View Full Version : Suomisen Tapsa
Ei ole Suomisen Tapsa näiden kisojen studio isäntänä ollut ihan parhaimmillaan. Aikamoisia mokia on tullut Tapsalle kisojen aikana kuten tänään esimerkiksi Can-USA matsin toisen erän jälkeen jossa Tapsa totesi että erässä tehtiin neljä maalia vaikka niitä tehtiin oikeasti viisi ja muutenkin huolimattomuus paistaa Tapsan kommenteista läpi. Mielestäni paras ratkaisu olisi se että kisoissa olisi kaksi Studion vetäjää kuten Naganossa Ahomaa ja Savela, nykyinen Sorainen.
Kun nyt Tapsan vedit esiin...
Joku kirjoitti täällä muistaakseni?? jotain Tapsa "mistä täältä saa pillua" Suomisesta! Olix tää ihan vaan joku heitto, vai..? Saisko valaistusta?
Sorainen oli mielestäni ihan jees, ainakin Keken kanssa fudiksen parissa!
Ja finaaliin mennään!!!
Johnny99
11.05.2001, 01:35
olen siitä, että kaksi vetäjää pitäisi olla. Pysyisi homma skarpimpana kaikin puolin.
Kuitenkin tuo TM:n mainitsema esimerkki oli aikamoista pilkunviilausta. Ei ole mielestäni moka ollenkaan. Pakostahan tuommoisia sattuu useiden päivien urakan aikana. Sitäpaitsi, jos toi on "aikamoinen moka", niin esimerkiksi Pentti Lindegreniä tai Jukka Loukiota ei pitäisi päästää edes selostuskopin läheisyyteen. :D Äijät puhuvat useita kertoja matsin aikana joukkueista, jotka eivät ole edes kentällä, ja sekoittavat asioita keskenään jatkuvalla syötöllä.
Illuminatus
11.05.2001, 01:55
Onhan niitä pieniä mokia tullut mutta kokonaisuutena Tapsa on hoitanut hommansa hyvin. Ainoa asia mikä minua jäi harmittamaan oli Suomi-Ruotsi pelin jälkipuinti kun Tapsa kyseli itse itsestäänselvyyksiä Aralta (No Ara, kohosiko syke tuossa lopun mylleryksessä?...tai jotain)ja joltain pelaajalta (kuka siellä nyt silloin olikaan, Tomi Kallio?), eikä antanut Jortsulle mahdollisuutta kysellä jotain järkevämpää. Jorsulta tuli hyviä kommentteja koko illan ajan ja häneltä olisi varmasti löytynyt mielenkiintoisia kysymyksiä Aralle.
Onneksi on kuitenkin sellainen studio-isäntä ettei tarvitse hävetä olevansa suomalainen kun studiossa on ulkomaalaisia vieraita - englanti ainakin sujuu Tapsalta täysin moitteettomasti.
Se on tietysti yksi tärkeimmistä asioista että Tapsalta löytyy kielitaitoa joten siitä hänelle pisteitä. Vielä kun kommentaattorina on Tami onneksi suurimmassa osassa kisalähetyksiä jolta sujuu keskustelut saksaa, ruotsia ja englantia puhuen niin se on mainiota.
Virheitä sattuu tietty määrä itse kullekin. Enpä ole yhtään selostajaa tai kommentaattoria vielä nähnyt, joka ei yksittäisiä virheitä tekisi lainkaan. Minusta tuollainen yksittäinen pieni lipsahdus ei välttämättä niin paha moka ole, kuin esim. se, että selostaja/kommentaattori ymmärtää jonkun säännön, tai kiekkoon liittyvän asian täysin väärin, ja sillä tavalla levittää maallikoille väärää tietoa jääkiekosta.
Kokeilkaapa seurata joskus joku suora lähetys siten, että otatte paperille joka ikisen virheen. Huomaatte, että niitä syntyy kymmenittäin.
