PDA

View Full Version : Sami Helenius, Pelicans


Shejbal
27.05.2005, 16:30
Eiköhän Helenius ansaitse ihan oman ketjun myös tänne Pelicans-osioon.

Helvetin hieno täsmähankinta johtoportaalta. Fyysisen pakin tontti täytettiin parhaalla mahdollisella kotimaisella vaihtoedolla. Helenius tulee varmasti hoitamaan oman roolinsa erinomaisesti ja tuo aimo annoksen lisää uskottavuutta pakistoon.

Nyt viimeistään kannattaa Pelicans-fanienkin kaivaa jostain käsiinsä mainio kirja Sami Helenius - Seitsemäs puolustaja, ja tutustua Heleniuksen taustoihin ja uraan. Varmasti on ilmapiiri ja lähtökohta Lahdessa paremmat kuin edellisellä visiitillä.

Tervetuloa Lahteen, Sami!

Raúl
27.05.2005, 16:41
En ole missään vaiheessa ollut erityisen innostunut tällaisen puolustajan hankinnasta, varsinkaan Heleniuksen. Toivottavasti tuo kuitenkin joukkueelle muutakin kuin tappioita ja kovan määrän typeriä jäähyminuutteja. Kaksivuotinen sopimus tällaisen pelaajan kohdalla kyllä yllätti, mutta toivotaan parasta.

LaCew
27.05.2005, 17:17
Mielenkiintoista, mielenkiintoista. Suhtautumiseni tähän ratkaisuun riippuu pitälti siitä, kuinka kovan palkan Kaarna&co. ovat Samille lupautuneet maksamaan. Eli jos hintalapussa on järkevä(= todella reilusti Jokerit-liksaa pienempi) lukema, niin suhtaudun ilman muuta positiivisesti tähän hankintaan. Varsinkin, jos toinen vaihtoehto tälle paikalle olisi ollut Honkasen Jani.

Andrews taas olisi vaikuttanut tilastojen perusteella varsin mukavalta vaihtoehdolta tälle paikalle, mutta ulkomaalaispaikkoja kun on vain se neljä kappaletta... Mielummin jätetään paikka ulkomaalaiselle kassarille, jos ja kun änäri taas alkaa.

HABS #11
27.05.2005, 17:26
Pienellä varauksella suhtaudun Heleniuksen hankintaan. No ainakin väriä luvassa joihinkin otteluihin kentälle ja sen myötä yleisöä lisää peleihin? Kokemusta on kertynyt ja olisiko Helenius ensi kauden pelcans kapteeni?
Mikäli hintalappu on asiallinen niin Kaarnalle kiitokset hankinnasta.

Helenius aloitti liigakiekkoilun lahdessa joten tähän sopii varmaan: Tervetuloa kotiin Sami!

Pelikaani
27.05.2005, 17:27
Minä olen lopulta ihan tyytyväinen tähän ratkaisuun. Jos tosiaan tietäisi palkan niin olisi helpompi suhtautua. Jossain vaiheessa vielä kritisoin tätäkin vaihtoehtoa, mutta nyt tyydyttää ja toivottavasti vielä kaudellakin olen tyytyväinen.

RV16
27.05.2005, 17:31
Viestin lähetti HABS #11
Kokemusta on kertynyt ja olisiko Helenius ensi kauden pelcans-kapteeni?
Eiköhän se jollekin Lahen pojista mene eikä millekään tuusulalais-..., joo olkoon.

pelcans:lla tarkoittanet Pelicans:ia.


Viestin lähetti HABS #11

Helenius aloitti liigakiekkoilun lahdessa joten tähän sopii varmaan: Tervetuloa kotiin Sami! Ota siitä se koti pois niin hyvä on.

HABS #11
27.05.2005, 17:35
Viestin lähetti RV16
Eiköhän se jollekin Lahen pojista mene eikä millekään hyvinkääläis-..., joo olkoon.

pelcans:lla tarkoittanet Pelicans:ia.


Ota siitä se koti pois niin hyvä on.

No Pelicansia tarkoitin... Ja en ota koti sanaa pois...
Tänään huono päivä?

Jason26
27.05.2005, 17:52
Itse en ollut missään vaiheessa innostunut Heleniuksen tulosta Lahteen, niin kuin monet muut täällä. Toivottavasti Helenius näyttää epäilijöille (myös allekirjoittanut kuuluu joukkoon) että pystyy pelaamaan hyvin.
Missähän lukemissa mahtaa olla palkkapyyntö Heleniuksella?

Onhan täs ainakin se hyvä puoli ettei mennyt ulkomaalais kiinnitöstä yhtä paikkaa tähän ns. peruspakin paikalle.

Kilgore Trout
27.05.2005, 19:03
Onnea kuitenkin Teille, vaikka ette vaikutakaan kovin innostuneilta. Jossain se on Saminkin pelattava, toivottavasti nähdään jalkakikka (tai oikeastaan sen yritys) ensi kaudellakin.

Mitä minä olen kuunnellut Ilves-puheita niin Heleniusta ei ainakaan pahemmin dissattu viime kaudella - täytti paikkansa ja oman roolinsa!

ipa rules
27.05.2005, 19:20
Onnea vaan Lahden suuntaan. Henkilökohtaisesti olisin Helgen varsin mielelläni pitänyt täällä mansessa. Maalinedustan siivoojana ja joukkueen hengen luojana Helge on varsin pätevä kaveri.

Pasi Nielikäisen toivomukseenkin vastattiin. Pasi nääs lupasi kauden jälkeen reenata niin perkeleesti kesän, jotta ensi kaudella pystyisi tappelussa antamaan paremman vastuksen. Menneellä kaudellahan Pasi otti Helgelta pari kertaa rajusti turpiinsa.

-ipa rules

Birdhead
27.05.2005, 19:55
Viestin lähetti HABS #11
No Pelicansia tarkoitin... Ja en ota koti sanaa pois...
Tänään huono päivä?
Rv:llä on huono päivä melko usein, ainakin teksteistä päätellen. No, ei anneta sen häiritä meitä.
Kyllä minunkin täytyy toivottaa Helge tervetulleeksi Lahteen. Ja ennenkaikkea toivoa että onnistuu tällä Lahessa.

Kummeli1
27.05.2005, 22:27
Minä olen todella tyytyväinen Samin tuloon Lahteen, hyvä juttu.
Sami tuo tuota fyysisyyttä ja tuota mediaseksikkyyttä. Vaikka jätkältä ei käsiä löydy niin hän on se hyvä poliisi maalin edustalla.
Katsojia varmasti Sami tuo, ja muutenkin Pelicans saa varmasti mediassa lisää huomiota.
Odotan innolla Samin otteita meillä, Tervetuloa Sami!

Animal
27.05.2005, 22:42
Viestin lähetti LaCew
Varsinkin, jos toinen vaihtoehto tälle paikalle olisi ollut Honkasen Jani.

Mikä on merkittävintä (palkan lisäksi) vertailtaessa Heleniusta ja Honkasta? Vaikka itse kunnioitankin Honkasta niin, onhan hän nyt suuren yleisön silmissä melko nobody jätkä (pl. HIFK -fanit). Jos taas puhutaan Sami Heleniuksesta, niin vittu mieshän on itsessään käsite. Yhden miehen instituutio! Kaikki Suomen kiekkoa seuraavat tietävät nimen Helenius. Toisille palvottu sankari, pelote ja kostaja, toisille sysipaska sika puujalka, jonka ei kuuluisi pelata edes jääkiekkoa.

Tämän lisäksi haiskahtaisi nokkaan tässä tapauksessa hiukan case-Shelley tyylinen tapaus. Nostaako Helenius Lahdessa Pelsujen varsin pientä yleisökeskiarvoa, kuten Shelley? Jos lisää yleisöä halliin haetaan, niin tuskin ovat Samin kädet sidotut, kuten Jokereissa.



Andrews taas olisi vaikuttanut tilastojen perusteella varsin mukavalta vaihtoehdolta tälle paikalle, mutta ulkomaalaispaikkoja kun on vain se neljä kappaletta... Mielummin jätetään paikka ulkomaalaiselle kassarille, jos ja kun änäri taas alkaa. [/B]

Tä? Ai Andrews samalle paikalle kuin Helenius? Surkeaa vertailua. Helenius on kuitenkin Suomen kaikkien aikojen kovin kaukalotappelija ja KUITENKIN entinen maajoukkuepakki. Jos vertaillaan Andrewsin ja Helen palkkoja, niin tuskin Andrews kovin kauaksi Helestä jää. Meikäläisen mielestä ei Pelicansin kannata näihin brittiliigan jämäkanukkeihin rahojaan tuhlata. Mielummin nuoriin kotimaisiin tai sitten pelaajiin joilla on nimeä, joko hyvässä tai pahassa. Kuten esimerkiksi Sami Helenius.

