View Full Version : NHL 07
Syksymmällähän ilmestyy jälleen suosittu(?) EA Sportsin jääkiekkopeli vuosimallia 2007. Suomalaisen version kannessa komeilee Teemu Selänne, ja musiikkipuolellakin on suomalaisväriä. Tamperelaisen Bloodpit yhtyeen hitti(?) Platitude on mahdollista kuulla tuon pelin aikana.
Mutta tarkoitushan olisi keskustella uuden pelin uudistuksista verrattuna aikaisempiin. Kysyn myös oletko itse hankkimassa tätä peliä?
Kuulemani ja lukemani mukaan luvassa on parempaa pelattavuutta, ja luultavasti myös grafiikkaparannuksia on tullut.
Itse olen jo tilannut ennakkoon tuon pelin, joten innolla odottelen kunnes pääsen rämpyttämään mm. Dynasty Modea Anaheim Ducksilla!
Metalwarrior
13.07.2006, 10:47
Enpä tiedä tuleeko tällä kertaa peliä hommattua..Nhl06 on pc:llä ja Finnish Hockey Revolutionilla ihan pätevä paketti.
Jos NHL 07 on taas yhtä kankea konsolikäännös kuin 06 oli, en aio harkitakaan hankkimista. Jos peliin on sen sijaan saatu jotain todellisia muutoksia (mihin en usko) ja valikot on kerrankin tehty PC-käyttäjälle miellyttäviksi, voi peli joutua ostoslistalle. Hyvin pessimistisesti suhtaudun kuitenkin EA Sportsin uudistuslinjaan.
Rukkanen
13.07.2006, 11:20
06 (ja olikohan 05 myös) on kyllä käsittämättömän kankea puuceelle... Joka ikinen valikko saa sielun itkemään kun koitat jotain pientä ja vähäpätöistäkin tehdä... Entinen ketjuvalikko jossa pelaajat "vedettiin" paikoilleen toimi kuin unelma verrattuna tähän nykyiseen... No mutta onhan tuo sarja pelattavuudessaan onnistunut muutenkin menemään varsin lujaa alaspäin ja uskoisin omaavani varsin kattavan kokemuksen ko. pelisarjasta sitä vuodesta -94 pelanneena.
Jos ja kun SM-liiga pack tulee taas saataville, pakko se on uusin änärikin ostaa. Oikeastaan aivan sama kuinka hyvä versio on kyseessä, HIFK:n ohjastaminen tuoreilla rostereilla kaljaa juoden on 1A-luokan viihdettä. Minä tykkään, minä ostan. NHL 06:n kanssa tein sellaisen tempun, että pelasin liigaa pelin kerrallaan samaa tahtia kuin HIFK oikeasti runkosarjassa eteni. Mestaruus (ylläri) maistui makealta, semminkin kun oikea kannu meni metsään. Totesin vain jo aikaisessa vaiheessa, että hienosäädetty keskivaikea vaikeustaso oli lopultakin turhan helppo. Yksikään peli koko kauden aikana ei mennyt edes jatkoajalle, mikä oikeastaan toi oman jännitteensä putken ylläpitämiseksi.
Vaikein vaikeustaso taas on ihan perseestä, koska siinähän kone alkaa ratkaista matseja väkisin. Kaikki peliä pelanneet tietävät miltä tuntuu, kun väännät itsesi perse hiessä ensin tasoihin ja maalilla johtoon. Kun peliaikaa on jäljellä kolme minuuttia, EA Sports huomaa että sen kuuluu voittaa tämä peli ja niinpä joku 73 pisteen laituri tekee kolme maalia ihan mistä paikoista vaan. Näin ainakin 06:n kanssa, muistan aikaisempia (epäsäännöllisesti vuodesta -93 asti) tahkonneeni myös vaikeimmalla tasolla ja ihan hyvällä menestyksellä.
Jokeriarska
13.07.2006, 12:43
Kuulemani ja lukemani mukaan luvassa on parempaa pelattavuutta
Näin on lupailtu jo ties monta vuotta. Sitäkään en vielä ole tiennyt, että NHL 06 on realistinen, vaikka pelin ostinkin jo kauan sitten.
Olen jo vuosia sitten heittänyt toiveet EA:n jääkiekon suhteen, vaikka muita urheilupelejä edelleen EA:lta ostan (Madden, NCAA Football jne.)
Jotenkin vaan tuntuu että jääkiekkopeliä EA ei osaa enää tehdä... Vaikka NHL2K6 oli vain pikainen ulkoasuparannus NHL2K5:een verrattuna ja rosteritkin olivat 1,5 vuotta vanhat, pelattavuus on kuin vertaisi Lada Nivaa Hummeriin.
Master Chief
13.07.2006, 14:27
Pelistä oli hieman ehditty keskustella täällä: http://keskustelu.jatkoaika.com/showthread.php?t=34136
Jos ei se vielä ole kaikkien tiedossa, niin vain Vancouverissa kehitettävä Xbox 360:n versio on täysin uusi. Montrealissa tehtävät konsoli- ja pc-versiot ovat samanlaisia. PC-versios tulee perustumaan tavalliseen Xbox-versioon. PS3:lle peliä ei tänä vuonna julkaista, keskittyvät NHL 08:aan.
Master Chief
13.07.2006, 14:41
IGN:llä on yksi uusi video: http://media.xbox360.ign.com/media/829/829743/vids_1.html
Edit: nyt vasta huomasin ekasta viestistä, että Selänne on kannnessa versiossa. EA ilmeisesti vihaa Selännettä kun päätti laittaa kirouksen hänelle. Tuomo Ruutu on yhä kiitollinen viime kauden "kunniasta".
Master Chief
13.07.2006, 19:57
Enemmän tietoa lähinnä 360 versiosta: http://www.doubleminor.net/forums/showthread.php?t=32086
Monet sanovat että 93 vuoden änäri oli se kaikkien aikojen paras änäri. Eikös tuossa versiolla erätauolla oltu "studiossa", jossa kommentaattori keskustelivat keskenään??
Mitä tulee tuohon 07 versioon, niin tuskimpa EA nyt lähtee parantamaan rahasampoa. Tehdäänn hätäisesti konsoliverio ja käännetään se sitten PC:lle
Odotettavissa on
- P*skat valikot
- Luokattomat tietokoneen pelaajat
- Pelaajan liikuttamiseen tarvitaan taas 10 eri näppäintä ja black n decker
- Peliohjaimesta ei voi ottaa kaikkia näppäimiä käyttöön
- "vanhat" pelaaja listat, etenkin SM liigasta
- SM liigan halleihin kaikkiin mahtuu 20000 katsojaa
- P*ska dynasty mode ( 2004 versiossa oli loistava )
- Tilastolistat a*uksesta
- Pelattavuus yleisesti ottaen p*rseestä
- Musiikki surkeaa
- Verkkopeli toimii, ei toimi, toimii, ei toimi...
- Turnaukseen ei saa kuin 8 tai 16 joukkuetta, miksi ei saa 12 joukkuetta?
- Tietokone tekee taas ihme maaleja, puolesta kentästä
- P*skat maalivahdit, torjuu kaiken eteen, eli eivät saa suljettua kiekkoa alleen.
- Tuomaria ei voi taklata
- Maalivahtia ei voi taklata
- Taklaamalla toista suoraa päähän ei tule jäähyä
- 5 min tulee vain tappelusta
No takoohan EA taas rahaa tälläkin ja vähät välittää maksavien asiakkaiden mielipiteistä. Money Talks, Shit walks...
Mielestäni tämä kyseinen tuote ei edes ansaitse omaa ketjua. EA rahasta jälleen huolella lupaamalla kovia uudistuksia. Pari grafiikkapäivitystä ja uusi valikko jossa voit valita maalivahtien maskien värit tai jotain muuta vastaavaa turhaa uudistusta. Huono pelisarja. Ainoat EA:n NHL-pelit joita on pystynyt pelata kauemmin kuin 15 minuuttia ovat NHL 93, 95, 96 ja 2002. Kansalaiset, tukekaa alternative vaihtoehtoon. Älkää ostako sutta.
Kyllä sieltä näyttäisi 360:lle ihan kelpo kiekkopeli olevan tulossa. Suosittelisin lukemaan tämän: http://xbox360.ign.com/articles/717/717231p1.html
Muille alustoille peli tuleekin sitten todennäköisesti olemaan pienen grafiikkapäivityksen omaava NHL 06. Huah, onneksi on 2k-sarja.
psychodad
13.07.2006, 21:17
Jos nyt kuitenkin odotettaisiin ensin ja dumattaisiin vasta sitten ihan paskaksi, ok?
Lauriman
13.07.2006, 21:48
Katos katos, Hasekille on vihdoin mallinnettu kypärä oikein. Edistystä...
No todennäköisesti nämä jäävätkin sitten X360:n herkuksi.
Ja Tsekin Extraliiga on mukana. Tämä on ihan mukava uudistus. Vielä kun saisivat Venäjän liigan mukaan.
Master Chief
13.07.2006, 22:17
Ja Tsekin Extraliiga on mukana. Tämä on ihan mukava uudistus. Vielä kun saisivat Venäjän liigan mukaan.
Todennäköisesti ryssät pyytävät liikaa rahaa...
360:llä hintana uudesta enginestä onkin Create A Team -moodin puuttuminen eli juuri EA:n tyylistä.
wilberto
13.07.2006, 22:18
Katos katos, Hasekille on vihdoin mallinnettu kypärä oikein. Edistystä...
No todennäköisesti nämä jäävätkin sitten X360:n herkuksi.
Ja Tsekin Extraliiga on mukana. Tämä on ihan mukava uudistus. Vielä kun saisivat Venäjän liigan mukaan.
Huikeaa edistystä kerrassaan EA Sportsilta. Olen samaa mieltä kanssasi, että eiköhän tuo Hasekin kypärän mallinnus ole pelkästään käytössä uudella XBoxilla. Tosin '06:seenkin oli saatavilla lisäpaketti netistä, jossa oli mm. oikeanlainen Hasekin maski yms. Mutta kyllähän ne EA Sportsin duunarit saisivat luvan laittaa oikeat maskit ja muutkin varusteet peliin jo valmiiksi, ettei tarvitse mitään lisäpaketteja sitä varten hankkia, prkle.
Hieno uudistus kyllä se, että Tshekin Extraliiga löytyy pelistä. Venäjän liiga olisi vielä kyllä kirsikka kakun päälle, mutta se lienee liikaa toivottu EA:lta.
Muutenkin jo kaksi uutta lisäystä peliin per vuosi -tahti kuulostaa aivan epätyypilliseltä EA Sportsilta.
Master Chief
13.07.2006, 22:28
Olen samaa mieltä kanssasi, että eiköhän tuo Hasekin kypärän mallinnus ole pelkästään käytössä uudella XBoxilla. Tosin '06:seenkin oli saatavilla lisäpaketti netistä, jossa oli mm. oikeanlainen Hasekin maski yms. Mutta kyllähän ne EA Sportsin duunarit saisivat luvan laittaa oikeat maskit ja muutkin varusteet peliin jo valmiiksi, ettei tarvitse mitään lisäpaketteja sitä varten hankkia, prkle.
Maskejahan ei voi ilmeisesti saada (siis maalauksien osalta) koska ne pitää jokainen lisensoida erikseen=kallista. Mutta varusteet pitäisi olla valmistajien osalta kunnossa.
Paljon saa tapahtua EA:n suunnalla, että meikäläisen kolikot kilahtavat EA Sportsin kassaan. Sega:n 2K sarjaa on pelattu 2003 osasta saakka, ja uusin 2K6 on lähimpänä todellista lätkää, mitä pelaamissani peleissä on koskaan päästy. Kunhan siis heivaa arcade asetukset veksuliin, ja laitaa säädöt realistisemmaksi.
Tästä ei silti kannata EA fanien vetää hernettä suuttimeen. Kysymys on siitä miten pelaa, ja mitä peliltä haluaa. Me pelaamme xbox:lla valkokankaalta ja aina moninpeliä 2 vs 2, ja tarkoitus on että peli muistuttaisi jääkiekkoa. EA:n lentokenttä luistelut ja pakollinen helposti tehtävä bugi maali, ns. "paskis", pilaa immersion lätkästä.
Pitänee kuitenkin kokeilla tuota EA:n uusinta puolentusinaa peliä, kunhan se julkaistaan, jos vaikka ihme olisi tapahtunut.
2K sarjan kannattajilla on edessä myös synkemmät ajat, sillä Segan lokalisointi politiikka on tarkoittanut sitä, että Eurooppa versiot tulevat puolivuotta myöhässä, eikä edes pikku bugeja ole saatu viilattua pois. Ratkaisu tähän on tietysti ollut modattu boxi ja pelin tilaaminen jenkeistä, jolloin sen saa heti räpylään, mutta ilmeisesti uusin versio tulee vain xbox360:lle, enkä sitä uskalla vielä modata...
Master Chief
13.07.2006, 23:04

Segalla ei ole enää mitään tekemistä sarjan kanssa, Take 2 osti urheilupelien tekijät ja julkaisee nykyään kaikki 2K pelit. Ja 2K7 tulee vielä vanhalle boxillekin, oli pelattavissa E3:llakin (tosin näytti kuulemma samanlaiselta kuin 2K6, lukuunottamatta uutta user interfacea ja scoreboardia).
Noniin hyvät konsolikiekon ystävät. Gamespotissa oli sitten viime yönä ollut lähetys, jossa katsottiin ja kuulosteltiin myös NHL 07:aa noin 10 minuutin verran. Pelistä videokuvaa "Shootout modesta" sekä 5 vs. 5 ottelusta. Sanotaanko nyt vaikka näin että en ole ikinä parempaa lätkää nähnyt ja täytyy muistaa että peli on vielä rakennusvaiheessa. Video puhukoon puolestaan.
Tässä linkki, josta voi katsoa streaminä videon, tai sitten vaikka ladata (n. 700 mt). Itse tuijotin streamiä, sillä lataamiseen olisi mennyt ikuisuus. Videon on nimeltään: "On the Spot - 07/13/06"
http://www.gamespot.com/videos.html?type=videos&category=On+the+Spot
NHL 07 alkaa 34 minuutin kohdalla about.
TheManager
14.07.2006, 11:13
Onhan se "Änäri07" taas pakko poisto kaupanhyllyltä kuleksimasta. 06:sta on tullu sen verran tahkottua, että ei ole enää elämää ilman jokapäiväisiä "peli-iltoja".:) Pelipäivähän on kiekkoilijan ja penkkikiekkoilijan juhlapäivä niin sanotusti.
Uudistuksista (mitä toivoisin) tärkeimpänä pidänpä melkein pelin vs. kone parantamista. 06:n kausi modessa ei muuten ole huomautettavaa mielestäni kuin se, että konetta vastaan pelatessa pelit päättyvät (ainakin itselläni) valitettavan usein jotain tyyliin 11-10..jonka seurauksena omat jätkät miehittävät pistepörssin kärjen "huimilla tehoilla" kun voittaja lähestyy paria sataa pistettä kauden päätteeksi. Tähän siis tasaisuutta, ja maalimäärät alas, vaikka nykykiekossa puolletaankin maalimäärien lisääntymistä:) Tämän lisäksi koneen äijät voisivat myös uudessa versiossa taklata, ettei taklaukset pelin päättyessä ole tyyliin 100-13! Toki kaveri vs. kaveri pelit ovat parhaita, mutta kyllä sitä kauttakin tulee pelailtua.
Mielenkiinnolla kyllä odottelen 07:n ensimmäisiä pelejä, uusilla rostereilla, kun uudet treidit ovat tehneet kaikista joukkueista mielenkiintoisia. Minnesota näin yhden mainitakseni kutkuttelee jo:)
Onko kukaan koskaan osallistunut mihinkään NHL-turnauksiin joko PC:llä tai jollain konsolilla?
Cartman-Costanza Kramer
14.07.2006, 12:04
Voisivat poistaa tappeluiden rajoittamisen ja muutenkin tuoda tuohuun vähän tappamisen meininkiä. Isoja rangaistuksia yms.. Noutaja optio?
TheManager
14.07.2006, 12:10
Voisivat poistaa tappeluiden rajoittamisen ja muutenkin tuoda tuohuun vähän tappamisen meininkiä. Isoja rangaistuksia yms.. Noutaja optio?
Sehän olis hyvä, kun kaveri antaa omalle staralle vähä keppiä käsille, niin vois lähettää noutajan perää:)
Jack Daniel's
15.07.2006, 16:34
http://video.google.com/videoplay?docid=1765810550605111452&hl=en-CA
Tuon haastattelun ja kuvapätkien perusteella eteenpäin on menty. Peli muistuttaa ainakin demon perusteella taas enemmän oikeaa jääkiekkoa kuin edeltäjänsä. Lisäksi ilahduttavasti Dynasty-modesta löytyy mm. 2-way contracts, waivers...
Peli ilmestyy ilmeisesti sitten Jenkeissä syyskuun puolivälissä. Tosin ainahan nuo ilmestymispäivät ovat vielä muuttuneet moneen otteeseen. Kaipa tuo on kuitenkin haettava pois kaupan hyllyltä, jahka Suomeen tulee. Minähän en ole mikään warettaja, perkele!
Näyttää hyvältä, toivottavasti se sitä myös on.
Onko kukaan koskaan osallistunut mihinkään NHL-turnauksiin joko PC:llä tai jollain konsolilla?
Itse pleikkarilla osallistuin muutamiin turnauksiin NHL 2005-pelissä kun sain aikaseksi ostettua tuon adapterin. Olihan se ihan kelpo jännitystä kun pelattiin turnauksien voitosta ja peli venyi jatkoajalle ja kun itse pääsi sitten vielä paukauttamaan kiekon reppuun lämärillä veivattuaan ensin länsinaapurin pelurin kioskille. Sitten kun vain pidettiin huoli, että yksikään "cheeser" eli huijari ei päässyt mukaan niin hauskaahan se oli.
Tappeluiden rajoitukset on sarjan parissa viimeisessä pelissä saanut pois erään apuohjelman avulla.
Tekoäly on ollut se suurin surkeus koko sarjassa. Grafiikalla ei niinkään ole väliä, mutta tylsäksihän se menee kun joka ikinen ottelu tietokonetta vastaan on samanlainen. Onneksi PC:llä pelatessa on vaihtoehtojakin, peliä kun on mahdollista parantaa aika lailla erinäisten patchien avulla. Esimerkkinä vaikkapa Iam's total control, jolla pelaaja pystyy muuttamaan pelaamisen melko todentuntuiseksi.
Aina ennenkin on lupailtu tekoälyparannuksia ja niin nytkin, puolustuksen pitäisi olla entistä fiksumpi. Tosin se ei paljoa vaadi.
Onko kukaan koskaan osallistunut mihinkään NHL-turnauksiin joko PC:llä tai jollain konsolilla?
Menneellä kaudella tuli osallistuttua Finnish Hockey Revolutionin (ent. SM-Liiga Pak) SM- ja Mestis-liigoihin. Olihan se herkkua taistella KalPalla suuria joukkueita vastaan ja päästä vieläpä mukaan kärkikahinoihinkin. Sen jälkeen kun helmikuussa ensimmäisen nettiliigan peluun aloitin ei ole juuri kiinnostanut tietokonetta vastaan pelailla.
Master Chief
11.08.2006, 15:45
Gamespotin tuoreimman On The Spotin mukaan 360 versiossa ei ole euroliigoja mukana (NHL 07 juttu alkaa noin 5 min kohdalla): http://www.gamespot.com/pages/features/onthespot/index.php
IGN:llä on myös tuore preview ja neljä uutta videota: http://xbox360.ign.com/articles/724/724932p1.html
Taklauksista kerrottiin seuraavaa:
Checking has been mapped to the right stick as well, but it uses the exact same system as NHL 06 on current-gen consoles. Defenders will magnetically move toward opponents and lay a hit, although the big hits have been reduced somewhat.
Pêr un pugno di dolari
12.08.2006, 14:19
Heti tuli epäaito kuva tuosta, kun tuossa "dynasty diary" pätkän lopussa Carolina juhli Stanley Cupin voittoa, niin pelaajilla oli kypärät päässä! Mitä paskaa? Kuka tai mikä joukkue juhlii mestaruutta, kypärät päässä?!?
No anywei, uusimmassa Pelaaja lehdessä hehkutettiin peliin tulleita uudistuksia, mutta tekoäly sai moitteita. Itse peliä odotan kuin alkavaa kautta, pitäähän sitä saada revanssi otettua viime keväästä.
Joku sanoi, että myös Suomessa on jengeillä 20 000 vetävät areenat, jutussa kerrottiin, että nyt kaikki on toisin, eli pikkuhalleihin pääsee mättämään.
Yksi asia itseäni on aina ottanut päähän näissä nhl peleissä eli se että kun pelaa Dynasty modea niin se pelaajien treidaus on ihan käsittämätöntä kun 60 % prosenttia pelaajista vaihtaa seuraa aina keskenkauden. Nhl:ssä kyllä aika paljon vaihdellaan ,mutta tuo menee kyllä aika yli jo. Itse toivoisin että tässä pelissä olisi Dynasty mode jossa olisi vaihtoehtoja pelaajien treidaukseen esim. harvoin,joskus,usein. Sitten tuo nhl 05 tekoäly oli myös aika surkeaa kun omassa Dynasty modessa Detroit joka johti sarjaa ja treidasi sitten viimesenä siirtopäivänä Lindströmin ja Shanahanin joukkueelle Washington josta saivat Zubrus ja 1.Drafti niin ja Washington oli jumbona ja menettänyt jo mahdollisuuden playoffeihin todella aitoa vai?.
Pelintekijä
12.08.2006, 15:11
Kyllähän tuon hankkimista voisi harkita. Aina ennen tullut hankittua PS2:lle, mutta nyt kun on kunnon tehokas PC:kin niin voisin sitten PC:lle hankkia sen.
Mites nettipeli kyseisissä NHL peleissä on ennen toiminut, todennäköisesti tämä nettipeli on suurin syy miksi hankkisin NHL 07:n jos hankin.
Pietari02
12.08.2006, 15:47

