View Full Version : HIFK - Jokerit ti 11.10.2005
Tinke-80
10.10.2005, 14:41
Kaksi sm-liigan mahtiseuraa jotka kumpikin aloittivat kauden ehkä jopa ennätysmäisen huonosti kohtaavat huomenna Helsingin Jäähallilla. Kauden alusta on HIFK onnistunut nostamaan tasoaan ja on saanut hyvin voittoja alle viime peleistä, toisinkuin jokerit joka vieläkin tarpoo syvällä suossa. HIFK ykköskenttä on pelannut todella hienosti ja varsinkin Hauhtonen on yllättänyt monet olemalla HIFK'n ykköspistemies. Kymmenessä ottelussa pisteet 5+4 on todella hyvin mieheltä jonka piste-ennätys on viime kaudelta niinkin mahtava kuin 6+17. MYös HIFK'n ykköskentän muut pelaajat ovat saalistaneet hyvin pisteitä. Luttinen 1+5 ja Salmelainen 5+2. Mielenkiintoista on että HIFK'n 24 tehdystä maalista ykkösketjun hyökkääjät ovat tehneet 12, joka on melkein samanlainen osuus koko joukkueen tehdyistä maaleista kuin maineikkaan Pärä-Harkins-Kuhta akselin. Tästä ketjusta josta suurin osa HIFK-faneista on olettanut olevan täynnä kakkoskentän pelaajia, on tulossa yksi sm-liigan tehokkaimmista ykkösketjuista.
Kummankin joukkueen maalivahteina huomenna nähdään todennäköisesti amerikan ihmeet, HIFK'lla Askey (torj-% 92,14) ja Jokereilla Goehring (torj-% 90,59). Tilastojen valossa Askey on näistä kahdesta parempi, mutta kuten joku fiksu joskus jossain on sanonut, mikään ei valehtele paremmin kuin tilastot. Itse pari peliä Askeyltä nähneenä voin sanoa että välillä hän pompottelee kiekkoa erittäin epävarmasti ja välillä hän tiputtelee kiekkoja suoraan eteensä. Toisaalta välillä hän pystyy pitämään joukkuetta mukana pelissä pelaamalla todella upeasti ottamalla todella tärkeitä koppeja.
- tinke-80
on huomenna, yllättykää seuraavasta sanomastani vimmatusti, maalineduspelaaminen. IFKn tulee jatkaa ykkösketjun viitoittamaa yksinkertaista ja suoraviivaista peliä fyysisillä elementeillä höystettynä. Goehring on pieni kaveri, joka pelaa helposti maissa. Massaa maalille ja ripareita ronkkimaan. Jos aikaa on, kuluneesti: läheltä ylös. Tältä kaveriltä jää pienen kokonsa takia ylhäältä paljon auki, joten kiekot ilmaan.
Keep it simple, unohtakaa tässäkin pelissä kulmaväännöt ja aina maalille mustelmienkin uhalla. Siellä ei ole naapurilla riittävästi fyysistä vastusta, joten miehissä sinne ja vetoja, vetoja ja vetoja. Tyylipisteitä ei näissä jaeta, joten räkämaalit ratkaisee. Paketti ehjänä koko ajan (toka erä hävitään kuitenkin) ja kropat peliin. Sanoinko jo: maalille!
Ilman viikonlopun tapahtumia TPS-HIFK pelissä olisin ollut pomminvarma että Jokerit hoitaa matsin. HIFK ilman Jere Karalahtea olisi ollut hyvinkin kaadettavissa ja Jokerit olisivat vihdoinkin saanut sen ensimmäisen voittonsa. Jokereiden peli on parantunut ja on vain ajan kysymys koska avausvoitto otetaan, jopa tilastot puhuvat sen puolesta että se tapahtuu piakkoin. Mutta mutta. Tepsi-matsin tapahtumat varmasti nostattivat HIFK-leirissä kovan näytönhalun, tätä matsia eivät varmasti halua hävitä millään. Lisäksi uskon että HIFK Sheddenin johdolla haluaa nimenomaisesti todistaa ettei ylilyönteihin sorruta ja siksi pelkään sen vievän paljon lämpöä ottelusta. Toivotaan kuitenkin että nähdään taklauksia ja tiukkoja tilanteita, ettei ihan neppailuksi mene, sillä värittämisvastuu on kyllä HIFK:lla, sillä Jokerit keskittyy pomminvarmasti vain pisteisiin ja oman puolustuspelinsä formuun saattamiseen. Tasaista, mutta HIFK:lle.
Jokeriarska
10.10.2005, 15:42
Vaikka pisteitä on edelleen laihanlaisesti, niin kahdessa viime ottelussa Tapparaa ja HPK:ta vastaan on Jokereilla ollut havaittavissa orastavaa nousua. Kaksi rankkaritappiota koville vastustajille ei ole huono suoritus, ainakin näkemäni Tappara-peli oli ylivoimaisesti kauden parasta Jokeria ja 3 pistettäkin olisi voinut matkata Stadiin paremmalla maalivahtipelillä. HPK-matsissa Karl Goehring sitten kaiketi skarppasi aika huolella, päälle 40 torjuntaa, eikä yhtäkään takaiskua. Paitsi rankkareissa. Tiistaina tarvitaan samaa.
Tätä taustaa vasten tähän matsiin voi lähteä huomattavasti luottavaisemmin mielin hakemaan kolmea pistettä.
Toivottavasti tulee hyvä matsi.
Johannes
10.10.2005, 15:59
Kyllä tämä Shedden sotku vie valitettavasti HIFK:n ajatukset väkisinkin liikaa pois huomisesta pelistä. Kyllä siinä aina niin käy, kun on jotain isoa ulkopuolista sotkua mukana kuvioissa. Näkisin Jokerit ihan selkeänä voittajasuosikkina, koska HIFK ei varmasti valmistaudu ihan normaalisti ainakaan ajatustasolla huomiseen peliin. Muuten tietysti pitäisin HIFKiä voittajasuosikkina, mutta pelin ajoitus jo huomiselle tekee tilanteesta HIFK:lle urheilullisesti vaikean. HIFK osoittaa todella suurta selkärankaa, jos huomenna voittaa.
Lisäksi ihan tilastojen mukaan Jokereiden on "pakko" joskus saada 3 pistettä. Me tulemme sitten 22.10 Areenalle ja kostoksi voitamme siellä.
Vielä viimeisenä toiveena toivon, ettei Sihvonen Urheilulehden nettisivulla ennusta HIFKiä voittajaksi huomiseen peliin. Se olisi jo viimeinen niitti tappiolle. Petterille vielä muistutukseksi, että jääkiekko ei ole vakioveikkausta. Yritä kehittää analyysisi, niin että ennustat eri vaihtoehtojen todennäköisyyttä vai eikö osaaminen riitä.
Jack Daniel's
10.10.2005, 16:14
Ihmettelen todella, mikäli Jokerit saa DDR:stä mukaansa edes 1 pisteen. IFK on löytänyt kotonaan keinot jo HPK:n ja Kärppien kurissa pitämiseen ja Jokerithan on noita kahta joukkuetta valovuoden jäljessä monilla pelin osa-alueilla. Pieni laatikko ei edelleenkään sovi Jokereiden pelityyliin(ai mihin?). HIFK ajaa huomenna maalille rajusti, se on varma. Miten meidän mikki hiiri-pakkimme pystyvät tilanteet hoitamaan, sarja-avauksessa oltiin samalla kokoonpanolla ainakin totaalikusessa joka kerta kun IFK tuli sinisen yli.
Peli päättyy 8-1, Shedden nostetaan nyt viimeistään jumalten joukkoon, koska Hirso hoitaa Santalan heti alussa suihkuun, sitä ennen Tommi on vienyt Jokerit 0-1 johtoon ajassa 0.05. Heikki Laine tekee 4+2 ja hän myy tässä pelissä lahjaksi saamansa piraattikädet seuraavana päivänä Tiksin anttilan alennusmyynnissä.
Viime kausina ole päästy juurikaan jokerivoitoista nauttimaan. Paha rasti se on huomennakin. Sarjataulukkoa ei nyt kannata tuijotella. HIFK:n mv-pelin on onnistuttava 110%:sti. Askey ja Lundell ovat välillä esittäneet huippuotteita, mutteivat ainakaan vielä vakuuta minua tasaisuudellaan, mikä luo epävarmuutta meikäläisen persuksiin. Sama tilanne onneksi naapurissa. Jos kuvio menee siten, että 1. erän jälkeen HIFK:n mv:n torjunta-% hipoo 75%, niin kusessa ollaan. Lopuksi veikkaan tasuria 2-2 ja rankkarit kotijoukkueelle, Salmelainen lyö heti ekan sisään, Santala epäonnistuu. ...tai sitten Santala tekee 3+2 ja peli päättyy 2-5... Toivottavasti halli on täynnä ja porukalla ääni hukassa keskiviikkoaamuna.
Joo. Harvoin on näin epäselvistä asemista menty paikallispeliin. Jokereiden pelatessa voi tapahtua ihan mitä tahansa 0-0:sta 0-8:aan (voitto on toistaiseksi ollut se ainut mitä ei ole tapahtunut). Myös IFK:n otteista on ollut vähän vaikea saada selkoa. Mutta vaikka IFK:n peli oli alussa todella huonoa, niin viime aikojen voitot kovista joukkueista tekee siitä selvän suosikin eritoten kotihallissaan. Voiton puolesta puhuu myös se, että IFK:lla on pari tosi kuumaa gamebreakeriä (Salmelainen jne), Jokereilla ei ole ollut toistaiseksi ei gameä eikä breikkeriä.
Ottelun alku on todella ratkaiseva. Jokereilla on ollut pientä parannusta näkyvissä eritoten viisikkopelaamisessa ja -puolustamisessa. Pakka on myös pysynyt kasassa melko hyvin parin ottelun läpi, joten jos romahdusta ei tule alussa niin kaikki mahdollisuudet on voittoon. MUTTA jos IFK onnistuu taktiikassaan ja saa alussa taklattua, hiillostettua ja luisteltua niin pulassa ollaan. IFK tietää tasan tarkkaan että Jokereilla on mikkihiirejä puolustus täynnä ja että maalivahti on alle Linnanmäen vaaditun laitepituuden, joten voimalla tullaan ja painetta lyödään. Tähän olisi ihan yksinkertainen lääke olemassa: puolustajien nopeat avaukset, vikkelät siirrot ja kylmät purut, jonka jälkeen IFK väsyy ja tarjoaa mahdollisuuksia. Riittääkö Jokereiden nöyryys/järki tähän on sitten ihan eri juttu.
Avainasiat:
Maalivahtipeli (molemmat vahdit voivat ratkaista pelin molempiin suuntiin)
Jokereiden puolustus (jos ei jäädä hautomaan ja avataan nopeasti niin Jokerit on vahvoilla)
Ylivoimapeli (pari yv-maalia kuitenkin ratkaisee koko homman. Joko se on Santala tai sitten se on Salmelainen)
En usko että IFK:n Turun-keikka vaikuttaa mitenkään tähän otteluun. Tässähän on kuitenkin kyseessä ammattilaiset jotka ovat koko elämänsä ajan uhitelleet ja homotelleet toisilleen. Ei nyt isot miehet yhdestä Turun-reissusta voi sekaisin mennä.
Panzerfaust
10.10.2005, 19:43
IFK tietää tasan tarkkaan että Jokereilla on mikkihiirejä puolustus täynnä ja että maalivahti on alle Linnanmäen vaaditun laitepituuden, joten voimalla tullaan ja painetta lyödään.
Kankaanperä tulee todennäköisesti saamaan, jos ei haastetta niin velvollisuuden haastaa. Tällä kertaa siihen ei yksinkertaisesti ole varaa missään tapauksessa. Jos joku Jokereista tappelee, niin sen pitää olla joku hyökkääjistä.
Mapletoft yllättää YV-laukojan roolissa ja heittaa kaksi lätkää askiin. Göring liikkuu maalissa kuin BF-109 ilmassa ja väistää pommareiden raskaat kk:t.
No niin, Shedden ohjastaa joukkojaan siis huomenna penkin takana, kuten normaalistikin. Tiedossa lie kaikesta kohusta huolimatta jälleen fyysinen ja toivottavasti kuuma peli.
IFK:lta poissa Lostedt siis pelikiellon vuoksi, ja loukkaantumisten takia Fagerstedt ja Karalahti ainakin. Jokereilta poissa, ketkä?
IFK pelannee kotikaukalossa totuttua peliä, vastustajaa otetaan kovaa ja surutta, ja ajetaan suoraviivaisesti vastustajan maalia kohden. Ottelu ratkennee - yllätys, yllätys - maalinedustoilla. Ennakkoon ajateltuna vaikuttaa siltä, että IFK:lla on tämä osasto vahvemmin hallussa, kuten pitääkin. IFK:lla on suhteellisen isokokoisia ja sinnikkäitä hyökkääjiä, pystyvätkö Jalkanen&co. estämään punaisia tekemästä mitä huvittaa.
Saa nähdä, minkä vastaanoton Tommi Santala saa, ja toisaalta, missä kunnossa mies tässä vaiheessa on. Mielenkiinnolla seuraan myös muita narrifanien dissaamia pelaajia: Niinimäkeä, Mapletoftia ja Goehringia.
Toivotaan kiivasta paikallisvääntöä. IFK tuskin muuttaa kokoonpanoja viime pelistä, joskin Petrellin voisi nostaa takaisin kakkosketjuun ja vaihtaa Hirschovitsin&Häppölän pelipaikkoja. Lostedtin poissaolo ei taida peluututuksessa näkyä. Saas nähdä, kuka siellä penkillä istuu huomenna päivystämässä mahdollisia sääntörikkeitä.
Jari Levonen tuskin tuomitsee huomenna peliä, uskaltaisin sanoa.. Montakohan kameraryhmää vaihtoaition luona huomenna päivystää?
Veikataan vielä lopputulokseksi 4-1 kotijoukkueelle.
Number 11
10.10.2005, 22:57
Jari Levonen tuskin tuomitsee huomenna peliä, uskaltaisin sanoa..
Ottelun tuomarina toimii Timo Favorin.
Kankaanperä tulee todennäköisesti saamaan, jos ei haastetta niin velvollisuuden haastaa.
Kankaanperä pysyy kentällä aivan varmasti siinäkin tapauksessa, että Matikainen & Shedden heittäisivät Kankea ensin faxilla ja ryntäisivät sen jälkeen haastamaan häntä nyrkkihippasille puvut päällä ja krakat liehuen.
Sen verran asiasta on Kankaanperää informoitu, että ei lähde.
Panzerfaust
11.10.2005, 00:56
Sen verran asiasta on Kankaanperää informoitu, että ei lähde.
Toivottavasti näin. Kahdella pakilla(joista heistäkään kumpikaan ei ole fyysinen) pelatessa tulisi liian jänskä ilta.
Sledge Hammer!
11.10.2005, 08:06
HIFK:n voitonavaimet ovat huippujoukkueita (kyllä, Jokeritkin on sellainen) vastaan erikoistilannepelaamisessa sekä kummankin maalin edustalla. Jos ne tänään(kin) toimivat niin veikkaan niukkaa voittoa kotijoukkueelle. Jokereiden itseluottamus tuskin missään sfääreissä eli avausmaalin merkitystäkään ei sovi unohtaa.
Illan kysymys kuuluu käskyttäkö Immonen Beaboinin hakemaan Schnabelin tanssiin? Se varmaan selvää, että Römpötti noutaa Salmelaisen ja Koivisto Hauhtosen. HIFK:lla ei lienee viime aikaisten tapahtumien valossa varaa vastata tapahtumiin. Ehkä Laine hakee Mapletoftin, HIFK:hän iskee yleensä vastustajan ulkomaaliasiin nobody junnuilla. Vielä muutama kierros etteenpäin niin Penan pelaajabudjetista on käytetty yhden vahvistuksen rahat.
No, jos olisin ifk-fani, niin jokerivoitto tuntuisi selvältä. Ennusmerkit ovat ilmassa: Harkinsin viimeinen peli, ja Santalan ensimmäinen IFK:ta vastaan. Edelleen, ifk-fanina, olisin varma jostain H:0+5 ja S:5+0 lukemista..
Mutta kun tilanne on mikä on (olen siis Jokereiden kannattaja), veikkaan ifkn niukkaa 4-1 voittoa.
Se varmaan selvää, että Römpötti noutaa Salmelaisen ja Koivisto Hauhtosen. HIFK:lla ei lienee viime aikaisten tapahtumien valossa varaa vastata tapahtumiin. Ehkä Laine hakee Mapletoftin, HIFK:hän iskee yleensä vastustajan ulkomaaliasiin nobody junnuilla.
Kieli poskessa: kukahan noutaisi nimimerkki Tepan täältä takaisin Kärppäosioon huutelemasta vieraisiin pöytiin puoli-asiattomuuksia.
Olisihan se ollut jotain nähdä taas Pena penkin takana. Toivottavasti Sheddenille laitetaan roudariteippiä suun eteen lämmittelyn ajaksi. Jos tilanne alkaa haista myllylle, ohjeistakaa se huutamaan omille: älä lähre shinne!.
Kyllähän Jokereitten voitto roikkuu ilmassa. Lähde: Veikkiksen kerroin on sama koti- ja vierasvoitolle.
flintstone
11.10.2005, 10:11
Kyllähän se viime aikojen otteiden perusteella on täysin selvää että IFK lähtee peliin selkeänä ennakkosuosikkina, IFK on pystynyt voittamaan jo oikeasti kovia joukkueita me olla voitettu vielä ketään. Jokerit on tässä pelissä haastaja joka voi kaiken mennessä nappiin taistella ottelun voitosta mutta jos taas aletaan haahuilemaan niin IFK voittaa pommin varmasti.
Meidän peli on pitkän kaavan mukaan löytymässä mutta riittääkö se kovassa iskussa olevaa IFK:ta vastaan sen kotikaukalossa, ehkä tai sitten ei. Joka tapauksessa luvassa lienee alusta loppuun asti jännä peli ja veikkaan että Jokerit pystyy nappaamaan DDR-hallista mukaansa ainakin pisteen, toivottavasti vihdoin jo kaikki kolmekin se tosin vaatii sitä että Kalle jatkaa Hämeenlinnassa nähtyjä otteita ja yhtään helppoa ei enää livahda sisään.
Jännä nähdä millaiseen kuosiin puolustus tänään saadaan kun Järventie ei ole mukana, jokohan Kantee olisi pelikunnossa?
Pärdelle tiedoksi Jokereiden poissaolijat: Martti Järventie, Kevin Kantee (on palailemassa piakkoin kokoonpanoon), Marko jantunen ja Arto Kuki.
Ehkä Laine hakee Mapletoftin.Se on bisset Laineelle jos se jollakin konstilla saa Mapletoffeeseen liikettä. Ihan sama miten, jotenkin se äijä vaan pitäisi saada liikkeelle. Ja noutajille tiedoksi, että jos jonkun haette niin valitkaa Jesse, Maple tai joku muu alisuorittaja. Niiden puuttumista ei edes kurinpitoelin havaitse.
Pahaltahan tämä näyttää. Tässä on jo vuosia saanut tottua siihen, että naapuria vastaan ollaan ainakin veskaririntamalla oltu valovuosi edellä. Ei olla enää ja sen pelkään johtavan tällä kertaa vierastappioon. Sellaisia Jokeri-laseja en ole vielä löytänyt, joiden läpi Pikku-Kalle näyttäisi varmalta ja kiekot liimavalta veskarilta.
Eipä tässä silti ihan kaikkea toivoa viitsi heittää. Tällä kertaa kuuma peli helvetillisellä jäähymäärällä höystettynä voisi olla Jokereille jopa eduksi. Kolmella kolmea vastaan + Salmelaisen noudolla homma voisi toimia. Jonkun vaan pitää ensin saada se mini-buffalo kiinni. Ja se joku ei voi olla Kankaanperä.
Action man
11.10.2005, 11:31
Nyt olis oiva tilaisuus saada Jokeri-leiriä lisää otsikoihin. Heti kun Ton Salmelainen on kaukalossa niin joku voisi vetää sen kunnon tappeluun mukaan.
Kannattaisi sopia vaikka jotkut käsimerkit koska noutaja tulee tai sitten jo kopissa sopia asia.
Nähtäisi taas kurinpitoelimen toimintaa ja olisi kiva nähdä miten Pena ja Shedden reagoi tähän. Varmaan olisi heillekin ihan ok.
Illan kysymys kuuluu käskyttäkö Immonen Beaboinin hakemaan Schnabelin tanssiin? Se varmaan selvää, että Römpötti noutaa Salmelaisen ja Koivisto Hauhtosen. HIFK:lla ei lienee viime aikaisten tapahtumien valossa varaa vastata tapahtumiin. Ehkä Laine hakee Mapletoftin, HIFK:hän iskee yleensä vastustajan ulkomaaliasiin nobody junnuilla. Vielä muutama kierros etteenpäin niin Penan pelaajabudjetista on käytetty yhden vahvistuksen rahat.
Menes Tepa nyt tekemään läksysi ja syö puurosi. Äitisi tulee kotiin ihan pian.
Aurinkotuuli
11.10.2005, 11:59
Ja ihmettelemme, vieläkö Waltteri käskyttää käsilaukkumiehiään vai onko Hjalmari jo saanut hankituksi uuden veijarin vetämään tätä suippoleukakatrasta. Itse ottelu ei tietenkään kiinnosta ketään, vaan se, missä ajassa Tanja Karpela poistuu matsista syvästi järkyttyneenä ja ennen kaikkea miksi. Lisää jännitystä aiheutuu siitä, onko Hevonen Hallissa vai Vermossa ja ennen kaikkea miksi olisi ja siitä, muistivatko hallin myyjät vihdoinkin jalopenot. Tauot toivottavasti kestävät täydet Hjördis-minuutit, jotta nautinto pitkittyisi.
Eiköhän nää "noutaja" jutut voida taas unohtaa vähäksi aikaa ja koittaa keskittyä siihen (kuitenkin ehkä mahdollisesti) olennaiseen, eli pelaamiseen...
Tilastovoitto jokereille, ei vaan, oikeasti luulisin, että Narrien pali alkaa pikkuhiljaa kulkea ja tasainen matsi on tulossa. 3-2 jommalle kummalle.
Harkins 0+1
Santala 1+1
Ei mulla muuta, ei teitä kiinnosta kuitenkaan...
