PDA

View Full Version : HIFK-TPS La 29.1.2005


punaiset_lasit
28.01.2005, 14:32
Enpä nähnyt, että tälle ottelulle olisi vielä avattu ketjua.

Huomenna siis tiedossa mukavaa lauantai-illan viihdettä, ainakin toivottavasti. Halli lienee täynnä ja lauantaimatsit tuovat yleensä tunnelmaa tavanomaista enemmän. Jotkut sanovat tämän johtuvan alkoholista, mutta en heitä usko.

Tällä kertaa vastustajakin tuo lisäsäväreitä otteluun. Viime aikoina on HIFK:n ja TPS:n välille taas syttynyt, jo hieman aikaa kateissa ollut, pyhä "viha", which is nice. Toteuttaako Ruutu uhkauksensa ja ajaa Sakua takaa koko ottelun ajan esim. zambonilla? Ajellaanko Hulkkonen taas perinteisesti näkemään pikkulintuja? Puolustaako sikailija-Sakua tällä kertaa Bouckin sijasta Rivet? Myös Vopatin kirosanavarasto herättää tietyissä piireissä kiinnostusta. Paljon siis riittää huomisessa ottelussa ihmettelemistä ja saatetaanhan siellä muutama maalikin nähdä.

Fiksummat ennakkoanalyysit annetaan viisaampien kirjoittajien käsiin. Kunhan nyt halusin avata ketjun ennen Johannesta, että säilytetään edes jonkinlainen mahdollisuus voittoon ;). Sana on, moderaattorien määrittämissä rajoissa tokin, vapaa.

Lawless
28.01.2005, 14:55
Todellinen kuuden pisteen ottelu. Viimeksi HIFK hävisi vastaavan kamppailun, nyt olisi revanssin paikka. Varmasti sen ottelun tapahtumat muistetaan vielä. Toivottavasti TPS:n taklausosasto ajelee meidän pelaajia kunnolla, jos se saisi meiltäkin tuon fyysisen pelin heräämään. Espoossa nähtiin todella laiskaa ja fyysisesti laimeaa kiekkoa.

Tämä on sotaa. Heikki Laine kehiin, jos ei muu auta.

tant gredulin
28.01.2005, 15:01
Niin. Tepsin vielä leijuessa eilisen jatkoaikavoittonsa sfääreissä voisi odottaa kohtuullisen paineetonta iltaa, jos vastassa olisi joku normaalimpi joukkue. Nyt vastassa on IFK, jonka paineet ovat Kimi Räikkösen luokkaa strippiklubilla. Pelataanko Aralle? Tuleeko iso paha Olli ja vie Harksulta ykkössenan aseman? Pelaako Saku Rivetin suojeluksessa? Soitetaanko alkulämmittelyssä ’Jailhouse Rock’?

dee_snyder
28.01.2005, 15:09
Näillä näkymin itsekin olen paikalla todistamassa potentiaalista räjähdysherkkää peliä (kummiskin jotain hissuttelua todellisuudessa), kun Helsingissä päin vierailen.

Toivottavasti lippuja saisi ostettua Jyskylästä käsin tänään illalla, ettei tarvitse huomenna uhrata aikaa sille. Tuskin hallia kuitenkaan on myyty loppuun ja täyteen huomiseen iltapäiväänkään mennessä?

kosh
28.01.2005, 15:13
Viestin lähetti Lawless
Viimeksi HIFK hävisi vastaavan kamppailun, nyt olisi revanssin paikka.
Kuten myös sitä edellisen. Molemmat helsingissä pelatut otteluthan ovat menneet TPS:lle (ja,rl).
Ifk tosin voitti Turussa, mutta kyllähän tästä tulee henkisesti tärkeä voitto kumpi sen sitten ottaakin.

Veijari
28.01.2005, 16:22
Jep. Meikäläinen on ainakin lauteilla huutamassa turkulaisia voittoon. Rivetiä on kehuttu viime peleissä ja mielenkiinnolla odotan näkeväni miehen otteita. Jos vaikka pistäisivät myllyn pystyyn Rudin kanssa? Vai onko Rudi edustuskelpoinen viimeisimmän kympin takia?

Fist of God
28.01.2005, 17:40
Miksei The Pena ole vielä huomannut kaupata huomista peliä kanadalaisille tv -yhtiöille. Jäähallin kapeassa kaukalossa kurvailee mukava määrä nhl -pelaajia ja ottelussa odotetaan nähtävän sopivasti ylilyöntejä, joita kanadalaiset hockey jännärit voivat ihmetellä aamiaisen äärellä. Taitaa tosin oikeudet olla mtv3 kanavalla ja sitä kautta tuota pikaan ruotsalaisten käsissä.

Huomisessa pelissä taitaa olla halli täynnä ja mukavasti lauantai illan huumaakin. Jännitettävää riittää: Tekeekö Vihko maalin, tekeekö Järvinen maalin, taklaako Hulkkonen, sikaileeko Ruutu, ehtiikö Rivet väliin, kuka tepsillä maalissa, ruuvaako Vopat päitä irti, tappeleeko Vopat, kenen kanssa, jne.

Lopputulosveikkaus on, että Vihkon ja Hirschovitsin kahden maalin ilta kääntää voiton ifk:lle 4-1. Ja Ruutu lisää mahtavaa saldoaan ottamalla 5+20 uhkaavasta käyttäytymisestä.

MustaEnkeli
28.01.2005, 18:09
Viiden henkilön voimin olisi tarkoitus paikalla olla. Edelliset kohtaamiset Nordiksella ovat olleet aika hyvää viihdettä ja tiukkoja vääntöjä, mistä yliajalle menneet pelit kertovatkin.

Tähän kun lisätään se että molemmat joukkueet tappelevat 4. sijasta runkosarjassa eikä varaa löysäilyyn ole niin luvassa on toivottavasti vauhdikas ilta. Tepsin kohdalla punnitaan myös se miten paljon voimia sarjakärjen kaataminen viikolla on vienyt. Toivottavasti jätkät kestävät vielä huomisen ja mielellään myös sunnuntain, mutta poikkeuksetta Tepsin tv-pelit ovat olleet huomattavasti aneemisempaa katsottavaa kuin livenä nähdyt.

Ilolla olen myös minä huomannut miten paljon enemmän jännitettä on tullut juuri Tps-Hifk matseissa. Viha(-rakkaus) suhde on ollut välillä vähän vaimeampaa ja vihatuin "paikallis"vastustaja on ollut se Ilmalan porukka.

Yksi asia on varma Hadankassa nähdään, kävi matsissa miten kävi.

Muro
28.01.2005, 18:28
Viestin lähetti dee_snyder
Tuskin hallia kuitenkaan on myyty loppuun ja täyteen huomiseen iltapäiväänkään mennessä?

Varmaa tietoa ei ole, mutta veikkaisin ettei montaakaa lippua ole enää huomenna tarjolla ja tupa on täysi kun kiekko tippuu jäähän.

Viime pelissä Koivu iski kolmannen erän viime hetkillä poikittaisella Kibeä selkään, jonka jälkeen Jakke pyöräytti häntä jäässä heti aloituksen jälkeen ja sitten painittiin Bouckin kanssa. Jälkipeleissä annettiin ymmärtää ettei homma jäänyt siihen. Hyvät lähtökohdat lauantai peliin. Isompia ylilyöntejä on kuitenkin turha odottaa. Paitsi jos Saku on pohjustanut työsulkupelaajille, että olisi hyvä palauttaa Jakke maan pinnalle..

Maalissa Hifkillä luonnollisesti Vokoun ja puolustus luultavimmin samassa mallissa kuin Blues pelissä. Hyökkäysketjut ovat ihan arvaalujen varassa. Totutusta kokoonpanosta Blues-peliin eivät Vihko, Järvinen ja Lundell pukeneet vaan olivat vahvistamassa(?) salamia. Jatkuuko komennus vai sekoitetaanko edelleen hyökkäyskenttiä. Oma toivomus olisi nähdä Lasse ja Kibe samassa kentässä, mutta se nähdään huomenna.

Peli on vähämaalinen ja erikoistilanne palaaminen ratkaisee pelin. Toivottavasti punaiset ovat hioneet ylivoimaa ettei TPS pääse useampaa kertaa yksinläpi kun viivamiehet eivät saa kiekkoa liikkeelle tarpeeksi nopeasti. Villi veikkaus 3 - 1. Kolme Yv:llä ja vimeinen tyhjiin.

Wares
28.01.2005, 18:37
Tosi on, että tv-kamerat ovat nyt sekä Turun että Kanadan kannalta viikonloppuna aivan väärässä TPS-pelissä. Kannattaako katsella lauantai-illan huumaa vai siitä toipumista?

Odotukset ovat kieltämättä korkealla ja ennusmerkit kohdallaan. Lähivuosien aikana kolmas Hifk-TPS-peli, jonka aikana olen joko menossa laivalle tai tulossa sieltä pois. Kahden edellisen ottelun lempinimet ovat "Schaefer" ja "Eloranta". Ei kai kahta ilman kolmatta? Kolmososana "Ruutu", "Rivet", "Hirschovits" vai "Aho"?

Raportteja odotellessa.

Juippi
28.01.2005, 19:14
Todellinen "neljän pisteen" ottelu. Molemmille elintärkeä ottelu ajatellen kotietua kevään pleijareissa. TPS on kyykyttänyt kissat jo kaksi kertaa tällä kaudella Nordiksella, joten eiköhän anneta saman putken jatkua.

TPS on pelannut tällä viikolla kaksi vakuuttavaa ottelua. Perä perään on kaadettu sarjan kaksi kärkiporukkaa. Ensin kaatui Kärpät ja torstaina Sakun jatkoaikamaalilla nujerrettiin Jokerit. Nämä ottelut jos mitkä ovat olleet nannaa itseluottamukselle. Voittojen takuumies Teemu Lassila on silmin nähden parantanut otteitaan ja hänen itseluottamustaso sitä myöten on korkea. Koko joukkueen taistelu ja halu pelata voitoista on kohentunut. Rivetin tulo varmasti myös osasyynä tähän.

Tiukkaa ottelua povaan. Ylivoimapeli kuntoon ja Teemulle jälleen huippupeli niin voitto on täysin realistinen. Nähtäväksi jää toteuttaako Jarkko Ruutu uhkailujaan edellisen kohtaamisen tiimoilta. Todennäköisesti täysi Helsingin jäähalli tulee näkemään kuuman ja vauhdikkaan ottelun. Toivottavasti nähdään värikäs ottelu.

Bruno
28.01.2005, 19:45
Paikalle tullaan taas.Kiitos kausikorttini pääsen ilman stressiä jokaiseen kotimatsiin.Valitettavasti sunnuntaina työpäivä ,joten saan nauttia jääkiekosta ja muusta oheisviihteestä ainoastaan pienessä kännissä."#¤#%".
Itse ottelusta tullee tällä kertaa suhteellisen helpot 3 pistettä IFK:lle ,sillä TPS kävi "kovan" taistelun Jokereita vastaan eilen ja jaloissa painaa.IFK taas löysäili Bluesia vastaan ja otti kuokkaan sieltä ja taistelutahtoa riittää.
Melkoisen tivolin jälkeen IFK vie 4/5-1 ja TPS poistuu kotiin nöyryytettynä ja tyhjin käsin.

scholl
28.01.2005, 19:50
Viestin lähetti dee_snyder

Toivottavasti lippuja saisi ostettua Jyskylästä käsin tänään illalla, ettei tarvitse huomenna uhrata aikaa sille.

Osta netistä www.lippupiste.fi ja tulosta omalla printterillä viivakoodilippu. Se on kätevin tapa. Huomenna voi liput olla vähissä. Sen verran kuitenkin pitkätukkia tulee turusta tyttömarkoa katsomaan.

Frankie
28.01.2005, 19:55
Torstain ylimielinen asenne pitää hävittää, jos haluaa saada pisteitä Tepsiltä.

Odotan kovaa ja tunnerikasta matsia. Enkä panisi pahakseni, vaikka otettaisiin pikkasen erää. Vopat voisi vaikka pitkästä aikaa ottaa matsia. Linjatuomareille sellainen pyyntö: "Älkää perkele tulko väliin, kun lähdetään nyrkkihippasille"

Lopputulosta en veikkaa, kun se menee mitä suuremalla todennäköisyydellä taas niin päin persettä.

rudy25#
28.01.2005, 20:10
Viestin lähetti Frankie


Enkä panisi pahakseni, vaikka otettaisiin pikkasen erää. Vopat voisi vaikka pitkästä aikaa ottaa matsia. Linjatuomareille sellainen pyyntö: "Älkää perkele tulko väliin, kun lähdetään nyrkkihippasille"



Samaa mieltä. Jos huomenna ei hanskata niin ilta on pilalla vaikka voitto tulisikin.

Tyhmänä odottelin liian kauan ja jouduin ostamaan kalliin lipun. Normaalisti E9 riittää, nyt oli liput sieltä loppu. Kun maksaa lipusta melkein 30 euroa on täysin oikeutettua odottaa vähintään yhtä hanskausta. Jos taas jää homma puheen tasolle en mene hallille ennen kuin Shelley saapuu Helsinkiin. Siihen peliin ostin muuten lipun 5 min. siirtouutisen jälkeen.

Hanskauksen lisäksi odotan kovia taklauksia. Pari maaliakin voidaan tehdä, ei haittaa. Saku tekee pikkusikaa ja luikkii karkuun, eli on suuri sankari Turussa.
Toivottavasti maailman pahin ämmäsikaneitirotta Jarkko Ruutu tekee muutaman ylilyönnin ja pitää turpansa kiinni. Jarkko ottaa jäähyjä arviolta 16 minuuttia, joista ainakin 4 min on ns. "J.Ruutu- lisää" eli aiheettomia. + mahdollisesta hankauksesta perus 5+20.

Jarkko ei muuten luiki karkuun, kuten Tuocco ja Saku vaan ottaa myös tarvittaessa turpaansa.

Tomba
28.01.2005, 21:10
Paha ottelu jälleen tiedossa, mutta ovathan viimeiset kaksi peliä näyttäneet, että TPS on tulossa takaisin sinne missä sen kuuluu ollakin, eli HIFKin edellä. Lassila on pelannut viimeiset kaksi ottelua ihailtavasti ja toivottavasti jatkaa Lauantaina siitä mihin torstaina jäi. Ottelusta tulee todennäköisesti fyysinen, ainakin HIFKin osalta ja toivottavasti TPS pystyy siihen jotenkin vastaamaan. Mutta, kaksi voittoa tältä viikolta ja eihän kahta ilman kolmatta! LT 1-3, maalit: HIFK: Pärssinen TPS: Nurminen, Kauppila ja Koivu.

Kliz
28.01.2005, 21:21
Kova matsi tulossa niin kuin kaikki tällä viikolla olleet. TPS ei ryhdy tappeluihin vaan hoitaa homman mallikaasti kotiin ja sunnuntaina taas jatketaan.

TPS pelaa hurjalla itsevarmuudella ja voittaa ottelun 1-2. (Makkonen, Nurminen)

kaizu
28.01.2005, 21:58
Niin, eipä tästä asetelmat runkosarjamatsille paljon parane. Tiukka vääntö viimeisestä kotietu-paikasta, lauantai-ilta, hyvää huikkaa ja päälle Herra Majurin ja Kaurahatun 30-vuotis kemut. Ihan jees.

Ainoa, mikä käsikirjoituksessa kusee on se, että Olli olisi voinut luistella jo tähän matsiin. No, toivottavasti tiistaina sitten.

Toivottavasti IFK voittaa, kaksi edellistä TPS-kotipeliä ollut aika katkeria (Vahalahden tsägämaali jatkoajalla ja rankkaritappio)

baddinki
28.01.2005, 23:37
Saas nähä tuleeko hanskausta Rudyn puolesta kun kympin päässä 4 matsin pelikiellosta ja tiistaina on Jokerit kotona.. ja onko ara kieltänyt rudyltä tappelemisen

tony
28.01.2005, 23:40
Paikalla ollaan kun epärehdisti taklaavat ja todella epärehtejä poikkareita antava TPS saapuu pääkaupunkiin. Odotan vauhdikasta ottelua vailla mitään sen suurempaa järkeä, ihan niinku lauantaina kuuluukin.Kovia taklauksia ja vähän hanskaamista vaikka ilman hanskojakin voisi myös toivoa. Ruutu ja Rivet on kaksikko jota taidan seurata, jos vaikka Ruutu ottaisi tapansa mukaan pulttia pienestä niitistä.
Olisi myös kiva nähdä pienimuotoista avoimien ovien päivää puolustuksessa vaikka ihan kummassakin päässä jotta saisi nähdä enemmän maaleja kun se nykyään vaadittu yksi kpl.
Veikkaus on silti tylsä 1-3 ja Alatalolle puhdas hat-trick ;)
Ja jota toivoisin todella paljon on että saisin nähdä Anna-Leena Härkösen punanuttu päällä huutamassa aja aja aja, aivan niinkuin siinä umpi-paskassa suomifilmissä.

Muerte
28.01.2005, 23:46
On taas HIFK vastassa ja edellisen ottelun mediamylläkkä tietää ihmisiä paikalle. Tämäkin ketju on ollut vielä hyvää luettavaa, ennenkuin HIFK:n nuorisojaosto iskee tälle palstalle. Silloin alkaa se uskomaton Vopat/Ruutu ylistys. Kuitenkin heidän suurin huolen aiheensa taitaa olla se, että miten polttaa tupakkaa jäämättä kiinni, ettei pahat ja ilkeät vanhemmat vain lopeta Mikro-Bitin tilausta.

En ymmärrä miksi Aran poispotkiminen julkistettiin tässä vaiheessa kautta. oliko tarkoituksena antaa signaali jollekin pelaajalle tai valmentajalle, jotta HIFK odottaa juuri sinua, en tiedä. Vaikuttaako Aran poislähtö joukkueen peliin vai antaako se pelaajille lisää virtaa. Pärssisen heräämistä olen odottanut jo pitemmän aikaa, vaikkakin hän on välillä väläytellyt osaamistaan, mutta se maagisuus loistaa vielä poissaolollaan. Toivotaan ettei Pärä vielä tässä ottelussa saa juonesta kiinni vaan antaa odotella itseään peri turkulaiseen tyyliin.