NHL 04:ssä nettipeli oli viellä hyvä, mutta kkahdessa edellisessä NHL:ssä se on ollut tosi huono ainankin omasta mielestäni. Harvoin 06:ssa ja 05:ssa olen päässyt koko ottelun läpi ilman jumitusta.
Master Chief
16.08.2006, 20:30
Tekoälyn puutteita toistaiseksi nähdyistä videoista, hauskoina gif-animaatioina:
http://www.coldforged.org/images/nhl07/gave-up-breakaway.gif
http://www.coldforged.org/images/nhl07/making-sami-happy.gif
http://www.coldforged.org/images/nhl07/placed-on-waivers.gif
http://www.coldforged.org/images/nhl07/pascal-scores.gif
http://www.coldforged.org/images/nhl07/forsberg-and-rafalski.gif
Metalwarrior
16.08.2006, 21:06
Tekoälyn puutteita toistaiseksi nähdyistä videoista, hauskoina gif-animaatioina:
Että sä jaksat dissata EA:n Nhl-sarjaa. Tekoälyssä on tosiaan ollut aina puutteensa ja tulee varmaankin olemaan aina, mutta silti se on sata kertaa hauskempi pelata kuin se toinen Nhl-pelisarja. Sitä ei tekoälyn puutteet muuta miksikään omalta osaltani, mielestäni 2K-sarja on todella kuraa pelifiiliksen osalta.
Master Chief
23.08.2006, 00:45
Xbox 360-version demo pitäisi olla jo imutettavissa: http://www.easports.com/nhl07/news.jsp?id=xboxdemo
Master Chief
23.08.2006, 00:47
Että sä jaksat dissata EA:n Nhl-sarjaa. Tekoälyssä on tosiaan ollut aina puutteensa ja tulee varmaankin olemaan aina, mutta silti se on sata kertaa hauskempi pelata kuin se toinen Nhl-pelisarja. Sitä ei tekoälyn puutteet muuta miksikään omalta osaltani, mielestäni 2K-sarja on todella kuraa pelifiiliksen osalta.
Tää on nyt hiukan myöhään mutta nuo eivät olleet minun käsialaa, vaan löysin ne muualta netistä. Ko. kaveri varmaan tekisi samanlaiset 2K7:sta kunhan löytää sieltä vastaavanlaisia. Sumu ja "pakkashengitys" ovat liian helppoja maalitauluja.
Jotenkin vaan tuntuu että jääkiekkopeliä EA ei osaa enää tehdä... Vaikka NHL2K6 oli vain pikainen ulkoasuparannus NHL2K5:een verrattuna ja rosteritkin olivat 1,5 vuotta vanhat, pelattavuus on kuin vertaisi Lada Nivaa Hummeriin.
Lada Nivahan on noista se tyylikkäämpi...mmmitä yrität sanoa?
Lada Nivahan on noista se tyylikkäämpi...mmmitä yrität sanoa?
Niin, sehän onkin tärkeintä miltä peli näyttää. Ja onhan EA:n FIFA-sarjakin huomattavasti parempi kuin Pro Evolution Soccer-pelit, onhan?
Taisi olla NHL 2003 viimeinen, jota tykkäsin tahkota oikein kunnolla. Tuolloin sitä saattoi pelata ongelmitta Gravis Gamepad Pro:lla, NHL 2004 toi mukanaan joukon peliliike-uudistuksia, jotka vaativat sitten jo enemmän näppäimiä padilta (Logitechilta kylläkin löytyi näppärä ohjain tuolle). 2k3 oli kuitenkin siitä erinomainen, että maalinteko oli varsin realistista, muutenkin pelattavuus oli hyvä (ainoa epärealistisuus taisi olla se, että maalivahdilla pystyi vetämään kunnon "kaaripallon" jolla kiekon sai poikkeuksetta omalta alueelta ulos.
Tahkoamisen kannalta hyvää oli myös se, että pelissä ei ilmeisesti ollut mitään rajoitusta peräkkäisten kausien suhteen. Pääsin muistaakseni vuoteen 2008 asti kun pelasin 2k3:sta vielä joskus vuonna 2004. 2k4 jäi hankkimatta, en jotenkin tykännyt demosta yhtään, mutta 2005 ja 2006 tuli sitten hommattua. Näissä oli molemmissa kausien maksimimäärä asetettu, samoin siinä Dynasty-vaihtoehdossa, joten mitään kunnon "franchisea" ei päässyt luomaan, kun aina välillä joutui sitten aloittamaan "nollista", alkuperäisin rosterein (vaikka rosteripäivityksiä saikin, ei se ollut sama asia kuin se, että oli itse tehnyt kausien saatossa pelaajakauppoja). Sitten esim. SM-liigaa ei tainnut pystyä pelaamaan kuin yhden kauden kerrallaan. Lisäksi uusien versioiden vaikeustasot eivät oikein ole kohdallaan, ei sitä oikein voi nauttia siitä, että lähes jokainen veto uppoaa, kun taas sitten vaikeustason nostaminen merkitsee sitä, että tietokone alkaa "cheattaamaan", eli esim. ihmispelaaja saa huomattavasti enemmän rangaistuksia, vaikka periaatteessa molemmat rikkoisivat saman verran, ja lisäksi tietokone tekee paljon enemmän maaleja samanlaisista maalipaikoista, saa enemmän läpiajoja jne. Jonkun jo mainitsema viime hetken tappio on aikamoinen tavaramerkki, joskin niitä maaleja kun "oppii" tekemään, niin on aina jonkinlaiset mahdollisuudet kuitenkin itse vääntää peli vielä tasoihin. Ei vaan tunnu oikealta, että hyvin moni peli menee jatkoajalle lukemissa 6-6 tai 7-7, ja lisäksi näissä peleissä tietokone ratkaisee hyvin usein jatkoajan ensimmäisen puolen minuutin aikana samanlaisella huijausmaalilla mitä se teki 3. erän lopussa jopa kolme. Onhan tuo 2k3 kuitenkin auttamatta jo vanhanaikainen grafiikaltaan, joten siinä mielessä kyllä tekee melkein joka vuosi ostaa uusi NHL.
Hassua, että tietokonepeleistä pidän oikeastaan pelkästään urheilupeleistä, niistäkin vain EA-S:n FIFA Soccer- ja NHL-sarja. Toisinaan sitä verestää armeijan tst-muistoja jollain Max Paynella tai Rainbow Sixillä, mutta ne eivät kuitenkaan herätä samanlaista intoa kuin mainitsemani sporttipelit, joiden ääressä saa helposti kulumaan vaikka koko viikonlopun.
Niin ja 2kX siis vain tekemäni lyhenne, puhun kuitenkin EA-S:n pelistä.
Snaipperi #16
23.08.2006, 12:58
EA:n sarjassa ärsyttää että samoilla kikoilla voi vetää maalivahdin aina ulos tilanteesta kun veskari kyntää vaan maassa ja retkuu kun futismaalivahdit one-timereissa.
Puolustus on myös todella huonosti tehty, esim jos pyörität vastustajan alueella kiekkoa niin omat pakit joiden pitäisi olla viivalla niin ovatkin vetäytyneet omalle puoliskolle ja odottavat siellä suunilleen käsi kädessä. Sitten kun vastustaja saa kiekon niin ne tulevat täydellä vauhdilla seisovia pakkeja vastaan jotka odottavat omalla alueella. Eli pelissä ei voi pelata viisikkopeliä ollenkaan, pakkien ja hyökkääjien etäisyydet ovat aivan järkyttäviä.
Maalivahdit retkuu ja kyntää kylellään koko aika.
Peleissä tulee liikaa maaleja.
Niin siinä oli arvioni NHL2006:sta.
Tuossakin uuden NHL:n esittelyvideossa näytettiin vaan koko aika rangaistuslaukauksia, eli taas joku uusi skillstick- systeemi on mukana eikä muuhun olla paneuduttu ollenkaan.
Lada Nivahan on noista se tyylikkäämpi...mmmitä yrität sanoa?
Lada Niva on klassikko josta on aika ajanut ohi.
Xbox 360-version demo pitäisi olla jo imutettavissa: http://www.easports.com/nhl07/news.jsp?id=xboxdemo
Tuo avaa tyhjän EA:n kotisivun. Eikä tuota löydy kyllä Xbox Live Marketplacestakaan
Snaipperi #16
23.08.2006, 15:07
Lisäksi NHL06:ssa oli ärsyttävät valikot. Miksei voisi olla niin hyviä valikoita kun nhl02:ssa jossa pystyi hiirellä käyttämään kätevästi eikä ollut sellasta selaamista ja vitutusta se homma.
Jep, lisäksi ainakin itselläni Logitechin gamepad oli sen verran häiriöherkkä, että noi valikot olivat yhtä tuskaa, kun peli luuli yhden suuntaohjaimen painalluksen tarkoittavan aina paria-kolmea ylöspäin ja neljää-viittä alaspäin.
Master Chief
23.08.2006, 17:32
Tuo avaa tyhjän EA:n kotisivun. Eikä tuota löydy kyllä Xbox Live Marketplacestakaan
Juu, on kuulemma poistettu. Sen piti olla siellä Marketplacessa mutta ilmeisesti EA:n puolella on jotain teknisiä ongelmia. Livegamersin uutisen mukaan demossa voi pelata rankkarikisaa Carolinan ja Edmontonin kesken.
Master Chief
23.08.2006, 17:39
Lisäksi NHL06:ssa oli ärsyttävät valikot. Miksei voisi olla niin hyviä valikoita kun nhl02:ssa jossa pystyi hiirellä käyttämään kätevästi eikä ollut sellasta selaamista ja vitutusta se homma.
360 versiossa ainakin on ihan uudenlaiset vallikot. En tähän hätään löytänyt tämän parempaa kuvaa:
http://i.i.com.com/cnet.g2/images/2006/219/933705_20060808_screen006.jpg
Metalwarrior
23.08.2006, 22:24
Jep, lisäksi ainakin itselläni Logitechin gamepad oli sen verran häiriöherkkä, että noi valikot olivat yhtä tuskaa, kun peli luuli yhden suuntaohjaimen painalluksen tarkoittavan aina paria-kolmea ylöspäin ja neljää-viittä alaspäin.
Tuo on muuten tosiaan vittumainen piirre. Itsekin olen tämän asian parissa tuskaillut.
Lisäksi NHL06:ssa oli ärsyttävät valikot. Miksei voisi olla niin hyviä valikoita kun nhl02:ssa jossa pystyi hiirellä käyttämään kätevästi eikä ollut sellasta selaamista ja vitutusta se homma.
Juuri näin. Liian hidasta on valikoissa liikkuminen. Itseäni ärsyttää myös ketjujen muokkaus toiminnon typeryys. Olikohan 04 versio, jossa siirryttiin tähän nykyiseen ja kankeaan malliin vanhasta ja hyvästä "vedä hiirellä pelaaja paikalleen" tekniikasta. Ketjumuutokset olivat helppoja vanhalla systeemillä. Jos ei ykkösketju toiminut senkun raahasi hiirellä sen vasemmanlaiturin kolmosketjun laiturin päälle ja ketjumuutos oli syntynyt. Nyt pitää pelaajalistaa selailla moneen kertaan jos näinkin yksinkertaisen muutoksen haluaa tehdä.
Ennen oli profiilikuvatkin jatkuvasti käytössä ja toivat peliin eloa ja todentuntua. Nythän ne näkyvät vain kun haluaa pelaajaa erikseen tarkastella.
Onkohan tähän versioon EA jo tajunnut korjata maajoukkueiden paidat oikeannäköisiksi? Siis uskomatonta puppelointia sielläkin kun 05 versiossahan oli nämä oikeantyyppiset paidat ja ne piti jostain kumman syystä muuttaa 06:een niin että maajoukkueiden paidoissa oli vain kys. maan lippu. Oliko kyse sitten jostain copyright -hommasta niin en tiedä sitten.
BigRedBob
25.08.2006, 16:01

Oliskohan ollut niin, että EA:lla oli oikeudet World Cuppiin, niin siksi nämä oikeantyyliset paidat nähtiin 05:ssä. Ja sittemmin taas ei.
Meikäläinen on 2002:n jälkeen ollut 2K-sarjan miehiä. Ihan älytön tasoero 2k-sarjan hyväksi ollut, lähinnä pelattavuudessa. EA:n pelit on enemmän arcade tyylisiä. 2K-sarja on melkeinpä simulaattori.
Toivoisin kyllä että EA pääsis lähelle samaa tasoa koska sit varmasti alkaisin pelaamaan niiden pelejä koska on saatavilla usempia liigojakin, varsinkin SM-Liiga kiinnostaa. Odotan innolla tuota NHL 2007:aa mutta jos se on yhtä skeidaa kuin aiemmatkin niin sit odoteltava vielä puolisen vuotta NHL 2k7 ilmestymistä.
Oliskohan ollut niin, että EA:lla oli oikeudet World Cuppiin, niin siksi nämä oikeantyyliset paidat nähtiin 05:ssä. Ja sittemmin taas ei.Aivan, näinhän se varmaan on.
Mitä nyt näitä kuvia ja trailereita katsonut niin peli näyttää päivitetyltä 06:lta. Varsinkin Ps2 ja Xbox(1) versioissa. Joten sillä suunnalla odotukset eivät ole hirveän korkeat. Toki haluttu varmasti suunnata suurin kehitystyö Xbox 360:sen taakse.
Snaipperi #16
25.08.2006, 19:59
Meikäläinen on 2002:n jälkeen ollut 2K-sarjan miehiä. Ihan älytön tasoero 2k-sarjan hyväksi ollut, lähinnä pelattavuudessa. EA:n pelit on enemmän arcade tyylisiä. 2K-sarja on melkeinpä simulaattori.
Toivoisin kyllä että EA pääsis lähelle samaa tasoa koska sit varmasti alkaisin pelaamaan niiden pelejä koska on saatavilla usempia liigojakin, varsinkin SM-Liiga kiinnostaa. Odotan innolla tuota NHL 2007:aa mutta jos se on yhtä skeidaa kuin aiemmatkin niin sit odoteltava vielä puolisen vuotta NHL 2k7 ilmestymistä.
Samanlaiset tuntemukset.
Master Chief
25.08.2006, 20:42
Oliskohan ollut niin, että EA:lla oli oikeudet World Cuppiin, niin siksi nämä oikeantyyliset paidat nähtiin 05:ssä. Ja sittemmin taas ei.
Jep, se on puhtaasti lisenssikysymys. Samsata syystä ei 2K-sarjassakaan ole virallisia maajoukkuepaitoja.
Master Chief
25.08.2006, 20:44
Odotan innolla tuota NHL 2007:aa mutta jos se on yhtä skeidaa kuin aiemmatkin niin sit odoteltava vielä puolisen vuotta NHL 2k7 ilmestymistä.
Tai jos hankkii PS3:n niin voi pelata 2K7 jo loppuvuodesta vaikka peliä ei olisi virallisesti julkaistu täällä. Kannattaa olla aluevapaa laite.
Meikäläinen on 2002:n jälkeen ollut 2K-sarjan miehiä. Ihan älytön tasoero 2k-sarjan hyväksi ollut, lähinnä pelattavuudessa. EA:n pelit on enemmän arcade tyylisiä. 2K-sarja on melkeinpä simulaattori.
Toivoisin kyllä että EA pääsis lähelle samaa tasoa koska sit varmasti alkaisin pelaamaan niiden pelejä koska on saatavilla usempia liigojakin, varsinkin SM-Liiga kiinnostaa. Odotan innolla tuota NHL 2007:aa mutta jos se on yhtä skeidaa kuin aiemmatkin niin sit odoteltava vielä puolisen vuotta NHL 2k7 ilmestymistä.
Muille alustoille kuin X360:lle NHL07 on periaatteessa sama peli kuin viimekin vuonna muutamia päivityksiä lukuunottamatta. Sen sijaan X360:lle julkaistava peli on ns. "new generation"-tuote, joka on alusta asti uudelleen rakennettu, juuri uuden sukupolven pelikonsoleita varten. Seuraavassa videossa on hieman esimakua tulevasta ja tuo Skill stick ominaisuus on sellainen jota allekirjoittanut on odottanut jo monta vuotta. Oikea tatti on siis periaatteessa pelaajan maila.
http://www.easports.com/nhl07/theater.jsp?batchFilter=skillstick&media=videos
Sen sijaan NHL2K-sarja tuntuu polkevan aika pahasti paikallaan, siinä missä NHL07 on luomassa aivan uudenlaisen jääkiekkopelin, joka on täynnä innovatiivisuutta. Ainoa huono puoli tuossa NHL07:ssa on se, että sitä ei julkaista marraskuussa julkaistavalle PS3:lle.
Snaipperi #16
26.08.2006, 18:06

Niin no pc:llä oli sama skillstick jo viime vuonna, eihän siinä mitään vaikka säätää oikeat asetukset ja laittaa dificultille niin pelit päättyy tyyliin 10-9. Kun 2k sarjassa peli voi päättyä vaikka 1-0 ja jatkuvasti ei ole ylivoimahyökkäyskäynnissä eikä jokainen vastustajan one-timer mene sisään. Eikä maalivahti kynnä jäässä pitkin pituuttaan kun jalkapallomaalivahti koko aika.
Kysymys on siitä kuka haluaa arcadea (EA) ja kuka realistisuutta (2k).
Niin ja siitä jämähtämisestä, että hyvää tuetetta ei tarvitse joka vuosi valtavasti muuttaa, kun taas EA:n NHL- sarjoilla on vaan parannettavaa ja paljon.
Niin no pc:llä oli sama skillstick jo viime vuonna, eihän siinä mitään vaikka säätää oikeat asetukset ja laittaa dificultille niin pelit päättyy tyyliin 10-9. Kun 2k sarjassa peli voi päättyä vaikka 1-0 ja jatkuvasti ei ole ylivoimahyökkäyskäynnissä eikä jokainen vastustajan one-timer mene sisään. Eikä maalivahti kynnä jäässä pitkin pituuttaan kun jalkapallomaalivahti koko aika.
Kysymys on siitä kuka haluaa arcadea (EA) ja kuka realistisuutta (2k).
Kuten sanoin, peli on rakennettu aivan alusta ja pääperiaatteena on tehdä pelistä realistinen. Käsittääkseni tuota Skill stickiä ei ole ollut PC:llä. En tarkoita sitä mikä oli myös PS2:lla, jolla voit tehdä aivan jotain älyttömiä taikatemppuja. Tämä oli mielestäni aivan typerä ja tarpeeton. Suosittelen katsomaan tuon videon.
Siinä olen samaa mieltä, että NHL2k-sarjan pelit ovat olleet realistisempia aiempina vuosin kuin EA:n pelit. Itse pidän myös realistisuutta erittäin tärkeänä. Mutta nyt näyttää siltä, että EA lyö X360:n next generation-versiolla NHL2K-sarjan vastaavan tuotteen 100-0.
Snaipperi #16
26.08.2006, 21:33

