PDA

View Full Version : Manchester United 2006-2007

Sivut : [1] 2 3

SnT
19.05.2006, 13:40
Nosteellanpa ketjua vähän ylös..

Mielenkiintoisia aikoja eletään myös Manchesterissä. Eikös Glazer ole luvannut Fergusonille, että rahaa saisi käyttää kesällä 35 milj. en vain muista oliko kyse punnista vai euroista, mutta luulisin että punnista.

Van Nistelrooyn tarina taitaa olla ohi Manchester Unitedissa ja itse ainakin ajattelen, että eiköhän Ruudin ole aika mennä. Saha pääsi jo maalien makuun viime kaudella ja jos terveenä pysyy niin eiköhän tahti sen kuin kiihdy ja onhan siellä sitten Italianihme Giuseppe Rossi odottamassa omaa paikkansa.

Lyonin Diarraa ollaan ManU:n huhuiltu ja nelosen Lyon-Milan pelin perusteella kaveri näytti juuri sellaiselta pelaajalta, joka voisi vihdoin ja viimein ottaa sen keskikentän alemman pelaajan roolin haltuunsa. Pelasihan Smith siinä erinomaisesti välillä, mutta ei ole Smithin paikka se ja kun herra on vielä pitkällä toipumislomalla niin varmasti menee aikaa ennen kuin kaveri pääsee täyteen kuntoon. Torresiakin ollaan välillä ManU:n yhdistelty, mutta jos Fernando englantiin tule niin eiköhän se mene niin, että hän pelaa Mourinhon alaisuudessa.

Tässä sitten hieman netistä pomittua materiaalia viime päivistä.

United set to seal deal for boy from Brazil
By James Ducker

MANCHESTER UNITED are close to agreeing a £6 million deal with Cruzeiro for Kerlon Moura Souza, the highly rated Brazilian midfield player who has been dubbed “the next Ronaldinho”. A United delegation flew to South America this week to meet officials from the club and are hopeful of concluding the transfer in the next few days.
United have also inquired about signing Edu Dracena, the 24-year-old Cruzeiro captain and central defender, who missed out only narrowly on a place in Brazil’s squad for the World Cup finals in Germany.

“We are always ready to listen to offers for Kerlon,” Zezé Perrella, the Cruzeiro vice-president, said. “We have had a lot of interest in him and we have been in close contact with an English team, but right now we are not there on the money.”

Kerlon, as he is more commonly known, is understood to have caught the eye of Sir Alex Ferguson, the United manager, while playing for Brazil in the South American Under-17 Championship in Venezuela last year.

The 18-year-old was named player of the tournament after finishing as its top scorer with eight goals, but it was an outrageous piece of skill — which was quickly nicknamed “the seal dribble” — that drew most attention and sparked a media frenzy.

Kerlon’s party piece involves him flicking the ball in the air and running with it as though it is attached to his forehead.“It’s just a skill I have, though it’s not meant to be a mark of disrespect to my opponents,” Kerlon said last year. “Opponents say they will snap me, but this doesn’t scare me, it just motivates me even more.”

Ferguson seems convinced about Kerlon’s talent, although given that he is ineligible for a work permit, the United manager may have no alternative but to loan the player out at first, with Celta Vigo, the Spanish club, believed to be one of several interested parties.

Kerlon, who was born in Ipatinga, can play as an attacking midfield player or a deep-lying forward. He has already drawn comparisons with Ronaldinho, the Barcelona and Brazil playmaker, and is a dead-ball expert who won the Campeonato Mineiro, Brazil’s State Championship, with Cruzeiro this season

Berbatov

Berbatov Turned Down United
Richard Bright, Daily Telegraph

Dimitar Berbatov, Tottenham's £10.9 million signing from Bayer Leverkusen, says he rejected an offer from Manchester United after talking to Spurs manager Martin Jol. The 25-year-old Bulgaria striker, who has agreed a four-year deal subject to a work permit, said yesterday: "I can reveal now that I had an offer from Manchester United and everyone knows what it means. But after talking to Martin I decided to choose Spurs. We went to see them against United last month and afterwards I met Martin. It was our first meeting but I realised that he's a very special man."

- Itse en ollut tälläisestä kuullut, mutta ihan hyvä ettei tullut. Omasta mielestäni tuo summa Berbatovista olisi ollut aivan liikaa ja antaa Spursin maksella mielummin sitten tuollaisia summia. En ole koskaan Berbatovin kyvyistä vakuuttunut.

Kuszczak
Staff reporter, Daily Express

Sir Alex Ferguson wants to sign West Brom keeper Tomasz Kuszczak to give Edwin van der Sar competition at United. The £5million-rated Poland star was one of the few players to emerge with credit from West Brom's relegation season.

- Toivottavasti tässä ei ole sitten mitään perää. Howard lähti nyt lainalle Evertoniin ja jos siellä Howard pääsee eroon niistä pienistä virheistä ja saisi sitä peliaikaa niin Van Der Sarin lähdettyä voisi Tim esittää jälleen samanlaisia otteita mitä ensimmäisellä United kaudella. Onhan ManU:lla sitten sen jälkeenkin vielä 3 maalivahti. Ben Foster (23) joka pelaa tällä hetkellä lainalla Watfordissa ja edessä on nousukarsinta peli Leedsiä vastaan ja hyvin Foster on pelannut koko kauden Watfordissa.
Loput maalivahdit ovat Tom Heaton (22) ja Luke Steele (21)

JAgE
19.05.2006, 13:55
Van Nistelrooyn tarina taitaa olla ohi Manchester Unitedissa ja itse ainakin ajattelen, että eiköhän Ruudin ole aika mennä. Saha pääsi jo maalien makuun viime kaudella ja jos terveenä pysyy niin eiköhän tahti sen kuin kiihdy ja onhan siellä sitten Italianihme Giuseppe Rossi odottamassa omaa paikkansa.
Taitaa tosiaan lähdön aika olla. Harmillista sinänsä, mutta eiköhän korvaaja löydy. Mahtaisiko RvN:n uusi osoite löytyä Italiasta? http://www.teamtalk.com/football/story/0,16368,2483_1234257,00.html

Ramchester
19.05.2006, 14:04
Taitaa tosiaan lähdön aika olla. Harmillista sinänsä, mutta eiköhän korvaaja löydy.

Eiköhän se löydy, kun nykyään voidaan korvata voi margariinilla ja kupari alumiinilla. Se on sitten eri asia onko se alkuperäisen veroinen.

Blackie
19.05.2006, 14:27
Eiköhän se löydy, kun nykyään voidaan korvata voi margariinilla ja kupari alumiinilla. Se on sitten eri asia onko se alkuperäisen veroinen.
Shevchenko on ilmaissut halunsa siirtyä Englannin kentille. Siinä ei enää yhden hevosen menetys paljon painaisi, jos Sheva tulisi ManU:un paukuttamaan häkkejä. Voitaisiin käyttää sitten tuota nokkelaa vertaustasi kääntäen.

Maglor
19.05.2006, 16:32
Itse haluaisin nähdä Diarran ja Torresin ManU:ssa. ManU nimittäin tarvitsee kipeimmin juuri keskikentän ankkuria Keanen lähdettyä. Sitten jos tuo Torres tulisi vielä mättämään maaleja, niin Unitedilla olisi pullat ihan kohtuullisen hyvin uunissa. Smith on kuitenkin sen verran taitava pelaaja, että pystyy pelaamaan keskikentällä vähän ylempänäkin.

Jossain vaiheessa manutd.com:ssa oli siirtohuhuissa spekuloitu Riquelmen siirtymistä ManU:n. Itse en toivoisi ainakaan tätä, sillä kaveri vaikuttaa siltä, ettei pahemmin pärjää brittikentillä. Saa nähdä, mitä Ferguson keksii.

Cube
19.05.2006, 17:13
Shevchenko on ilmaissut halunsa siirtyä Englannin kentille. Siinä ei enää yhden hevosen menetys paljon painaisi, jos Sheva tulisi ManU:un paukuttamaan häkkejä. Voitaisiin käyttää sitten tuota nokkelaa vertaustasi kääntäen.
Eiköhän Sheva ole varma Chelsean mies, jos Englantiin siirtyy. Raha, ystävyys Romanin kanssa, jne... Tuskin tarvitsee jatkaa, jotta ymmärtää miksi ManU:lla ei kaveriin pahemmin ole mahdollisuuksia.

Master Chief
19.05.2006, 18:38
Itse haluaisin nähdä Diarran ja Torresin ManU:ssa. ManU nimittäin tarvitsee kipeimmin juuri keskikentän ankkuria Keanen lähdettyä. Sitten jos tuo Torres tulisi vielä mättämään maaleja, niin Unitedilla olisi pullat ihan kohtuullisen hyvin uunissa. Smith on kuitenkin sen verran taitava pelaaja, että pystyy pelaamaan keskikentällä vähän ylempänäkin.

Joo, PES 5:ssä nuo kaverit olivat oivia vahvistuksia. ;) Ongelmana vaan taitaa olla että kummankin nykyisen seuran on huhuttu vaativan vaihtokaupassa RVN:a tilalle.

SnT
20.05.2006, 02:27
Jossain vaiheessa manutd.com:ssa oli siirtohuhuissa spekuloitu Riquelmen siirtymistä ManU:n. Itse en toivoisi ainakaan tätä, sillä kaveri vaikuttaa siltä, ettei pahemmin pärjää brittikentillä. Saa nähdä, mitä Ferguson keksii.

Kyllä vain ja summana ennustettiin 8 milj. £ ja toinen vahva huhu oli, että Deportivon Aldo Duscher olisi ollut myöskin matkalla ManU:n, mutta tuskinpa se Riquelme tänne tulee.

SnT
20.05.2006, 02:29
Joo, PES 5:ssä nuo kaverit olivat oivia vahvistuksia. ;) Ongelmana vaan taitaa olla että kummankin nykyisen seuran on huhuttu vaativan vaihtokaupassa RVN:a tilalle.

No mikäli olisi mahdollisuus saada Torres niin kyllä RVN saisi mennä, eiköhän se muutenkin lähde sen verran vahvat spekulaatiot alkaa jo olla.

Ramchester
20.05.2006, 09:24
Shevchenko on ilmaissut halunsa siirtyä Englannin kentille. Siinä ei enää yhden hevosen menetys paljon painaisi, jos Sheva tulisi ManU:un paukuttamaan häkkejä. Voitaisiin käyttää sitten tuota nokkelaa vertaustasi kääntäen.

Varmasti näin, mutta mahdollisuudet saada Sheva Manuun taitaa olla yksi miljooonasta, jos sitäkään.

Näistä pelaajista sentään voidaan edes keskustella, mutta onko näistäkään todelliseksi maalinsylkijäksi ja RVN:n korvaajaksi eli varmaa yli 20 maalin tekijää?

Dimitar Berbatov
Fernando Torres
Eidur Gudjohnsen
Carvalho Amauri
Obafemi Martins
David Suazo
Bonaventure Kalou
Jermain Defoe

ps. näistä pääsee jopa äänestämään Manun sivuilla...

mikse
20.05.2006, 09:30
Kuszczak
Staff reporter, Daily Express

Sir Alex Ferguson wants to sign West Brom keeper Tomasz Kuszczak to give Edwin van der Sar competition at United. The £5million-rated Poland star was one of the few players to emerge with credit from West Brom's relegation season.

- Toivottavasti tässä ei ole sitten mitään perää. Howard lähti nyt lainalle Evertoniin ja jos siellä Howard pääsee eroon niistä pienistä virheistä ja saisi sitä peliaikaa niin Van Der Sarin lähdettyä voisi Tim esittää jälleen samanlaisia otteita mitä ensimmäisellä United kaudella. Onhan ManU:lla sitten sen jälkeenkin vielä 3 maalivahti. Ben Foster (23) joka pelaa tällä hetkellä lainalla Watfordissa ja edessä on nousukarsinta peli Leedsiä vastaan ja hyvin Foster on pelannut koko kauden Watfordissa.
Loput maalivahdit ovat Tom Heaton (22) ja Luke Steele (21)

Äläs nyt, kyllähän Kuszscak oli mies paikallaan West Bromwichin tolppien välissä. Yhden pelin veti myös shortsit väärinpäin; numero perseessä. Ihan pystyvä kaveri kuitenkin.

Finisher
20.05.2006, 09:47
Näistä pelaajista sentään voidaan edes keskustella, mutta onko näistäkään todelliseksi maalinsylkijäksi ja RVN:n korvaajaksi eli varmaa yli 20 maalin tekijää?
Lähinnä tuota 20 maalia luulisi olevan Torresin. Tosin hänkin on epävarma hankinta, kun ei tiedä miten hyvin sopeutuu erilaisen valioliigan pelityyliin. Berbatoville ainakin miehen itsensä mukaan ManU oli tehnyt tarjouksen, mutta mies valitsi Tottenhamin. Eipä tuo Berbatovin ohimeneminen juuri haittaa. Mikään todellinen maailmanluokan kärki ei ole kyseessä vaikka hyvä hyökkääjä onkin.

Suoraansanottuna en ymmärrä sitä, että SAF:n täytyi suututtaa Nistelrooy jatkuvilla penkkikomennuksilla. Ruud on kuitenkin paljon varmempi suorittaja kun Saha. Harmittaa vietävästi kun suosikkikärki lähtee suosikkijoukkueesta. Toivottavasti korvaaja on sitten kunnon tykki, ja Nistelrooy osaa kiertää inhokkijoukkueeni kaukaa.

lake79
20.05.2006, 11:05
Dimitar Berbatov
Fernando Torres
Eidur Gudjohnsen
Carvalho Amauri
Obafemi Martins
David Suazo
Bonaventure Kalou
Jermain Defoe

Noista valitsen yhden suosikeistani, Jermain Defoen. Torres myös olisi enemmän kuin mukava nähdä valioliigassa ja Man UTD:ssa. Toisaalta myös katselisi Martinsin voltteja tehdyn maalin jälkeen.

Ensi kaudella sitten mestaruus ja mestareiden liigassa loppuun asti, okei vähän rohkea odotus/halu, mutta mitä sitten. Kaikki Man UTD-fanit on sitten kuulemma gloorihunttereita, joten ei kai voi mitään.

SnT
20.05.2006, 11:57
Eidurhan on sanonut lehdistössä kuukausi takaperin, että jossain vaiheessa uraa haluaisi pelata Man UTD:ssä. Onkohan Eidurilla kuinka pitkä sopimus Chelsean kanssa? Meinaan kyllähän mies kelpaisi sitten ilmaisella siirrolla. Siinä vaan on sellainen monipuolinen pelaaja josta olisi hyötyä rotaatiossa.

Täytyy varmaan ajatella asiaa siltä kannalta, että jos Sheva ja Torres olisi kumpikin Englantiin tulossa tänä vuonna niin eiköhän jompikumpi sitten päätyisi Maunon paitaan. Tuskin Roman nyt sentään kumpaakin hankkii vaikka tuskin sillä rahat kesken loppuu ihan vähään aikaan. Onhan se Mourinho käynyt Teveziä katsomassa, että siinähän on vielä yksi vaihtoehto Chelsealle, joten luulisi väistämättäkin, että yksi noista nimistä voisi ManU:n eksyä. Eikä nyt välttämättä Defoe ole ihan huono ratkaisu vaikka astetta heikompi pelimies, kun nuo edellä mainitut.

Mikäli Sir Alex aikoo tehdä jonkun isomman oston tuohon rosteriin niin tässä alkaa vaan miettii, että kumpi olisi sitten se tärkeämpi palanen. Puolustava keskikenttä (Diarra, Mascherano jne. ) vai olisiko se sitten euroopan kentillä maaleja paukuttanut suoren luokan hyökkääjä. Itse näkisin, että se puolustava keskikenttä olisi se tärkein ja sen jälkeen vasta alettaisiin katsomaan sitä hyökkäyspäätä. Riippuu nyt tietenkin aika pitkälti, että saako Sir Alex käyttää sen 35 milj £ ja lähteekö Ruud ja jos lähtee niin millä hinnalla..

Finisher
20.05.2006, 15:19
Eidurhan on sanonut lehdistössä kuukausi takaperin, että jossain vaiheessa uraa haluaisi pelata Man UTD:ssä. Onkohan Eidurilla kuinka pitkä sopimus Chelsean kanssa? Meinaan kyllähän mies kelpaisi sitten ilmaisella siirrolla. Siinä vaan on sellainen monipuolinen pelaaja josta olisi hyötyä rotaatiossa.
Tästä (http://home.skysports.com/list.asp?hlid=388576&CPID=8&clid=8&lid=2&title=Chelsea+open+to+Eidur+offers) saisi sellaisen käsityksen että ei ilmaiseksi ole lähdössä.

Lisäksi Armando Petit:n nimi on vilahdellut huhuissa, viimeksihän Queiroz kiisti kiinnostuksen, mutta nyt (http://home.skysports.com/list.asp?hlid=388597&CPID=8&clid=1&lid=2&title=Petit:+United+do+want+me) Petit väittää muuta. Saapa nähdä, kenet SAF lopulta hankkii kesän aikana keskikentäle. Huhuissa on nimittäin pyörinyt jo niin monia pelaajia. Ballack olisi ollut hyvä valinta, mutta meni jo ohi. Toivotaan nyt vielä että Lyonin ei onnistu vedättää ManU:lta hirmuisia summia Diarrasta. Jossain taisi olla juttua että Diarrasta vaaditaan enemmän kuin Essienistä. Melkein toivoisin että tähän ei lähdettäisi mukaan.

HIFK-Mania
04.07.2006, 19:56
Maailman ehkäpä suurimman seuran ketjua ei näyttänyt olevan joten kokeillaan kuinka suosittu tämä voisi olla...Eli kaikki ManU:un liittyvät asiat tänne kiitos!Minkäslainen on tilanne ensi kauden suhteen?Ronaldo hajottaa joukkuetta oikein urakalla:Ensin Nistelrooy on lähtemässä ja sitten riita Rooneyn kanssa (Joka huhujen mukaan on sovittu) ja lopuksi mies itse lähtemässä Madridiin...

Jos Ronaldo kerran lähte niin eikö Nistelrooya voitaisi/saataisi mitenkään pidettyä?

Beagle Boy
04.07.2006, 20:03
Jos Ronaldo kerran lähte niin eikö Nistelrooya voitaisi/saataisi mitenkään pidettyä?

Korjatkaa, jos olen väärässä, mutta RvN ollut Fergusonin kanssa jotain skismaa?

Jos näin on homma niin eipä ole kahta sanaa kumpi heistä ManU:n jättää.

Edit.

Owen Hargreavesia näköjään "huhuillaan" joukkueeseen ManU:n kotisivuilla. Ei ollenkaan minusta olisi huono hankinta ja saisi tämä "kanukki" ensimmäiset aikuisten pelit pelattua Englannissa..

Thoke
04.07.2006, 20:29
Maailman ehkäpä suurimman seuran ketjua ei näyttänyt olevan
No mikäs tämä (http://keskustelu.jatkoaika.com/showthread.php?t=27685&highlight=manchester+united) sitten on?

HIFK-Mania
04.07.2006, 20:48
Kuinakhan kummas mä en tätä huomannut vaikka kattoon kahteen kertaan läpi?!?!?!No samapa tuo...

Joo oon kuullut saman että RvN ja Sir Alex ovat huonoissa väleissä mutta se johtuu KAI riitaantumisesta Ronaldon kanssa..Näin olen kuullut.

wilberto
04.07.2006, 21:49
No eipä ole yllättävää, mikäli Ferguson on todellakin riitautunut C. Ronaldon kanssa. Tämän päivän Ilta-Sanomissa on mielenkiintoinen juttu, jossa kerrotaan, että Manchester United aikoo näyttää Ronaldolle ovea MM-kisojen jälkeen aiheuttamansa häpeän takia. Lähteenä IS:llä on The Sun. Periaatteessa tämä olisi aivan oikein ajatellen Cristiano Ronaldon temppuja näissä skaboissa. Järkyttävää itkemistä koko pelin ajan ja muutenkin ihmeellistä neitimäisyyttä portugalilaiselta. Ei tällaisia neitejä enää halutakaan nähdä punaisten riveissä, etenkään englantilaisten mielestä.

HIFK-Mania
04.07.2006, 21:56

Joo,samaa mieltä.Mutta olisi todella tärkeää että saataisiin pidettyä Ruud van,koska hän saa maaleja aikaan huonommallakin pelillä.Ronaldo saa mennä jos kerran alkaa neiteilemään...Tietääkö kukaan mistä näkisi Rooneyn punaisen kortin arvoisen tilanteen Portugali-pelissä...?On aika kohuttu tilanne...

JAgE
04.07.2006, 22:49
Tietääkö kukaan mistä näkisi Rooneyn punaisen kortin arvoisen tilanteen Portugali-pelissä...?On aika kohuttu tilanne...
http://www.youtube.com/watch?v=5_FgTlZcbpg

Grainger
04.07.2006, 23:08
Manchester United aikoo näyttää Ronaldolle ovea MM-kisojen jälkeen aiheuttamansa häpeän takia.

Kissan paskat.

ManU on itsenäinen seura, eikä sitä liikuta yhtään, vaikka joku portugalilainen hommaisi englantilaiselle pelaajalle punaisen kortin MM-kisoissa. Ferguson on todennut, ettei Ronaldo lähde ManU:sta mihinkään ja mies itsekin on ilmoittanut pelaavansa ainakin tämän sopimuksen loppuun Manchesterissa.

TKO
05.07.2006, 00:00

Eiköhän Ronaldon lähtöhuhuissa ole takana pikemminkin nämä kommentit Real Madridista. Ja jos vielä olisi niin, ettei Rooney tule toimeen Ronaldon kanssa, ei ole vaikea päätellä kumpi saa mennä...

Ja nuo Sir Alexin kommentit (joissa hän kumosi huhun espanjalaisten vaaleihin kuuluvana sanahelinänä) tulivat päivä tai kaksi ennen kuin Ronaldo vahvisti, etteivät espanjalaislehden jutut olleet tuulesta temmattuja. Voi olla, että näkökulma on muuttunut tuon haastattelun ja Englanti-Portugali -ottelun jälkeen.

TKO
05.07.2006, 14:05
Pari hieman ristiriitaista artikkelia:

Daily Mail: "I'll never go back to United, says Ronaldo" http://www.dailymail.co.uk/pages/live/articles/sport/football.html?in_article_id=394130&in_page_id=1779

Portugoal.net: "That is completely false; of course I want to go back. It’s just typical of the English press but I don’t lose any sleep." -C.Ronaldo http://www.portugoal.net/ManUtd/RonaldoBlastsRealSpeculation.htm

Tiedä sitten kumpi on oikeassa. Ainakin Portugoal.net lainaa suoraan Ronaldon sanoja toisin kuin Daily Mail.

Giuseppe Rossi on jatkanut sopimustaan vuoteen 2010: http://www.manutd.com/news/fullstory.sps?iNewsid=343661&itype=466&icategoryid=0

Lisäksi Boltonin huhutaan tehneen Darren Fletcheristä tarjouksen arvoltaan 2£, joka kuitenkin lienee liian pieni Sir Alexille.

Master Chief
05.07.2006, 15:54
Pari hieman ristiriitaista artikkelia:

Daily Mail: "I'll never go back to United, says Ronaldo" http://www.dailymail.co.uk/pages/live/articles/sport/football.html?in_article_id=394130&in_page_id=1779

Portugoal.net: "That is completely false; of course I want to go back. It’s just typical of the English press but I don’t lose any sleep." -C.Ronaldo http://www.portugoal.net/ManUtd/RonaldoBlastsRealSpeculation.htm

Tiedä sitten kumpi on oikeassa. Ainakin Portugoal.net lainaa suoraan Ronaldon sanoja toisin kuin Daily Mail.

Eilisessä Iltasanomissa oli samaa juttua vissiin lainattu ja siinä Ronaldo kertoi teksitviestitelleensä pelin jälkeen Rooneyn kanssa ja kuinka asiat olisivat kunnossa heidän kesken. Brittilehdet kuulemma yrittäisivät luoda kitkaa heidän välilleen.

TKO
07.07.2006, 13:39
Marcello Lippiä huhuillaan Old Traffordille: http://www.teamtalk.com/football/story/0,16368,1778_1320740,00.html

Eli Lippi ilmeisesti korvaisi Carlos Queirosin apulaismanagerina ja astuisi mahdollisesti myöhemmin Sir Alexin saappaisiin tämän siirtyessä General Manageriksi.

Kun artikkelissa vilahtaa taikasana "The Sun", kannattaa huhuun suhtautua tietyin varauksin. Lisäksi mietityttää miksi Lippi kypsällä iällä siirtyisi pois Italiasta ja vielä kakkosmieheksi Englantiin? Toisaalta, jos oikein muistan, Sir Alex ja Lippi ovat varsin hyviä ystäviä, joten tietty linkki olisi olemassa.

Mr Scarface
07.07.2006, 14:03
Korhonen kirjoitti: Lisäksi mietityttää miksi Lippi kypsällä iällä siirtyisi pois Italiasta ja vielä kakkosmieheksi Englantiin?

Koska alueilla, joissa Lippi on siirtojaan Italiassa tehnyt, ei ole nyt kenelläkään kivaa. Mr. Lippi siirtyisi taatusti mielellään mahdollisimman kauaksi vanhoilta kulmilta.

HIFK-Mania
07.07.2006, 15:30
On tää United vaa kumma seura,kaikenlaista tapahtuu kokoajan.. ;)

Mikäs tää tilanne oikeen on,lähtevät ja tulevat pelaajat ensi kaudeksi?
Ronaldo saakin mennä jos menee,mut Ruudia en haluais päästää...Vaikka onkin Alexin vihan kohde...

HIFK-Mania
07.07.2006, 15:35
Tällästä näyttääs ainakin olevan huhuina:http://www.manutd.com/news/fullstory.sps?iNewsid=343464&itype=466&icategoryid=599

Olispa mahtavaa jos Gattuso,lempipelaajani Italiasta,pelaisi ManU:ssa ensi kaudella...

TKO
07.07.2006, 15:54
Tällästä näyttääs ainakin olevan huhuina:http://www.manutd.com/news/fullstory.sps?iNewsid=343464&itype=466&icategoryid=599

Noiden nimien lisäksi Fernando Torresia on huhuiltu ManU:un ja Darren Fletcherin ohella Bolton lienee kiinnostunut myös John O'Sheasta.

Itse olen ihastunut MM-kisojen aikana Franck Riberyn otteisiin ja näkisin kyseisen kaverin enemmän kuin mielelläni ManU:ssa, mutta ymmärtääkseni Ribery on Lyonin mies ensi kaudella.

Gattusosta sen verran, että mies itse kumoaa huhut siirrosta. Itse olen tähän varsin tyytyväinen, sillä en juurikaan osaa arvosta kyseistä pelaajaa. Linkki: http://www.sportinglife.com/football/news/story_get.cgi?STORY_NAME=soccer/06/07/07/SOCCER_Man_Utd_Gattuso.html&TEAMHD=soccer

Ruudin jäämisestä Manchesteriin on sen sijaan pieniä toivon merkkejä näkyvissä. Ainakin Sir Alex on kertonut odottavansa van Nistelrooy liittyvän joukkueen mukaan heinäkuun lopulla aivan kuten muidenkin MM-kisapelaajien. Eli mitenkään aktiivisesti ei Sir Alex ainakaan tunnu van Nistelrooyta kaupittelevan. Pitäisiköhän tämä tulkita siten, että Torres ei olekaan tulossa?

