View Full Version : Erikoisimmat urheilulajit
Kielikeskustelussa, kun tuli mainittua Baijeri niin tuli mieleen alueen erikoiset urheilulajit ja kun lisäksi mm. Suomessa ja Skotlannissa on vaikka kummallisia lajeja niin niitä voisi kerätä tähän ja jos on omakohtaista kokemusta kyseisistä lajeista niin vielä parempi.
Baijerin urheilulajit (osalla lajeista eri versiot muissa maissa):
Schoahem - lajissa nostetaan 508 Pfund painoista kiveä mahdollisimman korkealle. Se joka nosta korkeimmalla voittaa. Tuo 508 johtuu siitä, että vuonna 508 jkr jonkun juhlan jälkeen baijerilaiset olivat vakuuttuneita siitä, että ovat niin vahvoja, että ajavat roomalaiset pois. Tarkka paino kiloissa siinä mielessä hankalaa, että Pfundin paino vaihteli kaupungittain. Vasta vuonna 1854 päätti der Deutsche Zollverein, että Pfund on tasan 500g, kun sitä ennen esim. Nürnbergin Pfund oli 510g ja Berliinin 467g.
Schoaschdessn eli Steinstossen - tämä kivenheittämislaji on ilmeisesti 1300 luvun Sveitsistä ja siinä järjestetään nykyään MM-kilpailuita ympäri maailman. Sinänsä laji on varmaan maailman historian vanhin voimailulaji, sillä sitähän on harrastettu varmaan niin kauan kuin ihmisiä on ollut olemassa, sillä ei tarvita kuin valtavan painava kivi, jota viskoa.
Fingahaggln - tämä on baijerilaisten lajien kuningas. Siinä istutaan vastakkain pöydän ympärillä ja otetaan keskisormella sormikoukkuote jostakin nahkaremmistä ja yritetään vetää toinen pöydän yli.
Ranggln - Baijerin lisäksi Alppialueilla myöskin Itävallassa sekä Süd-Tirolissa (Italiaa) harrastettava painimuoto
muita erikoisia lajeja tulee mieleeni nyt ainakin
Pelota - hurjan nopea baskilainen pallopeli, jossa palloa lyödään seinää päin, josta se kimpoaa takaisin toisen pelaajan lyötäväksi. Rannikolla pelataan mailojen kera (sama laji levinnyt mm. Miamiin, josta kaikki muistavat sen Miami Vicesta. Siellähän lajin nimi on Jai Alai). Vuorilla puolestaan pelataan paljain käsin ja peliä kutsutaan pelota manoksi.
Viestin lähetti scholl
Pelota - hurjan nopea baskilainen pallopeli, jossa palloa lyödään seinää päin, josta se kimpoaa takaisin toisen pelaajan lyötäväksi. Rannikolla pelataan mailojen kera (sama laji levinnyt mm. Miamiin, josta kaikki muistavat sen Miami Vicesta. Siellähän lajin nimi on Jai Alai). Vuorilla puolestaan pelataan paljain käsin ja peliä kutsutaan pelota manoksi.
Meinasin itsekin tuota Jai Alaita tarjota. Eikö siinä pelaajilla ole "kourut", joilla palloa heitetään? Lisäksi pallo taitaa olla erittäin kova, vielä suomalaista pesäpalloakin kovempi?
HABS #11
11.04.2005, 16:35
Onkohan oikea kirjoitusasu laccrosse? Joskus telkkarista tuli pätkä tästä haavipallosta. Ilmeisesti Kanadassa pelataan. Näytti mielenkiintoiselta peliltä. Pelaajilla oli jenkkifutis suojat(?) päällä ja noin metrin mittainen maila jonka päässä pieni haavi. Palaajat syöttivät palloa toisilleen haaveilla ja tekivät "ilmaveivejä" salibandyn tyyliin. Lisäksi Taklauksia näytti tulevan enemmän kuin jääkiekossa. kenelläkään enempää tietoa tästä lajista?
Lisäksi muistan nähneeni jenkkifutista jääkiekkokaukalossa. Siinä olisi oiva laji suomessa tyhjiin jäähalleihin kesäksi. Kaikkia kun ei se suomipotkupallo kiinnosta...
Slamball, showlaji Kaliforniasta. Kyseessä on 3 vastaan 3 (muistaakseni) -koripalloa kentällä, joka on normaalia pienempi, ympäröity seinillä ja kolmen pisteen alueen sisälle lattiaan on upotettu trampoliineja. Pelin ideana on siis tehdä mahdollisimman näyttäviä donkkeja trampoliineista hyppäämällä. Erittäin näyttävää menoa, taatusti punaniskojen makuun.
Viestin lähetti smasa
Meinasin itsekin tuota Jai Alaita tarjota. Eikö siinä pelaajilla ole "kourut", joilla palloa heitetään? Lisäksi pallo taitaa olla erittäin kova, vielä suomalaista pesäpalloakin kovempi?
Itse muistelen nähneeni kirjoitusasun muodossa "Ai Jalai", mutta voin olla väärässäkin. Tai sitten vakiintunutta versiota ei ole.
Pallo on saamarin kova. Jos sattuu päähän, on henki helposti pois.
Lacrsosse on tosiaan haavipallon oikea nimi.
Hurling on myös joku erikoisempi mailapeli. Vissiin joku irlantilainen versio maahockeysta.
Nykyaikainen 5-ottelu on myös meikäläisen mielestä sangen kummallinen laji.
Viestin lähetti smasa
Meinasin itsekin tuota Jai Alaita tarjota. Eikö siinä pelaajilla ole "kourut", joilla palloa heitetään?
kyllä
Viestin lähetti smasa
Lisäksi pallo taitaa olla erittäin kova, vielä suomalaista pesäpalloakin kovempi?
sen verran kova, että kuolemantapauksia on tapahtunut, kun pallo on tullut päähän
Brunberg
11.04.2005, 17:10
Jos oikein olen ymmärtänyt niin sitä palloa voi verrata lähinnä golfpalloon, että aika kova on. Saattaa kirpasta!
Viestin lähetti Brunberg
Jos oikein olen ymmärtänyt niin sitä palloa voi verrata lähinnä golfpalloon, että aika kova on. Saattaa kirpasta!
http://www.fla-gaming.com/tools.htm
Tämän mukaan kovempikin. Sivustolta löytyy myös kuvia mailasta ja varusteista. Ei muuten ole mikään halpa laji.
