View Full Version : NFL 2005-2006
Jees, pre-season on jo pyörähtänyt käyntiin ja Cubekin on ilmeisesti päästetty pois armeijasta, joten eiköhän ole aika avata uusi ketju.
Rahat laitan taas Belichickin varaan, vaikka sekä Weis että Crennel lähtivätkin ja Bruschi ei pysty tällä kaudella pelaamaan. Pohja menestykselle on kuitenkin tehty ja Patsin syrjäyttämiseksi saavat muut tehdä jälleen täyden työn. Peyton saa sitä taas yrittää, mutta saa nähdä pystyykö hän vieläkään lyömään demoneitaan kun toisella puolella seisoo itse guru.
Terrell "I eat paint" Owens lähti Eaglesin harjoitusleiriltä kotiin itkemään, koska ei (taas kerran) saanutkaan tehdä asioita niin kuin itse haluaa vaan olisi joutunut noudattamaan sääntöjä. Jos tappelut Eaglesissa jatkuvat niin nyt voisi hyvinkin olla Supernaturalin vuosi...
Giants yrittää pysyä tällä kertaa edes jotenkin terveenä ja nuorempi Manning kehittyy taas lisää.
etc.
Minä voisin tuoda oman vähäisen tietämykseni keskusteluun mukaan.
Edessä on taas mielenkiintoinen kausi, ja omalla suosikilla eaglesilla on on ollut todella mielenkiintoinen off- ja pre-season. Päällimäisenä tietysti T.O. saaga, DT Corey Simon ei ole allekirjoittanut franchise sopimusta ja ei ilmaantunut training campille, HB brian westbrook allekirjoitti vuoden jatkosopimuksen mutta ei ole tyytyväinen joukkueen tarjoamaan monivuotiseen sopimukseen ja ilmaantui leirille viikon myöhässä, DE Jerome McDougle joutui ammutuksi kauppa reissulla ennen campin alkua ja hänen pelaamisensa on epävarmaa, toinen aloittava WR todd pinkston loukkaantui ja on loppukauden sivussa...
Jos Owens-tilanne ratkeaa siten että t.o. on kentällä niin minun mielestä eagles on suurin suosikki NFC puolella. Atlanta on Vickin johdolla ehkä kovin haastaja, tosin heiltä puuttuu edelleen big play WR. Odotan myös washingtonilta hyvää vuotta.
AFC suosikiksi lasken Baltimoren, new englandin ja indianapolisin. Ravens vahvistui viime kaudesta, patriots on patriots ja Brady ei taida hävitä koskaan isoa peliä. Jos Colts saa puolustuksen pitämään he ovat vahvoilla. Peyton Manningin ainoa huono viikko on bye viikko jolloin hän heittää ainoastaan 2 td:tä.
Mutta nfl ei olisi nfl ilman yllätyksiä joten innolla odotetaan kauden käynnistymistä.
Steelers
14.08.2005, 15:12
Saa nähdä miten Steelers vs. Hines Ward tulee päättymään. Jerome Bettis on aika kovaan sävyyn (syystäkin) arvostellut johtoa siitä, ettei miehelle ole vieläkään tarjottu jatko sopparia. Big Benillä tulee olee palikat todella sekasin jos joukkueen ikoni istuu penkillä kauden varsinkin, kun Burresskin lähti.
Myös mielenkiinnolla odotan Dolphins RB Ricky Williamsin paluuta pössyttelyvuoden jälkeen tositoimiin. Jos miehellä kiinnostusta riittää ja polttelu on taaksejäänyttä elämää niin mies voi omalla panoksellaan viedä Miamin pitkällekin.ainakin toivottavasti.. Jos taas Ricky tekee katoamistemppuja tai on menettänyt touchin niin Dolphins on taas viime vuotisten miesten varassa mikä ei ole järin hyvä asia..
Myös mielenkiinnolla odotan Dolphins RB Ricky Williamsin paluuta pössyttelyvuoden jälkeen tositoimiin. Jos miehellä kiinnostusta riittää ja polttelu on taaksejäänyttä elämää niin mies voi omalla panoksellaan viedä Miamin pitkällekin.ainakin toivottavasti.. Jos taas Ricky tekee katoamistemppuja tai on menettänyt touchin niin Dolphins on taas viime vuotisten miesten varassa mikä ei ole järin hyvä asia..
Hyvin Ricky näytti ainakin eilen pysyvän mukana. Aika vintage Williamsia nähtiin pari kertaa.
Eli oli myös tulessa -- Burress näyttää olevan juuri se puuttuva palanen hyökkäykseen, mitä tässä on jo pari vuotta tarvittu. Manning to Burress toimi heti ja johti komeaan 20 yardin touchdowniin Elin heittäessä täydellisen jump ballin Plaxicolle, joka voittaa niin halutessaan kenet tahansa puolustajan noissa hyppykilpailuissa.
Ja Brandon Jacobs on täyskäännös Ron Daynesta. Tämä kaveri puskee sen yardin silloin kun sitä tarvitaan. Ouch. Lisäksi viime kauden loukkaantuminen näyttää vain auttaneen Strahania -- Stray on takaisin parempana kuin aikoihin.
Ai niin, jonkun pitäisi kertoa Kurt Warnerille (14/19, 151 yds, 1 TD), että hän on liian vanha :)...ja Kyle Bollerille, että hän ei oikeasti ole NFL-tason pelinrakentaja.
Juu, TJ on jo miinuksen puolella ja tällä kaudella pystyy taas kaikki pelit toivon mukaan seuraamaan livenä (thank God). Ja kai meillä on taas Jatkoajan fantasy-liigakin pystyssä? Tähän ketjuun näyttää jo muutamakin uusi kirjoittaja löytäneen, joten toivoa kenties olisi saada vähän viimevuotista laajempaa osaanottoa. Tosin kyllä se kuudellakin (?) äijällä muistaakseni jotenkin toimi.. Sai ainakin joukkueen täyteen nimimiehiä :)
Mutta asiaan. Suuret ovat odotukset, koska Ravens lähtee kauteen selvästi vahvistuneena. Samari Rolle tuli ja Derrick Mason tuli. Ja Kyle Boller on vuoden kokeneempi. Jos nyt homma ei toimi, niin vakavasti pitää kyseenalaistaa se tuleeko se toimimaan koskaan. Siis tällä rungolla. Super Bowl on unelma, playoffit ainoa hyväksyttävä tavoite. Vähintään. Mutta pienestä se on kiinni, niin kuin aina.
Tarkempaakin analyysia kenties irtoaisi, mutta katsellaan nyt ensin rauhassa pre-season loppuun ja kirjoitellaan alkavasta kaudesta sitten, kun loukkaantumistilanteet ym. ovat kauden kynnyksellä ajan tasalla. Ja Peter Boulware jälleen Raven? Syyskuun 11. ei kuitenkaan voi tulla liian nopeasti. Peyton Manning vs. Baltimoren D.. Does it get any better than this?
Muiden joukkueiden tilanteista olenkin sitten aika totaalisen pihalla tällä erää. Olisiko tällä kertaa sitten Jacksonvillen vuoro? Loppuun saakka ei mene, mutta pitkälle kuitenkin. Ja Giants tosiaan osui oikeaan Plaxico Burressin kohdalla.. Niin ärsyttävä kuin onkin, niin tämä kaveri ei ole todellakaan saanut vielä potentiaalistaan kaikkea irti. Siteeratkaa vaikka minua. Onneksi ei ole enää AFC Northissa Ravensin kiusana.. Mutta kuka olikaan se CB, jota Burress eilen koulutti?
Mutta kuka olikaan se CB, jota Burress eilen koulutti?
Heh, joo. Ehkä Baxter on tullut viime vuosien aikana Plaxicolle jonkin verran tutuksi. Mutta komea hyppy oli joka tapauksessa ja suht täydellinen pudotus Elilta.
Ensimmäisen kierroksen odotetuin matsi taitaa kuitenkin olla NFC:n loppuottelun uusinta -- ja vielä MNF-otteluna.
Joku aiemminkin jo ihmetteli samaa ja niin teen minäkin...on kummallista, että Falcons ei millään älyä hankkia Vickille sitä playmakeria laidalle. Crumpler on hyvä, mutta vastustajan puolustukset pystyvät ottamaan hänet näillä Falconsin hyökkäyksen resursseilla tärkeissä paikoissa liian helposti pois. Peerles Price ja Dez White eivät nimittäin pelota one-on-one tilanteissa yhtään puolustuksen coordinaattoria.
Steelers
14.08.2005, 23:25
Kyle Boller on suurimpia riippakiviä mitä löytyy, ja Burress saa totutella siihen, että joku tossisaan voi odottaa et se saa pallon. eihän sieltä muita varteenotettavia WRiä löydy.
IMO
ni ei tarvi mielipide asioista kiistellä. =)
Kyle Boller on suurimpia riippakiviä mitä löytyy, ja Burress saa totutella siihen, että joku tossisaan voi odottaa et se saa pallon. eihän sieltä muita varteenotettavia WRiä löydy.
Amani Toomer? Ja TE Jeremy Shockey? Kyllä Manningilla aika pätevät first optionit alkaa olemaan.
Ja sama Bollerilla. Kaksi edelliskautta nyt olivat mitä olivat, mutta kertaakaan ei Bollerin aikana (eikä oikein sitä ennenkään) ole Ravensilla ollutkaan samantasoista rissua organisaatiossa kuin mitä Derrick Mason on nyt. Neljänä edelliskautena Titansissa yli 1000 jaardia. Todd Heap ja tulokas Mark Clayton vielä mukaan syöttöpeliin ja Jamal Lewis kohdistamaan puolustusten huomio juoksuun, niin Bollerilta on viety tekosyyt tehottomuuteen. Nyt tai ei koskaan.
Mutta enpä tosiaan teilaisi ihan vielä. Nuori pelinrakentaja kyseessä, joka on ollut liigassa vasta kaksi kautta. Kaksi huonoa kautta kyllä, mutta kyllä viime kaudella jo valonpilkahduksia oli havaittavissa ja paikoin Boller heitti jo hyvinkin nättiä palloa. Katsellaan, katsellaan...
Boller-Mason-Clayton yhdistelmän suurin ongelma syntyy IMO siinä, että Boller menettää todella paljon tehoaan kun hänen pitää heittää kauas. NFL:ssa on toki monta hyvääkin pelinrakentajaa, jotka eivät ole parhaimmillaan kentän venytyksessä, mutta Bollerille se näyttää olevan ylivoimaisen vaikeaa -- heitoista tulee järjestään ihmeellisiä floppeja, joita korjataan jo high schoolissa.
Lyhyillä nopeilla peleillä Boller toimii suht tehokkaasti, mutta Ravensilta puuttuu näillä näkymin todellinen iso uhka isoon peliin pitääkseen vastustajan puolustuksen varpaillaan ja luoda yllätysmomenttia. Näkisin, että suurimmat ongelmat Baltimoressa tulevat olemaan juuri tällä osa-alueella.
Lisäksi Boller näytti menettäneen todella paljon itseluottamustaan viime kaudella kun paskaa tuli niskaan vasemmalta ja oikealta ja jo tuon lauantain pelin jälkeen puhuttiin siitä kuinka mitään ei ole muuttunut. Näyttää siltä kuin media ei aio antaa Bollerille mitään mahdollisuutta todistaa heitä vääräksi.
Ja ei Burress tosiaan ole Elille ainoa ase. Toomerin jalan pitäisi olla kunnossa, Shockey toivottavasti päästetään vapaaksi eikä kahlita taas liian konservatiiviseen roolin ja Jamaar Taylor/Tim Carter ovat salamannopeita kavereita, joita Eli voi katsoa useamminkin. Giants tarvitsi juuri Burressin tapaisen playmakerin, joka hyppää sen pallon pois cornerin käsistä end zonen nurkasta. Nopeutta on, mutta röyhkeyttä puuttui.
Peter Kingin hyvä ja kattava kolumni TO:n pelleilystä:
http://sportsillustrated.cnn.com/2005/writers/peter_king/08/15/mmqb/index.html
Asiasta toiseen; NFL:ää ei taida saada kaapelin kautta näkyviin vielä tänäkään vuonna?
steepler
15.08.2005, 21:29
J Ja kai meillä on taas Jatkoajan fantasy-liigakin pystyssä? Tähän ketjuun näyttää jo muutamakin uusi kirjoittaja löytäneen, joten toivoa kenties olisi saada vähän viimevuotista laajempaa osaanottoa. Tosin kyllä se kuudellakin (?) äijällä muistaakseni jotenkin toimi.. Sai ainakin joukkueen täyteen nimimiehiä :)
Laitetaan sitten pystyyn liiga, ajattelinettä josko siihen riittää kiinnostusta mutta täällä sen verran keskustelua joten kai liigan voi pistää pystyy.
http://fantasysports.yahoo.com/
Password: Jatkoaika
League ID# 431887
Live Draft sunnuntai 4.9 klo 20:00 Suomen aikaa. Aika jonka katsoin olevan sellainen joka mahdollisimman monelle olisi sopiva, toki mikään aika ei kaikille välttämättä sovi mutta draftin voi myös tehdä pre-rankingin kanssa joten paikalla ei välttämättä tarvitse olla.
Boller-Mason-Clayton yhdistelmän suurin ongelma syntyy IMO siinä, että Boller menettää todella paljon tehoaan kun hänen pitää heittää kauas. NFL:ssa on toki monta hyvääkin pelinrakentajaa, jotka eivät ole parhaimmillaan kentän venytyksessä, mutta Bollerille se näyttää olevan ylivoimaisen vaikeaa -- heitoista tulee järjestään ihmeellisiä floppeja, joita korjataan jo high schoolissa.
Viime kauden 57 jaardin flea flicker -TD Randy Hymesille MNF-pelissä Kansas Citya vastaan?
No joo, ymmärrän kyllä pointin, ja olet oikeassa, mutta on väärin sanoa, että pidemmissä heitoissa onnistuminen on Bollerille ylivoimaisen vaikeaa. Tuon linjan takana ei ole aikaa kuin Manningilla Indyssa ja kun rissutkin ovat viime kausina olleet mitä olleet, niin eipä ole ihme, että Bollerin long ballin alla on liikaa ilmaa ja pidempien heittojen onnistumisprosentit ovat todella alhaisia. Niitä prosentteja ja muuta Bollerin viime kauden statistiikkaa voi ihastella tuolla:
http://sports.espn.go.com/nfl/players/splits?playerId=4477
Huomionarvoista:
Boller oli 0 for 21 31-40 jaardin heitoissa. Tämä on aika huolestuttavaa ja tuo esille juuri sen, mitä JLand sanoi ylempänä. Se onkin sitten eri asia onko perimmäinen syy tälle ongelmalle Bollerissa vai jossain muualla. Kun katsoo viime kauden WR-listaa, niin eipä tee mieli Bolleria ainakaan aivan täysin syyttää. Tuleva kausi näyttää.
Toisaalta Ravens ei ole sen varassa kykeneekö Boller heittämään palloa pitkälle vai ei. Puolustus voittaa pelit kyllä jatkossakin. Bollerin täytyy vain olla häviämättä ne. Kaikki kulminoituu pallon kontrolloimiseen ja siihen, että vastustajalle saadaan luotua enemmän 3-and-out-tilanteita kuin Ravensillle. Bollerin ei tarvitse takoa kovia tilastoja tai heittää highlight reel -pommeja, vaan pitää vastustajia edes vähän varpaillaan, että juoksupeli saa riittävästi tilaa operoida.
Bollerin viime kauden heittojen onnistumisprosentti oli 56. Aika alhainen luku, mutta täytyy muistaa, että joukkueessa oli Travis Taylorin kaltaiset poropeukalot tiputtelemassa palloa. Derrick Mason tunnetaan ennen kaikkea hyvin luotettavana receiverina, joten uskaltaisin sanoa, että hänen hankkiminen (+ Todd Heapin pysyminen terveenä) tulee nostamaan tuota prosenttilukua 5, jopa 10 prosenttia. Asiaa tulee toivottavasti auttamaan myöskin uusi OC Jim Fassel.
Bollerin viime kauden jälkimmäisen puoliskon TD-INT-suhde oli 10-5, QB ratingin ollessa 74.5..
Lyhyillä nopeilla peleillä Boller toimii suht tehokkaasti, mutta Ravensilta puuttuu näillä näkymin todellinen iso uhka isoon peliin pitääkseen vastustajan puolustuksen varpaillaan ja luoda yllätysmomenttia. Näkisin, että suurimmat ongelmat Baltimoressa tulevat olemaan juuri tällä osa-alueella.
Jamal Lewis? Ei kai sulla näin lyhyt muisti ole? Kaveri, joka juoksi edelliskaudella yli 2000 jaardia on takuuvarma uhka, oli viime kausi kuinka vaikea tahansa. Jos Jamal ja Ravensin linja saavat aikaan edes lähelle samanlaisen hurmoksen kuin pari kautta sitten, ovat asiat Baltimoressa aika hyvin. Silloinhan joukkueen kuin joukkueen oli pakko ottaa kahdeksaa, jopa yhdeksää äijää boksiin pitääkseen J-Lew edes jotenkin kurissa. Ja silloin se oli mahdollistakin, kun syöttöpelin luoma uhka oli niin minimaalinen ja naurettava. Nyt Travis Taylorin tilalla on Derrick Mason. Niin pienestä se on kiinni. Aikaisemmin joukkueille riitti se, että otetaan kuriin Jamal Lewis ja Todd Heap. (Jos nämä edes pelasivat. Viime kaudella molemmat olivat pahimmillaan sivussa. Ja Jonathan Ogden siihen päälle.)
Kaipa kaikki riippuu kuitenkin Kyle Bollerista ja jos kaveri ei ala pelaamaan edes vähän potentiaalinsa mukaisesti, on se aivan sama ketä siellä kentällä on syöttöjä odottelemassa. Ja se kyllä huolestuttaa kieltämättä. Pelätään pahinta, mutta toivotaan parasta, koska jos näitä uusia hyökkäyspelin (ja puolustuksen myös) ulottuvuuksia pystytään hyödyntämään ja Ravens välttää pahimmat loukkaantumiset, voi luvassa olla hyvin menestyksekäs kausi. Mutta siitä enemmän sitten joskus myöhemmin.. Näin väsyneenä ei jaksa pohtia tämän tarkemmin.
Laitetaan sitten pystyyn liiga, ajattelinettä josko siihen riittää kiinnostusta mutta täällä sen verran keskustelua joten kai liigan voi pistää pystyy.
Hieno homma.
Ja kaikki, jotka mukaan lähtevät voisivat laittaa vähän ilmoitusta tähän ketjuun. Jos yhtään kiinnostusta ja tietämystä liigasta löytyy, niin messiin vaan ihmeessä, koska NFL on fantasy-pelien kuningas. Toivottavasti osallistujat malttavat kuitenkin myös hoitaa joukkueitaan kauden aikana pitämällä kokoonpanot ajan tasalla. Pelejä on kerran viikossa, joten ei ole todellakaan mitenkään ylivoimainen homma. Viime kaudella yksi joukkue taisi ainakin silti jäädä vähän tuuliajolle. Tosin sehän oli sikäli ihan hyvä homma, että sijottuipahan joku sitten meikäläistäkin huonommin :)
Jamal Lewis? Ei kai sulla näin lyhyt muisti ole? Kaveri, joka juoksi edelliskaudella yli 2000 jaardia on takuuvarma uhka, oli viime kausi kuinka vaikea tahansa.
Ei ole ei. Tarkoitin siis yllätysmomenttia heittopelissä tyyliin Brady AFC:n mestaruusottelun alussa. Lewis on tottakai iso uhka itsessään ja avaa luonnollisesti hyökkäykselle paljon uusia vaihtoehtoja, mutta sekin uhka pienenee jos Bollerin kättä ei pelätä -- oli kentällä Mason tai ei. Enkä tiedä onko loppujen lopuksi niin väärin sanoa sen olevan Bollerille ylivoimaisen vaikeaa, koska siltä se on rehellisesti näyttänyt. Ei hän jokaista heittoaan ole joutunut heittämään takajalaltaan puolen sekunnin heittoajalla.
Boller on tullut mulle tutuksi siinä mielessä, että olen mukana paikallisen high schoolin valmennusryhmässä oppimassa asioita ja valmennusjohto on käyttänyt Bolleria vähän liiankin usein NFL-esimerkkinä pelinrakentajillemme siitä kuinka pitkiä heittopelejä ei saa pelata. Ja Giantsin hyökkäyksen linjaa kahdelta viime kaudelta :)
Boller-to-Hymes...no joo, pitihän Red Soxinkin joskus voittaa ;). Mutta kuten sanoit niin annetaan nyt kaverille vielä ainakin tämä vuosi -- tai ainakin muutama viikko -- aikaa näyttää osaamisensa. Aseet menestykseen ja kehittymiseen ovat kyllä paremmat kuin aikaisemmin.
Fasselin pitäisi sopia Bollerille hyvin, jos Jim saa suht vapaat kädet hyökkäyksessä. Fassel kannustaa pelinrakentajiaan ottamaan riskejä ja pitää pitkistä peleistä. Kun hän otti Giantsin play callingin itselleen kesken kauden 2002 niin Giantsin hyökkäys oli viimeiset ~10 viikkoa liigan tehokkain. Viime kaudella se menikin sitten jo liian konservatiiviseen suuntaan kun Coughlin ja Hufnagel kahlistivat Shockeyn ja näytti siltä kuin Toomerista ja Hilliardista yritettiin myös tehdä linjamiehiä.
Tosin kallistun itsekin enemmän vanhan viisauden "run the ball and stop the run" puolelle, joten en usko, että Ravens tulee Bollerin käden vuoksi yksin otteluita häviämään niin kauan kuin R. Lewis, J. Lewis, Odgen & co. tekevät työt oikein.
Tuohon fantasy-liigaan olisi muuten hyvä saada vähän enemmän pelaajia kuin viime kaudella -- jos se on mahdollista. Tulisi vähän enemmän haastetta kun kauden aikana ei olisi tarjolla enää no-brainer waiver-hankintoja etc. vaan joutuisi vähän miettimään että kenet ottaa.
Ilmottaudun mukaan fantasy liigaan. T.O. on taas treenaamassa eaglesin kanssa, toivotaan että pysyvästi. Eaglesin hyökkäys tarvitsee hänet kentälle avaamaan tilaa Westbrookille ja TE L.J Smithille.
Mängimies
17.08.2005, 18:02
Mängimies lähtee myös mukaan fantasyliigaan. Aiempaa kokemusta on parin vuoden takaa, joten milään keltanokkaasenteella ei suinkaan olla mukana, eipä. Tavoitteena olisi päihittää ainakin Cube, muista ei niin väliä.
Onneks minulla on mies sisäpiirissä, jolta varmasti saan kullanarvoisia vinkkejä peliin liittyen.
PS. Eli kouluttaa.
steepler
17.08.2005, 18:29
Laitetaan tämä vielä uudestaan tänne.
http://football.fantasysports.yahoo.com/
Eli tuosta linkistä voi liittyä liigaan, join a league ja sitten join a custom league. Kyseessä siis Free Fantasy Footbaal eli ilmainen.
Password: jatkoaika
League ID# 431887
Viime vuonna oli kuusi pelaajaa, toivottavasti tänä vuonna saadaan 8 joka toimii hyvin. Silloin pystytään pelaamaan kaksinkertainen sarja ja 4 joukkueen playjarit. Seuraava määrä mikä toimii on 14 mutta tuota ei varmaan saada joten 8 on paras vaihtoehto.
edit. Niin sellainen homma myös että yahoo id pitää kehittää myös jotta pystyy liittymään jos sellaista ei ennestään ole.
Taidanpa osallistua myos nfl-keskusteluun, vaikka en alan varsinainen asiantuntija olekaan. Katsoiko kukaan muuten Steelers-Eagles harjoitusmatsia maanantaina? Oli mielestani erittain viihdyttavaa katseltavaa, vaikka joukkueet saasteliaasti parhaita pelaajiaan kayttivatkin. Peli oli 14-0 Pittsburghille kahden peliminuutin jalkeen, vaikka Roethlisberger ja Steelersin hyokkays ei ollut kentalla viela kaynytkaan. Itse nakisin vahvimpana mestarisuosikkina New England Patriotsit, samoin Steelers erittain vahva. Varsinkin kun Hines Ward on jalleen ringissa mukana. Odotan myos mielenkiinnolla, mita Randy Moss saa aikaan Oaklandissa.
Joo. Sovitaan sittenkin, että olin tyhmä, kun edes halusin antaa Bollerille mahdollisuuden vielä tällä kaudella. Toivottomalta näyttää.. Tai siis kuulostaa, enhän minä eilistä(kään) peliä tietysti nähnyt. Rasittavaa.
steepler
23.08.2005, 21:31
Nyt on saatu fantasy liigaan 5 osaanottajaa mukaan, vielä 3 niin saataisiin 8 jolla on jo hyvä pyörittää liiga. Tosin draftiin ei enää kovin paljon ole aikaa, drafti siis on 4.9 ja live tilaisuus mutta mikäli ei halua siihen ottaan livenä osaa voi tehdä omat rankingin jonka mukaan kone valitsee.
spoked B
24.08.2005, 05:54
Olen sitten tuo nimihirviömonsteri joukkue (vaikea päättää nimeä ku seuraa Bears, steel, Chiefs ja Skinejä, mutta sainpa noista 2 mahtumaan!).
Pitää olla 4.9 paikalla ku draftätään ja nostan valtavan metelin ellen saa Grossmania ja Bensonia (hymiö tähän).
Steelers
24.08.2005, 06:46
Peter Kingin hyvä ja kattava kolumni TO:n pelleilystä:
http://sportsillustrated.cnn.com/2005/writers/peter_king/08/15/mmqb/index.html
Asiasta toiseen; NFL:ää ei taida saada kaapelin kautta näkyviin vielä tänäkään vuonna?
