PDA

View Full Version : Jatkosopimuksia heti! Mutta kenelle?


Sivut : [1] 2

Murmeli
30.11.2005, 18:06
Liigaa pelattu kohta puolet ja on aika alkaa suunnittelemaan jatkosopimusten sorvaamista avainpelaajille. Tässä oma listani halujen mukaan, realistisuudesta sitten niin väliä.

maalivahdit

1 Hostikka, Ville
sopimus vuoteen 2008

31 Strömberg, Mikko
sopimus vuoteen 2007

72 Zepp, Rob
Hyvä veskari, pitäisin, mikäli valmennusjohto ei vielä luota Hostikkaan riittävästi kakkosveskariksi ja mikäli palkkapyyntö on kohdallaan.

puolustajat

4 Timonen, Jussi

- Riittävää kehitystä ei ole tapahtunut, ei jatkoa.

5 Tikkanen, Harri

- Yllättänyt lähes kaikki kypsällä pelaamisellaan. Vuoden jatko käteen.

6 Malmivaara, Olli

- Ehdottomasti jatkosopimus kouraan. Ongelmana palkan nousu ja isojen seurojen kiinnostuminen. Tuskin jää.

7 Palomäki, Mikko

- Epätasainen omassa päädyssä, tulivoimaa hyökkäyspäädyssä olisi mutta pääsee käyttämään pyssyään liian harvoin. Hiinä ja hiinä. Jatko, mikäli sopimus on halpa.

14 Jokiraita, Juha

- Vaikea arvioida, saanut peliaikaa vähän.

25 Grönholm, Ossi-Petteri
sopimus vuoteen 2007

- Tasaisuuden hakua vieläkin. Taso noussut alkukauden jälkeen.

26 Tuominen, Joni
sopimus vuoteen 2007

- Loppukausi määrittelee, vielä on liian aikaista sanoa. Isoja vaikeuksia liigavauhtiin tottumisessa. Mikäli taso ei nouse, vuokrataan Mestikseen tai puretaan sopimus.

30 Kokko, Petri

- Yhä yksi tärkeimmistä pakeista joukkueelle. Vuoden jatko kouraan.

33 Kudroc, Kristian

- Ei kahta sanaa, jatko sorvattava mutta ei hinnalla millä hyvänsä. Erittäin epätodennäköistä, että meillä jatkaa.

56 Kaijomaa, Kalle

- Mahdotonta sanoa mitään. Riippuu täysin kehityksestä Mestiksessä.

hyökkääjät

8 Koho, Ville

- Yksi tärkeimmistä pelaajista niin tasakentällisin kuin alivoimallakin. Vuoden tai kahden jatkosopimus kouraan ja kenties koulimista hyökkäävämpään rooliin.

10 Pihlström, Antti

- Nuori ja räiskyvä, jatkoa ehdottomasti. Nostanee tasoaan ensi kaudella. Pääkaupunkiseudulla kiinnostusta varmasti.

11 Koskenkorva, Kimmo

- Tuo kaivattua liikettä rosteriin, jatkopahvi kouraan! Voisi pelata vuoden - kaksi meillä, ennen kuin lähtee ehkä Euroopan kentille?

12 Paakkarinen, Teemu

- Oma poika, nelosen raataja. Mahtuu minun joukkueeseeni ensi kaudellakin, työmäärään nähden lienee halpa pelaaja.

13 Silvennoinen, Mikko

- Ei käyttöä ja pyrittykin jo eroon.

16 Vilen, Jaska

- Liike ja fyysisyys eivät riitä. Taitoa on mutta ei tarpeeksi liigan ratkaisupelaajaksi. Ei edes rivipelaajaksi.

18 Skyttä, Mika

- Lieneekö Skyden viimeinen kausi? Ikä alkaa painaa ikiraatajaa. Symppis äijä ja keltainen sydän. Ei kuitenkaan jatkoa.

19 Vänttinen, Tuomas

- Intti vaivaa tällä kaudella, siitä huolimatta torstaina kultakypärä päähän Vilin poissaollessa. Jatkopahvi kouraan.

21 Ask, Morten

- Täysi arvoitus. Ei jatkoa, ulkomailta löytynee parempiakin vaikka miehen näytöt ovat jääneet antamatta.

23 Immonen, Jarkko

- Jatkopahvi kouraan, kova työ kesällä ja ensi kauden kakkossentterin paikka haltuun.

29 Nylander, Peter

- Hus pois.

32 Holma, Eetu

- Ei maistu treenaaminen riittävästi? Huhut kertovat löysästä asenteesta. Käsiä olisi mutta liike ei riitä, ennen kuin tekee itsestään huippu-urheilijan.

39 Viitaluoma, Ville

- Millähän ilveellä Vilin saisi täällä pysymään? Ehkä Mällin koulu ja SaiPan antama mahdollisuus yhdistettynä tähden paikkaan rosterissa kääntäisi SaiPan parhaaksi vaihtoehdoksi. Pääkaupunkiseudun joukkueessa voisi helposti pienten epäonnistumisten jälkeen löytää itsensä nelosketjusta.

40 Vihko, Joonas

- Terävä luistelija, hyvä taklaaja. Jatkoa vaan ja reilusti peliaikaa.

55 Kolehmainen, Janne

- Omalle lupaukselle jatkopahvi ehdottomasti kouraan.

----------------------------------------------

Mitä jää käteen? Tämä kun on aina niin hauskaa niin vedetään yhteen ensimmäinen superoptimistinen runko ensi kaudelle tämän kauden pelaajista:

Maalivahdit:

Hostikka
Strömberg

Puolustajat:

Grönholm
Malmivaara
Kokko
Kudroc
Tikkanen

Hyökkääjät:

Immonen
Koho
Kolehmainen
Koskenkorva
Paakkarinen
Pihlström
Vihko
Viitaluoma
Vänttinen

Ulkoa siis 3-4 puolustajaa ja 4-5 hyökkäjää. Keskustelu on avattu.

Jubomir
30.11.2005, 19:04
Eipä tuosta voi juurikaan olla eri mieltä. Jos periaatteen vuoksi jostain eri mieltä, niin sitten Tikkasen jatkon voisi katsoa vasta kauden jälkee. Ehkä Tikkasen hyvyys kuitenkin johtuu pitkälti siitä pitkänhuiskeasta kaverista, joka luutii kentällä samaan aikaan. Mutta muuten lista on niin valmis, että sen voisi faksata toimistolle saman tien, jos ei siellä muuten tiedetä, ketä pidetään.

Swift
30.11.2005, 21:18
Ehkä Tikkasen hyvyys kuitenkin johtuu pitkälti siitä pitkänhuiskeasta kaverista, joka luutii kentällä samaan aikaan.

Itsekin katsoisin tuota Tikkasen tilannetta myöhemmin, sillä eilen IFK:ta vastaan oli taas pari ei-niin-hyvää suoritusta, räikeimpänä totaalinen pujottelukepin rooli Tony Salmelaisen veivien kanssa. Kiekonmenetykset nousun jälkeen hyökkäysalueen kulmaan pitäisi saada repertuaarista pois, eilenkin tuli todella vaarallinen vastahyökkäys sellaisen seurauksena toiseen päähän.

Muuten Murmelin kanssa samoilla linjoilla. Palomäestä näkee, että eväitä olisi parempaankin, joten tarjoisin jatkoa. Omassa päässä varmuus kuitenkin viime kauden lopun malliin hiukkasen hakusessa, henkisellä puolella nämä jutut? Grönholmin peli oli eilenkin taas aivan kuin eri plaanetalta, jos vertaa viime kauteen ja harjoituspeleihinkin, kun vauhti ei ollut niin kova. Mistä tuollainen epävarmuus on tarttunut? Sentään yksi todella mojova avojään niitti, joka toi mieleen sen viime kauden Ossi-Petterin..

Nylanderista tulisi päästä nopeasti eroon ja hankkia romuluisempaa kaveria tilalle. Miksi tätä vapaamatkustajaa roikotetaan mukana? Eilenkin taas avopaikka tasoittaa peli, muttakun mies on niin väärässä paikassa väärään aikaan tällä hetkellä.

Ted Raikas
30.11.2005, 21:32
On totta, että muutama ilmeisen alisuorittanut jätkä kannattaa silti edelleen pitää otteessa. Näitä ainakin Palomäki ja Immonen. On aina syytä muistaa, että kilpailu liigakelpoisista pelaajista käy kovana, eikä niitä ole loputtomiin saatavilla. Samantasoisiakaan korvaajia. Joskus pelaajat vaativat sen kauden jopa kaksikin, että löytävät jyvän ja alkavat lunastaa niitä odotuksia. Näiden kahden pelaajan kohdalla siihen vielä on varaa. Tikkasella mielestäni alkaa olla tällä kaudella viimeiset näytönpaikat, sen jälkeen pysyvästi hyvästit jos riittävä taso ei löydy.

Grönholmin kanssa tehtiin pidempi sopimus ja mietin, oliko se sittenkään viisasta. Ehkä varma sopimus tuuditti ajatukseen, että suojatyöpaikka on valmis. Kaikkein suurimpia pettymyksiä ko. mies tällä kaudella. Parempaan on pystyttävä.

Yxsarvinen
30.11.2005, 21:58
Tikkasella mielestäni alkaa olla tällä kaudella viimeiset näytönpaikat, sen jälkeen pysyvästi hyvästit jos riittävä taso ei löydy.Tikkanen on kuule parin vuoden päästä SaiPan kapteeni, kun Kokko jää eläkkeelle. Ulkomuistista heitän että on joukkueen kokenein Kokon, Skyden ja Kossun jälkeen. Satoja ja taas satoja liigaotteluita. No joo, mutta toivottavasti mahdollinen sopimus tehdään tällä kertaa näyttöjen perusteella eikä millään kämmillä. EDIT: 251 ott. 16+20

Grönholmin kanssa tehtiin pidempi sopimus ja mietin, oliko se sittenkään viisasta. Ehkä varma sopimus tuuditti ajatukseen, että suojatyöpaikka on valmis. Kaikkein suurimpia pettymyksiä ko. mies tällä kaudella. Parempaan on pystyttävä.Grönholm on kyllä ollut pettymys (plusmiinustilasto hirveä), mutta eikös sillä ollut niitä lonkkaongelmia tässä koko alkukauden aikana ollut, joten niillä verukkeilla saa meikäläiseltä ainakin vähän anteeksi.

Täytyneepä tässä paremmalla ajalla pohtia lisää näitä.

jussi61
02.12.2005, 04:21
Erittäin hyvä keskustelun avaus Murmelilta. Ei voi olla juurikaan eri mieltä.

Muutama ajatus kuitenkin tuosta:

Todennäköisesti menetetään kolme tärkeää kenttäpelaajaa:
Kudroc
Malmivaara
Viitaluoma

Henkilökohtaisesti toivoisin miltei eniten Kudrocin jatkoa, mutta kyllä hänen hyvät pelinsä on varmasti huomattu muuallakin. Käy siis vähän samoin kuin Banhamin kanssa viime vuonna. Mies tulee, onnistuu ja saa seuraavalla kaudella ihan erilaista palkkaa jostain muualta.

Helsinki varmaan kutsuu Malmivaaraa ja Viitaluomaa.

Hyvä asia on maalivahtitilanne; Zeppille ei minusta tarvitse tarjota väkisin sopimusta, jos palkkapyyntö on kohtuullinen niin pidetään, mutta Strömberg ykkösenäkin voidaan ensi kauteen lähteä. Uskon että Jamo pystyy kehittämään Mikkoa, niin että hän voi olla ensi kaudella jopa joukkueen tärkein pelaaja. Tarvittaessa kohtuullinen kakkonen voidaan taas kaivaa vaikka Mestiksestä, jos Hostikkaan ei vielä luoteta.

Minä pyrkisin kyllä pitämään sekä Vihkon (onnistuuko?) että Holman. Eetun osalta Murmeli viittasi motivaatioon, tuo toisaalta takaa sen että hän ei varmaankaan taitoihinsa nähden ole kauhean kallis.

Kun tuota Murmelin tekemää listaa katsoo, niin joutuu toteamaan että ensi kauden menestys riippuu erittäin paljon siitä kuinka ulkomaalaisten hankinnassa onnistutaan. Tällä kaudella tilanne on tavallaan 50/50;
Kudroc ylitti odotukset, Zepp on täyttänyt paikkansa, Nylander oli hätäinen virhehankinta ja Askin kausi on vasta alussa pahan loukkaantumisen vuoksi.

Toivottavasti ensi kauden ulkomaalaisvalinnoissa siltä yhdeltäkin flopilta vältytään.

Loppuun pähkäilyä uusien kotimaisten pelaajien osalta. Koska meiltä todennäköisesti lähtee pelaajia Helsinkiin, niin varmaan (??) meillekin tarjotaan pelaajia sieltäpäin. HIFK:n ja Jokerien nykyrostereista ei vaan tule mulle mieleen meille sopivia pelaajia. Minua viisaammat kertokoot, jos mielestään sopivan tyypin tietävät.

Mestiksestä pitäisi vielä löytää 1-3 kaveria, joilla on kohtuullisesti taitoa ja kova halu pelata liigassa, kyllä Mälli hoitaa loput.

Aksu
02.12.2005, 08:49
Helsinki varmaan kutsuu Malmivaaraa ja Viitaluomaa.


Malmivaaran kohdalla pitää muistaa myös rapakon takainen maailma. Hän puhui jo toissakesänä siitä, että suuntaa heti sinne jos jonkinlaisen paperin tai mahdollisuuden saa, joten farmisarjat ovat listalla lienee vaihtoehtoina, sanoi SaiPa mitä tahansa.

KumiAnkka
02.12.2005, 10:58
Malmivaaran kohdalla pitää muistaa myös rapakon takainen maailma. Hän puhui jo toissakesänä siitä, että suuntaa heti sinne jos jonkinlaisen paperin tai mahdollisuuden saa, joten farmisarjat ovat listalla lienee vaihtoehtoina, sanoi SaiPa mitä tahansa.
Ja toivottavaa olisikin Malmivaaran suuntaaminen ison veden taakse, Helsingin sijaan.

Yxsarvinen
02.12.2005, 16:29
40 Vihko, Joonas

- Terävä luistelija, hyvä taklaaja. Jatkoa vaan ja reilusti peliaikaa.Minä pyrkisin kyllä pitämään sekä Vihkon (onnistuuko?) että Holman.Eikös tuo Vihkon sopimus alunperin uutisoitu kahden vuoden sopimuksena ja sitten, oliko jopa Joonas itse joka jossain korjasi että 1+1 mallisesta hommelista on kyse. Toivottavasti vaan molemmin puolin ovat tyytyväisiä ja pääsevät siitä toisesta vuodesta yhteisymmärrykseen.

dingus
02.12.2005, 18:59
Kyllähän tuo Vihkokin melko puusta putosi SaiPaan tyrkylle, ja hyvä hankinta on ollut minun mielestäni. Ei liene epäilystäkään etteikö ensi syksynäkin alkukaudesta vapautuisi samaan tyyliin pelaajia, joita ei nyt osaa SaiPaan kuvitellakaan.

En pitäisi mahdottomana että hujopit lähtisivät molemmat tekemään uraa rapakon taa, kyllä näitäkin pelejä tarkasti sillä silmällä seurataan. Mieluusti pitäisin toki molemmat SaiPassa *toiveajattelua*.

Bauer
02.12.2005, 22:04
Hyviä arvioita. Itse toivon vain sitä että johto pysyy viisaana eikä tee ilkkakaarnoja eli tarjoa SaiPan tasolla liian korkeita jatkosopimuksia tärkeille pelaajille (Kudroc, Viitaluoma). Koska tärkeämpää kuin joku yksittäinen pelaaja on aina leveämpi materiaali ja valmius hankkia jopa uusia pelaajia kesken kauden mihin ei oikein Iljan aikaan ollut mahdollisuutta kun oli tehty pahveja tyyliin Sachl 150 k.

Tottakai sitä toivoisi Krisin ja Viitaluoman jatkavan, mutta mihinkään liialliseen tarjouskilpailuun on turhaa lähteä. Antaa vain rikkaampien viedä ja sitten uutta lupausta tilalle.

Toivottavasti nyt saataisiin tuon Pihlströmin kanssa sopimus. Kaveri vaan antaa sellaisia näyttöjä että soppari kannattaisi tehdä hyvissä ajoin. Sitten ensi kaudella Lukosta Yli-Torkko vierelle niin avot.

Maalivahtipuolella olisin valmis ottamaan köyttöön kaksikon Strömberg-Hostikka. Ströbää on saatu ajettua nyt sisään ja joskushan tuon Hostikankin täytyy saada otettua se seuraava askel.

Ted Raikas
02.12.2005, 22:25
Sitten ensi kaudella Lukosta Yli-Torkko vierelle niin avot.

Tuo mies voisi irrotakin suht halvalla. Käsittääkseni ei ole Lukossa ihmeemmin vakuuttanut, eikä saanut erityisempää tonttia. Mielestäni Jonin lahjat valuvat hukkaan siinä jengissä, mutta tiedä sitten. Sopisi varmasti pelityyliltään Mälkiän palettiin oivallisesti.

Kelpuuttaisin miehen jo tällä kaudella SaiPaan.

Lakaisija
03.12.2005, 00:23
Viime kudella Tore pelasi kolmoskentässä koko kauden Tähtisen ja Snellmanin kanssa ja teki 5+5 tehot, mikä oli ehkä vähemmän kuin odotettiin, mutta ihan hyvän kauden kuitenkin mielestäni pelasi.

Tämän kauden alun oli loukkaantuneena, mutta nyt kun on toipunut, niin esiintyi ekat ottelut paluunsa jälkeen pirun hyvin ja on saanut peliaikaa 1/2-ketjuissa, sekä myös ylivoimalla.
Tahti on vähän kuitenkin hiipunut viime aikoina, saanut silti vastuuta kiitettävästi.

Tore on Äijänsuolla päätykatsomon suosikki, kuten moni SaiPalainen tiesi ennustaa, kun mies lukkoon siirtyi.

En tiedä kyllä, yksi henkilökohtaisia suosikkejani Lukosta myös, tykkään pelityylistä, mutta tehoja saisi melkein olla kasassa tässä vaiheessa enemmän kuin nuo tämänhetkiset 1+5.
Kuitenkin, olisin kyllä itse melkein valmis pitämään Raumalla, mutta katsoo mitä Lukon johto, ja Tore itse, on suunnitellut.

Ja tämä ei niin hirveästi SaiPan jatkosopimuksiin liittynyt taas, mutta ajattelin nyt kuitenkin hieman jauhaa paskaa myös tällä osastolla. :)

DanC
07.12.2005, 12:59
10 Pihlström, Antti

- Nuori ja räiskyvä, jatkoa ehdottomasti. Nostanee tasoaan ensi kaudella. Pääkaupunkiseudulla kiinnostusta varmasti.


Pihlström on kiinnostava pelaaja. Hyvä luistelija, yritystä riittää joka vaihtoon ja ei mitenkään surkea kiekon kanssa. Tietysti haluaisin takaisin Blegiin, mutta uskoisin hänen jatkavan SaiPassa ensi kaudella. Riippuu kuinka viihtyy Lappeenrannassa. Ainakin saa peliaikaa ja pitää pelaamisesta ja joukkueesta, toisin kuin viime kaudella Espoossa (?).

Tuossa on ebnetin haastattelu, jossa puhutaan myös SaiPasta.
http://www.espooblues.net/index.php?page=kolumnit&id=35

Yxsarvinen
07.12.2005, 13:53
Tuossa on ebnetin haastattelu, jossa puhutaan myös SaiPasta.
http://www.espooblues.net/index.php?page=kolumnit&id=35Loistavaa puhetta Pihlströmiltä. Osakkeet nousivat entisestään. Kunhan muistaa itsekin pysyä nöyränä...

Aksu
10.12.2005, 02:02
Harmittaa jo nyt tornien menettäminen. Sanoi SaiPa mitä tahansa niin Kudroc ja Malmivaara ovat mennyttä ensi kauden osalta. Molemmissa on paljon muisteltavaa ja ensin mainittu on pelannut viime aikoina niin huikean hienoa lätkää, että häntä muistelen vielä monen montaa synkkää, tai valoisampaa, pelikautta.

Hevonen
10.12.2005, 23:04
Harmittaa jo nyt tornien menettäminen. Sanoi SaiPa mitä tahansa niin Kudroc ja Malmivaara ovat mennyttä ensi kauden osalta. Molemmissa on paljon muisteltavaa ja ensin mainittu on pelannut viime aikoina niin huikean hienoa lätkää, että häntä muistelen vielä monen montaa synkkää, tai valoisampaa, pelikautta.

Samaa mieltä. Mitään tietoa ei ole, mutta erittäin vahva mielipide on, että kummatkin suuntaa ulkomaille. Yhden pelin (ja lukuisten kommenttien) perusteella Kudroc on kultakimpale, hieno löytö. Malmivaarasta en ole itse oikein ikinä pitänyt, joka vetää edesottamuksia aina alaspäin. Farmiin taitaa kuitenkin lähteä. KK lienee tällä hetkellä todellinen MVP SaiPassa. Iso, varma, hyvä liike, fyysinen, tajuton lämäri. Tämän kaiken näkee jo yhdessä pelissä.

bombay
29.12.2005, 02:10
Koho:
-Potentiaalinen Nuori pelaaja joka on pelannut SM-liigaa Paljon ikäisekseen ja kehittynyt koko ajan ja kehittyy varmasti vielä paljon.
-Aloitus ja alivoima spesialisti. (Köyhän miehen Draper)

Vänttinen:
-Jo viime kaudella teki vaikutuksen ja on mennyt eteen päin koko ajan.

Kokko:
-Edellen mielestäni pulustuksen kiekollinen liideri.
-ylivoimaan tärkeä mies. (varsinkin kun, "Kolossi" Kristian ja "jäätelökioski" Olli luultavasti lähtee)

Nylander:
-Jos SaiPa kokoaa "homogeenistä" joukkuetta.
-Nylander vie kyllä ulkomaalaispaikan eikä ole tähti, Mutta sopii mielestäni hyvin SaiPaan, koska on halpa, kiekollisesti SaiPan parhaasta päästä ja tekee paljon töitä. Vaikka ei pisteitä hirveästi teekkään on silti hyvä ja arvokas pelaaja.
-SaiPan ei kannata Hankkia yhtä ulkomaalaista tähteä, jonka vuoksi rahat eivät riitä muuhun.(Nähty monena vuotena, että ei riitä menestykseen.) Siksi Nylander olisi hyvä, koska miestä voi peluuttaa ykkösessä, kakkosessa, kolmosessa, nelosessa sekä ylivoimassa ja alivoimassa. Eikä ole niin paska kun täällä on ymmärretty antaa.
-Lisäksi hän tuntee joukkueen ja on käsittääkseni ns. hyvä pukukoppipelaaja tai ei ainankaan semmoinen hiljainen hissukka vaikka ei siinäkään mitään huonoa ole.
- Tosin ei taida SaiPassa varmaan jatkaa. Jostain olin lukevani että lähtee opiskelemaan ruotsiin tämän kauden jälkeen, mutta jos ei lähde ja on halpa, niin kuin onna annettu ymmärtää, niin sopimusta kouraan.

Pihlström:
-Kaverilla on jalkoja, voimaa, hurja rannari ja eikä ole kiekonkaan kanssa hassumpi. Nuori joka menee kokoajan eteen päin.

muut:
-Kossu ja Vihko: Tuulen nopeat laiturit.
-tikkanen: Tulevaisuudessa Kokko2.
-Kolehmainen & Paakkarinen: Omia junnuja. Rooleissaan hyviä.

Rajatapaukset:
-Timonen. (Voisi antaa vielä yhden kunnollisen näyttöpaikan, jos vaikka tulisikiin iso veljeensä?)
-Palomäki. (Todellä kova veto. Nuori eteenpäinmenevä pelaaja)
-Skyde (Cowboy Skyttä on taistelija, mutta ikä alkaa jo painaa. Ehkä vielä vuosi jatkoa?)
-Zepp: Huippu molari näyttöjensä perusteella, mutta eikö ollut tarkoitus vaan hankkia täksikauseksi, jotta saadaa ajettua Ströbä sisään?

Jos pystytään pitämään:
-Vili
-Kudroc
-Malmivaara

?:Ask (Norjan maajoukkue mies. Ainankin fyysinen.)

Juicey
31.12.2005, 11:09
Tuomas Vänttinen. Tälle pojalle pitkä jatkosopimus kouraan. Vaikka ilmeisesti "hieman" mielialapelaajaksikin voisi luonnehtia, on kuitenkin kaikki edellytykset monen pisteen iltoihin kuten taas eilisessä ottelussa (Jokerit vieraissa, Vänän tehot 2+1) huomattiin. Kehitys on ollut huimaa Vänän pelatessa liigaa ja tälläkin kaudella edellisvuoden piste-ennätys on paperia; viime kaudella pistetä tuli 9+15=24 ja nyt on kasassa jo hiukan puolen kauden jälkeen 6+14=20 ja toinen sija SaiPan sisäisessä pistepörssissä, vain pisteen päässä (tosin 5 peliä vähemmän pelanneesta) paljon kohutusta ja kehutusta Viitaluomasta. Tämäkin ottaen huomioon, että ykköskentässä ei ole kauden mittaan paljoa aikaa tullut, eikä myöskään ykkösylivoimassa. Lisäksi, ellen väärin ole käsittänyt niin mies on lisäksi suorittamassa valtion edellyttämää poikakoulua, joka varmasti jonkinlaisen heijasteen luo pelaamisenkin ylle. Mihin yltääkään meidän Vänä kun kaukalon ulkopuoliset velvoitteet helpottavat ja pääsee keskittymään rauhassa pelaamiseen ja nousee kenties sinne ykköskentän kestotähdeksi? Tässä on mielestäni riittäväksi aineksia seuraavaksi "omaksi tähdeksi", koko ei välttämättä riitä luomaan uraa pohjois-amerikassa joten mielestäni on hyvinkin paikallaan keskittyä siihen että yritetään pitää mies SaiPassa - ja näillä näytöillä pitkään. Se on aina iso plussa kun joukkueesta löytyy pelaajia jotka ovat pelanneet koko liigauransa SaiPa-paidassa näin aikana jona seurauskollisuus on kovin katoava luonnonvara.

ahal
31.12.2005, 16:07
Heikki "Mälli" Mälkiä. Hänelle voisi jo sorvata pikkuhiljaa uutta diiliä koutsina. En muista, päättyykö tämän kauden jälkeen vai vasta seuraavan, mutta jatkoa voisi silti sommitella. Mälli on löytänyt saipalaisen toimintatavan, joka näyttää avaavan uusia mahdollisuuksia kehittää pelaajia ja menestyäkin ohessa. Saipalaista menestystä on jo play off-paikan saavuttaminen, jymymenestys 4:n joukkoon pääsy. Mutta ennen kaikkea on ilo seurata taistelevaa joukkuetta, jossa on ripaus sitä sun tätä + "eteläkarjalaista hurttia huumoria" (jotkut nimittävät sitä "kusipääkiekoksi"). Tälle tavalle on ominaista, että porukka vaihtuu suuresti kauden jälkeen, mutta myös tulijoita riittää, kun on osaamista puikoissa. Näin ollen sama(t) valmentaja(t) voi jatkaa vuosia, ellei heitä ihan laakereilleen touhua. Hyvä vertailukohta löytyy mm. Jyskälästä ja Kuopiosta. Ilmeisesti sielläkin ajatellaan samoin.

Oivallista Uutta Vuotta sekä joukkueelle että faneille!

Ted Raikas
31.12.2005, 16:24
Hyvä pointti tuo Mälkiän jatko! Hyvä ahal! Muistan, että mm. viimekaudella Mälli sai jo arvostelua osakseen, mutta hän itsekin painotti kärsivällisyyttä toimintaan ja Mälli on jos kuka, projektivalmentaja, jonka tulokset ei näy heti & välittömästi. Tämä pitäisi muistaa edelliseltä kerraltakin, kun mies oli SaiPan peräsimessä, jolloin tehtiin monta kautta johdonmukaista ja kärsivällistä rakennustyötä joka sitten lopulta tuotti täkäläisittäin katsottuna aikatavalla nappikauden. Tällä kaudella tulokset on alkaneet näyttää paljon positiivisemmilta ja moni pelaaja on kasvanut koulussa todella paljon. Vaikka Mälkiään kohdistuu kritiikkiä, että tietyt pelaajat ei häntä siedä ja niin poispäin, niin uskoisin että terveen järjen omaavat pelaajat kehittyvät hänen koulussaan kyllä. On siitä merkkejä selkeästi ilmassa.

Myönnän, että viimekaudella oli pientä arvelua itsellänikin ilmassa, että Mällin ajat on ohi, mutta eipäs vielä vedetäkään sellaisia johtopäätöksiä. Kun valmentajalle antaa rauhan, niin tulostakin syntyy ennen pitkää. Mielelläni itse näkisin Mälkiän jatkossakin SaiPan peräsimessä, sillä mies on jos kuka SaiPan näköinen. Muutenkin epäilemättä eräs menestyneimmistä miehistä SaiPan valmentajana. Siinä meriittiä itsessään.

