View Full Version : Jari Litmanen - Kuningas
Konnamuori
11.05.2006, 21:55
Kuten jo otsikosta näkee, tämä ketju käsittelee Jari Litmasta.
Jo kauemman aikaa on Littiä haukuttu lasipolveksi ja entiseksi tähdeksi.Milloin on ollut hiertymää jalassa ja milloin on jätetty peli väliin heikon kentän kunnon vuoksi.Ruotsalaiset haukkuivat Littiä kaikkien aikojen flopiksi Allsvenskaniin ja suomalaiset vaativat Jeremenko Jr.:n ottavan Litin paikan A-maajoukkue avauksessa.
Mutta nyt on alkanut taas tapahtumaan.Litmanen on DOMINOINUT kovatasoista Allsvenskania mielin määrin, siitä osoituksena tehot tähän mennessä: 3 ottelua 2+5
Välillä tuntuu etteivät suomalaiset edes käsitä kuinka suuri pelaaja Litmanen on maailmalla, ja kuinka suuret ovat hänen saavutuksensa.
Litmanen siirtyi Veikkausliigan Myllykosken Pallosta vuonna 1992 maineikkaaseen AFC Ajaxin organisaatioon. Ajaxissa Litmanen sai kantaa pelintekijän velvoittavaa 10-paitaa. Litmasen läpimurto Ajaxin paidassa oli kaudella 1993/94, jolloin hän teki 26 maalia 30:ssä Hollannin liigan ottelussa. Jalkapalloilevan maailman tietoisuuteen hän nousi viimeistään kaudella 1994/95, kun Ajax dominoi Mestarien liigassa sarjan voittoon saakka.
Tämän jälkeen Litmanen on pelannut Fc Barcelonassa, Fc Liverpoolissa, AFC Ajaxissa, FC Lahdessa, Hansa Rostockissa sekä Malmö FF:ssä.
Toivokaamme että selviydymme Litmasen johdolla seuraaviin EM-kilpailuihin,sillä arvokisat tälle loistavalle jalkapalloilijalle soisin.
* Vuoden jalkapalloilija Suomessa 1990, 1992, 1993, 1994, 1995, 1996,
1997,1998 ja 2000.
* Vuoden liigapelaaja Suomessa 1990
* Suomen cupin voitto 1992
* Alankomaiden cupin voitto 1993, 1998
* Vuoden pelaaja Alankomaissa 1993–1994
* Alankomaiden liigan maalikuningas 1993–1994 (26 maalia)
* Alankomaiden mestaruus 1994, 1995, 1996, 1998, 2004
* Vuoden urheilija 1995
* Mestarien liigan voitto 1995
* Maailman cupin voitto 1995
* Euroopan supercupin voitto 1995, 2001
* Mestarien liigan maalikuningas 1995–1996 (9 maalia)
* Eniten maaotteluita Suomen paidassa (101)
* Eniten maaleja Suomen maajoukkueessa (25)
Kaverilta tuli juuri viestiä, että Litmanen oli tänään tintannut kierteisen vaparin paristakympistä ylähäkkiin. On kuulemma muutenkin aika kovassa kunnossa tällä hetkellä. Tämä lupaa hyvää syksyn EM-karsintoja varten, toivottavasti paikat kestää.
Konnamuori
11.05.2006, 22:04

Jep, Djurgården-Malmö peli päättyi vasta Malmön 2-3 voittoon,Litille ihan ok tehot 1+2..Vapari 17 metristä parin askeleen vauhdilla etuyläkulmaan..
Saapas nähdä taas minkälainen hehkutus on taas huomenna ruotsalaislehdistössä.
Ted Raikas
11.05.2006, 22:10
Litmanen todellakin on ilman mitään kiistakapuloita, yksi kaikkien aikojen suomalaispelaajia ja ensimmäinen suomalainen jalkapalloilija, jota uskaltaa varmaan sanoa staraksi. Eihän hän sitä enää tietysti ole siinä määrin, mutta jokainen pelaaja ikääntyy ja paras vire katoaa. Litillä on nuo loukkaantumiset olleet se suuri riesa. Hienoa silti, että mies on vetreässä kunnossa jälleen ja se todellakin on ennen kaikkea maajoukkueen etu.
Hieno jalkapalloilija ja ansaitsisi saada suomalaisilta enemmänkin arvostusta. Täällä vaan on se mentaliteetti, että olet juuri sitä, mitä olet sillä hetkellä. Menneillä ei enää ole merkitystä.
Ammottava aukko jää maajoukkueeseenkin, sitten kun Litti lopettaa pelaamisen. Hänelle jos kelle soisi mahdollisuuden näyttää taitonsa EM- tai MM-kisoissa. No, toivotaan, että se vielä on mahdollista.
Jos Litmasen urasta otettaisiin pois 50 % loukkaantumisista, mies olisi tänä päivänä Euroopassa yhtä arvostettu pelaaja kuin esim. Shevchenko, ellei jopa arvostetumpi. Loukkaantumista huolimatta olen aina arvostanut Litin uraa, ei kukaan suomalainen tule ikinä pystymään samaan mitä Litmanen on tehnyt uransa aikana. Litmanen on tehnyt saman suomalaiselle jalkapalloilulle mitä Jari Kurri jääkiekon puolella aikoinaan.
Harvinaista herkkua on ollut se, että on päässyt näkemään neljän päivän sisällä kaksi Malmön ottelua ja molemmissa tosiaan Litmanen on ollut kentän kuningas. Toivottavasti loukkaantumiset nyt pysyvät piilossa sillä myöhemmälle kesälle on luvassa todellinen Allsvenskan klassikko Helsingborg-Malmö ja sitä kautta kaksintaistelu Litti vs Larsson. Tuo ottelu sattuu kaiken lisäksi kalenterissa vielä aika kauden loppupuolelle joten pelataanko siinä ottelussa lisäksi sarjan mestaruudesta?
Kaikki te joilla näkyy ESPN Classic Sport tv-kanava, lauantaina luvassa hieno Litti dokumentti Ajaxin ajoilta 90-luvulta. Kun näin dokumentin ensimmäisen kerran pari viikkoa sitten, suu auki ihmettelin Litin loistavaa hollannin kielen taitoa! Kun tietää millaista mongerrusta kyseinen kieli on ja miten nopeasti Litti oli sen opetellut, ei voi kuin ihailla ja nostaa miehelle hattua.
La 13.05.2006 21:00-22:00
"Jari Litmanen - A profile of Finnish footballer Jari Litmanen, who played for Ajax and is considered to be Finland's best footballer. Directed by Jan Eilander"
Ohjelma uusitaan sunnuntai aamuna kello 06:00-07:00
Malmö on ottanut toukokuun otteluistaan täyden pistepotin (3-0-0), Litmanen on pelannut jokaisessa täydet 90 minuuttia ja ollut joukkueen selkeä pelillinen johtaja. Joukkue kipuaa sarjataulukossa kohti kärkeä ja eteläruotsalaiset ovat Jarista todella haltioissaan. Canalin selostajien ja kommentaattorien hehkutusta on suomalaisittain kyllä hieno kuunnella. Ne joilla on mahdollisuus katsella Malmön otteluita tv:stä (miksei tietysti paikanpäälläkin), niin nyt se kannattaa. Litmasella ei ole enää montaa vuotta jäljellä, eikä tällaista jalkapalloilijaa synny Suomeen kuin kerran 50 vuodessa.
Litmanen todellakin on ilman mitään kiistakapuloita, yksi kaikkien aikojen suomalaispelaajia ja ensimmäinen suomalainen jalkapalloilija, jota uskaltaa varmaan sanoa staraksi.
Minulle ensimmäinen suomalainen todellinen jalkapallotähti on Aulis Rytkönen.
Saavutukset pelaajana:
Kuopion Työväen Urheilijat, Kuopion Palloseura 1946-1952
Toulouse FC 1952-1960
Helsingin Jalkapalloklubi 1960-1966
SM-sarjassa 158 ottelua, 68 maalia
Suomen Cupin voitto 1966
36 A-maaottelua, 7 maalia
Ranskan Cupin voitto 1957
Vuoden pelaaja Suomessa 1949, 1950, 1952
Vuoden urheilija-äänestyksen 9. tila 1950
Master Chief
11.05.2006, 23:58
Voiko ton Litmasen maalin katsoa jostain netistä?
En koskaan ole eritysemmin Litmasesta pitänyt, joten sen piikkiin ei voi tätä tulevaa yhden rivin "hehkutusta" laittaa. Olen katsonut molemmat tämän viikon matsit ja onhan se myönnettävä, että aika kovassa kunnossa Litti on. Kahden huikean matsin kruunuksi vapari paristakympistä aivan ylänurkkaan.
Jos vaan paikat säilyy kunnossa, niin MM-karsinnoissa todella tärkeä mies Hodgsonille ja tietysti koko joukkueelle.
Voiko ton Litmasen maalin katsoa jostain netistä?
SVT'n "urheiluruutu" sportnytt ainakin näytti maalin illalla ja lisäksi oli Litin haastattelu. Eli jos SVT'n sivuilta löytyy samanlainen videopalvelu mitä YLE'ltä niin eikun sieltä etsimään. Komea oli maali, ei voi muuta sanoa. Jos on taikuri Ronaldinho laukonut viime viikkoina vapareita ohi ja yli maalin tai molaria päin, niin Litin kikka puri täydellisesti. No okei, onhan La Ligalla ja Allsvenskanilla hieman tasoeroakin... : ) Jos joku on sattumoisin menossa Ruotsiin päin kesän aikana ja haluaisi tienata Litin paidan tuomisella muutaman ylimääräisen euron niin saa ottaa yhteyttä yv'nä.
Pahoittelen skandien puuttumista seuraavasta tekstista.
Pidan neljatta vuotta jalkapallobaaria Espanjassa. JOKAINEN asiakas, espanjalainen tai mistaliemaasta, tuntee Litmasen. Kenellakaan ei ole epailystakaan kaverin ansioista. Barcan jalkeen alkoi alamaki mutta kukaan ei voi kiistaa kaverin ansioita Suomen/maailman jalkapallossa. Minulle on taysin kasittamatonta etta pelatessaan parhaimpia kausiaan Ajaxissa, Suomessa valitaan vuoden urheilijaksi joku helvetin lylyn lykkija joka Epon ja Hemohessin voimalla on saanut niinsanottuja mitaleita lajissa jota ei maailmalla seuraa juuri kukaan.
Litin nimikirjoitus kuvineen on baarissani kehystettyna ja tulee siella aina pysymaan. Kumarrus ja noyra tunnustus suomifutiksen keisarille.
Jari, tule seuraavalla reissulla pistaytymaan. Talo tarjoaa. Kiitoksia kaikista elamyksista mita olet minulle tarjonnut vuosien varrella.
LITTI ON KUNINGAS.
Mr. Smith
12.05.2006, 09:44
Litmanen on DOMINOINUT kovatasoista Allsvenskania mielin määrin, siitä osoituksena tehot tähän mennessä: 3 ottelua 2+5
Tarkemmin ei ole tullut Allsvenskania seurattua, paitsi tulosten osalta. Malmö on tehnyt seitsemän maalia viimeisissä kolmessa matsissa ja Litti on tehnyt tosiaan tuon 2 maalia, mutta onko hän tosiaan syöttänyt noi KAIKKI loput maalit? Aika kova suoritus olla seitsemässä peräkkäisessä maalissa joko tekijänä tai syöttäjänä.
Edit. Näköjään pitäisi itse tarkistaa tiedot eikä luottaa täällä esitettyihin "faktoihin". Ei se Litti ihan niin paljon syöttöjä ole antanut mitä täällä esitettiin. Syöttöjä on kertynyt 3 kappaletta, joten tehot ovat 2+3.
Konnamuori
12.05.2006, 09:56

Edit. Näköjään pitäisi itse tarkistaa tiedot eikä luottaa täällä esitettyihin "faktoihin". Ei se Litti ihan niin paljon syöttöjä ole antanut mitä täällä esitettiin. Syöttöjä on kertynyt 3 kappalette, joten tehot ovat 2+3.
Olin laskenut tuohon mukaan viime kauden ottelun mukaan, eli siis yhteensä Allsvenskanissa tehot ovat 4 ott.3+4, ihan hyvä tuokin.Riippuen tietenkin miten nuo syötöt lasketaan.
Pahoittelen skandien puuttumista seuraavasta tekstista.
Pidan neljatta vuotta jalkapallobaaria Espanjassa. JOKAINEN asiakas, espanjalainen tai mistaliemaasta, tuntee Litmasen. Kenellakaan ei ole epailystakaan kaverin ansioista. Barcan jalkeen alkoi alamaki mutta kukaan ei voi kiistaa kaverin ansioita Suomen/maailman jalkapallossa. Minulle on taysin kasittamatonta etta pelatessaan parhaimpia kausiaan Ajaxissa, Suomessa valitaan vuoden urheilijaksi joku helvetin lylyn lykkija joka Epon ja Hemohessin voimalla on saanut niinsanottuja mitaleita lajissa jota ei maailmalla seuraa juuri kukaan.
Täyttä asiaa joka sana. 90-luvun puolivälin korvilla kun Litmanen pelasi uransa parhaita kausia, hän oli suomessa hehkutuksestakin huolimatta todella aliarvostettu urheilija. Kaveri oli maailman harrastetuimmassa lajissa ehkäpä viiden valovoimaisimman pelaajan joukossa, ja jokaisessa maailman paras -pelaaja vertailussa mukana uransa niin ikään parhaita päiviä pelanneiden pelaajien kuten Zidane, Rivaldo, Del Piero -kanssa.
Ironisesti suomessa Litmasen arvostus oli ehkä korkeimmillaan silloin kun loukkaantumiset olivat vieneet hänet jo kauaksi parhaasta iskustaan. Se Barcelona/Liverpool -Litti, jonka typeriä managereita itkettiin suomessa oikein kuorossa penkillä istuttamisesta oli sitten jo yliarvostettu.
Parhaina vuosinaan ansaitsi kaiken kohdalle osuneen gloorian ja olisi ansainnut paljon enemmänkin. Ensimmäinen ja tähän mennessä ainoa suomalainen todellinen jalkapallotähti, ja samalla megakokoinen sellainen. Ajax Litmanen esiintyisi esim. vuonna 06 Niken mainoksissa yhdessä pelaajien kuten Ronaldinho, Riquelme ja Henry kanssa. Kertoohan se jotakin.
Konnamuori
12.05.2006, 10:54
Voiko ton Litmasen maalin katsoa jostain netistä?
Tuossa se on, mutta kuvaus aika heikko. Mutta onhan se jotain kuitenkin:
http://www.youtube.com/watch?v=b5jKgbfrcDk&search=litmanen
Jos muillakin olisin videoita Litistä, niin se olis parempi kuin sata jänistä!
http://rapidshare.de/files/20247959/Litmanen..avi.html
jirilatal
12.05.2006, 11:18
Jos vaan paikat säilyy kunnossa, niin MM-karsinnoissa todella tärkeä mies Hodgsonille ja tietysti koko joukkueelle.
Melkein uskaltaisin lyödä vetoa, ettei Litti seuraavissa MM-karsinnoissa enää pelaa. *hymiö* Kovassa tikissä on tosiaan, toivottavasti saa tarvittaessa lepoakin. Harmittaa edelleen kun se Lahden vierailu jäi niin torsoksi, mutta olihan Kuningas kiva kotona nähdä. Jos vielä palaa Suomeen, saattaa suunta olla Ouluun Hapen perässä.
c'elysee
12.05.2006, 11:20
Muistan erittäin hyvin kun näin Litmasen pelaavan ensi kerran livenä. Paikka oli Rovaniemen keskuskenttä ja RoPSilla vastassa Reipas Lahdesta. Silloin 16-vuotias Litti teki kentällä mitä halusi eikä ollut vaikea veikata kaverille loistavaa uraa. Kuten hän itse sanoi, on hän nyt pelannut samalla tasolla jo 20 vuotta.
Konnamuori
12.05.2006, 12:23
Tuossa olisi Ruotsin tv4:n kooste DIF - Malmö ottelusta: http://murl.se/8227
Tässä vähän maalikimaraa litin Ajaxin aikojen maaleista. http://www.youtube.com/watch?v=1IiJSnobst4&search=jari%20litmanen
Melko käsittämättömiä. Uskomaton JARI.
Hienolta tuntuu tuo uusi nousu parrasvaloihin, miestä on koeteltu ihan riittävästi viime aikoina. Kuningaslajin suomalainen kuningas.
Liverpooligan
12.05.2006, 13:29
Tuossa olisi Ruotsin tv4:n kooste DIF - Malmö ottelusta: http://murl.se/8227
KYÄ O HIANO VAPARI!!!
Ja Litti antaa haastatteluja jo kohtis sujuvalla ruotsilla. Tämä on yks niistä Litin ammattilaisuuden tärkeistä puolista, puhutaan sitä kieltä, missä pelataan. Siitä media ja fanit tykkää, että mies vaivautuu opettelemaan kieltä. Tosin varmaan ylioppilaalla jonkinlainen ruotsin kielen pohja alla on ja eihän noiden jalkapallokliseiden opettelemiseen voi kauaa mennä. Mutta silti, hollannin Litti tosiaan opetteli parissa vuodessa ja se on jo kova sana.
Jotenki tuossa pätkässä muutenkin näytti pelaavan hivenen kaitakasvoisempi Litmanen kuin aikoihin, lieköhän pururadalla ja kuntotreeneissä vedetty lujempaa kuin parina viime vuonna..?
Jospa nyt kuningas saisi pelata kesän terveenä niin siinä olisi mies parhaassa iskussa syksyllä Portugalin kaatoon - mistä Jarilla onkin jo kokemusta.
Hienoa silti nähdä Litti kunnossa!
häpeäpaalu
12.05.2006, 13:30
Olin Edinburghissa noin kuukausi sitten, ja tulipa kaksi paikallista jannua kyselemään, josko olisi hamppua ollut tarjota. No, lentoja ei jätkät saaneet, mutta kuultuaan sanan Finland, kuului molempien suusta huudahdus: "Wow, Jari Litmanen!" Sitten perään huikaisevaa ylistyslaulua. Siinähän ihan itseäkin hävetti, kun ei olisi osannut Skotlannissa odottaa Jarin saamaa suurta kunnioitusta, kun eipä tosiaan täällä kotimaassa puhuta kuin jostain lasiluusta.
Täältäkin syvä kumarrus Littiä kohtaan. Onhan siinä pelimies!
Melkein uskaltaisin lyödä vetoa, ettei Litti seuraavissa MM-karsinnoissa enää pelaa. *hymiö* Kovassa tikissä on tosiaan, toivottavasti saa tarvittaessa lepoakin. Harmittaa edelleen kun se Lahden vierailu jäi niin torsoksi, mutta olihan Kuningas kiva kotona nähdä. Jos vielä palaa Suomeen, saattaa suunta olla Ouluun Hapen perässä.
No perhana... EM-karsinnat taisivat mielessäni siintää, mutta MM tupsahti näppäimistöltä.
Edit. Näköjään pitäisi itse tarkistaa tiedot eikä luottaa täällä esitettyihin "faktoihin". Ei se Litti ihan niin paljon syöttöjä ole antanut mitä täällä esitettiin. Syöttöjä on kertynyt 3 kappaletta, joten tehot ovat 2+3.
Nämä kaksi vikaa matsia mitä olen nähnyt ovat tuoneet mielestäni ainakin 4 maalisyöttöä. Tietysti jos yhtä Litmasen laukauksen reboundista tyhjään tehtyä maalia Helsingborg-matsissa tai eilisen matsin keskitystä, missä pakki sai päätään vähän väliin, niin syöttöjä on toki vähemmän.
Edit. Näköjään pitäisi itse tarkistaa tiedot eikä luottaa täällä esitettyihin "faktoihin". Ei se Litti ihan niin paljon syöttöjä ole antanut mitä täällä esitettiin. Syöttöjä on kertynyt 3 kappaletta, joten tehot ovat 2+3.
Tällä kaudella Litti on pelannut kolmessa pelissä.
Ensimmäisessä teki maalin pilkulta.
Toisessa pelissä joukkuekaveri teki Litin laukauksen irtopallosta maalin ja lisäksi Litti syötti kauniisti Afonson maalintekoon.
Ja eilen ensin kulman jälkitilanteesta pusku maalille, josta joukkuekaveri puski sisään ja keskitys oikealta, joka otti pakin päähän, mutta jatkoi lentoaan maalille, josta joukkuekaveri laittoi sisään.
Ja sitten se kaunis vaparimaali.
Omien laskujeni mukaan siis 2+4 näistä pelaamistaan kolmesta pelistä.
Käytös10
12.05.2006, 16:40
Itsekin ihailen varauksetta Litmasta, ilman loukkaantumisia Litti pelaisi tänä päivänä Barcelonassa supertähti statuksella ja olisi vähintään yhtä hyvä kuin esimerkiksi Deco on. Uskon, että Litti tulee aina olemaan kaikkien aikojen suomalaispelaaja.
Hieno maali Litiltä ja kyllä tuleviin karsintoihin voi lähteä hieman paremmilla mielelillä, kun näkee, että vanha jaksaa vielä. Toivottavasti ei nyt minkäänlaista loukkaantumista tule ja mies säilyy terveenä.
Litin saavutusten ihailua on saanut kuulla Saksassa ja Itävallassa melkoisesti. Todella hieno ura ja vaikea on nähdä ketään suomalaista ainakaan tulevina vuosina yhtä komeaa uraa pelaamassa.
Itsekin ihailen varauksetta Litmasta, ilman loukkaantumisia Litti pelaisi tänä päivänä Barcelonassa supertähti statuksella ja olisi vähintään yhtä hyvä kuin esimerkiksi Deco on. Uskon, että Litti tulee aina olemaan kaikkien aikojen suomalaispelaaja.
Nimenomaan, paitsi että Deco ei ole koskaan ollut parhaimmillaan yhtä hyvä kuin Litmanen 10 vuotta taaksepäin parhaimmillaan oli. Ajax halusi Litistä korvaajan muuan Bergkampille, eikä se aikeissaan kauhean huonosti onnistunutkaan. Ajax-aikoina kaukana ei muistaakseni tainnut olla kansainvälinen palkintokaan kaukana, mutta parhaimman pelaajan tittelin nappasi Milan-kärki George Weah, joka sittemmin on hävinnyt täysin unholaan. Korjatkaa toki jos muisti pätkii..
Siitä ajasta on reilu kymmenkunta vuotta kun Jari dominoi täysin Hollannin areenoita ja sitten eurooppaa. Valitettavasti silloin ei jalkapalloa ymmärretty Suomessa tämänkään vertaa.
Vaikka nykypäivänä Yeremenko Jr:a on huudeltu Litin korvaajaksi maajoukkueen avaukseen, ei Alekseista siihen vielä ole. Ei millään. Joskus olisi menestyksen takia kuitenkin pakko olla, ja toivottavasti miehen käyrä jatkuu nousujohteisena.