Viestin lähetti Sistis
http://www.fla-gaming.com/tools.htm
Tämän mukaan kovempikin. Sivustolta löytyy myös kuvia mailasta ja varusteista. Ei muuten ole mikään halpa laji.
Ei ole halpaa ei jos pallokin maksaa yli 150 dollaria! Ja pallon vauhti voi ylittää jopa 180 mailia tunnissa? Herran pieksut, sehän on melkein kolmeasataa!!!
Viestin lähetti HABS #11
Onkohan oikea kirjoitusasu laccrosse? Joskus telkkarista tuli pätkä tästä haavipallosta. Ilmeisesti Kanadassa pelataan. Näytti mielenkiintoiselta peliltä. Pelaajilla oli jenkkifutis suojat(?) päällä ja noin metrin mittainen maila jonka päässä pieni haavi. Palaajat syöttivät palloa toisilleen haaveilla ja tekivät "ilmaveivejä" salibandyn tyyliin. Lisäksi Taklauksia näytti tulevan enemmän kuin jääkiekossa. kenelläkään enempää tietoa tästä lajista?
Peli on todella kanadan kansallispeli, niin sairaalta kuin kuulostaakin. Pohjois-Amerikassa erittäin suosittua käsittääskeni ainakin yliopisto tasolla.
Suomessa ja ruotsissa on mielestäni yhteinen liiga tälle pelille, joka ei ole oikein vielä ainakaan pohjolaan rantautunut.
Viestin lähetti Sistis
Nykyaikainen 5-ottelu on myös meikäläisen mielestä sangen kummallinen laji.
Yhdyn lajin ihmettelijöiden (ja ihailijoiden) kerhoon, on se sen verran nykyaikainen laji. Harvoin on niinkin moderneja lajeja saatu yhdistettyä... Miekkailu, ratsastus, uinti ja maastojuoksu ovat ihan uusintauutta. No olihan mukana vielä (ilma)pistooliammunta. Lajin uraauurtavaa moderniutta ja sen rohkeasti esiintuomia uusia tuulahduksia korostaa myös historia.
Herra paroni Pieree dö Kupärtään lobbasi keksimänsä lajin mukaan olympialaisiin ja osallistumisoikeus oli alussa vain upseereilla. Naiset pääsivät kisaamaan lajissa olympiatasolla vuonna 2000, vaikka oikea päätös olisi ollut poistaa miestenkin kisa olympialaisten lajivalikoimasta. Pistelaskujärjestelmä on mielenkiintoinen ja hauskana yksityiskohtana esteratsastuksessa hevoset arvotaan.
Kamppailulajien joukosta löytyy paljon omituisia virityksiä. Öljypainia ja puukepeillä tökkimistä sun muuta himmeätä. Erikoismaininnan ansaitsee sumopaini, joka on omituinen yhdistelmä jotain kamppailulajin kaltaista ja shintolaisuuteen? liittyviä rituaaleja. Vaikea ymmärtää lajin suosiota ja sitä, että lajissa on ammattilaisia ja ammattilaisturnauksia.
Viestin lähetti smasa
Ei ole halpaa ei jos pallokin maksaa yli 150 dollaria!
Muistelen että tuollaisen pallon teko kestää yli vuoden (!!!) ja valmiin pallon käyttöikä on alle tunti...
Urheilua tai ei, muistan nähneeni kolmiulotteisen shakkipelin. Kolme lautaa päällekäin ja joitakin nappuloita sai siirtää laudalta toiselle. Olikohan niin että kuningas oli vain keskimmäisellä laudalla, en muista.
Korfball on yksi todella outo laji. Ikäänkuin koripalloa futiksen kaltaisella pallolla. Pallon kanssa ei saa liikkua, joukkueessa oli kai kolme tai neljä pelaajaa kentällä ja joukkueet ovat sekajoukkueet. Kori muistaakseni oli oikea kori, siis sellainen rottingista tehty ja korissa ei ole takana levyä lainkaan. Ja heittää sai vain silloin jos puolustaja ei ollut edessä blokkaamassa. Sitten jos puolustaja oli myöhässä, sait heittää. Jotakin tuollaista... Täällä (http://www.students-union.nottingham.ac.uk/~korf/gal/direct_pics/harley/7.jpg) on ainakin yksi kuva lajista.
Tuo jääkiekkokaukalossa pelattava jenkkifutis on Arena Football ja laji on varsin suosittu ja kovatasoinen. Todella maalirikas peli ja mielenkiintoinen. Kavereita kun saa ajaa laitaan jääkiekon tavoin...
Viestin lähetti Rocco
Korfball on yksi todella outo laji. Ikäänkuin koripalloa futiksen kaltaisella pallolla.
Jos kuvassa ei olisi näkynyt tuota koria, olisin luullut kuvan esittävän käsipalloa.
Sähly tai siis Suomessahan tunnetaan myös nimellä innebandy on ulkomaalaisten mielestä kanssa varmaankin erittäin kummallinen laji.
Viestin lähetti Rocco
Urheilua tai ei, muistan nähneeni kolmiulotteisen shakkipelin.
Ettei peräti olisi kuule suomalaista, tarkemmin jyväskyläläistä tuotantoa? Firma nimeltänsä PrimeChess (tai TriChess, en voi muistaa) toteutti aikoinaan kolmen pelaajan shakin, ja sen pääkehittäjällä oli ainakin kolmiulotteisen shakkipelin teoriapuoli melko pitkälle mietittynä.
Viestin lähetti Andrej
Ettei peräti olisi kuule suomalaista, tarkemmin jyväskyläläistä tuotantoa? Firma nimeltänsä PrimeChess (tai TriChess, en voi muistaa) toteutti aikoinaan kolmen pelaajan shakin, ja sen pääkehittäjällä oli ainakin kolmiulotteisen shakkipelin teoriapuoli melko pitkälle mietittynä.
