PDA

View Full Version : Futis MM 2006: kenen puolella olet?


snumi
17.06.2006, 02:45
Monessa ketjussa on ollut pohdintaa moniko kannattaa mitäkin maata näissä MM-kisoissa. Tässä ketjussa voi tunnustaa väriä, oli se sitten oranssi, valkoinen, sininen tai muu.

Eli minkä maan pelin puolesta jännität tai minkä maan pelin koet viihdyttäväksi? Ja miksi? Eli miksi odotat innolla tietyn maan matsia?

Jos sympatiat jakautuvat useammalle maalle, niin kenelle ja miksi?

Oletko kannattanut joukkuetta vuodesta papu vai onko syynä se että odotat heidän nyt pelaavan upeasti?

Omalta kohdaltani: sympatiaa löytyy espanjankielisille maille, kun olen pelannut espanjaa puhuvassa joukkueessa. Ensi sijalla Meksiko, joka pelaa lyhyen syötön vikkelää peliä. Espanjakin näköjään. Argentiina myös. Ecuador on ollut pieni yllätys. Toki myös aasialaiset saavat sympatiaa jos pelaavat vikkelää pallonsiirtelyä. Afrikkalaisissa häiritsee jonkinlainen järjestelmällisyyden puute pelitavasta, hyviä pelaajia sieltäkin löytyy. Heikkoutena ehkä maalivahdit ulos tullessaan, viivalla torjuessaan ovat aikamoisia.

Ambi
17.06.2006, 03:00
Kun en mitään varsinaista ykkössuosikkia omaa niin Espanjaa kannatan, syy on mummoni joka vuonna '92 kysyi tykkäänkö keräilykorteista ja sen jälkeen dumppasi mulle n. 2000 kappaleen kasan espanjalaisia futiskeräilykortteja jotka oli Kanarialla jostain paikallisesta divarista ostanut, mitään niistä en tajunnut, pelaajia en tuntenut eikä olisi vähempää voinut kiinnostaa koko jalkapallo mutta jostain syystä aina kun kansainvälisestä futiksesta on kyse niin Espanja saa sympatiani.

Mats Bedö
17.06.2006, 06:07
Saksa: vuonna 1990 hengailin tulevan MM-joukkueen kanssa
Hollanti: asunut siella, vuonna 1992 tavannut joukkuetta
Australia: asunut siella
Espanja: ikuinen kakkossuosikki
Argentiina: kaveri asui siella ja kertoi vaalean kundin saavan aina piparia kauniilta tytoilta
Brasilia: kukapa nyt ei maailman taitavimmasta joukkueesta tykkais edes vahan, ykkossuosikki
Mustan Afrikan maat: paatonta menoa, vaarallisia tilanteita
Ja kaikki, jotka pelaavat NIKE:illa.

Eli aika naftisti on suosikkeja kylla....

Gunners
17.06.2006, 09:16
Saksa: vuonna 1990 hengailin tulevan MM-joukkueen kanssa
Hollanti: asunut siella, vuonna 1992 tavannut joukkuetta
Australia: asunut siella
Espanja: ikuinen kakkossuosikki
Argentiina: kaveri asui siella ja kertoi vaalean kundin saavan aina piparia kauniilta tytoilta
Brasilia: kukapa nyt ei maailman taitavimmasta joukkueesta tykkais edes vahan, ykkossuosikki
Mustan Afrikan maat: paatonta menoa, vaarallisia tilanteita
Ja kaikki, jotka pelaavat NIKE:illa.

Eli aika naftisti on suosikkeja kylla....

Eli lähes mikä tahansa joukkue kun voittaa, niin voit sanoa olleesi sen puolella. Vielä kun kaikki suosikit ovat mustan Afrikan maita ja Australiaa lukuunottamatta ennakkosuosikkeja, niin menestys lienee taattua.

Itse olen Ranskan puolella, ja muita suosikkeja minulla ei ole, sympatian kohteita toki löytyy, joiden pitkälle etenemistä toivon sydämestäni. Mutta vain Ranskan voitto olisi parhautta!

Fordél
17.06.2006, 09:25
Saksa on ollut pienestä pitäen se ykkössuosikki eikä tähän tule muutosta. En oikein tiedä mistä tämä juurtaa juurensa, mutta näin se on vain aina ollut. Jotenkin saksalaisten pelaaminen ja jalkapallokulttuuri miellyttää. Varmasti pienenä tärkeää oli nuo yksilöt, tyyliin Matthäus, Völler, Helmer, Klinsman, Sammer ja nykyään suurimpana on Ballack.

Sympatiat multa lähtee kolmelle maalle. Ensinnäkin Englanti on monelle suomalaiselle varmasti se läheisin sarja kun sitä on eri kanavilta suomessa aina pukannut. Itsekään en tee tässä poikkeusta vaan jos Saksa konttaa ja tippuu niin sitten toivotaan Englannin pärjäämista. Vihasuhde Saksa ja Englannin välillä ei siis yllä tänne leveyspiireille asti.

Myös Ruotsille annan sympatiat, johtuen siitä, että siellä on jalkapalloilu kaikin puolin paljon ammattimaisempaa kuin meillä. Suomi voisikin monella tapaa ottaa mallia naapurimaasta. Ruotsista löytyy myös mielenkiintoisia yksilöitä: Zlatan, Henke, Isakson jne.

Ja näissä kisoissa olen liputtanut myös Espanjan puolesta, jonka uskon vievän koko potin. Niiden keskikenttä ja maalivahti ovat ne mitkä ovat tehneet muhun vaikutuksen. Saas nähdä miten käy.

Laitetaan vielä TOP3 inhokki lista:

1.Italia
2.Ranska
3.Brasilia

Gags
17.06.2006, 10:13
Kyllä mulle Brasilia on aina ja ikuisesti se ykkönen. Jalkapallossa kuin muissakin lajeissa muhun yleensä yksilö tekee suuren vaikutuksen, jonka johdosta kannatan tämän yksilön seuraa/maata. Brasilian kohdalla tämä yksilö oli ensin Zico, mutta myöhemmin Romario ikuisti minun faniuteni Brasiliaa kohtaan.

Brasilian lisäksi toivon menestystä myös Argentinalle (Maradona ja Batistuta) sekä eurooppalaisista Englannille ja Hollannille. Italiaa kunnioitan jalkapallomaana, mutta heille nyt en varsinaisesti toivo mestaruutta, vaikka heidän otteitaan seuraankin. Noi viisi ovat ne jotka minussa eniten herättävät tunteita.

Finisher
17.06.2006, 10:19
Ehdoton ykkössuosikki on aina ollut Argentiina, kakkosena Espanja. Hyökkäävää, teknistä jalkapalloa siis. Ja pettymyksiä viimeisimmissä kisoissa.

Jostakin syystä, vaikka pidänkin hyökkäävästä futiksesta, en voi sietää Brasiliaa, syytä en tiedä. Luultavasti se johtuu siitä että Ronaldo on vaan niin ruma. Toisaalta nyt Brasiliakin alkaa näyttää mukavammalta kun iki-inhokit kuten Dunga ja Rivaldo eivät enää pyöri porukoissa.

Pressiboxi
17.06.2006, 10:26
Brasilia on ykkönen pitkältä ajalta, myös Englanti herättää aina sympatioita. Näissä kisoissa vanha kunnon Germaania näyttää sekin olevan taas kerran heräilemässä, Argojen mehevästä intervallista puhumattakaan. Ruotsi & Hollanti voisivat suoriutua paremminkin? Hyvä loppuhuipennus tulossa kisoille!

Il Tempo Gigante
17.06.2006, 10:27
Ykkössuosikki = Hollanti.
2. Ranska
3. Argetiina.

Muista ei ole niin suurta lukua, kuhan Tshekki ei liiemmin menestyisi. Eikä Ruåtsi.
Eikä Saudi-Arabia. Nojaa, saudien menestyksestä ei taida olla pelkoa.

Jos niin pahasti käy, nottei kukaan kolmesta suosikistani pelaa puolivälierissä, niin sitten haetaan ottelukohtainen suosikki mutun mukaan.

stairox
17.06.2006, 10:30
Ehdottomat ykkössuosikit jalkapallossa ovat Hollanti ja Tanska. Hollanti 70-luvulta ja Tanska 80-luvulta asti. Tanska kun kisoissa ei ole niin on vain Hollanti jonka toivon voittavan.

Jos Hollanti putoaa, kannustukseni saa Argentiina, Brasilia ja jostain kumman syystä Kroatia. 2 ensimainittua tuskin kaipaa sen kummempia selityksiä kun että todella viihdyttävä pelitapa. Kroatia-sympatioille ei löydy minkäänlaista selitystä vaikka kuinka yrittäisin.

Laitetaan TOP3 inhokki tähänkin:
1. Ruotsi
2. Saksa
3. Englanti (!)

Infamous
17.06.2006, 10:35
Omaksi suosikikseni on vuosien saatossa muodostunut Kroatia. Siihen on kaksi syytä. Ensinnä ihastuin Boksicin, Sukerin ja Prosineckin aikakauden Kroatiaan, joka pelasi todella komeaa jalkapalloa. Ykkösuosikki siitä tuli sen jälkeen kun suunnilleen kaikki kaverini ilmoittivat sen inhokikseen.

Sitten on sympatiapisteillä nämä Brasiliat, Argentiinat ja Hollannit joiden pelistä ei voi olla pitämättä.

Näkkäri
17.06.2006, 10:42
Suosikkimaani jalkapallossa on ollut aina Hollanti. Tai niin kauan kuin muistan, eli n. 20-vuotta olen liputtanut oranssin jalkapallon puolesta. Näin ollen olen näissäkin kisoissa tietenkin Hollannin puolella.

Gellner
17.06.2006, 10:56
Tietenkin Ruotsi, olenhan pohjoismaalainen. Kakkosena Englanti.

Juicey
17.06.2006, 10:56
Tällaista lievää etelä-amerikan gloryhunttausta on tullut harrastettua takavuosina, edellisen Copa American jäljiltä kuitenkin Meksiko jäi todella nättien suoritusten myötä suosikiksi. Toki myös Argentiina on vallannut paikan sydämessä ja myös Brasilialaisesta pelaamisesta pidän. Ylipäänsä etelä-amerikka - eurooppa asettelun ollessa vastakkain, olen etelä-amerikkalaisen futiksen puolella. Poikkeusta euromaista tekevät vain Portugali ja Espanja juuri tässä järjestyksessä.

1. Meksiko
2. Argentiina
3-4. Portugali ja Brasilia
(5. Espanja)

Ehkäpä tuosta on löydettävissä jotain yhdistävää tekijää. ;)

Knower
17.06.2006, 11:00
1. Hollanti
2. Tsekki
3. Englanti ja Brasilia

Hollanti on ollut ykkösuosikki 80-luvulta saakka, eli aika pienestä pitäen. Syynä silloisen fanittamisen aloittamiseen oli suosikkipelaaja van Basten. Parhaissa hollantilaisissa pelaajissa on jotain omalaatuista tyyliä (Cruyff, Bergkamp, van Basten jne.) joka vetoaa minuun. Classy, tai sinne päin. Robben esim. voisi kuulua tähän samaan ryhmään, mutta filmailu ei kyllä maistu.

Tsekki on saanut sympatiat -96 EM-kisoista lähtien, jossa joukkue pelasi todella viihdyttävää futista. Tsekkiläisistä pelaajista löytyy myös yksi tämän hetken ehdottomista suosikeistani, Pavel Nedved. Muutenkin pidän jotenkin Tsekin pelityylistä.

kaizu
17.06.2006, 11:09
Argentiina ollut vuodesta -86 lähtien. Muuten ei ole niin väliksi, eli ei hopea- tai pronssisijoja.

Lapander
17.06.2006, 11:22
Saksa on ollut pienestä pitäen se ykkössuosikki eikä tähän tule muutosta.

Laitetaan vielä TOP3 inhokki lista:

1.Italia
2.Ranska
3.Brasilia

HEHE, tää on jotenkin hassua, että Saksa fanien inhokki on Italia ja päinvastoin. Joskus kysyin eräältä kaveriltani, joka on Saksa fani, perusteluja miksi hän inhoaa Italiaa. Vastaus oli, että häntä ärsyttää Italian puolustusvoittoinen peli. Hieman alkoi hymyilyttää, kun Saksa ja Italia pelasivat molemmat samallailla.

No, turha naureskella: itse olen Italian kannattaja ja inhokkini on Saksa!!! Ja taitaa tosiaan johtua Saksan pelityylistä ja siitä, että ne on pärjännyt paremmin sillä tyylillä kuin Italia!!!

Kakkos suosikki on Argentiina.

Laitanpa minäkin inhokit TOP 3:
1. Saksa
2. Ranska
3. Ruotsi

1936
17.06.2006, 11:30
TOP 3

1. Englanti

2. Saksa

3. Hollanti


Disgusting

1. Italia

2. Argentiina

3. Espanja

HN
17.06.2006, 11:31
Olen TV2:en aivopesemä ja kannattanut jalkapallon arvokisoissa Englantia niin kauan kuin muistan kisoja seuranneeni. Varasuosikkini on nykyään Tshekki, jonka palloilukulttuuriin olen ihastunut varttuneemmalla iällä. Arvostan myös Saksan voittamisen kulttuuria ja taistelutahtoa, vaikka en maata erityisemmin sympatisoikaan.

MM-kisagloryhunttauksen ylivoimaiselle ykköskohteelle, Brasilialle, en toivo menestystä, vaikka sikäläistä futismeininkiä arvostankin. Homma alkaa käydä tylsäksi, kun brassit voittavat (lähes) aina. Serbia ja hieman vähemmässä määrin Kroatia kuuluvat inhokkilistan kärkipäähän. Italia pelaa usein kaunista jalkapalloa, josta pidän, mutta en voi sietää saapasmaalaista teatraalisuutta ja joukkueen primadonnia.

ftr
17.06.2006, 11:40
Kannatukseni kisoissa on aina mennyt Saksalle. Jotenkin Saksan jalkapallo on aina itselle kolahtanut eniten. Tänä vuonna joukkue on lisäksi pelannut erittäin viihdyttävästi. Saksa - Puola oli parasta antia itselleni näissä kisoissa.