Se asenne mitä Litmasella on on niin poikkeuksellinen suomalaisten urheilijoiden keskuudessa. Joku Jeremnko Jr. on valovuosia Litmasesta.
Jeremenkon ongelma on juuri se, ettei kupoli kestä, eikä tule koskaan kestämäänkään. Litmasen seuraaja on joko Tainio tai Väyrynen, tai molemmat.
Konnamuori
12.05.2006, 19:32
Muistan lukeneeni jostain että joku henkilö olisi sanonut että jos Litti olisi syntynyt esimerkiksi Espanjaan olisi hänen uransa ollut erilainen loukkaantumisten suhteen.
Perusteena oli että Litti suomalaisena on ottanu iskuja jaloilleen melkein mukisematta, esim.brasilialaiset ovat tottuneet jo pienestä pitäen kaatumaan kun on alkanut tulemaan jaloille sukkaa.
Toivottavasti joku ymmärsi mitä tarkoitin, aika sekavasti tuon selitin..
Jeremenkon ongelma on juuri se, ettei kupoli kestä, eikä tule koskaan kestämäänkään. Litmasen seuraaja on joko Tainio tai Väyrynen, tai molemmat.
Hyvä pointti. Olisi ehkä pitänyt aiemmassa viestissä todeta että parhaimmillaan Yeremenko Jr. pystyy Littiä tuuraamaan, mutta niitä mentaalisesti huonoja päiviä tulee aivan liikaa.
Tainio tai Väyrynen voivat kyllä molemmat täyttää Litmasen jättämän aukon. Eivät ehkä yhtä hyvin kuin alkuperäinen Litti mutta jotenkin silti. Nämä herrat alkavat olla siinä iässä vain että se yksi askel ylöspäin olisi viimeistään nyt otettava. Yhteistä Littiin löytyy myöskin se, että molemmat ovat aavistuksen aliarvostettuja eikä vähiten loukkaantumisten takia hekään.
Konnamuori
14.05.2006, 23:23
Tuossa oli ihan mielenkiintoinen pätkä Litmasesta.
Jos kiinnostusta löytyy, voin ladata myös toisen osan nettiin.
Jari Litmanen Osa 1 (kesto noin 14 min)
http://rapidshare.de/files/10485733/Litmanen1.avi.html
Erik Loka
14.05.2006, 23:35

Laita ihmeessä! Kiinnostusta löytyy...
Konnamuori
14.05.2006, 23:51
Laita ihmeessä! Kiinnostusta löytyy...
Jep, laitan lataamaan.
http://rapidshare.de/files/10486280/Litmanen2.avi.html
Tuossa tuo sitten on Jari Litmanen osa 2
Konnamuori
15.05.2006, 09:33
Litti pelasi 90 min 1-0 tappiossa Göteborgia vastaan.
Huomioitavaa että se oli neljäs peräkkäinen peli, jossa Jari oli kentällä koko pelin!
Koska viimeksi näin?
Litti pelasi 90 min 1-0 tappiossa Göteborgia vastaan.
Huomioitavaa että se oli neljäs peräkkäinen peli, jossa Jari oli kentällä koko pelin!
Koska viimeksi näin?
Eiköhän se Jari ota heti seuraavassa pelissä kunnon spurtin ja reväytä takareitensä.. Toivottavasti näin ei käy, mutta todennäköisyydet ovat aikamoiset. :)
Tulipa nauhalle tuo lauantainen dokkari JARIsta. Uskomaton pelaaja.
Konnamuori
15.05.2006, 11:21
Tulipa nauhalle tuo lauantainen dokkari JARIsta. Uskomaton pelaaja.
Olisiko mahdollista saada sitä tänne jakoon?
Kiinnostaisi älyttömästi..
Olisiko mahdollista saada sitä tänne jakoon?
Kiinnostaisi älyttömästi..
Valitettavasti tuotos meni boxin kovalevylle, eikä boxissa ole kuin yksisuuntainen usbi.
Pinnat jää Ouluun
16.05.2006, 00:07
Eiköhän se Jari ota heti seuraavassa pelissä kunnon spurtin ja reväytä takareitensä.. Toivottavasti näin ei käy, mutta todennäköisyydet ovat aikamoiset. :)
Ilman tuota hymiötä olisin kyllä teurastanut sut :D
Mutta joo. Itsellä Litti aina ollut se nr.1, ja vaikka täällä suurin osa minut pennuksi laskeekin, sanon silti että tämä "kaikki manun pelit canal plussalta katson, en koskaan veikkausliigaa enkä maajoukkueen pelejä" sukupolvi ei arvosta littiä lähellekkään sille tasolle mitä pitäisi. Jumaliste, kun pienenä katsottiin iskän kanssa Litin matsia Champions Leaguessa, oli se rakkautta ensisilmäyksellä :) Nyt jälkeenpäin on pitänyt ihan miettiä, miten on mahdollista että tuollainen pelaaja on syntynyt edes Suomeen ?
Kerran olen Amsterdamissa käynyt, ja olihan siellä mm. Henkilö jolla Litin kasvojen kuva tatuoitu rintaan. Arvostus siellä huipussaan, harmi kun lähti Barcelonaan aikanaan.
jirilatal
16.05.2006, 00:27
Itse asiassa tais alkaa Ruotsissa MM-tauko, siinäkin varmaan osasyy noihin täysiin peleihin. Nythän Litti saa sitä itsekin huutelemaani lepoa sitten.
Pinnat jää Ouluun
16.05.2006, 09:39
Litmanen on juuri siitäkin hieno pelaaja, että pelaa nimenomaan joukkueelle, toisinkuin nämä Zlatanit sun muut. Eremenkosta ei ole koskaan Litin korvaajaksi, ellei opi pelaamaan joukkueelle. Ja tuskin on siltikään.
Konnamuori
29.06.2006, 11:19
Kyllä tää alkaa olemaan jo uskomatonta...
http://www.yle.fi/tekstitv/html/P209_01.html
Kyllä tää alkaa olemaan jo uskomatonta...
http://www.yle.fi/tekstitv/html/P209_01.html Noin huonoa onnea ei voi olla kellään muulla kun Litillä. Kun kerrankin paikat on kunnossa niin tulee limsakorkilla silmään... Voisi jo uskoa että tänään on aprilli-päivä.
Rapukäsi
29.06.2006, 11:43
Noin huonoa onnea ei voi olla kellään muulla kun Litillä. Kun kerrankin paikat on kunnossa niin tulee limsakorkilla silmään... Voisi jo uskoa että tänään on aprilli-päivä.
Alkaa pikkuhiljaa Litin ja minun ura vaikuttamaan yllättävän yhteneväiseltä. Tosin minä en pelannut Champions Leaguessa, enkä edes potkupalloa.
Noin huonoa onnea ei voi olla kellään muulla kun Litillä. Kun kerrankin paikat on kunnossa niin tulee limsakorkilla silmään... Voisi jo uskoa että tänään on aprilli-päivä.
Toi on saman luokan kamaa kuin Canizares ja partavesi, paitsi että Canizares teki sen itse. Valitettavaa Litin kannalta, toivottavasti ei ole paha vamma. Ja millaisia limsapulloja Ruotsissa on?
Kuvernööri
29.06.2006, 22:25
Liverpoolin nettisivuilla on menossa fanien äänestykseen perustunut "100 players who shook the kop"-ranking. Joka päivä edetään aina countdownina sadasta ykköseen, yksi pelaaja kerrallaan. Tänään oli Suuren Jarin vuoro, numerolla 69. Jutussa pientä tarinaa Litmasesta ja Didi Hamannin ylistävät kommentit Jarista pelaajana.
http://www.liverpoolfc.tv/news/drilldown/N152753060629-1200.htm
Osuva lopetus:
Despite his undoubted skill and creativity many supporters will say he was underused at Liverpool and Litmanen's career at Anfield will go down as a case of what might have been.
Gerard "pelataan pitkää palloa" Houllier ja Phil "vedä sukille"Thompson eivät valitettavasti ymmärtäneet tämän neron suuruutta, ja Litmasesta ei ikävä kyllä tullut Liverpool-legendaa, mikä nyt Rafan alaisuudessa olisi itsestään selvyys.

Ollessani vaihto-opiskelijana Ruotsin maalla tuli juttua erään britin kanssa ylipäätään futiksesta, Liverpoolista ja Jari Litmasesta. Hänen mukaan Houllierin signattua Litmasen, todella monen muun seuran kannattajan reaktio oli ollut "WHATTHEFUCK?? Nyt sai Pool vahvistuksen..." Mutta loppu onkin historiaa. Nenä-Thommo ei heittele tekniikkapalloja Litille, eihän se edes tiedä mikä on ulkosyrjä.
Konnamuori
12.07.2006, 02:19
Näin tiistain kunniaksi vedettyjen kännien lomassa mieleeni tuli ajatus. Miten Harri Kampman on vaikuttanut Jari Litmasen uraan? Littihän on moneen otteeseen todennut että hän ei halua sekaantua paljoakaan uraa suuntaviin kysymyksiin. Harrihan hommasi Litin pelaamaan Ajaxiin ja loppuhan on historiaa.Mutta päättikö Hartsa myös Litin siirtymisestä Barcelonaan? Siis vuotta liian myöhässä seuraan missä Litin pelipaikka oli jo pyhitetty maailman parhaaksi pelaajaksi valitulle Rivaldolle (korjatkaa kun olen väärässä).Peliaikaa ei tullut, vaikka maaleja ja oivaltavia syöttöjä tuli aina kun pari minuuttia kentällä kerkesi pyrähtää.Sitten siirto Liverpooliin, ajatteliko Hartsa jo hommatessaan Litin Liverpooliin että Litti olisi puuttuva palanen Houllierin palapelissä?Litti ei pelannut.Miten Hartsa, Ajaxin treenejä seuranneena virtuoosina ei tajunnut että Jarilla ei tule olemaan käyttöä Liverpoolin suunnitelmissa, vaikka pelasi kuinka hyvin tahansa ja fanit vaativat peliaikaa.Mitä Litti olisi ilman Harria/Mitä Harri olisi ilman Harria?Olen kännissä.Myönnän, ja kannan ristini..
Kuvernööri
12.07.2006, 07:04
Voisi melkein kääntää toisinpäin, miten Jari on vaikuttanut Harrin uraan? Litin maineella pääsi Kampman Motherwellin manageriksi mutta ikävä kyllä Jari ei voinut kuitenkaan hoitaa valmentamista ja pelaajien ostamista Hartsan puolesta. Puoli vuotta, 15 tuntematonta ulkomaalaista ja pari kainyyssöstä ja harriylöstä myöhemmin Litin mainekaan ei sitten enää kantanut ja Kampman pääsi takaisin kotiin edistämään suomalaista jalkapalloa.
Konnamuori
15.07.2006, 17:35
Malmön peli juuri menossa Ruotsin nelosella, ja Tintti Johansson teki maalin.Littiä ei kentällä näy..
Malmön peli juuri menossa Ruotsin nelosella, ja Tintti Johansson teki maalin.Littiä ei kentällä näy..
Litti ei pelaa ainakaan 4 viikkoon.
Oikeastaan pitäisi perustaa uusi otsikko vaikkapa tittelillä "Allsvenskan", mutta kun ei jaksa kiskaista mitään kunnollista avausta, niin menköön tähän:
Ainakin täkäläisen median mukaan Litti saattaa pelata suht piankin. Mutta mikään ei tietty koskaan ole varmaa...
Sen sijaan Jonatan Johansson on aloittanut huikeasti Malmö FF:n riveissä, ja täällä puhutaan jo huippuhankinnasta. Mikäs siinä, neljä maalia kolmeen peliin on ihan mukava saldo!
Kunhan Litti ilmoitetaan avauskokoonpanoon, meikäkin taitaa mennä ekaa kertaa elämässään katsomaan futista paikan päältä.
Mats Bedö
01.08.2006, 20:05
Gerard "pelataan pitkää palloa" Houllier ja Phil "vedä sukille"Thompson eivät valitettavasti ymmärtäneet tämän neron suuruutta, ja Litmasesta ei ikävä kyllä tullut Liverpool-legendaa, mikä nyt Rafan alaisuudessa olisi itsestään selvyys.
Toki siihen liittyi paljon muitakin asioita, eika mulla ole tassa tarkoituksena vinoilla, mutta sairastuvalta on hyvin harva legendaksi asti kantanut. Litin ristina on aina ollut loukkaantumisherkkyys ja sen nakevat toki myos valmentajat. Treenien ja peliesitysten kautta noustaan aloittavaan kokoonpanoon, ei menneilla meriiteilla. Jos sulla on valita kahdesta huippupelaajasta, joista toinen pelaa ja toinen on jatkuvasti loukkaantumisaltis, kumman valitset?
Jarin taitoja ja pelisilmaa ei tarvitse epailla, mutta Barcelonassa eika Liverpoolissa ole tarvetta nimeta koiria Litin mukaan.
Jarin taitoja ja pelisilmaa ei tarvitse epailla, mutta Barcelonassa eika Liverpoolissa ole tarvetta nimeta koiria Litin mukaan.
Litmasta arvostetaan silti aivan älyttömän paljon Poolin fanien keskuudessa ja miehestä puhutaan yhtenä kaikkien aikojen pelaajista ja Houllierin antama vähäinen vastuu kaivertaa edelleen Poolilaisten mieltä sillä monet näkivät Litissä jotain maagista.
Poolin virallisilla sivuilla oli muuten laaja äänestys jossa listataan 100 Poolin faneja eniten koskettaneita pelaajaa. Litti pääsi sijalle 69, ei huonosti joukkueessa jolla ehkä maailman kirkkain historia.
Mats Bedö
01.08.2006, 20:59
Niin kun sanoin, sita en kiellakaan. Olen vaan ymmartavinani valmentajia, joille Litti ei 'kelpaa'. Ja syyna on silloin nimenomaan muu kuin hanen pelitaitonsa.
Lisaksi Jari on erittain mukava jannu, joten fanien on helppo hanesta pitaa. Ihan missa maassa vaan.
Tässä pieni esimerkki siitä millaista arvostusta Jari vieläkin Liverpoolissa saa. "Some of Fowler's passing was Jari Litmanen esque at times" Tämä lainaus on Liverpoolin kotisivuilta Lincoln pelin otteluraportista.