Viasat sport näyttää ainakin NFL:ää ja loput pontel.comista.
Aivan kaapelin kautta... eipä sit mitään.
Hurrikaani Katrinan jälkiseuraamuksena näyttäisi siltä, että Saintsien peliareena on koko kauden poissa käytöstä. Eipä siinä kaupungissa oikein ole lähimmän vuoden aikana ihmisiäkään kovinkaan montaa, pahimmassa tapauksessa ei ollenkaan enää... koskaan. No, ehkei sentään; mutta joka tapauksessa Saintsien kotipelit tultaneen pelaamaan San Antonion Alamodomessa.
Tosin... olen lukenut jostain sellaista, että joukkue olisi myytävänä/siirtymässä aivan toisaalle kauden päätteeksi. Mahdollinen uusi sijoituspaikka saattaneisi olla pikkukaupunki nimeltään Los Angeles. Sinällään yllättävää, mutta LA:ssa, jossa on parhaimmillaan ollut kaksikin NFL-joukkuetta, ei ole ollut vuosikausiin ainuttakaan. Ilmeisesti kysyntää futisjoukkueelle on alkanut niillä seutukulmilla taas löytymään. Kotistadioniksi löytyy montakin isoa stadionia, mutta katsojapotentiaaliltaan parhain lienee Los Angeles Coliseum (muistaakseni noin 100 000 katsojaa mahtuu).
Saints pelaa "home" openerinsa Giantseja vastaan Giants stadiumilla New Jerseyssä. Se päivä jona peli pitäisi pelata on myöskin Jetsin kotimatsi(sama stadiumi), joten pohtivat pelatako tuplat sunnuntaina vai Saints-Giants la/ma. Muista kotipeleistä ei ole vielä tehty päätöksiä.
Mielenkiintoinen kausi toivottavasti tulossa. Toivottavasti NFC kokonaisuutena nostaa päätään ettei menisi ainakaan niin epätasaisesti kuin viime vuonna. Ennen kickoffia on lähes kaikilla joukkueilla odotukset korkealla, mutta totuus tullee Oaklandille sun muille jo ensi viikolla vastaan.
Fantasy footballin drafti jää sitten minulta väliin muuttokiireiden takia. Laajakaistakin antaa odottaa itseään vielä jonkun aikaa uudessa kodissa, mutta se ei kuitenkaan liene perimmäinen syy. Vietän illalla rehellisesti sanoen muutenkin tällä kertaa hieman mielummin aikaa tuoreen avovaimon kanssa kuin nysvään koneen ääressä :) Mutta muistakaahan muut osallistua, jos vaan onnistuu. Meikäläinenkin on kuitenkin tätä päivää lukuunottamatta paljon paremmin pelissä mukana kuin viime vuonna (jolloin ginekset tuhosivat menestyshaaveet), joten tällä kertaa katsotaan todella, että kuka näissä hommissa määrää.
Liityin mukaan fantasialiigaan ja olen paikalla draftissa ellei nyt mitään muuta menoa tule. Yritän osallistua omalla vähäisellä tiedoillani otsikon keskusteluun jatkossa.
steepler
04.09.2005, 19:47
Ei sitten onnistunut drafti tänään, yllätys liittyminen sotki pasmat täysin. Ensin laskin että seitsemälläkin voi pelata mutta eivät sitten jostain syystä anna suorittaa draftia parittomalla luvulla. Poistin viimeiseksi liittyneen dead ringersin, mutta siinä vaiheessa meidän draft aika oli ilmeisesti annettu jo pois joten ei live-draftia voi tänään tehdä. Draft aika on asetettu nyt tiistaille klo 9:00. Autodraftin voisi toki myös tehdä mutta itsellä ei ole pre rankingia tehty alkuunkaan joten auto olisi hieman hankala, ne jotka aikovat tehdä pre rankingin joka tapauksessa ei tämä aiheuta mitään ongelmia.
Dead ringers, voit liittyä uudestaan mutta jonkun toisen tarvitsee liittyä myös jotta saadaan parillinen luku. Jollei liity niin joudun poistamaan sinut hyvissä ajoin ennen kuin draft alkaa jotta tiistaina saadaan se suoritettua.
steepler
04.09.2005, 20:09
No niin poistin sitten vielä väärän joukkueen liigasta, kuvittelin että viimeiseksi listattu olisi liittynyt viimeiseksi mutta ei ilmeisesti niin ole.
Eli Dead Ringers liity uudestaan ja mikäli kukaan muu ei liity parin päivän sisällä joudun poistamaan Herra X:n.
Niinno, meikäläinen kyllä voisi liittyä mukaan, intoa ja vähän tietoakin löytyy NFL:stä, tämän myötä saisi intoa tutkia vielä tarkemmin kauden etenemistä.
Omaksi suosikkijoukkueeksi on muodostunut Dallas Cowboys, joka ei varmaankaan tällä kaudella ole suurimpia suosikkeja, mutta NFL on siitä mielenkiintoinen sarja, että kaikki on mahdollista.
Live draftin aikaan en kerkeä varmaankaan olla paikalla, mutta noilla ranking listoilla senkin saa hoidettua?
steepler
04.09.2005, 21:08
Niinno, meikäläinen kyllä voisi liittyä mukaan, intoa ja vähän tietoakin löytyy NFL:stä, tämän myötä saisi intoa tutkia vielä tarkemmin kauden etenemistä.
Omaksi suosikkijoukkueeksi on muodostunut Dallas Cowboys, joka ei varmaankaan tällä kaudella ole suurimpia suosikkeja, mutta NFL on siitä mielenkiintoinen sarja, että kaikki on mahdollista.
Live draftin aikaan en kerkeä varmaankaan olla paikalla, mutta noilla ranking listoilla senkin saa hoidettua?
Se olisi hyvä homma niin saataisiin kahdeksan joka toimii melko hyvin. Rankingilla voi tosiaan draftin hoitaa, eli ei tarvitse olla paikalla.
Hurrikaani Katrinan jälkiseuraamuksena näyttäisi siltä, että Saintsien peliareena on koko kauden poissa käytöstä. Eipä siinä kaupungissa oikein ole lähimmän vuoden aikana ihmisiäkään kovinkaan montaa, pahimmassa tapauksessa ei ollenkaan enää... koskaan. No, ehkei sentään; mutta joka tapauksessa Saintsien kotipelit tultaneen pelaamaan San Antonion Alamodomessa.
Itse luin, että tutkittaisiin miten Louisiana State Universityn stadion Baton Rougessa on selvinnyt myrskystä ja se olisi mahdollinen kotistadion tulevalla kaudella. Jopa pelaamista koko kauden vieraissa on jossain väläytelty.
Saintsien ykkosvaihtoehto kotiareenan suhteen on tosiaan talla hetkella LSU:n Tiger stadium Baton Rougessa, joka sijaitsee noin 75 mailin paassa New Orleansista. Toisena vaihtoehtona on pelata kaikki 16 ottelua vieraskentalla. Tiger stadium kuulostaa hyvalta vaihtoehdolta, stadionille mahtuu yli 91000 fania ja tunnelma ainakin LSU:n peleissa on mahtava.
steepler
05.09.2005, 21:59
Mielenkiintoisempi kysymys on se että mitä Saints tulee tekemään tulevaisuudessa. Itse veikkaan että suunta voi olla poin New Orleansista. New Orleansiin tarvitaan joko uusi stadioni tai Superdmia pitää kunnostaa melko suurella rahalla, onko New Orleansilla halua panostuksiin, kaupunkeja joilla on varmasti löytyy joten mikään pakko Saitsin ei ole kaupungissa pysyä. Vaikka LSU:n stadion Baton Rougessa on iso niin college stadionit eivät ole kuitenkaan sillä tasolla muiden palvelujen osalta joita NFL joukkue tarvitsee tai ainakin haluaa joten se ei ole muuta kuin hätäratkaisu. Toki Superdomissa on järjestetty suuriakin tapahtumia kuten, Superbowleja, isoja college pelejä ja koripallon final four turnauksia, joten voi olla että New Orleans on valmis satsaamaan stadioniin saadakseen näitä tapahtumia edelleen tulemaan kaupunkiin.
Tosi on etta college-stadion ei voi olla muuta kuin valiaikainen ratkaisu. Samoin Saintsien siirtyminen johonkin muuhun kaupunkiin voi hyvinkin olla edessa tulevien vuosien aikana. Ainakin Los Angelesia on mediassa valaytelty mahdollisena vaihtoehtona, vaikka Ramsit ja Raidersit aikanaan juuri LA:sta pois siirtyivatkin. Los Angeles on markkina-alueena paljon New Orleansia suurempi ja tana paivana raha ratkaisee. Mita Superdomeen tulee niin mielestani rakennus oli kylla aikaansa jaljessa jo ennen hirmumyrskyn aiheuttamia tuhoja.
steepler
06.09.2005, 16:16
Ei ole sitten dead ringers liittynyt, joten valitettavasti joutuu Kettulan jengin LA Losers poistamaan. Hieman sähläämiseksi meni tämän homman organisointi, mutta eivät tosiaan anna draftata parillisella määrällä vaikka 7 joukkueen liiga kyllä toimisikin.
Mikäli joku haluaa pelata niin liigassa on yksi paikka vielä auki, tänään yhdeksän aikaan draft.
http://fantasysports.yahoo.com/
Password: Jatkoaika
League ID# 431887
Meittis liitty takapihan touchdownilla mukaan. Pitääpä nyt mennä hiukan tutkimaan miten toi drafti toimii kun en ole ennen asialla ollut.
steepler
06.09.2005, 17:55
Meittis liitty takapihan touchdownilla mukaan. Pitääpä nyt mennä hiukan tutkimaan miten toi drafti toimii kun en ole ennen asialla ollut.
Hyvä niin, eli saatiin sitten 8 jengin drafti kasaan joka on tänään klo 21:30.
Mene vain liigan sivulle noin 20-15 minuuttia ennen draftin alkua ja siinä on linkki jolla pääset draftaamaan. Kun darfti sivulla on niin asia on jo melko itsestään selviävää, chatti myös löytyy ja itse olen ainakin paikalla eli jos on ongelmia voi kysyä.
Argh. Taaskaan en millään tahdo ehtiä. Seitsemältä olisi käynyt tai jopa kahdeksalta, mutta yhdeksän menee liian myöhäiseksi.. Valitettavasti. Mutta mutta, pitää luottaa viikottain startereiden valitsemisen voimaan. Muut sitten draftiin mukaan, kuulostaa todella mielenkiintoiselta vaihtoehdolta tuo.
Toivottavasti TO ei päädy mulle :)
spoked B
07.09.2005, 11:19
Nyt kun eilinen drafti on eletty (eka kerta allekirjoittaneelle), niin ajattelin muutamalla sanalla kommentoida sitä.
1. kierros: Priest Holmes.
4 kovasta (LT2, Peyton ja Alexander) jäi Priest jäljelle, joten valinta oli itsestäänselvä. Hyökkäyslinja liigan paras jota vain täydentää erinomaisesti blokkaavat FB/TE:t. Kysymysmerkkinä ehkä RT:n paikka ja sekä linjan että Priestin ikä. Pappi on mun scoringmachine, jolta voi odottaa 100 yardia ja 2 TD pelissä (kunnes loukkaantuu...).
2. kierros: J. Jones
Havittelin C-pepperiä tässä mutta joku ehti ensiksi, joten Dallasin uusi Emmith valittiin. Juliuksen ei tarvii ku parkeerata Allenin pyllyn taakse niin jo on 6 yardia pyyhkäisty. Iso h-linja ja Parcells takaavat 1100-1300 yardia ja 12-14 TD!
3. kierros: C. Johnson
Liian aikaista varata QB:ta, ja Chad oli mun top2 WR.
Odotan Bengalseista aika paljoa tällä kaudella ja "Palmer to Johnson" toimi jo viimekaudella, joten 1200-1400 yardia ja 10 TD ei liene liioiteltua?
4. kierros: K. Collins
Olin aika ihmeissäni ettei kukaan ollut napannut vielä häntä, tämän vuoden "sexpick:iä". Kerry osaa linkota 40 yardin pommeja ja Moss napata ne. Ne muut WR:it ovat muuten Curry ja Porter. Hyvä h-linja ja L-Jo pitämään puolustuksen "honest" tulisi taata pisteitä. 4000 yardia 20 TD vähintä mitä odotan, mutta syötönkatkot huolestuttavat.
5. kierros: M. Bulger
Viimeinen top5 QB. Havittelin alunperin WR/TE mutta Bulger oli liian kova ohitettavaksi. Mad-Martz uhoaa taas satsaavansa juoksupeliin mutta luotan siihen, ettei mies voi lopulta itselleen mitään ja Bulger takoo mulle pisteitä (4000 yardin/20 TD-mies). Aloittaa viikolla 1, koska Oak pelaa Pats:ja vs.
6. kierros: L. Coles
Jossittelu pick. Toivottavasti varvas on parantunut. Toivottavasti Penny:n käsi on parantunut. Palaa siis J-E-T-S!!!!:in ja Penny:n go-to-receiver:ksi. Jos 2002 on uusinta niin 1200 y. ja 6 TD luvassa, mutta....
7. kierros: E. Johnson
Viimeinen kova TE jäljellä, mutta loukkaantunut (missaa ainakin ekan pelin). Pelasin upporikasta rutiköyhää Eric:in kanssa ja luotin siihen ettei kukaan havittele SF:n miestä. Jos Smith pysyy penkillä (umpisurkea pre-season) ja Rattay kentällä niin 800 yardia mahdollinen toistaa. Toivottavasti TD tilasto paranee (viimeiset 3v. yhteensä 5 TD).
8-10 kierrokset: D. Driver, E. Kennison ja T. Bell
Molemmat WR uhkaavat kyllä Coles:in paikkaa, etenkin Driver, mutta GB (lue lopetanenlopetaFavre) vaikuttaa huonommailta vuosiin, joten Coles aloitaa.
Kuka on Donk´sien aloittava RB???? Oisin ottanut mielummin vara-Holmes:in (Larry Johnson) mutta KC:llä on bye-week viikolla 5, joten Bell.
11-18 kierrokset:
Nugent potkijaksi. 3 ILB (Ray-Ray, Urlacher ja Farrior) 2 Safetyä (E. Reed ja S. Taylor) sekä 2 waiver-miestä (tilalle tulossa Putzier ja Matt Jones).
Yhteenvetona sanottakoon, että tyytyväinen täytyy olla. Sain top5 RB 2, Top5 QB 2 ja Top5 WR 1. Vain TE jäi harmittamaan vähän.
Kausi alkaa to-pe välisenä yönä ja peli on mitä parhain pats vs. Oak. Menee taas valvomiseksi...grrr!!
Joo meni draft omalta osalta töiden takia sivu suun ja pre-draft tuli vaan sutastua nopeasti ja se meni ihan metsään. Viides vuoro ja ekan kierroksen varaus on R. Moss, ei näin. Mutta ihan huonosti ei mennyt kun sain joukkueen omistajan eli kaikkien rakastaman T.O:n joka muuten on osoittamassa anteeksi pyytämisen merkkejä. TE on vielä Gonzalez joten WR/TE osasto hyvällä mallilla. QB:t Favre ja New Orleanssin Brooks eivät ole parhaat mahdolliset joten voi olla että pitää yrittää treidata joku. RB:t Ahman Green ja Bengalsin Rudi johnson jolta odotan hyvää kautta. Potkaisijana vielä Eaglesin varma jalkainen David Akers joten kaiken kaikkiaan ihan ookoo jengi kasassa. Tavoite on että vikaksi ei jäädä.
Jahas, uusi kausi lähestyy uhkaavasti. Itse olen seurannut kotimaista Vaahteraliigaa nyt viitisen vuotta ja hieman kauemmin NFL:ää, joskaan en kovin tiiviisti, lukuunottamatta paria edellistä kautta. New England Patriots on joukkue, jonka nimeen täällä edelleen vannotaan. Viime kausi päättyi mestaruusjuhliin, saa nähdä miten tällä kaudella joukkueen käy. Patriotsin kovimpia haastajia lienevät ilmeisesti ainakin Philadelphia ja Indianapolis. Mukaan kenties voitaneen laskea myös Pittsburgh ja Atlanta, ns. mustina hevosina. Tällä palstalla näkyy olevan selkeästi minua asiantuntevampaa väkeä, joten sen tarkemmin en ala edes analysoimaan joukkueita.
Avauspotkua odotellessa..
Mängimies
07.09.2005, 14:57
Fantasy footballin drafti jää sitten minulta väliin muuttokiireiden takia. Laajakaistakin antaa odottaa itseään vielä jonkun aikaa uudessa kodissa, mutta se ei kuitenkaan liene perimmäinen syy. Vietän illalla rehellisesti sanoen muutenkin tällä kertaa hieman mielummin aikaa tuoreen avovaimon kanssa kuin nysvään koneen ääressä :) Mutta muistakaahan muut osallistua, jos vaan onnistuu.
Erittäin hyvin sanottu siellä!
Peesaan Cubea. Laajakaista odottaa itseään. Kuten myös avovaimo.
Eli siis tarkoitus oli lähteä mukaan, mutta toisin kävi. Ehkä ensi vuonna sitten.
steepler
07.09.2005, 16:52
Oma drafti meni vähän erikoisesti omaa tyhmyyttäni. Tarkoitus oli asettaa tuo yksi paikka WR/RB mutta se alusta asti oli jäänyt epähuomiossa asentoon WR/T mikä ei nyt ole sinänäsä mikään ongelma mutta varasilin jonnekin 5:lle kierrokselle asti siinä uskossa että voin käyttää kolmea RB:kiä, näin ollen varasin 4 RB:tä melko alkuvaiheessa joista yksi olisi kannattanut olla WR. Ei voi muuta kuin itseä syyttää huolimattomuudesta. Ei siinä kuitenkaan mitään koska sain paikattua melko hyvin kun lupaavat Jerry Porter ja Larry Fitzegarld olivat vielä saatavilla numeroilla 72. ja 89. joten sain tilannetta pelastettua jonkun verran. Hasselbeck ja Palmer tulivat myös melko suurilla numeroilla.
Eli RB on muutama kaupan jos jotain kiinnostaa laadukkaisiin WR vaihdossa.
Yhteenvetona sanottakoon, että tyytyväinen täytyy olla. Sain top5 RB 2, Top5 QB 2 ja Top5 WR 1. Vain TE jäi harmittamaan vähän.
Kun vilkaisee noita joukkueiden kokoonpanoja niin huomaa, että voit olla tyytyväinen. Joukkueesi taitaa lähteä suosikkina kauteen.
Minun joukkueestani lähti waiveriin ihan hitosti jengiä, kun tuli siinä draftissa ryssittyä def niin täydellisesti. Hyökkäyspäästä sen sijaan tuli kohtuullinen QB Daunte Culpepperin(1rd), RB Corey Dillonin(2) ja WR Torry Holtin(3) johdolla. RB Brian Westbrook(7) ja TE Jason Witten(5) nyt on tyydyttäviä. Nähtäväksi jää miten WR Muhsin Muhammad(6) ja WR Joe Horn(4) selviytyvät, toivottavasti ei ihan metsään mennyt kaksi arvokasta pickiä. Kickeriksi tuli äärimmäisen luotettava Jeff Wilkins(10).
Pistänpä samantien vetämään (villit) arvaukset siitä miten nfl:ssä oikeasti käy tänä vuonna.
AFC East: Patriots
AFC North: Ravens
AFC South: Colts
AFC West: Chargers
AFC WC: Bills
AFC WC: Steelers
NFC East: Eagles
NFC North: Vikings
NFC South: Panthers
NFC West: Rams
NFC WC: Falcons
NFC WC: Giants
AFC Winner: Chargers
NFC Winner: Panthers
Super Bowl Champions: Panthers
Oma joukkueeni on ihan ok ainakin hyökkäyksen osalta, täytyy vain toivoa että ei tule pahoja loukkaantumisia. En ole ehtinyt vielä katsoa kuinka paljon puolustuksessa saa mistäkin pisteitä, mutta D on kyllä täysin perseestä. Ehkä vapaina löytyy vielä muutama sleeper ;)
steepler
07.09.2005, 19:39
Oma joukkueeni on ihan ok ainakin hyökkäyksen osalta, täytyy vain toivoa että ei tule pahoja loukkaantumisia. En ole ehtinyt vielä katsoa kuinka paljon puolustuksessa saa mistäkin pisteitä, mutta D on kyllä täysin perseestä. Ehkä vapaina löytyy vielä muutama sleeper ;)
Onhan noita laadukkaita puolustuspelaajia vaikka kuinka paljon tarjolla, tosin muita ottajiakin varmaan löytyy.
Itsellä meni drafti täysin ohi. Kun olin pistämässä omaa rankingia niin laajakaista sanoi vastaan ja draftin aikaan oli muita kiireitä. Manning ja muutama muu tuli, mutta puolustus olisi ollut aivan jokaista myöten erilainen. Waiverin ja mahdollisten kauppojen kautta pitää muokkailla itelle sopivammaksi.
-
Tässä viime päivinä katsonut Jetsin neljä harjoituspeliä ja olihan mahtava Penningtonin paluu leikkauksen jälkeen. Ei ehkä lukujen puolesta, mutta taisi olla ensimmäisiä heittopelejä mitä Pennington pelasi ja linkosi heti reilun 40 jaardin heiton keskelle koko orkesterin yli. Hyökkääjä ei tätä palloa aivan kiinni saanut, mutta viesti meni varmasti kaikille perille. Mies todellakin haluaa hiljentää "kriitikot", jotka puhuneet että Penningtonin heittopelistä ja hänen vammastaan. Colesin ja Penningtonin yhteistyötä odottelen mielenkiinnolla.
Ja Jerry Rice lopetti uransa, hatut käteen ja kumarrus hänelle!
spoked B
07.09.2005, 23:56
Jospa minäkin jotain runoilisin tämän kauden veikkauksista.
AFC
EAST: Pats vie, delfiinit vikisee
Patriots 11-5
Molemmat kordinaattorit vaihto maisemia, mutta BB on liigan fiksuin mies (ja TB fiksuin QB). Vie divisioonan ja pelaa ainakin konferenssin voitosta.
Jets 10-6 (Wildcard)
Puolustus top10, top5 jos Lain myötä secondary parantaa. Ehkä NFL kovin DL (puolustuslinja). Hyökkäys parani pelkästään Hackett:in saatua monoa. Penny parantaa tuntuvasti Coles:in ja Jolley:n tulon myötä, mutta juoksupeli heikkenee.
Bills 9-7
Vahva loppukausi lupailee hyvää. Puolustus top10 luokkaa. McGahee yksi kovimmista nuorista RB:sta. Mutta mutta, OL (hyökkäyslinja) heikko ja Rookie aloittaa QB:na. J.P Losman vai J.P Lostman?
Dolphins 4-12
Kuka on aloittava QB? Kuka RB? Siinäpä lyhytkäisyydessään Fins:en tämän kauden kiinnostavuus. Saban:ia vielä itkettää kun torjui Angelo:n (Bears) lähentelyt viime vuonna. Ääliö!
NORTH (3 kovaa, vain 1 menee Playoffeihin)
Ravens 10-6
4-6 Defence is Back! Vaatii 2 huippu CB:ä ja 1 huippu safety:n, että 4-6 voisi toimia: insert 2005 Baltimore Ravens. Ekasta pelistä Peyton:in Colts:ja vastaan tulee yksi kauden kiinnostavimmista. Hyökkäyksen heittopeli jatkaa murheenkryyninä. Boller on bust ja Dilfer meni väärään AFCN seuraan.
Bengals 9-7
Marvin Lewis tulon myötä tämä NFL:n suurin vitsi on kääntänyt sivuaan. Korkeat varaukset alkavat viimein poikia ja Palmerin johdolla hyökkäys toimii. Nyt joukkue on satsannut puolustukseen ja Lewis jos kuka tietää, miten sitä johdetaan.
Steelers 8-8
Pre-Seasonista ei koskaan pitäisi vetää johtopäätöksiä mutta nyt on pakko. Niin umpipaska on BigBen ollut. Joukkueella, joka juoksee 60% peleistä on molemmat RB loukkaantuneina jo nyt! (Toki W. Parker vaikuttaa lupaavalta).
NFL viime kauden paras puolustus ei tule saamaan samanlaista lepoaikaa kuin viime kautena, joten sen taso laskee.
Browns 5-11
Crennel:in tulon myötä olettaisi puolustuksen parantavan, vaihtavat 3-4 D:hen. Hyökkäys paranee ehkä. Uusi QB, uusi RB. Vie aikaa. Divisioonan heittopussi.
SOUTH (Manning paukuttaa TD:na, McNair ihmettelee uusia kasvoja)
Colts 12-4
E James:lla on sopimusvuosi, joten haluaa palloa ja paljon. Muutoin, mitä voi sanoa tästä joukkueesta. Offence scores touchdowns, Defence wins Championships-on mantra, johon Indyssa ei uskota kai? Voittaa Superbowlin, ellei kohtaa Patseja playkkareissa.
Jaguars 9-7
En tunne joukkuetta oikeastaan yhtään. Leftwich (jonka kuuluisi pelata Bears:sa, jos minä olisin ollut GM Angelon sijaan) saa uuden targetin Matt Jonesista. Yli 2-metrinen hujoppi, joka pelasi QB College:ssa ja on nopea. Taylor on hyvä RB. Puolustus, etenkin DL hyvä. Heikohko divisioona auttaa mutten näe heitä playoff joukkueena.
Texans 6-10
Toinen joukkue, jota en juurikaan tunne. Skill players QB Carr (joka on yksi kova SOB),WR A. Johnson ja RB D. Davis eivät ole mitenkään huonoja mutta OL taitaa vieläkin olla heikko. Puolustuksesta löytyy D. Robinson. Liian nuori joukkue pärjäämään vielä.
