View Full Version : HIFK - Ässät pe 16.9.2005
Shamaani
15.09.2005, 23:49
Vielä ei ketjua avattu, joten tehdään se nyt.
Eli ajoissa paikalle ja äänijänteet kuntoon ensimmäistä kotivoittoa todistamaan.
Matsin ohella seuraavaa:
Jäähallin ovet avataan jo klo 17.00. Main Streetillä on ohjelmaa klo 17.50 alkaen. Luvassa on ainakin HIFK:n Cheerleader Show, Pentti Matikaisen, Harri Tuohimaan ja Doug Sheddenin kauden alkamiskuulumiset.
Pikaisesti laskettuna tässä thrillerissä kohtaavat runkosarjan nelonen ja kahdeksas. Kotijoukkueen kokoonpanosta poissa Schnappi, joten jonkun muun täytyy muistuttaa Riksmania sopimusten pitämisen merkityksestä. Lostedt?
Jotenkin valjulta tuntuu Ässä-matsi ilman Korpisaloa. Toivottavasti tulee hyvä perjantaivääntö kuitenkin. H-H-H-...h?
Ässät pääsee otteluun paineettomana. Häviö Lukkopelistä nuorelle joukkueelle olisi ollut paha paikka. Nyt voidaan ottaa löysin rantein, toivottavasti ei housuin. Toivottavasti Toivola ottaa suitset pois joltain ottelun loppupuolella, että nähtäisiin edes hieman jotain kähinää. Ihan luottavaisesti lähden tätä peliä katsomaan.
En ollut pk-seudun liiga-avauksessa vaan suuntasin maakuntaan. Teillä näytti tuleen aika paljon maaleja ? Lyhyt vastaus: Vakuuttiko Centomo ? Vai mistä tuo runsaus johtui.
Seuratkaa Ässistä numeroa 18#. Hän oli se joka vuosi sitten jyrääntyi ensimmäisessä vaihdossa Jarkko Ruudun alle. Mies on aika pelimies ja tekijä....
Tänään ollaan paikan päällä katsomossa ja päähuomio tulee keskittymään herroihin nimeltä Tony Salmelainen, Sebastien Centomo (jos pelaa) ja tietenkin J. Karalahti. Paskempi juttu, ettei Schnabel pelaa tänään, odotin erittäin suurella mielenkiinnolla tämän tshekkijätin näkemistä kaukalossa. Kun Hank on vielä Manhattanilla, soisi vaikkapa ihmiskuula Lostedtin paikkaavan Schnappia loorassa.
Taidetaan tähän peliin aika kapealla puolustuksella lähteä. Onneksi saatiin Benysek alkukaudeksi, muuten olisi jo aikalailla paniikki päällä. Jere, Pate ja Beny tulee varmaan pelaamaan sellaiset 25 min mieheen. Todella sääli Schnabelin puuttuminen, jo myöskin viihdearvon kannalta. Toivottavasti IFK tulee näyttämään kotiyleisön edessä paljon taklauksia, se saa aina yleisönkin mukaan tapahtumiin. Paikalla ollaan!
Jos jokunen Ässäkannattaja on vielä ilman lippuja (4 kpl) niin ottaa yhteyttä yhteystietojen kera. Olen noita yrittänyt kaupitella joten nopeimmat ehtii tai sitten ei. Olen tässä koneen ääressä puolesta päivästä eteenpäin. Nyt käymään Bespoon puolella... On pieni joukkio (13 henk.) minkä viereen pääsisi peliä katsomaan.
KARHU III
16.09.2005, 10:40
Nyt on sellainen tunne päällä, että nähdään (tai näette, ne jotka hallille pääsevät) heti eilisen perään toinen tappelu! Ässien puolelta kunnostautuu nuori Komarov ja Hifkistä vastaavasti joku oma nuori, en tiedä ketä. Komarov kävi jo eilen välillä melkoisen lämpinä ja hakikin luggulaista tanssiin, ilman tulosta.
Perjantai ilta ja Hifkin kauden avaus Nordiksella, niin pakkohan siellä jotain kivaa on tapahtua! Maaleja mätetään yhteensä 9kpl ja jompi kumpi vie pisteen enemmän jatkoaikamaalin turvin.
Täältä äkkiä jonnekin.
kukkonen
16.09.2005, 11:08
Odotettavissa taas Jerelle, Benylle ja Saariselle paljon minuutteja. Toivon, että Turunen saisi myös vastuuta. Pelasi eilen varmasti eikä kiekko polttanut lavassa. Niin, ja pitäähän Patelle saada kauden ekat minuutit.Kentällä ja boksissa....tai suoraan koppiin, tervetuloa Pasi/Komarov!!
Odotan vähintään yhtä vauhdikasta peliä kuin eilen, tosin vähemmin maaleja tullaan tekemään puolin ja toisin--->Janne maaliin!!!
Kovia taklauksia, Vihko,Häppölä akselille lisää onnistumisia sekä perjantai-illan huumaa! Ja Laineen Hessulle toivomus: Jatka samaan malliin!!
Ässien ykköskentää on tänään syytä varoa, siellä on näköjään peräti 6 pelaajaa, joista kaksi oikeaa laitahyökkääjää. Kaikki vielä avauskentällisessä. Ainakin SM-liigan sivujen mukaan:
1. kenttä
6 Pasi Peltonen, Vasen puolustaja AK
5 Justin Forrest, Oikea puolustaja AK
21 Marko Kivenmäki, Vasen laitahyökkääjä AK
31 Aki Uusikartano, Keskushyökkääjä AK
8 Kristian Kuusela, Oikea laitahyökkääjä AK
9 Tero Paappanen, Oikea laitahyökkääjä AK
Ässien ykköskentää on tänään syytä varoa, siellä on näköjään peräti 6 pelaajaa, joista kaksi oikeaa laitahyökkääjää. Kaikki vielä avauskentällisessä. Ainakin SM-liigan sivujen mukaan:
Just huomasin saman ja pitikin tänne tulla huhuilemaan, että onkohan tämä Ässien valitsema taktiikka aivan laillinen... No, kaikkeahan kannattaa yrittää. Itse pelistä, niin harmittaa että Schnabel on poissa heti ekasta kotiottelusta. Olisi ollut kiva nähdä äijä tositoimissa. Oliko sen pakko ottaa kuonoonsa Kankaanperältä? On se aika noloa, että Jokereilla on kovempi myllyttäjä kuin HIFK:lla. Hyi!
The Rock
16.09.2005, 11:56
Just huomasin saman ja pitikin tänne tulla huhuilemaan, että onkohan tämä Ässien valitsema taktiikka aivan laillinen...
Me lähdetään ilman maalivahtia heti alusta alkaen jotta perjantai-illasta tulisi kunnon maali-iloittelu sekä ikimuistoinen ottelu. Toivolalla on taktiikat hallussa ja tuolla kikalla sekoitetaan heti kättelyssä Sheddenin pasmat totaalisesti. Henkinen peli on jo alkanut.
Me lähdetään ilman maalivahtia heti alusta alkaen jotta perjantai-illasta tulisi kunnon maali-iloittelu sekä ikimuistoinen ottelu.
Vai niin. Sitten pitäisi poistaa Juuso Riksman avauksesta. Hänenkin nimensä perässä lukee AK.
Voisiko olla niin, että Tero Paappasta ei lasketa pelaajaksi?
The Rock
16.09.2005, 12:00
Maalivahdit:
#30 Tuomas Nissinen, Maalivahti
#34 Juuso Riksman, Maalivahti AK
1. kenttä:
#6 Pasi Peltonen, Vasen puolustaja AK
#5 Justin Forrest, Oikea puolustaja AK
#21 Marko Kivenmäki, Vasen laitahyökkääjä AK
#31 Aki Uusikartano, Keskushyökkääjä AK
#8 Kristian Kuusela, Oikea laitahyökkääjä AK
2. kenttä:
#52 Jesse Saarinen, Vasen puolustaja
#14 Mika Rontti, Oikea puolustaja
#25 Pasi Nielikäinen, Vasen laitahyökkääjä
#42 Leo Komarov, Keskushyökkääjä
#29 Patrik Forsbacka, Oikea laitahyökkääjä
3. kenttä:
#33 Atte Pentikäinen, Vasen puolustaja
#10 Marko Toivonen, Oikea puolustaja
#18 Jesse Joensuu, Vasen laitahyökkääjä
#7 Mikko Rautee, Keskushyökkääjä
#71 Matti Kaipainen, Oikea laitahyökkääjä
4. kenttä:
#24 Juhamatti Hietamäki, 7. puolustaja
#23 Tuomas Takala, 13. hyökkääjä
#37 Juha Kiilholma, Vasen laitahyökkääjä
#22 Matti Kuparinen, Keskushyökkääjä
#32 Petteri Tasku, Oikea laitahyökkääjä
Lähde: www.sm-liiga.fi
* Hietamäki kokoonpanoon Vainion tilalle. Muuten joukkue täysin samassa koostumuksessa kuin millä Lukko kaatui eilen.
The Rock
16.09.2005, 12:01
Vai niin. Sitten pitäisi poistaa Juuso Riksman avauksesta. Hänenkin nimensä perässä lukee AK.
Voisiko olla niin, että Tero Paappasta ei lasketa pelaajaksi?
Silkkaa hämäystä koko touhu. Tällä sekoitetaan IFK:n pakka totaalisesti ja Sheddeniltä sekä Jereltä menevät peliä edeltävät päiväunet vituralleen. Koita siinä nyt sitten pelata kun et ole saanut nukutuksi yhtään. Voitto on jo ovella...
Sledge Hammer!
16.09.2005, 12:04
Voisiko olla niin, että Tero Paappasta ei lasketa pelaajaksi?
Kiitos, kahvi näppikselle jne.
sitten tänään. Eilen kävin Jaffalassa hakemassa alkutunnelmaa. Kovin kaottinen peli. Virheitä liukuhihnalla, mutta mukava yleisilme. Pitänee olla ajoissa hallilla, hakemassa tuoksuja ja makuja, sekä tunnelmaa. Nyt vastaa tuntuu siltä, että syksy alkaa.
Snapin poisjäänti eilisen takia on tietysti ikävä asia. Mies näytti ekassa erässä
hyviä piirteitä, ja tuntuu olevan meille aito vahvistus. Vähän Charan-tyyppinen pelaaja. Yllättävän hyvä luistelu ja liike, sekä kiekonkäsittely, koosta huolimatta.
Saa nähdä saako Basse uuden mahdollisuuden tänään, vai pääseekö Janne tolppien väliin. Olisi toisaalta hyvä nähdä Basse vielä kertaalleen kotikentällä, seuraava mahis on sitten 22.5 Kahvaraa vastaan.
Toivottavasti pojat sai pahimmat alkukohmeet ja paineet pois eilen.
Uskon, että peli on tänään railakasta ja menoa täynnä kotihallissa.
Odotan vesi kielellä tunnerikasta illanalkua.
Tänään on varmaa, että meidän vanhat junnut aikoo kertoa meille,
että he ansaitsevat sen vastuun mikä heille on annettu.
Hirso, Turre, Jone ja Häbä uhkuu varmasti pelihaluja.
Salmelaiset ovat myös näkemisen arvoiset.
Nakki-, mallas-, ja popcorntuoksuja odotellessa....:o)
I'm ready. Let the game start.
HIFK-Ässät 5-3
Voisiko olla niin, että Tero Paappasta ei lasketa pelaajaksi?
Otin pari välipuhelua ja tarkistin asian. Paappasta ei lasketa pelaajaksi ja saa siitä syystä luistella jäällä ihan milloin haluaa. Olet siis aivan oikeilla jäljillä. Se, miten Ässät on saanut tämän asian junailtua on kuitenkin arvoitus. Nerokasta toimintaa! Sääntökirjoista on kait löytynyt joku porsaanreikä??? Onnittelut Ässille loistavasta vedosta!
Edit: Ai niin....ottelu päättyy Lostedt 1 ja Ässät 0. Toivottavasti Cairnsilla on kamera mukana.
HIFK tänään
30 Sebastien Centomo, Maalivahti
31 Jan Lundell, Maalivahti AK
1. kenttä
14 Mikko Turunen, Vasen puolustaja AK
10 Jere Karalahti, Oikea puolustaja AK
19 Turo Järvinen, Vasen laitahyökkääjä AK
27 Janne Hauhtonen, Keskushyökkääjä AK
8 Tony Salmelainen, Oikea laitahyökkääjä AK
2. kenttä
58 Ladislav Benysek, Vasen puolustaja
77 Pasi Saarinen, Oikea puolustaja
29 Arttu Luttinen, Vasen laitahyökkääjä
13 Toni Häppölä, Keskushyökkääjä
4 Kim Hirschovits, Oikea laitahyökkääjä
3. kenttä
61 Patrik Lostedt, Vasen puolustaja
2 Teemu Laakso, Oikea puolustaja
32 Lennart Petrell, Vasen laitahyökkääjä
24 Jermu Porthen, Keskushyökkääjä
12 Joonas Vihko, Oikea laitahyökkääjä
4. kenttä
28 Tobias Salmelainen, Hyökkääjä
15 Miikka Jouhkimainen, Vasen laitahyökkääjä
37 Eetu Holma, Keskushyökkääjä
41 Heikki Laine, Oikea laitahyökkääjä
Jepjep, Lundell siis maalissa, ja taitaa Lostedtkin päästä irti. Voisihan tuon mennä katsomaan.
Niin, ja pitäähän Patelle saada kauden ekat minuutit.Kentällä ja boksissa....tai suoraan koppiin, tervetuloa Pasi/Komarov!!
Taitaa Komarov olla liian pieni ( 166 cm) vastus Patelle, eihän se edes ylety lyömään Patea. Pasia taas on turha hukata Lostedtiin. Pasille ei taida löytyä kaveria tänään(kään). Kun tuo Schnabel taktikoi itselleen pelikiellon (tappelemalla Kankaanperää vastaan) välttääkseen vielä pahemman selkäsaunan. Ehdottaisin Forsbackaa Paten kaveriksi, siitä voisi tulla hyvä, vauhdikas ja iskurikas taistelu.
Itse pelistä vielä. Ifk tullee päälle kuin yleinen syyttäjä ja yrittää taklata kaikkea liikkuvaa. Ässät taasen lähtenee peliin aktiivisen passiivisella vierastaktiikalla heittäen kiekkoa pois omalta alueelta ja pyrkien vastahyökkäyksiin. Paljon vartijoina ovat jälleen kerran maalivahdit. Entinen Ifk-vahti Riksman pelasi hyvän pelin eilen ja sellaista vaaditaan tänäänkin. Ifk:n Centomo ei ilmeisesti vakuuttanut eilen ja Lundell saattaakin aloittaa illan pelissä. Ässät tarvii Ifk:n maalivahdin/maalivahtien apua voittaakseen, jos apuja ei tule Ifk vienee pelin.
Ässät tarvii Ifk:n maalivahdin/maalivahtien apua voittaakseen, jos apuja ei tule Ifk vienee pelin.
Kyllä sitä tulee. Valitettavasti HIFK:n 2,5 miljoonan euron pelaajabudjettiin ei mahtunut ykköskassaria. Ehkä ensi vuonna?
kukkonen
16.09.2005, 12:43
Pienimuotoista kunnioitusta herättää tuo Porilaisten kakkoskentän trio!
Kiva nähdä kuka tuossa toimii rouhijana vai onko kaikki...?
Ja tekeekö Pasi maalin...edelleen toivon Paten tervetuliaistoivotusta..
Shnapi otti hienosti fanit eilen haltuun, ja Pate tuskin haluaa olla "pekkaa pahempi".
Kohta voi lähteä jo hallin suuntaan kahvaa repimään.
Kohta voi lähteä jo hallin suuntaan kahvaa repimään.
Joo kannattaa mennä ajoissa ainakin kolmesta syystä:
1. Cheerleaderit esiintyy ennen peliä!
2. Uudet kausarit ei kuitenkaan toimi ja mattimyöhäiset pääsevät sisään halliin vasta toisen erän alkaessa.
3. KOFF!
kukkonen
16.09.2005, 12:50
Sori OT!
Ajoissa mentävä myös että näkee lämmittelyn...lähinnä Jeren toiminnan.
Yleensähän ainakin ifk:ssa kapteeni on vikana menossa koppiin, mutta ainakin eilen Jere tavoilleen uskollisena poistu ekana.Ei se kyllä mua haittaa... mielenkiintonen/turha seikka vain..
Nielikäinen - Komarov - Forsbacka. Siinä tämän illan voiton salaisuus.
HIFK jyrätaktiikka toi heti kärkeen paikallispelissä tappelun. Shedden aikoo ajaa ilmeisesti harjoituspeleissä totuttua linjaa liigassa. Tykkään! Tosi kukkahattutädit nyrpistävät nenäänsä, eikä liene väärin arvattu, että HIFK on tappeluidensa takia vielä parisen kertaa otsikoissa ja eduskunnassa saakka.
Ässien tuskien taival naapuria vastaan antoi helpottaa eilen maukkaalla kotivoitolla. Nyt on vuorossa vieraspeli heti seuraavana päivänä, mutta sehän ei ammattilaisia haittaa. Ässillä ei ole tällä kaudella mitään menetettävää. Jokainen voitettu peli on huikea asia tuolla nipulla.
Palataan vielä Nielikäinen - Komarov - Forsbacka koostumukseen. Nielikäisen tuntee nyt kaikki, Komarov on vielä nuori alle 170 cm jyrä ja Forsbackakin tehnee nimensä tutuksi kauden aikana liigassa. Tätä koostumusta yhdistää sana "asenne". Asenteella jannut lähtevät lämmittämään HIFK:ta. Uskoisin, että onnistuu kyseinen asia, ja HIFK lähtee mukaan jannujen hiostukseen. Jos ei tässä pelissä tappelua nähdä, niin ihme on.
Peli päättyy 2-4 (Kuusela 2, Rontti & Kaipainen) ja Lostedt vs Nielikäinen 3-5.
Otin pari välipuhelua ja tarkistin asian. Paappasta ei lasketa pelaajaksi ja saa siitä syystä luistella jäällä ihan milloin haluaa. Olet siis aivan oikeilla jäljillä. Se, miten Ässät on saanut tämän asian junailtua on kuitenkin arvoitus. Nerokasta toimintaa! Sääntökirjoista on kait löytynyt joku porsaanreikä??? Onnittelut Ässille loistavasta vedosta!
Edit: Ai niin....ottelu päättyy Lostedt 1 ja Ässät 0. Toivottavasti Cairnsilla on kamera mukana.
Paappasta ei lasketa pelaajaksi ja Lostedt vastaa yksin koko liigajoukkuetta???
Aika hyvin sellaiselta mieheltä, jolla on 1 liigapeli urallaan. Vai olisiko tässä kyse pienestä (ei niin tyypillistä Ifk-faneille) hypetyksestä, malliin kovin, koskaan, ikinä, missään?
Paappasta ei lasketa pelaajaksi ja Lostedt vastaa yksin koko liigajoukkuetta???
Aika hyvin sellaiselta mieheltä, jolla on 1 liigapeli urallaan. Vai olisiko tässä kyse pienestä (ei niin tyypillistä Ifk-faneille) hypetyksestä, malliin kovin, koskaan, ikinä, missään?
