View Full Version : Arsenal FC
Kun ei tuntunut löytyvän tälle hienolle seuralle omaa ketjua niin päätimpä sitten avata.
Arsenalissa koetaan tällä hetkellä mielenkiintoisia aikoja. Muutto uudelle Emirates Stadiumille on edessä elokuussa ja vanha perinteikäs Highbury muutetaan asuintiloiksi.
Itse joukkue on tarponut Valioliigassa todella syvällä ja on vaarassa jäädä viidenneksi, eli ulos jopa mestareiden liiga paikasta. Edellä mm. verivihollinen Tottenham. Mestareiden Liigassa joukkue on venynyt maksimaallisiin suorituksiin ja on kaikkien yllätykseksi kaikista loukkaantumisista ja nuorennusleikkauksesta huolimatta kahdeksan sakissa. Ainoana Brittiseurana.
Joukkue on uudistunut viimeisen vuoden aikana rajusti ja ainut maailmanluokan tähti on tällä hetkellä maalitykki Thierry Henry, jota on viime kuukaudet haalittu kohti Barcelonaa.
Allekirjoittaneelle Seura on ollut sydämessä viimeiset 15vuotta ja matka jatkuu hamaan loppuun saakka.
mikko6000
10.03.2006, 10:46
Heh, itse en Arsesta hirveästi välitä, mutta voisin tänne sitten pistää onnittelut tuosta CL:n jatkoon menosta ja Realin tiputtamisesta.
Jokerit Forever
10.03.2006, 11:33
Hyvä avaus hienosta aiheesta, nimittäin siitä ainoasta ja oikeasta mitä brittifudikseen tulee. Tästä tuleekin meikäläisen suosikkiketju kuluvalle keväälle, kas kun ei lätkäpuolella enään tapahdu mitään jännää:)
Mielenkiintoinen kausi Gunnerseilla totta vie päällä, koska sarjassa on menossa huonoin kausi miesmuistiin mutta Mestareiden Liigassa kulkee. Kulkee niin hyvin, että kaikki on mahdollista..lisäksi uskon vakaasti että tämän euromenestyksen aiheuttama buusti nostaa jengin vielä neljän sakkiin Valioliigassakin, ohi naapurin juutalaispoikien joihin eroa tällä päivämäärällä on siis 5 pistettä. Näin ollen ensi vuonna ollaan taas kehissä molemmissa turnajaisissa, kävi Champions Liigassa lopulta sitten miten kävi.
Mitä pelaajiin tulee, niin oli kyllä positiivinen yllätys kuinka hyvin nuori ja varamiehinen puolustuslinja klaarasi kaksi kertaa Realin niin sanottujen tähtipelaajien lähentelyt. Ei ollut suurtakaan paniikkia havaittavissa. Senderos, Ebouve ja Toure ovat tulevaisuuden Arsenalin menestyksen kivijalka, kaikilla ovat parhaat vuodet edessä eikä takana. Mielestäni myös Sol on kunnossa ollessaan edelleen pätevä pelimies 2-3 vuotta, lisäksi kaveri on johtajatyyppinä tärkeä osa joukkuetta. Cole on pelimies, mutta jossain on oltava raja kuinka paljon miehelle voi maksaa -jos se ylittyy niin so long.
Keskikentällä Cesc, Hleb ja Reyes ovat pelaajia joiden kehityssuunta näyttää ylöspäin, heistä tulisi pitää kynsin hampain kiinni. Gilbertosta periaatteessa samat sanat kuin Campbellista. Pires, monivuotinen suosikkini muuten, on pelaaja joka päivänään ratkaisee yksin pelejä mutta juostut kilometrit alkavat vääjäämättä näkyä..1 kausi vielä uudella stadionilla ja sitten eläkkeelle? Freddie on ok yleismies, toivottavasti nähdään jengissä vielä pitkään.
Henryn jatko olisi lottovoitto, mutta jotenkin on pessimistinen olo asian suhteen, ikävä kyllä. Uudet hankinnat Adebayor sekä 16-vuotias Walcott eivät ole vastaus menestystä monella rintamalla hamuavan suurseuran hyökkääjäkysymykseen, ainakaan vielä pariin vuoteen. Yksi vaihtoehto (jos ja kun Henry Kataloniaan kesällä lähtee) voisi olla Ronaldo, mutta kaveri on kyllä niin tuhdissa kuosissa että hänestä ei paljon hyötyä ole ellei tie tykkimiehiin kävisi laihdutuskuurin kautta.
Eipä tällä erää sitten muuta kuin venailemaan, pari tuntia vielä ja sitten selviää mihin ilmansuuntaan lähtee matka varaukseen seuraamaan Mestareiden Liigan puolivälierää.
Gunners!
Doddi, tulihan se ketjukin sieltä.
Itselläni Gunnersin fanittaminen alkoi joskus 90-luvun alkupuolella, silloin USAn MM-kisoja edeltäneellä kaudella kun aloin jotain urheilustakin tajuta. Eli pari kautta näki ennen Wengeriä, mutta minulle tämä legendaarinen boring, boring - Arsenal on lähinnä tuttu videoista ja tarinoista.
Miksi sitten Arsenal? Yksinkertaisin vastaus lienee faijan ja veljien kova gunner-fanitus, joten oli helppo jatkaa brittiläiseen tyyliin perheeni perinnettä saman joukkueen leirissä.
Brittifudista rakastan, ja siksi tämä Wenger-vetoinen ranskalaisbaletti ottaa välillä vähän koville, mutta kai se nyt on kestettettävä. Tai ehkä kestämisestä on tarvinnut puhua nämä kaksi viimeistä kautta, jotka ovat olleet minulle demonien ja liskojen aikaa gunnerina.
Highburyllä onneksi kerkesin käydä. Näin siellä Arsenal-N'Castle pelin pari kautta sitten, se oli se kausi kun ei hävitty yhtään peliä. Kokemuksena se oli hieno, mutta uusi stadion on ehdoton talouden kasvattamiseen ja kilpailussa edes jotenkin mukana pysymiseen.
Arsenal on joutunutkin kitkuttelemaan ja venyttämään penniä muihin englantilaisiin suurseuroihin nähden turhan pitkään, toivottavasti muutaman vuoden päästä joukkueen kassassa näkyy yleisökapasiteetin tuplaantuminen.
Hieno oli voitto Realista, mutta ihan oikeesti ei se vielä tästä kaudesta hyvää tee. Tiedän, sukupolven ja rungon vaihdos käynnissä. Mutta eikö ketään muuta muka vituta jo tuo Arsene ja Arsenen Arsenal?
Mutta eikö ketään muuta muka vituta jo tuo Arsene ja Arsenen Arsenal?
Vituttaa. Olen fani mutta en pidä yhtään Arsenalin pelityylistä enkä pelaajista. Hävettää myöntää mutta olen tälläkin kaudella katsonut toiselta kanavalta jonkun muun matsin, jonkun jossa pelataan kunnon brittiläistä futista.
No kieltämättä alkaa jo vähä tuntua siltä, että oisko aika vaihtaa koutsia ja sen myötä saada uutta tähän joukkueeseen, mutta ei pidä unohtaa sitä, että Arsene on kuitenkin menestynein Arsenal valmentaja ikinä.
Niin ja tällä kaudella jäädään ekaa kertaa top-2 ulkopuolelle valioliigassa Wengerin aikana.
Mutta kuten sanottua, uutta koutsia kehiin vaan. Mutta mistä?? Jengi tarttee fyysistä meininkiä, mieli pärjätä omassa liigassa. Porukka on nuori, ei muuta ku koulimaan sitä!
Ja Mestareiden Liiga jatkuu Juventuksella. Mielenkiintoista. "Välierä kaaviossa" vastus tulee akselilta Inter/Ajax-Villareal! Ei mahdottomuus finaaliin saakka! Comoon Gunners!
Jokerit Forever
11.03.2006, 05:22
Jes, fanimatka suuntautuu siis ke. 5.4 juuri sinne minne ei olisi pelin puolesta haluttu lähteä, eli olympiamaisemiin mafian järjestämään otteluun sumuiselle Delle Alpille! Paha peli Gunnerseille tiedossa, mutta onneksi on olemassa mies nimeltä Henry. 0-1.
"we are above them all, glory, glory, glory Gunners"
Ei saatana, hulluja (ja arvostettuja) te olette jotka tuohon mukana matkaamiseen pystytte. Tokihan se on vain rahasta ja elämäntilanteesta kiinni, mutta silti ottakaa kaikki irti. Ehkä minäkin joskus.
Nyt kun lähden tästä paskalle, lupaan pyyhkiä joka kerta sellaisella Juventuksen siivulla tämän vanhan rouvan jatkomahdollisuuksista pihalle. Toisin kuin väitetään, niin Juvenes on meille se helpoin vastus. Tulette näkemään sen.
Jokeriarska
11.03.2006, 07:07
Hienoa, että löytyy samanhenkisiä. Arsenalin puolella olen ollut noin 90-luvun puolivälistä asti siinä varhaisnuorena ;) Vanha herra Bergkamp tuli vuonna 1995 ja taisi olla siinä samoihin aikoihin, kun meikäläinen kääntyi pohjoislontoolaisten puolelle. Ehkäpä juuri itse hollantilaisen ansiosta.
Mitenkään huikeasti en Gunnersien pelejä näe, kun en omista tuota Canalia, mutta keskiviikon sieniliigan jatkoonpääsy Real Madridia vastaan lämmitti todella. Todella hieno suoritus tähän vaikeaan kauteen. Kuninkaan hieno maali vierasottelussa riitti lopulta jatkopaikkaan.
Arsenalin nuoret miehet pitivät hienosti puolustuksessa ja Jens Lehmipoika hoiteli loput tyylikkäästi. 1-0 johtoasema vieraista oli tietenkin hyvä asia, mutta varmasti myös hankala tilanne pelata kotiottelussa. Arsenal onnistui kuitenkin pelaamaan hyvin, kuten sanottu, puolustus toimi, mutta uskalsivat myös lähteä hyvin hyökkäyksiin. Pakko antaa tästä ottelusta kehuja Alexander Hlebille. Hleb pelasi juuri niinkuin pitkään on toivottokin ja yhteispeli Thierryn kanssa sujui varsin hienosti, mutta huippuarvosanaa ei voi antaa, koska maalinteko ei onnistunut. Realin puolustus oli ajoittain täysin kuutamolla. Varsin Reyesin olisi pitänyt pystyä pallo laittamaan maaliin tilanteestaan.
Muita onnistujia ottelussa oli Eboue, joka tietysti puolusti mainiosti, mutta teki myös pari upeaa nousua. Jos tällä lailla pelaa, niin saa pelata jatkossakin. Hieno esitys norsulta. Toinen norsujen mies, Toure, hoiti Senderosin kanssa järjestäen pääpallot komeasti. Robert Pires näytti kentälle tullessaan vain sekoittavan pelin ja järjestikin lopussa harhasyötöllään vielä hyökkäyksen Realille, joka ei onneksi kostautunut.
Puolivälierissä sitten vastassa Juventus. Jännät paikat taas tulee ja vastustaja, joka olisi vähintään yhtä hienoa pudottaa ja jatkaa tietää välieriin. Haastajana Arsenal lähtee, mutta se näytti sopivan ainakin Realia vastaan.