TKO
08.07.2006, 00:30
Marcello Lippiä huhuillaan Old Traffordille: http://www.teamtalk.com/football/story/0,16368,1778_1320740,00.html

ManU kumoaa Lippi-huhun: http://www.manutd.com/news/fullstory.sps?iNewsid=344621&itype=466&icategoryid=120

wilberto
08.07.2006, 15:14
Ferguson oli toivottanut Ruudin tervetulleeksi tulevalle treeni kaudelle, kirvestä on ilmeisesti yritetty haudata. Jos Alex on yhtään järjissään, niin pitää kiinni joukkueen ainoasta todellisesta maalintekijästä. Tai jos myy, niin vaikka sitten sinne Saksaan, valioliigaan ei missään tapauksessa saa myydä, van puree varmasti takaisin. Jos Ruud lähtee, niin Torres sisälle. Miettikää, euroopan kolme lupaavinta hyökkäyspelaajaa samassa juokkueessa. Torres, Rooney ja C.Ronaldo. (kunhan Ronaldo jättäisi sen driplaamisen vähemmälle)

Itse ottaisin huomioon myös italialaisen Giuseppe Rossin, joka on erittäin lupaava hyökkääjäpelaaja. Viime kaudella tuli muistaakseni jonkin verran vastuutakin hänelle kauden loppupuolella ja muutaman maalinkin hän taisi tekaista. Teki juuri äskettäin muuten kahden vuoden jatkosopimuksen ManU:n kanssa. Toivottavasti ManU rakentaa tulevaisuutta tämän jannun varaan.

sekolust
08.07.2006, 18:34
Lippi ei näyttäisi olevan tulossa: http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?j=582464

wilberto
09.07.2006, 12:43
Cristiano Ronaldo nyt siis haluaa todellakin jättää Englannin liigakentät ja siirtyä muualle diivailemaan. Mielestäni todella hyvä ratkaisu, olisi varmasti hermoja raastavaa touhua pelata Englannin kentillä Eng-Por - matsin jälkeen. Varsinkin kun tietää mitä mieltä suurin osa briteistä oli kyseisestä episodista.
Minun puolestani Cristiano saa vaihtaa ilomielin maisemaa, eikä tosiaan tule ikävä, kun MM-kisoissa on käynyt hänen todellinen luonteensa.

URL: http://news.bbc.co.uk/sport2/hi/football/teams/m/man_utd/5120332.stm

Master Chief
09.07.2006, 13:30

Hinnan olisi syytä olla sitä luokkaa että tilalle voitaisiin hankkia Torres/Joaquin (tai jopa molemmat). PES5:ssä olen ollut hyvin tyytyväinen Torresin otteisiin ManU:n paidassa. ;)

Sides
09.07.2006, 16:17
Hinnan olisi syytä olla sitä luokkaa että tilalle voitaisiin hankkia Torres/Joaquin (tai jopa molemmat).

Hinnan huhuillaan olevan luokkaa 22miljoonaa puntaa. Gattuson ottaisin ilomielin vastaan, on suurin piirtein ainoa italofutari, jota osaan arvostaa. Torresista kai ollaan tekemässä hyvää tarjousta, siinä olisi oiva kärkipari waynelle, toivottavasti saadaan OT:lle. Toivottavasti SAF on haudannut sotakirveensä syvälle RVN:n kanssa, että mies pysyy OT:lla, siltä se vähän vaikuttaisi ainakin tällä haavaa.

TKO
09.07.2006, 16:32
Torresista kai ollaan tekemässä hyvää tarjousta, siinä olisi oiva kärkipari waynelle, toivottavasti saadaan OT:lle. Toivottavasti SAF on haudannut sotakirveensä syvälle RVN:n kanssa, että mies pysyy OT:lla, siltä se vähän vaikuttaisi ainakin tällä haavaa.

Näinköhän kaikille kolmelle on tilaa? Melkeinpä veikkaisin, että se on joko Ruud tai Torres, muttei molempia. Ruud ja Rooney ovat selviä avauksen miehiä ja vaihtopenkiltä löytyvät Saha ja tulevaisuuden nimi Rossi eli varsinaista tarvetta ei uudelle kärkipelaajalle olisi.

Lisäksi ongelmaksi nousee raha. Glazereiden aikakaudella ei ManU ole suurilla signauksilla juhlinut ja taloustilannekin on ymmärtääkseni varsin heikko. Kuvittelisin, että mahdollista Torres-kauppaa olisi rahoitettu Ruudin myynnistä saatavilla rahoilla, mutta jos Ruud jatkaa, ei näitä rahoja olekaan käytettävissä. Ronaldosta saatavilla punnilla on ensiksi hankittava hänen korvaajansa ja vasta sitten mietittävä muita paikkoja.

Leipomo
09.07.2006, 17:04
Alkaa vähän huolestuttaa tämä Manu:n ensi kauden jengi. Feurgoson edelleen valmentajana vaikka olisi pitänyt loppettaa viimeistään tämän kauden jälkeen. C Ronaldon lähtö vaikkuttaa varmalta ja ManU ei ole tehnyt vielä yhtään hankintaa tänä kesänä! Glazerit on kyllä luvannut rahaa mutta kauppoja ei synny. Moni huippupelaaja on liitetty Manun kanssa kesän aikana mutta sopimuksia ei ole vielä solmittu. Kyllähän aikaa vielä on mutta ei sitä viime hetkeen tarvitse odottaa.

Keskikentälle tarvittaisiin muutama pelaaja. Keskikentän keskelle hyökkäävä sekä puolustava pelaaja. Myös laitalinkille olisi tarvetta jos/kun Ronaldo lähtee. Jos Ruud van Nisteroy lähtee Old Traffordilta mielestäni uutta hyökkääjää ei tarvitse hankkia. Jos kärjessä on RvN, Saha ja Rooney niin mielestäni Manulla on tarpeeksi kova hyökkäys. Puolustuspäähän ei paljon vahvistuksia tarvita. Kunhan talven hankinnat Vidic ja Evra parantavat peliään vähän niin Manulla on hyvä puolustus Rio Ferdinandin johdolla.

Chelsean jengi vaikuttaa paperilla taas kerran pelottavan hyvältä mutta uskon että Manu haastaa Chelsean ensi kaudella kunhan tehdään muutama hyvä kauppa kesän aikana.

TKO
10.07.2006, 00:02
Kyllä se Ruud taitaa lähteä. Onneksi Saksaan.

Sky (http://home.skysports.com/worldcup/article.aspx?hlid=401827&CPID=4&clid=156&lid=2&title=Bayern+make+Ruud+claim)

Liikkuisikohan toiseen suuntaan Owen Hargreaves? Epävirallisen lähteen mukaan ManU:n kiinnostus Carrickiin olisi lopahtanut ja Hargreaves olisi yksi uusi vaihtoehto keskikentän ankkurin rooliin.

Tänään muuten julkaistiin ManU:n ensi kauden pelipaidat. Paidoilla juhlistetaan seuran ensimmäistä liigamestaruutta, joka täyttää 50 vuotta ja senpä vuoksi paidat ovat tyyliltään 50-luvulta. Kuvia täällä: http://www.manutdtalk.com/forums/red-cafe/231-its-official-new-man-utd-kit.html#post822

HIFK-Mania
10.07.2006, 00:17
Kyllä se Ruud taitaa lähteä. Onneksi Saksaan.

Sky (http://home.skysports.com/worldcup/article.aspx?hlid=401827&CPID=4&clid=156&lid=2&title=Bayern+make+Ruud+claim)

Siltä ikävä kyllä näyttää...Onnea van Nistelrooylle Saksaan jos sopimus toteutuu..Ja onneksi Bayern Muncheniin.Rupeampa seuraamaan Saksankin liigaa aktiivisesti :)

Sides
10.07.2006, 23:22
Näinköhän kaikille kolmelle on tilaa? Melkeinpä veikkaisin, että se on joko Ruud tai Torres, muttei molempia. Ruud ja Rooney ovat selviä avauksen miehiä ja vaihtopenkiltä löytyvät Saha ja tulevaisuuden nimi Rossi eli varsinaista tarvetta ei uudelle kärkipelaajalle olisi.

Tuskimpa kaikille on tilaa, jos ja kun Rossia aletaan ajamaan oikein kunnolla sisään. Sekava postaus sekavassa krapulassa...

Torresin hintalappu on jotain 40milj., joten ilman Ronaldon myymistä SAF:lla on mitään jakoa tälle kaupalle. Kuitenkin näkisin aika pakottavaa tarvetta hankkia kunno strikerhenkinen ratkaisu, jos RVN poistuu saksan maalle. Sahasta nyt ei vaan ole ratkaisijaksi suuriin peleihin, stunttina ok paremmilleen ja Rossi tuskin vielä tulevalla kaudella on tarpeeksi kypsä.

Huhuissa pyöritellyistä keskikenttämiehistä mieluiten näkisin Gattuson OT:lla, mutta en jaksa uskoa Milanin lähtevän serie a:sta, jolloin mies tuskin menee minnekään. Owen Hargreaves ei olisi olleenkaan paskempi saalistaa vaihtokaupassa, jos Ruud lähtee bayerniin. Mutta kukas tekee peliä, Hargreaves vai? Park? Kuka? Scholes? Kyllä tarviis niitä hankitoja alkaa pikku hiljaa kuulumaan, liiga-avaukseen on aikaa reilut neljä viikkoa.

TKO
10.07.2006, 23:56
Torresin hintalappu on jotain 40milj., joten ilman Ronaldon myymistä SAF:lla on mitään jakoa tälle kaupalle. Kuitenkin näkisin aika pakottavaa tarvetta hankkia kunno strikerhenkinen ratkaisu, jos RVN poistuu saksan maalle. Sahasta nyt ei vaan ole ratkaisijaksi suuriin peleihin, stunttina ok paremmilleen ja Rossi tuskin vielä tulevalla kaudella on tarpeeksi kypsä.

Torresin buy-out clause todellakin on £41.4milj., mutta tuota hintaa ei taatusti tule yksikään seura maksamaan. Espanjassahan on tapana (sääntö?) kirjata kaikkiin sopimuksiin aivan uskomattomia buy-out -hintoja, jotka tuskin koskaan astuvat voimaan kun joko pelaaja lähtee halvemmalla tai ei yksinkertaisesti ole myynnissä. Uskoisin Torresin hinnan olevan lähempänä £20miljoonaa kuin neljääkymmentä.

Siitä olen ehdottomasti samaa mieltä, että uusi kärki on hommattava jos Ruud lähtee. Mieluiten pitäisin Ruudin, joka on jo taitonsa Valioliigassa sekä Champions Leaguessa todistanut, mutta jos hän haluaa lähteä, tarvitaan Rooneyn pariksi samantasoinen korvaaja. Saha on erinomainen kolmas hyökkääjä, jos vain sopeutuu tuohon rooliin ja Rossin työpaikka löytynee pääosin reserveistä ellei häntä saada lainattua vuodeksi peliaikaa hakemaan muualle. Tämän nelikon (Ruud, Rooney, Saha & Rossi) takaahan löytyy vielä Solskjaer, jonka pitäisi pitkästä aikaa olla pelikunnossa ja vieläköhän David Bellion on ManU:n omaisuutta? Eli syvyyttä hyökkäykseen kyllä löytyy, mutta Ruudin poistuessa kärki olisi valitettavan kapea.

Vielä pari ManU:akin koskettavaa pelaajahuhua:
- Cristiano Ronaldoa huhuillaan Realin ohella myös Barcelonaan: http://www.fcbarcelonablog.com/fcbarcelonablog/fcbarcelonablog.php/2006/07/10/title_398
- Franck Riberyä tuntuu Valioliiga kiinnostavan, mutta valitettavasti väärä seura: http://www.talksoccer.net/index.php?subaction=showfull&id=1152541740&archive=

Ribery olisi kyllä loistava korvaaja Ronaldolle oikeaan laitaan, mutta haaveeksi taitaa jäädä.

SnT
11.07.2006, 13:19
http://www.manutd.com/news/fullstory.sps?iNewsid=345430&itype=466&icategoryid=365

- Real Madrid valmis tarjoamaan £10m Gabriel Heinzesta korvatakseen Roberto Carloksen.

- Benfican Armando Petit ei ole innostunut siirrosta ManU:n, valioliiga kuulemma ei ole enään vaihtoehto tässä vaiheessa.

- Queiroz viimeinen toivo saada C Ronaldo OT:lle ?

- Fergie jahtaa Owenia, Owen Hargrevesia, Ruud menisi vaihtokaupassa Bayernin ja Hargreaves ManU:n ja ManU saisi sen lisäksi vielä £7m.

Olin myös tässä lukevinani, että ManU on olisi tarjonnut West Bromwichille Kusczakista £2m tai £4m tällä viikolla ja tarjous olisi kuulemma hyväksytty, en muista vaan missä tämän luin joten jos joku asiasta tarkemmin tietää niin valistakaa, että onko näin tosiaan tapahtunut ?

TKO
11.07.2006, 13:53

Aina yhtä luotettavasta The Sunistahan tämäkin huhu (siis tarjouksen hyväksymisestä) on liikkeelle lähtenyt ja onpa WBA jo ehtinyt kumotakin sen: http://www.redissue.co.uk/news/loadnews.asp?cid=TMNW&id=287683

Kiinnostus Kusczakia kohtaan lienee kuitenkin aitoa, sillä WBA:n manageri Bryan Robsonhan on asiasta lehdille kertonut.

Lisätään huhuissa pyörineisiin nimiin Borussia Dortmundin 17-vuotias turkkilainen teinisensaatio Nuri Sahin. Sahin on nuorin koskaan Bundesliigassa pelannut ja myös nuorin maalinteossa onnistunut pelaaja. Lisäksi tilillä on jo yksi maaottelu, jossa myös yksi tehty maali. Huhujen mukaan ManU olisi tekemässä kuuden miljoonan punnan tarjousta.

Finisher
11.07.2006, 14:23
Kyllähän tämä kieltämättä vähän heikolta näyttää. Väkeä menossa ulospäin enemmän kuin sisään. Siinähän olisi Fergusonilla työ korvata Heinze, C.Ronaldo ja van Nistelrooy. Lisäksi tarvittaisiin vielä se keskikentän keskusta. Heinzen uskon tuntevan lojaalisuutta Fergusonille, joten uskon että jää. (Tosin samaa luulin C.Ronaldosta). Nistelrooyn mahdollinen menettäminen tulee kirpaisemaan meikäläistä todella kovaa; suosikkipelaaja suosikkiseurassa. No, monta kauttahan tätä jo on kestänyt. Madridiinhan Ruud tuskin lähtee, kun vanha vihamies Cristiano sinne taitaa matkata.

Siirtouutisia hankintarintamalta odottaessa.

pelikielto
11.07.2006, 14:55
Kyllähän tämä kieltämättä vähän heikolta näyttää. Väkeä menossa ulospäin enemmän kuin sisään. Siinähän olisi Fergusonilla työ korvata Heinze, C.Ronaldo ja van Nistelrooy. Lisäksi tarvittaisiin vielä se keskikentän keskusta. Heinzen uskon tuntevan lojaalisuutta Fergusonille, joten uskon että jää.
Heinze on itse asiassa kolmikosta ainoana korvattavissa, löytyyhän roserista jo Evra, Silvestre ja O'Shea. Ronaldon ja Ruudin kanssa tekeekin jo tiukkaa.

Tuo Hargreawes+ läjä puntia----> RVN olisi ihan hyvä kauppa jos varalla olisi joku mutta kun ei ole.

Jos oletetaan että kaikki kolme lainauksessa mainittua lähtee, uppoaa Manu vielä inan syvemmälle suohon. Tuo RVN kaupasta saatava 7milj+ Gabista saatavat 10 milj. saatavat jopa riittää yhteen huippuhankintaan mutta edelleen olisi kaksi paikkaa auki ja esimerkiksi huippukärjet eivät yleensä ole halvimmasta päästä.

Maglor
11.07.2006, 17:48
RvN ---> Hargreaves + 7m£ olisi loistava kauppa. Sillä ja siirtobudjetin punnilla saataisiin varmasti Torres Manuun. Sitä paitsi loppukausi meni Sahalta huomattavan paljon paremmin kuin RvN:ltä, että Saha kelpaa minulle mainiosti. Kuitenkin ManU tarvitsee sen kolmannen kansainvälisen tason huippukärjen menestyäkseen. Samalla tässä saataisiin se keskikentän ankkuri jolloin voitaisiin investoida playmakeriin. C. Ronaldon mahdollisen lähdön seurauksena paikkaaja saadaan hänen myyntipunnillaan. Riberylle sopimus josta hän ei voi kieltäytyä?

Onko Heinzen lähtö muka varma?

Finisher
11.07.2006, 19:09
Onko Heinzen lähtö muka varma?
Ei ole. Näitä huhujahan riittää nyt erityisesti kun nuo Italian 4 seuraa ovat tulilinjalla + Realin uuden puheenjohtajan lupaukset siihen päälle. Kuitenkin luulen että Heinze pysyy ManUssa, Real taitaa olla kiinnostuneempi esim. Zambrotasta. Tuskin molempia kuitenkaan hankkivat.

pelikielto
11.07.2006, 19:12
RvN ---> Hargreaves + 7m£ olisi loistava kauppa. Sillä ja siirtobudjetin punnilla saataisiin varmasti Torres Manuun. Sitä paitsi loppukausi meni Sahalta huomattavan paljon paremmin kuin RvN:ltä, että Saha kelpaa minulle mainiosti.Ainoa vaan että Manulla olisi tällöin kolme melko saman tyylistä kärkeä(Rooney, Saha, Rossi) eikä ainuttakaan boksipelaajaa. Saha pelasi kyllä hyvin mutta viimeistelijänä hän on valovuoden Hevosta perässä. Ja kaiken kukkuraksi RVN monipuolisti pelityyliään tekemällä kaksi(2!!!!!!!!!!) maalia boksin ulkopuolelta.

Enkä ihan hirveästi pistäisi siirtobudjetin varaan, se kun voi olla mitä vain £0- 20 milj. väliltä.

Onko Heinzen lähtö muka varma?
Ei kai se varma ole mutta ei varmasti mahdotonkaan... kai? Hienoa olisi jos mies jäisi mutta tuo 10 milj puntaa on hyvä hinta eikä miehen lähtö heikentäisi joukkuetta kovinkaan paljoa. Miinusta tuossa kaupassa on se, että koko kymppi menee luultavasti suoraan Glazerien velkojen lyhentämiseen(vaatimattomat £499 90000 jäljellä).

Jeffrey
11.07.2006, 22:02
Ainoa vaan että Manulla olisi tällöin kolme melko saman tyylistä kärkeä(Rooney, Saha, Rossi) eikä ainuttakaan boksipelaajaa. Saha pelasi kyllä hyvin mutta viimeistelijänä hän on valovuoden Hevosta perässä. Ja kaiken kukkuraksi RVN monipuolisti pelityyliään tekemällä kaksi(2!!!!!!!!!!) maalia boksin ulkopuolelta.

Miten olisi mahtavan Alan Smithin lopullinen läpimurto? Smith on kehittynyt niin pirusti vielä, että uskoisin hänen pystyvän kärjessä väh. 15 maaliin mikäli saa itseluottamuksen kohilleen...

C. Ronaldon poistuminen kirpaisisikin ehkä hieman, jollain sairaalla tavalla mä tykkään siitä jätkästä. Vaikea löytää korvaajaa, mutta pakottaako olosuhteet lähtemään? Toivottavasti ei. Toivotaan vielä, että Fergie ja RvN saisi välinsä selväksi.

Huhutuista pelaajista ottaisin vastaan ilomielin Hargreavesin ja Carrickin. Gattuso ehkä menisi, mutta Pirlon kohdalla joutuisi jo puremaan hammasta jos hän meille tulisi. Freddy Aduakin ollaan huhuttu Ronaldon korvaajaksi, mutta panostettaisiin mielummin pelaajiin jotka ovat jo tähtiä eikä vasta 5vuoden päästä. Riquelmestä en usko, että hän sopeutuisi Premieriin.

Sides
11.07.2006, 22:08
RvN ---> Hargreaves + 7m£ olisi loistava kauppa. Sillä ja siirtobudjetin punnilla saataisiin varmasti Torres Manuun. Sitä paitsi loppukausi meni Sahalta huomattavan paljon paremmin kuin RvN:ltä, että Saha kelpaa minulle mainiosti. Kuitenkin ManU tarvitsee sen kolmannen kansainvälisen tason huippukärjen menestyäkseen. Samalla tässä saataisiin se keskikentän ankkuri jolloin voitaisiin investoida playmakeriin. C. Ronaldon mahdollisen lähdön seurauksena paikkaaja saadaan hänen myyntipunnillaan. Riberylle sopimus josta hän ei voi kieltäytyä?

Onko Heinzen lähtö muka varma?

Kauppa olisi tosiaan loistava, mutta ainoastaan jos Torres tulee OT:lle. Saha teki muistini mukaan loppukauden peleissä, joissa oli avauksessa RVN:n tilalla, 7 kassia, jotka olivat tyyliin WBA:a ja muita paskalafkoja vastaan, kun taas ruud teki jämäminuuteilla vissiin 5 maalia. Minulle Saha ei kelpaa, mutta saatan hyväksyä Torresin ikänsä takia The Strikerin korvaajaksi.

Edelleen, Ronaldon saa heivata tukasta vittuun koko saarelta, puntia ropisee varmasti. Onhan kundi pitelemätön sille päälle sattuessa, mutta kitisevä kakara ja koutsien kultapoju, adios mate! Mitä taas Heinzeen tulee, pidän kaveria ehkä kunnossa ollessaan maailman parhaana vasempana pakkina ja tahtoisin miehen pitää, ihan sama millaista setelitukkoa heilutellaan.

Toki 95% näistä siirtohuhuista ei tule toteutumaan, mutta saisi niin kuin aiemmin vinguin alkaa OT:lle miehiä valumaan!

TKO
11.07.2006, 22:19
Miten olisi mahtavan Alan Smithin lopullinen läpimurto? Smith on kehittynyt niin pirusti vielä, että uskoisin hänen pystyvän kärjessä väh. 15 maaliin mikäli saa itseluottamuksen kohilleen...

Näinköhän Sir Alex Smithin takaisin kärkeen heittäisi, kun sinne on kuitenkin laittaa van Nistelrooy, Rooney, Saha, Rossi sekä Solskjaer (+Bellion, jos hän on enää ManU:n omaisuutta?)?

Sides
11.07.2006, 22:23
Näinköhän Sir Alex Smithin takaisin kärkeen heittäisi, kun sinne on kuitenkin laittaa van Nistelrooy, Rooney, Saha, Rossi sekä Solskjaer (+Bellion, jos hän on enää ManU:n omaisuutta?)?

Olisipa tosiaan mainiota nähdä SuperSubin vielä kerran olevan nimensä veroinen. Mies ilmeisesti alkaa lähentelemään 100%:sta kuntoa ja eiköhän Enkeli nähdä jo syksyllä tositoimissa.

pelikielto
11.07.2006, 22:23
Miten olisi mahtavan Alan Smithin lopullinen läpimurto? Smith on kehittynyt niin pirusti vielä, että uskoisin hänen pystyvän kärjessä väh. 15 maaliin mikäli saa itseluottamuksen kohilleen...
(clip)
Huhutuista pelaajista ottaisin vastaan ilomielin Hargreavesin ja Carrickin. Gattuso ehkä menisi, mutta Pirlon kohdalla joutuisi jo puremaan hammasta jos hän meille tulisi. Freddy Aduakin ollaan huhuttu Ronaldon korvaajaksi, mutta panostettaisiin mielummin pelaajiin jotka ovat jo tähtiä eikä vasta 5vuoden päästä. Riquelmestä en usko, että hän sopeutuisi Premieriin.
Smith nyt voi tehdä mitä vain, tosin vuosi vietettynä keskikentällä vaihtelevalla menestyksellä tuskin on maalintekoa parantanut.

Hargreaves sopisi varmasti hyvin Manuun mutta tällöin ei Carrickille olisi käyttöä. Varsinkin Carrickin huono hinta/laatu- suhde puoltaa ainakin minun silmissäni Owenia(jos Carrick irtoaisi alle kympillä niin tervetuloa vaan).

Tuo Pirlo+ Gattuso kk:lle olisi jo aivan liian täydellistä. Aivan kuin Esa Keskinen ja Scott Stevens... Jos tuo onnistuisi, saisivat Glazerit synninpäästön muutamaksi vuodeksi eteenpäin.

Fawkes
12.07.2006, 12:59
Kuten täällä on jo monesti todettu: ei hyvältä näytä. Triplasta on jo 7 vuotta. Englannissa mestaruus tuli viimeksi vuonna 2003. Onhan tässä välillä tullut jotain liigacup-voittoja, mutta eivät ne paljoa lämmitä. Kaiken lisäksi Glazierit ovat vieläkin vallassa (vaikka ovat ulkoapäin katsottuna tehneet yllättävän vähän vahinkoa), Ferguson on vieläkin valmentajana ja ManU:n vetovoima pelaajamarkkinoilla on ennätysalhaalla.

Kaukana ovat ne ajat jolloin United oli Englannin ehdoton ykkönen pelaajamarkkinoilla. Jos joku huippupelaaja halusi tulla sumusaarille, oli ManU yleensä ykkösvaihtoehto. Nykyään Chelsea on aivan oma lukunsa. Taitaa myös Arsenal olla mennyt ohi ja Liverpoolin kanssa ollaan aika tasoissa (houkuttelevuudessa). Ei siinä sinänsä mitään. Eihän voittokulku loputtomiin voinut jatkua ja jollain hämärällä tavalla on ihan virkistävää, että välillä on vähän vaikeampia aikoja. Siinähän se todellinen fanius punnitaan.

Pikkuhiljaa alkaa tosin jurppia tuo Fergusonin touhu. Äijä käyttää omaa pyhimys-asemaansa hyväkseen ja tekee ihan ihmesiirtoja. Olisiko jo aika siirtyä sivuun Alex? Niin kauan pelaaja ilman vastaväitteitä tottelee Fergusonia, on kaikki hyvin. Mutta heti kun pelaaja saa vähän statusta ja pää alkaa kasvaa, syntyy ongelmia Fergien kanssa. Onhan se ihan hyvä, ettei diivojen anneta leijua liikaa, mutta voi niille vähän siimaa antaa. Sama kävi Beckhamin kanssa ja sama on käymässä nyt Ronaldon kanssa. Henkilökohtaisesti en ole mikään suuri Ronaldo-fani, joten ei olisi maailmanloppu vaikka kaveri Realiin tai Barcaan myytäisikiin, mutta ei sitä nyt tarvitse jokaista tähteä aina myydä. Nykytrendi näyttää olevan, että hankitaan pelaajia nuorina, annetaan heidän kehittyä ja myydään pois. Pidän siitä, että United ei ole lähtenyt kilpailemaan Chelsean kanssa pelaajamarkkinoille ja hankkimaan pelaajia aivan järjettömillä siirtosummilla. Pidän nykyisestä linjasta enemmän jossa "omat" pelaajat kasvatetaan. Mutta kun heistä tulee tähtiä, tulisi heistä pitää kiinni eikä myydä. Ronaldo tosin saattaa olla poikkeus. Hänestä en pitäisi kiinni kynsin hampain.

