View Full Version : Kenestä sarjajumbo 01-02?
No niin, nyt alkavat sitten ensi kauden joukkueet hahmottua. Kesän aikana tullee vielä muutoksia joukkueeseen kuin joukkueeseen, mutta suuntaviivat ovat selvillä. Useamman joukkueen kannattajat ovat jo sitä mieltä, että heidän joukkueensa ei ainakaan viimeiseksi jää ja mahdollisuudet ovat pleijareihinkin. Jonkun kohtalona on kuitenkin jäädä sarjajumboksi, mutta kenen?
Valitettavasti äänestykseen ei saa kuin max. 10 vaihtoehtoa, joten karsitaan suosiolla TPS, Jokerit ja Tappara pois. Muista joukkueista pienet (optimistiset) arviot:
1. HIFK: HIFK "kevensi" kalustoaan, mutta joukkueeseen jäi vielä pilvin pimein pelimiehiä. Tärkein siirto lienee kuitenkin valmentaja - surffailu taitaa olla ensi kaudella historiaa?
2. Ilves: Pronssijoukkue säilytti tärkeimmät pelaajansa. Uusista eniten puhetta aiheutti Roman Vopat, jota ainakin Ilveksen leirissä pidetään erittäin sopivana kaverina joukkueen hyökkäykseen. Pakkia vielä kaivattaisiin.
3. SaiPa: Myös SaiPa piteli runkonsa kasassa ja hankki puolustukseen yllätysnimen (Jan Huokko). Pelipaikkoja on vielä muutama vapaana, mutta kaiken kaikkiaan SaiPan pitäisi pysyä pleijariviivan tuntumassa. Viime kauden kovan kotijoukkueen paras uutinen lienee HIFK:n tavoin aition puolella.
4. Pelicans: Edellä mainittujen tavoin Pelicans onnistui välttämään "kevätkatastrofin" ja kaikki tärkeimmät jäivät. Pelicans-faneja on myös ilahdutettu Koivusen paluumuutolla. Menneellä kaudella Pelicans saavutti historiansa ensimmäisen pleijaripaikan ja tulevalla kaudella tavoite lienee sama.
5. HPK: HPK täräytti heti alkuun kovan luokan puolustuksen. Hyökkäysrintamalla on ollut hiljaisempaa, mutta pelimiehiä on sinnekin tullut. Avoimia työpaikkoja on vielä tarjolla kyvykkäille kavereille.
6. Ässät: Ässät julkisti pitkän hiljaisuuden jälkeen lähes valmiin joukkueen. Fanit ovat optimistisia, koska lähtijälista koostuu pääsääntöisesti kavereista, joita ei olisi edes haluttu pitää. Marko Palo lienee yksi yllätysnimistä. Pleijaripaikasta pitäisi pystyä taistelemaan.
7. JyP: Myös JyPin runko kestää ja tulijat ovat olleet kohtuullista luokkaa. Kun muistetaan JyPin viime kauden loistoaika, jolloin joukkue vaikutti lähes voittamattomalta, niin sitä voi olla luvassa pidemmissäkin jaksoissa ensi kaudella.
8. Lukko: Lukko lanseerasi "omat pojat" -projektin ja kevensi kalustoaan kertaheitolla. Tästä huolimatta joukkue näyttää edelleen kohtuulliselta, kysymysmerkkinä tosin on valmentaja (jos HIFK-fanien käsitys Lehkosen alivoimavisiosta pitää paikkansa).
9. Kärpät: Kärpät taas jatkaa "omat pojat"-projektiaan. Lähtijät ovat niitä, jotka eivät keväällä enää paljoa pelanneet ja uudet ovat Myllykoskea lukuunottamatta "vanhoja". Pari pelimiestä saa vielä paikan.
10. Blues: tilanne näytti jossain vaiheessa jo todella synkältä, nyt on alkanut näkymään myös valoa tunnelin päässä. Suuria eivät fanit odota, mutta pleijaripaikasta pitäisi pystyä taistelemaan.
Ja sitten ei muuta kuin valitsemaan ensi kauden surkeinta joukkuetta.
Miksi Jokerit ei ole mukana listassa?
"Valitettavasti äänestykseen ei saa kuin max. 10 vaihtoehtoa, joten karsitaan suosiolla TPS, Jokerit ja Tappara pois."
Nöyrimmät anteeksipyyntöni.