Hei...vähän huumorimieltä mukaan! Itse en ole kovin vakuuttunut siitä, että Lostedt osaisi edes luistella, mutta ei se mitään. Viihdettä kehiin!
Jaahas, Ässät pääsee avaamaan tämän(kin) kauden pelaamalla heti toisen pelin perään. Sama taisi tapahtua edelliskaudella, jolloin matkattiin ainoana joukkueena vieraspeliin heti avauskierrosta seuraavana päivänä, muistaakseni Hämeenlinnaan...
Saa nähdä kuinka eilisestä on palauduttu? Ainakin uusien kasvojen kohdalla voi olla että kroppa on hiukan väsy, etenkin Forsbacka irvisti jo eilen ottelun loppupuolella melko iloisesti. Hyppy liigavauhtiin vienee aikansa, se on selvä. Samoin joukkueen toipilaat, joita on melko monta. Kuinka paikat kestää?Kiekko-Pasi ei eilen ollut läheskään parhaillaan, mutta taitaa kuitenkin tänään tsempata pelkällä hulluudella, ottelupaikka/vastustaja huomioon ottaen.
IFK:lla vain kuusi pakkia, joista ainakin yksi mahdollinen suihkukomennusmies. Ei muuta kuin Patrick vs. Patrick heti avauserään! Ässät tod. näk. hyötyisi tästä touhusta. Lisäksi vielä Ässien muita mulkkuja hiillostamaan Karalahti-Saarinen osastoa, niin saadaan homma toimimaan. Tänään on Nordiksella nähtävillä jossei liigahistorian valovoimaisin, niin ainakin yksi ärsyttävimmistä joukkueista. On Rautee, Kaipainen, Nielikäinen, Forsbacka, Komarov jne. Kaikki osaavat olla sangen ärsyttäviä. Erikoinen se on ihmisen mieli, kun omiin tullessa esim. Rautee ja Kaipainen saavat hyväksynnän jo yhden pelin jälkeen, vaikka ennen ovat olleet todella kirottua sakkia. Näin se vaan menee.
Riksman jatkaa maalissa, hyvä hyvä. Ehkä tiistaina Pelicans-matsissa on Nissisen vuoro? Juuso oli eilen itse varmuus, eikä viivalta ammutut nallipyssyt paljoa horjuttaneet kaveria. Ei yhtään holtitonta reboundia, itseluottamus kunnossa. Mailapeli myös hyvää liigatasoa, kuten pelinluku sekä peliin puuttuminen maalintakana ja kulmissa.
Vaikea veikata kuinka tänään käy, koska IFK on välillä uittanut Ässiä kotonaan melko rumasti. Nyt on kuitenkin poissa se tehokas ykkös-yv, joka takaisi Ässien turhauduttua murskalukemat. Lundell on myös itselleni pieni arvoitus? Noussut pikkuhiljaa kelvolliseksi liigavahdiksi, mutta en vaihtaisi Riksmaniin.
Toivottavasti tänään pelataan enimmäkseen tasakentällisin, siinä Ässien eväät. Lukuisat erikoistilanteet syövät taatusti Ässien mahdollisuuksia, sillä IFK on yleensä osannut hoitaa sen osaston. Ei jäähyjä siis. Harmi kun Japa ei voi tuomita tätä matsia, olisi juuri oikea kaveri viheltämään. Muuta toivetta en osaa edes heittää...Olisiko Kruus sitten?
Saa nähdä kuinka käy, toivottavasti yleisölle riittää edes jotain tarjottavaa, ainakin Porissa IFK-matsit on aina niitä parhaita, vaikka hävittäisiinkin. Seuratkaa tarkoin näitä kahta "Patua", josko löytäisivät toisensa. Pakki vs. hyökkääjä asetelma antaa tähän ainakin oivat mahdollisuudet. Myös case Kuparinen-Häppölä voitaisiin hoitaa loppuun, nyt kun Vopat on pois tieltä pullistelemasta, eikä Kuparinenkaan ole enää A-junnu...
Hyvä juttu sekin, että Hietamäki saa liigakasteensa. Näin Toivola antaa kaikille hieman maistiaisia liigavauhdista, hyvä niin.
EDIT:
Hitaan näpsyttelyn johdosta tuli sitten toistettua melkein kaikki, mitä muut julkaisivat sillä aikaa. Hö.
peruspata
16.09.2005, 13:11
Toivottavasti tänään pelataan enimmäkseen tasakentällisin, siinä Ässien eväät. Lukuisat erikoistilanteet syövät taatusti Ässien mahdollisuuksia, sillä IFK on yleensä osannut hoitaa sen osaston. Ei jäähyjä siis. Harmi kun Japa ei voi tuomita tätä matsia, olisi juuri oikea kaveri viheltämään. Muuta toivetta en osaa edes heittää...Olisiko Kruus sitten?
Hannu Henriksson viheltää tämän matsin. Odotettavissa on tunteiden kuohuntaa, sillä surullisen usein Hannulta katoaa peli hanskasta kesken kaiken. Pelkään, että tänään tulee pataan ensimmäisen kerran tällä kaudella, mutta ei sitä kannata vielä surra. Värikäs matsi tulee kuitenkin olemaan, ennakkoon ainakin siltä näyttää.
Sääntökirjassahan sanotaan että kentällä saa olla kerrallaan viisi kenttäpelaajaa, ja maalivahti. Kun kukaan ei laske Paappasta pelaajaksi, ei sääntöä ole rikottu. Tosin Paappanen hairahtuu tekemään maalin ekassa erässä, jolloin tuomaristo on pakotettu muuttamaan hänen statuksensa "ylimääräisestä esineestä kentällä" pelaajaksi. Jolloin luonnollisesti maali hylätään ja Ässille annetaan jäähy väärästä vaihdosta. Kovan buuauksen ja vihellyksen ansiosta Hannu H. menettää orastavan linjansa (peliä pelattu 0:41), ja show on valmis.
Onko hifk Veikkauksen ikisuosikki, vai miksi Ässät saavat kertoimen 4,9? Kyllä tuohon kannattaa jo pari lanttia sijoittaa, ei se hifk nyt NIIN hyvä ollut eilenkään.
Ja nopea kyssäri, voikos tuota matsia kuunnella mistään netin kautta?
Hei...vähän huumorimieltä mukaan! Itse en ole kovin vakuuttunut siitä, että Lostedt osaisi edes luistella, mutta ei se mitään. Viihdettä kehiin!
Jep, olin kyllä hereillä asian suhteen, mutta piti silti kuitata jotain. Muuten, Ifk:lla on vain kuusi pakkia kokoonpanossa tänään, onko Lostedtillä varaa/valmentajan suostumus hölmöillä itsensä suihkuun. Meinaan vaan, että eilen taisi jotkut teidän pakit vetää äärirajoille asti. Ajattelin vaan, ettette pety, jos Pate ei järjestäkään ylimääräistä toimintaa tänään.
Ja nopea kyssäri, voikos tuota matsia kuunnella mistään netin kautta?
Voi... (tai riippuu missä päin pyörit)
Metro FM:n taajuudet ovat:
HIFK:n kotipelit Metro FM:lla
(FM Kaapeli)
Espoo / Kauniainen 88,6/ 91,3 MHz
Helsinki 88,6/ 91,3 MHz
Tuusula 89,4/ 91,3 MHz
Vantaa 89,4 /91,3 MHz
Ja nopea kyssäri, voikos tuota matsia kuunnella mistään netin kautta?
Kokeileppa tuolta
http://www.radiopori.fi/urheilu.php
Eipä näyttänyt tuo Metro FM netissä kuuluvan. Ja tänne ei paikallisradio ihan kuulu tavallisella grammarilla. Koitin tuossa selailla tuota "nettiradioselostukset" ketjua, mutta ei sieltäkään löytynyt oikein vastausta.
Olisiko ajatusta jos jossain päin sivustoa/foorumia olisi yksi paikka missä olisi ajantasalla olevat linkit eri joukkueiden nettiradioselostuksiin, ilman keskustelua? Tuolta 8 sivun ketjusta on aika tuskaa alkaa selailemaan aina niitä linkkejä ja tietoja.
Ja tänne ei paikallisradio ihan kuulu tavallisella grammarilla. Koitin tuossa selailla tuota "nettiradioselostukset" ketjua, mutta ei sieltäkään löytynyt oikein vastausta.
http://www.radiopori.fi/urheilu.php
Niin, tuosta ylläolevasta osoitteesta voi kuunnella nimenomaan netin kautta! Mutta toimii vain pelien aikana.
Olisiko ajatusta jos jossain päin sivustoa/foorumia olisi yksi paikka missä olisi ajantasalla olevat linkit eri joukkueiden nettiradioselostuksiin, ilman keskustelua? Tuolta 8 sivun ketjusta on aika tuskaa alkaa selailemaan aina niitä linkkejä ja tietoja.
http://personal.inet.fi/koti/sjv/sm-liiga_live/
Hannu Henriksson viheltää tämän matsin. Odotettavissa on tunteiden kuohuntaa, sillä surullisen usein Hannulta katoaa peli hanskasta kesken kaiken.
Tämä oli toivottavasti vitsi, sillä en viitsinyt kirjoittaa tekstiini listaa niistä "ei-toivotuista", koska tuomareita ei saa haukkua...Hanna on oikeasti ihan hyvä tuomari, silloin kun ei ole jääkiekkopelissä.
tästä irtosi kyllä päivän parhaat toistaiseksi! Hannu tunnetaan siis muuallakin!
...Jolloin luonnollisesti maali hylätään ja Ässille annetaan jäähy väärästä vaihdosta. Kovan buuauksen ja vihellyksen ansiosta Hannu H. menettää orastavan linjansa (peliä pelattu 0:41), ja show on valmis.
5-2
Punakissa jyrää!
1-0 Järvinen
2-0 Karalahti
2-1 Kivenmäki
3-1 Salmelainen
4-2 Kuusela
5-2 Luttinen
Synkkää ettei Schnappia nähdään tänään. BTW: Kuka sen Kankaanperä vs Schnappi myllyn voitti?
kukkonen
16.09.2005, 13:53
. BTW: Kuka sen Kankaanperä vs Schnappi myllyn voitti?
Jokerien maalikehikko...pari sataa hymiötä!
Niin pitkään kun ei toisella polvet taitu ällin lähdöstä johtuen, ei voittajaa voi julistaa<---minun mielipide
Uskoisin että Lostedt haluaa matsata tänään, potentiaalisia vastustajia Kuparinen, Forsbacka tai Nielikäinen. Tiedä vaikka Peltonenkin innostuisi.
Kuka sen Kankaanperä vs Schnappi myllyn voitti?
Lostedt. On se vaan niin kova. Ikinä. Missään.
Tässä ottelussa olisi varmasti Schnabel ollut kuin elementissään. Ässäthän ei tunnetusti ole mikään herrasmiesjoukkue, vaan jääkiekkojoukkue isolla P:llä.
Mielenkiintoista on nähdä millä tyylillä Ässät pelaavat. Hifk jatkaa varmasi siitä mihin jäi toisessa erässä (ennen väsyä) Jokereita vastaan, eli kovaa taklauspeliä aina kun on paikka. Ja välillä vaikkei oikein paikkaakaan ole.
Paljon riippuu tietysti tuomarista, pieni pelko on että Henriksson ottaa tiukan linjan "jotta vältyttäisiin ylilyönneiltä" ja homma lässähtää siihen. Tai sitten ei. Joten jos Hannu lukee tätä, tai joku Hannun kaveri, niin kertokaa hänelle että antaa poikien pelata ja taklata, mutta viheltää koukut ja ronkkimiset. Tosin tätä samaa mantraa on nyt monta vuotta jo hoettu, lienee kokenut inflaation.
Hifk:n osakkeita nostaa maalivahtivalinta, kyllä Lundell on parempi kuin Centomo (vai mikä olikaan).
Konalan Kettu
16.09.2005, 14:15
Onko hifk Veikkauksen ikisuosikki, vai miksi Ässät saavat kertoimen 4,9? Kyllä tuohon kannattaa jo pari lanttia sijoittaa, ei se hifk nyt NIIN hyvä ollut eilenkään.
Syynä saataa olla hyvinkin se, että suurin osa pelaajista lyö kuitenkin vetoa IFK:n puolesta, jolloin IFK:n kerroin kannattaa laskea epätavallisen alas. Vedontarjoajan optimitilannehan on sellainen, jossa voittoa tulee päättyi peli miten tahansa.
The Rock
16.09.2005, 14:30
Nordikselle käy matkaajan tie... Kauden avausottelu omalta osaltani ja ei paljon parempaa voisi toivoa. Kaksi punaista, kaksi oldschool-jengiä, kaksi eniten tunteita sytyttävää joukkuetta, ylilyöntejä, perinteitä, värikkäitä pelaajia, maaleja, iloa ja surua - HIFK vs. Ässät! Näitä mausteita nämä joukkueet ovat kannattajilleen aina tarjonneet, miksei siis tänäänkin?
Illan odotetuin kohtaaminen on varmasti Patrik Lostedt vs. Pasi Nielikäinen. Kumpi tarjoaa kaffetta, entä pusuja? Heiluvatko nyrkit vaiko maaliverkko? Pääasia, että keskustelua ja tapahtumia riittää.
IFK:lta sivussa eilen tanssahdellut Robert Schnabel, joten Ässien ruutitynnyri Leo Komarovin (176cm/76kg) ei tarvitse ajella tätä jättiä katolleen. Muuten kyllä Komarov voisi pari niittiä pistää ja siinä sivussa sen uran avausmaalinkin sivaltaa, en laittaisi ollenkaan pahakseni.
Ottelusta tulee varmasti värikäs ja mieleenpainuva. Hienoa päästä mukaan tunnelmaan ja omalta osalta huutamaan Ässiä kohti menestystä. Ilman pisteitä ei Helsingistä lähdetä, se on saletti. Kristian Kuusela syöttää ja Marko Kivenmäki niittaa, bäng bäng!
Ottelun lopputulosta en lähde veikkaamaan, mutta Ässien voitto on odotuksissa. Pitkäveto on sisällä ja massiivinen ylikerroin porilaisten osalta käytettynä.
PATA PAINAA!
Voi sitä itkua sitten kauden aikana KUN joku pieksää hermostuksissaan kääpiö-Komarovin, pienempiään kun ei saisi hakata varmaan mistään syystä kaukalossa. Tuli vain mieleen.
Tinke-80
16.09.2005, 14:43
Eilisen pelin perusteella HIFK saa kylmää kyytiä Ässiltä, sillä niin sekaisin on HIFK'n peli. Varsinkin pakisto on helisemässä kun meillä on vain 5 pakkia + Lostedt. Toivottavasti Lundell näyttäisi mikä on miehiään ja saisi pelattua HIFK'lle pisteet. Ainakaan huonommin kuin Centamon paska ei hän voi pelata. Kannattaa seurata HIFK'sta Tony Salmelaista, sillä hän on helvetinmoinen taskuraketti ja Patrick Lostedt'ia sen takia että mitä tahansa voi tapahtua kun hän on kentällä.
Ai niin, HIFK vie 6-2
- tinke-80
Leo Komarovin (176cm/76kg)
Kasvattikohan tuo Lukko voitto Komarovia, vai mikä mahtoi iskeä, ainakin jatkoajan pelaajakortissa Leo on 168 cm ja 66kg.
Edit: ja Ässien sivulla 176cm ja 83kg kaipa se jossain noissa väleissä on oikeat tiedot.
Kannattaa seurata Patrick Lostedt'ia sen takia että mitä tahansa voi tapahtua kun hän on kentällä.
- tinke-80
Meinaat että Pate voi tehdä forsbergmaisen coast-to-coast maalin?
Tinke-80
16.09.2005, 14:55
Meinaat että Pate voi tehdä forsbergmaisen coast-to-coast maalin?
Sitähän me kaikki odotamme.
- tinke-80
Pêr un pugno di dolari
16.09.2005, 14:56
Kasvattikohan tuo Lukko voitto Komarovia, vai mikä mahtoi iskeä, ainakin jatkoajan pelaajakortissa Leo on 168 cm ja 66kg.
Edit: ja Ässien sivulla 176cm ja 83kg kaipa se jossain noissa väleissä on oikeat tiedot.
Jatkoajan tiedot ovat otettu jostain C-junnujen tilastoista.
Kasvattikohan tuo Lukko voitto Komarovia, vai mikä mahtoi iskeä, ainakin jatkoajan pelaajakortissa Leo on 168 cm ja 66kg.
Edit: ja Ässien sivulla 176cm ja 83kg kaipa se jossain noissa väleissä on oikeat tiedot.
Tosiaan nuo 168/66 ovat c-junnu ajoilta. Nuo 176/83 ovat hieman lähempänä oikeaa, mutta niistäkin puuttuu vielä 2 cm ja 4 kg
H-katsomo
16.09.2005, 15:13
Voi sitä itkua sitten kauden aikana KUN joku pieksää hermostuksissaan kääpiö-Komarovin, pienempiään kun ei saisi hakata varmaan mistään syystä kaukalossa. Tuli vain mieleen.
Tätä samaa olen tässä päivän mittaan pohtinut.
Illan ottelu olisi sinikeltaisten lasien takaakin mielenkiintoinen nähdä. Uskon, että Ässien tämän kauden kokoonpanon ns. "agitaattori-tiheys" on lähes SE-luokkaa. Luulisi sytyttävän Isoa Kissaa.
Niin paljon kuin Komarovin pelityylistä pidänkin niin, jossain vaiheessa tällä kaudella jollakin lähtee pikku-ukkoon totaalisesti hermot ja silloin tulee pahaa jälkeä. Ehkä se sitten Leo`a hieman rauhoittaa.
Pikku-ukko antaa kaikkensa ja hakeutuu jopa torikokouksiin yllättävän hanakasti.
Voi olla, että jo tänään napsahtaa.
Saa nähdä, minkälaista on peli tänään. Eilen näyttivät jotkut pelaajat olevan aika puhki, toivottavasti palautuminen on sujunut hyvin ja tänään jaksavat painaa taas. Pienessä laatikossa toivottavasti tänään räiskyy vielä enemmän.
Päästäkää Ihmiskuula-Lostedt irti kahleista!
Toivottavasti eilisessä pelissä hyvin skulanneet ikijunnut jatkavat tänään hyvää peliään. Mielenkiinnolla itse seuraan (vanhemman lisäksi) nuorta Salmelaista, Jebe Porthenia, Joonas Vihkoa ja Turre Järvistä. Myös Arttu Luttiselta odottelen kovaa panosta, ja toivottavasti maalia. Myös pikku-Buffalo voisi tänään avata maalihanansa.
Kohtapuoliin pitänee startata hallia kohti tutustumaan oheistarjontaan (lue: katsomaan naisia vähissä vaatteissa) ja hallin purtaviin. Hodarit&nachot, here I come!
