View Full Version : Jokerit - HIFK la 22.10.2005
Hifklla 3:s eri maalivahti Jokereita vastaan, 3 eri pelissä. Sekään ei auta, 5-1.
Santala 5+0 tehot.
Ottelun medianäkyvyys menee myös Jokereille 10-0.
Baarimikko
21.10.2005, 15:33
Hifklla 3:s eri maalivahti Jokereita vastaan, 3 eri pelissä. Sekään ei auta, 5-1.
Santala 5+0 tehot.
SALEEN :DD , jees --> oikeesti tasainen matsi tulossa veikkaan RL ratkaisua "tonyy<33" PS:Hifk kirjoitetaan aina HIFK.
Jos ottelu pelattaisiin Nordiksella voisi fyysisempää Jokerijoukkuetta pitää hienoisena suosikkina. Ilmalan lentokentällä IFK:n huippuun trimmatut jalat-jalat pääsevät enemmän oikeuksiinsa, kun tilaa kiertää hidasta mutta kankeaa, tai vaihtoehtoisesti mikki-hiiri kokoa olevaa, Jokeripuolustusta on enemmän.
Tämä arvio lähes kaikki molempien joukkueiden kotipelit ja jonkun vieraspelin nähneenä, sekä luonnollisesti parin aiemman paikallispelin perusteella.
Paikallispeleistä ei koskaan tiedä. IFK on pelannut jonkin aikaa taitojensa ylärajoilla, jopa niiden yli. Jokerit on pelaillut rosteriinsa nähden sinne päin. Jos isännät pääsevät lähellekään sitä mitä heiltä on oikeus odottaa, voi heitä pitää ennakkosuosikkina.
IFK on kuitenkin ollut tehokas viime aikoina, niin kotona kuin vieraissakin.
Jack Daniel's
21.10.2005, 15:48
Huomenna voi olla mopon karkaaminen käsistä lähellä jossain vaiheessa, Tero Toivola nimittäin dumaroi...
Ei nähdä siis Helenius vs. Norton matsia. Saas nähdä, olisko Hullu-Pate nimensä veroinen ja lähtisi leikkiin. Tai sitten tulossa on aivan tavallisen kuiva runkosarjan ottelu, joka päättyy muutaman maalin marginaalilla jommalle kummalle. Tai sitten matsi päättyy 3-3, Lade ja Hirso tekee kaikki.
Sali on tulossa mitä ilmeisimmin täyteen, tänään yli 10 000 lippua myyty.
Baarimikko
21.10.2005, 15:51
Sali on tulossa mitä ilmeisimmin täyteen, tänään yli 10 000 lippua myyty.
Loistava juttu , mutta silti ihmetyttää jos NOINKIN iso määrä(13000) tulee paikalle ,koska viime matsi oli tuossa taannoin vasta. Hmm kukahan nyt on jakanut lippuja ilmaiseksi?
liigajyrä
21.10.2005, 15:56
Suomen kaikkien aikojen FYYSISIN joukkue Hif-k saapuu Ilmalan maneesille.
Kun jokkueessa on mukana Suomen KOVIN kiekkoilija P.Lostedt joka vetää Jan Latvalaa turpaan ekassa erässä ja hänen mahtava meriittilistansa sen kuin kasvaa.
No se siitä peli päättyy 5-5 ja rankkareissa Salmelainen veivaa rystypuolelta ohi Goehringin ja sen jälkeen tulee vuoroon P.Varis mutta ei paljasteta liikaa.
PS:Hifk kirjoitetaan aina HIFK.
Siis ifk. Olen kuullut varmalta taholta, että Shedden soittaa kopissa ennen ottelua jengille Elton Johnin klassikkoa "Saturday night is allright for fighting" ja tästäkös pidot paranee. Punaisia on kuulemma tulossa halliin ennätysmäärä ja Jokerifanit vastaavat kutsuun kunnon tifolla, joten kaiken pitäisi olla reilassa kunnon viihteelle niin jäällä kuin sen reunallakin.
Matsi ratkeaa viimeisessä erässä, joka on ollut kauden aikana Jokereille useasti surkea ja ifkille taas hyvä. Toinen erä on taas ollut ifkille myrkkyä ja Jokereille taas hyvä, joten ehkä ottelu ratkeaakin siis jo ensimmäisessä erässä, joka on ollut kummallekkin vaihtelevan hyvä tai huono. Jos näin ei käy, niin ottelu ratkeaa kuitenkin joskus ja jollain tavalla.
Henk. koht VAADIN voittoa omilta, koska repeytynyt pelipuseroni on jälleen saatu kursittua kasaan ja synttärit painavat päälle.
Loistava juttu , mutta silti ihmetyttää jos NOINKIN iso määrä(13000) tulee paikalle ,koska viime matsi oli tuossa taannoin vasta. Hmm kukahan nyt on jakanut lippuja ilmaiseksi?
No viime paikallispelin aikana esim. itse en ollut lainkaan maisemissa. Irtolippujen ostajana sitä pyrkii aina paikalle, jos on täällä maisemissa. On tullut käytyä jopa parissa Bluesin kotimatsissa (ei ifk:ta vastaan), vaikken mikään lätkäfanaatikko olekaan. IFK on nosteessa, joten miksei tuonne lähtisi. Uskon monen muun tekevän saman ratkaisun. Varsinkin kun la-matsista on hyvä lähteä viihteelle.
Jännä nähdä onko Laakkonen kehissä. Täytyy toivoa, ettei tule sellaista huonoa vaihetta, mistä Jokerit pääsisivät karkuun, vaan mielummin isketään alussa luu kurkkuun, jolloin wadelaisten kypärät painuvat. Pakko uskoa, että IFK voittaa tuonkin matsin ja Lundell nyt maaliin. Muuten Askey pelaa liikaa.
Hmm kukahan nyt on jakanut lippuja ilmaiseksi?
Pääkaupunkiseudun K-raudat.
Toivottavasti nähdään mukavat turnajaiset ja Whitekin saa vähän tulta jalkoihinsa, niin hyvinhän tässä käy. Tiukkaa matsia odotellaan, täälläkin näyttää jo ensimmäiset IFK- ja Jokeri-fanit avanneen pullonsa, joten hauskaa tulee olemaan huomennakin.
Kiintoisa peli tulossa, jokereilla kaksi voittoa alla (Lukko, Ässät) ja ifk:lla puolestaan neljän ottelun voittoputki. Voidaan siis todeta molempien olevan iskussa. Viimeksi jokerit vei 4-2, joten Shedden varmasti koittaa psyykata ifk:n maksamaan potut pottuina. Inolla odotamme myös Lostedtin näkemistä ja toki olisi aivan mannaa nähdä Lostedt vs Norton, mutta mitä suurimmalla todenäköisyydellä moista matsia ei tulla näkemään. Oma veikkaukseni Jokerit - IFK 3 - 1.
Hieman tilastoa mukaan paikallisväännöistä. Tällä hetkellä siis Jokerit pitää "Stadin ykkösen" titteliä hallussaan, mutta tiukkaa on.
Jokerit 174 79 19 76 599-612 182p
hifk 174 76 24 74 612-599 178p
Jees mestoille olis tarkotus tulla ja toivon mukaan hieno kiekkoilta tulossa. Viimeks jaffalassa oli ihan kelpo peli joka ratkesikin vasta rankkareilla. Tasasta tulee olemaan varmasti jälleen.
Mielenkiinnolla odotan uusien vahvistuksien näkemistä tositoimissa.
ennustaja
21.10.2005, 17:10
Nyt olisi aika pelillisestikin saada ehjä 60 min. Nyt erityisesti vaaditaan vahvaa peliä kahdelta ensimmäiseltä kentältä. Paikkojen tuhlaamiseen ei ole enää varaa ja monelta pelaajalta pitää nyt jo vihdoinkin saada irti tehoja. Santalan ja Niinimäen harteilla paljon vastuuta.
Jokereiden kannalta tärkeää.
* Santalan ja Niinimäen kentiltä pitää tulla tehoja.
* Pelillisesti ehjä 60 min.
* Goehring onnistuu maalilla.
www.jokerit.com ilmoittaa että Pakaslahti ja Kuki olisivat vieläkin pois.
Vihdoinkin paikalliskamppailu. Tätä on odotettu, että kohdataan Jokerit. Koko kaupunki kiehuu ja ihmiset ovat jakautuneet kahteen eri leiriin. Kioskilla jokeri-myyjä murisee vihaisesti Koffia haluavalle IFK-pipoiselle miehelle.
Nämä ovat jääkiekon runkosarjan suola. Paikalliskamppailu lauantai-iltana kunnon taisteluhengessä. Paljon yleisöä ja kummankin joukkueen fanit pitävät meteliä. Ottelu on kuuma ja tapahtumarikas.
Tai sitten ei. Näitä on jatkuvasti näitä "hegemoonisia" paikalliskohtaamisia. Joka tapauksessa, eiköhän olisi IFK:n aika korjata pinnat. Jokerit ovat pelanneet sen verran huonosti, että kyllä heidät pitäisi pystyä kaatamaan. Viime kohtaaminen oli IFK:lta floppi. Huonoin peli pitkään aikaan. Sitä ennen ja jälkeen ollaan pelattu paljon pirteämmästi.
Toivottavasti Laakkonen tulee mukaan ja kakkonen pystyisi värkkäämään taas nuo kaksi maalia. Sitten voitto olisi enemmän kuin lähellä.
Pakko kyllä siitä lähteä/toivoa, että huomenna Ilmalassa räjähtää. Omasta mielestä ei oikein ennakkosuosikkia voi nimetä. Tosin jos pitää niin Jokerit,vain koska ovat kotikentällään. Mutta mitään veikkausta en viitsi laittaa. Toivotaan että tulee 4-5 maalia, laidat rytisee ja siinä samassa voi pientä nenän hierontaakin harrastaa :)
Seuraa:
Maalivahdit (Askey,Goehring): Sanomattakin selvää, että tulevat olemaan tärkeässä roolissa huomenna. Molemmat vahdit parantaneet peliään kuin sika juoksuaan. Tosin myös joukkueiden parantunut viisikkopeli on antanut paremmat lähtökohdat torjuntatöihin.
Joukkueiden 1. Kentät: Pystyykö Jokerit vastaamaan omalla ykkösellään HIFK:n vastaavaan. Viime peleissä taso on ollut muuta kuin hyvä.
Norton-Schabel: Tällä hetkellä joukkueilleen todella tärkeitä. Kummallakaan ei olisi varaa lentää ulos kesken pelin.
Mark Murphy: Jatkuuko maaliputki? Ensimmäinen peli oli lupauksia herättävä.
Jesse Niinimäki: Viime pelissä alati Ässä-pelaajien kiusana ja maalipaikkojakin oli. Tuollaisella pelillä ei voi olla kauden avasmaali olla enää kaukana.
Näillä eväillä mennään ja huomenna klo 21:00 jälkeen nekin on syöty. Pidetään sitten molemmat päädyt kunnolla ääntä, sillä tunnetusti sivuilta niitä apuja ei tule.
PS. Jos osuu hallille lämmittelyn aikana niin jos kiinnostaa, kannattaa seurata Niinimäkeä, kun se pyörittelee kiekkoa lavassaan kenttää kierrellessään. Oli meikäpoika aika äimistynyt kun se niitä veivejä siinä veteli :)
Konsta Kepuli
21.10.2005, 18:25
Laitetaanpas tännekin kun sattui sopivasti juuri paikalliskamppailun alle.
MTV3:n internetin hockeynight -sivuilla (http://www.mtv3.fi/urheilu/hockeynight/ -> NHL -> Uutiset) kerrotaan uhkaavasta tilanteesta New York Rangersin käyttämässä hotellissa, jonka vuoksi kyseinen majatalo tyhjennettiin asukkaista. Ei siinä mitään, mutta siinä kohtaa putosin, kun jutusta kävi ilmi että hotelli sijaitsee Long Islandilla. Eli kyseessä oli vieraspelimatka Islandersia vastaan toiselle puolelle kaupunkia. Onhan New York toki iso kaupunki, mutta sittenkin...
Lisää nauratti kun aloin funtsimaan samaa Helsingissä. HIFK saapuisi vaikkapa Hotelli Pasilaan rentoutumaan ennen vierasottelua Areenalla ja vastaavasti Jokerit majoittuisi esim. Hotelli Hesperiaan (tai mikä lie onkin nykyään nimeltään) ennen DDR-halliin siirtymistä. Olisi siinä kansalla ihmettelemistä.
Laitetaanpas tännekin kun sattui sopivasti juuri paikalliskamppailun alle.
MTV3:n internetin hockeynight -sivuilla (http://www.mtv3.fi/urheilu/hockeynight/ -> NHL -> Uutiset) kerrotaan uhkaavasta tilanteesta New York Rangersin käyttämässä hotellissa, jonka vuoksi kyseinen majatalo tyhjennettiin asukkaista. Ei siinä mitään, mutta siinä kohtaa putosin, kun jutusta kävi ilmi että hotelli sijaitsee Long Islandilla. Eli kyseessä oli vieraspelimatka Islandersia vastaan toiselle puolelle kaupunkia. Onhan New York toki iso kaupunki, mutta sittenkin...
En käsitä, miten tuollainen voi naurattaa tai miten siitä voi pudota. Matka NYI:n matsiin on Manhattanilta pidempi kuin New Jerseyyn. Puhumattakaan ruuhkat jne. Missä ne viettäisivät sen ajan ennen ottelua, jossei hotellissa? Kyllähän jopa kotijoukkue joissain maissa yöpyy hotellissa ennen tärkeätä peliä, mutta nyt on kyse vierasottelusta ellei peräti vieraskiertueesta.
Maalivahdit (Askey,Goehring): Sanomattakin selvää, että tulevat olemaan tärkeässä roolissa huomenna. Molemmat vahdit parantaneet peliään kuin sika juoksuaan. Tosin myös joukkueiden parantunut viisikkopeli on antanut paremmat lähtökohdat torjuntatöihin.
Joukkueiden 1. Kentät: Pystyykö Jokerit vastaamaan omalla ykkösellään HIFK:n vastaavaan. Viime peleissä taso on ollut muuta kuin hyvä. Nämä kaksi asiaa pelottaa. Veskarin osalta olen varma, että nyt naapurilla on ainakin varmempi veskari ja näin ei ennen tätä kautta ole ollut. Lähtökohtaisesti annamme siis tasoitusta.
Sitten tämä ykköskenttä. Taas annetaan tasoitusta, Hifk:n ykkönen roihuaa ja meillä vasta etsitään bensaa. Mä scouttasin Hifk:n Tepsi-pelin ja jos naapurin ykköselle annetaan tilaa niin ei hyvä heilu. Kyynel melkein valuu tätä kirjoittaessani, mutta meillä ei yksinkertaisesti ole pakkia, joka pystyisi edes haaveilemaan Salmelaisen haastamisesta 1-1 tilanteessa. Tai on meillä yksi, mutta hän on lasaretissa. Ei siis tarvitse olla suurempi guru kun osaa ennustaa Hifk:n pelaavan huomenna kiekkoa Tonylle ja hän sitten haastaa.
Ei tässä silti naapuria vastaan enää viime vuosina/vuosikymmeninä ole onneksi tarvinnut altavastaajana lähteä. Eikä tarvitse huomennakaan. Hifk on tällä hetkellä hyvin pitkälle yhtä kuin ykkönen ja etenkin Salmelainen. Nämä jätkät pois ja peli on meidän. Hifk:n kakkoseen en eilisestä pelistä huolimatta jaksa uskoa. Maali ja hyvä peli perustui Petrellin hyvään suoritukseen, White oli vain tiellä.
Eli pakkohan se omiin on uskoa. Jokerit vie ja ratkaisut syntyvät siitä, että Hifk:n syömähampaan peli-ilo saadaan tuhottua, ihan sama millä keinoilla. Tämän lisäksi voitto edellyttää, että Hermanni ei imuroi. This is our playstation.
EspenJokerit
21.10.2005, 19:44
En käsitä, miten tuollainen voi naurattaa tai miten siitä voi pudota. Matka NYI:n matsiin on Manhattanilta pidempi kuin New Jerseyyn. Puhumattakaan ruuhkat jne. Missä ne viettäisivät sen ajan ennen ottelua, jossei hotellissa? Kyllähän jopa kotijoukkue joissain maissa yöpyy hotellissa ennen tärkeätä peliä, mutta nyt on kyse vierasottelusta ellei peräti vieraskiertueesta.
No kyllähän niitä "tiukkapipoja" löytyy.. Mun mielestä se oli hauska juttu, ihme ettei sua naurata. Jos olisit itse keksinyt niin varmasti naurattaisi. UGH!
Panzerfaust
21.10.2005, 19:54
www.jokerit.com ilmoittaa että Pakaslahti ja Kuki olisivat vieläkin pois.
Tämä on huono juttu. Vaikka Jokerit onkin tilanteessa, missä kaikki keskittyminen on pidettävä omassa pelisuorituksessa vastustajan kyttäilyn sijaan, niin Pakaa tai Kukia olisi silti tarvittu johtamaan jarruketjua punaisten buffaloketjua vastaan.
Luotto ei ole korkealla Luftwaffen johtajaa kohtaan - ylhäällä on liikaa vapaata ilmatilaa ja Me 262:n tuotanto tökkii pahasti. Länsirannikon ilmavoimat eivät juuri ylös tulittaneet, mutta lauantaina saa valmistautua pommituslaivueen lastiin yläpesää kohti.
HIFK on ykkösensä ansiosta pitkästä aikaa ennakkosuosikki Areenalla.
Tjaa. Enpä nyt lähtisi valtavasti pullistelemaan ennen matsia. Ilmala ei ole ollut helppo paikka viime vuosina HIFK:lle. Ei ole sitä nytkään, näyttäköön sarjatilanne mitä tahansa. Itse odotan lievällä kauhulla sitä, että ottelu kulkee seuraavasti: 1. erässä HIFK pitää kiekkoa ja pyörittää peliä. Jokerit iskee ekasta tai tokasta vastahyökkäyksestä 0-1. Torjunnat Askey 6, Göering (meniköoikein?) 15.
2. erä on perinteisesti HIFK:lle vaikea, joten maalia ei saada aikaan. Jokerit puollustaa hyvin ja maalivahti hoitaa loput. 40 min. ja tilanne 0-1. Torjunat eka erän malliin.
3. erän alkupuolella HIFK tasoittaa väkisin, mutta heti aloituksen jälkeen alle minutti ja Varis tietty vie Jokerit 2-1 johtoon. Lopun HIFK pyörittää, muttei saa maalia aikaan. Viimeinen tyhjiin ja peli päättyy 3-1. Olenko pessimisti ? Olen kai.
Muita kuin Jokereita vastaan uskon HIFK:n mahdollisuuksiin, mutta Ilmalan matsit ovat asia erikseen. Miksiköhän ?
Joka tapauksessa: onnittelut voittajalle.
Ei siis tarvitse olla suurempi guru kun osaa ennustaa Hifk:n pelaavan huomenna kiekkoa Tonylle ja hän sitten haastaa.
Ei tässä silti naapuria vastaan enää viime vuosina/vuosikymmeninä ole onneksi tarvinnut altavastaajana lähteä. Eikä tarvitse huomennakaan. Hifk on tällä hetkellä hyvin pitkälle yhtä kuin ykkönen ja etenkin Salmelainen.
Kiekko Tonylle, irti pakeista ja läheltä ylös. Noin se toivottavasti menee.
Massaa maalille, ohjauksia, räkämaaleja ja ripareita. Goehring on edelleen heikoimmillaan lähitilanteissa jo kokonsakin takia.
On totta, ettei IFKn viimeaikaiset statsit anna syytä lähteä Jaffalaan takki auki millään tavalla. IFK tarvitsee 60 peliminuuttia sitä antaumusta, mitä olemme parhaimmillaan nähneet. Onneksi sitten edellisen kohtaamisen Jaffalassa, peli on ollut viime ajat aika tavalla paremmin kuosissaan. Nyt on IFKn hugi vieraissa.
Johannes
21.10.2005, 21:22
Kiekkovisa, mikä peli ja millä kaudella:
5 pisteen vihje: Brett Harkins teki voittomaalin ja lisäksi 1 maalin varsinaisella peliajalla.
4 pisteen vihje: Turo Järvinen teki 2 maalia, Eetu Holma, Joonas Vihko ja Toni Häppölä tekivät jokainen yhden maalin.
3 pisteen vihje: HIFK:n ja vastustajan pelaaja tappelivat OR:n
2 pisteen vihje: Ladislav Benysek ja Kim Hirschovits syöttivät 2 maalia
1 pisteen vihje: HIFK:n maalissa pelasi ulkomainen mv, joka ei enää pelaa meillä.
Huomenna otetaan revanssi Jokereista, kun melkein lahjoitimme 3 pistettä teille edellisessä kohtaamisessa Nordiksella. HIFK voittaa pelin, tästä lähdetään, tietysti voi käydä niin, että voitto irtoaa vasta 60 min pelin jälkeen ja saamme vain 2 pistettä. Toivottavasti Janne Laakkonen pelaa, on mielenkiintoista nähdä miten Shedden nyt rakentaa 3. ja 4. ketjut. Ykköseen ei tehdä muutoksia ja Petrell pelasi niin vahvan pelin tiistaina, että olisi erikoista, jos Petrell-White-Murphy ketju heti hajoitettaisiin.
Hegemoniapeli, jonka Jokerit vie tutuin ja turvallisin 7-2 numeroin. Tony Virta on jälleen sankarimme, sillä hän pamauttaa kolme kumilaattaa Tommi Askin ohitse ja Santala ratsastaa siinä samalla tehot 0+4.
Niinimäki on löytänyt uuden ilmeen, jonka ansiosta Schnabelilla pitää huomenna kiirettä. Jesselle 1+2 tehot ja Ilari jatkaa kultakypärä päässä, kun syöttää Jessen ja Kevin Kanteen maalit.
Illan suurin sankari on kuitenkin Mapletoft, joka latoo kiekkoja hurjalla vimmalla kohti Askeytä ja huomaakin ottelun loputtua tehneensä tehot 2+1. Näillä tehoilla tukitaan monien arvostelijoiden suut suppuun.
Göehring pelaa tutulla tavalla eli epävarmasti ja päästää kaksi maalia taaksensa, koska HIFK:n pojat ymmärtävät ottelun loppupuolella, että eihän tää kaveri yletä edes ylärimaan ja alkavat pommittamaan yläkulmia.
Norton pelaa perusvarmaa peliä ja pitää huolen siitä, että HIFK:n yv-peli ei toimi. Wade loistaa ottelun jälkeen kuin Isä Aurinkoinen ja Jouko "itse piru" Lukkarila juonii jälleen uusia mullistavia kuvioita taululle. Surenkin pitää huolen siitä, etteivät pojilla lopu mehut kesken baarikierroksella. Yleisöä otteluun saapuu huimat 12856 immeistä ja "ilmaa" tästä on ainakin n.80 prosenttia naapurien mielestä :)
Kiekko Tonylle, irti pakeista ja läheltä ylös. Noin se toivottavasti menee.Vaihda Tony Teemuun. Noin se meni, toivottavasti ei mene.
Ps. Eikä se teitin Sakkekaan mikään hujoppi ollut. Kait Tony maksaa copyt Teemulle ?
Tämän matsin merkitsin kalenteriin jo ennen kauden alkua. Lauantai-ilta Areenalla ja vastassa IFK. Voiko vapaapäivää enää paremmin alkaa?
Itse matsista odotan ja toivon tulevan vauhdikas, yritteliäs ilta, jossa näemme kaikenlaisia onnistumisia puolin ja toisin. Jotenkin toiveissa olisi tunteikas ja kuuma ilta, hyvää viihdettä, jonka kruunaisi omien voitto. Toivoahan toki aina saa, vaikka tällä kertaa IFK:n viime aikaiset esitykset hiukan varpailleen saavatkin.
Tosin tuokaan ei hirveästi naapurin voittokaan, jos saisimme pari kolme tuntia kokea hyvää, intensiivistä peliä ja perkeleellistä yrittämistä. Tulosta voi sitten harmitella sunnuntai aamuna, kun silmät taas saa availtua. Täytyy tunnustaa, että hyvät kutinat on huomisesta jo nyt.
Anal lys olkoon muiden heiniä. Odotan vain hyvää hoki-iltaa kavereiden kanssa. Kävi miten kävi. Nyt mennään tunteella!
-duud-
Hegemoniapeli, jonka Jokerit vie tutuin ja turvallisin 7-2 numeroin. Tony Virta on jälleen sankarimme, sillä hän pamauttaa kolme kumilaattaa Tommi Askin ohitse ja Santala ratsastaa siinä samalla tehot 0+4.
Tarkoitat siis sitä Tony Virtaa, jolla on tähän mennessä kautta saman verran tehopisteitä, kuin mitä meidän parjatulla Hirsolla?
SM-Liigan pistepörssiä selaamalla näkyy joitain Jokereitten tämän hetkisiä ongelmia. Teiltä puuttuu maalarit, kuten Metro. Liiderit, kuten Lintu.
Jos vertaillaan kunkin liigaseuran parasta pistemiestä, on Filppula siinä kisassa Liigan viimeinen. Toinen ongelma löytyy tolppien välistä. Goehring veskareitten statseissa sijalla 18. Ei riitä. Lähes kolme laskettua maalia ottelua kohden. Liikaa. Torjuntaprossa karvan yli 90, kun Liigan kärkipään kassarit huitelevat luvuissa yli 93, muutamat yli 95. Liian iso käppi. Jokereille on tehty kolmanneksi eniten maaleja ja se on tehnyt itse kolmanneksi vähiten maaleja. Bad.
Ei sillä, että edellisellä olisi mitään merkitystä huomiseen peliin, mutta niistä osaltaan heijastuu joitain syitä kehnoon alkukauteenne. Toki totean, että paljon parempaan suuntaan pelinne on mennyt. Huomenna teillä voisi vaikka olla taas hiljaisempaa.
Pitkästä aikaa voi todeta että on hyvä paikalliskamppailu tulossa. Kaikki merkit puhuvat sen puolesta. Suosikki on tällä kertaa täpärästi HIFK, syista jotka selviävät seuraavassa.