Titans 5-11
Can you say Cap Hell. McNair takaa melkein yksinään muutaman voiton mutta muuten tämä joukkue on uudelleenrakentamassa.
WEST (Keskinäiset ottelut syövät mahdollisuuksia)
CHIEFS 11-5
NFL paras hyökkäys viimeisen 3v. aikana palaa kentälle lähes muuttumattomana. NFL paras OL, paras RB ja paras TE pitävät huolen ettei WR:lla ole niin väliä. Kaikki off-seasonin satsaukset ovat kohdistuneet puolustukseen (viimein!!!), ja nyt koko AFCW odottaa kuumeisesti saako Cunningham sidottua heidät yhteen. Arrowheadin punainen meri ja BBQ takaavat parhaan kotiedun liigassa ja sokerina pohjalla on "human joystick" D. Hall.
CHARGERS (10-6 Wildcard)
"Marty-ball" pitää huolen, että LT2 saa kantaa palloa 30 kertaa pelissä kuin pelissä. Brees oli ällistyttävän hyvä viime kaudella ja Gates uhkaa jo Gonzon asemaa pelin parhaana receiving TE. Puolustus vain nuoreni entisestään, joten nopeutta riittää. Kuten TMQ sanoo: " Best throw-back unis,
best-looking crowd in football."
RAIDERS 9-7
2005 Chiefs? Moss-Porter-Curry. Vain Colts:lla on esittää moinen 3:ikko WR:nä. Mun kävi sääliksi Collinsia kun G(ay)-miehet antoivat miehen mennä Eli (en halua mennä San Diegoon) Manning:in takia, mutta ei enää. Kerryllä on yksi liigan vahvimmista käsistä, ja se sopii näille receivereille. Odotan pommeja!!! Puolustus onkin sitten kauhea, mutta jos KC meni 13-3 toissavuotena liigan surkeimmalla D:lla niin miksei Raiders pystyisi winning season:iin.
BRONCOS 8-8
Inhoan koko Franchisea, enkä suostu edes ajatteleman heitä.
Teen NFC:n joskus toiste, nyt nukumaan!
spoked B
09.09.2005, 07:29
Football is Back!!!!
Eikö Robert Kraft omista kuin yhden paidan, vai onko kaveri taikauskoinen?
John Madden: “Corey Dillon is a running back” – maddenismiä parhaimmillaan.
Tarvittiin 32 peliä ennenkuin Pats:ja vastaan maalataan opening drive:lla!
Bruschi vai Law? Kumpaa kaivataan enemmän tänä iltana?
Oaklandilla on NFL:n surkein syötön puolustus.
Dillon on 1 neljänneksen jälkeen -3 jaardia. Syy löytyy yläpuolelta.
Kuinka tehdään 73 jaardin TD:n. Laitetaan Willey Poole vartioimaan Moss:ia yksin.
Minkä ihmeen takia Pats:ien offence lopettaa aina pelaamisen ollessaan johdossa?
Bradyllä on QB wristband:ssä 120 peliä. Plus 60 peliä vain 2 min. drillien takia! Ei ihme,että miestä verrataan Montana:an.
Dillon on +3 jaardia puoliajalla, 6 yrityksellä.
Collins on 7/13 159 jaardia. Se tekee 22,7 jaardia per completion. Piti ihan laskea.
Eikö Lechler pelaa Raiders:sa? Pats:ien punttaaja (?) pisti pallon toistamiseen 10 sisään (molemmat hypänneet maasta taaksepäin!)
Pelin 1 pallonmenetys. McGinest säkittää Collinsin, pallo tippuu suoraan nosetackle Wilfork:in käsiin. Tuomitaan syötönkatkoksi.
Collins painostettuna v. 2004: heittää ruuhkaan. Collins painostettuna v. 2005: heittää out of bounds.
Oakland on viimein tainnu huomata pelaavansa Champs:eja vastaan. Täysin hengetön esitys toisella puoliajalla. Pats vie pelin. Game over!
En tiedä onko tämä ollut jo täällä, mutta niille jotka eivät jaksa etsiä vanhassa NFL-topicissa ollutta "peliopasta":
http://www.usafootball.com/coaching/
Tuolla alla ovat osat Coaches guide ja Terminology osuudet jotka ovat IMO erittäin hyvät, kun yrittää tulkata näitä DE, DT jne. lyhenteitä. Samoin siellä on erittäin hyvin tietoa eri pelaajien tehtävistä ja vastuista.
spoked B
09.09.2005, 19:52
En tiedä onko tämä ollut jo täällä, mutta niille jotka eivät jaksa etsiä vanhassa NFL-topicissa ollutta "peliopasta":
http://www.usafootball.com/coaching/
Tuolla alla ovat osat Coaches guide ja Terminology osuudet jotka ovat IMO erittäin hyvät, kun yrittää tulkata näitä DE, DT jne. lyhenteitä. Samoin siellä on erittäin hyvin tietoa eri pelaajien tehtävistä ja vastuista.
Kiitos tästä Waky.
On todella vaikea suomentaa tietty sanoja kun ei niitä suomeksi tunne. Ajattelin yrittää seuraavaa kaaviota selventämään kaikille noita pelipaikkojen lyhenteitä. Joukkueella on siis kentällä aina 11 pelaajaa.
puolustus asettuu perinteisesti seuraavasti:
***********FS****************SS**********
*****CB******************************CB**
************ROLB****MLB*****LOLB**********
****************DE*DT*DT*DE*************
hyökkäys seuraavasti:
****WR********RT*RG*C*LG*LT*TE*******WR**
********************QB*******************
********************FB*******************
********************RB*******************
Toivottavasti auttaa selventämään hiukan.
puolustus asettuu perinteisesti seuraavasti:
***********FS****************SS**********
*****CB******************************CB**
************ROLB****MLB*****LOLB**********
****************DE*DT*DT*DE*************
hyökkäys seuraavasti:
****WR********RT*RG*C*LG*LT*TE*******WR**
********************QB*******************
********************FB*******************
********************RB*******************
Itseäni on aina hiukan arveluttanut tuo puolustuksen secondary-puoli. Varsinkin että miten nuo SS ja FS eroavat pelipaikkoina. Onko Strong Safetyinä pelaavina paremmat pelinlukutaidot kuin FS:inä? Entä jos tulee passing TD FS:n puolelta niin saako se enemmän sapiskaa kuin jos vastaavasti tulee SS:n puolelta?
Itseäni on aina hiukan arveluttanut tuo puolustuksen secondary-puoli. Varsinkin että miten nuo SS ja FS eroavat pelipaikkoina. Onko Strong Safetyinä pelaavina paremmat pelinlukutaidot kuin FS:inä? Entä jos tulee passing TD FS:n puolelta niin saako se enemmän sapiskaa kuin jos vastaavasti tulee SS:n puolelta?
SS on yleensä lähempänä aloituslinjaa ja sillä puolella kenttää missä on TE tai ns. painotettu puoli hyökkäyksestä, tai sitten oikeakätisen pelinrakentajan oikean käden puolella. FS on yleensä pelaajana parempi heittopuolustaja kuin SS. FS on ominaisuuksiltaan lähempänä CB:tä kun taas SS on lähempänä LB:tä. SS toimii enemmän juoksupuolutuksen apuna kun FS taas enemmän keskittyy heittopeliin, joten molemmilta vaaditaan kyllä yhtä hyvää pelinlukutaitoa, mutta hieman erilaista sellaista. NFL:ssä on todella monta SS:ää jotka ovat vielä yliopistossa pelalleet LB:n paikalla, kuten Adam Archuleta, Troy Polamalu ja Michael Boulware. Poikkeuksiakin tosin löytyy, FS:n paikalla pelaa monta todellista tankkia, kuten John Lynch, Sean Taylor ja Roy Williams.
Spoked B:n "piirtämässä" kaaviossa on muuten sellainen pieni virhe että hyökkäyksen linjassa oikea ja vasen on toisinpäin. LT on vasemmalla puolella. LT on yleensä hyökkäyslinjan tärkein paikka, koska pelinrakentaja (oikeakätinen) kääntää selkänsä tälle puolelle pudottautuessaan heittopelissä alaspäin. Tällöin pelinrakentaja ei näe niin helposti mikäli puolustaja tulee häntä kohti LT:n puolelta, koska hänen rintamasuunta on oikeastaan melkein kokonaan oikealle päin.
***************FS************************
*****************************SS**********
*****CB******************************CB**
************ROLB****MLB*****LOLB**********
****************DE*DT*DT*DE**************
Ehkä enemmän näin olisi oikein, SS lähempänä aloituslinjaa ja FS heikolla puolella pikkuisen syvemmällä ja keskemmällä.
spoked B
09.09.2005, 21:33
Spoked B:n "piirtämässä" kaaviossa on muuten sellainen pieni virhe että hyökkäyksen linjassa oikea ja vasen on toisinpäin.
Nyt nolottaa. L niinku left, R niinku right. Tosta Roy Williamsista tuli mieleeni, että tietääkö joku, mikä tää tällä kaudella kielletty "horse collar tackle" oikein on?
Nyt nolottaa. L niinku left, R niinku right. Tosta Roy Williamsista tuli mieleeni, että tietääkö joku, mikä tää tällä kaudella kielletty "horse collar tackle" oikein on?
http://www.athlonsports.com/article.php3?story_id=3695
"The horse-collar tackle, in which a defender grabs the back inside of a ball carrier's shoulder pads and drags the player down from behind, has officially been banned."
Sieltä käy myös ilmi, että kaikissa tilanteissa se ei ole kielletty. Mutta muuten on ihan hyvä, että asialle tehtiin jotain.
*
Eilinen peli oli aika outo Patsin peli siinä mielessä, että pallo lensi paljon ja aika rohkeastikin välillä. Patsin 4-3 näytti toimivan suht hyvin. But....katsokaa vain niin Belichick siirtyy jossain vaiheessa takaisin 3-4-puolustukseen ja sitten muut ovat taas aivan sekaisin -- tämä mies tietää mitä tekee.
SS on yleensä lähempänä aloituslinjaa ja sillä puolella kenttää missä on TE tai ns. painotettu puoli hyökkäyksestä, tai sitten oikeakätisen pelinrakentajan oikean käden puolella. FS on yleensä pelaajana parempi heittopuolustaja kuin SS. FS on ominaisuuksiltaan lähempänä CB:tä kun taas SS on lähempänä LB:tä. SS toimii enemmän juoksupuolutuksen apuna kun FS taas enemmän keskittyy heittopeliin, joten molemmilta vaaditaan kyllä yhtä hyvää pelinlukutaitoa, mutta hieman erilaista sellaista. NFL:ssä on todella monta SS:ää jotka ovat vielä yliopistossa pelalleet LB:n paikalla, kuten Adam Archuleta, Troy Polamalu ja Michael Boulware. Poikkeuksiakin tosin löytyy, FS:n paikalla pelaa monta todellista tankkia, kuten John Lynch, Sean Taylor ja Roy Williams.
Kiitokset valaisusta.
SS on yleensä lähempänä aloituslinjaa ja sillä puolella kenttää missä on TE tai ns. painotettu puoli hyökkäyksestä, tai sitten oikeakätisen pelinrakentajan oikean käden puolella. FS on yleensä pelaajana parempi heittopuolustaja kuin SS. FS on ominaisuuksiltaan lähempänä CB:tä kun taas SS on lähempänä LB:tä. SS toimii enemmän juoksupuolutuksen apuna kun FS taas enemmän keskittyy heittopeliin, joten molemmilta vaaditaan kyllä yhtä hyvää pelinlukutaitoa, mutta hieman erilaista sellaista.
Niin miten nämä termit oikein menevät, kun ymmärtääkseni ensin menee jako puolustuksen linja - secondary (eli tuon sivuston mukaan linemen - linebackers). Sitten jää aina itse näin myöhemmi ntermejä lukeneenä mietityttämään kumpaa täällä tarkoitetaan safetylla, tuota free vai strong ja erotellaanko tuo strong weak sidesta vai ei? Samaten hieman ihmetyttää milloin pelaajaa kutsutaan safetyksi ja milloin linebackeriksi? Eli sijoittuuko linebacker linjan taakse ja safety taas linjan taakse sivuille vai miten? Samaten noiden kuvioiden perusteella safetyt tuntuvat olevan lyhyttä tai pitkää heittopeliä vastaan (juoksut strongilla linjasta taakse päin) ja free odottaa kauempana kaukoheittoja. Toki strong voisi tuon perusteella pelata myös juoksupeliä jossa ei yritetä tehdä linjaan aukkoa vaan juosta linjan sivusta (onko sellaista?).
Sitten vielä ovat nämä DE ja DT sekä NT eli miten heidän tehtävät eroaa toisistaan kun tuntuu että tuon sivun taktiikkataulut ei ainakaan tuo oikein selvyyttä milloin linjan reunat on DT:t ja milloin DE.
steepler
10.09.2005, 16:12
Samaten hieman ihmetyttää milloin pelaajaa kutsutaan safetyksi ja milloin linebackeriksi? Eli sijoittuuko linebacker linjan taakse ja safety taas linjan taakse sivuille vai miten? Samaten noiden kuvioiden perusteella safetyt tuntuvat olevan lyhyttä tai pitkää heittopeliä vastaan (juoksut strongilla linjasta taakse päin) ja free odottaa kauempana kaukoheittoja. Toki strong voisi tuon perusteella pelata myös juoksupeliä jossa ei yritetä tehdä linjaan aukkoa vaan juosta linjan sivusta (onko sellaista?).
Sitten vielä ovat nämä DE ja DT sekä NT eli miten heidän tehtävät eroaa toisistaan kun tuntuu että tuon sivun taktiikkataulut ei ainakaan tuo oikein selvyyttä milloin linjan reunat on DT:t ja milloin DE.
Linebacker nimensämukaisesti pelaa linjan takana ja safety myös nimensä mukaisesti on puolustuksen viimeinen lukko. Mitenkään kovin kankoihin kangistuneita paikkoja nämä eivät ole, varsinki satetyt saattavat tehdä paljonkin eri asioita noin lähtökohtaisesti toki pelaavat heitto mutta saattavat tulle myös paljon auttamaan juoksupelien puolustuksessa ja blitzatakin saattavat. Linebackerit lähtökohtaisesti auttavat linjaa varsinkin juoksupeleissä mutta saattavat myös blitzata tai tiputtaa heittopuolustukseen. Kaikenkaikkiaan nyky NFL:llssä erinlaisia puolustuktaktiikoita on vaikka kuinka ja pelaajia saatetaan käyttää hyvinkin monipuolisesti eri tehtäviin, nuo aiemmin esitetyt kaaviot ovat peruspaketteja ja niillä ilmoitetaan esimerkiksi aloittavat pelaajat mutta tuolla kokoonpanolla ei välttämättä edes suurinta osaa pelistä pelata.
DT eli defensice tacke pelaa linjan keskellä, nämä ovat niitä puolustuksen isoimpia äijiä. DE eli defensive end pelaa linjan laidalla, nämäkin ovat melko isoa porukkaa mutta kuitenkin huomattavasti nopeampia kuin tackelit.
NT eli nose tackle on sama kuin DT mutta jos pelataan 3-4 puolustusta jossa on kolme linjassa niin tuota keskimmäistä miestä kutsutaan NT:si.
AFC East
1. NY Jets
* Mike Heimerdinger + Chad Pennington & Laveranues Coles hyökkäyksessä. Vuoden kokeneempi Jonathan Vilma, Ty Law ja isosta uudesta sopimuksesta pelaava John Abraham puolustuksessa. Jets syrjäyttää Patsin tänä vuonna.
2. New England Patriots (Wild Card)
* Belichick ja Brady ovat vielä paikalla, mutta Weis (go Irish!), Crennel ja puolustuksen/koko joukkueen sydän Teddy Bruschi ovat poissa. Belichick saa silti joukkueen voittamaan tarvittavat ottelut pudotuspeleihin.
3. Buffalo Bills
* Puolustus on kivenkova, mutta JP Losman ei taida olla vielä valmis ottamaan vastuuta harteilleen, mikä tarkoittaa liian paljon töitä Willis McGaheelle.
4. Miami Dolphins
* Nick Sabanin ensimmäinen vuosi ei tule olemaan helppo vaan Dolphins tulee olemaan vaikeuksissa. Gus Frerotte pelinrakentajana....nuff said. Ja Rickylla on varmasti tulessa ihan joku muu kuin jalat & kädet.
AFC North
1. Baltimore Ravens
* 4-6 is back, kuten joku jo totesikin. Ray Lewis, Terrell Suggs, Samari Rolle & co. voittavat paljon otteluita -- Jim Fasselin on saatava Boller pelaamaan edes kohtuullisesti. Bollerin ei tarvitse olla Manning tai Favre -- olisi edes Kerry Collins tai Trent Dilfer. Clayton, Mason, Heap ja se toinen Lewis antavat ainakin aseet menestykseen.
2. Pittsburgh Steelers
* Ei isoa sophmore jinxia Big Benille. Puolustus on edelleen rautaa ja hyökkäyksessä luotetaan vanhaan kunnon smashmouth footballiin, mutta Ravens on vain liian kova tänä vuonna.
3. Cincinnati Bengals
* Puolustus näyttää lupaavalta, mutta tämä vuosi tulee menestyksen kannalta vielä liian aikaisin. Carson Palmerin on nyt viimeistään nostettava tasoaan, jos Bengals meinaa tulevaisuudessa olla varteenotettava playoff-joukkue.
4. Cleveland Browns
* Rome Crennel....mutta mitä hänen jälkeensä? Ei yhtään mitään.
AFC South
1. Indianapolis Colts
* Peyton heittää taas helvetisti pisteitä, mutta Freeney & Simon eivät pysty tekemään mitään surkealla heittopuolukselle. Colts ei pelaa playoff-paikasta vaan kotiedusta loppuun asti. Peyton ei tule voittamaan esimerkiksi Meadowlandissa tammikuussa, kotona kyllä.
2. Jacksonville Jaguars (Wild Card)
* Uutta läpimurtoa odotettiin jo viime vuonna, mutta se tapahtuu vuoden myöhemmin. Loistava puolustus Stroudin & Hendersonin johdolla, Byron Leftwich on gamer, Freddy Taylor on (toivottavasti) kunnossa ja Matt "The Freak" Jones nousee vielä otsikoihin.
3. Houston Texans
* Johnson, Robinson & co. muodostavat nuoren, intensiivisen ja nopean puolustuksen, mutta David Carr jää Andre Johnsonin & Domanick Davisin kanssa hyökkäyksessä liian yksin.
4. Tennessee Titans
* Steve McNair on osoittanut olevansa kovista kovin, mutta salary cap-ongelmat tyhjensivät etenkin joukkueen puolustuksen. Sääli, sillä Titans on aina ollut kovaa pelaava miellyttävä joukkue, mutta nyt palaset eivät vain riitä.
AFC West
1. Kansas City Chiefs
* Kyseessä on ehkä kaikkein tasaisin divisioona pitkiin aikoihin. Chiefs vie kuitenkin juuri ja juuri ykköspaikan kiitos edelleen Tony Gonzalezin ja Priest Holmesin. Surkea puolustustuskin on parantunut viime vuodesta Kendrell Bellin, Patrick Surtainin etc. ansiosta.
2. San Diego Chargers
* Drew Breesilta ei voi odottaa toista samanlaista kautta kuin viime vuonna, mutta Ladainian Tomlinson tekee lähes yksin tarvittavan. Puolustus pitää ja kannattaa tarkkailla rookie Darren Sprolesia -- tätä kaveria ei pysäytä ketään kun hän pääsee vauhtiin.
3. Denver Broncos
* Puolustus (Lynch, Williams, Pryce, Wilson etc.) on Broncosin vahvuus, mutta jos joukkue joutuu luottamaan Ron Dayneen hyökkäyksessä niin asiat eivät näytä niin hyvältä.
4. Oakland Raiders
* Collins, Jordan, Moss...pallo kyllä liikkuu, mutta pitääkö puolustus? Epäilen että ei pidä.
NFC East
1. Philadelphia Eagles
* TO:n pelleilyistä huolimatta Eagles on silti Eagles -- joukkue ei ole heikentynyt juurikaan viime vuodesta. Westbrook, McNabb & TO pitävät huolen pisteistä ja Jim Johnson osaa kuviot puolustuksessa. Eaglesin secondary on edelleen liigan paras.
2. New York Giants (wild card)
* Jos Eli kehittyy, Giants on aikataulussa. Jos Eli loukkaantuu tai floppaa niin askelia otetaan taaksepäin. Strahan on takaisin parempana ja motivoituneempana kuin koskaan ja johtaa Piercen kanssa parantunutta puolustusta. Burress tuo yhden aseen lisää hyökkäykseen ja Coughlinilla on tarkoitus vihdoinkin päästää Shockey irti.
3. Dallas Cowboys
* Tuna lähtee puolustuksen kautta. Drew Bledsoen on löydettävä vanha ote takaisin. Jones ja Witten auttavat ottamalla vähän paineita pois. Taistelu Cowboysin ja Giantsin välillä toisesta wild cardista tulee olemaan tiukka.
4. Washington Redskins
* NASCAR to Joe Gibbs. Where art thou? Patrick Ramsey? Chris Cooley? ehh..Portis saa tehdä kaiken yksin.
NFC North
1. Minnesota Vikings
* Puolustus on parantunut paljon kiitos Williamsin ja Shaperin. Mossin lähtö voi kääntyäkin vahvuudeksi nyt kun Culpepperin ei tarvitse enää kuunnella valitusta siitä kuinka yksi mies ei saa palloa 15 kertaa ottelussa.
2. Detroit Lions
* Pallo lentää kun Joey Harrington yrittää löytää Charles Rogersia ja kahta Williamsia. Kevin Jones parantaa jälleen. Shaun Rogers jää tosin puolustuksessa vähän liian yksin.
3. Green Bay Packers
* Favren olisi kannattanut jättää tulematta takaisin. Edes hän ei pysty pelastamaan enää tätä puolustusta.
4. Chicago Bears
* Lovie Smithilla on hyvä puolustus, mutta kun pelinrakentajana on rookie Kyle Orton niin joukkueelta ei voi odottaa paljon. Cedric Bensonia kannattaa tarkkailla.
NFC South
1. Atlanta Falcons
* Supernatural tekee sen taas. Hyökkäyksessä ei ole laidoilla paljon apuja, mutta siinä tapauksessa yksi maailman viihdyttävimmistä urheilijoista ottaa ohjat omiin käsiinsä -- toivottavasti pysyy yhtenä kappaleena. Puolustus on nuori ja nopea lisättynä vielä loistavan juoksupuolustajana tunnettuna Edge Hartwellilla.
2. Carolina Panthers (Wild Card)
* Throwback football. Bang, bang, bang. Panthers jyrää yli niin hyökkäyksessä kuin puolustuksessakin ja pitää vastustajat jaloillaan kun Delhomme heittää Colbertille tai Smithille. Julius Peppers johtaa kovaakin kovempaa puolustuslinjaa.
3. Tampa Bay Buccaneers
* Cadillac Williams & Michael Clayton tulevat ihastuttamaan hyökkäyksessä, mutta pystyykö Brian Griese pelaamaan tarpeeksi tasaisesti? Puolustus on hyvä, mutta ei loistava.
4. New Orleans Saints
* Deuce McAllister juoksee, mutta vastapainoksi Saints ei itse pysty pysäyttämään juoksua ja Aaron Brooks on aivan liian epätasainen. Lisäksi Katrinan aiheuttamat vaikeudet eivät luonnollisesti voi olla näkymättä.
NFC West
1. St. Louis Rams
* Bulger, Holt, Pace, Jackson. Hyökkäys toimii kuten ennenkin ja puolustuksen pitäisi olla parantunut etenkin kun takakentällä vartioi lupaava DeJuan Groce.
2. Seattle Seahawks
* Matt Hasselbeck saa taas heittää kunnolla ja Shaun Alexander juoksee mutta puolustus ei taida pitää tällä kertaa tarpeeksi.
3. Arizona Cardinals
* Kurt Warner voi olla comeback player of the year, jos nuoret pelaavat potentiaalinsa mukaisesti. Fitzgerald, Boldin, Johnson ja JJ Arrington muodostavat vielä tulevaisuudessa tappavan tehokkaan hyökkäyksen ja puolustuksessa odottavat Dansby ja Rolle. Tämä vuosi taitaa kuitenkin tulla vähän liian aikaisin. Ensi vuonna playoffseihin, Dennis Green ansaitsee sen.
4. San Francisco 49ers
* Tulevaisuutta ei näy.
***************
Mielenkiintoisia pelejä on heti ensimmäisellä kierroksella luvassa. Peyton joutuu Ray Lewisin testiin, Detroitissa nähdään kuuma paikalliskamppailu Lionsin ja Packersin välillä, Kurt Warner palaa Cardinalsin paidassa Meadowlandsiin ja kohtaa miehen, jolle hän menetti viime kaudella pelipaikkansa. Huomenna MNF-ottelussa nähdään NFC:n mestaruusottelun uusinta -- tällä kertaa pelataan tosin Atlantassa.
Onko JA:ssa itse pelin harrastijia? Itsehän toki pelailen,mutta NFL:ää yritän toden teolla seurata vasta tällä kaudella ja muutama kysymys olisi asiantuntijoille:
-Onko koskaan kickeri taklannut? Kuka taklasi ja ketä ja onko tapahtumista videota?
-Kuinka paljon ns. kikkapelejä käytetään NFL:ssä (Fake puntit, fake-FG, hb-pass, flea flicker jne)
-Mitkä joukkueet ovat uusimpia NFL:ssä
-Millä joukkueilla on musta pelinrakentaja?
