View Full Version : Poikamme maailmalla
Sivut :
1
2
3
4
5
6
7
8
9
[
10]
11
12
13
14
Bigmouth
24.09.2011, 16:26
Itse osoittaisin näistä "petturuus-incidenteistä" enemmän seurajohtajia kuin pelaajia. Jos halutaan luoda tälläistä rivalry-kulttuuria, ei pitäisi värvätä päävastustajan pelaajia.
Toisaalta eipä tätä ohjetta noudateta missään muuallakaan.
TosiFani
24.09.2011, 16:31
...Ihan sama tähtisen kanssa. Joku pystyi antamaan lukkosiirron vielä anteeksi, mutta joku olisi vielä ottanut jopa takaisin patapaitaan? Ei ikinä, ei missään nimessä. Pysyköön kaukana Porin jäähallilta koko jätkä. Never forget, never forgiven!...
Tähtisen Markku oli yksi osa Ässien pelastusta, ilman hänen Lukko siirtoa voisimme katsella tällä hetkellä Suomi-sarjan pelejä. Malmö olisi maksanut hänellä selvästi enemmän kuin Lukko, mutta Markku lähti Lukkoon jolta saatiin kohtuu korvaus mitä ei olisi saatu Malmöstä. Ja tässä kohtaa Tähtinen tosiaan mietti Ässien tulevaisuutta, ei ottanut sitä suurinta korvausta.
Vellihousu
24.09.2011, 16:47
Yliampuvia ne ovatkin. Tällä omalla lapsellisella tavallani kuitenkin haluan tuoda sen oman pienen tikkuni siihen kannattajista koostuvaan risukasaan ja toivon kulttuurin kehittyvän tähän lapselliseen ja ehdottomaan suuntaan. Vastustaja on aina vihollinen ja sitä suurempi mitä isommin on omansa pettänyt.
Mielestäni tätä lapsellisuutta ja yliampuvuutta tulisi osoittaa muutenkin kuin kiukuttelemalla pelaajien siirroista muualle. Hyvä tapa voisi olla esimerkiksi joukkueen kannustaminen myös tappioasemassa. Tai miten olisi peleissä käyminen? Ässät pelasi viime kaudella yhden kaikkien aikojen runkosarjoista ja kotihallin täyttöaste oli 70 prosenttia. 70! Missä tahansa kanadalaisessa nhl-kaupungissa tämä olisi katastrofi ja on Jenkkilänkin puolella Minnesotan kaltaisia paikkoja joissa pelit myydään loppuun vuodesta toiseen vaikkei Stanley Cup ole käynyt kaupunkia lähelläkään. Mihin pelaajien pitäisi tunnetasolla sitoutua kun fanienkin sitoutuminen on huonoa? Mistään "omien" pettämisestä on turha jauhaa jos fanit itse pettävät joukkuetta tasaisin väliajoin.
Lapsellisuutta ja ehdottomuutta kuitenkin puolustan ja olen sikäli kanssasi samoilla linjoilla, mutta itse toivoisin risukasan rakentuvan ennemmin positiivisen sitoutumisen kuin negaatioiden kautta.
Tähtisen Markku oli yksi osa Ässien pelastusta, ilman hänen Lukko siirtoa voisimme katsella tällä hetkellä Suomi-sarjan pelejä.
Ja paskat!
En tiedä kuinka monta kertaa tästä asiasta pitää vääntää. Todista, että esim. Jokerit tai muut sm-liigaseurat eivät tarjonneet tähtiselle samaa palkkaa kuin lukko, niin jatketaan tätä keskustelua.
TosiFani
24.09.2011, 18:43

Kyse on siirtokorvauksesta. Malmö (Swe) tarjosi Tähtiselle kaksi miljoonaa kruunua, mutta hän meni Lukkoon selvästi pienemmällä rahalla. Jos hän olisi lähtenyt Ruotsiin, seura ei olisi saanut mitään.
Kyse on siirtokorvauksesta. Malmö (Swe) tarjosi Tähtiselle kaksi miljoonaa kruunua, mutta hän meni Lukkoon selvästi pienemmällä rahalla. Jos hän olisi lähtenyt Ruotsiin, seura ei olisi saanut mitään.
Ymmärrän. Sen takia olisinkin toivonut, että tähtinen olisi valinnut edes jonkin toisen varmasti sopimusta tarjonneen sm-liigaseuran kuin rauman lukko. Rauman lukko? Ei jumalauta! Vaihtoehtoja oli muitakin.
Pelaaja on vain ihminen ja omasta kotikaupungista todellakin kannattaa lähteä merta edemmäs kalaan jossain vaiheessa elämää. Itse ainakin seuraan Kalpaa nykyään paljon tarkemmin, koska Salminen ja Kuparinen siellä pelaavat. Tähtisen siirto oli aikanaan todella perseestä, mutta ei sitä tule enää ajateltua koko asiaa sen kummemmin.
Salmiselle maisemanvaihto on tehnyt helvetin hyvää ja olisi hienoa nähdä tämän hetken Sakke vielä joskus patapaidassa, kunhan käy ensin KHL:ssä hakemassa eläkerahat pois. Sai vikalla kaudella kivasti paskaa niskaansa.
Jos Jyrkkiö esimerkiksi nyt kauden jälkeen vaihtaisi maisemaa ja breikkaisi muualla, lienee mielenkiintoista nähdä minkälaisen reaktion se aiheuttaisi ässäfanien keskuudessa. Nyt en viittaa erityisesti kehenkään täällä, mutta hän on myös yksi niistä jota aina dissataan, teki mitä hyvänsä. Välillä aiheesta toki, mutta myös aiheettomasti.
Naurava Sika
24.09.2011, 21:00
Kyse on siirtokorvauksesta. Malmö (Swe) tarjosi Tähtiselle kaksi miljoonaa kruunua, mutta hän meni Lukkoon selvästi pienemmällä rahalla. Jos hän olisi lähtenyt Ruotsiin, seura ei olisi saanut mitään.
Millä perusteella väität että Tähtinen valitsi Lukon juuri siksi että hän kaikessa kaikkivaltiudessaan halusi "pelastaa" Ässät? Kyllä minun korvaani kuulostaa niin paksulta paskapuheelta että naurattaa :) Jos Tähtinen on itse moisen selityksen esittänyt, se kuulostaa kyllä niin keksityltä hätävalheelta että huhhuh. Ja jotkut vielä uskovat tuollaisia höpöjuttuja.
Voihan asia tietty ollakin niinkuin väität, mutta minä en moista väitettä ihan helpolla usko. Sinänsä ihan sama, asiasta on jo niin kauan aikaa ettei se nosta ainakaan minussa enää kovin suuria tunteita.
Kyllä se ihan faktaa on että Tähtisestä lukolta saatu siirtokorvaus on yksi suurimmista syistä siihen että Ässät on tällä hetkellä velaton seura. Ei olisi tullut seuran lopullisesti pelastanutta hopeakauden ihmettä jos Ässät olisi tehnyt konkurssin ennen sitä. Kyllä isä hallituksen jäsenenä piti huolta siitä että poika myytiin sinne mistä sai suurimman siirtokorvauksen eikä isänä huolta siitä että poika saisi parhaan palkan.
Naurava Sika
24.09.2011, 21:47
Tämähän alkaa jo kuulostamaan uuden ajan Jeesus-tarinalta!
"Poikani, sinun tulee mennä pelaamaan Rauman Lukkoon. Ihmiset tulevat vihaamaan sinua sen takia, mutta sinun on se tehtävä. Kannattajasi tulevat hylkäämään ja kiroamaan sinut, mutta he eivät ymmärrä mitä tekevät. Urasi tulee sen takia laskemaan kuin lehmän häntä, mutta Rauman Lukolta huijaamillasi rahoilla pelastat seuran jota niin kovasti rakastat. Taakkasi on oleva raskas, mutta sinä tulet tekemään kaiken tämän, koska se on minun tahtoni. Urasi päätyttyä pääset paratiisiin perheyrityksemme suojatyöpaikkaan ja puoltasi pitävät ja tarinaasi kertovat sinuun uskovat 12 apostolia Jatkoaika.comin keskustelupalstalla."
Hieno homma jos se on näin mennyt, mutta itse en ole edelleenkään vakuuttunut.
Toejoen Veikko
24.09.2011, 22:02
Tämähän alkaa jo kuulostamaan uuden ajan Jeesus-tarinalta!
Tässä on kyllä aineksia. Epäselvää on, onko isä-Tähtinen Jumala vai Joosef. Markku on siis Jeesus ja Jatkisesta löytyvät ainakin TosiPietari sekä korkkipus. Mutta meikäläinen ei kyllä suostu Veikkous Iskariotiksi.
Valitettavasti joudun tyrkyttämään sitä sinulle, sillä olet kieltänyt Jeesuksen jo kahdesti ja kukon kiekaisuun on vielä aikaa. Oletko siis Nauravous Sikariot?
San Jose Shark #50
26.09.2011, 04:50
entinen juniori-maalivahti Tomi Jylhä näyttää vaihtaneen Luvian (HC Satakunta) maisemat jonnin matkaa etelämmäksi ja pysäyttelee nyt kiekkoja Salon Kiekkohaiden paidassa.
HC Satakunnan kapteenistossa muuten ovat C-Patu TUominen, A-Niko Kluuskeri ja A-Mikko Palomäki. Palomäen ja Patun lisäksi mainittava määrä liigapelejä on vyöllä vain Taskun Petterillä.
Ihmettelin miksei Sakke ollut KalPan kokoonpanossa kauden avausotteluissa.
Pakko olla loukkaantunut.
Sitten muistin, että pelikiellossahan hän on ollut.
Toejoen Veikko
27.09.2011, 10:52
HV71:n (http://hv71.hockeyligan.se/#/video.1176568322001) sivuilla kooste ottelusta Färjestadia vastaan. Jessen ensimmäinen maali Elitserienissä, kohdassa 2:05.
aceman81
30.09.2011, 00:58
HV-71 ilotulitti MoDon kumoon 6-1 ja on dominoivan Frölundan jälkeen muuten tasaisessa sarjassa toisena. Lehtivuori 0-1, Voutilainen 1-1, Piros 2-1, Joensuu 5-1, Voutilainen 6-1
Elitserien Play (http://www.elitserienplay.se/#/video.1190856560001)
Patapata
30.09.2011, 09:07
Enpäs olekaan huomannut, että yksi kevään -06 hahmoista, Mike Ramsay, on mennyt EIHL:ään Englantiin pelaamaan... KooKoossa hyvät tehot pari kautta sitten 9 pelissä, taisi silloin lähteä sen takia että vaimo ei viihtynyt? Hyvinhän niitä pinnoja toki tuolla Briteissäkin tulee... :D
Tässä (http://www.eliteprospects.com/player.php?player=7616) vielä Ramsayn pelaajakortti eliteprospects.comissa
Hotsi on ollut ainakin tilastoissa vähän pettymys eikä siinä Blues pelissäkään nähty kuin kerran sitä vanhaa Hotsia (kun jyräsi Raantaa). Tilastotkin puhuu puolestaan: 6o 0+3 ja -3. Olisin melkein voinut vannoa, että Hotsi paukuttaa yli 20 byyriä ehkä hyvällä kaudella jopa lähemmäs 30. Oli kuitenkin lähteneestä kolmikosta se, jonka olisi halunnut onnistuvan parhaiten.
Sport kaatoi tänään Lekin kotonaan näytöstyyliin 7-0. Halavalle tehot 1+1 ja Virkkusen saldo 0+3. Mestiksen pistepörssissä em. on viidentenä ja Samulikin majailee yhdeksäntenä. Eli hyvin pyyhkii äijillä. Mikäli Halava saa alleen hyvän kauden, olisin valmis ottamaan ensi vuonna tryoutille,
Toejoen Veikko
30.09.2011, 22:30

6:n ottelun jälkeen Halavalla kasassa 5+3=8 ja Virkkusella 1+7=8. Mainitaan myös SaPKon kultakypärää kantava Kristian Ruisma 6o 3+3=6.
Mestiksen pistepörssissä Halava 5. Virkkunen 9. ja Ruisma 14.
Edit. Mainitaan vielä, että Virkkunen johtaa tulokkaiden pörssiä. Kakkosena olevalla Juho Iloviidalla 7o 2+3=5.
San Jose Shark #50
02.10.2011, 23:11
Kaksi entistä Ässä-pelaajaa, Tuomo Harjula ja Stanislav Jasecko, ovat näemmä päätyneet höntsäilemään Italian 2-tasolle Bolzanossa majailevaan EV Bozen 84:een. Ei taida pelin taso suuremmin päätä huimata.
Harjulan viime kausi meni Itävallan 2-tasolla mutta sitä ennen pelasi kolme kautta Italian 2-tasolla. Viimeinen kausi oli alle 1p per peli tahtia, mutta kaksi aiempaa ihan kohtuullisia.
Jasecko kiekkoili kaksi edellistä kauttaan Slovakian Popradissa, mutta nyt joukkueen vaihdettua KHL:aan totesi haasteen ilmeisesti turhan kovaksi.
San Jose Shark #50
04.10.2011, 13:00
Pittsburgh on asettanut Jason Williamsin waiver-listalle. Saas näkee kelpaako kenellekään vai olisiko suuntaamassa Eurooppaan tai jopa tyrkkäämässä hokkarit santaan....
Pelicans81
06.10.2011, 02:02
Patrik Forsbacka avasi maalitilin KooKoossa tekemällä Vaasassa joukkueen avausmaalin. Ajassa 59.55 Inkkari ja Jussi Tapio saivat huitomisesta 5+20 minuuttiset mieheen. Forsbacka on tuonut KooKooseen sen verran pelotetta, että ennen nähdyt tahalliset vahingoittamiset ovat loppuneet seinään. Tai en tiedä onko asialla mitään tekemistä keskenään, mutta onhan se kannattajallekin mukavaa kun löytyy vähän "kokoa ja näköä" rosterissa.

Hyvä Foppa! Järjestys pitää olla kentälläkin ja maalitilikin on avattu. On ihan varma asia, että "inkkari" on mestistasolla kova luu (ainakin fyysisellä puolella).
HV-71:n ja AIK:n välisessä ottelussa JJ saalisti tiistaina messevät 2+1 tehot.
Mark Jooris
06.10.2011, 22:07
HV - Timrå juuri loppumaisillaan. HV johtaa 3-0, Jesse tähän mennessä 1+1. Hyvin pyyhkii Jessellä.
Edit. 3-1 päättyi, Jessen saldo 9 pelissä mukavat 5+5, jotka oikeuttavat kärkikymmennikön joukkoon Elitserienin pistepörssissä.
Tämä oli kolmas peli tällä kaudella, jonka näin Jesseltä. Pohjois-Amerikka on opettanut selvästi suoraviivaisuutta ja tehokkuutta. Nyt on kuitenkin Jesse selvästi sopeutunut Elitserieniin ja hän on oppinut hyödyntämään suoraviivaisuuttaan, isoa kokoaan ja niitä kiekollisia taitojaan selvästi paremmin. Tänään tehot 1+1, koko kaudella yhdeksässä ottelussa tehot 5+5. Tuolla ollaan jossain päin Elitserienin pistepörssin kärkikymmenikköä. Hyvin siis menee!
aceman81
06.10.2011, 22:25
Ajatella, liigadebyytistä tuli kuluneeksi kahdeksan vuotta, mutta mies täytti eilen vasta 24-vuotta. Jos pelihuumoria, nälkää ja terveyttä piisaa, parhaat pelivuodet vasta alkamassa.
Ei päässyt Häppölä jatkoon talentissa vaikka hyvännäköiseltä yhden tuomarin mielestä näyttikin. Ehkä siinä on selitys miksi ura jatkuu vielä alasarjatasolla.
Vellihousu
10.10.2011, 16:33
Lisää poikia maailmalle Ässien kotisivujen mukaan (http://www.assat.com/page.php?id=19&article_id=829); Palonen toistaiseksi Mikkeliin, Rendulic Savonlinnaan kolmeksi viikoksi.
Wrighter
10.10.2011, 17:48
En nyt keksi muutakaan ketjua, jossa tätä kysyisin. Onko Porissa tietoa mitä tapahtui Lukosta Ässiin kovalla kohulla ja uholla siirtyneelle Juha-Pekka Ketolalle? Kovin oli lahjakas kaveri aikoinaan. Pelaako edes enää nykyään?
Nuppe #5
10.10.2011, 17:51
En nyt keksi muutakaan ketjua, jossa tätä kysyisin. Onko Porissa tietoa mitä tapahtui Lukosta Ässiin kovalla kohulla ja uholla siirtyneelle Juha-Pekka Ketolalle? Kovin oli lahjakas kaveri aikoinaan. Pelaako edes enää nykyään?
Vaikken Porista olekaan, niin muistelisin, että Ketola olisi alkanut opiskelemaan.. Joku paremmin tietävä/muistava tarkentaa tarpeen tullessa!
Vaikken Porista olekaan, niin muistelisin, että Ketola olisi alkanut opiskelemaan..
Kokeili muistaakseni Mestiksessä ja jossain Ranskassakin ennenkuin lopetti kokonaan. Oli melko lupaava, NHL-varausta ja kaikkea ja try-outin kautta sai paikan. Tiedä sitten mitä tapahtui.
Tiedä sitten mitä tapahtui.
Opiskeli/opiskelee Vaasan Ammattikorkeassa ja taitaa edelleen asustella täällä. Lupaava jamppa aikoinaan, oliko sitten asenteesta kiinni että jäi se lopullinen läpimurto tekemättä.
Toejoen Veikko
14.10.2011, 23:03
Ainakin tilastojen valossa lainapojilla kulkee hyvin Mestiksessä.
Virkkunen on kokonaispistepörssissä kolmantena ja tulokkaiden pörssissä selvä ykkönen. 11o 4+11=15. Hurja on tahti pojalla.
Ruisma on SaPKon kultapotta ja pistepörssissä sijalla 10. 11o 4+7=11. Lisäksi molemmat ovat tehotilastossa mukavasti plussalla. Virkkusella +6 ja Ruismalla +3.
Mainitaan vielä lisäksi Halavan Mika, joka on pörssissä viidentenä, 11o 8+5=13. Jokohan hänelläkin olisi kevään jälkeen aika ottaa askel johonkin kovempaan sarjaan.
Mark Jooris
15.10.2011, 21:46
Jesse Joensuuta vaivaa ilmeisestikin nivunen, eikä ollut HV:n kokoonpanossa tänään. Onko kenelläkään tietoa vaivan vakavuudesta?
Mr.Bletch
20.10.2011, 20:51
Rautakallio saamassa kenkää!
(linkki vie is sivuille)
KHL: Pekka Rautakalliolla aika v? - Ilta-Sanomat (http://www.iltasanomat.fi/khl/rautakalliolla-aika-vahissa/art-1288422203913.html)
ps. Olisiko siinä Ässille pelastusta nykyiseen ahdinkoon ?