Jack Daniel's
16.09.2005, 16:03
Tässä on sen verran kiintoisa peli tarjolla, että minä menin ja ostaa rymäytin lipun yläparvelle, E1:n, kaikkien kiekkotietäjien mekkaan. Toivokaamme siis vauhtia ja vaarallisia tilanteita, sekä tappeluita. Eiköhän se Lostedt päästetä vihdoin irti. Ottelun voittajalla ei meikäläiselle suurta merkitystä ole.
Voi sitä itkua sitten kauden aikana KUN joku pieksää hermostuksissaan kääpiö-Komarovin, pienempiään kun ei saisi hakata varmaan mistään syystä kaukalossa. Tuli vain mieleen.
Itku on varmasti samaa luokkaa kuin Torontofanien itku silloin kun pieni kääpiö-Domi saa turpaansa Lostedtin(179 cm / 82 kg JA:n mukaan) kokoisilta järkäleiltä.
Voi sitä itkua sitten kauden aikana KUN joku pieksää hermostuksissaan kääpiö-Komarovin, pienempiään kun ei saisi hakata varmaan mistään syystä kaukalossa. Tuli vain mieleen.
Johan siitä jonkinlaista vonkunaa syntyi, kun Helmeri sitä KK-turnauksessa ojenteli.
"nanna na na na nna nnaaa, taas sykkii, patasydän..."
Nyt tekee Gutaa. Nyt tekee Gutaa. 1-2 raivoisan taistelun jälkeen ja kolmen tappelun saattelemana. Voisiko ihanammin viikonloppu enää alkaa?
Nyt vain odottelemaan raporttia, miten siellä on pelattu ei tulosten vaan muiden asioiden merkeissä. Tappelut? kuka voitti jne.
ON se mave kone. Kyllä meille on vielä paljon iloa tästä äijästä. huhhuh.
Riksman ilmeisesti jatkaa hyviä otteita, kuten todettu, kuumaa maalivahtia ei kannata vaihtaa.
The rockin ilon purkausta odotellessa...(jonka hän muuten lupasi lukko pelin jälkeen) ;DD
Ässät, runkosarja 1!!!!
Kiitos ässät!
peruspata
16.09.2005, 21:13
Otin tuolta otteluseurantaketjusta tämän lainauksen.
Taitoa ei tosin kentällä löytynyt kuin Salmelaisen Tonylta.
Cobol, eikö Kivenmäen Markolta, näin fanien kesken Mavelta, löydy käsiä ja taitoa? Aika kummallinen kommentti, enkä todellakaan ole väittämässä, että Ässien joukkue koostuisi pääosin mistään mailanikkareista. Ja Joensuun Jesse on toinen, jonka hyvä näppäryys ollakseen vasta 17 v. on tunnustettu muuallakin kuin Porissa.
No, löytyy Mavelta ainakin tehopisteitä, ei todellakaan mikään huono alku. Jännä juttu muuten, kuinka erilainen kuva Lundellista jäi selostuksen perusteella verrattuna Jatkoajasta lukemaani. Lundell taisi olla tänään tulessa, mutta kyllähän Riksmankin piti tiukoissa tilanteissa Pataa pystyssä. Ei tainnut maalivahtipeliin kaatua kumpikaan joukkue tänä iltana.
Ei välttämättä tule tällä kaudella montaa tämänkaltaista ottelua.
Jännä juttu muuten, kuinka erilainen kuva Lundellista jäi selostuksen perusteella verrattuna Jatkoajasta lukemaani. Lundell taisi olla tänään tulessa, mutta kyllähän Riksmankin piti tiukoissa tilanteissa Pataa pystyssä. Ei tainnut maalivahtipeliin kaatua kumpikaan joukkue tänä iltana.
Jan Lundellhan on maineeltaankin nimenomaan erinomainen runkosarjaveska, mutta kun ei miehellä pää kestä niin pleijareissa tulee takkiin.
.Cobol, eikö Kivenmäen Markolta, näin fanien kesken Mavelta, löydy käsiä ja taitoa? Aika kummallinen kommentti, enkä todellakaan ole väittämässä, että Ässien joukkue koostuisi pääosin mistään mailanikkareista. Ja Joensuun Jesse on toinen, jonka hyvä näppäryys ollakseen vasta 17 v. on tunnustettu muuallakin kuin Porissa.
Kyllä löytyy! Siitä ei ollut kyse. HIFK vaan pyrki pelaamaan sen verran fyysisesti ajamalla koko ajan iholle, että taitokiekkoa pystyi esittämään ainoastaan Tony Salmelainen. Hän pystyi luistelemaan niin nopeasti :) Joensuu ja Kivenmäki oli koko ajan hiillostuksen kohteena, mutta molemmat nousivat jonkin verran esille varsinaisella peliajalla. Tilaa ei vaan ollut taitokiekolla pienessä laatikossa, jossa kaksi isoa joukkuetta pelaa fyysistä kiekkoa. Vain Tony pärjäsi siinä nopeudellaan. Ymmärrät varmaan nyt, mitä tarkoitin.
Tämä peli jäi väliin kuumeen vuoksi. Harmi, mutta tiedossa oli kuuma ilta enkä silti lähtenyt.
Radion ja paikalla olleiden mukana Komarov veti Hirszczcowzzxin paidan pään yli ja antoi mennä.
Ja pisteet meille, kiitos bättre folke
Kohtalaisen tärkeä pelaaja tuo Kivenmäki Ässille. Mavea haukutaan usein taiteilijaluonteestaan, mutta nyt kulkee..
2 peliä 3+1. Ässien neljästä maalista.
Elintärkeä pelaaja porilaisille. Hyökkäyspelin sielu, sanotaan miehestä mitä tahansa. Rooli korostunut jälleen entisestään, kun muut ratkaisijat lähtivät maailmalle. Ja vastuustahan Mave tykkää, ei ,hän rakastaa sitä.
Tämä peli jäi väliin kuumeen vuoksi. Harmi, mutta tiedossa oli kuuma ilta enkä silti lähtenyt.
Radion ja paikalla olleiden mukana Komarov veti Hirszczcowzzxin paidan pään yli ja antoi mennä.
Ja pisteet meille, kiitos bättre folke
Aika pojat Ässiltä touhussa mukana, varmaan nostattaa fiilistä joukkueessa entisestään, kun porukasta on paljolti omia Porin poikia (hulluja), jotka löytänevät nopeasti paikkansa ainakin porilaisyleisön sydämissä.
Hyökkäjistä olisin olettanut ensin Pasin, Patun ja Kuparisen noihin hommiin, pakeista ainakin pelen ennen suu-auki-attea. Mutta hyvä näin, että yritystä löytyy laajalla rintamalla, eikä kakkaa ole heti housussa.
Ja Mave on HOT, toivottavasti pysyy ehjänä koko pitkän kauden.
KIITOS ÄSSÄT, taas ollaan sarjakärjessä!
aurinkolahna
16.09.2005, 21:30
Kivenmäki on näköjään liekeissä. Siinä on muuten kaveri, joka jostakin syystä ei näy mahtuvan maajoukkueeseen edes pilipaliturnauksissa vaikka tekisi 100 maalia kaudessa. Kärppien ulkopuolelta ehdottomasti yksi suosikkipelaajistani.
On se vaan hirveän näköistä tuo peli. Kentällä oli kaksi paskaa joukkuetta, joista tänään tehokkaampi voitti.
3 Tappelua toi onneksi pientä lisämaustetta peliin.
Aika mielenkiintoinen ratkaisu Sheddeniltä peluuttaa Tobias Salmelaista pakkina.
peruspata
16.09.2005, 21:31
Vain Tony pärjäsi siinä nopeudellaan. Ymmärrät varmaan nyt, mitä tarkoitin.
Ymmärrän. Tonysta tulee olemaan varmasti vielä kauden mittaan riemua HIFK:n faneille, on todellinen pelimies. Kiitos selvennyksestä, käsitin hieman väärin tuon edellisen viestisi.
Metalwarrior
16.09.2005, 21:33
Onnittelut Ässille. Taas kerran syksyllä porilaiset ovat tikissä, saas nähdä kestääkö se myös keväälle asti. Viisi pinnaa kahdesta ekasta pelistä on hyvä suoritus.
TosiFani
16.09.2005, 21:34
[QUOTE=Frankie]On se vaan hirveän näköistä tuo peli. Kentällä oli kaksi paskaa joukkuetta, joista tänään tehokkaampi voitti.
[QUOTE]
Ässät on pelannut kaksi peliä ja molemmissa peleissä on ollut kaksi paskaa joukkuetta... Toisaalta kukaan ei muista keväällä miten nämäkin pisteet tulivat, mutta jotenkin kuulostaa selittelyltä, tämä nyt on vaan liigan taso tänä päivänä.
On se vaan hirveän näköistä tuo peli. Kentällä oli kaksi paskaa joukkuetta, joista tänään tehokkaampi voitti.
Kiva että jo tässä vaiheessa kautta saa taas kaivaa tämän esiin. Tosin vähän toi alku on epäsopiva, mutta menköön.
"Ottelu ____________ - Ässät oli ________in kauden paskin peli. Tuomari _______ oli perseestä. Ässät oli huono, mutta _______ oli vielä huonompi. Lisäksi Ässät kahvasi koko ottelun"
Hieno alku jälleen Ässiltä Liigaan. Tällä kertaa ei varmasti optimistisemmatkaan porilaisfanit jaksaneet uskoa hyvään alkuun. No, kaksi peliä takana 5 pistettä. Pistepörssin kärki Marko Kivenmäki 3+1 ja Riksman isännöi molaripörssiä torjuntaprosentilla 96,55. Suorastaan
"MESSEVÄÄ" - The Rock (tm)
-paze-
Kotona käymässä ja muutama sana päivän pelistä.
- Ässille pisteet oikeutetusti. HIFK oli valovuoden perässä.
- HIFK:n joukkue on huonoin jonka koskaan olen paikan päällä nähnyt.
- HIFK:n ykkösketju ei olisi mahtunut edes jengiin muutama vuosi sitten
- 2,5 miljoonaa euroa on käytetty erittäin hyvin.
- Hallissa todella tyhjää vaikka väittivät paikalla olleen 6.500 katsojaa. Jatkossa hyvä jos edes kausarin maksaneet jaksavat vaivautua.
- Toivottavasti myös Pentti oli nauttimassa surkeasta HIFK:sta jossa ei pelaa Salmelaisen, Karalahden ja Lundellin lisäksi yhtään SM-liiga tason pelaajaa.
- Lundell oli hyvä. Tilanteisiin nähden oikeutettu tulos olisi ollut 1-5. Lundell pelasti monta vapaata maalintekopaikkaa.
- Riksman oli myös erittäin hyvä ja varma. Onneksi ei pelaa HIFK:ssa. Ei sopisi Penan suunnitelmiin.
- 3 wanna-be myllyä. Lähinnä pystypainia. Pelkkä paskaa. Surkeata että noista säälittävistä pystypaineista lentää suihkuun SM-liigassa. Miksi halaaminen on kiellettyä?
- Lostedt on yhtä turha kuin kaikki muutkin. Ei tehnyt mitään.
- Cheerleadereita on uusia. Rumia ja lihavia. Uudet kuteetkin ihan hirveitä, joten ei niitäkin tarvitse enää katsella.
- KOFF oli edelleen hyvää.
- Ässät ei hävinnyt fyysisyydessä lainkaan. HIFK ei taklannut lainkaan.
- Jos HIFK haluaa 12 parhaan joukkoon, niin SE EI VAIN ONNISTU!
- Shedden taitaa häippästä aika nopeasti. Varisinkin jos meidän kuningas (Pentti Matikainen) on luvannut Sheddenille hyvän joukkueen, niin taitaa lähtö omasta tahdosta olla aika lähellä.
- Todettiin hallilla muutaman muun kanssa, että mikäli HIFK haluaa pärjätä tällä kaudella, niin tarvitaan uusia PELIMIEHIÄ n. 6kpl:tta.
Haluan lopuksi vielä kiittää Pentti Matikaista HIFK:n tuhoamisesta. Olet rakentanut sellaisen joukkueen jota en pahimmissa painajaisissanikaan olisi kuvitellut voivan olla mahdollista. Pelaajien vikahan se ei ole. Kaikkensa antavat, mutta kun oikea joukkue olisi K-Vantaa, niin siitä ei vain tule mitään.
Meidän pienelle perheyritykselle jokainen ottelu maksaa n. 85 euroa, eli n. 500 markkaa. Aika törkeä hinta kolmen ihmisen kärsimykselle. Juteltiin tuossa autossa siitä, että kuinka monta vuotta tässä enää jaksaa? Valitettavasti tilanne on se, että mieli tekee tukea HIFK nimistä jääkiekkojoukkuetta ja siksi varmaan jatkamme elämän loppuun asti.
Onnittelut Ässille. Teillä on erittäin hyvä veskari ja riittävän hyvä joukkue jotta esim. tällaiset pikkuseurat kuten HIFK voitetaan. Toivotan teille onnea kauteen!
Edit: Tärkeä loppukommentti: Olen katsonut kaikki HIFK:n kotiottelut alusta loppuun vuodesta 1993. Tänään kolmannessa erässä kun pelikello näytti n. 10min oli pakko poistua baariin. NIIN HIRVEÄTÄ SE OLI! OLEN SHOKISSA!
Voi sitä itkua sitten kauden aikana KUN joku pieksää hermostuksissaan kääpiö-Komarovin, pienempiään kun ei saisi hakata varmaan mistään syystä kaukalossa. Tuli vain mieleen.
No tänään Hirso yritti, miten kääpiö pärjäsi?
Itse peli ei tainnut olla jääkiekon juhlaa? Vauhtia enemmän kuin järkeä. Tärkeät pisteet Ässille, niistä on aina keväällä pulaa. Maalivahdit radion mukaan hyviä. Kenttäpelaajista Salmelainen, Karalahti, Joensuu ja Kivenmäki esillä eniten hyvässä.
No tänään Hirso yritti, miten kääpiö pärjäsi?
Aika huonosti kylläkin, mutta saipahan Hirson paidan riisuttua.
Tämä peli jäi väliin kuumeen vuoksi. Harmi, mutta tiedossa oli kuuma ilta enkä silti lähtenyt.
Radion ja paikalla olleiden mukana Komarov veti Hirszczcowzzxin paidan pään yli ja antoi mennä.
Ja pisteet meille, kiitos bättre folke
Hirsivitsi sai turpaansa alokkaalta. Nämähän on aina näitä juttuja millä Tsadilaiset leuhkii. (Tuomo Ruutu vs. M. Toivonen), vaikka ikäeroa oli ainostaan 4 vuotta. Nuoruuden innolla ja pelimiehen ammattitaidolla näissä asioissa ei aina ole totuus mukana. Paikalla en ollut ja siksi en voi sanoa kumpi voitti, (Juusi Ahon mukaan Komarov). HYVÄ JERE HASALAHTI.
HYVÄ JERE HASALAHTI.
Olipa hienosti keksitty. Sellaista se on telakalta työttömäksi jääneen elämä. On aikaa miettiä näitä juttuja.
Kotona käymässä ja muutama sana päivän pelistä.
- Ässille pisteet oikeutetusti. HIFK oli valovuoden perässä.
- HIFK:n joukkue on huonoin jonka koskaan olen paikan päällä nähnyt.
- HIFK:n ykkösketju ei olisi mahtunut edes jengiin muutama vuosi sitten
- 2,5 miljoonaa euroa on käytetty erittäin hyvin.
- Hallissa todella tyhjää vaikka väittivät paikalla olleen 6.500 katsojaa. Jatkossa hyvä jos edes kausarin maksaneet jaksavat vaivautua.
- Toivottavasti myös Pentti oli nauttimassa surkeasta HIFK:sta jossa ei pelaa Salmelaisen, Karalahden ja Lundellin lisäksi yhtään SM-liiga tason pelaajaa.
- Lundell oli hyvä. Tilanteisiin nähden oikeutettu tulos olisi ollut 1-5. Lundell pelasti monta vapaata maalintekopaikkaa.
- Riksman oli myös erittäin hyvä ja varma. Onneksi ei pelaa HIFK:ssa. Ei sopisi Penan suunnitelmiin.
- 3 wanna-be myllyä. Lähinnä pysytpainia. Pelkkä paskaa. Surkeata että noista säälittävistä pystypaineista lentää suihkuun SM-liigassa. Miksi halaaminen on kiellettyä?
- Lostedt on yhtä turha kuin kaikki muutkin. Ei tehnyt mitään.
- Cheerleadereita on uusia. Rumia ja lihavia. Uudet kuteetkin ihan hirveitä, joten ei niitäkin tarvitse enää katsella.
- KOFF oli edelleen hyvää.
- Ässät ei hävinnyt fyysisyydessä lainkaan. HIFK ei taklannut lainkaan.
- Jos HIFK haluaa 12 parhaan joukkoon, niin SE EI VAIN ONNISTU!
- Shedden taitaa häippästä aika nopeasti. Varisinkin jos meidän kuningas (Pentti Matikainen) on luvannut Sheddenille hyvän joukkueen, niin taitaa lähtö omasta tahdosta olla aika lähellä.
- Todettiin hallilla muutaman muun kanssa, että mikäli HIFK haluaa pärjätä tällä kaudella, niin tarvitaan uusia PELIMIEHIÄ n. 6kpl:tta.
Haluan lopuksi vielä kiittää Pentti Matikaista HIFK:n tuhoamisesta. Olet rakentanut sellaisen joukkueen jota en pahimmissa painajaisissanikaan olisi kuvitellut voivan olla mahdollista. Pelaajien vikahan se ei ole. Kaikkensa antavat, mutta kun oikea joukkue olisi K-Vantaa, niin siitä ei vain tule mitään.
Meidän pienelle perheyritykselle jokainen ottelu maksaa n. 85 euroa, eli n. 500 markkaa. Aika törkeä hinta kolmen ihmisen kärsimykselle. Juteltiin tuossa autossa siitä, että kuinka monta vuotta tässä enää jaksaa? Valitettavasti tilanne on se, että mieli tekee tukea HIFK nimistä jääkiekkojoukkuetta ja siksi varmaan jatkamme elämän loppuun asti.
Onnittelut Ässille. Teillä on erittäin hyvä veskari ja riittävän hyvä joukkue jotta esim. tällaiset pikkuseurat kuten HIFK voitetaan. Toivotan teille onnea kauteen!
Edit: Tärkeä loppukommentti: Olen katsonut kaikki HIFK:n kotiottelut alusta loppuun vuodesta 1993. Tänään kolmannessa erässä kun pelikello näytti n. 10min oli pakko poistua baariin. NIIN HIRVEÄTÄ SE OLI! OLEN SHOKISSA!
Kiitos Tiki loistavasta raportista! Kyllä sai todellakin hymyn huulille tuo "hieman" sarkastinen tyyli..
Ässille onnea voitosta! Toivottavasti tänä vuonna myös loppukaudesta sujuu yhtä kivasti. Harmi vaan että The Pasi ei paininut tänään kenenkään kanssa. Taitaa turhaan odottaa sitä Tuokon kutsua...
Hirsivitsi sai turpaansa alokkaalta.
Ei todellakaan saanut. Ja missä joku on väittänyt, että Hirso on joku gooni? Jos tällä nyt on tämän masennuksen keskellä on mitään väliä. Jos Ässä-faneille tulee tyydytystä siitä että Hirso olisi saanut turpaan niin siitä vaan. Ei kiinnosta hirveästi.
