PDA

View Full Version : Rekkaribongausketju


Sivut : 1 [2] 3 4 5 6 7

pikkukatti
14.11.2006, 15:20
913 tuli vastaan tänään. Hieman ketutti kun se olikin omassa pihassa. No "vahinkoa" ei ehtinyt tapahtumaan, eli en ole bongannut ennen sitä 912. Tällä viikolla on tullut bongauksia hyvin, pari per päivä melkein. Ysisataset kohta bongattu. Saa nähdä onko 800 yhtä helppoa. Ainakin niitä vastaan tulee.

Jooqeri
14.11.2006, 15:25
Itse etsin vasta numeroa 78, jota olen jo pitkään metsästänyt. Joku parikolme vuotta sitten aloitin tämän bongaamisen. Ja erityismaininta, että numero ykkönen löytyi Dänin eli Ilkka Lipsasen auton rekkarista. Vähän vähemmälle jäänyt viime aikoina tuo bongailu.

Museoesine
15.11.2006, 18:40
Tulihan se vihdoin vastaan about viikko sitten. Uskomatonta vaan, miten kaikki muut pienet numerot ehti tulla moneen kertaan vastaan ennen sitä kakkosta.Samaa tuskailin kolme kuukautta ja 14 päivää, minkä ajan kakkonen oli haussa. Tulin keskustasta linja-autolla kotiin ja Taulumäen kirkon kohdalla bussin viereen ajoi uudenoloinen auto, jonka rekisterikilvessä oli kaivattu numero. Kolmosesta selvisin huomattavasti nopeammin: jäin pian kakkosen bongaamisen jälkeen pois bussista ja olin ehtinyt kävellä muutaman kymmeniä metrejä, kun vastaan tuli kolmonen. Seuraavana olisi nelonen vuorossa. Reilun kolmen kuukauden aikana olen nähnyt sen kerran Jyväskylässä, joten voi taas mennä muutama kuukausi.

scholl
15.11.2006, 22:20
Mielestäni rekkaribongaukseen sääntöihin voisi kuulua se, että pitää olla itse autoa ajamassa silloin, kun jonkun rekkarin bongaa. Vittumaista jos apostolinkyydillä bongatutkin hyväksytään tai kyydissäistutut.

No joka tapauksessa 16 on ollut hakusessa pitkään.

Anselm Raato
20.11.2006, 21:57
Viime viikolla löyty 8. JEE! Apaut kolmisen viikkoa meni.

KukaMitäHäh?
21.11.2006, 08:21
Viime viikolla löyty 8. JEE! Apaut kolmisen viikkoa meni.

Samaa etsiskelen. Olisiko kenelläkään "varmoja" bongauspaikkoja keski-uudellamaalla?

JuVii
01.12.2006, 18:40
Eilen se 3 sitten löytyi. Lahden moottoritiellä meni bussista ohitse. Kolmosta etsiessä meni varmaan kuukauden päivät. Nelonen pitäisi olla helpompi.
No eipä se niin helppo ollut, mutta tänään se vihdoin löytyi! Matinkylässä bussia odotellessa meni nelonen ohitse, oli vanha limusiini.

Wrighter
02.12.2006, 00:06
Mielestäni rekkaribongaukseen sääntöihin voisi kuulua se, että pitää olla itse autoa ajamassa silloin, kun jonkun rekkarin bongaa. Vittumaista jos apostolinkyydillä bongatutkin hyväksytään tai kyydissäistutut.

No joka tapauksessa 16 on ollut hakusessa pitkään.


Joo tai sitten voisi laskea vaan ne, jotka on saman merkkisessä autossa jolla itse ajaa. Tai saman värisessä tai molempia...

29 on ollut hukassa jo ihan liian kauan. Luovuttaminen on jo lähellä. Sama oli 24.n kanssa. Kai se sitten keväämmällä vastaan tulee se kaksysikin.

jepujee
02.12.2006, 00:41
Mielestäni rekkaribongaukseen sääntöihin voisi kuulua se, että pitää olla itse autoa ajamassa silloin, kun jonkun rekkarin bongaa. Vittumaista jos apostolinkyydillä bongatutkin hyväksytään tai kyydissäistutut.

No joka tapauksessa 16 on ollut hakusessa pitkään.

Mun mielestäni pitäisi olla Rolls-Roycen (okei, erittäin laadukas saksalainen autokin voisi hätätapauksessa kelvata jos on unohtanut aamulla vaihtaa puhtaat Calvin Kleinit jalkaan, jotka joku laadukas vosu on kaupasta hakenut) takapenkillä istumassa ja autonkuljettaja voisi ilmoittaa että : "Herrani, oi Herrani, näin juuri auton, jonka rekkarissa oli 16, hyväksyttekö vaatimattoman havaintoni oi suuri bwana, vai näkivätköhän kaihin kaivertamat silmäni täysin väärin oi Bwana?

Txjokeri
02.12.2006, 00:44
Mielestäni rekkaribongaukseen sääntöihin voisi kuulua se, että pitää olla itse autoa ajamassa silloin, kun jonkun rekkarin bongaa. Vittumaista jos apostolinkyydillä bongatutkin hyväksytään tai kyydissäistutut.

No joka tapauksessa 16 on ollut hakusessa pitkään.

Ajokortittomat älkööt osallistuko? Onkos tämä jokin kilpailu? Jokainen saa määritellä omat sääntönsä tähän.

Datsun
02.12.2006, 20:02
29 on ollut hukassa jo ihan liian kauan. Luovuttaminen on jo lähellä. Sama oli 24.n kanssa. Kai se sitten keväämmällä vastaan tulee se kaksysikin.
Elä veikkonen luovuta! Mä olen muuten vähän kirinyt sun ulkkarimatkas aikana, nyt haussa 28...
25 ohitti minut Lahden motarilla ja 26 pökötti Hollolassa samana päivänä. 27 tuli eilen vastaan Pihliksen kohdalla kun ajelin kohti kotoa.

Pataprinsessa
02.12.2006, 20:06
On se vaan kumma, miten tietyt numerot häviää kokonaan, kun niitä etsii. Kolmeseiskaa hain 2 kuukautta, sitten maanantai-aamuna näin sen ja samana iltapäivänä vielä kolmekasin. Ja keskiviikkona kolmeysin. Nyt neljääkymmentä ei näy missään, taitaa taas mennä vähintään tuo 2 kuukautta, varsinkin kun justiinsa bongasin 3 numeroa kolmessa päivässä.

teemu73
05.12.2006, 09:13
Nelonen tuli viimein vastaan toissa perjantaina Aurajoen varrella. Nyt on hankala tilanne, kun en muista yhtään vitosta koko kaupungista. Kutoselle olisi taas melko varma paikka.

H P K
07.12.2006, 22:44
Nelonen tuli viimein vastaan toissa perjantaina Aurajoen varrella. Nyt on hankala tilanne, kun en muista yhtään vitosta koko kaupungista. Kutoselle olisi taas melko varma paikka.


Turussakin usein näkee mustan mersu Spintterin jonka rekkari on UP-5, se on vissiin joku lähetti firman auto.

timmi
08.12.2006, 11:08
Itse meinasin kolaroida eilen auton numero 7 kanssa. Ei siinä mitään, mutta kyseinen numero oli hakusessa. Eikä siinäkään vielä mitään, mutta kyseinen auto kuului ennen vanhemmilleni. Kaiken lisäksi velipoikani on ajanut kolarin kyseisellä autolla ja sen lisäksi olen itsekin kyseisen kärryn kerran mällännyt vauhdilla päin mäntyä.

pikkukatti
08.12.2006, 15:15
Nyt on kaikki 900 numerot bongattu, haussa siis 899. 4 kuukautta tuohon on nyt mennyt. Saa nähdä jatkuuko samaan tahtiin. Luultavasti hidastuu kun työt loppuu, eikä tuolla teillä enää liiku niin paljon.

PeZu
09.12.2006, 16:11
Eilen tuli bongattu vihdoin 68. Oli tuossa joku parin kuukauden kuiva jakso...

Nyt kuusysiä äkkiä tänne näin!!1

Datsun
10.12.2006, 22:56
Ja ensi viikko reissua ympäri Suomea. 29 on ollut etsinnässä jo muutaman viikon joten pitää päästä kolmannelle kymmenelle jo viimein. Viides kuukausi jo bongailuja menossa.

Wrighter
11.12.2006, 16:31
Ja ensi viikko reissua ympäri Suomea. 29 on ollut etsinnässä jo muutaman viikon joten pitää päästä kolmannelle kymmenelle jo viimein. Viides kuukausi jo bongailuja menossa.

Toi 29 onkin oikea pirulainen! Itselle meni siihen noin kuukausi. Sen jälkeen 30 ja 31 löytyikin helposti ja 32 on nyt hakusessa. Tuota kaksysiä voidaankin sitten joulupyhinä etsiä yhdessä? Tai ainakin yrittää!

JuVii
11.12.2006, 16:58
Onkohan jossain olemassa listaa Suomen numeroyhdistelmistä, mikä yleisin, mikä harvinaisin, jne.

Ja sama kirjaimista.

Datsun
11.12.2006, 19:04
Toi 29 onkin oikea pirulainen! Itselle meni siihen noin kuukausi. Sen jälkeen 30 ja 31 löytyikin helposti ja 32 on nyt hakusessa. Tuota kaksysiä voidaankin sitten joulupyhinä etsiä yhdessä? Tai ainakin yrittää!
No ekana ajopäivänä ei toivoakaan! Huomenna Kuopio-Kajaani viitostietä, jos siellä tärppäis? Sillä välillä tuli viimeksi löydettyä 17, 18 ja 19.

Jos ei jouluun mennessä löydy niin haen sen 29:n Porista väkisin!

teemu73
18.12.2006, 09:05
No nyt päästiin eteenpäin.

Nesteen OIL-5 tuli vastaan perjantaina Turun ja Porin välillä. Kutonen oli eilen siinä samalla parkkipaikalla missä aina ennenkin ja aamulla seiska tuli vastaan Sirkkalankadulla.

Kasin kanssa saattaa tehdä tiukkaa kun en muista pahemmin niitä nähneeni, mutta aiemmin on mainittu Puutorin hesellä sellainen bongaus, joten täytynee mennä sinne. Ysille olisi sitten taas varma paikka.

Datsun
18.12.2006, 12:11
No ekana ajopäivänä ei toivoakaan! Huomenna Kuopio-Kajaani viitostietä, jos siellä tärppäis? Sillä välillä tuli viimeksi löydettyä 17, 18 ja 19.

Jos ei jouluun mennessä löydy niin haen sen 29:n Porista väkisin!
Jep, Iisalmi-Kajaani välillä viitostiellä 29.

Wrighter
03.01.2007, 17:26
Ah ja vihdoin tänään numero 32. Kyllä sitä sitten metsästettiinkin kauan. Taas meinasi hermot mennä koko touhuun. Tosin ei se enää yhtä aktiivista olekaan kuin alussa.

Datsun
03.01.2007, 22:11
Ah ja vihdoin tänään numero 32. Kyllä sitä sitten metsästettiinkin kauan. Taas meinasi hermot mennä koko touhuun. Tosin ei se enää yhtä aktiivista olekaan kuin alussa.
Lähetä se tänne Itä-Helsinkiin pyörimään. Aamulla tuli muuten taas 31 vastaan, emmä sitä enää olis tarvinnu!
Ensi viikolla taas Iisalmeen, siellä on usein etsivä löytänyt.

Aina Pata
04.01.2007, 11:56
No niin, nyt meni viiteen numeroon 6 viikkoa. 87-92 olis aika tarkkaan tiedossa mistä löytyisi.
Jaahans ja 7 viikkoa meni seuraaviin viiteen numeroon. Nyt olis mukava muistaa, että mistäköhän olen saanut päähäni ton yo. lauseen "87-92 tiedossa"?? No joo, kävihän siinä niin että 88 jota olin nähnyt yhdessä pihassa seisomassa oli ensin poistettu rekisteristä ja sen jälkeen hinattu koko kosla pois, tyypillistä. Olivat tosi hankalia noi 87-90.
92 on seissyt ainakin puoli vuotta yhdessä pihassa muutaman sadan metrin päässä kämpiltä. Oletettavasti se ei ole siinä enää kun 91 on bongattu.

Kokonaisuudessaan aikaa on nyt kulunut 3 vuotta ja 2 viikkoa.

PeZu
04.01.2007, 13:12
Kympit taas paukkui ja 69 ja 70 tuli bongattu taas pitkän kuivan jakson jälkeen tuossa välipäivinä. Itse myös bongaillut näitä kilpiä kolme vuotta mutta kun ei liiku kauheesti ja autokin ollut vasta perseen alla vuoden päivät niin ei toi tahti ole kyllä kauhean huima ollut...

Noh, nyt uuden kympin kimppuun!

scholl
04.01.2007, 14:27
17 ei tuu millään vastaan. Sitä on huomannut, että Helsingin keskustassa on valtavasti autoja, joiden numero on 1-9. Ne olisi bongattu taas moneen kertaan, mutta nuo kaksinumeroiset ovat sen verran vähäisiä, että useimmiten se on jopa väärällä kymmenluvulla, minkä näkee. 18 tosin on tossa ihan vieressä parkissa about joka ilta, mutta kun sitä jari kurria ei löydy mistään.

edit: tarkistin Excelistä, että 16 on bongattu 22.11, joten ei tässä nyt loppujen lopuksi niin pitkä kuiva kausi ole ollut

Anselm Raato
04.01.2007, 22:45
Viime viikolla löyty 8. JEE! Apaut kolmisen viikkoa meni.

Ysiä ei vieläkään ole näkynyt!!! 1.5kk on jo mennyt. Vituttaa hieman.

Wrighter
05.01.2007, 15:37
Nyt tuli 33 vastaan työmatkalla. 34 PITÄISI olla helppo, kun on tuossa samoilla raitella ajellut kanssani. Sitten tuo 35 onkin täysi kysymysmerkki. En oo mielestäni sellaista ikinä nähnyt missään.

raindex
05.01.2007, 16:59
Tuossa muutama kuukausi sitten aloitin myös tämän jalon harrastuksen. Silloin oli kesä ja aurinko paistoi täydeltä taivaalta ja jäätelö maistui. Taisinpa jopa käydä uimassa tuona kyseisenä päivänä lämpöisessä vedessä. Tänään, vasta tänään mut ohitti töistä kotiin tullessani maasturi jossa oli numero 2. Kyllä, numero 2. Riemunhuudot oli valtaisat ja jatkoin hymyssä suin matkaa kohti kotia kunnes kotitienristeyksessä tuli vastaa auto jonka rekisterikilvessä luki KAX-2.


