PDA

View Full Version : Millaiset laiturit Peltolalle?

HN
17.04.2006, 13:59
Ilves.comin keskustelupalstalla on muutamia hyviä kirjoituksia, joissa otetaan kantaa siihen, millaisia pelaajia Ilveksen ensi kauden joukkueeseen vielä hankittavien vahvistusten tulee olla. Omasta mielestäni on selvää, että joukkue kaipaa kärkiketjuihinsa kahta laitahyökkääjää, jotka pystyvät hyvään kiekolliseen peliin ahtaassakin tilassa ja kovassa vauhdissa. Näiden miesten ei välttämättä tarvitse olla mitään rakettimaisia luistelukoneita, vaan tärkein ominaisuus on kyky hakea sekä kiekollisena että kiekottomana itselleen tarvittava tila ja aika myös silloin, kun pelin intensiteetti ja tempo ovat korkeimmillaan.

Sanomattakin lienee selvää, että hankittavien pelaajien on pystyttävä tekemään maaleja ja vahvistettava Ilveksen ylivoimapeliä.

Todennäköisesti uusia laitureita kaavaillaan Mikko Peltolan rinnalle, sillä toimivan Koivisto-Lindgren-Pesonen -ketjun hajoittaminen on tuskin valmennusjohdon suunnitelmissa. Toisaalta kyllä Pessistä voisi saada enemmän irti toisessa vitjassa, sillä hän ei pelaa parhaalla mahdollisella tavalla yhteen Tonin ja Pertun kanssa. Näiden kahden välillähän taas on lähes maaginen peliajatuksellinen yhteys. Lähdetään kuitenkin siitä oletuksesta, että uusia hyökkääjiä ollaan istuttamassa juuri Peltolan laidoille.

Peltolan ominaisuudet sentterinä määrittelevät hyvin pitkälle sen, millaisia pelaajatyyppejä hänen ketjuunsa kannattaa sijoittaa. Loistavasti kiekkoa suojaava, valtaosan kaksinkamppailuistaan voittava ja hyvin peliä lukeva Peltola kaipaa useimpien peliä kontrolloivien taitosentterien tapaan rinnalleen ainakin yhtä sellaista kaveria, jolle kiekon syötettyään voi olettaa saavansa sen vielä takaisinkin saman hyökkäyksen aikana. Laput silmillä koohottavia ja kulmissa pyöriviä vauhtihirmuja ei siis kannattane tarjota Peltolan ketjuun. Toisaalta taas Peltolan selkein heikkous on hidas luisteluvauhti, joten laidoille olisi hyvä saada liikettä.

Näkisin ehkä parhaana vaihtoehtona sellaisen, että kahdesta hankittavasta laiturista toinen olisi isokokoinen (tai isokokoisen pelaajan lailla pelaava) ja suoraviivaisesti kohti maalia rynnivä voimahyökkääjä ja toinen monipuolinen hyökkäyspelin eri osa-alueiden taitaja, joka olisi erityisen taitava kiekollisissa 1-1 -haastoissa.

Raymond Pearl
17.04.2006, 14:45
Kurkaa pitäisin edelleen realistisena vaihtoehtona, johon pelimerkit saattaisivat riittää. Setä on kiekollisena taitava ja kylmäpäinen maalintekijä, eikä puolustuspelissäkään niin heikko, kuin +/- -tilasto antaisi ymmärtää. Liike on riittävää, vaikkei mistään polkukoneesta olekaan kysymys. Kariya toisi sekä liikettä että taitoa, mutta mahdollisuudet palauttaa mies Tampereelle lienevät vähissä.

Toinen laituri saisi olla tosiaan suoraviivaisempi ja isokokoisempi, jota voitaisiin mahdollisesti kokeilla myös Pertun ja Tonin rinnalla (Pessiähän kannattaisi ehdottomasti kokeilla Peltolan ketjussa). Fyysiset ominaisuudet ajavat mielestäni puhtaan taidon edelle ja sellainen Toporowskin näköinen jässikkä sopisi tähän kuin nenä päähän.

Hyvönen on toki ikuisella toivelistalla, koska hänen tykillään ja sen pelotteella saadaan ylivoimapeli seuraavalle tasolle.

Immortal
17.04.2006, 15:20
Taitavat,monipuoliset ja mielellään fyysisesti riittävän vahvat.
Yhdenkään ominaisuuden ei tarvi olla maailmanluokkaa, sillä kuten on aiemmin nähty niin jos pelaajan joku ominaisuus on liki maaginen( Jonas Anderssonin luistelu), niin muut ominaisuudet eivät tue tätä. Muutenhan ei kaveri liigassa ja Ilveksessä pelaisi.

AHL:n veteraanisääntö ja "Uuden NHL:n" uutuudenviehätyksen katoaminen tukevat sitä päätelmää, että nyt sieltä voisi löytyä niitä pelimiehiä, joita viime kaudelle odotettiin. Nimim. Ghostin ansiokas lista Ilves.comissa antaa osviittaa.