Olen ensimmaista kertaa mukana Yahoon Football Fantasy-liigassa ja tarvitsisin asiantuntijan apua. Omassa joukkueessani on melko korkealle rankattu Green Bayn Javon Walker, joka loukkaantui eilen ja on mahdollisesti sivussa peleista koko loppukauden. Mita mahdollisuuksia minulla on toimia tassa tilanteessa? Voinko vaihtaa Walkerin tilalle jonkun toisen pelaajan?
spoked B
12.09.2005, 16:33
Olen ensimmaista kertaa mukana Yahoon Football Fantasy-liigassa ja tarvitsisin asiantuntijan apua. Omassa joukkueessani on melko korkealle rankattu Green Bayn Javon Walker, joka loukkaantui eilen ja on mahdollisesti sivussa peleista koko loppukauden. Mita mahdollisuuksia minulla on toimia tassa tilanteessa? Voinko vaihtaa Walkerin tilalle jonkun toisen pelaajan?
Tottakai voit. Walker taitaa valitettavavasti olla koko loppukauden sivussa, joten ehkä parasta, että luovut pelaajasta kokonaan. Ota sun oma joukkueesi esiin, ja etsi ylhäältä Add players kohta. Valitse sieltä haluamasi pelaaja (suosittelen Kennisonia) ja paina hänen nimen jälkeensä tulevaa vihreää + merkkiä. Kone vie sinut automaatisesti oman joukkueesi sivulle. Laita rasti ruutuun Walker:in kohdalla ja paina alhaalta "continue". Sitten vain painat "submit changes".
Onko JA:ssa itse pelin harrastijia? Itsehän toki pelailen,mutta NFL:ää yritän toden teolla seurata vasta tällä kaudella ja muutama kysymys olisi asiantuntijoille:
-Onko koskaan kickeri taklannut? Kuka taklasi ja ketä ja onko tapahtumista videota?
-Kuinka paljon ns. kikkapelejä käytetään NFL:ssä (Fake puntit, fake-FG, hb-pass, flea flicker jne)
-Mitkä joukkueet ovat uusimpia NFL:ssä
-Millä joukkueilla on musta pelinrakentaja?
En kylläkään pelaa itse enkä ole Asiantuntija, mutta pari sanaa:
Kyllähän kickeritkin joutuu taklaamaan. Esim. Ramsin Jeff Wilkins näyttäisi tehneen viime vuonna 7 tacklea(6+1). En tiedä onko minkä verran muilla muissa joukkueissa, mutta näppituntumalta sanoisin että jos on parempi miehistö aloituspotkuihin laittaa niin vähemmän kickeri taklailee.
Yksi esimerkki trick play- puolelta nähtiin kun Patsin Vinatieri nöyryytti viime kaudella Rams- "puolustusta" heittämällä TD:n. 4 downi menossa ja kukaan ei selvästikään odottanut muuta kuin potkumaalia. Week 9 kohdasta pitäisi näkyä: http://www.patriots.com/mediacenter/index.cfm?ac=NFLfilmClips2004
Olen ensimmaista kertaa mukana Yahoon Football Fantasy-liigassa ja tarvitsisin asiantuntijan apua. Omassa joukkueessani on melko korkealle rankattu Green Bayn Javon Walker, joka loukkaantui eilen ja on mahdollisesti sivussa peleista koko loppukauden. Mita mahdollisuuksia minulla on toimia tassa tilanteessa? Voinko vaihtaa Walkerin tilalle jonkun toisen pelaajan?
Jos Jeremy olet tuossa JA:n liigassa messissä (Paint Eaters?), niin kannattaa myöskin ensi kierrosta varten vaihtaa D:n puolelta pelaajia tehokkaampiin. Itse vaihdoin koko puolustuksen draftin jälkeen kun oli lähinnä nollaa pistettä odotettavissa.
Nytkun tuota oman joukkueen tilannetta kanssa tulin vilkaisseeksi niin näytät spoked B olevan vahvoilla tässä season openerissa. Olen aika tyrmistynyt tuosta Daunten tuloksesta: -1,03! No Brian Westbrookin luulis vetäsevän pari TD:tä niin asia korjaantuu.
Aha, Willie Parker onkin näköjään jo viety vapailta markkinoilta.
JEANI kirjoitti:
Jos Jeremy olet tuossa JA:n liigassa messissä (Paint Eaters?), niin kannattaa myöskin ensi kierrosta varten vaihtaa D:n puolelta pelaajia tehokkaampiin. Itse vaihdoin koko puolustuksen draftin jälkeen kun oli lähinnä nollaa pistettä odotettavissa.
En ole mukana JA:n liigassa vaan eraassa toisessa liigassa. Drafti tapahtui automaattisesti ko. liigassa ja puolustuspelaajia ei meidan liigassa edes ole mukana.
spoked B
12.09.2005, 19:45
Tästä näkee highlightsit
http://www.nfl.com/video
Muutamia kommentteja nähdyistä peleistä:
Jets vs. Chiefs
Se siitä shotgun:in saapumisesta Jets:n playbook:n. Mawae ja Penny kirjaimellisesti rähmäsivät tämän pelin. Coles tiputti 3 TD syöttöä (2 täysin varmoja) ja C. Martin näytti viimein ikäiseltään. Penny:n Int. oli täysin käsittämätön, sillä hänellä ei ollut mitään pressurea pelissä.
Chiefs:n peli oli aivan omaa luokkaansa, kunnes loukkaantumiset (Sims, Surtain, Roaf ja Richardson) aiheuttivat pienen taantumisen. Nyt on sellaiset ihmeet tulleet todistetuksi, että Kansas City:n D voi pysäyttää juoksupelin ja Penn State:n RB voi menestyä NFL:ssä!
Rams vs.49ers
Yksi viikon suurimmista yllätyksistä! SF:n puolustus oli todella hyvä, kuten tiedettiin, mutta Rattay:n peli yllätti (11/16 165y 2 td 0 int). Martz:in puheet satsaamisesta juoksupeliin voidaan varmaankin haudata tämän myötä (56 heittopeliä versus 26 juoksupeliä). 49ers:n painajainen 1. pick:stä ens vuoden draftissä (lue Matt Leinart) voitaneen unohtuu ainakin joksikin aikaa.
Cowboys vs. Chargers
Ihan aluksi sanottakoon, että jos Gates olisi pelannut niin lopputulos olisi toinen (1 and 7 with 47 seconds to go). Tässä pelissä esiintyi 2 playoffs joukkuetta, näin uskaltaen jo arvata. Bledsoe on löytänyt itsevarmuutensa (18/24 226 y 3 td 0 Int), K. Johnson pelasi kuin Jets:ssä aikanaan ja J. Jones taikoi jaardeja paikoista joissa tilaa ei ollut. Cow-girls:n (olen puoli Skins-fani) puolustus on HYVÄ!
Brees (18/35 209 y 2 td 2 Int) oli numeroitansa parempi (olen aivan valmis hylkäämään Brees:in = "1 vuoden ihme"-luulon). LT2 oli pelissä mukana vähemmän kuin osasin odottaa (19 att 72 y 1 td no receiv. y.), johtuen varmasti Dallas:in "front 7" hyvyydestä. Chargesin puolusta on ilo seurata. Todella nuori ja täten täynnä intoa. Jammer:in (3 penalty´s) täytyy loppua tosin.
Muista peleistä:
Koko Amerikan toivoma Saint´s voitto toteutui (onko koskaan kicker:llä ollut enemmän paineita kuin Carney:llä eilen).
Buffalo:n menestyksen suurin kysymysmerkki Losman oli kohtuullinen avauspelissään (17/28 170 y 1 td 0 Int). Bills:ien puolustus on sitä luokkaa, ettei häneltä tarvita parempaa esitystä voittamiseen.
Steelers paikutti niin vaikuttuvan voiton Titans:sta, että allekirjoittanut kiroilee AFC:sta kirjoittamaansa ennakoa. Rot-berger (9/11 218 y 2 td 0 Int) osoitti, että puheet "sophmore jinks":sta täytynee haudata ja W. Parker (22/161 y 1 td) taisi juosta itsensä viikko 2:den aloittajaksi. Täytynee toki muistaa, että vastassa oli Tennesee, jonka puolustus ei nimillä koreile.
Redskins haki voiton Bears:sta, ehkä viikon tylsimmässä ottelussa. Skins:en RB Portis (21/121) ja WR Santana Moss (4/96) taisivat olla ainoat hyökkäyksen pelaajat, jotka olivat heränneet tähän peliin.
Vikins vs. Buccaneers oli Cadillac show (27/148 1 td). C-pepper (22/33 233 y 0 td 3 Int) taitaa kaivata Moss:ia enemmän kuin arvasikaan.
Dolt´s yllätti Donk´s:it ja Miamin QB G. Frerotte allekirjoittanneen (24/36 275 y 2 td 1 Int). Denver:llä ei ollut mitään sanaa tässä pelissä, ja viikon suurin yllätys oli valmis.
Cards vs. Giants osoitti jälleen kerran special team:n merkityksen. Niin kick- kuin punt return päättyivät TD:iin Giants:lle. Game over.
Ravens:en 4-6 D jaksoi aina 3 neljännäkselle pitää Manning & Co. aisoissa. Tulos oli varmasti tyydyttävä jatkamaan 4-6 D kokeilua. Bollerin loukkaantuminen taitaa olla juuri se tekosyy, jonka Billick tarvitsee antaakseen Wright:lle hyökkäyksen avaimet.
spoked B
12.09.2005, 19:55
Nytkun tuota oman joukkueen tilannetta kanssa tulin vilkaisseeksi niin näytät spoked B olevan vahvoilla tässä season openerissa. Olen aika tyrmistynyt tuosta Daunten tuloksesta: -1,03! No Brian Westbrookin luulis vetäsevän pari TD:tä niin asia korjaantuu.
Aha, Willie Parker onkin näköjään jo viety vapailta markkinoilta.
Jep viety on allekirjoittaneen johdosta. Ai sinä olet tuo Takapihan Touchdo. Eroa on 16.1 pistettä, joten tiukoille menee. Onneksi on Westbrookilla vastassa yksi NFC:n parhaista puolustuksista.
Ps. Jos tuo C-pepper kovin harmittaa sinua, niin voin harkita Bulger:in vaihtoa häneen (kun tunnut kovin tykkäävän Rams:in pelaajista).
Voiko Yahoon nfl-fantasialiigassa tehda omassa rosterissa siirtoja saman viikonlopun sisalla? Talla tarkoitan sita, etta voinko vaihtaa pelaajia omaan pelaavaan kokoonpanooni maanantaina ennen illan MNF doubleheaderia?
pernaveikko
26.09.2005, 22:33
Taas näkyy pelit livenä. Tänä yönä on mahdollisuus katsoa, mutta noin pääsääntöisesti nukun kyllä yöni. Harmi, että NFL ei ole pystynyt sopimaan yleisöystävällisemmistä alkamisajoista.
Mielenkiintoa kyllä riittää, liian vähälle on jäänyt seuraaminen juuri tuosta johtuen.
Vaikken mikään NFL:n seuraaja ole niin pitää nostaa ketju ylös ihan Coltsien vuoksi. Colts on aivan tajuttomassa vireessä ja saldona on 13-0. Yleinen puheenaihe onkin, että yrittääkö Colts pelata runkosarjan läpi tappioitta vai alkaako joukkue säästelemään tärkeitä pelaajia playoffeihin.
Vaikken mikään NFL:n seuraaja ole niin pitää nostaa ketju ylös ihan Coltsien vuoksi. Colts on aivan tajuttomassa vireessä ja saldona on 13-0. Yleinen puheenaihe onkin, että yrittääkö Colts pelata runkosarjan läpi tappioitta vai alkaako joukkue säästelemään tärkeitä pelaajia playoffeihin.
Saa nähdä kompastuuko täydellinen joukkue taas tänä vuonna johonkin sitten pleijareissa. Joku oli tuolla ameriikan saiteilla ounastellut, että pahinta mitä voisi sattua olisi saada New Englandin peikot RCA Domeen. Siinä mitattaisiin nupin kestävyyttä sitten. Uskon, että joukkue tällä kaudella jokatapauksessa sen tilastotappion vielä ottaa jossain vaiheessa.
Nyt kun playoffit lähestyvät niin tuli mieleen että näkyykos NFC:n ja AFC:n Finaalit +Superbowl tänäkin vuonna maikkarilta?
Nyt kun playoffit lähestyvät niin tuli mieleen että näkyykos NFC:n ja AFC:n Finaalit +Superbowl tänäkin vuonna maikkarilta?
Superbowl näkyy maikkarilta ja konferenssifinaalit plussalta. Näin joku ilmoitti SAJL:n keskustelufoorumilla.
puuha-pete
02.01.2006, 14:24
Nyt sitten täälläkin on tapahtunut jotakin. Onnea vaan kaverille! Ihan fiksun oloinen jätkä.
http://www.iltalehti.fi/2006/01/02/200601023916811_ur.shtml
Saa nyt sitten nähdä miten pääsee pelailemaan.
Nyt sitten täälläkin on tapahtunut jotakin. Onnea vaan kaverille! Ihan fiksun oloinen jätkä.
http://www.iltalehti.fi/2006/01/02/200601023916811_ur.shtml
Aivan loistava uutinen tämä, samoin myös uutinen Klaus Alisen sopimuksesta. Onhan tuo suomalaiselle jefulle todella hieno juttu, ei voi muuta sanoa. Toivottavasti molempien peliura sujuisi mahdollisimman hyvin NFL:ssä.
Vähän ärsyttää tämä Alisen unohtaminen jatkuvasti näissä NFL-jutuissa. Quarshie pääsee otsikoihin, mutta esimerkiksi Alinen allekirjoitti samaan aikaan oman NFL-sopimuksensa ja se kuitataan myöhemmin jutussa muutamalla lauseella. Alisen mahdollinen pääsy NFL-joukkueeseen on paljon merkittävämpi juttu, sillä hän pelaa ns. taitopelipaikoilla eli sisempänä laitahyökkääjänä. Mitenkään linjapelaajia aliarvioimatta, niin nimenomaan näille taitopelipaikoille pääseminen eurooppalaisella pelaajataustalla olisi suoranainen sensaatio.
Vähän ärsyttää tämä Alisen unohtaminen jatkuvasti näissä NFL-jutuissa. Quarshie pääsee otsikoihin, mutta esimerkiksi Alinen allekirjoitti samaan aikaan oman NFL-sopimuksensa ja se kuitataan myöhemmin jutussa muutamalla lauseella. Alisen mahdollinen pääsy NFL-joukkueeseen on paljon merkittävämpi juttu, sillä hän pelaa ns. taitopelipaikoilla eli sisempänä laitahyökkääjänä. Mitenkään linjapelaajia aliarvioimatta, niin nimenomaan näille taitopelipaikoille pääseminen eurooppalaisella pelaajataustalla olisi suoranainen sensaatio.
Onkos Alinen edes kirjoittanut vielä sopimustaan? Eiköhän hänkin vuoronsa saa ja toisaalta hänhän oli pääosassa viime viikon uutisoinnissa. Ettet vaan pitäisi nyt vähän omien puolia? ;) Jos MQ on saanut jossain yhteydessä enemmän huomiota niin se on johtunut varmasti hänen hyvästä yliopistourastaan. Tämän takia häntä on pidetty ainakin viime aikoihin asti potentiaalisempana ehdokkaana NFL-kentille. Todella isot rispektit molemmille äijille jokatapauksessa.
Onkos Alinen edes kirjoittanut vielä sopimustaan? Eiköhän hänkin vuoronsa saa ja toisaalta hänhän oli pääosassa viime viikon uutisoinnissa. Ettet vaan pitäisi nyt vähän omien puolia? ;) Jos MQ on saanut jossain yhteydessä enemmän huomiota niin se on johtunut varmasti hänen hyvästä yliopistourastaan. Tämän takia häntä on pidetty ainakin viime aikoihin asti potentiaalisempana ehdokkaana NFL-kentille. Todella isot rispektit molemmille äijille jokatapauksessa.
Sajl:n sivuilla todettiin ennen vuodenvaihdetta, että Alinen vetää nimensä soppariin maanantaina. Oletan sen tarkoittavan tätä samaa maanantaita kuin MQ:kin allekirjoitti omansa. SAJL:n alkuperäisessä jutussa todettiin, että myös MQ aloittaa neuvottelut sopimuksesta kauden kahden viimeisen ottelun jälkeen.
Kaikki kunnia molemmille hemmoille, ei siinä mitään, mutta vähän riepoo se, että Alinen, joka kuitenkin on päässyt noinkin pitkälle pääasiassa suomalaisen valmennuksen ja treenaamisen voimin jää pelkille sivumaininnoille. Onhan se selvä, että MQ:n yliopistoura vaikuttaa paremmalta ponnahduslaudalta NFL:ään, mutta kyllä scoutit ovat Alisessakin nähneet vahvaa potentiaalia, kun ovat pelkkien europelien pohjalta hänelle sopimusta tarjonneet.
steepler
02.01.2006, 15:44
Mitenkään linjapelaajia aliarvioimatta, niin nimenomaan näille taitopelipaikoille pääseminen eurooppalaisella pelaajataustalla olisi suoranainen sensaatio.
Ettet kuitenkin hieman aliarvioisi, millä perusteella laitahyökkääjä paikalle pääsy on nyt sitten niin suuri sensaatio verrattuna linjamiehiin. QB:n ymmärtäisin mutta laitahyökkääjiä nyt joukkueissa on kuitenkin useampia kuten linjamiehiäkin.
Sajl:n sivuilla todettiin ennen vuodenvaihdetta, että Alinen vetää nimensä soppariin maanantaina. Oletan sen tarkoittavan tätä samaa maanantaita kuin MQ:kin allekirjoitti omansa. SAJL:n alkuperäisessä jutussa todettiin, että myös MQ aloittaa neuvottelut sopimuksesta kauden kahden viimeisen ottelun jälkeen.
Kaikki kunnia molemmille hemmoille, ei siinä mitään, mutta vähän riepoo se, että Alinen, joka kuitenkin on päässyt noinkin pitkälle pääasiassa suomalaisen valmennuksen ja treenaamisen voimin jää pelkille sivumaininnoille. Onhan se selvä, että MQ:n yliopistoura vaikuttaa paremmalta ponnahduslaudalta NFL:ään, mutta kyllä scoutit ovat Alisessakin nähneet vahvaa potentiaalia, kun ovat pelkkien europelien pohjalta hänelle sopimusta tarjonneet.
No kuten sanoin niin uskon, että Alinenkin saa vielä otsikkonsa. Luulen vain, että hänen sopimustaan ei ole vielä julkistettu. Olisi se kai muuten ainakin tuossa SAJL:n tiedotteessa mainittu. Se on totta, että Alisen pääseminen noin pitkälle nimenomaan suomalaisin opein on todella hieno asia. Rehellisyyden nimissä en olisi uskonut viime keväänä NFLE:n alussa, että mies on nyt siellä missä on. Nyt vain Alisen sopimus julki ja sitten odottelemaan kolmatta suomalaista lauteille draftin kautta.
Ettet kuitenkin hieman aliarvioisi, millä perusteella laitahyökkääjä paikalle pääsy on nyt sitten niin suuri sensaatio verrattuna linjamiehiin. QB:n ymmärtäisin mutta laitahyökkääjiä nyt joukkueissa on kuitenkin useampia kuten linjamiehiäkin.
Aikaisempien kirjoitusten perusteella ymmärrät lajin päälle ja tiedät varmaan, että sisemmän laitahyökkääjän tontti eroaa monella tavalla tavallisen rissun tontista ja näitä miehiä on yleensä kentällä vain yksi, joskus erikoistilanteissa kaksi. Kaverin pitää osata paljon muutakin kuin ottaa palloa kiinni ja juosta kovaa. Enkä minä suinkaan ole keksinyt näitä termejä "taitopelipaikoista". Kuten todettua, en ole viemässä mitään pois Quarshien saamasta kunniasta, vaan ainoastaan nostamassa samaan arvoon myös Klaus Alista, joka on päässyt noin pitkälle olematta amerikkalaisessa yliopistojärjestelmässä, jonka tehtävänä on pukata lahjakkuuksia kohti ammattilaisuraa. Klasu on ponnistellut oman lahjakkuutensa turvin tiensä parrasvaloihin Vaahteraliigan peräpään joukkueesta Pori Bearsista, vaikka yhden kauden Turussa pelasikin, ja minusta se tekee hänen menestymisestään vielä hieman suuremman sensaation kuin Quarshien.
No kuten sanoin niin uskon, että Alinenkin saa vielä otsikkonsa. Luulen vain, että hänen sopimustaan ei ole vielä julkistettu. Olisi se kai muuten ainakin tuossa SAJL:n tiedotteessa mainittu. Se on totta, että Alisen pääseminen noin pitkälle nimenomaan suomalaisin opein on todella hieno asia. Rehellisyyden nimissä en olisi uskonut viime keväänä NFLE:n alussa, että mies on nyt siellä missä on. Nyt vain Alisen sopimus julki ja sitten odottelemaan kolmatta suomalaista lauteille draftin kautta.
Näin juuri. Ja se kolmas mies voisi hyvin olla Nebraska Cornhuskersin Seppo Evwaraye.
Vähän ärsyttää tämä Alisen unohtaminen jatkuvasti näissä NFL-jutuissa. Quarshie pääsee otsikoihin, mutta esimerkiksi Alinen allekirjoitti samaan aikaan oman NFL-sopimuksensa ja se kuitataan myöhemmin jutussa muutamalla lauseella.Alinenhan sai omat otsikkonsa jo perjantaina. Kas näin:
Helsingin Sanomat: http://www.helsinginsanomat.fi/uutiset/tuoreet/artikkeli/Alinen+jatkaa+NFL-seura+Falconsissa/1135218155587
MTV3: http://www.mtv3.fi/urheilu/muutlajit/uutiset.shtml/arkistot/muutlajit/2005/12/415596
YLE: http://www.yle.fi/urheilu//id26241.html
Iltasanomat: http://www.iltasanomat.fi/urheilu/urheilusahkeet.asp?id=1105860
Nyt vain Alisen sopimus julki ja sitten odottelemaan kolmatta suomalaista lauteille draftin kautta.En myöskään pitäisi ennenkuulumattomana sitä, että jo viime kaudella NFL Europessa pelannut Iiro Luoto raivaisi tiensä sinne tänäkin keväänä ja sen jälkeen pääsisi Alisen ja Quarshien tavoin NFL:n International Development Practice Squad -ohjelmaan.
En myöskään pitäisi ennenkuulumattomana sitä, että jo viime kaudella NFL Europessa pelannut Iiro Luoto raivaisi tiensä sinne tänäkin keväänä ja sen jälkeen pääsisi Alisen ja Quarshien tavoin NFL:n International Development Practice Squad -ohjelmaan.
Niin ja lähteehän NFLEuropeen yrittämään myös Rajaritareiden Markku Luoto tänä vuonna. Hänen mahdollisuuksistaan on vielä vaikea sanoa mitään, mutta Floridan leirille pääseminen kertoo siitä ettei mikään turha mies ole kyseessä. Hänen lisäksi Tampere Saintsin Tommi Pinta kävi aiemmalla NFLE:n leirillä, jonka jätti vapaehtoisesti kesken mahdollisen yliopistouran vuoksi. Kyllä Suomesta siis paljon maailmalle lähtijöitä on ja mikäs sen mukavampaa.
steepler
02.01.2006, 19:48
Aikaisempien kirjoitusten perusteella ymmärrät lajin päälle ja tiedät varmaan, että sisemmän laitahyökkääjän tontti eroaa monella tavalla tavallisen rissun tontista ja näitä miehiä on yleensä kentällä vain yksi, joskus erikoistilanteissa kaksi. Kaverin pitää osata paljon muutakin kuin ottaa palloa kiinni ja juosta kovaa. Enkä minä suinkaan ole keksinyt näitä termejä "taitopelipaikoista".
Toki tight endejä on kentällä kerrallaan aika rajoitetusti mutta rosterissa kuitenkin muutamia. Tokihan tiettyjä pelipaikkoja taitopelipaikoiksi kutsutaan mutta en nyt näe että ne kovin paljon enemmän vaatisivat kuin linjamiesten tai puolustuksen pelaaminen, vaativat vai hieman eri ominaisuuksia. Kyllä siellä saa melkoinen härkä olla jos NFL:ssä esimerkiksi Quershien paikkaa eli puolustuksen sisempää linjamiestä pelaa, itse katson tuon pelipaikan paljonkin vastuullisemmaksi kuin tight endin. Toki heilläkin on tärkeitä blokkaus velvoitteita mutta jos puolustuksen keskusta vuotaa niin se on melkein sillä selvä. Huomattavasti helpompaa on paikata huonoa tight end pelaamista kuin puolustuksen keskustan huonoa pelaamista. Muutenkaan on huomattava määrä pelimuodostelmia joissa tight endit eivät ole kentällä ollenkaan kuin puolustuksen linjan keskusta siellä on lähes aina.
Yhtä kaikki, ei minullakaan todellakaan ole tarkoitus Alisen suorituksia vähätellä ja on varmasti totta että hän on edennyt epätodennäköisempää reittiä mutta itse katson että Quersien pelipaikka on vaativampi ja sen kovemmaksi saavutukseksi jos Quershie olisi joskua NFL joukkueessa aloittava DT kuin jos Alinen aloittaisi TE paikalla. Tätä nyt ei ehkä kuitenkaan tule tapahtumaan.
SAJL:n foorumilla joku ehti jo kertomaan, että Klaus Alinenkin on kirjoittanut kahden vuoden sopimuksen Atlanta Falconsin kanssa.
