PDA

View Full Version : Puolivälierä Sveitsi-Ruotsi Ke 22.2.2006 klo 17.30


fani#x
22.02.2006, 11:49
No niin eli "rakas"naapurimme Ruotsi saa vastaansa puolivälierissä Sveitsin.
Ruotsi hävisi eilen mahtavan taistelun jälkeen Slovakialle 0-3, ja näin joutuivat siis Sveitsiä vastaan kuoleman kamppailuun.

Sveitsi ollut kisojen pirteimpiä yllättäjiä tähän asti. Alkulohkossa niin Tsekki kuin Kanadakin saivat kyytiä. Toisaalta taas joukkueella oli vaikeuksia viimeisissä peleissä Italian ja Saksan kanssa.

Ruotsi lähtee kuitenkin ennakkosuosikkina peliin, mutta moni varmasti täällä toivoo, että Sveitsi onnistuisi tekemaan "valkovenäjät"..
Keskustelu alkakoon tästä otteluparista.

MustatKortit
22.02.2006, 12:02
Jaa. Sveitsi on jo pitkään - kaadettuaan Tshekin ja Kanadan - saanut pelailla puolivaloilla Saksaa ja Italiaa vastaan. Ruotsi taas on tahattomasti ja tahallaan hävinnyt kaiken mahdollisen USA-peliä lukuunottamatta.
Olen melkoisen varma, että Sveitsi- leirissä Ruotsin saamisesta vastustajaksi iloitaan hieman. Ilo on siis molemminpuolista.
Sveitsiläinen serkkuni jutusteli, että heillä ( Bernissä ) uskotaan Ruotsin olevan ehdottomasti helpompi vastus kuin esim. Venäjä/Slovakia. Taitoa ruotsalaisilla on vähemmän, fyysisyys taas ei ihan jenkkien luokkaa. Nämä siis sveitsiläisleirin subjektiivisia mielipiteitä. Lisäksi on olemassa todisteita siitä, että Svean pojat saattavat romahtaa ( V-Venäjä ). Kaiken kaikkiaan sveitsiläisille ihan mainiot lähtöasetelmat illan peliin. Tai ainakaan parempia ei ollut tarjolla.

Jarkko
22.02.2006, 14:43
Sveitsillä on täydet mahdollisuudet Ruotsin voittamiseen, maalivahtipeli on ollut todella varmaa huippujoukkueita vastaan, joten huonoon maalivahtipeliin Sveitsi ei ainakaan kaadu tänään. Uskallan jopa veikata, ja toivonkin notta Ruotsi tippuu tänään jatkosta ja Sveitsi matkaa välieriin.

kauppatieteilijä
22.02.2006, 14:48
Jaa. Sveitsi on jo pitkään - kaadettuaan Tshekin ja Kanadan - saanut pelailla puolivaloilla Saksaa ja Italiaa vastaan. Ruotsi taas on tahattomasti ja tahallaan hävinnyt kaiken mahdollisen USA-peliä lukuunottamatta.
Olen melkoisen varma, että Sveitsi- leirissä Ruotsin saamisesta vastustajaksi iloitaan hieman. Ilo on siis molemminpuolista.
Sveitsiläinen serkkuni jutusteli, että heillä ( Bernissä ) uskotaan Ruotsin olevan ehdottomasti helpompi vastus kuin esim. Venäjä/Slovakia. Taitoa ruotsalaisilla on vähemmän, fyysisyys taas ei ihan jenkkien luokkaa. Nämä siis sveitsiläisleirin subjektiivisia mielipiteitä. Lisäksi on olemassa todisteita siitä, että Svean pojat saattavat romahtaa ( V-Venäjä ). Kaiken kaikkiaan sveitsiläisille ihan mainiot lähtöasetelmat illan peliin. Tai ainakaan parempia ei ollut tarjolla.
No voihan noita sveitsiläisargumentteja perustella, mutta toisaalta Ruotsisssa on vahva voittamisenkulttuuri, loistavia yksilötähtiä ja he ovat jo kerran yllätetty vastaavassa tilanteessa. Kun taas slaavilaiset joukkueet saattavat pelata yhden pelin miten vain. Varsinkin Venäjä on kompuroinut "pieniä" vastaan usein.
Mielestäni sveitsiläisten parhaimmat mahdollisuudet olisivat olleet USA:ta vastaan. Ylimielisyyteen taipuvainen joukkue, jolla vaikeuksia isossa kaukalossa ja "pään kestämisessä".
Toivotaan nyt kuitenkin että Sveitsi jyrää Ruotsin!