Piri on aiemmin puhunut mahdollisesta sveitsiläis-vahvistuksesta, eikä Hade sitä ainakaan JA:n artikkelissa joulun tienoilla tyrmännyt. Oudolta vain tuntuu, mikäli joku ko. maan mj-mies tänne saataisiin. Muilla ei isommin annettavaa liene.

Immortalin laituridraft:
1) AHL-stara
2) Sveitsin mj-mies
3) Jokerien ylijäämämies
4) Elitserienin paluumuuttaja

Tästä joukosta se laituri löytynee.

HN
17.04.2006, 15:37
Immortalin laituridraft:
1) AHL-stara
2) Sveitsin mj-mies
3) Jokerien ylijäämämies
4) Elitserienin paluumuuttaja

Tästä joukosta se laituri löytynee.
Se laituri? Ei kuitenkaan molemmat?

Itse veikkaan, että AHL-staroja on edelleen erittäin vaikea saada houkuteltua tänne kaukaiseen, kylmään ja synkkään Pohjolaan ilman Steve Kariya -tapauksen kaltaista vahvaa henkilökohtaista lobbaus- ja houkuttelutyötä. Pidänkin erittäin epätodennäköisenä, että Ilvekseen saataisiin AHL-tason huippupelaaja, sillä tiedossani ei ole yhtään sellaista kytkentää tai kontaktia, joka voisi toimia samalla tavoin kuin Steven kohdalla.

Sveitsin maajoukkuemiehet pelaavat Sveitsissä ja nostavat huippupalkkoja. Vaikea on uskoa kovan tason käkikellomiehenkään saamiseen.

Toivottavasti Ilves-organisaatio kuitenkin yllättää positiivisesti.

Immortal
17.04.2006, 16:15
Se laituri? Ei kuitenkaan molemmat?
Toivottavasti Ilves-organisaatio kuitenkin yllättää positiivisesti.

Jep molempia laitureita toki tarkoitin. AHL:n ja P-Amerikan suuntaan Ilveksellä on kyllä kontakteja, joiden kautta tänne voi yllättäviäkin nimiä tippua. Millään agentin kautta elokuussa kyselyllähän, ei ketään tänne saada.

Sveitsi-kontakti henkilöityy pitkälti Piriin. Tässäkin ainoa oljenkorsi on pelaajan halu kehittyä harjoittelun kannalta Euroopan parhaassa sarjassa ja hyvät suhteet päävalmentajaan.

Aika näyttää.

Raymond Pearl
17.04.2006, 16:43
Sveitsi-kontakti henkilöityy pitkälti Piriin. Tässäkin ainoa oljenkorsi on pelaajan halu kehittyä harjoittelun kannalta Euroopan parhaassa sarjassa ja hyvät suhteet päävalmentajaan.

Kovin vaikealta yhtälöltä tuntuisi löytää tasokas setä fondúejuustopatojen ääreltä tänne pelkästään edellä mainittujen motiivien avulla, kun heidän kotimaassaan maksetaan kuitenkin niin merkittävästi parempaa viikkorahaa. Harjoittelun tasokaan ei ole enää niin merkittävästi jäljessä kuin takavuosina.

AHL:sta löytyisi kieltämättä monia mielenkiintoisia nimiä, mutta kuten esim. tapaus Peter White osoitti, voi moni ennakkoarvioissa takuuvarmaksi pelimieheksi luokiteltu setä olla aivan jotain muuta. Ohilaukauksiin ei ole varaa, joten pyrkisin löytämään ainakin toiseksi laituriksi sedän, jonka taidot on jo mitattu liigassamme. Esim. Kudroc oli Ilveksen kaltaisilla resursseilla toimivalle seuralle riskienhallinnan kannalta järkevä ratkaisu.

dude
17.04.2006, 21:53
Kovin vaikealta yhtälöltä tuntuisi löytää tasokas setä fondúejuustopatojen ääreltä tänne pelkästään edellä mainittujen motiivien avulla, kun heidän kotimaassaan maksetaan kuitenkin niin merkittävästi parempaa viikkorahaa. Harjoittelun tasokaan ei ole enää niin merkittävästi jäljessä kuin takavuosina.

Saa korjata jos olen väärässä, mutta ainakin pari vuotta sitten palkkakuilu ulkomaalaisten ja sveitsiläisten välillä A-liigassa oli ihan järkyttävä. Johtuen siitä, että Sveitsiä eivät sido mitkään EU:n Bosman-päätökset ja seurojen välillä siirtokorvaukset olivat sveitsiläispelaajille ihan pöyristyttäviä -> pelaajat eivät juurikaan vaihtaneet seuroja maan sisällä -> palkat pysyivät pieninä.