31 Jan Lundell, Maalivahti AK
33 Tom Askey, Maalivahti
48 Hannu Pikkarainen, Vasen puolustaja AK
3 Robert Schnabel, Oikea puolustaja AK
29 Arttu Luttinen, Vasen laitahyökkääjä AK
27 Janne Hauhtonen, Keskushyökkääjä AK
8 Tony Salmelainen, Oikea laitahyökkääjä AK
77 Pasi Saarinen, Vasen puolustaja
14 Mikko Turunen, Oikea puolustaja
39 Pasi Salonen, Vasen laitahyökkääjä
9 Peter White, Keskushyökkääjä
4 Kim Hirschovits, Oikea laitahyökkääjä
42 Mikko Kurvinen, Vasen puolustaja
2 Teemu Laakso, Oikea puolustaja
32 Lennart Petrell, Vasen laitahyökkääjä
24 Jermu Porthen, Keskushyökkääjä
19 Turo Järvinen, Oikea laitahyökkääjä
28 Tobias Salmelainen, Vasen puolustaja
41 Heikki Laine, Hyökkääjä
37 Eetu Holma, Vasen laitahyökkääjä
13 Toni Häppölä, Keskushyökkääjä
12 Joonas Vihko, Oikea laitahyökkääjä
31 Jan Lundell, Maalivahti AK
33 Tom Askey, Maalivahti
Ihan odotettu kokoonpano. Askeyn olisin halunnut maaliin, mutta valmentajamme päättää.
Jannen on hyvä saada minuutteja näitä heikompia joukkueita vastaan. Mitä nyt sarjataulukkoa katselee.
Kolmas Johannes
11.10.2005, 12:55
Ihan oman mielenkiintoni vuoksi toivon, että menisi edes vähän hulinaksi, sillä olen paikalle menossa. Kuuma ottelu lienee luvassa, ainakin siis toivon niin.
Yleisöä voinee olla rutkasti, mutta muuten tuosta on mahdotonta sanoa mitään. Jokerit näin edellisen kerran Ilves-pelissä, jolloin joukkueen peli oli paskaa.
Mielenkiintoisemmat asetelmat toki kuin monasti aiemmin paikallispeleissä.
Kun SM-liigassa saa kerta laukoa kiekkoja alkulämmön aikana vastustajan puolelle, niin toivottavasti HIFK treenaa tänään kaukolaukauksiaan ja jokainen jätkä lämää punaviivalta narrimaaliin - aina pitää yrittää uudelleen jos ei kiekko maaliin mene.
Otteluhan päättyy Hirschovitsin tekemään maaliin jatkoajalla - HIFK vie 3-2.
31 Jan Lundell, Maalivahti AK
33 Tom Askey, Maalivahti
48 Hannu Pikkarainen, Vasen puolustaja AK
3 Robert Schnabel, Oikea puolustaja AK
29 Arttu Luttinen, Vasen laitahyökkääjä AK
27 Janne Hauhtonen, Keskushyökkääjä AK
8 Tony Salmelainen, Oikea laitahyökkääjä AK
77 Pasi Saarinen, Vasen puolustaja
14 Mikko Turunen, Oikea puolustaja
39 Pasi Salonen, Vasen laitahyökkääjä
9 Peter White, Keskushyökkääjä
4 Kim Hirschovits, Oikea laitahyökkääjä
42 Mikko Kurvinen, Vasen puolustaja
2 Teemu Laakso, Oikea puolustaja
32 Lennart Petrell, Vasen laitahyökkääjä
24 Jermu Porthen, Keskushyökkääjä
19 Turo Järvinen, Oikea laitahyökkääjä
28 Tobias Salmelainen, Vasen puolustaja
41 Heikki Laine, Hyökkääjä
37 Eetu Holma, Vasen laitahyökkääjä
13 Toni Häppölä, Keskushyökkääjä
12 Joonas Vihko, Oikea laitahyökkääjä
Hieman kummastuttaa Lundellin peluutus kieltämättä, muuten aika odotettu kokoonpano. Hirso näemmä palaa kakkosen laidalle.
Näin äkkisilteen voisi veikata Jokeripuolustukselle ongelmia tuon Porthenin johtaman ketjun kanssa. Kolme suht isokokoista nuorta hyvällä fysiikalla painamassa kohti maalia. Edellisessä pelissä Kärppiä vastaan loivat hyvin painetta, mutteivät saaneet kiekkoa ohi Bäckströmin. Tänään voisi olla saumaa ohittaa Hermanni.
Toivottavasti tiedossa on hieno kiekkoilta.
Hieman kummastuttaa Lundellin peluutus kieltämättä, muuten aika odotettu kokoonpano.
Peluutetaan maalivahteja vuorotellen. Seuraava otteluhan IFKlla on Espoon LänsiAuto Areenalla(hui!), jossa Lundell ei kuulemma uskalla pelata(hui!). Askey kuulemma uskaltaa(hui!)
Peluutetaan maalivahteja vuorotellen. Seuraava otteluhan IFKlla on Espoon LänsiAuto Areenalla(hui!), jossa Lundell ei kuulemma uskalla pelata(hui!). Askey kuulemma uskaltaa(hui!)
Kappas, tätä en muistanutkaan. Pahamaineinen Länsi-Auto Areena. Asia selvä, ei ihmeteltävää. Jokereita vastaan ei tarvitse siis ostaa Lundellille vaippaa, säästyy nekin rahat sakkokassaan.
Isokissa
11.10.2005, 13:48
28 Tobias Salmelainen, Vasen puolustaja
41 Heikki Laine, Hyökkääjä
37 Eetu Holma, Vasen laitahyökkääjä
13 Toni Häppölä, Keskushyökkääjä
12 Joonas Vihko, Oikea laitahyökkääjä
Vain pakki puuttuu.
Mielummin näkisin
28 Tobias Salmelainen, Vasen laitahyökkääjä
13 Toni Häppölä, Keskushyökkääjä
41 Heikki Laine, Oikea laitahyökkääjä
Halliin en kerkeä, onneksi on Canal+ kotona
Askey-Kalle asetelma olisi ollut kiva nähdä, mutta ei sitten. Kalle yllätti pelaamalla hyvin Kerhoa vastaan ja toivoa sopii, että tahti jatkuu samanlaisena myös tänään. Toivoa sopii myös, että tehdään enemmän maaleja kuin lauantaina ja eiköhän Santalankin olisi jo aika heilutella maaliverkkoa oikelta puolelta. Ifk tulee perinteisesti alussa päälle kuin herhiläinen ja se kun kestetään, niin homma helpottuu huomattavasti.
Surenkin haastaa Sheddenin käytävällä ja BigBrother kamerat seuraavat tiiviisti tilannetta.
Mielummin näkisin
28 Tobias Salmelainen, Vasen laitahyökkääjä
13 Toni Häppölä, Keskushyökkääjä
41 Heikki Laine, Oikea laitahyökkääjä
Samoin. Hesus irti!
Paikalle kaiketi menossa, pelonsekaisin tuntein odottaen minkälaisesta hanskat kädessä suoritetusta nokkapokasta ylireagoidaan vahvasti Favorinin taholta ja laitetaan äijää suihkuun. Veikataan myös kurinpitoelimen toruvan ja rankaisevan IFK:ta, jos ja kun ottelun liian törkeän väkivaltaiset tapahtumat menevät Muukkosen käsittelyyn.
Ei vaan, hyvää matsia tiedossa luultavasti. Saas nähdä, miten pienikokoinen narri-puolustus aikoo maalinedustat siivota. Pelottelulla IFK:lle 3-1.
Hauptmann
11.10.2005, 14:09
Otteluennakosta:
"Eric Beaudoin, Jokerit
Satakiloinen järkäle viihtynee hyvin HIFK:n pienessä kaukalossa."
Vaikka ottelun jälkeen ifk-fanit sanovat ifk:n voittaneen Jokerit 100-0 fyysisyydessä, uskon Jokerien antavan hyvän vastuksen. Erityisesti Beaudoin viihtynee pienessä kaukolossa, eivätkä Kalteva, Kankaanperä, Valtonen tai Santalakaan ole ihan mitään pieniä kavereita.
Voittaisiko Jokerit tänään ensimmäistä kertaa varsinaisella peliajalla?
Surenkin haastaa Sheddenin käytävällä ja BigBrother kamerat seuraavat tiiviisti tilannetta.
Heh, vieläköhän Veskulla on Roosters-aikaiset harttarit mukana...
Mielenkiintoinen ottelu tiedossa, erikoistarkkailtavia pelaajia on useita, niin omissa kuin vihulaisellakin.
Vieraat:
Jesse Niinimäki - KalPa-ottelun olen toistaiseksi tältä superlahjakkuudelta nänhyt tällä kaudella, eikä silloin esittänyt yhtään mitään. Mielelläni näkisin tältä taitoniekalta onnistumisia vielä uransa aikana, joten kiva nähdä onko otteissa edelleenkään piristymisen merkkejä.
Tommi Santala - Huippupelaaja, lisäksi elävä IFK-legenda. Isokokoisena taitopelaajana edustaa tällaista ihannekiekkoilijaa, kiva nähdä minkälaiseen suoritukseen yltyy entistä työnantajaansa vastaan, nyt kun alkaa aikaero ja muu muuttohässäkkä hiljalleen väistymään.
Teemu Kuusisto - Kiekko-Vantaa- ajoistaan saakka ollut erityisseurannassani, eipä ole nelosketjun roolissaan päässyt liigajäillä pahemmin loistamaan. Todistettavasti kova maalitykki Mestiksessä, olisi kiva joskus nähdä hyökkäävässä ketjussa liigassa. Saattaa olla sellaisessa pelannutkin Jokereissa, enpä vaan ole itse nähnyt muussa kuin raatajan roolissa. Aika pehmeältä vaikuttaa, vaikka massaa ja voimaa pitäisi löytyä fyysiseenkin peliin riittävästi.
Lisäksi se Eric Beduiini on seuraamisen arvoinen, sillä isokokoisena kaverina saattaa tehdä vaikka minkälaista jäynää kulmissa ja maalilla. Mapletoft puolestaan väläytteli ainakin siinä KalPa-pelissä napakkaa rannariaan, katsotaan osuuko tällä kertaa verkkoon asti.
Kotijoukkueesta luonnollisesti kaikki on tarkemman seuraamisen alla, mutta nostetaan yksi ylitse muiden:
Lennart Petrell: Aito IFK-ikoni on ottanut viime kierroksilla vastuuta maalinteossa, tätä on odotettu. Ajelee, taistelee ja kynäilee, menossa on odotetusti Lennartin läpimurtokausi liigatasolla. Barinka sai aikanaan nuorten kisoissa kokea nenänsä kustannuskella Lennun mahdin, tänään voisi olla jonkun narrin vuoro joutua levyksi jään pintaan.
Odotan myös mielenkiinnolla nuoren Pasi Salosen edesottamuksia, sekä tietysti Peter Whiten syttymistä kunnon liekkiin. Kaiken kaikkiaan mielenkiintoiset ketjukoostumukset on kasassa, tehoja odotan muiltakin kuin vain ykköseltä.
Joka tapauksessa, tulikuuma Lennart Petrell noussee oman analyysini perusteella illan hahmoksi, maalivahtipelin lisäksi luonnollisesti. Punapää #32 sekä Jan Lundell toiminee takuuhahmona IFK:n kerätessä pisteet tililleen illan kamppailusta.
Hieman kummastuttaa Lundellin peluutus kieltämättä, muuten aika odotettu kokoonpano. Hirso näemmä palaa kakkosen laidalle.
Muulla tavalla aika odotettu kokoonpano kyllä, mutta tämä maalivahtivalinta ihmetyttää. Askey hankittiin tänne ykkösmaalivahdiksi, ja nyt on alla kaksi helvetin vakuuttavaa ottelua. Pisteet Kärpiltä ja TPS:ltä olivat Askeyn ansiota. Minkä takia kuuma maalivahti istuu penkillä, kun on torjunut jo kaksi huippupeliä putkeen?
kaksoismetro
11.10.2005, 14:33
35 Joonas Hallikainen, Maalivahti
73 Karl Goehring, Maalivahti AK
1. kenttä
40 Sami Lepistö, Vasen puolustaja AK
12 Markus Kankaanperä, Oikea puolustaja AK
11 Tomek Valtonen, Vasen laitahyökkääjä AK
22 Tommi Santala, Keskushyökkääjä AK
9 Tony Virta, Oikea laitahyökkääjä AK
2. kenttä
3 Brad Norton, Vasen puolustaja
25 Kari Martikainen, Oikea puolustaja
23 Petri Varis, Vasen laitahyökkääjä
30 Petri Pakaslahti, Keskushyökkääjä
16 Toni Dahlman, Oikea laitahyökkääjä
3. kenttä
7 Mikko Kalteva, Vasen puolustaja
26 Jan Latvala, Oikea puolustaja
72 Eric Beaudoin, Vasen laitahyökkääjä
29 Justin Mapletoft, Keskushyökkääjä
18 Ilari Filppula, Oikea laitahyökkääjä
4. kenttä
4 Samuli Jalkanen, Vasen puolustaja
94 Teemu Kuusisto, Vasen laitahyökkääjä
14 Jesse Niinimäki, Keskushyökkääjä
15 Arto Koivisto, Oikea laitahyökkääjä
Kuka Brad Norton? Milloin me sellainen ollaan hankittu?
Mieluiten Det-Col tyyppinen +200pm, voitto IFK:lle 6-5 ja. matsi, mutta niitähän ei saa pelata kun säännöt tai ainakin KPVK kieltää.
Kaiken tämän kentällä, sen laidalla ja ulkopuolella sattuneen sotkun siivittämänä ja kaiken lisäksi TV:otteluna HMV-neppailu 1-1 + rl. Jee.
ennustaja
11.10.2005, 14:34
Kuka Brad Norton? Milloin me sellainen ollaan hankittu?
193/106 ... huhuh. Nyt tuli voimaa takalinjoille. Hyvä Masa !! Mielenkiinto illanpeliä kohtaan juuri tuplaantui.
Brad Norton (http://www.hockeydb.com/ihdb/stats/pdisplay.php3?pid=00026603)
Jokereiden tiedotus toimii!!!
Baarimikko
11.10.2005, 14:36
BRETT HARKINS :DDDD ei sitten tullu HIFK matsia pelattua :)
Missä Harkins on? Eikö pääse pelaamaan jäähyväisotteluaan Suomessa vanhan palkanmaksajansa hallissa?
flintstone
11.10.2005, 14:44
Kuka Brad Norton? Milloin me sellainen ollaan hankittu?
Tuosta huhuiltiin (ei nimestä, uudesta puolustajasta kylläkin) täällä jatkoajassa meidän omassa osiossa.
Näyttäisi olevan ihan miehekkään kokoinen roikale ja toivottavasti on jalalla sen verran nopea että selviää isolla jäälläkin. Harkins lienee sivussa siksi että meidän kokoonpanoon ei muuten olisi ulkomaalaiskiintiön sisään tämä uusi pakki enää mahtunut.
Ihan mielenkiintoisen näköinen kokoonpano ja tämä Norton on hyvä lisä tuonne takalinjoille sillä lisää fyysisyyttä sinne on jo keritty kaipaamaankin.
Missä Harkins on? Eikö pääse pelaamaan jäähyväisotteluaan Suomessa vanhan palkanmaksajansa hallissa?
Eihän tuossa kokoonpanossa ole tilaa, kun on jo neljä ulkomaalaista.
Harkins lienee sivussa siksi että meidän kokoonpanoon ei muuten olisi ulkomaalaiskiintiön sisään tämä uusi pakki enää mahtunut.Tämä on ihan hyvä veto. Harkins on joka tapauksessa lähdössä joten pelaillaan niillä ketkä joukkueessa jatkavat. Harkins ei mitään huikeita otteita ehtinyt esittää, mutta muutoin ja Jokerien silloinen sentterivaje huomioiden ihan OK siirto. Kiitokset ja näkemiin.
Sitten tämä Brad Norton, vieläkö Masa ehtii heittämään lisää toiveita ennen illan peliä ? Sentteri ja piiiitkä pakki ainakin hankittiin kiitettävällä ripeydellä, mulla olis vielä pari ideaa.... ves.
Eikä yhtään harmita, että matsi jää väliin. Perkele.
31 Jan Lundell, Maalivahti AK
33 Tom Askey, Maalivahti
48 Hannu Pikkarainen, Vasen puolustaja AK
3 Robert Schnabel, Oikea puolustaja AK
29 Arttu Luttinen, Vasen laitahyökkääjä AK
27 Janne Hauhtonen, Keskushyökkääjä AK
8 Tony Salmelainen, Oikea laitahyökkääjä AK
77 Pasi Saarinen, Vasen puolustaja
14 Mikko Turunen, Oikea puolustaja
39 Pasi Salonen, Vasen laitahyökkääjä
9 Peter White, Keskushyökkääjä
4 Kim Hirschovits, Oikea laitahyökkääjä
42 Mikko Kurvinen, Vasen puolustaja
2 Teemu Laakso, Oikea puolustaja
32 Lennart Petrell, Vasen laitahyökkääjä
24 Jermu Porthen, Keskushyökkääjä
19 Turo Järvinen, Oikea laitahyökkääjä
28 Tobias Salmelainen, Vasen puolustaja
41 Heikki Laine, Hyökkääjä
37 Eetu Holma, Vasen laitahyökkääjä
13 Toni Häppölä, Keskushyökkääjä
12 Joonas Vihko, Oikea laitahyökkääjäOnko mulla mennyt joku uutinen Benysekistä ohi, vai miksei mies ole kokoonpanossa? Tietääkseni ei ole loukkaantunut, mutta lähtikö jo takaisin Ruotsiin?
Jokerit on näköjään palkanneet uuden pakin, jolle on aika miehekkäät mitatkin. Sääli, ettei pääse illan matsiin, koska odotettavissa on kuuma ja tapahtumarikas kamppailu. Tosin usein, kun odotukset matsiin ovat korkealla, niin matsista tuleekin väritön neppailu. Toivottavasti niin ei käy tänään.
HIFK on tehnyt kotona epäurheilijamaiset kahdeksan maalia, Jokerit vieraissa törkeät kuusi häkkiä. Koska odotettavissa on nollakiekkoilua, eikä tappeluita enää suvaita, voidaan Urheiluruudun, Tulosruudun, Nelosen urheilun ja Jämsän paikallis-tv:n kamerat vapauttaa muihin tilaisuuksiin taltioimaan riettauksia.
Muok. Norton varmistui.
Johannes
11.10.2005, 14:56
Jee, Jokerit ovat signanneet tappelijan. Tervetuloa Brad Norton. Ei sitten saa hakata meidän taitopelaajia.
Brad Norton on tänään jo pelissä mukana ja Harkins lopetti Jokeri-uransa ottelua aikaisemmin kuin luultiin. Tässä alkaa oikein jo odottaa illan peliä, kun Norton on selkeästi hommattu pelkäksi tappelijaksi Jokereihin. Huomaa, että Surenkin on liittynyt valmennustiimiin, heti palkataan vähän erinäköinen pelaaja, hyvä homma.
Toi oli kyllä autokauppiaan kovin tempasu ikinä ja hyvin malttoi pitää tiedon sisällään.
Nyt meidän täytyy uhrata Vihko noutamaan tää "kaappi".
Meni nyt pitkävetokin uuteen harkintaan ...tanan virmanen, ei vaan onnea hyvästä kaappauksesta.
Matsissa on pitkästä aikaa mielenkiintoisia seurannan kohteita vaikkei Pate pelaakkaan.
Taitaa mennä rankkariskabaan tän matsin ratkaisu
Jee, Jokerit ovat signanneet tappelijan. Tervetuloa Brad Norton. Ei sitten saa hakata meidän taitopelaajia.
Jep, näin taisivat tehdä. Nyt sitten odottelemaan Penan vastaliikettä. Shedden haluaa jengiinsä varmasti jonkun kovanaaman. Ulkomaalaispaikkaa tarvitaan hyökkäykseen, joten voikohan tässä odottaa Heleniuksen tai Nielikäisen kohta pakkaavan kamojaan ja starttaavan moottorin kohti Helsinkiä..?
Mielenkiintoa illan matsiin tuli hieman lisää kyllä, kieltämättä.
Siinä vaiheessa kun Surenkin pääsee tekemään Jokerien kentälliset, tässä meitin ykkönen.
3 Brad Norton, Vasen puolustaja
12 Markus Kankaanperä, Oikea puolustaja
11 Tomek Valtonen, Vasen laitahyökkääjä
22 Tommi Santala, Keskushyökkääjä
72 Eric Beaudoin, Oikea laitahyökkääjä
Ps. Kysykö kukaan keltään onko tällä uudella pakilla jalat ? Tästä sitten raporttia tänks.
Kyynikko
11.10.2005, 15:12
Jep, näin taisivat tehdä. Nyt sitten odottelemaan Penan vastaliikettä. Shedden haluaa jengiinsä varmasti jonkun kovanaaman. Ulkomaalaispaikkaa tarvitaan hyökkäykseen, joten voikohan tässä odottaa Heleniuksen tai Nielikäisen kohta pakkaavan kamojaan ja starttaavan moottorin kohti Helsinkiä..?
Mielenkiintoa illan matsiin tuli hieman lisää kyllä, kieltämättä.
Jos jonkunlainen vastaliike pitää tehdä, niin hommataan mielummin niitä KÄSIÄ eikä mörssäreitä!! Jokereilla on käsiä, meillä ei!
Panzerfaust
11.10.2005, 15:13
kun Norton on selkeästi hommattu pelkäksi tappelijaksi Jokereihin.
Ei varmasti ole hankittu pelkäksi tappelijaksi. Jos pysyy pystyssä luistimet jalassa ja saa Hauhtosen tai edes Whiten joskus kiinni, niin pelilllisesti tärkeä lenkki Jokereiden maalinedustalla. Kankaanperä on ihan oikeasti ollut siellä yksin.
Tänään pieni ongelma kun Karalahti sivussa ja Lostedt kiellossa. Mikäli Kankaanperä tai jopa tämä uusi Brad haluaa tanssikaverin, niin Scnappi on
tulilinjalla. Nyt on vain niin, että tässä tilanteessa Schnappia ei sovi menettää, koska hän on puolustuksen runko maalinedustalla.
Toivon siis hartaasti, ettei Schnappi erehdy hippaisiin, muuten voi olla meidän
maalinedustalla aikamoista härdelliä sen jälkeen.
Hesus on se kaveri jota tänään voidaan uhrata, jos tarve vaatii. Ja jos narrit yrittää ottaa Scnapin pois joka on meidän profiilipelaaja....ja sitä kautta koskematon...:o), niin meidän on napattava pois narrien profiilipelaaja, tämä mikä sen nimi nyt olikaan Sandels, Sandelin, Santalainen...San.....
Siitä on taas vierähtänyt aikaa, että Jokerit saa näin isoa kerrointa IFK:n vieraana. Koitetaanhan käyttää hyväksi tämä, kun rosterit kuitenki hieman eri tasoa ja tämä vastaveto-taktiikka on purrut tällä kaudella tähän mennessä aina.
Jokereilla on nyt tuo Norton. Saa nähdä pysyykö herra yhtään mukana pelissä, mutta fyysisyyttä se ainakin tuo Jokereiden maalineteen. Toivottavasti IFK:n liike ja taklausinnokkuus on samaa luokkaa kuin viime viikolla. Voi tietenkin olla liikkeen kanssa käynnistysvaikeuksia, mutta ei siinä mitään.