Arsenalin miehiä jo pikkupojasta, epäilen "tykkimiesten" iskeneen lapsen mieleen 60-luvulla. Arsenen soisivan jatkavan Arsenalissa, sillä miehellä on kiistattomat näytöt menestyksestä ja samaan aikaan erinomaiset näytöt nuorten pelaajien löytämisessä. Tulevaisuus näyttää hienolta uuden stadionin ja nuoren joukkueen myötä, toivottavasti sitä ei tuhota huonoilla managerin valinnoilla.
Hip Hei! Menestyksekäs viikko takana. Jatkopaikka CL;ssa ja sitten tärkeät 3pistettä Poolilta. Nuoren joukkueen nousukiito on alkanut?! Gerrardilta kyllä käsittämätön syöttö Henryn lapaan ottelun lopussa. Tosin Pooli taisi olla surkea koko ottelun ajan, en tiedä kun en tällä kertaa töllön ääressä ollut. In Cesc we trust! Miehestä tulee vielä dynamiittiä!
Kuvernööri
12.03.2006, 23:04
Liverpool pelasi tänään hyvin noin 5 minuuttia varsin onnekkaan tasoitusmaalin jälkeen. Sitä ennen paikkoja sai hakea kuin vettä saharasta. En tiedä kumpaa oli enemmän, Arsenalin hyvyyttä vai Liverpoolin surkeutta, väittäisin jälkimmäistä, mutta tänään tuli taas todettua se, että Highbury on Liverpoolille paha paikka. Onneksi oli viimeinen kerta kun tarvitsee siellä käydä, hyvät muistot viimeiseltä 10 vuodelta on aika vähissä. Kaikesta näki että Arsenal on joukkue joka nauttii pelaamisesta ja luottaa itseensä tällä hetkellä.
Arsella on tosiaan muutamia pelimiehiä kasvamassa. En kyllä ymmärrä mistä se mies repii näitä nimettömiä afrikan muukalaisia, mutta pelata ne osaa. Saas nähdä pysyykö jengi kasassa.
Arsella on tosiaan muutamia pelimiehiä kasvamassa. En kyllä ymmärrä mistä se mies repii näitä nimettömiä afrikan muukalaisia, mutta pelata ne osaa.
Muutamia? Afrikan muukalaisia? Kyllähän AFC on scoutannut vähän enemmän kuin muutaman nuoren pelimiehen. Ja Afrikan ulkopuolisista alueista mainittakoon nyt vaikka Espanja (Cesc, Reyes), Italia (Lupoli), Sveitsi (Senderos), Ruotsi (S.Larsson) ja yllätys, yllätys Ranska (Clichy,Flamini mm.) ja Englannista (Walcott).
Hyvä esitys eilen Arsenalilta. Liverpool oli eilen aika vaisu ja tasoitusmaalikin tuli rankan tuomarivirheen seurauksena. Olisi kuulunut Arsenalille vapari Cesc'in keilaamisesta, mutta lopputulos 2 - 1 tietysti tyydyttää. Aika hieno ele Thierry Henryltä jättää 'tuulettamatta' Gerrardin epäonnistumiseta johtunutta maalia.
Ekan Arsenalin matsin näin tvstä 1970 ja sillioin lopullisen sävärin teki hieno tykkilogo ja Charlie George.
Liverpooligan
13.03.2006, 10:45
Aika hieno ele Thierry Henryltä jättää 'tuulettamatta' Gerrardin epäonnistumiseta johtunutta maalia.
Jooh, Henryä on kyllä pakko kunnioittaa (vaikka monta katkeraa kirosanaa hänelle on tullut syydettyä). Hieno pelaaja ja hieno maalintekijä. Ja mikä kuitenkin parasta, ilmeisen hieno ja tasapainoinen persoona myös kentän ulkopuolella.
Enpäs nyt näin nopikseltaan muista Henryn kavalkadista mitään järkyttäviä sukelluksia enkä myöskään vastustajaan kohdistuvia rumia taklauksia (ei sillä etteikö niitä olisi, varmasti joku minua pian tästä muistuttaa). Wänkärin paras hankinta ikinä. Ansaitsee kyllä minunkin respectit.
Enpäs nyt näin nopikseltaan muista Henryn kavalkadista mitään järkyttäviä sukelluksia enkä myöskään vastustajaan kohdistuvia rumia taklauksia (ei sillä etteikö niitä olisi, varmasti joku minua pian tästä muistuttaa). Wänkärin paras hankinta ikinä. Ansaitsee kyllä minunkin respectit.
Korea/Japanin MM kisojen avausmatsissa Ranska-Senegal taisi Henry saada 'suoran' punaisen kortin vastustajan rappaamisesta?
Jos nyt jotain huonoja puolia Henrysta hakee, niin ajoittainen mussutus omille pelaajille ehkä sellainen voisi olla. Ai niin, mutta mussutushan kohdistuu Pires'iin ja Lauren'iin, joten eisemitn.
Korea/Japanin MM kisojen avausmatsissa Ranska-Senegal taisi Henry saada 'suoran' punaisen kortin vastustajan rappaamisesta?
Korjataan sen verran, että kyseessä oli Ranskalle kisojen toinen peli (ja vastassa muistaakseni Uruguay). Siihenhän Henryn kisat sitten loppuivatkin.
Arsenal on muutamassa viime matsissa pelannut taas kaunista jalkapalloa. Fulham, Real Madrid ja Liverpool ovat kaikki olleet askeleen perässä. Toivottavasti Gunners jaksaa vielä puristaa neljän joukkoon. Tottenham on haarukassa varsinkin kun keskinäinen matsi Highburylla on vielä jäljellä.
Toivottavasti Gunners jaksaa vielä puristaa neljän joukkoon. Tottenham on haarukassa varsinkin kun keskinäinen matsi Highburylla on vielä jäljellä.
Kiitos korjauksestasi, Hra Sininen.
Toivottavasti saadaan sairastuvalta vähän täydennystä (Cole, Sol, v.Persie) ja varsinkin, ettei sinne lasarettiin enää joudu lisää ukkoja! Henry irvisteli eilen LFC matsin lopussa pari kertaa pahasti. Ja missäs eilen oli Reyes? Loukkaantunut?
[QUOTE=Brewer. Ja missäs eilen oli Reyes? Loukkaantunut?[/QUOTE]
Ei varmaa tietoa, mutta Reyes sai mielestäni R.Madridia vastaan ruman taklauksen toisella puoliajalla, joten voi olla myös loukkaantunut. Ei mielestäni kuitenkaan korvaamaton pelaaja joukkueessa, etenkin kun Pires alkaa olla taas iskussa ja tuo vaihtoehtoja keskikentälle lisää. Reyes on tietysti pelannut enimmäkseen hyökkääjänä, mutta Madridia vastaan onnistui mukavasti keskikentällä laidallaan. Loukkaantuneet takaisin mukaan, niin Tottenham tullee vielä keväällä ohitetuksi ja Bolton siinä samassa, toivon ainakin.
Kuvernööri
13.03.2006, 14:45
Juu, toki Wenger on löytänyt lahjakkuuksia paljon muualtakin kuin Afrikasta, mutta pointtini olikin juuri se, että kuinka hän toistuvasti kaivaa nimenomaan afrikaneläjiä täydestä tuntemattomuudesta, ja näistä herroista järjestään tulee avaukseen avainpelaajia. Alexandre Song taitaa olla sitten seuraava. Herroja Walcott, Reyes, Cesc ei nyt ehkä "skouttaamisen" helmiksi voi kutsua.
Juu, toki Wenger on löytänyt lahjakkuuksia paljon muualtakin kuin Afrikasta, mutta pointtini olikin juuri se, että kuinka hän toistuvasti kaivaa nimenomaan afrikaneläjiä täydestä tuntemattomuudesta, ja näistä herroista järjestään tulee avaukseen avainpelaajia. Alexandre Song taitaa olla sitten seuraava. Herroja Walcott, Reyes, Cesc ei nyt ehkä "skouttaamisen" helmiksi voi kutsua.
Täysi tuntemattomuus U-17 MM-kisojen joukkueen kapteeni¶s pelaaja? Okei. Songhan oli täysin samaa maata Cescin, Reyesin ja muiden vastaavien pelaajien kanssa. Wenger poimii jo lähes valmiit ~16-vuotiaat hedelmät euroopasta kasvattajaseuroista. Scouttauksen hehkutus on kuitenkin tosi paksua, koska itse luettelin kaverille ~10 nimeä U-17 MM-kisoissa kaverille. Näistä 7 on pelannut joko aikuisten U-21 maajoukkueessa maansa kanssa tai pelaa/pelannut euroopan huippuseuroissa. Ei tuon ikäisten noukkiminen enää ole kovinkaan vaikeata, vaikka toki hutejakin tapahtuu. Jos Arsenalin resursseilla ei paremmin hoima toimisi niin ihme. Se onkin sitten toinen asia että miten Arsenal onnistuu saamaan nämä nuoret joukkueeseen ja siitä pitää nostaa hattua. Mutta ei se löytäminen niin vaikeata ole ollut.
edit: Unohtui tässä sanoa että olisi hauskaa nähdä Henryn siirtyvän Barcaan, koska viime vuosina Arsenal on ollut synonyymi Henrylle kun puhutaan otteluiden voittamisesta/ratkaisemisesta. Oma vanha suosikkini(löytyy vieläkin fanipaita vuosien takaa) varmasti kyllä nousisi jatkossakin kärkipäähän, mutta veikkaan että pieni notkahdus tapahtuisi.
Kuvernööri
13.03.2006, 16:20
Itse elin siinä uskossa että Song oli Arsenalin mies jo ennen menestystään kansainvälisesti. Taisi tosiaan siirtyä ranskan maalta (Bastia?) vähän myöhemmin, pahoittelut.
Näinhän se nykyään menee, että suurseurat voi aika huoletta poimia näitä junnukisojen tähtiä ja skouttina voi toimia vaikka allekirjoittanut kotisohvalta käsin. Niin helppoa se on. Jos tälle linjalle mennään niin myös Arturo Lupoli, Flamini ja Clichy ovat ns. "saletteja" "skouttauksia". Muilla suurseuroilla on sama juttu, Chelsean lista on loputon, ManUlta löytyy tyyppejä kuten Rossi, poolilta Barragan, Jack Hobbs. Arsenal ja Chelsea taitavat poimia kuitenkin kaikkein eniten näitä junnustaroja.
Itse elin siinä uskossa että Song oli Arsenalin mies jo ennen menestystään kansainvälisesti. Taisi tosiaan siirtyä ranskan maalta (Bastia?) vähän myöhemmin, pahoittelut.
Näinhän se nykyään menee, että suurseurat voi aika huoletta poimia näitä junnukisojen tähtiä ja skouttina voi toimia vaikka allekirjoittanut kotisohvalta käsin. Niin helppoa se on. Jos tälle linjalle mennään niin myös Arturo Lupoli, Flamini ja Clichy ovat ns. "saletteja" "skouttauksia". Muilla suurseuroilla on sama juttu, Chelsean lista on loputon, ManUlta löytyy tyyppejä kuten Rossi, poolilta Barragan, Jack Hobbs. Arsenal ja Chelsea taitavat poimia kuitenkin kaikkein eniten näitä junnustaroja.
Bastiasta hyvinkin. Songillahan taitaa olla Ranskan kansalaisuuskin bonuksena. Taitaa vieläkin olla tai oli jossain vaiheessa Bastialla jonkunlaisia oikeuksia kaveriin.
