View Full Version : Torino 2006: Curling
Tokihan Curling ansaitsee oman ketjun. Uusipaavalniemi on päällikkö !!!
Eli kommentteja matseista tähän..
Taskusorsa
14.02.2006, 16:15
Mahtava ketju ;)
Selostaja Voitto Liukkonen on sanoinkuvaamattoman mahtava..;)
Minkä takia curling kivet on numeroitu?
TakapihanLemieux
14.02.2006, 16:17
Curling on loistavaa viihdettä. Ainoita lajeja jääkiekon lisäksi, joita jaksan silmä tarkkana televisiosta katsella. Viehätys perustunee suureen taktikointiin.
Ruotsin Nordinilla nööti huulessa kuin lätkäjätkällä ikään. Uuspaavalniemi vois asettua ehdolle ens eduskuntavaaleissa, varmaan monet mummot äänestäis vahingossa Matti Vanhasena kun kuvaa vain katsovat...
EDIT: Ihan kuin joku huutais yleisössä "Boring". En mene vannomaan. :)
Jokin curlingissä viehättää niin paljon, että tekisi mieli päästä kokeilemaan sitä itsekin.
Omasta mielestäni nimenomaan hyvää viihdettä, vaikka en sääntöjä vielä täydellisesti tunnekaan. Vode on todella kurko selostaja ja Uusipaavalniemessä henkilöityy suomalainen curling.
Hienoa, että YLE huomioi tämänkin lajin. Eikös Suomi ole joskus saanut curlingissa arvokisamitalinkin?
Eikös Suomi ole joskus saanut curlingissa arvokisamitalinkin?Kyllä, ainakin EM-kultaa 2000, EM-pronssia 1999 ja 2001 sekä MM-pronssia 1998 ja 2000.
Jokin curlingissä viehättää niin paljon, että tekisi mieli päästä kokeilemaan sitä itsekin.Jos mahdollisuus avautuu niin kannattaa kokeilla. Se on ihan hauskaa puuhaa, ainakin näin 4 vuoden välein harrastettuna. Uusipaavalniemen hallissa tosin melkoisen kallista, käsittääkseni Myyrmäessä vähän halvempaa. Siinä ne vaihtoehdot sitten taisivat ollakin?
Edit: Näköjään onhan niitä ratoja muuallakin. Hyvähyvä. Hyvinkään radasta olin kuullutkin, unohdin sen. Oliko se suunnilleen telttatasoinen paikka?
Uusipaavalniemen hallissa tosin melkoisen kallista, käsittääkseni Myyrmäessä vähän halvempaa. Siinä ne vaihtoehdot sitten taisivat ollakin?
- Jos ei ihan pk-seudulla asu, niin paikkojahan on. Jämillä Kankaanpään kupeessa on rata samoin Hyvinkäällä. Tähän päälle vielä muistaakseni ainakin Tampereelta löytyy.
- Jos ei ihan pk-seudulla asu, niin paikkojahan on. Jämillä Kankaanpään kupeessa on rata samoin Hyvinkäällä. Tähän päälle vielä muistaakseni ainakin Tampereelta löytyy.
Ylöjärveltä löytyy rata, ja mahdollisuus kokeiluun.
Kanada pelasi hienon 9:n pään voittaen sen 3-0 ja siirtyi 7-5 johtoon ruotsia vastaan. Sitten käsittämätön ohiheitto kanukeilta kympipään alkuun. Sitten vielä viimeisellä kivellä kanukit mokasivat. Taas onni hymyili ruotsalaisille ja pääsivät näin jatkopäähän. Yle tietysti lopetti lähetyksen tähän prkl!
Ammattikatsoja
14.02.2006, 17:56
Vierumäen urheiluopistolta löytyy rata, hinnoista ei ole tietoa. Minkälaisia hintoja noista yleensä joutuu maksamaan? Ouluun muistelen suunnitellun curling-rataa uuden Kärkkäisen yhteyteen. En sitten tiedä onko koko Kärkäisestä vielä alustavia suunnitelmia kummempaa. Olisihan tuota kiva päästä täälläkin päin Suomea kokeilemaan. Ottaa tosin varmaan satoja tunteja, ennenkuin tuota hallitsee sen verran, että pystyy oikeasti pelaamaan.
Joskus aikoinaan tuli tuollekin lajille vähän hymistyä, mutta kyllähän tuo on totaalisen koukuttava TV-laji. Tuohan on kaiken osuessa kohdalleen myös ihan potentiaalinen mitalilaji Suomellekin. Lajina arvostan, vaikka ei räkä roikukaan pelatessa.
Grainger
14.02.2006, 18:12
Viehätys perustunee suureen taktikointiin.
Just niin. Lisäksi curling on herrasmiesten laji. Ei tarvitse katsoa hikisiä ja hampaattomia villepeltosia, vaan siististi pukeutuneita herrasmiehiä.
Yle teki taas tempun ja lopetti Kanadan ja Ruotsin välisen ottelun lähetyksen pahimpaan saumaan. Kuka uuno haluaa katsoa jotain perhanan pujottelua, jos vaihtoehtona on curling? Amatööritouhua Yle.
Tuo Hyvinkään hallihan on selkeästi vanhin näistä radoista. Siellä Markkukin on pelaamisen aloittanut. Mukavaa kuitenkin että muuallekkin saatu ratoja.
Harmin paikka kun tulin vasta viimeiseen päähän tv:n ääreen. Mitäs tuossa toiseksi viimeisessä päässä tapahtui? Oliko se hidastettuna näytetty määriksenä heitetty kivi, jolla Kanada nappasi kolmannen pisteen pään viimeinen heitto? Vai oliko Ruotsilla vielä sen jälkeen saumat purkaa sitä kolmen kiven sumaa, mutta epäonnistuivat?
Huomenna jälleen Uusis kehissä. Pakkorako katsella.
Oliko se hidastettuna näytetty määriksenä heitetty kivi, jolla Kanada nappasi kolmannen pisteen pään viimeinen heitto?Kyllä, Kanadalla oli 9. pään viimeinen kivi käytössään ja näin kävi. Aika dramaattinen peli, muuten. Vaikka nuo epäonnistumiset jäävätkin mieleen, niin ovat kyllä kovia joukkueita, Kanada ja Ruotsi, molemmat.
Sv veinikretski
14.02.2006, 18:46
Just niin. Lisäksi curling on herrasmiesten laji. Ei tarvitse katsoa hikisiä ja hampaattomia villepeltosia, vaan siististi pukeutuneita herrasmiehiä.
Yle teki taas tempun ja lopetti Kanadan ja Ruotsin välisen ottelun lähetyksen pahimpaan saumaan. Kuka uuno haluaa katsoa jotain perhanan pujottelua, jos vaihtoehtona on curling? Amatööritouhua Yle.
Vahvasti samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa, upea loppuhuipennus menossa, käväisin vessassa ja mitä helvettiä ! Todella törkeä temppu oli vaihtaa lajia. Laji on imenyt ainakin minut täysin mukaansa, taidankin perustaa palstan myöskin sille, vaihtoehtoisena eräälle muulle lajille :) Hampaaton Ville Peltonen olikin osuva vertaus, kun ajatellaan hieman tarkemmin.
veini
Mielikuvitushahmo
14.02.2006, 18:49
Tässä lajissa on jotain mystistä, aina kun sitä sattuu telkkarista näkemään, niin jostain syystä sitä jumittuu seuraamaan ihan huomaamattaan. Olishan se kiva kokeilla.
Minkä takia curling kivet on numeroitu?
Oliskos sen takia, että niissä kivissä on ihan hienoisia eroja ja esim. toinen kivi liukuu pidemmälle kuin toinen ja toisessa on parempi kierre toiselle puolelle. Näin ainakin minä asian ymmärsin. Oli kyllä eilen jännä matsi Suomella ja kyllä alkoi vituttamaan jenkkien jatkuvat onnistumiset vaikeissa poistoissa. Onneksi se ratkaiseva viimeinen kivi epäonnistui.
Alkiolainen
14.02.2006, 21:00
Curlingia on mukava katsella pitkälti juuri sen taktikointiluonteen vuoksi. Ainoa pettymys lähetyksissä on ollut, ettei Vode ole sanonut vielä kertaakaan tavaramerkkiään "Näihin kuviin, näihin tunnelmiin". No, eihän toisaalti Bubikaan sano enää "vuosien saatossa" vaan nykyisin se on "aikojen kuluessa". No, vielä on ke... eikun kisoja jäljellä!
Tässä lajissa on jotain mystistä, aina kun sitä sattuu telkkarista näkemään, niin jostain syystä sitä jumittuu seuraamaan ihan huomaamattaan. Olishan se kiva kokeilla.
Täsmälleen - rupeaa itsekin pohtimaan taktiikoita vaikka ei juuri edes sääntöjä tunne. Liukkosta moitittiin tuossa yleisketjussa, mutta minusta tämä ikoni ja instituutio on kaiken arvostelun yläpuolella: tuo mukanaan tuulahduksen kultaisilta ajoilta!
Ennakkoluuloni curlingia kohtaan kääntyi täysin heti kun jaksoin seurata yli puoli tuntia kyseistä lajia.
Katsoin pelin suomi - usa lähes kokonaan ja laji vaikutti yllättävän viehättävältä.
En tiedä mikä siinä sitten oli, liekö juuri hirveät taktiikoiden hiomiset lajin hienous.
Säännöistä en itse ymmärrä vielä tuon taivaallista, eise juuri katsomistani kuitenkaan häirinnyt. Voi olla että tässä parin katsotun pelin jälkeen on säännöistäkin viisaampi.
Ramchester
14.02.2006, 21:40

Tämä olisi voinut olla minun kirjoittama. Eilen illalla tuli oikeasti ensimmäistä kertaa näissä kisoissa jännitettyä suomalaisten puolesta, vaikken lajista ymmärtänyt juurikaan mitään.
Joku fiksumpi voisikin keroa miksei USA klikannut sillä viimeisellä kivellä suomalaisten pesässä ollutta kiveä pois, vaan yrittivät saada ratsastettua sinne oman kivensä. Sääntöjä koitin tänään hakea, mutta niissä oli enemmän juttua peliasuista kuin kuin itse pelin säännöistä.
Kiitos jo etukäteen!
Yllätin tänään itseni.
Vilkaistessani telkkaria huomasin että siellä oli juuri Kanada-Ruotsi curling-matsi menossa. Ajattelin siinä sitten pari minuuttia ihan huvin vuoksi katsoa, jotta voisi sitten sanoa seuranneensa curlingia.
Lopulta kävi niin että katsoin sitä varmaan tunnin. Vaikka en sääntöjä kovin hyvin tunne, niin yllättävänkin mielenkiintoista oli seurata sitä taktikointipeliä, jossa aina haluaa nähdä että miten noi nyt aikoo ratkaista ton tilanteen.
Ja tarjosihan tuo ottelu myös suuria tunteita. Pelaajat huusivat villinä, yleisö huusi jostain syystä "U-S-A! U-S-A!", ja yksi kanadalainen oli selkeästi curling-maailman Beckham.
Olenkohan kyllästynyt elämään?
"Vasili, tule takaisin."
Kaivanto
14.02.2006, 21:59
Ennakkoluuloni curlingia kohtaan kääntyi täysin heti kun jaksoin seurata yli puoli tuntia kyseistä lajia.
Ihmeellisessä konsensuksessa tämä kokemus tunnutaan jakavan. Itsekin pidin lajia lähinnä tamppaus-sektorin kaskujen raakamateriaalina, kunnes erehdyin katsomaan jotain ottelua keskittyneesti.
Liukkosta moitittiin tuossa yleisketjussa, mutta minusta tämä ikoni ja instituutio on kaiken arvostelun yläpuolella: tuo mukanaan tuulahduksen kultaisilta ajoilta!
Juuri näin! Vode ja Uusis - kuninkuustason yhdistelmä urheiluviihteessä.
Peli, jossa on sopivasti aivojumppaa joka yhdistyy todella hienosti pelisilmään ja osaamiseen. Itsekin vasta eilen kiinnostuin seuraamaan ollessani tuossa sohvalla parantelemassa flunssaa. Olivat kyllä melkoisen tarkkoja nuo muutamat Ruotsin joukkueen suorittamat heitot tuossa Kanada-pelissä.
Joku fiksumpi voisikin keroa miksei USA klikannut sillä viimeisellä kivellä suomalaisten pesässä ollutta kiveä pois, vaan yrittivät saada ratsastettua sinne oman kivensä.
Samahan se miten sen pisteen ottaa. Muistaakseni Suomen ykköskivi oli aika hyvin suojassa, joten vaikea heitto sekin olisi ollut.
Aamu-tv:n toimittaja toitotti ainakin kahdessa eri lähetyksessä Pete Fensonin epäonnistuvan poistoheitossa ja samalla lailla luki Kalevassakin. Eipä se taida toimittajillakaan ihan hallinnassa olla tämä laji.
Salt Laken aikoihin tuli netistä imuroitua curling-peli, ja sitä on aika ajoin tullut pelattua melko paljonkin. Välillä kävi niin ettei malttanut millään olla pelaamatta, siksi kiehtova tuo laji on. Siinä sitten oppi tuota taktikointia, kun peli on melko realistisen tuntuinen. Valmistaja oli joku fifty-one tai joku tämän niminen, pelin nimi on Granite.
Tässä lajissahan ei ole fuskaajille sijaa. Ei varmasti kehtaisi naamaansa näyttää enää pelikentillä jos saisi epäreilun pelaajan maineen muiden silmissä. Samaa kulttuuria toivoisi esim. jalkapalloonkin ainaisten kalastelujen ja tekoloukkaantumisien sijaan. Ja jääkiekkoon myös.
Hah. Uusipaavalniemeä kutsutaan ytimekkäästi U-15:ksi ainakin jenkkien keskuudessa. U sukunimen mukaan ja 15 kirjaimien lukumäärän mukaan. Tämä kai kuuluisi siihen asioiden avautumisketjuun, mutta valaisen nyt teitä muita mahdollisia tiedonjanoisia.

Eilen kun katselin curlingia luulin että pääministeri Matti Vanhanen pelaa Suomen joukkueessa, mutta se olikin tuo kyseinen U-15! Samaa näköä melko paljon..
Yllätin tänään itseni.
Vilkaistessani telkkaria huomasin että siellä oli juuri Kanada-Ruotsi curling-matsi menossa. Ajattelin siinä sitten pari minuuttia ihan huvin vuoksi katsoa, jotta voisi sitten sanoa seuranneensa curlingia.
Ja tarjosihan tuo ottelu myös suuria tunteita. Pelaajat huusivat villinä, yleisö huusi jostain syystä "U-S-A! U-S-A!", ja yksi kanadalainen oli selkeästi curling-maailman Beckham.