Jatkopaperia vaan ehdottomasti, jos miestä itseään kiinnostaa.

ElBimbo
31.12.2005, 20:06
Heikki Mälkiän voimassa oleva valmentajasopimus SaiPan kanssa päättyy keväällä 2007, joten Mällin jatkosopparista kannattaa puhua vasta vuoden päästä.

Aksu
04.01.2006, 12:28
http://www.saipafanit.com/uutiset/index.php?id=347&v=8

Tällä rintamalla pitää kiirettä. Samalla näyttää siltä, ettei uusia pelaajia ole tämän vuoden joukkueeseen enää tulossa jos terveystilanne jatkuu nykyisen kaltaisena.

Ted Raikas
04.01.2006, 12:44
No, se, että uusia jätkiä ei tule, ei kyllä sinällään edes yllätä. Ehkä jotain salaa toivoin, mutta onhan nämä pelit keskim. menneet hyvin. Joukkue on varsin hyvin hitsautunut yhteen, se on todettava. Niin leveää materiaali ei kyllä ole, että loukkaantumisiin olisi varaa. Toisaalta on muistettava, että Kokon ja Viitaluoman poissaollessakin SaiPa pelasi hyvää peliä.

Tärkeintä nyt tosiaan olisi, että jotain tärkeitä ja hyväksi, ellei erinomaisiksi osoittautuneita runkopelaajia saataisiin pysymään vielä ensikaudellakin, että jatkumoa syntyisi.

atsku
09.01.2006, 22:12
Tuomas Vänttinen. Tälle pojalle pitkä jatkosopimus kouraan. Vaikka ilmeisesti "hieman" mielialapelaajaksikin voisi luonnehtia, on kuitenkin kaikki edellytykset monen pisteen iltoihin.

Olen samaa mieltä. Vänttinen on mielestäni huomattavasti tärkeämpi pelaaja kuin Viitaluoma. Viitaluoma on kuitenkin melko kädetön puurtaja, joka on saanut osittain pisteitä vain runsaan peliajan vuoksi. Vänttinen on aivan toista maata. Mieshän on taitava kuin mikä, vaikka pelityyli onkin melko huomaamaton. Jollain tapaa tulee Jere Lehtinen miehestä mieleen, tosin matkaa Jereen on kuitenkin pitkälti. Samantyylinen kahden suunnan pelaaja Vänttinen on. Ehdottomasti pitkä jatkopahvi käteen. SaiPasta puuttuu taitoa ja Vänttinen on Jarkko Immosen kanssa oikeastaan ainoita hyökkääjiä tällä saralla, jotka saavat jotain aikaan. Kaiken lisäksi Vänttinenhän on vasta uraansa aloitteleva pelaaja. Mielestäni SaiPan tämän alkukauden paras hyökkääjä. Toki tämä on vain minun mielipiteeni, saa olla eri mieltä. ;)

Aksu
10.01.2006, 16:35
Harri Tikkanen ja SaiPa tekivät 1+1 vuotisen jatkosopimuksen. Asiasta mm. fanien sivuilla ja SaiPakin asiasta tiedotti äsken.

mirasane
10.01.2006, 18:14
Hullua miten ajat muuttuu. Viime keväänä otti päähän Tikkasen jatko, mutta nyt soppariin olenkin jo ihan tyytyväinen.

aHab
10.01.2006, 18:19
Nylander:
-... Siksi Nylander olisi hyvä, koska miestä voi peluuttaa ykkösessä, kakkosessa, kolmosessa, nelosessa sekä ylivoimassa ja alivoimassa. Eikä ole niin paska kun täällä on ymmärretty antaa.


Ihan yhtä lailla siellä ykkösessä, kakkosessa, kolmosessa, nelosessa ja erikoiskentällisissä voi peluuttaa vaikka Jaska Vileniä. Yhtä halpa ellei halvempi ja yhtä hyvä ellei parempi. Sama jääaika, samat ketjukaverit ja satavarmasti Vilen olisi Nylanderin pisteissä. Itse väitän, että Vilenillä olisi enemmän pisteitä, jo pelkästään sillä perusteella että Vilen on oikeasti tehoillut edes jollain sarjatasolla uransa aikana...

Nylanderin väitetyistä kiekollisista taidoista ei ole paskankaan hyötyä elleivät ne johda maaleihin.

Hyvin Nylle on luistellut viime peleissä ja taklaillutkin, yritystä siis löytyy ihan eri malliin mitä alkukaudesta. Ei näillä näytöillä mitään jatkosopimusta voi kuitenkaan saada.

Tikkasen jatkosopimus on hieno uutinen. Itsehän olin heivaamassa Tikkasta Mestikseen harjoituskaudella, enkä uskonut enää "vanhan" Tikkasen paluuseen... Eipä ollut ihan ensimmäinen virhearvio eikä viimeinenkään.

Ted Raikas
10.01.2006, 18:24
Hullua miten ajat muuttuu. Viime keväänä otti päähän Tikkasen jatko, mutta nyt soppariin olenkin jo ihan tyytyväinen.
No Tikkanen on sen ansainnut nöyrällä työtätekevällä asenteella ja se on alkanut tuottaa tulosta. Samalla näpäyttänyt epäuskoisia (mm. allekirjoittanutta). Kadoksissa ollut pelihuumori on löytynyt ja potentiaalin osoittamat taidot on jälleen tulossa esiin. Joskus ehkä ihan viisasta, että antaa pelaajalle aikaa ja tulokset tulevat sitten esiin. Kyllä Viitaluomankin moni varmaan vielä viimekaudella oli valmis toteamaan epäonnistujaksi lopullisesti, kunnes sitten pelit alkoivat loppukaudesta kulkea...

Tapaus Tikkanen joka tapauksessa on viimevuosina ollut niitä harvoja SaiPan kasvatteja, joissa todella on sitä potentiaalia. Liian monta kehittymätöntä yksilöä on nähty. Puolustukseen varsinkaan ei ole omista junnuista oikein ketään pysyvää runkomiestä saatu.

bombay
15.01.2006, 00:48
[QUOTE=aHab]Ihan yhtä lailla siellä ykkösessä, kakkosessa, kolmosessa, nelosessa ja erikoiskentällisissä voi peluuttaa vaikka Jaska Vileniä. Yhtä halpa ellei halvempi ja yhtä hyvä ellei parempi. Sama jääaika, samat ketjukaverit ja satavarmasti Vilen olisi Nylanderin pisteissä. Itse väitän, että Vilenillä olisi enemmän pisteitä, jo pelkästään sillä perusteella että Vilen on oikeasti tehoillut edes jollain sarjatasolla uransa aikana...

minä väitän ettei Vileniä kannata peluuttaa ykkösessä tai kakkosessa. sitä en tiiä oisko pisteitä enemmän, mutta kyllä nylander kokonaisuudessa on paljon jaskaa edellä (kyllä se Nylander olisi varmaan niitä pisteitä mestiksessä tehny).
Mutta pointtini olikin että hän on halpa, hyvä ja joukkuepelaaja, ja sen perusteella jatkoa.
En usko että Nylander ainakaan paljoa kalliimpi Vilenistä on.

Gleb
15.01.2006, 01:15
Pistetään nyt omiakin mietteitä jatkosopimuksista:

Maalivahdit:
Toisin kuin suurin osa täällä, olisin Zeppin hienoista otteista huolimatta valmis lähtemään ensi kauteen Strömberg-Hostikka/Kuokkanen kaksikolla. Ei Zeppin jatkokaan huono ratkaisu olisi, edellyttäen että sopimus olisi kohtuuhintainen. Tässä tapauksessa tai hyvän kauden Mestiksessä pelanneet Kuokkasen palatessa, pitäisi Hostikalle löytää pelipaikka Mestiksestä.

Puolustus:
Sopimus valmiina: Tikkanen, OPG, Tuominen
Vaikka Palomäen kausi on ollut pettymys, niin potentiaali on sen verran paljon että hänen optio kannattaisi käyttää. Malmivaaran ja Kudrocin pitäisin tietysti mielellään Lappeenrannassa, mutta todennäköisesti molemmat siirtyvät kirkkaampiin valoihin, jo toisen pitäminen olisi lottovoitto. Kokolle ehdottomasti jatkosopimus. Timonen onkin sitten hankampi tapaus, potentiaali pitäisi olla mutta se ei ole tullut esiin, jos otteet eivät parane loppukaudesta, ei jatkosopimusta.

Hyökkäys:
Sopimus valmiina: Immonen, Holma, Rämä
Optiot on Vihkolla, Paakkarisella ja Vänttisellä, nämä voisi kaikki käyttää. Koholle, Pihströmille, Kolehmaiselle, Koskenkorvalle ja Viitaluomalle on ehdottomasti tarjottava jatkosopimusta, varsinkin Viitaluomalle ja Pihlströmille on varmasti myös muita ottajia. Askin tilanne pitää katsoa loppukaudesta, tehoja on tultava jos jatkosopimusta haluaa. Käyttöä ensikaudella en näe seuraaville miehille: Nylander, Skyttä, Silvennoinen ja Vilen.

Ensi kaudeksi tarvitaan siis 2-3 pakkia ja 3-5 hyökkääjää. Näistä osan on oltava niin sanotusti varmoja miehiä, pelkästään lupauksiin ei voida luottaa. En pitäisi ihmeenä vaikka kaikki ulkomaalaispelaajat vaihtuisivat ensi kaudeksi, näiden valinnassa on onnistuttava hyvin.

Jubomir
15.01.2006, 10:52
Hyvin samoilla linjoilla Glebin kanssa.Hyökkäyspään rungon voisi pistää kasaan jo hyvinkin nopealla aikataululla. Optiomiehet sopimuksen alle ja Koho, Pihlström, Kossu ja miksei Kolehmainen saman tien sopimuksiin. Viitaluoman jatko riippuu hinkuaako mies muualle, voihan olla että jatko täällä isossa roolissa kelpaa vielä ensi kaudellakin, jos vain raha ratkaisee, niin sitten menköön. Puolustus jää sitten hieman enemmän auki, kun Malmivaaran ja Kudrocin jääminen SaiPaan voi olla vaikeampaa. Siispä nyt kannattaisi kaikin keinoin pistää tuo hyökkäyspään runko kasaan, siellä on SaiPaksi yllättävän paljon potentiaalia tällä hetkellä. Eikä haittaisi vaikka monille saisi vähän pitempääkin kuin vuoden pahvia.

problem
15.01.2006, 22:58
Mälli viime kaudella eräässä haastattelussa oli sitä mieltä,että viimeistään keväällä 2007 tapellaan tosissaan mitalista(jos ei muuten jo tänä keväänä),mutta se vaatii pitkäjänteistä ja nöyrää työtä,koska nämä kuuluisat resurssit ovat niin rajalliset.Nyt ollaan menty mielestäni huima harppaus eteenpäin,mutta todellakin PERUSTUS/ RUNKO pitää olla hyvissä ajoin valmiina.Lähtöjä kauden jälkeen tulee,mutta mahdollisimman monta hyvää pahvia ennen sitä.

Yxsarvinen
16.01.2006, 16:05
Tuo mitalipelit 2007 taisi olla niitä the projekti hommia, joka on sittemmin haudattu utopistisena. Mutta jos suuntaus tällaisena pysyy ja kehittyy, niin kukapa tietää jos vuoden päästä tuo the projekti olisikin taas voimissaan.

problem
16.01.2006, 20:03
Onko tosiaan näin,että Mälli teki esimerkiksi Viitaluomasta kunnon snaipperin yhdessä kesässä ja päästää miehen rahan perään?Hifkistä uusia joutomiehiä ja ollaan taas samalla viivalla.Eihän SaiPasta ole voinut tulla "suurten" farmia,eihän?

Murmeli
16.01.2006, 20:26
Hifkistä uusia joutomiehiä ja ollaan taas samalla viivalla.Eihän SaiPasta ole voinut tulla "suurten" farmia,eihän?Kerropas sitten se oikea tie? Pidetään huiput hinnalla millä hyvänsä ja ollaan kolmen vuoden päästä velkaa pari miljoonaa?

SaiPan on pakko olla kasvattaja ja kehittäjä. Nautitaan nuorista nousevista tähdistä ja taistellaan aina pudotuspelipaikasta.

rico
16.01.2006, 20:53
Ei se minusta niin itsestäänselvää ole, että Viitaluoma takaisin HIFK:hon lähtee. IFK:lla nousee koko ajan kovia senttereitä esiin, helsinkiläisseurassa Vili jäisi helposti Hirschovitsin ja Hauhtosen varjoon.

Ja mikäs Viitaluomalla on täällä pelatessa? Kaveri saa kaipaamaansa arvostusta ja peliaikaa. Mälli ei iske häntä penkin päähän, jollei tehoja tule. Kärsivällisellä työllä Viitaluoma on ensi kaudella vielä kovempi luu.

Sama pätee Malmivaaraan. Ollia tosin kiinnostaa Pohjois-Amerikka, joten kilpailijoiden riveihin hän ei oletettavasti ole lähtemässä. Eetu Holma tuli mielellään SaiPaan kehittymään, ja omien sanojensa mukaan viihtyykin täällä Helsinkiä paremmin. Minusta se on hemmetin ilahduttava asia jatkoakin ajatellen.

Hulkkonen mätti SaiPassa pakille huimat 14 maalia. Tepsissä ura on taas jäänyt polkemaan paikalleen.

Jos SaiPalla olisi samanlainen budjetti kuin HIFK:lla ja TPS:llä, niin päivänselväähän se on ettei esimerkiksi Viitaluomaa täällä olisi nähty.

Tämä on SaiPan valitsema tie, ja se on mielestäni täysin oikea. Mielestäni Viitaluoma, Vihko tai Holma eivät ole mitään jämämiehiä, heistä esimerkiksi Vihko vuoden 2002 tulokas, parhaana kautenaan iskenyt 14 maalia. Luuletko sinä, problem, että SaiPa olisi voinut Vihkon tai Holman sijasta valita vaikka Salmelaisen tai Hauhtosen HIFK:sta ja maksaa miehelle 200 000€ kaudessa käteen?

Tottahan se on, että jos SaiPasta lähtee keväällä Kudroc, Malmivaara ja Viitaluoma, niin tehty työ menee tavallaan hukkaan. Sen sijaan, jos nämä herrat saadaan jatkamaan Lappeenrannassa vielä pari vuotta, niin mitalipelejä pidän täysin realistisena tavoitteena.

Kuten Mälkiä ja Nenonen ovat puhuneet, että porukassa ei pelaa sellaisia jätkiä, jotka eivät todella haluaisi pelata SaiPassa. Se tarkoittaa sitä, ettei tänne sentään mitään jämämiehiä oteta, vaan kyllä se pelipaikka täälläkin pitää ansaita. Suhtauduin melko skeptisesti vuosi sitten Grönholmin tuloon, mutta O-P on näyttänyt kykynsä ja on nyt puolustuksen selkärankoja.

Jos nämä kehittyneet pelaajat menetetään, niin sitten tilalle tulee uudet veijarit käymään sen saman koulun minkä esim. Viitaluoma kävi.

Ted Raikas
16.01.2006, 21:52
En usko itsekään, että Viitaluoma suunnistaa HIFK:on välttämättä (vielä), jos ja kun SaiPasta lähtee. Muitakin seuroja varmasti on, joissa miehen palveluksista voidaan olla kiinnostuneita. Eikä Ruotsikaan ole välttämättä pois kuvioista. NHL:aan Viitiksestä ei varmaankaan ole, mutta muuallapäin Eurooppaa voisi lihottaa rahakukkaroa. Ikää tosin miehellä on vielä paljoa, niin että kiirus ulkomaille ei ole kovin suuri. Riippuen palkkavaatimuksista, voi ihan hyvin olla SaiPan mies ensikaudellakin, tai sitten voi löytyä esim. Tampereen seuroista ensikaudella. Se jää nähtäväksi.

Neely
17.01.2006, 08:50
Ei se minusta niin itsestäänselvää ole, että Viitaluoma takaisin HIFK:hon lähtee. IFK:lla nousee koko ajan kovia senttereitä esiin, helsinkiläisseurassa Vili jäisi helposti Hirschovitsin ja Hauhtosen varjoon.

Tämä on SaiPan valitsema tie, ja se on mielestäni täysin oikea. Mielestäni Viitaluoma, Vihko tai Holma eivät ole mitään jämämiehiä, heistä esimerkiksi Vihko vuoden 2002 tulokas, parhaana kautenaan iskenyt 14 maalia. Luuletko sinä, problem, että SaiPa olisi voinut Vihkon tai Holman sijasta valita vaikka Salmelaisen tai Hauhtosen HIFK:sta ja maksaa miehelle 200 000€ kaudessa käteen?




Pari poimintaa...Ei todellakaan ole selvyys että Viitaluoma HIFK:n riveihin ensikaudeksi suuntaisi.Vaikea kuvitella että miehelle voitaisiin yhtä isoa tonttia täältä edes lupailla sillä viimekausina JYPin kolmossentterin roolia hoidellut Hauhtonen on saanut aivan uskomattoman itseluottamuspaukun ja dominoi liigapelejä nykyään kiekollisessa roolissa.Tuolle viittaukselle senttereiden jatkuvasta esiinnoususta olisin pari kuukautta takaperin nauranut makeasti, en enää. Hirso on vihdoinkin saanut säännöllistä vastuuta
HIFK-leirissä ja vihdoin ottanut ison harppauksen urallaan eteenpäin. Myös Toni Häppölä on parin vaikean kauden jälkeen alkanut viimeaikoina paukutella maaleja oikein urakalla, tosin laiturin tontilta.

Varsinkin Vihkosta ja Viitaluomasta puhuttaessa Mälli tiesi tasantarkkaan minkälaisista miehistä on kyse, itsehän hän oli ensimmäinen valmentaja joka oli miehille valmis vastuuta liigassa alkamaan. Edellämainituista varsinkin Viitaluoma dominoi aikanaan ASM pistepörssiä lähes näytöstyyliin joten Mällin käsitys miehen potentiaalista on nyt käynyt vastuunsaamisen ansiosta toteen. Holman suurimmat ongelmat ovat ainakin aikaisemmin olleet asennepuolella, jos SaiPassa tämä puoli miehestä saadaan kuntoon voi hän aivan hyvin tehdä "viitaluomat".

Tuohon viittaukseen Salmelaisesta ja Hauhtosesta pitää takertua sen verran että kumpikaan heistä ei saa käteen lähellekkään 200 000 euroa.Salmelaisen brutto pyörii kaiketi 150 000 euron( kovapalkka kuitenkin ) kieppeillä ja hei huhuu: Janne Hauhtonen oli viimekaudet JYPin kolmossentteri jonka piste-ennätys taisi olla huikeat 19 pinnaa, eikä mieheltä pääkaupungissa todellakaan näin kovaa lentoa odotettu, joten tuon 200 000 voit huoleti jakaa kahdella ja laittaa neton tilalle sanan brutto.

Malmivaaran luulisi saavan isonveden takaa sopimustarjouksen ja hän varmaankin lähtee amerikanihmemaahan siipiensä kantavuutta kokeilemaan mutta Viitaluoma sen sijaan voi hyvinkin rustata nimensä vuoden jatkopahviin!Miksi ei rustaisi kun vastuuta tulee pelit sujuu ja tuskin nyt ykkössentterin tarvitsee SaiPassa millään heikolla palkalla pelata. Voi olla että tuhoduo Harkimo&Virmanen faksailevat parhaillaan ympäri Suomea käsittämättömän kokoisia sopimustarjouksia ensikautta ajatellen mutta Viitaluomaa tuskin Jokerit nutussa tullaan ikinä näkemään.Kudrocista tulee varmasti monen Liiga ja Elitserien joukkueen kesken vielä melkoinen kädenvääntö ja jos SaiPa haaveilee miehen pitävänsä niin toivon että neuvottelut jatkosta ovat jo pitkällä.

SaiPa#77
17.01.2006, 10:47
Tottahan se on, että jos SaiPasta lähtee keväällä Kudroc, Malmivaara ja Viitaluoma, niin tehty työ menee tavallaan hukkaan. Sen sijaan, jos nämä herrat saadaan jatkamaan Lappeenrannassa vielä pari vuotta, niin mitalipelejä pidän täysin realistisena tavoitteena.


Miten niin tehty työ menee hukkaan? Minusta se vain osoittaa, että SaiPassa on hyvä valmennus ja täällä pelaajat kehittyvät. Tämähän vain lisää entisestään kiinnostusta SaiPaa kohtaan. Ja se on minusta hyvä asia. Tämä on se SaiPan tie, jolla näillä resursseilla voidaan menestystä hakea. Joskus vielä tulee se Mällin peräänkuuluttama The Sunnuntai, jolloin kaikki natsaa...

ahal
17.01.2006, 12:00
Miten niin tehty työ menee hukkaan? Minusta se vain osoittaa, että SaiPassa on hyvä valmennus ja täällä pelaajat kehittyvät. Tämähän vain lisää entisestään kiinnostusta SaiPaa kohtaan. Ja se on minusta hyvä asia. Tämä on se SaiPan tie, jolla näillä resursseilla voidaan menestystä hakea. Joskus vielä tulee se Mällin peräänkuuluttama The Sunnuntai, jolloin kaikki natsaa...
...niin tai se Meidän Päivä, kuten RS kirjassaan markkinoi. Se voi hyvinkin tulla, vaikka välieräpaikan muodossa, jos runkomiehistö pysyy kasassa. Tahtoo sanoa noin pari kentällistä ja hyvät veskarit. Eli vaihtuvuutta voi olla toiset pari kenttää, kunhan profiilipelaajat viihtyvät kukin vuorollaan ainakin 2-3 vuotta. Näinhän esim. HPK:ssa usein tapahtuu, mikä takaa tasaisen junan kulun. Jos ja kun tämä tiedostetaan nyky-SaiPassakin ja toimitaan sen mukaan, suurta hätää faneillakaan ei pitäisi olla.

Aksu
20.01.2006, 10:25
http://www.saipafanit.com/uutiset/index.php?id=383&v=8

Tänään pitäisi kuulua. On mahdollista, että noiden kolmen lisäksi tulee vielä jotain muutakin jos ratkaisuja saadaan tämän aamupäivän aikana syntymään.

Korinekki
20.01.2006, 10:29
http://www.saipafanit.com/uutiset/index.php?id=383&v=8

Tänään pitäisi kuulua. On mahdollista, että noiden kolmen lisäksi tulee vielä jotain muutakin jos ratkaisuja saadaan tämän aamupäivän aikana syntymään.

SaiPa tekee tällä hetkellä kyllä hienoa työtä kentälle ja kabineteissa. Jos/kun Vihkon kanssa on päästy sopimukseen, niin siinä saattaisi olla avain Viitaluoman ensi kauden jatkolle?
Hieno löytö myös tämä Zebb!

Miten on Strömbergin tilanne? Miehellä sopimus jatkuu, mutta jatkaako kuitenkaan enää Zebbin kakkosena? Päästetäänkö mies muualle ja nostetaan Hostikka tilalle?

Aksu
20.01.2006, 11:43
Haluan muistuttaa jo tässä vaiheessa kaikkia realismista. SaiPan budjetissa ei tapahdu merkittävää muutosta ensi kaudella ja hyvän kauden jälkeen yhden jos toisenkin pelaajan palkkapyynnöt ovat aika poskettomia. Tyyliin "pari pommia liigassa ja muutama maali", jonka jälkeen ruinataan toistasataa prosenttia palkanlisää. Vaihtuvuutta joukkueen kärkipäässä tulee olemaan, haluttiin me sitä tai ei. Rahat loppuis muuten kesken.

Unleazhed#62
20.01.2006, 12:37
Aksu on oikeassa.Saipalla ei ole yksinkertaisesti resursseja nostaa jokaisen avainpelaajan palkkaa aivan mahdottoman korkeaksi.Pelaajabudjetti tuskin tulee merkittävästi kasvamaan seuraavalle kaudelle.Ottajia Saipan avainmiehillä tulee riittämään.Me kaikki tiedämme ketkä näitä Saipan syömähampaita on ja ketkä meiltä yritetään viedä ensi kaudeksi muualle.Nähtäväksi jää juokseeko Saipan pelaajat rahan perässä vai jäävätkö vielä vuodeksi kehittymään Mällin oppeihin.Saipassa heillä olisi mahdollisuus jatkaa suuressa roolissa ja vastuuta on tarjolla aivan varmasti samaan tapaan kuin kuluvalla kaudellakin.Saipassa vallitsee tällä hetkellä loistava tekemisen meininki ja pelaajat ovat yksimielisesti kehuneet joukkueen yhteishenkeä ja yhtenäisyyttä.Toivotaan että ei menetetä kaikkia tähtiämme (meidän mittakaavassa).

pest
20.01.2006, 12:41
Aika omituista jos ei budjetti nouse tämän kautisesta. Tänä vuonna joukkuessa ei ole yhtään tähtipelaajaa jolle pitäisi maksaa isoa palkkaa. Viime vuonna isosta palkasta nautti Banham ja Myllys. Luulisi, että tämän kauden pelaajabudejetti on ollut huomattavasti pienempi. Onkohan kellään muistissa tämän ja viimekauden budjetin eroa?

Unleazhed#62
20.01.2006, 12:51
Saipassa jatkavat vuoden sopimuksilla puolustaja Palomäki sekä hyökkääjät Koho ja Paakkarinen..

Ted Raikas
20.01.2006, 13:01
Palomäen jatkosoppari on vähän niin ja näin. Hyvä tietysti, että luottoa mieheen, mutta tällä kaudella otteet eivät ole ihmeemmin vakuuttaneet. Aikatavalla sitä harmainta osastoa SaiPassa, valitettavasti.

No jos vaikka ensikaudella.

Pioneer
20.01.2006, 13:05
Onkohan kellään muistissa tämän ja viimekauden budjetin eroa?

Ihan ulkomuistista. Eikö SaiPa leikannut nimenomaan pelaajabudjettia rankalla kädellä tämän kauden alla? Puhuttiin jopa sadoista tuhansista euroista. Jostain jäänyt tällainen kummittelemaan päähän, mutta paremmin tietävät valaiskoon - jälleen kerran.

Aksu
20.01.2006, 13:49
Ihan ulkomuistista. Eikö SaiPa leikannut nimenomaan pelaajabudjettia rankalla kädellä tämän kauden alla? Puhuttiin jopa sadoista tuhansista euroista. Jostain jäänyt tällainen kummittelemaan päähän, mutta paremmin tietävät valaiskoon - jälleen kerran.

Leikattiin rankalla kädellä, vajaa vanha mummon miljoona (pyöreät 150 000 €).

Pest: Miksi pelaajabudjetti sitten merkittävästi kasvaisi? Viime kaudelta alla kunnon tappiot, tämän kauden tulevalla voitolla katellaan vanhoja touhuja pois ja parannetaan pohjia tulevaisuutta varten. Pelaajabudjetin yksisilmäinen kasvattaminen ei pitkällä tähtäimellä ole pienen seuran tie. Tämän tulee tapahtua hallitusti ja pitkällä aikavälillä.

Ai niin, Koho lämmittää aina mieltä. Miun puolesta herra vois tehdä vaikka kuuden vuoden jatkosopimuksen. Tietää tasan tarkkaan mitä häneltä saa pelistä toiseen ja monikäyttöisyys erittäin hyvänä puolustavana sentterinä sekä hyvänä kiekollisena pelaajana vaan nostaa arvoa.

Edit: Tässä asiaa siitä pelaajabudjetista.

http://www.saipafanit.com/uutiset/index.php?id=88&v=8

Edit2: Tässä muuten lämmittävä sitaatti Koholta.

"- SaiPa oli selkeä ykkösvaihto minulle senkin takia, että Mälkiällä on vielä ensi kaudeksi sopimus. Sen takia halusin jäädä ainakin vuodeksi. Olen saanut pelata täällä paljon ja minulla on vielä hyvä mahdollisuus kehittyä pelaajana."

Toivottavasti valmennusparivaljakolla on vetovoimaa muidenkin silmissä.

http://www.saipafanit.com/uutiset/index.php?id=384&v=8

mirasane
20.01.2006, 14:23
Tässä pitää alkaa toivoa jo sitäkin, että yksi SaiPan kanssa jatkosopimuksesta neuvotteleva olisi Mälkiä itse. Herran työn jälki puhukoon puolestaan.

Aksu
20.01.2006, 14:25
Tässä pitää alkaa toivoa jo sitäkin, että yksi SaiPan kanssa jatkosopimuksesta neuvotteleva olisi Mälkiä itse. Herran työn jälki puhukoon puolestaan.

Tilanne tämän suhteen on se, että Nenonen on pariinkin kertaan lähestynyt valmennuskaksikkoa ja pyytänyt harkitsemaan jatkosopimusta, mutta vielä ei sillä rintamalla ole tapahtunut mitään liikehdintää.

