View Full Version : HPK - TPS pe 18.3.2005
Moderaattorit
17.03.2005, 11:17
Avataan keskustelu tästäkin ottelusta.
Maanantaina, 15. maaliskuuta Herran vuotta 2005 allekirjoittanut liittyi Samuel L. Jacksonin ja muutaman muun nimeltä mainitsemattoman henkilön melko rajoitettuun, etuoikeutettuun, joukkoon. Aamupäivällä, kesken tärkeähkön bisnes-puhelun soi ovikello. Jumalallinen väliintulo. Moni asia sai uuden, syvemmän merkityksen ja lähes yhtä usea maallinen humpuukijuttu katosi mieleni mappi ö:hön adessiivin, ablatiivin, saksan datiivin ja joulukuisen ring-a-ling pähkinän ratkaisun joukkoon tummaan.
Siinä ovellani, hämeenlinnalaisen, melko huonomaineisen lähiön kerrostumatalon rappukäytävässä seistä jökötti Herran sanansaattaja. Lempeä, armahtava hymynkare kasvoillaan tämä enkeli taivaan lausui näin:”Herra on tuleva, ja kun Hän tulee, tulee sellaisella voimalla, että suurin ja mahtavinkaan kuolevainen on sitä kykenemätön ymmärtämään”. Kuin todisteeksi tulevasta huomasin kykeneväni enää vain nyökkäilemään ja ihastelemaan tätä julkilausumaa. Samalla käteni otti vastaan tämän nykyajan papyruskääröön präntätyn evankeliumin, joka Vartiotorniksi oli otsikoitu.
Suljin oven ja palasin sohvalleni. Mielessäni alkoi velloa mitä ihmeellisimpiä asioita ja mielleyhtymiä. ”Herra on tuleva, ja kun Hän tulee, tulee sellaisella voimalla…” Onko Herra Mustanaamio? Yritin saada jotenkin juonenpäästä kiinni tutkimalla tuota 2000-luvun evankeliumia. Siinä oli siteerattu itse isoa Jiitä seuraavasti: ”Minun valtakuntani ei ole osa tästä maailmasta. Jos minun valtakuntani olisi osa tästä maailmasta, niin minun palvelijani olisivat taistelleet. Mutta näin ollen minun valtakuntani ei ole täältä”. Mikä ei ole täältä, mikä on niin erillään koko vallitsevasta maailmasta, että se täytyy erikseen mainita? Viimeinen kohta, jonka minä, kuolevainen, olin siinä mielentilassa kykenevä lukemaan, oli em. ison Jiin lausahdus: ”Jos joku tahtoo tulla minun perässäni, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon kidutuspaalunsa ja seuratkoon minua jatkuvasti”.
Tämän luettuani olin henkisesti niin turta, että luovutin. En pystynyt jäsentämään mielessäni kuulemaani ja lukemaani mitenkään tähän maailmaan ja nykyhetkeen. Totesin itsekseni ”ei jumala auta” ja siirryin koneen ääreen. Avasin Jatkoaika.com –sivuston ja lievitin pahaa oloani soittamalla winampilla Bad Religionin American Jesusta. Edelleen mielessäni kuohui. Oliko minulla jotain pelättävää? Olinko syntinen? Molempia ajatuksia puolsivat viime aikojen tapahtumat, olinhan saanut em. sivuston Jumalilta viikon pelikiellon provosoidessani turkulaista. Olin myös toivonut mielessäni jokin aika sitten jääkiekon suurimman epäjumalan joukkueen voittoa, ja se oli tapahtunut.
”One nation, under God… taptaptap…” Hetken aikaa hiljaista. Biisi vaihtuu, mukavien punk-rallien perään on kiilautunut Ensiferumin mättöversio Matin ja Tepon ikivihreästä Mä näitä polkuja tallaan –biisistä. Halleluja! Jumalallinen väliintulo part 2.
Palaset loksahtivat vihdoin paikoilleen. Miten kaikki edellä kuvattu liittyi tähän päivään? Vastaus oli tietenkin Turku, Matin ja Tepon Turku, Suomen Turku.
Mustanaamio, men in black from Ruissalo, niinpä tietysti. Mikä ei oikeastaan kuulu tähän maailmaan, jossa allekirjoittanutkin maanpäällistä vaellustaan toteuttaa? No Turkuhan se. Kenen palvelijat eivät taistele? No samaisen kaupungin ns. urheilujoukkueen fanit. Ketkä ovat ottaneet kidutuspaalunsa völjyyn ja seuranneet johtajaansa kieltäen itsensä? Noniin. Toisen posken kääntäminen ja rampojen fiksaaminen sormia napsauttamalla kuntoon… tässä vaiheessa allekirjoittanutta alkoi todenteolla nolottaa. Miksi olin tuskaillut näinkin päivänselvän asian kanssa?
Koko ”Herra” –kuviokin selvisi samalla istumalla. Edellisessä elämässään Jeesuksen nimellä tunnetuksi tullut iso J on ottanut jälleen paikkansa meidän keskuudestamme salanimellä Jouko Narvanmaa. Yhden vakiotemppunsahan iso J on encorensa aikana tehnyt jo ennen kuin kukaan ehti huikata ”soita paranoidi!”. Nimittäin, käteensä annetun vähäisen määrän silakoita iso J monisti jalokaloiksi nimeltä Rob Valicevic, Tyler Bouck, Peter Zingoni ja viimeisenä, mutta sitäkin arvokkaampana the lohi, Mikko Rautee. Olin helpottunut siitä, että olin nähnyt valon ja syntini oli ilmeisesti sovitettu niin yläkerran isän kuin maanpäällisten jumalien mielestä. Jälkimmäisten jumalien armahdus konkretisoituu Sinun lukiessa tätä viestiä.
Kuinka ollakaan, tulevana perjantaina pelataan ottelu HPK –TPS, jossa allekirjoittaneen kotikaupungin gladiaattorit tulevat jo antiikin Rooman ajoista tutulla julmuudella murskaamaan ison J:n hurskaan katraan. Täysin ymmärrettävää, Ison J:n joukoilla on selvästi jalommat päämäärät mielessä kuin pakanallisella Pallokerholla, joka taistelee jälleen niinkin maallisesta asiasta kuin jääkiekon Suomen mestaruudesta.
Kovinkaan profeetallisia kykyjä ei tarvita ko. taiston tapahtumien ennustamiseen. Paikalliselta Pallokerholta onnistuneet seitsemän sakramenttia, vierailijan pysyessä neitseellisen siveässä nollassa. Yhden turkulaista kirpaisevan ruoskaisee Tuukka ”Pontius Pilatus” Mäkelä, jonka jälkeen tarjoilee ruoskan seuraavan käsiin. Fyysistä kuritusta alistuvalle lammaskatraalle tarjoilevat lisäksi kotijoukkueen numerot 14 ja 75. Turkulaisten puolelta odotettavissa on lähinnä toisen posken kääntämistä 60 minuutin verran. Turkulaisten vaisuuteen on syynsä, heidän ajatuksensa ovat jo pelin jälkeisessä spektaakkelissa, jossa paikallisten jo suunnattua kohti syntejä ja riettautta, Iso J kokoaa lampaansa Ahveniston öljymäen juureen vuorisaarnaansa kuulemaan.
Isän, Pojan ja Playoff-hengen nimeen, aamen.
Kun nyt Jypkin otti ja lähti laulukuoroon (vai pitäisikö sanoa taivaallisen pitkälle kesälomalle), niin toivon vain parasta mahdollista onnea ja menestystä kakkossuosikilleni liigassa, eli HPK:lle. Menkää ja jyrätkää TPS, tämä on minun käskyni teille (täytyy tässä ottaa sama raamatullinen kanta kuin tuuskillakin oli).
Eli: Kerho meidän (ja muiden), joka olet Hämeenlinnassa
Pyhitetty olkoon sinun joukkueesi
Tulkoon sinun jatkopaikkasi
Tapahtukoon sinun voittosi
Myös Hämeenlinnassa niin kuin Turussa
Anna meille tänä päivänä meidän jatkopaikkamme, niin kuin mekin annamme Kerholle, minkä se ansainnut on
Äläkä saata meitä tappioon, vaan päästä meidät Turusta, niin kuin mekin päästämme Turusta ihan kaikki, jotka sieltä pois haluavat (ja niitä on paljon)
Ja anna meille meidän hetkittäinen epäuskomme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi niille, jotka eivät Kerhoon usko (esim. sm-liiga hockey night- veikkaus joka syksy)
Sillä Kerhon on hyökkäys, puolustus ja maalivahtipeli
Amen
Edit: Ehkä näin kerhoon kuulumattomana ihmisenä ei pitäisi puuttua näin ylimaalliseen ketjuun, mutta halusin vain silti sanani sanoa.
Valmistautuminen illan koitokseen alkoi, kun vaapuin kahvikuppi kourassa ja silmät killissä Jatkoaika.com:ia lukemaan. Ajattelin, että otteluketjuun on tullut parin sivun verran juttua illan matsista. Vielä mitä, nimimerkit tuuski ja kimbe66 on käynyt ainoastaan suorittamassa jonkinasteisen sanallisen uskontunnustuksen. No, tyyli on vapaa ja tästä tyylistä miä piän.