Kyllähän toki pelaajia poimitaan vähän vaikeamminkin, mutta sitä tekevät ihan muut seurat suuressa määrin. Esim. Lecce on tästä hyvä esimerkki tai Udinese. Nantes, Le Havre hyvinä esimerkkeinä myös tästä(ja omista junioreistaan). Aika harva suurseura laajamittaisesti kasvattaa omia junnujaan ylös saakka. Tästäpä melkein poikkeuksena ovat Barca, R. Madrid ja AS Roma, joista viimeisin tosin ei niin suurseura kuin kaksi ensimmäistä. Toki muitakin on, mutta nämä nyt ensimmäisenä tuli mieleen seuroista jotka ovat puhtaasti omia junnujaan nostelleet sekä omaan seuraan että liigaan suht. mittavissa määrin.
Mutta siitä Arsenalille pitää nostaa hattuaan että ovat aika hyvin saaneet kermat päältä, vaikka rahaa ei ole esim. Chelsean malliin mällätä.
Eräs asia missä Wenger on myös onnistunut hyvin on pelaajatuntemus. Wenger on tehnyt mm. keskikenttä/kärkimiespelaaja Kolo Touresta erittäin hyvän puolustajan. Myös Laurenin hän on 'pudottanut' keskikentältä pakiksi hyvällä menestyksellä. Seuraavat kohteet lienevät Reyes, josta tehdään keskikenttäpelaaja Cesc'in vierelle ja Flamini, joka Pool pelissä pelasi hyvin puolustajana. Mielestäni Wenger on 'harsinut' hyvin kokoon puolustuksen uskomattomasta loukkaantumissumasta huolimatta (A.Cole, Sol Cambell, Clichy)
Eräs asia missä Wenger on myös onnistunut hyvin on pelaajatuntemus. Wenger on tehnyt mm. keskikenttä/kärkimiespelaaja Kolo Touresta erittäin hyvän puolustajan. Myös Laurenin hän on 'pudottanut' keskikentältä pakiksi hyvällä menestyksellä. Seuraavat kohteet lienevät Reyes, josta tehdään keskikenttäpelaaja Cesc'in vierelle ja Flamini, joka Pool pelissä pelasi hyvin puolustajana. Mielestäni Wenger on 'harsinut' hyvin kokoon puolustuksen uskomattomasta loukkaantumissumasta huolimatta (A.Cole, Sol Cambell, Clichy)
Tässä Wenger on varmasti hyvä ja ehkä vieläkin enemmän pelaajatuntemus tulee siinä esille että kaveri pystyy houkuttelemaan niin hyvin pelaajia seuraan. Tosin pitää nyt sen verran viilata pilkkua että kyllä Lauren oli pakki(kin) jo aiemmin sekä maajoukkueessa että Mallorcalla.
Hiisi_van_Holten
14.03.2006, 16:39
Keskikentällä Cesc, Hleb ja Reyes ovat pelaajia joiden kehityssuunta näyttää ylöspäin, heistä tulisi pitää kynsin hampain kiinni.
Sanottakoon tähän väliin, että eiköhän Cescistä ja Reyesistä pystytä pitämään kiinni, sillä on jannareille vuoteen 2011 vuoteen ulottuvat sopimukset (Kuten myös Robin Van Persielläkin) ja en näe mitään syytä myydä heitä hetkeen.
Itsellenikin siunautui kunnia päästä todistamaan Arsenalin peliä Highburyllä. Ja täytyy, että pelin suhteen allekirjoittanut oli varsin onnekas. Olin nimittäin murskaaviin 7-0 lukemiin päättynyttä Arsenal - Middlesbrough ottelua. Oli kyllä aivan mahtava elämys joka tuskin unohtuu ennen Koukkuniemi ikää, jos silloinkaan.
Ja kun tuolla edellä kritisoitiin Arsenalin pelityyliä, niin totean tähän väliin mielipiteeni. Olen itsekkin suuri Britti futiksen ystävä ja Englanti onkin Suomen jälkeen rakkain maajoukkue. Siltikin yksi asia, joista pidän eniten Arsenalissa on sen pelityyli. Varsinkin parhaimmillaan Arsenalin peli on suorastaan häikäisevää ja ainakin minä arvostan sitä, että Arsenal on niitä harvoja Englantilaisia joukkueita, jotka lähtevät vierasotteluistakin hakemaan tulosta hyökkäämällä. Toki myönnettäköön, että kyllä minäkin kaipaan tämän tästä vanhaa: Winteburn-Adams-Keown-Dixon puoluslinjaa, joilta ajoilta ovat oman fanitukseni alkujuuret. Kyllä tämä joukkue kaipaisi sitä näiden miesten esittämää äijjämäisyyttä ja äärimmäistä kovuutta. Ja mainittakoon tässä, että Tony Adams oli ja on minun kaikkien aikojen suurin yksittäinen suosikkipelaaja...
Itsellenikin siunautui kunnia päästä todistamaan Arsenalin peliä Highburyllä. Ja täytyy, että pelin suhteen allekirjoittanut oli varsin onnekas. Olin nimittäin murskaaviin 7-0 lukemiin päättynyttä Arsenal - Middlesbrough ottelua. Oli kyllä aivan mahtava elämys joka tuskin unohtuu ennen Koukkuniemi ikää, jos silloinkaan
Joo Highbury on todellakin mahtava paikka! Itselleni on siunaantunut kunnia olla kahdesti paikan päällä Arsenalin pelissä. Ekalla kerralla vastassa oli Liverpool(Henry, one man show!) ja toisella kerralla Aston Villa, jolloin Pires kuittasi kahdesti ja Henry kerran. Todellakin upeaa oli ja uudestaan menen, tosin seuraava vierailuu taitaa koittaa Emiratesille, mutta täytyy kiittää onnea että kerkisin kokemaan Highburynkin!
Jokerit Forever
18.03.2006, 13:13
Tänään siis taas liigakierros, ja vastaan asettuu paikallisessa Charlton. Eroa Tottenhamiin ja neljänteen sijaan tällä hetkellä vain 2 pojoa, joten voitto olisi ehdottoman tärkeää tästä matsista saada. Freddie, Cole ja Reyes ovat sivussa, mutta Van Persie on valmiina kehiin. Eiköhän matsi hoidu kotiin, sanotaan 2-0 ja verkkoa heilauttavat hirmuvireinen Henry sekä päällään Senderos.
Sanottakoon tähän väliin, että eiköhän Cescistä ja Reyesistä pystytä pitämään kiinni, sillä on jannareille vuoteen 2011 vuoteen ulottuvat sopimukset (Kuten myös Robin Van Persielläkin) ja en näe mitään syytä myydä heitä hetkeen.
Kyllä vaan, itse ajattelin lähinnä sitä että toivottavasti Arsenalin tilit ovat lähivuosina siinä kunnossa että on varaa sanoa "ei" vaikka näistä kavereista esitettäisiin tuhtejakin tarjouksia. Onhan esimerkiksi Real ollut Reyesin kintereillä jo pitkään, valmiina lyömään pesetaa tiskiin.
Charlton kaatui siis kotona helposti 3-0. Maalintekijätilastoissa tällä kertaa ei ilmene Thierry Henryn nimeä, mutta menkööt tällä kertaa :D . Nuori puolustus tuntuu kestävän ottelusta toiseen yllättävän hyvin ja taistelu neljännestä paikasta vliigassa kiristyy. Valitettavasti Tham meni voittamaan myös ottelunsa, joten ollaan yhä perässä. Jääkö ratkaisu "paikasta auringossa" tulevaan paikallisotteluun Highburyllä? (siihen viimeiseen) Tämän hetkinen draivi kuitenkin todella positiivinen ja uskon omiin tällä hetkellä todella vahvasti!
Comoon Gunners!
Juventus-peli jäi näkemättä, mutta radioselostuksen perusteella Arsenal pelasi loistavan pelin. 2-0 antaa loistavat mahdollisuudet jatkoon. Juventus ei todellakaan tunnu lyömättömältä enää.
Onkohan oire ylimielisyydestä, kun alkaa haaveilla jo finaalista. Jos Juventuksesta selviää vielä toisenkin kerran, niin välieriin vastus helpottuisi ainakin paperilla, kun tarjolla on Villarreal tai Inter.
Juventus-peli jäi näkemättä, mutta radioselostuksen perusteella Arsenal pelasi loistavan pelin. 2-0 antaa loistavat mahdollisuudet jatkoon. Juventus ei todellakaan tunnu lyömättömältä enää.
Onkohan oire ylimielisyydestä, kun alkaa haaveilla jo finaalista. Jos Juventuksesta selviää vielä toisenkin kerran, niin välieriin vastus helpottuisi ainakin paperilla, kun tarjolla on Villarreal tai Inter.
Kyllä muuten kannatti kattoa netistä tää peli oli HUIKEA suoritus pojilta. Arsenal dominoi peliä TÄYDELLISESTI! Koko pelin ajan Arsenalilla oli selkeästi kovempi draivi iskeä miehiin ja taululla komeilevat 2-0 lukemat olisivat voineet olla helposti 3-0, 4-0. Juventus täysin paska. Ei mitään kokopelin aikana. Pitkiä palloja sinne tänne ja Arsenal hoiti ne todella helposti
Sitten tämä Fabregas, ahh mikä peluri miehestä on tulossa! Täytyy kyllä kumartaa ja syvään Barcelonan suuntaan että päästivät miehen "meille"
Eka maaliin kulminoitui hyvin illan ottelu. Pires ryöstää röyhkeästi pallon liukutaklauksella keskialueella ja syöttää Henrylle. Henry pistää pallon rankkarialueelle kipittävälle Cescille, joka kylmän viileesti ottaa pallon haltuun, siirtää hieman sivulle ja pistää pallon alakulmaan Juvepakin alta.
Toinen maali tuli myös nopealla iskulla jossa, Henry pomputteli pallon Hlebille, joka sitten pystysyötöllä löysi jälleen ylös kipittävän Cescin. Cescillä oli käytännössä mahdollisuus laukoa itse, mutta epäitsekkäästi pelasi pallon vielä keskelle Henrylle, joka pisti pallon tyhjiin, Buffonin ja pakkien keskityttyä Cescin peittämiseen.
Lopussa Camoranesi pöljäili itsensä pihalle toisella keltaisella yritettyään teloa Van Persien. Ja Zebinaalla paloi hiili Henryn temmonmuutoksiin ja ajanpeluuseen! Vieira myös korttitilin täyteen ja missaa toisen osaottelun!
Tästä on hyvä jatkaa!
COMOON GUNNERS!
Kiitos Tykkimiehille tiistai-illan pelastamisesta, hiukan yllätyin siitä kuinka suvereeni Arsenal on ollut pelissä. Tästä on hyvä jatkaa etenkin, kun Juvella heikentävät monet pelikiellot joukkuetta. Jalat maassa ja tiukasti taistellen, niin välierät häämöttävät, Henry iskee yhden vastahyökkäyksestä vielä, niin se on siinä.
Eka maaliin kulminoitui hyvin illan ottelu. Pires ryöstää röyhkeästi pallon liukutaklauksella keskialueella ja syöttää Henrylle. Henry pistää pallon rankkarialueelle kipittävälle Cescille, joka kylmän viileesti ottaa pallon haltuun, siirtää hieman sivulle ja pistää pallon alakulmaan Juvepakin alta.
