut autoon.
Entä jos on matematiikka mielessä ja rekkari tarkoittaisi maol kuten lukiossa aikoinaan taulukkokirja.
Wrighter
15.07.2007, 23:55
Tänäänpä se 57 köpötteli vastaan kasitiellä. Elikä nyt hakuun 58. Kaksinumeroisia on nyt Porissa mukavasti liikkeellä, kun nuo Jazzit houkuttelee vieraita ulkopaikkakunnilta asti. Hiljaa hyvä tulee sanon mä.
Humpauttaja
16.07.2007, 01:31
Noniin. Puolisen vuotta siihen meni, että sai siirtyä kaksinumeroisiin. Olipa tiukassa toi 9. 10 löytyikin heti seuraavana päivänä, kun oli parkkeerannut viereeni Helsingissä.
Ja tänään 11 Tammisaaressa. Kivaa.
Ilmottaudun mukaan harrastajiin. Aika hauskaa hommaa ja ajankulua ajellessa, hyvin on alkanutkin. Aloitin juhannuksena kun tuli ykkönen vastaan. Kakkonen tuli samalla reissulla ja kolmonen palatessa kotiin.
Sitten hiljaisempaa mutta nelonen, vitonen ja kutonen löytyivät Kaustiselta viikonloppuna... Festareilla on paljon porukkaa ja hyvä bongailla :) Kutonen löytyi ekana, sitten nelonen ja vitonen. Kutonen tietenkin sitten hukassa, mutta onneksi seuraavana päivänä tärppäsi se (sama) kutonen.
Seiskaa siis etsitään, Oulusta. Saa nähdä milloin löytyy.
Haussa on nyt 44. Kolmenkympin nippu meni aivan hetkessä. Pari poimintaa ja kosolti tuuria. 41 sisälsi jo yhden vaarallisen U-käännösen Teollisuuskadulla, kun kaveri bongasi Sturarin alla vastaantulleen kilven, enkä kerinnyt nähdä sitä. Eiku perään, molempiin liikennevaloihin vielä jumiin mutta Pasilan aseman valoissa saatiin kiinni. Hieno fiilis.
Nyt ollaankin suhteellisen vaihdikkaasti edetty. 22, 23 ja 24 tulivat vastaan (/olivat pysäköityinä) muutaman päivän sisällä. Nyt sitten seuraava saalis on luonnollisesti 25. Kellään tietoa mistäpäin (Oulun tienoo) sellaisen voisi verkkokalvolleen haalia?
Olen nyt bongannut rekkareita vuoden ajan. Näin ollen pelin läpiviemiseen kuluu tätämenoa noin 40 vuotta. Sitten onkin aika luopua ajokortista, ennenkuin muutun "Untamo-Ukiksi", tuoksi teiden kultaiseksi, joskin arvaamattomaksi, muumioksi.
Itellä tuli tällä viikolla vuosi bongailua täyteen ja numerossa 49 mennään.
Talvella oli useita viikkoja peräkkäin millon homma ei edenny yhtään, mutta nyt kesällä ollaan parhaina päivinä menty jopa kolme numeroa eteenpäin.
Enään siis tosiaan puolet sadasta niin pääsee kolminumeroisiin, jolloin homman pitäis varmana helpottua jonkun verran. Tai muuten harrastetaan tätä vielä todella pitkään...
pernaveikko
17.07.2007, 12:46
Itellä tuli tällä viikolla vuosi bongailua täyteen
Minulla tulee myös joskus loppukuusta, numeroa 18 etsitään. Aika hitaasti on edennyt, mutta autoa en omista ja bussissa luen aina lehteä. Tuommoisilla asioilla on huomattava merkitys. Kyllä tämä tästä.
Kolminumeroissa on tosiaan se hyvä, että melkein jokainen vastaantuleva auto on potentiaalinen bongaus. Kaksinumeroisissa näkee jo kaukaa, että tuossa autossa on yli 90% varmuudella kaksinumeroinen rekisterikilpi ja yhtä lailla, että tuossa ei ole kirveelläkään.
Tänä aamuna juuri kun sitä vähiten osasin odottaa vastaan ajeli jo kuukausia haussa ollut 9. 10 Ajelikin vastaan mm. eilen ja n. viikko sitten joten todennäköisesti en sitä taas kuukauteen löydä..
Ihme juttu muuten että kaverini, joka aloitti homman jälkeeni joka viikonloppuisin harrastaa ns. turhaa ajoa on menossa numerossa 78. kun minä taas haen tuota numeroa 10. Tai mikäs ihme tuo on.. Vauhdilla on kaveri kuitenkin edennyt. Omasta aloituksesta on nimittäin syksyllä vuosi.
Mahtavaa. Kasi bongattu juuri äsken, ja nyt pääseekin aimo harppauksen eteenpäin, koska ysi ja kymppi ovat varmassa paikassa. Toinen kotipihalla ja toinen n. 100 metriä kotoa.
Kaikkea sitä pitääkin möläytellä. Ei näin, ei ikinä näin. Mikään ei ole niin varmaa, kuin epävarmaa. Eilen aamulla kotiin köpötellessäni päätin käydä vilkaisemassa, josko se kymppi olisi paikalla. Olihan se, ja onnittelin jo itseäni kävellessäni kohti paikkaa, jossa ysi on ollut. Vaan, eipä ollut eilen, ei tänä aamuna, eikä vielä illallakaan. Ihan kuin vain vittuillaakseen vastaan ajoi myös numero 11, mutta eipä siitä mitään iloa ollut ilman sitä ysiä.
Paska peli... ;)
32, 33 ja 34 bongattu pienen paussin jälkeen.
Ei nyt sinänsä kuulu ketjuun, mutta on tämän rekkarin (http://personal.inet.fi/musiikki/jemo.kettunen/rekkari.jpg) omistajalla kyllä ankeaa...
Wrighter
18.07.2007, 16:52
Jaahans. Seitsemän tuntia Jazz-parkkia takana ja kokonainen yksi bongaus saavutettu tuon säälittvän ajan ohessa. Eli 58 ajeli siitä Antinkatua pitkin heti 15 minuutin seisoskelun jälkeen. Silloin ajattelin, että tuleepa tästä hyvä päivä. Ja paskat. 60, 61 ajoi ohi päivän mittaan ja 58 pariin otteeseen. 59 ei sitten ilmestynyt. No huomenna uusi 7 tuntia portin pielessä. Yieppee. Josko huomenna onnistuisi paremmin tuo bongauskin. Vahtihommat sujuu kyllä.
Anselm Raato
20.07.2007, 19:25
Tänään bongasin numeron 25 terroristipakusta.
E: Ketuttaa. Näin äsken joko numeron 26 tai 28. Ei voi mitään.
8.7.07 tuo ja tänään näin Someron ABC:n parkkipaikalla nyypiitlen varustettuna numerolla 26. 27 on jossakin ja 28 onkin sitten 300m päässä kotitalosta.
Näyttää siltä, että tahti on nykyisin 2-4 numeroa/kuukausi. Nopeutunut aika lailla viimeaikoina tuoi bongailu. Yhtään valkonumeroista rekkaria en ole vielä bongannut. Kaikki ollut siis näitä normaaleja "valkoisella pohjalla mustia numeroita".
27 tuli vihdoin tänään vastaan Karjaalla. Joo, ei mennyt kuin 3 kuukautta.
edit. vuosi minullakin tulee (muistaakseni) ensi viikolla täyteen. Täytyypä tarkastaa toiselta koneelta, kun lisään 27:n exceliin
Wrighter
22.07.2007, 00:59
Jees. 59 tuli vastaan kaupungilla ja nyt hakuun 60. Kyllä tämä tästä etenee. Aika tarkkaan vuosi kulunut bongaamisen aloituksesta ja tavoitteena silloin oli bongaus ja viikko. Eli tavoite oli 52. Nyt ollaan siitä 7 bongausta edellä ja tavoitteeksi ensi vuodeksi tähän päivämäärään asetetaan sitten 120. Eli aika tarkkaan saman verran kuin nyt on bongattu. Pitääkin muistaa kaivaa tämä viesti vuoden kuluttua esille.
30, 31 samana päivänä, nyt kulkee! Ja tästä iloitsemisesta seuraa varmaankin kaikkien 32:n katoaminen..
45 tuli eilen. Nelosella alkavia on aika paljon liikkeellä, joten usko on kova. Vitosalkuiset tuntuvat jotenkin olevan vähän harvinaisempia, mutta ehkä vaan tuntuu. Ysialkuisia on niin paljon, että 89->99 mennee viikossa.
Vaihtorotta
23.07.2007, 23:05
9, 10 ja 11 on tullut bongattua sitten viime postauksen. 9 noin pari viikkoa sitten, 10 viikonloppuna ja 11 tänään. Kivaa.
Itse aloitin tämän hienon harrastuksen kaverien innoittamana viime juhannuksen aikoihin. Tällä hetkelle etsitään jo numeroa 15, joten tahti on mielestäni aika hyvä. Pääkaupunkiseudulla tuli bongailtua tähän asti, mutta nyt tuli paluu takaisin pohjoiseen, joten taitaa rekkarien löytäminen hidastua rutkasti.
Vihdoinkin. Se kaivattu ysi oli kadonnut johonkin, eikä sen koommin ole näkynyt, mutta toinen ysi-rekkarilla varustettu auto ajoi vastaan tänään. Kävin myös bongaamassa sen "varman" kympin, joten seuraavaksi numero 11.
pikkukatti
24.07.2007, 16:37
Tänään kohti Mikkeliä ajaessa tuli vastaan vihdoin 37. Nyt hakuseen 38, jota en muista aiemmin nähneeni. Tosin en ollut aiemmin nähnyt 37:kaan. No eihän sen tarvitse tulla kuin kerran vastaan. Oikeaan aikaan siis. Noita kaksinumeroisia tulee vastaan yllättävän usein. Yleensä ne taitaa olla suunnilleen väliltä 50-69.
Pub_Winston
24.07.2007, 18:32
Lauantaina aloitin matkalla pääkaupunkiseudulle, vastaan tuli 2-1-2!
Eli kolmosta haetaan!
Nyt kulkee ja kovaa!! Tänä aamuna linja-autoaseman parkkis, 32, joku Mitsu maasturi, tunti siitä valkoinen ja Chevy pick-up, 33, heti perään mustassa Mustangissa 34 ja töihin tullessa Chevy van, 35!! Ei paha
Rekkaribongaus yksi vuotta!
Tänään iltapäivällä bongausura täytti vuoden ja juuri pari tuntia sitä ennen tuli ykköstiellä jossain Suomusjärveltä hieman Turkuun päin vastaan 28.
Tämä vuoden ura on muuten sujunut hyvin, mutta numeroa 17 odotin 3kk välillä marras06-helmi07 ja numeroa 27 3kk välillä huhti07-heinä07. Ja luonnollisesti eilen näkyi muuten sekä 17 että 27 kun kävin pesulassa. Ironista niin sanotusti juhlapäivän aattona.