Varmaan voisi olla jonkun liigaseuran (Ilves, HPK jne.) ahdinkoon, mutta verotussyistä ei tod.näk. palaamassa Suomeen tämän kauden aikana.
RautaPekka teoriassa olisi oiva lisä huutamaan ja potkimaan jätkiin vauhtia kun löysäillään. Motivaatiovalmentajaksi vaan, no ei tod, Kivi näyttää Kalliolle närheen pallit.
Tässä on vähän sama tilanne kuin Matikainen-Marjamäki ja Rautakallio-Kivi. Kakkosvalmentajat ovat oikeasti pelin takana ja ykköset uusissa seuroissaan ainakin vähän vaikeuksissa. Voitaisiin myös varmaan laittaa Toivola-Kivi.
Toejoen Veikko
22.10.2011, 09:03
Inkkarilta ensimmäinen tiputus Mestiksessä eilisessä ottelussa KooKoo vs. K-Laser (http://www.youtube.com/watch?v=7I9MYFj5a9E&feature=channel_video_title) (kohdassa 2:30).
Ei ihmeempiä, mutta vastustaja huitoo mailalla käsille, Fobba tiputtaa oikean kintaan, takoo pari kertaa ja Laserin pelaaja tippuu.
Pelirangaistus
22.10.2011, 10:01
Inkkarilta ensimmäinen tiputus Mestiksessä eilisessä ottelussa KooKoo vs. K-Laser (http://www.youtube.com/watch?v=7I9MYFj5a9E&feature=channel_video_title) (kohdassa 2:30).
Ei ihmeempiä, mutta vastustaja huitoo mailalla käsille, Fobba tiputtaa oikean kintaan, takoo pari kertaa ja Laserin pelaaja tippuu.
Aika surutta anto mennä parikertaa. Tyylikästä potkulaudan tynkää tossa syöttämässään maalissa
Hattivatti
23.10.2011, 16:09
alkaa just ny. Näkyy ainakin Poriis lokakuun ilmaiseksi kanavapaikalla 451. Onko Rockyllä tilanne hallinnassa, joukkueen pelitapa tuttu vai mikä on meininki? Vastassa Moskovan Dynamo.
Puksprööti
24.10.2011, 18:07
Eiköhän tämäkin uutinen sovi tähän ketjuun, eli Makkosen Kari jatkaa uraansa TuTon persimessä. Suurin osa tämän jo varmaan bongannutkin SK:n netistä.
Linkki Satakunnan Kansaan (http://www.satakunnankansa.fi/KiekkoKansa/1194702407567/artikkeli/tuto+pestasi+kari+makkosen.html)
- - - - - - - - -
Hattivatin edelliseen viestiin todettakoon että Rautakallion ura jatkuu edelleen Riikassa eilisen, ihan ansaitun voiton myötä. Riika on nyt kahden ottelun voittoputkessa kiinni.
Nico Aaltonen tuuraamaan Kerhoon.
Hämeenlinnan Pallokerho - Aaltonen tulee, Tuominen lähtee | Ajankohtaista (http://www.hpk.fi/ajankohtaista/aaltonen-tulee-tuominen-laehtee/)
Linkki vie HPK:n sivuille.
Vois melkein jäädä sinne, ei paljoa ole käyttöä herralla Porissa. Tai ainakaan itse näe käyttöä.
jamppa1919
24.10.2011, 20:46
Vois melkein jäädä sinne, ei paljoa ole käyttöä herralla Porissa. Tai ainakaan itse näe käyttöä.
Niin voisi, kaverilla ei ole mitään asiaa pelaavaan kokoonpanoon. Laaksonen on edellä ja Rendulic tulee ottamaan Aaltosen paikan jatkossa jonossa seuraavana. Sitten on vielä Virkkunen ja Ruisma olemassa pahan päivän varalle.
Vois melkein jäädä sinne, ei paljoa ole käyttöä herralla Porissa. Tai ainakaan itse näe käyttöä.
Muistetaan vielä, että kaverilla on soppari Ässiin myös ensi kaudeksi. Aaltonen hankittiin syvyyspelaajaksi, mutta jälkeenpäin on hyvä todeta että yhden vuoden pahvi olisi ollut riittävä.
Eipä taida kauaa olla kunhan ukkoja palaa sairastuvalta.
haunted shores
24.10.2011, 23:58
Muistetaan vielä, että kaverilla on soppari Ässiin myös ensi kaudeksi. Aaltonen hankittiin syvyyspelaajaksi, mutta jälkeenpäin on hyvä todeta että yhden vuoden pahvi olisi ollut riittävä.
Kauden päätteeksi viimeistään saamme kuulla, että sopimus on purettu yhteisymmärryksessä.
Aaltonen ei tule pelaamaan Porissa ensi kaudella.
Katselin tänään pari erää HPK-IFK peliä. Mielosen pelistä tuli mieleen viime kauden Kudroc ja tämä ei ole positiivinen maininta. Järkyttävää kiekon roiskintaa omalta alueelta joko keskikentälle tai suoraan pitkänä kiekkona, siinä oli suurin osa Juhon kiekollisista ratkaisuista.
Näin lyhyen mutta tuoreen havainnoinnin perusteella sanoisin Mielosen olevan erittäin kaukana Ässien kuuden pelaavan pakin joukosta.

Nykytilanteessa tämä on hyvä asia, pakistossa löytyy äijiä ilman Mielostakin.
Dee Snider
28.10.2011, 17:29
Kouvolassa voipi olla kuuma ilta luvassa, kun Valkoinen Intiaani ja Teurastaja Virtanen kohtaavat.
Mitä nyt edellistä KooKoo:n peliä katselin, niin kyllä tuo Forsbackan liike on kyllä todella verkkaista nykyään, jopa Mestikseen.
Jyrkkiön Jesse sitten paukautti heti avausmaalin Tuton paidassa ja merkkautti tämän lisäksi yhden syötön. Ihan kelpo avaus mielestäni, tällä hetkellä kymmenen pinnan tahti menossa! :)
PataJaska
31.10.2011, 09:17
Sääli on sairautta, eikä vähiten juuri tämän nimenomaisen henkilön kohdalla, mutta silti..
Ilveksen sekoilu alkaa olla sitä luokkaa että niinköhän lienee uppoamassa koko laiva. Tuli tässä siis jopa tosissaan mieleen, ihan sitä joukkueen tulevaisuuden "porilaista runkoakin" silmällä pitäen, että pitäisikö se Masi sieltä joskus koittaa pelastaa takaisin Poriin (hänellä on toki sopimus Ipassa kevääseen 2013 asti).. mieshän on valuttamassa omaa uraansa kovaa vauhtia viemäristä alas, mikä olisi kuitenkin sinällään vahinko
Vaikka toisaalta sitten tiedämme hyvin Masin lähdön taustat: hän itse teki valintansa lähteä Ilvekseen vaikka Ässistä tarjottiin muistaakseni pitkähköä paperia ja vielä A:ta rintaan. Totesi että hänellä on paremmat mahdollisuudet kehittyä pelaajana Ilveksessä kuin Ässissä. Lopputuleman tiedämme kaikki, tällä hetkellä ei ole edes varmuutta mahtuisiko Masi tämän päivän Ässissä edes pelaavaan kokoonpanoon (lähinnä siis löytyisikö hänelle tarkoituksenmukaista pelipaikkaa). Eli siinä valossa nielkööt nyt sitten sen paskan johon on itsensä vapaaehtoisesti sotkenut..
Masi pitäisikin ehdottomasti saada kotiin, siinähän olisikin kova laituripari, kun Salmisenkin sopimus päättyy Kalpassa. Olisikin kova juttu, jos edes toinen näistä kavereista lähivuosina saapuisi tänne. Se, mitä asiasta he itse ajattelevat, sitä täällä ei tiedetä. Masille tarjottiin aikanaan hyvää sopimusta ässien puolelta ja vielä se rintaan tullut merkkikin olisi ollut A:n sijaan C. Niin Ässien näköinen mies ja pelaa väärässä joukkueessa.
Palonen ei mahdu Jukureissa pelaamaan, eli kaiken järjen mukaan ei pitäisi kauheasti olla mahdollisuuksia Patapaitaankaan enää tällä kaudella!?
PataJaska
01.11.2011, 13:26
Palonen ei mahdu Jukureissa pelaamaan, eli kaiken järjen mukaan ei pitäisi kauheasti olla mahdollisuuksia Patapaitaankaan enää tällä kaudella!?
Jaahas.. täällä toveri ehtikin jo ensin tarttumaan tähän. Lähtöpassit Mestiksestä eivät tosiaankaan anna ainakaan kovin paljon parempaa kuvaa Palosen soveltumisesta liigakäyttöön. Olkootkin treenannut kesän miten hyvin tahansa, ei tästä hommasta nyt näemmä mitään muuta ole tulossa kuin vuokrakierre. Seuraavaksi kait sitten johonkin toiseen Mestisjengiin, heikompi tasoiseen vain.. Palonen pitäisi ensi keväänä sopimuksen päättyessä ilman muuta vapauttaa kärsimyksistään, turha tätä on jatkaa. Josko mies saisi sitä peliaikaa ja vastuuta, ja sitä kautta oikeasti sitä kehitystä kiekkoilijana, jostain muualta.. vaikka ulkomailta? Moni suomalainen Palosen tasoinen/tilanteessa oleva peluri on lähtenyt esimerkiksi Ranskaan tai Italiaan pelaamaan. Sieltä vauhtia ja sitten joskus ehkä takaisin
Hauska on kuulla mitä argumentteja Palosen puolustajat täällä nyt keksivät tästä käänteestä..
Palonen ei mahdu Jukureissa pelaamaan, eli kaiken järjen mukaan ei pitäisi kauheasti olla mahdollisuuksia Patapaitaankaan enää tällä kaudella!?
Ei pitäs ei, nimittäin mahtua mihinkään. Mutta, kunnon näyttöpaikkahan Ässienkin puolesta luvattiin. Ne pari peliä kuitenkin toi yhden maalin ja jos nyt muistan, ei huonosti pelannut, tosin ei mikään maaginenkaan ollut. Kovasti kuitenkin on yritystä ja treenasi kesän kovaa. Uskon, että pelaa vielä Ässissä ja tällä kaudella, saanee vielä näyttömahkun.
Jos näyttöpaikasta puhutaan, niin omissa papereissani Rendulickin on Palosen edellä. Toivottavasti saisi sauman jossain vaiheessa.
jamppa1919
01.11.2011, 21:43
Täälläkin kun on haukuttu Ässiä siitä ettei edes tarjonnut Kupariselle jatkoa viime, niin syykin siihen selviää tämän päivän veikkaajassa. Kuparinen oli asiasta sopinut Kiven ja Toivolan kanssa jo vuosi sitten että kauden 2010-2011 jälkeen siirtyy muualle, joten siinä syy miksi tarjousta ei tullut.
Onnea muuten Matille pistepörssijohdosta ja huomenna päästäänkin Mattia katselemaan paikan päälle. Suosittelen muuten lukemaan Veikkaajan jutun. Mielenkiintoinen juttu missä ainakin meikäläiselle paljon uutta ja syventävää tietoa kaverista.
Kalpa on tarjonnut Kupariselle jo uutta sopimustakin! Mutta Kimmo Kapasen mukaan Kupru lähtee ulkomaille ensi kauden jälkeen.
Toivottavasti sen jälkeen sitten takaisin poriin..?
E: Jutun lopussa Kupru paljastaa aikovansa pelata vielä patapaidassa uransa aikana.
Palonen taitaa siirtyä mestikseen ja Hokkiin, siellä pelasi viime kaudellakin. Sieltä se uusi nousu ylöspäin. Tsemppiä Nikolle!
MustatKortit
02.11.2011, 14:44
Täälläkin kun on haukuttu Ässiä siitä ettei edes tarjonnut Kupariselle jatkoa viime, niin syykin siihen selviää tämän päivän veikkaajassa. Kuparinen oli asiasta sopinut Kiven ja Toivolan kanssa jo vuosi sitten että kauden 2010-2011 jälkeen siirtyy muualle, joten siinä syy miksi tarjousta ei tullut.
...E: Jutun lopussa Kupru paljastaa aikovansa pelata vielä patapaidassa uransa aikana.
Voivoi, sanotaanko näin, että kaikki Mattia ihmisenä vähän tuntevat tietävät, että Matti on kohtelias kaveri ja ennen kaikkea kova patasydän. Antoi viime vuoden sopimuskuvioista juuri sellaiset kommentit kuin entisen joukkueen kapteenin pitääkin antaa. Hieno mies.
Ja aivan varmasti palaa Poriin vielä, se on selvä.
San Jose Shark #50
03.11.2011, 00:50
Osastossa Miehemme maailmalla, Alpo jätti jälleen kerran leikin kesken. Tajusi onneksi erota oma-aloitteisesti ennenkuin olisi saanut kalossin kuvan hanuriinsa. Valmennusvastuun jakavat jatkossa Milan Stas sekä Vladimir Orszagh. Alpo jakaa organisaatiossa "muissa tehtävissä"... Alpon saldo 18 ottelussa on kolme 3:n pisteen voittoa, 2 ja-voittoa, 4 ja-tappiota ja 9 suoraa tappiota. Pistesaldo 17 pistettä ja maaliero 13 pisteen verran pakkasella. Sarjasijoitus tällä erää kolmanneksi viimeinen.
Ehkä jossain Turkmenistanin liigassa voisi Alpon ylivertaisille valmennuskyvyille olla hedelmällisempi maaperä.
Puksprööti
03.11.2011, 04:44
Hyvä SJS, pitää nyt muistaa että voimme kiittää Alpoa tämän kauden menestyksestä. Ilman oikean valmentajan apuja täällä rämmittäisiin edelleen liigan alapäässä. Se muutos mitä Porilainen legenda tähän hitsareiden kaupunkiin toi oli mullistavaa ja niille reiteillä Kivi jatkaa. Toki vielä suurempi kiitos kuuluu Rautakalliolle, en sitä kiellä. Hän jalosti Alpon ajatuksia ja toi niitä käytännönläheisemmiksi. Kummallekin patasydämmelle on aika paikka Ässien organisaatiossa.
... Se muutos mitä Porilainen legenda tähän hitsareiden kaupunkiin toi oli mullistavaa ja niille reiteillä Kivi jatkaa... ...Alpon ajatuksia ja toi niitä käytännönläheisemmiksi... ...paikka Ässien organisaatiossa.
Täh?
En ymmärtäny sanaakaa.
Mikä se mullistava asia oli, jonka Alpo tänne toi? Pelaajien pitää harjoitella kovaa, jotta ovat hyvässä kunnossa kauden aikana? Ihan vitun mullistavaa, miten kukaan ei aikaisemmin vastaavaa keksinyt.
Se, että Alpo näytti valmentajalta johonkin Härkälään verrattuna, ei saa sumentaa arvostelukykyä kuitenkaan.
Dee Snider
03.11.2011, 23:38

