PDA

View Full Version : Pelicans - Jokerit la 17.9.2005


Jack Daniel's
16.09.2005, 10:48
Well, pelit on polkaistu käyntiin ja huomenna jatketaan.

Huomenna n. 100 Jokerikannattajaa pakkaa kimpsunsa ja kampsunsa ja suuntaa Suomen Chicagoon kannustamaan omiaan(ja ehkä vastustajiakin). Odotamme lahtelaisilta kannattajilta tasapäistä vastusta. Korkea profiilin nosto on Lahdessa tapahtunut viime kauden aikana ja ilmeisesti huomenna nähdään kaksi tifoa samanaikaisesti.

Itse ottelu tullee olemaan tasainen. Pelicans lähtenee kauden ensimmäiseen kotiotteluunsa todella kovalla sykkeellä. Onhan sillä paljon todistettavaa, että meininki on muuttunut edellisistä kausista. Jokereiden puolustus oli eilen totaalisen vaikeuksissa IFK:ta vastaan ja huomenna Kankaanperä on out, joten vaikeuksia on luvassa silloinkin. Pelicansin nuorisokentällinen esitti ennakkoluulottomia otteita ärrässä ja sarja-avauksessakin (Sihvonen 2 maalia). Kokeneen osaston heräämistä odotellaan ja historian tuntien en ihmettelisi, jos esim. muuan T.Turunen heräisi pelaamisen riemuihin juuri huomenna...
Molemmilla maalissa liigatasolla kokemattomat kassarit, mikäli nyt Hallikainen ja Niemi pelaavat. Toki en pistäisi pahakseni, jos "hössö" Helanen astuisi maalille, kyllä se ainakin pari hörppää aina! ;)

Eilen oli viihteellinen kiekko-ilta, pääosin karmeiden virheiden tuloksena. Huomenna tuskin Jokerit niin paljon virheitä tekee, mutta viihdyttävän kiekkoillan voi tehdä muutenkin. Toivokaamme sitä ja lopussa voittaa edelleen se, kumpi tekee enemmän maaleja.

Pelin tulos lienee 3-5 Jokereille. Glad tekee hattutempun Pelikaaneista, Jokereilla onnistumisia nähdään laajalla rintamalla. Latvalakin onnistunee ex-seuraansa vastaan taas kerran.

Shejbal
16.09.2005, 14:28
Huomenna sitten korkataan kausi myös Isku Areenalla. Toivottavasti Kaupin kurinpalautus on toiminut, jotta myöskin kokeneempi osasto olisi huomenna iskussa Iskussa.

Saapa nähdä miten vaikuttaa yleisömäärään muut samaan aikaan Lahdessa olevat tapahtumat. Samaan aikaan SM-liigaottelun kanssa on Urheilukeskuksessa Veikkausliigan ottelu FCL-HJK, muovimäen sm-kisat ja karavaanarimessut, jossa on aivan helvetisti teiden tukkoja. Voisivat perkele mennä pakastearkkujensa kanssa johonkin metsään järjestämään messunsa, tana! Parkkitilat voivat olla kortilla ja suositeltavaa on, että oma auto jätetään kotiin. No, itsehän olen sitä mieltä, että julkinen liikenne on tarkoitettu lähinnä vain naisille, lapsille ja vanhuksille, joten enköhän tule paikalle omalla autolla niin kuin aina ennenkin. Kaipa sieltä jonkunlainen parkkipaikka löytyy.

Huomenna Pelicansin pitää rokkata paremmin kuin Lappeenrannassa ja näyttää todelliset kasvonsa. Harmi kun viihdepäällikkö Aarne Tenkanen on kuulemma neljäpäivää Ahvenanmaalla kalassa moikkaamassa kännikalaa, eikä pääse peliin viihdyttämään yleisöä.

Gepardi
16.09.2005, 16:43
Molemmilla maalissa liigatasolla kokemattomat kassarit, mikäli nyt Hallikainen ja Niemi pelaavat.
No tämä tilanne ainakin muuttuu, jos ja kun Jokerien uusi signaus Karl Goehring luistelee maalinsuulle. Raportteja kaverin pelistä sitten paikan päällä olleilta, kiitos!

Latvalakin onnistunee ex-seuraansa vastaan taas kerran.
Luonnollisesti! :-)

En lähde aliarvioimaan Pelicansia, mutta kyllä Jokerien tämä pitäisi hoitaa aika selvällä erolla. Materiaali on kuitenkin niin paljon kovempi ja nyt kun maalin suulta löytyy kokemustakin. Toki luotto Hallikaiseen olisi ollut myös kova, mutta tästä maalivahtiasiasta on väännetty tarpeeksi toisessa ketjussa, joten jätetään sikseen. Toivotaan, että mahdolliset tifonne onnistuvat ja että katsojille tarjotaan viihteellinen ottelu.

Dynamo#79
16.09.2005, 17:08
No tämä tilanne ainakin muuttuu, jos ja kun Jokerien uusi signaus Karl Goehring luistelee maalinsuulle. Raportteja kaverin pelistä sitten paikan päällä olleilta, kiitos!


Ehkä ei kannata vielä huomenna pistää kaveria maalille. Liekö mies edes koskaan pelannut isossa kaukalossa. Antaa Hermannin totutella ensin.

Harmi, että Kanki (Jokereiden poliisi) on pelikiellossa, koska muuten olisi varmastikin nähty vastassa ehkä Schnabeliakin isompi kaveri (kaanien poliisi).

Filosofem
16.09.2005, 17:27
Toivon hartaasti, että Hallikainen luistelee maalille tässä Pelicans -ottelussa. Antaa Kallen vielä treenata kaikessa rauhassa joukkueen kanssa ja aukaista itse matsissa luukkua ja samalla katsella, miltä se liigavauhti oikeastaan näyttää. Tästä ratkaisusta olisi myös erittäin paljon hyötyä Hallikaiselle, kun pääsee vielä ainakin pelin verran jatkamaan ykkösmaalivahtina.

Perinteisestihän Jokerit ottaa Pelsuilta kerran jos toisenkin kuokkaan joka kausi, mutta kuten aina ennenkin näissä peleissä, kuvittelen meidän hoitavan pisteet kotiin. Mutta mä hoidan haihattelun, joukkue saa hoitaa itse työn.

Takkuturkki
16.09.2005, 17:32
Ehkä ei kannata vielä huomenna pistää kaveria maalille. Liekö mies edes koskaan pelannut isossa kaukalossa. Antaa Hermannin totutella ensin.

Harmi, että Kanki (Jokereiden poliisi) on pelikiellossa, koska muuten olisi varmastikin nähty vastassa ehkä Schnabeliakin isompi kaveri (kaanien poliisi).

Häh? Tuskinpa Kanki olisi kovin innokkaasti odottanut kohtaamista Pelicansin poliisin kanssa. Kuten ei kukaan muukaan liigassa.

Dvozak
16.09.2005, 21:05
Yllättävän mielenkiintoinen kotiavaus Pelicansilla. Viime kaudella vastaava ottelu oli pakkopullaa, vaikka Jokerit vähintään kerran kaudessa kaadetaankin. Huomisen ottelun lähtökohdat ovat todella herkulliset. Ei muuten, mutta Jokereilla on joka tapauksessa maalillaan suhteellisen epävarma maalivahti. Lisäksi Pelicans lötsäytti eilen pohjanoteerauksen Lappeenrannassa. Joukkueella on nyt näyttöhaluja muille jakaa, mutta turha jännitys pitäisi olla poissa.

Pitkävetoon tässä voisi suositella kaikille laittamaan vaikka sinkkuna kiinni tuo 3,40 kertoimella varustettu 1.

Tässäkin ketjussa on jo harmiteltu kuinka katsomosta syödään porukkaa muihin tapahtumiin. Veikkaan että ne jotka ovat siinä 50-50 tulevatko futismatsiin vai lätkämatsiin, todennäköisesti tulevat Isku Areenalle. Miksikö, koska FC Lahden syysvire on tuttua muutamalta edelliseltä vuodelta, mutta Pelicansin edellinen syysvire oli neljä vuotta sitten. Tosin eilinen tappio jumboehdokas SaiPalle saattaa hieman verottaa katsojia.

Mielestäni on loistava tilaisuus lahtelaisille huomenna näpäyttää jalkapallotoimittajia yms. siitä mikä on kaupungin ykköslaji.

bay22
16.09.2005, 21:17
Ehkä ei kannata vielä huomenna pistää kaveria maalille. Liekö mies edes koskaan pelannut isossa kaukalossa. Antaa Hermannin totutella ensin.


Mitä suotta. Sillä toivottavasti laitatte "jet-flag:stä" kärsivän kanukin maalille, niin saadaan kaveri toivotettua tervetulleeksi SM-liigaan.


Harmi, että Kanki (Jokereiden poliisi) on pelikiellossa, koska muuten olisi varmastikin nähty vastassa ehkä Schnabeliakin isompi kaveri (kaanien poliisi).