Urheilussahan on aina tapana puhua tasaisen vauhdin taulukoista. Tarkkaavaisimmat ovatkin jo varmaan huomanneet, että minulla tämä rekkaribongausura tulee kestämään lähes 36 vuotta ennenkuin vihdoinkin pääsen eläkkeelle 999:n bonganneena. Jos asuu välillä ulkomailla, tulee toki uralle lykkäystä.
Tää ei voi olla enään mahdollista, kävin päivällä hakemassa varaosia harrasteautoon ja ko. firman pihassa 60-luvun puolenvälin Plymouth ja siinä 36 ja tallilta kaverin autosta 37!
12 bongattu niinkin läheltä kuin naapurin pihasta. Epäonnennumeroa etsimään.
Epäonnennumero on paha, sen bongaaminen kesti. Se kuitenkin löytyi ja nyt on tovin haettu numeroa 14.
Pitsiä käytiin nypläämässä eilen Matka oli täydellinen fantastisen finaalivoiton ( junnusakilla ) kruunasi numero 17 bongaus. Eipä olisi löytynyt jos ei olisi ajettu harhaan. Samalla reissulla näkyi myös 19 ja 20 mutta ei nro. 18.
E: Huomenna tulee 1 vuosi bongausta täyteen, tahti on aika hidas ja jos jatkuu samalla tavalla niin numero 999 tulee vastaan vuonna 2066. Ikää silloin on vasta 85 vuotta... että silleen.
Alkuviikosta tämän ketjun innoittamana aloitin bongauksen ja tänään tuli ROL-1 vastaan. Tästä se siis lähtee.
Emännän kanssa aloitettiin tämä harrastus noin kuukausi sitten.
Kumpikin tällä hetkellä vasta numerossa kolme, eli nelonen hakusessa.
Just huomasin kun kirjaisin viimeistä löytöä (40) että bongauksen aloittamimsesta tuli tasan vuosi täyteen! Kylläpä se aika rientää...
Hespeler
29.07.2007, 00:32
Tänään aamulla tuli nro.20 vastaan porissa ja koko päivän keski-suomessa ajellessa oli kova haku päällä. Mutta ei. Kolmosella alkavat kilvet oli ilmeisesti tänään liikenteessä koska noita tuli vastaan todella paljon. 21 on seuraava ja joku porin alueella asuva voi laittaa jotain vinkkiä mistä tämän ilmeisesti harvinaisen kilven voisi bongata.
21 on seuraava ja joku porin alueella asuva voi laittaa jotain vinkkiä mistä tämän ilmeisesti harvinaisen kilven voisi bongata.Ei nyt ihan Porin alueella, mutta Turussa käydessäsi voit bongata rekisterinumeron TPS-21 Suikkilasta. Kyseiset kilvet löytyvät erään ex-pelaajamme isän autosta.
Wrighter
31.07.2007, 14:22
Viikon kirjoituskielto takana ja bongailu on edistynyt vähintäänkin kohtakaisesti. 3 uutta numeroa on tullut nähtyä ja nyt ollaan numerossa 62. Eli 63 on haussa. Hyvin tämä etenee.
Viikon kirjoituskielto takana ja bongailu on edistynyt vähintäänkin kohtakaisesti. 3 uutta numeroa on tullut nähtyä ja nyt ollaan numerossa 62. Eli 63 on haussa. Hyvin tämä etenee.
Eli tasoissa ollaan! Eipä ole kesäloman aikana juurikaan tämä harrastus edennyt - mutta huomenna lähden takasin stdiin ja toivottavasti aktivoidun tälläkin saralla.
Epäonnennumero on paha, sen bongaaminen kesti. Se kuitenkin löytyi ja nyt on tovin haettu numeroa 14.
Ei siihen niin pitkään mennyt. Pari päivää sitten törmäsin kahteen eri autoon, joissa komeili 13. Tasoissa ollaan.
...Eli 63 on haussa. Hyvin tämä etenee.
63 ja 64 tuli vastaan kakkostiellä tänään. Noh, väärässä järjestyksessä toki joten 64:ä haetaan vielä.
Muutama päivä sitten itse innoistun tämän aloittamaan, kun huomasin rekisterinumero ykkösen. Tästä on hyvä aloittaa :) Kyseessähän oli siis JSS-1 , varmasti helppo kaikilla aloitella, jos Suomen Tivoli vierailee lähistöllä.
Txjokeri
01.08.2007, 21:43
Ei siihen niin pitkään mennyt. Pari päivää sitten törmäsin kahteen eri autoon, joissa komeili 13. Tasoissa ollaan.
Taisi olla kunnon epäonnen numero kun kahdesti törmäsit...
Itsellä ollut haussa 40 jo kuukauden, kaikki 41 - 49 on jo bongattu, vaan ei laskettu.
Kolmas Johannes
02.08.2007, 11:26
Aloitin itse joskus kesäkuun seitsemännen tienoilla, joten miltei kaksi kuukautta tässä nyt tulee täyteen. Eilen sain haltuun sekä kasin että ysin, mikä johtui siitä, että kasin jälkeen tiesin, mistä ysin saa.
Vitosen ja kutosen välillä on ollut tähän mennessä pisin tauko, miltei kuukausi.
Tästä alkavat haasteelliset ajat, kaksinumeroiset. Luulen, että kaksinumeroisia rekisterikilpiä ei ole aivan yhdeksänkertaista määrää yksinumeroisiin verrattuna. Bongaustodennäköisyys on siis arvioni mukaan heikompi.
Minusta tuntuu, että tässä hommassa Helsingin kantakaupunki on aika hyvä paikka päivittäin pyöriä. (Eritoten Kamppi ja Punavuori ovat osoittaneet hedelmällisyytensä, mutta sielläpä en kovin usein pyöri. Silloin kun pyörin, yleensä onnistun.)
Silloin ärsyttää eniten, kun bussin ikkunoista ei näe läpi.
Kolme kuukautta bongailua täynnä, ja viimeisin bongaus tuli toissapäivänä vastaan, ***-4. Viitosta siis kovasti jahtaan, numerot 6 ja 7 onkin sellaisissa paikoissa, mistä ne takuulla löydän.
Hohoo. Suurimmat kiitokseni sinulle ihana ihana ihana jatkoaikalainen joka yksityisviestillä kerroit 65:n olinpaikan. Ei tullut kuin kilsan koukkaus koulumatkalle, ja olo oli suorastaan autuaallinen kun hetkeksi pysähtyi sitä numeroa tuijottelemaan. Aij että on hyvä olo.
Ennen kesälomaani viihdytin itseäni päivättäin seuraamalla epätoivoasi nron 65 etsinnässä. (Olen ikävä ihminen?) Nyt olen samassa tilanteessa itse, 64 ajoi vastaani tänään. Jälleen samassa paikassa bongasin kuin niin usein ennenkin - Viikin kirjaston vieressä. Mitenkähän sekin voi olla mahdollista että juuri tuo paikka on niin antoisa? Onhan siinä toki aika pitkät punaiset kun on kääntymässä Pihlajamäentieltä Latokartanonkaarelle.
Ensimmäinen postaus tähän ketjuun, on pakko kun tuli 100 täyteen! Reilut kolme vuotta meni keräämiseen. Välillä tosi pitkiä jumituksia. Paras oli normaalissa perjantairuuhkassa Vihdintiellä kun tuli 36-39 kymmenessä minuutissa eikä kyseessä ollut edes mikään jenkkiautojen kokoontumisajo.
Benny
Aika nopsasti etenee kun 100 tulee täyteen muutamassa kuukaudessa pompannut jo 150:aan.
Benny
Aika nopsasti etenee kun 100 tulee täyteen muutamassa kuukaudessa pompannut jo 150:aan.
Benny
Etsiskelen numeroa 95 ja kolme vuotta on minullakin kestänyt tähän asti pääseminen. Hauska kuulla, että satasen jälkeen vauhti kiihtyy. Tarkoitus olisi tänä kesänä saada vielä satanen puhki.
Itse olen bongaillut tässä 3.5 vuotta ja olen vasta numerossa 86. Tosin hitauteen on vaikuttanut se että omaa autoa ei ole ollut kuin vasta kaksi vuotta ja silläkin tulee ajettua niin vähän että näkisi muita maisemia kuin kotinurkkia. Myös monet jumitukset ovat hidastaneet tätä touhua aika pahasti.
Etsiskelen numeroa 95 ja kolme vuotta on minullakin kestänyt tähän asti pääseminen. Hauska kuulla, että satasen jälkeen vauhti kiihtyy. Tarkoitus olisi tänä kesänä saada vielä satanen puhki.
Lainaan itseäni ja totean, että välittömästi, kun lähdin ruokatunnille, löytyikin se 95 kuin taikaiskusta.
Hassua tässä hommassa on se, että kun jotain numeroa metsästää viikkotolkulla, niin heti sen löydyttyä samaa numeroa tulee vastaan joka kulman takaa.
Hassua tässä hommassa on se, että kun jotain numeroa metsästää viikkotolkulla, niin heti sen löydyttyä samaa numeroa tulee vastaan joka kulman takaa.
Juu. Vaimo bongaa myös. Eilen nähtiin sitten kateissa ollut 29 - ja tänään heti uudelleen.
Wrighter
04.08.2007, 22:57
Tänään päästiin taas harppaus eteenpäin. 63 ja 64 tuli vastaan ihan puolen tunnin sisään. Nyt hakuun tuo nimimerkki Irggun kovasti rakastama numero 65. Mahtaisiko Häneltä saada se osoite tietoon, josta kyseinen numero löytyy? Olenhan pari sullekin neuvonut.. No nyt sitten katsellaan kannattaako muita auttaa. Vink vink. Onhan noita kuusvitosia vastaan ajellut, mutta mitenkähän käy nyt kun sen pitäisi näkyä? Turha toivo luulen ma.
Anselm Raato
05.08.2007, 04:21
Stressi ja ahdinko puskee päälle. Missä se 27 oikein on? Jyväskylässä/keski-suomessa kenelläkään mitään tietoa? ARGH!
Aina Pata
05.08.2007, 19:56
Pitää postata, jos ei muuten niin itselle muistutukseksi.
Eli uusi harrastukseni, mustat rekkarit, nyt bongattu 33 erilaista alle satasta.
Vähän alle kuukaudessa tähän pääsi. Kolmasosa siis kasassa, hankaloituu aika reippaasti tästä eteenpäin. 7- ja 8- alkuiset ovat elleet helpoimpia, 6 bongausta. 1- alkuiset vaikeimpia vain numero 15 tullut nähtyä.
Tällä hetkellä pitäisi etsiä numeroa 15. Alkaa olla jo kaksi viikko pian aikaa kun on viimeisin kilpi löydetty. Että aika heikosti sikäli kun juhannuksena tämän hupaisan harrastuksen aloitin.