Kupletin juoni taitaa olla kuitenkin aika selvä. Jos IFK pysyy poissa jäähyaitiosta ja saa Ruudun johdolla Palloseuran tolaltaan niin TPS:n ykköskenttä kun taitaa olla muutenkin ainoa kunnon maalipaikkoja luova kentällinen niin pisteet jäävät Helsinkiin. Enpä kyllä uskonut Tepsin kaatavan Kärppiä tai Jokereita niin taitaa tässä ottelussa olla jännitystä siitä, kumpi voiton korjaa. Ylilyönnit menee HIFK:lle 6-0, mutta minua ne ei paljoa lämmitä, vaan pisteet.

Onnea Tepsille illan taisteluun, sitä ne tarvitsevatkin.

c.s
29.01.2005, 02:19
Aivan samantekevää miten ottelu päättyy.
Pääasia on että siellä tapellaan!

Frankie
29.01.2005, 10:09
Viestin lähetti baddinki
Saas nähä tuleeko hanskausta Rudyn puolesta kun kympin päässä 4 matsin pelikiellosta ja tiistaina on Jokerit kotona.. ja onko ara kieltänyt rudyltä tappelemisen Ei hätää meillä on toisiakin tahoja, jotka tarvittaessa tappelevat.

Kimmo_Ahteri
29.01.2005, 10:27
Ymmärrän et jengillä on hirveet odotukset matsista mutta mä veikkaan että tästä tulee ihan pannukakku. Ensinnäkin molemmat jengit taistelee samoista sijoista, IFK on lopettanut taklauspelin lähes kokonaan ja Ruutulle on varmaan painoitettu turhien jäähyjen merkitys tärkeissä peleissä. Ainoastaan veskarit ovat sankareita matsin jälkeen.

Tästä tulee vähämaalinen matsi, joten vedetään nyt kotiinpäin maalein 2-0. Toivottavasti tunnelma on tänä iltana korvia huumaava!

Kempes
29.01.2005, 10:53
Mielenkiintoinen peli tulossa johtuen viime matsin pienestä jälkipelistä. Suojeleeko Rivet tuota turkulaista pientä kääpiötä IFK:n pahoilta pojilta vai onko kääpiön suojelijana itse Marco Tuokko?

Toivottavasti Ara on antanut pelaajille tarpeeksi kovaa palautetta Blyys-matsin jälkeen. Asenne pitää tänään olla kohdallaan, sillä tepsi on aina hankala vastustaja. Lassila pelasi viimeksi Nordiksella unelmapelin, joten tänään sitten enemmän maskia ja laukauksia tepsin maalia kohti. IFK:n pitää myös muistaa taklata kaikkea liikkuvaa, sillä rusettiluistelulla ei tepsiä voiteta.

Matsiseurana on tänään kieroon kasvanut "turkulainen" serkkupoika, joka ihannoi turkulaista neitikiekkoa. Hänelle pitää opettaa IFK-kiekon perusteet ennen ja jälkeen matsin Hadankassa.

Peli päättyy IFK:lle 5-2/3.

kaizu
29.01.2005, 11:42
MAALISSA: 92 Vokoun
VARALLA: 31 Lundell

27 Pärssinen 33 Harkins 9 Kuhta
48 Pikkarainen 10 Karalahti

29 Luttinen 11 Pirjetä 25 Ruutu
26 Söderholm 3 Zidlicky

19 Järvinen 4 Hirschovits 28 M.Laine
21 Kultanen 2 Laakso

38 Vopat 13 Häppölä 18 Fagerstedt
8 Varakas 37 Holma

Vihko siis edelleen poissa kokoonpanosta. Taitaa Joonasta kutsua maaseutu, varsinikin jos numeroa kohta tarvitaan toiselle miehelle.

Ramses
29.01.2005, 11:52
Petrelliä ja Heikki Lainetta olisin kaivannut kokoonpanoon , mutta toivottavasti näilläkin ukoilla saadaan rytinää kaukaloon. Paikalla saavutaan.

Koala
29.01.2005, 11:59
Uskoisin, että tässä olisi tämän kauden se HIFK - TPS peli, josta puhutaan 20 sivun verran. Mielipiteet sinkoilevat, paskaa jauhataan, Ruutua haukutaan ja nauretaan ja Koivua ylistetään tai haukutaan.

Toisaalta, tästä voi myös tulla tarkkaa puolustamista, sillä pisteet ovat tärkeät molemmille. Voitolla TPS menisi 2p edelle ja häviöllä HIFK karkaisi 4p karkumatkalle ottelun enemmän pelanneena. Peli päättyy 1-2 rl. jälkeen. Sivuja tässä ketjussa on 4 ja puheenaiheina jälleen Koivun poikittainen ja HIFK-fanien mellastus siitä, miten ensi ottelussa TPS saa turpaansa.

Kaikki tietenkin toivoo ensimmäisen vaihtoehdon kaltaista peliä, koska jääkiekkohan on viihdettä(?).

Selviä taistelupareja on:

Ruutu - Rivet/Bouck
-Villit huhut kertovat Rivet'n ja Bouckin jo naureskelleet Ruudulle ja odottavan tätä kohtaamista.

Koivu - HIFK
-HIFK tekee kaikkensa horjuuttaakseen Koivua ja TPS tulee taas suojelemaan tätä kaikinkeinoin. Puoltaa hyvää ottelua.

Lassila - Vokoun
-Molemmat iskussa. Vokoun NHL-maalivahti ja Lassilasta hyvää vauhtia tulossa sellainen ensi kaudeksi. Lassila haluaa varmasti näyttää tuolle ulkomaalaiselle.

fiftyeight
29.01.2005, 12:11
Viestin lähetti Koala
- - -
Toisaalta, tästä voi myös tulla tarkkaa puolustamista, sillä pisteet ovat tärkeät molemmille.
- - -

Tämä on enemmän kuin todennäköistä; kun laittaa tulosvetoon molemmille 0,1,2 niin ei kaukaa liippaa. Ainoa toivo isommista maalilukemista on veskareiden hörppäilyt pelin alussa, kuten esim. Ilves-pelissä. Kun tulee takkiin, on pakko alkaa hyökätä. Ja kun hyökätään, tulee tilanteita. Kun tulee tilanteita, tulee maaleja. Jos peruutellaan, niin peli kuluu baarissakin.

Aravirran loppukauden teesit ovat tylsiä. Nyt aletaan pelata voitosta ja senhän kaikki tietää mitä se on. Boring. Ylilyönnit ovat kiellettyjä joten tod.näk. Vopat ja Jakke puhaltelevat vain muniinsa, sattui mitä sattui.

Alkaa näyttää siltä että Vihko joutuu tekemään varakkaat, eli siirtymään isomman egon ja pelinumeron edestä muille maille, joskaan ei niin vierahille. Salamijengi on todennäköisin, mutta muitakin ottajia kuulema on.

No, lauantaipeli on aina lauantaipeli ja eikun mukaan ja matkaan.

Juippi
29.01.2005, 12:40
TPS tänään:
Teemu Lassila, Maalivahti AK
Tuomo Karjalainen, Maalivahti

1. kenttä
Marko Kiprusoff, Vasen puolustaja AK
Markus Seikola, Oikea puolustaja AK
Kai Nurminen, Vasen laitahyökkääjä AK
Saku Koivu, Keskushyökkääjä AK
Mika Alatalo, Oikea laitahyökkääjä AK

2. kenttä
Craig Rivet, Vasen puolustaja
Jiri Vykoukal, Oikea puolustaja
Marco Tuokko, Vasen laitahyökkääjä
Jari Kauppila, Keskushyökkääjä
Tyler Bouck, Oikea laitahyökkääjä

3. kenttä
Kimmo Eronen, Vasen puolustaja
Antti Hulkkonen, Oikea puolustaja
Matias Metsäranta, Vasen laitahyökkääjä
Joni Lius, Keskushyökkääjä
Matti Aho, Oikea laitahyökkääjä

4. kenttä
Henri Palmroth, Vasen puolustaja
Tomi Sykkö, Hyökkääjä
Jussi Makkonen, Vasen laitahyökkääjä
Markus Ojala, Keskushyökkääjä
Lauri Korpikoski, Oikea laitahyökkääjä

Samoilla mennään kun Jokereita ja Kärppiä vastaan aiemmin viikolla.

Pärde
29.01.2005, 12:43
Viestin lähetti Koala
Ruutu - Rivet/Bouck
-Villit huhut kertovat Rivet'n ja Bouckin jo naureskelleet Ruudulle ja odottavan tätä kohtaamista.


Voipi olla, joskaan pojilla ei ole siihen mitään aihetta. Bouck oli täysi rätti jo viimeksi ja Rivet oli nelinkontin aikanaan ison veden takana. Mutta toki hyvä, että nauravat. Pidentää ikää.

Asetun 58:n linjoille matsin viihdearvosta, joskin toivon jotain täysin muuta. Tiukka matsi tulossa samoista sijoista taistelevan joukkueen kanssa - ei ylilyöntejä vaan tarkkaa peliä. Booooooriiiiing! Jakkekaan tuskin tekee mitään, tärkeitä matseja tulossa ja seuraavaksi edessä olisi kaiketi se neljä ottelua katsomossa.

Noh, toivotaan ihmettä ja hyvää&viihdyttävää peliä.

Missä muuten Lennu kokoonpanosta?

AnaMasa
29.01.2005, 13:06
Huoh. Tää on taas näitä pelejä.. joihin on liput hommattu jo viikkoja sitten! =)

Jarkko Ruutu antoi siis ymmärtää edellisen kohtaamisen jälkeen telkkarissa, että hän hakkaa vaikka Saku Koivun jos siihen on "aihetta". Todennäköisesti Jarkon puheet jäävät pelkäksi yleisön kalasteluksi ja Saku saa pitää nenänsä. Tämä siitäkin huolimatta, että Saku tulee tänäänkin siivoamaan tarvittaessa maalinedustaa "kaikin keinoin" ja käyttämään muutenkin mailaansa "kaikin tavoin", kuten aina. Jotain ylimääräistä Jarkon on kuitenkin esitettävä säilyttääkseen kasvonsa ja nimenomaan tässä saattaa olla Tepsin voiton avaimet. Pitää pelata kärsivällisesti tiiviin puolustuksen kautta ja odotettava, että HIFK alkaa esittämään yleisölleen epäolennaisuuksia jolloin on rankaisun paikka.

Kaikesta ennakkokohinasta huolimatta valmentajat taitavat painottaa joukkueilleen "omaa peliä", "tarkkaa puolustusta", "pois jäähyboxista" yms. juttuja ja pelistä saattaapi tulla ainakin Kalliolaisten linttabootsien silmissä pannukakku, kuten joku jo mainitsikin. Toisaalta, Ara on juuri saanut julkisesti tavallaan kenkää ja sillä tuskin on ainakaan kurittomuutta vähentävä vaikutus?

Tepsin puolustus ja Lassila on ollut männä viikolla huimassa iskussa. Kolmessa edellisessä pelissä (Blues,Kärpät,Jokerit) yhteensä 2 maalia omiin. Vastaavasti HIFK päästi lähes samoja joukkueita (Jokerit,Lukko,Blues) vastaan 7 maalia. Ikävä kyllä tilastojen valossa tänään on nimenomaan HIFK:n vuoro voittaa. Nimittäin,

- HIFK tuskin häviää kolmea kertaa peräkkäin kotonaan Tepsille
- Vokoun tuskin häviää kolmea peliä peräkkäin.
- Lassilan vire ei voi pysyä kasassa neljää peliä putkeen, eihän?

Wiltord
29.01.2005, 13:06
Viestin lähetti Koala
Voitolla TPS menisi 2p edelle ja häviöllä HIFK karkaisi 4p karkumatkalle ottelun enemmän pelanneena.

Niin, eli TPS on pelannut ottelun enemmän. Mutta samapa tuo. Tiukkaa matsia odotellen. Mutta missä on Lennu?

Pihvi
29.01.2005, 13:11
Joopa. Täältä, kohdasta ruutu-rivet.avi (http://www.danc.info/video/) voi ihan itse tutkiskella asioita. Jos joku nyt ei vielä ole sattunut tilannetta näkemään.

"And down goes Rivet"

Andy_McCoy
29.01.2005, 13:14
Viestin lähetti AnaMasa
- Lassilan vire ei voi pysyä kasassa neljää peliä putkeen, eihän?

Kyllä voi! Minä uskon, että Lassila on nyt ylittänyt jonkun ihme kynnyksen. Peliotteet ovat varmoja eikä tuttua pompotteluakaan ole enää pahemmin nähty. Meillä on nyt voittava maalivahti.

Jokeripelin perusteella Rivet on mies paikallaan. Pitää maalinedustan puhtaana ja taklaileekin.

Toisellakin puolella on maalivahti, joten lopputulosveikkaukseksi :

HIFK 1-3 TPS (viimeinen tyhjin by S.Koivu)

Kempes
29.01.2005, 13:16
Jos Rivet tai Bouck yrittävät suojella Saku-parkaa, niin miksi he pelaavat eri viisikossa kuin Saku? Jos Ara peluuttaa Pirjetän ketjua Sakun ketjua vastaan, ei kumpikaan näistä "suojelijoista" ole yleensä kentällä samaan aikaan Sakun ja Rudyn kanssa. Sitten jos lähdetään vaihtoaitiosta "kouluttamaan" Rudya, jos ja kun hän on jyrännyt Sakun, niin siitähän seuraa kovat sanktiot. Aravirta nimittäin pesee "jukkakoivun" peluuttamisessa mennen tullen.

Playmaker
29.01.2005, 13:16
Kuinka todennäköisenä pidätte, että "ovelta" saisi vielä lippuja?

rookie
29.01.2005, 13:16
Tämä on ottelu missä (toivottavasti) laidat ryskyvät, hanskat lentävät sekä miestä nostetaan seinälle myöskin kiekon saadessa arvoistansa käsittelyä.

TPS on tullut, nähnyt ja voittanut Helsingin puolessa peräti kahteen kertaan jo tällä kaudella, miksei tänäänkin. Uskon vahvasti, että kuluneen viikon loistava vire jatkuu myös tänään lauantaina tarkan puolustuspelin ja onnistuneen maalivahtipelin siivittämänä kolmen pisteen arvoisesti.

Mustavalkoisten lasien läpi katsottuna kaikki kuusi pistettä matkaavat Turkuun maajoukkuekomennuksesta innostuneen Marko Kiprusoffin kahdella maalilla lukemin 1-2.

baddinki
29.01.2005, 13:30
Viestin lähetti Playmaker
Kuinka todennäköisenä pidätte, että "ovelta" saisi vielä lippuja?

Äsken ainakin tulostin netistä kaverille lipun peliin ja oli siellä vielä muutama vapaa paikka esim kulmakatsomoissa...

manager78
29.01.2005, 13:33
Meikäläinen lähtee täältä forssasta kaverin kanssa tähän matsiin. Voitin liput expertin kilpailussa ja kuulun is-tähtiraatiin tänään. Valitsemme siis ottelun kolme parasta pelaajaa.

punaiset_lasit
29.01.2005, 13:43
Viestin lähetti manager78
Meikäläinen lähtee täältä forssasta kaverin kanssa tähän matsiin. Voitin liput expertin kilpailussa ja kuulun is-tähtiraatiin tänään. Valitsemme siis ottelun kolme parasta pelaajaa.

Ja muistakin, että Jarkko Ruutu saa tähtiä! Teki se kentällä sitten mitä tahansa. Pakollinen tulosveikkaus: 3-1. Harkins 0+2.

Ramchester
29.01.2005, 14:31
Tänään TPS palaa arkeen ja kotiin 4-1 tappio niskassaan. Lassila ei kerta kaikkiaaa pysty pitämään Tepsiä pystyssä illasta toiseen, kolmanteen, neljänteen...

Hifk survoo vaikka väkisin tarvittavan voittomaalin ja Nurminen ei onnistu rannevedossaan kuin kerran. Vähissä on Tepsin maalintekijät tällä hetkellä ja ilmeisesti koko loppukauden. Tää on tätä, jos näillä mennään.

ps. Ole Manager78 mies ja anna Metsärannelle kolme tähteä.

Grainger
29.01.2005, 14:39
Kuvio on se, että IFK jäähyilee, TPS rankaisee. Lassila pelannee huippupelin taas. Toivoa sopii, että Rivet & Hulkkonen osaavat pitää Kuhdat poissa Lassin edestä. Hyvällä maalivahtipelillä tämä hoidetaan kotiin, koska ei se Vokoun mikään ihmemies ole ollut.

Pakko kerrankin veikata.
Ottelu päättyy 1-3. Kuhta tehnee IFK:in ainokaisen. Nurminen tekee kaksi ja Kiprusoff tyhjiin viimeisen. Ottelun jälkeen joku jarkkoruutu tekee itsestään pellen mediassa. Ja Arajuuri itkee tappiota.

valas
29.01.2005, 14:43
Kovaa oli meno, nimittäin Ruudun meno. Jos Rivet on naureskellut Ruudulle, niin kuin huhut kertovat, on tainnut naureskella hermostuneena ja pelosta. Sen verran oli Ruudun nyrkki tanakampi kuin pikku-Rivetin, joka oli ihan nyrkkeilysäkki edellisessä kohtaamisessa - kyykähtikin vielä.

"Ja nyt te ootte nähäneet tuon Rivetin ja kuinka sen piti rukoilemaan Ruutua, ja lankeemaan hänen etehensä persiillensä."

Toivottavasti tänään nyrkki heiluu. Ruudun lisäksi odotan kovia näyttöjä Vopatilta - muuhun siitä ei tällä hetkellä ole käyttöä.

Sitä paitsi, strategina Aravirta voisi käskyttää lyömään nenää poskelle -> fyysisen ja henkisen yliotteen ottaminen potentiaalisesta pleijarivastustajasta ei ole huono juttu tässä vaiheessa kautta. VArsinkin kun voimasuhteet ovat niin selkeästi IFK:lle, eli ei olisi edes riski pistää poikia näyttämään turggusen pojille nyrkkiä silmään.

baddinki
29.01.2005, 14:45
Viestin lähetti Grainger
Hyvällä maalivahtipelillä tämä hoidetaan kotiin, koska ei se Vokoun mikään ihmemies ole ollut.