Noniin, taas oli jännä peli. Pelin taso aivan kauhea, mutta mitä nykyliigalta voi odottaa? Kolme tappelua, se on pääasia (ja lisätään että kyllä pisteiden menetyskin vituttaa, ettei ässäfanit itke).
-Salmelainen ehdottomasti kentän paras pelaaja Kivenmäen ohella.
-Molemmat maalivahdit olivat perusvarmoja. Lundellille tosin meni maali jatkoajalla aivan älyttömän helposti.
-Henrikssonilta hienoa ettei yhdestäkään tappelusta ottelurangaistusta mätkäissyt.
1. Tappelu: Komarov haki tappelua ja saikin Hirson mukaansa vaikka Hirso tappelun alussa aktiivisempi osapuoli olikin. Hirso heitti ensin pari iskua enkä tiedä osuiko kumpikaan. Sitten Komarov sai Hirsolta paidan revittyä ja heitti pari iskua enkä tiedä osuiko näistäkään mikään. Lopuksi Hirso pääsi vielä vetämään pari iskua. Fanikatsomossa istuneet voivat kertoa paremmin kun istuivat aivan vieressä. Aika puhdas tasuri mun silmiin.
2. Tappelu: Ässämaalilla tapahtui taas ja Holma löysi parikseen Pentikäisen. Kunnon sitomista eikä tainnut yksikään isku kummallakaan löytää perille. Puhdas tasuri.
3. Tappelu. Tasku kävi ajamassa Lundellin ja Turunen heitti epäröimättä hanskat ja koulutti Taskua. Ei mikään Vopat-Kankaanperä mutta pistevoitto Turuselle vaikka suht tasainen matsi oli.
Moderaattorit
16.09.2005, 21:48
Kiihkeästä pelistä huolimatta tässä ketjussa lasketaan kierroksia ja jätetään turhuuksien viljely tästä eteenpäin pois.
Moderaattorit
Kiitos Tiki loistavasta raportista! Kyllä sai todellakin hymyn huulille tuo "hieman" sarkastinen tyyli..
Joo...tunteet on aika pinnassa. Toivottavasti jengi osaa rivien välistä lukea tärkeimmät. Fakta on kuitenkin se, että HIFK on pulassa. Miksi näin on näillä rahoilla - en tiedä. Ässille oikeasti propsit. Ei se kaunista ollut, mutta tehokasta. Kivenmäki oli näkyvä ja parempi kuin yksikään HIFK:n wanna-be kiekkoilijoista.
Ps. Nyt tilanne on niin huono, että pakko sitä on käydä HIFK:n toimistolla maanantaina kyselemässä mitä hemmettiä ne oikein touhuaa. Jos joku osaisi antaa edes hyvän selityksen. Eihän tässä ole mitään järkeä! Faneja ja sponsoreita kusetetaan. Ollaanko jo sillä rajalla että viimeinkin saataisiin ammattilaisia vetämään loistavaa brändiä???
Edit: Vielä täytyy mainita HIFK:n tilanteesta kertovan tapahtuman ottelusta. Toisessa erässä HIFK:n ylivoimassa viivamiehenä pelasi Tobias Salmelainen. Meillä ei siis ole yhtään käyttökelpoista pakkia kakkosylivoimaan.
Huuru_Sauhunen
16.09.2005, 21:54
Hirsivitsi sai turpaansa alokkaalta.
HYVÄ JERE HASALAHTI.
On kyllä harvinaisen paska viesti ja harvinaisen paskaa läppää, vaikka onkin perjantai-ilta.
Lundell taisi vallata Centamolta ykkösvahdin paikan, toivottavasti onnistuu jatkossakin jotta naapurileirissä saataisiin edes vähän valoa tähän (ainakin tänne tulleiden viestien perusteella) erittäin synkkään syksyyn.Ü
Ja Kivenmäki tuntuu olevan mainiossa syysvireessä, vaikka ketjukaveritkin ovat hieman heikompaa luokkaa kuin viime kaudella. Joko aukeisivat maajoukkueportitkin jos sama meno jatkuu..?
Panzerfaust
16.09.2005, 21:55
Tikikympille kiitokset hyvästä viihteestä. Jään odottamaan fyysisyyden messiailta raporttia, näkivätkö he viihdettä kaukalossa vai onko nyt ihan maailmanlopun meininki naapurissa. Ei kai nyt sentään?
Jack Daniel's
16.09.2005, 22:05
Juu, paikanpäällä tuli oltua. Heitetään pari viirua:
- Pelin taso todella heikko. Kaksi kädetöntä joukkuetta kaukalossa. Vauhtia oli sentään kohtalaisesti.
- Molempien ylivoima oli huonoa, Ässillä vähemmän huonoa. Ässät sentään laukoi, IFK lähinnä siirteli.
- 3 tappelua pelastivat sentään hiukan ottelun viihdearvoa. Hirson ja Komarovin vääntö taisi mennä aika tasan, Holma vs. Pentikäinen halailua, Turunen vs. Tasku meni Turuselle niukasti, mutta kuitenkin.
- Lundell pelasti IFK:n isommalta tappiolta. Ässillä selvästi IFK:ta enemmän hyviä maalintekopaikkoja. Varsinkin toisen erän alussa ja 3. erässä ajoittain Lundell piti IFK:ta pystyssä.
- Tunnelma oli hyvä. IFK-fanit pitivät hyvää mökää läpi ottelun, E1:ssä n. 10 Ässäfaniakin tekivät kaikkensa joukkueensa kannustamiseksi, toki hiukan vettä väkevämpien aineiden voimalla.
Tämän ottelun perusteella ei voi kummallekaan joukkueelle povata kovin ruusuista tulevaisuutta tämän kauden liigassa.
Panzerfaust
16.09.2005, 22:09
Tämän ottelun perusteella ei voi kummallekaan joukkueelle povata kovin ruusuista tulevaisuutta tämän kauden liigassa.
Oliko Hifki sitten paljon huonompi kuin Areenassa? Jokereillekaan ei voinut povata kovin ruusuista tulevaisuutta yhden matsin perusteella.
aceman81
16.09.2005, 22:10
Vai jotta paskaa ollut? Ässien vierasottelujen yleisöystävällisyystaso voi tällä kaudella olla siinä kinthaalla. Jotain pyristelyä siinä pelin ohessa tänäänkin kuitenkin ollut.
Mitä saatanaa! Ymmärrän, että IFK:n kokonen organisaatio ei saisi esittää ihan mitä tahansa, nykytasoisessakaan liigassa. Meillä on nyt kuitenkin mennyt niin vitun huonosti että kaikista armopaloista täytyy nauttia, edettäessä mahdollista parempaa huomista kohti. Lukko putki poikki, Petoluola perjantai-iltana, tappioasemista rinnalle, kolme pystypaini-tappelua, kovaa yritystä ilman taka-askelia, jäähyntappo vikalla viidellä minsalla, IFK-maalin videotarkastus pelin lopussa. Ja lopulta JA-VoM! Tähän saumaan maistuu ihan vitun hyvältä!
Ei tullu Urkkaruuduissa mitään kähinöistä, mitenköhän Maikkarin ja Nelkkukelkun laita? Hyvä oivallus Mavelta, vaikka helpohkosti tuo voittomaali sujahti.
Sonic Empire
16.09.2005, 22:12
Miksi B2 ei yhdy muiden kannustukseen mukaan vaan tyytyy olemaan hiljaa. Mutta auta armias kun itse kannustetaan niin muiden pitäisi olla automaattisesti messissa täysin rinnoin. Miksei voi kannustaa mukana? Ollaanko niin hienoja, ettei voida liittyä toisten kannustukseen? Pää pois perseestä, pojat.
Jack Daniel's
16.09.2005, 22:12
Oliko Hifki sitten paljon huonompi kuin Areenassa? Jokereillekaan ei voinut povata kovin ruusuista tulevaisuutta yhden matsin perusteella.
Mielestäni IFK:n peli ei juuri eronnut eilisestä. Ässien puolustus toimi vain selvästi paremmin kuin Jokerien. Pelasivat kurinalaisesti, eivätkä tulleet Helsinkiin viihdyttämään kotiyleisöä.
Eikä muuten voi tosiaankaan Jokereille luvata hyvää eilisen perusteella, sitä en kiistä.
Kuvernööri
16.09.2005, 22:16
Heh. Kammottavaa peliä. Hirveää kaaosta ja kiekollisten pelaajien laskemiseen ei tarvitse käydä TKK:n ydinfyysikkolinjaa. Ei myöskään onnistuneiden syöttöjen laskemiseen.
IFK tarvitsee ne pari ulkolaista hyökkäykseen, jonka jälkeen meillä on kahteen ketjuun hyviä hyökkääjiä. YV kuntoon niin pinnoja ropisee. Tänään ei homma skulannut eikä Hauhtosella riitä rahkeet YV:n pyörittämiseen. Hauhtoselle ilmeisesti tehty pieni jäynä, sillä meikäläisen silmät hahmottivat paidan selässä lukevan "HAUTONEN".
Positiiviset arviot pelistä saa Salmelainen isompi versio, kovasti yrittänyt Jouhkimainen, Käsilaukku-Häppölä on tässä jengissä tärkeä taitopelaaja. Salmelaista ei voi peluuttaa kokoajan, ja Jereäkin vain 40 minsaa. Tästä jengistä tulee ihan hyvä,kunhan ulkolaiset saadaan ja ne myös onnistuu. Ite olen esityksestä huolimatta edelleen hyvin positiivisilla fiiliksillä, ratkaisupeleihin on kuitenkin aikaa vielä puoli vuotta joten en ala vielä katkomaan raajojani kuten useimmat täällä.
Number 11
16.09.2005, 22:19
Vaikka maaleilla ei mässäiltykään niin ihan kohtalaisesti ottelu tarjosi silti viihdettä. Kentän paras oli ehdottomasti Marko Kivenmäki, mutta myös molemmat maalivahdit pelasivat hyvän ottelun. IFK:n puolelta Lundellin ohella mieleen jäivät Tony Salmelainen huikean nopeutensa ansiosta ja Janne Hauhtonen rauhallisuutensa ja hyvien kiekon ylöstuontiensa ansiosta.
Tappeluista voisin allekirjoittaa täysin linnun viestin tappeluista kertovan osan tämän sivun ylimmästä viestistä. Erinomaisen puolueettomat kuvaukset kaikista myllyistä.
Ps. huomasiko kukaan muu, että Janne Hauhtosen selässä olisi ensimmäisessä erässä lukenut "HAUTONEN"? Itse tarkkailin kyseisen pelaajan selkämystä useaan otteeseen ja olin näin lukevinani jokaisella kerralla. Toiseen erään oli jo löydetty ilmeisesti oikea paita. Joku inside-läppä vai sivuunkirjoittaneen sokeutta?
Edit. Kuvernöörikin huomannut saman. Ehkä en olekaan niin sokea kun voisi luulla.
Tinke-80
16.09.2005, 22:34
Oliko Hifki sitten paljon huonompi kuin Areenassa?
Kummatkin ottelut nähneenä voin sanoa että HIFK pelasi huonoimman pelin mitä vähään aikaan olen nähnyt. Todella kauheata katseltavaa. Lundell pelasi hienon ottelun ja piti mielestäni HIFK'ta pystyssä hyvillä torjunnoillaan. HIFK'n puolustus oli todella heikoilla kun Turunen hankki itselleen pelirangaistuksen. Yhdessä vaiheessa HIFK'n puolustuskaksikkona oli pari Lostedt - Tobias Salmelainen. Arvatkaa oli kauheata katseltavaa? Jere pelasi aivan järkyttävän paljon, tietääkö kukaan mistä saisi tietoonsa pelatut minuutit?
Lostedt. Ois ees saatana tapellut. Aivan kädetön pakki. Kauheata katseltavaa sen peli. Ikävä kyllä HIFK'n puolustus ei olisi kärsinyt yhdenkään pakin ulosheittoa. Ainoat pelaajat HIFK'sta jotka erottuivat edukseen olivat Lundell, Tony Salmelainen ja Jere. Jere lähinnä peruspuolustuspelaamisen takia. Lundell'lle pieni miinus ratkaisevasta osumasta. Meni aivan Jannen piikkiin. Pena saisi hankkia niitä vahvistuksia ja nopeasti. Tällä jengillä ei todellakaan mennä pleijareihin.
HIFK'n ylivoima oli vieläkin täyttä paskaa. Ylivoima ei toimi sitten mitenkään, näkee selvästi että meiltä puuttuu se kädellinen sentteri joka osaisi pyörittää sitä YV'tä. Ja miksi ei lauota? Mikä helvetti siinä on ettei vedetä jos on mahdollisuus? Ässien YV ei ollut yhtään sen parempaa. Kaikki kunnia Ässille voitosta, mutta ette te yhtään parempia olleet. Kaksi paskaa joukkuetta kohtasivat ja Ässät olivat onnekkaampia.
Tässä ottelussa nähtiin kolme tappelua joista kahden voidaan sanoa olleen viihdyttäviä matseja. Hirso löi erittäin tyylikkäästi Komarov'ia pari kertaa päähän ja Komarov sai otettua Hirsolta paidan pois. Eetu Holma rangaistus pitäisi perua sillä mielestäni tuollainen tyhjänpäiväinen nyhjääminen ei missään nimessä täytä tappelun tunnusmerkkejä. Mikko Turunen saa minun kunnioitukseni puolustettuaan maalivahtiamme Taskun ajeltua Lundell'ia päin. Mutta vittuako näitä tappeluja kertaamaan, hävittiin Ässille _todella_ huonolla pelillä.
EDIT.
Stadin kingit E9'ssä. Helvetin hienoa kannustusta. Iso käsi teille.
- tinke-80
Tossa maikkarin tulosruutua katsellessa rupesi huvittamaan eräs seikka. Haastateltavana ollut Pasi Saarinen kun kertoi että pelaaja materiaali on niin kapea että pelitapa vaatii fyysisyyttä ja sitten se ei kestä sitä jos kolme pelaajaa lentää suihkuun.
Voisiko joku käydä Penalle sanomassa että jos 2,5 milj. eurolla ei saa leveyttä materiaaliin nii milläs sitten. Jos verrataan budejetteja ja materiaaleja voisin sanoa että ässien toimistossa on tehty helvetin hyvää työtä.
Sori että menee vähän ohi aiheen.
Vapahtaja
16.09.2005, 22:42
Ps. huomasiko kukaan muu, että Janne Hauhtosen selässä olisi ensimmäisessä erässä lukenut "HAUTONEN"? Itse tarkkailin kyseisen pelaajan selkämystä useaan otteeseen ja olin näin lukevinani jokaisella kerralla. Toiseen erään oli jo löydetty ilmeisesti oikea paita. Joku inside-läppä vai sivuunkirjoittaneen sokeutta?
Edit. Kuvernöörikin huomannut saman. Ehkä en olekaan niin sokea kun voisi luulla.
Saman huomasin myös itse, meinasin jo tänne tulla kysymään että onko alkanut näkö jo uhkaavasti heiketä nuorella iällä.
Mainitsin asiasta myös vierustoverille mutta kyseinen henkilö oli jo aivan toisissa maailmoissa ekan erän aikana.
Ei tosiaan mikään paras elämäni aikana nähdyistä otteluista, mutta ainakin vähän viihdettäkin otteluun järjestyi muutaman pienen nujakan seurauksena.
Henriksson sentään jakeli vain pelirangaistuksia eikä antanut pelaajille ottelurangaistuksia joka olisi johtanut automaattisen yhden pelin huiliin, joten ainakin siitä voi olla ihan tyytyväinen.
Lostedt myös koitti antaa kovan pommin Pasi Peltoselle, tosin meni hipoen ohitse. Cairns kusi varmaan jo housuun kun näki Lostedtin lähtevän "hyökkäykseen".
Mitään taidokasta peliä ei tänään todella nähty, Ässillä enemmän hyviä paikkoja joten näin voitto oli ansaittu.
Siltikin viihdyin kyllä ottelussa, ehkäpä jotain masokistin luonnetta sitten löytyy.
Kun saadaan pari hyökkäyspään vahvistusta HIFK:n riveihin saadaan niin voi taas paremmalla mielellä katsella kautta eteenpäin.
Voisiko joku käydä Penalle sanomassa että jos 2,5 milj. eurolla ei saa leveyttä materiaaliin nii milläs sitten. Jos verrataan budejetteja ja materiaaleja voisin sanoa että ässien toimistossa on tehty helvetin hyvää työtä.
Se että ilmoitettu budjetti tälle kaudelle on 2,5 milj. euroa, ei tarkoita että kaikkia rahoja olisi vielä käytetty, eikä näin myöskään ole tapahtunut.
Lisäillään enemmän huomenna kun palailen koneen ääreen, jos nyt silloin vielä jotain muistan, ja korjaillaan mahdolliset kirjoitusvirheet.
Heitetään kylmiltään matsikommentit.
Ei läheskään yhtä viihdyttävää kiekkoa kuin eilen Areenalla, johtuen pääosin Ässien puolustuslähtöisestä pelaamisesta (vrt. narrien avoimet ovet), ja The Jäähallin pienemmästä laatikosta.
IFK:n aggressiivinen ajelutyyli oli kyllä hauska katsottavaa. Niin ja se peräänantamaton taistelu on ylpeyden aihe. Tänään kyllä korostui taas se, että 2-3 ratkaisupelajaa, jotka pystyvät pitämään kiekkoa ja laittamaan sitä tarkasti jengikavereilleen, puuttuu joukkueesta. Toivottavasti Penan kuviot menevät suosiollisesti, ja parin viikon päästä jäällä viilettää muutama kanukki.
Tappelut olivat yllättäviä. Kolme matsia yhdessä ottelussa! Yksi per erä, viihdettä piisasi senkin osalta. Kimi nouti sitten sen Kamarovin, nätisti pisteli kyllä. Kaatuminen oli lähellä, mutta nousi voimalla ja pisti rookien jäihin. Turusen tappelu oli aika virkistävä, hyvin pisteli Tumba iskuja sisään. Lopulta meni painiksi. Holman myllystä ei mitään, säälittävää pystypainia.
Kaikissa matseissa oli pieni noutamisen fiilis, sen tyylisiä pelaajia lähti meiltä ja Ässiltö karkeloihin. Varsinkin Holman tapauksessa: kaiffari teki aiemmin samassa vaihdossa kaksi suurta munausta, joista toinen johti maaliin (Holma syötti suoraan Rontin lapaan viivalle). Voin miltei kuvitella Sheddenin sanovan "take that guy out and make yourself useful!"
Sheddenistä sen verran, että kaveri osaa peluuttaa. Yllättäviä ratkaisuja kentälle tilanteen mukaan, ei fakkiintunut avauskokoonpanoihin (toisaalta, ei ollut mahdollisuuttakaan) ja hiffasi ottaa aikalisän hyvässä kohtaa. Ja epäilen edelleen tappeluiden olleen osittain noutoja. Plussaa.