Yxsarvinen
20.01.2006, 16:13
Haluan muistuttaa jo tässä vaiheessa kaikkia realismista. SaiPan budjetissa ei tapahdu merkittävää muutosta ensi kaudella ja hyvän kauden jälkeen yhden jos toisenkin pelaajan palkkapyynnöt ovat aika poskettomia. Tyyliin "pari pommia liigassa ja muutama maali", jonka jälkeen ruinataan toistasataa prosenttia palkanlisää. Vaihtuvuutta joukkueen kärkipäässä tulee olemaan, haluttiin me sitä tai ei. Rahat loppuis muuten kesken."Pari pommia ja pari maalia". Pihlström tulee mieleen. Upea pelaajaa, mutta puolestani voi mennä rahasalkkuineen bluussin neloseen vääntämään jos siltä tuntuu. Näin siis ylipäätään kaikkia leijoja kohtaan jolle ei iso rooli kelpaa vähän pienemmällä liksalla.

Edit: Voisi jopa muokkailla Pink Floydin Wish you were here-biisiä vähän: "would you exchange, a lead role in a SaiPa for a walk on part in the Blues"

Ted Raikas
20.01.2006, 16:42
"Pari pommia ja pari maalia". Pihlström tulee mieleen. Upea pelaajaa, mutta puolestani voi mennä rahasalkkuineen bluussin neloseen vääntämään jos siltä tuntuu.

Mitäs, onko Pihlström tiettävästi vaatinut suureen ääneen isojakin summia jatkosopimuksesta, vai mihin tuo väitteesi perustuu? Itse en ole nimittäin mitään tämänsuuntaista kuullut, joten en asioista tiedä. Ainakin on välittynyt, että kyseessä olisi suht nöyrä joukkuepelaaja, joka ei liikoja itsestään kuvittele. Eikä nuo tehot ole sensuuruisia kuitenkaan, että voisi mihinkään mennä isoja rahoja vaatimaan.

Yxsarvinen
20.01.2006, 16:46
Mitäs, onko Pihlström tiettävästi vaatinut suureen ääneen isojakin summia jatkosopimuksesta, vai mihin tuo väitteesi perustuu? Itse en ole nimittäin mitään tämänsuuntaista kuullut, joten en asioista tiedä. Ainakin on välittynyt, että kyseessä olisi suht nöyrä joukkuepelaaja, joka ei liikoja itsestään kuvittele. Eikä nuo tehot ole sensuuruisia kuitenkaan, että voisi mihinkään mennä isoja rahoja vaatimaan.
Kuten kirjoitin Aksun kuvauksesta että TULEE MIELEEN. Ei mitään sen kummempaa tietoa asiasta. Mielelläni näkisin Pillun ensi kaudellakin Sputnikeissa. Mutta on varmaan ilmiselvää, kuten Aksukin kirjoitti, että vaihtuvuutta tulee tapahtumaan kärjen osalta. Siihen on vain tyytyminen ja hyväksyminen.

Gleb
20.01.2006, 16:59
Kyllähän nuo sopimukset kelpaa, vaikka mielelläni olisin esimerkiksi Vihkon tai Vänttisen nimen joukossa nähnyt.
Palomäen tämä kausi on ollut selvä pettymys, mutta antaa miehen vielä vuosi yrittää. Meiltä kuitenkin nuo kaksi tornia puolustuksesta varmasti häipyy, joten kokoa (kuten myös Kokkoa) tarvitaan.
Kuten joku jo mainitsi niin Koholle voisi antaa vaikka kuuden vuoden sopimuksen ja Paakkarinen on pelannut hyvin Kohon kanssa, toivottavasti ensi kaudella nähdään myös entistä enemmän tehoja.

Aksu jo totesikin että vaihtuvuutta kärkimiehissä tulee. Kun lähes koko joukkue on tekemässä henkilökohtaisi piste-ennätyksiä tai pääsemässä ainakin lähelle, niin on selvää että palkkavaatimukset nousevat ja ihan aiheesta. Toivottavasti nyt edes pari kolme saadaan pidettyä joukosta Viitaluoma, Vänttinen, Koskenkorva, Vihko, Pihlström.

Ted Raikas
20.01.2006, 17:06
Pidän Tikkasta mahdollisena Kokon manttelinperijänä, etenkin jos otteet vielä paranee ja pisteitä alkaa tulla enemmän. Kokkokaan tuskin enää ihan kauhean montaa vuotta pelaa.

vallu#24
20.01.2006, 20:47
Paakkarisen ja Kohon jatkosopimukset olivat mieluisia uutisia. Näinköhän Kolle istutetaan sitten ensi kaudella tuohon SaiPan jarruketjuun?
Palomäestä ei oikein osaa sanoa juuta eikä jaata, kun en ole paljoa pelejä päässyt paikan päältä seuraamaan. Tuo pahin pakkasluku tehotilastossa ei kylläkään mikään kovin mukava luku ole.
Vänälle toivoisin todella jatkopahvia, mies ei ole vielä kaikkea potentiaaliaan esiin tuonut. Toivottavasti ei hinnoittele itseään liian kalliiksi. Olisi hienoa, kun joukkueessa jatkaisi taiturimainen "oma kasvatti"! Viitaluoma, Vihko, Kossu ja Pillukin olisivat kyllä sellaisia kavereita jotka olisi mukava pitää, mutta ei todellakaan mihin hintaan tahansa ja hyvä, että tämä kanta on ilmeisesti myös toimistolla. Jos noista edellä mainituista viidestä pelaajasta pitäisi yksi valita niin valintani osuisi juuri Vänään. Puolustukseen pitänee ensi kaudeksi löytyy uusia "torneja" Malmin ja Kudrocin tilalle. Kudroc ei varmasti olisi ensi kaudella halpa mies, kaikkea muuta.
Mielenkiinnolla jäämme odottelemaan lisää sopimusuutisia! Onko Aksulla tai Murmelilla mitään tietoa siitä onko noista fanisivuilla mainituista tarjoustilanteista mikään kääntymässä myönteiseen suuntaan? Tosin ilmeisesti ei ainakaan vielä ratkaisuun asti, koska muuten olisi varmaan uutisoitu samassa nipussa muiden tämän päivän ilmoitusten kanssa.

pp lämäri
20.01.2006, 21:55
Mitenkä on Saipalaisten mielestä Mikko hoitanut hommansa,tosin viime aikoina tainnut olla luukkuvahtina mutta sivusta seuranneena ja Mikon vankkumattomana kannattajana iloinnut että on päässyt välillä pelaamaankin.Toki soisi Mikolle peliaikaa mutta on sen verran huippuveskari kaverina että hänen saappaaisiin ei niin vain hypätä! Toivotan parhainta menestystä Saipalle eteenpäin!

Rok
20.01.2006, 22:22
Mitenkä on Saipalaisten mielestä Mikko hoitanut hommansaHyvinhän Mikko hommansa hoiti, kun loppusyksystä pääsi pelien makuun. Pelasi muistaakseni muutaman huippupelinkin, mutta kun Zepp sittemmin on pelannut todella upeasti, on Strömberg ymmärrettävästikin joutunut penkinlämmittäjäksi. Sääli sikäli, että potentiaalia menee hukkaan. Jännä tosiaan nähdä, mikä on tilanne, jos Zepp jatkaa Lappeenrannassa myös ensi kaudella. Strömbergkään ei ole enää mikään junnu, joten luulisi, että toinen kausi luukkuvahtina ei ole miehen kannalta kovin kiehtova vaihtoehto.

pp lämäri
21.01.2006, 00:09
Kyllä Mikko on kypsynyt liiga joukkueeseen hyvin ja palataan keväällä kupille!

Unleazhed#62
22.01.2006, 17:19
Rob Zepp on solminut Saipan kanssa vuoden jatkosopimuksen.

Pafe
22.01.2006, 17:19
Nyt se on sitten selvä, Rob Zepp jatkaa SaiPassa ensi kaudellakin.
Ihan hyvältähän tuo tuntuu, mutta saas nähdä mitä Ströbälle kaavaillaan.
Mikossahan on kyllä aineksia huippuvahdiksi SM-liigassa, mutta ilman pelejä ei tule kokemusta eikä kehitystä, joten luulenpa että SaiPa ei ole Mikolle paras vaihtoehto ensi kaudella.

Lähde: http://www.saipa.fi/

siesta
22.01.2006, 17:36
Mukava uutinen kyllä. Rob on ollut hyvä ja jos ja kun odotettavissa on vielä kehitystä niin loistojuttu.

Ei vaan ole Ströbälla mukava tilanne edessä, tuskin haluaa enää ensi kaudella luukunavaajan paikkaa.

Ted Raikas
22.01.2006, 17:40
Zeppin sopimus on tosi hieno juttu, kunhan vaan ei ole palkka kasvanut liikaa. En kyllä usko, eiköhän SaiPassa ole tätänykyä realiteetit aika tavalla hanskassa.

Nyt vielä se Vihko ja Vänttinen ainaskin...

Nebula
22.01.2006, 17:45
Nyt se on sitten selvä, Rob Zepp jatkaa SaiPassa ensi kaudellakin.
Ihan hyvältähän tuo tuntuu, mutta saas nähdä mitä Ströbälle kaavaillaan.
Mikossahan on kyllä aineksia huippuvahdiksi SM-liigassa, mutta ilman pelejä ei tule kokemusta eikä kehitystä, joten luulenpa että SaiPa ei ole Mikolle paras vaihtoehto ensi kaudella.

Lähde: http://www.saipa.fi/

Pahoitteluni, kun tungen ketjuunne, mutta minä ainakin näkisin Ströbän mielelläni Kuopiossa. Ja nykymenolla sieltä voisi peli-aikaakin irrota ihan kohtuullisesti.

EDIT: Onnittelut oivasta jatkopahvista. Tärkein osa-alue on nyt hanskassa ensi kaudellakin teillä.

Bauer
22.01.2006, 17:55
Zeppin sopimus on tosi hieno juttu, kunhan vaan ei ole palkka kasvanut liikaa. En kyllä usko, eiköhän SaiPassa ole tätänykyä realiteetit aika tavalla hanskassa.

Juu, sama kävi minullakin mielessä että toivottavasti on osattu pitää tarjoukset järkevinä. Uskon kyllä itsekin siihen, ettei nyt olla lähdössä ilkkakaarnamaiseen pelleilyyn vaan ollaan realisteja sopimusten suhteen vaíkka hyvät pelimiehet haluttaisiinkin pitää.

Hyvä uutinen kyllä. Hiukan oli jo toimittaja päivän Etelä-Saimaassa yrittänyt vihjailla että sopimuksen teko takkuilee, mutta onneksi nyt on tämäkin hoidettu alta pois.

mirasane
22.01.2006, 19:09
Tälle pitää nostaa malja! Ja jos Ströba haluaa Kuopioon, niin eiköhän me voida suostua kauppaan, jossa Samuli Suhonen tulee vaihdossa keltapaitaan? ;)

problem
22.01.2006, 19:31
Tämä Rob oli yksi niitä peräänkuuluttamiani PERUSTUKSIA!
Luotettavat ykkösveskarit ovat nykyään harvinaisia.Suomesta vähänkin
lupaavimmat lähtee joko Änärii tai Ahloo,ja näistä jenkeistä ja kanukeista ei
aina tiedä.Onnex Rob tarttu haavii ja viihtyy täällä ja teki jatkot.Harvinaista herkkua SaiPalle!

Nebula
22.01.2006, 19:45
Tälle pitää nostaa malja! Ja jos Ströba haluaa Kuopioon, niin eiköhän me voida suostua kauppaan, jossa Samuli Suhonen tulee vaihdossa keltapaitaan? ;)

Näillä esityksillä tervemenoa Suhoselle mun puolesta :)

menza
22.01.2006, 19:56
Kunnon rakentaminen aloitetaan aina perustasta. Nyt alkaa perusta näyttämään varsin mallikkaalta! Koho, Paakkarinen, Palomäki ja Zepp vakauttavat varmasti ensi kauden tilannetta.

Toivottavasti rahaa on käytetty järkevästi. Toivoa sopii, että ryhmästä Vänttinen, Pihlström, Viitaluoma ja Vihko ainakin yhden nimi löytyisi pian myös ainakin ensi kauden kattavasta paperista!

Murmeli
22.01.2006, 19:58
Päivitetäänpä tilanne:

maalivahdit

Hostikka, Ville 2008
Strömberg, Mikko 2007
Zepp, Rob 2007

puolustajat

Grönholm, Ossi-Petteri 2007
Palomäki, Mikko 2007
Tikkanen, Harri 2007
Tuominen, Joni 2007

hyökkääjät

Holma, Eetu 2008
Immonen, Jarkko 2007
Koho, Ville 2007
Paakkarinen, Teemu 2007
Rämä, Markus 2008

problem
22.01.2006, 19:58
Näillä esityksillä tervemenoa Suhoselle mun puolesta :)
Näillä puheilla- Kiitoksia vaan hiomattomasta timantista-.Saipassa Samulista tehdään TYKKI!
En ole tekemässä sopimuksia,mutta "kauppamiehenvikaa" miussa on.

stuba
22.01.2006, 20:49
Murmelin listasta puuttuu Markus Rämä, jolla on sopimus SaiPan kanssa 2008 asti.

Päivitetäänpä tilanne:

maalivahdit

Hostikka, Ville 2008
Strömberg, Mikko 2007
Zepp, Rob 2007

puolustajat

Tikkanen, Harri 2007
Palomäki, Mikko 2007
Grönholm, Ossi-Petteri 2007
Tuominen, Joni 2007

hyökkääjät

Koho, Ville 2007
Paakkarinen, Teemu 2007
Immonen, Jarkko 2007
Holma, Eetu 2008

Blur
22.01.2006, 23:12
Näillä puheilla- Kiitoksia vaan hiomattomasta timantista-.Saipassa Samulista tehdään TYKKI!
En ole tekemässä sopimuksia,mutta "kauppamiehenvikaa" miussa on.
Mutta sovitaan Kuopion miesten kans, et täs loppukaudeks tehään sellanen pikkuseurojen yhteistyöjutska ja vaihetaan Peter Nylander - Tomas Kurka..
Sit voitas vaik pistää Ströbä enskaudella Kuopijjoon ja ottaa se Suhonen.

Mammutti
26.01.2006, 21:48
Morten Ask, mielellään 2 vuotta.. Saipan näköinen pelaaja.. vähän vielä kankea loukkaantumisen jälkeen.. vahva iso jässikkä, kohtalaiset kädet, peliälyäkin löytyy, laukausta ei vielä juuri nähty.. sitä paljon puhuttua potentiaalia on..
ja todennäköisesti edullinen..
jotain samaa kuin eräässä kanukissa, josta täällä vieläkin puhutaan.. ja paras esitys on vielä varmasti näkemättä.. pelaa noin 3-4 minuuttia liian vähän peliä kohti IMO..

Murmeli
27.01.2006, 00:01
Morten Ask, mielellään 2 vuotta.. Saipan näköinen pelaaja.. vähän vielä kankea loukkaantumisen jälkeen.. vahva iso jässikkä, kohtalaiset kädet, peliälyäkin löytyy, laukausta ei vielä juuri nähty.. sitä paljon puhuttua potentiaalia on..
ja todennäköisesti edullinen..
jotain samaa kuin eräässä kanukissa, josta täällä vieläkin puhutaan.. ja paras esitys on vielä varmasti näkemättä.. pelaa noin 3-4 minuuttia liian vähän peliä kohti IMO..Alan pikkuhiljaa olla samaa mieltä. Ask parantaa jatkuvasti ja ehjän kesätreenin jälkeen voisi olla juuri SaiPan tyylinen pelaaja. Mahdollisesti palkkakaan ei ulkomaalaisvahvistukseksi päätä huimaa (tai mistä minä tiedän), joten 1+1 pahvi kouraan vaan.

stuba
27.01.2006, 09:05
Yhdyn kyllä täysin rinnoin tähän jatkosoppari Askille porukkaan. Loistavan pelisilmän omaava kaveri, jonka heikot tehot tällä hetkellä näyttävät olevan kiinni siitä, että laiturit eivät saa kiekkoa mistään sisään. Vielä kun mies on vahva vääntäjä laidan vieressä ja taklausintoakin on, niin 1+1 pahvia vaan kouraan.

Jubomir
27.01.2006, 10:11
jotain samaa kuin eräässä kanukissa, josta täällä vieläkin puhutaan.. ja paras esitys on vielä varmasti näkemättä.. pelaa noin 3-4 minuuttia liian vähän peliä kohti IMO..Itsekin sitä mieltä että paras Ask vielä näkemättä. Tuon peliajan lisäksi toinen rajoittava tekijä Askin pelaamiselle on ketjukaverit, jotka minun mielestäni ovat SaiPaan heikoimmat lenkit tällä hetkellä, kummastakaan ei juuri mitään hyötyä joukkueelle. Kolehmainen voisi korvata jo nyt Vilenin aivan hyvin ja joku A-juniorikin osaisi varmasti kaatua aina, kun saa kiekon. Toivotaan, että viimeistään ensi kaudella Ask saisi mahdollisuuden yrittää SaiPassa kunnon ketjukaverien kanssakin pelaamista. Nylander-Ask-Vilen tilalla näkisin paljon mieluummin esimerkiksi ketjun Yli-Torkko-Ask-Kolehmainen, vaikka jo tällä kaudella. Mutta SaiPassa on totuttu että näillä mennään, meni hyvin tai huonosti.

Jubomir
30.01.2006, 13:54
Nylander-Ask-Vilen tilalla näkisin paljon mieluummin esimerkiksi ketjun Yli-Torkko-Ask-Kolehmainen, vaikka jo tällä kaudella. Mutta SaiPassa on totuttu että näillä mennään, meni hyvin tai huonosti.Yli-Torkko sitten vaihtoi maisemaa jo tällä kaudella, kuten vähän ounastelin, että olisi mahdollista. Ehkä ei kuitenkaan kiinnostanut SaiPaa, jos ei Mälkiän suosikkeja ole.

Swift
30.01.2006, 17:31
Ehkä ei kuitenkaan kiinnostanut SaiPaa, jos ei Mälkiän suosikkeja ole.

Sääli jos kentän ulkopuoliset asiat ovat Yli-Torkon tännetulemisen tiellä, koska pelityyli on juuri niin SaiPan näköinen kuin voi olla. Parhaimmillaan kiekon kanssakin osasi tehdä hyviä ratkaisuja, vaikkakin kaikki tietävät Toren pelin vahvimmat osa-alueet. Hyvä pelaaja ja tottakai TPS:lle pelimiehet kelpaavat.

atsku
30.01.2006, 19:10
Sääli jos kentän ulkopuoliset asiat ovat Yli-Torkon tännetulemisen tiellä, koska pelityyli on juuri niin SaiPan näköinen kuin voi olla. Parhaimmillaan kiekon kanssakin osasi tehdä hyviä ratkaisuja, vaikkakin kaikki tietävät Toren pelin vahvimmat osa-alueet. Hyvä pelaaja ja tottakai TPS:lle pelimiehet kelpaavat.
Jotenkin en jaksa uskoa siihen, että niin huonosti voisi mennä Mällillä ja Jonilla, etteikö Joni voisi palata SaiPaan ensi kaudeksi. Ei vielä nuolaista ennenkuin tipahtaa.

stuba
31.01.2006, 09:25
Ongelmahan ei todellakaan ole Mällin ja Toren välinen, sillä miehet kyllä tulevat toimeen ja Mällin mielestä Toren pelityyli sopisi SaiPaan. Ongelma asiassa on se, että Torelle maistuu eräs nimeltämainitsematon neste hieman liian hyvin. Varmasti SaiPa Toren tänne ottaa, jos sopimukseen saataisiin pykälä, joka hieman rauhoittaisi kaukalon ulkopuolista toimintaa.

Unleazhed#62
31.01.2006, 12:15
Päivän Is-Veikkajan mukaan Saipa oli kiinnostunut Toresta mutta siirto kariutui nimenomaan kaukalon ulkopuolisiin syihin.
Ehkäpä vielä jonain päivänä Tore Saipassa spelailee..

Ted Raikas
31.01.2006, 17:12
Ehkäpä vielä jonain päivänä Tore Saipassa spelailee..
Ensikaudella? Miehen sopimushan loppuu tähän kauteen ja saa nyt nähdä, tuleeko sitä sopparia Tepsinkään kanssa.

Jää nähtäväksi. Jossain vaiheessa se on kuitenkin skarpattava.

Franz
31.01.2006, 20:47
Ongelma asiassa on se, että Torelle maistuu eräs nimeltämainitsematon neste hieman liian hyvin. Varmasti SaiPa Toren tänne ottaa, jos sopimukseen saataisiin pykälä, joka hieman rauhoittaisi kaukalon ulkopuolista toimintaa.
Onko sulla asiasta ns. varmaa tietoa? Todella harmillista mikäli tilanne on tämä, vaikuttaa varmasti koko uraan jos tilanne on paha. Tore kuului SaiPassa pelatessaan ehdottomiin suosikkeihini mutta en tiennyt tällaisesta mitään.

Franchi
31.01.2006, 23:29
Onko sulla asiasta ns. varmaa tietoa? Todella harmillista mikäli tilanne on tämä, vaikuttaa varmasti koko uraan jos tilanne on paha. Tore kuului SaiPassa pelatessaan ehdottomiin suosikkeihini mutta en tiennyt tällaisesta mitään.En tarkoita kohdistaa tätä suoraan sinulle, mutta tämän asian puiminen ei kuulu meille eikä tälle palstalle mielestäni pätkän vertaa. Kukin elelee tyylillään, kävi sitten töissä raksalla, jääkiekkojoukkueessa tai makailee työttömänä kotonaan.

hemppo
07.02.2006, 08:20
Urheilulehti kirjoittaa Yli-Torkosta seuraavaa:

"SaiPan oma kasvatti, laitahyökkääjä Joni Yli-Torkko, olisi Mälkiän mukaan haluttu takaisin kotiseuraansa, mutta pelaajalla ei ollut halua tulla. Vahvoja hyökkäysalueen taklauksia jakeleva laituri valitsi TPS:n."

Eli tämän mukaan Mälkiä ja seurajohto ei tuntenut antipatiaa Torea kohtaan ainakaan ennen viimeisintä siirtoa.

lähde: http://www.urheilulehti.fi/jaakiekonsmliiga/uutiset/article126088-1.html

Aksu
16.02.2006, 15:43
Kaijomaalle vuoden pahvi, Vilenille kaksi.

Pioneer
16.02.2006, 16:00
Kaijomaalle vuoden pahvi, Vilenille kaksi.

Vilenin kannalta kahden vuoden sopimus on varmasti jälleen kerran unelmien täyttymys. Hirveän monta vuotta älytöntä, mutta pirun sitkeää kitkuttamista Mestiksessä. Nyt sitten "vanhoilla" päivillään pääsee toteuttamaan itseään rakastamassaan lajissa lähes rajattomasti. Toivottavasti tuloksena on jotakin parempaa kuin mitä tähän asti on nähty. Sitä varmasti toivovat niin SaiPa kuin Jaska itsekin.

Rok
16.02.2006, 16:10
Vilenin kannalta kahden vuoden sopimus on varmasti jälleen kerran unelmien täyttymys.Jeps. Voisin kuvitella, että Vilenillä itsellään oli todella kova halu päästä sopimukseen. Käsitteekseni miehellä on sukua täällä päin, ja - kuten Pioneer jo totesi - on Jaskan motivaatio pelata liigaa - vaikka sitten pienemmässäkin roolissa - varmasti kohdillaan vuosien Mestis-junttauksen jälkeen. Itselleni Jaskan jatkosoppari oli jonkin asteinen yllätys; tuskin mies SaiPalle kovin kalliiksi tulee.

Toivotaan tosiaan, että Jaska saa jatkossa kunnolla juonesta kiinni. Tällä kaudella nähtyjen otteiden perusteella edellytyksiä neloskenttää korkeammalle ei oikein ole.

Gleb
16.02.2006, 16:32
Kaijomaalle vuoden pahvi, Vilenille kaksi.

Kaijomaan jatko hyvä, Vilenin sopimus aivan käsittämätön. Vilenille ei ole ollut oikein mitään käyttöä tällä kaudella, vaikea kuvitella että olisi ensi kaudellekaan, todella outo ratkaisu. Onko SaiPasta nyt lähdössä niin paljon pelaajia että jatkuvuutta pitää ylläpitää antamalla tuollaisella jämäpelaajalla kahden vuoden sopimus?

Pioneer
16.02.2006, 16:36
Onko SaiPasta nyt lähdössä niin paljon pelaajia että jatkuvuutta pitää ylläpitää antamalla tuollaisella jämäpelaajalla kahden vuoden sopimus?

Tähän johtopäätökseen päädyin ainakin itse heti, kun uutisen Vilenin sopparista kuulin. Saa nähdä millaiseen pelaajarulettiin SaiPa joutuukaan tämän kauden päättymisen jälkeen.

edit: tai johan tuo ruletti on siis jo kabineteissa tietysti käynnissä. Tulokset tulevat julki sitten joskus kauden jälkeen.

Bauer
16.02.2006, 16:45
Alkaa kyllä tosiaan pelottaa että lähtijöiden määrä voi olla melkoinen tämän kauden päätyttyä. Pitkään on jo jatkosoppareitakin väännelty, mutta yhtäkään kovaa nimeä (paitsi Zepp) ei ole paperiin saatu. Nooh, onhan Koho hyvä sentteri ja Vilen ja Paakkarinen hyviä taistelijoita, mutta olisi helpottavampaa kuulla esimerkiksi Pihlströmin, Vihkon, Koskenkorvan tai Vänttisen jatkopahveista.

Kudrocista, Malmivaarasta tai Viitaluomasta en jaksa enää haaveilla. Melkoinen ihme saa tapahtua jos yksikin näistä äijistä ensi kaudella keltamustaan pukeutuu.

Murmeli
16.02.2006, 16:50
Kaijomaan jatko hyvä, Vilenin sopimus aivan käsittämätön. Vilenille ei ole ollut oikein mitään käyttöä tällä kaudella, vaikea kuvitella että olisi ensi kaudellekaan, todella outo ratkaisu. Onko SaiPasta nyt lähdössä niin paljon pelaajia että jatkuvuutta pitää ylläpitää antamalla tuollaisella jämäpelaajalla kahden vuoden sopimus?Kun ajatellaan, että ikisaipa Mika Skyttä lopettanee (oma spekulaationi) uransa tämän kauden jälkeen, löytyy Vilenille käyttöä Skyden paikkaajana. Skyden tilalle ei kuitenkaan kannata lähteä kaukaa etsimään rouhijaa. Vilen kaipaa voimaa ja sitä SaiPassa osataan pelaajalle treenauttaa. Taistelutahtoa ja periksiantamattomuutta Vilenillä on. Käsiä selvästi enemmänkin kuin Skydellä.

Vilenin oletettu palkka on sellainen, että Vilenin sopimuksella yksi kolmos-nelosketjun yleismiehen paikka on täytetty. Uskon vahvasti roolituksen olevan tässä avainsana ja Vilenille käyttöä löytyy. Pitää aina kysyä, löydettäisiinkö Vilenin rooliin samalla rahalla muualta parempi ja käyttökelposempi pelaaja.

startin13
17.02.2006, 13:44
Kun ajatellaan, että ikisaipa Mika Skyttä lopettanee (oma spekulaationi) uransa tämän kauden jälkeen, löytyy Vilenille käyttöä Skyden paikkaajana. Skyden tilalle ei kuitenkaan kannata lähteä kaukaa etsimään rouhijaa.

Mustapartaisen miehen jatkosopimus ei ole mahdottomuus, ja se voi yllättää yhtälailla muitakin kuin pelkästään sivuunkirjoittanutta. Vilenin sopimuksesta kuullessani olin kieltämättä hieman hämmästynyt. Eli ihmeiden aika ei ole vielä ohi. Saipan toimistolla voidaan tässä samassa herkässä tilassa hätäpäissään kirjoitella sopimuksia muillekkin "alanmiehille"

Malmivaara,Viitaluoma ja Kutroksi suuntaavat melkoisella varmuudellaa rahakkaimmille jäille keväällä, ja saattaa siinä mylläkässä joku muukin lähteä imussa. Pikkaisen mahaa kipristää kun ajattelee pelaajamenetyksiä, sillä kauden alkaessa ei ollut odotuksia, tai jos oli, ne odotusarvot ovat omalla kohdallani ylittyneet vähintäänkin reilusti.

Tämä kausi jää kyllä mieleen, niin monta hieman surullisemmin sujunutta kautta tässä on ollut takana. Eikä niitä mitaleitakaan ole ihan vielä jaettu.

mirasane
17.02.2006, 15:11
Aluksi yllätyin, kun Vilenin pahvi julkaistiin, mutta tarkemman miettimisen jälkeen olen täsmälleen samaa mieltä Murmelin kanssa.

Täytyy kuitenkin muistaa seuraava asia. Joukkue tarvitsee rouhijoita, joukkue tarvitsee kokeneita pelaajia ja tsemppaajia, jotka näyttävät nuorille pelaajille esimerkkiä. Vilen tuo kaikkea tätä.
Ja koska Vilenin tämä kausi ei ole ollut pisteidenkään valossa huikea, ei hän varmasti ole kallis pelaaja.

Skytän aika SaiPassa päättyy 95% varmuudella tähän kevääseen.