Immortal
17.04.2006, 22:01
Kun en nyt mistään löytänyt faktaa aiheesta, niin muistikuvan varassa ollaan. Jukka Hentunen sai mutulla toissa kaudella 160k kaudesta. Sveitsiläisistä varmaan monikaan ei yllä tälle tasolle. Kun SM-liigan ulkkien keskipalkka puolestaan on jo 120k, niin en näe ihan mahdottomana skenaariona saada tänne jotain käkikellonrakentajaa Elorannan suhteilla.

HN
17.04.2006, 22:08
Kyllä sveitsiläisseurojen on pakko maksaa alppimaan maajoukkuepelaajille isoja liksoja, koska jos eivät maksaisi, äijät kiekkoilisivat Ruotsissa ja jotkut ehkä jopa Suomessa. Kyse on kuitenkin hyvistä MM-kisatason pelimiehistä, joille olisi takuuvarmasti ottajia Elitserienissä ja SM-liigassa.

Oman käsitykseni mukaan Sveitsissä ei makseta kolmos- ja nelosketjujen miehille juuri mitään, mutta omat maajoukkuemiehet ja tietysti ulkomaalaiset kuittaavat painavia tilipusseja.

Jos Ilvekseen joku sveitsiläinen tulee, on mielestäni todennäköistä, että kyseessä on joku nuori tai nuorehko lupaava kaveri, joka ei ole vielä kerännyt mainetta kansainvälisellä tasolla.

Miguel
17.04.2006, 22:47
Todennäköisesti uusia laitureita kaavaillaan Mikko Peltolan rinnalle, sillä toimivan Koivisto-Lindgren-Pesonen -ketjun hajoittaminen on tuskin valmennusjohdon suunnitelmissa. Toisaalta kyllä Pessistä voisi saada enemmän irti toisessa vitjassa, sillä hän ei pelaa parhaalla mahdollisella tavalla yhteen Tonin ja Pertun kanssa. [--]

Peltolan ominaisuudet sentterinä määrittelevät hyvin pitkälle sen, millaisia pelaajatyyppejä hänen ketjuunsa kannattaa sijoittaa. Loistavasti kiekkoa suojaava, valtaosan kaksinkamppailuistaan voittava ja hyvin peliä lukeva Peltola kaipaa useimpien peliä kontrolloivien taitosentterien tapaan rinnalleen ainakin yhtä sellaista kaveria, jolle kiekon syötettyään voi olettaa saavansa sen vielä takaisinkin saman hyökkäyksen aikana. Laput silmillä koohottavia ja kulmissa pyöriviä vauhtihirmuja ei siis kannattane tarjota Peltolan ketjuun. Toisaalta taas Peltolan selkein heikkous on hidas luisteluvauhti, joten laidoille olisi hyvä saada liikettä.

Vaikka "saippuaolkapää" Peltola suojaa kiekkoa hyvin ja tekee töitä, optimitilanteessa hänen rinnallaan pitää olla toinen puolustamiseen kykenevä vääntäjä. Kuten Lasse Jämsen hyvinä päivinään oli Pelicansissa. Peltola nimittäin on paljon hanakampi käyttämään hyviä kulmapeliominaisuuksiaan hyökkäyspäässä kuin omassa päässä. Sitkeä tahto puolustaa kun tuppaa joskus unohtumaan melko tunnolliseltakin pelaajalta.

Minusta Jussi Pesonen vaikuttaisi juuri sopivalta ketjukaverilta Peltolan rinnalle, ainakin sen perusteella, millainen käsitys hänestä on minulle jäänyt.

Jos Ilvekseen joku sveitsiläinen tulee, on mielestäni todennäköistä, että kyseessä on joku nuori tai nuorehko lupaava kaveri, joka ei ole vielä kerännyt mainetta kansainvälisellä tasolla.

Riippuu Ilveksen kunnianhimosta, mutta jos resurssit ja vetovoima eivät riitä yllä kuvailtua kovempaan pelimieheen kakkosen laituriksi, pelaajatyyppinä Oliver Setzinger -mallinen kiituri olisi toiseen laitaan aika passeli. Jos Jämsen pystyi paukuttamaan yli 20 maalin kausia, pystyy siihen nuorempikin kaveri. Pesosen pelikäsitys on kuitenkin luokkaa Jämseniä parempi, joten toisen laiturin rekrytoinnissa hyvä oivalluskyky ei ole niin välttämätön ominaisuus.

edit: Nyt tarkasteltuna tuli tahattomasti verrattua vähän turhankin paljon Pelicans-ajan tehoketjuun. Olkoon, ainakin keskustelua pitäisi syntyä.

Pakko myöntää, että jo tällä näkymällä ensi kauden Ilves on minulle kiinnostavampi ryhmä kuin mikään Lahden ulkopuolinen joukkue vuosiin.

Mortal
17.04.2006, 22:48
Peltolan laiturit by Vesa :

A) Uuden ajan Peter Larsson - viimeistelytaitoinen sentterityylinen laituri, jolla erinomainen kiekkokontrolli ja riittävä haastamiskyky.