Odotukset illan otteluun on osaltani suuret. Kerhon on tästä ottelusta se voitto otettava, jotta on helpompi lähteä heti huomenissa sinne, mistä halutaan aina vain pois. Tänään nähdään fyysistä peliä HPK:n puolelta ja mielenkiinnolla jään odottamaan, että löytyykö töpseleiltä vastinetta. Tulosveikkaus 3-1 kotivoitto
Edittiä: uskonpuhdistuksen -> uskontunnustuksen
Tänään ei sitten muuta kuin Tepsille sellaista kyytiä, että tasaisen sarjan veikkaajat (mikäli sellaisia on) joutuvat häpeään. Mukava nähdä millaisiksi Jalosen aivoitukset Kerhon parhaista mahdollisista hyökkäysketjuista TPS:ää vastaan ovat muodostuneet ja peluutetaanko Koivuja vastaan jotain tiettyä kenttää.
No, mutta n. 9 tunnin päästä kaikki selviää. Vain taivas on tämän joukkueen rajana.
Kerho ei voi antaa Tepsin tehdä sitä, minkä Lukko teki eilen IFKlle. Siitä lähdetään, että kotietu säilyy.
Neljä tasaista ketjua ja voittava maalivahti. Tätä on toistettu koko kauden läpi. HPK ei siis kaadu yhden ketjun tehottomuuteen. Hyvä niin, kunhan se ei kaadu neljän ketjun tehottomuuteen.
Suurimmat odotukseni kohdistuvat kolmikkoon Rita, Hassinen, Hahl. Miksi ei myös Holdeniin. Uskon puolustuksen toimivan vielä paremmin, kuin runkosarjassa.
Mielenkiintoista nähdä, minkälaisella kokoonpanolla HPK lähtee illan otteluun. Itse haluaisin nähdä Hildenin pelaavan jossain vaiheessa ko. sarjan aikana.
3-1 vaikuttaisi hyvältä.
EDIT:
HäSa:n mukaan Kerho tänään:
Laakkonen-Hahl-Rita
Holden-Voutilainen-Setzinger
Louhi-Keinänen-Hassinen
Väisänen-Loikas-Mäkiaho
+ Lahti
Eskelinen-Laamanen
Laitinen-Jokela
Sicak-Klesla
Immonen
Noronen (Wiikman)
Eli Hahl jatkaa sentterinä ja Holden kakkosen laidalla. Mielestäni aika tasapainoiset ketjut. Loikaksen johtama kolmikko pelannee Koivuja vastaan.
Ramchester
18.03.2005, 09:29
nen
den-nen
nen-nen
nen
nen-nen
nen
nen
nen
Noin mitään sanomattomalla joukkueella ei ole mitään sauomoja näissä skaboissa. Noubadeja koko porukka.
Ennen eliittijoukkueen eliittirosterin julkaisemista totean lopputuloksen illan pelistä: 2-3 Jatkoajalla - nendennenenenennennenen....
Viestin lähetti Ohmi
Noubadeja koko porukka.
Käteviä englannin kielisiä lauseita:
1.) You'll know them not by name, but the trail of dead they leave behind.
2.) What's in a name?
Kummatkin toimivat tässä tapauksessa erinomaisesti. No, muutaman tunnin päästä sitten nähdään, miten poikien käy. Usko on luja, mutta horjuva. Täytyykin ottaa hieman vahvistusta.
Viestin lähetti clayman
Eskelinen-Laamanen
Laitinen-Jokela
Sicak-Klesla
Immonen
Mutta missä on Tuukka "Tuukka" Mäkelä??? Liputkin on ostettu ihan vaan sen takia, että pääsisi näkemään ylilyöntejä (ja Kertsin voittoa).
Viestin lähetti clayman
Kerho ei voi antaa Tepsin tehdä sitä, minkä Lukko teki eilen IFKlle. Siitä lähdetään, että kotietu säilyy.
TPSlle olisi hyvä, jos kerhoa onnistuttaisiin heti järkyttämään. Kuitenkin runkosarjassa kaikki pelit kerholle, niin siinä varmaan
olisi hetkeksi miettimistä, että miten tässä nyt näin kävi...
Tosin varmaan sarjan kannalta kuitenkin ensimmäinen Turun peli on aika suuntaa antava. HPKlle tai TPSlle 2-0 johto, niin toinen olisi jo melkoisessa ahdingossa. Ainakin Hämeenlinnaan olisi tosi ikävä lähteä 2-0 tilanteessa TPSn. Toisaalta 1-1 olisi TPSlle paha takaisku, mikäli ensimmäinen peli voitettaisiin.
Kukakohan on tuomari illan pelissä? Mielenkiintoista nähdä millainen rooli sillä on tässä sarjassa. Jyp-Tappara sarjassa oli jo jonkinlaista sählinkiä ja eilisessä HIFK-Lukko pelissä HIFKlta taidettiin hylätä selvä jatkoaikamaali...
Viestin lähetti clayman
Usko on luja, mutta horjuva. Täytyykin ottaa hieman vahvistusta.
Jeps. Uskoa on vahvistettava kaikin keinoin.
Viestin lähetti clayman
Kerho ei voi antaa Tepsin tehdä sitä, minkä Lukko teki eilen IFKlle.
Eilinen oli taas yksi hyvä esimerkki siitä mitä tapahtuu, kun vähänkin passivoidutaan. Neljä tasaista ketjua takaa Kerholle kuitenkin sen, että siihen ei tarvitse ryhtyä.
Leija-La
18.03.2005, 11:18
Tervehdys kaikki todellisen jääkiekon fanit.
Tänään siis alkaa tuo niin taivaallinen pleiofs. Kaikkien katseiden pitäisi kääntyä kohti Hämeenlinnaan sillä siellä nähdään erään mustaan pukeutuvan "jääkiekko joukkueen" teurastus.
Tällä kertaa tepsille juotetaan sitä karvasta kalkkia mitä HPK:lle ja minulle viime vuonna. Toivottavasti nähdään kunnon rähinää kentällä ja runsaasti maaleja tai no onhan meillä Tuukka niin miksi edes kirjoitin tämän lauseen...
Kaikki jotka vähänkään pääsevät liikkeelle niin illalla ritarihalliin kannustamaan HPK voittoon. Tervetuloa myös turkulaiset.
Ensimmäinen kerta kun toivotan turkulaisille jotain hyvää. Toivon että myös henkilö jonka kanssa päätin nahisteluun viime kauden turussa saapuisi paikalle sillä ko. herran jutut oli niin laadukkaita että huh huh....
Nonii se on moro minä en jää provoileen tähän ketjuun mutta jotta turun pojat ei unohda niin: Nappiverkkarit, Landet, maalien siirtely, antti miettisen taklaus jne jne......
Jaahans, samat ketjut jolla napattiin historiallinen Areena-voitto. Ratkaisevaa on, miten ketjun Holden - Voutilainen - Setzinger yhteispeli toimii, siinä kuitenkin kolme äijää, keneltä eniten odotan ratkaisuja näissä kekkereissä.
Myös Tepsi näyttää pistävän ns. kaikki munat samaan koriin ykkösketjunsa muodossa. Muut täynnä ynnämuita, vahvistettuna Rauteella.
Ylivoiman on nyt yksinkertaisesti pakko toimia. Onko siihen kehitetty vieläkään mitään spesiaalikenttää, tuskin. Hassiselle ja Kleslalle lättyä ja suoraan syötöstä pommia. Myös Setzingerin veto on kokeilemisen arvoinen.
Pappa Koivu ottaa nyt isoa riskiä, kun pistää keskenkuntoisia, mm. Schneiderin kentälle. Miehellä vieläkin pää pipi edellisestä ja varmasti varoo vähän tilanteisiin menoa. Sillon yleensä sattuu.
Tepsiläisiähän näissä peleissä on sattunut perinteisesti lähes joka kerralla ja kuten Mäkkäri jonkun runkosarjan tepsipelin erätaukohaastattelussa kertoi, "tuollaista mikkihiiriporukkaa pitää ottaa vähän kovempaa". Tuukkaa näköjään säästellään välieriin.
edit. Voi kun pääsisin jaloseksi Jalosen paikalle. Tuukka ylimääräiseksi hyökkääjäksi, sitten jos/kun tarve vaatii opettaa turkua vähän rankemmalla kädellä nelosketjuna viilettäisi Mäkelä - Louhi - Mäkiaho.
Ramchester
18.03.2005, 12:51
TPS
19 Juho Santanen, Maalivahti
35 Teemu Lassila, Maalivahti AK
1. kenttä
22 Markus Seikola, Vasen puolustaja AK
52 Craig Rivet, Oikea puolustaja AK
21 Kai Nurminen, Vasen laitahyökkääjä AK
11 Saku Koivu, Keskushyökkääjä AK
30 Mika Alatalo, Oikea laitahyökkääjä AK
2. kenttä
55 Antti Hulkkonen, Vasen puolustaja
51 Jiri Vykoukal, Oikea puolustaja
28 Ville Vahalahti, Vasen laitahyökkääjä
33 Jari Kauppila, Keskushyökkääjä
42 Tyler Bouck, Oikea laitahyökkääjä
3. kenttä
12 Kimmo Eronen, Vasen puolustaja
45 Markku Paukkunen, Oikea puolustaja
13 Marco Tuokko, Vasen laitahyökkääjä
18 Joni Lius, Keskushyökkääjä
44 Matti Aho, Oikea laitahyökkääjä
4. kenttä
24 David Schneider, Vasen puolustaja
15 Matias Metsäranta, Hyökkääjä
29 Lauri Korpikoski, Vasen laitahyökkääjä
6 Mikko Rautee, Keskushyökkääjä
39 Arttu Virtanen, Oikea laitahyökkääjä
Huoh, täytyy kyllä myöntää, että tuo kolmospakkiparin nennen-kaksikko saa sellaiset vilunväreet menemään selkää pitkin ettei paremmista väliä. Kai sitä pakko tarttua viskipulloon heti, kun töistä kotiin pääsee.
