PDA

View Full Version : Poikamme maailmalla

Sivut : 1 [2] 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14

Seisomakatsomo
02.03.2007, 20:29
Nämä kaverit tulivat täysin eri lähtökohdista. Ei mitään yhtäläisyyttä missään asiassa. Puhelet aivan pehmeitä. Ainoa yhdistävä tekijä heillä oli, että lensivät molemmat Atlantin yli.

Classen on monta luokkaa kokeneempi ja parempi pelimies kuin Hisey. Tosin ovat myös varsin eri tyylisiä. Molemmat ovat toki tervetulleita Pataan.

Enkä puhele pehmeitä. Lähtökohdilla en ota kantaa siihen, millainen oli tarkasti ottaen kummankin historia yksityiskohdiltaan, vaan pikemminkin sitä että kumpikin olivat 1) nuoria kavereita, jotka 2) tulivat täyttämään Ässien harvoja ulkomaalaispaikkoja.

Voidaan kai sanoa, että kummaltakin odotettiin kohtuullisen paljon. Ulkomaalaisen kanukkihyökkääjänhän lähtökohtaisesti odotetaan saavan Ässissä jotain (=pisteitä) aikaan. Minua Classen ei vakuuttanut, sinut ehkä vakuutti. Tyyleiltään varmasti ovat erilaiset keskenään. Tämä tietysti otettava huomioon, kun arvioidaan pelaajien plussia ja miinuksia. En vaan siltikään oikein osaa jakaa kanssasi mielipidettäsi, että Classen olisi "monta luokkaa parempi" pelimies kuin Hisey. Mietitäänpä nyt vaikka 1) mailatekniikkaa, 2) kykyä haastaa yksi yhtä vastaan vastustajan pakki ja 3) yleistä liikkuvuutta ja pelinpyörityskykyä. Eikä Hisey taida kovuudessakaan paljon jälkeen jäädä...

No, en jaksa kanssasi tästä lähteä vääntämään. Suon sinulle mielipiteesi. Puhunko aivan pehmeitä, se jää onneksi sinun lisäksesi myös muiden arvioitavaksi...

Levonen
03.03.2007, 13:58
Enkä puhele pehmeitä. Lähtökohdilla en ota kantaa siihen, millainen oli tarkasti ottaen kummankin historia yksityiskohdiltaan, vaan pikemminkin sitä että kumpikin olivat 1) nuoria kavereita, jotka 2) tulivat täyttämään Ässien harvoja ulkomaalaispaikkoja.

Greg Classen: http://www.hockeydb.com/ihdb/stats/pdisplay.php3?pid=46791

Kohtuu kokenut NHL statuksen omaava pelaaja tuli hakemaan nostetta uralleen Suomesta.

Rob Hisey:http://www.hockeydb.com/ihdb/stats/pdisplay.php3?pid=59753

Juniori tuli aloittaamaan ammattilaisuraansa.

Molemmat ovat siis kelpo pelimiehiä jotka ottaisin koska vain takaisin. En vain todellakaan ymmärrä mitä yhteistä heidän tilanteessaan oli kun saapuivat Poriin.

Pohjois-amerikassa Classen on AHL tason pelaaja joka voisi niukasti nousta NHL:ään. Hisey on ECHL tason pelaaja joka voisi niukasti nousta AHL:ään. Molemmat pelaavat DEL:ssä tällä kaudella. Tehoissa ei ole kovin suuria eroja siellä.

Seisomakatsomo
03.03.2007, 14:53

Minä tarkastelin ko. kysymystä nimenomaan Ässien näkökulmasta, en niinkään pelaajien pelihistoriasta tai Pohjois-Amerikasta käsin. Kaksi nuorta kaveria, joista kummastakin odotettiin Ässiin vahvistusta. Tarkastelen siis ko. pelaajia mielessäni lähinnä siltä pohjalta, minkälaisen vaikutelman he jättivät Porissa pelatessaan. Kuten aikaisemmin sanoin, Classenin mahdollisesta vajaakuntoisuudesta en paljon tiedä, mutta kokonaisuudessaan hän jätti mielestäni vaisun vaikutelman. Tämä tietysti ehkä vielä korostui, kun sitten tuli Williams, joka oli aivan eri luokan pelaaja kuin Classen. Voi hyvin olla, että Pohjois-Amerikassa Classen on korkeammassa kurssissa kuin Hisey. Mutta kun subjektiivisesti katson heidän Ässissä jälkeensä jättämää vaikutelmaa, niin mielestäni Hisey jätti paremman maun suuhun.

Dee Snider
04.03.2007, 09:35
Ihme jauhamista josta Classenista.
Mistä ihmeestä tänne nyt on vedetty tieto että pelasi toipilaana koko kauden??
Oliko samaan tapaan toipilas kuin esim. mave tällä kaudella?
Naurettavaa nosta kaveri ykkösketjuehdokkaaksi jonkun olemattoman loukkaantumisen takia.
Ei kuitenkaan ollut puolustussuuntaankaan mikään huippu, jonka takia pienet tehot olisi voinut hyväksyä.
Mikä nyt siis puoltaa sitä Classenin hyvyyttä?
(Muu asia kuin tuo loukkaantuneena pelaaminen ja se että pudotti Jody shelleyn edessä hanskat..)

Classenin kanssa juttelin monet kerrat kylillä, erittäin mukava jätkä! Ammattimies, se kävi puheista ja teoista selväksi. Ale-pubissa kysyin Gregiltä juuri sitä, että miksi kaveri pelaa kuin käsijarru päällä, niin jätkä nosti farkun lahjetta ja näytti nilkkaansa. Ei ollut häävi näky, nilkka oli turvoksissa kuin eräs porilainen demaripamppu ja mustempi kuin Zeddy Saileti! Pelasi myös eri parin luistimilla, että sai oikean nilkkansa mahdutettua luistimeen. En kovin olemattomaksi loukkaantumiseksi sanoisi!

Kaikenlaiset taittoliikkeet olivat kuulemma mahdottomia ja puudutuspiikit olivat pelaamisen ehto. Kysäisin siinä sitten, että olisiko sairasloma mitään, niin vastaus oli ei. Leikkauspöytä odotti miestä heti kauden jälkeen. Ässät oli Gregin mukaan ottanut taloudellisen riskin, kun hänet palkkasi, joten hän ei halunnut seuraansa pettää. Niin kauan kuin vaan äijä pystyssä pysyy, Classen sanoi. Hakkiluoto oli kuulemma ollut Classenin pelaamista vastaan, mutta omalla vastuulla jätkä veti kauden loppuun.

Tämä oli sellainen juttu, mikä nosti Classenin meikäläisen ulkomaalaistopissa aika korkealle. Asennetta! Varmasti oli pidetty kaveri joukkueen keskuudessa ja terveenä olisi tulostakin tullut enemmän.

Oli vain pakko heittää vähän kommenttia, kun Classenia on kovasti dissattu. Mutta en usko, että häntä enää Sm-liigassa nähdään. Pisteitä tullut hyvin Saksassa ja siellä tulee mynttiä paremmin, joten jatkanee Germaaniassa!

Aina Pata
09.03.2007, 09:17
35 Pasi Puistola HV71 53 11 23 34 1 60

161 Markku Tähtinen SKE 52 3 9 12 -3 46

189 Marcus Kristoffersson SKE 48 3 6 9 -7 108

191 Jonas Esbjörs FRÖ 54 3 6 9 -3 24

201 Tero Määttä MOR 52 3 5 8 4 56

206 Pasi Tuominen MOD 22 5 2 7 -3 2

213 Kristian Kuusela MOD 11 2 4 6 -2 8

261 Paul Healey LIN 24 0 2 2 -4 22

286 Atte Pentikäinen FBK 44 1 0 1 -3 60

Atella ollut vähän hiljaista pisterintamalla ekan pelin jälkeen.

Zeta03
09.03.2007, 10:37

No ei kyllä muutenkaan naurata tilastot! Ainoa joka selviää puhtain paperein on Puistola, esim paljon hehkutettu Tähtinen 52peliä ja 12pistettä. Jos Tähtinen ja Tuominen raahataan ensi kaudeksi kalliilla rahalla Ässiin, niin riskit ovat kovat. En väitä etteivätkö molemmat olisi pelimiehiä ja vahvistuksia Ässiin mutta tarkkaan saa toimistolla harkita tarjouksien suuruutta (ja pituutta), koska tämän kauden näytöt ovat tätä luokkaa.

karhu
09.03.2007, 11:05

Uskoisin kuitenkin tapausten Tähtinen ja Tuominen olevan samaa luokkaa kuin vaikka Jantusen,että pelaajan tullessa kotiin ja mieleiseen rooliin alkaisi pisteitäkin tulla tätä myötä itseluottamuksen nousevan.
Toki riskit ovat kovat,mutta jos Ässtä Tähtisen ja/tai Tuomisen hukkaavat niin vaihtoehdotkin vähenevät aikalailla.
Ässät ei kuitenkaan ole ei porilaiselle varmaan edes se kolmanneksi houkuttelevin paikka ja rahalla ei pystytä varmoista pelaajista kilpailemaan,nousevista kyvyistä esim. Salmelainen varmaan kyllä.

JustinCase
09.03.2007, 16:22
No ei kyllä muutenkaan naurata tilastot! Ainoa joka selviää puhtain paperein on Puistola, esim paljon hehkutettu Tähtinen 52peliä ja 12pistettä. Jos Tähtinen ja Tuominen raahataan ensi kaudeksi kalliilla rahalla Ässiin, niin riskit ovat kovat. En väitä etteivätkö molemmat olisi pelimiehiä ja vahvistuksia Ässiin mutta tarkkaan saa toimistolla harkita tarjouksien suuruutta (ja pituutta), koska tämän kauden näytöt ovat tätä luokkaa.

Kyllä Tähtinen pelasi niin hänellä huonossa roolissa pitkän ajan ruotsin kautta, että senkin takia pisteitä ei tullut. Ylivoimallakaan ei päässyt pelaamaan.

Vasta siinä vaiheessa, kun mies oli itsekin ihan kypsä, niin peli alkoikin yllättäen hiukan toimia ja pisteitäkin tuli.

Kyllä minä luulen, että Markusta saataisiin vielä ihan pelimies. Varsinkin ylivoimalla sopisi Ässiin mainiosti, jos nykyjätkiä katsoo.

IHaD
09.03.2007, 23:42
Kuusela taas pääsi suhtkoht hyvin hommaan sisään, mikä itselleni oli ehkä pienoinen yllätys. Ja ainakin toisessa poffs pelissä teki ekan maalin MoDon voittaessa 3-2.

IHaD
10.03.2007, 20:38
Kuusela jatkaa hyviä otteitaan. Tänään Canalilta katteltuna 2-0 maali yv:llä onetimerilla siniviivalta. Oli kyllä tekstitv:ssä maali merkattu jollekkin svedupetterille. Mutta Kuuselan lämäristä takaraudat raikasi ja kiekko tuli sieltä samantien ulos ja joku heitti sen uudestaan sisään. Ainakin lähetyksessä Kuusela näytettiin maalintekijäksi. 3 poffs peliä, 2 maalia, ei huono.

Zeta03
13.03.2007, 21:17
Kärppäpuolella ja IS Veikkaajassa huhutaan Kuuselan siirtymisestä ensi kaudella Ouluun. Ei ollut siis pitkä ruottinvisiitti, jos huhut pitävät paikkansa. Se ei yllätä, että Kärpät olisi pessyt Narrit tarjouskilvassa...

Josko Kärpistä kohta irtoaisi Ässiin joku Haatajan/Saarenheimon tapainen vähälle peliajalle jäänyt lupaus, kun rosteri ensi kaudeksi täyttyy?

IHaD
13.03.2007, 21:37
Kärppäpuolella ja IS Veikkaajassa huhutaan Kuuselan siirtymisestä ensi kaudella Ouluun.
Kuusela olisi kyllä Kärppä-tyylinen pelaaja. Tuntuu ainakin huhu uskottavalta. Dissasin Kuuselaa pitkin kautta, kun pelasi huonosti. Mutta nyt huomaan olevani aidosti iloinen hänen puolestaan kun Ruotsissakin pelit ovat ainakin pisteiden valossa sujuneet kohtalaisesti. Sympatiat ovat Krissen puolella, Ässät kohteli kaveria paskalla tavalla, siinä voivat nyt miettiä, että olisi kannattanut maksaa tulosten perusteella palkkaa. Toivotaan, että tulee Kärppiin ja saamme nauttia hänen esityksistään liigassa myös ensi vuonna ja toivottavasti myös maajoukkueessa. Ei muuta kuin Ridat ensi vuonna ja verkot tötterölle.

Radek
13.03.2007, 21:43
Ässät kohteli kaveria paskalla tavalla, siinä voivat nyt miettiä, että olisi kannattanut maksaa tulosten perusteella palkkaa.

Onko se paskalla tavalla kohtelemista, jos maksaa sopimuksen mukaista palkkaa?

Prinsiippi
14.03.2007, 11:13
Onko se paskalla tavalla kohtelemista, jos maksaa sopimuksen mukaista palkkaa?
Niin, Kuuselalle maksettiin sopimuksen mukaista, muttei taitojen mukaista palkkaa. Krisse myönsi itsekin pettyneensä, kun palkkaa ei tarkistettu hopeakauden jälkeen.

Dilla
14.03.2007, 20:58
Se on Ässien entinen luottopakki Atte Pentikäinen menossa Tapparaan.
Onnea vaan Atelle Tampereelle, koittakaa Tapparan fanit kestää.

Redhot
14.03.2007, 21:27
Se on Ässien entinen luottopakki Atte Pentikäinen menossa Tapparaan.
Onnea vaan Atelle Tampereelle, koittakaa Tapparan fanit kestää.

Tiedossa kasapäin jäähyjä pelin viivyttämisestä (kiekko katsomoon sääntö).

TosiFani
14.03.2007, 22:05
Niin, Kuuselalle maksettiin sopimuksen mukaista, muttei taitojen mukaista palkkaa. Krisse myönsi itsekin pettyneensä, kun palkkaa ei tarkistettu hopeakauden jälkeen.

Tämä on enemmän tai vähemmän lehtimiehen vääntämistä. Todellisuudessa Kuusela oli tyytyväinen Ässiin ja Poriin.

mukava valkku
14.03.2007, 22:14
Niin, Kuuselalle maksettiin sopimuksen mukaista, muttei taitojen mukaista palkkaa. Krisse myönsi itsekin pettyneensä, kun palkkaa ei tarkistettu hopeakauden jälkeen.

Eikös pelaaja sopimusta tehdessään sitoudu pelaamaan joukkueessa sopimuksen mukaisella palkalla allekirjoittaessaan sopimuksen.

Kuinkahan moni Jokeripelaaja pettyi viime kauden (tai Ässäpelaaja tän kauden) jälkeen, kun palkkaa ei tarkistettu päin helvettiä menneen kauden jälkeen vaikka onkin jo soppari seuraavasta kaudesta?

L4E
14.03.2007, 22:31
Ässät tarjosi jatkosopimusta Kuuselalle, jossa tämänkin kauden palkka olisi noussut, muttei herraa kiinnostanut sitoutua Ässiin.Agentin mukaan Ässät teki rahallisesti hyvän tarjouksen, mutta olivat katsoneet että kehittyminen pelaajana vaatii muutoksen. Tiedä sitten tosiaan mikä on totuus, kun kerran ainakin alkukaudesta oli tyytymätön palkkaansa. Nythän agentti ilmoitti, että Kärppien lisäksi Tappara ja Lukkokin on "karkeloissa" mukana.

Tuo on kyllä totta että sopimuksen mukaista palkkaa pitäisi maksaa, mutta valitettavasti jääkiekkopiireissä tarkoittaa usein sitä ettei jatkoja tule jos palkkakuoppaa ei poisteta.

Nakke^80
15.03.2007, 10:18
Agentin mukaan Ässät teki rahallisesti hyvän tarjouksen, mutta olivat katsoneet että kehittyminen pelaajana vaatii muutoksen. Tiedä sitten tosiaan mikä on totuus, kun kerran ainakin alkukaudesta oli tyytymätön palkkaansa. Nythän agentti ilmoitti, että Kärppien lisäksi Tappara ja Lukkokin on "karkeloissa" mukana.

Tuo on kyllä totta että sopimuksen mukaista palkkaa pitäisi maksaa, mutta valitettavasti jääkiekkopiireissä tarkoittaa usein sitä ettei jatkoja tule jos palkkakuoppaa ei poisteta.

Niin ja miksi ihmeessä ässät olisivat nostaneet palkkaa, jos pelaaja ei ole valmis jatkamaan palkankorotuksesta huolimatta seuraavaakin kautta seurassa. Vai onko useastikin teillä raumalla tapana nostella pelaajien palkkoja, kun ne sitä pyytää vaikka olisi lähdössä pois? En kyllä yhtään ihmettele, että raumalla tehdään tappiollista tulosta vuodesta toiseen, jos näin toimitaan

Pelirangaistus
16.03.2007, 10:43
6 Naurov, Alexander F 0 2 +1 3 0
9 Crombeen, B.J. RW 1 1 +1 3 2
23 Nickerson, Matt F 0 0 0 1 17

kyseessä siis tämä peli
SCORING
Idaho Steelheads 1 2 1 4
Stockton Thunder 0 1 2 3 14 pv pelattu jos ketään sattuu kiinnostamaan

IHaD
19.03.2007, 00:10
Modo pudotti Timrån otteluvoitoin 4-3, joten Kuuselan pelit Ruotsissa jatkuvat. Modo voitti 2-1, Kuusela teki ekan maalin 22. minuutilla.

karhu
21.03.2007, 21:14
Kuusela on pääsemässä kunnon lentoon.Tänään jo kaksi maalia välierissä.Voidaan varmaan viimein lopettaa puheet ettei Kristian saa mitään aikaan ilman Kivenmäkeä ja toivoa,että saadaan samanlainen maalikone vielä pataankin.

The Hawks
21.03.2007, 21:38
Kuusela tosiaan on aika kovassa tikissä tällä hetkellä. Kyllähän mies ilman Maveakin pärjää, mutta on nyt kyllä kovassa joukkueessakin. Krissen vuoksi toivon MoDolle kovaa menestystä pudotuspeleissä, vaikka Färjestad suosikkini muuten onkin.

aceman81
21.03.2007, 21:58
Näyttää Kuuselan siirto menneen nappiin, kun joukkue taistelee mitaleista ja omakin peli on maisemanvaihdon jälkeen mennyt uomilleen. Alotti pleikkarit kakkosvitjassa Per Svartvadetin ja Robert Dömen rinnalla, mutta siirtynyt ykköseen Niklas Sundströmin ja Per-Åge Skröderin laitaan. Pakistossa huseeraavat mm. Timander, Hedin, Enström, H.Jonsson.