B) Iso,vahva ja ennen kaikkea suoraviivainen mielellään hyvin liikkuva "ruuhkavaunu". Mies joka kolaa kiekkoja lähietäisyydeltä reppuun liukuhihnalta.

Vaativat kyllä täydellistä onnistumista skouttaamisessa ja sopimusta laadittaessa.

Edit : Vanhoja Sm-liigan ulkomaalaisia selatessani tuli mieleen tämä mies.
Tuskin mahdollisuuksien rajoissa, mutta ...
http://www.hockeydb.com/ihdb/stats/pdisplay.php3?pid%5B%5D=28229
Myös Vienna Capitalsissa hurjassa vireessä pelaanut Oliver Setzinger olisi kiintoisa "paluumuuttaja".

Raymond Pearl
18.04.2006, 00:02
Oman käsitykseni mukaan Sveitsissä ei makseta kolmos- ja nelosketjujen miehille juuri mitään, mutta omat maajoukkuemiehet ja tietysti ulkomaalaiset kuittaavat painavia tilipusseja.

Näin itsekin olen ymmärtänyt - paikalliset starat saavat myös kilpailukykyisen lauantaipussin seuroiltaan. Paikallisten rivimiesten taso onkin kysymysmerkki, eikä (ainakaan kovinkaan montaa) sveitsiläispeluria ilman maajoukkuepelaajastatusta voi ennakkokaavailuissa lähteä luokittelemaan todelliseksi vahvistukseksi liigassamme.

Ghost
18.04.2006, 00:35
Sveitsiläispelaaja tulee mielestäni kyseeseen kahdessa tapauksessa.

1) Saadaan maajoukkueessa pelaava pelaaja.
2) NHL-peikon puraisulta vältytään, jolloin joukkueeseen jää kahden ulkomaalaislaiturin jälkeenkin on yksi ulkomaalaispaikka käyttämättä. Tällöin voidaan napata nähdäkseni yksi nouseva sveitsiläinen, joka ei ole maajoukkuetasoa. Samoin tietysti jos toinen laituri sattuisi olemaan suomalainen.

Mitä noihin kahteen kärkiketjun laituriin tulee, puuttuu joukkueesta aika tasaisesti monelta osa-alueelta taitoa. Luomalan ja Anderssonin lähdön sekä Peltolan tulon jälkeen liikepuolella on kenties suurin paikkaamisen tarve, joten molempien pitäisi olla keskitasoa paremmin liikkuvia pelaajia. Toisessa pelaajassa saisi tämän lisäksi olla voimahyökkääjän vikaa, toisessa enemmänkin viimeistelijän verta. Pahakseni en pistäisi, jos tämä voimahyökkääjätyyppi olisi lisäksi sinut sentterin paikan kanssa. Kolmos- ja nelosketjujen sentteröinti jäisi tällöin selkeästi triolle Helminen, Hirvonen, Huhtala, kahden ensimmäisen ketjun puolestaan joukolle Peltola, Lindgren, Mr. X.

Bialowas
18.04.2006, 15:53
Ilvekseen on aivan turha hankkia ketään voimakasrakenteista hyökkääjää "lusimaan kiekkoja maaliedustalta sisään". Mikäli tänne onnistuttaisiin sellainen hankkimaan alkaisivat kannattajat itkeä ja porata miehen raskaan luistelutekniikan ja "einiinräjähtävänliikkumisen" takia jo ensimmäisen harjoituspelin jälkeen. Miten kävi muuan Topolle tämän viime visiitin aikana?

Jos et ole vikkelä ja teknisennäköinen kieputtajakoheltaja sinulle ei ole paikkaa (liian) monen Ilves "fanin" sydämessä!

Tuokaa kokoonpanoon vaan lisää niitä 175-182cm ja 78-85kg vikkelästi liikkuvia ja kurinalaisesti kohti kulmaa meneviä laitureita. Niistä täällä tykätään!

Mane
18.04.2006, 16:10
Ilvekseen on aivan turha hankkia ketään voimakasrakenteista hyökkääjää "lusimaan kiekkoja maaliedustalta sisään". Mikäli tänne onnistuttaisiin sellainen hankkimaan alkaisivat kannattajat itkeä ja porata miehen raskaan luistelutekniikan ja "einiinräjähtävänliikkumisen" takia jo ensimmäisen harjoituspelin jälkeen. Miten kävi muuan Topolle tämän viime visiitin aikana?

Tämä Topper lusi runkosarjassa kaksi maalia. Molemmat Pelicansia vastaan murskavoitoissa (7-4 ja 5-1). Ensimmäisen toki maalin edestä reboundista ja toisen ampui lämärillä kaukalon laidasta pienestä kulmasta. Arvostelu oli ihan paikallaan, koska tehoja ei tullut.

Pudotuspeleissä Toporowski nosti sitten huimasti tasoaan ollen (mielestäni) ottelusarjan paras Ilves-hyökkääjä ja kriitikot hiljenivät. Siis mies teki runkosarjassa yhden (turhan) maalin siitä maalin edestä 21:ssä ottelussa ja ihmettelet, että hän sai osakseen kritiikkiä?

