PDA

View Full Version : Oikeat säännöt takaisin


Johnny99
18.02.2005, 03:12
Mielestäni SM-liigan tulisi luopua nykyisestä 3-2-1 pistelaskustaan. Vanha 2-1-0 malli oli paitsi perinteinen pitkältä ajalta, myös selkeä ja urheilullinen.

Ottelun hävinneelle ei mielestäni pistettä tulisi suoda. Viiden minuutin jatkoaika, viidellä viittä vastaan, on runkosarjapeleissä ihan paikallaan. Jos ei tästä voittajaa löydetä, tulee TASAPELI, käsite joka vuosikymmenten jälkeen hävisi tuosta vaan. Mitään rankkareita ei tarvita, tasuri mikä tasuri, jos 65 minuutin jälkeen ollaan tasoissa.

Keskiviivan paitsion palauttaminenkaan ei tekisi pahaa. Jos Gary Bettmanilla on pokkaa julistaa NHL-kausi perutuksi olisi aika pientä kauraa Helkovaaran julistaa SM-liigan palaavan vanhaan kunnon pistelaskuun ja palauttavan keskiviivan paitsion.

Jurvanen
18.02.2005, 09:26
Jaaha. Kyllä tästä onkin sitten jauhettu oikein urakalla viime aikoina.

Ihan lyhyesti todeten: mielestäni se "säälipiste" jatkoajalla on hyvä asia. Muuten menee peruutteluksi ja varmisteluksi koko homma. Ainakin näin ennen oli. Korjatkaa toki, jos olen väärässä.
Punaviivasta en osaa mitään sanoa.
Pistelaskun voisi palauttaa. "Pikkuseuran" fanina olen säälipleijareiden kannalla, mutta saisivat olla vähän pidemmät pelit. Nyt pääsee lähes tuurilla jatkon.

Johnny99
18.02.2005, 10:37
Viestin lähetti Jurvanen
Jaaha. Kyllä tästä onkin sitten jauhettu oikein urakalla viime aikoina.
No on varmaankin. Ja syytä on jauhaakin, pian kai ensi kauden osalta näitä päätöksiä tehdään.

Säälipisteen hyvyydestä(kin) voi tietysti ja pitääkin olla montaa mieltä. Jo periaatteen vuoksi hävinneelle ei pisteitä kuulu antaa.

teemu73
18.02.2005, 10:49
Itse jauhaisin mieluummin vaihteeksi välisarjojen tarpeellisuudesta tai siitä, kuuluuko tappelut sm-liigaan. Niistä ei ole ainakaan vielä tänään avattu uutta viestiketjua.

Tammerforce
18.02.2005, 13:20
Jatkoajan poistaminen runkosarjasta ratkaisisi monta ongelmaa. Ei tarvittis enää vääntää kättä kuka saa pisteitä ja kuinka paljon. Tällöin tasapelikin saataisiin palautettua sille kuuluvaan arvoon.

J.Rita
26.05.2005, 10:49
Laitan nyt tähän kun en parempaakaan ketjua löytänyt. Näin lukee päivän Aftonbladetissa:

"En annan regelförändring som IIHF:s kongress beslöt var att utespelare ska bli utvisade om de skjuter pucken över plexiglaset eller sargen. Tidigare har den regeln bara omfattat målvakter."

Pakkohan tuon on olla vitsi tai väärinkäsitys. Eihän SM-liigassa pelata muuta kuin ylivoimaa jos kenttäpelaajien katsomoon/muikkuverkkoihin suunnatuista laukauksista aletaan tuomimaan jäähyjä.

Miksu00
26.05.2005, 10:53
Eikö toi ollu käytössäkin jossain vaiheessa, että saa jäähyn jos ampuu kiekon katsomoon, mutta kokeilu tais loppuu kun kokoajan oli ukkoa jäähyllä, voin toki olla väärässä..

kosh
26.05.2005, 10:54
Viestin lähetti Tammerforce
Jatkoajan poistaminen runkosarjasta ratkaisisi monta ongelmaa. Ei tarvittis enää vääntää kättä kuka saa pisteitä ja kuinka paljon.
Jatkoajan poistaminen ratkaisisi monta ongelmaa. Ei tarvittis enää vääntää kättä kuka saa pisteitä ja kuinka paljon. :)

Ghost
26.05.2005, 11:24
Viestin lähetti Miksu00
Eikö toi ollu käytössäkin jossain vaiheessa, että saa jäähyn jos ampuu kiekon katsomoon, mutta kokeilu tais loppuu kun kokoajan oli ukkoa jäähyllä, voin toki olla väärässä..

