PDA

View Full Version : Kadonneen paidan arvoitus


Arnold
27.08.2004, 12:44
Niin, eilen pelissä en ensin huomannut sitä itse, mutta kun kysyttiin, että mitä puuttuu #2:n ja #4:n rinnalta, hämmästyin pahemman kerran. Minne oli kadonnut Vellun #13 katosta.

Hallilla tosiaan kiersi huhu, jonka mukaan Ketolalla olisi jotain kärhämää Ässiä kohtaan. Itse ymmärsin, että kyseinen kärhämä ei olisi pelkästään Vellun suunnalta, vaan enemmänkin toisesta suunnasta. Mikä on asian laita? TosiFani sanoi toisessa ketjussa Vellun itsensä halunneen paidan pois katosta. Ei jumaliste, jos jonkun eripuran takia tälläiseen tekoon päädytään.

Ässien organisaatiossa on ollut muutamia legendoja, joiden odotan saavan paidan ja pelinumeron kattoon, mutta kyllä siellä pitäisi #13:kin olla, koska niin on ollut siitä lähtien, kun se katon rajaan nostettiin. Iso Musta takaisin ylös!

Näkkäri
27.08.2004, 12:59
Lapsellista touhua Vellulta, jos vaati paidan pois ottamista. Ainoa asia, johon Ässissä on enää valtaa pitää käyttää? Jos taas Ässäjohto haluaisi jostain kumman syystä Vellun paidan pois katosta, niin miksi helvetissä? Ketä se siellä haittaa? Hirsimäkeä vai? Oliko Vellulla aikoinaan mitään seremoniaa kun paita kattoon hilattiin? Jos ei, niin olisiko sellainen sitten vielä kotiavauksessa tulossa? Mistä näistä tietää.

Jos V-P ei itse halua paitaansa kattoon, niin olisi tietenkin voinut mainita asiasta aiemminkin. Ihme pelleilyä, pitäköön paitansa, jos näin on.

Pata
27.08.2004, 13:11
Huoh, toivoisin syvästi, että paidan puuttuminen johtuisi niistä kiinnikkeiden pettämisestä, eikä näistä ristiriidoista. Mutta mikään ei yllätä. Aina pitää näemmä joku helvetin kärhämä saada aikaiseksi. Egot törmäilevät ja sitten mennään lapsellisuuksiin.

Se on totta, ettei V-P Ketola ole juurikaan nykyjohdon suosiossa. Ymmärrettävää sinällään, koska isolta osin Velmun takia ollaan siinä missä ollaan, ja näin ollen pitkälti hänen jälkiään nykyjohto siellä korjailee. Ovat korjailleet jo vuosia ja tullevat vielä vuosia korjailemaan.

Ymmärrettävää on sekin jos VPK on kohtalostaan katkeroitunut, vaikka hän onkin pitkälti kohtalonsa itse kirjoittanut. Voi toki olla, että seura, jota hän on käytännössä lähes koko ikänsä palvellut, on häntä jollain tapaa kaltoin kohdellut. Paitsi että seurahan ei ketään kaltoin kohtele, vaan siellä toimivat ihmiset. Se pitäisi Vellunkin muistaa. Ässätkin on paljon enemmän kuin nykyjohto ja Ässät on myös paljon enemmän kuin Veli-Pekka Ketola. Henkilöt vaihtuvat, mutta Ässät pysyy.

Nyt jumalauta järki käteen siellä puolin ja toisin. Tulehtuneet henkilösuhteet eivät saa johtaa tällaisiin lapsellisuuksiin. Varsinkin, kun tulehdus johtuu viime vuosien tapahtumista. Ja niillä ei saa olla mitään tekemistä sen kanssa, että paita on hallin kattoon nostettu. Pelillisin ansioin niitä sinne nostellaan, eivätkä siihen silloin saisi mitkään tökeröt taustakuviot vaikuttaa. V-P Ketola on legendoista suurin ja Ässien Ässä, suvereeni kiekkoilija ja mestaruuksien takuumies. Sitä puolta legendasta eivät mitkään kuprut muuta suuntaan eikä toiseen.