Ei saman tyyppistä Erkki Rajamäkeä kukaan kritisoinut, mutta hän teki 12 maalia 43:ssa ottelussa.

Bialowas
18.04.2006, 17:34

En ihmettele kritiikkiä. Minua lähinnä ärsyttää pelaajatyyppi, jollaisia Ilvekseen hankitaan. Jalat käyvät ja maisema vaihtuu (maailman ärsyttävin sanonta), mutta mitään ei todellisuudessa tapahdu. Tästä "kloonilinjasta" poikkeavat päätyvätkin muita kevyemmin perustein silmätikuiksi.

Ilves on jo monta vuotta ollut täynnä perusvarmoja runkosarjasuorittajia, mutta missä ovat olleet todelliset play-off pelaajat?!? Peltomaan Tinken jälkeen ovat he olleet melko vähissä. Esimerkiksi tänä vuonna ei Ilveksellä pommit riittäneet Playoffeissa - eivät itseasiassa lähellekkään!!!

Pelaajakauppa SM-liigassa on kuin käytettyjen autojen kauppaa. Jos sinulla on rahaa, saatat saada ns. perushyvän auton ilman suurempia puutteita. Suurimmalla osalla liigajoukkueita (Ilves mukaanlukien) ovat pelimerkit kuitenkin rajalliset ja tämän johdosta hankinnat ovat aina eriasteisia "tyytymisiä". Tänne saatavilla pelaajilla saattaa olla jotkin osa-alueet hyviä, mutta niiden lisäksi osa pelaajan ominaisuuksista saattaa olla hyvinkin puutteellisia. Ilkeästi sanottuna voidaankin sanoa SM-liigan kilpailevan "vähän lommotuista ja parhaat päivät nähneistä pienemmän b-luokan perheautoista". Eikä tämä ole ihme, koska puhummehan vasta maailman ehkä kuudenneksi tai seitsemänneksi "parhaasta" liigasta.

Tässä tilanteessa Ilveksen laitureiksi hankitaan lähes poikkeuksetta nopeita ja vikkeliä sekä käsistään käteviä kavereita. Tämä on sinänsä hyvä, MUTTA näiden kavereiden (jotka siis ovat Suomeen saatavilla) puutteet ovat usein juuri maalinteossa ja fyysisessä pelissä (tähän kuuluu myös fyysisen pelin sietäminen!), joita ilman ei SM-liigan kevätkohelluksissa ole mitään mahdollisuuksia!

Topo saattoi ansaita kritiikkinsä runkosarjasta, mutta entäpä ne kymmenet kloonilaiturit jotka ovat vuosien saatossa surffailleet "ihan mukiinmeneviä" runkosarjoja muiden mukana ja jäätyneet siinä vaiheessa, kun on alettu pelaamaan tosissaan? Jos "erilaisten" laiturihankintojen menestystä viimevuosilta kuvataan seuraavasti muutaman tapauksen kautta:
Rajamäki: RS=hyvä, PO=hyvä;
Topo: RS=tyydyttävä (muistaakseni tehojenpuutteesta huolimatta joukossa oli lukuisia kohtalaisiakin otteluja), PO=hyvä;
Juntunen (odotusarvot täysin nollassa verrattuna edellisiin kavereihin): RS=sysipaska, PO=parempi kuin RS;

saadaan mielestäni kuva, joka pitäisi ehdottomasti muistaa uusia pelaajia hankittaessa. Pitäisi hankkia enemmän voimaa ja kokoa kuin taitoa, mikäli saatavilla ei ole SELKEÄÄ käsimailakiekonhieromistaidollista vahvistusta!

Vaikka Eloranta suosiikin "ruotsalaistyyppistä" kontrollikiekkoa - uskoisin esim. NCAA-sarjoista löytyvän myös sellaisia pelaajatyyppejä, jotka olisivat vähintäänkin soveltuvia nykyisen SM-liigan tasoon - myös kevätauringon aikaan.

Ipaisti
18.04.2006, 17:57
Pelasiko Topper Ilveksessä yhtään kautta alusta lähtien tai siten, että olisi saanut vetää valmistautumiset joukkueen mukana? En jaksa tarkistaa enkä ainakaan muista, että näin olisi ollut. Kenen kaikkien kanssa Topper muutens Ilveksessä pelasi? Itse muistan ainakin jossakin vaiheessa miehen tuhlanneen aikaansa M.Suvannon ja Miettisen ketjun jatkeena. Ei ihme jos tehoja ei joka pelissä tuon tehoketjun osana synny. :)

Ja mitä Peltolan laitureihin tulee niin tuli ketä tuli - pakeista se kuitenkin on kiinni!!! Jos meillä on paskat pakit niin meillä on lähes poikkeuksetta myös paskat hyökijät. Jos meillä taas on hyvät pakittajat, niin meidän hyökijätkin näyttää kummasti pari kerrosta paremmilta pelaajilta. Eikös HIFK meillä tuossa pari kautta sitten näyttänyt tämän toteen. Ilveksellä oli ehkä hivenen laadukkaampi hyökkäys paperilla, mutta kun HIFKin pakisto tarjos huomattavasti tukevamman kivijalan, niin johan näyttivät hyökkääjätkin "nostavan" tasoaan tilanteesta toiseen.