Onnittelut Pelicansille hyvästä hankinnasta. Tulee työrauha nuoremmille pelaajille ja aimo annos kokemusta koppiin.

Pelikaani
27.05.2005, 23:17
Viestin lähetti Animal
Mikä on merkittävintä (palkan lisäksi) vertailtaessa Heleniusta ja Honkasta? Vaikka itse kunnioitankin Honkasta niin, onhan hän nyt suuren yleisön silmissä melko nobody jätkä (pl. HIFK -fanit). Jos taas puhutaan Sami Heleniuksesta, niin vittu mieshän on itsessään käsite. Yhden miehen instituutio! Kaikki Suomen kiekkoa seuraavat tietävät nimen Helenius. Toisille palvottu sankari, pelote ja kostaja, toisille sysipaska sika puujalka, jonka ei kuuluisi pelata edes jääkiekkoa.

Tämän lisäksi haiskahtaisi nokkaan tässä tapauksessa hiukan case-Shelley tyylinen tapaus. Nostaako Helenius Lahdessa Pelsujen varsin pientä yleisökeskiarvoa, kuten Shelley? Jos lisää yleisöä halliin haetaan, niin tuskin ovat Samin kädet sidotut, kuten Jokereissa.

Tästä tekstissä on se miksi minä lopulta herran hyväksyin. Vielä kun valmentaja Kauppi on luvannu, että kaukalossa sattuu ja tapahtuu. Tappeluita hän ei uskaltanut luvata, kun pelkäsi leimaantuvansa tappeluiden kannatajaksi.

Pelottaa, että Kaupin valmennuksessa asiat menevät yli. Jos ei, niin tulos voi olla melko hyvä.

LaCew
27.05.2005, 23:30
Enpä ehkä täysin ymmärtänyt nimimerkin "Animal" pointtia, mutta miten niin surkeaa vertailua? Faktahan on se, että miehet kisailivat juurikin aivan samasta pelipaikasta. Se, että Helenius on tunnetumpi, ei muuta asiaa yhtään mihinkään suuntaan.

Ja jos se, että Andrews on mittavan AHL-uran jälkee pelannut kauden Englannissa, tekee hänestä brittiliigan jämän, niin terve vaan.

Shejbal
27.05.2005, 23:44
Viestin lähetti Animal
Mikä on merkittävintä (palkan lisäksi) vertailtaessa Heleniusta ja Honkasta? Vaikka itse kunnioitankin Honkasta niin, onhan hän nyt suuren yleisön silmissä melko nobody jätkä (pl. HIFK -fanit). Jos taas puhutaan Sami Heleniuksesta, niin vittu mieshän on itsessään käsite. Yhden miehen instituutio! Kaikki Suomen kiekkoa seuraavat tietävät nimen Helenius. Toisille palvottu sankari, pelote ja kostaja, toisille sysipaska sika puujalka, jonka ei kuuluisi pelata edes jääkiekkoa.

Tämä on täyttä totta. Tosin itsehän ottaisin rosteriin myös Honkasen.

Kaupin puheista ainakin saa käsityksen, että ensikaudella laidat todellakin ryskyy ja säpinää riittää. Helenius, Heiskanen, Velj. Saarinen...jumalauta, tästähän saattaa tulla jotain todella hauskaa!

edit. Piste pilkuksi.

Animal
27.05.2005, 23:50
Viestin lähetti LaCew
Enpä ehkä täysin ymmärtänyt nimimerkin "Animal" pointtia, mutta miten niin surkeaa vertailua? Faktahan on se, että miehet kisailivat juurikin aivan samasta pelipaikasta. Se, että Helenius on tunnetumpi, ei muuta asiaa yhtään mihinkään suuntaan.

Pointti löytyy juuri yläpuolella olevasta tekstistä.

Tämä termi "surkea vertailu" oli itseltäni huono ilmaisu, myönnän sen.


Ja jos se, että Andrews on mittavan AHL-uran jälkee pelannut kauden Englannissa, tekee hänestä brittiliigan jämän, niin terve vaan.

Darryl Andrews AHL:ssa:

1999-00 Albany River Rats AHL 9 0 2 2 9 5
2000-01 Albany River Rats AHL 80 2 8 10 49
2001-02 Albany River Rats AHL 69 3 10 13 60
2002-03 Albany River Rats AHL 75 3 6 9 52
2003-04 San Antonio Rampage AHL 75 0 9 9 68

Sami Helenius rapakon takana:

1994-95 Saint John Flames AHL 69 2 5 7 217
1995-96 Saint John Flames AHL 68 0 3 3 231
1996-97 Saint John Flames AHL 72 5 10 15 218
1996-97 Calgary Flames NHL 3 0 1 1 0
1997-98 Las-Vegas Thunder IHL 10 0 1 1 19
1997-98 Saint John Flames AHL 63 1 2 3 185
1998-99 Chicago Wolves IHL 4 0 0 0 11
1998-99 Las-Vegas Thunder IHL 42 2 3 5 193
1998-99 Hershey Bears AHL 8 0 0 0 29
1998-99 Calgary Flames NHL 4 0 0 0 8
1998-99 Tampa-Bay Lightning NHL 4 1 0 1 15
1999-00 Hershey Bears AHL 12 0 1 1 31 9 0 0 0 40
1999-00 Colorado Avalanche NHL 33 0 0 0 46
2000-01 Dallas Stars NHL 57 1 2 3 99
2001-02 Dallas Stars NHL 39 0 0 0 58
2002-03 Dallas Stars NHL 5 0 0 0 6
2002-03 Utah Grizzlies AHL 4 0 0 0 14
2002-03 Chicago Blackhawks NHL 10 0 1 1 28

Andrews on toki nuorempi, mutta jos kyseessä olisi joku superlupaus, niin eiköhän mies olisi pelannut ennemmin AHL:ssa (joka on tänä vuonna ehkä kovempi kuin koskaan), kuin briteissä.

Pisteiden valossa miehet ovat samaa luokkaa. Jäähyminuuteissa eivät.

Kaikille keitä kiinnostaa Järvenpään-Jätin lyöntivoima, niin täältä löytyy:

http://www.nyrkkialeukaperiin.com/forum/viewtopic.php?t=188&start=0

Animal
27.05.2005, 23:57
Viestin lähetti Shejbal
Tämä on täyttä totta. Tosin itsehän ottaisin rosteriin myös Honkasen.

Jep. Molemmat olivat / ovat jokakeväisellä toivelistalla IFK:hon.


Kaupin puheista ainakin saa käsityksen, että ensikaudella laidat todellakin ryskyy ja säpinää riittää. Helenius, Heiskanen. Velj. Saarinen...jumalauta, tästähän saattaa tulla jotain todella hauskaa!

Niin. Voipi olla, että tämän takia itsekin vaivaudun Lahteen katsomaan jokusen Pelsujen pelin. Ja voi olla, että samaa ajattelee moni muukin. Suomessa kiekkoväki alkaa pikkuhiljaa ymmärtämään, että rytinäkiekko kiinnostaa ihmisiä ja myy lippuja. Ainoastaan "urpohelkovaarat", "irjatuloset" ja "suvilindenit" eivät sitä ymmärrä.

Uskon myös, että rymistelijöitä / tappelijoita tulee vielä muutama lisää.

Stranger
28.05.2005, 02:48
Helgen sopimus ei ole sattumalta 2-vuotinen. Kaudeksi 2006-2007 on hiukka kovemmat suunnitelmat viritteillä..

Slalomlalom
28.05.2005, 06:11
Onnittelut Lahteen!

Loistava hankinta. Pelsut kiinnostaa taas. Paras suomalainen käsityöläinen ikinä, nyt Lahdessa. Toiset arvostaa, toiset jeesustelee, meikäläinen kumartaa.

Brett
28.05.2005, 13:19
Viestin lähetti Animal
Pisteiden valossa miehet ovat samaa luokkaa. Jäähyminuuteissa eivät.


Eli Helenius on aiheuttanut enemmän harmia joukkueelleen istumalla jäähypenkillä, kun taas Andrews on pysynyt paremmin kaukalon puolella.

Hyvä ettei "tuhlattu" ulkomaalaispaikkaa puolustavaan puolustajaan.

[i]Helgen sopimus ei ole sattumalta 2-vuotinen. Kaudeksi 2006-2007 on hiukka kovemmat suunnitelmat viritteillä..
[/B]

Tästä kuulisi mielellään sitten enemmänkin kuin näitä Jatkoajalle tyypillisiä "tiedän kyllä, mutta enempää en voi kertoa" -juttuja.