Olenkohan kyllästynyt elämään?
"Vasili, tule takaisin."
Nämä U-S-A huudahdukset tulivat mitä ilmeisimmin viereisellä radalla pelatusta ottelusta. Pelejähän käydään ~6 kappaletta samaan aikaan ja radat ovat vieri vieressä. Tv-kamerassa ei näy kuin yksi rata ja se antaa hämäävän kuvan, että kentällä olisi vain yksi ottelu.
Itselle asia valkeni vasta taannoin käytyäni seuraamassa kisoja paikan päällä. EM-kisat Vierumäki 2002 tai 2003 tai sinnepäin...
Ramchester
15.02.2006, 08:44
Samahan se miten sen pisteen ottaa. Muistaakseni Suomen ykköskivi oli aika hyvin suojassa, joten vaikea heitto sekin olisi ollut.
Minkä pisteen? Tämä oli 10 pään viimeinen heitto ja Suomi siis voitti koko pelin, vaikka USA sai heittää viimeisen kiven. USA:lla oli mielestäni ihan realistiset mahdollisuudet klikata Suomen ykköskivi pesästä svidduun.
Nämä U-S-A huudahdukset tulivat mitä ilmeisimmin viereisellä radalla pelatusta ottelusta. Pelejähän käydään ~6 kappaletta samaan aikaan ja radat ovat vieri vieressä. Tv-kamerassa ei näy kuin yksi rata ja se antaa hämäävän kuvan, että kentällä olisi vain yksi ottelu.
Juuri näin. Tarkennuksena vielä, että näissä Olympialaisissa on vain neljä rataa, eli käynnissä on yhtäaikaa neljä peliä. Yleensä tällaisessa kymmenen maan turnauksessa on kaiketi viisi rataa, jotta kaikki pääsevät pelaamaan yhtäaikaa. Nythän yksi pareista on aina lepovuorossa muiden pelatessa.
USA:lla oli mielestäni ihan realistiset mahdollisuudet klikata Suomen ykköskivi pesästä svidduun.
Olisi ollut mahdollisuus, mutta helppoa se ei olisi ollut. Suomen ykköskiven takana oli kaksi USA:n kiveä, joten poistoyrityksessä olisi ollut USA:n kannalta liian suuri riski siitä, että Suomen kivi olisi pysähtynyt USA:n kivistä toiseen ja jäänyt siten lähimmäksi.
Kun katsoo asetelmaa, USA:n valinta tulla vasemmalta ja klikata omaa kiveä oli täysin oikea. Nyt se vaan epäonnistui.
YLE:n Torino-sivujen videoarkistosta voi käydä katsomassa ratkaisuheiton, josta tilanne selkiytyy.
http://www.mousebreaker.com/games/virtualcurling/play.php
Tuolla nettipelinä curlaus. Ja U-15:n (mahtava lempinimi!) radalla pelaaminen maksaa _muistaakseni_ 160E/h arkena työajalla. Vai olikohan tuo niiden kahden radan yhteishinta jotka meillä oli käytössä? Tarkistan asian ja editoin joskus.
Itse pelatessani hämmästyin eniten sitä että rata ihan oikeasti muuttuu valtavan paljon nopeammaksi kun peli etenee. Olin selostajien noin kertoessa suhtautunut asiaan joojoo, niin varmaan. Siitä harjaamisesta ei kyllä aloittelija ymmärrä mitään, eli ei osaa arvioida yhtään että mennäänkö liian kovaa vai liian hiljaa. Ja sitten niillä muovipohjatossuilla oli hassua potkiskella eteenpäin. Useampikin jannu veti komeat lipat kun unohti kuinka liukasta onkaan.
PS. Vieläkin vituttaa se parhaan heittoni pilannut kentälle eksynyt kivi. Harjamiehet perkele!
Edit: Maksoi 300E / 2h / 2 rataa. Hintaan sisältyi opastus, jota ilman radalle onkin aika turha mennä.
Siitä harjaamisesta ei kyllä aloittelija ymmärrä mitään, eli ei osaa arvioida yhtään että mennäänkö liian kovaa vai liian hiljaa.Tuota olen itsekin usein miettinyt että saako sillä harjaamisella nyt mitään erityistä aikaan enää heiton lähtemisen jälkeen...
Tänään siis aamupäivällä Suomi-Uusi-Seelanti ja iltapäivällä Saksa-Suomi.
Master God
15.02.2006, 09:54
Niin, tänäänhän on vastassa Uusi-Seelanti ja Saksa. Tosin Saksa-peli jää alusta näkemättä jonkun typerän hokipelin takia.
Onko jollakin tietoa, kuinka nuo pelit oikein menevät? Noilta Torinon virallisilta sivuilta en oikein saanut selkoa asiaan. Eli ensin on vissiin jotkut alkuerät, mutta mitäs sitten?
Itse ihastuin curlingiin muistaakseni 2002 muuttaessani Hämeenlinnaan asuntoon, jossa näkyi Eurosport. En muista, mitkä kisat silloin olivat menossa, mutta curling käi ehdottomasti kakkoslajikseni heti jääkiekon jälkeen.
P.S. Markku on jäällä kuningas.
Itse ihastuin curlingiin muistaakseni 2002 muuttaessani Hämeenlinnaan asuntoon, jossa näkyi Eurosport. En muista, mitkä kisat silloin olivat menossa, mutta curling on ehdottomasti kakkoslajinini jääkiekon jälkeen.
Varmaankin Salt Lake Cityn olympialaiset ;).
Master God
15.02.2006, 09:56
Varmaankin Salt Lake Cityn olympialaiset ;).
Ei ne kyllä ne olleet. Vuosikin taisi olla 2001 jos oikein tarkkaan muistelee. Viimeinen markkavuosi joka tapauksessa.
Tuota olen itsekin usein miettinyt että saako sillä harjaamisella nyt mitään erityistä aikaan enää heiton lähtemisen jälkeen...
Saa:
"Harjaaminen pidentää kiven kulkemaa matkaa ja vähentää kierteen vaikutusta. Matkan pidentämiseen voidaan vaikuttaa parhaimmillaan noin kymmenen prosenttia harjatusta matkasta."
Lähde: http://www.curling.fi/mitaon.shtml
Kannattaa muutenkin tutustua sivuihin, hyvin tulee perusteet selville.
pernaveikko
15.02.2006, 10:06
Onko jollakin tietoa, kuinka nuo pelit oikein menevät? Noilta Torinon virallisilta sivuilta en oikein saanut selkoa asiaan. Eli ensin on vissiin jotkut alkuerät, mutta mitäs sitten?
Neljä parasta välieriin. "Jotkut" alkuerät on sitä, että pelataan yksinkertainen alkusarja.
Ensimmäinen heitto liikkeellä!
Slalomlalom
15.02.2006, 11:08
Mikäs tässä nyt on tuo taktinenpointti, kun tuo viimeisenä heittävä joukkue ei yritäkkään ottaa noita pisteitä, vaikka on tappiolla, vaan haluaa pelata nollanollaa? Kummallinen ja addiktoiva laji. Paljonkohan nuo kivet maksaa? Tekis mieli alkaa ihan harrastamaan.
Mikäs tässä nyt on tuo taktinenpointti, kun tuo viimeisenä heittävä joukkue ei yritäkkään ottaa noita pisteitä, vaikka on tappiolla, vaan haluaa pelata nollanollaa?
No siinä on se idea, että pelaamalla nollanollaa joukkue saa pitää viimeisen kiven edun ja hakea seuraavassa päässä useampaa pistettä (niinkuin nyt näyttää olevan tulossa).
Uskomattoman hieno triplapoisto pesästä! Sekosin hetkeksi ja luulin puhuneeni puuta heinää, mutta niinhän se on, ettei noita pelejä voita jos viimeisen kiven edulla ottelee vain yhtä pistettä tasaisessa tilanteessa. Eli pidetään siitä viimeisen kiven edusta kiinni ja haetaan vähintään kahta pistettä.
Kolme ensimmäistä erää pelataan siten, että ensimmäisen erän aloittanut joukkue aloittaa ne kaikki.
Tämän jälkeen jokainen erä pelataan siten, että viimeisessä erässä pisteitä saanut joukkue joutuu aloittamaan seuraavan. Eli menettää viimeisen kiven edun.
Kun peli on tasan, kannattaa viimeisen kiven etu säilyttää viimeiseen erään asti, jolloin viimeisellä heitolla pystyy saamaan yhden pisteen ja voittaa ottelun. Vaikka olisi yhden pisteen perässä, kannattaa viimeisen kiven etu säilyttää, koska kymmenennessä erässä pystyy saamaan taas sen yhden pisteen (useammankin onnistuessaan).
Eli nollanollaa pyritään pelaamaan, jotta saataisiin säilytettyä viimeisen kiven etu mahdollisimman hyvään tilanteeseen. Tottakai se kannattaa käyttää jos on mahdollisuus saada hyvät pisteet jossakin erässä.
Toivottavasti ei tullut liian epäselvästi.
Joku fiksumpi voisikin keroa miksei USA klikannut sillä viimeisellä kivellä suomalaisten pesässä ollutta kiveä pois, vaan yrittivät saada ratsastettua sinne oman kivensä. Sääntöjä koitin tänään hakea, mutta niissä oli enemmän juttua peliasuista kuin kuin itse pelin säännöistä.
Kiitos jo etukäteen!
Itsellänikin tuo asia vaivaa. Hämmennyin liki tyystin Jenkkien ratkaisusta, vaikkakin iloitsin samalla SUomen voittoa.
Kertokaahan joku, Miksi näin?
Tässä muuten linkki kisojen Live-seurantaan.
Parasta aikaahan siellä on FIN-NZL.
http://www.torino2006.org/ENG/OlympicGames/gare_e_programma/realtime.html
pernaveikko
15.02.2006, 11:28
Tässä muuten linkki kisojen Live-seurantaan.
Parasta aikaahan siellä on FIN-NZL.
Tässä (http://akastreaming.yle.fi/broadplay/yle/broad_event_2.asx) vähän parempi liveseuranta samasta ottelusta.
Muut näkee toki tuolta toisesta linkistä.
Uleåborgir
15.02.2006, 11:37
"Harjaaminen pidentää kiven kulkemaa matkaa ja vähentää kierteen vaikutusta. Matkan pidentämiseen voidaan vaikuttaa parhaimmillaan noin kymmenen prosenttia harjatusta matkasta."
Käytännössä tuo tarkoittaa kolmea metriä. Eli hitaassa suoja-/määrämittaisessa heitossa harjauksella voidaan vaikuttaa erittäin paljon lopputulokseen. Heiton voi pelastaa ankaralla harjaamisella esimerkiksi jos kivi ei ole muuten ylittämässä alinta punaista viivaa. Jos kivi ei ylitä tuota viivaa, se poistetaan armotta.
Ja onhan tuo harjaamisen vaikutus kierteeseen nähty jo monesti ihan paljaalla silmälläkin. Taitavat joukkueet saavat kiven tekemään vaikka s-mutkan matkalla kohti pesää.
Jälkikirjoitus:
Letkauttakkoon vielä joku näsäviisas smart ass jostakin kivien jäämisestä pesän ulkopuolelle.
Se ihmetytti tuossa U-15:sta (on se nimi, on hehe) kommenteissa jäästä, ettei se kierrä (kaarra?) tarpeeksi? Mitä ihmettä, eikös ne äijät ite vispaa siihen jotakin jengaa, joten kai sitä vois laittaa sit hieman enemmän? Ei maa ummarra.
Vai onko ne kivien pohjat sit hiottu jollain spesiaalilla tavalla? Luulis silti että sitä kierrekaarretta vois laittaa itse lisää?
Valaiskaa tietämätöntä.
Auts, U-15 mokasi. 4-3 seelanille.
pernaveikko
15.02.2006, 11:47
Kolme ensimmäistä erää pelataan siten, että ensimmäisen erän aloittanut joukkue aloittaa ne kaikki.
Tämän jälkeen jokainen erä pelataan siten, että viimeisessä erässä pisteitä saanut joukkue joutuu aloittamaan seuraavan. Eli menettää viimeisen kiven edun.
Eristä en tiedä, mutta päitä ei pelata noin, vaan ensimmäinen arvotaan ja siitä eteenpäin normaalisti.
Tuota olen itsekin usein miettinyt että saako sillä harjaamisella nyt mitään erityistä aikaan enää heiton lähtemisen jälkeen...Saa sillä paljonkin aikaan, mutta aloitteleva silmä ei erota liikkuvasta kivestä että onko se menossa pitkäksi vai jäämässä vajaaksi. Eli ei tiedä pitääkö harjata vaiko eikö. Käsittämättömän vaikeaa on se. Käännettyä harjaamalla kyllä saa, saa vaikka kiven kierteen käännettyä päin vastaiseksi.
Ja sekin oli kokeilematta vaikea uskoa että se kivi on ihan pakko laittaa pyörimään, muuten se liukuu ihan minne sattuu. 'Jos mä sen tosta suoraan täysillä viskaan niin suoraanhan se menee loppuun asti'. Eipä mene.
Eristä en tiedä, mutta päitä ei pelata noin, vaan ensimmäinen arvotaan ja siitä eteenpäin normaalisti.Suomi-USA ottelun aikana selostaja kertoi ihmettelevänsä tapaa, jolla tämäkin ottelu oli pelattu. Eli arvonnan voittanut joukkue aloitti kolme ensimmäistä päätä. Itse en ottelua nähnyt alusta asti, joten en voi olla täysin varma. Mutta näin selostaja sanoi ja häntä asiassa uskoin.
Suomi-USA ottelun aikana selostaja kertoi ihmettelevänsä tapaa, jolla tämäkin ottelu oli pelattu. Eli arvonnan voittanut joukkue aloitti kolme ensimmäistä päätä. Itse en ottelua nähnyt alusta asti, joten en voi olla täysin varma. Mutta näin selostaja sanoi ja häntä asiassa uskoin.
Liukkosen Voden juttuihin ei välttämättä kannata hirveästi uskoa, koska miehen lajitietämys on aika vajavaista. Ainakin aina ennen ollaan kyllä menty siten kuin pernaveikko esitti. Ja tuossa VT:n mainitsemassa varsin mainiossa linkissä (http://www.curling.fi/mitaon.shtml) todetaan myös näin.
Eristä en tiedä, mutta päitä ei pelata noin, vaan ensimmäinen arvotaan ja siitä eteenpäin normaalisti.
Sitä oon tässä curlingia katsoessa miettinyt että jos joukkue voittaa arvonnan ja saa viimeisen kiven ensimmäiseen päähän. Tästä eteenpäin pelaa pää päältä aina siten että poistaa toisen joukkueen kiven aina omalla heitollaan ja heittää sitten pään viimeisen kiven siten, ettei sekään jää pesään. Jatkaa samaa rataa aina kymmenenteen päähän ja korjaa siten viimeisellä kivellä sen yhden pisteen ja voittaa ottelun.