Esimerkkinä tuosta USA-Kanada-pelistä voisi sanoa vaikkapa sen, että selostaja sanoi useaan kertaan: "Amerikkalaiset saavat tästä jäähyn", "kiekko on amerikkalaisilla", yms. Luonnollisestihan kiekko on melkein kokoajan amerikkalaisilla, kun sekä Kanada, että USA tulevat Amerikasta.
Mertarannan parhaisiin eiliseltä voisi mainita mm. sen, että hän mainitsi Suomen verkkoon tehtäneen aiemmissa peleissä 11 maalia ottelua kohti.
Se vaan kummastuttaa, ettei Suomesta löydy kielitaitoisia urheilutoimittajia haastattelemaan pelaajia kentän laidalla. Bubi nyt hanskaisi ruotsalaisten haastattelut, mutta kun nekin on tehnyt pääsääntöisesti se toinen veijari, jonka kysymysten taso on luokkaa: Det var en hård match eller hur?
Sama ongelma on Englannin kielen taidon kanssa. Jos joku ulkomaalainen pelaaja onnistutaan saamaan haastateltavaksi, olisi hauska kuulla jotain mielenkiintoista, mutta kentän laidalta saadaan kuulla pelkkiä latteuksia, kun pelaajilta kysytään pelkkiä latteuksia. Missä muuten se Niko Ahvosen näköinen heppu luuraa? Sillä oli ainakin Englanninkieli hallussa vaikkeivät kysymykset erityisen nerokkaita olleetkaan.
Tapio "mistä täältä saa pillua" Suominen tulee itse asiassa jo jonkun vuoden takaa. Kaverini tyttöystävä palloili tuolloin maajoukkuetasolla ja oli joukkueensa kanssa leireilemässä jollain urheiluopistolla tms. Eiköhän kansainvälinen miehemme, jo tuolloin tunnettu toimittaja Tapsa pamahda kauheassa kännissä tyttösten kämpille sangen myöhäisenä ajankohtana ja ala penäämään tytöiltä neuvoja kyseisin sanakääntein. Ei ollut ainakaan siitä mökistä iloa Suomiselle irronnut. Lieneeköhän meininki miehellä vielä muutaman vuoden jälkeen samanmoinen?
Mielestäni Suomisen Tapsan tämän vuotisessa toiminnassa studiossa ei ole ollut minkäänlaista moitteensijaa. En voi käsittää, kuinka joku viitsii nipottaa noinkin pienestä huolimattomuusvirheestä. Itse olet varmaankin, hyvä TM, aina täydellinen sanankäänteissäsi, varsinkin suorassa lähetyksessä, jota seuraa yli miljoona silmäparia. Suominen on toki ammattimies, joten vertaus oli heikohko ja muutenkin ontuva. Mielestäni Tapsa hakkaa ainakin aiemmat studioisännät Olli Keskisen ja Petteri Ahomaan aivan 100-0. Myöskin oikeaoppisen kirjakielen viljely on ollut parempaa kuin esim. Anna Soraisella on tapana olla. No, ei Suominen ehkä aivan näin hyvä ole ollut kuin edellä hehkutin, mutta valittaminen noinkin pienestä/pienistä erheistä on aika lailla naurettavaa.
Paitselo
11.05.2001, 10:28
Suominen on ollut ihan JEES! Kunhan nyt vaan ei tarvitsisi kuunnella/katsella Silmälasikäärme Pietilää enää yhdessäkään kisastudiossa! Se on mielestäni Urhoollisuusmitalin tai Viktorian Ristin paikka jos pelajana pystyy sekoamatta kuuntelemaan Pietilän "vientämistä" kokonaisen jääkiekkokauden, siellä vaihtopenkillä, treeneissä, peleissä ja pukuhuoneessa...
flintstone
11.05.2001, 10:47
Siellä Studio emäntänä huomattavasti mielummin Anna Soraista tai jos oikein saisi toivomaan alkaa niin silloin tuo valinta emännäksi olisi ehdottomasti Viivi Avellan. Siinä on urheilutoimittaja jossa on kaikki napsahtanut kohdalleen. - NAMNAM ;)
Janneone
11.05.2001, 10:58
Tapio Suominen "..ja hänellä on huikea torjuntaprosentti, lähes 69."