Nojaa paljon saa kyllä tapahtua edistystä. Ja skill stick oli 2006:ssa, voihan niitä temppuja aina uusia kehitellä, mutta pelkästään joku uuden sukupolven harhauttelu ei nosta peliä kovinkaan kiinnostavaksi. Tekoälyn ja maalimäärien tulisi kehittyä samoinkuin maalivahtipelin.
Ja skill stick oli 2006:ssa
Tehtiinkö PC:n NHL2006-peliässä oikealla tatilla harhautukset, lyöntilaukaukset ja rannelaukaukset? Oikea tatilla ohjataan siis käytännössä pelkästään pelaajan mailaa. NHL2006:ssa oli valmiiksi ohjelmoituja liikkeitä, joita toteutettiin suuntamalla tattia johonkin tiettyyn suuntaan. NHL07:ssa voi itse päättää miten mailaa veivaa, niinkuin oikessa lätkässäkin. Realistisuutta lisää radikaalisti ainakin se, että kaiken maailman taikatemput jätetään pois ja keskityään jääkiekon perusasioihin. Myös tuota maalivahtipeliä ollaan kuulemma kehitetty, ja se näyttää ainakin videopätkien perusteella todella hyvältä. Toivotaan myös, että tekoäly saadaan kohdalleen, mutta sen toimivuuden näkee sitten vasta kun ko. peliä pelaa.
Snaipperi #16
27.08.2006, 12:53

Niin ei mulla ole mitään peliä vastaan, hyvä vaan jos kehittyy. Mutta jos peli on huono niin sitten 2k sarjan uusin versio. Hyvä vaan kun on kilpailua.
Myös tuota maalivahtipeliä ollaan kuulemma kehitetty, ja se näyttää ainakin videopätkien perusteella todella hyvältä.
Theodore laskee längistä kaikki valtamerilaivaa pienemmät tavarat?
Siinä olen samaa mieltä, että NHL2k-sarjan pelit ovat olleet realistisempia aiempina vuosin kuin EA:n pelit. Itse pidän myös realistisuutta erittäin tärkeänä. Mutta nyt näyttää siltä, että EA lyö X360:n next generation-versiolla NHL2K-sarjan vastaavan tuotteen 100-0.
Näyttää vai? Uusi engine, hieno grafiikka, uusi kikka (Skill Stick) ja ämeriikan hehkutusta, mutta sen suurempaa näyttöä en vielä ole nähnyt. EA on pahasti jäljessä 2K sarjaa pelin realistisuudessa ja sen toimivuutta ei pääse näkemään videoclipeistä eikä myyntimiesten puheista.
Mihinköhän aikoihin pelattava demo on julkaistu yleensä?
Mihinköhän aikoihin pelattava demo on julkaistu yleensä?
Juurikin samaa ajattelin ja jaksoinpa vaivata itseäni ja etsiä NHL06-ketjusta ensimmäisen demonjulistus-postauksen:
Kah, EA tarjoaa demoa pelistä!
ftp://ftp.ea.com/pub/easports/demos/nhl06/ (273mb)
Edit: No eipä tuossa paljon pelaamista ollutkaan, yksi viiden minuutin erä easy -tasolla...
Eli siis tarkalleen vuosi sitten on ilmestynyt 06-demo.
Eilenhän oli street hockeyn sm-kisojen yhteydessä helsingisä kampin edessä mahdollisuus testata peliä ps2:lla ja xboxilla. Pelailin siinä kaverin kanssa pari erää pleikkarilla. Vähän ihmetytti kun olivat vaihtaneet ohjaimen nappien toimintoja pelistä ei tullut yhtään mitään. Laukaisut tapahtuivat takanapeilla ja syöttökin oli vaihtunut tutusta ja turvallisesta x:tä neliöön. En tiedä tai muista onko näissä peleissä pystynyt itse vaihtamaan näppäimien toimintoja. Tuosta syöttämisestä vielä että se ei oikein tuntunut toimivan. Kesti tosi pitkään että kiekko lähti lavasta liikkeelle ja aika hankala oli saada omalle pelaajalle. Eipä tuosta sen suurempaa kuvaa pystynyt muodostamaan kun oli napit hakusessa.

Street Hockey oli muuten kivaa, suosittelen ens vuonna tulemaan mukaan.
Mut joo mitä tulee noihin nappisysteemeihin niin eiköhän niihin totu aikaa ollen, odotan jo sitä säätämisen tuskaa kun ekaksi pitää pelailla kuukausi, että peli tulee liian helpoksi ja sitten kaikki editorit käyttöön jotta pelistä tulee todella vaikea.
Kah, voi sitä tuskaa taas.
bunghole
28.08.2006, 00:36
Nojaa paljon saa kyllä tapahtua edistystä. Ja skill stick oli 2006:ssa, voihan niitä temppuja aina uusia kehitellä, mutta pelkästään joku uuden sukupolven harhauttelu ei nosta peliä kovinkaan kiinnostavaksi. Tekoälyn ja maalimäärien tulisi kehittyä samoinkuin maalivahtipelin.
Et siis edelleenkään nähnyt tarpeelliseksi katsoa tuota videota? Tuo skillstick-ominaisuus on täysin uutta eikä verrattavissa NHL06:n vastaavaan. Entisessä versiossa eri suuntiin saatiin vain erilaisia harhautuksia. Nyt tuolla tatilla liikutetaan mailaa, lauotaan rannarit ja lämärit jne. Vasen tatti ohjaa pelaajan jalkoja ja oikea mailaa. Puhutaan siis täysin eri asioista.
EDIT: Vielä tuosta kun hehkutat 2k-sarjaa... Kyllähän se on realistisempi ja olen peliä paljon jauhanutkin. EA:n pelejä olen myös pelannut vitutukseen asti kun maalinteko on liian helppoa. Konetta vastaan en pelaa enää kun vaikka teet 20 maalia niin vastustaja tekee sitten vaikka puolesta kentästä jos niin on päättänyt. Kavereiden kanssa tuota on tullut pelailtua paljonkin ja myös netin kautta hamachilla mutta pelit ovat pelkkää maalintekokilpailua joten ei innosta. Tässä on suurin heikkous sarjalle mutta teknisesti se on silti edellä bugista 2k-sarjaa. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa kun olen joutunut lopettaa 2k6:ssa rankkarikisan kesken kun seuraava laukoja ei ole päässyt vaihtoaitiosta ulos vaan on jäänyt nykimään laitaan. Vastaavia bugeja on pelissä enemmänkin. Vielä kun joskus tulisi peli jossa noiden pelien parhaat ominaisuudet olisi yhdistetty ja visuaalinen ilme olisi EA:lta niin voisi olla lähempänä pelattavaa peliä. Nythän noita pelaa vain kun ei ole parempiakaan tarjolla.
Master Chief
29.08.2006, 19:02
Player ratings: http://sports.ign.com/articles/728/728775p1.html
Player ratings: http://sports.ign.com/articles/728/728775p1.html
Katsoinko väärin vai oliko rosterit taas tapansa mukaan hanurista? .. en löytänyt ainakaan Bäckströmiä, Norrenaa, Peltosta ja Nummelinia... sopimukset lienee kuitenkin varmoja?? Ja olin näkevinäni muitakin kesällä tehtyjä tradeja jotka eivät olleet tuonne päätyneet..
Master Chief
29.08.2006, 20:48

No eihän niitä voi siellä olla jos eivät ole pelannneet NHL:ssä ennen tätä kautta. Peltosen ja Nummelinin edellisistä kausista onkin jo aikaa sen verran ettei heitä voi siellä olla.
No eihän niitä voi siellä olla jos eivät ole pelannneet NHL:ssä ennen tätä kautta. Peltosen ja Nummelinin edellisistä kausista onkin jo aikaa sen verran ettei heitä voi siellä olla.
jaah.. No ajattelin vaan että rosterit tehtäisiin tulevaa kautta varten ennenkuin peli julkaistaan / kausi alkaa. Ihan mielenkiinnosta katselin että mites herrat on arvioitu..
Jos kuviteltaisiin että online päivityksiä ei olisi olemassa ja vaikkapa jonkun mainitsemani pelurin kausi jäisikin ainoaksi niin olisivatko heidän arvonsa sitten ensi kauden pelissä?
repe_joke
29.08.2006, 21:28
Jos näin oikein, niin EA oli valinnut Teemun suomiversion pelinsä kanteen (liekkö levityksessä sitten koko euroopassa tuolla kannella).
Kuitenkin tuohan meinaa sitä, että Teemu ensi kausi onkin todella vaikea. Kiitti vaan EA.
Vai murtaskohan Teemu sittenkin tuon taian?
Master Chief
29.08.2006, 23:22
jaah.. No ajattelin vaan että rosterit tehtäisiin tulevaa kautta varten ennenkuin peli julkaistaan / kausi alkaa. Ihan mielenkiinnosta katselin että mites herrat on arvioitu..
Jos kuviteltaisiin että online päivityksiä ei olisi olemassa ja vaikkapa jonkun mainitsemani pelurin kausi jäisikin ainoaksi niin olisivatko heidän arvonsa sitten ensi kauden pelissä?
Kyllä. Ylensä viime kaudella mukana ollet pelaajat ovat vielä mukana jossain vapaissa agenteissa.
Master Chief
01.09.2006, 14:41
Uudessa Pelaaja-lehdessä on arvostelu 360-versiosta, sai kuulemma 8/10.
Juu, kehuttiin kovasti mutta miinuspuolina omien tekoäly, luisteluanimaatiot ja SM-liigan puuttuminen. Pelaajan skaalalla (koko asteikko 1-10 käytössä) tuo on siis "Lähes virheetön. Tästä muut pelit saisivat ottaa mallia".
Master Chief
03.09.2006, 01:24
Pelaajan arvostelu, in English: http://www.2khockey.net/forums/index.php?showtopic=15778
Peteliuz
07.09.2006, 10:26
Pelit-lehti nakkasi 70 ja risat.. Taitaa olla susipeli taas, kuten olenkin jo EA:n sarjaan tottunut.
Jeps, tipahti kyllä odotusarvo tuon PC-version suhteen jopa vieläkin alemmas. Screenshotin noin 600-kiloinen Kudroc tosin vähän nauratti.
Xbox 360:n omistajat saanevat kyllä odottaa hiukan suuremmalla mielenkiinnolla. Täysin uuden moottorin päälle tehty peli on kerännyt huomattavasti enemmän suitsutusta kuin 2k7, mitä ei taida olla ihan hetkeen tapahtunut. Ei ole videoissa minua sekään hirveästi vakuuttanut, mutta ainakin nuo uusitut kontrollit vaikuttavat sellaiselta innovaatiolta, mitä jääkiekkopelit ovat jo pitkään tarvinneet.
Vielä kun saman olisi PC:lle saanut...
NHL07 360 demo julkaistu XBox Live Marketplacessa. Kokoa löytyy 541.39Mt.
(PC:lle ei tule demoa)
Master Chief
07.09.2006, 15:56
NHL07 360 demo julkaistu XBox Live Marketplacessa. Kokoa löytyy 541.39Mt.
(PC:lle ei tule demoa)
Ja jos ei joku vielä tiennyt nin tuossa demossa voi pelata rankkuskaban Carolinan ja Edmontonin kesken.
hätrikki ||
07.09.2006, 16:33
(PC:lle ei tule demoa)
!!! Täh?! Ei kele, seuraavana vuonna varmaan tuu koko peliäkään pc:lle.
!!! Täh?! Ei kele, seuraavana vuonna varmaan tuu koko peliäkään pc:lle.
Pelihän tulee olemaan lähes kopio NHL 06:sta, joten mihinpä sitä demoa tarvitsee.
Pelit-lehti nakkasi 70 ja risat.. Taitaa olla susipeli taas, kuten olenkin jo EA:n sarjaan tottunut.
Arvostelussa oli pelin PS2-versio, joka on täysin eri peli kuin Xbox 360-versio.
Legwand#11
07.09.2006, 17:01
NHL 07 vai NHL 2k7....kyllä taitaa itellä ostoslistalle joutua nhl 2k7
Master Chief
07.09.2006, 17:02
Arvostelussa oli pelin PS2-versio, joka on täysin eri peli kuin Xbox 360-versio.
Itseasiassa siinä oli Xbox-versio (sen vanhan) arvosteltu.
NHL 07 vai NHL 2k7....kyllä taitaa itellä ostoslistalle joutua nhl 2k7
2k7:sta on kuulunut aika vaisuja kommentteja... Kovin paljon on tullut sensuuntaisia kommentteja, että Xbox 360:n versio NHL 07:stä on tänä vuonna ainoa oikeasti hankinnan arvoinen. Vanhojen koneiden 07 on teilattu varsin rankasti, ja 2k7:n tekijät vaikuttavat pudottaneen pallon todella pahasti näiden uusien "ominaisuuksiensa" kanssa.
Lisää Pelaaja-toimituksen kommentteja:
http://pelaajalehti.com/2006/09/07/kaikkien-aikojen-nhl-pelista-demo/
expertti69
07.09.2006, 17:24
Pystyykö siinä luomaan pelaajia ja jos voi niin kuinka paljon? Onko SM-liigaa?
Kertokaas, mikä Nhl-peli kannattaisi hankkia pc:lle, siis sellainen, johon löytyisi netistä uudet rosterit? Onko noihin 06 ja vastaaviin uusia rostereita yleensä saatavilla?
Haapamies
07.09.2006, 21:04
Juu menee eina EA:lla niin että joka 3 peli on hyvä muut täysiä susia ja viime kertanen oli hyvä joten tää on täysi susi sitten varmaan
ja mielestäni kysymykseen että onko SM - Liigaa niin puttuu tällä kertaa ??? (oli muistaakseni tossa ylempänäkin mainittu)
Lunatico
07.09.2006, 22:32
Onko tässä mukana suomenkielistä selostusta? Ja eikös sen SM-Liigakin pitäisi tässä mukana olla (ainakin kannessa missä Selänne komeilee lukee SM-Liiga)? Entä NHL 2k7, siinä ei vissiin ole SM-Liigaa mukana? Olen miettinyt näiden kahden välillä, mutta jos tämä uusi 07 ei tuo paljoakaan muutosta edelliseen, eikä tuo 2k7 vakuuta niin saatan jättää lätkäpelin hankkimatta ja ostankin FIFA 07:n.
Liian vähän infoa on annettu PS2 versiosta! Pelin julkaisuun ei kummiskaan ole aikaa kuin n. 2 viikkoa. Tai sitten en vaan osaa etsiä oikeista mestoista.
Vähän tietopakettia kysymyksien esittäjille:
PS2:lla, PC:llä ja vanhalla-Xboxilla on SM-liiga normalisti mukana, kuin myös Saukkonen - Jutila parivaljakko haastelemassa. Kauan kaivattu SM-liigan saaminen Dynasty modeen onnistuu vihdoin tänä vuonna. Xbox 360 -versiossa SM-liigaa ei ole, enkä usko että suomalaista selostustakaan mukaan on tungettu.
NHL 2K7:ssa, kuten ei edellisvuosienkaan versioissa, ole SM-liigaa.
Lunatico
07.09.2006, 22:58
Vähän tietopakettia kysymyksien esittäjille:
PS2:lla, PC:llä ja vanhalla-Xboxilla on SM-liiga normalisti mukana, kuin myös Saukkonen - Jutila parivaljakko haastelemassa. Kauan kaivattu SM-liigan saaminen Dynasty modeen onnistuu vihdoin tänä vuonna.
Kiitos tiedoista. Tuo Saukkis-Juti kaksikko ei oikein jaksa lämmittää kun ne läpät on jo niin kuultu, menee kummiskin paremman puutteessa. Salaa uneksin J-P Jalosta, mutta ei ainakaan tällä kertaa toiveet toteutuneet. SM-Liigan saaminen Dynasty-muotoon on loistava ratkaisu. Tässä kohtaa taas toiveet toteutui ja tämä saattaa jopa ratkaista meikäläisen tekemään myönteisen ostopäätöksen.
Nykiiköhän nettipelaaminen tässä uudessa versiossa samalla tavalla kuin aikaisemmissakin versioissa. Puhun nyt puucee 07:sta.
Hans Niskatuki
08.09.2006, 03:17
Nykiiköhän nettipelaaminen tässä uudessa versiossa samalla tavalla kuin aikaisemmissakin versioissa. Puhun nyt puucee 07:sta.
Olen pelannut netissä WC:llä, äh, eikun PC:llä NHL04, NHL05 ja NHL06. Ainoastaan 05 nyki, mutta muut ovat toimineet vallan mainiosti kaksimegaisella yhteydellä. Kuuleman mukaan hitaammillakin yhteyksillä on pelannut hyvin. Jos sinulla nykii NHL06, on vika nettiyhteydessäsi tai koneessasi.
Moi vaan kaikki lätkäpelien ystävät. Itse luin myös sen Pelit-lehden arvostelun joka oli muuten normaalin Xboxin versiosta ja pikkaisen ihmetytti. Pelaajalehden arvostelu oli aivan toista luokkaa mutta toisaalta arvostelussa oli juuri XBox360:n versio. Asiahan on niin että Xbox360:n versio tulee olemaan se hienoin ja parhain versio koska kaikki on rakennettu uudestaan. Tuloksena ehkä kaikkien aikojen lätkäpeli jota pääsee jo demomuodossa testaamaan jos vain Xbox360:n omistaa. Laitoin muutamia videoita kyseisestä demosta,kuvalaatu ei ole mikään häävi suoraan TV:stä kuvattuna mutta kannattaa katsoa kuinka hienosti tämä tuleva peli on tehty.
Demoa pelaneet on testaileet peli todella " etsinyt takuu varmoja maalikikkoja ym ym... mutta tuhraan. Uuden pelimoottorin myötä kaikki on uutta ja loistavaa ja EA:n perus kömmähdykset ovat poistuneet"
NHL2k7 ei ole saanut läheskään samaa huomiota ja monelta taholta on kuulunut samat lauseet " lähes sama kuin NHL2k6" omasta mielestäni NHL2k-sarjan olisi myös hyvä aloittaa puhtaalta pöydältä aivan kuten EA teki NHL 2007:n kanssa.
1. todella kaunista
http://www.youtube.com/watch?v=YDiYUyLbYCA
2. maila taipuu
http://www.youtube.com/watch?v=0F-5g1jNOz4
3.rankkarikooste
http://www.youtube.com/watch?v=2jBZmKM-LNY
Master Chief
09.09.2006, 18:00
Playerone näyttäisi myyvän NHL 07 bundlea: http://www.playerone.fi/index.cgi?action=show&page=xbox360_gear&num=30
Itseäni ei kyllä vakuuta vielä se että peli on hienon näköinen tai rankkarikisa sujuu kivasti. Jos ollaan vielä kiekosta niin kaukana aiemmin tekoälyn ja realistisuuden suhteen, niin ihan sama vaikka olisi valokuvatasoista grafiikkaa ja pelaajat liikkuisivat niin sulvasti kuin voi olla.
Kumpaa peliä (NHL2K7 vai NHL07) suosittelette ennakoiden ja arvosteluiden perusteella PS2:lle? Perustelut olisivat myös tervetulleita.
Master Chief
09.09.2006, 21:21
Kumpaa peliä (NHL2K7 vai NHL07) suosittelette ennakoiden ja arvosteluiden perusteella PS2:lle? Perustelut olisivat myös tervetulleita.
Pelit-lehden arvostelun perusteella NHL 07 on nykysukupolven koneilla samaa paskaa kuin ennenkin. Tekoälyy huijaa armottomasti, varmoja maalikikkoja useita, ja slidereilla ei ole mitään vaikutusta.
IGN:n videoarvostelu 360-versiosta: http://media.xbox360.ign.com/media/829/829743/vids_1.html
Edit: Lähes sama ja hieman enemmän tekstiversiona: http://xbox360.ign.com/articles/732/732023p1.html
Pelit-lehden arvostelun perusteella NHL 07 on nykysukupolven koneilla samaa paskaa kuin ennenkin. Tekoälyy huijaa armottomasti, varmoja maalikikkoja useita, ja slidereilla ei ole mitään vaikutusta.
Niin, jos olen ymmärtänyt oikein niin Pelit-lehden arvostelu on tehty juuri tuolla vanhalla xboxilla ja saanut sen mukaiset pisteetkin. 360:n versio on ihan eri peli ja sitä on nyt hehkutettu maasta taivaaseen.
Eli jos et omista xbox360:a niin tämä 07 versio on aivan turha ostos! 07 on vain päivitys 06:sta ja siis samat vanhat paskat edelleen mukana. Ensi vuonna pitäisi tämä uusi versio sitten ilmestyä myös muille alustoille, myös PC:lle.