Niin, pistetäänpäs (erittäin puolueelliset ja Kärppäväritteiset) arviot noista äänestyksen ulkopuolellekin jääneistä joukkueista:
Jokerit: Vaikka pelaajakalusto esittäisi vain tahdotonta surffailua ja Raato huutaisi naama punaisena itsensä vihatuimmaksi ihmiseksi maan päällä, niin pelkkä raha riittää pitämään joukkueen pleijaritaistossa. Niin, pelaahan joukkueessa tietysti Pakaslahti, joten jonkinlainen menestys on taattu :-)
TPS: TPS lähtee taas ennakkosuosikkina taistoon voittaakseen altavastaajana mestaruuden :-) Tulevana kautena on vaikea päättää suosikkia: toisaalta Kärppien pitäisi voittaa mestaruus, toisaalta tepsin puikoissa on Kärppä ja hälle soisi kunniaa. Toisaalta taas Jalonen olisi Kärppäpuikoissa varmemmin, jos tepsissä menee penkin alle - ja toisaalta taas tällöin kaveri ei olisi enää kovin haluttu vaihtoehto :-(
Tappara: Hopeamitalisti esitti varmoja otteita muutamaa notkahdusta lukuunottamatta (JyP ja TPS). Tulevalle kaudelle on kuitenkin viimeinenkin este menestyksen tieltä taivattu, kun joukkueessa pelaa kärppäläinen, joten finaaliin vie tie :-)
Mutta ihan tosissaan: ainakin itselleni tulevan sarjajumbon valinta on kinkkinen kysymys. Miltä joukkueelta taktiikat ja kemiat menevät penkin alle? Mikä joukkue kärsii massiivisesta loukkaantumissumasta? Kuka vahvistuu vähiten?
Minä taidan säästää ääneni siihen hetkeen, kun kaikki joukkueet ovat saaneet rivinsä kuntoon! Tällä hetkellä sarjajumbo on joko Lukko tai SaiPa, mutta kummankaan joukkue ei ole vielä koossa!
jukkavuorio
04.05.2001, 12:12
no joo, aika vaikea lähteä tollasta veikkailemaan.
jokerit, tps ja tappara ovat tässä vaiheessa joukkuelistoja katsellessa vahvimmilla ja kovimmat ehdokkaat mestareiksi.
ilvekselläkin on oikein hyvä joukkue, realistinen tavoite ei ehkä kuitenkaan mestaruus vaan pikemminkin neljän joukkoon.
hifk:sta en osaa sanoa mitään, vähän on sekavan tuntuinen joukkueen tilanne tässä vaiheessa. ja saahan se vielä tässä vaiheessa ollakin.
blueskin pelailee itsensä pleijareihin.
jäljelle jäävät joukkueet arpovat keskuudestaan jumbon.
kaikilla on kuitenkin ihan liigakelpoinen joukkue, joten ensi kaudella sarja on varmaan alusta asti tasainen. ekat viisi ja loput kahdeksan pelaavat varmaan aika paljon pisteitä ristiin keskenään.
En voinut vastustaa kiusausta, joten ääneni meni tuonne pohjoiseen :)
Saas nyt todellakin nähdä, että millaisia tuloksia tämä Nämäp poikki o vast- projekti antaa. Muuten olen kyllä theref:n kanssa samoilla linjoilla, sillä kaikki joukkueet eivät vielä tavoitteitaan ja rynmiään ole julkaisseet.
84 päivää Pitsiturnaukseen..
No, kyllähän se tiedetään, että joukkueet eivät ole vielä valmiita ja sekin tiedetään, että kesän aikana voi valmiiseenkin joukkueeseen tulla muutoksia, mutta miltäs tuntuu tällä hetkellä?
Jos kerran Ässät(*) ei tulevana kautena aio ainakaan fanien sanojen mukaan ottaa jumbosijaa, niin silloin siellä täytyy olla jonkun muun - kenenkään joukkueen fanit eivät kuitenkaan ole ilmoittaneet, että "tälle joukkueelle realistinen tavoite on olla sarjajumbona...", vaan "kyllä tällä joukkueella realistiset mahdollisuudet pleijareihin on...". Niinpä se on kaikkien fanien yhteinen tehtävä rankata jumbojoukkue :-D
(*) Ilman toissa kauden surkeampaakin surkeata Pelicansia(**) Ässillä olisi nyt allaan kaksi peräkkäistä jumbomestaruutta. Käykö siis tänä vuonna jollekin "Pelicansit", onko Ässät todellakin vahvistunut niin paljon, että pelaa pleijariviivalla vai toistaako historia itseään?
(**) Täytyy olla tosi heikko, että voi hävitä "paras viidestä" -sarjan _divarijoukkueelle_! :-D
Viestin lähettänyt käyttäjä Euro71
No, kyllähän se tiedetään, että joukkueet eivät ole vielä valmiita ja sekin tiedetään, että kesän aikana voi valmiiseenkin joukkueeseen tulla muutoksia, mutta miltäs tuntuu tällä hetkellä?