Moni unohtaa (tai ei ole tietoinen) siitä että Alinen pelasi loistavasti Berlin Thunderissa long snapperina. Eli pelaajana joka antaa kaikki potkupelien pitkät aloitussyötöt. Hyvin aliarvostettu paikka, sillä jos tuo yli 10 jaardin syöttö taaksepäin epäonnistuu, se merkkaa heti sitä että potkumaali/lentopotku epäonnistuu, ja se meinaa sitä että 3 pistettä jää saamatta/vastustaja pääsee aloittamaan hyökkäyksen useita kymmeniä jaardeja lähempää. Ja kuitenkin kuin 20 parhaan NHL:n pisteentekijän joukossa on vain yksi (!!!) muu pelaaja kuin potkaisija (laitahyökkääjä Jerry Rice), ei tuota long snapperin roolia voi olla arvostamatta.
Oletan että jos Alinen saa sopparin Falconsiin niin hän on varmaan 3. TE tai sitten aloittava LS. Falconsissa on edellä rosterissa kuitenkin yksi maailman parhaista eli Crumpler...
Viimeisimmässä Turkulainen-lehdessä Alinen kertoo mietteitään NFL-sopimuksesta, palkka-asioista ja mahdollisuuksistaan liigassa. Jutusta käy myös ilmi, että ensimmäisenä NFL-sopimuksen kirjoitti nimenomaa Klaus Alinen. Juttu on luettavissa kokonaisuudessaan täältä: http://194.188.93.116/cgi-bin/mediaweb3.cgi?Newsp=tur#
steepler
08.01.2006, 13:57
Playoffsit sitten alkoivat eilen ja Patriots pystyi vääntämään selvän voiton Jaguarseista. Saa nähdä mihin asti Patriots tänä vuonna yltää, vaikka on vaikea kausi ollut niin eilen oli ilmeisesti melko vahva peli.
Tänään olisi tarkoitus johonkin baariin ainakin ensimmäinen peli mennä katsomaan.
Kun tuli valvottua lähes koko viime yö, seurasin samalla nfl.comista molempien otteluiden (Washington-Tampa Bay, Jacksonville-Patriots) kehittymistä aina loppuun saakka. Vetojakin tuli tehtyä ko. otteluista, mutta pieleenhän ne meni. Joka tapauksessa hieno homma, että Patriots kaatoi Jaguarsin ja eteni jatkoon siitä parista. On myös mielenkiintoista nähdä mihin Washingtonin rahkeet riittävät tällä kaudella. Tänään tuli veikattua Carolinan ja Pittsburghin voittojen puolesta, joten saa nähdä miten käy.
Itse odotan jo konferenssifinaaleita, jotka MTV3+ televisoi. Täytynee ennen tuota fiilistellä menneiden vuosien otteluilla, oi sitä ihanuutta..
Itse en eilisiä pelejä nähnyt, joten vaikeaa omaa analyysia antaa. Patriotsin pelistä näkyi olevan paljon sellaisia kommentteja, että Jax pelasi todella löysästi ja huonosti, mikä edesauttoi Patsia. Itse uskon, että Steelers hakkaa tänään Cincyn ja sen jälkeen seuraavalla viikolla Coltsit. Jälkimmäiseen tarvitaankin jo todella kova esitys. Denver puolestaan hakkaa Patsit ensi viikolla. Konferenssifinaalissa siis Broncos ja Steelers.
Yeah baby! Onnistuin kahden tunnin taistelun jälkeen hankkimaan lipun päivän peliin. Nyt vain jotain sinistä päälle ja palelemaan Meadowlandsiin.
Patriots ja Belichick osoittivat taas miksi se on playoff-joukkue. Puolustus oli kivenkova -- Wilie McGinest säkitti Leftwichin/Garrardin yhteensä viisi kertaa! ja Tom Brady oli taas rauhallinen oma itsensä.
Tuota Skins/Bucs peliä en nähnyt, mutta ilmeisesti aika puolustusvoittoinen peli oli kyseessä, koska Washington eteni hyökkäyksillä yhteensä alle 150 yardia (Brunell heitti 41 yds!), mutta silti voitti ottelun.
Giantsin täytyy tulla alussa kovaa ja voittaa vanhan ajan Giants footballilla. Run the ball and stop the run. Tikille pallo ja Strahan & co. saavat hoitaa loput. Vähän pelottaa se miten Steve Smith pysyy kurissa tuolla secondarylla, mutta siksi Strahanin ja Umeniyoran pitää hieroakin Delhommen naamaa Giants Stadiumin nurmeen aina kun on paikka.
Yeah baby! Onnistuin kahden tunnin taistelun jälkeen hankkimaan lipun päivän peliin. Nyt vain jotain sinistä päälle ja palelemaan Meadowlandsiin.
Giantsin täytyy tulla alussa kovaa ja voittaa vanhan ajan Giants footballilla. Run the ball and stop the run. Tikille pallo ja Strahan & co. saavat hoitaa loput. Vähän pelottaa se miten Steve Smith pysyy kurissa tuolla secondarylla, mutta siksi Strahanin ja Umeniyoran pitää hieroakin Delhommen naamaa Giants Stadiumin nurmeen aina kun on paikka.
Sää on kyllä hieman Giantsin puolella, mutta ei siellä taida ihan lunta ja pakkasta kuitenkaan olla. Luulen kyllä, että Panthers vie tämän erän ja parempi viedäkin, kun kaksi ensimmäistä veikkausta menivät jo perseelleen. :(
Giantsit ulkona. Carolina nollasi jätit 23-0. En ole koskaan erityisesti välittänyt NY Giantseista joten tulos sopii kyllä minulle. New Englansinkin olisin toivottanut tervemenneeksi, mutta Jaguarseista ei ollut Bradyn tappiottomien playoff-pelien putken katkaisijaksi. Redskins päihitti Buccaneersit 17-10 ja Bengals kamppailee Steelersiä vastaan vähän myöhemmin tänä iltana.
Olipas Eli Manning tosi huono, eikä Giantsin varamiehinen puolustuslinjakaan kauheasti vakuuttanut.
Nyt toisessa matsissa Carlton Palmer sai iskun polveensa ja Bengals joutui jo kahden snapin jälkeen vaihtamaan QB:ta. Mutta toivottavasti pystyvät kehittelemään ilmankin Palmeria. 3-0 field goalilla ja tunteet näkyvät olevan pinnalla... Steelers lämmittää huolella Bengalsia.
Oho.. Mitä nyt sivusilmällä nfl.com'in kautta Bengals-Steelersia seuraan, niin Carson Palmer loukkaantui heti ensimmäisellä drivella. Ilmeisesti aika pahastikin vielä? Ei käy kyllä Jon Kitnaa kateeksi, kaveri joutuu aika pahaan paikkaan.
Toivottavasti ei peli tällaiseen tapaukseen ratkea. Palmer on pelannut kuitenkin upean kauden ja olisi ollut kiva nähdä, että miten pitkälle se kantaa. Hyvä alku ainakin oli, ensimmäisellä heitolla heti 66 jaardin peli Chris Henrylle. Mutta nämä kuuluvat lajiin, eikä Pittsburghin voitto ole yhtään sen arvottomampi, vaikka se tulisi Jon Kitnan johtamaa Cincya vastaan.
Täältä kuitenkin toive Bengalsin voitolle.
Noose: Mistä katot noita pelejä? Sain viestistä sellaisen käsityksen, että ihan livekuvaa olisi tarjolla.
Kitna näyttää pärjäävän ihan hyvin, 6/7 syötöstä perille ja vielä itse juossut 12 jaardin juoksun. Ja sitten Johnson juoksi TD:n. Jo 10-0 taululla Bengalsille.
Kitna aloittanut kyllä tosi kylmästi.
Noose: Mistä katot noita pelejä? Sain viestistä sellaisen käsityksen, että ihan livekuvaa olisi tarjolla.
Samainen streamtvnow.tv joka näyttää NBA:ta ja NHL:kin.
Jokainen sunnuntaikierroksen peli on tullut ja kaitpa pleijareistakin näyttävät jokaisen pelin?
Sivuilta selviää lisää infoa.
Samainen streamtvnow.tv joka näyttää NBA:ta ja NHL:kin.
Jokainen sunnuntaikierroksen peli on tullut ja kaitpa pleijareistakin näyttävät jokaisen pelin?
Sivuilta selviää lisää infoa.
Perhana, miksette te infoa meikäläistä paremmin näistä!? :)
No ei, kohmelossa on näköjään täällä oltu, mutta onneksi nyt tiedän. Kiitokset varjolle ja Noosella infosta.
Samainen streamtvnow.tv joka näyttää NBA:ta ja NHL:kin.
Mitenkäs tuo on toiminut? Pitää varmaan pistää harkintaan, kun ei ole edes kovinkaan kallista hupia.
pernaveikko
09.01.2006, 13:02
Mitenkäs tuo on toiminut? Pitää varmaan pistää harkintaan, kun ei ole edes kovinkaan kallista hupia.
Oikein hyvin on toiminut. Asiakaspalvelussa pojilla on "hieman" toivomisen varaa, mutta onneksi ongelmilta on pääsääntöisesti vältytty.
Se tässä on myös loistavaa, että striimi tulee suoraan serveriltä, eikä ole mikään P2P-hässäkkä, niin kuva on parhaimmillaan vain noin 10 sekuntia jäljessä. Laatu on myös tasainen. Vaikka kuvanlaatu ei niin korkeatasoinen aina olisikaan, niin se ei myöskään pätki, toisin kuin torrent-pohjaisissa aivan liian usein.
NHL näkyy Canal+:aa edellä. Tokihan sitä mielummin sieltä katsoo kuin striimistä, mutta hauska yksityiskohta silti.
Oikein hyvin on toiminut. Asiakaspalvelussa pojilla on "hieman" toivomisen varaa, mutta onneksi ongelmilta on pääsääntöisesti vältytty.
Se tässä on myös loistavaa, että striimi tulee suoraan serveriltä, eikä ole mikään P2P-hässäkkä, niin kuva on parhaimmillaan vain noin 10 sekuntia jäljessä. Laatu on myös tasainen. Vaikka kuvanlaatu ei niin korkeatasoinen aina olisikaan, niin se ei myöskään pätki, toisin kuin torrent-pohjaisissa aivan liian usein.
Jep, asiakaspalvelussa riippuu paljolti kenen kanssa puhuu.
Eräs palvelun ylläpitäjistä on henkisiltä kyvyiltään n. 5-vuotiaan tasolla eikä kykene minkäänlaiseen keskusteluun, yleensä ratkaisu onkin kickban, jos erehtyy arvostelemaan jumalallista streamaajaa. Mutta vaihtoehtojen puutteessa pitää vain tyytyä katsomaan sitä mitä näkyy.
Laatu tosiaan vaihtelee, pahimmillaan vähän päältä 200 kbit streameista h264-codecilla pakattuihin 450 kbit streameihin, jotka ovat _todella_ hyvälaatuisia. Streamien laadun suurin rajoite tuntuu olevan streamaajapoikien säälittävät nettiyhteydet ja ilmeisesti rahallisen voiton maksimointi laadun kustannuksella, mutta kuten todettua, ei ole vaihtoehtojakaan joten...
Kuinka tuonne pääse rekisteröitymään, ja mistä näkee mitä pelejä/muita ohjelmia sieltä tulee?
Olen jenkkilässä juuri Super Bowlin aikoihin, joten matsin näen hieman inhimillisempään aikaan näin suomalaisesta näkökulmasta ajatellen. Näkeepähän sitten ne huimaavan kalliit ja vain SB:tä varten tehdyt tv-mainoksetkin. Vau! :-)
Pelihän pelataan tällä kertaa pohjoisessa, joten se ei ainakaan ole haittaamassa/hidastamassa Floridassa lomailuamme. Which is nice.
pernaveikko
11.01.2006, 01:34
Näkeepähän sitten ne huimaavan kalliit ja vain SB:tä varten tehdyt tv-mainoksetkin. Vau! :-)
Kylllähän nuokin, niinkuin kaikki muukin löytyvät internetistä. "Jeeee"?
Nyt olisi kylla itsella todellinen mahdollisuus nahda kunnon huippumatsi, silla NFL:n tahdisto-ottelu Pro Bowl pelataan Honolulun Aloha-stadionilla 12. helmikuuta. Halvimmat liput olisi 30 taalaa joten saa nahda josko sita menisi paikan paalle katsomaan. Satun olemaan paikan paalla ottelun aikoihin.
Toinen vaihtoehto olisi yliopistojen tahdistomatsi Hula Bowl 21. tammikuuta. Tata ottelua paasisi katsomaan 20 taalalla. Saa nahda. Hieno mahdollisuus ainakin olisi.
Nyt olisi kylla itsella todellinen mahdollisuus nahda kunnon huippumatsi, silla NFL:n tahdisto-ottelu Pro Bowl pelataan Honolulun Aloha-stadionilla 12. helmikuuta. Halvimmat liput olisi 30 taalaa joten saa nahda josko sita menisi paikan paalle katsomaan. Satun olemaan paikan paalla ottelun aikoihin.
Toinen vaihtoehto olisi yliopistojen tahdistomatsi Hula Bowl 21. tammikuuta. Tata ottelua paasisi katsomaan 20 taalalla. Saa nahda. Hieno mahdollisuus ainakin olisi.
Jos vaan mahdollisuus olisi niin minä menisin ainakin ehdottomasti. Eihän matsi kovalla tasollaan päätä huimaa eikä sitä lähellekään tosissaan pelata, mutta kaikki mahdolliset kikkapelit lyödään kehiin ja näkee ainakin melkein kaikki suurimmat starat samaan aikaan kentällä.
Nyt olisi kylla itsella todellinen mahdollisuus nahda kunnon huippumatsi, silla NFL:n tahdisto-ottelu Pro Bowl pelataan Honolulun Aloha-stadionilla 12. helmikuuta. Halvimmat liput olisi 30 taalaa joten saa nahda josko sita menisi paikan paalle katsomaan. Satun olemaan paikan paalla ottelun aikoihin.
.
Minä olin Pro Bowlissa paremman puoliskon kanssa viime vuonna, joka pelattiin myös tuolla samaisella stadikalla.
Itse peli oli normaalihko tähdistö-ottelu, paljon maaleja ja isoja pelejä ilman sen suurempia taklauksia. Itse olin kuitenkin tapahtumaan erittäin tyytyväinen, koska en ikinä NFL pelissä ole ollut (kaipa tuon voi sellaiseksi laskea).
Ko. viikonloppu Honolulussa on aikamoista fudisjuhlaa, kaikenlaista tapahtumaa pitkin viikonloppua. Viimeksi stadikka ei ollut täynnä, mutta varmuuden vuoksi ostin liput netin kautta jo Suomesta. Paikalle kannattaa muuten mennä jonkun hotelliketjun kuljetuksella, joita järjestetään paljon. Vie mennen-tullen ja oli erittäin halpakin.
Kuinka tuonne pääse rekisteröitymään, ja mistä näkee mitä pelejä/muita ohjelmia sieltä tulee?
Jos nyt oikein tuli eilen katseltua, niin eihän tuonne edes tällä hetkellä oteta uusia jäseniä. Which sucks.
Jos nyt oikein tuli eilen katseltua, niin eihän tuonne edes tällä hetkellä oteta uusia jäseniä. Which sucks.
Kun stiflatkin tuolla toisaalla asiaa valitteli, todettakoon, että tällä hetkellä rekisteröinti taitaa taas olla auki.
Ja viikonlopun tarjonta tälle ketjulle relevanteista peleistä näyttää tältä:
NFL - Washington vs Seattle - Divisional Playoff
NFL - New England vs Denver - Divisional Playoff
NFL - Pittsburgh vs Indianapolis - Divisional Playoff
NFL - Carolina vs Chicago - Divisional Playoff
Lauantaina näyttäisi tulevan tosiaan putkeen, huippulaadulla, nuo kaksi ensimmäistä paria alkaen klo 23.30?.
Olettepahan nyt informoidut.
Seattle sitten meni ja otti voiton playoffeissa! Redskins kaatui 20-10.
Ensimmäinen puoliaika puolustusten taistelua, tai sitten vastakkain oli onnettomat hyökkäykset. Tosin Shaun Alexander sai aivotärähdyksen ensimmäisellä neljänneksellä ja sitä myöten Seahawksien juoksupeli oli hetken aikaa sekaisin.
Redskinseillä oli puolestaan koko hyökkäyspeli sekaisin ensimmäisellä puoliajalla, taisivat saada ainoastaa 3 kertaa 10 yardia täyteen!
Toinen puoliaika oli huomattavasti tasaisempi ja Washingtonilla näytti olevan jossain vaiheessa mahdollisuuksia saada peli tasoihin. Seattle rähmäsi aloituspotkussa mutta Skinsien hyökkäysvuoro päättyi ohi suuntautuneeseen potkumaaliyritykseen. Lopussa tarvittavat juoksut, kolmen pisteen potku ja pitävä puolustus (+villi kotiyleisö) ansaitsivat Seattlelle ensimmäisen voiton playoffeissa sitten vuoden 1984.
Sitten onkin vuorossa New England vastaan Denver. Tom Bradyn tilastot playoffeissa on vakuuttavat 10-0. Tosin noista kymmenestä vain 2 ei ole ollut kotona. Ja nyt ollaan vuoristossa...
Ennen ottelun alkua Sky Sport näyttää dokumentin Jim McMahonista! Onko niistä Superdomen murkajaisista jo 20 vuotta?!
Tilastotappio Patseille. Tai no, oli Denver selkeästi parempi, ainakin lukemin 27-13.
Syötönkatkoja, rähmäyksiä, muutama hieman kyseenalainen tuomio ja niin katkesi Bradyn sekä New Englandin voittokulku. Muuten peli oli samanlaista puolustusten näytöstä kuin edellinenkin ottelu.
Tulipa nähtyä myös yli 100 yardia pitkä syötönkatko, jonka lopputulos ei ollut TD. Denverin cornerback Bailey nappasi pallon 2 yardia oman maalialueen sisällä ja taklattiin Patsien yhden yardin linjalla.
Patriotsien kausi sitten päättyi siihen, valitettavasti. Suurella mielenkiinnolla odotan kyllä ensi viikon konferenssifinaaleja, vaikka kaksi joukkuetta tuohon tapahtumaan on vielä ratkomatta. Seattlen joukkue vaikuttaa varsin mielenkiintoiselta, saa nähdä mihin asti rahkeet riittävät. Jos mestaria pitäisi nyt veikata, niin Indianapolisin puoleen kallistuisin jatkossa. Edellyttäen toki, että Steelers kaatuu ensi yönä.
Jesh, omat "suosikit" menivät viime yöltä jatkoon. Vielä kun ensi yönä Indy ja Carolina selvittävät tiensä konferenssifinaaleihin, niin kelpaa pelejä ensi viikolla katsella. Steelersin jatkoonmeno olisi vittumaisinta, mitä tässä vaiheessa voisi tapahtua, joten toivottavasti Manningin käsi on hyvin levännyt ja valmis. Toisin kuin veljensä.
Steelersin jatkoon meno olisi parasta mitä voisi tapahtua.
Viime yön peleistä sen verran, että molemmat lopputulokset olivat mielestäni odotettavissa. Skinseillä ei vaan hyökkäyspäässä riitä paukkuja ja Patriotsin olikin jo aika hävitä. Patseille ensimmäinen tosi paikka tällä kaudella ja pakka meni sekaisin välittömästi. No tänä iltana jännittää taas kovasti. Bears-Carolina on mielestäni aika selvä tapaus etukäteen. Colts-Steelers pelissä merkkaa aika paljon missä iskussa joukkueet on. Coltsin startterit löysäilleet kuukauden päivät ilman kovaa peliä. Ovat varmasti levänneet, mutta onko vire kohdallaan? Steelers puolestaan pelannut yhtä kauan omia pudotuspelejään ja näyttää, että joukkue on hyvässä iskussa. Kysymysmerkkinä kuitenkin on, että jaksaako jätkät painaa viikosta toiseen äärirajoilla. Yksi mielenkiintoinen Steelersiä puoltava seikka on, että Coltsin molemmilla aloittavilla kornereilla 50 % mahdollisuus pelaamiseen, koska Harper sai vaimoltaan puukosta eilen. Tämän pitäisi helpottaa hyvässä vireessä olevan Roethlisbergerin urakkaa heittopelin suhteen. Steelersin yksi näkyvimpiä puutteita pelissä on hyvän potkupalauttajan puuttuminen ellei Colclough sitten nouse uudelle tasolle tässä pelissä tai valmennus laita aloittajia palauttamaan potkuja.
steepler
15.01.2006, 15:26
Bears-Carolina on mielestäni aika selvä tapaus etukäteen.
Kumpaan suuntaan? Itse näen että aika ympäripyöreä peli, toki etu on Bearseilla sen kautta että ovat saaneet levätä paremmin. En sitten tiedä minkälainen sää Chicagossa on, jos on kovin kylmää sekin suosii Bearsia.
Saa nyt sitten nähdä miten pelit tänään menevät, ensimmäinen peli olisi ainakin tarkoitus katsoa. Tuo viikon lepo on kyllä historiallisesti ollut melko suuri hyöty, en nyt tiedä tarkkoja tilastoja mutta kyllä se selvästi on niiden puolella jotak viikon ovat saaneet levätä ja tietenkin pelaavat kotikentällään. Eilenkin kummatkin kotijoukkueet.
Colts tietenkin selvänä suosikkina lähtee, Steelersin on pakko aloittaa hyvin ja saada johto alussa tai ei ainakaan antaa Coltseille paljon eteen koska silloin tulee vaikeaa kun Coltsit puolustus voi keskittyä pass rushiin. Toki Steelers on jengi joka juoksua jaksaa jauhaa mutta kuitenkin jos Colts saa hyvän alun ja johdon ja vaikka 14 pinnan johdon nopeasti uskon että se on sillä selvä. Toivottavasti, pelin mielenkiinnon kannalta, Steelers saa jauhettua muutaman hyvän draivin alkuun jotaka vievät aikaa hyvin ja jos saavat pelin pidettyä tasaisena niin toisella puoliaajalla juoksupelistä tulee paljon tehokkaampaa kun puolustuksessa aletaan väsyä. Tätä kautta mahdollisuus voittoon myös tietenkin on.
Colts tietenkin selvänä suosikkina lähtee, Steelersin on pakko aloittaa hyvin ja saada johto alussa tai ei ainakaan antaa Coltseille paljon eteen koska silloin tulee vaikeaa kun Coltsit puolustus voi keskittyä pass rushiin. Toki Steelers on jengi joka juoksua jaksaa jauhaa mutta kuitenkin jos Colts saa hyvän alun ja johdon ja vaikka 14 pinnan johdon nopeasti uskon että se on sillä selvä. Toivottavasti, pelin mielenkiinnon kannalta, Steelers saa jauhettua muutaman hyvän draivin alkuun jotaka vievät aikaa hyvin ja jos saavat pelin pidettyä tasaisena niin toisella puoliaajalla juoksupelistä tulee paljon tehokkaampaa kun puolustuksessa aletaan väsyä. Tätä kautta mahdollisuus voittoon myös tietenkin on.
Coltsin kotiyleisö on osin stadionin rakenteen vuoksi yksi liigan kovaäänisimmistä ja Steelersin QB joutuu välittämään pelikutsut hyökkäykselleen lähestulkoon viittomakielellä eli siinä yksi tekijä, joka saa vaakakupin kallistumaan Indianapolisin puolelle. Edellinen kohtaaminen meni sekin selkeästi Coltseille eli en jaksa uskoa Steelersin mahdollisuuksiin.
Kumpaan suuntaan?
Carolinan suuntaan. Bearsilla hyvä puolustus, mutta hyökkäys on vaan valitettavasti liian heppoinen näihin peleihin.
Colts on tosiaan erittäin selkeä ennakkosuosikki ja miksi ei olisi, koska runkosarja meni miten meni. Pudotuspelit ovat kuitenkin täysin eri asia kuin pleijarit ja kuten aiemmin totesin ei Coltisin nykykunnosta tiedä kukaan mitään. Steelers puolestaan on osoittanut olevansa hyvässä kuosissa pelin alkujen koheltamista lukuunottamatta. Tästä syystäkin tuo Steeplerin mainitsema hyvä alku on tärkeä. Bastin kommenttiin voisin sanoa, että Steelers tosiaan koki RCA-Domen meiningin jo tänä vuonna ja ovat piirun verran viisaampia olosuhteiden suhteen tällä kertaa. Jaksan siis uskoa Steelersin voittoon enkä tarvitse siihen mielestäni edes kovin musta-kultaisia laseja. :)
No jaa, vaikka Steelersin voitto viime viikolta toki kunnioitettava olikin, niin ärsyttävästi voisin nostaa esiin sen, että tuo Carson Palmerin loukkaantuminen oli Bengalsille kyllä kohtuuttoman kova opetus, joka takuuvarmasti vaikutti ottelun lopputulokseen. Kuka tietää, ehkä Steelers olisi voittanut vieläkin selvemmin, jos Palmer olisi pelin pelannut loppuun, mutta kyllä Indy on tänään mielestäni aika selvä voittajasuosikki. Vähän jopa tuntuu siltä, että Coltsin pahin vastustaja ei suinkaan ole Steelers, vaan joukkue itse.
Ja Ravens-fanin näkökulmasta Steelersin voitto olisi tässä vaiheessa karkeloita aika vittumaista.
Oho. Onpa Pittsburgh aloittanut vahvasti. Ja Payton Manning tyylinsä mukaisesti. On nuo veljekset-Manning aikamoinen NFL:n Ottawa. Ei kestä pää tositilanteissa, ei sitten millään. No, on se hyvä, että runkosarjassa takoo sentään kauniita lukuja. Ja onhan tätäkin peliä tietysti vielä paljon jäljellä, joten enpä mene nolaamaan itseäni enempää..
Oho. Onpa Pittsburgh aloittanut vahvasti. Ja Payton Manning tyylinsä mukaisesti. On nuo veljekset-Manning aikamoinen NFL:n Ottawa. Ei kestä pää tositilanteissa, ei sitten millään. No, on se hyvä, että runkosarjassa takoo sentään kauniita lukuja. Ja onhan tätäkin peliä tietysti vielä paljon jäljellä, joten enpä mene nolaamaan itseäni enempää..