Kiitos näistä tiedoista. Eli koska omistan toistaiseksi ainoastaan PS2:sen taitaa olla viisainta hankkia tuo NHL2K7.
Snaipperi #16
12.09.2006, 13:41
Niin no joka vuosihan EA:n peliä mainostetaan NEXTGENERATIOOOON pelinä joka onkin sitten täysi susi. 2k sarja on ollut parempi jo vuosia, varsinkin peliälyltään joka on ehkä se tärkein asia. EA:n pelit sisältävät aina ne varmat maalikikat ja maalivahtibugit ja muutkin peliälyn rajoitteet. Lisäksi valikot ovat olleet täyttä paskaa vuoden 2002 (täydelliset valikot pelin jälkeen), ainut vahvuus onkin ollut parempi grafiikka.
Moi, kannattaa tutustua Snaipperi #16 Xbox360:n demoon ennen kuin tyrmää täysin tulevan NHl07:n. Xbox360:n version on tehnyt aivan eri tiimi kuin muille alustoille julkaistavien versioiden tiimi ja jäli en kyllä sen näköistä.
Maalivahtien mallinnus on tehty todella loistavasti ja demoa jo useamman päivän pelanneena sanon että varmat maalikikat on todellakin historiaa. Maalivahtien epäiliöille vinkki :http://www.youtube.com/watch?v=a1JRpcm0xV4
Ja vielä kerran, vain Xbox360-versio on NEXTGENERATIO. Älkää sekoittako muiden alustojen teköälyongelmia ym.ym. bugeja
hätrikki ||
12.09.2006, 16:46
Maalivahtien mallinnus on tehty todella loistavasti ja demoa jo useamman päivän pelanneena sanon että varmat maalikikat on todellakin historiaa. Maalivahtien epäiliöille vinkki :http://www.youtube.com/watch?v=a1JRpcm0xV4
Aidon näkönen tuo lämäri längeistä läpiajosta metrin päästä.
Peli on ilmestynyt torrentteihin, joten eiköhän sitä ala olemaan kohta kaupan hyllyilläkin. (torrenttiosoitteet saa jokainen haluava etsiä itse)
ps.Ahaa, ilmestymispäivä siis ainakin täällä 21.09.2006.
Lähde (http://www.puolenkuunpelit.com/kauppa/product_info.php?manufacturers_id=2&products_id=15003)
Peli on ilmestynyt torrentteihin, joten eiköhän sitä ala olemaan kohta kaupan hyllyilläkin. (torrenttiosoitteet saa jokainen haluava etsiä itse)
Enempää noista torrenteista tietämättä, niin mille alustalle tuo on ilmestynyt? XBOX360/PC/vai mikä?
Tiltissä oli eilen molemmat versiot arvosteluissa. Xbox360 sai kehuja grafiikasta ja kuulemma tatti-ohjauskin toimii kivasti. Sinänsä kuitenkin suorastaan traagista, että ennen arvostelua haastattelussa kaveri kertoo että tärkeimmät muutoskohteet ovat olleet maalivahtipeli&pelaajien tekoäly. Sitten arvostelussa juuri nämä ovat ne ongelmaisimmat kohdat. Eli tuntuu että lisää karkkia, vaan ei sisältöä. Jälleen kerran.
Enempää noista torrenteista tietämättä, niin mille alustalle tuo on ilmestynyt? XBOX360/PC/vai mikä?
PC
XBOX
PS 2 (NTSC)
Jäsen Pee
14.09.2006, 12:02
PC versiota tuossa eilen illalla tuli kokeiltua ja onhan se vähän tekemällä tehty.
Viime vuoden versio muutamilla muutoksilla.
Menut kokeneet graafisen päivityksen ja sinne on taas jäänyt muutama mukava bugi.
Itse pelissä maalit tuli laukomalla/ripareista ja tietokone ei sortunut "huijaamaan" maaleissan.
One-timerit ei tuntunut onnistuvan samalla keinon kuin viime vuoden versiossa, mikä on hyvä.
Samoilla fysiikka mallinnuksilla mennään ja sen kyllä huomaa. Mokke esim. tekee noita ihme hyppyjä edelleenin.
Pelitilanteiden ääniä muuteltu hieman, ehken parempaan suuntaan.
Selostus taisi olla sama vanha.
Ei kuulosta kummoiselta mutta väittäisin näin lyhyen testin jälkeen että parempi tämä on kuin 06:nen.
Kiitos näistä tiedoista. Eli koska omistan toistaiseksi ainoastaan PS2:sen taitaa olla viisainta hankkia tuo NHL2K7.
En suosittele. 2k6 oli niin pöyristyttävän huono etten itse kyseisen pelisarjan peliä osta ihan heti.
Untouchable
14.09.2006, 12:42
Nuo pelaajien naamat näyttävät muuten huonommilta koskaan, ainakin tuossa Xbox360-versiossa. Todella tönkön näköisiä, ei olisi uskonut että tällä saralla mennään väärään suuntaan. Kasvojen muodotkin muistuttavat jotain muuta kuin ihmistä. Kumminkohan päin tekisi, odottaisi 2k7, vai hakisi nhl07 ja myisi sitten pois sen, kun 2k7 lopulta ilmestyy? Onko kenelläkään vieläkään mahdollisimman varmaa julkaisupäivää 2k7 osalta?
Ted Raikas
14.09.2006, 12:57
Kokeilin NHL07:aa tänään PSP:lle ja voin sanoa, että toimi yllättävänkin hyvin. Pelattavuus on kohdallaan ja sulavaa ja kamera pysyy hyvin tilanteen tasalla. Syötötkin lähtee sinne minne pitääkin. Verrattuna moneen vanhempaan versioon, tämä tuntui pitkästä aikaa hienolta. PSP:lla ei tietysti graafiselta annilta voi liikaa odotella, mutta se oli selkeää ja jopa komeaa ja riittävästi yksityiskohtia. Kasvot aika puustaveistetty, mutta se on loppupelissä sivuseikka, kun pelattavuus toimii.
Tiedä sitten minkälainen muilla versioilla, mutta tämän perusteella voisi riittää kiinnostusta PS2:n versioonkin. PSP jos löytyisi itseltäni, niin tämä olisi aika ehdoton peli, sujuisi matkat mukavasti.
Onkos vielä PC:n versiossa se luistelufysiikkajuttubugi eli pienet äijät ovat nopeampia ja ketterämpiä kuin isot ukot?
Itse pelissä maalit tuli laukomalla/ripareista ja tietokone ei sortunut "huijaamaan" maaleissan.
One-timerit ei tuntunut onnistuvan samalla keinon kuin viime vuoden versiossa, mikä on hyvä.
Mitä, hienoa! On siellä ilmeisesti jotain osattu tehdä oikeinkin. Hyvä juttu jos näin todellakin on, tuo koneen huijaaminen oli viimeinen niitti omalla kohdallani viime vuoden version kanssa jonka jälkeen ko. tekele lensi roskiin.
Turder, kaikella todennäköisyydellä on. Muistaakseni luin jostakin että pienikokoiset pelaajat olisivat ylivoimaisen nopeita kaikkiin muihin pelaajiin verrattuna, mutta tiedä häntä.
Jäsen Pee
14.09.2006, 15:20
Kyllä ne nuo pikkujannut melko ylivoimaisilta tuntui.
Ei ehken niin räikeästi kuin 06 versessä.
Mitä nyt Avery paukutti hattutempun ihan tuosta vaan.
Kait se on vaan niin hemmetin kova jätkä pelaan. :)
Toisaalta taas tuntui että vedot menee vähän liiankin helposti sisään vaikka tarkkuus slaideri on minimissään ja vaikeustaso vaikeimmalla.
Olen pelannut alle 10 peliä joten eiköhän tuolta vielä löydy ne hermoja raastavat "ominaisuudet"
Peliä tuli kokeiltua, mutta harmittavasti ilmeisesti logitechin padin takia osoitin "vaeltaa" valikoissa.
Kukaan ei auta mua. Kysyn vielä kerran, kannattaako ostaa suoraan 07, vai 06 ja etsiä uudet rosterit netistä. Ominaisuuksilla ei niin väliä, kunhan saisi päivitetyt joukkueet jostain valmiina. Tehdäänkö niitä edes vanhemmille versioille, häh?

Ite pelailen nhl 2004:sta ja siihen löytyy ainakin uusia rostereita netistä, esim http://www.arenacenter.net/cms/ tarjoaa päivitettyjä rostereita.
Taitaa taas kerran EA Sports tarjota sellaista shittiä ettei tarvitse edes uutta tuotantoa päin katsoa. Järkyttävää ettei noilla resursseilla saada kunnon peliä aikaiseksi. Ja olen pelannut tätä uusinta.
Kiitos. Enpä siis osta uutta versiota, kun jonkun vanhan saa parilla eurolla.
edit. Ei tullut mieleeni itse käyttää googlea. Niin.
Tiltissä oli eilen molemmat versiot arvosteluissa.
Tulikin mieleeni kun sen Tiltin katsoin, että siinä ei tehty mitenkään selväksi että ilmeisesti tämä 360:n "nextgeneration"-versio on aivan eri peli. Vähän vain kehuttiin uusia ominaisuuksia, mutta ei muuta.
Sama koskee tietyllä tapaa Pelit-lehteäkin. Tosin siinä oli jätetty tuossa "muille alustoille"-kohdasta 360 muistaakseni pois. Joten ehkä sille tulee ihan eri arvostelu...
Jos nyt tosiaan tämä 360-version siis niin erilainen ja aivan uudelle pohjalle rakennettu on, mitä olen saanut käsityksen.
Ei voi muuta sanoa, kuin että säälittävää EA-Sports. Uusin NHL on jotain ihan järkyttävää paskaa, kaikki oleellinen selitettykin jo täällä. Testattu siis on.
Ei voi muuta sanoa, kuin että säälittävää EA-Sports. Uusin NHL on jotain ihan järkyttävää paskaa, kaikki oleellinen selitettykin jo täällä. Testattu siis on.
Onneksi tämä on vain sinun mielipiteesi.
Itse pidän.
Ei voi muuta sanoa, kuin että säälittävää EA-Sports. Uusin NHL on jotain ihan järkyttävää paskaa, kaikki oleellinen selitettykin jo täällä. Testattu siis on.
Kerroppas sitten nottaa millaiset valikot pelissä on? Samanlaiset kun versiossa 06
Jäsen Pee
14.09.2006, 18:52
Ei kait se järkyttävämmäksi paskaksi voi enää tuosta viime vuoden versiosta mennä :)
Eli parempaan suuntaan kuitenkin menty.
Kiekko tosin lentelee ja kimpoilee välillä aivan käsittämättömästi.
Dodgekin tuonne on mainoksiin ympätty. Dodge sponssaa noita tähtien jakotilaisuuksia.
Mihinkähän nekin sponsse rahat on käytetty?
Ja noista valikoista...aikalailla samanlaiset on.
On kyllä huono peli yhen pelin ehin pelaan ja menin vähän sekasin napeissa vahingossa painoin
syöttöä laukauksen sijaan omassa päässä alivoimalla ja vastustajan maaliinhan se lipui maalivahdin hypätessä pois kiekon edestä.
Grafiikat on kyllä hirveät kuten koko peli muutenkin. Kamalaa kusetusta, EA boikottiin!
Pitäisi varmaan perustaa oma ketju tuolle Xbox 360-versiolle, koska se on ihan täysin eri tekele kuin tämä nykysukupolven roskapeli.
Pitäisi varmaan perustaa oma ketju tuolle Xbox 360-versiolle, koska se on ihan täysin eri tekele kuin tämä nykysukupolven roskapeli.
Joo, ehdottomasti oma ketju.
Sillä pelit ovat IHAN erilaisia.
PC, XBox ja PS2 mallia "2006". Ja XBox360 mallia "2007".
Oma ketju XBox360:lle.
Pitäisi varmaan perustaa oma ketju tuolle Xbox 360-versiolle, koska se on ihan täysin eri tekele kuin tämä nykysukupolven roskapeli.
Aamulehden Valo-liitteessä ylistettiin tuota 360 versiota. Jopa legendaarinen 95 on paperia tämän rinnalla.
bisnesman
15.09.2006, 20:52
Pari matsia on kokeiltu ja eipä tämä kovin paljoa eroa edellisvuoden versiosta.
Läppärin näytöllä on ongelmia. Nuhapumppu pyörittää ok tuolla 640x480 resolla, mutta peli toimii pikkuruudulla. Eli siis suomeksi sanottuna näytössä on useamman sentin "surureunat".
Mitenhän saisi full screenin, tai edes ilman surureunoja hieman pienemmällä ikkunalla?
Yhden pelin yritin pelata, mutta olin vähän pihalla, kun näppäimet tuntuvat vaihtuneen. Jostain syystä pelaaja laukoo nyt R2:sta. Graafisesti ei mitään uutta, ainoa uutukainen jonka huomasin oli Tanskan maajoukkue ja Tsekin liiga.
Myöhemmin kerron lisää kokemuksistani. Tällä hetkellä vituttaa, haluaisin päivittää suunnattomasti noi rosterit.
Tämä Beta 3 -päivitys (http://www.nhldepot.org/filearena/newfiles.php) ei oikein vakuuta.
Jack Daniel's
16.09.2006, 14:57
Muutama peli meni kontrollien opettelussa ja aloitinpa nyt sitten dynastyn Ducksilla.
Maalinteko on edelleen aivan liian helppoa! Laukaustarkkuus on alimmalla tasolla, mutta silti suorat vedot uppoavat liian tiiviiseen tahtiin. Onko se muka realistista, että Derek Boogaard tekee kaksi maalia samassa pelissä millimetrin tarkoilla rannareilla heti siniviivan jälkeen tolpan kautta sisään? Yksi lähes varma tapa tehdä maali on ampua hyvällä pelaajalla, esim. Scott Niedermayerilla lämäri B-pisteen kaarelta. Uppoaa käytännössä aina. Siniviivaltakin uppoaa vedot ilman maskia liian usein!
One-timerit ei sentään enää aina uppoa. Siitä plussaa. Lisäksi pakit eivät aina lähde hyökkäyksen alta vaihtoon ja näin vastustajat ei saa miljoonaa läpiajoa matsin aikana tästä syystä.
Varmasti jossain vaiheessa on jokin modi tulossa, millä tuota molarien imurointia saa hiukan hillittyä. Sen jälkeen pelistä tulee sentään vähän pelattavaa kamaa. Tällä hetkellä joudun suorastaan välttelemään laukomista tehdäkseni pelistä edes vähän tasaisemman tuntuisen.
Ja tämä kaikki siis Difficult-tasolla.
Joo, kyllä jotain tarttis tehdä tolle maalivahtien imuroinnille. Neljä matsia pelannut Dynasty Modella ja maalisuhde on 17-15, mikä on ihan ok, mutta kun laukaustilasto on 93-53, niin johan ärsyttää. Vastustaja saa ottelussa 10 laukausta, joista kolme menee sisään. Shoot accuracy on tietysti nollilla ja taso difficult. Paha pettymys.
No niin, nyt on joku kymmenen peliä takana.
Ensinnäkin, peli ei ole kauheasti muuttunut. PC-versio kaipaa ihan selvästi Xboxin loistavaa skill stickiä (http://www.youtube.com/watch?v=68ZmDeDdoE8).
Vituttaa:
- Läskit vs. laihat pelaajat. Joku Rob Blake on todella hidas, kun taas pieni Minnesotan Bouchard lentää kentällä linnun lailla. Läskit pelaajat näyttää rumalta.
- Maalivahdit ovat uskomattoman paskoja! Vaikka säätääkin kaiken mahdollisen nollille (laukaustarkkuus, laukaisusvoima, pelaa difficultilla) niin silti maaleja on aivan liian helppoa tehdä. Varsinkin ylivoimalla tuntuu menevän kaikki, alivoimalla joka pelissä vähintään kaksi maalia. Siniviivalta menee todella usein ilman maskejakin. Ja one-timerit menee kans usein.
- Tietokone tekee aina vähintään sen yhden maalin
Huono jääkiekkopeli - edelleen.
Hyvät puolet:
+ Graafisesti hyvännäköinen
+ Kivat musiikit
+ Online-peli
+ Ihan hauskaa pelata vastakkain ja kaveriporukassa
Odotan jo pc versiota ja kuolaan sitä, että pääsee total control editoreilla säätämään pelistä taas helvetin vaikean
Tietenkin peli on alkuperäis säädöillä uskomattoman helppo. Itse rupean vasta kautta pelaamaan sitten kun saa pelin totaalisen vaikeaksi. Aivan kuten 06:sessakin tein.
www.hockeyrevolution.com. Tuo on pc änäri pelurien loistopaikka hankkia hemmetin hyvät päivitykset peliiin ja sitten vielä helmenä pohjalla www.doubleminor.net.
Joten tuolta saa infoa millä pelin saa vaikeksi editoreilla ja jos senkin jälkeen pitää valittaa, että peli on liian helppo niin sitten kannattaa harkita jotain nhl aiheista mm skabailua jos niin ylivoimanen on.
Jäsen Pee
17.09.2006, 21:22
- Tietokone tekee aina vähintään sen yhden maalin
Ei pidä paikkaansa.
Pelaan tällä hetkellä dynastyä (12 peliä pelannut) ja giguere ja bryzkalov on molemmat pelanneet muutaman nolla pelin.
Puolustaakkin voi yrittää ;)
Oli kyllä kauheata kuraa koko peli.
Peli itsessään on samanlainen kuin viimevuotinen eikä näin ollen enää jaksa innostaa yhtään. Näppäintoiminnot (ainakin näppiksellä) ovat aivan sieltä ja syvältä, ovat menneet perhana muuttamaan joidenkin näppäiden kombinaatioita, esim. ennen syöttö/alotus ja pelaajanvaihto olivat saman nappulan takana... nyt pelaajaa tarvitsee vaihtaa jostain ihan muusta nappulasta jne jne joka aiheuttaa pakollisten käytettävien nappuloiden lisääntymisen.
Lisäksi SM-liigan joukkueiden voimasuhteet ovat aivan jotain uskomatonta, vaikka Ilveksen kannattaja olenkin niin ei se nyt niin hyvä kuitenkaan viime kaudella ollut, että siitä olisi tarvinnut tehdä paras joukkue puhumattakaan joidenkin pelaajien, kuten Guerrieron yliarvioinnista. Muiden joukkueiden arvot ovat myöskin ihan katollaan eikä esim. Kärppien materiaali ole ollenkaan sen tasoinen mitä se oli ja Backström on siinä ihan paperia.
Ei tartte siis tänä vuonna pelailla tuota peliä enää. Eli pitänee pelailla koko talvi Pro Evolution Soccer 5:sta kun ei parempaa peliäkään ole tarjolla jääkiekon puolella. Ei jaksa meinaan koko talveä tehdä tolpalta toiselle syötöstä maaleja, joka tuntuu olevan paras ja lähes ainoa tapa tehdä maaleja, joita syntyy noin 15 per ottelu.
Wrighter
17.09.2006, 23:15
Näyttää EA tehneen taas sen minkä osaavat parhaiten. Päivittää rosterit edellisestä versiosta ja pitää muuten sama peli käsillä. Ei paljoa ole kehuja saanut lukea tältä palstalta. Senpä vuoksi jätän ostamatta ja ostan 2k7.n ja odotan kuinka kaamea läjä bugeja siinä tällä kertaa on. Tekisi nyt joku saatana kunnon pelin meille! Tarvis tulla joku ihan ulkopuolinen tekijä, joka laittaisi näille kahdelle niin sanotusti jauhot suuhun!
Olihan tuo ihan mieletöntä kuraa taas. Käytännössä 05, 06 ja 07 ovat aivan sama peli muutamilla hyvin pienillä muutoksilla. Jotenkin uskomatonta, että EA:lla on pokkaa pyytää tästä täyden pelin hintaa. Vaikeimmalla tasolla, tekoälyasetukset muokattuna mahdollisimman vaikeiksi, voitan laukaukset vähintään 20 laukauksen erolla. Yleensä käy niin, että kone laukoo sen kymmenen kertaa ja tekee neljä maalia - joka tarkoittaa sitä että maalivahtieni torjuntaprosentti heiluu viime vuoden tapaan siinä 80:n paikkeilla. Kone huijaa myös tuttuun tapaansa (ehkä enemmän kuin koskaan), eikä sovi unohdaa siniviivalerppumaaleja viimeisellä minuutilla.
Ainut plussa tulee uusista kontrolleista (vaikkakin niiden ainoa tarkoitus tuntuisi olevan tehdä pelistä vaikeampi). Tykkäsin tatilla syöttämisestä, sillä kiekon sai huomattavasti paremmin ohjattua oikeaan määränpäähänsä.
Suosittelen oikeasti PC-puolella palaamista 04-vuoden versioon joka toimii täysin eri pelimoottorilla, kuin 05-07. Ehdottomasti EA:n parhain tuotos.
360 + next gen änäri tulee varmasti hankittua melko pian. Aika leuka alhaalla on saanut katsoa näitä videoita:
http://www.youtube.com/watch?v=pnM6uDDgc1s
http://www.youtube.com/watch?v=yF8zkgdVOJg
http://www.youtube.com/watch?v=xrjom-lY2qs
http://www.youtube.com/watch?v=RSmaqqXqoFU
Näyttää EA tehneen taas sen minkä osaavat parhaiten. Päivittää rosterit edellisestä versiosta ja pitää muuten sama peli käsillä. Ei paljoa ole kehuja saanut lukea tältä palstalta. Senpä vuoksi jätän ostamatta ja ostan 2k7.n ja odotan kuinka kaamea läjä bugeja siinä tällä kertaa on. Tekisi nyt joku saatana kunnon pelin meille! Tarvis tulla joku ihan ulkopuolinen tekijä, joka laittaisi näille kahdelle niin sanotusti jauhot suuhun!
Tämän takia itse olen kallistumassa sen puolelle ettei osta kumpaakaan. Nimittäin sekä EA että 2k kyllä tekee tuota tuubaa niin kauan kun joku hölmö ostaa. Eli sinänsä jos haluaa paremman tuotteen, niin ei pitäisi ostaa huonoa.
Itsellä meni pinna niin täysin 2k6:n puupäisyyden kanssa että päätin etten missään nimessä osta 2k7:aa. Voi olla, ettei sitä 07:aakaan tule hankittua. Ei ne pelit tuosta mihinkään muutu niin kauan kun niitä ostetaan!
Ensituntumalla peli tuntui kaksinpelinä erittäin hyvältä verrattuna viime vuotiseen, syöttöjäkin pystyi katkomaan eikä jokainen pieni laituri ole kuin Bure. Läpiajoja saa huomattavasti vähemmän, tosin tuleehan niitä vieläkin.
Mutta muutaman pelin jälkeen totuus paljastui. Taululla lukemat 6-12, molarit eivät saaneet rantapalloakaan kiinni, jos vain vähän jokin jalka oli sopivasti maskina. No välillä uppoaa ilman maskiakin viivalta. Maskipelistä puheen ollen, sellaista ei ole. Hyökkääjät kimpoilee sinne tänne, kukaan ei varmastikaan jää maalille. Ylivoimalla kun pelaa pakki-pakki-syöttöjä, niin koko hyökkäyskolmikko saattaa rynnätä toisen oman pakin lähelle. Ja sanomattakin selvää että koko av-neliö ryntää samaan paikkaan. Maskimaalit olisivat ihan kivoja, jos siellä olisi oma mies. Tekoälyn puolustajat sitten taas päivystävätkin vetolinjalla usein kolmenkin miehen voimin.
Tekoäly puolustaa viivan pintaa näennäisen hyvin, vauhdilla siitäkin pääsee taas ohi. Puolustusalueella kaikkien selkä nouseekin jo pystyyn, kiekon kanssa voi kaarrella vaikeimmallakin tasolla loputtomiin ja lopulta kääntyä kunniakujaa maalille. Pari dekeä ja veto takanurkkaan -tyyliä kun pääsee helposti toista kymmentä kertaa yrittämään niin makuhan siinä menee. Tarvinnee vielä säätää aggre-slideria, josko kone lopettaisi kiinteän paikkapuolustuksen.
Rosterit ovat NHL:n puolla ihan hyvät, kaikki viime kaudella pelejä saaneet löytyvät, tosin pelissä ei taida olla yhtään pelaajaa, jotka eivät viime kaudella ole pelanneet ylhäällä. Siksi esim. Owen Nolanin joutuu itse tekemään.
Näin pleikkarimiehenä täytyy antaa plussaa pelaajaeditorille, tosin homma on tehty niin helpoksi, että vain freeagentseissa olevia voi editoida.
Kaksinpelinä ihan hauskaa pelattavaa, kun vetokovuus ja -tarkkuus on väännetty minimiin.
psychodad
18.09.2006, 11:08
Lisäksi SM-liigan joukkueiden voimasuhteet ovat aivan jotain uskomatonta, vaikka Ilveksen kannattaja olenkin niin ei se nyt niin hyvä kuitenkaan viime kaudella ollut, että siitä olisi tarvinnut tehdä paras joukkue puhumattakaan joidenkin pelaajien, kuten Guerrieron yliarvioinnista. Muiden joukkueiden arvot ovat myöskin ihan katollaan eikä esim. Kärppien materiaali ole ollenkaan sen tasoinen mitä se oli ja Backström on siinä ihan paperia.
Joo itsekin huvittuneena katselin itselleni maalivahtia lukkoon. Bäckströmin overall 76. Wallinheimo jotain 71, Wiikman 69, Kaltiainen 81.
Kalpaa vastaan (joukkueen taso joku 81) Kuuluvainen teki 5 maalia mun verkkoon ja sain turpaan. Kärppiä (76) vastaan voitin kyllä helpohkosti, samoin Kerhoa joka sekin oli alle 80.
Ei näitä nyt voi olla niin vaikea saattaa edes jonkinlaiseen kuntoon. Joukkueet myös ostelivat free agent listan tyhjäksi pelaajista, TPS:n maalilla pelasi Ed Belfour.
BigRedBob
18.09.2006, 13:55
Oivoi. Koska uusi PlayStation ilmeisesti saapuu joskus maaliskuussa '07 ja tulee lyömään totaalisesti laudalta kilpailijansa, niin en taida vain NHL 07:n takia hommata enää Xbox 360:tä, vaikka peli kauniilta näyttääkin.