Hollannille ja Ranskalle soisi myös jonkun verran menestystä. Brasilia ja Englanti taas saa jäädä mun puolesta pudotuspelien ekalle kierrokselle.

tuuski
17.06.2006, 11:46
Suosikkijoukkue on valikoitunut yleensä yksittäisten pelaajien vaikutuksesta, eli mitään ideologisia, pelityylillisiä tms. syitä ei ole ollut. Ensimmäiset jalkapallo-muistot ovat EM-kisoista ´88, eli silloin kun van Basten, Gullit, Rijkaard, Koemanit, van Breukelen ym. jampat hallitsivat. Muistan myös olleeni erittäin ylpeä Suomen maajoukkueesta, kun hävisivät stadikalla vain 0-1 tälle superjoukkueelle. Hollanti jäi siis näiltä ajoilta mieleen.

Italian kisat ´90 olivat ensimmäiset, joita odotin pitkään ja seurasin luultavasti kaikki pelit. Tarrat oli kerätty kirjaan, ja muut alkuvalmistelut tietysti suoritettu. Järjestäjämaa nousi vaivihkaa ohi Hollannin parin yksilön (Toto, Baggio) ansiosta. Baggio näistä kahdesta vielä suuremmaksi suosikiksi tehtyään kisojen hienoimman maalin ja varmistaessaan pronssin nöyryyttämällä Shiltonia. ´94 kisoissa Baggio olikin sitten maailman paras pelaaja ja hinasi yksin Italian finaaliin. Toki puolustuksen legendaariset Baresi, Maldini, Costacurta ja maalivahdeista Zenga ovat jääneet mieleen. Totti on yrittänyt nousta Baggion saappaisiin parissa kisoissa, mutta nyt näyttäisi vihdoin siltä, että se onnistuu. Forza Azzurri!

Tanskan suoritus ´92 EM-kisoissa oli huikea, ihan oikea tuhkimotarina. Erityisesti mieleen jäi B. Laudrup ja sen jonkun tanskalaisen sääriluun avomurtuma, oliko peräti finaalissa?

Suosikit siis:
1. Italia
2. Hollanti
3. Tanska

Inhokit:
1. Ranska
2. Argentiina (näissä kisoissa pelaamassa itseään listalta pois)
3. (USA)

vilperi
17.06.2006, 11:48
Finaalissa pelaavat Brasilia ja Tshekki, siitä lähdetään.

Muita suosikkeja ovat Argentiina ja Hollanti.

Ylivoimainen inhokki luonnollisesti Ruotsi! Muut voivat voittaa kullan, kunhan ei rakas länsinaapurimme.

flintstone
17.06.2006, 11:53
1.suosikki on Ranska jota on tullut fanitettua Jean-Pierre Papinin ajoista asti jolloin tuo taiturimainen hyökkääjä ihastutti. Tällä hetkellä Ranska vaikuttaa olevan jonkinmoisessa aallonpohjassa suorituksissaan mutta olihan tuossa mukavaa menestystäkin. Zidanen taikuruutta kentällä on ollut myös hieno seurata.

2.suosikkini on Italia jonka riveistä Paolo Maldini ja Roberto Baggio on olleet ne pelaajat joita sieltä suunnalta on eniten seurattu. Nykyisestä joukkueesta Totti, juuri niin tuo itkijäeukko, on taituruudessaan (varsinkin yhden kosketuksen syötöissä) kiinnostava kuten myös Fabion (Cannavaro) ja Nestan muodostama erinomainen topparikaksikko.

Jos nuo kaksi eivät ole pelaamassa niin muuten olen hyökkäävän fudiksen ystävä joten iloista jalkapalloa pelaava joukkue saa silloin minun sympatiani.

Grainger
17.06.2006, 11:59
Brasilia.

Mitään sympatiapisteitä en yleensä ole jaellut, mutta nyt voin sanoa, että Espanjan voitto lämmitti mieltä. Raúl on kova luu.

Argentiinan ja Englannin vastustajien puolella pitää myöskin olla.

peruspata
17.06.2006, 12:15
Jos Brasilia-Argentiina on finaalina, tulen muistamaan vuoden 2006 MM-turnauksen koko elämäni. Kaksi suosikkiani, joilla molemmilla menestyksen voi estää vain oma pääkoppa.

Brasseilla pitäisi olla niin hyvä joukkue, että edes Ronaldon ailahtelu ei uhkaa menestystä, kunhan ns. kuumia pelaajia käytetään, eikä lähdetä kiintiöpaikkoihin. Brassit on ykkössuosikki, mutta kyllä myös Argentiinaa fanitetaan. Etelä-Amerikan jalkapalloilu on ihanaa, kunhan peli ei perustu sikailuun (finaali 1990).

Katsomossa istuu kaksi heppua, joiden tähden Brasilia-Argentiina -finaalissa ei tarvitisisi jännätä kummankaan puolesta, vaan nauttia siitä tunteesta, että tulos molemminpäin on voitto. Miesten nimet on mainittu jo, Diego Maradona ja Gabriel Batistuta. Argentiinaa voi syyttää sikailusta, mutta ainakin Diego joka kerta otti sitä enemmän vastaan kuin jakoi itse.

Alamummo
17.06.2006, 12:23
Suosikit top3:
1. Englanti
2. Hollanti
3. Italia - oli aiemmin ykkönen, mutta EM-kisojen epäurheilijamaisuuksien takia putosi listalta. Nyt pelejä seuratessa huomaan, että vanha suola janottaa, vaikka Totti onkin ällöttävä kuoleva joutsen

Bubbling under: Argentiina - positiivinen yllätys näissä kisoissa, taitavia ovat.

Inhokit top3:
1. Ruotsi - sveduille ei vaan voi toivoa menestystä. Heidän tasoonsa nähden naapurimedian hypetys on järjetöntä.
2. Ranska
3. Tsekki

Bauer
17.06.2006, 12:30
Englannin puolellahan sitä ollaan. En todellakaan tiedä minkä takia, mutta joskus lapsena kisoja katsellessa sitä rupesi vain toivomaan Englannille menestystä. Englannista on jotenkin helppoa pitää. Eivät filmaa ja taistelevat kovaa. Pallo ei liiku niin nätisti kuin joillakin etelän marceloilla, mutta so what.

Kakkossuosikkeina toimivat tasavertaisesti Hollanti ja Tshekki. Molemmat pelaavat hyvää jalkapalloa ja näitä tiimejä on jotenkin helppoa sympata.

Inhokkeja ovat eritoten Italia ja Argentiina. Molemmissa on vähän liikaa näitä kuolevia joutsenia ja primadonnia. Valitettavasti Italia ja Argentiina saattavat hyvinkin mennä vielä pitkälle näissä kisoissa.

TML
17.06.2006, 12:38
Taidan kuulua toiseen massaryhmään Brasilia-fanien jälkeen. Hollanti-Englanti akselista meinaan tulee minun suosikkijoukkueet.
Myös Ruotsin menestystä katselen ilosilmin ainakin tässä potkupallossa.

Nännimäinen
17.06.2006, 13:05
On vain Italia. 82-kisoista se lähti, vaikka silloin symppasin muistaakseni myös Saksaa (!). Sittemmin saapasmaa on tullut muutenkin varsin läheiseksi ja sinisten maailmanmestaruus olisi Tapparan mestaruuteen verrattavissa oleva juttu. Yhtä ehdoton kakkossosikki on Espanja.

Pinturicchio
17.06.2006, 13:39
Schillaci, Baggio, Maldini, Zenga co. painautuivat 8 -vuotiaan jantterin mieleen Italia -90 kisoista. Neljä vuotta myöhemmin Jumalaisen poninhännän johdolla finaaliin kituuttanut ja sen musertavasti hävinnyt joukkue sinetöityi "The Joukkueeksi". Baggion myötä mukaan tuli sitten Juventus ja sitä kautta myöhemmin Pinturicchio.

On nähty rankkaritappiot Ranskalle -98 ja musertava finaali pari vuotta myöhemmin EM -kisoissa. 02 -kisoissa hurmoksessa pelannut E-Korea tiputti flegmaattisen Italian heti ensimmäisellä pudotuspelikierroksella ja 04 -EM kisat sössittiin ihan itse, vaikka skandit sopivasti hieman hommassa auttoivatkin. Vuosi toisensa jälkeen kaverit ja media louskuttavat catennaciosta, filmaamisesta, korruptiosta ja Totin tyhmyydestä jne., mutta kertaakaan ei Gli Azzurrin hylkääminen ole tullut mieleen. Ja toivottavasti ei koskaan tulekaan...

Inhokkejakin on muutamia. "Maailman kauneinta futista" brassit, "Hei me ollaan koko Afrikan joukkue" Ranska ja "Valioliiga rules in Finland" Englanti saisivat minun puolestani kontata ja pahasti.

Ikuinen floppaaja Espanja saa sympatiat puolelleen. Muista suurista Argentiina, Saksa ja Hollanti eivät sykähdytä mihinkään suuntaan. Yksilötasolla symppispelaajia on paljon, mutta yleensä yksittäiset ukot eivät riitä koko joukkueen sympatiseeraamiseen...

Hejony
17.06.2006, 14:05
Englanti on Becksin myötä ollut suosikki ihan niin kauan kuin muistan, ja se on myös ainoa futismaa (pl. Suomi) jonka tappio saa päälle ihan aidon vitutuksen. Jotenkin nämä viimevuosien Englannin arvokisatkin ovat olleet niin suomimaisia, että sopii mulle. Parhaiten mielessä tietysti kaamea puolivälierätappio Portugalille EM2004. Jokohan näissä kisoissa osuisi?

Muitakin hyviä on, mutta ne eivät ole niinkään suosikkeja, lähinnä vain symppiksiä. Mainitaan nyt ainakin Argentiina, josta en ole kauheasti ennen tykännyt, mutta tämä joukkue on jotain niin suurta, että jos voitto irtoaa, muistellaan sitä pitkään yhtenä kaikkien aikojen tiimeistä. Lisäksi Hollanti, Brasilia ja Espanja ovat sellaisia maita joiden voitosta olisin ihan tyytyväinen. Italia ja Saksa ovat suurmaista neutraaleja. Isoista maista vain Tshekki, Portugali ja Ranska saavat aikaan inhontunteen. Niin ja tietysti Ruotsi, jos se suurmaaksi lasketaan.

Heitetään nyt vielä topit suosikeista ja inhokeista, nimenomaan näiden kisojen osalta. Yleensä esim. Argentiina ei ole näin korkealla:

TOP 3 suosikit:

1. Englanti
2. Argentiina
3. Hollanti

TOP 3 inhokit:

1. Ruotsi
2. Ranska
3. Tshekki

sininen
17.06.2006, 14:16
Suosikkeja ovat Englanti, Espanja ja Italia juuri tuossa järjestyksessä. Joskus takavuosina Italia oli ylivoimainen ykkössuosikki ja muita ei ollut, mutta sittemmin brittifutis on ajanut ohi. Kahden vuoden välein pystyn jopa heittämään ManU-antipatiat nurkkaan ja kannustamaan Englantia täysillä.

Ikuinen antisuosikki on Saksa. Syitä en lähde analysoimaan. Todennäköisesti ihan fiilispohjalta ovat saavuttaneet ei-toivotun asemansa. Toinen antisuosikki on tietenkin Ruotsi. Joku raja silläkin miten monessa lajissa sinikeltaisten menestystä jaksaa katsella.

Afrikan joukkueiseen suhtaudun kaksijakoisesti. Hyökkäävää Norsunluurannikkoa oli mahtava katsoa, mutta nollanollaa juhlinut Angola ei kyllä herättänyt minkäänlaisia sympatioita. Aasian joukkueiden vastustajille toivon yleensä menestystä, kun taas eteläamerikkalaisia kannatan useammin kuin vastustan. Itä-Euroopan maat (Tsekkiä lukuunottamatta) ovat HMV-osastoa sekä minulle että näköjään myös pelillisesti.

sakke555
17.06.2006, 14:30
TOP 3
1. Brasialia 2. Hollanti 3. Englanti

Kolme kakkaa
1. Ranska 2. Tsekki 3. Portugali

Skeletor
17.06.2006, 14:33
Yleensä olen altavastaajan puolella. Yhtään varsinaista suosikkia ei ole, mutta toivon mahdollisimman monen yllättäjän menevän pitkälle. Seuraavien maiden esiintyessä kentällä olen aina vastustajan kannattaja:

1. Englanti
2. Hollanti
3. Brasilia
4. Saksa
5. Ruotsi

Jos pelaavat vastakkain, niin pääasia ettei Englanti voita.

Ns. suosikeista Italia tai Argentiina saavat puolestani pärjätä. Niiden neljän vuoden takaiset puppeloinnit olivat mukavaa seurattavaa. Nyt saavat puppeloida muut joukkueet.

Englanti on aina olevinaan suosikki, mutta näytöt ovat heikot lukuunottamatta yhtä tuurilla tullutta mestaruutta joskus vuonna kivi ja miekka. Joukkue on täynnä ärsyttävien seurajoukkueiden ärsyttäviä pelaajia.

Brasilia on kaikkien kestosuosikki. Koko joukkueen toiminnasta hohkaa ärsyttävä ylimielisyys, joten pieni näpäytys, eli tippuminen mahdollisimman aikaisessa vaiheessa olisi poikaa. Tällöin myös takinkääntäjillä olisi aika kääntyä tulevan uuden mestarin puolelle.

Latinoja syytetään aina pahimmiksi filmaajiksi, mutta näiden kisojen ylivoimainen teatterijoukkue on Hollanti. Van Kaatuilijan hevosmainen dramaattisuus tiedetään jo Valioliigakentiltä ja Robben pilaa maineensa jatkuvilla sukelluksilla. Kun kaksi parasta pelaajaa on filmaajien top5:ssa, niin sympatiapisteitä ei heru.