Lähtökohdat tähän otteluun ovat erinomaiset. Molemmat joukkueet todella haluavat voittaa, toki eri syistä, mutta kuitenkin. HIFK seilaa valtavassa myötäisessä tällä hetkellä ja kuntopuntari tuskin tuntee edes lukuja joilla asiaa voi kuvailla. Sarjan selvästi kuumin joukkue tällä hetkellä jolla sarjan paras ykkösketju ja erinomainen maalivahti- mitä siihen enää kaipaisi? No tietysti TPS-ottelun kaltaista nousua joka toi vielä sopivasti itseluottamusta.
Ja kun joukkue on hävinnyt (tai no, pelannut yhden tasan ja hävinnyt) molemmat tämän vuoden ottelunsa Jokereille aika heikolla pelillä niin tähän otteluun tullaan taatusti sata lasissa ja hyvin asennoituneena. En näe miten HIFK:lla voisi lähtökohdat olla enää paremmat.
Jokereillakin on kaikki mahdollisuudet pelata hyvää kiekkoa. Joukkue on lievässä nosteessa, mutta edelleen täytyy jokaisesta pisteestä taistella toden teolla. Tähän kun lisää HIFK:n valtavan hyvän vireen niin tuskin edes laiskimmat miehet uskaltavat ruveta tässä ottelussa surffailemaan. Kyllä jopa Tony Virran on täytynyt lukea lehdistä että vastustajan riveissä pelaa mies joka tekaisee yleensä 5+1-tehot. Nyt on siis todellinen mittari vastassa ja kun joka äijä tietää että löysäilyyn ei ole yhtään varaa niin saattaa jopa käydä niin että joka äijä pelaa todella hyvän pelin.
Eli näin lähdetään hommaan. Kaksi motivoitunutta joukkuetta paikallisottelussa. Nämä yksityiskohdat ratkaisevat:
-Maalivahtipeli on molemmilla ollut hyvää viime otteluissa. Askey on kuitenkin edellä koska on esittänyt ihan konkreettisia voittotorjuntoja. Goehring on pelannut hyvin, mutta vastustajat ovat menneet sekaisin kun ovat liikaa miettineet ylös ampumista. Kun ei osata niin vedot ovat sitten suuntautuneet muikkuverkkoihin. HIFK:n kannattaisi ihan vain keskittyä perusvetoihin eikä miettiä liikaa asioita joita ei osata- ei se Goehring ole sivuillekaan niin hirveän iso maalivahti.
-Puolustus on molemmilla aika tasan. Pari tosi hyvää kaveria ja sitten sitä-sun-tätä-osastoa. Kummallakaan ei hirveästi tulivoimaa, joten tällä osastolla junnataan aika tasan.
-Nämä ottelut ratkeavat yleensä tähtipelaajien suorituksiin. HIFK:n tähdet ovat sellaisessa vedossa että ovat selkeästi edellä. Jokereilla on periaatteessa leveämpi materiaali, mutta kun miehet ovat olleet "jos-ehkä-joskus-sitten-myöhemmin"-tason suorittajia, niin ei voi varmuudella odottaa mitään. HIFK:n ykkönen siis tekee takuuvarmasti muutaman repun, Jokereiden vastaava ehkä tai sitten ei.
-Loukkaantumiset haittaavat Jokereita enemmän. Toki Karalahti on liigan paras pakki, mutta jos Pakaslahti ja Kuki ovat poissa niin se tekee valtavasti hallaa Jokereiden puolustuspelaamiselle ja mahdollisuuksille pysäyttää HIFK:n tehomiehet. Tämä on ottelun suurin yksittäinen ongelma Jokerileirissä.
Joten HIFK on suosikki koska on lähtökohtaisesti parempi avainalueilla. Olisi jopa selvä suosikki ellei olisi ollut niin umpisurkea Harwall Areenassa. HIFK on vissiin voittanut jotain kaksi kertaa kahdeksassa vuodessa Hartwall Areenassa. Eli laitetaan sitten 3-3 ja yksi onnenkantamoinen Jokereille tasoitukseksi. Rankkarit ja muu pelleily on sitten ihan sama.
Toimitus
21.10.2005, 22:32
Jatkoajan otteluennakosta (http://www.jatkoaika.com/smliiga.php?ottelu=21099&versio=ennakko) voi lukea Samu Kuitusen ja Waltteri Immosen mietteitä ottelun alla.
Jostain syystä tätä matsia on tullut odotettua hieman enemmän, kun paikallismatseja yleensä. No, eipähän tuo haittaa. :)
Kaippa se on HIFK nimettävä ennakkosuosikiksi tähän, vaikka se ei todellakaan mikään selvä sellainen ole. Erityisesti naapurileiristä pelottaa Salmelainen, 5+1 kun ei ihan mitään joka jätkän tehoja ole, vaikkakin tuli Kaaneja vastaan. Koko ykkösketju on ollut hurjassa nosteessa viime matseissa ja eiköhän heitä ole hehkutettu tarpeeksi. Askey voi olla vaikea ohitettava myös, mutta toivotaan, että uppoaa.
Omasta jengistä pitääkin sitten muutaman kaverin skarpata. Tony Virta ja Petri Varis ovat pelanneet täysin alakanttiin ja nyt pitäisi alkaa tapahtua, kun vastassa on liigan tämän hetken yksi kovakuntoisimmista jengeistä. Ykkösketju kokonaisuudessaan saisi alkaa ottaa kaivattua vastuuta. Vaikka peli on kokoajan parantunut, ovat tehot silti vähän kadoksissa. Niinimäki on viime peleissä osoittanut heräilemisen merkkejä, kaverilla on järkyttävä määrä taitoa, mutta vielä ei ole kolissut tolppien väliin.
Puolustuksessa tärkeimpiä lenkkejä tulevat luultavasti olemaan Kankaanperä ja Norton. Maalin edessä heiluville HIFK-pelaajille on tulossa selkäkipuja, kun mailaa käytetään armottomasti oman maalinedustan siivoamiseen. Salmelaisen pitäminen tuleekin olemaan haastavampi tehtävä ja saa nähdä, onnistuuko tämä keneltäkään. Goehring on myös parantunut viime aikoina, nyt tarvitaan kuitenkin nappisuoritus!
Veikataan 4-2.
Ei sillä, että edellisellä olisi mitään merkitystä huomiseen peliin, mutta niistä osaltaan heijastuu joitain syitä kehnoon alkukauteenne. Toki totean, että paljon parempaan suuntaan pelinne on mennyt. Huomenna teillä voisi vaikka olla taas hiljaisempaa.
Tod.näk. Hope so. Hope not.
Veikkaus 1-3. Naapureille.
Tarkoitat siis sitä Tony Virtaa, jolla on tähän mennessä kautta saman verran tehopisteitä, kuin mitä meidän parjatulla Hirsolla?
Takoitan juuri tätä samaa Tony Virtaa. Yritin lähinnä olla sarkastinen, sillä Virran esitykset eivät kyllä ole olleet lähelläkään sitä mitä odotettiin, mutta huomenna siihen saadaan muutos.
Mielenkiintoinen paikallisderby jälleen luvassa. Molemmat joukkueet lähtevät otteluun hyvistä lähtöasetelmista. Jokerien ketjut ovat ehkä vihdoinkin loksahtaneet kohdalleen, tosin niitä voi sekoittaa Pakaslahden mahdollinen paluu. HIFK:lla kokoonpano on myös kokenut muutoksia ja mikäli Laakkonen tekee debyyttinsä huomenna, tietänee se lähtöä vähintään yhdelle HIFK:n hyökkääjälle, todennäköisesti useammalle.
Joukkueet ovat eri osa-alueissa suhteellisen tasaväkisiä. HIFK:n hyökkäys ajaa hivenen Jokerien vastaavan ohi, vaikka tehot ovat suuresti ykköskentän harteilla. Vastaavasti Jokerien puolustuksen lasken hivenen HIFK:ta paremmaksi, ja pitkiin aikoihin fyysisemmäksi (!).
Maalivahtiosastolla ero on selkeämpi, HIFK:n eduksi. Mikäli Askey äityy huippupeliin, menee voitto naapuriin. Goehring on ollut ailahteleva, mutta kolikon kääntöpuolihan on se, että huomenna voi taas olla huippupäivä.
Kuten mainittua, yleisöä on taas tulossa kiitettävästi paikallisotteluun. Siinä missä Jokerit-TPS -klassikko on nykyaikana kuihtunut olemattomiin, jaksavat Helsingin paikallisottelut yhä sytyttää. Hyvä niin, paikallisottelut ovat viime kausilla olleet ehdottomasti värikkäinpiä helsinkiläisten otteluita. Oma ehdoton mielipiteeni on, että paikallisotteluita ei ole liikaa. Minkä takia näitä pitäisi vähentää, jos joka ottelussa on lähes täysi katsomo?
Ottelusta tulee tasainen, molemmat maalivahdit pelaavat hyvin. Molempien joukkueiden ykköskentät ovat tulessa iskien kumpikin kolme maalia, lopputulos 3-3. Tuttuun tapaan onnekkaampi vie rankkareilla.
Ranger forever
22.10.2005, 00:22
Jokereiden avaimet voittoon:
1. HIFK:n kärkikarvauksen nopea ohitus
Keskialueella on tällöin tilaa ja mahdollisuus ylivoimahyökkäyksiin.
2. Maalivahtipeli
Goehring ratkaisee paljon, johonkin suuntaan.
3. Maltti
Kuuma tunnelma, kylmä pää.
HIFK:n avaimet voittoon:
1. Tony Salmelainen
Liigan nopein pelaaja tällä hetkellä. Iso jää. Voi olla Jokereille liian vaikea yhtälö.
2. Nortonin kunnioitus
Edellisessä paikallispelissä HIFK:n pelaajat ihailivat vain Nortonia liian suurella kunnioituksella. Uskaltaako kukaan ajaa nyt Jokereiden maalille?
3. Nöyrä puolustuspeli
Jokereilla on liikaa yksilötaitoa HIFK:n pakeille. HIFK:n hyvä viisikkopuolustus voi tehdä maalinteon Jokereille vaikeammaksi.
-Loukkaantumiset haittaavat Jokereita enemmän. Toki Karalahti on liigan paras pakki, mutta jos Pakaslahti ja Kuki ovat poissa niin se tekee valtavasti hallaa Jokereiden puolustuspelaamiselle ja mahdollisuuksille pysäyttää HIFK:n tehomiehet. Tämä on ottelun suurin yksittäinen ongelma Jokerileirissä.
100 % Samaa mieltä (paitsi Karalahden osalta). Me ei saada oman pään kriittisiä aloituksia hoidetuksi noilla pelaavilla senttereillä. Kun vielä puolustus on siinä kuosissa kuin on, aiheutuu oman pään aloitustappioista yleensä vastustajan myylytys -> maali TAI -> Jokerijäähy -> uusi aloitustappio ->maali.
Muuten kaikki menee kuin rasvattuna.
Itse en paikalla ole mutta uskon että tulee hyvä matsi.
Mitäs sanotte jos veikkaan illan hahmoiksi HIFKin puolelta Lennart Petrellin ja Tony Salmelaisen.
Murphy - White - Laakkonen on vielä hiukan kysymysmerkki.. Murphyn peli tosin näytti heti jo lupaavalta. Toivotaan (ja tietenkin uskotaan).
Ainut tossa Lennun pelissä voi mennä vituiks jos Hirso pelaa samassa ketjussa. Ostakaa nyt joku se jo pois.. pleees. =)
Narreista en viitsi lähteä analysoimaan yksittäisiä pelaajia koska en ole kuin kaksi matsia nähnyt tällä kaudella. Mutta jos Karl ottaa kiekkoja kiitettävästi kiinni, saatte Salmelaisen ja Hauhtosen aisoihin/jäähyihin ette sorru niin voipi olla että HIFKillä kova paikka ottaa pisteet.
Jotenkin silti on todella vahva fiilis HIFKin hommasta tällä hetkellä..
Veikkaus: 2-4 , Askeylle enemmän torjuntoja kuin Goehringille. IFK kolme maalia YV:llä.
Muita kuin Jokereita vastaan uskon HIFK:n mahdollisuuksiin, mutta Ilmalan matsit ovat asia erikseen. Miksiköhän ?
Koska turpaan otetaan vaikka pelikaaneilta, mutta ei ikinä ifkiltä. Asuessani aikoinaan Ruotsissa paikalliset ihmettelivät Suomen peliesityksiä MM-kisoissa; ensin turpaan Sveitsiltä ja sitten voitto Ruotsista.
Istuskelessani eilen Pata-Ässän karaokeillassa jouduin toteamaan kauhukseni sen, että;
a) Helvetin Enkelit
b) isotissiset naiset
c) skinheadit
d) muukalaiset
eivät tienneet illan ottelusta mitään.
Helvetinmoinen ralli päälle vaan.
Bismarck
22.10.2005, 07:52
Avaimet on jaettu:
- Do you remember number eight? Bozik mainitsi aiemmin Teemun tässä ketjussa puhuttaessa Salmelaisesta. Mä oon miettinyt pääni puhki sitä deja vuta joka iskee hallilla katsoessa pienemmän Buffalon esityksiä. Ja nyt mä tajusin, että oon nähnyt samaa joskus 90-luvulla, kun Teemu Selänne polki karkuun tulikuumissa paikallismatseissa punapaidoilta joissain toisissa sfääreissä. Tony pystyy parhaimmillaan jaloillaan ratkaisemaan ottelun.
- Sami Helenius. There is a hockey god. Sami poissaolollaan parantaa HIFK:n voiton mahdollisuuksia. Kauhun tasapainoille sanon ma kissan posket. Sitä suurinta klovnia voidaan ojentaa vaikka Sakke Lindforsilla. Shedden on kaivanut jokaisesta kaverista esiin sisäisen goonin. Se on aivan sama tuleeko nyrkkikahakasta päihin, kunhan uskaltaa haastaa ja viedä tanssikaverin suihkuun. Hups, käskytystä? Onko Roy Harkimo kameroineen kaukalon laidalla?
- Mr.Shedden. Punapaitojen kanukki laatikon laidalla hakkaa Narrien märkäkorvakaksikon 100-0. Latteuksien lausunta-automaatti Immonen huomaa palaneensa taas perunakellariin, jossa joka jätkän on otettava lusikka kauniiseen käteen. Nyt on Immosella vastassa eri HIFK kuin viimeksi Nordiksella.
- Do you believe in miracles? Janne Hauhtonen on oikeasti mahtava pelimies, eikä missään nimessä voi sanoa Salmelaisen tuoneen niitä lisäpisteitä Jannelle suhteessa edellisiin kausiin. Jälkiviisaus on parasta viisausta ja en missään nimessä vaihtaisi Hauhtosta esim. Santalaan. Sanon Hauhtosen olevan kauden päätyttyäkin tässä positiossa. Mitäköhän aineita Hauhtoselle on syötetty?
- Mark Murphy ja kakkosketju. Tekee maalin tai kaks. Mä olen niin onnellinen, että tämä brittiläisen jalkapallohuligaanin näköinen otus pelaa meillä. On luontaisen maalintekijän vikaa, peliälyä, asennetta ja voimaa+kokemusta sen verran, että taatusti lähtee lyömään Nortonia neppariin tarpeen vaatiessa.
Kiekkoa jäähän.
2. Nortonin kunnioitus
Edellisessä paikallispelissä HIFK:n pelaajat ihailivat vain Nortonia liian suurella kunnioituksella. Uskaltaako kukaan ajaa nyt Jokereiden maalille?
Tämä oli myös mielestäni edellisen pelin ratkaisevia tekijöitä, olen hiukan katkera, ettemme saaneet vielä vastinetta Nortonille. Pahoin pelkään tänäänkin käyvän niin, joudumme palaamaan liian varovasti, mutta luotan Sheddeniin, jos ei tänään niin jossain vaiheessa kautta löytyy kuittivihko tähänkin, jolloin kaverit kasvavat 10cm silmissä ja uskalletaan mennä 110 lasissa. Toiveeni on 2-3 meille, pelko katkerasta 4-2 tappiosta jyskyttää takaraivossa. Whiten olisi syytä alkaa esittää jotain.
Tämä oli myös mielestäni edellisen pelin ratkaisevia tekijöitä, olen hiukan katkera, ettemme saaneet vielä vastinetta Nortonille.
Jep. Mies on ollut isäntänä jokerimaalin edessä. Viimeksi Ässät-pelissä 5-3 alivoimalla mies hakkasi kahta ässäläistä samaan aikaan poikkarilla selkään.
Siis ifk. Olen kuullut varmalta taholta, että Shedden soittaa kopissa ennen ottelua jengille Elton Johnin klassikkoa "Saturday night is allright for fighting" ja tästäkös pidot paranee.
Olet puolittain oikeassa, sillä kappale on sama, mutta esittäjä on Flotsam & Jetsam.
Olet puolittain oikeassa, sillä kappale on sama, mutta esittäjä on Flotsam & Jetsam.
The Top Forty Fighting Songs of All Time!
1. Street Fighting Man - Rolling Stones
2. Rumble - Link Wray
3. Little Black Back Pack - Stroke 9
4. Fighter - Christina Aguilera (?????)
5. Saturday Night's All Right For Fighting - Elton John
Bismarck
22.10.2005, 10:10
Tämä oli myös mielestäni edellisen pelin ratkaisevia tekijöitä, olen hiukan katkera, ettemme saaneet vielä vastinetta Nortonille. Pahoin pelkään tänäänkin käyvän niin, joudumme palaamaan liian varovasti, mutta luotan Sheddeniin, jos ei tänään niin jossain vaiheessa kautta löytyy kuittivihko tähänkin, jolloin kaverit kasvavat 10cm silmissä ja uskalletaan mennä 110 lasissa. Toiveeni on 2-3 meille, pelko katkerasta 4-2 tappiosta jyskyttää takaraivossa. Whiten olisi syytä alkaa esittää jotain.
Miten mä en tätä huomannut. Enemmän tässä on aika kullannut muistot.
Master Chief
22.10.2005, 10:44
Jahas, näyttää siltä että pelikieltoja tulee varmasti tämän pelin jälkeen, mutta vain JA:n kirjoittajille. Näkyy noita nykyään kiellettyjä tulosveikkauksia tulleen sen verran monta tässä ketjussa että tulee hiukan hiljaista viikoksi.
Niinm ja itse pelistä sen verran että veikkaan siitä tulevan Tonien/Tonyjen taistelu, eli riittääkö meidän Virta ja Dahlman naapurin Salmelaista vastaan? Veikataan yllättäen että Niinimäki tekee maalin tänään. Ja mitään en oo ottanu.
Mitäs luulette ehtiikö saamaan vielä lipun kyseiseen matsiin paikan päältä?
31
Jan Lundell, Maalivahti AK
33
Tom Askey, Maalivahti
1. kenttä
48
Hannu Pikkarainen, Vasen puolustaja AK
3
Robert Schnabel, Oikea puolustaja AK
29
Arttu Luttinen, Vasen laitahyökkääjä AK
27
Janne Hauhtonen, Keskushyökkääjä AK
8
Tony Salmelainen, Oikea laitahyökkääjä AK
2. kenttä
77
Pasi Saarinen, Vasen puolustaja
14
Mikko Turunen, Oikea puolustaja
32
Lennart Petrell, Vasen laitahyökkääjä
9
Peter White, Keskushyökkääjä
16
Mark Murphy, Oikea laitahyökkääjä
3. kenttä
42
Mikko Kurvinen, Vasen puolustaja
2
Teemu Laakso, Oikea puolustaja
26
Janne Laakkonen, Vasen laitahyökkääjä
4
Kim Hirschovits, Keskushyökkääjä
19
Turo Järvinen, Oikea laitahyökkääjä
4. kenttä
61
Patrik Lostedt, Vasen puolustaja
41
Heikki Laine, Hyökkääjä
24
Jermu Porthen, Vasen laitahyökkääjä
13
Toni Häppölä, Keskushyökkääjä
39
Pasi Salonen, Oikea laitahyökkääjä
Perkele! Janne maalissa, miksi antaa taas tasotusta? Laakkonen siis aloittaa kolmosessa.
Baarimikko
22.10.2005, 12:01
31
Jan Lundell, Maalivahti AK
33
Tom Askey, Maalivahti
1. kenttä
Ei saatana taas Jannea! HIFK osaa tämän pelin parhaiten kaikista ::S Jätetään parempi maalivahti penkille JES!
Ei saatana taas Jannea! HIFK osaa tämän pelin parhaiten kaikista ::S Jätetään parempi maalivahti penkille JES!
Niinpä, olisin kyllä toivonut Askey:tä maalin suulle.
Mutta toivotaan Jannelle hyvää peliä!
ennustaja
22.10.2005, 12:07
Jokerit lähtee päivän peliin täysin samalla kokoonpanolla kuin edelliseenkin otteluun, joten en jaksa sitä tänne edes pistää. Edelleenkin kahden ensimmäisen kentän harteille kasataan paineita. Tehoja on tultava !!
Jokerit Forever
22.10.2005, 12:10
Tämä oli myös mielestäni edellisen pelin ratkaisevia tekijöitä, olen hiukan katkera, ettemme saaneet vielä vastinetta Nortonille. Pahoin pelkään tänäänkin käyvän niin, joudumme palaamaan liian varovasti,
Mutta jos näin on niin tässähän on kyseessä selvä epäyhtälö, mikäli HIFK:n pelaajat PELKÄÄVÄT olla kentällä! miten sellainen asenne muka sopii suureen ja mahtavaan punaiseen brandiin? Kun kerran noutaminen on päivän sana, niin miksei homma voisi toimia niinkin päin että joku nobody menisi ja haastaisi Nortonin saadakseen tämän pois kentältä, jotta muun jengin ei tarvitsisi pelata "liian varovasti". Pataanhan siinä luultavasti tulisi ja kovaa, mutta so what? Elämä on. Ken on se soturi rohkea joka brandin nimeen uhrautuu? Hirso, aikamme gladiaattori? Tässä olisi tyyliä, oikeasti!
Ottelusta sen verran, että se tulee Jokereille oikeaan aikaan, koska hyvävireinen naapuri on pätevä tasonmittari siitä millä tasolla nyt oikein ollaan eteenpäin menossa vai ollaanko lain. Viisikkopelaamisessa on havaittavissa tiivistymisen merkkejä, vihdoin. Ilman sitä ei ole elämää.
Tästä on mainio esimerkki HIFK ja sen puolustuspelaaminen; viime aikoina ilman Karalahtea joukkueen alakerran materiaali ei millään lailla häikäise, mutta sillä kuinka kova on nimilista ei ole merkitystä mikäli a)jokainen pelaaja tietää oman hommansa ja asenne on 100% b)pelaajat uhrautuvat ja auttavat toisiaan c)viisikko on yhtenäinen ja tiivis kahteen suuntaan. Nämä asiat näyttäisivät olevan tällä erää kondiksessa, mistä antaisin ison sulan Sheddenille. Äijä on Pro!
Edellä mainittu ei kuitenkaan estä Jokereita viemästä matsia näytöstyyliin.
Kuuma maalivahti tietty pelaa, mutta olisikohan Sheddenin kannattanut Tomia lepuuttaa se Pelicans-matsi.. Nyt annetaan taas liikaa tasoitusta naapureille Jannen muodossa.
Aiemmin puhuttu maalivahtiosasto... se kallistui nyt sitten hieman naapurille jo edelliskerran esitysten perusteella. Ei paikallisessa pitäisi antaa yhtään tasoitusta, kylmästi vaan kaikki peliin.
Hyökkäys näyttää punaisilla kyllä ihan mallikkaalta, odotan paljon kakkosketjulta tänään. Ykkönen otettaneen aika tarkasti Waden joukkojen toimesta.
Ottelun avaimia IFK:n osalta on viisikkopuolustuksen pitävyys isolla jäällä, maalinedustat ja se, käykö Lostedt ottamassa turpaansa Nortonilta vai ei.
Oma mielenkiinto kohdistuu kolmoskentän laitaan, pelaajaan #26.
Ei saatana taas Jannea! HIFK osaa tämän pelin parhaiten kaikista ::S Jätetään parempi maalivahti penkille JES!
Taas näköjään ei haluta voittaa Ilmalassa. Mikä ihme siinä on että voittava maalivahti ei kelpaa ainoaa vastustajaa varten jonka kanssa ollaan aina lirissä.
Ei tässä mitään, tehty mikä tehty, onneja narreille, helpot 3 pistettä tuli.
Mitäs luulette ehtiikö saamaan vielä lipun kyseiseen matsiin paikan päältä?
No se on siinä ja siinä. Veikkaan että ottelu TULEE olemaan loppuunmyyty, mutta en minä kuitenkaan ihan valmiiksi lyötynä lähtisi hallille päin ellei olisi lippua. Ellei luukulta vielä löydy, niin ainahan niitä saa joltain kaverilta jolla on ylimääräisiä (ja jos on ajoissa).
Mutta miksi ottaa riski? Lippupalvelun mukaan lippuja on "vielä muutama jäljellä..." joten sieltähän niitä saa satavarmasti ;)
---
Jokereilla ei muuten muutoksia kokoonpanossa, Kuki ja Pakaslahti edelleen poissa- huono homma. En myöskään näe HIFK:n kokoonpanossa mitään ihmeellistä. Laakkonen pelaa kolmosessa.
On se vähän ihmeellistä että Jokerit ei saa nykyään SM-liigaotteluihin täyttä joukkuetta (22 ukkoa) nimettyä! Nyt varsinkin kun saatetaan hieman käydä kuumana ja lennellä jopa suihkun puolelle niin ihan kuka tahansa nelosketjun vipeltäjä on suureksi avuksi. Eikö tuohon nyt esim. Tommi Oksan tasoinen kaveri menisi hyvin leveyttä tuomaan. Jumankauta se on yks loukkaantuminen ja yks tappelu ja heti joudutaan menemään kolmeen ketjuun tai johonkin viiteen pakkiin. En ymmärrä.
EDIT: Mitä helvettiä?! Lundell maalissa? No en minä tätäkään ymmärrä.
Taas näköjään ei haluta voittaa Ilmalassa. Mikä ihme siinä on että voittava maalivahti ei kelpaa ainoaa vastustajaa varten jonka kanssa ollaan aina lirissä.