Aika jäätävä kaveri se vokoun varmaan sit on jos ei ole ihmemies ollut ja torjunta% kummiskin 94,81 Lassilallahan tämä % on 92,64

Jykke1978
29.01.2005, 15:26
Sitten olisi vuorossa viikon kolmas kova matsi ja vastaan kotikaukalossaan luistelee HIFK.

Tepsi lähtee samoilla ketjuilla peliin millä on kaksi edellistäkin peliä menty ja tulos niistä on ollut pisteellisesti hyvä. Maaleja tarvittaisiin tänään enemmän mitä niitä Jokereita vastaan pystyttiin tekemään.

Viime kertaisesta kohtaamisesta jäi jotain hampaankoloon ja nähtäväksi jää puhdistetaanko ne kolot tänään.

LT HIFK-TPS 1-3

foligno
29.01.2005, 17:29
Miten Sykkö on voinut tehdä Tepsin avausmaalin? Syöttäjät Nurminen ja Kipru. Sykön oli määrä olla 13. hyökkääjä. Ei kai vaan Saku tai Altsi oo loukannut? Kertokaa joku ketä on kuunnellut radiota...

Grainger
29.01.2005, 17:29
Viestin lähetti baddinki
Aika jäätävä kaveri se vokoun varmaan sit on jos ei ole ihmemies ollut ja torjunta% kummiskin 94,81 Lassilallahan tämä % on 92,64

Juu, en väittänytkään, etteikö olisi jäätävä. Tuntui vaan siltä, että IFK:in maaliin ei tehdä enää yhtään, kun Vokoun tuli teille. Hyvä maalivahti, ei siinä mitään.

Ensimmäisen erän jälkeen 0-1. Sykkö(?!) teki Alistajan ja Nurmisen syötöistä. Hyvä poijjaat.

Tep
29.01.2005, 17:33
Kostaja-Marko sen "oikeasti" teki, mutta liekkö osunut matkalla Sykön takapuoleen tms. Kukaan ei ole loukkaantunut, onneksi.

Edit: Selvennystä. Kiprusoff ampui siniviivalta Vokounin maalia kohti, Sykkö sattui olemaan siinä kiekon edessä ratkaisevasti. Eli Kiprusoff "syötti" ja Sykkö tekaisi maalin.

kristian
29.01.2005, 18:16
Kiitos tuosta Ruutu vs. Rivet clipistä, se oli hyvin "valaiseva". Kuuntelin tässä taannoin Tampereen reissullani ottelua Ilves-HIFK paikallisesta radiosta - ja "selostaja" Juha Lindgren
painotti koko ottelun ajan, että Ruutu on NHL:ssä pehmopelaajan maineessa, ja kuinka Ruutu ei koskaan NHL:ssä "uskaltaisi" pelata samaan tyyliin kuin SM-liigassa. En tiedä mistä moinen paskanjauhanta saa alkunsa, Ruutu on pelannut Vancouverissa täsmälleen samanlaista peliä kuin suomessakin. Ehkä siitä, että miestä inhotaan niin paljon.

Kaikki mitä olen lukenut esim. Fried Chickenin hockeyfight palstoilta on täysin päinvastaista. Ruutua ei tietenkään pidetä minään raskassarjalaisena, mutta Marchmentin tapaisena rottana ja kovana pelaajana. Ja kyseinen palsta on yleensä erityisen ankara eurooppalaispelaajia kohtaan.

En pidä Ruudusta erityisemmin (vaikka IFK-fani olenkin) mutta aivan turha Ruutua on pelkuriksi haukkua. Sitä se ei varmasti ole.
Ei Ruudulla ole mitään asiaa tappeluihin Parkerin, Worrellin, Brashearin ja Laraquen tyylisten 110-kiloisten kaappien kanssa, mutta kyllä Ruutu kestää vertailun keskiraskaassa sarjassa kenen kanssa tahansa.

Ääninen
29.01.2005, 18:43
Viestin lähetti valas


Toivottavasti tänään nyrkki heiluu. Ruudun lisäksi odotan kovia näyttöjä Vopatilta - muuhun siitä ei tällä hetkellä ole käyttöä.

Sitä paitsi, strategina Aravirta voisi käskyttää lyömään nenää poskelle -> fyysisen ja henkisen yliotteen ottaminen potentiaalisesta pleijarivastustajasta ei ole huono juttu tässä vaiheessa kautta. VArsinkin kun voimasuhteet ovat niin selkeästi IFK:lle, eli ei olisi edes riski pistää poikia näyttämään turggusen pojille nyrkkiä silmään.

Oikeastaan vain kaksi kysymystä:
1. Miksi helvetissä tappelut ovat niin mukavia?
2. Miksi tämä IFK:n tappeluilla ja kovalla pelillä saamat "henkiset yliotteet" eivät juuri koskaan realisoidu menestyksenä?

Koala
29.01.2005, 18:51
Vopat taisi hypätä tilanteen jälkeen Rivet'n kimppuun takaapäin? Vopat tästä suihkuun ja Rivet 2+2.

foobar
29.01.2005, 18:51
Viestin lähetti baddinki
Saas nähä tuleeko hanskausta Rudyn puolesta kun kympin päässä 4 matsin pelikiellosta ja tiistaina on Jokerit kotona.. ja onko ara kieltänyt rudyltä tappelemisen

Täällähän on selityksetkin olleet jo valmiina. No on se jo jonkun ryntäyksen ottanut.

Andy_McCoy
29.01.2005, 18:53
Siellä otetaan nyt sitä "henkistä yliotetta". Vompatti suihkuun ja Tepsi kuittaa 2-0 -maalilla.

Vokounille 10min.

Emilio
29.01.2005, 18:56
Ilmeisesti ollut melko yksipuolinen tilanne, kun Vopi lentänyt pihalle ja Rivetille vaan parit kakkoset. Paikallaolleiden raportteja odotellessa, urheiluruutujen näytteet tuntien.

ruoska
29.01.2005, 18:56
Vaikka ifk:n miehiä olenkin niin osa faneistamme on tietysti ihan taivaissa, koska Vopat otti erää. Minä en. Vopin jäähystä tepsi heitti 2-0. Ilmeisesti osalle tämä riittää, vaikka pisteitä ei tulisikaan. Minulle ei.

Grainger
29.01.2005, 18:56
Ja Altsi rankaisee ylivoimalla. Hulkkonen & Kauppila syöttävät. Mitä Vopat teki? Miehekkäästi takaapäin? Juuri näin ifk, tätäkö on se teidän paljon hehkutettu kovuus? Enää puuttuu jonkun jarkkoruudun viikate Sakun ranteeseen.

Maalit ratkaisee, jos teillä on hyvä mieli, kun Vopat lensi suihkuun, niin nauttikaa ihmeessä.

Swift
29.01.2005, 18:58
Viestin lähetti Grainger
Mitä Vopat teki? Miehekkäästi takaapäin? Juuri näin ifk, tätäkö on se teidän paljon hehkutettu kovuus?


Mistä täällä päätellään, että Vopat on takaapäin karannut Rivet'n päälle?

Ihan hyvä vaan, kun sentään jotain tapahtuu tämän otteluparin hengen mukaisesti.

edit: no siinähän se vastaus tuli alempana..

Ja henkinen yliote IFK:lla, parissa minuutissa tasoihin, HAH!

Koala
29.01.2005, 18:58
Viestin lähetti Emilio
Ilmeisesti ollut melko yksipuolinen tilanne, kun Vopi lentänyt pihalle ja Rivetille vaan parit kakkoset. Paikallaolleiden raportteja odotellessa, urheiluruutujen näytteet tuntien.

Selostajan mukaan hyppäsi tilanteen jälkeen takaapäin Rivet'n kimppuun. Rivet kiskaisi pari osumaa sisään, mistä tuo toinen kakkonen.

kristian
29.01.2005, 18:58
Viestin lähetti Grainger
Ja Altsi rankaisee ylivoimalla. Hulkkonen & Kauppila syöttävät. Mitä Vopat teki? Miehekkäästi takaapäin? Juuri näin ifk, tätäkö on se teidän paljon hehkutettu kovuus?


Antakaa nyt herralle Kleenex. :)

jtuominen
29.01.2005, 18:59
Eli kysyisin nyt kaikilta IFK- henkisiltä milloin em. asia on realisoitunut ihan oikeasti TPS:ää vastaan playoffsarjoissa tai finaaleissa tms -peleissä joissa on jo panostakin?

Onko koskaan ja jos on, niin milloin IFK on voittanut Tepsin sillä "omalla mantrallaan" ?

lucky 13
29.01.2005, 19:04
Viestin lähetti jtuominen
Eli kysyisin nyt kaikilta IFK- henkisiltä milloin em. asia on realisoitunut ihan oikeasti TPS:ää vastaan playoffsarjoissa tai finaaleissa tms -peleissä joissa on jo panostakin?

Onko koskaan ja jos on, niin milloin IFK on voittanut Tepsin sillä "omalla mantrallaan" ?

Tässä pelissä ei ole panosta, eikä ole vielä varmaa realisoituuko voitoksi, mutta ainakin rähinät taas herätti jengin, 54min 2-2!

Morgoth
29.01.2005, 19:06
Ei ei ei - ei näin! 0-2 ja kuuluu muutama minuutti ja yhtäkkiä tilanne on 2-2. Jotenkin tämä on vähän turhan tuttua sählinkiä johtoasemassa ja varsinkin kolmannessa erässä. Pää ei näköjään kestä näitä tilanteita.

Pelin suunta näyttää nyt vähän turhankin selvältä, kun vielä vitun Matias Metsäranta ottaa jäähyn. Saatana tunari! No niin 3-2.. Olipa yllätys.

Kumma joukkue se HIFK - tarvitsee Vompatin gansta-rappeja syttyäkseen.

Vituttaa vain, että TPSltä nämä ottelut tuntuvat lipsuvat turhan usein käsistä. Usein jo alussa, mutta eritysesti jää vituttamaan nämä kolmansien erän koomailut.. Helvetti. Luultiinko että 2-0 riittää voittoon eikä enää tehty mitään? Tätä legendaarista JKoivun johtoasemassa pelailua...

Aikamoinen romahdus loupssa.. 2-2 jälkeen tosin melko arvattavaa. HIFKlle näköjään riitti, että pelasi viimeiset 10 minuuttia.

Noh, siinä taisi mennä runkosarjan neljäs tilakin samassa.

Grainger
29.01.2005, 19:11
Viestin lähetti Morgoth
Kumma joukkue se HIFK - tarvitsee Vompatin gansta-rappeja syttyäkseen.

Lähinnä mua hämmästyttää kummastuttaa tämä Tepsin otteen menetys aina tässä kolmannessa erässä. Ilves tuli tasoihin, Kärpät myllytti kolmannessa erässä aika pirun kovaa, Thomasin ei tarvinnut torjua kertaakaan kolmannessa erässä ja nyt IFK painelee kohti voittoa.

Kannattaa huomenna varmaan takoa kuusi-setsemän maalia kahteen ensimmäiseen erään.

Fist of God
29.01.2005, 19:11
Taitaa olla aika euforinen tunnelma hallissa: ensin rähinäsekoilu ja tepsi 2-0 johtoon ja sen jälkeen parilla nopealla maalilla joista toinen vielä av:lla tasoihin ja ohi!!!

Vopat käynyt sitten RIvetin kimppuun takaapäin.. Aika alhaista hmmm. takaapäin löi selkään edellisessä pelissä koivu mutta se oli ilmeisesti vain päättäväistä maalinedustapeliä..

Judge
29.01.2005, 19:11
Viestin lähetti jtuominen
Eli kysyisin nyt kaikilta IFK- henkisiltä milloin em. asia on realisoitunut ihan oikeasti TPS:ää vastaan playoffsarjoissa tai finaaleissa tms -peleissä joissa on jo panostakin?

Onko koskaan ja jos on, niin milloin IFK on voittanut Tepsin sillä "omalla mantrallaan" ?

En muista IFK:n mantraa, mutta 1991-92 puolivälierissä (runkosarjan sijat 3.-6. silloin) IFK pudotti TPS:n triplamestaruusjoukkueen voiton 2-1. Se on ainoa IFK:n voittama play-off sarja TPS:ää vastaan jonka muistan. Muistini ulottunee 1990-luvun alkuun asti. Eipä kyllä montaa kertaa ole kohdattukaan.

Kas, vuodelta 1986 löytyy IFK:n voittama välieräsarja, 3-2. Siinä molemmat kerrat, kun IFK on TPS:n play-off sarjassa voittanut.

Sori, en ole IFK-henkinen. Onnittelut kuitenkin voitosta. Tänään IFK:n mantra toimi. Tappelulla ilmeisesti voi herättää SM-liigassakin joukkueensa.

Judge
29.01.2005, 19:14
Viestin lähetti Fist of God
maalilla joista toinen vielä av:lla tasoihin ja ohi!!!


Tilastoissa lukee että AV mutta en kyllä ymmärrä miksi. Karalkahden jäähy päättyi 0-2 maaliin, joten jäähyllä olivat siis Vopat (5min) ja Rivet (2+2), molempien jäähyt alkaneet 48:18 eli Rivet istuu 52:18 asti ja Vopat 53:18 asti. Siis 4-4 peliä. 52:00 Kim iskee 1-2. Ei tuossa vaiheessa tehty maali ole AV, vaan TV.

Vai ymmärsinkö jotain väärin?

Morgoth
29.01.2005, 19:16
Viestin lähetti Grainger
Lähinnä mua hämmästyttää kummastuttaa tämä Tepsin otteen menetys aina tässä kolmannessa erässä.

Joo. Ei voi yksi Vompatin tempaus ratkaista peliä - ei voi. Pakko olla jotain muutakin vialla joukkueessa.

JKoivun TPS ei vain oikein osaa pelata johtoasemassa, mutta ei tosin tappioasemassakaan.

Pakko antaa krediittiä HIFKlle. Vompat suihkuun ja sen jälkeen taululle 10 minuutissa neljä maalia. Ei tuohon nyt ihan paska joukkue pysty. Huvittavaa vaan HIFK maalintekijät.. Järvinen, Hirsomitenvittukirjoitetaan - tosin oli TPSlläkin Sykkö... :-D

Olisikohan tämä ennakkoa, että playoffsseihin lähdetään otteluparista HIFK-TPS...? Onneksi tämä ei ollut sellainen peli. muuten olisi vituttanut ja kovaa. Tosin jos HIFK saa vielä Jokisen niin eipä nyt ihan hyvältä tuo sarja näyttäisi TPS värein..

Grainger
29.01.2005, 19:16
Viestin lähetti Judge
Sori, en ole IFK-henkinen. Onnittelut kuitenkin voitosta. Tänään IFK:n mantra toimi. Tappelulla ilmeisesti voi herättää SM-liigassakin joukkueensa.

No ei kai sitä tarvitse pahoitella, jos on tarttunut älliä päähän... hymiöitä pari tähän väliin.

Juu, niin vain iso paha IFK tuli, näki ja voitti. Tepsi nukahti ja menetti asemiaan taistelussa neljännestä sijasta. Lukkokin vielä voitti Kärpät. Pahalta näyttää. Onnittelut voitosta IFK:lle. Säälittää Lassin kannalta, jos ja kun kenttäpelaajat lopettivat pelaamisen taas kesken.

mission16W
29.01.2005, 19:19
Näin se homma hoidetaan.

49.55: 2-0
60.00: 2-4

TPS näyttää, miten johto pidetään hallussa ja otetaan tärkeitä pisteitä. Ja huomenna taas joku vitun TV-peli, eli turpaan tulee siitäkin. Olihan se toki selvää, että täysi pistepotti tästä viikosta olisi pienoinen ihme, mutta ei niitä pisteitä nyt saatana tarvitse viimeisen 10 minuutin aikana pois lahjoittaa. Lassilalla 13 torjuntaa, 3 taakse. Tilastojen mukaan olisi tänään ollut taas se Heikko Ilta, mutta odotellaan raportteja...

Tamperelaisia lainatakseni: vittua mua huvita taas kohta yhtää mikää!

Judge
29.01.2005, 19:19
Viestin lähetti Grainger
No ei kai sitä tarvitse pahoitella, jos on tarttunut älliä päähän... hymiöitä pari tähän väliin.

Pahoittelin sitä, että viestiin pyydettiin vastauksia vain IFK-henkisiltä.

jtuominen
29.01.2005, 19:20
eivät kuitenkaan olleet -ainakaan se jälkimmäinen- voittosarjoja, jotka minun muistaakseni olisivat tulleet sen kovan pelin korostamisella. Puhumattakaan mistään henkisestä yliotteesta.

Tänään nyt Tepsi kuitenkin hävisi aika tutulla tavalla tällä kaudella. Kahden tai useamman maalin johtoasema, joka hukataan täysin kymmenessä minuutissa. Todennäköisesti joukkue on ollut yhtäkkiä myös aivan totaalisen jyrän alla, mikäli aiemmat häviöt ovat suuntaa antavia.

No, huomenna Ribeiroa katsomaan.

Kliz
29.01.2005, 19:22
Viestin lähetti mission16W
Tilastojen mukaan olisi tänään ollut taas se Heikko Ilta, mutta odotellaan raportteja...

Niinno, jos kenttäpelaajat ei yritä niin ei maalivahdilla ole helppoa siellä maalilla, mutta odotellaan tosiaan raportteja.

Harmittaa kyllä perkuleesti tuo tappio, mutta onnittelut hifkille, kahdeksassa minuutissa neljä maalia, hieno nousu.

Go Habs Go
29.01.2005, 19:22
Ei vittu tämä voi enää olla mahollista..

Judge
29.01.2005, 19:22
Viestin lähetti mission16W
Lassilalla 13 torjuntaa, 3 taakse. Tilastojen mukaan olisi tänään ollut taas se Heikko Ilta, mutta odotellaan raportteja...


Niin, siis 20 torjuntaa. Kolmas erä puuttui laskelmistasi.

Go Habs Go
29.01.2005, 19:28
Siis kertokaas mulle että eikö toi Metsäränta oo ottanut aika monta jäähyä juuri ratkaisevilla hetkillä??? Taas tuli ylivoimalla ratkasu. Voin tosin olla väärässäkin. Oon vasta niin vähän aikaa seurannut noita tilastoja matsien jälkeen...