RVN on ilmeisesti myös matkalla ulos Fergusonin takia. Ruudia ei saisi päästää pois. Hän alkaa olla jo United-ikoni. Mutta mitä vielä? Alex-setä savustaa hänet ulos. Kunhan myisi edes sinne Bayerniin. Siellä Ruudista ei olisi niin paljoa haittaa. Paitsi mitä tietysti pudottaa Unitedin Champions Leaguesta maaleillaan... Heinzen departurea huhutaan myös. Toivottavasti ei toteudu. Gabin asenne on ihailtava ja hän sopii Unitediin täydellisesti. Häntä voitaisiin kyllä kokeilla keskellä Rion kanssa, sillä laidassa on jo porukkaa. Keskustassa Heinzeä tarvittaisiin enemmän.

Ennen World Cupia ei rosterissa mielestäni ollut hirveitä aukkoja. Keskikentän keskusta oli uudellenrakentamisen tarpeessa ja muutenkin tiettyjä vahvistuksia sekä puolustukseen, että keskikentälle oli syytä hankkia. Nyt paletti on yhtäkkiä täynnä reikiä. Jos Ruud lähtee, tarvitaan kärkeen ehdottomasti uusi mies. Jotenkin tuntuu, että Nistelrooysta ei mitään kovin hirveitä summia saataisi joten tuntuu Torresin tasoisten kavereiden hankkiminen vähän toiveunelta. Owen olisi realistisempi vaihtoehto, mutta kaverin pelikunto nyt ja tulevaisuudessa on täydellinen kysymysmerkki, joten olisi melkoinen riskihankinta.

Jos Ronaldo poistuu, tarvitaan laidoillekin täydennystä. Jos Giggsin ajatellaan jatkavan vasemmalla, tarvitaan oikealle uusi mies. Sen lisäksi keskusta on edelleen ennallaan. Scholesin varaan voidaan laskea jotain. Viime kausihan meni pilalle silmävamman(?) takia. Toivottavasti pystyy palaamaan tasolleen. Mikään sateentekijä hän ei ole, mutta parhaimmillaan täyttää toisen paikan keskustassa. Uutta Keanea ei ole vieläkään hankittu. Smithistä siihen ei ole kuten ei myöskään O´Sheasta. Kaupoilla on siis käytävä. Eikä ostos saa olla mitään Carrickin tasoa. Gattuso ja Mascherano olisivat aivan loistavia hankintoja, mutta saattavat taas kerran jäädä haaveeksi. Mielestäni tämä DMC hankinnan tulisi olla kesän ykkösprioriteetti. Huolestuttavaa on kuitenkin se, että nyt eletään heinäkuun puoliväliä, sarjan alkuun on n.viisi viikkoa ja paletti on näin sekaisin.

Kuvernööri
12.07.2006, 13:31
...

Ensinnäkin täytyy aloittaa että olipa loistava kirjoitus.

Itse olen jo pitkään ihmetellyt mitä vikaa on Sir Alexin ja useimpien ManU fanien päässä. Toisaalta Alex on kyllä tehnyt mahtavaa työtä fanien aivopesemisessä, siinä hän on loistava ja varmaan siksi nauttiikin vielä melko koskemattomasta sädekehästään.

Liam Miller Roy Keanen korvaajaksi. Sitten Eric-Eric. Ja nyt sitten viimeisimpänä kärjeksi liian huono Alan Smith, jonka ostaminen oli jo alunperin typerin idea ikinä. Vieläkö joku teistäkin oikeasti kuvittelee että Smith jotenkin pystyy vahvistamaan joukkuetta? Eiköhän Alex taas kohta kerro kuinka Alan-boy on elämänsä kunnossa ja valmis ottamaan keskikentän haltuunsa, ja sitten on taas faneilla hauskaa. Näin muuten Liam Millerin pelaavan Leeds-Watford-ottelussa Valioliigan nousukarsinnoissa, hyvä että pysyi Championship-tasolla kyydissä.

Hienoa olisi jos mies jäisi mutta tuo 10 milj puntaa on hyvä hinta eikä miehen lähtö heikentäisi joukkuetta kovinkaan paljoa.

Hieman pisti silmään tämä kommentti. Voitko tosiaan olla tuota mieltä? ManUssa on tällä hetkellä ainoastaan kaksi huippupuolustajaa, Heinze ja Ferdinand. Näiden lisäksi puolustus on täynnä keskinkertaisuuksia ja täytemiehiä. Neville, Brown, O'Shea, Silvestre, Evra...tuollaisilla pelaajillako haastamaan kärkeä? Ja sitten vielä Heinze on se, josta voisi luopua!

Fergusonilla on valtavat resurssin käytössään ja hän ei ole muutaman vuoden aikana saanut keskikentän keskustaa kuntoon. Itseasiassa ei ole tehnyt sinne yhtään hyvää hankintaa. Sokea luotto Keaneen ja Scholesiin tuhosi koko dynastian, mutta eihän noita pelaajia kaiketi saa kritisoida? Näinköhän Fergie roudaa pelastajaksi 16 miljoonalla Michael Carrickin. Sitten kohta ihmetellään että miten noin kallis pelaaja voi olla niin huono. Kunnes tajutaan että paskahan se on aina ollutkin.

Huhutuista pelaajista ottaisin vastaan ilomielin Hargreavesin ja Carrickin. Gattuso ehkä menisi, mutta Pirlon kohdalla joutuisi jo puremaan hammasta jos hän meille tulisi.

Tämä on jo uskomatonta. Gattuso-Pirlo on ehkä maailman paras kaksikko keskikentän keskustassa. Molemmat omassa hommassaan maailman eliittiä. Ja ottaisit mielummin Carrickin ja Hargreavesin? Toivon kaikkien ManU-fanien puolesta että Ferguson ei ole samaa mieltä.

Sen lisäksi ihmetyttää joidenkin ManU-fanien hyväksyntä sille, että C.Ronaldo voi pakata kamansa ja häipyä. Ymmärrättekö että teillä on Ronaldossa ehkä maailman paras laituri ja maailman lupaavin pelaaja? Ja hän on 21-vuotias (!). Ferguson näyttää sentään hänen arvonsa ymmärtävän.

No, tässä nyt vain omat ulkopuoliset ja objektiiviset näkemykseni manun touhuista. Mutta tuntuu siltä, että kukaan ei tiedä mitä pitäisi tehdä ja kaikkein vähiten jyvällä on Sir Alex itse, joka ei totta puhuen ole koskaan osannut ostaa pelaajia. Runko on:

Puolustus: Ferdinand, Heinze
KK: Ronaldo
Hyökkäys: Rooney, Van Nistelrooy

Miettikää kuinka kapea porukka ja loput täytemiehiä. Ja nyt ilmeisesti Ruud lähtee. Rooney-Torres kärkiparina? No en tuomitse ennen kuin näen mutta aika tyhmältä idealta vaikuttaa. Ehkä sitä rahaa kannattaisi nyt keskittää jonnekin aivan muualle.

HIFK-Mania
12.07.2006, 14:40
Ferdinand ja Heinze täytyy todellakin pitää.Gary Neville ei ole keskinkertaisuus.Silvestre ei ehkä ole aivan parhaita pelaajia mutta menee kuitenkin joukkueessa...Evrakin on paljon parempi kuin keskinkertaisuus Valioliigassa.

Ronaldo saa mennä jos ei tavat muutu,ei sellasta pellehyppelyä ja ruikutusta kukaan fani jaksa kuunnella.Taitava kaveri on mutta syötelläkin saisi paljon enemmän,eli liian itsekäs pallon kanssa.Giggs,Scholes ja Smith,kaikki kelpaavat keskikentälle joskin Smithiä voisi kokeilla uudelleen kärkeen...

Nistelrooyn jäädessä kärki on kunnossa mutta jos Ruud lähtee niin tilalle täytyisi saada joku samantyylinen pelaaja (taitava boksissa).

Eli mestaruudesta pyastytään tapella jos hommataan keskikentälle yksi loistava pelintekijä.

Maglor
12.07.2006, 14:43
Ilmeisesti C. Ronaldo ei ole myynnissä. Hyvä, sillä mies on Rooneyn ohellä tärkein hyökkäävä pelaaja ja yksi suosikeistani. Tosin pientä diivailua havaittavissa. Kuvernöörin kanssa samaa mieltä, loistava laituri ja jäädessään Rooneyn ohella ManUn tulevaisuus.

Kuvernööri kirjoitti ihan hyvää tekstiä ja ymmärrän hänen näkökulmaansa. Kuitenkaan Smithin dissausta en hyväksy, sillä hänen kautensa meni pilalle pahan loukkaantumisen myötä - sitä paitsi osa ensi kauttakin taitaa mennä pilalle. Sitä paitsi pidin hänestä jo silloin kun hän pelasi Leedsissä. Kelpaa kärkeen. Ruudi saa lähteä jos tilalle saadaan Hargreaves, kyllä siellä kärjessä muutkin maaleja tekee.

Keskikenttä on nyt ollut se johon tarvitaan viimeistään nyt parannus. Scholesia ja Giggsiä alkaa jo ikä painaa ja nykyisistä ukoista ei ole korvaajiksi. Kannattaisiko ManUn ottaa riski ja katsoa Milanin, Juven ja kumppaneiden tilane jos hyviä keskikenttämiehiä sattuisi tulemaan sieltä? J.S. Parkista ei kannata hankkiutua eroon, sillä mies on riittävän monipuolinen korvaamaan loukkaantuneita ykkösmiehistön jäseniä. Millerit, Fletcherit ja kumppanit pelaamaan jämäminuutteja ja kehittymään.

Puolustus on riittävän hyvä. Vasempaan laitaan löytyy Evra ja Heinze, keskelle Heinze, Ferdinand, Brown ja Vidic, mutta oikeaan laitaan ei oikeastaan kuin Neville. Oikeaan laitaan pitäisi saada joku parikymppinen pakki, joka voisi ottaa tuntumaa vielä tämän kauden Nevillen opastuksella.

Van Der Sar pelatkoon maalissa tämän kauden Howardin veskaritilanne siis hyvä.

Mielestäni sopivia ratkaisuja: Kärjestä Ruudi vittuun ja otetaan vaihdossa Hargreaves ja kasa puntia. Ruudin tilalle Torres. Annetaan Sahalle enemmän vastuuta ja Smithin toivuttua hänellekin peliaikaa. Rossille jämäminuutteja. Ilmeisesti myös Solskjaer on käytettävissä? Jos kerran Milanista on tulossa keskikentälle porukkaa niin miten käy Gilardinon?

Keskikentälle Hargreaves ja Milanista Pirloa ja Gattusoa pyörittämään keskikenttää C. Ronaldon kanssa. Tarvittaessa Scholes, Park ja ehkä jopa Smith paikkaavat kapellimestareita. Tilanne näyttää huomattavasti valoisammalta.

Puolustus näyttää nyt jo hyvältä. OIkean pakin paikalle joku nuori lupaus häärimään, ei ole prioriteettilistassa ykkösenä. Kyllä tämä puolustus mestaruuteen pystyy.

p.s. Kirjoituksessa todennäköisesti typoja, mutta enpä nyt jaksa korjata :)

Blackie
12.07.2006, 14:52
Miettikää kuinka kapea porukka ja loput täytemiehiä.
Niin no. Täytemiehiä on suunnilleen saman verran kuin Poolilla, mutta runko on ManU:lla tasokkaampi, joten eiköhän Pool jää taas ManU:n taakse tulevalla kaudella.

TKO
12.07.2006, 15:00
Vasempaan laitaan löytyy Evra ja Heinze, keskelle Heinze, Ferdinand, Brown ja Vidic, mutta oikeaan laitaan ei oikeastaan kuin Neville. Oikeaan laitaan pitäisi saada joku parikymppinen pakki, joka voisi ottaa tuntumaa vielä tämän kauden Nevillen opastuksella.

Brown ja ymmärtääkseni myös Vidic pystyvät pelaamaan myös oikealla. En näkisi oikeaa laitaa puolustuksen osalta mitenkään ongelmallisena - Neville on huipputasoa (olivat Pool-fanit mitä mieltä tahansa) ja Brown on hyvä backup-pelaaja, jos vain pysyy terveenä.

Eli kun joukkueessa on näitä kiistattomia ongelmakohtia (keskikentän keskusta + mahdollisesti Ruudin ja Ronaldon korvaajat), en näe järkevänä tuhlata rahaa laitapakkeihin. Neville ei iältäänkään ole vielä kuin aavistuksen päälle kolmekymppinen, joten hänen seuraajansa miettiminen ei ole vielä edes mitenkään akuuttia.

Maglor
12.07.2006, 15:09
Brown ja ymmärtääkseni myös Vidic pystyvät pelaamaan myös oikealla. En näkisi oikeaa laitaa puolustuksen osalta mitenkään ongelmallisena - Neville on huipputasoa (olivat Pool-fanit mitä mieltä tahansa) ja Brown on hyvä backup-pelaaja, jos vain pysyy terveenä.

Eli kun joukkueessa on näitä kiistattomia ongelmakohtia (keskikentän keskusta + mahdollisesti Ruudin ja Ronaldon korvaajat), en näe järkevänä tuhlata rahaa laitapakkeihin. Neville ei iältäänkään ole vielä kuin aavistuksen päälle kolmekymppinen, joten hänen seuraajansa miettiminen ei ole vielä edes mitenkään akuuttia.Jos Brown ja Vidic pystyvät pelaamaan oikeaa laitaa niin kaikki on sitten sillä puolella kunnossa. Neville tosiaankin on huipputasoa, mutta ikä väistämättä tuo mukanaan vauhdin hidastumisen.

Ronaldon korvaajaa ei ilmeisesti tarvitse etsiä, sillä ManUn nettisivut ilmoittavat ettei miehestö oteta tarjouksia vastaan. Tämä on paras uutinen pitkään aikaan!

Master Chief
12.07.2006, 16:09
HFBoardsin siirtomarkkinaketjusta Frank Riberyyn liittyen:

- Bayern has proposed 10M. Obviously denied.

- Arsenal has proposed around 15M euros.

- OM asks for 20M euros.

- No word on what Lyon is offering, but I bet they offer close to 20M.

En tiedä vieläkö meillä ollaan kiinnostuneita, mutta yli 20 milliä pitäisi ilmeisesti tarjota. Lyoniin OM ei ole kauhean halukas Riberyä myymään, joten sen suhteen olisi mahdollisuudet. Lisäksi Saha ja Silvestre olisivat MM-joukkueesta jo tuttuja maanmiehiä.

maken veivi jr.
12.07.2006, 16:43
Niin no. Täytemiehiä on suunnilleen saman verran kuin Poolilla, mutta runko on ManU:lla tasokkaampi, joten eiköhän Pool jää taas ManU:n taakse tulevalla kaudella.
Ei se kauheasti lohduta, jos mestaruus on käytännössä menetetty jo tammikuussa, kun Ballackin ja Shevan vahvistama Chelsea napsii voittoja viikosta toiseen.

Manun suurin ongelma on edelleen keskikentän keskusta; Scholes ei ollut viime kaudella enää totussa iskussa, eikä Keanolle tunnu löytyvän paikkaajaa millään ja sitten kirjoitetaan siitä, kuinka pitkin hampain Pirlo ja Gattuso otettaisiin joukkueeseen. Kyseinen kaksikkohan olisi jo (lähes) Chelsean tasoa, miehet pelaavat yhteen aivan loistavasti ja Pirlo on kyllä aivan liian aliarvostettu pelaaja.

Ainut kysymysmerkki on kuinka miehet sopeutuisivat Valioliigaan, mutta ehkä sen riskin mielummin ottaa kuin Carrickin?

Noista kärkimiehistä on vielä paha sanoa, kun ei tuosta RVN:n tilanteesta oikein ota selkoa. Mahtavaa olisi kuitenkin nähdä Solskjaerin pelaavan ensi kaudella muutaman kerran täydet minuutit, Molden Enkeli on kärsinyt jo loukkaantumisista tarpeeksi.

Finisher
12.07.2006, 18:31
Ronaldo saa mennä jos ei tavat muutu,ei sellasta pellehyppelyä ja ruikutusta kukaan fani jaksa kuunnella.Taitava kaveri on mutta syötelläkin saisi paljon enemmän,eli liian itsekäs pallon kanssa.
Siinä mielessä olisi harmittavaa menettää C.Ronaldo, kun Sir Alex on muovannut hänestä jalkapalloilijan. ManUun tullessaanhan kaveri oli pelkkä kikkakone, josta oli enemmän haittaa kuin hyötyä joukkueelle. Ja tuohon kaatuiluun: en usko että Valioliigassa jatkaa samalla sukeltelulla. Siellä tulee kuittia myös omalta joukkueelta välittömästi, kun Portugalin joukkue oli täynnä vastaavia hyppijöitä.

Ronaldollahan oli lähtö mielessä jo ennen kisoja, joten ei lähtösuunnitelmat pelkästään näistä kisahäslingeistä johdu. Sinänsä olen poikaan pettynyt, että kun juuri on allekirjoittanut 4v. sopimuksen, ei kohta vinguta kilpailijan riveihin. Joku saisi opettaa kaverille vähän nyöryyttä.

Toisaalta luulen, että toinen parista Ruud - Cristiano lähtee. Ruudin heittämät isä -kommentit varmaan tämän koko jupakan aiheuttivat. Mutta toivotaan että asia selvitetään.

Edit. ehkä sittenkin? http://home.skysports.com/list.asp?hlid=402517&CPID=8&clid=1&lid=2&title=Ronaldo:+Staying+would+be+fine

pelikielto
12.07.2006, 19:51
Hieman pisti silmään tämä kommentti. Voitko tosiaan olla tuota mieltä? ManUssa on tällä hetkellä ainoastaan kaksi huippupuolustajaa, Heinze ja Ferdinand. Näiden lisäksi puolustus on täynnä keskinkertaisuuksia ja täytemiehiä. Neville, Brown, O'Shea, Silvestre, Evra...tuollaisilla pelaajillako haastamaan kärkeä? Ja sitten vielä Heinze on se, josta voisi luopua!
Jos seurasit yhtään manun viime kautta, huomasit että näillä keskinkertaisuuksilla oltiin kakkosena liigassa(toki mukana ei ollut täysin turhia herkkusieniliigan pelejä, mutta kuitenkin...). Ja olen edelleen sitä mieltä Heinzen lähtö ei ole ongelma, varsinkaan tuolla huhutulla kymppimiljoonalla, korvaajat löytyvät.

Evraa ei voi vielä tuomita koska tuli kesken kauden ja sai vain muutaman pelin aikaa näyttää tasonsa. Europeleissä kova luu. Esimerkiksi Hlebillä kesti melkein koko syyskausi että tulosta näkyi.

O'Shea on periaatteessa köyhän miehen Gallas monipuolisuutensa ansiosta. Ei loista mutta hoitaa hommansa kun vain pääsee kentälle(puolustukseen, ei kk:lle).

Ja viimeisenä Silvestre, joka oli loppukaudesta loistava. Jos Gabi lähtee, siinä on ykkösvaihtoehto vasempaan laitaan ja vieläpä hyvä sellainen.

EDIT:

Pique ja Bardsley ovat hyviä stuntteja Nevillelle joten oikealle ei tarvitse ainakaan Vidiciä ensimmäisenä tuhlata.

Fawkes
12.07.2006, 20:54
Pitkästä aikaa hyvää keskustelua United-aiheisessa ketjussa.

Samaa mieltä monen kanssa siitä, että välittömiä ongelmakohtia ei ole muita kuin MC sekä Ruudin/Ronaldon lähtiessä heidän korvaajansa. Aikaisemmassa viestissäni voivottelin miten sarjan alkuun on reilu kuukausi ja hankintoja ei kuulu, mutta kuten täällä on jo oivallettu, case-Italia mutkistaa tilannetta. Välttämättä mitään puhdasta pelintekijää ei tarvita, sillä mielestäni sellainen pelaajatyyppi ei oikein sovellu brittikentille. Esim.Lampard ei ole mikään tekninen pallotaituri. Uutta Veronia ei tarvita. Henk.koht. minulta löytyy luottoa Scholesiin täyttämään keskustan hyökkäävämpi rooli, mutta puolustava ankkuri on EHDOTTOMASTI hankittava. Olisi pitänyt hankkia jo pari kautta sitten ennen kuin Keano edes koskaan lähti. Nyt ei voi enää ryssiä yhtään kautta peluuttamalla O´Shea keskikentän pohjalla. Gattuso olisi tähän rooliin loistava. Sopisi Englantiin hyvin. Itse asiassa Gattuso voi olla ihan suht koht realistinen kaavailu. Hinta ei olisi mitään luokkaa 20+ ja jos Milan tiputetaan, niin luultavasti pelaajien hinnat laskevat. Pirlo on ehkä liian kova nimi nyky-Unitediin, mutta Gattusoon on hyvät saumat.

Ja sitten Ronaldoon. Ainakaan vielä Ferguson ei ole suostunut myyntiin. Tämän tapauksen suhteen fiilikset on aika sekavat. Toisaalta vituttaa jos myydään toinen joukkueen nuorista supertähdistä. Kuten Kuvernööri huomautti, potentiaalia kaverilla on melkoisesti. Jos kaveri nyt myydään, voi lievästi sanottuna hatuttaa kun hän viiden vuoden päästä on noussut maailman ehdottomien superstarojen joukkoon ja taituroi Realin paidassa. Toisaalta vituttaa myös se jatkuva itkeminen siellä kentällä. Loistava pelaaja, mutta... Ei myydä jos ei saada yli 20 milliä, myydään jos kaveri itse todella haluaa lähteä ja saadaan yli 20 milliä.

RVN:n tilanne on myös kesken. Lähtö Bayerniin on mahdollinen, mutta toivottavasti jää Manchesteriin. En usko, että edes SAF on niin tyhmä, että myisi joukkueen kolmesta supertähdestä kaksi samana offseasonina. Jos Ruud lähtee, korvaaja on hankittava samantien. Torresin tuloon en usko ennen kuin se toteutuu. Owen on ulkona loukkaantumisen takia. Liekö muita nimiä ollut edes huhuissa? Eihän tästä muuta yhteenvetoa saa kuin silkkaa tyhmyyttä myydä joukkueen paras maalintekijä. Ferguson saa luvan itkeä vaikka polvillaan kunhan van the Man jää OT:lle.

Puolustus on ihan hyvässä kuosissa. Ei mestaruutta hävitty päästettyjen maalien takia. Sar on maalissa luotettava, Nev luutii oikealla. Heinze pitäisi istuttaa keskellä Rion pariksi. Toisaalta Vidic on ihan ok toppari joten ehkä Heinze voidaan pitää vasemmalla. No samapa tuo. Pääasia, että pysyy ManU:ssa.

Finisher
12.07.2006, 21:20
Jos Ruud lähtee, korvaaja on hankittava samantien. Torresin tuloon en usko ennen kuin se toteutuu. Owen on ulkona loukkaantumisen takia. Liekö muita nimiä ollut edes huhuissa?
Kisojen aikanahan oli jotain juttua Miroslav Klosen siirtymisestä ManUun. Tämä saattaisi olla hyväkin siirto, tosin kisojen aikana Klosen arvo nousi melkoisesti. Mutta rahaa ei voida säästellä, kun Nistelrooya yritetään korvata. Jotenkin tuntuu että Klosen pelityyli sopisi paremmin Englantiin kuin esimerkiksi huhuissa paljon pyörineen Torresin.

Paras vaihtoehto tietenkin on se, ettei Nistelrooya tarvitse yrittää korvata kenelläkään.

Jeffrey
12.07.2006, 22:21
Tämä on jo uskomatonta. Gattuso-Pirlo on ehkä maailman paras kaksikko keskikentän keskustassa. Molemmat omassa hommassaan maailman eliittiä. Ja ottaisit mielummin Carrickin ja Hargreavesin? Toivon kaikkien ManU-fanien puolesta että Ferguson ei ole samaa mieltä.

Gattuso kyllä sopisi lyhyemmän ajan tähtäimellä keskikentän pohjalle paremmin kuin Carrick, mutta uskoisin, että Carrickista olisi iloa pitenpään. Se miksi Pirloa en haluaisi Manussa nähdä onkin sitten kinkkisempi juttu. Menee mulla samaan categoriaan sen kanssa, että esim Jan Caloun tai Jere Karalahti ei mahtuisi mun Jokereihin. Hyviä pelaajia kaikki, mutta on urallaan profiloitunut asioihin joista minä en piittaa ollenkaan. Olisihan Pirlo kyllä huomattavasti parempi vaihtoehto kuin esim. Totti.

Nyt ollaan mun mielestä sellaisessa tilanteessa tämän italian massateurastuksen tapahtuessa, että nyt pitäisi laittaa ennätysmäärä puntia pinoon ja hankkia sieltä joitain maailmanluokan pelaajia. Kun niitä nyt voisi olla tarjolla. Esim. Kaka on sellainen pelaaja jota pitäisi mielestäni lähteä tavoittelemaan ihan tosissaa.

Uusimmat huhut kertoo, että Manu olisi tarjonnut £32 miljoonaa Iker Casillaksesta. Capello on tuomassa Buffonia Realiin joten Casillas lähdössä? Casillas olisi varmasti todella hyvä veska meille, mutta onkohan tuo 50? miljoonaa euroa sittenkin hieman liikaa. Jos Casillas lähtisi edes hieman halvemmalla niin tervetuloa.

Cube
13.07.2006, 02:14
puolustava ankkuri on EHDOTTOMASTI hankittava.
Miten olisi Mahamadou Diarra? Onko siltä suunnalta kuulunut enää mitään huhuja? Aika kumma ettei ManU löydä itselleen jo hyvää DMC:tä, koska tällä hetkellä kyseiselle pelipaikalle on olemassa oikein hyvin tarjontaa (esim. hyviä laitapakkeja paljon vaikeampia löytää).

Master Chief
13.07.2006, 03:11

Myös HFBoardsilta bongattua:

- Houiller has made it clear that there's no way M. Diarra leaves Lyon.

Täältä ketjusta löytyy mm. Evilolta huhuja ranskan suunnalta: http://hfboards.com/showthread.php?t=250744&page=61

maken veivi jr.
13.07.2006, 11:48
Gattuso kyllä sopisi lyhyemmän ajan tähtäimellä keskikentän pohjalle paremmin kuin Carrick, mutta uskoisin, että Carrickista olisi iloa pitenpään. Se miksi Pirloa en haluaisi Manussa nähdä onkin sitten kinkkisempi juttu. Menee mulla samaan categoriaan sen kanssa, että esim Jan Caloun tai Jere Karalahti ei mahtuisi mun Jokereihin. Hyviä pelaajia kaikki, mutta on urallaan profiloitunut asioihin joista minä en piittaa ollenkaan. Olisihan Pirlo kyllä huomattavasti parempi vaihtoehto kuin esim. Totti.

Nyt ollaan mun mielestä sellaisessa tilanteessa tämän italian massateurastuksen tapahtuessa, että nyt pitäisi laittaa ennätysmäärä puntia pinoon ja hankkia sieltä joitain maailmanluokan pelaajia. Kun niitä nyt voisi olla tarjolla. Esim. Kaka on sellainen pelaaja jota pitäisi mielestäni lähteä tavoittelemaan ihan tosissaa.

