View Full Version : HIFK - Kärpät to 6.10.2005
Tinke-80
06.10.2005, 01:24
HIFK'llä on tänään erinomainen tilaisuus näyttää arvostelijoilleen mihin tämä joukkue pystyy kun vastaan asettuu tällä hetkellä ehkä liigan paras joukkue, Oulun Kärpät. HIFK'lta voidaan odottaa melkein mitä tahansa, niin epätasaisesti se on pelannut kauden alun. HIFK'n kapteenin Jere Karalahden loukkaantuminen viime ottelussa ei ainakaan auta HIFK'n urakkaa sillä Karalahti on ollut puolustuksen selkäranka ja saanut eniten peliaikaa koko HIFK'n joukkueesta. Kun myös Benysek on lähtenyt takaisin Ruotsiin joutuu Shedden peluuttamaan nuorta Teemu Laaksoa joka ei ole saanut paljon luottoa päävalmentajalta saaden pelata vain lyhyitä jämäminuutteja.
HIFK'n hyökkäys on laskee paljon ykköskenttänsä varaan joka on tehnyt suurimman osan pisteistä viime peleissä. Luttinen-Hauhtonen-Salmelainen on pelannut hienosti alkukauden ja heiltä voidaan odottaa ratkaisuja myös tänään. HIFK'n uusin vahvistus Peter White tulee olemaan monen fanin tarkkailun kohteena ja häneltä odotetaan paljon. Mutta pitää muistaa että White on vielä keskenkuntoinen ja häneltä on mielestäni turha odottaa vielä mitään ihmetekoja. Kannattaa odottaa että mies kuntoutuu ennenkuin ruvetaan odottamaan tekoja häneltä.
HIFK'n maalivahtivalinta tulee olemaan mielenkiintoinen sillä Jan Lundell on pelannut hienon alkukauden ja on haastanut Askeyn ykkösmaalivahdin paikan. Askey kuitenkin on Sheddenin kaavailuissa selkeä ykkösmaalivahti ja sellaiseksi hänet myös hankittiin. Saa nähdä kummat Shedden valitsee maaliin.
- tinke-80
Pikkuhiljaa parantava HIFK asettuu vastaan Helsingin jäähallissa, joka varmasti tulee olemaan tupasen täynnä johtuen pääosin uudesta nikkarivahvistuksesta nimeltä Peter White sekä kokoajan parantuvista otteista. Kärpät on Helsingin reissulla aina odotettu tuttavuus, sillä kuumat taistot ampuvat välillä yli katsomoa myöten.
HIFK:n peli ei ole kuitenkaan vielä loksahtanut kunnolla jengoilleen, vaikka joukkue parantaa. Kokoonpano on tietyllä tapaa elänyt kokoajan loukkaantumisten takia, minkä takia sitten valmentaja Duog Shedden on joutunut rukkaamaan kentällisiä uuteen uskoon. Kuitenkin, HIFK porukkana voittaa pelejä itseluottamuksensa, taistelutahtonsa, fyysisyytensä ja luisteluvoimakkuutensa takia. Ilmentymä on yksinäinen Tony Salmelainen, joka tosin on saanut hienoista taustatukea Janne Huhtoselta ja Arttu Luttiselta. Ehkäpä nikkarikiinnitys White saisi putkensa kulkemaan jo tässä pelissä, sillä raportit Jyväskylästä viittaavat pahasti keskenkuntoisuuteen... Kuitenkin, pääosin ym. komponenteillä ja ko. elintärkeillä pelaajilla helsinkiläisjengi yrittää nytkin horjuttaa Kärppiä, sillä erikseen mainittuna IFK yrittää olla todella fyysinen ja liikkuva porukka - ja miksei olisi. Kärpät on varmasti - jälleen kerran - hätää kärsimässä HIFK:n fyysisen pelin kanssa, mikä osittain sitten johdattaa Kärpät ahdinkoon, luulisin, että ainakin ensimmäiseksi eräksi. Iskuja annetaan takuulla, sillä Kärpät ei ole joukkueista fyysisimmästä päästä, mikä tiedostetaan kissalaumassa.
Ydinkysymykseksi lieneekin nousevan se, miten Kärpät pystyy pelaamaan omaa peliään Helsingin vanhassa jäähallissa ja miten oululaiset sisäistävät pelin sisäisen fyysisyyden lait. Takaisin pitää antaa, mutta mitään rähinöitä on turha järjestää, koska niissä jäädään auttamattomasti toiseksi. Oma liike, keskialueen kiekon kontrolloiminen - eikä sen menettäminen - tulee olemaan pääteema illan peliin. Saipa-pelin murheenkryynit; nöyryys, vastustajan aliarvioiminen, työmoraali sekä yksilöiden pelaaminen joukkueelle pitää olla eri tasolla. Muuten ei kunnian kukko laula ja turkkiin tulee - toivottavasti sitten kunnolla.
Tasainen peli, jossa Kärpät - neljän ketjun tasaisella sykkeellä - tiputtaa ilman Karalahtea pelaavan joukkueen kärryiltä.
Eikä sitten saatana mitään ylilyöntejä. Kunnioitusta vastustajaa kohtaan - molemmin puolin.
Johannes
06.10.2005, 07:11
Ensinnäkin on mielenkiintoista nähdä Peter White ensimmäisen kerran pelaamassa.
Sitten asiaan,
Olin Oulussa katsomassa elokuun lopussa harjoituspeliä, jossa Kärpät vei HIFKiä 7-1. Peli ratkesi oikeastaan heti kättelyssä muutamaan kauniiseen Kärppien maaliin, jossa syöttelemällä vietiin HIFK:n puolustus ihan pihalle. Lundellilla oli myös heikko ilta Oulussa Kärppiä vastaan, joten odotan mielenkiinnolla mv-valintaa.
Jos HIFK yrittää pelata samoin kuin Oulussa, niin kylmät käy jälleen. HIFK:n puolustajien täytyy pystyä hallitsemaan oman maalin edustaa ja estää laukaukset läheltä maalia suoraan syötöstä. Tänään voittavaa fyysisyyttä omassa päässä olisi se, että estetään Kärppien hyökkääjien pääsy kaksin meidän maalivahtia vastaan klap-klap syöttelyn jälkeen. Ei lähdetä paukuttelemaan jätkiä seinille kaukalon nurkkiin, vaan taklataan ne vasta kun yrittävät kohti meidän maalia avojäällä. Yhden hyökkääjän täytyy myös jokaisessa kentällisessä olla hereillä ja pitää se takanurkalla roikkuva kolmas kärppien hyökkääjä. Toivottavasti on opeteltu myös ne tavat, joilla Kärpät pyörittää ylivoimaa ja keksitty jotain millä estetään maalit niissä tilanteissa.
Hyökkäyspäässä kun on sama draivi kuin HPK:ta vastaan ja puolustus hoidetaan, niin voittoon on mahdollisuudet. Meidän maalivahdin pitää tietysti myös onnistua.
Kärpillä saa minun puolestani olla tänään myös vähän kehnompi vire päällä.
Luotetaan tasaisen peliin ja kovaan taisteluun, mutta tulosta en lähde ennustelemaan. Äh, HIFK ottaa 3-2 voiton.
Tämän päivän netti-Urheilulehti ei anna paljoakaan mahdollisuuksia IFK:lle.
Tai mitä kertoo seuraava Sihvosen-analyysi:
"Kärpät on pahin mahdollinen joukkue HIFK:n pohjoisamerikkalaista alasarjajääkiekon pelitapaa vastaan. Kärppä-pakkien taito riittää siihen, että he ohittavat yhdellä helpolla syötöllä perusteetta jopa maalin taakse kahdella karvaavat helsinkiläiset. Luvassa on 2000-luvun ennätys SM-liigajääkiekon ylivoimahyökkäyksiä toiselle joukkueelle. Nähdään kolme vastaan kaksi ja kaksi vastaan yksi –ylivoimahyökkäyksiä HIFK-maalille.
Jos edellisellä viikolla Urheilulehden katse kohdistui Jokerien pelillisiin ongelmiin, nyt on vuorossa HIFK. Huomenna ilmestyvä Urheilulehti pureutuu siihen, mikä mättää HIFK:n pelitavassa. Väite kuuluu: Doug Shedden on alasarjavalmentaja, jonka pelisapluuna ei toimi Euroopassa tai Pohjois-Amerikan paremmissa sarjoissa."
Siitä sitten vaan r-kiskan luukulle ja pitkäveto vetämään!
Buccaneer
06.10.2005, 12:12
Omat odotukseni illan suhteen ovat kyllä täysin nollassa.:
-Ilman Karalahtea ja Benysekiä HIFK lähtee käytännössä viidellä liigakokemusta omaavalla ja Sheddenin luottamusta nauttivalla puolustajalla kohtaamaan liigan parhaan hyökkäyksen (ja tähänkin viisikkoon siis kuuluvat Turunen, Kurvinen ja Schnapel) => omissa soi ja rutkasti
Pahoin pelkään, että HIFK-vahti, oli kumpi vain, hörppää pelin alkuun 1-2 todella helppoa. Tästä Kärpät saa vielä lisäbuustia ennestäänkin rautaiseen itseluottamukseensa, kun taas HIFK romahtaa täysin joutuessaan alussa tappioasemaan. Edessä voi olla hyvinkin Kärppien kauden (toistaiseksi) suurinumeroisin voitto. Tulosvetoon sijoittaisin HIFK 0,1 - Kärpät 9, 10
Oikeastaan ainoa tapa, jolla HIFK voisi toivoa taistelevansa pisteistä olisi turvautuminen todella törkeään peliin => kärppien tähtiä pitäisi taklata selkään ja päähän, hakata ranteille ja murjoa muilla tavoilla heti pelin alussa siinä toivossa, että nämä joutuisivat jättämään matsin kesken. Myös Bäckströmiä pitäisi ajella surutta päätyplekseihin ja maalikehikkoon heti alusta alkaen. Ilman tähtiään mahdollisesti järkyttyneiden kärppien ylivoimakin saattaisi tökkiä tarjoten HIFK:lle mahdollisuuden niukkaan voittoon. Toki pelikieltoja kenties tulisi, että en sitten tiedä, olisiko tuokaan sen arvoista. Eikä tämäkään missään nimessä varmaa voittoa takaisi. Niin paljon taidokkaampi on kuitenkin kärppien joukkue, että alemmistakin ketjuista löytyy aina ratkaisijoita.
Tämä HIFK:n näennäinen fyysisyys ja taklauspeli, jota esim. Tapparaa vastaan nähtiin, ei kyllä aiheuta muuta kuin lappalaisnaurut vierailijan vaihtoaitiosta sekä kotijoukkueelle ison läjän av:tä ja päästettyjä maaleja.
Masentavaa. On. Ja silti istun taas tänäkin iltana omalla paikallani katsomossa epätoivoisena kannustamassa punaisia sankareita.
1st
Luttinen Hauhtonen Salmelainen
Pikkarainen Schnabel
2nd
Salonen White Hirschovits
Saarinen Turunen
3rd
Petrell Porthen Järvinen
Kurvinen Laakso
4th
Salmelainen T. Häppölä Vihko
Lostedt Laine
Askey
Lundell
Lähde: www.hifk.fi
HIFK:n porukalle tulee sitä itseään niskaan suunasta jos toisesta. Valmentajaa motitaan mediassa. Pelaajat saavat täällä palstalla oman osansa. Puhtain paperein on selvinneet Jere, Salmelainen ja Hauhtonen.
Huoilimatta tilanteesta tilanteesta HIFK tulee aina ylpeänä kotiyleisänsä eteen, joka kannattaa joukkuetta runsaslukuisena tilanteesta huolimatta. Se ei koskaan anna pisteitä halvalla.
Sihvonen moitti HIFK:n pelisysteemiä. Katsellessa joukkueita ja vaikkapa nykyistä maajoukkuevalmentaja Westerlundia tuntuu, että suomalaiset kiekkoasintuntijat ovat unohtaneet pelistä tunteen ja pelaajat ihmisinä. Teoriassa kaikki menee niinkuin menee, mutta kentällä toimivat ihmiset. Energinen ihminen saa enemmän aikaan kuin "olen tällä töissä tyyppi". Hyvä esimerkki on mielstäni Suomen maajoukkueeen muutos Summanen/Westerlund ja Jokereiden Jortikka/Immonen. Mielestäni tiwetty tunne tila jäi pelistä pois. ENää ei saatu huikeaa taistelua päälle.
Nykyinen kiekko ajattelu pyrkii ottamaan kiekosta pois tunteen ja minimoimaan virheet. Maalit taas tuovat tunnetta. Hyvin usein ensimmäistä maalia seuraa seuraava. Tilanne on valmentajan mielestä katastrofi, mutta sitten kapineteissa taas mietitään miten saadaan pelistä viihdyttävämpää.
Doug Shedden on ottanut rohkean askeleen pelata rohkeata kiekkoa. Vahva tunnetila ja yleisön sytyttäminen on varmasti HIFK:n aseita tällä kaudella. HIFK ei ehkä pelaa fiksusti, mutta se pelaa tunteella ja uskoo tekemiseensä. HPK-pelissä nähtiin mitä sillä saadaan aikaan. Mikä tahansa joukkue on voitettavissa liigassa.
Peliä miettiessä vääjäämättä tulee mieleen, että Kärpät vie ottelun. HIFK:n taktiikka on ikäänkuin maalinteko kilapiluun ryhtymistä ja Kärpillä on maalintekoon ennakko kaavailuissa vahvempi miehistö ja maalivahtisektorikin näyttää vahvemmalta. Mutta kuten sanottua pelaajat on ihmisiä. Kärpillä on takana matka Helsinkiin, joka turruttaa, vaikka onkin "vain" tunnin lento. Toiseksi joukkueilla on pitkä otteluputki takana. Toisaalta HIFK ei pääse juuri helpommalla, koska se on joutunut tiistai illan jälkeen Jyvääskylästä Helsinkiin.
Taktiikkaa pohtiessa palaan jälleen tunne tilaan. HIFK:ta on isketty maahan, mutta toisaalta se selviytynyt materiaaliin nähden kohtuullisesti. Se kuuluu 6-11 sijojen kolmen pisteen sisällä olevaan ryhmään. Sillä kotihallissa ylpeytensä ja näyttämisen halunsa. HIFK kääntää jo pienillä onnistumisilla kotiyleisön puolelleen selvästi vahvempaa vastusta vastaan. Jo hyvät takalaukset riittää siihen. Nämä taklaukset tai sitten jopa maali ovat mannaa joukkueelle sen taistelutahdolle ja sitä kautta myös kotiyleisölle. Vastapainoja ne ovat myrkkyä Kärpille. Jo Saipa ottelusssa nähtiin, että Kärpät ei viihdy oikeen kovassa kontaktipelissä. Se hävisi ottelun tasakentin ja Saipan maalivahdinvaihdon jälkeen.
Taktiikoita miettiessä HIFK pelaa tietyllä tuplataan niin pitkään kuin voidaan taktiikalla. Sillä on mahdollisuus huikealla asenteella riemukkaseen voitoon tai vastapainona peli kääntyy suurimaalisesti Kärpille. Sihvonen mainitsi Kärppien käyttävän karvausta hyväksi ylivoima hyökkäyksiin. Tarkoittako syvän karvauksen ohittaminen välttämättä maalia. Ei tarkoita, pakeilla on silti mahdollisuus estää maali ja hyökkääjillä ottaa yksi hyökkääjä kiinni luistellen. Varsinkin kovalla asenteella pelattaessa yleensä onnistuu. Toisaalta onko pahempi menettä kiekko omassa päässä vai päästää vastustaja ylivoimahyökkäykseen puolustus päästä ylivoimalla. Kiekon menetys puolustusalueella on huomattavasti vaarallisempi. Vaikka Kärppä pakit pelaa kymmenen kertaa sen ylivoima tilanteen toiseenpäähän se merkitä nollaa maalia, mutta samaan tulessa kaksi kiekon menetystä omassa päässä voi tarkoittaa kahta maalia HIFK:lle.