Onko tuo kolmen pelaajan tsakki todellakin suomalainen? Prahan vanhassa kaupungissa möivät ainakin sellaisia ihan käsityönä (kuulemma) tehtynä parissakin paikassa.
finnjewel
11.04.2005, 18:37
Kyllähän nuo uudet talvilajit kumparelasku ja lumikourukin kilpaurheilulajeina aika outoja ovat eikä vähiten siksi että arvosteluperusteet ovat maallikolle aivan hepreaa. Harrastusmuotoina kumpikin varmasti mukavia, mutta miksi ihmeessä niissä pitää keinotekoisesti kilpailla?
Viestin lähetti Sistis
Onko tuo kolmen pelaajan tsakki todellakin suomalainen? Prahan vanhassa kaupungissa möivät ainakin sellaisia ihan käsityönä (kuulemma) tehtynä parissakin paikassa.
Enpäs nyt mene ihan sukuelimiäni pantiksi laittamaan, mutta kyllä siitä 1990-luvun loppupuolella tuolla Mattilanniemessä melko lailla kohistiin. Linkkiä perään:
http://www.cs.jyu.fi/~jorma/3ch/tripohja.htm
Lainauksia tuolta:
"Eräs hyvä vertaus onkin ajatella tavallista shakkia eurooppalaisena jääkiekkona ja kolmishakkia kanadalaisena jääkiekkona pienempine kaukaloineen ja runsaampine kontakteineen." <- Tällä sitten saatiin koko Jatkoajan enforcerosasto innostumaan?
"Jyväskylän Teknologiakeskuksen tuella on yliopistossa kehittelyn alla tietokoneohjelma, joka kattaa kaikki tavallisen shakin loogiset jatkumot eri ulottuvuuksissa, esimerkiksi 128 nappulalla ja neljällä uudella upseerilla pelattavan version sekä kolmi- ja neliulotteiset pelit." <- Jaa miten niin on poijjilla kovat suunnitelmat?
En tiedä mikä on kyseisen projektin tilanne tällä hetkellä, nuo nettisivut jotka aihetta käsittelevät näyttäisivät olevan aika vanhoja. Ettei olisi jo jätetty odottelemaan aikaa parempaa?
Paitselo
11.04.2005, 18:56
Pelaajilla samantapaiset suojukset kuin amerikkalaisessa jalkapallossa.
Pelikenttänä toimii velodromin kaltainen kallistettu rata. Pelaajat liikkuvat rullaluistimilla ja ottavat vauhtia beesaamalla huimaa vauhtia kiitävän moottoripyörän perässä. Joukkueet saavat vuorotellen hyökkäys- ja puolustusvuoron.
Pelipallona toimii teräskuula, joka ammutaan paineilmalla kiertämään radan reunaa. Joukkueessa on sitten sieppari ja perusideana on se, että sieppari nappaa räpyläänsä sen teräskuulan kun se kohdalle tulee ja sitten muu joukkue yrittää suojella sieppariaan kun hän kuljettaa sitä kuulaa kohti maalialuetta. Maali on sellainen koripallon taustalevyä muistuttava viritys jossa on reikä keskellä (ja tämä levy reikineen sijaitsee kaltevan radan yläosassa, jonne on aika vaikea rullaluistimilla pyrkiä ilman kunnon vauhtia) - siihen reikään se kuula pitäisi saada iskettyä. Puolustusvuorossa oleva joukkue tekee tietenkin kaikkensa häiritäkseen tuota maalintekoa ja kuulan kuljettamista.
Estää ja taklata saa melko suruttomasti - parasta jälkeä syntyy jos onnistuu taklaamaan sen prätkäkuskin pyörineen kumoon.
Asiaa.
Ei heikkoluisille.
Viestin lähetti finnjewel
Kyllähän nuo uudet talvilajit kumparelasku
Kumparelaskua on vaikea enää kyllä kutsua uudeksi, kun on varmaan ainakin 20 vuotta siitä, kun Martti Kellokumpu menestyi ja otti lajissa mitalin.
Viestin lähetti Andrej
esimerkiksi 128 nappulalla ja neljällä uudella upseerilla pelattavan version sekä kolmi- ja neliulotteiset pelit." <- Jaa miten niin on poijjilla kovat suunnitelmat?
Neliulotteinen? Miten helvetissä peliin otetaan aika mukaan? Ma ei tajua.
Vai onko kyseessä jo joku totaalisen hämärä kompleksi-avaruus?
Viestin lähetti Sistis
Neliulotteinen? Miten helvetissä peliin otetaan aika mukaan? Ma ei tajua.
Vai onko kyseessä jo joku totaalisen hämärä kompleksi-avaruus?
Jälkimmäinen. Neljäs ulottuvuus ei siis tässä ole aika, vaan juurikin jonkinlainen imaginäärinen ulottuvuus. Tai miksi ne fyysikot sitä nyt ikinä saattavat kutsuakaan. Tätäkin asiaa on minulle joskus selitetty, mutta en nyt jostain kumman syystä osaa ihan tyhjentävästi periaatetta kertoa.
Koirapoika
11.04.2005, 19:47
Joku Italiassa pelattava hämmästyttävä laji mistä joskus muinoin näin telsusta pätkän. Peliä pelattiin kaukalon näköisessä suorakulmaisessa laarissa, pienempi kuin jääkiekkokaukalo, olisiko ollut puolet. Alusta oli pehmeää hiekkaa. Kaukalon molemmat päädyt oli ilmeisesti maalit. Pelissä ei näyttänyt olevan minkään sortin sääntöjä, ukkoja (jotka näytti olevan isoja) sai nähtävästi taklailla ja lyödä ihan surutta. Pelikentän materiaali oli hiekka ilmeisesti veren takia, ja sitä piisasi. Mukana oli myös pallo minkä siirtelyssä oli kanssa aika vapaat säännöt. Saamari kun muistaisi yhtään pelin nimeä, oli se niin hurjan näköstä touhua.
En ole varma onkon tämä hämmästyttävä urheilulaji vaiko sittenkin vain petangia... Näin tuossa kuukauden päivät sitten eurosportilta jonkin sortin petanki-kisan. Oudoksi kyseisen tapahtuman teki se että pallo lähetettiin liikkeellä helvatan pitkän "kourun" päästä. Palloa vieritettiin eteenpäin eikä suinkaan vain heitetty kaukana siintävää pallorykelmää kohti. Karkelot käytiin ilmeisesti Englannissa ja yleisöä paikalla aivan h-vetin paljon!
pernaveikko
11.04.2005, 21:49
Viestin lähetti uljas
En ole varma onkon tämä hämmästyttävä urheilulaji vaiko sittenkin vain petangia...