Panzerfaust
28.05.2005, 13:23
Koska Samin jokeriura on nähtävästi ohi joka tapauksessa, niin 2 vuoden zikagodiili on oikeastaan hyvä uutinen. Olisi vähän kirpaissut Heleniuksen diili naapurin kanssa.

Edullinen(?) ylesiömagneetti. Siinä ensisijainen syy Heleniuksen hankintaan.

Animal
28.05.2005, 14:29
Viestin lähetti Brett
Eli Helenius on aiheuttanut enemmän harmia joukkueelleen istumalla jäähypenkillä, kun taas Andrews on pysynyt paremmin kaukalon puolella.


Jos Andrewsista on ollut enemmän hyötyä joukkueelleen, niin miksi ei NHL -ura ole auennut?

Stranger
28.05.2005, 15:00
Viestin lähetti Brett

Tästä kuulisi mielellään sitten enemmänkin kuin näitä Jatkoajalle tyypillisiä "tiedän kyllä, mutta enempää en voi kertoa" -juttuja.
Tuli ehkä vähän dramatisoitua. Mutta ainakin budjettia olisi tarkoitus kasvattaa yms.

Brett
28.05.2005, 15:52
Viestin lähetti Animal
Jos Andrewsista on ollut enemmän hyötyä joukkueelleen, niin miksi ei NHL -ura ole auennut?

Niinpä, kaiketi siitä voi enemmän tehdä päätelmiä kuin noista jäähyistä.
Varsinkin kun minulta unohtui kokonaan myös tuo jäähyjen laatu, toiset jäähythän ovat joukkueelle jopa hyödyllisiä ("varman" maalipaikan estäminen). Sekä omalta osaltaanhan mahdolliset tappelut nostavat jäähymäärää ja lisäksi tappelutkin voivat jollain tavoin olla joukkueelle ns. hyödyllisiä.

[i]Tuli ehkä vähän dramatisoitua. Mutta ainakin budjettia olisi tarkoitus kasvattaa yms. [/B]

Kuulostaa ihan hyvältä. Pikkuhiljaa siis menestysmahdollisuuksia pyritään parantamaan ja kaikin tavoin lisäämään toiminnan uskottavuutta. Näinhän sen kaiketi pitäisi mennäkin.

Oletettavaa tosin on myös se, että tulevan kauden taloudellinen menestys vaikuttaa varsin paljon seuraavan kauden budjetin laadinnassa. Tärkeää olisi kuitenkin pitää maltti mukana matkassa, ettei lähdetä linjalle, jossa nollatulokseen päästäkseen esim. yleisöluvut pitäisi olla päälle 4000:n. Tulevan kauden linjaa pidän melko järkevänä. Esimerkiksi pelaajamateriaalin sisältämät "riskit" ja mahdolliset vaikutukset taloudelliseen tulokseen ovat suhteellisen pieniä vielä nykyisellä budjetilla mentäessä. Mielestäni ihan hyvä ja järkevä "uusi alku".

Pahasti otsikon sivusta meni nyt, mutta ei voi mitään.
Sanottakoon vielä että Sami Helenius sopii siinä mielessä ainakin hyvin Pelicansin porukkaan, että hän täyttää monien muiden pelaajien tavoin kriteerin "potentiaalia löytyy todella korkealle - epäonnistumisen todennäköisyys onkin sitten lähes yhtä korkea" Mutta näin tämän asian näkisin näillä pienillä, n. 1.000.000 euron budjeteilla yleensäkin olevan.

Rontti
28.05.2005, 17:09
Heleniuksesta ei ole tässä sarjassa pelillistä hyötyä yhdellekään joukkueelle. Ei edes Pelicansille.

Pikemminkin päinvastoin, valitettavasti.

bozik
28.05.2005, 17:15
Viestin lähetti Kilgore Trout
Mitä minä olen kuunnellut Ilves-puheita niin Heleniusta ei ainakaan pahemmin dissattu viime kaudella - täytti paikkansa ja oman roolinsa! Juuri näin. Ja mitä itse olen huhuina kuullut, Sami tykkäsi tosissaan pelata Ipassa, eikä kuulemma joukkueen muiden kaverienkaan kanssa ollut ongelmia, itse asiassa päin vastoin.

Tässä on minun mielestäni Samin paras puoli, mies on oikeasti ns. "hyvä jätkä" jonka vaikutusta esim. nuorten pelaajien joukossa ei kannata väheksyä. Kun Sami vetää Kaani-paitaa päälle jonkun hyvän ja lupaavan Pelikaani-junnun vieressä, niin tuo junnu kasvaa senttejä.

Henkilökohtaisesti minua harmittaa ettei Jokeri-homma oikein onnistunut. Vaikka Sami onkin pelaaja jota arvostan paljon ja jolle vilpittömästi toivon kaikkea hyvää, niin Sami ei Jokereihin oikein sovi. Sydämeni vuotaa verta tämän sanoessani, mutta Jokerien tyyli pelata kiekkoa ei ole Samia varten.

Helvetisti kaikkea mahdollista hyvää ja onnistumisia niin Samille kuin Kaaneillekin !

Riivatsalo
28.05.2005, 18:21
Onnittelut vaan Lahteen. Sami oli yksi viimekauden pidetyimpiä pelaajia Ilveksessä ja kyllä olisin pitänyt miehestä kiinni.

Pelicans ei todellakaan tule olemaan heittopussi tulevalla kaudella.

Onnea Sami Lahteen ja jatka samalla tavalla

Shejbal
28.05.2005, 18:25
Etelä-Suomen Sanomat ryssi sitten tuon Heleniuksenkin haastattelun (http://www.ess.fi/Article.jsp?article=43015&category=26&main=21&days=0&dept=2). Olisi ollut mielenkiintoista tietää esim. miksi Sami valitsi Lahden, miltä joukkue on muutaman harjoituskerran jälkeen vaikuttanut, ja mitkä on ylipäätänsä fiilikset sopimuksen johdosta.

Nyt tuo "haastattelu" on tuota samaa tappeluiden jauhanta paskaa, jonka informaatioarvo on täysi nolla. Ois nyt Paavola kysynyt vielä, että miltä tuntuu olla poliisi, montako kertaa aiot tapella ensikaudella, onko tappelu kivaa, tai jotain muuta yhtä noloa. Oilisipa Etlarin toimituksessa edes yksi kiekkohenkinen tai lajista edes jotain tajuava toimittaja, mutta kun ei ole.

Toivottavasti edes Jatkoaika saisi tehtyä jonkinlaisen Helgen haastattelun, jossa olisi vähän muutakin asiaa kuin tuota saamaa huttua tappeluista. Heleniustakin voi varmasti haastatella samalla tavalla kuin muitakin kiekkoilijoita, eikä pitää häntä älykääpiönä, joka ei ymmärrä mitään mistään muusta kuin päähän lyömisestä.

bozik
28.05.2005, 19:12
Viestin lähetti Shejbal
Nyt tuo "haastattelu" on tuota samaa tappeluiden jauhanta paskaa, jonka informaatioarvo on täysi nolla.Jaan täysin ajatuksesi. Tuo tosin mahtoi olla todella halpa haastattelu tehdä ;) Sen kun kopioi aikaisemmin sanottua ja tekee uutisesta tuoreen kysymällä Kaupin Jamilta mitä hän Samilta odottaa...

#32
28.05.2005, 20:27
Onnittelut Heleniuksen sopimuksesta.Aivan varmasti asialla on vaikutusta kausikorttimyyntiin ja lipun myyntiin yleensäkin Lahdessa.
Asian kiteytti todella hyvin veli Slalomlalom:"Paras Suomalainen käsityöntekijä ikinä"!!!Ei voisi paremmin asiaa ilmaista,kun on jääkiekosta kysymys.
Luulen että A-kirjain tulee Heleniuksen pelipaidan rintamukseen.

bozik
28.05.2005, 22:15
Viestin lähetti Slalomlalom
Paras suomalainen käsityöläinen Tämä ilmaisu on legenda.

Squirrel
29.05.2005, 00:58
Ainoa kysymysmerkki on Pelicans -lisä. Jokereissa ja Ilveksessä Heleniuksen jäähyt olivat omien sanojensa mukaan ansaittu, mutta Pelicans pelaajillehan tulee pakollinen Pelicans -lisä, jolloin sinne boxiin lähdetään herkemmin.

Redcoat
29.05.2005, 08:56
Viestin lähetti ipa rules
Pasi Nielikäisen toivomukseenkin vastattiin. Pasi nääs lupasi kauden jälkeen reenata niin perkeleesti kesän, jotta ensi kaudella pystyisi tappelussa antamaan paremman vastuksen.