Afrikan maat saisivat pärjätä, mutta heikolta näyttää. Aasian maat ovat saaneet helpommat lohkot, mutta nyt ei ole kotikenttä- ja tuomarietua....

Jack Daniel's
17.06.2006, 14:37
3 selkeää suosikkia:

Hollanti
Kroatia
Espanja

Hollanti... Olen ollut henkeen ja vereen Oranjen miehiä vuodesta 95. Muistaakseni Ajaxin UCL-peleistä kaikki lähti silloin.

Kroatiaan päin on pieniä sukulaissuhteita ja siellä on tullut käytyäkin.

Serkut asuu Espanjassa ja lisäksi joukkue on saanut sellaisen ikuisen epäonnistujan leiman, että kyllä Espanjalle vihdoin menestystä soisi.

Inhokit:

Italia
Saksa

Lisäksi Brasilia on hiljalleen nousemassa tähän kerhoon. Johtuen lähinnä suomalaisen median hypetyksestä. Tosin, eipä se brassien vika ole.

Spetelius
17.06.2006, 15:05
Völler, Klinsmann zwei, Riedle.... Brehme!

Joo kyllähän se Mannschaft on itselläni ollut aina selvä suosikki nro 1. Jotenkin vain olen aina pitänyt Saksan pelistä ja pelaajapersoonista. Lisäksi diggailen maata noin muutenkin.

Suosikit:
1. Saksa - Die Nationalelf
2. Brasilia, Hollanti - Vaikken välttämättä toivokaan Brasilialle jälleen kerran yhtä maailmanmestaruutta (muiden vuoro välillä), niin eipä fudisfanina vaan voi olla pitämättä heidän hyökkävästä sambapelistään ja käsittämättömistä pelaajistaan: Ronaldinho, Ronaldo, Adriano, Kaka, Juninho, Roberto Carlos...jne jne. Hollantia olen aina pitänyt Euroopan Brasiliana. Viihdyttävää, nautittavaa ja mikä tärkeintä hyökkäysvoittoista peliä.
3. Norsunluurannikko - Iloista, fyysistä ja urheilullista meininkiä. Vielä kun saavat vähän järkeä ja "rotia" pelaamiseensa (ja hieman onnea lohkoarvontoihin :) niin voidaan odottaa jatkossa hyviäkin tuloksia.

Inhokit:
1. Italia - Joukkueeseen mahtuu muutama asiallinenkin sälli, esim Luca Toni ja Gattuso, mutta noin yleisesti jotenkin joukkueen tekemistä on aina leimannut ärsyttävän varovainen pelityyli ja varmistelu. Päästessään yhden maalin johtoon, pelaavat ehkä tylsintä peliä
2. Serbia & Montenegro - puolirikollisia otteita käyttävä jengi, jonka maineen omissa silmissäni pilasi ehkä kaikkien aikojen kusipäisin pelaaja Sinisa Mihajlovic. (Ja kyllä, hänellä on hyvä ja kaunis potkutekniikka, sitä ei käy kiistäminen).
3. Ruotsi, Ranska - Nämä maat ovat ansainneet paikkansa tämän vuoden turnauksen otteillaan. Suorastaan oksettavaa peliä molemmilta avausmatseissaan. Ottelu Ranska - Sveitsi oli toiseksi paskin näkemäni jalkapallo-ottelu koskaan. Ruotsilla tosin lupauksia antanut toinen peli Paraguayta vastaan ja näin mahdollisuus pelata itsensä pois inhokki-listaltani

Shelter
17.06.2006, 15:10
Suosikit:

1. Hollanti
2. Portugali
3. Espanja
4. Ghana

Inhokit:

1. Englanti
2. Italia
3. Saksa

Edit. Lisäyksenä Ghana tuon Tsekkipelin ansiosta, hienoa futista.

Lakaisija
17.06.2006, 15:20
Pienten puolella toki tässäkin, mutta isoista maista top 3 on:

1. Hollanti
2. Saksa
3. Portugali

Koirapoika
17.06.2006, 15:23
Englanti, mieshuora ilmeisesti olen, hieno homma se on sinänsä. Argentiina ei enää aiheuta näppylöitä kuten joskus muinoin, harmi vaan kun en tuota Serbia-Montenegron löylytystä nähnyt. Muinaiseen Argentiinasta pitämättömyyteen suuri syy taisi olla palloileva lihapulla, Maradona. Jos kisoista tippuneista pitäisi valita ykkös-inhokki, se olkoon Uruguay tai Turkki, molempien toiminta ratkaisevissa karsinta otteluissa tai niiden jälkeen oli sitä luokkaa, että tukka nousi pystyyn.

Muutoin olen tylysti sen puolella kenestä on vetoa lyöty.

karhu
17.06.2006, 15:29
Englanti ehdoton ykkönen jonka jälkeen tulee pohjoismaat eli näissä kisoissa Ruotsi.Tykkään kyllä monesta monesta muustakin,mutta muutama maa inottaa ja listalla ovat ainakin Brasilia ja Ranska.

Fordél
17.06.2006, 15:47
HEHE, tää on jotenkin hassua, että Saksa fanien inhokki on Italia ja päinvastoin. Joskus kysyin eräältä kaveriltani, joka on Saksa fani, perusteluja miksi hän inhoaa Italiaa. Vastaus oli, että häntä ärsyttää Italian puolustusvoittoinen peli. Hieman alkoi hymyilyttää, kun Saksa ja Italia pelasivat molemmat samallailla.

No, turha naureskella: itse olen Italian kannattaja ja inhokkini on Saksa!!! Ja taitaa tosiaan johtua Saksan pelityylistä ja siitä, että ne on pärjännyt paremmin sillä tyylillä kuin Italia!!!



No jos se nyt jotain kiinnostaa niin oma perusteluni Italian inhoamiselle on ylidramaattiset pelaajat kuten Inzaghi ja Totti, jotka mussuttavat koko ajan ja ovat mielestäni täysin yliarvostettuja pelaajia. Saati sitten Totin syljeskelyt...Muutenkin nuo saapasmaan kollit sortuvat aivan liikaa näyttelemiseen sen sijaan että tekisivät kentällä sitä mitä osaavat. Toinen syy on juuri tuo pelityyli, joka on mennyt koko ajan vain junnaavampaan suuntaan. Ainoat pelaajat, jotka tuossa maassa saavat sympatiat, ovat Gigi Buffon ja Maldini.

Sitten taas tuo Ranskan "vihaaminen" juontaa jotenkin juurensa tuolta Arsenalista. Tuo kumisin joukkue päällä maan on sen verran täynnä ko. maan pelaajia, että siinä samassa on mennyt into myös Ranskasta.

Knower
17.06.2006, 16:04
Laitetaas niitä inhokkejakin vielä.

Saksa on klassinen inhokki, mutta muuttunut oikeastaan Klinsmannin myötä vähän vähemmän kuvottavaksi. Klinsmannista pidin pelaajana, ja jotenkin kaverille täytyy nostaa hattua. Kun todella isojen paineiden kanssa kotikisoihin valmistautuessa ei pelaa turvallisesti varman päälle vaan uudistaa median ja yleisön paineesta huolimatta joukkuetta isolla kädellä, niin munaa hänellä ainakin on. Saksan inhokkiaseman useaksi vuodeksi sinetöi muistaakseni vuonna -96 EM-kisoissa, kun Andreas Möller Englannin rankkareissa (?) upotettuaan esitti maailman kaikkien aikojen rumimman "riikinkukkotuuletuksen". Oksettaa vieläkin.

Portugali on jotenkin synnyttänyt itselleni mielikuvan kaikkein pahimmista maassa pyöriskelijöistä ja filmaajista. Pelaavat muuten kyllä ihan mukavasti.

edit. Lisätään vielä Ranska. Oikeastaan mikään näistä ei enää ole varsinainen inhokki, mutta en vaan Ranskaakaan jaksa yhtään sympatisoida. Jotenkin tylsä, vaikka joukkueessa huippupelaajia onkin. Ja nyt varsinkin, kun samat naamat vetää ties kuinka monensia kisoja putkeen.

Mats Bedö
17.06.2006, 16:08
Eli lähes mikä tahansa joukkue kun voittaa, niin voit sanoa olleesi sen puolella.

En yleensa keskustele siita "kenen puolella olin". Itse asiassa oli matsi mika tahansa, tai laji mika tahansa, niin aina sita tulee oltua jomman kumman puolella. Oli syy mika tahansa. Urheilua on aika tylsa katsoa ellei suosikkia (edes jonkun tasoista) ole. Esim juuri Tunisia-Saudit. Katsoin hetken.

Mats Bedö
17.06.2006, 16:12
1. Ruotsi - sveduille ei vaan voi toivoa menestystä. Heidän tasoonsa nähden naapurimedian hypetys on järjetöntä.


Lahes aina EM ja MM kisoissa ja "tasoonsa nahden hypetys on jarjetonta"??!!
Aikamoista hypetysta Suomessa muuten naista kisoista, vaikka tasoon nahden koko kisojen televisiointi pitais kieltaa Suomelta.

Kylla Swedujen taso on niin korkealla, etta ei voi kun hattua nostaa. Pohjolan kylma maa ja menestyy jopa MM-kisoissa. Terveisia palloiluliittoon!

Läski-Salonen
17.06.2006, 16:38
Argentiina: kaveri asui siella ja kertoi vaalean kundin saavan aina piparia kauniilta tytoilta
Onko varma kans?

Aina olen nimittäin ihaillut argentiinalaisten hyökkäysvoittoista ja taitavaa peliä, mikä sinänsä ei varmasti ole mikään ihme. Kuten eilisen murskavoittokin osoitti, niin maalla on aivan järjetön määrä huipputason pelaajia, joita sympatiseeraa hyvinkin mielellään. Joten, mikäli tämä 1Timerin hätkähdyttävä fakta pitää paikkaansa, niin muodostaa se maan naisten varsin korkean tason kanssa sellaisen paketin, että alta pois.

Toinen ikisuosikki on Italia. Mitää selkeää syytä siihen en osaa kertoa, ja tiedostan myös nämä italialaisten "henkiset heikkoudet" pelin sisällä, mutta joku sellainen käyttämätön potentiaali Italian pelissä viehättää. Yksi täydellinen hyökkäys, jolla voitetaan ottelu. Toisaalta, ainakin näiden kisojen ensimmäinen ottelu osoitti taktiikan hieman muuttuneen, mikä ei ainakaan ole muutos huonompaan suuntaan.

Kun mitään siteitä ei muihin maihin jalkapallossa löydy, niin symppispisteet ratkaisevat. Ne ovat usein monien tekijöiden summa, eikä niitä juurikaan voi selittää.

Naughty_S
17.06.2006, 16:39
Ehdottomasti Hollanti. Syynä tähän lapsuudessa fanitetut Van Bastenit, Koemanit ja kumppanit. Suosikkiseurajoukkueitani (FC Barcelona, Arsenal) on myös nyttemmin edustanut niin kovia hollantilaisia (mm. ikisuosikit Kluivert ja Overmars), että suosikkimaasta ei ole ollut epäselvyyttä.

"Varasuosikit" vaihtuvat vähän kisojen mukaan, mutta Espanjalle tulee joka kisoissa turhaan toivottua menestystä.

Inhokkien ylivoimainen ykkönen on Italian catennaciohuoraus. Maa voitaisiin ihan oikean jalkapalloilun vuoksi sulkea kisoista kokonaan. Vuosien saatossa myös Ranska on alkanut aiheuttaa melkoisia inhovärähtelyjä, vaikka loistava Henry riveistä löytyykin.

Gunners
17.06.2006, 16:54
En yleensa keskustele siita "kenen puolella olin". Itse asiassa oli matsi mika tahansa, tai laji mika tahansa, niin aina sita tulee oltua jomman kumman puolella.

Puolella oleminen ja suosikit ovat kaksi aivan eri asiaa.

Nännimäinen
17.06.2006, 17:03
catennaciohuoraus

Mitä tämä on?

SSee
17.06.2006, 17:05
Suosikit:

1. Englanti
2. Espanja
3. Brasilia

Perseilijät:

1. Italia
2. Ranska
3. Serbia & Montenegro

Mängimies
17.06.2006, 17:19
Varsinaista suosikkia ei ole, mutta näissä kisoissa liputan Norsunluurannikon ja Australian puolesta. Yleensä kaikki pikkumaat ovat suosiossani ja lisäksi ns. isoista maista Ruotsi on ihan symppis.

Norsu ja kenguru ovat molemmat niin kivoja eläimiä.

Il Tempo Gigante
17.06.2006, 17:40
Suosikkimaani jalkapallossa on ollut aina Hollanti. Tai niin kauan kuin muistan, eli n. 20-vuotta olen liputtanut oranssin jalkapallon puolesta. Näin ollen olen näissäkin kisoissa tietenkin Hollannin puolella.

Sama täältä hieman etelämmästä, jonka tuossa ylempänä jo mainitsinkin. Mulla vaan on n. 25v. Oranje-fanina takana.

Lisään vielä ylempänä olevaan top3 listani jatkoksi sijalle 4. Englannin.

Ja lisätään tasapuolisuuden vuoksi yrjölistalle neljäs ehdokas, Italia. Nesta & Totti, yäk !

Mats Bedö
17.06.2006, 18:05
Puolella oleminen ja suosikit ovat kaksi aivan eri asiaa.

Jos kaksi maata pelaa fudis-matsia ja olet valkopaitaisen joukkueen puolella, niin onko se joukkue siina pelissa suosikkisi?

Enta oletko aina suosikksi puolella?

Ei kai sitte... :-(

puumaila
17.06.2006, 18:07
Schillaci, Baggio, Maldini, Zenga co. painautuivat 8 -vuotiaan jantterin mieleen Italia -90 kisoista. Neljä vuotta myöhemmin Jumalaisen poninhännän johdolla finaaliin kituuttanut ja sen musertavasti hävinnyt joukkue sinetöityi "The Joukkueeksi". Baggion myötä mukaan tuli sitten Juventus ja sitä kautta myöhemmin Pinturicchio.