Uusimmat huhut kertoo, että Manu olisi tarjonnut £32 miljoonaa Iker Casillaksesta. Capello on tuomassa Buffonia Realiin joten Casillas lähdössä? Casillas olisi varmasti todella hyvä veska meille, mutta onkohan tuo 50? miljoonaa euroa sittenkin hieman liikaa. Jos Casillas lähtisi edes hieman halvemmalla niin tervetuloa.

Real Madridin uusi puheenjohtajahan lupasi hankkia Kakan seuraan, joten voi olla, että ei Manun resurssit riitä siinä tarjouskilpailussa. Mutta mitä sanot Jeffrey, jos ostettaisiin Milanista Pippo Inzaghi ;)

Casillas olisi loistava hankinta, viime kaudella teki kyllä minuun melkoisen vaikutuksen Madridin peleissä, torjumalla useamman voiton Madridille ottamalla torjunnan aina muutamasta "varmasta maalista" ja olisi pitkäaikainen ratkaisu maalivahtipuolelle, Casillashan on pitänyt loistavan tasonsa jo ties kuinka monta vuotta, eikä ikääkään vielä kauheasti ole.

Casillasin hinta on korkea, mutta nyt olisi Glazereilla paikka näyttää faneille.. Uskon että Ikerman pystyisi täyttämään erään hullun tanskalaisen suuret saappaat.

Kuvernööri
13.07.2006, 13:43
Gattuso kyllä sopisi lyhyemmän ajan tähtäimellä keskikentän pohjalle paremmin kuin Carrick, mutta uskoisin, että Carrickista olisi iloa pitenpään.

Gattuso on kolme vuotta Carrickia vanhempi eli siinä mielessä hänestä ehkä olisi iloa pitempään. Siis siinä tapauksessa jos hän olisi lähellekään yhtä hyvä pelaaja kuin Gattuso. Jos Carrick roudattaisiin vaikka Espanjaan tai Italiaan pelaamaan, hänet naurettaisiin pihalle, kuten kävi Gravesenille Madridissa.

Ruud on ilmeisesti neuvotteluissa Madridin kanssa eli iso vajaus jäämässä kärkiosastolle.

TKO
13.07.2006, 18:54
TalkSoccer.net kertoo, että espanjalaislähteiden mukaan Atletico Madrid olisi hyväksynyt ManU:n tarjouksen Torresista. Yksityiskohtaisemmin lähteestä ei kuitenkaan kerrota, joten odotellaan edelleen vahvistusta. Torresin tuleminen olisi varmastikin viimeinen sinetti Ruudin lähdölle.

Linkki: http://www.talksoccer.net/index.php?subaction=showfull&id=1152742108&archive=

Gabriel Heinze kumoaa Real-huhut: http://www.manutd.com/news/fullstory.sps?iNewsid=345974&itype=466&icategoryid=120

Maglor
13.07.2006, 22:07
http://www.iltalehti.fi/jalkapallo/200607134871693_jp.shtml

Iltalehti siis uutisoi RvN:n siirtymisestä Realiin ja osaa kertoa jotain sopimuksen yksityiskohdistakin. Sirtoa siis voidaan pitää suhteellisen varmana ja näin Torresin siirto RvN:n korvaajaksi näyttää yhä todennäköisemmältä.

Jindebyne
13.07.2006, 22:27
Hyvä! Jokohan huomenna saataisiin hyviä uutisia? Tuskin Ronaldo sitten lähtee, jos kerta eivät tule toimeen Ruudin kanssa?

Ihan sen verran tulen vieraaseen pöytään huutelemaan, että ainakin ne lausunnot mitä itse olen lukenut niin C.Ronaldo ei tule niinkään hyvin Englannin kanssa toimeen vaan haluaa siirtyä pois koko maasta etelämpään suuntaan.

Muutoin jos Torres ja joku kova tekijä keskikentälle on tulossa niin ManU saattaa istää ensi kaudella lujemmin kampoihin Chelsealle (joka toki myöskin vahvistunut paljon).

eagle
13.07.2006, 22:27
Paha kyllä uskoa että Casillas lähtisi Manuun. Kaveri on kuitenkin puhdas Madridista, uusi soppari taskussa ja ei mitän tarvettakaan myydä pois.

steepler
13.07.2006, 22:36
Paha kyllä uskoa että Casillas lähtisi Manuun. Kaveri on kuitenkin puhdas Madridista, uusi soppari taskussa ja ei mitän tarvettakaan myydä pois.

Paitsi jos Capello tuo Buffonin Madridiin niinkuin joissain huhuissa on ollut, silloin tietenkin Casillasta tuskin haluttaisiin kakkosena pitää. En sitten tiedä olisiko tämä skenaario miten mahdollinen ja millainen diili Capellolla on, eli onko hänellä päätösvalta siitä ketä tulee ja lähtee. Mikäli on ja hän jostain syystä haluaan jonkun muun esim. Buffonin maaliin niin voi Casillas hyvinkin lähteä.

eagle
13.07.2006, 22:38

Noh Capello on itse sanonut että tahtoo pitää Casillaksen. Toisekseen aika ihmeellinen valmentaja on joka tahtoisi Casillaksesta ns. eroon. Kaveri on maailman parhaita maalivahteja, nuori ja vielä ns. omapoika.

J.Petke
13.07.2006, 22:47
Noh Capello on itse sanonut että tahtoo pitää Casillaksen. Toisekseen aika ihmeellinen valmentaja on joka tahtoisi Casillaksesta ns. eroon. Kaveri on maailman parhaita maalivahteja, nuori ja vielä ns. omapoika.

Itse en nää yhtään mitään järkeä tässä kaupassa. Vaikka Buffon onkin maailman paras niin kyllä Casillias pääsee hyvin lähelle ja miksi vaihtaa nuori vahti jo hieman vanhempaan. En nää yhtään syytä miksi tämä kauppa pitäisi tehdä. Luultavasti edes kaupasta ei tulisi voittoa kun molemmilla luultavasti on suunnilleen saman suuruinen hintapyyntö vahdeistaan. Ei mitään järkeä ei.

steepler
13.07.2006, 22:59
Itse en nää yhtään mitään järkeä tässä kaupassa. Vaikka Buffon onkin maailman paras niin kyllä Casillias pääsee hyvin lähelle ja miksi vaihtaa nuori vahti jo hieman vanhempaan. En nää yhtään syytä miksi tämä kauppa pitäisi tehdä.

Itse nyt en näkisi niin ihmeellisenä asiana jos Capello Buffonin haluaisi tuoda. Capellolla on milestäni ollut aina joitain tiettyjä luottomiehiä, ainakin Panucci kulki jonkun verran hänen mukanaan ja Emerson siirtyi Roomasta Juveen hänen mukanaan. Mikäli hän näkee Buffonin tälläisenä luottopelaajana niin ei se minusta mitään ihmeellistä ole vaikka hänet Madridiin haluaisikin tuoda. Capelloa nyt ei välttämättä kovin paljon kiinnosta että Casillas on nuorempi, hän tuskin suunnittelee mitään hirvittävän pitkää projektia vaan hakee hyvää menestystä muutaman vuoden sisällä.

Tämä kuitenkin riippuu siitä minkälainen diili Capellolla on eli saako hän yksin päättää henkilöstöstä vaan tarvitseeko muiden lupia, muiden lupia tarvittaessa Casillas varmasti pysyy. Toki jos Capello on sanonut että hänet haluaa pitää niin hyvä niin, silloin ei ehkä lähde.

eagle
13.07.2006, 23:03

Capello suunnittelee hankinnat yhdessä Mijatovicin kanssa.

steepler
13.07.2006, 23:08
Capello suunnittelee hankinnat yhdessä Mijatovicin kanssa.

Okei, no sitten voisi kyllä kuvitella että aika pitkälle Capello määrää ketä tulee ja menee. Toki Mijatovichilla taitaa olla esimiesasema Capellon suhteen.

steepler
13.07.2006, 23:29
Raha ainakin määrää, että ketä tulee. Jostain luin(skysports), että realilla olisi semmoinen 200 miljoonaa euroa käytettäväksi hankintoihin...

Tottakai tiettyyn pisteeseen raha määrää. Mitä tarkoitin sillä että Capello määrää on se että sinne tulee ja lähtee pelaajia vain Capellon luvalla. Eli ei niinkuin Perezin aikaan jolloin tuodaan Galacticoja ja sitten hommataan joku heitä valmantamaan vaan kaikki lähtee siitä mitä Capello haluaa. Näin uskon Capellon diilin olevan, mutta ei hänkään tietenkään sinne ketä tahansa saa rahasta välittämättä. Uskon kuitenkin että jos hän haluaa Buffonin niin hänet myös saa hankittua (tietenkin paljon helpommin jos Juve tippuu), ja jos Casillaksesta eroon haluaa niin se myös onnistuu, toki tämä on pelkkää spekulaatiota enkä väitä että näin tulee tapahtumaan.

Jeffrey
14.07.2006, 00:59
Casillaksesta vielä sen verta, että jos en nyt aivan väärin muista niin mies kertoili parivuotta sitten jollekkin lehdelle, että jos hänen jonain päivänä täytyisi lähteä Realista niin hän haluaisi suunnata juurikin Manuun...

Jarner
14.07.2006, 12:12
Mikäs on muuten Pirlon tilanne? Taitaa olla aika pahasti huhu-asteella.

eagle
14.07.2006, 12:16
Mikäs on muuten Pirlon tilanne? Taitaa olla aika pahasti huhu-asteella.

Tuskinpa Pirlo tai moni muukaan Milanin pelaaja lähtee mihinkään, jos Milan pysyy Serie A'ssa.

Finisher
14.07.2006, 12:51
Tuskinpa Pirlo tai moni muukaan Milanin pelaaja lähtee mihinkään, jos Milan pysyy Serie A'ssa.Gattuso jopa lupasi pelata Milanissa, vaikka se tiputettaisiin Serie B:hen. Gattuson saaminen olisikin ollut liian hyvää ollakseen totta. Roy Keanen korvaaja olisi vihdoinkin saatu. No, etsintä jatkukoon.

Jindebyne
14.07.2006, 13:00
No auttaisko, jos samaa kieltä puhuva, saman ikäinen hyökkääjä siirtyisi joukkueeseen? Jos vaikka viihtyisi paremmin? Eihän se Englanti mikään Espanja ole, mutta luulisi, että kolmessa vuodessa tottuisi.

Sen verran hanakasti C.Ronaldo on halunnut joukkueesta lähteä, että en sitten tiedä onko kummankaan osapuolen edun mukaista väkipakolla pelaajaa pitää joukkueessa kun tällä hetkellä hänestä vielä liikenisi ihan hyvä tukku puntia.

TKO
14.07.2006, 13:10
Roy Keanen korvaaja olisi vihdoinkin saatu. No, etsintä jatkukoon.

Patrick Vieiran nimi on taas viime päivinä noussut esille. Sir Alex on aikaisemminkin ollut Vieiran perässä, mutta ymmärrettävistä syistä Arsenal ei halunnut Vieiraa ManU:un kaupata. Uskoisin Vieiran olevan yksi varmimmista lähtijöistä heikon loppukauden takia, jos Juve Serie A:sta tippuu, joten nyt voisi olla mahdollista saada neuvotteluyhteys itse pelaajaan.

Vieira olisi kyllä loistovahvistus, mutta aika mahdotonta on kuvitella hänet ManU:n paitaan pitkän Arsenal-historiansa takia. MM-kisojen jälkeen ottajia löytyy varmasti jokaisesta huippusarjasta.

TKO
14.07.2006, 13:18
Quinton Fortune menossa ilmaisella siirrolla Boltoniin: http://www.teamtalk.com/football/story/0,16368,1778_1332244,00.html

De Telegraafin mukaan van Nistelrooy on tehnyt Real Madridin kanssa suullisen sopimuksen: http://www.espnstar.com/epl/epl_newsdetail_1741144.html

Calderon tyrmää Casillas-huhut: http://www.clubcall.com/index.jsp?storyID=236016

Finisher
14.07.2006, 13:23
Patrick Vieiran nimi on taas viime päivinä noussut esille. Sir Alex on aikaisemminkin ollut Vieiran perässä, mutta ymmärrettävistä syistä Arsenal ei halunnut Vieiraa ManU:un kaupata.
Ei, ei ja ei! Ei Patrick Vieiraa ikinä ManUun. Inhokkipelaajani nro. 1. Erinomainen pelaaja, täytyy myöntää, mutta toivottavasti pysyy mahdollisimman kaukana Manchesterista. Kyllä esim. Jere Karalahtikin on hyvä pelaaja, mutta ottaisinko Jokereihin? En todellakaan.

Toiveena olisi että keskikentän pohjalle löytyisi pelaaja, joka pystyisi pelaamaan kovalla tasolla sellaiset +5 vuotta. Mikäli hyvä ja seurauskollinen raataja löytyy, olisi muiden pelipaikkojen täyttyäminen helpompaa. Kaikille muille pelipaikoille tullaan kyllä löytämään uusia tähtiä, mutta keskikentän vaativaan rooliin ei tunnu kauheasti sopivia pelaajia löytyvän. Ja SAF, jätetäänhän nämä Djemba-Djemba kokeilut nyt väliin?

Cube
14.07.2006, 13:33

Kyllähän noita pelaajia ihan riittää.. On tietysti eri asia, että millä hinnalla heitä haluaa saada.

Finisher
14.07.2006, 13:42
Kyllähän noita pelaajia ihan riittää.. On tietysti eri asia, että millä hinnalla heitä haluaa saada.
Jos jätetään Vogelit sun muuta "keskinkertaisuudet" huomioitta, en itse ainakaan näe liikaa vaihtoehtoja. Lisäksi pelaajan tulisi olla ns. valmis pelimies. Eli nyt ei olisi kauheasti aikaa alkaa kouluttaa uutta Keanea. Toki reservien kautta/ pienillä edustusjoukkue-kokeiluilla saadaan arvokasta kokemusta, mutta tämän herran tulisi pystyä pelaamaan tarvittaessa koko kausi yhtä kovalla tasolla kuin Roy teki. Gattuso olisi siihen pystynyt, Makelele pystyy, Vieira pystyy. Pelaavat vain väärissä joukkueissa. Ja ovat aika vahvasti sitoutuneet muualle.

Yksi nimi joka olisi mahdollinen olisi tuo Madridin tanskalainen. Näytti Evertonissa kuinka homma toimii. Lisäksi Gravesenilla on tekniikka kohdallaan. Ja varmasti jaksaa tehdää töitä. Jos ei Gattusoa saada, niin hankitaan Gravesen.

TKO
14.07.2006, 15:56
West Bromwich hankki Sveitsin maajoukkuemaalivahdin Pascal Zuberbühlerin: http://home.skysports.com/transferarticle.aspx?hlid=403051

Tästä voisi vetää johtopäätöksen, että Tomasz Kuszczakin siirto ManU:un alkaa näyttää entistä todennäköisemmältä. Onko joku seurannut tätä Kuszczakia tarkemmin? Minkä tasoinen maalivahti on kyseessä eli onko hänessä potentiaalia ottaa ykkösvahdin paikka van der Sarilta vai onko kyseessä pikemminkin puhdas kakkosvahti, joka pitää hankkia nyt kun Howard on lainassa Evertonissa ja nuorta Fosteria huhuillaan takaisin lainalle Watfordiin?

massimo
14.07.2006, 19:22
http://home.skysports.com/list.asp?hlid=403155&CPID=8&clid=1&lid=2&title=United+close+on+Kuszczak

Siinä olis sitten edelliseen viestiin vähän vahvistusta. Kyllähän Kuszcazak oli muutamassa pelissä viime kaudella aika huikea. Varsinkin Manua vastaan OT:lla. Vaikea miehestä on sanoa miten tulee sijouttumaan tulevaisuudessa maalivahti hierakiassa. Howard, Foster ja mahdollisesti Kuszcazak niin siinä on sitten hollantilaiselle seuraajaa tarjolla, tosin onko kenestäkään siihen on eri juttu.

Mielenkiintoista nähdä mitä hankintoja tullaan vielä tekemään. Keskikentälle tarvitaan ehdottomasti kaksi pelaaja, toinen selkeä puolustava ja toisen olisi ehdottomasti pystyttävä rakentamaan hyökkäyksiä. Laidat keskikentällä toimivat Ronaldon ja Giggsin/Parkin ansiosta. Viime kaudella kuitenkin monta peliä sössittiin siihen ettei tilanteita saatu luotua tarpeeksi ja peli meni vain toivotaan toivotaan palloihin. Tärkein hankinta olisi siis peliä tekevä keskikenttämies! Scholes tuskin pelaa kaikkia pelejä eikä hän ole enää entisensä.

RVN mahdolliseen lähtöön on sitten reakoitava hankkimalla todellinen maalipyssy. Ruudin tasoisia maalikoneita ei ihan joka puussa kasva. Siirtoikkunaa on kuitenkin vielä jäljellä...

wilberto
14.07.2006, 21:16
http://home.skysports.com/list.asp?hlid=403155&CPID=8&clid=1&lid=2&title=United+close+on+Kuszczak

Siinä olis sitten edelliseen viestiin vähän vahvistusta. Kyllähän Kuszcazak oli muutamassa pelissä viime kaudella aika huikea. Varsinkin Manua vastaan OT:lla. Vaikea miehestä on sanoa miten tulee sijouttumaan tulevaisuudessa maalivahti hierakiassa. Howard, Foster ja mahdollisesti Kuszcazak niin siinä on sitten hollantilaiselle seuraajaa tarjolla, tosin onko kenestäkään siihen on eri juttu.

Kuszczakille on luvattu 2.maalivahdin paikka, sillä Tim Howard menee lainalle muistaakseni Evertoniin ja Ben Foster taas Watfordiin. Foster pelaa koko kauden Watfordissa, joten ainakaan recallia ei tulla ainakaan näkemään hänen osaltaan. Howardin lainasopimuksesta en sitten tiedä sisältääkö se mahdollisuuden, että ManU kutsuu Howardin takaisin kauden aikana, tuskinpa.
Uskon kuitenkin vakaasti siihen, että ManU myy tämän kauden jälkeen Howardin pois ja maalivahteina jatkavat ainakin Kuszczak ja Foster. Toivottavasti myös van der Sar, riippuu tosin myös paljon tuosta paljon huhutusta Casillasin siirrosta.

OneBigRed
14.07.2006, 23:35
Casillaksesta vielä sen verta, että jos en nyt aivan väärin muista niin mies kertoili parivuotta sitten jollekkin lehdelle, että jos hänen jonain päivänä täytyisi lähteä Realista niin hän haluaisi suunnata juurikin Manuun...

Tämä herrasmies oli Raúl, joka kertoili ManU:un haluavansa jos valkoisista lähtee. Näin ainakin itse muistan asian.

TKO
14.07.2006, 23:49
Van Nistelrooy pyytänyt siirtoa:
http://www.manutd.com/default.sps?pagegid={B4CEE8FA-9A47-47BC-B069-3F7A2F35DB70}&newsid=346469

Viimeisetkin toiveet Ruudin jäämisestä voi siis unohtaa. Odotellaan uutisia Torresin neuvottelujen etenemisestä...

kiwipilot
15.07.2006, 00:29
Tämä herrasmies oli Raúl, joka kertoili ManU:un haluavansa jos valkoisista lähtee. Näin ainakin itse muistan asian.

Kyllä taisi olla Casillas joka oli halukas Manuun siirtymään.

pelikielto
15.07.2006, 00:47
Kyllä taisi olla Casillas joka oli halukas Manuun siirtymään.
Näin minäkin muistelisin. Mutta samapa tuo koska Iker ei Manuun tällä vuosikymmenellä ole tulossa.

Jännäksi pistää taas vanha kunnon viskisieppo vaihteeksi. Kaksi huippuvahvistusta pakko saada sisään jos meinaa esim. mestareiden liigassa päästä alkulohkoa pidemmälle.

Kuvernööri
15.07.2006, 13:13
http://www.teamtalk.com/football/story/0,16368,2483_1333772,00.html

Fergie kertoo Ruudin lähdöstä ja kovasta luotostaan Paul Scholesiin. No, toivon että Scholes on taas kunnossa ja välttyy loukkaantumisilta, sillä hän on parhaimmillaan todella viihdyttävä pelaaja. Ne volleyt, ne volleyt...

Mane
15.07.2006, 13:25
Tästä voisi vetää johtopäätöksen, että Tomasz Kuszczakin siirto ManU:un alkaa näyttää entistä todennäköisemmältä. Onko joku seurannut tätä Kuszczakia tarkemmin? Minkä tasoinen maalivahti on kyseessä eli onko hänessä potentiaalia ottaa ykkösvahdin paikka

Tässä ainakin miehen tuore "tähtihetki" maajoukkuepaidassa http://www.youtube.com/watch?v=Sxs8llNBP00&search=Kuszczak päästää nyt vastustajan maalivahti maalaamaan 90 metristä.

massimo
15.07.2006, 19:43
Harjoitusmatsit ovat alkaneet ja ja heti voitto, jolla tosin ei niin hirveesti merkitystä ole. Se millä on, näkyy maalitilastoissa. OGS teki kaksi maalia ja antaa uskoa että mies saattaa olla kelpo kunnossa ensi kaudella. Varmasti erittäin hyödyllinen lisä joukkueeseen. Nyt vaan toivomaan terveenä pysymistä.

Orlando Pirates 0 - 4 Manchester United

Ole Gunnar Solskjaer 4
Ole Gunnar Solskjaer 44
Kieran Richardson 58
Francis Chansa 61 (og)

Aloitus:

1 Ben Foster
2 Phillip Bardsley
6 Wes Brown
22 John O`Shea--------->49. Evans
3 Patrice Evra
24 Darren Fletcher
18 Paul Scholes---------->66. Miller
11 Ryam Giggs----------->48. Jones
23 Kieran Richardson----->66. Eagles
20 OGS------------------>48. Dong
42 Guiseppi Rossi

Vaihtopenkki

30 Luke Steele
4 Danny Simpson
10 Darron Gibson
17 Liam Miller
19 Jonathan Evans
15 David Jones
12 Chris Eagles
14 Fangzhou Dong

Edit: parhaat palat
http://www.mysticfantasy.net/chazocl...o-Hilights.zip

Maglor
16.07.2006, 00:14
http://www.manutd.com/default.sps?pageid=182&pagegid=%7BB4CEE8FA%2D9A47%2D47BC%2DB069%2D3F7A2F3 5DB70%7D&newsid=346448

Sir Alex on siis viimeinkin vahvistanut Kuszczakin hankkimisen joukkueen kakkoseksi. Van Der Sarilla on sopimus siis ensi kaudesta ja jos Kuszczakista on aineksia ykköseksi, niin ykköseksi hän silloin pääsee. Saas nähdä miten käy.

p.s. Pelasiko Orlando Piratesin joukkueessa semoinen hemmo kuin Lebohang Mokoena? Ihan Football Managerin ystävänä kyselen.

TKO
16.07.2006, 00:39

Eipäs mennä asioiden edelle. Tuossa perjantaille päivätyssä ManU:n sivujen uutisessahan Sir Alex toteaa, että sopimus on lähes valmis ("We're possibly just about to tie up a deal for Tomasz Kuszczak from West Brom."), mutta lauantaille päivätyssä ESPN:n uutisessa Jeremy Peace kumoaa väitteen: http://soccernet.espn.go.com/news/story?id=373900&cc=5739

Maalivahtirintamalla tapahtuu enemmänkin, sillä seura on tarjoamassa van der Sarille jatkosopimusta. Nykyinen sopimus päättyy kauden päätteeksi ja vuoden jatko on valmisteilla: http://news.bbc.co.uk/sport2/hi/football/teams/m/man_utd/5183380.stm

Lisäksi Ben Fosterin laina Watfordiin on käytännössä varma.

Uutena nimenä siirtohuhuihin on liittetty Jermain Defoe. Huolestuttavaa, että Defoe on parin viime päivän aikana mainittu useammassakin lähteessä, kun taas Torresista ei ole kuulunut mitään sen jälkeen, kun Atletico espanjalaislähteiden mukaan hyväksyi ManU:n tarjouksen.

Linkki Defoe-asiaan, jossa kerrotaan myös, että Sir Alex haluaa Ruudista £15 miljoonaa: http://www.teamtalk.com/football/story/0,16368,1778_1334622,00.html

massimo
16.07.2006, 11:13
p.s. Pelasiko Orlando Piratesin joukkueessa semoinen hemmo kuin Lebohang Mokoena? Ihan Football Managerin ystävänä kyselen.

Kyllähän vaihdossa kyseinen herra aloitti vaihdossa ja tuli kentälle toisen jakson alussa.

Tänään uutiset kertovat Dafoen hankinnasta. http://www.teamtalk.com/football/story/0,16368,2483_1334622,00.html

wilberto
16.07.2006, 15:04
Liam Miller on pistetty myyntilistalle. SAF toivoo saavansa miehen myytyä ennen kuin elokuun siirtoikkuna menee kiinni. Kieltämättä hyvä ratkaisu molempien osapuolten kannalta; Miller ei pahemmin ole saanut peliaikaa ManU-uransa aikana, joten maiseman vaihto lienee paikallaan. Tämä taas tiennee hieman lisää peliaikaa nuorille pelaajille..

http://www.paitsio.com/Uutiset.142.0.html?&tx_ttnews%5Btt_news%5D=1115&cHash=54a3e68ae7

eagle
16.07.2006, 17:01
Skysports kertoo että Atletico on sanonut ettei aio myydä Torresia, mistään hinnasta. Joten taitaa ManU'n täytyä hankkia jostain muualta kärki.

OneBigRed
17.07.2006, 19:47
Kyllä taisi olla Casillas joka oli halukas Manuun siirtymään.

No nyt en suoraan sanottuna muista luinko tuon FourFourTwon haastattelusta vai mistä, enkä netistäkään löytänyt kuin yhdeltä keskustelupalstalta tämän:

"I do have a magazine where they interview Raul and he said that if something did go wrong at madrid then the team he would leave to would be manchester united"

Voi tietysti olla että molemmat ovat ManU:un hinkuneet, en jaksa penkoja kymmeniä FFT:eitä tämän takia.

pelikielto
17.07.2006, 20:05
Voi tietysti olla että molemmat ovat ManU:un hinkuneet, en jaksa penkoja kymmeniä FFT:eitä tämän takia.
Ei kai mistään hinkumisesta ollut kyse. Casillas ainakin sanoi viime vuonna kun siirto oli "ajankohtainen", että jos siirtyy pois Madridista niin haluaa Manchesteriin. Tämä siksi koska ManU oli lapsuuden suosikkijoukkue tjtn. Eli hän ei sanonut haluavansa pois Madridista.

SnT
17.07.2006, 21:17
No nyt en suoraan sanottuna muista luinko tuon FourFourTwon haastattelusta vai mistä, enkä netistäkään löytänyt kuin yhdeltä keskustelupalstalta tämän:

"I do have a magazine where they interview Raul and he said that if something did go wrong at madrid then the team he would leave to would be manchester united"

Voi tietysti olla että molemmat ovat ManU:un hinkuneet, en jaksa penkoja kymmeniä FFT:eitä tämän takia.

ALEX FERGUSON has pledged to make Real Madrid’s Iker Casillas the highest-paid goalkeeper in the world.

Casillas, 24, is rated the best young stopper in the world — and Manchester United boss Ferguson is determined to lure him to Old Trafford.