Jos kerran Ässät(*) ei tulevana kautena aio ainakaan fanien sanojen mukaan ottaa jumbosijaa, niin silloin siellä täytyy olla jonkun muun - kenenkään joukkueen fanit eivät kuitenkaan ole ilmoittaneet, että "tälle joukkueelle realistinen tavoite on olla sarjajumbona...", vaan "kyllä tällä joukkueella realistiset mahdollisuudet pleijareihin on...". Niinpä se on kaikkien fanien yhteinen tehtävä rankata jumbojoukkue :-D
(*) Ilman toissa kauden surkeampaakin surkeata Pelicansia(**) Ässillä olisi nyt allaan kaksi peräkkäistä jumbomestaruutta. Käykö siis tänä vuonna jollekin "Pelicansit", onko Ässät todellakin vahvistunut niin paljon, että pelaa pleijariviivalla vai toistaako historia itseään?
(**) Täytyy olla tosi heikko, että voi hävitä "paras viidestä" -sarjan _divarijoukkueelle_! :-D
Minä olen ilmoittanut että HIFK:n realistinen tavoite on olla sarjajumbo! Toivottavasti tavoite ei tällä kaudella toteudu. Nuorille soisi pari voittoakin...
Töölön Vesa
04.05.2001, 13:27
Itse tämä tommy kirjoittaa totaalista roskaa päivät pääksetysten. silti hän ei osaa edes sisäistää lukemaansa eli muiden tekstejä. vai miten pitäisi tulkita tämä #miksei Jokerit ole listalla?"...*prkl pö#%ä*
Pieni vinkki tommylle, koeta hieman vähentää päivän selvästi turhien kirjoitustesi määrää ja satsaa sen sijaan edes vähän laatuun.
P.S. Tiesitkö edes Banhamin halunneen pois Bluesista?
Top top, tappelut sikseen ja äänestämään! Ehtii sitä muissakin ketjuissa toisen ominaisuuksia ruotia.
Niin, Töölön Vesa, tee minulle mieliksi ja editoitse turhan provosoiva viestisi vaikkapa tyhjäksi. Eagle sanoi jo asian ja itse lisäsin kaivatut perusteet. Eikö se riitä?
Clark Kent
04.05.2001, 14:30
Naapurivihan ylläpitämiseksi äänestin tietenkin Lukkoa.
Nooh, olishan se kiva silti, jos kummatkin Satakunnan joukkueet kohtaisivat playoffeissa. Taitaa kuitenkin olla mahdotonta.
Töölön Vesa
04.05.2001, 14:41
Sorry, mutta mitä tarkoitat? Mitä minun pitää edioida "tyhjäksi"? Ja miten....
Epätietoinen pimeässä.
Siis vain siinä tapauksessa, että haluat: paina "muokkaa/poista"-nappia, jolloin saat tekstin editoitavaksi. Jos haluat, niin voit muuttaa tekstisi vähemmän provosoivaan muotoon. Sitten painat oliko-se-nyt "Hyväksy muutokset" ja vot - viesti on uudessa kuosissa.
Olen Ässäfaninä sitä mieltä,että rämpinen loppuu nyt.Joukkue vaikuttaa kilpailukykyiseltä.
En silti ryhdy ketään tuomitsemaan etukäteen.
Vaikuttaa siltä,että ns.huippujoukkuueet muodostavat viiden parhaan kastin.Loput lähtevät samalta viivalta.
Annetaan pelien ratkaista.
Rattoisaa ja tuottoisaa kesää.
Äh, ks, älä suhtaudu asiaan noin vakavasti - samainen äänestys on hauska toistaa sitten päivää paria ennen kauden alkua ja katsoa, mitkä ovat mietteet kesän jälkeen :-)
Niin ja sitten ensi kauden päättyessä on mukava kaivaa ennakkoarvelut esille.
Malttakaa!
Viestin lähettänyt käyttäjä Euro71
9. Kärpät: Kärpät taas jatkaa "omat pojat"-projektiaan. Lähtijät ovat niitä, jotka eivät keväällä enää paljoa pelanneet ja uudet ovat Myllykoskea lukuunottamatta "vanhoja". Pari pelimiestä saa vielä paikan.
Tuo on totta. Hyvin sanottu. Mutta...
Viestin lähettänyt käyttäjä TheRef
Minä taidan säästää ääneni siihen hetkeen, kun kaikki joukkueet ovat saaneet rivinsä kuntoon! Tällä hetkellä sarjajumbo on...
se on niin kuin TheRef kertoo (aina). Mutta siitä huolimatta pitäkää hemmetin hauskaa veikkauksienne kanssa! ;)
Ääh, jos aikoo odottaa siihen saakka kun joukkueet saavat rivinsä kuntoon, niin joutuu vähintään odottamaan heinäkuulle, varovaisemmat odottavat liigakauden avausta ja yltiövarovaiset siirtoajan umpeutumista - eikä silloinkaan vielä välttämättä rivit ole lopullisessa muodossa :-) Joten mitä sitä nyt turhia panttaamaan, ei muuta kuin rohkeasti tekemään elämänsä kammottavinta virhearviointia!