Olen taipuvainen uskomaan johonkin Sheddenin masterplaniin tässä vaiheessa, sen verran velho mies on ollut tähän saakka. Mikä se sitten on, ei mitään hajua, mutta vaikea uskoa miten mies, joka vihaa häviämistä, lähtisi ehdoin tahdoin antamaan liikaa tasoitusta näinkin tiukassa ja tärkeässä kamppailussa.
Joko Shedden ei ymmärrä maalivahtien peluutuksesta yhtään mitään tai sitten hän ei päätä siitä ja vastuun kantaa Lindfors. SM-liigassa ei montaa kertaa saa pelata isolla yleisölle (10 000 ja yli) ja kun ottelu on vielä paikallinen, siinä on pelaajienkin mukaan pieni lisämauste runkosarjaan. Näissä oloissa pelaa aina ykkösmaalivahti. Paitsi HIFK:ssa. Itse en tiedä vastausta, mutta kun naapuri on sekoillut jo vuosia maalivahtien peluutuksessa, tulee vaan mieleen se, että yhteinen nimittäjä noiden vuosien aikana on Lindfors. Muu valmennus on vaihtunut, mutta silti sekoilu jatkuu.
Eipä siinä mitään. Mielusti otetaan vastaan Lundellin perinteiset eli kutakin 10 hyvää torjuntaa seuraa 1 täydellinen joululahja ja 1 puolittain sellainen. Nyt voidaan voittaakin ottelu. Sopii mainiosti :)
Baarimikko
22.10.2005, 12:28
Jotenkin taaskin huvitti (anteeksi) ,että Eric Beaudoin on 4.kentän sentterinä ,vaikka ei olekaan sentteri. Jotenkin koko hankinnasta tulee mieleen Anders Burström --> Ilmeisesti Jokerit haluaa pitää korkeaa tasoa joka kentässä :)
ennustaja
22.10.2005, 12:29
Olen taipuvainen uskomaan johonkin Sheddenin masterplaniin tässä vaiheessa, sen verran velho mies on ollut tähän saakka.
Lundell ottaa Goehringin pois pelistä nyrkkitappelulla, jolloin Jokereille jää Hallikainen ja HIFK:lle Askey.
Uskoisin että tänään nähdään aika kuuma paikallispeli. Jokereille on kaksi voittoa alla ja tuskin tänään on mitään tarkoitusta tätä putkea katkaista. HIFK taas halua paikallisvastustajasta avausvoiton, joten taistelumielialan pitäisi kummallakin puolella olla 110%. Tähän kun lisätään se, että kummallakin joukkueella on valmiudet pelata fyysisesti, niin uskoisin että saadaan katsojiin vetoava ottelua.
Jotenkin taaskin huvitti (anteeksi) ,että Eric Beaudoin on 4.kentän sentterinä ,vaikka ei olekaan sentteri. Jotenkin koko hankinnasta tulee mieleen Anders Burström --> Ilmeisesti Jokerit haluaa pitää korkeaa tasoa joka kentässä :)
Eihän tuossa mitään ihmettelemistä ole, jos HIFK:n hommiin verrataan. HIFK:lla on kallis maailmanluokan maalivahti, jota lepuutetaan aina Jokereita vastaan ja maalilla nähdään Mestis-tasoinen Lundell.
Beaudoin on sentään roolipelaaja. Tiedätköhän mitä se tarkoittaa...
Lundell ottaa Goehringin pois pelistä nyrkkitappelulla, jolloin Jokereille jää Hallikainen ja HIFK:lle Askey.
No nyt löytyi pätevä selitys - näin sen täytyy mennä!
Eihän tuossa mitään ihmettelemistä ole, jos HIFK:n hommiin verrataan. HIFK:lla on kallis maailmanluokan maalivahti, jota lepuutetaan aina Jokereita vastaan ja maalilla nähdään Mestis-tasoinen Lundell.
Beaudoin on sentään roolipelaaja. Tiedätköhän mitä se tarkoittaa...
No onneksi ei kyseessä kuitenkaan ole "kuoleman" ottelu. Mitäs jos Janne onnistuukin? Mestis-tasoa lähinnä ovat Goehring, Mapletoft ja Beaudoin.
edit. Myös meillä White tällähetkellä
Joko Shedden ei ymmärrä maalivahtien peluutuksesta yhtään mitään tai sitten hän ei päätä siitä ja vastuun kantaa Lindfors.
Tässä ei mielestäni olisi mitään järkeä. Shedden ottaa itsekin osaa jopa scouttaukseen, joten on vaikea uskoa, miten hän antaisi otteluiden lopputuloksen kannalta näinkin oleellisen yksittäisen seikan, kuin maalivahtivalinnan, jonkun toisen harteille.
Tässä voidaan toki hakea "isoa kuvaa", ja yrittää saada Jannellekin tottumusta suurista peleistä ja painetilasta (ehkä hieman hukkaanheitettyä vaivaa), mutten silti pysty täysin ymmärtämään saati hyväksymään tätä valintaa. Paikalliseen lähdetään aina täydellä teholla ja parhailla aseilla, prkl.
Voi tosiaan olla, että tänään tulee Ilmalasta taas kylmää kyytiä. Vituttaa jo valmiiksi se mahdollisuus, joka olisi Askeyn kanssa ollut paljon pienempi.
Baarimikko
22.10.2005, 12:34
Beaudoin on sentään roolipelaaja. Tiedätköhän mitä se tarkoittaa...
Jep , mutta oli pakko pistä vastustajan leiriinkin kommenttia ku ei oo "omassakaan" kehumista. Mutta eikö tuo Beaudoin voisi todella olla vaikka tossa Valtosen kentässä? Jokerit hakee maailmalta rooli pelaajaa 4.kenttään.
Korinekki
22.10.2005, 12:38
Jep , mutta oli pakko pistä vastustajan leiriinkin kommenttia ku ei oo "omassakaan" kehumista. Mutta eikö tuo Beaudoin voisi todella olla vaikka tossa Valtosen kentässä? Jokerit hakee maailmalta rooli pelaajaa 4.kenttään.
Pakko myöntää, että ei ole hajuakaan miten tämä Beaudoin on esiintynyt, mutta jos rooli on 4. ketjussa, niin oisko kannattanut toi Eetu Holma poimia naapurista siihen rooliin?
Tässä voidaan toki hakea "isoa kuvaa", ja yrittää saada Jannellekin tottumusta suurista peleistä ja painetilasta
Näin saattaa olla, tuo tuli minullakin mieleeni. Mutta seuraava kysymys on sitten se, että minkä ihmeen takia? Shedden itse totesi julkisuudessa, että Lundellin taso ei riitä, joten häneen ei luottoa ole jatkossakaan. Askey on se joka pelaa isot pelit.
Mutta mikäs tässä. Nyt nähdään reilusti maaleja ja päästään naureksimaan Lundellin imaisuille, jotka vetävät vertoja Goehringin vastaaville toisessa päässä. Sellaiset 10-9 on aika lähellä.
Baarimikko, seuraapa Beaudoinin pelaamista vähän tarkemmin. Kaveri saa erikoistehtäviä tässä(kin) ottelussa. Siksi nelosessa. Vinkki: tsekkaa HIFK:n maalinedusta Jokereiden ylivoimalla. Hanskaustaitoinen ja yli 100 kiloinen Beaudoin ei siirry IFK:n pienten ja hentojen pakkien toimesta :)
Mutta eikö tuo Beaudoin voisi todella olla vaikka tossa Valtosen kentässä? Jokerit hakee maailmalta rooli pelaajaa 4.kenttään.
Joo, mäkään en tajua mitä sillä kuusistolla siellä kolmosessa tekee. Itse olin aivan valmis luottamaan teemuun, ja antamaan näytön paikkoja jopa ensimmäisissä kentissä. Nyt niin on tehty, ja mies on edelleen aivan löysä makarooni. Toisaalta, jos jokereiden neloskenttä olisi mallia Samuli "vaarallinen maalilla kuin maalilla" Jalkanen - Arto "tykki" Koivisto - ja Teemu "mestiksen paras maalintekijä ikinä missään" Kuusisto, olisi joku tehotilaston lukema -4 joka matsissa alakanttiin veikattu.
Pahoittelen lievää katkeruutta.
Mestis-tasoa lähinnä ovat Goehring, Mapletoft ja Beaudoin.
Sitten tähän heittoon. Kuten nimimerkki Lapanenkin on jokeriosiossa maininnut, jos joku on pelannut AHL:n tähdistöottelussa, on miehessä todennäköisesti jotain hyvääkin. Kun jokerit saavat pelisysteeminsä (aivan, minkä?) kuosiin, voi Goehringin otteita alkaa arvioimaan. Muista pelaajista en kommentoi.
Johannes
22.10.2005, 12:56
Juu, Lundell maalissa. Aika iso tieto niille, jotka harrastavat vedonlyöntiä. Nyt Jokerit on taas niukka suosikki voittajaksi, epäilen että tasapeli on lähellä 60 min jälkeen.
Holma ja Tobias Salmelainen tekivät tilaa rosterissa Janne Laakkoselle ja Heikki Laineelle. Laakkonen aloittaa kolmosessa Hirson ja Järvisen ketjukaverina. Shedden kyllä peluuttaa joukkuetta niin aktiivisesti, että Laakkonen saa varmaan ylimääräistä jääaikaa kakkosylivoimasta ja Petrellin peliaika vähenee n. 14-15 min tasolle. Loppujen lopuksi Sheddenin ketjut ja pakkiparit elävät koko ajan, joten niihin ei kannata liikaa tuijottaa.
Toivottavasti halli on täynnä katsojia, tasainen peli ja hyvä tunnelma. Antaa jääkiekon jäällä sitten näyttää kumpi on tällä kertaa parempi. Paikallispelejä on (kuten kaikki tietävät ihan liikaa) 8 kpl, joten ei jaksa ottaa päänsärkyä pelin lopputuloksesta. Toivon tietysti HIFK:n voittavan pelin.
Seula-Sakke on saanut niin monta kertaa kuokkaansa Jokereilta, että ehkä hän ei halua antaa kenenkään muunkaan olevan voittava maalivahti meitä vastaan. Jullikaverini totesi ytimekkäästi kerrottuani hänelle Lundellin pelaamisesta: "Voi v-ttu!."
bambamcam
22.10.2005, 12:58
Tervemenoa!
Lundell maalissa ja längistä (taas) pari sisään. HIFK antaa liikaa tasoitusta. Nyt ei pysty ymmärtämään johdon järjenjuoksua.
Pitkävetoon 1 ja rahat pois.
fiftyeight
22.10.2005, 12:59
Lundellin peluuttamisella narripelissä on oltava Sheddenillä jokin elämää suurempi visio. Esimerkiksi sen tyyppinen, että Askeytä ei laiteta narreja vastaan koska on todennäköistä että narrit kohdataan pleijareissa. Tai se että Doug tietää jo Jannen pelaavan paremmin vieraissa kuin kotona. Tai se että nyt on Jannella paikka ottaa narreilta itseluottamus pois.
Joku Doug fuck Shedden juttu siinä on, en vaan tajua mikä. Eniwei, toivottavasti homma toimii. Pelilappuun ei kuitenkaan siis kannata nollapeliä laittaa, ehkä liikutaan linjalla kaksi ja kolme molemmille.
Filosofem
22.10.2005, 13:00
Jotenkin taaskin huvitti (anteeksi) ,että Eric Beaudoin on 4.kentän sentterinä ,vaikka ei olekaan sentteri.
Ensisijainen syy, minkä takia Beaudoin pelaa nelosketjun keskellä on se, ettei Jokereilla ole tällä hetkellä kuin kolme pelikuntoista sentteriä.
bambamcam
22.10.2005, 13:14
Paikallispelejä on (kuten kaikki tietävät ihan liikaa) 8 kpl, joten ei jaksa ottaa päänsärkyä pelin lopputuloksesta. Toivon tietysti HIFK:n voittavan pelin.
Kai olen sitten vanhanaikainen, mutta nämä ovat niitä tärkeimpiä pelejä itselleni. Näistä peleistä kelpaa vain voitto. Tyylillä millä se hankitaan ei ole mitään väliä. Ilmalaan tulee lähteä peruuttelemaan ja rikkomaan narrien peliä pitämällä vähintään kolme ukkoa jatkuvasti kiekon alla. Niin pelaavat pelletkin meillä. Usein IFK lähtee pelaamaan ilmalassa todella typerästi iloisesti hyökkäämällä ja narrien ei tarvitse kuin kiittää pisteistä. Tänään toisin kiitos.
31
Jan Lundell, Maalivahti AK
33
Tom Askey, Maalivahti
1. kenttä
48
Hannu Pikkarainen, Vasen puolustaja AK
3
Robert Schnabel, Oikea puolustaja AK
29
Arttu Luttinen, Vasen laitahyökkääjä AK
27
Janne Hauhtonen, Keskushyökkääjä AK
8
Tony Salmelainen, Oikea laitahyökkääjä AK
Miksi SM-liigan pitää ilmoittaa tuo AK tuohon, kun se on useimmiten kuitenkin väärin? IFK lähtee usein liikkeelle esim. 3. kentällisellä.
Muutenkin SM-liiga ilmoittaa kyllä aivan urpolla tavalla kokoonpanot. IFK:n lyhyt ja ytimekkäämpi tyyli on paljon järkevämpi eli:
MAALISSA: 31 Lundell
VARALLA: 33 Askey
29 Luttinen 27 Hauhtonen 8 Salmelainen
48 Pikkarainen 3 Schnabel
32 Petrell 9 White 16 Murphy
77 Saarinen 14 Turunen
26 Laakkonen 4 Hirschovits 19 Järvinen
42 Kurvinen 2 Laakso
24 Porthen 13 Häppölä 39 Salonen
61 Lostedt 41 Laine
Lundell tarvitsee pelejä, jos halutaan, että on kaksi maalivahtia, jotka voi tarvittaessa laittaa kehiin. Eri asia on sitten, missä ottelussa Lundellia pitäisi käyttää. Ehkäpä Sheddenille narriottelut eivät ole elämää suurempia juttuja ja toisaalta näyttää ainakin sen, että Lundellilla on luottoa valmennusjohdossa. Itse olen sitä mieltä, että on tolppien välissä kuka tahansa niin jos on IFK paita päällä niin pitää pystyä pelaamaan voitto omalle joukkueelle. Pitää myös muistaa se, että narrilassa on iso kaukalo ja ehkä Sheddenin mielestä Askey ei ole vielä niin tottunut sellaiseen.
Kai olen sitten vanhanaikainen, mutta nämä ovat niitä tärkeimpiä pelejä itselleni. Näistä peleistä kelpaa vain voitto. Tyylillä millä se hankitaan ei ole mitään väliä.
Täysin samaa mieltä. Aiemmin oli toisin kun liigassa oli jotain nähtävää ja hyviä pelaajia. Nyt neljä kertaa jotain pelicanssaipakalpajypyms-joukkueita vastaan on liikaa. Ainoat todella kiinnostavat ottelut ovat HIFK-pelit kotona ja vieraissa.
Jahas, vai että Janne maalissa ?? No, pakko uskoa että Dougilla on joku visio tässä, sen verran hyvin on pelit menny.
Sen verran on kyllä pakko purnata, että ei sitä huiliaikaa pidä nyt tällaisessa pelissä antaa, Jokereita vastaan lauantai-ilta, täysi sali, hyvä putki...ens tiistaina tulis Kalpa, jota olisin pitänyt Lundellin peluutukselle sopivampana pelinä. Eikä Lunkan historia Areenalta ole kyllä kummonen, eka on mennyt aika usein sisään.
No, uskotaan tästä huolimatta omien maalin voittoon. Laakkosen otteet erityisseurannassa.
Ihme marinaa tulee joka puolelta Jannen pelaamiseen. Eihän tässä ole pitkäkään aika, kun Askey saapui, ja kaikki ihmettelivät miksi ei annettu Jannelle kunnon mahdollisuutta, kun pelitkin olivat sujuneet alkukaudesta vähintään kohtuullisesti. Nyt kun Janne pelaa, niin joka toisesta viestistä saa lukea, että "ei s**tana,prkl, **ttu, miksi Janne pelaa?"
Myönnetään että itsekin olisin nähnyt mieluummin Askeyn maalilla, mutta en silti lähde matsiin valmiiksi hävinneenä. Huomasitteko muuten että peli on vielä 0-0?
Aika odotettu kokoonpano. Toivottavasti tämä meidän tsekki saa apuja Hirsolta ja Turrelta, vaikka se nyt ei niin hirveän todennäköistä ole, mutta mistä sitä tietää. Saa ainakin pitää ketjussa kiekkoa niin paljon kuin haluaa ja jospa Järvinenkin piristyisi aivan alkukauden vauhtiin Laakkosen kanssa.
Lundell maalissa, se hieman yllätti, sillä Lundell on kerran Jokereita vastaan jo kokeillut ja silloin tuli turpiin. Mutta täytyy muistaa, että Janne on ollut monesti hyvä näissä matseissa, kun meillä on ollut selvä ykkönen ja Janne on saanut tauon jälkeen näyttää osaamistaan. Uskon ja toivon, että tänään nähdään Jannea parhaimmillaan, mitä kyllä tarvitaankin.
Meillä on nyt sitä paitsi kaksi hyvää ketjua ja Kuitunenkin mainosti, että White on piristynyt lähiaikoina treeneissäkin huomattavasti ja putki kulkee paljon paremmin kuin alussa. Mies on vanha ja tarvitsee aikaa, mutta Kuitunenkin sanoi, että viikon sisällä White on hyvässä kondiksessa.
Jos jompikumpi joukkueista onnistuu maalivahtipelissä ja erikoistilanteissa hyvin, niin se ottaa tästä voiton. Toivottavasti Pikkarainen jatkaa siitä mihin TPS:ää vastaan jäi, samalla toivoisin, ettei Hirsoa peluuteta ylivoimalla viivassa.
Tiukka peli, jossa ensimmäisen maalin tehnyt vahvoilla. Toivotaan Hauhtosille onnistumisia ja kakkonenkin voisi pari kaappia väsätä. Lundell onnistuu maalilla ja länget pysyy kiinni, niin kolme pistettä on otettavissa.
EDIT: Tuskin se on syynä Lundellin pelaamiseen, ettei Askey ole tottunut isoon kaukaloon. Eikös Turussakin ole melkoinen lentokenttä ja siellä Askey torjui kolme pistettä.
bambamcam
22.10.2005, 13:37
Huomasitteko muuten että peli on vielä 0-0?
Aika monella on kutina siitä, että ottelu alkaa lukemista 2-0. Täysin väärä aika ja paikka panna Janne maaliin. Pää ei kestä. Toivottavasti vastapuolen veskarilla olisi myös vastaava vire päällä.
Onko Roy Harkimo kameroineen kaukalon laidalla?Tähän meidän ei kannata kovin paljon luottaa. Jos roikka hoitaa homman samalla tavalla kuin muunkin areenan show'n, niin kuvassa näkyy todennäköisesti vain kameramiehen silmä. Läheltä kuvattuna tosin.
Mitähän Shedden tuolla Lundellin peluuttamisella hakee. Ennen tätä päivää olen Lundellin peluuttamisen ymmärtänyt sillä varjolla, että eihän Hifk:lla ole parempaa/varmempaa ollut. Nyt kun on, miksi Janne edelleen pelaa paikalliset ? Ehkä Shedden sitten on todennut, ettei me kuitenkaan voiteta eli ihan sama kuka on maalilla..
En kyllä ymmärrä tätä epäluottamuslausetta Jannea kohtaan. Viime matsi, vaikka tukkaan tulikin niin Jannea ei voinut niistä syyttää. Takkiin tuli huonon joukkueen takia.
Toisaalta minäkin vähän kummastelen tätä maalivahtipolitiikkaa. Olen saanut käsityksen, että Shedden haluaisi peluuttaa sitä maalivahtia, joka on ollut varma edellisessä ja jos tulee yksi heikompi peli niin seuraava peli on luukulla. Myös se, että Askeyn pitäisi saada tottua ison kaukalon saloihin, jos ajatellaan asioita vähän pidemmälle, eli kevääseen.
Ehkä Shedden yrittää aukaista Lunkan henkistä takalukkoa peluuttamalla miestä joka kerta jokereita vastaan. "Vittu nyt pelaat niin kauan, kun huomaat että ne ei ole mitään ihmeellisiä, ja alat torjumaan kunnolla! Saatana vaikka kuinka monta kertaa hävittäisiin."
Jospa Shedden kylmän viileästi pitää Jokereita häntäpään jenginä ja lähtee kakkosveskalla liikkeelle? No, täysi luotto valmennusjohtoon.
BTW: Tuli tästä maalivahtikeskustelusta mieleen, että milloin viimeksi on ollut peli Areenalla jolloin IFK ei olisi vähintään yhtä helppoa maalia päästänyt? Viime kaudella Vokounin kanssa kerran mun mielestä, sitä edellinen ei muistu mieleen.
Vagabond
22.10.2005, 14:12
Askey näytti heiman väsyneeltä jo Tepsiä vastaan. Siinä on varmasti syy miksi Janne nyt pelaa. Näköjään tarvitaan Askeyä enemmän seuraavassa ottelussa (Kalpaa vastaan, heh). Askeyn aino tappio tällä kaudella on tullut juuri Kalpaa vastaan (jos toi Tappara peli ei lasketa, Jannehän aloitti maalissa).
No toivotaan Jannelle hyvää peliä ja nyt minä en lähde maailman ympäri matkalle, minä lähden Sport Pub Chelsean kohottamaan hieman tunnelmaa ennen ottelua!
edit. jotain pientä
Enää 3 tuntia otteluun ja sitten mennään. Toivottavasti tänään nähdään paljon taklauksia, mutta ei jäähyjä, ettei peli mene pipariksi sen takia. Toivottavasti Norton kouluttaa kisuja, eikä provosoidu Lostedtin suun soittoon, nimittäin meillä ei ole varaa tuhlata Nortonia tähän turhaakin turhempaan "jääkiekoilijaan" joka on tehnyt lähinnä itsestään pellen. Mutta jos Lostedt uskaltaa haastaa ni mätkikööt sitten, kunhan edes yksi tappelu tänään nähdään.
Rakas sukulaiseni löytyy ifk:n maalista tänään, toivottavasti miehellä on tänään se paska päivä.
Peli päättyy joko yhden tai kahden maalin erolla, joten veikataan 4-3 Jokereille.
Jospa Shedden kylmän viileästi pitää Jokereita häntäpään jenginä ja lähtee kakkosveskalla liikkeelle? Sä meinaat että se olisi lukutaitoinen ja osaisi lukea myös sarjataulukkoa, jossa Jokerit on häntäpäässä?
Oli miten oli, maalissa kuka tahansa ja maailman kovin ykkösketju ikinä, missään, niin tänään Jokerit vie pisteet ja tappelut, kuten tavaksi on tullut. Tosin jollain on joku kaveri jonka tilastojen mukaan HIFK taklasi enemmän kuin kukaan, ikinä, missään ja jostain löytyy joku sitaatti vuosien takaa jossa joku valmentaja on todennut HIFK:n olleen joskus kova ja oikeasti taklanneenkin...
Kyllähän maalivahdit tänään on suuressa roolissa, viimeistään tässä ottelussa Pikku-Kallen on pystyttävä todistamaan hänestä olevan ykkösveskariksi. Lundell pelaa paineetta, jolloin yleensä ollut parhaimmillaan.
Norton akselilla en usko mitään tapahtuvan ilman käskytystä, jolloin mielenkiintoista onkin nähdä kuka sinne lähtee. Mielenkiintoinen ottelu tiedossa joka tapauksessa.
Olen samaa mieltä Vagabondin kanssa, että Askey näytti TPS-matsissa hieman väsyneeltä, tai sitten jostain muusta syystä helpot vedot eivät pysyneet kunnolla hanskassa. Ei ollut mikää tosivakuuttava peli Askeylta, vaikka yhden läpiajon torjuikin nätisti.
Ei minua ainakaan pelota tuo Jannen peluuttaminen. Uskon Jannen olevan luottamuksen arvoinen ja kyllä se on hyvä että kakkosveskallekkin annetaan kovia pelejä.
Aluksi en ollut peliin lähdössä , mutta pakko se on lähteä katsomaan mistä irtois vielä paikat =) . En kyllä jaksa uskoa että Areena olisi loppuunmyyty.
Ruutuässä
22.10.2005, 14:48
Tänään on IFK:lla hyvät saumat korjata tuota keskenäisten otteluiden tilastoa. Ykkösketju vireessä, mutta tulivoimaa löytyy muistakin kentistä. Lundell maalissa, pitäisi kai sanoa, että onneksi. Toivottavasti Salmelainen-Hauhtonen- kaksikko ei jatka huikeaa pistetehtailuaan.
Jokereiden peli alkaa pikku hiljaa kulkea, mutta tehoja pitää alkaa tänään tulla enemmän. Viime ottelussa jälleen nukkuneen ykkösen pitää alkaa heräillä, erityisesti laitureiden, jotka jarruttavat Santalan menoa. Niinimäelle ja Filppulalle pitää toivoa onnistumisia, tsemppi ainakin on ollut hyvää. Mapletoftin pitää parantaa otteitaan, jotta miehestä olisi odottu hyöty.
Ottelu tulee ratkeamaan maalivahteihin ja erikoistilannepelaamiseen, kuten aina ennenkin. IFK:lla erikoistilannepelaaminen on ollut huomattavasti parempaa kuin Jokereilla, joten jäähyltä on parempi pysyä pois. Goehring vs. Lundell- kamppailussa laittaisin rahani likoon Kallen puolesta, mutta ainoastaan jos jompaa kumpaa olisi pakko veikata. Epävarmuutta on vieläkin, vaikka pari voittoa on tullutkin. Lundell on aina kysymysmerkki, onnistuessaan silti hyvä kassari. Yhdet länget tullaan ainakin näkemään.
Toivottavasti Norton tajuaa roolinsa, eikä lähde ihmiskuulan provosointiin mukaan. Norton ja Kanki ovat tärkeimmät pakkimme tänään, joten molempien pitää pysyä jäällä. Toivottavasti tulee hyvätasoinen ottelu, joka tarjoaa yleisölle viihdettä koko rahan edestä.