Perinteet kunniaan ja #13 takaisin kattoon. Perkele!

korkki
27.08.2004, 13:18
Paidat jäädytetään pelillisten ansioidet takia eikä muiden. Pelillisiin ansioihin verrattuna V-P Ketola on Suomen kaikkien aikojen viiden parhaan jääkiekkoilijan joukossa. Toivottavasti myös Vellu tajuaa tämä olevan SEURAN kunnianosoitus tärkeää pelaajaa kohtaan ja myöntyy paidan nostoon takaisin.

Paita siis takaisin kattoon HETI.

Kyle
27.08.2004, 18:31
Pikkulinnut visertelee, että muuan Toronton peluri ei suostu pelaan Ässissä, lakon sattuessa kuin omalla numerolla.

korkki
27.08.2004, 18:47
Viestin lähetti Gerodz
Pikkulinnut visertelee, että muuan Toronton peluri ei suostu pelaan Ässissä, lakon sattuessa kuin omalla numerolla.
Ja meidän Machoimagoon ei mitkään homppelit ruotsalaiset sovi. NI!

Kyle
27.08.2004, 19:15
Viestin lähetti korkki
Ja meidän Machoimagoon ei mitkään homppelit ruotsalaiset sovi. NI!

Muodostaisi kenties Nielikäisen kanssa liigan kovimman tutka parin.

Pata
27.08.2004, 19:17
Sundinille ei ole käyttöä, eikä moiselle pullamössölle nyt ainakaan Ison Mustan numeroa annettaisi. Sen sijaan yhteistyöseurastamme Dallasista löytyisi #13, joka tähän hätään korvaisi Korpisalonkin nippanappa. Mutta ei hänelläkään toki pyhää numeroa annettaisi jos ihan vakavasti puhutaan.

Mielenkiinnolla kyllä odotan paita-arvoituksen uusia käänteitä.

Euran Jussi
27.08.2004, 20:09
Pelillisin perustein se paita on sinne noussut, varmaan vellu on viiden parhaan suomalaisen joukossa.
Numero on joskus jäädytetty ja sillä sipuli, ei kannata sitten lainkaan jäädytellä jos ei linjaa saada pidettyä.
Jos joku sen 13 tarttee niin mites olisi 1,13 tai 113.

Se että Vellun jälkeen jää savuavia hirsimökkejä ei tähän asiaan kuulu. Onkos hän muuten tällä hetkellä Italian suunnalla vai missä?

lenno
27.08.2004, 22:57
Viestin lähetti Pata

Pelillisin ansioin niitä sinne nostellaan, eivätkä siihen silloin saisi mitkään tökeröt taustakuviot vaikuttaa.


Entäs Heikkilän Ati. Käsittääkseni (en ole koskaan näyhnyt livenä Atia pelaamassa) ei ollut mikään kovin kummoinen pelaaja, elikkä siis hänellä vaikuttivat nimenomaan taustakuviot.


Viestin lähetti Pata

Perinteet kunniaan ja #13 takaisin kattoon. Perkele!

Jos Ässät vaikka suosionosoituksena kirjaimellisesti jäädyttäisi tuon paidan ts. että se jäädyteettäisiin isomäe hallin jään alle keskiympyrään, siihen mihin pelin alkaessa kiekko pudotetaan.
Kerrankin olisi jotain omaperäistä, eikä V-P:kään varmasti protestoisi vastaan.

Last Man Standing
27.08.2004, 23:06
Vellu oli tänään salilla samaan aikaan allekirjoittaneen kanssa, niinkuin myös Kari Takko. Ei miehillä kauhean hyvät välit näyttäneet olevan; Vellu morjesti kyllä minulle, mutta Takon tullessa käänsi pään pois.
Ei välttämättä mitenkään liity tähän paita asiaan, mutta ihmettilinpä kuitenkin..