Olihan se yhden kauden tosiaan käytössä. Tuossa vuosituhannen vaihteen tienoilla. Itselleni jäi mieleen se, että Tomi Pettinen taisi tuosta syystä istua useamman kerran boksissa.

Ei toiminut silloin, en näe mitään syytä miksi toimisi nyt. Jos ukkoa pistettäisiin tuosta syystä pihalle ja tuomari ei haluaisi koko ajan äijää penkillä istuttaa, ei muita rikkeitä varmaan vihellettäisi enää ollenkaan.

korkki
26.05.2005, 11:45
Viestin lähetti Ghost
Olihan se yhden kauden tosiaan käytössä. Tuossa vuosituhannen vaihteen tienoilla. Itselleni jäi mieleen se, että Tomi Pettinen taisi tuosta syystä istua useamman kerran boksissa.

Sehän lopetettiin itseasiassa kesken kautta. Ylivoimia tuli ihan liikaakin. Kyllä IIHF menee taas kerran väärään suuntaan jos tällainen sääntö sinne otetaan. Onko se toisaalta mikään yllätys jos johdossa on Kummolaakin verkostuneempi ja epäpätevämpi Fasel.

Ja jos "oikeita sääntöjä" palautellaan takaisin niin kyllä silloin kuuluu luopua koko jatkoajoista...

Twite
26.05.2005, 11:56
SM-liigassa vajaan kauden voimassa ollut jäähysääntö koski ainoastaan omalta puolustusalueelta lähtenyttä kiekkoa. Sekin oli jo fiasko, millainen show tulisikaan/tuleekaan koko kenttää koskevasta säännöstä.

#76
26.05.2005, 13:12
Olisin valmis lopettaa jatkoajat runkosarjasta ja 60 min jälkeen pistejako maalien ollessa tasan, mutta voittajalle antaisi kolme pistettä. Näin voiton arvo nousisi ja paljon tasureita tahkoavat jäisivät alakynteen.

Pudotuspelit paras seitsemästä tyylillä ja runkosarjan 8 parasta pudotuspeleihin.

Pudotuspelien ohjelma siten, että joka toinen päivä on peli ja sarjojen väliin ylimääräinen lepopäivä. Kaikki joukkueet pelaisivat samaan aikaan poislukien Tampereella, missä hallitilanne voisi pakottaa muutoksiin.

Ujcik#11
26.05.2005, 13:44
Katselin pari päivää sitten Tappara - Kärpät finaalia 1981.

Pitkäkiekkosääntö oli sama kuin NHL:ssä ja hauskinta oli se kun Tapparalaiset pitivät kiekkoa maalinsa takana, tuomari puhalsi pelin poikki viivyttelystä.

Tuollaisia sääntöjä takas ;)

starcat
26.05.2005, 15:38
Viestin lähetti korkki
Sehän lopetettiin itseasiassa kesken kautta. Ylivoimia tuli ihan liikaakin. Kyllä IIHF menee taas kerran väärään suuntaan jos tällainen sääntö sinne otetaan. Onko se toisaalta mikään yllätys jos johdossa on Kummolaakin verkostuneempi ja epäpätevämpi Fasel.

Ja jos "oikeita sääntöjä" palautellaan takaisin niin kyllä silloin kuuluu luopua koko jatkoajoista...

Kyllä kai se otetaan kun kerran sellaista päättivät kongressissaan MM kisojen aikana.

Ronning
26.05.2005, 15:48
Viestin lähetti Tammerforce
Jatkoajan poistaminen runkosarjasta ratkaisisi monta ongelmaa.

Mihinkäs me sitten kokoonnuttais itkemään säännöistä ja peleistä ja Kummolasta?

Ei, kyllä jatkoaika (http://www.jatkoaika.com) pitää olla.

Artsi
26.05.2005, 16:12
Jos tuo kiekon katsomoon sääntö tulisi ja vielä koko entälle, niin ei paljon kannattaisi koittaa kiekkoa yläpesään, kun "milli pielessä" tietäisi jäähyä.