No Hirvonen, Lehtonen ja Uusitalo ovat nyt ainakin sellaisia nimiä, jotka Alpon pimeyden aikana saapui tänne. Kuprukin jossain jutussa sanoi, että Hirvosen tulo oli erittäin iso asia. Vaikka täällä toki oikeat osaajat kertoi jokaisen yläasteen jumppamaikan osaavan samat jutut.
Mutta yhtä kaikki, ei jaksaisi tätä samaa paskaa taas... Täällä oli joskus jollakin kaverilla helvetin osuva allekirjoitus. Suhonen on hyvä valmentaja, mutta kova kommunisti...:)
Mielenkiintoinen huomio:
Tommi Taimi pelasi viime kauden kokonaisuudessaan Sportissa ja valittiin Mestiksen vuoden tulokkaaksi. Virkkunen on tällä hetkellä erittäin lähellä tehdä saman tempun, ellei sitten loukkaannu kauden aikana. Loistavia otteita esittänyt Mestiksessä, enkä ihan sellaista osannut odottaa junnuvuosien pistetahdista huolimatta.
Osastossa Miehemme maailmalla, Alpo jätti jälleen kerran leikin kesken. Tajusi onneksi erota oma-aloitteisesti ennenkuin olisi saanut kalossin kuvan hanuriinsa.
Olihan tuossa vähän muutakin: Alpo Suhosen terveys petti | Jääkiekko | Iltalehti.fi (http://www.iltalehti.fi/jaakiekko/2011110314698197_jk.shtml)
Pikaista paranemista vaan Alpolle.
San Jose Shark #50
04.11.2011, 02:41
Olihan tuossa vähän muutakin: Alpo Suhosen terveys petti | Jääkiekko | Iltalehti.fi (http://www.iltalehti.fi/jaakiekko/2011110314698197_jk.shtml)
Pikaista paranemista vaan Alpolle.
Onhan noita pumppu-vaivoja ollut Föönilläkin. Mutta Alpon pumpulle on aina sopinut paremmin räksyttää kisastudiossa ja/tai lehdistötilaisuuksissa kuin tarttua itse töihin ja pistää joku joukkue ihan oikeasti pelaamaan voittavaa jääkiekkoa. Ainoana poikkeuksena uralla U18 maajoukkue v.1978 ja varauksin U20 maajoukkue 1982. Alpoon nähden Rocky on suuri valmennusguru.
Velli_Ketola
04.11.2011, 08:44
Alpo se jaksaa painaa vaikka terveydelliset vaarat vaanivat selän takana. Ässistä piti lähteä terveydellisiin syihin vedoten valmentajan paikalta, Klotenissa konsulttihommissa pumppu kesti taas paremmin, mutta Slovakiassa valmentajan paikalla vaivat palasivat.
Kyllä Alpon nyt oikeasti kannattaisi miettiä sitä, että valmentajan hommat on nyt nähty (terveydellisistä syistä johtuen). Toivotaan että viisaana ja ajattelevana henkilönä Alpo myös tämän päätöksen tekee, koska suru-uutisia ei kukaan halua lehdestä lukea.
PataJaska
04.11.2011, 09:50
Iltalehden jutussa näköjään mainitaankin sama kuin tämän päivän Forssan Lehdessä, eli että Ape tosiaan palasi takaisin kotiinsa Forssaan, eikä jäänyt Slovakiaan kuten ensin uutisoitiin. Naureskelin kun tuolla HPK:n puolella jo eilen kauhisteltiin että Suhonen on irtisanoutunut ja siitä vedettiin johtopäätöksiä. Ja nyt sitten mies vielä saapuikin noin lähelle Hämeenlinnaa :D
Leikki leikkinä, toivottavasti Alpolla on kaikki kunnossa vaikka ura eittämättä taputeltu alkaakin olla. Noiden sydänperäisten juttujen kanssa ei ole leikkimistä..
Mr.Bletch
04.11.2011, 09:52
Toivotaan että viisaana ja ajattelevana henkilönä Alpo myös tämän päätöksen tekee, koska suru-uutisia ei kukaan halua lehdestä lukea.
Kyllä se on aina itsessään suru-uutinen jääkiekolle kun jonkin kiekkojoukkueen johto haksahtaa palkkaamaan Alphonson Jeesuksen aikaisten näyttöjen perusteella...
ex-Ässä ja SeiskaPasina tunnettu Pasi Nielikäinen ei malta laittaa vielä(kään) hokkareita naulaan. Suomisarjassa pitää vielä kiusata nuorempiaan...
Linkki uutiseen löytyy tästä (http://www.iltalehti.fi/jaakiekko/2011110514704500_jk.shtml)
ParkTudor
06.11.2011, 22:46
Olen silloin tällöin ihmetellyt, että eikö kukaan seuraa Haulan otteita ison maailman puolelta. Haula johtaa koko NCAA -sarjan pistepörssiä ja on tässä vaiheessa kautta tehnyt jo enemmän maaleja kuin viime kaudella. Hän on selkeä ykköshyökkääjä University of Minnesotan joukkueessa. Itse vain olen seurannut hänen uraansa koska pidän erittäin paljon hänen pelityylistään. Tämän kauden kauden jälkeen on omasta mielestäni jo lähdettävä AHL/NHL -akselille yrittämään jos kaikki jatkuu kuten alkukausi on antanut ymmärtää. Yliopistosta ei ole enää muuta annettavaa kuin tutkinto.
Tässä on vielä statsit kuluvalta kaudelta koskien NCAA -sarjaa. Oikealta ylhäältä voitte vielä katsoa aikaisempien kausien tilastoja ja ihmetellä, millaisia pelimiehiä sieltä on tullut.
Elite Prospects (http://www.eliteprospects.com/league.php?leagueid=NCAA&season=2011)
Tässä on vielä Haulasta mielenkiintoinen ja tuore juttu parin päivän takaa.
Gopher Erik Haula becomes nation's top scorer - TwinCities.com (http://www.twincities.com/timberwolves/ci_19257935)
reaper78
07.11.2011, 07:42
Olen silloin tällöin ihmetellyt, että eikö kukaan seuraa Haulan otteita ison maailman puolelta. Haula johtaa koko NCAA -sarjan pistepörssiä ja on tässä vaiheessa kautta tehnyt jo enemmän maaleja kuin viime kaudella.
Tässä on vielä Haulasta mielenkiintoinen ja tuore juttu parin päivän takaa.
Gopher Erik Haula becomes nation's top scorer - TwinCities.com (http://www.twincities.com/timberwolves/ci_19257935)
Itse silloin tällöin seuraan Haulan otteita, toivottavasti myös Toivola!
Tämä lause pisti silmään tuosta jutusta:
He is the first Gophers player to earn 17 points in a month since Thomas Vanek posted 17 in November 2002.
Että Vanekin vanavedessä tehojen suhteen? Toivottavasti Haula joskus Ässissä nähdään, jos ei muuta niin inttivuoden ajan..
ex-Ässä ja SeiskaPasina tunnettu Pasi Nielikäinen ei malta laittaa vielä(kään) hokkareita naulaan. Suomisarjassa pitää vielä kiusata nuorempiaan...
Linkki uutiseen löytyy tästä (http://www.iltalehti.fi/jaakiekko/2011110514704500_jk.shtml)
Jatkolohkon peleissä voidaan Pasi nähdä Porissakin, koska Karhu Ht ja Kiekkohait ovat samassa lohkossa.
Aina Pata
07.11.2011, 13:25
Jatkolohkon peleissä voidaan Pasi nähdä Porissakin, koska Karhu Ht ja Kiekkohait ovat samassa lohkossa. Mielestäni oli lauantaina kokoonpanossa, mutta eilen ei. Tulikohan jotain vaivaa vai oliko kyyti liian kylmää.
Jos Porissa nähdään niin kyllähän Pasin nykykunto täytyy käydä tarkastamassa.
Jääkiekkoliiton sivujen vahvistamattomien siirtojen mukaan Pasi Salonen siirtyy Kiekko-Vantaaseen pelaamaan. Sai sentään jostain pelipaikan, toisin kuin vaikkapa Tero Määttä..
Jääkiekkoliiton sivujen vahvistamattomien siirtojen mukaan Pasi Salonen siirtyy Kiekko-Vantaaseen pelaamaan. Sai sentään jostain pelipaikan, toisin kuin vaikkapa Tero Määttä..
On kyllä hämmentävää, ettei Määttä vieläkään pelaa missään. Saas nähdä, saako enää tällä kaudella seuraa mistään, kun voi vaan kuvitella, millaiseen kuntoon on päässyt menemään...
Mängimies
08.11.2011, 22:34
Rynnäksen kausi AHL:ssä on alkanut valitettavan alavireisesti. Kuusi ottelua ja tilillä vain yksi voitto eikä tilastot muutenkaan niin häävit. Niskaan hengittää jo ruotsalaisrookie Mark Owuya, joka on pelannut ainakin tilastojen valossa paremmin. Lisäksi NHL:stä vapautuu piakkoin Ben Scrivens, joten Rynnäksen on todella onnistuttava jatkossakin näyttöpaikoissaan. Viime kaudella Reimer paineli ohi ja nyt Scrivens näyttää tehneen samoin ja lisäksi ruotsalainen tulee kovaa taustalta. Ikävät loukkaantumiset ovat kyllä hidastaneet uraa, mutta nyt on sopimusvuosi menossa ja paljon näytettävää. Onnea ja menestystä Jussille ja toivotaan, että kausi kääntyy tästä parempaan suuntaan.
Mukavan näköinen nelosketju Leijonilla Venäjä-otteluun näin porilaisesta näkökulmasta katsottuna:
Leo Komarov-Matti Kuparinen-Jesse Joensuu
jamppa1919
13.11.2011, 20:06
Todella hyvän EHT turnauksen pelasi "porilaisketju". Joensuu pelasi itsensä kisakoneeseen. Sen uskaltaa melkein nyt jo sanoa. Tänään oli peräti Suomen paras pelaaja ja selkeästi. Teki vahvan esityön Suomen kolmanteen maaliin ja oli myös mukana hylätyssä maalissa tekemässä maskia maalin edessä. Saikin Jaloselta paljon vastuuta ja oli muuten 5-3 alivoimalla Suomen ainoa hyökkääjä kentällä ja blokkasi syötön komeasti ja sitten kuskasi kiekon Ruotsin päätyyn. Upea peli. Kuparinenkin pelasi ehkä hieman yllättäen itsensä mukaan MM spekulaatioihin. Periaatteessa Komarov-Kuparinen-Joensuu vaikutti täysin valmiilta ketjulta kisoihin.
Vellihousu
13.11.2011, 20:14
Todella hyvän EHT turnauksen pelasi "porilaisketju". Joensuu pelasi itsensä kisakoneeseen. Sen uskaltaa melkein nyt jo sanoa.
En nähnyt peliä, mutta ei kai tässä vaiheessa vielä paljon kisapaikkoja jaella? Juurihan on ollut kirjoituksia siitä, miten esimerkiksi nhl-pelaajien kiinnostus kotikisoja kohtaan on ollut jopa poikkeuksellisen kovaa.
Hienoa sinänsä että Jessellä homma toimii.
Major Julli
13.11.2011, 20:21
Eiköhän Euroopasta tule tuo mestariketju ja sitten nelosen energiapelaajat plus muutama 2-3 ketjun pelaaja riippuen NHL:n pudotuspeleistä. Koko ässävitja antoi hyvän näytön siitä että tuo energinen nelosen rooli hoituu todella hyvin. Ja varsinkin Joensuu.
jamppa1919
13.11.2011, 20:27
En nähnyt peliä, mutta ei kai tässä vaiheessa vielä paljon kisapaikkoja jaella?
Ei tietenkään, mutta niin hyvän turnauksen Jesse pelasi että paljon saa tapahtua jos koneesta tippuu. Karjala turnauksessa pelaa kuitenkin Euroopan parhaat Suomalaiset ja Joensuu oli TOP 3 hyökkääjä tässä turnauksessa Suomen joukkueesta. Kaikki pelit tuli katsottua ja Joensuulta jäi puuttumaan ainoastaan maali, mikä sekin oli erittäi lähellä pariin otteeseen, mm. Tsekki pelissä meni koko kentän yksin läpi ja veto meni harmittavasti tolppaan. Vauhtia oli jostain saanut kesän aikana lisää, selkeästi. Joensuun peliaika kasvoi peli peliltä kuten myös vastuu. NHL:stä saa siis tulla liukuhihnalla porukkaa jos ei Jesse koneeseen mahdu noitten näyttöjen jälkeen.
Niin ja oli tosiaan Alivoimalla Jalosen luottopelaaja.
regularflex
14.11.2011, 10:41
Ei tietenkään, mutta niin hyvän turnauksen Jesse pelasi että paljon saa tapahtua jos koneesta tippuu. Karjala turnauksessa pelaa kuitenkin Euroopan parhaat Suomalaiset ja Joensuu oli TOP 3 hyökkääjä tässä turnauksessa Suomen joukkueesta. Kaikki pelit tuli katsottua ja Joensuulta jäi puuttumaan ainoastaan maali, mikä sekin oli erittäi lähellä pariin otteeseen, mm. Tsekki pelissä meni koko kentän yksin läpi ja veto meni harmittavasti tolppaan.
Juu aika pitkälti samaa mieltä. Kovia miehiä pitää änäristä tippua jos Joensuu pudotetaan koneesta. Toki kausi on vasta alkupuolellaan ym. ym. mutta Joensuu oli oikeasti ihan mielettömän hyvä. Pakko kehaista myös Komarovia sekä Kuparista. Hekin täyttivät paikkansa. Tässä vielä tuo Joensuun paljon mainostettu koko kentän soolo Tsekki ottelusta. http://www.youtube.com/watch?v=wJiywWPdeXo Joensuun pujottelu tulee kohdasta 4:24 eteenpäin.
Vellihousu
14.11.2011, 10:59
NHL:stä saa siis tulla liukuhihnalla porukkaa jos ei Jesse koneeseen mahdu noitten näyttöjen jälkeen.
Toivottavasti näin. Itseäni kuitenkin mietityttää mahdollinen nhl-pelaajien tunku ja fakta että nelosketjuun Suomesta aina tulijoita sen verran että olen toistaiseksi liikoja intoilematta. Mutta kuten sanottua, hienoa että Jessellä kulkee, tämän tason esiintuloa häneltä on odotettukin.
sonnychiba
14.11.2011, 11:47
Kotikisoihin tullaan nhl:sta varmaan mielellään. Viime kevään menestyskin varmasti lisää halukkuutta. Ei olla niin helposti loukkaantuneena kauden loppumisen jälkeen kuin yleensä kun Suomen valmentajat soittelevat kisoihin. Kiva päästä pelaamaan Suomeen ja oman perheen eteen. Voi Jesse joutua taas katsomaan pelejä katsomosta. Toivottavasti kuitenkin pääsee kisoihin pelaamaan, ainakin motivaatiota uskoisi olevan viime kisojen takia.
Ei varmaan hirveästi ketään hetkauta mutta Nico Aaltosen vuokrasopparia HPK:hon on hieman jatkettu. 3 ottelua tulee näillä näkymin Aaltoselle lisää.
Lähde ja uutinen assat.com (http://www.assat.com/page.php?id=19&article_id=879)
PataJaska
14.11.2011, 14:55
Ei varmaan hirveästi ketään hetkauta mutta Nico Aaltosen vuokrasopparia HPK:hon on hieman jatkettu. 3 ottelua tulee näillä näkymin Aaltoselle lisää.
Itse asiassa on jopa yllättävää että lainaa jatkettiin, Kerholla on kuitenkin rivissä jo 18 hyökkääjää koska lainamiehiä on niin paljon (toki pari ukkoa taitaa kärsiä pikkuvammoista), ja sitä paitsi Aaltosen esiintymiset oranssinutussa(kaan) eivät paljon hurraa-huutoihin aihetta ole antaneet..
Ässien kannalta lienee se ja sama, ylijäämämiehestä on joka tapauksessa kysymys. Parempi olisi jos Aaltonen saataisiin kaupattua johonkin tarpeettomana, mutta liigasta ei taida ostajaa löytyä..
Mr.Bletch
15.11.2011, 20:37
Jaahans, Matti Kuparinen jatkaa uraansa Kalpassa ainakin vuoteen 2015. Toivotan kuitenkin ainoastaan kohtuullista menestystä
edit. Olivat ilmeisesti käyttäneet Ahosesta saamiaan rahoja neuvottelemalla Matin kanssa uuden, ilmeisesti suhteelliisen rahakkaan sopimuksen. Itse veikkaan, ettei Kuparista enää Porissa nähdä, ainakaan pelaajan roolissa.
MustatKortit
15.11.2011, 20:45

On kyllä sääli, jos ei enää Ässissä pelaa. Eipä silti, sen verran "innotonta" oli Ässien halu pitää kaveri viime kaudella, että en ihmettele.
Muuten, haiskahtaa aika pahasti toi soppari silti sellaiselta, että siinä on KHL-pykälä.