Löytyskö jotakin "stunttia Kangelle" Jokeri-pakasta huomiseksi. Sillä Helenius ei ole tapellu (liigassa) tällä kaudella kertaakaan ja huomenna on sentään jo toinen peli!

Moonchild
16.09.2005, 21:21
Joo, on kyllä hyvin mielenkiintoista lukea sunnuntain Etlarista juttua kun sattuvat olemaan lätkä- ja futismatsit samana päivänä. ;)

Kyllä tuntuu, että nyt olisi pakko jotain pisteitä kammeta kotiin. Nuo Jamin kommentit loivat yllä uskoa siitä, että Pelicans olisi toisenlaisella ilmeellä liikkeellä kuin Lappeenrannassa. Mitenköhän on Heiskanen ei vissiin ole vielä kokoonpanossa?

Huomattavasti mukavammalla mielellä voi kyllä lähteä hallille kun tietää ettei Jokereilla ole Thomasia maalissa. Mitenkään aliarviomatta Hallikaista, mutta uskon meillä olevan huomattavasti paremmat mahdollisuudet pisteille tässä tilanteessa. Kumpa tulisi reippaasti maaleja tyylin Jokerit-HIFK peli.

Filosofem
16.09.2005, 21:26
Löytyskö jotakin "stunttia Kangelle" Jokeri-pakasta huomiseksi. Sillä Helenius ei ole tapellu (liigassa) tällä kaudella kertaakaan ja huomenna on sentään jo toinen peli!

Vaikka tämä ylläoleva kommentti on huumoria ja liigassa saattaa tänä vuonna syntyä oikein tappelubuumi (kahden kierroksen perusteella), niin itse en millään ymmärrä tappelemista tappelemisen tähden. En jaksa perustella tämän kummemmin, joten olkoon.

Waltteri Immonen toteaa Jatkoajan haastattelussa, ettei vielä tiedä kumpi kassari pelaa. Peukut edelleen Hallikaiselle pystyssä täällä.

Panzerfaust
16.09.2005, 21:29
..niin itse en millään ymmärrä tappelemista tappelemisen tähden. En jaksa perustella tämän kummemmin,


Ihan mielenkiinnosta kyselen, että jos vastustajat kuumenevat toisileen kesken pelin ja spontaanisti selvittävät välinsä ilman hanskoja, niin onko se sitä tappelemista tappelemisen vuoksi mitä et ymmärrä?

Filosofem
16.09.2005, 21:38
Ihan mielenkiinnosta kyselen, että jos vastustajat kuumenevat toisileen kesken pelin ja spontaanisti selvittävät välinsä ilman hanskoja, niin onko se sitä tappelemista tappelemisen vuoksi mitä et ymmärrä?

Tarkoitin lähinnä ns. järjestettyjä matseja, noissa tapellaan vain sen takia, että pääsee tappelemaan ja viihdyttämään yleisöä. Tähän ei liity suoranaisesti kuumentumista tai vittuuntumista. Tätähän ei liigassamme tapahdu, vaan tuo kommentti on enemmän suunnattu niille kirjoittajille, jotka yleensäkin toivovat joukkueiden "goonien" (joopa joo) ottavan toisistaan mittaa. Ihan vain tappelemisen vuoksi.

"Toivottavasti Pasi ja Helge matsaa tänään", "Tome vois tänään pelin ratkettua ihan huvin vuoksi pyyhkiä Matilla jäätä". Itse aina oletan, että tappelut lähtee tunteenpurkauksina tai jonkinnäköisinä siivoustoimina. Ei pelkkänä show'na.

Edelleen: näin suoraviivaisesti asiat eivät todellakaan ole, mutta aina silloin tällöin saa muiden kirjoittajien teksteistä tämän kuvan.

Toimitus
16.09.2005, 22:06
Jatkoaika ennakoi ottelua seuraavalla tavalla, olkaa hyvä: linkki otteluennakkoon (http://www.jatkoaika.com/smliiga.php?ottelu=21012&versio=ennakko).

RV16
17.09.2005, 07:49
Korkea profiilin nosto on Lahdessa tapahtunut viime kauden aikana ja ilmeisesti huomenna nähdään kaksi tifoa samanaikaisesti.Ikävä tuottaa pettymys, mutta valitettavasti ei nähä, aika loppu kesken. Työrupeama klo 20.00-07.30 takana, mutta yhen päivän tuo olisi vielä vaatinut lisää. Toteutus jää näin myöhempään ajankohtaan.

Pelikaani
17.09.2005, 11:24
Turunen-Koivunen-Jämsen
Kakko-M.Heiskanen

K.Sihvonen-Heino-Santavuori
Saksinen-Glad

Paulsson-Loppi-Julkunen
Pikkarainen-Helenius

Ju.Saarinen-Koponen-Je.Saarinen
S.Heiskanen-Korkeavuori

Niemi
Helanen

Mukavaa nähdä, että Santtu ja Helanen ovat jo mukana kokoonpanossa. Helanen kuitenkin vasta luukkua avaamassa. Tuskin Heiskanenkaan hirveitä peliaikoja tulee vielä tänään saamaan.

Itse pelistä, kuten aikaisemmin joku jo sanoi niin yllättävän paljon tämä kiinnostaa. Ehkä ei ole luvassa samaa teurastusta mitä tämä oli viime kaudella. Lopin ketjun heräämistä odottelen, sekä kokeneemman kaartin.

Jack Daniel's
17.09.2005, 11:49
Jokerit

35 Joonas Hallikainen, Maalivahti AK

73 Karl Goehring, Maalivahti


1. kenttä

7 Mikko Kalteva, Vasen puolustaja AK

26 Jan Latvala, Oikea puolustaja AK

11 Tomek Valtonen, Vasen laitahyökkääjä AK

20 Petri Pakaslahti, Keskushyökkääjä AK

9 Tony Virta, Oikea laitahyökkääjä AK


2. kenttä

40 Sami Lepistö, Vasen puolustaja

25 Kari Martikainen, Oikea puolustaja

94 Teemu Kuusisto, Vasen laitahyökkääjä

14 Jesse Niinimäki, Keskushyökkääjä

23 Petri Varis, Oikea laitahyökkääjä


3. kenttä

4 Samuli Jalkanen, Vasen puolustaja

61 Tero Konttinen, Oikea puolustaja

33 Brett Harkins, Vasen laitahyökkääjä

29 Justin Mapletoft, Keskushyökkääjä

16 Toni Dahlman, Oikea laitahyökkääjä


4. kenttä

30 Esa Kivistö, Hyökkääjä

18 Ilari Filppula, Vasen laitahyökkääjä

38 Arto Kuki, Keskushyökkääjä

15 Arto Koivisto, Oikea laitahyökkääjä

ludvig
17.09.2005, 12:40
Jokerit

4 Samuli Jalkanen, Vasen puolustaja

61 Tero Konttinen, Oikea puolustaja



Ei helvetti, tämä näyttää jo liian säälittävältä, varsinkin kun muistaa vielä
J. Latvalan kuuluvan puolustukseen. Voiko olla enää pehmeämpää?

bozik
17.09.2005, 13:01
3. kenttä

4 Samuli Jalkanen, Vasen puolustaja

61 Tero Konttinen, Oikea puolustaja

33 Brett Harkins, Vasen laitahyökkääjä

29 Justin Mapletoft, Keskushyökkääjä

16 Toni Dahlman, Oikea laitahyökkääjä
Jos lätkää pelattaisiin pelkillä nimillä niin joku voisi sanoa, että tämä kentällinen ei ole ihan balanssissa. Pelkästään nimien perusteella voisi sanoa hyökkäyksen olevan "hieman" pakistoa parempi. Onneksi näin ei käytännössä kuitenkaan ole, Jalkanen on ihan ok peruspakki ja Konttinen seuraava puolustaja-stara. Toki näiden hyökkääjien armoton puolustushalukkuus hieman pelottaa, mutta tässäkin suhteessa Wadelta hyvä veto. Kun Maple on kerran puolustuksen erikoismies eikä vielä paljon ole esittänyt, laitetaan ukko kolmoseen puolustamaan. Hyvä Wade.

Ja Hallikainen jatkaa maalissa. Ehkä tämä on sitten parempi näin, eiköhän Joonas ihan kelpo esitykseen pysty. Pikkaisen harmittaa kun en Lahteen pääse, toisaalta Lahti on perinteisesti ollut Jokereille paikka jossa ei paljon ole juhlittu. Tänään juhlitaan ja pisteet stadiin 2-6.

Jack Daniel's
17.09.2005, 13:04
Ei helvetti, tämä näyttää jo liian säälittävältä, varsinkin kun muistaa vielä
J. Latvalan kuuluvan puolustukseen. Voiko olla enää pehmeämpää?