Graham
27.05.2005, 19:10
Kaikki säännöt kuten NHL:ssä! Kiitos!

hallimies
27.05.2005, 19:34
Ehdottomasti tulisi palauttaa keskiviivan paitsio ja ns. vanha vanha pitkä eli puolustajan olisi ennätettävä koskemaan kiekkoa. Nämä kaksi sääntöä avaisivat peliä, tulisi enemmän maaleja ja hyvät pakit olisivat hyviä pakkeja eikä vain ukkoja maalin ja kiekon välissä. Maalivahdin syndejä tulisi pienentää. Turhaan maaliin kokoon on puuttua.

LarryZ
09.06.2005, 11:29
Viestin lähetti Graham
Kaikki säännöt kuten NHL:ssä! Kiitos!

Voiko paremmin enää sanoa? Totta helvetissä jääkiekkoa pitää pelata jääkiekko säännöillä! Ainoa mikä vähän epäilyttää on tuo kosketus pitkä -sääntö. Onhan se kiva nostaa selkä pystyyn, kun vastustaja vetää hätärin omaan päätyyn.

Sitten vielä näistä maalien suurentamisista ynnämuista uusista ideoista. Jos peli kerta oli parempaa ennen vanhaan, niin eikö siihen kaiken järjen mukaan päästä palaamalla samoihin sääntöihin, eikä keksimällä uusia sääntöjä?

Huonoimmat sääntöuudistukset TOP 3:
1. Pitkä kiekko tulee vain ammuttaessa kiekko päätyyn omalta puolustusalueelta. Oli käytössä EHL:ssä jollain kaudella.
2. Kenttäpelaajan ampuessa kiekon laidan, seuraa jäähy. Oli joskus puoli kautta käytössä. Tähänkin reagoitiin onneksi nopeasti.
3. Kahden viivan syötön poistaminen. MIKSI tästä ei päästä eroon? Poistetaan vielä paitsiot, pelataan ilman rintapanssareita ja lyhennetään mailaa, niin päästään kaukolopalloilemaan. PRKL!

edit. Tuli vielä mieleen, että enpä muista kenenkään lajia seuraavan/pelaavan olleen ensimmäisenä uusia sääntöjä keksimässä. Pitää kabinettiherroillakin jotain hommia olla...

Lape7
09.06.2005, 18:00
Eikös näitä sääntöjä aina näin alkukesästä tarkastella? Tietääkö joku, että "mennäänkö näillä", vai kannetaanko millon viinerit pöytään?

Master Chief
10.06.2005, 13:32
Viestin lähetti Lape7
Eikös näitä sääntöjä aina näin alkukesästä tarkastella? Tietääkö joku, että "mennäänkö näillä", vai kannetaanko millon viinerit pöytään?

Kiekkolehdestä tai jostain luin että aikaisintaan 2006 voidaan muutta jotain kansainvälisiä (IIHF) sääntöjä. Rene Fasel taisi MM-kisojen yhteydessä sanoa että kahden viivan paitsio ei tulisi takaisin, nykyiseen ollaan tyytyväisiä. Ja eipä MM-kisoissa juurikaan ole tullut -98 finaalien tyylistä sumputuskilpailua nähtyä. Kummola tosin sanoi YLE:n studiossa että Suomessa nuorimmissa junnusarjoissa kahden viivan paitsiosääntö otettaisiin käyttöön.

Squirrel
13.06.2005, 22:01
NHL:kin on siirtymässä eurooppalaiseen pitkään kiekkoon; se kilpaluistelu kuulemma aiheuttaa loukkaantumisia. Ja NHL-staratkin on eurooppalaisen pitkän keikon kannalla, ainakin ne haastattelut, mitä olen lukenut; tosin nehän ei nyt kaikkia edusta.

Rattlehead
13.06.2005, 22:08
Viestin lähetti Squirrel
NHL:kin on siirtymässä eurooppalaiseen pitkään kiekkoon; se kilpaluistelu kuulemma aiheuttaa loukkaantumisia.Niinhän se tuntuu aiheuttavan. Olikohan se Tsekissä kun joku pelaaja joutui koomaan ja kuoli muutaman kuukauden päästä johtuen tuosta säännöstä. Ironista onkin, että Extraliigassa ollaann ottamassa ensi kaudella käyttöön vanha pitkäviivasääntö.

Ziggy
14.06.2005, 17:26
Viestin lähetti Jurvanen

Ihan lyhyesti todeten: mielestäni se "säälipiste" jatkoajalla on hyvä asia. Muuten menee peruutteluksi ja varmisteluksi koko homma. Ainakin näin ennen oli. Korjatkaa toki, jos olen väärässä.