Ja jotkuthan arvaavat väkisinkin heti alussa oikein, elleivät maailmankirjat sitten ole vallan sekaisin. JOS näin käy (eli sarjajumbo on kolmikosta TPS, Jokerit ja Tappara), niin lupaan ottaa harteilleni "Jatkoajan surkein ennustaja" -tittelin :-D
Viestin lähettänyt käyttäjä Euro71
Ääh, jos aikoo odottaa siihen saakka kun joukkueet saavat rivinsä kuntoon, niin joutuu vähintään odottamaan heinäkuulle, varovaisemmat odottavat liigakauden avausta ja yltiövarovaiset siirtoajan umpeutumista - eikä silloinkaan vielä välttämättä rivit ole lopullisessa muodossa...
Parempi sekin kuin leikkiä jälkiviisasta ilman edes viime tipan veikkausta, eikös niin... ;)
Lukko, koska tuolla omat pojat- mantralla ei nykySM-liigassa saa kuin tuhoa aikaan. Lisäksi tuolla pelaajakaartilla ei voi kovin korkeammalla ollakaan.
Ässät, koska se on perinteisesti Padan paikka. Puolen joukkueen vaihtuminen tyyliin Kyy Palo ja divarin viittä vaille helmet ja sokko-ostos-slovakit enteilee hyvää!
JyPPi, koska Keski-Suomi ei ole jääkiekkoaluetta. Jääkiekkoaluetta on siellä, missä on rahaa ja perinteitä. Katsokaa nyt Jypin nimilistaa. Mestiksessäkin on kovempia jengejä!
SaiPa. No voi hyvänen aika. Kuuluu sarjaan armosta SM-liigassa. Jossain vaiheessa nuo ei-enää-Jokereihin- mahtuvat pelaajat loppuvat ja eteen tulee vuosi, jolloin ollaan omalla paikalla. Onko se vuosi 2002?
Pata-Kettu-Sputnik-Jyskälä-fanit:
Sorry - tää oli ironiaa... ei kannata kommentoida. Juttu oli huono!
Ässien maalivahtiosasto tukevoitui (tuli myös kilpailua) Satosaaren myötä (hyvä hankinta). Hyökkäyspäässä on nyt taitoa ja kokemusta, mutta myös nuoria kolleja, joista osa kyllä tulee pelaamaan A-junnuissa (siksi hyökkääjiä onkin listassa 16). Pakkiosasto on vielä keskeneräinen ja se näyttääkin nyt Ässien heikoimmalta lenkiltä. Liikkuvuutta on tullut ehkä lisää, mutta pelintekijäpakkeja on vain ehkä 1-2. Muutoinkin sopimuspakkeja on vasta 7, joten palkattava on 1-2 pakkia lisää, ennen kuin liigapelit voivat alkaa. A-junnuista ei tule nykykoostumuksessaan edes tuuraavaa pakkia. Joko Ässät on ensi kaudellakin jumbo tai sitten lähellä viimeistä play off paikkaa. Semirin näin pelaavan viime kaudella parissa pelissä ja niissä miehenalku oli kyllä ihan nolla. Ehkä muut pelit ovat kulkeneet paremmin? Sitten nämä divarilöydöt. Aika näyttää, Voivat olla loistohankintoja, mutta myös floppeja. Antaa miesten näyttää ja ensi käsityksen heistä saa pitsiturnauksessa ja sen jälkeisissä muissa harjoituspeleissä. Tässä vaiheessa ainoaa faktaa on, että Ässät on ensi kauden vierastyöläisin joukkue (vähiten omia kasvatteja). Tätä tosin on pidetty yleensä hyvänä, joten tyydytään yleiseen linjaan. Tämä kyllä kannattaisi kaikkien junnupelaajien ja heidän vanhempiensa ajoissa huomata, ettei Ässien junnuissa kehity liigapelaajaksi. Turha raataa talkoissa ja maksaa perheensä kipeäksi vain siitä, että saa jonkun vuoden pelata patapaidassa. Eri asia on, jos junnupuolella tapahtuu jotain ratkaisevaa. Esim. Läntinen tai joku seurasta riippumaton ammattitaitoinen henkilö junnupäälliköksi (Läntinen onnistui tässä tehtävässään Tapparassa hyvin) ja joukkueisiin ammattitaitoiset valmentajat (=ei nykyisen "päällikön" kavereita).