Ja kuten ihan normaalistikin, viikonlopun aikana tuli vastaan numerot 16-20. Ei se aina ole helppoa tämä bongarinkaan elämä.
Hieno päivä. Lounas alkoi 49:llä ja 50:stä sain kuuman vinkin kamuni nurkilta, jonne olin matkalla. Sieltä himaan ja eikös 52 posottele edessäni Mechelininkadulla. Tajuton kyttäys, josko se 51 jostain siihen lentäisi ja peukkua pystyyn, jos kärry jatkaisi kanssani Länisväylää. Paskat, Porkkalankatua Larun suuntaan se jatkoi. Hanasaaren kohdalla 51 sitten tuli vastaan, eli justni.
Vitosalkuiset ovatkin yllättävän iisejä. Tänään tullut vastaan lähes kaikki.
...olen porissa törmännyt jo useaan 65:n...
Mä näin 65:n maanantaina. Ei muodostunut mulle kovinkaan suureksi ongelmaksi.
36:sta ei näy eikä kuulu. Ellei se nyt kohta ala löytymään, niin harkitsen uran vaihtoa johonkin nopeatempoisempaan.
Espoon Siniset
08.08.2007, 19:52
Itse vasta aloittelin kesäkuussa tätä ja nyt olen löytänyt seiskaan saakka. 3-5 löytyivät kokoontumisajosta, ja olisi siellä ehkä enemmänkin näkynyt, mutta osuivat sitten väärään järjestykseen. Seiska oli sikäli kiva löytö, ettei se ollut mikään lyhytrekkarimalli.
36:sta ei näy eikä kuulu. Ellei se nyt kohta ala löytymään, niin harkitsen uran vaihtoa johonkin nopeatempoisempaan.
Hyvelän ja Ruosnimen välillä kulkevan mutkatien, taitaa olla Hyvelänraitti, puolessa välissä olevan talon pihalla valkoinen kupla, siinä on muistaakseni 36. Ittellä ois 38 hakusessa, anyone? 28-37 väli meni nopeasti nyt on ollut pari viikkoa hiljaisempaa, 39 ja 40 ois heti plakkarissa jos jollakin olis heittää vinkki tuosta 38:sta.
Näkkäri!! Unohda toi vinkki, kävin mopoilemassa noilla nurkilla ja siinä onkin 35, toivottavasti et ehtinyt tehdä turhaa reissua, my bad
Anselm Raato
09.08.2007, 15:29
Numerot 27 ja 28 vartin sisään. 27 oli oikein tosi bongaus. Ajelin tarkoitushakuisesti Seppälän Prisman parkkipaikkaa edes takaisin jos vaikka se 27 löytyisi. Siellähän se sitten olikin. No matkalla kotiin löytyikin sitten se seuraava numero varmasta paikasta. 29 seuraavaksi. 30 on nähty muutaman kerran, mutta 29 ei muistaakseni hetkeen ole näkynyt.
Tällä hetkellä pitäisi etsiä numeroa 15. Alkaa olla jo kaksi viikko pian aikaa kun on viimeisin kilpi löydetty. Että aika heikosti sikäli kun juhannuksena tämän hupaisan harrastuksen aloitin.
Noniin, vihdoin ja viimein numero 15 löytyi ja samoin 16 jonka paikka oli tiedossa. Seuraavaksi kunhan löytyisi 17 niin sitten jemmassa olisikin 18-20.
Hiljaa hyvä tulee..
Mites on, tämän ketjun aktiivit - laitetaanko pientä päivitystä kuinka kauan on mennyt aikaa aloittamisesta nykyiseen numeroon saakka? Ite olen bongannut aika tarkkaan 13 kk/n. 56 vkoa ja haussa on nro. 66. Käsittääkseni ihan hyvä tahti. Muilla?
Suurin piirtein 11kk bongattu. Eilen näkyi 42, tänään poimin 43 ja 44, sillä niiden "kotipaikat" tiesin. Pari 45:sta tiedän kans, niin ei pitäisi olla suuri ongelma. 46 taas voi aiheuttaa päänvaivaa.
Tällä vauhdilla menee ~ 2 vuotta ennenkuin 100 menee puhki.
Anselm Raato
10.08.2007, 17:48
Itsellä on joku 14kk takana sanoisin. 29 on haussa. Todella hitaasti on oma tahti ollut. Sen verran kuitenkin olen liikkunut teillä, että on ollut lähinnä huonoa tuuria kun ei ole enempää löytynyt.
10.8 tuli tasan vuosi täyteen bongauksen aloituksesta. Vaihtelevasti on mennyt. Pisin haku kesti 2,5kk. Parhaana kuukautena 6 bongausta. Yllättävän hidasta ollut kesällä, vaikka tuntuisi että kesällä noita bongauksia tulisi paljonkin (pidempään valoisaa, tulee liikuttua enemmän ulkona jne...).
No tästä on hyvä jatkaa, eiköhän sitä vuoden päästä ole päästy yli 50:n...
Tämä viikonloppu oli oikein tuottoisa bongauksen suhteen. Kaksi viikkoa sitten näin ykkösen, mutta sen jälkeen ei kakkosta ole näkynyt. Nyt tuli sitten Tampereen seudulla pyöriessä vastaan 2-4. Vitonenkin tuli vastaan, mutta harmittavasti ennen nelosta.
Tänään vihdoin numero 19 työmatkalla. Toivoa nopeammasta jatkosta on, koska 20-29 on kaikki näkynyt usein. Johonkin se varmaan kuitenkin taas tyssää.
Aloitin viime syyskuun 29.päivä, joten kovin hidasta on tahti. Tällä menolla olen 80-vuotias kun homma on paketissa.
Jaahas, taas pyörähti homma käyntiin. 36 tuli vastaan perjantaina ja juuri äsken havaitsin 37:n. Meinasin jo tuskastua välillä.
edit: bongaamisen aloitin joskus tammikuun alussa, joten tahti on siis hieman yli numero viikossa.
e2: iik, 38 bongattu. Nyt se on viimeistään todistettu, että nämä bongaukset tulevat sykleissä. Välillä on hiljaisempaa ja sitten niitä näkee yhtenään. Kumma juttu. Ehkäpä aistit adaptoituu oikealle taajuudelle aina bongauksen jälkeen ja sitä alkaa tiedostamattaan väijyä enemmän niitä numeroita?
Onkohan yksnumeroisissa rekkareissa yleisin toi nro 2?? Olen nyt 1,5 viikkoo kattellu jos kolmonen tulis vastaan, mut valehtelemati toistakymmentä kakkosta on kyllä päristellyt ohitte.
Päivitetääs tilannetta. Nyt kun on Jazzit ohi ja kesälomareissut tehtynä on bongauksissakin menty aimoharppauksin eteenpäin. Eilen illalla kaupungilla ajellessa tuli vastaan 29 ja aamusti Herralahden liikenneympyrässä ajeli numero 30. Nyt siis 31 hakusessa.
Kiva harrastus.
Wrighter
17.08.2007, 19:43
Nyt hakuun tuo nimimerkki Irggun kovasti rakastama numero 65. Mahtaisiko Häneltä saada se osoite tietoon, josta kyseinen numero löytyy?
Eipä saanut vinkkiä, kun on tuollainen pihtari! =)
No tänään 65 tuli vastaan kun tulin töistä kotiin ja samalla reissulla kävin katsomassa sen 66.sen, joka on myös työmatkan varrella. Illalla tuosta lähinaapurustosta pitää käydä katsomassa onko 67 kotona. Jos ei tänään, niin piakkoin kuitenkin. Seurava varma onkin vasta numero 70. No siihen on matkaa vielä arviolta pari viikkoa.
Eli nyt haussa numero 67.
Eipä saanut vinkkiä, kun on tuollainen pihtari! =)
No tänään 65 tuli vastaan kun tulin töistä kotiin ja samalla reissulla kävin katsomassa sen 66.sen, joka on myös työmatkan varrella. Illalla tuosta lähinaapurustosta pitää käydä katsomassa onko 67 kotona. Jos ei tänään, niin piakkoin kuitenkin. Seurava varma onkin vasta numero 70. No siihen on matkaa vielä arviolta pari viikkoa.
Eli nyt haussa numero 67.
Vinkkaatkos vink vink missä se 66 sitte olis? Ei tunnu meiltäpäin löytyvän, pari viikkoa jo haeskeltu. Mulla on muuten varma 69 tiedossa (kuulostipa härskiltä.)
Wrighter
17.08.2007, 21:54
Ja Irgulle sellainen tieto, että numero 66 on sitten ruosniementien ST1.sen ja Valintatalon lähellä. Siinä mintunvihreän talon lähellä. En nyt muista kadun/tien nimeä, mutta samalla puolella tietä kuin ST1-asema.
HAH. En viitsi edes vaihtaa tuota nimeä, koska sehän sopii myös sinulle vallan mainiosti! IRMA14.
Kun Poriin päin taas tulet, niin toivon että jatkat tuosta eteenpäin ja tulet vaikka kaffeelle.
HAH. En viitsi edes vaihtaa tuota nimeä, koska sehän sopii myös sinulle vallan mainiosti! IRMA14.
Kun Poriin päin taas tulet, niin toivon että jatkat tuosta eteenpäin ja tulet vaikka kaffeelle.
Olkoon tämä sovittu!
Vaimonkin bongailu etenee - perinteisellä tavalla. Eilen rouva heitti mua keskustaan päin ja näytin että nro 30 menee tuossa. Ole hyvä! Varmaan puolet kaikista hänen bongauksistaan on löytynyt noin.
Anselm Raato
19.08.2007, 16:26
29 jossain Rovaniemellä ja 30 Äänekoskella. Hyvin pyyhkii...
Itse olen nyt edennyt siihen, että hakusessa on 35. Aika hyvin tosiaan mennyt eteenpäin viime aikoina ja se kolmen kuukauden kuiva kausi ei enää kummittele. Tänään muuten näin kolme eri autoa, missä on 36. Kaikkihan toki tietävät, mitä tapahtuu sitten, kun 35 on nähty.
Eilen Tampereelta tullessa onnistuin vitosta etsiessäni bongaamaan ensin kaksi kutosta, kunnes se vitonenkin tuli vastaan moottoritiellä juuri ennen Jyväskylää. Aamulla sitten tenttiin mennessä toinen vitonen omalla parkkiksella melkein oman auton vieressä. Tentin jälkeen vielä huomasin kutosen Yliopiston parkkipaikalla. Nyt siis seiskan kimppuun
Museoesine
20.08.2007, 14:25
Mites on, tämän ketjun aktiivit - laitetaanko pientä päivitystä kuinka kauan on mennyt aikaa aloittamisesta nykyiseen numeroon saakka? Ite olen bongannut aika tarkkaan 13 kk/n. 56 vkoa ja haussa on nro. 66. Käsittääkseni ihan hyvä tahti. Muilla?Täällä bongaus on edennyt todella hitaasti. Kuun 1. päivä tuli vuosi täyteen ja haussa vasta numero 14. Numerot 2-7 tulivat vastaan noin kolmen kuukauden välein "pareina", mutta nyt vauhti on hieman parantunut ja 8-13 ovat löytyneet reilussa kuukaudessa. 12 näin pari viikkoa sitten sekä Kouvolassa että Kotkassa ja 13 bongasin lauantaina Hippoksella.
