PDA

View Full Version : Alexander Tremblay loppukaudeksi JYPiin - NOT

Leiska
16.01.2005, 09:40
Tästä ei nähdäkseni oltu vielä ehditty avata ketjua, joten tehdään se nyt.

Tämän päivän Keskisuomalainen uutisoi asiasta. JYPin toimitusjohtaja Jukka Seppänen kertoo asiasta seuraavaa:

-Alex oli innokas tulemaan loppukaudeksi JYPiin. hän on hyvässä kunnossa ja halukas näyttämään, mihin hän pystyy.

..

-Tremblay tuo uutena pelaajana meidän joukkueeseen varmasti vähän uutta ilmettä ja sitoutumista, mikä on meille ihan tervettä, koska tämä maaliton kausi on pikkuhiljaa alkanut levitä joukkueeseen jonkunlaisena ahdistuksena. Hän tuo joukkueeseen kilpailua pelipaikoista, ja sen luulisi kyllä herättävän joukkuetta jollain lailla.

Seppäsen mukaan Tremblay saapuu Suomeen maanantaina ja on mahdollisesti kokoonpanossa tiistaisessa kotiottelussa Lahden Pelicansia vastaan.

Mahdollisista NHL:n työsulkupelaajista tai muista lisähankinnoista Seppänen sen sijaan on edelleen vaitonainen:

Päivä kerrallaan mennään. Mitään varmuutta ei ole olemassa, mutta sellaista päätöstä, ettei ketään hankittaisi, ei ole myöskään tehty, Seppänen kiertelee.

--

Tuskin lienee vaikea arvata, mihin ketjuun Aleksanteri JYPissä sovitetaan. Kaiken järjen mukaan miehen paikan luulisi löytyvän Steve Martinsin ketjun laidasta. Mielenkiintoinen hankinta, kaikenkaikkiaan. Toivottavasti Aleksanterilla kaikki natsaa.

latahy
16.01.2005, 09:44
Paras uutinen tällä kaudella. Miehestä tulee olemaan todennäköisesti, enemmän hyötyä kuin Martinsista. Ei ehkä alivoimapelissä, mutta tehojen kannalta ajateltuna.

Mosabacka
16.01.2005, 09:49
Viestin lähetti Leiska
Tuskin lienee vaikea arvata, mihin ketjuun Aleksanteri JYPissä sovitetaan. Kaiken järjen mukaan miehen paikan luulisi löytyvän Steve Martinsin ketjun laidasta. Mielenkiintoinen hankinta, kaikenkaikkiaan. Toivottavasti Aleksanterilla kaikki natsaa.

Mielenkiintoista, että Keski-Suomalainen ensimmäisenä asiasta tiedotti eikä esimerkiksi täällä Jatkoajassa ollut huhun häivääkään Tremblayn paluusta.

KSML informoi myös Alexanderin onnistuneesta alkukaudesta, joten Tremblayn pitäisi olla hyvässä vedossa heti alkumetreistä lähtien. Nooh, parempiakin miehiä saattaisi olla liikenteessä, mutta useinmiten heidän kuntonsa on joko alkutekijöissään tai vähintäänkin arvoitus. Jypille tässä tilassa Tremblaykin saattaa olla iso vahvistus.

Olisiko Tremblaylla kunnia katkaista Jypin ennätyksentekeminen?

Ps: Vielä kun löytyisi yksi maalintekijä, niin periaatteessa olisi Martins, Tremblay ja herra x, jotka muodostaisivat toisen maalintekoon pystyvän ketjun Immosen trion ilsäksi.

Köpi
16.01.2005, 10:21
Viestin lähetti Mosabacka
Mielenkiintoista, että Keski-Suomalainen ensimmäisenä asiasta tiedotti eikä esimerkiksi täällä Jatkoajassa ollut huhun häivääkään Tremblayn paluusta.

KSML informoi myös Alexanderin onnistuneesta alkukaudesta, joten Tremblayn pitäisi olla hyvässä vedossa heti alkumetreistä lähtien. Nooh, parempiakin miehiä saattaisi olla liikenteessä, mutta useinmiten heidän kuntonsa on joko alkutekijöissään tai vähintäänkin arvoitus. Jypille tässä tilassa Tremblaykin saattaa olla iso vahvistus.

Yllättipä kyllä minutkin täysin Alexin paluu hurrikaaninuttuun. Mosabackan kanssa samoilla linjoilla: varmasti parempiakin miehiä tarjolla, mutta Alexin puolesta puhuu se että fyysinen kunto ja pelituntuma ovat hyvässä kuosissa. Ja kyllähän Tremblay on tuohon jengiin onnistuessaan hyvä vahvistus.

Welcome back, Alex.

Huerzo
16.01.2005, 10:22
Onko joukkue 04-05 kasassa-ketjusta:
Viestin kirjoitti Huerzo
Oikeasti, minulla on tullut Tremblayta ikävä...(ja tällä en halua kaivella vanhoja asioita, tällainen fiilinki on tällä hetkellä)
Ihmettelin jo viime kauden jälkeen, miksi Tremblay päästettiin lähtemään. Yritystä ja osaamista löytyi kevätpuoliskolla niin paljon, että ihmettelin option käyttämättä jättämistä. Nyt kun tietäisi kuinka Tremblay nyt löysi tiensä takaisin JYPiin, niin kiitokset tiedosta jo etukäteen. Yllättävää, että sopparin alainen pelaaja noin vain vaihtaisi maisemaa...

Hyvä uutinen JYPille, vaikkei olekaan ehkä se kaivattu miljoonaluokan vahvistus. Tärkeintä on kuitenkin se, että joukkueeseen saadaan Mies, joka ei lopeta taistelua kesken. Ja mikä parasta, miehellä on palava halu tehdä maaleja. Se "maaleja by perkele"-tahto, joka suomalaisilta monesti puuttuu. Alatalo kai puhuisi maalintekijän "kiimasta". Lisäksi joukkue kaipaa ehdottomasti tuuletusta.

Miehen tilastot näyttävät tältä kaudelta erityisen hyviltä, vaikka itselläni ei ole tietoa minkä tasoisessa liigassa Tremblayn entinen seura Radio City de Quebec pelaa. Mies on kuitenkin tällä hetkellä Quebecin paras pistemies ja maalintekijä: Tremblay Alexandre 37 ott., 28 + 23 = 51, 55 min.
Linkki tilastoihin (http://www.radioxdequebec.com/2004_2005/index.php?section=statistiques)

Siniviiva, juhuu! Päästään taas kiistelemään suosikkiaiheesta!

Siniviiva
16.01.2005, 10:30
Juhuu! Grünnin nuorempi kopio. Potentiaalia?

massimo
16.01.2005, 10:36
Aika puskista tuli uutinen, mutta kyllähän jotain tarvi/tarvii tehdä! Vielä yksi lakkolainen tohon niin sit olisi jo mahdollisuuksia pärjätä paremmin. Olisi mahdollisuus vaikka hajoittaa ykköskenttä, ehkä se piristäisi peliä.

Ihan jees kuitenkin Trembleyn tulo takaisin.

Köpi
16.01.2005, 10:38
Viestin lähetti Siniviiva
Juhuu! Grünnin nuorempi kopio. Potentiaalia?

Aika innoissasi tunnut olevan hankinnasta, kun menee jo syntymävuodetkin ja iät sekaisin.
Kiitos Seppänen, toteutit Siniviivan märän päiväunen. Nyt hän pääsee taas mielihommaansa, JYP-sympatioiden varjolla kertomaan asiallisen mielipiteensä asioista.

Pakkipari
16.01.2005, 10:52
Viestin lähetti Huerzo
Ihmettelin jo viime kauden jälkeen, miksi Tremblay päästettiin lähtemään. Yritystä ja osaamista löytyi kevätpuoliskolla niin paljon, että ihmettelin option käyttämättä jättämistä. Nyt kun tietäisi kuinka Tremblay nyt löysi tiensä takaisin JYPiin, niin kiitokset tiedosta jo etukäteen. Yllättävää, että sopparin alainen pelaaja noin vain vaihtaisi maisemaa...

Hyvä uutinen JYPille, vaikkei olekaan ehkä se kaivattu miljoonaluokan vahvistus.

Täysin samaa mieltä. Tämä jos mikä on hyvä uutinen. Jos kerran NHL:n puolelta ollaan vielä ns. sormi suussa ja odotellaan sitä 20. päivää niin tämä jos mikä on erinomainen ja riskittömämpi vaihtoehto. Jos NHL jostain kumman syystä sittenkin alkaa niin emme ainakaan menetä Aleksanteria kun taas mahdollinen NHL pelaaja olisi menetetty. Vaikka nyt Aleksanteri Suuri hankittiinkin niin silti on mahdollisuus vielä yhden pelaajan (NHL:n työsulku mallisen) tuleminen JYPiin. Fakta oli kuitenkin että jotain oli tehtävä nyt ja siihen nähden nyt tehtiin oikea ratkaisu mielestäni. Alex on ainakin tilastojen perusteella kunnossa nyt ja toivottavasti piristää joukkueen esityksiä.

Kiitos Jukka Seppänen ja koko taustatiimi. Kiitos JYP.

Biski
16.01.2005, 10:53
Positiivisin mielin odotan Tremblayn paluuta. Mukava huomata, että Seppänen kykenee nopeaan toimintaan.

Jos Vertalasta ja Trembleystä olisi pitänyt valita niin jostain syystä jälkimmäisen olisin valinnut.

M@thieu
16.01.2005, 10:56
Tämä on todellakin paras uutinen pitkään aikaan. Itsekin olisin tahtonut Alexin jatkavan JYPissä viime kevään hyvien suoritusten jälkeen, mutta silloin ei miestä pidetty hyvänä lisänä miehistöön. Noh, parempi myöhään kuin ei millonkaan. Hyvin ovat Tremblayn pelit sujuneet Quebecissä, ja uskon että mies pystyy tuomaan piristysruiskeen koko joukkueelle. Itsehän mies sanoo todellakin viihtyvänsä Jyväskylässä, joten ainakaan tuon asian kanssa ei tule ongelmia.

Welcome back, Alexander the great!

Suomi-Salama
16.01.2005, 11:24
Siniviivalta kysyisin perusteluita tuohon Alex-antipatiaan? Olet ne saattanut joskus toki esittää, mutta ainakin minulta ovat unohtuneet.