Saako näin tehdä, vai kielletäänkö tällainen toiminta jotenkin säännöissä? Onko kellään tietoa, sillä näin yksinkertaisesti saa varman voiton jos voittaa arvonnan..
pernaveikko
15.02.2006, 12:13
Saako näin tehdä, vai kielletäänkö tällainen toiminta jotenkin säännöissä? Onko kellään tietoa, sillä näin yksinkertaisesti saa varman voiton jos voittaa arvonnan..
Siksipä niin ei saa tehdä. Neljää ensimmäistä kiveä ei saa poistaa, jos ne ovat suojakivinä pesän edessä.
Teoria esitettiin jo aikaisemmin ja sitä on kuulema selostajankin osalta pohdittu, ei kuitenkaan näissä kisoissa.
Sitä oon tässä curlingia katsoessa miettinyt että jos joukkue voittaa arvonnan ja saa viimeisen kiven ensimmäiseen päähän. Tästä eteenpäin pelaa pää päältä aina siten että poistaa toisen joukkueen kiven aina omalla heitollaan ja heittää sitten pään viimeisen kiven siten, ettei sekään jää pesään. Jatkaa samaa rataa aina kymmenenteen päähän ja korjaa siten viimeisellä kivellä sen yhden pisteen ja voittaa ottelun.
Saako näin tehdä, vai kielletäänkö tällainen toiminta jotenkin säännöissä? Onko kellään tietoa, sillä näin yksinkertaisesti saa varman voiton jos voittaa arvonnan..
En usko, että tätä on säännöissä mitenkään kielletty. Toteuttaminen voi olla sitten hankalampaa. Tähänhän vaikuttaa ainakin se sääntö, ettei ensimmäisiä suojakiviä saa poistaa. Tällöin on aika todennäköistä, että jossain päässä vastustaja saa kuitenkin rakennettua sellaisen tilanteen, ettei pesää saada tyhjäksi. Tietysti jos joukkueiden tasoero on huima voisi tämä onnistuakin, mutta toisaalta tällöin se parempi joukkue voittaisi pelaamalla normaalistikin.
EDIT: pernaveikko oli nopeampi ja selitti asian helpommin. ;-)
Liukkosen Voden juttuihin ei välttämättä kannata hirveästi uskoa, koska miehen lajitietämys on aika vajavaista.Tietoni kolmen ensimmäisen pään viimeisestä kivestä on siis ollut luuloa. Hyvä että selvisi.
Suomi voitti sitten Uuden-Seelannin 7-5. Varma suoritus tuo Suomen viimeinen kivi, joka toi tuon kaksi pistettä viimeisestä päästä.
Metalwarrior
15.02.2006, 13:06
Suomi voitti sitten Uuden-Seelannin 7-5. Varma suoritus tuo Suomen viimeinen kivi, joka toi tuon kaksi pistettä viimeisestä päästä.
Tärkeä voitto jatkoa ajatellen. Nämä heikommat maat on voitettava, jos neljän sakkiin aikoo mennä. Tosin joukkueet pelaavat ristiin jonkin verran. Välieräpaikkaa ajatellen noin 3 tappiota ehkä kärsii ottaa, mutta ei enempää missään tapauksessa.
Tärkeä voitto jatkoa ajatellen. Nämä heikommat maat on voitettava, jos neljän sakkiin aikoo mennä.
Vähän kyllä huolettaa voiton ratkeaminen vasta viimeisellä kivellä ilmeisesti kisojen heikointa joukkuetta vastaan. Iltapelissä tulee vastaan Saksa, joka on hävinnyt molemmat pelaamansa ottelut (CAN ja ITA). Eli Saksakin kuuluu maihin, joista voitto olisi otettava, jos aikoo mitalipeleihin.
Tässä (http://akastreaming.yle.fi/broadplay/yle/broad_event_2.asx) vähän parempi liveseuranta samasta ottelusta.
Voisiko joku kertoa mistä nämä linkit löytyvät? Löysin kyllä Ylen sivuilta linkin, josta näkee esim. tällä hetkellä yhdistetyn mäen heikkolaatuisena pikkukuvana, mutta mistä saisin parempilaatuista kuvaa Hoopi-selostuksella?

http://www.yle.fi/urheilu/torino/index.html
Oikeassa reunassa on isohko banneri jota klikkaamalla aukeaa popuppi jonka yläreunassa on linkit sekä tv1/tv2 että teema-striimeihin.
pernaveikko
15.02.2006, 14:25
Voisiko joku kertoa mistä nämä linkit löytyvät?
Tuossahan se oli, laitat sen Media Playeriin. Numeroa vaihtamalla ykköseksi (1)saat Ylen.
Vierumäen urheiluopistolta löytyy rata, hinnoista ei ole tietoa. Minkälaisia hintoja noista yleensä joutuu maksamaan? Ouluun muistelen suunnitellun curling-rataa uuden Kärkkäisen yhteyteen. En sitten tiedä onko koko Kärkäisestä vielä alustavia suunnitelmia kummempaa. Olisihan tuota kiva päästä täälläkin päin Suomea kokeilemaan. Ottaa tosin varmaan satoja tunteja, ennenkuin tuota hallitsee sen verran, että pystyy oikeasti pelaamaan.Ihan viimeisintä tietoa ei ole, mutta Oulunsalon jäähallissa on ainakin jossakin vaiheessa ollut mahdollista kokeilla curlingia: http://www.oulunsalo.fi/oulunsalonjaahalli.htm
Se ihmetytti tuossa U-15:sta (on se nimi, on hehe) kommenteissa jäästä, ettei se kierrä (kaarra?) tarpeeksi? Mitä ihmettä, eikös ne äijät ite vispaa siihen jotakin jengaa, joten kai sitä vois laittaa sit hieman enemmän? Ei maa ummarra.
Vai onko ne kivien pohjat sit hiottu jollain spesiaalilla tavalla? Luulis silti että sitä kierrekaarretta vois laittaa itse lisää?
Valaiskaa tietämätöntä.Radan pinta ei ole tasainen, vaan sadettamalla pintaan saadaan nypylöitä, joiden pinnalla kivi liukuu. Nypylöiden koolla ja määrällä sekä itse veden ja jään laadulla lienee merkitys pinnan ominaisuuksiin.
Torinossahan radat taitaa tehdä joku ruotsalainen, jonka ratoja U-15 on moittinut liian suoraviivaisiksi, eli kivellä voi olla liian huono kontakti jäähän. Suomi kuulema pärjäisi paremmin "agressiivisemmalla" radalla, jolloin kiven kierteitä on helpompi hallita. Tämä on sitten ihan puhtaasti lehdistä luettua ja mutua.
Tiesin kyllä jo etukäteen, että curling tulee ilman muuta olemaan yksi Torinon mielenkiintoisimmista lajeista omalta osaltani, mutta se on jo pienoinen yllätys, että ko. lajia tulee seurattua jo lähes yhtä innokkaasti kuin jääkiekkoa. Mahtava herrasmieslaji. Pelaajat ovat myös hyvin asennoituneita; kilpailevat toki tosissaan, mutta välillä läppä lentää ja ilmapiiri on rento. Kyllähän curlingissa, jos missä, on aitoa urheiluhenkeä.
Itselläni tilanne on täysin sama kuin nimim. Lawlessilla. Olin odottanut todella innolla että pääsee tätä herrasmiesviihdettä seuraamaan, mutta kiinnostukseni on ollut niin kovaa että se on kyllä yllättänyt itsenikin. Harmittaa vain, että omalta osaltani nuo aamupelit menevät opiskelun takia aivan kokonaan ohi.
Suomi-Saksa toisen pään lopulla tilanteessa 0-0.
Uusis aloittanut upeasti ja äsköinen kilkkaus oli todellinen vanhan ketun neronleimaus.
Huono jää ei palvele Markun kaltaista teknistä kurlaajaa, joten pakko on tehdä erikoisia juttuja jotta kivet saadaan suojien taakse.
Hyvä alku.
3rd end Germany - Finland 1-0
3rd end Germany - Finland 1-0
Samalla saksalaiset menettivät viimeisen kiven edun.
Uleåborgir
15.02.2006, 20:50
mitä yhteistä on huonolla curlingilla ja seksillä?
kummassakin jäävät kivet pesän ulkopuolelle.
mitä yhteistä on huonolla curlingilla ja seksillä?
kummassakin jäävät kivet pesän ulkopuolelle.
Tähänhän voisi yhdistää legendaarisen bees & honey-jutun:
"Kysymystä emme viitsi tässä julkaista, mutta kyllä, poikaystäväsi on oikeassa. Ne jäävät ulkopuolelle."
Toivottavasti suomalaisten kivet jäävät pesään.
Enpä olisi uskonut ennen olympialaisia vielä, että pähkäilen ihan tosissani katsonko Venäjä - Slovakia lätkämatsin, vai suomen curling pelin telkkarista. Taitaa mennä kanavasurffailun puolelle...
Voi Uusis, minkä teit! Kuudennen pään viimeisellä kivellä todella omituisen tuntuinen ratkaisu, ja kun heitto vielä epäonnistui, sai Saksa kaksi aivan ilmaista pistettä. Neljäänkin olisi ollut mahdollisuus, mutta pelasivat varman päälle.
Kaivanto
15.02.2006, 21:54

Jos Uusiksen heittokivi olisi osunut tuuman pari sivumpaan, Suomen kaksi kiveä pesän edessä olisivat peittäneet keskustan melko hyvin. Näin ollen Saksan olisi ollut vaikea päästä viimeisellään keskustaan käsiksi ilman suurta riskiä, joten se olisi ollut lähes pakotettu ottamaan yhden pisteen (=pitämään keskustan koskemattomana) ja menettämään viimeisen kiven. Eli ihan fiksua ratkaisua Uusis haki, toteutus meni pikkuisen pieleen.
Edit: Niin ja Saksa taisi hakea sitä neljää pistettä viimeisellään, mutta osuma meni pikkuisen sivuun siinäkin. Saatoin katsoa väärinkin, koska katsoin sivusilmällä ja sähläsin samalla muuta.
Eli ihan fiksua ratkaisua Uusis haki, toteutus meni pikkuisen pieleen.
Jep, näinpä tietysti, kun tarkemmin kelaa. Toteutus epäonnistui kyllä rankasti.
black lark
15.02.2006, 22:20
No nii.. Taas puhuttiin muutamasta tuumasta tms. Aavistuksen verran pitempi viimeinen heitto, niin oltaisiin saatu se yksi piste, nyt 4-2 Saksalle.
Mutta onhan tämä hittolainen sentään addiktoiva laji seurata. Aivan liekeissä täällä seuraamassa matsia.
Kerran on tullut lajia kokeiltua, ja voin sanoa, ettei ihan helppoa ollut tuo kiven heittely. Taktiikasta ja ajatellun sellaisen toteutuksesta puhumattakaan..
aceman81
15.02.2006, 22:27
Ai-ai. En nyt ihan kokonaan ole katsonut (välillä tsiigannu vähemmän kiinnostavaa RUS-SVK -tapahtumaa, heh) mutta virheisiin tämä nyt kaatuu. Kuulemma vikan kiven heittäjä ei voita pelaamalla nolla-nollaa, mutta tämähän tuntuu olevan saksalaisille ominaista. Suomen kämmi kuudennessa päässä antoi kaksi turhaa pojoa kaverille ja tuo kaheksannen pään kauneusvirhe taisi olla sinetti. Ei ihan paras ottelu U-15:sta. "Heittopussi" Italiallekin hävinnyt Saksa olisi ollut hyvä kaataa, mutta tiukkoja pelehän nää tuntuu olevan kaikki. Neljän sakkiin voittoprosentti -50 ei vaan taida riittää. Mutta ohan näitä vielä jäljellä, mm. Kanada, Norja ja Ruotsi.
Ei ihan paras ottelu U-15:sta.
U-15:ltä.
"Heittopussi" Italiallekin hävinnyt Saksa olisi ollut hyvä kaataa, mutta tiukkoja pelehän nää tuntuu olevan kaikki.
Nythän Italia kaatoi myöskin Jenkit, eli taitavat pelata hurmoksessa.
Saksa pelasi ainakin meikäläisen silmään fiksusti ja Suomella oli vähän sellaisia 'Toivotaan toivotaan'-yrityksiä. Hauska peli joka tapauksessa taas katsoa, vaikkei samanlaista jännitystä ollutkaan ilmassa kuin toissapäiväisessä jenkki-ottelussa.
aceman81
15.02.2006, 22:54
U-15:ltä.
Tiesinhän mä että väärin tuo meni. "Huonoa suomeahan se on mutta ainakin linjassa aiemman tuotannon kanssa", kuten eräs rock-lyyrikko lupsakasti heitti.
Mutta sanomasi meni perille.
Kunhan hain vain vähän huomiota ja halusin päteä, vaikken Mellunmäeltä olekaan.
Kaivanto
15.02.2006, 23:39
U-15:ltä.
M-15:ltä.
M-15:ltä.
M-15:iltä ("Em-Fiftiiniltä")?
M-15:iltä ("Em-Fiftiiniltä")?
Markku-15?
Kaivanto
16.02.2006, 00:01
M-15:iltä ("Em-Fiftiiniltä")?
Ablat. sijap. -lta/-ltä! M-15:iltä = Em-Fiftiineiltä (i mon. tunn.)
Ablat. sijap. -lta/-ltä! M-15:iltä = Em-Fiftiineiltä (i mon. tunn.)
Loistavaa!
Lajitietämykseni karttuu kokoajan ja selville tuli että yhdessä päässä ei voi tulla kuin toiselle joukkueelle pisteitä, right?
Sitten taas kyssäri. Näkekö lajissä koskaan todellisia "keilauksia", eli heitto kunnon jengalla melkein laidan kautta keskelle? Kivissähän on oikein kahvat mistä voisi kääntää kunnolla menemään, mutta en ole vielä kunnon miesmäisiä kierteitä nähnyt. nim."Odotanko turhaan?"
Lajitietämykseni karttuu kokoajan ja selville tuli että yhdessä päässä ei voi tulla kuin toiselle joukkueelle pisteitä, right?Nimenomaan näin. Yksi pää päättyy aina X-0 tai 0-X, missä X on välillä [0,8]. Teoriassahan siis kymmenen pään ottelu voisi päättyä 80-0.
Onkohan muuten kuinka harvinaista, että yksi pää päättyy 5-0? Näin kävi USA:n avausottelussa Norjaa vastaan.
EDIT: On se kumma juttu, että vaikka tänään on paljon curlingia ohjelmassa, niin YLE ei näytä mitään, ei edes digipuolella.
M-15:ltä.