Olis kaivattu kipeästi Litin passeja P-Irlanti-ottelussakin. Toivottavasti tervehtyy ajoissa Puola ja Portugali-otteluihin. Suomen kannalta yks positiivinen juttu oli Belgian jääminen 0-0-tasapeliin kotona Kazakstania vastaan, toisaalta kertoo kans miten kova jengi Kazakstan on.
Litmasta arvostetaan silti aivan älyttömän paljon Poolin fanien keskuudessa ja miehestä puhutaan yhtenä kaikkien aikojen pelaajista ja Houllierin antama vähäinen vastuu kaivertaa edelleen Poolilaisten mieltä sillä monet näkivät Litissä jotain maagista.
Poolin virallisilla sivuilla oli muuten laaja äänestys jossa listataan 100 Poolin faneja eniten koskettaneita pelaajaa. Litti pääsi sijalle 69, ei huonosti joukkueessa jolla ehkä maailman kirkkain historia.
Juurikin näin. Maailman legendaarisimman jengin TOP100-listalle pääseminen on jo saavutus. Varsinkin Litin lyhyellä (ja loukkaantumisien riivaamaalla) Pool-uralla, suoritus suhteessa pelattuihin peleihin on loistava. Littihän pudotti käytännössä yksinään Leverkusenin (?) Mestarien liigasta. Siinäkin on Miklulle ja muille haastetta..
Kuvernööri
17.08.2006, 09:06
Tuo Litin Liverpool-ura kyllä kaivelee varmaan ikuisesti. Ensinnäkin Litti olisi halunnut tulla Liverpooliin jo kun lähti Ajaxista, ja Fowlerin elämänkerran mukaan Litti suunnilleen kerjäsi Liverpoolilta kunnon sopimusta. Mutta tarjosivat vain jotain normipaperia kun Barca löi rahat tiskiin eikä Litille jäänyt valinnan varaa. Ajatelkaa Littiä siinä 27-vuotiaana Pool-paidassa huippuiskuisen Fowlerin ja Owenin ruokkijana. Aijai...
Sitten se perkeleen ranskis pilasi kaiken mikä oli jo tähtiin kirjoitettu. V*tun frog. Mätäne Lyonissa, idiootti.
Sinisointu
17.08.2006, 19:06

Tuskin olisi mainittavaa jäänyt käteen pool ajoista muutenkaan. Ja tässä en todellakaan puhu litin taidoista. Loukkaantumiset olisivat varmasti pilanneet tämänkin. Barcassa litti oli hajalla suurimmanosan ajasta ja niin olisi varmasti ollut myös poolissa. Ja jaloillepotkijoiden liigassa litti tuskin olisi nähnyt yhtään tervettä päivää.
Litti pelasi maanantaina kun Malmö voitti, oliko se nyt Örgrytenin, 4-2. Syötti viimeisen maalin, jota hehkutettiin jo samanveroiseksi neroudeksi kuin jonkun svedusankarin -58 kisoissa syöttämä maali... Tosin on muistettava että paikallinen media sortuu liioitteluun huomattavasti suomalaisia useammin. Mutta muutenkin hänen peliään ja paluutaan kehuttiin kovasti.
Myös Tintti Johansson on edelleen kovassa vedossa: Hän teki samaisessa pelissä kaksi häkkiä, ja on nyt siis tehnyt yhteensä kahdeksan maalia seitsemässä pelissä. Taitaa pelata elämänsä kautta?
Edit: http://expressen.se/index.jsp?a=668869
Myös Tintti Johansson on edelleen kovassa vedossa: Hän teki samaisessa pelissä kaksi häkkiä, ja on nyt siis tehnyt yhteensä kahdeksan maalia seitsemässä pelissä. Taitaa pelata elämänsä kautta?
Pelaa ehkä elämänsä kautta tehoprosentilla mitattuna, mutta eiköhän muilla mittareilla edelle mene nuo kaudet Valioliigassa. Ruotsin pääsarja on kuitenkin tasoltaan ja arvostukseltaan lähempänä Veikkausliigaa kuin Englannin pääsarjaa.
Kuvernööri
03.09.2006, 00:19
KUNINGAS!
Litti on päällikkö. Mitä eroa on Hagilla, Baggiolla, Bergkampilla, Zidanella ja Litmasella?
Se että Litti on paras!
Loistava peli Litmaselta jälleen kerran! Kaksi maalia vieraissa Puolaa vastaan heti loukkaantumisen jälkeen ja kylmä viimeistely pilkulta.
Nyt palautumaan ja keskiviikkona edessä jälleen suuri peli.
Sinisointu
03.09.2006, 00:55
KUNINGAS!
Litti on päällikkö. Mitä eroa on Hagilla, Baggiolla, Bergkampilla, Zidanella ja Litmasella?
Se että Litti on paras!
Ja se että Litti ei ole koskaan pelannut arvokisoissa toivottavasti tämä korjaantuu!
Fiilistellään vielä vähän: http://video.google.com/videoplay?docid=335372640662941334&q=litmanen
Toivottavasti Miklu on vielä joskus tossa kunnossa mitä tuon videon alkuvaiheilla!
Olen ihan vitun päissään, mutta muuta en voi sanoa kuin ihana mies. Kästittämättömästi suunnilleen noin neljä kosketusta palloon ja kaksi maalia. Uskomaton äijä!
Litti on näyttänyt, että suomalainen osaa pelata futista. Ennen Littiä ei suomalainen ollut kansainvälisellä huipulla maaleja tusinoittain latonut. Aika näyttää, tuleeko joskus toista.
Litin olen nähnyt livenä ekan kerran, kun hän oli 17v. Muistaakseni se oli HJK-Reipas, ja kyllä hän silloin jo erottui kentällä. Tämä on ihan vaan mielikuva, iän ja seuran jne suhteen. Suomi-matseissa tsadikalla Litmanen on tullut nähtyä pari kertaa. Olin myös katsomassa Amsterdamissa kun Litti tuli takaisin Ajaxiin. Se oli uskomatonta: _KOKO_ katsomo lauloi "Litmanen, Oh-Oh" toistuvasti läpi pelin. Minulla oli mukana SUURI siniristilippu, jonka paikalliset Amsterdamilaiset tulivat minulta hakemaan, jotta saivat sen ripustettua näkyvämpään paikkaan! Sain tietty lipun takaisin. Erätauolla paikallisilla oli tapana säästää kaljarahat polttamalla maria. Sellaista on meno Hollannissa. Itse ostin kuitenkin bissen.
Kun Litti kävi pelaamassa Bundesligaa Hansa Rostockissa, otin maksukanavan vain siksi, että näen Litmasen pelit. Kyllä hän oli herra ja hidalgo niissä peleissä, muu joukkue ei vaan aina tajunnut niin hienosta futiksesta mitään. Hansa oli sysipaska, Litmanen liian hyvä siihen jengiin.
Litti on näyttänyt, että suomalainen osaa pelata futista.
Tämän näytti jo 50-luvulla Aulis Rytkönen ja 70-luvulla Arto Tolsa jne...
Naughty_S
03.09.2006, 03:44
Kästittämättömästi suunnilleen noin neljä kosketusta palloon
Rajoita vähän niiden viinaksien kanssa.
Tämän näytti jo 50-luvulla Aulis Rytkönen ja 70-luvulla Arto Tolsa jne...
Onko todella näin? Jos kysyt maailmalla kuka on Rytkönen tai Tolsa, niin tietävätkö? Miksi eivät?
Litti on tehnyt muistaakseni 21 maalia UEFA Champions League -sarjassa eli mestareiden liigassa. Euroopan parhaita seuroja vastaan. Jo se että pelaa tuolla tasolla vaatii paljon.
Ehkä Rytkönen ja Tolsa ovat suorittaneet vastaavaa, mutta ovatko? Onko sinulla kertoa faktoja, että voittivat sitä ja tätä ja tota urallaan? Takoivat 200 maalia ja voittivat monta kansainvälistä mestaruutta ja nuijivat maanrakoon maailmantähtiä? Jos näin on, niin arvostan näitä tekijöitä ja pyydän anteeksi tietämättömyyttäni, koska en ole kuullut että Suomesta olisi tullut huippufutaajia ennen Litmasta.
Se mitä löydän Aulis Rytkösen uroteoista Internetistä: hän on voittanut kerran Ranskan cupin. Hip-hip-hurraa. Minusta esim Teemu Tainio on tehnyt hienon uran Ranskassa Auxerren joukkueessa. Mitä se Arto Tolsa voitti? Suomen cupin kahdesti? Pelasi sitten Belgiassa Beerschotin joukkueessa? Hip-hip-hurraa. Nämäkö ovat sitten Litmasen tasoisia pelaajia? Oikeasti hienoa, että ovat Suomesta päässeet Ranskaan/Belgiaan pelaamaan, mutta toisaalta tosi moni nykypelaaja lienee parempi. Vaikkapa Riihilahti, Johansson, Forssell.
Tässä pieni esimerkki siitä millaista arvostusta Jari vieläkin Liverpoolissa saa. "Some of Fowler's passing was Jari Litmanen esque at times" Tämä lainaus on Liverpoolin kotisivuilta Lincoln pelin otteluraportista.
No joo. Mulla ja ilmeisesti monella muullakin on kuitenkin se käsitys, että poolissa Littiä kohdeltiin kuin paskaa. Vastuuta ei tullut sitten millään. Noista ajoista ovat lähtöisin vielä nykyäänkiin melko vahvat Liverpool-antipatiani.
Mutta nyt asiaan: Litti omistaa!
Kuvernööri
03.09.2006, 09:28
No joo. Mulla ja ilmeisesti monella muullakin on kuitenkin se käsitys, että poolissa Littiä kohdeltiin kuin paskaa.
Noh, ei kannata yleistää näin rajusti, vaan tee niinkuin minä ja kohdista kiukkusi frog-Houllieriin ja Nenä-Thompsoniin, jonka muuten Pasi Rautiainen haluaisi nähdä opettavan Jarille ulkoteräsyöttöä.
Snaipperi #16
03.09.2006, 11:36
No joo. Mulla ja ilmeisesti monella muullakin on kuitenkin se käsitys, että poolissa Littiä kohdeltiin kuin paskaa. Vastuuta ei tullut sitten millään. Noista ajoista ovat lähtöisin vielä nykyäänkiin melko vahvat Liverpool-antipatiani.
Mutta nyt asiaan: Litti omistaa!
Houllier peluutti Jaria ihan perseellään, mutta kyllä Jari oli hyvä kun kentällä oli. EI kai niillä faneilla minun muistin mukaan ollut mitään Messiasta vastaan? No ylläri pylläri Houllierin lähdön jälkeen Pool on saanut maistaa jo menestystäkin.
Noh, ei kannata yleistää näin rajusti, vaan tee niinkuin minä ja kohdista kiukkusi frog-Houllieriin ja Nenä-Thompsoniin, jonka muuten Pasi Rautiainen haluaisi nähdä opettavan Jarille ulkoteräsyöttöä.
Jep, Houllierin piikkiin se menee. Tyhmä mies. Nämä antipatiat vaan ovat niin tunnetason juttuja, ettei niitä noin järkeilemällä voi oikein muuttaa. Se on loppujen lopuksi ihan sattumaa, mitä joukkueita sitä päätyy kannattamaan ja mitä vihaamaan.
Onko todella näin? Jos kysyt maailmalla kuka on Rytkönen tai Tolsa, niin tietävätkö? Miksi eivät?
No eipä nuo tienneet Britanniassakaan 90-luvun lopulla, että kuka on Jari Litmanen. Kyllähän litmanen on stara Suomessa ja toki myöskin paikkansa ansaitseen, mutta ei mies mikään nimi maailmalla ole. Toki jalkapalloon todella vihkiytyneet ihmiset vielä muistavat Jari Litmasen, mutta ei perus valioliigaa viikolla tuijottava edes tunnista nimeä.
Noh, ei kannata yleistää näin rajusti, vaan tee niinkuin minä ja kohdista kiukkusi frog-Houllieriin ja Nenä-Thompsoniin, jonka muuten Pasi Rautiainen haluaisi nähdä opettavan Jarille ulkoteräsyöttöä.
Tuossa vitsihän oli sitten se, että Nenä-Thommo ei edes tiedä mikä on ulkosyrjä. Tai yhden kosketuksen peli. Tai syöttö maata pitkin.
Kuvernööri
03.09.2006, 18:49
Tuossa vitsihän oli sitten se, että Nenä-Thommo ei edes tiedä mikä on ulkosyrjä. Tai yhden kosketuksen peli. Tai syöttö maata pitkin.
Olet osittain väärässä, Thommo todellakin on yhden kosketuksen pelin suuri ystävä. Tietänet mitä tarkoitan...
Chilango
03.09.2006, 19:22
No eipä nuo tienneet Britanniassakaan 90-luvun lopulla, että kuka on Jari Litmanen. Kyllähän litmanen on stara Suomessa ja toki myöskin paikkansa ansaitseen, mutta ei mies mikään nimi maailmalla ole. Toki jalkapalloon todella vihkiytyneet ihmiset vielä muistavat Jari Litmasen, mutta ei perus valioliigaa viikolla tuijottava edes tunnista nimeä.
Oho, nyt meni metsaan ja pahasti.
Olen viimeiset 15 vuotta asunut muualla kuin Suomessa ja melkein poikkeuksetta aina kun kerron olevani Suomesta on Litin nimi tullut esiin. Litti on hemmetin tunnettu ulkomailla, voisin vaittaa etta tunnetuin suomalainen.
Ehka Kanada ja jenkkila on maat joissa Littia ei tunneta.

Jaa. No eipä tunteneet Briteissä eikä Norjassa ,mitkä molemmat kuitenkin lasken, myöskin Norjan siis, jalkapallomaaksi. Toki voi olla, että satunnaisotantani oli sitten vain liian pieni. Tunnetuin Suomalainen? No tuskin nyt sentään, mutta toki tästä nyt on turha vääntää mitään, koska minkään sortin mittariahan tälle nyt ei ole olemassa joten parempi kun en sano olevani väärässä enkä oikeassa. Hieno homma jos mies sitten tunnetaan. Ne henkilöt kenen kanssa noissa maissa juttelin, eivät miestä tienneet laisinkaan ja jonkin sortin jalkapallon ystäviä niistä moni kuitenkin oli. No oli miten oli. Voisit luulla, että tällä kirjoittelullani en Litmasta arvosta, mutta niihän ei asia toki ole vaan arvostan miestä hyvinkin korkealle, vaikken nyt mikään futiksen hc-seuraaja olekaan.
Kyllähän litmanen on stara Suomessa ja toki myöskin paikkansa ansaitseen, mutta ei mies mikään nimi maailmalla ole.
Jaa. No eipä tunteneet Briteissä eikä Norjassa ,mitkä molemmat kuitenkin lasken, myöskin Norjan siis, jalkapallomaaksi. Toki voi olla, että satunnaisotantani oli sitten vain liian pieni.
Litmanen valittiin 1995 kolmanneksi parhaaksi Euroopassa pelaavaksi jalkapalloilijaksi (eli käytännössä maailman kolmanneksi parhaaksi), 1994 8. parhaaksi eurooppalaiseksi pelaajaksi ja 1996:kin vielä 33.parhaaksi Euroopassa pelaavaksi pelaajaksi. (1994 vuoteen asti valittiin vain eurooppalaisia, vuodesta 1995 lähtien on riittänyt, että pelaa Euroopassa). Vuoden 1990 jälkeen kolmen joukkoon ovat selvinneet seuraavat herrat: Lothar Matthäus (2), Salvatore Schillachi, Andreas Brehme, Jean-Pierre Papin, Darko Pancev, Dejan Savicevic, Marco van Basten, Hristo Stoichkov (2), Dennis Bergkamp (2), Roberto Baggio (2), Eric Cantona, Paolo Maldini (2), George Weah, Jürgen Klinsmann, JARI LITMANEN, Matthias Sammer, Ronaldo (4), Alan Shearer, Predrag Mijatovic, Zinedine Zidane (3), Davor Suker, Rivaldo, David Beckham, Andrei Shevtshenko (3), Luis Figo, Michael Owen, Raul, Oliver Kahn (2), Roberto Carlos, Pavel Nedved, Thierry Henry, Deco, Ronaldinho (2), Frank Lampard, Steven Gerrard. Kyllä ihmettelen, jos jostain maasta löytyy "jalkapallon ystävä" jolle näistä nimistä yksi tai useampi on tuntemattomia. Esimerkiksi kukaan ruotsalainen ei ole koskaan ollut kolmen joukossa.
Sami Hyypiä muuten oli vuonna 2001 18.paras Euroopassa pelaava jalkapalloilija.
Litti on hemmetin tunnettu ulkomailla, voisin vaittaa etta tunnetuin suomalainen.
No nyt vasta metsään menikin. Herrat Sibelius, Mannerheim, Ollila, Salonen ja Torvalds ovat edelleen TOP 5, kun puhutaan tunnetuimmasta suomalaisesta. Litti on tod. näköisesti kyllä kymmenen tunnetuimman joukossa.
Litin panos maajoukkueelle on vähän samanlaista, kuin erään S. Koivun jääkiekon puolella. Kun Litti astuu koppiin pelikamat repussa, joka jätkä vetää vähän kovempaa.
No nyt vasta metsään menikin. Herrat Sibelius, Mannerheim, Ollila, Salonen ja Torvalds ovat edelleen TOP 5.
Epäilen kyllä muutamaa nimeä listalla. Kuitenkin esim. Afrikassa varmasti tunnetaan Litmanen paremmin kuin moni näistä(jos kukaan). Toisaalta turhapa siitä nyt lähteä kauheasti väittelemään lähteä, mutta urheilijana varmasti Litmasen asema on kohtuullisen vankka.
Kaivanto
03.09.2006, 23:37
Salonen -- TOP 5, kun puhutaan tunnetuimmasta suomalaisesta. Litti on tod. näköisesti kyllä kymmenen tunnetuimman joukossa.
No kyllä saa aika ylivertaisen tunnettu kapellimestari (on hän kai säveltäjäkin, mutta ei siitä niin tunnettu) olla, että olisi maailmalla tunnetumpi kuin Litmanen. Itse muistan nimeltä Salosen lisäksi muutaman suomalaisen kapellimestarin, mutta ainoa ulkomaalainen, joka tulee mieleen, on Mantovani. Rohkenen epäillä, että merkittävimmät orkesterinjohtajat eivät ole suurten massojen keskuudessa 'aivan' yhtä tunnettuja kuin merkittävimmät jalkapalloilijat.
Kyllä kaikki 90-luvulla eurojalkapalloa edes jonkin verran seuranneet tietävät Litmasen. Ajax oli silloin niin kova, Champions League nousukiidossa ja Litti maalikunkku.
Off-topicina vielä, että Alvar Aalto on yllättävän tunnettu ulkomailla.
Beukeboom
03.09.2006, 23:42
Kyllä, samaa mieltä.
Intiassa paikalliset taksikuskit tiesivät suomesta vain Litmasen, joka mielestäni on tunnetumpi maailmalla kuin esim. Salonen.
Litti on kuningas.
Mazaayup
03.09.2006, 23:45
No nyt vasta metsään menikin. Herrat Sibelius, Mannerheim, Ollila, Salonen ja Torvalds ovat edelleen TOP 5, kun puhutaan tunnetuimmasta suomalaisesta. Litti on tod. näköisesti kyllä kymmenen tunnetuimman joukossa.
Tunnetuimmat Suomalaiset TOP-3:
1. Hitsari Tiihonen
2. Jean Sibelius
3. Kimi Räikkönen
3. Jari Litmanen
3. Mika Häkkinen
Vertailukohtana on käytetty arpajaismasiinaa nimeltä google.
No nyt vasta metsään menikin. Herrat Sibelius, Mannerheim, Ollila, Salonen ja Torvalds ovat edelleen TOP 5, kun puhutaan tunnetuimmasta suomalaisesta.
Kuka hiton Salonen? Älä sano, että Timpe.
Käsi sydämelle. Epäilen sellaisen suomalaisen merkkihenkilön tunnettuutta, jota en saa päähäni, vaikka erikseen mietin. Ellet sitten täpinöissäsi kuvittele sen kapellimestarin olevan ketä tahansa suuressa kansainvälisessä lajissa menestynyttä urheilijaamme saati Litmasta tunnetumpi maailmalla.
EDIT: Kaivanto ehti ensin.

Minäkin mietin ensin, että ketähän Salosta tuossa haettiin. Sami Salonen? Läski Salonen?
Sitten ajattelin, että kirjoittajalla on tullut näppäilyvirhe tarkoittaessaan Halosta, mutta mitään kapellistaria ei kyllä heti tullut mieleen.
Conan O'Brienin sanoin, tunnetuin suomalainen on edelleen Huckleberry Finn.
Snaipperi #16
06.09.2006, 14:11
Kyllä kadunmiehille Litmanen on tuttu nimi varsinkin Euroopassa. Ainakin Suomen tunnetuin urheilija Euroopassa ja maailmalla, kiekkomiehet eikä talviyksilölajit pärjää kun niin marginaalinen laji kyseessä.