IFK:n pelaajista lyhyesti: Laine on aika näkyvä joka kerta jäällä ollessaan. Lostedt teki alussa virheitä, olisiko ollut liikaa intoa mukana. Loppua kohden paransi, keskittyi yksinkertaiseen peliin. Turunen pelaa aika varmasti ja hyvin, yllättävää. Karalahti on kyllä selkeä puolustuksen liideri, tänään taas jumalattomia minuutteja. Salmelainen luonnollisesti hyökkäyksen näkyvin ja räiskyvin pelaaja. Petrell, Häppölä, Luttinen ja Järvinen pelasivat ok. Hauhtonen napsii tiuhaan aloituksia, hienoa. Jouhkimaiselta todella nätti pommi B2:n päätyyn, Ässä-pelaaja putosi kyllä hienosti.
Ensi viikolla jatkuu, parantamisen varaa on pelissä kyllä vielä roimasti, mutta asenne ja sinnikkyys ovat jengillä kunnossa.
edit: Cobol, tuu ulos kaapista. Sut on nähty.
edit2: Unohtui mainita, Lundell pelasi pääosin hyvin. Piti jengiä pystyssä pitkiä pätkiä, ne kaksi helppoa lirua menivät silti sisään. Uusi ykkönen tarvitaan.
Henriksson oli pääosin hyvä, tappeluista pelirangaistukset. Hieno homma, tätä lisää!
edit3: Kuka sanoo, että B2:ssa dissattiin E9:n kannustusta? Aika moni näytti thumbs up siihen suuntaan, tai taputti ko. ryhmittymälle. Kyllä siinä oli dissaus aika kaukana, omasta mielestäni.
E9:n kundit piti hyvää meteliä yllä koko ottelun, kyykytti B2:n mennen tullen =) Mutta mutta, ei tässä pitäisi verrata kumpi leiri on parempi vaan puhaltaa yhteen hiileen. Itsellä paikka sijaitsi E8 tienoilla.
Ottelu oli, noh, tasapaksua tuubaa lukuunottamatta kolmea tappelua, joista yleisö syttyi. Ilman näitä ottelua tuskin olisi muistettua huomista pitempään. Maaleja ja todellisia avopaikkoja ei IFK:lla ollut, Ässillä ehkä hitusen enemmän. Lunkku hoiti kuitekin homman. Kunnes tuli jatkoaika, jolloin Ässien voittomaali tuntui suorastaan lipuvan maaliin. Vika maali meni mielestäni Lunkun piikkiin.
Lunkku päässee pelaamaan seuraavankin ottelun, ei tämä maalivahtipeliin kaatunut. Nyt vaan tehoja ja järkeä enemmän peliin niin eiköhän siitä hyvä tule.
Nyt bastuun.
hieno!
käsittämätöntä nähdä että kun loistava porukka E 9:ssä? yrittää kaikin puolin luoda tunnelmaa niin B2 lähinnä dissaavat näitä loistavia uusia faneja!!!
Kiitos uudet kaverit E9?, loistavaa meininkiä!
Olisi kiva nähdä että B2:ssakin välillä kannustettaisiin eikä vain dissattaisi porukkaa!
Hävetkää B2!!
Hacki
ps. taidollisesti huonoin IFK joukkue niinä 28 vuonna kun olen seuraa seurannut
* Kyllä oli järkyttävää paskaa.
* Huonoa mestistasoa
* Lundellille, Salmelaiselle (vanhempi) ja Jerelle puhtaat paperit.
* Kohtuullinen suoritus Häbältä ja Saariselta.
* Herran Jumala tätä kädettömyyttä.
* Sir Pena kävi PetoClubissa kertomassa, että sm-liigaan on tulossa vielä paljon pelaajia kun NHL.leiritykset ovat ohi....
* Pena totes myös, että tämä ei ole välivuosi HIFK:lle vaan meillä on täysin normaali pelaajabudjetti.
* Vika maali ei ollut minun mielestäni vain Jannen vaan osittain myös Jeren, joka oli hiin hapoilla ettei enää jaksanut olla miehessään kiinni.
* Jere pelasi varmasti järkyttävät 40 minuuttia, pudotti varmaan painoa 3-4 kg.
* Tulosruudun raportti oli sellaista paskaa, ja panettelua, ettei ole pahempaa pitkään aikaan nähnyt. Onneksi menettivät sm-liiga oikeudet.
* Ässät osasi hyvin vastata HIFK.n peliin. Keskikenttä tukkoon ja haltuun, ja HIFK.n pystypelaaminen loppui siihen.
* Ässät voitti oikeutetusti, mutta Ässäfanien ei kannata leijuta siitä, vastassa oli niin umpisurkea joukkue, etten voi muistaa pahempaa sohellusta miesmuistiin. Tällä porukalla ja pelillä ei ole sijaa säälipleijareihin.
* VITUTTAA, seurata tollasta paskaa.
* Jos Doug on puikoissa vielä marraskuussa olen yllättynyt.
* Ainoa pelastus on 4 kovaa pelimiestä.
* Ainoa myönteinen asia on nuorten pelaajien asenne ja taisteluhalu.
hieno!
käsittämätöntä nähdä että kun loistava porukka E 9:ssä? yrittää kaikin puolin luoda tunnelmaa niin B2 lähinnä dissaavat näitä loistavia uusia faneja!!!
Kiitos uudet kaverit E9?, loistavaa meininkiä!
Olisi kiva nähdä että B2:ssakin välillä kannustettaisiin eikä vain dissattaisi porukkaa!
Hävetkää B2!!
Hacki
ps. taidollisesti huonoin IFK joukkue niinä 28 vuonna kun olen seuraa seurannut
Tässä on varmasti ollut ongelmia vetoketjun olemassaololsta. Nimm. Ei vetoketjua selässä.
Pêr un pugno di dolari
16.09.2005, 23:03
Miksi en ihmettele kun Ifk fanit tuomitsevat ottelun aivan paskaksi? Tarvinnee tuskin sanoa, että jos lukemat olisivat olleet toisinpäin, niin peli olisi varmasti ollut kohtalaista viihdettä. Miksi se on niin vaikeaa myöntää hävinneensä? En toki kaikkia tuomitse, löytyyhän päinvastaisiakin tapauksia sieltä. No se siitä itkemisestä. Peliin en päässyt ja harmittaa. Kolme tappelua, tasainen peli, jatkoaika. Voittomaali jatkoajalla. Mikäs sen ihanampaa.
Onko meillä enää miehiä tiistain Pelsu peliin jos kolme istuu pk:ta? Who cares, voitettiin.
Eipä nyt kovin järkevää tekstiä tullut, no, laitetaan se voiton "huuman" piikkiin. Naatitaan tästä, tiistaina taas.
Paskaa tarjottiin tänään koko rahan edestä, oikeastaan suurin valopilkku omissa papereissani oli Hirso-Komarov- talkoiden alussa, kun Hirso ainakin näytti saaneen hyvän osuman oikealla. Tiedä sitten kuinka hyvin se todellisuudessa osui, eli vetikö Komarov päänsä pois alta, mutta osumalta se siis näytti pään heilahduksineen.
Perjantai-illan ratoksi olen joskus parempaakin viihdykettä saanut kuin tänään hallilla, ja näiden kovin samankaltaisten ja pelin tasosta yksimielisten viestien jälkeen lienee turha toistaa samoja asioita.
Sen verran havaintoa muutamasta IFK-miehestä kuitenkin kehiin, että Tony Salmelainen on tosiaan pitkälti joukkueen ainoa tarpeeksi kädellinen kaveri yrittääkseen jonkinlaista ratkaisua yksin. Kädet käy hyvin, ja merkittävin etu on huikea nopeus, jonka avulla irtoaa välillä suoranaiseen matalalentoon. Esim. Häppölä, Järvinen ja Vihko pääsevät sooloyrityksissään korkeintaan aloitusympyröiden kohdille, mutta siitä puolustajien onkin helppo kammeta kulloinkin vuorossa oleva kaverimme kohti ränniä.
Holma ei olekaan uusi Gretzky. Komea soolo sinänsä onnistunein veivauksin loppui kuin kananlento karmeaan kiekonmenetykseen hyökkäyssinisellä, ja viisitoista sekuntia myöhemmin kiekko olikin omissa. Hupskeikkaa, ja voi helvetti sentään. No, hyvä, että jotkut sentään yritti esittää jotain, mutta maalin jälkeisistä eleistä päätellen myös Shedden olisi toivonut Holmalta erilaista toimintaa viivalla.
Lundell oli jatkoajan jäätymistään lukuunottamatta ykkösveskarin näköinen. Oli varman oloinen kaikissa tilanteissa, napsi vedot hyvin hanskaansa ja peitti mielestäni vahvasti nurkat ja ajoi hyökkääjät pieneen kulmaan tilanteessa kuin tilanteessa. En nähnyt Centomon otteita muuta kuin maalikoosteissa, mutta väittäisin tämän ottelun perusteella Lundellin olevan ykkösveskari. Kunnes toisin todistetaan.
Columbus Blue Jacketsin tuleva ikoni, Lennart Petrell, yritti taas ajaa kaikkea mikä liikkui kohti, kovin vakuuttavaa kuvaa hän ei voimistaan tänään antanut. Lennunkin osalta on hyvä, että pelissä on sentään menoa ja ryskettä joka vaihdossa, mutta ehkä toivoisin häneltäkin enemmän kädellistä osaamista, ja nimenomaan sen käyttämistä tilanteissa.
Myös Järviselle olisin valmis antamaan sisu-puukon effortistaan, muutama mustelma taitaa Turollakin ola tämän illan jälkeen.
Sellaista. Yhdestä asiasta jäi itsellenikin kovin positiivinen mieli. Eli juuri kuten tiki10 viestissään totesi, KOFF oli hyvää.
Edit: Pêr un pugno di dolarille sen verran, että vaikkaIFK olisi mättänyt jatkoajalla kolme maalia ja ottanut kaikki neljä pistettä himaan, olisi ottelu ainakin omasta mielestäni ollut aivan samaa paskaa läpeensä. Ei 60 minuuttia tuubaa parane viime hetken onnistumisella. Tulos tietenkin paranee ja sitä myötä mieli, mutta eiköhän jokainen osaa ihan itse nähdä ja todeta, jos peli oli luokatonta.
Sir Smuli
16.09.2005, 23:06
Istekkin tuli tänään oltua paikalla, kun nyt ilmaseksi pääsi. Ja onneksi oli ilmanen sillä, tommossta en ikinä maksais sitä 17€? minkä arvonen paikka tais olla(F2). Tosiaan niinku edellä onkin jo mainittu kauheinta lätkää mitä on pitkään aikaa tultu nähtyä(ei mitää provoa jokerikannattajana, oisin samaa mieltä vaikka toisena joukkueena olisikin ollut Jokerit). Eka erä vielä jotenkin meni, mutta vikassa ...... huh huh.
Ja sitten pelistä, muuten:
- Ensimmäinen peli minkä näin tänä kaudelta HIFK:ltä ja odotin näkeväni sitä mainostettua fyysisyyttä ja taistelua. Ei kauheesti pistäny silmään. Taklaukset suunilleen tasan, joskin HIFK sai sisään muutaman kovan pommin Ässien nollaa vastaan. Tuntui jotenkin, että HIFK pelaajat väsyttivät itsensä hakemalla koko ajan taklauksia aivan turhissakin paikoissa.
- Jesse Joensuu oli yksi harvoista silmään pistäneistä pelaajista. Iso kaveri suojasi hyvin kiekkoa ja haki ennakkoluulottomasti tekopaikkoja. Vakuutti ainakin allekirjoittaneen.
- Jere Karalahti pelasi tutun varmasti ja fyysisesti. Takana tyyppi heitti ,että peli vaikutti aivan A-junnujen peliltä jossa pelasi yksi aikuinen: Jere. Harvinaisen oikeassa oli.
- Vaikka lähes, joka HIFK:n harkkapelissä on Tony Salmelaista hehkutettu, niin silti yllätti minut tänään, vaikka hänenkin tähtensä sammui loppua kohden. Kuitenkin HIFKn paras hyökkääjä.
-Tappelut olivat mitä olivat. Ekassa mielestäni Hirso niukasti vei, mutta tasuriksi voi myös sanoa. Holma vs Pentikäinen ei edes ollut tappelu, siinä meni kotiyleisönkin hermo kun ei kumpikaan edes yrittänyt löydä , kun kerrankaan eivät tuomarit syöksyneet väliin. Vikan Turunen vei. Kaiken kaikkiaan aika halailuja kaikki tappelut.
-Henriksson tutun paska. Ei mitään linjaa... Heti jos jää jotai viheltämättä antaa jäähyn seuraavan kerran, kun viheltämättä jättämisestä kärsineen joukkueen pelaaja kaatuu (ymmärskö joku)
-B2 piti hyvää ääntä. Missä ÄSSÄ fanit?? En muista milloin viimeksi olisi ollut niin hiljaista matsissa, kun tänään Ässien pyörittäessä jatkoajalla 4-3 ylivoimaa.
-Riksman pelasi hyvin niinkuin myös Lundell lukuunottamatta viimeistä,joka meni helposti.
Onko meillä enää miehiä tiistain Pelsu peliin jos kolme istuu pk:ta? Who cares, voitettiin.
No eipä noista pelirangaistuksista lisäsanktiota tule. Ei ainakaan näissä painitapauksissa. Että kaikki kolme ovat ruodussa myös tiistaina. Jos ei sitten esim Hirson "noutaminen" (:D) pelota Komarovia ulos liigakaukaloista. Kamala Kimi!
-paze-
Miksi en ihmettele kun Ifk fanit tuomitsevat ottelun aivan paskaksi? Tarvinnee tuskin sanoa, että jos lukemat olisivat olleet toisinpäin, niin peli olisi varmasti ollut kohtalaista viihdettä. Miksi se on niin vaikeaa myöntää hävinneensä?
Vaikka HIFK olisi voittanut tämän ottelun 5-1 olisin todennut samat asiat kuin viestissäni pari minuuttia sitten. Nyt en puhu voitosta tai häviöstä. Tämä vitutus perustuu vain ja ainoastaan peliin ja sen tasoon. Itse asiassa on ihan hyvä että hävittiin. Ehkä joku alkaa heräilemään jossain.......
edit:
Clint Eastwood fani joka muutaman dollarin tähden kommentoi ottelua voisi lukea arvon jokerifanin kommentit, jotka voidaan pitää puolueettomina...:o)
Hänkin näki vain paskan pelin. Piste.
Unohdetaan tämä ottelu nopeasti ja rukoillaan pelastusta jostain.
Jack Daniel's
16.09.2005, 23:11
-B2 piti hyvää ääntä. Missä ÄSSÄ fanit?? En muista milloin viimeksi olisi ollut niin hiljaista matsissa, kun tänään Ässien pyörittäessä jatkoajalla 4-3 ylivoimaa.
Oli niitä n. 10 hemmoa E1:ssä ja tuon ko. ylivoiman aikana kyllä kannustivat. En silti ihmettele, ettei kuulunut vastapäätä hallia...
Kiitos Tiki loistavasta raportista! Kyllä sai todellakin hymyn huulille tuo "hieman" sarkastinen tyyli..
Ässille onnea voitosta! Toivottavasti tänä vuonna myös loppukaudesta sujuu yhtä kivasti. Harmi vaan että The Pasi ei paininut tänään kenenkään kanssa. Taitaa turhaan odottaa sitä Tuokon kutsua...
Niin, ifk haastoi poikia tanssiin ei miehiä, eikä Ässissä peräännytä. Mitähän olisi Ifk:n lostedtit sun muut tehneet, jos Pasi pyytänyt tanssiin?? Pasin kutsuun vastaa myöntävästi ainoastaan Helge tässä liigassa.
Ei HIFK nyt niin kauhean huono ollut, peruskeskivertopeliä esitti. Ihan samanlaista se on ollut aina ennenkin kun ei ole ollut paras päivä, muttei huonoinkaan. Pienet harhasyötöt ja satunnainen tilannevelttous ei tee kuitenkaan joukkueesta paskaa. HIFK esitti minkä pystyi, eivät he huonoja olleet, hävisivät vain tänään. Terästämällä otetta loppuun asti HIFK on jo nykyiselläänkin hieno ja osaava joukkue kuten tänään välillä nähtiin. Maltan vain odottaa kun liigaan marssii vahvistuksia ulkomailta. Hienoa Ässät, olitte parempia kuin Helsingin IFK.
Taitaa tuo oman joukkueen paskoittelu juontaa juurensa monen pääkaupunkiseudun ihmisen ylemmyyden tunteesta ja teennäisestä itsevarmuudesta mitä 500000 asukkaan "suurkaupungin" ihmiset välillä tuovat esiin. Se on sellaista erilaista eripuolella Suomea, mutta Helsinki on ainut missä ihmiset luulevat olevansa muuta Suomea parempia muita väheksymällä. Se on sellaista pumppausta mitä on pakko pitää yllä että Suomessakin olisi "pääkaupunki". Myydään kiinteistöjä ja asuntoja 4-5 kertaisella hinnalla koska markkinatilanne on niin "tiukka". Helsingin ilmakuvaa kun katsoo niin siellä on paljon paljon enemmän tilaa rakentaa kuin esim Tampereella... että se siitä markkinaperusteisuudesta. Pelkkää ilmaa koko "pääkaupunkilaisuus" Suomessa. Hitaasti osataan puhua ja tietyn kaavan mukaan, mutta siihen se sitten jääkin.
Miksi en ihmettele kun Ifk fanit tuomitsevat ottelun aivan paskaksi? Tarvinnee tuskin sanoa, että jos lukemat olisivat olleet toisinpäin, niin peli olisi varmasti ollut kohtalaista viihdettä. Miksi se on niin vaikeaa myöntää hävinneensä?
Eli omia ei saa haukkua jos pelataan helvetin huonosti eikä käsiä löydy jengistä kuin yhdellä pelaajalla? On se kumma kun IFK-fanit leimataan aina itkijöiksi ja selittelijöiksi, ihan sama mitä sanotaan. Mun mielestä IFK-fanit ovat ehdottomasti se ryhmä joka pystyy vastustajan paremmuuden myöntämään.
Mitä vittua? Kukaan ei ole vielä itkenyt että IFK on tapellut väärin ja että se ei oikeesti tappele tai taklaa. Noh, eiköhän joku espoon tekstitv-fani vielä ehdi.
Sanotaan ensiksi jotain positiivista. HIFK taisteli sen minkä tällä materiaalilla, pelaajien määrällä ja laadulla pystyi. Parempaan ei tällä porukalla pysty.
Ja sitten asiaan. matikainen on onnistunut kasaamaan kaikkien aikojen kädettömimmän HIFK-joukkueen,poislukien Salmelainen. Onnittelut siitä! Kaikki kunnia Ässille, joka oli tilanteiden valossa parempi joukkue ja olisi ansainnut voiton jo varsinaisella peliajalla, Ässät on kuitenkin runkosarjan loputtua joukkue joka löytyy korkeintaan säälipleijareista. Me ei tällä porukalla päästä edes sinne. Tällä pelillä me saadaan ehkä piste tai kaksi Kalpalta, Pelicansilta ja Saipalta ja nekin kotipeleissä. Ei muilta. En edes uskalla ajatella mitä olisi tapahtunut esim. Kärppien käsittelyssä. Ei tällaisesta voi nauttia kuin masokisti.