Koljat Candlelight
21.03.2007, 22:11
Niin ja miksi ihmeessä ässät olisivat nostaneet palkkaa, jos pelaaja ei ole valmis jatkamaan palkankorotuksesta huolimatta seuraavaakin kautta seurassa. Vai onko useastikin teillä raumalla tapana nostella pelaajien palkkoja, kun ne sitä pyytää vaikka olisi lähdössä pois? En kyllä yhtään ihmettele, että raumalla tehdään tappiollista tulosta vuodesta toiseen, jos näin toimitaan

Tapa millä Lukko toimi Haataja-Saarenheimo kohdalla on mielestäni helkkarin järkevä, sitä en tiedä nostettiinko jo valmiin sopimuksen kohdalla palkkoja, mutta eipä haittaa vaikka näin olisi käynytkin. Näin pelaajat saatiin kiinnitettyä jatkossakin, samansuuntaista Kuuselakin varmaan haki, eli 2-3 vuoden jatkopahvin olisi voinut kirjoittaa, mikäli jo valmiin sopimusvuoden palkka nousee jatkosopimuksen lukemille. Mitään tietoa minulla ei toki Kuuselan jatkoaikeista ole, mutta tuollainen tapa toimia ei todellakaan ole typerä. (Mikäli rahat riittää, vaikka tappiota tulisikin)

Nakke^80
21.03.2007, 23:03

No, kun et kerran näytä asioista tietävän niin valaistaan. Kuuselalle tarjottiin kahden vuoden paperia jossa olisi noussut kuluvankin kauden palkka, mutta se ei miehelle kelvannut joten tuskin ässät haluaa lahjoittaa sitä rahaa ihan tyhjästä.

Voitte te toki siellä RTK:ssa toimia siten, jos haluatte.

Ferris
24.03.2007, 11:58
Nickerson ei ilmeisesti tykännyt kun Dallas laittoi kaverin ECHL:aan opiskelemaan hyökkääjänä pelaamista? (vitsi)

MN hankki 16 ottelun pelikiellon hutkittuaan suckerpunchilla tappeluun haluttomia vastustajia:

http://www.idahostatesman.com/104/story/76608.html
http://www.echl.com/cgi-bin/mpublic.cgi?action=show_news&cat=1&id=10529

Zeta03
24.03.2007, 12:39

Jos Idaho ei tällä kaudella pelaa 16 peliä niin MN on pelikiellossa myös ensi kauden alussa. Ässillä siis hyvä valtti houkutella MN tänne ensi kaudelle, kun ei pääse ensi kauden alussa rapakon takana pelaamaan! :)

friikki
24.03.2007, 13:15

Jos jotakuta kiinnostaa niin tapahtumat on nähtävissä videolla: http://www.idahosteelheads.com/assets/flash/flvplayer.swf?file=/assets/content/media/mar21_highlightmed_prog004.flv&autostart=true&fs=true

Aikamoista sekoilua molemmilta, Nickersonilta ja Yablonskilta. Yablonski muuten sai seitsemän ottelua pelikiellon. Sen lisäksi molemmat pukarit sekä valmentaja Laxdal saivat kaikki sakkoja.

Olkku
24.03.2007, 13:33
Jos Idaho ei tällä kaudella pelaa 16 peliä niin MN on pelikiellossa myös ensi kauden alussa. Ässillä siis hyvä valtti houkutella MN tänne ensi kaudelle, kun ei pääse ensi kauden alussa rapakon takana pelaamaan! :)

Kyllä nuo pelikiellot ovat nykyään kansainvälisiä. Koskee myös kotoista sm-liigaamme.

Prinsiippi
24.03.2007, 14:37
Surullista nähdä kuinka Matt pilaa uransa. Kaveri voisi halutessaan olla profiilipuolustaja eurooppalaisessa huippusarjassa, mutta tyytyy aivottoman goonin rooliin jossain farmin farmissa. Hakekaa se Poriin ja vähän äkkiä!!

Animal
24.03.2007, 14:55
Tuosta vielä liikkuvaa kuvaa:
http://www.idahosteelheads.com/assets/flash/flvplayer.swf?file=/assets/content/media/mar21_highlightmed_prog004.flv&autostart=true&fs=true

Toinen pääpukari, ex NHL -poliisi Jeremy Yablonski, kuittasi 7 peliä. Tämä on sitä goonikiekkoa, josta monet puhuvat. Idaho muuten voitti tuon pelin, oli Yablonskin ja Nickersonin riehuminen urheilullista tai ei.

Toiminta pojilla tuossa oli kuin Hansonin veljeksillä. Mautonta sinänsä hakata tappeluun haluttomia vastustajia, mutta tuskin Nickerson ja Yablonski itse tuota keksivät aloittaa.

Radek
24.03.2007, 14:56
ymmärsinkö oikein, että kauden ensimmäisestä kohtaamista olisi jäänyt jotain jollekin hampaankoloon?

Animal
24.03.2007, 14:57
Kyllä nuo pelikiellot ovat nykyään kansainvälisiä. Koskee myös kotoista sm-liigaamme.

Ei periaatteessa pitäisi olla, sillä ECHL ei kuulu kansainväliseen jääkiekkoliittoon.

AHL:n vuoden pelikiellon saanut Alex Perezhogin pelasi pelikieltovuotensa Venäjällä ja osallistui Venäjän joukkueessa MM -kisoihin.

Näköjään "friikki" ehti ensin.

Zeta03
24.03.2007, 15:02
Idaho muuten voitti tuon pelin, oli Yablonskin ja Nickersonin riehuminen urheilullista tai ei.

Idaho muuten hävisi tuon pelin, oli sillä väliä tai ei. 5-2 Alaska voitti. Joku voisi sanoa, että Idaho voitti turpiinlyöntikisat... :D

Animal
24.03.2007, 15:08
Idaho muuten hävisi tuon pelin, oli sillä väliä tai ei. 5-2 Alaska voitti. Joku voisi sanoa, että Idaho voitti turpiinlyöntikisat... :D

Oikeassa muten olet. En sitten viittinyt katsoa videon maaliosuutta ollenkaan. Muistin, että Idaho voitti 5-2. Toisaalta, eipä voisi tosiaan vähempää kiinnostaa voittiko Idaho Steelheads vai Alaska Aces.

HardCore Hooligan
24.03.2007, 15:24
Steven Later tämän pikku lumipallon pisti pyörimään viime matsin panoksellaan ja mainittu varsin värikäs Later aikanaan WHL:ssä sammutteli mukavaan tahtiin omia valojaan. Vanhankoulun Goonin Uppia ja penkinhaastamista tässä viihdepaketissa ja kun Benson nousi ylös portaissa olisi sieltä ehkä entinen perussoturi sekä nykyinen apukoutsi Keith McCambridge kehään ampaista kokeilemaan taas Yablonskin päivän kuntoa. Alaskalle vanha NHL-valmentaja Glen Somnor penkin taakse ja hänen kokemuksellaaan vastaavasta tilanteesta heitetään aikanaan asiaan kuuluva vastaus tähän.

Ässien ketjuun liittyen näiden pelikieltojen myötä Crombeen rooli varmasti kasvaa tällä osastolla ja katsotaan nouseeko se vanha OHL:n aikainen Crombeen sieltä esiin?

Mondie
24.03.2007, 15:47
Kyllä se Nickersson olisi pakko saada Pataan ensikaudeksi, juuri tuollaista hullua ja pelotetta joukkue tarvitsee!

Mieluummin kaksikin kappaletta...

Zeta03
24.03.2007, 15:49
Kyllä se Nickersson olisi pakko saada Pataan ensikaudeksi, juuri tuollaista hullua ja pelotetta joukkue tarvitsee!

Mieluummin kaksikin kappaletta...

No tää MN kaveri Yablonski mukaan tietty! :) Kai hänkin sen verran pelata osaa, että ensi kauden Pataan mahtuu?! Näillä näkymin siihen ei ihmeitä tarvita...

Ainapata
24.03.2007, 16:20
Kyllä on surullista katseltavaa tuo Mattin sekoilu tuolla ECHL- liigassa. Käsittämätön juttu, ettei miehen pelitaitoja osata yhtään arvostaa rapakon takana. Tulisi nyt hyvänen aika pelaamaan Poriin jääkiekkoa. Mikä tahansa suomalainen SM- liiga joukkue ottaisi Mattin pelillisten asioiden vuoksi rosteriinsa. Bonuksena tulisi tietysti tuo kovuus tarvittaessa. Mikäli Suomeen tulisi, niin kovuuttakaan tuskin tarttis enää käyttää kun maine on jo hankittuna. Saisi Mattin joukkuessa olevat taitoniekat pelailla ilman minkäänlaista pelkoa vastustajan tahallisesta vahingoittamisyrityksestä.
Nyt Hirsi ja Takko hereillä siellä toimistolla.

Nickerson#50
24.03.2007, 16:57
Aikamoista pelleilyä tuossa kyseisessä matsissa Nickersonilta... Hänen uransa tuntuu olevan hieman laskusuunnassa.

Toivotan miehen kuitenkin tervetulleeksi Ässiin koska vain ja toivottavasti se tapahtuu pian :)

mixu
24.03.2007, 19:03
Ääliömäistä jääkiekon irvikuvaa.
Hakataan maassa olevaa ja mennään kolmantena miehenä mukaan ja lyödään taas maassa olevaa.Aivan järjetöntä touhua eikä minkäänlaista vastustajan kunnioittamista.
Sinänsäkin täysin tyhmää koska kaikille löytyy aina se joka laittaa nukkumatin liikkeelle ja nämäkin pellet löytävät voittajansa vielä monta kertaa.
Kun tuota katseli niin väkisin tuli mieleen että jotain ainetta täytyy olla vedetty nuppiin sillä tuo ei ollut enää täysjärkisen toimintaa.

Wrighter
24.03.2007, 19:14
Hiukan vedetty aineita siellä rapakon takana ja ne vähätkin aivosolut ovat näköjään kuolleet. Luulisi, että olisi edes hieman järkeä päässä mutta ei.
Olisi kaverin pitänyt jäädä Ässiin vielä menneeksi kaudeksi, niin olisi noita pelillisiä avuja sanut kehitettyä. Nyt voi olla hänen kohdallaan jo myöhäistä. Ikävä kyllä. Olisihan se edelliskauden näyttöjen perusteella Suomessa mahtunut jokaiseen jengiin, mutta nyt voi olla aika hiljaista.

nastamuumio
24.03.2007, 19:15
Ainakin toi euforia ennen jäältä poistumista viittaisi johonkin tajunnanlaajentajiin.

Zeta03
24.03.2007, 19:22
Ainakin toi euforia ennen jäältä poistumista viittaisi johonkin tajunnanlaajentajiin.

Ja paskanmarjat, MN ominsanoin "I'am so fucking grazy!" Ei tossa muuta ollut kuin myllynjälkeinen adrenaliinipurskaus. En puolustele mitenkään tuota toimintaa, maassa makaavaa ei saa löydä, mutta ei tuossa ketään näyttänyt pahemmin sattuvan ja yleisöllä oli ainakin hauskaa! :D

Aivan varmasti esim. Hassisella on paljon suuremmat kivut kuin kellään noista Alaskan miehistä. Viihdettä yleisölle.

spertti
24.03.2007, 19:27
Siinäkö se lupaava nuori puolustaja nyt sitten oli?

Olisi tehnyt varmasti hyvää kerätä kokemusta vielä kausi SM-liigasta, ja koettaa murtautua kiekolliseen rooliin AHL/NHL:ään. Nickerson oli kuitenkin SM-liigassa parempaa keskitasoa kiekon kanssa, ja fyysisessä pelissä ehdotonta eliittiä. NHL on kuitenkin sarja, jossa on pelannut mm. Aki-Petteri Berg, joten mahdollisuuksia sinne asti olisi varmasti ollut. Nyt pitääkin sitten tehdä täyskäännös urallaan, jos vielä sinne asti ovat tavoitteet. Aikaa on onneksi vielä.

Metalheart
24.03.2007, 20:15

A) Eikös Nickersonilla mahtanut olla sopimus Dallasin kanssa myös tästä kaudesta? Siinähän on varmasti Mattilla paljon sanottavaa kun Dallas sanoo missä poika pelaa.

B) Jos Nickerson on liigassa kiekollisena parempaa keskitasoa ja fyysisellä puolella eliittiä ja ECHL:ässä pelkkä ylijäämägooni, mitä se kertoo SM-liigan tasosta? (Hymiö tähän)

C) Tosiaan tuntuu siltä, että kun Nickerson pelaa jossain farmin farmissa niin kaivaa vain omaa hautaansa. Nyt olisi aika saada jostain joukkueesta iso rooli, eikä missä tahansa sarjassa, DEL ja Sveitsin pääsarja ovat ainakin poissuljettuja Mattin kehityksen kannalta, turha sinne on nuoren miehen jäähdyttelemään mennä. SM-liiga tai Elitserien ovat realistisesti ne ainoat sarjat joista Matt pääsisi ponnahtamaan NHL:ään.

karhu
24.03.2007, 20:30

Vähän ohi aiheen,mutta miten niin Sveitsiin jäähdyttelemään?
Taitaa liigan taso olla monen mielestä jollei parempi niin ainakin samantasoinen.
Varmaan tekisi kiekollisesti hyvää kaverille tulla taas eurooppaan,mutta mistä sitä tietää,jos poika vain tykkää tuosta touhusta ja on sillä ajatellut tiensä ylös raivata.
Ei tosin hyvältä näytä senkään suhteen.

Animal
24.03.2007, 20:59

Jatketaan ohi aiheen, kun tässä on ihan hyvä aihe. Eihän Sveitsi tosiaankaan ole mikään jäähdyttelysarja, ja totuus on, ettei Nickersonin kyvyt riitä kyseiseen sarjaan. Tai itseasiassa kyvyt riittäisivät, mutta siellä jengeissä saa olla ainoastaan kolme ulkkaria per jengi ja ne ulkkarit ovatkin sitten yleensä semmoista kamaa, joista liigaseurat voivat vain haaveilla. Kovimpien Sveitsin liigan jengien ykkösvitjat ovat huomattavasti parempia kuin suurimmalla osalla SM-liigajengeistä. Toinen juttu on sitten se, ovatko sveitsiläisjengien nelosvitjat edes Mestiksen nelosketjujen tasoa. Niissä vain harvoin ulkomaalaisia pelaa.

Metalheart
24.03.2007, 22:03
Kovimpien Sveitsin liigan jengien ykkösvitjat ovat huomattavasti parempia kuin suurimmalla osalla SM-liigajengeistä. Toinen juttu on sitten se, ovatko sveitsiläisjengien nelosvitjat edes Mestiksen nelosketjujen tasoa. Niissä vain harvoin ulkomaalaisia pelaa.

Pointti on juuri tässä. Ykkösketjut ovat täytetty ulkomaalaisilla pelaajilla, jotka nostavat huikeita palkkoja. Normaalisti nämä ovat kanukkeja jotka pelailevat viimeisiä vuosiaan, yleensä siis, poikkeuksia löytyy totta kai. Ulkomaalaiset lähtevät Sveitsiin rahan, ei liigan tason takia.

Ykköskenttiä lukuunottamatta loput pelaajista ovat auttamatta erittäin heikkotasoisia. Kuten itsekin mainitsit, sveitsiläisjoukkueiden ulkomaalaisvahvistusten kriteerit ja palkat ovat kovia, jopa hieman yliampuvia, mutta jos loput jengistä on mestistasoa tai heikompaa niin onko tämä sinusta sitten tasokasta jos 3-5 pelaajaa kahdestakymmenestäkahdesta oikeasti osaavat jotain?

Eiköhän Sveitsin sijoitukset MM-kisoissa, Sveitsin mestareiden sijoitukset Supersixissä kuvasta jotain?
Eiköhän tämäkin kerro jotain: http://www.jatkoaika.com/smliiga.php?ottelu=31111&versio=raportti . Yksi Sveitsin liigan ennakkosuosikeista, en tiedä tämän hetken tilannetta Sveitsin liigassa, sai pataansa Ässiltä joka oli SM-liigan 13. ja toisiksi viimeinen. Tasokasta.

Verrataan muita Davosin pelejä suomalaisjoukkueita vastaan:
http://www.jatkoaika.com/smliiga.php?joukkue=Davos&sivu=ottelut .
Erittäin tasokasta.

Lisäksi Sveitsin liigasta ei helposti nousta NHL:ään. Viime kauden päätteeksi kylläkin Peltonen ja Nummelin sinne suuntasivat, mutta tätä ei kauhean usein tapahdu. SM-liiga ja Elitserien nauttivat rapakon puolella paljon suurempaa kunnioitusta kun Sveitsin pääsarja, eivätkä kuitenkaan aivan turhaan.

Ettei vallan off-topiciksi niin tuossa ihan muutama syy miksi Nickersonin ei kannattaisi mennä Sveitsiin.

MusanMake
24.03.2007, 22:15
Ääliömäistä jääkiekon irvikuvaa.
Hakataan maassa olevaa ja mennään kolmantena miehenä mukaan ja lyödään taas maassa olevaa.Aivan järjetöntä touhua eikä minkäänlaista vastustajan kunnioittamista.
En ole varma viittatko viestissäsi Mattiin, mutta sanotaanpa nyt tämä. Eikös tuossa tilanteessa, johon viittaat, ole Yablonskin kimpussa kaksi valkopaitaa? Se, jonka kanssa hän sattui sillä kerralla painimaan ja se, jonka hän hetkeä aiemmin oli peloitellut keskialueen puolelle? (siis nro 17) Eli tämä Alaskan nro 17 oli ilmeisesti se, joka ensin tuli mukaan "kolmanneksi pyöräksi", eikö niin? Tämän jälkeen Masa tulla pyyhältää paikalle, tyrmää "sucker punchilla" Yablonskin ensimmäisen toverin ja sitten pistää tämän numeron 17 kilpikonnaan, aivan kuin Fobba laittoin parikin tamperelaista männävuonna? Näin minä sen näin. Eli siis Alaskan pojathan siinä ovat aluksi "kaksykkösessä" ja Masa tulee tasaamaan puntit. Mitenkään puolustelematta tuota hulinaa, joka sinänsä oli ihan kivaa katseltavaa. Mutta eipähän siis tuo vastapuolikaan kovasti tuntunut vastustajaa kunnioittavan, jos kerran pitää kaksin tuumin yhden päälle käydä?