Nyt kun asia vielä puhututtaa niin tuli mieleen, että mitä brittien kanssa olen jutellut niin kun puhe tuli F1:stä niin ensimmäinen kommentti oli, että "Kiki Rousböörg". Keijo oli kohtuullisen hyvin hanskassa useimmilla. Enemmän häntä ainakin tunnettiin kuin Littiä. Tiedä sitten onko sillä, että mies ajoi Williamsilla, mitään vaikutusta miehen tunnettuuteen.
tiistai 12/9 20.00 Canal+ sport
Helsingborg - Malmö FF | ALLSVENSKAN
Suora lähetys. Olympia.
Skånen derby, taatusti kuuma matsi tiedossa.
Helsingborg: Fredrik Svanbäck
Malmö: Litti ja Jojo.
HIF: Fyra heta frågor inför derbyt
http://www.hif.se/Arkiv/news/Fyra%20heta%20fragor%20infor%20derbyt
tiistai 12/9 20.00 Canal+ sport
Helsingborg - Malmö FF | ALLSVENSKAN
Suora lähetys. Olympia.
Kumpaa aikaa tuo on? Onko Henke vielä pelikiellossa? En ole koskaan pitänyt kyllä Malmöstä vaikka pelasivathan siellä Jonas Thern, Stefan Schwarz ja Martin Dahlin ja seura oli muutenkin hyvä joskus aikoinaan. En tosin ole mikään suuri Helsingborg-fanikaan, mutta jos Henke saa pelata niin Malmötä kuonoon. Toki telkkarissa olisi mukava nähdä suomalaistenkin maalintekoa...
iiron_troikka
12.09.2006, 17:36
Litmanen on K-Euroopan futismaissa selkeä ykkönen, edelleen, kun puhutaan Suomalaisista urheilijoista. Hyypiän nimi ei tule oikein kenellekään mieleen edes ja jostain Forssellista ei kehtaa edes mainita.
Jossain jenkeissä jos edes yhden ei- amerikkalaisen urheilijan pystyvät nimeämään, niin se on jo suoritus.
Toki telkkarissa olisi mukava nähdä suomalaistenkin maalintekoa...[/QUOTE]
No ei siihen kaun mennyt, 0-1 Tintti Johansson.
Snaipperi #16
13.09.2006, 11:06
Litmanen on K-Euroopan futismaissa selkeä ykkönen, edelleen, kun puhutaan Suomalaisista urheilijoista. Hyypiän nimi ei tule oikein kenellekään mieleen edes ja jostain Forssellista ei kehtaa edes mainita.
Jossain jenkeissä jos edes yhden ei- amerikkalaisen urheilijan pystyvät nimeämään, niin se on jo suoritus.
Niin harvinaisen sama, varsinkin Euroopassa riippuu paljon onko Briteistä vai muualta Euroopasta. Jenkeissä nyt heillä on omat lajinsa koris, baseball ja amerikkalainen jalkapallo. Tosin jalkapallokin on kiilamassa jo kiekon ohi nelos-vitoslajina.

Täysin offtopicia, mutta:
Suurin osa amerikkalaisista ei tiedä Roger Federeriä, vaikka miehellä on 9 grand slam voittoa miesten tenniksen kaksinpeleissä, kuuluu Niken talliin ja käy voittamassa turnauksia silläkin mantereella harva se päivä.
Itse olen sitä mieltä, että lätkälle on vähän eri kilpailijat kuin futis. Futiksesta ei oikein ole menemään suosituksi lajiksi, mutta Nascar, Wrestling ja kaikenmaailman extremelajit ovat nostaneet reilusti suosiotaan. Samoin Arena Football League vetää NFL:ää selvästi halvemmilla lipuillaan paljon perheitä katsomaan sitä. Kun nykyään on niin paljon tarjontaa ja nuoriso ei ole enää mainstreamporukkaa, vaan halutaan erottautua ja tehdä asioita, mitä kukaan muu ei tee niin joissain piireissä kusiaispesissä istuminen on huomattavasti suositumpaa kuin jääkiekko. Ja jos ihan vakavasti puhutaan niin jos erittäin iso osa nuorista harrastaa vaikkapa Paintballia (suosio kasvaa koko ajan) kuin vaikkapa lätkää niin silloin on vaikea arvata, etteikö se aiheuttaisi jälkimmäiselle lisähankaluuksia siinä vaiheessa, kun tyypit ovat sellaisessa iässä, että pitäisi päättää, miten vapaa-aika ja dollarit käytetään. Arkisin toki ongelmia aiheuttaa monissa suurkaupungeissa liikennekin. Mitä järkeä mennä matsiin, jos pitkän työpäivän ja matsin keston lisäksi saa viettää autossa parikin tuntia.
Konnamuori
17.10.2006, 19:23
http://www.yle.fi/tekstitv/html/P209_01.html
Ei käy tasan onnenlahjat..Ymmärrän kyllä valmentajan mietteet: hankala rakentaa kaikkea pelaajan ympärille joka ei pysy kunnossa.Vaikka tuo pelaaja olisi kuinka hyvä tahansa.
Beagle Boy
17.10.2006, 19:34
http://www.yle.fi/tekstitv/html/P209_01.html
Ei käy tasan onnenlahjat..Ymmärrän kyllä valmentajan mietteet: hankala rakentaa kaikkea pelaajan ympärille joka ei pysy kunnossa.Vaikka tuo pelaaja olisi kuinka hyvä tahansa.
Mikäköhän se on sitten Litin seuraava maa, jos Ruotsissa alkaa olemaan pelit pelattu? Olisikohan sitten jo vuorossa tulo kotimaan kentille? Olisi kyllä helvetin hyvä vetonaula katsojien houkuttelemiseen.
Mats Bedö
17.10.2006, 19:45
Eipa toi Veikkausliigan katsojamaara mikaan huikea ollut kun Litti viimeks Lahdessa pelas. Nytkin kay enemman jengia...
Eipa toi Veikkausliigan katsojamaara mikaan huikea ollut kun Litti viimeks Lahdessa pelas. Nytkin kay enemman jengia...
Häntä ei osattu käyttää oikein. Veikkausliigaketjussa sanoin, että Littiä pitäisi yrittää saada Klubiin. Joukkue on muuten nuori, joten tuollaisen vanhemman pelaajan vaikutus on suuri. Esimerkkinä voidaan katsoa vaikkapa Mika Nurmelaa. Hänen vaikutuksensa Klubissa on ollut tällä kaudella yllättävän merkittävä. Lisäksi Stadissa on ihan eri potentiaali markkinoida futista kuin jossain muualla.
Litin kannattaisi jo pikku hiljaa lopetella ettei vanhoja päiviä tarvitse pyörätuolissa vietellä, tuleepahan aikaisemmin maajoukkueelle se pulma eteen, että millä Litin jättämä aukko täytetään, Eremenko? Ääh.
Repolainen
17.10.2006, 21:34
Häntä ei osattu käyttää oikein. Veikkausliigaketjussa sanoin, että Littiä pitäisi yrittää saada Klubiin. Joukkue on muuten nuori, joten tuollaisen vanhemman pelaajan vaikutus on suuri. Esimerkkinä voidaan katsoa vaikkapa Mika Nurmelaa. Hänen vaikutuksensa Klubissa on ollut tällä kaudella yllättävän merkittävä. Lisäksi Stadissa on ihan eri potentiaali markkinoida futista kuin jossain muualla.Litin koivet ei kestäisi muovilla pelaamista joten HJK kannattaa unohtaa mahdollisena seurana. Honka saattaisi osata markkinoida Littia kunnolla ja pelityylikin sopisi Jarille.
Honka saattaisi osata markkinoida Littia kunnolla ja pelityylikin sopisi Jarille.
Mitähän täälläkin oikein kuvitellaan? Eepi Hämäläinen Ässät tai Pasi Peltonen Lukko.... Jos Jari Litmanen pelaa vielä joskus Suomessa niin seura on FC Lahti.
Litin kausi ohi:
http://www.iltasanomat.fi/urheilu/uutinen.asp?id=1252958
Todella harmillinen juttu tämä Litmasen loukkaantuminen sekä Suomen maajoukkueen että Litin itsensä kannalta. Etureidessä siis repeämä ja kausi ohi. Kunnossa pysyessään hieno pelaaja ja todella tärkeä maajoukkueelle. Toivon henkilökohtaisesti että Litmanen jaksaa vielä jatkaa uraansa, varmasti tahtoisi kokea EM-kisojen huumaa, mikäli Suomi sinne asti selviää.
Mitähän täälläkin oikein kuvitellaan? Eepi Hämäläinen Ässät tai Pasi Peltonen Lukko.... Jos Jari Litmanen pelaa vielä joskus Suomessa niin seura on FC Lahti.
Litmanen on pelannut urallaan 11 ottelua FC Lahdessa. Miehen pelaamat 142 Suomen pääsarjaottelua jakautuvat neljän eri seuran kesken. Ulkomailla mies on pelannut kuudessa eri seurassa.
Toki FC Lahti olisi todennäköisin vaihtoehto Litmasen suomalaisseuraksi, mikäli sellaista vielä tulisi olemaan, mutta itse en ainakaan asiaa varmana pitäisi. Eurocup-ottelut voisivat hyvinkin kääntää pään toisaalle.
Kaiken lisäksi, kun Reipas ja Kuusysi on kuopattu. Skandaalihan olisi, jos Reippaan mies Litmanen pelaisi Kyykässä, mutta nyt tuollaista asetelmaa ei enää ole. Mies on pelannut Myllykoskella ja Klubissa ilman mitään ongelmia. Varmasti pelaisi jatkossakin, jos hyvä sauma tosiaan eurocupien suhteen tulee. Miksi hän tulisi Suomeen joukkueeseen, mikä ei ole CL-karsinnoissa. Toki hyvin mahdollista, että jatkaa vielä ulkomailla, mutta eihän sitä koskaan tiedä.
Mats Bedö
19.10.2006, 18:16
Jarin ulkomaan ura on nyt siis kaiketi lopullisesti kuopattu. Tuosta ei ole kun yksi osoite: Lahti.
Tärkeintä olisi, että jos Litti tervehtyy, olisi Suomen maajoukkueen peliä rakentavassa roolissa. Suomella ei ole luultavasti ikinä ollut käytössä sellaista pelisilmää plus sen toteuttamiseen sopivaa tekniikkaa mitä Litti tarjoaa.
Luultavasti Litti voisi jäähdytellä vaikka kuinka monta vuotta jossain potkupalloseurassa, mutta suurempi hyöty hänestä olisi esim Suomen maajoukkueen ykkösvalmentajana. Pelinäkemys on aivan eri luokkaa kuin suomipotkuttelijalla keskimäärin.
Ei olisi mikään yllätys jos joku kansainvälinen futisseura ottaisi Litin kuvioihin mukaan valmennukseen.
Ei olisi mikään yllätys jos joku kansainvälinen futisseura ottaisi Litin kuvioihin mukaan valmennukseen.
Itse olen ollut siinä käsityksessä, että Litmanen olisi uransa jälkeen tervetullut Ajaxin organisaatioon.
Itse olen ollut siinä käsityksessä, että Litmanen olisi uransa jälkeen tervetullut Ajaxin organisaatioon.
Eikös jo Danny Blind yrittänyt saada Littiä kakkoskoutsiksi ollessaan Ajaxin valmentajana.
pernaveikko
03.11.2006, 09:04
Litmasen uran ensimmäinen leikkaus edessä. Jotenkin sitä olisi kuvitellut tuolla loukkaantumishistorialla leikkauksia olleen mitä tahansa ehkä kymmenen kieppeillä. Toisaalta nyt kun miettii, niin ainahan ne on ollut jotain lihasjuttuja sitten kuitenkin.
Ihmeellinen tieto myös se, että nilkka olisi vaatinut leikkauksen jo joskus toistakymmentä vuotta sitten, mutta sitä ei oltu "haluttu tehdä."
Toivottavasti näistä asioista päättäneet ovat tienneet mitä tekevät, mitä siitä huutelemaan, mutta ihmeelliseltä se nyt silti vain kuulostaa.
Litmasen uran ensimmäinen leikkaus edessä.
Onks tää joku vitsi? Siis hä? Ihan oikeesti muka. Se äijähän on ollu romuna vähän väliä ja muka joka kerta on levolla parannettu? Ihan tosi?
Liverpooligan
03.11.2006, 19:16
Onks tää joku vitsi? Siis hä? Ihan oikeesti muka. Se äijähän on ollu romuna vähän väliä ja muka joka kerta on levolla parannettu? Ihan tosi?
Leikkauksista en tiedä, mutta IS Urheilussa oli tällainen lähes huikea lista Litmasen pahimmista vammoista vuosina 1995-2006. Uskomatonta luettavaa!
Aivotärähdys:2006
Silmä:2006
Ranne:2001
Nivuset:1996,1999,2004
Reisi:1996,1997,1999,2002,2003,2004,2005,2006
Polvi:1995,1998,2002
Pohje:1997,2001,2004,2006
Akillesjänne:1996,1998,2003,2004,2005
Nilkka:1995,1998,2004,2006
Eli termi lasinilkka ei sinänsä ole aivan osuvin, lähempänä olisi joku kristallireisi tai vastaava...
Todellinen sääli, että näinkin hienolla pelaajalla on tällainen historia.
Litin jatko Malmössa on varmistunut. Vuoden pahvilla mennään.
http://www.vk.se/Article.jsp?article=112463
Nyt Jari on kaadunnut rappusissa. Niska ei käänny mihinkään ja selkä on kipeä. Kyllä on huonoa onnea matkassa - pikaista paranemista.
http://www.iltasanomat.fi/urheilu/uutinen.asp?id=1352181
Konnamuori
17.11.2007, 18:44
Kyllä Litti taas näytti miksi on kuningas!!Haastattelun youtube-videota odotellessa..
Mängimies
17.11.2007, 18:48
Kyllä Litti taas näytti miksi on kuningas!!Haastattelun youtube-videota odotellessa..
Suomella oli hyvä hallintajakso juuri ennen kuin Litmanen otettiin sisään. Siihen karkasi ote ja melkein heti perään teki azerit maalin. Siinä kohtaa oli hieman vähemmän kuninkaallinen ote Litmaseen.
Raporttien mukaan Litmanen oli kentällä heikko ja näkymätön, mutta oli oikeaan aikaan ratkaisemassa ottelua, siis tuo Kuqin maaliin lähtenyt keskitys. Siitä huolimatta Kuninkaalle varaukseton peukku ylös.
Ted Raikas
17.11.2007, 18:53
Mielestäni huippupelaajan yksi merkki on se, että jos ei ole ihan paras päivä, on jokseenkin näkymätön tai ei ole muutoin kunnossa, mutta silti yhdellä siirrolla ratkaisee pelin ja pisteet matkaa kotia.
Näin se menee. On se vaan äijä.
There can be only one!
Kuningas on palannut!
Täällä kotikatsomossa oli tippa linssissä kun Litin haastattelussa Klinga kysyi "Miltä tuntui tulla vaihdosta kentälle ja kuulla fanien kannustuksen?". Kuningas oli pala kurkussa ja totesi jotain tyyliin "Näet varmaan miltä tuntui".
kärppä73
17.11.2007, 19:54

Litmanen on on jumala, no question about that....hyvä Jariiiiiiiii!!!! älä lopeta vielä.... suomalainen futis ja urheiluelämä tarvitsee sua
Suomella oli hyvä hallintajakso juuri ennen kuin Litmanen otettiin sisään. Siihen karkasi ote ja melkein heti perään teki azerit maalin. Siinä kohtaa oli hieman vähemmän kuninkaallinen ote Litmaseen.
Raporttien mukaan Litmanen oli kentällä heikko ja näkymätön, mutta oli oikeaan aikaan ratkaisemassa ottelua, siis tuo Kuqin maaliin lähtenyt keskitys. Siitä huolimatta Kuninkaalle varaukseton peukku ylös.
Näkymätön on ehkä vähän väärä ilmaisu, mutta tosiaan alkuun varsinkin näkyi pitkä pelaamattomuus. Toisaalta pelin edetessä Kuningas lämpeni ja tatsi alkoi löytyä. Molemmat maalit kuitenkin enemmän tai vähemmän jarin alustuksesta :)
Monta presidenttiä, vain yksi Kuningas!
Raporttien mukaan Litmanen oli kentällä heikko ja näkymätön, mutta oli oikeaan aikaan ratkaisemassa ottelua, siis tuo Kuqin maaliin lähtenyt keskitys. Siitä huolimatta Kuninkaalle varaukseton peukku ylös.
Ei Litmanen kyllä heikko ollut. Piti taas ihmetellä, että miten voi joku nähdä kentän niin hyvin kuin Litti näkee. Muutama aivan maaginen passi omille, ei noin hyvin syötä palloa ketään Suomessa, tai sen paremmin missään muussakaan pohjoismaassa. Euroopassakin näitä löytyy vain muutama. Mutta ei Littiä parempi voi suoranaisesti olla, yhtä hyvä ehkä, mutta parempi? Enpä usko.
Konnamuori
17.11.2007, 21:02

Se missä Litti näytti olevansa maailmanluokan pelaaja oli syöttötyöskentely, syötöt yhdellä kosketuksella on pelimiehen merkki.Pitää kuitenkin muistaa että puolivuotta loukkaantumisen ja ainoastaan neljän joukkueharjoituksen jälkeen peli ei voi olla uomissaan.Toki mittari ei ollut kovin mahdollinen, mutta ensi keskiviikkona taso kovenee.
Litin tunteenpurkauksen takana oli aika varmasti hirveä lataus. Jari ehkä tiesi että tämä oli viimeinen ottelu Olympiastadionilla ja varsinkin kotiyleisön edessä.Epäilen että jos Suomi ei EM-kisoihin mene niin Jari päättää loistavan uransa.
Ei Litmasen suoritusta voi kyllä selvinpäin huonoksi sanoa. Jarilla meni n. 5 minuuttia hakiessa tatsia ja sitten hän olikin kentän kuningas. Keskiviikkona muutama hyvä passi Miklulle kärkeen, verkko heiluu ja alpit kutsuvat. Näin se vaan menee. Oli kyllä mukava nähdä Litmanen, Forssell, Tainio ja Väyrynen pitkästä aikaa kentällä yhtä aikaa.
ps. Shefkiiiiii!!!!!!!!
viikink1
17.11.2007, 23:02
Todennäköisesti voin vanhana patuna sitten kehua ja muistella kuinka olin katsomassa ja huutamasssa kuninkaan viimeisessä pelissä olympiastadionilla. Siinä on meinaan meriittiä kerrakseen jonka minun lisäksi yli 10 000 muuta jakaa:) Viimeiset pelit kuningas toki pelaa sitten alpeilla.
Kenelläkään nauhalla tai kukaan löytänyt Litin haastattelua mistään netistä videona? Voisi linkittää.
Onhan Jari kyllä niin maaginen pelaaja Euroopan mittapuulla. Ainakin ollut, harmi vaan, että on kärsinyt monista loukkaantumisista, mutta vielä se yksi matsi Jari !
Ei tässä auta muu, kuin sanoa, että on se Litmanen Kuningas, ja todella hieno persoona niin jalkapalloilijana, kuin ihmisenäkin.
Luultavasti monikaan normaali tallaaja taikka iltapulun lukija ei tajua kuinka helvetin iso juttu Litmanen on oikeasti ollut Suomalaiselle jalkapalloilulle. Jos Litti on Suomessa kuningas, niin huippuaikoinaan Ajaxissa mies taisi olla siellä jossain lähempänä jumalaa.
Itselläni oli aikoinaan etuoikeus päästä paikanpäälle katsomaan paritkin Ajaxin pelit, kuninkaan ollessa parhaimmillaan, ja täytyy sanoa, että tuntui hienolta olla Suomalainen "Jaaaariii, Jaaaariii" -laulujen kaikuessa täydellä stadionilla. Paikallisessa seurueessakin riitti selkääntaputelijoita, kun Jari teki maalit tai parit kyseisissä otteluissa (täytyy sanoa, että ottelutapahtumat jäivät aika usein vähän hämäriksi kaiken muun fiiliksen seassa).
Kyllähän Litti on vieläkin varsin hyvässä muistissa Adamin futisfanien keskuudessa, taannoisella Amsterdamin käynnillä tuli aikalailla monta "Jari Litmanen" -juttua, kun kerroin olevani Suomesta.
Tämänpäiväinen Litmas-lakana, sekä Kuninkaan saamat aplodit olivat jotain todella hienoa, ja jonkinlainen ele siihen suuntaan, että myös täällä peräpohjolassa voidaan saada aikaan jalkapallokulttuuria.
Hieman tässä meinaa tulla itsellekin taas haikea fiilis, kun miettii, että tämä saattoi olla Kuninkaan viimeinen esiintyminen kotimaan kentillä. Samalla pelikäsityksellä varustettuja pelaajia ei kasva ihan jokaisella oksalla, ei Suomessa, eikä muuallakaan.
Kenelläkään nauhalla tai kukaan löytänyt Litin haastattelua mistään netistä videona?
Sieltähän se Juutuubista löytyy:
http://www.youtube.com/watch?v=KYdHRKaiItQ
Sieltähän se Juutuubista löytyy:
http://www.youtube.com/watch?v=KYdHRKaiItQ
Kiitoksia, itse en löytänyt! :)
Ted Raikas
18.11.2007, 00:37
Siinäpä oivallinen esimerkki, kun ihminen on koko sydämellään mukana taistelemassa jonkun asian eteen. Samalla, miten rakastaa itse lajia.
Litmanen, siinä pelaaja joka ei tule koskaan unohtumaan. Olisi hienoa, että hän saisi vielä edustaa Suomea arvokisoissa, ennen kuin poistuu kokonaan näyttämöltä. Sääli tosiaan, ettei ole pelkästään omissa käsissä, mutta taistelu jatkuu.
Vituttaa tosiaan, että Suomessa löytyy niin paljon jengiä, jotka jaksaa puukottaa Littiä selkään. Niitä ihmisiä ei nimittäin mistään oikeista jalkapallomaista löydy. Litmasen ansiot tiedetään paremmin ulkomailla, kuin Suomessa.