Whiten pitäisi alkaa pikkuhiljaa näyttämään osaamistaan. Mutta vieläkin ihmettelen, että miksi Häppölää pitää väkisin peluuttaa keskellä ja Hirsoa laidassa kun mielestäni toimisi toisin päin paremmin. Hirso taitaa nyt hoitaa Whiten puolesta omassa päässä senan hommia, mutta miksei Häppölä tähän paikalle?
No eipä siinä, toivotaan, että saataisiin taas joku piste, vaikka vaikeaa se tulee todellakin olemaan. Gööringkin pikkuhiljaa liekeissä. Onneksi peli Jäähallissa. Saa nähdä mikä on Lundellin päivän vire.
Jokereilla on nyt tuo Norton.
Norton-ja-norton. Hankitaan me kostoksi Harley Davidson.
Hienoa, että SM-Liigaan on viime päivinä tullut eloa ja säpinää. Saattaa olla hyvä, että Jokereissa valmistaudutaan mediamyllyyn Nortin kanssa. Mediamillejä: Shedden/Lostedt vs Surenkin/Norton. Tästä voi tulla mielenkiintoista.
Jos jonkunlainen vastaliike pitää tehdä, niin hommataan mielummin niitä KÄSIÄ eikä mörssäreitä!! Jokereilla on käsiä, meillä ei!
Näin minäkin asiaa pohdin ennen kauden alkua eli Hifk:lta löytyy lihaa ja meiltä handuja. Fakta kuitenkin on Jokerien osalta ollut, että ei meillä tähän mennessä ole ollut juuri mitään. Ei käsiä eikä mörssäreitä. Tämä uusin hankinta puolustaa paikkaansa siten, että käsiä meiltä voi löytyä jätkien herätessä, mörssäriä ei joukosta löydy.
Ei silti viitsi suuremmin tuuletella. Tämän illan pelissä Järventie olisi ollut Jokereille Nortonia tärkeämpi.
Tomppa#74
11.10.2005, 15:48
Norton-ja-norton. Hankitaan me kostoksi Harley Davidson.
Hienoa, että SM-Liigaan on viime päivinä tullut eloa ja säpinää. Saattaa olla hyvä, että Jokereissa valmistaudutaan mediamyllyyn Nortin kanssa. Mediamillejä: Shedden/Lostedt vs Surenkin/Norton. Tästä voi tulla mielenkiintoista.
Säpinääpä hyvinkin.
Saas nähdä miten tämä Norton Utilities apupaketti toimii meidän koneessa. PC-puolella ainakin historiassa Nortonin piti parantaa koneen toimintaa, mutta pääosin taisi herkästi sekoittaa sitä entisestään. Toivottavasti tämä Norton Utilities -paketti on astetta toimivampi. Toisaalta meidän kone on jo niin solmussa, ettei sitä varmaan enempää edes saa sekaisin.
Mielenkiinnolla odotan ottelun jälkeisiä kommentteja Nortonin otteista! Kunhan tosiaan pitäisi sen maalinedustan puhtaana.
Buccaneer
11.10.2005, 15:48
Ihme on kyllä, jos tästä pelistä pistettäkään jää HIFK:lle. Jokereiden rosteri suorastaan pullistelee tähtipelaajia ja HIFK:lta on Jere loukkaantuneena.
Ja vielä Janne maalissa! Antaisivat nyt sen Askeyn näyttää mikä on miehiään, niin olisi "once in a lifetime" suorituksella mahdollisuudet päästä rankkareihin.
Veikkaan, että Janne päästää pari helppoa, Santala iskee 3+2 tehot ja Jokerit voittaa 1-6. Yksi vahinko käy Göringille narrien ollessa av:llä. Lisäksi veikkaan, että Norton teloo Salmelaisen ja Pikkaraisen tänään niin pahasti, että äijien kausi on ohi. Torstaina Norton onkin jo lentänyt uuteen joukkueeseensa Sveitsiin. Narrit osaa nää täsmähankinnat.
Ahdistaa. Me ollaan hävitty tää peli. Aamulla oli vielä usko, että mahdollisuuksia vois olla, mutta Lundell-Norton kaksikon jälkeen, ne ovat aika lailla menneet. Tuntuu, että tän kauden paikallispelipisteet on jo kaikki saatu. Stadin herruus narreille pistein 23-1.
Norton-ja-norton. Hankitaan me kostoksi Harley Davidson.
.
Blues ehti jo ostaa HarleyDavidsonin(vrt. Bluesin kausikorttimainos). Noooh, onneksi meille jää 2 parasta eli RoyalEnfield ja Triumph.
Pitäköön Jokerit 2-tahtisen Nortonin! Eivaineskaa, ihan oikeasti onnittelut Jokereille hyvästä kaappauksesta. Mielenkiintoinen matsi tulee. Kamerat surisee ja Layra Ruohola saa triplaorgasmin. IFK voittaa 2-1
Lisää mielenkiintoa illan kamppailuun tuo ilman muuta tämä Jokereiden uusi hankinta Edward Norton.
Pieni kaukalo, ja kovin monta isoa miestä... Sinänsä pienehkö harmi, että lauantain Lostedt-tapahtumat ja sen jälkeinen hässäkkä IFK:n ympärillä ajoittui juuri tämän paikallistaiston kynnykselle, nyt kun ei välttämättä kumpikaan joukkue tahdo lähteä kovinkaan hanakasti nyrkkitalkoisiin. Olisipa TPS-ottelu jäänyt välistä pois, ja Lostedt olisi tänään mukana täynnä tarmoa. No, näillä mennään.
Joten eiköhän tästäkin kiekkomatsi saada aikaiseksi, ja vielä kerran: Seuratkaa Lennua, ikoni rankaisee ja ratkaisee.
Hitto, kun en paikalle pääse.
Kiinnostaisi nähdä Beaudoin, Santala ja Norton. Ketään näistä en ole vielä tositoimissa nähnyt, sillä kaverit hankittiin sopivasti vieraskiertueen aikana. No, pitänee tyytyä radioon ja sm-liiga.fi:hin. Toivotaan onnistumisia!
Mielenkiintoinen tiistai-illan koitos tulossa, eikä vähiten Jokereiden uuden hankinnan, Brad Nortonin takia. Huima "taksitolppa", joka varmasti tuo energisyyttä Jokereiden maalineduspelaamiseen. Asia, johon kieltämättä joukkueen pitäisi saada roimaa petrausta.
HIFK lähtee otteluun tietyllä tapaa sekavissa asetelmissa - johtuen TPS-pelin sanktioista - mutta uskoisin joukkueen kääntävän tämän positiiviseksi voimaksi. Fyysisyys ei saa millään muotoa loppua, sillä pelin sisäinen voima, ts. fyysisyys on IFK:lla liigan parasta toimiessaan. Shedden on pikkuhiljaa saanut pelaajat ymmärtämään peruskanadalaisen pelimuodon, joka on ollut hankalaa eritoten ikänsä Euroopassa pelaaville kavereille. Pelikonsepti - ja sen tuoma itseluottamus - on kuitenkin käsin kosketeltavissa, mikä on heijastunut suoraan tulostaululle. Joukkue pelaa sydämellään ja tästä hyvä esimerkki on Tony Salmelainen. Mies, joka on joukkueen sydän; aisti, joka kerkeää paikkaan kuin paikkaan hyvällä liikkeellä ja pelinlukutaidollaan. Tehoja, erityisesti ykköskentältä, odotetaan paljon tänään.
Jokerit näyttää piristyneen. Tapparaa ja TPS:aa vastaan tasaväkisesti taistellut joukkue kaatui menneellä viikolla saappaat jalassa. Nyt, kun Tommi Santala - liigan paras ja kallein sentteri, pelaaja - on rantautunut Ilmalaan, voidaankin hyvällä syyllä odottaa Jokereilta piristymisen merkkejä, jopa kurssin kääntämistä. Niin kovasta yksilöurheilijasta on nyt kyse. Hienoa nähdä, että joukkue yrittää, Goehring näyttänee - ainakin HPK-pelin perusteella - taas kelpo hankinnalta ja muutenkin Immoselle annetaan edelleen perusteellinen luottamuslause. Joka tapauksessa, pisteitä, täysiä sellaisia, olisi vihdoin ja viimein otettava. Muuten kausi on pelattu ennen joulua. Toivottavasti kentällä näkyy tänään Santalan liidatessa joukkuetta erittäin taistelevia, joukkueelleen pelaavia yksilöitä. Sydän. Se sydän....
ennustaja
11.10.2005, 17:59
Joidenkin sisäpiiritietojen mukaan Surenkin olisi suunnittelemassa vastaiskua Sheddenin ”noutamisille” ja ”käskyttämisille” illan pelissä. En jaksa usko tähän. Tosin mahdollista se on. Silti pelin voittaminen on Jokereille tärkeämpää kuin nyrkkisankaruudesta jaettavat pseudo-voitot.
www.urheilulehti.fi
Sisääpiiritiedot ilmeisesti olivat oikeassa, koska Norton hankittiin. Surenki pistää kuriin HIFK:n valmennuksen ja pelaajat. ;-) Surenkin hankkiminen taisi olla uusia pelaajia parempia veto Hjallis&Virmanen kaksikolta.
Tänään tuskin tappeluita nähdään. Kova ja fyysinen peli kuitenkin edessä. Onneksi viimeinkin löytyy sellainen pelaajamateriaali jolla HIFK:n peliin pystytään vastaamaan. Viimeisestä kerrasta kuin on vierähtänyt jo vuosia. Santalan olisi jo syytä avata pistetili tältä kaudelta.
Pikakysymys: tuleeko peli radiosta?
Pikakysymys: tuleeko peli radiosta?
Kyselin itse samaa ircin puolelta.
Helsingin taajuus 88,6 Metro fm (tai joku vastaava) selostaa pelin, mutta nettiradiota ei kuulemma ole.
EDIT: Äöäöh, säädän. Unohtakaa!
Kyselin itse samaa ircin puolelta.
Helsingin taajuus 88,6 Metro fm (tai joku vastaava) selostaa pelin, mutta nettiradiota ei kuulemma ole.
Kiitos G.
Master Chief
11.10.2005, 18:57
No eikös sitä otteluketjua avatakaan? Pistetään sitten tänne, tilanne 1-1. Filppula sano just Kurviselle että "älä lähre shinne".
L. Paraske
11.10.2005, 18:59
Oli kyllä upea soolo tältä toiselta Filppulalta. Syksyn hienoimpia maaleja ehdottomasti. Komea oli myös hifkin maali.
Kyllä on muuten hengettömän oloista hallissa paikallismatsiksi näin tv:n välityksellä
Master Chief
11.10.2005, 19:07
Hyvin sä vedät, Samuli. Varsinainen pulustus meillä jos Jalkanen mahtuu kokoonpanoon.
Kyllä on muuten hengettömän oloista hallissa paikallismatsiksi näin tv:n välityksellä
Toisaalta noita tyhjiä paikkojakin näyttää olevan aika paljon, joten sikäli tuo ei ihmetytä.
Lundell näytti muuten kuuluisat "länkensä" siinä Filppulan maalissa. Tosin hieno maalihan tuo, näytti vain se varsinainen laukaisu aika hätäiseltä sutaisulta, Filppula ei edes katsonut mihin veti.
Jack Daniel's
11.10.2005, 19:11
Hyvä erä narripaidoilta noin kokonaisuutena, ehkä paras erä tällä kaudella. Peten olisi ainakin pitänyt laittaa avopaikasta sisään, propsit kuitenkin Lundellille. Molemmat kassit pirun nättejä!
EDIT: Tuomiopäivän duo Jalkanen-Kalteva totutulla tasollaan. Ei siitä sen enempää. Herrat pelannevat vielä jossain vaiheessa pakkiparina. Tulokset nähtäneen pikkumustana Göehringin selän takana.
Kyllä on muuten hengettömän oloista hallissa paikallismatsiksi näin tv:n välityksellä
DDR-halli on.
Nortonilta perus peliä ei loista huonoudella mutta ei myöskään taidoillaan. Eihän mies mikään kiitäjä tuolla jäällä ole, mutta odottiko joku sitä?
Niin ja tuon Kaltevan vois ulkostaa sinne Kiinaan.
Hyvä erä narripaidoilta noin kokonaisuutena, ehkä paras erä tällä kaudella. Peten olisi ainakin pitänyt laittaa avopaikasta sisään, propsit kuitenkin Lundellille. Molemmat kassit pirun nättejä!
EDIT: Tuomiopäivän duo Jalkanen-Kalteva totutulla tasollaan. Ei siitä sen enempää. Herrat pelannevat vielä jossain vaiheessa pakkiparina. Tulokset nähtäneen pikkumustana Göehringin selän takana.
Joo, varsinkin tasoitusmaalin jälkeen selvää hallintaa, ja peli pyöri ajoittain mallikkaasti. Sitten tuli taas Jalkasen bravuuri, täysin turha jäähy ja sinne hävis se momentum.
HIFK
Jan Lundell 10+0+0=10
Jokerit
Karl Goehring 7+0+0=7
Ihan kelpo peliä vietellään. Toivottavasti pelistä tulee kaikkea muuta kuin jatkoaikaa ja rankkareita.
Blues ehti jo ostaa HarleyDavidsonin(vrt. Bluesin kausikorttimainos). Noooh, onneksi meille jää 2 parasta eli RoyalEnfield ja Triumph.
Pitäköön Jokerit 2-tahtisen Nortonin! klip, klip...
OT, mutta aivan pakko nu..ia pilkkua :-). Kyllä Norton on 4-tahtinen, niinkuin oikean mp:n pitää ollakin.
on kurko! hyviä kommentteja tapaus shedden/sakot!
Master Chief
11.10.2005, 19:24
Lundell näytti muuten kuuluisat "länkensä" siinä Filppulan maalissa. Tosin hieno maalihan tuo, näytti vain se varsinainen laukaisu aika hätäiseltä sutaisulta, Filppula ei edes katsonut mihin veti.
No huh, mitä scheissea. Jopa mäkin näin että siinä selvästi yritettiin ujuttaa längistä kiekko sisään. Ne avonaiset "ovet" näkyivät hidastuksesta selvemmin.
No huh, mitä scheissea. Jopa mäkin näin että siinä selvästi yritettiin ujuttaa längistä kiekko sisään. Ne avonaiset "ovet" näkyivät hidastuksesta selvemmin.
Katselin itseasiassa samaa nyt tuossa erätauon hidastuksessa. Nätti maali kyllä, mutta legendaarisista längeistä en tingi.
Master Chief
11.10.2005, 19:31
Ohhoh, olisko Kallesta sittenkin maalivahdiksi? (kuuluisat viimeiset sanat?)
ennustaja
11.10.2005, 19:33
Miksi nämä antifyysisimmät pelaajat istuvat jatkuvasti jäähyllä? Kaikki kolme voitaisiin hyvin ulostaa joukkueesta.
Missä Hifk:n kuittivihko?
Joukkueen parasta pelaajaa otettu jo muutaman kerran todella kovaa, Shedden kuulemma ei reagoi millään tavalla. Eikä näytä Schnabelkaan reagoivan.
on kurko! hyviä kommentteja tapaus shedden/sakot!Mitä kuulapää on laukonut, voiko joku referoida?
Rukkanen
11.10.2005, 19:37
Ketä siellä on mahtanut ottaa? Niin Ja CAnal + voi mun puolesta imasta vaihkapa persettä! Grrr...
Jack Daniel's
11.10.2005, 19:55
On tuo meidän ylivoima masentavaa katseltavaa... Ja sitten Maple ottaa idioottimaisen jäähyn hyökkäyspäässä...
EDIT Onneksi naapurin yv on, jos mahdollista, vieläkin heikompaa.
Ketä siellä on mahtanut ottaa? Niin Ja CAnal + voi mun puolesta imasta vaihkapa persettä! Grrr...
Luuletko, että Maikkari näyttäisi tämän tiistaisen ottelun mikäli heillä Liigaan oikeudet olisivat?
Ika heitti niitä ihan samoja juttuja, joita tuolla asiaa käsittelevässä ketjussa on näillä palstoilla itketty sivutolkulla. Ties vaikka olisi yksi keskustelijoista. Turha niitä kommentteja on sen kummemmin referoida.
Mutta onpa muuten heikkotasoista peliä. Toivottavasti Meidän Blegi (tm) ei lähde tuohon kohkaamiseen torstaina mukaan.
Juu, kyllähän se näyttää siltä, että tavoitteessa on onnistuttu. Juuri tuollaista on jääkiekko, josta on tapettu kaikki tunne. Se vaan, että eihän tuollaista kovin mieluusti katsele. Mutta eipähän kukaan ainakaan säiky. Kaikki tyytyväisiä?
Jack Daniel's
11.10.2005, 20:02
Juu, kyllähän se näyttää siltä, että tavoitteessa on onnistuttu. Juuri tuollaista on jääkiekko, josta on tapettu kaikki tunne. Se vaan, että eihän tuollaista kovin mieluusti katsele. Mutta eipähän kukaan ainakaan säiky. Kaikki tyytyväisiä?
Onhan tuossa muutamia taklauksia nähty, mutta muuten on kovin, kovin vaisua... Kankaanperälle kyllä plussat oman maalin suojelemisesta, samoin Beaudoinille Salmelaisen taklauksen kuittaamisesta 1.erässä. Viime kauden totaalisesta antifyysisyydestä on menty kyllä askeleita eteenpäin.
Mitä kuulapää on laukonut, voiko joku referoida?
No tää oli kyllä hyvä heitto ikalta "sama jos poliisi pysäyttäisi mut tuolla tiellä ja sanois että et sä kyllä ylinopeutta ajanut, mutta annetaan ton sun pärstäkertoimen perusteella 20 donaa sakkoo"
No jaa... Peli ei kyllä ole mitään erikoista, muutamia paikkoja ja karl G pelaa kyllä hyvin , muutama siisti koppi!
Rukkanen
11.10.2005, 20:05
[QUOTE=Juhaht]Luuletko, että Maikkari näyttäisi tämän tiistaisen ottelun mikäli heillä Liigaan oikeudet olisivat?QUOTE]
Tottahan tuo, eipä näyttäisi ei... No turhaa tuota on muutenkin itkeä Anaali näyttää Anaali vie... Vai tylsää on ollut peli, kyllä se riemu ja rellestys voidaan tappaa kaikesta... Prkl! Mitään hienoja yksilösuorituksia näkynyt?
EDIT: Jahas joku jo kerennytkin kertoilemaan... Klubben saa ainakin treenata ylivoimaansa tänään.
Onko Karalahti haastattelussa hieman krapulaisen näköinen?
Nyt näköjään pelataan kiekko muukkosen & kumppaneiden toiveiden mukaan, ei tunnetta, ei tapahtumia.. ei kannata ihmetellä jos ihmisiä ei peleissä käy.
Mitään hienoja yksilösuorituksia näkynyt?
Filppula nöyryytti totaalisesti maalissaan HIFKin puolustajaa (jonka numeron ja nimen missasin). Myös Göringiltä on nähty pari nättiä seiviä. HIFKistä Salmelainen on ollut oma vahva itsensä ja Hauhtonen on todella positiivinen ylläri. Muuten todella harmaata.
Filppula nöyryytti totaalisesti maalissaan HIFKin puolustajaa (jonka numeron ja nimen missasin)
Radion mukaan Kurvinen.
Treenaako IFK pelin avaamista lainkaan? Tai ylivoimaa? Illan TV-pelissä jälki on ainakin ollut kamalaa, yliyksinkertaistettua peliä jossa kiekko ei liiku, eivätkä hirveästi miehetkään.
Toistaiseksi kaikki Sihvosen UL:ssä esiinnostamat pointit ovat näkyneet räikeästi IFK:n pelissä. Avauspelissä ei ole mitään juonta, eikä ylivoimakaan koostu muusta kuin pyörittäjän kiekonhallinnasta ja pyörimisestä B-pisteen kaarella (jos IFK nyt edes saa kiekon alueelle). Joka kerta IFK lähtee yhden miehen soolon voimin kuskaamaan kiekkoa omalta alueelta kun 4 kundia odottaa suorilla jaloilla vastustajan siniviivalla. Siitä on helppo iskeä vastaan (ja Mapletoft pääsikin) jos tulee kiekonmenetys.
hauhtonen -luttinen=dynamic duo peli 2-1 ifklle!
Jack Daniel's
11.10.2005, 20:27
Onpas ollut hirveää paskaa kolmannen erän alku, Jokereilta varsinkin. Yksikään syöttö ei tunnu menevän perille.
Nyt päästään taas näyttämään meidän tappavaa ylivoimaa. Nordiksella porukat varmasti vapisee kauhusta...
Mapletoft ajelee IFK-pelaajan pystyyn IFK:n hyökkäyssinisellä.
2-2! ILARI!
2-3! NORTTTTTTOOOOONNNN!!! Ihana passi!
Kohtalaisen epävarma Lundell taas.
Norton pelaa mukavaa peruspeliä. Kiekko yhdellä siirrolla keskialueelle aina kun paikka. Ja olihan upea syöttö!
Metro FM:n selostaja on kyllä täysin laaduton. Jatkuvaa paskapuhetta, aiheetonta kamaa ja oleellisen sanomisessa menee liikaa aikaa. Kaveri kertoo kuuntelijoille about 10 sekuntia maalien jälkeen sellaisen tulleen. Ensihetket menee "ohhoh, ei ei"-hokemiseen. Kertoi myös Tomek Valtosen kunnostautuneen alkukaudella pelkässä tappelemisessa ja jäähyilyssä. Great!
Filppula on Pelimies isolla P:llä. Nortonilta ilmeisesti loistopassi Virralle. :)
Hienoa. Ja YV Jokereille vielä.
Lukkoseppä
11.10.2005, 20:38
Puolen peliä katselin TV:stä ja kylläpä näyttää karmealta. Pelaajat höntyilevät päädystä/kulmasta toiseen kuin päättömät kanat, pääperiaatteena "fyysinen" peli. Ei minkäänlaista kuviota tai järjesteltyä hyökkäystä. En tiedä mikä mättää mutta näyttää että aika monen joukkueen peli on tämän kaltaista. Onko taitoa todellakin karannut niin paljon että on lopulta tultu tähän?
JeeeeeeeSSSSS!!!!
Vittu et voitto voikin tuntua hyvältä!!!!!
ennustaja
11.10.2005, 20:47
Voitto !!! Viimeinkin se tuli. Milloinkohan on viimeksi voitto näin hyvältä maistunut. Vanhempi Filppula näyttää seuraavan pikkuveljen jalanjälkiä.
salama#8
11.10.2005, 20:48
ei santala paha vahvistus ollut!!!!
Rukkanen
11.10.2005, 20:48
No tulihan se sieltä viimein! Täytyypä kyllä myöntää että HIFK:lta on aina mukavata ottaa se ensimmäinen täysvoitto! Joskin olis voinut tulla vaihkapa jo ensimmäisellä kerralla :) Toivottavasti tulee piakkoin raporttia pelistä.
Noniin, loistavaa!! 2-4, kiitos Ilari!