Odotukset illalle on värikäs ottelu ja runsaasti maaleja, mahdollisesti myös muuta tapahtumaa. Harmitta hirmuisesti ettei pääse seuraamaan liigan viihdekiekkoa.
Johannes
06.10.2005, 12:38
Sihvosen analyysissä urheilulehden sivustolla ihmetyttää minua yksi asia. Jos HIFK karvaa kahdella pelaajalla Kärppien maalin taakse, niin miten Kärpät pääsee heti 3-2 tai 2-1 hyökkäykseen. Minne katoaa yksi HIFK:n pelaaja. Meillehän jää minun laskutaitoni mukaan vielä 3 pelaajaa ottamaan vastaan Kärppien vyörytystä.
Minä en näkisi illan peliä ihan noin yksinkertaisena Kärppien voittona (voin olla väärässä, myönnän). Meidän maalivahti-pelin ja alivoima-pelin onnistuminen ovat hyvin ratkaisevia pelin lopputuloksen kannalta. Lisäksi yhden hyökkääjän täytyy olla vahvasti mukana joka kentällisessä auttamassa puolustusta heti vastustajan siniviivalta saakka. Läpiajoja ei saa antaa suorilla pitkillä syötöillä.
Ei jääkiekko-ottelua ratkaista pelkästään vertaamalla pelaaja-materiaaleja päittäin. Meillä täytyy olla vaan toimiva konsepti kuinka estetään se, että Kärpät hyödyntää helposti paremman pelaaja-materiaalinsa. HIFK sai jo harjoitusottelussa Oulussa Kärpiltä opetuksen kuinka käy, jos yritetään pelata vain omaa pelitapaa toteuttaen. En usko, että Shedden/Kuitunen eivät olisi silloin oppineet jotain. Ehkä tänään nähdään pieni kompromissi oman pelin toteuttamisen ja vastustajan pelin huomioon ottamisen väliltä ja tulos voi olla ihan ok. Sihvosen ylimielisyys tekee miehestä jälleen kerran täysin mielenkiinnottoman toimittajan, joka kiukkuspäissään kirjoittelee ihan mitä sattuu.
Tietysti kaikki voi mennä ihan päin helvettiä, mutta matsi alkaa klo 18.30 ja näkisin tässä kaikkien mahdollisuuksien ottelun, jossa Kärpät on toki selkeä suosikki. Veikkaus antaa muuten Kärpille singlenä kertoimen 1,75. Se, joka uskoo Sihvoseen varmaan panttaa päivän aikana talonsa ja lyö kaikki rahat Kärppien voittoon kiinni.
Itse luotan tosiaan, että meidän valmentajat ovat fiksuja miehiä ja heillä on keksittynä jotain Kärppien pään menoksi. Mihin se riittää, jää nähtäväksi.
Buccaneer
06.10.2005, 13:01
1st
Luttinen Hauhtonen Salmelainen
Pikkarainen Schnabel
2nd
Salonen White Hirschovits
Saarinen Turunen
3rd
Petrell Porthen Järvinen
Kurvinen Laakso
4th
Salmelainen T. Häppölä Vihko
Lostedt Laine
Askey
Lundell
Lähde: www.hifk.fi
Vaikka puolustus tosiaan tällä hetkellä on aika tuskainen, niin ketjut sentään alkavat näyttä välttävästi liigakelpoisilta. Tuohon jos saisi Hirson paikalle sen maalintekijän, niin saattaisi jo olla suht OK. Sitten Kimi neloseen Vihkon paikalle ja "Pelintekijöiden hautausmaa"-Joonas katsomoon hodari kourassa. Oletuksena toki on vielä uuden laiturin signaamisen lisäksi se, että uusi hemmo ja White ovat juuri niin hyviä kuin parhaimmillaan sopii odottaa, Salonen todella pelaa läpimurtokautensa ja Järvinen pystyy jatkamaan siitä mihin avausmatsissa jäi.
Hyvä, että White nähdään tänään kahden oikean pelaajan välissä. Julmaa pilaa oli mielestäni pistää hänet tiistaina samaan ketjuun Vihkon kanssa.
Uncle Becker
06.10.2005, 13:13
Vaikea peli tulossa, realisti raapustaa hyvällä 1,75 kertoimella kakkosen lonkkaan. IFK:n sauma on salama-alussa ja hiukan auki repsottavassa KärPä -takissa. Jos Oulun pojan peukalot kaivautuvat henkseleiden alle, pohjoisamerikkalainen alasarjakiekko näyttää kyntensä ja raatelee pikkunisäkkään nahkurikuntoon. Todennäköisesti KärPä-pinna pitää ja pataan tulee suurinumeroisesti, riippuen veskaripelin päivän kunnosta. Mielenkiintoni keskittyykin Sihvosen juttujen tarkkailuun ja Whiten luistelulinjoihin. Hadankan kautta, totta kai. Kippis.
voi tänään käydä. HPK-ottelun jälkeen on opittu, että viisastella ei kannata.
Kehityshän menee kaksi askelta eteenpäin, yksi askel taakse. Meillä se on siis:
HPK-Ilves ja taakse JYP, nyt mennään siis taas kaksi eteenpäin, eli Kärpät...
Jeren poissaolo on paha juttu. 30 minuutin mies, ja koko puolustuksen selkäranka, näkyy varmasti. Jere vastaa yksin kokonaista pakkiparia, ja sen tulemme huomaamaan. Tänään on luvassa neljälle pakille paljon jääaikaa.
White on tietysti illan kiinnostuksen kohde. Nyt on miehellä jonkunlaisia pelimiehiä kummallakin puolella. Mikäli White osoittautuu kehityskelpoiseksi, antaa se varmasti laastaria mahdollisen turpaantulemisen aiheuttamien haavojen päälle.
Toivotaan parasta, kannustetaan HIFK:ta loppuun asti, ja pelätään pahinta.
Odotan kovaa peliä, ja mojovia taklauksia, toivottavasti sääntöjen mukaisia.
Alivoimaa, ei kannata paljon tänään pelata.
kakkonen
06.10.2005, 13:37
Sihvosen analyysissä urheilulehden sivustolla ihmetyttää minua yksi asia. Jos HIFK karvaa kahdella pelaajalla Kärppien maalin taakse, niin miten Kärpät pääsee heti 3-2 tai 2-1 hyökkäykseen. Minne katoaa yksi HIFK:n pelaaja. Meillehän jää minun laskutaitoni mukaan vielä 3 pelaajaa ottamaan vastaan Kärppien vyörytystä.
Kysyitkö tsoukilla tätä?
Jos yksi "taitava" pakki imee puoleensa kaksi karvaajaa -> automaattisesti ylivoima muilla kentän alueilla. Ja tämähän avaa mahdollisuuden 3-2 tai 2-1 vastahyökkäykseen. Yleensä ei puhuta 4-3 vastahyökkäyksestä, eikä HIFKillä varmaan ryhmityksenä ole sellainen että kaks äijää karvaa ja kolme seisoo omalla sinisellä puolustamassa.
Itse pelistä; jännä nähdä miten entisestään keventynyt IFK-puolustus pärjää nopeiden mikkihiirien kanssa. Epäilen että vaikeuksia tulee olemaan. Kuitenkin,turha lähteä takki auki...nyt mitataan ifk:n pelaajien venymiskykyä ja sitä kuinka nöyrästi Kärpät tulee peliin. Jos Kärpillä oma peli kunnossa niin voitto tulee.
Mielenkiinnolla odotan myös raporttia Aaltosen esityksistä,on ollut erittäin mukava seurata kaverin peliä alkukausi.
Vaikea peli tulossa, realisti raapustaa hyvällä 1,75 kertoimella kakkosen lonkkaan. IFK:n sauma on salama-alussa ja hiukan auki repsottavassa KärPä -takissa. Jos Oulun pojan peukalot kaivautuvat henkseleiden alle, pohjoisamerikkalainen alasarjakiekko näyttää kyntensä ja raatelee pikkunisäkkään nahkurikuntoon.
Kuule, päinvastoin. On vaikea uskoa, että takki repsottaa auki, jos ongelma yleensä on siinä, että napit pysyvät virkamiehillä kiinni ja hanskat kädessä liiankin hyvin. Varmaan Kärppä-henkselitkin on vedetty turhan kireälle, niitä voisi jo löysentää. Ei paukuttelemisen takia, vaan siksi, että se routainen sydän ja ne palavat tunteet saisivat lisää vapaata tilaa sykkiä.
Sihvosen ylimielisyys tekee miehestä jälleen kerran täysin mielenkiinnottoman toimittajan, joka kiukkuspäissään kirjoittelee ihan mitä sattuu.
Päinvastoin, Sihvonen on ainoa toimittaja joka osaa oikeasti analysoida peliä ja heittää tiukkoja omia näkemyksiä.
Ei kannata suuttua jos Sihvosen näkemykset ei mene omien kanssa yksi yhteen.
Paljon on Sihvonen saanut näköjään mielipiteitä aikaan kirjoituksillaan, mikä hänellä on tarkoituksenakin. Minua ei kylläkään liikuta yhtään nuo hänen kirjoitukset. IFK:ta hän on jo viimeiset pari vuotta pitänyt yhtenä sm-liigan mätämunana, kun se ei pelaa niin täysin pelkästä taloudellisesta ja urheilullisesta menestyksestä. Ja nuo taktiikkajutut, kuka muistaa millainen Pelicans oli kun Sihvonen oli siellä penkintakana? Mutta on se toisaalta hyvä, että silti löytyy pokkaa, sillä moni varmasti lukee mielellään hänen juttujaan, kuten minäkin. Mutta se siitä.
Tämän päivän pelistä ensimmäisenä tulee mieleen luku 1,75. Turhan kova on veikkauksen luotto IFK:n kykyihin. Joukkue on tuuliajolla edelleen, ei ne pari voittoa sitä hetkauta, mutta toisaalta IFK on koko ajan menossa parempaan suuntaan. Kehityskaari ei kuitenkaan ole koskaan lineaarinen ja tänään tullee takkiin. Tuskaa sitten korjaillaan katsomalla huomenna Veikkauksen pelitiliä.
julijussi
06.10.2005, 14:34
Itse pistän roponi kiinni kotijoukkueen voittoon. Kotipeli ja uusi stuntti takaavat ainakin mielenkiintoiset lähtökohdat peliin. Käsitykseni mukaan HIFK:n äijäkiekon onnistuminen on avainasemassa kun pelataan Kärppien kaltaista kynäniskaporukkaa vastaan. Itse odotan kovasti Lostedtin panosta illan peliin, otetaanko mukaan hyökkääjä vai pakki?
Johannes
06.10.2005, 14:42
Kysyitkö tsoukilla tätä?
Jos yksi "taitava" pakki imee puoleensa kaksi karvaajaa -> automaattisesti ylivoima muilla kentän alueilla. Ja tämähän avaa mahdollisuuden 3-2 tai 2-1 vastahyökkäykseen. Yleensä ei puhuta 4-3 vastahyökkäyksestä, eikä HIFKillä varmaan ryhmityksenä ole sellainen että kaks äijää karvaa ja kolme seisoo omalla sinisellä puolustamassa.
Tottakai tsoukilla :) Tietysti pyritään aina siihen, että on alueellinen yhden pelaajan ylivoima ja jos vastustaja antaa edun jo 60m päässä omasta maalista, niin taitava joukkue voi tehdä murhaavaa jälkeä hyödyntäessään tilanteen.
Ihmettelen vaan, että oliko Sihvonen Oulussa paikanpäällä, kun Kärpät kerran jo "murhasi" HIFK:n 7-1 meidän pelatessa omaa hokia, minä olin ja se oli rumaa katseltavaa HIFK-kannattajalle. Ehkä valmentajamme pystyvät myös ottamaan virheistään opikseen.
Johannes
06.10.2005, 14:44
Päinvastoin, Sihvonen on ainoa toimittaja joka osaa oikeasti analysoida peliä ja heittää tiukkoja omia näkemyksiä.
Ei kannata suuttua jos Sihvosen näkemykset ei mene omien kanssa yksi yhteen.
Ei tässä kukaan oikeasti suutu. Sihvosen kirjoituksissa on paljon loistavaa oikeaa kiekko-analyysiä, josta itsekin viisastuu.
Sihvosella on hyvät näkohdat ja tilastotietoa takana. Yksi asia minua kuitenkin ihmetyttää. Miksi Kanada voittaa Suomen niin usein MM-kisoissa? Mielestäni Kanada ei aina pelaa trappiä eikä sillä ole materiaaliylivoima. Olisiko kuitenkin niin, että keskialueen tiukka puolustaminen ei ole ainoa oikea tapa pelata kiekkoa?
Mensonge
06.10.2005, 14:58
Kerroinasettelu kertoo kyllä paljon ennakko-odotuksista. Tokihan Kärppien pitäisi tämä peli hoitaa. Karalahtikin sivussa, eikä ns. isoa kalaa vielä IFK:n haaviin ole osunut. Tasaisen kovalla sykkeellä, jos pojat jaksaa jauhaa, niin pitäs olla vahvoilla.
IFK:n peli ailahtelee ilmeisesti aika paljon ja se näkyy myös tulostaululla. Kärpillä ailahtelu merkitsee lähinnä murskavoitoista rutiinipisteiden ottamisiin heilahtelevia suorituksia. Tuskinpa tänään mitään murskajaisia nähdään kuitenkaan. Tupa täys ja tunnelma kohilleen. Otetaan pisteet pois kuleksimasta ja jatketaan kärkikahinoissa. Seuraamisen arvoinen pelaaja, Kalle Sahlstedt.
tant gredulin
06.10.2005, 15:07
Seuraamisen arvoinen pelaaja, Kalle Sahlstedt.
Jees. Hesus Laine seuraa :)
White (ei nimimerkki) pelaa ensimmäisen kotipelinsä ja Jere puree hammasta katsomon puolella. On torstai. Puolipilvistä pitelee. Naapurin setä on ostanut uuden auton. En tiedä mikä on petsi.
Siinä vähän tajunnanvirtaa ennen peliä.
Toivon, että IFK saa tunnetilan päälle.
HIFK:sta kyllä tulee mieleen, että miten paketti on yleisesti kasassa. Kaksi isossa roolissa lakukaudella ollutta puolustajaa Karalahti ja Benysek ovat poissa ja toisaalta uusi mies White on tullut hyökkäykseen. Pari kenttää on ainakin hiukan sekavassa tilassa. Se tarjoaa Kärpille todennäköisesti muutamia iskun paikkoja. Toisaalta joku vähemmällä vastuulla ollut joutuu kantamaan Karalahden peliajan.
Sledge Hammer!
06.10.2005, 15:18
joku vähemmällä vastuulla ollut joutuu kantamaan Karalahden peliajan.
Sanon että tässä olisi nyt 'potilas' Saarisen paikka. Ei mikään floppikausi vielä ollut mutta rutkasti parantamisen varaa on jäänyt. Missä taklaukset? Tehot?
Jees. Hesus Laine seuraa :)
Heh! Näin varmasti on, ja saattaa Bäcksykin löytää Laineen varusteistaan. Saas nähdä miten meidän ilumikkolat hoitaa pikku provoilut.
Tosin jos vaikka Ujcikin (muita on varmaan turha koittaa) saisikin joku vitosketjun mies "kutsuttua suihkuun" ei se paljoa rosterissa tunnu, näin voi ihan henkselien paukkumatta todeta.
Hifklle yllätys voitto 4-3. Jääkiekon Pekka ja Pätkä Hirschovits&Vihko tekevät kaksi maalia mieheen...