Joukkueethan hakevat vielä about kaikki pelaajia.
JYP ja Ässät näyttävät heikoimmilta tällä hetkellä. Ilves voi olla myös todella iso pettymys, kun Mälkiä lähti.
SaiPa ja Lukko ovat rakentamassa yllätystä. HPK, Pelikaanit ja Blues putoavat näillä näkymin pleikkareista.
SaiPa. No voi hyvänen aika. Kuuluu sarjaan armosta SM-liigassa. Jossain vaiheessa nuo ei-enää-Jokereihin- mahtuvat pelaajat loppuvat ja eteen tulee vuosi, jolloin ollaan omalla paikalla. Onko se vuosi 2002?
eikös tohon pitäis laittaa ei-enää-hifkiin-mahtuvat? ;-)
veikkolainen
05.05.2001, 13:18
Äänestin tietenkin Bluesia, joka on täysin ylimääräinen joukkue liigassa. Rahalla kasattu roskajengi, mikäs siinä. Vierastyöläiset tulevat floppaamaan täydellisesti, joukkueen pitäisi satsata enemmän suomalaisiin. Blues will lose forever!
Viestin lähettänyt käyttäjä veikkolainen
Äänestin tietenkin Bluesia, joka on täysin ylimääräinen joukkue liigassa. Rahalla kasattu roskajengi, mikäs siinä. Vierastyöläiset tulevat floppaamaan täydellisesti, joukkueen pitäisi satsata enemmän suomalaisiin. Blues will lose forever!
Sen verran tartun syöttiin ja kysyn perusteluja seuraavalle lauseelle:
"Rahalla kasattu roskajengi, mikäs siinä."
Rahalla kasattu?
Ei todellakaan, kaikkea muuta kuin rahalla kasattu.
vahvat perinteet omaava pelaajien kasvattajaseura joka jakaa vastuuta myös suomalaisille ja nuorille. Maalivahdeissakin pihtailtiin oikein olan takaa.
jukkavuorio
05.05.2001, 18:34
Viestin lähettänyt käyttäjä piikki
Ilves voi olla myös todella iso pettymys, kun Mälkiä lähti.
joopa joo.....
no, kaikkihan on tietysti mahdollista, jotkut asiat ovat vaan enemmän tai vähemmän todennäköisiä.
ilveksen runko on lähes sama kuin kuluneella kaudella, ja organisaatiossa kaikki näyttää hyvältä.
kun tässä ketjussa oli kai kyse siitä, mikä joukkue on viimeisenä, niin voin kyllä sanoa, ettei se ainakaan tule olemaan ilves!
...se on mahdollista, että HIFK ei tätä äänestystä johda? Taitaa vanhat meriitit painaa. Paperilla HIFK:lla on ensi kaudella SM-liigan surkein jengi...
Valitettavasti...
Pelisilmätön
05.05.2001, 20:05
Viestin lähettänyt käyttäjä piikki
Ilves voi olla myös todella iso pettymys, kun Mälkiä lähti.
Pitää kumminkin muistaa, että vaikka Ilves menettikin Mälkiän, jäi Ilvekseen Ari-Pekka Selin. Mälkiä ja Selin valmensivat tiiminä, ei sillain, että Mälli johti koko joukkuetta. TIetysti Ilveksen (hyökkäys)peliin tulee varmasti Mälkiän lähtö, mutta puolustustyöskentely tuskin muuttuu. Ainoat asiat, joihin Ilves voi ensi kaudella kaatua on tälläkin kaudella ontunut viimeistely, sekä maalivahtipeli saattaa olla toinen akileenkantapää.
Viestin lähettänyt käyttäjä vilperi#18
Pitää kumminkin muistaa, että vaikka Ilves menettikin Mälkiän, jäi Ilvekseen Ari-Pekka Selin. Mälkiä ja Selin valmensivat tiiminä, ei sillain, että Mälli johti koko joukkuetta. TIetysti Ilveksen (hyökkäys)peliin tulee varmasti Mälkiän lähtö, mutta puolustustyöskentely tuskin muuttuu. Ainoat asiat, joihin Ilves voi ensi kaudella kaatua on tälläkin kaudella ontunut viimeistely, sekä maalivahtipeli saattaa olla toinen akileenkantapää.
Tarkoitatko että HIFK sai vain puolet valmennuksesta, kun se sai Mälkiän????
Huolestunut...