Edit. 14 löytyi 1½ tuntia sitten, joten nyt 15 etsimään.
viikon sisällä täälläkin tulee 13kk täyteen ja numero 35 hakusessa. Kuten olen aiemmin maininnut niin 2 kpl 3 kuukauden kuivia kausia ollut. Muuten mennyt loistavasti.
Itse aloitin rekkarien keräämisen viime juhannuksena ja nyt etsitään numeroa 21. Eli aika hyvä tahti on ollut, kun vajaassa parissa kuukaudessa jo näin pitkälle.
Wrighter
23.08.2007, 15:56
Työmatkalla töistä kotiin vastaan ajeli numero 67 ja naapurista hain numeron 68. Nyt hakuun pahaenteinen 69!
Haukka68
23.08.2007, 16:05
Tänään työmatkalla bongattiin numero 65
pikkukatti
23.08.2007, 16:09
Nyt on kutakuinkin vuosi tai jokunen viikko ylikin kun aloitin. Ja numeroa 39 haen. Tuota on tullut etsittyä varmaan jo kuukausi, tai ainakin useampi viikko.
Työmatkalla töistä kotiin vastaan ajeli numero 67 ja naapurista hain numeron 68. Nyt hakuun pahaenteinen 69!
Se on tuossa parin kilometrin päässä ikuisuusparkissa, sellanen vanha jenkkihomoauto.
66 on ollu nyt 3 viikkoa haussa. Siellä Porissahan se olisi mutta kun näillä näkymin menee taas aika kauan ennen kuin sinne seuraavaksi täräytän. Pitänee vaan katella.
Spekulointi siitä että homma nopeutuu kun pääsee kolminumeroisiin lukuihin pitää paikkansa, ainakin minun kohdallani. Haussa 133.
peruspata
24.08.2007, 17:55
Oli nro 13 hieman pitkään hakusessa. Maaliskuussa bongasin numeron 12, ja siitä asti vaihtelevasti olen koittanut tihrustaa rekkareita. Jotenkin kummallisesti vain 13 onnistui kiertämään minut, kunnes tänään laskeuduin Tampereen Hervantaan, tuohon elämän sulostuttajaan ja mielenrauhan kehtoon.
Wrighter
24.08.2007, 22:47
Tänään treeneihin mennessä vastaan ajeli numero 69. Seuraavaksi hakuun 70. Kivasti edistyy tällä hetkellä.
Vihdoinkin. Se kaivattu ysi oli kadonnut johonkin, eikä sen koommin ole näkynyt, mutta toinen ysi-rekkarilla varustettu auto ajoi vastaan tänään. Kävin myös bongaamassa sen "varman" kympin, joten seuraavaksi numero 11.
No niin. Mahtava viikko takana. Tai siis 9 päivää. Viikko sitten torstaina tuli vastaan 11, sunnuntaina 12, maanantaina 13 , keskiiviikkona 14 ja eilen aamulla Sompasaaressa oli peräkärry, jossa numero 15. 16 siis seuraavana...
Mikähän siinä, kun on jonkun bongannut, niin heti niitä alkaa näkyä törkeitä määriä...
eilen aamulla Sompasaaressa oli peräkärry, jossa numero 15."Virallisten (http://turunseudunrekisterikilpinumerotarkkailijoidenklub i.com/)" sääntöjen mukaan peräkärryt ei lasketa. Tottakai jokainen voi itse päättää mitkä lasketaan, eihän tässä kilpailla kun itseä vastaan.
Itsellä kohta eka vuosi takana ja 48 hakusessa. Keskiviikkona bongasin 47:an ja työmatkan varrella olevan bensaseman pihassa on AINA seissyt 48... Mutta nyt se oli poissa! Ei voi olla totta!
Aika pitkään ollut haussa nro. 19. ei vaan löydy ei
Sir von Aulis
25.08.2007, 16:55
Ja aika pitkään on ollut numero 6 hakusessa. 7,8,9,10,11 ja 12 ois sitten nopeasti bongattu, ne kun tulevat melkein jatkuvasti vastaan. Mutta se vitun kuutonen.
"Virallisten (http://turunseudunrekisterikilpinumerotarkkailijoidenklub i.com/)" sääntöjen mukaan peräkärryt ei lasketa. Tottakai jokainen voi itse päättää mitkä lasketaan, eihän tässä kilpailla kun itseä vastaan.
Jaaha. No sen verran oli komea osoite "klubin" sivuille, että täytyyhän niitä sääntöjä noudattaa. Eli viidessätoista ollaan edelleen. Onneksi oli viimeinen tämä peräkärry.
Mazaayup
25.08.2007, 20:32
CS-1
CSI Agent-autoksi oli valikoitunut todellinen huippupeli.
Kouvolan Prisman parkkipaikalta bongasin tämän ihmevekottimen.
Kyseessä oli joku 60-70-luvun Skodan huippumalli, jollaisia ei ole kukaan nähnyt kahteenkymmeneen vuoteen kuin elokuvissa.
Ilmottaudun mukaan harrastajiin. Aika hauskaa hommaa ja ajankulua ajellessa, hyvin on alkanutkin. Aloitin juhannuksena kun tuli ykkönen vastaan. Kakkonen tuli samalla reissulla ja kolmonen palatessa kotiin.
Sitten hiljaisempaa mutta nelonen, vitonen ja kutonen löytyivät Kaustiselta viikonloppuna... Festareilla on paljon porukkaa ja hyvä bongailla :) Kutonen löytyi ekana, sitten nelonen ja vitonen. Kutonen tietenkin sitten hukassa, mutta onneksi seuraavana päivänä tärppäsi se (sama) kutonen.
Seiskaa siis etsitään, Oulusta. Saa nähdä milloin löytyy.
Päivitetäänpäs tilannetta. Eli seiskahan ei Oulusta löytynyt, vaan lomareissulla Hämeenlinnasta. Asuntomessuilta myös kasi.
Sitten Lahdessa (kiitos SCC) Corvetteja koko keskusta täynnä ja 9 sekä 10 pamahti niistä. Patiolla siinä sitten istuttiin (Santa Fe) ja 11 lipui ohi. Satamassa taas 12. Seuraavana päivänä nähtiin tutunoloinen Corvette liikennevaloissa, 13.
Lomareissu jatkui Helsingin kautta Turkuun, mistä löytyi numerot 15, 16, 17 ja 18. Missä 14? No tuossa Oulun lähiprisman parkkipaikaltahan se tänään kauppareissulla löytyi, eli seuraavaksi haetaan numeroa 15.
Tänään oli sitten parempi päivä.
48 oli palannut omalle paikalleen ja löytyi työmatkalla. Kotimatkalla tein muutaman kilometrin koukun että saisin poimittua 49:än. Naapurissa asuu 50, niin se oli helppo. Piti vielä tehdä kunniakierros kaupungilla jos olisi vielä löytynyt 51, mutta vain 52 näkyi... Harmi.
51 saattaa muuten olla vaikea pala, ei mitään muistoja että olisin pitkiin aikoihin nähnyt, toivottavasti ei tule pitkä tauko.
Edit: 51 tuli bongattua heti kun istuin autoon tänä aamuna. Kotimatkalla haen viiskakkossen!
Wrighter
28.08.2007, 16:28
Hi Hii! Tänään aamulla vastaan numero 70 ja kotiin päin tullessa 71! Nyt haetaan numeroa 72. Kivasti menee!
Tällä kertaa 44 on hukassa. Äskeisellä kauppareissulla tuli vastaan peräti 3 kpl 43 numeroa ja yksi 42, mutta ei sitä 44:sta. Seuraavat numerot 45 ja 46 ovatkin jo tiedossa, mutta...
Seuraavaksi paukkuu taas kympit, kunhan nro. 40 sattuu silmiin.
Wrighter
28.08.2007, 20:56
. Mää en halua päästää lukkofania mun edelle.
Täältä on sen verran vauhdilla tultu takaa, että ohi mennään piru vie ennen kuin kiekko tippuu isomäen jäähän liiga-avaus ottelussa Ässät-Lukko!
Toi muuten harmittaa vietävästi, kun omaan mokaan menee hyvä bongaus. Eli varma numero tiedosa, mutta käy katsomassa sen liian myöhään tai ei ole paikalla.
pikkukatti
28.08.2007, 21:10
Viime viikonloppuna tuli vastaan 39 välillä Lappeenranta-Imatra. Luonnollisesti sama numero tuli kahdesti vastaan sen jälkeenkin seuraavana päivänä. Nyt siis uudelle kymppiluvulle. Yhtään numeroa en ole bongannut siten että tietäisin jossain olevan kyseisen numeron. Joo koska en tiedä yhtään noita varmoja bongauspaikkoja. Kesän aikana muutenkin on tullut oltua aika vähän liikenteessä. Paitsi vesillä, mutta veneiden rekkareita ei taideta laskea... (joo ja niissä on muutenkin yleensä se 5 numeroa.)
Sir von Aulis
30.08.2007, 23:35
Ja aika pitkään on ollut numero 6 hakusessa. 7,8,9,10,11 ja 12 ois sitten nopeasti bongattu, ne kun tulevat melkein jatkuvasti vastaan. Mutta se vitun kuutonen.
Ja se vitun kuutonen on vihdoinkin bongattu. Seiska and the rest of you, here I come!
Kympit paukkui taas juuri tuossa tunti sitten. Yhdeksän numeroa vielä niin pääsee sinne kolminumeroisia bongailemaan ja tämäkin harrastus helpottuisi huomattavasti.
H-katsomo
31.08.2007, 13:00
Pitkä kuiva kausi päättyi vihdoin ja 44 haussa. Taisin aiemmin n. 42:n kohdalla jo retostella, että viiteenkymppiin päästään tuossa tuokiossa. Vitun posket.
Wrighter
31.08.2007, 13:25
Nyt löytyi 72. Piruvie. Tarvii taas jatkaa harrastusta hyvinkin intensiivisesti jotta liiga-avaukseen mennessä bongaisi vielä 1-3 numeroa. Hurjalta tahdilta kuulostaa, mutta en missään nimessä tahdo päästää lukkofaneja etumatkalle jo ennen matsin alkua. Eiköhän ne täydy rökittää elämän joka osa-alueella.