Muovilapa
28.08.2004, 00:05
Entäs Heikkilän Ati. Käsittääkseni (en ole koskaan näyhnyt livenä Atia pelaamassa) ei ollut mikään kovin kummoinen pelaaja, elikkä siis hänellä vaikuttivat nimenomaan taustakuviot.

Ati on pelannut erittäin pitkän ja loisteliaan uran, ei ehkä pisteiden varjossa, mutta muuten kylläkin. Toimistolla tapahtuneet asiat ovat kaikkien tiedossa, mutta pelaajana Atin ansioita ei voi kiistää.

Juhaht
28.08.2004, 08:04
Viestin lähetti Muovilapa
Ati on pelannut erittäin pitkän ja loisteliaan uran, ei ehkä pisteiden varjossa, mutta muuten kylläkin. Toimistolla tapahtuneet asiat ovat kaikkien tiedossa, mutta pelaajana Atin ansioita ei voi kiistää.

Mitkä ne ansiot sitten ovat? Ihan mielenkiinnosta kyselen.

kapa76
28.08.2004, 10:10
20 vuotta kestänyt peliura. Riittänee perusteluksi ?

Regular Season Playoffs
Team League Season GP G A P +/- PIM GP G A P +/- PIM
Karhut Pori SM-Liiga 64/65 - 18 4 1 5 - 12 - - - - - - -
Karhut Pori SM-Liiga 65/66 - - - - - - - - - - - - - -
Team Finland WC 66 - 3 0 0 0 - 0 - - - - - - -
Ässät Pori SM-Liiga 70/71 - 30 4 12 16 - 30 - - - - - - -
Ässät Pori SM-Liiga 75/76 - 36 7 8 15 - 10 - 4 2 1 18 - 4
Ässät Pori SM-Liiga 77/78 - 36 3 7 10 - 35 - 9 3 1 14 - 4
Ässät Pori SM-Liiga 79/80 - 36 13 9 22 - 24 - - - - - - -
Ässät Pori SM-Liiga 80/81 - 36 8 9 17 - 32 - 2 0 0 17 - 2
Totals - - - 195 39 46 85 - 143 - 15 5 2 7 - 10

En löytänyt näin äkkiseltään parempia tilastoja.

Eri ihmisillä on erilaisia kantoja tuohon jäädytys asiaan. Itse olen ehdottoman jyrkkä tässä suhteessa. Jäädytys on seuran kaikkein suurin kunnianteko pelaajaa kohtaan. Mielestäni kattoon ei kuulu kuin Java ja Vellu. Esim. Korpilla jäädytykseen ei ikävä kyllä ole mahdollisuuksia vaikka loistava pelaaja ja johtaja on ollutkin.


Edit: Ja mitä tulee Vellun "paita" episodiin niin LOPETTAKAA NYT ISOT IHMISET SE PELLEILY. NYT EI KYSE OLE IHMISISTÄ VAAN PELIURASTA !

Pata
28.08.2004, 10:31
Viestin lähetti kapa76
Mielestäni kattoon ei kuulu kuin Java ja Vellu. Esim. Korpilla jäädytykseen ei ikävä kyllä ole mahdollisuuksia vaikka loistava pelaaja ja johtaja on ollutkin.


Aniksen paidasta en minäkään ala sen kummemmin mielipidettä heittämään. Toki pelaajaura oli pitkä ja maineikaskin ja kaippa häntä voidaan jonkin sortin legendaksi ihan vain niilläkin ansioilla, joten sikäli jäädytys on ehkä oikeutettu. Tulee silti mieleen, että jos sukunimi olisi ollut toinen tai aikakausi kymmenen vuotta myöhemmin, niin Heikkilän kakkonen ei tuota kunniaa olisi saanut. Mutta Heikkilän pelaajauraakin seuranneet vanhemmat parrat ovat parempia kommentoimaan tuota asiaa.