Ensimmäinen 3p voitto meidän iki omasta pisteautomaatistamme. :) Selostaja oli kyllä umpisurkea, päätti vielä Hjallista imitoida ja haukkua Jokerifaneja näiden edellisessä viestissä mainittujen asioiden ohella. :-D No ei siinä mitään, josko nyt apina olisi poissa selästä. Kiitos Jokerit! Raportteja odotellessa.
Jess, vihdoin ekat 3 pojoo. Kiitos Jokerit, nyt sitten lisää vaan!!!
Oli kyllä todellista kuraa tuo peli. Yksittäisinä suorituksina jäi mieleen Turusen pari todella kardinaalia virhettä, joista ensimmäisestä tuli 2-2 maali ja toisesta Valtosella avopaikka yv:llä. Ei ole tainnut parissa vuodessa kehittyä mihinkään, vaikka ei yhden pelin perusteella voi liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä tehdä.
Tämä Metro FM:n selostaja on kyllä historian paskin. Kuten joku jo tuossa häntä haukkui, ei selostamisesta jätkällä tule yhtään mitään. Sanat menee sekasin, maalitilanteet jäävät epäselviksi ja kokoajan se selostaa pelaajien lempinimillä "hänk, lunkka etc..".
Hauskaa oli kuitenkin kuulla tämän selostajan vitutuksen värittämä Hjallis-imitaatio heti loppusummerin soidessa! Läpi paistoi melkoinen katkeruus :)
Tosiaankin hyvältä tuntuu ja vielä hifk vastassa. Tasainen peli kaiken kaikkiaan ja hieno nousu taas Jokereilta. Jäähyjä oli tänään taas turhan paljon. Ja nelosen illan peli alkaa tuota pikaa.
Jack Daniel's
11.10.2005, 20:51
Voiko se maukkaammin enää tulla? Voiko, voiko? Ei voi! VIHDOINKIN 3 pistettä! Ja vieläpä rakkaasta paikallisvastustajasta. Nordiksella voittaminen on niin harvinaista herkkua, että nyt on fiilis kuin maailmanmestarilla... ainakin melkein.
Wäinö#16
11.10.2005, 20:54
Sieltähän se vihdoin tuli eka voitto ja makeimmassa paikassa:) Harmi ettei nähnyt peliä muuta kuin radiosta. Metro FM:n selostaja oli kyllä aika ala-arvoinen. Saa sitä toki olla puolueellinen, mutta sitten kun se alkaa häiritsemään selostusta ollaan aika metsässä. Ja koko ajan puhuttiin "oikeista" helsinkiläisistä ja ainoasta oikeasta jäähallista... No kai sitä HIFK-imagoa pitää pönkittää aina kun on mahdollisuus. Jokereiden maaleista ei paljon mitään puhuttu kuten joku sanoikin ja teksti-tv:ltä olisi varmaan saanut nopeammin tiedon maalin synnystä. No kauden pisteistä 55%on HIFK:ltä. Karua...
No eipä siinä. Makea voitto, ja Nortonilta ilmeisesti hieno syöttö voittomaaliin ja Ilari jatkaa upeita otteita. Santalalle eka piste vikasta maalista. Kalle oli ilmeisesti myös hyvä maalilla. Kiitos Jokerit!
Lundel ja längit, siinäpä ne ottelun suurimmat ratkaisutekijät. Kummassakaan tilanteessa ei olisi tarvinut kuin pitää maila jäässä, kolmannessa maalissa todella paljon liikaa vastassa.
No kumminkin jokerit oli parempi ja ehkäpä hiukan onnekkaampi. Peli oli kyllä tasoltaan varmaan yksi kauden heikkoimmista. Eniten tässä ihmetyttää se että IFK:lla puuttui todellinen yritys koko ajan, jotenkin todella löysää pelaamista koko ajan.
No kylläpäs ollu huono peli, vetelä tempo, eikä mitään kunnon kontakteja, maalit oli kyllä ihan hienoja, mutta kyllä NHL hakkaa S/M-Liigan 100-0. Nortoni oli yllättävän hyvä, hieno syöttö Virran maaliin.
Televisiosta katsottuna ottelu siis,
- Norton vaikuttaa todella kovalta. Kaukalon kingi selkeästi, liikkeessä odotettavasti ongelmia mutta muuten todella varmaa ja ennen kaikkea fyysistä peliä.
- Missä HIFK:n kuittivihko? Vaikuttiko Nortonin läsnäolo noinkin paljon? Salmelaista otettiin kovaa (tosin puhtaasti) useampaan kertaan, mutta NHL-Shedden-Hifk -tyyliin kuuluu kuitti.
- Stadin Kingit pitivät hyvää meteliä, kuului hyvin kotikatsomoon asti.
- Lundell epäonnistui jälleen, puikot olivat auki kuin Nykäsellä V-tyylissä, harmin paikka sillä Askey pelaa torstaina Espoossa. Mieluusti olisi Lundellin ottanut vastaan.
- Salmelainen jälleen loistava, SM-liigan parhaat jalat.
Etupäässä tuli näitä ulkomaalaisia seurailtua:
Norton, ekaa vaihtoa lukuunottamatta huippupeli. Toke tarjoili hienon, mutta pisti vielä hienomman takaisin! Selvästi kentän kurko fyysisessä pelissä, tyrehdytti myös lopullisesti HIFK:n takaa-ajon niittaamalla Hauhtosen polvilleen. Upea hankinta.
Mapletoft, koko ajan parempaa peliä. Haastoi pari kertaa ihan mukavasti ja hankki Schnabelille jäähyn aika lopussa. Silti vielä paljon tekemistä että pääsee vahvistus-asteelle.
Beaudoin, ei hirveästi näkynyt, mutta pysyi aika tiukasti maskissa kun siihen eksyi. Kerran hyvä niitti Salmelaiseen.
Goehring, ei ollut mitään sanottavaa kumpaankaan maaliin, ihan kelpo peli. Tuskimpa lähdetään ainakaan heti uutta hakemaan.
Schnabel, parempi kuin HPK-pelissä, mutta aika hidas tunari edelleen. Paljon joutui koukkimaan ja oli koko ajan myöhässä. Tällä kertaa ei kuitenkaan niitä shokkiavauksia nähty.
White, aika hissukka mieheksi. Hitaampi kuin Raipe, eikä edes syötöt menneet perille. Aloituksia napsi kuitenkin hyvällä prosentilla.
Filosofem
11.10.2005, 20:59
Nyt saa fiilistellä ja ansaitusti. Aivan mahtavaa!
Ilari Filppulan ensimmäisessä maalissa oli sellaista taitoa ja rohkeutta, että sitä tarvittaisiin koko joukkueelle. Eiköhän itseluottamus tämän voiton jälkeen nouse muillakin. Valtonen oli myös erittäin aktiivinen, hieman koohotusta ja huonoa tuuriakin mukana, mutta kaikesta huolimatta yksi näkyvimpiä Jokereita kentälle. Lisäksi pitää mainita kentän kuningas, Nortonin Brad, hieno mies.
Ramchester
11.10.2005, 21:00
Olipahan mielenkiintoinen peli vaikka kuviot olikin molemmilta vielä pahasti sekaisin, paitsi Luttinen-Hauhtonen-Salmelainen kentältä. Tappeluja ei tullut, mutta eipä niitä tarvittukaan, koska miestä otettiin muutenkin ihan mallikkaasti.
Eniten mieleen jääneet asiast pelistä:
- Norton on huippupakki.
- Virmanen voisi soittaa Narvanmaalle, sillä Jalkanen saattaisi sopia kuin nenä päähän Tepsin rosteriin. Pieni mitäänsanomaton sählääjä, jolla ei tee hevon vittuakaan.
- Luttinen-Hauhtonen-Salmelainen on huippukenttä
- Tony Virrasta on tullut melkoinen surffailija sitten TPS-aikojen
- Filppulan kädet toimii - nätti maali!
- Norton on huippupakki
Filppulan näytti tv-kuvien perusteella sanovan Kurviselle, että "älä lähre shinne", laittaessaan miehen totaalivipuun ja kiekon maaliin.
Petrell olisi ikoniominaisuudessaan saanut hoitaa limpun verkkoon av-läpiajonsa päätteeksi, mutta pehmeimmätkin kädet ovat voimattomat selkeästi kuluneen jään kanssa. Täysin pelialustan piikkiin, muuten olisi Lennu iskenyt.
Mapletoft jyräsi Salosen komeasti, kannattaa nuoren klopin pitää jatkossa päänsä ylhäällä. Toivottavasti Shedden ei kuitenkaan erehtynyt ainakaan vaihtoaitiossa opettamaan Salosta pitämään nuppiaan ylhäällä, sillä Levosen kotivideoissa se saattaa kuulostaa siltä että kehottaisi Salosta repimään jonkun pää irti.
Edward Norton oli pelimies, aika solidi peli 200-kiloiselle järkäleelle, joka on juuri saapunut maahan jostain vitun Afrikasta tai muualta kaukaa. Peliminuutteja kertyi läpi ottelun, ja hienon syötönkin antoi Virran maaliin.
Syötöistä puheen ollen, nätti oli myös Hauhtosen soolo ja sitä seurannut syöttö Luttisen 2-1- maaliin. Hauhtosen, Salmelaisen ja Luttisen tähdittämä ykkönen oli hyvässä vauhdissa, kyllä kyseiset kaverit scorettavat vielä hyvin maaleja kuluvan kauden aikana.
Jesse Niinimäki oli jälleen huippunäkyvä, vaarallisia tilanteita ja unelmasuorituksia toisensa perään, lähtenee änäriin vielä lokakuun aikana, sen verran vakuuttavassa iskussa manselainen on.
Onko Karalahti haastattelussa hieman krapulaisen näköinen?
Me mietittiin kaverin kaa, että oli kyl saletisti humalassa!
No, mut itse peliin!
Loistava syöttö Nortonilta! Pehmeet kädet, ei voi muuta sanoa ja edes Virta ei voi tuollaisesta passista ohi vetää. Toivottavasti Virta muistaa tarjoo sen ison tuopin meidän pakille tänään. Ja toivottavasti Norton jatkaa Jokereissa koko kauden!
Filppula pelasi loisto-ottelun. Millainen kenttä olisikaan tullut, jos veljekset olisivat olleet samassa kentässä?
Beudoinilta myös kelpo otteita! Varsinkin kuitti tuli hienosti ja heti, kun Salmelainen teloi meidän kultakypärää jäähyaition edessä.
kamraterna
11.10.2005, 21:09
Onnittelut naapuriin. Voitto se on ensimmäinenkin. On se hyvä, että edes joku yrittää, löytää ja saa Suomeen näitä NHL:stä vapautuvia tähtiä eikä pelkkiä huru-ukkoja ja AHL:n ylijäämä miehiä!!
Kerrassaan hienoa fyysistä lätkää. Mitään jälkipelejä ei nähty ja kummatkin joukkueet pelasivat rehdisti. Jokereille ansaitusti täysi pistepotti.
Ja Filppulan 1-1-maalissa oli niitä kuuluisia ulkomaalaiskäsiä... :)
- Missä HIFK:n kuittivihko? Vaikuttiko Nortonin läsnäolo noinkin paljon? Salmelaista otettiin kovaa (tosin puhtaasti) useampaan kertaan, mutta NHL-Shedden-Hifk -tyyliin kuuluu kuitti.
Mene siinä sitten kuittaamaan kun sm-liiga onnessaan yrittää saada äijää käskytyksestä kiinni. Jos nyt sattuisi jäämään kiinni, niin varmaan 2 miljoonaa euroa laittaisivat sakkoa. Pitäisi kai sinun Tommy jo huomata, ettei SM-liigassa kuittivihkoa yksinkertaisesti saa käyttää, vaan siitä rankaistaan kovalla kädellä. Juuri tätä pelkäsin noiden Levosen kommenttien ja Muukkosen päätöksen jälkeen. Ei uskalleta enää kuitata. Tosin sehän on ymmärrettävää, paskaakos IFK yksin alkaa liigaa elättämään. Sopeudutaan vaan tähän muottiin, missä jokaisen porukan pitää olla.
Joo, olen pettynyt, sehän on selvä. Sarjan häntäpään joukkueelta kahdesta ottelusta kahdesti turpiin. Ja tänään vielä niin halutonta kiekkoa ja kiekko ehkä hiukan pomppi enemmän Jokereille, niin se oli sitten tässä. Ehkä Askey olisi ollut mies paikallaan, mutta mitäpä viisastelemaan, kun Lunkan huippupelillä oltaisiin taas sitten kehuttu mv-valintaa.
Filppula pelasi loisto-ottelun. Millainen kenttä olisikaan tullut, jos veljekset olisivat olleet samassa kentässä?
Niinpä. Ilari vaan Santalan kanssa kokeilemaan ykköskenttään!
MegaMauler
11.10.2005, 21:15
Tappiohan sieltä tuli Nortonia vastaan, mutta hyvä että jokeritkin on hommannut kunnon kiekkomiehiä rosteriin, oli nimittäin sen verran vakuuttavaa nortonin pelaaminen kovia taklauksia ja laukausten blokkauksia. IFK:sta taas jäi aika vaisu maku, tuntui siltä niinkuin pojat olis pelanneet kananmunat taskuissa, ei ajettu avojäällä vaikka oli paikkoja, ei näin.
Mutta jotain positiivista jäi IFK:stakin mieleen nimittäin peli systeemi alkaa olla aika hyvin hallussa.. Oli sellainen olo kokoajan että ei tässä mitään hätää ole. Harmi vaan että tahto taso oli mitä oli.. Jokerit ansaitsi voittonsa kovan duunin kautta, toivottavasti jokereidenkin kelkka kääntyy tästä niin saadaan oikeita lätkäjengejä tuonne kärkipäähän noiden mikkihiirien sijaan.
Jes! Olipahan mahtava voitto! Kauden ensimmäinen kolmen pisteen voitto, Filppulan kaikkien aikojen liigamaalien joukkoon kuuluva soolomaali, voitto paikallisvastustajasta, uusi hyvä puolustaja ja voitto tuli hienon taistelun jälkeen, voisiko ottelu enää parempi olla?
Norton vaikutti juuri siltä pelaajalta mitä Jokerit tarvitsee. Tuli aikaeron rasittamana suoraan laatikkoon, pelasi alussa vaisusti edellämainitusta syystä johtuen, mutta vastasi jo tässä vaiheessa Jokerien tarpeita. Lisäksi mainio pelisilmä kolmannessa maalissa on pelkkää plussaa. Katsellaan vielä muutama ottelu niin voidaan sanoa enemmän, mutta ainakin ensimmäisen ottelun perusteella hyvä vahvistus!
Goehringille toinen erinomainen ottelu peräkkäin. Kiekkoja tippuu edelleen, muuten pelasi vakuuttavasti. Alkaisikohan maalivahtipuolikin olla jo kunnossa?
Ei se peli vieläkään täysin kunnossa ollut, mutta täytyy sanoa, että tästä ottelusta voitto oli ehdottomasti se tärkein asia!
Eka erä Jokereilta hyvää peliä, tokassa HIFK otti jo matsin haltuunsa ja vei kolmattakin puolisen erää, mutta Jokereilla oli kovempi halu ja tarve voittaa. Enpä ole ennen kuullut valmentajan kehuvan vastustajaa yhtä paljon kun mitä Shedden teki ennen peliä, sanoessaan Jokereiden oleva kova joukkue ja toivovansa ettei jättiläinen herää juuri illan ottelussa sillä hänen mukaansa Jokerit voi nolata kenet tahansa tässä liigassa...
HIFK:n ykkösketju on kyllä todella hyvä, aivan loistavasti roolitettu ja rakennettu. Nyt voi jo turvallisesti sanoa Hauhtosen olevan HIFK:n paras sainaus pitkään aikaan. JyP:in kolmossentteristä HIFK:n ykkössentteriksi ja kultakypärä päässä, ei paha.
Jokereiden uudet miehet Norton ja Beaudoin ovat oikein asiallisen tuntuisia kavereita, tosin Nortonilla oli selvästi ongelmia päästä kunnon taklauksiin, mutta eiköhän nekin vielä osu kohdalleen kauden aikana.
Mapletoft parantunut edelleen ja kyllä se Pikku-Kalle veskari on.
Vapauttava voitto Jokereille, tästä on taas hyvä jatkaa.
[QUOTE=Wiltord]Mene siinä sitten kuittaamaan kun sm-liiga onnessaan yrittää saada äijää käskytyksestä kiinni. 2 miljoonaa euroa laittaisivat sakkoa.
Ihmeellistä urputusta etteikö saisi kuitata kovia otteita?Kuka on kieltänyt taklaamasta puhtaasti naapurin ykköstykkiä jos esim.Norton on tehnyt vastaavaa?Tuskinpa puhtaasta taklauksesta mitään sakkoja tulee.Norton osoitti että kovaa voi pelata ottamatta jäähyjä vai väittääkö joku ettei herran historiaa olisi tuomareiden tiedossa?En pidä turhista tappeluista tai vastustajan parhaan poishoitamisesta mutta puhdas kova peli kuuluu kiekkoon.
Onnea naapureille voitosta! Ennen halliin menemistä oli hirveä syyhy päällä, mutta oli heikko peli.
-Lundell pelasi muuten taas hyvin, mutta ne pari pakollista meni
-Norton oli hyvä
-Fakta vain on se, että HIFK tarvitsee 2 kunnon laituria ja kiekollisen pakin (vaikka Jere tulisikin takaisin)
-Goehring pelasin melko hyvä pelin
-Salmelainen-Hauhtonen-Luttinen loistavaa peliä, mutta ei riitä
-Vaihtaisin tällä hetkellä Whiten vaikka Harkkinssiin saatana!!!
Ei edes pahemmin vituta. Torstaina sitten katsomaan Espooseen mitä tapahtuu. Öitä!
Johannes
11.10.2005, 21:22
Kirjoitin näin eilen klo 16 ja ei kai ennustus mennyt ihan pieleen. Sihvonenkin ennusti ristiä, joka vääntyy lievästi kohti kotivoittoa. Ainoa yllätys oli se, että Jokeritkin pelasi niin huonosti, että HIFK johti peliä vielä 10 min ennen loppua, siinä mielessä oli synti lahjoittaa 3p Ilmalaan. No, me tullaan taas täydellä draivilla Ilmalaan 22.10. ja haetaan 3 pinnaa Stadiin. : )
Kyllä tämä Shedden sotku vie valitettavasti HIFK:n ajatukset väkisinkin liikaa pois huomisesta pelistä. Kyllä siinä aina niin käy, kun on jotain isoa ulkopuolista sotkua mukana kuvioissa. Näkisin Jokerit ihan selkeänä voittajasuosikkina, koska HIFK ei varmasti valmistaudu ihan normaalisti ainakaan ajatustasolla huomiseen peliin. Muuten tietysti pitäisin HIFKiä voittajasuosikkina, mutta pelin ajoitus jo huomiselle tekee tilanteesta HIFK:lle urheilullisesti vaikean. HIFK osoittaa todella suurta selkärankaa, jos huomenna voittaa.
Lisäksi ihan tilastojen mukaan Jokereiden on "pakko" joskus saada 3 pistettä. Me tulemme sitten 22.10 Areenalle ja kostoksi voitamme siellä.
Vielä viimeisenä toiveena toivon, ettei Sihvonen Urheilulehden nettisivulla ennusta HIFKiä voittajaksi huomiseen peliin. Se olisi jo viimeinen niitti tappiolle.
Hyvä, että se ensimmäinen voitto viimein tuli, mutta täytyy kyllä mainita, että meni voittomaali niin väärälle jätkälle kuin olla ja voi.
Neljä peliä olen Tony Virralta nyt nähnyt ja täytyy kyllä sanoa, että siinä on niin viimeisen päälle vastenmielisen löysä paska ettei pahemmasta väliä.
Kaveri on niin synonyymi sanalle näennäisyrittäminen kun olla ja voi ja hänen pitäisi kokeneena pelaajana olla yksi tuon joukkueen johtohahmoista. Seurasin tänään hemmon tekemisiä suurenuslasin kanssa ja pelin puolessa välissä alkoi tuntumaan siltä, että sitä joutuu laittaa kengät jalkoihin ja lähteä muiluttamaan neppariin.
Muuten ihan kiva peli, tai ainakin pisteet. Latvala, Jalkanen ja Kalteva huonoja, muut vähän näyttivät jo tulemisen merkkejä. Mapletoftilta mielestäni hyvä peli. Nortonkin ihan positiivinen. Muutaman kerran aika pahasti kahvilla, mutta niin on muukin jokeripuolustus - ja vähän turhan usein jos saa sanoa.
Onnittelut naapureille ensimmäisestä voitosta. Tuli vieläpä melko puhtaalla suorituksella.
Ensimmäisessä erässä ja toisen erän alussa IFK pääsi pelaamaan yrittämään maaleja enemmän maalin suulle, josta tuli vaarallisimmat paikat. Luttisen olisi se yksi pitänyt saada sisään, suoraan Kööringin hanskaan. Näköjään tuo Norton on niin iso pelote jopa IFK:lle, ettei maalille enää mentykään yhtä hanakasti kuin ennen.
Lundellia ei voi syyttää yhdestäkään maaleista, pelasi kelpo ottelun ja teki muutaman haamupelastuksen. Ensimmäinen oli Ilarin hieno taidonnäyte ja poikittaisliikkeessä on silloin aina tilaa längeille. Toinen oli taas monen ohjauksen yhteensumma, josta kiekko lipuu juuri ja juuri sisään. Kolmas maali taas oli kentällisen moka kun kaikki pelaajat lähtee Nortonin luokse ja jättää muut narrit vapaaksi. Tosin Lundell olisi voinut olla enemmän maalissa. Neljättä ei olisi torjunut Tim Thomaskaan.
Kyllä IFK:n täytyy parantaa muiden kentällisten osalta, eipä näkynyt oikein muu kuin ykköskenttä.
Hyvä, että se ensimmäinen voitto viimein tuli, mutta täytyy kyllä mainita, että meni voittomaali niin väärälle jätkälle kuin olla ja voi.
Neljä peliä olen Tony Virralta nyt nähnyt ja täytyy kyllä sanoa, että siinä on niin viimeisen päälle vastenmielisen löysä paska ettei pahemmasta väliä.
Kaveri on niin synonyymi sanalle näennäisyrittäminen kun olla ja voi ja hänen pitäisi kokeneena pelaajana olla yksi tuon joukkueen johtohahmoista. Seurasin tänään hemmon tekemisiä suurenuslasin kanssa ja pelin puolessa välissä alkoi tuntumaan siltä, että sitä joutuu laittaa kengät jalkoihin ja lähteä muiluttamaan neppariin.
Muuten ihan kiva peli, tai ainakin pisteet. Latvala, Jalkanen ja Kalteva huonoja, muut vähän näyttivät jo tulemisen merkkejä. Mapletoftilta mielestäni hyvä peli. Nortonkin ihan positiivinen. Muutaman kerran aika pahasti kahvilla, mutta niin on muukin jokeripuolustus - ja vähän turhan usein jos saa sanoa.