Radek
24.03.2007, 23:53
Kun tuota katseli niin väkisin tuli mieleen että jotain ainetta täytyy olla vedetty nuppiin sillä tuo ei ollut enää täysjärkisen toimintaa.

Ai hiukan niin kuin viimekaudella hiukan roskista paiskoneella kaverilla?

Enkä muuten tarkoita erään seuran toimitusjohtajaa..

Jyty
25.03.2007, 00:04
Ai hiukan niin kuin viimekaudella hiukan roskista paiskoneella kaverilla?
Mitäs tekemistä tällä jutulla ja Nickersonin tappeluilla on keskenään? Tuskin sitten yhtään mitään.
On tainnut muuten MN löytää itselleen sen oikean paikan jääkiekkomaailmassa, kun saa tuon filmin perusteella noinkin hyvin toteuttaa itseään. Pienen huilin jälkeen uutta myllyä kehiin vaan, niin hyvää tulee.

Radek
25.03.2007, 00:21
Mitäs tekemistä tällä jutulla ja Nickersonin tappeluilla on keskenään?

Eihän niille mitään tekemistä olekaan. Sen sijaan käytös ja päässä napsuminen hiukan samankaltaista.

Animal
25.03.2007, 10:53
En ole varma viittatko viestissäsi Mattiin, mutta sanotaanpa nyt tämä. Eikös tuossa tilanteessa, johon viittaat, ole Yablonskin kimpussa kaksi valkopaitaa?

Itseasiassa Yablonski retuuttaa tuossa Peter Metcalfia, joka ei millään tavalla ollut osallinen tuohon kahakkaan saatikka kiinnostunut tappelemaan. Metcalfin jengikaveri Jeff Smith (17) on tulossa hätiin ja hakemaan Yablonskin pois. Kaaoshan alkoi Yablonskin hyökättyä Smithin kimppuun. Yablonskin ja Smithin ensimmäinen tappelu oli ns. jumpstart Yablonskin puolelta joten ei ihme, että Alaskan kentällä olevista pelaajista ehkä kovin haluaa ottaa Yablonskin kanssa uuden erän. Nickerson sitten tulee täysin pimeästä kulmasta ja iskee valot pois Smithiltä. Jos olisi hoitanut asian fiksummin, niin pelikielto saattaisi olla viisi peliä lyhyempi.

Se, jonka kanssa hän sattui sillä kerralla painimaan ja se, jonka hän hetkeä aiemmin oli peloitellut keskialueen puolelle? (siis nro 17) Eli tämä Alaskan nro 17 oli ilmeisesti se, joka ensin tuli mukaan "kolmanneksi pyöräksi", eikö niin? Tämän jälkeen Masa tulla pyyhältää paikalle, tyrmää "sucker punchilla" Yablonskin ensimmäisen toverin ja sitten pistää tämän numeron 17 kilpikonnaan, aivan kuin Fobba laittoin parikin tamperelaista männävuonna?

Itseasiassa Nickerson tyrmää tämän Jeff Smithin (17), jolla oli koko ajan oma sotansa menossa Yablonskin kanssa, ja sen jälkeen repii Yablonskin retuuttaman Peter Metcalfin keskialuelle, jolla ei ollut mitään aikomusta tapella kenenkään kanssa. Tässä vaiheessa olivat tuomarit ottaneet Yablonskin jo sivummalle.

Näin minä sen näin. Eli siis Alaskan pojathan siinä ovat aluksi "kaksykkösessä" ja Masa tulee tasaamaan puntit.

Tapa millä puntit tasataan, hakee kyllä ämmämäisyydessään vertaistaan.

Mitenkään puolustelematta tuota hulinaa, joka sinänsä oli ihan kivaa katseltavaa.

Hauskaa katseltavaa kyllä ja sen verran voi pelaajia puolustaa, että todennäköisesti kumpikaan ei omasta päästään keksinyt tuota sirkusta aloittaa. Saattoi olla Derek Laxdalin ohjeilla jotain osuutta asiaan.

Mutta eipähän siis tuo vastapuolikaan kovasti tuntunut vastustajaa kunnioittavan, jos kerran pitää kaksin tuumin yhden päälle käydä?

Oletko sä ihan tosissaan näiden juttujesi kanssa? Noista Alaskan jätkistä ainoastaan Jeff Smith (17) tiputti hanskat. Muut vetivät joko kilpikonnat tai sitten painivat hanskat kädessä, kun taas Idahon jätkistä:
-Yablonski aloitti tappelun suht puskista Jeff Smithia vastaan
-Nickerson tiputti sveitsiläisen Florian Ibererin, joka ei tiputtanut edes mailaa ja hanskoja, ja yritti pitää lähinnä oman miehensä eli Nickersonin loitolla muusta ryysiksestä.
-Nickerson hakkasi jäässä kilpikonnassa olevaa Joey Hopea, tuomarien ollessa jossain muualla.
-Yablonski hyökkäsi Peter Metcalfin kimppuun, joka ei ollut osallinen hulinaan millään tavalla.
-Nickerson tiputti puskista tulleella iskulla Jeff Smithin, joka tuli pelastamaan kilpikonnassa olevaa jengikaveriaan ja hakemaan hyvitystä kahakan ensimmäisestä tappelusta.
-Nickerson pyyhki vielä lopuksi Yablonskin retuuttamalla Peter Metcalfilla lumet jäältä, Metcalfin tyytyessä pitämään päänsä suojassa iskuilta.

Reilu peli oli hyvin kaukana Idahon "Hanson Brothersin" toiminassa, mutta se tuskin oli tässä tapauksessa homman pointti. Viestiä oli Alaskan jengille tarkoitus lähettää ja mahtoiko sitten jossain joukkueiden aiemmassa kohtaamisessa tapahtua jotain, joka johti "reilun pelin hengen" unohtumiseen. Se mikä tämmöisissä sekoiluissa on aina hyvä puoli, on se, että nämä tuovat hyvin sähköä myös joukkueiden seuraaviin kohtaamisiin.

Mielenkiintoista on nähdä, että nostaako Iowa Stars Nickersonin ylös omaan kokoonpanoonsa tai löytyykö loppukaudeksi pelipaikka vielä jostain riippumattomasta joukkueesta esim. UHL:n, SPHL:n, CHL:n tai LNAH:n puolelta...

Edit. Joko muuten maanantaina on keltainen lehdistö tarttunut tähän Nickerson 16 matsin huiliin? Veikkauksia kehiin...

Radek
25.03.2007, 10:57
Viestiä oli Alaskan jengille tarkoitus lähettää ja mahtoiko sitten jossain joukkueiden aiemmassa kohtaamisessa tapahtua jotain, joka johti "reilun pelin hengen" unohtumiseen.

Eikö tuossa videossa niin sanota, että jotain olisi jäänyt hampaankoloon? Onko kellään tietoa edellisen ottelun tapahtumista?

Dee Snider
25.03.2007, 11:01
Ääliömäistä jääkiekon irvikuvaa.
Hakataan maassa olevaa ja mennään kolmantena miehenä mukaan ja lyödään taas maassa olevaa.Aivan järjetöntä touhua eikä minkäänlaista vastustajan kunnioittamista.
Sinänsäkin täysin tyhmää koska kaikille löytyy aina se joka laittaa nukkumatin liikkeelle ja nämäkin pellet löytävät voittajansa vielä monta kertaa.
Kun tuota katseli niin väkisin tuli mieleen että jotain ainetta täytyy olla vedetty nuppiin sillä tuo ei ollut enää täysjärkisen toimintaa.

Aivan perus-Sipoolaista itkemistä! Kyseessähän ei ollut Ifk-statuksen omaava pelaaja, joten toiminta oli täysin absurdia ja järjetöntä ym... Jos olisi kyseessä ollut vanha Hifkiläinen, niin olisi todettu: "Aina sattuu ja tapahtuu!" Ja mistään aineiden vetämisestä on aivan turha sieltä leiristä alkaa huutelemaan. Puhumattakaan cheapshoteista kentällä, joiden mestarijoukkue löytyy Nordenskiöldinkadulta. Ei edes jaksa alkaa luettelemaan noita spedeilyjä, mitä IFK on vuosien varrella suorittanut.

Aika hyvin se Nikke sekoitti ainakin ruotsinkielisten pasmat, kun vieläkin näyttää nakertavan.

Vähän tulee mieleen tuosta Nickersonin urakehityksestä eräs Link Gaetz, jonka ura alkoi myös lupaavana, kovaotteisena ja myös kiekollisen pelin osaavana puolustajana. Sitten kun miehestä löydettiin goonin kyvyt, niin loppu onkin eräänläistä jääkiekkohistoriaa sekin. Toivottavasti Matt tekee niin mikä tuntuisi itsestä paremmalta. Nyt aletaan olla vedenjakajalla ja minä toivoisin, kuten muutkin että Matt valitsisi tämän kiekollisen roolin. NHL-tasolle tappelijana ei taidot riitä, varsinkaan kun siellä aletaan pikkuhiljaa luopumaan koko poliisiperinteestä, which isn´t nice at all! Joten alasarjagooniksi tällä hetkellä vie Nickersonin tie ja siellä muutama vuosi, niin Mattin puolustajan haaveet voidaan haudata lopullisesti.

HardCore Hooligan
25.03.2007, 11:15
Itseäni lainaten vastauksena Radekin kysymykseen:

Steven Later tämän pikku lumipallon pisti pyörimään viime matsin panoksellaan ja mainittu varsin värikäs Later aikanaan WHL:ssä sammutteli mukavaan tahtiin omia valojaan. Vanhankoulun Goonin Uppia ja penkinhaastamista tässä viihdepaketissa ja kun Benson nousi ylös portaissa olisi sieltä ehkä entinen perussoturi sekä nykyinen apukoutsi Keith McCambridge kehään voinut ampaista kokeilemaan taas Yablonskin päivän kuntoa. Alaskalle vanha NHL-valmentaja Glen Somnor penkin taakse ja hänen kokemuksellaaan vastaavasta tilanteesta heitetään aikanaan asiaan kuuluva vastaus tähän.

Ässien ketjuun liittyen näiden pelikieltojen myötä Crombeen rooli varmasti kasvaa tällä osastolla ja katsotaan nouseeko se vanha OHL:n aikainen Crombeen sieltä esiin?

Later siis otti roolia ja myös kolmen pelin huilin viimeksi ajostaan, jonka kohteena oli D'Arcy McConvey.

Animal
25.03.2007, 11:17
Puhumattakaan cheapshoteista kentällä, joiden mestarijoukkue löytyy Nordenskiöldinkadulta. Ei edes jaksa alkaa luettelemaan noita spedeilyjä, mitä IFK on vuosien varrella suorittanut.

Noh noh. Nyt taitaa soimata pata kattilaa. Ja nythän cheapshotteja veteli Idaho Steelheadsin pelaaja, ei minkään liigajoukkueen.

Ja sen verran ainakin tähän IFK:n mieheen Nickerson teki vaikutusta, että liiga on paljon köyhempi ilman häntä. Välillä kaverin kohellus raivostuttaa, jos mies saa turpaan se riemastuttaa, mutta yksikään pelaaja sitten Ruudun hullujen vuosien ennen lähtöä änäriin, ei ole puhaltanut yhtä paljon henkeä johonkin yksittäiseen liigakauteen.

Vähän tulee mieleen tuosta Nickersonin urakehityksestä eräs Link Gaetz, jonka ura alkoi myös lupaavana, kovaotteisena ja myös kiekollisen pelin osaavana puolustajana. Sitten kun miehestä löydettiin goonin kyvyt, niin loppu onkin eräänläistä jääkiekkohistoriaa sekin.

Onhan näitä monia vastaavanlaisia tapauksia, mutta Gaetz on näistä varmaan surullisin esimerkki. Paljon saa kyllä Nickerson sekoilla ja sählätä, jotta yltäisi tämän goonien Matti Nykäsen "meriitteihin".

Edit. pientä viilausta.

LuKi
25.03.2007, 22:22
Arvoisat herrat Hirsimäki ja Takko. Nöyrin pyyntöni olisi, että tekisitte kaiken mahdollisen ja vähän mahdotontakin, että saisimme Matt Nickersonin pukemaan ensikaudeksi Ässien pelipaidan päälle. Lupaan mennä ostamaan välittömästi kolme Nickersonin fanipaitaa, kunhan ne vaan tulevat myyntiin. Lisäksi lupaan uusia kausikortit ja tuhlata runsaasti rahaa hallin oheispalveluihin.

Kiitos!

peno
25.03.2007, 23:05
Jos Hirsi saat Nickersonin takaisin kotio, niin lupaan samana päivänä sopimuksen julkaisun kanssa mennä uusimaan kausarini. Kaveri tuo yksinään niin paljon viihdettä peleihin, että jo se on pelkästään tarpeeksi hyvä syy hommata kausari. Tämän lisäksi Matt osaa myös pelata, mitä ei ilmeisesti tuolla jenkkilässä ole noteerattu. Keskitasoa selvästi parempi puolustaja SM-liigassa.

Toivottavasti se Hisey saadaan myös kotiin, saattaisi olla hiukan vetoapua Nicken suhteen.

mjarkko
25.03.2007, 23:15
Hyvät Pentti, Jukka ja Kari,

Hommatkaa Nicke ensi kaudeksi ässiin, niin teen teille todellisen markkinointitempauksen:

Juoksen tukholman maratonin Nickersonin ässäpaita päällä 9.6.2007.

Seisomakatsomo
25.03.2007, 23:33
Karvanaama takaisin Kotiin! Ei tarvitsisi Mavenkaan enää kipuilla kaiken maailman keihästäjien kanssa. Tulisi työrauha ja lisäksi niin paljon media-arvoa, että vaikka ukolle maksaisi satatonnia niin tulisi varmaan korkojen kanssa takaisin.

Porilainen hulluus takaisin hamekauden jälkeen!

LuKi
26.03.2007, 09:42
Hyvät Pentti, Jukka ja Kari,

Hommatkaa Nicke ensi kaudeksi ässiin, niin teen teille todellisen markkinointitempauksen:

Juoksen tukholman maratonin Nickersonin ässäpaita päällä 9.6.2007.

Asiallinen tempaus! Voisitko sinne lähtiessäsi pysähtyä Rauman torille sama paita päällä ja virtsata Toporowskin paidan päälle. Itse en jaksa juosta karkuun, mutta sinulta tuo voisi maratoonarina onnistua (toinen juttu on, jos et juokse karkuun ;-) ). Lupaan hommata sulle sen Toporowskin fanipaidan. Saataisiin kunnon jännite ja hirveät puheenaiheet jo ennen kauden alkua. Lisäksi molempien seurojen kassakoneet raksuttaisivat järkyttävät ennkkomyynnit!

mjarkko
26.03.2007, 10:00
Asiallinen tempaus! Voisitko sinne lähtiessäsi pysähtyä Rauman torille sama paita päälle ja virtsata Toporowskin paidan päälle. Itse en jaksa juosta karkuun, mutta sinulta tuo voisi maratoonarina onnistua (toinen juttu on, jos et juokse karkuun ;-) ). Lupaan hommata sulle sen Toporowskin fanipaidan. Saataisiin kunnon jännite ja hirveät puheenaiheet jo ennen kauden alkua. Lisäksi molempien seurojen kassakoneet raksuttaisivat järkyttävät ennkkomyynnit!

Loistava idea!!

Tässähän voisi muutkin antaa lupauksia, mitä tekevät, jos Matt saapuu pataan. Kunnon myyntimies myisi vaikka äitinsä (jos ei olisi sitä jo tehnyt).

Ketjuun aiheesta sen verran, että onkohan kuuselalla mahdollisuuksia mm-kisoihin?

Redhot
26.03.2007, 10:40
Ketjuun aiheesta sen verran, että onkohan kuuselalla mahdollisuuksia mm-kisoihin?

Mahdollisuudet ovat parantuneet huomattavasti kun ei ole enää Ässien palkkalistoilla ;) Veikkaan että leirille pääsee, mutta putoaa viimeisten joukossa kisakoneesta ja kaiken maailman tomekvaltosia pääsee kisoihin.

Redhot
26.03.2007, 11:28
Kakskakkonen jatkaa uraansa Mikkelin Jukureiden päävalmentajana.
http://www.jatkoaika.com/mestis.php?sivu=uutiset&id=6785

Animal
26.03.2007, 12:06
Mahdollisuudet ovat parantuneet huomattavasti kun ei ole enää Ässien palkkalistoilla ;) Veikkaan että leirille pääsee, mutta putoaa viimeisten joukossa kisakoneesta ja kaiken maailman tomekvaltosia pääsee kisoihin.

Ihan pakko kysyä, kumpi on mielestäsi parempi leijonien nelosketjussa, arvostettu duunaripelaaja vai liigatason maalintekijä?

Redhot
26.03.2007, 12:35
Ihan pakko kysyä, kumpi on mielestäsi parempi leijonien nelosketjussa, arvostettu duunaripelaaja vai liigatason maalintekijä?

Vastaus: Arvostettu duunaripelaaja ja se ei ole mielestäni Tomek Valtonen

Levonen
28.03.2007, 17:02
B.J. on ihan kelpo vauhdissa ECHL:ssä. Pinna/peli tahti ja kerran on kintaatkin pudotettu.

2006-07 Idaho Steelheads ECHL 7 -- 5+2=7 pim28

Taitaa olla niin, että p-amerikan kaukalot ja tyyli sopii paremmin B.J:n tyyliselle pelaajalle kuin Suomen tuttelitoleranssisarja.

Radek
28.03.2007, 17:44
Taitaa olla niin, että p-amerikan kaukalot ja tyyli sopii paremmin B.J:n tyyliselle pelaajalle kuin Suomen tuttelitoleranssisarja.

Jep, en ihan tarkkaan tiedä, mutta ECHL:än taso lienee paljonkin Sm-liigaa alhaisempi.

Kekkonen
28.03.2007, 18:41
älkää viitsikö hehkuttaa tätä B.J. vapaamatkustajaa, ECHL varmaan tasoltaan mestiksen/A-junioreiden SM-liigan luokkaa. Crombeen tuskin tulee koskaan lyömään itseään läpi edes AHL tasolle, puhumattakaan NHL ympyröistä..