Niin, haluaisin vielä korostaa sitä, että kyseessä todellakin oli *Robert Pires*, joka tosiaan tyyllikkäällä liukutaklauksella vei pallo Vieiralta. Lisäksi Robertille plussat jopa muutaman pääpallon (ei varmasti pysty uskomaan, jos sitä ei ole nähnyt) voittamisesta mm. Vieiran ja Emersonin nenien edestä.
Oli mieltä lämmittävää katsella eilistä esitystä tv:stä (peli tuli muuten Saksan Sat1:ltä, mikä nyt on luonnollisesti myöhäistä sanoa). Koko joukkue suoriutui matsista joukkueena, eikä yksilöitä kentällä punaisessa paidassa näkynyt.
Arsenal pelasi Juvea vastaan aika samanlaisella taktiikalla kuin Real Madrid -otteluissa eli pyrittiin nopeisiin pallonriistoihin ja sitten hyökkäykset pääsääntöisesti pelattiin laitoihin, josta sitten Pires, Hleb, Reyes ja Henry ajoivat sitten rangaistusaluetta kohti joko laidan kautta tai leikkaamalla hieman keskelle. Ideana tuntui olevan kiertää Vieira ja Emerson -pari (fiksua sinänsä). Cesc vikkelänä kaverina keskellä onnistui jotenkin ihmeellisesti aina hankkimaan itselleen sen verran aikaan, että haltuunotto ja fiksu syöttö/eteneminen pallon kanssa tapahtui ilman, että kumpikaan Juven keskikentän keskustan kavereista pääsi kunnolla iholle. Ihme mies (pakko puhua jo miehestä) ja täyttää tänä vuonna vasta 19.
Näin jälkikäteen ihmetyttää hieman Capellon toiminta eli miksi hänellä kesti niin kauan tehdä muutoksia omaan ryhmitykseen, vaikka Juven peli oli hakusessa koko pelin ajan. Mutun korjaaminen Chiellinillä tukki kyllä Juven vasenta laitaa, mutta minkäänlaista omaa pelia ei Juve päässyt pelaamaan koko 90 minuutin aikana. No meikäläisen kannalta hyvä näin.
Loistavan 5-0 Aston Villa voiton jälkeen tässä hieman Arsenen mietteitä. Ottelussahan Fabregas ja Eboue saivat kolhuja. Olisivat tärkeitä miehiä keskiviikkona Torinossa.
http://www.arsenal.com/article.asp?thisNav=News&article=376032&lid=NewsHeadline&Title=Wenger:+%27Fabregas+and+Eboue+are+50:50+for+ Wednesday%27
Loistavan 5-0 Aston Villa voiton jälkeen tässä hieman Arsenen mietteitä. Ottelussahan Fabregas ja Eboue saivat kolhuja. Olisivat tärkeitä miehiä keskiviikkona Torinossa.
http://www.arsenal.com/article.asp?thisNav=News&article=376032&lid=NewsHeadline&Title=Wenger:+%27Fabregas+and+Eboue+are+50:50+for+ Wednesday%27
Ja hyviä uutisia, niin Cesc kuin Ebouekin matkaavat molemmat Torinoon eli tilanne ei ole ainakaan kovin paha.
http://www.arsenal.com/article.asp?thisNav=News&article=376521&lid=NewsHeadline&Title=Fabregas+and+Eboue+set+to+travel+to+Turin+fo r+second+leg
Keskiviikkona sitten nähdään, mihin 2-0 riittää.
Jokeriarska
03.04.2006, 21:37
Thierry Henry tekee kyllä joka kerta niin kliinisen ja helpon näköisesti maalin, kun hänellä on pallo - niinkuin teki taas Aston Villaa vastaan.
Toivottavasti sekä Cesc että Eboue pystyvät pelaamaan keskiviikkona, sillä molemmat ovat olleet viime aikoina varsinkin viimeisissä CL-peleissä Realia ja Juvea vastaan liekeissä. Juventus saa peliinsä nyt Nedvedin ja Del Pieron, mutta vastaavasti taas seeprojen kokoonpanosta puuttuu edellisessä ottelussa ulosajon ottaneet Zebina ja Camoranesi ja korttitilin täyttymisen vuoksi Paddy Vieira.
2-0 on loistava lähtökohta Delle Alpille, muttei vielä selvä. Jos Gunners tekee nopean avausmaalin, homma on selvä. Mutta jos taas Juventus, niin tilanne kiristyy entisestään. Ensimmäinen puoliaika on erittäin kriittinen koko pelin kannalta. Jos Jens ja Touren johdolla loistavasti pitänyt puolustus pystyy pitämään nollan taukoon asti, alkaa varmasti Juvelta usko ja Capellolta keinot loppua. Käy toki sekin, että Thierry pamauttaa heti alkuun komean vierasmaalin.
Eiköhän Arsenal tästä jatkoon mene. Delle Alpilta riittää se kun välieräpaikka varmistuu.
Valioliigassakin näyttää nyt hyvältä, kun Spursilla menee heikommin ja Arsu on edellä ottelun vähemmän pelanneena. Näin sunnuntain vaikea ManU-ottelu ei todennäköisesti ole niin tärkeä, koska vielä on muutenkin peli Spursia vastaan Highburylla jäljellä. Lisäksi tietysti rästiottelu, joka pelataan ilmeisesti Valioliigan päätöskierroksen jälkeen..?
Hiisi_van_Holten
04.04.2006, 20:35
Toivottavasti sekä Cesc että Eboue pystyvät pelaamaan keskiviikkona, sillä molemmat ovat olleet viime aikoina varsinkin viimeisissä CL-peleissä Realia ja Juvea vastaan liekeissä.
Ainakin Fabregas pystyy aloittamaan huomenna ja myös Ebouen pelaaminen avauksessa on mahdollista, kertoo Arsenalin sivut (http://www.arsenal.com/article.asp?thisNav=News&article=376799&lid=NewsHeadline&Title=Fabregas+and+Eboue+could+both+start+against+ Juventus). Toivotaan parasta...
Jokeriarska
04.04.2006, 21:01
Ja se varmistui, että Del Piero ei pelaa huomenna, joten Juven poissaololista kasvaa ja hyvä niin. Nedved kyllä on mukana vapauduttuaan pelikiellosta.
Mikähän mahtaa olla Freddien pelikunto, mitään mahdollisuuksia huomenna pelata?
Hiisi_van_Holten
04.04.2006, 23:10
Mikähän mahtaa olla Freddien pelikunto, mitään mahdollisuuksia huomenna pelata?
On hän ainakin kokoonpanoon nimetty, että ainakin Torinoon herra on menossa. Todennäköisintä on, että Freddy aloittaa penkiltä, niin vahvassa vireessä Hlebi on ollut viime aikoina, että hänet tuskin sivuutetaan avauksesta...
EDIT: Uusimman Arsenal.comin tiedotteen mukaan molemmat Fabregas ja Eboue aloittavat todennäköisesti. Ebouen kohdalla todennäköisyys on kuulemma 80%.
Kiitos Tykkimiehet, tuntuu aika hyvältä juuri nyt. Seuraavaksi Villareal laulukuoroon ja sitten kädet ristiin.
Jokeriarska
09.04.2006, 10:41
Ja tänään mennään klassikolla Maunoa vastaan Old Traffordilla. Veikkauksen pitkävetokerroin 3,70 Arsun vierasvoitolle houkuttelisi pelaamaan isolla rahalla, viimeisen kuukauden ajan on pojat olleet todella liekeissä. Etenkin puolustuksesta Norsunluurannikon miehet Toure ja Eboue sekä keskikentältä Cesc ovat kuumia pelaajia. Moittimista ei myöskään ole ollut tulevana kesänä Saksan ykkösmaalivahtina pelaavan Jens Lehmannin työskentelyssä. Tänään lähdetään taas siitä liikkeelle, että Jens pitää nollan.
Näistä "hoteista" pelaajista unohtui mainita lisäksi Valko-Venäjän Hleb, joka mielestäni pelasi ensimmäinen todella hyvän pelinsä Gunners-paidassa CL:n jälkimmäisessä osassa Realia vastaan Highburylla, jossa hänen yhteispelinsä Thierry Henryn kanssa oli ihailtavaa luokkaa ja mies osoitti viimeinkin miksi Wenger on hänet Ländöniin hankkinut. Sen jälkeen on meno ollut lennokasta myös Valioliigassa. Menee tällä hetkellä heittämällä avaukseen.
Lehmann
Eboue-Toure-Senderos-Flamini
Champions liigan jokaisessa jatkopelissä tähän asti on tämä miehistö onnistunu t pitämään maalin puhtaana. Kolo on ollut ehdoton päällikkö ja jättänyt hienosti pimentoon Realin ja Juven tähtihyökkääjät. Myös Senderos on selvinnyt mainiosti ja kunnialla. Flamini korvaa taistelullaan puutteita puolustustaidossaan ja Ebouesta on myös kasvanut ehdoton avauksen mies. Tehnyt loistavan puolustuspelin lisäksi myös upeita nousuja. Campbelliakaan ei tarvita - siellä on Toure.
Keskikentällä jatkanevat edelleen Gilberto ja Cesc. Cesc oli etenkin Juventusta vastaan molemmissa peleissä kentän parhaimmistoa, ensimmäisessä osassa ylivoimaisesti paras pelaaja. Toisenkin osaottelun olisi voinut ratkaista aikaisemmin - kunhan joku olisi niistä unelmasyötöistä laittanut pallon verkkoon. Ihanteellisin paikka Cescille olisi mielestäni piilokärki Thierryn takana, näin miehestä saataisiin vielä paljon enemmän irti. Nyt joutuu liiaksi vääntämään keskellä Valioliigan gorillojen kanssa. Tosin vei Vieiraakin Highburylla 100-0, joten pelkoni ainakin siinä osoittautui turhaksi.
Oikeassa laidassa siis Hleb ja vasemmalla luultavasti Reyes. Kärkikaksikkona mukavasti viime aikoina Valioliigassa osunut kaksikko Adebayor-Henry. Toivotaan onnistumisia myös tänään.
Veikkaan Arsenalille 2-1 voittoa.
Kertokaas miksi Eboue pelasi vain 2 minuuttia Pompeyta vastaan? En ollut maisemissa ja on mennyt ohi.
Jokerit Forever
14.04.2006, 16:26
Kertokaas miksi Eboue pelasi vain 2 minuuttia Pompeyta vastaan? En ollut maisemissa ja on mennyt ohi.
Ei kummempaa kuin Wengerin päätös lepuuttaa, tuli vaihdosta pariksi minuutiksi ihan lopussa. Tosi huono tulos tämä 1-1 vs. Portsmouth, meinaan tulee kohta kiire rypistää neljän sakkiin sarjassa kun pelit käy vähiin. Toki Villarreal kaatuu CL:ssä ja Pariisin finaali kruunaa kauden, mutta ei kai sen sitä tarvitsisi silti meinata että kotimaan sarja vedettäisiin ihan vasemmalla kädellä loppuun.
Hekumallinen viikko Arsenalilla edessä!
Tänä iltana pelataan viimeistä kertaa europalloa Highburyllä, kun Championsleague välierissä vastaan astelee Villareal. Mielenkiintoinen ottelu tulossa, kertakaikkiaan. Arsenal on jo pudottanut "jättiläiset" Madridin ja Juventuksen jatkosta, mutta nyt Arsenal pelaakin välierissä ennakkosuosikkina Villarealia vastaan. Jollain tavalla Villareal tuntuu vaikealta vastustajalta ennakkoon. Ehkä pelityyliltään sittenkin lähempänä Arsenalia kuin Juve tai Madrid. Tänään neloselta voi sitten itse kukin seurata miten käy.