Jaa, ei siitä kauaa ole, kun joku täällä Ässä-puolella kirjoitti, että Kuparinen oli jo ennen viime kauden alkua päättänyt lähteä katsomaan muita maisemia kauden jälkeen. Ja kun lukee vaikkapa miehen haastattelun Veikkaajan viime kauden kausiennakosta, niin Kuparisen sanat tuota aihetta käsitellessä tukevat kyseisestä asiaa.
Mikäköhän on tämä KHL-pykälä muuten? Me kaikki tiedämme, että sopimus on ostettavissa ulos, jos tarpeeksi maksetaan. Jukka Seppäsen sanoin silloin, kun kaikkien edut kohtaavat. Toki sinne pahviin voi tietyn euromäärän rustata ulosostohinnaksi.
MustatKortit
15.11.2011, 21:15
Mikäköhän on tämä KHL-pykälä muuten?...
Tiedä häntä, miten tämä pykälä nyt ihan kirjaimellisesti on merkitty, mutta kyllä esim Kimmo Kapanen puhui jossain Ahosen siirtoon liittyneessä haastattelussa, että tällaisesta pykälästä nimenomaan on kyse.
regularflex
15.11.2011, 21:20
Mikäköhän on tämä KHL-pykälä muuten? Me kaikki tiedämme, että sopimus on ostettavissa ulos, jos tarpeeksi maksetaan. Jukka Seppäsen sanoin silloin, kun kaikkien edut kohtaavat. Toki sinne pahviin voi tietyn euromäärän rustata ulosostohinnaksi.
Niin tämä paljon puhuttu KHL-pykälä. Minä olen käsittänyt sen olevan rahamäärä, jonka uuden seuran tulee maksaa, jonka seurauksena pelaaja on vapaa neuvottelemaan uuden sopimuksen kyseisen seuran kanssa. Tämä pykälässä määritelty rahasumma on luonnollisesti alhaisempi kuin sopimuksen ulosostohinta. Ja kun tuo summa lyödään tiskiin vanha seura ei voi pyytää enempää. Esim. jos Kuparisen sopparissa lukee KHL-pykälä 200k ja venäläisseura maksaa sen ei Kalpa voi kiristää 500k Kuprun päästämiseksi.
San Jose Shark #50
15.11.2011, 21:28
Olivat ilmeisesti käyttäneet Ahosesta saamiaan rahoja neuvottelemalla Matin kanssa uuden, ilmeisesti suhteelliisen rahakkaan sopimuksen. Itse veikkaan, ettei Kuparista enää Porissa nähdä, ainakaan pelaajan roolissa.
Joo, olen vahvasti kallistumassa samaan suuntaan. Kyllä Kuparisen päälle voidaan nyt vetää vahvalla tussilla musta rasti ja kaikki höpötykset siitä kuinka vielä joskus tulisi Ässiin pelaamaan, kannattaa unohtaa. Tokkopa nähdään sen paremmin Salmista kuin Kuparista kuin Joensuutakaan enää Ässä-paidassa ellei sitten pelillinen taso jostain syystä romahda niin alas, että nykyiset seuransa haluaisivat heistä eroon.
Laitapuolen Hyökkääjä
15.11.2011, 21:34
Täytyy sanoa, että nyt ottaa päähän ja urakalla tämä uutinen. Itseäni ei Kuparisen siirto Kalpaan sen suuremmin harmittanut ja miehen pistetehtailukin tällä kaudella on ollut mukavaa seurattavaa. Kuitenkin tässä oli koko ajan sellainen (naiivi?) fiilis että Matti on ikään kuin lainassa pari kautta Kuopiossa.
Itse en ainakaan silti ala mitään Juudaksen viittaa Kupariselle heittämään. Hieno mies, ja toivottavasti puheet rahakkaasta sopimuksesta pitävät kutinsa.
Ennen kun avasin Jatkiksen etusivun, oli hyvä fiilis. Nyt vituttaa.
Niin tämä paljon puhuttu KHL-pykälä. Minä olen käsittänyt sen olevan rahamäärä, jonka uuden seuran tulee maksaa, jonka seurauksena pelaaja on vapaa neuvottelemaan uuden sopimuksen kyseisen seuran kanssa. Tämä pykälässä määritelty rahasumma on luonnollisesti alhaisempi kuin sopimuksen ulosostohinta. Ja kun tuo summa lyödään tiskiin vanha seura ei voi pyytää enempää. Esim. jos Kuparisen sopparissa lukee KHL-pykälä 200k ja venäläisseura maksaa sen ei Kalpa voi kiristää 500k Kuprun päästämiseksi.
Niin, juuri siis kuin futiksessa. Tosin esim. Messin sopimuksessa se on luokkaa 300 miljoonaa. Varmaan aika tapauskohtausta, kuinka paljon KHL-pykälä sitten loppujen lopuksi eroaa siitä, minkä seura haluaisi joka tapauksessa korvaukseksi. Voisin kuvitella, että jotakuinkin siinä on mietitty markkina-arvoa ja tärkeyttä joukkueelle joka tapauksessa. Vaikkei edes olisi KHL-pykälää, niin silti pelaajalla on kaikki valtit käsissä, mikäli tarpeeksi vaan ajaa siirtoa (kutsutaan tommikovasteluksi). Jos ei pelaaja halua pelata enää seuralle, niin silloin on seurankin parempi päästä sopuun hinnasta.
Sellaista KHL-pykälää ei tee varmaan yksikään seura, josta pelaaja voi halutessaan koska tahansa kävellä ilmaiseksi ulos.
jamppa1919
15.11.2011, 22:58
Kellään muuten mitään tietoa mihin Salminen suuntaa tämän kauden jälkeen? Kuulin viime viikolla että olisi hylänyt Kalpan sopimustarjouksen.. Tuskimpa silti Poriin tarvi haaveilla?
Kellään muuten mitään tietoa mihin Salminen suuntaa tämän kauden jälkeen? Kuulin viime viikolla että olisi hylänyt Kalpan sopimustarjouksen.. Tuskimpa silti Poriin tarvi haaveilla?
Minä en mitään mistään tiedä, mutta eikös tämä teidän Esterinne jo latonut faktat pöytään tuolla KalPa-osion Matti Kuparinen -ketjussa:
Tulevalla kaudella Kuparinen pelaa Sveitsissä, joten nauttikaapa savolaiset nyt porilaisen hitsari-duon otteista ihan koko rahalla.
Salminen on kuulemma tulossa takaisin kotiin.
Salmisen kolmivuotista jatkosopimusta odotellessa...
Cichorium
15.11.2011, 23:14
Niin Kupru teki sopimuksen kauteen 2014-2015. Vuonna 2015 Kuparinen täyttää 31-vuotta. Nyt on aika rahastaa muualla (luultavasti myös ulkomailla) ja sitten voi tulla päättämään uransa Ässissä, jos on enää halua. En oikein ymmärrä, miksi tämä on niin huono uutinen. Ajatteliko joku, että Kuparinen tulee kahden Kalpa-vuoden jälkeen takaisin Poriin?
Minä kyllä ajattelin että Kuparinen olisi kahden KalPa -vuoden jälkeen halunnut lähteä ulkomaille. Saattaa silti olla että sopimuksessa on joku muunkinlainen ulkomaanpykälä kuin KHL -osto, esim. sellainen että kesällä täytyy ajoissa ilmoittaa jos haluaa siirtyä ulkomaille kuten Tuomisen Patulla aikoinaan oli. Tuskin KalPakaan haluaa laittautua poikkiteloin jos toinen haluaa parin kauden päästä vaikka Ruotsiin pelaamaan.
Saattaa silti olla että sopimuksessa on joku muunkinlainen ulkomaanpykälä kuin KHL -osto, esim. sellainen että kesällä täytyy ajoissa ilmoittaa jos haluaa siirtyä ulkomaille kuten Tuomisen Patulla aikoinaan oli.
Ei KalPa varmasti olisi palkankorotusta tarjonnut tuollaisella pykälällä, kun vanhaa KalPan kannalta edullista sopimusta oli edelleen 1,5 vuotta jäljellä. Kuparisen motiivi jatkon tekemiseen oli taatusti nostaa palkka jo nyt syksyn näyttöjen tasolle ja se edellytti parin kauden lisäämistä sopimukseen. Venäjälle kyllä pääsee rahastamaan kesken sopimuskaudenkin jos tehoja tulee nykyiseen malliin.
Puksprööti
16.11.2011, 04:08
Eipä kyllä harmita tippaakaan tämän Juudaksen jatkosopimus. Pysyköön Kuopiossa ylähuulensa kanssa. Mies osoitti ja näytti taitonsa, eivät riittäneet Ässissä kolmosketjua korkeammalle. Kuten aiemminkin kirjoitin, Kuparinen on varsin kunnianhimoton kun ei lähde tekemään uraansa ulkomaille.
Salmisen tilannetta seuraan paljon kovemmalla kiinnostuksella. Sakari on kasvanut huimasti jääkiekkoilijana Kuopiossa ja osoittanut että jotain potenttiaalia löytyy miehestä.
Bigmouth
16.11.2011, 07:28
Eipä kyllä harmita tippaakaan tämän Juudaksen jatkosopimus. Pysyköön Kuopiossa ylähuulensa kanssa. Mies osoitti ja näytti taitonsa, eivät riittäneet Ässissä kolmosketjua korkeammalle. Kuten aiemminkin kirjoitin, Kuparinen on varsin kunnianhimoton kun ei lähde tekemään uraansa ulkomaille.
Sun nimimerkin takaa ei ole tullut yhtään järkevää postausta, mutta tuo on kyllä pohjanoteerauksia omalla asteikollasikin.
Itse näen pelkästään positiivisena, että Ässäkasvatteja vaikuttaa maailmalla isoissa rooleissa. Mitä enemmän, sen parempi.
Ainapata
16.11.2011, 07:50
Kuparisen pitkä sopimus on vähän saman seurauksen syy kuin Uusitalon pitkä sopimus Ässiin. Saadaan palkka tämän hetken tekemisen tasolle ja heti. Nyt oli rahastamisen aika ja kannatti ottaa varmasti palkankorotus pitkäksi aikaa. Perhetilanne vielä sallii pelaamisen missä tahansa eli varmasti Kuparista on lupa odotella Poriin sitten kun esikoinen aloittelee koulutietä eli n kuuden vuoden kuluttua. Silloin saadaan toivottavasti takaisin maailmaa nähnyt ja raudanluja ammattilainen jolla kuitenkin on vielä hyviä pelivuosia edessä. Tuollaisia juudaspuheita en kyllä ymmärrä ollenkaan.
sonnychiba
16.11.2011, 09:33
Onnea vaan Kuprulle Kuopioon. Antoihan hän monta vuotta Ässille, joten suodaan hänellekin vähän menestystä vaikeiden vuosien jälkeen. Salminenkin on täksi kaudeksi petrannut, ja on reilusti plussan puolella. Vai johtuukohan +/- saldo hyvistä ketjukavereista.
Eipä kyllä harmita tippaakaan tämän Juudaksen jatkosopimus. Pysyköön Kuopiossa ylähuulensa kanssa. Mies osoitti ja näytti taitonsa, eivät riittäneet Ässissä kolmosketjua korkeammalle. Kuten aiemminkin kirjoitin, Kuparinen on varsin kunnianhimoton kun ei lähde tekemään uraansa ulkomaille.
.
Tässä esimerkkiä tyypillisestä porilaisesta asenteesta, johon itsekin olen törmännyt niin surullisen monta kertaa. Olin toki itsekin vähän pettynyt siitä, että Kupru ei lähde vielä kovempiin ympyröihin kokeilemaan, mutta eihän kukaan nyt tiedä niitä pykäliä siellä soppareissa. Objektiivisin lasein katsottuna kuitenkin tässä on juurikin kyse siitä "taotaan kun rauta on kuuma" -tyyppisestä toiminnaista. Hyvät ottelut maajoukkueessa antoi sauman ottaa ne hynät kotiin pitkälle eteenpäin.
Nyt mitataan Kuprun asenne. Laskeeko taso, vai jatkuuko lento? Jos Matti jatkaa samalla tiellä liigassa ja maajoukkueessa, niin eiköhän joku Magnitokorskin terästehtaan ukko kohta kaiva perstaskusta nipun fyffeä ja Kalpan sopparilla pyyhitään persettä.
Niin ja olisin kyllä äärimmäisen ihmeissäni, ellei Sakkekin lähtis rahastamaan johonkin. En usko hetkeäkään, että Poriin palaa nyt kun kysyntää luulis riittävän. Toki mieluusti olen tässä väärässä.
Vellihousu
16.11.2011, 10:02
Itse näen pelkästään positiivisena, että Ässäkasvatteja vaikuttaa maailmalla isoissa rooleissa. Mitä enemmän, sen parempi.
Täsmälleen näin. Eivät ne kaikki kuitenkaan Ässiin(kään) mahdu kun seuralla kerran pyyhkii hyvin. Tuntuu että jotkut eivät oikein ymmärrä, että enää ei eletä vuotta 2008, Ässät ei ole enää jumbojoukkue. Omiin kasvatteihin ei ole mitään syytä takertua vaan päinvastoin nauttia siitä että he(kin) pärjäävät.
PataJaska
16.11.2011, 10:35
Eipä mitään.. Matti on päätöksensä tehnyt ja sitä me kunnioitamme, toivottavasti ainakin suurin osa meistä. En voi sanoa että itseäni varsinaisesti vituttaisi, ehkä jonkin verran yllättynyt olin uutisen nähtyäni, mutta jos mies on katsonut että Kuopio on tällä haavaa paras paikka perustaa kotinsa, kasvattaa perheensä ja tehdä uraa niin sitten se on niin.. toivottavasti kaikki sujuu hyvin
Kenenkään ainakaan täällä foorumilla on mielestäni aivan turha loukkaantua että tämä olisi nyt jokin järkyttävä ja anteeksiantamaton perseennäyttö Porille ja/tai Ässille ja/tai porilaisfaneille. Tätä se hoki vain on..
Seisomakatsomo
16.11.2011, 11:53
Suomi on toki vapaa maa, mutta Kuparinen lähti pois Porin Ässien kapteenin paikalta. Kokemuksesta tiedän, että Partasen muikkukukko on erittäin hyvää voin, piimän ja savonviinasnapsin kera, mutta silti... Kun olin aikanani muutaman vuoden Kuopiossa asunut, minulle huudettiin siellä kesken kaiken, että "sä puhut kuin Neumann!". Saapa nähdä, miten on Kuprun laita, muuttuuko murre, ja onko vuoden 2015 jälkeen tilanne "kuolkieryleitä jiäkuopissa" vai edelleen patasydän rinnassa?
No joo, antaa miehen pelata, kunhan onnellinen on...
Jurvanen
16.11.2011, 12:28
Nyt ei oikein ymmärrä.
Kuparinen oli osa Ässiä pitkään. Oma kasvatti ja täytti ruutunsa. Ei miehelle silti täällä olisi ykkössentterin roolia ollut tarjolla. Kuopiossa oli uudet haasteet ja mies on nauttinut pelaamisesta. Nyt sai palkankorotuksen ja teki jatkosopimuksen. Mikä ihme tässä nyt itkettää näin paljon? Eikö porilainen saa menestyä muualla? Eihän Matti mitenkään ovet paukkuen täältä lähtenyt, sentään.
Tehkööt hyvän uran ja toivottavasti on vielä jotenkin mukana Ässissä.
Kyllä se elämä kulkee raiteillaan samalla tavalla niin kiekossa kuin muuallakin eli kysynnän ja tarjonnan laki pätee joka paikassa. Kuparinen on tällä hetkellä ilmeisen onnellinen Kuopiossa elämiseen ja saa siellä toteuttaa jollakin tavalla omaa unelmaansa. Ei voi ottaa mieheltä mitään pois. Toivoisin vain, että olisin saanut nauttia hänen peliesityksistään Ässät- paidassa, mutta ei tunnu olevan mahdollista ainakaan ennen vuotta 2015. Kaikkea hyvää kuitenkin Matille. Jos sitten 2015 jälkeen...
Naurava Sika
17.11.2011, 19:50
En kyllä ymmärrä minkään sortin kiukutteluja Kuparisen suhteen. Kaveri on täysiverinen patasydän ja taatusti rakastaa kotiaan ja kasvattajaseuraansa. Hienoa että hän saa hyvät tienestit ja peli kulkee, olen vakuuttunut että Matti tulee aikanaan vetämään vielä vähintään yhden (menestyksekkään) kauden punaisessa paidassa, kunhan on kierroksensa tehnyt. Ja uskon myös siihen, että peliuran jälkeen hän tulee olemaan suuressa roolissa Ässien johtoryhmässä. Kyseessä on kuitenkin melkeimpä täydellinen porilaisuuden ruumiillistuma, joka on useassa yhteydessä muistuttanut siitä että veri on edelleen punaista vaikka muualla pelaisikin. Tienatkoon nyt eläkerahansa ja nähkööt maailmaa ennen kuin palaa takaisin tänne sivistyksen kehtoon.
San Jose Shark #50
18.11.2011, 01:14
Pelatkoon ny missä tykkää, mutta jos peliuran jälkeen aletaan paitaa hilaamaan kohti katonrajaa niin tehtäköön se sitten Niiralan montussa, jossa parhaat pelivuotensa ja -saavutuksensakin tulevat päivänvalon näkemään. Mistään patasydämestä tai -ikonista on ihan turha tulla puhumaan. Ennemmin vaikka Jarkka Korpisalo, Pele Peltonen ja Kartsa Makkonen ansaitsevat sen kunnian kuin kalakukko-Kuparinen.
Korpillakin sentään 5. suurin pistesaldo, 4. suurin maalimäärä ja 2. suurin jäähymäärä Ässien historiassa :)
Salminen skriivasi nimensä jatkosopimukseen KalPan kanssa. Nyt joudutaan kärsimään "Dominaattorista" aika pitkään, 2014 asti. Voi hitsi, voi harmi.
Edit. Pistetään toki porilaisille linkki (http://www.savonsanomat.fi/teemat/jaakiekko/kiekkouutiset/taas-yksi-t%C3%A4htipeejaaja-sopi-kalpa-jatkosta/718946) uutiseen.
Lainaukset:
"- Olen viihtynyt todella hyvin täällä ja oli helppo ratkaisu jatkaa KalPassa tulevaisuudessakin."
"- Kaikki on selvää, ja pelaan täällä jatkossakin. Vaihtuvuus joukkueessa näyttää taas jäävän pieneksi, ja valmennus pysyy samana."
- KalPan pelityyli sopii minulle hyvin. Kun saan pelata huippukavereiden kanssa kanssa, niin se tekee minustakin paremman pelaajan, Salminen analysoi.
Salminen skriivasi nimensä jatkosopimukseen KalPan kanssa. Nyt joudutaan kärsimään "Dominaattorista" aika pitkään, 2014 asti. Voi hitsi, voi harmi.
Siis harmittaako sinua tuo jatkopaperi? Luulin, että Salminen on pelannut itsensä kalakukkojen sydämiin, kun on tehnyt pisteitäkin kivasti? Olin ilmeisesti väärässä.
Itse en ole odottanut Salmista takaisin Ässiin. Ei ainakaan vielä. Toisaalta ei ole ollut ikäväkään. Johtunee siitä, että peli kulkee nyt joukkueella paljon paremmin kuin koskaan Salmisen kanssa.
jamppa1919
20.11.2011, 11:39
Salminen skriivasi nimensä jatkosopimukseen KalPan kanssa.
Jaahas, toinen yritys meni sitten läpi. Onnea vaan Kalpalle, itse olin ihan varma että jatkaisi matkaa pääkaupunkiseudulle, mutta ei näköjään sitten. Kukas mahtaa olla seuraava porilainen Kuopiossa..? Jyrkkiö?
Itse en ole odottanut Salmista takaisin Ässiin. Ei ainakaan vielä.
Kuten jo aiemmin kirjoitin, vahva sama tähän. Pari vuotta on aika lyhyt aika ja SS:lle tekee hyvää olla poissa porilaisten tiukan valvonnan alta ja pelata muualla pienemmillä paineilla. Jos tämän jatkosopparin jälkeen haluaa palata Poriin ja on pitänyt tasonsa, niin otan Saken avosylin vastaan. Tämä siis mikäli ei ulkomaille karkaa...
aceman81
20.11.2011, 14:27
Porista on viime vuosien aikana alkanut nousemaan laadukkaampia yksiöitä ja heidän poistumisensa, jos ei nyt kirpaise, niin herättää enemmän huomiota kuin pelkät poistopelaajat. Muutamasta kärkipään lähtijästä huolimatta kaupunki on pystyssä ja organisaatio vahvempi kuin koskaan. Tärkeintä tietysti säilyttää jatkumo niin laadukkaan omavaraisuuden kuin hankintojen suhteen. Helpottaa kun puikoissa on nykypäivän huippuosaajia ja seurassa on imua.
Täytyy huomioida, että muutamassa muussakin pk-kaupungissa (Lahti, Kuopio) on tehty laadukasta työtä ja oikeita ratkaisuja. Vilkaisu sarjataulukkoon kertoo kaiken.
Kyllä silti sellainen pointti on mielestäni tärkeä että parhaat omat kasvatit pitäisi saada pidettyä Ässäpaidassa. On tietysti hyvä että kavereita pelaa muuallakin liigaa, se kertoo siitä että juniorityö on kunnossa. Mutta ei sellainenkaan ole kovin kestävää kehitystä että aina parhaat juniorit lähtevät pois ja joukkue pelaa pelkällä muukalaislegioonalla. Tästä on aika hyvä esimerkki tuossa etelämpänä.
Repolainen
20.11.2011, 15:07
Mutta ei sellainenkaan ole kovin kestävää kehitystä että aina parhaat juniorit lähtevät pois ja joukkue pelaa pelkällä muukalaislegioonalla. Tästä on aika hyvä esimerkki tuossa etelämpänä.
Minkäs teet kun omat pojat haluaa nähdä muutakin kuin Äijänsuon nurkat. Mika Toivola ajoi Markus Nordlundin pois, muut on lähteneet vaikka palkka on varmasti ollut Suomen oloissa kilpailukykyinen. Raanta lähti peliajan perään ja nämä Jokereihin loikanneet A-nuorten silloisen päävalmentajan takia.
aceman81
20.11.2011, 15:11
Kyllä silti sellainen pointti on mielestäni tärkeä että parhaat omat kasvatit pitäisi saada pidettyä Ässäpaidassa. On tietysti hyvä että kavereita pelaa muuallakin liigaa, se kertoo siitä että juniorityö on kunnossa. Mutta ei sellainenkaan ole kovin kestävää kehitystä että aina parhaat juniorit lähtevät pois ja joukkue pelaa pelkällä muukalaislegioonalla. Tästä on aika hyvä esimerkki tuossa etelämpänä.
Mutta emmehän ole edes lähellä etelänaapuriamme. Olemmeko edes matkalla sinne? Hyvällä syyllä voi kysyä tän kauden peluutuksesta että mikä on homman nimi nuorisokaartin kanssa. Mutta ehkä valmennus tietää paremmin minä, peliaika on ansaittava. Enkä muutenkaan vuodata kyyneliä mikäli marginaalipelaaja sattuu vaihtamaan maisemaa.
Kuparisen melkein ottasin pois tästä keskustelusta, halus varmasti monesta syystä kattella vähän muitakin maisemia. Salmisen tapaus on kinkkisempi. Menestyksen kannalta on vain hankala nähdä, että kaikki potentiaaliset porilaiset kykenisivät ottamaan paikan, kestämään paineet ja olemaan tyytyväisiä samanaikaisesti. Joku kohta pettää.
Porissa on veistelty Tampereen tuliaisista (Kuusela, Huhtala) pelimiehiä, ei Santavuorikaan mikään ikäloppu ollut Poriin rantautuessaan, täydellisestä tuntemattomuudesta läpilyönyt Savinainen oma lukunsa, kuka olisi uskonut Zaborskysta. Näin se varmaan menee jatkossakin. Osa on omia poikia, osa nuoria potentiaalisia, osa uutta nousua hakevia, osa kalliita täsmähankintoja, osa low risk-high reward -osastoa. Ja näistä paloista rakentuu sitten kokonaisuus. En näe maailmaa mustavalkoisena pelipaikkojen suhteen.
Repolainen
20.11.2011, 15:17
Mutta emmehän ole edes lähellä etelänaapuriamme. Olemmeko edes matkalla sinne?
Ette todellakaan ole kun Lukko ei menetä pelaajia Kuopioon rahan takia. Lukko menettää pelaajia pääkaupunkiseudulle isompien valojen takia.
Kukas mahtaa olla seuraava porilainen Kuopiossa..? Jyrkkiö?
Sama kävi itselläkin tänään mielessä. Olisi isossa kaukalossa omimmillaan. Uusi harjoitteluympäristö Kojonkosken fysiikkavalmennuksessa voisi parantaa luisteluvoimaa. Jesse voisi hyvinkin lunastaa potentiaalinsa Kuopiossa. Porissa hänellä tuskin on tulevaisuutta. Pori on niin hyvässä kuin pahassakin melko nurkkapatriottinen kaupunki. Toisille se sopii, toisille ei.
Nyt kun Ässien organisaatio on kaikin puolin kunnossa, niin kyllä alkaa imua olemaan Poriinkin päin, eikä omien lahjakkuuksien maisemanvaihto enää niin kirpaise. Hienoa nähdä, että Kuprun ja Saken seuravalinta osui nappiin.
sonnychiba
20.11.2011, 16:38
^Kyllä se omien junnujen lähtö kirpaisee, mutta ihan mukava seurata kuitenkin heidän menestymistään. Kunhan eivät mene Raumalle..
San Jose Shark #50
20.11.2011, 17:59
^Kyllä se omien junnujen lähtö kirpaisee, mutta ihan mukava seurata kuitenkin heidän menestymistään. Kunhan eivät mene Raumalle..
Se nyt on sitten jokseenkin sama menevätkö ne Ilvekseen vai Kalpaan vai Rauman Lugguun. On ihan eri asia jos pelaajat kehittyvät ja pääsevät leveän leivän ääreen joko KHL:an tai NHL:aan kuin että ne menevät milloin minkäkin syyn perässä toiseen liigajoukkueeseen (tai edes Elitserieniin) sen sijaan että pelaisivat kasvattajaseurassaan.
Onko kukaan seurannut Mielosen otteita tarkemmin Allsvenskanissa? Kolmen pelin jälkeen statseissa näkyy ainakin 0+0 ja 2min jäähyjä. Lieneekö täyttänyt paikkansa.
PataJaska
23.11.2011, 09:24
Jumankavita! Olettekos jo bonganneet tämän:
http://www.iltalehti.fi/jaakiekko/2011112314807896_jk.shtml
HIFK olisi siis huhujen mukaan hankkimassa Rynnäksen..
Jumankavita! Olettekos jo bonganneet tämän:
http://www.iltalehti.fi/jaakiekko/2011112314807896_jk.shtml
HIFK olisi siis huhujen mukaan hankkimassa Rynnäksen..
Johan tätä on eilen jo jauhettu monessa eri ketjussa. Ässillä ei ole just nyt käyttöä Rynnäkselle, joten menee sinne missä pääsee pelaamaan ja siitä vielä maksetaankin suhteellisen hyvin.
PataJaska
23.11.2011, 09:34
Johan tätä on eilen jo jauhettu monessa eri ketjussa. Ässillä ei ole just nyt käyttöä Rynnäkselle, joten menee sinne missä pääsee pelaamaan ja siitä vielä maksetaankin suhteellisen hyvin.
Jauhettiinko? No sitten meni minulta ohi, koska en eilen juurikaan täällä ehtinyt roikkua, enkä muita ketjuja ole nyt katsellut
Noh, linkki tuli nyt ainakin laitettua :D
sonnychiba
23.11.2011, 12:49
Toivotaan, että Jussi ei vielä luovuttaisi ja palaisi takaisin Suomeen.
madeOFspade
23.11.2011, 13:05
Toivotaan. En usko että tekisi erityisen hyvää Rynnäksen uralle tuo siirto kriisi-Hifkiin jossa ei ole kunnollista maalivahtivalmennustakaan. Siellä mv-koutsi hönkii niskaan pelikamat päällä valmiina hyppäämään jäälle.
Helvetin hyvä, Jussi Rynnäs jatkaa rapakon takana!
Linkki uutiseen (http://www.satakunnankansa.fi/KiekkoKansa/1194706986346/artikkeli/agentti+kiistaa+rynnaksen+paluun+suomeen.html)
Olisi pitänyt luottaa "sheplakiin", joka kertoi KalPan muutama viikko sitten yrittäneen Rynnästä ja silloin jo tuli "thanks, but no thanks".
peruspata
24.11.2011, 08:12
Olen vähän itsekseni ihmetellyt, että miten Ässistä lähteneet maalivahdit ovat olleet niin särkyvää materiaalia, kun Ässissä ollessaan oikeita loukkaantumisia tuli kuitenkin melko vähän. Tosin voi olla, että aika kultaa muistot.
Joudun tekemään johtopäätöksen, että maalivahtivalmennuksessa ja peluutuksessa tapahtuu jotain oikein, vaikka siitä tuskin voi syytä kokonaan hakea.
TosiFani
24.11.2011, 08:53
Ilmeisesti Fandul on tekemässä paluuta kentille, Karhu HT:n riveihin.
Ilmeisesti Fandul on tekemässä paluuta kentille, Karhu HT:n riveihin.
Joo, tästä taidettiin mainita jossain viime viikonlopun Satakunnan Kansassa. Pelaa sillon kun muilta hommiltaan ehtii.
Vellihousu
25.11.2011, 13:34
Lievää masokismia näin perjantai-iltapäivän ratoksi eli Juho Mielosen tilastot Mora Ik:sta ovat 4 peliä 0+3. Seurakaverina myös kaikkien janoisten sankari Dan Iliakis jonka saldo on 20 ottelua tehoin 0+2.
Lievää masokismia näin perjantai-iltapäivän ratoksi eli Juho Mielosen tilastot Mora Ik:sta ovat 4 peliä 0+3.
Ohhoh, eli Juho on viettänyt oikein 3 tehopisteen illan.
Onko kukaan seurannut Mielosen otteita tarkemmin Allsvenskanissa? Kolmen pelin jälkeen statseissa näkyy ainakin 0+0 ja 2min jäähyjä. Lieneekö täyttänyt paikkansa.
Vellihousu
25.11.2011, 13:45
Ohhoh, eli Juho on viettänyt oikein 3 tehopisteen illan.
Näköjään. Mitään ottelukohtaisia tilastoja en ehtinyt haeskella joten en tiedä tarkemmin mitä on tapahtunut.
Puksprööti
25.11.2011, 17:48
Tämä ei ehkä ihan oikea ketju ole mutta lähinnä kysymystä.
Kertokaahan meikäläiselle (on varmasti muitakin ketkä eivät ole asioista perillä) mikä on kolmikon Mika Halava, Samuli Virkkunen, Kristian Ruisma tilanne? Mikähän mahtaa olla miesten tulevaisuus, onko Ässät kiinnostuneet ottamaan mukaan ensikauden joukkueeseen ja onkohan heille mitään käyttöä?
Kaikki ovat 16 parhaan joukossa Mestiksen pistepörssissä ja Halava johtaa tätä. Kyllähän sekin jotain kertoo, ei Mestis ihan köykänen sarja kuitenkaan ole. Etenkin Halava kiinnostaa sillä nimenä ei kovin tuttu ole. 24 pelissä kuitenkin tehnyt 26 tehopistettä ja paukuttanut 12 maalia.
regularflex
25.11.2011, 17:56
Tämä ei ehkä ihan oikea ketju ole mutta lähinnä kysymystä.
Kertokaahan meikäläiselle (on varmasti muitakin ketkä eivät ole asioista perillä) mikä on kolmikon Mika Halava, Samuli Virkkunen, Kristian Ruisma tilanne? Mikähän mahtaa olla miesten tulevaisuus, onko Ässät kiinnostuneet ottamaan mukaan ensikauden joukkueeseen ja onkohan heille mitään käyttöä?
Ruisma ja Virkkunenhan ovat Ässien edustusjoukkueen sopimuspelaajia. Molemmat vain lainalla mestiksessä. Halava puolestaan ei ole tarpeeksi kova kärkiketjuihin ja alaketjuissa aika tarpeeton.
Vellihousu
26.11.2011, 12:14
Halava puolestaan ei ole tarpeeksi kova kärkiketjuihin ja alaketjuissa aika tarpeeton.
Halava saa nykyisillä otteillaan varmasti ainakin try outin liigasta, mutta tuskin sentään Ässistä, ainakaan jos ensi kaudelle aiotaan kasata saman tason nippu kuin nyt ja antaa samalla vielä nuorillekin mahdollisuus.