Prinsiippi
01.04.2007, 15:35
Löytyykö keneltäkään tarkempaa tietoa muutama kausi sitten Ässissä pelanneesta Steve Shirreffsistä? Tuolta: http://www.hockeydb.com/ihdb/stats/pdisplay.php3?pid=25081 käy ilmi, ettei kaveri ole pelannut sitten Ässä-aikojen. Kaverin polvihan hajosi tuolla "Tamin kaudella" ja ura lienee loppunut tuohon polvivammaan. Onko kellään tarkempaa tietoa? Hyvät muistot jäi kaverista.

peno
01.04.2007, 19:09
Löytyykö keneltäkään tarkempaa tietoa muutama kausi sitten Ässissä pelanneesta Steve Shirreffsistä?

Jostain olin joskus lukevinani, että Steve häärää meklarina Wall Streetillä. Saa korjata jos olen väärässä.

JTK
02.04.2007, 12:53
http://www.jatkoaika.com/smliiga.php?joukkue=Tappara&sivu=uutiset&id=6815
Tappara näköjään otti oman kasvattinsa takaisin. Atte siis nähdään ensi kaudella ehkä pariin kertaan Isomäessä antamassa hienoja avauksiaan... Tästä alkaa kauden 2007-2008 alun odottaminen... :)

JK

peruspata
02.04.2007, 14:06

Kovia nimiä kyllä Leinosen Mikin haaviin vaan jää. On se äijä. Puhetta tästä on Tampereella kuulunut paljonkin, että ATTE Tapparassa nähtäisiin, mutta vaikea sitä oli uskoa todeksi. Nyt se näköjään sitten toteutui.

On, veljet ja sisaret, aikoihin eletty, kun Ässien jämämiehet kelpaavat keskisuuriin seuroihin. Tästä ensi kautta odottelemaan, että miten poikamme Tampereella pärjää.

Levonen
05.04.2007, 10:28
Crombeen jatkaa hyviä otteitaan rapakon takana. 11 peliä Idahossa on tuottanut tehot 7+4.

Hanskat oli myös pudonnut toisen kerran. Tanssikaverina Kam White: http://www.dropyourgloves.com/Fights/FightCard.aspx?Player=6251&League=

hupiheppu
05.04.2007, 12:29
On se vaan hienoo, kun Atte ensi kaudella heittelee Ässien hyökkääjiä pois Tappuran maalin edustalta. Makuupaikkoja tarjolla. Hyvä Atte!!!

Prt Sc
05.04.2007, 12:47
On se vaan hienoo, kun Atte ensi kaudella heittelee Ässien hyökkääjiä pois Tappuran maalin edustalta. Makuupaikkoja tarjolla. Hyvä Atte!!!

Kyllä! Atte sentään on yksi heikoimpia esityksiä mitä ässien torniosastolla on ollut tarjota milloinkaan. Tapparalle taas atte on varmasti pelkkää lihasta ja terästä. Atte varmasti huutaa tuomareiden takaa Ässä -pelurit makuulle. Sellainen on teidän atte.

AkiHeino#77
07.04.2007, 11:26
Onko täällä kenlläkään tietoa Marjamäestä? Itse olen kuullut, monestakin suusta, että Masi olisi tulossa suorittamaan varusmiespalvelustaan lähiaikoina, kenties jo heinäkuussa? Tiedä sitten meinaako tulla ja mahtuisiko edes kahteen ensimmäiseen ketjuun... Eihän kolmoseen ja neloseen enää kannata hankintoja tehdä.

Masi olisi kyllä pelityyliltään voinut sopia tuohon kolmoseenkin. Huhtala kakkoseen? No joo, ehkä ei, mutta onko ketään muu kuullut Masin tilanteesta, ja millaisessa pelikunnossa mahtaa olla? Tehopisteet viime kausilta eivät kyllä vakuuta...

spin-o-rama
07.04.2007, 12:24

No vasta toinen kausi miesten pelejä menossa. Eikä tuo AHL niin kovin heppoinen sarja ole. Kun miettii näitä meidän omia pohjois-amerikan vahvistuksia viime vuosilta niin ovat pelanneet lähinnä juniorisarjoissa tai ECHL:ssä. Tälläkin hetkellä kai Matt "porinkuningas" Nickerson siellä vetää ja joutuu pelaamaan hyökkääjänä - eikä tosiaan ollut sm-liigassa mikään huono pelaaja. Henkilökohtainen mielipiteeni on että Masi mahtuisi Ässissä 1-2 kenttään. Kaverilla on muuten sitä porilaista hulluutta ja asennetta ihan riittämiin. Ei joutuisi ainakaan katsomaan tylsiä lukko-pelejä...

spin-o-rama
07.04.2007, 12:26
http://www.jatkoaika.com/smliiga.php?joukkue=Tappara&sivu=uutiset&id=6815
Tappara näköjään otti oman kasvattinsa takaisin. Atte siis nähdään ensi kaudella ehkä pariin kertaan Isomäessä antamassa hienoja avauksiaan... Tästä alkaa kauden 2007-2008 alun odottaminen... :)

JK
Juu, Kivenmäki odottaa jo varmaan kieli pitkänä Aten vastaan tuloja keskialueella.. =)

Equalizer
13.04.2007, 12:31
Lentää ulos, mutta lähinnä kai seurauksen takia. Eikä kohdekaan mikään rääpäle ollut:

Johnny Boychuk Defense
Born Jan 19 1984 -- Edmonton, ALTA
Height 6.02 -- Weight 215 -- Shoots R

http://www.youtube.com/watch?v=dR-sbCrQ6HI

GoldenWrist
13.04.2007, 12:47
Sitä oli meidän krisse ratkassut eilisen elitserienin finaalin jatkoajalla. Ei muuta kun toivotaan että Modo hoitaa homman ens matsissa kotiin ni saadaan uusi "porilainen" ruotsin mestari!

TylerDG
13.04.2007, 16:33
Henkilökohtainen mielipiteeni on että Masi mahtuisi Ässissä 1-2 kenttään. Kaverilla on muuten sitä porilaista hulluutta ja asennetta ihan riittämiin. Ei joutuisi ainakaan katsomaan tylsiä lukko-pelejä...

Ei Marjamäki noilla näytöillä menisi minkään SM-liiga joukkueen 1-2 kenttään, ainakaan suoriksi. Ei ole Marjamäki mikään pisterohmu yläkerran tahdosta, ei Forsbackan tasoinen taklauskone (vaikka ihan kivoja pommeja välillä jakaakin), eikä Nickersonin kaltainen "hullukaan". Kovinkaan suuria en kykenisi odottamaan mikäli Joensuu-Tähtinen ketjun täydentäisi M.Marjamäki.

Kolmosketjuunhan Marjamäki olisi vielä sopinut jopa hyvin ja hyvillä näytöillä voinut ansaita paikkaa ylemmissä ketjuissa, mutta johan meille tuli Huhtala.

Redhot
13.04.2007, 17:22
Patun odotettu sopimus Kerhon kanssa julkaistiin:
http://www.jatkoaika.com/smliiga.php?sivu=uutiset&id=6864

Patamusta
13.04.2007, 17:34
Sitä oli meidän krisse ratkassut eilisen elitserienin finaalin jatkoajalla. Ei muuta kun toivotaan että Modo hoitaa homman ens matsissa kotiin ni saadaan uusi "porilainen" ruotsin mestari!
Siitähän Krisse sorkki sen lätyn maalin edestä sisään. Haastattelussa ottelun jälkeen totesi, että elämäni tärkein maali. Että silleen!

No ensi kaudelle IS vie Kuuselaa nyt sitten Kärppiin kuten aiemminkin on uumoiltu.
http://www.iltasanomat.fi/urheilu/uutinen.asp?id=1351840

spin-o-rama
13.04.2007, 19:06
Ei Marjamäki noilla näytöillä menisi minkään SM-liiga joukkueen 1-2 kenttään, ainakaan suoriksi. Ei ole Marjamäki mikään pisterohmu yläkerran tahdosta, ei Forsbackan tasoinen taklauskone (vaikka ihan kivoja pommeja välillä jakaakin), eikä Nickersonin kaltainen "hullukaan". Kovinkaan suuria en kykenisi odottamaan mikäli Joensuu-Tähtinen ketjun täydentäisi M.Marjamäki.

Kolmosketjuunhan Marjamäki olisi vielä sopinut jopa hyvin ja hyvillä näytöillä voinut ansaita paikkaa ylemmissä ketjuissa, mutta johan meille tuli Huhtala.
Niin kuin sanoin: viime kaudella kakkosessa paineli aina välillä kova kaksikko kanukkeja joista toinen meni suoraan sovinnolla pelaamaan ECHL:ää. Mielestäni Ässien 1-2 kenttään mahtuisi, esimerkiksi HPK:n ei. ja mitä sanoit niistä ominaisuuksista, totta joka sana. Masi sattuu olemaan samalla monipuolisempi kuin Forsbacka tai Nickerson. Tarpeeksi kova taklaamaan, tarpeeksi likainen, tarpeeksi taitava, tarpeeksi hullu. Ja voin kyllä luvata että pahimpina päivinään Masi on ihan yhtä hullu (ja yhtä värikäs) kuin Nickke, usko pois!

Delkor
13.04.2007, 20:28
Tarpeeksi kova taklaamaan, tarpeeksi likainen, tarpeeksi taitava, tarpeeksi hullu. Ja voin kyllä luvata että pahimpina päivinään Masi on ihan yhtä hullu (ja yhtä värikäs) kuin Nickke, usko pois!

Oletko sitten nähnyt kauheasti Masin otteita viime vuosina? Pojuhan on ollut Amerikan ihmemaassa jo muutaman vuoden. Vai onko tuo Amerikka se taikasana, joka tekee Masista automaattisesti kaikkia noita?

GoldenWrist
13.04.2007, 22:33
Kyllä se niin on että Masilta löytyy nuo kaikki yllä luetellut ominaisuudet,on aina löytynyt. Mutta muutama vuosi jenkeissä on saanut ne tulemaan vielä paremmin esiin kun pelirohkeus on kasvanut ja turha pyöriminen ja kikkailu on jäänyt pois siitä ajasta kun junnuna täällä pyöri... Ja en ole myöskään käynyt jenkeissä katsomassa, mutta pelaajan tarpeeksi hyvin tuntien ei niiden muutaman nähdyn pelin perusteella parina viime vuonna ole vaikea todeksi näitä asioita sanoa. Siihen en ota kantaa olisiko Masista meidän 1-2 ketjuihin (välttämättä?!) mutta kaikki edellytykset siihen on kyllä jo nyt olemassa. Kovin epäilevästi vaan suhtaudun Masin tulemiseen,ainakaan vielä tällä kaudella... Toivottavasti kuitenkin olen väärässä,sitä porilaista hulluutta kun ei koskaan tässä joukkueessa ole liikaa!

IHaD
13.04.2007, 23:38
Siitähän Krisse sorkki sen lätyn maalin edestä sisään. Haastattelussa ottelun jälkeen totesi, että elämäni tärkein maali. Että silleen!

Oli se ihan komea yv-maali, vaikka Krisu saikin laittaa melkein tyhjiin. Mutta näyttivät ne muut niitä paikkoja aikaisemmin tuhrivan..., molemmilta joukkueilta. Yv tuli siitä kun Kuusela kaadettiin. Komeasti jätkä veti haistattelussa englantia vaikka vähän välillä takkusikin. Onneksi ei puhunut ruattia;) Tuo systeemi on tuolla vähän erilainen, kun Modolla oli nyt kaksi kotipeliä putkeen, onko sitten 6. ja 7. peli vieraspelejä?

Ja oli se maali nyt ainakin tärkeämpi kuin viime vuonna 4. finaalissa tehty 2-1 kavennusmaali, ja yleisö pitää ottaa. Nää on näitä liibalaaba-juttuja. Hyvä Krisu, tule takaisin kotiin sinäkin sieltä:)

PS: Mikä tämä rapakon taakse juttu oli, mistä joku kirjoitti? Onko Krisulla varausta? Nämäkin jutut on pienestä kiinni, sopivasti kun heittää pari häkkiä huomenna ja ratkaisee SM:n MoDolle, niin voi olla, että kaveria ei Euroopassa ensi kaudella paljon näy.

peruspata
14.04.2007, 22:30
Kristian Kuusela on Ruotsin mestari. Teki sitten voittomaalin kahdessa perättäisessä finaalissa, mukaanluettuna tämä ratkaiseva. Ei ollenkaan paha suoritus, hienoa jälkeä!!

ONNEA KRISSE!!

.jarska
14.04.2007, 22:33
Kuuselalta kyllä hienot finaalit. Eiköhän MoDo ole melko tyytyväinen loppujen lopuksi äijän nappaamiseen. Todellakin kaksi viimeistä finaalia, kaksi voittomaalia.

En tiedä mutta agentti ja mies itsekin kiroaa varmasti jos sopimus ensi kaudesta Ouluun on tehty joskus puoli vuotta sitten. Markkina-arvo on taatusti noussut näiden pudotuspelien jälkeen, paljon. Saas katsoa pääseekö koittamaan rapakon taakse. Ei AHL väärin ole vaikka Viuhkolan äiti onkin eri mieltä.

Ainapata
15.04.2007, 11:22
Toivotaan, jotta NHL- soppari lyötäisiin kUUSELAN kouraan niin tässä kohtaa nappaa Ässät suurimmat rahat kasvattajana! Ja Kärpät jää nuolemaan näppejään!

TosiFani
15.04.2007, 14:58
Tietoni mukaan Kuuselalla ei ole sopimusta ensi kaudesta ja hän odottelee kun kerrankin on mahdollista.

Seisomakatsomo
15.04.2007, 17:33
Osaako joku sanoa, paljonko Ässät saa korvausta, jos Kuusela nyt tekee NHL-sopparin?

Pêr un pugno di dolari
15.04.2007, 17:54
Osaako joku sanoa, paljonko Ässät saa korvausta, jos Kuusela nyt tekee NHL-sopparin?

Eikös se riipu ihan siitä, että millä kierroksella ja numerolla Krisse varataan? Siitä ei ole tietoa, jos tekee sopimuksen ilman varausta.

korkki
15.04.2007, 18:38
Eikös se riipu ihan siitä, että millä kierroksella ja numerolla Krisse varataan? Siitä ei ole tietoa, jos tekee sopimuksen ilman varausta.
Krisse on jo ikänsä vuoksi vapaa agentti, eikä näin ollen tarvitse varausta.

San Jose Shark #50
15.04.2007, 21:38
Krisse on jo ikänsä vuoksi vapaa agentti, eikä näin ollen tarvitse varausta.

Muistaakseni ko. Free Agent pykälä ei koske eurooppalaisia pelaajia, jotka eivät tule yliopisto- tai juniorisarjoista. Tästä syystä Tampankin täytyi käyttää yksi peräpään draftivuoro Backdoor-Freddyyn (=Norrena)

Radek
15.04.2007, 22:01
Eiköhän mahdolliset korvaukset ole sidoksissa ottelumääriin ylhäällä?

Katsotaan ja odotellaa. Ehkä Kuuselalla jotain annettavaa olisi oikein roolitettuna ainakin AHL:ssä jo ensikaudella.

spin-o-rama
16.04.2007, 19:18
Oletko sitten nähnyt kauheasti Masin otteita viime vuosina? Pojuhan on ollut Amerikan ihmemaassa jo muutaman vuoden. Vai onko tuo Amerikka se taikasana, joka tekee Masista automaattisesti kaikkia noita?
Tiedät varmaan itsekin vastauksen: en omista Sound Tigersin kausaria. Amerikka ei nimenomaan ole mikään taikasan; tämänkin ehkä huomaat jos luet ketjua hieman taaksepäin. Olen ottanut kantaa esim. ECHL:n ja AHL:n tasoon. ECHL ei vastaa tasoltaan lähellekään sm-liigaa, kun taas AHL on tasoltaan jopa parempi (henkilökohtainen mielipide - en ole käynyt katsomassa muitakaan AHL:n pelejä). Niin ja vaikka en ole Masin pelejä nähnyt niin tunnen kyllä miehen - usko tai älä, väriä ja taklauksia löytyy kyllä!

Zeta03
16.04.2007, 19:54
Yksi pelko sentään vähemmän (jos vaikka Hirsi olisi vielä sorvannut jatkoa) http://www.iltasanomat.fi/urheilu/uutinen.asp?id=1352666

Onnea TT "eläkepäiville"! Olisi vain voinut jo vuoden aikaisemmin ne aloittaa ;)

Lega
16.04.2007, 20:07

Ehkä tomppa olikin se kolmas "vahvistus" jonka 2-vuoden pahvi piti tänään julkaista, mutta TT päättikin pudotaa pommin ja lopettaa uransa...taisi mennä sulon suunnitelmat taas uusiksi... :)

San Jose Shark #50
16.04.2007, 21:57
Ehkä tomppa olikin se kolmas "vahvistus" jonka 2-vuoden pahvi piti tänään julkaista, mutta TT päättikin pudotaa pommin ja lopettaa uransa...taisi mennä sulon suunnitelmat taas uusiksi... :)

Sulolla voi olla vielä yllättäviä kortteja taskussaan... Henkka Petron vääntäessä polvensa pas2 jo ennen pitsiturnausta, Ässä-fanien iloksi (?) Sulo ilmoittaa tekstiviestillä SK:n toimittajalle että paikkaajaksi on palkattu legendaarinen ja suurta suosiota nauttiva.................AKI HEINO. Lisäksi kun tämä kalakukko alkaa odotetusti mullittelemaan tai teloo selkänsä tai jotain vastaavaa, joukkueen 1B maalivahdiksi saapuu joku tapola suoraan albanian liigasta... (Sen ku kato sai niin halavalla)

Jyty
16.04.2007, 22:54
Onnea TT "eläkepäiville"! Olisi vain voinut jo vuoden aikaisemmin ne aloittaa ;)
Vaikka viisikin vuotta, jos tarkemmin ajatellaan, mutta mitä tulee tähän ketjun otsikkoon, niin monen muunkin seuran "poikamme maailmalla" ketjuun sopii tämä uutinen, koska on edustanut seitsemää ligaseuraa urallaan. Tavallinen kiertopalkinto on kyllä kyseessä.