Viikonloppuna Arsenal tahkoaa toisen huippuottelun Highburyllä, kun viimeinen rutistus Valioliigan nelossijasta alkaa. Vastaan astelee "iki-ihana" Tottenham. Tottenham on neljä pistettä edellä Arsenalia, mutta ottelun enemmän pelanneena. Tästä selkeä kotivoitto Gunnersille niin nelospaikka alkaa olemaan haarukassa ja voidaan todeta että Championsleague taival jatkuu!?!?!
Niin ja sittenhän se on El Madrigalilla toinen osaottelu Villarealia vastaan heti tiistaina?
Huh huh!
Comoon Gunners!
Jokerit Forever
25.04.2006, 10:15
Comoon Gunners todellakin!
Tänään on taas mahdollisuus tehdä seurahistoriaa, ensimmäinen esiintyminen Champions Ligan finaalissa on käden ulottuvilla. Vähän kyllä hirvittää illan matsi, Senderos joutuu jättämään taiston väliin ja tilalla vetää ilmeisesti Campbell. Toivotaan että Sol on 100% kunnossa, muuten voi Forlanin vauhti olla liikaa. Veikkaan että Riquelmen tahdittama orkesteri sen 2 häkkiä kotikentällään heittää, eli maalinteossa pitäisi onnistua itsekin. Henry kerran vastaiskusta irti ja 2-1, eli vierasmaalilla Pariisiin. Siitä lähdetään että finaaliin mennään.
Defensive 16
25.04.2006, 18:18
Onko kellään tietoa, mistä illan pelin näkisi? Canal+ voisi puolestani ostaa oikeudet CL-otteluihinkin, kun Neloselle näyttää olevan ylivoimaista (liian kallista?) näyttää enemmän kuin yksi ottelu viikossa...
Läski-Salonen
25.04.2006, 23:43
Ja Gunners Pariisiin! 0-0 sanoo ainakin livescore.com ottelun päättyneen. Kertoopa vielä, että Riquelme epäonnistui rankkarissa 90. minuutilla.
ennustaja
25.04.2006, 23:45
Arsenal eteni jatkoon yhteismaalein 1-0. Toinen osaottelu päättyi siis maalittomaan tasapeliin. Villarreal oli ilmeisesti peliä hallinnut, mutta Arsenal kesti. Viimeisellä minuutilla Riquelme epäonnistui rangaistuspotkussa.
HALLELUJAH! JENS LEHMANN IS GOD!
Todella hermostunut Arsenal. Villareal painosti koko ottelun ajan, mutta onneksi tuhlaajapoika G Franco ei saanut mistään palloa sisään. Sitten universumin helpoiten tuomittu rankkari, kun iki-ihana diving Jose Mari kaatuu keskitystilanteessa Clichyn alle, joka pelasi palloa päällä. Nooh mitäs yks maailman parhaista keskikenttämiehistä Riquelme ampumaan, peliä takana 89min ja PAM! Jens liimaa alakulmasta. Oikeus voitti!!!
Totta puhuen, paremmalla viimeistelyllä Villareal olisi voinut voittaa 3-0, 4-0 mutta kun ei mene, niin ei mene!
GUNNERS GOING TO PARIS!!!!!!
LEHMANN=ÄIJÄ!!!!!!!!! KYLLÄ SE VAIN ON. Ei helvetti, täältä todellakin tullaan UCL-pysti! Kumpikin hallitsi kotipeleissään, mutta viimeistely oli paskaa, kun noilla
paikoilla otteluparissa tehtiin yhteensä vain 1 maali. Mutta luottavaisin mielin finaaliin!
statisti
26.04.2006, 00:04
Onko kellään tietoa, mistä illan pelin näkisi? Canal+ voisi puolestani ostaa oikeudet CL-otteluihinkin, kun Neloselle näyttää olevan ylivoimaista (liian kallista?) näyttää enemmän kuin yksi ottelu viikossa...
Huomasin ketjun vasta nyt, pahoitteluni. Ehkä tästä kuitenkin on jatkossa hyötyä. Katsoin pelin PPLive-nimisellä ohjelmalla ja kanavalta ATV, peli näkyi kyllä useammaltakin kanavalta mutta jostain syystä muut eivät tänään toimineet. Ohjelmatiedot katson tuolta: http://www.fbtz.com/forum/ (vaatinee rekisteröitymisen).
Pelistä sen verran, että Villareal kyllä painosti mutta rankkari tuli kyllä melkoisella filmillä. Onneksi oikeus kuitenkin voitti tällä kertaa.
HALLELUJAH! JENS LEHMANN IS GOD!
Todella hermostunut Arsenal. Villareal painosti koko ottelun ajan, mutta onneksi tuhlaajapoika G Franco ei saanut mistään palloa sisään. Sitten universumin helpoiten tuomittu rankkari, kun iki-ihana diving Jose Mari kaatuu keskitystilanteessa Clichyn alle, joka pelasi palloa päällä. Nooh mitäs yks maailman parhaista keskikenttämiehistä Riquelme ampumaan, peliä takana 89min ja PAM! Jens liimaa alakulmasta. Oikeus voitti!!!
Totta puhuen, paremmalla viimeistelyllä Villareal olisi voinut voittaa 3-0, 4-0 mutta kun ei mene, niin ei mene!
Hyvä uutinen Saksan maajoukkueen kannalta. Eipä ainakaan tämän kauden näyttöjen perusteella voi väittää Klinsmannin tehneen väärää valintaa.
Melkoinen esiinmarssi UCL:ssa jo toiselta pääsarjassaan epäonnistuneelta Valioliigajoukkueelta peräkkäisinä vuosina.
Ranger
Niin ja tässä täpinöissään jäi sanomatta, että ottelun koomisin tilanne rankkarin ohella oli toisen puoliajan alotuksessa, jolloin Argentiinan pelipaitaan sonnustautunut mies juoksi kentälle ja heitti Henryn jalkojen juureen Henryn nimellä varustetun Barcapaidan.
Jep Jep! miettikääpä sitä!
Oli varsin yksipuolinen näytös. Arsenal puolusti koko pelin tehokkaasti kymmenellä miehellä, tai yhdellätoista jos lasketaan Sol Campbell mukaan. Ja niinkuin yläpuolella jo todettiin, Lehmann lopullisesti homman ratkaisi. Ensimmäisellä jaksolla ainakin yksi refleksipelastus ja kaiken kruunasi oikeasta nurkasta napattu rankkari.
Sen kerran kun pallo Henrylle saatiin, oli hän todella yksin ja vailla sen suurempia mahdollisuuksia. Laukaukset Villarrealille 10-1, joka itse asiassa taitaa mairitella Arsenalia. Tuollaisella hallinnalla luulisi saavan enemmän laukauksia aikaiseksi, kohti maalia ainakin enemän kuin vain 5.
Puhtaalla pelillä, ilman tappiota koko CL! Loppuottelupaikka lienee siis ansaittu.
Uskomatonta, finaaleissa ollaan! Moneskos nollapeli tämä oli jo Arsulle CL:ssä putkeen? Pudotuspelivaiheessa ei ole ainakaan mennyt vielä ainuttakaan omiin. Uskomatonta.
Katsoin myös ottelun PPlivellä ja jossain 70 minuutin kohdalla laukauset olivat 9-0 Villarealille. Varmaan muutama tuli vielä lisää ja Arsu ei mielestäni saanut ainuttakaan maalia kohti koko pelissä. Uskomattomattomia paikkoja kaverit hukkasivat ja hyvin Lehmäkin pelasti pari kertaa. Rankkarissa sitten tuntui, että ei voi maailma olla noin julma ja tuollaisella filmillä saada homma tasoihin, mutta Lehmä oli tänään kuningas.
Villareal pelasi aivan uskomattoman hienoa futista. Loistava joukkue, mutta samoja oppirahoja nyt pääsivät maksamaan, mitä Arsenal useampana kautena muutama vuosi sitten.
Moneskos nollapeli tämä oli jo Arsulle CL:ssä putkeen?
Kymppi tuli täyteen, ei huono.
Uskomatonta, finaaleissa ollaan! Moneskos nollapeli tämä oli jo Arsulle CL:ssä putkeen? Pudotuspelivaiheessa ei ole ainakaan mennyt vielä ainuttakaan omiin. Uskomatonta.
Arvon kaima, se oli kymmenes nolla PUTKEEN! Jens teki myös tällä saralla historiaa, pitämällä nyt pisimpään nollan CL:ssa!
Jokerit Forever
26.04.2006, 01:24
Tämä tuntuu todella hyvältä. Kiitos Arsenal, kiitos Jens. Ja täytyy muistaa että todelliset juhlafiilikset ovat vielä edessä, yhden ottelun päässä. Onhan se nyt sanomattakin selvää että finaaliin asti ei mennä turhaan, vaan voittamaan!
Ehkä Tappara+Arsenal on se yhdistelmä, sillä tunnustaudunpa minäkin Arsenal-faniksi futiksen puolella.
Puolustustaistelua se omankin PPliven kautta nähtynä oli. Villarealin todelliset maalintekopaikat on kuitenkin helppo laskea yhden käden sormilla. Ensimmäisellä puoliajalla oli yksi tilanne, jossa Kolo Toure jäi pahasti jälkeen Villarealin pelaajasta, jonka puskun Lehmann onneksi pelasti. Sitten olivat ne pari Riquelmen vaparia, jotka kuitenkin enemmän tai vähemmän epäonnistuivat. Tähän vielä muistin pohjalta yksi paha vapaa laukaisupaikka rangaistusalueen rajalta, niin siinähän ne kutakuinkin olivat - rankkaria lukuunottamatta.
Arsenalin hyökkäyspelin osalta kävi vielä huonommin kuin viikko sitten, jolloin espanjalaisten puolustusmuuri murtui sentään muutamia kertoja. Nyt kun oma pelaaminen oli varovaista, meni se välillä täydellisesti takalukkoon. Villarealkaan ei mielestäni lähtenyt yltiöpäisesti hyökkäämään vaan haki ilmeisesti kärsivällisesti sitä jatkoajalle oikeuttavaa 1-0-voittoa. Niinpä Arsenalille ei avautunut juurikaan paikkoja teräviin vastaiskuihin, niin kuin ennen peliä olisi voinut ounastella.
Toisaalta kaikkea ei voi pistää Villarealin puolustuspelin piikkiin: syöttötyöskentely oli paikoin ala-arvoista. Gilberton vahvan puolustustyön lisäksi muita keskikenttä/hyökkäys-osaston onnistujia on vaikea löytää. Ljungbergille ja ensimmäisessä osassa vielä paljon paremmin esiintyneelle Hlebille voi antaa edes kohtalaisen arvosanan. Cesc ja TH olivat unten mailla, samoin Reyes ja Pires.
Jens Lehmann vertyy näköjään ns.vanhalla iällään jopa uransa parhaisiin otteisiin. Aivan huikea peli taas eilen. Ei pelkästään se rankkari vaan puolustuksen johtamisessa tai keskityspalloissakaan ei ollut pienintäkään epävarmuutta. Sitä, oliko Clichyn ja Jose Marin välinen pääpallotilanne rankkarin arvoinen, voi kyllä myös spekuloida. Selvä pilkku se ei missään tapauksessa ollut.