Jarin suurimmat ansiot ovat toki ulkomailta, koska suomessa ei ole ikinä ollut mahdollisuuksia moiseen.
Juttelin itse kuninkaan kanssa tuossa jokunen aika sitten, eikä Jari oikein tiennyt itsekään mitä tulee tekemään. Mä toki suosittelen kunnon ylläpitoa HJK:ssa. :)
Jumalauta, Kuningas on palannut! 10 päivän testijakso Fulhamissa ja mahdollisesti loppukausi Valioliigassa.
http://www.iltasanomat.fi/urheilu/uutinen.asp?id=1478896
Torpeedoz
22.01.2008, 13:01
Huikea juttu, jos Jari palaa Valioliigaan!
Taitopelaaja
22.01.2008, 20:41
Aika kova juttu, jos Litti tosiaan pääsee kehiin Valioliigassa. Kauaa hänen uransa ei voi enää kestää, mutta Hoddiksen Fulhamissa hänelle voi löytyä hyvä rooli. Toivotaan Jarille parasta ja kuninkaallista loppukautta!
Jumalauta, Kuningas on palannut! 10 päivän testijakso Fulhamissa ja mahdollisesti loppukausi Valioliigassa.
Asia varmistui näemmä äsken, loppukauden diili. Ei Royn sanojen mukaan ole ihan kunnossa, joten debyyttiä tuskin ihan heti nähdään...
Uleåborgir
31.01.2008, 17:59
Asia varmistui näemmä äsken, loppukauden diili.
Magnifique! Loistohomma.
Fulhamilla on helmikuussa vain kolme ottelua - kaikki Valioliigaa. Ensimmäinen on sunnuntaina 3.2 (Aston Villa, kotiottelu), toinen ensi viikon lauantaina 9.2. Middlesboron vieraana ja lauantaina 23.2 kotiottelu West Hamia vastaan.
Fulham Football Club has announced that Finnish international Jari Litmanen has joined the Club until the end of the season.
Litmanen was Hodgson’s captain during Finland’s Euro 2008 qualifying campaign and the striker has been his nation’s talisman over the past decade, earning 110 caps and scoring 28 goals along the way.
On the domestic scene Litmanen started his career with Reipas in Finland’s premier division before enjoying great success with Ajax, winning four Dutch titles, three domestic Cups and a European Cup in the Club’s famous number 10 shirt.
Litmanen went on to represent Barcelona and Liverpool. During his time on Merseyside the Finnish playmaker achieved a cup treble with the Reds in 2001, winning the Worthington Cup, FA Cup and UEFA Cup.
A return to Ajax followed before more recent spells with Bundesliga side Hansa Rostock and Swedish side Malmo FF.
Roy Hodgson said:
‘I don’t think there is a need to explain the qualities that Jari possesses as a player or the obvious reasons for wanting to bring him to Fulham, and I am delighted that he has agreed to join us for the remaining months of the season. Although he is not entirely match fit at the moment, I have no doubt that he will have a big part to play over the coming months and that we shall benefit as a team from his skill and experience.’
In addition to the signing of Jari Litmanen, the Club has also secured the services of Toni Kallio from Swiss side BSC Young Boys.
The 29-year-old Finnish international defender has made 15 appearances for his country including some impressive performances in Finland’s recent European qualifying campaign.
The versatile defender can play at both centre and left back positions and he played previously for HJK Helsinki and Molde FK.
Hodari sanoo, että Litti ei ole sellaisessa kunnossa, että voisi pelata kokonaisen ottelun. Hän ei kiellä millään muotoa, etteikö Litti voisi käydä kentällä jo sunnuntaina Aston Villaa vastaan kotipelissä. 20-30 minuuttia on ihan mahdollista.
Jokerinho
02.02.2008, 01:43

Keurulaisen mukaanhan Litti on kovemassa kunnossa kuin moniin vuosiin... Ei hyvin mene jos se ei riitä kuin 20-30 minuuttiin. Muutama vuosi ois pitäny vielä treenata yksin Keurulaisen menetelmillä niin olis 90 min kunnossa. ;) (<--HUOM!)
Joka tapauksessa hienoa, että Litti pelaa seurafutistakin vaihteeksi. Toivottavasti paikat kestää.
Kaikki kunnia Jari Litmaselle, mutta jos mies nousee tällä kaudella Fulhamin "pelastajaksi" Englannin valioliigassa, niin se kyllä kertoo enemmän Valioliigan nykytasosta kuin Litmasen.
Milloin mies on viimeksi pelannut säännöllisesti sarjajalkapalloa? Milloin mies on viimeksi pelannut vaikkapa 3 peliä putkeen ilman loukkaantumisia? Milloin mies on viimeksi pelannut Eurooppalaista huippuliigaa, ja millä menestyksellä?
Kyseessä toki on kaikkien aikojen Suomalainen jalkapalloilija, jonka kulta-aikaa Ajaxissa tuli todistettua hyvinkin tarkasti + tietenkin kaikki maaottelut seurattua paikan päällä... mutta ei mies enää ole se 10 vuoden takainen Litti. Peliäly on kyllä tallella, mutta esim. nopeus ei. Entä miten kestää paikat Englantilaista taistelupalloa, kun ne eivät oikein kestäneet edes silloin kun mies oli parhaimmillaan...?
Toivottavasti olen väärässä, mutta epäilen kovasti että Litmanen nousee näkyvään rooliin Fulhamissa. Saattaa ehkä pelata puoliajan pari silloin tällöin, ehkä syöttää /tehdä yhden maalinkin... mutta aika kyllä rupeaa menemään miehestä ohi... pelaajana. Valmentajana Jarilla varmasti on paljonkin annettava suomalaiselle jalkapalloilulle.
Hodgson tuumi, että Mullet for my Valentine ja hankki Litmasen Pyhän Valentinuksen päivän alla... No, toivottavasti menee hyvin ja paikat kestää ja blaa blaa... Jonkinlaisia onnistumisia Jarille toivon, että voisi hyvillä mielin uransa lopettaa. Ja helevetin komiat läksiäiset Amsterdamiin sitten!
Se, että Litmanen sattuisi pelastamaan hodarin jengin, kertoisi nimenomaan Jarin tasosta. Vähättely ja asioiden vääristely lienee joidenkin mielestä hauskaa, mutta mä en kyllä lähde tohon ollenkaan.
Se, että Litmanen sattuisi pelastamaan hodarin jengin, kertoisi nimenomaan Jarin tasosta. Vähättely ja asioiden vääristely lienee joidenkin mielestä hauskaa, mutta mä en kyllä lähde tohon ollenkaan.
Nimenomaan... Jos Jari pelastaISI Fulhamin... se kertoISI, että mies on edelleen maailman huippua. Mutta sitä ei ole vielä tapahtunut, ja se selviää vasta myöhemmin. Toivottavasti Litti pysyy kondiksessa ja pystyy vielä pelaamaan huipputasolla. Se, että sitä epäilee viimeaikaiset näytöt huomioon ottaen ei ole vähättelyä eikä asioiden vääristelyä vaan ihan puhdasta realismia.
Nimenomaan... Jos Jari pelastaISI Fulhamin... se kertoISI, että mies on edelleen maailman huippua. Mutta sitä ei ole vielä tapahtunut, ja se selviää vasta myöhemmin. Toivottavasti Litti pysyy kondiksessa ja pystyy vielä pelaamaan huipputasolla. Se, että sitä epäilee viimeaikaiset näytöt huomioon ottaen ei ole vähättelyä eikä asioiden vääristelyä vaan ihan puhdasta realismia.
Kaikki kunnia Jari Litmaselle, mutta jos mies nousee tällä kaudella Fulhamin "pelastajaksi" Englannin valioliigassa, niin se kyllä kertoo enemmän Valioliigan nykytasosta kuin Litmasen.
Pienenpieni ristiriita?
Valioliigan kotisivut kertovat ettei Litmanen olisi tänään Fulhamin kokoonpanossa. Harmi jos näin, hieman vesi kielellä on odotellut sitä kotiyleisön kohahdusta kuninkaan saapuessa kentälle antamaan ensimmäiset pehmeät keskialueen syöttönsä.
edit.
- Litmanen ja Kallio eivät pelaa sunnuntain ottelussa, sillä molemmilla on takanaan pitkä ottelutauko. Jari on ollut loukkaantuneena ja Kallion tapauksessa Sveitsin liigassa oli talvitauko, Fulhamin manageri Roy Hodgon vahvistaa seuran sivuilla.
Lähde: Ilta-Sanomat
Nakkikastike
06.02.2008, 17:13
Litmanen on tänään avauksessa Kreikkaa vastaan pelattavassa maaottelussa. Roy Hodgsonin mukaan Litti on valmis pelaamaan noin 60 minuuttia ottelussa. Tämä on muuten kuninkaalle seitsemäs Kreikkaa vastaan pelattava peli..
Saa nähdä poistuuko kentältä viimeisen kerran urallaan sitten jossain vaiheessa terveenä vai paareilla. Toivon uralle hienoa päätöstä ja omin jaloin vielä kentältä pois aplodien saattelemana sitten hamassa tulevaisuudessa. Toivon myös Litmaselle hyvää paluuta ja että välttyy loukkaantumisilta, mutta vähän arveluttaa kestääkö paikat edes kevätkautta. Toivon mukaan mies pysyy kunnossa ja pystyy käyttämään vahvuuksiaan ja jakelemaan niitä upeita syöttöjä. Se on tänään Litmaselle 58 minuuttia ja yksi kipale maalisyöttöjä. Ja Suomihan nappaa pelistä 1-2 voiton ja kaappaa epävirallisen maailmanmestaruuden ensi kertaa itselleen. Ilta-Sanomissa tarkempi juttu tästä, jos jotakuta kiinnostaa tietää tarkemmin aiheesta. MM-tittelistä siis pelataan tänään.
Kyllähän Litmanen on kuningas, mutta oikeesti koska Litmanen on viimeksi ollut 90 minuutin kunnossa?
Oikeasti, jos ei ole vuosiin ollut täyden peliajan kunnossa niin lopettaisi jo hienon uransa. Maajoukkueen avaus ei Litmasta enää tarvi ja nyt pitäisi uuden valmentajan myötä siirtyä uuteen aikakauten. Enää ei pidä rakentaa taktiikkaa Litin varaan vaan lähteä siitä, että jos kaveri on kunnossa niin tulkoot vaihdosta kentälle vikaksi pariksi kymmeneksi minuutiksi. Onneksi näin kait onkin.
Kyllähän Litmanen on kuningas, mutta oikeesti koska Litmanen on viimeksi ollut 90 minuutin kunnossa?
Kuka suomalaispelaajista poislukien pakit on ollut viime vuosina 90 minuutin kunnossa? Eihän heistä kukaan pelaa säännöllisesti avauksessa.
Ei toki kaikkien tarvitse olla edes 90min kunnossa, jos penkiltä vain tulee hyvää, tuoretta voimaa. Tosin jos on kapea materiaali niin ei se välttämättä ole helppoa.

Mutta Litmasen touhu on mennyt jo naurettavuuden puolelle. Milloin mies on 25 minuutin kunnossa, milloin 37 minsan ja milloin taas ei pysty pelaamaan ollenkaan. Ei mielestäni enää asiaa avaukseen vaan nyt pitää alkaa katsomaan jo tulevaisuuteen. Eremenkot, Tainio, Väykkä, Heikkinen ja Sjölund ovat niitä nimiä joihin tulevien karsintojen keskikenttä pitää rakentaa.
Kyllähän Litmanen on kuningas, mutta oikeesti koska Litmanen on viimeksi ollut 90 minuutin kunnossa?
Oikeasti, jos ei ole vuosiin ollut täyden peliajan kunnossa niin lopettaisi jo hienon uransa. Maajoukkueen avaus ei Litmasta enää tarvi ja nyt pitäisi uuden valmentajan myötä siirtyä uuteen aikakauten. Enää ei pidä rakentaa taktiikkaa Litin varaan vaan lähteä siitä, että jos kaveri on kunnossa niin tulkoot vaihdosta kentälle vikaksi pariksi kymmeneksi minuutiksi. Onneksi näin kait onkin.
Taas näitä kendo miehiä - myllyt sallittava.
Suomessa ei valitettavasti vain vieläkään ole pelaajaa joka olisi parempi (edes siihen 45minuutin ajan) kuin Jari 10 paikalla - kuninkaan ollessa kunnossa. Jos satuit karsintoja katsomaan, kuten suuri yleisökin huomasi, Jari on kunnossa ollessaan (edes se ~ puoliaika) aina vahvistus.
Jalkapallossa, kuitenkaan (varsinkaan karsinnoissa) eivoida miettiä aina tulevaisuutta, vaan sen hetkistä tulosta jolloin parhaiden on pelattava, oli sitä ikää sitten vaikka se 38.
Fulhamin kohdalla, on ymmärrettävää jos Jarille kaavaillaan viimeisiä 30minuutteja, jolloin vedetään täysiä. Syy tähän selviää jos katselee sarjataulukoita ensimmäisen 45min jälkeen ja 90min (eli normi)... fulham tarvitsee loppupeliin johtajaa ja rauhoittajaa...
Suomessa ei valitettavasti vain vieläkään ole pelaajaa joka olisi parempi (edes siihen 45minuutin ajan) kuin Jari 10 paikalla - kuninkaan ollessa kunnossa. Jos satuit karsintoja katsomaan, kuten suuri yleisökin huomasi, Jari on kunnossa ollessaan (edes se ~ puoliaika) aina vahvistus.
Litmasen anti joukkueelle ovat oivaltavat syötöt ja erikoistilanteet. Eremenko jr. pystyy luomaan vastustajaa kuin vastustajaa vastaan tukun huippupaikkoja oivaltavilla syötöillään. Lisäksi erikoistilanteissa hän on varmasti vähintäänkin Litmasen tasoa. Tähän kun lisätään parempi liike ja muutenkin parempi fysiikka sekä ihan toimiva yhteispeli Miklun kanssa niin en näe Litille enää käyttöä. Eremenkoa siihen kymppipaikalle järjestämään peliä ja saadaan peliin tarvittavaa nopeutta.
Jalkapallossa, kuitenkaan (varsinkaan karsinnoissa) eivoida miettiä aina tulevaisuutta, vaan sen hetkistä tulosta jolloin parhaiden on pelattava, oli sitä ikää sitten vaikka se 38.
Uskon, että jos hyökkäs rakennetaan Eremenkon varaan, joka on lähes poikkeuksetta täydessä pelikunnossa, saavutamme paljon paremma tuloksen kun rakentamalla hyökkäystä Litin varaan, jonka kunto ei ole tainnut 2000-luvulla olla kertaakaan täyttä yli 60 minuuttia, saati täyttä peliaikaa.