Allekirjoitan täysin tuon väitteen. Olen kuitenkin perinteisen jatkoajan kannalla, koska nykyisellä mallilla ottelun viimeiset minuutit ovat joka tapauksessa samanlaista peruuttelua.
Toisaalta mikään ei ollut sen hienompaa kuin jatkoaika voitto tai katkerampaa kuin tappio jatkoajalla.. Näistä syistä 2-1-0 pistelasku pitäisi mielestäni ehdottomasti palauttaa..

Kaivanto
10.01.2006, 11:08
Nykyisen pistelaskusysteemin luonnonvastaisuutta kuvaa hyvin Tapparan tämänhetkinen tilanne. Joukkueella on viimeisimmissä seitsemässä pelissään sekä neljän ottelun tappioputki että viiden ottelun tappioton putki. Pisteen tuottaneet ottelut Ilvestä ja HPK:ta vastaan ovat tappioputken (=joukkue oli 4 kertaa peräkkäin vastustajaa huonompi) 2 viimeistä ja tappiottoman putken (=joukkue ei ole jäänyt 5 peliin ilman pisteitä) 2 ensimmäistä peliä.

KingNothing
10.01.2006, 12:23
Miksi kukaan ei ole maininnut mielestäni parasta uudistusta jonka NHL tälle kaudelle toi. Koukut pois meininki ja muut uudet säännöt on hyviä mutta se joka on muutaman pelin canalilta katsoneena tuonut eniten iloa on hyökkäysalueen suurentaminen. Se jos mikä on vähentänyt keskialueen sumppuja ja lisännyt hyökkäystehoja. Tämä muutos äkkiä tännekin.

Tepa
10.01.2006, 12:53
Vieläkö NHL:ssä on vanha kunnon paitsio. Se on mielestöni yksi tekiä, mikä kuluttaa peliaikaa ihan turhaan. Kun paitsio on päällä joukkueet yleensä rauhoittaa pelin ja vaihtaa lennosta. Miksei laiteta peliä poikki ja vaihdeta katkolla? Toiseksi edellisessä World Cupissa näki hyvin, miten paitsio toi tiettyjä vaara/ongelma tilanteita pakeille. Kiekko ei voinut heti lapaan saatua lykätä tahallisen paitsion pelossa takaisin päätyyn. Päälle iskenyt hyökkääjä saattoi saada hyvinkin pahan vastahyökkäyksen aikaseksi. Täällä muutoksella saatasin yllätävän paljon tapahtumia nykyisen rauhoittelun sijaan.

dana77
10.01.2006, 14:01
eniten iloa on hyökkäysalueen suurentaminen. Se jos mikä on vähentänyt keskialueen sumppuja ja lisännyt hyökkäystehoja. Tämä muutos äkkiä tännekin.Muutos on ollut hyväksi tasakentällisin pelatessa, mutta pilannut ylivoiman täysin. Nyt pakeille ei voi, eikä kannata enää antaa painetta, vaan he saavat leipoa viivalla kiekkoa rauhassa kuin salibandy-pelaajat ikään.

Fawkes
10.01.2006, 16:44
Periaatteessa olen vanhojen sääntöjen (ainakin useimpien) kannalla mutta... Ei sekään ole oikein hyvä jos kotimaan sarjassa pelataan ihan eri säännöillä kuin NHL:ssä tai kv.kisoissa. Muutenkin tämä jatkuva sääntöjen vaihtelu rupeaa käymään hermoille. Tuntuu, että joka helvetin vuosi pitää keksiä jotain uudistuksia. Ei niitä sääntöjä mihinkään kivitauluun tarvitse hakata, mutta edes pieni pitkäjänteisyys ei olisi pahasta. Itse pidin myös enemmän kahden pisteen-systeemistä, mutta kun nyt kerran juuri vaihdettiin kolmeen, niin pidetään nyt sitten pari kautta. Ei tule mieleen yhtäkään muuta lajia jossa pelataan näin räikeästi eri säännöillä eri maissa. Koko ajatus (eri säännöt eri maissa) tuntuu vääristyneeltä, mutta niin se käytännössä menee.