Sen sijaan Vellun ja Javan rinnalle täysin itse oikeutetusti kuuluisi ainakin Kari Takko. Siitä ei pitäisi olla kahta sanaa. Kasvattajaseuralleen uskollisena pysynyt kaikkien aikojen suomalaisvahti ansaitsee tuon kunnianosoituksen siitäkin huolimatta, ettei uralle sitä todellista kruunua koskaan tullutkaan. Mutta eipä se Takosta kiinni ollut.

Korpisaloakin voitaisiin joskus ehkä harkita, legenda kun on hänkin sekä yhden aikakauden Ässien ruumiillistuma. Mutta ennen Korppia paitansa kattoon ansaitsisivat niin Takko kuin Tapio Levokin.

pekoni
28.08.2004, 11:27
Viestin lähetti Pata
Tulee silti mieleen, että jos sukunimi olisi ollut toinen tai aikakausi kymmenen vuotta myöhemmin, niin Heikkilän kakkonen ei tuota kunniaa olisi saanut.

Hyvä kysymys olisiko sitä aikakautta kymmenen vuotta myöhemmin koskaan tullut jos Heikkilän veljekset eivät olisi silloin aikaisemmin omaa panostaan antaneet. Porilainen jääkiekkoilu ja Ässät on niin paljon velkaa Heikkilöille paitsi pelaamisesta myös valmentamisesta ja seuran johtamisesta.

Kattoon kuuluisi Aniksen lisäksi myös Lassen nimi.

korkki
28.08.2004, 12:08
Viestin lähetti kapa76
Eri ihmisillä on erilaisia kantoja tuohon jäädytys asiaan. Itse olen ehdottoman jyrkkä tässä suhteessa. Jäädytys on seuran kaikkein suurin kunnianteko pelaajaa kohtaan. Mielestäni kattoon ei kuulu kuin Java ja Vellu. Esim. Korpilla jäädytykseen ei ikävä kyllä ole mahdollisuuksia vaikka loistava pelaaja ja johtaja on ollutkin.

Kyllä Atinkin paita sinne kuuluu, pitkän uran ja seurauskollisuuden ansiosta (pelejä kuitenkin jotain 400-500 ajalla jolloin vasta loppuvaiheessa tuli 36 pelin kaudet). Vaikka peliuran jälkeinen aika olikin hiukan kehnompaa, tai siis johtotehtävissä toimiminen niin on otettava huomioon että Atin paita jäädytettiin JO 80-luvulla.

Kapa, lisäksi kattoon kuuluvat ehdottomasti monivuotisen kapteenin ja puolustajien pistepörssin kärkipään nimen (Pepen jälkeen toiseksi eniten maaleja tehnyt pakki) Tapio Levon numero kaksitoista ja kaikkien aikojen maalivahdin Kari Takon kaksikymmentäseitsemän. Odottelen myös että kahdenkymmenen vuoden päästä tänne voi kirjoittaa numeron kahdeksantoista kuuluvan kattoon vaikka ura tuleekin pääasiassa olemaan muualla. Ja lisäksi myös numero kahdeksankymmentäyhdeksän (pilkku neljä) kuuluu kattoon vaikka tapahtumat olivatkin enemmänkin traagiset kuin jääkiekkoilulliset.

Rautakallion viitonen ja myöskin Korpisalon seitsemäntoista ovat siinä ja siinä. Ne voisi jättää pois käytöstä (kuten myös numeron viisitoista) mutta kattoon niitä ei välttämättä pitäisi nostaa ainakaan seuraavien kymmenen vuoden aikana.

EDIT: Ja kyllä, kattoon kuuluisi ehkä kaikkein ensimmäisenä Lassen nimi koska ilman Lassea Porissa ei välttämättä pelattaisi jääkiekkoa. Jos ei muuta niin joku Pubi tai vastaava voitaisiin nimetä "Lassen kabinetiksi"...

Ässät #12
28.08.2004, 12:14
Mulla ois sellanen käsitys,et joukkue ois sopinut sisällään ettei tiettyjä numeroita käytetä; esim 15,27 ja 12.Pratun numeroa olen kyllä henk.koht odottanutkin jo kattoon.