Pelottaa kyllä tuo puolustus... Varsinkin tuo Jalkanen-Konttinen parivaljakko saa pelkopissan tulemaan housuun. Veikkaanpa, että tänäänkin on Joonakselle luvassa vaikea ilta.

Mielikuvitushahmo
17.09.2005, 13:07
Pistetääs tulevan pelin tapahtumia:

- Helenius räjäyttää pankin laukomalla tulisen lämärin yläkulmaan ohi Hallikaisen, tämän seurauksena Jokerifanitkin antavat Samille ansaitut suosionositukset.

- Jokerit tasoittaa pelin vain paria minuuttia myöhemmin, kun Teemu Kuusisto syöttää Maplen vapaaksi ja tämä nostaa kiekon rystyltä maaliin.

- Hallikainen on vireessä, ensimmäisen erän kymmenestä torjunnasta kuusi on selkeitä paraatipelastuksia.

-Jokerit menee menojaan toisessa erässä ohittaen Niemen viisi kertaa längistä, maalintekijöinä Kuusisto, Latvala, Harkins sekä Dahlman kahdesti.

- Kolmas erä on pelkkää pelailua ja loppusummerin osottelua.

RV16
17.09.2005, 15:24
Tulihan sitä Pelicansia monta vuotta kannatettua, mutta stadiin siirtymisen takia jäänyt pelit Lahdessa vähemmälle. Kaupungin vaihtumisen johdosta nyt Jokereille huudetaan, kun Jokerit tai IFK piti valita.

kaksoismetro
17.09.2005, 15:35
Ei tuossa kolmosen pakkiparissa ole mitään kauhistelemisen aihetta. Konttinen on pelannut yllättävänkin varmasti (HIFK-matsista muuten +2), Jalkanen puolestaan on etenkin omiensa keskuudessa aliarvostettu pelaaja. Samulihan heitti ihan hyvän keikan Ässiin viime kaudella. Mitäs tässä, hyvä juttuhan se kokonaisuuden kannalta on, että tämäkin kaksikko pääsee pelaamaan ihan tosissaan. Kanki kuitenkin palaa seuraavaan peliin ja ennen pitkää saadaan kehiin myös Järventie ja Kantee.

Hallikaisen kannalta tuo HIFK-ottelu oli tärkeä. Pahimmassa tapauksessa tänään tulee laukauksia harvemmin ja senpä vuoksi pelaavalta maalivahdilta vaaditaan pelituntumaa entistäkin enemmän. Onhan se vuosien varrella nähty, miten karmeaa jälkeä tulee, kun tolppien väliin laitetaan näennäisesti helpompaa vastustajaa vastaan jääkalikka, esimerkkinä mainittakoon Häkkisen haparointi viime kaudella juuri Pelicansia vastaan.

Kahden maalin voitto Jokereille.

#81
17.09.2005, 16:30
Onko Pelicansillä mitään nettiradioo mistä vois ottelua kuunnella?

Panzerfaust
17.09.2005, 16:43
Jos lätkää pelattaisiin pelkillä nimillä niin joku voisi sanoa, että tämä kentällinen ei ole ihan balanssissa.


Ja ketjuista ei ole nimien perusteella ollenkaan balanssissa Niinimäen ketju, mutta koska Göring ei ole AK tänään, niin pitäydyn lupauksessani, enkä vielä rupea kritisoimaan Waden ratkaisuja. Toisaalta, jos naapurin menoa katsoo, niin ehkä olisi syytä kitinään. On meinaan jo kauden toinen peli alkamassa, eikä Jokerit näytä vieläkään valmiilta mestarijengiltä!

Filosofem
17.09.2005, 19:26
Tilastoista lukemalla ottelu kaatui jäähyihin.

1) Jokerit sai ylivoimatilaisuuksia ensimmäisessä erässä aivan riittämiin, tuloksena ei yhtään yv-maalia. Nyt saatana ylivoima kuntoon.

2) Kun kolmannessa erässä viimeistään pitäisi alkaa kiriä peliä tasoihin, koko yritys kaatuu omien jäähyilyyn: vikassa erässä kuusi kahdenminuutin rangaistusta meille, Pelicanssille ei yhtään. Pyrkimys päästä tekemään maaleja ei todellakaan vakuuta.

Kuten ottelua ennakoivassa viestissäni totesin, Jokerit häviää Pelsuille perinteisesti joka kausi ainakin kerran. Yllätys tämä lopputulos ei siis periaatteessa ole, mutta vituttaa silti aivan helvetisti. Jotain hyvää jos pitää etsiä, niin Goehring pääsi totuttelemaan liigavauhtiin puolet matsista ja ei päästänyt maaliakaan.

Tiistaina Jypiä vastaan on pakko tapahtua tätä iltaa huomattavasti enemmän.

liigajyrä
17.09.2005, 19:31
Lahtelainen kaverini raportoi hieman pelsitä ja totesi että kentällä oli sekavin Jokerit pitkään pitkään aikaan. Jos ne vähät positiivisuudet ensin Jokereista niin uusi häkkäri oli kuulemma ihan pelimiehen oloinen,Pelikaanien Paulsson oli hyvä samoin koko Kaani lauma.

Jokereista hän ihmetteli Virtaa sekä superhankinta Mapletoftia joka oli kuulemma ketjuineen todella heikko. Totesi että Kaanit pelaa juuri niin hyvin kun materiaali antaa myöten ja Jokereissa surffaa muutama todellinen turisti.

No eiköhän tuo omanpään pelaaminen rupea paranemaan kun Kanki,Järventie ja Kantee tulevat mukaan .

edit. Kaanien Niemi pelasi todella hyvän pelin.Hyvä löytö mestiksestä!(no Kauppi tuntee omansa)

Panzerfaust
17.09.2005, 19:32
Siiretään otteluketjusta:

Jos jäähyt olivat oikein tuomittuja niin hyvä homma. SM-liigassa tuntuu olevan joku tapa, että jäähymäärien tai alivoimien pitäisi mennä jotenkin tasan.

Tässä toisaalta näemme nimekkään ja aggressiivisemman koutsin psykologisen merkityksen tuomaritoiminnan suuntaan. Ei olisi Jortikan/Summasen/Rautakorven yms jengille tuomittu kolmannessä erässä noin yksipuolisesti jäähyjä, ei millään olisi riittänyt seeprojen munat siihen.

Toivottavasti paikallaolijat löysivät Jokereiden pelistä edes edes jotain muuta hyvää kuin Göringin 0.


edit. 4 viimeistä jäähyä estämisistä vaikka ollaan takaa-ajossa 3-1 tilanteessa? Mitä vittua Jokerit? Eikö luistelu riitä? Lukkarilan kuuluisat treenit tuottamassa hedelmää jo syksyllä? Kandeeko roikkua koko päivä Jatkoajassa?

Gags
17.09.2005, 19:32
Ennenkuin Goehringin panosta voi arvioida, pitäisi tietää onko Pelsut puolustanut koko loppuajan ja toiko maalivahdinvaihdos muutoksia Jokereiden puolustuspelaamiseen. Mutta näin tilastojen valossa näyttää hyvältä jos kundi jo tässä vaiheessa pelaa nollapelin omalta osaltaan. Hieno voitto Pelsuille joka osoittaa ei paitsi heidän tasoaan, vaan liigan tasaisuutta ylipäänsä. Toivotaan että uusi maalivahti toisi vähän lisää uskoa omaan tekemiseen. Tietoja Jokereiden yv-pelaamisesta kaivataan, saiko Niinimäki pyörittää ylivoimaa vai oliko se Harkinsin harteilla?

pappi
17.09.2005, 19:34
[QUOTE=Filosofem]Tilastoista lukemalla ottelu kaatui jäähyihin.QUOTE]
Myös siihen ,että Jokereilla ei ole maalintekijöitä.Missä olivat Niinimäki Virta sekä Mapletoft?

Filosofem
17.09.2005, 19:42
Myös siihen ,että Jokereilla ei ole maalintekijöitä.

Harvinaisen totta. Listaukseni kohdalla "1)" viittaan juuri tähän ongelmaan. Tosin meidän porukasta monella jätkällä (Virta, Valtonen, Dahlman, Varis jne.) on rahkeita ja potentiaaliakin ottaa vastuuta maalinteosta harteilleen, mutta tänään ei homma todellakaan natsannut. Tiistai on jälleen toivoa täynnä. Nimenomaan toivoa.

kurre
17.09.2005, 19:46
Hienoa Pelicans! En ole tietoinen, minkälainen peli Lahdessa on ollut, mutta lopputulos on ainoa joka ratkaisee. Vaikka voisi sanoa, että Pelicans ja SaiPa taistelee "samoista sijoista", pitää silti nostaa hattua pienten seurojen voitolle isommista. Näitä ei ole koskaan liikaa!