Ei paljoa enään hymyilyttänyt...

stairox
08.01.2007, 18:44
Noniin, melkein kahden kuukauden kuivajakso on takana, ilmeisesti jakso on ollut näinkin pitkä siksi että koko ajan on pimeää autoa ajaessa ja yleensä sataa vettä. Eilen bongasin vihdoinkin numero 8 ja tänään numero 9.

Molemmista saan kiittää kaveriani:
-Perjantai-iltana kaveri soitteli taksista että edessä on kupla mustalla kyltillä ja numero oli 8. No, AKE:n tekstiviestipalvelu selvitti auton asuinpaikan ja eilen kävin bongaamassa, kävi muuten pieni säkä, omistaja istahti just autoon ja lähti kun tulin. Vaatimattomat 18 km/suunta tuli ajettua tämän takia.
-Tänään samainen kaveri soitti ja kertoi että edessä ajaa numero 9. AKE:n tekstiviestipalvelu taas käyttöön, eikun autoon ja bongaamaan (uhri asui muuten lapsuuden kaverini vanhassa kodissa about 50 m omasta lapsuudenkodistani). Tällä kertaa tuli vain 10km/suunta.

Olenko tulossa hulluksi?

Fosse
08.01.2007, 22:38
Itsellä meni ensin n. 2.5 kuukautta päästä vitoseen ja kutosta etsinkin sitten sen 2.5 kuukautta (näkyi sattumalta Kokkolan ABC:lla parkissa viereisessä ruudussa).

Sitten kysymys "säännöistä": Sallitaanko tällaiset mustilla (=museo?) kilvillä olevat autot? Kasi olisi nimittäin saletissa, kunhan seiskan jostain bongaan.

stairox
09.01.2007, 11:01
Sitten kysymys "säännöistä": Sallitaanko tällaiset mustilla (=museo?) kilvillä olevat autot? Kasi olisi nimittäin saletissa, kunhan seiskan jostain bongaan.Kyllä sallitaan, itsellänikin tuli nimenomaan kasi bongattua vanhasta kulplasta.

timmi
09.01.2007, 12:46
Sitten kysymys "säännöistä": Sallitaanko tällaiset mustilla (=museo?) kilvillä olevat autot? Kasi olisi nimittäin saletissa, kunhan seiskan jostain bongaan.
Voitko kertoa, mistäpäin Oulua kasi mahtaa löytyä? Se on nimittäin itselläni hakusessa.
Vaihtokauppana voin kertoa, että seiska (vanhempieni entinen auto muuten) tulee usein vastaan akselilla Haapalehdon Shell - Limingantullin Prisma. Yleensä bongausaika on aamulla ennen kahdeksaa ja iltapäivällä klo 16 jälkeen.

Fosse
09.01.2007, 14:34
Voitko kertoa, mistäpäin Oulua kasi mahtaa löytyä? Se on nimittäin itselläni hakusessa.
Vaihtokauppana voin kertoa, että seiska (vanhempieni entinen auto muuten) tulee usein vastaan akselilla Haapalehdon Shell - Limingantullin Prisma. Yleensä bongausaika on aamulla ennen kahdeksaa ja iltapäivällä klo 16 jälkeen.
Voin tietenkin... :) Jos tuo museorekkari? (eli mustat kilvet) kelpaa niin satavarmasti saat sen bongattua Nallisportin pihalta ihan millon vaan. Ainakin se on siellä pihalla napottanut viimeiset kuukaudet mitä olen tennistä käynyt pelaamassa. Seiska vinkki tuli tarpeeseen, ei ole moneen kuukauteen nähnyt kyseistä numeroa (ja sillä pääsis kaveria yhden pykälän edelle).

Niin ja kasihan löytyy myös siitä pitkästä taksista (FIN-8), joka rullaa varmaan jonku kerran päivässä lentokentälle ja takaisin.

Fosse
09.01.2007, 14:35
Kyllä sallitaan, itsellänikin tuli nimenomaan kasi bongattua vanhasta kulplasta.
Heh, tähän pitää jo kommentoida, että kyseinen kasi on nimenomaan vanha kupla (joten hyvä tietää)... :) Niin ja tattis varmistuksesta.

H P K
09.01.2007, 23:50
Heh, tähän pitää jo kommentoida, että kyseinen kasi on nimenomaan vanha kupla (joten hyvä tietää)... :) Niin ja tattis varmistuksesta.
Sanokaa nyt vielä et se on viininpunainen. Jos on niin haluan tietää kuka sen on viitsinyt Turusta Ouluun asti ajaa.

Datsun
10.01.2007, 09:11
Ähhh...33 vaan uupuu, harmittaa kun tiedän missä 34 lymyää. Kärsivällisyyttä.

timmi
10.01.2007, 10:45
Voin tietenkin... :) Jos tuo museorekkari? (eli mustat kilvet) kelpaa niin satavarmasti saat sen bongattua Nallisportin pihalta ihan millon vaan. Ainakin se on siellä pihalla napottanut viimeiset kuukaudet mitä olen tennistä käynyt pelaamassa. Seiska vinkki tuli tarpeeseen, ei ole moneen kuukauteen nähnyt kyseistä numeroa (ja sillä pääsis kaveria yhden pykälän edelle).

Niin ja kasihan löytyy myös siitä pitkästä taksista (FIN-8), joka rullaa varmaan jonku kerran päivässä lentokentälle ja takaisin.

Kiitoksia vinkistä. Piti eilen röiden jälkeen käydä katsastamassa kyseinen rekkari, vaikka siitä ihan kivasti mutkaa tulikin. Nyt sitten ysiä metsästämään.

hammer lynx
10.01.2007, 11:16
Eilen tuli Mariankadulla vastaan pirun iso sininen Bemari ja rekkari oli PIG-2.

Wrighter
10.01.2007, 18:14
Ja tänään vastaan auto jonka rekisterinumero oli JFJ-34. Kolmevitosta sitten hakemaan ja porin seudulta jos joku tietää, niin kiitos. Ei ole vastaan mielestäni moista tullut.

Txjokeri
13.01.2007, 16:42
Viime keskiviikkona: Roihupellon teollisuusalueella 111, 112 ja 113 perättäisillä katseilla ensin kadun vasemmassa, sitten oikeassa ja jälleen vasemmassa laidassa.


Muuten hyvä, mutta odottelen numeroa 14...

KingNothing
13.01.2007, 19:56
Muuten hyvä, mutta odottelen numeroa 14...

Saako udella että milloin olet "harrastuksen" aloittanut? Itse aloitin viime vappuna ja olen samassa numerossa menossa. 8,5 kuukautta ja 13 autoa, hidasta on tämä mutta mukavaa.

Txjokeri
13.01.2007, 20:41
Saako udella että milloin olet "harrastuksen" aloittanut? Itse aloitin viime vappuna ja olen samassa numerossa menossa. 8,5 kuukautta ja 13 autoa, hidasta on tämä mutta mukavaa.


Milloinkas tämä ketju avattiinkaan? Pari päivää sen jälkeen osui silmiini kolme ykköstä ja jäin piruuttani vahtaamaan kakkosta.

Huvittavalta tuntuu se, että kun jonkun kauan odotetun numeron kohtaa, niin parissa päivässä niitä näkee useampia.

pernaveikko
15.01.2007, 10:53
Huh, huh. Vihdoinkin. Näin jo kaukaa, että nyt on lupaavannäköinen auto ja 5 siinä seisoi. Ei mennytkään kuin puolisen vuotta ja tässä välissä olen bongannut jonnekin 20 kieppeille. Mutta ei auta, kuutosessa ollaan.

Motivaatio-ongelmia alkoi ilmenemään, mutta silmät pidettiin kuitenkin auki.

peruspata
19.01.2007, 13:56
Tiistaina kävi kummallinen sattuma. Lähdin koululta, ja näin erään luokkakaverin auton, jonka rekkarin numero oli 28. Siitä jotenkin tuli mieleen, että hei, näillehän on Jatkoajassa oma ketjunsakin. Seuraava ajatus oli, että mitenkähän helposti näkee numeron 1, siitä pitäisi kuitenkin aloittaa.

Meni kokonaiset puoli minuuttia, ja nro 1 kaasutteli tietä pitkin, kun minä tallustelin jalkakäytävällä. No, siihen ne bongaukset ovat toistaiseksi jääneet, mutta aika hassulta se hetken tuntui, kun juuri oli kerennyt tuumia, että missä voisi sen numeron 1 nähdä.

Datsun
19.01.2007, 22:42
Nyt tuli 33 vastaan työmatkalla. 34 PITÄISI olla helppo, kun on tuossa samoilla raitella ajellut kanssani. Sitten tuo 35 onkin täysi kysymysmerkki. En oo mielestäni sellaista ikinä nähnyt missään.
Ärh. 33 edelleen haussa. Muuten se ja sama mutta kun olen nähnyt nyt aivan lähiaikoina 34, 35, 36 ja nyt tiedän vielä missä seisoo 37 joka päivä. Murrr!

Wrighter
26.01.2007, 15:06
Ärh. 33 edelleen haussa. Muuten se ja sama mutta kun olen nähnyt nyt aivan lähiaikoina 34, 35, 36 ja nyt tiedän vielä missä seisoo 37 joka päivä. Murrr!

36 on nyt hakusessa. Näyttää meillä menevän niin, että saan repäistyä aina muutaman numeron eron ja sitten taas kirit yhtäkkiä kiinni. Luulin tuon 36.sen olevan helppo, mutta eipä niitä näköjään näy.

stairox
26.01.2007, 15:13
Pakko siteerata itsaeäni muutaman viikon takaa:
-Perjantai-iltana kaveri soitteli taksista että edessä on kupla mustalla kyltillä ja numero oli 8. No, AKE:n tekstiviestipalvelu selvitti auton asuinpaikan ja eilen kävin bongaamassa, kävi muuten pieni säkä, omistaja istahti just autoon ja lähti kun tulin. Vaatimattomat 18 km/suunta tuli ajettua tämän takia.
-Tänään samainen kaveri soitti ja kertoi että edessä ajaa numero 9. AKE:n tekstiviestipalvelu taas käyttöön, eikun autoon ja bongaamaan (uhri asui muuten lapsuuden kaverini vanhassa kodissa about 50 m omasta lapsuudenkodistani). Tällä kertaa tuli vain 10km/suunta.Edelleen kymppi hakusessa.

Tämä ylläolevassa lainauksessa oleva kaveri käväisi viime viikolla Helsingissä ja lähetti kamerakännykällä kahdesta nro kympistä kuvan meikäläiselle. Jonkun verran tässä nyt vituttaa...

Niin hullu en ole että ajaisin 450 km bongaamaan autoja, vai pitäisiköhän kumminkin?

Datsun
26.01.2007, 19:49
36 on nyt hakusessa. Näyttää meillä menevän niin, että saan repäistyä aina muutaman numeron eron ja sitten taas kirit yhtäkkiä kiinni. Luulin tuon 36.sen olevan helppo, mutta eipä niitä näköjään näy.
Tiukassa on, tiistaina näin 2 x 35 ja tänäänkin 34. 33 on vaan hugas. Nyt on vähän ankea bongaillakin kun on kaikki lumessa, aika komee myräkkä tänään ainakin täällä etelässä.

teemu73
26.01.2007, 20:17
Kasin kanssa saattaa tehdä tiukkaa

Menihän siinä sitten yli kuukausi, mutta tänään oli aivan odottamatta nätisti taskupysäköitynä Hämeenkadulla. Ysille se varma paikka kunhan menen reittiä B töihin maanantaina. Sitten pääsenkin kaksinumeroisiin. Näin se homma etenee!

Näkkäri
26.01.2007, 21:30
OIO-101 oli tänään Kupittaan Citymarketin parkkihallissa.

Harmittaa, että tuli tämäkin ketju joskus bongattua. Nyt ei nimittäin haittaisi, vaikka nro. 3 tulisi joku päivä taas vastaan.

Niilo
29.01.2007, 17:11
Kolmen viikon piina on takana. Työmatkan varrelta löytyi IHC-14, kaiken kruunasi mustat kilvet! Vanha Datsunihan se siinä olla möllötti, taisi olla joku rakettimalli kun lokasuojassa komeili Thunderbeard teksti...

Datsun
01.02.2007, 21:49
Nyt tuli 33 vastaan työmatkalla. 34 PITÄISI olla helppo, kun on tuossa samoilla raitella ajellut kanssani. Sitten tuo 35 onkin täysi kysymysmerkki. En oo mielestäni sellaista ikinä nähnyt missään.
Kiteelle asti piti mennä - maanantaina paikallisen pesäpallokentän kohdalla eteeni kurvasi just sellanen Pajero mitä ne nyt tässä harrastuksessa on - nro 33! Ja tiistaina täältä Joensuusta löytyi 34. Ja samanlainen sininen kamala Pajero. Huomenna ajan veke täältä, 35 otetaan vastaan saletisti!

Niilo
03.02.2007, 20:28
On se sitten v*ttu kumma juttu, että se numero mitä etsit, ei tahdo tulla vastaan sitten millään. Numero 15 on ollut nyt muutaman päivän haussa ja sen jälkeen kun 14 tuli bongattua, on tullut vastaan ainakin 30 kpl autoja jossa on 2 numero rekkarissa. No ei ole kuitenkaan ollut 15 niitten joukossa.

proffa#8
04.02.2007, 00:16
Kuopion keskus-sairaalan pihassa oli tänään AIM-1 niminen rekkari, auto oli tietenkin hieno maasturi..

stairox
04.02.2007, 11:48
Vihdoinkin tuli kymppi vastaan torstaina ruokatunnilla.

Tosiaankin, niinkuin Niilokin toteaa, näitä kaksinumerosia autoja on paljon, vastaan tulee ~10-15 autoa päivässä, mutta hitaasti tämä kumminkin etenee. No, ohan mulla kärsivällisyyttä, kysykää vaikka vaimoltani *sarkasmi*.

proffa#8
04.02.2007, 15:27
Joo tänää bongasin, kuopion matkalla Bemarin jonka rekkari oli EEP-1.