Kyseessä oli bowls.
Viestin lähetti faaip de oiad
Joku Italiassa pelattava hämmästyttävä laji mistä joskus muinoin näin telsusta pätkän.Itsekin muistan tuollaista lajia nähneeni. Löytyy joltakin urheilu(kömmähdys ym.)videonauhalta. Lajissa tosiaan oli todella rajut otteet, jopa niin rajut, että saattoi olla hengenlähtö lähellä. Voittajat sitten juhlivat kuin olisivat sodan voittaneet (varsinaista sotaa se onkin).
Entäs nämä hightech:in mallimaa Suomen lajit, kuten eukonkanto, Heinolan löylynlyömien MM-kisat ja suopotkupallo?
Siinäpä degeneroituneelle eurooppalaiselle ihmettä kerrakseen!
HABS #11
11.04.2005, 22:59
Viestin lähetti Lawless
Itsekin muistan tuollaista lajia nähneeni. Löytyy joltakin urheilu(kömmähdys ym.)videonauhalta. Lajissa tosiaan oli todella rajut otteet, jopa niin rajut, että saattoi olla hengenlähtö lähellä. Voittajat sitten juhlivat kuin olisivat sodan voittaneet (varsinaista sotaa se onkin).
Ettei vaan ole menneet videonauhat sekaisin ja olet katsonut TPS-IFK finaalisarjaa nauhalta?
Viestin lähetti lihaani
Heinolan löylynlyömien MM-kisat
Saunomista harrastetaan Ruotsissakin. Paikallisessa mestaruuskisassa (SM i bastubad) muistaakseni joku suomalaisen nimen omaava äijä istui 110-118C:ssä yli 20 minsaa.
Pitäähän tässä Rollingbandyn Suomen Mestarina(ei hallitsevana sellaisena) ilmoittaa lajin olemassaolosta. Eli squashkentällä pelataan sählypallolla ja mailoilla pieniin maaleihin. Kentällä samanaikaisesti 2 vastaan 2, mutta joukkueessa saa olla 4 pelaajaa yhteensä, eli pari vaihtomiestä.
http://www.saunalahti.fi/liisampo/rolling.htm
OikeaPakki
12.04.2005, 08:12
Hauskoja lajeja löytyy Espanjastakin.
Se missä ihmislauma juoksee Härkien seassa kapeilla kaduilla jonkun tietyn matkan. Härkiä kiihotetaan kovaan raviin ja aina joku kaksjalkanen survoutuu sekaan. Turistit tulee pitkienkin matkojen päästä osallistuakseen tähän käsittääkseni vuosittaiseen tapahtumaan. Joskus aina näytettiin urkkaruudun loppukevennyksenä. Aika rajun näköstä meininkiä.
Toinen päätähuimaava laji, johon mieluusti haluisin osallistua, on tämä tomaattisota. Kaksi joukkuetta , missä satoja pelaajia/puoli alkaa mättää kypsiä tomaatteja toistensa päälle surutta. Ainaskin telkusta on näyttänyt todella ratkiriemukkaalta tapahtumalta.
Maple Leaf
12.04.2005, 09:24
Viestin lähetti HABS #11
Onkohan oikea kirjoitusasu laccrosse? Joskus telkkarista tuli pätkä tästä haavipallosta. Ilmeisesti Kanadassa pelataan. Näytti mielenkiintoiselta peliltä.
Lacrosse on hieno, fyysinen ja vauhdikas peli, jonka uskoisi puhuttelevan jääkiekon ystäviä. Lisää tietoa löytyy mm. täältä:
http://www.kin.ucalgary.ca/strc/lacrosse/index.html
Viestin lähetti OikeaPakki
Se missä ihmislauma juoksee Härkien seassa kapeilla kaduilla jonkun tietyn matkan.Eikös tässä lajissa ole melko usein sattunut kuolemantapauksiakin? Sinänsä en ihmettele, melkoista omalla hengellä leikkimistä tuollainen on.
Viestin lähetti OikeaPakki
Hauskoja lajeja löytyy Espanjastakin.
Se missä ihmislauma juoksee Härkien seassa kapeilla kaduilla jonkun tietyn matkan
Pamplonan härkäjuoksu on kaiketi virallinen nimike.
Löytyi tälle joku hyvä kotisivukin. (http://www.spanish-fiestas.com/spanish-festivals/pamplona-bull-running-san-fermin.htm)
Kirkwallin kylässä Skotlannissa pelataan vuosittain peliä, jossa pelikenttänä on koko kaupunki ja pelaajia on satoja ja maaleina kilometrien päässä olevat maamerkit.
Sääntöjä ei ole ja peli on paikoin varsin kovaa.
Toinen joukkue on kalastajat ja toinen maanviljelijät. Tavoitteena siis pallo vienti sinne toiselle maamerkille.
Näin tästä hiljattain pätkän "Kuningas jalkapallo"-tv-sarjassa, kun kelasin vanhoja VHS-nauhojani.
Kuvissa ihmisröykkiöt punnersivat rugbyn minkäliealoituskasan tyyliin boltsia hitaasti mutta varmasti eteenpäin.
Niin ja mikäli pallo joutui satama-altaaseen, oli luvassa hyvä kalavuosi ja maanviljelijöiden tehdessä maalin oli luvassa hyvä perunasato.
Urheilulaji kai tämäkin.
Koirapoika
12.04.2005, 17:41
En sano enkä väitä oliko tämä laji Japanissa suoritettava, mutta kuitenkin siellä itämailla pöljäiltävä puuha. Jyhkeän kokoisen kummun päältä pistetään ihan yhtä jyhkeä tukki pituus suunnassa liukumaan alas. Tukin päällä istuu lauma ukkoja ja yleisöä on rinne mustanaan. Sitä sitten tiedä onko hurjempia ne tukin päällä istuvat vaiko yleisö. Sitä en osaa sanoa onko puuhassa joku voittaja, kai se kuka pysyy hengissä. Urheiluksi tiedä tätä laskea, mutta onpahan melkoista puuhaa, milloinkahan täällä...
er_bai_wu
12.04.2005, 18:05
Viestin lähetti pata13
Skotlannissa
Onhan skoteilla joku kymmenottelunkin tapainen, jossa lajeina ovat mm. tukinheitto ja sellaisen jumalattoman moukarin heittäminen. Kovien jätkien laji. On kai jonkinlainen esikuva näille voimamieskisoille. Toinen hieno laji, jo täällä mainittu Hurling, on todellakin vauhdikas ja ennen kaikkea fyysinen laji. Irlannissa mestaruusskabat (olikohan syys-lokakuussa) ovat suurta kansanjuhlaa. Onhan irkuilla oma jalkapallokin.