Brunberg
17.09.2005, 19:53
Jos Wade ei saa jätkiä pidettyä aisoissa ja takaa-ajo kaatuu jäähyihin. Ennen kauden alkua nimenomaan valmennus tuntui olevan Jokereiden heikoin lenkki, hyvästi, tietysti Thomasin lähdön lisäksi. Nooh, kyllä se siitä vielä käyntiin lähtee kun Goehring pääsee pelaamaan kokonaisia pelejä.

Turquoise
17.09.2005, 20:01
Ottelun paras pelaaja oli mielestäni maalivahti Niemi. Eleetöntä ja varmaa peliä. Pelasti monta todella pahaa tilannetta, kuten sen kun kiekko meni längistä, mutta räpylä olikin jo selän takana! Pelas(t)i tänään meille voiton! Hyvä löytö Kaupilta täytyy kyllä tunnustaa. Paulsson väläytteli osaamistaan, hienoja harhautuksia ja kaksi maalia tänään - tätä lisää. Junnukenttäkin pelasi myös mainiosti. Santavuori kiersi muutaman kerran hienosti maalia puolikaaressa, mutta ei menny sisään. Turunen taasen oli kyllä todella flegmaattinen - paljon on petrattavaa! YV:eet olivat molemmilla luokattomia; Kaanit eivät laukoneet juurikaan, vaan usein yritettiin jotain hienoa sommitelmaa. Joksujen uusi veska kun tuli maalille, niin olisi kyllä pitänyt laukoa enemmän. Kaikenkaikkiaan tyytyväinen pitää olla, vaikkakin peli oli ajoittain aikamoista miekkailua.

Joksut on saanu uuden maskotin. Kyllä oli Mikki Hiiren kokoinen tämä veska, mutta torjui kyllä ihan asiallisesti, vaikkakaan Kaanit ei hirveän pahoja tilanteita saanut luotua. Joksuista parhaiten pelasi Pakaslahden kenttä. Jalkanen teki Kaanien ekan maalin, ja yleisöllä oli hauskaa.

kAetzu
17.09.2005, 20:06
Hienoa Pelicans! Pirteä ja ylhäältä karvaava Pelicansia oli ilo katsoa ainakin kaksi ekaa erää,sitten alko peruuttelu kolmanessa erässä,ei uskallettu pelata edes kunnon ylivoima peliä ja Jokerit paino peliä Pelicansin päätyyn alivoimallakin.

Ei päässyt Jokereitten jenkki-veskari kunnon testii,laukaukset mitä tuli oli aika helppoja.Tosin pari läheltä piti tilannettakin oli.

Mutta enivei.Hyvä peli Pelicansilta.

jerry
17.09.2005, 20:12
Siiretään otteluketjusta:

Jos jäähyt olivat oikein tuomittuja niin hyvä homma. SM-liigassa tuntuu olevan joku tapa, että jäähymäärien tai alivoimien pitäisi mennä jotenkin tasan.



Ei todellakaan tarvitse mennä tasan, mutta ei ne tasan olisi mennneetkään jos linja olisi ollut reilu alusta asti. Kyllä totuuden nimessä on sanottava että Jokereille tarjottiin jo ekassa erässä niin paljon ylivoimaa ihan omilla kriteereillä, että tuo peli olisi pitänyt olla selvä. Se, että jäähyt tasoittuivat loppua kohti, johtui lähinnä Jokereiden vasymisestä ja turhautumisesta.

Niemi oli loistava maalissa, eikä noita noita muitakaan mustapaitaisia voi kauheasti haukkua. Kakolle ehkä miinus kahdesta ekan erän jäähystä joista toinen oli aivan turha, tilanteen jälkeen otettu.

Tuo Jokereiden jenkkiveskari vaikutti ihan hyvältä, pari läpiajoa kiinni ja muutenkin aika eleetöntä toimintaa. Nopea kaveri näytti olevan. Harmi tietenkin Hallikaisen kannalta, joka hänkään ei huonosti pelannut.

lihaani
17.09.2005, 20:25
Pelsujen plussat ja miinukset:

-Kolmannen erän vitun huono ylivoima. Välillä Jokerit saivat jopa pakkopelin tapaista alivoimalla.

+Hyvä hyökkäyksiin lähto. Aivan eri luokkaa kuin viime talvena. Se, että kiekko tuodaan pelaamalla hyökkäyssinisen yli, on osoitus kovasta itsetunnosta!

+Antti Niemi. Siitä tulee vielä huikea kassari. Jo nyt pelasi kuin konkarit.

+Marcus Paulsson. Ihmeen hyvin Pelsut scouttaavat Ruåtsista lupaavia junnuja.

+Heleniuksen eleetön peruspeli varmoine purkuineen. Ja kummasti miehen olo oman maalin edessa auttoi nuoren Niemen pelaamista. Tämmoinen kaveri pitäisi olla joka joukkueessa.

Jokereilta kiinostus kohdistui tietenkin Karl Goehring:iin. Hyvä veska. Ei tosin Häkkinenkään pöllömpi ollut.

bay22
17.09.2005, 20:51
Jokereilta kiinostus kohdistui tietenkin Karl Goehring:iin. Hyvä veska. Ei tosin Häkkinenkään pöllömpi ollut.

Tais kuitenkin olla Hallikainen.

jerry
17.09.2005, 20:52
Tais kuitenkin olla Hallikainen.

Niin se joka pelasi, mutta ei se Häkkinenkään pöllömpi ole...

LaCew
17.09.2005, 21:04
Ninkö se kolmas kerta sitten toden sanoi. Siis näistä meidän Mestis-veskareista puhuttaessa. SaiPa-peli meni jo ihan ok, mutta tänään Niemi pelasi kyllä loistavan pelin. Ainostaan Saksisen viivakämmi pilasi mieheltä nollapelin.

Toinen hieno asia oli, että uudelleen kasattu Paulsson-Loppi-Julkunen -vitja näyttää jälleen toimivan. Vielä kun Loppi olisi paikoistaan osunut maaliin, niin ilta olisi ollut täydellinen.

Santavuori-Heino-Sihvonen pelasi taas hyvän pelin, harmi vaan ettei Sanvauoren laukaukset oikein onnistuneet. Kauppi uskalsi antaa nuorisoketjulle ottelun lopuhetkilläkin peliaikaa, toisin kun Matikainen viime kautena.

Jos miinuksia haetaan, niin eipä Turunen tänäänkään järin loistava ollut. Eikä Jesseäkään juuri kentällä näkynyt.

Paluun kentälle tehnyt Heiskanen ei tarvinnut hirveästi pelailla, itse en ainakaan miestä juuri nähnyt.

Jokeri
17.09.2005, 21:04
Niin se joka pelasi, mutta ei se Häkkinenkään pöllömpi ole...

Niin tosiaan ei se Pasikaan pöllömpi ole :D Pelin raportteja odotellessa...

Pantse67
17.09.2005, 21:28
Tosin meidän porukasta monella jätkällä (Virta, Valtonen, Dahlman, Varis jne.) on rahkeita ja potentiaaliakin ottaa vastuuta maalinteosta harteilleen, mutta tänään ei homma todellakaan natsannut.

Valitettavasti Jokereilla ei ole kelvollisia, peliä tekeviä senttereitä.
Virta ei ole varsinaisesti mikään maalinsylkijä vaan duunari, Valtonen
onnistuu kyllä maalinteossa, mutta tarvitsee Metron tyyppisen
senan. Varis alkaa olla jo vanha mies. Dahlmanin allekirjoitan.

jerry
17.09.2005, 21:30
Niin tosiaan ei se Pasikaan pöllömpi ole :D Pelin raportteja odotellessa...

Malta tunti vielä niin saat sen raportin :P

Ja kyllä, ei Pasikaan pöllömpi ole.

#18
17.09.2005, 21:36
Tässäkin ketjussa on jo harmiteltu kuinka katsomosta syödään porukkaa muihin tapahtumiin. Veikkaan että ne jotka ovat siinä 50-50 tulevatko futismatsiin vai lätkämatsiin, todennäköisesti tulevat Isku Areenalle. Miksikö, koska FC Lahden syysvire on tuttua muutamalta edelliseltä vuodelta, mutta Pelicansin edellinen syysvire oli neljä vuotta sitten. Tosin eilinen tappio jumboehdokas SaiPalle saattaa hieman verottaa katsojia.

Mielestäni on loistava tilaisuus lahtelaisille huomenna näpäyttää jalkapallotoimittajia yms. siitä mikä on kaupungin ykköslaji.

Eiköhän tämä ollut jo selvää ennen ottelun tai edes kauden alkua... No tänään se nähtii. Molemmilla jokkueilla kiinnostavat seurat Hesasta vastassa ja yleisöä oli Isku Areenalla n.4 kertaa enemmän kuin yleisuhrheilukentällä. Kertoo varmaan kaiken.
Tarkkaa tietoa ei yleisömäärästä pallon puoleta ole, mutta ei siellä tv kuvan peruusteella voinut hirveest yli 1000 olla. Näin myös pelissä ollut kaveri sanoi. Isku Areenalla sensiaan oli reilu 4000 katsoaa...