GoldenWrist
16.04.2007, 23:06
Sulolla voi olla vielä yllättäviä kortteja taskussaan... Henkka Petron vääntäessä polvensa pas2 jo ennen pitsiturnausta, Ässä-fanien iloksi (?) Sulo ilmoittaa tekstiviestillä SK:n toimittajalle että paikkaajaksi on palkattu legendaarinen ja suurta suosiota nauttiva.................AKI HEINO. Lisäksi kun tämä kalakukko alkaa odotetusti mullittelemaan tai teloo selkänsä tai jotain vastaavaa, joukkueen 1B maalivahdiksi saapuu joku tapola suoraan albanian liigasta... (Sen ku kato sai niin halavalla)
Olis kyllä mukava tietää ketä tänne pitäis hankkia että Hirsimäki saisi siunauksesi... Mahtaa olla iso pettymys jos pysyvätkin koko kauden terveenä?? Mutta eihän se ole mahdollista, kun loukkaantuivat viime kaudellakin...

The Hawks
16.04.2007, 23:20
Sulolla voi olla vielä yllättäviä kortteja taskussaan... Henkka Petron vääntäessä polvensa pas2 jo ennen pitsiturnausta, Ässä-fanien iloksi (?) Sulo ilmoittaa tekstiviestillä SK:n toimittajalle että paikkaajaksi on palkattu legendaarinen ja suurta suosiota nauttiva.................AKI HEINO. Lisäksi kun tämä kalakukko alkaa odotetusti mullittelemaan tai teloo selkänsä tai jotain vastaavaa, joukkueen 1B maalivahdiksi saapuu joku tapola suoraan albanian liigasta... (Sen ku kato sai niin halavalla)Alkaa tuntua siltä että Hirsimäki on kolhinut vahingossa autoasi tai jotain vastaavaa, kun mikään ei ole hyvin mitä tapahtuu. Mistäs tuon Heinon repäisit, on meillä vieläkin huonompia puolustajia varmasti ollut. Joku Alex Weinrich vaikka.

Mikä sun mielestä olisi ensi kaudelle sopiva pelaajabudetti? Joku 2-3 miljoonaa ja ykkösketjuun Saksasta muutaman sata NHL-matsia pelanneita jäähdyttelijöitä. Ja mielellään olleet joskus organisaatiossa joka on voittanut Stanley Cupin.

Jerkkola
17.04.2007, 17:06
Ei taida olla täällä vielä tietoa, että Wandell ja Naurov saivat rattijuopumusfiaskostaan sakkorangaistukset. Naurov n. 1500€ ja Wandell vajaa 700€.

Lähde: www.promenadi.net

Wrighter
17.04.2007, 20:55
Mikä sun mielestä olisi ensi kaudelle sopiva pelaajabudetti? Joku 2-3 miljoonaa ja ykkösketjuun

Kyllähän tuota pelaajabudjettia saa nostettua ihan kivasti, kun maksaa nykyisille pelaajille pikkuisen lisää. Esim. Tierannalle 50 000 euron palkan korotus ja muille nekosketjun miehille myös. On se nyt kamalaa, jos rahaa ei käytetä kun sitä kerran on. Tai palkatkaa taas Turustommi ja antakaa sille kunnon liksa. Kyllä se lopettamispäätökset kumoaa, kun lyödään 200 000 euroa käteen.

Ei sen joukkueen tarvi maksaa sitä 3 miljoonaa. Ei se pelaajien palkka aina tarkoita menestystä. Kysykää vaikka Helsingistä, Espoosta, Raumalta jne. Taisi se Ilveskin joskus 1998 aika läjän rahaa maksaa pelaajilleen. Ei tullut mestaruutta, mutta konkurssi oli todella lähellä, vaikka hopeaa tulikin.

San Jose Shark #50
17.04.2007, 22:30
Ei taida olla täällä vielä tietoa, että Wandell ja Naurov saivat rattijuopumusfiaskostaan sakkorangaistukset. Naurov n. 1500€ ja Wandell vajaa 700€.

Lähde: www.promenadi.net

Vielä kun maksaisivat ne joskus. Wandellilta ne hilut voi saadakin, mutta Naurov vain nauraa ja ottaa toisenkin Stolishnajan...

Jerkkola
18.04.2007, 08:13
Vielä kun maksaisivat ne joskus. Wandellilta ne hilut voi saadakin, mutta Naurov vain nauraa ja ottaa toisenkin Stolishnajan...

Juuri näinhän siinä käy. Tosin saattaa olla, että NHL:n portit eivät rattijuopumuksen jälkeen aukene, kuin päihdeohjelman kautta ja siellä varmaan pidetään huolta, että tuomiot on kärsitty/maksettu. Tosin NHL saattaa olla ainakin Nauroville haave vain...

Metalheart
18.04.2007, 13:39
Wandellin kuukausipalkaksi arvioitiin 1770€, Naurovilta tulotietoja ei saatu, koska Dallas maksoi miehen palkan visiitin aikana, niin sakko annettiin myös Nauroville Wandellin palkan mukaan. Jos oikein muistan lukeneeni päivän SK:sta niin pojat olisivat jo korvanneet vahingot.

Tuossa vielä SK:n uutissähke netistä, mutta päivän SK:ssa oli siis laajempi juttu.

Ex-Ässät tuomittiin sakkoihin
(Päivitetty: 10:05) (17.04 07:59) Kaksi Ässien viime kauden ulkomaalaisvahvistusta tuomittiin sakkoihin siviilielämän törmäilyistä. Porin käräjäoikeus tuomitsi Aleksandr Naurovin rattijuopumuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta 1 500 euron sakkoihin. Hieman alle promillen lukemissa ratista kärähtänyt Naurov palasi Yhdysvaltoihin jo viime helmikuussa. Juopuneelle auton luovuttanut ruotsalainen Tom Wandell tuomittiin 625 euron sakkoihin.

sean
21.04.2007, 08:43
Täältä löytyy Kuuselan Haastattelu ja maalit.

http://svt.se/svt/road/Classic/shared/mediacenter/index.jsp?d=60483&a=715987

Eli näillä ohjeilla
( Start / Sport / Ishockey / Slutspelet 2007 )

Arnold
21.04.2007, 22:14
Onnittelut Kristian Kuuselalle Ruotsin mestaruudesta! KK FC antaa ison käden Krisselle!

The Rock
22.04.2007, 00:24
KK FC R.I.P.?

Kristian Kuusela Fan Club on kovaa vauhtia kumoontumassa. Kyllä porilainen mieli on sellainen, että takki kääntyy ja puukko viuhuu jos ja kun porilaisseura jää taakse. Melko vahvaa, jopa suorastaan selkeää on ko. fc:n edustaman pelaajan Porin hylkäys. Täten olen valmiina epävirallisena puheenjohtajana lakkauttamaan KK FC:n toiminta. Jatkossa joku muu voi ottaa vetääkseen tämä reen, jos haluaa tukea Jokereiden, Lukon tai minkä muun seuran Kristian Kuuselaa.

Niin se vain näkyy Arskalla takki kääntyvän sitä mukaa miten pelaajat toimivat tai menestyvät, mutta voittajan puolellahan on aina kiva olla sekä taputella selkään.

Sitten ihan asiaakin Kuuselaa koskien. Täytyy oikeasti ihmetellä jos miehen agentti on mennyt kesken kauden sorvaamaan sopimuksen Kärppiin, niin kuin palstalla huhutaan. Varsinkin näiden kanuunapudotuspelien jälkeen Krisua ja agenttia varmasti korpeaa jos lappu on kirjoitettu aiemmin, eikä hintaa näin päästä enää vedättämääm ylöspäin. Jostain muistan myös lukeneeni, että Modo tarjosi miehelle jatkosopimusta, mutta sen kohtalosta ei sitten olekkaan mitään hajua.

Itse toivon Kuuselan lähtevän kokeilemaan siipiään P-Amerikassa. Vaikka esim. jonkun AHL-seuran kautta hakemaan näyttöpaikkaa ylhäältä ja jos pelit luistavat sekä Krisu saa lisää ruista ranteeseen, niin vain taivas voi olla rajana.

ps. Arska: missä se mun Joensuu-vedosta voittama eurokossu viipyy? ;)

Levonen
23.04.2007, 10:32
Hanskat oli myös pudonnut toisen kerran. Tanssikaverina Kam White: http://www.dropyourgloves.com/Fights/FightCard.aspx?Player=6251&League=

Tässä video Crombeenin myllystä:

http://www.youtube.com/watch?v=KJTg-0ZYUKI

Hyvin pärjää mielestäni tuossa. Yksi napakka oikea taitaa mennä maaliin asti.

Prt Sc
23.04.2007, 12:00
Tässä video Crombeenin myllystä:

http://www.youtube.com/watch?v=KJTg-0ZYUKI

Hyvin pärjää mielestäni tuossa. Yksi napakka oikea taitaa mennä maaliin asti.

Vastassa Kam White. Miksi Brandon käänsi selän Heleniukselle ja myllyttää kuitenkin tekijämiehiä vastaan nyt?

Kam: http://www.dropyourgloves.com/Players/Player.aspx?Player=6251

Levonen
23.04.2007, 12:03
Miksi Brandon käänsi selän Heleniukselle ja myllyttää kuitenkin tekijämiehiä vastaan nyt?

Haluan uskoa, että hänellä oli tappelukielto. Eli Härkälä on antanut ymmärtää, että tappeleminen Heleniusta vastaan ei auta joukkuetta. Muuten sitä ei voi hyväksy eikä ymmärtää. En jaksa uskoa, että kakka olisi livahtanut housuun.

Kalmari
23.04.2007, 14:08
Tässä video Crombeenin myllystä:

http://www.youtube.com/watch?v=KJTg-0ZYUKI

Hyvin pärjää mielestäni tuossa. Yksi napakka oikea taitaa mennä maaliin asti.

Kompastuiko BJ taas jäärailoon?

Levonen
23.04.2007, 14:33
Kompastuiko BJ taas jäärailoon?

No, ei minun mielestäni. Näyttäisi siltä, että tilanteessa hieman alakynteen jäänyt White onnistuu kaatamaan hänet jotta saisi tappelun päättymään.

Viittaat ilmeisesti Crombeen vs. Henry myllyyn? Jos yritit olla piikikkään hauska niin onnistuit täydellisesti. Olethan hauska mies.

Animal
23.04.2007, 17:12
Tässä video Crombeenin myllystä:

http://www.youtube.com/watch?v=KJTg-0ZYUKI

Hyvin pärjää mielestäni tuossa. Yksi napakka oikea taitaa mennä maaliin asti.

Crombeenin myllyjä on kiva katsoa, koska kaveri vetää hyvällä tekniikalla näitä kiekkotappeluita. Käsi vaihtuu hienosti, iskut lähtevät napakasti ja lujaa.

Itsekin tein sen päätelmän, että White lähinnä kampesi Crombeenin nurin siinä vaiheessa, kun alkoi kanisterissa kolisemaan. 3-4 hyvää laakia laskin siinä lopussa lähteneeksi matkaan, ja niistä ainakin 1-2 meni läpi.

AkiHeino#77
02.05.2007, 12:03
Dallas näköjään tehnyt jatkon Krys Barchin kanssa, joka kertonee Dallasin ensi kauden fyysisyydestä sen verran että eipä sinne yksi Matt Nickerson mahdu...

Eikös Matt:n sopimus lopu tämän kauden jälkeen? Eikä ilmeisesti ainakaan vielä tehnyt jatkopahvia...

Mahdollista siis on, ettei teekään jatkoa Dallasiin, vaan suoran sopimuksen JOHONKIN Eurooppalaiseen seuraan...????

Jerkkola
03.05.2007, 14:57
Kuuselan soppari Kärppiin siis odotetusti julkaistiin. Onhan tuo jo hetken "tiedetty". Pelityyliltään mies sopii sinne kuin nakutettu. Toivottavasti onnistuu.

PATAlaiska
03.05.2007, 17:46
Kuuselan soppari Kärppiin siis odotetusti julkaistiin. Onhan tuo jo hetken "tiedetty". Pelityyliltään mies sopii sinne kuin nakutettu. Toivottavasti onnistuu.

Toivottavasti ei onnistu... ainakaan Pataa vastaan ;)

Radek
03.05.2007, 18:05
Kuuselan soppari Kärppiin siis odotetusti julkaistiin. Onhan tuo jo hetken "tiedetty". Pelityyliltään mies sopii sinne kuin nakutettu. Toivottavasti onnistuu.

Muutama sata lisäkatsojaa jokaiseen Kärpät matsiin. Ihan jees.

Prt Sc
03.05.2007, 18:12
Muutama sata lisäkatsojaa jokaiseen Kärpät matsiin. Ihan jees.

Katsomaan Kristian Kuuselaa vai?

Mä en kyllä ymmärrä miksi jotakin seinäjokelaista noupadi pentua joku viittisi mennä tirkistelemään. Itse menen katsomaan kun Ässät murskaa vastustajansa ja siinä sivussa tietenkin Kristianin. Ei kiinnosta Kärpät yhtään enempää kuin ennenkään. Toivottavasti tulee jokaiseen peliin +800 katsojaa, mutta ei Kristian Kuuselan, vaan Porin Ässien vuoksi.

Radek
03.05.2007, 18:19

Tottakai näin, mutta kyllähän entinen sankari vihollisen leivissä luo lisäjännitettä. Terveisiä Kuuselalle vaan täältä palkkakuopasta! Varo vaan ettet putoa!

Prt Sc
03.05.2007, 18:19
Tottakai näin, mutta kyllähän entinen sankari vihollisen leivissä luo lisäjännitettä. Terveisiä Kuuselalle vaan täältä palkkakuopasta! Varo vaan ettet putoa!

Näin juuri...

The Hawks
04.05.2007, 09:40
No onhan se selvää että Kärpät kiinnostaa Kuuselan vuoksi ensi kaudella taas hieman enemmän. Ennen matsia ihmiset puhuu Krissestä ja saattaa muutama ylimääräinen lippukin mennä tämän vuoksi. Mutta toivotaan tosiaan että halli olisi ensi kaudella suht täysi esim. juuri Kärppiä vastaan ja pääasiassa Ässien esitysten vuoksi.

Joka tapauksessa onnea Kuuselalle Ouluun! Toivottavasti et vaan Pataa ensi kaudella löylytä kovin pahasti.

San Jose Shark #50
04.05.2007, 17:06
Kuuselalle erikoiskohtelu. Kuka sitten ensikaudella onkin se patapaitojen kovanaama, niin ajakoon Kuuselan pystyyn heti ensimmäisessä vaihdossa ikään kuin tervetulotoivotuksena.

Radek
04.05.2007, 17:11
Kuuselalle erikoiskohtelu. Kuka sitten ensikaudella onkin se patapaitojen kovanaama, niin ajakoon Kuuselan pystyyn heti ensimmäisessä vaihdossa ikään kuin tervetulotoivotuksena.

Samaa mieltä. Sen verran pitää varoa, ettei tiputa Kuuselaa takaisin sinne the palkkakuoppaan.

Dee Snider
04.05.2007, 22:04
Hehe, viime kauden tukipilarit ovat näköjään kuumaa kamaa siirtomarkkinoilla. Pajulista tuli C-junnujen vastuuvalmentaja ja nakkikioskin vastaava, nyt ihmismuuri Kaltiainen on kaapattu Kiekko-Vantaan maalille. No, onnea vaan Masalle, vastuuta ainakin luvassa!

Zeta03
05.05.2007, 10:05
nyt ihmismuuri Kaltiainen on kaapattu Kiekko-Vantaan maalille. No, onnea vaan Masalle, vastuuta ainakin luvassa!

Kertoo kyllä paljon Kaltiaisen "piilevistä taidoista" kun 25v kelpaa vain Mestikseen. Jos niitä taitoja joku muu olisi viime kauden perusteella nähnyt, niin 2-vahdiksi olisi SM-liigaan kiinnitetty. Huvittavaa, että Ässissä melkein 1.vahti (alkukaudesta olikin) riittää kysyntä vain Mestikseen. Toivottavasti Masa on koulunsa käynyt, koska kiekkoilijana ei ole paljoa leivän päälle voita tarjolla...

Radek
05.05.2007, 11:53
Toivottavasti Masa on koulunsa käynyt, koska kiekkoilijana ei ole paljoa leivän päälle voita tarjolla...

Kyllä ura voi vielä 25-vuotiaana kääntyä nousuun, kun saa pelata kokonaisen kauden.

Paljon kertoo kyllä hankintojen onnistumisesta, kun Crombeen vedettiin suoraan ECHL:ään, Kaltiainen mestikseen, Pajuoja C-junnuihin...

No ne oli viimekauden murheita ne.

Prinsiippi
05.05.2007, 12:37
Oleg Sorokins on varsin hyvässä vauhdissa Moskovassa. Eilen Ukrainaa vastaan tehot 2+2 ja toinen maaleista oli komea lähes koko kentän soolo. Taitaa tosin kertoa jotain Latvian tasosta, että Sorokins on joukkueen ykköspakki ja Ilveksestä ulostettu Darzins parhaita hyökkääjiä.

hupiheppu
08.05.2007, 08:31
Kyllä se asia on yhäkin niin, että Kaltiaisen "huonoudesta" suuri osa meni Pajuojan pelikirjan ja sitä liian kyvyttömän joukkueen toteuttamisen piikkiin!

Seikka on saletti!

Radek
08.05.2007, 11:15
Kyllä se asia on yhäkin niin, että Kaltiaisen "huonoudesta" suuri osa meni Pajuojan pelikirjan ja sitä liian kyvyttömän joukkueen toteuttamisen piikkiin!

Seikka on saletti!

Olihan puolustuskin kujalla, mutta Kilpeläinen oli selkeästi koko kauden Kaltiaista parempi. Sen huomasi kaikki muut paitsi Pajuoja.

Lisäksi Kaltiaisella oli selvästi vaikeuksia keskittyä tiukoissa peleissä.

jarihe
08.05.2007, 12:04
Lisäksi Kaltiaisella oli selvästi vaikeuksia keskittyä tiukoissa peleissä.

Niinpä, sitten kun keskittymisvaikeudet iskivät, niin pelit eivät olleetkaan enää tiukkoja.

Kyllähän sitä itseasiassa odotti Kaltiaiselta enemmän. Edelliskaudella Bluussissa pelasi nimittäin ihan hyviä pelejä.