On nähty rankkaritappiot Ranskalle -98 ja musertava finaali pari vuotta myöhemmin EM -kisoissa. 02 -kisoissa hurmoksessa pelannut E-Korea tiputti flegmaattisen Italian heti ensimmäisellä pudotuspelikierroksella ja 04 -EM kisat sössittiin ihan itse, vaikka skandit sopivasti hieman hommassa auttoivatkin. Vuosi toisensa jälkeen kaverit ja media louskuttavat catennaciosta, filmaamisesta, korruptiosta ja Totin tyhmyydestä jne., mutta kertaakaan ei Gli Azzurrin hylkääminen ole tullut mieleen. Ja toivottavasti ei koskaan tulekaan...

Inhokkejakin on muutamia. "Maailman kauneinta futista" brassit, "Hei me ollaan koko Afrikan joukkue" Ranska ja "Valioliiga rules in Finland" Englanti saisivat minun puolestani kontata ja pahasti.

Ikuinen floppaaja Espanja saa sympatiat puolelleen. Muista suurista Argentiina, Saksa ja Hollanti eivät sykähdytä mihinkään suuntaan. Yksilötasolla symppispelaajia on paljon, mutta yleensä yksittäiset ukot eivät riitä koko joukkueen sympatiseeraamiseen...


Hieman kohtuuttoman pitkä lainaus, mutta sallittakoon se. Sillä harvoin on tullut vastaan tällaista kirjoitusta, minkä voisin allekirjoittaa sanasta sanaan. Italian kisoista asti on tullut Italiaa kannatettua ja kannatus vain vahvistuu, mitä enemmän paskapuhetta Italian niskaan kaadetaan. Tosin jännitys Italian pelatessa on myös kasvanut sietämättömiin mittasuhteisiin ja vitutus on myös Italian hävitessä sanoin kuvaamaton. Kisoja olisikin varmaan helpompi seurata, jos koko Italia ei kisoissa pelaisi.

Gunners
17.06.2006, 18:45
Jos kaksi maata pelaa fudis-matsia ja olet valkopaitaisen joukkueen puolella, niin onko se joukkue siina pelissa suosikkisi?

Enta oletko aina suosikksi puolella?

Ei kai sitte... :-(

Kuten varmasti ymmärsitkin, meinasin suosikeilla niitä joukkueita, joille toivoo pidemmässäkin juoksussa menestystä, ei vain yhdessä ottelussa. Puolella olemisessa taasen toivotaan joukkueelle voittoa siinä kyseisessä ottelussa, jota juuri seuraa.

Alunperinkin kommentoin sitä, että ihmettelen sitä että monilla on suunnilleen kaikki ennakkosuosikit suosikkimaina.

Jindebyne
17.06.2006, 18:50
Italia on suosikki nyt ja aina. On ihailtavaa nähdä näissäkin kisoissa niin taitavia yksilöitä kun Totti ja Toni. Monihan Italiaa inhoaa, koska Italia pelaa taktisesti maailman parasta peliä, mutta itse ihailen joukkuetta todella ja jalkapallosarjoistakin seuraan ainoastaan Serie A:ta, kun ei nuo sumusaarien kalinat ym. kiinnosta.

Noose
17.06.2006, 18:51
Ehtottomasti Tsekin bandwagonissa hillutaan.

Toivottavasti joku tekee maalit, kun Koller on sivussa. Noh, Rosicky jatkaa siitä mihin jäi ja sovitaan vaikka että Plasil säestää.

Köpi
17.06.2006, 18:56
Australia!

Japani-voitolla hyvät mahdollisuudet mennä toiselle kierrokselle, mikäli Kroatia ja Japani pelaavat huomenna sopivasti.

Teacup
17.06.2006, 18:59
Ranskan puolella ehdottomasti. Allez les Bleus!

massimo
17.06.2006, 20:42
Englanti

J.Hotti
17.06.2006, 20:47
Espanjan puolella olen aina ollut ja tällä kertaa alku vaikuttaa lupaavalta. Mutta jos Brasilia (taikurille hat trick!) tai Argentiina vie mestaruuden, ei tunnu sekään yhtään pahalta. Afrikasta olen aina toivonut vähintään yhtä helmijengiä kisoihin ja nyt nähdyn Tsekki-pelin perusteella sellainen näyttäisi tulevan Ghanasta. Mahtavaa peliä!

Trenchtown
17.06.2006, 21:24
Kyllä se Brasilia on, ilman mitään gloryhunttaamista, olen kannattanut Mexicon kisoista asti. Ne kisat ovat muutenkin ensimmäinen muisto jalkapalloon liittyen, olenhan tuolloin ollut huimat kuusi vuotta vanha.

Toinen kestosuosikki on Kamerun, ja tämä taas juontaa juurensa -90 Italian kisoihin. Suru oli suuri kun Kamerun ei nyt pelattaviin kisoihin selvinnyt.

Ai niin, ja Australiaa kannatan myös, tykästyin heidän pelityyliinsä viime vuoden Confederations Cupissa.

Lauri
17.06.2006, 21:27
Ei sellaista puhdasta suosikkia ole. Brassit ovat tietenkin vahvoilla, heiltä ne ensimmäiset muistot ovat peräisin. Tykkään vain katsella ja toivon aina että altavastaaja voittaa.

Eli tiivistettynä: "heikot" maat.

Mind over matter
17.06.2006, 21:29
Portugali(pehmein statsi jalkapalloon kaikista maailman maista).

Brunberg
17.06.2006, 21:54
Afrikkaisia maita on tullut kannustettua jo pitemmän aikaa kovan ja viihdyttävän pelityylin vuoksi. Harvoin pelaavat tylsiä ITALIAmaisia 0-0 nyhjäyksiä. Jos yksikään afrikkalainen porukka ei pääse jatkoon, kannatan hyvää jalkapalloa.

Pienenä poikkeuksena lasken ulos afrikkalaisten joukkueiden listasta afrikkalaiset välimeren rannalla olevat maat liian eurooppalaisuuden takia. Melko selkeetä.

Humpauttaja
17.06.2006, 22:07
Englantia kannatan. Kyllä he ansaitseva jo menestystä. Tosin kannattamisessa on pari asiaa, jotka pistävät joskus miettimään, olisiko parempiakin vaihtoehtoja olemassa. Nämä asiat ovat Beckham ja idioottihuligaanit. Beckham voisi siirtyä Italian joukkueeseen.

No, inhokki tulikin varmaan tässä selväksi, se on Italia. Baggion aikaan tykkäilin vielä, mutta nykyään en vaan pysty. Jahas, Totti otti kortin. Juupajuu. Vitun laama.

Tiivistettynä:

Top-3: Englanti, Australia
Ugh-3: Italia, Ranska ja Ruotsi (tarvitseeko edes mainita)

kiwipilot
17.06.2006, 22:38
Topit:

1. Englanti

-Italia '90 -kisoista lähtien, lähinnä symppisvahti Peter Shiltonin ansiosta. Muutenkin Britti-futis on aina ollut lähellä mun sydäntä.

2. Hollanti

-Van Basten, Gullit, Rijkaard, Koeman, Winter...

3. Mustan Afrikan maat

Inhokit:

1. Italia

-Tuolla materiaalilla voisi pelata niin paljon kauniimpaa ja luovempaa peliä. Ja ne itkut...

Blackie
17.06.2006, 22:43
Englantia olen aina kannattanut. Brittimentaliteetti kiehtoo, sille ei vaan voi mitään. Ykkösinhokki on Turkki, enkä Italiastakaan erityisemmin pidä, mutta jotenkin olen tullut sen kohdalla suopeammaksi. En edes tiedä, miksi. Ehkä vaan sen vuoksi, että arvokisoja olisi vaikea kuvitella ilman Italiaa. Niin, ja Luca Toni on kova äijä!

Meikku
17.06.2006, 22:54
Suurena Valioliiga ystävänä en silti kannata Englantia vaan olen nuorena jo valinnut joukkueeni 1 ja 2;

1. Italia
2. Hollanti
3. Australia (ennen kisoja symppisvalintani, eka pelin perusteella olen myyty)

BitterX
17.06.2006, 22:59
1. Englanti

-Italia '90 -kisoista lähtien, lähinnä symppisvahti Peter Shiltonin ansiosta. Muutenkin Britti-futis on aina ollut lähellä mun sydäntä.

Sama täällä. Shiltonin tilalle vain Gazza, niin tuo teksti voisi olla minun kirjoittama. Italia '90 oli ensimmäinen futisturnaus, jota seurasin aktiivisesti ja Englannista tuli silloin suosikkini.

Käsitystä on myöhemmin vahvistanut se, että englantilainen futis vain kiehtoo. Taistelua isolla sydämellä.

mendieta
17.06.2006, 23:01
Italian puolella ollaan. Se alkoi 1990 kisoista. Suuri vaikutus on ollut myös Italian staroilla. Roberto Baggio oli maaginen pelaaja.

Diggaan myös Italian tyylistä puolustaa. Luotetaan omaan alakertaan ja pelataan sen mukaan. Viime kisoissa se jopa napsahtanut vähän omaan nilkkaan. Italiassa on myös särmää ja samanlainen ilmiö tulee kuin joillain muullakin nimimerkillä tuli eli kun Italiaa morkataan niin oma kannatus vain vahvistuu.

Tshekki ja Portugali saa jonkinlaista sympatiaa myös. Pelaavat ihan kivaa jalkapalloa. Kaikki pelit tulee katsottua kyllä, jos ei ole jotain tärkeämpää tekemistä. Toistaiseksi on ollut aika vähän.

Valenciaa fanitan aika kovaa ja heidän yksittäisiä pelaajia tulee seurattua. Ayala, Villa ja Albelda on saatanan kovia jätkiä.

Inhokkilistalla on esim. Englanti. Lähinnä puusilmäisten fanien takia. Joukkue on aina maailman paras ja pysti on tulossa saarella, vaikka totuus on erittäin kaukana siitä. Sinänsä jännä juttu, koska Valioliigaa tulee seurattua aika paljon. Itäplokin maat ei myöskään juurikaan kiinnosta, eikä Ranska. En oikein osaa sanoa miksi.

Blackie
17.06.2006, 23:05
I
Inhokkilistalla on esim. Englanti. Lähinnä puusilmäisten fanien takia. Joukkue on aina maailman paras ja pysti on tulossa saarella, vaikka totuus on erittäin kaukana siitä. Sinänsä jännä juttu, koska Valioliigaa tulee seurattua aika paljon. Itäplokin maat ei myöskään juurikaan kiinnosta, eikä Ranska. En oikein osaa sanoa miksi.
Englannilta odotetaan aina pystiä, vaikka realistisia mahdollisuuksia siihen ei olisikaan. Tämän on jalkapallon synnyinmaan valitettava kohtalo.

Mats Bedö
18.06.2006, 00:48
Alunperinkin kommentoin sitä, että ihmettelen sitä että monilla on suunnilleen kaikki ennakkosuosikit suosikkimaina.


Ni mita sitten, lol!?

Ei kai se mikaan ihme ole, etta hyvilla ja mielenkiintoisilla joukkueilla on eniten faneja? Varsinkin maassa, jossa laji on lahinna mimmiliiga-tasoa eli omaakaan ei voi kannustaa. No, jokainen toki tavallaan. Niinhan se menee.

Mats Bedö
18.06.2006, 00:51
Englannilta odotetaan aina pystiä, vaikka realistisia mahdollisuuksia siihen ei olisikaan. Tämän on jalkapallon synnyinmaan valitettava kohtalo.

Ikava tilanne kieltamatta. Tosi asia on kuitenkin, etta Valioliigan taso on varsin keskinkertainen, jos sielta otettaisiin ulkomaalaiset pois. Ja ulkomaillehan britit ei juurikaan kelpaa.

Italia ja Saudithan on ainoat maat tassa turnauksessa, joiden joukkueissa on vain omassa liigassa pelaavia pelaajia. Hauska yksityiskohta.

Jazerman19
18.06.2006, 01:06
Suosikit:

1. Tshekki: Taitofutista ja sympaattisia pelaajia ala Rosicky, Nedved, Cech, Koller. Heidän matseissaan sattuu ja tapahtuu.

2. Brasilia: pelaa futista niinkuin sitä kuuluukin pelata. On valitettavasti "eurooppalaistunut" vuosien saatossa, mutta on silti edelleen viihdearvoltaan ylivoimaisesti jännittävin joukkue näissä pippaloissa.

3. Hollanti: "Euroopan Brasilia". Laidoista löytyy huikeita kavereita ja pallo liikkuu ja maisema vaihtuu. Lisäksi kivat oranssit paidat :)

inhokit:

1.Italia: liimaletit itkee, räkii ja filmaa. Siihen kun vielä lisätään päälle diivamaiset pelaajat sekä yltiötylsä pelityyli ja muut korruptiosyytökset niin pääsevät minun inhokkilistani kärkeen.

2.Saksa: Ei enää niin inhottava kuin ennen mutta edelleen niin helvetin harmaa jengi. Joukkueessa pelaa Ballack ja ööö...... keitä muita? Vittumaisia valmentajia kuten Völler ja Klinsman joita aina inhosin kun he vielä pelasivat. Myönnettäköön, että pelityyli on nykyisin huomattavasti viihdyttävämpi kuin ennen ja siitä tunnustusta Jurgenille ja pojille.

3.Englanti: Yliarvostettu on paras sana kuvaamaan tätä joukkuetta. Tylsää ja tylsää pallon potkimista. Kaiken huipentaa äärimmäisen ärsyttävä ruotsalainen nuuskamuikkunen Svennis, tyhmissä rilleissään ja italoeleissään.

muut maat sitten ovat +- nolla. Ruotsi saa lievät sympatiat johtuen Larsonista, sillä hän on aivan oikeasti hieno mies eikä tälläinen diiva kuten Zlatanit ja Ljunbergit.