Jason26
17.09.2005, 21:43
Tarkkaa tietoa ei yleisömäärästä pallon puoleta ole, mutta ei siellä tv kuvan peruusteella voinut hirveest yli 1000 olla. Näin myös pelissä ollut kaveri sanoi. Isku Areenalla sensiaan oli reilu 4000 katsoaa...

Tarkka yleisömäärä jalipallon puolella oli 1303 eli reiska kolme kertaa enemmän oli kansaa kerääntynyt katsomaan lätkämatsia.

Zago
17.09.2005, 21:53
Oli varmaan paskin peli mitä oli koskaan Jokereilta nähnyt. Filppula kyllä yllätti positiivisesti. En nyt tarkoita ainoastaan maalia. Ilari antoi pari hyvää niittiä ja muutenkin sai tilanteita aikaan hyökkäyspäässä.

Lepistö sai kiekon naamaansa jo pelin alku puolella ja joutui paikattavaksi. Enää sen jälkeen häntä ei kentällä näkynyt. Viidellä pakilla siitä sitten jouduttiin pelaamaan.

Kuusistolla yksi hyvä maalipaikka, jonka hän kuitenkin missasi vetämällä ohi kiekosta.

Goehring pelasi mielestäni ihan kiitettävästi, mitä nyt voi sanoa puolentoista erän perusteella. Yhden läpiajon hoiti hyvin. Nolla tuli aika helposti.

Toivolalle olis kyllä saanut antaa kolme tähteä ottelusta. Varis saa 2+10 aivan samanlaisesta tilanteesta, joka oli hetkeä aikaisemmin tapahtunut, vain osapuolet olivat vaihtuneet. Muutenkin aika heppoisia vihellyksiä.

No joka tapauksessa Pelicans oli tänään hyvä tai ainakin parempi kuin Jokerit. Niemi oli erityisesti tulessa.

Shejbal
17.09.2005, 22:17
Paulsson oli tänään kyllä vedossa. Kaksi maalia tuli, mutta paikkoja oli ainakin pariin lisämaaliinkin. Ensimmäisessä erässä Mackan heitti todella upeasti puolittaisessa läpiajossa mailan jalkojensa välistä ja yritti tavoitella Jokerimaalin vasenta kulmaa, mutta hieman meni ohi. Todella hieno kikka, varsinkin siitä vauhdista. Harmi, ettei kyseistä tilannetta tullut TV:stä uusintana sillä se olisi ollut näkemisen arvoinen. Hieman vaikea selostaa sitä näin sanoin.

Jos jotain parannettavaa pitää hakea, niin Lopin olisi kyllä pitänyt tehdä ainakin yksi maalin niistä lukuisista paikoista. Myös ylivoimapeli oli surkeaa ja jäähyjä vieläkin liikaa, ainakin ensimmäisessä erässä. Myös Kauppi oli tehdä pahan taktisen peluutusvirheen laittamalla ylivoima tilaanteessa kentälle neljä hyökkää ja yhden puolustajan, vaikka Pelicansilla oli kahden maalin johto ja peliä oli pelaamatta vain n. 7 minuuttia. Jokerit pelasi siinä vaiheessa alivoimaansa jo pienellä riskillä ja Pelicansilla oli käydä kylmät omassa pääsään. Onneksi Kauppi huomasi nopeasti virheensä ja vaihtoi Koposen tilalle Gladin pelaamaan loppuja ylivoimatilanteita.

Niemi oli tänään(kin) todella hyvä ja ansaitsee peliaikaa jatkossakin. Ei ole Helasella helppotyö jos mielii takaisin ykkösveskariksi.

Koko illan kruunasi kotiin tullessani tienposkessa seissyt poliisien pysäyttämä Jokereiden fanibussinrousku täynnä apean näköisiä Jokerifaneja.

Jack Daniel's
17.09.2005, 22:17
Ottelun ainoa positiivinen asia Jokerisilmin katottuna: Karl Göehring! Bravo! Loistaba esitys!

Hatuntnosto Pelicansille! Lahdessa osataan pelata kiakkoa! Todella hyvä esitys tänään! Pelikaanikin on asia!

Enemmän pelistä, kun pää on selvinnyt.

Elton
17.09.2005, 22:29
Lahtelainen kaverini raportoi hieman pelsitä ja totesi että kentällä oli sekavin Jokerit pitkään pitkään aikaan. Jos ne vähät positiivisuudet ensin Jokereista niin uusi häkkäri oli kuulemma ihan pelimiehen oloinen,Pelikaanien Paulsson oli hyvä samoin koko Kaani lauma.

Jokereista hän ihmetteli Virtaa sekä superhankinta Mapletoftia joka oli kuulemma ketjuineen todella heikko. Totesi että Kaanit pelaa juuri niin hyvin kun materiaali antaa myöten ja Jokereissa surffaa muutama todellinen turisti.

No eiköhän tuo omanpään pelaaminen rupea paranemaan kun Kanki,Järventie ja Kantee tulevat mukaan .

edit. Kaanien Niemi pelasi todella hyvän pelin.Hyvä löytö mestiksestä!(no Kauppi tuntee omansa)

Kyllähän tuo sekavan oloista oli puolin ja toisin. Pelsuille kiekko pomppi paremmin ( 1. ja 3. maali) meillä ei säkää maalipaikoissa vaikka pari luotiinkin.

Välillä peli oli varsin sekavaa ja molemmille joukkueille tuli suvantovaiheita, Jokereille huomattavasti enemmän, Jokereiden peli oli paikka paikoin aivan sekaisin. Eivät pystyneet pitämään viisikkopeliä kasassa ja henkilökohtaisia virheitä tuli liukuhihnalta.

Jokereiden +/- tilasto:

+ Karl Goehring, Jokereissa on ollut kahdenlaisia veskareita, sellaisia joiden ollessa maalissa, nousee tuskanhiki otsalle heti kun vastustaja pääsee hyökkäysaluelle ( Duffus, Helanen, tänään Hallikainen) ja sitten on ollut semmoisia veskoja joiden kohdalla voi vaikka syödä hodaria katsomossa rauhallisin mielin vaikka vastustaja pyörittäisi vartin hyökkäyspäässä ( Sulander, Nurminen, Lehtonen, Thomas) Hieman suppea on vielä tuntemus tietysti Kallesta, mutta kyllä minä tänään olisin voinut hodaria katsomossa mussuttaa ( myydäänkö Lahden hallissa edes niitä?) Pieni, nopea, sähäkkä, hyvä mailan käyttäjä (mm. kaksi purkua av:lla)

+ Ilari Filppula, Jokereiden paras pelaaja tänään, maalin lisäksi, hyvää liikettä pari taklausta ja syötönkatkoa, muutama näppärä kikka.

+ Arto Kuki, hieno syöttö maaliin ja muutenkin vahvaa peliä.

+ Tomek Valtonen, tutun hyvä, vauhtia, taklauksia, maalikaan ei ollut kaukana.

+ Paka, Dalla ja Toke, ei mitään huikeeta loistoa, mutta ihan ok ilta.

- Viisikkopeli, ei ollut nähtävissä tänään kuin hetkittäin.

- Puolustajat, kaikki muutaman kerran pihalla, toiset enemmän, toiset vähemmän.

- Ulkomaalaisvahvistukset, paitsi Kalle, Mapletoft ja Harkins olivat ok, mutta ok ei riitä ulkomaalaisvahvistukselle, hänen täytyy olla hyvä tai loistava, tuoda jotain lisäarvoa joukkueeseen. Tänään herrat eivät sitä tuoneet!

- Hallikainen, minun mielestä jampalla on tekniikassa paljon hiomista, kun Joonas pudottautuu polvilleen, menee hänen koko kroppansa jotenkin lukkoon eikä jalat eikä kädet liiku, jäässä ollessa todella hidas ja kankea. Jotenkin tuntuu, että hän nojaa liikaa taaksepäin perhosasennossa?

Propsit vielä Jokereiden faniryhmälle, Jokerit hävisi kaukalossa, mutta katsomossa pistitte Lahtelaiset taas siltaan!

Illan hauskuutuksesta vastasi kuitenkin Lahden faniporukka. Aina kun Pelsut sai jäähyn, alkoi fanijoukkio huutamaan: "Tuomari juoksee matsin jälkeen, tuomari juoksee matsin jälkeen!" Jos olisi ollut läppäri mukana, olisin käynyt hakemassa snagarikojusta kupin kahvia ja kaatanut ne näppikselle!

LaCew
17.09.2005, 22:35
+ Ilari Filppula, Jokereiden paras pelaaja tänään, maalin lisäksi, hyvää liikettä pari taklausta ja syötönkatkoa, muutama näppärä kikka.