Uskot siis Hodgsonin olleen väärässä peluuttaessaan puolikasta Littiää. Jos näin myös olisi, miksi Losa pelaa venäjällä vähin minuutein eikä ole breikannut läpi -edes maajoukkueessa kunnolla?
Losa, joka mielestäni kyllä mainio pelimies, elää vielä vanhalla karsinta hypellä kyykyttäessää kääpiöitä.. tai näin näen, Losa ei kuitenkaan ole vertailukelpoinen Jariin nähden. Tilanne taju, pelisilmä - kosketus - _johtajuus_
OT, niemen antilta viime vai tämänviikon veikkaajassa loistava juttu jossa näpäytti litin epäilijöitä ;)
e; ja niin yhteispelistä, harva muistaa missä iskussa Litti&Miklu kaksikko oli ennen Litin/Miklun isoa loukkaantumis sumaa..
Uskot siis Hodgsonin olleen väärässä peluuttaessaan puolikasta Littiää. Jos näin myös olisi, miksi Losa pelaa venäjällä vähin minuutein eikä ole breikannut läpi -edes maajoukkueessa kunnolla?
Ei ole breikannut maajoukkueessa kunnolla? Kaveri on pelannut 33 A-maaottelua ja tehnyt niissä 12 maalia. Samaan tahtiin ei ole pystynyt Litti eikä Miklu. Venäjällä taas oli viime kaudella yksi joukkueen tärkeimmistä pelaajista tehden sielläkin seitsemän maalia. Oliko vielä viime karsintojen paras maalintekijä?
Losa, joka mielestäni kyllä mainio pelimies, elää vielä vanhalla karsinta hypellä kyykyttäessää kääpiöitä.. tai näin näen, Losa ei kuitenkaan ole vertailukelpoinen Jariin nähden. Tilanne taju, pelisilmä - kosketus - _johtajuus_
Kaikissa muissa aivan riittävä hyvä korvaamaan Litmasta paitsi tuo johtajuus, mutta sitä varten on maajoukkueessa esimerkiksi Hyypiä.
Litmanen on edelleen n.100-vuotta edellä Losaa siinä asiassa mikä erottaa Losan tällä hetkellä vielä esim. Euroopan huippusarjoista ja huippuseuroista. Eli milloin tehdä mikäkin ratkaisu. Milloin syöttää, milloin haastaa, milloin laukoa. Pelisilmä, tekniikka, potkutekniikasta puhumattakaan ovat täysin riittävät esim. La Ligaan tai Serie A:n, mutta Losa ei vielä osaa tehdä tarpeeksi oikeita ratkaisuja pallon kanssa. Hieroo liikaa palloa tai jää haastamaan, kun se olisi pitänyt pistää jo eteenpäin, jne.
Ja mikäs on hienointa kuin Jari tekee maalin Kreikkaa vastaan! The return of the king!
Kyllä on Litti ollut kovassa vedossa tänään. Tämä lupaa hyvää mitä miehen jatkoon maajoukkueessa tulee ja Fulham tulee saamaan erinomaisen vahvistuksen kevätkaudelle.
Trenchtown
06.02.2008, 22:44
Litmanen on edelleen n.100-vuotta edellä Losaa siinä asiassa...milloin tehdä mikäkin ratkaisu.
Näin minäkin asian näkisin. Losalla on kaikki edellytykset huippufutaajaksi tulemiseen, mutta mies niin sanotusti säätää edelleen liikaa. Toki Venäjän liigaa en ole päässyt katselemaan ja perustankin mielipiteeni niihin otteisiin mitä mieheltä olen maajoukkuepaidassa nähnyt.
Se "oikean ratkaisun" taito tulee luonnonlahjakkuuksia lukuunottamatta vain pelaamalla ja Litin pelinlukutaitoon ja kykyyn tehdä niitä oikeita ratkaisuja on Losalla vielä matkaa. Toki se ei ole mikään mahdoton matka se.
Minun puolestani Litmanen saa pelata maajoukkueessa kaikki ne minuutit joihin hän pystyy, niin kauan kuin pelikäsitys pysyy tuolla tasolla ja pärjää edes jotenkin nuorempiensa kyydissä.
[QUOTE=Trenchtown;2163292]Se "oikean ratkaisun" taito tulee luonnonlahjakkuuksia lukuunottamatta vain pelaamalla ja Litin pelinlukutaitoon ja kykyyn tehdä niitä oikeita ratkaisuja on Losalla vielä matkaa. Toki se ei ole mikään mahdoton matka se.
[QUOTE]
Se nimenomaan on mahdoton matka. Taitavaksi voi tulla harjoittelemalla, mutta Litmasen kokonaisnäkemys pelistä on luonnonlahja, jota ei opita harjoittelemalla
Se nimenomaan on mahdoton matka. Taitavaksi voi tulla harjoittelemalla, mutta Litmasen kokonaisnäkemys pelistä on luonnonlahja, jota ei opita harjoittelemalla
Näin se menee. Tämä on universaali totuus kaikissa taitolajeissa. Toivotaan että Litti jaksaa autella maajengiä vielä jonkin aikaa. Kuninkaan tasoista pelaajaa on turha toivoa puissa kasvavan. Epäilijät jalkapuuhun.
TwentyThree
07.02.2008, 09:59
Kaikissa muissa aivan riittävä hyvä korvaamaan Litmasta paitsi tuo johtajuus, mutta sitä varten on maajoukkueessa esimerkiksi Hyypiä.
Litmasen kyky rauhoittaa peliä ja antaa syöttö varmasti omille on se ominaisuus joka Eremenkolta puuttuu kokonaan. Tämän takia Litmanen on kullanarvoinen pelaaja Suomelle ja todennäköisesti myös Fulhamille.
Noh noh Fordél törkeää panettelua! Vielä yhdet kisat mennään Litin voimalla. Eilinen peli tosiaankin näytti, että avauskokoonpano tarvitsee Littiä ja 70 minuutin kunto on jo parempi kun mitä hänellä on ollut vuosiin!
Se nimenomaan on mahdoton matka. Taitavaksi voi tulla harjoittelemalla, mutta Litmasen kokonaisnäkemys pelistä on luonnonlahja, jota ei opita harjoittelemalla
Harhailen hieman sivuun ketjun varsinaisesta aiheesta...
Mä oon tässä viime aikoina perehtynyt pallopelien valmennuksen nykytietoon hieman syvemmälti, ja siinä on tullut vastaan jonkin verran tutkimustietoa tämän ns. luontaisen pelisilmän olemuksesta ja kehittymisestä. Aika monessa paikassa ollaan nykyään sitä mieltä, että siihen vaikuttaa aivan primäärisesti se, mitä tekee pienenä lapsena ja millaisessa ympäristössä. Yksinkertaistettuna homma menee niin, että kyky hahmottaa pelitilanteita ja pelaajien ja pallon liikkeitä kehittyy nopeammin ja syvällisemmäksi sellaisilla pelaajilla, jotka ovat lapsena saaneet tutkia ympäristöään mahdollisimman vapaasti ja leikkiä omilla ehdoillaan.
Mikäli siis haluaa siitä omasta pikku kullannupustaan Pelimiehen/-naisen, kannattaa antaa sen touhuta ympäri kämppää sekä mahdollisimman paljon myös ulkona ja leikkiä juuri niin kuin nassikka haluaa leikkiä (kaikkihan tietävät, että kaikki muut tavarat kiinnostavat muksuja enemmän kuin oikeat lelut). Telkkarin/pelikoneen ääreen istutetuista ja/tai omaan huoneeseensa sidotuista ja pelkkiä he-manejä tai barbeja leluikseen saavista lapsista ei tule uusia litmasia.
Sori että tulen tällein turhia haihatteluja huutelemaan mutta jotenkin on vahva tunne siitä että litti loukkaantuu kohta jossain harjoituksissa. Näin ollen kaikki menee mönkään.
En toivo tälläistä mutta ei se ketään yllättäisi.
Aika monessa paikassa ollaan nykyään sitä mieltä, että siihen vaikuttaa aivan primäärisesti se, mitä tekee pienenä lapsena ja millaisessa ympäristössä. Yksinkertaistettuna homma menee niin, että kyky hahmottaa pelitilanteita ja pelaajien ja pallon liikkeitä kehittyy nopeammin ja syvällisemmäksi sellaisilla pelaajilla, jotka ovat lapsena saaneet tutkia ympäristöään mahdollisimman vapaasti ja leikkiä omilla ehdoillaan.
Varmasti näin on ja siihen päälle pitää vielä harrastaa monipuolisesti eri lajeja, jotta pelisilmästä, koordinaatiosta, liikeradoista jne. kehittyy monipuolisia. Eli lapsen luova ja virikkeellinen ympäristo yhdistettynä monipuoliseen lajivalikoimaan synnyttää jatkossakin meille näitä litmasia.
Mikäli siis haluaa siitä omasta pikku kullannupustaan Pelimiehen/-naisen, kannattaa antaa sen touhuta ympäri kämppää sekä mahdollisimman paljon myös ulkona ja leikkiä juuri niin kuin nassikka haluaa leikkiä (kaikkihan tietävät, että kaikki muut tavarat kiinnostavat muksuja enemmän kuin oikeat lelut). Telkkarin/pelikoneen ääreen istutetuista ja/tai omaan huoneeseensa sidotuista ja pelkkiä he-manejä tai barbeja leluikseen saavista lapsista ei tule uusia litmasia.
Hyvaa settia. Viela tuohon lisaisin sen, etta vahan vanhemman mukulan paivia ei kannata tunkea tayteen erilaisia ohjattuja harrastuksiakaan. Divergentin eli luovan ajattelun kehittyminen kun vaatii aikaa harjoittaa sita ajattelua. Ohjatuissa harrastuksissa on hyvat puolensa, mutta loppujen lopuksi nelja-viisi kertaa viikossa tapahtuva ulkopuolta tulevien ohjeiden noudattaminen ei luovuutta palvele. Tokihan nama ohjatut harrastukset voivat olla tata luovuuttakin palvelevia, esim. musiikki-, teatteri- ja kuvataidekouluja. Niissa ei tosin opi sitten sita ulkosyrjasyottoa...
Ei ole breikannut maajoukkueessa kunnolla? Kaveri on pelannut 33 A-maaottelua ja tehnyt niissä 12 maalia. Samaan tahtiin ei ole pystynyt Litti eikä Miklu. Venäjällä taas oli viime kaudella yksi joukkueen tärkeimmistä pelaajista tehden sielläkin seitsemän maalia. Oliko vielä viime karsintojen paras maalintekijä?
Kaikissa muissa aivan riittävä hyvä korvaamaan Litmasta paitsi tuo johtajuus, mutta sitä varten on maajoukkueessa esimerkiksi Hyypiä.
Joukkue jota Jari raahasi huippuhetkillään oli hieman eritasoinen ja eriasemassa kuin tämänhetkinen joukkue. Miklun tilastat olivat kanssa kovat, mutta loukkaantumiset, ja siitä seuranneet ongelmat ovat hillinneet tahtia.
En jaksa nyt enempää vääntää aiheesta, Losa ja Litti eivät ole samalla viivalla. Halusi sen ymmärtää tai ei - onneksi PL:ssa ovat ymmärtäneet - on Jari yhä edelleen ehdottomasti tärkein pelaajamme.
Viimeviikon veikkaaja - lue antti niemen kolumni!

Niin ei tullut vaan vastausta siihen, että edelleenkö olet sitä mieltä, että Losa ei ole breikannut maajoukkueessa?
En todellakaan kiistä Litmasen taitoja ja merkitystä joukkueelle. Suomen kaikkien aikojen jalkapalloilija ja maailman mittakaavassakin aivan erityisen kova tekijä. En kuitenkaan millään jaksa uskoa, että Litmanen on koko karsinnan ajan käytettävissämme niin kuin Losa paljon suuremmalla todennäköisyydellä tulee olemaan. Parasta olisi tietysti se, että kärjessä olisivat Losa & Miklu ja Litti hääräisi sitten näiden alapuolella. Eri asia on, että pystytäänkö tähän kovinkaan monessa pelissä Litmasen poukkoilevan kunnon takia?
Lähtisin siitä, että tulevissa karsinnoissa hyökkäyspää rakennettaisiin Losan ympärille ja Litmanen olisi sitten supervaihto. Toki jos kaveri on täydessä 90 minsan kunnossa niin olkoot avauksessa, mutta lähtökohtaisesti avauksessa pitäisi olla 90 minuutin eikä 45,7 minuutin kunnossa. Toivokaamme Litille parasta ettei tällä kertaa mikään pullonkorkki yms. ylivaarallinen esine sekoita Suomen karsintoja...
Niin ei tullut vaan vastausta siihen, että edelleenkö olet sitä mieltä, että Losa ei ole breikannut maajoukkueessa?
Vaikea sanoa, on ja ei. Omalla tavallaan on mutta toisaalta omaa paikkaa ei oikein ole, niin ei sitten ole breikannut? Kuitenkin vaikea breikata kunnolla jos omalla paikalla pelaa maajoukkueen tärkein pelaaja. Tietysti, jos miettii että on vakiokalustona mukana kokoajan - tässä mielessä tietysti on breikannut.
Ja, en enää muista sanoinko aiemmin asiassta, mutta Losan maalimäärät ovat vähän mitä ovat, Belgiaa vastaan onnistui- miten muut kovat(tai isot).
Kääpiötä vastaan ei tarvita samoja maailmanluokan vaateita tehdäkseen temppuja yms. kuin isoja vastaan. Isoja vastaan Losa on ollut aina kuin varjo siitä millaisena esiintyy pieniävastaan.
Mutta joo, kuten snaoit olisi hyvä että saataisiin kaikki kentälle samana iakana, näitä pelaavia pelaajia ei ole tosissaan liikaa. Eilen kreikka pelissä nähtiin mielestäni ajoittain hyvääkin suomea.
Eipä näy Littiä Fulhamin kokoonpanossa tänään. Harmin paikka. Baariin asti tuli lähettyä kattoo tätä vääntöö.
Harhailen hieman sivuun ketjun varsinaisesta aiheesta...
Mä oon tässä viime aikoina perehtynyt pallopelien valmennuksen nykytietoon hieman syvemmälti, ja siinä on tullut vastaan jonkin verran tutkimustietoa tämän ns. luontaisen pelisilmän olemuksesta ja kehittymisestä. Aika monessa paikassa ollaan nykyään sitä mieltä, että siihen vaikuttaa aivan primäärisesti se, mitä tekee pienenä lapsena ja millaisessa ympäristössä.
Samat tiedot, mutta olen sitä mieltä ihan käytännön huomioiden kauttakin, että jo 6-10-nappuloilla on ihan järjettömiä eroja siinä, miten he näkevät jalkapallon pelinä.
Esim. Kaksi ko. ikäistä samanalaisessa ympäristössä samanlaisten harrasteiden parissa kasvanutta poikaa, jotka ovat taidoiltaan tasavahvoja niin tekniikan, syttötaidon, potkujen, nopeuden, kuin kaiken muunkin osalta.
Kun pelaaja 1 saa pallon, niin hän menee kentän läpi ja tekee maalin. Kun pelaaja 1 syöttää, niin syöttää helpon syötön lähellä olevalle omalle pelaajalle.
Kun pelaaja 2 saa pallon, niin hän menee kentän läpi ja tekee maalin, JOS ei näe toista oman joukkueen pelaajaa paremmassa paikassa. Kun pelaaja 2 syöttää, niin syöttö lähtee usein oman lähellä olevan pelaajan sijasta tyhjään tilaan, tai pelaajalle, jolla on hänen näkövinkkelistään mahdollisuus syöttää pallo pelaaja 2 haluamaan paikkaan. Ts. ajattelee peliä 2, jopa 3 -syöttöä eteenpäin jo pikkupojuna.
Pelaaja 1 on junioreissa ehdottomasti hyödyllisempi, koska hän on luultavasti armoton maalintekokone pikkujunnuissa. Pelaaja 2:sta saatetaan puolestaan jopa opastaa pelaamaan "fiksummin". Eli palloa oman pelaajan jalkaan, koska joissain joukkueissa ja joissain tapauksissa valmentajakaan ei ymmärrä mitä vittua se siellä touhuaa.
Kuitenkin.. Kun pelikaverit ja vastustajat ympärillä kehittyvät, niin pelaaja 2 tulee olemaan näistä kahdesta suvereenin ylivoimainen, mikäli kehitys jatkuu samaa tahtia muissa taidoissa pelaaja 1:en kanssa myös vanhempana. Pelaaja 1:enkin silmä kehittyy (ja oikeasti.. itse uskon että sitä voi paljon opettaakin), mutta vain toisella heistä on "sisäänrakennettu" palloilusilmä, joka tekee kuitenkin sen pienen eron viimeistään huipputasolla.
Topicciin liittyen sen verran, että Litmanen oli varmasti pelaaja numero 2.
Vielä sydän, kaikki muut elimet lieneekinkin jo käyty läpi. Kohtuutonta
http://www.iltasanomat.fi/urheilu/uutinen.asp?id=1491962
-Mercury-
22.02.2008, 21:14
Vielä sydän, kaikki muut elimet lieneekinkin jo käyty läpi.
Eilen oli Kalevassa koko sivun juttu aiheesta
http://img229.imageshack.us/img229/1502/littiyn7.jpg
LaTe_Show
22.02.2008, 21:35
Eilen oli Kalevassa koko sivun juttu aiheesta
http://img229.imageshack.us/img229/1502/littiyn7.jpg
Jaahas, vatsalihaksen revähdystä odotellessa...
Litmasen edesottamuksia seuraillessa tulee väkisinkin mieleen Ruonansuun Jopen kappale 90-luvun puolesta välistä. "Taudit" taisi olla nimi. Nyt mennään kohdassa "sydämessä vähän tykytys-tähhh".
Voi vittu. Väärät pohjalliset fudistossuissa. Sisäreisi venähtänyt, koska Litin testaamat pohjalliset eivät toimineet. Nyt on pitänyt matkustaa Suomeen etsimään ja hakemaan uusia pohjallisia. Ei pelaa siis Litti vielä Blackburniakaan vastaan.
Litti sisäreisi venähtänyt (http://www.iltasanomat.fi/urheilu/uutinen.asp?id=1497520)
Edit. Tulipa mieleeni, että Tampereella oli Messukylän lukion abit tehnyt kyllä hemmetin hienon tekeleen penkkariajeluhin koskien Littiä. Voitti Moron äänestyksen.
Aiheena kuningas (http://www.aamulehti.fi/mediagalleria/aamulehti/tapahtumat/1105/38.shtml)
Voi vittu. Väärät pohjalliset fudistossuissa. Sisäreisi venähtänyt, koska Litin testaamat pohjalliset eivät toimineet.
Tällä kaudella tulossa vielä: liian pehmeä nurmi, liikaa suolaa munuaispiiraassa, pelipaidan pesulappu hiersi niskan ruvelle, vääränväriset raidat hammastahnatuubissa sekä takatukkaa liikaa lyhentänyt puolisokea albanialainen parturi.