Taasa
08.02.2007, 14:40
2,5 kk siihen meni ennenkuin nro 14 löytyi. Talvella kun tuppaa olemaan niin pimeätäkin silloin kun ulkosalla liikun, niin tuo rekkareiden tiirailu on pirun hankalaa.

Nyt pitäisi sitten varmaan lähteä Itiksen City-markettiin, siellä näkyi joulun alla nro 15 kolmasti. Eri autot vielä.

Groozie
08.02.2007, 17:07
Itse aloitin bongailun tämän ketjun innoittamana viime elokuussa ja nyt on haussa numero 53. Sitten onkin kilpien 54-60 sijainnit "varmassa" tiedossa. Toki matkan varrella näitä varmoja on kadonnut juuri sopivasti vakiopaikoiltaan kun niitä tarvitsisi. Kuuluu lajiin.

scholl
08.02.2007, 17:19
Itse aloitin bongailun tämän ketjun innoittamana viime elokuussa ja nyt on haussa numero 53.

Oho oletpas edistynyt nopeasti. Itse aloitin kesällä ja nyt on marraskuusta asti ollut hakusessa nro 17. 16, 18 on näkynyt toistakymmentä kertaa tuon jälkeen, mutta jarikurria ei ole missään.

Niilo
08.02.2007, 19:41
Oho oletpas edistynyt nopeasti. Itse aloitin kesällä ja nyt on marraskuusta asti ollut hakusessa nro 17. 16, 18 on näkynyt toistakymmentä kertaa tuon jälkeen, mutta jarikurria ei ole missään.

josko Vanessa ei ole päästänyt Jaria liikkeelle...

Näkkäri
08.02.2007, 21:17
En bongaile rekkareita. Sehän on kerrassaan naurettavaa touhua.

No tossa talomme pihassa kun on sattumalta usein nro.1 ja kun vahingossa näin monen kuukauden jälkeen kakkosen, niin silmät hakeutuvat rekkareihin nykyään ihan itsestään. Hiljaisemman jakson jälkeen tänään molemmat 3 ja 4 varsin nopeaan tahtiin.

Groozie
08.02.2007, 22:21
Äsken keskustasta kotiin ajaessani vastaan tuli 53 ja pienen koukun kautta keräsin 54,55 ja 56.

Oho oletpas edistynyt nopeasti.

Olen melko paljon liikenteessä ja tavaksi on tullut painaa mieleen lähialueelle parkkeraattujen autojen kilvet. Esim etsin nyt siis 57, joten jos näen 61 jossain paikassa usein parkissa niin painan mieleeni paikan ja käyn sen ajallaan bongaamassa. Tulee pitkiä kuivia kausia, mutta välillä taas sitten tälläisiä useamman kilven päiviä.

pikkukatti
08.02.2007, 22:33
Minäkin elokuusta asti bongaillut. Nyt haussa 22. Se ei tosin pitäisi vaikea olla. Tosin viimeisen kuukauden aikana en ole liikenteessä paljon ollut ja on jäänyt bongailu muutenkin vähemmälle. Takaperin bongauksessa oon mennyt jo sekaisin, tuli bongattua 999-899 ainakin.

Wrighter
08.02.2007, 22:41
En bongaile rekkareita. Sehän on kerrassaan naurettavaa touhua.

No tossa talomme pihassa kun on sattumalta usein nro.1 ja kun vahingossa näin monen kuukauden jälkeen kakkosen, niin silmät hakeutuvat rekkareihin nykyään ihan itsestään. Hiljaisemman jakson jälkeen tänään molemmat 3 ja 4 varsin nopeaan tahtiin.

Ja vitosen voitkin käydä poimimassa Antinkadun Subista hieman rantaan päin sijaitsevan kiinteistön edestä. Siinä sellainen sininen Mazda muistaakseni aika usein on parkissa. Ja kutonen karjasillantien erään firman pihassa päivittäin.

Piru kun itsellä on tuo 36 ollut jo aivan liian kauan hukassa. Luulin sen olevan helposti löydettävissä, mutta kun ovat piru kaikki menneet ilmeisesti talviunille. 37 tulee vastaan työmatkalla lähes päivittäin ja kuukkarissa olisi 38.

Pera X
08.02.2007, 22:48
Kovin tähän asti (veti hiljaiseksi):

VW Touareg V-10 TDI rekisterillä VEE-10

Hyvä kakkonen:

Volvo S40 T4 rekisterillä TEE-4

scholl
08.02.2007, 22:53
Kovin tähän asti (veti hiljaiseksi):

VW Touareg V-10 TDI rekisterillä VEE-10

Hyvä kakkonen:

Volvo S40 T4 rekisterillä TEE-4

Taitavat kuulua siihen toiseen rekkariketjuun nuo havainnot.

Cosmo
08.02.2007, 23:39
Joo, ketjun tahtiin myös ja 19 viimein tänään. Ajattelin että 20:een pitää päästä ennen kuin täällä retostelee. Eli kyllähän se 20 nyt on kun sitä haetaan. Nyt täytyy harjaannuttaa silmät taas ihan uusiksi, kun enää ei tarvitse ykkösiä scannailla. En edes muista, olenko nähnyt yhtään 20:ta.

Eräs suloinen kaverini bongailee jotain ihmeellisiä yhteneväisyyksiä. Esim ABC-123 tai FGH-678 ja siitä jollain kaksois-/käänteis-/tuplaus-/peili-/välihyppy-yhteneväisyyksillä sitten esim. CBA-123, AAF-116 jne. Ihan hämärää hommaa, mutta ihanan hämärä on kyllä tyttökin.

Datsun
09.02.2007, 08:48
Minäkin elokuusta asti bongaillut. Nyt haussa 22. Se ei tosin pitäisi vaikea olla. Tosin viimeisen kuukauden aikana en ole liikenteessä paljon ollut ja on jäänyt bongailu muutenkin vähemmälle. Takaperin bongauksessa oon mennyt jo sekaisin, tuli bongattua 999-899 ainakin.
Samaan aikaan aloitin ja nyt haussa 35. Tyypillistä on se, että 36 tulee aika usein vastaan työmatkalla.

teemu73
09.02.2007, 09:01
Kymppi täynnä! Kannatti tulla myöhässä töihin.

pernaveikko
09.02.2007, 09:12
Kuusi (6) bongattu äsken jostain sellaisen näköisestä autosta, minkä ei varmaankaan pitäisi talvella edes ajaa. Tai no, ei se ollutkaan ajossa, vaan hangessa.

Tuli mieleen, että olikohan se siinä eilenkin ja en vain huomannut, kun kylmyydessä tarvoin. Nytkin ihan vain sattumalta näin, sen enempää bongailematta. Tajusin toki heti mistä on kyse ja kylmyyskin katosi. Alle kuukausi edellisestä (sitä ennen meni yli puoli vuotta.)

Alkaa taas näyttää joltain ja kohtahan on jo kevätkin ja yksinumeroiset palaavat sankoin joukoin kehiin.

Anselm Raato
09.02.2007, 15:23
Ysiä ei vieläkään ole näkynyt!!! 1.5kk on jo mennyt. Vituttaa hieman.

Tämä siis 4.1.2007!

Viime lauantaina tuli 9 vastaan, että meni siinä sellainen 2 kuukautta. Oi sitä riemua kun näki ysin valoissa. Turkun sittarin ihmiset taisivat ihmetellä...

stairox
09.02.2007, 19:45
Suht hyvin meni. 1.2 löytyi kymppi ja tänään kiitää vastaan yksitoista. Toivottavasti kaksitoista löytyy nopeasti, silä kolmetoista on kaverin omistuksessa.

Niilo
09.02.2007, 20:14
Koska ketjussa taitaa olla tämän harrastuksen vasta äskettäin alottaneita, niin pari pikku vinkkiä mitä kannattaa seurata tarkemmin.

Eli pakuista varsin yleisesti Nissan pikkupaku muutaman vuoden vanha ( taitaa olla vanetteking tjsp) on auto jossa on erittäin suurella todennäköisyydellä 1 tai 2 numeroa.

Henkilöautoista Mazda 323:ssa on 95 % 1 tai 2 numeroa

Maasturit, kuten Mitsubishi Pajero, Toyota landrover sekä myöskin Rangeroveri

Niin ja sitten kaikki mahdolliset vanhat jenkkirottelot, kuten pakut ja ne liiterin kokoiset rottelot

Näillä pärjää jo todella pitkälle....

stairox
09.02.2007, 20:23
Kiitos Niilo. Onhan nämä tosiseikat jo väkisinkin huomattu...

Ongelma on vain siinä, että JUST se oikea numero ei ole siinä kyseissä autossa vaikka kuinka yrittäisi katsoa silmät ristissä.

scholl
09.02.2007, 20:25
Koska ketjussa taitaa olla tämän harrastuksen vasta äskettäin alottaneita, niin pari pikku vinkkiä mitä kannattaa seurata tarkemmin.

Eli pakuista varsin yleisesti Nissan pikkupaku muutaman vuoden vanha ( taitaa olla vanetteking tjsp) on auto jossa on erittäin suurella todennäköisyydellä 1 tai 2 numeroa.

Henkilöautoista Mazda 323:ssa on 95 % 1 tai 2 numeroa

Maasturit, kuten Mitsubishi Pajero, Toyota landrover sekä myöskin Rangeroveri

Niin ja sitten kaikki mahdolliset vanhat jenkkirottelot, kuten pakut ja ne liiterin kokoiset rottelot

Näillä pärjää jo todella pitkälle....

Olen aiemmin jo tähän ketjuun kirjoittanut siitä, että missä autoissa on lyhyt kilpi, mutta sen voin nyt lisätä, ettei Range Roverissa ole. Sen sijaan muissa Land Rovereissa on.

Ja mikä on Toyota Land Rover? Onko siinä Toyotan Landcruiserin kori, mutta kone Land Roverista vai toistepäin?

Niilo
09.02.2007, 20:34
Olen aiemmin jo tähän ketjuun kirjoittanut siitä, että missä autoissa on lyhyt kilpi, mutta sen voin nyt lisätä, ettei Range Roverissa ole. Sen sijaan muissa Land Rovereissa on.

Ja mikä on Toyota Land Rover? Onko siinä Toyotan Landcruiserin kori, mutta kone Land Roverista vai toistepäin?

no joo taisi tulla pikku kämmi. se kait annetaan anteeksi...

Datsun
09.02.2007, 23:16
Koska ketjussa taitaa olla tämän harrastuksen vasta äskettäin alottaneita, niin pari pikku vinkkiä mitä kannattaa seurata tarkemmin.

Eli pakuista varsin yleisesti Nissan pikkupaku muutaman vuoden vanha ( taitaa olla vanetteking tjsp) on auto jossa on erittäin suurella todennäköisyydellä 1 tai 2 numeroa.

Henkilöautoista Mazda 323:ssa on 95 % 1 tai 2 numeroa

Maasturit, kuten Mitsubishi Pajero, Toyota landrover sekä myöskin Rangeroveri

Niin ja sitten kaikki mahdolliset vanhat jenkkirottelot, kuten pakut ja ne liiterin kokoiset rottelot

Näillä pärjää jo todella pitkälle....
+ rekka-autot ja kuorma-autot. Tosi monessa on yksi- tai kaksinumeroinen kilpi. Sekä kaikki kalliimmat bensakrematoriot (A8, 700-sarja, ISOTmeset) kandee tarkastaa.

Museoesine
10.02.2007, 01:16
Samaan aikaan aloitin ja nyt haussa 35. Tyypillistä on se, että 36 tulee aika usein vastaan työmatkalla.Myös täällä on elokuussa aloittanut. Tiistaina 4 tuli vastaan 2,5 kuukauden etsimisen jälkeen. Seuraavan pitäisi olla helppo, sillä 5 on tullut vastaan usein Jyväskylässä.

Zuuk
10.02.2007, 14:01
Myös täällä on elokuussa aloittanut. Tiistaina 4 tuli vastaan 2,5 kuukauden etsimisen jälkeen. Seuraavan pitäisi olla helppo, sillä 5 on tullut vastaan usein Jyväskylässä.

Vitosen löytää Jyväskylästä usein torilla parkissa olevasta mustasta jenkki pakusta...

Wrighter
12.02.2007, 09:52
36 tuli vastaan eilen, kun olin menossa Ulvilaan pelaamaan salibandyä. Nyt haussa siis 37. Niin kuin aina, tämänkin pitäisi olla helppo, mutta piilossa sekin piru taitaa pysyä ja pitkään.

Wrighter
12.02.2007, 16:41
36 tuli vastaan eilen, kun olin menossa Ulvilaan pelaamaan salibandyä. Nyt haussa siis 37. Niin kuin aina, tämänkin pitäisi olla helppo, mutta piilossa sekin piru taitaa pysyä ja pitkään.

Ja menihän siinä oikein pirun kauan. Ainakin vuorokausi. 37 tuli vastaan työmatkalla niin kuin pitikin ja kävinpä sitten kuukkarissa hakemassa sen 38.n pois sieltä kuleksimasta. 39 hakuun ja sen jälkeen sitten uusille kymmenluvuille.

Wrighter
12.02.2007, 17:51
Jos tiedät harjunpään, ja sieltä ainoan kerrostalon, niin siinä asustaa 39..

Tuossahan se on muutaman kilometrin päässä. Täytyy varmaa huomenna näin sairasloman kunniaksi käydä se hakemassa.

En tiedä oletko 53 löytänyt, mutta 55 asustaa karjasillantie 54 pihalla. Ei ole siitä puoleen vuoteen liikkunut.

Museoesine
17.02.2007, 01:38
Vitosen löytää Jyväskylästä usein torilla parkissa olevasta mustasta jenkki pakusta...Kiitos vihjeestä, siellähän se oli tänäänkin. Nyt etsimään kutosta.

Zuuk
17.02.2007, 13:48
Kiitos vihjeestä, siellähän se oli tänäänkin. Nyt etsimään kutosta.

Siinä onkin sinulle todennäköisesti iso homma. Itse en kutosta Jyväskylästä edes löytänyt vaan se tuli sitten satunnaisella sukulointi reissulla Seinäjoen ABC:n pihassa vastaan kahden kuukauden etsimisen jälkeen.

Itse menen kasissa sitä on tässä tullut etsittyä jo yli kuukauden päivät. Yhdeksikköä onkin sinä aikana vastaan tullut parikin kertaa..