Ei taida riittää tuo sinun 1-3 bongausta. Tänään kun kävimme vaimon kanssa Prismassa, niin vastaan ajeli numero 72. Ja kotimatkalla numero 73! Samaa kyytiä saat kuin Ässätkin liiga-avauksessa.
Eli nyt hakuun numero 74.
Eli viidessätoista ollaan edelleen. Onneksi oli viimeinen tämä peräkärry.
15 löytyi ihan sitten nopeasti ihan oikeasta autostakin, ja 16 löytyi eilen Mäkelänkadun iltapäivä ruuhkasta. 17 haussa.
Anselm Raato
01.09.2007, 15:29
29 jossain Rovaniemellä ja 30 Äänekoskella. Hyvin pyyhkii...
19.8 tuo.... 31 ei vieläkään nähtynä. 32 muutaman kerran kyllä ja 33 ja 30 uudestaan. Alkaa hiljalleen pelottaa, josko taas tulee se 2kk kuivakausi niinkuin numeron 9 kanssa.
Päivitystä hieman. eli 20 on haussa. 21 tosin bongattu jo muutaman kerrran mutta niinhän se menee että se mitä tarvii ei löydy.
2 viikkoa etsin nro. 19, ja sitten bongasin samana päivänä 2 eri autoa. aaarrggghh
66 vihdoin tänä aamuna. Tasan 4 viikkoa meni sen etsimisessä/löytämisessä. Huh...Toivottavasti pari seuraavaa tulisi suhteellisen vilkkaasti niin pysyisi mielenkiinto paremmin yllä.
7-alkuisia näkyy Hgissä paljon, sinne haluaisin jo päästä.
Sir von Aulis
03.09.2007, 12:39
Näin, kun sitä kuutosta metsästin n.3kk, alkoi heti kuutosen bongauksen jälkeen ironia läpsyttelemään allekirjoittanutta kyrvällä poskille. Automatkalla Rovaniemi-Jyväskylä tuli viisi kuutosta ja varmuuden vuoksi vielä kolme seiskaa vastaan. Nyt sitten sitä kasia hakiessa...
Näin, kun sitä kuutosta metsästin n.3kk, alkoi heti kuutosen bongauksen jälkeen ironia läpsyttelemään allekirjoittanutta kyrvällä poskille. Automatkalla Rovaniemi-Jyväskylä tuli viisi kuutosta ja varmuuden vuoksi vielä kolme seiskaa vastaan. Nyt sitten sitä kasia hakiessa...
Uskomatonta! Kirjoitin tuossa edellä kuinka etsin nroa 66 4 viikkoa, ja aamulla löysin. No eikös vaan tullu heti uudelleen vastaan puoli tuntia sitten - eikä ollut sama auto kuin aamulla.
Väli 999-100 on nyt läpikäyty. Nyt sitten alkaa se haastavin vaihe loppuun kun pitää mennä 99:stä alaspäin aina ykköseen asti.
Itse siis otin "helpot" ensin pois ja lähdin 999:stä alaspäin keräämään.
Tekisi mieli lopettaa koko homma. Eilen viimeksi näkyi taas 34 ja valehtelematta kymmenkunta sekä kolmenelosta että kolmekutosta on näkynyt, mutta 35 ei tule vastaan missään.
Pari viikkoa sai etsiä seiskaa, kunnes eilen tuli iltahämärissä vastaan. Kaseja on pari tullut tänä aikana vastaan ja ysejä valtava määrä. Toivottavasti ne kasit nyt ei sitten katoa maan alle.
NalleMaz
05.09.2007, 09:02
Väli 999-100 on nyt läpikäyty. Nyt sitten alkaa se haastavin vaihe loppuun kun pitää mennä 99:stä alaspäin aina ykköseen asti.
Itse siis otin "helpot" ensin pois ja lähdin 999:stä alaspäin keräämään.
Jos tosiaan suoritit tuon, niin kuinka kauan tuo bongaus kesti?
Muilta kysyisin seuraavaa, onko mielestänne "oikeaa" mennä vartavasten tiettyyn paikkaan bongaamaan numeroita? Vai pitäisikö ihan satunnaisesti kerätä numeroita?
Itse olen 2,5kk keräillyt ja 13 on hakusessa. Minulla olisi tilaisuus bongata erään sanomalehtitalon parkkikselta ainakin numeroon 22 asti, mutta jotenkin satunnainen bongaaminen viehättää enemmän.
Muilta kysyisin seuraavaa, onko mielestänne "oikeaa" mennä vartavasten tiettyyn paikkaan bongaamaan numeroita? Vai pitäisikö ihan satunnaisesti kerätä numeroita?
Niin no, sehän on ihan itsestään kiinni. Tällä hetkellä olen jumittanut numeroa 14 varmaan kaksi kuukautta, ja jos tietäisin sen jossakin lähistöllä olevan niin varmaan kävisin hakemassa pois. Mutta sitten taas sattumanvaraisesti siirtyisin etsimään numeroa 15.
Muilta kysyisin seuraavaa, onko mielestänne "oikeaa" mennä vartavasten tiettyyn paikkaan bongaamaan numeroita?...
Mene sinne vain ja bongaa minkäs vaan ehdit! Saat nimittäin ihan taatusti jumittaa ja tuskailla vielä myöhemmässä vaiheessa harrastusta.
53 tuli vihdoinkin vastaan tänään yhdeksän päivän tauon jälkeen. 54 poimin pois heti perään kun tiesin missä oleskelee. Huomenna aamulla haen työpaikan naapurista viisvitosen, jos on siellä vielä, se on seissyt noin viikon samassa paikassa.
Edit: eilen vietin muuten yksi-vuotis synttärit bongaajana, eikä vaimo tuonut edes kukkia tai tarjonnut kakkua.
Espoon Siniset
06.09.2007, 19:00
Itse olen "varmoja" numeroita painanut muistiin kymmenen säteellä. Nyt on 10 poimittuna, 11 olisi siis seuraavana vuorossa.
Toivottavasti löytyisi pian tuo 11, sillä kaksi seuraavaa olisi tiedossa useampaan kertaan käyttämäni pyörälenkin varresta.
Niin no, sehän on ihan itsestään kiinni. Tällä hetkellä olen jumittanut numeroa 14 varmaan kaksi kuukautta, ja jos tietäisin sen jossakin lähistöllä olevan niin varmaan kävisin hakemassa pois. Mutta sitten taas sattumanvaraisesti siirtyisin etsimään numeroa 15.
Tukkutorilla Chef Wotkinsin talon vieressä löytyypi 14. On paikalla ihan päivittäin. Eli sieltä bongaamaan, jos siellä päin satut liikkumaan.
Itsellä vieläkin hakusessa nro. 17.
Numero 25 ollut hakusessa Oulussa jo reilun kuukauden. Helsingissä kävin viikon päivät pyörimässä, ja 24 löytyi heti junasta ulos astuessa, mutta 25 ollut siitä asti kateissa. Jos jollakulla on vinkkiä, mistä löytyisi, olisin kovin kiitollinen.
Täytyy toki huomioida, että enpä ole myöskään numeroita 26-30 huomannut viimeisen kuukauden aikana, joten samanlainen ahdinko lienee luvassa jatkossakin.
Anselm Raato
07.09.2007, 14:28
Hemmetin 31!!! Tänään näkyi 30, 32, 33, 36 x2 ja 38!
Kymmenen kuukautta uudesta alusta ja 14 haussa. 17, 20, 21, 28 ja 30 olis ihan hollilla päivittäin, kun nuo puuttuvat löytyis. 9 oli helvetin tiukka, useita kuukauksia meni. 10, 11, 12 ja 13 parissa viikossa.
Pääsisi taas tyhmän joukkueen kannattajan ohi..
Tyhmän joukkueen kannattajan vai tyhmän joukkueen kannattajan? No, miten vain - jutut ovat kuin Demi-lehden keskusteluosiosta.
68 eilen, 69 odottaa Pihlajamäessä huomista kotiinpaluuta. On sellainen vanha jenkki joka ei ole liikkunut aikoihin...pääsee maanantaina metsästämään nroa 70. Oli hyvä viikko, löytyi 66-69.
Wrighter
08.09.2007, 09:58
miten vain - jutut ovat kuin Demi-lehden keskusteluosiosta.
Luetko sinä rakas Datsun Demi-lehteä ja sen keskusteluosiota? Ei olisi uskonut.
Hyvä että edistystä tulee sullekin pitkästä aikaa. Itse näytän jämähtäneen hyvän hetken jälkeen numeroon 74. Ei NÄY vaikka kuinka kyttää. Eilen Rauman reissulla vastaan ajeli numerot 71,72, 75 kahdesti, 77 ja 78. Alkaisipa liiga jo, jos vaikka noita samoja tulisi vastaan siloinkin. 74 on vaan hukassa.
Periaatteessa vitutusketjun materiaalia, mutta:
Olin hakemassa numeroa 35, jonka yhtenä päivänä sitten bongasinkin. Samana päivänä tuli vastaan myös 36, jonka vieressä istunut huomasi, mutta itse en kun piti silloin keskittyä ajamiseen (oli hankala paikka jossa ei ollut aikaa katsella vastaantulevien rekkareita).
Noh, sen jälkeen olen nähnyt 37:n, 38:n ja 39:n. Mutta kun ei niitä voi laskea...
EDIT: nyt on bongattu myös 40, mutta kun se penteleen 36 puuttuu välistä...
Wrighter
08.09.2007, 21:01
Itse näytän jämähtäneen hyvän hetken jälkeen numeroon 74.
Ja PYH! Emäntä myymässä lippuja erääseen tapahtumaan ja itse sain pyöriä kaupungilla vapaasti kolmisen tuntia. Erään huoltoaseman pihalla nökötti numero 74 ja noin tunnin kuluttua kaupungilla erään kaupan edessä numero 75. Voisin vihjaista näistä numeroista muillekin. On meinaan aika usein olleet samoissa paikoissa. En vaan ole ennen kiinnittänyt huomiota noihin numeroihin. No etsikää itse ensin ainakin kuukauden ja katsellaan sitten. Tai eihän tyhmän joukkueen kannattaja muille mitään paljasta. NI.
Sitten kun Datsun kaartaa poriin, niin asia on ihan eri.
Luetko sinä rakas Datsun Demi-lehteä ja sen keskusteluosiota? Ei olisi uskonut.
Suosittelen lämpöisesti! Esimerkiksi sitä keskustelua kun teinimisu oli kriisissä kun poikaystävä katsoo pornoa. Priceless!
Eilen näin Käppärässä vanhan Vauxhall Victorin jonka rekkari oli 79. Meikällähän on sinne vielä matkaa - mutta ilmoottele jos tarttet tuon. Mä annan tarkemmat koordinaatit sitte.
Enhän mä silti tiedä asuuko se vakituisesti just siinä osoitteessa.