Ja sitten herätään unesta todellisuuteen. 2-6 kärppä laumalle. Ei jaksa enää uskoa Hifkn mahollisuuksiin.
Älkääs nyt veljet. Itse ainakin tarraan kiinni HIFKin älyttömään kotikertoimeen, sikäli hirveätä paskaa on Kärppien pelaaminen kahdessa viime ottelussa ollut.
Enpä ole IFK:n tilannetta hirveästi seurannut, mutta onpas aika köykäisen oloinen pakisto kasassa. IFK:n pakeista Pikkarainen lienee ainoa tämänpäiväisen avauskokoonpanon pakki, joka mahtuisi Kärppiin.
Kerroinasettelu kertoo kyllä paljon ennakko-odotuksista. Tokihan Kärppien pitäisi tämä peli hoitaa.
Jos Kärpät pelaavat omaa peliään täydet 60min eivätkä lähde tökkimiseen/hiillostamiseen mukaan niin aivan selvä vierasvoitto.
IFK on tietty IFK ja heidän otteluissaan kaikki on mahdollista.
Enpä ole IFK:n tilannetta hirveästi seurannut, mutta onpas aika köykäisen oloinen pakisto kasassa. IFK:n pakeista Pikkarainen lienee ainoa tämänpäiväisen avauskokoonpanon pakki, joka mahtuisi Kärppiin.
Ylönen, Korpikari ja Jaakola. Sanoisin, että Pasi Saarinen on väh. samaa kaliiperia kuin nämä, mutta minulla on punaiset lasit ja sinulla on ne kärppälasit.
Ongelma on siinä, että Karalahti on pelannut lähemmäs 30 min per ottelu. Nyt meiltä siis puuttuu yli puolet pakistosta kun Benykään ei ole enää mukana.
OldTimeHockey
06.10.2005, 16:22
Päinvastoin, Sihvonen on ainoa toimittaja joka osaa oikeasti analysoida peliä ja heittää tiukkoja omia näkemyksiä.Näin on. Kiihkottomasti kirjoittaessaan Sihvonen onkin maan eliittiä pelianalyyseissään.
Valitettavasti PS on niin hirttäytynyt muutamaan toistoteemaansa, ettei hän pysty näkemään aiheiden ympäriltä mitään muita ulottuvuuksia kuin ne samat, lehdestä toiseen toistuvat jankutukset. Yksi on Raimo Summanen, seuraavana jonossa on TPS:n pelitavan ylivertaisuus ja ilmeisesti "alasarja-Sheddenistä" on kehittymässä seuraava pakkomielle.
Aika erikoista se, että Shedden on tehnyt tällä kaudella Hirsosta laiturin.
Vaikka Jere Karalahti on tänään poissa niin hallille lähdetään sillä fiiliksellä, että IFK voittaa tänään. Ja Veikkaukselle laitan sen puolesta vedon vetämään.
Ei tule toki mitään isoa voittoa, mutta sanotaan vaikka 4-2.
Pakko mennä tsekaamaan matsi. Hifk kiinnostaa aina.
Hiillostaisipa Lostedt tai Schnabel Kärpistä jonkun hippasille. Uskon, että ainakin käsky on käynyt Sheddenin toimesta. Kenties Ujcik tai Bros? Saataisiin peliin vähän tunnelmaa.
Hauska tsekata Whiten pelikunto.
Toivotaan hienoa kiekkoa. Nokka, anna poikien pelata!
Hallille ->
[QUOTE=Wiltord]Ylönen, Korpikari ja Jaakola. Sanoisin, että Pasi Saarinen on väh. samaa kaliiperia kuin nämä, mutta minulla on punaiset lasit ja sinulla on ne kärppälasit.
Kiitos kommentistasi. Kyllä itse olisin valmis vaihtamaan Ylösen, Jaakolan tai Korpikarin Pasi Saariseen, kärppälaseistani huolimatta. En Saarista huomannut.
Uleåborgir
06.10.2005, 18:15
White pelasi silminnäkijälausuntojen mukaan JYP:iä vastaan huonokuntoista ja kontakteja välttävää kiekkoa. Kärpät on vielä muutaman karvan verran nopeampi porukka kuin JYP ja voi olla että Whiteä käy tänään monella sääliksi.
Kun tähän yhtälöön heitetään sekaan muuttuja Shedden, voi lopputulos olla hieman erilainen näytön paikka herralle nimeltä Peter White. Jos äijä on Hodarin kaltainen luumu, niin Matikainen lienee antanut tämän skenarion protokollan ennen matsia ja hanska heiluu.
Matikainen ei kestä toista samanlaista skouttausta, ja pelaajan on jotenkin tällä kertaa edustettava IFK-linjaa. Etennii, jos Kurpat on ilmijohdossa.
Ja nyt on IFK:lla vastassa sellainen joukkue, joka nostaa tällaiset seikat esille. Kärpät ei varmasti ole tänään flegmaattinen, sitä se ei ole Helsingissä juuri koskaan, eikä varsinkaan Jäähallissa.
What the fuck, where's the truth
Veikkaus: Kärpät vie 1-6, HIFK 10 x 2, 2 x 10 ja 2 x 20+5 min
Alamummo
06.10.2005, 18:19
Jos yksi "taitava" pakki imee puoleensa kaksi karvaajaa -> automaattisesti ylivoima muilla kentän alueilla.
Tuli tästä vaan mieleeni, että kenetköhän ihmiskuula tänään imee mukaansa?
Oli radiosta kuunneltuna aika nihkeän kuuloista kärpiltä. Hifk on hyvä joukkue, vaikka fanit tuntuvat muuta mieltä olevan. Jotenkin tuntuu, että kärpillä on menossa kunnon virkamiespelailu jakso. Kyllä siinä Hifkillä kuulosti olevan paremmat paikat. Jotain ryminää kaivattas tuohon kärppien peliin. Vähän on hmv makuista pelailua. Jospa se tenki vähän piristäs tuota lammaslaumaa. Jyväskylässä saattaa tulla jo varsinaisellapeliajalla turpiin, jos sama pelailu jatkuu.
Pesonen kuulosti suht pirteältä harmi vaan, että tarvii 10 tyhjää maalia yhden tekemiseen.
Aika hyvä suoritus tuokin, vaikka noiden jatkoaikapelien jälkeen on aina aika mitäänsanomaton olo, päättyipä miten päin tahansa. Ei oikea voitto, eikä oikea häviö.
Rupeasikohan sitä sitten olemaan peräti positiivinen maalivahtiongelma.
Hifk on hyvä joukkue, vaikka fanit tuntuvat muuta mieltä olevan.
Ei kannata muodostaa IFK -faneista kuvaa Jatkoajan pohjalta.. suurin osa on positiivisia joukkueen kannattajia, jotka kävisivät hallilla vaikka IFK tippuis divariin... Täällä on jatkiksessa on vaan nyt jostain syystä päässyt valloilleen melkoinen pessimistien sakki.
Ite peli tuntui radiosta kuunnellen joo aika tahmaiselta. Olisiko paikallaolijoilta millaista raporttia IFK:n pakkiparien toiminnasta?
IFK:n pakeista Pikkarainen lienee ainoa tämänpäiväisen avauskokoonpanon pakki, joka mahtuisi Kärppiin.
Hyvinhän toi peli silti meni. Maan päämedia kyllä puhuu esim. HIFK Schnabelistakin enemmän kuin Kärppien puolustuksesta.
Kylläpä oli erinomainen esitys siitä miten tällä materiaalilla voidaan pärjätä. IFK pelasi erittäin hyvää viisikkopeliä ja sai Kärppien vaaralliset hyökkäykset hyvin eliminoitua. Eikä suorituksen arvoa ainakaan vähennä se, että tärkein puolustaja oli poissa kokoonpanosta.
Tom Askey tuntuu vihdoin päässeen omalle tasolleen ja teki tänään muutaman todella tärkeän torjunnan. Peter Whiten esitys oli vielä aika vaisu, vaikka kaivoikin aloituksia hyvällä prosentilla.
Kaikenkaikkiaan IFK:n paketti oli tänään todella hyvässä kuosissa ja mikä tärkeintä se kesti koko 65 minuuttia, vauhtia ja taklauksia säästelemättä. Tämänlaisia esityksiä vaan lisää niin kyllä tästä vielä jotain tulee...
Hyvinhän toi peli silti meni. Maan päämedia kyllä puhuu esim. HIFK Schnabelistakin enemmän kuin Kärppien puolustuksesta.
Schnabel oli tänään helvetin hyvä. Avaukset menivät omien lapoihin ja oli sopivan ilkeä. Maalin edessä ei Schnapin kanssa varmasti ole mukavaa.
-Linjatuomarit olivat tänään aivan yössä. Siis mitä siellä oikein tapahtui? Vihellettiinköhän yksikään tilanne oikein?
-Askey oli helvetin hyvä, torjui kolme läpiajoa ja kaksi rankkaria. Maalille ei voinut mitään.
-Harmi että meni jatkoajalle, IFK:n kentällinen ihan puhki ja tuon vaihdon aikana jäi linjureilta kaksi kärppäpaitsiota viheltämättä.
-White vielä pihalla, mutta itse ainakin näin paljon positiivista äijän tatsissa. Rauhallinen kiekon kanssa ja näki hyvin kokonaistilanteen. Kunhan saadaan mies kondikseen ja tottumaan liigaan/ketjukavereihin tulee olemaan iso vahvistus.
Pelasin pitkävedossa sekä HIFK:lle ja Jokereille voittoa. Molemmat pääsivät tasapeliin. Ei nyt niin kauhean huono suoritus, kun maalaisethan ovat koko alkukauden yrittäneet kyykyttää.
Hienosti IFK tänään taisteli. Ei peli ollut loistokasta, mutta mahdollisuudet voittoon 60 minuutissa olivat olemassa. Bäckström oli tänään hyvä. Otti ne mitä piti. Samoin myös Askey torjui hyvin läheltä, mutta eteensä. Kertaakaan Kärpät eivät päässeet reboundiin ennenkuin Schnabel oli boksissa ja HIFK:n pakit ihan missä sattuu. Häbä yritti maalin edessä ottaa miestä kiinni, mutta siitäkin huolimatta Kärpät pääsivät tökkimään 3-4 krt ja takaisku tuli.
Ajoittain IFK pelasi hyvin ja hallitsi, mutta perään saattoi tulla todella heikkoja hetkiä. Tuntui, että olivat välillä aivan poikki. Jatkoajalla esim. osa jätkistä pelasi varmaan ainakin 2 minuutin vaihdon. Ne ei sen ylivoiman jälkeen jaksaneet enää liikkua mihinkään ja Kärpät pääsivät yrittämään.
White on edelleen väsynyt. Ei jaksa oikein luistella ja muutenkin on näkymätön. Sen sijaan Petrell tsemppaa ja näkyy kentällä. Myöskin ykköskenttä on ihan hyvä, maaleja vain pitäisi saada enemmän. Vihko voisi pysyä pois boksista ja Porthen voisi sitoa kypärän tiukemmin päähänsä.
Montako mailaa meni tänään poikki. Varmaankin lähemmäs 15. Välillä tökittiin kaikkea mikä liikkui, täysiä huteja tuli ja peli oli sekavaa, mutta kyllä välillä ihan hyviäkin otteita näkyi. Kaiken kaikkiaan pisteet tulivat tänään kuitenkin tsemppauksella, eikä olisi ollut vääryys, vaikka olisi saatu 3 pistettä.
A3 oli huono paikka istua, sillä se oli liian lähellä oulua. Siis luulin, että oululaisten tummat hiukset johtuvat saamelaisuudesta, mutta saakeli vieköön ovatkin kasakoiden jälkeläisiä jostakin Uralin takaa. Rummut ja kasakkamusiikin laulaminen, voiko enää löytyä ärsyttävämpää meininkiä. Tosin puolustukseksi sanottakoon se, että kyllä muakin vituttaisi matkustaa joku 1300km matsiin. Tosin yks jätkä kärpillä on etelässä. Se jakoi HIFK:lle palkinnon ennen matsia. Epäselväksi jäi se, että onko tilanne ollut nuoruudessa se, että kun faija kysyy mennäänks HIFK:n vai Jokereiden matsiin, on kundi sanonut, että eikun lähetään Ouluun vai onko Junno lähettänyt jonkun tyypin etelään vähän niinkuin tarkkailemaan tilannetta ;)
Junno itsekin oli paikalla A3:ssa.
2 pistettä tuli ja siihen pitää olla tyytyväinen, vaikka ennen peliä olinkin vakuuttunut 3 pisteestä.
redcougar
06.10.2005, 21:55
Jatkoajalla esim. osa jätkistä pelasi varmaan ainakin 2 minuutin vaihdon. Ne ei sen ylivoiman jälkeen jaksaneet enää liikkua mihinkään ja Kärpät pääsivät yrittämään.
Hmm, pelikurin puutetta. HIFK:n pelityylillä (meillä nyt vissiin on sellanen sitten), ei voi vetää edes minuutin vaihtoja. Toivon mukaan vaihdot lyhenevät kunhan pelejä tulee lisää.
Arvokkaat 2 pinnaa, siitä ei pääse mihinkään. Hyvä että Schnabel alkaa pärjäämään, puolustus uisi vielä syvemmällä ilman hänen onnistumistaan.
Edit: Ihan hyvin Bäckström "scoutattu" rankkareita varten, muistaakseni samalta puolelta meni myös MM-kisoissa. Tai eiköhän kaikki ton jo tiedä. Tämä Ylen kuvan perusteella.
Kimmo_Ahteri
06.10.2005, 22:06
Kerrankin tasainen Kärppä-peli! Ekan erän jälkeen olin jo valmis lyömään vetoa että Kärpät karkaa toisessa, mutta niin ei onneksi käynyt. Olen väärä kaveri sanomaan mikä Kärpillä mättää, mutta peli ei tunnu juoksevan yhtä rivakasti kuin viime vuonna näihin aikoihin.
IFK:lta hyvää taistelua ja veskari kruunasi kaiken. White nappaa aloituksia kiitettävällä prosentilla, Askey nappaa kiekot kiitettävällä prosentilla, Vihko surffaa ja kahvaa isoilla minuuteilla, Pikkarainen sählää kiekkon kanssa ym ym...
Hallissa oli muuten hyvä fiilis läpi matsin! Bensaa liekkeihin heitti tuomarikolmikko, joka kolmannessa erässä saanut ensimmäistäkään tilannetta oikein. Päädumari oli ajan tasalla kaksi erää, joka ei sinänsä ole huono saavutus. Mutta lätkämatsin mitta on 3 erää plus jatkoaika, niin sinänsä tulisi viheltää ainakin 65min eikä vain sieltä täältä. Noh, ei se paljosta enää puutu..
Mikä se Kärppä-fanien palkinto matsin alussa oli? Joku palkinto Suomen parhaalle joukkueelle (eli IFK tässä tapauksessa) Kärppien fan-clubilta?? Ihan hieno ele, mutta olikohan tässä nyt piikki Ilmalan, lähinnä Virmasen ja Jokereiden suuntaan..? Käsittääkseni jotain kismaa on ollut Kärppä-fanilla Ilmalaa kohtaan..
Joe Cool
06.10.2005, 22:06
Tänään koko jengi jaksoi tsempata. Fyysisyydessä Lumikot jäivät jalkoihin pahasti.
Hetkittäin melko sekava matsi, mailoja meni pari tusinaa.
Askey torjui tänään hyvin, vaikka tyyli onkin tosi pelottava, tulee Parris Duffys mieleen tosta keekoilusta. Otti kyllä hyvin kiinni, eikä tyylipisteitä jaeta.