Itse kiinnitin jo Ärrä Cupissa huomiota Filppulan peliin. Taitavia harhautuksia ja hyvää pelinlukua, mutta siitä palkkiona paikka nelosketjussa? Näiden kahden pelin perusteella (ei tietysti kovin kattava mäkemys) en voi kuin ihmetellä, miksei vastuuta tule yhtään enempää.

jykke
17.09.2005, 23:20
Kertokaahan joku paikalla olija miten puskista liigajoukkueeseen noussut Mikko Heiskanen pärjäsi Kakon parina? Ainakin kokoa tuntuisi löytyvän ja yhden kakkosen oli 1. erässä väkivaltaisuudesta saanut.

buoy
17.09.2005, 23:21
Tänään ei sitten ollut yllätyksiä, kun kaikki kolme osui (Pelsut, SaiPa ja Blues - singleinä tietty). Illan pelistä sitten. Leiman koko ottelulle antoi eräänlainen tyhmyys. Hallin istumapaikkojen suunnittelu on jäänyt vähän köykäiselle tasolle, kun pääkatsomon alariveiltä näkee vain puolet kentästä ja toinen invapaikka on suoraan vierasjoukkueen fanikatsomon takana. Ei sitten tullut kellekään aikaisemmin mieleen, että vierasfanit saattavat eläytyä peliin, eivätkä aina malta istua kuin virsiä veisaten.

Kotijoukkuetta viime kausina vaivannut todella heikko purkutyöskentely vaivasi ajoittain tänäänkin. Tuntuu vähän tylsältä katsoa, kun hätäri jää vastustajalle, eikä alivoimallakaan tahdota saada päätyyn asti. Jokereiltakin löytyi tyhmyyttä, joka osaltaan Pelicansia auttoikin. Mieleen jäivät ainakin seuraavat:
- ensin oma joukkuekaveri pelaa Lepistön pois
- sitten päätyyn lähetetty hätäripurku hidastetaan Paulssonin ulottuville ja 2-0
- Petri Varis otti pari tyhmää jäähyä

Tämän verran pelistä ymmärsin.

LaCew
17.09.2005, 23:28
Kertokaahan joku paikalla olija miten puskista liigajoukkueeseen noussut Mikko Heiskanen pärjäsi Kakon parina? Ainakin kokoa tuntuisi löytyvän ja yhden kakkosen oli 1. erässä väkivaltaisuudesta saanut.

Ei Heiskaset juuri kentällä esiintyneet, joten tästä ottelusta on vaikea sanoa mitään. Isokokoiselta peruspakilta vaikuttaa, joka ei ole kovin nopea luistimilla.

Kahdeksannen pakin paikasta taistelevasta kolmikosta (Myllyoja, Forsström, M.Heiskanen) Heiskanen on pärjännyt ehdottomasti parhaiten.

Rademoottori
18.09.2005, 00:17
...
Kotijoukkuetta viime kausina vaivannut todella heikko purkutyöskentely vaivasi ajoittain tänäänkin. Tuntuu vähän tylsältä katsoa, kun hätäri jää vastustajalle, eikä alivoimallakaan tahdota saada päätyyn asti.
...


Tuo sama havainto huonosti suunnatuista tai heppoisista "toivotaan-toivotaan" purkukiekoista on ärsyttänyt minuakin. Kiire on niin kova että kunhan johonkin päin saadaan kiekko lääpäistyä (yleensä vastustajan hanskan tai mailan ulottuville siniviivalla ja vastustajalla myllytys jatkuu eikä päästä vaihtamaan) GRRR...

Kolmannessa erässä tapahtui jotain jossa Lasse Jämsen loukkaantui. -Tapahtuiko Jämyn loukkaantuminen tilanteessa jossa Tomek Valtonen sai jäähyn estämisestä?
Pahimmoiksi jäi se tilanne näkemättä kun seurasin sillä hetkellä Pelsujen ylivoimapeliä. -Näkikö kukaan mitä siinä kontaktissa tapahtui?
Kiinnostaa tietää kun huomiseen Etelä-Suomen Sanomien peliraporttiin ei aina parane luottaa... kun siellä jo pelaajien nimetkin ovat usein vääriä esim. kuvateksteissä =)

Eisenhower
18.09.2005, 10:06
Kolmannessa erässä tapahtui jotain jossa Lasse Jämsen loukkaantui. -Tapahtuiko Jämyn loukkaantuminen tilanteessa jossa Tomek Valtonen sai jäähyn estämisestä?
Kyllä. Järjetön kiekottoman miehen tööttääminen laitaan. Jämyltä olkapää pois paikaltaan ja taas pitkä sairasloma. Elämä on... ja Tomek.

Valtosen päivä oli muutoinkin sysimusta. Hän oli se "jokeripakki", joka kuoletti kiekon 2-0 -maalissa Paulssonin ulottuville. Olli Julkusen syöttö olisi muutoin mennyt pitkäksi.

Kaaneista hienointa oli Paulson-Loppi-Julkunen -ketjun tekeminen. Samoin nuoret järjestivät pari mahtavaa karusellia Jokeri-alueella. Niemi on Pelicansin ykkösveska. Nyt sen voi viimeistään sanoa ääneen.

Jokereista Sami Lepistö oli vakuuttava loukkaantumiseensa asti. Hallikaista en yhdestäkään maalista menisi sormella osoittelemaan. Myös uusi SS-pygmi Göring on selvästikin pelimies ja tulee varmasti pelaamaan Jokereille pisteitä.

Ike

duud
18.09.2005, 10:43
Jeps, Lahdessa tuli käytyä ja mukavaa oli. Tosin jatkossa pitää ottaa hallin avaamisaika tarkemmin selville. Tuli meinaan katseltua nuorten matsia Pelicans-Kärpät, fudista FC Lahti-HJK eka puoliaika. Täytyy sanoa, että FC:n fanit saivat huudoillaan lahkeet lepattamaan. Ukoista tosiaan lähti ääntä.

Itse main event olikin sitten mukava huipennus sekoiluuni aurinkoisessa Lahdessa. Peli oli jokseenkin sekavaa, mutta kylläkin viihdyttävää. Reipasta yrittämistä puolin ja toisin, virheitä ja onnistumisia. Hyvinkin mielellään tuollaista katselee, vaikka omat tappion kärsivätkin. Jostain kummasta syystä se ei vituta ollenkaan. Kiitokset tuosta kuuluvat osittain myös katsomon 305 rivin 7 mukaville lahtelais heeboille.

Omien pelistä jäi hyvänä mieleen:

-Hyvä yv-pyöritys, mutta miksi ihmeessä eka veto tulee vasta kun yv:tä on pelattu 1.31? Eikö voisi edes yrittää? Lisäksi pakkopeli av:llä kolmannessa erässä alkoi jo naurattaa minua sekä lahtelaisiakin.

-Niinimäen Jesse pelasi mielestäni mukavan pelin. Pelätystä fleguilusta ei ainakaan näkemissäni tilanteissa ollut tietoakaan. Hyvää yritystä, syöttöjä ja tilanteiden luomista. Jessestä on iloa jatkossakin.

-Veskareista sen verran, että paljon rauhallisemmin mielin sai olla kun Goehring tuli peliin mukaan toisessa erässä. Ei tosin Hallikainenkaan huono ollut. Nähdyn perusteella veskari osasto voip olla kuosissa. Katellaan jatkossa. Pelicaners veskarin toiminta ei kyllä sitten moitteen sijaa ei anna ollenkaan. Niemi ( who? ) pelasi todella rauhallisesti kokopelin, eikä kiekot kimpoilleet torjunnoista. Ohjasi nurkkiin tai liimasi kiinni. Hyvä peli.


Ei ollut huikeaa näytöstä eilinen ottelu, mutta tykkäsin kuitenkin kokonaisuudesta. En siis pelillisesti, vaan perhanan mukava päivä oli mulla Lahdessa. Erityis kiitos Jokerien faniryhmälle. Toitte hyvää fiilistä peliin ja välillä hoilaaminen sai ihan ääneen nauramaan. Hyvä meno! Kiitos.

-duud-

Moonchild
18.09.2005, 11:09
Hieno peli oli kyllä, joskin kolmas erä oli mitä oli, mutta eipä se paljoa enää haittaa. Ainoana todella negatiivisena asiana oli tuo Jämyn typerä ja turha telominen. Aivan pimeä temppu Valtoselta. Itse en voi sietää mitään selkään ajamisia, etenkään tilanteen ulkopuolella. Tuon jälkeen näytti kuin Helenius olisi jo kysellyt, että "kuka se oli?". Olisi kyllä minun puolesta Valtonen ansainnut opetuksen tuon jälkeen. No, nyt on sitten Jämy taas poissa kuvioista pois ties miten kauan, ja kausi enemmän tai vähemmän pilalla. Juuri kun näytti, että kaveri oli saamassa taas juonesta kiinni.