Sopisi Kalpaan kuin nenä päähän. Hyvin on kyllä vetänyt, viime kausi oli jo lupauksia herättävä, mutta nyt tuntuu räjäyttäneen pankin. Kovassa vedossa tällä hetkellä ja Ässätkin voisi kyllä tarjota tryoutia. Jos ei natsaa niin sitten Allsvenskaniin hetkeksi ja uutta yritystä liigassa.
Halavan uralla näyttää olevan Eliteprospectsin (Eliteprospects.com - Mika Halava (http://eliteprospects.com/player.php?player=8049)) mukaan yksi välivuosi kaudella 2008-2009 ja tämän jälkeinen kausi vietettiinkin Ranskassa. Osaako joku kertoa taustaa tästä? Ura ei auennut liigassa ja lopetti, mutta houkuteltiin kuitenkin Ranskaan höntsäilemään?

HC-Luviassa on ainakin pelannut, kun try-out KooKoossa ei tuonut mestis-sopimusta silloin.
Pelicans81
26.11.2011, 19:44
Patrik Forsbacka herätteli tänään omaa jengiään ja otti myllyä ja vastassa oli joku LeKin tikku-ukko, joka sai ansaitusti pataan. Patulle 2+5+20 tilanteesta. KooKoon ottelukoosteesta varmasti näkee tuon tilanteen, jos jotain kiinnostaa katsella.