Kaikki pelas hyvin, erityisesti näkyivät Lennu, Salonen ja Tony. White pyöritti ylivoimaa aika hyvin.
Jees peli, rökäletappiota lähdin tsiigaamaan ja tuli voitto.
Lisää.
JoeC
kamraterna
06.10.2005, 22:08
Askey esitti kyllä vakuuttavimpia otteita maalinsuulla sitten Tim Thomasin. Nyt heräsi luotto tähän kaveriin totaalisesti. Ei mitään hätää missään tilanteessa ja maalintekoonkin tarvtittiin kait kolme yritystä putkeen puolen metrin etäisyydeltä.
Kolmosketu Järvinen - Porthen - Petrell oli suurin ilonaihe kentällä Salmelaisen ja Saarisen lisäksi. Jaksoiko joku laskea tämän ketjun taklaukset? Ihan käsittämätön määrä pusuja yhteen peliin ja päälle vielä maali. Myös Saarinen taklasi hanakasti ja pelasi muutenkin hyvin. Kuten myös Schnappi.
Mikä se Kärppä-fanien palkinto matsin alussa oli? Joku palkinto Suomen parhaalle joukkueelle (eli IFK tässä tapauksessa) Kärppien fan-clubilta?? .
Se palkinto oli etelä-suomen kärppäjätkältä ja ex-etelä-suomen kärppäjätkältä parhaalle vierasjoukkueelle eli IFK:lle.
Hyvä peli IFK:lta. Ekassa erässä ei taklattu koko joukkuetta happitelttaan joten jaksettiin kontrolloitua kiekkoa koko 65 minuuttia. Välillä vähän rymisteltiin, varsinkin kun kentälle pääsi hieman levännyt pelaaja (esim. Laine). Schnappi oli kuin uusi mies, keskittyi siihen mitä osaa eikä höntyillyt ja mussuttanut itsensä pelitapahtumista pihalle. Askey vaikutti alussa epävarmalta (jälleen) mutta kahdessa vikassa erässä alkoi tuntumaan siltä ettei toista kaimansa uraa (lue: Draper). Tasapainoinen peli IFK:lta vaikka Kärpät eivät tosiaan vakuuttaneet. Eipä juuri ketään voi haukkua paitsi Vihkoa osumatarkkuudesta:) Ja Tonyn maali huonolla jäällä oli loistava:))) Tästä Tepsukoiden kaatoon...
punasydän
06.10.2005, 22:26
Noniin laitetaan muutamia huomioita pelistä:
- HIFK:lle sattuu jaksoja jokaisessa pelissä, missä kukaan ei tee mitään, jätkät vaan seisoo ja vastustaja pyörittää, miten tykkää. Nämä hetket ovat aivan kauheaa katsottavaa. Aivan sama, ketä kentälle laitetaan, kukaan ei tee mitään. Esimerkiksi mitä tapahtui maalin jälkeen? Lopetettiin pelaaminen, otettiin jäähyjä niin kauan, kuin Kärpät teki maalin. Onneksi joukkue heräsi pelamaan maalin jälkeen.
- Askey oli tänään loistava. Tätä Shedden varmasti odotti, kun halusi Askeyn jengiinsä. Kolme otettua läpiajoa, kaksi rankkaria ja muutenkin lähes kaikkien tiellä. Maalille ei mahtanut mitään, ei yhtään mitään. Montas kertaa saa HIFK:n maalilla vetää riparia? Vetikö kaksi riparia? Kolme HIFK:n maalia lähintä miestä oli Kärppäpelaajia, juuri ennenkuin maali tuli. Ei hyvänen aika tätä näin pelata.
- Schnabel oli tänään loistava (muutenkin olen läpi kauden pitänyt herran esityksistä). Silloin, kun Schnabel on kentällä: 1. HIFK:n maalilla ei ole äijää hakkaamassa montaa kertaa riparia. 2. Omassa päässä ei muutenkaan mellasteta. Lisäksi Schnappi oli tänään HIFK:n ainoa rauhallinen pakki, nyt se vielä korostui, kun Jere on poissa. Ei höntyile kiekon kanssa, tekee sen mitä osaa, ei yhtään enempää.
- Muut puolustajat olivat lähes kaikki jollain tavalla heikkoja: Kurvinen oli monta kertaa myöhässä tilanteissa, Pikkarainen höntsäsi ja yritti yli taitojensa, Saarisella oli vaikeuksia tasaisin väliajoin. Saarinen on muutenkin ollut alkukauden ikävän heikko. Itse odotin kaverista nuoren joukkueen tukijalkaa, mutta olen joutunut pettymään pahemman kerran.
- White oli tänään vielä heikompi, mitä odotin. Ja tähän syynä ei ole huono kunto: Yhdeksän kertaa kymmenestä, kun White sai kiekon, hän laittoi sen ränniä pitkin menemään. Ei ollut uskallusta pitää kiekkoa jostain syystä, ei ottanut montaa potkua kentällä. Tulee väistämättä mieleen Madden. No kyllä tää tästä, mulla on ainakin ihan täysi luotto kaveriin ja että tämä on vain alkukankeutta. Ensimmäisessä erässä taisi hävitä lähes jokaisen aloituksen, mutta toisessa ja kolmannessa erässä aloitusprosentti oli todennäköisesti yli 50. Varsinkin omassa päässä hoiti mallikkaasti aloitukset.
- Nämä nuoret, ei siis "nuoret" pelaajamme pelasivat hyvän pelin. Porthen, Petrell sekä myös jossain määrin Salonen sekä Tob. Salmelainen. Salonen vaan oli ajoittain jotenkin flegu ja jätti tilanteita kesken, mutta kuitenkin pirteä kaveri ja varmasti on meille vielä iloa kaverista.
- Tony Salmelainen: Tätä nyt ei ilmeisesti kannata sanoa, kun joka ottelun jälkeen pitää sanoa sama tarina. Jätkä pelaa niin sydämellä! Pörrää ympäri kenttää ja on aina siellä missä tapahtuu. Taistelee kiekon maalin takana omille, joku muu menettää sen, Salmelainen on jo vastassa siniviivalla, kun vastustaja lähtee hyökkäämään. Ihan sama, miten kaveria ajellaan, ei mene kuin korkeintaan sekunti, että jannu on taas painamassa 110 lasissa ympäri kenttää. Ei mussuta turhia, mutta näyttää hienoa esimerkkiä pelillään joukkueelle. Hyvä Tony.
- Rönn ei ollut hyvä, mutta ensimmäisiä kertoja käy niin, että vaikka tuomari tuomitsee huonosti, silti mieleen jää vain täysin sokeat linjatuomarit. Voi vittu mitä vihellyksiä ja viheltämättä jättämisiä.
- HIFK ottaa erittäin tarkasti vaihdot: Sieltä vaihtopenkiltä ei hypätä laatikkoon, ennen kuin oma kaveri koskettaa jo vaihtoaitiota.
- "Ylimääräiset" pelaajat ikävän vähän mukana: Lostedt ei näyttänyt naamaansa kentällä kertaakaan ja Heikki Lainekin vain muistaakseni kerran ja sinäkin aikana tuli ainakin kolme taklausta, vaikka oli todella lyhyt vaihto. Ja ne olivat vielä painavia taklauksia.
Johannes
06.10.2005, 22:27
Ensiksi pakko sanoa, että vähän naurattaa mitä se yksi suuri gurutoimittaja taas selittää tästäkin pelistä. Veikkaan, että HIFK oli edelleen ihan paska.
Askey oli loistava, mutta Bäckströmkin pelasti varsinaisen peliajan lopussa parilla haamulla Kärpille yhden pisteen. Ennakko-odotukset pelistä olivat itselläkin niin alhaalla, että 2 pistettä tuntuu tosiaan voitolta.
Puolustus toimi ilman Jereä yllättävän hyvin ja koko joukkue taisteli mallikkaasti. Pakko kyllä yhtä pelaajaa ihmetellä, mihin Häppölä on kadottanut pelistään sen vanhan draivin, jolla tetiin sentään välillä maalejakin. Ykkösketjulla oli parhaat maalipaikat, mutta nyt ratkaisut eivät onnistuneet. Nuorempi Salmelainen veti toisen erän lopulla tyhjän maalin edessä hudin.
Mailoja meni rikki uskomaton määrä ja HIFK laukoi älyttömästi ohi maalin. Jos ei lauo kohti maalia, ei kiekko voi mennä maaliin. (Vanha viidakon sananlasku)
Peli oli kokonaisuutena ensimmäinen ihan kunnon katsottava HIFK:n kotipeli, lisää tälläistä.
Isaksson
06.10.2005, 22:28
Peter Whiten esitys oli vielä aika vaisu, vaikka kaivoikin aloituksia hyvällä prosentilla.
Aloitukset olivatkin Whiten ainoa näkyvä suoritus. Muutama oivallus, yksi syöttöpiste ja vähän paremmalla tuurilla olisi tullut toinenkin, muuten vielä melkoista hakemista. Sen sijaan Askey oli erinomainen, maalivahtiongelmaa ei ole. Kolma ulkomainen Schnabel otti Jeren poissaollessa alakerran johtajan roolin ja onnistui erittäin hyvin. Pelasi paljon ja suht varmasti.
Muutama huomio pelistä:
IFK:n parhaimmat mielestäni:
Askey
Jos tällä tasolla pelaa koko kauden, mv ongelmaa ei todellakaan ole!
-3 läpiajoa, joista kahdessa kärppäpelaaja yritti längistä- ei mennyt.
-2 rankkaria, odotti hyökkääjän aloitetta- ei mennyt.
-ainakin 2 "gamesaveria"
-torjui usein laukaukset nurkkiin (HJYVÄ!)
-maali tuli kauhean ruuhkan jälkeen, ei mv:n maali.
-pari hups tilannettakin toki tuli (hutilaukaus av:lla ja yksi helppo laukaus tipahti räpylästä, jotka herra kyllä sitten itse paikkasi) mutta vain pari... ; )
Petrell
Junnu taklasi, riisti kiekkoja ja teki maalin lisäksi hemmetisti duunia. IFK:n parhaita pelureita tällä hetkellä!
Salonen
Samoja juttuja kuin edellä. Ennakkoluuloton peluri ja uskaltaa haastaa vastustajia!
Schnabel
Piti maalialueen puhtaana äijämäisin ottein! Esim. yksi -painu vittuun tuuppaus- oli komea!=)) Paransi huimasti HPK- ottelusta. Ottelun paras pakki mielestäni. Syötötkin meni ihan hyvällä prosentilla perille tänään. Eikä tullut kuin yksi jäähy, sekin oikeaan paikkaan. Jes!
White voitti lähes kaikki aloitukset- omassa päässä. Vai olisiko tullut yksi tappio? En mene vannomaan... Hyökkäyspäässä ainakin taisi tulla pari takkiin ja muutamassa joutui pois aloituksesta. Mutta plussan puolelle anyway aloitukset. Muuten ei juurikaan näkynyt. Syöttöpiste kuitenkin jees.
Kärpistä ei oikein jäänyt kukaan mieleen, paitsi Bäckström. Hieno matsi jälleen!!! Bros kultakypäränsä takia ja Ujcik itkuraivareiden takia... Kärpät oli yllättävän vaisu. Olisin odottanut enemmän vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Kärppien vaisuus johtui varmasti osittain IFK:n pelaamisesta joukkueena. Kotijoukkueen karvaus ja useat taklaukset veivät varmasti myös pelihaluja. Tulos ihan oikeutettu, vaikka toki kärpätkin saivat muutamia hyviä mylläköitä Askeyn maalille. Kolme pistettäkään IFK:lle ei silti olisi ollut vääryys.
IFK:n alivoima toimi tänään(kin) ja ylivoimamaali tuli jälleen! Näin! Ja on se vanhempi Salmelainen vaan viilee... ; )
Ei Rönnin paras päivä ja etenkään aputuomareiden! Ainakin kolme väärää vaihtoa kärpillä, pitkät taasen arvottiin, kuten muutama paitsio... Huoh!
Edit: pari kirjotusvirhettä...
ConGordiO
06.10.2005, 22:37
Nyt olin ekaa kertaa Nordiksella vuoteen ja tunnelma oli kyllä loistava! Schnaabeli oli positiivisin yllättäjä, ekaa kertaa livenä nähtynä. Varmaa peliä: ei hötkyilly turhia, maalin eteen ei Kärpillä ollu asiaa ja avaukset lapaan(siis ihan omille).
Kokonaisuudessaan HIFK:n viisikko puolustus toimi erittäin hyvin, eikä Kärpät päässy kertaakaan mitään älyttömiä paikkoja rakentelemaan. Mutta mutta...se hyökkäys onkin jo ihan toinen juttu. Ei yhtään kunnollista kontrolloitua hyökkäystä koko ottelussa. Pitkä päätyyn ja kaikki perään tuntu olevan hyökkäyksen motto..Jospa se White siitä vielä "kuntoutuisi" niin saataisiin apuja hyökkäyksen rakenteluun; tänään äijä oli aika näkymätön, ja surffaili koko ajan vähän tilanteita jäljessä, mutta kädet näytti toimivan ainakin hetkittäin...toivotaan toivotaan.
On meillä nyt sitten ainakin 2 kpl ykkösveskareita jos ei muuta:)
Täältä tähän.
Johannes
06.10.2005, 22:37
Sen verran armoa Peter Whitelle. että hän oli se pelaaja, joka hienosti syötti takaapäin rännikiekon siniselle, josta Saarinen laukoi ja Lennu ohjasi kiekon maaliin. Ilman Whiten taidokkuutta ei maalia olisi syntynyt.
En tuomitsisi vielä Whiteä kehäraakiksi. Kyllä hän on taitava sentteri, jonka kunto ja pelituntuma paranevat vielä paljon kauden aikana. Jos hän saa ketjuunsa kunnon maalintekijän, niin Whiten peli näyttää heti ihan erilaiselta.
TOM ASKEY !!!!!!!!!!!!!!!!
Jumaleischön mikä esitys kaiffarilta. En muista milloin viimeksi nähty noin huikeaa pelaamista IFK:n maalivahdilta. Unelmapeli. Mutta toki umpisurkea vahvistus, kenkää.
Robert Schnabel oli tänään herra ja hidalgo puolustuspäässä. Mieletön presenssi, pienemmät luikkivat karkuun ja muita vedettiin kylmästi päin laitoja ja poikittaisella selkään. Mutta toki umpisurkea vahvistus, kenkää.
Peter Whitella pelituntuma selvästi vielä haussa. Väläytteli kyllä pelikäsitystään muutamaan otteeseen nätisti, tuloksena mm. syöttöpiste ainoaan maaliin. Aloituksia voitti varmaan 70%? Mutta toki aivan paska eläkeläinen varmasti, pihalle.
Pelistä yleisesti sen verran, että IFK mielestäni oli hyvin pelissä sisällä, vaikka vauhti hiipuikin hieman toisessa erässä. Kolmannessa putki luisti ihan hyvin, vaikka Kärpät maalinsa jälkeen saikin kovan myllytyksen päälle. Kiekonhallinta Kärpille ehkä 60-40, ei mielestäni enempää. Yllättävän vaisu Kärpät tänään, odotin paljon kovempaa ryhmää.
Tuomarit olivat taas jostain sieltä, mutta toisaalta nostivat tunnelmaa. Hyvä fiilis hallissa, katto räjähti rankkareissa.
Kiitos IFK, kiitos Tom Askey!
Isaksson
06.10.2005, 22:47
En tuomitsisi vielä Whiteä kehäraakiksi. Kyllä hän on taitava sentteri, jonka kunto ja pelituntuma paranevat vielä paljon kauden aikana. Jos hän saa ketjuunsa kunnon maalintekijän, niin Whiten peli näyttää heti ihan erilaiselta.