Tänään katsastellaan sitten vastustajaa Pariisiin. Eiköhän sieltä Barca tule.
lehtonen
26.04.2006, 10:30
Tänään katsastellaan sitten vastustajaa Pariisiin. Eiköhän sieltä Barca tule.
Toivottavasti tulee. Mulle Arsenal-Barcelona olisi todellinen unelmafinaali.
c'elysee
26.04.2006, 10:30
Ehkä Tappara+Arsenal on se yhdistelmä, sillä tunnustaudunpa minäkin Arsenal-faniksi futiksen puolella.
Onhan meitä Gunnersien faneja vähän joka puolella. Itse olen heitä kannattanut keväästä 1971 saakka, kun lyötiin Pool ja voitettiin tupla. Se oli ensimmäinen näkemäni tykkimiesten peli ja sen jälkeen ei ole tarvinnut suosikkia vaihtaa.
Uskomaton putki tuo 10 peliä ilman maaliakaan omiin.
Kuvernööri
26.04.2006, 17:00
Huh, aikamoisen tempun teitte. Ei voi kuin onnitella lämpimästi. Varmasti jokainen Pool-fani voi tässä yhteydessä vilpittömästi käyttää klisettä "tiedän täsmälleen, miltä sinusta tuntuu".
Onnea finaaliin!
Liverpooligan
26.04.2006, 17:23
Huh, aikamoisen tempun teitte. Ei voi kuin onnitella lämpimästi. Varmasti jokainen Pool-fani voi tässä yhteydessä vilpittömästi käyttää klisettä "tiedän täsmälleen, miltä sinusta tuntuu".
Onnea finaaliin!
Kyä näi o!!!
Onnea myös täältä, tosin sitä tulette nykyisellä pelillä myös tarvitsemaan. Jos samanlainen peruuttelu jatkuu, niin Barca tuskin on yhtä tuhlaileva maalinedessä, kuin mitä Villarreal oli. On meinaan Barcalla pikkusen kovempaa kaliberia hyökkäyspäähän tarjolla. Ja sanotaan nyt tasapuolisuuden nimissä, että Milaniin koskevat lähes samat sanat, varsinkin jos Rotta on pelikunnossa.
Huh, aikamoisen tempun teitte. Ei voi kuin onnitella lämpimästi. Varmasti jokainen Pool-fani voi tässä yhteydessä vilpittömästi käyttää klisettä "tiedän täsmälleen, miltä sinusta tuntuu".
Onnea finaaliin!
Kiitoksia! Toivottavasti tämä päättyy samallalailla kuin teidän retkenne! Eli yhteen historiaan hienommista otteluista jonka enkkutiimi vie.
Ja Henry on jälleen Footballer of the Year! Kolmas kerta neljään vuoteen. Eräänlainen ennätys tämäkin!
http://soccernet.espn.go.com/news/story?id=366123&cc=5739
Liverpooligan
28.04.2006, 08:17
Ja Henry on jälleen Footballer of the Year! Kolmas kerta neljään vuoteen. Eräänlainen ennätys tämäkin!
http://soccernet.espn.go.com/news/story?id=366123&cc=5739
Pyh...ne journalistit...
Ei vaiteskaan. Vireessä ollessaan - eli viimeiset viitisen kautta - maaginen ja erittäin lähellä täydellistä hyökkääjää. Vilpittömät onnittelut!!!
Kiitos Arsenal! Vliigan nelossija tuntuu "lähes" mestaruudelta, kun SPURS pullahti vahingossa viidenneksi. HAZAA!
Nyt vaan 10pvää odotella Barca ottelua. Highbury vaikenee, viimeistä kertaa...
Kiitos Arsenal! Vliigan nelossija tuntuu "lähes" mestaruudelta, kun SPURS pullahti vahingossa viidenneksi. HAZAA!
Nyt vaan 10pvää odotella Barca ottelua. Highbury vaikenee, viimeistä kertaa...
Aivan mahtavaa. Henryn 3-2 maali ja Benayounin 2-1 maali, siinä tämän päivän kliimaksit. Kummankin kohdalla ryntäsin suoraan pihalle huutamaan ja pihatuolit sai kyytiä, kun juhlinta yltyi niin rankaksi!
Viime aikaisia huomioita:
Arsenal piti vastustajien puolustusta pilkkanaan viimeisissä kolmessa ottelussa tekemällä 10 maalia. (Sund 3-0, ManC 3-1, Wigan 4-2) Hyökkäyspeli oli erittäin juonikasta ja antoi lisätoiveita Barcelonan kaatoon.
Samalla hienolla loppukirillä paukittiin ohi Tottenhamista, ja varmistettiin se, että karsintojen kautta Emirates Stadiumilla TULLAAN pelaamaan ensi kaudella Champions Leagueta.
Campbelin ja Colen paluu toi sekä brittiläisyyttä ;D että kokemusta alakertaan. Miesten paluu pitkistä loukkaantumisista olikin vähintään kohtuullinen. Lehmannille vastaavasti sattui Wigan pelissä lapsus piiiiiitkästä aikaa, kun Wiganin toinen maali, joka syntyi kaukaa vaparista, livahti todella helposti etukulmaan. Jensin puolustukseksi sanottakoon, että kämmi saikin tulla nyt, eikä 17pvä.
Kaikenkaikkiaan joukkue vaikuttaisi nyt enemmän kuin valmiilta taistelemaan mestareiden liigan voitosta!
Mahtava päätösmatsi Highburylla.
Muutama legendaarinen huomio matsista:
TH14 aivan upea hat trick ja jäähyväissuudelma(?) Arsenalille Highburyn nurmeen.
Andreas Johansson Wigan, kirjaututti nimensä tulevaan muistelmateokseensa
' Tähtihetkeni Highburylla '. Pelasi minuutin ja 20 sekuntia, aiheutti ratkaisevan pilkun ja katseli punaista korttia. Kyseessä on ilmeisen älykäs ex-djurgårdenilainen?
Jens The Man Lehmanin siisti imaisu, joka toivottavasti ei toistu 17.5.?
Katsomon puna/valko t-paidat näyttivät upeilta.Asianmukaisesti oli Wiganin faneille jaettu siniset 'I was there' t-paidat, jotka he myös olivat pukeneet päälleen. Which was nice.
Wanhojen Highbury Starojen kunniaparaati ja Roger 'The Who' Daltreyn hieno, tunteet pintaan nostattanut farewell biisi.
Kiitos AFC, Kiitos Highbury! Onneksi sain kokea tunnelmasi!
Ps. Toivottavasti Martin Jol on saanut vatsatautipotilaansa jo parempaan kuntoon.
Ps. Toivottavasti Martin Jol on saanut vatsatautipotilaansa jo parempaan kuntoon.
Hienoa, että jaksamme meille suurena päivänä vielä osoittaa myötätuntoa rakkaalle paikallisvastustajalle. Harvoin on 4. sija tuntunut yhtä hienolta kuin eilen tuntui, varma paikka karsintoihin vähentää myös painetta 17.5 pelissä, sillä nyt ei ole voittamisen pakkoa. Ilman paineitahan ei kukaan pelaa kyseisessä finaalissa, mutta nyt niitä on pieni kasa vähemmän.
Toivottavasti tuleva stadionimme tulee olemaan "Imperium Stadion", joukkueen nuori runko on loistava ja finanssitilanne tullee helpottumaan suuremman stadionin myötä. Henryn soisin lopettavan uransa Arsenalin paidassa ja jatkosopimus olisi enemmän kuin suotavaa, mies on kuitenkin lähes korvaamaton, toivottavasti Wenger käyttää neuvotteluissa konsulttina jotain muuta kuin P.Matikaisen konsulttitoimistoa.
Kiitos Arsenal ja legendana mieleen jäävä Highbury, jossa itsekin kokenut yhden elämäni kohokohdista urheilun saralla.
Tämä ei ole provo arvon Arsenal fanit. Arvostan (tulevasta finaalista vs Barcelona huolimatta) Arsenaalia eniten brittijoukkueista, olen aika arvostanut. Mutta kun nyt (pari päivää myöhässä) huomasin tämän ruokamyrkytys episodin mitä viime viikonloppuna tapahtui, heräsi paljon kysymyksiä. Oliko asialla Arsenalin fanit tai jopa seurajohdon junailema "mafia"? Oliko kyseessä jopa salaliitto, paikallinen potkupalloliitto kun ei suostunut ottelua siirtämään. Entä jos kärsivänä osapuolena olisi ollut Arsenal? Olisiko ottelu siirretty? Puhumattakaan jos kyseessä olisi ollut Liverpool tai Manu.
Jos Tottenhamin pyytämissä poliisitutkimuksissa löytyy todisteita jotain em. viittaavaa, toivon sydämestäni että tämä tulee saamaan kaiken huomion jalkapalloiilevalta Euroopalta. Uutta Juventusta ei kaivata miljoonaviheriöille.
Nyt kyllä ammutaan sellaista hakuammuntaa, että huh huh. JOS joku taho on tahallisesti myrkytyksen aiheuttanut, luulen kyseessä olevan jonkun yksittäisen Arsenalin kannattajan, josta "tilaisuus on tehnyt varkaan". En millään jaksa uskoa että Arsenalin tarvitsee turvautua tuollaisiin keinoihin. Sitä paitsi myrkytys ideana on varsin huono esim. Arsenalin kannalta, koska suuri riski olisi ollut, että ottelua olisi siirretty ja Tottenham olisi pystynyt pelaamaan viimeisen matsin tietäen jo etukäteen, minkälainen tulos sen on saatava. Tämä ei ainakaan Arsenalin etua olisi ajanut.
Taisi mennä Tottenhamilla vellit pöksyyn ku mestareiden liiga paikka häämötti muutaman tunnin päässä! :D
No eihän sabotaasia voi lukea pois vielä. Odotellaan englantilaisten poliisien tutkimuksia, mutta vaikea on uskoa, että tuon tason hotellissa missä Tottenham vieraili on junailtu safkaan jotain.
Arsenal ansaitsi hienolla loppukirillään neljännen sijan. Tottenhamilla oli omat hetkensä kauden aikana hyödyntää kompurointimme, mutta kun ei niin ei.
Niin ja HCM, joudut valitettavasti taas korjaamaan allekirjoitustasi. Kohtaan Fc Barcelona mestareiden liigan voittaja 2006 tulee failed :D
Oliko kyseessä jopa salaliitto, paikallinen potkupalloliitto kun ei suostunut ottelua siirtämään. Entä jos kärsivänä osapuolena olisi ollut Arsenal? Olisiko ottelu siirretty? Puhumattakaan jos kyseessä olisi ollut Liverpool tai Manu.
Mihinkään salaliittoon en usko, enkä pidä ottelun siirtämisen epäonnistumista mitenkään ihmeellisenä. Middlesborolle kävi samansuuntaisesti vuonna 1997, kun he eivät pelanneet valioliigamatsia influenssaepidemian johdosta. Siirtoa ei FA:lta sillonkaan irronnut ja 'Borolta vietiin muistaakseni tappion lisäksi 3 pistettä rangaistuksena. Boro muuten tippui kyseisenä kautena. Spurs sai kuitenkin miehistön kasaan, kun taas Borolla ei olisi ollut kuin täysin reserveistä ja junnuista koostunut joukkue peliin. Eli harvinainen tilanne ja valitetteva, muttei ennenkuulumaton ja FA toimi linjassa vanhojen päätösten kanssa. Olisihan Spursille annettu pari, kolme tuntia lisää ottelun alkuun myöhästämällä kick-offia, mutta sitä ei koettu millään tavalla hyödylliseksi.