Näkkäri
20.02.2007, 19:25
Lauantaina Westendissä bongasin numeron 5 ja tänään kauppareissulla huomasin kutosen tien poskessa. Näyttää kulkevan hyvin tällä hetkellä.

edit: Niin tuo kutonen oli jonkun kuorma-auton kilvessä, mutta ihan peruskilpi oli kuitenkin kyseessä. Virallisista säännöistä en löytänyt mitään mainintaa koskien kuorma-autoja, joten eiköhän tuo ihan sääntöjen mukainen bongaus ollut.

Magnum
20.02.2007, 21:10
Tänään tuli vastaan 21 jossakin Närpiön paikkeilla 8-tiellä. Numero 20 tuli vastaan jo joulukuun alussa, joten todella pitkä "kuiva" putki katkesi. Bongauksen aloitin viime kesänä.

Jotenkin tyypillistä, että 23 tuli vastaan puolen tunnin kuluttua....

Niilo
25.02.2007, 11:42
Jeeeee jee eilen tuli vihdoin ja viimein number 15 vastaan. Ei mennyt kun kuukausi sen metsästämiseen. No pari autoa myöhemmin tuli tietenkin 17 ja vielä samana päivänä 18 ! V*tutusta lisäsi sitten se, että illemmalla tuli uudestaan 15 vastaan. No nyt sitten 16 etsiin

stairox
25.02.2007, 12:21
Reilu 2 viikkoa kesti löytää 12. Torstaina löytyi K-raudan parkkipaikalta.

13 oli sitten helpoin nakki tähän mennessä: soitin kaverille ja tsekkasin että on kotona, menin sinne ja pyysin häntä avaamaan autotallin. Siellä hänen Pontiac Trans am oli peiton alla. Vähän nostettiin peittoa että sain vilkaistua kilpeä.

Neljätoista tulee silloin tällöin vastaan työmatkalla. Nyt sitä metsästämään.

Wrighter
25.02.2007, 15:12
kävitkö katsomassa kolmeysin?


En ehtinyt sinne asti, kun se samainen numero ajeli vastan tuolla Luvialla. 40 hakusessa ja toivottavasti löytyy nopeasti.


edit. Niin ja se 54 on ainakin kello 15.30 tuolla satamaidon/ Buccon parkkipaikalla lähes päivittäin. Sellainen sininen maasturi. Mikä lie Patrolli. Monesti olen sen nähnyt töistä tullessani. Näkyy hyvin kun saavut karjarannan Shelliltä päin kohti etelärantaa.

Rademoottori
26.02.2007, 23:47
Tuo edellä mainittu numero 54 on täällä Lahdessakin hakusessa.
Numerot 51 ja 52 tulivat sopivasti tiellä vastaan peräkkäisinä päivinä ja 53 oli Prisman parkkialueella viikkoa myöhemmin.

Täällä näkee noita 60-sarjan rekisterinumeroita runsaasti mutta se on sitten varmaan eri juttu kun niitä aikanaan tarvittaisi. Näköhavaintoja siis 54:n liikkumisista otetaan vastaan jos Lahden seudulla joku harrastaja sattuu näkemään...

Datsun
27.02.2007, 09:31
On tämä vaan ihmeellinen harrastus. 36 on ollut tavattoman pitkään hakusessa. Aamulla päätin että nyt löydän! Ja kuinka ollakaan kun hain auton huollosta - 36 jökötti Kaivokselan Mazdan pihassa. Joten 37:aa hakemaan, se kun on ollut lähes joka aamu toimiston vieressä parkissa. Vähän jännitti onko nyt koska kolmekasia tekisi jo kovasti mieli.
36 tuli vastaan eilen...Nyt haussa siis 37. Niin kuin aina, tämänkin pitäisi olla helppo, mutta piilossa sekin piru taitaa pysyä ja pitkään...
Ja menihän siinä oikein pirun kauan. Ainakin vuorokausi. 37 tuli vastaan työmatkalla niin kuin pitikin
No, en ehtinyt edes toimistolle saakka kun 37 tuli vastaan! En muista kuin kerran ennen nähneeni liiketeessä kolmeseiskaa - ja ikuisuusparkissakin oleva 37 jökötti paikallaan. Mukava taas päästä muutama numero eteenpäin - 38 siis seur.

Aina Pata
02.03.2007, 08:40
Viimeiseen pikkukymppiin meni aikaa 8 viikkoa ja ekaan 100 numeroon noin 3 vuotta ja 2½ kuukautta. Vähän tuli sellanen olo, että lopettaisko koko homman, mutta työmaan parkkipaikalta äsken bongasin 101:n vähän niinkuin uskonvahvistukseksi. Eteenpäin.

Eilen kun bongasin 99:n tuli kyllä tuuletettua niin perkeleesti, onneksi oli taajama-alue ja vauhtia vain noin 40.

Wrighter
04.03.2007, 13:37
40 täynnä. Kohti uusia kymmenlukuja tässä mennään. 41 on tullut vastaan jo nelisen kertaa viime viikolla, mutta eilen vasta löysin tuon nelikymppisen. Toivottavasti tästä etenee vauhdilla. No kevät ja kesä tulossa ja jenkkirotiskot kaivautuvat naftaliinista ja niissä noita kaksinumeroisia on paljon.

Taasa
07.03.2007, 11:23
15 löytyi tänäaamuna työmatkalla.
Hatuttaa vaan pirusti, kun tuli se 16 nähtyä eilen...Olis pitänyt varmaan seurata sitä ja katsoa mihin parkkeeraa jotta löytäis sen sitten nopsaan uudestaan.

Datsun
12.03.2007, 08:49
Pikkusen eteni, 38 Mazda Kaivokselan pihassa ja eilen 39 Merihaassa.

teemu73
14.03.2007, 10:39
Kuukauden sai etsiä numeroa 11, mutta viime lauantaina tuli kävelylenkillä vastaan. Ja hyvin jatkui:

12 eilen keskustassa Linnankadulla ja 13 tänään aamulla työmatkalla.

Anselm Raato
14.03.2007, 19:54
Fittan menee järki. Onko raumalla numeroa 11. Tai jyväskylässä?

Zuuk
15.03.2007, 15:03
Jyväskylässä 11 on ainakin nähty torin työmaan aidan takana parkissa... Valkoinen vanha Range Rover muistaakseni.. (harjun puolella)

8:ssa mennään ja hermot alkaa siinäkin mennä kun 9 näkyy joka viikko ainakin kerran, eikä sitä kasia missään..

scholl
15.03.2007, 17:42
Näin tiistaina numerot 20 ja 21. Tässähän alkaa olla hurja tahtia kun otetaan huomioon, että 17-19 näkyi muutaman päivän sisällä kuukausi sitten. Sitä ennenhän excel-taulukkoon oli asiaa edellisen kerran marraskuussa.

tilkka
15.03.2007, 22:15
itsekin on tullut bongailtua rekkareita ja tällä hetkellä ollaan menossa numerossa 16 ja sitä ollaan etsitty jo kuukausikaupalla. Täällä pohjoisessa ei oikein ole vilkasta liikennettä ja muutoinkin ei vain ole 16 sattunut kohdalle.

Toivottavasti löytyy piakkoin ja pääsisi jatkamaan eteenpäin.

Datsun
20.03.2007, 11:42
Toista viikkoa olin reisussa ja tänään takas töihin. Ja het työmatkalla 40 Kehä ykösellä. Loistava startti!

Miinusta tosin oli se että kehällä oli joku mälli ja matka Perkkaalle kesti tuhottoman kauan.

pernaveikko
20.03.2007, 12:09
Kymmenen täynnä, 11 siis etsitään.

Kaksinumeroisia näkee jatkuvasti, parhaimmillaan kolme jonossa. Tämän vuoden puolella on ollut ihan hyvä tahti, tuossa oli noin viisi kuukautta, että ei ollut Excel-taulukkoon asiaa. Johtui kyllä varmasti osin jo omastakin turhautumisesta.

timmi
20.03.2007, 12:29
Kilpi numero 13 antaa edelleen odotuttaa itseään.
Kympin löytymiseen meni yllättävän kauan, mutta 11 ja 12 tulikin sitten melkeen heti sen perään. Nyt on tosiaan mennyt varmaan kuukausi kolmeatoista metsästäessä.

Fosse
20.03.2007, 20:29
Ei voi mitään, sillon kun kulkee niin kulkee. Kutosta tuli aikanaan etittyä 2.5 kuukautta. Ja nyt on sitten reilussa viikossa poiminu 9, 10 ja 11 seuraavana hakusessa 12.

Anselm Raato
20.03.2007, 22:01
Nyt on kiva tahti... 2 vko ja 2 numeroa. 12 löyty jyväskylästä lauantaiaamuna klo 0330 apaut.

Cosmo
21.03.2007, 00:25
Näin tiistaina numerot 20 ja 21. Tässähän alkaa olla hurja tahtia kun otetaan huomioon, että 17-19 näkyi muutaman päivän sisällä kuukausi sitten. Sitä ennenhän excel-taulukkoon oli asiaa edellisen kerran marraskuussa.

Missä 21? En muista ikinä nähneeni, eikä nytkään vaan näy. 22 pari kertaa tullut ja 23 ja 24 on jo koukussa. Henkisesti tietty haen jo 25, kuten Blege välieräpaikkaa.

Pawe87
21.03.2007, 21:27
Onkohan alottelijan tuuria, kun viikon verran olen ykköstä etsinyt ja tänään sitten bongasin tuon ykkösen...ja lisäksi myös kakkosen ja kolmosen noin vartin sisään...

eerikki
22.03.2007, 17:21
Viime lokakuusta asti on tullut bongailtua kilpiä. Viime viikon tiistaina mentiin isoin harppauksin eteenpäin, kun noin kuukauden etsimisen jälkeen, aamulla töihin mennessä vastaan tuli 16. Tästä muutama tunti eteenpäin autoliikkeen pihassa oli numero 17 ja viisi minuuttia edellisestä näin numeron 18.

Näkkäri
25.03.2007, 10:59
Kuukaudessa 7, 8, 9 ja 10. Eli kymppi täyttyi perjantaina.

peruspata
27.03.2007, 12:26
Meni kokonaiset puoli minuuttia, ja nro 1 kaasutteli tietä pitkin, kun minä tallustelin jalkakäytävällä. No, siihen ne bongaukset ovat toistaiseksi jääneet, mutta aika hassulta se hetken tuntui, kun juuri oli kerennyt tuumia, että missä voisi sen numeron 1 nähdä.

Yksinumeroiset on sitten nähtynä. Kymppikin on nähty, mutta liian aikaisin, eli metsästys jatkuu. Pieniä numeroita on muuten järkyttävän paljon liikenteessä, kun siihen on nyt tullut kiinnitettyä huomiota.

Ja tuo ensimmäinen nähtiin siis 19.1.2007, eli mielestäni aika hyvä tahti on päällä.

iibor
27.03.2007, 12:45
Tammikuusta asti bongattu ja numero 5 on hakusessa. On se helvetti sentään kumma, kun numerot 6, 7 ja 8 tulee vastaan jatkuvasti, mutta 5 ei löydy mistään! Menee hermot!

tutzba
28.03.2007, 07:55
Vihoinkin pääsen mukaan tähän koukuttavaan bongauskisaan. Tänään aamulla tuli vastaan iloisen näköinen Honda, jonka numerona oli 1. Kakkosta odotellessa...

OikeaPakki
29.03.2007, 15:05
Hitaasti etenee, mutta vihdoin LPR-4 ja JFR-5 tulivat tässä noin viikon sisään. Kuutosta haetaan..

Lappeenrannan suunnalla on helppo päästä aloittamaan, sillä eräs taksifirma omistaa pikkubusseissaan rekkarit LPR-1,LPR-2, LPR-3 ja LPR-4. Paikka jossain WPK:n talolta reunakadulle päin. Olisko nimi ollut Gilgast tai jotain?

Tosa liitteessä on hauska rekkari:

http://www.riemurasia.net/jylppy/displayimage.php?album=lastup&cat=0&pos=6

edit: rekkari on TIS-517

Wrighter
29.03.2007, 16:55
Tosa liitteessä on hauska rekkari:

http://www.riemurasia.net/jylppy/displayimage.php?album=lastup&cat=0&pos=6


Tarkotitko tuota, joka kiilasi motarin ojaan? Taisi kaveri saada ihan kiitettävät sakot. Tai Jenkeissä linnaan ja toiselle miljoonakorvaukset.

Ei piru etene nyt tämä bongailu. 42 ollut haussa jo aivan liian kauan.

deWILS
29.03.2007, 17:32
Jaahas! Mukana ollaan, 1 bongattu tänään...pikkasen on vielä matkaa jos tähtää numeroon 999! Hiljaa hyvä tulee:)

Datsun
29.03.2007, 20:55
Mystinen 42 löytyi. 43 heti perään. 44 kuulemma möllöttää Haulerilta vähän Vaaralliseen risteykseen päin (tietää ken tietää), näin minulle kertoivat. Harmaa paku on.

timmi
30.03.2007, 17:25
Kuukauden tauon jälkeen tuli taas bongattua yksi lisää. Numero 13 ajeli vastaan jo aamulla, kun röihin kiiruhdin.

Mainittakoon vielä, että päivällä näin myös mustan pikkumersun, jonka rekkari oli "HRA-47", joka oli mielestäni sangen hupaisa.

pikkukatti
30.03.2007, 18:42
Jossain vaiheessa meni jo vähän sekaisin noissa bongauksissa kun ei niitä ole kirjoittanut mihinkään ylös. No nyt on haussa 27.

Pataprinsessa
30.03.2007, 19:08
44 on ollut haussa jo useamman kuukauden. Toivottavasti taas auttaa, kun tänne menee avautumaan.... Eiköhän se huomenna lenkillä tule vastaan. Muutenkin hidasta ollut bongailu viime aikoina, kun asun opiskelupaikkakunnalla ilman autoa ja 400 kilometriä kotipaikkakunnalle tulee matkustettua junalla... Autolla kulkiessa tarttis olla jo huono tuuri, jossei 1-2 numeroa viikonlopussa tulisi vastaan.

Niin ja tietenkin kun tuota neljänelosta olen pitkän aikaa etsinyt, olen koko ajan tiennyt kahdenkin neljävitosen olevan joka päivä yliopiston parkkipaikalla. Harmi kun talvi on ohi, eivät taida enää pitkään olla näillä erikseen varatuilla numeroiduilla tolppapaikoilla.

tilkka
04.04.2007, 01:54
tällä hetkellä ollaan menossa numerossa 16 ja sitä ollaan etsitty jo kuukausikaupalla.
Toivottavasti löytyy piakkoin ja pääsisi jatkamaan eteenpäin.