Jerkkola
09.05.2007, 12:41
Ellei tätä täällä jo jossain ole aminittu, löytyy Otevrelin loukkantuminen nykyään myös Youtubesta:

http://www.youtube.com/watch?v=67q6ChSLazE&eurl=http%3A%2F%2Fwww%2Eriemurasia%2Enet%2Fyoutube google%2Fview%2Ephp%3Fid%3D1255

Aina Pata
14.05.2007, 13:53
Wandell lähellä sopimusta Dallasin kanssa kirjoittaa tämän päivän Aftonbladet:

http://www.aftonbladet.se/vss/sport/story/0,2789,1068772,00.html

Radek
14.05.2007, 14:04
Wandell lähellä sopimusta Dallasin kanssa kirjoittaa tämän päivän Aftonbladet:

http://www.aftonbladet.se/vss/sport/story/0,2789,1068772,00.html

Antaa mennä vaan.
Kunhan mahdollisessa sopimuksessa ei lue Porista ja Ässistä mitään.

Nickerson#50
15.05.2007, 14:52
Ei mahtunut Nickerson Iowa Starsin kokoonpanoon ja oli syömässä popcornia katsomossa: http://img228.imageshack.us/my.php?image=greenscalzoendicottnickgv3.jpg

Komean parran on Matt kasvattanut. Tulis nyt tänne Poriin jo sieltä...

edit. Joo enpä muistanut pelikieltoa enää. (oliko 17 peliä?) Jokatapauksessa Nicke katselemassa Starsin peliä.

Prt Sc
15.05.2007, 14:54
Ei mahtunut Nickerson Iowa Starsin kokoonpanoon ja oli syömässä popcornia katsomossa: http://img228.imageshack.us/my.php?image=greenscalzoendicottnickgv3.jpg

Komean parran on Matt kasvattanut. Tulis nyt tänne Poriin jo sieltä...

Eikös Matt hoitanut itselleen erittäin mittavan pelikiellon?

aceman81
15.05.2007, 15:51
Eikös Matt hoitanut itselleen erittäin mittavan pelikiellon?

16 peliä, mutta tämähän on käsittääkseni jo lusittu (kahdeksan runkosarjassa+kahdeksan playoffseissa) ja olisi ollut käytettävissä 25.huhtikuuta kolmannessa pelissä Las Vegasia vastaan. Tällä hetkellähän Idaho vääntää kolmannella kierroksella Alaska Acesin kanssa, seura jota vastaan Nickerson tuon pelikiellon hankki.

Jossain listassa oli merkitty Iowan playoff-rosteriin, mutta yhtään peliä ei pelannut ja Iowa onkin jo kesälomilla. Olen tätä pelaamattomuutta ihmetellyt, pelikieltoon johtanut riehuminen tai jokin kaukalon ulkopuolinen asia syynä?

Ainapata
15.05.2007, 16:00
Antaa mennä vaan.
Kunhan mahdollisessa sopimuksessa ei lue Porista ja Ässistä mitään.
Aivan. Pelottaa jo ajatuskin, että mies tulisi takaisin Poriin Dallas statuksella ja kait sieltä vielä tarjoillaan rallikuski Nauroviakin vielä. Kiitos ei!

Myrvold
16.05.2007, 02:08
Wandell lähellä sopimusta Dallasin kanssa kirjoittaa tämän päivän Aftonbladet:

http://www.aftonbladet.se/vss/sport/story/0,2789,1068772,00.html

Ja nyt asia on varmistunut. 3-vuoden diili Dallasiin kyseessä. Aloittanee ensi kauden Idaho Steelheadseissa.

San Jose Shark #50
16.05.2007, 17:37
Timo Hakasella ei näytä olevan sopimusta Ruotsiin enää tulevalle kaudelle. Eliteprospects kehuu Hakasella olevan "magic wrists" ja hyvä mailatekniikka. Ainoa heikkous kuulemma on luistelussa. Siinä Ässien ykkösen laitaan se tarkka-ampuja. Varmaan ihan yhtä hyvä kuin Pänhämi, mutta sopii paremmin palkkapyyntönsä puolesta Sulon hakintapolitiikkaan.

TosiFani
16.05.2007, 21:13

Oletko ajatellut jo kommentit, kun Saarelan ja Engelhartin sopimukset muutaman viikon päästä julkaistaan??

"Ottivat tuollaisia vanhoja, olisivat palkanneet Heatleyn ja Boogardin, Sulo mikä Sulo..."

Seisomakatsomo
16.05.2007, 21:28
Oletko ajatellut jo kommentit, kun Saarelan ja Engelhartin sopimukset muutaman viikon päästä julkaistaan??

Onko tällä lauseella jokin jo tiedossasi oleva faktapohja vai heitätkö vaan?

Jerkkola
16.05.2007, 21:35
Itse olen myös kuullut Saarelan jo varmana, mutta Engelhartista en sanaakaan tämän palstan ulkopuolella.

Myrvold
17.05.2007, 07:04
Oletko ajatellut jo kommentit, kun Saarelan ja Engelhartin sopimukset muutaman viikon päästä julkaistaan??

"Ottivat tuollaisia vanhoja, olisivat palkanneet Heatleyn ja Boogardin, Sulo mikä Sulo..."

Nämä heitot täällä Jatkoajassa ovat niin persiistä. Nyt joku Matti Meikäläinen kysyy tämän jälkeen, että "onko tekstissä mitään perää?". Asiallinen kysymys mutta se on eri asia tuleeko TosiFani kommentoimaan seuraavaan kuukauteen heittoaan?

Ja heti Matti Meikäläinen kysyy; miksi juuri muutaman viikon päästä? =)

San Jose Shark #50
17.05.2007, 15:59
Oletko ajatellut jo kommentit, kun Saarelan ja Engelhartin sopimukset muutaman viikon päästä julkaistaan??

"Ottivat tuollaisia vanhoja, olisivat palkanneet Heatleyn ja Boogardin, Sulo mikä Sulo..."

Sikäli kuin kumpaakaan on Ässiin tulossa, niin kontrahdin järkevyys arvioidaan pitkälti tulosten valossa. Pahis oli aikaan SM-liigan parhaimpia maalintekijöitä, mutta siitä on nyt jo muutama vuosi aikaa, joten mikään ei suoranaisesti takaa ettäkö pystyisi enää samaan. Hintalappu varmasti on kaikkea muuta paitsi halpa.

TosiFani
18.05.2007, 00:00

Eli pitäisi siis hankkia nuorempia ja halvempia pelaajia?? Koita nyt jo päättää.

Tiedän, että molempien kanssa on neuvotteluyhteys, en muuta.

San Jose Shark #50
22.05.2007, 21:09
Eli pitäisi siis hankkia nuorempia ja halvempia pelaajia?? Koita nyt jo päättää.

En kyllä ihan noin sanonut. Ei pidä hankkia "vahvistuksia" jotka ovat suoraan jostain junioriliigasta mutta ei myöskään 40-vuotiaita kehäraakkeja, jotka vanhoilla meriiteillään koittavat lypsää markkinoilta viimeiset eurot. Kumpaakin ääripäähän sisältyy (liian) iso riski. Kun etenkin ulkomaan elävien kohdalla määrärajoitus on max. 4 pelaajaa, niin niiden on sitten parempi olla ihan oikeasti vahvistuksia. Muutoin on menestyksestä kokolailla turha haaveilla.
Kun kerran Saarelan viimeaikaiset näytöt eivät suoranaisesti anna odottaa huippuvuosien kaltaista pistetehtailua, niin palkankin olis syytä olla jossakin suhteessa realistisesti odotettavissa olevaan maalimäärään.

Levonen
28.05.2007, 10:39
Crombeen oli ottanut myllyn Lane Mansonin (http://www.dropyourgloves.com/Fights/FightCard.aspx?Player=8003&League=) kanssa ECHL:n Kelly Cup finaaleissa.

korkki
31.05.2007, 00:16
Jokeripalstalle olikin joku jo kirjoittanut... SK:n pikauutiset kertovat Riksmanin lähtevän St. Louisiin yhden vuoden kaksisuuntaisella sopimuksella. Kekäläinen otti kyllä Juuson aika puskista.

Ässätkin taitaa tuosta saada pikkuisen rahaa, mutta toisaalta väärin että vain yhden osuuden, koska Ässissähän Juuso nousi pinnalle. Vai onko Juuso jo liian vanha ja varaamaton siihen että jotain korvauksia maksettaisiin?

Wrighter
31.05.2007, 04:02
.

Ässätkin taitaa tuosta saada pikkuisen rahaa, mutta toisaalta väärin että vain yhden osuuden, koska Ässissähän Juuso nousi pinnalle. Vai onko Juuso jo liian vanha ja varaamaton siihen että jotain korvauksia maksettaisiin?

Ässäthän on kohta maailman rikkain seura, koska jokaisesta pelaajasta, joka on ikinä käynyt Porissa edes kääntymässä Ässät saa jotain korvauksia jos pelaaja vaihtaa joukkuetta.

Oli kyllä aika uutinen, että Juuso Änäriin lähtee, mutta voi pelityyliltään sinne sopiakin. Onnea miehelle ja toivotaan, että saa näyttöpaikan.

mic82
31.05.2007, 05:42

Ei tuossa nyt ole mitään ihmeellistä, että Ässätkin saa oman siivunsa jos Riksman tekee änärisopparin. Heruu sieltä osansa myös Jokereille ja Ilvekselle. Mutta todella hieno homma jos Riksman pääsee näyttämään taitojaan taalaliigaan.

Lampinen
31.05.2007, 05:52
Mutta todella hieno homma jos Riksman pääsee näyttämään taitojaan taalaliigaan.

Riksman voi hyvinkin tehdä "bäckströmit" ja nousta "vanhalla" iällä NHL:än eliittiin. Juuso varmasti tulee saamaan mahdollisuuden näyttää ja St.louisin maalivahti tilanne on tällä hetkellä se, että Legacella sopimus, joten Riksman on halpa vaihtoehto kakkoseksi ja saattaa jopa sivuuttaa Legacen ykköspallilta.

Seisomakatsomo
31.05.2007, 08:17
Osaisiko esim. vero kertoa, paljonko Ässät nettoaa Riksmanin sopimuksesta?

dude
31.05.2007, 08:28
Ässätkin taitaa tuosta saada pikkuisen rahaa, mutta toisaalta väärin että vain yhden osuuden, koska Ässissähän Juuso nousi pinnalle.

Väität, että Riksman olisi pelannut Ässissä, jos ei olisi pelannut hyvin Ilveksessä edellisellä kaudella?

korkki
31.05.2007, 08:44
Väität, että Riksman olisi pelannut Ässissä, jos ei olisi pelannut hyvin Ilveksessä edellisellä kaudella?
No eipä Riksman mitään erikoista Ilveksessä esittänyt sillä peliajalla mitä sai ja oli kuitenkin vasta kolmosveskari Toskalan ja Pitkämäen jälkeen (OK, Vesku pelasi vain 3 ottelua). Ässiinkin kaveri hankittiin vain kakkosvahdiksi Nissisen jälkeen. Siihen nähden NHL:ään nousu oli aika kova juttu.

Taidat kuitenkin olla ainoa jonka mielestä Riksmanin nousu NHL:ään oli Ilveksen ansiota...

EDIT: Siis onhan se reilua että rahat jaetaan tasan, mutta ilman Ässäkautta Juuso ei muuttaisi Rapakon taa.

dude
31.05.2007, 08:49
Taidat kuitenkin olla ainoa jonka mielestä Riksmanin nousu NHL:ään oli Ilveksen ansiota...

Näinkö kirjoitin?

korkki
31.05.2007, 08:54
Näinkö kirjoitin?
No et, mutta piikittelet jatkuvasti minulle, niin enkö minä saisi piikitellä takaisinpäin?

dude
31.05.2007, 08:56
No et, mutta piikittelet jatkuvasti minulle, niin enkö minä saisi piikitellä takaisinpäin?

Meidän kahden kirjoitusten ero on se, että minä kommentoin mitä kirjoitat ja sinä kommentoit mitä luulet/oletat minun kirjoittaneen...

korkki
31.05.2007, 09:05
Meidän kahden kirjoitusten ero on se, että minä kommentoin mitä kirjoitat ja sinä kommentoit mitä luulet/oletat minun kirjoittaneen...
No ihan miten vaan. Enköhän minä tähän ikään mennessä ole oppinut lukemaan.

Mutta asiaan palatakseni, väitän että Riksmanin esityksillä Ilveksessä ei ollut ratkaisevaa merkitystä sopimustarjoukseen Ässiltä. Jos Juuso olisi ollut siellä tärkeä pelaaja niin miksi ei saanut jatkaa edes Raskin kakkosena?

dude
31.05.2007, 09:10

Koska Pitkämäellä oli jo sopimus seuraavasta kaudesta Ilveksen kanssa.

Kaikki kunnia Ässien seurajohdolle, mutta hekö olisivat oivaltaneet Juuso Riksmanin hyvyyden Italiasta? Varsinkin kun Riksman ei Ilvekseen tullessa kelvannut kenellekään muulle liigaseuralle kesken kauden (en tosin muista tarvitsiko joku muu samoihin aikoihin maalivahtia)..

Lähtökohtanahan oli se, että sinä sanoit, että Ässille kuuluisi isompi siivu Riksmanin siirrosta. Ja minä en ymmärrä miksi. Sen kevään näytöillä Juuso ei olisi koskaan päässyt NHL:ään, koska jokainen piti sitä yhden kevään ihmeenä. Vasta toinen vuosi Jokereissa teki Riksmanista NHL-potentiaalin.

pekoni
31.05.2007, 09:40
Nämä on mielenkiintoisia nämä pelaajian arvostukset.

Kirjoitin tänne jo aikanaan Kimmo Kapasen hankinnan yhteydessä miten hänen Ruotsin aikansa statistiikka ei juurikaan eroa esim. Juuso Riksmanin vastaavista. Juusolla ei ollut kesällä 2004 juuri kysyntää sm-liigassa, vaan kaveri joutui suuntaamaan Italiaan. Kolme vuotta myöhemmin hän tekee NHL-pestin. Kyllä se Riksmanin potentiaali on aivan varmasti ollut asiansa osaavien ammattimiesten nähtävissä sieltä HiFK-ajoilta asti. Kaikki ei aina vaan suju odotusten mukaan ja monessa kohtaa loppuu usko kesken. Vastaavasti taas tietyt piirit tuntuvat pitävän Kapasta näiltä markkinoilta jonain ihme kaappauksena vaikka miehen ura on aivan eri vaiheessa kuin Juuson siirtyessä Poriin.

Se mikä tässäkin siirrossa ihmetyttää on NHL:n tarve raijata tuon ikäisiä ensiyrittäjiä Atlantin taakse. Luulisi, että nuorempiakin prospekteja, joita kehittää, on tarjolla. Nähtävästi tuota peruspelaajamassaa vaan täytyy jatkuvasti kasvattaa, jotta heidän palkkansa kyetään pitämään aisoissa.

Osaako joku nyt sitten kertoa ns. varmaksi maksaako NHL tosiaan Riksmanin kaltaisista kolmekymppisistä varaamattomista pelaajista korvauksen Eurooppaan?

Patamusta
31.05.2007, 13:40
Osaako joku nyt sitten kertoa ns. varmaksi maksaako NHL tosiaan Riksmanin kaltaisista kolmekymppisistä varaamattomista pelaajista korvauksen Eurooppaan?
En nyt sanoisi tätä "varmaksi tiedoksi", mutta tuolla SM-liiga yleisessä osiossa on thread IIHF-NHL -siirtosopimus 2007-2011
http://keskustelu.jatkoaika.com/showthread.php?t=37824
Siellä on ainakin esitetty, että 200 000 dollaria (~150 000 euroa) maksetaan tämän sopimuksen perusteella joka jannusta, joka lähtee. Aikaisemmin jako on ollut kolmen viimeisen seuran osalta 50-30-20. Näin Ässien osuus olisi 60 000 dollaria (~45 000) euroa Riksmanista. Tosin samassa threadissa oli myös, että nykyään seurat päättävät keskenään jaosta, eikä tuo 50-30-20 enää pätisi.

Myrvold
31.05.2007, 23:29
Eräs Jatkoajastakin tuttu nimimerkki tuolla Ässäfanien omassa "luolassa" kertoilee, että Ässät ei saisi Riksmanista minkäänlaista korvausta, voiko tämä pitää paikkansa? Arvelee syyksi pelaajan varaamattomuutta mutta ei kai se este siirtokorvauksella voi olla?

Aina Pata
01.06.2007, 06:55

Tämän päivän SK:ssa juttua aiheesta. Se kenellä on ko. pelaajan oikeudet ottaa myös rahat. Oletettavasti oikeudet olleet HIFK:llä

Dee Snider
01.06.2007, 07:49
Tämän päivän SK:ssa juttua aiheesta. Se kenellä on ko. pelaajan oikeudet ottaa myös rahat. Oletettavasti oikeudet olleet HIFK:llä

Jep, Juusosta rahat menee IFK:lle, mutta nyt täytyy toivoa, että Kuuselan Krisse tarttuisi Phoenixin tarjoukseen. Siitä loksahtaisi Sulon säätiöön 200 000 Euroa! Jos nyt näin käy, niin Krisse on ollut Ässille kyllä todellinen kultakimpale!

Gaff
01.06.2007, 08:55
Taisi olla samaisessa SK:n jutussa maininta, että Tom Wandellin siirtyminen Dallasiin toi Ässille korvauksia n.47000€.

L4E
01.06.2007, 09:35
Taisi olla samaisessa SK:n jutussa maininta, että Tom Wandellin siirtyminen Dallasiin toi Ässille korvauksia n.47000€.Summa oli 50000 dollaria, joka on noin 37000 euroa.

pekoni
01.06.2007, 10:00
Summa oli 50000 dollaria, joka on noin 37000 euroa.

Tuohan taas tarkoittaa sitä, että Wandellin visiitti Ässiin oli käytännössä ilmainen. En yhtään enää ihmettele, että seura on velaton...

Mr.Bletch
01.06.2007, 10:03
Jep, Juusosta rahat menee IFK:lle, mutta nyt täytyy toivoa, että Kuuselan Krisse tarttuisi Phoenixin tarjoukseen. Siitä loksahtaisi Sulon säätiöön 200 000 Euroa! Jos nyt näin käy, niin Krisse on ollut Ässille kyllä todellinen kultakimpale!

Taisi olla kuitenkin 200000 dollaria eli about 140000 euroa. Iso raha sekin olisi ei siinä mitään.

Seisomakatsomo
02.06.2007, 12:04
Tuolta Kärppien palstalta poimittua, että tämän päivän Kalevassa on uutisoitu Kuuselan jäävän ensi kaudeksi Ouluun. Miten se nyt siis on: jos vaikka vuoden päästä lähtisi NHL:aan, niin saako Pata vielä silloinkin saman korvauksen kuin olisi saanut nyt?