Enkä usko, että ottelua olisi siirretty suurempienkaan seurojen osalta. Saatan olla tietysti hyväuskoinen, muttei minulla ole todisteita toiseenkaan suuntaan.
Olisihan Spursille annettu pari, kolme tuntia lisää ottelun alkuun myöhästämällä kick-offia, mutta sitä ei koettu millään tavalla hyödylliseksi.
Sunnuntaina FA:n edustaja kertoi, että ottelua oltaisiin oltu valmiita siirtämään pari tuntia mutta tämä ei Spursin lääkäreiden mukaan olisi ollut tarpeeksi. Neljä tuntia olisi kuulemma ollut parempi mutta tähän eivät puolestaan paikalliset poliisin edustajat olleet suostuneet. Eivät olisi halunneet kannattajien viettävän koko tuota aikaa pubeissa.
Lääketiedettä lukematta on vaikea ymmärtää, mitä hyötyä ylimääräisestä neljästä tunnista saavutetaan muttei kahdesta.
pavenro8
10.05.2006, 12:32
Lääketiedettä lukematta on vaikea ymmärtää, mitä hyötyä ylimääräisestä neljästä tunnista saavutetaan muttei kahdesta.
Oltaisiin saatu myrkytettyä varmemmin sekä Hammersin että Arsenalin pelaajat.
Tapahtunut mitä tapahtunut, en jaksa mitenkään uskoa että ottelua alettaisiin uudestaan pelaamaan. Syynä on luonnollisesti Länsi-Euroopassa päätään nostava antisemitismi. Taas valittua kansaa sorretaan.
FA ei (tietenkään) suostunut uusintapeliin, joten Yidsit voivat jatkaa salaliittoteorioitaan julmasta AFC keittiömestarista, joka myrkytti lasagnen.
Loppuun vielä muutama mielenkiintoinen hajahuomio=
- Montako Arsenalin matsia anottiin siirrettäväksi viime tammikuussa, kun joukkueella oli loukkaantuneena 9 (yhdeksän) avauskokoonpanon pelaajaa?
- Tottenham majoittui **** Marroit hotelliin ja nautti juhlaillallista, joka oli lasagnea noutopöydästä?! Ei kuullosta minusta kovinkaan juhlalliselta.
- Miksi Tottenham ylipäätään peluutti vatsataudista kärsiviä pelaajia ja miten osa heistä jaksoi pelata koko matsin 90min.?
Eipä neuvoksi Seven Sistersiin muuta kuin, että oppikaa häviämään, niin voitte joskus oppia myös voittamaan.
pelikielto
11.05.2006, 11:06
- Montako Arsenalin matsia anottiin siirrettäväksi viime tammikuussa, kun joukkueella oli loukkaantuneena 9 (yhdeksän) avauskokoonpanon pelaajaa?
Kaikki yhdeksän siis loukkaantuivat muutama tunti ennen ottelua?
Kaikki yhdeksän siis loukkaantuivat muutama tunti ennen ottelua?
Eivät tietenkään, mutta loukkaantuneita avauskokoonpanon pelaajia oli 9 ennen matsia. Tämänhän varmaan jo tiesitkin? Eikös M'boro kärsinyt myös jostain 'virusepidemiasta' muutamia kausia sitten ennen edessä olevaa liigamatsia? Kuka muistaa?
pelikielto
11.05.2006, 11:21
Eivät tietenkään, mutta loukkaantuneita avauskokoonpanon pelaajia oli 9 ennen matsia. Tämänhän varmaan jo tiesitkin? Eikös M'boro kärsinyt myös jostain 'virusepidemiasta' muutamia kausia sitten ennen edessä olevaa liigamatsia? Kuka muistaa?
Eivät kai ole ihan vertailukelpoisia nuo Arsen ja Yiddishien "loukkaantumiset". Arsenal kuitenkin tiesi pelipäivänä että nämä loukkaantuneet jannut eivät pelaa, Tottenham ei tiennyt. Siis jos mitään ruokamykytystä yleensä olikaan.
Eivät kai ole ihan vertailukelpoisia nuo Arsen ja Yiddishien "loukkaantumiset". Arsenal kuitenkin tiesi pelipäivänä että nämä loukkaantuneet jannut eivät pelaa, Tottenham ei tiennyt. Siis jos mitään ruokamykytystä yleensä olikaan.
Totta kai näin on. Vertailinkin vaan lähinnä joukkueiden (Arsenal / Tottenham) asenteita. Tämä tilannehan on vaan niin, että Tottenham ei kertakaikkiaan pysty elämään sen tosiasian kanssa, että arkkivihollinen Arsenal painaa kalkkiviivoilla ohi, ottaa CL paikan, kaiken median huomion (Highbury) ja vielä bonuksena siirtyy ensi syksynä hulppealle uudelle stadikalle.
Se asia, että mitään ruokamyrkytystä ei edes ollutkaan, asettaa tilanteen vieläkin mielenkiintoisempaan valoon. Britannian laki sen enempää tuntematta, veikkaan että kyseessä olisi petos?
pelikielto
11.05.2006, 11:49
Totta kai näin on. Vertailinkin vaan lähinnä joukkueiden (Arsenal / Tottenham) asenteita. Tämä tilannehan on vaan niin, että Tottenham ei kertakaikkiaan pysty elämään sen tosiasian kanssa, että arkkivihollinen Arsenal painaa kalkkiviivoilla ohi, ottaa CL paikan, kaiken median huomion (Highbury) ja vielä bonuksena siirtyy ensi syksynä hulppealle uudelle stadikalle.Se on kyllä totta että Tottenham olisi voinut hoitaa asian tyylikkäämmin. Jos heidän perimmäinen tarkoituksensa metelin nostamiselle oli sääntöjen muuttaminen, mikseivät vain vaatineet sitä? Ilman mitään uusintapelejä tms.
Se asia, että mitään ruokamyrkytystä ei edes ollutkaan, asettaa tilanteen vieläkin mielenkiintoisempaan valoon. Britannian laki sen enempää tuntematta, veikkaan että kyseessä olisi petos?
Kyllähän siellä joku pöpö on ollut ilmeisesti, mutta ei kai mikään valtava jos Tainiokin on sanonut ettei ruikuli haitannut hänen peliään.
Eikös M'boro kärsinyt myös jostain 'virusepidemiasta' muutamia kausia sitten ennen edessä olevaa liigamatsia? Kuka muistaa?
Jep, näin kävi vuonna 1997. Flunssaepidemia, josta tuossa hieman aiemmin jo hieman kirjoittelinkin.
Niin ettei vaan nuo pöpöt olleet vain korvien välissä, tiedossahan Tottenhamilla oli että Arsenal hoitaa Wiganin varmasti ja Hammers on myös miesten tiimi, joka voi voittaa kenet tahansa, jos kaikki natsaa.
Vuorokausi enää Arsenalin kauden ja ehkä koko seuran historian odotetuimpaan päivään.
Media on hehkuttanut Barcelona-Arsenal finaalia hyökkäävän futiksen otteluna ja maaleja odotetaan. Mielenkiintoista kyllä, itse odotan maksimissaan kolmea maalia ottelussa.
Arsenal on mukana käytännössä parhaalla kokoonpanolla, mutta lähtee siitä huolimatta altavastaajana finaaliin. Soccernetin kyselyssä 43% luotti tykkimiehiin, 57% Barcelonaan...
Ottelussa tulee olemaan elintärkeää se, kuinka Fabregas pystyy ruokkimaan Henryä, jotta saadaan hyökkäyspeli onnistumaan. Fabregasin kimpussa tulee olemaan Edmilson ja Deco.
Myös Barcan laitapakkeja ja maalivahtia tulee kokeilla, sillä näen ne heidän heikoimmiksi kohdiksi.
Barcan joukkue on taitavampi, mutta Valioliigan tempoon tottunut Arsenal on ehkä vikkelämpi.
Kohtahan se nähdään...u la laa Paris!
COMOON GUNNERS!
Jätkät kuulkaas, se on niin että Thierry Henry taitaa pukea kuningasjoukkueen paidan päälleen myös ensi kaudella!!
Thierry sanoi The Sun-lehden haastattelussa mm. seuraavaa:
"Toivottavasti voin olla Arsenalissa niin kauan kun pystyn juoksemaan. En voisi hylätä kannattajiani. He ovat minulle kuin perhe"
Musiikkia korville, jos tämä jätkä lähtee minnekään, minä vedän 100 lautasellista paskaa.
Jätkät kuulkaas, se on niin että Thierry Henry taitaa pukea kuningasjoukkueen paidan päälleen myös ensi kaudella!!
Joo, tämä on nyt uutisoitu monessa eri paikassa, mutta lähteenä taitaa olla pelkästään niinkin luotettava lähde kuin the Sun. Mutta lupaavaa sinänsä. Helpotun kuitenkin vasta, kun tieto uudesta sopimuksesta on Arsenalin virallisilla kotisivuilla.
Pariisissa kovin pitkää naamaa näyttänyt Pireskään ei ole Villarrealin tiedotuksista huolimatta vielä päättänyt tulevaisuudestaan, vaan päätös tulee ensi viikolla. Kolme vaihtoehtoa on vielä avoinna, joista yksi on Villarreal. Eiköhän Robert kuitenkin Espanjaan lähde.
Hei, äläs revi minua takaisin maanpinnalle ;)
The Sun tosiaan lähteenä varsin epäluotettava, mutta uskon kuitenkin että Henry on jotain sen suuntaista sanonut, että jatkaa. Ja niin tulee myös tekemään.
Hei, äläs revi minua takaisin maanpinnalle ;)
The Sun tosiaan lähteenä varsin epäluotettava, mutta uskon kuitenkin että Henry on jotain sen suuntaista sanonut, että jatkaa. Ja niin tulee myös tekemään.
Itse en ainakaan henkilökohtaisesti usko, että Henry jatkaa Arsenalissa. Vaikka joukkue menikin tänä vuonna mestareiden liigan finaaliin niin uskon, että seuraavalla parilla kaudella ei ole Arsenalilla asiaa välieriä pidemmälle, jos sinnekkään. Uskon myös, että Henrylla on paljon parempi todennäköisyys pelata mestareiden liigan finaalissa ensi kaudella esim. juurikin Barcelonassa tai vaikka Milanissa, kun miestä kai sinnekkin nyt lähiaikoina huhuiltu. Henry kuitenkin varmasti haluaa voittaa mestareiden liigan urallansa. Vielä kun Henry on hyvä ystävä Ronaldinhon ja Eto'on kanssa. Varsinkin nämä Henryn ja Eto'on väliset puhelinsoitot ehkä vihjaavat jo jotain.
Mutta saa nähdä, olisihan se ainakin ManU:lle hyvä asia jos Thierry poistuisi valioliigasta ;)
Arsenal pitää tänään klo 16.00 Suomen aikaa lehdistötilaisuuden, jossa julkaistaan Thierry Henryn uusi 4 vuotinen sopimus Arsenalin kanssa.
Johannes
19.05.2006, 13:59
Arsenal pitää tänään klo 16.00 Suomen aikaa lehdistötilaisuuden, jossa julkaistaan Thierry Henryn uusi 4 vuotinen sopimus Arsenalin kanssa.