21-3
Tässä vaiheessa voi sanoa jo, että aika kovan homman tekee Colts jos vielä voittavat. Steelers pelannut todella hyvin ja pysäyttäneet Coltsin todella hyvin. Näin sen pitikin mennä.
Edit: Ja samantien tuli Colts TD. No kyllä se tästä.
Hurjaa nousua tekevät ja Peyton Manning löytää upeasti kulmasta kaverin. Tulee jännät viimeiset minuutit. Olisi kyllä huikea yllätys (minulle) jos Squeelers menisi tästä jatkoon.
Heh, mikä antikliimaksi. Kaksi säkitystä ja she on shiinä.
Helveete mikä peli, mutta onneksi oikea joukkue voitti. Huhuh!
Olipa matsi! Juuri kaverin kanssa puhuttiin, että Bettisiltä ei ainakaan pallo tipu. Pätti sitten tehdä pelistä jännän..
Jälleen kerran oli muuten mekoisia päätöksiä tuomareilta.
Lisäys: Mikään peli ei voi olla huono, jos game-seve taklauksen tekee QB.
No pentele, niin vaan Steelers meni ja voitti. Tässä voisi taas sanoa, että: "that´s why they PLAY the games!" En silti jaksa uskoa Steelersin yltävän mestaruuteen asti vaikka Bettisille kyllä sormuksen soisin upean uran päätteeksi. Niin sen olisi ansainnut aika moni muukin legenda, vaikka nyt esimerkiksi Dan "the man" Marino.
Jahansta... se on sitten Broncos-Steelers AFC:n finaalissa. Siitä voikin tulla mielenkiintoinen mittelö. Kummallakin joukkueella on totisesti erittäin suuret halut päästä aivan sinne loppuun asti. Denverillä hyvät mahikset ensimmäisen kerran seitsemään vuoteen ja Pittsburghilla on takuulla jäänyt jotain hampaankoloon edellisestä finaaliottelustaan.
Kuluneen kauden aikana NFL:n seuranta on valitettavasti jäänyt hieman lapsipuolen asemaan, mutta kauden lopun lähestyessä olen alkanut heräilemään. Luonnollisesti oman suosikkijoukkueen menestys on vaikuttamassa asiaan. Jään jännityksellä odottamaan ensi sunnuntaita, jolloin konferenssifinaalit pelataan. Veikkaanpa, että DEN-PIT matsi on se myöhäisempi peli, joka alkaa vastaa aamuyöstä. Tosin... kumpaisenkin matsin näkee maikkarin plussalla myös uusintana maanantain alkuillasta.
Jahansta... se on sitten Broncos-Steelers AFC:n finaalissa. Siitä voikin tulla mielenkiintoinen mittelö. Kummallakin joukkueella on totisesti erittäin suuret halut päästä aivan sinne loppuun asti. Denverillä hyvät mahikset ensimmäisen kerran seitsemään vuoteen ja Pittsburghilla on takuulla jäänyt jotain hampaankoloon edellisestä finaaliottelustaan.
Kuluneen kauden aikana NFL:n seuranta on valitettavasti jäänyt hieman lapsipuolen asemaan, mutta kauden lopun lähestyessä olen alkanut heräilemään. Luonnollisesti oman suosikkijoukkueen menestys on vaikuttamassa asiaan. Jään jännityksellä odottamaan ensi sunnuntaita, jolloin konferenssifinaalit pelataan. Veikkaanpa, että DEN-PIT matsi on se myöhäisempi peli, joka alkaa vastaa aamuyöstä. Tosin... kumpaisenkin matsin näkee maikkarin plussalla myös uusintana maanantain alkuillasta.
AFCC eli Den-Pit alkaa klo: 22 Suomen aikaa ja NFCC on se myöhäisempi.
Todella hieno peli ja voitto Steelersiltä. Toisaalta hienoa, että peli meni tiukaksi, mutta toisaalta harmittaa, että nyt kukaan ei muista mikä joukkue hallitsi ottelua lähes sen koko keston ajan. No lopussahan ne pisteet kuitenkin lasketaan. :)
Se olisi illalla pitkästä aikaa jenkkifutiksen ystävien suurta herkkua tarjolla, kun MTV3+ televisoi NFL:n konferenssifinaalit. Lähetys kanavalla alkaa siis kello 22.00 ja ensimmäisenä otteluna on vuorossa Denver-Pittsburgh, jonka jälkeen pelataan ottelu Seattle-Carolina. Telkku.comin tietojen mukaan otteluissa on amerikkalainen selostus. Saa nähdä joko sitten Super Bowlissa on suomenkielinen selostus ja onko kommentaattorina tuttuun tapaan Tuomas Heikkinen. Itse ainakin sitä toivon, joten saa nähdä.
Oma suosikkini putosi jatkosta jo aiemmin, joten nyt ei ymmärrettävästi oikein ole mitään erityistä suosikkia jäljellä olevista joukkueista. Toisaalta Carolina Panthers ja Jake Delhomme herättää jostain syystä sen verran sympatiaa, että heille soisin Super Bowlin voiton. Ottelupari Denver-Pittsburgh on itselleni suuri mysteeri, mutta viime vuonna paremmin pärjännyt Pittsburgh on tässä ottelussa oma veikkaukseni toiseksi finaalipariksi.
Nauhat on jo etsitty valmiiksi tulevaa yötä varten, joten konferenssifinaaleja odotellessa..
pernaveikko
22.01.2006, 11:05
Saa nähdä joko sitten Super Bowlissa on suomenkielinen selostus ja onko kommentaattorina tuttuun tapaan Tuomas Heikkinen. Itse ainakin sitä toivon, joten saa nähdä.
Konferenssifinaaleissa alkuperäinen amerikkalainen selostus. Finaalissa MTV3:lla selostaa Oskari Saari, kommentaattorina Tuomas Heikkinen. Finaalissa MTV3+:lla alkuperäinen amerikkalainen selostus.
- www.mtv3.fi/superbowl
Niitä jenkkiselostuksiakin taitaa olla kaksi feediä ainakin Super Bowliin. Viime vuosina on ollut ihan uskomatonta soopaa ne selostukset, kun suurin osa ajasta menee pelin perusasioiden kuten sääntöjen käsittelyyn.
Vaikea kuvitella, että nämä Eurooppaan lähetetyt olisivat samaa tavaraa mitä rehellisestä jenkkikaapelista tulee. Harmi, mutta minkäs teet, striimi olisi olemassa, mutta kuvanlaatu ei ole niin hyvä, että selostuksen takia sieltä katsoisi. Vaikea myöskin kuvitella, että tuollainen on kovinkaan tarpeellista, koska aika kiinnostunut saa olla, että valvoo tuon ääressä. Ja eiköhän jenkeille peli ole jo riittävän tuttu.
Sama vika on käsittääkseni suomenkielisessä selostuksessa, mitä nyt olen joskus hyppinyt kanavia.
Olisiko jollain teistä ns. varmaa tietoa?
steepler
22.01.2006, 12:50
Konfferenssifinaaleissa on parina viime vuonna ollut amerikkalainen selostus eli se mikä Yhdysvalloissakin kanavalta tulee, siis todellinen alkuperäisselostus toivottavasti tänäkin vuonna.
Super Bowlin englanninkielinen selostus onkin sitten ollut joku kansainväliseen levitykseen menevä selostus joka on ollut melkoista tuubaa. Saaren selostukset kommentaattoreineen ovat kyllä olleet melko hyviä mielestäni, parempia kuin se englanninkielinen selostus jota MTV+ on tarjonnut samaan aikaan, toki se alkuperäisselostus joka Yhdysvalloissa tulee olisi paras vaihtoehto. Konfferenssifinaalit mitä ilmeisemmin saamme kuitenkin todellisella alkuperäisselostuksella seurata.
Eipä noilla selostuksilla niin väliä, pääasia että näkee pelin. Ei millään malttaisi odottaa iltaan asti.
Maaginen mailavirtuoosi
22.01.2006, 14:12
No onhan se asiantuntijoiden kiva päteä, että paskaa selostusta kun kertaavat sääntöjä. Ajatelkaapa kuitenkin niitä ihmisiä, jotka katsovat jenkkifutista kerran vuodessa, kuten esim. minä. Lajissa on kuitenkin niin paljon pieniä yksityiskohtia, että ohi menisi, jos ei selostaja vähän informoisi asioista. Ja kyllähän urheilulähetyksetkin tehdään nykyään suurille massoille, eikä pelkästään lajifriikeille.
Erittäin suurella mielenkiinnolla itse odotan näitä konferenssien finaaleja ja Super Bowlia. Mahtavaa, että maikkari näyttää nämä. Jospa vaikka joskus tulisi sekin päivä, että näytettäisiin runkosarjaakin pari peliä kuukaudessa.
pernaveikko
22.01.2006, 14:53
Ajatelkaapa kuitenkin niitä ihmisiä, jotka katsovat jenkkifutista kerran vuodessa, kuten esim. minä.
Ensisijaisesti pitäisi palvella niitä keitä laji oikeasti kiinnostaa, koska niitä on yöllä hereillä kuitenkin paljon enemmän.
Nyt ollaan siinä tilanteessa, että Super Bowl selostetaan kahdella kielellä huonosti. Luonnollisesti paras ratkaisu olisi se, että suomen kielinen sääntöinen niille ketkä semmoista kaipaavat ja alkuperäinen sitten muille. Lajia seuraavat osaavat varmasti myös englantia.
Käytännössä (=sopimusteknisesti) homma kuitenkin lienee mahdotonta järjestää, eikä sitä tarvettakaan todennäköisesti ymmärretä.
Yksi mieluisimpia penkkiurheilulajejani, ja eniten arvostamani ammattilaissarja Amerikassa. Ja sitten joutuu elämään säkki päässä 11,5 kk tällaisessa pxxkeleen jääkiekkomaassa, missä media seuraa Koivun ja Selänteen NHL-kuulumisia 835 820,793 tuntia joka vuosi, kertomatta ikinä yhtäkään tulosta NFL:stä. En olisi tiennyt, että tänään on conffin-päivä - asia selvisi jääpallo-ottelussa
Suurella ilolla otan vastaan MTV3+ lähetykset, varsinkin alkuperäinen selostus lämmittää mieltä. Hienostihan Saaren seurue selvisi viimeksi, mutta luontevammin asia tuntuu olevan lapasessa niillä oikeilla amerikkalaisilla. Oon Pernaveikon kannalla tästä katsoja-oletuksesta, että ruudun takaa löytyy vain kunnostautuneita jefu-harrastajia jotka tietävät lajista hyökkäysyritysten lukumäärää syvemmällekin. Superbowl-selostus meni täysin naurettavaksi jenkkien tavatessa päivänselviä sääntöjä "hyökkäysvuorossa olevaa joukkuetta sanotaan hyökkääväksi joukkueeksi" tai "katkaistua syöttöä kutsutaan termillä syötönkatko" Luulen, että digipuolen lähetys 02:15 maanantain vastaisena yönä ei kerää niin montaa täysturistia kisakatsomoihin että näitä asioita tarvitsee selittää kuin pikkulapsille.
Jess... kaupasta on haettu sipsejä, limsaa ja popcornia iltaa varten. Tämä on penkkiurheilijalle todellinen tähtihetki. Toivoa vain sopii että pelit menevät tiukaksi eikä kumpikaan peli ratkea heti ensimmäisellä neljänneksellä.
Denver - Pittsburgh on mielenkiintoinen kamppailu. Pittsburghin QB Big Ben Roethlisberger oli viime vuonna vähän raakile tulokkaana ja peli oli aika hermostunutta. Tänä vuonna Big Ben on ollut taas hyvässä vedossa ja johdatti joukkueensa voittoon Indianapoliksesta. Denver on ollut henk.koht. aika paitsiossa tällä kaudella. En oikein osaa sanoa muuta kuin Champ Bailey on kulmapuolustajana liigan kenties nopein ja ketterin kaveri. John Lynch taklaa julmetun lujaa. Pittsburghin puolella sitten Troy Polamalu on kaveri jota kannattaa seurata, muutenkin kuin hiuspehkon takia.
Seattle - Carolina on ehkä selkeämpi taistelu. Seattle on ennakkosuosikki, mutta Carolina on tosi vahva juoksunpysäyttäjä. Seattlen keskushyökkääjä Shaun Alexander on kenties liigan paras, mutta miten mies onnistuu tänään. Carolinan aseita on oikeastaan vaikea löytää hyökkäyksessä, mutta QB Jake Delhomme on yksi liigan parhaista playoffs-pelinrakentajista. Steve Smith laitahyökkääjänä on varmasti kentän paras roolissaan, mutta on aika yksin. Seattlelta löytyy oikeastaan neljä huippuluokan laitahyökkääjää, oma suosikki Joe Jurevicius mukaanluettuna. Carolinaa vaivaa myös muutamat loukkaantumiset hyökkäyksessä.
Jaa jaa... Jos saisin veikata niin Super Bowliin matkaa Seattle ja Pittsburgh.
Ilmestyskirjanpitaja
22.01.2006, 19:17
Jaa jaa... Jos saisin veikata niin Super Bowliin matkaa Seattle ja Pittsburgh.
Nain melkein kay. The Bus tulee paatymaan Super Bowliin. Big Ben tekee mita tarvitsee eika Denverin ykkosasia eli running game paase oikeuksiin. Mitaan jarkea ei ole kenenkaan juosta Blitzburghia vastaan. Plummer ei tule kestamaan jatkuvia blitzeja eika hanella ole samoja aseita laidalla kuin Roethlisbergerilla. Ja kuten sanottu, Polamalua kannattaa tarkkailla. Jo senkin vuoksi etta usein nayttaa silta ettei miehella oikeasti ole paikkaa puolustuksessa. Jostain syysta Polamalu on aina siella missa tapahtuu, oli han sitten missa tahansa kun pallo lahtee liikkeelle. Eika saa unohtaa huippu linebackereita Porterin ja Farriorin johdolla.
Seahawkseja sen sijaa ei (toivottavasti) nahda finaalissa. Steve Smith ja Delhomme ratkaisevat ottelun vaikka kaksin. Viime viikon peli Chicagoa vastaan naytti mita tama parivaljakko pystyy tekemaan. Liigan paras puolustus revittiin paloiksi. Jos Delhomme ja Smith saavat pelin kulkemaan (ja screenit toimivat kuin tahan asti) on Seattlen secondary kusessa. Ja siella ne suurimmat vaikeudet ovat. Ja jos/kun Hasselbeck saadan painostettua taskusta pihalle, on palloa odottamassa laitureiden lisaksi ehka liigan paras interception puolustus. Minterin ja Lucasin johdolla saadaan ainakin kaksi interceptionia. Toivottavasti Peppers on jonkinmoisessa kunnossa ja pystyy pelaamaan. On puolustuslinjan vaarallisin mies, tosin Rucker voi olla aivan yhta murskaava sille paalle sattuessaan.
Enaa kaksi tuntia ja kolme varttia
Viime viikon peli Chicagoa vastaan naytti mita tama parivaljakko pystyy tekemaan. Liigan paras puolustus revittiin paloiksi. Jos Delhomme ja Smith saavat pelin kulkemaan (ja screenit toimivat kuin tahan asti) on Seattlen secondary kusessa.
Toisaalta tämä oi vähän Chicagon huonoutta ja valmennukselta aika huonoa toimintaa. Smithiä ei otettu kahdella miehellä oikeastaan koskaan. Bears pelasi sitä puolustusta mitä se oli koko kauden pelannut, ja se ei toiminut tätä tutkaparia vastaan. Uskoisin että Seattle pistää jatkuvasti kaksi miestä Smithin päällystakiksi. Koska Seattlen takakentältä ei tosiaan löydy lähellekään riittävän kyvykästä puolustajaa pitämään Smithiä mies-miestä vastaan.
Ilmestyskirjanpitaja
22.01.2006, 19:43
Toisaalta tämä oi vähän Chicagon huonoutta ja valmennukselta aika huonoa toimintaa. Smithiä ei otettu kahdella miehellä oikeastaan koskaan. Bears pelasi sitä puolustusta mitä se oli koko kauden pelannut, ja se ei toiminut tätä tutkaparia vastaan. Uskoisin että Seattle pistää jatkuvasti kaksi miestä Smithin päällystakiksi. Koska Seattlen takakentältä ei tosiaan löydy lähellekään riittävän kyvykästä puolustajaa pitämään Smithiä mies-miestä vastaan.
Totta tuokin. Ihme ettei Lovie Smith eika liigan paras defensive coordinator (mika-sen-nimi-nyt-olikaan-rivera?) luoneet uusia kuvioita Smithia ajatellen vaan olettivat etta vanhat toimivat. Jos/kun Smithia seuraa kaksi kaveria, uskoisin screenien nousevan korkeampaan arvoon (jos mahdollista). Toisaalta on pakko uskoa etta myos screenit on otettu huomioon. Mutta John Fox on niin ovela piru etta esim. end around otetaan kayttoon. Ja Smith on niin perkeleen nopea etta luultavasti jopa toimii.
Nain melkein kay. The Bus tulee paatymaan Super Bowliin. Big Ben tekee mita tarvitsee eika Denverin ykkosasia eli running game paase oikeuksiin. Mitaan jarkea ei ole kenenkaan juosta Blitzburghia vastaan. Plummer ei tule kestamaan jatkuvia blitzeja eika hanella ole samoja aseita laidalla kuin Roethlisbergerilla.
Niin, noin neljän tunnin kuluttua tuokin asia saadaan sitten selville.
Pelinrakentajista kun on kyse, niin on vain yksi John Elway. Mutta kun J. Plummer ei sitä ole, niin 80 jaardin pommeja ei tulla näkemään. Koutsi Shanahanilla on kokemusta finaaleissa pelaamisesta, joten hänen pitäisi tietää miten joukkueen täytyy toimia jotta päästään sinne onnelliseen loppuun asti.
Mielenkiintoinen yksityiskohta päivän otteluihin on se, että kotijoukkueet Broncos ja Seahawks eivät ole kumpikaan hävinneet kotona vielä tällä kaudella yhtään ottelua, molemmat ovat 9-0.
Olosuhteista ei joukkueille luulisi olevan hyötyä tai haittaa kummassakaan parissa minnekään suuntaan.
Panthers laittaa kyllä Alexanderin ja Hasselbeckin koville ja ottaa todennäköisesti heti ainakin play actionin pois Seahawksin pelistä kauhealla paineella. Itse laitoinkin rahani Panthersille.
Toisessa parissa laitoin rahani puolestaan Broncosille, vaikka Jake Plummerista ei koskaan tiedä kumpi versio miehestä kentälle ilmestyy. Big Benin rauhallisuutta puolestaan ei voi kuin ihalla ja Steelers tulee pelaamaan todennäköisesti todellista smash mouth footballia.
Hyvinhän se loppupäivä ja ilta tässä sujuu jalkapallon parissa.
Are you ready for some football!?
Tästä se lähtee, saatana! Kovasti täällä luotetaan Steelersiin, mutta uskon kyllä vakaasti, että Denver vie. Toivottavasti ainakin. Tänään on pakko olla Broncos-fani.
Nyt pelin äärelle.. Palataan asiaan puoliajalla tai sitä ennen.
Muuten ei NFL:ää tule seurattua kuin ESPN:ää lukemalla mutta konferenssifinaalit ja SuperBowl on kyllä katsottava. Toivoisin kyllä Steelersin voittavan tänään (ja mielellään kahden viikon päästäkin). Roethlisbergerin (v*u mikä nimi kaverilla) ura on vielä alussa ja mielestäni miehellä on resursseja nousta legendojen joukkoon.
Mats Bedö
22.01.2006, 23:13
Ei edelleenkaan kiinnosta niin paljoa, etta jaksaisin jaada iltapaivaksi sohvalle makaamaan. Seahawks menee finaaliin ja sitten on jo pystyssa bbq-biletta ja muuta kaverien kanssa... etta jaksaa katsoa peliakin.
Ilmestyskirjanpitaja
22.01.2006, 23:24
Denverille nayttaa kayvan kuten pitikin. Pittsburghilta tuntuu onnistuvan kaikki eika Denverin hyokkays ole saanut mitaan aikaan. Juoksupeli hoidettu ihailtavasti pois.
Nice. INT. Ehka viela yksi ennen puoliaikaa.
Mita Suomessa muuten naytetaan puoliajalla? Nayttavatko CBS:n puoliaikajutun vai minka?
Perkeleen hienoa peliä Steelersiltä. Denver on vastaantulija jokaisella osa-alueella. Toisella puoliajalla odotettavissa lisää virheitä Jake "The Fake" Plummerilta. Paine kasvaa koko ajan ja työ ei käy yhtään helpommaksi. Steelers todennäköisesti juoksee, juoksee ja juoksee.
ipa rules
22.01.2006, 23:36
Kylmää on kyyti ja Plummer on pihalla kuin lumiukko. Eiköhän tämä peli ole jo ratkennut.
Kyllä tässä kävi nyt Denverille juuri niin kuin ei pitänyt. Broncos on hyvä juuri niin kauan kuin saa pelata johdossa, mutta Plummer ei oikein ole sen tyylinen pelinrakentaja, että joukkueensa johdattaisi valtavaan kiriin. On muutenkin tuo virheiden välttely kaverilla välillä aika vaikeaa. Samaan aikaan Steelersillä peliä pyörittää Roethlisberger ja onhan Big Ben kieltämättä todellinen Voittaja. On kuitenkin myös aika käsittämätöntä miten rauhassa kaveri on saanut katsoja heittoja. Toisaalta onhan tuo Roethlisbergerin rauhallisuuskin todella ihailtavaa verrattuna esim. juuri Plummeriin.
Jos Champ Bailey olisi pystynyt ottamaan sen syötönkatkon Hines Wardia vastaan alussa, niin oltaisiin ehkä nähty ihan toinen peli. Mutta eipä pystynyt. Pienestä on koko pelin suunta aina kiinni. Toinen yksittäinen avaintapaus oli tuo Parkerin rähmäys, jota ei mielestäni olisi kuulunut vetää takaisin.. En kuitenkaan ole ollenkaan varma, mitä sääntökirja siihen sanoo, joten älkää menkö teilaamaan.
Toivottavasti Denver venyttää tästä vielä jännittävän pelin. Aika heikolta näyttää kuitenkin tällä hetkellä ja pakkohan Steelersia on siitä kunnioittaa.
Kyllä tässä kävi nyt Denverille juuri niin kuin ei pitänyt. Broncos on hyvä juuri niin kauan kuin saa pelata johdossa, mutta Plummer ei oikein ole sen tyylinen pelinrakentaja, että joukkueensa johdattaisi valtavaan kiriin. On muutenkin tuo virheiden välttely kaverilla välillä aika vaikeaa. Samaan aikaan Steelersillä peliä pyörittää Roethlisberger ja onhan Big Ben kieltämättä todellinen Voittaja. On kuitenkin myös aika käsittämätöntä miten rauhassa kaveri on saanut katsoja heittoja. Toisaalta onhan tuo Roethlisbergerin rauhallisuuskin todella ihailtavaa verrattuna esim. juuri Plummeriin.
Jos Champ Bailey olisi pystynyt ottamaan sen syötönkatkon Hines Wardia vastaan alussa, niin oltaisiin ehkä nähty ihan toinen peli. Mutta eipä pystynyt. Pienestä on koko pelin suunta aina kiinni. Toinen yksittäinen avaintapaus oli tuo Parkerin rähmäys, jota ei mielestäni olisi kuulunut vetää takaisin.. En kuitenkaan ole ollenkaan varma, mitä sääntökirja siihen sanoo, joten älkää menkö teilaamaan.
Toivottavasti Denver venyttää tästä vielä jännittävän pelin. Aika heikolta näyttää kuitenkin tällä hetkellä ja pakkohan Steelersia on siitä kunnioittaa.
Parker taklattiin ja hänen kyynärpäänsä osui sen johdosta maahan. Peli pysähtyi sillä hetkellä. Pallohan lähti käsistä tuon kyynärpään maahan osumisen johdosta, joten tuomari teki oikean ratkaisun. Itse hidastuksia katsoessani olin humaavinani, että myös toinen polvi olisi ollut maassa, mutta kuten sanottu, ei sillä oikeastaan ole tässä tapauksessa merkitystä.
Ilmestyskirjanpitaja
22.01.2006, 23:46
Toinen yksittäinen avaintapaus oli tuo Parkerin rähmäys, jota ei mielestäni olisi kuulunut vetää takaisin.. En kuitenkaan ole ollenkaan varma, mitä sääntökirja siihen sanoo, joten älkää menkö teilaamaan.
Ei teilata, mutta ainakin naihin silmiin naytti etta pallo oli irti vasta sen jalkeen kun oli kaynyt jo maassa kyynarpaansa kanssa
EDIT: Ruumiinosan muutos
Ok, eli homma menee niin, että myös kyynärpään osuessa maahan peli menee poikki. Sitä lähinnä mietin.
Täytyy ihan kirjoittaa yksi kunniaviesti noille Steelersin punteille. Chidi Iwuoma teki molemmissa todella hienoa työtä puhumattakaan muusta joukkueesta. Todella hienoa peliä erikoisjoukkueilla.
Edit: ottivat sitten vielä challengen ja peli peruutettiin, mutta hieno suoritus silti.
Ilmestyskirjanpitaja
23.01.2006, 00:09
Täytyy ihan kirjoittaa yksi kunniaviesti noille Steelersin punteille. Chidi Iwuoma teki molemmissa todella hienoa työtä puhumattakaan muusta joukkueesta. Todella hienoa peliä erikoisjoukkueilla.