Urheilua eli ei, niin Mahjong on yksi upeimmista peleistä, jolle menetin sieluni Kiinassa. Hieno peli, parempi kuin shakki, joskin ei mikään kovin eriskummallinen.
er_bai_wu
12.04.2005, 18:11
Viestin lähetti faaip de oiad
Japanissa
Japanissa on muitakin hienoja lajeja, kuten masokistiset itsensärääkkäämiskisat. Lajit eivät ole heikkohermoisille, sillä yhtenä lajina oli terävillä kivillä 'liukuminen' paljailla perskannikoilla, vetoapuna traktorintapainen. Huippulaji oli myös kusenpidätys, jossa ensin useamman litran juotuaan kilpailijat istuvat jääsankoon. Kylmässähän virtsarakko pienenee, joten kusihätä on hetkessä akuutti. Voittaja luonnollisesti se, joka kusee viimeisenä.
Edellisestä olen kehitellyt oman lajin, jossa pitää 12 tunnin sisällä juoda kori kaljaa siten, että ajan mennessä umpeen kustaan pulloon. Se joka kusee eniten, on voittaja. Laji on siksi hieno, että hommassa pitää osata taktikoida eli rytmittää kaljanjuonti. Ei kannata juoda heti kaikkea, ja on osattava laskea milloin juo viimeisen pullon. Vällillä saa myös kusta, mutta siinäkin voi liruttaa taktisesti vähän kerrallaan, että saa rakon mahdollisimman täyteen ratkaisuhetkillä. Kyllä olisi mainio TV-laji.
Viestin lähetti Lawless
Itsekin muistan tuollaista lajia nähneeni. Löytyy joltakin urheilu(kömmähdys ym.)videonauhalta. Lajissa tosiaan oli todella rajut otteet, jopa niin rajut, että saattoi olla hengenlähtö lähellä. Voittajat sitten juhlivat kuin olisivat sodan voittaneet (varsinaista sotaa se onkin). Jatketaan sen verran, että sattumalta tuli juuri huomattua netistä, että tämä firenzeläinen urheilulaji taidetaan tuntea nimellä Calcio Storico. Tässä (http://www.2camels.com/festival4.php3) vielä lisätietoa.
TV2 tällä hetkellä argentiinan kansallisurheilu Pato. Sitä pelataan ratsastaen hevosella heittäen palloa, jossa on kahvat. Sitä palloa pyritään heittämään toisilleen ja sitten jonkinlaisen renkaan läpi. Aiemmin sitä pelattiin pallon sijasta elävillä ankoilla kunnes ankkojen häviäminen aiheutti sen, että viranomaiset kielsivät ankoilla pelaamisen ja ankka jouduttiin korvaamaan pallolla.
EDIT: Kuten Iker kertoikin, alunperin teksti oli yhtä siansaksaa
TV2 tällä hetkellä argentiinan kansallisurheilu Pato. Sitä pelataan ratsastaen pallolla, jossa on kahvat. Sitä pyritään heittämään toisilleen ja sitten jonkinlaisen renkaan läpi. Aiemmin sitä pelattiin elävillä ankoilla kunnes ankkojen häviäminen aiheutti sen, että viranomaiset kielsivät ankoilla pelaamisen ja ankka jouduttiin korvaamaan pallolla.
Viimeiseen lauseeseen asti olin jo melkoisen hämmentynyt kyseisen lajin luonteesta. Ajattelin, että ovatko ne ennen jumalauta ankoilla ratsastaneet pelatessaan, kunnes ankan rooliksi varmistui lopputekstissä siis nimenomaan pelipallona oleminen.
Juuri kelailin wrc-ohjelmaa kohdilleen, ja näin vilaukselta sattumalta sen pato-pelipätkän. Kaikkia lajeja ihminenkin höyrypäissään keksii.
Suosikkilajini on kuitenkin edelleen vikellys, eli tanssiminen hevosen selän päällä. A) kuka on päättänyt siirtää tanssimisen lattialta käytännöllisesti hevosen selkään? B) Kukahan on suomentanut lajin nimeksi "vikellys"? Kuulostaa joltain vakavalta oireelta.
Lacrosse on hieno, fyysinen ja vauhdikas peli, jonka uskoisi puhuttelevan jääkiekon ystäviä. Lisää tietoa löytyy mm. täältä:
http://www.kin.ucalgary.ca/strc/lacrosse/index.html
Jos en nyt aivan täysin ole väärässä, niin muuan W. Gretzky pelaili ko peliä nuorena ja oli kait aikas hyväkin siinä.
Kun en keksinyt mihin ketjuun tämän päiväisestä urheilukokemuksesta kirjoittaisi, niin pistetään tänne. Toiset vaihtoehdot voisivat ainakin olla myös vitutus- ja onnellisuusketjut.
Tänään oli Dublinissa vuoden toinen International Rules ottelu Irlannin ja Australian välillä. Ensimmäinen oli viikko sitten Galwayssa. Katsojia Croke Parkissa paikalla vaatimattomat 81127.
Harvoin olen kokenut moista tunnelmaa tai ylipäätään suoranaista huutoa missään urheilutapahtumassa. Tämä siis ottelun alussa sillä oikeastaan toisesta neljänneksestä alkaen aussit eivät antaneet irkuille mitään mahdollisuuksia. Tuloksena olikin täydellinen tyrmäys. Ottelun lopussa ei katsomossakaan jaksettu enää samanlaista huutoa pitää yllä.
Vitutusketjuun olisi voinut pistää juttua aussien sikailusta, joka oli puheenaiheena jo viime vuonna ja silti edelleen samanlaisia vastustajien poistoja nähtiin nytkin. Jälleen oli kommentteja siitä, onko näitä pelejä syytä jatkaa samalla käytännöllä. Joku voisi väittää, että häviäjät valittavat mutta koska pelejä pelataan niin harvoin, ei sääntöjäkään päästä niin usein testaamaan. Tämän vuoden sääntöihin oli lisätty rugbystä tuttu sin-pin mutta eipä tuokaan käytäntö kovin onnistuneelta vaikuttanut.