No nytpä on ainakin yksi syy mennä katsomaan tulevan kauden Ässät-Pelicans-matseja. :) Pasin pitäisi treenata nimenomaan sitä, miten kannattaa tapella itseään isompia vastaan. Marko Toivosesta voisi olla tässä apua, ja eiköhän pieni treenaaminen tällä osa-alueella olisi Markollekin ihan hyväksi, koska epäilisin että tällä hetkellä tappelutaidot eivät aivan vastaa hurjaa ulkoista olemusta.

Ässäthän kohtaa Pelicansin mahdollisesti kaksikin kertaa harjoituspeleissä ennen kauden alkua (Pitsiturnauksessa tämä tosin ei ole ihan varmaa, vaan riippuu lohkojaosta/joukkueiden menestyksestä), joten jäämme odottamaan mielenkiinnolla.


PS.
Näköjään Pitsiturnauksen alustavan ohjelman mukaan Ässät ja Pelicans kohtaavat jo alkusarjassa. Pidän kyllä melkeinpä pienenä ihmeenä, jos Nielikäistä ei nähdä nyrkkikarkeloissa Pitsissä - ensin perinteisesti kuuma Lukko-Ässät ja sitten vielä samaan aikaan kaukalossa Heleniuksen kanssa. Heleniuksen näkeminen tositoimissa taas ei liene todennäköistä missään muussa kuin Ässät-Pelicans-matsissa siitä yksinkertaisesta syystä, että harvassa taitavat olla ne pelaajat jotka uskaltvat haastaa hänet.

lihaani
29.05.2005, 19:40
Jos hintalappu on kohdallaan, niin hyvä pelotehan Helenius on. Jokaisella joukkueella pitäisi olla vahintään yksi tämän tyylin äijä maalinedustaa siivoamassa.

Hymyilyttää ajatella kuvitteellista pakkiparia Heiskanen-Helenius. Toinen hyökkäävä ja vihattu, toinen puolustava ja yhtä vihattu pakki. Mahtavaa menoa, kuten Hoopi Hänninen sanoisi.

RV16
30.05.2005, 17:19
Nyt kun huono päivä on takana ja olen pari kertaa ehtinyt itkeä itseni uneen, alkaa tämä case-Heleniuskin näyttää valoisammalta.

Kyllähän tuota Samia sen tietyn statuksen luoman mielenkiinnon puolesta katselee puolustavana puolustajana mieluummin kuin jotain rivimiestä. Yhdeksi tavoitteeksi voisi asettaa kaksi tappelua kumpaankin kotipeliin Ässiä vastaan, tuskin liigasta Nielikäisen lisäksi muita haastajia ilmaantuu. Pari matsia saattaa tulla pelikieltoa, mutta sillehän ei sitten mitään voi. Taklauksia on ilmeisesti kirjoitusten perusteella turha odottaa, eikä niitä kyllä tässä parinkymmenen live/tv-ottelun perusteella mieleen juuri muistukaan. Ei niillä jaloilla taida yksinkertaisesti ehtiä niittailemaan.

Liike onkin sitten se kysymysmerkki ja yksi syy miksi Helge on niin ristiriitainen näin teoriassa ajateltuna. Kotihallissa onneksi on liigan pienin kaukalo, mutta entä sitten ne loput 28 ottelua, kun jossain Turussa 1-1:ssä vastaan asettuu vaikkapa Daniel Widing? Lahessakaan Sami ei juuri ole vakuuttanut niin Jokereiden kuin Ilveksen paidassa. Onneksi tuota liikettä voi kompensoidan viisikkopelillä, kuten tuossa aiemmin huomautettiin.

Toivottavasti tyhmät kakkoset vähenevät. Erästä toista kirjoittajaa lainatakseni kun tuo Helgen kovuus tuntuu koostuvan lähinnä mailalla hakkaamisesta maalilla ja kulmissa.

Kiinnostava pelaaja kyllä ja toivottavasti eräänlainen johtajatyyppi nuorehkoon joukkueeseen. Tuo kuitenkin mukanaan melkoisen määrän riskejäkin. Joka tapauksessa, tervetuloa Lahteen.

HN
30.07.2005, 08:57
Helenius oli juossut Pelicansin testeissä 3000 metriä aikaan 11.40, mikä on Samin kokoiselle ja hänen ruumiinrakenteellaan varustetulle kaverille todella kova tulos.

Shejbal
30.07.2005, 10:56
Helenius oli juossut Pelicansin testeissä 3000 metriä aikaan 11.40, mikä on Samin kokoiselle ja hänen ruumiinrakenteellaan varustetulle kaverille todella kova tulos.

Heleniuksen liike näytti viime viikolla jäälläkin todella hyvältä, mutta harmi jos nimim. thunderbirdin Pitsiturnaus-ketjussa esittämä huhu polvivammasta on totta.

Parina aikaisempana kesänä Heleniustahan on vaivannut erinäiset vammat, ja niiden johdosta liike on sitten kaudella ollut vailinaista. Nyt näytti terveen kesän jälkeen todella lupaavalta ja toivoa todellakin sopii, että vamma ei ole paha.

Cairns
04.08.2005, 18:36
Heleniuksen liike näytti viime viikolla jäälläkin todella hyvältä, mutta harmi jos nimim. thunderbirdin Pitsiturnaus-ketjussa esittämä huhu polvivammasta on totta.

Polvivammaa ei ole, snadin kipee olkapää piti Samin sivussa Pitsistä, ei turhaan viittinyt riskeerata mitään pelaamalla silloin.

Animal
04.08.2005, 21:10
Polvivammaa ei ole, snadin kipee olkapää piti Samin sivussa Pitsistä, ei turhaan viittinyt riskeerata mitään pelaamalla silloin.

Helgehän nyrkkeili itsensä suihkuun viime harjoituspelissä, joten onko tietoa pelaako hän Suomen Chicagossa huomenna Amuria vastaan vai onko tullut sanktioita?

Miten kävi myllyssä Filin - Helenius ?

Mr_Monster
04.08.2005, 21:14
Tuo Filin ei ainakaan mitään kovin kummoisia minuutteja ole missään kerännyt ja kokoakin on vain reilut 180cm ja 95kg. Eiköhän Sami ole tuonut kokemuksellaan ja ulottuvuudellaan vienyt.

Jason26
05.08.2005, 14:35
Helgehän nyrkkeili itsensä suihkuun viime harjoituspelissä, joten onko tietoa pelaako hän Suomen Chicagossa huomenna Amuria vastaan vai onko tullut sanktio

Helenius sai ottelurangaistuksen siitä myllystä mikä oli viime matsissa, joten ei pelaa tänään.

Rademoottori
05.08.2005, 17:02
Miten kävi myllyssä Filin - Helenius ?


Raportin mukaan Sami Helenius myllytti Filin'iä noin 17-0. Traktor Tseljabinsk pelasi alivoimalla kun puolustaja Filin tarjosi poikittaista mailaa maskimiehenä toimineen Heleniuksen päähän. Siitä alkoi nyrkkihippa: Filin otti lukua mutta pääsi omin avuin kentältä Helgen ollessa jo pukukopissa. Harmi ettei Helgeä näe tänään pelissä (eikä Soossi-Sihvosta loukkaantumisen vuoksi).

lihaani
05.08.2005, 19:51
Hyvältä kuullostaa!

Edelleen toivon, että liigan vihatuimmat pakit Heiskanen ja Helenius pelaisivat edes erikoistilanteita parina. Heiskanen ronkkii, vittuilee ja muutenkin on hankala. Helenius hoitelee turpasaunapuolen.

Aina on mukava nähdä kun vierasjoukueen hyökkääjillä ei ole kivaa!

Dvozak
12.08.2005, 22:15
Helenius osoittautuu varsinaiseksi show-äijäksi heti ensimmäisessä matsissaan uuden kotiyleisönsä edessä. Tämä yleisö todellakin haukkoi henkeään kun iso-Helge veti yhtäkkiä uskomattoman jalkakynän. Huimaa!

Kummeli1
12.08.2005, 22:28
Tuo kikka oli kyllä mahtava, koko yleisö "repesi" ja taputti Helelle, olihan se aikamoinen kynä. Hele kyllä pelasi varmasti, hyvä lisä meidän joukkueeseen.
Mies veti vielä ittensä suihkuun lopussa, en tiedä pelaako huomenna Kotkassa, huonompi homma.

Animal
14.08.2005, 20:44
Mies veti vielä ittensä suihkuun lopussa, en tiedä pelaako huomenna Kotkassa, huonompi homma.

Mitä teki?

Shejbal
14.08.2005, 20:55
Mitä teki?

Taklasi Ilveksen junnulta naaman auki. Ilmeisesti kädet olivat hieman korkealla. Mutta oppiipahan poika olemaan.