En tosin muista kenestä molarista oli kyse mutta mitä lie ollut taas Tapsalla mielessä!?.. ja se torjuntaprosentti oli muuten hieman yli 96.
Viestin lähettänyt käyttäjä Janneone
Tapio Suominen "..ja hänellä on huikea torjuntaprosentti, lähes 69."
En tosin muista kenestä molarista oli kyse mutta mitä lie ollut taas Tapsalla mielessä!?.. ja se torjuntaprosentti oli muuten hieman yli 96.
Myös minä muistan tuon mokan mutta ei minulla mitään vastaan Tapsaa ole - siitä ei ole kysymys. Ilmeisesti kaksi pitkää kisalähetystä on niin kova urakka että keskittyminen herpaantuu ja sen takia noita inhimillisiä mokia tulee. Kuten totesinkin niin Tapsa ei ole ollut näiden kisojen aikana ihan parhaimmassa vireessä mutta EI se tarkoita sitä että Tapsa olisi surkeasti hommaansa hoitanut. Voitetun välierän jälkeen lupaan olla kirjoittamatta Tapsan mokista. ;)
Boogeyman
11.05.2001, 11:48
Tapsa on hoidellut hommansa ihan OK ja on paras mahdollinen
henkilö tällä hetkellä Suomessa tuohon tehtävään.
Tuota torjuntaprosentti juttua en muista kuulleeni mutta
eikös Itävallan Dalpiazin ja Suttnigin prosentit olleet luokkaa 69. Ja melko huikea lukema sekin on lätkämolarille... tavallaan.
Joo-o. Kysymyksessä oli Tapsalta senojen sakoaminen, sillä hän viittasi molariin jonka torjuntaprosentti oikeasti lähenteli 96 prosenttia mutta suusta molskahtikin 69. Paikalla oli silloin joku Leijonien pelaajakin, joka malttoi olla korjaamatta kömmähdyksen, mutta ilmeestä näki, että moka huomattiin.
Alkuvaiheessa kisoja ihmettelin kovasti että eikö Ylellä tosiaankaan ole ketään ruotsinkielentaitoista henkilöä haastattelemaan sveduja, kun haastattelut oli tehty englanniksi. Tätä oli ilmeisesti ihmetellyt joku muukin, ja niin tuon toimittajaparan oli käsketty puhua ruotsia. Jotakuta ruotsalaista se sitten haastatteli jonkin pelin jälkeen ja kysyi että "åååeeooooooch Sedin är borta, vad menar det?" eli suunnilleen että Sedin on sitten poissa, kuis nyt näin. Pelaaja oli hetken aikaa vähän uunona ja vastasi sitten että joo, se on loukannut selkänsä eikä pysty nyt pelaamaan että saa nähdä nyt sitten jatkossa.
Tarkoituksena oli tietysti ollut kysyä, että miten se tuntuu Ruotsin pelissä että toinen Sedin puuttuu. Niinpä kaveri käänsi sujuvaan tapaansa: "ja hän totesi myös että Sedinin puuttuminen on kova isku joukkueelle ja luonnollisesti tuntuu pelissä". Käännökset ovat usein muutenkin tätä tasoa: on etukäteen veikattu mitä haastateltava mihinkin kysymykseen vastaa, ja sitten sanotaan se vaikka vastaus olisi oikeasti ollut ihan muuta.