- kaksi ensimmäistä pakkiparia miellyttävät, Seikola pidä paikkasi.
- kolmosen pakkipari on jäätävä
- toivottavasti Deen pää pysyy kasassa ja hän voi hieman jelpata kolmosparia
- Arttu ja Lauri aloittavat
- Matu puree tuppea, kunnes tarvitaan pehmeitä ratkaisuja
- Rautee pelaa siis numerolla kuusi. Hänet erottaa mm. hieman tukevasta olemuksesta
- eliittijoukkue eliittirosterilla voittaa
Viestin lähetti Ohmi
Huoh, täytyy kyllä myöntää, että tuo kolmospakkiparin nennen-kaksikko saa sellaiset vilunväreet menemään selkää pitkin ettei paremmista väliä. Kai sitä pakko tarttua viskipulloon heti, kun töistä kotiin pääsee.
En tiedä miksi yltiöoptimismi on meikäläiseen iskenyt, mutta ainakin Nurminen-Koivu-Alatalo näyttää kyllä helvetin hyvältä!
Toivottavasti otteet kaukalossakin olisivat vain sitä tasoa mitä miehiltä voi odottaa. Ei nuo muutkaan ihan toivottomilta yhdistelmiltä vaikuta. Varsinkin Tuokko-Lius-Aho yhdistelmältä odotan aika paljon. Kauppilan vitja on nyt ehkä vähän kysymysmerkki. Kiva, että Arttukin on päästetty irti.
Prkele! TPS voittaa tänään 3-0.
Viestin lähetti Morgoth
En tiedä miksi yltiöoptimismi on meikäläiseen iskenyt...
Prkele! TPS voittaa tänään 3-0.
Älä lähre schinne, putoot vaan korkeammalta.
Viestin lähetti Ohmi
12 Kimmo Eronen, Vasen puolustaja
45 Markku Paukkunen, Oikea puolustaja
Tyhjästä on paha nyhjästä, mutta taitaa olla TPS:n historian surkein pakkipari taas kasassa. Huh, helvetti.
Nyt vaaditaan Jukalta ja kumppaneilta todellista pelisilmää pakkien peluutuksen suhteen. Veikkaan, että prosentit menevät: Rivet - Seikola 40%, Hulkkonen - Vykoukal 40% ja loput jämäpakit 20%, mutta missään tapauksessa ei ylivoimalla, ei alivoimalla eikä pelin ratkaisuhetkillä tappokaksikkoa Eronen - Paukkunen jäälle.
Puolustuksen syvyyden ja tason huomioiden, tämä taitaa olla ainoa järkevä peluutustapa. Muuten tulee kylmät.
Viestin lähetti BitterX
Älä lähre schinne, putoot vaan korkeammalta.
Eikö tällä kaudella ole jo pudottu niin korkealta ja kausi ollut melkosta kärsimysnäytelmää alusta loppuun, että ei tässä oikeastaan ole enää kuin voitettavaa, paljon huonommin ei voi mennä enää :)
Prkele, ja eikö ne tosimiehet uhoa ennen peliä eikä vasta voitetun pelin jälkeen!? :) Näköjään siellä Hämeenlinnassa on pelko jo vähän mennyt puseroon, kun täällä Turussa vasta aletaan innostua!
Ainiin, Paukkunen kouluttaa Mäkkäriä, 7-0 tai Mäkkäri voisi kouluttaa Paukkusta niin että sairaslomaa tulee sellaista 6 kk:tta. Muuten Paukkusta ei näköjään TPS rosterista saa pois.
Jykke1978
18.03.2005, 13:39
Ja lopulta päästään play offs maailmaan. Tepsi aloittaa play offsit tuttua ja turvallista HPK:ta vastaan Rinkulalla.
Tepsin olisi vihdoinkin otettava kauden avausvoitto kerhosta ja napattava kotietu itselleen. Tepsi ei täysin ilman mahdollisuuksia tässä parissa ole vaan kauden pelit ovat kulkeneet aika tasaisissa merkeissä vaikka kerho onkin ne kaikki kääntänyt voitokseen.
Saku palaa kokoonpanoon ja Schneider tulee mukaan seitsemänneksi puolustajaksi ja saanee hieman peliaikaa ja näin ollen ei tarvitse A-junnuilta ottaa pakkia näin finaalien aikaan.
LT HPK-TPS 2-3
Perinteinen jokakeväinen turkulaisuunotus alkaa siis tänä iltana. Viime keväinenhän oli vain J.Jalonen & co:n umpikiero alkulämmittely tätä kevättä silmällä pitäen. Mitenkään outoa ei ole se, että raisiolaiset eivät tuota itsestäänselvyyttä ymmärtäneet, vaan juhlivat tuolloin ikään kuin olisivat jotain voittaneet.
Tänään ei tanssi rennosti isi-Koivu ja pojalla pyyhitään punaviivaa. Rauteen Mikon varusteiden viskeleminen on aina yhtä hupaisaa katseltavaa. Great Healer on parantanut Scheiderin vain hetkeksi. Mobergin suku muistaa aina ja vammojen liioittelu ei vanhene ikuna! Kivakiva.
HPK säästelee Tuukka "paloittelija" Mäkelää välieriin ja se on kyllä mielestäni ihan väärin. Kyllä TPS olisi ansainnut sitä. Pakkohan 1+1 on kuitenkin päivittää ja tällä kertaa taon sen kiveen nimelle Janne "hot shot" Laakkonen. 2+5+20 minuuttia lainataan vävypojalle. Palautus viimeistään välierissä.
Tuloksesta. Ritarihallissa nähdään tänään seitsemän maalia. Kotijoukkue iskee niistä tällä kertaa sopivasti seitsemän. Se kyllä mairittelee raisiolaisjoukkuetta, mutta kyllä niillekin jotain pitää antaa. Tällä kertaa se nyt vaan sattuu olemaan se nolla.
Ja huomenna on vielä kivampaa.
Viestin lähetti Rontti
Viime keväinenhän oli vain J.Jalonen & co:n umpikiero alkulämmittely tätä kevättä silmällä pitäen.
Onko sitä alkulämmittelyä jatkunut jo vuodesta 1993 jolloin tämä suuri "Master plan" alkoi hahmottua? Mikä on se vuosi jolloin kerho aikaa juhlia? 2432? Siihen asti vedetään toistohuumorilla?
Sinällään tietysti ymmärrettävää, että Hämeessä kaikki kestää eikä missään olla turhan nopealla aikataululla mukana ja kestää aikansa ennen kuin asiat siellä alkaa hahmottua. Pian varmaan kannattaisi katsoa missä kunnossa ne perunatkin on...
Eikö voisi yrittää ruveta konsultoimaan näissä 500-vuotissuunnitelmissa vaikkapa Pohjois-Koreaa tai Kuubaa. Eikö sielläkin vedetä hommia jollakin yhdistys/kerho-periaatteella?
Viestin lähetti Morgoth
Onko sitä alkulämmittelyä jatkunut jo vuodesta 1993 jolloin tämä suuri "Master plan" alkoi hahmottua?
Ei, kyllä kaikki alkoi jo paljon aikaisemmin. Tuossa välillä oli vain ihan sellaisena täkynä ja varoituksena eräs 0-7.
Maalivahdeista sanoi TPS:n Mikko Alatalo, että TPS:lla on parhaimmillaan hyvä maalivahti, kun HPK:lla on erinomainen. Kyllä Mikko Alatalokin jotain tietää.
Juuh, tänään se sitten vihdoin alkaa. Tärkeetä olis tänään saada keinolla millä hyvänsä se kotietu pois kerholta. Ykkösketju vaikutta erinomaiselta, mutta sen jälkeen ei vaikuta enää niinkään erinomaiselta, tosin kakkos- ja kolmosketjut kyllä pystyvät (jos pelaavat omalla tasollaan) kiekon verkkoon pistämään, joten siltä osin vaikuttaa hyvältä. Pakistossa minun(kin) silmiini osui tämä joka joukkueen unelmapakkipari Eronen-Paukkunen, jolta on varmasti odotettavissa vertahyytäviä suorituksia. Lassilan on tänään onnistuttava, jos TPS mielii voitosta taistella, mutta sehän on varmasti kaikille selviö. Lopputulos: 1-3
Matsia ja Paukkusen perstaklauksia odotellessa...
puuha-pete
18.03.2005, 14:29
Kyllä, pakko se on nyt myöntää, jännittää vaikka vastassa on pullasorsat. On ne playoffit jännä maailma. Kokoonpanoista sen verran, että kyllä hymyilyttää mutta tuo HPK:n ykkösen puolustuspeli on hieman, hieeman pelottavaa. Toki sillä pärjätään. Mutta! Katsokaa nyt herranjumala tuota kokoonpanoa! Pieni ero on viimevuosiin! Uskon, toivon ja luotan teihin. Tehkää!
Eliittijoukkue puristaa tänään voiton Hämeenlinnalaisista 3-4.