Jep jep, Tony Virta on kyllä ollut pahemman luokan pettymys. Tänäänkin "piti" miestä molemmissa Luttisen maaleissa. Eikö tämän miehen pitänyt olla joku köyhän miehen Jere Lehtinen?? Tai ainakin hyvä kahden suunnan hyökkääjä. Voittomaali pelasti tietenkin vähän, mutta siihenkin Norton antoi niin namupassin että Virta ei voinut erehtyä.
On se hienoa nähdä että joku osaa hankkia todellisia vahvistuksia joukkueeseensa. Siinä missä meillä jauhetaan kuukausitolkulla tulevista huippuvahvistuksista, niin naapurissa kaikessa hiljaisuudessa toimitaan eikä selitellä. Hommataan äijä joka hyppää suoraan lentokoneesta ratkomaan pelejä. Meillä sen sijaan kuntoutetaan jotain eläkeläispappaa puoli vuotta jonka jälkeen huomataan, että kausihan päättyi jo.
Itse pelistä. Se olisi voinut päättyä kummalle tahansa.
HIFK taas tälläkin kaudella liikaa yhden ketjun varassa eikä se siitä miksikään muutu.
Ei jumalauta - muuta ei voi sanoa IFK:n esityksestä. Mitä paskaa!
Ainoa positiivinen asia on se että nyt joukkueesta - 7 vuoden pitkän tauon jälkeen - löytyy kerrankin hyvä kakkoskenttä - ongelma on vain se että Hauhtosen kenttä joutuu pelaamaan ykkösketjuna ja sen jälkeen loppuu kertalaakista taso koko jengistä. Pelkkää onnetonta puukättä ilmaan minkäänlaista pelisilmää jonka ainoa teema on ÄÄNTÄ PÄIN!
Kuka jaksaa tällaista katsoa? Valmentajakin varoittaa ennen ottelua ettei tämä jengi sitten tee kuin korkeintaan 2 maalia - jos vastustaja rankaisee enemmän niin se on tuomiopäivää.
Ja Jokereille en voi muuta sanoa kuin että vaihtakaa nyt viimeinkin se teidän "ykkös"-valmentaja. Suunnilleen yhtä onnetonta peliä - mutta tuolla materiaalilla?!? Minä häpeäisin jos nimeni olisi Wade Immonen!
ps. Saisiko sen IFK:n "suuren kalan" Whiten Huoneistokeksukseen hommiin? Ehkä he maksaisivat edes osan hänen palkasta koska nyt rahat menevät aivan hukkaan!
Aika hirveää katseltavaa toi peli oli, harvoin molemmat stadilaiset ovat näin kauheaa kiekkoa pelanneet.
Pari huomiota:
Kankaanperältä huippujäähy, hetken kun olisi ollut myöhässä, niin Luttiselle olisi merkitty hattutemppu.
Suippuleuka(dopingtarkastajille huomio) Norton on hyvä kulma- ja maalineduspelaaja. Purut lähtevät ammattimaisesti, avojäällä hidas. Tässä on mies, jolta Hjallis voisi ostaa hieman leukaa itselleen.
Ilari Filppula, mainio esimerkki siitä, mitä meidän ex-junioreille Holma, Hirso, Vihko yms. pitäisi tehdä. Landelle kehittymään ja sitten takaisin, Grünn ja Viitaluoma tästä hyviä esimerkkejä.
Molemmilla oli hyviä paikkoja, mutta olisihan IFK:lla ollut paikkansa nöyryyttää rahamiehiä. Immonen ei loppukautta tässä jengissä ykkösenä valmenna. Peli on sekaisin kuin meikäläisen nuppi tässä kuumeessa. Siltikin joukkueessa on kolme kentällistä rahallisesti ja pelillisesti tähtipelaajia, joten kyllä tästä joku valmentaja kovan tiimin saa.
Missä olivat Jokeri-fanit? Onko ilmaiset kausikortit vieneet pullorahat? Kun on tottunut liian hyvään, niin jengi jää kun ne ei yhtäkkiä kaikkia pelejä voitakaan.
Jes! Olipahan mahtava voitto! Kauden ensimmäinen kolmen pisteen voitto, Filppulan kaikkien aikojen liigamaalien joukkoon kuuluva soolomaali, voitto paikallisvastustajasta, uusi hyvä puolustaja ja voitto tuli hienon taistelun jälkeen, voisiko ottelu enää parempi olla?
Nyt on tietenkin tunteet pinnassa, mutta kyllä tuo Filppulan maali on kuolematon klassikko. Maali, jonka tulen varmasti aina muistamaan. Olipa voitto, ihmeellistä että voittaminen tuntuu taas tältä samalta kuin silloin Majorovin aikaan kun voitettiin IFK ekaa kertaa pitkään aikaan 5-2.
Ja jolloi unohtuisi, hehkutetaan vielä kerran Nortonia, suurta pelaajaa :-)
Kauden ensimmäinen Jokerien telkkaripeli katsottu ja kyllä se ihan samalta telkkaristakin näyttää, mitä nyt vähän parempaan päin taas meni.
Puolustuksella on hirveitä ongelmia avata peliä ja toisaalta tehdä sitä itseään eli puolustaa. Norton auttoi jälkimmäiseen ongelmaan selkeästi, mutta ei helvetti voida mennä loppukautta vielä näilläkään. Kantee heti takaisin, niin voi heittää jo Jalkasen ulos, sitten pitää odotella pidempään että päästään päästämään Kalteva opettelemaan liigarytmiä muualle. Kankaanperän itsensäkadottaminen 2-1-maalissa oli kyllä sekin jo penkityksen arvoinen suoritus. Ei näitä.
IFK:lla oli yksi ketju. Luttisesta olen aina tykännyt, hieno matsi tänään(kin), Hauhtosesta on tullut yhtäkkiä huippusentteri, ja jos Salmelainen olisi vähän isompi, se pelaisi NHL:ssä. Schnabel oli selvästi vähemmän huono kuin kuukausi sitten, mutta Karalahtea ja ykköspakkia tuo puolustus huutaa. Pikkarainen oli oudon vaisu.
kritiikki
11.10.2005, 21:32
Peli oli heikkotasoinen. Vaikutelmaksi jäi ikäänkuin sarjan huonoimpien joukkueiden keskinäinen välienselvittely. Ikäänkuin ei uskottaisikaan pärjättävän muille. Otetaan siis pisteet sieltä mihin kyvyt riittävät.
Jokerit, -siis tämä hännänhuipusta taisteleva kuitenkin ansaitsi voittonsa jäähyjen tappamisen ansiosta.
Suomessa, -ainakin pääkaupunkiseudulla pelitaso on kärsinyt viime kauden poikkeuksellisen NHL-työsulun takia. Ei ehkä niinkään Suomessa (oikeassa suomessa) kun kyetään olemaan riskisijoitusten kanssa oikeammilla linjoilla.
Jokerit ja Hifk,-molemmat tulevat olemaan keskikastia, ja sen alla olevia joukkueita kevääseen asti. Blues omaa potentiaalia.
Joten ei kun mestaruutta ratkomaan: Kärpät, TPS, Blues, Tappara, ja joku muu.
Tästä on hyvä jatkaa seuraavaan matsiin. Santalakin sai pistetilin auki kunnon vipillä. Jokerit onnistuivat katkaisemaan ja häiritsemään aika hyvin Hifk:n avauspeliä.
BRAD NORTON: Oli kova paikka tulla suoraan koneesta pelaamaan, mutta hoiti hommansa kuin pelimies. Oli miehellä muutenkin vähä sitä Gagnonmaista susikättä, varsinkin siinä kun Salmelaisen ajeli. Immonenkin kehui vuolaasti Losin apua. Vetäs hienosti Hauhtosenkin lopussa puhaltelee maahan kulmauksessa, josta Santala vippas Dallalle syötön.
MAPLETOFT: Parantaa peli peliltä. Tänään meidän selkeä 2.sena, ellei jopa Santalaa terävämpi.
VIRTA: Älytöntä surffailua! Ainostaa kolmannessa erässä oli vähä sellaista tutunomaista pyörimistä kulmassa. Nortonin passista olikin sitten helppo laittaa kiekka askiin.
SANTALA: Kuten Ika sanoi niin tarvitsee nopeat laiturit vierelleen. Tänään(kin) aika näkymätön, mutta aikaa on viellä
Ihmeellistä urputusta etteikö saisi kuitata kovia otteita?Kuka on kieltänyt taklaamasta puhtaasti naapurin ykköstykkiä jos esim.Norton on tehnyt vastaavaa?Tuskinpa puhtaasta taklauksesta mitään sakkoja tulee.
No niinhän tässä kuitattiin. Tommy ulinat tosin tiedetään, jotain teinix-juttuja ulisi tuolla Sheddenin käskytys-ketjussa. Taklaamallahan vedettiin 400 000e-Santalaa, reilusti molempiin suuntiin vedettiin, Jokeritkin taklasi hyvin. Lisäksi miksi Salmelaisen taklaamista pitäisi kostaa, kun mies itse viisi sekuntia aiemmin taklasi kovaa narria. Taitaa olla perinteiden puutetta, ettei tätä ymmärretä.
Norton vetää aikalailla korkeilla käsillä, sellaiseen Karalahti tyyliin. Valitettavasti voin jo tässä vaiheessa kertoa, että Norton ei montaa peliä liigassa pelaa, sillä suuri koko yhdistettynä tuollaisiin taklauksiin tarkoittaa monenmonta pelikieltoa. Valitettavasti.
EDIT: Niin, IFK kaipaa Karalahtea hirvittävän paljon.
Muutama huomio Canalin äärestä :
Santala - täysin näkymätön kentällä, ilmeisesti ei motivaatiota pelata SM-liigassa. HIFK otti muutamalla kovalla taklauksella Jokerien ykköspelaaján pelihuumorin pois.
Norton - jet lag tosin vaivaa vielä, kaatoi kerran HIFK:n pienimmän pelaajan Salmelaisen. Miehen todelliset mitat lienee 190/100 eli suurinpiirtein HIFK:n keskimitoissa. Vaikuttaa samanlaiselta hankinnalta kuin Sandwith 2002-2003. Tuolloin Vopat palautti miehen maanpinnalle varsin pian. Tuskin jokerien rosterissa joulun jälkeen. HIFK:n järkälemäisellä Schapelilla oli selvästi vaikeuksia olla isompana haastamatta tätä jokerien "goonia".
Beudoin - löysin miehen kerran pelin aikana vaikka miehen numero oli muistivihossani ylhäällä. Käsivamma vaikuttaa vielä, mutta enempi olisi lupa jo odottaa.
Jokereista esillä Filppula, Valtonen, Virta ja Dahlman.
Norton vetää aikalailla korkeilla käsillä, sellaiseen Karalahti tyyliin.
Tästä olen kyllä täysin eri mieltä, mutta tosin vain Nortonin osalta. Minä katselin ottelua TV:stä mutta kotisohvalta näytti kyllä ihan päinvastaiselta. Aiempiin esityksiin NHL:ssä en tosin ota tässä kantaa.
Onnittelut naapuriin.
- Meillä on yksi 2-ketju. Ihan hyväkin sellainen.
- Meillä on White. Luistelee huonommin kuin mun edesmennyt mummo.
- Teillä on Santala. En huomannut. 400000 euroa...ei näkynyt.
- I. Filppula on pelimies. Mukava nähdä uusia hyviä "staroja".
- Norton oli hyvä. Onnistunut hankinta...näin ensitunnelmissa.
- HIFK on kyllä tällä kaudella melkoisen HMV. Ei siinä mitään. Kiitos Penalle.
- Tony Virta. Kuka se on ja missä se oli? Teki maalin paikasta josta jo aiemmin mainitsemani mummonikin olisi tehnyt. Muuten flegmaattiinen p***a.
- Kun johdetaan pelia 2-1 ja ottelua on jäljellä 10minuuttia, niin muistakaa ottaa väärästä vaihdosta jäähy. Tämän lisäksi muistakaa aina tehdä oma maali, jotta kaveria autetaan. Näillä mennään pitkälle! Onnea!
- Kahvasiko Jokerit yllättävän paljon, vai onko mulla vain erittäin punaiset silmät? Jotenkin musta tuntui, että HIFK:n pelaajilta otettiin usein vauhti pois mailalla. En tiedä. Punasilmäsyyttä???
Ei muuta. En tiedä voittiko parempi, mutta ei ne pisteet väärinkään mennyt. Menen saunan taakse ja......
Edit: Ai niin...kuulin radiosta, että Bluesin kausareita saa hintaan 115 euroa! Voisin HIFK:n kolme kausaria siis vaihtaa n. 20kpl Bluesin vastaaviin. Ei huono...
Ei tuo peli kauden huonoin SM-liiga peli ollut, vaikka sekavaa hawaji-hockeytä se välillä muistuttikin. Seuraavassa hajahuomioita hallilta ja viimeinen erä Canalilta.
- Hauhtonen-Luttinen-Salmelainen esitivät kentän parasta peliä, erityisesti Luttinen pyrki *joka* kerta kohti maalia. Kentässä hyvä kemia.
- H.Pikkarainen on edelleen kiekollisena pieni pettymys. En suinkaan ollut huono, mutta sen NHL-suitsutuksen jälkeen odottaisi jotain edgeä peliin, ylös tai alaspäin.
- Hirso, Shedden on näköjään lopettanut kiekonkuljetus palvelut ja opettanut vähemmän riskialtista peliä. Vankasti sitä mieltä, että kotimaiseman vaihto voisi tehdä henk. koht Hirsolle hyvää. Nyt junnaa paikallaan. Alkaa muistuttamaan enemmän ja enemmän maskottia kuin kehittyvää liigapelaajaa. Ei tarkoita siis että Hirso olisi huono, pelillinen anti vaan ei kehity yhtään.
- Lundell, solidia kamaa. Haastaa tosissaan Askeyn.
- Yleisesti ottaen IFK:n pelissä merkkejä alkukauden "ideattomasta" pelistä. Joo, taklauksia oli silloin tällöin ja "Hauhtoset" pyörittivät. Muutoin joukkueesta puuttui kiekollinen idea ja se itsevarmuuden tuoma rauhallisuus kiekon kera.
- Se sinisten 3 sai olla aika rauhassa, kaveria taidettiin taklata 2-3 kertaa vähän sinne päin, vaikka paikkoja oli triplasti... ihme... :-)
- Schnabi, peruspeliä, välillä hukassa. "Onko siltä kielletty tänään taklaaminen, eikö se vaan ehdi vai onko Norton vetänyt sitä aikoinaan vartin turpaan?" oli vapaasti käännetty vierässä istuneen HIFK-fanaatikon kommentti.
Olisiko muu liiga saamassa jalat liikkeelle mutta Schabi hakee vielä vauhtia?
- milloin White muuten pelaa ensimmäisen pelin? Vai oliko se kentällä... Voi taivas, ottaa jouluun ennen kuin kaveri vertyy jos kyseessä tosiaan vain "kesäkankeus".
Jokereista:
- samat sanat kuin IFK:lle "...merkkejä alkukauden "ideattomasta" pelistä..."
- Santala vaisu ylöspäin pelatessa, ketjussa Valtonen häärää ja häseltää mutta ei apuja Santalalle. Ja Virtakin on sellainen semi-duunari. Miten olisi joku Buduaari ja Filppula laitoihin?
- Filppula oli hyvä, voimaa lisää niin liigajyrähän siitä tulee a'la T.Turunen...
- Kankaanperä on hyvä. Tosin, mitä helvettiä se teki ylivoimalla. Surenki?
-Mapletof oli yllätävän pirteä. Merkatkaa tämä ylös: Mapletof tulee vielä, ei mikään Metro mutta miten olisi sellainen hmm.. 9g+16a=25pts viimeisessä 30 pelissä?
- Jalkanen... kentän huonoin pakki. Vilttiin tai divariin hakemaan varmuutta.
- Varis on aivan onneton. Yksi missattu paikka ei haittaa, mutta muuten c'moon... aika on armotta ohi, ei riitä vauhti eikä nälkä ja perusominaisuudet eivät riitä overage-sniperiksi.
- Norton... aluksi aivan yössä, sitten pari niittiä ja aivan armotonta kropan käyttöä läpi pelin. Osaksi jo habituksensa vuoksi kentän näkyvin kaveri. Niitti Salmelaiseen oli ehkä pikku-2:n paikka mutta oli siinä osansa Salmelaisen väistöyrityksessäkin. Missä edes verbaali "kuitti", Schnabel? Salmelainenhan on joukkueen stara ja mites se menee Sheddenin P-amerikan kiekkokulttuurissa...
- Ennuste Nortonille kaudella 05-06, 2-3 pelikieltoa, 3-4 tappelua, hitaita mutta painavia taklauksia ja "turhia" jäähyjä kokonsa vuoksi. Salmelaisen niitti Filppulaan (?) olisi ainakin hallilla katsottuna ison miehen tekemänä (esim. Norton, Karalahti) ollut ryntääminen. Ei vaarallinen mutta molemmat kädet olivat kropan l. rintakehän edessä.
Summary: ei hirveitä pelillisiä hienouksia, Norton ja Hauhtoset jäivät mieleen. Favorin antoi pelata ja uskalsi heittää miestä boksiin teon, ei nimen tai joukkueen mukaan.
Tämän(kään) pelin perusteellakaan ei voi vielä luvata kotietua pleikkareihin kummallekaan joukkueelle... Voitto sieltä täältä ja keskikastissa mennään mutta se jokin puuttuu -----> pelillinen idea hyökkäyspäähän mentäessä on molemmilla hakusessa. P.Sihvonen ei taidakkaan puhua P:aa.
Kyllä meillä on nyt lupa vähän ylihehkuttaakin, kun on sen verran vaikea alkukausi takana. Tuli kyllä kylmät väreet herra Nortonin esityksistä kaukalossa. Niin kauan ollaan kyseisen tyyppistä pelaajaa rosteriin kaivattu.
Niin, ja propsit vielä Favorinille onnistuneesta illasta. Hienosti piti linja läpi ottelun lukuunottamatta paria kuittia...
Tähtirinnat
11.10.2005, 21:51
BRAD NORTON: Oli kova paikka tulla suoraan koneesta pelaamaan, mutta hoiti hommansa kuin pelimies. Oli miehellä muutenkin vähä sitä Gagnonmaista susikättä, varsinkin siinä kun Salmelaisen ajeli. Immonenkin kehui vuolaasti Losin apua. Vetäs hienosti Hauhtosenkin lopussa puhaltelee maahan kulmauksessa, josta Santala vippas Dallalle syötön.
Jokereilta nappihankinta, onnittelut siitä. Oli hieno seurata miehen maalinedus ja kulmapeliä. Ei ollut ruuhkaa maalin edessä tämän miehen ollessa jäällä. Muutenkin kohtuu hyvä liike, sekä purut lähtevät todella varmasti. Jos ajatellaan vielä, että aikaero painoi, niin tästä miehestä on vielä paljon iloa jatkossa. Olisi sopinut, kuin nyrkki silmään, Sheddenin IFK:hon.
Nostaisin vielä tämän illan pelistä esille Janne Hauhtosen. Kyllä on mies yllättänyt minut hyvällä pelillään. Ylivoimalla ainoa IFKn pelaaja, joka saa rauhoitettua kiekkoa, ja tehtyä jotain järkeviä siirtoja. Ykköskentän jälkeen onkin sitten vähän turhan iso aukko. Varsinkin tänään se näkyi, kun Jokerien maalin edustalla ei ollut juurikaan tilaa.
Johannes
11.10.2005, 21:54
HIFK:lla ei ole kuin yksi ketju, joka pystyy hyökkäämään. Hauhtosen ketju olisi tosiaan loistava kakkosketju, kuten Rebel jo kirjoitti. Pikkaraisesta ei ole vielä joukkueen parhaaksi kiekolliseksi pakiksi. Joku kokenut kiekollinen pakki pitäisi hankkia ja kaksi hyvää laitahyökkäjää, joista toinen on sniper ja toinen enemmän pf. Kakkosylivoima oli esimerkiksi tänään uskomatonta jööttiä, kun White on keskenkuntoinen ja ketjukaverit eivät oikeastaan ole vielä sillä tasolla, että pitäisi päästä pelaamaan ylivoimaa. Puolustajia ei ole kuin 6 kpl, joten jos jollekin sattuu huono päivä niin siinäkään ei ole mitään tehtävissä, ei tänäänkään. Jos joku puolustaja nyt loukkaantuisi, niin mitähän sitten tehtäisiin, Hirso pelaisi varmaan pakkina koko pelin ??
HIFK säilyi pelissä mukana ja meinasi jopa voittaa vain, koska tuska naapurissakin on pelillisesti jopa paljon suurempi kuin olen osannut edes kuvitella. Norton oli kaikin puolin ammattimiehen oloinen, onnittelut hankinnasta ja Goehring torjui tänään muutaman kerran hienosti. Ai niin, hienoa että hommasitte Ilari Filppulan takaisin joukkueeseen. Hänestä on varmaan vielä paljon iloa kauden aikana.
Onnittelut toki voitosta Jokereille.
Monipuolisenhuono
11.10.2005, 21:55
Muutama huomio Canalin äärestä :
Santala - täysin näkymätön kentällä, ilmeisesti ei motivaatiota pelata SM-liigassa. HIFK otti muutamalla kovalla taklauksella Jokerien ykköspelaaján pelihuumorin pois.
Norton - jet lag tosin vaivaa vielä, kaatoi kerran HIFK:n pienimmän pelaajan Salmelaisen. Miehen todelliset mitat lienee 190/100 eli suurinpiirtein HIFK:n keskimitoissa. Vaikuttaa samanlaiselta hankinnalta kuin Sandwith 2002-2003. Tuolloin Vopat palautti miehen maanpinnalle varsin pian. Tuskin jokerien rosterissa joulun jälkeen. HIFK:n järkälemäisellä Schapelilla oli selvästi vaikeuksia olla isompana haastamatta tätä jokerien "goonia".
Beudoin - löysin miehen kerran pelin aikana vaikka miehen numero oli muistivihossani ylhäällä. Käsivamma vaikuttaa vielä, mutta enempi olisi lupa jo odottaa.
Jokereista esillä Filppula, Valtonen, Virta ja Dahlman.
Sä sitten jaksat hämmästyttää noilla briljanttisilla havainnoilla, onko sulla rillit noin huurussa kun näet kaiken erilailla vai mikä on?
Norton - jet lag tosin vaivaa vielä, kaatoi kerran HIFK:n pienimmän pelaajan Salmelaisen. Miehen todelliset mitat lienee 190/100 eli suurinpiirtein HIFK:n keskimitoissa. Vaikuttaa samanlaiselta hankinnalta kuin Sandwith 2002-2003. Tuolloin Vopat palautti miehen maanpinnalle varsin pian. Tuskin jokerien rosterissa joulun jälkeen. HIFK:n järkälemäisellä Schapelilla oli selvästi vaikeuksia olla isompana haastamatta tätä jokerien "goonia".