Kaikkien aikojen paras oli silti kun Kari Mänty, legenda, haastatteli saksalaista kuulantyöntäjää. Saksaa en kovin hyvin hallitse mutta se sanoi kumminkin tulevaisuudensuunnitelmistaan että haluaa viedä loppuun "Sportstudium"insa (= urheiluopinnot tjsp.) Mänty käänsi sujuvasti, että "ja hänellä on tällainen urheilustudio, jonka toimintaa hän haluaa edelleen kehittää". Krhm.
Siinä oli herra, joka sai vähän huumoriakin hommaan. Oli Saken kanssa ehdoton kaksikko ja aina muistuu mieleen Ollin perinteinen värssy, Hei Sakke katotaas taas tämä Jellonapörssi. Keskinen kehiin olisi aika raju pari varmaan Tamille, ku Olli ei tosta kiekosta ihmeemmin tierä.
Viestin lähettänyt käyttäjä ruoska
Siinä oli herra, joka sai vähän huumoriakin hommaan. Oli Saken kanssa ehdoton kaksikko ja aina muistuu mieleen Ollin perinteinen värssy, Hei Sakke katotaas taas tämä Jellonapörssi. Keskinen kehiin olisi aika raju pari varmaan Tamille, ku Olli ei tosta kiekosta ihmeemmin tierä.
Samaa mieltä, Keskisessä kaikista parasta oli nimenomaan se että Olli juonsi ne lähetykset niin rentoon tyyliin.
Kertoihan se Antsakin eilen, että Suomi on päästänyt kisoissa keskimäärin 12 maalia per matsi. Näitähän sattuu tekeville.
Suominen on ollut aivan erinomainen studiossa. Mitään Keskisiä tarvita, Antsassa on tarpeeksi viihdettä.
Kun nyt vauhtiin päästiin, niin nipotetaan pikkuisen täältäkin suunnasta.
Joskus kisojen alkupuolella Suominen rupesi informoimaan illan ottelusta jotenkin "Joku vastaan Joku ottelu alkaa TV1:ssä kello kaksikymmentä... katsotaanpa oikein paperista, ettei tule virhettä... kyllä, 20.45." Eipä siinä mitään, mutta virhe oli jo sattunut, sillä matsi tuli TV2:sta. (tai päinvastoin)
Toinen mikä on ruvennut vähän häiritsemään, on se "laseissa on juuri pullosta kaadettua vettä...". Kuulostaa joltain mainokselta. Onkohan se pullo muuten ollut jääkaapissa, vai jossain pöydänkulmalla lämpenemässä koko matsin ajan.
No, eipä nuo mitään. Ei minulla juuri valitettavaa Suomisesta ole, vaikka kyllä Keskinen silti parempi oli.
Janneone
11.05.2001, 13:19
"Laseissa on juuri pullosta kaadettua tuoretta(!?) vettä."
Aivan uusi käsite ainakin minulle tuo "tuoretta vettä".
Tapsa Suominen on ammatti- ja kielitaitoinen toimittaja, jolla on selkeä ulosanti. Mitä valittamista siinä on? Tietenkin se, että en vaan tykkää, ja sehän on ihan vapaa mielipide, mutta ei kai kukaan Tapsaa mollaava oikeasti kyseenalaista hänen ammattitaitoaan työhönsä?? (Ja eihän siinä mitään pahaa ole että miehen tekee mieli pillua?).
Tilannehan voisi olla se, että studiossa istuisi Bubi "ajatusten tonava" Wallenius, jonka parhaista vaikkapa futiksen MM-kisoista saisi kirjan tai videon.
Esim: MM-kisoista -98 Ranskan matsissa en muista ketä vastaan (oisko ollut peräti loppuottelu Ranska-Brasilia?!) ja Ranskan johtaessa parilla maalilla: "Nythän Ranskan voitto näyttää jo kirkossa kuulutetulta mutta kyllä täällä ainakin brasilialaiset ovat kuitenkin eri mieltä. Ja ei pelkästään täällä vaan varmasti myös kotitelevisioiden ääressä siellä Brasiliassa ollaan sitä mieltä että ei tämä homma ollenkaan näin mene ja miksei meillä Suomessakin joku ajattele että Brasiliahan tässä se voittaja saisi olla..." Jne, jne,jne..