Tosin ulosajoa tuskin oliti tullut, jos selässä olisi lukenut joku muu nimi kuin Helenius.

Aatos
14.08.2005, 22:34
Taklasi Ilveksen junnulta naaman auki. Ilmeisesti kädet olivat hieman korkealla. Mutta oppiipahan poika olemaan.


Maila kävi hieman liian korkealla. Mutta..

Itse olisin nähnyt Helgen Ilveksessä tälläkin kaudella. Elorannan ajatusmaailmaan tämä ei kuitenkaan sopinut.

Kaiken kaikkiaan saatte Lahdessa vielä monta mukavaa hetkeä ja puheenaihetta Heleniuksen johdosta. Hyvä niin.
Tsemppiä Kaaneille.

Pelikaani
15.08.2005, 06:51
Maila kävi hieman liian korkealla. Mutta..

Itse olisin nähnyt Helgen Ilveksessä tälläkin kaudella. Elorannan ajatusmaailmaan tämä ei kuitenkaan sopinut.

Kaiken kaikkiaan saatte Lahdessa vielä monta mukavaa hetkeä ja puheenaihetta Heleniuksen johdosta. Hyvä niin.
Tsemppiä Kaaneille.

Maila ollut lähelläkään Ilves-pelurin naamaa. Helenius puolustustilanteessa huitasi ipalaiseen oikean suoran ja siitä pihalle. Ei sen kummempaa.

Rademoottori
15.08.2005, 19:11
Maila ollut lähelläkään Ilves-pelurin naamaa. Helenius puolustustilanteessa huitasi ipalaiseen oikean suoran ja siitä pihalle. Ei sen kummempaa.
Kävin Ilveksen sivuilla lukemassa otteluraportin PEL-ILV matsista. Siinä raportin kirjoittaja näki tilanteen niin että Helgen maila osui sen junnun suupieleen.
Tuosta varmaan tuo mailalla osuminen on peräisin josta -Aatos- mainitsi.
Väliäkös näillä, oli maila tai käsi . Onneksi junnu ei pahemmin loukkaantunut.

Rademoottori
17.08.2005, 17:12
Kaiken kaikkiaan saatte Lahdessa vielä monta mukavaa hetkeä ja puheenaihetta Heleniuksen johdosta. Hyvä niin.
Tsemppiä Kaaneille.
Taidat olla oikeassa -Aatos-. Siinä perjantain treenimatsissa 12.8. Ilvestä vastaan Helge tosiaan yllätti katsojat tekemällä JALKAKYNÄN! =) No, katsojat palkitsivat hänet spontaaneilla aplodeilla. Mitähän seuraavaksi?

Pertsa
17.08.2005, 18:13
Kyllähän Sami muutenkin pelasi kerrassaan kiitettävästi. Varmaa oman pään peliä, virheitä tuskin yhtään. Tuo tuomio oli odotettavissa, kun tuomarina oli viime kaudella liigan huonoin erotuomari(oma näkemys) Sami Partanen. Nimi selässä vaikutti selkeästi tuomioon. Helenius yritti mielestäni tarttua vastustajan rinnuksiin, muuta hanska/maila osuikin vastustajan suupieleen.

Jalkakynä meni minulta harmittavasti puoliksi ohi, mutta kaveri sanoi, kyllä siitä.. Samaa rataa vaan, niin meikäläinen on kyllä tyytyväinen. Tähän menessä siis ISO käsi Samille.

RV16
17.08.2005, 18:51
Taisi kylläkin olla Teemu Salminen nuijimassa. Muistaisin kyllä jos SAMI olisi ollut vislailemassa.

http://www.ilves.com/videot/260205/10.mov
Tuossahan tuo Kauppilan bravuuria muistuttava jalkakikka näkyy jollain lailla, tosin sillä erotuksella että Ilves-ottelussa kiekko pysyi mukana.

Pertsa
18.08.2005, 15:26
Olet oikeassa. Salmista tarkoitinkin.. Vihelsi viime kaudella muistaakseni 1 Pelicansin kotipelin, ja siinä kyllä näkyi mitä mieltä mies on Pelicansista..

Levonen
18.08.2005, 18:01
Helgen pelaaminen liigassa on todella hieno juttu. Toivottavasti joku Nielikäisen lisäksi uskaltautuu jumppaamaan Samin kanssa.

Loisto hankinta Pelsuilta. Olisi tervetullut Poriin koska tahansa.

keskikatsomo
18.08.2005, 23:40
Sami pelasi Kotkan turnauksessa loistavasti.
Minut yllätti kiekollinen peli, varsikin pakki pakki syötöt, kovaa ja kohdalleen. Muutenkin kuin rauhallisuus puolustuksessa, jämäkkää peruspeliä, loistavaa hyökääjien ajatusten lukua. Ulottuvana tyrkkäsi karkin pois lavasta ennenkuin hyökkääjä ehti tuumia "kuinka hassutan tuon kankean Heleniuksen". Eniten minua nauratti Hollolasta tulleen kaverini kanssa tilanne jossa omassa päädyssä Samilta hajosi maila. Jyppiläiset yrittivät tunkeutua maalille niin Sami tuuppi kaikki ulos kolmen metrin säteeltä maalista. Ei sitonut kertaakaan, vaan työnsi pois kyynärvarella, upeasti ja jämerästi puolitoista minuuttia.
Voin sanoa oman mielipiteeni, Samista on teille vielä paljon iloa.

Animal
19.08.2005, 22:22
Soo soo Sami. Nyt jotain rotia siihen toimintaan.

Eli Pelicansin pehmeäkätinen pakki on heittänyt näköjään ylivoimamaalin ja samalla ottelun voittomaalin Easton turnauksen KalPa -matsissa.

Dvozak
19.08.2005, 22:24
Soo soo Sami. Nyt jotain rotia siihen toimintaan.

Eli Pelicansin pehmeäkätinen pakki on heittänyt näköjään ylivoimamaalin ottelussa KalPaa vastaan.

Sami meinas tehdä muutamankin, mutta tänään ainakin tuuletuksista päätellen yksi oli tarpeeksi. Helge on saanut lentävän lähdön Lahdessa.

Rademoottori
19.08.2005, 22:58
Sami meinas tehdä muutamankin, mutta tänään ainakin tuuletuksista päätellen yksi oli tarpeeksi. Helge on saanut lentävän lähdön Lahdessa.
Tosiaan. Lisäksi Sami Helenius palkittiin Pelicansin parhaana pelaajana!

Pressiboxi
19.08.2005, 23:00
Soo soo Sami. Nyt jotain rotia siihen toimintaan.

Eli Pelicansin pehmeäkätinen pakki on heittänyt näköjään ylivoimamaalin ja samalla ottelun voittomaalin Easton turnauksen KalPa -matsissa.

Koskas edellinen häkki Heleniukselle tuli? 2000-01 kaudella ulkomuistista?

Jack Daniel's
19.08.2005, 23:02
Koskas edellinen häkki Heleniukselle tuli? 2000-01 kaudella ulkomuistista?

2003-04 Ärrä-cupin finaalissa Helge iski Jokerien avausmaalin Kärppien verkkoon. Samalla harjoituskaudella Helge teki maalin myös Salamoita vastaan. Synnynnäinen maalintekijä selvästi.

RV16
19.08.2005, 23:06
Synnynnäinen maalintekijä selvästi.Maajoukkueeseen!

Rademoottori
19.08.2005, 23:32
2003-04 Ärrä-cupin finaalissa Helge iski Jokerien avausmaalin Kärppien verkkoon. Samalla harjoituskaudella Helge teki maalin myös Salamoita vastaan. Synnynnäinen maalintekijä selvästi.
Näyttää nyt siltä että Jutin kauhtuneen ryppyinen fraasikin toteutui: "EI KAUTTA ILMAN MAALIA!" Mutta Samin SM-liigamaalista on aikaa hyvin paljon enemmän. -Kukahan tietäisi?

Joni91
19.08.2005, 23:50
-Kukahan tietäisi?

Tämä ei ole tieto vaan villi veikkaus:Helenius teki viimeksi maalin sm-liigassa kolme kautta sitten.

Jack Daniel's
20.08.2005, 00:06
SM-Liigassa Helge on tehnyt tähän mennessä ainoan maalinsa Lahden Reippaan paidassa kaudella 93-94.

Dvozak
20.08.2005, 00:17
SM-Liigassa Helge on tehnyt tähän mennessä ainoan maalinsa Lahden Reippaan paidassa kaudella 93-94.

Hyvä tietää. Syyskuussa suunnitellaan jo uusia historiankirjoja. Mikäs joukkue muuten Iskussa ensin vieraileekaan...