Tep
29.01.2005, 19:30
Vois kyllä liittyä johonkin muukalaislegioonaan niin pääsis kauas Tepsistä ja sen otteista, vittu!

0-2 -> 4-2, ei oo mahdollista. Kenttäpelaajat koomaili ja Lassila teki sen minkä pystyi, näin itse "näin" tämän. Siis Metsärantakin esitti taas (koko muun joukkueen kanssa, toki) parhaita puoliaan, "hienoa"!

Alkas se vitun NHL edes niin ois jotain katsomista.

Edit: Ai niin ja huomennakin tätä kärsimystä näytetään telkkarista, argh! Yleinen nöyryytys Tepsille huomenna tiedossa? Varmasti, jos näin jatketaan. Toivottavasti Jukka Koivun kommentit eivät ala näillä sanoilla: "Valmistautuminen", "pielessä", "mun vika" jne.

Morgoth
29.01.2005, 19:31
JKoivu: "Tämä on johtamiskysymys jos 2-0 tilanteesta päävastustajaa vastaan kaveri tulee tasoihin ja ohi. Haluan kiittää pelaajia erinomaisesta taistelusta. Pelin johtaminen meni peruksille" tjms.

Joo-o.. Vittu, eikö tämä mies oppinut mitään viime vuoden ensimmäisestä finaalitappiosta? Entä miten helvetissä ne pelaajat "taistelivat" 4-0 turpiin viimeisessä 10 minuutissa? Ilman taistelua tilanne olisi olult 8-0 vai?

Huoh... Hävetkää! Hävetkää! Kävelkää sieltä itärajalta kotiin.

Judge
29.01.2005, 19:33
Viestin lähetti Tep
0-2 -> 4-2, ei oo mahdollista. Kenttäpelaajat koomaili ja Lassila teki sen minkä pystyi, näin itse "näin" tämän. Siis Metsärantakin esitti taas (koko muun joukkueen kanssa, toki) parhaita puoliaan, "hienoa"!


Raportti paikanpäältä kertoo, että TPS olisi pahasti väsähtänyt lopussa. Kyse oli toki kolmannesta kärkipelistä 4 päivän sisään (ja huomenna Blåås), kyllä se hyvinkin saattaa väsyttää. Varsinkin kun rosteri on hiukan epätasainen.

En ole silti tyytyväinen johtoaseman menettämiseen. Peli oli ilmeisesti voitettavissa, kun kerran johdettiin 2-0 10 minuuttia ennen loppua.

Tep
29.01.2005, 19:37
Viestin lähetti Judge
Kyse oli toki kolmannesta kärkipelistä 4 päivän sisään (ja huomenna Blåås), kyllä se hyvinkin saattaa väsyttää. Varsinkin kun rosteri on hiukan epätasainen.



Kyllä toki, ymmärrän tämän. Olen samaa mieltä rosterista, epätasaista on. Mutta kuten sanoit, ei ole Tepsi-fanilla tällä kaudella kivaa. Valitettavasti. Uutta matoa koukkuun, vai kuinka se sanonta menikään.

Saunaan ja rauhoittumaan ->

Go Habs Go
29.01.2005, 19:37
Nojoo... Huomenna pakko voittaa Blues.. Sitä ei voi enää ryssiä.

Kerkeskö se Rivet edes lyömään kertaakaan sitä vompattia ennen kuin nämä meidän "neiti tuomarit" kiiruhti välii ettei vaan ketään satutettaisi tappelussa.. VOI VOI

Frankie
29.01.2005, 19:42
Viestin lähetti Koala
Selostajan mukaan hyppäsi tilanteen jälkeen takaapäin Rivet'n kimppuun. Rivet kiskaisi pari osumaa sisään, mistä tuo toinen kakkonen. Voin kertoa sinulle, että Lasileuka Rivet ei saannut yhtään osumaa sisään, vaan Vopi kiskaisi Rivetiä koukulla, niin että taisi Graig-poikaa sattua leukaan.

Kiitos HIFK!!!!!!!!!!!!!!!!
2.erää täyttä paskaa , mutta sitten näytettiin turun poijille kaapin paikka.

Judge
29.01.2005, 19:42
Viestin lähetti Go Habs Go
Nojoo... Huomenna pakko voittaa Blues.. Sitä ei voi enää ryssiä.

Kerkeskö se Rivet edes lyömään kertaakaan sitä vompattia ennen kuin nämä meidän "neiti tuomarit" kiiruhti välii ettei vaan ketään satutettaisi tappelussa.. VOI VOI

Radfioselostuksen mukaan oli antanut pari iskua sisään. Jokuhan tuossa jo mainitsikin, että sai siitä hyvästä sen otoisen kakkosen. Kymppi unohtui, vaikka Rivet'kin oli hanskoittamaton.

Judge
29.01.2005, 19:43
Viestin lähetti Frankie
Voin kertoa sinulle, että Lasileuka Rivet ei saannut yhtään osumaa sisään, vaan Vopi kiskaisi Rivetiä koukulla, niin että taisi Graig-poikaa sattua leukaan.


Jos se näin oli, niin ihmettelen mistä Rivet sai 2+2. Mutta toisaalta, oli Jarkko Ruudun uhkailun kohteeksi joutuminenkin 2 minuutin arvoista syksyllä.

Jykke1978
29.01.2005, 19:45
Ei jumankauta mitä touhuu taas ottelun lopussa. Miksei voida pelata kunnolla loppuun saakka vaan pitää lopettaa pelaaminen ja päästää vastustaja tasoihin ja ohi? Taas mentiin menettämään kahden maalin johto kolmannessa erässä.

Kolme pistettä olisi pelistä pitänyt ottaa ja 8 minuuttia ennen täyttä aikaa kaikki näyttikin vielä hyvältä, mutta 60 minuutin kohdalla ei enää näyttänyt.

Mitä nyt liigan sivuilta katsoo niin kahdessa ekassa erässä Tepsin olisi pitänyt saada selvästi enemmän laukauksia kohti Vokounia tai ainakin maalille saakka meneviä laukauksia.

ilu
29.01.2005, 19:46
Viestin lähetti Judge
Jos se näin oli, niin ihmettelen mistä Rivet sai 2+2.

Puolisilmäinen raportti paikanpäältä kertoi Vopatin kiskaisseen kerran hanskakädessä Rivetiä naamariin, jonka jälkeen oli jäähyt jaettu. Ei ollut varma oliko Rivet ennen tätä tehnyt jotain.


Harmittaa kyllä vietävästi, että muut kiireet ajoivat tämäniltaisen pelin tielle. Toisaalta peli taisi olla 2½ erää aikamoista tuskaa, mutta viimeiset 10 minuuttia olisivat kyllä varmasti korvanneet tämän.

Go Habs Go
29.01.2005, 19:47
Pitäs alkaa pikkuhiljaa rauhottumaan... =)


Henkilökohtaisesti mulla paloi täysin pinna kun peli oli 3-2 tilanteessa. Kaukosäädin lensi seinään ja halkesi mutta toimii vielä =) En vaan pysty tajuamaan että tämä on VAAN jääkiekkoa..

Judge
29.01.2005, 19:51
Viestin lähetti Go Habs Go
Pitäs alkaa pikkuhiljaa rauhottumaan... =)


Henkilökohtaisesti mulla paloi täysin pinna kun peli oli 3-2 tilanteessa. Kaukosäädin lensi seinään ja halkesi mutta toimii vielä =) En vaan pysty tajuamaan että tämä on VAAN jääkiekkoa..

Kerrankin muuten Saukkosen mietelauseessa oli pointti. Jääkiekkoa ei pidä ottaa vakavasti, mutta siitä saa paljon enemmän kun ottaa sen vakavasti. Vai miten se meni?

RedFox
29.01.2005, 19:55
Tämä oli ehkä kauden paras taistelemalla saavutettu voitto.
Loistavaa pojat, loistavaa!
Eikä hienon yleisön osaa voi vähätellä, syystäkin kuuluttaja kiitti.

Oikeastaan tilanne oli enempi kotijoukkueen hallussa koko matsia ajatellen, mutta vierailijoiden maalit syntyivät "hieman" tuurilla. Eka jonkun ahterin kautta, ja 0-2 sitten ihmeellisellä pompulla Vokounin yli.
2-2 Marekin ( taas ) käsittämättömän hienon jalkakikan jälkeen Turre laittoi melkein tyhjään maaliviivan edestä. Siinä fiiliksessä loput olikin sitten kosmetiikkaa.

Vopat - Rivet -sessiossa ei ollut minkäännäköistä epäselvyyttä, kumpi hallitsi tilanteen. Se, mitä Rivet nosti jäästä ja näytti Favorinille, taisi olla alahammas... Siitä ilmeisesti Vopin vitonen.
Ja molemmat ulos. R sai omansa, kun taisi aloittaa, ja tiputti hanskat.

Tuolla kolmannen erän asenteella, kun jatketaan, niin käveltäisiin minkä tahansa joukkueen yli. Jep.

Frankie
29.01.2005, 19:55
Viestin lähetti Judge
Jos se näin oli, niin ihmettelen mistä Rivet sai 2+2. Mutta toisaalta, oli Jarkko Ruudun uhkailun kohteeksi joutuminenkin 2 minuutin arvoista syksyllä. Jos mailalla tökkimiset lasketaan osumiksi, niin silloin Rivet sai ainakin 5 osumaa.

Tilannehan meni sillä tavalla: Tepsillä oli ylivoima Vopat peitti Rivetin vedon, ja sen jälkeen Rivet tuli ronkkimaan maassa olevaa Vopatia, joka ei tästä tietenkään tykkännyt. Niinpä Vopi ylös päästyän tuli yleisen torikokouksen läpi, joka oli tilanteesta syntynyt, ja lähti hakemaan Rivetiä. Ylättäen taas tuomarit olivat välissä, mutta Vopat pääsi kuitenkin siinä hässäkässä lyömään Rivetiä. Tilanteen jälkeen Rivet rupesi miehekkäästi itkemään Favorinille, ja tämä typerys päätti heittää Vopin ulos.

Tinde
29.01.2005, 19:57
Fiilis oli hallilla kuin olisi mestaruus voitettu, vaikka voitettiin vaan Favorin. Olihan matsi!

Kiitos kuitenkin pojat. Saisko ens kerralla ihan ekan erän alusta samalla tunteella, jooko?

Go Habs Go
29.01.2005, 19:57
Viestin lähetti Judge
Kerrankin muuten Saukkosen mietelauseessa oli pointti. Jääkiekkoa ei pidä ottaa vakavasti, mutta siitä saa paljon enemmän kun ottaa sen vakavasti. Vai miten se meni?

Jep Jep Judge.... Juuri niinhän se meni!!!

foobar
29.01.2005, 20:03
Viestin lähetti Frankie
Tilanteen jälkeen Rivet rupesi miehekkäästi itkemään Favorinille, ja tämä typerys päätti heittää Vopin ulos.

Uhkasiko repiä pään irti?

bsb
29.01.2005, 20:03
Taisi tuntua torstainen vauhtiottelu tänään Tepsin jaloissa.
Aravirta oli kuulemma uhkaillut, etteivät jätkät pääse katsomaan
Lämäriä kotiin, jos...
Joka tapauksessa tiistaina on tulossa tiukka matsi Nordiksella.

Frankie
29.01.2005, 20:04
Viestin lähetti foobar
Uhkasiko repiä pään irti? Ei sen Vopat tekee seuraavassa pelissä Turussa :)

Cairns
29.01.2005, 20:05
Viestin lähetti foobar
Uhkasiko repiä pään irti?

Kun poistui niin jutteli taas mukavia, juu u. Ei tullut isku takaapäin, ihan nätisti edestäpäin, söpöä.

BÄNG BÄNG! Alivoimalla 1-2 ja jengille draivi päälle. Bouck otti Marekilta mukavan taklauksen vastaan, Rivet is a phony, ei voi muuta sanoa.

Cracker
29.01.2005, 20:08
Kyllähän tässä kävi niin, että HIFK voitti tuomarin avustuksella :) Favorinin loistavien tuomioiden & näkemättä jättämisten jälkeen Vopat teki ratkaisunsa ja sen jälkeen syttyivät HIFK ja yleisö. Tämän jälkeen Tepsulalla oli matsissa enää statistin osa sillä niin vahva oli voittoon johtanut tekemisen maku. Ainoa "nitrotilanne" joka olisi enää voinut kääntää pelin Tepsille oli käsittämätön tolppa tilanne jossa Vokounikin kaatui. Onneksi tilanne oli vain tolppa.

Senior
29.01.2005, 20:08
Tepsi pelasi ensimmäiset 50 minuuttia paskamaisen tehokasta ja järkevää vieraskiekkoa. IFK oli sen sijaan luokaton, montako maalipaikkaa sillä oli? None. Kaikki näytti menevän normaalin käsikirjoituksen mukaan, mutta sitten alkoi tapahtua. Vopat peitti kiekkoa, jota Rivet tuli perseen alta ronkkimaan. Vopathan sellaisesta polttaa hinanta ja nykäisi Rivetiltä leegon jäähän. Rivet sitä ihmetteleemään tuomarille ja Vopat saniteettitiloihin. IFK oli syntynyt. Alle kahdeksessa minuutissa IFK vei koko potin.
Muutoinkaan Favorinilla oli ollut paras mahdollinen iltansa.

Jukka Koivu otti miehekkäästi pressissä vastuun tappiosta. "Huonoa johtamista päävastustajaa vastaan, kun kahden maalin johtoasema hävitään". Propsit.

Aralta kysyttiin, pelaako Jokinen jo tiistaina IFKssa ja vastasi: "en ole vielä ehtinyt miettiä tiistain kokoonpanoja". Sillä on joskus sana. Ettei nyt sitten ole paita n:o 12 venytettävänä ja ompelija harsii nimeä uusiksi. Tähän muikea hymiö.

Loppuunmyyty halli sai rahoilleen vastinetta ainakin kolmannessa erässä.

Betoz
29.01.2005, 20:09
Eiku, otetaanpas uusiksi - mahtava kolmas erä. Aivan oikein: Kaksi erää sai haukotella, ja suuri työ oli pitää itsensä hereillä, mutta odottaminen palkittiin kolmannessa erässä. Suuri kiitos tästä Vopatille ja Favorinille, jotka sytyttivät HIFK:n joukkueen, ja myös yleisön.

Kolmannen erän kahdeksannella minuutilla pistettiin torikokous kasaan. Samassa tohinassa Vopat tirvaisi Rivetiä kasvoihin, jonka seurauksena Rivet lähti omaan päähän nenäänsä pidellen. Rivetin ollessa polvillaan jäässä (taisi etsiä hammastaan, näytti poimivan jotain jäästä nimittäin) mietin, onko tämä nyt se kova jätkä Ämeriikasta? Mutta jos Rivetin tarkoituksena oli vain saada Vopatille sanktioita, niin hyvin näytti onnistuvan - itse tilanne oli nimittäin vaan kakkosen arvoinen.

TPS:n toinen maali tehtiin mielestäni korkealla mailalla, mutta Favorin ei edes suostunut tarkistamaan tätä videolta. Käytä hyvä mies sitä puhelinta, kun sellaiset on hankittukin. Ei todellakaan ollut niin selkeä tilanne, että voisi jättää tarkistamatta.

Mitä Vokoun sähläsi lopussa TPS:läisen heittäessä kiekon maalille? En nähnyt toisesta päästä kuin itse "vedon", ja sen jälkeen kyljellään makaavan Vokounin. Tämän Favorin tietysti halusi tarkistaa! Onneksi ei tullut maalia.

Muita huomioita pelistä:

- Saku oli, virveliä lukuunottamatta, näkymätön.
- Vokoun ei vakuuttanut.
- Järvisen maali tiputti apinan selästä. Tämä näkyi loppupelissä selvästi. Meinasipa Turo vielä saada syöttöpisteenkin.

Ai niin, yks juttu vielä: Favorin oli todella huono.

Twite
29.01.2005, 20:12
Viestin lähetti Betoz
TPS:n toinen maali tehtiin mielestäni korkealla mailalla, mutta Favorin ei edes suostunut tarkistamaan tätä videolta. Käytä hyvä mies sitä puhelinta, kun sellaiset on hankittukin. Ei todellakaan ollut niin selkeä tilanne, että voisi jättää tarkistamatta.Ei voi korkeaa mailaa tarkistaa videolta.

Anteeksi. Jatkakaa.

Gags
29.01.2005, 20:12
Viestin lähetti Cairns
Ei tullut isku takaapäin, ihan nätisti edestäpäin, söpöä.

Olen antanut itselleni kerrottavan, että isku tuli hanska kädessä, pitääkö paikkansa? Olisi mielenkiintoista kuulla Sinulta Cairns, mitä todellisten tappelijoiden ala-kulttuuri pitää näistä hanskalla lyömisistä. Kiitos jo etukäteen.

Frankie
29.01.2005, 20:14
Viestin lähetti Betoz

TPS:n toinen maali tehtiin mielestäni korkealla mailalla, mutta Favorin ei edes suostunut tarkistamaan tätä videolta. Käytä hyvä mies sitä puhelinta, kun sellaiset on hankittukin. Ei todellakaan ollut niin selkeä tilanne, että voisi jättää tarkistamatta.
Se meni kyllä Tepsin jätkän olkapäästä tai kädestä, se veto sisään, mutta kyllä tosi korkealla oli se mailakin.

Mitä Vokoun sähläsi lopussa TPS:läisen heittäessä kiekon maalille? En nähnyt toisesta päästä kuin itse "vedon", ja sen jälkeen kyljellään makaavan Vokounin. Tämän Favorin tietysti halusi tarkistaa! Onneksi ei tullut maalia.
Luulen, että Voku oli jo lähdössä hakemaan rännikiekkoa, ja jotenkin kiekko muutti suuntaansa maalia kohti. Toisaalta Voku oli siinäkin vedossa ihan hyvin mukana.