Krritiikkiä täytää antaa IFK:lle täältäkin suunnalta maalivahtipeluutuksesta. En ymmärrä Askeyn penkittämistä millään muulla syyllä, kun Askeyn mahdollisten pienten vammojen takia. Mitään muuta järkevää syytä en näe. Lundell on käynyt aivan tarpeeksi ottamassa narreilta pataan tässä vuosien saatossa. Nyt oltaisiin voitu areenssa lähteä hakemaan harvinaista voittoa uusin eväin, mutta ei...
Shedden ei juuri taida arvostaa kilpailua Stadin herruudesta. Se taistelu täytyisi aloittaa viimeistään tänään. Tietääkö Shedden IFK:n heikosta saldosta viime vuosina juuri paikalliskilpailijaa vastaan? Sehän on surkea.
Lundellhan voi pelata aivan ilmiömäisesti ja voittaa tämän pelin, mutta kyllä Askeyn ruutiinitaso on paria luokkaa korkeampaa, kuin Jannen. Riskivalinta ja siihen meillä ei nyt olisi varaa.
Kyllä HIFK lähtee matsiin ennakkosuosikkina Lundellista huolimatta. Joukkueen vire on ollut vakuuttava viime aikoina. Jokereiden pelistä puuttuu vielä suoritusvarmuus, selkärangan kestävyys on vielä liian heiveröistä ja maalivahtipelikin ailahtelee.
Mikäli IFK meinataan jättää ilman pojoja, tehotroikka on saatava hinnalla millä hyvänsä kuriin ja pikku-Kallen on pelattava huippupeli. Ja se Jokereiden yletön turhien jäähyjen ottaminen on loputtava.
Hyvinhän tää meni ja narrit vahvisti asemiaan liigan häntäpäässä.
Lisää miehiä vaihtoon?
Seitsemäs puolustaja
22.10.2005, 19:25
Näin se homma toimii. Kiitos HIFK, urheilussa aina (tai ainakin yleensä) parempi voittaa!
Kiitos, pojat!
Nyt voi lähteä hyvillä mielin viettämään lauantai-iltaa.
Norton haki näköjaan myllyn Murphyn kanssa ja lensi suihkuun... tietääkö joku tästä tillantesta enemmän?
Tärkeä voitto meille kuitenkin!
Tack så mycket HIFK. Kiitos HIFK.
Jokerien ämmälauma putoaa edelleen SM-liigassa. Norton ja HIFK yhdistetty. Norton ei kuulemma haluaisi jatkaa peräpään joukkueessa.
Norton haki näköjaan myllyn Murphyn kanssa ja lensi suihkuun... tietääkö joku tästä tillantesta enemmän?
Tärkeä voitto meille kuitenkin!
Ei ei.. Me se tappelu voitettiin. Te hoiditte matsin.
kultaranne
22.10.2005, 19:44
Hienot pisteet ja Sihvosen veikkaus jälleen kerran pieleen. Lunkka vastasi huutoon ja torjui yli 93%. Ehkä meillä on liigan paras 2. veskari. Laakkosen pisteet tuli hyvään paikkaa, kun kaveri kuitenkin pelaa paljon fiiliksellä.
Brunberg
22.10.2005, 19:56
Hyvä IFK.
Freadrich#43
22.10.2005, 19:57
Norton töni Murphyä Jokerimaalin takana vihellyksen jälkeen ja tiputti hanskat ja alkoi rusikoimaan Murphyä nyrkein fanikatsomon edessä. Murphy ei näyttänyt halukkaalta missään vaiheessa mutta tiputti lopulta hanskat. Murphy otti mutaman iskun kypärään ja yritti vaan suojautua. kyseessä ei ollut mikään tappelu vaan väkisinotto. ihan viihdyttävä kuitenkin mutta Nortonilta tyhmä veto koska lensi itse ulos. Nortonin iskut näyttivät kyllä siltä ettei Murphyllä (tai kovin monella muullakaan) ole mahdollisuuksia tätä jättiläistä vastaan.
Onneksi olkoon Hifkille voitosta. Erityisen iloinen olen Janne Laakkosen ilmeisen onnistuneesta (ainakin pisteiden valossa) ensiesiintymisestä petopaidassa. Olisi kiva kuulla joltain paikalla olleelta hieman tarkemmin miten poika pelasi.
Norton töni Murphyä Jokerimaalin takana vihellyksen jälkeen ja tiputti hanskat ja alkoi rusikoimaan Murphyä nyrkein fanikatsomon edessä. Murphy ei näyttänyt halukkaalta missään vaiheessa mutta tiputti lopulta hanskat. Murphy otti mutaman iskun kypärään ja yritti vaan suojautua. kyseessä ei ollut mikään tappelu vaan väkisinotto. ihan viihdyttävä kuitenkin mutta Nortonilta tyhmä veto koska lensi itse ulos. Nortonin iskut näyttivät kyllä siltä ettei Murphyllä (tai kovin monella muullakaan) ole mahdollisuuksia tätä jättiläistä vastaan.
haiskahtaa kahdeltakymmeneltätuhannelta!!!
Johannes
22.10.2005, 20:07
Lundell pelasi kelpo pelin ja on liigan paras kakkosveskari, vaikka edelleenkin ihmettelen mv-valintaa tähän peliin. Laakkonen teki tehot 1+1 ja sai Hirschovitsin ja Järvisen näyttämään heti 1. pelissään HIFK:ssa vaarallisilta pelaajilta hyökkäyspäässä, Laakkosen on siis pakko olla hyvä pelaaja. Hauhtonen ja Salmelainen iskivät mestarilliset maalit, varsinkin Salmelaisen av-maali 4-2 kelpaisi mihin hyvänsä highlight-maalikimaraan. Ensin taklauksella kiekko pois oman siniviivan sisällä jokeripakilta, sitten purjehdus läpi koko kentän ja hallitulla harhautuksella Goehring pihalle, lopuksi kiekko tyhjään maaliin. Tätä 4-2 maalia tuuletti Jere Karalahtikin ns. "hullun lailla" 113-katsomon takana sijaitsevassa aitiossa.
HIFK:n pelissä on nyt itseluottamusta. Yhteen aikaan HIFK tuli aina Hartwall-areenaan kiltisti häviämään ja Jokereiden helpohko 1-0 maali olisi ollut riittävä niitti HIFK:n tappiolle. Tämän kauden HIFK puri vähän hammasta ja käänsi pelin jo 1. erässä 2-1 johtoasemaan.
2. erän alussa Brad Norton koulutti nyrkein Mark Murphyä ja sai palkinnoksi PR:n, Murphyn selvitessä 2+2+10 min jäähyillä. Pelaajien kokoero on niin suuri, että ei Murphyllä ollut mitään jakoa, mutta ihan kunniakkaasti Murphy otti kuonoon isommaaltaan. Kyllä me tarvittaisiin yksi iso jätkä, joka pitäisi tällaiset Nortonit kurissa. Nyt HIFK on pienehkö, taklaava ja taitava joukkue. Meidän ja Jokereiden perinteiset roolit ovat tänään 22.10.2005 vähän sekaisin. : )
Hieno voitto, näitä on saatu Areenasta niin vähän, että yllättävän hyvältä tämä maistuu, vaikka päivällä vähättelinkin pelin lopputuloksen merkitystä itselleni täällä jatkoajassa.
Murphy otti mutaman iskun kypärään ja yritti vaan suojautua. kyseessä ei ollut mikään tappelu vaan väkisinotto.
Murphy otti kaikki iskut suoraan tauluun. Kypärä lähti ensimmäisen huitaisun mukana. Myrphy lähti kuitenkin tanssiin mukaan, mutta perääntyi jostain syystä, heh.
Bismarck
22.10.2005, 20:09
haiskahtaa kahdeltakymmeneltätuhannelta!!!
Kyllä hiukan. Mutta menisi Muukkoseltakin liiallisuuksiin sakottaa tyhmyydestä. Joten Norton ja Jokerit säilynevät ilman sanktioita. Thank you mr. Shedden. Ai niin, Norton voitti tappelun :).
Antaa muiden raportoida pelejä - kapteeni Karalahti huudatti HIFK-faneja aitiosta käsin, ehdoton kohokohta!
Pojot Murphylle että lähti, Norton on Heleniuksen kanssa omassa sarjassaan tällä hetkellä liigassa, Schabel tulee askeleen perässä näitä kahta.
Ei liiga tyhmä ole, saa olla vitun tyhmä päättäjä jollei tajua että juuri nämä tapahtumat tuovat jengiä katsomoihin. Lauantai matsi, jengi sopivasti boogeissa katsomossa ja sitten kunnon rähinä päälle, ihan sama ketkä flaidaa ja mikä lopputulos on mutta jengi viihtyy.
Tack så mycket HIFK. Kiitos HIFK.
Jokerien ämmälauma putoaa edelleen SM-liigassa. Norton ja HIFK yhdistetty. Norton ei kuulemma haluaisi jatkaa peräpään joukkueessa.
:-D
HIFK oli parempi ja ansaitsi voittonsa. Tuomari oli aika pihalla, mutta ryhdistäytyi kolmannessa erässä. En jaksa kaveria haukkua tässä sen enempää. Jokereista Dalla ja Santala ihan pirteitä, ja joo. Jätetään analyysit joillekkin muille. Ihan kiva tunnelma hallissa.
Norton vs Murphy. Eipä ollut Murphylla mitään mahiksia ja Norton takoi kaveria niin kauan kunnes linjurit tulivat väliin. Ei tainnut Murphya liiemmin kiinnostaa tappelu Nortonin kanssa (I wonder why :)) ja veti osittaiset kilpikonnat.
EDIT: No kommentoidaan nyt hiukan lisää. Salmelainen on kyllä helvetin nopea ja hyvä pelaaja. Onnittelut HIFK:lle tästä kaverista.
Cairns: Katselinkin, että mitä siellä tapahtui kun oli HIFK-faneja aika monta selin kaukaloon, mutta jos tuo sanomasi homma on ihan totta, niin taisi Karalahti siellä sitten olla. :)
Jack Daniel's
22.10.2005, 20:13
Ihan kiva matsi, harmi et missasin Nortonin tappelun. Mut kAI se tästä? Ainankin Santala teki maalin! Onnittelut Naapuriin. Tony on kone!
Noniin, kerrankin hyvä fiilis Jaffalassa. Hienoa että molemmat kannustivat omiaan loppuun saakka ja matsissa hyvä fiilis.
2 ottelua:
Norton-Murphy
-100-0 Nortonille valitettavasti. Norton hyökkäsi kimppuun ja takoi Murphya olan takaa. Ei ihan Vopat-Kankaanperä, mutta melkein. Hyvä luku dumarilta, ettei lähettänyt Murphya suihkuun. Tämä muodostui ottelun käännepisteeksi kun Narreilta erittäin tärkeä pelaaja suihkuun ja tämän jälkeen maalinedustalle sai taas vapaasti kaarrella kaikki.
Jokeri-HIFK
-2-4 HIFK:lle onneksi. Tiukka ja hyvä peli, parempi voitti kuitenkin.
Huomioita:
-Salmelainen on tähti. En muista milloin joku on dominoinut kenttää noin paljon viimeksi. Jos Salmelainen ei ensi kaudella pelaa änärissä niin vittu se on huikea liiga.
-Laakkonen on vahvistus. Käsiä löytyy eikä kiekko polta lavassa kuten esim. Vihkolla. 1+1 ekassa matsissa kertonee kaiken. Ekaan maaliin huikea syöttö ja oma maali oli reboundista tyhjiin.
-Mistä Hauhtonen on ne kädet saanut? Taas helvetin hieno maali. Jokeripakeilta tosin punainen matto maalille ja ilmainen maali periaatteessa. Norton kentällä eikä olisi tullut.
-Norton. on se huikea. Perkele Pena, IFK:hon ensi kaudeksi. Eikä haittaa että tappelu oli päällekarkaus, hyvä yritys viedä pois IFK:lle tärkeä pelaaja.
-Virta. Onko tämä äijä joskus olluts SM-liigatasoinen kiekkoilija? Vahvasti epäilen.
-Hirso. Aivan uutta puhtia Vihkon ulostamisen jälkeen. Syötöt löysi perille eikä turhaan yrittänyt liian hienoja.
Ottelun hienoin ele:
-Karalahti. Perkele että on hieno pelaaja. Yhtäkkiä aitiosta lähti johtamaan IFK:n faniporukkaa ja sai ansaitut kunnianosoitukset. Pena, se viiden vuoden diili on lyhyt, tee tälle äijälle nopeasti elinikäinen sopimus IFK:hon. Katson mielummin 86-vuotiasta Karalahtea kuin 25-vuotista Kurvista.
EDIT: Propsit vielä Nortonille. Jos IFK olisi hävinnyt ja joku IFK-pelaaja olisi ollut Nortonin tilalla olisin kussut hunajaa. Mahtavaa että narreilla taas tällainen huikea gooni. Harmi ettei onnistunut noudossaan ja Murphy jäi kentälle. Mutta Norton, huikea pelaaja ja ottaisin aivan milloin vain meille.
Muutama huomio matsista:
-Jokereilla on selkeästi jotain vialla, kun tuollaista jokkuetta vastaan jää noin pahasti alakynteen.
-Hifki pelaa vaihteeksi todella hyvin noinkin nimettömällä jengillä ja mielestäni Sihvosen puheet valmentajan taktisesta kyvyttömyydestä ym voi kuitata naurahduksella.
-Jokereiden tämänhetkisellä yhdistelmällä (pelaajat+valmennus) ei taistella mitaleista.
-Varis eläkkeelle.
-Goehring on ihan-jees veska, mutta välillä Thomasia on ikävä.
-Virta, missä pelaa?
-Salmelaiselta todella loistava esitys.
Tomppa#74
22.10.2005, 20:15
Ei ei.. Me se tappelu voitettiin. Te hoiditte matsin.
Hyvä pointti =)! Eipä täällä vielä paljon ole kissafanien kommentteja malliin: "Ketä se ottelun voitto kiinnostaa, otettiin neppariin nyrkkimatsissa".
Eipä sinänsä, hyvähän se on että joku pitää vastustajan goonit nuhteessa, mutta voitot minua ainakin enemmän kiinnostavat. Vielä ollaan kuitenkin keskinäisissä matseissa onneksi tällä kaudella johdossa...
Ensi viikolla olisi vuorossa pakolliset 6 voittopistettä, tiistainan Pelsut ja torstaina Jortsut.
p.s. Mitä tuo Q tuolla oikein vouhottaa Nortonista? Ei tuo nyt noin koville voi ottaa, että noin huonoja provoja jaksaa laukoa.
King Harvest
22.10.2005, 20:16
Antaa muiden raportoida pelejä - kapteeni Karalahti huudatti HIFK-faneja aitiosta käsin, ehdoton kohokohta!
Sitä se oli, nosti hyvin tunnelmaa.
Itse pelistä:
IFK tuntui alusta asti lähtevän todella kovaa tähän peliin ja hallitsikin tapahtumia koko ottelun ajan. Olivat päättäneet voittaa ja sieltähän se tulikin. Loistava voitto.
Toi Norton vs. Murphy ei mun mielestä ollut edes tappelu. Norton rupesi vain tilanteen jälkeen huitomaan Murphyä saaden pari osumaa sisälle. Ei haastanut edes (Wanna go?). Täysin oikea tuomio muuten aika heikosti tuominneelta Toivolalta.
Muistutetaan kuitenkin että AHL:ssäkin Salmo veti helvetin kovaa eka puoli vuotta mutta hyytyi sitten totaalisesti tokalla puoliskolla. En sano että näin tulee tapahtumaan täälläkin mutta hyvä tietää taustat.
Bismarck
22.10.2005, 20:18
Tuhannen dollarin kysymys: Mihin vittuun me oltaisiin tarvittu sitä Heleniusta? Norton ulos, meidän äijä jäi kentälle ja tuskin kukaan oli fucking scared. Ja kolme pojoa vieraista plakkariin. Kauhun tasapaino? Buahaaa. Turpaan ehkä tuli yksitäisessä myllyssä/pieksämisessä ja muutenkin asiallista menoa, mutta pointtini on se, että HIFK:n fyysinen puoli riittää SM-liigassa.
Onnittelut ifk:lle voitosta. Tasainen peli, molemmilla oli mahdollisuus voittoon. Salmelaisen maali kuitenkin ratkaisi pelin. Beaudoinin huolimaton kiekon otto omalla sinisellä, josta Salmelainen ottaa hyvin kiekon ja polkee karkuun, Goehring oli voimaton. Maalin jälkeen jokereiden takaa-ajo oli pakonomaista polkemista, vaikka sieltä muutama paikka saatiinkin rakennettua. Stadin herruus kauden osalta edelleen Jokereilla yhden vaivaisen pisteen erolla (5-4). Pelillisesti ei mikään jääkiekon riemuvoitto, mutta intensiteetti oli hyvä. Palaamme asiaan to 17.11 nordiksen bunkkerissa. Muutama huomio pelistä:
- Salmelainen aivan uskomattoman nopea, taitoa myös löytyy. Kentän paras jä näkyvin pelaaja.
- Santana - Dahlman parivaljakko alkaa toimia varsin hyvin, Virta ajoittain aika pihalla.
- Goehring ja Lundell pelasinvat molemmat varsin hyvin, tosin ei mitään elämää suurempaa kummaltakaan.
- Niinimäki, Mapletoft, Virta, Kuusisto kaikki kohtalaisen ulkona hommasta.
- Patrik Lostedt, pelasiko kaveri yhden vaihdon koko pelissä ? aivan näkymätön.
- Norton - Murphy "tappelu" oli varsin turha tapaus. Norton vain paiskoi Murphyä muutaman kerran ja homma oli siinä.
- Fanit pitivät molemmissä päissä hyvää meteliä ja tunnelma oli hyvä. Sivunootti: ifk:n faneilla lakana missä luki jotain, mutta fontti oli niin pientä että ei sitä kyllä erottanut.
Lintu putsas pöydän aika hyvin kommenteillaan. Itse tässä juuri hallilta tulleena ja ensimmäisen oluen juoneena voisin vähän kommentoida tapahtumia.
Olin pitkästä aikaa jälleen katsomassa HIFK:n ottelua Ilmalassa ja olihan show! Oli kaikki perkeleen savuavat sukelluspallot ja koko katsomon peittävät lakanat. Oli junnuja heittämässä serpentiiniä ja erittäin äänekäs ja yksimielinen fanilauma.
Kentällä ei valitettavasti oikein tasapäistä kamppailua syntynyt millään. Jokereiden ahdistuksesta ja kipsistä kertoo kyllä aika hyvin Nortonin turhautuminen ja provosoituminen Murphylle. Onneksi Murphy ei tapellut, olis voinu tulla taas sakkoja ja sit oltais taas myyty joku :-/
Kuuleeko Tony? Onko Virta päällä? Aivan yössä. Tähtipelaaja? Tuskin :)
Kentällä ei juuri Jokeritähtiä näkynyt. Vaikka miljoonan dollarin mies Tommi Santala heittikin maalin niin muuten hän oli kyllä ihan näkymättömissä. Nyt kun ensimmäistä kertaa näin Jokerien ottelun koko 60min niin en ihmettele yhtään miksi sarjasijoitus on mitä on.
Kiitos IFK, ja kiitos erityisesti uusista hankinnoista Laakkonen ja Murphy. Miehet parantavat otteitaan varmasti jatkossa kun nivoutuvat kunnolla ryhmään. Salmelainen on ihan ulkoavaruudesta ja Hauhtosen itseluottamus ei mahtunut kokonaan koko Areenalle.
Jereltä hienot löylytykset kyllä. On se äijä :-)
- Patrik Lostedt, pelasiko kaveri yhden vaihdon koko pelissä ?Paten peluuttaminen on vähän ku jenkillä ajelu näillä bensanhinnoilla...
kultaranne
22.10.2005, 20:25
Muutama huomio matsista:
-Jokereilla on selkeästi jotain vialla, kun tuollaista jokkuetta vastaan jää noin pahasti alakynteen.
-Hifki pelaa vaihteeksi todella hyvin noinkin nimettömällä jengillä ja mielestäni Sihvosen puheet valmentajan taktisesta kyvyttömyydestä ym voi kuitata naurahduksella.
Hieman haiskahtaa katkeruus.
Toivottavasti Sihvosen analyysit menee yhtä pieleen koko kauden osalta kuin on mennyt alkukaudesta.
-Olisiko kerrankin kaikki hankinnat menneet kohdallen? Tällä hetkellä Hifk:n peli vaikuttaa olevan uomissaan ja täytyy todeta että tuossa joukkueessa roolitukset ovat aivan mahtavat. Jokainen jätkä tietää (jos ei aina toteutakkaan) oman tehtävänsä ja sitä on ilo katsella.
Freadrich#43
22.10.2005, 20:28
Ilman muuta ifk:n pitäisi saada raskaansarjan tappelija joukkueeseen joka voisi otella tasaisesti esim.Nortonin kanssa. Lostedt varmasti tappelee kaikkien kanssa mutta kokoero olisi Nortonia vastaan niin suuri että pannuun luultavasti tulisi. On kyllä loistava pelaaja tuo Brad Norton, ei voi kuin arvostaa.
Onnittelut Helsingin tämänhetkiselle selvälle ykköselle. Selvä ja lopulta varsin helpolla tullut voitto. IFK pelasi hyvällä sykkeellä ja kovalla liikkeellä koko ottelun ja tähdet tekivät tarvittavat maalit. Sitten vielä liigatason veskari päälle niin vuoden 2005-2006 Jokerit on täysin voimaton.
Vaikka Jokereita kannatan loppuun asti, niin tänä päivänä täytyy sanoa että eräiden pelaajien panos hävetti. Hävetti että esim. Tony Virta kehtaa nostaa palkkaa jota osin maksetaan minun maksamastani kausikortista. Muutosten aika on nyt, mutta lisää siitä toisessa ketjussa.
IFK:n fanit voivat huoletta maistella viunaksia tänä iltana. Joukkueen vire tulee riittämään pitkälle, mestaruuskaan ei missään nimessä ole utopiaa.
Kyllä me tarvittaisiin yksi iso jätkä, joka pitäisi tällaiset Nortonit kurissa. Nyt HIFK on pienehkö, taklaava ja taitava joukkue. Meidän ja Jokereiden perinteiset roolit ovat tänään 22.10.2005 vähän sekaisin. : )
Ai se Schnabel on siellä pienen taitopelaajan tittelillä? Föönillä menny faxin piuhat väärinpäin?
Hieman ihmetyttää tuo Nortonin ratkaisu, kyllä hän tietää että kun hanskat putoavat, suihku odottaa. Ja mitä ihmettä se Murphy teki että niin piti kuumentua? Murphy tökki tilanteen jälkeen, ja Norton sanoi muutaman sanan ja tuuppasi rinnukseen. Ilmeisesti saattoi kysyä että "ootsä tosissas? Luuleksää olevas joku Pop Ropert vai?" johon Murphy vastasi että "joo" ja ensimmäisen tähden nähtyään veti kilpikonnat. Smurffista Murphyyn on yllättävän lyhyt matka.
Sinänsä tietysti hyvä veto Nortonilta näyttää että uhotkaa vaan, kuokkaan tulee.
Peli oli viihdyttävää hifk:n 4-2 av maaliin saakka. Sitten Jokereiden järki katosi ja tilalle tuli kohellusta, huonoja syöttöjä sekä väkisin yrittämistä. Miksei Immonen ottanut aikalisää, kun huomasi että peli on levällään kuin Turkulaiset saaristossa. Auttaako se jotain ottaa minuutti ennen loppua aikalisä, kun ollaan 2 maalia takana? Näennäistä.
Ja yksi pelaaja jäi ottelusta mieleen ylitse muiden. Petri Varis. TODELLA hidas, kokoajan potkun jäljessä muita. Ja tämän johdosta joutuu ottamaan lähes aina mailalla sitä vauhtia pois. Hyvällä pelisilmällä voisi korvata paljon, mutta kun sekin tuntuu olevan yhtälailla eläkkeellä. Mutta minkäs teet. C rinnassa nostaa rimaa tiputtaa sinne missä pelillisesti olisi oma paikka.
Upeeta, aivan mahtavaa. Jees. Lauleltiin vielä Bölen asemalla. Hieno show.
Hienoja otteita Lundelilta, Laakkoselta, SALMELAISELTA ja Hauhtoselta. Koko jengi oikeestaan pelas hyvin.
Bismarck
22.10.2005, 20:40
Smurffista Murphyyn on yllättävän lyhyt matka.
Murphysta sen verran, että kyllä mies lähtee tarvittaessa turpaanvetokilpailuihin ja on lyönyt isompiaan. Nyt luki tilanteen oikein. Seuraavassa linkissä esimerkki Murphy hankauksesta :): http://www.phantomshockey.com/sightsound/media/041229/430.rm
Johannes
22.10.2005, 20:43
Ai se Schnabel on siellä pienen taitopelaajan tittelillä? Föönillä menny faxin piuhat väärinpäin?
Schnabel pelaa 25-27 min jokaisessa pelissä ja HIFK tarvitsee häntä jäällä. Nortonin olisi ollut paljon fiksumpaa viedä Schnabel tanssiin, edellinenkin peli Areenalla kääntyi Jokereille, kun Schnabel joutui suihkuun n. 30 min kohdalla tapeltuaan Kankaanperän kanssa. Murphyn haastaminen oli väärä valinta Nortonilta, vaikka hän veikin matsin 100-0. Nyt vain Norton joutui suihkuun, kun tappelu oli niin yksipuolinen.
Ilman muuta ifk:n pitäisi saada raskaansarjan tappelija joukkueeseen joka voisi otella tasaisesti esim.Nortonin kanssa. Lostedt varmasti tappelee kaikkien kanssa mutta kokoero olisi Nortonia vastaan niin suuri että pannuun luultavasti tulisi. On kyllä loistava pelaaja tuo Brad Norton, ei voi kuin arvostaa.
Kyllä HIFK:n tappelijat Schapel ja Lostedt ovat täysin riittäviä SM-liigaan.