Alex on turvallinen hankinta. Miehen kyvyt tiedetään ja täytyy olla fyysisestikin kohtuullisen hyvässä kunnossa. Joku NHL-superstara saattaisi tuoda väliaikaisesti lehtereille muutaman g-hunttaavaan lisäkatsojan, mutta mitä hyötyä rapakuntoisesta ylimielisyydestä olisi pelillisesti, onkin jo toinen juttu.

Viime kevään jäljiltä Alexista jäi positiiviset vaikutelmat. Jos mies kykenee jatkamaan siitä mihin jäi, hyvä tulee. Uskon, että Martinsin tutkapariksi häntä koitetaan istuttaa. Muu ei tuntuisi oikein järkevältä. Tuo kilpailutilannetta muutamille vellihousuille, kuten Seppänenkin totesi.

Kokonaisuutena, kiitos Seppänen!

Andrei
16.01.2005, 11:58
Todellakin kauden paras uutinen! Alex on juuri oikea kaveri Jypiin: Tuttu mies, kylmäpäinen ratkaisija, ei varmastikaan liian kallis. Josko nyt saataisiin kunnon laituri Martinsille, kevään tutkapari, Martins-Tremblay! :)

JypFabu
16.01.2005, 12:38
Hienoa, joutuu ottamaan sanojaan takaisin, kun an arvostellut kovinkin sanoin.

Tuttu potentiaalinen ukko, satavarma ratkaisu seurajohdolta ja nimenomaan viesti joukkueelle, että toimistolla tehdään muutakin kun pelataan pasianssia.

Martinsin vierelle minäkin häntä tunkisin, vaikka testi ykkösessäkään ei saisi olla poissuljettu. Miettikääpä ykkösenä vaikka Tremblay, Immonen, Martins?

Olisiko tässä myös viimein joku joka osaa laittaa rankkujakin sisään?

Korppi
16.01.2005, 12:41
Voi hyvänen aika sentään!
Tästä ei enää alemmas voi vajota.
NHL-pelureita olisi tarjolla pilvin pimein, niin otetaanpa vanha tuttu sählääjä takaisin!
Taitaa olla syytä aloittaa valmistautuminen ensi kauteen.
Kaikki merkit viittaavat nyt siihen, että seura on luovuttanut tämän kauden osalta.
Tremblay-antipatiaa?
Ei. Olen nähnyt tarpeeksi(liikaa) kyseisen hepun otteita JyP-nutussa. Toivon kuitenkin onnistumisia Alexille.
Mutta luuleeko joku oikeasti, että tässä on meillä nyt jonkinlainen sateentekijä?!

JypFabu
16.01.2005, 13:01
Sateentekijä? Toivottavasti ei, täällä pääkaupungissa sitä on riittänyt ihan muutenkin.

Maalintekijä? Ainakin kaverilla on niiden tekoon taipumusta, jonkun Martinsin kanssa saattaa syntyä enemmän kuin osiensa summa.

Lock out on vähän kaksipiippuinen juttu, toisaalta nimekäskin kaveri pitkän pelaamattomuuden jälkeen hakee kuntoa ja pelituntumaa jonkun aikaa, puhumattakaan muista sopeutumis vaikeuksista ja toisaalta jos työsulku loppuu lähtee kaveri pois samantien.

Nyt jyp sai kaverin, joka tuntee paikat ja kaupungin on pelannut koko ajan ja jos ei nyt yksin tuo mitään voittoja, omaa avuja siihen mikä jypissä tökkii pahiten.

Minusta oli oikein sainata mies heti, koska aikaa ei ole odotella ja vielä on ilmeisesti mahdollisuus hankkia se nhl-mies jos lock out jatkuu loppukauden, kerkee edes johonkin kuosiin sitten jos saadaan se säälipl paikka pidettyä ja mukaan oikeisiin peleihin.

SergeiK
16.01.2005, 13:18
...ja perkeleen osunut sellainen. Tremblayn palkka tuskin päätä huimaa ja täten se ei varmaan vaikuta talouteen kovinkaan radikaalisti. Tämän takia lisävahvistusten, JYPin talouskunnon ja ensi kauden joukkueen kokoaminen ei vaarannu.

Yksipuolinen pelaaja? Kyllä. Maalintekijä? Kyllä. Sateentekijä? Ei.

Peräänkuulutin täsmähankintaa maalintekemiseen ja sellainen saatiin. En ole varma onko Tremblayn maaliruisku tarpeeksi tehokas koko JYPin solmun avaamiseen, mutta pomminvarmasti tämä oli askel oikeaan suuntaan.

Katselin taas nauhalta JYPin viime kauden maaleja, joita olin nauhoitellut epäsäännöllisesti Urheiluruudusta/Tulosruudusta. Tremblayn taito on nimenomaan maalipaikkoihin hakeutumisessa ja viimeistelyssä. Juuri sitä mitä tarvittiin.

Jukka Seppänen on oikeasti aika äijä. Nerokkaan yksinkertainen ratkaisu, jota kukaan ei täällä tajunnut edes ehdottaa.

En sano olevani täysin tyytyväinen, mutta olen tyytyväisempi kuin olin vuorokausi sitten. Aika paljonkin itseasiassa.

EDIT: Tremblay näyttää olevansa joukkueensa paras pistemies tehoin 38 peliä 29 maalia ja 24 syöttöä. Jäähyjä on kertynyt 71 minsaa. Liigan tilastoissa Tremblayn pelipaikaksi on merkitty sentteri (?). Vai tarkoittaako ranskaksi "C" jotain muuta? Koko liigan tilastoissa Tremblay on sarjan 13 paras pistemies.

1 79 C Desmarais James Ver 39 34 43 77
2 14 AD Benoît Mathieu Ver 39 26 43 69
3 13 C Morin Claude StG 38 21 45 66 24
4 47 C St Pierre David S-T 40 16 47 63
5 21 C Bertrand Éric StG 35 30 32 62
6 41 C Cloutier Kevin StG 36 20 42 62
7 7 C Picard Michel ThM 36 26 35 61
8 9 C Laliberté Simon StH 38 18 43 61
9 16 C Goldie Wes S-T 38 40 17 57
10 27 AD Lessard David StG 37 17 40 57
11 14 AG Duval Martin She 36 20 35 55
12 31 C Maltais Dominic S-T 38 15 39 54
13 7 C Tremblay Alexandre Qué 38 29 24 53

jukiapina
16.01.2005, 14:32
Hmm.. milloinkohan saadaan PC takaisin olisi se viimekauden menestys joukkue taas melkein kasassa. Toivottavasti tälle turhuuden huipentumalle ei makseta sen enempi palkkaa kuin J-P Hytöselle. Toiseksikin on aivan älytöntä tuijoittaa niitää Ameritiikan 4-divarin pistepörssejä kun taso on edelleen valovuosia sm-liiga tasoa jäljessä. Viime kaudesta pitäsi olla jo sen verran viisastunut mutta ei niin ei jha siinä suurin syy miksi Jyp niminen uppoava laiva on juuri siinä tilassa missä on.

sean
16.01.2005, 14:47
Loistavaa. Tremblay on juuri se mitä jyp tarvitsee!! Miehen olisi kuulunut olla joukkueessa jo kaudenalusta asti mukana. Odotukset ovat minulla selvästi korkeammalla kuin mitä martisin tulo herätti.

Köpi
16.01.2005, 14:51
Viestin lähetti jukiapina
Hmm.. milloinkohan saadaan PC takaisin olisi se viimekauden menestys joukkue taas melkein kasassa. Toivottavasti tälle turhuuden huipentumalle ei makseta sen enempi palkkaa kuin J-P Hytöselle. Toiseksikin on aivan älytöntä tuijoittaa niitää Ameritiikan 4-divarin pistepörssejä kun taso on edelleen valovuosia sm-liiga tasoa jäljessä. Viime kaudesta pitäsi olla jo sen verran viisastunut mutta ei niin ei jha siinä suurin syy miksi Jyp niminen uppoava laiva on juuri siinä tilassa missä on.

Niin, Tremblay teki viime kaudella 10 maalia, johon JYP:stä pystyivät vain ykköskenttä + Korhonen. Ilman pitkää loukkaantumista maalilukema olisi varmaan ollut 15-20 maalia.
Ja vaikka se ei jukiapinalle kelpaakaan, olen täysin samaa mieltä, että Tremblay oli tässä tilanteessa hyvä lisäys materiaaliin.

Mitähän sinne olisi pitänyt sitten hankkia, jotta jukiapina olisi tyytyväinen? Joe Sakic?

jukiapina
16.01.2005, 15:05
Viestin lähetti Köpi

Olisin ollut tyytyväinen siihen ,että olisivat jättäneet hankkimatta. Rosterista löytyy jo aivan tarpeeksi tuon tason miehiä ja sitäpaitsi pelaajan tulee osata kyllä muutakin kuin tehdä maaleja. Tremblayllä on tiettyjä suuri puutteita kaikilla muilla osaalueilla.

eagle
16.01.2005, 15:15
Viestin lähetti SergeiK
EDIT: Tremblay näyttää olevansa joukkueensa paras pistemies tehoin 38 peliä 29 maalia ja 24 syöttöä. Jäähyjä on kertynyt 71 minsaa. Liigan tilastoissa Tremblayn pelipaikaksi on merkitty sentteri (?). Vai tarkoittaako ranskaksi "C" jotain muuta? Koko liigan tilastoissa Tremblay on sarjan 13 paras pistemies.

Juuh ja liigahan on huimaava LNAH-liiga. Aika huimaa. Ei millään pahalla mutta tämähän on melkein meidän Tomikin tasoa. Kyllä luulisi että parempiakin olisi tarjolla ja ei ihan sikahintaan enään tässä vaiheessa kautta.

Huerzo
16.01.2005, 15:19
Viestin lähetti jukiapina
Tremblayllä on tiettyjä suuri puutteita kaikilla muilla osaalueilla.

Yes! Vuoden paras viesti, minkähän palkinnon tälle keksisi? Joukkue on pelannut neljä ottelua ilman maalia, ja sitten joku alkaa kitistä, jos maalinteko-ongelmaan haetaan ratkaisua. Voi hyvää päivää tätä ikuista marmatusta. Minusta sinun tekstisi näyttää valittamiselta valittamisen ilosta ilman kunnon perusteluja.

"Rosterista löytyy tarpeeksi tuon tason miehiä": jaa, vielä kun tietäisi ketkä nuo heput ovat, niin tietäisi vinkata Alatalolle?

"Sitäpaitsi pelaajan tulee osata kyllä muutakin kuin tehdä maaleja". Jos taidoissa on puutteita, niin yleensä pelaaja roolitetaan niin, että ne puutteet eivät häiritsisi kauheasti. Esimerkiksi ylivoimassa tuskin haittaa, jos puolustaminen ei ole vahvin osa-alue. Eiks je?