Joo olihan siinä pientä vääntöä maalin edessä. Aika selkeästi Fobba ajoi loppuun asti ja tarkoitus oli saada aikaan hämmennystä :)
Tässä linkki videoon (http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=uuiKFTuYj0U), jos jotain kiinnostaa eikä jaksa itse etsiä. Reilun minuutin kohdalla matsi alkaa.
Eliteprospects.com - Marcus Fagerudd (http://www.eliteprospects.com/player.php?player=40607)
Yllä linkki Marcus Fagerrudin pelaajakorttiin.
Marcus Fagerrud? Kuka?
Näköjään Porista poika siirtynyt lahden tuolle puolen. Osaako kukaan kertoa millainen pelaaja kyseessä? Onko ainesta vai yksi muiden joukossa? Pisti vaan silmään kun katsoin Elitserienin suomalaisten pistepörssiä.
Laitoin viestin tähän ketjuun, kun en keksinyt muutakaan tähän hätään minne se kuuluisi.
sonnychiba
28.11.2011, 16:21
Jesse Laaksonen lähtee hakemaan pelituntumaa.
http://www.radiopori.fi/uutiset/satakunta/ss-t-lainasi-hy-kk-j-n-mestikseen-28-11-2011
Jesse Laaksonen lähtee hakemaan pelituntumaa.
http://www.radiopori.fi/uutiset/satakunta/ss-t-lainasi-hy-kk-j-n-mestikseen-28-11-2011
Eli joulutaukoon mennessä Ässänelonen on lukittu muotoon Aaltonen-Sillanpää-Mäkilä.
Pojat saavat pelata paineetta ainakin siihen asti.
Puksprööti
28.11.2011, 16:37
Hetkinen! Ketäs se meidän Porissa varalla oleva hyökkääjä nyt sitten on kun Laaksonen lähetettiin Mestikseen? Eihän tämä nyt käy päinsä, vai mitä Karii Kivi?
Fagerlundista ei paljoa tietoa täältäpäin ainakaan löydy. Ehkäpä joku enemmän nuorista kiinnostunut osaa asiaa valaista.
Vellihousu
28.11.2011, 17:10
Jesse Laaksonen lähtee hakemaan pelituntumaa.
http://www.radiopori.fi/uutiset/satakunta/ss-t-lainasi-hy-kk-j-n-mestikseen-28-11-2011
Ei hyvin mene kyllä Laaksosella. Uutisen mukaan hänet vuokrattiin seuraan jota ei ole olemassakaan.
No, tässä on kuusi peliä ennen joulutaukoa ja kai tässä sen verran pärjätään ilman varamiehiäkin. Kiven tyyli joukkueen kanssa on tämä, olkoon sitten niin.
No, tässä on kuusi peliä ennen joulutaukoa ja kai tässä sen verran pärjätään ilman varamiehiäkin. Kiven tyyli joukkueen kanssa on tämä, olkoon sitten niin.
Joo, kokoonpanot on kyllä "kiveen" hakatut. Saahan noita poikia sitten kutsuttua takaisin, jos sellainen tilanne tulee mutta entä jos lukkopelissä vaikka loukkaantuu kaksi pelaajaa. Aika kiire tulee kutsua ja ajattaa kavereita ympäri Suomea takaisin. Toisaalta eiköhän Jyrkkiö sitten mene edes hyökkääjästä, kunhan saa hyvän ydinluun. Junnuista tuskin antaa Hirsi nostaa ketään jolla ei ole liigasopimusta ettei sellaista tartte tehdä ja maksaa isompia vakuutusmaksuja.
En ymmärrä edelleenkään tätä toimintaa, mutta ei kai haittaa kun sijoitus on noin hyvä.
Vellihousu
28.11.2011, 18:02
Joo, kokoonpanot on kyllä "kiveen" hakatut. Saahan noita poikia sitten kutsuttua takaisin, jos sellainen tilanne tulee mutta entä jos lukkopelissä vaikka loukkaantuu kaksi pelaajaa. Aika kiire tulee kutsua ja ajattaa kavereita ympäri Suomea takaisin.
Aika kovaa uhkapeliä Ässät kyllä pelaa. Mutta onhan se hyvä että Mestis kukoistaa kun on Patajätkiä useampi vuokralla ;)
Kannattaa nyt muistaa, että Sami Mutasen vamma ei tainnut olla mikään kovinkaan paha. Aluksi ainakin puhuttiin 1-2 viikon poissaolosta.
haunted shores
28.11.2011, 18:16
Kannattaa nyt muistaa, että Sami Mutasen vamma ei tainnut olla mikään kovinkaan paha. Aluksi ainakin puhuttiin 1-2 viikon poissaolosta.
Ja sitten kerrottiin, että sivussa ainakin joulutaukoon asti.
Ei hyvin mene kyllä Laaksosella. Uutisen mukaan hänet vuokrattiin seuraan jota ei ole olemassakaan.
No, tässä on kuusi peliä ennen joulutaukoa ja kai tässä sen verran pärjätään ilman varamiehiäkin. Kiven tyyli joukkueen kanssa on tämä, olkoon sitten niin.
Kyllä HeKi porskuttaa.
Mestisjoukkuetta sillä ei nimellä tosin löydy.
Patrik Forsbacka herätteli tänään omaa jengiään ja otti myllyä ja vastassa oli joku LeKin tikku-ukko, joka sai ansaitusti pataan. Patulle 2+5+20 tilanteesta. KooKoon ottelukoosteesta varmasti näkee tuon tilanteen, jos jotain kiinnostaa katsella.
Uuh, pelikieltoa napsahti tappelusta.
Johtaa muuten noin 40 minuutin erolla seuraavaan Mestiksen jäähypörssiä. 21 pelissä Fobba saalistanut jo 102 PIM. Mestiksen jäähyennätys tulosssa? Mikä muuten mahtoikaan olla ennätys, en tähän hätää muista?
Mestiksen jäähyennätys tulosssa? Mikä muuten mahtoikaan olla ennätys, en tähän hätää muista?
Eiköhän joku Willman ole aikanaan takonut 1000min jäähyjä...
Forsbacka toteutti vain sitä miksi on KooKooseen hankittu: fyysistä rymistelyä maalille ja taka-askelia ei oteta. Joskus tästä on palkintona pelin, parin huili.
Eiköhän joku Willman ole aikanaan takonut 1000min jäähyjä...
Heh, totta tuo, mutta laitoin kysymykseni väärään muotoon. Yhden kauden ennätystä tarkoitin.
EDIT: Selvittelin itse vähän tilastoja. Taitaa Pasi Reunasen 2002-03 UJK:n paidassa latoma (38 ottelua) 197 PIM ainakin Mestiksen, jos ei jopa vanhan I Divisioonan aikainen ennätys.
Kolmosketjun laituri
09.12.2011, 22:28
Vjatseslav Fandul joka taitaa olla B-junnujen vastuukoutsi tehnyt paluun kehiin pelaajana! Tänä iltana 1+2 Karhu HT riveissä suomisarjan karsinnoissa. hyvät muistot "Slavasta" ja varmaan kaveri edelleen hyvässä kunnossa.
San Jose Shark #50
23.12.2011, 16:20
Jatkoajan etusivulla mielenkiintoinen artikkeli Ässien junioriorganisaation kasvatista, Mikael Ruohomaasta. Täytyypi sanoa että hyvin on poika vetänyt kun B-junnuiässä hyppää suosista pois kelkasta ja menee höntsäilemään johonkin II-/III Divariin ja sieltä sitten pelillisillä näytöillä rakentanut tiensä kuitenkin Mestis-tasolle. Syynä Ruohomaan peliliikkeeseen oli jonkinlainen Granlund-syndrooma. Eli koki että juniorikiekkoilu jo B:ssäkin, saati sitten A-junnuissa, on sen verran ammattimaista touhua vaatimusten puolesta, että siitä pitäisi saada muutakin korvausta kuin vain lämmintä kättä ja seuran verkkarit.
Mitäs arvon raati on mieltä, pitäisikö junnuille maksaa jossain vaiheessa ihan oikeasti jonkinlaista päivärahaa tms. Ja jos pitäisi, niin mistä iästä lähtien?
Kyllä mun mielestä riittää että liigaringissä oleville pojille maksetaan jotain ja että A-ikäisille hoidetaan kulut. Eli aika lailla niin mitä nytkin tehdään. On myös aika epäreilua jos joukkueessa on pelaajia joille maksataan jotain ja toisaalta sellaisia joiden vanhemmat maksavat lastensa pelaamisesta. Siinä on jo valmentajallakin miettimistä ketä ja miten peluuttaa ja silti varmasti jostain suunnastaa tulee puukkoa selkään ja jostain jopa nyrkkiä päin näköä.
Ja Ruohomaa ei kyllä oikeastaan millään mittarilla kuulunut junnuna niihin joille olisi pitänyt maksaa pelaamisesta, eli en tiedä mitä herra horisee.
Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että jos junnu on pelillisillä ansioilla saavuttanut maajoukkuetason, niin kyllä seuran pitäisi tässä vaiheessa tulla maksupuolella vastaan. Maajoukkuetaso sei sitten ole mitään mallia 50 joukossa, vaan aidosti siinä Suomea edustavassa lopullisessa kokoonpanossa.
Halavan Mikan haastattelu oli tämän päivän eli jouluaaton Pohjalaisessa. Kehui Poria todelliseksi kiekkokaupungiksi. Varsinkin kun Ässien peli kulkee, niin sen huomaa kaupungilla. Näinhän se varmasti on.
Mika pelaa nyt toista kauttaan Sportissa. Pelasi jo viime kaudella itsensä vaasalaiskatsojien sydämiin näyttävällä pelityylillään, kikoillaan ja taistelullaan. Peli kyllä meni ajoittain tehottomaksi pörräämiseksi, vaikka Mika olikin isossa roolissa pudotuspeleissä. Tällä kaudella turha kieputtelu on jäänyt vähemmälle, ja tilalle on tullut määrätietoinen Mika, joka takoo pisteitä pelistä toiseen. Mielestäni Halava on jo nyt liigatasoa.
Mika kertoo haastattelussa, että ensi kaudella on toivottavasti liigan vuoro. Meikäläisen kotkasydämeen sattuu kyllä pahasti, kun pitää Mikasta luopua. Toivon todella, että Mika saisi näyttöpaikan Ässistä. Kaverin sydän varmasti sykkii kovasti sille, että saisi pelata omassa kotikaupungissaan liigaa.
San Jose Shark #50
24.12.2011, 15:53
Varmastikin saa jonkinlaisen näyttöpaikan jos vain sitä itse haluaa, mutta toisin kuin Taimella, niin H:lla on aika kova urakka edessä jos meinaa sen pelipaikan neljästä ensimmäisestä kentällisestä ottaa. Vapaita spotteja ei ole kovin montaa ja jonossa on H:n lisäksi Rendulic, Virkkunen ja Ruisma sekä nykyisistä lähinnä Aaltonen ja Mäkilä. Mutasen paikka taitaa olla kokolailla saletti tän kauden näytöillä.
En mä oikein näe Halavaa Mutasen tai Laaksosen kilpailijana. Puhutaan ihan eri tyyppisestä pelaajasta. Antaisin tryoutin ja katsottaisiin onko Mikasta ensi kaudeksi kolmoskenttään. Toisaalta voisi tuoda haastetta sentteriosastollekin, kun junnuna pelasi paljon sentterinäkin.
Eliteprospects.com sivustoani aikani kulukseni selaillessani pisti silmään viime kaudella Ässien A:ssa pelanneen Marcus Fageruddin huikeat tehot nuorten Elitserienissa. Luleåssa pakin paikalla "operoiva", juuri 19v täyttänyt Fagerudd on tehnyt pelaamissaan 25 ottelussa 11 maalia ja syöttänyt 20 eli pisteiden kokonaissaldo on huikeat 31p. Jäähypenkkiä nuorukainen on kuluttanut 16 minuutin verran.
Itse en ole Fageruddin otteita koskaan nähnyt, mutta jo pelkän nettiscouttauksen avulla on helppoa sanoa, että kyseessä on erittäin lupaava kiekollinenpakki.
Onkohan kenelläkään tietoa millaisin kääntein Porista lähti? Liittyikö siirtoon mahdollisesti jotain dramatiikkaa vai halusiko vain lähteä kokeilemaan siipiään lahden toiselle puolelle?
No niin tai näin..taitaa olla turha haaveilla, että kaveri ihan heti Poriin palaisi. Luleåssa on suomalaiset tunnetusti kovassa huudossa ja eiköhän tuo paikan ja paremman palkan sieltä itselleen nappaa lähivuosina. Mielenkiintoinen tapaus jokatapauksessa seurata.
Nuo Fageruddin pisteet on tehty U20 Superelitissä joka vastaa A-junnujen liigaa, kuten itsekin sanoit. Itse Elitserienissä pelejä on vain yksi.
Ihan samalla tavalla Suomessa on A-junnuissa mennyt. Normaalia kehitystä on että pistemäärät kasvaa, tulihan viime kaudella jo 20 pistettä.
Tuskin siirtoon mitään dramatiikkaa liittyy. Ruotsinkielinen kaveri halusi vain siirtyä paikkaan missä puhutaan ruotsia.
Rynnäs todella pitkän tauon jälkeen (ks. alla - Scrivens on pelannut melkein koko ajan) taas kuvioissa ja tällä kertaa hyvä peli, voitto ja vain yksi päästetty maali. Todella vaikea toinen kausi kyllä alla, torjuntaprosentti edelleenkin vain 89,5% ja Pohjois-Amerikoissa usein tuijotettu GAA:kin 3.16.
Täältä löytyy menestyspelin jälkeen haastattelukin:
The Official Site of the Toronto Marlies (http://www.marlies.ca/news/GameRecap.asp?game_id=463)
Dec. 17 at Peoria L 15-9-3-1 0-2 Jussi Rynnas (1 GA, 27 SVS)
Dec. 18 at Chicago L 15-10-3-1 1-2 Ben Scrivens (2 GA, 21 SVS)
Dec. 21 at Rockford W 16-10-3-1 4-1 Ben Scrivens (1 GA, 30 SVS)
Dec. 26 Hamilton L 16-11-3-1 3-6 Ben Scrivens (5 GA, 24 SVS)
Dec. 29 at Lake Erie L 16-12-3-1 1-2 Ben Scrivens (2 GA, 9 SVS)
Dec. 31 St. John's SL 16-12-3-2 3-4** Ben Scrivens (3 GA, 25 SVS)
Jan. 1 St. John's W 17-12-3-2 3-1 Jussi Rynnas (1 GA, 36 SVS)
Pohjois-Amerikassa pelaavista Erik Haula on edelleen hyvässä vireessä NCAA:ssa. Ihan alkukauden hurjaan pistetahtiin hän ei ole enää kyennyt, mutta 22 ottelussa kerätyt 27 pistettä on todella vakuuttava saldo. Vertailuna samaan pistemäärään on kyennyt Haulan kanssa Minnesotan joukkueessa pelaava Nick Bjugstad, joka on ensimmäisen kierroksen varaus vuodelta 2010 ja pelaa USA:n joukkueessa nyt toiset nuorten MM-kisansa.
Rynnäs...
Hieman ot, mutta osasiko Rynnäs käytännössä ollenkaan englantia lähtiessään Pohjois-Amerikkaan? Kaveri ollut kuitenkin kohta kaksi vuotta jenkeissä ja vaikutti melko ujolta tuossa haastattelussa, eli eikö vain uskalla perisuomalaiseen tyyliin puhua? Huima ero esimerkiksi Haulaan, jota ei erota puheen perusteella normijenkistä ollenkaan. Pisti vain silmään, ei muuta.

Haulalla oli jo valtoihin lähtiessä hyvä pohja. Rynnäs taasen oli lähtiessään käytännössä kielitaidoton.
Ainapata
04.01.2012, 12:37
Tietääkö/muistaako kukaan tästä Ässä- kasvatti Ruohomaasta mitään joka on valittu kuukauden pelaajaksi mestiksessä? Sentterinä pelaa ja varmasti on itseluottamus kunnossa. Ikääkin vasta 23-V eli olisiko kyseessä tällainen myöhäisherännäinen ja kokeilemisen arvoinen kaveri?
Pasi "seiskapasi" Nielikäinen ei malta (http://www.iltalehti.fi/jaakiekko/2012010415039668_jk.shtml)laittaa hokkareita naulaa. Aikoo seuraavaksi ajella HC Satakunnan poikia kumoon FPS:n pelipaidassa.
PataJaska
04.01.2012, 15:36
Pasi "seiskapasi" Nielikäinen ei malta (http://www.iltalehti.fi/jaakiekko/2012010415039668_jk.shtml)laittaa hokkareita naulaa. Aikoo seuraavaksi ajella HC Satakunnan poikia kumoon FPS:n pelipaidassa.
Heh, no ainakin Pasi taatusti istuu sellaisen keskiverto forssalaisen mentaliteettiin. Ei muuta kuin Forssan torille huutamaan että "onko joku kännissä ja haluaa tapella", niin kyllä sieltä pari autollista porukkaa pärähtää heti paikalle :D
Ei vaan.. ja saattaahan se Pasi olla kuitenkin vielä nykyäänkin Suomi-sarjaan jopa ihan hyvä vahvistus pelillisestikin
Forssassa pelaa myös Masa Kuusisto, Kantelus ja vanhempi Rantanen. Jonkinasteisia pelimiehiä kaikki ja kovia kavereita. Pasin putki kulkee edelleen ja saas nähdä, suuntaako vielä Forssastakin muualle.
San Jose Shark #50
04.01.2012, 16:52

Vielä kun Willmanin Timppa tekisi comebackin FPS-paitaan niin alkaisi iskukykyinen jengi olemaan kasassa.
KuKKaKeppi
05.01.2012, 15:43
Rynnäs todella pitkän tauon jälkeen (ks. alla - Scrivens on pelannut melkein koko ajan) taas kuvioissa ja tällä kertaa hyvä peli, voitto ja vain yksi päästetty maali. Todella vaikea toinen kausi kyllä alla, torjuntaprosentti edelleenkin vain 89,5% ja Pohjois-Amerikoissa usein tuijotettu GAA:kin 3.16.
Ei se seuraavakaan peli Rynnäkseltä huonosti mennyt, vaan tuloksena 25 koppia ja 0-peli. Nyt Rynnäkselä on hyvä sauma ottaa takaisin Marliesin ykkösmolarin tontti, kun saa pelata jälleen seuraavankin pelin. Torjunta prosenttikin on kohonnut synkän alkukauden jälkeen jo päälle 90%.
PataJaska
05.01.2012, 22:12
Vielä kun Willmanin Timppa tekisi comebackin FPS-paitaan niin alkaisi iskukykyinen jengi olemaan kasassa.
Kyllä mies siellä organisaatiossa edelleen on, sillä jos jotakuta nyt kiinnostaa tässä "poikamme maailmalla" hengessä (yksi kausi Ässissä, jesh!), niin Willman toimii nykyään FPS:n managerina. Juuri tämän päivän Forssan lehdessä selitteli sitä, että Nielikäinen ei pääsekään vielä siihen peliin mitä oli luvattu, koska miehen selkä vihoittelee..
Nielikäinenkin on itse asiassa menossa Forssaan vain yhden ottelun ajaksi, ei mitään muuta..