Ted Raikas
17.02.2006, 15:46
Itsekin sulatellut tässä Vilenin sopparia ja tullut siihen päätökseen, että tuskin on paha juttu. Mies mitä ilmeisemmin nöyrä ja mukautuva joukkuepelaaja, joka luo hyvää henkeä. Sellainen ominaisuus on tärkeä hyvän joukkueen syntymiselle, porukan pitää olla yhteenhitsautunut ja hengeltään hyvä. Vilen toki on jo kohtuu iäkäs pelaajaksi, että voisi murtautua hyvien liigapelaajien kastiin, mutta ensikausi on ensikausi ja joskus asiat voivat loksahtaa kohdalleen pidemmällä aikavälillä ja parempaa jälkeä voi syntyä.

Vilen oli kanssa niitä aika pitkäaikaispotilaita, joten vei varmasti pelituntumaa.

Sitä paitsi, kyllä niitä neloskentän miehiäkin tarvitaan ja hyvä sellaisen paikan on täyttää pelaajalla, jonka kyvyt ja luonne jo tunnetaan ja joka tuntee joukkueen pelitavan ja meiningin. Paremmin saa hitsattua kenttiä kasaan.

Swift
17.02.2006, 15:47
Aluksi yllätyin ehkä hieman negatiivisesti Vilenin jatkosopparista, mutta tosiaan tarkemmin mietittynä aika Mälkiän näköinen pelaaja. Kesällä järkyttävälle punttikuurille - voimaa ja taklaustekniikkaa lisää niin saadaan peruspörrääjä Vilenistä monipuolinen Kisapuiston sytyttäjä ensi kauden neloskenttään.

Aksu
17.02.2006, 19:26
Vilenin kohdalla on kyse muuten SaiPalle melko tutusta ilmiöstä, joka tapahtui myös Vihkon kohdalla. Tiedote kertoi kahden vuoden sopimuksesta, mutta Vilenin sopimus on todellisuudessa 1+1. Optio on SaiPalla.

ElBimbo
18.02.2006, 03:03
Aksun tarkennuksen huomioiden Jaskan jatkosopimus on ihan hyvä juttu. Ainakin itselleni on jäänyt positiivinen kuva Vilenin pelaamisesta. Ei hän mikään rouhija tai voimahyökkääjä ole, mutta laittaa kroppaansa likoon ja tsemppaa joka vaihdossa, vaikka joutuisikin pelaamaan hajavaihtoja. Kaiken lisäksi hänellä on hyvä pelisilmä ja ei ole mikään puukäsi. Tämä kausi on osoittanut, ettei ainakaan minulla ole varaa ennalta pahemmin tuomita tulevan kauden pelaajia, sillä tällä kaudella on tullut niin paljon positiivisia yllätyksiä omien ennakkoarvailujeni vastaisesti.

REALplayer
22.02.2006, 13:13
mielestäni katiskaa voisi uittaa hieman syvemmälle, jos sieltä tarttuisi keväällä muuan Määttänen lahden takaa.

Bon
22.02.2006, 14:32
mielestäni katiskaa voisi uittaa hieman syvemmälle, jos sieltä tarttuisi keväällä muuan Määttänen lahden takaa.
Kyllä! Lisäksi voitaisiin istuttaa kisapuiston parkkipaikan ympärille puita, jossa kasvaa omenoiden tilalla 600€ seteleitä.

firsov
27.02.2006, 19:31
Onko jäänyt jotain näkemättä tai ymmärtämättä kun Pihlströmin agentin sivuilla on miehen sopimuksen päättymiseen merkattu 2008. Onko jatkosopimus tehtynä ilman julkaisua vai onko siirto Lappeenrannasta muualle selviö ?

stuba
27.02.2006, 20:41
Onko jäänyt jotain näkemättä tai ymmärtämättä kun Pihlströmin agentin sivuilla on miehen sopimuksen päättymiseen merkattu 2008. Onko jatkosopimus tehtynä ilman julkaisua vai onko siirto Lappeenrannasta muualle selviö ?

EDIT: Löysinkin saman tien. Siellähän se komeilee 05/2008.

Jubomir
28.02.2006, 18:09
Miten mahtoi mennä SaiPan osalta olympiatauko, väistyvä tj. taisi ennen taukoa sanoa, että silloin hyvä aika istua alas jatkosopimusneuvotteluihin.
Menikö pelkäksi istuskeluksi? Pihlström taisi siis olla ensimmäinen, joka lähti rahakkaampien sopimuksien perään. Ei kuitenkaan järjettömän paha menetys, edelleen kolme kotimaista laituria, joiden menetys olisi pahempi kuin Pihlströmin lähtö. Toivotaan, että optiot muistetaan käyttää määräpäiviin mennessä, vaikka ei SaiPa-laivan ohjaajasta tulevaisuudessa olekaan tietoa.

lautamies
28.02.2006, 19:19
Ensin yksi kysymys. Mihinkäs tuo Pihlströmin vuoteen 2008 ulottuva sopimus on? Kun kauden aikana neuvottelut ja ainakin sopimusten teko toisen joukkueen kanssa on kielletty, niin voisi olettaa, että jos sopimus ei ole SaiPaan niin ehtoja on rikottu ja SaiPallakin on asiaan sanansa sanottavana.
On sitten eri asia haluaako SaiPa ryhtyä riitauttamaan asiaa, varsinkin jos mies on ottanut kannan että ei halua täällä pelata, eihän vastarannankiiskeä kannata joukkueessa pitää. MUTTA, jos tuo sopimus onkin SaiPaan, mitäs sitten? Tiedän, että tarjous seuran taholta on jätetty, mutta vastauksesta ei minulla toistaiseksi ole tietoa.

Tänään Etelä-Karjalan radion uutisissa kerrottiin Mälkiän sanoneen, että jonkinverran pelaajia joukkueessa vaihtuu, kuinka monta, sitä ei varmaan tiedä kukaan, mutta jonkinverran vaihtuvuutta on joka joukkueessa, jopa sopimuksenalaisia pelaajia siirtyy seurasta toiseen, ei tässä vaiheessa kautta kannata huolestua, yllättäviäkin siirtoja saattaa tulla.

Minut tietenkin teilataan, mutta, olen miettinyt kannattaako esimerkiksi Vänttisen optio käyttää, mies on minun mielestäni aivan liian ailahteleva ja liika "juppaileva" pelaaja, suoraviivaisuutta vaaditaan reilusti lisää.

Ted Raikas
28.02.2006, 21:04
Joonas Vihko. Mieluusti vaikka kaksi kautta.

mirasane
01.03.2006, 13:46
Onko jäänyt jotain näkemättä tai ymmärtämättä kun Pihlströmin agentin sivuilla on miehen sopimuksen päättymiseen merkattu 2008. Onko jatkosopimus tehtynä ilman julkaisua vai onko siirto Lappeenrannasta muualle selviö ?

SaiPa ei ole Pihlströmin kanssa tehnyt sopparia ja SaiPan toimistollakin ollaan ihmeissään tuon netissä olleen tiedon suhteen.

Oma epäilykseni on, että kulissien takana on neuvoteltu soppari muualle ja tieto siitä on lipsahtanut vahingossa nettiin. Tuo kauden aikana muualle neuvotteleminenhan taitaa olla kiellettyä - onko siitä peräti joku sakko luvassa kiinnijääville?

Maffesoli
01.03.2006, 13:57
Oma epäilykseni on, että kulissien takana on neuvoteltu soppari muualle ja tieto siitä on lipsahtanut vahingossa nettiin.

Lipsahdus on näemmä äkkiä korjattu pois näkyvistä kyseisiltä sivuilta. Voihan toki olla, että se oli oikeastikin virhe...

Tuo kauden aikana muualle neuvotteleminenhan taitaa olla kiellettyä - onko siitä peräti joku sakko luvassa kiinnijääville?

Tämä sääntö on kyllä yhtä hyödyllinen kuin nunnan nännit niin sanotusti. Toivottavasti mikään liigaseura ei noudata sitä - koska sitten on auttamattomasti jälkijunassa.

Mutta eiköhän se sääntö ole alkujaankin vain kulissiksi tarkoitettu. Ei sitä ilmeisesti kukaan tosissaan ota. Paitsi muutama fani ja pari pihalla olevaa toimittajaa.

fila
01.03.2006, 16:28
Eihän toi tilanne nyt maailman huonoin ole soppareiden suhteen...

Molet on OK!

Pakit ei... ainankin Malmin kanssa olisi saatava jatko paperille.

Kudrokkia en usko että pysyy edes Suomessa hyvä jos Euroopassa.

Timosen kanssa voi neuvotella jos ei pyydä liikaa...

Kokko saa mennä...

Jokiraita... varmaankin halpa...

muiden kanssa on jo sopimukset


Entäs hyökkäyspää...

Vänän ja Vihkon optiot pitäisi ehdottomasti käyttää...

Kossu... eikun jatkoa meille... uusimmassa Veikkaajassa kehui olosuhteita ja seuraa... ainut huoli oli vaimon työpaikka.

Kole... oma junnu... halpa... pidetään täällä...

Vili, olisi hyvä jos jäisi mutta ei saa maksaa liikaa...

Pihlström ilmeisesti menossa muualle... olisi ollut käyttöä Saipassakin... MENETYS jos lähtee muualle.

Skyde... ei taida vanha enää jaksaa...

Silvennoinen... ai kuka???

Nylander ja Ask... jos nylle on halpa... siis oikeasti halpa ja haluaa olla täällä lähellä vaimon sukulaisia niin OK, mielestäni parantanut esityksiä koko ajan ja on jo Saipan lähes parhaimmistoa... Ask voi hakea turska-troolarilta töitä...

Muiden kanssa on jo sopimukset...

Yxsarvinen
01.03.2006, 17:50
Juu ei tuo totaalisen huono ole tuo sopimustilanne. Pakistossa ehkä ne suurimmat kysymysmerkit.

Hyökkääjistä:
-Vili näytti jo, ehkä aika päästää menemään.
-Kossu voisi puurtaa vielä toisen hienon kauden SaiPassa.
-Ja jos ensi kaudella Lappeessa ei pääse nauttimaan enää Pillusta, voisi nauttia vaikka siitä Über-Torskasta. Plus/miinus -kauppa.
-Vänä... Kuten tuossa aiemmin Tosiveteraanikin maalaili, ei myöskään meikäläisen mielestä ole mikään must-pidettävä. Vänä on näyttänyt mihin parhaimmillaan pystyy, mutta ehkä voisi jätkälle itselleenkin tehdä hyvää vähän kierrellä muuallakin. Paikkaajaksi joku Kalto Bluesista hakemaan nostetta uralleensa idän suunnalta.
-Nylle, hmm, hyvää on nykyisin kuulunut, mutta voisihan sitä samanlaisella riskillä kokeilla jotain toistakin svedua jostain alasarjoista.
-Ask jostain syystä herättää enemmän sympatiaa. Pelityyli... Ei turhaan ykköskentässä kritisoitavana kuten Nylle alkukaudesta.

Mitäs vielä... Kolehmainen juu, Skydelle hyvät eläkepäivät vaan. Kokostahan ei vissiin eroon pääse. Mutta jotain järkäleitä puolustukseen voisi jostain yrittää haalia. Ois ihan kiva.

Vihkolla on ihan omakin ketju.

Aksu
01.03.2006, 18:31
Vuoden jatko Kossulle. Tässä sopimuspelaajat.

Maalivahdit

Mikko Strömberg
Ville Hostikka
Rob Zepp

Puolustajat

Ossi-Petteri Grönholm
Joni Tuominen
Harri Tikkanen
Mikko Palomäki
Kalle Kaijomaa

Hyökkääjät

Jarkko Immonen
Eetu Holma
Markus Rämä
Ville Koho
Teemu Paakkarinen
Jaska Vilen
Kimmo Koskenkorva

Bauer
01.03.2006, 19:44
Jees, kiva että Kossun kanssa saatiin sopimus aikaan. Oikein positiivinen kuva jäänyt kaverista ja kun merkitys kaukalossakin on suuri niin mikäpäs tässä.

Tunnelmia kyllä latistaa tuo Pillun varmistunut lähtö. Kerran pk-seudusta on kyse, niin eiköhän kyseessä ole Bleg. Nooh, ei jaksa juuri nyt manata Pillulle sen enempää tulevaisuutta nelosketjussa. Hieno pelaaja oli, hankitaan sitten uutta tilalle kauden jälkeen.

menza
01.03.2006, 21:27
Koskenkorvalle jatkoa, loistava homma. Vihkon optio tulee käyttää niin joukkue näyttää jo varsin mallikkaalta, vaikka toki työn sarkaa riittää rutkasti myös jatkossa.

Tunnelmia kyllä latistaa tuo Pillun varmistunut lähtö.

Mitäs, onko 100% varma tieto että lähtee? Itse toki uskon tähän vahvasti, mutta onko jostain tihkunut tälle asialle vahvistus?

ahal
01.03.2006, 22:29
Koskenkorvalle jatkoa, loistava homma. Vihkon optio tulee käyttää niin joukkue näyttää jo varsin mallikkaalta, vaikka toki työn sarkaa riittää rutkasti myös jatkossa.

Mitäs, onko 100% varma tieto että lähtee? Itse toki uskon tähän vahvasti, mutta onko jostain tihkunut tälle asialle vahvistus?
Joonas vielä ensi kaudeksi mukaan sopivalla palkankorotuksella, niin avot. Pillun aikeet ilmeisesti tulivat julki vahingossa agentin kautta. Vuosi sittenhän AP tuli muistaakseni jonkinsortin "vaihtokaupassa osamaksuna" Petteristä tms. Ainakin samoihin aikoihin toukokuussa siirrot tapahtuivat yhdessä Jarkko Immosen kanssa. Muistan monenkin blegifanin surreen P:n poislähtöä ja ehkäpä seurassa havaittiin sama. Pitäisin lähes varmana, että jos AP muualle menee, suunta on Espoo ja Mankkaa. Espoossahan on edessä taas vilkkaat pelaajien vaihtoviikot, kevätrotaatio. Uskon, että Pihlström on korkealla Raivo Summasen ensi kauden joukkueessa.

mirasane
02.03.2006, 01:16
Vuosi sittenhän AP tuli muistaakseni jonkinsortin "vaihtokaupassa osamaksuna" Petteristä tms. Ainakin samoihin aikoihin toukokuussa siirrot tapahtuivat yhdessä Jarkko Immosen kanssa.

Väärin muistat. Blues olisi halunnut pitää Pihlströmin ja tulkitsi aluksi niin, että AP:lla olisi ollut sopimus heidän kanssaan myös tästä kaudesta. SaiPaa uhattiin aluksi jatkotoimenpiteilläkin, jos joukkue signaa Pihlströmin. Moiset puheet ohitettiin olankohautuksella, koska agentti ilmoitti Pihlströmin olevan sopimukseton pelaaja ja vapaa neuvottelemaan.

Bauer
02.03.2006, 12:44
Mitäs, onko 100% varma tieto että lähtee? Itse toki uskon tähän vahvasti, mutta onko jostain tihkunut tälle asialle vahvistus?

Ei ole tietenkään julkaistu kun pelit jatkuvat, mutta mitä tässä nyt olen kommentointia asian tiimoilta lueskellut niin taitaa olla aika selviö tuo sopimus muualle.

Spac
02.03.2006, 13:01
Koskenkorva kun teki kerran jatkosopparin SaiPan kanssa, ja Vihkokin on tuossa optioineen ehkä lähellä, niin olisiko mitenkään mahdollista, että myös Vihkon jäädessä SaiPaan, kasvaisivat myös Viitaluoman halut jäädä. Koskenkorva-Viitaluoma-Vihko on ollut kuitenkin varmasti jätkien omastakin mielestä toimiva ketju ja yhteistyö lähitulevaisuudessakin voisi kiinnostaa.
Olisihan se kova paukku, mutta tässä vaiheessa saa toivoa vapaasti!

Aksu
03.03.2006, 14:04
Kaksi vuotta lisää kakkua Kolehmaiselle. Tässä sopimuspelaajat.

Maalivahdit

Mikko Strömberg
Ville Hostikka
Rob Zepp

Puolustajat

Ossi-Petteri Grönholm
Joni Tuominen
Harri Tikkanen
Mikko Palomäki
Kalle Kaijomaa

Hyökkääjät

Jarkko Immonen
Eetu Holma
Markus Rämä
Ville Koho
Teemu Paakkarinen
Jaska Vilen
Kimmo Koskenkorva
Janne Kolehmainen

Ted Raikas
03.03.2006, 15:30
Ihan ok runko ja potentiaalisia kavereita nostamaan rimaa ensikaudella lisää (Immonen, Holma, Vilen jne. Rämäkin mahdollisena tulokkaan kiehtova).

Nyt vaan pitäisi niitä avainpelaajia saada lisää pysymään. Ainakin muutama olisi hyvä. Ei ole varaa menettää kaikkia. Palkka nousee, se on selvä, mutta kannattaa uhrata.

Yxsarvinen
03.03.2006, 16:06
Hienoa, hienoa. Nyt on periaatteessa jo yksi varma kentällinen kasassa; Koho, Paakkarinen, Kolehmainen.

Uskon että Kolella olisi ollut muitakin ottajia ja jopa vastustajajoukkueiden kannattajat ovat kyselleet että kuka se teidän numero 55 oikein on? Varmaan myös Kolelle hyvä vaihtoehto jatkaa Mällin koulussa.

startin13
04.03.2006, 12:10
Ja sitten kysytään viehkosti Kaukaan päädystä seuraavaa: "Oliko tämä 55#:n allekirjoittanut sopimus viimeinen niitti Skytän uralle?"

Miltä näyttää?

Toivoisin hartaasti Vihkon jäävän, mutta realistiselta se ei tunnu. Ajattelen asian niin, että helsingin herrat ovat saaneet itäkarjalaisesta kusipääkiekosta tarpeekseen ja uralle lähdetään hakemaan sitä määrämittaista tähtipelaaja aikaa. Mälkiän antamat läksyt on tehty ja luettu, ja enempää ei ole tarjolla.

SaiPan joukkueessa ei tunnetusti ole kuin yhdelle paikka auringossa, (mäctavis,mahulda,pänhäm,ja nyt viitaluoma) niin sille paikalle ja pikkutyttöjen/poikien päiväuniin olisi nyt tunkemassa suurempi ryhmä.

SaiPalla ei ole heittää lännentuohta niin paljoa tiskiin, että lähtijät jäisi.

Ei enenkuin Pietarin-alueen uusrikkaat valloittavat lappeenrannan ja katukyltit vaihdetaan vjenäjäksi. Samalla Shaslik syrjäyttää lihikset ja pitsaslaissit pelien perusruokana, ja votkanaukkuja tempaistaa parisataa grammaa ennen jokaista ottelua. Mandoolinit soivat haikeasti SaiPa laulussa, ja Donin kasakat kyynelehtivät katsomossa.

Jubomir
04.03.2006, 14:35
Väärin muistat. Blues olisi halunnut pitää Pihlströmin ja tulkitsi aluksi niin, että AP:lla olisi ollut sopimus heidän kanssaan myös tästä kaudesta. SaiPaa uhattiin aluksi jatkotoimenpiteilläkin, jos joukkue signaa Pihlströmin. Moiset puheet ohitettiin olankohautuksella, koska agentti ilmoitti Pihlströmin olevan sopimukseton pelaaja ja vapaa neuvottelemaan.
Eikös se ollut Immonen, jonka kanssa Bluesilla piti olla sopimus viime keväänä, vai sekoiliko ne molempien sopimuksien kanssa?

ElBimbo
04.03.2006, 16:15
[QUOTE=startin13]Ja sitten kysytään viehkosti Kaukaan päädystä seuraavaa: "Oliko tämä 55#:n allekirjoittanut sopimus viimeinen niitti Skytän uralle?"

QUOTE]
Se on siinä. Skyden ura SaiPassa meinaan. Skyden ura jatkuu muualla kuin Sm-liigassa tai sitten hän pistää pensselit santaan ja hokkarit naulaan.

Mitä venäläisten suhteeseen SaiPaan tulee, niin viime syksyn SaiPa-Jyp pelistä jäi Kaukaan päädyn katsomossa mieleeni hauska muisto. Joku nuori mies hyppi ja huusi "davai brihat" aina kun SaiPa painoi hyökkäyksen Jypin päätyyn. SaiPan kannustaminen on aina tervetullutta tuli se millä kielellä tahansa.

ElBimbo
04.03.2006, 22:32
Jatkosoppareihin palatakseni, niin mitä mieltä olette arvon SaiPafanit Petri Kokosta? Tänään kaksi maalia ja koko kauden pisteitä taitaa olla jo 6+19=25. Ihan passelit pisteet puolustuksen liiderille, johon hänet palkattiin. Paljon on Petelle tällä kaudella annettu vastuuta, jota hän on aina myös ottanut. Välillä Petellä on ollut myös huonompia iltoja, jolloin lappeenrantalaisen jääkiekkoilun nousut ja laskut nähnyt Kaukaanpääty on älähtänyt. Omasta puolesta olisin valmis tarjoamaan jatkosopimusta. Pete on meijän miehiä.

Machulda
04.03.2006, 22:44
Omasta puolesta olisin valmis tarjoamaan jatkosopimusta. Pete on meijän miehiä.

En minäkään laittaisi pahakseni jos Kokko jatkaisi ensi kaudellakin. Tokikaan ei hinnalla millä hyvänsä. On tällä kaudella ollut "yössä" monesti, mutta kiekollisena liiderinä ja ylivoimapelissä ollut todella tärkeä lenkki tällä kaudella. Joukkueen menestyksen myötä +/- tilastokin on paljon kivemman näköinen kuin viime kaudella(+9). Tehot 6+19 ja puolustajien pistepörssin 7. sija kertovat myös omaa kieltään.

lautamies
04.03.2006, 22:56
Uskoisin, en tiedä, Kokon Petrin SaiPassa jatkavan, vaimolla kuitenkin on tietojeni mukaan vakipaikka yliopistolla.
Onhan Kokko ollut hieman ailahteleva tällä kaudella, minäkin tainnut miestä morkata, mutta yleensä kohtuu varma mies ja Mälkiälle varmasti mieleinen, ei muuten niin paljon kentällä olisi. Pahimmat puutteet oman pään pelaamisessa, mutta hyökkäyspäässä kohtuu hyvä, sitähän osoittavat jo nuo tehopisteet.
Ei muuta kuin sopimus miehelle ja kovaa harjoittelua, "kyllä se siitä", niinkuin Manu sanoi muinoin.
Mistä saataisiin vielä uusi Malmivaara viereen?

Ted Raikas
04.03.2006, 23:00
Kokko on hyvä jätkä ja vaikka kuinka marisitte, niin Suomesta ei vastaavanlaista heppua löydä itkemälläkään SaiPaan pelaamaan. Sikälikin aika lailla korvaamaton runkopelaaja SaiPalle. Miehellä on omat heikkoutensa, totta, mutta myös omat vahvuutensa ja tämänkautiset pisteet kaikissa eri sarakkeissa kertoo, että puolustuksen parhaimmistoa.

Ilman muuta jatkoa vaan, jos mies itse haluaa ja SaiPa haluaa (en näe mitään syytä, miksi ei haluaisi). Tuskin vaatii mitään järkyttävän suuria summia edes.

Blackie
04.03.2006, 23:05
En tiedä onko Tuomas Vänttisellä sopimusta ensi kaudeksi, mutta on mielestäni aliarvostettu pelaaja. Ottaisin Ässiin milloin tahansa. Aika hyvät kädet ja potentiaalia löytyy muutenkin, mutta en ole ihan varma miehen työmoraalista. Eikös joutunut viime kaudella hakemaan jossain vaiheessa vauhtia mestiksestä?

lautamies
04.03.2006, 23:36
Niin, Blackie kyseli Vänttisestä: Miehellä on optiollinen sopimus SaiPan kanssa, ilmeisesti optio on seuralla.
Minä henkilökohtaisesti en ole ollut tyytyväinen miehen esityksiin, tuolla aiemmin sanoin, että reilusti suoraviivaisuutta ja laukauksia tarvitaan lisää että optio kannattaa käyttää. Tilanne tietenkin seuran kannalta saattaa olla se, että uudet pelaajat hinnoittelevat itsensä niin korkealle, että Vänttisen sopimuksen jatko on seuralle edullisin ratkaisu, eipä tarvitse niin monta ja varsinkin kääntämätöntä korttia ostaa, tietää mitä saa.
Myönnän kyllä, että Vänttisessä on potenttiaalia, kun erityisesti tuo mieliala-ailahtelevaisuus saataisiin pois, käsiähän miehellä on ja niinkuin jo mainitsin, laukaus on hyvä, mies käyttää sitä vain todella säästeliäästi.

Tärkeintä mielestäni SaiPalle olisi saada sopimus Vihkon kanssa, varsinkin kun Koskenkorva teki sopimuksen. Silloin Viitaluoman aivotärähdyksen aikaisen sairasloman aikana Holma tuurasi ansiokkaasti Villeä, ja siksi uskoisin, että Vihko-Holma-Koskenkorva saattaisi olla yksi SaiPan "syömähampaista" seuraavalla kaudella.

Aksu
05.03.2006, 10:47
Niin, Blackie kyseli Vänttisestä: Miehellä on optiollinen sopimus SaiPan kanssa, ilmeisesti optio on seuralla.

Edelleenkin korjaillaan. Ei ole SaiPan optio. Voin kertoa, että jos näin olisi niin Vänttinen pelaisi täällä varmuudella myös ensi kaudella. Nyt tilanne on auki, sillä nykyinen optiopaperi edellyttää nyökkäyksen molemmilta puolilta eikä sellaista varmaankaan tulla näkemään. Keväällä edettäneen siis normaalin sopimusneuvottelukaavan mukaan.

lautamies
05.03.2006, 11:50
Noniin sieltähän se Aksulta tuli, joku perkeleen molemminpuolinen optio.
Valaiskaa minua, mitä järkeä tuollaisessa on, on sopimus, tai ei ole, optiot, erityisesti tuollaiset molemminpuoliset on aivan sieltä jostakin.

Ted Raikas
05.03.2006, 12:56
No kai tuo molemminpuolinen optio jonkinlaista pelivaraa antaa molemminpuolin? Miksi se on teidän mielestänne itsestäänselvää, että pelaaja ts. lähtee hiiteen täältä, kun option tilanne on noin. Jos se on molemminpuolinen, niin kai SaiPallakin jotain sanomisen arvoista on olemassa?

Jubomir
05.03.2006, 13:26
Noniin sieltähän se Aksulta tuli, joku perkeleen molemminpuolinen optio.Valaiskaa minua, mitä järkeä tuollaisessa on, on sopimus, tai ei ole, optiot, erityisesti tuollaiset molemminpuoliset on aivan sieltä jostakin.Kyllä, todella syvältä. Ei seuran edes kannattaisi julkistaa tuollaisia optioita, jotka eivät ole heidän käsissään pelkästään. Noilla ei ole siis yhtään mitään merkitystä, eihän pelaajalta sitä nyökkäystä tule jos sattuu vähänkään parempi kausi alle. Vihkolla ja Vänttisellä siis molemmilla tuollainen optio. Eli pahimmassa tapauksessa Viitaluoma, Vihko, Vänttinen ja Pihlström suuntaavat muualle.

Jubomir
07.03.2006, 09:52
Niin hienosti, kun SaiPalla nyt meneekin, niin suunnataas ajatuksia vielä hieman ensi kauteenkin. Tällä hetkellä näyttää, että tämän kauden runko tulee hajoamaan maalivahteja lukuunottamatta melko totaalisesti. Kahdeksasta parhaasta pistemiehestä sopimuksen ensi kaudeksi omaa vain Koskenkorva. Kokon Pete lienee se todennäköisin jatkaja muusta seitsikosta, toivottavasti pistetään parin vuoden pahvi. Muut ovatkin sitten enemmän tai vähemmän todennäköisiä lähtijöitä. Pihlström siis jo tehnyt ratkaisunsa, Malmivaaralla uudet haasteet odottanevat rapakon takana, Kudroc sai sen mitä SaiPasta haki eli suunnannee johonkin muualle, Viitaluoman näytöillä SaiPan ja jonkun liigan kärkiseuran tarjousten ero tulee olemaan niin iso, ettei varmaankaan jatka Saipassa, vaikka miten olisi viihtynytkin ja, kun Vihko ja Vänttinenkin ovat nykyliigan markkinoilla jo aika isoa kalaa, niin kyllä SaiPa taitaa heidänkin suhteen olla aika ahtaalla tässä vaiheessa kevättä.

Missä mentiin vikaan vai mentiinkö missään? Tosiasia on, että SaiPan pelaajabudjetti on liigan pienin, mutta silti olen sitä mieltä, että vikaan mentiin ja parempaankin rungon pitämiseen olisi voitu pystyä.
Omasta mielestäni Pihlström, vaikka miehen pelityylistä pidänkin, oli virhe. Tuollaisten vuoden pahvien teko liigaraakileitten kanssa, ei ole mistään kotoisin. Vaikka Pihlström onkin pelannut aika hyvän kauden, niin suurin hyötyjä on ilmeisesti Lukko, jolle SaiPa kasvatti tämän kauden aikana hyvän liigatason pelaajan. Vähintään pitäisi pystyä pitämään pelaajat seurassa tuo pari vuotta, kuten Malmivaara ja Viitaluoma. Muille kasvattaminen vuoden verran ei varmasti pitkässä juoksussa koidu SaiPalle edulliseksi. En ottaisi Pihlsrömin kaltaisia pelaajia ollenkaan, mikäli ei valmiutta sitoutua vuotta pitemmäksi.