Tj
16.01.2005, 15:19
Onhan tuo nähty, mitä tämä rosteri täynnä "samantasoisia" ukkoja pystyy. Tremblayn palkka ei varmasti ole mikään suuri, äijä puhkuu näyttöhaluja ja tuo varmasti porukkaan uutta virtaa ja kilpailua pelipaikoista. Millä lailla tämä on negatiivinen asia?

En muuten usko edes että nämä hankinnat tähän jäävät, ainakin minulle jäi kuva että Alexandre tuli ikään kuin ylimääräisenä.

sean
16.01.2005, 15:21
Viestin lähetti jukiapina
Olisin ollut tyytyväinen siihen ,että olisivat jättäneet hankkimatta. Rosterista löytyy jo aivan tarpeeksi tuon tason miehiä ja sitäpaitsi pelaajan tulee osata kyllä muutakin kuin tehdä maaleja. Tremblayllä on tiettyjä suuri puutteita kaikilla muilla osaalueilla.

Minkäslainen peluri sitte olisi täytynyt hankkija? Joku puolustuspään duunari, kun niitä ei vielä joukkueessa ole tarpeeksi. Nämä Martins, Hapa, Mikkonen, ja muut duunarit
tarvitsevat apuja alivoima pelaamiseen???

erzo
16.01.2005, 15:25
Viestin lähetti jukiapina
Rosterista löytyy jo aivan tarpeeksi tuon tason miehiä ja sitäpaitsi pelaajan tulee osata kyllä muutakin kuin tehdä maaleja. Tremblayllä on tiettyjä suuri puutteita kaikilla muilla osaalueilla.

Ai viime kaudella 10 maalin miehiä löytyy aivan tarpeeksi..!? Muuten sinähän jukiapina taidat olla oikein perisuomalaista valmentaja-ainesta. Niinkuin Happeen maalitykki Lasse Riitesuokin sanoi, että Suomessa on perin ihmeellinen tapa, kun joku on hyvä tekemään maaleja, niin sitten ruvetaan etsimään suurennuslasin kanssa heikkouksia muilta osa-alueilta! Maalintekijäähän tässä on nimenomaan viimeaikoina kaivattu!
Toivottavasti Alex on kunnossa ja onnistuu, tuskin on kuitenkaan JYPille kovin kallis mies!

sean
16.01.2005, 15:27
ei oikein onnistunut tuo edellisen viestin korjaaminen.. :(

SergeiK
16.01.2005, 15:29
Viestin lähetti jukiapina
...pelaajan tulee osata kyllä muutakin kuin tehdä maaleja. Tremblayllä on tiettyjä suuri puutteita kaikilla muilla osaalueilla. Juuh. Kuten viimeiset neljä matsia todistavat, niin tuo maalinteko onkin ollut JYPille ihan vitun helppoa. Mikä siinä on niin vaikeaa ymmärtää? Jos alivoima kusee, hankitaan puukätinen Nutikka, joka ei osaa kuin rikkoa. Jos maalinteko kusee, niin hankitaan alexandretremblay, joka ei osaa kuin tehdä maaleja.

Täsmähankinta. Maalinteko. Siinä kaksi sanaa mikä oli Tremblayn hankinnan tärkein motivaattori. Ai niin ja kolmas sana. Halpa.

Eagle: toki, toki. Samaisessa Tremblayn jengissä muuten pelaa eräs Alan Cote niminen pakki, joka kenties saattaa olla eaglellekin tuttu nimi. Cote on tehnyt 37 pelissä tehot 4+6=10 tehopistettä. Tämän ex-Tapparan ohella Quebec RadioX:ssä pelaa myös eräs tummahipiäinen Donald Brashear ja eräs Sylvain Blouin, jotka ovat tehneet vähemmän pisteitä kuin meille ennestään tuttu Tremblay. Tosin pisteissä Brashearin ja Blouinin on peitonnut eräs Aaron Boh-niminen puolustaja.

Tremblay on myös valmennukselle ja suurelle osaa joukkuetta tuttu mies. Joku ryanmalone olisi tähän saumaan katastrofaalinen valinta niin pelillisesti kuin taloudellisesti.

eagle
16.01.2005, 15:31
Viestin lähetti SergeiK
Eagle: toki, toki. Samaisessa Tremblayn jengissä muuten pelaa eräs Alan Cote niminen pakki, joka kenties saattaa olla eaglellekin tuttu nimi. Cote on tehnyt 37 pelissä tehot 4+6=10 tehopistettä.

Tästä voimmekin päätellä että Cote on tulossa takaisin Tapparaan, säästösyistä tulevat perhelipulla, niin sekä Jyp että Tappara säästää, Jyphän on Tapparan farmi, vai olisiko se nykyisin jo toisinpäin.

erzo
16.01.2005, 15:33
Viestin lähetti eagle
Juuh ja liigahan on huimaava LNAH-liiga. Aika huimaa. Ei millään pahalla mutta tämähän on melkein meidän Tomikin tasoa. Kyllä luulisi että parempiakin olisi tarjolla ja ei ihan sikahintaan enään tässä vaiheessa kautta.

Ymmärrän kyllä, että Tampereen suunnallakin ahdistaa, mutta kaikilla ei ole varaa ostaa miehiä liigan kärkijoukkueesta! Jos et nyt ole sattunut huomaamaan Tremblay'han oli täällä jo viime kaudella, joten ei ihan "sika säkissä"-ostos niinkuin teidän Tomik. Ja parempiakin saattaa olla vielä tulossa...

eagle
16.01.2005, 15:36
Viestin lähetti erzo

Ei me sentään osteta ketään, paitsi ehkä mestiksestä, sekä Tomik että Vertalahan saivat kenkää/sopimukset purettiin edellisissä seuroissaan. Eli toisinsanoen vain poispotkittuja Tampereelle varaa hommata(siis Tapparaan).

SergeiK
16.01.2005, 15:36
Viestin lähetti eagle
Tästä voimmekin päätellä että Cote on tulossa takaisin Tapparaan, säästösyistä tulevat perhelipulla, niin sekä Jyp että Tappara säästää, Jyphän on Tapparan farmi, vai olisiko se nykyisin jo toisinpäin. Vitun sukkela vastine.

Pisteet sulle. Tällä en tarkoita minkäänlaista virtuaalista palkitsemisjärjestelmää, vaan toivomusta, että parahin nimimerkki eagle käyttäisi jatkossa hieman enemmän pisteitä kirjoituksissaan.

eagle
16.01.2005, 15:44
Viestin lähetti SergeiK
Pisteet sulle. Tällä en tarkoita minkäänlaista virtuaalista palkitsemisjärjestelmää, vaan toivomusta, että parahin nimimerkki eagle käyttäisi jatkossa hieman enemmän pisteitä kirjoituksissaan.

Elän niin vahvassa symbioosissa Tapparan kanssa, että pisteitä ei paljoa ole. Yritetään kuitenkin, jos Tapparakin innostuisi niitä sitten saamaan.

Off-Topic nyt loppuu, palaanpa haukkumaan Nega-Mikaa.

jukiapina
16.01.2005, 17:04
Viestin lähetti erzo
Ai viime kaudella 10 maalin miehiä löytyy aivan tarpeeksi..!? Muuten sinähän jukiapina taidat olla oikein perisuomalaista valmentaja-ainesta. Niinkuin Happeen maalitykki Lasse Riitesuokin sanoi, että Suomessa on perin ihmeellinen tapa, kun joku on hyvä tekemään maaleja, niin sitten ruvetaan etsimään suurennuslasin kanssa heikkouksia muilta osa-alueilta! Maalintekijäähän tässä on nimenomaan viimeaikoina kaivattu!
Toivottavasti Alex on kunnossa ja onnistuu, tuskin on kuitenkaan JYPille kovin kallis mies!

Katotaan nyt miten pärjää. Todellisuudessa jos on tälläinen maalinsylkiä niinkuin suurin osa odottaa: niin miksi ei optiota käytetty ?

Ps. Katsokaa ja katukaa.

SergeiK
16.01.2005, 17:12
Vaikka Alexandre onkin meille tuttu peluri, niin sen takia emme periaatteessa joutuisi tekemään tätä tutuksi tullutta jonkun alasarjan pelillisen tason arviointia. Mutta tein sen silti:

Verdun Dragonsissa pelaa Ilveksestä tuttu Daniel Marois (27 14+19=33), SaiPasta tuttu Paul Brousseau (8 5+3=8) ja maalia vartioi NHL:stä (STL, TMB, PIT) tuttu Rich Parent.

Thetford Mines Prolabissa pelaa St.Louisin vanha syvyyspelaaja ja AHL-tähti Michel Picard (36 26+35=61) , Jokereista tuttu Yves Racine (24 0+26=26), suomalais-syntyinen tappelija Link Gaetz (10 0+1=1)

Sorel-Tracy Missionissa NHL:ssä luukkua availlut Marcel Cousineau sekä Pittsburgin varaus Sebastien Caron sekä NHL:n veteraanipakki Bobby Dollas (14 0+3).

En muuten pidä Tremblayta paljoakaan Vertalaa paskempana hankintana. Timo Vertala teki viime kaudella Jokereissa 47 pelissä tehot 12 + 9 = 21. Alexandre Tremblay teki 32 pelissä tehot 10+1=11. Vaikka Vertala on pelaajana toki monipuolisempi, niin Tremblayn verokohtelun ja alemman palkan suhteen

jukiapina
16.01.2005, 17:22

Monessakin Liigassa pelaa Veteraaniksi laskettavia entisä NHL miehiä: Mielestäni sillä on väärin kuvata sarjan tasoa. pikemminkin voisi verrata AHL:n olevan kohtuu lähellä SM-Liigaa ja WHL ja sun muut kuulostavat divari sarjoilta . En väitä olevani Amerikan jääkiekon asiantuntija mutten varmaan ole väärässä väittäessäni ko. sarjan n. Mestis tasoa.

Flou
16.01.2005, 17:25

Tuota noin eikös WHL ole kuitenkin ihan junnuliiga...

MarkusMaggot
16.01.2005, 17:33
Viestin lähetti Flou
Tuota noin eikös WHL ole kuitenkin ihan junnuliiga...

Kyllä näin on, paikallinen A-nuorten sarja.