Willman pelasi ässissä kaksi kautta eli pikku korjaus. Pasi jatkaa matkaa Forssasta muihin maisemiin.
sonnychiba
16.01.2012, 14:52
Tero Konttinen siirtyy Ruotsin kakkostasolle.
http://www.ikoskarshamn.artisan.se/Nyheter/Konttinen-aater-till-IKO.aspx
Läski Määttä taitaa olla edelleen ilman seuraa, kuten myös Pasi Salonen. Tuskin nyt herrat vielä hokkareita naulaan ripustavat...
Ace of Spades
23.01.2012, 22:37
TorontoMarlies 10:16pm via TweetDeck
The Marlies have reassigned goaltender Jussi Rynnas to the Reading Royals (http://www.royalshockey.com/index.asp) of the ECHL.
Kekkonen
23.01.2012, 22:52
TorontoMarlies 10:16pm via TweetDeck
The Marlies have reassigned goaltender Jussi Rynnas to the Reading Royals (http://www.royalshockey.com/index.asp) of the ECHL.
Jokohan Jussi panis laukun naulaan ja haeskelisi kauden päätteeksi ensimmäisen "maitojunan" jolla pääsisi takaisin kotiin. Kaikkinensa kun joukkueensa sai aikanaan Amerikasta oikein valita, niin taisi tulla huti kun meni Torontoon, siellä on osattu "sutata" jo ennen Jussiakin todella monta lupaavaa kaveria.
MustatKortit
23.01.2012, 23:43
...Kaikkinensa kun joukkueensa sai aikanaan Amerikasta oikein valita, niin taisi tulla huti kun meni Torontoon, siellä on osattu "sutata" jo ennen Jussiakin todella monta lupaavaa kaveria.
Kieltämättä sama tuli mieleen jo silloin kun Jussi teki lähtöä. Sen verran surullinen on Toronton track record veskarien kanssa, toki Jussin sinne lähtiessä mv-valmennusta oikein hehkutettiin.
ECHL on joka tapauksessa sellainen sarja, että ehdottomasti on parempi tulla mihin tahansa hyvään eurooppalaiseen sarjaan.
Jos ECHL:ssä kertyy "liikaa" otteluita (varsinkin jos esitykset eivät ole hyviä), tappaa se nopeasti kiinnostuksen Euroopassa. Sen verran paljon hyviä veskareita löytyy tältäkin puolelta rapakkoa.
Hattivatti
24.01.2012, 00:00
Onkohan tuossa nyt kuitenkaan syytä suureen huoleen. Loukkaantumisen ja vaikean alkukauden jälkeen Jussilla kulki ihan hyvin kunnes sai kiekosta maskiin. Änärissä on ollut loukkaantumisia ja Reimerin peli on ollut välillä hakusessa. Scrivens pelasi aluksi ylhäällä muutaman pelin oikein mainiosti, mutta palautettiin jätin palattua putkien väliin. Scrivensillä taas on viime aikoina ollut AHL:ssäkin vaikeuksia. Owuya on ollut pelaamassa Readingissä ja oletuksena oli että nostavat jossain vaiheessa ylös kokeilemaan. Veikkaisin, että Jussin annetaan olla kolhunsa jälkeen helpommalla Owuyan koejakson ajan ja nostetaan takaisin, kun aika koittaa. Jussi oli huhuissa jo ehdolla änäriin ainakin portin vartijaksi, jos loukkaantumistilanne siellä vaatii - ehkä tuurilla jopa pelaamaan.
jamppa1919
24.01.2012, 10:22
Rynnäs toipuu aivotärähdyksestä joten ilmeisesti käy pelaamassa testipelin EHCL:ssä. Ei tuossa mitään dramaattista pitäisi olla takana..
Ei niinkään maailmalla, mutta tilastossa! Ihan mielenkiintonen katsella. Ihan kovin kärjessä ei nykysii pelureita ole. Kuparinen vähän yllätti noinkin korkeella sijoituksellaan. Zabo noussut jo 30 listalle ja ohittaa kohta Kuuselan ja Uusikartanon. Armia sijalla 70 jo tuolla iällä.. tosin ei taida kovin korkealle nousta. Tuosta siis katsellut näitä..
Elite Prospects (http://www.eliteprospects.com/league_total.php?league_sum_totals=yes&teamgroup=&timeperiod=&from=&to=&season=%&leagueid=SM-liiga&leagueteam=49&sort=team&nation=&name=%C4ss%E4t&order=TP)
Smolenak jatkaa tilittämistään medialle Scoop Publishware ::: ePaper ::: (http://epaper.ess.fi/ULTB/products/ULTB-current/articles/article_20_4.htm)
Tämä kohta huvitti erityisesti:
"– Kun lähdin OHL:ään, halusin vain tehdä maaleja. En välittänyt mistään muusta. Olin 17-vuotias enkä välittänyt muista kuin itsestäni."
Onko jokin muka muuttunut? :)
"Kerran juniorina Kanadassa tuli tapeltua, ja se oli aika lapsellista." <- allekirjoituskamaa
"Kerran juniorina Kanadassa tuli tapeltua, ja se oli aika lapsellista." <- allekirjoituskamaa
Sun mielestä on ihan jees, jos joukkuekaverit mätkivät toisiaan?
Sun mielestä on ihan jees, jos joukkuekaverit mätkivät toisiaan?
Aah, otin tuon lausahduksen niin että Smolenak tappeli p-amerikassa peleissä kerran ja totesi sen lapselliseksi. Ehkä luin väärin, olisi vain sopinut hyvin lötkö-Smolenakin tyyliin...
Nynoamous
15.02.2012, 18:29
Smolenak jatkaa tilittämistään medialle Scoop Publishware ::: ePaper ::: (http://epaper.ess.fi/ULTB/products/ULTB-current/articles/article_20_4.htm)
...
"Hän on tappanut onnistuneesti alivoimia, vaikka länsirannikolta kuuluneiden itkuvirsien mukaan miestä ei muka puolustaminen kiinnosta."
Hehe.
Smolenakin siirron yhteydessä velloneen keskustelun mainingeissa Ässä-leiristähän nimenomaan useaan otteeseen nousi esille konsepti, jossa Smolenakin sanottiin olevan hyvä alivoimapelaaja, mutta tasaviisikoin ei puolustaminen kiinnosta. Onkohan siellä nyt kulttuuritoimittaja joutunut lomittamaan urheilupuolta, vai mistä oikein tuulee...
Viimeistään tämän jälkeen tippui kirjoittajan uskottavuus täysin;
"Hieman epä-tshekkimäisesti Smolenak myös taklaa kovaa."
Ainakin mitä otteluseurantaketjuja on uskominen, niin Smolenakin taklausinto on tarjonnut monia unohtumattomia puolorgasmeja pataleirille ihan pitkin kautta.
Edit: Tai no joo, minun mokani. Tuossahan puhuttiin vain, että taklaa kovaa. Kai se kovaa sitten mäjähtää, kun joskus kerran vuodessa päättää taklata. Tosin meillä taklannut jo parikin kertaa, toivottavasti ei jää alkuinnostuksen piikkiin.
Alivoimapelaaminenhan oli tosiaan se merkittävin seikka Smolenakin pitämisen puolesta. Vähän nyt meni toimittajalta vituiksi tuossa.
TosiFani
15.02.2012, 19:49
Niin näyttäisi toimivan. 188-senttinen Smolenak on taitava käsistään, suojaa kiekkoa hyvin, ajaa röyhkeästi tilanteisiin ja laukoo hanakasti. Hän on tappanut onnistuneesti alivoimia, vaikka länsirannikolta kuuluneiden itkuvirsien mukaan miestä ei muka puolustaminen kiinnosta.
Ilmeisesti joku jatkoajan nimimerkki on ollut toimittaja...
Smolenakilla on varsin keskinkertaiset kädet, isona miehenä suojaa kiekkoa hyvin, mutta ei kyllä aja ryöhkeästi tilanteisiin. Tai ainakaan Ässien Smolenak ei ollut tällainen.
Vellihousu
16.02.2012, 11:50
Porilaiset Mestiksessä runkosarjan päättymisen jälkeen:
Mika Halava O 45 20 + 23 = 43
Samuli Virkkunen O 41 10 + 21 = 31
Kristian Ruisma O 46 11 + 19 = 30
Santeri Halme O 45 7 + 8 = 15
Miro Rahkola O 31 3 + 4 = 7
Patrik Forsbacka O 28 5 + 1 = 6
Niklas Stenros O 7 1 + 0 = 1
Ottopojat Mestiksessä runkosarjan päättymisen jälkeen:
Antti Tenkanen O 45 10 + 17 = 27
Eetu Heikkinen O 45 2 + 15 = 17
Iiro Vehmanen O 45 6 + 7 = 13
sonnychiba
16.02.2012, 12:00
Odotin Virkkuselta parempia tehoja alkukauden perusteella. En sen tarkemmin ole peli peliltä katsonut, mutta taisi hyytyä loppua kohden.
Vellihousu
16.02.2012, 12:03
Odotin Virkkuselta parempia tehoja alkukauden perusteella. En sen tarkemmin ole peli peliltä katsonut, mutta taisi hyytyä loppua kohden.
Jep, hyytyi todella paljon, syistä en tosin sen tarkemmin tiedä. Saattaa silti olla Mestiksen vuoden tulokas.
Porilaiset Mestiksessä runkosarjan päättymisen jälkeen:
Mika Halava O 45 20 + 23 = 43
Mika Halavalta nätit pisteet runkosarjassa.
En ole nähnyt miehen pelejä viime vuosina montaakaan joten vaikea arvioida olisiko käyttöä sarjatasoa ylempänä. Hyvät tehot Mestiksessä eivät läheskään aina takaa sitä, että sama tahti tai edes sinnepäin, jatkuisi SM-liigassa. Mieleen tulee ainakin eräs Aki Keinänen, joka Mestiksessä on aika kunkku mutta vierailu SM-liigassa ei mennyt ihan nappiin.
Kyllähän Iiro Vehmanen on ässäkasvatti eikä ottopoika (kuten Heikkinen, Tenkasesta en tiedä).
Pelasi jo C-junnujen sm-kultajoukkuessa 2005.
Isoisän paita tosin on äijänsuon katossa.
sonnychiba
16.02.2012, 12:39
Lisäinfoa. En viitsinyt pistää Smolenakin omaan ketjuun, koska sen voisi jo mielestäni poistaa.
http://www.iltalehti.fi/jaakiekko/2012021615210773_jk.shtml
Lisäinfoa. En viitsinyt pistää Smolenakin omaan ketjuun, koska sen voisi jo mielestäni poistaa.
http://www.iltalehti.fi/jaakiekko/2012021615210773_jk.shtml
Kunnon poikapainit olleet vissiin käynnissä
"Välikohtaus oli ollut sen verran raju, että Kivi loukkasi tilanteessa jalkaansa"
TosiFani
16.02.2012, 13:01
Kunnon poikapainit olleet vissiin käynnissä
"Välikohtaus oli ollut sen verran raju, että Kivi loukkasi tilanteessa jalkaansa"
Pari varvasta ilmeisesti murtunut.
Pari varvasta ilmeisesti murtunut.
Ässien onneksi kyseessä oli "vain" valmentajan varpaat eikä tärkeän kenttäpelaajan työvälineet.
Eipä tosin pitäisi tulla yllätyksenä, että tsekit ja slovakit eivät läheskään aina tule hyvin toimeen (isoveli/pikkuveli asetelma) keskenään.
Kyllä sitä äkkiä varpaat murtuu kun kengän päälle luistimella astuu.
Vellihousu
16.02.2012, 16:53
Kyllähän Iiro Vehmanen on ässäkasvatti eikä ottopoika (kuten Heikkinen, Tenkasesta en tiedä).
Pelasi jo C-junnujen sm-kultajoukkuessa 2005.
Isoisän paita tosin on äijänsuon katossa.
Jos luet viestini tarkasti, saatat huomata että jako on "porilaiset" ja "ottopojat" ei "Ässäkasvatit". Tämä ihan siitä syystä että en juuri sillä hetkellä muistanut missä vaiheessa pelaaja lasketaan omaksi kasvatiksi ja ajattelin etten jaksa lukea aiheeseen liittyvää saivartelua. No, löytyi sitä näköjään näinkin ;)
Hattivatti
19.02.2012, 11:14
Patrick Yetman pelannut viisi peliä Linköpingissä tehoin 1+1. Tästä linkistä (http://www2.lhc.eu/trupp/LHC/117) joukkueen sivustolle. Nähtävissä maali ja Yetin haastattelu, jossa kysellään alkukaudestakin.
MustatKortit
20.02.2012, 09:48
Pelicans-fanit - jotka täällä kävivät innolla Smolenakkia hehkuttamassa - eivät enää ole yhtä onnessaan Radekin hankinnasta, takit vain suhisevat.
En ala tähän mitään nyt linkittämään, jokainen voi käydä itse tuolla Pelicans-osion muutamassa ketjussa ihmettelemässä asiaa. Koodisanat löysä, veltto sekä ei taklaa lienee muuten kaikki jo mainittu useampaan kertaan.
Osa lahtelaisista on ilmeisesti nyt shokissa, kun Radekin löysä ilme ei johtunutkaan siitä, että Pori on niin paska paikka ja Ässät niin huono joukkue.
Nynoamous
20.02.2012, 10:23

Joo, hävettäähän tuo vähän, ettei porukka voinut millään uskoa, vaikka antioodeja Smolenakin suuntaan kantautui länsirannikolta pitkin kautta, eli siis kauan ennen jo Ässistä erottamista ja Pelicans-sopimuksen julkistamista.
Täytyy vähän ihmetellä Smolenkin meininkiä. Kaverille annettiin loistava tilaisuus aloittaa koko homma täysin puhtaalta pöydältä (+ edellistä seuraansa kohtaan osoittamiensa katkerien tilitysten jälkeen olisi jopa voinut uskoa, että yrittää jatkossa vähintään 200% lasissa todistaa olleensa se uhri tässä tapauksessa, kuten ainakin itse asian näki), mutta ei kelvannut vieläkään.
Kyllä sillä kaverilla täytyy jotain vikaa olla korviensa välissä.
Mutta kuten jo Pelicans-osion puolella mainitsin, niin näin lähellä runkosarjan loppua olisi tyhmää laittaa kaveri syömään popparia ja olla katsomatta playoff-kortti kokonaan. Suikkanen saa vaan pistää parastaan, että pystyy antamaan tarpeeksi vastuullisen roolin näiden viimeisten 10 ottelun ajaksi, ettei jamppa menetä pelihuumoriaan täysin ennen pleijareita.
Lätkäjope
20.02.2012, 10:28

Tosi hyvin ja asiallisesti kiteytetty juuri tuo asia että miten Suikkanen mahtaa tämän asian käsitellä. Itsestäni vähän tuntuu siltä että Suikkanen mieluummin laittaa kiukkupussin kokonaan sivuun kuin että alkaa koko muun joukkueen kustannuksella pitämään tyytyväisenä tsekkiläistä räkänokkaa.
Ei Pelicansin mestaruushaaveet kovin suurta kolausta saa vaikka yksi kiukuttelija katsomon puolella poppareita söisikin.
peruspata
20.02.2012, 10:34
Täytyy vähän ihmetellä Smolenkin meininkiä. Kaverille annettiin loistava tilaisuus aloittaa koko homma täysin puhtaalta pöydältä (+ edellistä seuraansa kohtaan osoittamiensa katkerien tilitysten jälkeen olisi jopa voinut uskoa, että yrittää jatkossa vähintään 200% lasissa todistaa olleensa se uhri tässä tapauksessa, kuten ainakin itse asian näki), mutta ei kelvannut vieläkään.
Kyllä sillä kaverilla täytyy jotain vikaa olla korviensa välissä.
Mutta kuten jo Pelicans-osion puolella mainitsin, niin näin lähellä runkosarjan loppua olisi tyhmää laittaa kaveri syömään popparia ja olla katsomatta playoff-kortti kokonaan. Suikkanen saa vaan pistää parastaan, että pystyy antamaan tarpeeksi vastuullisen roolin näiden viimeisten 10 ottelun ajaksi, ettei jamppa menetä pelihuumoriaan täysin ennen pleijareita.
Tässä on oleellisin asia mainittu. Touhu on kiinni ennen kaikkea ihan omasta tekemisestä. Poikamme maailmalla voi toki syttyä playoffeissa, sen takia en olisi ilman näitä viimeisiä episodeja ollut laittamassa miestä pihalle. Nähtäväksi jää, miten jatko sujuu. Näillä otteilla vaihtanee liigaa ensi kaudeksi, en usko monekaan seuran kokevan Smolenakia korvaamattomaksi.
Virkkunen kiskonut kolme häkkiä mestiksen pudotuspeleissä TUTOa vastaan. Onko kukaan seurannut Virkkusen otteita, kuitenkin sopimus jatkuu ensikaudellakin joten onko rahkeita liigaan? Ainakin harjoituskaudella Virkkunen pelasia sentterinä sekä laiturina joten olisi ainakin monipuolinen.
Toejoen Veikko
22.02.2012, 10:35