Nyt Bubi onneksi hoitaa vain ruotsalaisten haastattelut.
Mutta Anna Sorainen toisi hommaan tietenkin uuden, miestä miellyttävän aspektin. Oli nimittäin aika asiaa nyt viime viikolla Nelosen Bayern Munchen-Valencia -matsissa nähdä leidi punaisissa (!) nahkahousuissa.
Mertarannan selostuksissa esiintyvä: "Ja taas tulee poikittaista naamaan" tai "Siellä telotaan Suomi poikaa poikittaisella mailalla". Mikäs siinä muuten, mutta kun yleensä noissa tilanteissa kavereilla on maila yhdessä kädessä, eikä edes korkealla, tuleepa kommentti aika usein puhtaista tilanteista.
pantteri
11.05.2001, 16:08
Niin siinä torjuntaprosentista puhuttaessa oli studiossa vieraana Jamo Myllys ja käsittääkseni puhuttiin Nurmisen torjuntaprosentista, joka oli siis melkein 96 eikä suinkaan melkein 69, kuten Tapsalta lipsahti.
Kylläpäs sitä taas purnataan. Eikö kiekkopesä olisi mainio apuväline näissä hommissa.
Hieno TM, kerrassaan mainio väläytys (taas)
Suominen hoitaa hommansa ihan kelvollisesti, IMO. Jos ei kaverin toiminta tyydytä, voi aina vaihtaa kanavaa, käydä jääkaapilla tai suorittaa tarpeensa vessan puolella. Tai jos kisastudiota varten ei ole varattu tarpeeksi varusteita, voi niitäkin helposti käydä hakemassa lähikioskilta erätauolla... Erätauko hyötykäyttöön!
Jos kisastudiossa pitäisi toisella kanavalla työskentelevä Viivi Avellan, isuisin tuolissani kuin tatti enkä kävisi jääkaapillakaan, kun vasta erän alettua. Asiat tärkeysjärjestykseen! ;)
Mutta kun noista selostusmokista oli puhetta. Ainakin minua nauratti toden teolla Kanada-USA - ottelun selostus, kun Osku Laukkanen totesi USA:n kaventaessa Kanadan 2-0 - johdon kahteen-yhteen: "USA tekee maalin ja Kanada johtaa enää 1-0!"
Skeletor
11.05.2001, 19:20
Suominen on aivan siedettävä kisastudiossa. Huomattavasti paremmin soveltuu studioon kuin selostuskoppiin. Tämä ruotsia osaamaton toimittaja taitaa olla Osku Laukkanen, joka on muutaman kerran väläytellyt kielitaitoaan. Tosin hänen selostuksensa ovat huomattavasti kohentuneet viime vuodesta....
Kiitos ossian(?) valaisusta, siis ei ollut tarkoitus mitenkään mollaten udella, ihan vaan kuriositeettina!
Täytyy mainita, että kyllä tulee Mertsiä ja kumppaneita ikävä täällä kotomaan rajojen ulkopuolella, kun on Ruotsin TV3:n varassa pelien suhteen! Ei tunnu naapurissa menevän sen vahvemmin ainakaan kaukalonlaitatoimittajan (eihän toi voi olla yhdyssana!?!) suhteen, joten ollaan vaan ihan tyytyväisiä siellä kotona!
Kun ihmisistä puhutaan, ja kai toimittajatkin ihmisiä on, niin pikku virheet kuuluu toimintaan eikä niihin maailma kaadu. Toinen asia sitten on jos virheet saavat niin hallitsevan roolin kuin esim. vielä mainitsemattoman Viherkentän suhteen...
Ja JHag, olen täysin samaa mieltä! Terve piirre nuoressa miehessä!