Niin, olihan tämä ihan positiivinen uutinen, ilmeisesti edes joku nälkäpalkalla pelaava maalintekijä on löytynyt kerta tähän ratkaisuun päädyttiin. 10 maalia viime kaudella nelosketjussa ei kuitenkaan ole mikään huono suoritus. Vaikka kaveri on varsin yksipuolinen, ei osaa paljon muuta kuin luistella, ampua ja taklata niin oikeaan koostumukseen asetettaessa tuonee kuitenkin muutamia tarvittavia lisäosumia. Itse asiassa Martinsin ketjussa pelatessa ei puolustuspelaamisen puutteet ehkä välttämättä niin haittaakaan, Martins kuitenkin on liigan eliittiä oman pään suojelussa. Eri asia tietysti pelaako Tremblay Martinsin ketjussa, mutta äkistään tulisi mieleen että siinä olisi ihan looginen paikka.

er_bai_wu
16.01.2005, 18:01
Viestin lähetti Takapassi
luistella, ampua ja taklata

Ja näistä pääsääntöisesti kaksi jälkimmäistä, viime peleissä kaikki elementit ovat puuttuneet joukkueesta; mielenkiinnolla katsellaan, ehkä Tremblay tuli antamaan näyttöjä jo ensi kaudelle, joten yritystä ei puuttune.

eagle
16.01.2005, 18:08
Viestin lähetti SergeiK
Vaikka Alexandre onkin meille tuttu peluri, niin sen takia emme periaatteessa joutuisi tekemään tätä tutuksi tullutta jonkun alasarjan pelillisen tason arviointia. Mutta tein sen silti:

Verdun Dragonsissa pelaa Ilveksestä tuttu Daniel Marois (27 14+19=33), SaiPasta tuttu Paul Brousseau (8 5+3=8) ja maalia vartioi NHL:stä (STL, TMB, PIT) tuttu Rich Parent.

Thetford Mines Prolabissa pelaa St.Louisin vanha syvyyspelaaja ja AHL-tähti Michel Picard (36 26+35=61) , Jokereista tuttu Yves Racine (24 0+26=26), suomalais-syntyinen tappelija Link Gaetz (10 0+1=1)

Sorel-Tracy Missionissa NHL:ssä luukkua availlut Marcel Cousineau sekä Pittsburgin varaus Sebastien Caron sekä NHL:n veteraanipakki Bobby Dollas (14 0+3).

En muuten pidä Tremblayta paljoakaan Vertalaa paskempana hankintana. Timo Vertala teki viime kaudella Jokereissa 47 pelissä tehot 12 + 9 = 21. Alexandre Tremblay teki 32 pelissä tehot 10+1=11. Vaikka Vertala on pelaajana toki monipuolisempi, niin Tremblayn verokohtelun ja alemman palkan suhteen

Noh kun väkisin tahdot asiasta vääntää, niin väännetään sitten. Ei sen puoleen, en ole kai missään väittänyt Vertalaa hyväksi hankinnaksi? Vertala on kuitenkin tehnyt SM-liigassa parhaimmillaan 42pistettä. Vertala pelaa myös ensi kauden, joten kyseessä ei ole vain hätäapu. Vertsi ei myöskään maksa varmasti kauhean paljoa(vaikka niin väitätkin), koska Jokereilta varmasti saanut jonkunlaisen "kultaisen kädenpuristuksen".

Mitä tulee liigan tasoon, niin P-Amerikassa liigoista puhuttaessa AHL on suunnilleen SM-liigan tasoa, osiltaan heikompi, joiltain osilta parempi. ECHL on jo selvästi SM-liigaa huomompi, tasoa mestis suunnilleen. Ja tämä Tremblayn sarja on sitten jo tyyliä "höntsäsarja". Sarjassa siis pelaa muutama NHL-veteraani(ja heistäkään oikein kukaan kovin nimekäs veteraani ja harva edes ottelumäärien perusteella veteraani, vaan ikiänsä puolesta sitä) ja muutama yli-ikäinen varaus.

Jos NHL pyörisi siis liigat menisivät NHL, AHL, ECHL ja sen jälkeen muut, todennäköisesti muutama juniorisarja, WHL, QMJHL, jne. Todennäköisesti yliopistosarjoistakin kovimmat jenkeissä ovat tätä sarjaa huomattavasti kovempia. NCAA ainakin. Eli tämä sarja on P-Amerikassa sijoilla ~10, mutta eihän se toki Tremblayn mahdollista onnistumista estä ja onhan varmaan kohtuullisessa kunnossa pysynyt.

edit:Unohtui kaksi asiaa. Kyllä se Caron on jo pelannutkin NHL'ssä, yli 50 ottelua jo tilillä. Toisekseen miksi en ole koskaan aiemmin kuullut edes liigasta, vaikka esim. UHL't ja muut ovat tuttuja? Onkohan liiga kenties jotenkin syntynyt NHL'n lakon seurauksena, jos puhutaan Quebecin alueen pelaajista esim?

kummitus
16.01.2005, 18:21
Viestin lähetti Takapassi
10 maalia viime kaudella nelosketjussa ei kuitenkaan ole mikään huono suoritus.

Ei ole, ja Alex oli joka pelissä hyvällä asenteella mukana, mikä on tärkeää. Ja täytyy pitää mielessä että hän missasi melkein puolet runkosarjasta loukkaantumisen takia. Alkukautensa meni enemmän tai vähemmän tutustuessa, olihan hän ensimmäistä kertaa ulkomailla ammattilaisena. Loukkaantumisesta toivuttuaan hän pelasi hyvän loppukauden, mielestäni parantaen koko ajan. Jäinkin ihmettelemään, miksei Tremblayn optiota käytetty. Jotkut pelaajat, jotka ehkä veivät Tremblayn tämän kauden paikan Jypin suunnitelmissa, eivät olekaan lunastaneet (vielä(kään)) odotuksia, tämä tajuttiin, tunnustettiin ja kilautettiin Quebeckiin, otaksun. Ihan hyvä näin..ja vielä parempi jos vielä joku miel. iso, pelikuntoinen NHL-ukko puolustukseen tai hyökkäykseen, riippuen vähän siitä mitä ensi viikon pelit kertovat. Tietysti jos kelkka vaikka sattuisi kääntymään 180 astetta ja Virtasenkin hampaita alkaa taas naurattaa, niin Lockout-hankintariskiä tuskin kannattaa ottaa.

Korppi
16.01.2005, 18:21
Viestin lähetti SergeiK
Quebec RadioX:ssä pelaa myös eräs tummahipiäinen Donald Brashear ja eräs Sylvain Blouin, jotka ovat tehneet vähemmän pisteitä kuin meille ennestään tuttu Tremblay.
Ihmekös tuo? Gooneja kun ovat.

Valtaosa kirjoittajista tuntuu uskovan, että tämä siirto ratkaisee maalinteko-ongelman. Heh! Onhan meillä jo Ilari F.
Jos JyPin tilanne jollain tavoin muuttuu, se ei missään tapauksessa tule riippumaan tästä paniikkihankinnasta.
Toivossahan on kuitenkin hyvä elää.

SergeiK
16.01.2005, 18:33
Viestin lähetti Korppi
Ihmekös tuo? Gooneja kun ovat.
Donald Brashearin piste-ennätys NHL:stä on 29 pistettä. Esimerkiksi Jarkko Ruudun piste-ennätys NHL:stä on 14 pistettä. Ville Niemisen piste-ennätys on NHL:ssä 24 pistettä. Kaikki heistä ovat pelanneet lähes täysiä kausia (about 71-82 ottelua).

Tällä hetkellä Jarkko Ruutu on tehnyt SM-liigassa 32 ottelussa tehot 7 + 8 = 15. Niemisen tehot ovat 14 pelissä 8 + 7 = 15. Ihmekkö tuo? Gooneja kun ovat.

MarkusMaggot
16.01.2005, 18:36
Viestin lähetti Korppi
Ihmekös tuo? Gooneja kun ovat.

Pitää kuitenkin muistaa että esim. Brashearin piste-ennätys NHL:stä on 28 pistettä kaudessa kaiken muun oheistoiminnan lomassa, mikä ei kuitenkaan ole goonille missään nimessä huono pistesaldo. Tähän kun vielä lisätään että Brashearin maaliennätys AHL:stä on 38 maalia niin voitaneen kuitenkin puhua ihan hyvästä kiekkoilijasta.

Edit: jaa, Sergei ehti ensin, mutta piste-ennätys on kuitenkin 28.

Edit, osa jatko: nyt kun tarkemmin silmäilee niin tuossa Quebecin porukassa on ihan oikeitakin pelimiehiä joukossa, mm. New Jerseyn ykköskierroksen varaus J-F Damphousse, Florida-pakki Kristian Kudroc, reilut parisataa NHL-peliä Chicagossa pelannut Jean-Yves Leroux ja muistaakseen joskus aikanaan jonkinlainen lupaus Remi Royer, joka on pelannut vissiin kaikissa Amerikan sarjoissa.

jukiapina
16.01.2005, 18:53
Viestin lähetti Flou
Tuota noin eikös WHL ole kuitenkin ihan junnuliiga...

Piti olla AHL.

kimbe66
16.01.2005, 19:02
Mitäs tässä urputtamaan. Jotakin oli pakko tehdä, ja nyt sitten tehtiin. Tremblay ei ehkä ole sellainen pelimies, mitä olisin toivonut, mutta ei hän mikään umpisurkeakaan ole.

Jos roolitus onnistuu hyvin, niin hänestä saattaa olla Jypille vielä suurikin apu kevään aikana. Yritteliäs hän ainakin on. Ja niin kuin täällä on jo moneen kertaan todettu, niin riskitön hankinta: hinta ei varmaan päätä huimaa, ja pelaa varmasti kauden loppuun asti Jyväskylässä, toisin kuin jotkut nimeltä mainitsemattomat NHL-tähdet muilla paikkakunnilla.

Toivon kaikkea hyvää Alexanderille, ja toivottavasti nuo Jypinkin maalinteko-ongelmat tästä helpottavat viimeistään Pelikaaneja vastaan (PAKKO!)

Huerzo
16.01.2005, 19:05
Viestin lähetti eagle
Onkohan liiga kenties jotenkin syntynyt NHL'n lakon seurauksena, jos puhutaan Quebecin alueen pelaajista esim?

Jos ranska taipuu, niin liigan sivuilta (http://www.lnah.ca/index.php?id=6) löytyy lisätietoja. Kummallista kyllä, mistään ei löytynyt "In English"-nappia...Lisäksi HockeyRefs.com mainitsee liigasta: "Reports indicate Radio X was paying Brashear a salary of Cdn$300,000...The LNAH was known as the Quebec Semi-Pro League until this season. It has 10 teams across the Quebec province and most of its players are ex-major junior and minor pro players."