Taitaa tulla kahdenkympin viivalle valitettavasti tuo viimeinen
Noniin. Juuri kun pääsin ihmettelemästä Ashley Lelien näkymättömyyttä ja paheksumasta kaverin vaisua kautta, niin sieltähän se kuitti tuli välittömästi. Hyvä Broncos. Ehkä tästä vielä peli tulee, jos Steelers alkaa tärisemään vähän. Plummerkin nostaa osakkeita, kaksi isoa peliä lähes putkeen. Ensimmäisessä Rod Smithiltä aivan huikeaa venymistä.
Ilmestyskirjanpitaja
23.01.2006, 00:23
Noniin. Juuri kun pääsin ihmettelemästä Ashley Lelien näkymättömyyttä ja paheksumasta kaverin vaisua kautta, niin sieltähän se kuitti tuli välittömästi. Hyvä Broncos. Ehkä tästä vielä peli tulee, jos Steelers alkaa tärisemään vähän. Plummerkin nostaa osakkeita, kaksi isoa peliä lähes putkeen. Ensimmäisessä Rod Smithiltä aivan huikeaa venymistä.
Kylla nayttaa tama draivi silta ettei ainakaan Pittsburghin hyokkays tarise yhtaan. Mukavan rauhallista etenemista.
Hyvä draivi ja mikä tärkeintä pisteitä saatiin. Nyt Denverille ei enää kaksi maalia riitä tasoihin tulemiseen.
Jaaha, vähän liian aikaisin jakelin propsejani Plummerille. Epätasaisuus on uran sana tämän kaverin kohdalla.
Kyllä tää nyt taisi olla tässä. Taas.
Jake The Fake, minkäs teet... ;)
steepler
23.01.2006, 00:49
Kuvittelin jo että homma on siinä kun Plummer heitti syötönkatkon, mutta menee nyt suht tiukaksi kuitenkin. Seuraava Steelers draivi on melko ratkaiseva, jos Steelers saa nyt usean minuutin kellosta pois niin homma on siinä.
edit. Jaahas kolme ja ulos Steelersilla, nyt menee melko tiukaksi.
Aika kivinen polku on Denverillä edelleen. Pitäisi saada pisteitä ja nopeasti ja toisaalta Steelers pitää saada vielä kerran nopeasti pois hyökkäysvuorosta. Hyvä, että saa vähän jännätäkin. :)
Ilmestyskirjanpitaja
23.01.2006, 00:55
Aika kivinen polku on Denverillä edelleen. Pitäisi saada pisteitä ja nopeasti ja toisaalta Steelers pitää saada vielä kerran nopeasti pois hyökkäysvuorosta. Hyvä, että saa vähän jännätäkin. :)
Ei kai tassa hirveasti jannitysta tarvita. Ainakin tahan mennessa nahdyn perusteella peli on ohi.
EDIT:Komea sakitys ja fourth down
Plummerin paras Jekyll & Hyde-esitys tällä kaudella. Kyllä sitä jo on odotettukin.
No jos Jake olisi saanut jotain aikaiseksi olisi tuossa vielä pieni jännitysmomentti ollut. Hyvä kuitenkin näin.
Ilmestyskirjanpitaja
23.01.2006, 01:04
Mukava lammittelypeli illan kohokohtaa odotellessa. Eipa Denverin kehuttu o-line toiminut yhtaan. Toki osansa on silla etta Steelersin linebackerit ovat murhaavan kovia ja nopeita.
Ja puolen tunnin kuluttua go Panthers!
Ja puolen tunnin kuluttua go Panthers!
Go Seattle! Nooh, noista joukkueista tykkään molemmista sen verran, että eipä väliä kumpi jatkaa. Selvää on, että voittaja tulee kuitenkin olemaan Super Bowlissa suosikkini, koska tuo Steelers nyt ei tunnu millään tippuvan. Nick Goings on avainasemassa ja se ei välttämättä lupaa Carolinalle hyvää.
Toisaalta se edellisen pelin jälkimainingeissa on pakko sanoa, että Big Benistä ei voi oikein olla pitämättä. Ja onhan Bettisin Jermukin oikein sympaattinen kaveri.
Toivottavasti seuraavasta matsista saadaan sellainen jännitysnäytelmä, jollaista katsellessa isoisänikin 50-vuotiaana sydänkohtaukseen menehtyi.
Shaun Alexanderilla tosiaan muuten tänään näytön paikka. Jos kaveri haluaa sen ison sopimuksen, niin nyt olisi syytä niitä runkosarjan tehoja roudata mukanaan myös tosipeleihin. Muuten ei paljon Seahawksia lämmitä.
Näitä neljää tämän kauden kovinta joukkuetta katsellessa pitää muuten nostaa esille sitä mielipidettäni, että NFL-joukkueen suurin yksittäinen tekijä matkalla menestykseen on vahva O-Line. Menestyvä joukkue nousee ja kaatuu sen mukana.
Delhomme yrittää ratkaista peliä Seattlelle jo ensimmäisellä neljänneksellä. Siis yhtään mikään ei näytä nyt onnistuvan miehellä. Steve Smithin ilmeet ovat olleet aika paljonpuhuvia.
Ilmestyskirjanpitaja
23.01.2006, 03:09
Perkele. Onneksi sentaan Smith sai TD:n. Jos se saa pallon, aina tapahtuu jotain. Ja yleensa se jotain on puolustukselle paha.
Delhommen pitaa nyt perkele herata. Tosin Seattle pitaa Smithin kiitettavan hyvin aina vahintaan parilla kaverilla.
Delhommen pitaa nyt perkele herata. Tosin Seattle pitaa Smithin kiitettavan hyvin aina vahintaan parilla kaverilla.
Ei auta paljon heräileminen, kun ei ole minkäänlaista juoksupeliä tukena. Carolina kaatui lopulta uskomattoman huonoon tuuriinsa. Ei riittänyt, että kaksi erinomaista running backia oli sivussa jo ennen pelin alkua; se kolmas varamiehen hommiaan tekeväkin sai jättää hommat kesken. No, ei siinä mitään: Jamal Robertson kehiin vaan. Olihan tämä kaveri NFL-E:ssa ihan hyvä jokunen kausi sitten.
Mukava, että Seattle hoitaa homman kotiin, mutta olisihan sitä vähän tasaisempaa matsia taas toivonut. Ehkä sitten Super Bowl jo vastaa näihin odotuksiin.
hannes_ko
23.01.2006, 04:29
Lajituntemukseni on aika heikkoa, mutta piti irc-kanavallakin vähän kysellä, että onko tämä Carolinan miehistö ennen pelannut futista, vai millä villillä kortilla on konferenssifinaaliin menty...
Nuo numerot nyt ei ole murskaavat, mutta kai muilla tavoin tätä voi pitää Seattlen täydellisenä näytöksenä, tai sitten Carolinan totaalisena tukehtumisena. Vai olenko vain vähäisen kokemukseni hämäämä?
Anyways, Pittsburgh Steelers \o/
Ilmestyskirjanpitaja
23.01.2006, 04:34
Onneksi ei tarvitse katsoa tata paskaa selvana
Lajituntemukseni on aika heikkoa, mutta piti irc-kanavallakin vähän kysellä, että onko tämä Carolinan miehistö ennen pelannut futista, vai millä villillä kortilla on konferenssifinaaliin menty...
Kuten tuossa ylemmässä viestissäni vihjasin, niin Nick Goingsin loukkaantumisen jälkeen Carolinalla on ollut kehissä palloa juoksemassa joukkueen depth chartissa neljäntenä oleva RB.. Tuossa vaiheessa voi jo oikeastaan heittää järkevälle hyökkäyspelille hyvästit, koska juoksupelin totaalinen poissaolo helpottaa heittopelin puolustusta kohtuuttomasti. NFL:ssä ei välttämättä ole ainuttakaan joukkuetta, jonka syvyys riittäisi tuollaisen vajeen paikkaamiseen.
Verraten rumat lukemat selittyvät osaksi myöskin ihan vaan Seattlen vahvalla alulla. Carolina ei ole sopiva joukkue pelaamaan takaa-ajoasemassa, koska sen hyökkäys rakentuu (erityisesti nyt) liiaksi yhden aseen varaan. Seattle pelasi Steve Smithin ulos upeasti, eikä Carolinasta odotetusti löytynyt ketään, joka olisi ottanut roolia ja noussut ratkaisijan asemaan.
Lisäksi taitaa se niinkin olla, että näissä peleissä on kyseessä sen verran isot lataukset, että toisen joukkueen ottaessa alussa lievää yliotetta kallistuu vaaka sen puoleen joskus vähän reilumminkin. Onnistumiset ruokkivat onnistumisia ja epäonnistumiset epäonnistumisia. Hyvin yksinkertaistettuna asia ei ole kai tämän kummempi.
No niin, finalistit on selvillä. Omasta veikkauksesta Pittsburgh piti, Carolina puolestaan putosi finaalista. Steelersiltä varsin vahva peli Denveriä vastaan, viime vuoden "menestys" varmasti auttoi asiaa. Seattle puolestaan vaikutti todella vahvalta Carolinaa vastaan, sen verran vakuuttavasti joukkue jyräsi. Steve Smithiä meinasi vähän käydä sääliksi, hieno puntinpalautus puolesta kentästä kuitenkin. Jake Delhomme ei onnistunut omalla tontillaan läheskään yhtä hyvin, kuin Matt Hasselbeck vastustajan leirissä.
Mielenkiintoinen Super Bowl on edessä kaikesta huolimatta. Pelinrakentajien taistoa on mielenkiintoista seurata, samoin Jerome Bettisin ja Shaun Alexanderin välistä taistoa. Varsinaista ennakkosuosikkia en ainakaan itse pysty tässä vaiheessa nimeämään. Näiden ottelujen perusteella ehkä kallistuisin Pittsburgh Steelersin puoleen, ihan pelkällä mutu-tuntumalla.
Itse sanon Steelersin ennakkosuosikiksi. AFC on kokonaisuudessaan tällä hetkellä kovatasoisempi kuin NFC. Steelers on osoittanut, että sen peli toimii jokaisella osa-alueella todella hyvin. Virheitä tehdään vähän ja onnistumisia tulee. Hienoa on se, että myös Seattlella on kasassa tasainen joukkue ja näin peli tuskin ratkeaa mihinkään yksittäiseen mismatchiin. NFCC:ssä Seattlelle riitti, että se otti Carolinalta pois yhden aseen. Steelersiä vastaan tämä ei riitä, koska sillä on toimiva juoksupeli sekä heittopeli, jossa palloa toimitetaan tasaisesti useille eri vastaanottajille (eilen mm. 7 eri vastaanottajaa). Seattlen hyökkäys on kova, mutta toisaalta jos Steelers pystyy hyvällä juoksupuolustuksellaan pitämään Alexanderin aisoissa niin Hasselbeckiltä on odotettavissa huonoja ratkaisuja paineen alaisena.
Steelersin voitto oli odotettu. Big Ben vei peliä kuin Hall of Famen tasoinen pelimies, kun taas Plummer oli nimensä veroinen, Plummer. Big Ben jakoi palloa muillekin kuin vain tutuille Randle El:lle ja Wardille. Ehkä näitä tuttuja kavereita seurattiin sen verran tarkasti, että ne ratkaisutilanteet oli helppo löytää muiden kavereiden kautta. Suuri ero oli myös pelinrakentajien liikkeessä. Molemmat joutuivat pois linjan suojasta, mutta ero oli siinä että Big Ben sai tehtyä näissäkin tilanteissa jäätävät tehokkaita ratkaisuita, kun taas Plummer oli entistä heikompi. Pittsburghin linja teki Big Benin pelaamisen kyllä paikoitellen helpon näköiseksi. Helpolta se näyttää kun on aikaa tehdä ratkaisut. Pittsburghin 3-4 puolustus näytti toimivan mainiosti Denverin linjaa vastaan. Myös Pittsburghin monipuolinen hyökkäys piti Denverin puolutustuksen aisoissa. Kun on olemassa heittovaara sekä pitkälle että lyhyelle matkalle, sekä toimiva juoksupeli, ei Denver voinut keskittyä mihinkään tiettyyn osaan. Pittsburghin tukimiesnelikko on liigan eliittiä. Ja kun Polamalu on tarvittaessa kuin viides tukimies, linjan lähellä on todella tukalat oltavat.
Seattle sitten löi jauhot kurkkuun Carolinalle. Delhomme oli jatkuvasti kiireen alla ja kun Smith pidettiin kurissa kahden takamiehen ja alue-puolustuksella pelaavalla tukimiehellä, ei ollut ihme ettei Smith saanut palloja. Kun avut muilta pelaajilta olivat heittopelissä olemattomat, ei ihme ettei heittopeli toiminut lainkaan. Seattlen oli helppo keskittää voimat Smithin pysäyttämiseen ja Delhommen jahtaamiseen, koska muut laitahyökkääjät ja juoksupeli oli helposti pysäytettävissä yhdelläkin miehellä. Lisäksi erittäin ihailtavaa oli Seattlen tapa hallita linjapeliä, sekä hyökkäyksessä että puolustuksessa. Alexander sai jatkuvasti hyvää blokkia linjalta ja vaikka mies onkin hyvä tekemään tilanteita itse, montaa kertaa ei tällaista tilannetta pelissä tullut. Heittopeleissä Hasselbeck sai olla suojassa vaikka kuinka kauan ja siinä ajassa pystyy laitahyökkääjät juoksemaan itsensä vapaaksi helposti. Lisäksi kun nuo laitahyökääjät ottivat pallot kiinni varmasti, ei ollut todellakaan ihme että Seattle meni menojaan. Carolinan ainoa ässä oli Smith ja hänet eliminoitiin aivan pimentoon. Seattle oli myös erikoispeleissä kova. Muutaman kerran Carolina pakotettiin aivan omalle maaliviivalle.
DEN-PIT ottelussa kävi siten kuin voi olettaa käyvän, jos antaa tuollaisen määrän syötönkatkoja, punt-potkun vastaanotto/palautus yhtä kehnoa, annetaan hyökkäyksen linjan lukea omaa blitz-puolustusta noin avoimesti (ts. ei hämätä tarpeeksi hyvin). Ottelun kulminaatiopiste oli kyllä juuri ennen puoliaikaa tapahtunut. Jos paria minuuttia ennen ollut tilanne 10-3 olisi pitänyt taukoon asti, niin loppumatsi olisi takuulla ollut paljon jännitävämpi. Steelersiltä erittäin tehokas 1.48 minuuttia. Pelin kokonaisuuden kannalta nousi kuitenkin ratkaisevaan asemaan juuri se tärkeä seikka, että kuinka hyvin pelinrakentaja onnistuu. Kuten jo aiemmin mainitsin, niin Plummer ei ole mikään Elway, niin tuloskin oli täysin oletettava.
SEA-CAR ottelu oli sikäli epäreilu, että Seahawkseilla oli jatkuvasti 12 pelaajaa kentällä. NFL:n kova-äänisin kotiyleisö oli omalta osaltaan ratkaisemassa ottelua. Matsi ei päässyt liian aikaisessa vaiheessa repsahtamaan, vaan siinä säilyi jännitettä suht pitkään. Peliesityksiin nähden on kuitenkin sanottava, että oikea joukkue voitti. Seattlen QB Hasselbeck on kyllä sellainen pelaaja, että hänen otteitaan voi vain ihailla. Nuori, mutta siltikin kokenut pelimies, joka hallitsee postinsa täydellisesti. Hänestä tulemme kuulemaan tulevaisuudessakin vielä usein. Ehdotonta Hall of Fame-ainesta.
Eli... parin viikon päästä ovat sitten vastakkain Pittsburgh Steelers ja Seattle Seahawks. Kummallakin joukkueella on vahvoina piirteinä samat osa-alueet, joten odotettavissa on erittäin tasainen ottelu. Tasaisissa joukkueissa on se "huono" puoli, että virhe(et) tulee ratkaisemaan lopputuloksen. Joka tapauksessa uskon, ettei matsi tule olemaan vähämaalinen. Arvelen Steelersin olevan hieman onnekkaamman tässä loppumittelössä. Tosin... symppaan molempia joukkueita (sillä Seahawks on vanha AFC-joukkue), joten lopputuloksesta riippumatta olen iloinen voittajan puolesta.
SEA-CAR ottelu oli sikäli epäreilu, että Seahawkseilla oli jatkuvasti 12 pelaajaa kentällä. NFL:n kova-äänisin kotiyleisö oli omalta osaltaan ratkaisemassa ottelua. Matsi ei päässyt liian aikaisessa vaiheessa repsahtamaan, vaan siinä säilyi jännitettä suht pitkään. Peliesityksiin nähden on kuitenkin sanottava, että oikea joukkue voitti. Seattlen QB Hasselbeck on kyllä sellainen pelaaja, että hänen otteitaan voi vain ihailla. Nuori, mutta siltikin kokenut pelimies, joka hallitsee postinsa täydellisesti. Hänestä tulemme kuulemaan tulevaisuudessakin vielä usein. Ehdotonta Hall of Fame-ainesta.
Hasselbeck on 30 vuotias, joten ei siis mikään nuorukainen enää. Toki uraa on vielä jäljellä paljon jos kaikki menee hyvin, mutta kyllä hänellä on pitänyt olla ammattilaisen otteet jo monta vuotta. Ihan jees kuuppa siitä huolimatta.
NFCC oli erittäin paska peli. Carolinan hyökkäys ei toiminut ollenkaan, koska loukkaantumiset tekivät homman aivan liian helpoksi Seattlen puolustukselle. Pelaa Smith pois ja hyökkäykseen ei jää yhtään asetta. Lisäksi Delhomme teki varsinkin alussa sellaisia virheitä, jotka söivät loputkin pelihuumorista pois. Mitä Hasselbeckin esitykseen tulee niin onpa vaikea olla sellaisen joukkueen quuppa, jonka hyökkäyksen linja ja RB tekee jatkuvasti juoksupelissä mitä tahtoo.
Suomn jenkkifutislähettilään Michael Quarshien haastattelu tällä hetkellä Urheilukanavalla tulevan korismatsin puoliajalla. Eli siis sen joka alkoi 30.1. klo: 19.00.
Jaaha...tänään sitten kausi huipentuu taas Super Bowliin.
Ottelua on odotettu jo jokunen viikko ja huominen on varattu vapaapäiväksi jo marraskuun puolella viime vuonna. Otinpa sitten vielä tiistainkin kaiken varalta.
Vaikea asetelma kumpaa glooryhuntata. Oma joukkue putosi jo ekalla kierroksella, joten pitää katsoa mitä teen. Todennäköisesti seuraan vain ottelua ja olen altavastaajan puolella. Molemmat joukkueethan ovat omien sanojen mukaan altavastaajia. Pääasia että ottelusta tulee jännä ja ratkeaa vasta viimeisellä neljänneksellä.
Jatkoajan irc-kanavalla lienee taas jonkinlainen seuranta päällä. Varmaan muuallakin.
Tätä on tosiaan odotettu. Itsekin järjestin itselleni huomisen vapaaksi ja jääkaappi on pullollaan kaikenlaista ruokaa ja juomaa. Tullut jo niin paljon spekuloitua itse peliä siellä sun täällä, että ei enää jaksa alkaa sen kummemmin siihen hommaan. Luotto Steelersiin on kova, mutta toiveissa kuitenkin tiukka peli.
Mahtavaa, Super Bowl Sunday on käsillä taas!
Ihan sama kumpi voittaa, mahtava tapahtuma on joka tapauksessa.
Olen laiska, mutta vaadin paljon.
Jos joku jaksaisi kirjoittaa edes kolmen rivin mittaiset kuvaukset SB-joukkueista, niin voisi sitten valita oman suosikkinsa. Omaa joukkuetta saa hypettää :)
Mielellään esim. erilaisten taktiikoitten esilletuominen, viimekertoina kun on tainnut olla hyökkäävä joukkue vs. puolustava joukkue matchuppi.
Hmm, milloins maikkari alkoi näyttää superbowleja, 2003? Eli neljäskö SB tämä jo sitten onkin itselleni...jepjep.
Onhan tätä taas odotettu. Konferenssifinaalit tuli ja meni, nyt edessä on kauden huipennus. Oma suosikki tippui alkuvaiheessa jatkopeleistä pois, joten varsinaista suosikkia ei tällä kertaa ole. Joka tapauksessa jonkinlaiset sympatiat menevät Steelersille ja Jerome Bettisille, joten sen vuoksi soisin Super Bowlin voiton menevän Pittsburghille. Nauhalle tämä tapahtuma on taas otettava. Mielenkiinnolla odotan mitä tuleman pitää ja samalla myös Tuomas Heikkisen kommentteja itse lähetyksessä.
Nännimäinen
05.02.2006, 18:18
Hmm, milloins maikkari alkoi näyttää superbowleja, 2003? Eli neljäskö SB tämä jo sitten onkin itselleni...jepjep.
Kyllä kai niitä aikaisemminkin on tullut? Muistelisin joskus opiskeluaikoina katselleeni SuperBowlia joskus kymmenen vuotta sitten. Ja taisi olla jopa MTV3:n lähetys. Pitääkö paikkansa, vai olinko sittenkin syönyt liikaa niitä kämppiksen sieniä?
Huomenna ajattelin väijyä aamupäiväuusinnan.
Edit. ammupäivä -> aamupäivä
Pietrangelo
05.02.2006, 18:26
Superbowl XXX Tammikuussa. 28, 1996 tuli maikkarilta. Matsi päätty Dallas 27 - Pittsburgh 17
Sydämmestäni toivon menestystä Steelerssille ja eritoten Jerome Bettikselle. If youn ain't Steelers fan you ain't shit.
Superbowl XXX Tammikuussa. 28, 1996 tuli maikkarilta. Matsi päätty Dallas 27 - Pittsburgh 17
Sydämmestäni toivon menestystä Steelerssille ja eritoten Jerome Bettikselle. If youn ain't Steelers fan you ain't shit.
Jee, suosikkia ei ole mutta Pittsburghille löin kympim ja pisteitä yli 46,5 toinen mokoma. Se on sitten mukavampi kattella ku on pikkasen jännitystä pelissä.
Täytyyhän tämäkin nyt kattoa kun on aina ennenkin kattonut, mikäli töllöstä on tullut. Siittä sitten iloisella mielellä töihin heti kaheksaksi!
Parina viime kautena on ollut onnistunut selostus ja kommentointi O.Saarelta ja sitten joltakin pelaajalta(?) ja toivottavasti ammattitaito pysyy yhtä korkeana tänäkin vuonna!
Kyllähän tänään pitää Steelersia ja varsinkin Bettisiä gloryhuntata. Myös Troy Polamalu on läpi pleijereiden tehnyt vaikutuksen ja toivottavasti ottaa interin tai pari :)
Kunhan saadaan Alexander edes kohtuullisesti pysäytettyä, niin eiköhän Hasselbeck pysy aisoissa.
Mats Bedö
05.02.2006, 19:00
Tanaan.
Peukut ja muut pystyyn Seahawksien puolesta! Steelersien laajempi kannatuspohja on tehnyt heista muka suosikin tahan matsiin. Hyva niin, silla "meilla" on siten iisimpi hoitaa taa himaan.
Pistejuhlaa tasta ei tule ja veikkaankin lopputulokseksi 17-10.
Mr. Penguin
05.02.2006, 19:30
Mitään muuta en ensi yöltä toivo kuin että Steelers ottaa turpaan ja rajusti. Olisi oikein niille idioottimaisille Steelers-faneille ;)
Pietrangelo
05.02.2006, 19:32
Mitään muuta en ensi yöltä toivo kuin että Steelers ottaa turpaan ja rajusti. Olisi oikein niille idioottimaisille Steelers-faneille ;)
Se on kovaa hommaa olla ikuinen kakkonen steel cityssä. =D No ei itsekin vanha Penguis fani. Onhan Hines Ward ja big Ben nähty Penguins matseissa kannustamassa.
Mats Bedö
05.02.2006, 19:43
Hassu juttu: NBA kielsi TrailBlazerseja matkustamasta Super Bowliin omistajansa Paul Allenin vieraiksi. Syyta en tieda, mutta johan on touhua! Eilen oli matsi ja seuraava on vasta keskiviikkona....
Se on kovaa hommaa olla ikuinen kakkonen steel cityssä. =D No ei itsekin vanha Penguis fani. Onhan Hines Ward ja big Ben nähty Penguins matseissa kannustamassa.
Ja Crosby heilutteli tässä taannoin terrible towelia matsin lopuksi kiittäessään yleisöä tjs. Tuo pyyhe on siis sellainen Steelersin fanien peleissä mukana kannettava ja siellä katsomossa heiluteltava rätti.
Kertokaas paremmin asioista perillä olevat, moneltako avauspotku suoritetaan? Lähetys alkaa 00.50 mutta alkaako ottelu tasan klo 01.00 vai onko alussa seremonioita ja juhlallisuuksia? Tietäisi laittaa tuon herätyskellon herättämään oikeaan aikaan.
Kertokaas paremmin asioista perillä olevat, moneltako avauspotku suoritetaan? Lähetys alkaa 00.50 mutta alkaako ottelu tasan klo 01.00 vai onko alussa seremonioita ja juhlallisuuksia? Tietäisi laittaa tuon herätyskellon herättämään oikeaan aikaan.
EDIT: wikipedia tarjoaa tarkaksi alkuajaksi 01.23
Koska pelin alkuun on vielä aikaa niin sitä voi kuluttaa vaikka tutustumalla vaikka Jerome "the Bus" Bettisin hyväntekeväisuusjärjestön kotisivuihin. http://www.thebus36.com/
pernaveikko
05.02.2006, 22:25
Kertokaas paremmin asioista perillä olevat, moneltako avauspotku suoritetaan? Lähetys alkaa 00.50 mutta alkaako ottelu tasan klo 01.00 vai onko alussa seremonioita ja juhlallisuuksia? Tietäisi laittaa tuon herätyskellon herättämään oikeaan aikaan.