Kyllä, juuri näin. Tuon rännisyötön lisäksi näpäytti erittäin nätisti Hirsolle (vai oliko joku muu) puolimetrisen maalin kulmalta. 2-1 oli erittäin lähellä. Liike on verkkaista ainakin vielä, mutta pisteitä kyllä rupeaa tippumaan tasaisesti se on varmaa. Sitäpaitsi jo nyt aloittaa erittäin hyvin, aloittajistahan tässä on ollut pulaa jo vuosia.
Ensimmäinen kotipeli nähty ja täytyy sanoa, että olin jopa positiivisesti yllättynyt IFK:n pelistä. Kyllä tuollaisesta pelistä kannattaa maksaa.
Muutamia huomioita:
-Askey oli hyvä, tosin vähän pelottavasti tiputtelee kiekkoja eteensä, pakkien pitää olla hereillä.
-Kärppien ainut maali menee täysin IFK-valmennuksen piikkiin. Juuri selvityn alivoiman jälkeen Schnabel oli juuri päässyt täysin väsyneenä vaihtoon, mutta pistettiin 30 sekunnin tauon jälkeen jo kentälle. Mies ei sitten liukkaan Kärppä-pelaajan mukana pysynyt ja oli pakko rikkoa väärin keinoin.
-Schnabel on erittäin hyvä hankinta, olen positiivisesti yllättynyt. Hyvin toimii miehen toiminta, tämä ei ole mikään Helenius.
-Whitea on turha ruveta sanomaan kuninkaaksi tai kuningattareksi näiden pelien perusteella. Luistella osaa ainakin normaalisti, pari maalipaikkaakin miehellä oli tänään, mutta aika heppoisia vielä. Whiten saavuttua näyttää siltä, että meillä on jo kaksi hyvää hyökkäysketjua, jotka voivat taistella tilanteista parhaitakin vastaan. Whitella kuitenkin yksi syöttöpinna tänään, siitä se lähtee.
-Kärppien osumaprosentti maalia kohti osuneissa vedoissa oli paljon parempi, kuin IFK:lla että siinä on IFK:lla parantamisen varaa. Joka tauolla ilmoitettiin IFK:n laukoneen hanakammin, mutta silti Askeyllä oli enemmän torjuttavaa.
-Stadin Kingien siirtyminen E9:iin on tehnyt heti paremman fiiliksen halliin, nyt jopa upeat vuoropuhelut E9:n ja B2:n kanssa onnistuivat. Tässä on sitä oikeaa eteenpäinmenoa. Hieno homma, jatketaan samoilla ja uusilla lauluilla Turussa lauantaina.
EDIT: Ainahan sitä jotain unohtuu. Lennart Petrell, matsin hahmo. Monta hyvää avojäätaklausta ja maali. Lähellä oli voittomaalikin. Tätä lisää.
Lisäksi Hauhtonen on todella onnistunut vahvistus joukkueeseen, käsiä löytyy yllättävän paljon ja yhteispeli Taskuraketti-Salmelaisen kanssa toimii. Asiaa.
Hajahuomioita ranskalaisilla:
- Hifk vei fyysisyydessä 100 -0. Välillä oikein hävetti. Pesoselle hamekangasta!
- Haataja Hokkiiin
- Lehtonen & Kukkonen pakkiparilta mahtavaa puolustuspelaamista. Kyllä pääsee Bäkki helpolla näiden jamppojen ollessa kentällä.
- Askeyllä mahtava reagointinopeus, mutta pomputtelee paljon eteensä. Teidän onni, että meidän hyökkääjät eivät viihdy maalinedustalla( hyväksyntä vain Ujcikille). Smyth, tuu takas!
- Hauhtonen on mennyt jumalottamasti eteenpäin Jyp vuosistaan.
- Kärpät on horjutettavissa fyysisellä pelillä
- Ujcik & Bros pelaavat hienosti yhteen. Ukin ketsuppipullo auennut.
- Ihan hyvä tunnelma
- Parempi voitti
Ensimmäinen kotipeli nähty ja täytyy sanoa, että olin jopa positiivisesti yllättynyt IFK:n pelistä. Kyllä tuollaisesta pelistä kannattaa maksaa.
Kannattaa. Tosin menin halliin tervattuna ja tuhkattuna luottaen pikkusihvosten ja ääripessimistien sanomaan, ettei tämä voi toimia. IFK ei voinut olla hyvä, sen on täytynyt mennä niin, että Kärpät olivat huonoja.
Muutamia huomioita:
-Askey oli hyvä, tosin vähän pelottavasti tiputtelee kiekkoja eteensä, pakkien pitää olla hereillä.
En häntäkään vielä munista hirttäisi. Mainio esitys tänään läpiajo- ja rankkaritorjuntoineen. Ei tilata vielä paluutikettiä.
-Kärppien ainut maali menee täysin IFK-valmennuksen piikkiin.
Eikä piikistä jää osattomaksi pakkien lisäksi Häppölä. Ujcik saa hakata kiekkoa rauhassa Askin nenän edessä Häppölän keskittyessä yksin kiekottomaan vastustajaan.
-Schnabel on erittäin hyvä hankinta, olen positiivisesti yllättynyt. Hyvin toimii miehen toiminta, tämä ei ole mikään Helenius.
Sanonko jo monennen kerran, minusta Schnabel on alkumainettaan parempi pakki. Ei liigan nopein, mutta kelpo kaveri, josta vielä kehittyy yksi runkopuolustajistamme kauden kuluessa. Tänään isoilla minuuteilla. Vertaamisensa kiekollisena Heleniukseen on vitsi.
-Whitea on turha ruveta sanomaan kuninkaaksi tai kuningattareksi näiden pelien perusteella.
Kotiläksyksi Whitelle pitäisi toimittaa kuntopyörä. Ukolla on selvästi juju lajista, kunhan kuntoutuu. Tosin kun vierellä on Hirso, on onnistumisen todennäköisyys luokkaa Vihkon hattutemppu.
-Stadin Kingien siirtyminen E9:iin on tehnyt heti paremman fiiliksen halliin, nyt jopa upeat vuoropuhelut E9:n ja B2:n kanssa onnistuivat. Tässä on sitä oikeaa eteenpäinmenoa. Hieno homma, jatketaan samoilla ja uusilla lauluilla Turussa lauantaina.
Yritin perse penkistä ilmassa kuunnella, mitä huusi vuoroin E9 ja mitä B2. Täytyy olla kuulokojeen patterit viittä vaille finito, kun en saanut mitään selvää. Valaise?
Lisäksi Hauhtonen on todella onnistunut vahvistus joukkueeseen, käsiä löytyy yllättävän paljon ja yhteispeli Taskuraketti-Salmelaisen kanssa toimii. Asiaa.
Ehdit taas ennen minua. Olin juuri toteamassa, että alkukauden perusteella mainettaan parempi Hauhtonen kuuluu ehdottomasti positiivisiin yllättäjiin. Seurailin varsinkin aloituksiaan, jotka vei ilmeisen hyvällä prossalla. Shedden, joka ei sinänsä tule onnistumaan paskataktiikoineen, käytti kaveria menestyksellä oman pään aloituksissa esim kolmannessa erässä. Tuskin Shedden näistä mitään ymmärtää, mutta joku voisi kutsua sitä "pelin lukemiseksi". Joku sihvonen saattaa kutsua sitä tsägäksi tai häneltä opituksi viisaudeksi, kuka ties.
Kaksi pistettä on paljon enemmän, kuin mitä ennen matsia uskalsi odottaa. IFK ei antanut Kärpille mahdollisuutta pelata omine vahvuuksineen. Tänään, anteeksi ääripessimismiliike, nähtiin viihtyttävää IFK-kiekkoa, jonka ydin oli Tahto, Yrittäminen ja jano pisteistä. Tuloksena kaksi. Senior kiittää näkemästään ja antaa propsit Ujcikin rankkarikeikaroinnille. Piste meni, mutta maine kasvoi.
Vittu mikä lammaslauma Helsingissä. Hävetkää saatana! HIFK:lle onnittelut.
1. Meillä ei ole ainakaan suuri maalivahtiongelma. Askey pelasi hyvin, ja parantaa varmasti kuin sika juoksuaan. Pelityyli epäilemättä vähän pelottava, mutta niin kauan kuin pakit varmistaa ettei vierailijat eivät meidän maalilla viihdy niin homma on hanskassa.
2. Schnappi oli vähintäinkin loistava. Yhden ainoan pelillisen mokan koko ottelun ajan, ja senkin hoiti itse kuntoon. Jäähy oli todellakin valmennuksen vika, kuten jo joku totesi.
3. Peter White on todella keskenkuntoinen. Shedden kävi PetoClubissa kertomassa, että kaveri ei ole ollut jäällä kesällä tai syksyllä ennen tänne tuloaan. Eli on tällä hetkellä 2 viikon training campillä....:o). Luotto on näköjään kova kun Shedden totesi Metron haastattelussa, että White olisi ollut kolmas rankkarivetäjä.
4. Kärpillä meni peli sekaisin heti ekassa vaihdossa tuli HIFK:lta eka avojääpommi. Kärppien pelaajat eivät uskaltaneet mennä tilanteisiin, ja kaksintaistelut menivät 70-30 HIFK:lle. Ujickin jäähy lopuusa oli hyvä esimerkki Kärppien frustraatiosta, kun oli koko ajan joku punapaita iholla.
5. HIFK hallitse pitkiä aikoja toisessa ja kolmannessa erässä viidellä viittä vastaan. Se oli todella iloinen asia.
6. Rönniltä hyvä eka erä, kohtuullinen toka, vaikka olisi pitänyt viheltää pari kertaa. Kolmas erä meinas täysin karata käsistä. Linjureilta tukun paskoja ratkaisuja. Kumpikaan joukkue ei hyötynyt tai kärsinyt huonosta tuomaritoiminnasta.
7. PETRELL!! Tästä jätkästä on vielä paljon iloa. Kentällä ollessaan välillä jopa dominoi peliä.
8. Kuka on Sahlstedt?
9. Bäckström taas eleettömän varma. Mies paikallaan.
10. Ai niin muistinko kehua Askeytä...:o)
Mikäli White parantaa otteitaan samalla tavalla kuin Askey ja Schnappi, niin on hyvää tiedossa. En usko, että White on äärettömän kallis mies. Hbl:n haastattelussa tänään kaveri kertoo, että ajattelu jo lopettaa ja, että toinen vaihtoehto hänelle oli joku joukkue Italiassa. Meillä on siis ehkä riittävästi rahaa tolle laiturille. Kohta on kaksi hyvää ketjua ja kolmas kohtuullinen. Sitten vaan neloseen kunakin hetkenä terveenä olevat röyhääjät....
TPS:lle luvassa mukavaa lauantai-iltaa..., joskin voivat pärjätä isolla jäällä.
Narriottelusta voi tulla aika kova.
Wau, halliin mentiin ja kyllä kannatti. Aiemmatkin hima-matsit nähneenä olikin pakko kysyä Sheddeniltä Hadankassa, että mitä äijä teit? Mitä muutit? Vai, what the fuck? Jengi pelas niinkuin olisivat olleet samalla tasolla mahtavien Suomen Mestarien kanssa, jesh.
Itse asiassa missään vaiheessa ei ollut sen näköistä ongelmaa pelissä, mistä pitäisi täällä itkeä. Siis haloo, kärppiä vastaan! Ehkä se Jeren poissaolo vaikuttikin juuri niin kuin junnumatseissa - kun kurko on huitsassa, muut nostavat kybällä tasoaan ja mennään jenginä full fart framåt! Tai jotenkin. Ja nimenomaan pakeille huikea plussa tästä pelistä. Ainoa miinus irtoaa Schnabelille ja niille purkuyrityksille, jeeesus! Pitäisi tuolla kropalla heitellä vielä reippaammin niitä alueelle pyrkiviä mikki-hiiriä.
Asiaan. Doug ja Samu kommentoivat tuoreeltaan matsia Hadankassa ja olin todella otettu heidän esiintymisestään, vaimo (Shedden) ja kaikki megessä. Dougin mielestä kuuluuu asiaan, että couch tulee matsin jälkeen fanien kanssa vaihtamaan mielipiteitä - Samu megessä... olin juuri jauhanut jotain shceissea kiekkokulttuurista kaverilleni ja sitten sain sen suoraan päin näköä kanukkimuodossa! Mahtavaa, suosittelen kaikille epäilijöille. Molempien couchien mielestä rosterissa on eräskin hyökkääjä (skulas tänään) jolle ei löydy mitään käyttöä. Mahtavaa kuunnella pitkästä aikaa näitä P-Amerikkalaisia viritettyjä kohteliaisuuksia, joiden lopputulokset virnistysten kera kyllä tiedetään.
Parivaljakkoa kuunneltuani tulin kyllä siihen tulokseen, että valmennukseen ei tämä jengi kaadu, ei sitten millään! Niinkuin Shedden totesi kysymykseeni kädettömästä hyökkäyksestä: "I can't play anymore, what can I do..." Virne kyllä tuli naamalle, kun esitin toivomuksen kanukki-sniperistä. "You just wait"
Lievää Koffeilua tässä tekstissä, mutta anteeksi ei pyydellä! Kaikki kunnia Kärppien faneille, munakasta tomintaa etten sanoisi. Tätä jos saisi pyytää enemmänkin, en tiedä, varmaan paskoisin hädissäni Pepe Jeansit entisiksi.
Kamraterna, tässä on ihan vilpittömästi aineksia pärjätä näille muille tämän liigan jengeille, jopa Kärpille. Kyllähän te sen tiedättekin, jos olitte illan matsissa.
Sanotaan, että pessimisti ei pety. Tällä kertaa tämä pessimisti yllättyi positiivisesti.
Varsinkin herrat Askey ja Schnabel olivat kuin eri miehiä aikaisempaan verrattuna. Askey oikeastaan jatkoi siitä mihin Kerho-pelissä lopetti (kolmas erähän oli erinomaista torjuntaa). Varsinkin eilisen läpiajot, huh, ei noussut maila jäästä länkien edessä juurikaan. Nikelle tollaset yleensä menee putkista sisään, mutta Askeylla molemmat torjunnat samanlaisia.
Täytyy vaan toivoa, että Schnabel keskittyy jatkossakin oman maalinsa siivoamiseen ja miehen pelaamiseen pihalle tilanteesta. Vaikka avaukset olivat edelleen surkeahkoja, niin täysi plussa miehelle. En muista ketkä olivat jäällä Kärppien maalin aikana, mutta tuskin Schnabel. Sillä silloin ei olisi kolmea (2?) kertaa päästy ribariin.
Turkuun siis huomenna, mutta kuinkas se lentokenttä? Salmelaisella on tosin tilaa kaarrella.
Petrell oli loistava. Hank todella pahasti hukassa ja ihme kikkailuja, jotka päättyivät kiekon menetykseen. Taisi Manhattanin valot ja levykaupat sekoittaa miehn lantun pahemman kerran.
Kyynikko
07.10.2005, 08:24
Hieno peli jannuilta! Ensinnäkin suurikiitos Tom Askeylle!! Kaksi pistettä kiitos hänen. Lennukin ansaitsee erityimaininnan, mutta tämä White?! Saa nähdä mitä hommasta tulee hänen kanssaan. No, toivotaan parasta.
Lauantaina Turkuun katsomaan takatukka-kiprua ja Jortsua.
Molempien couchien mielestä rosterissa on eräskin hyökkääjä (skulas tänään) jolle ei löydy mitään käyttöä.
Veikkaan Vihkoa. Menikö oikein?
Tänään, anteeksi ääripessimismiliike, nähtiin viihtyttävää IFK-kiekkoa, jonka ydin oli Tahto, Yrittäminen ja jano pisteistä. Tuloksena kaksi.