Kilgore Trout
20.08.2005, 07:10
2003-04 Ärrä-cupin finaalissa Helge iski Jokerien avausmaalin Kärppien verkkoon. Samalla harjoituskaudella Helge teki maalin myös Salamoita vastaan. Synnynnäinen maalintekijä selvästi.

Näin on, onnittelut Lahden suuntaan, saitte paitsi kaukalouskottavuutta myös maalintekijän luojan armosta!

Helenius kelpaisi meikän Ilvekseen täksikin kaudeksi, kovuutta tarvitaan eikä sitä ole koskaan liikaa.

lihaani
21.08.2005, 01:45
Olin keväällä skeptinen Heleniuksen lisäarvosta, mutta tunnustaudun takinkääntäjäksi:

-Mieshän on yllättävän järkevästi ja rajansa tuntien pelaava puolustava pakki. Sekä huomattavasti parenpi luistelija ja maikankäsittelijä kun urbanilegendat antavat ymmärtää. Toki ei mikään huippu, mutta liigaan kelvollinen. Ja pelottena mm. kalpapelissä näytti kyntensä.

Ei huono!

Animal
04.09.2005, 14:45
Heleniuksen mietteitä:

http://www.snickers.fi/news/ShowDocument.asp?id=59409326_20050829072823&classid=Liiga

Shejbal
04.09.2005, 15:28
Heleniuksen mietteitä:

http://www.snickers.fi/news/ShowDocument.asp?id=59409326_20050829072823&classid=Liiga

Kiitos linkistä!

Kiva lukea Heleniuksen mietteitä Pelsun ajalta edes jostain, kun paikallista mediaa ei nuo kiekkohommat tunnu kiinostavan. Uusi Lahti sentään edes vähän yrittää.

Allekirjoitan täysin Helgen sanat Olli Julkusesta. Loistava pelaaja. Tekee kaikkea mitä jääkiekkoilijan kuuluukin.

siffa
04.09.2005, 23:14
Heleniuksen mietteitä:

http://www.snickers.fi/news/ShowDocument.asp?id=59409326_20050829072823&classid=Liiga

Hieno henkilökuva snickersin sivuilla Sami Heleniuksesta. Helenius suhtautuu kunnioittavasti työhönsä jääkiekkoilijana ilman mitään pullisteluja mihinkään suuntaan. Kannattaa tutustua Pelicansin mielenkiintoisimman pelaajan ajatuksiin.

HN
04.09.2005, 23:21
Sami on kyllä mahtava jätkä. Ilveksen kopissa oli lähes maansuru, kun tuli tuli selväksi, että Heleniuksen palveluksia ei tarvita ensi kaudella. Äijä oli täällä vuoden ja ehti siinä ajassa tehdä niin suuren vaikutuksen niin moneen ihmiseen, että kyseessä on oltava todella Suuri Persoona.

Cobol
05.09.2005, 08:26
Heleniuksen mietteitä:

http://www.snickers.fi/news/ShowDocument.asp?id=59409326_20050829072823&classid=Liiga

Hieno haastattelu hienosta pelaajasta. Kiitokset molemmille, Samille ja Jukalle. Hemmetin hyvä, että Helenius pääsee 2-yv:n maskimieheksi ja lapioimaan kiekkoa siitä sisään. Jortikalle yritin aikanaan samaa ehdotella kun Sami Jokereissa pelasi...

Shejbal
05.09.2005, 17:25
Hemmetin hyvä, että Helenius pääsee 2-yv:n maskimieheksi ja lapioimaan kiekkoa siitä sisään. Jortikalle yritin aikanaan samaa ehdotella kun Sami Jokereissa pelasi...

Kyllä. Ja tämä tuntuisi harjoitusotteluiden perusteella toimivan vielä varsin hyvin. Vielä ei ole maaleja tullut kuin yksi, vaikka paikkoja on ollut enemmänkin. Mutta kuten helenius tuolla (http://www.pelicanshockey.fi/?id=lue_lisaa&uutinen=344&PHPSESSID=6161dd8b6c7bbe8fef23c7c80f3cf6a7) sanoo, pakko jotain säästää kaudellekin.

Heleniusta ei maalin edestä kovin helposti siirretä syrjään. Easton-turnauksessa huvitti katsella kuinka KalPan pakit yrittivät työntä Helgeä syrjään, mutta Sami heitteli Kalpan jätkät helvettiin kuopiolaisten maalin edustalta. Helenius vielä imee itseensä monesti kaksi vastustajan pelaajaa siihen maalille, joten toisille kavereille jää enemmän tilaa pyörittää "yrjöpyörää", kuten eräs paikallinen radioselostaja asian osuvasti ilmaisee.

edit. Linkki oikeaksi.

Espoon Siniset
12.09.2005, 17:39
Helenius on tehnyt liigaurallaan kaksi maalia 146 ottelussa.

Googlen keskusteluryhmistä löytyy SM-liigan tilastoja lähinnä vuosilta 1992-95 ja sitä kautta selvisi, että maalit syntyivät 18.9.1993 Lukkoa vastaan Raumalla(ylivoimalla, syöttäjät Matti Vuorio ja Jari Multanen, maalissa Jarmo Myllys) sekä 12.3.1994 Ilvestä vastaan Tampereella (syöttäjät Sami Wikström ja Toni Koivunen, maalissa Mika Manninen)

Cairns
12.09.2005, 17:44
Helenius on tehnyt liigaurallaan kaksi maalia 146 ottelussa.

Googlen keskusteluryhmistä löytyy SM-liigan tilastoja lähinnä vuosilta 1992-95 ja sitä kautta selvisi, että maalit syntyivät 18.9.1993 Lukkoa vastaan Raumalla(ylivoimalla, syöttäjät Matti Vuorio ja Jari Multanen, maalissa Jarmo Myllys) sekä 12.3.1994 Ilvestä vastaan Tampereella (syöttäjät Sami Wikström ja Toni Koivunen, maalissa Mika Manninen)

Lainataan vähän Sammyn kirjaa:


Ensimmäisen SM-Liigamaalini iskin Raumalla Lukkoa vastaan. Se taisi olla ensimmäinen pelini Reippaan paidassa. Saimme aloitusvoiton hyökkäyspäädyssä ja Multasen Jari antoi kiekon Matti Vuoriolle joka syötti minulle. Viritin siinä pommia ja lopulta Jarmo Myllys sai kunnian imaista laukaukseni. Maali tuli vielä ylivoimalla ja pelikello näytti 51:11. Matsi hävittiin 4-1 mutta hieno fiilishän siinä oli matsin jälkeen kun oli saanut maalin tehtyä. Aika kultaa tuollaisetkin muistot vaikka tuon kauden aikana tapahtui pelipuolella enemmän huonoja kuin hyviä asioita niin henkilökohtaisella- kuin joukkueen tasolla.

expertti69
06.11.2005, 20:17
Maalinedustan siivoaminen on Heleniuksen tehtävä ja sen hän osaa, siihen ne taidot kentällä sitten jäävätkin. Helenius on hidas ja kiekollisesti lahjaton puolustaja, joka pääsi jääkiekkoympyröihin mukaan pelkästään kokonsa ja kiivaan luonteensa takia. Helenius istuu jäähyboksissa tiuhaan tahtiin sillä otteet menevät välillä liian sikamaisiksi, keppiä ja nyrkkiä tulee vastustajalle. Helenius on tuomareiden silmätikku, mutta ei turhaan. Helenius on varmasti hyvä "pukukoppipelaaja" joka auttaa nuoria sopeutumaan joukkueeseen ja tsemppaa pelikavereitaan parempiin suorituksiin. Mutta kentällä hän ei ole hyvä esimerkin näyttäjä!

iiron_troikka
06.11.2005, 22:53
Maalinedustan siivoaminen on Heleniuksen tehtävä ja sen hän osaa, siihen ne taidot kentällä sitten jäävätkin. Helenius on hidas ja kiekollisesti lahjaton puolustaja, joka pääsi jääkiekkoympyröihin mukaan pelkästään kokonsa ja kiivaan luonteensa takia.

P-Amerikassa Heleniuksen lempinimi oli muuten "gentle giant", eli ei tuo luonne nyt niin valtavan kiivas ole vaikka hanskat tippuvatkin liigan pasinielikäisiä vastaan.. Nyt Suomessa nauttii kulttimainetta noiden P-Amerikan vuosien takia, koska on vaikea uskoa että kenestäkään liigapelaajasta olisi asettumaan esim. Georges Laraqueta vastaan jonka Helenius on kohdannut. (Ja ottanut komean 6-0 tappion).