The offer of United’s millions will be music to the Spaniard’s ears — because his big beef with Real is that they do not value him highly enough.

Casillas is out of contract at Madrid next summer and is angry at not being offered an improved long-term deal.

That prompted Fergie to promote him to the top of his hit-list ahead of Southampton’s Antti Niemi.

Both would cost around £5million but Castillas is a more attractive prospect as he is nine years younger.

Fergie will try to tempt the young Spaniard with a £70,000-a-week contract, worth around £14m over the next four years.

United chief executive David Gill has already told Fergie that the only money available to him this summer will be for a new keeper.

Both men have lost faith with erratic American Tim Howard. And with Roy Carroll and Ricardo on their way out of Old Trafford, United urgently need to bring in a top-class stopper.

United have never really managed to fill the yawning gap left by Peter Schmeichel's departure six years ago.

Ferguson knows he will find it difficult to snatch the Premiership title away from champions-elect Chelsea next season unless they put that right and Casillas appears to have the pedigree to provide the solution.

Ferguson has rave reviews about Casillas from his right-hand man, former Real Madrid boss Carlos Queiroz. And sources in Spain say United have spoken to both Casillas and his agent, Gines Carvajal, about a move.

The keeper has repeatedly said he wants to stay with Real — but admitted he would choose the Premiership if he felt the time was right to move.

United will be encouraged by the fact the Spanish international has already started taking English lessons.

Näin aikoinaan kirjoilteltiin ManU:n kotisivuilla, nyt en löytänyt Casillaksen kommentteja asiasta, mutta muistan lukeneeni silloin aikoinaan, että Casillas oli sanonut, että jos hän ei Madridiin saa sopimusta niin ManU on automaattisesti 2. vaihtoehto, mutta valitettavasti Iker ei koskaan tullut, toisaalta ehkä noilla kommenteilla hän sai sitten paremman sopimuksen Realiin

Chintiki
18.07.2006, 11:22
http://news.bbc.co.uk/sport2/hi/football/teams/m/man_utd/5189828.stm

Eli Manu on tekemässä tarjouksia Italian puolelle. Kiinmostavia aikoja eletään. Toivottavasti SAF myös onnistuu tarjouksissaan niin saataisiin Manusta todellinen haastaja Chelsealle, koska tämänhetkisellä joukkueella se ei onnistu. Jutussa Ferguson toteaa myös, että Ruud ei ole lähdössä alehintaan, eli aiemmin pyöritelty 10mil siirto Realiin ei ole ainakaan vielä toteutumassa, vaikkakin Ferguson toteaa, että Ruud tod.näk. lähtee.

Speedye
18.07.2006, 17:11
Eli ManU on uudelleenjärjestellyt huiman 660 miljoonan punnan velkansa takaisin maksua. Ennen velkaa maksettiin takaisin 90 miljoonaa puntaa vuodessa kun uusi velkajärjestely tiputtaa vuositaksan 62 miljoonaan. Jutussa kerrotaan myös, että täten ManU:lla jää enemmän rahaa pelaajahankintoihin. Ihan hyvä asia mielestäni..

http://www.futismaailma.com/uutiset/sahke_uutiset.php?id=13886

wilberto
18.07.2006, 21:06
http://news.bbc.co.uk/sport2/hi/football/teams/m/man_utd/5190154.stm

Cristiano Ronaldo siis jää tämän uutisen mukaan Manchester Unitediin. Ihan hyvä homma periaatteessa; äärimmäisen tärkeä mies ManU:lle, mutta eri asia on sitten se, pystyykö mies pelaamaan Englannin kentillä MM-kisojen jälkeen. Eiköhän mies kuitenkin pysty nämä asiat käsittelemään joten kuten, onhan sentään ammattilaisesta kyse.

Luin tänään myös, että WBA(?) on hylännyt ManU:n tarjouksen Kuszczakista, joten mielenkiintoiseksi menee. Eiköhän SAF pistä seuraavaksi sen verran ison pinon puntia pöydälle, että sopimukseen päästään. Tai ainakin näin toivotaan tai muuten maalivahtitilanne menee melkoisen kimurantiksi.

Abiel
19.07.2006, 10:54
Eli Rudin ostotarjous Realilta ois hylätty ja Fergie vakuuttaa RVN:n jäävän Traffordille:

http://www.iltasanomat.fi/urheilu/sahkeet/ManU+torjui+Real+Madridin+Nistelrooy%2Dostotarjouk sen/1205866

Kuvernööri
19.07.2006, 10:57
Eli Rudin ostotarjous Realilta ois hylätty ja Fergie vakuuttaa RVN:n jäävän Traffordille:

http://www.iltasanomat.fi/urheilu/sahkeet/ManU+torjui+Real+Madridin+Nistelrooy%2Dostotarjouk sen/1205866

Näissä suomeksi tulkatuissa jutuissa sisältö on aina täysin päin persettä. Ei todellakaan ole jäämässä. Kannattaa lukea alkuperäiset jutut vaikka SkySportsilta tai vastaavista, nämä kun aina kirjoittaa ihan paskaa pari päivää myöhässä.

Chintiki
19.07.2006, 11:25

Samaa mieltä. Yleensä luotan SkySportsin ja BBC:n urheilusivuihin uusimmissa siirtohuhuissa ja eurofutiksessa yleensäkin.

Asiasta jotain myös: Manu on nyt hyvin selvästi ilmaissut Realille ettei aio myydä Ruudia alella pois. Taisi Ferguson jossain sanoa, että jos Schevchenkosta maksetaan 30mil, niin miksi lähes samanikäsestä, samanlaisen maalitekotilaston omaavasta kärjestä maksettaisiin vain 10mil tai alle.

Mahdollisesta Vieran hankinnnasta on hieman jakomielinen olo. Toisaalta loistava pelaaja, halpa ja juuri se mitä Manu tarvitsisi. Mutta mutta, kun Vieraa kuvittelee Manun paidassa Old Traffordille niin ei siinä vaan joku täsmää. Noh kai sen kanssa oppisi sitten elämään.

Manu on myös jatkanut harjoitusotteluita Kaizer Chiefsiä vastaan. 1-0 voitto junioripitoisella joukkueella. Maalin teki joukkueen kiinalainen (markkinointi)prospekti Dong Fangzhou.

sixtus
20.07.2006, 11:27
Elikäs nyt SAF on päättänyt ratkaista kärkipelaajaongelman siirtämällä Smithin takaisin piikkiin. Ilmeisesti ei rahat riitä kunnon (Torres tms.) piikin hankintaan.

http://www.4thegame.com/club/mufc/news/191540/fergie_moves_smith_forward.html

Ramchester
20.07.2006, 11:40

Voi vittu. Alkaa vaikuttamaan jo ihan Tepsin touhuilta. Haetaan lohia ja jeesuksia ja sitten nostetaan Mikko Rautee nelosesta ykköskenttään. Voi vitun, vittu!

Kertokaapa nyt samalla nousiko jotain uusia joukkueita Valioliigaan? Jos nousi niin mitkä?

Kuvernööri
20.07.2006, 12:35
Kertokaapa nyt samalla nousiko jotain uusia joukkueita Valioliigaan? Jos nousi niin mitkä?

Reading, Sheffield United ja Watford.

Smithin uran kannalta hyvä että pääsee oikealle paikalleen takaisin eikä tuhlaa uraansa huonon managerin takia keskikentällä. Fergusonista voisin sanoa tässä aika suoraakin tekstiä mutta koska ollaan vieraassa pöydässä, niin totean vain että hienoa että Alexilla on kykyä myöntää ryssineensä.

Toivottavasti Smith tervehtyy täysin ja tämä väriläiskä nähdään pian kehissä.

Chintiki
20.07.2006, 13:01
Smithin siirto kärkeen on kaikin puolin hyvä asia. Mies ei ikinä oikein kotiutunut keskikentälle ja kärjessä hän on kuitenkin suurimmat ansionsa suorittanut. Tämä myös ilmeisesti tarkoittaa sitä, ettei uusia kärkiä olla ostamassa, ainakaan mitään isoja nimiä. Rooney, Saha, Smith, Solskjär, (Rossi) on mielestäni ihan mukava kärkipelaajisto. Ei mikään maailmaa mullistava, mutta hyvä kuitenkin. Tietysti joku Torres olisi ollut mahtavaa saada Rooneyn rinnalle, mutta kyllä näilläkin pärjätään.

Nyt vaan sitten siihen puolustavan keskikentän ostoon voitaneen panostaa hieman enemmän. Eli unohdetaan se arsenal-viera, ja laitetaan Pirlosta ja/tai Gattusosta kunnon rahat pöytään.

Ramchester
20.07.2006, 13:35
Reading, Sheffield United ja Watford.

Kiitos paljon tästä offtopic-tiedosta. Täytyypä katsoa, jotain noista yhtä voisi jopa alkaa kannattamaan...

Smithin siirto kärkeen on kaikin puolin hyvä asia. Mies ei ikinä oikein kotiutunut keskikentälle ja kärjessä hän on kuitenkin suurimmat ansionsa suorittanut. Tämä myös ilmeisesti tarkoittaa sitä, ettei uusia kärkiä olla ostamassa, ainakaan mitään isoja nimiä. Rooney, Saha, Smith, Solskjär, (Rossi) on mielestäni ihan mukava kärkipelaajisto. Ei mikään maailmaa mullistava, mutta hyvä kuitenkin. Tietysti joku Torres olisi ollut mahtavaa saada Rooneyn rinnalle, mutta kyllä näilläkin pärjätään.

Pärjätään ja pärjätään. Itselläni ei ole mitään Smithiä vastaan, aikaisemmasta kärkevästä viestistäni huolimatta, mutta eikö näitä asioita voitaisi katsoa ihan realistisesti? Meiltä lähti 20 maalintekijä ja korvaajaksi nostetaan viimeiset vuodet keskikenttää tahkonnut Alan Smith.

Ketjun alussa ja kerroin mielipiteeni RVN:n tulevasta korvaajasta, vaikka näin huonoa vaihtoehtoa en sentään minäkään odottanut:

Eiköhän se löydy, kun nykyään voidaan korvata voi margariinilla ja kupari alumiinilla. Se on sitten eri asia onko se alkuperäisen veroinen.

Blackie
20.07.2006, 15:45
Pistetään pieni kevennys tähän väliin. Rio jymäyttää Wayne Rooneya Brittien Punk'd -ohjelmassa. Kannattaa seurata myös Väinön tyttöystävää, jonka pokka ei todellakaan pidä, mutta eipä Rooney sitä taida huomata.

http://www.youtube.com/watch?v=dXDDFzrnl7w&search=Wayne%20Rooney%20Punk%27d

Edit: Tämä on vissiin niitä leipää ja sirkushuveja urheilun kustannuksella meikäläiseltä?

Fawkes
20.07.2006, 20:34
Aika hiljasta on ollut siirtomarkkinoilla ManU:n kohdalla. Yhtään uutta pelaajaa ei ole hankittu (poislukien jotain junnuja) ja eletään kuitenkin jo heinäkuun loppua. Aika kiire tulee Fergusonille jos meinaa joukkuetta vielä ennen kautta vahvistaa. Tarvetta kyllä olisi.

Mestaruuksista on turha haaveilla jos keskikentälle ei tule vahvistuksia. Viime kauden kaltaiseen suoritukseen pystytään nykyisellä rosterillakin, mutta jos todella tahdotaan haastaa Chelsea, ei ole muuta vaihtoehtoa kun ostaa yksi tai kaksi todellista maailmanluokan pelaajaa, maksoi mitä maksoi. Onhan se ihan kiva hankkia myös nuorempia lupauksia, mutta United tarvitsee menestystä tässä ja nyt. Muuten seuran uskottavuus alkaa olla kovilla.

Ferguson on ajanut itsensä melkoiseen umpikujaan. Ensin hän tiputti RVN:än jostain käsittämättömästä syystä penkille. Ruud veti tästä tietysti omat johtopäätöksensä ja pyysi siirtoa pois Unitedista. Lähtökohtaisesti tällaista ei tietenkään olisi pitänyt koskaan päästä käymään, mutta Fergusonin oma ego ei salli peiliin katsomista, joten Ruudin oli lähdettävä. Ongelmaksi vain muodostui siirtosumma, sillä kukaan ei ollut valmis maksamaan van Nistelrooysta Fergusonin pyytämää 15 miljoonaa. Näin ollen loppuen lopuksi van Nistelrooy saattaa sittenkin jäädä Manchesteriin. Eri asia on sitten kuinka korkealla Ruudin omat fiilikset ovat kaiken tämän jälkeen.

Näillä näkymin myös Ronaldo jää OT:lle, vastoin omaa tahtoaan. Tästä voi syntyä todellinen ongelma jos Cristiano todella itse tahtoo lähteä. Jos pelaaja tahtoo lähteä pois seurasta, olisi molempien osapuolin intressien mukaista sallia pelaajan siirtyminen. Toisaalta ManU ei voi myydä Ronaldoa alihintaan oman uskottavuutensa takia. Näin ollen myös Ronaldon kohdalla taitaa edessä olla ManU:ssa jatkaminen. Itse en kyllä olisi niinkään varma, että näin on vielä 9 kuukauden päästä.

Tpip
21.07.2006, 15:39
Taitaa mennä huhuttu Vieirakin ohi, joidenkin fanien mielestä varmaan vain hyvä asia:

http://home.skysports.com/transferarticle.aspx?hlid=404659

TKO
21.07.2006, 16:06
Mikael Silvestre Tottenhamiin osana Carrick kauppaa?: http://www.manutd.com/default.sps?pagegid=%7BB4CEE8FA%2D9A47%2D47BC%2DB0 69%2D3F7A2F35DB70%7D&newsid=348209

Mielenkiintoisia viritelmiä on ManU:n hankinnoissa. Ruud van Nistelrooyn on määrä palata harjoituksiin ensi viikolla, joten hän toivonee kaupan syntyvän nopeasti. Real Madrid on luopumassa leikistä, mutta Bayern on tiettävästi valmis ylittämään Realin aikaisemman tarjouksen. Mielenkiintoisen lisäaspektin tilanteeseen tuo se, että ManU tiettävästi on edelleen kiinnostunut Owen Hargreavesista (joka tulisi siis osana Ruud-kauppaa), mutta Sir Alexin ykköstoive keskikentän ankkurin rooliin on mitä ilmeisemmin kuitenkin Michael Carrick.

Jos nämä spekulaatiot pitävät paikkansa, pitäisi ManU:n ensiksi saada lopullinen vastaus Carrickin tilanteeseen, jonka jälkeen tiedettäisiin vaaditaanko Bayernilta Hargreaves plus rahaa vai vähän enemmän rahaa ilman Hargreavesia - ja kaikki tämä siis ennen kuin World Cup -pelaajat palaavat harjoituksiin.

Jeffrey
22.07.2006, 15:11
Sitten uusi peliasu:http://www.kitbag.com/stores/manutd/products/kit_selector.aspx?selector=56&brf=mutlma#

Aika retro henkinen tuo ainakin minun silmään on. No noista kuvista on vaikea sanoa, että miltä paidat näyttävät kentällä.

TKO
22.07.2006, 15:59
Aika retro henkinen tuo ainakin minun silmään on. No noista kuvista on vaikea sanoa, että miltä paidat näyttävät kentällä.

Johan tuolla uudella paidalla on pari peliä ehditty pelatakin. Kuvia ottelusta Orlando Piratesia vastaan: http://www.manutdpics.com/pics_2422/MUFC-v-Orlando-Pirates-15-July-2006.html?PHPSESSID=de3857fd76273ea69a47253c18e9d6 e5

Ja retrohenkisyydessä olet oikeassa, sillä paita on jonkinlainen kunnianosoitus vuoden 1956 mestarijoukkueelle juhlavuoden kunniaksi.

TKO
22.07.2006, 16:38
Entinen ManU:n reservijoukkueen valmentaja, nykyinen Bröndbyn valmentaja Rene Meulensteen on kiinnostunut Ole Gunnar Solskjaeristä. Tarjolla olisi kolmivuotinen sopimus £50 000 viikkopalkalla, mikä saattaa kuulostaa huokuttelevalta 33-vuotiaasta vaihtopelaajasta.

Lisäksi Meulensteen haluaisi seuraansa lainalle entiset suojattinsa Giuseppe Rossin sekä Gerard Piquen.

Solskjaerin lähtö tuskin heikentäisi joukkuetta merkittävästi, mutten silti usko hänen lähtevän. Hän on kuitenkin todella arvostettu pelaaja seurassa ja sai jopa kahden vuoden jatkosopimuksen vaikka on ollut sivussa todella pitkään, joten jonkinlaista kiitollisuuden velkaakin luulisi olevan. Ja jos Solskjaer pääsee vanhaan kuntoonsa, on hän joukkueelle erinomainen vaihtopelaaja.

Rossin ja Piquen tilanne on sen sijaan hieman kimurantti. Ensinnäkin haluaako Sir Alex edes päästää Rossia lainalle mihinkään riippuu varmasti siitä lähteekö joukkueesta hyökkääjiä. Mutta on myös selvää, että molemmat tarvitsevat tulevalla kaudella kovempia pelejä kuin reservijoukkue pystyy tarjoamaan. Piquelle tuskin ainakaan on vielä ensi kaudella vakiopaikka ykkösjoukkueesta tarjolla, joten laina lienee selkeä ratkaisu, mutta onko Bröndy kuitenkaan oikea paikka kehityksen kannalta? Tanskan liiga ei ole tasoltaan lähelläkään Valioliigaa tai Espanjan liigaa, mutta Bröndbyssä kaverit saattaisivat päästä pelaamaan Champions Leagueta.

HIFK-Mania
22.07.2006, 16:43
Sitten uusi peliasu:http://www.kitbag.com/stores/manutd/products/kit_selector.aspx?selector=56&brf=mutlma#

Aika retro henkinen tuo ainakin minun silmään on. No noista kuvista on vaikea sanoa, että miltä paidat näyttävät kentällä.

Onhan nää aika vanhahtavan näköisiä,mutta se kai johtuu juuri -56 mestareista...Mielestäni Vodafonen merkillä varustetut viime kauden paidat ovat pitkään aikaan hienoimmat.

Ramchester
22.07.2006, 16:52
Sitten uusi peliasu:http://www.kitbag.com/stores/manutd/products/kit_selector.aspx?selector=56&brf=mutlma#

Perkele, tuohan voi räjähtää http://www.aga.fi/international/web/lg/fi/likelgagafi.nsf/repositorybyalias/propaanimaksi/$file/nestekaasuP190.gif

eagle
22.07.2006, 17:40
Entinen ManU:n reservijoukkueen valmentaja, nykyinen Bröndbyn valmentaja Rene Meulensteen on kiinnostunut Ole Gunnar Solskjaeristä. Tarjolla olisi kolmivuotinen sopimus £50 000 viikkopalkalla, mikä saattaa kuulostaa huokuttelevalta 33-vuotiaasta vaihtopelaajasta.

Lisäksi Meulensteen haluaisi seuraansa lainalle entiset suojattinsa Giuseppe Rossin sekä Gerard Piquen.

Solskjaerin lähtö tuskin heikentäisi joukkuetta merkittävästi, mutten silti usko hänen lähtevän. Hän on kuitenkin todella arvostettu pelaaja seurassa ja sai jopa kahden vuoden jatkosopimuksen vaikka on ollut sivussa todella pitkään, joten jonkinlaista kiitollisuuden velkaakin luulisi olevan. Ja jos Solskjaer pääsee vanhaan kuntoonsa, on hän joukkueelle erinomainen vaihtopelaaja.

Rossin ja Piquen tilanne on sen sijaan hieman kimurantti. Ensinnäkin haluaako Sir Alex edes päästää Rossia lainalle mihinkään riippuu varmasti siitä lähteekö joukkueesta hyökkääjiä. Mutta on myös selvää, että molemmat tarvitsevat tulevalla kaudella kovempia pelejä kuin reservijoukkue pystyy tarjoamaan. Piquelle tuskin ainakaan on vielä ensi kaudella vakiopaikka ykkösjoukkueesta tarjolla, joten laina lienee selkeä ratkaisu, mutta onko Bröndy kuitenkaan oikea paikka kehityksen kannalta? Tanskan liiga ei ole tasoltaan lähelläkään Valioliigaa tai Espanjan liigaa, mutta Bröndbyssä kaverit saattaisivat päästä pelaamaan Champions Leagueta.

Miten Bröndbyllä olisi varaa maksaa noin älytöntä palkkaa? Siis 55k puntaa viikossa kuulostaa aikalailla hurjalta Tanskalaisen seuran maksamaksi palkaksi.

TKO
22.07.2006, 18:37
Miten Bröndbyllä olisi varaa maksaa noin älytöntä palkkaa? Siis 55k puntaa viikossa kuulostaa aikalailla hurjalta Tanskalaisen seuran maksamaksi palkaksi.

Siis 50 000£.

Kovaltahan se kuulostaa ja olisikin suurin palkka mitä Bröndby olisi ikinä maksanut. En tiedä millaisia ihmisiä (paikallinen Abramovich?) tai yrityksiä Bröndbyn taustalla on, joten tiedä sitten onko tuo edes käytännössä mahdollista.

Mirror-lehti tuosta kuitenkin kirjoittaa ihan faktana eikä spekulaationa: http://www.mirror.co.uk/sport/football/tm_objectid=17428774%26method=full%26siteid=94762% 26headline=is%2dole%2dgunnar%2dgo%2dto%2dbrondby%2 d-name_page.html

eagle
22.07.2006, 18:44

Jooh. 50k siis. Kyllä tosiaan saa olla jotain kunnon taustavoimia taustalla, koska tuohan on kuitenkin vuodessa sitten 2,6miljoonaa puntaa, eli yli joku 4,5miljoonaa euroa(?). Aika iso panostus yhteen pelaajaan Bröndbyn kokoiselta seuralta.

ultras
22.07.2006, 20:11

Ja ennenkaikkea tuon "tasoiseen" pelaajaan...

TKO
23.07.2006, 17:54
Päivitystä Ruud van Nistelrooyn tilanteeseen: http://news.bbc.co.uk/sport1/hi/football/teams/m/man_utd/5208012.stm

Eli Ruud on pyytänyt siirtoa jo useaan otteeseen ja nyt Sir Alexkin myöntää, ettei Ruudia ole järkeä pitää väkisin ManU:ssa. Lisäksi Rummeniggen mukaan Bayern on jo käynyt alustavia neuvotteluja Ruudin kanssa. Taitaa olla tämä tapaus aika pitkälti loppuun käsitelty.

Watford on liittynyt uutena seurana mukaan tavoittelemaan Giuseppe Rossia lainalle. Kiinnostuksensa ovat siis ilmaisseet ainakin Watford, Bröndby sekä WBA. WBA-laina saattaisi edesauttaa Kusczakin hankintaa, mutta sarjataso on vain Championship. Bröndbyssä voisi olla tarjolla Champions League -kokemusta, mutta Tanskan liiga tuskin on juurikaan Championshipiä laadukkaampi. Watford vaikuttaisikin kaikkein todennäköisimmältä vaihtoehdolta, sillä kyseessä on pieni valioliigaseura (=peliaikaa kovassa sarjassa) ja seurojen välillä on jo ennenstään yhteistyötä Fosterin lainan myötä. Tosin saapa nähdä päästetäänkö Fosteria sittenkään lähtemään, jos Kusczak-kauppa kaatuu...

Linkki tuohon Rossi-huhuun: http://www.clubcall.com/index.jsp?storyID=286102

massimo
24.07.2006, 22:14
Huomenna Torres kertoo tulevaisuudestaan omassa lehdistötilausuudessa. Olisko Manchesterin houkutus niin suuri että on itse päättänyt lähteä vai laittaako stopin huhuille ja jää Espaniaan.

http://www.clubatleticodemadrid.com/en//atleticoaldia/noticias.asp?id=580

Linkki seuran sivuille josta asia käy ilmi.

Fawkes
24.07.2006, 22:44

Olisi loistavaa jos Torres tulisi ManUun mutta valitettavasti en usko tähän ennen kuin näen omin silmin. Lisäksi Pappa sanoo, että vain keskikentälle ollaan hankkimassa täydennystä. Aivan käsittämätöntä jos RVN myydään, mutta ketään ei hankita tilalle, mutta juuri näin saattaa käydä.

Mä alan menettää toivoni Fergusonin suhteen. Padun olisi pitänyt lopettaa jo silloin kun sen ensimmäisen kerran oli tarkoitus (2003?). Tämäkin offseason on ollut yhtä tuskaa, kun järjestään kaikki kovat nimet lipuvat ohi. Tarjolla on ollut tänäkin kesänä ties ketä, mutta onko yksikään tullut Manchesteriin? No eipä ole. Kaikki alkoi Ronaldinhosta. Se oli sellainen arvovaltatappio, että oksat pois. Essienin kanssa kävi samoin. Unitedin vetovoima pelaajien silmissä on laskenut koko ajan ja sama suunta jatkuu, ellei uskottavuutta saada takaisin menestymällä jossain "suuressa". Näin ei tule käymään ilman vahvistuksia. On aivan karmaisevaa, että jotain Carrickia tarjotaan ratkaisuksi keskikentän ongelmiin. Vielä häpeällisempää on, että tuon tasoista kaveria ei edes pystytä hankkimaan. Toisin oli ennen. Saatana.

"Uuden ManUn" imagoon sopii hyvin, ettei hankita epärealistisilla siirtosummilla jokaista supertähteä tyyliin Real. On ihan jees, että omille annetaan saumoja ja hankitaan siihen päälle vähän kovemman tason nuoria pelaajia. Mutta kyllä joskus voi hankkia ihan valmiinkin pelimiehen. Tai jos se on liikaa vaadittu, niin ehkäpä voisi aloittaa siitä, että omia tähtiä ei myytäisi pois. Sydän itkee verta kun tällasta paskaa pitää kestää. Ugh.

EDIT: en mä tiennytkään, että mulla oli näin suuria patoumia sisällä.

Bloogi
24.07.2006, 22:52
Edellinen kirjoittaja laittoi tuossa "menetetyt" Ronaldinho&Essien niin pakko kiusata Manu faneja ja lisätä vielä Obi Mikel,Robben ja Ballack joilla kaikilla oli kuulemma jonkun näkönen esi/suullinen sopimus Manun kanssa ennenkuin tajusivat siirtyä parempaan seuraan :).

TKO
25.07.2006, 00:04
Huomenna Torres kertoo tulevaisuudestaan omassa lehdistötilausuudessa.

Vaikea kuvitella, että Torres kertoisi siirrostaan ManU:un, sillä kyllähän seurat sellaiset lehdistötilaisuudet lähes poikkeuksetta hoitavat. Pikemminkin tulee mieleen, että kertoo pysyvänsä Atleticossa.

Odotellaan, mutta todella yllättynyt olisin jos siirto julkaistaisiin Torresin ja/tai Atletico Madridin toimesta...

massimo
25.07.2006, 08:20

Tuskinpa kertoo siirrosta ManUun tai mihinkään muuhunkaa seuraan, mutta varmasti pistää stopin huhuille tai sitten kertoo halusta lähteä esim. sopimuksen päätyttyä jolloin seurakin alkaa miettimään rahaa. Nyt Torresin hinta on korkeimmillaan...Ensi kesänä kun olisi vuosi soppari jäljellä hinta olisi alhaisempi. Ja parin vuoden päästä ilman korvausta, ei siellä niin tyhmiä olla, että mies ilmaiseksi päästettäisiin.