Johnny99
18.06.2006, 01:16
Monia suosikkeja minullakin seuraamieni on MM-kisojen aikana ollut, loistavaa meininkiä on aina hieno seurata. Argentiina, Englanti, Saksa. Siinä omat suosikkini. Mutta, sanomattakin selvää, valovuoden Suomen takana jos joskus sattuisivat kisoihin pääsemään. En näe mitään syytä, miksi pitäisi olla "uskollinen kannattaja" vaikka Hollannille jne. Ihan kiva, jos tekevät taidokkaita suorituksia, mutta come on, I'm not a dutchman.

SyPe
18.06.2006, 01:36
1. Englanti
-Äijämäistä peliä. Legendaarisia pelaajia: Gazza, Shilton, Seaman, Adams, Lineker...

-Maassa vankka futiskulttuuri ja tietynlainen fanaattisuus, mikä kiehtoo

-Vähän filmausta ja kovaa peliä

2. Australia
-Mielenkiintoisia pelaajia ja yllätysmahdollisuudet kisoissa

Inhokki nro.1 Italia
-Pelityyli ei oikein nappaa. Myös maassa makaaminen kuuluu liikaa maan jalkapallokulttuuriin. Näissä kisoissa Italia on pelannut kuitenkin viime vuosia hyökkäysvoitoittoisempaa peliä, joten siitä peukku.

Muissa peleissä aina altavastaajien puolella ellei ole laitettuna mitään vetoja.

Sv veinikretski
18.06.2006, 14:33
Toivoisin afrikan ja etenkin Ghanan viimeinkin löytävän sen verran kurinalaisuutta että menisivät ainakin välieriin, taitoa tiimistä löytyy mutta kaikenlainen haahuilu kentällä ja myös sen ulkopuolella on varmasti ollut valmennus portaan vaikein urakka. Mielenkiintoista nähdä kuinka pitkälle pojat tällä kertaa itsensä selvittävät, iloista taidokasta fudista on kuitenkin upea katsella, Chanan kapteeni on muuten vähän Karalahden näköinen väri on vain eri, ja uskoisin että hänelle myös pronssipeli näissä kisoissa kelpaisi.

Vastaus kysymykseen on Ghana !

veini

Banhammer
18.06.2006, 14:59
1. Englanti
En tiedä mistä johtuu, mutta Britit ovat aina vain semmoinen ikisuosikki.

2. Afrikan maat
Yleensä peli on todella mukavaa katsottavaa, kuten Ghana eilen todisti.

Inhokit: Italia, Saksa, Ruotsi.

wilberto
18.06.2006, 18:47
Olen kyllä samoilla linjoilla Sv veinikretskin kanssa. Afrikan maiden peliä on aina mukava katsella, vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää. Itse toivoin, että Norsunluurannikko olisi mennyt mahdollisimman pitkälle näissä skaboissa, mutta valitettavasti heidän urakkansa päättyy alkulohkoon, joka on sinänsä pettymys. Nyt olen Ghanan puolella. Eilinen Tshekki -peli oli aivan loistavaa viihdettä. Vauhtia oli niin perkeelesti välillä ja ilman Cechiä tshekit olisivat hävinneet vähintään 5-0. Toivottavasti seuraavissa peleissä Ghanan poijjaat pistävät palloa pussiin hieman paremmalla prosentilla, sekä myös rankkarit varmasti verkon perukoille. Tosin eilisessä pelissä Gyania häiritsi hieman se, että hänen ensimmäinen vetonsa hylättiin. Siinä ajatukset varmasti vähän menivät pieleen, kuten studiovieraatkin sanoivat.

Tulee olemaan ensi viikolla helvetin mielenkiintoinen viimeinen alkusarjakierros näin yleensäkin ottaen. Mikäli Tshekki voittaa Italian ja Ghana jenkit, niin näin ollen Italia olisi poissa karkeloista, joka olisi aivan loistava juttu koko kisoille!
Ghanan vastustaja seuraavassa pudotuspelivaiheessa olisi joku F-lohkon jengeistä, luultavimmin Brasilia tai Australia. Toivotaan, että GHANA menee loppuun asti näissä kisoissa, onhan maa jo ns. kestomenestyjä U17-kisoissa.

BitterX
18.06.2006, 23:03
Piti vielä sanoa, että Englannin lisäksi minulla on kakkossuosikkikin näissä kisoissa. Olen veikannut ko. joukkueen kisojen ykkösyllättäjäksi. Hyvä arpaonni arvoinnoissa vielä auttaa asiaa - puolivälieräpaikka voi olla erittäin hyvinkin haarukassa. Kyseessä on joukkue, joille MM-kisat ovat välitavoite. Kahden vuoden päästä EM-kisoissa joukkue on parhaimmillaan, kun nuoret pelaajat ovat vähän vanhempia. Noihin kisoihin ei maan tarvitse edes karsia.


Sveitsi.

zelios
19.06.2006, 14:31
Saksa nykyään, ennen Länsi-Saksa. Matthäus, Kohler, Reuter, Klinsmann, Augenthaler, Brehme, Effenberg, Helmer, Briegel, Rummenigge, Bierhoff jne. niissä vain oli sitä jotain.

Saksassa yksilöiden lisäksi pidän myös siitä, että joukkue yrittää aina 100 % ja saakin suhteellisen hyvän tuloksen irti joukkuuesta. Se tarvittava maali pystytään useasti tekemään kun vaan jaksetaan yrittää loppuun asti. Ja tietysti se, että Saksa hyökkää ja puolustaa hyvin joukkueena, ja pelaa yleensä vapari- ja kulmatilanteet loistavasti. Eli Saksa, aina.

KukaMitäHäh?
19.06.2006, 17:00
Pakko sanoa että USA.

Olisi koko jalkapallon voitto jos USA pärjäisi. Pelaavat vielä melko viihdyttävän näköistä futista (tosin tshekki-peliä en nähnyt, ja toisessa matsissa oli vastassa italia...)

Boogeyman
19.06.2006, 18:33
1992 suosikkini oli Hollanti (maalivahti Van Breukelenin takia)
1994 fanitin Brasiliaa ja Saudi-Arabiaa
1996 toivoin Englannille parempaa onnea
1998 olin tyytyväinen, sillä odotin maailmanmestaria Ranska-Italia -ottelun voittajasta ja niin kävi
2000 täysillä Italian puolella katkeraan loppuun saakka
2002 unelmajoukkueeni olisi muodostanut Italian pelaajat ja Irlannin taistelutahto.
2004 Suosikkini kaikki pöhöttyneiden Saksan ja Ranskan (sekä ruotsin) vastustajat
2006 Ehkä voitte päätellä, että palloilussa voin olla vankkumattomasti vain yhden maan puolella. Koska se ei tällä kertaa ole mukana, ovat suosikkini kaikki Brasilian, Saksan ja ruotsin vastustajat. Erityissympatiat tietysti kaikille futiskääpiöille ja uusille yrittäjille.

Espoon Siniset
19.06.2006, 19:18
Ns. huippumaista näkisin mieluiten Espanjan, Tsekin, Portugalin ja Hollannin menestyvän. Usein olen myös heikompien puolella, mutta Aasian maat eivät niin hirveitä sympatiapisteitä minulta saa kuitenkaan.

Wiltord
19.06.2006, 22:44
Englanti ehdottomasti.

Sympatioita saa Argentiina ja Italia. Brasilialle en kyllä menestystä osaa toivoa, pikemminkin päinvastoin.

teemu73
20.06.2006, 09:35
Saksa täsmälleen samoista syistä kuin nimimerkki zelios on kertonut tuossa ylempänä.

Sympatiapisteitä Espanjalle, Ruotsille, vähän Englannillekin.

Pressiboxi
20.06.2006, 09:42
Pakko sanoa että USA.

Olisi koko jalkapallon voitto jos USA pärjäisi. Pelaavat vielä melko viihdyttävän näköistä futista (tosin tshekki-peliä en nähnyt, ja toisessa matsissa oli vastassa italia...)

Italia-USA oli todella mehevä matsi, "... siellä jo miestä kylmenöö". Ulosajot 2-1, omat maalit 1-0 ja hirveä tsemppi kentällä. USA pelasi kuin miehet tai Känädä jääkiekossa.

Baarimikko
20.06.2006, 11:15
Hollanti on suurin suosikkini.
Englannille lähinnä toivoisi myös hyvää tulosta kisoista.

Chintiki
20.06.2006, 11:18
Argentiina. Tevez, Messi, Riquelme, need I say more?

mjr
20.06.2006, 11:38
Rule Britannia! Opera queens belong to Argentina... Seuraavat suosikit ovat sitten Hollanti ja Tanska.

stairox
27.06.2006, 12:29
Nyt kun Hollanti putosi kisoista niin peliesitysten perusteella sympatiat ovat menossa Argentiinan suuntaan. Heidän peliä on todella kiva katsoa.

Laitetaan TOP3 inhokki tähänkin:
1. Ruotsi
2. Saksa
3. Englanti (!)Oma inhokkilista on saanut muutoksen:
1. Edelleen Ruotsi
2. Italia
3. Edelleen Englanti

Saksa on nimenomaan pelannut itsensä pois listalta. Italia taas on kaatunut itsensä listalle.

Bay
27.06.2006, 14:10
Omat suosikit:

1. Brasilia. Ollut niin kauan kuin muistan.
2. Tsekki. Noussut viime aikoina suosikiksi. Harmitti kun hävisi Italialle viimeisen pelin alkulohkossaan.

(Ei mukana kisoissa)
3. Tanska. Sympaattinen maa ja iloista peliä.

Ranska oli myös suosikkimaitani kun Eric Cantona vielä pelasi. Nykyään Ranskan peli on aika tylsän ja saamattoman näköistä touhua.

Rontti
27.06.2006, 16:06
Viimeistään eilisen matsin jälkeen voin kannattaa ainoastaan Italiaa. Sopivan vittumaisia ja armottoman kovia keplottelijoita ovat he. Muita ei oo.

Iso-Oskari
27.06.2006, 16:42
Hollannissa vietettyjen vuosien jälkeen olen aina ollut oranssien puolella arvokisoissa... tietenkin Suomi on ykkönen mutta eipä oo tarvinnut paljoa Suomen pelejä skaboissa jännittää.

Täytyy myöntää että Hollannin esitys näissä kisoissa hävettää. Peli ei missään vaiheessa ollut viihdyttävää eikä edes tehokasta ja 1/4 välierä Portugalia vastaan oli jo syvältä. Robbenin hypyt ja itkemiset, Heitingan? fair play, Boulahrouzin taklaukset... näiden jälkeen ei enää hirveästi harmittanut Hollannin putoaminen. Seuraavissa kisoissa kuitenkin taas kannustan jengiä.

Tanska on myös jostain syystä saanut meikän sympatiat aina puolelleen.

Inhokkilistalla on sen sijaan tunkua. Ruotsi on ja tulee aina olemaan kärjessä, mutta hyvänä kakkosena on Italia. Tämä turnaus on osoittanut taas sen että Italian peliä on todella tylsä seurata ja ämmien filmaaminen on ihan omaa luokkaansa, edes argentiilaiset ei pärjää makroneille.

Lisäksi Saksalle ja Englannille toivon putoamista seuraavalla kierroksella. Englannin fanit ja media kuvittelevat vuodesta toiseen maan olevan ennakkosuosikki vailla minkäänlaista näyttöä. Tänä vuonna on ollut harvinaisen helppo tie puolivälieriin, heti kun tulee oikea vastustaja niin bekämit ja kumppanit lentää pihalle.

Jäljellä olevista jengeistä toivon Espanjan vihdoinkin pärjäävän ja pääsevän vähintään välieriin, mielellään voittoon asti mutta en oikein jaksa uskoa joukkueen venyvän riittävästi.

Blackie
27.06.2006, 16:50
Englannin fanit ja media kuvittelevat vuodesta toiseen maan olevan ennakkosuosikki vailla minkäänlaista näyttöä. Tänä vuonna on ollut harvinaisen helppo tie puolivälieriin, heti kun tulee oikea vastustaja niin bekämit ja kumppanit lentää pihalle.

Jäljellä olevista jengeistä toivon Espanjan vihdoinkin pärjäävän ja pääsevän vähintään välieriin, mielellään voittoon asti mutta en oikein jaksa uskoa joukkueen venyvän riittävästi.
Espanjassa ollaan myös olevinaan ennakkosuosikkeja kisoissa kuin kisoissa, vaikka näytöt on huonommat kuin Englannilla. Tämä on ilmeisesti mielestäsi silti OK? Mykistävää logiikkaa.

Iso-Oskari
27.06.2006, 16:58
Espanjassa ollaan myös olevinaan ennakkosuosikkeja kisoissa kuin kisoissa, vaikka näytöt on huonommat kuin Englannilla. Tämä on ilmeisesti mielestäsi silti OK? Mykistävää logiikkaa.

Oikeessa olet että espanjalaiset itse meuhkaavat paljon omista mahdollisuuksistaan vaikka menestys on ollut kerta toisensa jälkeen köyhää. Itsekään en pidä Espanjan jengiä tänäkään vuonna kisojen kovimpana, sen takia toivon mutten usko Espanjan menevän kovin pitkälle.

Antipatiat Englantia kohtaan korostuu etenkin kun suomalaiset lankeavat tähän englantilaisten ennakkosuosikkiaseman pönkittämiseen. Ihan ok jengi se on, mutta ei nyt sentään mikään mestarisuosikki varsinkaan niin kauan kuin avauksessa heiluu Crouchin kaltaisia puupökkelöitä.

Ramchester
27.06.2006, 17:14
Nyt kun Hollanti on pudonnut, niin suurin toive on siinä että Italia ja Totin räkätappi EI voita mestaruutta.

Saksa-Englanti loppuottelu saattaisi olla legendaarinen...

sampio
27.06.2006, 18:04
Portugalin.