Pata
02.06.2007, 12:27
jos vaikka vuoden päästä lähtisi NHL:aan, niin saako Pata vielä silloinkin saman korvauksen kuin olisi saanut nyt?

Ei toki, Kärpät saa Kuuselasta tulevan kauden osuuden, Ässät loput. Menisikö se sitten rahassa sanottuna suunnilleen niin, että 100 000 dollaria Ouluun ja 100 000 dollaria Poriin. Tai mene ja tiedä, voisi olettaa, että seurat sopivat mahdollisen NHL-korvauksen jakaantumisesta samalla kun tekevät diilin pelaajaoikeuksista.

Tietysti jos Kuuselan pelaajaoikeudet pysyisivät Ässien hallussa, koko potti tulisi tänne. Mutta kyllähän Kärpät ne itselleen ostaa. Joka tapauksessa ihan mukavasti Ässät pystyi Kuuselalla rahastamaan. Ensin varsin messevä korvaus MoDolta, sitten pelaajaoikeuksista rahat Kärpiltä ja ehkä vielä vuoden päästä vähän NHL-rahaakin. Ja kun vielä muistetaan, että kaveri iski ison määrän maaleja syvässä palkkakuopassa, niin kaiken kaikkiaan varsin hyvä sijoitus tämä Kuusela.

Toki virallisestihan mitään siirtokorvauksia ja pelaajaoikeuksien kauppaamisia ei ole olemassa.

Zeta03
02.06.2007, 13:19
Joka tapauksessa ihan mukavasti Ässät pystyi Kuuselalla rahastamaan. Ensin varsin messevä korvaus MoDolta, sitten pelaajaoikeuksista rahat Kärpiltä ja ehkä vielä vuoden päästä vähän NHL-rahaakin. Ja kun vielä muistetaan, että kaveri iski ison määrän maaleja syvässä palkkakuopassa, niin kaiken kaikkiaan varsin hyvä sijoitus tämä Kuusela.

Jeps, 30te vuosipalkka tulee moninkertaisesti takaisin + Kuusela teki Ässille kuitenkin monta tärkeää maalia. Ei varsinaisesti tule Kuuselaa ikävä, kuitenkin hiipui mm. Maven poissaollessa rivimieheksi, mutta koska tuo nyt Ässille rahaa niin toivotan ruusuista tulevaisuutta NHLssä kaverille! :)

Andy Burglary
14.06.2007, 20:57
Riksman valmistautuu NHL-kauteen näemmä Porissa, koska tuli äskettäin Kirvatsissa vastaan. Oli hölkkälenkillä Ässien tuulipuku päällä.

Nickerson#50
14.06.2007, 21:29
Riksman valmistautuu NHL-kauteen näemmä Porissa, koska tuli äskettäin Kirvatsissa vastaan.Johtuu varmaan siitä kun mies on ollut Pelen kiekkoleirillä avustajana/opettajana junnumaalivahdeille. Olis kyllä hienoa nähdä Riksman vielä joskus Ässissä.

Jokke
26.06.2007, 15:22
Vanha ystävämme Scott siirtyy Jokereihin:

http://www.mtv3.fi/urheilu/hockeynight/uutiset.shtml/arkistot/hockeynight/2007/06/539189

San Jose Shark #50
26.06.2007, 22:33
Vanha ystävämme Scott siirtyy Jokereihin:

http://www.mtv3.fi/urheilu/hockeynight/uutiset.shtml/arkistot/hockeynight/2007/06/539189

Niinhän tuo näkyy.... Olisin mieluummin hänet nähnyt Ässä-paidassa kuin tämän Kimmo kapisen.... Suostuiskohan Virma-Masa viimehetken vaihtokauppoihin ??

Hyvänä päivänään Kimmo voi olla vähän Lankkua parempi, mutta huononakaan päivänään Lankku ei vajoa niin alas kuin KK... Ja ennen muuta Lankulla ei ainakaan ole ollut tapana kitistä milloin mistäkin, toisin kuin Kuopion suunnalta kerrotaan KK:n edesottamuksista...

Janiz80
27.06.2007, 08:32
Hyvänä päivänään Kimmo voi olla vähän Lankkua parempi, mutta huononakaan päivänään Lankku ei vajoa niin alas kuin KK.

Jep jep.

Minä taas näkisin asian niin, että mikäli mv-osastolla pitää riskialtis kaveri hankkia, niin olisi aivan järjetöntä maksaa moninkertaisesti tuon haukkumasi Kapasen palkka samalla hukaten ulkkaripaikan.

Se nyt lienee päivänselvää, ettei Langkow Suomeen palaa alle satasella. Ja sellaista summaa ei kannata maksaa noinkin riskialttiille veskarille - ja varsinkaan Ässissä, joka seurana on vetänyt todistetusti fiksua linjaa viime kaudet.

Samaiselle nimimerkille muistutuksena, että parille viime kaudelle tuloksena yksi hopea ja miljoonan verran sitä hyvää talouspuolelle. Itsehän näkisin, että tuollainen jälki on suorastaan loistava saavutus mille tahansa liigaseuralle. Puhumattakaan Ässistä, joka teki samassa ajassa huiman harppauksen kuilun reunalta kohti parempaa tulevaisuutta.

Huoh. SJS se vaan jaksaa. Eihän näihin saisi tarttua. Lomille siis ja pitsejä odottelemaan...

Jatketaan.

haunted shores
27.06.2007, 20:07
Timo Hakanen siirtyy Ruotsista Norjaan.

Uusi seura on IK Comet Halden.

haunted shores
28.06.2007, 21:34
Ja loppukaudesta rivejämme "vahvistamassa" käynyt Paul Healey hakee uusia haasteita Slovenian liigan Jesenicestä.

The Rock
29.06.2007, 16:59
Ässissä kausina 2002-2004 ihastuttanut sekä vihastuttanut Tuomo Harjula jatkaa Euroopan matkailuaan siirtymällä tanskalaisesta Herlev IC:stä saapasmaan HC Neumarkt-Egnan riveihin.

Lähteenä Tumpin siirrolle www.eurohockey.net

Hakkinen
02.07.2007, 09:27
Eric Perrin vaihtoi maisemaa Tampasta Atlantaan. Soppari on mallia 2 vuotta ja 1.5 miljoonaa $. Näin kertoi TSN.

The Rock
04.07.2007, 05:39
Entiset ässäpelaajat Greg Classen ja Justin D. Forrest laittoivat nimensä alle NHL-sopimuksiin. Classenin palveluksista pääsee vastaisuudessa nauttimaan Vancouver Canucks ja Forrest jatkaa luutimistaan Carolina Hurricanesin organisaatiossa.

Metalheart
13.07.2007, 01:31
Teemu Kesä siirtyy kiekkoilemaan Saksaan, eikä suinkaan DEL:iin, vaan 2. Bundesliigaan. ( http://www.jatkoaika.com/smliiga.php?sivu=uutiset&id=7154 ).

Itse olisin kyllä laskenut Kesän kelpo SM-liigatason pakiksi, eli olisin uskonut SM-liigasta, miksei Mestiksestäkin, löytyvän ottajia ja vähintään yhtä hyviä sopimustarjouksia kuin Saksan 2. Bundesliigasta. Eipä kaiketi sittenkään.

Pienenä , itsestäni, mielenkiintoisena pointtina olen huomannut, että ihmeellisen paljon on pelaajia suunnannut Saksan alasarjoihin, Italiaan, Tanskaan etc, paremmin sanottuna ns. vähemmän tunnettuihin maihin/liigoihin. Onko tämä alitajuntani kehittämä harha vai onko SM-liigan pelaajien taso heikentynyt niin paljon, että alemman keskitason liigapelaajat eivät enää kelpaa kuin Saksan divareihin?

TosiFani
13.07.2007, 02:40

Ei tarvitse harjoitella ja palkka parempi kuin SM liigassa, siinä syy.

Sir von Aulis
13.07.2007, 03:03
Ei tarvitse harjoitella ja palkka parempi kuin SM liigassa, siinä syy.

Niinhän se on, siellä paikanpäällä (tanska,ranska,saksan alemmat divarit, itävalta) näitä alemman keskitason liigajyriä kohdellaan kuin tähtiä, joten en ihmettele. Ja kelpaisi se raha, mitä tuolla maksetaan, minullekin :$

Metalheart
13.07.2007, 03:26
Ei tarvitse harjoitella ja palkka parempi kuin SM liigassa, siinä syy.

Anteeksi OT, mutta:

Tosiaan, tästä on tainnut olla puhetta aiemminkin, että Tanskan liiga ja Italian liiga etc pystyvät maksamaan samaa noin saman tason palkkaa näille ko. pelaajille, mutta ei kai nyt sentään Saksan divari? Eikös siinä vaiheessa viimeistään pitäisi jo huomata, että hommahan suoraan sanottuna kusee. Jos Suomen ( joka kaiken lisäksi lienee ainut maa Euroopassa, jonka kansainvälinen päälaji on jääkiekko) seurojen palkanmakskyky romahtaa/on romahtanut tuolle tasolle pitäisi joidenkin hälytyskellojen soida seurojen hallituksissa.

Jos talous on Saksan 2. Bundesliigan tasolla, niin loppujen lopuksi myös SM-liigan taso laskee samalle tasolle, silloin taas talous heikkenee ja samalla urheilullinen taso laskee, pirullinen noidankehä tosiaan. Jotain tarttis tehrä, jotenkin olisi saatava asioita vähän ammattimaisempaan suuntaan, enkä nyt tarkoita (yksistään) Ässiä vaan koko liigaa. Jos löytyy muita, jotka ovat tästä kiinostuneita voisimme vaikka jatkaa keskustelua SM-liigan kehityskeskustelussa?

Tuamas
13.07.2007, 09:48

- Noniinno. Käytännössähän selvästi alhaisempi veroprosentti sekä melkomoisella riskillä operoivat seurat pystyvät joillekin pelaajille maksamaan kohtuullisen kovia palkkoja. Ja homman kluu tässä tapauksessa on se, että nämä TeemuKesät ja VeepeeHårdit ovat Sm-liigassa aivan korkeintaan keskitason jannuja, yleensä 3. tai 4.-ketjutasoa. Kun taasen vaikkapa Saksan kakkosliigassa, Norjan liigassa, Italian liigassa tai muussa vastaavassa he ovat ykköskentän jannuja ja vastuuta sataa.
Osasyynä tähän on myös se, että suurimmassa osassa suomen liigaseuroista
näille kolmos-neloskentän jannuille ei makseta kovinkaan paljoa, vaan ansiot jäävät muutamaa seuraa lukuunottamatta selvästi liigan keskiansion alle.

Eli kyllähän suomessakin maksetaan tähdille moninkertaisia liksoja suhteessa rivipelaajiin, tuolla keski-euroopan heikompitasoisissa sarjoissa on aivan sama homma, mutta tähdet ovat "tähtiä" kuten nyt vaikka juuri Teemu Kesä.

pekoni
13.07.2007, 10:01
Niinpä. Kesä on kuitenkin jo 26-vuotias pitempään ns. ammattilaisena pelannut kaveri ja homma nyt vain tahtoo mennä niin, että kokemuksen ja iän myötä pyynnit ja maksettu palkka nousevat.

Jos mietitään ihan puhtaasti vain esityksiä jäällä ja jätetään siitä maksettavat korvaukset pois tarkastelusta, niin sm-liigassa ei tällä hetkellä ole juuri joukkueita, joiden kokoonpanoon ei mahtuisi Teemu Kesän tapainen puolustaja. Eri asia on sitten se, että Kesä ei ole mikään varma kahden ensimmäisen parin nimi ja sitä pienemmän peliajan pelaajia etsitään tätä nykyä mieluummin kokemattomina junioreista tai myöhäisheränneinä mestiksesta nousevina kykyinä. He kun pelaavat halvemmalla ja näyttävät useamman vuoden perspektiivissä tuottoisammilta investoinneilta.

Kesä saa nauttia Saksassa paljon enemmän vapaa-ajasta, kerää elämänkokemusta ja motivaatiokaan tuskin juuri kärsii siitä mitä se olisi sm-liigan 13. sijasta pelatessa. Jos palkkakin on vielä sama, niin mitä sitä pidempään miettimään...

haunted shores
13.07.2007, 10:09
Tosiaan, tästä on tainnut olla puhetta aiemminkin, että Tanskan liiga ja Italian liiga etc pystyvät maksamaan samaa noin saman tason palkkaa näille ko. pelaajille, mutta ei kai nyt sentään Saksan divari?...

Menee tosiaan OT:ksi mutta mainitaan nyt lyhyt ajatus.

Tanskassa ja Italiassahan on kutakuinkin yhteensä yhden käden sormilla laskettava määrä seuroja, jotka pystyvät operoimaan samantasoisilla pelaajabudjeteilla SM-liigan pienimpien seurojen kanssa. Ja mitä tulee esim. Teemu Kesän kaltaisiin pelaajiin, jotka (kuten tässäkin ketjussa mainittiin) ovat siinä kiikun kaakun liigan ja Mestiksen rajoilla heiluvia pelaajia tasoltaan, niin en näkisi tämänkaltaista virtaa minkäänlaisena uhkakuvana SM-liigalle.

Ja kuten Tosifani jo mainitsikin, esim Tanskaan ollaan suomesta menty pääasiassa kahdesta syystä. 2-3 kärkiseuraa pystyvät maksamaan samaa palkkaa kuin Suomessa ja harjoitella ei niin tosissaan tarvitse.

Ja kun lukee tuon jälkimmäisen syyn uudestaan, voitaneen kai lopettaa samalla keskustelu siitä, onko mahdollista, että nämä sarjat tasoltaan nousisivat uhkaamaan SM-liigaa.

Ai niin, ja omasta mielestäni se, että muissa maissa palkanmaksukyky nousee, ei tarkoita sitä, että SM-liigassa palkanmaksukyky olisi romahtanut. Tosin tälläkin alalla paikallaan pysyminen saattaa olla taantumista ja sille totta kai saattaisi olla hyvä jotain tehdäkin.

pekoni
16.07.2007, 14:08
Todetaan nyt tähän perspektiiviksi vielä nuo huhuilut TPS:n pelaajilleen maksamista palkoista.

Väittävät tuolla TPS-osiossa, että esim. Jesse Saarinen saa siellä 50.000 € liksaa yhden Ässissä 5.-6. puolustajana pelaamansa kauden pohjalta.

Jos tuo pitää paikkansa, niin Teemu Kesällä olisi ollut aika selvä palkanalennus edessä Ässissä jatkaessaan. Kesähän pelasi viime kauden TPS:n kanssa rustaamansa paperin perusteella...

Voitte miettiä miten pelkästään jo tuo Saarisen palkka ynnättynä sivukuluilla istuu Ässien 1,3 miljoon euron pelaajabudjettiin. Ei taitaisi paljon jäädä maalinsylkijään rahaa. Jos markkinoilla tarjotaan tuon luokan palkkaa noilla näytöillä en ihmettele yhtään, että esim. Ässät pyrkii täyttämään noita kolmosparin ruutuja nimettömillä löydöillä. Yhtälö on muutoin ratkaisematon.

Koljat Candlelight
16.07.2007, 14:13
Jos mietitään ihan puhtaasti vain esityksiä jäällä ja jätetään siitä maksettavat korvaukset pois tarkastelusta, niin sm-liigassa ei tällä hetkellä ole juuri joukkueita, joiden kokoonpanoon ei mahtuisi Teemu Kesän tapainen puolustaja.

Teemu Kesän tapainen? Kyllä. Teem Kesä? Ei ikinä.
Meidän oma Atte Pentikäinen.

pekoni
16.07.2007, 14:29
Teemu Kesän tapainen? Kyllä. Teem Kesä? Ei ikinä.
Meidän oma Atte Pentikäinen.

Vähän epäilen, että jos jätetään huomiotta raha (eli Kesä pelaisi teillä samalla rahalla kuin vaikkapa Lehikoinen, Honkaheimo tai Nordlund) ja pelaajien kehityskaari sekä mahdolliset siirtokorvaukset, niin Teemu Kesä mahtuisi tällä hetkellä Lukonkin kokoonpanoon.

Kesää on turha verrata tällä ässäpuolella Pentikäiseen kun kaveri tienasi viime kaudella varmaan 4-5 kertaa sen summan mitä Atte aikanaan Ässissä.

Koljat Candlelight
16.07.2007, 15:09
Kesää on turha verrata tällä ässäpuolella Pentikäiseen kun kaveri tienasi viime kaudella varmaan 4-5 kertaa sen summan mitä Atte aikanaan Ässissä.

Varmasti näin. Käytin Pentikäistä vertauksena, kun puhutaan (aiheellisistakin) antipatioista pelaajaa kohtaan. Itselle jäi niin syvät traumat Kesän kohelluksen takia, etten miestä Lukkoon huolisi enää.

pekoni
16.07.2007, 15:20
Itselle jäi niin syvät traumat Kesän kohelluksen takia, etten miestä Lukkoon huolisi enää.

Ymmärrän kyllä. Kesän "koheltava" tai "aktiivinen" - ihan miten vain - pelityyli konkretisoituu melkoisen ailahtelevina otteina. Parhaimmillaan kun kaveri pelaa onnellisten tähtien alla hän on hyvä ja varmasti palkkansa arvoinen, mutta kolikolla on se kääntöpuolensa. Toisaalta itse pidän Kesän suhteellisen fyysisestä pelityylistä. Hän ei ainakaan nysvää jäällä.

Voisin kuvitella että hyvin organisoidussa joukkueessa Kesä olisi omimmillaan koohottamassa. Sm-liigassa hän ei ole tainnut tuosta ylellisyydestä nauttimaan.

Levonen
25.07.2007, 13:17
Rontti Jokereiden testiin.

http://www.jokerit.fi/index.php?id=1&nid=263

MusanMake
25.07.2007, 13:31
Onnea matkaan Mikalle.

Onko jollain tietoa, miten on käynyt siinä Nickersonin hyväksikäyttö-jutussa?

Zeta03
25.07.2007, 13:33
Rontti Jokereiden testiin.

http://www.jokerit.fi/index.php?id=1&nid=263

Heh, Virmanen & Hjallis lukevat tiiviisti jatkoaika.com, eileen just kirjoitin "vapaana olevien pelaajien" keskusteluun, että Rontille pitäs saada pelipaikka. Ja hups, heti löytyi näytönpaikka. No eikait, kai tuota Ronttia on tarkkailtu jo hieman kauemmin, mielenkiintoista nähdä saako Mika Jokereihin pahvin 7-8 puolustajan paikalle.