Hajoa aamuihisi.
Sv veinikretski
16.02.2006, 20:15
Eilisestä Saksa pelistä sen verran, että voihan vee ! Uusipaavali ryssi kyllä taktiikan pahemman kerran, mikä helvetti siinä oikein oli että taktiikka voidaankin ryssiä niin totaalisesti, itsekkin lajia Tallinnassa kokeilleena olisin amatööri pohjaltakin lähtenyt yrittämän aivan toisen laista kuviota, no se taitaakin olla lajin suola, nimittäin väärät ratkaisut. Mitään ei olla kuitenkaan vielä menetetty, seuraavan kerran tosin kuin lähdetään Suomen pelin aikana ja ratkaisu hetkillä vaihtamaan lajia teeveen toimesta, suutun tosissani.
Missä oli muuten taktinen valmennus sillä hetkellä kuin sen olisi pitänyt olla paikalla, varmaankin Torinon maukkaiden oluiden äärellä, saatana. Mitä luultavammin Suomen sattuessa finaaliin, ja hävitessään matsin muutama joutuu mielentila tutkimuksiin, ja parisataa televisiota lentää parvekkeelta, on tämä gurling sen verran kova laji.
veini
Ps. Ja mikäli taktinen valmennus ei ole seuraavalla kerralla kun sitä tarvitaan paikalla, alkaa valmentajakin näyttämään Ville Peltoselta, niin saatasna.
Kaivanto
16.02.2006, 20:41
Hajoa aamuihisi.
En enää aikoihin. Mutta FutisForumin curling-kirjeenvaihtaja suoraan Torinosta kommentoi liikanimeä U-15 seuraavasti:
"On muuten niin, ettà oikeammin kutsuvat jenkeissà Uusista nimellà M-15 eikà U-15. Juontaa juurensa niihin aikoihin, kun joukkueessa pelasi vielà kaksi Uusipaavalniemeà. Uusiksella selàssà nimi M. Uusipaavalniemi ja siità tuo M-15 (sukunimen kirjainten lkm)."
Hajoa silti. En usko tuota M-teoriaa, ennenkuin U(M)-15 itse tai joku muu luotettava taho sen todistaa.
Kaivanto
16.02.2006, 21:02
En usko tuota M-teoriaa, ennenkuin U(M)-15 itse tai joku muu luotettava taho sen todistaa.
JeBa on luotettava taho. Se kiertää ympäri maailmaa kuvaamassa, miten Uusis curlaa, vääntää kättä ja ryyppää.
http://home.suomifutis.net/phpBB2/viewtopic.php?t=44632
Aamupäivän trilleri, Suomi-Ruotsi. Tässä olisi vähän pakkovoiton paikka, ja se kun ei tunnetusti sovi meille härmäläisille.. U-15 + co. nyt venymistä perkele, niin mitalipeleihin vielä mahdollisuudet !!!!
JeBa on luotettava taho. Se kiertää ympäri maailmaa kuvaamassa, miten Uusis curlaa, vääntää kättä ja ryyppää.
http://home.suomifutis.net/phpBB2/viewtopic.php?t=44632
Ok. U-15 kuulostaa kyllä mystisemmältä. Tuo M-15 tulee siis Markku-15:stä, joka kuulostaa auttamatta jonkun nelivitosen työttömän rap-artistin taiteilijanimeltä.
Jaahas, Suomi-Ruotsi. Tässä olisikin sopivasti pari tuntia löysää, pitänee kaivaa ne hollantilaissivut esille ja toivoa, että näyttävät curlingia.
Mielenkiintoinen ottelu tiedossa.
Nyt olisi hyvä kerrankin voittaa päivän molemmat pelit, niin asetelmat olisivat hyvät!
Perhana Yle. Taisi striimauksia tulla liikaa, vai miksi ne poistivat nuo olympia-striimaukset?
Näkeekö tuota matsia mistään netistä?
Pitääpä kokeilla SVT:n sivuja. Ruotsalaiset ovat valveutuneita. OLisivatkohan näin paljon.
Ok. U-15 kuulostaa kyllä mystisemmältä. Tuo M-15 tulee siis Markku-15:stä, joka kuulostaa auttamatta jonkun nelivitosen työttömän rap-artistin taiteilijanimeltä.
Tää lähtee käsistä, mutta joko U-14 tai M-15 on vaihtoehdot.
U-15 olisi jo Uuusipaavalniemi ja tuosta ei Agricolaa pitäisi.
Googlekaan ei tähän lempinimikiistaan kunnon ratkaisua tuo, Uusipaavalninemi U-15 esiintyy kahdella sivustolla ja M-15 yhdellä.
Kiekoton
17.02.2006, 10:18
Perhana Yle. Taisi striimauksia tulla liikaa, vai miksi ne poistivat nuo olympia-striimaukset?
Näkeekö tuota matsia mistään netistä?
Pitääpä kokeilla SVT:n sivuja. Ruotsalaiset ovat valveutuneita. OLisivatkohan näin paljon.
http://cgi.nos.nl/cgi/nosrtv/channelinfo/
Kiekoton
17.02.2006, 10:20
Googlekaan ei tähän lempinimikiistaan kunnon ratkaisua tuo, Uusipaavalninemi U-15 esiintyy kahdella sivustolla ja M-15 yhdellä.
U-15 on tietenkin ainoa oikea, jos osaa laskea. M-15 pitäisi sitten olla M-16.
Hyvin alkoi peli suomelta. Suomi 3-0 johdossa ensimmäisen kierroksen jälkeen.
http://cgi.nos.nl/cgi/nosrtv/channelinfo/
KIITOS! Paljon.
Paskinaamio
17.02.2006, 10:22
Nakyyko teilla tuo Suomi-Ruotsi tuolta hollantilaisten kanavalta?
Itella on ruuru mustana, tuo italia-matsi kylla nakyy.
Erkenholt
17.02.2006, 10:22
Minäkin huomasin katsovani Curlingia pahemmin nikottelematta. Täytyy myöntää, että loputon vaihtoehtojen pohdinta siitä poistetaanko vastustajan kivi tai jätetäänkö oma suojaksi on oudon kiehtovaa.
Äkkiseltään peli näyttää tosi hassulta, mutta olen varma että pelkästään harjaamiselta näyttävään toimintaan on lukuisia eri variaatioita, joiden paremmuudesta voidaan käydä pitkiä keskusteluja.
beerhunter
17.02.2006, 10:24
Nakyyko teilla tuo Suomi-Ruotsi tuolta hollantilaisten kanavalta?
Itella on ruuru mustana, tuo italia-matsi kylla nakyy.
Mustana näkyy...Italian peli näkyy...grrrrrrr
Alkoi juuri ruotsin kanavalla. Tilanne kolme nolla, toinen pää menossa.
beerhunter
17.02.2006, 10:52
Mustana näkyy...Italian peli näkyy...grrrrrrr
Jepulis..nyt näkyy
Uusis määrää! Markku alisti ruotsalaisia kolmannen pään vikassa heitossa ja nosti Suomen 2-0 päävoittoon ja koko matsi on nyt 5-2 Suomelle. Ruotsalaiset jo vähän tuulettelivat ennen uusiksen vikaa heittoa.
SVT:n naisselostaja hehkutti Markkua ansaitusti. Kohta myös Ruotsi on polvillaan uusiksen edessä.
Mieletön heitto Uusikselta!
Loistava matsi menossa muutenkin. Kolme päätä jo todella aggressiivista curlingia. Ei puhettakaan mistään saksalaisesta anticurlingista.
U-15 todella viileä jätkä, hurrit nielaisivat nuuskansa kun varmalta näyttänyt 2-0 johto vaihtui alistajan loistavaan vikaan kiveen !!!
pernaveikko
17.02.2006, 11:07
Vodea on dissattu kovasti, mutta nyt kun katsoo ilman selostusta Hollannin kautta, niin tuleehan sitä ikävä. Onneksi sentään kenttä-äänet kuuluvat. Joku väitti sitäkin, että curlingia voi katsoa kokonaan ilman ääntä.
beerhunter
17.02.2006, 11:12
Markku is on fire!!!!!!!!!!!!!
Osaako joku kertoa mitä nuo accuracy prosentit tarkoittavat?
beerhunter
17.02.2006, 11:33
Osaako joku kertoa miten Mäkelän jalka voi taipua tossa liu'ussa noin epäluonnolliseen asentoon?
Haa! Hyvä Suomi ja Markku!
U-15 kouluttaa!
Edit: Harmi, kun työt häiritsivät, en nähnyt koko seiskan peliä.
9-4 kolme päätä jäljellä.. hyvältä näyttää !!!!!!!!!
Uusis ja kumppanit kurittaa sveduja kunnolla. Mahtava 7 pää ja ruotsalaiskapulle jauhot suuhun viimeiseen kiveen. Kolmen pisteen ryöstö ja jos U-15 tän matsin nyt vielä munii niin...
pernaveikko
17.02.2006, 12:11
Uusis ja kumppanit kurittaa sveduja kunnolla. Mahtava 7 pää ja ruotsalaiskapulle jauhot suuhun viimeiseen kiveen. Kolmen pisteen ryöstö ja jos U-15 tän matsin nyt vielä munii niin...
Puhelin soi kaksi kertaa juuri ratkaisuhetkellä. Mitä tuossa siis tapahtui? Hurri heitti pahasti ohi vai? Eikös tuon pitänyt olla ihan perusmääris?
Todella hieno matsi Uusikselta ja muukin porukka pelasi melko hyvin, joskin vielä on Kiiskisellä ja Willellä parantamisen varaa.
Uusis taisi curlata yli 95%, joka on to-del-la kova suoritus.
Illalla sitten uutta pesään ja Kanadaa nokkaan. Huikea matsi luvassa.
Puhelin soi kaksi kertaa juuri ratkaisuhetkellä. Mitä tuossa siis tapahtui? Hurri heitti pahasti ohi vai? Eikös tuon pitänyt olla ihan perusmääris?
Tosi vaikea määris oli. Olisi pitänyt vasemmalta puolelta kiertää punaiselle, jotta Ruotsi olisi saanut pisteen. Nyt meni rankasti pitkäksi ja saatiin kolme.
pernaveikko
17.02.2006, 12:19
Willellä parantamisen varaa.
Aina te sitä Willeä mollaatte. Uusis tietää keitä joukkueessa kuuluu olla.
Aina te sitä Willeä mollaatte. Uusis tietää keitä joukkueessa kuuluu olla.
Siis jos se on jollekin epäselvää niin Uusis tietää ja määrää kaiken!!
Aina te sitä Willeä mollaatte. Uusis tietää keitä joukkueessa kuuluu olla.
Niin tietää, ja tottahan se on ettei Suomesta Willeä parempaa varakapua löydy. Mutta tosiasia on kuitenkin, että Wille pupelsi tässäkin ottelussa enemmän kuin teki todellisia onnistumisia. Kaksi todella hyvää onnistumista, neljä sössintää.
Aina te sitä Willeä mollaatte. Uusis tietää keitä joukkueessa kuuluu olla.
Tuli tästä nyt mieleen sellainen kysymys, että olikos se juuri Wille, joka pari vuotta sitten alkoi pelaamaan omalla joukkueella? Silloinen U-15:n varakapteenihan se jokatapauksessa oli. Pojathan muistaakseni voittivat sitten SM-sarjan ja pääsivät EM- tai MM-kisoihin, joissa tuli takkiin aika rumasti. Että oliko se Wille ja jos oli, niin miksi mies nyt on palannut takaisin Uusiksen jengiin?

Kyllä se oli Mäkelä. Syytä paluuseen en tiedä.
Linkki (http://www.torinokisasivut.fi/torino_2006_olympiakisat/suomen_joukkue/joukkue_lajeittain/curling/)
Uusis ja Wille ovat suomalaisen Gurlingin Luke Skywalker ja Darth Vader, jotka liittyivät yhteen ja määräävät nyt koko galaksia!
psychodad
17.02.2006, 12:32
Kyllä se oli Mäkelä. Syytä paluuseen en tiedä.
Linkki (http://www.torinokisasivut.fi/torino_2006_olympiakisat/suomen_joukkue/joukkue_lajeittain/curling/)
Wille kokeili siipiään, ja loppujen lopuksi tajusi että hänen ainoa mahdollisuutensa menestyä on uusiksen statistina. Parempi paistatella auringon rinnalla, kuin vaipua yksin pimeyteen.
Kiiskinen puppeloi aika pahasti tuossa, Wille oli parempi.
Pitäisi saada laajennettua Suomessa tätä harrastuspohjaa. Hyvinkäähän on vuosikaudet ollut curlingin kehto Suomessa. Jos Suomi olisi saanut olympialaiset niin curlingia pelattaisi juuri Hyvinkäällä. Kaikki edustajat on nytkin sieltä. Mitkä olisivatkaan tulokset jos saataisi kilpailijat valittua viidestä miljoonasta eikä tyydyttäisi reiluun neljäänkymmeneentuhanteen. Tämä tietysti koskee ainoastaan kolmea joukkueen jäsentä ja varamiestä.

Epäilen että curlingin kansainvälisissä säännöissä on rajoitettu suomen harrastajamäärää ettei otteluista tule liian tylsiä.
On se U15sta vaan kone vaikka eilisen perusteella alkoi ainakin minun usko horjumaan. Illalla vielä känädä nippuun!
Yleltä suoranaista vittuilua pistää muutenkin tylsään lajiin selostajaksi Voitto Liukkonen. Se on moro.
Suomen joukkueelle tietenkin toivotaan kaikkea hyvää. Toisaalta kai tähänkin lajiin voi aika pahasti jäädä koukkuun, jos yrittää sitä vähän aikaa kunnolla katsoa.
Suomi sitten jyräsi ruotsin. 5-4 kavennuksen jälkeen tuntui josko ne svedupetterit sieltä nousisivat, mutta pelko oli aivan aiheeton koska jatkossa pisteitä ei enää napsinut kuin Suomi. Erittäin tärkeä voitto jatkoa ajatellen.
Ottelussahan ei muuten pelattu kuin 8 päätä, kun ruotsalaiset luovuttivat nuo kaksi viimeistä. Olisivat nyt pelanneet kuin miehet loppuun asti :).
Markku määrää! Ei pysty ymmärtämään miten Matti Vanhasen klooni voi olla noin äijä.
pernaveikko
17.02.2006, 13:18
No niin, sinne lähti mailia Uusiksen hallille, että päästäisin pelaamaan, porukkaa on kasassa. Toivottavasti saapuvat myös paikalle, baarissa kaikki ovat aina kovasti lähdössä. Katsotaan mitä vastaavat, onko haluttua aikaa jäljellä tässä huumassa.
Uusiksen poissa ollessa asioista vastaa samalla sukunimellä Pertti. Velipoikaa arvelisin.