Pelisilmätön
05.05.2001, 20:29
No en nyt ihan, mutta Ilveksen menestys on pistetty suurimmaksi osaksi Mälkiän piikkiin, mutta osa kunniasta kuuluu myös Selinille. Molemmat valmentajista on hyviä nuorten pelaajien kouluttajia, ehkä Selin hiukan parempi. Mälkiän opastuksessa liigatason pelaajaksi ovat nousseet Dahlman, Pajula, sekä pienellä varauksella Hildén ja Vähä-Ruohola (kaksi viimeistä eivät saaneet kauheasti pelaikaa). Selinin opeissa taas on kehittynyt sellaiset puolustajat kuin Tukio, Bruun, Pettinen ja Sammalkangas, miksei myös Matt Smith eli viisi Ilveksen viime kauden seitsemästä pakista (periaatteessa kuudesta, kun aina joku oli loukkaantuneena). Eli se, mitä hain takaa on, että Mälkiän vaikutus Ilveksen viime kauden menestykseen ei ollut niin suuri kuin yleisesti uskotaan vaan myös Selinillä oli suuri rooli.
Nonniin, äänestyksen aktiivinen vaihe lienee aika tavalla ohi (vaikka ääniä voi toki vielä antaa :-).
162 annetun äänen jälkeen erottuu neljän kärki omaksi ryhmäkseen (vajaa 20% jokaiselle, yhteensä 72% äänistä):
1. Ässät ja JyP (31 ääntä): Osa ihmisistä uskoo, että Ässien tulevalle kaudelle tekemä kauneusleikkaus on tuomittu epäonnistumaan ja jumbosija häämöttää. Yhtä moni ihminen uskoo, että JyP perii paikan Ässiltä näiden kivutessa sarjataulukossa ylöspäin.
3. Lukko (28 ääntä): Kauas ei jäänyt Lukko äänestyksessä. Lukon "omat pojat" -projekti ei siis herätä kovinkaan paljoa luottamusta.
4. Blues (27 ääntä): Ei jäänyt Bluesikaan kauas, moni uskoo, että Blues menetti liikaa pelaajia ja sai liian heikkoja tilalle. Tai sitten Blues ei päässyt riittävän monesta eroon (Tuomi?)...
Näiden joukkueiden jälkeen on iso aukko ja loput sijat menevät seuraavassa järjestyksessä:
5. SaiPa (13 ääntä)
6. HIFK (11 ääntä)
7. Pelicans (7 ääntä)
8. Kärpät (6 ääntä)
9. HPK ja Ilves (4 ääntä)
On ollut hauska palsta seurata. Ikävää on, ettei Ässiin vieläkään luoteta kuin sijoilla 12-13. Tosin peräpään ongelmat ovat vielä melkoiset etenkin pakkien osalta. Myös maalivahtiosasto on vielä hienoinen kysymysmerkki nimenomaan todellisten näyttöjen osalta. Hyökkäyspää näyttää paremmalta ja vaikka osa porukasta tulee hakemaan peliaikaa päasiassa A-junnuissa, materiaali riittää maalien tekoon. Huomiota herättää HPK:n hyvä sijoitus. Tosin siellä näyttää pakisto olevan melko betonia eikä hyökkäyspäässäkään ole paljon puutteita. Maalivahtiosasto on sen sijaan kysymysmerkki nykyisellään, sillä tsekkinuorukainen ei kevään lopun jäillä vakuuttanut. Puurula on periaatteessa hyvä, mutta korkeat torjuntaprosentit FPS:ssa tulivat osin eteen syljetyistä kiekoista, joista tuli paljon vaarattomia ripareita pakkien siivottua hyvin maalinedustan. Tosin kerho lienee varautunut nikkarihäkkärin hankintaan, mikäli nuorukaisilla ei peli kulje.
TosiFani
07.05.2001, 21:43
Taalarin kirjoitukset taisivat paljastaa hänen henkilösyytensä, pata sydän, siirtynyt HPK:on ja on katkera Ässien junioripuolelle, varsinkin Myllymaalle ja koko perhe on ollut talkoissa... ja ovat vielä ajelleet paljon.
En helvettiäkään ymmärrä kielenkäyttöäsi, joten mene häpeämään!. Missä ovat todelliset Ässäfanit kun tuollaiset pääsevät rypeämään muualla kuin ässäpalstalla? Taitaa olla jotain omaa kivaa taustalla tai jotain Ässien sisäistä peliä. Itse kommentoin vain sen minkä olen nähnyt tai tiedän. Oletko nähnyt HPK:n nuoren tsekkimaalivahdin harjoittelua? Taitaa olla pitkä matka? Mutta niin kuin totesin, kerholla on ratkaisu tarvittaessa maalivahtiongelmiin, jos niitä yleensä tulee! Kirjoituksestasi tulee mieleen, että kuulut siihen Ässien p-reikäosastoon, josta eteläiset seurafanit kirjoittelevat. Eikä kirjoituksesi Ässien mainetta ainakaan paranna.