Sir von Aulis
10.09.2007, 14:24
Jees, lauantaina läpikulkumatkalla bongattu Forssan linja-autoasemalta 8. Ja kuinka hauska oli huomata heti pohjoisen paluun jälkeen, että se kasi on tässä Kemi-Rovaniemi-akselilla tullut parikin kertaa vastaan. Ei siinä, ysiä katsellaan seuraavaksi.
Sen verran on tullut nähtyä ykkösellä alkavia kaksinumeroisia rekkareita tuolla Jyväskylän keskustassa viime aikoina, että tekisi jo mieli päästä niiden kimppuun. Tänään tulikin onneksi kasi vastaan Yliopistolta ajellessa. Nyt sitten vielä se ysi, jota ei olekaan sitten seiskan bongaamisen jälkeen näkynyt.
Museoesine
10.09.2007, 22:21
Nyt sitten vielä se ysi, jota ei olekaan sitten seiskan bongaamisen jälkeen näkynyt.Yksi ysi on tavattavissa Taulumäen suunnalla. Lähes joka kerta on ollut omalla paikallaan, kun olen ohi kävellyt. Tarkemmat tiedot yv:llä.
Itselläni on ollut muutaman viikon 16 haussa. 14 bongattuani se tuli vastaan lähes välittömästi, mutta 15 löydyttyä sitä ei ole näkynyt.
peruspata
10.09.2007, 22:43
Hahaa, 14 kiiti kotikulmillani tänään. Taas alkaa olla jotain tiheyttä näissä bongailuissa, kun koko kesä meni tosiaan ilman bongauksen bongausta, vaikka välillä suorastaan asuin maantiellä.
...Erään huoltoaseman pihalla nökötti numero 74 ja noin tunnin kuluttua kaupungilla erään kaupan edessä numero 75...
Kiri kiri kiri...ihmeellinen päivä. Vasta bongaamani 69 tuli vastaan tänään heti uudelleen. Ja kun käännyin vt 6:lta vt 14:a kohti Savonlinnaa niin 70 ajoi vastaan (komee Alfa). Pikkuisen ennen S-linnaa näin Vanetten pysähtyneenä tien varteen. Ajattelin että tuosta heti 71 niin kyllä lämmittää...ja 71 se oli! Ihan pääsi spontaani hihkaisu!
Muutama km ja 71 uudelleen...erikoista, outoa!
Tiedän yhen saletin 72 Joensuussa - valitettavasti en ole menossa sinne viikkoihin...
14 ja 15 tänään, alle 5 min Porin ja Rauman välillä. 16, huhuu, missä luuraat?
Jaahas vähän päivitystä tilanteeseen.
21 tuli vastaan torstaina ja tänään 22, 23 ja 24. 22 ja 24 oli kivasti vierekkäin parkissa ja 23 piti käydä hakemassa sieltä missä näin sen aiemmin. Ja luonnollisesti sitten uudestaan katsomassa se 24. Harmittaa vaan kun aiemmin nähty 25 katosi johonkin.
P.S ihan pikku vinkkinä jos ei ole aiemmin mainittu niin kannattaa mennä pikku ralleihin pyöriin. Sieltä saattaa helpostikkin löytää etsimänsä... Erityisesti jos kyse on historic ralleista. Sieltä löytyy hyvin kaksi numeroisia autoja
Editti: Uuuh tulihan se 25 sieltä vastaan kun liikenteeseen lähti. Aika ekstaasissa ollaan kun 4 numeroa bongattu parin tunnin sisällä. Joskus mennyt viikkoja ettei yhtään ja nyt alle 3 tunnissa 4 numeroa !
Itsellä vieläkin hakusessa nro. 17.
No niin. Tänään sitten tuli bongattua nro. 17. Tosin niitä löytyi sitten tunnin sisään kolme. En kyllästy ihmettelemään sitä, miksi aina kestää jonkun numeron löytyminen, ja kun se sitten löytyy, löytää niitä monta saman päivän aikana. Bongasin myös numeron 18 tänään eli seuraavaksi 19. Jossain muistan sen nähneeni, ihan vakiopaikalla, mutta enpä muista tähän hätään missä.
Anselm Raato
17.09.2007, 20:10
HEI JES!!!! 31 nähty Autobestin pihassa! Siellä näkyi myös 33. Vielä kun 32 näkyisi jossain...
Tyttökaverin kanssa keskusteltiin ajomatkalla, notta josko aloittaisimme rekkaribongauksen. Mietimme, että voisimme tehdä helpon ja pehmeän laskun aloittamalla loppupäästä, eli 999:stä.
No. Heti ensimmäinen vastaantullut auto aiheutti niin suuren vitutuksen, että päätimme lopettaa kyseisen touhun.
Vastaan porhalsi 998 päätteinen kilpi.
.. seuraavaksi 19. Jossain muistan sen nähneeni, ihan vakiopaikalla, mutta enpä muista tähän hätään missä.
No joo, tänään on ollut mainio päivä bongauksen suhteen. Ensin bussissa istuessani bongasin numeron 19 ja puolisen tuntia myöhemmin ohi ajeli 20. 21 on varmassa paikassa, mutta en jaksanut tänään koukata sitä kautta, vaikka tiesin mistä löydän kakskakkosen. Ehkä huomenna jaksaisin sitten...
Tarkkailija
19.09.2007, 16:54
...myöskin lähdetään mukaan rekkaribongailuun! Kova haastehan tämä maalaiskylän miehelle on, mutta yritetään nyt kuitenkin...
...myöskin lähdetään mukaan rekkaribongailuun! Kova haastehan tämä maalaiskylän miehelle on, mutta yritetään nyt kuitenkin...
Maallahan niitä Lancereita liikkuu enemmän :D
Onnea matkaan!
Anselm Raato
21.09.2007, 19:48
Noin. Eilen näkyi ensimmäinen "vanharekkaribonmgaus". Eli siis numero 32 oli valkoisilla kirjaimilla ja numeroilla mustalla pohjalla. Lisäksi tänä aamuna krapulassa talsiessani kouluun piti hetki kohdistaa katsetta että onko tuossa 33. Olihan se.
Pinturicchio
22.09.2007, 01:15
Puuh, kohta on kuukausi mennyt nroa 18 etsiessä. Pian napsahtaa vuosi täyteen tämän "harrastuksen" parissa, joten bongaustahti on ollut todella hidasta. Tämä tosin selittyy sillä, että oma autoilu on ollut viimeisen vuoden ajan täysin minimissä, eikä tuolla Joensuun keskustassa hirveästi ole noita pieniä lukuja fillarin selästä löytynyt. Kahdenkympin yli kun pääsee, niin sitten saattaisi hieman homma helpottua.
Mutta mukavaa "ajanvietettä" tämä on ja pari kaveriakin on ryhtynyt metsästämään. Taitaavat vaan penteleet painella kohta jo ohi..
Tämä on niin käsittämätön harrastus että täytyy ilmoittautua mukaan. Tai oikeastaan päätin aloittaa jo muutama viikko takaperin, kun ketjuun ekan kerran törmäsin. Nyt pari päivää sitten tuli vastaan EVA-1 ja bongailu on virallisesti korkattu. Tietenkin heti samana iltana meni STT-1 ohi, perhana...
Tämä on niin käsittämätön harrastus että täytyy ilmoittautua mukaan. Tai oikeastaan päätin aloittaa jo muutama viikko takaperin, kun ketjuun ekan kerran törmäsin. Nyt pari päivää sitten tuli vastaan EVA-1 ja bongailu on virallisesti korkattu. Tietenkin heti samana iltana meni STT-1 ohi, perhana...
Tervetuloa mukaan skabaan. Niinhän se on että se mitä viikkoja pahimmillan etsit tulee viimeistään seuraavana päivänä uudestaan vastaan.
No itse bongaan seuraavaksi nro. 27:aa. alkuviikosta tuli vastaan 26. Ei paskempi viikko kun bongasi 21-26 parissa päivässä...
Wrighter
23.09.2007, 23:30
8.9.2007 viimeinen bongaus ja sen jälkeen onkin ollut hiljaista. 76 on ja pysyy hukassa. Olen kyllä huomannut itsessäni pientä väsymistä tähän harrastukseen ja en enää niin intensiivisesti seuraa noita kilpiä. Ehkä pieni tauko tekeekin hyvää.
Erään huoltoaseman pihalla nökötti numero 74 ja noin tunnin kuluttua kaupungilla erään kaupan edessä numero 75. Voisin vihjaista näistä numeroista muillekin.
Sitten kun Datsun kaartaa poriin, niin asia on ihan eri.
No miten olisi? Vihdoinkin näin numeron 73, tänä aamuna Kehä ykkösellä. Tulen Satakuntaan perjantaina, pitäisikö tehdä lauantaiaamuna pieni kierros?
Edit: Vasta nyt huomasin tuon lainaukseni koomisuuden. Näyttää aivan siltä kuin olisit valmis neuvomaan kaikkia muita paitsi minua...näin asia ei kuitenkaan tainnut olla! Enkä kyllä ala sitä enää muuttamaan.
Aluksi ihmettelin tämän lajin hohtoa, mutta kun yhtenä päivänä (pari viikkoa sitten tuli) 1 ja 2 vastaan niin koukussa oltiin oitis. Nyt on sitten se kolmonen hakusessa.
pikkukatti
24.09.2007, 10:39
Onneksi viikonloppuna lähdin mukaan baarireissulle. Baarin pihalla oli nimittäin kauan hakemani numero 40. Tietenkin eilen tuli vastaan 42. Numerot 41-44 on onneksi tullut vastaan tässä kaupungissa.
Wrighter
24.09.2007, 17:50
Nyt hakuun tuo nimimerkki Irggun kovasti rakastama numero 65. Mahtaisiko Häneltä saada se osoite tietoon, josta kyseinen numero löytyy?
Jos sulla yli kuukausi menee niin neuvon kyllä. Etsi nyt, jälkeenpäin olen porissa törmännyt jo useaan 65:n.
Hmm. Sen seiskanelosen olinpaikka vois olla ihan kiva. Helppaisitko?
Tuosta voit päätellä auttamishalukkuuteni tällä hetkellä. Datsun sen sijaan pääsee mukaani huoltamokahville, jos vaikka tärppäisi.
Tuolla Turunseudunrekisteri... jne. sivuilla lukee kivasti ns. "säännöissä" että tämä on herrasmieslaji ja toisten auttaminen kuuluu asiaan. Mutta en kai nyt tyhmän joukkueen kannattajalle mitään neuvo. Ainakaan vielä.
On tämä vaan mielenkiintoinen harrastus. Viikonloppuna tuli käytyä autolla pääkaupunkiseudulla pyörimässä ja siinä samalla sitten rekkareita bongailin. Ysiä siis haeskelin ja tuli reissulla nähtyä vissiin kaikki muut yksinumeroiset ja bonuksena vielä 4 kpl kymppejä.