Sori, en jaksanut lukea koko ketjua läpi, jos tätä on jo kysytty.
Mitä merkitystä sillä harjaamisella on, vaikuttaako se kierteeseen jotenkin vai kiven kulkemaan matkaan vai molempiin? Jos heitetään kaksi täysin identtistä heittoa, mutta toisessa harjataan ja toisessa ei, miten se vaikuttaa kiven lopulliseen sijaintiin?
Yleltä suoranaista vittuilua pistää muutenkin tylsään lajiin selostajaksi Voitto Liukkonen. Se on moro.
Et oo tosissas!!!!+++1+11????
Voittohan on tuossa kuin kerma kakun päällä, tai oikeastaan kinuskikastike Maken ollessa kerma. Ihme on jos ei suomessa aloiteta televisioimaan liigamatseja :)
Taktisesta puolesta, miksi suomi siinä 7. päässä heitti kiven läpi, kun tilanne alusta oli :
suomi kivi pesään
ruotsi suojakivi
suomi läpiheitto
Miksi oi miksi, eikö olisi kannattanut heittää esim toiselle puolelle pesää kuin missä suomen toinen kivi oli?
Yleltä suoranaista vittuilua pistää muutenkin tylsään lajiin selostajaksi Voitto Liukkonen. Se on moro.
Mitäs ihmettä?? Vodehan naulaa legendaarisia sloganeita (tönks, määris jne.) kerta toisensa jälkeen. Miehen rauhallinen ääni sopii kuin veitsi voihin lajin rauhalliseen tempoon.
Glove:
Mitä merkitystä sillä harjaamisella on, vaikuttaako se kierteeseen jotenkin vai kiven kulkemaan matkaan vai molempiin? Jos heitetään kaksi täysin identtistä heittoa, mutta toisessa harjataan ja toisessa ei, miten se vaikuttaa kiven lopulliseen sijaintiin?
Harjaus vaikuttaa molempiin. Markku taisi sanoa haastattelussa, että harjauksella voi pidentää heittoa jopa kolme metriä. Tarkoitti ilmeisesti heidän taidoillaan, koska minulle sanoi, että puolitoista. Muistaakseni sanoi myös, että harjauksella vähennetään kierrettä. Siksi nämä harjaavat vaikka heitto olisi tarpeeksi kova poistamaan, kivi menee suorempaa.
Pasanen:
Taktisesta puolesta, miksi suomi siinä 7. päässä heitti kiven läpi, kun tilanne alusta oli :
suomi kivi pesään
ruotsi suojakivi
suomi läpiheitto
Ymmärtääkseni kyse on riskien minimoinnista. Pisteitä ei tarvita, joten jokainen kivi vähemmän vähentää, toisen mahdollisuuksia saada sellaisia 'pattereita' ja 'suojia' joista voisi syntyä useampia pisteitä.
Taktisesta puolesta, miksi suomi siinä 7. päässä heitti kiven läpi, kun tilanne alusta oli :
suomi kivi pesään
ruotsi suojakivi
suomi läpiheitto
Miksi oi miksi, eikö olisi kannattanut heittää esim toiselle puolelle pesää kuin missä suomen toinen kivi oli?
Itsehän en peliä nähnyt, mutta syynä tähän on vain se, että johdossa oleva joukkue pyrkii pitämään pelissä mukana mahdollisimman vähän kiviä. Jos sinne pesään aletaan kasaamaan niitä omia kiviä saattaa vastustaja saada yllättäen tilaisuuden useamman pisteen saalistamiseen. Tällöin ne omat kivet siis saattavat toimia ikäänkuin suojakivinä vastustajan kiville. Paras taktiikka on siis poistaa mahdollisimman paljon kiviä.
Tässä voisin taas ihmetellä, että eikö se Vode ole vieläkään tajunnut pelistä sen vertaa, että pystyisi selittämään näitä perusjuttuja.
Mitä merkitystä sillä harjaamisella on, vaikuttaako se kierteeseen jotenkin vai kiven kulkemaan matkaan vai molempiin?
Kierteestä en oikein sanoa mitään. Sen sijaan kiven vauhtiin ja sitä kautta kiven kulkemaan matkaan harjauksella on suurikin merkitys. Eli mikäli kiven vauhtia halutaan hidastaa, ei harjata ja vastaavasti jos heitto näyttää jäävän liian lyhyeksi, saadaan harjaamalla heittoon selvästi lisäsenttejä.
Mikäli olen oikein asian ymmärtänyt, niin tämä harjaaminen perustuu käytännössä kitkan poistamiseen.
Toisaalta kai tähänkin lajiin voi aika pahasti jäädä koukkuun, jos yrittää sitä vähän aikaa kunnolla katsoa.Ehdottomasti voi. Oliko se eilen vai toissapäivänä, kun tuli samaan aikaan Suomen curling matsi ja toisella kanavalla joku hyvätasoinen lätkämatsi. Aika vinksahtanut taidan olla muutoinkin, mutta se että valitsin tällaisessa tilanteessa katsottavaksi curlingin on jo huolestuttavaa. Aivan helvetin hieno laji seurata ja sopii televisioitavaksi todella hyvin. Näiden kisojen osalta diggaan erityisesti siitä, että pelaajilla on mikrofonit mukana ja näin ollen pääsee kuulemaan heidän spekulointiaan. Ja tietenkin ääneen ihmettelemään typeriä valintoja ;)
Curling on muuten loppujen lopuksi aika pervo laji. Vaikea kuvitella toista lajia, joka saisi selostajaguru "Vode" Liukkosen puhumaan noinkin suurella antaumuksella pesästä ja nänneistä. Sinne vaan määrämittaista pesään...
Jakke Huuliparta
17.02.2006, 13:33
Sori, en jaksanut lukea koko ketjua läpi, jos tätä on jo kysytty.
Mitä merkitystä sillä harjaamisella on, vaikuttaako se kierteeseen jotenkin vai kiven kulkemaan matkaan vai molempiin? Jos heitetään kaksi täysin identtistä heittoa, mutta toisessa harjataan ja toisessa ei, miten se vaikuttaa kiven lopulliseen sijaintiin?
Harjaaminen käsittääkseni "sulattaa" jäätä kiven edestä jolloin se liukuu pidemmälle. Ja jos jää on liukkaampi niin kierre ei pure niin hyvin. Onkohan tuossa Curlng-kentässä jää sen punaviivan jälkeen jotenkin karkeampaa kun näyttää siltä että liu'un lopuvaiheessa kierre puree paljon paremmin. Vai johtuuko se siitä ettei harjata enää niin kovasti.
pernaveikko
17.02.2006, 13:35
Harjaaminen käsittääkseni "sulattaa" jäätä.
Eipä tuohon kohtaan lainausmerkkejä tarvitse.
Paras taktiikka on siis poistaa mahdollisimman paljon kiviä.
Tässä voisin taas ihmetellä, että eikö se Vode ole vieläkään tajunnut pelistä sen vertaa, että pystyisi selittämään näitä perusjuttuja.
Kiitos vastauksesta mutta on pakko puuttua Voiton dissaamiseen :)
Katselin matsia hollannin tms. nettilähetyksen kautta jossa pelaajat hoitivat selostuksen, suomen telkussa Vode varmaan hoiti homman tyylillä.
Oikeasti Vode voisi vähän taktisia kuvioita itselleen selvittää niin voisi selostaessaan sitten julkituoda lajin hienouksia.
Ps. Jos (KUN) U15&Co hoitaa kullan himaan, niin torillako tavataan? MM95 jää toiseksi niiden bileiden varjoon?
Siis jos se on jollekin epäselvää niin Uusis tietää ja määrää kaiken!!Kyllähän se näin on, sen näkee jo siitäkin, että neuvottelu muiden pelaajien kanssa päättyy aina siihen, että pelaaja toteaa Markulle "tai ihan miten haluut". :) Koko muu joukkue on täysin Uusiksen armoilla. Mutta homma näyttää toimivan.
Onkohan tuossa Curlng-kentässä jää sen punaviivan jälkeen jotenkin karkeampaa kun näyttää siltä että liu'un lopuvaiheessa kierre puree paljon paremmin. Vai johtuuko se siitä ettei harjata enää niin kovasti.Vai johtuuko se kenties siitä, että kiven nopeus on pienempi kuin liu'un alkuvaiheessa?
Kiitos vastauksesta mutta on pakko puuttua Voiton dissaamiseen :)
Katselin matsia hollannin tms. nettilähetyksen kautta jossa pelaajat hoitivat selostuksen, suomen telkussa Vode varmaan hoiti homman tyylillä.
Ok, kuvittelin vain sen kysymysviestisi perusteella, että olit katsonut matsia YLE:ltä. Enkä tosiaan itsekään katsonut peliä, joten oli ehkäpä turhaa tuo Voiton arvostelu tässä kohtaa.
Jakke Huuliparta
17.02.2006, 13:58
Kyllähän se näin on, sen näkee jo siitäkin, että neuvottelu muiden pelaajien kanssa päättyy aina siihen, että pelaaja toteaa Markulle "tai ihan miten haluut". :) Koko muu joukkue on täysin Uusiksen armoilla. Mutta homma näyttää toimivan.
Vai johtuuko se kenties siitä, että kiven nopeus on pienempi kuin liu'un alkuvaiheessa?
No jopas. Siitähän se taitaakin johtua. Kaikkee oppii kun vanhaksi elää. Kyllä tota lajia pitäisi päästä kokeilemaan, tosin ensimmäinen ongelma tulee jo siinä heiton alkuvaiheessa kun pitää liukua kauan omituisessa asennossa. Ei taida tasapaino riittää ja jalkaa en millään saa siihen ihmeelliseen kulmaan missä Uusiksella ja Willellä se on...
Vai johtuuko se kenties siitä, että kiven nopeus on pienempi kuin liu'un alkuvaiheessa?
Siitähän se juuri johtuu. Sama ilmiöhän on havaittavissa keilailussa, jossa kierre puree hyvin juuri ennen pallon osumista patteriin.
Yleltä suoranaista vittuilua pistää muutenkin tylsään lajiin selostajaksi Voitto Liukkonen. Se on moro.
En ymmärrä miten joku voi dissata Liukkosta. Keskimäräiseen YLE:n selostajaan verrattuna (Hoopi Hänninen ja Mertsi Mertaranta nyt päällimmäisinä mielessä, Bubia myöskään unohtamatta) tietää lajista kuitenkin paljon, ja osaa kertoa katsojille olennaisia asioita (siis vertailukohtana edelleen YLE:n selostajat).
(Ehkä ainoa paremmin lajista perillä oleva YLE:n selostaja on tämä nainen joka on jo vuosia selostanut taitoluistelua, nimeä en nyt muista.)
Alamummo
17.02.2006, 14:03
Kyllä tota lajia pitäisi päästä kokeilemaan, tosin ensimmäinen ongelma tulee jo siinä heiton alkuvaiheessa kun pitää liukua kauan omituisessa asennossa. Ei taida tasapaino riittää ja jalkaa en millään saa siihen ihmeelliseen kulmaan missä Uusiksella ja Willellä se on...
Eiköhän se sunkin jalkasi vetristy siihen kulmaan muutaman tuhannen heiton jälkeen...
En ymmärrä miten joku voi dissata Liukkosta.
Näin on. Vodehan selostaa hyvin curlingia. En tiedä onko mies pelannut curlingia vai mistä on opetellut säännöt, mutta ainakin minuun hänen tietämyksensä tekee vaikutuksen.
Eikös Vode muuten ole jo eläkkeellä ja aika iäkäskin? Tekee vielä keikkaa olympialaisiin, mutta muuten ei taida enää selostaa.
Edit.: Tarkistin iän. Täyttää tänä vuonna 66 ja jäi eläkkeelle YLEstä v. 2002.
L. Paraske
17.02.2006, 14:12
Edit.: Tarkistin iän. Täyttää tänä vuonna 66 ja jäi eläkkeelle YLEstä v. 2002.
Ohoh, olisin veikannut vähintään 10 vuotta ikää lisää miehelle.
Näin on. Vodehan selostaa hyvin curlingia. En tiedä onko mies pelannut curlingia vai mistä on opetellut säännöt, mutta ainakin minuun hänen tietämyksensä tekee vaikutuksen.Mainio selostaja ja on melko hyvin perillä curlingista. Varsinkin satunnaiselle curlingin seuraajalle ehkä paras mahdollinen selostaja. Tyyli sopii juuri tähän lajiin, koska Vode on rauhallinen ja asiallinen selostaja, joka osaa antaa arvoa myös vastustajan (vaikka se olisi Ruotsi) suorituksille.
Turha kiinnittää liikaa huomiota Voden yksittäisiin virheisiin, kuten vaikkapa Uusipaavalniemen kutsuminen Ylipaavalniemeksi - se sallittakoon. Mielestäni tällaisia rauhallisia selostajia tarvitaan, ei kaikkien tarvitse olla räväköitä meuhkaajia.
Uleåborgir
17.02.2006, 14:31
Yleltä suoranaista vittuilua pistää muutenkin tylsään lajiin selostajaksi Voitto Liukkonen. Se on moro.
Käsittämätöntä! Olin tässä eräänä päivänä aikeissa humalapäissäni perustaa Pro Voitto Liukkonen -ketjun.
Voden hypnoottisen äänen valinta selostukseen voi tosin olla epäeettistä kun laji on muutenkin kovin suggestiivinen, vaikutetaanko tällä tietoisesti ihmiseen? Salaliitto? Salaisia viestejä?
Väitän myös, että itsemurhakäyrissä esiintyy kuoppa Voitto "No nyt meillä meni kuva, toivottavasti kohta menee äänikin" Liukkosen selostuksien aikana ja pari viikkoa niiden jälkeen.
Liukkonen höystää rauhallisen kärisevää selostustaan empaattisilla ähkäisyillä kun hän elää kivien mukana. Hänen suuruutensa on verrattavissa jopa Seppo Kannaksen täysin legendaarisiin telinevoimistelu/taitoluisteluselostuksiin.
Kun Vode selostaa, on ihmisen hyvä.
Entisen Kymenläänin alueen ainut curling-harrastuspaikka taitaa löytyä Savitaipaleen jäähallista, jossa on yksi "rata". Tuntihinta on muistaakseni 80e. Jos en jälleen muista väärin, niin hallilla käytettävät vermeet ja kivet on hankittu gurulta itseltään eli Uusipaavalniemeltä.
Olin tässä eräänä päivänä aikeissa humalapäissäni perustaa Pro Voitto Liukkonen -ketjun.
Ei mikään määris vaan huimasti off topic, mutta mainitaan nyt kuitenkin, että olen muuten nukkunut Voden sängyssä. Vai pitäisiköhän sittenkin etsiä se tee toiset kateelliseksi -ketju.