Mutta jos nyt kuitenkin sääntöjä vaihteeksi viilattaisiin niin tällaisia muutoksia SM-liigaan toivoisin:

1) Välisarjat pois. Jääkiekko on nykyään bisnestä (tosin huonoa sellaista), tämä on tosiasia, joka on vain hyväksyttävä. Näin ollen on myös hyväksyttävä, että pukumiehet saavat sanoa sanansa sarjajärjestelmää puuhattaessa. Mutta ei ne voi sentään ihan mitä tahansa sanella. Joku raja siinä pitää olla, ja mielestäni se menee siinä kun toista vastaan pelataan 8 kertaa ja toista 4 kertaa. Ei se voi olla mahdollista. Koita siinä sitten pelata urheilullista sarjaa. Kaikkein paras systeemi olisi 4x13=52 ottelua. Okei, tällä systeemillä ei saada tarpeeksi rahaa. No pelataan sitten enemmän niitä playoffseja.

2) Pleijareihin paras seitsemästä heti alusta asti. Eiköhän näistä "tosipeleistä" sitä rahaa eniten tule. Toki sinne kahdeksan joukkoon pitäisi ensin päästä, jotta se 13 665-katsojaa vetävä halli täyteen saataisiin :) Säälipleijarit pois. Sijoille 8-14 jäävien joukkueidein myyntirumba voitaisiin estää pelaamalla jonkinlaista karsintasarjaa esim. Mestiksen neljän parhaan kanssa. Esim. Ruotsissa homma toimii jotenkin näin.

3) Vanha pistelasku takaisin. 2 pistettä voittajalle, 1 piste tasurista, tappiosta 0 pistettä. Ei mitään säälipisteitä jos pääsee jatkoajalle. Tappio on tappio. Rankkarit voisi samalla heivata hevonkuuseen. Nykyään tuntuu, että joka toinen peli menee jatkoajalle. Jotenkin liian läpinäkyvää kun pelaillaan aina sopivasti tasan, että molemmat saa yhden bongon. Okei, voi olla että sitten viimeiset 10 min olisi varmistelua, mutta sitä se jatkoaikakin nyt on, rankkareiden venailua.

4) Pro-tuomarit. Pakko sitä rahaa on sinnekin saralla löytyä. Säästetään vaikka Vuorisen toimiston kalusteissa tai jotain, mutta tuomarit on saatava ammattilaisiksi. Ei heiltä voida vaatia ammattimaista toimintaa ennen kuin heillä on siihen soveltuvat resurssit.

NHL-sääntöjä ei pidä haalia tänne ilman kunnollista harkintaa. Toki siellä on hyviäkin sääntöjä, mutta ensin pitää katsoa kunnolla mikä vaikutus niillä on peliin siellä. Esim. nollatoleranssi mailahäirinnän suhteen kuulostaa aluksi hyvältä, mutta kun katsoo sitä peliä, mitä siellä nyt pelataan niin se näyttää ihan joltain ulkojäähöntsäilyltä. Ei kukaan uskalla mennä kunnolla mieheen kiinni kun heti pilli soi. Ei sekään ole kovin hyvä vaihtoehto.

Isokissa
10.01.2006, 17:11
Vieläkö NHL:ssä on vanha kunnon paitsio. Se on mielestöni yksi tekiä, mikä kuluttaa peliaikaa ihan turhaan. Kun paitsio on päällä joukkueet yleensä rauhoittaa pelin ja vaihtaa lennosta. Miksei laiteta peliä poikki ja vaihdeta katkolla? Toiseksi edellisessä World Cupissa näki hyvin, miten paitsio toi tiettyjä vaara/ongelma tilanteita pakeille. Kiekko ei voinut heti lapaan saatua lykätä tahallisen paitsion pelossa takaisin päätyyn. Päälle iskenyt hyökkääjä saattoi saada hyvinkin pahan vastahyökkäyksen aikaseksi. Täällä muutoksella saatasin yllätävän paljon tapahtumia nykyisen rauhoittelun sijaan.

ei mielestäni ole ja se on sääli, ehdottomasti meille käyttöön ja punalamppu takas!

Kaivanto
10.01.2006, 17:53
Kaikkein paras systeemi olisi 4x13=52 ottelua. Okei, tällä systeemillä ei saada tarpeeksi rahaa. No pelataan sitten enemmän niitä playoffseja.

2) Pleijareihin paras seitsemästä heti alusta asti. Eiköhän näistä "tosipeleistä" sitä rahaa eniten tule. Toki sinne kahdeksan joukkoon pitäisi ensin päästä, jotta se 13 665-katsojaa vetävä halli täyteen saataisiin :) Säälipleijarit pois. Sijoille 8-14 jäävien joukkueidein myyntirumba voitaisiin estää pelaamalla jonkinlaista karsintasarjaa esim. Mestiksen neljän parhaan kanssa. Esim. Ruotsissa homma toimii jotenkin näin.