Toinen on tapaus Vihko, tuli kesken kauden, kehnon alkukauden jälkeen, kun tarvitsi nousua uralleen. Optiovuosi neuvoteltiin, kun SaiPa halusi(näin Vihko jossain haastattelussa kertoi), mutta miksei SaiPa tehnyt sellaista optiota että se olisi ollut heidän käsissään? Ehkä se olisi tullut hieman kalliimmaksi, mutta silloin olisi päästy itse päättämään käytetäänkö se vai ei. Nyt ilmeisesti ollaan tarjouskilpailussa samalla viivalla muitten kanssa. Hieman samanlaisia ajatuksia Vänttisen sopimuksen suhteen, optio tehty, mutta ei kuitenkaan omissa käsissä.

Toivottavasti Kokon ja Koskenkorvan lisäksi jotkut muutkin näistä vielä nähdään SaiPassa ensi kaudellakin, ettei tämä menestys jäisi vain vuoden mittaiseksi.

rico
07.03.2006, 10:53
Äläpä Jubomir maalaile piruja vielä seinälle. Otan tuohon budjettiseikkaan sen verran kantaa, että SaiPalla ei ole liigan pienin budjetti. JYPillä on.

Sitten asiaan. SaiPa on onnistunut projektissaan hyvin. 5-6 nuorta pelaajaa on onnistuttu kehittämään runsaan vastuun ja peliajan avulla liigan terävimpään kärkeen, ja tämä linja tullee jatkumaan myös ensi kaudella. Miksei SaiPa ole sitten onnistunut todella hyvin? Siksi, että näiden hyvin kehittyneiden jannujen kanssa ei olla saatu aikaiseksi jatkosopimuksia. Viitaluoma on ehkä vaikea pitää, samoin Vihko, muttei mahdottomia. Kummatkin ovat sanoneet viihtyvänsä SaiPassa, Malmivaara halajaa Amerikkaan päin, Vänttisestä en oikein osaa sanoa.

Jos Pihlström lähtee, niin voipahan sanoa että se projekti meni vituiks.

Toivoisin että täällä ei maalailla ties millaisia kuvia ennen kuin yhtäkään sopimusta muualle on julkaistu. Sitä paitsi pian alkaa pudotuspelit, vielä ensi kauttakin tärkeämmät matsit. Eiköhän ruveta kannustamaan poikia ja pohditaan sitten play-offien jälkeen näitä sopimusasioita.

Franchi
07.03.2006, 11:39
Äläpä Jubomir maalaile piruja vielä seinälle. Otan tuohon budjettiseikkaan sen verran kantaa, että SaiPalla ei ole liigan pienin budjetti. JYPillä on.Korjataan nyt vielä kertaalleen. Eli niinkuin Jubomir kirjoitti, SaiPan pelaajabudjetti on liigan pienin. Kokonaisbudjettia tarkastellessa JYP taas saattaa olla viimeisenä.

Murmeli
07.03.2006, 11:55
Viitaluoma on ehkä vaikea pitää, samoin Vihko, muttei mahdottomia. Kummatkin ovat sanoneet viihtyvänsä SaiPassa.Kyllä Viitaluoman pysyminen ainakin taitaa olla menetetty toive. Jos muualta liigasta tarjotaan 200k summia, ei SaiPalla ole mitään mahdollisuuksia olla kisassa mukana. SaiPassa ei kuusinumeroisia summia yhdelle pelaajalle voida maksaa.

Vihko on eri asia mutta kun ajatellaan miehen olevan hyvä kaveri Viitaluoman kanssa, en ihmettelisi yhtään poikien löytyvän samasta jengistä ensi kaudella.

Eiköhän tässä aleta taas toivomaan uusien projektipelaajien esiinnousua seuraavan kolmen vuoden aikana. Nautitaan nyt näistä pudotuspeleistä ja palataan asiaan taas, kunhan tänne saadut hedelmät kypsyvät.

Jani82
07.03.2006, 12:06
Korjataan nyt vielä kertaalleen. Eli niinkuin Jubomir kirjoitti, SaiPan pelaajabudjetti on liigan pienin. Kokonaisbudjettia tarkastellessa JYP taas saattaa olla viimeisenä.Kyllähän tuo KalPan sekä pelaajabudjetti, että kokonaisbudjetti ovat ainakin tällä kaudella SM-liigan pienimmät mikäli vaan seurojen omia ilmoituksia voi uskoa.

Franchi
07.03.2006, 12:23
Kyllähän tuo KalPan sekä pelaajabudjetti, että kokonaisbudjetti ovat ainakin tällä kaudella SM-liigan pienimmät mikäli vaan seurojen omia ilmoituksia voi uskoa.Oma kelloni on näemmä edelleen 13 joukkueen liiga-ajassa.

Edit: Alkoi kiinnostamaan sen verran, että piti ihan googlata. Aina äärimmäisessä totuudessa pidättäytyvä Iltalehti viime syksyltä kertoo, että pienin pelaajabudjetti on SaiPalla. Budjetin osalta pienimpinä ko. jutussa mainittu SaiPa, JYP ja KalPa.

Ted Raikas
07.03.2006, 13:28
Kyllähän tuo aika paskaa on, jos SaiPa ei kykene tärkeistä menestyksen kulmakivistä pitämään kiinni vaan menettää ne heti kättelyssä. Vaan tälläistä tämä on, rahaa ei kasva puissa, ei etenkään Lappeenrannassa, vaikka paperiteollisuuskaupunki onkin. Taikomalla ei budjetit kasva, ja sitä kautta löydy pätäkkää jätkille jaeltavaksi.

Noh, onneksi on vielä tämä kausi, mutta ei niitä tuleviakaan osaa olla täysin ajattelematta. Kyllä tuon tasaisen toiminnan vakuuttamiseksi pitäisi kohtuullista menestystä tulla useampina kausina. Jotta toiminta elpyy kunnolla.

Voi kun menestys ja sen mahdollisuus saisi pelaajia pysymään tallissa pidempään, eikä rahan perässä mentäisi muille maille, mutta ymmärtäähän sen, kyllä sitä uran jälkeen toivoo käteen jäävän muutakin kuin kivannäköinen tehopistesarake.

ahal
08.03.2006, 12:48
Tällaisena päivänä, kun alla on kirvelevä tappio yhdelle päävastustajalle, mietteet tämänkin ketjun asioihin ovat ristiriitaiset. Taas otettiin ns. tyhmiä jäähyjä kriittisillä hetkillä, kun piti jäädyttää tilannetta tai iskeä takasin. Ja niitä ottavat usein samat miehet (Viitaluoma, Pihlström, Holma...). Nää herrat taitavat kaikesta huolimatta hieman jo leijua lukiessaan (kuullessaan) spekulaatioita tulevasta kaudesta. Ajatukset eivät pysy kasassa pelkästään SaiPan etua ajatellen. Siinä on selkeä petraamisen paikka, pelatkoot sitten jatkossa missä tahansa. Kurinalaisuus on ehdoton edellytys sputnikkien pelitavan toteuttamiselle, sen Mällikin taas eilen totesi, ties monennenko kerran.

Korinekki
09.03.2006, 08:41
Omasta mielestäni Pihlström, vaikka miehen pelityylistä pidänkin, oli virhe. Tuollaisten vuoden pahvien teko liigaraakileitten kanssa, ei ole mistään kotoisin. Vaikka Pihlström onkin pelannut aika hyvän kauden, niin suurin hyötyjä on ilmeisesti Lukko, jolle SaiPa kasvatti tämän kauden aikana hyvän liigatason pelaajan.

Onko jollain oikeaa tietoaa siitä, minne Pihlström tuon kahden vuoden sopimuksensa on tehnyt? Kelpaisi ilman muuta Lukkoon.
Entäs Tuomas Vänttinen? Minnepäin mies on suuntaamassa vai jatkaako SaiPa:ssa?

stuba
09.03.2006, 10:33
Onko jollain oikeaa tietoaa siitä, minne Pihlström tuon kahden vuoden sopimuksensa on tehnyt? Kelpaisi ilman muuta Lukkoon.
Entäs Tuomas Vänttinen? Minnepäin mies on suuntaamassa vai jatkaako SaiPa:ssa?

Pillua lienee huhuiltu niin Raumalle kuin takaisin Espooseen, tiedä sitten minne menee.

Vänttisen veikkaisin jatkavan SaiPassa. Peruslaiskana äijänä mies tuskin vaivautuu muuttokuormaa ajelemaan mihinkään päin Suomea. Viime kaudellakin oli väläytellyt muualle lähtemistä, mutta ei sitten ollut jaksanutkaan lähteä minnekään.

Iso Vaalee
09.03.2006, 12:03
Nyt loppuu hiljaiselo !

Jokereiden ketjussa pohditaan tulevan kauden joukkuetta - silmiini pisti huhuiltu ykköskenttä, jossa viilettää tämän kauden Saipasta vain kolme (3) pelaajaa ; Viitaluoma, Vihko ja Kudroc. Kuten todettu tässä ketjussa varmasti moneen kertaan, niin nyt on seuran johdolla kriittiset hetket käsillä. Tekisi mieli sanoa, että näistä kolmesta kaveruksesta ainakin kaksi on pidettävä täällä - hinnalla millä hyvänsä. Mielenkiintoista myös lukea Pihlströmmin tilanteesta, sillä luulisin miehen olevan halukas jatkamaan täällä, isomman peliajan perässä.

Maalivahtitilanne Saipulilla on erinomainen, Zepp ja Strömberg ovat ehdottomasti liigatason maalivahteja. Puolustus näyttää hyvältä ( isokokoiselta ) myös ensikaudella. Hyökkäys lienee taas suurin kysymysmerkki, varsinkin jos menetetään kaikki tämän kauden parhaat pistemiehet. Siinä vaiheessa tulee jopa minulle suru puseroon, ja ehkä pieni pelko hiipii puseroon " mitäs siitä ensi kaudesta tuleekaan "

Toivottavasti herrat Mälkiä, Tj, ja muut johtoportaan miehet lukevat tätä palstaa, kuten hiihtomaajoukkueen johto lukee nousukunnon foorumia, sillä he saisivat pientä motivointia fanien suunnalta. Ei tässä muuta, Kevättä odotellessa - ei enää kiinnosta Saipan sijoitus sarjataulukossa tässä vaiheessa, sillä pudotuspelipaikka on jo varmistettu. Nyt vaan kiinnostaa kenen kanssa se jatkosopimus sorvataan, toisaalta myös se, että kenen ei.

Palataan asiaan taas kun mielessä on jotain tosi fiksua, niin kuin tämä viesti.

Franchi
09.03.2006, 12:14
Jokereiden ketjussa pohditaan tulevan kauden joukkuetta - silmiini pisti huhuiltu ykköskenttä, jossa viilettää tämän kauden Saipasta vain kolme (3) pelaajaa ; Viitaluoma, Vihko ja Kudroc. Kuten todettu tässä ketjussa varmasti moneen kertaan, niin nyt on seuran johdolla kriittiset hetket käsillä. Tekisi mieli sanoa, että näistä kolmesta kaveruksesta ainakin kaksi on pidettävä täällä - hinnalla millä hyvänsä."Hinnalla millä hyvänsä." Ei millään pahalla, mutta typerintä, mitä SaiPan kokoinen pikkuseura - tai vähän isompikin - pelaajamarkkinoilla voi tehdä, on ajatella asioista noin. Toki osaa faneista tuollaisilla siirroilla onnistutaan aina miellyttämään, mutta juuri samat tyypit ovat sitten ensimmäisenä itkemässä, kun joku heistä floppaa ja muuhun joukkueeseen ei ole ollut rahaa panostaa. Eiköhän Saimaan rannoilla realiteetit olla pikku hiljaa opittu.

Olen edelleen samaa mieltä kuin syksyllä, että Kudrocin todennäköisyys Lappeenrantaan jäämiseen on ihan äärimmäisen pieni. Mikäli Viitaluomalle tarjotut korvaukset pitävät edes 70% paikkaansa, ei häntäkään täällä nähdä. Tällöin ainoa kolmikosta edes käytännössä tänne voisi jäädä, on Vihko. Itse taas en pidä häntä niin erityisen suuressa arvossa, että hänen välttämättä pitäisi täällä pelata. Hän on kuitenkin sen tyyppinen pelaaja, että tarvitsee hyvän sentterin/ketjukaverit, jotta tehoja tulee. Ajoittain hän on kuitenkin kaukalossa melko pimennossa ja tehot tulevat ryppäänä. Ei mitenkään "TOP-3 kriittinen" pelaaja siis mielestäni ensi kauden osalta.

Blur
09.03.2006, 12:17
Nyt loppuu hiljaiselo !

Jokereiden ketjussa pohditaan tulevan kauden joukkuetta - silmiini pisti huhuiltu ykköskenttä, jossa viilettää tämän kauden Saipasta vain kolme (3) pelaajaa ; Viitaluoma, Vihko ja Kudroc. Kuten todettu tässä ketjussa varmasti moneen kertaan, niin nyt on seuran johdolla kriittiset hetket käsillä. Tekisi mieli sanoa, että näistä kolmesta kaveruksesta ainakin kaksi on pidettävä täällä - hinnalla millä hyvänsä.


Juuri tätä virhettä ei pidä mennä tekemään, niin kuin ennen esim. Machuldan tapauksessa. Joukkuetta ei saa rakentaa liikaa tiettyjen pelaajien varaan, vaan meidän on etsittävä niitä joita voitaan sytyttää uuteen lentoon täällä ja ehkä nauttia toisesta huippukaudesta.

Mielestäni epärealistista, että ensivuonna kukaan noista kolmesta pelaisi SaiPassa ja se tosiasia on hyväksyttävä, että varaa ei ole. Meillä on hyvä tilanne lähteä rakentamaan ensi kauden joukkuetta, koska maalivahtikaksikkomme on aivan liigan terävintä kärkeä. Tiiä häntä vaikka Zepperi nousis vielä pykälän kesän aikana Jamon koulutuksessa lähemmäksi NHL-tason maalivahtia tai Strömberg tekee samoin ja riistää ykkösmaalivahdin paikan, kunhan on kilpailua.

Puolustuksessa meillä on miehet

Ossi-Petteri Grönholm, ei tarvitse sanoa mitään, puolustuksen tukipilareita.
Joni Tuominen, paljon töitä, paljon ja vielä vähän enemmän.
Harri Tikkanen, Hapa tarvii rinnalleen kokoaan kompensoivan ja rauhoittavan kaverin, mutta toiminut kyllä hyvin Grönholminkin parina.
Mikko Palomäki, Ollut hienoinen pettymys tällä kaudella, töitä?
Kalle Kaijomaa, taistelee mestiksen pakkien +/- tilaston voitosta ja tulee mitä todennäköisimmin pelaamaan ensi kaudella liigaa.

Hyökkääjistössä onkin sitten hieman vaikeemmat ajat

Jarkko Immonen, taitoa löytyy, mutta vaatii paljon fyysisyyttä, hommia edessä.
Eetu Holma, täältä löytyy sitä fyysisyyttä, nopeutta pitäis vielä löytyä jotta pärjätään kunnolla
Markus Rämä, omia junnuja, pelannee A:ssa vielä
Ville Koho, valmista kauraa, hoitaa tonttinsa.
Teemu Paakkarinen, Kohon aisapari, kehittyy vielä?
Jaska Vilen, Maalihanat auennut nyt, jatkaa ensikaudella alusta lähtien?
Kimmo Koskenkorva, tarvitsee loistavan sentterin kaverikseen, onko immosesta tai holmasta siihen?
Janne Kolehmainen, kohon ja paakkarisen kanssa ensi kaudella rikkova kenttä?

ahal
09.03.2006, 12:37
Noi isot seurat, joiden fanit näitä huhuja mielellään vatvovat, ovat itse aika lailla paniikissa. Niiden tulostavoitteet (sekä pelilliset että taloudelliset) ovat aivan jotain muuta kuin esim. SaiPan tai JyPin. Tulosta niille pitäisi tulla joka vuosi, ja "pojan" reitti vaihtelisi mielellään kilometrin verran Ilmalasta Töölöön ja takaisin. Tätä taustaa vasten on helppo askarrella "pistescouttauksella" tyyliin Viitaluoma, Vihko tai Grünn. Miten realistisia ne ovat, onkin toinen juttu. Mutta saipalaisena en olisi kovin huolissani, sillä pelaajia Suomessa kuitenkin riittää ja Mällin koulussa moni nousee uudelle tasolle. Jos ei ekana, niin ehkä tokana vuonna. Lisäksi pää on avattu pohjoismaiselle yhteistyölle Norjan ja Ruotsin suuntaan, mistä saattaa löytyä sopivia puuttuvia palasia. Uskon, että kun SaiPa on hoitanut asiallisesti Askin ja Nyllen sopimukset, hyvä kello kuuluu kauas vuonomaassakin.

kykke
09.03.2006, 13:16
Huhumylly pyörii niin kiivaana SaiPan tähtien ympärillä, joten kai se on jo selvää että ainakin viisikko Kudroc-Malmivaara-Viitaluoma-Vihko-Pihlström todennäköisesti suuntaa muualle kauden päätyttyä. He kaikki ovat pelanneet niin hyvin, että SaiPan resursseilla näihin huutokauppoihin ei ole varaa.

Vaikka lähtijät ovat todella kovaa luokkaa, pidän nykyistä sopimustilannetta ensi kautta ajatellen kuitenkin suhteellisen hyvänä ja parempana kuin moneen vuoteen tässä vaiheessa kautta. Maalivahtiosasto on täydellisesti kunnossa, parempaa kaksikkoa (tai kolmikkoa) ei SaiPaan mitenkään saada. Viitaluoman lähdöstä huolimatta myös sentteriosasto näyttää ihan valoisalta. Nimelliset ykkös- ja kakkosketjut kasattaneen ensi kaudella Holman ja Immosen ympärille. Molemmat ovat lahjakkaita kavereita, ja ensi kesän kovan työn kautta kumpikin pystyy nostamaan pelinsä tasoa. Lisäksi kolmoseen on heittää takuuvarmaa ja pyyteetöntä työtä illasta toiseen tekevä Ville Koho.

Sen sijaan puolustukseen jää iso aukko tornien lähdettyä, joka pitäisi jotenkin saada täytettyä. Kaijomaa murtautuu varmasti pelaavaan kokoonpanoon, lisäksi toivon jatkosopimuksia Timoselle ja Kokolle. Ehkä ulkomailta on sitten hankittava se iso, paha ja ilkeä maalinedustan siivoaja, eli uusi Kudroc. Palomäelle pitäisi saada lisää ilkeyttä, miestä vaivaa ihan turha pehmeys. Ehkä siitä löytyisi toinen ratkaisu lähtijöiden korvaamiseen.

Tilanne on heikohko myös laitureiden kohdalla, onneksi sentään Koskenkorva teki jatkosopimuksen. Vänttinen ja Ask pitäisi pyrkiä pitämään täällä, molemmat pystyvät pelaamaan sekä keskellä että laidalla. Siltikin, hankittavaksi jää ainakin yksi potentiaalinen maalintekijä ykkös- tai kakkosketjuun. Paakkarinen, Vilen ja Kolehmainen hoitavat kyllä oman ruutunsa, mutta mitään maalintekijöitä heistä ei saa tekemälläkään. Maalintekijän lisäksi SaiPaan saapunee taas muutama ylijäämäpelaaja/junnu/mestismies, toivottavasti Mälkiä onnistuu scouttauksissaan tämän kauden tapaan. Luulisi kuitenkin mm. Malmivaaran ja Viitaluoman esimerkin kiinnostavan erityisesti niitä pääkaupunkiseudun nuoria pelaajia, joille ei välttämättä aukea pelipaikkaa omasta seurasta.

Kaiken kaikkiaan sopimustilanne on siis mielestäni ihan ok. Jää nähtäväksi minkälainen pelaajabudjetti on ensi kaudella käytössä, Zepp ja Koskenkorva saivat varmasti pienen palkankorotuksen joten budjetin pysyessä samana heihin investoitu raha on sitten joltain muulta pois. Toki paljon on vielä kysymysmerkkejä/toivotaan-toivotaan -osastoa ja tulee olemaan ihan ensi kauden alkuun asti, mutta niinhän se oli ennen tätäkin kautta. Ainakin itsellä on luotto Mälkiään todella kova.

Icepowerman
09.03.2006, 15:55
Entäs Tuomas Vänttinen? Minnepäin mies on suuntaamassa vai jatkaako SaiPa:ssa?
Toivottavasti Vänttinen palaisi savoon ja edustaisi ensivuonna KalPaa.

atsku
09.03.2006, 17:34
Toivottavasti Vänttinen palaisi savoon ja edustaisi ensivuonna KalPaa.
Mielestäni miehen potentiaali on valtava ja hänellä on kaikki edellytykset nousta Viitaluoman manttelinperijäksi ensi kaudella. Ainoa ero löytyy siitä, että Vänä on paljon taitavampi kuin Ville. Vänttisen ikä on vasta 22v.. Viitaluomakin surffaili viime kaudella miten tykkäsi ja nyt sitten pamahti. Viitaluoman ikä on 25v.. Paras peli-ikähän on tuossa n.25-32v.. ei muuta kuin Vänttiselle jatkoa vaan ja paljon peliaikaa ja kannustusta, niin SaiPa saa mielettömän pelintekijän Vänästä. Joten, ei ei ei, KalPa voi ostaa vaikka Vuotilaisen.. :)

Metropolit
09.03.2006, 17:40
[QUOTE=Korinekki]
Entäs Tuomas Vänttinen? Minnepäin mies on suuntaamassa vai jatkaako SaiPa:ssa?[/QUOTE

Pelicanssiin.

Blur
09.03.2006, 17:43
Entäs Tuomas Vänttinen? Minnepäin mies on suuntaamassa vai jatkaako SaiPa:ssa?

Pelicanssiin.

Yleensä kun jonkinlaisia väitteitä laitetaan, voisi niihin laittaa myös lähteitä.
En usko kyllä vänän lähtöön, mutta kaikkea voi tapahtua.

Le Banner
09.03.2006, 22:10
Yleensä kun jonkinlaisia väitteitä laitetaan, voisi niihin laittaa myös lähteitä.
En usko kyllä vänän lähtöön, mutta kaikkea voi tapahtua.

Ei niitä aina oikein viitsi pistää,mutta oikeassahan Metro on.

Blur
09.03.2006, 22:17
Ei niitä aina oikein viitsi pistää,mutta oikeassahan Metro on.

Jaa, ilkeä juttu jos totta, mutta erittäin hauskaa että IFK:n miehet tulevat puhumaan SaiPan pelaajan siirtymisestä Pelicansiin.. Kait Tony Salmelainen siirtyy ensi kaudella TPS:ään?
Anteeksi OT.

Aksu
09.03.2006, 22:20
Lähteitä on ja niitä ei ole. Joskus on parempi myös pitää suu kiinni. Parin päivän sisään pelaajamarkkinoilla on ollu helvetinmoinen vilinä kun muualle tehtyjä pahveja on valunu tietoon. Ja sen voin nyt sanoa kaikille meidän kannattajille, että nauttikaa perkele joka hetkestä. Avainpelaajille on tungettu niin poskettomia tarjouksia muualta, ettei noita eturivin pelaajia ole mitään mahdollisuutta pitää jos raha painaa vaakakupissa paljon. Ja osa tarjouksista on niin isoja, ettei se voi olla vaikuttamatta.

Ei murehdita nyt liikoja. Arki koittaa ja elämä jatkuu. Huhuja liikkuu helvetisti ja osa niistä pitää varmasti paikkansa, mutta normaaliin tapaan niitä ei julkaista. Ja liikennettä on sekä sisään että ulos. Ensi kaudella opettelemme hurraamaan uusille ratkaisijoille.

Ted Raikas
09.03.2006, 22:53
Juu, mitä sitä ensikautta huolehtimaan, kun tämäkin on kesken ja herranen aika! Meillä on tällä hetkellä kasassa ehkä eräs kaikkien aikojen parhaista ja tasaisimmista SaiPan joukkueista ja muutenkin runkosarjan tulos on eräs parhaista ikinä. Kyllä siitä kannattaa nauttia.

Sitä paitsi sama se on, ketä SaiPassa ensikaudella pelaa, koska sitä joukkuetta kannatetaan joka tapauksessa, oli hyvä tai huono. Ei kai joukkueen rakenne vaikuta siihen, että onko sydän sputnikin muotoinen vai ei?

Pelataan tämä kausi, katsellaan sitten. Mitalipelit on ihan mahdolliset, uskon vakaasti.

ahal
09.03.2006, 23:08
Lähteitä on ja niitä ei ole. Joskus on parempi myös pitää suu kiinni. Parin päivän sisään pelaajamarkkinoilla on ollu helvetinmoinen vilinä kun muualle tehtyjä pahveja on valunu tietoon. Ja sen voin nyt sanoa kaikille meidän kannattajille, että nauttikaa perkele joka hetkestä. Avainpelaajille on tungettu niin poskettomia tarjouksia muualta, ettei noita eturivin pelaajia ole mitään mahdollisuutta pitää jos raha painaa vaakakupissa paljon. Ja osa tarjouksista on niin isoja, ettei se voi olla vaikuttamatta.
Ihmekös tuo, jos ei pelaajilla oikein ajatukset pysy kasassa, tulee tyhmiä jäähyjä yms. On tää kyllä perseestä, että kesken ratkaisupelien aletaan hieroa kauppoja ensi kaudesta. Sääntöjä pitäis muuttaa siten, että rikkureille rapsahtaa kovat sanktiot (sakot) julkisuuteen vuotaneista uusista sopimuksista ennen kuin ko. joukkue on pelinsä pelannut. Toisaalta tää vahvistaa näkemystä, miten kusessa monet isotkin seurat nykyhetkellä ovat. Laiminlyönnit mm. junnusektorilla kostautuvat, samoin scouttaus ulkomailla. Ostetaan isolla rahalla muiden vaivalla kasvattamat hedelmät. Ei hyvä!

Jubomir
10.03.2006, 09:27
Ei murehdita nyt liikoja. Arki koittaa ja elämä jatkuu. Huhuja liikkuu helvetisti ja osa niistä pitää varmasti paikkansa, mutta normaaliin tapaan niitä ei julkaista. Ja liikennettä on sekä sisään että ulos. Ensi kaudella opettelemme hurraamaan uusille ratkaisijoille.Kyllä tästä kaudesta jokainen SaiPan kannattaja varmasti nauttii, niin hieno joukkue on kasassa tällä hetkellä.

Ei murehdita liikoja, mutta se arki koittaa ennemmin tai myöhemmin. Henkilökohtaisesti minua ei haittaa pelaajat, jotka viedään suurella rahalla muualle, mutta se ainakin vituttaa, jos SaiPalla olisi ollut resurssit pitää joitakin pelaajia, mutta ne menetetään nyt johdon kämmäysten vuoksi. Jos esim. Pelicans on se, joka SaiPaa kyykyttää Vänttisen sopimuksella, niin huh huh. Se, että SaiPa operoi noin pienellä pelaajabudjetilla, onko se johdon ammattitaidottomuutta vai vain karu totuus, johon SaiPan täytyy tyytyä?Voihan olla että johto tekee ja on tehnyt täydellistä työtä ja silloin siihen on tyytyminen.

Uusia pelaajia tulee ja SaiPassa vielä useimmiten nostavat tasoaan kummasti. Olihan tuo Viitaluomakin aikamoinen diesel SaiPaan tullessaan ja nyt aivan jotain muuta.

Toivotaan, että näillä lähtevillä pelaajilla on keltainen sydän vielä reilun kuukauden verran. Kuuden joukkoon ja vaikka HPK vastaan puolivälierässä, niin kaikkihan on mahdollista Tai seitsemäs ja TPS vastaan ja laulukuoroon eli kaikki todellakin on mahdollista.

Ferris
10.03.2006, 11:13
Jos esim. Pelicans on se, joka SaiPaa kyykyttää Vänttisen sopimuksella, niin huh huh.

Täytyy kuitenkin muistaa, että Pelicansissa valmentaa yksi maan kovimmista valmentajanimistä. Voi olla, että laiskanlupsakkana pitämäni Vänttinen on "saanut tarpeekseen" Mällin koulusta, jolloin siirto suht lähellä Laprantaa sijaitsevaan Lahteen kokeneen ja menestyneen valmentajan alaisuuteen ei liene mitenkään vähemmän houkutteleva vaihtoehto.

avatar
10.03.2006, 12:02
Täytyy kuitenkin muistaa, että Pelicansissa valmentaa yksi maan kovimmista valmentajanimistä. Voi olla, että laiskanlupsakkana pitämäni Vänttinen on "saanut tarpeekseen" Mällin koulusta, jolloin siirto suht lähellä Laprantaa sijaitsevaan Lahteen kokeneen ja menestyneen valmentajan alaisuuteen ei liene mitenkään vähemmän houkutteleva vaihtoehto.