Näemmä siirto on varmistunut myös Kanadan päässä, sillä =448&tx_ttnews=3&cHash=ca02920dc4]uutisen (http://www.lnah.ca/index.php?id=18&tx_ttnews[tt_news) mukaan Tremblay siirtyy [b]Jylaskyva-nimisessä kaupungissa pelaavan joukkueen riveihin. Hmmm...tuo Jylaskyva kuulostaa joltain tsekkiläisen kaupungin nimeltä...

Suomi-Salama
16.01.2005, 19:09
Heh, mitäpä muutakaan olisi voinut odottaa kuin eräiden nimimerkkien avautumista, kun JYP ei hankkinutkaan Jagria Omskista tjsp.. Perustelut ovat vain ontuneet.

Kun Tremblayn hankinnan puolestapuhujat ovat esittäneet argumentteinaan mm. sitä, että mies on tuttu, kohtalaisen edullinen, osaa todistetusti maalinteon ja on taisteleva, mitä ovat esittäneet purnaajat? Sitä, että Tremblay on pelannut alkukauden jossain vähemmän tasokkaassa liigassa ja kun Tremblay ei olekaan huippukallis NHL-stara. Kummatkohan perustelut ontuvat enemmän..?

Kun ottaa huomioon riskit, talouden ja pelillisen tarpeen, Tremblay on kiistatta osuva hankinta. Jukiapina voi toki jossitella ihan mitä haluaa, mutta realiteetit kannattaisi pitää kuitenkin mielessä. Kyllä minullekin kelpaisi Saku Koivu, mutta se ei ole mahdollista.

Alex Tremblay ei varmasti ole sateentekijä, mutta erittäin onnistunut askel tässä tilanteessa pienillä pelimerkeillä, kun on pakko reagoida.

eagle
16.01.2005, 19:10
Viestin lähetti Huerzo
Jos ranska taipuu, niin liigan sivuilta (http://www.lnah.ca/index.php?id=6) löytyy lisätietoja. Kummallista kyllä, mistään ei löytynyt "In English"-nappia...Lisäksi HockeyRefs.com mainitsee liigasta: "Reports indicate Radio X was paying Brashear a salary of Cdn$300,000...The LNAH was known as the Quebec Semi-Pro League until this season. It has 10 teams across the Quebec province and most of its players are ex-major junior and minor pro players."

Noniin, tämä kummasti sitten selvensi. Eli lakon vuoksi juuri näitä muutamia nimekkäämpiä saanut sarja mukaan, varmaankin voivat pelata lähellä kotikontujaan, jne. Muuten juurikin sitä mitä sanoinkin pelaajista. Kiitoksia lisäinfosta.

SergeiK
16.01.2005, 19:31
Viestin lähetti Huerzo
Näemmä siirto on varmistunut myös Kanadan päässä, sillä =448&tx_ttnews=3&cHash=ca02920dc4]uutisen (http://www.lnah.ca/index.php?id=18&tx_ttnews[tt_news) mukaan Tremblay siirtyy [b]Jylaskyva-nimisessä kaupungissa pelaavan joukkueen riveihin. Hmmm...tuo Jylaskyva kuulostaa joltain tsekkiläisen kaupungin nimeltä... Ranska ei taivu, mutta tiedän Babelfishin osoitteen:

Alexandre Tremblay will play are last match Saturday with Radio operator X 15-01-05 11:09 The attacker Alexandre Tremblay will play his last match with Radio operator X of Quebec Saturday evening whereas the team receives the Mission of Sorel-Tracy. Tremblay will join the next week the team of Jylaskyva in the Super league of Finland. According to him "it is a question for me of a unique opportunity of trying the European adventure. If that does not function, I know that I have my place in Quebec and that I will be able to return the next year ". The general manager of Radio operator X, Mr Patrick Bragoli, is delighted by the opportunity offered to Alexandre Tremblay. "To play in Europe makes party of the plan of career of Alexandre and we let us wish him only success. It is a heavy loss, but with Landry, Charpentier, Vincent, Sévigny and Leroux in alignment, our team amply has depth with the attack to fill this loss "affirms it," when a team has in more of the leaders like Donald Brashear and Sylvain Blouin, it has all that it is necessary to gather and to go until the end " Radio operator X and the Mission will clash as of 20h00 Saturday in Colisée Pepsi. The tickets for this match are available to ticketting of Colisée or on the network Billetech (418-691-7211). Source: Radio operator X of Quebec

Tuon mukaan pelaa vielä tänään viimeisen pelinsä tuota Sorel-Tracy Missionia vastaan (sitä jengiä jossa oli molarikaksikkona Marcel Cousineau ja Sebastien Caron.)

Groove Armada
16.01.2005, 19:40
Seurajohdolla oli näytön paikka: Oli pakko tehdä jotain.

Tremblayn hankinta oli siis juurikin tätä pakollista yrittämistä helpoimman kautta. Eli periaatteessahan tässä ei voi mitään menettää, koska ukko tod. näk. pelaa halvalla. Todellakin on pääasia, että jotain tehtiin. Tremblay on kuitenkin suoraviivainen ja mielestäni ihan kohtuullinen maalintekijä, joita ei todellakaan ole joukkueessa tällä hetkellä liikaa. Kiitos tästä seurajohdolle.

Ehkä Alex nyt pelastaa Alatalon pään..

Zen
16.01.2005, 19:41
Sieltä tuli se veikkaamani vahvistus. Jos Tremblay Martinsin rinnalle laitetaan, niin toivottavasti saamme Martinsilta joskus niitä tehojakin. Pelkoni on, että tästä tulee vaan yksi liigan kalleimmista kolmos-nelos ketjuista. Tremblay toivottavasti myös tulee piristämään yv-peliä, joka on ollut surkeaa.Toivottavasti saimme VAHVISTUKSEN! Eikä neloskentän "snaipperia".

JypFabu
16.01.2005, 22:27
Kovin on kahtiajakaantunut Alexin vastaanotto, mutta katsotaanpa asiaa tältä kantilta:

Vaikka jyp olisi sainannut Sundinin, ei hän yksin niitä pelejä voita, eikö?

Koko Sainauksen idea lepää mielestäni siinä, että joukkue on saatava pelaamaan. Nykytilanteessa ukkoja kyllä on riittävästi, mutta kun tulosta ei tule, ei ykskaks palikoita muutoksiin olekaan, liikaa saman jalan kenkiä, eli muutos on mahdoton.

Nyt tämä yksi, ei niin supertähti antaa välittömasti edes joitakin muutos vaihtoehtoja ketjuihin, ajatelkaapa mahdollisuuksia:

Mies Martinsin kenttään, paikkoja osaa varmasti Alexille luoda

Martins ja Tremblay Immosen laitoihin, saattaisi olla tehokaskin syömähammas.

Tremblay tosiaankin neloseen, voisi kohtalaisena maalintekijänä tuoda tehoja siihen yritteliääseen pörräämiseen, josta jotain on kuitenkin puuttunut.

Nämä vain ihan pikaisesti ajateltuna, se on sitten eriasia kykeneekö Alatalo muuntautumaan rohkeasti kokeilevaksi valkuksi, joka sitä kautta yrittää luoda toimivaa kokonaisuutta.

Nimi ei minuakaan saa kattoon hyppimään, mutta ymmärrän ajatuksen sainaamiseen näin ja pidän sitä fiksuna vetona, koska nyt oli tulenpalava kiire saada lisäpalikoita, että selvitään edes tammikuusta kunnialla.

Mutta toivottavasti toimistolla on edelleen työntouhu päällä, sillä ei tämä vielä ihan pleijareihin asti kanna, antaa vaan aikaa varmistaa ettei SE hankinta ole ihan madden.

er_bai_wu
16.01.2005, 22:36
Viestin lähetti JypFabu
Tremblay tosiaankin neloseen, voisi kohtalaisena maalintekijänä tuoda tehoja siihen yritteliääseen pörräämiseen, josta jotain on kuitenkin puuttunut.

Tremblay sellaiseen ketjuun, josta käsin voi laukoa eli sentterin pitää luoda paikkoja; ja paljon. Jos T. pelaa nelosessa tämän munattomuuden jälkeen, niin frustroidun tyystin. Lupaan käydä omalta osaltani kuitenkin auttamassa joukkuetta - totuttuun tapaan - juomassa liikaa olutta erätauolla.

kimmo
17.01.2005, 00:29
Vai että Alex. Ihan positiivisella mielellä otan miehen vastaan ainakin toistaiseksi. Toivon kuitenkin että jos NHL:ää ei pelata, niin joku vielä otetaan.

Mutta annetaan Alexin koittaa, mies on kuulopuheiden mukaan hyvässä kunnossa.

trivekku
17.01.2005, 10:24
Alex oli loppukaudella hyvässä vireessä ja loppujen lopuksi hän istui 4-kenttäänkin hyvin. Ainoita pelaaja Jypissä, jolla laukaus lähtee matalana ja tarkkana, ne ovat molareille vaikeita. Martinsin vierelle laittaisin, jos Martins tarjoilee niitä syöttöjä. Alex on yksipuolinen pelaaja, mutta laukaisuherkkyyttä ja maalinälkää on.

winger11
17.01.2005, 10:38
Siis laukaus :) On Alexilla oikein napakka ja hyvä, eli ilman muuta
Martinsin viereen ! Mun mielestäni Martinsin laiturit ei ole pystyneet hyödyntämään sen syöttöjä. Alex pystyy, kanadalaiseen tapaan, laukomaan nopeasti pienestä tilasta ahnaasti ja suht tarkasti eli veikkaanpa että tästä saataisiin oiva pari loppukevääksi ja tehojakin aikaiseksi.
Niin Alexilla nyt tehot L.N.A.H:ssa 38gp 29g 24a 53points !
Tietenkään sarjan taso ei ole ihan niin kova kuin liiga mutta kun katsoo niin tälläkin hetkellä ko joukkueessa pelaa pikaisesti katsottuna ainakin kuusi NHL:ssä pelannutta miestä. Cotella on jo aikaa mutta Donald Brashear on aika tunnettu nimi. Sylvain Blouinkin on pelannut useamman kauden NHL:llää ei tosin isoilla tehoilla.
Remi Royer käväissyt 18 pelin verran blackhawksissa eli jotain kertoo tasosta eli varmaan oiva AHL mies ?? Myös pikavisiitiin NHL:ää on nähnyt Jean-Francois Damphousse (Devils/6).
Pierre Sevigny on pelannut neljänä kautena NHL:ää (Canadiens/Rangers). Eli kyllä jotain osviittaa Alexin taidoista nuo tehot kertovat. Otteluista ei löydy kuin ranskankielisiä juttuja joten en arvaile mitä niissä kerrotaan :)

jukiapina
17.01.2005, 10:55
Viestin lähetti Suomi-Salama
Heh, mitäpä muutakaan olisi voinut odottaa kuin eräiden nimimerkkien avautumista, kun JYP ei hankkinutkaan Jagria Omskista tjsp.. Perustelut ovat vain ontuneet.