Ratkaisumaalin tekee Saku Koivu viimeisellä minuutilla koko kentän soololla Norosen längeistä. Noronen päästää toisenkin helpon maalin, nimittäin Tepsin 3-3 tasoituksen. Kaikki ihmettelevät Sakun peli-ilmettä joka on huimasti parempi kuin runkosarjan otteluissa oli.
Viestin lähetti puuha-pete
...mutta tuo HPK:n ykkösen puolustuspeli on hieman, hieeman pelottavaa. Toki sillä pärjätään.
Takoitat varmaankin ketjua Holden-Voutilainen-Setzinger, vai? Noh, onhan siinä tiettyä hasardimahdollisuutta, mutta täytyy kuitenkin ottaa huomioon Voutilaisen +34 merkintä. Ja tämä ketju pyrkii ilmeisesti kontrolloimaan kiekkoa, jolloin offense is the best defense, eli hyökkäämällä vältytään takaiskuilta. Jos joku oikeasti uskoo tuohon, niin aina vaan parempi.
Muiden ketjujen osalta puolustuspeli näyttäisi onnistuvan. Kerholla on siis kasassa yksi puhdas "hyökkäävä" ketju. Käsiä siinä ainakin riittää, kuten myös ratkaisijoita. Mitä enemmän tuota ketjua analysoi, niin sitä leveämpi hymy ilmestyy pärställe.
puuha-pete
18.03.2005, 14:54
Toivotaan niin! Myöskin Hassisen suurempaan rooliin olen todella tyytyväinen. Sanotaanko näin, että harmittaa vietävästi etten ole paikan päällä..Voi minua parkaa! Voutilainen tosiaan vei koko liigan tehopörssin ja kun ei ole pistepörssissäkään aivan kärkipäässä niin pakko uskoa miehen myös osaavan puolustaa, tekisi vaan niitä maalejaankin. Pelataanko muuten mahdollinen jatkoaika 5-5 vastaan? Todennäköisesti, mutta kysynpä vielä. Ja niin joo, hallissahan sitten on meteliä?! Armoton huutomyrsky koko pelin!
Viestin lähetti Rontti
Maalivahdeista sanoi TPS:n Mikko Alatalo, että TPS:lla on parhaimmillaan hyvä maalivahti, kun HPK:lla on erinomainen. Kyllä Mikko Alatalokin jotain tietää.
Jaa, täällä menee jo jo hämeen hitailta soittajapojat ja jääkiekkoilijat sekaisin. No ihmekös tuo. TPS lienee jo ennen ensimmäistä peliäkään sekoittanut kertsifanit ja pelko on persiissä hämäläisillä. Ennakkosuosikkina ei ole ilmeisesti helppoa olla. Tepsillä on saumat, vaikkei niihin moni uskokkaan.
Viestin lähetti Juippi
No ihmekös tuo. TPS lienee jo ennen ensimmäistä peliäkään sekoittanut kertsifanit ja pelko on persiissä hämäläisillä.
No koittakaa nyt päättää, että onko HPK:n kannattajílla takki auki vai pelko persiissä. Itse kyllä tiedän kumpi on oikein, mutta te tunnutte olevan sellaisia tuuliviirejä, että Dannykin kalpenee.
Hilpeät kentät on JJ vääntänyt Kurmootukseen Vol. 1/4. VHS-ketju on meikäläiselle täysi kysymysmerkki ja toivottavasti samalla positiivinen yllätys. Holden on kuitenkin pelannut about koko kauden keskellä. Käsiä ja jalkoja ainakin riittää. Laakkosen laittaminen Hahlin vierelle on hyvä osoitus Jalosen pelisilmästä. Laku on petrannut kevättä kohti melkoisesti syksyn taaperruksesta ja fyysiset ketjukaverit sopivat kuin nyrkki Rauteen silmään. Jos yhtään osaan ennustaa, niin kolmonen ja nelonen aiheuttavat sitten kaaosta lähinnä Tepsin ykköstä ja kakkosta vastaan. Olisi sulaa tyhmyyttä olla käyttämättä sitä vaihtoetua, kun se kerran on käytettävissä.
Pakkiparit taitavat olla aika kiveen hakatut. Eikä mulla oikeastaan muuta huomatutettavaa ole, kuin suosikkini Immosen pelaaminen seitsemäntenä pakkina. Jos jotain muutoksia tulee, niin sitten tsekkipari voidaan vaikka hajoittaa ja Sicak Jokelan ja Klesla Immosen kaveriksi. Mäkelä seitsemänneksi ja Laitinen voikin sitten siirtyä vaikka punttisalille.
Kolme ja puoli tuntia enää. Huipeaa!
Viestin lähetti Rontti
No koittakaa nyt päättää, että onko HPK:n kannattajílla takki auki vai pelko persiissä. Itse kyllä tiedän kumpi on oikein, mutta te tunnutte olevan sellaisia tuuliviirejä, että Dannykin kalpenee.
Itsevarmaa porukkaa suurin osa teistä ja jatkoon pääsy on jo selvä asia. Osaa tuntuu kuitenkin hieman jopa jänskättävän, josko iso ja perinteet omaava, aina vaarallinen TPS laittaisikin hieman hanttiin. Olisiko tuo mahdollista.
Viestin lähetti Rontti
No koittakaa nyt päättää, että onko HPK:n kannattajílla takki auki vai pelko persiissä.
No, rantaruotsalaisethan voittavat tässä sarjassa joka tapauksessa, sillä heillä ei kuuleman mukaan ole mitään hävittävää. Itsepetoksessa on mukavampi elää.
Tätäkö se voittamisen kulttuuri olikin?
Viestin lähetti Juippi
Itsevarmaa porukkaa suurin osa teistä ja jatkoon pääsy on jo selvä asia. Osaa tuntuu kuitenkin hieman jopa jänskättävän, josko iso ja perinteet omaava, aina vaarallinen TPS laittaisikin hieman hanttiin. Olisiko tuo mahdollista.
Playoffeissa jänskättää yhtä paljon, vaikka vastassa olisi Tuupovaaran Jyrä - on nää semmosia nää pelit. Tai no, jos TuJy olisi tosiaan vastassa, voisi jänskättää hieman enemmän...
Viestin lähetti Rontti
No koittakaa nyt päättää, että onko HPK:n kannattajílla takki auki vai pelko persiissä. Itse kyllä tiedän kumpi on oikein, mutta te tunnutte olevan sellaisia tuuliviirejä, että Dannykin kalpenee.
Kyllä minulla ainakin olisi pelko persiissä, jos meillä olisi Noronen maalissa. Tiukassa paikassa lipsahtaa taas ja sen jälkeen nappiverkkariyhdityksen maalia vartioikin Wiikman. Tämän jälkeen saa aika paljon mittailla mailoja, että pääsee taas taistelemaan Turenkilaisten omasta mestaruudesta, pronssimitallista.
palle fontän
18.03.2005, 15:45
Viestin lähetti Iceberg
Kyllä minulla ainakin olisi pelko persiissä, jos meillä olisi Noronen maalissa.
Tarvitseeko tähän oikesti sanoa mitään muuta kuin Eronen-Pakkunen?
Rattlehead
18.03.2005, 15:47
Viestin lähetti clayman
Suurimmat odotukseni kohdistuvat kolmikkoon Rita, Hassinen, Hahl.Saanen kysyä, että miksi? Ainakaan itse en odota paljon paskaakaan Hassiselta pleijareissa. Jos pari kaappia heittää niin se on jo ihan ok suoritus. Vaikka Hassisella on eniten kokemusta pudotuspeleistä HPK:ssa niin ei se mun mielestä ole koskaan ollut mikään playoff-pelaaja. Aina kun Hassisen joukkue on edennyt ekaa kierrosta pitemmälle Hassinen itse ei ole tainnut koskaan olla joukkueen kantava voima, vaan pikemminkin parhaimmillaan hyvä taustatukija kakkosessa. Ja yleensä vierellä on pelannut helvetin hyvä sentteri(esim. HPK:ssa Jalo, Tapparassa Ojanen/Barkov). Eli pointti tässä on se, että Jani on "riippuvainen" hyvästä/hyvistä ketjukavereista, eikä ole itse mikään gamebreaker vaan saattaa tukea hyvin ketjukavereitaan. Pidän sitä vähän samanlaisena pelaajana kuin Somervuorta.
Itse haluaisin nähdä Hildenin pelaavan jossain vaiheessa ko. sarjan aikana.Todellakin. Hilden voisi jossain pelissä korvata Väisäsen nelosessa muutamassa vaihdossa ja aiheuttaa vähän kaaosta. Chaos underground!
Se mikä mua vähän pelottaa Tepsissä on kokeneet veteraanit. Siellä on pari jätkää, jotka tietää miten voitetaan isoja otteluja, mutta ehkä se on onni, että J. Koivu on pistänyt suurimman osan niistä samaan ketjuun. Täten voidaan tarvittaessa koota rotsiketju hiilostamaan ja varjostamaan, ja tähän löytyykin pari sopivaa ehdokasta.
Vaikka HPK:lta ei poikkeuksellisesti löydykään tällä kaudella terävää kärkeä niin vastaavasti rosterissa on jamppoja, jotka on kuin luotu kovia pelejä varten. Uskonkin HPK:n lihaosaston ratkaisevan tämän sarjan Hahlin johdolla. Hahl, Rita, Louhi ja Voutilainen, puolustuksessa Klesla ja Eskelinen ovat ratkaisun avaimet loppupeleissä.