Mutta et voi kieltää, että perseestä se on silti??

Sori vaan modet, mutta saa kai täällä vielä selkeän mielipiteensä asiasta ilmaista? Tuli jo tuossa päivä pari sitten ilmaistua yhtä selkeä mielipide siitä, että miksi kaikki aina haluaa mennä niin ihquun hämeenlinnaan vaikka SaiPan valmennusporras on näyttänyt selkeästi ammattitaitonsa ja tämän kauden joukkue jos mikä on siitä esimerkki.

Nyt sitten lupaavat kaverit SaiPan ensin tehtyään pohjatyötä lähtevät johonkin F****** lahteen Hannu *90-luvun alun jälkeen vaan hopeaa* Aravirran hoteisiin.

Joo, Aksu tuolla jo aiemmin kertoili sitä, että Mälli oli tyrmistynyt SaiPan ykköspyssyille tyrkätyistä tarjouksista. En nyt edes jaksa kuvitella millaisia summia siellä sitten pyörii, toivottavasti sitten todellakin maksavat ja oikein mansikoita, niin vituttaapahan ensi kaudella kahta enemmän kun kavereilla ei enää samaan tahtiin kuljekaan. Joo nyt lopetan tän paasauksen, on vaan niin älytön turhautuminen tästä koko tilanteesta, vaikka juurikin nyt pitäisi eniten nauttia kun kerrankin SaiPa pelaa ehkäpä jopa suoralla pudotuspelipaikalla, ja se on jotain se!! Sanonpahan kuitenkin sen, että ei silti ole reilua työntää SaiPan koko ykkösketjulle 300k lappuja nenän eteen kun edessä on kauden tärkeimmät pelit. Rauha pitäisi suoda pikkuseuralle edes silloin kun se sen on todellakin ansainnut!!

Murmeli
10.03.2006, 12:42
Sanonpahan kuitenkin sen, että ei silti ole reilua työntää SaiPan koko ykkösketjulle 300k lappuja nenän eteen kun edessä on kauden tärkeimmät pelit. Rauha pitäisi suoda pikkuseuralle edes silloin kun se sen on todellakin ansainnut!!No mutta pitäähän se jollain saada SaiPan peli sekaisin.

Huvittaa myös se, että nämä seurapomot itkevät julkisuudessa, kuinka pelaajapalkkiot ovat karanneet käsistä ja samaan aikaan toisella kädellä tunkevat kuusinumeroisia sopimuspapereita meidän parhaiden jätkien nokan eteen.

Kyllä itseänikin vituttaa suuresti, että täällä todistetaan tällä kaudella, että mahdollisuudet on vaikka mihin. Sitten yhtäkkiä parhaat karkaa ympäri suomea taistelemaan isommalla palkalla samoista sijoista. No, ymmärtäähän sen. Vituttaa silti.

menza
10.03.2006, 13:36
Timosen Jussille siis vuoden jatkosopimus. Ainakin minua miellyttää, sillä Jussi on petrannut pelaamistaan viime vuodesta huomattavasti ja on kehitys on kauden aikanakin kulkenut oikeaan suuntaan.

http://www.jatkoaika.fi/smliiga.php?sivu=uutiset&id=5424

Ted Raikas
10.03.2006, 13:45
Jos kehitys jatkuu, niin Jussi voi olla ensikaudella ihan kelpo liigapakki. Hyvä sopimus, sillä jatkuvuutta pelaajarungossa kannattaa säilyttää. Tiedetään jätkien heikkoudet ja vahvuudet ja mitä puolia kehittää eteenpäin ja muutenkin joukkue on pelaajalle tuttu ja yhteishenki hyvä.

Lisää sopimuksia kiitos, pari avainpelaajaa hyökkäyksestä jos saataisiin vielä pidettyä.

Iso Vaalee
10.03.2006, 14:08
Edelleen näyttää siltä, että Saipa saa jalkeille mukavan pakkikaluston ensi kaudelle. Jussi Timosen sopimus keltamustaan joukkueeseen oli kiva piristys päivälle, sillä jos isoveli on yksi suomen parhaista puolustajista, niin kyllä nuoremmassakin lienee potentiaalia. Ehkäpä ensi kaudella astuu suuriin saappaisiin, jos ja kun Kudroc ja Malmivaara suuntaavat maailmalle..

jesse72
10.03.2006, 14:13
SaiPan sopimuspelaajista Jukureissa pelaava puolustaja Kalle Kaijomaa on parantanut peliään huimasti kevättä kohti. Kaijomaa on pelannut perusvarmaa omaa peliään, ei ole erottunut hyvässä eikä pahassa. Kamppailee mestiksen +/- tilaston voitosta, Kaijomaa on kärjessä ennen viimeistä kierrosta saldolla +25 yhdessä TuTon Vuorisalon kanssa. +25 ja noin 15 tehopistettä ei huono kausi, mutta eriasia on pärjääkö liigassa?

Murmeli
10.03.2006, 14:16
SaiPan sopimuspelaajista Jukureissa pelaava puolustaja Kalle Kaijomaa on parantanut peliään huimasti kevättä kohti. Kaijomaa on pelannut perusvarmaa omaa peliään, ei ole erottunut hyvässä eikä pahassa. Kamppailee mestiksen +/- tilaston voitosta, Kaijomaa on kärjessä ennen viimeistä kierrosta saldolla +25 yhdessä TuTon Vuorisalon kanssa. +25 ja noin 15 tehopistettä ei huono kausi, mutta eriasia on pärjääkö liigassa?Kaijomaassa on sellaista äijämäistä potentiaalia, jonka itse huomioin pari vuotta sitten. Kaijomaasta voi hyvinkin tulla tulevina vuosina yksi SaiPan puolustuksen omista johtotähdistä, sillä kunhan voimaa saadaan lisää ja pelituntuma / -näkemys liigatasolle, on hän selvästi paranneltu versio Palomäestä ja Grönholmista.

Ferris
10.03.2006, 14:16
Mutta et voi kieltää, että perseestä se on silti??

Sori vaan modet, mutta saa kai täällä vielä selkeän mielipiteensä asiasta ilmaista? Tuli jo tuossa päivä pari sitten ilmaistua yhtä selkeä mielipide siitä, että miksi kaikki aina haluaa mennä niin ihquun hämeenlinnaan vaikka SaiPan valmennusporras on näyttänyt selkeästi ammattitaitonsa ja tämän kauden joukkue jos mikä on siitä esimerkki.

Nyt sitten lupaavat kaverit SaiPan ensin tehtyään pohjatyötä lähtevät johonkin F****** lahteen Hannu *90-luvun alun jälkeen vaan hopeaa* Aravirran hoteisiin.


Miten tämä ketju liittyy modeihin, en ymmärrä?

Onhan se toki perseestä, mutta kait pelaajalla on edelleen oma tahtonsa tehdä sopimuksia minne haluaa? Edelleenkään en ihmettele, että juuri Vänttinen olisi halukas vaihtamaan maisemaa, eikös hällä ja Mällillä ole näitä "yhteenottoja" ollut tässä vuosien aikana? Vänällä kuitenkin on jo kolmas kausi (neljäs tavallaan) menossa täällä ja varmasti voipi kaivata jo vaihtelua. Eikös Vänää oltu vahvasti viemässä pois SaiPasta jo viime kesänä?

Vänttistä enemmän meikäläistä harmittaa näiden yksivuotislaisten häviäminen tyyliin Pillu ja Vihko. Kyseiset herrat ovat mielestäni tavallaan enemmän SaiPalle "velkaa" pysyä vielä toinen kausi joukkueessa kuin esim. Vänttinen, koska ovat saaneet nostetta uralleen täälläolosta. Tavallaanhan se on kyllä myös johdon epäonnistumista siinä suhteen, että eivät ole omiin arviointitaitoihinsa luottaneet tarpeeksi, vaan on tehty sellaiset sopparit alunperin, että kyseiset kaverit voivat täältä heti lähteä kun ovat saaneet tuulta siipien alle.

Joka tapauksessa homma on perseestä, mutta siihen on pakko vaan tottua niin kauan kun tänne ruvetaan saamaan sitä lisärahaa esim. rajan toiselta puolen.

Allu79
10.03.2006, 14:18
Timonen siis jatkaa. No, eipä täältä päin mitään riemun kiljahduksia kuulu, muttei tosin itkuakaan. Timonen hoitaa tonttinsa ja varmastikin SaiPan budjettiin nähden ok jatkopahvi. Miksi muuten taas vain yhden kauden jatko?
Luulisi helpottavan toimistonkin taakkaa näin keväisin, kun ei tarvitsisi koko joukkueelle ruuvata uusia sopimuksia.

Ferris
10.03.2006, 14:22
Edelleen näyttää siltä, että Saipa saa jalkeille mukavan pakkikaluston ensi kaudelle. Jussi Timosen sopimus keltamustaan joukkueeseen oli kiva piristys päivälle, sillä jos isoveli on yksi suomen parhaista puolustajista, niin kyllä nuoremmassakin lienee potentiaalia. Ehkäpä ensi kaudella astuu suuriin saappaisiin, jos ja kun Kudroc ja Malmivaara suuntaavat maailmalle..

Runkoa alkaa olla hyvin kasassa, ainoastaan ne tärkeimmät osat uupuu vielä eli nämä puskutraktorien korvaajat. Pakko on sanoa, vaikka toki vain yhdestä pelistä onkin kyse, niin viime tiistaina kun katsoin paikanpäällä Ilves-peliä tuli Ollin loukkaantumisen jälkeen päällimmäisenä mieleen, että ei kyllä hyvältä näytä ensi kauden puolustuksen kanssa: palataanko taas vanhaan saipa-puolustusmuottiin? Siinä määrin panikkiselta ja heikolta näytti touhu koko ajan. Etenkin sen fyysisyyden kanssa oli ongelmia. Eli tuo runko on ihan potentiaalinen, mutta kyllä siihen kaivataan selkeät Ollin ja Kudrocin tyyliset stuntit tai muuten voi käydä heikosti.

Murmeli
10.03.2006, 14:44
HN Ilveksen puolella:

Kokko pelaa ensi kaudella Timrå IK:ssa.Tässä yksi iso ongelma lisää SaiPan ensi kauden puolustukselle. Mikäli HN:ään on uskomista (itse sattuneesta syystä uskon), kaipaa SaiPa puolustukseen yhden kokeneen pelimiehen. Itse en haluaisi lähteä seuraavaan kauteen tilanteesta, että meillä ei olisi Tikkasen lisäksi yhtään yli kahta sataa liigamatsia pelannutta puolustajaa.

Pioneer
10.03.2006, 14:52
Eli tuo runko on ihan potentiaalinen, mutta kyllä siihen kaivataan selkeät Ollin ja Kudrocin tyyliset stuntit tai muuten voi käydä heikosti.

Tämä fraasi on hitusen kulunut. Vuodesta toiseen sama laulu, "Ollin" ja "Kudrocin" tilalla vain vaihtuvat nimet. Lieneekö tässä SaiPan viimeisimmällä SM-liigavisiitillä ollut kevättä, jolloin EI olisi povattu seuraavalla kaudella käyvän heikosti, kävi miten kävi.

Ensi kausi. Maalivahtikolmikko on eliittiä, puolustuksessa 6 sopimusta ihan liigatasoisten pelaajien kanssa, hyökkäyksessä on jo nyt kiinni selvät rouhijat ja pelaajat, joilta voi hyvällä syyllä odottaa ensi kaudella hyviä pisteitä. Ensi kauden pelaajistosta peräti viittä kaveria potkii perseelle taskussa oleva NHL-varaus, joka voi poikia sen jokaisen kiekkoilijan unelman täyttymisen, jos jaksaa paiskia duunia riittävästi. Lisätään vielä sellainen huomio, etten ainakaan minä osaa osoittaa näistä sopimuksenalaisista ukoista yhtään, kenen kehityskäyrä EI näyttäisi tällä hetkellä oikeaan suuntaan.

Jep. Kyllä käy taas kerran niin heikosti. Voi poloisia.

Aksu
10.03.2006, 14:52
Huvittaa myös se, että nämä seurapomot itkevät julkisuudessa, kuinka pelaajapalkkiot ovat karanneet käsistä ja samaan aikaan toisella kädellä tunkevat kuusinumeroisia sopimuspapereita meidän parhaiden jätkien nokan eteen.


Mm. Kokolle ja Viitaluomalle sataneiden tarjousten perusteella tätä on syytä ihmetellä. Pelaajamarkkinat käyvät taas tulikuumina ja aivan poskettomia papereita on avainmiehille tarjolla. Okei, pelimies palkkansa ansaitsee, mutta nimenomaan tuon maksajan näkökulman kautta on vaikea tajuta miksi helvetissä kitistään palkkakustannusten räjähtämisestä käsiin ja kestämättömästä tilanteesta kun toisella kädellä raapustellaan älyttömiä tarjouksia melko keskinkertaisillekin pelaajille.

Jubomir
10.03.2006, 14:59
HN Ilveksen puolella:

Tässä yksi iso ongelma lisää SaiPan ensi kauden puolustukselle. Mikäli HN:ään on uskomista (itse sattuneesta syystä uskon), kaipaa SaiPa puolustukseen yhden kokeneen pelimiehen. Itse en haluaisi lähteä seuraavaan kauteen tilanteesta, että meillä ei olisi Tikkasen lisäksi yhtään yli kahta sataa liigamatsia pelannutta puolustajaa.Kyllähän nuo on aikalailla pitäneet paikkansa, mitä HN täällä on tuonut julki eli eiköhän tuo varmaa ole. Hyvä että Timonen jatkaa, on kuitenkin kehittynyt ja se ei näin mene hukkaan.
Kaijomaa voi ruveta täyttämään Malmin ruutua ja yhtä kiekollista ja yhtä ilkeää pakkia voidaan etsiä ulkopuolelta.

Gleb
10.03.2006, 15:00
Puolustuksen perusrunko on siis kasassa mutta huiput puuttuvat. Kolme parasta pakkia on ilmeisesti lähdössä joten jotakin on saatava tilalle, Kaijomaa ottaa varmasti yhden paikan eli kaksi hankintaa on tehtävä. Kokko, Malmivaara ja Kudroc ovat kaikki kiekollisesti taitavia puolustajia joten uusi "Kokko" tarvitaan ehdottomasti, Malmivaara ja Kudroc taas vievät mukanaan hirveän määrän voimaa ja kokoa joten toinen hankinta pitää olla iso fyysinen pakki, vielä jos pystyisi edes lähellekään Kudrocin tasoiseen kiekolliseen peliin niin aina parempi. SaiPan budjetin tuntien näiden hankintojen onnistuminen tulee olemaan aikamoista arpapeliä, valmiita tähtiä ei voida hankkia vaan joudutaan tyytymään edellisillä kaudella flopanneisiin (Kudroc), lupaaviin nuoriin (Malmivaara) tai sitten perusliigajyriin (Grönholm). En usko että menetyksiä pystytään paikkaamaan läheskään saman tason miehillä joten varsinkin Timosen, Tuomisen ja Palomäen on nostettava reilusti tasoaa sekä Kaijomaan osottauduttava liigatason pakiksi.

dingus
10.03.2006, 15:21
Ainakin SaiPan maine pelaajien urakelkan kääntäjinä kasvaa, ja mahdollisesti tätä kautta saadaan näitä isommissa seuroissa pieneen rooliin joutuneita pelureita tänne houkuteltua. Saarikoski, Säilynoja, Hirvonen, nyt ehkäpä siis Kudroc, Malmivaara, Viitaluoma, Vihko, Pihlström ovat nimiä ketkä ovat SaiPassa käyneet uutta nostetta hakemassa ja onnistuneet siinä.

Malmivaaran ja Kudrocin kohdalla uskoisin molempien siirtyvän muutama tuhat kilometriä länteen päin, aina siellä on näitä heikommin menestyneitä joukkueita ketkä etsivät Euroopasta apuja, ja kyllä mielestäni molemmilla herroilla on täydet mahdollisuudet tehdä uraa siellä, Kudroc vanhana ykköskiekan varauksena muistettaneen edelleen.

Ask saisi jatkaa minunkin puolestani, sitten Morten voisi vinkata vuonojen maasta tietävänsä jonkun hyvän entisen pelikaverinsa ja siinähän sitä olisikin jo eksoottista ketjua kasassa.

Ja vielä sen verran puolustuksesta että SaiPallahan on kokonaisuutena ollut erittäin hyvä puolustus tällä kaudella, nuoret herrat nostavat jokainen tasoaan, Grönholm ottaa paikan puolustuksen kivijalkana ja fyysisen pelin isäntänä, ulkopuolelta tulla tupsahtaa toinen isäntämiehen oloinen kaveri maalinedustalle komentamaan niin kyllä siinä on taasen kasassa keskitason liigapuolustus.

Jubomir
10.03.2006, 15:36
Laitetaanpa tähän nyt millainen on tämä materiaali ollut SaiPaan tullessaan, josta nyt on tehty joukkue, joka on siirtomarkkinoillakin haluttua tavaraa.

Zepp: maalivahti, joka ei näyttänyt kelpaavan AHL-tasolle.
Strömberg: Mestiksen paras mokke.

Kokko: Teki sopimuksen IFK:hon, muttei kuitenkaan kelvannut pelaavaan kokoonpanoon ja tuli takaisin SaiPaan.
Malmivaara: Jokerien hylkäämä juniorilupaus.
Timonen: TPS:n hylkäämä juniorilupaus mestiksestä.
Kudroc: Ruotsin divarista, fanit äänestivät kauden flopiksi siellä.
Grönholm: suomi-sarjasta Kotkasta.
Tikkanen: Oma juniori, mestiskierrosten kautta ja ehkä hieman vahingossa optio käytettiin.
Tuominen: Bluesin hylkäämä lupaus, mestiksestä.
Palomäki: Kärppien hylkäämä.

Vilen: Mestisjyrälle liigamahdollisuus.
Nylander: Elitserin-seuroille kelpaamaton työmyyrä.
Ask: Norjan eliittiä.
Viitaluoma, Vihko, Holma: IFK:n hylkäämät junnulupaukset.
Immonen, Pihlström: Bluesin hylkäämät juniorilupaukset.
Koho, Vänttinen: Juniorina SaiPaan, omaa kasvatusta.
Koskenkorva: Tapparan hylkäämä sarjajyrä, läpimurto näytti jäävän tekemättä.
Skyttä: Divarimies Joensuusta.
Kolehmainen, Paakkarinen: omia junnuja.

Ei mitään hirmukaloja tullessaan...Ehkä tuollaista pelaajamateriaalia SaiPalle löytyy jatkossakin.

Ted Raikas
10.03.2006, 15:56
Ei mitään hirmukaloja tullessaan...Ehkä tuollaista pelaajamateriaalia SaiPalle löytyy jatkossakin.
Pakko. SaiPalle ei ole yksinkertaisesti mitään muuta mahdollisuutta. Tämä on ainoa oikea tie ja hyvä onkin. Itse ainakin tunnen suurta ylpeyttä, että kannattamani seura pystyy jo menetetyiksi tapauksiksi luokitelluista pelaajista koulimaan liigakelpoisia ja monessa tapauksessa jopa loistavia pelaajia. Luulisi tuo jatkossakin houkuttelevan potentiaalisia, mutta syystä tai toisesta paikoilleen polkemaan jääneitä kavereita SaiPaan. SaiPassa vastuuta löytyy ja mielestäni SaiPa on myös yksi liigan parhaita joukkueita siinä, miten se murtautuminen liigaan tapahtuu.

Silmät auki ja verkko vesille. Kyllä niitä lupauksia on lisää.

Aksu
10.03.2006, 16:04
Vahvistuksen sain asialle. Kokko on mennyttä kamaa. HN:n mainitsema seura lienee oikea osoite.

Edit: Vänän tilannetta en nyt kommentoi. Palataan siihen toiste.

lommi
10.03.2006, 16:09
Vahvistuksen sain asialle. Kokko on mennyttä kamaa. HN:n mainitsema seura lienee oikea osoite.

Mahtaakohan tuossa Vänttisen Lahteen suuntaamisessa olla perää, vai onko pelkkä ankka?

mirasane
10.03.2006, 16:13
SaiPalla on ensi kaudesta soppari kuuden puolustajan kanssa. Se ei riitä, sillä Malmivaara, Kudroc ja Kokko ovat yhä ilman pahvia. Ensi kaudeksi pakiston tila näyttää seuraavalta:

1. pari: XXXXX - XXXXX
2. pari: Tikkanen - Grönholm
3. pari: Timonen - Palomäki
4. pari: Tuominen - Kaijomaa

Jos Kokko tekee jatkopahvin, on hän se ykkösylivoiman viivamies ensi kaudellakin, mutta yhtä Malmivaaran tai Kudrocin tapaista kookasta vääntäjää tuo ykköspari vielä kaipaa. Palomäessä on sitä potentiaalia ja Kaijomaan +/- -lukemat Mestiksessä vaikuttavat lupaavilta.

Toisikohan Malmivaaran meille aikanaan tuonut Helsingin juna tällä kertaa Kevin Kanteen tai Mikko Kaltevan Lappeenrantaan kehittymään parin vuoden pahvilla?

Hyökkäyspääkin näyttää kinkkiseltä:
1. ketju: Koskenkorva - XXXXXXXX - XXXXXXXX
2. ketju: XXXXXXXX - Immonen - Holma
3. ketju: Paakkarinen - Koho - Kolehmainen
4. ketju: Rämä - XXXXXXXX - Vilen

Askin soisin mielelläni jatkavan SaiPassa. Hyvän kesäharjoittelun jälkeen hän voisi olla hyvä ja halpa pelimies kahteen ekaan ketjuun. Nelosketjuun joku nuori ja nälkäinen peluri Mestiksestä tai jonkun muun liigajengin vaihtopenkiltä. Mitä jää jäljelle: Vihko, Viitaluoma ja Vänttinen ovat mahdollisia sopimuspelaajia, jotka jatkaessaan menevät kahteen ekaan ketjuun. Kolmikosta kaikki eivät kuitenkaan jatka SaiPassa, joten uusiakin ratkaisijoita tarvitaan.

Soppareita on vuodenaikaan nähden määrällisesti paljon, mutta kysymysmerkit ovat tuolla avainpelaajien kohdalla. Onneksi maalivahtiosasto on jo tässä vaiheessa kunnossa.

edit. Oho, vai Kokko lähtee. No sitten on entsitä enemmän mietittävää tuon pakiston suhteen.

Ted Raikas
10.03.2006, 16:38
Kova työ tulee olemaan kyllä pelaajamarkkinoilla, jos ja kun pelaajat: Vihko, Viitaluoma ja Vänttinen lähtee. Lisäksi puolustuksesta on varmuudella poistumassa Kokko ja Kudroc sekä Malmivaara myös aika 99,9% lähtijöitä. Ihan helvetinmoinen aukko.

Eli käytännössä joukkueen kaikki tehopelaajat ja menestyksen valtit. No, tätä se on pienen seuran arki. Toisaalta, on ne parina edellisenä kautenakin käytännössä kaikonnut kaikki pistetehtailijat. Muistan, oliko se tätä kautta ennen, kun tuskailtiin mikä määrä pisteidentekijöitä katosi ruodusta. Vaan, kuinkas kävikään...

Toivottavasti SaiPalla on jo pelaajia kiikarissa ja muiden tapaan neuvotteluja käyty toisten jengien jätkien kanssa. Ei tässä keväänmittaan paranisi paljoa aikailla tai jää vain luu käteen, jos sitäkään.

dingus
10.03.2006, 17:19
Esimerkiksi Ville Viitaluomaa alettiin muistaakseni viime kesänä hurjimmissa kaavailuissa sijoittamaan ykkösen keskelle, ja yleinen mielipide taisi silloin olla että jostain on saatava ykkössentteri, kun ei se Viitaluoma todellakaan ole sen tason kaveri. Joku vielä varmaankin arasti muistutti, että hei,tekihän se kovat pinnat junnuna.

Meitä on koijattu, viilattu linssiin: Ville Viitaluomasta oli sittenkin ykkössentteriksi. Esimerkin omaisesti tämän heitin, jotta pysyttäisiin ketjun aiheessa niin toivon loppuun Viitaluomalle jatkosopimusta realiteetit muistaen.

lautamies
10.03.2006, 17:27
No huhhuh, ei sitten minun uskoni Kokon täällä pysymisessä painanut mitään. Mutta eipä siinä mitään, Kaijomaa vain rinkiin mukaan ja Timonen kehittyy Kokon korvaajaksi, silloin tarvitaan kaksi uutta pakkia, mieluimmin kotimainen Malmivaaran korvaaja ja ulkolainen korvaaja Kudrocille, jos/ kun mies sitten täältä poistuu. Minun luottamukseni Tikkaseen ei ole millääntavalla kiveen hakattu ja siksi nuo kaksi uutta pakkia Kaijomaan lisäksi on saatava, ja eiköhän saadakkin, yllättäviäkin siirtoja voi tulla.

Hyökkäyspäähän varmasti miehiä löytyy, aina niitä muissa joukkueissa epäonnistuneita miehiä jotka haluavat näyttää kykynsä, löytyy.
Nylanderin voi sitten korvata uudella ulkomaalaisella joka tekee sen maalin kun paikka tulee, Nylander tarvitsee aivan liian monta maalintakopaikkaa/ per maali, tuhlari mikä tuhlari.

Gleb
10.03.2006, 17:30
Nylanderin voi sitten korvata uudella ulkomaalaisella joka tekee sen maalin kun paikka tulee, Nylander tarvitsee aivan liian monta maalintakopaikkaa/ per maali, tuhlari mikä tuhlari.

Tästä olen samaa mieltä, olkoon Nylle miten halpa tahansa niin uutta miestä tilalle. Nylle tekisi taas varmasti sen noin 15 pistettä ja tuhlaisi pari maalipaikkaa per peli, tilalle tarvitaan mies jolla on edes potentiaalia parempaan. Askille sitä vastain tarjoaisin sopimusta, uskon että hän voi parantaa reilusti pistesaalistaan.

Bauer
10.03.2006, 17:49
Vai lähti Kokko sitten (todennäköisesti) länsinaapuriin. Ei siinä mitään, ymmärrän hyvin halun vaihtelulle kuuden SaiPa-kauden jälkeen. Ja Kokollakin alkaa olla kohta viimeiset hetket kerätä noita tuloja ennen uran päättymistä, joten ymmärrän täysin tämän lähdön.

Haastava tehtävä ensi kauden puolustuksen kasaaminen kyllä on. On selvää että vahvistusta kaivattaisiin, mutta löytäminen on pirun vaikeaa. Kun miettii jotain Kudrociakin, niin kyllähän siinäkin hankinnassa oli hemmetisti tuuria mukana. Selkeiden kovien hankintojen tekeminen on valitettavasti täysin mahdotonta. Jotain mikkokaltevoita tai kevinkanteita pitäisi taas hankkia, mutta sellaisillakin lupauksilla se toiselle tasolle pääseminen on ainakin kahden kauden projekti.

Tiukkaa tulee olemaan, mutta onneksi meillä on sentään ammattitaitoinen valmennus ainakin vielä ensi kauden ajan.

Dvozak
10.03.2006, 18:01
Pakko. SaiPalle ei ole yksinkertaisesti mitään muuta mahdollisuutta. Tämä on ainoa oikea tie ja hyvä onkin. Itse ainakin tunnen suurta ylpeyttä, että kannattamani seura pystyy jo menetetyiksi tapauksiksi luokitelluista pelaajista koulimaan liigakelpoisia ja monessa tapauksessa jopa loistavia pelaajia. Luulisi tuo jatkossakin houkuttelevan potentiaalisia, mutta syystä tai toisesta paikoilleen polkemaan jääneitä kavereita SaiPaan. SaiPassa vastuuta löytyy ja mielestäni SaiPa on myös yksi liigan parhaita joukkueita siinä, miten se murtautuminen liigaan tapahtuu.

Silmät auki ja verkko vesille. Kyllä niitä lupauksia on lisää.

Kannattaa olla ylpeä. Jostain se on pikkuseurojen se ylpeys revittävä. Tosi hienosti on Saipalla mennyt lähes uskomatonta jälkeä tehnyt näillä "jämämiehillä".

Ted Raikas
10.03.2006, 18:05
Ymmärrän Kokon lähtemisen ihan hyvin. Monta hyvää vuotta täällä pelannut ja ikääkin alkaa olla, on ehkä viimeinen mahdollisuus lähteä kunnolla pelaamaan ulkomaille ja mahd. kartuttamaan myös tiliä. Puolustukseen jää kyllä aukko tuonkin miehen kohdalla, mutta ei voi mitään.

Toivon miehelle kaikkea hyvää uran jatkoa ajatellen. Vaan toivotaan, että tämä kausi toisi hienon kruunun.

siesta
10.03.2006, 21:50
Kyllä itseänikin vituttaa suuresti, että täällä todistetaan tällä kaudella, että mahdollisuudet on vaikka mihin. Sitten yhtäkkiä parhaat karkaa ympäri suomea taistelemaan isommalla palkalla samoista sijoista. No, ymmärtäähän sen. Vituttaa silti.
Vituttaa kyllä. Helvetinmoinen homma on (taas) Mällillä ja kumppaneilla etsiä tehomiesten tilalle uudet vastaavat. Jotenkin arvostan todella paljon sitä, että Kossu jäi tänne "susirajalle" vastuun takia eikä lähtenyt mahdollisten rahakkaampien sopimusten perään.