Spezzzzza
27.06.2006, 19:28
Inhokkilistalla on sen sijaan tunkua. Ruotsi on ja tulee aina olemaan kärjessä, mutta hyvänä kakkosena on Italia. Tämä turnaus on osoittanut taas sen että Italian peliä on todella tylsä seurata ja ämmien filmaaminen on ihan omaa luokkaansa, edes argentiilaiset ei pärjää makroneille.
Reps. Italiaanot filmaa, Saksa pelaa tylsää konepeliä, brassit taasen: jogabonitosambafutis!!! Englanti tunnetusti taistelee viimeiseen asti ja argot sikailee jatkuvasti. Mikä näistä pitää paikkansa? Iltapäivälehdistön harmiksi ei yksikään väitteeni. Katsotaan niitä pelejä omilla silmillä!

Iltapäivälehdistö :center:
Iltapäivälehdistön lukijoille :center:

fedorov
27.06.2006, 19:45
Aina ollut Brasilia ja Italia. Tuossa järjestyksessä. Nyt ajattelin kuitenkin nostaa Italian ykköseksi, koska ei tässä Brasilian kannattamisessa enää oikein ole mitään jännitettävää..

Mängimies
27.06.2006, 19:59
Aina ollut Brasilia ja Italia.

Oletkin valinnut tismalleen samoin, kuin MM-lopputurnauksen tuomarit. Onnittelut hyvistä valinnoista.

Hejony
27.06.2006, 21:05
Reps. Italiaanot filmaa, Saksa pelaa tylsää konepeliä, brassit taasen: jogabonitosambafutis!!! Englanti tunnetusti taistelee viimeiseen asti ja argot sikailee jatkuvasti. Mikä näistä pitää paikkansa? Iltapäivälehdistön harmiksi ei yksikään väitteeni. Katsotaan niitä pelejä omilla silmillä!

Iltapäivälehdistö :center:
Iltapäivälehdistön lukijoille :center:
Olis varmaan hyvä heittää jonkinlaiset perustelut sille, miten Italia ei filmaa ja Englanti ei taistele loppuun asti?

Spezzzzza
27.06.2006, 21:27
Olis varmaan hyvä heittää jonkinlaiset perustelut sille, miten Italia ei filmaa ja Englanti ei taistele loppuun asti?
Niin kauan kun tästä pätkästä:
Inhokkilistalla on sen sijaan tunkua. Ruotsi on ja tulee aina olemaan kärjessä, mutta hyvänä kakkosena on Italia. Tämä turnaus on osoittanut taas sen että Italian peliä on todella tylsä seurata ja ämmien filmaaminen on ihan omaa luokkaansa, edes argentiilaiset ei pärjää makroneille.
Uupuvat perustelut en minäkään ole velvollinen niitä laittamaan.

Iso-Oskari
27.06.2006, 22:26
Reps. Italiaanot filmaa, Saksa pelaa tylsää konepeliä, brassit taasen: jogabonitosambafutis!!! Englanti tunnetusti taistelee viimeiseen asti ja argot sikailee jatkuvasti. Mikä näistä pitää paikkansa? Iltapäivälehdistön harmiksi ei yksikään väitteeni. Katsotaan niitä pelejä omilla silmillä!

Iltapäivälehdistö :center:
Iltapäivälehdistön lukijoille :center:

Repeile vaan ihan keskenään sun iltapäivälehtifantasioiden kanssa. Jos et ite tajua tai pysty myöntämään italialaisten filmaamista niin oot joko tyhmä tai sokea.

Joojoo kyllä muutkin filmaa, mutta niin usein Italian maajoukkueen peleissä (ei pelkästään nämä skabat) etenkin kärkimiehet filmaavat ja ruikuttavat muita enemmän. Totti, Inzaghi, del Piero aiheuttaa lähes jokaisessa pelaamassaan ottelussa inhoreaktion omalla pelleilyllään. Eikä Italian peli ole muutenkaan viihdyttävää, taitoa riittäisi mutta harvoin näkyy kentällä. Täytyy myöntää että osa Italian vastustuksesta lähtee Serie A:n peleistä, mutta ei ne maajoukkuepelitkään oo mun mieltä muuttanut.

Mitä tulee taas Saksaan tai Brasiliaan niin ite sä niitä johtopäätöksiä vedit...

everon
27.06.2006, 22:30
Aina olen ollut Brasilian ja Ruotsin puolella. Yleensä en ole suurien ja menestyvien maiden puolellla missään lajissa, mutta Brasilia on ainoa poikkeus.

Erik Loka
27.06.2006, 23:56
Argentiina aina.

Metalwarrior
28.06.2006, 00:05
Argentiinaa kannatetaan. Klinsmannin Saksalle sympatiat.

Jazerman19
28.06.2006, 00:08
Hyvikset:
1.Brasilia
2.Ranska
3.Argentiina

pahikset:

1.Italia :center:
2.Saksa
3.Englanti

neutraalit:
1.Ukraina
2.Portugali

Gellner
28.06.2006, 01:56
Aina ollut Brasilia ja Italia. Tuossa järjestyksessä. Nyt ajattelin kuitenkin nostaa Italian ykköseksi, koska ei tässä Brasilian kannattamisessa enää oikein ole mitään jännitettävää..

"Ajattelit nostaa"? Sulla tuntuu tuo kannattaminen olevan vankalla pohjalla kerran tuosta noin vaan pystyt päättämän kesken kisojen että nytpä Italia onkin ykkönen. No, jokainen taplatkoon tyylillään.

Omat inhokkini ovat luonnollisesti Saksa, Italia ja Brasilia.

JuVii
28.06.2006, 02:52
Joskus ala-asteikäisenä tuli aloitettua potkupallon seuraaminen aktiivisesti ja Espanja vaan tuli jostain ja yhtäkkiä, Espanja on aina ollut ja Espanja tulee aina olemaan. :)

1. Espanja
2. Englanti
3. Tshekki
4. Kamerun
5. Saudi-Arabia

Vihaan:

1. Italia (yllätys, yllätys)
2. Brasilia
3. Saksa
4. Suomi
5. Portugali

siffa
28.06.2006, 08:31
Suosikkijoukkueet:

1. Brasilia

2. Ranska
3. Saksa
4. Portugali
5. Argentiina
6. Espanja
7. Italia

Eli arvioin pelaajien henkilökohtaisen taidon kautta omat suosikkijoukkueeni. Kun henkilökohtainen taito on korkeaa luokkaa voidaan toteuttaa useita pelisysteemejä jopa saman ottelun sisällä. Peliä voidaan hallita antamalla näennäinen pelinhallinta vastustajalle kuten kävi pelissä Brasilia-Ghana.

Saksa pääsee listalleni, vaikka pelaajien henkilökohtainen taitotaso ei yllä aivan maailman huipulle. Saksa jyrää järjestelmällisillä, konemaisilla pelisysteemeillä, joilla se kuuluu aina kaikkien arvokisojen mitalisuosikkeihin.

Spezzzzza
28.06.2006, 16:32
Repeile vaan ihan keskenään sun iltapäivälehtifantasioiden kanssa. Jos et ite tajua tai pysty myöntämään italialaisten filmaamista niin oot joko tyhmä tai sokea.

Joojoo kyllä muutkin filmaa, mutta niin usein Italian maajoukkueen peleissä (ei pelkästään nämä skabat) etenkin kärkimiehet filmaavat ja ruikuttavat muita enemmän. Totti, Inzaghi, del Piero aiheuttaa lähes jokaisessa pelaamassaan ottelussa inhoreaktion omalla pelleilyllään. Eikä Italian peli ole muutenkaan viihdyttävää, taitoa riittäisi mutta harvoin näkyy kentällä. Täytyy myöntää että osa Italian vastustuksesta lähtee Serie A:n peleistä, mutta ei ne maajoukkuepelitkään oo mun mieltä muuttanut.

Mitä tulee taas Saksaan tai Brasiliaan niin ite sä niitä johtopäätöksiä vedit...
Kyllä minä pystyn filmaamisen myöntämään, jopa hyväksymään. En näe sitä kovin vaikeana ongelmana koska KAIKKI todella tekevät niin. Ongelmamme näyttää olevan se että sinä myönnät Italian filmaamisen muttet muiden maiden filmaamista. Viihdyttävyydestä, itse en halua jalkapallon olevan viihdettä. Haluan sen olevan jalkapalloa. Roy Keane sanoi kerran viisasti: "Ne jotka tulevat otteluihin vain syömään katkarapuvoileipiä voivat pysyä poissa katsomoista" Jotenkin noin se meni, asia tulee ainakin selväksi.

Rocco
28.06.2006, 16:41
Top 3:

- Espanja
- Englanti
- Portugali

Bottom 3:

- Ruotsi
- Italia
- Turkki (vaikkei kisoissa pelaa)

Nousussa Top 2:

- Saksa
- Australia

Laskussa Top 2:

- Hollanti
- Ranska

Hauptmann
28.06.2006, 16:57
Top 3:

1.Saksa
---
---
---
2.Norsunluurannikko
3.Australia

Bottom 3:
1.Hollanti
2.Englanti
3.Brasilia

Saksa on ollut vuoden 1996 EM-kisojen välieräottelusta Englantia vastaan ykkössuosikki. Möllerin tuuletukset...

keppimies
28.06.2006, 17:11
Naperona aloitettu gloryhunttaminen (1990) on kestänyt. Matthäuksen ja Klinsmannin kautta Sammeriin, Bierhoffiin sekä Janckeriin. Viimeisimpinä Ballack ja Klose. Aina on Saksan maajoukkueesta löytynyt omat suosikit. Pelityyli on nykyään kaikilla niin samaa mössöä, että puusilmäinen saksalaishehkutus on perusteltava pelaajiin. Tällä hetkellä kannan hedelmää lapsena tehdystä valinnasta.

Berliini kutsuu.

Brasiliasta en perusta, Italialaiset ovat liian italialaisia. Ranskan seilaaminen viime vuosikymmenen aikana on myös nostanut karvoja pystyyn, varsinkin kun se on tapahtunut saksalaistyyppisellä onnella.

Bayern
29.06.2006, 08:59
Hollantia on kannatettu ainakin 88 EM-kisoista lähtien. Tanska on ollut aina myös suosikkini. Nyt kun kumpikaan ei ole (Hollantikaan enää) kisoissa mukana niin suosikit jäljellä olevista ovat:
1. Englanti, 2. Ranska, 3. Portugali, 4. Saksa

Englanti on ollut nyt joka tapauksessa kakkossuosikkini kun Tanska ei ollut mukana. Näissä kisoissa Saksa on peliesityksillään ansainnut ehdottomasti sympatiani, vaikka aiemmin en ole heidän peleistään juurikaan välittänyt.

Italialle en soisi maailmanmestaruutta, enkä oikeastaan myöskään Ukrainalle. Myöskään Brasilian mestaruutta en toivo liiallisen hehkutuksen ja hieman ylimielisen asenteen vuoksi. Selvennykseksi yksi esimerkki ylimielisyydestä: Valmentaja Perreira valitsi avauskokoonpanon Kroatia-matsiin n. kuukautta ennen avauspotkua.

hannes_ko
29.06.2006, 10:41
Mies voi elämänsä aikana rakastaa monia jalkapallojoukkueita. Näissä MM-kisoissa ei pelannut yhtää oikeista suosikeistani.

Ensimmäinen joukkueeni oli aikanaan Hollanti vuonna 1988, koska Marco van Bastenilla oli niin hieno nimi. Kun pikkuhiljaa puukenkien todellista luonnetta aloin ymmärtää, niin Hollannista tuli ikuinen kakkosykkösinhokkini. Englantia ei siinä sarjassa lyödä, mikä ei johdu niinkään pelaajista, (esim. Teddy Sheringham, Alan Shearer jne. ovat ihan jees), vaan hypestä. Unkari Wembleyllä on jotain niin hienoa.

Vuoden 1990 kisoista lähtien olin Romania-fani. Liekin sai jälleen aikaan hieno nimi, Marius Lacatus. Niissä kisoissa iski myös Kamerun, nuo Afrikan ranskaa sopottavat teurastajat. Romaniasta kuitenkin kasvoi pitkäaikainen suosikki, ja vuoden 1994 MM-kisoissa Romania pelasikin huippufutista. Popescu, Dumitrescu, Raducioiu, Hagi, Stelea, Prunea jne. muodostivat hienon joukkueen. Myös nuorempi polvi kuten Popescuista nuorempi ja Viorel Moldovan olivat fanittamisen arvoisia vuosituhannen vaihteessa.

Sen sijaan uutta romanialaista sukupolvea mutuineen en oikein kestä, nämä pari diivaa ovat niin vastenmielisiä, että olen melkein hylännyt kokojoukkueen. Lisäksi ymmärrän nyt todella hyvin, että Romania on aika niljakas valtio, ja puolihäpeissään pitää olla, että maan futisjengiä pitää kannustaa. Mutta toisaalta ne hienot voitot Englannista arvokisoissa lämmittävät mieltä.

Jonkinlainen korvike minulle on sittemmin ollut Tanska, ja myös Ruotsia on edellisissä kisoissa tullut huntattua. Vahinko vain, että joukkueessa pelaa hirvittävä Freddie Ljungberg.

Isoista maista Espanja on ok. Italiaa symppasin 2000 EM-kisoissa. Ranska oli siedettävä 1998, lähinnä siksi, että oli oikeasti aika hemmetin kova ryhmä. Saksa on pelannut näissä kisoissa hyvää jalkapalloa, enkä hermostuisi, jos voittaisi. Portugali oli oksettava jengi 2002, nyt siedettävä. Brasilia on ok, mutta jo riittää voittaminen yhdelle maalle.

Meksiko ja Etelä-Korea ovat symppiksiä, Kolumbia ei. Irlanti on joskus ok (Niall Quinn!), Kroatia ja Serbia eivät.

Muuten, missä pelaa 1990 MM-kisojen piristys Egypti? Afrikan metsareita ovat, mutta tulkaa nyt MM-kisoihinkin käymään. Saudi-Arabia oli jännä 1994, mutta Egyptissä olisi kunnolla ainesta.

fedorov
29.06.2006, 11:14
"Ajattelit nostaa"? Sulla tuntuu tuo kannattaminen olevan vankalla pohjalla kerran tuosta noin vaan pystyt päättämän kesken kisojen että nytpä Italia onkin ykkönen. No, jokainen taplatkoon tyylillään.