Tässä vaiheessa rupesi jo vähän harmittamaan, että en tarttunut kaksi viikkoa sitten nimimerkki SR:n vihjeeseen ysin mahdollisesta bongauspaikasta. Eilen tuli reissulta kotiuduttua ja se ysikin sitten tänään pönötti kauppareissulla Keljon Prisman edessä. Edessä siis vihdoin ja viimein ne kaksinumeoiset, joista muutama ensimmäinen pitäisi olla suht helppoja. Tämä ennakointi voidaankin sitten todistaa taas lähiviikkoina vääräksi.
Tiistaina tuli 16 vastaan vaaleansinisen jenkkifarkun muodossa. Heti perään tänään Nissan (?) pakettiauto ja numerona 17. Hyvä viikko menossa.
Aluksi ihmettelin tämän lajin hohtoa, mutta kun yhtenä päivänä (pari viikkoa sitten tuli) 1 ja 2 vastaan niin koukussa oltiin oitis. Nyt on sitten se kolmonen hakusessa.
Eilen kävi juuri näin. ½-tunnin sisään 3 kertaa ???-1 ja sitten heti perään -2.
Nyt sitten 3 hakusessa.
Kev
Kehä 1 palkitsi jälleen aamuruuhkassa köröttelijän. Sininen Nissan Vanette ja rekisterinumero 74.
Harvinaisen pitkä kuivakusi meneillään, kaksi viikkoa olen etsinyt kuuskakkosta. Kesän huippuvauhti on näköjään hiipumassa. Kesän jenkkiautot mennyt talviunille?
Pitkästä aikaa etenee jouhevasti tämä bongailu. Eilen löytyi 10 ja tänään 11 jo aikaisemmin havaituilta paikoilta. Huomenna tulee kaksi kuukautta täyteen tämän harrastuksen parissa. Siskonkin, joka menee tällä hetkellä kai vitosessa, olen jo tähän koukuttanut.
76 on ja pysyy hukassa.
Tasoissa ollaan, 75 näkyi eilen NAKKILASSA kun olin kääntymässä TATTARAAN! Näin kyllä eilen 76 ja 77 mutta perinteisesti ennen nroa 75.
Niin no, sehän on ihan itsestään kiinni. Tällä hetkellä olen jumittanut numeroa 14 varmaan kaksi kuukautta, ja jos tietäisin sen jossakin lähistöllä olevan niin varmaan kävisin hakemassa pois. Mutta sitten taas sattumanvaraisesti siirtyisin etsimään numeroa 15.
Toissa päivänä tuli nähtyä 15-17, ja vielä oikeassa järjestyksessä. Mutta kun sitä neljäätoista ei ole vielä tullut...
Toissa päivänä tuli nähtyä 15-17, ja vielä oikeassa järjestyksessä. Mutta kun sitä neljäätoista ei ole vielä tullut...
Eilen n. 10 minuutin sisällä näin 63, 64 ja 65 oikeassa järjestyksessä. Tottakai etsin vielä sitä helevetin kuuskakkosta.
Dodiin. Numero 18 tänään Porin Tikkulassa, tummansinisen Chevy vanin puskurissa. Kuten aiemmin sanoin, hyvä viikko.
No joo, tänään on ollut mainio päivä bongauksen suhteen. Ensin bussissa istuessani bongasin numeron 19 ja puolisen tuntia myöhemmin ohi ajeli 20. 21 on varmassa paikassa, mutta en jaksanut tänään koukata sitä kautta, vaikka tiesin mistä löydän kakskakkosen. Ehkä huomenna jaksaisin sitten...
21:n kävin bongaamassa siitä varmasti paikasta Aleksis Kiven Kadun viereltä. 22 ajeli edessä eilen Lahdenväylällä, ja 23 tuli vastaan tänään kävellessä jäähallille. Eli 24 seuraavaksi.
Kehä 1 palkitsi jälleen...
Eilen illalla Otaniemeen mennessä Kehä 1 ja 76. Kova vauhti on nyt päällä. Tiedän missä on 77, mutta valitettavasti se on Savonlinnassa. Tulee pitkä matka hakea.
Nonii, jäinpä sitten jumiin kakkoseen. Enpä olisi uskonut että Helsingissä on näin tiukkaa.
Muut numerot 3-10 on tietty nähty useampaankin kertaan, paitsi 6 vain kerran ja 7 on tainnut olla yhtä piilossa kuin 2:kin.
Ja sitten typerät sanaleikit ja valitukset sikseen ja asiaan: Moottoripyörät yms. kaksipyöräiset eivät ilmeisesti kelpaa, onko tälle jossain annettu joku selkeä perustelu? Meikäläisen järkeen moottoripyörästäkin tietyn numeron bongaaminen on ihan yhtä (epä)todennäköistä...
Moottoripyörät yms. kaksipyöräiset eivät ilmeisesti kelpaa, onko tälle jossain annettu joku selkeä perustelu? Meikäläisen järkeen moottoripyörästäkin tietyn numeron bongaaminen on ihan yhtä (epä)todennäköistä...
Tässä säännöt alan sivustolta http://turunseudunrekisterikilpinumerotarkkailijoidenklub i.com/:
Kilpitarkkailun säännöt
Turun Seudun Rekisterikilpinumerotarkkailijoiden Klubissa noudatetaan oheisia sääntöjä. Kilpitarkkailu on kuitenkin herrasmieslaji, jossa suorituksia ei valvota. Sääntöihinkin tulee siis suhtautua pikemminkin suuntaa antavina neuvoina.
Kilpiä tarkkaillaan numerojärjestyksessä ykkösestä alkaen. Jos edellinen löydetty kilpi on 42, seuraavaksi tarkkailuvuorossa on 43.
Bongattavassa kilvessä tulee esiintyä seuraavana vuorossa oleva luku, ja vain tämä luku. 143 ei ole sama kuin 43.
Tarkkailun kohteena ovat vain suomalaiset musta- tai valkopohjaiset autojen rekisterikilvet, mukaanlukien Ahvenanmaan kilvet, joissa on 1-3 kirjainta ja 1-3 numeroa. Perävaunujen kilvet, moottoripyörät ja mopot, keltapohjaiset työkonekilvet, diplomaattikilvet sekä puolustusvoimien kilvet eivät siis ole valideja tarkkailukohteita.
Kilpiä ei voi tarkkailla varastoon. Jos tarkkailija etsii kilpeä 43, näkee kilven 44 ja heti perään 43, on hänen seuraavaksi tarkkailtava uudelleen kilpi numero 44.
Kilpi tulee nähdä selkeästi omin silmin. Vaikka tarkkailija tietäisi kaukana olevassa autossa olevan etsimänsä kilven, tai vaikka hän ajaisi itse autolla jossa tietää olevan seuraavaksi etsimänsä kilven, hänen tulee hankkiutua asemiin mistä kilpi on mahdollista selvästi bongata.
Optisten apuvälineiden kuten kiikareiden tai periskoopin käyttö on sallittua. Sen sijaan television, valvontakameran tai vastaavan kautta tapahtunutta tarkkailua ei hyväksytä sellaisenaan. Apuvälineinä kilpien paikallistamiseen niitäkin saa toki käyttää.
Kilpitarkkailijan on kohteliasta pitää muut tarkkailijat selvillä edistymisestään. Tähän tarkoitukseen voidaan käyttää mm. tätä verkkopalvelua.
Kilpitarkkailu on herrasmieslaji, ja siihen tulee suhtautua asian vaatimalla vakavuudella ja kunnioituksella. Muita jäseniä ei pidä estää tarkkailemasta. Päinvastoin, on kohteliasta huomauttaa, mikäli bongaa toisen tarkkailijan etsimän kilven, eikä tämä itse sitä huomaa.
Tässä säännöt alan sivustolta http://turunseudunrekisterikilpinumerotarkkailijoidenklub i.com/
Joo nämä on luettu. Kysymys olikin miksi moottoripyörät ei käy? Onko muita perusteluja, kuin jonkun mielivaltainen päätös että vain autot lasketaan? Säännön tottakai siis hyväksyn, uteliaisuuttani vain kyselen. Liika kyseenalaistaminen ei ole tietty tällaisen harrastuksen parissa järkevää, mutta kysynpä kuitenkin.
Txjokeri
05.10.2007, 01:46
Joo nämä on luettu. Kysymys olikin miksi moottoripyörät ei käy? Onko muita perusteluja, kuin jonkun mielivaltainen päätös että vain autot lasketaan? Säännön tottakai siis hyväksyn, uteliaisuuttani vain kyselen. Liika kyseenalaistaminen ei ole tietty tällaisen harrastuksen parissa järkevää, mutta kysynpä kuitenkin.
Ja mä taas pelaan omilla säännöillä, omaan tahtiin. MP:t käy siinä missä peräkärrytkin. Mulle riittää, että on suomalaiset kilvet.
pernaveikko
05.10.2007, 01:57
Ja mä taas pelaan omilla säännöillä, omaan tahtiin. MP:t käy siinä missä peräkärrytkin. Mulle riittää, että on suomalaiset kilvet.
Tietenkin voit noin tehdä, mutta sitten olet aivan väärässä ketjussa.
Txjokeri
05.10.2007, 12:08
Tietenkin voit noin tehdä, mutta sitten olet aivan väärässä ketjussa.
Höpö höpö. Tämä kun ei ole mikään kilpa, jokainen saa laatia omat sääntönsä ja edetä omien tuntemuksiensa mukaan.
Se siitä.
Höpö höpö. Tämä kun ei ole mikään kilpa, jokainen saa laatia omat sääntönsä ja edetä omien tuntemuksiensa mukaan.
Se siitä.
Kyllä tämä tavallaan on kilpa. Muistaakseni cosmo kilpaili kanssani tuossa viime keväänä. Mitenköhän miehellä nykyään menee. Itse bongasin maanantaina samalta kadulta 37:n ja 38:n.
Jos prätkät hyväksyttäisiin niin jos menee hengailemaan jonnekin missä paljon prätkiä niin saattaa bongata hyvinkin pian kaikki kaksinumeroiset eli se olisi aika iisiä.
Txjokeri
05.10.2007, 13:14
Kyllä tämä tavallaan on kilpa. Muistaakseni cosmo kilpaili kanssani tuossa viime keväänä. Mitenköhän miehellä nykyään menee. Itse bongasin maanantaina samalta kadulta 37:n ja 38:n.
Jos prätkät hyväksyttäisiin niin jos menee hengailemaan jonnekin missä paljon prätkiä niin saattaa bongata hyvinkin pian kaikki kaksinumeroiset eli se olisi aika iisiä.
Ketä vastaan kilpailet? No ehkä mahdollisesti itseäsi. Joten itse saat myös määritellä säännöt niin kireiksi tai löysiksi kuin haluat.