Ja Askille sopparia kouraan, pisteitä tulisi takuulla enemmän parempien ketjukaverien kanssa.

Ferris
10.03.2006, 22:07
Vituttaa kyllä. Helvetinmoinen homma on (taas) Mällillä ja kumppaneilla etsiä tehomiesten tilalle uudet vastaavat. Jotenkin arvostan todella paljon sitä, että Kossu jäi tänne "susirajalle" vastuun takia eikä lähtenyt mahdollisten rahakkaampien sopimusten perään.

Ja Askille sopparia kouraan, pisteitä tulisi takuulla enemmän parempien ketjukaverien kanssa.

Sehän tässä alkaa pelottamaan, että kuinka kauan Mälli viihtyy SaiPan ruorissa, kun joka vuosi saa olla kasvattamassa muille huippupelaajia. Voi olla, että mies ei kauaa jaksa katella moista menoa.

ahal
11.03.2006, 00:20
Sehän tässä alkaa pelottamaan, että kuinka kauan Mälli viihtyy SaiPan ruorissa, kun joka vuosi saa olla kasvattamassa muille huippupelaajia. Voi olla, että mies ei kauaa jaksa katella moista menoa.
No hätä. Uskon että HM jaksaa muutaman kauden hyvinkin. Omiensa mailla. Ja tapa (nuorten kehittäminen), millä Mälli porukkaansa harjoittaa, on ehdottoman tuloksekas. Kun on riittävästi kompetenssia, osaamista, jatkuvuus on taattu. Parempaa koutsia en tähän hätään sputnikeille löydä. Mielestäni ollaan jo lähellä Jukkia, Jalonen ja Rautakorpi. Joten jos Matti X ja Mikko Y turhautuvat joukkueessa x, tervetuloa SaiPaan!

Spac
11.03.2006, 04:10
Eiköhän Heikki kuitenkin kaikesta huolimatta tiedä tämän tilanteen. Kehittyvät nuoret voivat pelata täällä parhaan kautensa ja lähtevät välittömästi muille maille. Onneksi tilalle on aina jonkinlaisia uusia pelaajia.

Jatkuvuuden onnistuessa myös muutkin, jopa nimekkäät pelaajat alkavat SaiPan menestyksekkään ajan myötä olemaan kiinnostuneita Saimaan Pallon palveluksista. Mälkiän valmentamistaidot tiedetään varmasti erittäin hyvin valatakunnan sisällä, joten osaamisesta homma ei tule jäämään kiinni.

aHab
11.03.2006, 10:59
Eipä ole tullut tätä ketjua kovin tarkasti seurattua, mutta Vänttinen lienee suht uusi nimi lähtijöiden listalla (etelä-saimaa 10.3.06)?

Luulin, että viime kauden jälkeen on vaikea korvata lähteneitä tehomiehiä, mutta nyt näyttäisi siis siltä, että kahdeksan parhaan pistemiehen joukosta peräti yksi olisi jäämässä... Heh, siinähän sitä riittääkin sitten ihmettelemistä Mälkiällä ja kumppaneilla.

"Toivotaan toivotaan" tulee saamaan aivan uudet mittakaavat tulevana kesänä.

Morten Ask, nimeä paperiin ja ehjä kesätreenikausi Mälkiän, Selinin ja Jaatisen johdolla. Tämän jälkeen jalat käyvät kuin Singer ja voimaa löytyy. Kädet ja näkemyshän löytyivätkin jo entuudestaan. Voisiko tässä olla peräti SaiPan ykkössentteri kaudelle 2006-07?

Eetu "Muslimi" Holma, tällä hetkellä heikompaa Suomi-sarjatasoa. Oikeasti, todella kankeaa liikkumista, turhia jäähyjä ja kiekollisena vain vaaraksi omalle joukkueelle. Syötöt päätyvät minne sattuu, aina sen kolme askelta ketjukaveriensa perässä ja viimeistely heikompaa kuin alkukauden Nylanderilla... MUTTA, sopimusta jäljellä kaksi kautta. Ehjä kesätreenikausi Mälkiän, Selinin ja Jaatisen johdolla -> toivotaan (ja ehkä enemmän kuin koskaan aikaisemmin) toivotaan. Kyllä näillä käsillä on todistetusti harhautettu vastustajia varsin komeastikin ja ikäähän oli vasta 22. Jalat ja ennen kaikkea se pää kuntoon.

Jarkko Immonen, Mälkiän koulutuksessa tällä kaudella. Penkkikomennuksia sadellut, peliaikaa välillä erittäin rajoitetusti. Ikää vasta 22 vuotta, ja mitään aivan valtavia odotuksia lienee turha asettaa Immosen kohdalle ensi kaudeksikaan. Siltikin, taitoa ja pelisilmää kyllä löytyy. Ajoittain yhteispeli ja kiekon pyöritys Pihlströmin ja Vilenin kanssa on ollut varsin komeaa katseltavaa.

Siinä olisi sentteriosasto... Mutta laitahyökkääjien kohdalla onkin sitten totaalisen tyhjää kun puhutaan nimenomaan kiekollisista tehoista. Koskenkorva onneksi jäi Lappeenrantaan, mutta ei hänkään maalintekijä ole. Paakkarinen ja Vilen ovat kyllä oikein päteviä kavereita haalariosastolla, mutta Vihkolle, Pihlströmille ja Vänttiselle ei korvaajia kokoonpanosta löydy edes sillä "toivotaan toivotaan" kriteerillä, ei liigajoukkueesta eikä todellakaan a-junnuista. En oikein näe Kolehmaisessakaan kummoista potentiaalia maalintekijäksi, etenkään vielä ensi kaudella... Jostain olisi siis löydettävä kolme laitahyökkääjää kahteen ensimmäiseen ketjuun.

Puolustusta lienee turha mainita. Timosen jatkosopimus erittäin hyvä uutinen, mutta kolmen isoja minuutteja pelanneen ja hyökkäystehojakin tuoneen puolustajan korvaaminen tulee olemaan miltei ylivoimaisen vaikeaa.

Noh, eipä tule ainakaan tylsää spekulointikesää SaiPa-fanien kohdalla. Jänskättäisi isosti jo valmiiksi, ellei SaiPa olisi paraikaa pelaamassa kerrassaan huikeaa kauttaa. Naatiskellaan tästä nyt kun vielä voidaan.

Jaa niin, entäs se Nylander? Kevät kaudella oikein mukavaa pelaamista. En tiedä mitä siellä joulupuurossa on ollut, mutta luistin alkoi kulkemaan joulutauon jälkeen ihan toiseen malliin mitä aiemmin. Kahden pisteen päässä SM-liigan piste-ennätyksestään... Tämän hetken peliesitystensä puolesta kelpaisi oikein hyvin ensi kaudellakin SaiPan kolmosketjuun.
Mutta, mutta... Zepp+Ask+Nylander = vain yksi ulkomaalaispaikka vapaana. Kun tuo pelaajakato on niinkin hurja miltä se nyt näyttäisi olevan, niin olisi aivan liian riskialtista sitoa kädet hankintojen suhteen ulkomaalaiskiintiön osalta. Kokon, Kudrocin, Malmivaaran, Viitaluoman ja Vihkon tontteja on paljon helpompi lähteä paikkaamaan, kun vapaita ulkomaalaispaikkoja on jäljellä yhden sijaan kaksi.

Eli, ei jatkoa Nylanderille.

startin13
11.03.2006, 12:19
Puolustukseen jää kyllä aukko tuonkin miehen kohdalla, mutta ei voi mitään.


Myös ylivoimapelissä on jäänyt viivalla tämän miehen kohdalla mahtavia aukkoja pitkin kautta. Vanhoilla meriiteillä on tämä kausi menty, poislukien muutamia hyviäkin oivalluksia.

Pahaa kuutamolla oloa on Kokko harrastanut pitkin kautta, onneksi poistuu koska, Jokelan ja Kallioniemen tyhjäksi jättämä viitta olisi odotellut jos ura SaiPassa olisi jatkunut.

Eipä muuta kuin kiitos ja näkemiin,,,

Ted Raikas
11.03.2006, 13:48
Myös ylivoimapelissä on jäänyt viivalla tämän miehen kohdalla mahtavia aukkoja pitkin kautta. Vanhoilla meriiteillä on tämä kausi menty, poislukien muutamia hyviäkin oivalluksia.

Lupaan olla samaa mieltä kanssasi, jos hankit meille pakin, joka pystyy samaan, ei vaan enempään, kuin Pete.

Ei muuta kuin etsimään.

pest
11.03.2006, 14:29
Lupaan olla samaa mieltä kanssasi, jos hankit meille pakin, joka pystyy samaan, ei vaan enempään, kuin Pete.

Ei muuta kuin etsimään.

Minulla on aina kylmä rinki perseen alla kun Kokolla on kiekko omassa päässä. Tehot ovat hyvät, mutta uskoisin, että monikin pakki tekee ykkösylivoimassa tehoja. Kokon tehot YV:llä 4+17, tasakentällisin 2+3. Kudrociin ja Malmivaaraan verrattuna ei ole iso menetys.

Ropelli
11.03.2006, 18:30
Minulla on aina kylmä rinki perseen alla kun Kokolla on kiekko omassa päässä. Tehot ovat hyvät, mutta uskoisin, että monikin pakki tekee ykkösylivoimassa tehoja. Kokon tehot YV:llä 4+17, tasakentällisin 2+3. Kudrociin ja Malmivaaraan verrattuna ei ole iso menetys.
Kyllä mun mielestä Kokko on yhä puolustaja rankingissa reilusti Malmivaaran edellä. Mun mielestä Malmivaara on yliarvostettu pelaaja. Luistelu keskitasoa, samoin pelinluku. Sen fyysisyydenkin kanssa on niin ja näin. Hyvä lämäri ja ihan ok pakki, mutta kyllä esim. maajoukkuekomennukset ja NHL-puheet menee yli ymmärryksen.

ahal
11.03.2006, 20:30
Tuoreita vaikutelmia petopelin jälkeen. Paljon ei lapsille kerrottavaa jäänyt, kun vasta 3. erässä päästiin täysin kentällisin pelaamaan. Muutama pelaaja pisti silmään. Positiivisesti. Eli SaiPassa jatkavat pakit Timonen, Grönholm, Palomäki ja Tikkanen. Ihan kohtuullisia kaikki, tappion huomioon ottaen. Kudroc oli ihmeen epävarma kiekollisena (pelituntuman puutetta?). Sputnikithan ovat pelanneet ilman KK:kin hyvin. Jos jatkaa, ok, muttei joukkue siihen kaadu. Tämän illan (ja aiemmin nähdyn) perusteella en tiedä, kaipaanko liioin Kokkoa ja Malmiakaan. Olen Ropellin kanssa samoilla linjoilla, että OM on hieman yliarvostettu, eikä pärjää esim. KK:lle luistelussa lainkaan. Ajoittain ottaa myös tyhmiä jäähyjä, kuten tänään.

Hyökkääjistä on ihailtava mm. Kossua ja Kohoa. Molemmat ovat todella arvokkaita joukkueelle. Myös tämä muu haalariosasto (3-4) on ihan jees. Potentiaalia ja yritystä löytyy. Mieli tekisi luottaa mm. Holman ja Kolen kehitykseen.

Edit. Malmi oli just telkussa ja jännityksen lomasta sai kerrottua, että kaikki on ensi kauden suhteen vielä auki....

startin13
11.03.2006, 20:37
Lupaan olla samaa mieltä kanssasi, jos hankit meille pakin, joka pystyy samaan, ei vaan enempään, kuin Pete.

Ei muuta kuin etsimään.

Montakohan P.Kokon kipparoimaa SaiPan peliä olet livenä tällä kaudella nähnyt? Jos tulos on "monta" olen hämmentynyt jos luottosi on ko' pelaajaan kovalla tasolla, no "makuja on monia" sanoi koira jne,,,

Olen Pestin kanssa näitä kylmäringin miehiä,,,, oli kiekko omassa tai vastustajan päässä Kokkoineen päivineen.

dingus
11.03.2006, 20:48
Eiköhän tuo ollut Ollilta vain kohteliaisuuta sanoa noin, jotenkin tuo hymyili siihen malliin että eiköhän se lähtö lentokoneella ole edessä.

Aksu
11.03.2006, 21:01
Vahvistetaan yksi tuore tieto eli Tuomas Vänttinen ei jatka SaiPassa kuluvan kauden jälkeen. Kokoonpanon ulkopuolelle jättäminen tänään johtui pelillisistä syistä ja jokainen voi miettiä itse sitä mikä merkitys vaisuihin peliesityksiin siirtokuvioilla on.

Ted Raikas
11.03.2006, 21:14
Montakohan P.Kokon kipparoimaa SaiPan peliä olet livenä tällä kaudella nähnyt? Jos tulos on "monta" olen hämmentynyt jos luottosi on ko' pelaajaan kovalla tasolla, no "makuja on monia" sanoi koira jne,,,

Muutamia. Huonoa tuuria, tai karma, kukaties, SaiPa hävinnyt ne kaikki. Tämänpäiväinen mukaanlukien.

Osoittakaa edelleenkin minulle suomalainen pakki, jonka SaiPa voi hankkia ja joka pystyy tuollaisiakin tehoja mättämään kuin Kokon Petri.

Käsittämätöntä selkäänpuukottamista pelaajaa kohtaan, joka on nöyrästi pelannut SaiPassa monta kautta. Anteeksi vaan, mutta en ymmärrä teitä. Toisaalta, ei kai minun tarvitsekaan. No, te olette varmaan onnellisia, kun SaiPa tämänkauden jälkeen pääsee eroon tästä miehestä, joka mitä ilmeisimmin tuottaa vain vahinkoa SaiPan kiekkoilulle.

Ensikaudellahan meillä sitten liukuu varmaan jäällä joku väh. Rafalskin tasoinen taituri ja hurraatte känsäiset kätenne ilmassa huojuen.

Kokko, Kudroc ja Malmivaara jättää galaksin kokoisen aukon puolustukseen. Kyllä, kaikki kolme.

lautamies
11.03.2006, 23:48
Ei tuosta Kokon lähdöstä nyt kannata mitään suurta haloota nostaa, kukaan ei ole korvaamaton. Kokon suurimmat puutteet on koko ajan olleet oman pään pelaamisessa joka itseasiassa on tällä ja viime kaudella vielä jossakinmäärin kärjistyneenä näkyneet, jo yksin +/- tilasto on sen osoittanut. Tietenkin tuo hyökkäyspään tehojen korvaaminen on asia joka on jotenkin korvattava, mutta tuolla aiemmassa viestissäni jo toiveilin Timosen kehittyvän Kokon korvaajaksi, kehitystä nimittäin jo tällä kaudella on tapahtunut melkoisesti, se hätäily on vähentynyt ja ajatus tullut mukaan peliin.
Tuolla joku mainitsi Malmivaaran yliarvostetuksi pelaajaksi, niin saattaa jossain määrin ollakkin, mutta kyllä Olli on varsinkin tällä kaudella ollut SaiPalle tärkeä mies puolustuksessa luistelunsa puutteista huolimatta, peliminuutit on olleet peliä kohti runsaita ja Kudrocin poissaollessa Olli on ollut tukipilareita puolustuspäässä. Kun/jos Malmivaara NHL sopimuksen saa, on se SaiPalle itseasiassa suuri rahallinen etu, tämänpäiväisen Etelä-Saimaan mukaan SaiPa saisi 164000 tuhatta euroa, summan joka velkaiselle seuralle olisi lähes lottovoitto, varsinkin kun Petteri Nokelaisesta on kai tulossa tai jo tullut ainakin sama summa. Nämä rahat ja ilmeisesti tästä kaudesta tuleva voitto tekisi seurasta ainakin kohtuullisen pienen velan seuran.

Ei kenenkään kannata heittää kirvestä kaivoon menetettävien pelaajien suhteen, joukkueen runko on jo kasassa ja uusia pelaajia varmasti löytyy, on sitten valmennuksen ja seurajohdon asia löytää ne oikeat palikat oikeisiin kohtiin, ja valmennuksen tehtävä on hioa ne palat teräväksi.

Ghost
12.03.2006, 00:01
Muutamia. Huonoa tuuria, tai karma, kukaties, SaiPa hävinnyt ne kaikki. Tämänpäiväinen mukaanlukien.

Osoittakaa edelleenkin minulle suomalainen pakki, jonka SaiPa voi hankkia ja joka pystyy tuollaisiakin tehoja mättämään kuin Kokon Petri.



Näin vieraasta pöydästä tulen huutelemaan sen verran, että totean etten ymmärrä minäkään selkäänpuukottamista.

Samaan syssyyn totean, että eiväthän nämä SaiPan nyt ilmeisesti jättävät pelaajatkaan SaiPaan tullessaan ole olleet mitään ihmemiehiä. He ovat kasvaneet sellaisiksi vastuun myötä.

SM-liigassa on runsaasti pelimiehiä, jotka voivat tarjotun vastuun myötä nousta yllättävänkin koviksi pelimiehiksi. HPK:n Tuomas Immonen oli ei niin kovin monta vuotta sitten nuorten maajoukkueen runkopakki, Jokereista Kalteva tai Kantee voi hyvinkin joutua samanlaiseen tilanteeseen kuin Malmivaara aikoinaan, jossa peliaikaa ei omassa sakissa löydy. Molemmat nuorten MM-kisatasoa ikäisissään. Vähän vanhemmissa pelaajissa on sopimus loppumassa muun muassa SaiPassa aiemmin piipahtaneella Antti Bruunilla, joka on pelannut uransa parhaan kauden (22 tehopistettä) juurikin SaiPan nykyisen valmennuskaksikon alaisuudessa.

Hyökkääjissä löytyy muun muassa Bluesin Niko Nieminen, joka on junnuna iskenyt hyviä tehoja, mutta jäänyt Bluesissa vuosi vuoden jälkeen muiden varjoon. Kerhossa parinkymmenen tehopisteen tasolle jämähtänyt Janne Lahti.

SaiPa on tilanteessa, jossa sen on vaikeaa pitää pelaajat, jotka se kasvattaa terävimmälle liigahuipulle. Erittäin turhauttavaa, sen tietää Ilves-fanikin. SaiPalla on kuitenkin nyt muutama pelaaja, joiden urakehitystä SaiPa-aikana voi näyttää malliksi, kun urallaan eteenpäin haluavia pelaajia itärajalle hamuatte. Eikä esimerkiksi Jarkko A. Immonen ole lainkaan mahdottomassa tilanteessa läpimurron suhteen.

EDIT: Korjataan. Bruun pelasi parhaan kautensa Atu Selinin päävalmentajakaudella, jolloin Mälli oli jo poistunut Ilves-organisaatiosta.

dingus
12.03.2006, 00:30
Onko tällä palstalla nyt tosiaankin vallalla sellainen ajattelu, että kun tuohon oman nimensä alle laittaa joukkueen nimen näkyviin, niin sen joukkueen kaikista pelaajista on sitten TYKÄTTÄVÄ. Jos ei pidä jostain pelaajasta, onko se todellakin selkään puukottamista?

Olisi hauska saada jostain vertailua SM-liigapuolustajista tehdyt pisteet/pelatut minuutit ylivoimassa.

startin13
12.03.2006, 09:42
Jåå, puukot on hiottu. Jos aika ajaa jonkun pelaajan ohi, kuten tällä kaudella on ikävä kyllä käynyt Kokon ja Skytän (nyyh) on edessä uudet ajat, ja siihen sopeutuminen.

Vanhanliitonmiehet, (Skyde,Kokko,Pekkala,Kauppinen jne,) ovat hommansa SaiPan eteen hoitaneet, ja kiitokset siitä. Nyt on nuorempien ja nälkäisempien pelaajien aika täytellä saapasta,ottaa ohjat käsiin ja hyvin menee!

Esim, Timonen ja miksei myös H.Tikkanen ovat kehittyneet loistavasti tälläkin kaudella ja Timosella näyttäisi olevan villisti veikattuna mahkuja puolustuksen liiteriksi, Kokoksi kokon paikalle. Tästä riemuitkaammme.

Juulia
12.03.2006, 10:38
Itse tykkään Kokon pelityylistä, mutta myönnän kyllä ettei herralla ole tämä kausi oikein sujunut. Välillä ollut hyviä pelejä, välillä niitä huonoja ja tuolloin onkin joutunut välillä olemaan pelko perseen alla... Silmät kiinni ja toivotaan ettei omissa kolise. No, ei Kokko ole ainoa jolle näitä kehnoja esityksiä on sattunut... Vaikka minua harmittaa tuon Peten lähtö, niin toivon kyllä miehelle jatkoon hienoa peliuraa mihin ikinä meneekään. Luultavasti Pete lähtee Ruotsiin muutamaksi kaudeksi "jäähdyttelemään" kuten Myllys, ja palailee sitten Suomeen. Ehkä ei enää siinä vaiheessa pelaa jääkiekkoa. Uskoisin Peten sitten tulevaisuudessa suuntaavan asuinpaikkansa Oulun tienoille. Sieltä hän ja vaimonsa taitavat olla kotoisin.

lautamies
12.03.2006, 10:51
Kuka on selkään puukottaja ja kuka ei, mutta olen edelleen sitä mieltä, että kukaan ei ole korvaamaton.

Niinkuin Ghost tuolla jo kirjoitti, niin pelaajia liikkuu kyllä taas kevään ja kesän aikana, kun SaiPakin melkoisen varmasti jo melko tarkasti tietää lähtevien pelaajien nimet on aivan varmaa, että uusia pelaajia aivan varmasti jo kartoitetaan sopivien palasten löytymiseksi ensi kauden joukkueeseen. Yksi tälläinen voisi minun mielestäni olla esim. Teemu Normio, mies joka pisti silmääni muutama kausi sitten kun Lukossa kasattiin ketju Vidman-Viinanen- Normio, kaksi viimemainittua miellytti pelityyliltään silloin minun silmääni. Ehkä nyt kun Normiokin on huhujen mukaan Lukosta lähdössä, olisi mahdollisuus yrittää täällä uusien ketjukavereiden kanssa, toimiiko kemiat. Tämä oli sitten vain minun toiveeni, ei edes huhu !!!

Vänttisen lähtöä en itke, miehen pelityyli ja ailahtelevaisuus ei ole minua koskaan miellyttäneet.

ahal
12.03.2006, 10:56
Vielä vähän poislähtijöistä. En näe esim. tätä pakkiasiaa selkään puukottamisena, vaan pikemminkin niin, että nyt mietitään "ääneen", menetetäänkö jotain korvaamatonta, jos esim. ko. kolme joskin keskeistä herraa poistuu muualle. Se on varautumista väistämättömään muutokseen ja pohtimista, miksi näin on käymässä. Itse pitäisin mieluusti kaikki kolme, mutta tosiasia on, ettei yksikään heistä ole täydellinen ja korvaamaton pelaaja edes SaiPalle. Tässä parin vuoden aikana on kasvanut uusi vastuunkantajien polvi, johon voimme luottaa jatkossa. Malmin lähtö on ollut pitkään tiedossa, KK:n arvo on noussut talven aikana moninkertaiseksi lähtötilanteeseen nähden ja Petellä alkaa olla viime ajat tienata vähän jemmaan. Ymmärrettävää. Kaikki tekijöitä, joita SaiPa ei voi loppuun asti säädellä (esim. jättipalkkioita maksamalla). Silti olen kiitollinen joka hepulle tehdyistä palveluksista, varsinkin Kokolle 8 vuoden uurastuksesta keltamustissa. Kumarran syvään.

aHab
12.03.2006, 12:15
Eipä Kokon otteiden kritisointi tosiaan mitään selkäänpuukotusta ole, luulisin että mies itsekin tiedostaa varsin hyvin ettei tällä kaudella ole oikein kulkenut. Tällä hetkellä Kokko pelaa jo ihan hyvin, mutta etenkin syyskaudella ja vielä pitkälle tämän vuoden puolellekin Kokko oli todella heikko kiekollisena. Ajoitus täysin metsässä suurimman osan kaudesta, ihmeellisiä jäätymisiä ja vielä ihmeellisimpiä paniikkiratkaisuja. Turhia jäähyjäkin on kertynyt tasaiseen tahtiin (tosin niin on muillekin...), Kokon bravuurina on tuntunut olevan jäähyn ottaminen silloin kun boksissa istuu jo oma pelaaja valmiiksi.. (vähintään viidesti tällä kaudella, luultavasti useamminkin... edit: kuudesti näköjään, neljä maalia näistä vihulle).

Lienee syytä pitää kuitenkin mielessä, että Kokko taisi käydä leikkauspöydällä tuossa viime keväänä/kesällä. Tämä on varmasti vaikuttanut tämän kauden otteisiin, mutta missä määrin?

Ylivoimalla pisteitä on tullut, mutta eipä se kyllä Kokko ole joka ylivoiman moottorina on tällä kaudella toiminut. Malliesimerkki siitä, miten tilastot kertovat yhtä ja katsomosta käsin katsotut ottelut toista.

Minusta ainoa syy siihen miksi Kokko olisi ehdottamasti pitänyt pystyä pitämään SaiPassa oli se, että myös Malmivaara ja Kudroc lähtevät. Siinä on kolme kärkipakkia ja näiden tonttien täyttäminen tulee olemaan vaikeaa. Mutta mistään korvaamattomasta pelaajasta ei ole kysymys. Kyllä liigasta löytyy kotimaisia puolustajia, jotka pystyvät samoihin tehoihin mikäli jääaikaa tulee samalla tavalla joukkueen tehokkaimpien hyökkääjien seurana.

Toivottavasti Kokko on saanut huippuhyvän sopimuksen Ruotsista. Peten seurauskollisuus on ollut sen verran mahtavaa, että ansaitsee nyt vähintäänkin rahakkaan sopimuksen. Loistavaa uran jatkoa Kokolle, minne sitten meneekään, toivoo kiitollinen SaiPa-fani.

Vaikka tuo pelaajakato näyttääkin olevan aika karmiva, niin kyllähän SaiPalla pitäisi olla nyt taloudelliset puitteet siinä kunnossa, että päteviin "stuntteihinkin" on varaa. Yleisöä on käynyt tällä kaudella oikein mukavasti ja keskiarvo per ottelu on tällä hetkellä niinkin hyvä kuin 3734. Ja pudotuspeleissähän tupa tulee olemaan täynnä. Petteri Nokelaisesta joukkue sai isot rahat. Tämän kauden joukkueesta Malmivaaralla voisi olla mahdollisuudet NHL-sopimukseen ja jos oikein yltiötuuri käy niin Anaheim lyö kynän Vihkonkin käteen... Ja tuskin se Kokkokaan ihan almuilla pelaillut, sillä onhan tuota sopimusta uusittu myös niiden huippukausien jälkeenkin.

Elikkä eiköhän sieltä ihan kunnon pelaajia saada ensi kauden joukkueeseenkin. Sijat, joista joukkue tulee taistelemaan löytyvät varmasti aika lailla alempaa sarjataulukosta, mutta niin kauan kuin tämä tämän kauden joukkueen taisteleva ilme säilyy niin en usko joukkueella olevan hätäpäivää. Ja miksipä ei säilyisi?

Ted Raikas
12.03.2006, 15:17
No myönnetään, että eilisissä kokonaisvaltaisesti huonoissa fiiliksissä tuo selkäänpuukottaminen oli nyt sanana hieman väärä valinta. Pahoittelen. Tuskin siitä täällä kyse.

Onhan Kokolla omat puutteensa, mutta miehen tehot on siitäkin huolimatta sitä tasoa, että kyllä ne ovat monta ottelua ollut ratkaisemassa positiivisesti. Muistanette taannoin sen kahden maalin illan myös?

Korvaamaton mies hän ei ole, mutta ei helpostikaan korvattavissa. Voi joutua maksamaan paljon, että saa kaverin, joka tekee tuollaisia pisteitä.

Aika aikansa kutakin ja ymmärrän hyvin Peten halun vaihtaa maisemaa. Tervettä urheilijan kannalta.

Katsotaan miltä pakkitilanne näyttää ensikaudella ja onko Kokkoa syytä kaivata vai ei.

startin13
12.03.2006, 16:53
Vänttisen lähtöä en itke, miehen pelityyli ja ailahtelevaisuus ei ole minua koskaan miellyttäneet.

Täällä kyynelehditään koska pyöreäposkisesta risuparrasta kasvoi SaiPassa mies joka ainakin alkukaudesta taklasi niin että laidat ryskyivät ja plexit paukkui. Niinkuin Muukkosen mielestä myöhemminkin.

Kulmaväännöissä hyökkäysalueella ja kiekollisena parhaina päivinään pitelemätön, mutta joskus otteissa savolaistakin lepsukkuutta. Silti Vänttinen kuuluu mun suosikkikeihin ja olisin mieluusti pitänyt miehen Vedyssä ja Atomissa ensikaudellakin.