RVN tulevaisuus ManUssa on epävarma vaikka eilen palasikin harjoituksiin. Bayern haluaa miehen tosissaan ja ovat valmiit myymään yhden hyökkääjän Ruudin tieltä. RVN--->Saksaan, Torres--->Englantiin, Makaay--->Espaniaan no ihan hatusta heitin ajatuksen.

TKO
25.07.2006, 14:01
Niinhän siinä sitten kävi kuin ounastelimmekin eli Torres ilmoitti pelaavansa Atleticossa ensi kauden: http://www.manutd.com/default.sps?pagegid=%7BB4CEE8FA%2D9A47%2D47BC%2DB0 69%2D3F7A2F35DB70%7D&newsid=349402

massimo
27.07.2006, 08:57
Celtic-ManU 0-3

United: Foster; Bardsley (Simpson, 70), Brown (McShane, 75), J. Evans, Evra; Eagles (Miller, 54), Fletcher (Gibson, 70), Scholes, Martin; Rossi, Richardson (D Jones, 78). Sub not used: Steele

Scholes teki kaksi maalia ja 18-vuotias Jonny Evans maalasi kerran matsissa. Nuorella joukkueella näköjään pelattiin.

Fawkes
27.07.2006, 21:30
RVN myytiin sitten Realiin. Arvioitu summa 15 milj. euroa. Jos 15 milj. puntaa pyydettiin niin tappiolle jäätiin, mutta ihan kohtuu rahat silti saatiin. Surun päivä. Näin pitänyt koskaan käydä, mutta Ferguson on egoistinen pelle joten näin oli käytävä. Ja Fergien omien sanojen mukaan uutta hyökkääjää ei olla hankkimassa joten hyökkäykseen jäävät: Rooney, Saha, Smith, Solskjaer, Rossi. Rooney pelaa kärjen takana joten kuka pelaa kärjessä? Saha? Ihan ok pelaaja, mutta ei Valioliigan mestaruusjoukkueen kärkimies. Hyvä vaihtomies, mutta ei tee 20 maalia. Sad.

Finisher
27.07.2006, 21:39
Ei muuta kuin onnea Realiin Ruud! Harmi että Ferguson on niin jääräpäinen (ja tyhmä?) että antaa tämän tason kärjen vaihtaa seuraa. Tai siis pois päästäminen oli odotettua, ja en sitä kritisoi, mutta miksi tähän tilanteeseen piti edes joutua. No, suosikkikärki pelaa sitten tästälähin Espanjassa, kaipa sitä nyt tulee seurattua Real Madridiakin vähän enemmän.

Ilmeisesti rahat käytetään velkojen lyhentämiseen, eikä korvaavan kärjen hankintaan, joka on sääli jo mestaruustaistoa ajatellen. Liverpool ja Arsenal kumotaan näilläkin miehillä, mutta Chelsea lienee (taas) liian kova.

Kiitos kaikesta Ruud van Nistelrooy! Etkä sitten upota ManU:a mestareiden liigassa!

HIFK-Mania
27.07.2006, 22:19
Onnea Ruud van Niastelrooylle tulevaisuuteen!Lempikärki meni,mutta väärään seuraan,olisit mennyt Bayerniin...Alexin uran synkkiä hetkiä...

Sides
27.07.2006, 22:38
Kyllä ristiriitainen tunne tuli, kun tuon RVN:n siirron näin. Yksi ehdottomista suosikeista ikinä OT:lla. Parempi, että meni Realiin kuin Saksaan miehen itsensä kannalta. Paska homma, että joutui tekemään tilaa kiukuttelevan kukkopojan takia. Mielellään olisin nähnyt miehen päättävän uransa punaisissa ja kuunnelut n. 40 kertaa kaudessa ruudruudruud mylvintää OT:lla.Onneksi SAF kyni hyvät rahat Realilta.

Toivottavasti huomenna uutisoidaan Torresin siirto Manchesteriin, kun Atleticolla on jo korvaajakin hankittu...

Mängimies
27.07.2006, 22:40
Toivottavasti huomenna uutisoidaan Torresin siirto Manchesteriin, kun Atleticolla on jo korvaajakin hankittu...

Eikös Torres juuri eilen tai sitä edellisinä pitänyt oikein erikseen tiedoitustilaisuuden ilmoittaakseen jatkavansa Madridissa. Ja Fergusonhan on jo ratkaissut kärkiongelman. Räkä-Ruudin paikan ottaa muuan Alan Smith...

jeijjo
27.07.2006, 22:48
Alexhan on jo hankkinut korvaajan Ruudille. Ole Gunnarhan on kuin uusi hankinta kun on taas parin vuoden tauon jälkeen pelikunnossa. Ainakin SAF:n mielestä. Aika halpa hinta tuon tason viimeistelijästä, vaikka viime kausi ei mennytkään aivan putkeen. Ei kyllä tuo Unitedin tämänhetkinen kärkimiehistö kovin vakuuta ja loukkantumisilta tuskin vältytään. Kai sillä Alexilla joku varasuunnitelma on.

Mutta mitäpä sitä miestä väkisin seurassa pitämään jos pelaaminen ei kiinnosta. Ja onhan sillä Ronaldolla nyt yksi tappelukaveri vähemmän. Tiedä sitten ottaako Rooney Ruudin paikan.

Sides
27.07.2006, 22:51
Eikös Torres juuri eilen tai sitä edellisinä pitänyt oikein erikseen tiedoitustilaisuuden ilmoittaakseen jatkavansa Madridissa. Ja Fergusonhan on jo ratkaissut kärkiongelman. Räkä-Ruudin paikan ottaa muuan Alan Smith...

Kyllä piti. Ja ei tuo kärkitilanne ihan synkkä ole edes ilman vahvistusta, edellyttäen toki että loukkaantumisia tule. Sahan ja Rooneyn takana kuitenkin kyttää ihan tekijämiehinä OGS ja mainitsemasi Smith, joka palaa omalle paikalleen thank god. Lisäksi jos nuoria ei lainailla ympäri saarta ja eurooppaa on sieltä odotettavissa tehoja myös, riippuen SAF:n suopeudesta peluuttaa nuoria.

Mutta mitenkä montaa sataa kertaa ovat pelaajat jeesustelleet pysyvänsä uskollisina seuralleen ja vajaan viikon päästä rintapielessä roikkuu erimoinen kuosi?! Jos Atletico aikoo tehdä ne isot rahat Torresista, mies on myytävä nyt, eikä vasta vuoden päästä jolloin sopimusta on jäljellä enää vuosi. Eikös soccernetissä ollut, ettei Atleticoon eikä Torresiin itseensä olla oltu edes yhteydessä Manusta, olisikohan nyt jo oltu. Ja en tiedä mikä Atleticon kärkitilanne on Torresin takana, mutta Mistan hankinta tarkoittaa jotain. Ehkä pelkkää kärjen vahvistamista, ehkä Torresin myyntiä. Toivon jälkimmäistä...

massimo
27.07.2006, 23:24
Sinne meni takuuvarma 20 maalin mies. Paikkaa ei ole helppo täyttää muilla tai omilla miehillä. Hinta n. £10milj. on aika halpa tämän hetken siirroissa. Spurs taisi maksaa Berbatovasta suunnilleen saman hinnan ja kuitenkaan ihan samanlaisesta viimeistelijästä tuskin on kyse. RVN on vielä muutama vuosi varmasti huipulla jäljellä ja Madrid saa hänestä kyllä todella hyvän viimeistelijän koko sopimuskaudeksi.

Kiitos RVN palveluksista... SAF ei vaan anna vanhoilla päivilläkään periksi omista periaatteista(joka on hyvä tiettyyn rajaan asti), tämän on kokenut niin Beckham kuin Stam, vain nyt nämä mainitakseni.

Ennen kauden alkua tullee vielä kaksi pelaaja toivottavasti puhutan kovista nimistä(tämä vain omaa unelmointia). Ja toinen on keskikentälle! Siis pakko olla. Hyökkäys ei ole todellakaan huono Ruudin lähdettyä. Kelpaa vertailussa kuitenkin aika hyvin. Keskikenttällä tullaa jäämään kärjelle...Kuten viime kaudellakin.

Sides
27.07.2006, 23:41
Keskikenttällä tullaa jäämään kärjelle...Kuten viime kaudellakin.

Ja kun aletaan jäämään jo Spursille ja Toonillekin...

Vapahtaja
28.07.2006, 00:13
Michael Carric on ilmeisesti siirtymästä Tottenhamista ManU:n riveihin, hinnaksi on tulossa 17 miljoonaa puntaa. Siitä taas voidaan olla montaa mieltä että onko kyseinen pelaaja tuon hinnan arvoinen...

lähde: http://www.setanta.com/portal/article/football::england?open&articleid=4b6f272eb6c74b36802571b80065e038

massimo
28.07.2006, 00:20

lähteestä en tiedä kuinka luotettava mutta hinta on kyl aika suuri. Kyllä hinnassa on ManU- ja brittilisä mukana korkoineen.

pelikielto
28.07.2006, 01:36
lähteestä en tiedä kuinka luotettava mutta hinta on kyl aika suuri. Kyllä hinnassa on ManU- ja brittilisä mukana korkoineen.
Paniikkiostos, ei kai sen kummempaa.

Jotenkin sitä elelee vielä jossain pilvilinnoissa(melko riekaleisissa tosin nykyään) ja uskoo siihen että viikon sisällä julkaistaan Carrickin ja Hargreavesin siirrot Manchesteriin. Tuskinpa tuota tapahtuu mutta kai sitä jostain on ilo tähän kesään hankittava. Kanukki nyt ainakin on blokattu. Bayern ei varmasti myy, kostoksi Ruudin missaamisesta(paskiaiset!!!).

Chintiki
28.07.2006, 09:22

http://news.bbc.co.uk/sport2/hi/football/teams/m/man_utd/5222956.stm

Näyttää siirto varmistuvan vähän luotettavimmistakin lähteistä. Mitä tähän nyt sanoisi? Ei aiheuta mitään suuria hurraa-huutoja ainakaan täällä. 15mil puntaa on todella kova raha Carrickista. Pieneltä pettymykseltähän tämä tuntuu kun kuitenkin MM-kisojen jälkeen pyöriteltiin nimiä kuten Pirlo, Gattuso, Mascherano....Eli ei mitään uutta Manun suunnalla.

Toisaalta Carrick tulee sille paikalle minne Manu kaikkein kipeimmin tarvitsi vahvistuksia. Ja ei siinä mitään hyvä pelaajahan hän on, mutta kun kyseessä on Man Utd sitä odottaisi vähän enemmän. Mitä olen jutuista ymmärtänyt mies on enemmän syöttelijä ja pelintekijä kuin rikkova keskikenttä. MM-kisoissa ei oikein miestä kentällä päässyt näkemään. Miehen pelistä ja pelityylistä enemmän tietävät voisivat jotain raportti laittaa.

Kuvernööri
28.07.2006, 09:33
[url] Miehen pelistä ja pelityylistä enemmän tietävät voisivat jotain raportti laittaa.

Itse olen sen verran nähnyt, että sanoisin että aika paha huti ManUlta. Valioliigassa pärjää kyllä ihan jees, johtuen pelityylistä jossa pallolliset puutteet eivät näy niin raa'alla tavalla, mutta olen nähnyt Carrickia myös muutamassa maaottelussa ja täytyy sanoa että hänen taitonsa ovat aivan liian kevyet. Kosketus palloon on todella huono, syötön antamiseen menee tuhottomasti aikaa. Ei tosiaankaan mikään pelintekijä, vaan erittäin puutteellisen pallollisen pelin omaava puolustava keskikenttämies. Siirtosumma on viisi kertaa liikaa mielestäni. En pidä Carrickia oikein minään. Mutta niinkuin sanoit, pystyy varmasti jossain määrin auttamaan ManUa sillä osa-alueella, missä tarve on huutava.

EDIT: Tuo 15 (17?) miljoonan punnan siirtosumma on kyllä aika järkyttävä. Samalla rahalla Liverpool hankki sekä Alonson että Sissokon, siinä pientä vertailua.

Ilmeisesti 18 miljoonaa puntaa:

http://www.teamtalk.com/football/story/0,16368,2483_1367745,00.html

pelikielto
28.07.2006, 10:03

Kyllähän Carrick menisi tuollaisena kymppimiljoonan ostona, mytta nyt tuli aika hyvin ylimääräistä päälle. Kyllä Carrick tonttiinsa hoitaa, ei ainakaan pelaa itseään ulos jatkuvasti kuin esimerkiksi Smith. On myös monipuolisempi kuin O'Shea joten kyllä Manu vahvistui, ei siinä mitään. Omasta mielestäni ei kuitenkaan tarpeeksi mutta muutaman kuukauden päästä ollaan viisaampia.

Johannes
28.07.2006, 10:14

Brittipelaajista joutuu saaren sisällä maksamaan ihan järkyttävää ylihintaa, kuten tämä Carrick-kauppa jälleen kerran todistaa. RVN:n myynti ilmeisesti pakotti Sir Alexin tekemään jotain, ettei fanien kiukku kohdistu häneen ja Glazer-perheeseen. ManU on ollut tosi passiivinen siirtomarkkinoilla tänä kesänä tähän saakka. ManU:lta uupuu nyt varma n. 20 maalia valioliigassa laukova kh. Saa nähdä mitä sen asian ratkaisemiseksi tehdään vai luotetaanko tosiaan Sahan ja co. kykenevän paikkaamaan RVN:n. Rooneyn siirtämisessä ihan piikkiin pelkäksi maalintekijäksi ei olisi mitään järkeä, koska hän pystyy paljon muuhunkin.

Liverpooligan
28.07.2006, 10:39
Brittipelaajista joutuu saaren sisällä maksamaan ihan järkyttävää ylihintaa, kuten tämä Carrick-kauppa jälleen kerran todistaa.
Noh... 6M Bellamysta.. Ei paha, sanoisin. Eikä tuossa Pennantin 7M:ssakaan ylihintaa nyt niin 'järkyttävän' paljoa ole. Makuasioita tosin.

Kuvernööri
28.07.2006, 10:44
Noh... 6M Bellamysta.. Ei paha, sanoisin. Eikä tuossa Pennantin 7M:ssakaan ylihintaa nyt niin 'järkyttävän' paljoa ole. Makuasioita tosin.

No, vaikka ei ManU-ketjuun kuulukaan niin sanoisin että nämä kaksi tapausta eivät ole ihan verrattavissa yleiseen "tendenssiin". Bellamylle oli sinisilmäinen Blackburn-johto myöntänyt 6 miljoonan punnan klausuulin sopimukseen, todellinen hinta olisi ollut vähintään kaksinkertainen eikä Bellamy nyt olisi Liverpoolin mies. Pennantin hinta olisi verrattavissa SWP:hen (en nyt tarkoita Chelsea hintaa, vaan sellaista 12-15 miljoonan punnan standardihintaa), ilman näitä hienoisia siviilipuolen ongelmia ja myös sitä tosiasiaa, että hänet ostettiin ykkösdivarijengistä jonka oli pakko myydä. Kyllähän nämä tapaukset Carrick, SWP, Curtis Davies (huhuasteella), Andy Johnson, Ashley Cole jne. osoittavat sen että saarten sisällä Englantilaislisä on edelleen aivan järkyttävää luokkaa.

pelikielto
28.07.2006, 10:46
Brittipelaajista joutuu saaren sisällä maksamaan ihan järkyttävää ylihintaa, kuten tämä Carrick-kauppa jälleen kerran todistaa. RVN:n myynti ilmeisesti pakotti Sir Alexin tekemään jotain, ettei fanien kiukku kohdistu häneen ja Glazer-perheeseen. ManU on ollut tosi passiivinen siirtomarkkinoilla tänä kesänä tähän saakka. ManU:lta uupuu nyt varma n. 20 maalia valioliigassa laukova kh. Saa nähdä mitä sen asian ratkaisemiseksi tehdään vai luotetaanko tosiaan Sahan ja co. kykenevän paikkaamaan RVN:n. Rooneyn siirtämisessä ihan piikkiin pelkäksi maalintekijäksi ei olisi mitään järkeä, koska hän pystyy paljon muuhunkin.
Saa nähdä nyt kuinka tuo ensi kausi menee. Periaatteessa nyt, kun kk on vahvistunut ei tuo Ruudin lähtö kirpaise ihan niiiin paljon. Puolustus on edelleen rautaa(ml. maalivahdit) joten siihen Manu ei tule kaatumaan. Kärkikin on edellen ihan kohtalaisen hyvä, joskin hieman tehoton. Jos Carrick pelaa odotusten mukaisesti niin Manchester pystyy edelleen pitämään liigassa tuon kakkossijansa. Eurokentillä nyt sitten on eri asia, kai se UEFA- cupkin kelpaa...

Ruudin lähtö ei juurikaan harmita koska mies on niin halunnut joten turha häntä on pitää. Taasen summa jolla Ruud lähti on melko surkuhupaisa. Pitkään toitotettiin että miestäei alella myydä, mutta kuinka ollakaan hän lähti £5 milj. halvemmalla kuin pyynti oli.

Maglor
28.07.2006, 11:32
Älkää nyt lähtekö vielä tuomitsemaan vai jakavatko kaikki Kuvernöörin mielipiteen Carrickista? Minä haluan nähdä miehen pelaavan ennen kuin tehdään minkään näköisiä johtopäätöksiä kaupan onnistumisesta suuntaan tai toiseen. Hinta on kyllä kova mutta uskon, että Ferguson tietää mitä tekee. Milloin muuten ManU on ollut kolmen parhaan ulkopuolella valioliigassa kauden päätyttyä?

Kuvernööri
28.07.2006, 11:38
Älkää nyt lähtekö vielä tuomitsemaan vai jakavatko kaikki Kuvernöörin mielipiteen Carrickista?

No, siellähän se on valioliigassa tahkonnut jo useita vuosia. Eiköhän kaikki tänne kirjoittavat ole nähneet Carrickia kehissä aika monta kertaa. Lukuisiin näköhavaintoihin perustin myös oman dumaukseni, erityisesti kansainvälisisistä peleistä, joista karmeimpana esimerkkinä Englanti-Uruguay viime maaliskuussa.

Polix Fetvin
28.07.2006, 12:00
Bayern olisi tarjonnut Ruudista Hargreavesin ja 7 miljoonaa euroa. Mutta Sir ilmeisesti halusi ennemmin tilalle Carrickin ja ~8 miljoonaa puntaa maksettavaksi. Kovalta hinta kuulostaa, reilusti paniikki- ja brittilisää. Mutta eipä tuota hintaa kukaan enää muista, jos siirto napsahtaa kohdalleen.

Luke
28.07.2006, 12:37
Älkää nyt lähtekö vielä tuomitsemaan vai jakavatko kaikki Kuvernöörin mielipiteen Carrickista? Minä haluan nähdä miehen pelaavan ennen kuin tehdään minkään näköisiä johtopäätöksiä kaupan onnistumisesta suuntaan tai toiseen. Hinta on kyllä kova mutta uskon, että Ferguson tietää mitä tekee. Milloin muuten ManU on ollut kolmen parhaan ulkopuolella valioliigassa kauden päätyttyä?

Hinta on rajusti yläkanttiin, mutta ainahan brittipelaajilla on tietty lisä. ManU:lta osataan yleensä vedättää extraa, jos se palavasti jonkun pelaajan haluaa ja Tottenham jos joku tämän taidon osaa.

Itse olen varsin tyytyväinen Carrickin hankintaan, mikäli hintaa ei huomioida. On englantilainen ja pelaa juuri sillä paikalla, johon suurin tarve on. Miehen tasosta kertoo jotain se, että Tottenhamin kannattajat ovat häntä pääsääntöisesti kehuneet ja pitäneet menetyksenä. Mitä Poolin kannattajiin taas tulee, niin näytä minulle yksikin scouseri joka pitää ManU:n hankintaa hyvänä, niin minä näytän sinulle HIFK:n hankintaa kehuvan narri-fanin.

ManU on aina sijoittunut Valioliigassa kolmen kärkeen. Knoppitietona voidaan lisätä, että Liverpool on sijoittunut Valioliigan historiassa yhden (1) kerran ManU:n yläpuolelle. Muutosta asiaan ei liene odotettavissa.

pelikielto
28.07.2006, 12:55
Bayern olisi tarjonnut Ruudista Hargreavesin ja 7 miljoonaa euroa. Mutta Sir ilmeisesti halusi ennemmin tilalle Carrickin ja ~8 miljoonaa puntaa maksettavaksi. Kovalta hinta kuulostaa, reilusti paniikki- ja brittilisää. Mutta eipä tuota hintaa kukaan enää muista, jos siirto napsahtaa kohdalleen.
Täytyy nyt kuitenkin muistaa noissa hinnoissa yksi pikku juttu. Niitä ei aina makseta könttäsummana ja usein niissä on erilaisia menestysbonuksia. Eli United ei välttämättä maksanut suoraan £18 milj. vaan maksaa osissa tyyliin £12 milj. ja loput jos voittavat esim valjun tai CL:n. Eihän Rooneystakaan maksettu suoraan kuin n. 10 milj., loput menee osissa ja menestyksen mukaan ja tämä sama taitaa päteä Ferdinandiin.

Ja Carrickista vielä. Kyllä hän ihan pelimies on vaikka ei juurikaan Keanen tyylinen. Katkoo syöttöjä hyvin ja sijoittuminen on muutenkin hallussa. Harvemmin hän itseään ulos pelaa tilanteista. Jos syötöt lähtisivät aavistuksen nopeammin jalasta niin ei miehessä enää suurempia puutteita olisi. Saa nähdä onnistuuko SAF saamaan tuohon parannusta, toivotaan ainakin.

massimo
28.07.2006, 13:09
Kyllähän Carrick on apu joukkueeseen...Materiaali levenee mutta onko hänestä tuomaan tarvittavaa lisää euromatseihin? vastaus on nyt EI mutta toivottavasti joulunaikoihin kyllä. Hinta on kyllä karmean suuri. Kyllä Spurs tienasi hyvät rahat! Spurs maksoi n. £3milj West hamille ja nyt saa sen £15-18milj. 18miljoonalla Spursilta olisi pitänyt saada Dafoe ja Carrick!!!

Ristiriitaiset ovat tunteet jos/kun siirto toteutuu. Eipä kuitenkaan kannata tuomita pelaaja vielä eikä edes alkukaudesta. Keväällä miehen pitäisi olla avauksessa kantavia voimia. Tämänkään kaupan myötä keskikentän ongelmat eivät ratkenne.

Luke
28.07.2006, 13:26
RvN:n lähtö aiheuttaa ManU:lle yhden suuren ongelman: pääpeli. Itse taidan olla siitä harvinaninen ManU:n kannattaja, etten oikein koskaan syttynyt filmaaja-Torresin hankinnasta. Mielestäni vähän turhan kevyt kaveri muutenkin Valioliigaan. Paljon mieluummin olisin ottanut huhuissa pyörähtäneen Klosen, joka on maailman kärkimiehistä kolmen parhaan pääpelaajan joukossa. Tämä taito korostuu myös siitä syystä, että Rooney ei kuulu tässä pääpelitilastossa edes kolmensadan parhaan joukkoon. Tosin ManU:lla on myös hyviä keskittäjiä aika niukasti ja homma hoidetaankin lähinnä Nevillen ja Giggsin yritelmien kautta. Ei ihan Beckhamin tasoisia tuuraajia kumpikaan...

RvN:n lähdön myötä myös pilkkujen vetäjä joudutaan vaihtamaan. Uusi mies löytynee kolmikosta Scholes, C. Ronaldo tai Neville.

Fawkes
28.07.2006, 15:06
Ei hyvää yötä jos Carrickista oikeasti maksetaan enemmän kuin Ruudista saatiin. Voi jumalauta että vituttaa. Ferguson voisi ampua itsensä.

Liverpooligan
28.07.2006, 15:12
Täytyy nyt kuitenkin muistaa noissa hinnoissa yksi pikku juttu. Niitä ei aina makseta könttä summana ja usein niissä on erilaisia menestysbonuksia. Eli United ei välttämättä maksanut suoraan £18 milj. vaan maksaa osissa tyyliin £12 milj. ja loput jos voittavat esim valjun tai CL:n.

Tämähän on sitten suorastaan loistavaa businesta Unitedin puolelta, sillä näitä 'menestyslisiä' Tottenham tulee tuskin koskaan saamaan. Go Glazers, Go!

Blackie
28.07.2006, 15:17
Tämähän on sitten suorastaan loistavaa businesta Unitedin puolelta, sillä näitä 'menestyslisiä' Tottenham tulee tuskin koskaan saamaan. Go Glazers, Go!
Sanoo herra, jonka suosikkijoukkue ei ole voittanut Englannin mestaruutta sitten vuoden 1990. Vuoden hauskimmat hetket tulee Jatkoajassa aina vietettyä uuden Valioliigakauden alla, kun Liverpool-fanit elelee omissa pilvilinnoissaan ja ylioptimismissaan ovat mielestään aina potentiaalinen mestariehdokas. 80-luku meni jo. Herätys! Mestareiden Liigan karsintapaikkakin olisi Poolille hyvä saavutus.

Tosiaan kumma juttu, jos Carrickista maksetaan enemmän kun Hevosesta saatiin. No, katsotaan nyt.

massimo
28.07.2006, 16:21
Ihan vaan jotta saadaan vähän vertailua Carrickin hintaan Real osti kolme pelaaja: Emerson, Cannavaro ja RVN hintana £26.8 milj. ja nyt ManU yhden hintana jotakin £18milj. luokkaa. Ei oikein yhtälö täsmää. Edelleen jaksan hintaa kauhistella. Olisko mies vaan haluttu heti rosteriin niin sitten on kans jouduttu maksamaan.

steepler
28.07.2006, 16:32

Jonkun Cannavaron ja Emersonin vetäminen tähän vertailuun on täysin turhaa koska he olivat saatavilla siihen hintaan vain Juven tilanteen takia ei minkään muun asia. Kyllähän Carrickin hinta oli kova, ei siinä mitään, mutta Cannavaro ja Emerson Real sai alennuksella.

Liverpooligan
28.07.2006, 17:12
Sanoo herra, jonka suosikkijoukkue ei ole voittanut Englannin mestaruutta sitten vuoden 1990. Vuoden hauskimmat hetket tulee Jatkoajassa aina vietettyä uuden Valioliigakauden alla, kun Liverpool-fanit elelee omissa pilvilinnoissaan ja ylioptimismissaan ovat mielestään aina potentiaalinen mestariehdokas. 80-luku meni jo. Herätys! Mestareiden Liigan karsintapaikkakin olisi Poolille hyvä saavutus.
Ja niin helvetistihän se Manukin on viimeisten kolmen kauden aikana saavuttanut, että oikein hirvittää... 90-lukukin nimittäin meni jo!