Mitähän yllätystä Lukko on rakentamassa? Aikoo pelata koko kauden ilman maalivahtia, vai?
Kyllä tällä hetkellä näyttää siltä, että melkoisia siirtoja täytyy Raumalle päin vielä tapahtua, jotta jumbosija ei ol niingon gotonas.
TosiFani
08.05.2001, 12:10
Olen kanssasi monessa asiassa samaa mieltä, mm. junioripäällikön vaihtamisessa ja sisäpiirin touhuissa, mutta olen kuitenkin todellinen fani ( kuten nimimerkki kertoo ) joka tekee työtä muutoksen eteen Porissa suoraan asianomaisten ihmisten kanssa ( en ole mukana Ässä organisaatiossa ) keskustellen ja uskonkin että pian tapahtuu.
Enkä hauku seuraa keskustelupalstalla koska se ei tuo mitään muutosta, kriittisen keskustelun hyväksyn. Olen niitä faneja, jotka istuvat kausikortillaan ( itse maksetulla ) ja kannustavat joukkuetta ( mm. viime kaudella 26 kotipeliä ) myös huonoina aikoina. Olen ollut mukana myös vuoden 1978 juhlissa ja joka syksy uskon että se toistuu seuraavana kesänä. Syy kirjoitukseeni oli toisto jota harrastat ja luultavasti osuin oikeaan.
PS. Tämä oli minun osaltani viimeinen kirjoitus tästä aiheesta.
Tuli varmaan huti, sillä emme ole varmaankaan tavanneet, saati jutelleet. Luulet varmaan joksikin toiseksi? Noi talkoohommat ovat ihan uutta. Toki olen ollut joskus talkoissa, viimeksi Helsingissä viime kesänä parikin kertaa. Tulee tollaisessa Hesan reissussakin ajettua joku 300 km edes takaisin. Minusta tällainen ihmisten jahtaaminen ja arvuuttelu saa loppua ja keskitytään itse asiaan eli hokiin.
Vielä yksi ääni, niin menee yli 200! Olin hieman etuajassa, kun ajattelin äänestyksen olevan ohi, mutta sehän ei haittaa.
Onnistuuko Bluesin vahvistusten hankinta? Onko HIFK oikeasti niin huono kuin sanotaan vai leivotaanko leirissä yllätystä? Saako Kärpät pakin ja laiturin? Oliko Mällin lähtö kuitenkin Ilveksen kuolinkellojen sointia? Mikä joukkue kärsii eniten NHL-lähtijöistä? Saako se lähtijät paikattua? Kuka saa syksyllä parhaimmat maitojunalaiset?
Monta kysymystä, vähän vastauksia. Äänestä siis nyt sarjajumboa. Tässä vaiheessa oikein äänestäneet voivat sitten nautiskella ensi kauden lopulla huikeasta onnistumisen elämyksestä! Älä jätä mahdollisuutta käyttämättä!
Taalarille: Leikkiä ja huumoriahan tämä on vielä tässä vaiheessa, mutta pohtikaa vaikka vähäsen minun mielikseni. Koitan muistaa järjestää vastaavan äänestyksen tuossa kauden alun kynnyksellä, niin päästään vertaamaan tuloksia sitten, kun on enemmän faktaa. Ja hauskahan on vertailla ensi kauden jälkeen...
Euro71 puhuu asiaa, hauskaahan tämän pitää olla vielä tässä vaiheessa. Olen kyllä pohtinut omissa kannanotoissa joitain asioita, mutta väliin joku pirun porilainen lähti hyökkäilemään ksäittämättömästi. Mutta antaa olla, ainahan se koskee kun oma joukkue on kuralla eikä paljon ole merkkejä paremmasta. Lisäksi helposti hymy hyytyy, kun oma joukkue on äänestyksessä johtoasemassa. Olisi hyvä, jos pystyt järjestämään vastaavanlaisen äänestyksen esittämäsi mukaisesti.
taalari: "...Lisäksi helposti hymy hyytyy, kun oma joukkue on äänestyksessä johtoasemassa..."
Sitä makeampi nauru keväällä :-D Eikös?
Lisätään: Minä ainakin saan aina suupieliini hymyn, kun käväisen lukemassa menneen kauden pleijaripaikkalaskelmia... :-) Silloin aikanaan ne puristivat kyllä rintaa.
TosiFani
10.05.2001, 21:51
Itse uskon Ässien olevan pleijareissa ja alla analyysi miksi. Alla olevaan on vain lisättävä se että Ässät hävisi viime kauden alussa 14 peliä ( joulutauolla viivaan muistaakseni n. 10 pistettä eli 5 voittoa ) ja se johtui liian suurista muutoksista joukkueessa ja johdossa, nyt se asia on toisin.