Lisäksi varalla mm. Holma, Kaikkonen, Karalahti, Saarinen, Freiberg.
Lisäksi tarpeen mukaan Shedden ottaa tappelijan NHL/AHL ottamaan vastustajan sikailija pois.
Panzerfaust
22.10.2005, 20:48
Vaikka Hifkiä ennakkosuosikkina pidinkin ykköketjun(=pikkubuffalo) ansiosta ja peli heidän esitykseen ratkesi, niin vituttaa sen verran ettei jatkoille huvittanut lähteä.
Seuralainen vei keskittymistä sen verran etten nähnyt mistä Norton vs Murphy Jokerimaalin takana sai alkuunsa, mutta sen näin että Murphy oli joko fiksu tai pelokas kun tyytyi kohtaloonsa. Nortin kanssa ei kande kenenkään tässä liigassa vittuilla. Täysin yksipuolinen koulutus, joka jäi valitettavan lyhyeksi. Aluksi näytti että Norton olisi selvinnyt pitkällä jäähyllä, muttei nyt sentään. SM-liigaahan tässä pelataan.
Jokerit ei kuitenkaan kaatunut Nortoninin suihkukomennukseen, mutta Salmelaisen teemumainen alivoimamaali katkaisi selvästi selkärangan. Myöskään veskareihin peli ei kaatunut, mutta Hifk on kurinalaisempi jengi kuin Jokerit ja niillä on liigan paras pelaaja, eli Ton "pikkubuffalo" Salmelainen. Maailman kahdeksas ihme, jos joku rikkaampi liiga ei vie tätä V2 rakettia.
Pakko kehua Hifkiä - erittäin järkevä ja voitonhaluinen esitys ilman ylilatausta. Huonompi jengi olisi tänään kaatunut, sillä Jokerit oli kokonaisuutena parempi kuin voittomatseissa Lukkoa ja Ässiä vastaan.
Mapletoftin tilanne näyttää surulliselta ja missä oli Niinimäki? No, Paka ja Kuki back to the business ja Jokerit rupeaa kyllä napsimaan 3-2 ja 4-2 voittoja keskikastin jengeistä ja selviää pleijareihin, ehkä jopa ilman sääliä.
Monipuolisenhuono
22.10.2005, 20:50
Norton ja HIFK yhdistetty. Norton ei kuulemma haluaisi jatkaa peräpään joukkueessa.
Ruhahaa ruhaahaa. Tää menee kyllä hyvät naurut urpoilta ketjuun.
Ps. Kuulitko lentokentällä duunissa olevalta kaveriltasi?
- Patrik Lostedt, pelasiko kaveri yhden vaihdon koko pelissä ? aivan näkymätön.
Pelasi noin 20 sekuntia, ja siinä ajassa iski Kanteen maahan ja repi kypärän irti. On se varmasti vitun hienoa harjoitella koko alkukesä liigaa varten ja tuntea itsensä kiekkoilijaksi. Täysi vitsi koko mies.
Pelistä jäi lähinnä mieleen Nortonin iskut, ei saatana että oli pelottava ilme, kun mies alkoi mukiloimaan Smurffia. Muita huomioita:
-Toivola oli aivan pihalla(vaihteeksi)
-Salmelainen on helvetin hyvä
-White oli täysi turisti
-Salmelaisen av-maali lähti siitä, kun Mapletoftia ajettiin selästä. Miksi ei tullut jäähyä?
-Tunnelma oli hyvä
-Ja vielä kerran, Murphy sai turpaan.
Seuraava kohtaamista odotellessa..
Ihan kiva matsi, harmi et missasin Nortonin tappelun.
Ei se ollut mikään tappelu, se oli päällekarkaus. Tosin meidän kannalta hyvä, koska teidän paras kundi meni siinä ja meille jäi voittajan asema(tappelussa toki 2-0 turpaan, ei ehtinyt Smurffi edes kokeilla, kun oli jo rotsi nurin). Kerrankin näin, alan ymmärtää miltä teistä narbuista on tuntunut pitkään. Kieltämättä paremman jengin kannattajana on aika kivaa, ei ole pelkästään tappelut jne. joista pitää puhella. Mutta ehkä huomaatte, että kyllä voitot niistäkin lämmittävät.
Mihin se Jokeri-fanien "tuomari kuolee tänään"-huuto jäi kolmannessa erässä, kun Toivola käänsi suuntaa. ;) Se kamanheitto dumarien päälle on melkoista pelleilyä, tosin Virmanen luultavasti taas kehuu ilmaiskatsomoaan, "meillä on kyllä jo vuosia heitetty kamaa dumarien päälle". Hyvää meteliä molemmista päistä, tosin tappion hetkillä alkoi kuulua vain megafoni jokeri-päädystä. Meidän oli jäänyt valitettavasti kotiin, koska muutamat huudot jäivät täysin meiltä vieressä olevilta huutamatta, kun aloitushuutoa ei kuulunut. Vrt. Ge me ett I...ym.
Freadrich#43
22.10.2005, 20:58
Kyllä HIFK:n tappelijat Schapel ja Lostedt ovat täysin riittäviä SM-liigaan.
Lisäksi varalla mm. Holma, Kaikkonen, Karalahti, Saarinen, Freiberg.
Lisäksi tarpeen mukaan Shedden ottaa tappelijan NHL/AHL ottamaan vastustajan sikailija pois.
kaikki edellämainitut pelaajat ovat varteenotettavia ilman hanskoja ja täysin "riittäviä" sm-liigaan mutta olisi hienoa että HIFK:ssa pelaisi nimenomaan liigan KOVIN tappelija.
Kyllä HIFK:n tappelijat Schapel ja Lostedt ovat täysin riittäviä SM-liigaan.
Lisäksi varalla mm. Holma, Kaikkonen, Karalahti, Saarinen, Freiberg.
.
KAralahti mikään tappelija ole, SM-liigan tasolla helvetin kova niittaaja mutta tappelijan taidot ovat kaukana Schabelista.
Ja Freibergin listaaminen taitaa olla samanlainen vitsi kuin Kaikkonenkin?
aika epeli
22.10.2005, 21:12
...varsinkin Salmelaisen av-maali 4-2 kelpaisi mihin hyvänsä highlight-maalikimaraan.
Nyt kun sen telkusta - jopa flunssaisin silmin - näki, niin olen 100% samaa mieltä. Mikä nopeus, mikä mailankäyttö! Jee. Tony on tynamiittia.
Kiitos HIFK! Oli hauska syntymäpäivälahja. Mitäs sanoisi pelistä tässä nopeasti.
-Goering oli hyvä.
-Nortonille selvä voitto tappelusta, mutta onneksi sen takia Jalkanen sai peliaikaa.
-Kerrankin jaffa oli HIFK-fanien hallussa. (koska naapurit viitsivät vaivautua nordikselle?)
-Janne pelasi hyvin, mutta aika paljon sylki eteensä.
-SALMELAINEN!
-Kiitos Jerelle, että otti fanilauman haltuunsa.
Ei muuta. Nyt "parille".
Edit. Mitä ne Espanjan liput siellä narri-katsomossa teki?
Kiitos IFK, hieno taistelu. Pena, hommaa nyt se gooni joukkueeseen, ei voi kuulua IFK:n tyyliin ottaa tappeluissa turpaan narreilta, kaveri löytyy puolen tunnin ajomatkan päästä. Laakkoselta odotettu avaus, ehdoton vahvistus. Jere ja gooni mukaan, niin yllättävän hyvältä näyttää ja tietysti jos, vielä White saataisiin pelikuntoon, vaikealta tosin näyttää.
Isaksson
22.10.2005, 21:26
Toi Norton vs. Murphy ei mun mielestä ollut edes tappelu. Norton rupesi vain tilanteen jälkeen huitomaan Murphyä saaden pari osumaa sisälle. Ei haastanut edes (Wanna go?). Täysin oikea tuomio muuten aika heikosti tuominneelta Toivolalta.
Näin minäkin näin sen, Murphy oli jo valmiiksi kumarassa asennossa, kun Norton alkoi takoa. kun vihdoin pääsi pystyyn oli tuomarit välissä. Ei toki varmaankaan muuta lopputulosta, mutta kyllä Murphy Nortonille kunnon vastuksen antaa, kun tasaiselta lähdetään. Kokoero on kyllä sen verran huima, ettei varmaankaan pärjää, mutta olisi kiva nähdä. Ehkä ensi kerralla.
http://www.phantomshockey.com/sightsound/media/041229/430.rm
Tuosta taklauksesta kyllä puuttui jotain ;) Ehkä sen takia olikin pakko korjata tilanne ja pudottaa hanskat.
Tosiaan taisi tänään olla pelkkä päällekarkaus, kun Nelonen eikä Yle ole ainakaan kiinnostuneita näyttämään sitä.
Immosen peluutuksessa ei tunnu olevan oikein järkeä. Kuumia pelaajia pitäisi peluuttaa, kuten tässä pelissä oli esim. Santala ja 4kenttäkin pelasi hyvin. Sen sijaan kentällä taisi pyöriä ihan normaali ryhmitys alusta loppuun, kun toiset joukkueet siirtyvät toisinaan 3 kentän käyttöön.
Tunnustus paremmalle tänään.
Immosella peiliin katsomisen paikka peluutuksen suhteen.
Nännimäinen
22.10.2005, 21:34
-Tunnelma oli hyvä
Teeveestä nähtyjen pikkuklippienkin perusteella Helsingin paikallispeleissä on vielä jännitettä jäljellä. Paljon molempien joukkueiden kannattajia, fanipaitoja ja isoja lippuja. Hienolta näytti!
Kuvernööri
22.10.2005, 21:44
IFK kiittää. Tällaisena päivänä on jälleen hyvä olla optimistifani joka uskoo joukkueeseen. IFK osoitti mielestäni tänään olevansa stadin jengeistä parempi, oma näkemykseni, jonka kykenen muodostamaan objektiivisesti, kertoo näin. Jokerit oli yksinkertaisesti tänään huonompi jengi, mutta ihan hyvä silti.
Tony on yksinkertaisesti päällikkö. Näin itse tänään Peter Whiten ensimmäistä kertaa, ja sanoisin että jos häntä kutsutaan hitaaksi, niin siihen nähden Harkinsia olisi pitänyt kutsua pyörätuolipotilaaksi. Kyllähän White sentään pystyy liikkumaan jäällä. Potentiaalia on. Murphy on pelimies.
Norton pommitti Murphyä aika huolella. Näissä tappeluissa olisi kuitenkin toivottavaa, että pystytään keskustelemaan objektiivisesti, ettei homma mene "mun faija sun faija"-tyyliseksi. Jos tuota nuhjausta verrattaisiin seksuaaliseen aktiin, niin termi raiskaus olisi hyvä. Norton otti väkisin ja yllätti Murphyn. Kun Murphy sai hanskat käsistä, oli kaksi dumaria jo välissä, ja sitä ennen Norton oli ehtinyt tempomaan puolen tusinaa iskua. Jos Jokerifanit haluavat tällä tappeluvoitolla leijua, niin menettävät ainakin minun silmissä uskottavuutensa jääkiekkokirjoittajina. Kelatkaa vaikka jätkäporukkaa baarissa: Kaverit kattoo kun yksi pelimies lähtee pokaamaan muijaa. Päättää kuitenkin ottaa varman päälle ja hyppää takaapäin päälle, vetää mamman hameen ylös ja tempoo väkisin mekkoon. Tämän jälkeen kaverit leijuu että mun frendi on tosi kova naistenmies. Jebulis.
Jere on tosiaan päällikkö, koko pääty sekosi Karalahden tavoin! Jere on tän jengin kuningas. IFK on hyvä joukkue, jonka lyömisen keväällä ennustan jo nyt olevan äärimmäisen vaikeaa. Tänään Jokerit jäi jalkoihin, Areenalla voittaminen on aina kivaa. Hyvä äijät!!
God I love this team.
Kuten Heino tuossa edellä totesikin niin ihmeelliseltä tuo Immosen peluutus todella vaikuttaa. Tais mennä taas hyökkääjien kesken peliaika aika lailla tasan, vaikka peli oli varsinkin tokassa erässä tosi rikkonaista. Nelonen sai painettua ihan kivasti peliä hyökkäysalueelle kolmannessa erässä ja kunniamaininnan ansaitsee Samuli Jalkanen, joka pörräsi taas pirteästi pelokas ilme kasvoillaan ottaen muutaman kovan niitin miehekkäästi vastaan.
Niin ja Toivolahan oli tietty taas pihalla kuin lumiukko mutta aivan sama, koska parempi voitti. Taistelu stadin herruudesta jatkuu siis tiukkana. Nyt pisteet 5-4 meille...
Panzerfaust
22.10.2005, 21:54
Norton otti väkisin ja yllätti Murphyn. Kun Murphy sai hanskat käsistä, oli kaksi dumaria jo välissä, ja sitä ennen Norton oli ehtinyt tempomaan puolen tusinaa iskua.
Niin miten Norton yllätti Muprhyn? Rupesiko takaapäin yhtäkkiä takomaan? Rähinän syy jäi näkemättä, mutta hanskat pystyy tiputtamaan sekunninosassa ja kyllä se nyt näytti siltä, että Murprhy joutui pudottamaan hanskansa maineensa puolesta. Ja hyvä, että pudotti. Moni muu liigapelaaja olisi vetänyt varmaan kilpikonnat tilanteessa.
Jos Jokerifanit haluavat tällä tappeluvoitolla leijua, niin menettävät ainakin minun silmissä uskottavuutensa jääkiekkokirjoittajina
En tiedä leijumisista, mutta jos Norton pelaisi Hifkissä ja Muprhy Jokereissa, niin tiedät itsekin mikä hehkutus tälläkin palstalla olisi aivan identtisessä tappelussa.
Hyvä että HIFK voitti!!!!!!!!!!!!
Murphy<-->Varis nopeudessa,ymmärtääkseni!?!?!
Norton on kyllä varmasti kovaluu nyt ja tulevaisuudessa,sitä ihmettelen ettei kukaan ole vielä maininnut että olisi HIFK näköinen peluri.(ei oo ainakaan mun silmiin osunu)
Nyt ei olla kuin 1 piste jäljessä narreja keskinäisissä tänä vuonna.
Voitto putki jatkuu.
Pitkästävedosta 162 egee.
Kohta keskustaan sporttiin kattomaan onko kiihkoilijoita paikalla.
Eli kaikki menny tänään putkeen.
HIFK kiittää!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Kuvernööri
22.10.2005, 22:00
Niin miten Norton yllätti Muprhyn? Rupesiko takaapäin yhtäkkiä takomaan? Rähinän syy jäi näkemättä, mutta hanskat pystyy tiputtamaan sekunninosassa ja kyllä se nyt näytti siltä, että Murprhy joutui pudottamaan hanskansa maineensa puolesta. Ja hyvä, että pudotti. Moni muu liigapelaaja olisi vetänyt varmaan kilpikonnat tilanteessa.
En tiedä leijumisista, mutta jos Norton pelaisi Hifkissä ja Muprhy Jokereissa, niin tiedät itsekin mikä hehkutus tälläkin palstalla olisi aivan identtisessä tappelussa.
Itse en toisesta päästä tietenkään nähnyt täydellisesti tapahtunutta, mutta mielestäni Murphy oli kaikkea muuta kuin valmis valssiin. Norton tuli tilanteeseen suorasta liu'usta, heitti hanskat ja alkoi mättämään. Kyllähän Mark kovasti yritti rimpuilla vapaaksi, että pääsee osallistumaan. En usko, että hän neiteilisi ja tahallaan jättäisi leikkiä kesken.
Ja kyllä, tiedän että "nettifanit" ja teinit hehkuttaisivat täällä IFK:n ikonin Nortonin pöllytystä Jokeripellestä Murphystä, joka ei edes uskaltanut tapella. En myöskään näitä kirjoittajia arvosta, jotka ovat niin täällä tehneet. Itse kyllä voin tunnustaa jos tulee pataan, niin kuin varmasti useimmat meistä, mutta tässä tapauksessa pysyn mielipiteessäni.
-White oli täysi turisti
Vaihtakaa White johonkin pelimieheen ja teidän kausi jatkuu huhtikuulle...? Pena vois kouluttaa kaikkia ja ostaa Mapletoftin...
Itse ottelusta sen verran, että jo ekat minuutit näytti ottelun suunnan. Ifk vei ja Jokerit ihmetteli. Melkein pari erää jaksettiin roikkua mukana lähinnä Santalan ja Dahlmanin avulla. Voi jospa meidänkin kultakypärä sais pelata parhaiden (jokeri)pelaajien kanssa?
Selkeesti parempi voitti!
Pantse67
22.10.2005, 22:03
Ensimmäisessä erässä Jokerien puolustuspeli oli kutakuinkin sekaisin, IFK vyörytti jatkuvasti vaarallisia hyökkäyksiä Jokereiden maalille. Toinen erä oli taas Jokerien hallintaa vaikka erän maalit menivätkin 1-1. Kolmas erä oli tasaisin.
IFK:n ykkösnyrkki oli käsittämättömän kovassa vedossa. Hauhtosen kiekollinen peli ja itsevarmuus ei varmaan jäänyt keneltäkään paikallaolijalta havaitsematta. Salmelainen on myös oma lukunsa. Nopeus hakee vertaistaan SM-Liigassa.
Jokerit oli piristänyt hyökkäyspeliään huomattavasti siitä, kun joukkueen viimeksi näin (Jokerit-Blues). Vauhdissa ei jääty IFK:sta jälkeen.
Immosen peluutus ylivoimalla oli kummallista. Mm. täysin tehoton Mapletoft sai paljon peliaikaa. Olen ollut siinä ymmärryksessä, että ulkomaalaisten pelaajien pitäisi tuoda jotakin vahvistusta joukkueeseen. Joko pisteiden tai tsempin muodossa. Mapletoft muistuttaa lähinnä ringette-pelaajaa.
Goehring otti muutaman hienon torjunnan, mutta ne ratkaisevat voittavat torjunnat jäivät puuttumaan. Lundell pelasi mallikkaasti.
Norton käytti Murphyä nyrkkeilysäkkinään pelirangaistuksen arvoisesti. Täysin yksipuolinen matsi. Olin kyllä kuulevinani kuuluttajan puhuvan jotakin ottelurangaistuksesta, eli Pelicans-peli jäänee väliin. Sääli, sillä silloin Norton olisi saanut koettaa Heleniuksen kanssa matsia.
Kaiken kaikkiaan oikein viihdyttävä ilta ja tunnelma Jaffalassa oli kerrankin hyvä.
Panzerfaust
22.10.2005, 22:06
Norton käytti Murphyä nyrkkeilysäkkinään pelirangaistuksen arvoisesti. Täysin yksipuolinen matsi. Olin kyllä kuulevinani kuuluttajan puhuvan jotakin ottelurangaistuksesta, eli Pelicans-peli jäänee väliin.
Ei kai tuomioita jälkeenpäin voi muuttaa? Nortille kuulutettiin pelirangaistus ja sillä hyvä.
bambamcam
22.10.2005, 22:08
EDIT: Propsit vielä Nortonille. Jos IFK olisi hävinnyt ja joku IFK-pelaaja olisi ollut Nortonin tilalla olisin kussut hunajaa. Mutta Norton, huikea pelaaja ja ottaisin aivan milloin vain meille.
Tässähän se tuli. Yleensäkin on mahtavaa, että Nortonin kaltainen pelaaja pelaa S/M-Liigassa. Näitä lisää ja katsomoissa viihdytään.
Ja voitto tuli Jannella, mistä sulka Sheddenin hattuun. Shedden kouluttaa.
tarkoitin siis tietenkin White<-->Varis.
Osuutta tähän sekoitukseen kenties muutamalla oluella.
Aika hyvässä hengessä mielestäni täällä on ottelun jälkeen kirjoiteltu verrattuna ennen peliä kirjoitettuihin ja yleensä mitä on pelien jälkeen kirjoitettu!?!?!?!!!!!!!
Ranger forever
22.10.2005, 22:11
HIFK:n avaimet voittoon:
1. Tony Salmelainen
Liigan nopein pelaaja tällä hetkellä. Iso jää. Voi olla Jokereille liian vaikea yhtälö.
Lainaan itseäni. Salmelainen oli tänään mahtava. Tuolla liikkeellä scoutit kuolaavat hänen peräänsä. Olisi varmaan saanut myös uusilla säännöillä NHL:ssä tuhoa aikaan. Ihme jos ei ensi kaudeksi saa paikkaa rapakon takaa. Jokerit tänään paljon jäähyllä huonon liikkeen takia. HIFK rankaisi ylivoimalla kahdesti. Jokereilla vielä paljon työsarkaa edessä. HIFK pelaa tällä hetkellä kovalla itseluottamuksella.
Pari asiaa mitä tulee mieleen matsista:
-Tunnelma hyvä (kiitos IFK fanien)
-Maalivahdit olivat hyviä
-Salmelainen on kuningas
-Norton vs Murphy (ei voida sanoa tappeluksi)
-Laakkonen ei mielestäni ollut kauheen näkyvä, mutta teki 1+1.
-Laakkosen mukana olo piristi kyllä kummasti 3. kenttää. (Onko HIFK:llä nyt kolme hyvää kenttää? No kaksi ainakin...)
-Murphy ei ollut ehkä niin hyvä kuin Tepsiä vastaan.
-Yleisömääräksi ilmoitettu n. 12 500 henkilöä, mutta oikeasti siellä oli kork. 10k.
luukkumies
22.10.2005, 22:17
[QUOTE=Johannes]Kyllä me tarvittaisiin yksi iso jätkä, joka pitäisi tällaiset Nortonit kurissa. Nyt HIFK on pienehkö, taklaava ja taitava joukkue. Meidän ja Jokereiden perinteiset roolit ovat tänään 22.10.2005 vähän sekaisin. : )
/QUOTE]
Tämä pistää silmään väkisin , missä on se HIFK joka ajaa aina ja kaikkialla ? Taklaa , survoo ,rouhii ? Me ( jokerit ) ollaan hitaita ja kankeita , mutta voitetaan fysiikassa. Täähän menee ihan päin vittua ! Jokerit on aina ( hype ) ollu taito ja nopea jaloistaan , nyt HIFK menee heittämällä ohi. No onneksi on edes Norton pitämässä kuria.....
Pantse67
22.10.2005, 22:18
Ei kai tuomioita jälkeenpäin voi muuttaa? Nortille kuulutettiin pelirangaistus ja sillä hyvä.
Sitten kuulin vääriin ja sillä sipuli!
Tämä pistää silmään väkisin , missä on se HIFK joka ajaa aina ja kaikkialla ? Taklaa , survoo ,rouhii ? Me ( jokerit ) ollaan hitaita ja kankeita , mutta voitetaan fysiikassa. Täähän menee ihan päin vittua ! Jokerit on aina ( hype ) ollu taito ja nopea jaloistaan , nyt HIFK menee heittämällä ohi. No onneksi on edes Norton pitämässä kuria.....
Kaiken lisäksi Jokerit ei pärjännyt edes fyysisessä pelissä. HIFK oli siinäkin parempi. Se ei tosin paljon vaatinut... Norton toki niisti nätisti naapurin, mutta kun fyysiseen peliin kuuluu taklaukset ja kamppailut ja väännöt kulmissa ja muualla, niin toiseksi jäätiin niissäkin. Mä en suoraan sanottuna keksi yhtään asiaa, missä Jokerit olisi ollut parempi kuin HIFK tässä pelissä. Ja miittareina mulla on liike, kiekonkäsittely, valmennus, maalivahtipeli, erikoistilanteet ja fyysinen osuus.
Ei tuolla tavalla voi pelata kotihallissa 12 000 katsojan edessä. Ei vaan voi.
The Top Forty Fighting Songs of All Time!
1. Street Fighting Man - Rolling Stones
2. Rumble - Link Wray
3. Little Black Back Pack - Stroke 9
4. Fighter - Christina Aguilera (?????)
5. Saturday Night's All Right For Fighting - Elton John
Aika Hjareena musaa...hassua, missä on Beastie Boys- Fight for your right
ja samalla kandee muistaa, että Saturday night's:in on levyttänyt myös Nickelback...
Ai niin, IFK!!
luukkumies
22.10.2005, 22:31
Murphysta sen verran, että kyllä mies lähtee tarvittaessa turpaanvetokilpailuihin ja on lyönyt isompiaan. Nyt luki tilanteen oikein. Seuraavassa linkissä esimerkki Murphy hankauksesta :): http://www.phantomshockey.com/sightsound/media/041229/430.rm
jos sua hakkaa noin 198/110 äijä, niin et sä lue mitään. Otti turpaansa ja dumarit esti " murhan "
Johannes
22.10.2005, 22:34
[QUOTE=Johannes]Kyllä me tarvittaisiin yksi iso jätkä, joka pitäisi tällaiset Nortonit kurissa. Nyt HIFK on pienehkö, taklaava ja taitava joukkue. Meidän ja Jokereiden perinteiset roolit ovat tänään 22.10.2005 vähän sekaisin. : )
/QUOTE]
Tämä pistää silmään väkisin , missä on se HIFK joka ajaa aina ja kaikkialla ? Taklaa , survoo ,rouhii ? Me ( jokerit ) ollaan hitaita ja kankeita , mutta voitetaan fysiikassa. Täähän menee ihan päin vittua ! Jokerit on aina ( hype ) ollu taito ja nopea jaloistaan , nyt HIFK menee heittämällä ohi. No onneksi on edes Norton pitämässä kuria.....
Kyllä me taklattiin ja rouhittiin ihan kiitettävästi tänään ja isolla sydämellä. Haluaisin meille kuitenkin yhden ison jätkän, joka pitää Nortonin tapaiset pelaajat järjestyksessä.
Jokerit oli minun silmissäni kehno jo Nordiksella 13.10. vaikka voitti pelin 4-2. Kyllä näin vaisua Jokereita en muista nähneeni sitten 90-luvun alun, kun teidän nousu ei ollut vielä alkanut, olisikohan ollut kausi 90-91.