PS: Kill the King
nastamuumio
18.03.2005, 15:49
Rinkelimäen ritarit pitävät Turkulaisia pilkkanaan ja näyttävät, että TPS:n kultaiset vuodet ovat enää märkiä unia Auran-aalloilla. Kotijoukkue takookin taululle 7-0 numerot ja Mäkkäri takoo Mikko Rauteen turvonneeseen vartaloon pari ylimääräistä luomea.
Mario 66
18.03.2005, 16:01
Vaikka tässä henkeen ja vereen ollaan Ritaripaitojen puolella, niin totuuden nimissä on sanottava, ettei Kerho missään nimessä pääse helpolla tässä ottelusarjassa..Miksi näin, no sen vuoksi, että vastassa on kuitenkin kokeneempi joukkue, kuin meillä eikä varmastikaan ole näyttänyt vielä parasta osaamistaan...En halua luoda tappiomielialaa, mutta tiukoissa paikoissa Herrojen Koivu, Alatalo, Lius jne. panos nousee vielä arvoon arvaamattomaan...
Mutta ei synkistellä liikaa...20 vuotta HPK:ta seuranneena voi kerrankin sanoa, että NYT on joukkue, jolla voidaan ottaa se kannu...Yksinkertainen perustelu kuuluu näin: Vihdoinkin voittava maalivahti ja aimo annos fyysisyyttä lisää verrattuna aikasempiin kausiin...
Lopuksi veikkauksena, ottelusarja kotiin 4-2 voitoin, tänään jatkoajalla voitto ajassa 81.15, maalintejänä Klesla kauhean hässäkän jälkeen...
Viestin lähetti Rattlehead
Saanen kysyä, että miksi? Ainakaan itse en odota paljon paskaakaan Hassiselta pleijareissa.
Tarkoitin lähinnä sitä, että Hassisella on taitoa ja se pitäisi saada esille. Mies on potentiaalinen maalinsylkijä, jos pelaaminen vaan maistuu. Odotan siis häneltä suurempaa panosta ja niitä maaleja. Toivottavasti Hassinen vastaa odotuksiin.
keppimies
18.03.2005, 17:46
Viestin lähetti sopuli
Tarvitseeko tähän oikesti sanoa mitään muuta kuin Eronen-Pakkunen?
Ei.
Onhan teilläkin Tuuka-Imonen
Tottahan on, että maalivahtipelissä ollan lähtökohtaisesti kaukana perässä.
Vaikealta tuntuu uskoa Lassilan pelaavan neljästi viikon sisään unelmapeliä.
Ja kun se unelmapelikään ei aina riitä.
Ramchester
18.03.2005, 21:05
Onnittelut kerholaisille voitosta. Tiukka vääntö siitä loppujen lopuksi tuli. Noroselta hyvä peli, mutta pelit jatkuu huomenna Turku-hallissa!
Tervetuloa niin kerholaiset kuin tepsiläisetkin.
Kerho piti niukin naukin kotietunsa. Radion perusteella dumari antoi kotijoukkueelle eteen, mutta se olikin paikallisradio se. Eiköhän Tepsukat tällä pelillä vielä yhden vierasvoitonkin nappaa. Yllättävän niukka tappio Tepsin ( tai Hulkkosen) paskasta pelistä huolimatta. Ei Kerho ainakaan alle kuuden matsin tästä pääse.
Jännäksihän se meni, Joksi-visiosta katsottuna Norosella huippupelastus Kauppilan loppuhetkien tilanteessa. Minua huojensi suuresti Kerhon yv-pelin toimiminen. Lihaa maalille ja kiekko perään, ei se sen vaikeampaa ole. 25% there, huomenna lisää.
Jännäksi meni lopussa, vähän turhankin. Radiosta kuunneltuna HPKn liike loppui kolmannessa erässä, vaikka taisi jäähyillä olla osansa tässä. TPS pääsi ylivoimalla muukaan peliin ja HPKn päädyssä oli ilmeisesti kova mylly päällä.
Viimeisillä minuuteilla TPS 6 kenttäpelaajalla ja pyöritys jatkui. Onneksi Noronen kesti ja taisi venyä muutamaan haamutorjuntaan.
Turussa saattaa olla kylmäkin kyyti, jos Kerho jatkaa samaa tahtia. Jäähyjä ei parane ottaa. Kyllä Tepsiltä löytyy sellaisia kavereita, jotka rankaisevat tarvittaessa ja mahdollisuuden tullessa.
Grainger
18.03.2005, 21:09
Nappiverkkarit voitti säkällä ensimmäisensä ja ainokaisensa. En saata uskoa, että SM-liigan menestynein joukkue kompastuu johonkin pirun perunafarmareihin. Huomenna SM-liigan menestynein seura nöyryyttää Hämeenlinnalaista nousukasjoukkuetta rumasti. Suomen kaikkien aikojen paras jääkiekkoilija, Saku Koivu, summaa tehot 0+7 ja Hämeenlinnan "Eikoskaanmestari" Pallokerhon tappioputki on valmis.
Vyko 1+1 ja Paukkunen alistaa. Kiits ja hyvää yötä.
PS: Älköön kukaan suuttuko.
Kaiser Soze
18.03.2005, 21:09
Yllättävän tiukkaa oli. Enpä olisi uskonut.
Nyt täytyy toivoa että Koivun kova treenijakso aukeaa ja TPS luistelee pitkässä sarjassa kerholta jalat alta. Se olisi hyvin Jursin oppien mukaista se.
Onnnittelu kerholle voitosta. Huomenna tilanne tasataan.
K
Vuokralainen
18.03.2005, 21:10
Viestin lähetti Ohmi
pelit jatkuu huomenna Turku-hallissa!
Tervetuloa niin kerholaiset kuin tepsiläisetkin.
Valmistautuminen huomiseen peliin on alkanut tankkaamalla IFK-juomaa.
On se kumma etten Rinkulalle viitsinyt mennä, mutta huomista reissua on odoteltu jo pidemmän aikaa.
Jotenkin sitä vapautuu vieraspeleissä ja siellä uskaltaa näyttää oman tyhmyytensä.... (tähän kuuluu hymiö)
D2
nopeet jiihagilaisittain:
1. Kerhon yyvee toimi, oho! Oli ketjujakin tehty, hail J.J.
2. Tepsukan yv ihan turusta, hyvä juttu sekin.
3. Kruus yritti pelata kakkosta ilman voiteita. Molemmat vierasmaalit dumarivirheitä. Ekassa Hulk kampitti Laaman, maali. Toisessa maailman toiseksi naurettavin jäähy. Nurmiselle kyynerpäästä pari peliä. Niin, ja se maailman naurettavin, Mäkkärin ryntäys :D. Kaveri polvistuu AAAAJAAAAAAAA -huudon edessä, taklaus ohi ja Kruus ui kissaa.
4. Tepsi siirsi maalia, jätkät yrittää tosissaan jatkoon.
Huomenna lisiä.
edit. marso, mikä, gerbiilit ei ole yhtä pitkäikäsiiä kuin kilpikonnat
Henk.koht yllätys, että oli näin tiukka peli. Jatkossa Tepsillä voi olla jopa jotain jakoa tässä sarjassa, toivottavasti ei.
Gerbiili
18.03.2005, 22:15
Muutamia viivoilla vedettyjä juttuja pelistä.
- Kerho hallitsi paria ensimäistä erää. Toisessa erässä odotinkin jo 4-1 maalia mikä olisi ollut siinä vaiheessa enemmän kuin ratkaisun.
- TPS:llä oli parissa ensimäisessä erässä pari todella vaarallista paikkaa, mitä ne ei hyödyntänytVahalahden maali menee ihan löysän puolustuksen piikkiin.
- Miten ihmeessä Hpk sai luotua omaan päähän kolmannessa erässä niin pahan paniikin. Purut oli liian löysiä, syötöt omassa päässä ihan luokattomia ja homma näyttio erittäin pahalta. Olis jatkettu vaan samaan malliin, kun kaksi ensimmäistä erää niin kaikki olis ollut paljon helpompaa.
- Koivut oli kummantkin ihan hermoraunioita. Jukka ei meinannut aitiossa pysyä ja huusi kun palosireeni eikä edes omile pelaajille vaan tuomarille. Poika Koivu taas ei kestänyt oikein kontakteja ja kävi joka taklauksesta ylimääräisillä kierroksilla, Jotenkin odoitin Sakun pelaavan järkevämmin. Paras esimerkki Sakun ylikierroksista oli jo Jokelalle tulossa olleen jäähyn jälkeen hankittu 2 min väkivaltaisuudesta, jos pää olisi pysynyt kylmänä olis TPS pääsyt kahden miehen ylivoimalle...
- Noronen piti kerhon pinnalla viimeisen erän huippu torjunnoilla, osassa torjuntoja oli myös onnea mukana.
- Markku Kruus vihelsi jotenkin epätasaisesti hetkitäin vain kuolleet ja maalit vihellettiin, mutta välillä annetiin jäähyjä pelkästä viheltämisen ilosta. esim. Hassisen kampitus jäähy, jos vastaavista olisi heti alusta asti vihellety niin olis jäähy tylasto ollut tosi pitkä, eikä oli TPS saanut ensimmäistä maaliaan (Maalin sinänsä lasken Kerhon huonon puolustamisen piikkiin).
- Tuokkon Päähän kohdistuva taklaus olis kiva nähdä vielä uudestaa, näytti aika rumalta tai stten värilasit tekee tepposen.