Mane
18.04.2006, 18:05
Pelasiko Topper Ilveksessä yhtään kautta alusta lähtien tai siten, että olisi saanut vetää valmistautumiset joukkueen mukana? En jaksa tarkistaa enkä ainakaan muista, että näin olisi ollut. Kenen kaikkien kanssa Topper muutens Ilveksessä pelasi? Itse muistan ainakin jossakin vaiheessa miehen tuhlanneen aikaansa M.Suvannon ja Miettisen ketjun jatkeena. Ei ihme jos tehoja ei joka pelissä tuon tehoketjun osana synny. :)

Että muisti on hyvä, mutta lyhyt? Eipä itselläni ole vaikeuksia muistaa kahden vuoden takaisia asioita, eli Topper pelasi Ilveksessä kevään 2004 flopattuaan alkukaudesta Pelicansissa, ei koskaan muulloin.

Mies pelasi suurimman osan otteluista Rajamäen laituriparina, jossa sentterinä oli ensin vähän aikaa Suvanto ja sitten sementoituneena Leino. Dahlmanin loukkaannuttua Toporowski tuurasi muutaman ottelun myös Helmisen laidalla ykkösketjussa. Rajamäen loukkaannuttua puolestaan kakkosketju oli loppurunkosarjasta hiukan aikaa muodossa Luomala-Leino-Toporowski. Pudotuspeleihin koottiin sitten Topperin vapauduttua pelikiellosta 2.otteluun ketju Toporowski-Vorel-Peltomaa, jonka kaikki jäsenet olivat enemmän tai vähemmän flopanneet runkosarjassa. Pudotuspeleissä ketju oli erinomainen ja kaikki nostivat tasoaan huimasti.

No, tämä ei tähän ketjuun liity. Playoffeissa mies oli erinomainen ja sen tyylistä pelaajaa kyllä kärkiketjumme ensi kaudeksikin kaipaisivat.

Raymond Pearl
18.04.2006, 18:18
Runkosarjassa nähtyä Topperia kohtaan kritiikki oli mielestäni aivan aiheellista, koska Ilvekseen tullessaan hän oli silmiinpistävän heikossa kunnossa Pelicansissa lusitun pitkän katsomorupeaman jäljiltä, eikä täten pystynyt käyttämään vahvuuksiaan hyväkseen. Taklauksia ei nähty juuri lainkaan ja puolustuspäässä mies oli koko ajan jäljessä tilanteista. Viimeisten runkosarjapelien älytön pikkusikailu oli selvä ilmentymä turhautumisesta omiin esityksiin. Pudotuspelejä kohti Topperin jalka alkoi liikkua paremmin ja tulostakin alkoi syntyä. Seuraavana vuonna Rautakorven kesätreenien jälkeen setä oli pudottanut merkittävästi kiloja ja mies oli aivan toisenlaisessa tikissä kuin edeltävänä talvena tullessaan Ilvekseen.

Rajamäki puolestaan oli ymmärtääkseni Sykoran lempilapsi juuri kovan treenikurinsa ja voimalaiturille poikkeuksellisten kestävyysominaisuuksiensa ansiosta.

Ipaisti
18.04.2006, 18:19
Että muisti on hyvä, mutta lyhyt?

offarkiksi menee, mutta tosiaankin...
Mulla on oikeesti Euroopan lyhyin muisti! ;) Mutta noinhan se tosiaan taisi mennäkin noiden ketjujen suhteen. Ja taisi tosiaan myös Toporowskille olla "elämän tähtikausi", kun aloitti Pelikaaneissa ja jatkoi varsinaisessa vuosikerta Ilveksessä. :)

Rillipiru
18.04.2006, 23:08
Do dii, istuttiin jäähyllä ja pelikiellossa, mut nyt oon taas vapaa vääntämään. Eli, tuossa ilveksen kokoonpanot ketjussa tuli vähän hierottua hanskalla naamaa, mut kukas niitä finaaleja olikaan sinne Ouluun menossa katsomaan? Vinkkinä vaan, et ei ehkä kannata...

Yhä edelleen olen sitä mieltä, että niitä Forsbackkoja ja mörköjä tarvitaan. Mikon kanssa on tullut olut jos toinenkin Jankan lähiöpubissa kumottua ja tietän, että mies ei ole mikään sateentekijä jos ei saa TILAA..Sitä se tarvitsee ja mikään A-junnu tai Ruotsalainen sukkahousupoika ei sitä sille tee..