Jere on tosiaan päällikkö, koko pääty sekosi Karalahden tavoin! Jere on tän jengin kuningas. IFK on hyvä joukkue, jonka lyömisen keväällä ennustan jo nyt olevan äärimmäisen vaikeaa. Tänään Jokerit jäi jalkoihin, Areenalla voittaminen on aina kivaa. Hyvä äijät!!
God I love this team.
Kiva, kiva. Mukavaa että isot ja pahat punaiset ovat lopultakin löytäneet Jerelle sopivan roolin. Cheerleadearit kun kait voi nauttia vissyä väkevämpääkin. God I love this team.
Panzerfaust
22.10.2005, 22:36
Kyllä näin vaisua Jokereita en muista nähneeni sitten 90-luvun alun, kun teidän nousu ei ollut vielä alkanut
Ja tämä ei edes ollut Jokereilta lähellekään kauden huonoimpia matseja.
Isaksson
22.10.2005, 22:39
Kaiken lisäksi Jokerit ei pärjännyt edes fyysisessä pelissä. .
Kyllä minäkin tämän näin näin. Vaikka Norton Murphyä takoikin niin ei tuo 10 sekunttinen sentään koko ottelun fyysisyyttä Jokereille kääntänyt. Kyllä IFK vei kaksinkamppailut ja taklaukset aika selvällä erolla. Ja mikä ihmeellistä jopa käsiä oli puna .. anteeksi valkopaidoilla enemmän. Ylipäänsä IFK on itse asiassa aika kova jengi tällä hetkellä. Ei olisi uskonut vielä pari kolme viikkoa sitten.
Jokerit oli minun silmissäni kehno jo Nordiksella 13.10. vaikka voitti pelin 4-2. Kyllä näin vaisua Jokereita en muista nähneeni sitten 90-luvun alun, kun teidän nousu ei ollut vielä alkanut, olisikohan ollut kausi 90-91.
Sama täällä. Jokeri-fani frendiltäni tuli viesti 13.10. pelistä "divarikiekkoa". Sitä se oli molempien puolesta, minä lähtisin syyttämään yhtä miestä Jokerien alamäestä. Mr. Immonen. Sori vaan, Jokru-ikoni tai ei, niin Jokereilla ei vaan ole mitään jakoa loppupeleissä, vaikka Virmanen ostaisi Gretzkyn, jos joukkue ei saa kunnon valmentajaa penkin taakse. Surenkin on hyvä sidekick, mutta nyt kaksi kolmesta paikallisesta nähneenä voin sanoa, että Jokerit on pelillisesti ongelmissa. Ei pelaajallisesti, sopiva setti taklaavia kundeja ja taitoa(jota on vähän liikaakin meihin verrattuna).
Hyvältä tuntui katsella matsikoosteita, hieno Punainen Meri oli IFK-päädyssä. Varsinkin Salmelaisen maalin jälkeen hullut juhlat, meno kuin jossain oikeassa pelissä. ;)
EDIT: Ei tää matsi mikään ultra, eikä edes kovin fyysinen ollut, pari taklausta, parhaat Tony Salmelainen vs. Jokeri-pakki, toinen Beduiini vs. Hauhtonen. Hienoja olivat, lisää vaan vastaavia paikallispelejä. Kunnolla tunnelmaa ja hyvää kiekkoa.
Jokerit oli minun silmissäni kehno jo Nordiksella 13.10. vaikka voitti pelin 4-2. Kyllä näin vaisua Jokereita en muista nähneeni sitten 90-luvun alun, kun teidän nousu ei ollut vielä alkanut, olisikohan ollut kausi 90-91.
Kyllä. Juuri näin. Kuinka pitkään sitä pitää vielä toitottaa...
Alamummo
22.10.2005, 22:42
Kiva, kiva. Mukavaa että isot ja pahat punaiset ovat lopultakin löytäneet Jerelle sopivan roolin. Cheerleadearit kun kait voi nauttia vissyä väkevämpääkin.
Kannattaisi ensin opetella provoamaan ennenkuin edes yrittää. *huoh*
Ranger forever
22.10.2005, 22:47
Kaiken lisäksi Jokerit ei pärjännyt edes fyysisessä pelissä. HIFK oli siinäkin parempi. Se ei tosin paljon vaatinut... Norton toki niisti nätisti naapurin, mutta kun fyysiseen peliin kuuluu taklaukset ja kamppailut ja väännöt kulmissa ja muualla, niin toiseksi jäätiin niissäkin. Mä en suoraan sanottuna keksi yhtään asiaa, missä Jokerit olisi ollut parempi kuin HIFK tässä pelissä. Ja miittareina mulla on liike, kiekonkäsittely, valmennus, maalivahtipeli, erikoistilanteet ja fyysinen osuus.
Ei tuolla tavalla voi pelata kotihallissa 12 000 katsojan edessä. Ei vaan voi.
Tiedän mitä Jortikka olisi sanonut pelaajille tuollaisen Jokeri-pelin jälkeen. Siinä olisi ollut korvat punaisena joka jätkällä. Wade piti kuulemma palaverin jätkille matsin jälkeen, mutta korvien väri ei tainnut olla punainen. Ylpeys pelata Jokeri-paidassa, kotiyleisön edessä, paikallispelissä, ei näkynyt. Norton puolusti sentään reviiriä, mutta ylpeys ei muuten näkynyt. Munaton esitys huonolla liikkeellä.
Kyllä. Juuri näin. Kuinka pitkään sitä pitää vielä toitottaa...
Koko kauden ajan saadaan jatkaa. Pelillisesti ei olla menty juurikaan eteenpäin. Vertailukohtana voidaan vaikka käyttää kauden ekaa peliä: 6-5 Jokereille, sekavaa ryntäilyä jossa IFK kuitenkin vielä onnettomampi. Nyt, reilu kuukausi myöhemmin, molemmat joukkueet ovat vahvistuneet merkittävästi. Shedden saanut iskostettua joukkueelle toimivan pelisysteemin. Meillä taas ei oikein vieläkään olla varmoja mitä tehtäisiin. Välillä ihan näyttäviä avauksia ja hyökkäyksiinlähtöjä, mutta selvästi ollaan esim. IFK:ta jäljessä.
Tällä pelillä voitetaan heikompia joukkueita, joka taitaa Waden pitää ruorissa. Tapparaa, IFK:ta tai Kärppiä ei ole tällä hetkellä sanansijaa. Eikös meidän mestaruudesta pitänyt tapella? Nyt on kenttäpelaajat paperilla sitä tasoa. Enää tarvitaan maalivahti ja ykkösvalmentaja.
Bismarck
22.10.2005, 22:49
jos sua hakkaa noin 198/110 äijä, niin et sä lue mitään. Otti turpaansa ja dumarit esti " murhan "
Taidat olla wanna-be-ifk-fani? Hymiöitä miljoonasti. Eiköhän tuo Murphy ennenkin ole ottanut osumaa vastaan vastaavilta jannuilta. Eipä silti ole lopettanut uraansa kiekkoilijana.
Jack Daniel's
22.10.2005, 22:51
Kyllä näin vaisua Jokereita en muista nähneeni sitten 90-luvun alun, kun teidän nousu ei ollut vielä alkanut, olisikohan ollut kausi 90-91.
Ikävää luettavaa... Itse en peliä nähnyt (olin kyllä hallissa ja katsomossakin suurimmanosan pelista, mutta...), mutta hyvin ikävä lukea varsinkin suuresti arvostamaltani kirjoittalta tällaista tekstiä. Kuten olen jo pitkään toitottanut: Wade ulos! Ei riitä, jos haluamme mestaruudesta taistella, vaikka hankittaisiin itse Super Mario joukkueeseen...
Filosofem
22.10.2005, 22:52
Huh, kylläpä oli saamaton esitys Jokereilta tänään. Luokatonta, saatanan tunarit. IFK vei ja voitti, olisi voinut tehdä enemmänkin maaleja ellei Göring olisi jälleen torjunnoillaan kannatellut Jokereita. Murphylle turpaan, ihan jees - mutta jo tappelun aikana meikäläistä kävi vituttamaan kun tiesi, että Nortonin peli on episoidin jälkeen ohi. Vaikka mies menikin aluksi kiltisti boksiin istumaan, heh. Santala-Dahlman -akseli toimi kohtalaisesti, mutta tämä ei riitä alkuunkaan. IFK:n Whitea voisi kuvailla sanalla hidas, tämä ei liene yllätys. Muuten ei jäänyt mieleen. Lisäksi Laakkosta en hiffannut jäällä kertaakaan, vasta nyt himassa kun selailin tilastot läpi, huomasin että mies teki 1+1, aika hyvin havaintoihiini nähden.
Salmelainen Tony pelaa väärässä liigassa. Miksi, oi miksi Edmonton valitsi Jani Ridan eikä Tonya. Näin jälkikäteen ajateltuna tämä valinta tuntuu yllättävänkin ratkaisevalta IFK:n ja Jokereiden kantilta. Mitä muuta? Vituttaa. Ei IFK:n voitto vaan Jokereiden esitys.
luukkumies
22.10.2005, 22:53
Taidat olla wanna-be-ifk-fani? Hymiöitä miljoonasti. Eiköhän tuo Murphy ennenkin ole ottanut osumaa vastaan vastaavilta jannuilta. Eipä silti ole lopettanut uraansa kiekkoilijana.
todetaan nyt vaikka että , show jatkukoon....
Kuulin tossa illalla, että "joku kädetön IFK-pelaaja" oli tarjoillut Jaffa Areenassa iltakahvikupposia Narripuolustukselle ja heittänyt salmiakin verkkoon:)
Konalan Kettu
22.10.2005, 23:01
Paten peluuttaminen on vähän ku jenkillä ajelu näillä bensanhinnoilla...
LOISTAVA, ainvan loistava!!!
Tinke-80
22.10.2005, 23:04
Hieno voitto HIFK'lta. Hauhtosen YV-maali yksi oli todella hieno näyttö hänen kenkilökohtaisista kyvyistään ja Salmelaisen AV-maali oli hieno näyttö Salmelaisen nopeudesta. Janne Laakkonen näytti olevansa selkeä vahvistus tähän jengiin ja hänen otteistaan tullaan nauttimaan paljon tämän kauden ajan. Vieläkään en tajua miksi Hirsoa peluutetaan YV'llä pakkina, mutta kai Sheddenillä on joku taka-ajatus siihenkin. Norton olisi piessyt Murphyn 100-0 jos linjurit eivät olisi tulleet väliin.
Kaiken kaikkiaan mahtava voitto vaikka mikään ihmeellinen peli ei ollutkaan.
- tinke-80
Kannattaisi ensin opetella provoamaan ennenkuin edes yrittää. *huoh*
Höh! Jerehän oli ihan ... liekeissä.
Paras näkemäni peli jaffalla ainakin pariin vuoteen.Huomioita:
-Salmelainen on aika kone
-Norton on aivan loistava hankinta narreilta
-Hauhtonen todistanut olevansa kelpo pelimies
-Hifkin aloittava maalivahti ihmetytti hiukan, mutta hyvinhän se Janne selvis
-Laakkosella ihan kelpo depyytti, vaikka ei vielä ollut hirveen näkyvä
-Pate hoiti oman roolinsa(taas), vaikka pelasi vain yhden vaihdon =)
-Jere otti yleisön hyvin
-Hifkfanit olivat äänekkäämpiä tänään
-Areenan ilmoitetussa yleisömäärässä taas pari tuhatta ilmaa
Tack och adjö!
Lundell pelasi kelpo pelin ja on liigan paras kakkosveskari, vaikka edelleenkin ihmettelen mv-valintaa tähän peliin.
Kyllähän tuo ihmetystä täälläkin herätti, mutta näin kommentoi Shedden JA:n raportissa:
"Lundell tunnetaan siitä, että hän pelaa hyvin tärkeissä paikoissa. Hän hävisi viimeksi tätä joukkuetta vastaan, joten ajattelin antaa hänelle uuden mahdollisuuden voittaa heidät. Hän teki sen mitä odotimmekin"
Onkohan toi ensimmäinen lause Sakelta kuultua... ; ) Toisessa lauseessa on ihan ideaa. Ja joku taisi tämän ajatuksen jo tänne ketjuun heittääkin... Kiitokset vaan Jannelle täältäkin, että teki sen mitä tilattiin!
Beagle Boy
22.10.2005, 23:36
Heti alkuun pitää todeta, että itse en ollut tänään hallilla, joten en ole nähnyt Nortin ja Murphyn tappelua kuin nelosen urheilun pätkässä.
Omiin silmiin näytti siltä, että Murphy ei oikeen ollut valmistautunut valssiin. Katse etsi kiekkoa kun tämä mörkö tuli päälle. Immonen sanoi haastattelussa, että Murphy olisi ronkkinut maalivahtia ja Norton laittoi siitä syystä läskin tummentamisen käyntiin. Itse en ainakaan huomannut mitään ihmeellisempää ronkkimista siinä, mutta Norton varmastikin näki tilanteen paremmin. Myönnettävähän se oli, että kirjaimellisestikkin jyrän alle Murphy jäi..
Lyhyet kommentit pelistä:
- hyvä tunnelma hallissa, koko ajan ääntä. Vaikeutti puhumista seuralaisen kanssa, mutta so not, sitä varten on erätauot.
- IFK:n paketti piti suht hyvin koko matsin ajan. Kentälliset toimivat, tuohon kun tyrkätään vielä Jere, joku kiekollinen puolustaja ja samihelenius (sanokaa mitä sanotte, me tarvitaan joku mean mo**af**ka tänne heti), niin hyvältähän tämä näyttää.
- Whiten paras peli so far, vaikka olikin anteeksiantamattoman löysä Santalan maalissa. Toki pitkä vaihto painoi, mutta helvetti koukitaan se mies kumoon eikä päästetä maalintekoon! Muutoin hyvää vääntöä ja hienoja passeja, tämä mies tulee vielä ja lujaa.
- Laakkonen oli hyvä. 1+1 ei oo huono, sai kuin saikin jotain irti Hirsosta ja Turresta (kaikki Järvisen maalit tällä kaudella kai syntyneet Areenalla?)
- Murphy-Norton haiskahti astetta älykkäämmältä haulta kuin aiemmat. Norton suihkuun ja Murphylle käytösrangaistus, oikein menivät tuomiot, siksi yksipuolisia olivat iskut ja menohalut.
- Salmelainen on H-U-I-K-E-A! Pistin merkille läpiajossa sen ylimääräisen vaihteen vielä Jokerien siniviivan kohdalla, jolla jätti viimeisetkin narrit jälkeen ja kahvitti Goehringin.
- Hauhtosen maali oli myös todella nätti.
- Janne pelasi ok. Ekalle ei voinut mitään, toinen meni tutusti längeistä mutta oli vaikea tilanne sekin.
- Karalahden show oli hienonnäköistä 304:sta käsin.
Olipa kieltämättä paras matsi Areenalle pitkiin aikoihin. IFK on juuri nyt liekeissä, ja bensaa nuotioon lisättiin tänään Laakkosen muodossa.
Jokerit Forever
22.10.2005, 23:49
Kun kerran noutaminen on päivän sana, niin miksei homma voisi toimia niinkin päin että joku nobody menisi ja haastaisi Nortonin saadakseen tämän pois kentältä, jotta muun jengin ei tarvitsisi pelata "liian varovasti". Pataanhan siinä luultavasti tulisi ja kovaa, mutta so what? Elämä on. Ken on se soturi rohkea joka brandin nimeen uhrautuu? Hirso, aikamme gladiaattori? Tässä olisi tyyliä, oikeasti!
No, ei ollut Hirsovitch, vaan oli Mr. Murphy. Enkä väitä että hän olisi matsin hakenut tai edes että ottelu tähän kulminoitui, mutta jos vastustajalla on tälläinen pugilisti riveissä niin silloin miehen on tehtävä mitä miehen on tehtävä..i do respect! roolit päinvastoin tulee mieleen viime kaudelta Jokerit-HIFK ja Kankaanperä-Vopat, vastustajan pelote suihkuun ja oma jengi hengittää taas.
Mä muuten vaihtaisin voitetut jääkiekkotappelut voitettuihin jääkiekko-otteluihin anytime. HIFK on hyvässä tikissä, nostan hattua.
Mielenkiintoista. Norton pelaa pelikiellossa.
http://www.sm-liiga.fi/media/season/games/stats/played_time_2005.asp?gamenumber=99&team=1
Moderaattorit
23.10.2005, 00:51
Tässäkin ketjussa on syytä jatkaa keskustelua, ei one-linereiden heittelemistä!
Kirjoittajat Pantse67, Panzerfaust, conti, Alamummo, luukkumies ja Konalan Kettu kuittaavat samantien varoituksen jo kirjoitetuista one-liner viesteistään.
Moderaattorit
Muistutetaan kuitenkin että AHL:ssäkin Salmo veti helvetin kovaa eka puoli vuotta mutta hyytyi sitten totaalisesti tokalla puoliskolla. En sano että näin tulee tapahtumaan täälläkin mutta hyvä tietää taustat.Jos jotain positiivista hakee, niin täällä kausi kestää vain puolet siitä mitä AHL:ssä, joten täällä ei tarvikkaan jaksaa enää 50-60 pelin jälkeen. Pelaavat sitten toiset pojat vuorollaan jossain amatöörien mm-kisoissa.
Kiva oli kuulla Immosen kommenteista, että muutkin liiga-valmentajat valehtelevat (yllätys yllätys).
Kiva oli kuulla Immosen kommenteista, että muutkin liiga-valmentajat valehtelevat (yllätys yllätys).
Tämä ei oikein auennut, eikä mene edes väsymyksen piikkiin, kun pirteänä odottelen NHL-matsin alkamista. Mitä Immonen valehteli ja mistä kuulemaasi tarkoitat?
No kirjoitetaan nyt sitten omatkin mietteet tänne.
- Täysin ansaittu voitto HIFKille. Ei tuollaisella esityksellä taida jokerit taistella edes säälipleijari paikasta tänä kautena.
- Jokereilta vois vaihtaa tusinan miehiä ihan milloin vaan omiin A-junnuihin ( tuskin ne nyt huonompia voi olla kuin esim: Varis, Mapletoft, Virta tai Kuusisto tänään? ).
- Salmelainen joulutauolla NHL:ään. Aivan ylivoimainen kentällä.
- Norton tosiaan hyökkäsi melko arvaamatta Murphyn päälle, mutta tuskin kukaan voi sanoa etteikö Norton olisi tappelua vienyt vaikka Murphylle olisi annettu viikko aikaa valmistautua =)
- Hallissa taisi olla enemmän HIFK:n faneja kuin Jokereiden....
- Olikos se Big Brotherin Hanna se tummatukkainen tyttö Karalahden kanssa samassa aitiossa? ( Nyt heti soitto seiskaan =) )
Suurin osa varmaan vanhan toistoa , mutta laitetaan nyt muutamia huomioita pelistä.
- Helvetin hyvä tunnelma hallissa , kiitokset kummankin päädyn faneille.
- Laakkosen tulon jälkeen kolmoskenttäkin kykenee ratkaisuihin.
- Lennulta taas hyvä peli.
- White vielä kaukana siitä tasosta missä pitäisi olla.
- Hauhtosen itseluottamus kohdallaan.
- Jeren irokeesi kasvanut viime näkemästä =)
18 Filppula, Ilari 14 11.15
23 Varis, Petri 22 15.48
29 Mapletoft, Justin 24 16.19
9 Virta, Tony 27 20.51
Mitä helvettiä Wade? Miten on mahdollista, että jengin valopilkku ja liekeissä oleva kaveri pelaa vain hiukan päälle 11 minuuttia, kun taas Varis/Mapletoft hiipii sen 16 minuuttia. Selittäkää joku, mä en enää ymmärrä.
- Olikos se Big Brotherin Hanna se tummatukkainen tyttö Karalahden kanssa samassa aitiossa? ( Nyt heti soitto seiskaan =) )
Joo pisti sama mullakin silmään, ainakin oli helvetisti samaa näköä.
Mängimies
23.10.2005, 02:31
Jos Jokerifanit haluavat tällä tappeluvoitolla leijua, niin menettävät ainakin minun silmissä uskottavuutensa jääkiekkokirjoittajina. Kelatkaa vaikka jätkäporukkaa baarissa: Kaverit kattoo kun yksi pelimies lähtee pokaamaan muijaa. Päättää kuitenkin ottaa varman päälle ja hyppää takaapäin päälle, vetää mamman hameen ylös ja tempoo väkisin mekkoon. Tämän jälkeen kaverit leijuu että mun frendi on tosi kova naistenmies. Jebulis.
Siinä tapauksessa IFK-fanien uskottavuus jääkiekkokirjoittajina on mennyt jo aikoja sitten. Otetaanpa nyt vaikkapa tapaus Jämtin. Jebulis.
Lisäksi varalla mm. Holma, Kaikkonen, Karalahti, Saarinen, Freiberg.
.
Öö aha. Mä oon luullu, että tää "Q on turha jätkä" läppä on ollut lähinnä provoa! Missä mökissä sä oot asunu? Kaikkonen, millon pelas viimeks julleissa? 2002? Karalahti ja Saarinen... Hei C mon. Ja tää Freiberg on niinku alituksista alitus. Menee jo niinkun niin ali. Joo. Onhan meilläkin Niko Hovinen! Yo!
Pelistä: Eka erä oli tämän kauden parasta kiekkoa. Tai ainakin niistä mitä itse olen nähnyt. Peli jotenkin kummasti latistui loppua kohden, mutta jullit ansaitsi kyllä voittonsa.
Hieman jäi kismittämään tuo Salmelaisen 2-4 maali. Salmelainen ajoi Mapletoftin niin, että oli siinä ja siinä, että olisiko kyseessä ollut laitataklaus. Itse olen sitä mieltä, että ei, mutta kun tilanne johti maaliin niin...
Kuka on Toni Virta. Vaihtoon! Tänään kyllä näki, ettei meidän sentteri materiaali riittänyt. Kuki ja Paka takaisin rosteriin ja näyttää jo paremmalta. Järventie ja Jantunen vielä niin mun puolesta ollaan valmiita mitalipeleihin.
OneBigRed
23.10.2005, 03:28
Hieno peli paikan päältä nähtynä, ihmetyttää vain missä cepariX ja muut petex nickit ovat? Loppuuko substanssi kun kun narri ei naura?
T:humalainen idiootti
Vagabond
23.10.2005, 04:24
Oli kyllä mahtava meininki tänään!
Kiitos IFK! (noita narrien faneja ei kuultu toiseen päätyyn).
Olihän (monitoimi)hallissa tänään melkein enemmän IFKn kannatajia.
Jere on kyllä ÄIJÄ!
Salmelainen on uskomaton pelaaja.
Hahtonen on Pena paras skauttaus ja
Shedden, on se uskomattoman hyvä valmentaja.
Nyt on hyvä mennä nukkuu!
Hyvää yötä ja huomenta!
AINA IFK!!!
Peliä olen kommentoinut jo tuolla Jokerien palstalla, mutta sanotaan nyt vielä kerran että ei saatana, hävettää. Sekä oman jengin puolesta kun peli on tuollaista perseilyä että tuomaritoiminta. Että pitää maksaa tuollaisen katsomisesta. Ei tästä voi mitään muuta sanoa kun että se joukkue, jota kiinnosti paskaakaan voittaa, voitti. Pisteet meni ihan oikeaan osoitteeseen.
-Hifkfanit olivat äänekkäämpiä tänään
-Areenan ilmoitetussa yleisömäärässä taas pari tuhatta ilmaa
Paikalla olleena ja punaviivan tasalla istuneena voin omakohtaisesti todistaa että kumpikaan näistä väitteistä ei ole tosi. HIFK-fanit pitivät kiitettävästi meteliä, propsit suorituksesta, mutta kyllä sieltä toisesta päästä kuului aikamoinen meteli. Ja halli oli kyllä melkein täysi, eli ei varmasti ollut paljoa ilmaa numeroissa.
Vittu kun hävettää olla näin paskan jengin fani. Wade ulos ja äkkiä.
-Areenan ilmoitetussa yleisömäärässä taas pari tuhatta ilmaa
Areenaan mahtuu 13 000 katsojaa eikä siellä nyt kyllä kolmea tuhatta paikkaa ollut tyhjänä vaikka miten laskisi. Ilmoitettu määrä noin 12 000 katsojaa vastasi aika hyvin todellista lukua eli ehkä hieman yli 11 000 oli paikalla. Osalla on aina joku este, vaikka liput tai kausari onkin otteluun.
Mikään muu seura kuin Jokerit ei saa kotiotteluihinsa läheskään vastaavia katsojamääriä. Tämä näin NHL:n seuraamisen ohessa todettakoon :)
OneBigRed: PeteX on täällä ja heräsi vasta. Raportista: "Jokerit sai otteluun hyvän lähdön, kun se pääsi maalintekoon heti alkuminuuteilla.". Jokerit oli ensimmäiset kolme minuuttia täysin jyrän alla ja pääsi kyllä Dahlmanin maalin ansiosta peliin mukaan. Jengiin iski taas välillä ihme paniikkivaiheita päälle, kun kaksi kaveria otti kiinni yhtä ja purut omalla alueella menivät vastustajan lapaan. Virta oli jälleen tuhlaajapoika ja hän käyttää mailaa välillä liikaa muuhun kuin pelaamiseen. Lundell sai olla välillä lumiukkona ilman duunia pitkiä aikoja ja sitten kun laukauksia tuli, niin ne tulivat nätisti suoraan syliin.
Täytyy kuitenkin todeta, että olin puolet matsista pubin puolella, joten esim. Nortonin hanskauksesta näin vain lopun töllöstä. Kiitokset hyvästä seurasta JHagille, Tuomakselle ja Ikijokerille, jolta tuskin saamme syvää analyysia tästä matsista. Toivottavsti pääsi edes kunnialla kotiin.
P.S. Päivän Pravda (HS) kehui Areenan tunnelmaa. Jo on aikoihin eletty.
Hieman jäi kismittämään tuo Salmelaisen 2-4 maali. Salmelainen ajoi Mapletoftin niin, että oli siinä ja siinä, että olisiko kyseessä ollut laitataklaus. Itse olen sitä mieltä, että ei, mutta kun tilanne johti maaliin niin...