Kyseessä on siis Irlannin kansallispelin Gaelic footballin ja Australian rulesin sekoitus, vähän sääntöjä kummastakin. Pelejä pelataan vuosittan kaksi, vuorovuosina vieraissa. Kahden ottelun yhteistulos ratkaisee sarjan voittajan.
Molempien maiden pelaajille nämä ovat käytännössä ainoat maaottelut joita he pääsevät pelaamaan, sillä lajeja ei juuri muualla harrasteta. Tällä hetkellä näyttäisi siis siltä, että aussit ovat niskanpäällä ja he ovat saaneetkin voitot viidestä edellisestä kohtaamisesta.
Tilastonikkareille vielä tämän päiväinen lopputulos: Australia 3-15-6 ja Irlanti 0-7-10. Kahden ottelun yhteistulos ausseille 109-79.
Telkussa näytettiin joskus aika omituisen näköistä, olisikohan ollut Irlannista lähtöisin olevaa peliä. Peli muistutti hieman pesäpalloa, joukkueita oli 2 ja tarkoituksena oli lyödä jonkinnäköistä kalikkaa mahdollisimman pitkälle. Mailana toimi paksun mutta taipuisan teräsvaijerin päässä oleva murikka. Lyötävä kohde taas istui jonkinlaisen telineen päällä josta se sitten lähti lentoon. Erikoista touhussa oli se että toinen joukkueista oli ns. ulkokentällä kovasti mielenosoituskylttejä muistuttavien plakaattien kanssa. Näillä kylteillä he yrittivät sitten estää lentävää pelivälinettä lentämästä pidemmälle. Ja tottakai lento yritettiin katkaista jo ilmassa, eli vastustajajoukkue yleensä heitti ne mahdollisimman epäaerodynaamiset kylttinsä ilmaan ja yrittivät osua siihen lentävään kalikkaan. Ilmeisesti voittajajoukkue oli sitten se joka sai loppujenlopuksi enemmän metrejä tililleen. En nyt valitettavasti muista kuollaksenikaan mikä tämän ihmetyksen nimi oli.
En nyt valitettavasti muista kuollaksenikaan mikä tämän ihmetyksen nimi oli.
Olisiko ollut Hurling?
En nyt valitettavasti muista kuollaksenikaan mikä tämän ihmetyksen nimi oli.
Samaa olen joskus itsekin nähnyt mutta en nyt tietenkään muista nimeä. Täytyy yritää jostain löytää nimi tai kysellä viisaammilta.
Hurling se ei kuitenkaan ole.
HABS #11
06.11.2006, 15:03
Tästä lacrossesta oli juttua jokin aika sitten telkkarissa ja nopealla surffailulla löytyi liiton sivut
http://www.lacrosse.fi/
EM-kisat lahdessa 2008. Laji vaikuttaa mielenkiintoiselta ja täytyy jossainvaiheessa yrittää päästä seuraamaan peliä livenä.
Museoesine
06.11.2006, 20:41
En nyt valitettavasti muista kuollaksenikaan mikä tämän ihmetyksen nimi oli.Voisikohan kyseessä olla Sveitsistä lähtöisin oleva hornussen? (http://en.wikipedia.org/wiki/Hornussen) Kuvailusi perusteella olen nähnyt saman ohjelman ja muistaakseni laji Sveitsin suunnalta.
Voisikohan kyseessä olla Sveitsistä lähtöisin oleva hornussen? (http://en.wikipedia.org/wiki/Hornussen) Kuvailusi perusteella olen nähnyt saman ohjelman ja muistaakseni laji Sveitsin suunnalta.
Sveitsistä on kotoisin myös jonkunlainen versio painista, jossa sikäläiset juntit vääntävät keskenään sahanpurulla ja kynnelle kykenemättömät juntit hurraavat katsomossa. Mistä muuten juontaa suomalaisten käsitys omasta juntteudesta, kun junttien määrä on vakio maasta riippumatta.
http://www.ny-wrestling.com/
Noniin. Nyt löyty lajin nimikin: schwingen
http://en.wikipedia.org/wiki/Schwingen
Jos en nyt aivan täysin ole väärässä, niin muuan W. Gretzky pelaili ko peliä nuorena ja oli kait aikas hyväkin siinä.
"Tunnetuimpia lacrossen pelaajia suomalaisille ovat varmasti jääkiekkoilijat Wayne Gretzky, Adam Oates ja Joe Sakic. Gretzky on tällä hetkellä myös Arizona Sting -nimisen ammattilaisjoukkueen taustajoukoissa. Muita kuuluisia lacrossen pelaajia ovat mm. jääkiekkoilijat Gary Roberts ja Brendan Shanahan, jotka pelasivat lacrossea ammattilaissarjassa talvella 2004-2005, koska NHL-liiga oli lakossa."- www.lacrosse.fi
Nyt alkoi itseäkin kiinnostamaan kun youtubesta katselin muutaman pätkän. Ja on muuten noiden muutaman pätkän perusteella astetta äijempi laji kuin lätkä, varsinkin tappelut ovat aika hurjan näköisiä. Harmi että seuraa ei kotikaupungista löydy, olisin voinut vaikka mennä kokeilemaan.
Boogeyman
06.11.2006, 23:39
Pitäähän tässä Rollingbandyn Suomen Mestarina(ei hallitsevana sellaisena) ilmoittaa lajin olemassaolosta. Eli squashkentällä pelataan sählypallolla ja mailoilla pieniin maaleihin. Kentällä samanaikaisesti 2 vastaan 2, mutta joukkueessa saa olla 4 pelaajaa yhteensä, eli pari vaihtomiestä.
http://www.saunalahti.fi/liisampo/rolling.htm
Tämän lukiessani muistankin nähneeni Forssan kössihallilla kerran jotain kloppeja sählykamoilla akvaariossa. Ne siis ehkä ovatkin olleet siellä jotain ihka oikeaa lajia harjoittamassa.
Mutta se quottauksista, koitetaan tuoda omaakin panosta ketjuun.