Toive täyttyi ja amerikanrauta ajeli vastaan ja rekkarissa oli numero 16. Päästään siis eteenpäin. Toivottavasti seuraavaa eli 17 ei tarvitse kuukausia etsiä.

Datsun
04.04.2007, 18:54
Nolo tunnustus...44 on ollut viikon verran haussa. Eilen yllätin itseni ajelemassa Viikin Metroauton parkkipaikalla Chevy-pakujen rekkareita katsastamassa. No eipä näkynyt.

timmi
04.04.2007, 19:19
Nolo tunnustus...44 on ollut viikon verran haussa. Eilen yllätin itseni ajelemassa Viikin Metroauton parkkipaikalla Chevy-pakujen rekkareita katsastamassa. No eipä näkynyt.

Tuo on jo sairaalloista. Kannattanee mennä hoitoon.

P.S. Kellään tietoa, mistä numeron 14 saisi bongattua? Matka ei este...

-nimim. Huolestunut-

Wrighter
04.04.2007, 21:41
Nolo tunnustus...44 on ollut viikon verran haussa. Eilen yllätin itseni ajelemassa Viikin Metroauton parkkipaikalla Chevy-pakujen rekkareita katsastamassa. No eipä näkynyt.

Jeesus sun kanssas mies! Ettet häpeä?
Meikä ajeli lähes kaikki työmatkan varrella olevat parkkialueet läpi tänään ja haki sitä saatanan neljäkakkosta, joka on ollut hukassa jo varmaan kuukauden. Tarvii varmaan selata ketjua taakse päin ja varmistaa. Ei näy, ei...

deWILS
05.04.2007, 12:13
Viikon verran sai etsiä numeroa 2! Ja eilen kun tulin duunista kotiin niin tuli n.5min. välein numerot 2 ja 3! Kun pääsin kotiin ja lähdin kävelemään kaupungille, niin sieltähän körötteli vastaan numero 4!! Mahtava fiilis...eli numeroa 5 bongaamaan MARS

pernaveikko
06.04.2007, 06:23
Tähän väliin sääntökysymys.

Bongasin pari päivää sitten 12 turvallisesti lähikaupan parkkipaikalta, ei siinä mitään. Mutta, istuin eilen ravitsemusliikkeessä ja näin jonkun toisen 12 porhaltavan ohi. Reagoin tilanteen ja sitten tajusin, että tämähän on jo nähty.

Näin sen sinänsä vain ohimennen, mutta toisaalta numeron näin aivan kristallinkirkkaasti. Kirjaimia siitä kilvestä en osaa sanoa.

Kelpaisiko tuommoinen bongaukseksi?

Laitan aina kirjaimet myös mukaan omaan kirjanpitooni, varmaankin vain laittamisen vuoksi.

Kuinka voin väittää nähneeni numeron, jos en kerran kirjaimia nähnyt? Kaiketi se takia, että vain numeroita haetaan?

Wrighter
06.04.2007, 09:38
Laitan aina kirjaimet myös mukaan omaan kirjanpitooni, varmaankin vain laittamisen vuoksi.

Kuinka voin väittää nähneeni numeron, jos en kerran kirjaimia nähnyt? Kaiketi se takia, että vain numeroita haetaan?


No numeroitahan tässä vain haetaan. Tosin myös itseäni vituttaa, jos kirjaimet jäävät epäselviksi, mutta ei sille sitten mitään voi. Itse teen myös niin, että kun nyt etsin numeroa 42 ja näen numeron 33, josta en ole nähnyt kirjaimia, niin lisään ne talteen itselleni. Eli bongaan kirjaimet vaikka jälkeen päin. "Tilastot" * näyttää niin hienommalta. Ei sillä muiden kannalta ole mitään merkitystä.

Ja voit toki väittää nähneesi jonkun numeron, vaikka et olisi sitä nähnytkään. Jos siis tykkäät itsesi kusettamisesta. Tuolla et huijaa kuin itseäsi.


* "tilastot" = Joku ryppyinen a4-paperi eteisen komerossa tai missä se nyt mahtaa ollakaan.

Txjokeri
06.04.2007, 12:52
Tähän väliin sääntökysymys.


Jokainen luo tähän peliin sääntönsä itse. Joku haluaa noteerata vain itse ratin takaa havaitsemansa kilvet, jollekulle kelpaa ohimennen linja-auton ikkunasta nähty.

scholl
07.04.2007, 19:17
Jos menisin samalle linjalle kuin tuo Metro-Auton pihalla renkaiden potkiminen niin silloin voisin mennä American Car Showhin. Siellä arvottava Jimbo 25 toisi sen kaksfemman, mikä on nyt hakusessa, kun kuluneella viikolla bongasin James 24:n. Erikoista muuten, että Stadissa pyörii joku 5-6 kaksnelosta. Kun kakskolmonen oli piilossa jonkin aikaa niin näin paljon kaksnelosia. Sitten kun kakskolmonen löytyi niin se kaksnelonen tuli helposti sen jälkeen.

Cosmo
08.04.2007, 01:45
21 tänään jonkun limusiinivuokraamon pirssisistä. Oli jo aikakin, koska kaikki muut 22-25 on täysin haarukassa ja tulee vastaan joka päivä. 22 otetaan randomina, 23 on haarukassa satavarmana ja tuttu 24 oli tänäänkin tutulla paikalla. 25 ja 26 on peruspullaa, mutta 27 en muista nähneeni. No mutta ajan kanssa. Kauntdaunissa aamulla puuttui 977 ja nyt haetaan 974:ää - hieno päivä siis.

Tavoite 30 ja 960 ennen kauden alkua.

Cosmo
13.04.2007, 00:45
^^^ Ja juuri näin. 25 napsahti vielä tuosta schollin palkintokiesistä, joka tuli vastaan Kuusisaarentiellä tänään. 26 nyt haussa, kyllä kulkee taas! Uusi ajokkini on selvästi oikea rekkarimagneetti!

scholl
13.04.2007, 02:13
Joo no itse en mennyt sinne American Car Show tapahtumaan niin 25 ei ole noussut. 26 on muuten parkissa Ehrensvärdintiellä, jos haluat poimia. En usko, että pahemmin liikkuu sieltä.

H-katsomo
13.04.2007, 12:09
Päivitetäänpäs omakin saldo näin "julkisesti". Etukäteen pelkäämäni 21 löytyikin suht kivuttomasti, joten kohtuu tahdissa edetään edelleen. Kevättä ja kesää odotetaan bongausmielessä erittäin suurella innolla.

Wrighter
13.04.2007, 15:05
pitää etsiä se 63 ensin uudelleen, .


Muistaakseni eteläpuistossa asustelee JGR-63. Ihan 100% varma en ole. Siinä vilkkugrillistä hieman rantaan päin.

Nyt alkaa ottamaan päähän tää bongailu. 42 on edelleen hukassa. Yli kuukauden sitä on nyt etsitty. Olen varmaan bongannut kaikki aikaisemmat numerot jo uudestaan tässä välillä. Ja eteenpäinkin jo varmaan kuuteenkymppiin. Helvetti.

Cosmo
13.04.2007, 22:29
26 on muuten parkissa Ehrensvärdintiellä, jos haluat poimia.

VARMAAN uskon vihollista! Salettiin harhautus, jolla koitat voittaa vain aikaa mennäksesi edelleni. Piikkimatto tiellä? Hypnotisoivia rekkareita?

scholl
13.04.2007, 22:31
Näin ajossakin tänään 26:n. Ja tuon parkissaolevan olen nähnyt lukemattomia kertoja. Hauskaa. No ei se mitään. Kärsivällisyys kesän tuon.

Cosmo
13.04.2007, 22:55
Näin ajossakin tänään 26:n. Ja tuon parkissaolevan olen nähnyt lukemattomia kertoja. Hauskaa. No ei se mitään. Kärsivällisyys kesän tuon.

Tietty raja ylittyy, jos varta vasten lähtee hakemaan jotain numeroa. En ole ihan valmis vielä ylittämään tuota rajaa. Vaikka jos olisin määriksellä ottanut 26:n, olisin saanut iltapäivällä himoitun 27:n. Mutta kun ei niin ei.

stairox
14.04.2007, 17:14
Neljätoista tulee silloin tällöin vastaan työmatkalla. Nyt sitä metsästämään.25. helmikuuta kirjoitettu.

Hermot oli jo pettämässä kun ei millään ole nro 14 tullut vastaan. Tänään töiden jälkeen tuli, muttei tuo "odotettu". Olin jo tilaamassa pellit omaan autoon nrolla 14, eihän se maksa kun tonnin..

Nyt saa vihdoinkin vaihtaa leveliä!

Level 15, here I come!

DeS
14.04.2007, 21:23
Numero 20 ollut hukassa jo pitkään, turhauttavaa.. Siitä eteenpäin löytyykin sitten monta numeroa ihan kaveripiiristä, bongailtu reserviin, kunhan tuo 20 löytyisi jostain, ...kele! Hyvä kun kesä tulee ja harrastuksiin kuuluu amerikanromut niin tapahtumissa pääsee (ehkä) nopeasti eteenpäin noihin kolminumeroisiin.

Näkkäri
14.04.2007, 21:46
13 hakusessa. Näin sen perkeleen jo kerran, mutta sepäs tulikin bongausvuoroon vasta n. 10 minuuttia myöhemmin, kun sain numeron 12 plakkariin. Tämän jälkeen onkin sitten mennyt jo liian kauan. 14 on tietenkin näkynyt jo pariin otteeseen tässä välissä.

teemu73
16.04.2007, 08:57
14 työmatkalla parisen viikkoa sitten ja 15 Rauman ja Porin välillä lauantaina.

Datsun
16.04.2007, 09:47
...Nyt alkaa ottamaan päähän tää bongailu. 42 on edelleen hukassa. Yli kuukauden sitä on nyt etsitty. Olen varmaan bongannut kaikki aikaisemmat numerot jo uudestaan tässä välillä. Ja eteenpäinkin jo varmaan kuuteenkymppiin. Helvetti.
Ihan painajaista. Näin TÄNÄÄNKIN kaksi kertaa 42:n. Tässä on nyt varmaan jotain alueellisia eroja koska tuo tulee vastaan joka päivä (lähes.) Tosin näin kyllä yhen Porissakin pääsiäisenä joten silmää auki.

Mulla on nyt varma tieto missä 44 on nähty useinkin. Kerran kävin kurkkimassa muttei tietenkään ollut sillon siellä.

stairox
16.04.2007, 21:20
15 tuli bongattua jo tänään. Pitkän kuivakauden jälkeen sain vähän vauhtia hommaan, parin päivän sisällä 14 ja 15. Myös 16 tuli bongattua tänään mutta n. 1/2 tuntia ennen viittätoista. No, ei kaikki voi putkeen mennä.

Wrighter
17.04.2007, 22:13
Ihan painajaista. Näin TÄNÄÄNKIN kaksi kertaa 42:n. Tässä on nyt varmaan jotain alueellisia eroja koska tuo tulee vastaan joka päivä (lähes.) Tosin näin kyllä yhen Porissakin pääsiäisenä joten silmää auki.

Mulla on nyt varma tieto missä 44 on nähty useinkin. Kerran kävin kurkkimassa muttei tietenkään ollut sillon siellä.


No nyt ennen kuin tulet elvistelemään tänne niillä 44,45 ja 46 havainnoillasi, niin minäpä ilmoitan juhlallisesti, että olen mukana pelissä jälleen! 42 löytyi pitkällisen hakemisen jälkeen tänään työmatkalla tai pirun paljon pidennetyllä työmatkalla. Tai senhän jo tiesitkin, mutta muille sen ilmoitan! Niin että minä olen nyt onnellinen!

Datsun
18.04.2007, 08:31
No nyt ennen kuin tulet elvistelemään tänne niillä 44,45 ja 46 havainnoillasi...
44, 45 ja 46 nähty!

Viljuri
19.04.2007, 22:41
Skoda (Octavia?) pongattu rekkarilla PIH-I. (I=1) tänään. Huvitti jonkin verran, mutta ei voi mitään. Tämän jälkeen en pongaa kyllä yhtään ja jotkin tiedot tässä ketjussa saattaisivat olla hieman siinä rajoilla...

Shayne
19.04.2007, 23:16
Skoda (Octavia?) pongattu rekkarilla PIH-I. (I=1) tänään. Huvitti jonkin verran, mutta ei voi mitään. Tämän jälkeen en pongaa kyllä yhtään ja jotkin tiedot tässä ketjussa saattaisivat olla hieman siinä rajoilla...
Aika hyvin kuitenkin bongattu. Pääsit ykköseen asti. Etkä aio jatkaa? Mä jatkoin ja olen edelleenkin kakkosessa, eli kolmonen haussa.

Datsun
20.04.2007, 14:48
47 on muodostumassa riippakiveksi. Vaikka olen tuota hakenut vasta muutaman päivän tiedän sen jo nyt muutamasta ennusmerkistä.
a) 48 on näkynyt tänäänkin usein
b) myös 46 pilkahtelee tämän tästä
c) myös 74 on tänään osunut silmiini, aivan kuin kiusanteon vuoksi

Pitänee lähteä Poriin, joskus sata vuotta sitten se YSK-47 Mustang kiersi sitä vitun Kesoilia.

stairox
23.04.2007, 15:10
16 kävi työpaikan pihalla torstaina ja lauantaina bongasin 17 kotimatkalla töistä. Nyt on todella hyvä putki päällä. Viikossa 14-17, ei huono.

Ilmari
23.04.2007, 15:29
Ihan mielenkiinnosta kysyn, että lasketaanko esim. autonäyttelyissä bongatut rekkarit mukaan? Viimeaikoina Helsingin American Car Show'ssa ja Tampereen Hot Rod & Rock Show'ssa olisi bongannut useita pieniä numeroita helposti.

timmi
23.04.2007, 15:47
Ihan mielenkiinnosta kysyn, että lasketaanko esim. autonäyttelyissä bongatut rekkarit mukaan? Viimeaikoina Helsingin American Car Show'ssa ja Tampereen Hot Rod & Rock Show'ssa olisi bongannut useita pieniä numeroita helposti.

Miksipä ei, siis mikäli ovat virallisia rekkareita... Itse olen ajatellut lähteväni johonkin kyseisenlaiseen tapahtumaan ihan noin niinkuin rekkarinbongausmielessä.