Jatkoajan raportissa valmentajat kommentoivat tilannetta. Ilmeisesti kyse on suorista lainauksista:
"- Hän pelasi tilanteen loppuun, taklasi, otti kiekon, meni läpi meidän kahden miehen välistä ja teki hienon maalin, Immonen kertasi Salmelaisen maalia.
- Loistava pelaaja teki loistavan maalin, jonka toivoimme riittävän pelin ratkaisuun. Jos Suomessa on tällä hetkellä parempi jääkiekkoilija, haluaisin tavata hänet, Doug Shedden veisteli."
Mielenkiintoista. Norton pelaa pelikiellossa.
http://www.sm-liiga.fi/media/season/games/stats/played_time_2005.asp?gamenumber=99&team=1
Sen lisäksi on järkyttävää katsoa peliaikojen jakautumista. Luulekohan Wade että se valmentaa jotain "kaikki pelaa" F-junnuja, joille peliaika on jaettava tasan?
Tuolla liigapuolella oli ketju, jossa puhuttiin tilastoinnista yleensäkin ja siitä miten se tehdään. Pääosin amatöörivoimin, joten lipsahduksia sattuu. Ja joskus vähän hassumpiakin kommelluksia.
Mikään muu seura kuin Jokerit ei saa kotiotteluihinsa läheskään vastaavia katsojamääriä.
Korjataan hieman: Mikään muu seura kuin IFK (yhdessä K-Raudan, Tikkurilan, yms. kanssa) ei saa Jokereiden kotiotteluihin läheskään vastaavia katsojamääriä.
Idänihme
23.10.2005, 10:48
Pe..le, että pitikin lupautua töihin ja missasin matsin. Voitto jaffa-areenalta ja itse olin vain väliaika tietojen varassa puhelimen välityksellä, nyyh..
Vauhdikas ja viihdyttävä kiekkopeli. Muutamia todella hienoja maaleja(Hauhtonen, Santala, Salmelainen), tunteita kuohuttava tanssi(Norton, Murphy), ja paljon vauhtia ja vaarallisia tilanteita. IFK alkaa olemaan kovassa kunnossa vahvistuksien myötä ja narrienkin tilanne alkaa pikkuhiljaa näyttämään paremmalta, kun vielä saadaan Jantunen sinne sirklaamaan.
P.S Olisiko sille Lepistölle jo aika hankkia se hame?
P.S.S Molempien fanit olivat loistavia ja hallissa hyvä tunnelma.
.
P.S. Päivän Pravda (HS) kehui Areenan tunnelmaa. Jo on aikoihin eletty.
Hei, kun IFK on kylässä, niin mitä meteliä riittää. ;) Molemmista päädyistä.
Välillähän tunnelma oli kuin IFK:n vieraillessa espoossa, koko halli(no ei tietenkään narrit, mutta siltä kuulostaa) huutaa IFK:ta. Uskomattoman hienon kuuloista. Toivottavasti jokaiseen paikalliseen saataisiin tollainen meno. Vaikka lätkä ei aina parhaasta päästä olekaan, niin jos tunnelma on huipussaan, niin ei haittaa. Ainoa ongelma taitaa olla se, että lauantain apukeinot on paremmat kuin esim. torstain.
- Olikos se Big Brotherin Hanna se tummatukkainen tyttö Karalahden kanssa samassa aitiossa? ( Nyt heti soitto seiskaan =) )
Oli, mutta ei ollut siellä "Karalahden kanssa" vaan koko seurueen, joten soitto seiskaan voi olla aika turha.
Pelistä vielä sen verran, että oli aika ihme homma, että hifkfanien megafoni takavarikoitiin, mutta jokerifanien ei.
Korjataan hieman: Mikään muu seura kuin IFK (yhdessä K-Raudan, Tikkurilan, yms. kanssa) ei saa Jokereiden kotiotteluihin läheskään vastaavia katsojamääriä.
Kateellisten jorinoita. Viime keväänä täysi tupa 13 600, vaikka Virmanen rajoitti kärppäläisten paikkoja. Se on totta, että pelicansjypässätsaipayms - osasto ei kiinnosta kuin noin 8 000 katsojaa. Sekin on tosin enemmän kuin muilla, mutta sellaistahan se on meillä. Ja kuten lähes kaikkien seurojen fanit ovat todenneet, Jokerifanit ovat suurin, värikkäin ja näkyvin ryhmä liigassa kotiotteluissa.
Mikäs tämä Jeren hehkuttaminen oikein on...mitä se nyt taas on tehnyt?
Toinen, mikä kiinnittää väkisinkin huomiota, on tuo tappelun hehkuttaminen. Täytyy tunnustaa, että vaatii melkoista siviilirohkeutta 20kg painavammalta ja 20cm pidemmältä mieheltä käydä pienempien kimppuun...
Pate ja Jämtin sentään samaa kokoluokkaa, mutta eihän noista koulukiusaajista ota koskaan selkoa...pienempiä on aina kiva kiusata kun ei tarvitse pelätä selkään saantia...
total lack of respect, mr. shoveljaw!!
Ja kuten lähes kaikkien seurojen fanit ovat todenneet, Jokerifanit ovat suurin, värikkäin ja näkyvin ryhmä liigassa kotiotteluissa.
Oletteko kuulleet että vierasotteluissakin voi käydä?Eipä teitä yleensä paljon nordiksella näy, kuin joku 50 korkeintaan.Heppahallissa voitte olla mitä vaan, se ei ainakaan mua kiinnostaa paskan vertaa, mutta yrittäkäähän nyt joskus saada edes 70 fania liikkeelle nordiksen paikallispeliin, niin voidaan alkaa puhumaan teistäkin faneina.Onko se liian paha rasti, että tulee sieltä korsosta junalla ja vaihtaa pasilassa sporaan?
Ja ettei mene ihan ot:ksi, niin kerrotakoon vielä kaikillle jotka ei tiedä, että hifk oli eilen helvetin hyvä!
Mikäs tämä Jeren hehkuttaminen oikein on...mitä se nyt taas on tehnyt?
Kapteeni Karalahti huudatti hifkfaneja 113 katsomon yläpuolella sijaitsevasta aitosta.Hauska välikohtaus.
Johannes
23.10.2005, 12:07
Kateellisten jorinoita. Viime keväänä täysi tupa 13 600, vaikka Virmanen rajoitti kärppäläisten paikkoja. Se on totta, että pelicansjypässätsaipayms - osasto ei kiinnosta kuin noin 8 000 katsojaa. .
Juu, tämä on tietysti totta. Jokereiden nykyinen urheilupuolen taaperrus uhkaa jossain määrin koko liigan taloutta, koska nyt on uhkana, että suurimman hallin joukkue ei pärjää tällä kaudella edes keskinkertaisesti.
Jokereille pitäisi määrätä 100.000 euron uhkasakko, jos se ei pääse edes puolivälieriin (8:n parhaan joukkoon) liigassa. Teidän resursseilla ei pitäisi ikinä, koskaan, mitenkään pudota kokonaan play-offeista tai tippua jatkosta jo säälipleijareissa.
Sm-liiga tarvitsee Jokereiden menestystä ihan taloudellisista syistä. En tietenkään HIFK-kannattajana toivo teille mestaruuksia, mutta tämän kauden alku on surkea esitys Jokereilta.
Toinen, mikä kiinnittää väkisinkin huomiota, on tuo tappelun hehkuttaminen. Täytyy tunnustaa, että vaatii melkoista siviilirohkeutta 20kg painavammalta ja 20cm pidemmältä mieheltä käydä pienempien kimppuun...
Ei kai tuota tappeluksi voikaan sanoa, ojennus voisi olla parempi ilmaus. Ja sitä paitsi, HIFK:sta samaa koko luokkaa on vain Schnabel, jonka Kankaanperäkin onnistui kellistämään. Miten tsekin olisi käynyt Nortonia vastaan?
Eihän Norton voi tapella koskaan jos pitää samaa kokoluokkaa etsiä.
Molemmat fanijoukot pitivät kolmanteen erään asti hienoa mekkalaa. HIFK:n 2-4 maalin jälkeen ymmärrettävästi into vierasfanipäädyssä vain kasvoi, ja pelin loppu meni kyllä heille. Paras tunnelma hallissa vähään aikaan, siitä kiitokset molemmille!
Kateellisten jorinoita. Viime keväänä täysi tupa 13 600, vaikka Virmanen rajoitti kärppäläisten paikkoja. Se on totta, että pelicansjypässätsaipayms - osasto ei kiinnosta kuin noin 8 000 katsojaa. Sekin on tosin enemmän kuin muilla, mutta sellaistahan se on meillä. Ja kuten lähes kaikkien seurojen fanit ovat todenneet, Jokerifanit ovat suurin, värikkäin ja näkyvin ryhmä liigassa kotiotteluissa.
No no, Cobol, älähän nyt innostu. Siis viime keväänä täysi tupa KERRAN? Out of kuinka monta mahdollista matsia?
Ja jos pystyt osoittamaan, että noissa kauden ensimmäisissä matseissa pelicansjypässätsaipayms matseissa oli oikeasti edes 6000 katsojaa paikalla, lupaan marssia Jokereiden pukukoppiin ennen seuraavan ottelun alkua, ja kertoa Edward Nortonille, että olen juuri pannut hänen vaimoaan/tyttöystäväänsä/poikaystäväänsä. Tämän takiahan Jokerit osittain oli syyskuussa mediaykkönen- joka tuutissta näytettiin Areenan tyhjiä katsomoita ja ihmeteltiin, missä SM-liigan valovoima.
Jokerifaneista osittain samaa mieltä- olette suurin, värikkäin ja näkyvin ryhmä, tosin ette aina se fiksuin.
Ugh ugh
Kimmo_Ahteri
23.10.2005, 13:06
Mikään muu seura kuin Jokerit ei saa kotiotteluihinsa läheskään vastaavia katsojamääriä. Tämä näin NHL:n seuraamisen ohessa todettakoon :)
Totta! Toisaalta millään muulla seuralla ei ole niin paljon vapaita istumapaikkoja mitä Jokereiden kotiotteluissa keskimäärin on. Voidaankin sanoa että Jokerit on monella tavalla liigan ehdotonta eliittiä..
IFK on tällä kaudella pääsemässä ylitse Harwall-areena -syndroomastaan. Eikä kertaakaan ole tullut mitään murskalukuja. Tämä on sitä kehitystä. Hienoa! Toisaalta Narrit eivät ehkä eilen olleet paras mittari, sillä todella vaisun kuvan he jättivät itsestään.
Mitä on tapatunut Tomekille? Ei näkynyt. Missä olivat ne hauskat veneanimaatiot? Lundell pelasi ilmeisesti hyvän pelin kun Narri-fanit eivät huutanut "Seula!" kertaakaan? Vai huusiko sittenkin, muttei kuulunut..
Oli hienoa nähdä paljon IFK-faneja päädyssä. Iso käsi siitä paikalla olleille.
Oletteko kuulleet että vierasotteluissakin voi käydä?Eipä teitä yleensä paljon nordiksella näy, kuin joku 50 korkeintaan.Heppahallissa voitte olla mitä vaan, se ei ainakaan mua kiinnostaa paskan vertaa, mutta yrittäkäähän nyt joskus saada edes 70 fania liikkeelle nordiksen paikallispeliin, niin voidaan alkaa puhumaan teistäkin faneina.Onko se liian paha rasti, että tulee sieltä korsosta junalla ja vaihtaa pasilassa sporaan?
Ja ettei mene ihan ot:ksi, niin kerrotakoon vielä kaikillle jotka ei tiedä, että hifk oli eilen helvetin hyvä!
Ehdotommasti paskin lukemani viesti jatkoajan historiassani. Onnea!
Tämä ei oikein auennut, eikä mene edes väsymyksen piikkiin, kun pirteänä odottelen NHL-matsin alkamista. Mitä Immonen valehteli ja mistä kuulemaasi tarkoitat?Puhui haastattelussa jotain maalivahdin näpeille hakkaamisesta, vaikka koko tilanen tapahtui maalintakana. Höpö-höpö-juttuja, mutta ei sinänsä mikään iso asia.
Mitä on tapatunut Tomekille? Ei näkynyt.
Näkypäs. Tomek on kehittynyt huimasti. Hän ei enää tarvitse kumimattoa näyttävään kompurointiin. Lisäksi hänet ajettiin pari kertaa puhtaasti ja sitten hän keräsi rohkeutensa kerran jokerien vaihtoaition edessä ja tuuppasi kavereidensa ympäröimänä HIFK-pelaajaa (olisiko ollut White?) poikittaisella selkään.
Noi cobolin luvut ja laskutaito on jo moneen kertaan upotettu. Sille oli jossain vaiheessa oma ketjukin, mutta antaa nyt naperoiden viedä keskustelua pois tämän ketjun (traumaattisesta?) aiheesta, ettei tulisi Ilmala-pojkkarnille paha mieli.
Ja mitä siihen espanjan lippuun tulee, niin uskoisin että värien takana on seuran ruotsalaisomistus, jota näin pyritään korostamaan. Puna-keltainen* on perinteinen suomenruotsalaisuuden väri (vrt.esim Folktinget) ja tällä Hjallis och de la Chappelle varmaan haluavat viestittää kielellistä identiteettiään.
*) tai heraldisesti se on tietysti punainen ja kulta, mutta whatever.
liigajyrä
23.10.2005, 14:43
Näin minäkin näin sen, Murphy oli jo valmiiksi kumarassa asennossa, kun Norton alkoi takoa. kun vihdoin pääsi pystyyn oli tuomarit välissä. Ei toki varmaankaan muuta lopputulosta, mutta kyllä Murphy Nortonille kunnon vastuksen antaa, kun tasaiselta lähdetään. Kokoero on kyllä sen verran huima, ettei varmaankaan pärjää, mutta olisi kiva nähdä. Ehkä ensi kerralla.
Justiinsa ...siis no ensin pelistä HIFK ansaitsi voittonsa. Goehring,Varis ja Mapletoft lopettakaa tai lähtekää jonnekin muualle.
Palataan lainaukseen. Miten voi olla aina kun HIFK pelaaja saa neppariin niin tulee syitä,sillä oli käsi rikki,vatsalöysällä,kumarassa ym ei hyvää päivää ja yötä sen perään. huh huh
Wade veti "ässänä hihasta" ylivoimaviisikon Varis, Mapletoft, Beaudoin, Kantee ja Latvala. Kaksi kädetöntä kanukkia, liigan hitain hyökkääjä ja kaksi pakkia jotka eivät osaa ampua.
Ja miten kävikään? No reppu heilui välittömästi. Omassa päässä!!!
Hyvä Wade. Jatka samaan malliin.
Panzerfaust
23.10.2005, 15:12
Wade veti "ässänä hihasta" ylivoimaviisikon Varis, Mapletoft, Beaudoin, Kantee ja Latvala.
Beudoinin voisi laittaa useimminkin YV-kenttään, mutta vain maskikmiehen hommiin. Nyt mitään erikosroolitusta pelaajilla tunnu olevan, save Nortonin maalineduspelaaminen, jonka mies osaa varmasti ilman kehoitustakin.
Jokerit pelaa fiilispohjaista alpolätkää.
Ja mitä siihen espanjan lippuun tulee, niin uskoisin että värien takana on seuran ruotsalaisomistus, jota näin pyritään korostamaan. Puna-keltainen* on perinteinen suomenruotsalaisuuden väri (vrt.esim Folktinget) ja tällä Hjallis och de la Chappelle varmaan haluavat viestittää kielellistä identiteettiään.
Helsingfors Idrottsföreningen Kamraterna...do i need to say more ? Punakeltainen on perinteisesti Jokereiden väri ;D
Baarimikko
23.10.2005, 16:01
Jokerifaneista osittain samaa mieltä- olette suurin, värikkäin ja näkyvin ryhmä, tosin ette aina se fiksuin.
Tifo oli laimea ,hyvä kun sitä edes huomasi ja huudotkin säälittäviä tyyliin "PASKA PASKA PASKA IFK" Koittakaa nyt kehittyä!
Untitled
23.10.2005, 16:09
huudotkin säälittäviä tyyliin "PASKA PASKA PASKA IFK"
Missähän matsissa baarimikko on eilen oikein ollut? Et ainakaan Jokerit-HIFK matsissa, tai sitten sulla on korvissa vikaa ja rajusti.
Baarimikko
23.10.2005, 16:12
Missähän matsissa baarimikko on eilen oikein ollut? Et ainakaan Jokerit-HIFK matsissa, tai sitten sulla on korvissa vikaa ja rajusti.
Ei tarvinnut olla suurikaan neropatti tajuamaan tilanne. Tuo laulu oli yksi monista ei siis ainoa. Kaikki on vielä suhteellista ,riippuu toki mistä sitä katsotaan.
Vagabond
23.10.2005, 16:19
Karde, minä luulen kyllä että tuossa #12n juttussa oli aika paljon irooniaa ja samalla se oli pieni provo. Tehän olette niitä oikeita suomalaisia, hurrit kumoon! Miettikkäpä sitä.
Tifo oli laimea ,hyvä kun sitä edes huomasi ja huudotkin säälittäviä tyyliin "PASKA PASKA PASKA IFK" Koittakaa nyt kehittyä!
Se on edelleenkin "HATA HATA IFK." Djurgårdenilta plagioitu (HATA AIK, näin muistelisin) huuto, jota vähän turhan usein kyllä eilen kuuli. Muutaman kerran pelissä toimii.
Oletteko kuulleet että vierasotteluissakin voi käydä?Eipä teitä yleensä paljon nordiksella näy, kuin joku 50 korkeintaan.Heppahallissa voitte olla mitä vaan, se ei ainakaan mua kiinnostaa paskan vertaa, mutta yrittäkäähän nyt joskus saada edes 70 fania liikkeelle nordiksen paikallispeliin, niin voidaan alkaa puhumaan teistäkin faneina.Onko se liian paha rasti, että tulee sieltä korsosta junalla ja vaihtaa pasilassa sporaan?
Ja ettei mene ihan ot:ksi, niin kerrotakoon vielä kaikillle jotka ei tiedä, että hifk oli eilen helvetin hyvä!Aijajai, johan se paskanylpeys nostaakin jo päätään sieltä perinnetunkiosta. Alkukausi olikin aika nastaa näin pääkaupunkiseudun - oops, pitäis kai sanoo stadi mut enhän mä voi, hihihii - lätkäpiireissä, mutta odotas kun tulee muutama voitto ja sijoitus sarjataulukossa nytkähtää ylöspäin ja meillä edelleen rämmitään, niin jo alkaa nousta näitä mammammaa-tosifaneja kuin finnejä puberteetissä, jotka perinteiden velvoittamina tietävät mistä suunnasta stadilais-pohjoisamerikkalainen kusee vastatuuleen. Onko tällä kenties jotain tekemistä niiden "nuurdiksella" heittämättömien broilerien kanssa? Nyt kun Shedden käskyttää hyvällä mallilla, niin broilerit onkin syötetty omille fyysisesti ja/tai henkisesti untuvikoille faneille?
Nämä voisi olla ihan hauskoja välihuutoja, mutta kun tietää sen haudanvakavuuden - kuin ensimmäistä kertaa alokkaana lomailmoitusta päivystyäjälle tehdessä - ja paatoksen asteen, niin taidan säästää taas seuraavallakin kerralla vieras-vierailut vanhaan betonikuutioon. Eipähän ainakaan tarvitse kuulla sivukorvalla raivonerokasta syväanalyysiä seuraavan erän mahdollisen myllyn peliäavaavasta luonteesta.
Ja mikä toi 'korso' on? Onks toi joku uusi klubi? Ei saa selvää näin Kaivarin leveysasteilla ja stadilaisena.
No no, Cobol, älähän nyt innostu. Siis viime keväänä täysi tupa KERRAN? Out of kuinka monta mahdollista matsia?
Noi cobolin luvut ja laskutaito on jo moneen kertaan upotettu.
Tää on tätä samaa mitä 12 suoltaa kanssa tuossa vähän ylempänä kuin sinä. Mitään faktoja ei ole koskaan esittää, mutta aina tulee tekstiä. Kaikki finaalit oli loppuunmyyty. Tässä faktat:
14.04. Jokerit - Kärpät 13 665
17.04. Jokerit - Kärpät 13 665
Lähde: SM-liiga.
Vinkki sulle ja nimimerkille 12: koska näppiksenne syyhyää jo itkuraivaria siitä, että ei nuo lukemat ole oikeita, siellä oli ainakin 8 000 000 tyhjää paikkaa, Markkosen mummo laski ne, jättäkää väliin. Jokerit ei otteluiden lipputuloja saanut, vaan jokainen myydyksi ilmoitettu lippu tilitettiin SM-liigalle. Hjallis varmaan maksoi SM-liigalle extraa?
Joo, mä tiedän. Suuri HIFK:n vastainen salaliitto, jossa ovat mukana HS, Hjallis, Anneli Tempakka ja Hannu Jortikka.
Areenalla ei ole oikeasti koskaan yhtään katsojaa.
Palataan lainaukseen. Miten voi olla aina kun HIFK pelaaja saa neppariin niin tulee syitä,sillä oli käsi rikki,vatsalöysällä,kumarassa ym ei hyvää päivää ja yötä sen perään. huh huh
Suosittelen että jätät ISakssonin kommentit omaan arvoonsa vastaisuudessa, kun kyse on HIFK:sta niin häneltä ei objektiivista kommenttia tule ikinä saamaan. Isaksson löytää jokaiselle HIFKin häviämälle tappelulle vastaavan tekosyyn, ikinä ei vastustaja rehellisesti ole vain parempi.
Isakssonin viestit kuuluu samaan kategoriaan kuin nimimerkki Q:n, tosin sillä erotuksella että ensimmäinen on ihan vakavasti puusilmä kun taas jälkimmäinen heittää hyvää läppää kieli poskessa.
Tällä alustuksella toteankin että Isakssonin kuvaus tappelun alusta oli kyllä niin totaalisen väärä kuin vaan voi olla.
Jokeriarska
23.10.2005, 19:46
Tifo oli laimea ,hyvä kun sitä edes huomasi ja huudotkin säälittäviä tyyliin "PASKA PASKA PASKA IFK" Koittakaa nyt kehittyä!
Suomen piireissä on vielä sekin parempi yrittää ja epäonnistua kuin olla yrittämättä lainkaan. Ja tuskin se varmaan meidän vika on jos teillä on kuulossa vikaa.
Palataan lainaukseen. Miten voi olla aina kun HIFK pelaaja saa neppariin niin tulee syitä,sillä oli käsi rikki,vatsalöysällä,kumarassa ym ei hyvää päivää ja yötä sen perään. huh huh
Mikäli olet lukenut tätä ketjua, niin SUURIN osa IFKn kannattajista on todennut Nortonin olleen täysin ylivoimainen tuossa tappelussa. Murphyä vietiin kuin pientä eläintä lyhyessä hihnassa.
Mikäli yleistämme yhden nimimerkin kirjoituksen koko kannattajaryhmäksi, voin karden kirjoituksen perusteella mainita jokerifanien olevan harvinaisen kehittyneitä verbaaliakrobatiassa.
Jack Daniel's
23.10.2005, 19:50
Tuo tappelu menee samaan sarjaan, kuin mm. Doyle vs. Rita tai Mäkiaho vs. Varis muutamia vuosia takaperin. Kyllä niitäkin on hehkutettu muutamien IFK-fanien toimesta... Täysin yksipuolinen mättö. Vähän ihmetytti, mistä Norton noin kuumeni, sillä ei Murphy ainakaan tuossa pätkässä tökkinyt Göehringiäkään.
Suosittelen että jätät ISakssonin kommentit omaan arvoonsa vastaisuudessa, kun kyse on HIFK:sta niin häneltä ei objektiivista kommenttia tule ikinä saamaan. Isaksson löytää jokaiselle HIFKin häviämälle tappelulle vastaavan tekosyyn, ikinä ei vastustaja rehellisesti ole vain parempi.
Isakssonin viestit kuuluu samaan kategoriaan kuin nimimerkki Q:n, tosin sillä erotuksella että ensimmäinen on ihan vakavasti puusilmä kun taas jälkimmäinen heittää hyvää läppää kieli poskessa.
Tällä alustuksella toteankin että Isakssonin kuvaus tappelun alusta oli kyllä niin totaalisen väärä kuin vaan voi olla.
Niin. olet aivan oikeassa tässä asiassa. Ja näille miehille onkin jo yhteinen nimike, eli IFK-POLITBYRO - mikä minusta osuu aika hyvin nappiin.
Jos jokin asia on mennyt päin helvettiä - niin sitten vain selitellään se paremmaksi - ja lopuksi sanotaan että onhan meillä ainakin asiat paremmin kuin naapurissa.
Aivan kuten Venäjällä kommariaikoina selitettiin omalle kansalle - joka telkkarista näkivät suomi-tv ruokakauppamainoksia - eivätkä voineet ymmärtää miten meidän kauppojen hyllyillä notkui niin paljon ruokaa kun omien kauppojen hyllyssä lepäili vain pari kukkakaalia. Ryssähallituksen vastaus oli että mainoksissa näkyi vain feikkimuovituotteita......
liigajyrä
23.10.2005, 19:52
Mikäli olet lukenut tätä ketjua, niin SUURIN osa IFKn kannattajista on todennut Nortonin olleen täysin ylivoimainen tuossa tappelussa. Murphyä vietiin kuin pientä eläintä lyhyessä hihnassa.
Mikäli yleistämme yhden nimimerkin kirjoituksen koko kannattajaryhmäksi, voin karden kirjoituksen perusteella mainita jokerifanien olevan harvinaisen kehittyneitä verbaaliakrobatiassa.