Kyllähän noista huolimatta Fulham nousee kuiville, uskottehan...? Onhan tässä vielä 10 peliä jäljellä. Ehkä Litti pelaa viimeisessä kahdessa ottelussa, kun putoaminen on jo ratkennut. Tai sitten tekee viimeisessä ottelussa hattutempun joka pitää Fulhamin sarjassa.
Ja ensi kaudeksi Jari tekee sopimuksen seuraan x, on jokaisessa maajoukkueen kokoonpanokeskusteluissa mukana, mutta pelaa maksimissaan pelin. Seurajoukkueessa ei välttämättä sitä yhtäkään.
Ehkä olisi jo aika siirtyä kentän reunalle. Litmasella on varmasti paljonkin annettavaa valmennuspuollella. Toki itse peliinkin on annettavaa, jos vaan pysyy kunnossa. Mutta milloin viimeksi on pelannut vaikkapa 3 peliä putkeen ilman mitään vammoja?
Individual
07.03.2008, 10:16
Kyllä, Kuningas on kuningas ja kunnossa ollessaan taiturimainen, mutta luulisi jos toipilaana vedetään miltei koko ajan, että ripustettaisiin jo tossut naulaan. Eihän se mikään häpeä olisi, vaikka nyt lopettaisikin, etenkään tuollaisen uran jälkeen. Sitten vielä joku maaottelu stadikalle, missä Litti marssii kentälle vielä kerran Suomi-paita päällä, täysi stadiollinen osoittaa seisaaltaan suosiota ja stten vaikka maali tai upea keskitys ja eikun kohti uusia seikkailuja.
edit: mutta kun se vaan on niin maaginen sen pallon kanssa, että piru vieköön noi alituiset vammat.
Nää on kyllä niin huikeita juttuja mitä saa aina Litmasesta lukea: "Pohjalliset pettivät Litmasen"...Jos pohjalliset on Litille näinkin paha haaste niin miten se selviää kovaotteisesta Valioliigasta? No, loukkaantuihan se Bayernin kakkosveskakin solmiessaan kengänauhoja; sukua Litille?
Todella hieno pelaaja ja yksi lempipelaajistani kautta aikojen, mutta nyt olisi varmaan aika lopettaa hieno ura ennen kuin menee komiikan puolelle. Mikä joukkue (poislukien suomalaiset joukkueet ja Dubait yms.) haluaisi enää tehdä sopimusta Litin kanssa kun koskaan ei tiedä mikä paikka hajoaa? Ja tämän kaverin varaanko meidän maajoukkueen peli pitäisi rakentaa? Kuten jo aikaisemminkin totesin, mielestäni nyt pitää pikku hiljaa alkaa rakentaa koko peliä Losan ympärille ja mikäli Litin ura jatkuu niin tehdään Jarista supervaihto.
Belenoss
07.03.2008, 11:31
Litti nyt on aina pelannut maajoukkueessa enemmän kuin seurajoukkueessa, aivan satavarmastivetää pelipaidan päälle taas loppukuusta. Ei Litti loppujenlopuksi hirveästi ole loukkaantumisten takia joutunut maaotteluita jättämään väliin.
Harmittava takaisku fulhamin säilymishaaveille, littiä se joukkue kaipais... No kai se on jo valjennut monelle että minkätason valmentaja se hodgson oli... Jonkun muun koutsaamana taisteltas ensikesänä euroopan mestaruudesta!
Pikasta paranemista!
Joku päivä saamme lukea otsikon "Litmasella selkävamma: Kantoi sairauskertomustaan".
Ikävää että yhdelle pelaajalle sattuu näin paljon vammautumisia. Eikös tässä ollut jokunen vuosi sitten ergonomiatutkimus minkä takia tietyt pelaajat vammautuu useammin kun taas toiset vetää uran läpi ilman parranajohaavaa vakavampaa? Muistaakseni siinä oli Litmanen joko esimerkkinä tai ihan tutkimuskohteena. Selitys oli kai pelityyli yhdistettynä kehon mittasuhteisiin.
Kas kun tätä ei ole vielä kukaan täällä kommentoinut.
http://www.mtv3.fi/urheilu/futis/uutiset.shtml/arkistot/futis/2008/03/626608
Eli Litmasen mahdollista paluuta maajoukkueeseen, vaikka mies ei kai käsittääkseni ole pelannut peliäkään seurajoukkueessaan, onko edes reserveissä minuuttiakaan?
Mielestäni on aika kummallista, että pelaaja joka ei seurajoukkueessa pysty pelaamaan pystyy tulemaan "puskista" maajoukkueeseen. Jotenkin tuntuu, että Litillä on ns. suojatyöpaikka maajoukkueessa niin kauan kuin haluaa, tasosta ja pelikunnosta huolimatta. Se ei mielestäni ole välttämättä hyvä asia Suomen maajoukkueen tulevaisuuden kannalta.
Mielestäni on aika kummallista, että pelaaja joka ei seurajoukkueessa pysty pelaamaan pystyy tulemaan "puskista" maajoukkueeseen. Jotenkin tuntuu, että Litillä on ns. suojatyöpaikka maajoukkueessa niin kauan kuin haluaa, tasosta ja pelikunnosta huolimatta. Se ei mielestäni ole välttämättä hyvä asia Suomen maajoukkueen tulevaisuuden kannalta.Toki mahdollista se on noinkin. Itselle tulee ensimmäisenä mieleen, että Hodgson jopa saattaa haluta tätä Fulhamin koutsina. Pelituntuma ei tee Litmaselle pahaa Fulhaminkaan näkökohdasta.
Suojatyöpaikka maajoukkueessa kyllä lienee juuri niin kauan kuin Litmanen tosiaan jatkaa pelaamista. Sitä en heti hoksaa että miten se huono asia maajoukkueelle on? Kuitenkaan kyse ei ole mistään tavallisesta mikanurmelasta.
Toki mahdollista se on noinkin. Itselle tulee ensimmäisenä mieleen, että Hodgson jopa saattaa haluta tätä Fulhamin koutsina. Pelituntuma ei tee Litmaselle pahaa Fulhaminkaan näkökohdasta.
Suojatyöpaikka maajoukkueessa kyllä lienee juuri niin kauan kuin Litmanen tosiaan jatkaa pelaamista. Sitä en heti hoksaa että miten se huono asia maajoukkueelle on? Kuitenkaan kyse ei ole mistään tavallisesta mikanurmelasta.
Eli Litmanen "harjoittelee" Suomen maajoukkueessa Fulhamin pelejä varten Baxter/Hodgson kytköksen takia? Eikös se oikea paikka olisi harjoitella vaikkapa Fulhamin reservipeleissä?
Se on totta ettei kyse ole mistään mikanurmelasta, mutta mielestäni maajoukkue ei ole oikea paikka puolikuntoiselle miehelle, vaikka kyseessä olisi Jari Litmanen. Ja haitaksi se tulee sinä vaiheessa, kun kaikkien muiden vaihtoehtojen kokeilu/harjoittelu (peli ilman Litmasta) jää väliin, koska kentällä on Jari itse. Ja silloinhan pelataan Jarin kautta.
Ja tuossahan ei ole mitään vikaa, jos Litti on huippukunnossa. Vahvasti kuitenkin epäilen että huippukunnosta ollaan todella kaukana.
Litmanen on juuri nyt pelikunnossa. Takana ovat sydän-, jalka- ja pelikenkäongelmat. Hienoa, että on herralla edes joskus päivä, jolloin jokin vaiva ei ole riesana. Tosin vielä ehtii tapahtua vaikka mitä. Esim. kalsarit voidaan pestä väärällä pesuaineella ja herkkä hipiä ylireagoi ->sairasloma.
Lisää juttua: http://www.iltasanomat.fi/urheilu/uutinen.asp?id=1509293
Eli Litmanen "harjoittelee" Suomen maajoukkueessa Fulhamin pelejä varten Baxter/Hodgson kytköksen takia? Eikös se oikea paikka olisi harjoitella vaikkapa Fulhamin reservipeleissä? Ilmeisesti ei ole oikea paikka. Ainakin juuri edellä mainitsemani kuvan antaa myös Litin haastattelu Palloliiton sivuilla, missä mies sanoo tämän vaihtoehdon olevan parempi kuin Fulhamiin jäämisen, mistä muutenkin on paljon miehiä sivussa. Tällä nimenomaan haetaan parempaa harjoitusta Litmaselle.
Oikeassa olet että näissä treenipeleissä pitää testata uusia kykyjä, mutta realistisesti ajateltuna Suomella ei liikaa potentiaalisia testattavia edes valitettavasti ole. Ja lienee Baxter haluaa myös nähdä oletetun ykköskokoonpanon tositoimissa ennen alkavia karsintoja.
Belenoss
26.03.2008, 11:32
Litti nyt on aina pelannut maajoukkueessa enemmän kuin seurajoukkueessa, aivan satavarmastivetää pelipaidan päälle taas loppukuusta. Ei Litti loppujenlopuksi hirveästi ole loukkaantumisten takia joutunut maaotteluita jättämään väliin.
Juu sielähä Jari taas kirmaa avauksessa tuttujen miesten kanssa :)
Eli avaus tänään .
Peter Enckelman, 5. Juha Pasoja, 7. Roman Eremenko, 8. Teemu Tainio, 9. Mikael Forssell, 10. Jari Litmanen (C), 11. Joonas Kolkka, 14. Toni Kuivasto, 17 Veli Lampi, 19. Toni Kallio, 21. Jonatan Johansson
Eli Formaatio 4-4-2
Encs
Lampi - Kuivasto - Pasoja - Kallio
Johansson - Eremenko - Tainio - Kolkka
- -Litmanen - Forssell-
Puolustus ei vakuuta ja Johanssoninkin olisin mieluusti nähnyt vaihtopenkillä ja vaikka Ääritalo tilalla... Odotettavissa kylmää kyytiä mutta josko suomikin jokusen maalin sais aikaan. Positiivista on että sysipaska väykkä pudotettu penkille, Halstin penkitys on minusta varsin yllättävää sillä olihan hän kreikkamatsissa suorastaan hyvä.
Mängimies
26.03.2008, 18:47
10. Jari Litmanen (C)
Ja samainen Kuningas osuu jälleen Suomi-paidassa. Olisko ollut jo 30. maali maajoukkueessa? Ei tarvii jatkossakaan pelata peliäkään vekkulin alaisuudessa saarilla kunhan peli maajoukkueessa kulkee yhtä mallikkaasti.