Blackie
28.07.2006, 17:21
Ja niin helvetistihän se Manukin on viimeisten kolmen kauden aikana saavuttanut, että oikein hirvittää... 90-lukukin nimittäin meni jo!
Ero onkin siinä, että ManU-faneilla on jotain realismia odotuksissaan suosikkijoukkuettaan kohtaan, toisin kun puusilmäisilllä Pool-faneilla. ManU-fanit elää 2000-lukua, samaa ei voi sanoa teikäläisistä.

wilberto
28.07.2006, 19:04
Suhteellisen varmojen huhujen mukaan Carrickin siirto ManU:uun vahvistetaan myöhemmin tänään. Hintana olisi valittevasti juuri se 18 miljoonaa puntaa. Aika järkyttävä hinta miehestä, mutta ManU:lla taitaa olla käyttöä Carrickille pitkään hamaan tulevaisuuteen saakka. Ainakin tällä hinnalla syytä olisi. Toivottavasti mies lyö itsensä varsinaisesti läpi tuolla Valioliigassa, punaisten paidassa.

Toivottavasti Carrick ei jää ainoaksi hankinnaksi ennen uuden kauden alkua, hyökkääjä olisi ainakin tervetullut Hepan tilalle, vaikka Manun nuoristakin löytyy runsaasti potentiaalia. Tosin vaihtoehdot ovat aika vähissä, kun kerran Torreskin ilmoitti pysyvänsä Espanjassa seuraavankin kauden.

ultras
28.07.2006, 19:18
Suhteellisen varmojen huhujen mukaan Carrickin siirto ManU:uun vahvistetaan myöhemmin tänään. Hintana olisi valittevasti juuri se 18 miljoonaa puntaa. Aika järkyttävä hinta miehestä, mutta ManU:lla taitaa olla käyttöä Carrickille pitkään hamaan tulevaisuuteen saakka.

Englantilaispelaajat on aina reilusti ylihinnoitettuja tasoonsa nähden oman maan sisällä,en vain ymmärrä miksi!? Ilmeisesti ManUlla on paskat housussa kun kukaan ei enään halua sinne niin jotain on saatava,maksoi mitä maksoi.

brehme_
28.07.2006, 19:43
Englantilaispelaajat on aina reilusti ylihinnoitettuja tasoonsa nähden oman maan sisällä,en vain ymmärrä miksi!?

Tämän nyt luulisi olevan itsestään selvää. Englantilaiset pelaajat ovat paljon parempi kikka joukkueen markkinoimiseen kuin samantasoiset ulkomaalaiset. Sama juttu vaikka jääkiekon SM-liigassa. Kyllä aina nyt esimerkiksi Jokerit tuntuu kiinnostavammalta ennen kautta jos uusi ykkössentteri on laadukas suomalainen kuin samantasoinen tsekki tmv. Koska tarjontaa näistä laadukkaista englantilaispelaajista ei juuri ole ja kysyntää todella paljon niin hinnat ihan lukion taloustiedonkin oppien mukaan kohoavat. Samasta syystä nämä kärkipään englantilaispelaajat eivät juuri saarten ulkopuolella pelaa (Becksiä lukuunottamatta). Valioliigassa heistä vaan maksetaan suurinta hintaa.

massimo
28.07.2006, 21:29
Tässä vähän SAF kertomusta tämän hetken hankinnoista
http://www.manutd.com/default.sps?pagegid={B4CEE8FA-9A47-47BC-B069-3F7A2F35DB70}&newsid=350455
ja toinenkin linkki asiaan
http://www.teamtalk.com/football/story/0,16368,2483_1369279,00.html

Gattusoa ilmeisesti yritettään mutta vaikeeta ilmeisesti hommaaminen on. Rossi noussee neljänneksi hyökkääjäksi joka on erittäin hyvä. Toivottavasti käyttää tilausuuden hyväkseen. Pontetiaalin miehestä löytyy enemmän kuin paljon.

Bogarde
28.07.2006, 21:51
Tämän nyt luulisi olevan itsestään selvää. Englantilaiset pelaajat ovat paljon parempi kikka joukkueen markkinoimiseen kuin samantasoiset ulkomaalaiset. Sama juttu vaikka jääkiekon SM-liigassa. Kyllä aina nyt esimerkiksi Jokerit tuntuu kiinnostavammalta ennen kautta jos uusi ykkössentteri on laadukas suomalainen kuin samantasoinen tsekki tmv. Koska tarjontaa näistä laadukkaista englantilaispelaajista ei juuri ole ja kysyntää todella paljon niin hinnat ihan lukion taloustiedonkin oppien mukaan kohoavat. Samasta syystä nämä kärkipään englantilaispelaajat eivät juuri saarten ulkopuolella pelaa (Becksiä lukuunottamatta). Valioliigassa heistä vaan maksetaan suurinta hintaa.

Täytyy myös muistaa, että englantilaispelaajat ovat jo tottuneita Brittein saarten pelityyliin. Valioliigan historia tuntee monia flopiksi osoittautuneita Manner-Euroopassa vakuuttaneita pelaajia kuten esimerkiksi Juan Veron juuri ManU:ssa.

massimo
28.07.2006, 22:01
http://www.teamtalk.com/football/story/0,16368,2483_1369437,00.html

http://home.skysports.com/list.asp?hlid=406348&CPID=8&clid=1&lid=2&title=United+agree+Carrick+fee

http://news.bbc.co.uk/sport2/hi/football/teams/m/man_utd/5222956.stm

Ja nyt on sitten hyväksytty kauppa. Hinta ei ilmeisesti ole £18milj. kuten aluksi epäiltiin. Näyttää pyörivän £15mil. luokassa.

Fawkes
29.07.2006, 00:11
"We are not going to be stupid and just pay the price other clubs wants."" -Sir Alex Ferguson Teamtalk.com-sivustolla.

Mun mielestä case-Carrickissa on käynyt juuri näin. Mutta ilmeisesti Fergusonin mielestä ei. Spurs on pyytänyt ehkä jotain 20 miljoonaa ja Fergie on "tinkinyt" siirtosumman johonkin 15-18 miljoonan väliin ja on nyt itsestään helvetin ylpeä. Carrickin tasoisesta jätkästä 10 miljoonaa olisi kova hinta, kaikki sen päälle on silkkaa hulluutta. Sinänsä varmaan ihan hyvä hankinta, mutta ei tuota siirtosummaa voi perustella millään järkisyyllä. Nähtävästi SAF hätääntyi kun ei meinannut saada hankittua ketään ja päätti sitten ostaa Carrickin hinnalla millä hyvänsä. Tai sitten Pappa näkee pojassa jotain mitä kukaan muu ei näe. Näin kävi ilmeisesti myös Klebersonin, Djemban ja Millerin tapauksissa. Kolmikosta kukaan ei pelaa enää Unitedissa.

Carrick tuo leveyttä keskikentälle, mutta ei ole ratkaisu keskikentän ankkuriongelmaan.

pelikielto
29.07.2006, 04:07
Carrick tuo leveyttä keskikentälle, mutta ei ole ratkaisu keskikentän ankkuriongelmaan.
Miksei ole ratkaisu? MC ei sukita kaikkea mikä liikkuu, itse asiassa hän ei sukita juurikaan ketään mutta silti puolustus saa olla rauhassa kun hän on kentällä. Carrick on hyvä ankkuri, toisin kuin täällä väitetään. Hinta vain on järkyttävä. Sanokaa nyt yksikin SAATAVILLA oleva ankkuri joka pärjää valjussa todistetusti. Haluaisin oikeasti tietää.

pelikielto
29.07.2006, 14:42
Hesus sentään!!!

Jos tuoreimmat huhut pitävät paikkansa niin Gill on ilmeisesti pikkuhiljaa palailemasta hienosti ajoitetulta lomaltaan ja pistänyt tuulemaan vanhan viskisiepon kanssa. Nimittäin Senna olisi siirtymässä 10 milj. euron summalla Unitediin Villarrealista.

Täytyyköhän tässä alkaa pikkuhiljaa laastaroida ranteet ja luottaa että maailman menestynein manageri osaa oikeasti vielä hoitaa hommansa... Ei kai vielä, kyllä tässä nyt jotain vielä vituiksi menee.

massimo
30.07.2006, 21:39
Preston-ManU 2-1

Preston North End: Nash (Lonergan 67); Alexander, St Ledger, Mawene (Chilvers 73), Hill (McCormack 77); Whaley (Sedgwick 67), Jarrett (Neal 77), McKenna, Pugh; Nugent (Agyemang 69), Dichio (Brock 46). Sub not used: Wilson.

United: Steele; Bardsley (Lee K. 64), McShane, Evans J, Simpson; Martin, Gibson (Eagles 64), Miller, Richardson (Jones R.74); Solskjaer, Rossi (Fletcher 46). Sub not used: Foster.

Attendance: 12,541

Vieraiden maalista vastasi OGS! Ole on tehny muutaman maalin kesän peleissä mikä viittaisi miehen olevan hyvässä kunnossa. Varmasti hyödyllinen lisä joukkueeseen tulevalla kaudella. Muuten kokoonpano näytti jälleen kerran nuorelta.

TKO
30.07.2006, 22:05
Vieraiden maalista vastasi OGS!.

Solskjaer teki maalinsa rankkarista ja veti vielä viime minuuteilla ylärimaan.

Seuraava peli on jo huomenna Macclesfieldiä vastaan ja tuossa ottelussa kautensa avaavat Wayne Rooney, Rio Ferdinand sekä Edwin van der Sar.

MUTV-kanava muuten näyttää noita treenipelejä ja ainakin TVAnts-nimisen ohjelman kautta pystyy tuota kanavaa katsomaan.

Chintiki
31.07.2006, 11:14
http://news.bbc.co.uk/sport2/hi/football/teams/m/man_utd/5222956.stm

Hinta sitten vielä pompsahti aiemmin ennakoidusta. Karmea määrä rahaa. Toisaalta nyt kun on hieman saanut sulatella tätä siirtoa niin ei se ihan niin pahalta enää tunnu. Jotain videoita mitä Carrickista on nähnyt niin hyvä pelaajahan kyseessä on ei siinä mitään. Ja tarvettahan Carrickille on, mutta toivoin vain että oltaisiin säästetty rahaa vielä sen kärjen ostoon. Glazerien siirtopolitiikan tuntien, kun Carrickiin käytettiin näinkin paljon rahaa, niin rahaa ei enää huippukärkeen riitä.

Moneltakos Suomen aikaa tuo harjoitusottelu alkaa sitten? Olisi ihan mukava nähdä näitä Manun nuoria kentällä...

pelikielto
31.07.2006, 11:20
Eli Carrick on nyt Manun mies. Hinta saattaa nousta £18,5 miljoonaan, nyt maksetusta summasta ei ainakaan minulla pienintäkään havaintoa(14 milj on yleisin ja mielestäni realistisin summa).

Yhtä miestä vielä huutaisi Carrickin jälkeen kk:lle, Senna ja Mascherano pyörivät huhuissa viikonloppuna. Molemmat kelpaisivat mainiosti, tosin Fergie voisi taas koittaa onneaan jollain halvemmalla ja nuorella kaverilla tyyliin Makoun.

jpp
31.07.2006, 12:12
Hinta sitten vielä pompsahti aiemmin ennakoidusta. Karmea määrä rahaa. Toisaalta nyt kun on hieman saanut sulatella tätä siirtoa niin ei se ihan niin pahalta enää tunnu. Jotain videoita mitä Carrickista on nähnyt niin hyvä pelaajahan kyseessä on ei siinä mitään. Ja tarvettahan Carrickille on, mutta toivoin vain että oltaisiin säästetty rahaa vielä sen kärjen ostoon. Glazerien siirtopolitiikan tuntien, kun Carrickiin käytettiin näinkin paljon rahaa, niin rahaa ei enää huippukärkeen riitä.

Toisaalta Chelseahan tavallaan rahoitti osan tuosta, kun ManU sai "ylimääräistä" rahaa 12 miljoonaa puntaa John Obi Mikelistä, jolla oli esisopimus Manchesteriin mutta siirtyi kuitenkin Lontooseen. Kova summahan Carrickista maksetaan, oli se sitten 14 tai 18,5 miljoonaa puntaa mutta pientä lohtua tuo, että Roman osallistui kolehtiin.

Master Chief
31.07.2006, 15:11
Olisikohan niin että tuo lopullinen siirtosumma riippuu sekä Carrickin henkilökohtaisesta menestyksestä että ManU:n menestyksestä?

ultras
31.07.2006, 15:32
Yhtä miestä vielä huutaisi Carrickin jälkeen kk:lle, Senna ja Mascherano pyörivät huhuissa viikonloppuna. Molemmat kelpaisivat mainiosti, tosin Fergie voisi taas koittaa onneaan jollain halvemmalla ja nuorella kaverilla tyyliin Makoun.

Eiköhän Roman viimeistään torpeedoi ainakin Mascheranon siirron ManU:n.

Chintiki
31.07.2006, 15:37
Olisikohan niin että tuo lopullinen siirtosumma riippuu sekä Carrickin henkilökohtaisesta menestyksestä että ManU:n menestyksestä?

Eiköhän tämä aika yleistä (paitsi Chelsean kohdalla). BBC:n jutussakin sanotaan "for a total consideration of up to £18.6m" eli siirtosumma voi nousta 18,6 miljoonaan jos esim. Manu voittaa mestaruuden/mestareiden liigan/liiga cupin tai jos Carrickilla on maalisyöttöjä niin ja niin paljon. Luulisin suoraan rahaa Spurs saa 12-14mil £, ihan näin lonkalta heitettynä.

edit.

Tässä viel SE suuri kysymys? Onko mies rahan arvoinen?

http://news.bbc.co.uk/sport2/hi/football/teams/m/man_utd/5224112.stm

Luke
01.08.2006, 10:55
Lähteenä aina niin luotettava The Sun:

http://www.paitsio.com/Uutiset.142.0.html?&tx_ttnews

Olisihan Arsen miehessä vähän sulattelemista, mutta todistetusti kuitenkin laatupelaaja. Ja sopii Englannin kentille kuin nyrkki silmään.

Vähän hymyilyttää, kun muistelee miehen parin vuoden takaisia puheita ManU:sta..

Edit: Huhujen mukaan ManU on tarjonnut Dirk Kuytista 12 m£. Tiedä sitten totuuspohjaa..

pelikielto
01.08.2006, 11:01
Lähteenä aina niin luotettava The Sun:

http://www.paitsio.com/Uutiset.142.0.html?&tx_ttnews

Olisihan Arsen miehessä vähän sulattelemista, mutta todistetusti kuitenkin laatupelaaja. Ja sopii Englannin kentille kuin nyrkki silmään.

Vähän hymyilyttää, kun muistelee miehen parin vuoden takaisia puheita ManU:sta..
Kyllä se erittäin outoa olisi jos Vieira Manchesteriin saapuisi. Tosin Jos mies itse sitä haluiaisi ja SAF saisi hillot pelaajaan jonka perään on haikaillut jo vuosia, niin kyllä ranskalainen saattaa Alexin alaisuudessa potkia ensi kaudella. Hintaakin ilmeisesti vain £6 milj.

Suurimmat antipatiat Vieiralla oli mielestäni RvN:n ja Keanen kanssa joten sen ei ainakaan enää pitäisi häiritä.

Sorppa
01.08.2006, 11:10
Suurimmat antipatiat Vieiralla oli mielestäni RvN:n ja Keanen kanssa joten sen ei ainakaan enää pitäisi häiritä.

Ruud taisi olla/on se pahin punainen vaate, mutta Keanea Vieira enemmäkin kunnioittaa ja nautti kovasti kaikista taistoistaan Royn kanssa. Keane on muistaakseni vähän samalla tavalla kommentoinut Vieirasta.

pelikielto
01.08.2006, 11:55

Taas muistikatkos, eipä mitään uutta. Noinhan se tosiaan oli. Nämä kaksi olivat ainakin omasta mielestäni suurimmat syyt Manun ja Arsenalin erittäin kiihkeisiin matseihin. Jotenkin tunnelma ei vain ole sama kuin vielä pari kautta sitten.

Chintiki
01.08.2006, 12:22
Kyllä se erittäin outoa olisi jos Vieira Manchesteriin saapuisi. Tosin Jos mies itse sitä haluiaisi ja SAF saisi hillot pelaajaan jonka perään on haikaillut jo vuosia, niin kyllä ranskalainen saattaa Alexin alaisuudessa potkia ensi kaudella. Hintaakin ilmeisesti vain £6 milj.

Suurimmat antipatiat Vieiralla oli mielestäni RvN:n ja Keanen kanssa joten sen ei ainakaan enää pitäisi häiritä.

Kuten joskus Kummelissa sanottiin: "Panokset kovenee!"

http://news.bbc.co.uk/sport2/hi/football/teams/m/man_utd/5233954.stm

Arsenal-antipatioista huolimatta olisi kiinnostava nähdä Manussa ensi kauden keskikentällä pari Carrick-Viera. Viera voittaa pallot ja Carrick laittaa ne eteenpäin. Teoriassa ainakin tuntuisi erittäin toimivalta.

Sorppa
01.08.2006, 12:46
Taas muistikatkos, eipä mitään uutta. Noinhan se tosiaan oli. Nämä kaksi olivat ainakin omasta mielestäni suurimmat syyt Manun ja Arsenalin erittäin kiihkeisiin matseihin. Jotenkin tunnelma ei vain ole sama kuin vielä pari kautta sitten.

Niinpä, tunnelma ei todellakaan ole enää samanlainen. Tiukkoja ja mielenkiintoisia matsejahan nuo edelleen ovat, mutta se jokin puuttuu. Osaltaan hohtoa vähentää tietysti Chelsean viime aikoijen esityksen, kun viime vuosina panoksena ei ole ollut samalla mestaruus. Mutta Keanen ja Vieiran puuttuminen on sääli, joku Carrick&Scholes vs. Gilberto&Cesc ei kuulostaa juuri miltään vanhoihin aikoihin verrattuna.

Tpip
01.08.2006, 13:05
Lähteenä aina niin luotettava The Sun:

http://www.paitsio.com/Uutiset.142.0.html?&tx_ttnews

Olisihan Arsen miehessä vähän sulattelemista, mutta todistetusti kuitenkin laatupelaaja. Ja sopii Englannin kentille kuin nyrkki silmään.

Edelleen taitaa Inter olla vahvimmin esillä Vieiran uudeksi seuraksi:
http://home.skysports.com/transferarticle.aspx?hlid=406970

wilberto
01.08.2006, 14:12
Edelleen taitaa Inter olla vahvimmin esillä Vieiran uudeksi seuraksi:
http://home.skysports.com/transferarticle.aspx?hlid=406970

Valitettavaa sinänsä, että Vieira on menossa Interiin. Kyllä ManU:ssa olisi ollut tosiaan tilausta Vieiran kaltaiselle pelaajalle, vaikkakin myös Carrick hankittiin. Tosin Vieiralle olisi saattanut olla hieman vaikeaa pelata ManU:n riveissä yhdeksän Arsenal-vuoden jälkeen, kuten mies itsekin totesi.
Ainoastaan varmaa lienee Vieiran kohdalla tällä hetkellä se, ettei mies jatka Juventuksen paidassa Serie B:ssä.

Tämän päivän IS Veikkaajassa huhuiltiin ManUn hankkivan vielä kaksi uutta miestä ennen kauden alkua, joista toinen olisi keskushyökkääjä. Tiedä sitten ikinä näistä jutuista, kun lähteenä on aina 'luotettava' Arvaaja.

Luke
02.08.2006, 11:50
Ja Inter Milan se sitten on Vieiran uusi työmaa, ei voi mitään. Taidettiin ManU-spekulaatioilla vain vauhdittaa ko. kaupan syntymistä. Hinta 9,5 m€.

Seuraava kohde lienee sitten Villarrealin Senna. Ja Kuytista lienee edelleen joitakin huhuja ilmassa.

Jokos se siirtoikkuna muuten jysähti kiinni, eli mennäänkö näillä? Hyökkääjä ja kk-pelaaja on kuitenkin vielä haussa, mutta missä vaiheessa.

Cube
02.08.2006, 11:55
Elokuun lopussa menee vasta kiinni.

Fawkes
02.08.2006, 14:15
Seuraava kohde lienee sitten Villarrealin Senna. Ja Kuytista lienee edelleen joitakin huhuja ilmassa.

Jokos se siirtoikkuna muuten jysähti kiinni, eli mennäänkö näillä? Hyökkääjä ja kk-pelaaja on kuitenkin vielä haussa, mutta missä vaiheessa.

Mulla on mennyt luotto aivan täysin Fergusonin taitoihin, joten en odota enää yhtään uutta pelaajaa. Tai tietenkin joku "Djemban" tasoinen pelaaja voi tulla. Senna ja Kuyt pelastaisivat aika paljon perseelleen menneestä ManU:n kesästä, mutta ovat valitettavasti liian kovia hankintoja nyky-ManU:un. En usko ennen kuin siirrot ovat pomminvarmoja.

pelikielto
02.08.2006, 14:20

Tuskin se pelaajien hankinta on Viskisiepon taidoista kiinni. Minä veikkaan että rahat ovat finaalissa tuon Carrickin hankinnan jälkeen. Toivoisin kyllä vielä yhtä pelaajaa rinkiin, esimerkiksi Gravesen. Hyväksi todettu ja sopii valioliigaan eikä varmasti ole kallis. Faktahan kuitenkin on ettei tuo keskikenttä kestä loukkaantumisia pätkääkään.

Maglor
02.08.2006, 14:52
Minä veikkaan että rahat ovat finaalissa tuon Carrickin hankinnan jälkeen.No saatiinhan me Mikelistä 12 Miljoonaa puntaa, Ruudista vähintään saman verran ja pakko sitä siirtobudjettia on jonkun verran oltava kun velanmaksusyysteemiäkin muutettiin siirtorahoja suosivaan systeemiin.

Gravesen tosiaankin sopisi hyvin keskikentälle ja miehen varmaan saisikin halvalla Gravesenin ja Robinhon pikku nujakan jälkeen. Sitten vielä yksi veikko kärkeen niin ensi kauden paketti alkaa olemaan ihan hyvissä kuoseissa.

pelikielto
02.08.2006, 15:37
No saatiinhan me Mikelistä 12 Miljoonaa puntaa, Ruudista vähintään saman verran ja pakko sitä siirtobudjettia on jonkun verran oltava kun velanmaksusyysteemiäkin muutettiin siirtorahoja suosivaan systeemiin.
Ei sitä välttämättä ole, muuten tuskin olisi jäänyt näin viime tinkaan hankinnat. Carrickin siirto varmistui vasta silloin kun Ruudin lähtö oli varma. Siinä saattaa olla pieni perä että jos Manu haluaa hankkia pelaajia niin pelaajia täytyy liikkua myös toiseen suuntaan jotta rahoitus hoituu.

Toivottavasti näin ei ole, mutta aika todennäköiseltä tuo näyttää. Sitä siirtorahaa kuitenkin piti olla yli £20 milj. kesän alussa. Ennen Glazereita tuohon budjetiin olisi lisätty Obista ja Ruudista saadut rahat, jolloin olisi vielä yli 20 milj. käytettävissä Carrickin jälkeenkin. Näin ei todennäköisesti ole, vaan hillot on lyöty velkoihin joko siirtobudjetista tai pelaajien myynnistä.

Jos joku vielä MCn lisäksi tulee, minä olen vakuuttunut että Glazereiden alaisuudessa voi rakentaa menestyvän joukkueen, jos ei, on usko koetuksella.

wilberto
03.08.2006, 16:24
Valencia FC on tehnyt tarjouksen Cristiano Ronaldosta. Vaihdossa Valenciasta tulisi Roberto Ayala, vanha kehärääkki Argentiinasta. Mielestäni tämä olisi parempi kauppa ilman tuota Ayalaa, ManU:lla kuitenkin noita puolustajia riittää. Mutta tuskinpa SAF tuota tarjousta edes hyväksyy.

Lähde: http://www.paitsio.com/Uutiset.142.0.html?&tx_ttnews%5Btt_news%5D=1236&cHash=48a46b772f

Chintiki
04.08.2006, 10:21
http://news.bbc.co.uk/sport2/hi/football/teams/m/man_utd/5244454.stm

Ferguson myöntää, että jotain on vielä tapahtumassa Manun suunnalla ja hyvää niin. Sennasta oli oikeastaan minkäänlaista mielikuvaa ole, en miehen pelejä MM-kisoissa, jos edes kentälle pääsi. Halpa hintahan tuo 3,4mil£ Espanjan maajoukkuemiehestä on. Enemmän La Ligaa seuranneet voisivat jotain miehestä kertoa. Onko hän nyt se rikkovampi osa Manun keskikenttää Carrickin vierellä vai onko hänkin enemmän pelinrakentajatyyppi?

massimo
04.08.2006, 20:34
http://www.teamtalk.com/football/story/0,16368,2483_1385077,00.html

Ensi viikolla varmaankin tulee 1-2 uutta miestä. Ellei mitään ihmeellistä tapahdu niin Senna on yksi uusista pelaajista.

Blackie
04.08.2006, 21:05
Rooney teki tänään maalin ja otti punaisen. Ihan normi-ilta siis tälle nuorukaiselle. Kuulemma ei olisi ansainnut ulosajoa, mutta en ole itse nähnyt tilannetta.

massimo
04.08.2006, 22:48
Rooney teki tänään maalin ja otti punaisen. Ihan normi-ilta siis tälle nuorukaiselle. Kuulemma ei olisi ansainnut ulosajoa, mutta en ole itse nähnyt tilannetta.

Pahimmassa tapauksessa missaa kauden alun. FA:lle tuomari pistää raportin. Parista lähteestä kuiteskin luin että ulosajo oli aiheeton(punaisilla laseilla nähtynä). Myös Scholes sai punaisen ja kauden alku on kiinni aina niin suopeasta FA:sta.

Itse peli päättyi Unitedin voittoon 3-1. Maalit punakortti miehille ja Ole heitti jälleen maalin. Carrick teki debyytin ja hänen kulmasta Scholes pääsi tekemään maalin.

Kokoonpano:

United: Van der Sar (Foster, 60), Bardsley, O’Shea (Simpson, 59), Brown, Evra, Park (Fletcher, 73), Carrick (Martin, 77), Scholes, Giggs (Richardson, 67), Rooney, Solskjaer.
Subs not used: D. Jones, Rossi, Miller.

massimo
05.08.2006, 21:49
Tässä eilisen matsin tärkeät tapahtumat. Kyllä kun Rooneyn ulosajon syyn näki niin ei voi kun olla ihmeissään!!! Vastaavia tilanteita tulee joka pelissä useita. Keltainenkorttikin olisi ollut kova tuomio mutta suora punainen oli jo uskomaton päätös. Ehti Rooney tehdä erittäin hienon maalinkin pelissä.

http://www.youtube.com/watch?v=WUZOcBcJlV4

massimo
06.08.2006, 09:06
Eilen pelattiin jälleen harjoitus ottelu. ManU voitti Ajaxin 1-0 Ryan Giggsin vaparista tulleella maalilla. Ottelussa kuitenkin tuli huonoja uutisia, uusi hankinta Carrick loukkaantui on missaa kauden alun. Jälleen alkaa kausi loukkaantumisilla. Varmasti loukkaantuminen vauhdittaa Sennan hankintaa tai sitten tehdään paniikki ostos.

http://home.skysports.com/list.asp?hlid=408061&CPID=8&clid=1&lid=2&title=Fergie+confirms+Carrick+blow

edit: kokoonpanot ottelussa

Ajax: Stekelenburg (Vermeer 46); Heitinga, Grygera, Lindenbergh, Schilder; Rosales, Maduro (Roger 70), Vertonghen (Vermaelen 46), Manucharyan (Huntelaar 46); Perez; Rosenberg (Charisteas 64).
Substitutes not used: De Mul, Ogararu.