Kun Tremblayn hankinnan puolestapuhujat ovat esittäneet argumentteinaan mm. sitä, että mies on tuttu, kohtalaisen edullinen, osaa todistetusti maalinteon ja on taisteleva, mitä ovat esittäneet purnaajat? Sitä, että Tremblay on pelannut alkukauden jossain vähemmän tasokkaassa liigassa ja kun Tremblay ei olekaan huippukallis NHL-stara. Kummatkohan perustelut ontuvat enemmän..?

Kun ottaa huomioon riskit, talouden ja pelillisen tarpeen, Tremblay on kiistatta osuva hankinta. Jukiapina voi toki jossitella ihan mitä haluaa, mutta realiteetit kannattaisi pitää kuitenkin mielessä. Kyllä minullekin kelpaisi Saku Koivu, mutta se ei ole mahdollista.

Alex Tremblay ei varmasti ole sateentekijä, mutta erittäin onnistunut askel tässä tilanteessa pienillä pelimerkeillä, kun on pakko reagoida.

Tehdäänpä näin ,että ei jossitella vaan katsotaan 5 - 10 peliä. Toivon toki Alexille onnistumisia mutta mielestäni hänen näytöt ovat jo annettu.

Odysseus
17.01.2005, 11:29
Viestin lähetti Suomi-Salama

Alex Tremblay ei varmasti ole sateentekijä, mutta erittäin onnistunut askel tässä tilanteessa pienillä pelimerkeillä, kun on pakko reagoida.

Yleisesti ajateltuna ei ole sateentekijä, koska a) ei ole iso nimi, jolla olisi paljon sulkia hatussaan muista sarjoista jo tänne tullessa ja b) hänet nähdään entisenä JYPin nelosketjun duunarina, joka ei tehnyt tarpeeksi paljon pisteitä ollakseen vahvistus. Kyllä. Tremblay ei ole pelannut NHL-liigassa eikä ole takonut suuria määriä pisteitä ammattilaiskaukaloissa. Ja kyllä. Tremblay ei tehnyt Petr Tonin kaltaisia lukuja hyökkäyspäässä pelatessaan viime kaudella neloskentässä. Huomionarvoista tässä kuitenkin on se, että Tremblay pelasi nimenomaan nelosketjussa ja oli sen lisäksi loukkaantuneena ison osan kautta.

Olen tässä Tremblay-asiassa ehkä yltiöpositiivisesti sillä kannalla, että Alex Tremblay voi olla nimenomaan sateentekijä JYPin tämän kauden joukkueessa. Miksi? Siksi:

1. Tremblay on fyysisesti hyvässä kunnossa.
2. Tuntee joukkueen ja kaupungin jo ennestään eikä tarvitse paljoa aikaa sopeutumiseen.
3. Omaa erittäin hyvän laukauksen ja on ominaisuuksiltaan juuri sellainen hyökkääjä, joka tämän kauden joukkueesta puuttuu.
- hyvin luisteleva
- hanakasti laukova
- taklaava ja taisteleva
4. Last but not least: On äärimmäisen motivoitunut näyttämään osaamistaan viime kauden pettymyksen ja ensi kauden mahdollisen sopimuksen vuoksi. Asennetta ei Tremblayltä ole koskaan puuttunut, mutta tällä kaudella sitä on varmasti vieläkin enemmän.

Tremblay voi siis onnistuessaan herättää koko joukkueen pelaamaan voitokkaasti. Hän tuo joukkueeseen ylimääräisen annoksen taistelua, liikettä ja esimerkillistä hyökkäysintoa, mutta hän myös tuo treeneihin ja peleihin lisää taistelua pelipaikoista. Tremblayllä on toki paineet maalintekoon, mutta hänellä on myös kaikki ominaisuudet täyttää nuo saappaat vaikkapa Martinsin rinnalla. Onnistuessaan tehtävässään Virtanen, Immonen ja kumppanit voivat puristaa mailaa vähän höntsimmin ja sieltä niitä maaleja ja pisteitä alkaa heidänkin tililleen tippua vanhaan malliin.

Älkää siis tuomitko Tremblaytä tässä vaiheessa vaan muistakaa mahdollisuudet ja antakaa miehen näyttää. Tuskin Alex tänne turistiksi on tulossa. Toivottakaamme Tremblay lämpimästi tervetulleeksi hänen paluuottelussaan!

Köpi
17.01.2005, 11:39
Odysseus vei suurinpiirtein sanat suustani.
Tätä minusta eivät ole tietyt valittajat täällä huomioineet, kun ovat avautuneet tyyliin: "miksi hankkia joku Tremblay, kun on parempaakin tarjolla".

Erittäin tärkeä pointti on se, että Tremblay on ensinnäkin fyysisesti hyvässä kunnossa ja omaa pelituntuman.
Tätä ei ole jollain NHL-työsulkupelaajalla ja siinä mielessä sopii myös miettiä, kumpi tässä tilanteessa olisi järkevämpi hankinta. Pelaaja, joka pystyy heti onnistuessaan auttamaan joukkuetta vai pelaaja, joka hakee pelituntumaa maaottelutaukoon saakka.

Myös motivaatio tuntuu olevan kunnossa ja kuten sanottu, Alex tuntee pelitavan ja muut tavat.

Minusta Seppäseltä ja kumppaneilta ihan viisas veto, vaikka jukiapina onkin toista mieltä.

EDIT: ja niin, viilataanpas pilkkua. Eikös se ole muuten Alexandre eikä Alexander?

vsop
17.01.2005, 13:46
Kuten kaksi edellistä kirjoittajaa on todennut, Tremblayllä on ehjä kausi alla ja kunto on hyvä. Riski pelaajan palkkaukseen on tällöin pieni verrattuna nimeä saaneeseen puoli vuotta kaljaa kitanneeseen, huonokuntoiseen, "minä olen suuri tähti NHL:stä"- tasoiseen pelaajaan. Mielestäni hyvä veto Seppäseltä ja kumppaneilta vaikka minä oletin pelaajan tulevan muusta suunnasta. No vielähän pelaajia mahtuu, mutta seuraavan pitää olla jo todellisessa huippukunnossa, että kannattaisi palkata.

FourForty
17.01.2005, 14:05
Tremblayn hankinta saa kannatuksen myös täältä. Ei ehkä sateentekijä, mutta hyvä lisä tuohon pelaajalistaan. Kun suuri osa hyökkääjistä on osoittautunut pettymyksiksi tehojen suhteen, on ihan hyvä hankkia leveyttä kokoonpanoon pelaajalla, joka voi tuoda maalintekovoimaa alempiin ketjuihinkin. Minusta JYPin joukkueessa ei tällä kaudella ole määrällisesti niin paljoa hyökkääjiä, etteikö alempia ketjujakin voisi vahvistaa muualta tulevalla pelaajalla. Alkukausi on jo osoittanut, että muutama loukkaantuminen tuo taas viime kaudesta tutun tilanteen, jolloin pelipaikoista ei ole ollenkaan kilpailua ja huonoillakin peliesityksillä saavat keskitason pelaajat pysyä kokoonpanossa, koska kukaan ei ole heitä haastamassa.

Tremblay Martinsin tai Hytösen rinnalle, niin eiköhän hänen myötään kaukalossa luistele vähän eri näköinen JYP. Toivottavasti ainakin.

Groove Armada
17.01.2005, 14:29
4 edellistä viestiä: - || -

En löydä yhtään negatiivista asiaa Tremblayn paluusta, enkä ymmärrä miten sen voi nähdä negatiivisesti. Joukkuehan on tällä hetkellä niin syvällä että mikään asia ei voi enää tekemistä huonontaa, vain parantaa.

Toivotaan että Alex olisi se sateentekijä; nyt päivän tätä yllätysuutista pureskeltuani odotan innolla miehen paluuta. Tremblaylla on varmasti äärettömän kova halu näyttää mikä on miehiään, ja tämän parempaa tilaisuutta hän ei tule saamaan! JYPissä on sankarinviitta tarjolla jokaiselle uudelle pelaajalle.

winger11
17.01.2005, 14:33
hämeestä kysymys, tietääkö joku milloin ja koska ja missä Alex on remmissä mukana ? Tulee suomeen ? Pelaa ekan pelin ?

Hele
17.01.2005, 15:13
Viestin lähetti winger11
hämeestä kysymys, tietääkö joku milloin ja koska ja missä Alex on remmissä mukana ? Tulee suomeen ? Pelaa ekan pelin ?

Tänään maanantaina pitäsi olla Jyväskylässä ja jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, pukeutuu hän huomiseen Pelicans-otteluun.

winger11
17.01.2005, 15:14
Eli Seppäsen alkuperäinen arvio on siis voimassa.
Pelicans on pelannut sumppua ja saanut voittoja tililleen, niitä vastaan tarvitaankin tuon maaliputken aukeamista. Tuosta pelistä ON pakko ota pointsit kotiin !!!

Pakkipari
17.01.2005, 15:49
Viestin lähetti Hele
Tänään maanantaina pitäsi olla Jyväskylässä ja jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, pukeutuu hän huomiseen Pelicans-otteluun.
Joukkueen huoltaja, Kari Virpiö, vastasi eilen A-junnujen pelissä samaan kysymykseen että Alex tulee vasta keskiviikko-iltana.

Mosabacka
17.01.2005, 18:23
Tätähän tämä on. Itse valitsisin näistä kolmesta herrasta ensin Ribeiron, sitten Raycroftin ja vasta viimeisenä Tremblayn. Mutta koska Jypillä ei ole varaa sijoittaa suuremmin euroja, niin näin tämä menee, Tapparalle hyvä veskari, Bluesille kova hyökkääjä ja Jypille kunnossa oleva potentiaalinen maalintekijä.

Olisipa Virpiö väärässä ja Jyp saisi jo huomiseen peliin ex-pelaajansa takaisin. Tremblayn soisi tekevän Jypille avausmaalin pitkästä aikaa.

Suomi-Salama
17.01.2005, 18:26
Virpiö ei ole väärässä, tietää kertoa Jatkoajan otteluennakko.