Peli alkaa 1.18 niinkuin aikaisempinakin vuosina. Joku paremmin asioista perillä oleva voisi kertoa miksi moinen aika.
Oletteko jo päättäneet kumman selostuksen valitsette? Tänä vuonna laitan Heikkisen, sitä jenkki sääntöjenselitystouhua ei vaan pysty katsomaan. Nyt on sentään varaa valita, ulkomailla asuessa näin ei ollut.
Pitääpä tästä lähteä kaverin kisastudiota kohti jälleen...neljäntenä vuotena peräkkäin. Tällä kertaa kokoonpanomme on todennäköisesti viiden hlön suuruinen, joka tavan mukaan jakaantuu molempien puolien kannattajiin aika satunnaisesti. Itse ajattelin tänä vuonna olla henkeen ja vereen Seahawksien puolella, lähinnä siksi että en koe sympatioita ollenkaan Pittsburghin suuntaan missään lajissa. Olipa taas hyvä peruste....mutta ei sen väliä kun katsoo tasan yhden pelin kaudessa. Junnuna tuli sentään pelattua paljon Joe Montana footballia, josta opin säännötkin aikanaan.
Anyway, meidän perinteisiin kuuluu kaikki mahdollinen jefu-rekvisiitta, hodarit ja olut, sekä puoliaikasaunominen, joka tosin saatetaan tehdä jonkun neljänneksenkin aikana jos show on oikeasti mielenkiintoinen (esim shania twain muutama vuosi sitten). Jännittävää jalkapalloiltaa kaikkiin muihinkin kisastudioihin!
Kyllä kai niitä aikaisemminkin on tullut? Muistelisin joskus opiskeluaikoina katselleeni SuperBowlia joskus kymmenen vuotta sitten. Ja taisi olla jopa MTV3:n lähetys. Pitääkö paikkansa, vai olinko sittenkin syönyt liikaa niitä kämppiksen sieniä?
Pitää paikkansa. Taisi tulla -92 tai -93 myös, tai useampana vuonna peräkkäin. Muistan kun koulussa puhuttiin pelistä.
Mr Scarface
05.02.2006, 23:13
1Timer kirjoitti: Pistejuhlaa tasta ei tule ja veikkaankin lopputulokseksi 17-10.
Ei tulekaan. Ja veikkauksesi tulee osumaan melko lähelle. Jopa vieläkin vähemmän pisteitä saatetaan nimittäin yöllä tehdä, itse veikkasin mahdollisimman pieniä pistelukemia.
On tullut jenkkifudista myös jo vuosia seurattua, ja onhan niitä ennakkoon mielenkiintoisempia Super Bowleja nähty muutamia, mutta kyllä tämäkin taas menee. Eräs ystäväni pelaa joukkueessa ja senkin takia laji on tullut tutuksi. Toivoisi Suomeen parempaa televisointia NFL:ää koskien runkosarjaa ja pudotuspelejä muutenkin.
Kohta se taas alkaa. Super Bowl 2006. Ajattelin kyllä tänä(kin) vuonna kuunnella Saarta ja Heikkistä, en muuten mutta kun ei ole englanti oiken hallussa.
Steelersien puolella ollaan, en tiedä miksi. Pitäisiköhän tässä pikku hiljaa alkaa jo olut pulloja aukomaan, huomenna kun on nääs vapaapäivä.
Mutta hyvää Super Bowl yötä kaikille. Toivottavasti näemme hyvän ottelun.
Kohta se taas alkaa. Super Bowl 2006. Ajattelin kyllä tänä(kin) vuonna kuunnella Saarta ja Heikkistä, en muuten mutta kun ei ole englanti oiken hallussa.
Steelersien puolella ollaan, en tiedä miksi. Pitäisiköhän tässä pikku hiljaa alkaa jo olut pulloja aukomaan, huomenna kun on nääs vapaapäivä.
Mutta hyvää Super Bowl yötä kaikille. Toivottavasti näemme hyvän ottelun.
Kyllä melkein suosittelisin kuuntelemaan alkuperäis-selostusta. Perusteluina nyt vaikkapa se, että Saari ymmärtää yhtä paljon lajista, kuin sinä englanninkielestä. Itse ainakin kuuntelen alkuperäisellä selostuksella ihan vain fiiliksen takia. Voin elää sen kanssa, vaikka muutama sana jäisikin ymmärtämättä.
pernaveikko
05.02.2006, 23:55
Kyllä melkein suosittelisin kuuntelemaan alkuperäis-selostusta. Perusteluina nyt vaikkapa se, että Saari ymmärtää yhtä paljon lajista, kuin sinä englanninkielestä. Itse ainakin kuuntelen alkuperäisellä selostuksella ihan vain fiiliksen takia. Voin elää sen kanssa, vaikka muutama sana jäisikin ymmärtämättä.
Spertti, tietänet, että kyseessä ei siis ole se ihan oikea selostus? Vaan maailmalle lähetettävä aloittelijanopas. Eli se tunnelma ei ole sen kummempi.
Tästä syystä Saari, sanojen ymmärtämisestä se ei ole kiinni.
Spertti, tietänet, että kyseessä ei siis ole se ihan oikea selostus? Vaan maailmalle lähetettävä aloittelijanopas. Eli se tunnelma ei ole sen kummempi.
Tästä syystä Saari, sanojen ymmärtämisestä se ei ole kiinni.
No noi kerpele! Luulin pääseväni kuulemaan ihan oikeasti alkuperäis-selostusta. No kaipa se pitää Saarta sitten kuunnella.
Jopa vieläkin vähemmän pisteitä saatetaan nimittäin yöllä tehdä, itse veikkasin mahdollisimman pieniä pistelukemia.
Tämähän nyt ei tähän kuulu mutta mainitsen sen nyt kuitenkin, että pienin mahdollinen pistelukema jefussa on 2-0. Ja tuollaisen pelin olen itse kerran kokenut. Tosin hyökkäyksen pelaajana, joten en ehkä vaan osaa...
Täälläkin ilmoittaudutaan mukaan katsojakuntaan. Ennakkojutun mukaan olisi katsomo huomattavasti Steelerspainotteinen. Onko tuolla sitten merkitystä? Todennäköisesti ei loppujen lopuksi Super Bowlissa paljoakaan.
Niin ja Sky Sportsilla tulee onneksi alkuperäisellä selostuksella!
pernaveikko
06.02.2006, 01:04
Nyt se holhoaminen jo alkoi. Pohditaan tietääköhän kukaan Jerry Ricea.
No niin täällä myös seurannassa.
Kyllähän noita lähetyksiä pitkin 90-lukua MTV3:lta tuli. Muistan hyvinkin kun
yleensä syntymäpäiväviikonlopuksi osui nämä. Nyt siirtynyt viikolla myöhemmäksi.
Buffalo ja Dallas tuli hyvinkin tutuiksi silloin.
Toivottavasti on yhtä hyvä kommentaattori kuin viime vuonna, ei taas noita
sääntöjä paljoakaan muista....
Mängimies
06.02.2006, 01:11
Nyt se holhoaminen jo alkoi. Pohditaan tietääköhän kukaan Jerry Ricea.
Eikös selostaja nimenomaan sanonut, että Jerry Ricen tietää tällainen taviskatsojakin.
pernaveikko
06.02.2006, 01:20
Eikös selostaja nimenomaan sanonut, että Jerry Ricen tietää tällainen taviskatsojakin.
No joo, loppujen lopuksi taisi myöntyä. Ihmiset ketkä nyt on hereillä tietää hänet, miksi koko asialla edes spekuloidaan?
Olihan järkyttävä versio national anthemista. Ainahan se toisaalta on.
Mr Scarface
06.02.2006, 01:20
Ei riittänyt Arethalla enää ääni tälle stadionille. Tätä hieman pelkäsinkin, viime vuosina Franklinin laulu on menettänyt parasta virettään.
Veikkaan, että ottelun alussa on jälleen melkoista hermostuneisuutta tämän ottelun hehkutuksen seurauksena, jopa ylilyönnit ja amatöörimäiset virheet ovat mahdollisia. Niitä on nähty viime Super Bowleissakin.
Jos joku jaksaisi kirjoittaa edes kolmen rivin mittaiset kuvaukset SB-joukkueista, niin voisi sitten valita oman suosikkinsa. Omaa joukkuetta saa hypettää :)
Mielellään esim. erilaisten taktiikoitten esilletuominen, viimekertoina kun on tainnut olla hyökkäävä joukkue vs. puolustava joukkue matchuppi.
Vähän sama hyökkäys vs. puolustus -asetelma nytkin on kyseessä. Seahawksilla liigan kovin hyökkäys runkosarjassa ja Steelersilla olikos se nyt neljänneksi paras puolustus. Tosin osaahan Seahawks puolustaa ja Steelers hyökätäkin toki. Molemmilla joukkueilla on myös hyvä, varma QB heittämässä palloa. Seahawksin RB Shaun Alexander oli runkosarjan MVP ja teki uuden TD-ennätyksen (28).. Plääh, enpä kovin suurta analyysiä ehdi enää kirjoittamaan (ei sikäli, että osaisinkaan), joten eiköhän joku Maikkarin ennakon lukeminen aja saman asian, jos sellainen vaan löytyy. Nyt pelin pariin.
Seattle vie. MVP? Hmm, haetaan tähän vaikka Andre Dyson :)
Mr Scarface
06.02.2006, 01:38
Oikeassa olin, hermostunutta on. Keltaisia lippuja hyökkääville joukkueille aivan tarpeeksi varmasti jo nähty. Valmentajilla piisaa hommia jos tällainen jatkuu.
Kyllä tuo plussan alkuperäisselostus muuten on vahvempi näin nopealla vertailulla. Kummassakaan ei mitään huippuanalyysejä taida taaskaan olla tarjolla, mutta kyllä englanninkielisillä kavereilla homma silti paremmin on hallussa. Lisäksi plussalla kuuluu yleisön äänetkin sentään jonkin verran, normipuolella äänimaailma on kumman mykistetty taas kerran. Vaikea päästä fiilikseen.
Varmaan tulee hypittyä puolelta toiselle yön aikana.
steepler
06.02.2006, 01:53
Plussalla tosiaan heitetään ihan asiallista juttua, aikaisemmin on mielestäni ollut huonompia selostuksia.
Kaivanto
06.02.2006, 02:01
No joo, loppujen lopuksi taisi myöntyä. Ihmiset ketkä nyt on hereillä tietää hänet
No en minä kyllä tiedä. Muistan portsaripallosta tasan kolme nimeä: Joe Montana, Janet Jackson ja #33 Al Bundy.
pernaveikko
06.02.2006, 02:21
No en minä kyllä tiedä. Muistan portsaripallosta tasan kolme nimeä: Joe Montana
Joe Montana ilman Jerry Ricea olisi kuin Gretzky ilman Kurria.
Vaihdoin plussalle, hyvin kuuluu äänet. Tänne varmasti myös jäänkin.
Pietrangelo
06.02.2006, 02:36
Bring on the bus!!
Pietrangelo
06.02.2006, 02:46
"Seattle on käyttänyt 1 aikalisän Pittsburgh ei ole niitä vielä tarvinut" Kiitos asiantuntemuksesta Oskari Saari. =D
Vitut ollut kyllä TD. Ei sitten millään. Aika käsittämätöntä, että nämä isot päätökset tuntuvat nyt menevän järjestäen Steelersille. Ensin Jacksonin touchdown ja nyt tämä. Vituttaa, että joukkue päästetään peliin mukaan tällaisilla. Onneksi Seattle on kuitenkin sen verran parempi joukkue (kaupungista puhumattakaan), että voittaa kyllä tämän pelin lopulta.
mendieta
06.02.2006, 02:57
Cuben kommenttista täytyy olla samaa mieltä. Lisäksi munkkia on ollut Crosbytownilla paljon enemmän.
Ihan viihdyttävää peliä. Sääli, että Seattle ei saanut jalostettu alun hyvin rullaavaa peliä yhtä potkumaalia enempää pisteiksi.
Vitut ollut kyllä TD. Ei sitten millään. Aika käsittämätöntä, että nämä isot päätökset tuntuvat nyt menevän järjestäen Steelersille. Ensin Jacksonin touchdown ja nyt tämä. Vituttaa, että joukkue päästetään peliin mukaan tällaisilla. Onneksi Seattle on kuitenkin sen verran parempi joukkue (kaupungista puhumattakaan), että voittaa kyllä tämän pelin lopulta.
Niin... siinähän on tuomarilla kaksi minuuttia aikaa tarkistaa päätös nauhalta. Siinä ajassa hänen pitää löytää kiistaton todiste päätöksen kumoamiseen. Kentällä näytettiin TD ja olisi tosiaan pitänyt löytää todisteet ettei ollut. Ilmeisesti ei löytynyt, koska ainakin tuo aika ehti mennä umpeen ennenkuin tuomari tuli takaisin kentälle.
Vitut ollut kyllä TD. Ei sitten millään. Aika käsittämätöntä, että nämä isot päätökset tuntuvat nyt menevän järjestäen Steelersille. Ensin Jacksonin touchdown ja nyt tämä. Vituttaa, että joukkue päästetään peliin mukaan tällaisilla. Onneksi Seattle on kuitenkin sen verran parempi joukkue (kaupungista puhumattakaan), että voittaa kyllä tämän pelin lopulta.
Jacksonin virhe oli niin selvä, että ei tosikaan. Virhe näyttää pikkujutulta, mutta tasan sillä hyökkääjä saa sen tilan kentällä. Ois voinu olla maali jos Jackson olisi älynnyt pelata oikein, mutta tyhmyydestä sakotetaan. Roethlisbergerin tilanne oli taas maali selkeästi imo.
Steelers pelasi ihan unessa puolitoista neljännestä, mutta johtaa silti puoliajalla. Hyvä Seattle!
Mr Scarface
06.02.2006, 03:01
Olen tyytyväinen näkemääni puoleenväliin mennessä. Onneksi tuo potkumaali yritys epäonnistui lopussa. Pysyivät vedonlyöntinikin elossa vielä. Taisi jopa tuulen vireellä olla pientä vaikutusta tilanteessa.
Steelersin hyökkäyspeli on ontunut kyllä lähes koko ottelun ajan. Jerome Bettisin kasvoilta on jopa pientä epätoivoa ollut havaittavissa aina kun mies on kentälle tilattu, no, Steelers johtaa ottelua.
Kyllä se ilmassa viivalle asti kantoi, ainakin mitä omilla rähmäisillä silmillä sitä katselin hidastuksista. Pitääpä mennä tekemään pirtelöä ettei silmät lurpsahda...
EDIT: Huoh, Rollarit kiinnostaa kuin KILO PASKAA. :ESA
Mängimies
06.02.2006, 03:02
Vieläkään ei väsytä yhtään, peli on siis ollut viihdyttävä. Vielä kun pystyisi selviytymään halftime-spektaakkelista niin jes. Näiden parin hieman kyseenalaisen tuomion jälkeen täytyy toivoa voittoa Seahawksille, tai sitten selkeällä erolla Steelersille. Kuitenkin niin, ettei jää jossiteltavaa.
Tai ehkä tämä on sittenkin salaliittoteoria, jolla pedataan mestaruutta Steelersin Jerome Bettisille (copyright Cube) :)
Aika tiukkana mennään näköjään, ilmeisesti odotusten mukaan.
Olisi hieno tietää mitä olisi jos tuo Saari ja asiantuntijakommentaattori vaihtaisivat roolejaan. Tuntuu tuolla Saarella olevan omat vankkumattomat mielipiteet joka tilanteesta, ei jaksaisi kuunnella hänen mielipiteitään ihan joka asiasta. Vähän tulee Saukkonen mieleen Hockey Nightistä.
Pistää muuten silmään että vaikka konakteja lajissa on kokoajan, ei tuomareilla tai vastustajille mussuttamista näe lähes lainkaan. Herrasmieslaji, verrattuna jääkiekon ym palloilujen ainaiseen mussuttamiseen kaikesta. Hienoa nähdä miten pelaajat tyynesti vaan taklausten yms. jälkeen kävelee omille paikoilleen.
Rollarit kehiin.
Niin... siinähän on tuomarilla kaksi minuuttia aikaa tarkistaa päätös nauhalta. Siinä ajassa hänen pitää löytää kiistaton todiste päätöksen kumoamiseen. Kentällä näytettiin TD ja olisi tosiaan pitänyt löytää todisteet ettei ollut. Ilmeisesti ei löytynyt, koska ainakin tuo aika ehti mennä umpeen ennenkuin tuomari tuli takaisin kentälle.
Siitä päästäänkin siihen, että miksi peli mentiin edes näyttämään touchdowniksi alunperin. Ainakin kotisohvalle tuo näytti jo siinä vaiheessa hyvinkin kyseenalaiselta ja olin täysin varma siitä, että TD kumotaan.
Ja kyllä noista hidastuksista ihan riittävät todisteet olisi luullut saavan kaavittua kasaan.
Jacksonin virhe oli niin selvä, että ei tosikaan. Virhe näyttää pikkujutulta, mutta tasan sillä hyökkääjä saa sen tilan kentällä.
Mene ja tiedä. Kovasti eri mieltä asiasta oli ainakin Daryl Johnson. Ja niin olen kyllä minäkin. Tuossa oli niin lievä kontakti, että homma olisi hyvin voitu tuomita kummin päin tahansa. Tällä kertaa kallistui vaaka yllättäen taas Steelersin eduksi.
Tai ehkä tämä on sittenkin salaliittoteoria, jolla pedataan mestaruutta Steelersin Jerome Bettisille (copyright Cube) :)
Eeeeeiii. Mähän sanoin: "Jos olisin TOJ" :)
ikuinen lupaus
06.02.2006, 03:16
Mielestäni pallo oli juurikin viivan päällä, riittävästi. Tasaista ollut kuten ennakkoon uumoiltiinkin. Seattlen hallinnasta peli alkoi pikkuhiljaa kääntymään tasaväkisemmäksi.
Seahawksin puolesta liputan ja olihan pakko toki vetää 5e single seahawksille ihan vaan jännityksen takia.
Tosiaan torikokouksia ei tässä lajissa näy kuten vaikka jääkiekossa ja jalkapallossa. Muutenkin maajussille voi näyttää siltä, että kaikkea saa tehdä, mutta todellisuudessa säännöt ovat hyvinkin tarkkoja.
Pieni ihme että Steelers johtaa halfilla, mutta hyvä niin. Tarvitsisi kyllä jotain uutta keksiä, sillä Big Ben on joutunut ottamaan paljon riskejä ja 1st downeja ei ole kauheasti nähty. Toisaalta, lähtihän se vähän toisen jakson loppupuolella aukeamaan.
Saari ja Heikkilä edelleen ihan hyviä. Ei tosiaan tule englanninkielistä selostusta ikävä, vaikka optimaalinen tietysti olisikin alkuperäinen jenkkiselostus. Tänäkin vuonna hyvää duunia ko. kaksikolta.
steepler
06.02.2006, 03:19
Siitä päästäänkin siihen, että miksi peli mentiin edes näyttämään touchdowniksi alunperin. Ainakin kotisohvalle tuo näytti jo siinä vaiheessa hyvinkin kyseenalaiselta ja olin täysin varma siitä, että TD kumotaan.
Ja kyllä noista hidastuksista ihan riittävät todisteet olisi luullut saavan kaavittua kasaan.
Pakko siinä on jotain tuomarin arvata, ja kuvista ei kyllä näkynyt selvästi että pallo ei olisi ollut maalissa. Pallon kärkeä ei esimerkiksi pystynyt erottamaan kuvakulmasta koska käsi oli siinä tiellä, ja sehän riittää että pallon kärkikin hipaisee maalialuetta.
Kyllä silmiinpistävintä on ollut tähän asti tuomarityöskentely, mikä ei tietenkään ikinä ole hyvä asia näin tärkeissä peleissä. Oma asiantuntemus ei kuitenkaan riitä täysin ehdottomasti sanomaan että olivat virheitä, mutta kyllä tämän Dallas ex-pelaajan mielipide Jacksonin touchdown tilanteessa oli niin vankkumaton että helppo siihen on yhtyä. Eikö joukkueilla ole mahdollisuutta haastaa tuomiota tällaisessa tilanteessa? Olisi nimittäin luullut Seattlen näin tekevän.
Seattle on mielestäni esittänyt parempaa pelaamista, mutta Pittsburgh pääsi kuin varkain ja vähän tsägälläkin mukaan otteluun ja pahoin pelkään että vie matsin.
Master Chief
06.02.2006, 03:20
Huoh, taas kerran näyttää Päivän Parissa ollut lopputulosveikkaus kusevan. Steelersin pitäis tehdä pari maalia lisää ja Seahawksien kans.
ikuinen lupaus
06.02.2006, 03:21
Kyllä silmiinpistävintä on ollut tähän asti tuomarityöskentely, mikä ei tietenkään ikinä ole hyvä asia näin tärkeissä peleissä. Oma asiantuntemus ei kuitenkaan riitä täysin ehdottomasti sanoa että olivat virheitä, mutta kyllä tämän Dallas ex-pelaajan mielipide Jacksonin touchdown tilanteessa oli niin vankkumaton että helppo siihen on yhtyä. Eikö joukkueilla ole mahdollisuutta haastaa tuomiota tällaisessa tilanteessa? Olisi nimittäin luullut Seattlen näin tekevän.
MTV3:n puolella kerrottiin, ettei tälläisissä tilanteissa voi haastaa. Varmasti olisi haasto käytetty.
MTV3:n puolella kerrottiin, ettei tälläisissä tilanteissa voi haastaa. Varmasti olisi haasto käytetty.
En nyt ihan saletti ole eikä jaksa kaivaa tietoa, mutta mielestäni tuomittua virhettä ei voi haastaa.
steepler
06.02.2006, 03:25
Oma asiantuntemus ei kuitenkaan riitä täysin ehdottomasti sanomaan että olivat virheitä, mutta kyllä tämän Dallas ex-pelaajan mielipide Jacksonin touchdown tilanteessa oli niin vankkumaton että helppo siihen on yhtyä. Eikö joukkueilla ole mahdollisuutta haastaa tuomiota tällaisessa tilanteessa? Olisi nimittäin luullut Seattlen näin tekevän.
Tuossa tilanteessa ei voi haastaa, kyseessä on ns judgement call. Nyrkkisääntönä voi sanoa että aina kun keltaisia lippuja heitellään niin sillon ei voi haastaa.
MTV3:n puolella kerrottiin, ettei tälläisissä tilanteissa voi haastaa. Varmasti olisi haasto käytetty.
Ei voi haastaa.
Jacksonin TD:stä vielä yksi kommentti muualta: "He could not have have pushed a sled down hill on ice with that touch. Horrible call."
Ei voi haastaa.
Jacksonin TD:stä vielä yksi kommentti muualta: "He could not have have pushed a sled down hill on ice with that touch. Horrible call."
Sen ei tarvii työntää ketään minnekään vaan pelkästään pitää tämä loitolla. Ja toisekseen se oli selkeä virhe olipa vaikutus mikä tahansa.
Pietrangelo
06.02.2006, 03:34
Olipahan juoksu Parkerilta. Kuvainnollista: vanha mestari lopettaa sormuksen saantiin jonka ratkaisee tulevaisuuden Hall of Famer.
Sen ei tarvii työntää ketään minnekään vaan pelkästään pitää tämä loitolla. Ja toisekseen se oli selkeä virhe olipa vaikutus mikä tahansa.
Just. Tiedät itsekin, että jos tuota hommaa tuota homma tulkitaan noin jäykästi, niin nopeasti ei saa kentällä tehdä enää mitään. Jackson ei pitänyt ketään etäällä tuolla liikkeellään.
Steelersin valmentaja 100-1-1 11 pisteen johtoasemassa. Tämä peli on pelattu. Seahawksilla on siis tuon tilaston mukaan 1 prosentin mahdollisuus nousta rinnalle ja ohi tässä pelissä. Pistetäänpä jo porukalla nukkumaan. =)
Syön kilon pashaa jos tuhkamunamaisesti pelaava Seahawks nousee voittoon.
EDIT: No niin, aletaanpa googlettamaan venäläisten pashatehtaiden kotimyyntipuolta...
Syön kilon pashaa jos tuhkamunamaisesti pelaava Seahawks nousee voittoon.
Mitenkähän lienee nyt? =) 14-10 ja peli elää. Go Hasselbeck!
Mängimies
06.02.2006, 03:56
Syön kilon pashaa jos tuhkamunamaisesti pelaava Seahawks nousee voittoon.
Olen paikalla, aivan varmasti :)
Tämä peli on pelattu.
Hehee, siltä vähän näytti, mutta onneksi on Big Ben. Choke. Täytyy sanoa, että olen tainnut miehen vähän yliarvioida. Aika kummallisia heittoja tänään. Se 37 jaardin floater Hines Wardillekin olisi sietänyt tulla napatuksi pois, mutta sillä kertaa Seahawks teki sen itse. Noh, onhan Roethlisberger hienojakin pelejä järkännyt, ei siinä mitään.
Onneksi on Hasselbeck. Choke.
Chokebeck, Chokeback Mountain oikein. Vielä näyttää ihan hyvältä, 100-1-1 pitää...
Ihana kuvio! No niin, imaskaa.
Mr Scarface
06.02.2006, 04:31
Super Bowl on juuri ratkennut! Upea peli Steelersiltä tämä viimeisin TD, parempi joukkue ehdottomasti voittaa tänään. Bettis saa omansa.
"This game has been so poorly officiated it's unbelievable."
- Darryl Johnston
"This game has been so poorly officiated it's unbelievable."
- Darryl Johnston
Heh heh...
Eiköhän se sitten ollu siinä.
Mielellään sitä olisi Seattlelle ensimmäisen suonut mutta menköön nyt sitten Bettisille tämä.
vBulletin v3.8.6, Copyright ©2000-2013, Jelsoft Enterprises Ltd.