Tämän, jo lähes brändiksi nousseen, ääripessimistiliikkeen puolesta voinen avautua: Hienoa ja kiitos!
En vieläkään ole nähnyt yhtään peliä livenä, enkä tule lokakuun aikana näkemään, joten pelikommentit sikseen.
Mensonge
07.10.2005, 08:58
Se palkinto oli etelä-suomen kärppäjätkältä ja ex-etelä-suomen kärppäjätkältä parhaalle vierasjoukkueelle eli IFK:lle.
Tarkennetaan nyt tämä, niin ei tarvitse arpoa. Kyseessä oli Etelä-Suomen Kärppäfanit ry:n eli EtäKärppien viime kauden päätteeksi IFK:lle antama parhaan vierasjoukkueen palkinto. IFK pyysi EtäKärppiä luovuttamaan palkinnon ennen ottelun alkua IFK:n kapteenille. IFK voitti kyseisen palkinnon EtäKärppien kauden parhaat-äänestyksessä, jossa yhtenä kategoriana oli paras vierasjoukkue. Palkinnon jakoivat EtäKärppien ex-puheenjohtaja ja nykyinen puheenjohtaja.
Palkinnon luovuttajana ei siis ollut Oulun fan club. Toisaalta vaikka kärppäfaneilla onkin hampaankolossa naapuriseuraa kohtaan viime kevään tapahtumien takia, ei tällä palkinnolla haluttu heittää piikkiä naapurileirin suuntaan. IFK voitti palkinnon jäsenäänestyksessä, joka loppui jo ennen viime kauden finaaleja ja lippusekoiluja. Hieno ele kyllä IFK:lta päästää vastustajan fanit jakamaan palkinto ennen peliä. Siinä on vissi ero siihen, millaista kohtelua kärppäfanit ovat naapuriseuran puolelta saaneet, se on kyllä tosi.
Mitä taas tulee jonkun kommenttiin paikalla olleiden kärppäfanien pitkästä matkasta illan peliin, niin se kyllä meni pieleen. Ainakin Kärppien fanikatsomon porukka oli etelän faneja, Oulusta ei isompaa ryhmää ollut paikalla. Jos kannustuslaulut ärsytti paikallisia, niin sehän se on tarkoituskin ;) Saadaan vähän tunteita katsomoonkin ja eikös se omien maali maistukin sellaista kuunnellessa kahta paremmalta?
Ite pelissähän Kärpät oli sysipaska. IFK ansaitsi voittonsa, Kärpät ei sitä todellakaan olisi ansainnut. Kokonaisuudessaan peli oli huono, jos sen nyt näin ilmaisisi. Askey oli illan tähti, kenttäpelaajista ei viiti nostaa ketään esille. IFK teki juuri sitä, millä Kärpät kaadetaan. Kaunista peliähän se ei ollut, mutta väliäkö sillä jos mestarit kaatuu, vai? Onnittelut siis punapaidoille! Toivottavasti Kärpät sisuuntui tästä, tuollasen munattomuuden katselu on pidemmän päälle aika turhauttavaa.
Sen verran täytyy ottaa takaisin, että leivoja on aivan oikeassa Kärsäkkään hyvästä siivoamisesta, mutta siltikin omiin öögiin paistaa todella rankasti äijän hitaus kärppä-hyökkääjien pyörityksessä. Omimmillaan luonnollisesti maalin edessä. Miten tämän nyt pukisi sanoiksi - hidas, mutta helposti kierrettävä. Tämä nyt on pelkkää viilailua. Schnabel oikeassa paikassa todellakin vahvistaa rosteria ja ukko onkin parantanut suoritustaan peli peliltä.
Seniorille sen verran, että eihän siinä valmennukselta paljoa nimiä tipahdellut. Ehdotin itsekin kyseistä heeboa, jonka jälkeen sain kuulla miten kehityskelpoinen ja potentiaalia omaava sniperi on kyseessä. Sure!
Sheddenissä miellyttää tietynlainen inhorealismi, ainakin kun nyt brändistä puhutaan. Useasti kuuluvia lausahduksia eri yhteyksissä ovat "bunch of kids", "this kind of offense..." etc. Eihän sitä vielä voi tietää, mutta hyvä tuntuma meikäläisellä on Sheddenin kyvyistä raapia tuosta rosterista jopa voittava joukkue esiin. Ehdotankin että tästä eteen päin HIFK on kuin männä vuosien suippikset: Askey koppaa käytännössä kaiken ja hyökkäys duunaa sen yksi-kaksi byyriä. Enempää ei tarvitakaan, kun jo saadaan ihmetellä Sheddenin neroutta. Näin.
IFK yllätti positiivisesti tai sitten Kärpät alisuoritti, todennäköisesti kumpaakin. Itse peli olisi voinut kääntyä kummallekin, mutta hyvät maalivahdit pitivät joukkueitaan pystyssä. Taklauksia pitää IFK:n miehenä tietysti laskea ja oman arvioni mukaan voitimme ne noin prosentein 70/30, itseasiassa eka vaihdon hyvä niitti (oliko Saarinen) taisi viedä Kärpiltä jo hiukan pelihaluja, ainakin toi varovaisuutta otteisiin ja epätarkkoja syöttöjä paljon.
IFK:n pelissä hyvää oli ehdottomasti aktiivisuus ja hyvä liike, hyökkäyspäässä saatiin Kärpät ajoittain yllättävän paniikkiin. Huonoa oli ehdottomasti lukuisat läpiajot ja kaksi yhtä vastaan tilanteet, mikäli aioitaan menestyä jatkossa, en usko tähän olevan varaa, porrastus ei karvauspelissä toimi jatkuvasti.
Pelaajista Askey, Salmelainen (Tony), Petrell ja Hauhtonen olivat erinomaisia, punainen kolmonen ei ole Lallin veroinen, mutta täyttää paikkansa ja on kyllä vaikeasti kierrettävä. Vihkoa on mollattu, mutta pari maukasta taklausta Joonakseltakin, ei siellä mielestäni juuri kukaan pettänyt, tasaista suorittamista. White? Mitähän uskaltaisi sanoa? Hyvin lähellä joukkueen huonointa vielä, enemmän sekottaa ketjun peliä , mutta annetaan aikaa ja toivotaan parasta.
Jere takaisin, kiekollinen pakki ja pari hyökkääjää, niin ehkäpä sittenkin taistelemme vielä muustakin kuin säälipleijareista. IFK:n fanikatsomoille tunnustusta, mestaruuskautta lukuunottamatta (silloinkin vain keväällä) meno on nyt parempaa, häivähdys eurooppalaisesta kannustuskulttuurista on havaittavissa. Tunnustus myös Kärppäfaneille, hyvää jengiä. Täytyy myös kehua päätuomari, onnistui vastoin odotuksiani hyvin, toisin kuin linjamiehet, joilla ei ole tietoa kuinka sääntökirjaa pitäisi tulkita pitkän kiekon viheltämisessä.
KostenBaum
07.10.2005, 09:22
Mikä se Kärppä-fanien palkinto matsin alussa oli? Joku palkinto Suomen parhaalle joukkueelle (eli IFK tässä tapauksessa) Kärppien fan-clubilta?? Ihan hieno ele, mutta olikohan tässä nyt piikki Ilmalan, lähinnä Virmasen ja Jokereiden suuntaan..? Käsittääkseni jotain kismaa on ollut Kärppä-fanilla Ilmalaa kohtaan..
Jaettu palkinto oli Etelä-Suomen Kärppäfanit ry:n viimekauden parhaan vierasjoukkueen palkinto
http://www.etakarpat.net/www/content/view/88/42/
1. Meillä ei ole ainakaan suuri maalivahtiongelma. Askey pelasi hyvin, ja parantaa varmasti kuin sika juoksuaan. Pelityyli epäilemättä vähän pelottava, mutta niin kauan kuin pakit varmistaa ettei vierailijat eivät meidän maalilla viihdy niin homma on hanskassa.
Askey kyllä torjui pisteet HIFK:lle.. Muutamia pomputteluja, HIFK sai kuitenkin pidettyä Kärpät hyvin poissa irtokiekoista.
4. Kärpillä meni peli sekaisin heti ekassa vaihdossa tuli HIFK:lta eka avojääpommi. Kärppien pelaajat eivät uskaltaneet mennä tilanteisiin, ja kaksintaistelut menivät 70-30 HIFK:lle. Ujickin jäähy lopuusa oli hyvä esimerkki Kärppien frustraatiosta, kun oli koko ajan joku punapaita iholla.
Tuo näkemys onkin sitten taas lasien väristä kiinni. Kyllähän HIFK tosiaan pelasi selvästi fyysisemmin ja hyvä esimerkki tästä olikohan se nyt Laineen vaihto, kolme peräkkäistä taklausta ja takaisin vaihtoon.
Kulmaväännöistä useimmiten kuitenkin kiekon hoiti itselleen Kärppäpelaaja. Kärpät sortuivat turhaan kikkailuun, peli olisi voinut olla aavistuksen suoraviivaisempaa.
6. Rönniltä hyvä eka erä, kohtuullinen toka, vaikka olisi pitänyt viheltää pari kertaa. Kolmas erä meinas täysin karata käsistä. Linjureilta tukun paskoja ratkaisuja. Kumpikaan joukkue ei hyötynyt tai kärsinyt huonosta tuomaritoiminnasta.
Totta, Onneton Rönni oli täysin yössä, sen piikkiin ei kuitenkaan voi kahta menetettyä pistettä pistää.
Johannes
07.10.2005, 09:37
Ei jääkiekko-ottelua ratkaista pelkästään vertaamalla pelaaja-materiaaleja päittäin. Meillä täytyy olla vaan toimiva konsepti kuinka estetään se, että Kärpät hyödyntää helposti paremman pelaaja-materiaalinsa. HIFK sai jo harjoitusottelussa Oulussa Kärpiltä opetuksen kuinka käy, jos yritetään pelata vain omaa pelitapaa toteuttaen. En usko, että Shedden/Kuitunen eivät olisi silloin oppineet jotain.
näkisin tässä kaikkien mahdollisuuksien ottelun, jossa Kärpät on toki selkeä suosikki. Veikkaus antaa muuten Kärpille singlenä kertoimen 1,75. Se, joka uskoo Sihvoseen varmaan panttaa päivän aikana talonsa ja lyö kaikki rahat Kärppien voittoon kiinni.
Itse luotan tosiaan, että meidän valmentajat ovat fiksuja miehiä ja heillä on keksittynä jotain Kärppien pään menoksi. Mihin se riittää, jää nähtäväksi.
Tosimies quottaa vain itseään:
Näin kirjoitin tähän ketjuun eilen 6 tuntia ENNEN ottelun alkua. Lukekaa tämä pessimistit ja sitten tervemenoa hamekauppaan.
fiftyeight
07.10.2005, 09:59
- - -
Yritin perse penkistä ilmassa kuunnella, mitä huusi vuoroin E9 ja mitä B2. Täytyy olla kuulokojeen patterit viittä vaille finito, kun en saanut mitään selvää.
- - -
Ennen kuin käyt patterikaupassa, vilkaise tuota, useimpia noista hoilasivat:
http://www.b2reds.com/laulukirja.htm
Lisäksi Stadin Kingeillä oli ihka oikea megafoni matkassa, ja siinä oli vieläpä sireeni. Hauska homma, ja vähän tuli mieleen ensin Veikkauksen mainokset.
Matsista sen verran, että Kärpät oli kohtalainen pettymys heti alkumetreiltä lähtien. Rautakorpimainen vieraspelityyli ei kyllä oikein istu tuohon porukkaan, ja se näkyi tuloksessakin. Vain ajoittain, mm. tasoitusmaalinsa jälkeen, liike oli sellaista mitä olin odottanut ennen peliä.
IFKoosta lienee lähes kaikki jo sanottu. Saa nähdä miten jaksavat noin kapealla ringillä viedä marraskuun alun maaottelutaukoon ti-to-la -pelitahtia.
Askeystä sen verran vielä, että seurasin alkulämmittelyä ja siinä hän oli erittäin keskittynyt omaan peliinsä. Jopa niin tiukasti otti homman, ettei päästänyt Jannea tolppien väliin, ennen kuin itse lähti koppiin. Tiukka linja jatkui vielä palkintojen jaossa; vaikka pokkasi kaikki palkinnot Mamma Rosaa myöten, ei ilmekään värähtänyt naamalla eikä minkäänlaista tuulettelua.
Konalan Kettu
07.10.2005, 10:47
-Kärppien ainut maali menee täysin IFK-valmennuksen piikkiin. Juuri selvityn alivoiman jälkeen Schnabel oli juuri päässyt täysin väsyneenä vaihtoon, mutta pistettiin 30 sekunnin tauon jälkeen jo kentälle. Mies ei sitten liukkaan Kärppä-pelaajan mukana pysynyt ja oli pakko rikkoa väärin keinoin.
SM-liigan tilastot kertovat:
47.29 HIFK Robert Schnabel Koukkaaminen 2min
49.35 Viktor Ujcik 1-1
Snaabi on siis 2min jäähyllä ja sen jälkeen peliä ehditään pelaamaan kokonaista 6 sekuntia, joka sinun mukaasi väsyttää S:n
Joko
A. sinä olet väärässä
B. SM-liigan tilastot ovat väärässä
C. Snaabin kuntopohja on varsin olematon
D. Snaabi on viidyttänyt yleisöä boxissa kyykyhyppelyllä tms. toiminolla joka uuvutti hänet.
Itse veikkaan vaihtoehtoa A.
Morphine Child
07.10.2005, 11:02
SM-liigan tilastot kertovat:
47.29 HIFK Robert Schnabel Koukkaaminen 2min
49.35 Viktor Ujcik 1-1
Snaabi on siis 2min jäähyllä ja sen jälkeen peliä ehditään pelaamaan kokonaista 6 sekuntia, joka sinun mukaasi väsyttää S:n
Joko
A. sinä olet väärässä
B. SM-liigan tilastot ovat väärässä
C. Snaabin kuntopohja on varsin olematon
D. Snaabi on viidyttänyt yleisöä boxissa kyykyhyppelyllä tms. toiminolla joka uuvutti hänet.
Itse veikkaan vaihtoehtoa A.
Tai
E. Konalan Ketun luetun ymmärtämisessä on pientä hiomista.
Taidan olla melkoinen puusilmä, kun minä en tuosta pelistä saanut hyvää sitten millään. Tai sitten vain Kärppien totaalinen muniin puhaltelu ja yleinen tympääntyneisyys hämäsi näkemästä ottelun kokonaiskuvaa.
Johannes
07.10.2005, 11:35
Taidan olla melkoinen puusilmä, kun minä en tuosta pelistä saanut hyvää sitten millään. Tai sitten vain Kärppien totaalinen muniin puhaltelu ja yleinen tympääntyneisyys hämäsi näkemästä ottelun kokonaiskuvaa.
Ei se ollutkaan Kärpiltä hyvä peli.
HIFK esti Kärppien hyvyyden esiiintulon huonommalla pelaaja-materiaalilla taistelemalla. Miksi tätä kutsutaan yleensä, muistaakseni hyväksi koutsaamiseksi, että otetaan voitto paremmilla pelaajilla pelaavasta joukkueesta.
tant gredulin
07.10.2005, 12:09
Niin. Miten se nyt menikään:
"Sir Pentti osti sian säkissä", Sihvonen kirjoittaa uusimmassa Urheilulehdessä.
Sihvosen mukaan Sheddenin ongelma on "hyvin yksinkertainen".
"Hänellä ei ole edellytyksiä ja näkemystä toimia eurooppalaisen jääkiekon parissa voittavalla tavalla. Kaikki asiantuntijat voivat nähdä HIFK:n pelitavasta, ettei Sheddenin pelikirja sovi SM-liigaan. Ja edelleen on selvää, ettei se toimisi myöskään voittavalla tavalla AHL:ssä, NHL:stä puhumattakaan", Sihvonen sivaltaa.