Kanadan passi ja 100kg, niin a vot...mutta jatkaa te kun hokista kaiken tiedätte. Mä tulin just Porista ja kivaa oli...

nuck
19.04.2006, 16:53
Jos Ilvekseen joku sveitsiläinen tulee, on mielestäni todennäköistä, että kyseessä on joku nuori tai nuorehko lupaava kaveri, joka ei ole vielä kerännyt mainetta kansainvälisellä tasolla.
Tarpeeksi lahjakkaita, mutta kuitenkin halpoja (?) sveitsiläisiä SM-liigatason vahvistuksiksi on vain hankala löytää. Itselleni ei tule kiinnostavista nuoremmista sveitsiläishyökkääjistä näin heti mieleen ketään muuta kuin Klotenissa pelaava Patrick Bärtschi, mutta koska hänellä on ns. hyvät taustat ja lahjakkuutta ainakin Euroopan tasolla pitkällekin, hän saattaa saada jo Ilveksen budjetille liian korkeita summia (ollakseen vahvistus, joka todella kannattaisi pienellä riskilläkin katsoa). Toisaalta tällä sentterilaiturilla olisi varmasti vielä kova halu kehittyä ja viime kausi taisi olla hänelle pettymys, joten siinä mielessä maisemanvaihto voisi tulla nyt kyseeseen. Miehen sopimuksen kestostakaan minulla ei tosin ole mitään hajua.

http://hockeysfuture.com/prospect/patrick_bartschi
http://www.hockeydb.com/ihdb/stats/pdisplay.php3?pid=00058686

Mortal
19.04.2006, 17:21
Kyllähän olisi mielenkiintoinen nimi, mutta :

Vertrag bis: 2008

nuck
19.04.2006, 17:49
Kyllähän olisi mielenkiintoinen nimi, mutta :

Vertrag bis: 2008
No niin, siinä bississä meni sitten mahdollisuudet Bärtschiin.

Mr. Smith
19.04.2006, 23:22
Itse veikkaan, että AHL-staroja on edelleen erittäin vaikea saada houkuteltua tänne kaukaiseen, kylmään ja synkkään Pohjolaan ilman Steve Kariya -tapauksen kaltaista vahvaa henkilökohtaista lobbaus- ja houkuttelutyötä. Pidänkin erittäin epätodennäköisenä, että Ilvekseen saataisiin AHL-tason huippupelaaja, sillä tiedossani ei ole yhtään sellaista kytkentää tai kontaktia, joka voisi toimia samalla tavoin kuin Steven kohdalla.

Donald MacLeanin itse lasken AHL-staraksi viime vuosilta liigaan tulleista. Vastaavia olisi tietysti mukava saada, mutta myös hieman pienemmillä meriiteillä olevia voisi mielestäni tsekata. Kuten esimerkiksi Saksasta lähtevää Jeremy Adduono. Adduono on AHL:ssä voittanut joukkueensa maalipörssin kerran ja ollut hyvin tasainen maalintekijä. Nyt sitten kolme vuotta Saksassa hieman vaihtelevin tehoin. Positiivisena puolena rightin kätisyys.

Muita mielenkiintoisia Saksassa seuransa jättäviä pelaajia on ainakin Eduard Lewandowski.

Mr. Smith
24.04.2006, 12:04
Mitenkäs Janis Sprukts sopisi Ilveskseen? Kerhosta Janis ainakin lähtee muualle, tiedä sitten meneekö rapakon taakse vaiko paremmille raha-apajille (Venäjä, Sveitsi), mutta saattaisi sopia myös Ilvekseen. Mukavan kokoinen pelaaja, joka osaa laittaa kiekkoa maaliin. Tiedä sitten hinnoitteleeko itsensä hyvän kauden jälkeen jo Ilveksen ulottumattomiin...

Ultra
24.04.2006, 18:14
Peltola houkuttelemassa tutkaparinsa Linköpingistä Ilvekseen?
http://www.corren.se//archive/2006/4/24/1v68texpvzmu3om.xml?category2=1096984640-17&category1=1096984640-16
Täten Ilvekseen muodustuisi ns. "kirveskenttä": Viitakoski-Peltola-Tarvainen

Sonia
24.04.2006, 18:49
Peltola houkuttelemassa tutkaparinsa Linköpingistä Ilvekseen?
http://www.corren.se//archive/2006/4/24/1v68texpvzmu3om.xml?category2=1096984640-17&category1=1096984640-16

Jussi Karvainen ei tule ikinä pelaamaan Ilveksessä!! Olen nimittäin jutellut Jussin kans siitä asiasta ja se teki asian selväksi heti kättelyssä. Silloin elettiin kevättä 2003 ja paikka oli yx Tampereen menomestoista.

Hejony
24.04.2006, 20:16

Niin, tuskin Pasi Petriläisenkään suunnitelmiin aikoinaan kuului pelaaminen Ipan väreissä.