Sanoisin, että aika paljon tarvitsisi voimaa lisää jotta pärjäisi liigassa. Kyllähän näyttöpaikan ansaitsee, mutta ilman suurta kehitysaskelta jää peliaika Ässissä aika vähäiseksi ensi kaudella.
Sanoisin, että aika paljon tarvitsisi voimaa lisää jotta pärjäisi liigassa. Kyllähän näyttöpaikan ansaitsee, mutta ilman suurta kehitysaskelta jää peliaika Ässissä aika vähäiseksi ensi kaudella.
Tälläkin kaudella liigassa on tehty maaleja linnunluisesta kropasta huolimatta. Jotenkin tulee heti statseista nuorempi Granlund mieleen. Varmasti saa reilun näyttöpaikan. Tunnetusti maalinteko Mestiksessä ei ole vielä mikään merkki liigassa onnistumisesta, mutta potentiaalia varmasti on. Livenä olen Virkkusen nähnyt tasan kertaalleen, joten sen pohjalta ei omaa mielipidettä ole muodostunut.
Bigmouth
22.02.2012, 11:14
Tuossa iässä mitä Virkkunen on on voimatason huomattavakin nostaminen mahdollista yhden hyvän kesän aikana jos vain työ maistuu. Ja skeptisesti suhtaudun siihen, miten lähes jokainen junnuissa ja Mestiksessä pisteitä tehnyt pelaaja tuomitaan etukäteen liian heikoksi ja/tai hitaaksi Liigaan.
Ainakin jos Santavuori ei jatka, niin näkisin Virkkuselle ikkunan pelaavassa kokoonpanossa. Ehkä muutenkin. Siitä ikkunasta on vaan itse tahdottava kiivetä.
sonnychiba
22.02.2012, 11:19
Sen verran vaihtuvuutta tulee olemaan ensi kauden rosterissa, että uskon Virkkusen saavan mahdollisuuden näyttää kykynsä.
Patrik Forsbacka on vaihteeksi esiintynyt positiivisesti eilisessä Mestiksen pudotuspelissä KooKoo-Hokki.
"— Forsbacka sytytteli jo pieniä roihuja ja innosti Tuomas Muhosen johdolla myös pienikokoisemmat pelaajat mukaan, KooKoon valmentaja Juha Juujärvi kehaisi."
Tekaisipa muuten taklausten lomassa yhden maalinkin.
BobbyFromMars
22.02.2012, 13:25

Tässä vielä Forsbackan haastattelu eiliseltä sekä otteita videon muodossa:
Forsbacka nauttii pudotuspeleistä (http://www.youtube.com/watch?v=j95h75n_IEk&feature=youtu.be)
Tässä vielä Forsbackan haastattelu eiliseltä sekä otteita videon muodossa:
Forsbacka nauttii pudotuspeleistä (http://www.youtube.com/watch?v=j95h75n_IEk&feature=youtu.be)
Kiitos videon postauksesta. Komiat ovat Foballa pleijari-pensselit. :)
PataJaska
22.02.2012, 13:46
Tässä vielä Forsbackan haastattelu eiliseltä sekä otteita videon muodossa:
Forsbacka nauttii pudotuspeleistä (http://www.youtube.com/watch?v=j95h75n_IEk&feature=youtu.be)
Vai on Fobba fiksaillut naamalle oikein kunnon "lemmykilmisterit" :D aika raju muutos ulkonäköön Porin vuosiin nähden
Ja hauska muuten huomata että muillakin Porista maailmalle lähteneillä se wanha uskollinen pori murre vaan kuuluu säilyneen puheessa :)
MustatKortit
22.02.2012, 14:12
Tässä vielä Forsbackan haastattelu eiliseltä sekä otteita videon muodossa:
Forsbacka nauttii pudotuspeleistä (http://www.youtube.com/watch?v=j95h75n_IEk&feature=youtu.be)
Repesin toll Foban kommentille, kun haastattelija kysyi hiuksista löytyvästä oranssista raidasta:
" Eihän tää mikään kaunis oo, mutt eipä oo äijätkään ".
Oliko Forsbacka muuten ensimmäinen Ässä, joka vetäisi sen irokeesin hopeakaudella --> siitä muut sitten perässä?
Oliko Forsbacka muuten ensimmäinen Ässä, joka vetäisi sen irokeesin hopeakaudella --> siitä muut sitten perässä?
Mielikuva on, että ne olivat Majakka (Nickerson) ja Perävaunu (Hisey) jotka ainakin julkisuudessa ensimmäisenä pyörivät mohawkit päässään.
Pêr un pugno di dolari
22.02.2012, 15:18
Kaverusten kämppis http://www.hockeydb.com/ihdb/stats/pdisplay.php?pid=62198 Mike Ramsay keksi ensimmäisenä ajattaa irokeesin. Hisey ja Nickerson sitten seurasivat perässä jne. Tieto löytyy Patajätkät kirjasta. Linkissä miehen uratilastot.
Mike Ramsay keksi ensimmäisenä ajattaa irokeesin.
Taisi olla Ramsayn uran paras veto. Nythän ukko pyörii jossain jämäsarjoissa ja tuskin tulee enää ns. kiekkomaiden pääsarjoissa esiintymään.
San Jose Shark #50
22.02.2012, 21:13
Taisi olla Ramsayn uran paras veto. Nythän ukko pyörii jossain jämäsarjoissa ja tuskin tulee enää ns. kiekkomaiden pääsarjoissa esiintymään.
Englannissa näyttää tällä erää pelaavan. Muistaakseni syy Kouvostoliitosta lähtöön oli rva Ramsayn totaalinen ryytyminen ko. kaupungin olosuhteisiin. Palasi sitten kolmeksi kaudeksi takaisin Texasin auringon alle kunnes täksi kaudeksi teki sopparin Englantiin.
Vankikarkuri
22.02.2012, 21:32
Eihän hänellä rahkeet ole koskaan ollut sellaisia että olisi kunnon uraa pystynyt tekemään ammattilaistasolla vaikka onkin yksi maailman mukavimmista tyypeistä.
Eiköhän Rammer nykyään vaan pelaile, katsele uusia paikkoja, näe maailmaa ja erityisesti panostaa perhe-elämään.
San Jose Shark #50
22.02.2012, 22:37
Eihän hänellä rahkeet ole koskaan ollut sellaisia että olisi kunnon uraa pystynyt tekemään ammattilaistasolla vaikka onkin yksi maailman mukavimmista tyypeistä.
Eiköhän Rammer nykyään vaan pelaile, katsele uusia paikkoja, näe maailmaa ja erityisesti panostaa perhe-elämään.
Ei varmaan NHL-tasolle olisi rahkeet riittäneet mitenkään päin, mutta ehkä tuo olisi SM-liigassa mennyt pidempäänkin kolmos-/nelosketjun työmyyränä. Tai sitten Mestis-tasolla isossakin roolissa. Mutta kun perhe ei viihtynyt niin ei se jääkiekon peluu niin hirveän tärkeää ollut. Sitä kun saattaa tehdä huvikseen muuallakin, missä perhe viihtyy paremmin.
Pata-Ässä
24.02.2012, 11:30
Rob Hisey:n kovaa kesätreeniä:
http://www.youtube.com/watch?v=qd5KaktViVc&feature=related
sonnychiba
24.02.2012, 12:56
Näytti sille ainakin hiki tulleen.
Sakari Salminen on edelleen helvetin taitava ja vaarallinen kiekon kanssa mutta fysiikaltaan samanlainen rääpäle kuin ennenkin. Mikäli kaveri olisi saanut vähän lisää lihasmassa kasvatettua niin ei pelaisi enää SM-liigassa. Tämä tosin olisi vaatinut kovaa treeniä mikä ei Sakelle välttämäti maistu. No on tuolla tekniikalla mahdollisuus luoda pitkä ura SM-liigassakin.
aceman81
01.03.2012, 22:18
Sakari Salminen on edelleen helvetin taitava ja vaarallinen kiekon kanssa mutta fysiikaltaan samanlainen rääpäle kuin ennenkin. Mikäli kaveri olisi saanut vähän lisää lihasmassa kasvatettua niin ei pelaisi enää SM-liigassa
Katoaa ehkä välillä kuvasta, mutta haitanneeko se mitään mikäli tehot on tuota luokkaa. Ei varmasti ole samanlainen rääpäle kuin muutama vuosi takaperin.
Pelsut-Jokerit pelissä äsken Ruutu ja Smolenak hieman nahistelivat. Ruutu nappasi sitten Smolenakin mailan mukaan aitioon ja mitä mahtoi tehdä p-amerikan kaukaloissa kovuutta hakemassa käynyt tsekki? Meni itkemään kädet levällään keskiympyrään tuomarille: "Nyyh iso-paha Ruutu tuli ja vei mun mailan, hakekaa se takaisin!". Tämän jälkeen tuomari kävi hakemassa mailan Jokeri-aitiosta ja Smolenak pääsi takaisin Pelsu-aitioon tuttia imemään.
Aikamoinen kovanaama tämä ex-Ässä! :)
Patrik Forsbacka näyttää pelaavan omilla vahvuuksillaan Mestiksen pleijareissa. Ottelun jälkeen Sportin Räsänen sanoi näin:
"— Sanoin tuomareille, että ottakaa tuo Forsbacka pois kentältä, tai peli lähtee täysin käsistä, Räsänen huokaili.
Patrik Forsbacka pelasi reipasta pudotuspelikiekkoa taklaten ja rymisten. Lähes 3800-päisen vaasalaisyleisön Forsbacka sai aika ajoin suorastaan mylvimään."
Harmi ettei Fobban rymistely näytä herättävän muuta KooKoon jengiä, tilanne on jo 2-0 Sportille ja sarjahan menee kolmesta voitosta poikki...
Forsbacka se löytää itsensä edelleen keskeltä ongelmatilanteita. Hieno mies.
On se vaan niin hienoa, että peräti yksi pelaaja saa palettia melkoisesti sekaisin, ihan valmentajista lähtien. Hieno mies tosiaan!
sonnychiba
04.03.2012, 12:59
Täytyy yhtyä ylistykseen. Inkkari piikkinä Sportin lihassa. Mahtavaa!
On se vaan niin hienoa, että peräti yksi pelaaja saa palettia melkoisesti sekaisin, ihan valmentajista lähtien. Hieno mies tosiaan!
Sport voitti eilen selvästi 7-2 mutta mistä puhutaan otteluketjussa eniten? Aivan, Inkkaristapa tietenkin La 3.3.2012 Sport - KooKoo (2. välierä) - Sivu 3 - Jatkoajan keskustelupalsta (http://keskustelu.jatkoaika.com/showthread.php?t=52177&page=3)
Tuttua juttua mutta aina yhtä huvittavaa :)
Bigmouth
04.03.2012, 13:07
Ja sitten muistetaan taas se, että Sport kuitenkin johtaa sarjaa 2-0. Eli tämän "paletin sekoittamisen" hyöty joukkueelle ei ainakaan konkretisoidu.
Ja sitten muistetaan taas se, että Sport kuitenkin johtaa sarjaa 2-0. Eli tämän "paletin sekoittamisen" hyöty joukkueelle ei ainakaan konkretisoidu.
Muistetaan muistetaan
Harmi ettei Fobban rymistely näytä herättävän muuta KooKoon jengiä, tilanne on jo 2-0 Sportille ja sarjahan menee kolmesta voitosta poikki...
KooKoon muu jengi tuntuu vain olevan tuloksien perusteella niin jäässä Sportin edessä ettei Patun häslääminen paljoa auta. Mutta raporttien mukaan yleisö viihtyy paremmin kun saa jollekin huutaa herjoja.
Bigmouth
04.03.2012, 13:14
Mutta raporttien mukaan yleisö viihtyy paremmin kun saa jollekin huutaa herjoja.
Hiehoa.
Toejoen Veikko
05.03.2012, 11:37
Patrik Forsbacka näyttää pelaavan omilla vahvuuksillaan Mestiksen pleijareissa.
Ottelukooste (http://vaasansport.fi/videot/?vID=488) Sportin kotisivuilla. Ulosajoon johtanut tapahtuma alkaan noin kohdasta 10:36, jolloin Sportin puolustaja Gröndahl iskee Fobbaa hanskalla naamaan. Muutaman iskun ehtii Inkkari lataamaan Gröndahlin tehdessä kilpparit.

Aika mitätön nuhjaus. Tuossa vaiheessa peli oli jo täysin selvä, joten eipä tuossa KooKookaan mitään menettänyt. Hieman hupia kansalle ja thats it.
AkiHeino#77
05.03.2012, 15:18
Eiks me voitais hommata Palosen ja Moision kaveriksi vielä Fobba takaisin ensi kaudeksi? Siinä sitä olis: Moisio-Palonen-Forsbacka - taattua laatua nelosketjuun... :D
Eiks me voitais hommata Palosen ja Moision kaveriksi vielä Fobba takaisin ensi kaudeksi? Siinä sitä olis: Moisio-Palonen-Forsbacka - taattua laatua nelosketjuun... :D
Sentteriä uupuu. Onhan tuossa jo aineksia aika legendaariseksi neloseksi, kunhan löydetään vielä kavereille sopiva sentteri. Fobban suhteen olen hieman epäileväinen, läpällä tuon taisit kyllä kirjoittaakin..?
AkiHeino#77
05.03.2012, 15:50
Sentteriä uupuu. Onhan tuossa jo aineksia aika legendaariseksi neloseksi, kunhan löydetään vielä kavereille sopiva sentteri. Fobban suhteen olen hieman epäileväinen, läpällä tuon taisit kyllä kirjoittaakin..?
No siinä mielessä läpällä joo, että tuskin Patua tänne enää roudataan, mutta siinä mielessä tosissani, että itse kyllä ottaisin koska vaan, jos on vähänkään siinä kunnossa, mitä KooKoo fanit antoivat ymmärtää. Ottelukoosteiden perusteella ainakin taklaa ihan samaan, vitun kovaan mutta puhtaaseen malliin, mitä ennenkin parhoina päivinään. Johtuuko tämä sitten siitä että luistelu pelaa vai siitä että Mestiksessä on selkeästi hitaampi vauhti kuin liigassa muutama vuosi sitten, jolloin Patu ei vaan ehtinyt taklaamaan, sitä en tiedä. Mutta jos ensimmäisestä vaihtoehdosta, niin tänne vaan. Jos jälkimmäisestä, niin eipä ole käyttöä nykylätkässä niin hitaalle sällille tällä tasolla.
Itselläni vaan on sellainen ajatus, että vaikka on ollut mahtavaa voittaa enemmän kuin hävitä tässä parin kauden ajan, niin paljon enemmän fyysisyyttä ja sellaista vittupäisyyttä kaipaisin matseihin. Lähinnä nyt tarkoitan, että kovia, puhtaita taklauksia ja etenkin joukkuekavereiden puolustamista näkyy nyky-Ässissä valitettavan harvoin. Palonen on ollut positiivinen yllätys viime kierroksilla taklauksineen ja hämmentämisineen, mutta muuten on kovin hiljaista ollut ja koko kauden ajan on aika surutta saanut esim. Raannan ja Järvenpään syliin ajaa. Eipä siellä pahemmin olla käyty kaveria näpäyttämässä näistä. Eikä myöskään hyökkäyspäässä olla maalille uskallettu kunnolla mennä.
Kuten olen monesti ennenkin sanonut, niin en tarkoita sitä, että joka matsissa pitäisi tapella tappelemisen ilosta, mutta laidat eivät kyllä tarpeeksi rytise ja kovin pelokkailta on liian usein muutenkin näytetty kotikaukalossakin. Kaikkihan sen tietää, mikä on paras keino saada Isomäen yleisö villiintymään ja sitä kautta puolelleen, eikö?
Ai niin, eihän nuo juu samassa ketjussa voisikaan pelata, mutta koska AUK on ollut niin helvetin huono mielestäni koko alkuvuoden, voitaisiin laittaa puolustamaan neloseen ja aina vuorotellen kaksi herraa kolmikosta Patu*2/Palonen laidoille... :D Tai Sillanpää sentteriksi. No joo, ei varmaan tule tapahtumaan, joten Vellihousu voi rauhoittua jo, ennen kuin alat kirjoittamaan viisauksiasi porilaisten junttimaisuudesta ja siitä kuinka fyysisyyden merkitys on pelkkä myytti jne.
No siihen myyttisyyteen jne sanon minä, että peli muuttuu kuitenkin vuosi vuodelta aina vain ja ainoastaan tavallaan nopeampaan suuntaan. On se sitten sitä, että miehet liikkuvat nopeammin tai sitä, että kiekko liikkuu nopeammin. Ajan tällä vaan sitä takaa, että vanhan ajan ryminäkiekko on tullut tiensä päähän eräällä tavalla. Vastustajan peliä ei enää saa samalla tavalla sekaisin taklaamalla kuin vaikkapa vielä 10-15 vuotta takaisin, jos vastustajalla vain on vähänkin pelinoepus kunnossa. Ei vain yksinkertaisesti ehdi.
Vellihousu
05.03.2012, 17:02

No mutta hei, maksavalle yleisölle sitä mitä maksava yleisö haluaa, ei niillä voitoilla mitään väliä ole.
Forsbackasta sanoisin että kiva jos Mestiksessä kulkee, mutta että kyllä herraa tätä yhtä huippukautta lukuunottamatta siedettiin Porissa aika kauan. Nyt mies on kolmekymppinen eikä nuoremmaksi muutu, jos ryminää halutaan on luotettava nuorempiin ja älykkäämpiin pelaajiin.
Foppa on varmaan paremmassa kunnossa kuin viimeksi ässissä pelatessaan. Rytinää, rähinää ja hämmentämistä kaipaan minäkin, nimenomaan tänne. Tällä osastolla onkin ensikaudella Palosen? ja Honkasen lisäksi Moisio, joka onkin melkoinen väriläiskä. Vois tietty pitsiturneeseen ottaa jo aiemmin mainittu rytinäkenttä mukaan, olis kyl hauskaa ;)
Toejoen Veikko
08.03.2012, 11:50
Juha Jyrkkiötä huhuillaan TUTO:n ensi kauden kakkosvalmentajaksi, Tamin assistentiksi.
vBulletin v3.8.6, Copyright ©2000-2013, Jelsoft Enterprises Ltd.