Mistäs tämä varmuus lyömiseen löytyy? Toisaalta siihen hintaan(tuplana xbox360) on syytäkin lyödä aika kovaa.
Niin ja toivotaan että tuo 360 versio tosiaan olisi hyvä, koska PC versio on ainakin ihan sitä samaa mitä viimeisimmät versiot.
BigRedBob
18.09.2006, 14:27
Mistäs tämä varmuus lyömiseen löytyy? Toisaalta siihen hintaan(tuplana xbox360) on syytäkin lyödä aika kovaa.
Luin internetistä. ;D
Kun aika moni on jo tuota peliä pelannut niin voisiko joku nyt kertoa että ovatko esim. valikot taas samaa p*skaa, eli suoraan konsolista käännetty pc:lle ?
Kun aika moni on jo tuota peliä pelannut niin voisiko joku nyt kertoa että ovatko esim. valikot taas samaa p*skaa, eli suoraan konsolista käännetty pc:lle ?
Valikot on selkeämmät ja paremmat kun vuosiin. Mutta, ei se silti tarkota että ne toimisi. Esim. dynasty modessa kun olet pelannut pelin, tulee sarjataulukko jne. josta pääsee pois vaan hiirellä. Että näin. Ja siinnä olikin sitten kaikki positiivinen mitä pelistä löytyy.
EA:n rosterit ovat varmasti tässäkin versiossa pahasti vanhentuneet ja esim. monet PS2:sen käyttäjät minä mukaanlukien eivät omaa online-mahdollisuutta. Jos kiinnostusta riittää niin ainut keino on tehdä vaihdot itse. Löysinkin seuraavan sivun jossa pitäisi olla lähes kaikki vaihdot mitä on kesän aikana tapahtunut.
http://www.gamespot.com/ps2/sports/nhl07/show_msgs.html?topic_id=m-1-30244717
Niin ja sanokaa vain jos löydätte jostain selkeämpää vaihtoehtoa.
Snaipperi #16
18.09.2006, 21:10
Joo itsekin huvittuneena katselin itselleni maalivahtia lukkoon. Bäckströmin overall 76. Wallinheimo jotain 71, Wiikman 69, Kaltiainen 81.
Kalpaa vastaan (joukkueen taso joku 81) Kuuluvainen teki 5 maalia mun verkkoon ja sain turpaan. Kärppiä (76) vastaan voitin kyllä helpohkosti, samoin Kerhoa joka sekin oli alle 80.
Ei näitä nyt voi olla niin vaikea saattaa edes jonkinlaiseen kuntoon. Joukkueet myös ostelivat free agent listan tyhjäksi pelaajista, TPS:n maalilla pelasi Ed Belfour.
No ei tuo vielä mitään, mutta Ronny Sundinin arvot olivat 90 ja Jörgen Jönssonin 91 ja ESA PIRNEKSEN 88!. Tosiaan jotain updatea odotellesa ja niin tietysti 2k sarjan uusinta.
EA:n rosterit ovat varmasti tässäkin versiossa pahasti vanhentuneet ja esim. monet PS2:sen käyttäjät minä mukaanlukien eivät omaa online-mahdollisuutta....
...Niin ja sanokaa vain jos löydätte jostain selkeämpää vaihtoehtoa.
http://www.jatkoaika.com/nhl.php?sivu=siirrot
Selkeydestä en tiedä mutta ovat ainakin kattavat. Itse olen nyt säätänyt kaikki Jatkoajasta löytyvät siirrot NHL:aan ja SM-liigan editointi on jo loppusuoralla. SM-liiga on ihan pelattava, koska kaikki pelaajat ovat aika samankokoisia. Valtamerilaivoja ei ole kuin muutama, Kudroc ja Hele, niiltä kävin napsimassa kymmeniä paunoja pois ja nopeutta lisäsin. Muutenhan he olisivat mitä parhaita keskialueen puolustajia - eivät ehdi kunnolla kumpaankaan päähän.
Rostereita fiksaillessa valikkojen käytettävyys on loistanut. Pelaajaa ei tosiaan voi editoida ennenkuin sen on siirtäny freeagentseihin. Pelaajien numeroita ja joukkueiden ketjuja väännetään valikosta, jossa on pakko selata SM-liigan joukkueihin NHL-seurojen, maajoukkueiden ja Elitserienin kaikkien joukkueiden kautta. Mitään oikotietä ei tietenkään ole. Hieman rasittavaa, onneksi kone sentään muistaa missä joukkueessa viimeksi oltiin vaikka valikosta välillä poistuisikin.
Edit. Avaudutaan nyt siitäkin ettei create-a-player tunne mahdollisuutta valita selostusnimeen oikeaa nimeä tai edes pelaajan numeroa, vaan pitää edelleenkin operoida niillä mukahauskoilla bombshell, nutcracker ja cocksucker -lempinimillä.
Tulee ikävä 2k-sarjan valmiita sukunimiä play-by-play -listassa.
Jokeri23
19.09.2006, 09:48
Ensituntuma yhden pelin jälkeen on se, että eipä tästä paljoa uutta löydy. Peli näyttää ja tuntuu 06:lta. Mitä nyt uudistunut kontrollisysteemi aiheutti hieman päänvaivaa.
Kysyisin viisaammilta sellaista, että saako tuohon postin tuomaan jenkkiversioon jotenkin modattua suomen kielen? Siis valikot, selostukset jne. Ja jos saa, onko tällainen toimenpide laillinen? Pc versio siis kyseessä.
Onkohan muuten uusi änäri vaativampi koneelle?
Jack Daniel's
19.09.2006, 11:59
Nyt, jo useamman pelin kokemuksella pientä syväanalyysiä:
Plussat:
+ Grafiikat
+ Valikot
+ Pakkien ja molarien parempi tekoäly
+ Vastustajat aavistuksen fyysisempiä kuin 06:ssa
Miinukset:
- Maalinteko edelleen liian helppoa
- Vastustajat laukovat ottelussa keskimäärin n. 10 kertaa ja saattavat tehdä neljäkin maalia
- Surkeat rosterit, taas kerran
Tällaiselle vanhalle ketulle, kuten minä (NHL 06:sta tuli pelattua vissiin lähes 1000 ottelua yhteensä) NHL 07 on turhan helppo peli, jahka kontrollien kanssa on päässyt sinuiksi.
Onkohan muuten uusi änäri vaativampi koneelle?
Ai tarkoitatko, että vaatiiko se koneelta lisää tehoja? Aika samat taitaa olla, paitsi DVD-asemaa vaati tämän vuoden versio (ellei sitten osta sitä digitaalisesti ladattavaa).
Ai tarkoitatko, että vaatiiko se koneelta lisää tehoja? Aika samat taitaa olla, paitsi DVD-asemaa vaati tämän vuoden versio (ellei sitten osta sitä digitaalisesti ladattavaa).
Juuri sitä tarkoitan, että vaatiiko koneelta lisä tehoja.
Itsekkin ajattelin, että tuskinpa vaatii sen suuremmin lisä tehoja. No tulipahan kysyttyä kuitenkin.
Jäsen Pee
19.09.2006, 20:30
Kysyisin viisaammilta sellaista, että saako tuohon postin tuomaan jenkkiversioon jotenkin modattua suomen kielen? Siis valikot, selostukset jne. Ja jos saa, onko tällainen toimenpide laillinen? Pc versio siis kyseessä.
Kyllä pitäisi saada.
Luonnollisesti omalla vastuullahan noita rekisteritiedostoja muokkaillaan.
Valikot suomenkielisiksi (HUOM!!! EI JUTIA & SAUKKOA, VAIN VALIKOT !!!)
elikkäs rekisterieditori auki (käynnistä -> suorita -> regedit )
ja sit vaan väijymään alla olevia kohtia ja muokkaamaan tuollasiksi
[HKEY_CURRENT_USER\Software\EA SPORTS\NHL07]
"Language ID"="dword:00000003"
[HKEY_LOCAL_MACHINE\SOFTWARE\EA SPORTS\NHL07]
"Language"="Finnish"
"Locale"="fi"
[HKEY_LOCAL_MACHINE\SOFTWARE\EA SPORTS\NHL07\1.0]
"Language"="dword:00000007"
"LanguageName"="Finnish"
ipanmies
19.09.2006, 22:00
Onko kellään tietoa NHL 07:n trade-player toiminnosta. Nimenomaan siitä pystyykö pelaajia treidaamaan vapaasti joukkueesta toiseen ilman että ottaa toisesta joukkueesta vaihdossa jonkun pelaajan? Tämä oli äärimmäisen ärsyttävää NHL 06:ssa kun ei omista Xbox-liveä. Muutenkin varmaan taas menee pari päivää rostereiden hinkkaamisessa kun saa uuden änärin käsiinsä. Käsittääkseni tämän vuoden rosterit on pelissä mallia 1.8.2006 ja sen jälkeen tosiaan jokunen treidi tullut.
Kysyisin viisaammilta sellaista, että saako tuohon postin tuomaan jenkkiversioon jotenkin modattua suomen kielen? Siis valikot, selostukset jne. Ja jos saa, onko tällainen toimenpide laillinen? Pc versio siis kyseessä.
Kenu opasti FHR:n foorumilla näin:
Windows Registry Editor Version 5.00
[HKEY_CURRENT_USER\Software\EA SPORTS\NHL07]
"Language ID"=dword:00000003
[HKEY_LOCAL_MACHINE\SOFTWARE\EA SPORTS\NHL07]
"Language"="Finnish"
"Locale"="fi"
[HKEY_LOCAL_MACHINE\SOFTWARE\EA SPORTS\NHL07\1.0]
"Language"="dword:00000007"
"LanguageName"="Finnish"
Kopioi tuo Muistioon (notepad) ja tallenna .reg -päätteellä, esim. NHL07.reg. Sitten vaan tuplaklikkaat sitä ja hyväksyt.
Pitäisi mielestäni toimia.
Ja selostuksen saat suomeksi, kun lataat selostuskielen vaihtajan. (http://koti.mbnet.fi/kenu/fhr06_selostuskielen_vaihtaja.rar )
Purat vain NHL 07-kansioon ja ajat selostus_suomeksi batin.
Onko kellään tietoa NHL 07:n trade-player toiminnosta. Nimenomaan siitä pystyykö pelaajia treidaamaan vapaasti joukkueesta toiseen ilman että ottaa toisesta joukkueesta vaihdossa jonkun pelaajan? Tämä oli äärimmäisen ärsyttävää NHL 06:ssa kun ei omista Xbox-liveä...
Saa treidattua yksinään. Ainut ongelma on palkkakatto, eli pelaajaa ei voi heittää pois freeagentseihin jos joukkue on minimipalkkakaton alla. Toiseen joukkueeseen kyllä.
LaTe_Show
20.09.2006, 10:22
Joko tämä x360-versio olisi saatavilla Tampereen alueella?
Havaintoja? Hintoja?
Moi, kesken työpäivän sain puhelun paikallisesta peliliikkeestä että voin käydä noutamassa xbox360:n version itselleni. Ei muuta kuin hakemaan ja nyt on peli kädessäni. Kyllä on uskomaton odotus että työpäivä on ohi ja pääsen kämpille kokeileen. Hinta oli 64€
Tässä vielä muutamia slidereita tuolta Doubleminor-sivuilta
En tiedä miten nämä toimivat mutta ainakin suuntaa antavat.
THE TOP SLIDERS ARE FOR SUPER STAR LEVEL. THE BOTTOM SLIDERS ARE FOR ALL-STAR LEVEL
-----------------------------------------------------------------------------------------------
SUPER STAR SLIDERS
PERIOD LENGTH-10
Camera View-Over Head/Classic.....(I'm more into gameplay & this allows me to see more of the ice. It doesn't take away from the feel of the game & I'm choose this over up close graphics)
RULES-These are "OPTIONAL" but I prefer the old rules for 10 Minute Periods
Offsides-On..........(This is my personal choice for 10 Minute periods)
Icing-On
2 Line Pass-On......(This is my personal choice for 10 Minute periods)
Injuries-On
Penalties-MAXED
Fighting-MAXED
GAMEPLAY
Game Speed-0
Puck Control-2
Fight Difficulty-6
Fatigue Effect-6
Injuries-6
SKATING
Fatigue Recovery-1
Player Acceleration-6
CHECKING
Hit Power-0
Aggression-6
Poke Check Effectiveness-6
PASSING
Pass Speed-0
Saucer Pass Speed-0
Pass Interceptions-6
Goalie Passing-0
SHOOTING
Shot Accuarcy-1
Shot Power-4
DEFENSE
Shot Blocking-3
Hook Effectiveness-3
Penalty Shot Freq-6
Goalie Cover Puck Frequency-6
-----------------------------------------------------------------------------------------------
DIFFICULT LEVEL-ALL STAR
Period Length: 10
Camera View-Over Head/Classic.....(I'm more into gameplay and this allows me to see more of the ice. It doesn't take away from the feel of the game & I'm choosing this over up close graphics)
RULES-These are "OPTIONAL" but I prefer the old rules for 10 Minute Periods
Offsides-On..........(This is my personal choice for 10 Minute periods)
Icing-On
2 Line Pass-On......(This is my personal choice for 10 Minute periods)
Injuries-On
Penalties-MAXED
Fighting-MAXED
GAMEPLAY
Game Speed-1
Puck Control-3
Fight Difficulty-6
Fatigue Effect-6
Injuries-6
SKATING
Fatigue Recovery-1
Player Acceleration-1
CHECKING
Hit Power-0
Aggression-1
Poke Check Effectiveness-4
PASSING
Pass Speed-0
Saucer Pass Speed-0
Pass Interceptions-6
Goalie Passing-0
SHOOTING
Shot Accuarcy-1
Shot Power-3
DEFENSE
Shot Blocking-3
Hook Effectiveness-3
Penalty Shot Freq-6
Goalie Cover Puck Frequency-6
Mistä Pelikaupasta on kyse?
Huomenna pitäisi käydä Dosesta hakemassa PS2-versio hintaan 55e.
Onneksi perjantai on vapaapäivä, taitaa mennä nimittäin koko yö pelatessa.
Chip Whitley
20.09.2006, 18:12
Huomenna pitäisi käydä Dosesta hakemassa PS2-versio hintaan 55e.
Ensinnäkään en suosittele tätä vanhan version ostamista. Pelattu on, paskaksi todettu. Parempi kuin NHL 06, mutta maksaa sitten 55€ pienestä päivityksestä edellisvuoden versioon? Ei mitään järkeä.
Ja Jäähallissa olleiden penkkimainosten mukaan tätä EA'n uutta helmeä saadaan odottaa vielä vähän aikaa: http://img161.imageshack.us/img161/510/kuva000oe3.jpg ;)
Jurvanen
20.09.2006, 21:19
Pelattu on, paskaksi todettu. Parempi kuin NHL 06, mutta maksaa sitten 55€ pienestä päivityksestä edellisvuoden versioon? Ei mitään järkeä.
Parempi kuin -06? Noh. Suoraan sanoen en pahemmin eroja löydä. Koitetaan tehdä pieni lista:
+ Maalivahdit eivät enää hypi minne sattuu
+ Dynastiaa voi nyt tehdä SM-liigassakin
+ Viivastakin voi laukoa maalin
+ Heti pelatun ottelun jälkeen dynastyssa näkee muiden otteluiden tulokset ja sarjataulukon
+"Fanianimaatiot" - esmes sharksien faneilla on joillakin hai maalattu naamaan
muita en valitettavasti keksi näin kahden päivän armottoman pelaamisen jälkeen. Valitettavasti, sillä vitutus puskee
- Pelissä lähes identtinen moottori nollakutosen kanssa. Samat luistelujurur etc. Nopealla vilkaisulla vain maalivahtien hyppiminen otettu pois
-tietokone ottaa täysin idioottimaisia jäähyjä: läpiajo keskeytyy, koska pakki koukki keskialueella jotakin mr. nobodya
- maalivahdit eivät enää hypi, mutta eivät myöskään liiku. Normitorjunta = maalivahti seisoo paikallaan
- ainoa heti näkynyt uudistus oli nuo "fanianimaatiot". Koskahan uusi nhl on seuraavaksi se, että kiekon väri vaihtuu joukkueen mukaan?
- äs äm liigan voimasuhteet vituillaan (Nissinen ässien ykkösmaalivahti ja Komarov Helmisen tasoa?) Lisäksi palkat ovat täysin NHL-tasoa. Eli dynastyn ainoa ero on se, että joukkueet vaihtuvat. Esmes Ässät tienaa noin 70 miljoonaa kuukaudessa tjtn.
-viiden minuutin erissä laukauksia tulee noin 8 - yhteensä. Niistä tietokone tekee yleensä sen yhden ja maalivahtien torjuntaprosentti on pakolla se 80.
Herää kysymys: Mitä on EA:n NHL-porukka tehnyt vuoden? Moottori on sama, animaatiot ovat samoja, selostukset suht samoja...... valikot ovat muuttuneet.. Jes.
Jos piti nollakutosesta, tämä kait kannattanee ostaa, mutta... samaa paskaa eri paketissa
Jännä lisähuomio - EA Sports on saanut sponssaajan: "The stars of this game was brought you by Dodge's new Nitro 2007 edition. Dodge - grab life by the horns"
tjtn. Mielestäni aika.. persettä.
Thornton
20.09.2006, 21:40
Itse pääsin tänään ensimmäistä kertaa kokeilemaan NHL07:n X360-version demoa ja täytyy sanoa, että tämä uusi Skill Stick on ihan loistava uudistus. Vaikka demossa pääseekin vain laukomaan rankkareita, niin niitäkin jaksoi tämän uudistuksen ansiosta vedellä kaverin kanssa useamman tunnin. Huomenna sitten kokoversion kimppuun, kyllä kelpaa!
Pitäisi varmaan kokeilla JM81:n asetuksia.
Aloitin NHL-kauden, laskin pelin nopeuden minimaaliseksi, asetukset nollilla, mutta silti on mahdotonta hävitä. Bostonissa jyrää "pienet pelaajat", kuten Sturm, Boyes ja Axelsson, mutta pitkä (=läski) Glen Murray on ihan paska. Samoin Zdeno Chara on kankein näkemäni läski. Heitin hänet farmiin ja nostin tilalle Matt "Never Heard" Lashaffin, joka nousi heitti joukkueeni ykköspakiksi....
"Varmat maalit":
- Harhautukset tatilla maalin edessä (nättejä maaleja)
- Kovat lyöntilaukaukset B-pisteen kaarelta
- Laukaukset vastustajan "jalkojen välistä"/vastustajan edestä (muka kamala maski)
- Syöttö maalin eteen -> one-timer
- Läpiajo (varsinkin alivoimalla)
Viime aikoina olen huomanut:
- Montrealin Samsonov ja LA:n Avery ovat sairaan hyviä
- Koukata saa todella paljon, siitä saa todella harvoin jäähyjä
- Joka toinen jäähy on korkeasta mailasta
- En ole saanut vielä yhtään rangaistuslaukausta
- En ole vielä koskaan päässyt rangaistuslaukauskilpailuun
- En osaa hyväksyä tappeluita. Auttakaa :)