Tekstistäsi sai taas kerran hyvät naurut, kiitos siitä. Olen varsin vakuuttunut, että luit tänään kaverin fightcardin huultasi purren ja nyt ketuttaa.
Voi että voi tuntua 3 pistettä hyvältä ja varsinkin kun vielä viedään julleilta niin ei voisi paremmalta maistua. Stadin herruus pysyy areenalla ja pelissä alkaa olla taas positiivinen sävy. Virheitä sattuu edelleen omassa päässä tuhottomasti, mutta suunta on ylöspäin. Goehring pelasi taas kerran ihan solid ottelun ja näyttää parantavan koko ajan. Norton oli kyllä odotuksiin nähden aivan loistava. Hienoja taklauksia ja se syöttö...my my my my my...Tietyt jokeripelaajat edelleen varsin näkymättömissä (Mapletoft, Niinimäki ym...) Toisilta taas loistava ottelu (Goehring, Norton, Filppula). Ei muuta kuin kiitokset joukkueelle, tästä on hyvä jatkaa.
Muutama huomio Canalin äärestä :
Norton - jet lag tosin vaivaa vielä, kaatoi kerran HIFK:n pienimmän pelaajan Salmelaisen. Miehen todelliset mitat lienee 190/100 eli suurinpiirtein HIFK:n keskimitoissa. Vaikuttaa samanlaiselta hankinnalta kuin Sandwith 2002-2003. Tuolloin Vopat palautti miehen maanpinnalle varsin pian. Tuskin jokerien rosterissa joulun jälkeen. HIFK:n järkälemäisellä Schapelilla oli selvästi vaikeuksia olla isompana haastamatta tätä jokerien "goonia".
Jet lag ? Näitkös sen syötön ja ne taklaukset ? Schapelilla vaikeuksia olla haastamatta ? Oliko se vaikeus pelko vaiko puhdas kunnioitus ; ) ?
Upea ja varsinkin täkeä voitto!
Hajahuomioita:
Missä Illun ekaan maaliin syöttäjä?
Jos pakki syöttää pakille ja tämä on laittamassa kiekkoa jo eteenpäin ja ensimmäistä taklataan niin voisi olla vaikka jäähyn paikka? Vaikka b-kakkoset miten huutavat harvinaista osumaa.
Pyysin jo kaveria vaihtamaan HD:n Norttoniin.
ifk:n 2-1 maalia edelsi täysin Mapletoftin jäähyä vastaava tilanne kun Tony Salmelainen kaatoi Jokeripakin mutta yllättäin ei jäähyä.
Pikku-Kalle on kone, enkä tarkoita imuria.
Lundell on myöskin mies paikallaan.
Pari paitsiota jäi julleilta viheltämättä, mutta yllättäen toisessa päässä ei vahinkoa päässyt tapahtumaan... edes lähellekkään.
Jokereiden keskialueen peli edelleen jäässä, ei tahdo syötöt jäädä lapaan.
Jokerit tuhlasi paljon ylivoima tilanteita ja moni jo ennen maalipaikkaa.
Taisi olla ensimmäinen videotuomio meidän suuntaan 2-2 maalissa pitkään aikaan.
ifk:n ykkösellä on homma hallussa.
Miten on mahdollista, että fyysisen joukkueen pelaajat kaatuvat pienemmästäkin kontaktista? Vastaavissa tilanteissa Jokeripelaajat tuskin huomasivat ifk:n pelaajia.
Harmittavaa, että Jokerit kohtaa ifk:n vain 8 kertaa.
Hauptmann
11.10.2005, 22:05
Hienoa! Kauden ensimmäinen voitto varsinaisella peliajalla ja vielä ddr -hallissa. Ääni on mennyt ja kädet punoittavat, mutta hyvältä tuntuu. Täytyy myöntää, että ifk:n mennessä 2-1 -johtoon päätöserässä, en enää uskonut Jokerien kääntävän peliä varsinaisella peliajalla.
Ilari Filppula oli illan hahmo. Avausmaalissa pujottelu ifk:n maalille ja kiekon ujutus jäätä pitkin maaliin. Göring otti muutaman hienon kopin. Yhdessä tilanteessa ifk -pelaaja sai rauhassa veivailla kiekkoa Göringin nenän edessä, mutta tuloksetta. Ainakin pelin alussa Nortonin syötöt menivät hyvin omille ja esittihän Norton avauserässä hienon niitin. Norton avasi pistetilinsä syöttämällä Jokerien voittomaalin. Ei mikään täydellinen puukäsi.
Kiitos Jokerit!
Panzerfaust
11.10.2005, 22:17
Jet lag ? Näitkös sen syötön ja ne taklaukset ? Schapelilla vaikeuksia olla haastamatta ? Oliko se vaikeus pelko vaiko puhdas kunnioitus ; ) ?
Q trollaa kuten aina. Älä syötä peikkoa vai miten se nettisanonta meneekään...
Edit: Ai niin...kuulin radiosta, että Bluesin kausareita saa hintaan 115 euroa! Voisin HIFK:n kolme kausaria siis vaihtaa n. 20kpl Bluesin vastaaviin. Ei huono...
Satakuusi on päivän hinta! 23 ottelua jäljellä, joten ei mitenkään paha satsaus: 4,61€/ottelu. Ehkä kannattaisi tulla vierailulle seuraamaan pk-seudun ykköskiekkoa....
En ymmärrä miksi Lundell nostetaan jalustalle tämän pelin perusteella. En ymmärrä Sheddenin ratkaisua olla peluuttamatta Askeytä tässä pelissä. Ei taida Shedden ymmärtää HIFK-Jokerit pelien tärkeyttä, kun ei peluuta kuumaa maalivahtia. Lundell otti muutaman hyvän kopin tai myönnetään useita, mutta otetaan käsittelyyn nämä kolme maalia.
1. Filppula ajaa maalille ja tässä tulee esiin Lundellin yksi suurimpia puutteita. Miehellä on jalkoväli levällään, kun vanhalla ämmällä. Lundellille tehdään liikaa maaleja juuri tuolla tavalla. Ei veskarin maali, koska oli kuitenkin läpiajo, mutta jos pääset Lundelliä vastaan yksin läpi, eikä ole aikaa harhautukseen tai osittain läpi, niin pistä jäätä pitkin puikoista.
2. Lurukiekko löytää tiensä maalin perille. Kiekko otti toki kimmoketta maalin edessä, mutta kyllä se kiekko oli täysin otettavissa.
3. Tätä maalia ei oikeastaan voida pistää Jannen piikkiin, koska puhutaan liigatason veskareista, mutta Lundell oli kauhean ulkona maaliltaan, kun poikittaissyöttö tupsahti Virran lapaan. Oli paha tilanne, mutta olisiko esim. Thomas napannut???
Ei se nyt niin huono matsi ollut, mitä naapurin punasilmät yrittävät väittää. Ei noussut pelillisesti klassikoiden joukkoon, mutta kyllähän siellä kroppaa laitettiin likoon ja taistelua riitti.
Nortonille isot propsit täältä Hjallisken laisen takaa! Iso mies ja täydellinen pelote! Ei tosiaan näkyny Jokerimaalilla ruuhkaa ja purut lähti kuin Stolkilla aikanaan. Rukouksiin on viimein vastattu, kitos siitä ratapihalle!
Vanhemmalta Filppulalta myös hienoa työskentelyä! Kiekko pysyi lavassa ja uskalsi haastaa.
Goehring pelasi myös hyvän matsin, vaikka välillä vähän pomppikin. Aika harvassa on ne veskat, jotka joka kudin liimaavat.
Naapureista mieleen jäi Lundell byyrissä. Hyvää peruspeliä, voittokopit jäivät kylläkin puuttumaan tänään.
Hifkin ykkönen oli myös pelipäällä. Hauhtonen on varmasti yllättänyt kaikki alkukauden esityksillään! Ei paha. Ei vaan riitä mihinkään, että yksi ketju pelaa ja muut vikisee (isosti).
Kuka White? Näin kaksi kertaa kentällä, vaikka olin paikanpäällä. Molemmilla kerroilla oman maalin takana. Toisella kerralla niistettiin kypärä helvettiin ja kerran sai Schnaabelille annetua omaan kulmaan "ropelisyötön". Jos ei paranna lujasti, niin hyvää yötä.
Mikä parasta, Jokerit otti vihdoin 3 pisteen voiton! On sitä odotettukin! Voittoa ei ainakaan himmennä se, ettei isosta ja pahasta ifk:sta ollut tietoakaan tänään. Mihin te jäitte? JHagin taklaustilastoja olisi kiva jälleen ihmetellä?! Näppituntumalla meille meni tänään?
Me mennään ainakin neljän joukkoon runkosarjassa, onko messiin lähtijöitä?
Ole Fart
11.10.2005, 22:24
Hieno voitto, mutta peli ei ollut kovin kaksista. Edelleen aivan käsittämätön määrä karkeita virheitä, onneksi naapurista ei ollut rankaisemaan useammin. Ei tällä pelillä kärkisijoja vielä hätyytellä. Ja pitäisikö SM-liigassa ottaa käyttöön NHLn linja sitomisiin ja estämisiin? Hirveätä katsottavaa välillä, kun miehet eivät kerta kaikkiaan päässeet mihinkään vastustajan puolinelsonista. Tämä siis molemmin puolin.
Norton oli juuri sitä mitä sekainen Jokerilauma tarvitsi. Mahdollisimman yksinkertaista peliä, kiekko heti pois lähimmälle miehelle ja tarvittaessa kovia otteita. Ja rusina pullassa oli tietysti hieno syöttö voittomaaliin. Miehellä tuntui olevan asenne kohdallaan, tekee hyvää aneemiselle joukkueelle.
Kalle on parantunut maalillaan huikeasti. Kaikki otettavissa olevat kiinni ja päälle pari mahdotonta. Ei tarvitse nyt lähteä maalivahtiostoksille, paitsi jos haetaan kokeneempaa kakkosta.
Iifkoossa pelasi yksi ketju ja maalivahti. Ei oikein riitä.
Harmillinen tappio. Todella sekavaa peliä omilta, ei saatu mitään systemaattista aikaan.
Jokereilta mieleen jäivät isot miehet #72 ja #3, toivat selvästi lisää fysisyyttä Jokereiden jengiin.
Hienoja pommeja tuli muutama puolin toisin, mieleen jäivät Salmelaisen, Beudoinin ja Mapletoftin jysärit.
Paras kokemus matsista oli ennen peliä, kun törmäsin Brett Harkinsiin spårassa ja vaihdoin herran kanssa muutaman kommentin kaudesta 2003-04, case Sheddenista ja tulevasta urasta.
edit: Täytyy vielä laittaa Ilari Filppulasta, tsiisa miten taitava jannu!
Naapureista mieleen jäi Lundell byyrissä. Hyvää peruspeliä, voittokopit jäivät kylläkin puuttumaan tänään.
Hifkin ykkönen oli myös pelipäällä. Hauhtonen on varmasti yllättänyt kaikki alkukauden esityksillään! Ei paha. Ei vaan riitä mihinkään, että yksi ketju pelaa ja muut vikisee (isosti).
Kuka White? Näin kaksi kertaa kentällä, vaikka olin paikanpäällä. Molemmilla kerroilla oman maalin takana. Toisella kerralla niistettiin kypärä helvettiin ja kerran sai Schnaabelille annetua omaan kulmaan "ropelisyötön". Jos ei paranna lujasti, niin hyvää yötä.
Mikä parasta, Jokerit otti vihdoin 3 pisteen voiton! On sitä odotettukin! Voittoa ei ainakaan himmennä se, ettei isosta ja pahasta ifk:sta ollut tietoakaan tänään. Mihin te jäitte? JHagin taklaustilastoja olisi kiva jälleen ihmetellä?! Näppituntumalla meille meni tänään?
Me mennään ainakin neljän joukkoon runkosarjassa, onko messiin lähtijöitä?
Lundell pelasi kyllä ihan peruspeliään. Askey on vaan ollut viime aikoina vakuuttavampi, mutta ei Lundelliin kaaduttu vaan haluttomuuteen ja surffailuun. Voiko olla vaikuttamatta noin jättimäiset sakot ja muut kommentit IFK:n ympärillä. Ihmetellään sitten siinä, että missä on iso ja paha IFK, kun ensin märistään kuinka sikamaista toimintaa ollut.
White on tosiaan ollut perseestä, mutta katsellaan nyt vielä pari matsia eteenpäin.
Onnittelut voitosta ja kyllähän Jokereiden rosterilla neljän joukkoon pitäisi kevyestikin mennä. Saa nyt nähdä onnistuuko Wade pilaamaan tuon. Joka tapauksessa halukkaampi voitti tänään.
otetaan käsittelyyn nämä kolme maalia.
Sovitaan, että minä otan sinut käsittelyyn.
1. Filppula ajaa maalille ja tässä tulee esiin Lundellin yksi suurimpia puutteita. Miehellä on jalkoväli levällään, kun vanhalla ämmällä. Lundellille tehdään liikaa maaleja juuri tuolla tavalla. Ei veskarin maali, koska oli kuitenkin läpiajo, mutta jos pääset Lundelliä vastaan yksin läpi, eikä ole aikaa harhautukseen tai osittain läpi, niin pistä jäätä pitkin puikoista.
Kuten sanoin jo tuolla aiemmin, jos läpiajossa kiekkoa siirretään oikealle tai vasemmalle, tekee veskari aika varmasti poikittaisliikeen. Kun veskari tekee poikittaisliikkeen, on silloin aina tilaa längeissä. Jälkiviisas on helppo olla sanomalla, että miksei maila ollut alhaalla, mutta siinä tapauksessa kiekko olisi nostettu ylös ja taas syytetään kun mentiin liian aikaisin jäihin. Ei ollut Jannen vika.
2. Lurukiekko löytää tiensä maalin perille. Kiekko otti toki kimmoketta maalin edessä, mutta kyllä se kiekko oli täysin otettavissa.
Kaikki ohjausmaalit/flipperit ovat täysin arvaamattomia ja silloin kyseessä on pelkästä tuurista, tuleeko kiekko sopivasti patjaan vai meneekö se juuri sopivasta reiästä sisään. Tällä kertaa meni jälleen kerran längeistä, mutta koska kyseessä ei ollut suora veto niin en laita tätäkään Jannen piikkiin.
3. Tätä maalia ei oikeastaan voida pistää Jannen piikkiin, koska puhutaan liigatason veskareista, mutta Lundell oli kauhean ulkona maaliltaan, kun poikittaissyöttö tupsahti Virran lapaan. Oli paha tilanne, mutta olisiko esim. Thomas napannut???
On totta, että tässä olisi voinut olla enemmän maalia lähempänä, mutta enemmän tästä voi syyttää koko kentällistä. Miksi kaikki lähtivät kohti Nortonia ja jättivät muut narrit vapaaksi?
Ei se nyt niin huono matsi ollut, mitä naapurin punasilmät yrittävät väittää. Ei noussut pelillisesti klassikoiden joukkoon, mutta kyllähän siellä kroppaa laitettiin likoon ja taistelua riitti.
Kyllä se oli juuri niin huono. Jos tuollaista kiekkoa haluaa nähdä, niin kannattaa toki jatkossakin seurata liigan peräpään jengien kohtaamisia.
Kyllä se siitä ja pakko myöntää, ettei paikallisvoitto ole vähään aikaan maistunut näin hyvältä. Töllöstä katsottuna Kalle pelasi jälleen kelpo pelin ja Ilari erinomaisen. Ilarille on raivattava tilaa vähintään kakkoseen, oli siellä sitten paperilla miten kovia nimiä tahansa. Pete voisi pikkuhiljaa alkaa panemaan noista paikoista taas sisään, sillä paikkoja hänellä on ollut tarpeeksi joka matsissa viime aikoina.
Kummassakin kauden paikallisessa on saanut repiä tulosvedon viimeisellä minuutilla, mutta tänään se ei jostain syystä vituttanut juuri lainkaan.
Kolme pistettä viivaan.
Nyt voi jo turvallisesti sanoa Hauhtosen olevan HIFK:n paras sainaus pitkään aikaan. JyP:in kolmossentteristä HIFK:n ykkössentteriksi ja kultakypärä päässä, ei paha.
Ja Filppula ilmeisesti Jypin kolmosketjun laiturista Jokerien parhaaksi laituriksi. Jypissä osataan tuo pelaajien kehittäminen. Tosin Ilari ei vieläkään pääse pelaamaan ykköskentässä, mutta ei se aika voi kaukana olla. Eiköhän Wade ja Vepu pikku hiljaa huomaa, että Ilari tarvitsee noin sadasosan siitä peliajasta minkä vaikkapa Varis maalintekoon. Loppua kohti kyllä näyttikin Filppulan peliaika lisääntyvän.
Positiivinen yllätys, että tämä peli käännettiin voitoksi. 2-1 tilanteessa en montaa ropoa olisi Jokerien puolesta lyönyt, mutta onneksi tällä kertaa näin. Norton teki minuun huikean vaikutuksen ottaen huomioon, että mies taisi tulla lähes suoraan lentokentältä peliin. Ammattilainen.
Peli ei varmasti mikään klassikko ollut, mutta Jokereille todella tärkeä voitto. Nyt on vielä vieraissa SaiPa ja sen jälkeen viisi kotiottelua peräkkäin. Mutta kuten Peltomaa ja kumppanit totesivat, tämä voitto ei tuo yhtään lisäpistettä. Jatkossakin on taisteltava.
Sovitaan, että minä otan sinut käsittelyyn.
Kiitos huomiosta.
En minä vaadi, että Lundellin olisi pitänyt nuo kaikki kolme tilannetta kiinni ottaa ja vielä singahtaa vaihtoaitiosta Dahlmanin vedon eteen, mutta kyllä ainakin yksi noista kolmesta tilanteesta olisi ollut ihan otettavissa. Kärppiä vastaan Askey otti kiinni kolme läpiajoa ja rankkarit. Kärppäpelaajat yrittivät myös ujuttaa längistä, mutta kiinni pysyivät. Tänään varsinkin se toinen maali, game saver, olisi ollut otettavissa. Kiekko ei muuttanut radikaalisti suuntaa ja kiekon suunnan muutoksen jälkeen oli vielä aikaa reagoida, koska kiekko tuli aika hitaasti.
Ei IFK Lundelliin tätä peliä hävinnyt, mutta kaudessa voi aika monta peliä kääntää maalivahtipelillä. Eihän IFK hallinut ottelua, kun noin erän verran. ensimmäisen erän kymmenen minuuttia ja viimeistä erää siihen asti, kun otti joukkuerangaistuksen. Se meinasi riittää tänään. Muuten Jokerit hallitsi peliä ja loi enemmän tilanteita.
Lundell pelasi kyllä ihan peruspeliään.
Teki muuten Lundell melkoisen haamupelastuksen Variksen "avopaikassa". Hanska eteen alanurkkaan, ja Varis jäi raakkumaan vitutukseensa.
Mutta nähtiin haamutoimintaa toisessakin päässä Goehringin mykistäessä Luttisen huikealla hanskatorjunnallaan. Harvoin on tainnut Luttinen päästä vastaavalla antaumuksella virittelemään ja tähtäämään noin hyvältä maalintekopaikalta, ja vaikka vetokin lähti ranteella todella napakasti kohti yläpesää, oli vastustajan kääpiö räpylöineen parempi siinä tilanteessa. Reaktiot huipussaan, tosin eipä tarvitse käskyjen pitkää matkaa kulkea, kun kädet ovat alle puolen metrin pituiset.
Lundellilta kyllä kaikkiaan ihan ok peli, laittaisi nyt silti Askeyn maliin Espoon Blue Jacketsia vastaan, niin näkisi saman tien kyseisen herran tämänhetkisen iskukyvyn Lundelliin verrattuna.
Lundell pelasi kyllä ihan peruspeliään. Askey on vaan ollut viime aikoina vakuuttavampi, mutta ei Lundelliin kaaduttu vaan haluttomuuteen ja surffailuun. Voiko olla vaikuttamatta noin jättimäiset sakot ja muut kommentit IFK:n ympärillä. Ihmetellään sitten siinä, että missä on iso ja paha IFK, kun ensin märistään kuinka sikamaista toimintaa ollut.Kuka märisee ja kuka ei. Täältä lähtee peukkua ylös päin Sheddenin ja ifk:n toimista alkukaudella. Juuri noin pitääkin lätkäkaukalossa ja penkin takana toimia! Sakoista ja lehtien palstatilasta huolimatta, yllättävän vaisu hifk tänään.
Nortonista vielä.. Vaikutti kyllä oivalliselta isähahmolta ja tsempparilta. Ennen ottelua "maalinedusseminaarissa" taputteli jätkät läpi ja valoi uskoa Joukkueeseen. Päästetyn maalinkin jälkeen meni hakkaamaan Kallen patjoja. Nää on näitä pieniä asioita, joita harva huomaa, mutta Joukkueelle näillä on iso merkitys. Katellaan mitä taikatemppuja kaveri keksii, mutta tää on rakkautta jos joku! ;)
Matka jatkuu. Tällä kertaa Stadin ykkösinä.
Espoon miehille tai pojille ei jaksa edes kommenttia heittää, ootte te niin väsynyttä sakkia. Ihan oikeesti.
Ja Filppula ilmeisesti Jypin kolmosketjun laiturista Jokerien parhaaksi laituriksi. Jypissä osataan tuo pelaajien kehittäminen.
Yhtään aliarvioimatta Jyväskylän kykyjä, mutta olisiko taikasana kuitenkin peliaika.
Tosin voihan hyvän pelaaja-aineksen pilatakkin ja tätä ei missään suomessa ole nähty, tai ainakaan ääneen mainittu.
Tässä vaiheessa kuitenkin täytyy kumartaa syvään Ilarin osalta kiittää jyppiä hyvästä tyästä tämän miehen kanssa.
Muutama huomio Canalin äärestä :
Santala - täysin näkymätön kentällä, ilmeisesti ei motivaatiota pelata SM-liigassa. HIFK otti muutamalla kovalla taklauksella Jokerien ykköspelaaján pelihuumorin pois.
Norton - jet lag tosin vaivaa vielä, kaatoi kerran HIFK:n pienimmän pelaajan Salmelaisen. Miehen todelliset mitat lienee 190/100 eli suurinpiirtein HIFK:n keskimitoissa. Vaikuttaa samanlaiselta hankinnalta kuin Sandwith 2002-2003. Tuolloin Vopat palautti miehen maanpinnalle varsin pian. Tuskin jokerien rosterissa joulun jälkeen. HIFK:n järkälemäisellä Schapelilla oli selvästi vaikeuksia olla isompana haastamatta tätä jokerien "goonia".
Et taida tietää yhtään mistä puhut. Luulenpa että jos HIFK:n iso ja pelottava Schnabel, joka on jo kerran narripeluria vastaan onneaan kokeillut, todella haastaisi Nortonin niin uskoisin Nortonin vievän jopa selvästi. Oletkos nähny herran matseja yhtään vai mihin perustat tämän "palautetaan maan pinnalle pikku hanskauksella" kommenttisi?