Sääli, olisihan se ollut mukava nähdä jo huomenna Alex tositoimissa. Maalia odotellessa..

*Shadowman*
17.01.2005, 18:39
Viestin lähetti Köpi
EDIT: ja niin, viilataanpas pilkkua. Eikös se ole muuten Alexandre eikä Alexander?
Alexandre, kyllä.

Viestin lähetti Mosabacka
Itse valitsisin näistä kolmesta herrasta ensin Ribeiron, sitten Raycroftin ja vasta viimeisenä Tremblayn.
Hmm...
Tällä hetkellä tosin tuo rosteri huutaa tuota laitahyökkääjää, joten en käsitä, miksi ottaisit maalivahdin(Raycroft) ennen Tremblayta. Mielestäni Jypillä on oikein hyvin liigaan soveltuva maalivahtikaksikko.

jukiapina
17.01.2005, 18:47
Jyp:llä on todellakin loistava veskari jota en vaihtaisi. Saapa nähdä kummasta on joukkueillensa enempi apua Ribeirosta vaiko Tremblaystä.

mlä
17.01.2005, 18:50
Viestin lähetti Mosabacka
Tätähän tämä on. Itse valitsisin näistä kolmesta herrasta ensin Ribeiron, sitten Raycroftin ja vasta viimeisenä Tremblayn. Mutta koska Jypillä ei ole varaa sijoittaa suuremmin euroja, niin näin tämä menee, Tapparalle hyvä veskari, Bluesille kova hyökkääjä ja Jypille kunnossa oleva potentiaalinen maalintekijä.

Olisipa Virpiö väärässä ja Jyp saisi jo huomiseen peliin ex-pelaajansa takaisin. Tremblayn soisi tekevän Jypille avausmaalin pitkästä aikaa.

Tremblayn todennäköisyys siihen, että tekee Maddenit, on häviävän pieni verrattuna NHL-porukoihin.

Kaikkea hyvää Tremblaylle!

Mosabacka
17.01.2005, 20:49
Viestin lähetti *Shadowman*
Tällä hetkellä tosin tuo rosteri huutaa tuota laitahyökkääjää, joten en käsitä, miksi ottaisit maalivahdin(Raycroft) ennen Tremblayta. Mielestäni Jypillä on oikein hyvin liigaan soveltuva maalivahtikaksikko.

Jypillä on hyvä maalivahtikaksikko, mutta jos on kyseessä huippumaalivahti, niin ilman muuta ottaisin. Onhan Tapparallakin hyvä maalivahtikaksikko Lehto-Hovi, mutta silti huippuveskarin mahdollisuus sai heidät ottamaan Raycroftin mielellään Manseen.

Korppi
17.01.2005, 20:49
Viestin lähetti Odysseus
1. Tremblay on fyysisesti hyvässä kunnossa.
2. Tuntee joukkueen ja kaupungin jo ennestään eikä tarvitse paljoa aikaa sopeutumiseen.
3. Omaa erittäin hyvän laukauksen ja on ominaisuuksiltaan juuri sellainen hyökkääjä, joka tämän kauden joukkueesta puuttuu.
- hyvin luisteleva
- hanakasti laukova
- taklaava ja taisteleva
4. Last but not least: On äärimmäisen motivoitunut näyttämään osaamistaan viime kauden pettymyksen ja ensi kauden mahdollisen sopimuksen vuoksi. Asennetta ei Tremblayltä ole koskaan puuttunut, mutta tällä kaudella sitä on varmasti vieläkin enemmän.
Ihan hyviä havaintoja Odysseykselta.
Eri asia onkin riittääkö jo viime kaudella nähty taito liigaan. Kuntopohja luultavasti kestää. Näyttöhalujakin satavarmasti on.
Toivotaan parasta Tremblaylle.

Toivotaan myös, ettei hankinnoissa jäädä tähän.
Jos tämä on viimeinen ja/tai tasokkain vahvistus tällä kaudella, niin voidaan kiistatta todeta, että tämä kausi on luovutettu.

Zen
17.01.2005, 21:36
Viestin lähetti Groove Armada
Seurajohdolla oli näytön paikka: Oli pakko tehdä jotain.

Tremblayn hankinta oli siis juurikin tätä pakollista yrittämistä helpoimman kautta. Eli periaatteessahan tässä ei voi mitään menettää, koska ukko tod. näk. pelaa halvalla.
Onko kenelläkään tietoa kuinka "halpa" Tremblay on?
Kanukki suomessa ja kesken sopimuksen? Varmasti Quebec Radio X ottaa osansa, kun joukkueen paras pistemies vaihtaa maisemaa.Vaikka "L.A.H.N.A":ssa taso ei kova taida olla, raha sielläkin ilmeisesti ratkaisee. Toki arvokkaampiakin pelaajiakin löytyisi,mutta...

erzo
17.01.2005, 22:24
Viestin lähetti Zen
Onko kenelläkään tietoa kuinka "halpa" Tremblay on?
Kanukki suomessa ja kesken sopimuksen? Varmasti Quebec Radio X ottaa osansa, kun joukkueen paras pistemies vaihtaa maisemaa.Vaikka "L.A.H.N.A":ssa taso ei kova taida olla, raha sielläkin ilmeisesti ratkaisee. Toki arvokkaampiakin pelaajiakin löytyisi,mutta...

Tämän Radio X:n sivuilla seuran toimitusjohtaja(?) kertoili, ettei seura halunnut olla Alexin siirrolle esteenä, kun miehen tavoitteena on pelata ammattilaisena Euroopassa. Lisäksi tj mainitsi, ettei heillä ole hyökkääjistä pulaa, kun mm. Donald Brashear oli palailemassa kokoonpanoon loukkaantumisensa jälkeen. Tiedä sitten tarkoittaako tuo, ettei Radio X ole (ainakaan kovin suurta) korvausta siirrosta saanut?

DAF
18.01.2005, 02:03
Kertoo aamun Keskisuomalainen. Syynä liian huono palkka..

Tenho
18.01.2005, 02:08
Tähän voidaankin todeta, että ei me sitä oikeesti oltais ees haluttu.
Njähäh.

Flou
18.01.2005, 02:16
Niin, mitäpä JYP olisi tehnytkään vahvistuksilla. On se kumma, jos mies saa muka parempaa palkkaa kanadalaisessa sekundaliigassa. Mitäköhän Seppänen on Alexille tarjonnut? Ilmaiset ruuat Hurrikaanissa ja telttapaikan hallin käytävältä?

Tämän jälkeen odottelemekkin ilmeisesti pari viikkoa, jos vaikka änäristä tippuisi yksi vahvistus. Tosin silloin se on jo luultavasti liian myöhäistä.

Kemulator
18.01.2005, 02:21
Viestin lähetti mlä
Tremblayn todennäköisyys siihen, että tekee Maddenit, on häviävän pieni verrattuna NHL-porukoihin.

Kaikkea hyvää Tremblaylle!

Ei tehnyt edes Maddeneja, kun ei viitsinyt edes paikalle saapua. Kaikkea hyvää todellakin, toivottavasti ei enää tarvitse tästä herrasta kuulla.

Mikähän mahtaa olla seuran Plan B? Onko sellaista edes olemassa?

Hukkaviiva
18.01.2005, 02:23
Tremblay pisti paremmaks ku Maddenit ja muut, Alex ei kerenny tulla ees Suomeen, ku rupes jo tuntumaan,ettei Suomessa oo kivaa.

Kelpa
18.01.2005, 02:55
Ei vissiin se ruokapalkka riittänyt Alexille, olisi pitänyt saada ruokajuomat kanssa.

Kyseinen käänne menee kyllä surkuhupaisuudessaan siihen 'no niinpä tietenkin'-kategoriaan. Jotenkin tämä on sopivaa jatkumoa kauden vahvoille esityksille. Ketäs seuraavaksi ollaan melkein hankkimassa? Tehtäisiinköhän illan pelissä taas melkein maali?

kummitus
18.01.2005, 02:59
HuhHuh! No tämä tuli puskista. Seppänen ruotii aika kovin sanoin tuolla kiekkokeskisuomalaisessa Alexia. Kylläpäs se tempun nyt teki. Nyt sassiin positiivisia uutisia pelaajarintamalle tai pelihousut hajoaa!

Möksy
18.01.2005, 04:44
Tämähän on kuin suoraan jostain huonosta vitsistä! Muut joukkueet haalivat kilpaa NHL-pelaajia rostereihinsa, mutta mitä tekee JYP (Jäätävä YlivoimaPeli)? Tarjoaa Tremblaylle sopimusta ja palkkana on jotain tyyliin näkkileipää ja vettä. Alkaa paatuneemmankin ja positiivisemmankin kannattajan usko mennä!

Ei siinä ettenkö olis Alexia tänne ottanut vastaan...

dee_snyder
18.01.2005, 07:12
Seppänen kuitenkin tarjonnut samanlaista pahvia (+vähän extraa) mitä viime kaudeksi Alexille tarjosi, joten ymmärtäähän sen, ettei semmoinen houkuta.

Toisaalta, mitä Alex vaati? Ei niillä viime kauden tehoilla voi vaatia millään +50 000€. Tuolla Quebecin amatööriliigassa taitaa tienata parisen tuhatta dollaria kuussa, että kumpi nyt sitten on kannatavampaa?

Ja kummassa osapuolessa on vikaa? Molemmissa, sanon ma.

Siniviiva
18.01.2005, 07:25
Viestin lähetti Möksy
Tämähän on kuin suoraan jostain huonosta vitsistä!
Ennemmin vaikka Mäkinen A-junnuista, jos halutaan kovaa yrittämistä nähdä. Se siitä.

Hele
18.01.2005, 07:51
Viestin lähetti dee_snyder

Ja kummassa osapuolessa on vikaa? Molemmissa, sanon ma.

Mitäs väärää Seppänen on muka tehnyt?

Seppänen hyvänä liikemiehenä neuvotteli hyvän sopimuksen JYPin kannalta, jonka Tremblay jo kertaalleen hyväksyi. Tremblayn omaa tyhmyyttä, jos ei osaa sanoa omaa hintaansa. Myöhäistä sitä on katua, kun on paskat jo niinsanotusti housussa. Seppänen ei ole tehnyt mitään väärin ja ihmetyttää suuresti joidenkin mussutus ja kritiikki häntä kohtaan. Olisiko hänen pitänyt laittaa vähän "hyvän miehen lisää", että varmasti tulee Jyväskylään ja pelaa sopimuksensa loppuun. Tätä on varaa ehkä Helsingissä harrastaa, mutta onneksi sitä ei harrasteta Jyväskylässä. Sitä paitsi, ei se Tremblay nyt niin kummoinen pelaaja ole.