Fosse
23.04.2007, 18:39
Eka sivulla olevan linkin takaa löytyy "viralliset" säännöt:
http://turunseudunrekisterikilpinumerotarkkailijoidenklub i.com/saannot/

Varsinkin tämä kohta on ihan hyödyllinen tieto bongareille:
"Tarkkailun kohteena ovat vain suomalaiset musta- tai valkopohjaiset autojen rekisterikilvet, mukaanlukien Ahvenanmaan kilvet, joissa on 1-3 kirjainta ja 1-3 numeroa. Perävaunujen kilvet, moottoripyörät ja mopot, keltapohjaiset työkonekilvet, diplomaattikilvet sekä puolustusvoimien kilvet eivät siis ole valideja tarkkailukohteita."

----

Tällä hetkellä ollaan menossa numerossa 16. Siirryttäessä kaksinumeroisiin lukuihin, tuo tahti näyttää nopeutuvan huomattavasti.

Niilo
23.04.2007, 18:53
V*ttu kun sitä numeroa 16 ei sitten tule vastaan mistään. aaarrrgghhh 2 kuukautta on tullut metsästettyä sitä

Näkkäri
23.04.2007, 21:06
Muutama viikko meni numeron 13 bongaamisessa, mutta sen jälkeen tahti taas kiihtyi. Nyt on 16 hakusessa.

ELÄKELÄINEN
24.04.2007, 09:21
122:n bongaukseen meni yli 2 kk. Sen jälkeen 122-134 tuli viikossa. Nyt 135 tuntuu taas hankalalta.
Juhannuksena tulee 3 vuotta täyteen.Käytännössä homma välillä unohtuu, kun joku rekkari alkaa jumittaa.Sitten taas herää harrastukseen, kun se yht´äkkiä ravähtää.
Toi 122 oli kyllä erittäin aktiivisessa haussa.Varsinaisen bongauksen jälkeen kaikki piilossa olleet 122:t palasivat liikenteeseen samoin kuin ilmeinen kesäauto erääseen parkkihalliin vakiopaikalleen.

pernaveikko
24.04.2007, 11:22
Muutama viikko meni numeron 13 bongaamisessa, mutta sen jälkeen tahti taas kiihtyi. Nyt on 16 hakusessa.

16 on tien toisella puolella kerrostalon pihalla ja toinen erään tutun pihalla parin kilometrin päässä. Vaan missä on 13? Kolme viikkoa tosin vasta etsitty.

scholl
24.04.2007, 18:23
Lauttasaaressa tuli muutamassa minuutissa vastaan 25 ja 26. Huomasin viime viikkojen aikana, että Helsingin keskustassa on noin 5-6kpk kakskutosia, joista 3 aika hyvin aina hollillaan. No nyt ei tarvinnut katsella edes. Murphya sen verran kehiin, että eilen asuntoni edessä oli 27 ja 28:kin näkyi pari päivää sitten. Nyt voin veikata, että se 27 pysyy piilossa jatkossa.

edit. väliaikatilasto:

7/2006: 2 numeroa
8/2006: 6 numeroa
9/2006: 4 numeroa
10/2006: 3 numeroa
11/2006: 1 numero
12/2006: -
1/2007: -
2/2007: 3 numeroa
3/2007: 3 numeroa
4/2007: 4 numeroa
yht: 26 numeroa

Näkkäri
24.04.2007, 18:29
16 on tien toisella puolella kerrostalon pihalla ja toinen erään tutun pihalla parin kilometrin päässä.

16 tuli heti tänään vastaan, joten hyvin menee. Työkaveri ihmetteli, kun huudahdin kesken kruisailun "jes, 16". On muuten ex-lukkolainen tuo duunikaveri. näin kun kiekkopalstalla ollaan, niin pakkohan sekin on mainita.

fiftyeight
24.04.2007, 18:35
Ei helvata, pakko tunnustaa että itsekin bongailen noita rekkareita. Aluksi se oli paremman puoliskon kanssa vaan läppää, mutta kun minun 14:n kohdalla hän näki sen neljä kertaa ja minä en hiffannut vaikka ajoin autoa, niin alkoi nyppiä. Nyt olisi 17 hakusessa ja vaimo etsiköön sitä neljäätoistansa. (Minä muuten nyt tiedän mistä se löytyisi mutta en kerro.)

Aika kevyesti olen noita katsellut ja usein ajellessa on aika paljon muuta hommaa kuin rekkareita bongailla, mutta kieltämättä omanlaisensa hauskuus tässäkin. Sitä, että joku olisi kolmessa kuukaudessa bongannut 1-999 pidän kuitenkin paskan jauhamisena, oli rekkakuski tai mikä hyvänsä.

Datsun
24.04.2007, 19:06
47 vastaan Juvalla, viitostiellä. Tiedän missä 48 pitää majaa, pitää vaan ajaa täältä Kajaanista takas Hgiin eka. Voihan olla että 48 tulee tien päällä vastaan jo ennen perjantaipäivää.

Wrighter
28.04.2007, 18:08
Tänään kaupungilla valoissa vastapäätä oli se kaivattu numero 43. Nyt hakuun 44 ja toivottavasti ei mene viikkoa kauempaa. En muista kyllä montaa kertaa nähneeni.

Bruno
28.04.2007, 18:15
Oulunkylästä toissa päivänä bongattu BUL-1.
Auto oli tosiaankin isompaa kokoluokkaa, ja merkiksi kaukaa nähtynä voisin veikata BMW:tä tai Alfa Romeota. Musta auto joka tapauksessa.

pikkukatti
28.04.2007, 18:18
Eilen tuli mustapohjaisella kilvellä varustettu auto jossa numero 29. Joten 30 on haussa nyt.

tutzba
28.04.2007, 18:22
Mulla vielä(kin) haussa numero 2. Olen alkanut jopa näkemään unia siitä että mua vastaan ajaan auto jonka rekkari on YYY-2. Olis hyvä jos unetkin laskettais.

Datsun
29.04.2007, 07:58
47 vastaan Juvalla, viitostiellä. Tiedän missä 48 pitää majaa, pitää vaan ajaa täältä Kajaanista takas Hgiin eka. Voihan olla että 48 tulee tien päällä vastaan jo ennen perjantaipäivää.
Ei tullut, mutta tutulla paikallaan möllötti Pihlajamäessä. Sellainen perusVanette joita on ollut bongauksista varmaan 30%.

stairox
29.04.2007, 11:49
Sellainen perusVanette joita on ollut bongauksista varmaan 30%.Sepä mielenkiintoista, itse olen bongannut yhden ainoan Vanetten. Minun perusbongaus on ollut Mitsubishi Pajero.

Perjantaina bongasin 18 ja eilen 19, tuntuu hyvältä lähteä uudelle kymmenluvulle.

Datsun
29.04.2007, 13:56
Sepä mielenkiintoista, itse olen bongannut yhden ainoan Vanetten. Minun perusbongaus on ollut Mitsubishi Pajero...
Pajeroita (Pajeroja?) on ollut myös runsaasti. Varmaan joku 30% niitäkin. Loput 40% jakautuu sitten kaikkien merkkien kesken.

Niilo
29.04.2007, 14:22
Arvon kolleegat, hyväksyttekö myös moottoripyörät bongaukseen, vai pitääkö bongattavien rekkareiden kuulua autoihin pelkästään?

timmi
29.04.2007, 20:58
Prkl:n prkl.
Tuli eilen käytyä American Car Show:ssa, jossa oli autojen katselun ohessa tarkoitus bongailla myös rekkareita.
Numero 15 oli hakusessa. Numerot 11-14 ja 16-20 tuli kyllä bongattua, mutta "yllättäen" se tärkein jäi puuttumaan. Olen pettynyt.

stairox
01.05.2007, 15:46
Vappu on rekkaribongaajan jouluaatto. Tänään löytyi 20 ja 21. Kakskakkosiakin näkyi 3 kpl mutta ennen kaksykköstä. En jaksanut enää pyöriä kaupungilla sillä 22 seisoo kumminkin koko päivät paikallisen K-marketin pihassa. Otan sen sitten huomisaamuna.

23 voi olla vaikeampi tapaus, ei ainakaan tule heti mieleen että olisin koskaan nähnyt.

Wrighter
01.05.2007, 16:28
44 vastaan kaupungilla, kun oltiin vapputorille menossa. Oli aika paljon noita kaksinumeroisia liikkeellä, mutta ei sinne jaksanut krapulassa jäädä bongailemaan. Kyllä ne sieltä muutenkin tippuu eteen pikkuhiljaa. Neljävitosta koukkuun ja etiäpäin.

Datsun
04.05.2007, 14:57
47 on muodostumassa riippakiveksi...
Olin väärässä, niin väärässä. 49 on tuollainen. Tänäänkin jo kaukaa tähystelin että nyt, NYT!

48 oli. Sen olenkin lähes päivittäin nähnyt.

Maanantaina Lahden suuntaan. Josko sieltä tärppäis.

Hauptmann
04.05.2007, 15:16
Melkein seitsemän kuukauden tauon jälkeen bongasin uuden numeron, viitosen. Kesti yllättävän pitkään viitosen löytäminen. Onneksi tiedän jo, mistä 6 ja 7 löytyy, joten kohta pääsen bongailemaan kasia.

AnaKonda
04.05.2007, 15:45
Tänään tuli vastaan auto, jossa oli rekkari "SUMAK" ilman mitään numeroita. Onko kellään tietoa, mitä erikoiskilpiä ne nämä ovat? Olen kyllä aikaisemmin nähnyt myös rekkarin "Ollila", joten on näitä näköjään enemmänkin.

Wrighter
05.05.2007, 18:30
Tänään kaupungilla vastaan tuli numero 45. Kauppaan mennessämme Prisman pihalla numero 46 ja 47 oli tavallisessa paikassa entisen Moto-Porin takapihalla. Oli oikein voittajafiilis, kun sai bongattua 3 numeroa päivässä. Pitäisi varmaan liikkua muutenkin pois kotoa, kuin vain työpaikalle ja takaisin. Uutta matoa koukkuun. 48 ja 49 onkin tullut vastaan jo useammin kuin kolme kertaa, mutta nyt menevät luultavasti kiven alle piiloon, kun niitä alkaa hakemaan.

stairox
05.05.2007, 20:41
Tänään tuli vastaan auto, jossa oli rekkari "SUMAK" ilman mitään numeroita. Onko kellään tietoa, mitä erikoiskilpiä ne nämä ovat? Olen kyllä aikaisemmin nähnyt myös rekkarin "Ollila", joten on näitä näköjään enemmänkin.swedukilpiä

KingNothing
05.05.2007, 21:24
Kuuden kuukauden odotus on ohi ja 14 lipui vastaan eilen. Ja tänään. Uskomatonta minusta on se. Monasti suunnittelin jo lopettamista ja aloitin kertaalleen piruillessani alusta koko homman, kasiin jäi se. Nyt on taas intoa jatkaa kun viistoistasia olen yllättäen monia bongaillut viiimeaikoina.

teemu73
08.05.2007, 09:00
Sjutton! Siis eilen työmatkalla ja 16 oli melkein samassa paikassa pari viikkoa aiemmin. Kannattaa käydä töissä :)

Bruno
09.05.2007, 14:54
Kuka enää voi väittää, että tupakkatauoista ei olisi hyötyä.
Spaddu huulessa bongasin rekkarin, RUS-2. Kolmonen seuraavana.

DeS
09.05.2007, 22:23
Jos sulla on 20 vielä hukassa, niin Ulvilassa Santakankaantiellä asustelee yksi 20.

Itse olen hakenut 28 jo monta viikkoa. Onko kellään havaintoja?? IrGGu?


Kiitos, mutta löysin 20, 21, 22 Tampereen Hot rod- näyttelyn parkkipaikalta. Jos olisi ollut onni myötä ja löytänyt vielä 23:n sisälle mennessä niin takaisin autolle kävellessä olisi ollut tarjolla 24, 25 ja 26, ja vielä järjestyksessä. Mutta 23:a haetaan nyt, ja Porin alueella bongaaville vinkki että Tikkulan ABC:llä on perjantaina 11.5 cruising hässäkkä jossa vanhoista amerikanrohjoista voi löytyä se puuttuv(i)a numero(ita), itsekin ehkä olen tuolla bongailemassa ja mun kotterosta saa 44:n jos joku tarvii..

Datsun
12.05.2007, 08:47
On tämä hirmuista. 49 on ja pysyy kateissa, ei siinä mitään. Uskomatonta vaan on se että vartin sisään 50, 51 ja 52 sekä myöhemmin vielä 53. Ja tässä järjestyksessä!

Tietää nopeaa entenemistä sitten kun 49 joskus löytyy, heh heh heh.

Wrighter
12.05.2007, 09:46
On tämä hirmuista. 49 on ja pysyy kateissa, ei siinä mitään. Uskomatonta vaan on se että vartin sisään 50, 51 ja 52 sekä myöhemmin vielä 53. Ja tässä järjestyksessä!

Tietää nopeaa entenemistä sitten kun 49 joskus löytyy, heh heh heh.

Tilanne siis tasoitettiin eilen, kun kävin illalla vaimon kanssa kaupungilla pyörähtämässä. 48 tuli nähtyä. Meikä on sitten taas nähnyt tuon 49, 50 ja 51 tosi monta kertaa tässä parin päivän aikana. Saattaa olla, että hukassa ovat kun nyt niitä tarvittaisiin.
On tää kummallinen harrastus, kun ensin meikä oli monta numeroa edessä ja sitten sulla oli varmaan 7 numeron kaula ja taas "tasoissa." On ne jotkut numerot vaan niin hukassa.

Datsun
12.05.2007, 12:40
Onnea kaikille yllekirjoittaneille tasapuolisesti. Maanantaiaamuna Mazda täräyttää Hki-Joensuu, tiistaina Joensuu-Lieksa-Nurmes-Iisalmi ja keskiviikkona Iisalmi-Hki. Torstaina Hki-Luvia ja sunnuntaina Luvia-Hki. Perkele, 49 löytyy!!!

scholl
12.05.2007, 13:13
Onnea kaikille yllekirjoittaneille tasapuolisesti. Maanantaiaamuna Mazda täräyttää Hki-Joensuu, tiistaina Joensuu-Lieksa-Nurmes-Iisalmi ja keskiviikkona Iisalmi-Hki. Torstaina Hki-Luvia ja sunnuntaina Luvia-Hki. Perkele, 49 löytyy!!!