Saavutusta himmentää(?) tosin Voiton itsensä oleminen samaan aikaan hyvin kaukana.
Aiheeseen littyen: tuolta Hollannin streamilta katsottiin matsia ruotsalaisten kolleegojen kanssa ja eivät taitaneet pitää meidän tuuletteluista. Onneksi on kaksi näyttöä niin toisen voi pyhittää Uusiksen alistukselle.
tombraider
17.02.2006, 14:55
Voden hypnoottisen äänen valinta selostukseen voi tosin olla epäeettistä kun laji on muutenkin kovin suggestiivinen, vaikutetaanko tällä tietoisesti ihmiseen? Salaliitto? Salaisia viestejä?
Väitän myös, että itsemurhakäyrissä esiintyy kuoppa Voitto "No nyt meillä meni kuva, toivottavasti kohta menee äänikin" Liukkosen selostuksien aikana ja pari viikkoa niiden jälkeen.
Liukkonen höystää rauhallisen kärisevää selostustaan empaattisilla ähkäisyillä kun hän elää kivien mukana. Hänen suuruutensa on verrattavissa jopa Seppo Kannaksen täysin legendaarisiin telinevoimistelu/taitoluisteluselostuksiin.
Kun Vode selostaa, on ihmisen hyvä.
Kärisevään selostukseen kun lisää vielä sen huonosti pohjattujen tekareiden pehmeän suhinan. Kaverin yläproteesi kaipaisi tosiaan kunnon pohjausta, varsinkin silloin kun Mynthon karkaa proteesin ja kitalaen väliin.
Kyllä, minä olen Voittos-fani ja en voisi parempaa selostajaa keksiä kun Markku pistää kiperässä paikassa murikan vyörymään. Siinä vaan on sitä jotain.
Vastataanpa muutamaan kysymykseen, joka taitaa olla yhä vastausta vaille. Useimpiin perusjuttuihin paras apu on jo täälläkin useasti mainittu http://www.curling.fi/mitaon.shtml
Joku kyseli mitä nuo "accuracy" -prosentit ovat. Peliä seuraava tilastoija pisteyttää jokaisen kilpailijan heiton asteikolla 0-4 pistettä, jossa 4 pojoa on 100% suoritus. Piireissä neljän pisteen heitosta käytetään ilmeisesti myös nimitystä "Uusis" =) Prosentti on siis pelaajan kaikkien heittojen keskiarvo. Pelaajalle saatetaan ilmoittaa myös kaksi eri prosenttia, eli prosentti määrämittaiselle (draw) tai poistolle (take-out).
Ogelin curlinghallia nyt Markun poissaollessa pyörittää Pertti UPN, joka on edellämainitun isäukko.
Ja vielä tuosta kapteenin roolista heittojen päättämisessä. Peli menee takuulla vihkoon, jos kaikki yrittävät kilpaa keksiä joukkueelle taktiikkaa. Kyllä se on kapteeni, joka sen määrää. Tarvittaessa tämä toki voi kysellä myös muilta mielipidettä, mutta Uusiksen tapauksessa tähän ei luonnollisesti ole tarvetta.
Aiheeseen littyen: tuolta Hollannin streamilta katsottiin matsia ruotsalaisten kolleegojen kanssa ja eivät taitaneet pitää meidän tuuletteluista. Onneksi on kaksi näyttöä niin toisen voi pyhittää Uusiksen alistukselle.
Ahh, olympialaisten pelastus tuo hollantistriimi. Aamu alkoi curling-pelillä, siitä jouhevasti siirtyminen lumilautacrossiin ja nyt katsellaan naisten lätkäpeliä Venäjä-Sveitsi. Etenkin tuo curling-peli oli hieno kokemus, kerrankin ne Uusiksen ja alamaistensa äänet kuuluivat todella selvästi. Kyllähän se nautintoa vähentää, kun on selostaja höpöttämässä taustalla eikä noita huutoja kuule juurikaan.
Mahtava alistus kyllä Suomelta tänään, etenkin Ruotsin Lindholmin ilme oli hieno, kun tajusi kusseensa 7. päässä aivan täysin. Kerrankin näin päin.
Hienoa, että Suomessakin on ymmärretty curlingin hienous, itse ihastuin lajiin Naganon kisoissa 1998. Eurosportilta on siitä lähtien katsottu matseja aina kun sellainen on osunut näköpiiriin. Mielenkiintoista nähdä, kuinka paljon curlinginkin harrastajamäärät nousevat seuraavan vuoden aikana, väkisinkin tällainen vaikuttaa. Kieltämättä ihan hauska, miten monien kanssa saa analyysia viriteltyä curlingista niidenkin kanssa, jotka eivät urheilusta juurikaan välitä. "Mutta se Uusis on kingi!"
Ja vielä tuosta kapteenin roolista heittojen päättämisessä. Peli menee takuulla vihkoon, jos kaikki yrittävät kilpaa keksiä joukkueelle taktiikkaa. Kyllä se on kapteeni, joka sen määrää. Tarvittaessa tämä toki voi kysellä myös muilta mielipidettä, mutta Uusiksen tapauksessa tähän ei luonnollisesti ole tarvetta.
Mikähän mahtaa olla valmentajan rooli? Ainakin aikalisällä näkyy pyörivän joku valmentajan oloinen hemmo pohtimassa taktisia kuvioita pelaajien kanssa. Kapteenilla on kuitenkin ilmeisesti kyykytysvalta valmentajaankin nähden.
psychodad
17.02.2006, 15:08
Koskahan noiden laajalle levinneiden Chuck Norris ja Vin Diesel faktojen rinnalle tulee myös Markku Uusipaavalniemi facts?
Mielestäni olisi enemmän kuin tilausta.
"Uusis ei koskaan nuku. Hän odottaa"
Paitselo
17.02.2006, 15:16
Kun vielä tietäisi että oletteko te curlauksen ylistäjät ihan tosissanne täällä?
Siis minä en ainakaan pysty torkkumatta tätä lajia seuraamaan. Minä olen kyllä KOVASTI YRITTÄNYT, mutta silmäluomia alkaa aina vaan painaa. Viimeksi katsellessani tämän Uusiksen patsastelua siellä jäällä kivenmurikoiden seassa onnistuin nukahtamaan sohvalla niin että pääni notkahtaessa äkkiä eteenpäin alaleukani iskeytyi kipeästi yläleukaa vasten ja siinä sattui olemaan kieli välissä. Olen siis seurannut tätä lajia oikein verenmaku suussa, mutta siltikään minen pysy hereillä. Ottaisivat nyt edes hieman kontaktia siellä jäällä vastapuolen pelaajiin. Välillä oikein kunnon mylly ja kurlauskivet sikin sokin ja hujan hajan. Uusikselle Jarkko Ruudun & Nielikäisen asennetta!
Ruutuässä
17.02.2006, 15:22
Curling on muuten loppujen lopuksi aika pervo laji. Vaikea kuvitella toista lajia, joka saisi selostajaguru "Vode" Liukkosen puhumaan noinkin suurella antaumuksella pesästä ja nänneistä. Sinne vaan määrämittaista pesään...
Olen kiinnittänyt huomiota täysin samaan asiaan. Muutenkin curling on häiriintyneiden ihmisten laji. Keppiä käytetään vain pohjustamaan suoritus ja tarkoituksena on saada kivet pesään. Kuka lie tämänkin lajin keksinyt.
Suomelta vakuuttavaa peliä Ruotsia vastaan. Itse en lajista ihmeemmin ymmärrä, mutta välillä kiva seurata. Voitolle sopiva laji selostaa: vauhdikas selostaja vauhdikkaaseen lajiin.
Uleåborgir
17.02.2006, 15:25
Ottaisivat nyt edes hieman kontaktia siellä jäällä vastapuolen pelaajiin.
Harjamiehiä pitäisi kyllä saada taklata. Tosin pian mentäisiin kahvacurlingiin, jossa vastustajan harjaajia estettäisiin poikittaisella harjalla tai laittamalla harja kainaloon. Vastustajan harjasta kiinnipitäminen olisi läsnä ja pelistä tulisi harjaviidakkoa.
psychodad
17.02.2006, 15:27
Vodellahan on unelmaduuni. Jätkä on 66 vuotias, ja saa rahaa siitä kun saa selostaa lajia jossa paukutetaan pesän takaosaa. Kotona siitä seuraamisesta ei saisi kuin känsiä kämmeneen.
Hieno laji se on, itse olen kyllä ihan aidosti kiinnostunut mutta toki alkukiinnostus lähti lajin "älyttömyydestä" ja on noussut aikamoiseksi kulttilajiksi, kuten myös Uusis suureksi merkkihenkilöksi.
Hieno laji ja hyvä läppä samassa!
Koskahan noiden laajalle levinneiden Chuck Norris ja Vin Diesel faktojen rinnalle tulee myös Markku Uusipaavalniemi facts?
Mielestäni olisi enemmän kuin tilausta.
"Uusis ei koskaan nuku. Hän odottaa"
Tuo tuli itsellänikin mieleen, kun omaa allekirjoitusta katsahti. Sopisi loistavasti!
Mikähän mahtaa olla valmentajan rooli? Ainakin aikalisällä näkyy pyörivän joku valmentajan oloinen hemmo pohtimassa taktisia kuvioita pelaajien kanssa. Kapteenilla on kuitenkin ilmeisesti kyykytysvalta valmentajaankin nähden.
Tarkemmin en osaa valmentajan roolista sanoa kuin että tämä saattaa kellotella kivien liukuma-aikoja ja harjoituksissa tutkia joukkueen mukana kiviä ja jäätä. Aikalisillä valmentaja tosiaan voi tulla puhumaan joukkueen kanssa ja ehkä tarjoamaan jonkin taktisen näkökulman, jota joukkue ei ehkä muuten tulisi ajatelleeksi. En kyllä usko tähän juurikaan Suomen joukkueen tapauksessa. Itse asiassahan Suomi taisi kiertää pitkään kisoja täysin ilman valmentajaa. Nyt taitaa curlingliitollakin olla jo rahaa lähettää Uusikselle lakeijoita.
Eli siis kyllä. Kapu (tai no ainakin Uusis) kyykyttää myös valmentajaa.
Eli siis kyllä. Kapu (tai no ainakin Uusis) kyykyttää myös valmentajaa.
Näin se varmasti on. Tämän nimellisen valmentajan tehtävänä esimerkiksi aikalisällä lienee kantaa pojille jaffaa ja kysellä moneltako sauna laitetaan lämpiämään.
Uleåborgir
17.02.2006, 15:45
Koskahan noiden laajalle levinneiden Chuck Norris ja Vin Diesel faktojen rinnalle tulee myös Markku Uusipaavalniemi facts?
Mielestäni olisi enemmän kuin tilausta.
http://keskustelu.jatkoaika.com/showthread.php?t=32340
Kun vielä tietäisi että oletteko te curlauksen ylistäjät ihan tosissanne täällä?
Oma mielenkiintoni on ainakin kohdistunut näiden kisojen aikana eniten jääkiekkoon ja curlingiin. Mieluummin sitä Uusipaavalniemen heittoja katselee kuin jotain kuola poskella lumisateessa paahtavaa Teroa.
Mielenkiintoinen laji, jonka sääntöjä on opiskeltu Voden (sekä tämän threadin) avulla nyt muutaman päivän ajan. Vielä, kun saataisiin rugbyssä Suomi MM-kisoihin, niin ei olisi huolta huomisesta..
Kun vielä tietäisi että oletteko te curlauksen ylistäjät ihan tosissanne täällä?
No kaipa sinä sen verran olet tätä palstaa lukenut, että olet huomannut minun olevan aina tosissani.
No, tällä kertaa olen oikeasti tosissani. Curling on todellakin hieno peli katsoa. Kuten tuossa Oateskin sanoi, myös minun mielenkiintoni on näissä kisoissa kohdistunut eniten jääkiekkoon ja curlingiin. Tosin lisäksi myös yhdistetty ja mäkihyppy sekä varauksin hiihdot ovat kiinnostaneet paljon.
Se, mikä curlingissa ainakin minua viehättää, on se, että siinä voi yhdellä onnistuneella suorituksella kääntää pelin kulun. Kun taas esim. hiihto ja jääkiekkokin ovat usein sellaisia, että jos joku alkaa viedä alusta asti, toinen alkaa vikisemään. Toki näissäkin tapahtuu kaikkea, mutta curlingissa tuo loppuun asti säilyvä jännitys on käsinkosketeltavaa.
Kaivanto
17.02.2006, 16:26
Siis minä en ainakaan pysty torkkumatta tätä lajia seuraamaan. Minä olen kyllä KOVASTI YRITTÄNYT, mutta silmäluomia alkaa aina vaan painaa. Viimeksi katsellessani tämän Uusiksen patsastelua siellä jäällä kivenmurikoiden seassa onnistuin nukahtamaan sohvalla niin että pääni notkahtaessa äkkiä eteenpäin alaleukani iskeytyi kipeästi yläleukaa vasten ja siinä sattui olemaan kieli välissä.
Ja taas Uusiksen legendaarinen The Tuijotus on saanut uuden uhrin. Vastustajat ovat yrittäneet suojautua tältä ainakiin aurinkolaseilla ja kaakkien silmälapuilla, mutta huonoin tuloksin. Uusiksen röntgenkatse musertaa niin jäällä kuin kotisohvillakin. Toisin sanoen: sinut hypnotisoitiin.
Määristä nänniin, kastelemiseksi ja liukastamiseksi kiihdytetään harjaustahtia pesän läheisyydessä!
Curling on loistava ja hypnoottinen laji. Kolme Suomen matsia olen jo kattonu näissä kisoissa ja loput katson varmasti kaikki. Hoidin jopa tänään duunissa niin, että seuraava virkistysilta on Ogelin curling-hallilla.
Uusis hoitaa.
Sv veinikretski
17.02.2006, 17:18
Painettiin sitten Ruotsia näyttävästi lättyyn, valitettavasti en ehtinyt seuraamaan ottelua täysipainoisesti työn takia, saisivat hieman rukata peliaikoja illemmalle. Voitto oli minusta erittäin tärkeä juuri Ruotsin tapauksessa, on upeaa voittaa tälläisessä lajissa länsinaapurit, älyyn ja taitoon perustuvassa +(rautaiset hermot) pelissä, oleteko muuten huomanneet pelaajien pehmeät liikkeet ja liukumisen otteluiden aikana, upeaa katseltavaa.