HIFK esti Kärppien hyvyyden esiiintulon huonommalla pelaaja-materiaalilla taistelemalla. Miksi tätä kutsutaan yleensä, muistaakseni hyväksi koutsaamiseksi, että otetaan voitto paremmilla pelaajilla pelaavasta joukkueesta.
Juu, hyväksi koutsaamiseksi, hyväksi fyysiseksi peliksi, hyväksi puolustamiseksi, painimiseksi, repimiseksi, roikkumiseksi ja sillä k:lla alkavaksi sanaksi.
Hyvä taistelu IFK:lta eilen. Kärpät vaikutti kotijoukkueen puristuksessa melko aneemiselta porukalta.
Ei kauhean viihdyttävää katsottavaa, mutta faneille ja joukkueelle tärkeintä ovatkin nyt pisteet, hyvä taistelu ja joukkuehengen ja itsevarmuuden nouseminen.
Peppuavain oli maalissa aivan maaginen. Mies on takuulla eräänkin TT:n veroinen kassari, enkä nyt tarkoita Jatkoajan toimittajaa, ja ex-molaria, Tomi Terhoa.
Eilen nähdyllä maalivahtipelillä ja joukkueen asenteella kiusataan isompia vielä monta kertaa tällä kaudella. Myöskään katsojamääristä Nordiksella tuskin kannattaa enää huolehtia.
Askeystä sen verran vielä, että seurasin alkulämmittelyä ja siinä hän oli erittäin keskittynyt omaan peliinsä. Jopa niin tiukasti otti homman, ettei päästänyt Jannea tolppien väliin, ennen kuin itse lähti koppiin. Tiukka linja jatkui vielä palkintojen jaossa; vaikka pokkasi kaikki palkinnot Mamma Rosaa myöten, ei ilmekään värähtänyt naamalla eikä minkäänlaista tuulettelua.
Askey oli myös todella hyvin sisällä pelissä. Kävi kuumana kun selviä pitkiä ei vihelletty etc. Lopuksi vielä hieno osoitus hänen luonteestaan. Kävi pokkaamassa parhaan pelaajan palkinnon ja sen jälkeen kävi kiittämässä jokaista pelaajaa rivissä. Todella mukava ihminen siviilissä. Varmasti nousee joukkueen isähahmoksi, jos ei jo sitä ole.
HIFK:n pelin sisäinen fyysisyys on toimiessaan liigan parhaita. Doug Sheddenin hakeva - suoraviivainen ja kova - pelityyli on pikkuhiljaa iskostumassa pelaajien aivoituksiin. Tämä nyt näkyy kokoajan parempina peleinä, voittoina ja itseluottamuksena. Kanadalainen pelityyli on vaativa, jossa työkalujen (tässä tapauksessa pelaajien) pitää olla hyvässä fyysisessä kunnossa konseptin toimivuuden kannalta. Huomaa, että Sheddenin kurinalainen pelitapa alkaa sopia joukkueen harmoniankin kannalta sopivasti pelaajiin, mikä sitten heijastuu kentälle - ja eritoten tulostaululle - niukkoina, mutta varmoina joukkueen yhteisinä voittoina. Pelaajat myös yksilöinä alkavat oppimaan Sheddenin ajaman pelitavan, joten esimerkkinä Schnabelin, Hauhtosen ja Luttisen pelien parannus ei ole yllättänyt. Tony Salmelaisen potenttiaali nyt oli kaikkien tiedossa, joten siitä on turha puhua mitään. Peter White on sinällään hyväkin kiinnitys, aikaa saadessaan, että pelitavan uudelleen oppiminen ei tuota minkäänlaisia ongelmia ja laskeutuminen joukkueeseen on sanalla sanoen pehmeä. Aikaa tarvitaan varmasti, että White pystynee kaikin keinoin, myös kiekollisesti että pisteillä, joukkuetta auttamaan. Se on vain ajan kysymys. HIFK kokonaisuudessaan parantaa peli peliltä, harjoitus harjoitukselta, sillä niin vaativa on Sheddenin peräänkuuluttama kanadalainen pelityyli eurooppalaisille pelureille. Niille, jotka sitä ei ole koskaan harjoittaneet - saatika pelanneet. Mutta kaikki ajallaan...
Kärpillä on aina ollut vaikeuksia toteuttaa itseään IFK:n kynsissä - ja varsinkaan nyt - joten tappio ei sinänsä yllättänyt ainakaan henkilökohtaisesti yhtään. Se sen sijaan yllätti ja samalla hävetti, että kuinka kammottava lammaslauma oltiin eilen.
Anteeksi myös omasta puolestani Kärppien eilinen esitys. Ensi kerralla paremmin.
-Kärpät hukassa taklausten kanssa, ei vaan osattu ottaa vastaan.
-Petrelliltä hyvä peli, hyviä niittejä ja maali.
-Schnabel oman maalin edessä hyvä, kaikkialla muualla ei-niin-hyvä.
-Kärppien maalia ei todellakaan voi laittaa Häppölän piikkiin vaan niiden kahden pakin (Pikkarainen & Kurvinen) jotka olivat jossain aivan muualla kuin maalin edessä, mahdollistaen Ujckin 4 yritystä pistää kiekko sisään.
-Hirsovitsch sysipaska
-Vihko aivan turha kaveri, tyhmiä jäähyjä eikä mitään saa aikaseksi
-White todella näkymätön, ei missään vaiheessa osoittanut heräämisen merkkejä. Yksi näppärä syöttö.
-Askey sylki helvetisti, toimii sellaisia jengejä vastaan jotka eivät aja maalille rohkeasti. Jengit jotka ajavat maalille ripareihin tulevat vielä tekemään maaleja HIFK:n verkkoon, Schnabel on ainoa joka pystyy kovalla prosentilla tönimään vastustajat pois Askeyn edestä.
-Aika sekaista peliä, Kärppien peli todella iso pettymys.
-Kärppien fanilauma aivan perseestä, koko vitun matsin hoilotettiin jotain saatanan kasakkalaulua ja heilutettiin rumia musta-kelta-valkoisia lippuja jotka eivät mitenkään viitanneet Kärppiin (ei logoja, ei tekstiä jne). Mieleen tuli joku Burkina Fason lippu noista. Niin ja rummulla vielä tahtia, ei terve.
-Kärpät hukassa taklausten kanssa, ei vaan osattu ottaa vastaan.
-Petrelliltä hyvä peli, hyviä niittejä ja maali.
-Schnabel oman maalin edessä hyvä, kaikkialla muualla ei-niin-hyvä.
-Kärppien maalia ei todellakaan voi laittaa Häppölän piikkiin vaan niiden kahden pakin (Pikkarainen & Kurvinen) jotka olivat jossain aivan muualla kuin maalin edessä, mahdollistaen Ujckin 4 yritystä pistää kiekko sisään.
-Hirsovitsch sysipaska
-Vihko aivan turha kaveri, tyhmiä jäähyjä eikä mitään saa aikaseksi
-White todella näkymätön, ei missään vaiheessa osoittanut heräämisen merkkejä. Yksi näppärä syöttö.
-Askey sylki helvetisti, toimii sellaisia jengejä vastaan jotka eivät aja maalille rohkeasti. Jengit jotka ajavat maalille ripareihin tulevat vielä tekemään maaleja HIFK:n verkkoon, Schnabel on ainoa joka pystyy kovalla prosentilla tönimään vastustajat pois Askeyn edestä.
-Aika sekaista peliä, Kärppien peli todella iso pettymys.
-Kärppien fanilauma aivan perseestä, koko vitun matsin hoilotettiin jotain saatanan kasakkalaulua ja heilutettiin rumia musta-kelta-valkoisia lippuja jotka eivät mitenkään viitanneet Kärppiin (ei logoja, ei tekstiä jne). Mieleen tuli joku Burkina Fason lippu noista. Niin ja rummulla vielä tahtia, ei terve.
Heh.. Siitä löytyi yksi ranskalainen viiva, josta ei löytynyt negatiivisia asioita. Tekisi mieli kysyä, että mitä lähdit hakemaan tuolta peliltä noin Bluesin kannattajana? Oliko päätarkoitus päästä avautumaan jatkikseen. Kyllä niitä negaatioita saa revittyä asioista kuin asioista, jos haluaa.
Tuosta viimeisimmästä voisin todeta vain sen, että musta, keltainen ja valkoinen sattuvat olemaan ne kärppien päävärit, joten kyllä niillä värillä on yritetty viestiä, että kärppiä kannatetaan. Se on sitten makuasia ovatko ne kannatuslaulut hyviä, mutta eikö se ole pääasia, että jotain yritetään ettei vaan hiljaa istuta. Enpä minä ole toistaiseksi kuullut yhtään hyvää musiikki esitystä vastustajan faniporukoilta raksilassa, mutta tuskin he sellaisia ovat tulleet antamaankaan. Bluesin faneja tosin ole nähnytkään. ihmetyttää ja kummastuttaa tuollainen avautuminen.
Morphine Child
07.10.2005, 14:17
Bluesin faneja tosin ole nähnytkään. ihmetyttää ja kummastuttaa tuollainen avautuminen.
No vittu saatana, ei kai tuo helvetti ole kumma, kun ei niitä näy siellä vitun Espoon paskahallissakaan.
tant gredulin
07.10.2005, 14:32
-Kärppien maalia ei todellakaan voi laittaa Häppölän piikkiin vaan niiden kahden pakin (Pikkarainen & Kurvinen) jotka olivat jossain aivan muualla kuin maalin edessä, mahdollistaen Ujckin 4 yritystä pistää kiekko sisään.
Maali tuli kuusi sekuntia jäähyn päättymisestä. Hitaampi kaveri ei tainnut edes ehtiä vielä pois boksista. Jossainhan sitä oli yksi kaveri ilman partneria - ikävä kyllä se oli Ujcik ja maalin edessä. Mutta joka tapauksessa puolustuksen moka - siinä ei saa yrittää edes yhtä kertaa. Puhumattakaan useammasta.
-Hirsovitsch sysipaska
Agree.
Heh.. Siitä löytyi yksi ranskalainen viiva, josta ei löytynyt negatiivisia asioita. Tekisi mieli kysyä, että mitä lähdit hakemaan tuolta peliltä noin Bluesin kannattajana? Oliko päätarkoitus päästä avautumaan jatkikseen. Kyllä niitä negaatioita saa revittyä asioista kuin asioista, jos haluaa.
Tekisi mieli kysyä mitä vittua se sinulle kuuluu miksi matseissa käyn mutta enpä kysy. Menin matsiin koska halusin nähdä molemmat joukkueet, HIFK siksi että en ole vielä tällä kaudella heidän kotimatseissaan käynyt ja Kärpät siksi kun viime aikojen vaisuus ihmetytti materiaaliin nähden.
Et oikeasti voi olla niin tyhmä että luulet minun käyvän matseissa sen takia että saan avautua JA:ssa? Minähän voin tehdä kuten Routainen Sydän, katsoa tilastot ja vetää neljäsivuisen analyysin näkemättä sekunttiakaan koko pelistä haukkuen joka ikisien Kärppä-pelaajan perinpohjin. En ole koskaan tarvinnut mitään tekosyytä jos täällä haluan avautua enkä tarvi nytkään. Jossei mielipiteet miellytä niin älä lue.
Tuosta viimeisimmästä voisin todeta vain sen, että musta, keltainen ja valkoinen sattuvat olemaan ne kärppien päävärit, joten kyllä niillä värillä on yritetty viestiä, että kärppiä kannatetaan.
No kyllä se tuli selväksi hyvin nopeasti, kysymys kuuluukin että miksi teillä oli noin helvetin rumat liput? Pienellä vaivalla (lue:rahalla) lippuihin olisi saanut logon ja tekstit mukaan jolloin ne olisivat näyttäneet jo asiallisilta, nyt ne näytti siltä kun ne oli tekaistu krapula-aamuna käsivoimin jossain ala-asteen käsityöluokassa.
Se on sitten makuasia ovatko ne kannatuslaulut hyviä, mutta eikö se ole pääasia, että jotain yritetään ettei vaan hiljaa istuta.
Tästä ollaan aivan samaa mieltä, ongelma on vain se ettei se teidän faniporukka laula vaan ulisee kuin ammuttu koira sitä samaa vammasta säveltä alusta loppuun. Kyllä sitä voi muutenkin kannustaa kuin tuolla tavalla.
Enpä minä ole toistaiseksi kuullut yhtään hyvää musiikki esitystä vastustajan faniporukoilta raksilassa .
Tässä kohtaa moni vetäisi jo loogiset johtopäätökset minkä takia näin on...
mutta tuskin he sellaisia ovat tulleet antamaankaan.
No ei varmasti tule.
Mensonge
07.10.2005, 15:04
-Kärppien fanilauma aivan perseestä, koko vitun matsin hoilotettiin jotain saatanan kasakkalaulua ja heilutettiin rumia musta-kelta-valkoisia lippuja jotka eivät mitenkään viitanneet Kärppiin (ei logoja, ei tekstiä jne). Mieleen tuli joku Burkina Fason lippu noista. Niin ja rummulla vielä tahtia, ei terve.
Miksi sinä et pysy siellä fanikulttuurin kehdossa Espoossa kuuntelemassa maailman parhaita fanilauluja? Blues-Kärpät pelin jälkeenkin itkit meidän lauluista ja kannustuksesta, miksi siis tunget IFK-Kärpät peliinkin, jos asia niin riepoo? Jää pois Kärppien peleistä, eihän sun niissä tarvi käydä. IFK pelaa myös muita kuin Kärppiä ja Bluusereita vastaan, mee kattoon niitä pelejä. Miksi kiduttaa itseään tuolla tavalla? Kai nyt tajusit, että IFK-pelissäkin me ollaan paikalla. Sää oot kuule kaveri kateellinen, tiedätkös sitä ;) Pilaat Blues-fanien maineen.
No kyllä se tuli selväksi hyvin nopeasti, kysymys kuuluukin että miksi teillä oli noin helvetin rumat liput? Pienellä vaivalla (lue:rahalla) lippuihin olisi saanut logon ja tekstit mukaan jolloin ne olisivat näyttäneet jo asiallisilta, nyt ne näytti siltä kun ne oli tekaistu krapula-aamuna käsivoimin jossain ala-asteen käsityöluokassa.
Tästä ollaan aivan samaa mieltä, ongelma on vain se ettei se teidän faniporukka laula vaan ulisee kuin ammuttu koira sitä samaa vammasta säveltä alusta loppuun. Kyllä sitä voi muutenkin kannustaa kuin tuolla tavalla.
No jo on taas DaEspoolla avautumisen aiheet. Jos ei liput miellytä, hommaa omalle joukkueelle parempia. Tuon tyyppiset liput nyt sattuvat olemaan helvetin hienoja. Voiko olla tylsempää, kuin että lipussa on pelkästään joukkueen logo? Jos sinulle ei avautunut, kumman joukkueen fanit siellä olivat, niin olit liene väärässä paikassa? Mene johonkin oikeasti isoon matsiin katsomaan, millaisia lippuja siellä on. Esimerkiksi Italian Serie A:ssa käytetään vastaavia lippuja hyvin paljon. En nyt sano, että meidän pitää kopioida kaikki sieltä, mutta kyllä siellä on fanitettu pikkuisen pidempään, kuin mitä Kärpät on ollut olemassa (puhumattakaan jostain jääkiekon ja fanikulttuurin kehdosta, eli Espoon Bluesista).
Laulamisen tasosta voi olla montaa mieltä. Onneksi sinun mielipiteilläsi ei ole mitään merkitystä. Tee itse parempi. Minun mielestäni mitä enemmän ääntä fanikatsomo pitää, sen parempi. Aivan sama, oristäänkö vai lauletaan ko siellä....