Muuten pelin paras sälli oli mielestäni kahden maalin Paulsson. Aivan jäätävää peliä, tuo takavasara kikka läpiajosta täydestä vauhdista oli todella upea. Piru kun olisi mennyt maaliin, niin olis yksi kauden TOP5 maaleista jo nähty. Hyvä, että tässäkin liigassa nähdään silloin tällöin tuollaisia suorituksia. Muutenkin todella hyviä kuvioita, pari kertaa kaveri kiemurteli monen Jokeri pelaajan läpi kiekon kanssa aivan ihmeellisesti. Joskaan Jokeri miehet eivät aina tehneet mitään suunnatonta vastarintaa, mutta ei se olisi silti kaikilta onnistunut. Kaikkiaan tuo Paulssonin kiekon hallinta ja kuljetus on todella mukavaa katsottavaa. Kiekko pysyy lavassa todella hyvin ja kädet ovat niin sanotusti pehmeät. Mielenkiintoista nähdä kaverin suorituksia rankkarikisoissa.

Toinen ratkaisu pelaaja oli luonnollisesti Niemi. Helasella ei ole mitään asia maaliin jos kaveri pelaa edes puoliksi noin hyvin jatkossakin. Todella rauhallisia koppeja, ja kiekot eivät pomppineet.

Nuoriso ketju pelasi myös jälleen loistavasti. Santavuori pääs kaksi kertaa yrittämään tuota bravuuri kikkaansa, ja toisella kerralla olin jo varma, että nyt menee, mutta kiekko pyörähti lavassa ja veto jäi torsoksi.

Jokerien peli oli minusta ainakin ihan mukavaa katsottavaa. Kiekkoa kuljetettiin paljon ja peliä rakennettiin. Aika saman tyylistä kuin Pelicansilla, joskin noita puolustuspään karkeitä virheitä tuli paljon enemmän. Näihin peli oikeastaan ratkesikin. Alussa Jokereiden vauhti oli suorastaan pelottavan hyvää, mutta onneksi se laski huomattavsti kolmatta erää kohti. Ylivoimalla Jokerit sai pelin myös monesti hyvin pyörimään, mutta ratkaisut olivat melko kelvottomia. Muutamia suoraan syötöistä vetoja tuli, mutta Niemi koppasi nämä hienosti. Maalin eteen tosin kukaan mennyt, ainakaan silloin kun Helenius oli siellä.

Jack Daniel's
18.09.2005, 11:43
No, nyt voisi kirjoitella vähän lisää ottelusta.

Aloitetaan Jokereista:

- Ihan vauhdikasta peliä ja kiekkoa pyrittiin kontrolloimaan. Silti, puolustus on edelleen ajoittain pahasti tuuliajolla. Pelicans sai ottelussa ainakin 3 puhdasta läpiajoa, ei olisi tullut kuuloonkaan Jortikan aikana. Jokerit teki hemmetin monta vaihtovirhettä, jonka vuoksi Kaanit pääsi vastaiskuihin.

- ylivoima pyöri ihan kivasti, mutta saahan sitä toki laukoakin. Ja kun lauottiin, oli laatu todella heikko. No, tämä parantunee kauden edetessä.

- Maalivahtiosastolla ei huolta ole. Eilisen perusteella Goehring täyttää paikkansa ja Hallikainen on ihan ok backup.

- Aivan käsittämättömiä jäähyjä kolmannessa erässä. Virralla napsahti päässä lopussa ja hän huitaisi pelicans-pelaajalta jalat alta. Miksi? Eikö Wade sittenkään saa porukkaa kuriin silloin kun pitäisi?

Oli kyllä pakko nostaa hattu päästä summerin soidessa Pelicansin esitykselle. Todella hieno esitys, varsinkin maalivahti Niemeltä. Hän piti Pelicansia pystyssä varsinkin avauserässä. Muutenkin Pelicansin peli oli liikkuvaa ja hyvää. Täydellinen muodonmuutos viime kauteen nähden. Tällä kaudella Pelicans ei ole heittopussi liigassa, se on varma. Marcus Paulsson oli pirun vaarallinen jatkuvasti kentällä ollessaan. Taitaa olla yksi liigan nopeimpia luistelijoita ja kiekkokin pysyy lavassa kiitettävästi.

Katsomon puolella Jokerifanit otti hallin haltuun tyylikkäästi, joskin eivät 100%.
Kaikki eivät kannustukseen yhtyneet varsinkaan alariveillä. Menkää itseenne, hyvät ihmiset!

Ihan kiva reissu, viina oli hyvää, poliisit tarjosivat oman koomisen pläjäyksensä paluumatkalla. Lahti on oikeusvaltio.

SS#31
18.09.2005, 11:47
Voisiko joku kertoa, miten Ilari Filppula pelasi eilen? Onko huomattavissa, että Alatalon koulussa on tapahtunut jotain kehitystä?

Mielikuvitushahmo
18.09.2005, 11:55
Toinen ratkaisu pelaaja oli luonnollisesti Niemi. Helasella ei ole mitään asia maaliin jos kaveri pelaa edes puoliksi noin hyvin jatkossakin. Todella rauhallisia koppeja, ja kiekot eivät pomppineet.

Jaaha, Helanen on vaihteeksi jäämässä kakkosmolariksi.

Jack Daniel's
18.09.2005, 11:56
Voisiko joku kertoa, miten Ilari Filppula pelasi eilen? Onko huomattavissa, että Alatalon koulussa on tapahtunut jotain kehitystä?

Unohtui mainita Filppula tuossa edellisessä tekstissä... Oli Jokerien paras Goehringin ohella. Taitava ja ilmeisesti Alatalon koulussa on tarttunut hieman varttakin mukaan. Pääsisi vielä enemmän oikeuksiinsa paremmassa kentällisessä. Nyt hän joutuu taistelemaan rouhijakentässä ja siltikin tehnyt jo 2 maalia.

BTW, rouhijoista tulikin mieleeni, että Arto Kuki liikkuu nyt selvästi paremmin kuin kertaakaan viime kauden aikana.

Jack Daniel's
18.09.2005, 17:30
Huvittavaa sinänsä, vaikkei siinä kyllä mitään hauskaa olekaan, Jokerit pelasi eilen puolet ottelusta neljällä puolustajalla: Latvala, Martikainen, Konttinen, Kalteva... Arto Koivisto joutui pelaamaan pakkina. Eli sinänsä ei mikään ihme, että puolustus vuoti ajoittain pahastikin. Mikä Samuli Jalkaselle muuten tuli? Ei muistaakseni ollut kentällä eikä edes vaihtopenkillä 2.erästä lähtien?

Dvozak
18.09.2005, 19:34
Tapahtumarikkaat 2 erää näin eilen. Jälkeenpäin katselin yleisömäärää ja kerrankin osui neljätuhatta päätä samaan aikaan halliin hyvän kotijoukkueen kanssa!

Harmitta ettei Pelicans tehnyt enempää maaleja, mutta kyllä Jokeritkin tuhlaili muutaman paikan. Niemi maalilla oli minunkin mielestäni ottelun paras pelaaja ja Paulsson pelasi todella hyvän ja hauskan näköistä kiekkoa. Koko Lopin kenttä oli eilen sillä tasolla mitä harjoitusotteluissakin totuttiin näkemään. Tuostakuin vielä parannetaan viimeistelyä ja Julkunen alkaa taas viljelemään niitä hänen tyylilleen tärkeitä järisyttäviä pommeja niin kyseessä voi olla liigan tämän kauden sensaatioketju.

Hyvä huomata näin jälkeenpäin, että Pelicansille riitti tässä ottelussa voittoon "vain" kolmen kentällisen hyvä panos sekä mukavasti toiminut alivoima-peli. Jokerit näytti tai siitä tehtiin yllättävän aseeton. Kotijoukkueen näkymättömin hyökkäyskolmikko oli Koposen ja Saaristen veljesten. Jussi pelasi kyllä hyvää alivoimaa. Jessen saattaisi ehkä siirtää tuleviin peleihin takaisin Bobin ja Dogin vierelle (varsinkin kun Jämyllä kävi taas paska tuuri).

Heinon kenttä sai hienoa pyöritystä aikaan Jokeri-päätyyn, tosin välillä oltiin pulassa omassakin päädyssä.

Pelicans ansaitsi voittonsa todellakin. Toivola vihelteli välillä mitä sattui, tosin aika tasapuolisesti.