Mikäli meillä on mahdollisuudet olympia kultamitaliin, ja se voitettaisiin, laskisin sen yhdeksi suuremmista saavutuksista Suomen talvi-olympialaisten historiassa, kuka hyvänsä voi runnomalla ja treenamalla voittaa muissa lajeissa mitaleita, mutta älyn ja taktiikan täydellinen hallinta yhdistettynä kissamaisiin liikkeisiin onkin jo jotakin aivan muuta. Ja Uusiksen tuijotus on tosiaankin aivan omaa luokkaansa, tulee mieleeni ensimmäiset kerrat itselläni nähdessäni pimpin, samalla tavalla katse kohdistui siihen värkkiin, kuin tuijotus mikä meillä on tällä hetkellä tässä lajissa ja kapteenimme toimesta nähtävänä.
Jatketaan kohti mitaleja, nuoremmille sanoisin että Uusiksen tuijotuksesta on paljon opittavaa.
veini
Uusiksen poissa ollessa asioista vastaa samalla sukunimellä Pertti. Velipoikaa arvelisin.
Isä.
Ja jotta ei jää viesti yhden sanan mittaiseksi, todetaan, että hienoa oli Ruotsi-ottelun tulos katsoa. Mieluummin olisin tietysti nähnyt ottelun tv:stäkin, mutta kaikkea ei voi saada.
aceman81
17.02.2006, 18:04
FIN: SUI 2-7, USA 4-3, NZL 7-5, GER 2-5, SWE 11-4
CAN: GER 10-5, SWE 7-8, GBR 9-5, SUI 7-5, NOR 6-5
Kanukit varmasti aika kova vastus. Ristiinhän näitä pelejä tuntuu menevän, riippuen joukkueen tasosta sekä virheiden määrästä/laadusta. Voitto tekisi hyvää välieräpaikkaa ajatellen, tappion jälkeen ollaan aika lailla pakkoraossa Britanniaa, Norjaa ja Italiaa vastaan. GBR pelannut vahvan turnauksen, häviten toistaiseksi vain Kanadalle, Norja on pelannut alakanttiin ja Italia arvaamaton kotijoukkue.
Mutta tuloksista viis. Jonkun verran lehdistössä oltu sitä mieltä, että Suomen joukkue olisi jotenkin jäykempi muhin verrattuna ja ettei kunnon keskustelua synny vahvan kapteenin alaisuudessa. No, herran pelko on viisauden alku.
En uskonut Saksa ottelun jälkeen, että Ruotsia vastaan olisi mitään mahdollisuuksia. Varsinkin kun Ruotsin kippari pelasi Kanadaa vastaan aivan loisto-ottelun. Netistä näin päivällä, että Suomi johti eka pään jälkeen 3-0, kyllä oli pakko kaivaa internet-lähetys esiin ja katsoa koko matsi.
Viime kisoissa jo jäin koukkuun ja uskompa että tänne kirjoittajat ovat ihan tosissaan innostuneet lajista, itse ainakin olen. Kerran olen päässyt kokeilemaan ja takaseinä paukkui, ei se helppoa ole, mutta mukavaa. Ihmettelen sitä, ettei kaatumisia tapahdu (äsken tosin Sveitsin tyttö meni perseelleen harjatessa) on se niin liukasta tuo jää.
Taktiikasta olen sen verran perillä, että pahin mahdollinen tulos on omalla viimeisen kiven vuorolla tehdä 1-0 voitto kyseiseen päähän.
psychodad
17.02.2006, 18:13
Mutta tuloksista viis. Jonkun verran lehdistössä oltu sitä mieltä, että Suomen joukkue olisi jotenkin jäykempi muhin verrattuna ja ettei kunnon keskustelua synny vahvan kapteenin alaisuudessa. No, herran pelko on viisauden alku.
Kyllähän siellä tänäänkin Wille yritti jotain mielipiteitänsä piipittää. Turpa kiinni statisti! Uusis meni oman ratkaisunsa mukaan, ja suomi vei sen pään 3-0.
Joku myös yritti selittää Uusikselle jotain mahdollista riskitilannetta niin sieltä tuli heti tyyliin "miten niin?" ja kaveri ei sanonut enää mitään.
Harjamiehiä pitäisi kyllä saada taklata. Tosin pian mentäisiin kahvacurlingiin, jossa vastustajan harjaajia estettäisiin poikittaisella harjalla tai laittamalla harja kainaloon. Vastustajan harjasta kiinnipitäminen olisi läsnä ja pelistä tulisi harjaviidakkoa.
Kyllä.
Itse ihmettelin Suomen joukkueen toimintaa Saksa-pelissä. Ällöttävää moinen kesken heittäminen ja kättely ynnä luovuttaminen.
Peli oli selvä, ei siinä mitään. Kuitenkin viimeisessä päässä olisi ollut paikka antaa mahd. tulevalle jatkopelivastustajalle poikittaista harjaa sekä heittää kiveä nilkoille. Tällä oltaisiin saatu henkistä yliotetta.
Ja hei: Tajusin vasta maanantaina (?) telkkarikuvasta että herra Kiiskinen onkin tuttu jätkä. Curling on hieno laji. Ja Vode Liukkonen on kone.
Se, mikä curlingissa ainakin minua viehättää, on se, että siinä voi yhdellä onnistuneella suorituksella kääntää pelin kulun. Kun taas esim. hiihto ja jääkiekkokin ovat usein sellaisia, että jos joku alkaa viedä alusta asti, toinen alkaa vikisemään. Toki näissäkin tapahtuu kaikkea, mutta curlingissa tuo loppuun asti säilyvä jännitys on käsinkosketeltavaa.
Minustakin on tullut todellinen curling-fani viimeisten kaksien olympialaisten aikana ja tänä vuonna on ollut jo pakko nähdä kaikki pelit (vaikka videoilta), mitä ruudusta on tullut. Naganon olympialaisten alussa laji oli rinnastettavissa minun arvoasteikossani lähinnä sinne kelkkailun taakse, enkä löytänyt tästä lajista ensisilmäyksellä mitään sellaisia ominaisuuksia, mitkä minua urheilulajissa voisivat ylipäätään kiinnostaa.
Jotenkin sitä kuitenkin vain tuli liimauduttua Naganon kisoissa curling-ottelun äärelle (halusin lähinnä oppia pelistä edes säännöt) ja samalla huomasin, että kyseisen pelin seuraamista ei voinut lopettaa. Pelin viehätys on juuri tässä Sistiksen kirjoittamassa pelin jännityksessä. Jokainen siirto vaikuttaa paljon pelin kehitykseen ja periaatteessa jokaisella siirrolla jokaisessa päässä voi kääntää pelin kokonaiskulun mahdottomasta tilanteesta voitolliseksi.
Enää en ihmettele ollenkaan pelin suosiota esimerkiksi Kanadassa. Kyseessä on harvinaisen jännittävä joukkueurheilulaji, jossa joukkueen jokaisen pelaajan tekemät virheet ja onnistumiset näkyvät nopeasti tuloksissa ja pelin kulku on mahdollista kääntää millaisesta asemasta tahansa. Minulle Naganon kisojen alussa kovin eleetön ja tylsän oloinen peli on, yllätys yllätys, nyt hyvinkin tapahtumarikas ja jännittävä peli. Torinon kisojen ehdottomia helmiä kiekkopelien lisäksi ovatkin nämä curling-ottelut.
Taktiikasta olen sen verran perillä, että pahin mahdollinen tulos on omalla viimeisen kiven vuorolla tehdä 1-0 voitto kyseiseen päähän.
Ehkä vähän opiskeltavaa vielä, sillä kyllä yhden pisteen ottaminen viimeisellä on aina parempi kuin sen antaminen vastustajalle =)
Kyllähän siellä tänäänkin Wille yritti jotain mielipiteitänsä piipittää. Turpa kiinni statisti! Uusis meni oman ratkaisunsa mukaan, ja suomi vei sen pään 3-0.
Joku myös yritti selittää Uusikselle jotain mahdollista riskitilannetta niin sieltä tuli heti tyyliin "miten niin?" ja kaveri ei sanonut enää mitään.
Totta, U-15 on Vänrikki Koskela ripauksella Lammiota.
Tuijota Kanada kumoon Markku !!!!!!!!!!!
Millä systeemillä nuo jatkopelit pelataan ? Ja montako ylipäätään pääsee mitallipeleihin ?
Espoon Siniset
17.02.2006, 18:45
Millä systeemillä nuo jatkopelit pelataan ? Ja montako ylipäätään pääsee mitallipeleihin ?
Neljä parasta pääsee välieriin. Ykkönen kohtaa nelosen ja kakkonen kolmosen.
Millä systeemillä nuo jatkopelit pelataan ? Ja montako ylipäätään pääsee mitallipeleihin ?
Nopea muistikuva on neljä jatkoon, tasapisteissä paras yhdestä pleijarit ratkaisevat jatkajan? Voi olla pahaa paskapuhetta kyllä tämä. Googleta.
Eli siis Suomella todella tärkeä peli tänään. Helvetti, on kanssa tullu jonkun asteen riippuvuus tähän "jääkenttien shakkiin"
Näkeekö illan matsia mistään? yle24:sta en omista.
Ketäköhän kiinnostaa mäkihypyn karsinta josta vaivaiset 50 parasta selviytyvät kilpailuun mukaan, eikä karsinnan tulos edes vaikuta hyppyjärjestykseen?
Nippelitiedot curling-ikonista:
http://www.torino2006.org/ENG/IDF/ATH/602220.html
"He received the Colin Campbell Award from the World Curling Federation in 1998 and again in 2003. The award honours the male curler "who best displays the ideals of sportsmanship and skill" during the World Curling Championships."
Aika kova jätkä on meidän Joukkueen kapteeni, Uusis.
Nyt jumalauta se Uusis ruutuun!
Heh, kaikki nahka pystyssä oottaa Uusista ruutuun. Ite poukkoilen naisten Ruotsi-Usa pelin ja pääkanavan väliä. Josko se curling kohta alkaisi.
Nännimäinen
17.02.2006, 20:28
Täälläkin kovenee jo. Saisikohan jostakin ostaa tuollaisen ajattoman tyylikkään verkkatakin, joka Markulla on näissä kisoissa ollut päällä? Mestarin selkälapulla varustettuna luonnollisesti.
EDIT: Ja nyt ykköseltä tulee jotkut Uutiset - käsittämätöntä! Nehän tulevat muutenkin joka päivä. Nyt ohjelmapäivystys tukkoon ja Uusis ruutuun. Vaikka sitten väkisin.
Nippelitiedot curling-ikonista:
Ja täältä lisää :
http://www.nbcolympics.com/athletes/5058251/detail.html
"One of the highlights at the 2000 World Championships in Glasgow, Scotland, was when the crowd did the old spelling cheer: "Give me a U, give me a U, give me an S ... and so on through all 15 letters in his surname. "
"After quitting curling in the mid 1980s, Uusipaavalniemi pursued diving. He had never tried diving before but says he was a good jumper and very flexible. When he inquired about taking lessons, he was told he was too old. But he went anyway, and in 1987, after training for just six months, was ranked third in Finland. Inspired"
Yllättävää...not.
"Uusipaavalniemi claims his personal record in solving a Rubik's cube is 25 seconds. He was once the best math student in Finland; as a high school senior, he had the top score in a nationwide test."
Veikkaan että toi rubikinmysteeri selvisi ilman fyysistä kontaktia.
On se peto.
Uusis voi herran jumala mikä heitto! MIELETÖNTÄ PELIÄ!
Uleåborgir
17.02.2006, 20:55
Huh huh mitä alistamista! 3-0. Uusis rankoo Kanadaa. Punishmenttia. Voittavaa curlingia.
edit: pää meni Suomelle 3-0, koko pelihän on 3-2.
Voittavaa curlingia todellakin. Uusis pelaa selvästi tight-aggressivea. Paikan tullessa isketään kylkeen ja kunnolla. ;)
Uleåborgir
17.02.2006, 21:00
Voittavaa curlingia todellakin. Uusis pelaa selvästi tight-aggressivea. Paikan tullessa isketään kylkeen ja kunnolla. ;)
Mielestäni Suomi pelaa tällä hetkellä voittavaa, jopa totaalista curlingia. Kiiskinen vähän nyt kyllä pupelsi. Kanadalla on paremmat harjat kuin Suomella... Mutta Uusis rankoo, Uusis rankoo ja galaksit räjähtää.
Playerofthegame
17.02.2006, 21:33
Eilen kun katselin curlingia luulin että pääministeri Matti Vanhanen pelaa Suomen joukkueessa, mutta se olikin tuo kyseinen U-15! Samaa näköä melko paljon..
Ei Perkele! Ja minä olen lähettäny Vanhaselle jo vaikka kuinka monta onnittelu viestiä. No, meni kyllä pitkään ko hokasin myös ettei se ookaan pornoa. Selostaja vaan hoki, että:" Todella hyvin puree nänniin."
Pitäiskö tässä jättää pari wiskiä ottamatta... Ei, kyllä minä taian jättää kuitenki ne kaks viimistä.
Nyt mokasi Uusis. Tämä on merkittävää. Tämä on käsittämätöntä. Harmageddon lähestyy.
Mihin tässä maailmassa voi enää luottaa?
Uleåborgir
17.02.2006, 21:51
Tässä on kaikki. Uusis, käytä kaikkivoipaisuuttasi. Käske. Alista. Rankaise.
beerhunter
17.02.2006, 22:08
No, Markku, miten on, onko se kova? KOVAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA AA!!!!!!!!!!
Neljä pistettä Suomelle, kiitos Uusis \o/. 7-4 tilanne, ja 8 pää alkamassa.
Uleåborgir
17.02.2006, 22:09
Kyllä.
Uusis linnaan ! (pressaksi) Mahtava peli tämä Curling !
Jotain muuta
17.02.2006, 22:15
Päivän verran katseltu lajia ja nyt jo koukussa... On todellakin mahtava laji! Taktiikoista en tiedä, mutta Kanadan heitot tuntuu olevan perseestä!
Uleåborgir
17.02.2006, 22:16
Kulta on värimme. Kuka meitä voi muka estää? Kanada (1 000 000 harrastajaa) ei ainakaan. Uusis alistaa perkeleesti. Täydellinen poisto.
Kulta on värimme.
Mikäs siinä on ollessa Markulla kun kaksi nuorta miestä hinkkaa herran kiviä.
Curling on JAUTAA!
No voi vittu, tämä sitten vissiin näkyy digikanavalta. Nyt vituttaa ensimmäistä kertaa, että en ole saanut hankittua digiboksia. Uusipaavalniemi vääntää kanadalaisia solmuun ja YLE se vaan näyttää pimpsojen jääkiekkoa. Kiva kiva. Sehän on oikein mukava laji, toivottavasti tytöillä on hauskaa.
KANADA ON LYÖTY!
Aivan uskomattomia heittoja Suomelta. Siinä saa kaksi ekaa peluria vähän puppeloida, kun Wille ja Uusis hoitaa loput. Tolla tasolla kun peli pysyisi, niin kultaa tulee varmasti.
Uleåborgir
17.02.2006, 22:27
Nyt Suomella on hyvä tilanne: kivet takaseinään!