Omat inhokkini ovat luonnollisesti Saksa, Italia ja Brasilia.

Aivan juuri näin. Brasilia ja Italia ovat olleet kautta aikain MM-kisoissa ihan tasoissa minun kirjoissani. Ykköskannatettavan "vaihto" onnistuu siih ihan tuosta vain, vaikkakaan ei tarkoita sitä että yhtäkkiä alkaisin sitten toista inhoamaan.

Arvaapa miksi tuo "vaihtaminen/nostaminen" onnistuu minulta niin helposti.

Siksi koska ainoa maa minkä vankkumaton die-hard-fani olen on SUOMI. Se ei mene koskaan muodista. Toivottavasti sinullakin on asiat tässä tärkeysjärjestyksessä..

Hejony
29.06.2006, 14:51
Englanti on ainoa ketä fanitan, muut "suosikit" muodostuvat kisakohtaisesti, ja ovat enemmänkin sympatiankohteita kuin fanitettavia.

1. Englanti


2. Argentiina
3. Saksa
4. Espanja
5. Australia

Inhokit sen sijaan pysyvät yleensä kisoista toisiin samoina:

1. Ruotsi


2. Ranska
3. Portugali


4.Tshekki
5. Italia

ranger
29.06.2006, 15:22
Hurahdin Saksan kannattajaksi ikuisiksi ajoiksi 1994 puolivälierätappion jälkeen. Kaunis rivistö valkoisine paitoineen, mustine housuineen, valkoisine sukkineen ja mustine nappulakenkineen Saksan kansallishymnillä varustettuna... Olin sitä sympannut jo 1990- ja 1992-arvokisoissa, mutta sielun lopullinen menetys tapahtui jostain syystä nimenomaan 1994-negaation kautta.

Ehkä sitä edesauttoi kaveriporukan jatkuva Saksaan kohdistunut rieukkuminen, jota pidin monessa kohdassa kohtuuttomana ja useimmissa valheellisena. Ja pidän edelleen - syvältä sydämestä ja silloin tällöin jopa vaahtoamiseen horjahtaen.


Varsinaisia inhokkeja ei oikeastaan ole. No, Hollanti aiheuttaa jonkun verran ynseyttä, eikä niinkään näiden kisojen takia vaan Saksan ja Hollannin futishistoriasta (Rijkaardin räkimiset, Koemanin puheet Thonin pelipaidan käyttämisestä vessapaperina, "1974 väärin voitettu" -mantra jne.) johtuen.

Todettakoon myös sen verran, että Englantia - etenkään sen pelaajia tai jalkapallokultturia - vastaan minulla ei ole mitään, päinvastoin, mutta suomalaismedian toiminta sen maailmanmestaruuden jäljiltä olisi seuraavat about 10 vuotta todnäk. aika sietämätöntä seurattavaa kenellekään Englannin osalta puolueettomalle tarkkailijalle.

Toisaalta kenties tämäkään ei olisi liian suuri hinta siinä mielessä, että mielelläni soisin mestaruusjuhlat useille tuntemilleni ja upeille Englantia asiallisesti kannattaville tyypeille (mukaanlukien mm. appiukko, syvästi jalkapallomiehiä aina 60-luvulta saakka), joiden takia esim. 1996-kisoista on melkein huono omatunto.



Ranger

Taze
29.06.2006, 16:07
Kannatan:
Brasilia
Englanti
Tsekki

Näissä kisoissa myös Norsut.

Inhoan:
Italia
Argentiina
Portugali
Kreikka

Länäri
29.06.2006, 18:44
Kannatusta näille:
Englanti (Nyt on Englannin vuoro, Stevie G, Jamie, Crouch. Poolin miehillä menestykseen)
Ukraina (tiedän, vittumainen puolustava taktiikka, mutta pienille maille on toivottava menestystä)

Näille en mestaruutta suo:
Italia (filmit, kaikki puolustaa...)
Ranska (puolustava ja viime ottelusta Espnajaa vastaa on vieläkin sen verran kova vitutus päällä)

Tpip
29.06.2006, 19:14
Jalkapallossa olen takinkääntäjä.

Vuoden -86 kisat ovat ensimmäiset joista jotain muistan, sitä miten eri joukkueet pelasivat en, lähinnä joitain välähdyksiä kisoista ja muutaman pelaajan, Matthaüs ja Maradona päällimmäisenä. Näistä ensinmainittu nousi nopeasti idoliksi ja samalla Länsi-Saksa suosikkijoukkueeksi.

Paras muisto kisoista kuitenkin on, kun jatkopelien aikaan olimme isäni kanssa ruotsinlaivalla. Saksan peli tuli televisiosta ja pieni Tpip, 5v, huomaa Saksan pelaavan vihreissä paidoissa. Nopealla päättelykyvyllä syykin selvisi, "Isi, tiedätkö miksi nuo pelaavat vihreissä paidoissa, no siksi kun ne valkoiset on pesussa.". Niinpäniin.

Italian kisat vielä täysin Saksaa fanittaen (ja Kamerunia tsempaten), mutta Usa:n 94 kisoissa innostus laimeni ja 96 eurokisoissa muuttui jo antipatiaksi joukkuetta kohtaan. Näissä kisoissa hyvien otteiden takia inho alkaa kaikota, mutta tuskinpa minusta enää koskaan Saksafania saa.

Nykyinen suosikki, Argentiina, tuli mukaan 94 -kisoissa, syytä en tarkalleen muista. Todennäköisesti se on ollut railakas hyökkäyspeli, Kohu Maradonan ympärillä ja Etelä-Amerikkalaisten tuittupäisyys. Näissä kisoissa fanitus oli vielä sympatia-asteella. Tuohon aikaan ei oikeastaan ollut suosikkijoukkuetta, 98 -kisoissa oltiinkin sitten jo täysillä Argentiinaan retkahtaneena.

Lauriman
29.06.2006, 19:26
No ne suomalaisten perusfanittamat Hollanti ja Englanti. Maat jotka eivät ole pitkään aikaan voittaneet mitään ja näyttävät potevan vähän tuollaista "Suomen leijonat"-tautia eli eivät oikein edes osaa menestyä. En nyt sanoisi kuitenkaan itseäni miksikään kovaksi faniksi, enemmänkin sympatiseeraan joukkueita ja toivone heille menestystä. Englannin ja Hollannin putoamiset kyllä aina harmittavat, mutta ei ne suoranaisesti vituta niinkuin joku Suomen putoaminen lätkässä. MM-kisoissa Ghanaa on tullut myös sympatiseerattua lähinnä siksi kun itellä on ghanalainen kaveri.

Minä en oikein osaa eläytyä kovasti tunteella minkään vieraan maan peleihin.
Brasilian kannattamista ihmettelen ja olen kyllä vahvasti sitä mieltä että sen suomalaiset kannattajat ovat pelkkiä gloryhuntereita. Tämä on siis vaan minun vaatimaton mielipiteeni.

bay22
29.06.2006, 21:53
Minä en oikein osaa eläytyä kovasti tunteella minkään vieraan maan peleihin.

Minua kyllä ainakin vit**ti ihan kunnolla Hollannin putoaminen näistä kisoista.

Joukkuetta on tullut kuitenkin kannatettua noin parisenkymmentä vuotta ja usko näidenkin kisojen alla oli kova Oranjen menestykseen. Hollannin pelipaitaakin on tullut sen verta paljon pidettyä päällä julkisesti, joten "kuittiakin" niitten putoamisesta oon saanut kuulla todella paljon (ja pysyy muuten vieläkin päällä).

Jäljellä olevista joukkueista toivoisin Saksan voittavan. Joukkue on pelannut kotikisoissaan tähän mennessä loistavasti ja ollut (mielestäni) jokaisessa ottelussaan selkeästi parempi joukkue kentällä.

Jääkuutio
02.07.2006, 02:06
Pakko myöntää, että koin aitoa vitutusta Ruotsin putoamisesta.

Oikeastaan tuon ensimmäisen pudotuspelikierrokseksen jälkeen ei ole yhtään ns. "symppisjoukkuetta" jäänyt jäljelle, kun nuo aussitkin menivät putoamaan. Oikeastaan harmittaa melkein, kun ei ole kenenkään puolella. Jokaiselle toivoo oikeastaan tappiota, ja ainut valinta onkin siinä, että kenelle sitä toivoo eniten.

Kaikesta huolimatta Englannin ja Brasilian putoaminen nosti hymyn suupielille, ja nauroin ääneen. Englanti ja Brasilia ompi ompi Suomi...

Kuka tahansa voittakoon kunhan se ei ole Italia... tai Portugali... tai Saksa... tai Ranska....

snumi
02.07.2006, 02:17
Kuka tahansa voittakoon kunhan se ei ole Italia... tai Portugali... tai Saksa... tai Ranska....

Minusta voi vapaasti voittaa se, joka tekee enemmän maaleja. Siitähän pelataan.

Aion iloita sen puolesta joka onnistuu, mieluummin tietysti jos kaupan päälle pelaavat vielä hyvää futista.

Minä en nyt enää jaksa fanittaa kuin korkeintaan hienoa futista.

Jääkuutio
02.07.2006, 02:24
Minusta voi vapaasti voittaa se, joka tekee enemmän maaleja. Siitähän pelataan.

Joo, paras voittakoon*.

Ei tosiaan ole juurikaan väliä sillä, kuka nämä kisät lopulta vie. Toivottavasti vain saadaan nähdä hyviä pelejä varsinkin, kun tämän viikon pelit jäivät meikäläiseltä aika pitkälti näkemättä kiitos paskojen työvuorojen.


* = ... ja muita kliseitä perään.

Tommy
02.07.2006, 09:30
Portugalia tässä on "kannatettu" vuoden 98- tai 00-kisoista alkaen, en muista.
Mitäs joukkuetta Suomi nyt kannattaa kun Englanti tippui?

mjr
02.07.2006, 11:57
Mitäs joukkuetta Suomi nyt kannattaa kun Englanti tippui?

Jaa, maailmassa on kolme puhdasta rottajoukkuetta: Argentiina, Uruguay ja Italia. Luoja soi, ettei Uruguay päässyt kisoihin ollenkaan ja Argentiina tippui vastenmieliseen argentiinalaistapaansa Saksalle. Se ilon hetki. Tässä tilanteessa käänteinen järjestys omassa tapauksessani Suomelle on siis Italia, valovuosien väli, Portugali, pitkähkö väli ja Saksa ja Ranska suht. tasaveroisina mutta Zidane painaa vaa'an Ranskalle. Vive la France, contre nous de la tyrannie!

flintstone
02.07.2006, 13:18
Aika hyvältä näyttää on pakko sanoa, Ranska on noussut alkulohkon masennuksesta jopa ykkössuosikiksi mestaruuteen ja Zidane on näyttänyt pystyvän edelleen olemaan maailman paras keskikentän kapelimestari, Taikuri elää ja voi hyvin. Brasilia voiton tuomalla itseluottamuksella sanoisin että aika kova saa olla se porukka joka tämän Ranskan kaataa.

Myös kakkosuosikilla eli Italialla näyttää menevän mukavasti ja vaikka Saksaa vastaan se lähteekin altavastaajana niin Cannavaron johtaman puolustuksen ohittaminen on myös Saksalle työlästä ja kun Toni sai vihdoin maalitilinsä näissä kisoissa auki niin Saksan hieman hidas keskuspuolustus saa olla tarkkana Tonin edessä. Myös Totti on tuntunut alkavan vertymään pitkän loukkaantumisen jäljiltä kohti huippukuntoa.

Tietsi
02.07.2006, 15:11
Italia on ylivoimainen ykkönen! Englannille sympatiat...

Brasilia taasen ehdoton inhokki, Portugali hyvänä kakkosena.

Bili
02.07.2006, 16:24
Kyllähän tässä niin on tehtävä kun Argentiina on ulkona että Die Nationalmannschaftin suuntaan käännytään ensimmäistä kertaa elämän aikana. Ehkä suurin syy siihen että lähellä Saksaa oleiltu jo lähes puoli vuotta. Itävallan puolella kuitenkin, mut rajalle vaan 3km ;)

JayV
02.07.2006, 16:57
Loppuotteluksi tullee Italia-Ranska, ja Italia ottanee revanssin sekä maailmanmestaruuden sen ohessa.

Näistä kahdesta olen kuitenkin enemmän Ranskan puolella.

Hejony
02.07.2006, 17:52
1. Saksa
2. Ranska
3. Italia
4. Portugali

Saksan voittaessa tuntisin ihan aitoa iloa, Ranskan voittaessa hymyilisin katsoessani Zizoun (onnen)kyyneleitä, Italian voittaessa vituttaisi että vain neljän vuoden välein pelattavat kisat päättyvät jonkun ämmälauman voittoon, ja Portugalin voittaessa telkkari menisi sadaosissa kiinni, ja välitön känni.

Toivefinaali Saksa - Ranska. Italia - Portugali ainoa skenaario mitä en edes katsoisi, muut kyllä.

TM
02.07.2006, 17:57
Saksa: Voitto olisi upea juttu. Jo Argentiinan tippuminen oli niin hienoa. Lähetin heti tekstiviestin kaverille joka kannatti Argentiinaa kun peli päättyi.

Ranska: Jos niin kävisi että Saksa ei olisi voittaja niin sitten Ranska.

Portugali:

Yök

Italia

Yök yök.

Länäri
02.07.2006, 18:22
1. Saksa
2. Ranska
3. Portugali
4. Italia

Mikään näistä neljästä joukkueesta ei ole missään vaiheessa turnausta ollut millään lailla suosikkieni joukossa. Espanja, Australia ja Englanti ovat jo ulkona. Ja lisäksi toivoin tietysti menestystä "pikkumaille". Mutta kyllä nämä neljä jäljellä olevaa on laitettava johonkin järjestykseen. Ja kyllä, katson pronssiottelun ja finaalin, ihan sama ketkä siellä pelaavat. MM-kisat on neljän vuoden välein.