Jos "tosipeleistä" tulisi eniten rahaa, tottahan Liiga tämän olisi äkännyt ja playoffeja pelattaisiin joulusta asti. Runkosarjan pelaaminen on tuottoisampaa kuin playoffien, koska yhdellä runkosarjakierroksella pelataan seitsemässä hallissa kerrallaan, playoffeissa neljässä, kahdessa tai yhdessä. Sitäpaitsi puolivälierät vetävät varsinkin suuriin halleihin huomattavasti huonommin porukkaa kuin runkkis-pelit.

Jos poistettavaksi ehdottamaasi sääli-playoff-kierrosta ei oteta huomioon, pleijareissahan on paras seitsemästä alusta asti. Ei kylläkään loppuun asti.

13 665 vetävää hallia ei todellakaan myydä loppuun kahdeksan joukkoon pääsemällä. Esimerkiksi viime vuonna Jokereiden yleisökeskiarvo oli runkosarjan kotiotteluissa 9636, puolivälierissä taas 6481 ja välierissä 8639. Vain finaalit myytiin loppuun.

Minustakin nelinkertainen runkosarja olisi sekä urheilullisin että kiinnostavin ratkaisu.

KukaMitäHäh?
10.01.2006, 19:23
Tuossa aiemmin puhuttiin laidan yli heitetyistä kiekoista ja niiden jäähyistä. Onko kenellekään tullut mieleen, että NHL-kaukaloissa on korkeat pleksit ja ne kiertävät koko kentän?

steepler
10.01.2006, 21:59
Koko ajatus (eri säännöt eri maissa) tuntuu vääristyneeltä, mutta niin se käytännössä menee.


Ei minusta nyt mitenkään vääristynyt asia, eri liigat tekevät kuitenkin itselleen parhaimmat ratkaisut itsenäisesti eivätkä mitenkään toisistaan riippuen eikä se nyt mitenkään vääristynyttä ajattelua ole. IIHF ei voi jääkiekossa kuitenkaan määräillä samalla tavalla kuin vaikka FIFA jalkapallossa, joka on mielestäni erittäin positiivinen asia, ja ratkaisut jäävät itsenäisille liigoille eikä millekään kattojärjestölle joka mielivaltaisesti kaikille sääntöjä määräilee. Tälläinen käytäntö väkisinkin tuo eri sääntöjä liigojen välille koska kaikkialla olosuhteet eivät ole samat, mutta vääristynyttä mielestäni olisi ruveta kaikille samoja sääntöjä määräämään.

iiron_troikka
10.01.2006, 22:35
En kaipaa vanhoista säännöistä:

- Jatkoajalla häviäjän nollille jäämistä. Jos pelaa varsinaisella peliajalla tasan niin on tasapeli, eikä tappio. Melkein 60 minuuttia tehokasta peliaikaa olisi parempi ratkaisu kuin jatkoaika.

- Se, että pitkä vihelletään kosketuksesta. Hullun hommaa kun kaksi satakiloista äijää ajaa täysillä päätyyn koskeakseen ensin kiekkoon.

- Kahden viivan syöttö ja viivytetty paitsio. Toivat vanhoilla säännöillä tarpeettomia katkoja.

Kaipaan:

- Punalamppu. Miksi poistettiin, häh? Heti takaisin!

- Kaksi päätuomaria. Oli iso vaikutus peliin.

- Selkeä peliohjelma ilman kaiken maailman välisarjailuja. 4 x 13 on hyvä määrä, kahdesti kotona ja kahdesti vieraissa joka porukka.

- Alusta loppuun samalla play-off pelimäärällä meno. Ei niin, että ensimmäisellä kierroksella pelataan paras seitsemästä, välierissä ja finaalissa paras viidestä. Vähemmästäkin hämmentyy.

Kestokeskustelunaiheista saman asian tiimoilta sanon, että rankkarit ovat nyt NHL:ssä ja arvokisoissa käytössä, joten antaa olla SM-Liigassakin toistaiseksi. Play-off joukkueiden määrä on 8 ilman muttia, viimeinen karsii Mestiksen voittajan kanssa ja jos Kokkolan Hermes pelaamalla nousee sarjaan- niin sarjassa pelatkoon- ja ulkomaalaisten nykyinen määrä on sopiva (joskin EU-pelaajia ei tulisi laskea kiintiöön). Ei mulla muuta, kiitos.