Meidän pitää kilikuttaa kaksi kiveä Kanadalta pesästä pois ja ihan sama mihin meidän omat kivet päätyy. Välieräpaikka on meidän.
Voi Venäjä mitä päättäväisyyttä ja suomalaista Sisua saatana. Uusis on Ukko, Wille on Hiisi.
Takaseinään perkele, tee mitä teet Känädä...
Alamummo
17.02.2006, 22:32
Ihanaa Uusis Ihanaa!!!
Yle vois nyt dumpata ton akkojen pelin ja siirtyä Jalon Urheilun pariin.
Uusis johtaa 8-6, ennen viimestä päätä. Kun Uusis voittaa, ollaan sarjataulukossa tasoissa Kanadan kanssa.
Uusis rules.
Uusis Inside - tuplakivillä
Uleåborgir
17.02.2006, 22:43
Uusis: nyt kaksoispoisto, niin homma on meidän!
Alamummo
17.02.2006, 22:45
Onko Uusiksella viimeinen kivi?
Jotain muuta
17.02.2006, 22:45
Nyt se määrämittainen!!
Uleåborgir
17.02.2006, 22:45
Nyt Uusis määris pesään! Ei voi kämmätä!
Onko Uusiksella viimeinen kivi?
Jos tulee maailmanloppu, niin on.
Uleåborgir
17.02.2006, 22:47
SUOMI VÄLIERIIN!!! Uusis myrkyttää vastustajaa.
EDIT: Vai onko välierässä??????
Varatkaa hävittäjäsaattue, Uusis ja joukkue on tuloillaan!
Loistavaa peliä tänään. Kanadaa vastaan koko joukkue pelasi vielä paremmin mitä Ruotsia vastaan.
Suorastaan ihana curling-päivä. Välieräpaikka lienee yhden tai kahden voiton päässä.
Kiitos joukkue. Kiitos Uusis.
SUOMI VÄLIERIIN!!! Uusis myrkyttää vastustajaa.
EDIT: Vai onko välierässä??????
Ei taida, ainakaan kukaan muu ei ole siitä mitään puhunut.
Minä olen Markku Uusipaavalniemi. Älä pidä muita Uusipaavalniemiä!
Ruotsi ja Kanada nurin samana päivänä. Ketä niitä muita on?
John Tannerin sanoin: NEXT!
psychodad
17.02.2006, 22:50
Uusis veti kisojen hienoimman suorituksen kun otti suomelle kolme pinnaa. Ei se neljän pinnan hakukaan huono ollut!
UUSIS MÄÄRÄÄ!
Torilla tavataan!
Jännä se, että Suomi aina näyttää pärjäävän paremmin olympialaisissa. Tässä välissähän monet kisat on mennyt selvästi heikommin. Nyt tuntuu jotenkin, että ihmiset jostain syystä seuraavat curlingia enemmän kuin Salt Lake Cityn aikoihin. Ehkäpä se on sitä, että suomalainen urheilunseuraaja lämpeää hieman hitaasti. Hyvä asia tuo on kyllä sille lajille. Taitaa olla vilinää kisojen jälkeen Ogelin hallissa.
Aivan loistava päivä! Uusipaavalniemi mahtivireessä varsinkin aamulla, ja myös illalla muutama huippusuoritus. Täytyy myös sanoa että on tuo Mäkeläkin aikamoinen sälli tekemään kovia poistoja.
Välierät alkavat jo häämöttää.
Todella kova suoritus tämä päivä kokonaisuudessaan. Saksalle kärsityn tappion jälkeen olin jo valmis unohtamaan välieräpaikan, mutta tämä nosti Suomen hyvinkin elävien kirjoihin. Ilmeisesti yhteen tappioon olisi vielä "varaa" jos välieriin mielii.
Curling hakkaa kyllä viihdearvossaan naisten kiekkoillun 100-0, mutta onneksi digikanavat takaa suorien lähetysten näkyvyyden.
Kulta on värimme. Kuka meitä voi muka estää? Kanada (1 000 000 harrastajaa)
Naurettavan pienellä porukalla kanadalaiset yrittävät päihittää Uusipaavalniemeä. Yksi Uusipaavalniemi vastaa vähintään kahta miljoonaa kanadalaista.
Alkiolainen
17.02.2006, 23:10
Enpä olisi vielä viikko sitten uskonut, että jännitän oikeasti Suomen otteita curlingissa. Kun en digiboksia täällä opiskelukämpässä omista, oli ratkaisuhetkillä pakko turvautua Radio Suomen apuun. Hienoa pojat! Voisiko joku kenties yrittää spekuloida, miten pelien pitää mennä, että välieriin päästään? Hyvältä näyttää, mutta en silti jaksa uskoa vielä välieräpaikkaan. Hitto, että menimme häviämään Saksalle!
edit: Niin tarkoitan tuolla spekuloinnilla sitä, että miten pelien täytyy mennä ristiin, että pelkkä Italia-voitto riittäisi välieriin?
Naurettavan pienellä porukalla kanadalaiset yrittävät päihittää Uusipaavalniemeä. Yksi Uusipaavalniemi vastaa vähintään kahta miljoonaa kanadalaista.
Entäs sitten, kun tulee se kahdesmiljoonasensimmäinen? Meinaan pienempikin into riittäis.
aceman81
17.02.2006, 23:20
Helkutin hienoa! En olisi uskonut päivän saldon olevan näin kovaa luokkaa, mutta mikäs siinä. Uusis & co. pisti Kanadan pojan puntit tutisemaan siihen malliin, että hinkkaus ei tuottanut toivottua kliimaksia. Onkohan tässä curling-trendin alku tuhansien pikkupoikien seuratessa suuren idolinsa sangen taidoikkaita suorituksia sekä päällikkö-profiilia. Mummot, varokaa liukkailla kävelyteillä, ettei tule kivestä!
Aika lailla aikaista spekuloida pudotuspelipaikalla. Sen verran tasainen on tuo kärkiporukka. Se on tässä vaiheessa varmaa, että loput pelit voittamalla Suomi on mukana. Huomisen jälkeen ollaan paljon viisaampia.
Suomen loput vastustajat järjestyksessä Norja, Italia ja Iso-Britannia. Italia pitää hoitaa. Toinen noista lopuista ja vähintään uusintapaikka lienee plakkarissa.
Ainakin USA:lla on aika paha loppuohjelma. Kanada ja Iso-Britannia vielä kohtaamatta. Takanaolevista Sveitsi lienee suurin uhka, sillä se pääsee pelaamaan vielä Italiaa sekä Ruotsia vastaan.
Huomisen kierroksen jälkeen voidaan olla jo paljon viisaampia.
Entäs sitten, kun tulee se kahdesmiljoonasensimmäinen? Meinaan pienempikin into riittäis.
Kehkeytynee kaameita pesäkelähitaisteluita. Siinä tulee Markulle vapaudenristiä tammenlehvin. On näes pilkka tuttu.
Ellei kyseessä ollut Uusiksen toivomus niin:
Haista YLE iso vittu!
Kyseessä on olympialaji, jossa pelataan oikeista kultamitaleista. Täällä ei ihan kaikkien tule olla aivan tosissaan, mutta valtakunnallisen median ei pidä halveerata yhtäkään lajia. "Jokin vetää mua bingoon..."
edit: kyse siis Suomi-Ruotsi curling-matsin koosteen taustamusiikista.
Te ootte ihan hulluja!
Saakohan kohta Uusis julisteita ym. fanikrääsää????
Kuvitelkaa Uusis nostamassa pokaalia kauppatorilla ja satatuhatta fania huutaa........
Kumpi mielummin? Kultaa lätkässä vai curlingissa?
On se maaginen äijä. Karismaattisempaa urheilijaa saa hakemalla hakea eikä silti löydä.
aceman81
17.02.2006, 23:45
Tää on helppo. Huippu-urheiluhan on nykyään lähinnä omista rahallisista eduistaan huolissaan olevien miljonäärien puuhastelua. Käyvät höntsäilemässä aina sillon tällön ja tavallinen kansa on pähkinöinä. Jääkiekonpelaajat on ylipalkattuja, diivamaisia tissiposkia. Curlingissa sen sijaan on rehti meno ja hommaa vedetään rakkaudesta lajiin!
Jännä se, että Suomi aina näyttää pärjäävän paremmin olympialaisissa. Tässä välissähän monet kisat on mennyt selvästi heikommin. Nyt tuntuu jotenkin, että ihmiset jostain syystä seuraavat curlingia enemmän kuin Salt Lake Cityn aikoihin. Ehkäpä se on sitä, että suomalainen urheilunseuraaja lämpeää hieman hitaasti. Hyvä asia tuo on kyllä sille lajille. Taitaa olla vilinää kisojen jälkeen Ogelin hallissa.
Tolla tiimillähän ei kai ole taas pelattu aikoihin, jostain syystä mm-kisoissa on edustanut mm. Willen kipparoima tiimi, joka meinasi puppeloida Suomen jo B-sarjaankin. Nyt on palattu vanhaan, jossa joukkueet on "yhdistetty" sen sijaan, että SM-kärki pääsisi arvokisoihin. Siksi varmasti olympialaisissa pelataan paremmin.
Te ootte ihan hulluja!
Saakohan kohta Uusis julisteita ym. fanikrääsää????
Kuvitelkaa Uusis nostamassa pokaalia kauppatorilla ja satatuhatta fania huutaa........
Kumpi mielummin? Kultaa lätkässä vai curlingissa?
Miten niin "saakohan"? Tottakai saa!
Kuvittelen. Joka ilta. Onnenkyyneleiden valuessa onanoin itseni uneen, viimeistä pesää muistellen. Kun Uusis veivaa curlingpystillä jukkatammimaisesti villepeltos"jaamääkännissävaiSerengetit" silmillään, lakoaa kansa "Suomi on uusi curlingmestari hei, curlingmestari hei...!" huutojen edessä.
Curlingissa tietysti. Lätkässä ei ole palan palaa kultaan.
Täytyy myöntää että itse myös kuulun niihin jotka ovat jääneet "vähän" koukkuun tähän jääkenttien shakkiin(vaikka en shakista mitään tajuakkaan). Näissä olympialaisissa on tullut katsottua jokainen Suomen peli mitä vain on suinki kerinnyt ja tämä päivä on ollut ehdoton kohokohta. Toivottavasti vielä parempaa on tulossa kisojen loppupuolella. Saksa-peli oli paska, mutta Ruotsia ja Kanadaa vastaan kippari Uusis näytti pari hienoa ja ratkaisevaa heittoa. Onhan siellä toki muitakin pelaajia joukkueessa joita ei sovi väheksyä.
Jos näistä kisoista tulee mitali, niin uskon että Suomeen saadaan hetkeksi curling-buumi ja suosio kasvaa melkoisesti.
Kumpi mielummin? Kultaa lätkässä vai curlingissa?fifty-sixty, jos Uusis ratkaisee niin sixty. Tää on meidän laji.
Edit. Mikä lätkä ?
fifty-sixty, jos Uusis ratkaisee niin sixty. Tää on meidän laji.
Edit. Mikä lätkä ?
Uusiksessa on kyllä kieltämättä jotain särmää, vaikka näyttääkin joltain Nokian tietokonehörhöltä. Mieti Uusiksen virnettä ja tuuletusta kun mies "curlaa" Suomelle olympiakullan viimeisellä kivellä.....
Edit: Huomatkaa upea lajislangitermi "curlaa".....ei varmaan tarkoita mitään....
Lätkä, missä pelaa?
Voin kuvitella Uusiksen reaktiot viimeisen kiven upottua pesään. Mestaruuskiven. Nänniin. Käden heilautus yleisölle, terveiset kotiin. Kylmästi. Rauhallisesti. Karsimaattisesti. Uusis.
Seurasin 4 vuotta sitten, seuraan nyt. Välissä ei peliäkään missään. Onko sama edessä vai onko pelejä ollut nähtävissä Suomessa näkyvilla kanavilla?
Nim. Määris ja Uusis eivät unohdu.
Seurasin 4 vuotta sitten, seuraan nyt. Välissä ei peliäkään missään. Onko sama edessä vai onko pelejä ollut nähtävissä Suomessa näkyvilla kanavilla?
- Eurosportilta tulee silloin tällöin
Seurasin 4 vuotta sitten, seuraan nyt. Välissä ei peliäkään missään. Onko sama edessä vai onko pelejä ollut nähtävissä Suomessa näkyvilla kanavilla?
Nim. Määris ja Uusis eivät unohdu.
Ei ole näkynyt. Pitäisikö maikkarin ottaa ohjelmistoon Hockey-Nightin tilalle? Curling-Night! Anu ja Juti selostamaan....
Seurasin 4 vuotta sitten, seuraan nyt. Välissä ei peliäkään missään. Onko sama edessä vai onko pelejä ollut nähtävissä Suomessa näkyvilla kanavilla?
Nim. Määris ja Uusis eivät unohdu.
Eurosportilla näkyy tosiaan arvokisat niinkuin joku hieman osviittaa antoikin.
Ei ole näkynyt. Pitäisikö maikkarin ottaa ohjelmistoon Hockey-Nightin tilalle? Curling-Night! Anu ja Juti selostamaan....
Kato! Määrämittanen!
On se maaginen äijä. Karismaattisempaa urheilijaa saa hakemalla hakea eikä silti löydä.
Tinkimätön jätkä. Uusis sopisi oikeustieteiden tenttejä korjaamaan. Edes Hoput - isä ja poika eivät ole yhtä tinkimättömiä. Vaikea sanoa onko Uusis joutunut koskaan neuvottelemaan jostain. Se on sillä sipuli, eikä neuvotella.
UUSIS!
Kyllä täytyy sanoa, että omalla kohdalla curling on noussut näissä kisoissa yhdeksi "suosikkilajikseni". Tähän mennessä on tullut nähtyä lähes kaikki näytetyt ottelut ja koukussahan tässä ollaan. Tämän päivän molemmat Suomen ottelut tuli nähtyä ja hienosti molemmista napsahti voitto. Erityisesti tämä iltaottelu Kanadaa vastaan kyllä herätti suuria ilonaiheita täälläpäässä. Huomenna jälleen Suomen miehillä luvassa ottelu, joten mielenkiinnolla jäämme odottamaan mitä tuleman pitää.
UUSIS!
Huomenna jälleen Suomen miehillä luvassa ottelu, joten mielenkiinnolla jäämme odottamaan mitä tuleman pitää.
Oho....toivottavasti Uusis & kumppanit ehtivät palautua niin äkkiä!?! No, näytti tankkaaminen alkaneen heti Kanada ottelun jälkeen, joten eiköhän äijät ole vireessä.
vBulletin v3.8.6, Copyright ©2000-2013, Jelsoft Enterprises Ltd.