JHag
18.09.2005, 23:17
Täysin malttamattomana hiippailen tämän teurastuksen jälkeen katsomaan Jokeri-osiota, minne lienee aivan varmasti jo avattu ketju nimeltä "Jokerit 05/06 - kaikkien aikojen floppi/floppien äiti" tjsp. Ei herranjumala, tuon hintaluokan joukkue on ryssinyt liigakauden jo nyt! 2 ottelua takana ja yhteensä vain 2 pistettä! Hävetkää Ilmalassa ja jokerien toimistossa! Repikää kausarinne, heitelkää maksalaatikkoja jäälle. Joukkueenne on häpäisty. Vaikka eri joukkuetta kannatankin, muistan hyvin kuinka ennen Jokereissa oli kaikki paremmin. Vanhat kunnon Mäkisen ajat - minne ne ovat kadonneet? Puheet Jokereista taitojoukkueena ovat myytti, mitä muutama sinihuurulasinen fani yhä pitää yllä. Kaiken lisäksi Jokereista ei ole ollut stadin paikallisissakaan mitään vastusta enää vuosiin ja taitoa mittaavien pörssienkin voitot ovat tosiasiassa Hiiroksen ajoilta. Jos joku jokeri on vienyt sen jälkeen pistepörssin, maalipörssin tai syöttöpörssin, se on väärin voitettu, eikä sitä siis lasketa mukaan. Ennen pistepörssit voitettiin paremmin! Outoa, että tällaiseen brändinraiskaukseen ei puututa, tämä on sentään urheilusarja, missä jokaisen seuran pitää voittaa kaikki ottelunsa aina, sillä menestys mitataan vain tuloksin. Jokerien dilemmaa kuvaa hyvin heidän kahden edellisen kautensa valmentaja, Artukaisten Nils Gustafsson eli Hannu Jortikka; ei muisteta yöstä mitään ja kengät ovat kadonneet. Ei ihme, että Jortikka saikin nyt jo hukkaamaansa kenkää Jokereista, joka jatkaa taaperrustaan valmentajanaan ilmeisesti suojatyöpaikan kuitannut ex-pakkinsa. Skandaalimaista! Uskomatonta! Maa on täynnä ammattitaitoisija valmentajia ja tämä sisäänpäinlämpiävä klikki ottaa ruoriin oman ex-pelaajansa. Mitä näemme seuraavaksi? Omistajan pojan kakkoskentällisessä? Jokerien ongelmien juuret piilevät siinä, että seuran kaikki valta on kasattu pienelle klikille; Harkimo, delaChapelle ja Virmanen, joista viimemainittu on sentään joskus viihtynyt luistimillakin. Nämä ukkelit pitävät Jokereita omana leikkikehänään vavahduttavan ikävällä tavalla. Muita osakkeenomistajia ei nähtävästi kaivata. Kaikki muut Suomen 13 liigajoukkuetta ovat kuin mitä tahansa isoja osakeyhtiöitä, joissa valta on jaettu laajasti ja tarkkaan. Harri Lintumäkikin on ohjannut HPK:ta vasta 38 vuotta. Ottakaapa oppia! Jääkiekko on Suomessa valtava bisnes ja kaikki tietävätkin liigajoukkueen pyörittämisen olevan sunnaton rahasampo. Jokainen kiekkoseura Suomessa takoo miljoonavoittoja kausi kauden perään ja siksikin Jokerien klikin toiminta on melkoisen vastenmielistä. He rahastavat ja raiskaavat aikoja, jolloin urheilu oli vielä pyhää ja Pervitin rautaa.

Loppuun haluaisinkin todeta, että kaikissa muissa kiekkoseuroissa kuin Jokereissa asiat ovat paljon paljon paremmin. Kaikki muut saavat vahvistuksia koko ajan solkenaan ja muilla on myös kivemmat paidat ja paremmat hallit. Kenelle tätä pelleilyä tehdään? Sille inhottavalle ugh-ugh -fanikatsomolleko? Sisäpiiri kähmii siis noin kolmen aktiivin taustahahmon boostaamana kaikessa rauhassa kun moni meistä haluaisi nähdä taitojokerit omaa joukkuettaan vastassa. Jossa siis kaikki on paremmin. Eihän jokereilla ole utj:täkään! Ilman sellaista kukaan seura ei ole pärjännyt ikinä missään.

Olette ryssineet tämän kauden Jokerit. Hävetkää.

Jack Daniel's
18.09.2005, 23:23
Tähän ei ole lisättävää, JHag. Wadelle kenkää, Masalle kenkää, kaikille kenkää! Jumalauta, viime kauden jumbo voitti meidät! Tämä kausi ei ole edes kaikkien floppien äiti, sillä senhän tittelin on rakas naapurimme jo itselleen saanut. Meillä sentään on kaikkien aikojen kovin joukkue, koskaan, ikinä, missään. Kausari on jo revitty.

bozik
18.09.2005, 23:32
Tämä kausi ei ole edes kaikkien floppien äiti, sillä senhän tittelin on rakas naapurimme jo itselleen saanut.Hävittiin siis sekin.

Kausari on jo revitty.Onko se tuo muovinen, josta jäi ihmeellinen möykky stökikseen ?

Vaan eipä se auta. Jo ennen matsia tiedettiin, että Lahdessa harvoin Jokerit hilluu. Joku siinä vain on. Voisivatko Kaanit siirtyä vapaaehtoisesti divariin ?

Silti iso peukku Kaaneille, pelikin oli ilmeisesti hyvä ja mikä tärkeintä, kiekkomiehenä lämmittää se, että näytitte mikä se kylän suuri urheilulaji on ! Kumarrus x 4000.

lunar
18.09.2005, 23:37
Ei helvetti, me on hävitty tää kausi. Pitäisikö mennä vapaaehtosesti mestikseen? Voiko sieltä pudota?

JjZz
19.09.2005, 12:57
Kyllä se nähtiin jo harkkamatseista, että jokereista ei ole mihinkään. nämä pelit ovat juuri niitä, joista voi päätellä koko loppukauden suunnan

JHag
19.09.2005, 18:29
Kyllä se nähtiin jo harkkamatseista, että jokereista ei ole mihinkään. nämä pelit ovat juuri niitä, joista voi päätellä koko loppukauden suunnan

Hyvä pointti! Mikkelissä Jokerit hävisi HIFKille, joka on loistavassa alkukauden vedossa! Kannattaa käydä katsomassa, kuinka HIFKin omat fanit riemuitsevat. Nyt varmaan ottaa pattiin? Olen kerännyt tähän luettelon joukkueista, jotka ovat voittaneet kultaa jossain kotimaisessa palloilusarjassa syksyn kahden ekan matsin mentyä poskelleen esimerkiksi kahden tasurin tai yhden voiton/yhden tappion verran:

-

Ei tule mieleen, ainoastaan Zimbabwen fudisliigassa on nähty tällainen ihme ja sekin johtui siitä, että alkukauden dyykannut joukkue koostui kannibaaleista, mikä söi vastustajia aika rankasti kevään mittaan. Jokerien todelliset katsojaluvut ovat noin 2-6 maksanutta henkilöä per matsi ainakin, jos joukkueen veroilmoitusta uskoo. Jokerit on kasannut pelaajapakettinsakin täysin väärin. Muut joukkueet tekevät näin: 4 ulkomaalaispaikkaa + kotimaiset tähtivahvistukset lyödään kiinni jo hyvissä ajoin keväällä, maaliskuun tietämissä. Pelaajat ovat maailman huippuja ja lisäksi niin hyvin valikoituja, että kukaan heistä ei lähde NHL:ään. Keneltäkään muulta ei lähtenyt pelaajia, vain Jokerit sössi tämänkin. Kun tammikuu lähenee, tehdään näin: kuunnellaan fanien vaatimuksia ja napataan 4 ulkomaalaista huippua lisää. Yhtäkään ei päästetä pois. Näin esimerkiksi HIFKissä tullaan käymään keväällä mielenkiintoista keskustelua: Onko tänään pakko jättää Iginla ulos kokoonpanosta kun Sakic ei ole saanut pelata vähään aikaan? Ja nappaako tämä Santalan Tommia päähän niin paljon, että hänen on annettava tilaa Tuomo Ruudulle, joka ei ole mahtunut jengiin viiteen matsiin? Jokereissa tullaan miettimään ensi keväänä, että ostaisikohan joku Mapletoftin ja oliko tämä Göring oikeasti pohjoisamerikasta? Saksaa se puhui koko ajan ja katosi tammikuussa kuin pieru Saharaan epäselvän ratsastusonnettomuuden varjolla loukattuaan "nivusensa" läheisessä metsässä, ihan Sandiksen kassujen tuntumassa. Hankkikaa nyt herranjumala edes utj.

Miten muuten Pelicans pelasi? Oliko 1-kenttä viiltävä ylivoimissaan? Näkyikö Nupea a) katsomossa vai a:n kanssa katsomossa? Raportteja odotellessa, Lahtea jälleen kerran ylistäen. Ihmeellinen urheilukaupunki, joka oikeasti tekee kovaa duunia kiekkosarallakin. Vielä joskus! Trust me.

Moderaattorit
20.09.2005, 00:02
No niin, kun keskustelu on siirtynyt jo aivan muuhun kuin otsikonmukaisen ottelun tapahtumiin, on aika sulkea tämäkin ketju.

Moderaattorit