United: van der Sar; Simpson, Evans, Brown, Richardson; Miller (Jones D. 72), Fletcher, Carrick (Martin 16), Park; Rossi, Giggs (Bardsley 80).
Substitutes not used: Foster, Evra, Solskjaer.

Tpip
06.08.2006, 12:54
Tässä eilisen matsin tärkeät tapahtumat. Kyllä kun Rooneyn ulosajon syyn näki niin ei voi kun olla ihmeissään!!! Vastaavia tilanteita tulee joka pelissä useita. Keltainenkorttikin olisi ollut kova tuomio mutta suora punainen oli jo uskomaton päätös.

De Rossi ja Materazzi on sikarottia, ansaitsevat joka korttinsa. Rooney kunnon lädi, ja ei nyt kortteja pitäisi nostaa kun vähän rapatessa roiskuu. Imo ihan aiheellinen kortti kyynärvarrella komeasti kaveria poskipäähän, näitähän on ruvettu kitkemään tarkemmin pois jalkapallosta. Pelihän on _jalka_pallo.

Jeffrey
06.08.2006, 21:44
Pitkästä aikaa ihan mukavaa luettavaa Manun leiristä: http://news.bbc.co.uk/sport2/hi/football/teams/m/man_utd/5249794.stm

wilberto
06.08.2006, 22:20
Pitkästä aikaa ihan mukavaa luettavaa Manun leiristä: http://news.bbc.co.uk/sport2/hi/football/teams/m/man_utd/5249794.stm

Todellakin hyviä uutisia ManU:n leiristä. Tuo on erittäin positiivista, että Rooney haluaa pysyä Manchesterissa mahdollisimman pitkään, kuten Ryan Giggs ja Gary Neville ovat tehneet. Näin seurauskolliset pelaajat ovat nykypäivänä erittäin harvassa ja olisi loistavaa, mikäli Väiski pelaisi loppu-uransa ajan Unitedissa. Ei oikein edes viitsi kuvitella, miten suuri legenda Rooney olisi tuossa tapauksessa parin kymmenen vuoden kuluttua ManU:ssa. Tiedä sitten, miten tosissaan Rooney on tuon haastattelun antanut. Koko juttu voi olla ihan pelkkää feikkiä, mutta tuskinpa sentään..

Oli muuten hieno peli tuo Ajaxia vastaan, tai ainakin sen perusteella mitä näin Urheiluruudusta. Edwin van der Sar oli upeassa iskussa, torjuen mm. Klaas-Jan Huntelaarin pilkun ja pari muutakin huippupelastusta. Tosin ei Stekelenburg jäänyt toisessa päässä yhtään huonommaksi. Giggsin vaparimaali oli älyttömän tarkka, jonka ilmeisesti linjatuomari vasta hyväksyi. Hidastuksessa kuitenkin näkyi, että pallo kävi nopeasti maaliviivan paremmalla puolella.

TKO
09.08.2006, 11:14
Cristiano Ronaldo pelasi eilen ensimmäisen ottelunsa uudella kaudella, kun ManU voitti Oxfordin vieraissa 4-1. Kotiyleisö buuasi Ronaldolle läpi ottelun, mutta siitä huolimatta hän onnistui tekemään kaksi maalia.

Myös Gabriel Heinze pelasi ensimmäisen pelinsä sitten MM-kisojen ja sai ilmeisesti jonkinlaisen kolhun, kun marssi suoraan pukuhuoneeseen vaihtoon tultuaan. Sir Alex kertoi kuitenkin haastattelussa pelin jälkeen, ettei syytä huoleen ole.

Kauden viimeinen pre-season peli pelataan lauantaina Old Traffordilla Sevillaa vastaan.

Eilen myös selvisi se, että sekä Rooney että Scholes ovat edustuskelpoisia kauden avauspelissä Fulhamia vastaan. Mahdolliset pelikiellot astuvat voimaan vasta myöhemmin.

Jeffrey
09.08.2006, 22:25
Ja huhuja riittää:

Sir Alex on nyt huhujen mukaan Inter Milanin Adrianon perässä. Crespon siirryttyä Milanoon olisi sieltä mahdollisesti yksi hyökkääjä siirtymässä muualle. Obafemi Martins kuitenkin huomattavasti todennäköisempi vaihtoehto.

Kuszczakin siirto Manchesteriin alkaa varmistua. Manun £3 miljoonan tarjous on huhuttu mennen läpi, mutta taas toisaalla huhutaan, että Man C olisi tarjonnut enemmän ja Kuszczak matkustamassa sinisiin.

Marcos Sennan siirto £4 miljoonalla on varmistumassa. Huhujen mukaan Juan Roman Riquelme on jo sanonut Sennan ansaitseen siirtonsa Manuun.

Viime kaudella Evertonissa vakuuttanut Mikel Arteta on myös huhujen mukaan Air Alexin hankintalistalla.

Näiden lisäksi myös Carlos Tevez ja Dirk Kuyt on ollut huhujen kohteena. Tevezin agentti Adrian Ruocco on kyllä jo ehtinyt sanomaan, että Tevez pysyy Corinthiansissa.

Noh. Jos näistä nyt edes yksi tulisi...

wilberto
09.08.2006, 23:04
Sir Alex on nyt huhujen mukaan Inter Milanin Adrianon perässä. Crespon siirryttyä Milanoon olisi sieltä mahdollisesti yksi hyökkääjä siirtymässä muualle. Obafemi Martins kuitenkin huomattavasti todennäköisempi vaihtoehto.

Viime kaudella Evertonissa vakuuttanut Mikel Arteta on myös huhujen mukaan Air Alexin hankintalistalla.

Näiden lisäksi myös Carlos Tevez ja Dirk Kuyt on ollut huhujen kohteena. Tevezin agentti Adrian Ruocco on kyllä jo ehtinyt sanomaan, että Tevez pysyy Corinthiansissa.

Noh. Jos näistä nyt edes yksi tulisi...

Eiköhän tuo Interin Adriano ole kuitenkin jo vähän liian kallis ManU:lle? Ainakin tuntuu siltä, ettei brassitaituri kovin pienellä rahapinkalla poistu Milanosta. Itselläni ei ole mitään sitä vastaan, että Adriano tulisi Old Traffordille, mutta en vain jaksa uskoa siihen mitenkään. Olisi hienoa nähdä ko. brassi yhdessä Rooneyn kanssa aiheuttamassa jatkuvia vaaratilanteita vastustajan maalille. Eikä tuo Martinskaan olisi ollenkaan huonompi vaihtoehto, kuten Jeffrey sanoi. Hintakaan tuskin olisi mikään päätä huimaava. Nopea mies on ainakin kyseessä, eikä pelitaidotkaan ole mitkään maailman huonoimmat. Ties minkälainen pelimies Martinsista kehittyisi Manchesterissa.

Tuo Mikel Arteta olisi kyllä mielestäni oiva vahvistus ManU:uun. Tosin sitten joukkueessa olisi samalle paikalle tarjolla muutama muukin vaihtoehto. Arteta tuskin irtoaa kovin halvalla, varsinkin kun kyseessä on saman sarjan jengi. Miehen mielenkiinnosta siirtoa kohtaan en sitten tiedä, mutta eihän espanjalainen ole missään nimessä huonosti pelannut Evertonissakaan.

Dirk Kuytia on mielestäni huhuttu jo pidemmän aikaa muihin englantilaisseuroihin, kuten Newcastleen. Eihän sitä ikinä kyllä tiedä mitä tulevaisuudessa tapahtuu, mutta uskoisin miehen kuitenkin pysyvän yhä Hollannissa. Kyseessähän on aikamoinen maaliseppo, mutta eihän nyt Englannin ja Hollannin pääsarjoja voi verrata toisiinsa mitenkään. Toivottavasti Kuytia ei nähdä ManUssa.
Carlos Tevez olisi kyllä erittäin mielenkiintoinen hankinta. Miestä on jo pidemmän aikaa yritettty hankkia Eurooppaan pelaamaan, todella useankin seuran toimesta. Mies on kuitenkin hanakasti pysytellyt E-Amerikan sarjoissa, lähinnä Argentiinassa ja Brasiliassa. Tevez saanee suhteellisen hyvää palkkaa tuolla Corinthiasin paidassa, joten ei ole helppoa houkutella Manchesteriin.

Olisi kyllä hienoa, mikäli edes yksi näistä yllämainituista pelaajista tulisi Manchesterin punaisiin. Toivossa on hyvä elää...

Master Chief
09.08.2006, 23:57
Tevez tuskin tulee ManUun koska Corinthians on Abramovichin joukkue.

Chintiki
10.08.2006, 11:18
Tevez tuskin tulee ManUun koska Corinthians on Abramovichin joukkue.

Ehkei Tevez, mutta miltä kuulostaisi Adriano? :)

http://home.skysports.com/list.aspx?hlid=408949&CPID=21&clid=127&lid=8&title=Inter+land+Ibrahimovic

edit. "Manchester United are poised to bid for Brazil and Inter Milan striker Adriano as Ruud van Nistelrooy's replacement. (Various)"

Tuollaista vielä BBC:n sivuilta.

Pelityylinsä puolestahan Adriano sopisi hyvin Valioliigan kun ei ole ihan perinteinen hento brassi. Toinen asia on tietysti miten hän sopeutuisi elämäntyylin, kieleen jne.

Tpip
10.08.2006, 17:04
Tässä eilisen matsin tärkeät tapahtumat. Kyllä kun Rooneyn ulosajon syyn näki niin ei voi kun olla ihmeissään!!! Vastaavia tilanteita tulee joka pelissä useita. Keltainenkorttikin olisi ollut kova tuomio mutta suora punainen oli jo uskomaton päätös.

Tuosta teosta kolmen pelin pelikielto FA:lta, saman mittainen panna Scholesille (yle txt lähteenä). Ihan mitätön rike, josta keltainen korttikin olisi ollut kova tuomio?

pelikielto
10.08.2006, 17:20
Tuosta teosta kolmen pelin pelikielto FA:lta, saman mittainen panna Scholesille (yle txt lähteenä). Ihan mitätön rike, josta keltainen korttikin olisi ollut kova tuomio?
Ennen kuin vittuillaan niin tarkistetaan faktoja, jooko? Suorasta punaisesta tulee aina kolmen ottelun pelikielto englannin FA:lta

Tpip
10.08.2006, 17:42
Ennen kuin vittuillaan niin tarkistetaan faktoja, jooko? Suorasta punaisesta tulee aina kolmen ottelun pelikielto englannin FA:lta

Käsittääkseni tätä ei ole pakko antaa, jos rike todetaan jälkeenpäin punaista korttia lievemmäksi. Jos kerran rikkeestä keltainenkin oli kova tuomio, niin luulisi että FA olisi jättänyt rankaisematta.

TKO
10.08.2006, 18:09
ManU kuitenkin aikoo valittaa tuomioista, joten odotellaan nyt vielä lopullisia päätöksiä. Itse uskoisin, että Rooneyn panna lyhenee, Scholesin ei.

Johannes
10.08.2006, 21:11
ManU on vuokrannut ensi kaudeksi WBA:n puolalaisen mv:n Tomas Kuszczakin, kertoo BBC nettisivuillaan. WBA:lle korvauksena Kuszczakista ManU myi mv Luke Steelen ja puolustaja Paul McShanen.

Fawkes
10.08.2006, 21:12
Eiköhän tuo Interin Adriano ole kuitenkin jo vähän liian kallis ManU:lle? Ainakin tuntuu siltä, ettei brassitaituri kovin pienellä rahapinkalla poistu Milanosta. Itselläni ei ole mitään sitä vastaan, että Adriano tulisi Old Traffordille, mutta en vain jaksa uskoa siihen mitenkään.

Joo Adriano on kyllä liian hyvää ollakseen totta. Hieno mies ja loistohankinta, mutta en usko ennen kuin näen. Samaa tasoa Torreksen kanssa, liian hyviä nyky-ManU:un.

Eikä tuo Martinskaan olisi ollenkaan huonompi vaihtoehto, kuten Jeffrey sanoi. Hintakaan tuskin olisi mikään päätä huimaava. Nopea mies on ainakin kyseessä, eikä pelitaidotkaan ole mitkään maailman huonoimmat. Ties minkälainen pelimies Martinsista kehittyisi Manchesterissa.

Obafemi voisi olla realistisempi hankinta, mutta näinköhän tulee hänkään? Olisi kyllä hyvä jätkä hyökkäykseen. Ottaisin vastaan avosylin.

Tuo Mikel Arteta olisi kyllä mielestäni oiva vahvistus ManU:uun. Tosin sitten joukkueessa olisi samalle paikalle tarjolla muutama muukin vaihtoehto. Arteta tuskin irtoaa kovin halvalla, varsinkin kun kyseessä on saman sarjan jengi. Miehen mielenkiinnosta siirtoa kohtaan en sitten tiedä, mutta eihän espanjalainen ole missään nimessä huonosti pelannut Evertonissakaan.

Artetasta ei ole kyllä oikein mitään havaintoa. Tai on, mutta ne perustuvat FM:ään, joten ehkä ei ole reilua arvioida kaveria sen perusteella. Mun mielestä aika HMV-hankinta. Taitoa varmaan on, mutta kyllä Scholesy pärjää AMC:nä. Ei kuitenkaan mikä huono hankinta, mutta jos tulee niin pitäisi tulla halvalla.

Dirk Kuytia on mielestäni huhuttu jo pidemmän aikaa muihin englantilaisseuroihin, kuten Newcastleen. Eihän sitä ikinä kyllä tiedä mitä tulevaisuudessa tapahtuu, mutta uskoisin miehen kuitenkin pysyvän yhä Hollannissa. Kyseessähän on aikamoinen maaliseppo, mutta eihän nyt Englannin ja Hollannin pääsarjoja voi verrata toisiinsa mitenkään. Toivottavasti Kuytia ei nähdä ManUssa.

Mä taas haluisin Dirkin Unitediin. Oikeastaan eniten näistä kaikista. Adrianossa olisi omat riskinsä, Oba ja Dirk sopisivat loistavasti Unitediin.

Carlos Tevez olisi kyllä erittäin mielenkiintoinen hankinta. Miestä on jo pidemmän aikaa yritettty hankkia Eurooppaan pelaamaan, todella useankin seuran toimesta. Mies on kuitenkin hanakasti pysytellyt E-Amerikan sarjoissa, lähinnä Argentiinassa ja Brasiliassa. Tevez saanee suhteellisen hyvää palkkaa tuolla Corinthiasin paidassa, joten ei ole helppoa houkutella Manchesteriin.

Loistava pelaaja, mutta en usko tähän siirtoo yhtään. Jos jostain syystä lähtisi Corinthiaksesta, olisi uusi seura luultavasti Espanjasta. Chelsea voisi tulla myös kyseeseen.

Senna on hyvä hankinta toteutuessaan. Puolan poika taas ei erätä tunteita mihinkään suuntaan. Sar ne pelit kuitenkin pelaa, sama se kuka siellä penkillä istuu.

wilberto
10.08.2006, 23:51
ManUlla menee lujaa ainakin kentän ulkopuolella, mikäli jotain voi päätellä kausikorttien myynnistä. Tähän mennessä on myyty jo 64 000 kausikorttia ja myynnin takaraja on vasta sunnuntaina. Old Traffordilta on varattu joka peliin 3500 paikkaa vastustajan faneille, joten jo tässä vaiheessa voidaan sanoa, että jokaisessa ManUn pelissä on vähintään 67500 katsojaa. Aikas hyvä keskiarvo tuostakin tulee. Odotetaan vielä sunnuntaihin, lukema saattaa olla vieläkin hienompi. BTW, kyseinen kausikorttien menekki on jo tässä vaiheessa ennätyslukemissa maailmanlaajuisesti.

Tuohon Fawkesin tekstiin sen verran päivitystä, että Liverpool FC neuvottelee kuulemma Kuytin kanssa, eikä sopimuskaan ole kovin kaukana. LFC:llä tosin pari muutakin vaihtoehtoa olemassa, joiden nimiä ei kylläkään kerrota. Menisi vaan sinne Liverpooliin, jottei tarvitsisi katsella ensi kaudella miestä Manchesterissa ;)

karhu
11.08.2006, 05:36

On kyllä kovaa tuo kausikorttien myynti ja luulisi täten rahaakin liikenevän vielä suurempaankin hankintaan.
Minä puolestani ottaisin Kuytin mielellään ManUunkin.On mielestäni parempi pelaaja mitä tämän kesän MM-kisoissa näytti minkä lisäksi on vielä nuori kaveri joka varmasti kehittyy.
Tietysti nyt Adriano mielummin,mutta epäilenpä näin nimekkäitä pelaajia kovasti.

TKO
11.08.2006, 18:42
Parkille ja Silvestrelle jatkosopimukset: http://home.skysports.com/list.aspx?hlid=409288&CPID=8&clid=1&lid=2&title=United+duo+agree+new+deals

Silvestren sopimus on kyllä pienoinen yllätys kun kaveria on huhuttu pariinkiin eri seuraan kesän aikana.

Puolustus- ja maalivahtiosasto näyttävät varsin päteviltä tulevaisuuttakin ajatellen. Gary Neville on puolustuksen ainoa yli kolmekymppinen (hänkin 'vain' 31) ja maalivahtipuolella Fosterille on eväät täyttää van der Sarin saappaat vuoden tai kahden päästä, Kuszczak on edelleeen allekirjoittaneelle pieni arvoitus.

Immortal
11.08.2006, 19:35
Maalivahtipuolella Fosterille on eväät täyttää van der Sarin saappaat vuoden tai kahden päästä, Kuszczak on edelleeen allekirjoittaneelle pieni arvoitus.

Itse näen asian täsmälleen toisinpäin. Kuszczak on erinomainen maalivahti jo nyt, kun taas Fosterista ei tiedä tuleeko tästä koskaan mitään.

Domi28
11.08.2006, 19:48
Tuolla tämän hetken kertoimet mestariksi, Pool siis Chelskin ykköshaastaja:

http://www.paddypower.com/bet?action=show_type_by_main_market&category=SOCCER&ev_class_id=50&id=6835&selectvcgrp=34880&disp_cat_id=

Fawkes
11.08.2006, 19:58
Itse näen asian täsmälleen toisinpäin. Kuszczak on erinomainen maalivahti jo nyt, kun taas Fosterista ei tiedä tuleeko tästä koskaan mitään.

Ei se Foster ihan käsi voi olla kun se kerran valittiin Englannin maajoukkueeseen. Kyseessä voi olla pelkkä kokeilu ja eihän se mj-valinta sinänsä mitään merkitse, mutta kyllä silti jotain talenttia pitää olla.

TKO
11.08.2006, 20:08
Itse näen asian täsmälleen toisinpäin. Kuszczak on erinomainen maalivahti jo nyt, kun taas Fosterista ei tiedä tuleeko tästä koskaan mitään.

Kuten aikaisemmin kirjoitin, Kuszczak on minulle sikäli arvoitus, etten ole kaverin pelejä juuri nähnyt.

Foster pelasi erinomaisen kauden Championshipissä ja on ollut vakuuttava myös preseason peleissä.

Alkava kausi selventää ManU:n maalivahtikuvioita huomattavasti, kun Foster pelaa ykkösenä Watfordissa, Howard Evertonissa ja Kuszczakista saadaan omakohtaista kokemusta. Kuszczakhan on toistaiseksi vain lainasopimuksella, joten hänet voi ulostaa kauden loputtua, jos otteet eivät miellytä. Tosin mahdollista on, että van der Sar jatkaa vuoteen 2008, sillä ilmeisesti hänellä on tavoitteena pelata kyseisen vuoden EM-kisoissa.

lake79
11.08.2006, 21:15
Jokos täällä juttua Hargreavesista? Kuulemma 7 miljoonan punnan kauppaa ollaan tekemässä ja mies tulossa Manuun, kertoi äsken tullut email.

"The Mirror tips a £7million move to be completed soon, while other news sources are also confident Hargreaves is Old Trafford-bound."

massimo
11.08.2006, 21:55
Vai Hargreaves olis tulossa...En oikein tiedä olisinko innoissani vai en. Veikkaan kaksi pelaaja tulevan ennen siirtoikkunan sulkeutumista. Keskikentälle Senna tai Diarra. Hyökkäykseen Tevez tai Adriano...Myönnetään että vähän on märkää unta mukana. Kuiteskin alkuviikosta tulee se pommi mitä kannattajat odottavat...

Park ja Silvestre tekivät tänään jatkosopparit. Park 2010 asti ja Silvestre 2009 asti. Kuszczak teki sen neljän vuoden diilin. Näin muutaman pelin mieheltä viime kaudella ja voin sanoa miestä erittäin hyväksi valioliigaan. Pelasi mm. unelmapelin OT:lla loppukaudesta.

Vielä vahvistamaton huhu...Rooney missaa kauden eka matsin loukkaantumisen takia. Toivotaan ettei enempää!

Brad
13.08.2006, 18:58
Van Der Sar

Neville Ferdinand Vidic Heinze

Ronaldo Carrick Scholes Giggs

Rooney

Saha

Puolustus näyttää hyvältä, Rio ja Vidic hoitaa keskustan, kummatkin isoja ja vahvoja. Neville ja Heinze hoitavat laidat. Penkillä: Silvestre, Brown, Evra, O`Shea ja tarvittaessa Pique ja Bardsley.

Keskikentän keskusta kyllä tarvitsee vielä ainakin yhden vahvistuksen. Senna voisi olla ihan ok. Uskon että Scholes pelaa hyvän kauden ja onnistuu maalinteossa usein, ainakin pre-season on mennyt hyvin. Laidoilla Ronaldo, Giggs ovat nopeita, agressiivisia ja kummatkin aiheuttavat nopeudellaan ja taidoillaan ongelmia jatkuvasti vastustajille. Park, Richardson ja Fletcher ovat myös nopeita ja taitavia keskikentän laidoille.

Rooney ja Saha/Smith muodostavat hyvän hyökkäyksen mutta ei tällä hyökkäyksellä kuitenkaan mestaruudesta taistella. Kuyt voisi olla 20 maalin mies mutta korvaako Ruudin? Varalla Solskjaer ja Rossi.

Materiaali ei riitä Chelsean haastamiseen, tiukkaa tekee Poolin ja Arsenalin kanssa myös. Hyvä startti pitää saada viikon päästä!

Bloogi
13.08.2006, 19:13
Kuyt voisi olla 20 maalin mies

Et voi olla tosissasi? Hollanin sarjan huonoimmat joukkueet ovat Fc Hongan tasoisia joten helppohan se on jotain Twenteä vastaa maaleja tehdä ,mutta miten on kun vastassa on joka ottelussa huipputason pelaajat. Kuyt oli surkea mm-kisoissa ja se näytti että ei mies pärjää kovissa peleissä. Meinaako manu ostaa jollain 15 miljoonalla Kuytin ja kesän hankkinnat maksoitvat sitten yli 30 miljoonaa Kyut ja Carrick otan osaa ja onnea tulevaan kauteen ,koska sitä tulette tarvitsemaan.

Brad
13.08.2006, 19:31
Kuyt oli surkea mm-kisoissa ja se näytti että ei mies pärjää kovissa peleissä.

Kuyt syrjäytti Ruudin penkille MM-kisoissa.

Martinsilla United ei tee mitään, samaa tasoa Sahan kanssa!

Bloogi
13.08.2006, 19:32
Kuyt syrjäytti Ruudin penkille MM-kisoissa.

Mutta oli silti surkea.

massimo
13.08.2006, 19:36
Kuyt syrjäytti Ruudin penkille MM-kisoissa.

Ja syyhä syrjäyttämiseen ei tainnut olla pelillinen lopulta. RVN taisi olla Bastenin kanssa vähä erimieltä asioista. Kuytista en kyl osaa sanoa olisiko selkeä vahvistus hyökkäykseen. Mutta MM-kisat eivät ainakaan minua(kaan) vakuuttanut miehen taidoista.

HIFK-Mania
13.08.2006, 19:56
Nistelrooy ja Basten eivät tule toimeen keskenään joten tämä on ainut syy Ruudin pois jääntiin...

Itse luulisin että keskikentälle yksi mies ja se on siinä...Mutta tämän pelaajan tulisi tehdä maaleja jonkun verran.Solskjär pystyy tekemään maaleja tulevalla kaudella tasaisesti jos saa/pystyy pelamaan 90 min.
Eli Rooney-Solskjär-Smith-Saha -nelikolla pärjää hyvin.Ja mestaruudesta pystyttäisiin pelaamaan Chelseata vastaan.Tämä siis vain minun mielipiteeni,muilla poikkeaa omat mielipiteensä varmasti kovastikin...

TKO
13.08.2006, 20:28
Penkillä: Silvestre, Brown, Evra, O`Shea ja tarvittaessa Pique ja Bardsley.

Pique meni jo lainalle Real Zaragozaan.

Park, Richardson ja Fletcher ovat myös nopeita ja taitavia keskikentän laidoille.

Fletcherille en näe juurikaan käyttöä ManU:n kokoisessa seurassa. Fletcher on jo parin kauden ajan saanut runsaasti näytön paikkoja, muttei ole pystynyt täyttämään hänen kohdistettuja odotuksia. Uskon ja toivon, että Fletchin paikka on alkavalla kaudella penkillä, jos loukkaantumisilta vältytään. Pahakseni en laittaisi kauppaakaan pienempään Valioliiga-seuraan.

Varalla Solskjaer ja Rossi.

Rossi ei onnistunut preseasonin aikana tekemään maalin maalia, joten ehkäpä laina olisi sittenkin paras ratkaisu molemmille osapuolille.

Solskjaer sen sijaan pelasi loistavan preseasonin ja hänessä ManU:lla on loistava vaihtopelaaja ensi kaudeksi, jos vain pysyy terveenä.

massimo
14.08.2006, 18:16
http://www.new-thinking.co.uk/theseason/

Tässä ManUn pelisysteemi ensi kaudelle :D

Liverpooligan
14.08.2006, 19:07
http://www.new-thinking.co.uk/theseason/

Tässä ManUn pelisysteemi ensi kaudelle :D
Ei hitto!!! Repesin kyllä täysin!!! Tulipas pitkään aikaan makeimmat naurut...

massimo
15.08.2006, 14:13
Nyt alkoi taas vituttaa Canalin perseily...Kauden avausottelusta emme tule näkemään eka jaksoa. Syy siihen on aina niin suosittu DTM ja Mikä Häkkinen. No ei voi mitään muutakuin laittaa palautetta asiasta.

14.40
DTM-studio

15.00
DTM: Osakilpailu, Nürburgring

16.15
Englannin Valioliiga: Man United - Fulham
Suora lähetys. Old Trafford. Selostus J-P Jalo.

Peli OT:lla alkaa klo 15.30.

massimo
15.08.2006, 20:10
http://www.teamtalk.com/football/story/0,16368,2483_1415833,00.html

Näinhän se menee! Scholesin pelikiellon hyväksyn mutta Rooneyn tuomio on kova.

Neely
15.08.2006, 20:48
Näinhän se menee! Scholesin pelikiellon hyväksyn mutta Rooneyn tuomio on kova.

Ylipäätään mistään ulosajosta jossa "ottavana" osapuolena on ollut portugalilaisjoukkueen jäsen ei pitäisi sanktioita jälkeenpäin lätkiä. Ei tarvita edes hipaisua kun kentällä tehdään jo kuolemaa.