Sammy
29.01.2005, 20:15
..näköjään tarvitaan. Peli oli aikaslailla nihkeetä molempien puolelta tuohon Vopatin ja Rivetin episodiin asti.
Rivet tiesi ihan varmasti miltä tuntuu kun ronkkii maassa makavaa pelaajaa mailalla, siitä Vopat hermostui, linjamiehet väliin. Vopat pääsi yhden huitaisun antamaan joka meni "sisään". Sen jälkeen tämä TPS:n uusi "poliisi" meni etsimään jäältä irronnutta hammastaan ja kun sen löysi, lähti sitä kiikuttamaan Favorinille kuin koira löytämäänsä luuta. Onko tuo sitä NHL-kovuutta sitten turkulaiset??? Ilmeisen kova kipukynnys kaverilla jos "elävä" hammas irtoaa ja sen jälkeen istuu jäähyn ja jatkaa pelaamista :)

Mutta tuosta eteenpäin Hifk sai aikasmoisen piristysruiskeen, mutta miksi ei voida koko peliä pelata samalla sykkeellä, prkl.
Ja Vokoun loi lopussa hyvää jännitystä kun aavisteli Tuokon(oliko?)vetoa ränniin meneväksi, vaan Tuokkohan käänsikin vedon kohti maalia ja tolppaan osui. Favorinin piti vielä nauhalta tilanne tarkistaa...

Että tälläistä nyt...

Jack Daniel's
29.01.2005, 20:17
Viestin lähetti Twite
Ei voi korkeaa mailaa tarkistaa videolta.

Anteeksi. Jatkakaa.

Niin, kyllä tämän illan tuomari Timo Favorin ainakin vielä viime lauantaina löysi sääntökirjastaan kohdan, jossa korkea maila voitaisiin tarkistaa. On näemmä Timo-boy oppinut virheestään.

Onnittelut naapuriin, ja iso käsi. TPS:n tappio lämmittää aina jostain syystä mieltä, ja tällaisen itsetekemisen jälkeen entistä enemmän. Sen minkä IFK taidossa häviää, osaa se korvata taistelulla. Hiano homma!
Keväällä paikallisvinaali?

Lawless
29.01.2005, 20:18
Loistavaa, loistavaa...woohoo!

Käsittämatön ottelu, reilu pari erää muniinpuhaltelua HIFK:n osalta, sen jälkeen loistava nousu. 0-2-tilanteessa kyllä tuntui voitto lipsuvan Turkuun. Niin uskomattomalta kuin se tuntuukin, Hirson ketju oli tänään ratkaisevassa roolissa.

Ja ilta sen kuin jatkuu...menovettä riittää :)

Ramchester
29.01.2005, 20:18
Viestin lähetti Ohmi
ps. Ole Manager78 mies ja anna Metsärannelle kolme tähteä.

Toivottavasti kuullaan pian, oliko Mangerissa miestä. Aikamoinen osa Hifkin voitossa, vaikkei jäällä ollutkaan.

Koska jumalauta tämän paskan viimeinen peli on TPS-paidassa?

exteberria
29.01.2005, 20:24
On se ihme ja kumma, että tuomarin pitää sytyttää HIFK:n joukkue pelaamaan. Näin tapahtui tällä kertaa, kun joukkue syttyi Vopatin ulosajosta. Aika helpolla niitä saa tosin nykyään. Enemmän kuitenkin ihmetyttää, mistä Rivetille 2+2? Eihän se tissiposki siinä mitään tehnyt, paitsi etsi legojansa jäältä.

Hallikin heräsi oikein kunnon hurmioon Vopatin ulosajon jälkeen, sääli ettei aikaisemmin. HIFK:in rupesi kunnolla taklaamaan tämän jälkeen, tätä kaivataan enemmän. Kaikilla oli nähtävästi suuri vitutus päällä, ei turkulaisille voi hävitä kolmea kertaa kotona.

Eikö TPS:n toinen maali muka ollut kädellä ohjattu? MInulle se ainakin näytti siltä. Hirson ja Järvisen maaleissa kiekko näytti pomppivan IFK:lle oikein urakalla, kerrankin näin päin.

Favorin ei oikein ollut pelissä mukana, älyttömästi taas kahvattiin, ja lähes kaikki jäi oikeastaan viheltämättä.

Hyvä viimeinen erä, kuten myös lopputulos. Pisteet Nordiksella HIFK:lle 5-4, eli edellä oltiin kotikaukalossa.

Kimmo_Ahteri
29.01.2005, 20:28
Viestin lähetti Twite
Ei voi korkeaa mailaa tarkistaa videolta.

Anteeksi. Jatkakaa.

Ja olisiko näkynytkään videolta koska Alatalo oli parin metrin päässä maalikehikosta. Käsittääkseni maalikamera on suoraan maalin yläpuolella josta ei näe muuta kuin maalikehikon + veskarin alueen.

Mutta peli oli unettavaa 2½erää. Case Vopatin jälkeen IFK heräsi taistelemaan oikeasti, vaikka TPS meni 0-2 johtoon. Lopussa IFK tuli ohi helposti, liekö TPS:llä alkoi luistin painamaan. Huomasitteko Marekin uskomattoman jalkakikan?! Se äijä jaksaa yllättää joka kerta!

IFK:n ykkönen oli yössä, ekan erän paria minuuttia lukuunottamatta. Ruutu pääsi uudelle sataluvulle. Vokoun ei esittänyt hirveästi paraatitorjuntoja, Lassila pomputti helppoja vetoja useasti. S.Koivu oli suhteellisen näkymätön. Tunnelma nousi vasta 3.erässä. Muuta? Niin ja Favorin oli huono, mutta sehän on sanomattakin selvää.

Betoz
29.01.2005, 20:32
Viestin lähetti Twite
Ei voi korkeaa mailaa tarkistaa videolta.

Totta muuten puhut.

1. Ylittikö kiekko maaliviivan.
2. Ylittikö kiekko maaliviivan ennen kuin maalikehikko siirtyi paikaltaan.
3. Ohjattiinko kiekko maaliin kädellä tai potkaistiinko kiekko maaliin luistimella.

Viestin lähetti Frankie
Se meni kyllä Tepsin jätkän olkapäästä tai kädestä, se veto sisään.

Oletko varma? Tilanne tuli taululta monta kertaa, ja mielestäni olkapää/käsi ei ollut siinä lähelläkään. Noh, mennyttä mikä mennyttä. Onneksi kuitenkin voitettiin.

PS. Itseasiassa Arakin taisi sanoa, että olkapäästä meni, mutta voihan hänkin erehtyä.

Johannes
29.01.2005, 20:33
2 erää tarkkaa playoff-kiekkoa, jossa ainoa maali tuli Syköstä maaliin pompanneesta kiekosta. Kun Alatalon olkapäästä pomppasi vielä 2-0 johto turkulaisille, niin ajattelin jo, että onni on hylännyt kokonaan HIFK:n ja pisteet matkaavat Turkuun.

Peli olikin 3. erän puolivälissä vasta alkamassa. Viimeiset 8 minuuttia tuottivat meille 4 maalia. TPS:n onnikin loppui 3-2 tilanteessa, kun Tuokon yllättävä veto melkein punaviivalta osui vain tolppaan, eikä mennyt maaliin.

Pirjetä oli taas HIFK:n paras hyökkääjä. Hän oli koko ajan vaarallinen, vaikka saikin tehopisteitä vain viimeisestä maalista tyhjiin. PHK-ketju ei ollut taaskaan pelipäällä. Kuhta on nyt vaipunut Harkinsin tapaiseen koomaan. Pelin voittomaali, jossa Harkinsin loistelias syöttö löysi Pärssisen maalin edestä lapa jäässä, pelastaa ketjun pelin arvosanan hyväksi. Hirso ja Järvinen tekivät HIFK:n kaksi ensimmäistä maalia. Usein tällaisissa tiukoissa peleissä maalintekijät ovatkin totutusta poikkeavia. Turolle maali oli kauden ensimmäinen ja Hirso kruunasi maalilla uran 200. liigapelin. Hieno homma.

TPS puolusti ja puolusti ja melkein voitti tosi tylsällä pelityylillä parilla pomppumaalilla. Onneksi näin ei käynyt ja lopputulos oli makea kotivoitto.

Vopat onnistui kai sitten yhdellä iskulla poistamaan Rivetin suusta hampaan. Marek taklasi toisessa erässä Bouckin oikein hienosti ja puhtaasti, ei jäähyä. Halli oli loppuunmyyty ja lopussa tunnelma oli hieno. Ensimmäiset 50 minuuttia nukuttiin tosin kaukalossa ja katsomossa, mutta loppu pelasti paljon.

Frankie
29.01.2005, 20:36
Viestin lähetti Betoz

PS. Itseasiassa Arakin taisi sanoa, että olkapäästä meni, mutta voihan hänkin erehtyä. Niin, Aran sanoman perusteella minäkin menen.

Kun katsoin tilannetta valotaululta mielestäni kiekko ei ainakaan Alatalon mailaan osunut...

Metukka
29.01.2005, 20:39
Viestin lähetti foobar
Uhkasiko repiä pään irti?

Ei nyt sentään mitä nyt muutaman hampaan irroitti.
Illan pelle yhdessä Favorinin kanssa tämä hiekkahammas Rivet kyllä oli.

Noutaja#9
29.01.2005, 20:40
Timo Favorin, ole mies ja lopeta tuomitseminen tähän kauteen. Mm. Jarkko Ruudun ryntäys, ei herran jestas sentään. Niille jotka tilannetta eivät ole nähneet, meni sen näin: Ruutu on tulossa taklaamaan, kaatuu pari metriä ennen laitaa ja "keilaa" vastustajan nurin. Entäs Vokounin 10 min? Lisäksi lukematon määrä estämisiä ja koukkaamisia jäi viheltämättä. Kaiken kukkuraksi pitää mennä vielä tarkistamaan videolta mahtoiko tolppakuti olla maali. Kaikkesi yritit, muttä tällä kertaa se vain ei riittänyt.
Matsin lopussa oli samanlaista tunnelmaa mitä oli kaudella 97-98. Ihmiset hermostuvat tuomariin, kun kokivat vääryyttä. Meteli sen mukaista. Tästä alkoikin HIFK:n nousu, aivan kuten em. kaudella. Mihin se lopulta johtikaan?

Tästä on hyvä jatkaa.

Jet-Ace
29.01.2005, 20:51
Viestin lähetti Senior
Jukka Koivu otti miehekkäästi pressissä vastuun tappiosta. "Huonoa johtamista päävastustajaa vastaan, kun kahden maalin johtoasema hävitään". Propsit.


Ei mitään propseja noista iänikuisista vastuunottamisista lehdistötilaisuuksissa. Hoitaisi hommansa ennen ottelua / ottelun aikana eikä aina piipittäisi lehdistötilaisuuksissa. Vastuunottamisista ottelun jälkeen ei ole mitään hyötyä.

Onnittelut HIFK:lle voitosta.

Jindebyne
29.01.2005, 21:09
Saavuin peliin juuri 3.erän alkuun kun tyttöystävä sähelsi oikein urakalla, mutta näyttää siltä, että ainoa mikä minulta on jäänyt kokematta on tuo TPS:n pomppumaali.

Viimeiset 10min oli kyllä Vopatin keissin jälkeen aivan yhtä tykitystä HIFK:lta. Olin 0-2 maalin jälkeen aivan varma, että eiköhän tämä ollut tässä, mutta sieltä se yksi vaihde vielä löytyi. Jessus kun kundit pelaisivat aina näin. Oli eka kertani kun näin Vokounin livenä, ja nytkin siis vain 20min mutta aika paljon tuntui irtokiekkoja tippuvan torjunnoista ja jamppa vielä sykähdytti krapulaista sydäntäni siinä tolppavedossa.

Summa summarum 10 minuuttia HIFK teki mitä halusi ja voitti koko potin.

Cairns
29.01.2005, 21:18
Viestin lähetti Gags
Olen antanut itselleni kerrottavan, että isku tuli hanska kädessä, pitääkö paikkansa? Olisi mielenkiintoista kuulla Sinulta Cairns, mitä todellisten tappelijoiden ala-kulttuuri pitää näistä hanskalla lyömisistä. Kiitos jo etukäteen.

Tjaah, outo kysymys, parempi näitä on kysyä pelaajilta, mutta oma mielipiteeni on tämä:

SM-liigassa lyödään enemmän hanskalla kuin nyrkillä - tämän ovat oppineet myös tänne tulleet rapakontakaiset pelaajat. Kunnon square-off - kuten Helenius & Vopat aiemmassa pelissä - tukahdutetaan täällä kovin tehokkaasti, samoin kävi mm. Varakas & Setzinger incidentissä syyskaudella. Paska nakki, ei voi mitään, mutta liigassa liigan tavalla.

Jenkeissä ja kanadassa jätkät tietävät mikäli ottavat yhteen antaen ensin hanskalla iskun, niin seuraavaksi hanskat yleensä lähtevät pois. Toki hanskat-kädessä-suckerpuncheja sun muita on nähty vuosien aikana jokaisessa liigassa runsain mitoin.

Sä taisit yrittää vaan saada mua pitämään luentoa? Heh...

Morgoth
29.01.2005, 21:21
Viestin lähetti Senior
Jukka Koivu otti miehekkäästi pressissä vastuun tappiosta. "Huonoa johtamista päävastustajaa vastaan, kun kahden maalin johtoasema hävitään". Propsit.

Nojoo, mutta kun mies on selittänyt tuota vastaava lähes okaisen häviöottelun jälkeen. Milloin on ollut huono valmistautuminen eikä oltu hereillä alusta asti ja nyt sitten taas pelinjotahminen sekosi, niin kyllähän tuossa jo tyhmempikin kysyy, että onko tämä valmentaja ihan pätevä tehtäväänsä.

Koivu ei vain selvistäkään julkisesti halua syyttää pelajiaan vaan ottaa aina syyn niskoilleen, mutta ottaa silti päähän kun mies selittää 20 kertaa "Huono valmistautuminen menee valmentajan piikiin". Liian siistiä ja kohteliasta käytöstä.

toxteth_terror
29.01.2005, 21:28
Viestin lähetti H. Aravirta
-Tänään olimme päättäneet, että pelaataan kaikki 60 minuuttia, HIFK:n päävalmentaja Hannu Aravirta paljasti menestysreseptin. [Yle Tekstitv 219/1]

Tässä huomaa toista pääsarjakauttaan valmentavan Koivun ja kokeneen kehäketun Hannu Arajuuren eron. Tepsin kopissa oli selkeästi päätetty, että pelataan vain 51 minuuttia. Paljon on vielä pojalla oppimista...

Kyllähän tuo tappion ottaminen omaan piikkiin kuullostaa ihan rehdiltä ja suoraselkäiseltä ensimmäiset x kertaa, mutta kun se kuullaan kauden aikana 2x+y kertaa, menettää se valitettavasti hohdettaan huomattavasti.

edit: Joo, olen hidas.

Daespoo
29.01.2005, 21:34
Niin, se joka kyseli miten alan ammattilaiset suhtautuvat linjamiesten välistä hanskalla lyömiseen keskelle käkätintä - ei hyvin, itse asiassa sitä pidetään raukkamaisena ja halpana.

Eli pikkaisen naurattaa tämän HIFK-teiniosaston hihhulointi, katsotaan onko Vopatilla munaa tehdä sama Shelleylle, henkilökohtaisesti väitän että ei todellakaan.

Mutta samalla on pakko kiittää Vopatia joka 'tappelullaan' osoitti varmasti muutamalle turkulaisellekkin mikä on tappeluiden rooli atlantin takana, erittäin usein tappelu haetaan tarkoituksella jotta oma joukkue syttyisi. Eli siitä pisteet Vopatille, hyvä tarkoitus joskin olisin toivonut rehellistä yhteenottoa näiden kahden välillä (ja sekin meni oikein että valitsi vastustajan kovimman jätkän).

Toivottavasti Tepsi pelaa yhtä paskasti huomenna, tosin Bluesin kausi on jo 99% tod.näköisyydellä menetetty.

Senior
29.01.2005, 21:38
Viestin lähetti Jet-Ace
Ei mitään propseja noista iänikuisista vastuunottamisista lehdistötilaisuuksissa. Hoitaisi hommansa ennen ottelua / ottelun aikana eikä aina piipittäisi lehdistötilaisuuksissa. Vastuunottamisista ottelun jälkeen ei ole mitään hyötyä.


On kai siitä edes se hyöty, että jos kerran "jokaisen" hävityn ottelun jälkeen toistelee mantraa omasta kyvyttömyydestä johtaa peliä, alkaa sanoma mennä perille sille osaa seurajohtoa, joka päättää valmentajan sopimusten jatkamisista?

Olenkohan kovasti pihalla, jos veikkaan, että ensi kaudella teillä valmentaa Jortsu?

Cairns
29.01.2005, 21:42
Rivetiltä lähti _kuulemma_ kolme alahammasta, mutta ei Vopatin iskusta vaan siitä, kun perääntyessään jonkun maila osui miehen suuhun. Friikkiä!

Thornton
29.01.2005, 21:50
Viestin lähetti Cairns
Rivetiltä lähti _kuulemma_ kolme alahammasta, mutta ei Vopatin iskusta vaan siitä, kun perääntyessään jonkun maila osui miehen suuhun. Friikkiä!
Coboliltako kuulit? ;)
Mietinkin, että miten kohtuullisen kevyestä hanskalla isketystä iskusta voi joltain lähteä suusta leegoja. Jotenkin tuo sopisikin siihen miltä tilanne näytti screeniltä katsottuna, sillä Rivet ei ruvennut pitelemään suutaan heti Vopatin iskun jälkeen, vaan vasta jokin hetki myöhemmin. Koko tilanteen jäähyminuutithan nyt menivätkin niin "S/M-liigan tapaan" kuin olla saattaa. Mistä hyvästä Rivet sai oman 2+2-minuuttisensa?

Cairns
29.01.2005, 21:55
Viestin lähetti Thornton
Coboliltako kuulit? ;)

Kentällä olleelta pelaajalta.

lintu
29.01.2005, 21:56
Daespoo: Juu, eihän hanskat päällä tappeleminen miehekästä ole, mutta nyt oli kyse yhdestä ainoasta lyönnistä eikä mistään muusta. Rivet kerjäsi iskua ronkkiessaan Vopatia kun tämä makasi jäällä, eli sai ihan ansion mukaan. Helenius lyö hanska kädessä about joka ottelussa ja saakin usein 2 minuuttia. Ei kukaan häntä kuitenkaan neitinä pidä.