Flopanneille Turskalle ja Nylanderille toivon myös hyvää kiekko-uraa, mutta en SaiPan paidassa. Apua heistä on ollut yhtäpaljon kuin Gabinetista ja Forrestista viime kaudella yhteensä, heitä mahtuu vähintään kymmennen yhteen tusinaan. Eipä muuta kuin Tsekki tai Kanukki edustajia vaan tilalle, niissä hankinnoissa on jo perinteitä Janecky:sta lähtien ja siihen on uskominen ensi kaudellakin.

Ted Raikas
12.03.2006, 17:20
Eipä muuta kuin Tsekki tai Kanukki edustajia vaan tilalle, niissä hankinnoissa on jo perinteitä Janecky:sta lähtien ja siihen on uskominen ensi kaudellakin.
Tsekit ei ole oikein Mällin joukkueissa viihtyneet. Ei vaan natsaa Mällin pelityylin kanssa yleensä, tai jotain. Kudroc slovakkina on nyt poikkeus asiaan, mutta miehen pelityyli on tuollainen fyysinen. Eli mitkään tuittuilijakikkailija tsekit ei Mällin SaiPaan sovi. Pitäisi olla ehkä Vopatin tyylinen fyysinen kaveri sitten. P-Amerikkalaiset sitten yleensä sopivat tyyliin hyvin.

aHab
12.03.2006, 19:52
Flopanneille Turskalle ja Nylanderille toivon myös hyvää kiekko-uraa, mutta en SaiPan paidassa...

Itse en odottanut tältä "norjan toisiksi vihatuimmalta pelaajalta" yhtikäs mitään eikä kyseessä voi olla kallis pelaaja. Askin pelisilmä ja syöttötaito onkin näin ollut erittäin positiivinen yllätys. On syytä muistaa, että miehen kausi meni täysin piloille rannevamman ja pitkän toipumisajan myötä.

Nylander oli suuri pettymys minulle siitä sekunnista lähtien, kun kuulin suorasta sopimuksesta siinä kauden alla. Kiukkua lisäsi se, että Mälkiä peluutti vahvasti keskenkuntoista (kuten nyt jälkikäteen näyttäisi) ruotsalaista ykkösketjussa ja ykkösylivoimassa pitkät ajat. Myönnettävä kuitenkin on, että Nylle on pelannut todella hyvin kevätkaudella. Mies paikallaan kolmosketjussa. Eikä tässäkään voi kyseessä olla kallis pelaaja.

Odotitko näistä jotain McTavisheja/Machuldoja/Banhameja kun kerran vallan floppasivat?

Ted Raikas
12.03.2006, 22:14
Itse pitäisin Askin joukkueessa, jos mahd. Kun mies saisi kokonaisen ehjän kauden alleen, voisi jälki olla tehokkaampaa. Lisäksi miehessä on potentiaalia rikkovaan ja jopa kuspäiseen kiekkoiluun, mitä tarvitaan. Tuskin ko. herra mikään pistehirmu voi olla, mutta varmasti kolmos-neloskentän oiva vääntäjä.

Jos ei palkka juuri nouse, niin jatkoa vaan.

Nylanderille voi sanoa kiitos ja näkemiin. Parempaa voi saada varmasti samalla hinnallakin, kun ajan kanssa katsoo, eikä tee pikasopparia kauden alla.

siesta
13.03.2006, 09:18
Onhan Kokolla omat puutteensa, mutta miehen tehot on siitäkin huolimatta sitä tasoa, että kyllä ne ovat monta ottelua ollut ratkaisemassa positiivisesti. Muistanette taannoin sen kahden maalin illan myös?

Korvaamaton mies hän ei ole, mutta ei helpostikaan korvattavissa. Voi joutua maksamaan paljon, että saa kaverin, joka tekee tuollaisia pisteitä.

Ja tämän lisäksi täytyy muistaa, että Kokko on käsittääkseni aikas tärkeä pelaaja myös pukukopin puolella. Mutta jos ja kun on lähtemässä niin ei voi mitään. Vaihtelu ja isompi tili varmasti houkuttaa.

kone82
13.03.2006, 10:49
Ja tämän lisäksi täytyy muistaa, että Kokko on käsittääkseni aikas tärkeä pelaaja myös pukukopin puolella. Mutta jos ja kun on lähtemässä niin ei voi mitään. Vaihtelu ja isompi tili varmasti houkuttaa.
Ruotsalaisten mukaan Kokon sopimus Timråhon on allekirjoittamista vaille valmis.

http://hockeymagasinet.fpgroup.se/cldoc/hm/nyheter/16246.htm

startin13
13.03.2006, 12:38
Odotitko näistä jotain McTavisheja/Machuldoja/Banhameja kun kerran vallan floppasivat?

Itse edellytän sekä odotan ulkomaalaisen pelaajan aina olevan SaiPassa jonkinlainen vahvistus, tämä ajatusmalli on jäänne siltä ajalta kun muuan Ralph Cox kurvaili Kisapuiston jäällä.

En näe muuta syytä hommata ulkkareita suomiseuroihin pelaamaan koska, Suomihan on lätkän ihmemaa jossa "pelimiehiä" riittäisi kaukaloon molemmista päistä täyttäen, ainakin mitä peleissä kuultuihin juttuihin tulee tai niihin joita täältä jatkoajasta lukee.

Metropolit
13.03.2006, 13:02
Mahtaakohan tuossa Vänttisen Lahteen suuntaamisessa olla perää, vai onko pelkkä ankka?

Oli pelkkä ankka,nykäskylä taitaa olla uusi osoite.

bombay
02.04.2006, 00:36
Tämän hetken sopparit:
Maalivahdit: Zepp, Ströbä, Hostikka.

Puolustajat: Timonen, Tikkanen, Palomäki, O-P Grönholm, Tuominen, Kaijomaa.

Hyökkääjät: Koho, Kossu, Paakkarinen, Vilen, Immonen, Holma, Kolehmainen, Rämä

Maalivahti osasto on ok. Yksi pakki pitäisi hommata. Mielellään hommattaisiin ykköseen joku kiekollinen, mutta myös fyysiseen peliin pystyvä pakki!
Hyökkäys on vaikeasti täytettävä, koska omille junnuille mm. Koho, Paku ja Kole pitäisi antaa myös hyökkäävää vastuuta.

Ketjut 2006-2007

1.Kossu-Immone-xxx
2.xxx-Holma/Koho-xxx/Paakkarinen
3.Kolehmainen-Holma/Koho-Paakkarinen
4Vilen-xxx-Rämä

1.Grönholm-xxx
2.Tikkanen-Palomäki
3.Timonen-Kaijomaa
+ Tuominen ja yksi kiekollinen ja samalla fyysiseen peliin pystyvä pakki.

REALplayer
25.04.2006, 15:51
mielestäni katiskaa voisi uittaa hieman syvemmälle, jos sieltä tarttuisi keväällä muuan Määttänen lahden takaa.


"Saalis" on lähtenyt liikkumaan lahden toiselta puolen Suomea kohti, nyt se katiska veteen viimeistään jos halutaan kunnon saalista!

Machulda
25.04.2006, 17:49
"Saalis" on lähtenyt liikkumaan lahden toiselta puolen Suomea kohti, nyt se katiska veteen viimeistään jos halutaan kunnon saalista!

"Taitaa olla SaiPan katiskassa olla sen verran iso silmäkoko että tokkopa siihen mitään tarttuis vaik sitä vähän uittaisikin." Olisihan Pasi toki iso saalis SaiPalle. Ainahan sitä toivoa saa.

ahal
29.11.2006, 12:39
En tiedä, onko aiheesta mennyt jotain ohi silmien ja korvien, mutta muistelin, että jo syksyllä neuvoteltaisiin joidenkin pelaajien kanssa jatkosopimuksista... Monella on jo 2008-paperi voimassa, mutta nyt tekisin itse (jos kaveria kiinnostaa) sopimukset ainakin Kossun, Kohon ja Immosen kanssa. Jos ei muuta niin ainakin 1 vuosi lisää. Voihan se olla, että Kossu ja Jarkko tietävät arvonsa nousseen eivätkä hötkyile aikaisin. Ottajia löytyy keväällä varmasti. Mutta jos jatkavat vielä keltamustissa, hymyilyttää kovasti.

Franz
30.11.2006, 12:04
Jatkosopimuksia neuvotellaan käsittääkseni tälläkin hetkellä. Ainakin Petri Koskinen ja Jarkko Immonen ovat pelaajia joiden kanssa kanssa neuvotellaan/ on neuvoteltu jatkosta.

Jatkosopimushuhuista yleisesti sen verran, että jossainvaiheessa syksyä ainakin Strömberg ja Immonen ovat kertoneet jatkohaluistaan keltanutusssa.

avatar
30.11.2006, 12:20
Strömberg... ...jatkohaluistaan

Strömberg ainakin E-Saimaan haastattelussa sanoi ehdottomasti haluavansa täällä jatkaa jos vain SaiPa sopparia tarjoaa(toki sopimuksen nyt pitää olla kohtuullinen, eli ei mitään orjapalkkaa) kun vaimokin olisi ihan piakkoin työn perässä tänne muuttamassa ja kun on lapsi ja kaikki niin reissaaminen ei kuulemma kiinnostaisi ja kaupunki on hänen mielestään ihan hyvän kokoinen ja mukava.

haltija
30.11.2006, 15:47
Mielestäni kannattaisi nyt tehdä ne jatkopahvit jos niitä meinataan tehdä. Viime kaudella sössittiin huolella jatkopahviasiat. Tai siis näin olen kuullut.

Kuulemani mukaan joukkueessa viilettäisi edelleen mm. kaverit nimeltä Antonio Pilderrama ja Jones Vihko, jos vain oltaisiin osattu tehdä oikeaan aikaan oikeanlaiset kaupat.

Immonen on ollut hyvä ja esittää kokoajan parempia otteita, joten nyt jatkoa kouraan. Kavanaghin kanssa kannattaisi varmaankin myös tehdä pahvi ainakin tämän kauden loppuun.

Ströbä tuntuu olevan hyvä joukkuepelaaja ja maalilla esitykset ovat olleet vähintäänkin kohtalaisia. Jos jotain kultakimpaletta maalille käydään etsimään, niin kyllä Mikko ainakin kakkosmaalivahdin paikan hoitaa vähintäänkin hyvin. Kuitenkin toivon, että kaveri alkaa voittamaan meille pelejä ja nousisi selväksi ykköseksi Zepperin ohi.

Itse sainaisin ainakin vuoden jatkon Ströbälle.

Hakkarainen, Jokila, Levokari ja Tuominen voitaisiin päästää menemään. Näistä Tuominen on ollut todellinen pettymys. Jalka liikkuu, mutta pää ja kädet eivät näytä toimivan. Taklaisi edes joskus.
Näiltä muilta en edes odottanut ihmeitä. Toivottavasti eivät olleet kalliita.

Noh, kassellaan...

avatar
30.11.2006, 16:13
Kavanaghin kanssa kannattaisi varmaankin myös tehdä pahvi ainakin tämän kauden loppuun.


Soppari tästä ja ensi kaudesta sillä ehdolla tietysti ensi kausi, että jos änäri kutsuu niin sitten kutsuu. Tosin en tiedä olisko mies sitten kuinka kallis jos tekis tuonne saakka sopparia ja varsinkin kun täysillä veroilla menis jo sitten.

Tietysti vähän aikaista sanoa miehestä tuollaista, että sopparia vaan, mutta sen mitä olen saanut käsitystä niin jengi ois ollu tyytyväinen muutenkin kuin pisteiden valossa, vaikka taklauksia ei olekaan tullut. Mutta jos tulee riittävästi pisteitä niin eikö se riitä vaikka ois mikä kanukki.

Ferris
30.11.2006, 16:59
Niin, huvittavaahan tässä on se, että jos Aksun huhuilut blogissaan pitävät paikkansa, niin voipi vielä olla niin ettei Kavaa nähdä koko loppukautena SaiPan riveissä. Syyn varmasti arvaa jokainen.

Jos Kava päästetään try-outin jälkeen pois (olettaen että ollut loppuun ast hyvä) niin kyllähän meno ois taas niin saipamaista kuin olla ja voi....

Jubomir
30.11.2006, 17:36
Jos Kava päästetään try-outin jälkeen pois (olettaen että ollut loppuun ast hyvä) niin kyllähän meno ois taas niin saipamaista kuin olla ja voi....Ei ole mahdollista, että tuo nyt voisi enää kaatua pelkästään rahaan, kerran kaikki muu on selvää. Silloin syötäisiin uskottavuutta jo niin paljon, että voitaisiin ajatella, että SaiPaa johtaa edelleen aivan väärä henkilö. Kyseessä yksi mies ja vajaan puolen kauden palkka, vaikka kuinka ollaan pieni seura, mutta eikai sentään aivan avuton kuitenkaan. Ennemmin täytyy siivota yksi tai kaksi muuta palkkaa muualle kuin luopua sellaisesta, josta todellakin on hyötyä. Kyllähän Kava pitää pystyä pitämään, mikäli pelimieheksi osoittautuu, kuten vahvasti näyttää. Ei ole muuta vaihtoehtoa.

punaviivakerho
11.12.2006, 19:03
Olenko kuullut omiani vai pitikö tänään olla lehdistötilaisuus, jossa kerrotaan kavanaghin kohtalo ja mahd. jatkosopimuksia? Voi olla että olen nähnyt unia.

Murmeli
11.12.2006, 19:15
Olenko kuullut omiani vai pitikö tänään olla lehdistötilaisuus, jossa kerrotaan kavanaghin kohtalo ja mahd. jatkosopimuksia? Voi olla että olen nähnyt unia.Alunperin SaiPan piti tänään ilmoittaa Kavanaghin jatkosta mutta tämä on siirtynyt ainakin huomiseen. Mahdollista on, että väännetään kauden 2007-08 rahallisesta korvauksesta.

Tupen
11.12.2006, 21:25
Alunperin SaiPan piti tänään ilmoittaa Kavanaghin jatkosta mutta tämä on siirtynyt ainakin huomiseen. Mahdollista on, että väännetään kauden 2007-08 rahallisesta korvauksesta.

Eikös Aksu blokissaan kirjoittanut että tänään julkaistaan kävi miten kävi. Niin se vaan taitaa olla että kiekkomaailmassa mikään ei ole niin varmaa kuin epävarma ja mitään ei kannata puhua varmana etukäteen.

Murmeli
11.12.2006, 21:36
Eikös Aksu blokissaan kirjoittanut että tänään julkaistaan kävi miten kävi. Niin se vaan taitaa olla että kiekkomaailmassa mikään ei ole niin varmaa kuin epävarma ja mitään ei kannata puhua varmana etukäteen.Tuskin mikään neuvottelu jääkiekkomaailmassa on niin mustavalkoista, että voidaan mitään sanoa aikatauluista 100%:n varmasti.

Kavanaghin jatkosta on kuitenkin vielä tänään luvassa tietoa.

Spac
06.01.2007, 12:24
Nythän tilanne on sellainen, että viime aikoina tehottomasti pyörineillä Hakkaraisella, Vilenillä, Ojasella ja Holmalla on sopparit kevääseen 2008. Näistä Ojasen ja Holman sopimukset ovat OK, mutta mielestäni Mikolle ja Jaskalle voisi etsiä uutta osoitetta ensi kaudeksi.

Koholla, Kossulla, Immosella ja Lundbergillä sopimukset loppuvat tähän kevääseen. Kaikki saisivat minun puolestani jatkaa joukkueessa myös ensi vuonna. Vahvasti kuitenkin epäilen, että kolme neljästä lähtee muihin maisemiin, ellei olla tarpeeksi ajoissa (nyt) hereillä.

Niin, ja Snellmanin optio käyttöön myös. Mies näyttää saaneen taitonsa takaisin.

Ted Raikas
06.01.2007, 12:46
Niin, ja Snellmanin optio käyttöön myös. Mies näyttää saaneen taitonsa takaisin.
Joo, mutta jos nyt perinteisen kyyniseksi heittäydytään ja vanhat merkit pitävät paikkansa, niin tuo optio on taas silkkaa silmänlumetta ja mies karkaa jonnekin Kerhoon tai Blyysiin ennen kuin ehditään huomatakaan.

Voin toki olla väärässäkin. Toivottavasti olen.

Ferris
07.01.2007, 16:57
Aksun blogin mukaan tänään SaiPu julkaisee pari jatkosopimusta.

http://saipa-aksu.blogspot.com/2007/01/tnn-tapahtuu.html#links

Kercs
07.01.2007, 18:38
Aksun blogin mukaan tänään SaiPu julkaisee pari jatkosopimusta.

http://saipa-aksu.blogspot.com/2007/01/tnn-tapahtuu.html#links
Toivottavasti kaksikko Snellman - Immonen. Siinä olisi ensi kaudelle hyvä hyökkäysvitja, kun isketään vielä Ryhänen sinne laidalle. Jatkuvuutta. En toki repisi peliverkkareita, mikäli Koskenkorva tai Tikkasen Harri olisi tällännyt nimensä jatkosopimuspaperiin. Optiothan Tikkasella ja Snellmannilla on, mutta katsellaan.

Kercs
07.01.2007, 18:54
Immonen ja Tuominen! Hienoa.

http://www.saipa.fi/index.aspx/artikkelit?p=uutinen&id=505

Ted Raikas
07.01.2007, 19:08
Odotin vähän, että olisi ollut sopimuspelaajien joukossa Kossu tai Snebu, mutta ehkä se oli vähän epärealistista tässä vaiheessa.

Katsotaan, josko vaikka toisen saisi pidettyä...

Aksu
07.01.2007, 19:32
Odotin vähän, että olisi ollut sopimuspelaajien joukossa Kossu tai Snebu, mutta ehkä se oli vähän epärealistista tässä vaiheessa.

Katsotaan, josko vaikka toisen saisi pidettyä...

Mielipiteitä mielipiteitä, mutta minä pidän/pidin Immosta Koskenkorvan ohella tärkeimpänä hyökkääjänä pitää. Vapaita potentiaalisia senttereitä ei markkinoilla liikoja pyöri.

Lisäksi ura on kovassa nousussa ja kehitystä tapahtuu koko ajan jokaisella osa-alueella, joten voimme hyvinkin odottaa ensi kaudelta todella kovia saldoja jos/kun kaikki sujuu suunnitelmien mukaan.

Snellmania yhtään väheksymättä Immonen on SaiPan palapelissä huomattavasti isompi palanen. Hyvinkin mahdollisesti ensi kauden ykkössentteri.

Ted Raikas
07.01.2007, 19:39
Mielipiteitä mielipiteitä, mutta minä pidän/pidin Immosta Koskenkorvan ohella tärkeimpänä hyökkääjänä pitää. Vapaita potentiaalisia senttereitä ei markkinoilla liikoja pyöri.

Totta, totta. Immonen on erittäin hyvä, että saatiin pidettyä joukkueessa. Luultavimmin vastuu kasvaa lisää ja kokemusta karttuu ja muuta, niin voi olla ensikaudella jo todella kova luu. Toivon näin.

Kossun kyllä haluaisin pitää joukkueessa myös.

emz1
07.01.2007, 19:48
Odotin vähän, että olisi ollut sopimuspelaajien joukossa Kossu tai Snebu, mutta ehkä se oli vähän epärealistista tässä vaiheessa.

Katsotaan, josko vaikka toisen saisi pidettyä...
Eipä tässä vaiheessa oikein mitään Kossua osannut odottaa. Snellman oli toinen mahdollinen Immosen rinnalla. Tuomisen sopimukseen olen ihan tyytyväinen, miehelle on annettu peliaikaa loukkaantumisten takia nyt, ja on ilmeisesti alkanut jollain lailla paremmin se pääkin kestää kovia tilanteita, parilla maalilla on ainakin kiittänyt!

Viime keväällähän Tuomisen peliaika play-offeissa oli aikalailla 0. Toivotaan että tulevalla kaudella tekee ne harritikkaset!

rico
07.01.2007, 19:48
Odotin vähän, että olisi ollut sopimuspelaajien joukossa Kossu tai Snebu, mutta ehkä se oli vähän epärealistista tässä vaiheessa.

Katsotaan, josko vaikka toisen saisi pidettyä...

Miksi?

Ei se Snellman niin häävi jamppa ole ollut, vaikka maaleja on jonkun verran lätkytellytkin.

Immonen&Tuominen, erittäin tyytyväinen olen tähän kaksikkoon. Tuominen on todella ottanut jättiharppauksen viime kauden peleihin, ja uskon että koko ajan paranee. Samanlaiseen hallintaan kuin Mestiksessä on potentiaalia, kuten Joni itse sanoi, itseluottamuksen ollessa kohdallaan.

Immonen on Immonen, olen alusta asti tykännyt, mutta tuntuu parantavan kuin sika juoksuaan. On mielestäni aika kova suoritus saada Jarkko vieläkin jäämään tänne 1+1-sopimuksella. Kummalla optio mahtaa olla?

Snellmanin pitämistä en pidä tärkeimpänä muuttujana ensi kauden rosteria kyhättäessä, samantasoinen jamppa on täysin hankittavissa. Sellaista eteenpäinmenoa Villen otteissa ei ole tapahtunut, kuin minä toivoin. Tappamisenmeininki puuttuu, ja peli menee välillä liikaa näpräilyksi. Ahnaampaa hakeutumista maalintekopaikkoihin ja enemmän laukauksia, ei Snellmanin laukaus mikään huono ole. Taitava mies on, mutta uhrautuvampia otteita kaivataan.

Koskenkorvan pitäminen olisi suorastaan huikea veto SaiPalta, mutta uutta sopimusta tehtäessä toivon otettavan huomioon että edes Koskenkorva ei ole mikään 150 000€:n mies. SaiPan toimistolla tämmöiset seikat on tosin aina osattu ottaa huomioon. Muualla miehen taso ei riitä 1-2 ketjuihin. Eiköhän Kossun kohdalla ulkomaat ala tulla kyseeseen.

Kuinka on Kohon sopimuksen laita? O-P:n sopimusta pidän välttämättömänä. Palomäen kohdalla on syytä istua alas ja keskustella huolella mihin päin mies haluaa kehittyä, potentiaalia olisi myös tätä hetkeä kovempiin pistesaldoihin, ei kai Mikko aio profiloitua peruspakiksi tuolla hyökkäyspotentiaalilla?

Ted Raikas
07.01.2007, 20:26
Korjasin jo mielipiteeni. Immonen on todella hyvä kiinnitys ja mielelläni katselen miehen pelaavan SaiPassa jatkossakin.

Tuominen on vähän niin ja näin. Jos kehitys jatkuu tähän malliin niin olen tyytyväinen, ei varmasti kallis pelaajakaan.

Vaikka rico ei Snellmanille lämpenekään, niin näkisin myös hänet mielellään SaiPassa ensikaudellakin. Miehessä on maalintekijäntaitoa ja potentiaalia, ja sitä kyllä tarvitaan.

mirasane
07.01.2007, 20:53
Tuominen on vähän niin ja näin. Jos kehitys jatkuu tähän malliin niin olen tyytyväinen, ei varmasti kallis pelaajakaan.


Itse olen Tuomisen jatkoon älyttömän tyytyväinen. Kävin katsomassa SaiPa-HPK -pelin ja nimenomaan Tuomisen kehittyminen pisti silmään. Hänen kiekollinen pelinsä oli parantunut, malttia oli tullut lisää ja roolikin oli isompi. Paljon kehuttu Tikkanen sen sijaan oli pettymys tuossa pelissä.

Itse en jäisi kamalasti itkemään vaikka Tikkanen lähtisikin johonkin ison rahan perässä, koska Tuomisesta voisi hyvinkin kehittyä SaiPan kiekollinen ykköspakki.

ahal
07.01.2007, 22:39
Itse olen Tuomisen jatkoon älyttömän tyytyväinen. Kävin katsomassa SaiPa-HPK -pelin ja nimenomaan Tuomisen kehittyminen pisti silmään. Hänen kiekollinen pelinsä oli parantunut, malttia oli tullut lisää ja roolikin oli isompi. Paljon kehuttu Tikkanen sen sijaan oli pettymys tuossa pelissä.

Itse en jäisi kamalasti itkemään vaikka Tikkanen lähtisikin johonkin ison rahan perässä, koska Tuomisesta voisi hyvinkin kehittyä SaiPan kiekollinen ykköspakki.
Hapalla on selvästi pienoinen laskukausi menossa, eipä sitä kukaan pysty samaa tahtia koko kautta pelaamaan, mutta uskon että HT on vielä keväällä kova luu. JT tuo mukavan lisän kiekolliseen osaamiseen, periaatteessa joka parissa on nyt myös peliä avaavia kavereita. OP, MP ja muut ovat lähinnä perusosastoa. Mutta tietysti PL ja JR sekoittavat pakkaa tervehtyessään.

Sekä Strömberg että Tuominen herättivät Jukureissa pelatessaan huomiota varmuudellaan ja tasaisuudellaan. Kumpikin nauttii paljosta peliajasta, mikä on tietysti ymmärrettävää. Nyt vaan odotellaan, josko MS onnistuisi vakuuttamaan otteillaan. Ja mitä tekee zepperi, ja Hostikalla on jo 2008-pahvi.

En eilen seurannut erityisesti, kenen jäällä ollessa Ässät maaleja latoivat (vrt. Tuominen kentällä!?), mutta hieman flegmaattista s-puolustus 5-3-tilanteessa oli. Mave sai vapaasti sahata syötöillään puolustusta auki ilman että kukaan edes yritti katkoa tai häiritä. Seurauksena 2 maalia. Mutta oli se ihailtavan tehokasta padoilta. Siinä harjoituksen paikka.

aHab
08.01.2007, 08:50
Erinomaisen tärkeät jatkosopimukset.

Mikäli SaiPa onnistuisi tekemään jatkosopimuksen Snellmanin kanssa niin siinähän olisi valmis ketju ensi kaudelle. Valmis ketju pelaajia, joista jokainen on yli 30 pisteen tahdissa parhaillaan ja Snellman 20 maalin tahdissa... olisi aika harvinaista herkkua SaiPalle saada tällainen ketju lukittua kokonaisuudessaan.

Hyökkäyksen sopimustilanne ensi kautta ajatellen näyttää jo varsin lupaavalta. Pistepörssin järjestyksen mukaan (tämänhetkisellä pistevauhdilla kauden lopussa):

Ryhänen (38 p)
Immonen (32 p)
Holma (28 p)
Vilen
Kolehmainen
Koskinen
Hakkarainen
Ojanen
Paakkarinen

Ja mikäli menestyshaaveita meinataan ylläpitää, niin minkään sortin 'Tikkanen lähtee, mutta Tuominen paikkaa' -skenaariothan eivät saa toteutua. Mitä useampi näistä tämän kauden onnistujista saadaan pidettyä joukkueessa niin sitä helpompihan sitä on lähteä rakentamaan seuraavaa kautta. Ehdottomasti Tikkaselle jatkosopimus, jos vain mitenkään mahdollista taloudellisesti.

Puolustuksessa tällä hetkellä jatkot vain Tuomisella, Virkillä, Levokarilla ja Lippojoella.

Ulkomaalaisista toivoisin jatkoa Lundbergille. Muiden tilalle voikin sitten etsiä uuden kaverin. Petré oli toki erinomainen syksyllä ennen loukkaantumistaan, mutta toipumisen jälkeen ollut kyllä varsin vaisu.

Jubomir
08.01.2007, 11:08
Hyviä sekä huonoja uutisia. Molemmat jatkosopimukset olivat todella hyviä, mutta huonoa oli se, ettei jatkoja ole saatu enempää. Joukosta Tikkanen, Petré, Grönholm, Lundberg, Koskenkorva, Snellman, Koho olisi toivonut muutamaa sopimusta lisää. SaiPalla on jälleen varsin hyvä runko johon rakentaa, mutta edelleen hieman liikaa avainmiehiä vailla sopimusta ja vastaavasti muutama turha mies sopimuksen alla. Kahta-kolmea enempää yllämainituista ei olisi varaa menettää, jottei perusrunkoa syötäisi liikaa. Ollaan tyytyväisiä näihin mitä nyt tuli ja toivotaan lisää jatkosopimusuutisia mahdollisimman pian.

ahal
08.01.2007, 11:22
SaiPan puolustus on yhä pahiten levällään, niin tätä kuin ensi kautta ajatellenkin. Loukkaantumiset ovat tietysti iso rasite, kun lähes jokainen on vuorollaan sivussa. Tepponummisia on nykyään enää vähän. Jonkinlainen avaus tuo Tuomisen kiinnittäminen jatkoon jo oli, mutta sopimuksenalaisia on yhä vain 3+1. Levokaria saadaan ihmetellä ensi vuonnakin, mutta esim. Rönnbergistä on vaikea sanoa mitään, halutaanko vai ei. Ja riittääkö aika edes vakuuttamaan. Hapa ja OPG ovat mielestäni "enemmän sputnikkeja" kuin mitään muuta ja näyttönsä antaneet, joten pitäisin molemmat. Jos Palomäki ei kohoa enää viime kevään lentoon, antaisin mennä.

Jos sitten yhä uskotaan Lipariin (ja miksei) ja Kaijomaahan (mielellään), avoinna on 2-3 pakin ruutu. Petre tuskin toista kautta jatkaa. Mutta vastahan eletään tammikuuta, joten eipäs panikoida.