Niin kohdistin kritiikin lainauksen kirjoittajaan en muihin ..pahoittelut
Tää on tätä samaa mitä 12 suoltaa kanssa tuossa vähän ylempänä kuin sinä. Mitään faktoja ei ole koskaan esittää, mutta aina tulee tekstiä. Kaikki finaalit oli loppuunmyyty. Tässä faktat:
14.04. Jokerit - Kärpät 13 665
17.04. Jokerit - Kärpät 13 665
No, okei, se tekee siis viime vuonna KAKSI loppuunmyytyä ottelua, niinkö? Edelleen out of kuinka monta mahdollista? Toi yllä oleva Kärppäkatsojamäärä on varmasti faktaa, uskon sen- noi luvut vaikutti niin hyviltä (+ onhan Markkosen mummo oluut varmistamassa laskutuloksen?). Hermooni sattuikin enemmän toi sun "Jokerit vetää enitenikinämissäänkatsojia"-mantra. Se on vähän niinkuin ostaisi XXL-kortsun, vetäisi sen jortikkansa päälle (siis ei sen valmentajan) , täyttäisi sen 30 cm:n tyhjiön siinä kortsun päässä perunamuussilla ja sanoisi kavereille, että mulla on isoin, kattokaa vaikka!
Eli kyllähän se halli saadaan täyteen laskennallisilla kikkailuilla tyyliin "maksaneita katsojia" ja K-Rauta/Tikkurila/Rautakirja-ilmaislipuilla, mutta aika suuri osa tosta teidänkin jortikasta on usein sitä perunamuusia..
Ja noihin salaliittoihin kyllä uskon täydellisesti, siinä osuit aivan oikeaan.
Eli kyllähän se halli saadaan täyteen laskennallisilla kikkailuilla tyyliin "maksaneita katsojia" ja K-Rauta/Tikkurila/Rautakirja-ilmaislipuilla, mutta aika suuri osa tosta teidänkin jortikasta on usein sitä perunamuusia..
Kommentoin ainoastaan kirjoituksesi järjellistä osuutta.
Lainaamaani kohtaa ei kukaan kiistä. Olet aivan oikeassa siinä, että Areenaa täytetään "K-Rauta/Tikkurila/Rautakirja-ilmaislipuilla."
On pakko. Areena veti vielä viime kaudella 13 665 katsojaa. Jos siellä olisi sellaiset 6 700 katsojaa paikalla, halli olisi puolityhjä ja tunnelma sen mukainen. Ja tuo 6 700 katsojaa on sama kuin DDR-hallissa HIFK saa väkeä keskimäärin tällä kaudella (lähde: SM-liiga). Yksikään muu seura kuin Jokerit ei itseasiassa ylitä tuota lukua keskiarvona. Ei jääkiekko kiinnosta tuon enempää väkeä näillä kokoonpanoilla ja hinnoilla ainakaan syksyllä. Ja meillä on 13 000 katsoja halli...
Mitä Jokereiden pitäisi tehdä? Joko hallia pitäisi pienentää tai sitten sinne pitää saada katsojia muilla keinoin. Suomessa ei kukaan vedä 13 000 katsojaa (hallin uusi kapasiteetti lisäaitioiden jälkeen) kuin korkeintaan muutamaan runkosarjan otteluun - jos niihinkään. Jokerit saa enemmän väkeä liikkeelle kuin mikään muu seura Suomessa. Puoli-ilmaisia ja ilmaisia lippuja jakaa kauden aikana jokainen seura. Mullekin HIFK lähetti niitä omaan halliinsa neljä kappeletta viime kaudella.
Jokerit-HIFK ottelut kiinnostaa kansaa eniten. Niissä on myös hyvä tunnelma, jos vertailukohtana on muut ottelut Areenalla. Jotain pelikansseja tuskin moni vaivautuu katsomaan tiistaina. En pitäisi sitä Jokereiden vikana.
...Vinkki sulle ja nimimerkille 12: koska näppiksenne syyhyää jo itkuraivaria siitä, että...
Cobol hyvä, kuka tässä nyt on saanut itkupotkuraivarin? Toivon todellakin ettet taas aio aloittaa tuota yleisömäärävänkäämistäsi (vrt. http://keskustelu.jatkoaika.com/showthread.php?t=21341 )?
Ja eiköhän tuon ketjun loppupuoli ja siellä esitetyt luvut riitä mainitsemasi faktaksi (lähde: SM-liiga, IS). Muistanet myös nämä lehtikuvat otteluista joissa ilmoitettiin olevan yli 10000 katsojaa ja paikalla KORKEINTAAN puolet. Jos sinulle riittä KIINNOSTAVUUDEN mittariksi nuo ILMOITETUT luvut plus erinäiset Hjallislisät, niin OK. Minä, ja muu maksava yleisö, mittaamme sen hieman toisin. Terveiset K-raudalle.
Niin ja myönnäthän nyt samalla avoimesti, että tämä yleisömääräkeskustelun aloittaminen oli tarkoituksellinen provo jolla halusit vääntää huomion muualle.
Muistanet myös nämä lehtikuvat otteluista joissa ilmoitettiin olevan yli 10000 katsojaa ja paikalla KORKEINTAAN puolet. .
Vaikka ei ketjun aiheeseen liitykään, tyypillistä valehteluasi. Koskaan ei ole ollut tilannetta, että ilmoitetun ja paikalla olevan katsojamäärän erotus olisi vähintään kaksinkertainen.
Itse en enää jatkossa tätä asiaa kommentoi. Ei ole syytä. Kirjoituksesi ovat sen verran ala-arvoista provoamista.
Jos asia kiinnostaa, omat kommenttini matsista löytyy tästä ketjusta. Ne eivät todellakaan siloittele eilistä peliä Jokereiden kannalta. Kaiken lisäksi avasin aiheeseen liittyvän uuden ketjun Jokereiden osioon ja teksti sielläkin on suhtkoht kovaa.
Pelasi noin 20 sekuntia, ja siinä ajassa iski Kanteen maahan ja repi kypärän irti. On se varmasti vitun hienoa harjoitella koko alkukesä liigaa varten ja tuntea itsensä kiekkoilijaksi. Täysi vitsi koko mies.
Pelasi 55 s. Kun kokoonpanossa saa olla 22 pelaajaa, ei sitä kaikille tarvitse jakaa minuutteja, jos muilla peli kulkee.
Aikamoinen analyytikko olet, kun yhden näkemäsi vaihdon perusteella näet pelaajan tason noin hyvin.
Jokereiden kauden avauspelissä Jesse Uronen pelasi 2 s. ja Tero Konttinen 4 s. Pystyit ilmeisesti heidänkin tasonsa näkemään heti ja kirjoitit varmaankin otteluketjuun heidän olevan täysiä vitsejä, kun ovat harjoitelleet koko kesän tollaisia pelimääriä varten?
Vaikka ei ketjun aiheeseen liitykään, tyypillistä valehteluasi. Koskaan ei ole ollut tilannetta, että ilmoitetun ja paikalla olevan katsojamäärän erotus olisi vähintään kaksinkertainen.
Minä valehtelen? Tyypillisesti? Kumpikohan esim. tuossa linkittämässäni 2004-PO-yleisömääräketjussa jatkuvasti "valehteli" ja muunteli totuutta?
Fakta: 9000/2=4500 IS, 2.12.2003.
Pyydätkö anteeksi?
Minä valehtelen?
Tässä:
"Muistanet myös nämä lehtikuvat otteluista joissa ilmoitettiin olevan yli 10000 katsojaa ja paikalla KORKEINTAAN puolet. ."
Ei tällaisia ole kuin sinun kuvitelmissasi.
Nuo aiemmat, vuosia vanhat asiat kaivat taas esille - kun et muuta enää keksi - mutta nekin on käyty niin moneen kertaan läpi, että en viitsi jatkaa nöyryyttämistäsi.
Varsinkaan kun ne eivät liity ketjun aiheeseen. Mitenkään.
Osaltani case closed.
Koita kasvaa.
Osaltani case closed.
Taas?
Olet aika epeli suorien kysymysten välttelemisessä ja Arhinmäkimaisessa politikoinnissa. Kaveri käy heittämässä soihdun tupaan ja luimii haneen toivoen ettei kukaan ehtinyt tarttua hihasta. Sitten kun lyödään faktaa pöytään, niin ollaankin "kasvun tarpeessa" ja mitä kaikkea oletkaan tässä aikojen saatossa keksinyt.
Oikeassa olet, ettei tämä liity (pelkästään) edelliseen paikallispeliin, mutta eiköhän tässä ketjussa ole soveliasta jatkaa, kun tänne kerran sen nuotion sytytitkin. Ja OK, korjataan tuo 10000+ 9000+:ksi, niin pitäisi kelvata sinullekin.
Taas?
Olet aika epeli suorien kysymysten välttelemisessä ja Arhinmäkimaisessa politikoinnissa. Kaveri käy heittämässä soihdun tupaan ja luimii haneen toivoen ettei kukaan ehtinyt tarttua hihasta. Sitten kun lyödään faktaa pöytään, niin ollaankin "kasvun tarpeessa" ja mitä kaikkea oletkaan tässä aikojen saatossa keksinyt.
Oikeassa olet, ettei tämä liity (pelkästään) edelliseen paikallispeliin, mutta eiköhän tässä ketjussa ole soveliasta jatkaa, kun tänne kerran sen nuotion sytytitkin. Ja OK, korjataan tuo 10000+ 9000+:ksi, niin pitäisi kelvata sinullekin.
Minä keskustelen aiheesta Jokerit, Jokereiden peli, taktiikka, pelaajat jne hyvin mielelläni. Pakon edessä keskustelen myös aiheesta yleisömäärät. Sinun tapasi keskustella vaan on niin lapsellinen ja provokatiivinen, että en jaksa inttää kanssasi. Mieti nyt vielä:
1. Totesin omana käsityksenäni sen, että eilisessä ottelussa ei ollut tuhansia tyhjiä paikkoja, vaikka sellainen väittämä tässä ketjussa esitettiin. Jokainen paikalla ollut näki, että sali oli lähes täynnä.
2. Korjasin faktan, että Jokerit sai viime vuonna täyden hallin useamman kuin kerran ja ilman HIFK:ta.
3. Totesin, että Jokerit jakaa ilmaislippuja, koska hallimme on niin suuri. Esimerkiksi HIFK:n yleisökeskiarvo 6 700 näyttäisi rumalta isolla Areenalla. Se olisi puolityhjä. Siksi väkeä houkutellaan enemmänkin, jotta olisi tunnelmaa pelicansässätsaipayms -otteluisssa.
4. Totesin faktan, että HIFK jakaa ilmaisia lippuja sekin kuten kaikki muutkin seurat. Lähde: oma postini kaudella 2004-2005.
Olen valmis asialliseen keskusteluun. Muu ei oikein kiinnosta. Ymmärrät varmasti yskän.
. Ei jääkiekko kiinnosta tuon enempää väkeä näillä kokoonpanoilla ja hinnoilla ainakaan syksyllä. Ja meillä on 13 000 katsoja halli...
Mitä Jokereiden pitäisi tehdä? Joko hallia pitäisi pienentää tai sitten sinne pitää saada katsojia muilla keinoin. Suomessa ei kukaan vedä 13 000 katsojaa (hallin uusi kapasiteetti lisäaitioiden jälkeen) kuin korkeintaan muutamaan runkosarjan otteluun - jos niihinkään.
Äh, en enää jaksa vääntää. Okei teillä on isoin halli, teillä on eniten katsojia, mun mielestä suuri osa niistä katsojista on sitä "muussia". Piste.
Ja mielestäni on ihan oikea veto yrittää saada halli täyteen keinolla millä hyvänsä- se palvelee varmaan kaikkien katsojien etua ainakin fiilismielessä- erätauot on sitten asia erikseen. Sitä mä vaan en ihan niele, että tästä näennäisestä täyttämisestä noinkin fiksu jätkä kuin sinä vedät omat johtopäätöksesi siitä että "Jokerit on kiinnostavin joukkue".
[end-of-itkuraivari]
Sitä mä vaan en ihan niele, että tästä näennäisestä täyttämisestä noinkin fiksu jätkä kuin sinä vedät omat johtopäätöksesi siitä että "Jokerit on kiinnostavin joukkue".
Fiksuudestani en sano mitään, mutta miten mun mieleeni nouseekaan tuo syyskuun tutkimus, jossa Jokerit oli ylivoimaisesti SM-liigan kiinnostavin joukkue :)
No, oli pakko heittää.
Kyllähän Areenalla on ongelmia siinä, että puoli-ilmaislipuilla yms sisään tulevaa väkeä ei jääkiekko kiinnosta. Tulevat ja menevät kesken erää miten sattuu ja eivät seuraa peliä. Mutta jos tuota väkeä ei olisi, halli olisi todella puolityhjä - ja tunnelma vielä hartaampi kuin se on nyt. Paha tilanne, ei hyvää ratkaisua.
Hyvä että fanikatsomoon on panostettu sekä Jokereiden että ennen kaikkea fanien itsensä toimesta. Se auttaa paljon otteluiden aikana, että edes sieltä saadaan ääntä. Muu halli on edelleen kuin kirkossa.
Jos mitenkään auttaa ymmärtämään tätä ongelmaa, niin käyn aina kun ehdin Nordiksella ja Espoossa katsomassa pelejä. Nordiksella on ollut tällä kaudella parempi meno päällä kuin pitkään aikaan. Osakiitos siitä kuuluu ns. toisen kerroksen faneille. Ja Espoossakin on havaittu elämää -vihdoinkin!
1. Samaa mieltä
2. Joo, kun mukaan otetaan tsägäfinaalit, jotka olisivat täyttäneet tuvan jopa espoossakin, jos sen joukkueen nyt voisi sinne asti kuvitella
3. Mjuu. Kysymys onkin siitä kuinka suuri osa tuosta 6727:sta on oikeita ihmisiä verratuna jokerien ILMOITTAMAAN 8460:aan.
(Lisäksi tämän keskustelun ulkopuolella ollaan paljon väännetty yleisömäärien kehityssuunnasta Jokerit -, HIFK + sekä täyttöasteesta)
4. Eiköhän, mutta missä määrin. Kts. ed kohta.
Muistanko oikein, että kutsuit minua valehtelijaksi? Tuleeko sitä anteeksipyyntöä vai perusteluja?
Muistanko oikein, että kutsuit minua valehtelijaksi? Tuleeko sitä anteeksipyyntöä vai perusteluja?
Toivottavasti et ole noin yksinkertainen oikeassa elämässä :)
Ensin valehtelet näin (sanatarkka lainaus): "Muistanet myös nämä lehtikuvat otteluista joissa ilmoitettiin olevan yli 10000 katsojaa ja paikalla KORKEINTAAN puolet. ."
Mitään tuollaista ei ole olemassakaan.
Kun jäit valehtelusta kiinni, alat vaatia anteeksipyyntöä. Siis minulta. Aika outo tapa?
Ja mielestäni on ihan oikea veto yrittää saada halli täyteen keinolla millä hyvänsä- se palvelee varmaan kaikkien katsojien etua ainakin fiilismielessä- erätauot on sitten asia erikseen. Sitä mä vaan en ihan niele, että tästä näennäisestä täyttämisestä noinkin fiksu jätkä kuin sinä vedät omat johtopäätöksesi siitä että "Jokerit on kiinnostavin joukkue".
Ihan vaan kommenttina tuohon eilisen pelin "ilmaisiin liipuihin".
Jokerit ei jakanut ilmaisia lippuja vaan ne jakoi yhteistyö kumppani. Yhteistyökumppanit lähes kaikki ottavat nykyään mielummin lippuja kuin loputtomia lappuja pelaajien takapuoliin.
Hyvä että fanikatsomoon on panostettu sekä Jokereiden että ennen kaikkea fanien itsensä toimesta. Se auttaa paljon otteluiden aikana, että edes sieltä saadaan ääntä. Muu halli on edelleen kuin kirkossa.
Jos mitenkään auttaa ymmärtämään tätä ongelmaa, niin käyn aina kun ehdin Nordiksella ja Espoossa katsomassa pelejä. Nordiksella on ollut tällä kaudella parempi meno päällä kuin pitkään aikaan.
Uskon, että ainoa tapa saada halliin lisää meteliä, on näiden nuorten kannattajien-esim jokerijunnujen ym.kautta. En tiedä, miten paljon niihin jo nyt on panostettu, mutta vaikea kuvitella että esim. keskiverto Reino 36 v muualla kuin fanikatsomossa (oli ilmaislipuilla tai ei) alkaa ilman tukevaa humalaa hallissa mitään huutamaan-siinähän voi vaikka nolata itsensä!
Ja niitä IFK:n lippuja kun saat, niin pistäppä mulle YV:llä : ) , mun ongelma on se, että saan kyllä Jokereiden, mutta en IFK:n matseihin vapaalippuja.
Lokakuun mediaseksikkyyslukuja odotellessa
Ihan vaan kommenttina tuohon eilisen pelin "ilmaisiin liipuihin".
Jokerit ei jakanut ilmaisia lippuja vaan ne jakoi yhteistyö kumppani. Yhteistyökumppanit lähes kaikki ottavat nykyään mielummin lippuja kuin loputtomia lappuja pelaajien takapuoliin.
Totta. Virallisesti "ilmaiset liput" jakaa yhteistyökumppani.
Kun jäit valehtelusta kiinni, alat vaatia anteeksipyyntöä.
Jätkä inttää vieläkin, eikä näemmä muista itsekään kirjoittamaansa. No, autetaan miestä mäessä. Kirjoitit 20:51:
Vaikka ei ketjun aiheeseen liitykään, tyypillistä valehteluasi. Koskaan ei ole ollut tilannetta, että ilmoitetun ja paikalla olevan katsojamäärän erotus olisi vähintään kaksinkertainen.
Onpas. Korjasin 10000>9000 ja löin loputkin faktat pöytään, mutta ei sekään kelpaa. Kutsu minua sitten yksinkertaiseksi. Jotenkin tuo saivartelusi ja vänkäämisesi on jo überväyrysmäistä, mutta se ehkä sitten onkin sinun brändisi JA:ssa.
Toivottavasti valistuneet lukijat muuten huomioivat, että Jokerit ovat kaksi kertaa (10028, 12373) isännöineet HIFK:ta, jonka johdosta nuo kotiottelujen yleisömäärät ovat mitä ovat. Tavanomaisella vastustajalla varustettu, ah niin kiinnostava jokerit olisi saalistanut n. 7200 katsojaa - ja tämä siis edelleen Hjallislisällä!
Ja niitä IFK:n lippuja kun saat, niin pistäppä mulle YV:llä : ) , mun ongelma on se, että saan kyllä Jokereiden, mutta en IFK:n matseihin vapaalippuja.
Lokakuun mediaseksikkyyslukuja odotellessa
Juu, pistän mieleen kun niitä taas tulee :)
Saas nähdä, onko HIFK halukas ostamaan ja julkistamaan lokakuun medialuvut. Muilla seuroilla siihen ei taidakaan olla kiinnostusta.
Totta. Virallisesti "ilmaiset liput" jakaa yhteistyökumppani.
Tiedämme hyvin, että ei ole olemassa ilmaisia lounaita ja tuskin ilmaisia lippujakaan...
. Korjasin 10000>9000 ja löin loputkin faktat pöytään, mutta ei sekään kelpaa.
Eli valehtelit aiemmin siis kun puhuit yli 10 000 katsojamääristä, jotka todellisuudessa ovat korkeintaan puolet siitä. Tiedän tämän siitä, että nykyään ja jo vuosia Jokereiden otteluissa on erittäin harvoin yli 10 000 katsojaa. Silloin kun määrä ylittyy, väkeä on taatusti paikalla enemmän kuin korkeintaan puolet ilmoitetusta. Joten väärässä olit.
Mitä tulee tuohon 9 000 katsojaan, ei edes se kelpaa kun ei ole mitään faktaa. Pistä faktat esille kun niitä väität pöytääsi lyöneen. Fakta on esimerkiksi yksityiskohtaisesti ja luotettavasti suoritettu laskutoimitus ja sen julkinen julkistaminen.
Kaikki muu on mielipiteitä. Esimerkiksi eräillä iltapäivälehtien kirjoittajilla oli menossa kova kampanja SM-liigan yleisökadosta muutamana kautena. Kerronpa suoraan miksi: samat kirjoittajat olivat yrittäneet myydä SM-liigalle oman yhtiönsä mediapalveluita ennen kausien alkamista. Kun palvelut eivät kiinnostaneet, alkoi kummasti kampanjanomainen kirjoittelu SM-liigan huonoista katsojamääristä. Sattumaa varmaankin.
Hull16, totta. Ilmaisia lounaita ei ole. Tiedän asiasta kuitenkin enemmän kuin viitsin tähän laittaa :)
Edit:
Jahas, Senior sitten laittoikin.
Ihan vaan kommenttina tuohon eilisen pelin "ilmaisiin liipuihin".
Jokerit ei jakanut ilmaisia lippuja vaan ne jakoi yhteistyö kumppani. Yhteistyökumppanit lähes kaikki ottavat nykyään mielummin lippuja kuin loputtomia lappuja pelaajien takapuoliin.
Ihan vaan kommenttina, että sitaatin ilmaisista lipuista voi ottaa pois. Jokerit jakaa avokätisesti ilmaiseksi lippuja yhteistyökumppaneilleen, jotka jakavat niitä ilmaiseksi eteenpäin. Ilmaisia myös sikäli, että lipuissa lukee niiden arvona 0 €, jolloin niistä ei myöskään makseta arvonlisäveroa. Eilen niitä oli jaossa vähintään 1450 kappaletta. Muissa, kuin IFK-otteluissa, niitä liikkuu arvioni mukaan vähintään 2000-3000 lippua per ottelu. Suuri jakomäärä selittää osin suuren paikalle saapumattomien määrän. Aika iso osa noista jää yritysten pöytälaatikoihin ja / tai jaetaan sellaisille henkilöille, joita ei kiekko kiinnosta paikalletulemiseen saakka. Sinänsä ihan kannatettavaa, että Jokerit hankkii, edes ilman lipputuloja, porukkaa katsomoihin, sillä siten se edes saa tuloja ottelunaikaisesta myynnistä.
Sinänsä ihan kannatettavaa, että Jokerit hankkii, edes ilman lipputuloja, porukkaa katsomoihin, sillä siten se edes saa tuloja ottelunaikaisesta myynnistä.
Niin onko olemassa ilmaisia lippuja?
Minä en ainakaan enää ota vastaan Viikkarin ilmaisia lippuja kun tulevat niin kovin kalliiksi ;-)
Mitä tulee tuohon 9 000 katsojaan, ei edes se kelpaa kun ei ole mitään faktaa. Pistä faktat esille kun niitä väität pöytääsi lyöneen. Fakta on esimerkiksi yksityiskohtaisesti ja luotettavasti suoritettu laskutoimitus ja sen julkinen julkistaminen.
Jaahas. Varauduthan sitten siihen, että sinuakin kutsutaan sitten valehtelijaksi samoin perustein. Minusta tuo on aika epätoivoista, mutta ei mitenkään uutta tai yllättävää.
Faktaa siis ei ole, että esim. 27.9 pelatussa Jokerien kotipelissä olisi ollut 6782 katsojaa, koska kukaan ei näitä sinun mukaasi laskenut? ookoo... :rolleyes:
Ehkä viimeistään tässä vaiheessa voisi siirtyä tänne: http://keskustelu.jatkoaika.com/showthread.php?t=23954&page=1&pp=40
Jaahas. Varauduthan sitten siihen, että sinuakin kutsutaan sitten valehtelijaksi samoin perustein. Minusta tuo on aika epätoivoista, mutta ei mitenkään uutta tai yllättävää.
Faktaa siis ei ole, että esim. 27.9 pelatussa Jokerien kotipelissä olisi ollut 6782 katsojaa, koska kukaan ei näitä sinun mukaasi laskenut? ookoo... :rolleyes:
Minusta voit vapaasti kutsua minua vaikka idiootiksi, sillä sellaiseksi itse itseni koen kun jaksan sinulle vastata edelleenkin. Missä ovat ne lupaamasi faktat siitä, että Jokereiden katsojamäärät ovat korkeintaan puolet ilmoitetuista? Annan säälistä sinulle uuden mahdollisuuden: en pitäydy keksimääsi yli 10 000 katsojamäärään, joka on korkeintaan puolet oikeasta. Se juttusi oli sitä silkkaa itseään...
Nyt on erikoistarjous: mulle kelpaa mikä tahansa Jokereiden katsojamäärä, jonka osoitat lupaamillasi faktoilla maksimissaan 50 prosentiksi todellisesta.
Saat tunnin aikaa.
Jos ei faktoja pian ala löytymään, jäi ikävästi taas kiinni valehtelusta. Väitit omaavasi faktoja, joita et omannutkaan.
Koska asia ei liity ketjun aiheeseen, voit vastata myös yv:nä. Tai perustaa asiasta oman ketjun faktoineen, jossa osoitat Jokereiden katsojamäärien olevan todellisuudessa korkeintaan puolet ilmoitetusta.
Isaksson
23.10.2005, 22:59
Niin kohdistin kritiikin lainauksen kirjoittajaan en muihin ..pahoittelut
Siis minulle, joka kirjoitin:
"Ei toki varmaankaan muuta lopputulosta, mutta kyllä Murphy Nortonille kunnon vastuksen antaa, kun tasaiselta lähdetään. Kokoero on kyllä sen verran huima, ettei varmaankaan pärjää, mutta olisi kiva nähdä. Ehkä ensi kerralla."
Eikös tuossa aika selvästi ole sanottu, että "ei toki varmaankaan muuta lopputulosta" (tästä pitäisi kyetä päättelemään minkalainen lopputulos oli kyseessä) ja "ettei varmaankaan pärjää" (tästä pitäisi tajuta, että pidän Nortonia kovempana tappelijana). Kuitenkin aika moni täällä on kirjoittanut kyseessä olleen "päällekarkaus". Ja sitä se minustakin oli, en silti asettanut lainkaan kyseenlaiseksi, kuten kirjoituksestani näkyy, kumpi voitti tai olisi voittanut vaikka oltaisiin lähdetty tasaiseltakin. Siitä huolimatta uskon, että Murphy ei ihan heittopussi tasaiselta lähdettäessä olisi, jos mielipiteeni on jonkun mielestä idioottimainen niin ei voi mitään. Olen edelleen sitä mieltä.
Lisäksi olin ensimmäisenä vaatimassa Heleniusta joukkueeseen juuri siitä syystä, että Norton Jokereihin tuli. Ei mitään selittelyjä, vaan suora myönnytys sille, että vastaava kaveri pitää joukkueessa olla.
vBulletin v3.8.6, Copyright ©2000-2013, Jelsoft Enterprises Ltd.