2+2 oli todella kova tuomio Rivetille kun ei tehnyt muuta kuin itki Favorinille irronneita hampaitaan. Siitä ronkkimisesta olisi kakkosen voinut antaa, mutta väkivaltaisuus aivan väärä nimike. Vopatin 5+20 tuli vain ja ainoastaan seurausten mukaan, tuosta lyönnistä enemmän kuin 2 minuuttia on vääryys. En tiedä mitä sääntökirja sanoo, eli onko samalla tavalla kuin korkeassa mailassa, että jos naama aukeaa niin tulee kovempi rangaistus.

Itse pelistä: TPS teki kaksi todellista tsägämaalia, onneksi IFK voitti eikä tarvitse niitä miettiä.
Favorin oli taas aivan pihalla. Koukkuja ei otettu pois ja puhdista taklauksista rankaistiin. Toivottavasti ei enään vihellä IFK-pelejä näiden kahden pohjanoteerauksen jälkeen.

0-1: Kiprusoff veti viivalta ja veto osui Sykköön ja meni sisään.
0-2: Hulkkonen veti viivalta ja kimposi Alatalon kautta maaliin.
1-2: Tahtomaali. Ruutu teki todella hienoa duunia maalin kulmalla ja Kimi kävi laittamassa irtokiekon sisään.
2-2: Marekin loisteliaan soolon jälkeen Turo pääsi vetäisemään namupaikasta hienon tasoituksen.
3-2: Harkinsin mahtava syöttö maalin eteen jossa Pärssisen ei tarvinnut kuin pitää mailaa jäässä.
4-2: Pirjetän veto keskialueelta tyhjiin.

Cannibal
29.01.2005, 22:03
Niin, tulipahan oltua pelissä, ja melkoista sontaahan se lähes 50 minuuttia oli, kunnes alkoi tosiaan tapahtua. On tämä Rivet tosiaan kova jätkä. Ronkki ensin maassa makaavaa Vopatia, kun kiekko oli jäänyt hänen alleen, sitten alkoi itkeä, kun Vopatin isku osui naamaa, mutta missään vaiheessa mies ei mitään tappeluun viittaavaa tehnyt. Naurettavaa. Mutta sinänsä ei yllätä, sillä onhan nää lockout-pelaajat nähty. NHL:ssä taitava--->SM-liigassa puukäsi. NHL:ssä "tough guy"---->SM-liigassa "chicken". NHL:ssä vauhtikone----->SM-liigassa yksi hitaimmista. Overall: NHL:ssä hyvä pelaaja---->SM-liigassa täysi floppi. Näin sen voisi kiteyttää.

Tuohan pätee erittäin hyvin myös Saku Koivuun. Surkea peli jälleen kerran. Saas nähdä saako mies yhtään enempää itsestään irti TV-pelissä. Tänään ei ainakaan saanut mitään aikaiseksi. Tössi mm. hyvän kolmella yhtä vastaan-hyökkäyksen täydellisesti, eikä muutenkaan näyttänyt onnistuvan missään. Paitsi onnistui se koukkaamaan yhden jäähyn aikansa roikuttuaan.

Zidlicky tekee muuten poikkeuksen. Se on oikeasti hyvä pelaaja. Tänäänkin erittäin hyviä otteita. Niittasi mm. Bouckin aika komeasti.

Favorinilta lähti taas tietysti mopo käsistä täysin. Pari virhettä ja IFK-lauman vihellyskonsertti, ja siitähän se soppa taas syntyi. Favorin alkoi antaa niitä kuuluisia hyvityksiä, ja tarkisti videolta tolppalaukauksen, jonka kaikki muut hallissa olleet todennäköisesti näkivät kimmonneen tolpasta ulos. Zidlicky kamppasi tyylikkäästi Favorinin silmien alla Mika Alatalon ennen IFK:n ensimmäistä maalia, ja siitähän se lähti. Ruudun ryntäysjäähy oli juuri niin naurettava, kuin SM-liigan linja vaan voi olla. TPS:n pelaajahan kaatui jo kauan ennen taklausta. Senkin taisi jokainen hallissa ollut nähdä ennen Timppaa. Ryntäysjäähyt voisi mielestäni muutenkin poistaa kokonaan.

Jukka Koivu otti miehekkäästi pressissä vastuun tappiosta. "Huonoa johtamista päävastustajaa vastaan, kun kahden maalin johtoasema hävitään". Propsit.

Ja paskat. Tuo oli taas sitä tuttua mulkkumaista kaksinaamaisuutta, jota Jukka Koivu viljelee. Ensin mies huusi n. 5 minuuttia pelaajilleen pukukopissa vittua ja saatanaa minkä kurkusta lähti, ja sen jälkeen kävi kuittaamassa pinnat himaan pressitilaisuudessa ottamalla "itse" vastuun tapahtumista ja kiittämällä joukkuetta hienosta taistelusta. Mulkku mikä mulkku.

Mutta ihan hyvää viihdettä loppujen lopuksi tuo peli. Kiitoksia vaan IFK:lle. Ei tällaista Espoossa nähdä.

mission16W
29.01.2005, 22:12
Viestin lähetti KoliZ
Niinno, jos kenttäpelaajat ei yritä niin ei maalivahdilla ole helppoa siellä maalilla, mutta odotellaan tosiaan raportteja.

Enpä olekaan muuten tuollaista ilmiötä vuosien maalivahtiepelieni aikana huomannut. Hyvä että tuli nyt jo puheeksi :)

Tästä syystä sanoin juuri, että odotellaan raportteja. Radion perusteella on aika paha sanoa, kuka yritti ja mitä.

Mikki Hiiri
29.01.2005, 22:38
[QUOTE][. Ja paskat. Tuo oli taas sitä tuttua mulkkumaista kaksinaamaisuutta, jota Jukka Koivu viljelee. Ensin mies huusi n. 5 minuuttia pelaajilleen pukukopissa vittua ja saatanaa minkä kurkusta lähti, ja sen jälkeen kävi kuittaamassa pinnat himaan pressitilaisuudessa ottamalla "itse" vastuun tapahtumista ja kiittämällä joukkuetta hienosta taistelusta. Mulkku mikä mulkku.

Vittu mikä jätkä toi Sykkö...kolmenkymmenen sekunnin peliajalla ykköskentässä maali... tommonen ns. mulkku valmentaja sais painua vaikka Montrealiin kun ei osaa pelimiehiä peluuttaa vaan istuttaa viltissä !!!

Uncle Becker
29.01.2005, 22:42
Viestin lähetti Andy_McCoy
Siellä otetaan nyt sitä "henkistä yliotetta". Vompatti suihkuun ja Tepsi kuittaa 2-0 -maalilla.

Vokounille 10min.

Heeheehee :)

Johnny99
29.01.2005, 23:49
Ekat 50 minsaa unettavaa paskaa, loppu IFK-peliä parhaimmillaan.

Epäreilut tuomiot ovat aina olleet hyvä yleisön sytyttäjä Nordiksella. Nytkin Vopatille 'Favorinin erikoinen', jälkeenpäin on helppo sanoa että hyvä niin. Kun IFK saa kotonaan hurmion päälle on sitä melkoisen vaikea pysäyttää. Hieno elämys lauantai-illan ratoksi.

Tiistaina olisi hyvä syttyä jo alusta ja eiköhän Ollin paluu vauhdita tätä.

Kinkku
29.01.2005, 23:51
Viestin lähetti Cairns
Rivetiltä lähti _kuulemma_ kolme alahammasta, mutta ei Vopatin iskusta vaan siitä, kun perääntyessään jonkun maila osui miehen suuhun. Friikkiä! Taisi olla meidän miehistä Häppölä siinä nahistelemassa jonkun vastustajan kanssa ja maila mielestäni aika tahattoman näköisesti kävi Rivet'n rinnuksilla (ja näköjään suussa)...

Cimbe
29.01.2005, 23:52
Viestin lähetti exteberria

Hallikin heräsi oikein kunnon hurmioon Vopatin ulosajon jälkeen, sääli ettei aikaisemmin.

Milles sitä olisi voinut syttyä? Favorinin tuomioille toki tuli sytyttyä (varsinkin Jaken "ryntäys", mikä vitun ryntäys se on, jos kaatuu naapurin päälle?).
Jos olisin kunniallisesti maksanut, niin olisi kyllä vituttanut tämä matsi. 50 minuuttia ihan virkamieskiekkoa, josta puuttui kaikki. Siis kaikki mitä jääkiekkoon kuuluu. Ei se yleisökään mitään tyhmää ole.

Lopun shown nähneenä ja parin kaljan voimalla sitä taas tajuaa mikä joukkue sitä joskus tuli valittua (ja tietenkin myös samalla koko laji pelasti kasvojansa allekirjoittaneen silmissä). Kiitos.

Senior
30.01.2005, 00:21
Viestin lähetti Cannibal

Ja paskat. Tuo oli taas sitä tuttua mulkkumaista kaksinaamaisuutta, jota Jukka Koivu viljelee. Ensin mies huusi n. 5 minuuttia pelaajilleen pukukopissa vittua ja saatanaa minkä kurkusta lähti, ja sen jälkeen kävi kuittaamassa pinnat himaan pressitilaisuudessa ottamalla "itse" vastuun tapahtumista ja kiittämällä joukkuetta hienosta taistelusta. Mulkku mikä mulkku.

En ollut pukukopissa kuulemassa vittuja ja saatanoita, enkä ole pro Koivun pressihommista. Silti: kannattaneeko miestä nyt umpidissata pelkästään sillä perusteella, että toteaa julkisesti olleensa huono johtaja? Siis "itse". Mulkkuuteen en ota tässä yhteydessä kantaa.

Ramchester
30.01.2005, 00:35
Viestin lähetti Senior
En ollut pukukopissa kuulemassa vittuja ja saatanoita, enkä ole pro Koivun pressihommista. Silti: kannattaneeko miestä nyt umpidissata pelkästään sillä perusteella, että toteaa julkisesti olleensa huono johtaja? Siis "itse". Mulkkuuteen en ota tässä yhteydessä kantaa.

Jep, Tepsi-osioon tuosta jo avauduinkin, mutta laitetaan nyt tähänkin.

Ei kai se nyt tee valmentajasta mulkkua, jos käy pelin jälkeen ripittämässä pelaajia pukukopissa ja ottaa lehdistötilaisuudessa syyn omille niskoilleen. Kyllä minä jäisin ainakin esim Metsärantana melkoiseen kiitollisuudenvelkaan valmentajaa kohtaan, joka kantaa omat vikani omilla harteillaan. Toisaalta se on kyllä hieman sääli, enkä välttämättä ymmärrä Jukan tarkoitusperiä. Jotenkin tuntuu siltä, että Jukalla on liian isällinen suhde näihin omien poikien ikäisiin junnuihin, eikä halua mollata heitä julkisesti.

Gags
30.01.2005, 00:43
Viestin lähetti Senior
Silti: kannattaneeko miestä nyt umpidissata pelkästään sillä perusteella, että toteaa julkisesti olleensa huono johtaja?

Eihän Cannibal dissannutkaan sillä perusteella, vaan syyttää kaksinaamaisuudesta. Totuuden nimissä on sanottava että viime keväänä kesken Kärppien mestaruusjuhlinnan Koivu antoi haastattelun joka sai minun käsitykseni hänesta muuttumaan täysin. Samoin ne muutamat ottelunjälkeiset kommentit jotka itse olen tällä kaudella kuullut, ovat vahvistaneet tätä muuttunutta käsitystäni. Kaukana näytti olevan ne ajat kun Koivu keskenkasvuisen huligaanin lailla heristi keskisormeaan Jokeri-kannattajille Tepsin voitettua mestaruuden Helsingissä. Tämä Cannibalin kirjoitus sai minut kyllä nopeasti ajattelemaan, että josko tämä "julkinen" käyttäytyminen tosiaankin olisi vain silmänlumetta. Kaksinaamaisuus on ehkä vähän kova termi jos yrittää julkisesti käyttäytyä asiallisesti, mutta kyllähän tässä eräs entinen maajoukkuevalmentaja tulee väkisin mieleen...

Mielenkiinnolla odotan varsinkin TPS-leiristä lisäkannanottoja asiaan. Pressiboxi?

Morgoth
30.01.2005, 00:44
Viestin lähetti Ohmi
Kyllä minä jäisin ainakin esim Metsärantana melkoiseen kiitollisuudenvelkaan valmentajaa kohtaan, joka kantaa omat vikani omilla harteillaan. Toisaalta se on kyllä hieman sääli, enkä välttämättä ymmärrä Jukan tarkoitusperiä. Jotenkin tuntuu siltä, että Jukalla on liian isällinen suhde näihin omien poikien ikäisiin junnuihin, eikä halua mollata heitä julkisesti.

Kaunis ajatus, että ei julkisesti mollaa omia pelaajia jortikka-tyyliin, mutta Koivu menee tässä aivan toiseen ääripäähän. Tapahtui kentällä ihan mitä tahansa, niin vika on jotenkin aina valmentajan. Alussa oli mukava kuulla, kun Koivu pystyisi tunnustamaan omat virheensä, mutta n+1 kertaa kuulee niintä samoja selityksiä niin ei jää kuin kaksi vaihtoehtoa 1) miehellä on jäänyt nauha jumiin ja tiedoitus on ns. Neuvostoliitto-liturgiaa, 2) mies ei oikeasti opi virheistään vaan toistaa samoja virheitä pelistä toiseen.

Kaksinaamaisuus? No, kai mies julkisesti yrittää antaa sivistyneemmän kuvan kuin mitä oikeasti pukukopissa on. Tuskin siellä mies itseään pelkästään haukkuu joukkueen edessä.

Mulkku tai ei. Riippuu kai paljonko katsojalla on antipatioita TPSää ja Koivua kohtaan.

Esim. Metsäranta varmaan kiittää onneaan, että valmentaja on Koivu eikä Jortikka.

foligno
30.01.2005, 01:02
Viestin lähetti Gags
Totuuden nimissä on sanottava että viime keväänä kesken Kärppien mestaruusjuhlinnan Koivu antoi haastattelun joka sai minun käsitykseni hänesta muuttumaan täysin. Samoin ne muutamat ottelunjälkeiset kommentit jotka itse olen tällä kaudella kuullut, ovat vahvistaneet tätä muuttunutta käsitystäni. Kaukana näytti olevan ne ajat kun Koivu keskenkasvuisen huligaanin lailla heristi keskisormeaan Jokeri-kannattajille Tepsin voitettua mestaruuden Helsingissä. Tämä Cannibalin kirjoitus sai minut kyllä nopeasti ajattelemaan, että josko tämä "julkinen" käyttäytyminen tosiaankin olisi vain silmänlumetta.

Naulan kantaan. Silmänlumettahan se. Koivun hyvä julkisuuskuva on toistaiseksi perustunut siihen, että hän luulee kusettavansa kaikkia lehdistölle annetuilla kommenteillaan. Hän on ikään kuin keksinyt viisasten kiven, jolla saadaan hyvän ja rehellisen valmentajan maine.

Koivulla on ihan oikeasti hyviä valmentajan ominaisuuksia ja näkisin ihan mielelläni hänen onnistuvan tehtävissään. Nyt kuitenkin mies koittaa tehdä itsestään fiksumpaa kuin oikeasti on, ja se alkaa näkyä epäaitoutena. Ja se, että epäaitous aletaan huomata, on lopun alkua. Ikävä kyllä.

Mr.J
30.01.2005, 01:54
Mahtava kymmenminuuttinen. IFK syttyi Vopatin ansiosta kymmenen minuuttia ennen loppua. Ekat kaks erää oli sitä samaa shittiä kun kaikki kolme torstaina TPS-JOK ottelussa Turuus(olin siis paikalla).

Vopat taitaa olla joku yli-ihminen kun pystyy hanskalla lyömään kolme hammasta Rivetiltä. Vaihtoehtoisesti Rivetillä on tosi huonot hampaat.

Istuin lehdistön vieressä ja huomasin siellä olevan jääkiekon tehokolmikon: Anu, Oskari, Pentti. Seurasin Lindegrenin ilmeitä kun IFK teki maaleja... Ei mitään muutosta naamalla, vain murjotusta. Eli joko
a) Linkku olisi toivonut että TPS voittaa
b) Linkku on nähnyt tarpeeksi maaleja uransa aikana
c) Linkkua ei kiinnosta maalit eikä lopputulos
d) Linkulla ei kierrä veri päässä.. Aivo kuollut?

Joku 2-3v pikkumies kävi pyytämässä Saukkoselta nimmaria(en tiedä miks?). Anu kysyi kaverilta että mikä on hänen lempi pelaaja, ja kaveri vastaa että Vopat!
Pienenä ne oppivat!!!

Power
30.01.2005, 02:04
Pari jutskaa jurrissa.

Palautteen antaminen kasvotusten ja lehdistön välityksellä ovat, mielestäni, kaksi eri asiaa. Hyvänä esimerkkinä Hannu Jortikan taannoin antamat lausunnot Pasi Häkkisen esiintymisestä Pelicans-ottelussa: pukukopissa tuossa ei olisi ollut mitään ihmeellistä, mutta julkisesti annettuna en Jortsun kommentteja hyväksy. Ihmettelen todellakin, jos joku tosissaan kuvittelee näiden sisäisten ja julkisten kommenttien menevän yksi yhteen. Lehdistötilaisuuksien anti on parhaimmillaan hyvää viihdettä ja perustasollaan tyhjää sanahelinää, ei sen enempää.

Jos J.Koivu huusi ottelun jälkeen vittua & saatanaa viisi minuuttia, kyseessä oli aivan liian lyhyt aika. Kahden maalin menettäminen kolmannessa erässä on sen luokan moka, että ammattilaisten sietääkin saada asiasta suoraa palautetta. Siitäkin huolimatta, että päävalmentaja kantaa päävastuun.