Onkohan uusi stadion, jossa on 60.000 katsojan kapasiteetti osa houkutusta jäädä Arsenaliin, varmaan. Hyvä homma, valioliigassa ei ole koskaan liikaa Thierry Henryn tasoisia pelaajia.
Uskon myös, että Henrylla on paljon parempi todennäköisyys pelata mestareiden liigan finaalissa ensi kaudella esim. juurikin Barcelonassa tai vaikka Milanissa, kun miestä kai sinnekkin nyt lähiaikoina huhuiltu.
Ei Henrylle mitkään todennäköisyydet nyt merkkaa. Tärkeintä on seuraa kohtaan tuntema rakkaus.
Ja laitetaampas spekuloinnille piste. Arsenalin viralliset kotisivut ilmoittavat, että Henry jatkaa RAKASTAMASSAAN seurassa.
Kiitos Henry, we need you!
Ja laitetaampas spekuloinnille piste. Arsenalin viralliset kotisivut ilmoittavat, että Henry jatkaa RAKASTAMASSAAN seurassa.
Kiitos Henry, we need you!
Loistava homma. Tästä sai kaikki siirtoa toivoneet vahingoniloiset Barca/Muna/ym. vihulais -fanit pahasti näpeilleen.
Hieno homma! Henry kuuluu Valioliigaan.
Pakko kyllä tähän väliin sanoa, että maailman paskimmassa huippuliigassa tuntuu olevan kummasti imua. Ihme juttu.
Hieno homma! Henry kuuluu Valioliigaan.
Pakko kyllä tähän väliin sanoa, että maailman paskimmassa huippuliigassa tuntuu olevan kummasti imua. Ihme juttu.
Ettei sitten Italian liigassa..
Ettei sitten Italian liigassa..
Niin, mitäs tällä tahdot sanoa?
Loistava homma. Tästä sai kaikki siirtoa toivoneet vahingoniloiset Barca/Muna/ym. vihulais -fanit pahasti näpeilleen.
...kele sentään, näpeille kyllä tuli. Itse toivoin ja ennustin Henryn lähtöä. No kyllä se ManU ensi kaudellakin Arsenalin edelle menee. Ilman Henryä se olisi vain ollut helpompaa ;)
Niin King Henry jatkaa kuin jatkaakin, vaikka pessimistinä heitin ennen CL finalyä että Thierry pelaa joukkueessa joka loppuottelun vie nimiinsä.
Noh, onneksi jouduin syömään paskaiset sanani (niin kuin jouduin tekemään Jensin ja jälleen kerran Arsenen suhteen).
Finaalipettymys on niin valtavan suuri etten pysty asiaa juuri käsittelemään, mutta ikuisena brittirakastajana mun on PAKKO sanoa että Arsenen lähtöä ikävä kyllä edelleen odotan. Ihan sama, vaikka pajatso tyhjenisi. Tony "Jumala" Adams manageriksi ja kymmenen valmentajansa näköstä pelajaa kentälle. Seamanin poika saa olla maalissa, jos sillä ei ole ponnaria (viikset pakolliset).
Ps. Huom! Valtava itseironia.
Jaan Köntsykän näkemykset, vaikken Arsenalin kannattaja olekaan. Kyllä Englannin liigassa oli enemmän hohtoa ennen laajamittaista ulkomaalaisinvaasiota. Sarja oli paljon kiehtovampi silloin, kun joukkueet olivat vielä täynnä stuartpearcejä, vinnyjoneseja ja martinkeowneja. Gazzat, beardsleyt ja plattit tuikkivat supertähtinä ja harvat tuontitaiturit lisäsivät juuri sopivan annoksen eksotiikkaa. Kahdenkymmenen rujon taistelijan armoton tappelu joulukuisessa räntäsateessa oli maagisen vetovoimaista seurattavaa, jonka kruunasi infernaalisen metelin aikaan saanut duunariyleisö törkeine pilkkalauluineen ja sotaisine kuorohuutoineen.
Arsenal vain puolusti ja Tottenham vain hyökkäsi. ManUlla oli joukkueellinen omia kasvatteja ja snobifanit, joita kaikki muut vihasivat. Liverpool voitti aina. Chelsea oli sympaattinen pikkuseura ja West Hamin peleissä oli vain ajan kysymys, milloin pähkähullut huligaanit valtaavat kentän tai vierasjoukkueen fanikatsomon.
Nykyinen Valioliiga on identiteetitön ja valitettavan tylsä sarja, joka herättää hädin tuskin minkäänlaisia intohimoja. Se on kuin mikä tahansa Euroopan suurliigoista vailla niitä ainutlaatuisia ominaispiirteitä, jotka aikoinaan tekivät siitä vastustamattoman lumoavan tai kammottavan luotaantyöntävän. Valioliiga on kuin Espoon Blues - täynnä rahaa ja hyviä pelaajia, mutta auttamattoman väritön, hajuton ja mauton.
Nyky-Arsenal on Valioliigan alennustilan kansikuvaseura.
Joutuu olemaan eri mieltä edellisten kanssa, vaikka nostalgisena noita vanhoja aikoja muistelenkin. Englannin liigassa on edelleen vahvasti ne omat ominaispiirteensä, vaikka enää ei roiskitakaan pitkää palloa tammikuisilla perunapalloilla. Täydet stadionit, intohimo ja pelitempo ovat se juttu. Ulkomaiset ovat tuoneet lisää väriä ja nostaneet liigan tasoa pelillisesti. Näen tuon vain ja ainoastaan positiivisena asiana - parempi jalkapallo on aina hienompi juttu kuin huonompi jalkapallo.
Arsenalista joudun olemaan HN:n kanssa myöskin eri mieltä, vaikka seura on ollut takavuosina itselleni ehkä se ykkösinhokki. Pakko ihailla Wengerin tyyliä rakentaa joukkue ja peluuttaa sitä tyylillä jota ei nykyfudiksessa liikaa näy.
Vituttaahan ne ranskalaiset ja neekerit silloin kun oma jengi on vastassa, mutta pakko myöntää, että silloin kun Arsenalilla homma kulkee parhaimmillaan, niin peli on lähestulkoon viihdyttävintä seurajalkapalloa ikinä ja missään. Huipputaito valjastettuna aivan järkyttävän kovatempoiseen peliin - huikeaa!
Vihaamani, mutta todella korkealle arvostamani Thierry Henryn jääminen seuraan oli minusta todella hieno juttu. Tämmöisiä pelaajia ei koskaan voi olla liigassa liikaa, ja kaveri on muutenkin niin vahva osa koko Arsenalin identiteettiä, että olisi näin vastustajastakin ollut erittäin ikävää nähdä hänet jossain muualla. Mielummin Henryllisen Arsenalin kimppuun kuin Henryttömän, niin paljon kun läsnäolonsa heidän kaatamistaan vaikeuttaakin. Loistava pelaaja, ihan ehdotonta maailman eliittiä, jollei jopa se kaikkein paras.
Noin muuten olen sitä mieltä, että Arsenal on edelleen perseestä :)
Niin, mitäs tällä tahdot sanoa?
Eikös siellä Italiassa ole imua nyt tietynlaisille pelaajille. Vai mikä se maailman paras huippuliiga onkaan?
Mitäkähän tähän näpyttelisi..
Ikäni puolesta en ole ollut näkemässä "vanhaa" valioliigaa, jossa Gazzat ja muut olivat tähtiä. Itse olen "kasvanut" sen ympäröimänä, että Valioliigassa pelaa pelaajia monen monista maista ja eri värisiä ihmisiä riittää. Omasta mielestäni tämä on nykyisen Valioliigan vahvuus sekä heikkous. On hienoa että niin monesta kulttuurista on pelaajia, mutta kolikon kääntöpuolena, englantilaisille ei jää niin paljoa peliaikaa, mikä taas silloin tällöin on hieman kornia, että avauksessa ole edes yhtään englantilaista, ei edes yhtään brittein saarten pelaajaa. Toisaalta Englannissa elää nykypäivänä ihmisiä niin monista maista, että on ihan suotavaakin, että se näkyy myös jalkapallokenttien puolella.
En missään nimessä haluaisi Englantiin sellaista tilannetta, mikä Italiassa on, tummaihoiset pelaajat joutuvat kuulemaan jatkuvasta säännöllistä herjausta ja monelle jalkapallo on se politiikan foorumi, jolla omat poliittiset mielipiteet tuodaan julki, ja sitä kautta koetetaan vaikuttaa.
Itse en voisi edes kuvitella vaativaani Wengerin lähtöä, niin paljon mies on seuralle antanut, ja Wengerin kaappauksista monesta on tullut Arsenalin kaikkien aikojen parhaimpia pelaajia(ja se paras). Lisäki Wenger on ihmisenä sellainen jota arvostan, koulutusta on muutakin kuin se peruskoulu ja kaverilla löytyy näkymystä, myös elämän muilla osa-alueilla. Toki se itku pelien jälkeen, joskus härnää, mutta kyllä senkin kestää.
Arsenal vain puolusti ja Tottenham vain hyökkäsi. ManUlla oli joukkueellinen omia kasvatteja ja snobifanit, joita kaikki muut vihasivat. Liverpool voitti aina. Chelsea oli sympaattinen pikkuseura ja West Hamin peleissä oli vain ajan kysymys, milloin pähkähullut huligaanit valtaavat kentän tai vierasjoukkueen fanikatsomon.
Ja John Barnes joutui sietämään sisäsiittoisten junttien rasistista käytöstä?
Eikös siellä Italiassa ole imua nyt tietynlaisille pelaajille. Vai mikä se maailman paras huippuliiga onkaan?
En oikein ymmärrä mitä tarkoitat. Espanjan liiga lienee maailman paras jalkapallosarja, mutta yritin vain tuoda esille, että Englannin taso ei ole ollenkaan niin huono kuin muutamassa muussa ketjussa yritetään väittää. Henryn jääminen Arsenaliin Barcelonan sijaan on yksi näyttö tästä, muita ovat esim. Ballackin ja ilmeisesti myös Shevchenkon halu pelata Valioliigaa Italian sijaan. Saa nähdä onko muitakin kovia nimiä tulossa kesän aikana.
En oikein ymmärrä mitä tarkoitat. Espanjan liiga lienee maailman paras jalkapallosarja, mutta yritin vain tuoda esille, että Englannin taso ei ole ollenkaan niin huono kuin muutamassa muussa ketjussa yritetään väittää. Henryn jääminen Arsenaliin Barcelonan sijaan on yksi näyttö tästä, muita ovat esim. Ballackin ja ilmeisesti myös Shevchenkon halu pelata Valioliigaa Italian sijaan. Saa nähdä onko muitakin kovia nimiä tulossa kesän aikana.
Ei, yritin vain viitata Italian sarjan sopuisuuteen. Olen siis samaa mieltä ettei Valioliigan taso ole mitenkään keskinkertainen. Ainakin siellä pelataan tosissaan.
Henryn sitoutuminen Arsenaliin ja hänen puuheensa joukkueen kannattajista lämmittävät jopa entisen ManU -kannattajan mieltä.
Ja John Barnes joutui sietämään sisäsiittoisten junttien rasistista käytöstä?
Ikävä ja ehdottoman tuomittava asia, mutta kuitenkin vain todella pieni osa sitä kokonaisuutta ja kulttuuria, joka loi 80-luvun lopulla ja 90-luvun alussa lauantain alkuiltoihin niin maagisen vahvan tunnelman.
vBulletin v3.8.6, Copyright ©2000-2013, Jelsoft Enterprises Ltd.