Ja "aika iisiä" on myös painella jenkkiautotapahtumiin, jota täälläkin on suositeltu pienien numeroiden bongaamiseen.
Tänään näkyi se piiiiiiiitkän kaivattu 62. Valitettavasti kyseessä oli rekan perävaunu. Helvetti. Elämän ironiaa.
Kai se kuuskaks jonain päivänä tulee oikeasti vastaan että pääsisin 63, 64, 65 ja 66 kimppuun, sillä niiden olinpaikat on tiedossa.
Eilen näin numeron 77.
En taida jaksaa enää ihan joka numerosta raportoida, joten palaan asiaan kun bongaan numeron 80. Tavoiteajaksi asetan 3 viikkoa, jotan seuraava viestini tätä teema koskien ilmestyy 27.10.
. Eli 24 seuraavaksi.
Viime maanantaina bongasin numeron 24 Kehä I:ltä , 25 ja 26 tuli bongattua torstaina. 27 metsästämään siis...
Ketä vastaan kilpailet?
Cosmoa vastaan. Hän muistaakseni kehuskeli jossain vaiheessa, että on ottanut minuun etumatkaa. Tosin en jaksa ajella tuolla ympäriinsä kuin hullupäinen, vaan max korkeintaan 10tkm vuodessa riittää. Voitto ei tässä kisassa ole tärkeintä, vaan pääasia, että kilpailee.
Kyllä tämä tavallaan on kilpa. Muistaakseni cosmo kilpaili kanssani tuossa viime keväänä. Mitenköhän miehellä nykyään menee.
Arvon kilpakumppani. En ole sortunut ryyppäämään ja kapakassa muistelemaan junioirivuosieni lupaavia bongauksia, vaan hyvin täällä vain menee. Tai ei oikeastaan, 56 ollut haussa varmaan kuukauden kohta. Vaikka kaulaa scholliin onkin noin 20, ei se tunnu niin turvalliselta kuin luulisi, sillä tuo 40-sarja meni ihan käsittämättömän nopeasti ainakin itselläni. Eräs ystäväni hieman myöhemmin (n. kuukausi) aloitti myös bongailun, ja hän pyörii samoissa 38 tienoilla, ja on varmaan hänkin pian iholla, ja kisa saa taas ihan uuden luonteen.
Kauntdaunissa menee satkut rikki pian, 918 olisi haussa. Ajelin eilen n. minuutin 919:n perässä, ennen kuin tajusin, että "kato prkl 919!" Kaikkea sitä onkin. Tuo väärinpäin laskeskelu on vähän niin kuin masturbointia todellisen seksielämän rinnalla. Vähän helpompaa, saa pientä ja nopeaa helpotusta tukalaan oloon, kun ei ole numeroa saanut kellistettyä virallisessa bongailussa. Joissain vanhoillispiireissä myös vähän paheksuttua, vaikka puritaanitkin sitä kuitenkin salaa harrastavat.
1-2 siis jo nähtynä, ja tänään lipui ensiksi 4. vierelle Huopalahdentiellä, ja vieressä oli parkissa 5. Eli ei perkele, tässähän menee hermot.
Parin tunnin kruisailun jälkeen sitten löydettynä seuraavat numerot:
3,4,5,6 ja 7.
nyt sitten 8 hakusessa ! ja 9 paikannettu..
Pahasti jää tähän koukkuun
Kev
Wrighter
07.10.2007, 20:41
8.9.2007 edellinen bongaus ja vihdoin äsken vastaan tuli numero 76. Kyllä sitä kuukauden päivät joutui kyttäämään. Josko se taas tästä.
10 päivää metsästetty 12 tuli vastaan sitten oikein kahden auton voimalla eilen iltalenkillä. Ja perinteisesti se 13 tuli nähtyä toissapäivänä Orituvan huoltoaseman pihassa. Noh, jospa sitä taas jossain näkyisi. 14 ja 16 ovat seuraavat, joista on jotain haisua.
56 Nokian pihalta UPS:n autossa. Olen samaisen auton nähnyt ennenkin,, JAH-56, ja sen kaverina vieressä JAH-57. Tietty eilen ajoin jonkun 57:n perässä, ja tänään on bongattu toinen 56 ja 58. Taas on aika aktiivista ollut, toivottavasti tulisi osumiakin.
Äääh. Eilen bussissa istuessa tuli vastaan sininen mersu, jonka numero-osa oli 95%-varmuudella 2. Kilpi oli kuitenkin hieman kaukana, ja katosi näkyvistä ennenkuin ehdin olla aivan satavarma... Tein sitten tekstiviestihaun rekkarista, ja tämä palvelu vahvistaa kyllä rekkarin kuuluvan mersulle, mallikin taitaisi täsmätä. Riittääkö? :S
Viime maanantaina bongasin numeron 24 Kehä I:ltä , 25 ja 26 tuli bongattua torstaina. 27 metsästämään siis...
27 bongattu maanantaina. Tänään sitten tulikin isolla kädellä bongauksia. 28 aamulla Herttoniemessä, 29 Veturitiellä ja 30 Konalassa. Harmittavasti 31 ei tullut vastaan toisin kuin 32 ja 33. Mutta 31 siis seuraavana.
Ei riitä jos itselläsi on pienikin epävarmuus ettei bongaus onnistunut. Siitä on oltava täysin varma että nähty numero on juuri etsittävä. Helppohan se olisi tekstiviestittää kaikki numerot ja käydä kaukaa katsomassa vastaavat automerkit ja kuvitella että ehkä tuo oli juuri se pösö missä on numero 82. Ei onnistu.
Heh, tämähän menee jo vakavaksi. Luulisi, että meillä on joku palkinto tässä kisassa. Esim. Ensimmäiselle, joka saavuttaa satasen saa jokaiselta kossupullon.
Toisaalta, pelin hienous piileekin siinä, että bongauksessa voi olla pitkäkin tauko ennen, kuin pääsee eteenpäin.
Melkein kuukausi vierähti, vihdoinkin tänään näin kuuskakkosen! 63, 64 ja 65 hain kymmenen minuutin sisällä kun niiden olinpaikat oli tiedossa. 66 tulee melkein päivittäin vastaan kotimatkalla töistä, toivottavasti jo huomenna.
Nyt taas vauhtia!
Phuh. Joskus kesähelteillä bongasin 26:n. Sen jälkeen olikin vähän hiljaisempaa, kunnes 27 körötteli viimein tänää vastaan ryöpäivän päätteeksi. 28eja onkin tullut jo useampi vastaan, mutta toivottavasti tulee lähitulevaisuudessakin.
66 tulee melkein päivittäin vastaan kotimatkalla töistä, toivottavasti jo huomenna!Tulihan se vastaan jo eilen. Nyt 67 vuorossa. Enää kolmasosa kaksinumeroisista kilvistä jäljellä.
Kolme kuukautta bongailua täynnä, ja viimeisin bongaus tuli toissapäivänä vastaan, ***-4. Viitosta siis kovasti jahtaan, numerot 6 ja 7 onkin sellaisissa paikoissa, mistä ne takuulla löydän.
Woohoo, ensimmäinen kesäni bongailun ihmeellisessä maailmassa on palkinnut minut jo numeroon 8 asti. Ensimmäisiä kaksinumeroisia autoja on tullut vastaan liikenteessä harmittavan paljon, ja kyllä niitä täällä Savossakin tuntuu riittävän. Pääkaupunkiseudulla jenkkiautoja tuntuu olevan huomattavasti enemmän, joten lähtökohdat bongailuun näin pohjoisempana on vähän heikommat, mutta kyllä edistystäkin on yllättävän paljon jo tapahtunut. Nyt vain ysiä metsästellään, ja sitten tiedänkin mistä 10 ja 11 löytää.
Woohoo, ensimmäinen kesäni bongailun ihmeellisessä maailmassa on palkinnut minut jo numeroon 8 asti. Ensimmäisiä kaksinumeroisia autoja on tullut vastaan liikenteessä harmittavan paljon, ja kyllä niitä täällä Savossakin tuntuu riittävän. Pääkaupunkiseudulla jenkkiautoja tuntuu olevan huomattavasti enemmän, joten lähtökohdat bongailuun näin pohjoisempana on vähän heikommat, mutta kyllä edistystäkin on yllättävän paljon jo tapahtunut. Nyt vain ysiä metsästellään, ja sitten tiedänkin mistä 10 ja 11 löytää.
8.a nyt haettu kohta viikko, ei vaan tule vastaan. 9 paikannettu ja sitten tuntuukin jo helpommalta...
Saakohan tässä skabassa antaa "vinkkejä" kavereille ? Eli missäpäin Igor se 8 on ? niin paljastan sinulle 9. olinpaikan.
Kev
13 tuli bongattua toissapäivänä kauppareissulla ja 14 tänään kävelylenkillä. Hyvin on lähtenyt bongaus etenemään, kun pääsi näihin kaksinumeroisiin käsiksi. Pitäisi tästä kohta lähteä ajelemaan Tampereelle ja huomenna takaisin. Toivottavasti ysitie palkitsee jälleen uusilla bongauksilla.
Saakohan tässä skabassa antaa "vinkkejä" kavereille ? Eli missäpäin Igor se 8 on ? niin paljastan sinulle 9. olinpaikan.
Saa. Ja pitää. Katso epäviralliset säännöt viestistäni sivu-pari taaksepäin.
200 on nyt täynnä! Ensimmäiseen sataseen meni kolme vuotta, toiseen sataseen viisi kuukautta ja yksi päivä!
EDIT: Yhtään rekkaria, korrostan yhtään rekkaria ei ole haettu hakemalla. Kaikki ovat tulleet vastaan kun ovat tulleet. Ei mitään etukäteisbongailuja. Ei myöskään peräkärryjä, prätkiä
Benny
Kiitoksia ISA-2:n kuskille, pääsi lopulta eteenpäin tässä hommassa. Kaverit vähän ihmetteli kun aloin huutaa bussissa. Päivä pelastui, sen verran vitutusta oli jo ehtinyt tuo numero 2 herättää, pysymällä ensin piilossa ja sitten vilahtamalla pariinkin kertaan liian nopeasti 100%:een tunnistusvarmuuteen.
3:n ja 4:n olinpaikat on suurin piirtein tiedossa, ja vitosiahan on koko maailma täynnä, niin eiköhän nyt päästä välillä eteenpäinkin. Jee.
Txjokeri
15.10.2007, 22:22
Tänään ihmepäivä: 47, 48 ja 49, kaikki kahden tunnin sisällä. Joskus se päivä näemmä paistaa risukasaankin.
32 bongattu tänään. On se kumma, että juuri se numero minkä tarvitsisi katoaa. 33 on työmatkan varrella, että eiköhän se huomenna saada sekin plakkariin. Tosin huomenna se ei tietenkään ole siinä missä yleensä..
vBulletin v3.8.6, Copyright ©2000-2013, Jelsoft Enterprises Ltd.