Viestin lähettänyt käyttäjä JHag
Esim: MM-kisoista -98 Ranskan matsissa en muista ketä vastaan (oisko ollut peräti loppuottelu Ranska-Brasilia?!) ja Ranskan johtaessa parilla maalilla: "Nythän Ranskan voitto näyttää jo kirkossa kuulutetulta mutta kyllä täällä ainakin brasilialaiset ovat kuitenkin eri mieltä. Ja ei pelkästään täällä vaan varmasti myös kotitelevisioiden ääressä siellä Brasiliassa ollaan sitä mieltä että ei tämä homma ollenkaan näin mene ja miksei meillä Suomessakin joku ajattele että Brasiliahan tässä se voittaja saisi olla..." Jne, jne,jne..
Loppuottelu ei ainakaan ollut kyseessä. Sen selosti itse oikeutetusti Suomen paras jalkapalloselostaja Antero Mertaranta. Muistan myös itse jonkin Bubin selostaman Brasilia-pelin kyseisistä kisoista. Siitä on mieleen jäänyt kommentti: "Siellä katsomossa Pelè seuraa joukkueensa otteita, tai eihän se hänen joukkueensa ole, vaan joukkue, joka edustaa hänen kotimaataan, joka on Brasilia, eli kyllä se sittenkin tavallaan on hänen joukkueensa..."
Viestin lähettänyt käyttäjä Maestro
Loppuottelu ei ainakaan ollut kyseessä. Sen selosti itse oikeutetusti Suomen paras jalkapalloselostaja Antero Mertaranta. Muistan myös itse jonkin Bubin selostaman Brasilia-pelin kyseisistä kisoista. Siitä on mieleen jäänyt kommentti: "Siellä katsomossa Pelè seuraa joukkueensa otteita, tai eihän se hänen joukkueensa ole, vaan joukkue, joka edustaa hänen kotimaataan, joka on Brasilia, eli kyllä se sittenkin tavallaan on hänen joukkueensa..."
-Jou, ei ollut finaali, muistin itsekin (tai tsekkasin videolta) että Mertsihän se siellä, luojan kiitos. Mutta Ranskan matsi se oli, Brasilian paikalle pitää sijoittaa se maa, joka oli vastassa.
Bubi Suomi-Ruotsi maaottelussa: "Keihäshän on suomalaislaji mutta miksei se ole hieman ruotsalainenkin ainakin Patrik Bodenin muodossa, jota toisaalta ei tänään kentällä nähdä, mikä on tietenkin hyvä asia meille suomalaisille, mutta ruotsalaiset lienevät eri mieltä, ainakin nämä jotka paikalla olevat ja kotitelevisioistaan seuraavat...."
Paitselo
14.05.2001, 15:09
Jos nyt näitä selostajien lieviä mokia ruvetaan kaivelemaan, niin 1995 Suomen voitokkaan finaalin loppuhetkillä Mertaranta huusi: VOI MAHDOTONTA, KATSOKAA TÄTÄ METELIÄ... öööh, mitenkäs meteliä katsotaan... no joo joo, pilkunnuss....
Ranttali
14.05.2001, 15:25
Viestin lähettänyt käyttäjä TM
Ei ole Suomisen Tapsa näiden kisojen studio isäntänä ollut ihan parhaimmillaan. Aikamoisia mokia on tullut Tapsalle kisojen aikana kuten tänään esimerkiksi Can-USA matsin toisen erän jälkeen jossa Tapsa totesi että erässä tehtiin neljä maalia vaikka niitä tehtiin oikeasti viisi ja muutenkin huolimattomuus paistaa Tapsan kommenteista läpi. Mielestäni paras ratkaisu olisi se että kisoissa olisi kaksi Studion vetäjää kuten Naganossa Ahomaa ja Savela, nykyinen Sorainen.