Kuulostaa nuo ongelmat ihan pc-versiolta, mutta kuitenkin sitten xbox360 vai?
Onkohan noita näppäimiä mitenkään mahdollista vaihtaa 06-tyyliseksi PC:llä? Nyt pelaajan vaihto ja syöttö/aloitus ovat eri näppäimissä, mikä tekee vuosien tottumuksen jälkeen pelaamisesta todella epämiellyttävää. Pelaajan vaihtonäppäimestä tekee nyt turhan kiemuran. Eli pystyykö noita jollain editorilla tai muuten säätää? Valikoista ei pysty samalle näppäimelle laittaa kahta toimintoa.
Muutenhan peli jatkaa edellisten NHL-versioiden linjalla. Joitain ominaisuuksia on viilattu paremmiksi, mutta samaan aikaan toiset ovat menneet huonommiksi. Valikot ovat edelleen mallia konsoli, joten PC-käyttäjien mukavuuteen ei ole EA edelleenkään viitsinyt panostaa. Muut muutokset onkin täällä jo luetteloitu melko kattavasti.
Kuulostaa nuo ongelmat ihan pc-versiolta, mutta kuitenkin sitten xbox360 vai?
Ei, kyseessä on PC-versio.
Ei, kyseessä on PC-versio.
Okei, jotenkin sain väärän käsityksen. Pahoitteluni siitä.
Moi, itse en ole huomannut kyseisiä ongelmia XBox360:n versiossa ja niistä asetuksista jotka eilen tänne laitoin olen kyllä pienellä viilailulla saanut itselleni mieluisat. Taklausvoima,kaikki ronkkimiset ym koukkimiset nollille niin hyvää tulee.
Jurvanen
21.09.2006, 11:49
Ei, kyseessä on PC-versio.
Noh.. ainakin näppäimistöllä tappelut hyväksytään numpädin kakkosesta.
On muuten oikeasti huono tuo PC-versio. Eniten vituttaa kuinka kaukana esim EA ja SIgames ovat toisistaan päivitysten osalta. TOinen kuuntelee fanijoukkoja ja toisen seuraava päivitys on nimeltään "NHL 08"
Mitäs vittua playerone.
Piti tänään tulla jo normaalisti pc versio postiin mutta eipä tullut!
Kyllä ketuttaa tuo lafka.
PC versiota olen nyt pelannut kymmenkunta peliä ja ei voi muuta kuin kiroilla tämän paska pelin suhteen. Jotain pientä päivitystä on tullut 06:sta mutta siihen se jääkin.
Slidereilla ei näytä olevan kauheasti merkitystä vaikka niitä siirtelisi laidasta toiseen lukuunottamatta pelinopeutta ja äijien luistelunopeutta.
Eniten harmittaa että tietokone koukkii koko ajan ja riistää tällä kahvakiekolla koko ajan pelivälineen pois. Myös isoilla pelaajilla voi heittää vesilintuja sillä ne eivät yksinkertaisesti liiku mihinkään. Parempi olisi jos kaikki pelaajat olisivat Sami Kapasen kokoisia niin liike olisi huomattavasti parempaa.
Esim. tietokone purkaa pitkällä kiekolla mutta vastustaja ehtii siihen kiekkoon koskemaan ensimmäisenä, kun omat pakit ovat isoja ja tällöin todella hitaita verrattuna vastustajan pienikokoiseen nelosketjun laituriin. Siis aivan perseestä!
Ehkä plussaa voi antaa valikoiden selkeydestä tai no, siis ovat selkeämmät kuin viime vuonna. Ei ne nytkään mitkään ihanteelliset ole! Grafiikka puoli on saanut vähän päivitystä, mutta niin kai kuuluukin olla kun on vuoden tuoreempi versio kuin edellinen.
En nyt ala muita samoja vikoja luetttelemaan kuin muut ovat, joita ovat siis maalivahdin heittäytymiset, torjumiset, oman maalivahdin torjuntaprosentit yms.
Tää on siis aivan paska! Ehkä toimii kaveria vastaan, samalla kun ottaa pohjia illan rientoja varten, ei tästä muuten iloa saa millään...
Itse ostan kyllä NHL 07:n lähipäivinä, vaan en tuota Current Generationia. NHL 07: Next Generation sen sijaan kuulostaa niin lupaavalta, ettei tuota pakkausta voi jättää väliin. Vaikka eurooppalaiset liigat puuttuvat, ei minua haittaa. NHL-pelit on tarkoitettu NHL:n pelaamiseen, ei muiden liigojen.
Noh.. ainakin näppäimistöllä tappelut hyväksytään numpädin kakkosesta.
Logitech DualActionilla sitä vasemmalla olevaa juttua (en keksi parempaakaan nimeä) alaspäin painamalla.
Jäätävää skeidaa.
Harkkamatseja on pelattu n. 10 ja Dynasty modea nyt pelattu n. 5 matsia, enempää ei pää valitettavasti kestä.
Satunnaisia huomioita pelistä:
-Kaikki yli 95kg painavat pelaajat ovat täysin turhia. Hitailla läskeillä ei juurikaan pysty luistella. esim. Kristian Kudrocin pää on 3 kertaa isompi kuin Joonas Vihkon.
-Kaikki vastustajan jäähyt viidessä pelissä on tähän mennessä tullut "high stickingistä" eli korkeasta mailasta, paitsi 1 kampitus. Jee jee.
-Catch up on tämän vuoden versiossa naurettava. Johdin Floridalla Capitalsia 4-2. Seuraavasta keskiympyrän alotuksesta, kiekko meni suoraan alotuksesta veskani selän taakse. Siis suoraan aloituksesta, kävelyvauhtia. Kirosin kovasti, mutta päätin jatkaa. Seuraava aloitus ja sama juttu. Eli Capsin sentteri teki 4 sekunnin sisään kaksi maalia aloitusympyrästä ja tasoitti 4-4.
-Kiekon elastisuus ja kimmoisuus kusee pahemman kerran.
-Missään valikossa ei lue, miten tappelu hyväksytään.
-Kun yrittää huitoa kiekkoa pois oikealla tatilla, tapahtumalla on 2 eri lopputulosta. Joka kiekko lentää yhden käden huitaisusta toiseen päätyyn kovemmalla vauhdilla kuin lämäri tai vastustajan pelaaja heittää turvat jäähän ja lähdet istumaan kakkosta.
-Ylivoimat ja alivoimat menevät todella, todella hitaasti. Viiden minuutin erillä saattaa erässä oikeasti mennä 10-15 minuuttia jos otat muutaman jäähyn.
-Alivoima on helppoa, kiekon pystyy purkamaan mistä tahansa.
-Rosterit ovat tietenkin SM-liigan osalta päin eläintä.
En suosittele peliä kenellekkään. Parempi ostos on ehkäpä NHL 06 ja päivitetyt rosterit.
- En osaa hyväksyä tappeluita. Auttakaa :)
Itsellä ainakin hyväksyy numeronäppäimistön 2 napista (eli näppäin missä on numero 2 ja alanuoli) :)
-Missään valikossa ei lue, miten tappelu hyväksytään.
Onpa todellakin vaikea tämä löytää. Luonnollisin paikka kun on Määritä ohjauskomennot. Ja siinähän se lukee vasemmalla palstalla.
Ensimmäistä peliä pelattu PS2-versiolla. Blues - Kärpät.
- Kiekon käyttäytyminen, järkyttävän huonosti tehty.
- Melkein kaikki jäähyt tulivat korkeasta mailasta.
- Bluesilla on vihdoin uudet paidat.
- Seeproilla on kamikaze-paidat ja KULTAISET KYPÄRÄT.
- SM-liigan voimasuhteet ovat aivan päin vittua.
- Bluesista sain pienillä muutoksilla tehtyä lähes realistisen joukkueen.
- Millä näppäimillä pystyy liikkumaan maalivahdilla? Perseestä kun ylivoimalla vastustaja purkaa ja pitää odottaa, että hitaat pakit käyvät hakemassa omasta päädystä kiekon.
- Sama pelimoottori kuin 06:ssa, ei näin.
Jos positiivisia asioita pitää etsiä verrattuna 06:seen:
- Bluesin uudet paidat
- Tuomareiden uudet paidat
- "Päivitetyt" rosterit
Kuten joku sanoikin, samaa paskaa eri paketissa.
No kai tätä pelailee kun vähän tottuu ja asetuksia hioo sopivammiksi.
.- Millä näppäimillä pystyy liikkumaan maalivahdilla? Perseestä kun ylivoimalla
Taisi olla kun painoi pelaajanvaihtonapin pohjaan. En kyllä ihan varmaksi mene sanomaan.
Jäsen Pee
22.09.2006, 11:03
Pc pelaajille tiedoksi.
Ensimmäinen IAM's Total Control Editor on ilmestynyt.
Sisältää aikalailla saman mitä 06 editor, myöhemmin luvassa muutamia uusia ominaisuuksia.
Pc pelaajille tiedoksi.
Ensimmäinen IAM's Total Control Editor on ilmestynyt.
Sisältää aikalailla saman mitä 06 editor, myöhemmin luvassa muutamia uusia ominaisuuksia.
Ja tämä ohjelma on erittäin hyvä, saa pelin todella vaikeaksi.
Minä hommaan pelin tänään ja sitten tarkempaa analyysiä siitä mutta tuskinpa paljoa valitan koska olen aina ollut sellainen, että pienetkin uudistukset pitävät minut iloisena.
Onpa todellakin vaikea tämä löytää. Luonnollisin paikka kun on Määritä ohjauskomennot. Ja siinähän se lukee vasemmalla palstalla.
Onpa niin. Nyt kun katsoin, niin kyllähän se tuolla "define keyboard" osiossa on, mutta jos ihminen pelaa padillä peliä niin ei tule ihan heti mieleen näppäinosiosta sitä etsiä. Muuta kiitos vinkistä, löytyihän se sieltä lopulta.
Erik Loka
22.09.2006, 14:53
Toimiiko muilla pc-pelaajilla gamepadin tatti myös itse pelissä? Cordless RumblePad 2 -ohjaimeni tatti toimii kyllä valikoissa muttei itse pelissä..
Pc pelaajille tiedoksi.
Ensimmäinen IAM's Total Control Editor on ilmestynyt.
Sisältää aikalailla saman mitä 06 editor, myöhemmin luvassa muutamia uusia ominaisuuksia.
Tua noi, onko heittää vinkkiä, mistä tuo editori löytyy?
Jack Daniel's
22.09.2006, 14:57
Ei jumaliste. Jouduinpa sitten eilen rankkareihin Dynastia-kauden ottelussani. Silloin meni ensimmäisen kerran hermot NHL 07:n ja EA:n toimiin oikein kunnolla. EA on ilmeisesti haistattanut paskat rankkareille ihan täysin, sillä JOKAINEN vastustajan pelaaja ryssi oman yrityksensä menemällä kiekon kanssa taaksepäin B-pisteen kohdalla. Ja jokainen vielä ihan samalla tyylillä. Eli kyse ei ole mistään vahingosta vaan yksinkertaisesti ehkäpä pahimmasta bugista EA:n NHL-sarjoissa koskaan. En sitten tiedä, onko jokaisessa ottelussa näin.
Seuraavasta keskiympyrän alotuksesta, kiekko meni suoraan alotuksesta veskani selän taakse. Siis suoraan aloituksesta, kävelyvauhtia.
Haha, tää on tuttua mullekin. Kiekko tulee vitun hitaasti kohti maalia ja maalivahti päästää sen. LOL :)
Muuten aika jäätävä analyysi täyttä asiaa.
Pc pelaajille tiedoksi. Ensimmäinen IAM's Total Control Editor on ilmestynyt.
Jos saisi hieman lisää infoa niin kaikki olisimme varmaan todella kiitollisia.
Lauriman
22.09.2006, 15:47
Kävin eilen ostamssa tuon 360-version. Olihan tuota tullut jo odoteltua, ja en todellakaan pettynyt. Pelaajien ja maalivahtien liikkeet ovat aivan uskomattoman aidon näköisiä. Skillstick on mulle ollut aluksi ainakin helvetin vaikea sisäistää. Rankkarit hallitsen jo mutta pelasin pari ekaa peliä ja otin kummassakin aika komeasti turpiin vaikka näin aluksi pelasin helpoimmalla vaikeusasteella.
Rankkareita jaksaa kyllä veivailla, täysin eri luokkaa tämä peli kun tuo muille koneille ilmestynyt paska. Ja ihan vielä bonuksena päälle, Hasekille on vihdoin mallinnettu oikea maski. wuhuu!
Kävin eilen ostamssa tuon 360-version. Olihan tuota tullut jo odoteltua, ja en todellakaan pettynyt. wuhuu!
Mene omaan ketjuun (http://keskustelu.jatkoaika.com/showthread.php?t=34965) leijumaan, meitä täällä vituttaa jo tarpeeksi :)
Jäsen Pee
22.09.2006, 16:30
Double minorin foorumiltahan IAM's Total Control Editor (http://www.doubleminor.net/forums/showthread.php?t=35741) löytyy ja lisäinfoa myös.
Lataaminen vaatii rekisteröitymisen mutta eihän siinä kauan mene.
Ja tuossa (http://www.doubleminor.net/forums/downloads.php?do=file&id=405) vielä suora linkki.
Jäsen Pee
22.09.2006, 16:32
Ei jumaliste. Jouduinpa sitten eilen rankkareihin Dynastia-kauden ottelussani. Silloin meni ensimmäisen kerran hermot NHL 07:n ja EA:n toimiin oikein kunnolla. EA on ilmeisesti haistattanut paskat rankkareille ihan täysin, sillä JOKAINEN vastustajan pelaaja ryssi oman yrityksensä menemällä kiekon kanssa taaksepäin B-pisteen kohdalla. Ja jokainen vielä ihan samalla tyylillä. Eli kyse ei ole mistään vahingosta vaan yksinkertaisesti ehkäpä pahimmasta bugista EA:n NHL-sarjoissa koskaan. En sitten tiedä, onko jokaisessa ottelussa näin.
Kaksi kertaa olen "päässyt" rankkareille ja kummallakin kertaa tuli kuonoon.
Taisivatpa tehdä maalin joka yrityksestä.
Ei näkynyt bugia ainakaan niissä matseissa, tiedä sitten...
Jurvanen
22.09.2006, 16:37
...sitä vain ihmettelen, että miten jotkut jaksavat iloisina (painoitetaan sanaa) odottaa jotain editoria, jolla saa kalliista pelistä PELATTAVAN. Kyllä huomaa, että "uuden sukupolven NHL" tuli xboksille. tälle versiolle ole tehty kuin 2 viikon työ.
Vittu mitä paskaa. Eikö voisi jollekin kuluttajanasiamiehelle soitella tästä, että myyvät päivityksen uuden NHL:n hintaan ja ainoat päivitykset selvästi paskaan tuotteeseen tulevat fanikannalta?
Kunhan märkiä päiväunia...
Elikkä noin 10 peliä takana ja voisin varmaan kertoa oman näkemykseni lyhkäsesti pelistä.
Grafiikaltaan ja valikoiltaanhan tuo ei poikkea juuri yhtään NHL06:sta, pelattavuus on näppäinasetuksiltaan tyystin erilainen. Toki nekin saa muokattua mieleisekseen. Itse aloin opettelemaan default asetuksilla uusia kontrolleja ja perustoiminnot alkaa olee jo ihan hyvin hanskassa.
Minulle tämä peli antaa paljon uutta, koska en ole pelannut EA:n lätkäpelejä sitten vuoden 2002. Olen ollut 2K-sarjan miehiä ja siinä mielessä nämä eri liigat tuo paljon plussaa peliin. Itse pelattavuus on taas mielestäni hieman arcademaista mutta silti siistiä ja hauskaa, mikä on pääasia.
Aloitin kauden Canuckseilla ja jouduin tekemään pieniä muutoksia koska rosterit eivät ole ihan ajantasalla, mm. Santalan hain Jokereista. Se alkoikin vähän mietityttämäään että onko EA:n mielestä Santala noin kova jätkä(arvo89), itse kuvittelin miehen olevan jotain 80 luokkaa. No anyway kausi hurahti käyntiin keskitaso -vaikeusasteella. Kuitenkin NHL tiimit on melkolailla kuosissaan eikä editoimaan välttämättä tarvitse mennä.
Olen hävinnyt 2peliä kaudella, molemmat jatkoajalla. Yhden kerran olen voittanut "reilusti", 6-2. Ihan mukava taso pelailla mutta on pistänyt merkille vastustajan vähäiset laukaukset maalia kohti, itsellä 20> cpu n.10. Toisaalta myös maalini ovat järestään one-timer maaleja mikä on toisaalta tylsää. Siniviivalta Öhlund on tällännyt pari pommia verkon perille. :)
Josta tuli mieleen että katselin uusintaa tilanteesta, huomasin että Öhlundin selässä luki "HLUND". Pitänee katsoa seuraavassa pelissä onko vielä vai oliko vain väliaikainen bugi.
Tosiaan täytyy muokkailla asetuksia että cpu saisi enemmän laukauksia ja koittaa opetella tekemään erilaisia maaleja.
Taklaukset on hienosti tehty, rysähtää kunnolla laidat jos onnistuu.
Palailen asiaan kun saan pelejä/kokemusta lisää niin voin haukkua/kehua pelin maasta taivaaseen.
EDIT: Öhlundin paidasta puuttuu kirjain "O" edelleen. Jo alkoi laukaukset vastustajallakin nousemaan kun nostin tason vaikeimpaan, alointanpa kauden alusta uusiksi.
2 peliä kerkesin pelaamaan, sitten meni hermot pelaajien taitotasoihin ja pistin niitä itse uusiksi. Miten voi olla mahdollista, että Rajamäellä on 86 ja Viitaluomalla 83, ainiin Semillä on 82. Yllättäen paras pelaaja on Kohn 87 pisteellä.
Vähän vielä pitää taklausvoimaa säätää pienemmäksi, ei tuollaisessa pommittamisessa taida olla mitään järkeä.
Ainiin, tämä vika oli 06:ssa PS2:lla, eikä sitä ole näköjään vieläkään korjattu. "Muokkaa ketjuja" valikosta pitää selata koko lista alusta loppuun/lopusta alkuun, että saa sen oman suosikkijoukkueen kohdalle. Miksi noita ei voi laittaa sarjoittain järjestykseen, että voisi sarja kerrallaan selata? Vielä kun on vähän raskaampi moottori niin aikamoista nyhjäystä tuo on.
Positiivista on kyllä ehdottomasti jokaisen pelin jälkeen näkyvät muiden pelien tulokset ja sarjataulukko.
Ensimmäisessä pelissä Rajamäki tiputti Hyvösen kanssa hanskat. Pelin jälkeen ilmoitettiin, että Rajamäki on 6 PÄIVÄÄ pelikiellossa, syy: Liikaa ottelurangaistuksia. Näin siis kauden ensimmäisessä pelissä. :D
Kiitos eagle. Kiekottomana se ottaa molarin haltuun kun pitää syöttönappulaa pohjassa. Ihme, että tätä ei missään ohjeissa lue.
EDIT: Tuolla pelaajien taitotason eroilla tarkoitin siis sitä, että suhteessa Semillä ja Ekillä on liikaa ponkoja. :) Ei Viitaluomalla liian vähän.
Aloitin kauden Canuckseilla ja jouduin tekemään pieniä muutoksia koska rosterit eivät ole ihan ajantasalla, mm. Santalan hain Jokereista. Se alkoikin vähän mietityttämäään että onko EA:n mielestä Santala noin kova jätkä(arvo89), itse kuvittelin miehen olevan jotain 80 luokkaa. No anyway kausi hurahti käyntiin keskitaso -vaikeusasteella. Kuitenkin NHL tiimit on melkolailla kuosissaan eikä editoimaan välttämättä tarvitse mennä.
Ei noi rosterit kyllä ole lähellekään kuosissa ainakaan PS2 versiossa. Osa heinäkuussa tehdyistä treideistä/soppareista oli mutta kesäkuussa, elokuussa ja syyskuussa tehtyjä ei juuri ollenkaan. Sen lisäksi piti siirtää ja editoida suomen, ruotsin, saksan ja tsekin liigoista pelaajat ja luoda mm. venäjältä ja sveitsistä siirtyneet. Sitten siellä oli vielä joka jengissä pelaajia jotka on siirtyneet muualle mm. farmisarjoihin tai eurooppaan.
Ei kannata verrata noita pelaajien arvoja euroopan ja NHL:än välillä. Jos siirrät pelaajia euroopasta niin vähennä niitä arvoja jos et halua että pelaaja on änärissä niin kova. Esim Tony Salmelainen oli sm-liigassa varmasti sen yli 90 arvoinen mutta nhl:ssä ei nyt kuitenkaan niin hyvä. Se onkin sitten jo ihan eri juttu kuinka perseellään noi arvot on sarjojen sisällä pelaajien välillä kuten esim Juvii kirjoitti.