HeGe41
24.04.2006, 21:01
Jussi Karvainen ei tule ikinä pelaamaan Ilveksessä!! Olen nimittäin jutellut Jussin kans siitä asiasta ja se teki asian selväksi heti kättelyssä. Silloin elettiin kevättä 2003 ja paikka oli yx Tampereen menomestoista.

Ilveksen näköinen pelaaja on siis posliini.

Anteeksi.

Hejony
24.04.2006, 21:28
Ilveksen näköinen pelaaja on siis posliini.

Anteeksi.
No eikö sen voi päätellä joukkueen viime kauden ikärakenteestakin? Kolme karvaista miestä, ja loput juuri ensimmäiset partahaivenensa havainneita pojankoltiaisia.

Henkka
24.04.2006, 23:56
Niin, tuskin Pasi Petriläisenkään suunnitelmiin aikoinaan kuului pelaaminen Ipan väreissä.

Niin, tuskinpa kuvitteli pelaavansa itsensä siihen tilanteeseen, ettei Tapparaan ole enää mitään asiaa. Tarvainen taasen on erittäin tervetullut hahmo, jos takaisin tulee.

dude
25.04.2006, 09:16
Niin, tuskinpa kuvitteli pelaavansa itsensä siihen tilanteeseen, ettei Tapparaan ole enää mitään asiaa.

Niin, tuskinpa kuvitteli seurajohdon ikinä toimivan sillä tavalla omaa kasvattia kohtaan.

Tarinankertoja
25.04.2006, 10:01
Niin, tuskinpa kuvitteli seurajohdon ikinä toimivan sillä tavalla omaa kasvattia kohtaan.

Kasvattiaan??

Tarvainenhan on kuopivosta jyvaskylän kautta mansesteriin tullut pelaaja? Vai tarkoititko Peltolaa?

EDIT-- ääh, siis petriläsitä. My bad... kannattas lukea josksu parikertaa, kun tietää itsensä vähän hidasälyiseksi...

.

Ghost
25.04.2006, 10:03
Kasvattiaan??

Tarvainenhan on kuopivosta jyvaskylän kautta mansesteriin tullut pelaaja? Vai tarkoititko Peltolaa?

Eikös tuossa Petriläisestä puhuttu.

Joskus aikanaan muistaakseni Kiekkolehdessä Petriläinen ilmoitti, että Ilveksessä ei pelaa. Toinen vihan kohde siinä haastattelussa taisi olla joka paikassa soinut Den glider in.

Buccaneer
25.04.2006, 11:40
Ilveksen näköinen pelaaja on siis posliini.

Anteeksi.
Pitäisikö tämä lukea niin, että Kiira Korpi on loikkaamassa paikallisvastustajan puolelta Ilveksen leipiin? Olisi ainakin Ilves-perinteiden mukaisesti erinomainen luistelija ja todellinen taituri jäällä. Toisaalta asennepuolikin olisi varmaan ok, sillä luultavasti Kiira olisi yleensä maalinedusnujakoissa ns. kasan alimmaisena -ja mikseipä joskus päälläkin. Jonkun mielestä taas Kiira saattaisi olla todellinen "polkukone". Mutta syytettäisiinkö joukkuetta sitten liiasta neiteilystä?

Lopuksi haluan pahoitella suuresti pientä OT-jutusteluani täällä Ilves-puolella. Toivottavasti ette pahoittaneet mieltänne. Ilveksen uskon ensi kaudella joka tapauksessa olevan hyvässä iskussa jo nykyiselläkin joukkueellaan.

Raymond Pearl
11.05.2006, 17:16
Kurkaa pitäisin edelleen realistisena vaihtoehtona, johon pelimerkit saattaisivat riittää.

Tein scarfacet ja lainasin itse itseäni. "Olin oikeassa".

Pelimerkit näköjään riittivät. Pesonen - Peltola - Kurka kuulostaa valmiilta paketilta. Nyt vielä Pertun ja Tonin rinnalle hampaaton kanukki ja kokoonpano on valmis.

Raymond Pearl
23.05.2006, 15:56
Saisikohan herra Kuhdan houkuteltua Ilvekseen jollain ilveellä? Tässä olisi oiva korvaaja Pessin todennäköisen (?) poistuman paikkaamiseen ja Pessin jäädessä laituri ykköseen. Hinta on varmasti kova ja sopimuskin lienee tehty, mutta näiden kotimaisten huippupelaajien osalta ei tässä tilanteessa saisi jättää kiveäkään kääntämättä.

Mind over matter
23.05.2006, 16:00

Eivätkö Perttu ja Toni tarvitsisi enemmän voimahyökkääjää rinnalleen?

dude
23.05.2006, 17:45
Eivätkö Perttu ja Toni tarvitsisi enemmän voimahyökkääjää rinnalleen?

Pelaako Dallasissa joku Tonikin?

Jos Koiviston Tonista puhutaan, niin eihän sitä oltu alunperin kaavailtu Peltolan viereen, vaan tarkoitushan oli ilmeisesti koota ketju Kurka-Peltola-Pesonen.