90-luvulta jäi mieleeni pätkä jostain Gillette World Sport -ohjelmasta tai vastaavasta, jossa näytettiin paloja lajista nimeltä mutasnorklaus. Pari vuotta sitten oli urheilulehdessa koko aukeaman kuva samasta lystistä ja silloin suomennos oli ojasnorklaus. Kuuklasin vielä äsken tämän ja löysin seuraavan artikkelin: http://www.ovimagazine.com/metart/697?PHPSESSID=fb29b2e0917e330b1226b37cdeb2beb9
1997 vuodelta muistan hyvin Lahden World Gamesit, joissa kisailtiin ei-olympialajeissa, joista muutama oli tosi outoja. Kuuklatessa löysin äkkiseltään maailmankisojen viralliset sivut, josta pukkasi lajilistaa: http://www.worldgames-iwga.org/vsite/vcontent/page/custom/0,8510,1044-127095-128402-18026-62241-custom-item,00.html
Sitten vielä sellainen outo F1-powerboatin kaukainen sukulaislaji jostain Uudesta-Seelannista muistuu mieleen, kun todella kapeilla ja mutkaisilla vesiväylillä painettiin semmoisilla pienillä veneillä tuhatta ja sataa.
Nyt alkoi itseäkin kiinnostamaan kun youtubesta katselin muutaman pätkän. Ja on muuten noiden muutaman pätkän perusteella astetta äijempi laji kuin lätkä, varsinkin tappelut ovat aika hurjan näköisiä. Harmi että seuraa ei kotikaupungista löydy, olisin voinut vaikka mennä kokeilemaan.
60minutes ohjelmassa oli joku aika sitten juttu siitä, että Duken lacrossejengin tyyppejä syytetään stripparin raiskauksesta. Syyttäjä oman vaalimenestyksensä toivossa syyttää pelaajia, jotka eivät liene tehneet mitään, mutta sinänsä osa niistä on niin teennäisiä perttejä, että koko laji kuvottaa.
Tässä ketjussa oli aiemmin puhetta vanhasta fiorentinalaisesta Calcio Storico -pelistä, ja tässä pari videolinkkiä. Peli näyttää kyllä erittäin kummalliselta, ja usein näyttää käyvän niin, että joku pääsee vapaasti tekemään maalin muiden keskittyessä nujakointiin.
http://www.youtube.com/watch?v=WsRqSNSjy3E
http://www.youtube.com/watch?v=10OeiZDbH-0
Hurlingista kun oli aikaisemmin puhe, niin tuossa jonkinsortin pätkää tämän vuoden finaalista jossa Henry Shefflin & co lopettivat Corkin unelmat hattutempusta.
Kilkenny vs. Cork (http://www.youtube.com/watch?v=kJFpW5hxHD0)
Ottelu päättyi Catseille 1-16 - 1-13.
HABS #11
07.11.2006, 11:31
Youtubesta tuli katseltua lacrosse pätkiä. Toivottavasti laji leviää pikkuhiljaa suomeen niin urheilufaneille riittää kesälläkin nähtävää. Onhan tämä ihan toista kuin kotoinen potkis!
http://www.youtube.com/watch?v=n_Qov2ticxc
Youtubesta tuli katseltua lacrosse pätkiä. Toivottavasti laji leviää pikkuhiljaa suomeen niin urheilufaneille riittää kesälläkin nähtävää. Onhan tämä ihan toista kuin kotoinen potkis!
http://www.youtube.com/watch?v=n_Qov2ticxc
Eiks LaCrosse ole virallisesti Kanadan kansallisurheilulaji? Vaikka jääkiekkoa moni siksi luulisikin.
Charlie Horse
07.11.2006, 13:24
Mikäs ihmeen laji se on nimeltään, jota on viime aikoina näytetty eurosportilla? Sitä pelataan sisällä sellaisella tasaisella vihreällä alustalla ja pyöritellään painotettuja palloja kohti pientä kohdepalloa (jack). Kun heittopallon vauhti hidastuu, niin se alkaa painotuksen takia kaartamaan ja kellahtaa lopuksi kyljelleen. Niin ja siellä pelialueen päässä on ditch, jonne ei sitten mielellään saa palloa paukuttaa... Pisteitä saa lähinnä jackiä olevista omista palloista, jotka ovat lähempänä kuin vastustajan paras pallo. Vähän siis petankki-tyyliin. Jotain brittien tai irkkujen mysteerejä tämä oli. Nimenkin olen vissiin kuullut joskus, mutta ei muista... :( Niin juu... Tuomari siinä välillä merkkaa jollain ihme värisuihkeella(?) palloja. En tiedä onko sillä joku muu funktio, kuin että merkattu on sillä hetkellä lähin pallo...?
Museoesine
07.11.2006, 19:27
Mikäs ihmeen laji se on nimeltään, jota on viime aikoina näytetty eurosportilla?Lajin nimi on bowls. Lajilla on Suomessakin oma seuransa: http://www.bowls.fi/pages/etusivu.php
Voisikohan kyseessä olla Sveitsistä lähtöisin oleva hornussen? (http://en.wikipedia.org/wiki/Hornussen) Kuvailusi perusteella olen nähnyt saman ohjelman ja muistaakseni laji Sveitsin suunnalta.
Jep, näyttäisi juurikin tuolta. Alkuperämaa oli näköjään hakusessa.
Eiks LaCrosse ole virallisesti Kanadan kansallisurheilulaji? Vaikka jääkiekkoa moni siksi luulisikin.
Ainakin kesälajina on kansallislaji. Ilmeisesti jääkiekko on jossakin vaiheessa ympätty viralliseksi kansallistalvilajiksi.
Mutta kyllä, lacrosse on Kanadan kansallisurheilu.
Hockey patines on kyllä erikoinen urheilulaji kanssa. Jotenkin kuulostaa tyhmältä mennä sellaiset vanhanaikaiset rullaluistimet jalassa ja pelata palloa maahockeymailalla. Miksei perinteinen maahockey riittäisi. En tiedä onko Suomessa ko. lajia ollenkaan.