- Huomen kerhon kannataisi ampua enemmä ja pitää ukkoja ripari paikoissa. Lassila näytti roiskivan lähes jokaisen kudin mihin sattuu. Tänään koitettiin ehkä liikaa ohjureita.
- Ottelu oli aika kuuma koko ajan ja loppu vihellyksen jälkeinen hässäkkä lupailee huomiselle kiihkeää ottelua.
I.Kuznetsov
18.03.2005, 22:17
Turvallisin mielin voi huomenna lähteä Kuohariin.Tepsukat oli tänään kaksi erää yhtä vaarallisia kuin Pääsiäis puput.Kolmannen erän tepsukat sitten hallitsikin suvereenisti,mutta ei ihme siinä jäähysumassa minkä Kerho sai osakseen.Ote siirtyi täysin tepsukoille ja Nortti pelasti voiton Kerholle.
Joka tapauksessa tepsukat ei vakuuttanut ja uskon,että huomisen jälkeen pelit 2-0 Kerholle!Tuomarilta tuskin tulee enää noin paljon apuja.
Pelin hupaisin hetki oli kun S.Koivu kompuroi omiin luistimiin ja Mäkkäri sattui seisomaan vieressä.Kruus nosti lapansa välittömästi pystyyn ja Mäkkärille 2 min.Samaa hupaisaa linjaa Kruus noudatti kun antoi Mäkkärille ryntäys jäähyn.Tais Mäkkäri olla Kruusin papereissa se paha poika,jo ennen ottelua merkattu.
Olipa yllättävän tiukka peli. Nyt kyllä pitää Kerhonkin ryhdistäytyä, että TPS ei pääse ihan noin pahasti uhkailemaan parempiaan.
TPS kyllä yllätti kaikki pienellä tappiollaan. Olipas se kertakaikkiaan uskomattoman vähämaalinen tappio jos mikä! Käytännössä voitto TPS:lle! Pienimaalinen tappio on voitto!
Huomenna noin vähämaalista tappiota ei kestä kukaan HPK:n kannattelija. Tuskin edes minäkään.
Koitetaan kestää.
PS. Tuuba soi alussa hyvin, mutta jatkossa soinnut häipyivät hamaan ynnämuuhun. Huhu kertoo, että tuubansoittaja esiintyy huomenna pudotuspelien sijasta jossain ihmeellisissä eläimenhyppyytyskilpailuissa. Ei voi mitään.
Että sellainen peli tällä kertaa. Ihmeen kuumana kävi pelaajat jo ensimmäisessä kohtaamisessa. Tepsin ronkkijoista jäi mieleen Alatalo ja Nurminen, Koivukin oli yössä (lopussa hieman näkösällä). Hahlille olisi voinut antaa Rivetin huitomisesta jäähyn, oli sen verran kova huitaisu. Eskeliselle lievä aivotärähdys Tuokon päähänkohdistuneesta (ei hyvä).
Voitto kuitenkin tuli ja tästä on hyvä jatkaa huomenna Turussa. Otetaan se toinen voitto heti perään, kiitos. Ja videot on netissä...
Toimitus
18.03.2005, 22:46
Otteluraporttia odotellessa tarjolla Editin videoiden lisäksi myös Jatkoajan kuvatoimituksen kooste (http://www.jatkoaika.com/smliiga.php?joukkue=HPK&sivu=kolumnit&id=3201) ottelun tapahtumista värikuvina.
Teksti-tv:stä nähtynä:
Ei se Sakun peli nyt ilmeisesti vieläkään suju? On se nyt perkele! Onko mies menneen talven lumia vai rampa vai molempia? Pakollinen kakkonen tänään taas, muttamutta... HERÄTYS SAKU!!
Aina kerho tuntuu voittavan yhdellä maalilla. Vituttaa.
Mitä Vykoukal teki pelin lopussa? Sanoi tuomarille hv? Entä millainen oli Tuokon taklaus?
Vittu, myykää se Hulkkonen sille ex-autokauppiaalle ylihintaan. Toivottavasti takuu on vielä voimassa. Sen verran susi on tuo mies tällä kaudella.
Olipa viihdyttävä ottelu kaikinpuolin.
Vastustajasta vaikka ensin. Molemmat Koivut ovat hyviä voittajia, mutta vielä huonompia häviäjiä. Isä-Koivulla oli kovasti asiaa Kruusille, varsinkin pelin loppupuolella. Noin provosoinnille altista Sakua en ole nähnyt hetkeen. Nurmisen Kaitsun maila se ei meinaa millään pysyä alhaalla. Tuokon kyynärpää-taklaus Eskeliseen oli perinteistä rottailua, 2+10 tuomio riitti siitä aivan hyvin. Hulkkonen otti turhia jäähyjä ja miehellä ei muutenkaan ollut mikään paras ilta. Taklasiko edes kertaakaan? Parhaat, vai sanoisiko mieleenpainuvimmat turkulaiset olivat mielestäni tänään Nurminen, Korpikoski, Seikola, Aho sekä Paukkunen. Seikola oli vähänväliä mukana maalinedushässäköissä, Korpikoski ja Aho taklasivat ja karvasivat kiitettävästi ja Nurminen pääsi muutaman kerran heittämällä kerhopakkien ohi. Ja se Kaitsun mailankäyttö oli kanssa näyttävää. Paukkunen sensijaan halusi kovasti ottaa Mäkkärin kanssa yhteen yhdessä tilanteessa. Voivoi PamPam.
Sitten kotijoukkue. Koko joukkue pelasi aikalailla tasaisesti. Omassa päässä Eskelinen oli pari kertaa vaikeuksissa, mutta muuten mieheltä kelpo peli. Setzingeriltä hieno taklaus Koivuun(?) ja Mäkiaholta vielä hienompi taklaus TPS-pakkiin, josta Kruus vihelsi ryntäysjäähyn. Kertokaa paremmin nähneet, oliko turkulaispuolustaja kiekoton, vai vihelsikö Kruus muuten vain päin vittuja? Kruusilta paremmin vihelletty peli mitä odotin. Tilanteita jäi toki huomaamatta molemmilta joukkueilta normaaliin tapaan, mutta "linja" oli tasapuolinen. Lopun kähinä lämmitti sydäntä kivasti. Varsinkin Norosen ja Kleslan touhu. Meillä on liigan goonein maalivahti. Suck my white ass Helsingfors ja Vokoun.
Vielä lopuksi voisi kysyä Jaloselta, että miksi ihmeessä Lahti on kokoonpanossa? Siellä pitäisi olla The Tuukka noutamassa. Tänään olisi voinut kouluttaa Tuokkoa.
Viestin kirjoitti Edit
Eskeliselle lievä aivotärähdys Tuokon päähänkohdistuneesta (ei hyvä).
Onko noin? Siksi vain ihmettelen kun Eskelinen kuitenkin pelasi vielä tuon taklauksen jälkeen.
lartama24
18.03.2005, 23:20
Omat raidat:
- Kerho esitti alussa erittäin fyysistä peliä mistä iso plussa. Peli oli täysin hallussa sinne 3. erän jäähysumaan saakka.
- OLIVER SETZINGER ! Mikä tsemppi ! Mikä vauhti ! Ensimmäisenä polkemassa hyökkäykseen ja ensimmäisena pakkien apuna puolustuksessa. Itsesuojeluvaisto jotenkin kateissa -> Eikös siinä jo näytelty Rivet'lle hanskojenpudotus -merkkiä ?
- Kai Nurmisen peliminuutit varsinkin 3. erässä oli aika huikeat. Nurmisella oli näin toisesta leiristä katsottuna erittäin ikävä pelityyli tänään. Maila kävi korkealla jatkuvasti. Louhen jäähy tuli tyhmästä kostosta juuri tällaiseen huitomiseen.
- Tuokko ja Eskelisen päähän kohdistunut taklaus. Näin sen suoraan kentän toiselta puolelta ja se oli kuin suoraan Helkovaaran oppikirjasta, kohdasta "Näitä pitäisi pyrkiä välttämään". Näkihän sen että Tuokkoa vitutti itseäänkin tilanteen jälkeen, mutta minusta 2+10 on liian vähän moisesta. Se oli NIIN ruma.
- Eskelinen ja avojään taklausyritys Koivuun avauserässä -> myöhästyi n. 0.1 sekuntia. Koivu oli juuri menettänyt tasapainonsa ja oli koko lajin kannalta hyvä että ei osunut.
-Holden parantaa edelleen.
-Kleslasta ei saa vieläkään selvää mikä se on miehiään. Joka tapauksessa aivan toista kuin 10 v sitten Kerhon pleijaripakistossa esiintyneet Tommi Hämäläinen ja/tai Aleksandr "NHL" Havanov ! !
-Loppukahina oli mielenkiintoinen. Näytti jo aika pahalta kun kentällä on kolme vääntöpesäkettä, 45 jääkiekkoilijaa ja 3 tuomaria. Mäkkäri ja Rivet halusivat mieluummin pelata huomenna kuin katsoa loppuun saakka kumpi vai kampi.
-Vykoukal pyöritti lopussa viivalta aika hyvin. Noronen esitti maagisia torjuntoja joista ainakin yksi oli tasoa "uskomaton".
-Jukka Koivu lehdistotilaisuudessa -> En todella muista koska olisin kuullut pelin aikana noin kovalla sykkella esiintyneen - hävinneen joukkueen - valmentajan analysoivan peliä noin järkevästi -> ei se ainakaan tee TPS:n tilannetta huonommaksi !