IFK_Helsinki
22.02.2006, 15:00
Kyllä minä veikkaan että Ruotsi se vaan pelaa välierissä, ei Sveitsi tosipaikan tullen kuitenkaan yllä voittoon (toki moinen piristäisi kummasti)

Forsberg ja Alfredson nousevat tasolleen ja vievät tre kronorin jatkoon.

tiikeri
22.02.2006, 15:01
Sveitsi ei todellakaan tule voittamaan tätä ottelua.

Ruotsi pistää ison vaihteen silmään ja jyrää selvään voittoon. Oikeastaan parempi niin, koska Sveitsi välierässä Tsekkiä/Slovakiaa vastaan olisi erittäin tylsä joukkue. Pelkkää puolustustaistelua ja muutamia vastahyökkäyksiä, samaa mitä se tässäkin pelissä tulee yrittämään. Itselläni ei todellakaan ole mitään sympatioita Ruotsia kohtaan, mutta näkisin mielelläni loistavia yksilöitä ja hukeaa hyökkäyspeliä myös kisojen viimeisissä ratkaisupeleissä.

L4E
22.02.2006, 16:18
Paljon pitää ruotsin pukukopissa tapahtua, jos jatkoon aikovat mennä. Ruotsi ei ole vakuuttanut koko kisoissa ja Sveitsi taas on pelannut hyvin joukkueena. Ei mitenkään epäoikeudenmukainen lopputulos, jos Sveitsi pudottaisi ruotsin jatkosta. Taitaa olla se kuuluisa "pappaporukka" liikkeellä papan ottein.

Maalivahtipelin onnistumista tosin Sveitsiltä vaaditaan, jos voittoa meinaavat hakea.

uljas
22.02.2006, 17:07
Sveitsin etuna maalivahtipeli ja Ruotsin ylimielisyys. Toivottavasti latinki ei vaan mene samanlailla yli kuin Suomea vastaan.
Hurrien putoaminen olisi oikeus ja kohtuus. Puistattaa, kun joukkue saa toisen lohkon helpoimman vastustajan pudotuspeleissä vastaansa häviämällä tahallaan...

Tulikin vielä mieleen noista tahallisista tappioista.. Venäjä hävisi tahallaan muistaakseni juuri Italian MM-kisoissa 1994 alkusarjassa Kanadalle, jotta sai USA:n vastaansa pudotuspeleissä ja kuokkaanhan siitä ryssille tuli.

peruspata
22.02.2006, 17:24
Minä toivon sydämestäni, että Sveitsin poika näyttää tänään ruotsalaiselle anti-jääkiekolle, mistä kana pissii. Luulisi, että Sveitsiltä samanlainen peli kuin Kanadaa vastaan laittaisi jo svedutkin ongelmiin. Vastaväitteitäkin saa toki tulla, mutta Ruotsin eilinen touhu on jääkiekkoilun syöpä.

Hyvän maalivahtipelin se kyllä vaatii, ja siihen Aebischerin otteet edellisessä pelissä eivät lupaile hyvää. Nyt on paikka iskeä ja näyttää, että täältä löytyy venymistä, kun on sen aika.

Toivottavasti saamme ehtoosta nauraa räkäisesti ja suureen ääneen. Ruotsalaismedia väitteineen, että Ruudun taklaus vaikuttaa tulevaisuudessa NHL-pelaajien osallistumiseen näihin leikkeihin saavat mennä kotiin pelaamaan ringetteä Vatternin ja Vänernin jäille.

Tämä on ainoa, jota tästä ottelusta odotan. Haukkukaa vaan ruotsalaisvihaajaksi, I don´t care.