EDIT: Joo off topiciks män.
Espoon miehille tai pojille ei jaksa edes kommenttia heittää, ootte te niin väsynyttä sakkia. Ihan oikeesti.
Joo. Joukkueensa on vissiin ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen pysynyt jo useamman viikon ajan sarjataulukon yläpäässä, ja puheet ovat kuin olisi suurempikin dynastiahegemoniaputki käynnissä Espoon metsissä.
Mutta onhan se nyt näin, että IFK ja Jokerit ovat pääkaupunkiseudun kiekkoilun häpeäpilkkuja, Blue Jacketsin kantaessa Etelä-Suomen kiekkoviiriä korkealla. Kivahan noita juttuja on sinänsä lukea, varsinkin kun itsekin jopa toivon heille menestystä, mutta rajansa kaikella. Mestaruuteen on kuulemma vielä matkaa.
Sitä paitsi, Peter White oli luotettavien lähteiden mukaan tulossa Bluesiin, mutta valitsi onneksi lopulta IFK:n. Mahtaa espoolaisia nyt vituttaa, kun mies dominoi liigajäillä legendaarisessa punapaidassa.
Nyt voi jo turvallisesti sanoa Hauhtosen olevan HIFK:n paras sainaus pitkään aikaan. JyP:in kolmossentteristä HIFK:n ykkössentteriksi ja kultakypärä päässä, ei paha.
Taidettiin sitten tässäkin viedä naapuria. Toki oma junnu, mutta ei aina mahtunut edes Jyp:in pelaavaan kokoonpanoon. Siis RATKAISIJA Ilari "paremmat kädet" Filppula
1. Filppula ajaa maalille ja tässä tulee esiin Lundellin yksi suurimpia puutteita. Miehellä on jalkoväli levällään, kun vanhalla ämmällä.
Aika yleistä täällä jatkoajassa nämä tälläiset kommentit, nimittäin jos pelaat jään pois jää jalkojenväli auki ja sille ei yksinkertaisesti voi mitään.
Tämä oli mielestäni koko pelin paras henkilökohtainen suoritus ja senkin kommentaattorit saivat puolustuksen virheeksi. Missä asenne?
Aika yleistä täällä jatkoajassa nämä tälläiset kommentit, nimittäin jos pelaat jään pois jää jalkojenväli auki ja sille ei yksinkertaisesti voi mitään.
Tämä oli mielestäni koko pelin paras henkilökohtainen suoritus ja senkin kommentaattorit saivat puolustuksen virheeksi. Missä asenne?
Muistetaan kehua vielä Lundelia tähän päälle. Vaikka nyt on tullut uutta miestä taas jälleen kerran tilalle maaliin, on tämä mies osoittanut monta kertaa ansaitsevansa ykkösveskarin tittelin.
Harmittaa ettei Lundell ole ikinä saavuttanut ansaitsemaansa arvostusta. Tämä koppari on ehdottomasti mainettansa parempi maalivahti. Tänäänkin monta upeaa pelastusta, ja IFK:n kantava voima jäällä.
Kyllä se oli juuri niin huono. Jos tuollaista kiekkoa haluaa nähdä, niin kannattaa toki jatkossakin seurata liigan peräpään jengien kohtaamisia.
Espoossa ollaan kovana. Isoveljet konttaa ja pikkuveli kikattaa.
Bluesin konttaamista odotellessa...
Aika yleistä täällä jatkoajassa nämä tälläiset kommentit, nimittäin jos pelaat jään pois jää jalkojenväli auki ja sille ei yksinkertaisesti voi mitään.
Tämä oli mielestäni koko pelin paras henkilökohtainen suoritus ja senkin kommentaattorit saivat puolustuksen virheeksi. Missä asenne?
Oli hieno suoritus. En kiistä, mutta monesti hieno suoritus on myös toisen epäonnistuminen. Kurvisen olisi pitänyt pelata miestä siinä tilanteessa ja antaa irtokiekko Lundelille. Tuollaisia rentoja kiekollisia suorituksia, kun näkisikin akselilta Vihko-Häppölä-Hirso-Holma ja keitä näitä menetettyjä tapauksia nyt onkaan, mutta kun meininki on sitä, että kekollisena alkaa joka jätkällä painamaan kauhea tuska päälle.
Tässä Lundella asiassa pidän kusipäisesti pääni. Askeyllä olisimme pelanneet varsinaisella peliajalla ainakin tasan, vaikka Jokerit hallitsikin peliä 2/3 pelistä. Ottelun kolmannessa erässä näytti alkuunsa, että IFK pelaa, kuten edellisissä voitto-otteluissa, vahvan kolmannen erän ja vie pisteet, mutta nopeasti se kääntyi.
Ottelun käsikirjoitushan oli jatkumoa. Ketäs muuta vastaan Immonen olisi avausvoittonsa ottanut, kun IFK:ta vastaan. Ei puutuunut, kun Santalan kolme maalia.
Jypissä osataan tuo pelaajien kehittäminen.
Näinköhän? Sivuunkirjoittaneesta kun näyttäisi tämän kahden kappaleen todistusaineiston perusteella siltä, että sekä Filppula että Hauhtonen, yhtään JYPiläisille vittuilematta, pamahtivat kukkaan sillä samalla sekunnilla kuin pääsivät pois Jyväskylästä. Eihän kumpikaan kaveri enää aivan junnuikäinen ole.
Muistetaan kehua vielä Lundelia tähän päälle. Vaikka nyt on tullut uutta miestä taas jälleen kerran tilalle maaliin, on tämä mies osoittanut monta kertaa ansaitsevansa ykkösveskarin tittelin.
Harmittaa ettei Lundell ole ikinä saavuttanut ansaitsemaansa arvostusta. Tämä koppari on ehdottomasti mainettansa parempi maalivahti. Tänäänkin monta upeaa pelastusta, ja IFK:n kantava voima jäällä.
On se niin hassua, että jaksan tänään väitellä tästä case Lundellista, vaikka arvostan miestä valtavasti. Tästä saa helposti sellaisen kuvam, että haluan dissata kaveria. Olen täsmälleen samaa mieltä, että on mainettaan parempi maalivahti. Lundell on pelastanut meidät monta kertaa. ehdottomasti jatkosopimus IFK:hon tämän kauden jälkeen.
Parhaimmillaan maaginen, mutta romahtamisherkkä. Otetaan esimerkkinä tämä Askeyn tulo ja seuraava Tappara peli. Iltapäivälehdet hehkuttivat miehen taivaaseen. "miten tämän miehen täytyy pelata, ansaitakseen luottoa". Seuraavassa Tappara pelissä Lundell imi kaiken.
Sitäpaitsi ei IFK olisi voinut vetää koko kautta kaksikolla Lundell & Nieminen, vaikka Janne olisi ollut ohittamaton alkukaudella. Kotimaisia maalivahteja ei ollut silloin tarjolla. Nyt olisi ollut Puurula.
Toimitus
11.10.2005, 23:41
Otteluraportti (http://www.jatkoaika.com/smliiga.php?ottelu=21070)
Kuvakooste (http://www.jatkoaika.com/smliiga.php?sivu=kolumnit&id=3784)
Brad Nortonin pikahaastattelu (http://www.jatkoaika.com/smliiga.php?joukkue=Jokerit&sivu=kolumnit&id=3785)
Oli hieno suoritus. En kiistä, mutta monesti hieno suoritus on myös toisen epäonnistuminen.
Väärin, se on näin aina, ja muutenhan hyvää suoritusta ei nähtäisi koskaan.
En jaksa mitään suuria alkaa tänne runoilemaan koska kaikki oleellinen on jo tullut , mutta haluaisin kiittää vielä muutamaa herraa. Ihan näin julkisesti.
Kiitos Masa: Hankit meille hienoja äijiä! Arvostuksesi nousee kokoajan, ainakin minun silmissä.
Kiitos Favorin: Muutamasta jäähystä en ollut kanssasi samaa mieltä, mutta se ei ole mikään ihme. Kiitos siitä, että annoit äijien pelata ja taklata kunnolla. Tuosta Mapletoftin puhtaasta avojää pommista Salosta kohtaan olisi moni muu "tuomari" viheltänyt 2+5+10+20+25+persraiskaus.
Jäi mietityttämään pelin jälkeen se, että kumpaa ifk:n vaisuus oli? Nortonin vai S/M-liigan pelkoa
1. Onnea narreille ansaittu voitto.
2. Ilari oli ihan kivalla pelipäällä, kaunis maali tuon Kurvisen kahviajon jälkeen.
3. Virta on aika nobody, katseli kun Luttinen veivasi maalin
4. Lundell oli hyvä, ei mennyt maalit hänen piikkiinsä, ehkä eka oli otettavissa
5. Kuka on Santala ?
6. Kuka on White ?
7. Brad Norton miellytti, väärässä joukkueessa..:o) kelpaisi meille
8. Petrell oli päivän suurin anti HIFK-puolella. Mikä into ja asenne.
9. Ykkösemme oli yössä alussa kun narrit otti avaukset ylhäältä kiinni.
10. Alokasmaista toimintaa kun ottaa joukkurangaistuksen tuolla tavalla
Favorin oli kohtuullisen hyvä, olisin viheltänyt kumpaankin suuntaan muutaman koukun ja estämisen, ehkä menivät tasan.
Narrit halusivat enemmän voittoa, ja saivat sen.
Tulihan se voitto viimeinkin, vaikkei peli kokonaisuutena vielä kummoista ole. Lisämausteena vielä se, että Hifkin isoista pojista Q, alkaa osoittamaan hermostumisen merkkejä. Jokereihin on vielä yhdistetty Hifk-taustainen, suomea kotikielenään puhuva, erittäin pahatapainen hyökkääjä (199cm 9cm 127kg), joka on asemaravintolan savuttomalta puolelta kuultuna, lähellä sopimusta Jokereiden kanssa.
Jokereihin on vielä yhdistetty Hifk-taustainen, suomea kotikielenään puhuva, erittäin pahatapainen hyökkääjä (199cm 9cm 127kg), joka on asemaravintolan savuttomalta puolelta kuultuna, lähellä sopimusta Jokereiden kanssa.
Onko toi 9cm sen kyrvän koko?
Pienimunaisillahan ei ole mitään asiaa IFK:n koppiin, joten tämäkin sankari on ihan oikeassa etsiessään omaa paikkaansa Ilmalan suunnalta.
Muutama huomio Canalin äärestä :
Norton - jet lag tosin vaivaa vielä, kaatoi kerran HIFK:n pienimmän pelaajan Salmelaisen. Miehen todelliset mitat lienee 190/100 eli suurinpiirtein HIFK:n keskimitoissa. Vaikuttaa samanlaiselta hankinnalta kuin Sandwith 2002-2003. Tuolloin Vopat palautti miehen maanpinnalle varsin pian. Tuskin jokerien rosterissa joulun jälkeen. HIFK:n järkälemäisellä Schapelilla oli selvästi vaikeuksia olla isompana haastamatta tätä jokerien "goonia".
Jos nyt ekaks tekisit sen kanavahaun ja sitten tulisit tänne kertomaan "viiltäviä" analyysejäsi.
Noniin, olihan sitä sydäntä sen verran, että Jokerit saalisti täydet pisteet - vihdoin ja viimein. Onnittelut Jokereille voitosta! Nousu alkaa...?
liigajyrä
12.10.2005, 07:13
Muutama huomio Canalin äärestä :
Norton - jet lag tosin vaivaa vielä, kaatoi kerran HIFK:n pienimmän pelaajan Salmelaisen. Miehen todelliset mitat lienee 190/100 eli suurinpiirtein HIFK:n keskimitoissa. Vaikuttaa samanlaiselta hankinnalta kuin Sandwith 2002-2003. Tuolloin Vopat palautti miehen maanpinnalle varsin pian. Tuskin jokerien rosterissa joulun jälkeen. HIFK:n järkälemäisellä Schapelilla oli selvästi vaikeuksia olla isompana haastamatta tätä jokerien "goonia".
.
Katsoitko canalilta ohjelmaa Jaakko ja Pavunvarsi? Siinä oli pieni poika ja iso julma jättiläinen .Jättiläinen viskeli pientä punapaitaista poikaa rumasti nyyh,vai taisiko Jättiläinen ollakin vain keskimittainen?
Taisi olla Schanelilla vaikeuksia juu,miksi? Se että ottaisi turpaan ei käy selitykseksi kerroppa syy tai antaa olla :)
Onnea narreille voitosta, siitä se lähtee. Ikävä myöntää, mutta teillä on liigan fyysisin joukkue ja sillä mennään keväällä pitkälle, mikäli maalivahtipeli toimii. Mielestäni ansaitsimme eilisen tappion, olimme tasaviisikoin aavistuksen jäljessä koko ajan, ainoastaan ykkösviisikkomme kykeni viemään peliä narrimaalillle. Lundel on mailankäytössään edelleen viime vuoden tasolla eli maila ei peitä jäitä pitkin liruvia längistä meneviä, harmi, sillä muuten hieno peli Jannelta. White, parempi jättää kommentoimatta. Tarvitsemme Heleniuksen, ison ruman ja vahvan maalintekijän, lisäksi Jeren tietysti mukaan.
Illuminatus
12.10.2005, 08:28
Omat kommentit molemmista joukkueista (keskittyen Jokereihin), lukematta muiden juttuja:
HIFK
+ Teidän ykköskenttä on tulessa. Helvetin vaarallinen koostumus joka sai todella usein säpinää aikaiseksi kun oli kentällä.
+ Teidän ylivoima toimii oikeasti. Vaikka nyt tulikin vaan yksi maali niin kuvio saatiin melkein aina nopeasti kuntoon (tai ainakin ykkösketju sai) ja muutaman hyvän siirron jälkeen kiekko olikin maalintekosektorilla laukaisupaikassa. Tämän pelin jälkeen en enää ihmettele HIFK:in korkeaa yv-prosenttia.
- Ykkösketjun jälkeen todella iso tasoero seuraavaan ketjuun. Toki muiltakin kentiltä tuli yksittäisiä väläytyksiä mutta kokonaisuudessaan aika heikko esitys varsinkin 1. erän jälkeen.
- Outo pelin lopahtaminen kolmannessa erässä; päästetyt maalit ja aika ponnetonta yritystä hakea tasoitusta.
Jokerit:
+ Ensimmäinen voitto, jiihaa!!!
+ Filppula on liekeissä, huikea veivi ensimmäisessä maalissa vaikka Kurvinen lähtikin aika helposti siihen. Maalien lisäksi todella vahva peli hyökkäyspäässä, puolustupäässä välillä pulassa.
+ Norton on todellinen äijä, haki kokoajan miestä ja usein siinä onnistuikin. Pari puoli-likaista temppua (mm. Salmelaisen tyrmääminen kädellä) tuo sellaista sopivaa jännitettä, eikä joutunut edes jäähylle niistä. Purut lähtivät oikea-aikaisesti ja kovaa. Ja loistava passi voittomaaliin!
+ Goehring oli helvetin hyvä ja torjunnat näyttivät varmoilta. Maaleille ei mahtanut mitään.
+ Tasaisuus. Jokainen kenttä sai luotua maalipaikkoja, tästä on hyvä jatkaa.
+ Nelosketju pelasi loistavasti (ollakseen nelosketju) ja jopa Laiska-Jesseä täytyy kehaista. Mieshän jopa voitti kaksinkamppailuja ja oli vaarallisen oloinen hyökkäyspäässä.
+ Jokereiden fyysisyys. Oikeasti useita kovia pommeja (mm. Mapletoftin vastapallo 3. erässä, Beduiinin kuittitaklaus Salmelaiseen ja Nortonin Hauhtosen tipauttanut taklaus 20s ennen loppua). Kyllähän HIFKkin pelasi fyysisesti mutta jos eilen oltaisiin pelattu niistä kuuluisista fyysisyyspisteistä niin ei ole mun mielestä väärin sanottu, että Jokerit olisi voittanut.
- Samuli Jalkanen ja Mikko Kalteva. Aina sydämentykytyksiä kun nämä kaverit ovat kentällä. Etenkin Jalkanen erottui todellisena virhe-magneettina jota HIFK käytti surutta hyväkseen.
- Aivan liikaa jäähyjä. Tolla jäähymäärällä ei kuuluisi peliä voittaa mutta tällä kertaa tuuri. Suurin osa jäähyistä tuli tälle meidän kevyelle osastolle jotka eivät yksinkertaisesti pärjänneet kaksinkamppailuissa.
- Peluutus. Liittyen ensimmäiseen kohtaan miten voi olla, että Samuli Jalkanen pelaa alivoimaa? Mies hävisi eilen todella paljon kaksinkamppailuja, teki paljon virheitä ja oli jäällä molempien HIFK-maalien aikana. Ja etenkin Luttisen yv-maalissa Jalkanen oli pihalla (tosin Luttinen itse oli Virran mies maalin edessä).
- Toinen suuri miinus peluutuksesta koskee ylivoimaa. Miten on mahdollista, että Petri Pakaslahden ylivoima-aika oli kolmessa yv:ssä yhteensä yli 2min ja Ilari Filppulan n. 0s??? Muutenkin meidän kakkosyv oli lähinnä surkuhupaisa kun pikakiiturit Pakaslahti ja Varis kuskaavat kiekkoa ylös aivan käsittämättömän hitaalla vauhdilla. Yrityksiä oli varmaan viisi ja koko pelissä tuo kenttä sai kerran yv:n pyörimään. Ykkösketjun yv toimi edes kohtuullisesti mutta toiseksi yv-kentäksi voi kasata jonkun erikoiskentän tai ainakin heivata Pakaslahden pois sieltä. Meillä on oikeasti kädellisiä pelaajia joukkueessa, miksei niitä käytetä silloin kun siitä on eniten hyötyä?
- Ykkösketjun lievä vaisuus. Tämä lähinnä miinus odotuksiin nähden. Santala pääsi pelin edetessä vauhtiin ja alkoi loppua kohden jakelemaan hyviä passeja. Mun mielestä voi edelleenkin kokeilla Toni Dahlmania tässä ykkösketjussa kun Valtosella tuntuu olevan aikamoinen jääkausi maalinteossa tällä hetkellä. Dahlman on kuitenkin aina ollut varmempi snaipperi ja tämä kenttä kaipaisi enemmän maalintekovoimaa, Santala kyllä järjestää paikkoja.
+ ihan hyvää taistelua molemmilta joukkueilta
+ ifk:n ykkönen
+ molempien maalivahdit
+ Filppula
+ Norton
+ Petrell
- pelin taso ei mikään erikoinen ollut
- Virran surffailu
- Valtosen hyytyminen maalintekopaikoissa
- White
Johannes
12.10.2005, 08:53
Filppulan 1. maali oli todella hieno yksilösuoritus. Nykyään tuntuu, etteivät pelaajat edes uskalla yrittää mitään tuollaista. Vahinko vaan, että piti onnistua HIFKiä vastaan. Ei voi kuin ihailla sitä maalia, kun on nähnyt sen moneen kertaan TV:n uusinnoissa. Hirso-Häbä-Vihko-Holma ja co, katselkaa tekin ja ottakaa opiksenne.
Lundell on Sheddenin mielestä hyvä kakkosmaalivahti, ei ikinä hänen aikanaan tule olemaan ykkönen. Näin minä olen asian käsittänyt, enkä usko olevani väärässä. Lundell on minustakin todella hyvä kakkosmaalivahti ja toivon hänen jatkavan tämän kaudenkin jälkeen HIFK:ssa. Meillä on nyt kuitenkin sellainen ottelusuma menossa, että Askey ei voi pelata sentään kaikkia pelejä. En kyllä ihan ymmärrä miksi paikallispelissä oli Lundell maalissa, joka oli hyvä, mutta 1-2 maalia oli torjuttavissa. Kyllä Goehring vei voiton Lundellista maalivahtien vertailussa eilisessä pelissä. Tämä oli yksi iso tekijä sille, että Jokerit sai 3 pistettä eilen.
Harvoin tulee hesalais-joukkuieden kanssakäymiseen puututtua, mutta ei herranjestas. Ilari Filppulan eilinen 1-1-tasoitusmaali oli tosiaan hieno. Samanlaiseen suoritukseen pystyisi ehkä muutama muukin liigassa pelaava nuori, mutta kenellä tuollaisen vetäminen tulee mieleen tärkeässä ottelussa. Puhumattakaan siitä, että vietäisiin limppu vielä loppuun asti.
Hatunnosto Ilarille kauden hienoimmasta yksilösuorituksesta tähän asti. Odotan seuraavaa Jokerit - Pelicans ottelua mielenkiinnolla, kun kentällä ovat yhtäaikaa liigan suurimmat taiteilijat Filppula ja Paulsson.
IFK:n ykköskentän äijät pelaa helvetisti alivoimaa????Miksi????Kolmannessa erässä vauhti hiipuu tietysti tuolla jää-ajalla.Ainoa ketju joka maalit voi tehdä,niin väsytetään alivoimissa?????Ei tajua,ei kai tarviikaan.
Kyllä se oli juuri niin huono. Jos tuollaista kiekkoa haluaa nähdä, niin kannattaa toki jatkossakin seurata liigan peräpään jengien kohtaamisia.
Heh, taitaa olla trendikästä mussuttaa pelin tasosta ja kannattaa viihdyttävää viisikkopuolustusta? Kuka oikeasti voi väittää tahtovansa nähdä pelejä, joissa suuren budjetin joukkueet pelaavat tiiviin ja "hyvän" pelin tuloksella 1-1? No Esbån katsomovalmentajat tietenkin. 1-0 on hienointa mitä kiekossa voi saavuttaa, yksi paikka koko pelissä joka käytetään häikäilemättä. Siirtykää siis ihmiset televisioiden ääreen kun ruudussa pelaa keskenään vaikka Blues ja Kärpät!
Eilen puolueettomasti peliä seuranneena ekat n. 30 minuuttia, voin todeta, ettei peli ollut ainakaan vähemmän hyvää kuin maanantain NHL-matsi WSH-NYR. Eli itse ainakin pidin hyvänä lätkänä, enkä juurikaan koe tarvetta hokea pelin huonoudesta sanallakaan.
Pateettinen
12.10.2005, 09:09
Näinköhän? Sivuunkirjoittaneesta kun näyttäisi tämän kahden kappaleen todistusaineiston perusteella siltä, että sekä Filppula että Hauhtonen, yhtään JYPiläisille vittuilematta, pamahtivat kukkaan sillä samalla sekunnilla kuin pääsivät pois Jyväskylästä.
Filppulan kynäys ei yllättänyt yhtään, kun on nähnyt miehen pelaavan Kiekko-Vantaassa pari kautta sitten. Se vain epäilytti, kuinka mies sopeutuu kahvaliigan roikkumislinjaan. Olisi hienoa, jos Wade tajuaisi vihdoin laittaa Ilun pyörittämään myös ylivoimaa, sillä potentiaalia on oveliin syöttöihin kuten pikkuveljellään.