Pahaenteiseltä kuulostavia mestoja. Luulisi, että joku muu pelottaa tuossa tilanteessa. Varsinkin Lieksa, Nurmes ja Iisalmi kuulostavat todella pahoilta paikoilta.

Itse en ole nähnyt enää 27:aa. Se oli yhdessä vaiheessa tuossa kadulla muutaman kerran, mutta nyt ei ole enää näkynyt. 28:a muutamia välillä ja 3x:iä on montaa versiota vaikka kuinka paljon, mutta tosiaan jumissa kaksseiskassa. Tuleekohan toukokuusta kuiva kuukausi.

Benny
12.05.2007, 13:16
Ensimmäinen postaus tähän ketjuun, on pakko kun tuli 100 täyteen! Reilut kolme vuotta meni keräämiseen. Välillä tosi pitkiä jumituksia. Paras oli normaalissa perjantairuuhkassa Vihdintiellä kun tuli 36-39 kymmenessä minuutissa eikä kyseessä ollut edes mikään jenkkiautojen kokoontumisajo.

Benny

Wrighter
12.05.2007, 19:58
Mäkinen ja Wrigther tulee sieltä takaa kyllä sellaista vauhtia että joulun tienoilla minä kyselen mahdollisia numeroita heiltä.


Tällaista se elämä ja bongailu tuntuu olevan. Taas kauppareissulla lisäystä numeroihin. 49 parkissa uuden- tai vanhan koiviston R-Kioskin pihalla. Emmää noista koivistoista tiedä. Siinä kun Väinölään ja Sampolaan päin mennään.

50 ja 51 olisi tuolla Ruosniemen tuulikylässä. Jos vaikka huomenna vaimon kanssa kävis pyöräilemässä siellä. 53 on karjarannantiellä olevassa autoliikkeessä ja 54 siinä Irggullekin mainitsemassani paikassa... Naapurissa vuoden majaillut 55 sen sijaan on kadonnut pihasta. Olisiko siinä jumittumisen paikka?

Kyllä tämä etenee nätisti tällä hetkellä.

spertti
12.05.2007, 21:37
Tälle (http://www.youtube.com/watch?v=qUSap9WW5FA) pätkälle, ja etenkin sille miten olen itsekin kyseistä paskaa joskus ala-asteella kyennyt kuuntelemaan.

Datsun
22.05.2007, 08:04
Tälle (http://www.youtube.com/watch?v=qUSap9WW5FA) pätkälle, ja etenkin sille miten olen itsekin kyseistä paskaa joskus ala-asteella kyennyt kuuntelemaan.

Ihan hyvä linkki.

Pientä päivitystä tilanteeseen. 49 löytyi Joensuusta, 50 Iisalmesta, 51 viitostieltä jossakin puolivälin paikkeilla Iisalmi-Helsinki etapilla ja 52 eilen kotona Viikistä. Vapise Irggu!

Anselm Raato
22.05.2007, 12:30
Alkaa nyppimään. 16 ollut hakusessa jo reippahasti yli kuukauden, lähemmäs kaksi. Helkkari. Sanokaa nyt joku missä Jyväskylässä lymyilee tuo HELEVETIN KUUSTOISTA!

Ziege
22.05.2007, 12:46
Oli tossa huhtikuun puolessavälissä hyvä putki. Numeroihin 1 - 15 meni aikaa n. 8kk ja sitten tuli numerot 16 - 25 10 vuorokauden sisällä. Nyt on taas kuukausi odoteltu numeroa 26.

Näkkäri
22.05.2007, 13:41
Haa, eilen 19 ja tänään 20 sekä 21. 22:ta en muista hetkeen nähneeni, mutta eiköhän tuokin jossain vaiheessa eteen tule.

Wrighter
22.05.2007, 14:41
Ihan hyvä linkki.

Pientä päivitystä tilanteeseen. 49 löytyi Joensuusta, 50 Iisalmesta, 51 viitostieltä jossakin puolivälin paikkeilla Iisalmi-Helsinki etapilla ja 52 eilen kotona Viikistä. Vapise Irggu!

Jaaha se 52 on siis löytynyt. Itsellä tuo numero on haussa, mutta ei se noilla työmatkoilla vastaan tule. Jos taas viikonloppuna kaupungille menisi pyörähtämään, niin sitten..

Aika hiljaa tuo Irggu on tässä ketjussa ollut nyt viime aikoina, joten onko kuuskymppisissä vaikeuksia?

tutzba
24.05.2007, 18:09
Mulla vielä(kin) haussa numero 2. Olen alkanut jopa näkemään unia siitä että mua vastaan ajaan auto jonka rekkari on YYY-2. Olis hyvä jos unetkin laskettais.

Oih, tänään ei tarvitse enää uneksia. Punainen Volvo oli pysähtyneenä ja mikäs muukaan siinä oli numerona kuin itse 2! Ei muuta kuin kolmosta jahtaamaan.

Datsun
25.05.2007, 17:34
Kyl kulkee! Keskiviikkona 53 Hartwall-areenan kulmilla (onkohan se nyt nimeltään Hakamäentie jota siinä ny remontoidaan) ja 54 tänään kotikulmilla Viikissä, varmuuden vuoksi vielä kahteen eri kertaan. Oli eri autot muuten.

Rocco
25.05.2007, 17:42
Kuusysi on näistä ainoa jonka tiedän, mutta matka sinne tuntuu tuskaisen pitkältä. Auttakaa nyt perkeleet.
...puhutaanko edelleen rekisterikilvistä...?

Minä tein sellaisen tempun että aloitin bongauksen 999:stä alaspäin. Saa ns. jännittävät ja harvinaiset numerot sinne loppupäähän. 100-999 on aika helppoja, mutta 99-1 on sitten työn takana...

Parissa viikossa on bongattu jo melkein sata alkupään rekkaria. Haussa 912.

Wrighter
25.05.2007, 18:08
Kyl kulkee! Keskiviikkona 53 Hartwall-areenan kulmilla (onkohan se nyt nimeltään Hakamäentie jota siinä ny remontoidaan) ja 54 tänään kotikulmilla Viikissä, varmuuden vuoksi vielä kahteen eri kertaan. Oli eri autot muuten.

Tähän jos saisi sellaisen keskisormi-hymiön!

52 on hukassa ja pysyy. No huomenna Turkuun käymään, jos vaikka sillä reissulla tulisi vastaan. On tää melkoista.

pernaveikko
27.05.2007, 04:18
Oih, tänään ei tarvitse enää uneksia.

Kuuluisi kai uniketjuun, mutta onko kukaan muu nähnyt unia rekisterikilvistä? Minä näin erittäin todentuntuisen unen numerosta 14, eli siitä mitä olen nyt jahdannut jo kuukausia.

Aamulla mietin, että niinpä taisin sen nähdä, mutta nopeasti tajusin, että ei noin tainnutkaan käydä. Laitan viimeisimmät aina kännykkään ja sieltä sain sen tiedon minkä jo tiesinkin, en ole mitään 14 nähnyt hereillä ollessani.

Ei kai tämä sen pelottavampaa ole, ihmiset nyt näkevät kaikenlaisia unia.

Fosse
27.05.2007, 08:53
9.5 kuukautta takana ja nyt ollaan menossa 20:ssä. Kummasti tuo tahti kiihtyy, kun pääsee kaksinumeroisiin. Tällä hetkellä tahti on 3-4 per kuukausi.

Tähän mennessä löydetyistä yli puolet on alkanut J-kirjaimella (10 kpl), onkohan tuohon joku looginen selitys, että noita J-alkuisia löytyy 1-2 numeroisista noin paljon (vai sattumaa).

stairox
27.05.2007, 10:22
Tähän mennessä löydetyistä yli puolet on alkanut J-kirjaimella (10 kpl), onkohan tuohon joku looginen selitys, että noita J-alkuisia löytyy 1-2 numeroisista noin paljon (vai sattumaa).Kaikki uudemmat autot joissa on kaksinumeroiset kilvet alkavat J-kirjaimella. Vähän vanhemmat alkavat N-kirjaimella. Tietysti edellyttäen ettei kilpi ole "itse-ostettu".

Itsellä löytyi 14-25 noin parissa viikossa, nyt olen jämähtänyt noin 3 viikkoa 26:een. Eilen onneksi kaveri tekstaili että Kivihaan cittarin pihassa oli nro 26. AKE:n tekstiviestipalvelulla selvitin auton asuinpaikan niin tänään käyn bongaamassa tuon. 27 on sit helppo: työmatkan varrella oleva Pajero joka ei ole liikahtanut koko bongausaikanani, joka on n. 9 kuukautta.

scholl
27.05.2007, 11:04
Itselläni on reilusti toista kuukautta mennyt niin, että 27 ei näy. Huvittavaa oli se, että sellainen auto oli usean kerran tässä talon edessä silloin, kun sitä 25:sta hain. Jos olisin mennyt American Car Show -tapahtumaan niin 25,26, 27 olisi voinut ottaa sillä reissulla mukaanlukien kotiintulo kun tosiaan 26 ja 27 tästä vierestä. Nyt ei 27 löydy millään ja täällä ympäristössä näkyvät 28:tkin varmaan siinä vaiheessa katoaa jos joskus kaksseiskan löydän. Tosin kaksysi voi olla myös vaikea, sillä en muista sellaista koskaan nähneeni.

stairox
27.05.2007, 13:57
Kävin sunnuntai-päivän ja hienon sään kunniaksi poimimassa 26:n, pakkohan reissua oli pidentää sen verran että hain pois sen 27:n joka ei ole liikkunut kohta vuoteen.

28 voi olla haaste, ei tule mieleen että niitä olisi näkynyt. 29 taas on myynnissä Vaasan Mobilassa, toivottavasti ei saa myytyä sitä lähiaikoina.

tutzba
27.05.2007, 17:25
Paikallisen autotapahtuman vuoksi pääsin kartuttamaan listaani kahdella numerolla (3 ja 4), eli tällä hetkellä bongattuna siis 1-4. Paikalla oli myös autot 6 ja 7, jäi kyllä harmittamaan kun sitä vitosta ei tullut vastaan.

Museoesine
27.05.2007, 22:45
Kuuluisi kai uniketjuun, mutta onko kukaan muu nähnyt unia rekisterikilvistä?Itselläni on ollut 8 etsinnässä huhtikuun lopulta lähtien. Kerran sen olen nähnyt tuona aikana, mutta unessani, joten etsintä jatkuu.

stairox
28.05.2007, 17:51
28 voi olla haaste, ei tule mieleen että niitä olisi näkynyt. 29 taas on myynnissä Vaasan Mobilassa, toivottavasti ei saa myytyä sitä lähiaikoina.Eipä ollutkaan haaste. Tänään näkyi 28 Kivihaassa Citymarkettia vastapäätä, 300 metriä Mobilasta, mutta tottakai 29 oli myyty/poistunut Mobilan pihasta. No, kaikki ei voi mennä putkeen.

timmi
28.05.2007, 18:37
Pitkään metsästämäni 15 tuli vihdoin ja viimein vastaan tänään aamulla.
Numero 17 sijaitsee tyttökaverin kämpän naapurissa, mutta 16 pitäisi ensin jostain kalastaa.

Näkkäri
28.05.2007, 20:14
22 ja 23 bongattu, joten hyvä vauhti on päällä ja tästä on hyvä jatkaa.

stairox
30.05.2007, 22:08
14.4 bongasin numero 14 melkein kahden kuukauden etsinnän jälkeen. Kokonaisaikaa numero yhdestä neljääntoista kului n. 8 kuukautta.

Tänään bongasin 30 ja 31. Siis kuudessa viikossa olen bongannut 17 numeroa. Aika hurjasti tahti on muuttunut.

Seppis
30.05.2007, 23:03
Onkohan yksnumeroisissa rekkareissa yleisin toi nro 2?? Olen nyt 1,5 viikkoo kattellu jos kolmonen tulis vastaan, mut valehtelemati toistakymmentä kakkosta on kyllä päristellyt ohitte.

Taasa
31.05.2007, 14:06
Kuuluisi kai uniketjuun, mutta onko kukaan muu nähnyt unia rekisterikilvistä?

Kyllä, kyllä. Muutamaan otteeseen olen unissa bongannut useampia rekkareita, ajellut ympäri kaupunkia niitä metsästämässä. Aamulla töihin lähtiessä pitää vähän aikaa sitten miettiä että mitähän numeroa sitä oikeesti tällä hetkellä etsiikään...

Mutta juu, mistäs Helsingistä löytyisi 21? Nyt olis vähän kiirus sen kanssa, 22 majailee duunin autohallissa vielä noin viikon.

pikkukatti
31.05.2007, 17:44
Tänään aamulla tuli vastaan 32. Äsken kaupungilla pyörähtäessä tuli vastaan 33 ja 34. Aika hyvää säkää, kun kolme bongausta vajaan 10km matkalla.

Särki
31.05.2007, 19:14
Urakka aloitettu 27.7.2006 ja nyt mennään vasta numerossa 29. Edellisestä bongauksesta jo kuukausi ja lujaan ottaa ennen kuin 29 kävelee vastaan.

jepujee
01.06.2007, 00:58
Bongaus aloitettu 28.7.2006, tänään tuli vastaan 23. Tasaisella tahdilla enää reilut 36 vuotta siihen kun pääsen bongaamaan 999:iä. Sen jälkeen voisikin sitten aloittaa jonkin älyttömän harrastuksen.

stairox
01.06.2007, 10:33
Tänään aamulla tuli vastaan 32. Äsken kaupungilla pyörähtäessä tuli vastaan 33 ja 34. Aika hyvää säkää, kun kolme bongausta vajaan 10km matkalla.Eilen kotimatkalla töistä 32 ja 33. Tänä aamuna hain 34 kun tiesin missä luuraa. 20 rekkaria alle seitsemässä viikossa. Ei huono.

tutzba
01.06.2007, 11:34
Tänään tuli kaupungilla vastaan kaupungin puskahoitajien auto rekkarilla ***-5. Kutosta siis alan metsästämään. Voisin vaikka lähteä sen hakemaan kohta, sellainen kun yhden kerrostalon pihassa hengailee.

Anselm Raato
01.06.2007, 12:40
1.4.07 bongasin numerot 13,14 ja 15.