Kateellisena katselin eilenkin Elitserienin matsia. Ääntä lähti ja tunnelma oli hyvä, vaikka laulu olikin kopio Serie-A:sta (muokattuna toki).
Blues-Kärpät pelin jälkeenkin itkit meidän lauluista ja kannustuksesta, miksi siis tunget IFK-Kärpät peliinkin, jos asia niin riepoo?
Näytäppäs se viesti missä minä 'itken' teidän laulusta ja kannustuksesta?? Minä muistaakseni kommentoin vain rumpua ja sitä naurettavaa ugh-ugh huutoa, en muuta.
Luetaan niitä viestejä!
Sää oot kuule kaveri kateellinen, tiedätkös sitä ;) Pilaat Blues-fanien maineen.
Kateellinen? Hardly. Pilaan Blues-fanien maineen? Hyvin mahdollista, tosin EVVK.
A. sinä olet väärässä
Itse veikkaan vaihtoehtoa A.
Kettu. Olet heikoin lenkki. Toki tarkoitin Schnabelin jäähyn syytä, joka sitten loppujen lopuksi tuon aiheutti. Kuten moni on huomauttanut, niin toki siinä olisi pitänyt pakkien ja Häppölän hakata Ujcik, eikä antaa sen hakata kiekkoa.
Minähän voin tehdä kuten Routainen Sydän, katsoa tilastot ja vetää neljäsivuisen analyysin näkemättä sekunttiakaan koko pelistä haukkuen joka ikisien Kärppä-pelaajan perinpohjin.Äläs nyt. Kyllähän niiden tilastojen kera kuunnellaan radiot ja katsellaan TV:n koosteet päälle. Dissaamaan en lähde ketään pelaajaa tai mitään joukkuetta, koska se ei ole minun vahvimpia osa-alueitani. Ihmetyttää, miten sitten "neljän sivun analyysit" osuvat kauttaaltaan aina oikeaan ja kuvastavat pelin luonnetta, jos vetäisen ne pelkästään tilastojen perusteella? Kyllä minä tätä liigaa aika tarkasti seuraan päivittäin, stana!
BigRedFamily
08.10.2005, 09:48
-Kärppien fanilauma aivan perseestä, koko vitun matsin hoilotettiin jotain saatanan kasakkalaulua ja heilutettiin rumia musta-kelta-valkoisia lippuja jotka eivät mitenkään viitanneet Kärppiin (ei logoja, ei tekstiä jne). Mieleen tuli joku Burkina Fason lippu noista. Niin ja rummulla vielä tahtia, ei terve.
On kyllä UBS:ää, että espoolainen kertoo jollekin jotain fanituksesta. Kumpi muuten teidän faneista huutaa kovempaa?
Olin Kärppä-matsissa poikkeuksellisesti A7:ssa, eli suhteellisen lähistöllä Kärppälaumaa. En minäkään rumpujen päristyksestä pidä, mutta laulu ja muu fanitus oli ensiluokkaista. Toisaalta yhtä hyvää omiensa kannustusta Jäähallissa ei muiden joukkueiden faneilta kuulekaan. Lipuista sen verran, että ainakaan minulle ei jäänyt epäselväksi, että musta-keltaiset ovat nimenomaan Kärppien. Vaikka oletkin tuollainen kiekkoguru, etkö todellakaan tiedä, että meillä IFK:ssa ei musta-keltainen ole mitenkään vallitseva väri?
Nelosen Pre-Gamessa tuli nähtyä HIFK-Kärpät ottelun taklauksen mikä lähetti Aaltosen lomille. Oli kyllä aikasta ikävä niitti. En tajua miksi SM-liigassa joka ottelussa näkee otteluita missä ei pystytä taklaamaan ilman käsien huomattavaa käyttöä.
Nelosen Pre-Gamessa tuli nähtyä HIFK-Kärpät ottelun taklauksen mikä lähetti Aaltosen lomille. Oli kyllä aikasta ikävä niitti. En tajua miksi SM-liigassa joka ottelussa näkee otteluita missä ei pystytä taklaamaan ilman käsien huomattavaa käyttöä.
Jep, tosi ruma taklaus. Ihmettelin kyllä Hanneksen kommenttia, että "tuosta tulee varmasti enemmänkin pelikieltoa" tms. Tulikos tuosta tilanteesta edes jäähyä? Jos ei, niin tuskin sitten mitään jälkiseuraamuksiakaan.
Samassa lähetyksessä näytettiin myös Määtän taklaus Spruktsiin ja siinä ei ollut kyllä mitään väärää. Ihan turha ulosajo.
On kyllä UBS:ää, että espoolainen kertoo jollekin jotain fanituksesta. Kumpi muuten teidän faneista huutaa kovempaa?
Yeah, lisää näitä! Ja kun nämä loppuu niin heitä vaikka jotain makkara-läppää, tosi originaalia!
Olin Kärppä-matsissa poikkeuksellisesti A7:ssa, eli suhteellisen lähistöllä Kärppälaumaa.
Ei herranjestas, A7 on aivan toisessa päässä tästä Kärppä-laumasta, vitut sinä missään suhteellisen lähellä olit, herää pahvi! Itse istuimme A2:ssa joka on siis D5:n vieressä ja se saatanan hoilotus oli todella rasittavaa yhdistettynä rumpuun.
Lipuista sen verran, että ainakaan minulle ei jäänyt epäselväksi, että musta-keltaiset ovat nimenomaan Kärppien. Vaikka oletkin tuollainen kiekkoguru, etkö todellakaan tiedä, että meillä IFK:ssa ei musta-keltainen ole mitenkään vallitseva väri?
Sulta menee pointti taas ohi suhisten.
Tottakai jengi tajusi kenen faneja ne oli mutta liput oli silti rumia! Mene kadulla kysymään tavalliselta tallaajalta että mitäköhän lipun kantaja kannustaa niin väitän että suurin osa on hoo moilasena huuli pyöreänä. Ei kai se lätkämatsissa jossa on tasasn kaksi vaihtoehtoa jää epäselväksi kenen faneja he olivat herranjestas. Jos tuo riittää Kärppä-faneille niin fine, jokainen tyylillään. Pienellä lisäpanostuksella niistä olisi saanut vain huomattavasti tyylikkäämmät.
Johannes
08.10.2005, 12:00
Jep, tosi ruma taklaus. Ihmettelin kyllä Hanneksen kommenttia, että "tuosta tulee varmasti enemmänkin pelikieltoa" tms. Tulikos tuosta tilanteesta edes jäähyä? Jos ei, niin tuskin sitten mitään jälkiseuraamuksiakaan.
Se oli pelin ensimmäinen vaihto ja Rönn ei viheltänyt tilanteesta jäähyä. En jaksa uskoa, että mitään raporttia on tehty. Näytti TV:stä pikkuisen pahemmalta kuin paikanpäällä. HIFK osoitti heti, että peliin tullaan 100%:n tunteella mukaan, vaikka ollaankin huonompia pelaamaan taitojääkiekkoa.
En nyt uskalla sanoa, että sillä taklauksella saatiin Kärpille vähän "velli pöksyyn", mutta aika vaisuksi ja araksi oululaisten peli muuttui. Enkä oikeasti usko, että Kärpät säikähti siitä, että heti pelin alussa talutetaan yksi oma pelaaja pukukoppiin, mutta onhan tämäkin yksi tapa yrittää ottaa heti henkinen yliote vastustajasta.
Se oli pelin ensimmäinen vaihto ja Rönn ei viheltänyt tilanteesta jäähyä. En jaksa uskoa, että mitään raporttia on tehty. Näytti TV:stä pikkuisen pahemmalta kuin paikanpäällä.
Voikin kysyä että jos puhtaat taklaukset joissa olkapää osuu päähän aiheuttavat ulosajoja, niin miten on mahdollista ettei tälläisistä tule edes jäähyä. Kertoo toisaalta hyvin tuomareiden(enkä ole yllättynyt että juuri Rönn on ollut tuomarina) tason.
Jos kyseessä oli se ekan minuutin Petrellin taklaus niin siinä ei ollut mitään väärää, jos tuollaisia aletaan viheltämään niin tämä jääkiekko-niminen laji ottaa taas yhden askeleen kohti jääpalloa.
BigRedFamily
08.10.2005, 12:28
Ei herranjestas, A7 on aivan toisessa päässä tästä Kärppä-laumasta, vitut sinä missään suhteellisen lähellä olit, herää pahvi! Itse istuimme A2:ssa joka on siis D5:n vieressä ja se saatanan hoilotus oli todella rasittavaa yhdistettynä rumpuun.
Ainoastaan oman typoni vuoksi, sinä et ymmärtänyt pointtiani. Olin siis C7:ssa. Herätys itsellesi.
Sulta menee pointti taas ohi suhisten.
Tottakai jengi tajusi kenen faneja ne oli mutta liput oli silti rumia! Mene kadulla kysymään tavalliselta tallaajalta että mitäköhän lipun kantaja kannustaa niin väitän että suurin osa on hoo moilasena huuli pyöreänä. Ei kai se lätkämatsissa jossa on tasasn kaksi vaihtoehtoa jää epäselväksi kenen faneja he olivat herranjestas. Jos tuo riittää Kärppä-faneille niin fine, jokainen tyylillään. Pienellä lisäpanostuksella niistä olisi saanut vain huomattavasti tyylikkäämmät.
Taitaa olla, että oma pointtisi ei ole sen kantavampi.
Case1: Otetaan tuollainen musta-keltainen lippu ja esitellään sitä ilman logoa Oulussa kadulla tavalliselle tallaajalle.
Case2: Otetaan muuan professori Variksen suunnittelema Espoolaisen jääkiekkoseuran logo ja esitellään sitä ihan logomuodossa Espoossa kadulla tavalliselle tallaajalle.
Kummassa tunnetaan paremmin mistä on kyse? Vaikka tässä tapauksessa Espoolle annetaankin aikamoinen ylimatka, uskoisin, että Oulu vie voiton 70-30.
Jeps, eipä tästä sen enempää. Huoh! Minäkin vain näätiä puolustelen...
Pysy poissa Jäähallista, mikäli ei tunnelma miellytä...
Jos kyseessä oli se ekan minuutin Petrellin taklaus niin siinä ei ollut mitään väärää, jos tuollaisia aletaan viheltämään niin tämä jääkiekko-niminen laji ottaa taas yhden askeleen kohti jääpalloa.
Eh? Ei mitään väärää kun kädet kohdistetaan päähän. Se on sinusta oikea tapa taklata? Taklaukset tehdään kropalla ei käsillä. En kyllä tiedä kuka taklasi, mutta kädet kohdistettiin suoraan päähän, täysin selvä päähän kohdistunut(ja kohdistettu vielä) taklaus.
OldTimeHockey
08.10.2005, 12:46
Jos kyseessä oli se ekan minuutin Petrellin taklaus niin siinä ei ollut mitään väärää, jos tuollaisia aletaan viheltämään niin tämä jääkiekko-niminen laji ottaa taas yhden askeleen kohti jääpalloa.Eh? Ei mitään väärää kun kädet kohdistetaan päähän. Se on sinusta oikea tapa taklata? Taklaukset tehdään kropalla ei käsillä. En kyllä tiedä kuka taklasi, mutta kädet kohdistettiin suoraan päähän, täysin selvä päähän kohdistunut(ja kohdistettu vielä) taklaus.Eri taklauksista puhutte. Aaltosen teloi Pasi Saarinen vain pari sekuntia aloituskiekon jälkeen. Petrell veti puhtaan avojääpomminsa hetkeä myöhemmin, muistaakseni kuitenkin vielä saman vaihdon aikana.
Eri taklauksista puhutte. Aaltosen teloi Pasi Saarinen vain pari sekuntia aloituskiekon jälkeen. Petrell veti puhtaan avojääpomminsa hetkeä myöhemmin, muistaakseni kuitenkin vielä saman vaihdon aikana.
Noh ajattelinkin että näytti rightin kaverilta(ja paikkansa puolesta pakilta). Kiitos kuitenkin selvennyksestä.
Golden AWe
08.10.2005, 16:42
Ottamatta kantaa niinkin oleelliseen asiaan kuin Kärppäläisten lippuihin sanoisin että oli ehkä surkein paikan päällä koskaan näkemäni liigapeli.
Pikkuisen nyt mielestäni liikaa hehkutetaan sitä että Kissojen miehet alkavat pikkuhiljaa omaksua kanadalaista pelityyliä, se että hyökkäyspäässä koitetaan ajaa jokainen liuku aina hitaalla vauhdilla tehdyksi puolittaiseksi taklaukseksi, vaikka kiekko olisi jo menetetty ja vastustaja lähtee hyökkäykseen, ei nyt kuitenkaan ole mitään kanadalaista kiekkoa, se on turhaa spedeilyä. Ehkä joukkue pelaa nyt vastustajaa ahtaammalle ja jättää tilan minimiin, siitä plussaa, mutta kokonaisuutena IFK:n peli oli kävelyvauhtia ja siihen sitten Kärpät lähtivät mukaan, vasta ottelun jälkipuoliskolla Ujcik ja kumppanit malttoivat muutaman kerran polkaista oikein kunnolla ohitse ja tuloksen oli heti pari läpiajoa ja vaarallisia tilanteita. Puolustajien avaukset olivat myös luokattomia ja lähtivät hitaasti, sitä kautta ei montaa hyvää hyökkäystä saatu ja nekin Askey torjui mallikkaasti, samoin Bäckström toisessa päässä.
Nikke oli muutenkin taas oma itsensä, välillä tilanteen tullessa milloin missäkin asennossa, mutta kuitenkin hemmetin varmaotteinen...tämä tyyli ei ole perhostyyli tai stand-up goalie vaan KAMA SUTRA.
Odotin Hifkiltä etenkin tämänkautisten vahvistusten näkemistä...Salmelainen, Hauhtonen ja Askey pelasivat odotetun isoa roolia...White oli alussa paska, hävisi tärkeitä aloituksia ja menetti kiekon perään omalla sinisellä, mutta loppupuolella kuitenkin haki pari kertaa aika hyviäkin syöttöjä...uskon että jahka äijälle löytyy kemiaa laiturien kanssa tulee pisteitä.
Onneksi tularista irtosi rahaa ja hodari oli hyvä. Ja se yksi pepris josta otin kuvankin...hohhuh.
Ainiin, asun nykyään viikot Matinkylässä, vloput Hlinnassa ja tulen Poho Josesta. Mulla on vara sanoa vaikka mistä kulttuurista.
Ainoastaan oman typoni vuoksi, sinä et ymmärtänyt pointtiani. Olin siis C7:ssa. Herätys itsellesi.
Anteeksi, en tiennyt että minun pitää ottaa huomioon sinun mahdolliset typosi. Anyway, ei se C7:skaan ihan vieressä ole vaan siinä on koko D-katsomo välissä. Ei varmasti kuulostanut yhtä vittumaiselta sinne.
Case1: Otetaan tuollainen musta-keltainen lippu ja esitellään sitä ilman logoa Oulussa kadulla tavalliselle tallaajalle.
Case2: Otetaan muuan professori Variksen suunnittelema Espoolaisen jääkiekkoseuran logo ja esitellään sitä ihan logomuodossa Espoossa kadulla tavalliselle tallaajalle.
Kummassa tunnetaan paremmin mistä on kyse? Vaikka tässä tapauksessa Espoolle annetaankin aikamoinen ylimatka, uskoisin, että Oulu vie voiton 70-30.
No uskallan väittää että luvut eivät ole noin mutta jos se piristää sinun päivääsi niin ihan vapaasti.
vBulletin v3.8.6, Copyright ©2000-2013, Jelsoft Enterprises Ltd.