Helgeä olen katsellut kaksi kertaa livenä ja kahden eri joukkueen paidassa: kuten jossain ketjussa olenkin kirjoittanut mies oli varmaan pelillisesti lahjattomin jokerikapteeni ikinä. "Voitti" muuten joku vuosi takaperin vielä NHL:ssä pelatessaan myös Sporting Newsin "konferenssin hitain luistelija"- nimityksen. Värikäs joo ja iso kyllä, mutta ei kuulu menestyvän joukkueen pelaajistoon- ainakaan vakiokokoonpanoon.

Kuluneella viikolla näin miehen Pelicans-paidassa ja analyysini tuosta on että Helenius pelaa numerolla 22. Muuta sanottavaa tästä esityksestä ei ollut.

Panzerfaust
06.11.2005, 22:58
koska on vaikea uskoa että kenestäkään liigapelaajasta olisi asettumaan esim. Georges Laraqueta vastaan jonka Helenius on kohdannut. (Ja ottanut komean 6-0 tappion.

Ei ole vaikea uskoa, että Brad Norton suostuisi myllyyn Laraquetakin vastaan. Lopptulos olisi todennäköisesti kuitenkin sama.

Norton-Helenius olisi mielenkiintoisin tappelupari liigassa. Siinä voisi käydä mitä vaan.

Shejbal
07.11.2005, 12:31
Maalinedustan siivoaminen on Heleniuksen tehtävä ja sen hän osaa, siihen ne taidot kentällä sitten jäävätkin. Helenius on hidas ja kiekollisesti lahjaton puolustaja, joka pääsi jääkiekkoympyröihin mukaan pelkästään kokonsa ja kiivaan luonteensa takia.

Helenius ei ole ainakaan kiivaan luonteensa takia päässyt mukaan yhtään mihinkään. Se, että on valmis ja halukas tappelamaan, ei vaadi kiivasta luonnetta. Sami ei ole mikään sekopää.

Harva myöskään muistaa/tietää, että Helenius kolusi läpi nuoriso maajoukkueet ja sai NHL-varauksen jo vuonna 1992. Se varaus ei todellakaan tullut tappelu taitojen takia.

On myös paljon kiekollisesti lahjakkaita pelaajia, jotka tekevät omia temppujaan kaukalossa, mutta siihen ne taidot kentällä jäävätkin. Ne "muut" hommat hoitavat Heleniuksen kaltaiset palaajat. Vasta vuoroisesti nämä kiekollisesti lahjakkaat hoitavat maalinteon ja muut hienoudet, joissa nämä Heleniuksen tyyppiset kaverit eivät ole aivan vahvimmillaan.

trivekku
07.11.2005, 12:37
Helenius ei ole ainakaan kiivaan luonteensa takia päässyt mukaan yhtään mihinkään. Se, että on valmis ja halukas tappelamaan, ei vaadi kiivasta luonnetta. Sami ei ole mikään sekopää.

Harva myöskään muistaa/tietää, että Helenius kolusi läpi nuoriso maajoukkueet ja sai NHL-varauksen jo vuonna 1992. Se varaus ei todellakaan tullut tappelu taitojen takia.

On myös paljon kiekollisesti lahjakkaita pelaajia, jotka tekevät omia temppujaan kaukalossa, mutta siihen ne taidot kentällä jäävätkin. Ne "muut" hommat hoitavat Heleniuksen kaltaiset palaajat. Vasta vuoroisesti nämä kiekollisesti lahjakkaat hoitavat maalinteon ja muut hienoudet, joissa nämä Heleniuksen tyyppiset kaverit eivät ole aivan vahvimmillaan.

Samihan pyöritti A-junnuissa ykkösylivoimaakin, joten käsiä on joskus ollut ihan lupaavasti. AHL:ssakin taisi pisteitä syntyä. Olisi tullut liigaan Alatalon akatemiaan, nyt Sami olisi köyhän miehen Pronger ;)

smasa
01.12.2005, 21:11
Johan tästä päivän otteluketjussa ehdittiin puhuakin ja "huumorimiehenä" muutin allekirjoituksenikin... Helge pääsi siis rankaisemaan Kerhoa ja tilastoihin uusi merkintä. Edellinen maali Suomessa taisi tulla Reippaan paidassa kaudella 1993-94. Urheiluruudun perusteella maalissa oli rutkasti tuuriakin mukana, mutta "kaikki lasketaan", kuten Anu ja Juti sanovat.

Ambi
01.12.2005, 21:25
Urheiluruudun perusteella maalissa oli rutkasti tuuriakin mukana, mutta "kaikki lasketaan", kuten Anu ja Juti sanovat.

No älä helvetti vähättele että tyhjiin meni, koska viimeksi Helenius on ylipäätään koskenut kiekkoon, saati sitten ohjannut kiekkoa, joten aika ilmiömäinen suoritus tämä maali. ;) Mutta oikeasti, onnea vaan Samille, korjailen tässä leukaani lattialta...

Pressiboxi
01.12.2005, 23:33
Ei vuosikymmentä ilman maalia. Seuraava heti perään 2014.

scholl
01.12.2005, 23:57
Ei vuosikymmentä ilman maalia. Seuraava heti perään 2014.

Eikös Helenius tehnyt P-Amerikassa maalin 5 vuotta sitten. Eli ei se nyt itse asiassa aivan niin harvinaista herkkua tuo maalintekeminen ole.

Mies laidan takaa
02.12.2005, 00:34
Eikös Helenius tehnyt P-Amerikassa maalin 5 vuotta sitten. Eli ei se nyt itse asiassa aivan niin harvinaista herkkua tuo maalintekeminen ole.

Heleniusta voidaan siis pitää oikein maalitykkinä...

RtSn
02.12.2005, 01:21
Hehee, onnittelut "Helgelle". Ei kautta ilman maalia... Tilastopainajainen on ohitettu miehekkäästi - ja millä tavalla!

redruM
02.12.2005, 07:57
Hehee, onnittelut "Helgelle". Ei kautta ilman maalia...
Ei vaan oikein pidä paikkaansa tässä tapauksessa...mutta hienoa että se maali sieltä sitten viimein tuli.

Brett
02.12.2005, 09:54
Helenius on Pelicansin 11. paras maalintekijä tällä hetkellä. Joukkueen syömähampaiksi kaavaillut 1-kentän miehet ja samalla joukkueen kalleimmat pelaajat Erik Kakko, Toni Sihvonen ja Tommi Turunen ovat tehneet yhdessä tällä hetkellä yhtä paljon maaleja kuin Helenius yksinään !!!!

Eli 10 vuoden jatkopahvia Helgelle samantien.

Legwand#11
02.12.2005, 22:38
Oli muuten hieno maali helgeltä:D:D...
Jatkosopparia vaan kehiin...

laituri
28.09.2006, 16:13
Radio 99:n Helgen haastattelu löytyy seuraavsta linkistä:

http://www.radio99.fi/Article.jsp?article=109057

Kannattaa käydä kuunetelemassa.

Shejbal
28.09.2006, 16:33
Radio 99:n Helgen haastattelu löytyy seuraavsta linkistä:

http://www.radio99.fi/Article.jsp?article=109057

Kannattaa käydä kuunetelemassa.

Hyvä, että laitoit linkin. Olisi muuten mennyt tuokin ohi.

Kerrankin oli Helmeristä hyvä haastattelu ja ihmeelistä onkin miten vähälle huomiolle Sami on jäänyt paikallisissa medioissa, vaikka on valtakunnallisesti varmasti se joukkueen suurin "tähti".

KingNothing
28.09.2006, 21:23
Ja TAAS on Sami ollut maalinteossa, tällä kertaa nöyryytyksen koki ifk. Tästä se lähtee, tällä kaudella jo 2 maalia?

Favor
28.09.2006, 22:49
Helenius on pelannut tähän asti erittäin hyvin omalla maalinedustalla ja nyt tuli onnistuminen myös vastustajan maalilla kun Sami iski kuparisen rikki HIFK:ta vastaan. Uudesta tiukentuneesta tuomarilinjasta huolimatta Helenius on kohtalaisen hyvin pysynyt poissa jäähyaitiosta. Vihdoin Helge esitteli tappelutaitojaan myös kotiyleisön edessä Isku-Areenalla.

Nyt kun Helge näyttää vakiinnuttaneen paikkansa Pelicansin ylivoimaketjussa saattaa hyvinkin tulla lisää tehoja. +/- sarakekkin näyttää +2. Veikkkaan, että Helge kerää kauden lopuksi tehot 3+2.

raisu
28.09.2006, 23:03
Radio 99:n Helgen haastattelu löytyy seuraavsta linkistä:

http://www.radio99.fi/Article.jsp?article=109057

Kannattaa käydä kuunetelemassa.