Matt for president
25.07.2007, 14:16
Ei tuo Jokereiden pakisto vielä ainakaan kovinkaan hurja ole. Edelle menevät tällä hetkellä selvästi Tuulola, Kauppinen, Helenius, Jokela ja Kuparinen. Kuudetta pakkia Jokerit vielä hakee markkinoilta, eli Rontilla olis mahdollisuudet 7:n pakin paikalle. Loukkaantumiset tai mahdolliset tekemättä jäävät hankinnat voivat hyvinkin avata paikan pelaavaan kokoonpanoon asti!

Jurgeni
25.07.2007, 15:09
Rontti näki, että Riksmanin jalanjälkiä kannattaa seurata. Ässät->Jokerit->NHL. Jokerit taas ottamassa tavaksi viedä joka kauden jälkeen Ässien tärkeimmän pelaajan.

Saapa nähdä onnea vaan Mikalle. Melko mielenkiintoista tuo suurempien seurojen kiinnostus Ässien jämäpakkeihin. Tapparakin sai jo Pentikäisensä.

Crapbag
26.07.2007, 09:38
Toivottavasti Rontti saa jonkinlaisen sopimuksen ja sitä myöden piristysruiskeen uralleen. Josko Shedden saisi kaivettua esiin sitä pientä ilkeyttä ja terävyyttä Mikan otteisiin, Ässissä sitä ei vaan saatu esille, vaikka Timo Willmanin parina jo 17-vuotiaana pääsi haistelemaan mitä on olla "mulkku". Pahasti jäi vain polkemaan paikoillaan urallaan, pakko se on myöntää. Välillä tuli niitä pilkahduksia osaamisesta, mutta päälimmäisenä mielessä on se tietty vaisuus ja värittömyys. Onnea matkaan Rontti, harva saman ikäinen jamppa on pelannut liigaa vastaavan määrän pelejä!

JTK
02.08.2007, 11:17
Vanha sotaratsu Harri Lönnberg on näköjään lyönyt luistimet naulaan ja hypännyt Mersun rattiin taksikuskiksi. Hiuksetkin on Satakunnan Kansan kuvan mukaan nyt kokonaan ajeltu pois :(
Päivän Satakunnan Kansassa(lehtiversio) on kuva ja pari riviä Harrin haastattelua... Ei ole ikävä kyllä juttua jääkiekkourasta vaan taksien hintojen korotuksista...
Kiva että on löytänyt menestyksekkään kiekkouran jälkeen suht hyvän duunin.

JK

Nicke50
02.08.2007, 11:44

Etkö ole ennen bongannut? Onhan täällä ajellut jo muutaman vuoden...

JTK
02.08.2007, 13:17
Etkö ole ennen bongannut? Onhan täällä ajellut jo muutaman vuoden...
No enpä tietenkään :) Taksiajelut vähän vähissä Porissa ja niistäkin muistikuvat hataria... :)

JK

Kalastaja
21.08.2007, 22:58
Löysin www.eliteprospects.com sivuilta tutun tyypin joka on lopettamassa uraansa.

Ässissähän tämä herra pelasi kausilla 96-98.

96-97 34 2+6 26min
97-98 45 4+5 24min

http://www.eliteprospects.com/player.php?player=19

Paksu
22.08.2007, 01:17

Eikös tämän herran voisi poistaa tästä ketjusta, koska kaverihan Ässä-vuosinaan kävi asentamassa silloisen pakkiparin, Karri Kiven (37), vaimoa. Ikävä temppu Karria kohtaan ja hän on kuitenkin meidän miehiä vieläkin. Mahtoikohan Kiven vaimo lähteä oikein tuon ruotsalaisen retkun matkaan?!

Pata
22.08.2007, 11:41

No joo, Kivi ja Svedberg eivät olleet pakkipari. Tai en muista olivatko jossain harjoituspelissä, ja itse episodi tapahtui ennen liigakauden alkua. Olikohan Svedu siinä alkukierroksien kriisien aikana jopa mystisesti sivussa kokoonpanosta, vai muistanko vaan väärin.

Ässien rivithän oli silloin täydessä kaaoksessa ja ehkä tuollakin tapauksella oli oma vaikutuksensa. Mutta sitten tuli Aurinkokuningas ja huima voimakävely play offseihin. Tamikaan ei kuitenkaan iljennyt heittää Kiveä ja Svedbergiä yhtä aikaa kaukaloon, vaikka epäilemättä 35 vuoden perspektiivillään avioliitosta omasi kompetenssia näidenkin parisuhdekriisien ratkaisuun.

Kiven vaimo taisi olla vain avovaimo. Ja kyllä vaan nainen lähti retkun matkaan, ovat käsittääkseni lisääntyneetkin.

Ei siis ollut pelkkää himokasta asentamista. Se oli suurta rakkautta. Stora kärlek.

angnus
22.08.2007, 12:19
Svedulla oli aika tukalaa, kun alkulämmittelyssä jätkät ei syöttäneet sille kiekkoja ja välillä molari suoristi selkänsä ja siirtyi sivuun, kun kaverin vuoro oli laukoa lämmittelyssä. Hyvä pelaaja se kyllä oli,olis vaan jättänyt Kiven muijan rauhaan. Kun toiset pelaajat oli matkoilla ja jätkä sairastuvalla niin ei kai muutakaan tekemistä keksinyt:)

mjarkko
22.08.2007, 13:43
Kivi ja Svedberg pelasivat parina kauden aikana.

Paksu
22.08.2007, 16:03
Kivi ja Svedberg pelasivat parina kauden aikana.

Niin minunkin mielestäni.

Prt Sc
22.08.2007, 16:10
Niin minunkin mielestäni.

Eikös ässissä ole ollut sellainen sisäinen sopimus, että pakkiparin vaimon saa siittää etuakselille, mikäli ei pääse pelimatkalle mukaan? Näin ainakin muistelisin.

Kalastaja
22.08.2007, 22:26
Matti Kaipainen (http://www.eliteprospects.com/player.php?player=7636) kiekkoilee ensi talvena Norjassa Cometin joukkueessa.
Tomi Pöllänen (http://www.eliteprospects.com/player.php?player=7514) suuntaa myös Norjaan ja kiekkoilee Lillehammerin joukkueessa.

San Jose Shark #50
24.08.2007, 20:57
A-junioreista Niko Tuominen ja Veli-Matti Myllymaa jatkavat uraansa jossain Ruotsin alasarjoissa pelaavassa Svegs IK joukkueessa. Heidän mukanaan matkaa sinne myös ent. LuKi-juniori Rami Välimaa, joka piti viime talven taukoa lätkänpeluusta ja höntsäili mieluummin bändyn parissa. (Periaatteessa bändy viittaa jääpalloon, mutta olisin taipuvaisempi uskomaan, että Välimaa sittenkin olis pelannut kaukista)

Näkkäri
27.08.2007, 16:11
Laitetaan nyt tähän ketjuun, että Juhamatti Hietamäki on näköjään viikon testissä Jokipojissa ja oletettavasti jatkaa siellä sen jälkeenkin.

Porin Ässistä viikon testiin saapuu puolustaja Juhamatti Hietamäki. Hän oli Ässien voimatestin ykkönen joten voimaa miehestä ei puutu. Juhamatti on 22- vuotias Seinäjoella syntynyt vasemmalta pelaava fyysinen pakki joka pelasi viimekauden alkupuolen Ässissä ja loppukauden Tutossa sekä 3 peliä FPS:ssä.
"Liigatason pakki joita tässä on nyt haettu" myöntää Kauppi

Radek
27.08.2007, 17:17
Laitetaan nyt tähän ketjuun, että Juhamatti Hietamäki on näköjään viikon testissä Jokipojissa ja oletettavasti jatkaa siellä sen jälkeenkin.

Hyvä, se on nyt ihan välttämätöntä löytää näille reserveille pelipaikkoja. Mestis ja isohko rooli on siihen hyvä ratkaisu.

Redcoat
27.08.2007, 17:36
Mielenkiintoinen juttu tämä voimatestin ykkössija. Jatkoajan pelaajakortti (päivitetty 5.10.2006) tietää kertoa Hietamäen olevan "hivenen heiveröinen". Noh, ehkä korjaus tähän arvioon tapahtuu samalla jos/kun joukkueeksi päivitetään Jokipojat.

Janiz80
29.08.2007, 08:27
Rontti jatkaa edelleen Jokeri-testiään. Nähdäkseni Mikalla pitäisi olla ihan realistiset mahdollisuudet saada paikka seitsemän pelaavan pakin joukosta. Onko kenelläkään tarkempaa tietoa Rontin esityksistä?

The Hawks
29.08.2007, 09:36
Ei sen tarkempaa tietoa ole Rontin esityksistä, mutta on mies itse ainakin ollut suhteellisen tyytyväinen esityksiinsä. Ja eihän sitä jaksoa muuten varmasti olisi pidennettykään.

Uskoisin myös että Mikalla on ihan hyvät saumat saada soppari, kun pelaa vaan niillä omilla vahvuuksillaan ja tekee sen mahdollisimman hyvin. Ei hänestä varmaan muuta kuin peruspakkia kaavaillakaan.

Tänään uutisoitiin että Jokerit purki Pujacsin (tai mikä olikaan) try-outin. Se varmasti parantaa mahdollisuuksia entisestään.

Nobody`s fool
29.08.2007, 19:28
Hieno radioäänemme Jussi Aho näyttää, tai oikeastaan kuuluu, olevan parasta aikaa Urheilukanavalla selostamassa beach futista. En oo ainakaan ennen miestä muualla bongaillu kun radiossa (ja baareissa), voi olla että on vanhakin juttu.

Jeppe_68
03.09.2007, 19:26
Mika Rontille vuoden soppari Jokereihin.

Onnea ja menestystä miehelle.

San Jose Shark #50
03.09.2007, 23:27
Mika Rontille vuoden soppari Jokereihin.

Onnea ja menestystä miehelle.

Jees. Toivottavasti ei nouse liian isoon rooliin etenkään Ässiä vastaan. Tapparaa ja Lukkoa vastaan saakin sitten vaikka käydä ajelemassa veskarin tms. kivaa. ;)

Zeta03
03.09.2007, 23:31
Jeps, kiva että Rontti sai vielä jatkoa SM-liigassa, eikä tarvinut vielä 23v lähteä Tanskaan/Ranskaan jäähdyttelemään. Onnea matkaan vain!

Jokereiden 4. pakkipari Helenius-Rontti onkin todellinen sekoitus voimaa ja taitoa ja hämmentää vielä monia ensi kaudella! :)

Mallikas
04.09.2007, 18:10
Satuin törmäämään tänään Mikonkadulla liikkuessani Velluun, mahtaako jollain olla ensikäden tietoa tämän herran askareista tällä hetkellä? Valmentaako hän jossain vai onko ns. vapaa herra?

Sökö
04.09.2007, 18:56
Satuin törmäämään tänään Mikonkadulla liikkuessani Velluun, mahtaako jollain olla ensikäden tietoa tämän herran askareista tällä hetkellä? Valmentaako hän jossain vai onko ns. vapaa herra?

Kah, lienemme melkein törmänneet toisiimme... Mietin ihan samaa, kun herran näin. Kahvilasta tuli jokun toisen henkilön seurassa ja tarinaa näytti riittävän.

godofthunder
04.09.2007, 19:08
vellu puuhailee tänäpäivänä kiinteistöjen kimpussa. ostaa-remppaa-myy. tieto.
eikä halua olla missään tekemisissä ässien kanssa :) herneet sen verran syvällä...

Jeppe_68
04.09.2007, 19:35
Satuin törmäämään tänään Mikonkadulla liikkuessani Velluun, mahtaako jollain olla ensikäden tietoa tämän herran askareista tällä hetkellä? Valmentaako hän jossain vai onko ns. vapaa herra?

Järjestelee/välittää kuulemma aktiivisesti ulkolaista työvoimaa esim. Olkiluodon työmaalle.

TosiFani
04.09.2007, 20:46
vellu puuhailee tänäpäivänä kiinteistöjen kimpussa. ostaa-remppaa-myy. tieto.
eikä halua olla missään tekemisissä ässien kanssa :) herneet sen verran syvällä...

Pitää paikkansa. Kovassa kunnossa, voimatasossa jää suurin osa liigajoukkueesta jälkeen, 60 -vuotiaalle....

godofthunder
06.09.2007, 17:52
Pitää paikkansa. Kovassa kunnossa, voimatasossa jää suurin osa liigajoukkueesta jälkeen, 60 -vuotiaalle....

Pointtina tais mulla olla se, että ihan omin pikku kätösineen sen niitä remppailee. Oli meen äijälle avautunu hiukan aiheesta, tyyliin ei sitä opi, jos ei kokeile..harrastus silti tuokin :

mjuuh, joskus tuli taannoin ku sieläpäässä suomee vielä asustelin, niin nähtyä herran toimintaa salilla :) Ei tainnu muut kun Mikkola nostaa sillosesta ässien porukasta samalla tavalla rautaa ku Isomusta.

Kalastaja
06.09.2007, 18:58
Jostain muistan lukeneeni, että Antista tulisi ensi kaudella tuomari sm-liigaan.

Incarnation
06.09.2007, 19:02
Jostain muistan lukeneeni, että Antista tulisi ensi kaudella tuomari sm-liigaan.

Millä tasolla Boman on aiemmin viheltänyt? Olen pelannut yhden ystävyysottelun harrastekiekkoa, jossa Boman oli toisena tuomarina, mutta kai hänellä kokemusta vähän korkeammaltakin tasolta on?

Borre
06.09.2007, 19:37
Millä tasolla Boman on aiemmin viheltänyt?

Viime kaudella vihelsi ainakin nuorten SM-liigaa. Niiden pelien perusteella melko sallivan linjan kannattaja.

mic82
06.09.2007, 20:43
Jostain muistan lukeneeni, että Antista tulisi ensi kaudella tuomari sm-liigaan.
Boman on nykyään vissiin joku pääpäsmäri tuomariasioissa Porin suunnalla. Yllättävän nopeasti mies rankingissa nousee jos jo tänä vuonna liigaa viheltää. Nuorissa voi kyllä viheltää, mutta liigassa? En usko, että Boman saa samoja etuuksia kuin Japa aikoinaan sai.

Hoodee
06.09.2007, 21:29
Siellä se harjavallassa vihelteli harkkamatsia ainakin tänään.

Olkku
06.09.2007, 21:33
Ei Anttia ole ainakaan nimetty liigatuomareiden joukkueeseen. Juuri Jääkiekkolehdestä listaa pällistelin.

Pata
06.09.2007, 21:39
Ei Anttia ole ainakaan nimetty liigatuomareiden joukkueeseen. Juuri Jääkiekkolehdestä listaa pällistelin.

On se nimetty. Löytyy myös Jääkiekkolehden tuomariesittelysivun alareunasta, jos vaan jaksaa tarkasti tiirailla.

.jarska
06.09.2007, 21:41
Eikös valitettava tosiasia ole kuitenkin se että vaikka Bomanista tulisi millainen pillifakiiri niin mies ei pääse Ässien pelejä koskaan nykysäännöillä viheltämään? Sääli sinänsä. Typerä sääntö tuokin minun mielestäni, ehkä kuitenkin parempi näin.

Toivottavasti kahden tuomarin järjestelmään siirryttäessä unohdetaan tämä kotipaikkasetti.

korkki
06.09.2007, 23:04
Toivottavasti kahden tuomarin järjestelmään siirryttäessä unohdetaan tämä kotipaikkasetti.
Parempi mielestäni ettei unohdeta. Japa ainakin suosii turhan paljon vierasjoukkuetta tuomitessaan Ässien harkkamatseja. Ja onhan se niin että paljon helpommin tulee vastustajalta kuittia asiasta jos tuomitset joukkueen pelejä joissa olet itse pelannut.

Aina Pata
07.09.2007, 08:14
Viime kauden junnumatseissa Bomanin näin muutaman kerran viheltävän, ei hääviltä näyttänyt. Kauheeta arpomista ja hyvittelyä. Sen perusteella ei ole liigatason tuomari, ainakaan vielä.

Nickerson#50
07.09.2007, 18:10
Blake Robson sai sitten sopimuksen Vaasan Sporttiin. Onnea sinne ja kiitos ajasta Ässissä! Luultavasti pärjää mestistasolla hyvin ja tulee auttamaan joukkuettaan. Vuoden päästä parempana pelaajana takaisin Pataan?

Jakkara
07.09.2007, 18:15
Blake Robson sai sitten sopimuksen Vaasan Sporttiin. Onnea sinne ja kiitos ajasta Ässissä! Luultavasti pärjää mestistasolla hyvin ja tulee auttamaan joukkuettaan. Vuoden päästä parempana pelaajana takaisin Pataan? Toivottavasti ei tiputa meitä karsinnoissa..

Prt Sc
07.09.2007, 18:54
Toivottavasti ei tiputa meitä karsinnoissa..

Sekä Sport, että Ässät ei tule koskaan pelaamaan karsintoja, joten siltä osin voit huokaista helpotuksesta.

San Jose Shark #50
07.09.2007, 22:47
Sekä Sport, että Ässät ei tule koskaan pelaamaan karsintoja, joten siltä osin voit huokaista helpotuksesta.

En pitäisi kumpaakaan vaihtoehtoa lainkaan mahdottomana todellisuudenkuvana n.1½ vuoden päästä. Tosin kyllähän SaiPa:lla tai jopa TPS:lla on vielä paremmat saumat päästä jatkamaan kauttaan liigakarsinnoissa keväällä 2009.
Sportin jopa toivoisin rökittävän TuTon ja Jukurit.

San Jose Shark #50
11.09.2007, 23:18
Tampereen puolessa liikkuu huhu jonka mukaan Hautamaa olisi tehnyt huomattavan tarjouksen Nickersonin agentille tämän saamiseksi "peto"-paitaan koska Karalahti ei Hautamaan täkyyn tarttunut. Tarjouksen selkänoja olisi pitkälti V.Mangaardin rahapussi ja oletus siitä, että Nickerson toisi hintansa verran lisää pääsylippu- ja oheismyyntituloja. Henkilö, jolta asiasta kuulin on tähän asti ollut melko hyvin perillä siitä, mitä seuran toimistolla on puuhailtu...