Joo, tota vähän mietin itsekin mutta pikaisella selauksella kun vertasin sm-liigaa ja nhl:ää, niin näytti suurimmaksi osaksi siltä että arvot voisi pitää kutinsa. Esim. Wallinheimo jotain 70 luokkaa niin uskoisin että se voisi änärissä olla about samaa tasoa, ellei jopa vähän kovempi.
Mutta nämähän on vähän niin ja näin muutenkin. Joku joka tekee vitusti maaleja eikä olekaan oikeesti nopee luistelija niin hänellä saattaa olla luistelutaito ihan huikea. Esim. tällä konstilla edesautetaan hänestä tietokonepeleihinkin kova maalintekijä koska pelaaja keskiarvo nousee. Onneksi näitä voi tosiaan jokainen muuttaa miten tykkää, itse en kyllä jaksa alkaa ellei sitten satu joku ihan mystinen tapaus. Esim. Santalan arvon pudotin siihen 80 hujakoille NHL:ään.
Hyvä peli,
-Jäähyjä tulee hyvin
-Ei mitenkään liian helppoa ilman total control editoria
-Molarit ihan ok
-Mukavia pikku uudistuksia.
Varsin näppärä peli kun vielä huomenna päivttelen hienouksia ja vaikeutan tce:llä ja nhlviewllä molarit kuntoon ja vielä parhaimpia pelaajia vähän parantaa niin homma pelittää.
Erittäin tyytyväinen olen. Ja pelimasiinana toimii pc.
Mites tuo nettipeli kun tein itselleni aivan omituisen nickin, kun tuntui että kaikki olivat käytössä, niin voiko tuota poistaa mitenkään tuota tiliä ja tehdä sitten uutta, jos voi niin miten?
Edittiä: Ja niin PC kyseessä.
Hyvä peli,
-Jäähyjä tulee hyvin
-Ei mitenkään liian helppoa ilman total control editoria
-Molarit ihan ok
-Mukavia pikku uudistuksia.
Varsin näppärä peli kun vielä huomenna päivttelen hienouksia ja vaikeutan tce:llä ja nhlviewllä molarit kuntoon ja vielä parhaimpia pelaajia vähän parantaa niin homma pelittää.
Erittäin tyytyväinen olen.
Milläs koneella Lorvi pelailee?
Milläs koneella Lorvi pelailee?
Ää joo sori sitä en pistänyt.
Mutta pc:llä pelailen.
Ps2-versiota tässä nyt muutaman pelin pelatessani olen suhteellisen tyytyväinen ja uusi ohjausjärjestelmä toimii mielestäni hyvin.
Tietysti kokoonpanojen kanssa menee aikaa jotta ne saa kohdilleen. Sitten vielä kysymys, että onko Owen Nolan tässä pelissä? Phoenix:stä, free agentseista tai Torontosta en miestä näin äkkiseltään löytänyt.
Miten muuten onko Sm-Liigassa myös Kalpa joukkueiden joukossa??
Kai sitä pitäisi joku päivä käydä hakemassa peli kaupan hyllyltä omalle hyllylle.
BigRedBob
23.09.2006, 14:34
Miten muuten onko Sm-Liigassa myös Kalpa joukkueiden joukossa??
On
Miten ja mistä olette ps2 versiossa tehneet oikeat kokoonpanot? Pystyykö esim. poistamaan pelaajan joka on lopettanut mm. domi, savage...
Miten ja mistä olette ps2 versiossa tehneet oikeat kokoonpanot? Pystyykö esim. poistamaan pelaajan joka on lopettanut mm. domi, savage...
Itse olen vanhemmissa peleissä siirtänyt lopettaneet pelaajat Saksan liigan joukkueisiin niin ne eivät häiritse sitten pelaamista. Mutta en tiedä voiko uudessa pelissä poistella pelaajia, ennen se ei ainakaan ole ollut mahdollista.
BigRedBob
23.09.2006, 15:44
Miten ja mistä olette ps2 versiossa tehneet oikeat kokoonpanot? Pystyykö esim. poistamaan pelaajan joka on lopettanut mm. domi, savage...
Niistä free agentseistahan voi halutessaan muokata jotain puuttuvia pelaajia. Ei pysty poistamalla poistamaan ketään.
Pari peliä takana ja vaikuttaa ihan Ok:lta. Jäähyt ei ollu edes piikissä ja 5 min erillä heti 7 jäähyä.
Mikähän vittu on kun olet jäähyllä niin jäähy kuluu hitaasti, mutta itse erä juoksee kovaa vauhtia. Persiistä. Eli 2 min jäähyn aikana erä menee useamman minuutin. Ei hjyvä
Pelasin taas yhden pelin tossa ajankulukseni viikonloppuna. Aika masentavaa että tietokone voittaa lukemin 4-2 kun laukaukset ovat 9-31. Siitä voi laskea todella hyvän torjuntaprosentin omalle molkelle. PASKA PELI!!
psychodad
25.09.2006, 13:12

Eikös tämä ole mennyt samalla tavalla jo pitkään. Ylivoimat ja kolmannen erän viimeinen minuutti menevät reaaliajassa.
Pelasin taas yhden pelin tossa ajankulukseni viikonloppuna. Aika masentavaa että tietokone voittaa lukemin 4-2 kun laukaukset ovat 9-31. Siitä voi laskea todella hyvän torjuntaprosentin omalle molkelle. PASKA PELI!!
Välilä tuntuu että maalivahdit pelaavat sitä paremmin, mitä enemmän saavat laukauksia. Itse pelaan difficult tasolla dynastya Washingtonilla ja häviän useasti peleissä laukaukset, koska istun paljon jäähyllä, kiitos erityisesti Alex "Hi stick" Ovechkinin. Viiden minuutin erillä laukaukset saattavat päättyä 9-15 koneelle, mutta peli 5-3 mulle, joista viimeinen on perinteisesti tehty tyhjiin.
Liian helppohan tuo peli edelleen on, johdan selvästi sarjaa ja olen paukuttanut parhaimmillani 8-1 voittoja. Kerran peli päättyi 1-0 jatkoajalla tappiooni, mikä on saavutus jo sinänsä noilla imurimolareilla.
Laukaukset heittelevät todella paljon, välillä saattaa molemmat jäädä alle kymmenen, joskus laukaukset ovat 31-29. Ja molemmat siis 5 minuutin erillä.
Eikös tämä ole mennyt samalla tavalla jo pitkään. Ylivoimat ja kolmannen erän viimeinen minuutti menevät reaaliajassa.
Nyt siis ylivoiman aikana kello menee normaalia vauhtia. Itse ylivoima taitaa kestää minuutin oikeata aikaa, sen olen huomannut. Kolmannen erän viimeinen minuutti on edelleen normaalisti reaaliaikaa.
Pat_LaFontaine
26.09.2006, 13:52
Pieni kysymys PC-version haltijoille.
Pitääkö tieto pikkansa, että uutta NHL:ää ei voi pelata näppiksellä lainkaan, vaan pelkästään bädillä?
Terv. Puukäsi.
manager78
26.09.2006, 13:53
Pieni kysymys PC-version haltijoille.
Pitääkö tieto pikkansa, että uutta NHL:ää ei voi pelata näppiksellä lainkaan, vaan pelkästään bädillä?
Terv. Puukäsi.
Kyllä voi pelata näppikselläkin. Tosin itse pelaan padilla.
Pat_LaFontaine
26.09.2006, 14:01
Kyllä voi pelata näppikselläkin. Tosin itse pelaan padilla.
Kiitos!
Tämä tieto riittää tälle puukädelle. itse en meinaa tohon padiin oppi sitten millään. Oon vaan niin wanhanaikainen. =)
Kiitos vielä kerran!!
Nyt kun tuolla editorilla on vääntänyt noita osumatarkkuuksia yms, on peli ihan kohtalaisen pelattava, vaikka vieläkin liian helppo. Nyt sentään tietsi pysyy pelissä mukana ja onpa yksi rankkarikisakin nähty. Mutta siitäpä tänään vasta riemu repesi, kun hoksasin, että tässähän pystyy lukitsemaan itsensä vaikkapa sentteriksi ja pelaamaan peliä silläkin tavalla. Tätä ominaisuuttahan ei tainnut 06:ssa olla lainkaan.