Tänään, tasan kaksikuukautta myöhemmin, löysin tuon maagisen numeron 16 Tikkakoskelta. Tarkemminsanottuna upseerikerhon edestä.

stairox
01.06.2007, 19:41
1.4.07 bongasin numerot 13,14 ja 15.

Tänään, tasan kaksikuukautta myöhemmin, löysin tuon maagisen numeron 16 Tikkakoskelta. Tarkemminsanottuna upseerikerhon edestä.Tää on sairasta touhua. Mulla meni n 2kk neljäntoista löytämiseen, nyt on niitä näkynyt seitsemän viikon aikana sen jälkeen näkynyt ainakin 6-7.

tutzba
01.06.2007, 21:19
Tänään tuli kaupungilla vastaan kaupungin puskahoitajien auto rekkarilla ***-5. Kutosta siis alan metsästämään. Voisin vaikka lähteä sen hakemaan kohta, sellainen kun yhden kerrostalon pihassa hengailee.

Kutonenkin metsästetty, eli hakusessa on numero 7.

tutzba
02.06.2007, 15:51
Kutonenkin metsästetty, eli hakusessa on numero 7.

Tänään nähtiin tuo seiskakin. Järkyttävään tahtiin olen päässyt, viikon aikana bongattu numerot 3-7. Tulisikohan kasi huomena?

Datsun
02.06.2007, 16:15
Kulosaaren kasinolta pikkusen keskustaan päin 55.

Bruno
05.06.2007, 11:00
Viime viikolla joku päivä ajeli vastaan numero 4. Eli alussa ollaan vieläkin. Ei tuota vitosta ole vastaan vielä tullut, mutta tietenkin kutosta, seiskaa ja kasia on näkynyt. Kunhan nyt nuo saisi bongattua, niin tiedän mistä löydän ysin, kympin ja yhdentoista.

Anselm Raato
05.06.2007, 13:07
1.4.07 bongasin numerot 13,14 ja 15.

Tänään, tasan kaksikuukautta myöhemmin, löysin tuon maagisen numeron 16 Tikkakoskelta. Tarkemminsanottuna upseerikerhon edestä.

Samana päivänä illalla ajoi Tampereen Cumulushotelli edessä numero 17. Eilen 4.6 ajoi vastaan joko 18 tai 19. En nähnyt tarkkaan, se ärsyttää vieläkin.

Näkkäri
05.06.2007, 13:08
22 ja 23 bongattu, joten hyvä vauhti on päällä ja tästä on hyvä jatkaa.

Tästä oli hyvä jatkaa ja 24 sekä 25 noteerattu.

edit: 26 nähty myöhemmin päivällä.

teemu73
05.06.2007, 13:14
Numero 18 ollut nyt kuukauden hakusessa, vaikka tässä on haravoitu suurin piirtein koko alue Turku - Pori - Tampere - Turku. Onko kenelläkään mitään havaintoa tuollaisesta numerosta? Mielellään nyt Turun suunnasta.

tutzba
06.06.2007, 12:39
Kohtalon saattelemana bongasin numeron kahdeksan. Päätin poiketa Siwaan ostamaan jäätelön, mutta koska valikoimat olivat niin huonot niin jätin ostamatta. Samalla kun palasin pihalle niin meni auto ohitse (***-8) ja päivä oli pelastettu.

Ysiä hakemaan.

Mr.Fox
06.06.2007, 14:45
Onko kenelläkään mitään havaintoa tuollaisesta numerosta? Mielellään nyt Turun suunnasta.Varmaa tietoa ei ole, mutta perstuntumalla Turun paras bongauspaikka on Hirvensalossa. Sielläpäin kun asustelin, niin oli aivan normaalia, että peruskauppareissulla tuli toistakymmentä yksi- tai kaksinumeroista rekisterikilpeä vastaan. Näin kesäaikana tuon luvun saisi varmaan tuplata (= ympärivuotiset autot + kesäautot).

Yhden iltapäivän kun hengailet Hirvensalon sillan tai K-Supermarket Hirvensalon lähettyvillä, niin ihme on, jos ei oikea numero tärppää. Kaupan pihalla hengaillessa voi tulla myös asiaa Bongaa julkkis! -ketjuun.

teemu73
06.06.2007, 15:06
Yhden iltapäivän kun hengailet Hirvensalon sillan tai K-Supermarket Hirvensalon lähettyvillä, niin ihme on, jos ei oikea numero tärppää.

Niin itseasiassa juuri tuolla sillalla bongasin kevättalvella kaksi etsimääni numeroa. Pariin kuukauteen en ole siellä nyt liikkunut, joten täytynee alkaa uudestaan suuntaamaan sinne. Tattis vinkistä.

Wrighter
06.06.2007, 17:36
Tiedä sitten sopisko tää paremmin vitutusketjuun vai tänne, mutta mua vituttaa ja rankasti. Mulla on toi 65 ollut hukassa jo iät ja ajat (hemmetti, muutaman päivän kyrpinyt koko harrastus jo kun ei natsaa) ja tänään tulin koulusta kotiin, niin vastaan tuli 66 ja 67. Mutta perkele mää en tiiä missä se vitun kuusvitonen on. En kestä. Kertokaa joku, jostain satakunnasta. Mää vedän vaikka fillarilla raumalle jos se vaan löytyy. ARGH!

Jos 65 kohdalle laittaa 52.sen ja koulun sijalle työn, niin tekstisi voisi olla ihan hyvin minun kirjoittama. 53,54,55,56 ja 58 on näkynyt niin satanan usein, mutta tuo 52 on ja pysyy piilossa. Paska harrastus!

korkki
06.06.2007, 19:27
Voisinkin tähän heittää pikku teaserin, kun aika moni jo melko pitkällä on... Mä tiedän mistä Porin seudulla löytyy numero 70, mutta se on katseilta suojassa. (tosin tuskin on ainoa Porin seudun 70)...

Datsun
06.06.2007, 20:04
Numero 18 ollut nyt kuukauden hakusessa, vaikka tässä on haravoitu suurin piirtein koko alue Turku - Pori - Tampere - Turku. Onko kenelläkään mitään havaintoa tuollaisesta numerosta? Mielellään nyt Turun suunnasta.
Tänään näin nron 18 Pihlajistossa Helsingissä kun suhautin siitä fillarilla läpi. Jos päätät tulla katsastamaan niin soita mulle - kiehautan kaffeet!

Taasa
07.06.2007, 16:54
Löytyi se 21, joku Hakamäentien 'tietyöläisistä' parkkeerannut sen työmaalle. Ja vielä oli onneksi 22 tuolla duunin autohallissa. Joten eikun metsästämään numeroa 23.

Wrighter
07.06.2007, 21:08
Numero 18 ollut nyt kuukauden hakusessa, vaikka tässä on haravoitu suurin piirtein koko alue Turku - Pori - Tampere - Turku. Onko kenelläkään mitään havaintoa tuollaisesta numerosta? Mielellään nyt Turun suunnasta.

Menet vain seuraamaan Luvian Kiekon ringette-edustuksen treenejä. Toisen Raesolan sisaruksen miehellä on vani jonka rekkari on 18. Kai se joskus jäähallilla pyörii. Jokkis-ajoissa ainakin.

H-katsomo
08.06.2007, 15:40
Loistava viikko takana. Sunnuntaina 30, eilen 31,32 ja 33. Tänään 34. Tällä menolla 100 puhkeaa tämän vuoden puolella.

timmi
08.06.2007, 20:21
Eilen tuli vastaan auto numero 16. Ja kun tiesin, missä 17 on parkissa, niin kävin samantien bongaamassa senkin (olipa jopa matkan varrella).

PeZu
11.06.2007, 15:51
Taas pidempi kuiva kausi takana. On tää nyt kumma vaikka on viimeiset pari viikkoa autollakin ajettua normaalia enemmän. Tai siis viikonloppureissuja tehty.

Jollain antaa vinkkiä mistä päin Tamperetta löytyy 79 ???

Niilo
11.06.2007, 20:19
1.4.07 bongasin numerot 13,14 ja 15.

Tänään, tasan kaksikuukautta myöhemmin, löysin tuon maagisen numeron 16 Tikkakoskelta. Tarkemminsanottuna upseerikerhon edestä.

Kiitos tiedoista. Tarttee varmaan lähteä pyörtähtään Tikkakoskella. Numero 16 on ollut haussa jo muutaman kuukauden... No onneksi matkaa Tikkakoskelle ei ole kuin n. 100 km...

Edit: Edellinen bongaus nro 15 havaittu 24.2. V*ttu siitähän onkin jo aikaa...

tutzba
11.06.2007, 21:16
Salille mentäessä tuli numero 9. Vihdoinkin pääsen kaksinumeroisiin!

Datsun
14.06.2007, 21:17
Pitkästä aikaa on tähänkin ketjuun asiaa. Kehä Ykkösellä tuli nro 56 tänään vastaan. Taas joku sellanen ihmeellinen pikkujenkki, sen näköinen millä tyypit vetää Wayne's worldissa.

Anselm Raato
14.06.2007, 22:49
Hehee... Tänään sattu hyvät Jyväskylän keskustassa. Just sanoin kaverille, et "sano jos löytyy numero 18 jostai autosta." Lauseen päätyttyä huomasin parkkipaikalla nököttävän mersun ja rekkarissa numeron 18.

Mahti ajoitus.

Ted Raikas
16.06.2007, 14:11
Olen itse tällä hetkellä etsimässä numeroa 2.

Noin vuosi siihen meni ja viimein törmäsin numeroon 2, niinkin hauskasti kuin omalla kotitielläni olleesta auton rekisterikilvestä! Helsingit ja muut vilskeet on katseltu ja ei ole vaan no. 2 osunut silmään. Nyt osui. Tämä on historiallista! Sen kunniaksi yksi olut...

...toivotaan, että numero 3:een ei menisi ihan yhtä pitkä aika. =D

Näkkäri
17.06.2007, 18:10
27 ja 28 plakkarissa. Helppoa kuin heinän teko.

edit: hupskeikkaa ja 29 tuli vastaan tuossa äskettäin.

Anselm Raato
17.06.2007, 22:44
Loisto putki meikäläisellä. Eilen bongasin numerot 19 ja 20 ja tänään 21. Numeron 18 bongasin torstaina... Nyt menee kovaa. :)

Datsun
18.06.2007, 16:41
Hyvä päivä Kuopiossa tänään. 57 ja 58. Oikein ilahduttavaa!

Wrighter
18.06.2007, 20:24
Ja että perkele se 65 ei tule vastaan. Ei mistään. Muutaman kerran on toivo herännyt kun on peruutuspeilistä nähnyt sen numeron, melkein jo tuulettanut, kunnes tuntuu kuin joku löisi nyrkillä naamaan ja tajuaa että siinä se 56 taas päristelee.. Perkele että mulla menee hermot. Ja kesä muka rekkaribongaajien parasta aikaa. Paskat.

Mennäänkö jonnekin vetämään perskännit?
Meikällä on ollut tuo 52 hukassa jo kuukauden päivät ja samanlaiset fiilikset kuin sinulla. Viikonloppuna Provinssireissulla näin matkalla ja paikanpäällä 53, 54, 55 ja 56 numerot. Ja monta alle 52. Mutta se saatanan 52. Ei missään.

Haistakoot tuo Mäkinenkin.. Juhannuksena saat tehdä yksin Maken kanssa ne mökkihommat. Mää bongaan rekkareita koko Jussin. Saatana. Istun perkele 8-tien varressa niin kauan että tuo 52 ajaa ohi. NI!

Datsun
18.06.2007, 21:34
Haistakoot tuo Mäkinenkin.. Juhannuksena saat tehdä yksin Maken kanssa ne mökkihommat. Mää bongaan rekkareita koko Jussin. Saatana. Istun perkele 8-tien varressa niin kauan että tuo 52 ajaa ohi. NI!
Aijai, niinköhän vaan pääsen jo huomenna 6-alkuisiin? No jaa. Kohta iskee jumi, se on nähty niin monta kertaa ennekin.

Teen perinteisesti vihdat lauantaiksi - jos on patoutumia niin pääsee rantasaunaan riehumaan!

Datsun
20.06.2007, 10:08
Aijai, niinköhän vaan pääsen jo huomenna 6-alkuisiin? No jaa. Kohta iskee jumi, se on nähty niin monta kertaa ennekin...
Vielä ei ainakaan iskenyt, eilen Iisalmesta Autotalo Hartikaisen pihalta peruspajero nro 59. Olen onnettaren suosikki...vielä on n. 800 km ajettavaa ennen juhannusta, voi olla että 60 odottelee mua.

teemu73
20.06.2007, 10:16
Numero 18 ollut nyt kuukauden hakusessa, vaikka tässä on haravoitu suurin piirtein koko alue Turku - Pori - Tampere - Turku.

Kävin sitten kääntymässä siellä Hesassakin (tässä mielessä turhaan), mutta eilen työmatkalta nappasin tuon kiusankappaleen pois kuleksimasta. 19 pitäisi olla helpompi kun Hirvensalon sillalla oli näitä oikein kaksin kappalein viikko sitten.

scholl
20.06.2007, 11:04
Nyt voin veikata, että se 27 pysyy piilossa jatkossa.

edit. väliaikatilasto:

7/2006: 2 numeroa
8/2006: 6 numeroa
9/2006: 4 numeroa
10/2006: 3 numeroa
11/2006: 1 numero
12/2006: -
1/2007: -
2/2007: 3 numeroa
3/2007: 3 numeroa
4/2007: 4 numeroa
yht: 26 numeroa

Joo huhtikuussa asunnon edessä ollut 27 ei ole vieläkään tullut vastaan.
Näillä näkymin siis touko- ja kesäkuusta on molemmista tulossa kuivat kuukaudet, vaikka jengiä pitäisi olla liikkeellä näin kesällä enemmän. Vitutusta lisää se, että 28:n olen nähnyt toistakymmentä kertaa ja 3-alkuisiakin todella runsaasti. Aiemmin hankalana pidetty 25 asuu nykyään tässä lähellä yhdessä Wranglerissa, joten sekin olisi nykyään kakunpala. Kaksseiskankin olisin silloin napannut helposti, jos se 25:n ei olisi ollut vähän aikaa kateissa.

Bruno
20.06.2007, 12:19
Eilen Tapaninvainiossa vastaan ajeli ***-5. Eli kutosta etsitään. Kovin on homma alussa. Ei sitten millään tunnu oikeat numerot tulevan vastaan, oikeaan aikaan. Paska peli.