Kalteva voisi mennä nyt Nortonin kiekkokouluun ja lopettaa hölmöt pyörimiset omalla alueella. Eiköhän "kiekkoa -vettiin" -taktiikka toimisi hänelläkin paremmin.
Pantse67
12.10.2005, 09:52
En nyt vielä lähtisi tuon voiton perusteella Jokeri-leirissä kauheasti leijumaan. Ifk:n ympärillä käyty kohu ei voinut olla vaikuttamatta "Petojen" esitykseen.
Jokerien ensimmäinen maali oli Filppulan hieno henkilökohtainen suoritus. On aika käsittämätöntä, että Jokerien paras pelaaja on kolmoskentässä. Mitä se kertoo valmennusportaan hereilläolosta?
Jokerien toinen maali oli melkoinen onnenkantamoinen ja kolmannessa Norton antoi upean syötön Virran maaliin. Neljäs meni tyhjiin.
Petri Varis oli käsittämättömän huono. Antoi kiekon alivoimalla Ifk-pelaajalle ja vain saksalaisupseerin reaktio pelasti varman maalin. Lisäksi Varis laukaisi tyhjästä maalista suoraan Lundellin hanskaan. Varis ei tuo mitään lisäarvoa Jokereihin. Hiipuva "tähti".
Ifk teki sen minkä mahtoi. Jokereilla on ylivoimainen pelaajapakka ja Shedden päätti antaa lisätasoitusta peluuttamalla Lundellia maalissa. Hanuriavain on pelannut viime aikoina hyvin, joten hänen penkittämisensä ei ollut perusteltua.
Sarjataulukkoa ja -ohjelmaa vilkaisemalla ei ole vaikea ennustaa, että kun kolmetoista kierrosta on tullut täyteen, on Jokerit on edelleen sääliviivan alapuolella.
Tinke-80
12.10.2005, 10:37
Jotain huomioita pelistä.
Lundell pelasi kohtuu hyvän pelin eikä hänen piikkiin voida laittaa yhtään maalia. Ykköskenttä näytti olevansa todellinen ykköskenttä tekemällä kummatkin maalit. Ongelmana on että meillä ykkösen jälkeen 3 neloskenttää jotka eivät saa mitään aikaan.
Brad Norton on hidas ja puukädetön, mutta osaa pelata ja myös pelaa kovaa. Hänen "avauksistaan" sai hyvät naurut. Mutta näiden esitysten vastapainoksi teki hienon syötön Jokerien kolmanteen maaliin.
Kumpikaan jengi ei pelannut kovinkaan hyvää peliä ja en usko että tästäkään Jokerien nousu alkaisi. Ei tälläisella pelillä voiteta Kärppiä tai Tapparaa.
- tinke-80
Lundell on Sheddenin mielestä hyvä kakkosmaalivahti, ei ikinä hänen aikanaan tule olemaan ykkönen. Näin minä olen asian käsittänyt, enkä usko olevani väärässä. Lundell on minustakin todella hyvä kakkosmaalivahti ja toivon hänen jatkavan tämän kaudenkin jälkeen HIFK:ssa. Meillä on nyt kuitenkin sellainen ottelusuma menossa, että Askey ei voi pelata sentään kaikkia pelejä. En kyllä ihan ymmärrä miksi paikallispelissä oli Lundell maalissa, joka oli hyvä, mutta 1-2 maalia oli torjuttavissa. Kyllä Goehring vei voiton Lundellista maalivahtien vertailussa eilisessä pelissä. Tämä oli yksi iso tekijä sille, että Jokerit sai 3 pistettä eilen.
Kyllä tähän voisi sanoa jotain niinkin lapsellista kuin "mene itse maalille pitämään nolla", mutta kuvitellaan, että jätän tuon sanomatta. Kyllä tänään kaaduttiin pelaajiin, ei missään nimessä Janneen. Olenkin jo tuolla aiemmissa viestisssäni spekuloinut kaikki narrien maalit, joten en ala tekemään sitä kolmatta kertaa. Eilen IFK:lla tunnetaso ei ollut niin korkea kuin mitä se voisi olla. Samoin maalinedustapelaaminen jäi IFK:lta haaveeksi, mistä ne maalit on IFK:lta syntyneet. Taisi Norton olla sen verran iso kaveri ettei sinne mennyt ihan kuka tahansa pystypainimaan hänen kanssaan.
Jokerien ensimmäinen maali oli Filppulan hieno henkilökohtainen suoritus. On aika käsittämätöntä, että Jokerien paras pelaaja on kolmoskentässä. Mitä se kertoo valmennusportaan hereilläolosta?
No, olihan tuo nyt jo selvää edistystä. Tähän asti Filppula on tehnyt tehojaan jämäminuuteilla nelosessa. Nyt jo sentään kolmosessa. Ylivoimaa mies ei tietenkään pääse pelaamaan.
Jokohan Wade kuitenkin hiljalleen huomaisi, että hänellä on todellinen helmi joukkueessa.
liigajyrä
12.10.2005, 12:01
Jokohan Wade kuitenkin hiljalleen huomaisi, että hänellä on todellinen helmi joukkueessa.
Niin eiköhän sen Wade olekin huomannut mutta "suurin ongelma edelleen "Lukkarila ei. Wade on edelleen Jojen tallutus nuorassa en kyllä ymmärrä miksi mutta näin on. Joten Filppula on ja pysyy 3.ketjussa jos Lukkarila sen päättää.
Juupajuu... Vuoden 99 playoffien jälkeen en ole nähny ifk:n häviävän kertaakaan, enkä nähny paikanpäältä tälläkään kertaa (pitäis varmaan hakeutua hallille useammin). Jokerit oli parempi joukkue, ei mahda mitään. Analyysin pohjoisnaapurista jätän sikseen. Mitä sitten hifkistä pisti silmään?
+:sat:
1. kenttä
Pikkarainen
Vihko (tämä nimenomaan aikaisempiin otteisiin verrattuna, toivo elää säästöliekillä)
vähän jäähyjä
-:set:
kiekkoa ei pystytä pitämään vastustajan alueella
puollustus aivan jäässä
kai noita oli enemmänkin, nyt ei vaan tule mieleen, palaillaan asiaan...
No kaikki on varmaankin jo kehuneet Filppulan veiviä, mutta pelasipa poika hienosti muutenkin. Alati vaarallinen hyökkäyspäässä. Piti varmasti eniten kiekkoa molemmat jengit huomioon ottaen.
Mapletoft oli hyvä. Liikkui jo hyvin, fyysinen peli kunnossa. Vielä vois käyttää enemmän hyvää rannevetoaan, mutta osoitti pelinlukutaitoankin.
Norton ja Beaudoin hyviä niin ikään. Tuovat fyysisyyttä rutkasti lisää.
Goehringin voi nostaa myös onnistujien joukkoon.
Heikot esitykset mielestäni Kuusistolta, Jalkaselta ja Kaltevalta.
Jokereilla oli maalintekosektoreista vetoja arviolta 30-40 prosenttia enemmän kuin Hifkillä, joten varsin ansaittu voitto. Fyysisestikin Hifk oli tänään jäljessä, kiitos meidän ulkomaalaisosastomme.
Ja lopuksi: en ymmärrä, mitä näille Jypin ex-miehille Hauhtoselle ja Filppulalle on tapahtunut. Kummatkin ovat nousseet tällä kaudella aivan uudelle tasolle. Harvoin näin päin.
Buccaneer
12.10.2005, 12:27
Muutama hajahuomio:
+Ykkösketju erityisesti Hauhtonen, aivan liekeissä!
+Aloituksia saatiin paremmin kuin viime vuosina, osittain kiitos Whiten.
+Schnabel, tuntuu parantavan kuin sika juoksuaan. Parissa viime matsissa ei ole enää näkynyt sitä Tappara-pelin "hänellä on todella kova laukaus"-jannua.
-Lunkka Lundell. Toinen maali oli kauhea hörppäisy. Lirukiekko kainalosta sisään. En tiedä olisiko Askey ottanut, mutta huippuvahti olisi ottanut ainakin tuossa krittiisessä 2-1 tilanteessa. Thomas olisi ottanut varmasti. Muista en Jannea dumaa.
-White. Aloituksia lukuunottamatta täysin onneton, hidas, vanha p****. Syötöt osuivat omille todella harvoin etenkään hyökkäyspäässä. 2-yv oli täysi vitsi Whiten johdolla.
-2-4 ketjut. Ei mitään eväitä maalien tekoon. Täydellisesti oltiin Hauhtosten varassa.
-Kurvinen. Pakkiparinsa Laakson kanssa olivat jatkuvasti lirissä jokerihyökkääjien kanssa. Ja se kahvillevienti...
Narreista I.Filppula esitti mielestäni jo parempaa peliä kuin mitä veljeltäänkään on nähty ainakaan Nordiksella. Kiekkoa ei hyökkäyspäässä saatu pois oikein millään. EI koske ainoastaan noita maaleja, vaan muutenkin.
Santala ei kyllä eilen dominoinut odotetulla tavalla.
Tomek oli heikompi kuin odotin. Göringin tulo joukkueeseen pistänyt polakin pasmat sekaisin?
Tomek oli heikompi kuin odotin. Göringin tulo joukkueeseen pistänyt polakin pasmat sekaisin?
Voi helvetti Buccaneer...allekirjoituskamaa ellei olisi niin sysimustaa huumoria. :)
Juu, lyhyt kuittaus vain eilisestä: Kyllä Jokereiden materiaalin voima valitettavasti alkaa pikku hiljaa näkyä. Kiitokset vaan Wadelle että on saanut sen näinkin pitkään pidettyä aisoissa...on varmasti vaatinut pitkiä palavereja Lukkarilan kanssa. HIFK:lla puolestaan ei selvästikään ollut terävin iltansa, ykkösketjua lukuunottamatta. Sehän alkaa muistuttaa erästäkin HIFK-ykkösketjua tuosta ihan parin vuoden takaa, sillä erotuksella että kaikki kolme luistelevat.
Filppulan maali oli sitä osastoa, josta ei edes osaa olla vihainen. Kai tietävät Detroitissa, että täällä muhii seuraavan Sedin-kaksikon toinen puolisko? Kurvinen todennäköisesti katsoo tänään mieluummin illan leffan kuin lähtee polkemaan kuntopyörää.
HIFK:n maalivahtitilanteeseen voi pitkästä aikaa olla tyytyväinen, kun ottaa synkän lähihistorian huomioon. Kop kop, sanoo puu. Myös Göring oli mies paikallaan, sitä kaveria ei ainakaan ajella ylärimaan. Nortonia taas ei näköjään kannata ajella ollenkaan, Hauhtonenkin otti oikein vauhtia ja satutti vaan leukansa. Kivestä tehty jätkä, eikä edes puukäsi.
Tomek oli heikompi kuin odotin. Göringin tulo joukkueeseen pistänyt polakin pasmat sekaisin?
Ei helvetti, nyt on kahvit näppiksellä. Kauden tähän mennessä paras heitto :D
OldTimeHockey
12.10.2005, 13:09
Pari hajahuomiota:
Jokerit saa kiittää Ilari Filppulaa muutenkin kuin kahdesta maalista. Aluksi näytti siltä, että vieraat eivät hyökkää ollenkaan, mutta ilmiömäinen 1-1-tasoitus antoi valtavan itseluottamusboostin koko joukkueelle. Erän loppu pelattiinkin HIFK:n puolustusalueella.
Kun en ollut yhtään Jokereiden ottelua aiemmin tällä kaudella nähnyt, jotenkin oletin vanhemman Filppulan kantavan kultakypärää vain muiden hyökkääjien floppaamisen takia, mutta ihan oikea kaveri pottaa kantoi. Olisi ansainnut enemmänkin peliaikaa ja ylivoimavastuun vähäisyyttä esim. vaisuun Varikseen verrattuna ei voi kuin ihmetellä.
Norton kieltämättä varasti ottelun päähuomion ainakin allekirjoittaneen tapauksessa. Hyvin tuo urakastaan suoriutui, eritoten lähtökohdat huomioiden, ja antoipa oman toimensa ohella vielä upean syötön voittomaaliin. Naapurileirin pyhiä arvoja uhmatenkin väitän, että Norton on pelin joka osa-alueella ihan eri luokan kaveri kuin legendan arvoon nostettu Gagnon (eikä huono hänkään ollut).
HIFK? Ykkösketju poislukien vaisun näköistä touhua. Ei kai sakkokohu nyt noin paljon häirinnyt keskittymistä? Jeren poissaolo puolustuksesta näkyi aiempia pelejä selkeämmin ja Benysekiä on jo nyt ikävä. Vuoristoratamaisten esitysten ei tietenkään pitäisi tällä materiaalilla tulla yllätyksenä, mutta tällainen pannukakku on tietysti pettymys parin fiiliksiä nostattaneen taisteluvoiton jälkeen. No, huomenna isottelevat länsinaapurit nippuun, niin unohtuu taas tämäkin.
keigykedy
12.10.2005, 13:33
Tomek oli heikompi kuin odotin. Göringin tulo joukkueeseen pistänyt polakin pasmat sekaisin?
Yep, sai hävetä naurukohtausta toimistossa taas...
Itse pelistä sen verran että Norton sai koko IFK:n pelaajiston lopettamaan kaiken elvistelyn ja pullistelun. Nyt pelissä taklattiin paljon ja peli pysyi muutenkin siistinä. Schnabel näytti tuijottelevan jäähän ja poistuvan kentältä hieman ujon ja pelokkaan näköisesti kun Norton liukui ohitse.
Norton esiintyi edukseen, alussa pari kovaa muistutusta poikkarilla että kuka on kingi, pari kovaa taklausta ja kiekko siirrettiin eteenpäin heti ja yksinkertaisesti, ja vieläpä omille. Maalisyötössäkään ei ollut mitään vikaa ja nousi jopa kerran yv-hyökkäykseen mukaan mutta joku Jokeri-pelaajista egoili eikä jakanut kiekkoa ajoissa.
White, Santala, Beduiini ?? Aivan turhia jätkiä kentällä.
Salmelainen oli kuin räväkämpi versio Saku Koivusta, loistavaa peliö ja asennetta joka vaihdossa.
Eka erä oli ihan mukiinmenevää hokia, sen jälkeen taso hiipui alle kaiken kritiikin, kyseessä oli kuitenkin paikallispeli ja ennakkoasetelmat vähintäänkin mielenkiintoiset.
Leinonen ??? Meille oma Norton ja heti !
Hifki jatkoi viimeaikaisten esitystensä tapaan.Yritteliästä raadantaa höystettynä kohtuuhyvällä maalivahtipelillä.Välillä höntyillään karvauksessa niin,että vastustaja pääsee pahoihin ylivoimahyökkäyksiin.Pahin lipsahdus sattui Jokerien avausmaalissa,kun 3 Hifkin pelaajaa oli keskialueella kaukalon laidassa varmaan metrin säteellä toisistaan.Filppula käytti tilanteen hyväkseen ja rullasi vauhdilla omalta siniseltä yli keskialueen ja vastassa enää Kurvinen.
Ihan koko aikaa ei paketti pysy kasassa,mutta paljon on menty eteenpäin sitten Tappara-ottelun.Parissa matsissa kiekko on pomppinut meille,ja nyt meni sitten toisinpäin,mitään merkittävää eroa en usko Hifkin esityksissä olleen esimerkiksi eilen ja lauantaina Turussa(en tosin Turun ottelua nähnyt,mutta lukemani perusteella arvioin).Tosin Jokereilla oli kyllä enemmän maalipaikkoja,joten ei se nyt ihan onnellakaan tullut se voitto,mutta yhtä hyvin tuo ottelu olisi voinut toisinkin päin kääntyä,ei Jokerit mitenkään merkittävästi parempi ollut.Ja aika sekavaa oli Jokereidenkin pelinrakentelu,suurin osa maalipaikoista tuli vain ja ainoastaan Hifkin karkeiden virheiden avittamina.Voittomaali oli kyllä komea,ei olisi Nortonin uskonut moista syöttöä antavan.Siinäkin HIFK teki tavallaan virheen,kun lähti koko viisikon voimin kohti Nortonia,mutta tuota en laske varsinaisesti Hifkin virheeksi kuitenkaan.Kyllä se oli enemmän Nortonin pelisilmän ja viileyden tulosta kuitenkin.
Niin eiköhän sen Wade olekin huomannut mutta "suurin ongelma edelleen "Lukkarila ei. Wade on edelleen Jojen tallutus nuorassa en kyllä ymmärrä miksi mutta näin on. Joten Filppula on ja pysyy 3.ketjussa jos Lukkarila sen päättää.
Eihän tuo nyt jumalauta voi olla edes mahdollista. Kai sen sokeakin näkee, että Filppulalla on kädet ja peliälyä. Aivan kuten veljelläänkin. Peliaikaahan tuollaiselle on annettava ja mahdollisimman hyvät ketjukaverit. Ainakin jos aiotaan maaleja tehdä. Pakaslahdet ja kumppanit saavat "pyörittää" ylivoimaa vaikka vuoden putkeen. Ikinä ei tule valmista eikä ainakaan maalia.
Tule pois sieltä Joje, siellä on peli.
Edit.: Voisikohan olla niin, että Ilari ei ole vielä oppinut hyökkäysalueen kombinaatiopeliä ;).
Tomek oli heikompi kuin odotin. Göringin tulo joukkueeseen pistänyt polakin pasmat sekaisin?
Tää on timantti! Ja selittä ehkä myös sen miksi Repe Hirsovitsi kiersi Jokeri maalin kaukaa ; ) - ja yhdestä loistavasta paikasta hän lämäsi yllättäen - suoraan rintapanssariin, minnes muuten.
Kaksi asiaa minua ihmetyttää koskien eilisen matsia, ja se koskee tietysti tuomarointia.
1) Miksi Pasi Saarinen sai jäähyn kyseisestä tilanteesa missä ei kertakaikkiian ollut mitään?!? Kyseessähän oli ottelun ensimmäinen IFK jäähy - sen jälkeen kun Jokerit ansaitusti oli niitä ensin saanut 3-4 kpl - joten ymmärrän että se oli tasoitusta mutta kuitenkin.
2) Miksi ei Kankaaperä saanut jäähyä raukkamaisesta selkäänajosta maalin edessä - joka tapahtui vihellyksen jälkeen - mikä tekee asiasta vielä pahemman??
1) Miksi Pasi Saarinen sai jäähyn kyseisestä tilanteesa missä ei kertakaikkiian ollut mitään?!? Kyseessähän oli ottelun ensimmäinen IFK jäähy - sen jälkeen kun Jokerit ansaitusti oli niitä ensin saanut 3-4 kpl - joten ymmärrän että se oli tasoitusta mutta kuitenkin.
Kotisohvalta tuomaroiden maila näkyi olleen Jokerihyökkääjän jalkojen välissä ja sitähän se Favorinkin siinä viittoili Saariselle. Eihän se nyt ihan kauhean räikeä ollut, mutta täytyhän sitä jostain antaa jäähy.
Itsekin hieman ihmetytti se, että Luttisen koukku juuri ennen toista maalia meni läpi.
Edit.: Voisikohan olla niin, että Ilari ei ole vielä oppinut hyökkäysalueen kombinaatiopeliä ;).
Todennäköisesti Ilari sai sapiskaa toimistaan, koska tilanne ei alunperin ollut maalitilanne...
Juupajuu... Vuoden 99 playoffien jälkeen en ole nähny ifk:n häviävän kertaakaan,
Sä et sitten vissiin hirveesti lätkää seuraa?
Pantse67
12.10.2005, 15:56
Eihän tuo nyt jumalauta voi olla edes mahdollista. Kai sen sokeakin näkee, että Filppulalla on kädet ja peliälyä. Aivan kuten veljelläänkin. Peliaikaahan tuollaiselle on annettava ja mahdollisimman hyvät ketjukaverit. Ainakin jos aiotaan maaleja tehdä. Pakaslahdet ja kumppanit saavat "pyörittää" ylivoimaa vaikka vuoden putkeen. Ikinä ei tule valmista eikä ainakaan maalia.
Päinvastoin. Mitä enemmän annatte tasoitusta muille, sen parempi. Filppula voitaisiin laittaa vaikkapa ylimääräiseksi hyökkääjäksi. Mitä sitä turhaan peliaikaan antamaan parhaalle miehelle. Ja vielä ylivoimaan? Saattaisitte pian vahingossa voittaa muitakin pelejä. Ei käy!
Sä et sitten vissiin hirveesti lätkää seuraa?
Oletan nikeyn tarkoittaneen, että hänen paikan päällä ottelussa ollessaan ifk ei ole kertaakaan hävinnyt.
Oletan nikeyn tarkoittaneen, että hänen paikan päällä ottelussa ollessaan ifk ei ole kertaakaan hävinnyt.
Harvoin on käynyt hallilla.
Jumalalliset sanktiot Rauno Suuren viitoittamalla nöyryyden tiellä ajoivat kaksi klassikkoa hukkaamaan elämästään pari tuntia muka kiekkoon. Kiekkoon, jota kukaan ei muista neljän kuukauden jälkeen "kuumaksi paikallisotteluksi". Ei vaikka naapuri oli hankkinut oikean luudan omalle tontille. Loistava veto ja hyvä hankinta. Sääli, ettei sitä päästy tässä tarkkailumatsissa oikein näkemään omalla sarallaan.
Kumpikin varoi päästämättä liikaa tunnetta missään vaihetta peliin, joten se pelinä olikin verrattavissa Astrid Lindgrenin huimaan "Muumilaakson suuri kusetus"-saagaan. Satu joka uppoaa kulttuuriministereistä aina vanhoihin Puolanlaivojen basisteihin. Kukaan muu alle 12-vuotias kiekkoa harrastava kääpiöhän ei ole uskonut moiseen kaksinaamaisuuteen ellei lihasta ei olisi tullut verta. Loistavaa kasvatusta junnuja ajatellen. Taitaa tuleva tupee ja eläke painaa enemmän kuin huoli suomikiekosta? Miten sen silleen kauniisti sanoisi, sulle riittää kun saat peräseinän häämöttäessä itsellesi parhaan mahdollisen kädenpuristuksen? Ikävä kyllä sitä ei tule.
Aivan, takaisin itse matsiin. Norton on nelitahtikone ja helvetin hyvä.
No, me kohtaamme vielä ja toivon sydämeni pohjalta Old Time Hockeytä.
Harvoin on käynyt hallilla.
No sen nyt pystyy selvittämään mun olemattomasta kirjotushistoriastanikin. Ja ton viestin pointtihan oli nimenomaan se, etten käy tarpeeksi usein hallilla. Nyt vielä canali syö niistä harvoista käynneistä osan pois. Mulle kun lätkä ei ole "SE" urheilulaji, joten ne rahat saa kulumaan muuallekin. Mutta ~5 kertaa (+mahdolliset pleioffit) käyn vähintään kattomassa.
vBulletin v3.8.6, Copyright ©2000-2013, Jelsoft Enterprises Ltd.