Ei oteta mitään Litiltä pois, maali kun maali, mutta pilkulta nyt ei ole hirveän vaikea osua. Silti, Suomi voitti ottelun Litmasen aikana 1-0, oliko Jari sitten 45 minuutin kunnossa, kun otettiin puoliajalla vaihtoon. Paikanpäällä Sofiassa olleet varmasti raportoivat.
Niinkuin maali on aina maali, niin tappio on aina tappio. Eikä varmaan Littiäkään lämmitä tuo rankkarimaali, kun turpaan tuli. Miten suomalaiset aina onnistuu ryssimään viime hetkillä? Tänäänkin Bulgaria meni ohi kalkkiviivoilla
Nimimerkillä siinä Unkarimatsissa katsomossa (Suomen maalin takana) ollut.
Miten suomalaiset aina onnistuu ryssimään viime hetkillä? Tänäänkin Bulgaria meni ohi kalkkiviivoilla
Maalikoosteen perusteella tappioon on yksi syy: Peter Encelmann.
13. Hyökkääjä
27.03.2008, 14:13
No, loukkaantuihan se Bayernin kakkosveskakin solmiessaan kengänauhoja; sukua Litille?
Ja Didahan taisi loukkaantua vaihtopenkillä istuessaan jos oikein muistan.
Litmanen tulee laittaa maaotteluissa kentälle, sehän on ihan selvä. Puolikuntoisenakin mies on mielestäni tärkein pelaaja joukkueelle ja osunut nyt pari kertaa tolppienkin väliin perättäisissä ottelussa. Jopa maalin, saati kahden, tekeminen tuntuu olevan herroille Johansson, Kolkka ja Forssell huikaisevan vaikeata. Tai no, Miklu on kyllä kelvollisesti tai ainakin välttävästi onnistunut.
Mängimies
27.03.2008, 16:22
Ei oteta mitään Litiltä pois, maali kun maali, mutta pilkulta nyt ei ole hirveän vaikea osua. Silti, Suomi voitti ottelun Litmasen aikana 1-0, oliko Jari sitten 45 minuutin kunnossa, kun otettiin puoliajalla vaihtoon. Paikanpäällä Sofiassa olleet varmasti raportoivat.
Itse en matsia nähnyt, mutta raportteja luin ja niiden mukaan Litmanen oli huikeassa tikissä jälleen. Ja tässä yhteydessä ei varmaan tarkoiteta rankkarimaalia, vaan kaikkea muuta missä Litti nyt on yleensä on parhaimmillaan eli pelinrakentamisessa ja pelin rauhoittamisessa. Ei se tatsi ole mihinkään kadonnut.
Aiemmin taisin jo itsekin toivoa ääneen, että Litmanen on parempi heivata ja rakentaa taktiikka mielummin ilman Litmasta kuin hänen kanssaan. Mutta kyllä vain jäätävän hyvä pelaaja edelleenkin. Minulle kävisi oikein hyvin se, että vetäisi tulevat karsinnat vielä läpi samalla tasolla - tietysti pelaamatta samana aikana peliäkään seurajoukkueissa.
Näin ottelun. Litmanen oli Suomen selkeästi paras pelaaja miehelle perinteiseen tapaan: pelin rauhoittamista, moitteetonta syöttötyöskentelyä ja jopa läpisyöttöjä. Kertaalleen sattui hänellekin lapsus kun helpon syötön vastaanotto jäi kokonaan tekemättä ja pallo pääsi karkaamaan kengän alta, mutta pannaan pelituntuman puutteen piikkiin. Muuten ei tuntuman puutteesta ollut tietoakaan ja rangaistuspotkukin oli tyypillistä Litmasta - maalivahti aavisti alanurkkaan A ja Litti pisti pallon alanurkkaan B. En oikeastaan käsitä miksi veräjänvartijat edes vaivautuvat aavistamaan Litmasen rankkareita.
Litin väsymisestä en ehtinyt nähdä merkkejä, mutta Suomen hyökkäyspeli katosi Roman Eremenkon yrityksiä lukuunottamatta kokonaan vaihdon jälkeen. Myöhemmin hävisivät loputkin luovuuden rippeet, kun pelituntumaan nähden lupaavasti pelannut Roman vaihdettiin ennätyksellisen huonovireiseen Väyryseen.
Ei oteta mitään Litiltä pois, maali kun maali, mutta pilkulta nyt ei ole hirveän vaikea osua. Silti, Suomi voitti ottelun Litmasen aikana 1-0, oliko Jari sitten 45 minuutin kunnossa, kun otettiin puoliajalla vaihtoon.
En usko, että on 90min kunnossa. Harkkamatseissa on aika tyypillistä, että osa pelaajista pelaa 1. puoliajan ja osa 2. puoliajan. Nyt tosin tuo peluutus ei ollut tasapainoista, koska 1. puoliajalla oli selkeästi parempi ryhmä kehissä. Vaihdosta tulleet olivat lähinnä statisteja. Kertoo Suomen ryhmän kapeudesta laadullisesti.
Ei ole maajoukkueen eikä seurajoukkueen etu, että tuollaisessa merkityksettömässä ottelussa Litmasta olisi peluutettu yhtään liian kauan. Seuraavaksi pitää saada seurassa tuntumaa, jotta on sitten syksyllä hyvässä 90minuutin kunnossa. Muutenhan hän voi nyt ollakin, koska harjoitteli hyvin karsintoihin, mutten usko, että jalat kestävät, jos juuri oli vaivoja.
Minuakin vitutti tuo tappio. Katsoin lähes koko pelin. Toisella jaksolla tosin en ihan koko aikaa. Täytyy sanoa, että vastustajan maalithan syntyivät Suomen virheistä keskialueella, joten vähän halpoja maaleja. Harmi, että se rutiinitaso ei riitä olemaan häviämättä noita otteluita.
Bulgarian pelissä tuli jotenkin taas esille se, ettei yhtään ihmetytä, että häviävät välillä ihan pystyyn. Jos Suomi olisi mennyt 2-0 johtoon niin eivät olisi millään nousseet taistelemaan. Nyt kun saivat tauon jälkeen heti tasoituksen niin tempo ja into nousi ihan toiselle tasolle.
LaTe_Show
28.03.2008, 07:25
Mr Hodgsonilla on asiaa... (http://www.thesun.co.uk/sol/homepage/sport/football/article969755.ece)
Mr Hodgsonilla on asiaa... (http://www.thesun.co.uk/sol/homepage/sport/football/article969755.ece)
Muuten ette minua näe Littiä mollaamassa tai aiheettomasti upean pelimiehen touhuja kritisoimassa, mutta tuo maaottelu vs. seurajoukkue-asetelma minua on ihmetyttänyt ja jopa huvittanut aina Litin Malmö-ajoista asti.
Ensin mentiin koko Allsvenskan-kesä ilman peliäkään työnantajansa paidassa, mutta kas kummaa kesän sekä syksyn maaotteluihin mies oli aina kuntoutunut ja yleensä ihan pelikunnossa asti eikä minään reservimiehenä. Silloin jälkimmäisen Malmö-kautensa aikana alkoi jo tulla sellainen fiilis, että Litti on vanhoina päivinään ottanut vanhan kunnon intistä tutun move-asenteen, eli just nyt ei treenit ja pelit ts. duunit kiinnosta, liksaa saa kyllä sairaslomapäiviltäkin mutta maaotteluihin löytyy vielä vanhallakin tarvittavaa asennetta.
Tuskin näin on Litin tietäen, mutta siltä se on viime kaudet vaikuttanut.
Silloin jälkimmäisen Malmö-kautensa aikana alkoi jo tulla sellainen fiilis, että Litti on vanhoina päivinään ottanut vanhan kunnon intistä tutun move-asenteen, eli just nyt ei treenit ja pelit ts. duunit kiinnosta, liksaa saa kyllä sairaslomapäiviltäkin mutta maaotteluihin löytyy vielä vanhallakin tarvittavaa asennetta.
Eikös Litmasen jälkimmäinen Malmö-sopimus ollut sellainen, että palkkaa maksettiin vain pelatuista peleistä? Erikoista, ettei Hodgson ymmärtänyt vastaavaa paperia vääntää vaikka tunsi tarkkaan Litmasen loukkaantumishistorian. Eiköhän tuollainen sopimus Litmaselle olisi kelvannut Valioliigasta, jos Allsvenskanissakin suostui vastaavalla pelaamaan...
Mutta nythän Litti jopa pelasi alkuviikosta reservissä, tehden taas upean maalin pilkulta. Kunto kesti 67. minuuttia ja valmentajalta herui kunnon kehut. Viikonloppuna olisi sitten ihan tosipeli tarjolla, mutta onko Litti kokoonpanossa? Todennäköisesti ei.
Erik Loka
03.04.2008, 11:01
Mutta nythän Litti jopa pelasi alkuviikosta reservissä, tehden taas upean maalin pilkulta. Kunto kesti 67. minuuttia ja valmentajalta herui kunnon kehut. Viikonloppuna olisi sitten ihan tosipeli tarjolla, mutta onko Litti kokoonpanossa? Todennäköisesti ei.
Toivottavasti Litti pelaa lauantaina. Fulhamin keskustelupalstaa selailin ja siellä epäiltiin Litin olevan kokoonpanossa, tiedä sitten onko sinne kirjoittavilla sen enempää tietoa kuin meillä täälläkään.
Kyllä se tietysti maalin tekee jos kentälle pääsee..
Toivottavasti Litti pelaa lauantaina. Fulhamin keskustelupalstaa selailin ja siellä epäiltiin Litin olevan kokoonpanossa, tiedä sitten onko sinne kirjoittavilla sen enempää tietoa kuin meillä täälläkään.
Jari "Pacemaker" Litmanen on myös suora lainaus sieltä heh.
Tosiaan olisihan se aika jänittävää nähdä, vaikka nyt sitten vain yksi peli, mutta yritäs nyt Jartsa jaksaa painaa. Toivotaan vain, että pohjalliset ovat nyt asettuneet optimaaliseen asentoon.
Täysin ymmärrettävää kritiikkiä Hodgsonin suusta. En kyllä usko, että Fulham sopparin jälkeen mikään ulkomainenseura ottaa Litmasta enää riveihinsä muulla kun korkeintaan ottelukohtaisella sopimuksella. Eli nyt voisi olla edessä se paluu Veikkausliigaan, Lahteen ja samalla niitä maajoukkuepelejä luonnollisestikin.
Litmasen kengännauhat ovat väärän väriset ja niistä tuleva valoisuus häikäisee Jarin herkät silmät. Jarille sopivia kengännauhoja saa vain Ellun puodista, joka sijaitsee Iisalmessa. Finnairin ongelmien takia Litmasen ei odoteta ehtivän Fulhamin seuraavaan peliin. Harmittava takaisku!
No totuuden nimissä Hodarin on otettava jo riskejäkin pelaamisessa, jos meinaavat säilyä. Litmasen kentälle laitto ei ole edes suuri riski. Litmasella tai ilman Fulham tippuu.
Nou Campin nurmelle allergisuus oli kyllä melko metkaa aikoinaan, mutta vaikka mies onkin "Unbreakable", niin vanhoilla meriiteillään iski vielä ammattilaisjoukkueen aloittavaan kokoonpanoon(?) mukaan. Eli onhan siellä taustalla kyllä melkoisen ylimaallinen asenne, melkein kaikki muut olisivat antaneet asian jo olla.
Siis miehen urahan oli viimeistään Malmön onnettomuuksien (mm. nuuskarasia ja kruunukorkki) jälkeen päättynyt, mutta silti pelaa! Elävä kuollut ja siitäkin huolimatta paras ja ensimmäinen vaihtoehto keskikentälle vaikkapa nyt Suomen maajoukkueeseen.
Ylimaallista.
Kyllähän Fulham nyt Littiä tarvitsee, enemmän kuin koskaan. Sen verran onnetonta tuo hyökkäyksien rakentelu on ollut koko kauden. Meikäläiselle se olisi kyllä aika nannaa jos Litti kentälle päästyään maalin värkkäisi.
Litmasella tai ilman Fulham tippuu.
Kommenttiisi ei voi vastata kuin yhdellä sanalla: Vitut.
mukava valkku
04.04.2008, 11:20
On toi Hodgson hiukan sekainen äijä:
http://www.iltasanomat.fi/urheilu/uutinen.asp?id=1514279
Ihan puutaheinää ja väliin vähän liirumlaarumia.
HABS #11
04.04.2008, 11:27
Hodari popsii ilmeisesti jotain sieniä. harvalla valmentajalla on "ongelmana" liian laadukkaat pelaajat. Lisäksi niitä ei voi sen takia peluuttaa. Ilmeisesti Litti vetänyt herneet nenään ja alkanut mököttämään viime viikon lausunnoista ja nyt Hodari vähän lepyttelee pikkujaria.
On toi Hodgson hiukan sekainen äijä:
http://www.iltasanomat.fi/urheilu/uutinen.asp?id=1514279
Ihan puutaheinää ja väliin vähän liirumlaarumia.
Hodgson sitten hankki Litmasen Fulhamiin "innostamaan kaikkia taidollaan, ammattitaidollaan ja tunnollisella harjoittelemisellaan", harjoituksissa! Vai tulikohan Hodgsonille kenties yllätyksenä, että Fulham on putoamistaistelussa? Roy varmaankin kaavaili tammikuussa Fulhamin pelaavan loppukaudesta paikasta eurokentille, jolloin Litmasen voi kentällekin laittaa maskotin roolin sijasta...
Myös Toni Kallion hankinta reservijoukkuetta vahvistamaan oli Hodgsonilta kerrassaan nerokas siirto.
MacInnis
04.04.2008, 13:23
Hodari tekee kyllä itsestään pellen viimeistään tämän päiväisillä kommenteillaan. Miksi Litti piti Fulhamiin ylipäätään hankkia? No Litti saa 15 tuhatta puntaa viikossa reenailusta ja onpahan sitten valmiina maajoukkuepelejä varten.
Viimeksi Hodari sanoi, että Litmanen ei ole käynyt harjoituksissa. Nyt muka innostaa siellä. Siis mitae. Ajaako Litmanen kentän ympäri taas kolmipyöräisellä ja innostaa kansaa. Entä jos peli on tasan, miksei Litmasta laiteta kentälle vaihdosta ja yritetä voittaa matsi. Ei siellä kovin kaksinen rosteri ole Fulhamilla. Ja 3p on aina kuitenkin niin paljon parempi kuin 1p, että luulisi kannattavan panostaa.
peruspata
04.04.2008, 13:44
Ja 3p on aina kuitenkin niin paljon parempi kuin 1p, että luulisi kannattavan panostaa.
Monet valmentajat ajattelevat näin, Hodgsonista en menisi takuuseen.
Herra Huuta ymmärtää edes jonkin verran. Ei voi laittaa Litmasta kentälle, jos ei tiedä minkä paikan pelaaja hän on. Etenkään tässä tiukassa tilanteessa. Voihan vielä olla, että häviämään tottuneelta joukkueelta menee pasmat sekaisin. Voittoko tulisi? Suomessahan H meritoitui sillä, että ei päästy kisoihin. Kyllä Fulhamin on tämä täytynyt tietää. Linjakasta on! Litmanen on pelimies, yleisinnostajat ovat erikseen!
LaTe_Show
04.04.2008, 20:02
Litti kentälle lauantaina? (http://www.iltasanomat.fi/urheilu/uutinen.asp?id=1515302)
Mängimies
04.04.2008, 20:18
Litti kentälle lauantaina? (http://www.iltasanomat.fi/urheilu/uutinen.asp?id=1515302)
Eli Suomeksi, Litti mukana penkillä "innostamassa", ei missään nimessä kentällä saakka.
Huomatkaa kirjoitusasu fullham. Ei siis mitään ohutta palvikinkkua todellakaan.
Jännä nähdä miten Litti innostaa. Onko hänellä kenties 3 akrobaattiboltsia, joilla viihdyttää porukkaa penkillä.
Vain tämän kerran toivon Litin epäonnistuvan tai mieluumminkin olevan pelaamatta koko ottelua. Suosikkijoukkuelistaani katsomalla syykin selviää.
Lauantain pelihän on nähtävillä Canal+ Sport2:lla, jos sitä ei ole joku vielä huomannut. :-)
Eipä mahtunut Litmanen edes vaihtopenkille. Villi veikkaus lopputuloksesta: 0-0.
Toisaalta ihan hyvä, eipä tarvitse vahdata tietokoneelta streamiä vaan voi keskittyä jääkiekkoon tv:stä...
Howitzer
05.04.2008, 18:27
Sunderland johtaa Fulhamia 0-2. Olisiko kannattanut ottaa Litmanen edes vaihtopenkille...
huppumies
05.04.2008, 18:49
Muutenkin Hoddoggi pelaa uhkapeliä peluuttamalla 4 kärkeä samaan aikaan.
No Fulhamin tippuminen kokikseen varmistuu tällä tuloksella.
Litillä nivusvamma, ei pelaa myöskään Readingia vastaan.
Litillä nivusvamma, ei pelaa myöskään Readingia vastaan.
Väärät kalsarit? Vittu Litti, jätä ne Karvisbokserit nyt rauhaan...ei oo todellista enää.
Seuraavaksi: Söi pelikaverin energiapatukan lopun - RUOKAMYRKYTYS. Ei pelaa loppukaudella, mutta mystisesti patukan alun syönyt pelikaveri kirmaa edelleenkin nurmella.
Tuntuu, että tämä saattaa olla jotain Hodgsonin peittelyä sille, että ei halua peluuttaa Littiä... Vaikka ei se kyllä ihme olisi, jos oikeasti taas jotain vaivaa Kuninkaalla.
Taitopelaaja
12.04.2008, 10:03
Jaahas. Urheiluaamun mukaan Litmanen ei ole kokoonpanossa, koska hänellä on kuulemma nivusvamma.
Finisher
12.04.2008, 11:31
Vaikka Litmanen suomifutiksen kiistaton kuningas onkin, niin jokohan alkaisi olla aika ripustaa nappikset seinälle ja liittyä Ajaxin organisaatioon?
Ei tämä edes naurata enää.
No ei hätää, seuraavassa maaottelussa Litmanen on jälleen kunnossa.
Enpä usko Litmasen esiintyvän yhdessäkään Fulhamin pelissä tällä kaudella. Kansa torille juhlimaan kun Lirmanen on pysynyt yli viikon yhtäjaksoisesti terveenä.
Tulossa vielä tällä kaudella:
Litmanen kävi paskalla - takareisi revähti!
Eiköhän tämä nyt kannattaisi jo Jari jättää tähän. Täytyy myöntää, että rahamiehen meininkiä Litillä kyllä tuntuu olevan. Harva kaveri vetää tuollaista viikkoliksaa pelaamalla 2 reservipeliä kaudessa.
Konnamuori
12.04.2008, 16:44
Täytyy myöntää, että rahamiehen meininkiä Litillä kyllä tuntuu olevan. Harva kaveri vetää tuollaista viikkoliksaa pelaamalla 2 reservipeliä kaudessa.
Matkaa on vielä: Rakkaudesta lajiin (http://fi.wikipedia.org/wiki/Winston_Bogarde)
Fulhamin sivujen mukaan Litin pitäisi olla kunnossa. Jokohan vihdoin tänään nähtäisiin Jari edes penkillä, vai revähtääkö se takareisi pelkästä pelaamisen ajattelemisesta.
Mängimies
19.04.2008, 11:31
Fulhamin sivujen mukaan Litin pitäisi olla kunnossa. Jokohan vihdoin tänään nähtäisiin Jari edes penkillä, vai revähtääkö se takareisi pelkästä pelaamisen ajattelemisesta.
Eikös juuri viikko sitten Hodgson ilmoittanut, että Litmanen on liian tasokas pelaaja putoamistaisteluun. Tuskin siis nähdään tänäänkään kentällä.
Toinen Hodarin huippuhankinta Toni Kallio onnistui muuten viikolla maalinteossa reservimatsissa. Eteenpäinmenoa!
"RTE:n verkkosivujen mukaan Litmasen korvavamma syntyi, kun hän sai pallosta korvaansa harjoituksissa.
Viime vuosina Litmasta ovat koetelleet erikoiset loukkaantumiset. Malmössä hän sai silmävamman, kun joukkueen urheilujohtaja Hasse Borg avasi nuuskapurkilla limonadipullon korkin, joka lensi Litmasen silmään.
Sen jälkeen hän poti selkävammaa, joka syntyi, kun Litmanen kaatui kotonaan portaissa.
Fulham aikana Litmanen on kärsinyt nivus- ja korvavamman lisäksi sydämen rytmihäiriöistä. Lisäksi Litmasen harjoittelu keväällä keskeytyi, kun hänellä ei ollut oikeanlaisia pohjallisia tärkeimpiin työvälineisiinsä - jalkapallokenkiin."
-IS
Voi helevettiläinen. Suomen virallinen vemppakone iskee jälleen. Vakuutusyhtiöiden seinällä lienee Litmasen kuva ja teksti "Älkää vakuuttako tätä miestä!".
Nauroin ääneen, ei voi mitään.
Ovatko muuten Litti ja Winston Bogarde hyviäkin kavereita keskenään? Kunhan juolahti mieleen.
Finisher
25.04.2008, 17:18
Ihan oikeasti Jari, pitäisiköhän nuo jatkuvat loukkaantumiset tulkita siten että ehkä olisi jo aika lopettaa? Niin hieno pelaaja, mutta ei tunnu osaavan lopettaa ajoissa. Jos ei paikat kestä niin ei kestä. Ei sille voi mitään ja aikaansa kutakin. Älä tee itsestäsi pelleä.
Milloin näemme otsikon "Litmanen pomputteli palloa - jalkapöytä murtui"?
Lisäys.
Jos Litmanen joskus vielä valmentajaksi alkaa, kannattaa pelaajien olla tarkkana. Siinä ei paljon yksi Fergusonin potkaisema kenkä Beckhamin silmäkulmassa enää tunnu kunhan Jari pääsee vauhtiin.
Nauroin ääneen, ei voi mitään.
Sama täällä. Kun näin otsikon korvavammasta, niin ei voinut kun nauraa.
Seuraavaksi varmaan kynsi lohkeaa ja ura päättyy.
Ihan oikeasti Jari, pitäisiköhän nuo jatkuvat loukkaantumiset tulkita siten että ehkä olisi jo aika lopettaa? Niin hieno pelaaja, mutta ei tunnu osaavan lopettaa ajoissa. Jos ei paikat kestä niin ei kestä. Ei sille voi mitään ja aikaansa kutakin. Älä tee itsestäsi pelleä.
Kyllä aika on ajanut Litin ohitse jo aikoja sitten. Mies loukkaantuu milloin milläkin verukkeella. Riittää kun kroppaan joku osuu, niin vempassa ollaan. Jari oli joskus loistava pelimies, mutta tuolle vemppakierteelle nauranee jo naurismaan aidatkin.
Rakkaudesta lajiin, eikös juu? Vittu, ahneus pitää Jarin ei kentillä, vaan joukkueissa mukana. Kallis turhake mille joukkueelle tahansa nykykunnossa.
HABS #11
25.04.2008, 19:14
Pitäisikö tässä kohden laittaa: HUUTONAURUA!
Siis aivan käsittämätöntä spedeilyä. Olisi kivä tietää kuka noita loukkaantumisten syitä keksii? Siis eihän tuollaisia loukkaantumisia ole kellään muulla jalkapalloilijalla.
Pallister
25.04.2008, 20:21
Jari on saanu pallosta päähänsä,siitä johtuu loukkaantuminen,reservimaalivahti vetänyt parista metristä.Hodari sanoo Jaria epäonnekkaimmaksi mieheksi jonka on tavannut jalkapallon saralla.
Hodari sanoo Jaria epäonnekkaimmaksi mieheksi jonka on tavannut jalkapallon saralla.
Epäonnekkain? Eiköhän kaikki saa palloja päähän, pelaa huonoilla pohjallisilla yms. mutta Jari on tehty vain niin lasista ja kipukynnys on kuin pienellä tytöllä. Tämmösen miehen varaanko meidän maajoukkue pitäisi rakentaa? Nyt katse tulevaisuuteen ja aletaan rakentamaan hyökkäyspeliä Losan ympärille. Litti maajoukkueeseen koutsiksi.
Litti, lopeta jo ihan oikeasti.
Pressiboxi
25.04.2008, 22:00
Rakkaudesta lajiin, eikös juu? Vittu, ahneus pitää Jarin ei kentillä, vaan joukkueissa mukana. Kallis turhake mille joukkueelle tahansa nykykunnossa.
Mahtaneeko Litti olla kallis? Eihän kukaan oikeustoimikelpoinen kansalainen yksinkertaisesti voi maksaa hänelle kuin esiintymisten/maalien perusteella. Ja niitähän ei ihan kamalasti seurajoukkueissa ole ollut viime aikoina.
Mahtaneeko Litti olla kallis?
Olenkohan jostain nähnyt/kuullut että Litmasen palkka olisi 19k€? Kuukaudessa vai viikossa, siitä en mene varmuuteen. Jokatapauksessa hukkaan heitettyä rahaa.
Pressiboxi
25.04.2008, 22:14
Olenkohan jostain nähnyt/kuullut että Litmasen palkka olisi 19k€? Kuukaudessa vai viikossa, siitä en mene varmuuteen. Jokatapauksessa hukkaan heitettyä rahaa.
Paljonko Täysikinkun koko pelaajabudjetti on? Siitä sitten vertailemaan onko kallis.
Oli miten oli, eipä Littiä tarvitse enää Veikkausliigaankaan ottaa pelaamaan vaikka massi kestäisi a la TPS.
Kyllä tämä shöy on nyt ohi.
Jokerinho
25.04.2008, 22:17
Olenkohan jostain nähnyt/kuullut että Litmasen palkka olisi 19k€? Kuukaudessa vai viikossa, siitä en mene varmuuteen. Jokatapauksessa hukkaan heitettyä rahaa.
Viikossa.
Litin ois pitäny lopettaa jo vuosia sitten ja tietää sen itsekin.
Lisätietoa tästä korvavammasta?
Epäonnekkain? Eiköhän kaikki saa palloja päähän, pelaa huonoilla pohjallisilla yms. mutta Jari on tehty vain niin lasista ja kipukynnys on kuin pienellä tytöllä. Tämmösen miehen varaanko meidän maajoukkue pitäisi rakentaa? Nyt katse tulevaisuuteen ja aletaan rakentamaan hyökkäyspeliä Losan ympärille. Litti maajoukkueeseen koutsiksi.
Litmanen on epäonnekas siinä mielessä, että keho on lasia ja fyysinen harjoittelu on ollut nuorena varmasti todella huonotasoista. Ei ole tainnut paljon huippuharjoittajia ollut ympärillä Suomessa. Mutta kerrotko nyt tietämättömälle, että miten helvetissä Litmasella on kipukynnys kuin pienellä tytöllä? Mikä Litmasen loukkaantumisista on kipukynnyksestä (tai sen puutteesta) johtuvaa? Ja kuka helvetti on puhunut maajoukkueen rakentamisesta Litin ympärille?
Mutta kerrotko nyt tietämättömälle, että miten helvetissä Litmasella on kipukynnys kuin pienellä tytöllä? Mikä Litmasen loukkaantumisista on kipukynnyksestä (tai sen puutteesta) johtuvaa?
Raipe pelasi pleijareita murtuneella nilkalla, Miksu Paatelainen taisi pelata 80% matseista pää paketissa jne. Toisilla urheilijoilla meno jatkuu vammoista huolimatta, toiset ne lamaannuttaa.
Ja kuka helvetti on puhunut maajoukkueen rakentamisesta Litin ympärille?
Hyvin moni on edelleen sitä mieltä, että Litmaselle löytyy edelleen paikka maajoukkueen avauksesta. Asiasta väännettiin jo aikaisemmin tässä ketjussa.
Pallister
25.04.2008, 23:07
Olenkohan jostain nähnyt/kuullut että Litmasen palkka olisi 19k€? Kuukaudessa vai viikossa, siitä en mene varmuuteen. Jokatapauksessa hukkaan heitettyä rahaa.
http://www.teamtalk.com/football/story/0,16368,2483_3474860,00.html
Tossa on koko juttu,15k puntaa saa ton mukaan.
Kaivanto
26.04.2008, 00:32
Mutta kerrotko nyt tietämättömälle, että miten helvetissä Litmasella on kipukynnys kuin pienellä tytöllä? Mikä Litmasen loukkaantumisista on kipukynnyksestä (tai sen puutteesta) johtuvaa?
Hieman ihmetyttää muakin, että millä tavalla pallo tekee korvaan sellaisen vamman, että se estää pelaamisen. Jos pallo on on aiheuttanut paineaallon ja puhkaissut tärykalvon niin sitten tietysti, mutta jos kyse on ulkoisesta vammasta. Jatkuvastihan matseissa näkee porukkaa juoksevan silmäkulma repsottaen tai pää auki kentälle, kunhan haava on ensin sidottu kentän laidalla. Joku Colin Hendry jatkaisi varmaan, vaikka korva purtaisiin irti.
Ja aika hauska juttu se hiertymä-loukkaantuminenkin oli. Itsekin on tullut juostua lonksuvilla nappiksilla verikuplia ympäri jalkoja ja ovathan ne vittumaisia, mutta eivät niin, etteikö kunnon laastaroinnin avulla olisi pystynyt pelaamaan.
Hyvin moni on edelleen sitä mieltä, että Litmaselle löytyy edelleen paikka maajoukkueen avauksesta. Asiasta väännettiin jo aikaisemmin tässä ketjussa.
En tiedä avauksesta, mutta oikein hyvinhän tuo pelasi Kreikkaa ja Bulgariaa vastaan. Teki molemmissa peleissä maalinkin.
Uusimmasta vammasta ei mitään hajua, mutta pelasihan Litmanen esim. Englantia vastaan joskus muinoin käsi murtuneena, joten luulisi ettei pieni kipu vielä miestä kaada. Kai nyt suuressa ja mahtavassa valioliigaseurassa on lekuri joka toteaa, onko kaveri pelikykyinen vai ei...
http://www.teamtalk.com/football/story/0,16368,2483_3474860,00.html
Tossa on koko juttu,15k puntaa saa ton mukaan.
Tuo £15.000 on juurikin 19.000€, tämä on siis viikkopalkka. Kohtuullisen hyvän sopimuksen on Litmanen saanut sairauslomilleen. Kaikki kunnia Jarin mahtavalle uralle, mutta tämä loukkaantumishistoria on surkuhupaisuudessaan jotain käsittämätöntä, jopa niin käsittämätöntä, että sitä tavallaan jo odottaa Jarin seuraavaa loukkaantumista, ja sen mielenkiintoista selitystä. En toki toivo Jarille pahaa, päinvastoin, mutta jotenkin on sellainen kutina ettei tämä tähän jää.
hilapiste
26.04.2008, 16:15
Hieman ihmetyttää muakin, että millä tavalla pallo tekee korvaan sellaisen vamman, että se estää pelaamisen. Jos pallo on on aiheuttanut paineaallon ja puhkaissut tärykalvon niin sitten tietysti, mutta jos kyse on ulkoisesta vammasta. Jatkuvastihan matseissa näkee porukkaa juoksevan silmäkulma repsottaen tai pää auki kentälle, kunhan haava on ensin sidottu kentän laidalla. Joku Colin Hendry jatkaisi varmaan, vaikka korva purtaisiin irti.
Ja aika hauska juttu se hiertymä-loukkaantuminenkin oli. Itsekin on tullut juostua lonksuvilla nappiksilla verikuplia ympäri jalkoja ja ovathan ne vittumaisia, mutta eivät niin, etteikö kunnon laastaroinnin avulla olisi pystynyt pelaamaan.
Joo, onhan tämä hiukan samaa sarjaa kuin pullonkorkki silmään-loukkaatuminen mutta tuskinpa kyseessä kuitenkaan on mikään naarmu korvanlehdessä vaan jokin pahempi vamma, esim. juuri tärykalvossa, ja eikös tasapainoelin sijaitse sielä korvan tienoilla, että horisonttikin voi hiukan keikkua. Tiedä sitten kauanko esim. tuollainen tasapainoelinhäiriö ottaa aikaa normalisoituakseen.
Jokerinho
26.04.2008, 16:47
Hodgsonin mukaan sivussa viikon.
Lähteenä maikkarin txt-tv.
vBulletin v3.8.6, Copyright ©2000-2013, Jelsoft Enterprises Ltd.