Viestin lähetti Flou
Mitäköhän Seppänen on Alexille tarjonnut? Ilmaiset ruuat Hurrikaanissa ja telttapaikan hallin käytävältä?

Ei ole mitään väliä mitä on tarjonnut, kun toinen on jo kertaalleen sen hyväksynyt. Tämä on hyvä esimerkki hyvästä liikemiehestä ja neuvottelijasta sekä maitomiehestä joka ei osaa kertoa omaa hintaansa.

Huerzo
18.01.2005, 07:54
Viestin lähetti Siniviiva
Ennemmin vaikka Mäkinen A-junnuista, jos halutaan kovaa yrittämistä nähdä. Se siitä.

Jep. Yritetään sitä. Surkuhupaisinta tuossa on, että siirto kariutui palkkaan. Ei kai johtoporras ollut tosissaan, kun se puhui "ruokapalkasta"? Että näillä mennään...toistaiseksi...

EDIT: Ilmeisesti Alexilla on viristyksiä Eurooppaan Sveitsin suuntaan, ainakin tämän (http://www.forumduradiox.com/forum/viewtopic.php?t=2710&postdays=0&postorder=asc&start=100&sid=c09f946f6ecdcc8f530f77b56dafbafe) ketjun otsikko antaisi viitteitä siihen suuntaan. Jos näin on, niin sitten perutaan puheita. Siirron kariutumisen syynä onkin Sveitsin korkeampi palkkatarjous...eli JYPin siirto taisikin olla vain koukku saada lisää rahaa toiselta osapuolelta. Joka tapauksessa hyvä ettei mies tule, jos ei ole sanojensa mittainen. Oli sitten snaipperi tai ei...

SergeiK
18.01.2005, 08:31
Voi jeesus, mikä näitä saatanan pohjoisamerikkalaisia mammanpoikia vaivaa. Eikö se saatanan ranskan sammakko olisi voinut sanoa "non merci", jos ei kiinnosta?

Lainaus Keskisuomalaisesta Seppäsen kommenteista:

"-En viitsi edes lähteä kommentoimaan, mitä mä siitä jätkästä ajattelen. Toisaalta tämä on ihan hyvä. Ei me sellaista kaveria tänne haluttaisikaan, joka tuolla lailla toimii. Aivan käsittämätöntä.Kummallinen tilanne, kun kaveri on ensin kinuamalla kinunnut pelipaikkaa meiltä, ja sanonut, että haluaa saada uuden mahdollisuuden näyttää taitonsa. Sitten yhtäkkiä miehen kiinnostukset kääntyvätkin aivan päinvastaiseksi."

Sikäli mikäli faxit ovat laulaneet ja Tremblay oli ehtinyt nimensä raapustaa sopimuspaperiin, niin Seppäsen kannattaisi haastaa sopimusrikkomuksesta Tremblay oikeuteen.

Nyt alkaa tulla kiire uusien vahvistusten hankkimisen suhteen. Erityisen mukavaksi asian tekee että NHL ja pelaajayhdistys jahkailevat sen kauden perumisen kanssa. Mukavaa jos kausi perutaan virallisesti 3.2.2005 ja markkinat ovat yhtäkkiä täynnä NHL-tähtiä jotka hakevat ruokapalkalla pelipaikkaa ihan mistä vaan.

majuho
18.01.2005, 08:34
Jep, Alexin pisteet tipahti mun silmissä. Ei tuollaisia tänne tarvita, jos mielikin muuttuu miten sattuu.

Leiska
18.01.2005, 09:01
Paha maku jäi kyllä tuosta suuhun. Jukka Seppäsen suuntaiset mietteet (kts. hieman ylempää), lienevät monella muullakin nyt mielessä.

vsop
18.01.2005, 09:11
Alex on siis tuumannut, että elämä on kallista, DNA ei.

Groove Armada
18.01.2005, 09:19
Hahah, pitihän se arvata että tällekin päivälle löytyy iloinen JYP-uutinen :D

Vaikka vika olisikin tässä tapauksessa Tremblayssa, se asettaa JYPin johdon jakelemat kommentit "ruokapalkalla pelaavasta sniperista" kyllä täysin omaan valoonsa.

winger11
18.01.2005, 10:16
Voi v**** sanon minä ! Tosi ikävä juttu jos näin tosiaan on käynyt ? Sinällään kaikkia syitähän me ei tiedetä mitkä syyt johti tuohon, ehkäpä sveitsin isommat palkat. Työtähän ne vaan tekee ja helposti sitä menee sinne missä maksetan kunnolla.

massimo
18.01.2005, 10:56
Ehkä Alex muisti kuinka Jarkko Glad vei hänet viime vuonna pahasti kahville ja ajatteli ettei Sveitsistä voi löytyä saman tason kynämiehiä.

Pakkipari
18.01.2005, 11:09
Hieman kyllä arvostus Alexia kohtaan laski silmissäni jos jo oli sovittu että kaveri tulee takaisin tänne. Toisaalta, jos Sveitsistä saa paremmin valuuttaa niin toisaalta ymmärrän hieman (hyvin vähän kyllä) Alexin tekoa. Motiivin ymmärrän kyllä hyvin, mutta en voi kyllä ratkaisua mukisematta hyväksyä.

trivekku
18.01.2005, 11:14
Palkanvedätykseltä vaikuttaa. Ihmettelin miksei hän kelvannut europpaan viime kauden jälkeen. 10 maalia sm-liigassa on hyvä saavutus ja varmaan heikommissa euroopan sarjoissa olisi tehnyt tuhoisaa jälkeä.

Eipä tule ikävä kuitenkaan.

jym
18.01.2005, 11:30
Painon perusteella Shelley kyllä syö enemmän kun Tremblay ;-)

Tj
18.01.2005, 12:48
Joo, eipä tule ikävä tällaista kaveria joka ensin itse haluaa pelipaikan ja sitten vedättää palkkansa kanssa. Tervemenoa takaisin sinne Radio X:ään.

JypFabu
18.01.2005, 14:20
Herääpä asian tiimoilta assosiaatio, että olikohan tämä sitten Tremblayn kosto, voihan olla, että miehelle oli seuranpuolelta lähes varmaa option käyttöä luvattu, mutta silti sanottu loppupeleissä bye, bye. Niinpä kun tilaisuus tarjoutui, ei ehkä malttanut olla antamatta takaisin konttaillen nöyristelevälle tj:lle. Tämä tietysti on leikkimielistä spekulointia, eikä mikään tieto, ettei joku vaan tämmösiä levitä kun vitsinä!

Tavallaan sääli, ettei mies sitten tulekaan ja ennenkuin tuomioita jakelette, muistakaa, että agenteillakin on joskus mielenkiintoinen rooli näissä asioissa ja niiden käänteissä. Olisi kyllä ollut hienoa nähdä mitä ketju Trembley, Martins, Shelley olis liigatasolla saanut aikaan, roolitus olis ollu lähes ihanteellinen.

Mutta takaisin harvakarvaiseen todellisuuteen, joku sinne olis tilalle hankittava ja tällä kertaa maksaa sen verran, että riittää tuomaan miehen tänne asti, ettei jää välille.

jukiapina
18.01.2005, 16:48
Päivän paras uutinen. Tollaset yliopistopellet saa jäädä ihan omaan valoonsa.

eagle
18.01.2005, 17:34
Viestin lähetti mlä
Tremblayn todennäköisyys siihen, että tekee Maddenit, on häviävän pieni verrattuna NHL-porukoihin.

Kaikkea hyvää Tremblaylle!

Ei tehnyt ei. Pisti paremmaksi.

Flou
18.01.2005, 17:36
Viestin lähetti JypFabu
Herääpä asian tiimoilta assosiaatio, että olikohan tämä sitten Tremblayn kosto, voihan olla, että miehelle oli seuranpuolelta lähes varmaa option käyttöä luvattu, mutta silti sanottu loppupeleissä bye, bye. Niinpä kun tilaisuus tarjoutui, ei ehkä malttanut olla antamatta takaisin konttaillen nöyristelevälle tj:lle. Tämä tietysti on leikkimielistä spekulointia, eikä mikään tieto, ettei joku vaan tämmösiä levitä kun vitsinä!

Samainen skenaario vilkahti minunkin kieroutuneseen mieleen :)
Ainut vaan, että mies kusee kyllä tuossa omillekin housuilleen.

Korppi
18.01.2005, 17:39
Toivotaan nyt, ettei 'kaikille' niin rakkaan pikku Alexin kusipäisyys käy kalliiksi JyPille.
Ehkäpä hyvä maalintekijä vielä jostain löydetään?
Ei muuta kuin verkot vesille ja kalastamaan todellista tykkiä!

laalki
18.01.2005, 17:43
Sikäli mikäli faxit ovat laulaneet ja Tremblay oli ehtinyt nimensä raapustaa sopimuspaperiin, niin Seppäsen kannattaisi haastaa sopimusrikkomuksesta Tremblay oikeuteen.

Niinkuin kaikki muut liigaseurat karkureita vastaan?
Ei ole tietääkseni yhtään oikeusjuttua vireillä, koska täältä käsin ei tunnu lain koura karkureita tavoittavan...

Se on helppoa rikkoa sopimukset, kun niitä ei ole mitään pelotetta noudattaa.

-OO-
18.01.2005, 17:49
Tässä pari kommenttia HF-Boardilta:

KallioWeHardlyKnewYe
his busted-up grill and winning personality make him a good local pitchman/celebrity.

other than that, i'm drawing a blank..."

TBJF
This is almost surrealistic! I respect Shelley - he works hard, and gives an honest effort - but the idea of him playing on the big ice under international rules has comedy potential. I'm curious to see how this works out. [wishful thinking] Maybe it will help him develop as a player?[/wishful thinking]

Aika yllättyneeltä vaikuttaa Columbuksen fanitkin olevan tästä, aika yllättävä vetohan tuo loppujen lopuksi JYPiltä oli. Mielenkiinnolla odotan mitä kaveri saa aikaan, jos ei muuta niin luulisi ainakin väriä tuovan JYPin peliin ja samalla yleisöä lehtereille. Peukut pystyyn ja toivotaan parasta.

EDIT: Nyt tapahtui kyllä jotain helvetin omituista! Tämä viesti oli tarkoitettu Jody Shelley threadiin mutta en ymmärrä miten tämä tänne joutui!