Tappeluista sen verran että ne olivat yhtä väsyneitä kuin illan pelikin. Pelityylistä sen verran että HIFK menee ehkä iholle, mutta taklaukset puuttuvat. Parempi sekin kun pelaisivat itsensä kuitenkin ulos. Lopussa meillä taisi olla 3 puolustajaa käytössä kun Benysek loukkaantui. Länki-Lundellille tuli se yksi pakollinen hörppäys jatkoajalla, muuten pelasi erinomaisesti. HIFK:n syöttöpeli oli jotain D-juniori tasoa. Kuitenkin parasta mihin tällä materiaalilla pystyy. Pelaajiahan ei ole saatavilla, Jokereillakin meni peräti 24 tuntia Thomasin lähdöstä kun löysivät uuden AHL-tason veskarin. Vai olisiko niin että pelimiehille pitää maksaa, mutta pena ei halua vaikka rahaa kylläkin löytyy enemmän kuin koskaan ikinä milloinkaan koska meillä on suurin budjetti.
Sääliksi käy Sheddediä mihin paskaan on kätensä laittanut.
Ei HIFK nyt niin kauhean huono ollut, peruskeskivertopeliä esitti. Ihan samanlaista se on ollut aina ennenkin kun ei ole ollut paras päivä, muttei huonoinkaan. Pienet harhasyötöt ja satunnainen tilannevelttous ei tee kuitenkaan joukkueesta paskaa. HIFK esitti minkä pystyi, eivät he huonoja olleet, hävisivät vain tänään. Terästämällä otetta loppuun asti HIFK on jo nykyiselläänkin hieno ja osaava joukkue kuten tänään välillä nähtiin. Maltan vain odottaa kun liigaan marssii vahvistuksia ulkomailta. Hienoa Ässät, olitte parempia kuin Helsingin IFK.
Taitaa tuo oman joukkueen paskoittelu juontaa juurensa monen pääkaupunkiseudun ihmisen ylemmyyden tunteesta ja teennäisestä itsevarmuudesta mitä 500000 asukkaan "suurkaupungin" ihmiset välillä tuovat esiin. Se on sellaista erilaista eripuolella Suomea, mutta Helsinki on ainut missä ihmiset luulevat olevansa muuta Suomea parempia muita väheksymällä. Se on sellaista pumppausta mitä on pakko pitää yllä että Suomessakin olisi "pääkaupunki". Myydään kiinteistöjä ja asuntoja 4-5 kertaisella hinnalla koska markkinatilanne on niin "tiukka". Helsingin ilmakuvaa kun katsoo niin siellä on paljon paljon enemmän tilaa rakentaa kuin esim Tampereella... että se siitä markkinaperusteisuudesta. Pelkkää ilmaa koko "pääkaupunkilaisuus" Suomessa. Hitaasti osataan puhua ja tietyn kaavan mukaan, mutta siihen se sitten jääkin.
Ainoa asia viestissäsi joka on asiaa on allekirjoitusviite. Huoh.
Taisi olla ekan kerran kun näit HIFKn pelaavan.
Shamaani
16.09.2005, 23:20
Ihan kivaa viihdettä ottelu oli, vaikkei mitään taidon riemuvoittoa. HIFKin peli sekosi siinä vaiheessa, kun ässät nosti karvaustaan. Toivottavasti saadaan pian vahvistuksia ja peli tolalleen. Puolustuksen kapeus näkyi viimeistään siinä vaiheessa, kun Turunen oli nöyryyttänyt ässien tyyppiä ja lensi ulos. Ja vielä Benyn loukkaantuminen.
Mikähän on se SM-liigan osoite, josta tilastot (mm. pelatut minuutit) löytyvät? Kiinnostais tietää Jeren ja Saarisen minuutit.
Tinke-80
16.09.2005, 23:33
Ei HIFK nyt niin kauhean huono ollut, peruskeskivertopeliä esitti. Ihan samanlaista se on ollut aina ennenkin kun ei ole ollut paras päivä, muttei huonoinkaan.
Mitä helvettiä? Mitä peliä sinä olit katsomassa? HIFK'n peli oli sieltä ja syvältä. Mutta tämähän tais olla provo. Osui ja upposi. Onnitteluni.
- tinke-80
Itse olen toistaiseksi positiivisesti yllättynyt, kun Hifk-faneja ei ole täällä ollut hehkuttamassa 100-0 tappeluvoittoja.
Tosin Ässien painijat huomioonottaen, jos ei noista edes pistevoittoa saa niin kyllä on Ässillä sillä osastolla pullat hyvin uunissa. -87 pienikokoinen junnu, -85 keskikokoinen junnu ja -82 hernekeppi. Todellisia gooneja.
Ässien peli oli varmasti erittäin vittumaista katseltavaa, mutta tuolla materiaalilla se on ainoa oikea pelityyli vieraissa. Ehkä sitten kun sinne ykköseen saadaan ne pari uutta pelimiestä, voi yksi kenttä jopa esittää oikeasti taitavaa ja hyökkävää peliä. Nyt Ässissä on kolme kolmoskenttää, jotka pelaavat kyllä jarrukentän roolia helkkarin hyvin, sekä yksi kakkoskenttä.
Ja eilenkin pelissä Ässät sai Lukon näyttämään umpisurkealta, toki osansa oli Lukon huonoudellakin, mutta pääsyy oli se, että Ässät karvasi lujaa, pelasi kurinalaisesti ja ei tehnyt juuri lainkaan virheitä.
Thornton
16.09.2005, 23:37
hieno!
käsittämätöntä nähdä että kun loistava porukka E 9:ssä? yrittää kaikin puolin luoda tunnelmaa niin B2 lähinnä dissaavat näitä loistavia uusia faneja!!!
Kiitos uudet kaverit E9?, loistavaa meininkiä!
Olisi kiva nähdä että B2:ssakin välillä kannustettaisiin eikä vain dissattaisi porukkaa!
Hävetkää B2!!
Nyt ymmärrän mitä tarkoitetaan "kahvit näppikselle" -viestillä.
Mahdatkohan nyt tietää ollenkaan mistä/mitä puhut? Kerro nyt vaikka ensiksi, että miten B2 mahtoi näitä "uusia" faneja "dissata"? E9:n jampat eivät todellakaan ole mitään "uusia faneja", vaan vuosia meidän, joiden pitäisi hävetä, kanssa reissuja kiertäneitä faneja, joista suurin osa istui vielä viime kaudella B2:ssa.
Hyvää duunia pojat kyllä E9:ssä tänään tekivät, vielä kun saataisiin B1 ja B2:sta muutkin kun ydinporukka osallistumaan, niin hyvä siitä vielä tulee.
kukkonen
16.09.2005, 23:50
Taitaa tuo oman joukkueen paskoittelu juontaa juurensa monen pääkaupunkiseudun ihmisen ylemmyyden tunteesta ja teennäisestä itsevarmuudesta mitä 500000 asukkaan "suurkaupungin" ihmiset välillä tuovat esiin. Se on sellaista erilaista eripuolella Suomea, mutta Helsinki on ainut missä ihmiset luulevat olevansa muuta Suomea parempia muita väheksymällä. Se on sellaista pumppausta mitä on pakko pitää yllä että Suomessakin olisi "pääkaupunki". Myydään kiinteistöjä ja asuntoja 4-5 kertaisella hinnalla koska markkinatilanne on niin "tiukka". Helsingin ilmakuvaa kun katsoo niin siellä on paljon paljon enemmän tilaa rakentaa kuin esim Tampereella... että se siitä markkinaperusteisuudesta. Pelkkää ilmaa koko "pääkaupunkilaisuus" Suomessa. Hitaasti osataan puhua ja tietyn kaavan mukaan, mutta siihen se sitten jääkin.
Jos sua noin paljon ahdistaa asua muualla kuin pääkaupunkiseudulla, että pitää täällä avautua tollasta katkeraa marttyyri lööperiä niin muuta tänne ja totea, kuinka moni täällä asuva on alunperin lähtöisin muualta kuin "suurkaupungista"!
Itse pelistä on sanottu jo aika lailla kaikki tärkeä...
Miinuksia on tullut jo paljon joten ei toisteta tovereita, paska maku kaiken kaikkiaan.
Henk.koht tasolla haluan nostaa esiin seuraavat herrat:
+molemmat maalivahdit, Janne pelasi meille sen pisteen
+Jeren ja Saarisen, ne pelatut minuutit!
+Kivenmäki, kylmäpäinen ratkaisija
+Turunen, varmaa peliä + epäröimättä Jannen ahdistelijan(Tasku) kimppuun
+Jouhkimainen, mahtavaa intoa ja itseluottamusta kiekollisena
+Tony Salmelainen, se vauhti ja idearikas kiekollinen peli+ varma kassi hyvästä paikasta. Vielä kelpo sentteri rinnalle ja ávot!
Ainut hieno asia minkä voi pelistä sanoa oli E9. Lisää tätä. Miksi B2 ei yhdy tähän huutoon. No se siitä..
Peli oli perseestä ja Ässät voitti. Odotin kyllä IFK:lta parempaa.. vaikka mitä voi tältä porukalta odottaa.. Vittu! Kaikki fraasit jengistä on varmaankin jo hoettu, mutta pointti jää..
TÄMÄ PORUKKA EI RIITÄ! Siihen on aivan turha mitään selityksiä keksiä.
Ilman Jannea olisi voinut olla vielä huonommin! Ja tässäkö on mitali joukkue..hah! Katsokaa johto nyt jo helvetti peiliin ja tehkää jotain!
Olisi kiva nähdä että B2:ssakin välillä kannustettaisiin eikä vain dissattaisi porukkaa!
Hävetkää B2!!
Tämä on ehkä väärä ketju alkaa puimaan tätä enemmän mutta kun tästä on pariin otteeseen huomautettu niin hyvä on.
Siis miten tämä dissaus oiken tapahtui? Huudeltiinko E9:iin jotain törkeitä solvauksia vai näyteltiinkö kenties rivoja käsimerkkejä? Itse en huomannut mitään dissaamista vaan E9:n meinikiä kiiteltiin kovasti siellä missä minä istuin. Aina lähdettiin mukaan kun oli E9:stä lähti tuttu kannustus. Jätkillä oli ehkä jotain uusia lauluja joita moni ei tunnistanut eikä sanoista saatu selvää niin niihin vaikeammin porukka lähtee mukaan.
B2 valitettavasti on tänä vuonna ehkä entistä hiljaisempi juuri sen takia että Stadin Kingit siirtyivät porukalla E9:n nurkkaan tavoitteenaan muodostaa "seisomakatsomo" jossa voidaan pitää hyvin tunnelmaa yllä juuri tänään nähdyllä (ja kuullulla) tavalla. "Virallisessa" fanikatsomossa B2:ssa ei kuitenkaan niin suurta ydinjoukkoa näitä koko ajan kannustavia ja laulavia faneja ole että entisen ajan "vellovaa punaista merta" voitaisiin pitää yllä. B2:ssa ei myöskään saa seistä pelin aikana ja se hillitsee aina tunnelmaa.
Omasta mielestäni kuitenkin pidettiin ihan kiitettävän hyvin tunnelmaa yllä B2:ssakin tänään ja onnistuttiin ihan kohtalaisesti, ehkä kolmatta erää lukuunottamatta. Kertaakaan en kenenkään nähnyt tai kuullut dissaavan E9:ä, päinvastoin. E9:ssä kumminkin tuttuja jätkiä paljon, viime kaudella B2:ssa istuneita.
Täältä vielä iso käsi Kingeille E9:iin, pitäkää sama meno päällä jatkossakin! Itse huudan ääntäni käheäksi vielä tämän kauden B2:ssa. Katsotaan kauden aikana ja varsinkin sen jälkeen mikä on B2:sen kohtalo tulevaisuudessa...
Edit: Hidas kun olen kirjoittamaan niin Thornton tuossa ehti esittämään saman asian tiivistettynä
Tämä Ässät-ottelu antaa kyllä ajattelemisen aihetta suuntaan jos toiseenkin.Viimeistään nyt Penan on tajuttava,että niiden 2-3 uuden miehen on todellakin oltava A-luokkaa,jos halutaan välttää kauden 2001-2002 tapainen korpivaellus.Kuten ennen kautta kirjoitin,kova yrittäminen ja aktiivinen taklauspeli ei loppujen lopuksi paljon lämmitä,kun joukkueen kädettömyys ajaa hyökkäyspelin sumeaksi puuroksi vailla juonikkuuden häivääkään.Tällä hyökkäyskalustolla jokainen piste liigassa on työn takana.Toki täytyy tässä mainita poikkeuksena Salmelainen,jonka rytminvaihdokset olivat komeaa katseltavaa.Siinä jäi pari kertaa Ässä-pakki kuin seisomaan.Ja olihan siellä monella muullakin ihan hyvä draivi päällä,mutta kun ne kädet...Lundell oli toinen illan merkittävistä IFK-onnistujista.Piti meitä pystyssä pitkät tovit,vaikka oikeastaan molemmat maalit olivat hieman helppoja.Joka tapauksessa alan jo kallistua sille linjalle,että tehdään Jannesta ykkönen ja käytetään ulkolaispaikka jollain toisella osastolla.Eihän Janne ole mestaruuteen tarvittava voittava vahti,mutta eipä tuosta porukasta saa mestareita muutenkaan,vaikka tulevat hankinnat menisivät kuinka nappiin.
Havaitsin muuten hallilla,että aika vähän oli tyytyväisiä katsojia paikalla,vaikka ottelu tarjosi kaikkea sitä,mikä eräiden mukaan riittää useimmille IFK-faneille.Ei tuntunut riittävän,ei.Eli jos joku luulee,että fanit tyytyvät tällaiseen keskinkertaiseen pelailuun,jos vain ryminää riittää,niin väärässä ovat.Moni jopa äänesti jaloillaan jo tässä ensimmäisessä pelissä,sillä perjantai-illan avausotteluksi yleisömäärä oli suorastaan surkea.Ihan hyvin hallilla oli kuitenkin tunnelmaa,täytyy myöntää.Ja kyllä itsekin haluan ryminää kaukaloon,mutta kun pelillisesti ollaan ulkona kuin lumiukot,niin siitäkin menee jotenkin paras hohto pois.
No,uutta matoa koukkuun.Jos Pena todella saa pari huippumiestä hyökkäykseen,niin homma alka heti näyttää paremmalta.Silloin meillä olisi "aito ykkösketju",ja Hauhtosen ympärille voisi rakentaa aivan mukiinmenevän kakkosen.Kuten kaikki tietävät,loppuihin kahteen ketjuun kyllä ukkoja riittää.
...Kaikki fraasit jengistä on varmaankin jo hoettu, mutta pointti jää..
TÄMÄ PORUKKA EI RIITÄ! Siihen on aivan turha mitään selityksiä keksiä.
Ilman Jannea olisi voinut olla vielä huonommin! Ja tässäkö on mitali joukkue..hah! !Siinäpä se pointti juuri onkin. Tällä kaudella joukkueet eivät vielä tässä vaiheessa ole valmiita. Silti kausi alkoi jo. Turha selitellä, pisteitä jaetaan joka pelissä kauden alusta asti. Ässäfanien ei kannata leijua niinkuin joku tuossa edellä jo sanoikin. Ässillä on nyt vain käynyt tuuri, kun saivat heti kauden alkuun kaksi huonointa joukkuetta vastaansa: Lukon ja HIFK:n. Eihän se toki Ässien hyvyyttä ole jos SM-Liigassa pelin tai kaksi onnistuvat voittamaan ja viisi pistettä haalimaan... Vai onko?
Siinäpä se pointti juuri onkin. Tällä kaudella joukkueet eivät vielä tässä vaiheessa ole valmiita. Silti kausi alkoi jo. Turha selitellä, pisteitä jaetaan joka pelissä kauden alusta asti. Ässäfanien ei kannata leijua niinkuin joku tuossa edellä jo sanoikin. Ässillä on nyt vain käynyt tuuri, kun saivat heti kauden alkuun kaksi huonointa joukkuetta vastaansa: Lukon ja HIFK:n. Eihän se toki Ässien hyvyyttä ole jos SM-Liigassa pelin tai kaksi onnistuvat voittamaan ja viisi pistettä haalimaan... Vai onko?
Siis hä? Jos valitetaan, että IFK:lla on umpisurkea jengi niin miten vitussa se koko ajan saadaan käännettyä siihen että Ässiä muka haukuttaisiin?
Panzerfaust
17.09.2005, 00:35
Ässämiehillä on nyt jostain syystä kovin vaikea ymmärtää, että jos oma jengi pelaa päin persettä, niin silloin siitä tekee mieli avautua, eikä ensimmäiseksi tule mieleen kehua vastustajan peliä hyväksi. Tässä ketjussa on ollut harvinaisen vähän mitään selittelyjä tai turhia uhoamisia. Totta puhuen vähän tylsääkin, kun on niin masentuneen asiallista juttua täällä.
Vai niin, tämmöinen teurastus tällä kertaa. Montako peliä - mukaanluettuna harjoitusgeimit - on IFK:lla mennyt ilman tappelunpoikasta tällä kaudella? None? No, mitäs tuosta. Turkkiin tulee, mutta pääasia, että yleisö viihtyy ja brändi tiedetään... Toki, ennenkaikkea fysiikkaa ja tappeluita pitää viljellä tuolla materiaalilla niin kauan kuin sateentekijöitä rantautuu Helsinkiin ja IFK:hon. Ilme on taisteleva, kova ja periksiantamaton, mutta Stadin jengillä tulee resursit vastaan. Kaikki yritetään, mutta mitään ei saada. Pari pelimiestä pitäisi sen sijaan saada. Muuten turkkiin tulee - edelleen.
Vai onko peräti niin, että brändi ennenkaikkea ja sitten vasta voitot ja mestaruudet?
Tappelu/erä. Ihan hyvä ottelukeskiarvo tappeluissa, heh. Ihmettelen suuresti sitä, että miksei kaverit Forsbacka-Nielikäinen päässeet tukkanuottasille vaikkapa Lostedtin kanssa, vaan tanssin esittivät periaatteessa vähän "löysemmät" miehet? Robert Schnabelhan kärsi ottelurangaistusta (?)
Täytenee kehaista vielä Marko Kivenmäkeä, joka on kyllä näköjään kesän tehnyt kunnolla töitä. Näkyy olevan pörssijohdossa ja ihan oikeutetusti. Mies on HOT!
HIFK:n Jan Lundell on muuten nyt ainoa valopilkku, johon voidaan alkaa luottamaan - vihdoin ja viimein - ykköskassarin tavoin. Toivottavasti lunastaa odotusarviot.
Siis hä? Jos valitetaan, että IFK:lla on umpisurkea jengi niin miten vitussa se koko ajan saadaan käännettyä siihen että Ässiä muka haukuttaisiin?Jos Ässät onnistuu voittamaan umpisurkean jengin vasta jatkoajalla, miten se saadaan käännettyä siihen, että Ässiä muka kehuttaisiin? Ja anteeksi vielä, etten viitsi tyhjentävästi vastata kaikkien, myös Ässiä kehuneiden Hifk-fanien viesteihin. Anteeksi, että vastasin. Nyt kaikki taas hyvin?
seeyou@jäähalli
17.09.2005, 00:44
Mielestäni oli varsin viihdyttävä peli. HIFK:n rosteri tosin "huutaa" niitä ratkaisijoita, mutta minä viihdyin pelissä.