Lajin nimi on bowls. Lajilla on Suomessakin oma seuransa: http://www.bowls.fi/pages/etusivu.php
loistava sitaatti tuolta sivuilta:
"Englannin kuningas Henry VIII oli myös lajin harrastaja. Hän kuitenkin asetti pelille korkeat maksut, sekä kielsi lajin harjoittamisen köyhemmiltä kansalaisilta(an), toivoen heidän viettävän vähemmän aikaa pelaten ja keskittyvän ammattiensa harjoittamiseen"
Txjokeri
17.07.2008, 22:52
Tässä on aika erikoinen laji - mutta jotain tuttua siinä kuitenkin on:
Oina (http://www.youtube.com/watch?v=ZKTgScqdcU4)
Mielenkiintoinen jalkapalloa muistuttava peli näyttäisi olevan www.norsupallo.com sivujen perusteella.
MM-kisatkin näyttäisi olevan elokuussa Savonlinnassa. Pitää varmaan kokeilla, jos vaikka MM-kisoihin joukkueen kokoaisi.
Hieno kilpailu on eittämättä myös Cooper's Hill Cheese-Rolling and Wake (http://en.wikipedia.org/wiki/Cheese_rolling) josta löytyy myös videokuvaa (http://www.youtube.com/watch?v=ZC5ykhXDDbo).
Eli Cooper's Hillin päältä laitetaan iso juusto kierimään alas ja kilpailijoiden tehtävänä on pyrkiä nappaamaan juusto kiinni. Tämä tosin on mahdotonta, joten voittaja on se, kuka on ensimmäisenä alhaalla. Palkintona on tämä kyseinen juusto.
scholl onkin maininnut jo Paton. Afganistanissa pelin nimi on Buzkashi ja pelivälineenä toimii vuohi. Muuten idea suurinpiirtein sama.
Mielestäni kuitenkin mahtavin laji on Eton Wall Game (http://www.youtube.com/watch?v=yr-K7bbz82Q), jota on pelattu Englannissa Eton Collegessa jo yli 300 vuoden ajan.
Pelin yksinkertainen tarkoitus on saada pallo maalintekoalueelle ja tehdä maali (toisella joukkueella se on puutarhan ovi ja toisella puu). Palloa liikutetaan kasautumalla yhdeksi ryppääksi seinää vasten ja sentti kerrallaan palloa hinkataan kohti maalintekoaluetta. Jos pallo lipsahtaa ihmiskasan ulkopuolelle, potkaistaan se huitsin nevadaan josta joukkueet sitten hakevat sen ja sama hinkkaus seinällä alkaa. Viimeisin maali on tiettävästi tehty vuonna 1909. Hieno peli.
Loppuun vielä katsaus Kabbadin (http://www.youtube.com/watch?v=NnyUWUrcWzw) ihmeelliseen maailmaan. Eräänlainen outo sekoitus hippaa ja painia. Joukkueissa on 12 pelaajaa, 7kentällä ja 5 vaihdossa. Joukkue lähettää yhden ukon hipaksi vastustajan alueelle. Hänen tarkoituksenaan on henkeään pidättäen saada mahdollisimman monta vihulaista kiinni. Huijausyritysten välttämiseksi hipan on hoettava kokoajan "Kabbadia". Jos jäät kiinni, olet ulkona. Kun hippa vetää henkeä, vastustaja yrittää painia hipan mattoon ja hippa tietysti pyrkii takaisin omalle alueelleen turvaan. Hienoa, eikö?
Tosin täysin selvillä en ole Kabbadin kaikista säännöistä ja haluaisinkin hieman asiantuntijoilta lisäselvitystä asiaan.
Koirapoika
18.07.2008, 14:11
Yksi video tästä "kiehtovasta" calcio storico pelistä. Voi heti kättelyssä sanoa ettei tässä tapahdu oikeastaan mitään, uhoamista, pullistelua ja yksi jannu pitää palloa selän takana. Voisi olla jalkapallohuligaaneille ihan omiaan tämä laji, oikein luvan kanssa saa rähistä eikä pallosta tarvitse paljon välittää.
http://www.youtube.com/watch?v=TU4V4YQTOh8&feature=related
Laakamato
05.08.2008, 09:57
Tunteeko ketään lajin harrastajaa Salon seudulta?
Pitäisi löytää kuski ja pyörä yhteen tilaisuuteen. Laittakaa yv:tä niin saadaan homma etenemään!
Swamp Buggy Racing on melko erikoinen moottoriurheilulaji. Sitä harrastetaan ilmeisesti vain Naplesissä Floridassa. www.swampbuggy.com
Travel Channeliltä näin vähän sitä meininkiä. Nainen mestarina eli Amy Chesser.
Se on Jaakko Leetistä morjesta! (http://www.youtube.com/watch?v=o7d8WGe5jCE)
Me ollaan aivan liekeissä, ja me halutaan että tekin ootte liekeissä...
Linkkejä:
www.playleet.com (http://www.playleet.com/)
www.leetsuomi.com (http://www.leetsuomi.com/)
Erikoisintahan tässä lajissa on se että lieneeköhän yhtään ihmistä maailmassa joka on koskaan nähnyt tätä peliä ihan oikeasti pelattavan?
Jenkeillä on kyllä kaikenlaisia redneck-lajeja, mutta ehkä kaikista erikoisin lienee Figure 8 (http://www.youtube.com/watch?v=Z0TFvKolL64). Kyseessä siis autourheilulaji jossa ajetaan kahdeksikon muotoista rataa. Kyllä, keskellä on risteys, jossa sitten aina sattuu ja tapahtuu. (http://www.youtube.com/watch?v=e9v8bYXqlGI&feature=related)
Erikoisintahan tässä lajissa on se että lieneeköhän yhtään ihmistä maailmassa joka on koskaan nähnyt tätä peliä ihan oikeasti pelattavan?
Äläs nyt, löytyyhän YouTubesta jopa puolen minuutin Leet gameplay -pätkä (http://www.youtube.com/watch?v=d6B1_fy4eI8).
Äläs nyt, löytyyhän YouTubesta jopa puolen minuutin Leet gameplay -pätkä (http://www.youtube.com/watch?v=d6B1_fy4eI8).
Niin, noita promopätkiähän löytyy mutta onko joku nähnyt tuota pelattavan ihan oikeasti? Siis jotain ihan virallista Leet-ottelua?
vBulletin v3.8.6, Copyright ©2000-2013, Jelsoft Enterprises Ltd.