Ja kun nyt tässä vaiheessa kautta vertaillaan joukkueita niin esim. Lukko on aivan kuralla, maalivahteina Vehanen ja Jokela ( -81 syntynyt lahjakkuus, sama kun Ässät lähtisi A. Kempin kanssa liigaan, ei onnistu ) ja hankitut pelaajat junnuja. Eikä Jyppi, Ilves, Pelicans tai HIFK vaikuta kovin vahvoilta. Mutta... kesä on pitkä ja markkinat avoimet, joten järjestetään uusi äänestys elokuussa niin saadaan vähän parempaa tulosta.
Maalivahdit:
Antila on kelpo ykkönen, tosin armeija voi häiritä. Torjuntaprosentti tulee olemaan yli 90 %.
Satosaari on hyvä tuuraaja, sillä hänellä on kuitenkin kokemusta ja muistan kaverin Jypin ajoilta jolloin oli aina hyvä Porissa.
Maalivahti tilanne parempi kuin kahteen vuoteen.
Puolustajat:
Koko ja näköä on, käsiä vähemmän. Mutta seuratkaa Sami Saloa; taklauksia ja nopeita ja helppoja avauksia, yksinkertaista. Eli jos taktiikka ja valmentaja onnistuu niin ok. Jacesko, Sheptak, Peltonen, Willman ja Ahmaoja ovat suora viivaisia ja kokeneita liigajyriä, joten puolustus parempi kuin kahteen vuoteen.
Hyökkääjät:
Viime vuoden ykkösketju jatkaa, joten se on parannusta viime kauteen. Slovakit ovat arvoitus, mutta kuitenkin he ovat kokeneita ja tottuneita vastuunkantajia ( parempia kuin Karlsson ja Kristersson, tai mikä se svedu oli ) ja Palon me kaikki tiedämme. Kolmos- ja neloskentässä on sopivasti kokemusta ( Wesslin, Tähtinen ja Karjalainen ) ja nälkää ( Jalava, Väänänen, Immonen ja Bluesin mies ) ja lisäksi omat junnut. Joten hyökkäys parempi kuin viime vuonna.
Valmennus:
Tämä osa-alue on ainoa joka minua arveluttaa koska en ole mikään Jursi -fani, mutta toivottavasti onnistuu.
keltainen vaara
14.05.2001, 23:50
Ehdottomasti JYP on jumbo, en näe mitään muuta mahdollisuutta. Joukkue, joka on
joka vuosi melkein viimeinen eikä kehity, tulee jäämään viimeiseksi.
Aika nostaa tämäkin ketju hetkeksi aikaa ylös. Onnittelut oikein vastanneille!
EDIT: Elikkä onnittelut niille 17 oikein viime toukokuussa äänestäneelle. Turha enää hakea "respectiä" :-) Lukko, Ässät, Blues ja JYP voittivat kyllä SaiPan kesän äänestyksessä.
Ramchester
19.03.2002, 08:28
Olipa helppo äänestys - näin runkosarjan jälkeen:D
SaiPa.
Edit: Huoh.. tässähän näköjään äänestettiin mennyttä kautta.
Mihinkähän olin kadottanut viime keväänä huumorintajun ja leikkimielisyyden? Olisi tuota voinut ihan hyvin veikata.
TosiFani
19.03.2002, 13:48
Ei ihan osunut analyysini kohdalleen, mutta ehkä ensi keväänä...
TheBlade
19.03.2002, 19:37
Lukon ensikauteen liittyy jossiteltavaa..
Lukko on play-offeissa:
- jos Vehanen onnistuu pelaamaan hyvän ja tasaisen kauden..
- jos tulevat ulkomaalaisvahvistukset ovat onnistuneita..
- jos Lehkonen lähtee menemään..
- jos vältytään tämän kauden tasoisilta loukkaantumisilta..
- jos Laaksonen lähtee..
- jos..
- jos..
Mutta usko on korkealla vaikka armeijan harmaiden takia kausi jääkin vajaaksi..
"Minä taidan säästää ääneni siihen hetkeen, kun kaikki joukkueet ovat saaneet rivinsä kuntoon! Tällä hetkellä sarjajumbo on joko Lukko tai SaiPa, mutta kummankaan joukkue ei ole vielä koossa!"
Joo, ei sitten kai kumpikaan saanut rivejään kasaan. Paskan möivät!
Eräässä toisessa foorumissa veikkasin että Pelicans jää jumboksi, pieleen meni, JYPin sijoitusta veikkasin 8:ksi, yhdellä pieleen:(
vBulletin v3.8.6, Copyright ©2000-2013, Jelsoft Enterprises Ltd.