On se kyllä kieltämättä ollut ihanaa ja TPS-kannattajan sydäntä lämmittävää, että Koivun Jukka on tämän ja edelliskauden aikana kerännyt valtaisasti sympatiaa muiden joukkueiden kannattajilta rehdeillä kommenteillaan hävittyjen otteluiden jälkeen. Mikäs siinä: mies se on hävinnytkin - ja huono mies onkin. Itse vain olin jotenkin kokonaisvaltaisesti tyytyväisempi niinä vuosina, jolloin Tepsin valmentajia hyvästä häviämisestä kiittämisen sijasta syytettiin huonosta voittamisesta. Gagsin mainitsema kevään -95 finaalisarja (juuri Mr. Koivun esiintymisen perusteella) on tästä erinomainen esimerkki, puhumattakaan Jortikan triploista: Jortsun repertuaariinhan kuului heittää heti ratkaisevan finaalin loppusummerin soitua jokin suolaava kommentti vastustajan vaihtoaitioon. Ei kieltämättä kovin hyvää käytöstä, mutta silloin ei jostain syystä hirveästi häirinnyt, vaikka Kiekkopesä tai/ja Jatkoaika täyttyivät muiden joukkueiden kannattajien lausunnoista tyyliin "tuolle miehelle en olisi suonut mestaruutta" ja "mä arvostan kyllä paljon enemmän Kari Elorantaa kun se muistaa aina olla niin kohtelias".

Paljon puhuva oli Jatkoajan TPS-osiossa viime kevään finaalisarjan päätyttyä esitetty kommentti, että noin miehekäs häviäminen ei olisi Hannu Jortikalta onnistunut. Eipä kait. Voisikohan tällä asialla olla jotain tekemistä sen kanssa, ettei Jortikka ole vielä hävinnyt yhtään finaalisarjaa? Kuten Oloneuvos taisi aikoinaan todeta, voittajat eivät selittele.

Itse ottelusta voisi sanoa, ettei lentokeli (edelliset ottelut & vieraspelit HIFK:ta vastaan) voi loputtomiin nykyisellä materiaalilla kestää. Mikäli tänään otetaan voitto, tämä viikko on sujunut paljon paremmin kuin itse olisin odottanut. Tapa, jolla pisteet eilen menetettiin, pistää kuitenkin kieltämättä vituttamaan.

Punaiset kuulemma käänsivät pelin edukseen rähinän avulla. Pyh. Amatöörit. Tulkaa sitten hehkuttamaan, kun olette voittaneet tappelun avulla finaalisarjan.

No joo, onnittelut HIFK:lle. Nyt nukkumaan ja sen jälkeen jännäämään Blues-spektaakkelia sekä sitä, kuinka monesta vahvistuksesta Jokke-poika parin seuraavan päivän sisällä tiedottaa. Yst.terv. nimim. pitäisikö mestaruussamppanjat avata jo nyt? Kulta on värimme!


Edit. kirj.virh.

peruna
30.01.2005, 02:13
Ensimmäiset 50 minuttia oli unettavaa ja tylsää peruspeliä. TPS on siitä tylsää vierasjoukkue, että jos he onnistuvat saamaan ensimmäisen maalin, niin varmasti rupevat pelaamaan mahdollisemman varman päälle. Peli on pahimillaan unettavan tylsää ja katsojatkin turhautuvat. Tänään näin pääsi käymään ja peli oli sen mukaista. Toisen erän jälkeen ajattelin, että olisi ollut viihdyttävämpää jäädä kotiin suorittamaan itsaria tylsällä voiveitsellä.

Kolikolla on toinenkin puoli. TPS-peleissä sattuu ja tapahtuu aina. Milloin on "Koivua ja Alataloa". Tänään oli vuorossa Favorin ja Rivet. Kuten täällä on todettu HIFK syttyi 51 pelatun minuutin jälkeen ja se oli loistavaa.

Viimeiset yhdeksän minuuttia oli sitä ihanaa HIFK-henkeä parhaimmillaan. Vopatin tappelut sytyttivät HIFK:n ja fyysinen ylivoima toimi. Siinä oli sitä yrittämistä ja peräänantamattomuutta mikä HIFK:lle tyypillistä. Vaikka kaveri on 0 - 2 johdossa, niin taisteltiin rinnalle ja vielä ohi. Joka tapauksessa, se joka väittää, että HIFK ei saannut henkistä yliotetta/voittoa fyysisyyden kautta, niin puhuu paskaa.

Muerte
30.01.2005, 05:11
Viestin lähetti Cannibal
Niin, tulipahan oltua pelissä, ja melkoista sontaahan se lähes 50 minuuttia oli, kunnes alkoi tosiaan tapahtua. On tämä Rivet tosiaan kova jätkä. Ronkki ensin maassa makaavaa Vopatia, kun kiekko oli jäänyt hänen alleen, sitten alkoi itkeä, kun Vopatin isku osui naamaa, mutta missään vaiheessa mies ei mitään tappeluun viittaavaa tehnyt. Naurettavaa. Mutta sinänsä ei yllätä, sillä onhan nää lockout-pelaajat nähty. NHL:ssä taitava--->SM-liigassa puukäsi. NHL:ssä "tough guy"---->SM-liigassa "chicken". NHL:ssä vauhtikone----->SM-liigassa yksi hitaimmista. Overall: NHL:ssä hyvä pelaaja---->SM-liigassa täysi floppi. Näin sen voisi kiteyttää.

Tuohan pätee erittäin hyvin myös Saku Koivuun. Surkea peli jälleen kerran. Saas nähdä saako mies yhtään enempää itsestään irti TV-pelissä. Tänään ei ainakaan saanut mitään aikaiseksi. Tössi mm. hyvän kolmella yhtä vastaan-hyökkäyksen täydellisesti, eikä muutenkaan näyttänyt onnistuvan missään. Paitsi onnistui se koukkaamaan yhden jäähyn aikansa roikuttuaan.

Zidlicky tekee muuten poikkeuksen. Se on oikeasti hyvä pelaaja. Tänäänkin erittäin hyviä otteita. Niittasi mm. Bouckin aika komeasti.

Favorinilta lähti taas tietysti mopo käsistä täysin. Pari virhettä ja IFK-lauman vihellyskonsertti, ja siitähän se soppa taas syntyi. Favorin alkoi antaa niitä kuuluisia hyvityksiä, ja tarkisti videolta tolppalaukauksen, jonka kaikki muut hallissa olleet todennäköisesti näkivät kimmonneen tolpasta ulos. Zidlicky kamppasi tyylikkäästi Favorinin silmien alla Mika Alatalon ennen IFK:n ensimmäistä maalia, ja siitähän se lähti. Ruudun ryntäysjäähy oli juuri niin naurettava, kuin SM-liigan linja vaan voi olla. TPS:n pelaajahan kaatui jo kauan ennen taklausta. Senkin taisi jokainen hallissa ollut nähdä ennen Timppaa. Ryntäysjäähyt voisi mielestäni muutenkin poistaa kokonaan.



Ja paskat. Tuo oli taas sitä tuttua mulkkumaista kaksinaamaisuutta, jota Jukka Koivu viljelee. Ensin mies huusi n. 5 minuuttia pelaajilleen pukukopissa vittua ja saatanaa minkä kurkusta lähti, ja sen jälkeen kävi kuittaamassa pinnat himaan pressitilaisuudessa ottamalla "itse" vastuun tapahtumista ja kiittämällä joukkuetta hienosta taistelusta. Mulkku mikä mulkku.

Mutta ihan hyvää viihdettä loppujen lopuksi tuo peli. Kiitoksia vaan IFK:lle. Ei tällaista Espoossa nähdä.
Juu, kaada vaan itsellesi. On se kumma kun kaveri, jonka kannattama joukkue ei pääse harvoja tapauksia lukuunottamatta välierissä pitemmälle niin esittää täällä suurta tietotaitoa, jonka kannattama joukkue ei ole nähnyt edes päivänvaloa siitä kuinka otteluita voitetaan. Haaveile sinä vaan tulevaisuudesta ja jätä analyysit niille, jotka sen todella hallitsevat.

Vilpittömät onnitelut HIFK:lle voitosta, en olisi ikinä uskonut, että Aravirta sallisi tällaisen voiton tavoittelun, mutta mikäpä siinä kun pisteitä irtoaa. Yksi toivomus HIFK:n nuorisojaostolle, joka etsii vielä kuumeisesti keinoa saada korvantaustat pysymään kuivana niin teidän joukkue voitti pelillisesti ja ylilöinnin. Voitte rauhassa jatkaa Sinäminä lukemista ja toivoa pronssipelistä. Turku ei näillä näkymin sinne mene, mutta ei HIFK pronssipeliäkään pitemmälle. On niin kaksi suurta Joukkuetta kuin Kärpät ja Jokerit. Meillä muilla ei ole kuin statistiikan rooli heitä vastaan.

Meedio
30.01.2005, 07:10
Viestin lähetti Power


Jos J.Koivu huusi ottelun jälkeen vittua & saatanaa viisi minuuttia, kyseessä oli aivan liian lyhyt aika.


Punaiset kuulemma käänsivät pelin edukseen rähinän avulla. Pyh. Amatöörit. Tulkaa sitten hehkuttamaan, kun olette voittaneet tappelun avulla finaalisarjan.


Kuinka monesta vahvistuksesta Jokke-poika parin seuraavan päivän sisällä tiedottaa.


Yst.terv. nimim. pitäisikö mestaruussamppanjat avata jo nyt? Kulta on värimme!


Edit. kirj.virh.

Kannattaisko J.Koivun alkaa harjoittelemaan tuota kommunikointia että pelaajatkin ymmärtäisivät.
Jos peli ei kulje jollain keinolla on pakko herättää joukkue, mutta uskon että Vopatin tarkoitus ei ollut tämä vaan hermot taisi mennä kun teidän änäri apu alkoi liikaa sorkkimaan.
Taitaa Jokelta jäädä väliin nuo hankinnat kun mies itse ei edes tiedä missä mennään.
Enpä usko että mestaruusjuhlia on Turun torilla vaan jossain muualla...

Meedio
30.01.2005, 07:12
Voi Venäjä pahoittelen mutta teksti meni sekasin...
Ensi kerralla ehkä selvempää.

Moderaattorit
30.01.2005, 08:22
Meedio on hyvä vaan ja editoi tuota lainausta samantien. Oma teksti pois lainattavasta osasta ja sitäkautta tolkkua tuohon tekstiin.

§11 Toisen kirjoittajan tekstin lainaamisen yhteydessä tekstin muuttaminen on kiellettyä. Lainausta voi lyhentää, mutta alkuperäisen ajatuksen tulee säilyä lyhennyksestä huolimatta

"Jos et osaa käyttää lainaamista, käy kokeilemassa testialueella. Älä kirjoita quote-laatikon sisään omaa tekstiäsi tai muuten kirjoituksesta ei ota erkkikään selvää."

Aamuvirkku mode-setä

Meedio
30.01.2005, 08:41
Kiitos huomautuksesta ja tarkempi ensi kerralla.

Bone
30.01.2005, 09:22
Viestin lähetti Mr.J
Joku 2-3v pikkumies kävi pyytämässä Saukkoselta nimmaria(en tiedä miks?). Anu kysyi kaverilta että mikä on hänen lempi pelaaja, ja kaveri vastaa että Vopat!
Pienenä ne oppivat!!!

Olisit kysynyt kaverilta, onko hänen nickkinsä tänne Cairns?


Jukka Koivusta tulee kaksinaamainen, limainen äijä mieleen. Huutaa kopissa hullunlailla, että vetää vertoja Jortsullekin.
Sitten kysytään heti sen jälkeen, että huusit pelaajille kopissa jotain? - Ei, en huutanut mitään.
Noh, ei ole meidän ongelma. Pätevä valmentaja varmasti, mutta jotenkin ikävä kuva jäänyt.

SjV
30.01.2005, 09:23
Viestin lähetti Thornton
Mistä hyvästä Rivet sai oman 2+2-minuuttisensa?

Seuraava perustuu tämän ketjun kirjoituksiin
Rivet lyö/tökää/jne. Vopattia -> 2min huitominen/väkivaltasuus. Vopat vastaa "haasteeseen" -> syy/seuraus jäähy vastustajan "loukkaantumisesta", 2min olisi varmaan pelkästä hanskalla lyönnistä riittänyt (vai tippuiko hanskat -> automaattisesti 5+20). Sitten vielä Rivetille kiistan aloittamisesta 2min.

red nec
30.01.2005, 09:23
Se,että isä koivulta löytyy sanavarastosta"vittu&saatana" kielivät mahdollisesta jatkosta maajoukkueen päävalmentaja tehtävään.
Itse pelistä jäivät päällimmäisinä mieleen vopatin hengenherätysepisodi, jossa montrealin riverdance osastoa koulittiin kunnolla, mikä mies tämä on kun rupeaa dumarille näyttelemään hammashoidossa saatuja puutteita,nämä hommat hoidetaan potilasvalituksen kautta toimistolle.Toinen selkeä käänne oli järvisen maali,jossa TAAS marekin jalkakikka oli sitä itteään.Kyllä kiukkuinen tsekki vastaa aina kahta niinimaata.

Andy_McCoy
30.01.2005, 09:48
Viestin lähetti Senior
Olenkohan kovasti pihalla, jos veikkaan, että ensi kaudella teillä valmentaa Jortsu?

Toivottavasti et. Jortsua kuulemma vituttaa sahata Turun ja Helsingin väliä. Asunto ja perhe Turussa. Ja toista vuotta sahaa päivittäin tuota väliä.

Kyllä sen luulisi alkavan rassaamaan.

kaizu
30.01.2005, 09:55
Viestin lähetti Judge
Jos se näin oli, niin ihmettelen mistä Rivet sai 2+2. Mutta toisaalta, oli Jarkko Ruudun uhkailun kohteeksi joutuminenkin 2 minuutin arvoista syksyllä.

Ottakaa suuhun, koko turkulaisremmi. Imekää oikein lujaa !!

Tepsi on koko kauden tehny hirveitä joulumaaleja nordiksella, mutta eilen kävi oravalle ja kumppaneille sitten vähän hassusti lopussa. Ihan oikein ja isä itkee.

Rivetille kävi, mitä nyt turkulaiselle saattaa Helsingissä käydä. Ei siitä sen enempää ja hammaslääkärin kautta käy amerikan pelle.

Olipa aivan mahtava nousu, kahdeksan minuuttia jäljellä ja näytti että IFK tippuu kuin Rivo saunaillassa mutta molemmat teki aivan loistavan nousun. Hallissa oli sellanen tunnelma, ettei ollut mitään epäselvyyttä 2-2 tilanteessa, että kuka tän hoitaa.

The Analyser
30.01.2005, 10:10
Viestin lähetti Senior
Olenkohan kovasti pihalla, jos veikkaan, että ensi kaudella teillä valmentaa Jortsu?

Paljon mahdollista suuntaan jos toiseenkin... Summasta toivotaan, luultavasti kyllä vanhat sillat jaksavat palaa vieläkin.

Ramchester
30.01.2005, 10:11
Viestin lähetti kaizu
Ottakaa suuhun, koko turkulaisremmi.


Ajassa 30.01.2005 09:55

Viestin lähetti kaizu
Ottakaa suuhun, koko turkulaisremmi. Imekää oikein lujaa !!


Viimeksi muokannut kaizu 30.01.2005 10:04

Mitäs, jos menisit takaisin peiton alle nysväämään pientä pippeliäsi, ennen kuin äitisi käskee sinut aamupesulle.

kaizu
30.01.2005, 10:13
Viestin lähetti Andy_McCoy
. Jortsua kuulemma vituttaa sahata Turun ja Helsingin väliä. Asunto ja perhe Turussa. Ja toista vuotta sahaa päivittäin tuota väliä.



Niin muakin vituttaa, että se ravaa. Jortikalle voisi antaa huoletta "turstapoistumiskiellon", koska niin täydellisesti mies ja kylä sopivat toisilleen.

Onnea Antille "uudesta" valmentajasta, toivottavasti tämä toteutuu.

kaizu
30.01.2005, 10:16
Viestin lähetti Ohmi
Ajassa 30.01.2005 09:55



Viimeksi muokannut kaizu 30.01.2005 10:04

Mitäs, jos menisit takaisin peiton alle nysväämään pientä pippeliäsi, ennen kuin äitisi käskee sinut aamupesulle.

Ajattelin vaan, ettei turkulaiset välttämättä ymmärrä milloin kannattaa laittaa posket lommolle. Mitä mutsiin tulee, niin olisi hauskaa jos vielä kerran käskisi kovalla kädellä.

Älä Olmi suutu, kyllä tänään orava ja isä-orava jyräävät tv-pelissä.

The Analyser
30.01.2005, 10:21
Viestin lähetti Senior
Olenkohan kovasti pihalla, jos veikkaan, että ensi kaudella teillä valmentaa Jortsu?

Paljon mahdollista suuntaan jos toiseenkin... Summasta toivotaan, luultavasti kyllä vanhat sillat jaksavat palaa vieläkin.

Svante
30.01.2005, 10:29
Eilen nähtiin kaksi erää sellaista jääkiekkoa, jota minä en jääkiekoksi kutsu. Onko tämä sitä peliä mitä nykyinen sm-liiga haluaa tarjota yleisölle?
Vukoun 6 torjuntaa, Lassila 13 torjuntaa.
Koko kentän roikkumista, hakkaamista ja sähellystä.
Jos IFK:n uusi valmentaja on joku, joka tulee viljelemään tällaista paskaa Nordikselle niin rupean kampanjoimaan, että kirjaimet IFK poistetaan tämän joukkueen nimestä.

Koko sm-liiga voi mennä itseensä ja toivottavasti sieltä komerosta löytyy edes joku, joka tajuaa palauttaa punaviivan.
Olen täysin kyllästynyt katselemaan jotakin jokeri-tps-eloranta-summasen peruutusta ja keskialueen ruuhkia.
Vittu mitäkiekkoa!

Itse peliin ja tapahtumiin.
On suorastaan ihme, että noinkin kokeneet pelaajat mitä TPS:llä on jättävät kaiken Sakun hoidettavaksi. Vaikutti siltä, että koko TPS-lauma ajetteli, että "kylla Saku hoitaa" ja annettiin kaiken olla. Nuorille pelaajilla (esim. Aho) nostan hattua, oli edes jotakin yritystä. Ei se Saku mikään yli-jumala ole. Hävettää TPS:n kannattajien puolesta. Isot miehet, tana.

Suuri viihdyttäjä, josta suuret "kiitokset", oli jälleen tuo surullisen kuuluisa raitapaita Favorin. Tuossa paljon mainitussa Vopat-Rivet tilanteessa olisin toivonut näkeväni Mäkelän. Ei olis tullut yhtään jäähyä vaan saatananmoista "läksytystä" kavereille. Nyt raitapaita pakenee jonnekin toimitsijoiden luokse ja sääntökirjan sivujen väliin ja jakelee suurieleisesti tyhmiä jäähyjä (=minun mieleipiteeni).
Rivetin ensimmäinenkin jäähy oli siinä-ja-siinä samoin kuin Jaken ns. ryntäysjäähy.