Saksa pelaa näistä joukkueista hyökkäävintä peliä ja haluan, että kotiyleisön ei tarvitse pettyä.

Ranskan pointsit ovat nousseet koko ajan. En kuitenkaan halua heidän mestaruutta vievän, mutta jos Portugalista ja Ranskasta valitaan, on se ehdottomasti Ranska. Eikä vähiten Zidanen takia.

Portugali ottaa pronssit. Pientä filmiä ja puolustamista. En tykkää. Oikeastaan ihan sama voittaako pronssipelin Italia vai Portugali.

Italia on Italia. En tykkää yhtään koko joukkueesta. Puolustamista ja filmaamista. Hyi.

Apa
02.07.2006, 18:30
Omista ikuisista suosikeista jäljellä on enää Italia, joten menkööt he nyt sitten loppuun asti. Ranska on kuitenkin pelannut kaksi huikeaa peliä peräkkäin ja on vaikeasti lyötävissä. Ranskankin voitto olisi ihan ok (Zidanen takia). Mikäli Saksa tai Portugalin ballerinat voittaa, niin sitten menee telkkari kiinni (ainakin jälkimmäisessä tapauksessa).

Kirppunen
02.07.2006, 19:38
Italian puolella olen. Olisin muutenkin, mutta ehkä eniten sen takia että sukujuuret sieltä.
Sillä maalivahdilla päästään pitkälle. Ja jos vielä Totti saisi itsensä kuntoon Saksaa vastaan, eiköhän ainakin finaalipaikka ole varma.

Ei missään nimessä Ranskaa, hrr.

Blackie
02.07.2006, 19:44
Sillä maalivahdilla päästään pitkälle.
Tai sitten ei. Riippuu paljon siitä, malttaako tämä maalivahti tällä kertaa olla pelaamatta vedonlyönnissä omaa joukkuettaan vastaan.

Kaivanto
02.07.2006, 19:54
Kannatan Italiaa, koska sillä on komeimmat pelaajat. Kakkossuosikki Suomi (joo ei kisoissa), sympatiaa sinne tänne tilanteen mukaan.

karhu
02.07.2006, 19:59
Ei ole jäljellä oikeastaan enää ketään ketä voisi toivoa Englannin tippumisen jälkeen.
Heidän jälkeensä olisin suonut voiton Ruotsille,Hollannille tai Argentiinalle,mutta ulkona ovat kaikki jo.

Nännimäinen
02.07.2006, 20:10
Munillepotkijat tyylittömine chav-faneineen ovat tavoilleen uskollisina ulkona ratkaisupeleistä, joten jäljellä on ainoastaan enemmän tai vähemmän siedettäviä vaihtoehtoja. Rankataanpa.

1. Italia. Suosikki vuodesta 1982, jolloin 11-vuotiaana naskalina hyppäsin Mestareiden matkaan. Selkeää gloryhunttausta siis. Pari peliä (USA & Australia) olivat hieman heikompia, mutta muuten ryhmä on esittänyt varsin vakuuttavia otteita. Jotkut jaksavat soitella ikivihreää filmaus- ja sumppupuolustuslevyä, mutta tosiasiassa Italia ei turnauksessa ole kuulunut aivan pahimpien jurkkaajien joukkoon. Varovaista peli toki on ollut, mutta tilaisuuden tullen on kyllä uskallettu iskeäkin. Joukkuehenkikin vaikuttaisi hyvältä, joten Saksa ei välierässä ole mikään ylivertainen suosikki.

Toisaalta mestaruudella olisi varjopuolensakin. Kiekkoinnostus nimittäin lässähti aika tavalla, kun Tappara tässä taannoin pokkasi pytyn.

2. Portugali. Etelä-Eurooppalainen mentalitetti vetää puoleensa. Eroaa Espanjasta ja Italiasta ainakin siinä mielessä, että nuppi kestää kovatkin paikat. Tästä osoituksena varma suoritus puolivälierissä. C.Ronaldo, Figo ja kumppanit hyviä futaajia.

3. Saksa. On esiintynyt edukseen helppoja maita vastaan, mutta oli Argentiinaa vastaan vaikeuksissa pitkät tovit. Miksi hyväksi havaittua strategiaa on pakko muuttaa tosipelien alkaessa? Parhaimmillaan Saksa on esittänyt mukavaa ja jopa näyttävää hyökkäyspeliä, mutta Italiaa vastaan sitä tuskin nähdään. Sääli.

4. Ranska. Jonkun pitää olla neljäs. Muutaman vuoden takainen ylivoima ja menestys pudottavat tässä seurassa viimeiseksi. Itse asiassa Ranska oli kisojen aluksi jopa jonkinmoinen inhokki, mutta mahtavat ottet parissa viimeisessä matsissa ovat saaneet sympatiapisteitä ainakin täältä.

Finaalissa pelaavat todennäköisesti Italia ja Ranska.

Kirppunen
02.07.2006, 20:23
Tai sitten ei. Riippuu paljon siitä, malttaako tämä maalivahti tällä kertaa olla pelaamatta vedonlyönnissä omaa joukkuettaan vastaan.

hmph, suolaa haavoihin vai? niin, aivan. on sillä tähän mennessä pärjätyy loistavasti, eiköhän pärjätä finaaliinkin asti.

wilberto
02.07.2006, 21:50
hmph, suolaa haavoihin vai? niin, aivan. on sillä tähän mennessä pärjätyy loistavasti, eiköhän pärjätä finaaliinkin asti.

Toivottavasti Italia ei todellakaan pärjää finaaliin asti. Uskon siihen, että Saksa nitistää nämä makaroonipojat melko selvästi ja näin ollen mammanpoijat pelaavat pronssista Portugalia vastaan, toivottavasti. Siinä olisi sitten kaksi täysin identtistä jengiä vastakkain, molemmat pistää peliin niin helvetisti teatteria, ettei mitään rajaa. Mielenkiintoinen kaksintaistelupari; Totti vs C. Ronaldo. Kumpikin ovat samanlaisia kitisijöitä ja kaatuvat pelkästä tuulenvireestä.

Todellinen katastrofipäätös kisoille, mikäli finaalissa pelaavat Portugali ja Italia. Uskon vahvasti kuitenkin siihen, ettei näin tule missään nimessä tapahtumaan, vaan finaalissa kohtaavat Saksa ja Ranska. Toivottavasti siinä tapauksessa Saksa vie voiton.

Koirapoika
02.07.2006, 22:22
Vedonlyönnillisistä ja näin ollen taloudellisista syistä, Saksa ja Ranska. 177,07 syytä toivoa tuota paria tuossa järjestyksessä. Pronssipelillä ei mitään väliä kumpi voittaa, vähemmän syyttä kaatuileva voittakoon.

Kirppunen
03.07.2006, 18:57
Toivottavasti Italia ei todellakaan pärjää finaaliin asti. Uskon siihen, että Saksa nitistää nämä makaroonipojat melko selvästi ja näin ollen mammanpoijat pelaavat pronssista Portugalia vastaan, toivottavasti. Siinä olisi sitten kaksi täysin identtistä jengiä vastakkain, molemmat pistää peliin niin helvetisti teatteria, ettei mitään rajaa. Mielenkiintoinen kaksintaistelupari; Totti vs C. Ronaldo. Kumpikin ovat samanlaisia kitisijöitä ja kaatuvat pelkästä tuulenvireestä.

Todellinen katastrofipäätös kisoille, mikäli finaalissa pelaavat Portugali ja Italia. Uskon vahvasti kuitenkin siihen, ettei näin tule missään nimessä tapahtumaan, vaan finaalissa kohtaavat Saksa ja Ranska. Toivottavasti siinä tapauksessa Saksa vie voiton.

ai mammanpojat? hmm. hyvä on suomalaisen selvästi puhua..
mutta katsotaan nyt että tuleeko sitä katastrofipäätöstä, sehän olisi oikein mukavaa, köh köh.

Cucamonga
03.07.2006, 23:14
Suosikkeja on vain yksi: Ranska. Jos muille haluaisin jakaa sympatiaa niin tarjoisin sitä pieniin maihin ja altavastaajiin.

Inhokit: Hollanti, Englanti, United States Of Ämerikä ja Brasilia.

snumi
04.07.2006, 04:20
Saksa. On esiintynyt edukseen helppoja maita vastaan, mutta oli Argentiinaa vastaan vaikeuksissa pitkät tovit. Miksi hyväksi havaittua strategiaa on pakko muuttaa tosipelien alkaessa?

Strategiaa ei kuulema muutettu, se hyökkäysmyllytys ei vaan onnistunut kun oli vastassa Argentina, vaikea vastustaja. Saksan ainoa peliaikamaali tuli kuviolla keskitys-pääjatkopallo-puskumaali. Onnenkantamoinen. Mutta Klose oli paikalla ja se hieman auttoi tuurin osumista kohdalle.

Kun Argentinan peliä Saksaa vastaan katsoi, niin minusta kyseessä oli ehdottomasti yksi kisojen parhaista tiimeistä. Vaikka sitten pilkut hävisi.

Taze
04.07.2006, 12:22
Tässä vaiheessa, kun omat suosikit ovat tippuneet, pitää siirtyä Saksan bandwagoniiin, jotain mitä en olisi kuvitellut ikinä tekeväni... Saksan voitto toisi ehkä pienen tyytyväisyyden tunteen.

Ranska on suht neutraali vaihtoehto, ei juuri liikuta suuntaan eikä toiseen.

Italian tai Portugalin voitto olisi Kreikan EM-voiton jälkeen uusi naula futiksen arkkuun, molemmat joukkueet vituttaa tuelta ja voivat sitten pronssiottelussa kisailla kumpi kaatuu useammin ja komeammin.

lunar
04.07.2006, 12:26
Portugalia kannatan kuten aina ja samalla toivon kaikkea pahaa Saksalle ;)

Blackie
04.07.2006, 12:28
Saksan bandwagonissa aikoo meikäläinen hillua loppukisat. Olisihan se mahtavaa, jos isäntämaa menisi finaaliin. Italian ja Portugalin välinen finaali olisi aika painajaismainen, varsinkin jälkimmäinen joukkue on kunnostautunut myös muussa kuin futiksen pelaamisessa. Ja tässä ei ole mitään katkeruutta sitä kohtaan, että tiputtivat Englannin. Pääkoppa kesti portugalilaisilla paremmin, siihen se ratkesi.

Ranska-Saksa olisi tällä hetkellä paras vaihtoehto finaaliksi.

Edit: Tosin uskon finaalin olevan Italia-Ranska. No, Italia ennemmin kuin Portugali.

Jii
04.07.2006, 12:45
Argentiinalla tangosydämmeni sykki, mutta nyt kun tango on tauonnut, niin on pakko sanoa Portugali. Seuraavana kymmenen vuoden takainen suosikkini Ranska.

Harmi ettei POR-FRA ole finaali, nyt jompi kumpi inhokeista (GER ja ITA) pääsee finaliiin pilaamaan tunnelman.

raipe
04.07.2006, 15:09
Ykkössuosikki ollut kautta aikain lapsesta saakka Italia. Perusteena ne pelaajien nimet, kun selostajat luettelivat kokoonpanon: Italia on maailman kaunein kieli. Kun tällä perusteella joukkue valikoitui, ei sitä ole kannattanut vaihtaa.

En ollenkaan ymmärrä sitä dissaamista, jota Italia aika paljon täälläkin saa, minusta melko tavalla perusteettomasti. Minusta niissä kaikuu vanhan ajan ennakkoluulot ja asenteeet.

Kakkossuosikki tietysti Englanti.

Sitä en oikein ymmärrä, miten jotkut voivat kannattaa ei-eurooppalaisia joukueita. Minusta meidän tulisi olla tässäkin asiassa nimenomaan eurooppalaisia. Brasilian kannattamista en ymmärrä ollenkaan. Maa on niin suuri ja aina ylivoimainen ennakkosuosikki, niin sehän vie tavallaan kaiken hienouden sen voitostakin. Toista on se, kun altavastaaja iskee, aivan kuten Italia tänään koti-Saksaa vastaan.

brehme_
04.07.2006, 15:28
Sitä en oikein ymmärrä, miten jotkut voivat kannattaa ei-eurooppalaisia joukueita. Minusta meidän tulisi olla tässäkin asiassa nimenomaan eurooppalaisia. Brasilian kannattamista en ymmärrä ollenkaan. Maa on niin suuri ja aina ylivoimainen ennakkosuosikki, niin sehän vie tavallaan kaiken hienouden sen voitostakin. Toista on se, kun altavastaaja iskee, aivan kuten Italia tänään koti-Saksaa vastaan.

Jos pelityyli miellyttää ja maa kiinnostaa niin en näe maantieteellisellä sijainnilla minkäännäköistä merkitystä kannattamisen suhteen. Itsekin olen Tzadilaisena gloryhunttaillut Porin Ässiä viisivuotiaasta lähtien. Muutenkin ihmetyttää kuinka nykyään yritetään väkisin valita kannatettavat joukkueet erilaisten kriteerien perusteella. Ihan kuin joka pelissä pitäisi kannattaa jotain joukkuetta. Itse pystyn nauttimaan jalkapallosta ilman, että valitsen puoltani ennen peliä.

Minä en valinnut joukkuettani, se valitsi minut. Olen ollut Englannin kannattaja kahdeksanvuotiaasta lähtien. Vaikka nykyinen joukkue ei miellytä, en aio hypätä toisten bandwagoneihin. Menestys ei ole tärkein asia kannattamisessani vaan pelityyli ja jalkapallokulttuuri.

Snaipperi #16
04.07.2006, 16:48
No yleensä suurten maiden kohtaamisia on mukavampi katsella-klassikoitakin syntyy aina välillä. Ei ole niin erityistä suosikkia, mutta antifanittaminen menee täysin Italialle: aina jotain keplottelua ja pikku filmiä, sellaisia ne on tosielämässäkin, lakkoja korruptiota ja mafiaa- ja kaikki varmaan tietää Italialaisen lakon.