Janne teki muutaman kerran uskomattoman seivin, jotka olisivat voineet olla "voittavan maalivahdin" torjuntoja. Valitettavasti hyökkäyksemme ei vastannut huutoon.
Kyllä nämä Ässä-pelit ovat hienoja...
Kiitosmaininta vielä nimimerkille Domi28, joka tuli pelin jälkeen Hadankaan jälkipeleihin.
Number 11
17.09.2005, 00:52
Jos Ässät onnistuu voittamaan umpisurkean jengin vasta jatkoajalla, miten se saadaan käännettyä siihen, että Ässiä muka kehuttaisiin?
Nyt menee kyllä pahasti ohi taas. Jos Ässät onnistuu voittamaan umpisurkean joukkueen vasta jatkoajalla niin miksi Ässiä tulisi edes kehua?
Edit. Luultavasti en vaan ymmärrä tätä porilaislogiikkaa. Älkää välittäkö jos olen vähän pihalla.
Voisiko joku käydä Penalle sanomassa että jos 2,5 milj. eurolla ei saa leveyttä materiaaliin nii milläs sitten. Jos verrataan budejetteja ja materiaaleja voisin sanoa että ässien toimistossa on tehty helvetin hyvää työtä.
Jos budjetti on 2,5 milj euroa niin ei se tarkoita sitä, että pelaajiin on käytetty 2,5 milj euroa. Eikös budjetti ja tässä tapauksessa "pelaajabudjetti" ole pelaajiin varattu raha määrä, ei käytetty...
Hra Punajuuri
17.09.2005, 00:59
Pelitapahtumien perusteella lopputulokseen pettyneempi pitäisi olla Ässien. Toisen erän 31 laukauksella olisi vääjäämättä pitänyt pystyä tekemään enemmän kuin yksi häkki, mikä samalla olisi voinut jo ratkaista ottelun. Jatkoa ajatellen huolestuttavalta näyttää yleinen kädettömyys, mikä näkyi laukausten järjestelmällisen heikkona laatuna.
Positiivista kuitenkin oli, että maalipaikoille päästiin. Parhaat hukatut paikat olivat Kivenmäellä (yksi Lukko-ottelun pujottelua vastaava suoritus, yksi ohjaus maalin edestä Uusikartanon syöttöön maalin takaa), Joensuulla (punnertaminen keskialueen irtokiekosta pakin ohi nokikkain Lundelin kanssa), Takalalla (kunniakuja läpiajolle, mutta laukaus lähti turhan kaukaa) sekä Kuuselalla (ohjaus maalin kulmasta suoraan syötöstä ohi tyhjän maalin kahden miehen ylivoimalla).
HIFK:n ainoat toimivat elimet olivat Lundell, Salmelainen ja Laine. Pakisto ei vakuuttanut ennen rivien harvenemistakaan; erityisesti Benysekin ja Karalahden kiekkokontrollin vaikeudet pistivät silmään. Tuloksen kannalta merkittävin yksittäinen ero Ässien hyväksi saattoi olla se, että Ässien junnukaarti (Joensuu, Komarov, Takala, Hietamäki) pesi esityksellään puhtaasti IFK:n oman ex-junnuosaston. Mielenkiintoista olisi tietää, millaisia summia Hirson, Vihkon & Co.:n palkkakuiteista löytyy tällä kaudella.
Ässien ylivoiman teemana näyttää jälleen olevan seisominen. Tässä yhteydessä tunnelma todellakin laskee, jos seisoo. Hieman rivakampaa kiekonsiirtelyä sekä viivalle enemmän variaatioita kuin ikuisuusvirittäjät Peltonen – Toivonen. Forrestin taitoja ei viivamiehenä tämän ottelun perusteella päässyt arvioimaan lainkaan.
Pahimmat pettymykset Ässien pelaajistossa tarjosivat Kaipainen ja Rautee, joita en aiemmin patapaidassa ollut nähnyt. Rauteelta sentään oli kohtuullisia aloituksia ja tähtismäistä kiekon kuskausta hyökkäysalueelle, mutta Kaipainen ei esittänyt mitään mieleenpainuvaa. Jatkossa, ennen toivottavien ulkomaan vahvistusten saapumista, näiltäkin miehiltä toivoisi hyökkäysapuja. Tämän ottelun perusteella Joensuu ei valitettavasi pysty hyödyntämään hyökkäysavujaan maksimaalisesti, kun vierestä ei löydy kykyä auttaa.
Maalivahtipeli oli varmaa ja rauhallista. Toivosen onnettomasta purusta syntyneessä maalissa Riksmanilla ei juurikaan ollut jakoa. Tosin täytyy sanoa, että IFK:n surkeasta hyökkäyspelistä johtuen kovin suureen testi Juuso ei joutunut. Erityismainintana sanottakoon, että Riksmanin mailapeli sujui huomattavasti sutjakammin kuin viime kausien virkaveljen.
Henrikssonilta ottelu oli ehkäpä paras häneltä näkemäni. ”Tappeluiden” aloittajien löytämisessä voisi esittää toisenkinlaisen näkemyksen, mutta muuten esitys oli lähes virheetön.
Punis
Jos budjetti on 2,5 milj euroa niin ei se tarkoita sitä, että pelaajiin on käytetty 2,5 milj euroa. Eikös budjetti ja tässä tapauksessa "pelaajabudjetti" ole pelaajiin varattu raha määrä, ei käytetty...
Näin olen antanut ymmärtää asian olevan eli 2½ milj € on pelaajiin varattu raha määrä eikä tätä koko summaa ole vielä käytetty eli pelaajabudjetissa on vielä tilaa uusille hankinnoille.
vlad.
Heitetään pari omaa väsynyttä kommentia jonon jatkoksi. Jo lueteltuihin onnistujiin voi laittaa myös Hirson. Jakoi muutaman kerran kiekkoa näyttävästi Turrelle, jonka olisi pitänyt tehdä ainakin toisesta avopaikasta maali, mutta..
Lostedtin näin ensimmäistä kertaa tositoimissa ja pelilliset avut ovat todella rajalliset. Tuli mieleen Levokari huonoimmillaan. Jos peliaikaa tulee jatkossa niin toivottavasti hyökkääjänä niin ei tarvitse jännittää virheitä niin paljon.
Itse tuli istuttua F8 ja ikävä kyllä sinne asti Stadin Kingien kannustus ei kantautunut hyvin. Laulua kuului, mutta ei saanut ikävä kyllä selvää. Fanaattinen seisomokatsomo idea on loistava ja toivottavasti lisää saman henkisiä kavereita löytyy seuraan. Vähän rivien välistä on saanut jo lukea , että osalla B2 väestä alkaa huudot olla huudettu ja uusia ideoita ja uutta verta tullaan kaipaamaan. Saisikohan Penalta pummittua alemmankatsomon nurkan seisomokatsomoksi tulevaisuudessa?
Hirso vs Komarov:
mitä kirjoitin aiemmin? Heti tuli itkuviesti kun Kimi lähti kääpiön kanssa painiin - kääpiö muuten aloitti kisailun. Montako kertaa esim. rapakon takana on itketty kun 177cm P.J. Stock tai Matt Barnaby ovat lähteneet 196-200cm pitkien jätkien kanssa? Mikä on ongelma? Kimiltä paita pois, mutta pistevoitto, oli sitten kääpiö tai tonttu vastassa.
Edit: lisäys - Komarovin ainoa selvä isku osui Hirson selkään, toki paidan vetäminen pään yli oli kunnioitettava suoritus. Kumpikaan ei siis ole mikään "alan ammattilainen". Kimiltä nätti lopetus loppuun, what a hockey player!
Holma vs Pentikäinen:
SÄÄLITTÄVÄÄ! 2+2 minuuttiset olisi riittänyt.
Turunen vs Tasku:
Mikko Turuselta pari oikeaoppista nättiä upper-cuttia, loistavaa! Kumpikaan äijistä ei varmasti ole mikään rouhija, mutta hieno vääntö, Taskulle pointsit että lähti - ajoi ensin maalivahtia.
Lostedt: ei pelannut ensimmäisessä erässä, mutta toisessa ja kolmannessa kyllä. Kaksi avojääpommin hakemista, ei vielä natsannut. Kerran vietiin (herran itsensä sanojen mukaan) "kuin mätää lihaa" 1 vs 1 -tilanteessa. Ajoi ja oletettavasti (lovelyyy) haastoi sekä Toivosen että Forsbackan.
Mitä vielä? JHag osaa tehdä viinaa, kiitos!
Hirso vs Komarov:
mitä kirjoitin aiemmin? Heti tuli itkuviesti kun Kimi lähti kääpiön kanssa painiin - kääpiö muuten aloitti kisailun. Montako kertaa esim. rapakon takana on itketty kun 177cm P.J. Stock tai Matt Barnaby ovat lähteneet 196-200cm pitkien jätkien kanssa? Mikä on ongelma? Kimiltä paita pois, mutta pistevoitto, oli sitten kääpiö tai tonttu vastassa.
Tuli vaan mieleen, että mitä sinulla on tätä nuorta kaveria vastaan? Jätkä pelaa ennakkoluulotonta kiekkoa, pelasi vielä viime kaudella B-nuorissa. Kantaa pataa rinnassaan polleana, kuin aito porilainen. Rinta rottingilla pomppasi pystyyn vaikka edessä heilui itse Helge. Lukko-matsissakin lämmitti ikinä-kovinta-missään Porkkaa! Tappelun aloitus meni mielestäni vituilleen, Hirschzschzovizsczschin ainoa kunnon lyönti lähti silloin, kun Komarov nojaili vielä laitaa vasten. Mahtoiko olla hanskakin kädessä? Itseasiassa aika säälittävä esitys, kun vastassa oli koko sarjasta ehkä "junnuin" kenttäpelaaja.
Muutenkin IFK:n pelaajat uskalsivat hakea vastaansa todellista gooni-osastoa.
Ja tähän säälittävään ketjuun...
Harmi vaan, kun eivät edes niitä saaneet piestyä, mahtaa ottaa koville monellakin kaverilla, kun lukee itkua tässä ketjussa. Kumma juttu kun Ässät hakee joka vuosi ainakin kerran pisteet Nordikselta ja on aina kuin lukisi samaa itkuvirttä. Tällä kertaa kai Ässät saa kuitenkin pitää pisteensä, vaikka olikin sysipaska. Joku kateellinen Esbålainenkin seassa ihmettelemässä. Kysele sitten kun Blues voittaa IFK:n edes kerran, vieraissa. Tai kun Blues pelaajat eivät nöyristele ison ja pahan IFK:n edessä, vaan ottavat miehestä mittaa. Olisiko silloin syytä kehua Bluesia. Ei varmaan, koska ei tule tapahtumaan.
IFK ja Lukko ovat liigan paskimmat joukkueet, sijoilla 15 ja 16. Ylemmäs niitä ei voi laittaa, kun ovat niin huonoja. Hävinneet Ässille joka sentään on varmasti paskin joukkue, vaikka voittaisikin jonkun pelin. Kyllä nyt harmittaa olla Ässä-fani.
Tuli vaan mieleen, että mitä sinulla on tätä nuorta kaveria vastaan? Jätkä pelaa ennakkoluulotonta kiekkoa, pelasi vielä viime kaudella B-nuorissa.
Ei yhtään mitään, usko pois, propsit että lähti ja että ärsyttää ja lähtee. Sanoin jo aiemmin ketjussa, että "mitäs sitten kun joku niistää Komarovia" ja minuutti tappelun jälkeen tuli heti ässäfanilta itkuviesti että "otti liigan pienimmän kaverin", MITÄ VÄLIÄ? Komarov aloitti (kiitos siitä) ja jatkoi loppun asti. Ehkä ymmärsit kirjoittamani väärin?
Tinke-80
17.09.2005, 02:24
Kyllä nyt harmittaa olla Ässä-fani.
Sanon tämän niin hyvin kuin osaan.
1) HIFK pelasi paskasti. Siis todella paskasti. Ilman tappeluja olisi katsojat ruvenneet buuaamaan HIFK'lle.
2) Ässät eivät ikävä kyllä pelanneet kovin hyvin. Ihan aikuisten oikeasti. Parempi jengi olisi hakannut nyky-HIFK'n maanrakoon. Nyt mentiin jatkoajalle.
Joten teinä en hyppisi ilosta vaikka saittekin ansaitut pisteet, sillä ei Ässät todellakaan olleet kovinkaan paljon parempi jengi. Kuten aikaisemmassa viestissä sanoin, kahdesta paskasta parempi.
- tinke-80
Mahtaisko jostakin löytyä kuvia/videoita noista väännöistä?
puna-hundi
17.09.2005, 04:48
Mikähän on se SM-liigan osoite, josta tilastot (mm. pelatut minuutit) löytyvät? Kiinnostais tietää Jeren ja Saarisen minuutit.Tarkoitat varmaan tätä:http://www.sm-liiga.fi/media/index.html.
Tuolta tosin ei lödy pelattuja minuutteja.
Heti tuli itkuviesti kun Kimi lähti kääpiön kanssa painiin - kääpiö muuten aloitti kisailun.
Sehän oli hymy syyssa kirjoitettu pilkkaviesti ja ihanasti napsahti perille. Jätkällä meni pasmat ihan sekaisin. Olihan se hienoa että Kim ei sentään tipahtanut vaan pysyi kokoajan pystyssä... On se mukava että siitä kaverista löytyy melkein joka matsista piikiteltävää.
Ässien pelityyli saa ottelun helposti näyttämään surkealta. Eipä tuolla materiaalilla voi lähteä mihinkään iloiseen hurlumheihin.
Radiossa kommentoi välillä Ässien katsomovalmentaja. Hän sanoi jo kesken ottelun että HIFK pelaa liikaakin purkujen kautta. Omasta päästä ei juurikaan rakenneta vaan kiekko pleksien kautta neutraalille alueelle. Ihmetteli tapaa toimia, ja lupaili HIFKille vaikeita otteluita. (etenkin paremmalla materiaalilla pelaavia vastaan) Ja jo kesken matsin sanoi että Ässät vie jatkoajalla. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.
Mitä tuosta ottelusta voisi kertoa? Ässille onnittelut voitosta, minun
silmin joukkueet olivat samantasoisia ja kumpikin olisi voinut voittaa, Juuso
oli kuitenkin se varmempi molari ja otti sen bonuspisteen. Ässistä erottuivat
mielestäni Kivenmäki, Joensuu ja Juuso, ehkä varauksin Peltonenkin. Pelasivat
materiaalin edellyttämällä tavalla, fiksua peliä.
IFK:lla oli yritystä, mutta ei ajatusta, materiaali ei vaan riitä tässä sarjassa tämän parempaan. Salmelainen näkyi röyhkeytensä avulla, Jere kokemuksensa turvin (väsyi tosin selvästi, Turunen jatkoi siitä mihin toissakaudella jäi, Lundellille tyypillinen peli, hienoja torjuntoja, mutta vastapainoksi kummatkin olisi voinut torjua eli ei ykkösmaalivahtitasoa kuitenkaan liigan suurimmalla budjetilla pelaavalla joukkueella. Porthen oli positiivinen yllätys, kuten Jouhkimainenkin, käyttökelpoisia täytemiehiä.
IFK:n fyysisyys oli tämän pelin perusteella ylimainostettua, kuten koko joukkuekin. Ei se mielestäni tee joukkueesta fyysistä, jos halaillaan kolme kertaa ottelun aikana, olihan siellä yritystä ajaa taklauksia loppuun asti, mutta samaan pystyivät kaveritkin. Olisiko joukkue pitänyt koota toisin, jos haetaan kyseistä pelityyliä?
Tunnelma hallissa oli kohtuullinen, kiitos "uuden fanikatsomon", mutta erinomaisen paljon kuuli kritiikkiä ja pienellä pelolla odotan tulevien otteluiden yleisömääriä, jäänevät alle budjetoidun, ehkä runsaastikin. Henriksson oli hyvä, Holma ja Pentikäinen olisivat saaneet tosin jäädä jäälle.
Veikkaus tulevasta, mikä ei ole tosin kovin vaikeaa. Meille tulee turpaan jäällä seuraavissa matseissa urakalla ja edes 2-3 uutta pelaajaa ei kurssia vielä käännä. Tällä en kritisoi joukkueen pelaajia, tekevät kaikkensa, mutta joukkue on koottu huonosti, ei voi juuri puhua roolituksesta.
Alkukausi on ollut kyllä melko mielenkiintoinen Ässien osalta, tai oikeastaan ei. Ässät on pelannut juuri niin kuin odotettukin ja mielestäni juuri sillä tasolla mitä itsekin odotin. Sen sijaan vastustajat Lukko ja HIFK ovat olleet jotain aivan muuta mihin ollaan totuttu. Lukko oli huonoin lukko mitä minä olen about neljään-viiteen vuoteen nähnyt ja HIFK eilen esitti ehkä huonoimman esityksen mitä minä olen koskaan Nordiksella nähnyt. Aneemista, halutonta, mielikuvituksetonta jne.
Mitään itkemistä ässien paskuudesta ja teesejä ”ässät oli kahdesta paskasta vähemmän huono” (missäs se template mahtais olla...) on turha esittää. Porilaiset pelasivat juuri samanlaista vieraspeliä mihin koko Toivolan aika ollaan pyritty. Katsojan kannalta se on todella puuduttavaa, mutta onnistuessaan tuo pisteitä. Eilen tosin hieman rohkeammalla taktiikalla olisi voitto pudonnut jo peliajalla.
HIFK sitten... minusta kun tuon paidan tuossa hallissa kaverit pukevat päälleen pitäisi kyllä esittää edes jotain. Tosin jos kolme ”tappelua” riittää maksaville kannattajille niin mikäs siinä, ei kyl mulle riittäisi. Vaikea keksiä HIFK:n osalta yhtään mitään hyvää. Lundell oli ihan kohtuu hyvä, mutta pilasi hieman päiväänsä imaisemalla jatkoajalla helpohkosti Maven käännön. Riksman otti muutaman kivan kopin, mutta eipä hänkään kyllä juuri mihinkään testiin joutunut. Porilaispakit pitivät maalinedustan mielestäni varsin hyvin ja laukaukset jäivät useimmiten Riksmanin nähtäviksi. Ja se HIFK:n ylivoima? ... joo-o, ei vissiin kiinnostanut.
Ässien ylivoima oli jo parempaa kuin Lukkoa vastaan, mutta minä kyllä sanoisin että siinäkin oli enemmän HIFK:n paskuutta kuin Ässien hyvyyttä. En muista ikinä nähneeni nordiksella monta kertaa samassa pelissä tilannetta jossa HIFK:n maalin edessä seisoo kaksi vastustajan hyökkääjää ja kiekko on viivassa. Eilen tällaisia tilanteita nähtiin, useasti.