HIFK
27.01.2006, 11:22
Myös minun mielestäni rankkarit tulisi poistaa SM-liigasta ja päättää peli 5:n minuutin jatkoajan jälkeen. Voittajalle 2 pinnaa, häviäjälle 1 pinna. Rankkarit on myös muutenkin mielestäni huono vaihtoehto, koska kulminoituu silloin yksilösuorituksiin. Junioreissa yksilöt tuodaan paremmin esiin, mutta ei tällaista ei pitäisi tapahtua liigassa. Jääkiekko on joukkuelaji, jossa pelikaverilla on erittäin suuri merkitys koko joukkueelle.

Raymond Pearl
27.01.2006, 11:55
Myös minun mielestäni rankkarit tulisi poistaa SM-liigasta ja päättää peli 5:n minuutin jatkoajan jälkeen. Voittajalle 2 pinnaa, häviäjälle 1 pinna.

Häviäjälle ei kuulu antaa pinnan pinnaa. Nämä lohdutuspisteet tappavat aidon karvaan tappion tunteen ja jatkoajoista tulee liian yhdentekeviä. Häviön pitää tuntua jossakin.

Rocco
27.01.2006, 12:17
Eikö toi ollu käytössäkin jossain vaiheessa, että saa jäähyn jos ampuu kiekon katsomoon, mutta kokeilu tais loppuu kun kokoajan oli ukkoa jäähyllä, voin toki olla väärässä..

Ratkaisu olisi tähänkin ongelmaan tässä?

http://www.jatkoaika.com/smliiga.php?sivu=kolumnit&id=3903

Jokeri23
27.01.2006, 12:54
viime vuonna Jokereiden yleisökeskiarvo oli runkosarjan kotiotteluissa 9636, puolivälierissä taas 6481 ja välierissä 8639. Vain finaalit myytiin loppuun.


Jokereiden tilastoissa yksi vaikuttava asia on varmasti myös firmojen kausikorttilaisten puuttuminen. Ns kannustavia faneja on varmasti yhtä paljon esim. puolivälierissä ja välierissä kuin runkosarjassakin, mutta pienemmät keskiarvot johtuvat juuri pukumiesten poissaoloista. Eihän runkosarjassakaan Areenalla ole koskaan niin paljoa porukkaa mitä virallisesti ilmoitetaan, koska ilmoitettava luku on myytyjen lippujen määrä, johon sisältyy siis myös firmojen ostamat, mutta käyttämättä jäävät paikat.

Ettei aivan aiheen vierestä mene, sanotaan nyt vielä säännöistä sen verran, että kaipaan kahta erotuomaria, vanhaa pistesysteemiä (voitosta 2, tappiosta 0). Lisäksi heittäisin rankkarit Turkuun.

KukaMitäHäh?
27.01.2006, 15:49
Kaukaloita tulisi myös kaventaa pari metriä. Jos en väärin muista, niin ainakin osa liigakaukaloista on leveydeltään 30m ja 28m. Korjatkaa jos pahasti heittää. Kapeammat kaukalot tiivistäisivät peliä, lisäisivät fyysisyyttä (=vähentävät kahvausta) ja jääkoneen kuljettajalle tulisi yksi kierros vähemmän kierrettävää. Kaikkihan me haluamme katsoa fyysistä vääntöä (paitsi itä-eurooppalaisen surffailu-miekkailu-kiekon ihailijat). Jääkiekko perustuu fyysisyyteen. Nykyiset eurooppalaiset lentokentät vähentävät sitä. Meillä on jo salibändy sellaisille, jotka haluavat katsoa peliä jossa pelivälinettä ei saa ottaa vastustajalta pois.

Tämä oli siis vain yksi kymmenistä sääntömuutoksista, jota liiga ehdottomasti tarvitsee!

Rocco
27.01.2006, 17:27
Kaukaloita tulisi myös kaventaa pari metriä. Jos en väärin muista, niin ainakin osa liigakaukaloista on leveydeltään 30m ja 28m. Korjatkaa jos pahasti heittää. Kapeammat kaukalot tiivistäisivät peliä, lisäisivät fyysisyyttä (=vähentävät kahvausta) ja jääkoneen kuljettajalle tulisi yksi kierros vähemmän kierrettävää. Kaikkihan me haluamme katsoa fyysistä vääntöä (paitsi itä-eurooppalaisen surffailu-miekkailu-kiekon ihailijat). Jääkiekko perustuu fyysisyyteen. Nykyiset eurooppalaiset lentokentät vähentävät sitä. Meillä on jo salibändy sellaisille, jotka haluavat katsoa peliä jossa pelivälinettä ei saa ottaa vastustajalta pois.