Kiitti vinkistä. Harvemmin tosiaan kuulee näin asiallisia haastatteluja.

Metro4ever
28.09.2006, 23:50
Onnittelut Samille hyvästä iltapuhteesta!
Taas maalinteossa herkillä käsillä ahtaassa paikassa(onneksi aika riitti), ja sen jälkeen vielä kädet täynnä jotakin tsekkiä, kun Nivalan oma poika ei ehtinyt mukaan. Kapinassa ei tainnut toinen osapuoli saada perille yhtään omaa viestiään, kun Helge antoi palaa!!!!
(kunpa Ara olisi aikoinaan muistanut laittaa Helen kentälle Hartwallilla....)

Way to go Sami!
(...ja onnittelut myös Pelsuille maalijuhlasta)

Salama15
29.09.2006, 11:09
Laitoin jo tuonne tappeluketjuun terveiset, mutta tässä myös Helgen omaan ketjuun:

Mahtipeli eilen, maali ja 25min!!

Lisäksi isot propsit siitä, että lopetit Schnabelin mättämisen herrasmiesmäisesti siinä vaiheessa kun pojalla roikkui kädet alhaalla ja silmät pyöri kuin pöllökellolla!

Dvozak
29.09.2006, 12:34
Pikku hiljaa täytyy varmaan seurajohdon alkaa katsoa meille uutta poliisia, jotta Helge saa rauhassa pistää kiekkoja häkkiin ylivoimassa. Pelaaja-budjetissahan pitäisi olla sen verran ilmaa.

johajer
29.09.2006, 17:50
ISO SAMI nousee viel lentoon pelikaaneis!

Pelecanusonocrotalus
29.09.2006, 19:06
ISO SAMI nousee viel lentoon pelikaaneis!

Samihan on jo noussut lentoon! +/- tolasto näyttää +2 (+3/-1). Teki muuten viime kaudellakin maalin ja muistaakseni syötti kolme eli ON SE KONE!

Korinekki
18.03.2007, 22:36
Heleniuksen paperi Pelicansin kanssa näyttäisi loppuvan. Minnepäin mies on siirtymässä vai jatkaako Lahdessa?
Helsinkiinhän miestä ollaan oltu viemässä.

lommi
19.03.2007, 11:14
Todennäköisesti tie vie takaisin kotiin, Ilmalaan.

ipa rules
23.03.2007, 16:28
Kun Helenius on varma lähtijä Pelicansista, niin joko uudesta seurasta on tihkunut tietoa?

HKoli
23.03.2007, 19:37
Kun Helenius on varma lähtijä Pelicansista, niin joko uudesta seurasta on tihkunut tietoa?

Jokereihinhan tuota on jo jonkin aikaa viety ja todennäköisesti siellä tulee pelaamaan ensi kaudella.

Badgers
30.03.2007, 16:36
Jokereihinhan tuota on jo jonkin aikaa viety ja todennäköisesti siellä tulee pelaamaan ensi kaudella.

Virallista julkistusta odotellaan. Ihan sama missä pelaa, aiheuttaa aina puhetta otteillaan ja on sm-liigan isoin pelote.

Shejbal
17.04.2007, 13:28
Terve menoa Helmerille Jokereihin. Hienosti hoiti hommansa kahden kauden ajan. Ikävä tulee, vaikka onhan meillä Tuukka Mäkelä ja Henri "Rannepaskaksipavlikovskinleukaan" Laurila, huoh.

laituri
17.04.2007, 14:04
Kiitokset Samille menneistä vuosista ja huudetaan kaikki "miliisi" Honkanen takaisin!

LaCew
17.04.2007, 18:39
... huudetaan kaikki "miliisi" Honkanen takaisin!
Sehän tuon puolustuskaluston kruunaisikin.

laituri
17.04.2007, 20:31
Sehän tuon puolustuskaluston kruunaisikin.

Kiekkoa osaa lätkiä melkein kuka tahansa, äijää hyvin harva! Uusitalo ulos ja miliisi sisään.

raisu
17.04.2007, 21:25
Kiekkoa osaa lätkiä melkein kuka tahansa, äijää hyvin harva! Uusitalo ulos ja miliisi sisään.Kannatetaan.

Kiitokset Helgelle näistä kausista Lahdessa. Ei vieläkään pysty sulattamaan, että meillä on jatkossa enforcerin hommia hoitamassa joku Mäkelä Tuukka.

cottonmouth
17.04.2007, 21:52
...huudetaan kaikki "miliisi" Honkanen takaisin!

Sen mitä Kouvolassa Honkasen pelejä näin, niin oli kuitenkin joukkueen paras/parhaimpia puolustajia. Se mihin se liigassa riittää on sitten eri asia, mutta kuvittelisin, että ainakin kolmosparissa menisi parissa joukkueessa helposti.

Tikkanen#10
20.01.2010, 23:47
Jyrkästi mielipiteet jakava Sami Helenius on jonkin aikaa pitänyt Pelicansin maalinedustaa puhtaana ja hillinnyt vastustajien intoa kohdella kaltoin joukkueen taitopelaajia, Helge on palannut "isännän otteella", ja monien fanien lisäksi valmentajat Toivola - Nurminen häneen luottavat, eikä Sami ole pettymystä tuottanut, sen näkee peliajassa, hänhän ei ylivoimaa eikä jatkoaikoja ole juuri pelannut.
Maalinedustan puhtaanapitäminen, suoraviivaiset avaussyötöt sekä vastustajan törkeiden otteiden ennaltaehkäiseminen sekä eliminoiminen ovat sujuneet kuten pitääkin. Toki rapatessa roiskuu ja jäähyjä tulee, mutta TYHMIÄ 2 min jäähyjä Helenius ei yleensä ota, kuten moni muu Pelikaani.
Vuosikausia NHL:ssa pelannut Helge herättää edelleen monissa vastapuolen pelaajissa kunnioitusta, jopa pelkoa, joka luettakoon kotijoukkueemme eduksi. V-koodi on, ja tulee aina olemaan osa jääkiekkoa. Joku arvostaa sitä osana peliä, joku inhoaa sitä - muualla maailmassa (NHL,KHL) se on suuremmassa roolissa kuin Suomessa, rangaistukset hanskojen pudottamisesta huomattavasti lievempiä.
Nuoremmat lukijat / kirjoittajat, jotka eivät Sami Heleniuksen taustaa tunne ja kiinnostaa, etsikää käsiinne kirja "Seitsemäs Puolustaja", joka kertoo Helgen rankan uran rapakon takana. Minäkin lahtelaisille voin lainata.
Sen olen oppinut, ettei hänen tarpeellisuudestaan kannata alkaa kiistelemään,
se ei johda yleensä mihinkään. Itse toivon Heleniuksen jatkavan Lahdessa myös ensi kaudella.

ScottStevens
20.01.2010, 23:55
Edlliseen kirjotukseen pitää myös lisätä se että Helge yleensä tekee oikean ratkaisun ekalla kosketuksella kiekkoon. eli joko antaa lyhyen syötön tai sitten purkaa. Sen on varmasti oppinut jossain nopeammassa kiekkokulttuurissa merten takana.

Ja ruoan yhteydessä hallilla katsellessa voisin väitttää että helge on eniten reenannu rankkareita, koska on aika pelitilanteessa

Tikkanen#10
25.01.2010, 01:39
Helge yleensä tekee oikean ratkaisun ekalla kosketuksella kiekkoon. eli joko antaa lyhyen syötön tai sitten purkaa. Sen on varmasti oppinut jossain nopeammassa kiekkokulttuurissa merten takana

Tähän ei voi muuta sanoa, kuin totta puhuu ScottStevens, ja hyvä oli huomio. Helgehän on, kuten jo todettiin,ymmärtääkseni AINOA suomalainen NHL-statuksen omaava pelaaja Pelsuissa, eikä muutamalla pelillä. Sitä kutsutaan kokemukseksi ja taidoksi.

Badgers
25.01.2010, 23:39
Hienoja kirjoituksia Helgestä. Meikäläiselle Helge on aina ollut tärkeä pelaaja, jonka uraa on seurattu tarkasti. Helge pelaa perusvarmaa peliä, vaikka se liike ei aina tunnu riittävän, kuitenkin se ykkössyöttö menee aina takuuvarmasti perille. Lisäksi hoitaa myös kaukalopoliisin hommat hyvin ja rauhoittaa jo olemassaolollaan vastustajien sikailijoita. Hieno mies ja joka joukkueessa pidetty kaveri, oikea isähahmo. Toivola sekä Nupe ymmärtänevät Samin arvon joukkueessa ja toivottavasti saa jatkosopimuksen Pelsuihin. Vaikka kivaa se olisikin, nähdä Sami joskus punaisessakin paidassa ;)