Alkukausi on ässien aikaa, nyt juuri pitäisi näitä pisteitä haalia. Ei tällaisia pelejä voi hävitä. Totaalialkoholistin perjantai olisi ollut edessä jos se HIFK:n videolta tarkistettu tilanne olisi ollut maali. Olisi se nimittäin sellainen rikos kaikkea oikeudenmukaisuutta vastaan.
Helsinkiläiset saavat olla tyytyväisiä pisteeseensä, todella tyytyväisiä.
Ässä matsista jäi yksi asia ainakin positiivisenä mieleen... Eli E9 yläkerta ja stadinkingit. Kaverit veti kyllä nii tunteella (=koff:illa?) että nuuska mennä väärään kurkkuun vähänväliä. Ite istuin E9:ssä ekalla rivillä ja haen kyllä tunnelman vuoksi tästä lähtien aina liput E9:iin.
Iso käsi kingeille metelistä. Onko huutoja johonkin rustailta kirjallisestiki? Ei päässy kaikkiin mukaan ku ei tajunnu mitä huudetaan :)
Nuorempi Nelson
17.09.2005, 12:04
HIFK sitten... minusta kun tuon paidan tuossa hallissa kaverit pukevat päälleen pitäisi kyllä esittää edes jotain. Tosin jos kolme ”tappelua” riittää maksaville kannattajille niin mikäs siinä, ei kyl mulle riittäisi. Vaikea keksiä HIFK:n osalta yhtään mitään hyvää.
Miksi kuvittelet että kolme tappelua riittää? Koska pari nimimerkkiä kirjoittaa jatkoajassa jostain ryminäpronssista? Eilen hallilla oli paljon surullisia ihmisiä. IFK:n kannatus ei tämän takia lopu, mutta törkeän tempun johto on kannattajille tehnyt. Toivottavasti IFK:n johtohenkilöt ymmärtävät hävetä. Joukkue on täysin luokaton.
Jhagille ja kaikille muille "we love Matikainen ÄTPMOK miehille" minulle ei ole enää mitään sanottavaa. Toivoisin vain että ymärtäisitte että monelle kannattajalle IFK on edelleen urheiluseura, ei mikään vitun kiertävä sirkus. Urheiluseura pyrkii peliliseen menestykseen, ei tappelemaan.
Ilta-Sanomat hehkuttaa "uutta HIFKiä: tappelu joka erässä".
Eikös Ässäpelaajat saaneet kahteen tappeluun aloittajan kakkoset ja siten voisi hehkuttaa "uusia Ässiä: tappelu joka erässä"...
No, eihän sellainen juttu saisi kuin neljäsosan lukijoista verrattuna HIFKin revittelyyn otsikossa.
Mutta varmaan ottelu alkaa olemaan nipussa. 2 pointsia Poriin ja hyvä niin. Nyt toivotaan taas samanlaista alkukauden pisteidenkeräystä että paikka kympin sakissa ois taas mahdollista.
Sehän oli hymy syyssa kirjoitettu pilkkaviesti ja ihanasti napsahti perille.
Sorry, tunnen muitakin porilaisia kuin Sinut ja viesti ei tullut sulta vaan oikeasti eräältä herkältä ja sensitiiviseltä porilaiselta kiekkodiggarilta joka ei voi hyväksyä sitä, että jokainen pelaaja kaukalossa on tosiaan (sm-liiga)pelaaja, jotkut 170cm jotkut 196cm, jotkut homoja jotkut ei.
Joukkue on täysin luokaton? Paskat! Harmitti että Hjartwallilla nähty päätön rymistely ei tullu Petoluolaan messiin ainakaan vielä, mutta hauskaa riitti. Lajin nimi on jääkiekko ja hienoa että oli Ässät vastassa eikä mikään JYP (missä Shelley, mikkihiiret???).
Sorry, tunnen muitakin porilaisia kuin Sinut ja viesti ei tullut sulta vaan oikeasti eräältä herkältä ja sensitiiviseltä porilaiselta kiekkodiggarilta joka ei voi hyväksyä sitä, että jokainen pelaaja kaukalossa on tosiaan (sm-liiga)pelaaja, jotkut 170cm jotkut 196cm, jotkut homoja jotkut ei.
Aijaa olin ihan varma että otit herneet nenään kut et viestiini vastannut, heh. Mahtaako tuollainen diggari olla porilainen? Ettei vaan olisi Ulvilasta tai muista ympäristökunnista...
Enivei, harmi etten päässyt paikalle.
Vielä eilisestä, vaikka aika tyhjentävää on keskustelu jo ollut:
Pisteet meni juuri oikein, Ässät ansaitsi kaksi, muttei kolmea.
Ässien taistelu, itseluottamus ja yritys esimerkillistä. Juuri näihin ottelu ratkesi meille. IFK:lla selkeästi paineita kotiavauksessaan.
Koko Ässien joukkue ansaitsee kiitoksen, mutta muutama kaveri erottui selkeästi: Riksman oli aivan hemmetin hyvä, taitais kelvata Hifkiinkin tällä hetkellä. Kivenmäki ottelun taitavin pelaaja kiekollisena. Ja mitä h****ttiä on tapahtunut Peltoselle kesän aikana? Kaverihan veti kiekollisena ihan kuin eri mies; pari upeata avausta, monta hyvää lättysyöttöä ylivoimalla ja muutenkin näytti siltä, että jäbälle on tullut jostain kädet! Uskomattoman hienoa!
IFK:sta erottui Tony Salmelainen/Turo Järvinen- kaksikko positiivisesti, Karalahti hitaudellaan ja aika monella virheellään, sekä Lundell onnekkaillakin pelastuksilla.
Yllättävän tyhjä ja vaisu oli perjantai-nordis, olisin odottanut sitä vanhaa painetta vierasjoukkueelle.
Pelin taso oli juuri sitä, mita runkosarjan toiselta peliltä voi odottaakin, mutta totuuden nimissä, ei ole kyllä hetkeen tullut viihdyttyä jääkiekko-ottelussa yhtä hyvin. Tietysti, jos lopputulos olisi ollut toinen, voisi ajatukset olla toiset.
Anyway, tärkeät pisteet ja aivan erinomaisella ilmeellä saavutetut!
Joukkue on täysin luokaton? Paskat! Harmitti että Hjartwallilla nähty päätön rymistely ei tullu Petoluolaan messiin ainakaan vielä, mutta hauskaa riitti.
Eiköhän tämä johtunut paljolti siitä, että edellisenä päivänä Areenalla oltiin menty isolla jäällä todella kovaa. Nyt näytti liike heikommalta, mikä oli odotettavissakin.
Toki Ässien puolustuslähtöinen pelaaminenkin saattoi hillitä menohaluja. mene ja tiedä.
IFK:sta erottui ..Karalahti hitaudellaan ja aika monella virheellään..
Itsekin seurasin, että Jeren liike alkoi hidastumaan loppua kohti, mikä ei ole ihme kun pelataan kaksi matsi kahdessa päivässä Jeren minuuteilla. Mutta vaikka Jere näytti hitaalta, niin se oli vaan niin hyvä ettei sen tarvinnut hätkyillä vaan luki peliä. Otti taklauksen vastaan ja jatkoi kiekollisena kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Yhtään tappelua en nähnyt uusintana näytöltä. Mitä helvettiä! Jaffalassa näytettiin jopa hidastettuna useampaan kertaan.
Pêr un pugno di dolari
17.09.2005, 16:19
Vaikka HIFK olisi voittanut tämän ottelun 5-1 olisin todennut samat asiat kuin viestissäni pari minuuttia sitten. Nyt en puhu voitosta tai häviöstä. Tämä vitutus perustuu vain ja ainoastaan peliin ja sen tasoon. Itse asiassa on ihan hyvä että hävittiin. Ehkä joku alkaa heräilemään jossain.......
edit:
Clint Eastwood fani joka muutaman dollarin tähden kommentoi ottelua voisi lukea arvon jokerifanin kommentit, jotka voidaan pitää puolueettomina...:o)
Hänkin näki vain paskan pelin. Piste.
Unohdetaan tämä ottelu nopeasti ja rukoillaan pelastusta jostain.
- Ensimmäisen erän alkuun tulimme hyvin ja saimme taklauksia perille sekä hallitsimme peliä. Toisessa erässä Ässät pelasivat mahtavaa jääkiekkoa ja meidän liikkeemme vähentyi. Ei tähän ole mitään selityksiä. He pelasivat eilen, me pelasimme eilen… Kyllä potkua olisi pitänyt olla, Shedden pyöritteli.
'nuff said? Ja opettele kieliä ennen kuin rupeat aukomaan.
Ainiin, tuo nikkini kommentointi, kyseessä ihan kaveriporukan inside juttu. Että hyvin menee..
patapower
17.09.2005, 22:00
Tässä on jatkoajan raportti ottelusta jota ainakin minä arvostan enempi kuin näitä "paikalla olleita" "ifk oli ihan paska" jannuja.. Että luettu on mutta ei uskota totuutta ;)) Vai??
Olihan IFK aivan sysipaska ja ÄSSÄT myös, mutta perjantai-illan viihteeksi aivan mukiinmenevää ajankulua.
En kommentoi peliä, vaan haluan antaa rispektit IFK-faneille.
Hallissa ja Hadankassa (seeyou@jäähalli) mukavaa jengiä.
Kiitos, on aina ilo käydä Helsingin oikeassa hallissa matsissa.
Metropolit
18.09.2005, 05:42
Tässä on jatkoajan raportti ottelusta jota ainakin minä arvostan enempi kuin näitä "paikalla olleita" "ifk oli ihan paska" jannuja.. Että luettu on mutta ei uskota totuutta ;)) Vai??
Näillä mennään!Ässät oli parempi ja sillä sipuli!Itkekää(IFK-FANIT) nyt niin helvetisti ifk:oon paskuutta yms. 300 kilsaa tulee matkaa kotipeliin mut silti ei jaksa vaipua epätoivoon tän kauden suhteen,älkää tulko halliin jos niin pahaa tekee!Itse kuulun siihen joukkoon ketkä fanittaa loppuun asti,syteen tai saveen!Joku tolkku nyt kaikkeen kritiikkiin kuitenkin,arvostellaan sit Joulutauolla kun porukat on lopullisesti kasassa...Tän päivän liigassa ei edelleekään tarvii hoitaa Detroita/Torontoa mitalisijoihin.2-3 kunnon värväystä niin...54 matsia jäljellä,kannattaa jo luovuttaa!
Tässä juuri alkaviin fudiskarkeloihin valmistautuessa osui silmään poolin kannattajien "Support & Believe"-lakana. Ihan oikeassa ovat. Miten se liittyy perjantain otteluun? Siten, että se on kuitenkin loppujen lopuksi se fanien homma.
Ihan ookoo vihdettä oli tarjolla, vaikka ei juurikaan jäällä nähtynä. Kingeille täältäkin iso korkea vitonen!
(onpas ManUlla muuten rumat kolmospaidat!)
The Rock
18.09.2005, 19:21
Kiva matsi perjantai-illan ratoksi. Jatkoaikavoitto kruunasi Ässien toisesta erästä käyntiin lähteneen hyvän vieraspelin ja antoi SM-liigan nuorimmalle joukkueelle lisää itseluottamusta jatkoa ajatellen.
Ottelu oli varsin kiihkeä ja melkeimpä kaikki on näistä tappeluista täällä jo sanottukin, joten niihin en lähde puuttumaan. Sen verran kuitenkin kommentoin Hirschovitsin tekemisiä, että onneksi ei aivan totaalisesti saanut turpaansa junnulta. Aika hauskan näköistä huitomista Hirsolta (Kimi varmasti itsekin ajatteli et "mitähän mä oikein yritän tehdä?"), mutta propsit siitä, että järjesti leipää sekä sirkushuveja palvoville kannattajilleen.
Marko Kivenmäki oli Ässien kaikki kaikessa jälleen kerran. Kylmän viileää kiekollista peliä sekä tottakai se ratkaisumaali. Myös Juuso Riksman vakuutti allekirjoittaneen rauhallisella työskentelyllään. Maalille Riksman ei voinut mitään, sillä niin tyhjiin pääsi Salmelainen kiekon lyömään. Suuri miinus tuosta maalista Marko Toivoselle jonka rystypurku napsahti suoraan Turo Järvisen lapaan ja hetken päästä hallissa kaikki valot vilkkuivatkin.
Kiitos Ässät, ihana voitto. Eipä ole vähään aikaan tuntunutkaan yhtä hyvältä kun koko DDR-halli hiljenee Maven tuikatessa voitto-osuman ja hetken päästä hallin valtaa valtavalla volyymilla kaikuneet "Ässät, Ässät!" -huudot. Sweet, supersweet.
PATA PAINAA!
Ässät eivät ikävä kyllä pelanneet kovin hyvin. Ihan aikuisten oikeasti. Parempi jengi olisi hakannut nyky-HIFK'n maanrakoon. Nyt mentiin jatkoajalle.
Joten teinä en hyppisi ilosta vaikka saittekin ansaitut pisteet, sillä ei Ässät todellakaan olleet kovinkaan paljon parempi jengi. Kuten aikaisemmassa viestissä sanoin, kahdesta paskasta parempi.
- tinke-80
Ja jos lehma lentaisi, se olisi maitoauto. Jos, jos.
Ei voisi paljon turhempaa kommenttia loytya. Ei tassa lajissa ole mielestani ikina mitaan jarkea lahtea tuolle "muille olisi kylla havinnyt, tanaan kavi tuuri" -linjalle. Eikohan jokainen peli ole aina asia erikseen, ja jokaisessa joukkueessa hyvin pitkalti vastustaja on vaikuttamassa pelin tempoon ja laatuun. Helposti voisi itsekin aina lahtea mussuttamaan jonkun Pelicans-tappion jalkeen, etta eihan tama nyt voi olla mitenkaan mahdollista, kun kerran viime viikolla voitettiin Jokeritkin...
Sovitaan nyt vain reilusti, etta matsi on ohi ja parempi voitti. Siitahan tassa on kysymys. Toivotaan nyt silti, etta seuraava IFK-peli Porissa olisi parempi. Usko siihen on vakaa, onhan vastustaja kuitenkin aivan eri taitotasoa kuin perjantaina Helsingissa vieraillut maalaisjengi.
Buccaneer
19.09.2005, 11:29
Pistetään nyt itsekin lyhyesti kommentit perjantai-illan kiekkopelistä, vaikka samoja asioitahan tässä tietysti pyöritellään kuin muutkin.
-Kiistatta IFK:n peli melkoisen kädetöntä sähellystä. Hyökkäys kaipaa niitä syömähampaita.
-Salmelaisen maali tuli Turren hyvästä oivalluksesta muiden kentällä olleiden jäätyä tuijottamaan ässäpelaajan kaatamaa Jereä.
-Lundell oli perusvarma itsensä. En näe mitään syytä miksi Sebu Centomolle enää annettaisiin peliaikaa, jos Janne ei loukkannu. Jos joku vahvistus maalille tulee, niin sitten tulee. Enemmän niitä kuitenkin kaivataan hyökkäykseen kuin mihinkään muualle.
-Pakisto oli pirun kapea ja lopussa avainmiehet väsyneitä. Schnapel ja Hank ovat kyllä tervetulleita takaisin.
-Hirso otti tyylipuhtaan nyrkkeilyvoiton ässien Komarovista täräytettyään pari kertaa napakasti nenään "Leksaa". Komarovin vastaukset jäivät hartiasuojiin ja lopussa Kimi vielä päälle sylipainissa. Ei tästä toki suurempaa kertomista jää lapsenlapsille, mutta Komarovilla voi kyllä tulla vielä nenä melko kipeäksi jatkossa, jos jatkaa tuohon malliin. Aikamoinen riepu oli.
-Holman ja porilaisen "tappelu" oli aikamoinen vitsi. Ja vielä PRK. Jos jätkät olisi laitettu kakkoselle samaan aitioon, olisivat varmaan tulleet ulos fritsut kaulassa. Sen verran lemmekäältä tuo halailu näytti.
-Ässien tasoitus johtanut tilanne syntyi Holman typerästä kikkailusta hyökkäyssinisellä. Ei näin. Jos ei taidot riitä, niin ne ei riitä.
Siinä kai niitä tärkeimpiä.
Millon nähdään se ihmeellinen teko että Hirso suostuoo ottamaan matsia itseään kokeneemman ja isomman kaverin kanssa?
Vastustajan nuorin kaveri vastassa ja häntäkin vastaan säälittävä nyhjäys, ei mene vahvasti.
Millon nähdään se ihmeellinen teko että Hirso suostuoo ottamaan matsia itseään kokeneemman ja isomman kaverin kanssa?
Vastustajan nuorin kaveri vastassa ja häntäkin vastaan säälittävä nyhjäys, ei mene vahvasti.
Väärin tapeltu. HIFK:n fyysisyys on muuten oikeasti täysi myytti. Milloin HIFK on viimeksi tapellut kunnolla? Ei tule muuten mieleen, siitä on oikeesti ihan vitun pitkä aika. Toista se oli joskus ennen vanhoina hyvinä aikoina. Nytkin liigasta löytyy monta HIFK:ta fyysisempää jengiä jotka eivät tappele väärää vastustajaa vastaan. Lisäki HIFK faneilla on tämä saatanan teiniX-osasto joka vahvojen punaisten pullonpohjarillien takaa näkee jokaisessa tappelussa HIFK:n pelaajan voittajaksi ja jotka käyvät heittämässä paskaa provoa Blues-aiheisissa ketjuissa.
Lisäksi Vopat ei saanut kankaanperää vastaan kuin pari hyvää iskua perille. Kankaanperä muuten oikeesti voitti sen myllyn.
Millon nähdään se ihmeellinen teko että Hirso suostuoo ottamaan matsia itseään kokeneemman ja isomman kaverin kanssa?
Sehän nähtiin jo viime kaudella v. 1971 syntynyttä supergooni Mika Kauppista vastaan.
Pienempiä ei saa lyödä.
Väärin tapeltu. HIFK:n fyysisyys on muuten oikeasti täysi myytti. Milloin HIFK on viimeksi tapellut kunnolla? Ei tule muuten mieleen, siitä on oikeesti ihan vitun pitkä aika. Toista se oli joskus ennen vanhoina hyvinä aikoina. Nytkin liigasta löytyy monta HIFK:ta fyysisempää jengiä jotka eivät tappele väärää vastustajaa vastaan. Lisäki HIFK faneilla on tämä saatanan teiniX-osasto joka vahvojen punaisten pullonpohjarillien takaa näkee jokaisessa tappelussa HIFK:n pelaajan voittajaksi ja jotka käyvät heittämässä paskaa provoa Blues-aiheisissa ketjuissa.
Lisäksi Vopat ei saanut kankaanperää vastaan kuin pari hyvää iskua perille. Kankaanperä muuten oikeesti voitti sen myllyn.
Muuten olen täysin samaa mieltä kaikesta mutta mielestäni Vopat vs. Kankaanperä oli tasuri, lievä etu Kankaanperälle.
Hyvä nähdä että sielläkin alkaa silmät aueta!
vBulletin v3.8.6, Copyright ©2000-2013, Jelsoft Enterprises Ltd.