Ja muista vielä sekin, että tuo 06:sen total control editor ei ole ehkä ihan täysin toimiva 07 pelin suhteen.
Itselläni kyllä peli on todella vaikeaksi muuttunut kun vielä nhlviewllä muutin tietokoneen pelureiden arvoja. Molarit myös.
Nyt jopa tulee rankasti turpaan pelissä ja se on ihan hyvää vaihtelua kun nhl 96:sta asti on nöyryyttänyt kenet vain pelissä niin no oma kehu sikseen. Niin ja tuo itsensä sentteriksi lukitsemis ominaisuus oli muistaakseni kyllä jo 06:ssa, mutta en ihan sata varma ole.
Erittäin tyytyväinen olen peliin kaikinpuolin kaiken säätämisen jälkeen.
Tietylle pelipaikalle on voinut itsensä lukita niin pitkään kun minä olen EA:n pelejä pelannut. Ainakin 98:ssa tuo oli jo mahdollista, muistan kun maalivahtina tuota pelailin kaveria pelatessa kenttäpelaajilla.
NHL 07:ssähän piti olla kokonaan uudet tekijät. Ilmeisesti he ovat sitten tehneet tuon XBOX:in version ja tämä NHL 07 on vain päivitys viime vuoden versiosta, eli siihen on panostettu minimaalisesti ja näin asia varmasti onkin. Peli on pelkkää rahastusta. Peli on siis päivitys viime vuoden pelistä, mutta sitä on ikävämpi pelata, koska rosterit ovat puutteelliset ja kaikki muutkin päivitykset puuttuvat.
Ikinä aikaisemmin en ole handlannut peliä näin suvereenisti heti ensimmäisten pelien jälkeen. Nytkin suurin totutteleminen meni nappien hakemisen alkukankeudessa. Vastustajan pakit menevät täsmälleen samoihin vipuihin, kun viime vuoden versiossa. Pienet veivit, syöttä takatolpalle ja pam. Pienenä erona 06:seen on se, että nyt kaukolaukaukset uppoavat jopa ilman maskia varsin helposti ja maalivahdit näyttävät hölmöiltä.
En voi tätä peliä suositella mihinkään muuhun tarkoitukseen, kun kavereiden kanssa pienessä jurrissa keskenään höntsäilyyn 2 vs 2.
Pelissä ihannepelaaja on pienikokoinen, speed yli 90 ja checking yli 85 tai jotain. Muilla arvoilla ei juuri ole merkitystä. Isokokoinen pelaaja ja speed 99, niin silti liikkuu kaveri, kuin tervassa. Ilmeisesti iso ja nopea pelaaja on mahdoton yhtälö. Esim. Niko Kapanen on pelissä ihan jumala.
Erik Loka
27.09.2006, 23:38
Ikinä aikaisemmin en ole handlannut peliä näin suvereenisti heti ensimmäisten pelien jälkeen. Nytkin suurin totutteleminen meni nappien hakemisen alkukankeudessa. Vastustajan pakit menevät täsmälleen samoihin vipuihin, kun viime vuoden versiossa. Pienet veivit, syöttä takatolpalle ja pam. Pienenä erona 06:seen on se, että nyt kaukolaukaukset uppoavat jopa ilman maskia varsin helposti ja maalivahdit näyttävät hölmöiltä.
Tuo on niin totta. Pelasin aluksi Mediumilla, mutta vaihdoin äskettäin vaikeimpaan, jolla pelaaminen on tällä hetkellä vielä suht tasaista. Koskaan en ole aiemmin näin helppoa versiota pelannut. Mutta kyllä tätä nyt pelailee, pari viikkoa luulisin ja sen jälkeen ei enää kiinnosta. Ei kannata kuitenkaan missään nimessä tähän tuhlata rahoja.
Kokeilin SM-liigan dynasty modea ja päätin aloittaa kaikkien muiden ulkomaalaisten (viime kauden rosterit), paitsi Schnabelin treidaamisella. Oli pakko lopetta pelaaminen heti ekan treidin jälkeen, kun yritin vaihtaa Peter Whitea Viuhkolaan ja kärpät hyväksyi vaihdon päittäinsä. Vittu Pena miksi sä et viime kaudella yrittäny tätä. Kärpillä oli selvästi käyttöä kokeneelle hyökkääjälle. Amatööri.
ISO PLUSSA: realistisemmat pelitilanteet, maaleja tulee kauempaakin kuin maalinedustalta ja muutenkin kuin one-timereilla)
+ Dynasty moden uudistukset.
+ valikko muutokset.
+ Uusia valmentajien naamoja
- Maaleja tulee nyt liiankin helposti lämäreillä kaukaa.
- Olisin odottanut enemmän kuin 2 uudet veskankamat maalivahdin muokkaus monitoriin ja uusia maskeja.
- Samat katkovideot kuin 06:ssa.
- Osa pelaajista puuttuu (Owen Nolan)
- Jäähyjakauma on naurettava: 95% jäähyistä tulee korkeasta mailasta....
- Pelaajat jotka oikeasti tappelevat NHL:ssä eivät tappele tässä pelissä (Shane Doan, Keith Ballard)
- pelaaja editorissa pelaajan naamasta on mahdotonta saada normaalin näköinen. Vaikka miten vääntä tulee naamasta aina hemmetin ihraisen näköinen.
- Pitkiä hiuksia ei ole vieläkään saatu aikaan.
- Osalta veskoilta puuttuvat veskankamat (=ne ovat kokonaan valkoiset) esim. Tim Thomas.
- Pelaajien palkat eivät ole ajantasalla (Roenick 5 milj., oikeasti vähän yli 1 milj.)
- Joka joukkueella on oikean näköinen koutsi paitsi Phoenixilla. Aitiossa kyyhää yhä Rick Bowness, ja sittenkun kamera osuu häneen kesken pelin alkavat selostajat hehkuttaa: "Tämä yksi kaikkien aikojen paras pelaaja on nyt siirtynyt penkin taakse valmentamaan". MISSÄ WAYNE?
- Osalle pelaajista on kasvanut musta tuuhea parta??? Esim. Keith Ballard: http://www.phoenixcoyotes.com/images/player/ballard_150.jpg ..... en ainakaan minä näe hänellä pitkää risupartaa .....
Kaiken kaikkiaan peli oli minulle hienoinen pettymys, mutta kyllä tätä jaksaa tämän vuoden pelata loppuun.... Odotin enemmän, mutta panostivat näköjään tohon Xbox versioon enemmän :(
Kellään muulla pc-version kanssa ongelmaa, että peli toimii aivan liian nopeasti? Ei siis liene mistään slidereista kiinni, vaan vaikka laittaa kaikki säädöt hitaimmalle, ukot polkevat aivan älytöntä vauhtia, samoin välidemot ovat pikakelausosastoa. Mistähän tällainen ilmiö voisi johtua? (ja miten saisi fiksattua)
- Pelaajat jotka oikeasti tappelevat NHL:ssä eivät tappele tässä pelissä (Shane Doan, Keith Ballard)
Siirrä pelaaja ennen kautta vapaisiin pelaajiin. Tämän jälkeen mene pelaajan tekeminen, jne. valikkoon ja valitse sieltä pelaajan muokkaus. Listassa on kaikki vapaat pelaajat. Valitse sieltä ko. peluri ja muokkaa sen asetuksista, että tappelee: usein. Näin olen muutamia liigapelaajia muokannut. Tietysti muokkaamisen jälkeen siirrä pelaaja takaisin omaan joukkueeseensa.
DAF, voisko olla näytönohjaimen ajurit ongelmana?
Ei ollut, vaan prosessorin nopeussäätö rekisterissä. Löysin ratkaisun, doubleminor on ystävä.
Tulipas taas mieleen muutama juttu mitkä ovat aivan samalla tavalla päin vittua kun aiemminkin.
- Vaikka kone olisi nollilla kolmannen erän loppupuolella ja useamman maalin tappiolla, se tekee AINA yhden maalin kolmannen erän lopussa.
- Kone myös tekee väkisin maalin, vaikka kuinka estäisi.
- Kulmasta pääsee nousemaan maalille lähestulkoon aina jos on nopea pelaaja.
- Tuosta paikasta saa tehtyä aina maalin kun vetää kiekkoa vähän sivulle ja nostaa "läheltä ylös".
- Kimmo Peltonen teki viime pelissä samassa vaihdossa kolme maalia, täysin samasta paikasta. B-pisteeltä lämäri yläkulmaan, ilman maskia.
Erik Loka
30.09.2006, 15:06
Kaikkein eniten tässä pelissä mua vituttaa se, kun vastustajan kaikki hyökkääjät on hyökkäyspäähän päin luistellessa selkeästi nopeampia kuin omat pakit ja hyökkääjät. Sen vastustajan hyökkääjän voi taklata pari kertaa siinä matkan aikana, mutta silti se ehtii ekana kiekkoon.
Espoon Siniset
30.09.2006, 15:56
Viikon verran on tullut pelattua. NHL-kokoonpanoja olen yrittänyt päivittää manuaalisesti parhaani mukaan. Toki esimerkiksi Edmontonissa on vielä Peca ja Samsonov, koska muuten joukkue menisi alle 28 miljoonan. Ihan hyviä pelejä olen pelannut, ja aika paljon runsasmaalisia. Pari kertaa tilanne on puolivälissä ollut 0-0, mutta päättynyt 6-4.
Yhtään loukkaantumista ei pelin tiimellyksessä ole tullut, kuten ei myöskään yhtään suihkukomennusta (ellei sitten kyseessä ole ollut tappelu eurosäännöillä). Hattutemppu on onneksi nähty kotijoukkueen toimesta, ja kyllä siellä hattuja kentälle tuli. Kiitos Kyle Calderille.
SM-liigan tasot ovat kyllä aika pahasti pielessä. Bluesin pelaavien pakkien joukkoon mahtuvat ilman muutoksia mm. Tevanen ja Kurki, todellakaan heidän ei pitäisi olla kuuden parhaan joukossa.
SM-liigapeleissä tuli kuunneltua Anua ja Jutia, mutta kovin vakuuttavaa se ei ollut. Suuresta osasta pelaajia puhuttiin vain "numero kaksikymmentä" jne. Perinteisiä fraaseja ei juurikaan ole kuulunut. Lisäksi huvitti lausahdus "tätä miestä ei sovi unohtaa, kun puhutaan liigan parhaasta puolustajasta" tjsp. Samaan aikaan kuvassa oli Jaako Niskavaara.
Kysymys lyhyesti kun en jaksa koko ketjua lukea läpi; onko Xbox 360 -versio tästä pelistä tosiaankin muille alustoille tehtyjä versioita niin paljon parempi kuin olen huhuina kuullut? Eli siis hakkaa PC ja PS2 -versiot mennen tullen?
Pat_LaFontaine
30.09.2006, 18:53
Löytyykö uuteen änäriin jostain jo näppiksille ohjelmaa, jolla voi modata ohjausasetuksia?
Kun oon puukäsi, niin pitäs saada syttönamiskuukeliksi ALT-näppäin.
Toivottavasti joku ymmärsi, mitä tarkotin.
fishbone
30.09.2006, 18:58
Löytyykö uuteen änäriin jostain jo näppiksille ohjelmaa, jolla voi modata ohjausasetuksia?
Kun oon puukäsi, niin pitäs saada syttönamiskuukeliksi ALT-näppäin.
Toivottavasti joku ymmärsi, mitä tarkotin.
Katoppas tuolta: http://www.fhr.fi/uutinen.php?t=90
Sieltä löytyy ohjeita ja linkki sivuille mistä voit hakea ohjelman.
Metalwarrior
01.10.2006, 11:45
Millainen on 07:n sm-liigadynastia? Tuon ominaisuuden takia voisi pelin ehkä hankkiakin.
Espoon Siniset
01.10.2006, 17:31
Näyttää siltä, että seuraavat pelaajat ovat menneet pelissä sekaisin ainakin nimensä perusteella:
http://www.eurohockey.net/players/show_player.cgi?serial=5236
http://www.eurohockey.net/players/show_player.cgi?serial=19005
No jaa. Paska peli edelleen.
Tänään pelattiin kaverin kaa Ilveksellä NHL-joukkueita vastaan. Oli jo hieman haastetta pelissä, mutta silti vanhoilla kikoilla sai väkisinkin käännettyä paskoillakin pelaajilla ottelut itselleen. Tietokone ei yksinkertaisesti osaa torjua hyviä one-timereitä eikä sitä kun nousee kulmalta, tekee perusharhautuksen tatilla ja vetää läheltä ylös...
- Kristian Kudroc on uskomaton läski paska.
- Tony Salmelainen Chicagossa on todella nopea.
- Ymmärtääkseni kannettavalla ei pysty hyväksymään tappeluja. Keyboardissa kun on näppäin "2+alanuoli", joka ei mun kannettavalta löydy. Hienoa EA.
Vihdoin NHL/maajoukkue/Sm-liiga päivitys (http://www.nhldepot.org/filearena/showfile.php?fileid=4435). Mukana myös Slovenia ja Superliigan joukkueita.
- Ymmärtääkseni kannettavalla ei pysty hyväksymään tappeluja. Keyboardissa kun on näppäin "2+alanuoli", joka ei mun kannettavalta löydy. Hienoa EA.
http://www.kulibin.rhlmod.ru/index.php?lang=eng&fold=nhl07
Keyboard redefienerillä pystyt muokkaamaan kaikkia näppäimiä, mukaan lukien tappelun aktivointi.
Snaipperi #16
02.10.2006, 15:51
Miten Suomesta NHL:ään siirtyneet pelaajat saa messiin esim Petu Nummelin, Peltonen, Salmelainen jne. Eivät tulleet syyskuun pelaajarosterin mukana. Ja tämä siis tietokoneelle.
Miten Suomesta NHL:ään siirtyneet pelaajat saa messiin esim Petu Nummelin, Peltonen, Salmelainen jne. Eivät tulleet syyskuun pelaajarosterin mukana. Ja tämä siis tietokoneelle.
www.Doubleminor.net sivusto, rekisteröidy, downloads--->nhl 07--->Rosters = vuala.
Sieltä löytyy kaikki tarpeellinen ja sitten suomalainen sivusto, www.hockeyrevolution.com, he eivät ole vielä saaneet kokoonpano päivityksiä valmiiksi mutta heidän päivitystään kannattaa odottaa koska se on ylivoimaisesti paras, mutta hetken hätään itselläni on Doubleminorista petrafires 07 rosteri käytössä ja hyvin pelittää.
Ei tarvitse ite ruveta säätämään ja tuolla doubleminorissa parhaat rossut ovat bvh:n rosterit. Ne ovat kaikkein kattavimmat, palkat yms ovat kunnossa kaikilla.
Miten Suomesta NHL:ään siirtyneet pelaajat saa messiin esim Petu Nummelin, Peltonen, Salmelainen jne. Eivät tulleet syyskuun pelaajarosterin mukana. Ja tämä siis tietokoneelle.
Ei tarvitse ite ruveta säätämään ja tuolla doubleminorissa parhaat rossut ovat bvh:n rosterit. Ne ovat kaikkein kattavimmat, palkat yms ovat kunnossa kaikilla.
Bvh:n rosterit voi ladata ilman typerää rekisteröintiä doubleminoriin esim. täältä (http://www.nhldepot.org/filearena/newfiles.php).
Hanslankari
02.10.2006, 21:55
Osaako kukaan fiksu vastata pystyykö pleikkarilla tehdä kikka maaleja muutenkin kuin normaalilla tatin veivaamisella? ( Kute esim 06:ssa pystyi tehdä ilmaveivit sun muut)
Jack Daniel's
02.10.2006, 22:12
Onko kukaan keksinyt, pystyykö PC:llä padilla tekemään jättösyöttöä mistään? 06:ssa tuli tehtyä monta nättiä maalia oikea-aikaisen jättösyötön avulla. 07:ssa en ole toistaiseksi sopivaa näppiyhdistelmää sille löytänyt.
Viikon verran tullut hakattua dynastya Nashvillellä. Alussa tuli turpaan ja kunnolla, kun suoraan ryhdyin dynastya pelaamaan sen kummemmitta treenailuitta. Nyt viikon jälkeen pelit ovat naurettavan helppoja.
Tekoälyinen vastustaja on todella ärsyttävä ja todella usein. Esim. Jason Spezza Ottawassa tekee maalin joka laukauksella. Tilastoja plärätessä kyseisellä miehellä on tehot 30 pelin jälkeen luokkaa 40+50, joka on suorastaan puuduttavan vittumaista. Maalivahdit ovat täysiä haamuja; joskus veska ehtii kiekon tielle uskomattomista paikoista ja joskus taas joka veto menee sisään. Myös erittäin vittumaiset maalialueen reunalle (maalin eteen) pysähdykset, siinä kiekon leipomiset ja nostot ylänurkkaan ovat "tietokoneelle" jatkuvaa. Puuduttavaa.
Viimeksi ostin PS2:lle NHL 2005 ja pelattavuus ei ole siitä paljoa parantunut. Mitä nyt noilla tateilla hoidetaan liike ja syötöt, sekä taklaaminen ehkä hieman on vaikeampaa, mutta muuten samaa perusEAsettiä. Odotin kaiken maailman hienouksia tämän vuoden versioon, mutta kokonaisuudessaan peli ei uudistuksilla päätä huimaa.
SM-liigaa en ole pelannut peliäkään, mitä nyt rosterit selasin läpi. Jos ja kun esim. psychodadille Timo Kuuluvainen on tehnyt viisi maalia yhdessä pelissä häntä vastaan, täytyy sanoa että realismi on tästä pelistä kaukana.
Ai niin. Onhan se kiva että KalPa myllyttää edes virtuaalimaailmassa! Rosterin valuekin kun on 81 niin täytyy hatunnosto antaa EA:n poijjille! ;)
Kaikkein eniten tässä pelissä mua vituttaa se, kun vastustajan kaikki hyökkääjät on hyökkäyspäähän päin luistellessa selkeästi nopeampia kuin omat pakit ja hyökkääjät. Sen vastustajan hyökkääjän voi taklata pari kertaa siinä matkan aikana, mutta silti se ehtii ekana kiekkoon.
Ja sama kääntäen toiseen päähän mentäessä.
Erik Loka
05.10.2006, 22:30
Onkohan kenties jotain vikana jos voitan dynastyssa vaikeimmalla tasolla Dallasilla Phoenixin 17-4!?
Kaippa tuota IAM's editoria pitäis koittaa...
Onkohan kenties jotain vikana jos voitan dynastyssa vaikeimmalla tasolla Dallasilla Phoenixin 17-4!?
Kaippa tuota IAM's editoria pitäis koittaa...
Koko pelissä on aika paljon vikaa...
Äsken pelasin Washington-Carolina conferenssin välierät. Voimasuhteet 83-96 boostissa olevalle koneen ohjaamalle Carolinalle. Difficult-taso, 5-minuutin erät. Peli päättyi 14-0 meikäläiselle. Saa sitten jäädä tuo tekele...
Myönnän, että tuli käytettyä "kikkamaaleja", joita löytyy pelistä varmaan kymmeniä. En itseasiassa tiedä löytyykö pelistä muita kuin kikkamaaleja... 6-7 tuli deke, syöttö takakulmalle tyylillä, muutama suoraan syötöstä vanhaan kulmaan vedoilla, molari siis liukuu ohi, 4-5 tuli puhtaista läpipurjehduksista ja kaksi maalia viivalämärillä maskista.
Paljon tietenkin vaikuttaa se, että osaa käyttää momentumia hyödyksi. Molemmat viivavedot upposivat esimerkiksi peräkkäisistä b-pistealoituksisa ylivoimalla.
Huvittavinta on, että tein Pothierillä kaksi maalia suoraan keskialoituksesta kolmannen erän alkuun. Kiekko aloituksesta taakse, turbo pohjaan, muutama kurvailu ja yksinläpi. Hyökkäjät jäävät aina halailemaan toisiaan, ja täydellä vauhdilla pääsee puolustajat yllättämään housut polvissa. Minuutti ja 9 sekuntia noihin meni, eli aivan suoraan maalille saa luistella. Ja jollei jostain syystä maalille pääse, pieni deke ja syöttö takakulmalle turboilevalle ketjutoverille.
mission16W
06.10.2006, 16:58
Kysymys lyhyesti kun en jaksa koko ketjua lukea läpi; onko Xbox 360 -versio tästä pelistä tosiaankin muille alustoille tehtyjä versioita niin paljon parempi kuin olen huhuina kuullut? Eli siis hakkaa PC ja PS2 -versiot mennen tullen?
Kyllä juuri näin on. NHL 07 on Xbox 360:lla täysin eri peli kuin kaikki muut versiot. Eri tiimi, eri moottori jne... Siinäkin on omat puutteensa, mutta kokonaisuutena peli on valovuoden parempi.
- Rankemmat musiikit, eikä tollasia saakelin purkkapoppia!
- Parempi pelaajan muokkaus/teko simulaattori: pitkät hiukset, parempi naamaeditori, varusteita enemmän (reebokin kypärät, veskan kamat), ehkä jopa varusteiden teko / muokkaus editori. esim valmiisiin patjamalleihin saisi päättää värit, maskieditori? TJ editori, koutsi editori??
- Dynastymodeen parannuksia: waiwers lista, 2-suunnan sopimukset, mahdollisuus sopia harkkapelejä kesällä (niinkuin Pro Evolution Soccerissa), jos vielä AHL saataisiin mukaan voisi tarkkailla pelaajien tehoja siellä ja nostaa kuumaa pelaajaa NHL:ään. Mahdollisuus potkia valmentaja pihalle/hankkia uusi. Myös omistajien nimet voisi muokata. Mä en ainakaan tykkää jos mun omistajan nimi on Boris Valkama tai Bunka Yap :D, niinkuin yleensä käy
- Loukkaantumiset: Voisi loukkaantua muutenkin kuin perstaklauksesta tai siitäkun kiekko osuu kehoon (esim. maalivahditkin voisivat loukkaantua, tappeluista voisi loukkaantua jne.)
- Tappelu esto pois (3 tappelua/ottelu ja se on siinä), verta voisi myös välillä tulla ja joukkotappeluita (-> se johtaisi siihen että pelin ikärajaa nostettaisiin ja pelin myynti tippuisi, eli siis käytännössä mahdotonta, kun ne ajattelee niin paljon tuottoja, niinkuin heidän tietysti pitääkin)
- kirjottelen lisää jos tulee mieleen.....
Siirrä pelaaja ennen kautta vapaisiin pelaajiin. Tämän jälkeen mene pelaajan tekeminen, jne. valikkoon ja valitse sieltä pelaajan muokkaus. Listassa on kaikki vapaat pelaajat. Valitse sieltä ko. peluri ja muokkaa sen asetuksista, että tappelee: usein.
Jep olen tehnyt niin, muttakun niitä pelaajia on niin rutosti joita pitää muokata. No yhtenä päivänä kävin kattomassa joka jengin viimekauden fight cardit ja muokkasin pelaajat -> sain hyvän mielen, mutta aikaa paloi vaan hitosti.
Olen myös huomannut, että jos pelaajalle laittaa tappelee "usein", niin hän ei itseasiassa tappelekkaan kovin usein. Sellaisilla kun haastaa, niin toinen ei uskalla tapella, mutta jos taas haastaa "harvoin" tappelevalla, niin kaikki lähtevät mukaan tanssiin. "Usein" pelaajat tappelavat melkeenpä vain toisiaan vastaan, muttakun melkeenpä poikkeuksetta "usein" tappelijat ovat farmissa/katsomossa, koska tehot eivät riitä pelaavaan kokoonpanoon joten tanssiparia on äärettömän vaikeaa löytää.... noh muokkasin "usein" pelaajat "joskus" pelaajiksi tuon yllämainitun urakan lisäksi.
vBulletin v3.8.6, Copyright ©2000-2013, Jelsoft Enterprises Ltd.