Aika mielenkiintoinen sarja tästä ollaan saamassa. 1. osaottelu osoitti mielestäni että kerhon materiaali on todellakin leveämpi kuin TPS:n, mutta ei kerholla ole heittää laatikkoon Nurmisen, Liuksen ja Alatalon tasoisia PlayOff -vääntäjiä. Nimittäin nyt todella nähtiin että Kerho elää pelin kontrollista ja liikkeestä. Toinen asia mihin kiinnitin huomiota oli se että aloitukset alkoivat mennä pelin edetessä enemmän ja enemmän TPS:lle.
Se todettakoon vielä että mielestäni Kruus oli luokattoman huono. Nyt tosiaan mennään pleijareissa, EI elokuun treenimatseissa.
Olipa pirullisen tuskallinen loppu illan pelissä. Pallokerho ei saanut missään vaiheessa kolmannessa erässä peliään käyntiin. Osasyynä oli varmasti Kruus ja ihmeelliset vihellykset. Oli siinä nyt varmaan aiheellisiakin vislauksia, mutta silti jäi sellainen kuva, että todella köykäisiä jäähyjä tuli. Louhi huitas Nurmista selkeästi mailalla ja Kruus huomasi tämän, joten ei siinä mitään. Mäkkärin kumpaakaan jäähyä en ymmärtänyt, enkä Jokelan maalinedustönimisestä tullutta kakkosta.
Ekassa erässä Mäkkärillä pari hyvää paikkaa ja Ritalla yksi aivan tyhjä maali, johon Lassila venytti jalkansa. Tokassa erässä Hassinen ja Holden vetivät sitten läheltä hanskan puolelle.
Koivu oli mielestäni näkyvä kolmannessa erässä. Pelasi paljon, haki ylivoimalla kiekot omasta päästä ja vei väkisin hyökkäysalueelle.
Toivottavasti Eskeliselle ei käynyt pahasti. Tuokon käsi taisi osua suoraan päähän, mutta ei se pahalta näyttänyt. Ihan kuin käsi olisi ollut suorana eikä siinä ollut voimaa takana. No, jos lievä aivotärähdys on tullut, on se pahasti osunut, vaikkei törkeältä näyttänyt.
Kerho taklasi alussa hyvin. Pari kertaa pakit ajoivat itsensä ulos tilanteesta hakemalla yli-innokkaasti taklauksia. Tepsin ekassa maalissa Laamanen ajoi itsensä hyökkäysalueella ihan pihalle ja Tepsille tuli ylivoimahyökkäys, joka pelattiin kauniisti loppuun.
Lehdistötilaisuudessa J. Koivu oli todella rauhallinen ja puhui fiksuja. Pelin aikana oli pinna kireällä. Tykkään kyllä Koivun tyylistä koutsata.
Onneksi voitettiin, vaikka pahalta näyttikin.
Musta_Kyy
18.03.2005, 23:35
Onnellinen tapahtuma, sillä Jukka Koivu ja Markku Kruus menivät kihloihin.
Eipä tästä muuta, aiemmin kirjoittaneet ovat nähneet samat asiat näemmä samoin.
Viestin lähetti Morgoth
Ei se Sakun peli nyt ilmeisesti vieläkään suju? On se nyt perkele! Onko mies menneen talven lumia vai rampa vai molempia? Pakollinen kakkonen tänään taas, muttamutta... HERÄTYS SAKU!!
Saku Koivu yritti ja teki, raastoi, repi ja roikkui mitä keskimääräistä pienempi supertähti vain voi. Hyvää taistelua ja hässäköitä. Saattaa olla, että Sakun vire löytyy sopivasti MM -kisoihin.
Se jos mikä sopii meitseille.
Viestin lähetti P.O.S.
Onko noin? Siksi vain ihmettelen kun Eskelinen kuitenkin pelasi vielä tuon taklauksen jälkeen.
Eskelinen pelasi tuon jälkeen, mutta jätti kuitenkin kuulemma pelin kesken. Itse en huomannut, että olisi kesken jättänyt, mutta tämä kävi ilmi lehdistötilaisuudessa. Siellä kävi myös ilmi tuo aivotärähdys, jonka totesi Jalonen.
- tällä kertaa omaa maaliaan puolusti kyseisellä kunniallisella tavalla Antti Hulkkonen, joka palkittiin urotyöstään kahdella minuutilla. Tervetuloa Kertsiin!
- Kerho lähti matsiin todella kovalla asenteella. Viisi pommia ensimmäiseen kahteen ja puoleen minuuttiin. Hieman siitä sitten hellitti, mutta oli varsin mukavaa katseltavaa.
- kotijoukkue pelasi kaksi erää melko hyvin, kolmannessa sitten TPS vei ja HPK jäi katselemaan (osittain jäähyjenkin ansiosta)
- ...kylläpä Kruus antoi tasoitusta kolmannessa
- olipa Koivu todella varjo siitä Sakusta, jota varmaan aika monetkin odottivat. Ei kestä taklauksia antamatta keppiä perään ja hirmuista mussuttamista. Mikäli TPS aikoo voittaa ottelun tai jopa kaksi tässä sarjassa, täytyy Koivun keskittyä pelaamiseen.
- Lassila on hitusen epävarma, ja hieman hörppäsi Hassisen maalin, vaikka kyllähän kääntölaukaus tuolta etäisyydeltä maalivahdille melko paha nakki lienee.
- Arttu perkuleko se teidän salainen ase oli? Antoi hyvän pomminkin kerholaiselle. Oli muuten yksi kahdesta laillisesta taklauksesta, joita TPS tänään esitti. Tuokko tarjosi jopa ruutumaisen kyynerpään Eskelisen kuuppaan. Aivotärähdys ja huomenna pelaaminen epävarmaa, eli siis melko epätodennäköistä.
- Paukkusen Markkuhan oli mies paikallaan, hyviä kiekon ylöstuonteja... tai ainakin yksi ekassa erässä!
- Kerholta Hahl ja Jokela todella hyviä
- mitä vittua T. Eskelinen teki TPS:n ensimmäisessä maalissa? Siirtyi edestä ja antoi Vahalahdelle maalin. Melkoista 1-1-pelaamista.
- Buffalon viikatemies oli mies paikallaan. Kerran jo ounastelin että nyt lähtee viikate, mutta tepsiläisen sijasta löikin yllättäen kiekkoa.
Jykke1978
19.03.2005, 00:40
Takkiin tuli jälleen yhdellä maalilla, mutta taisto jatkuu vielä.
Ensimmäinen erä oli ihan hyvää peliä Tepsiltä ja erän lopulla Vahalahden osuessa aivan tolpan juureen tasoittaen pelin 1-1 Vykon ja Hulkin syötöistä. Fyysistä peliä vei kerho muutamilla komeilla taklauksilla.
Toinen erä oli surkeaa peliä Tepsiltä. Ylivoima oli säälittävän näköistä katsottavaa ja muutenkin hyökkäyksiin lähdöt olivat todella surkeita ja avaus syötöt menivät mihin sattuivat eikä näin hyökkäyksistä tullut yhtään mitään ja kun vielä oman pään peli oli huonoa niin saadaan olla onnellisia, että kerho onnistui vain kahdesti maalinteossa.
Kolmannessa erässä Tepsi ryhdistäytyi ja peliin tuli aivan uutta sykettä. Ylivoima alkoi onnistumaan kuten myös avaukset ja oman pään pelikin alkoi sujua. Vyko pääsi ylivoimalla tälläämään kiekon aivan maalin kattoon ja Tepsi tuli maalin päähän. Kolmas erä oli hyvää taistelua Tepsiltä.
Tunteet kävivät kuumina pelissä ja se toi lisä tunnetta peliin ja ihan hyvä niin.
Kivaa leikkiä...
Ottelu tarjos kivaa viihdettä nyky sm-liigaan,oli kontaktia ja pikku kivaa,jopa pelissä taidettiin taklata ja intensiteettikin taisi nousta!Innolla odottelen huomista.TOIVOTTAVASTI ,kerhon kannattajillekkin annetaan mahdollisuus tulla huomiseen peliin yhtenä porukkana niin saadaan tunnelmaa halliin(Pahoitelut ainakin allekirjoittaneen puolesta jos M.I.B estää asian).Toivotaan että huomenna laidat ryskyy,kansa huutaa,maaleja tulee ja nyrkit heiluu tarvittaessa rehdisti ...
Reverent
19.03.2005, 08:49
Itse pelistä vaikea sanoa mitään näin teksti-tv:stä seurattuna muuta kuin että yllättävän tiukan vastuksen Palloseura kykeni tarjoamaan. Sen sijaan Isä-Koivun pelinjälkeiset kommentit saivat taas kerran verenpaineen koholle: "Näin huonolla keskittymisellä ei Hämeenlinnassa voi voittaa", tjsp. Jumalauta! Koko kauden äijä on selitellyt Palloseuran tappioita huonolla valmistautumisella tai keskittymisellä eikä kauden tärkeimpien pelien alla linjassa näy mitään muutosta. Voihan ammattipelaajiltakin vaatia jonkinlaista vastuuta, mutta viime kädessä valmentajan tehtävä on joukkueen herättely. En todellakaan jää äijää kaipaamaan.
Viestin lähetti Rontti
Tuuba soi alussa hyvin, mutta jatkossa soinnut häipyivät hamaan ynnämuuhun. Huhu kertoo, että tuubansoittaja esiintyy huomenna pudotuspelien sijasta jossain ihmeellisissä eläimenhyppyytyskilpailuissa. Ei voi mitään.