Olen ehdottomasti samaa mieltä!! Leveässä kaukalossa joukkueet panostavat enemmän puolustamiseen ja koko peli menee helposti vain päätyyn roiskimiseksi ja oman maalin varjelemiseen.

PH7
27.01.2006, 22:49
Suurin ongelma ovat nämä uuden polven valmentajat jotka näkevät pelin tilastotieteenä. Pelistä on tullut kliinistä virheiden välttämistä, ylitaktista kahva/esto sumppua. Muutama metri kaukalon koossa tai paitsio sääntöjen rukkaaminen muuttaa vain sumpun paikkaa. Ehdottomasti nollatoleranssi ja taklausten hyväksyminen, nykyään saa roikkua ja estää, mutta kun vedät hienon pommin hyökkääjään niin tulos on 2+2+5+20 jne...

ps. Sheddan on tuonut piristävän lisän sarjaan ulkopuolisena, no hänhän ei olekkaan pieni piiri pyörii suomivalkku seurassa.

Raymond Pearl
27.01.2006, 23:07
Olen ehdottomasti samaa mieltä!! Leveässä kaukalossa joukkueet panostavat enemmän puolustamiseen ja koko peli menee helposti vain päätyyn roiskimiseksi ja oman maalin varjelemiseen.

Kaukalon pienentäminen ilman nollatoleranssia ja "lupaa taklata" on kestämätön yhtälö, kun kahvakiekko on entistä helpompaa. Kiekottoman estämiset vieläkin tiukemmin pois ja ukko boxiin aina, kun mailan käytön tarkoituksena ei ole muu, kuin ottaa kaverilta vauhtia pois.

Pika1
28.01.2006, 02:18
Ehdottomasti pitäisi saada kaksi päätuomaria. Ei olisi Tom Laaksosellakaan niin kova kiire kokoajan, kun ei tunnu läski pysyvän ottelun vauhdissa mukana.
Lisäksi kahdella päätuomarilla pystyttäisiin siirtymaan nollatoleranssilinjaan kahvakiekon kanssa. (tappara ja jyp tosin taitavat SITÄ vastustaa)

Artsi
28.01.2006, 10:58
Täällä vaaditaan otsikon mukaan "oikeita sääntöjä takaisin", mutta yli puolet vaadittavista asioista ei ole kuulunut jääkiekkoon silloin, kun minä olen lajia alkanut seuraamaan. Tämän ketjun nimi siis pitäisi olla "tällaiseksi haluan jääkiekon muuttuvan".

TuleeEnnenaikaisesti
28.01.2006, 11:50
Ehdottomasti pitäisi saada kaksi päätuomaria. Ei olisi Tom Laaksosellakaan niin kova kiire kokoajan, kun ei tunnu läski pysyvän ottelun vauhdissa mukana.
Lisäksi kahdella päätuomarilla pystyttäisiin siirtymaan nollatoleranssilinjaan kahvakiekon kanssa. (tappara ja jyp tosin taitavat SITÄ vastustaa)

Kahta päätuomaria kokeiltiin jo kautena tai parina eikä se kovin kasosta ollut. Epäselvissä tilanteissa lähin päätuomari saattoi viittoa pelaajaa nousemaan, kun kauempana oleva "näki" rikkeen ja vihelsi jäähyn. Toinen ääripää oli se mestari/kisälli-asetelma, jossa mestarituomari vihelsi jäähyt ja kisällituomarin vastuulliseksi tehtäväksi jäi ainoastaan käden roikottaminen ylhäällä vaihtoaikamerkkinä.

Päätuomarien lukumäärällä ei ole mitään vaikutusta kahvaamisen vähenemiseen. Kaksi pilliä taskussa vähentää sitä tasan yhtä paljon kuin yksi pilli taskussa. Ja mistä niitä päätuomareita edes riittäisi kahta jokaiseen peliin, kun nämä nykyisetkään tuomarit eivät ylitä jatkoaikalaisten laatuvaatimuksia?

Ketjun otsikkoon viitaten sanoisin, että pois kaikki säännöt, joiden alku on "sääli-" ja loppu on "-laukauskilpailu".