Ahomaa ja Savela, kaksi ärsyttävintä naamaa telkkarissa. Petteri "Nivea" Ahomaa jankuttaa joka välissä että "ei muuta kuin...". Aivan täys neiti koko jätkä. Savelan ja Keken takia jää katsomatta Nelosen futislähetykset. Savela ja urheilu sopivat yhteen kuin öljy ja vesi. Ja mitä vitun väliä sillä on, jos sanoo viiden sijasta neljä? Jos Yle jotain vaihdoksia tekee, niin feidaatkon sen Laukkasen hemmettiin sieltä. Rupes aina väsyttää hirveesti sen selostaessa. Muutenkin sen miehen suomenkieli oli aika kammottavaa. Tainnut päästä reittä myöten selostamaan.
J.Grönvall
14.05.2001, 16:05
Bubin legendaarisia jaarituksia kuultiin myös Sydneyn olympialaisissa jossain naisten juoksu finaalissa:
"Vettä sataa rankasti ja se kastelee kaikki kilpailijat sillä näillä stadioneillahan ei ole kattoja, ainakaan vielä. Sade ei tosin ratkaise sillä se tulee yhtä paljon kaikkien naamalle...".
Osku Laukkanenkin väläytti asiantuntemustaan MM-kisojen aikana, Tshekki-Saksa pelissä:
"Saksahan oli vuonna 1996 World Cupissa suuri yllättäjä kun voitti Tshekin 7-1 ja eteni aina välieriin Kanadaa vastaan, jossa sitten hävisi ja kohtasi pronssiottelussa Ruotsin."
Ja kuten hyvin tiedämme pronssiottelua ei pelattu, Kanada voitti välierässä Ruotsin ja Saksa putosi jo puolivälierissä.
Oli tuttuni nähnyt Tapsa Suomisen ja Hoopi Hännisen Kuopiossa hotellissa (en muista nimeä) aivan mielettömässä jurrissa örisemässä. Suominen oli kuljettanut parikymppistä neitokaista mukanaan, tuskinpa pelkästään juttuseuran toivossa. Ovat kuulemma ihan sikoja nämä kaverit.
Että semmosta.
Viestin lähettänyt käyttäjä J.Grönvall
Oli tuttuni nähnyt Tapsa Suomisen ja Hoopi Hännisen Kuopiossa hotellissa (en muista nimeä) aivan mielettömässä jurrissa örisemässä. Suominen oli kuljettanut parikymppistä neitokaista mukanaan, tuskinpa pelkästään juttuseuran toivossa. Ovat kuulemma ihan sikoja nämä kaverit.
-Ehkä Tapsa ja tyttö ajattelivat juoda kupposen teetä ja keskustella Brasilian sademetsien tilasta. Tarviiko sitä aina olla niin likainen mielikuvitus...
Em. saralla ovat kunnostautuneet monetkin urheilijat kautta aikain. Mm. kaikkien rakastama mäkikotka Matti Nykänen, joka aikoinaan pyyteli suksitallinsa (oisko ollut Kneissl) kaveria, jonka kanssa oli ystävystynyt, mukaansa mäkiviikolle ikäänkuin seuraa pitämään kun muut mäkimiehet oli niin tylsiä, seuraavin argumentein: "Kato mä käyn aamulla treenaamassa ja sit illalla lähetään panemaan ja dokaamaan". Tällä treeniohjelmalla tuli kuitenkin lähes 50 mc-voittoa ja arvomitaleja ihan riittävästi.
Eikös tässä nyt puhuttu siitä, mitä studiossa tapahtuu?
Mitä näihin studion sisäisiin asioihin tulee, Tapsa on hoitanut hommansa kisastudiossa erittäin kiitettävsti. Tamin säestämänä.
Tapsa jäi varsinkin mieleen Lahden kisojen kisastudiosta. Siinä laitettiin Paavo M. Petäjä ahtaalle kun lakies Suominen kävi päälle kuin yleinen syyttäjä, oli loistava esitys Suomiselta tuo.
vBulletin v3.8.6, Copyright ©2000-2013, Jelsoft Enterprises Ltd.