Suurin hämmästykseni oli kuitenkin kun ensimmäisellä tauolla kiersin hallin sisäpuolella. Luulin jo hetken eksyneeni narrien katomatsiin. Hirveeä lauma kännisiä örveltäjiä ja suuri osa kotijoukkueen nuorimpia kannattajia. Hävettää katsella tällaisia
tyyppejä, joilla ei ole tajuakaan missä ovat ja miksi.
Kyllä sitä fiilistä saa ilman holtitonta dokailua.

fiftyeight
30.01.2005, 10:58
Pelistä varmaan jo tässä vaiheessa kaikki mahdollinen ja mahdoton sanottu. Mutta sen minä vaan sanon, että iso käsi Roman Vopatille, joka teki pelin ja oli voiton perusarkkitehti vaikkei enää kentällä lopussa ollutkaan. Ilman Vopatin vasuria olisi 48 minuuttia kestänyttä neppailua ja kulmissa kyräilyä jatkunut pelin loppuun asti.

Tepsi sai ekan maalinsa housulahjana jonka jälkeen unettava eka erä vaihtui kuolettavan unettavaan toiseen erään. Vopat herätti IFKoon ja vaikka Tepsi sai lahjaksi korkealla mailalla tehdyn toisen maalin, ei se vaikuttanut vaihtuneeseen tempoon mitenkään. IFK sai täyden ryllingin päälle ja väkisin runnoi neljä maalia jättäen Tepsukat seisomaan ja haukkomaan henkeään.

Hauska oli myös tavata pelin jälkeen Hadankassa rehdit turkulaiset kosh ja Mustaenkeli, sekä kotikuppilaansa saapuneet Vokoun, Vopat ja Zidi.

Nuorempi Nelson
30.01.2005, 11:11
Viestin lähetti Muerte
Juu, kaada vaan itsellesi. On se kumma kun kaveri, jonka kannattama joukkue ei pääse harvoja tapauksia lukuunottamatta välierissä pitemmälle niin esittää täällä suurta tietotaitoa, jonka kannattama joukkue ei ole nähnyt edes päivänvaloa siitä kuinka otteluita voitetaan. Haaveile sinä vaan tulevaisuudesta ja jätä analyysit niille, jotka sen todella hallitsevat.

.


Ja koska sinä kannatat suurta ja mahtavaa Tepsiä tiedät kiekosta kaiken.

Kimmo_Ahteri
30.01.2005, 11:27
Viestin lähetti Svante
Eilen nähtiin kaksi erää sellaista jääkiekkoa, jota minä en jääkiekoksi kutsu. Onko tämä sitä peliä mitä nykyinen sm-liiga haluaa tarjota yleisölle?


Tähän pitäisi keksiä ratkaisu. Siis olihan IFK:n nousu lopussa hieno ja fiilis korkealla, mutta tosiasiassa peli oli suurimmalta osaltaa IFK:n kiekon siirtelyä omassa päässä, punaviivan yli ja kiekko ristikulmaan. Sitten nysvättiin ja pyörittiin nurkissa ja laukaukset olivat vähissä. En tiedä onko tälläisiä pelejä muualla kuin Nordiksella, mutta ei tuota paskaa jaksa 50minuuttia katsella. Muistaako joku taannoisen Blues ottelun (1-0)? Siitä huonommaksi ei enää jääkiekko-ottelu mene ja eilinenkin oli jo aika lähellä sitä. Huolestuttavaa!

Ensimmäiset runkosarjan matsit syksyllä olivat puuroa, hyökkäyksiin lähdöt kusee, syötöt eivät mene perille ja joka toinen hyökkäys on paitsio. Runkosarjan viimeiset kierrokset ovat keskialueen sumputusta sekä kiekko päätyyn ja halukkaat perään. Matseissa kannattaa käydä vain marras-joulukuun aikoina jolloin taklaillaan ja matseissa on ylilyöntejä. Pleikkarit on taas niin kovaa puolustamista ja jos Favorin sattuu tuomitsemaan viime kevään IFK-Kärpät -sarjan tavoin ( ei vihelletä koukkuja, estämisiä, ylipäätään mitään) koko peli on paskaa aina 7.jatkoerään saakka.

Liigan johto tietysti katselee vain katsojamääriä ja toteaa että tuote on kunnossa, mutta NHL:n alkaessa tapahtuu paluu arkeen. Toivottavasti tuolloin tajutaan tehdä jotain.

A - P
30.01.2005, 13:00
Aika huvittavaa lukea täältä sellaisia kirjoituksia, joissa väitetään IFK:n kärsineen vääryyttä tuossa Vopatin ja Rivetin episodissa. Asiahan oli juuri päinvastoin, jäähythän olisivat pitäneet mennä joko Vopat 2min ja Rivet ei mitään tai Vopat 2+2 ja Rivet 2min, eli Tepsille 2min ylivoimaa. Olisi voinut muuttaa pelin luonnetta kummasti. Sinänsä taas typerä viime hetken nukahdus, näitä on ollut aivan liikaa tällä kaudella.

lintu
30.01.2005, 13:38
Viestin lähetti A - P
Aika huvittavaa lukea täältä sellaisia kirjoituksia, joissa väitetään IFK:n kärsineen vääryyttä tuossa Vopatin ja Rivetin episodissa. Asiahan oli juuri päinvastoin, jäähythän olisivat pitäneet mennä joko Vopat 2min ja Rivet ei mitään tai Vopat 2+2 ja Rivet 2min, eli Tepsille 2min ylivoimaa. Olisi voinut muuttaa pelin luonnetta kummasti. Sinänsä taas typerä viime hetken nukahdus, näitä on ollut aivan liikaa tällä kaudella.

Kyllä täällä on HIFK-fanitkin sitä mieltä että 2+2 Rivetille oli liikaa, mutta Vopatin 5+20 yhdestä hanska kädessä suoritetusta lyönnistä kertonee kaiken liigan tasosta. Mitäköhän Shelley ajattelee liigan linjasta hanskausten suhteen tuollaisten tapausten jälkeen.

Jäähyt olisivat menneet oikein jos molemmille olisi annettu 2 min. Seuraukset saivat tilanteen vaikuttamaan pahemmalta ja siksi Vopatille halutaan isompaa jäähyä.

fiftyeight
30.01.2005, 14:05
Viestin lähetti lintu
- - -
Jäähyt olisivat menneet oikein jos molemmille olisi annettu 2 min.
- - -


Vopatille 2+2 ja Rivetille 2 min olisi ollut oikein, eli summana Tepsille + 2min. Nyt Tepsille ehdolliset neljä ja IFKoolle ehdottomat viisi minuuttia. Lopullinen ero asiassa minimaalinen, mutta kuten sanottu, IFK sai ylimääräisen vaihteen päälle tapahtumasta. Go Vopi Go!

Svante
30.01.2005, 14:13
Viestin lähetti A - P
Aika huvittavaa lukea täältä sellaisia kirjoituksia, joissa väitetään IFK:n kärsineen vääryyttä tuossa Vopatin ja Rivetin episodissa. Asiahan oli juuri päinvastoin, jäähythän olisivat pitäneet mennä joko Vopat 2min ja Rivet ei mitään tai Vopat 2+2 ja Rivet 2min, eli Tepsille 2min ylivoimaa.

Minun mielestäni (kuten jo aikaisemmin kirjoitin) tilanteesta ei olisi pitänyt antaa jäähyä lainkaan. Tilanne oli lähes yhtä harmiton kuin edellisessä IFK-TPS -pelissä, jossa Rudy ja Bouck panivat painiksi. Ukot ylös ja matsi jatkuu!

MustaEnkeli
30.01.2005, 14:46
Matsista ei ole paljon enää sanottavaa mitä ei eilen Hadankan jälkipeleissä olisi jo tullut tokaistua. Kiteytetään se nyt niin että tappio oli Hifkin hyvyyttä enemmän kun Tepsin huonoutta.

Kiitos pelin jälkeen Hadankassa olleille, poislukien se yksi pitkätukka joka kävi kraiveliin kiinni koska mulla oli "väärän"väriset heimovaatteet.

Naurettiin tossa koshin kanssa ettei näemmä selvinpäin Hadankasta pääse, johon kosh tokaisi notta: "Ei edes PIENESSÄ jurrissa!".

Kolme pistettä olisi kieltämättä maistunut, mutta jos jotain positiivista etsii niin ainakin tämän päivän Bleg peliin tuli lisää latausta. Ei yksinkertaisesti saa hommaa ryssiä.

Kiitti vaan! Ja Thunder.

kaizu
30.01.2005, 14:49
Viestin lähetti Svante
Minun mielestäni (kuten jo aikaisemmin kirjoitin) tilanteesta ei olisi pitänyt antaa jäähyä lainkaan. Tilanne oli lähes yhtä harmiton kuin edellisessä IFK-TPS -pelissä, jossa Rudy ja Bouck panivat painiksi. Ukot ylös ja matsi jatkuu!

Eikös Rivetillä kuitenkin tippunu hammas/pari ?? Eli ihan oikea tuomio, vaikka kuumana kävin toki itsekkin :)

Pärde
30.01.2005, 14:54
Hitusen myöhässä kommentit eilisestä pelistä.

Ensimmäiset kaksi erää järkyttävää paskaa IFK:lta. Toki myös TPS:lta. Ara ei tunnu saavan joukkueeseen enää juuri mitään kontaktia, kolmannenkin erän piristyminen taisi johtua lähinnä Vopista eikä siitä, mitä Ara&co. teki aitiossa. Joku ihmetteli tässä ketjussa aiemmin, miten Ara suostui tuollaiseen voitontavoitteluun. Ensimmäisen 40 minuutin perusteella eilen sanoisin, ettei Aralla ollut juuri sanan sijaa siinä.

Enpä olisi uskonut tätä sanovani, mutta.... Aralle kenkää! Samantien, heti. Joukkue alkaa olla täynnä isoa egoa ja persoonia, ja jotenkin tuntuu, ettei Hannulla riitä auktoriteetti. Kivakiva-Harrista tai pygmi-Sakesta puhumattakaan. Paha toki arvioida, kun ei tiedä, mitä jengin sisällä tapahtuu.

Pena tai Rami aitioon loppukaudeksi, saisivat ehkä joukkueen raiteilleen hyödyntäen jengin omia vahvuuksia.

Kolmannen erän nousu oli kyllä huikea esitys IFK:lta ja tunnelma hallissa oli aivan uskomaton. Kiitos siitä pelaajille. Ja onnea Kimille hyvästä juhlaottelusta.

punasydän
30.01.2005, 18:38
Mulla ei ole pelistä sinänsä muuta sanottavaa, kuin seuraava ja sekin on oikeastaan kysymys:

Miksi vitussa me joudutaan kärsimään lähes jokaisessa pelissä herroista Rönn/T.Favorin? Kuinkas monta kertaa Japa on ollut tuomitsemassa HIFK:n kotipeliä? Entäs joku muu asiansa osaava? Näillä kahdella pellellä ei ole käsitystä pelistä ollenkaan, linjasta puhumattakaan.

Q
30.01.2005, 22:11
Myöhäinen kotiutuminen pelistä.

Peli kulminoitui kahteen asiaan :

1) J.Ruutu pelotteli kääpiö Koivun pelihalut heti muutamassa ensimmäisessä vaihdossa. Koivun panos peliin olikin täysin olematon verrattaessa tämän päivän Espoo peliin.

2) Vopat herätti joukkueen kolmannessa erässä harkituilla toimilla. Tyylikäs TPS:n jämäkanukin nöyryyttäminen herätti joukkueen.

Mr.J
30.01.2005, 23:59
Viestin lähetti kaizu
Eikös Rivetillä kuitenkin tippunu hammas/pari ?? Eli ihan oikea tuomio, vaikka kuumana kävin toki itsekkin :)

Katsoin hidastuksen tilanteesta ja huomasin Vopatin osuneen Rivetin kypärään korvasuojuksen kohtaan ja vähän ylikin. Eli ei lähellekkään hampaita.

Hampaat ilmeisestin poistui siinä vaiheessa kun Rivet oli ronkkimassa Vopattia, ja kun Marek taklasi Rivettiä ja Rivetin leuka osui suoraan Fagerstedin olkapäähän!

Veijari
31.01.2005, 08:32
Viestin lähetti Q
Myöhäinen kotiutuminen pelistä.

Peli kulminoitui kahteen asiaan :

1) J.Ruutu pelotteli kääpiö Koivun pelihalut heti muutamassa ensimmäisessä vaihdossa. Koivun panos peliin olikin täysin olematon verrattaessa tämän päivän Espoo peliin.
2) Vopat herätti joukkueen kolmannessa erässä harkituilla toimilla. Tyylikäs TPS:n jämäkanukin nöyryyttäminen herätti joukkueen.

1. Kyllähän sitä saa pelimiehen kuin pelimiehen tehottomaksi koukkimisella ja roikkumisella. Ruutu on väärä mies arvostelemaan sm-liigan kahvakiekkoa. Hyvin otti Koivulta vauhdin pois vain mailaa käyttämällä.

2. Vai jämäkanukki. :) Mitä tulee Vopatiin, niin raukkamaisin teko mitä olen pitkään aikaan nähnyt. Rivet paini toisen hifk pelaajan kanssa ja Vopat raukkamaisesti sivullisena antoi nyrkistä. Onneksi tuomari näki teon ja pisti oikeutetusti Vopatin pihalle. Itse pelin tepsi mokasi kolmannessa erässä eikä lopputulokseen varmastikaan vaikuttanut Vopatin ämmämäinen toiminta.

Old School
31.01.2005, 10:55
Viestin lähetti Veijari
1. Kyllähän sitä saa pelimiehen kuin pelimiehen tehottomaksi koukkimisella ja roikkumisella. Ruutu on väärä mies arvostelemaan sm-liigan kahvakiekkoa. Hyvin otti Koivulta vauhdin pois vain mailaa käyttämällä.

2. Vai jämäkanukki. :) Mitä tulee Vopatiin, niin raukkamaisin teko mitä olen pitkään aikaan nähnyt. Rivet paini toisen hifk pelaajan kanssa ja Vopat raukkamaisesti sivullisena antoi nyrkistä. Onneksi tuomari näki teon ja pisti oikeutetusti Vopatin pihalle. Itse pelin tepsi mokasi kolmannessa erässä eikä lopputulokseen varmastikaan vaikuttanut Vopatin ämmämäinen toiminta.

1. Ruutuhan ei enää arvostele tuomarilinjaa kun siitä ei ole mitään höytyä. Ja maassa maan tavalla. Tarkoitus on pelata vastustajan ykköspelaaja (jos majava nyt on palloseuran semmoinen) pois, ja sääntöjen rajamailla.

2. kyllä jämäkanukki, Mies oli alituisesti pulassa IFK:n pelaajien kanssa. Vopat nimenomaan haki koko ajan Rivettiä, ja ei Vopi mitenkään sivusta tai sivullisena Rivettiä lyönyt. Ja muutenkin hanskaa tulee joka pelissä esim. maalin edessä koko ajan, ja tämä oli sitten sikainen neiti teko?
Hanskalla huitaisusta 5+20? Voi elämä, mites se edes on mahdollista... No kun Favorin on kentällä, kaikki on mahdollista.
Vopitin huitaisu sytytti IFK:n, ainakin pelaajien mukaan mutta jos sinulla on parempaa tietoa niin hyvä niin.
Kyllä minuakin vituttaisi jos IFK olisi tuolla tavalla hävinnyt.

Lawless
31.01.2005, 11:07
Itse pelistä vielä sen verran, että missä ne kuuluisat vanhat paidat nyt olivat? Arahan sanoi, että "pelaamme vanhoilla paidolla seuraavassa kotiottelussamme", joka siis tarkoitti juuri tätä TPS-ottelua.

Sunnuntaina 27.2. tosin nämä paidat nähdään varmuudella, kun HIFK kohtaa SM-liigan juhlaottelussa JYP:n.

Digwiid
31.01.2005, 11:14
Viestin lähetti Veijari
raukkamaisin teko mitä olen pitkään aikaan nähnyt.

Samaan kastiin kuuluu myös sintti Koivun hyppäys Ässät pelissä, vauhtii 5 metrii ja kyynerpäät ylhäälä, ei raukkamainen teko eihän ? Ja Vopatin teko kyllä vaikutti erittäin paljon pelin kulkuun niin kuin varsin hyvin nähtiin.

Frankie
31.01.2005, 19:49
Myös TPS sai ylivoimamahdollisuuden Ruudun ryntäyksen kautta. Päätuomari Timo Favorin palkitsi Ruudun kuitenkin vain kakkosella eikä asiaankuuluvalla vitosella. Ratkaisut jäivät näin ollen päätöserään. Näin Tepsin sivuilla otteluraportissa. Ei voi kun nauraa, ja todeta minkälainen pelle näitä juttuja oikein kirjoittaa.

En sitä HIFK.lla olisi jotenkin paremmat kotisivut, mutta kyllä otteluraportissa voisi ottaa niitä "mustavalkoisia-laseja" vähän pois silmiltä, ja kirjoittaa tapahtumista, niin miten niissä oikeasti kävi.

Vanha Len
31.01.2005, 21:57
Viestin lähetti Frankie
Näin Tepsin sivuilla otteluraportissa. Ei voi kun nauraa, ja todeta minkälainen pelle näitä juttuja oikein kirjoittaa.

En sitä HIFK.lla olisi jotenkin paremmat kotisivut, mutta kyllä otteluraportissa voisi ottaa niitä "mustavalkoisia-laseja" vähän pois silmiltä, ja kirjoittaa tapahtumista, niin miten niissä oikeasti kävi.

Mielipiteensä kullakin. Tosin palloseuran sivuilla kirjoittava kaveri ei julista sinua pelleksi julkisesti. Nooh...loppupeleissähän me kaikki olemme klovneja.

Mut hei...kuitenkin ihan hyvä, että palailit asiaan tällaisen tärkeän jutskan vuoksi. Hienoa, että käyt lukemassa tepsinkin sivuilta raporttia pelistä. Onnittelut vielä kovista vahvistuksista...teillä on nyt finalisti jengi.