Joo. Se kaveri oli pelissä meikäläisen vieressä, ja kyllä siinä ihmeteltiin moista peliälytöntä ratkaisua. Koirankampaamiskisaa katsomaan oli kuulemma mennyt lupautumaan. Soittajalle lisää soppaa niin jaksaisi poika puhaltaa paremmin pilliinsä.
Hienoa Kaitsu! Vain yksi maila poikki vastustajan ranteille. Hyvä Kruus! Vaivaisukkoa ei saa taklata. Hyvä Tuokko! Aina kannattaa taklata päähän.
Kerho oli tosiaan paikoitellen vähän flegmaattinen. 1-1 tasoituksessa olisi ollut aikaa polkea äijiä kiinni koko kentän matka, mutta ketään ei oikein kiinnostanut. Tosin siihen tilanteeseen johti TPS:n rike, mutta kuitenkin.
Jos Laitinen pelaa pakkina, pitää Tuukka laittaa ketjuun. Toinen vaihtoehto (varsinkin tämän pelin jäljiltä) tietysti on että Laitinen ei pelaa pakkina, ja Tuukka... Herätys Jalonen. Kansalle (ja turkulaisille) sitä mitä ne pyytää. Veli-Pekka on vähän pehmeä näihin kinkereihin.
Kerhon pakit esittivät kolme erää sukellusnäytöksiä omalla siniviivalla. Kaikki hakivat SITÄ avojääpommia, ja järjestäen ohi meni. Vähän malttia kiitos.
Simmottis.
Flonaldo
19.03.2005, 11:24
Edes Joni Puurulan kirous ei saanut tätä ottelua kääntymään TPS:lle. Em. maalivahti saapui hallille kesken kolmannen erän ja turkulaisten parhaimman kirin. Siitä huolimatta Kerho voitti ja Noronen oikeasti venytti jalkansa sen Kauppilan (?) viimeisen kudin tielle. Tämän on pakko merkitä hyvää.
Kuka muuten oli se kiihtynyt TPS-herrasmies joku huusi ja vauhkosi läpi ottelun sekä omille pelaajilleen että tuomarille. Samainen henkilö oli päästä käsikähmään jopa järjestyksenvalvojien kanssa. Tuo ei voi merkitä hyvää.
Viestin lähetti Lipton
Koivu oli mielestäni näkyvä kolmannessa erässä. Pelasi paljon, haki ylivoimalla kiekot omasta päästä ja vei väkisin hyökkäysalueelle.
Mutta pari ensimmäistä erää Saku oli aika huono. Tuntui ettei kaveri jaksa luistella yhtään ja tuli kiekonmenetyksiä sekä harhasyöttöjä Kerho pelaajille. Lisäksi Hulkkosen jäähyn aikana tullut maali voidaan osittain laittaa Sakun piikkiin. Sakulla oli mahdollisuus purkaa kiekko, mutta purku menikin suoraan Kerho pakille viivaan ja lopputuloksena maali. Pari muutakin hasardia Sakulle sattui pelin aikana, mutta kolmannessa erässä Saku tosiaan alkoi väläyttelemään taitojaan ja jakelikin hyviä syöttöjä omilleen.
Kerhosta täytyy esiin nostaa Hahl, joka kokeili pleksien kiinnikkeiden kestävyyttä ja eihän ne kestäneet. Myös Jokela pelasi omaa varmaa peliään ilman mitään turhia kikkailuja. Lisäksi esiin täytyy nostaa Loikas. Nöyrää pelaamista molempiin suuntiin ja muutenkin todella fiksua pelaamista. Setzingerillä taas tuntui putki liikkuvan paremmin kuin kertaakaan tällä kaudella. Miinuspuolelta löytyy ainakin Louhi, joka tuntui käyvän kuumana koko pelin ajan ja ottikin tyhmän jäähyn kolmannessa erässä.
Nyt kun ensimmäinen peli on takana ja turha playoffskouhotus on toivottavasti ohi, niin odotettavissa on mielenkiintoinen ottelusarja. Ainakin muutamia taistelupareja näytti muodostuvan ensimmäisessä ottelussa. Saas nähdä, kuinka poikain käy.
Designer
19.03.2005, 13:49
Se oli alkulämmittely monessakin mielessä, ja sitten aloitetaan ne pelit. Ekan kohtaamisen perusteella voisi sanoa, että hermokontrollin merkitys on korostetun voimakas näissä peleissä. Paniikkia ei tainnut iskeä ainakaan ritaripaitoihin edes lopun tiukassa paikassa. Se on hyvä se. Jäähyjä vaan vähemmälle, kun kerran kuitenkin on helpompi pelata viidellä kuin neljällä tai kolmella. Hanskan saaminen nassuun on kettumainen juttu, mutta sitä soisi murehtivan mielummin vaihtopenkillä kuin siellä kentän toisella laidalla.
Taisi Tepsi esittää parastaan, mutta Kerho ei. Kerholle riittää, että tuo taso pidetään. Pari kertaa saa lipsahtaakin.
Ihan hyvältähän tuo eilinen Kerhon peli näytti. Nimenomaan materiaalin tasaisuus pisti eilenkin hyvällä tavalla silmään. Paljon parempaankin on varmasti kuitenkin rahkeita.
TPS oli melko vaisu. Nurminen oli ainut, joka pystyi meikäläiselle aiheuttamaan sydämentykytyksiä Kerhon päässä lopun Tepsi-rynnistystä lukuun ottamatta. Pikku-Koivua hiillostettiin oikein mukavasti.
Kerholta ylitse muiden olivat mielestäni Hahl ja Klesla. Hahlin ilme Ritan ryssittyä täydellisen varman tekopaikan Riksan esityöstä 1. erässä kertoi kyllä paljon. Klesla puolestaan hoiteli liikkuvuudellaan ja ulottuvuudellaan loistavasti puolustuspään tehtävät. Lisäksi onnistui tietty maalinteossa. Toki odotusarvot olivat meikäläisellä hieman suuremmatkin silloin, kun Klesla tänne hankittiin.
Noronen hoiteli Tepsin kohtalaisen hallinnan kolmannessa erässä kuten tuon tason veskarin pitääkin. Tänä keväänä ei maalivahtipelistä tarvitse huolehtia.
Edit: Jokelahan sen ekan maalin tietty tekikin. Pistetään hyvän oluen piikkiin.
Annamaila
20.03.2005, 00:38
Viestin lähetti Flonaldo
Kuka muuten oli se kiihtynyt TPS-herrasmies joku huusi ja vauhkosi läpi ottelun sekä omille pelaajilleen että tuomarille. Samainen henkilö oli päästä käsikähmään jopa järjestyksenvalvojien kanssa. Tuo ei voi merkitä hyvää.
Samainen "herrasmies" on jatkanut huuteluaan jo useamman vuosikymmenen mm. sillä seurauksella, että hankki itselleen viime kauden pleijareissa porttikiellon TPS-reissuille, kun hänestä tehtiin jatkuvasti valituksia eikä kukaan suostunut enää matkustamaan hänen kanssaan samassa bussissa saatika istumaan samassa katsomossa. En muista kuulleeni äijän kannustaneen omiaan kuin kultajuhlissa.
Flonaldo
20.03.2005, 01:03
Viestin lähetti Annamaila
Samainen "herrasmies" on jatkanut huuteluaan jo useamman vuosikymmenen mm. sillä seurauksella, että hankki itselleen viime kauden pleijareissa porttikiellon TPS-reissuille, kun hänestä tehtiin jatkuvasti valituksia eikä kukaan suostunut enää matkustamaan hänen kanssaan samassa bussissa saatika istumaan samassa katsomossa. En muista kuulleeni äijän kannustaneen omiaan kuin kultajuhlissa. No tämä herrasmies, johon minä viittasin ei kuitenkaan kulje fanibussilla... Valituksia ja porttikieltoja saatetaan hänenkin kohdalleen langettaa, mutta niistä vastaa SM-liigan kurinpitäjä, jos tarvetta on :-) Kannustuksesta en tiedä, mutta oma poika kaipaisi nyt äkkiä jotain apua.
Annamaila
20.03.2005, 01:51
No valaise nyt vähän, kenestä on kyse? Tietää sitten väistellä, jos bussin ovelle ilmestyy... ;)
Viestin lähetti Annamaila
No valaise nyt vähän, kenestä on kyse? Tietää sitten väistellä, jos bussin ovelle ilmestyy... ;) Luulen että Flonaldo tarkoitti tätä (http://hc.tps.fi/index.php?main=mainteam&sub=support&show=20) 'herrasmiestä'.
Flonaldo
20.03.2005, 13:14
Viestin lähetti Twite
Luulen että Flonaldo tarkoitti tätä (http://hc.tps.fi/index.php?main=mainteam&sub=support&show=20) 'herrasmiestä'. Ei ihan, kyseessähän oli siis tällainen herra (http://hc.tps.fi/index.php?main=mainteam&sub=support&show=17).
Annamaila
21.03.2005, 01:14
Okei, meninpä ansaan! :) Katsomossahan aina mesojia riittää... Tosin, onhan tuokin mies joskus matsibussissa vieraillut, mutta minkäänlaisia järjestyshäiriöitä ei esiintynyt.
vBulletin v3.8.6, Copyright ©2000-2013, Jelsoft Enterprises Ltd.