Pata
28.08.2004, 13:55
Viestin lähetti Ässät #12
Mulla ois sellanen käsitys,et joukkue ois sopinut sisällään ettei tiettyjä numeroita käytetä; esim 15,27 ja 12.Pratun numeroa olen kyllä henk.koht odottanutkin jo kattoon.

Näinhän se olla pitääkin. Tai pitäisi. #12:n kohdallahan pyhäinhäväistys on kuitenkin nähty, kun mitättömyydet (Pratuun verrattuna) kuin Jan Benda ja Tuomas Jalava ovat kyseistä numeroa patapaidassa kantaneet. Ja Kuivalainen joutui vastoin tahtoaan Pitsiturnauksessa pelaamaan #27:lla, mutta se toki oli vain olosuhteiden sanelema pakkorako.

Jerkkola
28.08.2004, 13:56
Viestin lähetti korkki
Ja lisäksi myös numero kahdeksankymmentäyhdeksän (pilkku neljä) kuuluu kattoon vaikka tapahtumat olivatkin enemmänkin traagiset kuin jääkiekkoilulliset.



Muistaakseni tuota numeroa kantanut pelaaja on itse pyytänyt ettei paitaa nostettaisi kattoon. Tässä tapauksessa lienee selvää ilman jäädyttämistäkin, että kaikki jääkiekkoa seuraavat kunnioittavat häntä sekä pelaajana, että kaukalon ulkopuolella. Herrasmiessopimus tosin on tuostakin paidasta tehty. Sillä ei kukaan tule enää pelaamaan.

Vesuri
28.08.2004, 15:50
Paita oli mystisesti kadonnut yön aikana.

Asiasta uutisoi IS-Urheilu (http://www.iltasanomat.fi/urheilu/urheilusahkeet.asp?id=838625).

"Ei kiinnosta yhtään"- toteaa Vellu Satakunnan Kansassa.

Tuamas
28.08.2004, 16:00
Veikkaan, että kyseeessä on teekkaripila. Porin teekkarit ovat olleet sen verran hiljaa ennen tätä, että nyt repäisivät sitten kunnolla ja pääsivät oikein valtakunnan lehdistön aiheeksi.

KARHU III
28.08.2004, 16:49
Viestin lähetti Tuamas
Veikkaan, että kyseeessä on teekkaripila. Porin teekkarit ovat olleet sen verran hiljaa ennen tätä, että nyt repäisivät sitten kunnolla ja pääsivät oikein valtakunnan lehdistön aiheeksi.

Aika hyvä idea, MUTTA...
Olisivatko teekkarit kesken kesäloman lähteneet koheltamaan moista temppua? Jos koulut olisivat jo alkaneet, voisi niitä jopa epäilläkin. Miten ne olisivat saaneet nostokorin halliin sisään? Aika operaatio!
Onhan tuo toki mahdollista, varsinkin jos siinä on ollut todellakin ihan pieni porukka (2-4 ukkoa), niin se on voinut pysyä jopa salassa! Epäilen silti suuresti.

Juha Salminen
28.08.2004, 18:10
Kyllähän Vellu legenda on, sitä ei käy kiistäminen. Itse kuitenkin mietiskelin, että kannattaako sinne katonrajaan tempaista mitään rättiä, ellei noin suuren kunnianosoituksen saanut pelaaja itse ole millään muotoa kiinnostunut asiasta? Luulisi perinteikkäällä ja tunteita herättävällä seuralla olevan parempiakin ilmatilantäytteitä kuin itse asiasta täysin välinpitämättömän pelaajan paitaa symboloiva viritelmä. Vaikka asia ei millään muotoa itselleni kuulu, niin itse seurapomona saattaisin hyvinkin tehdä jotain radikaalimpaakin, jos noin suuren kunnianosoituksen saanut ihminen ei tajua, mitä on saanut aikaan.

Sistis
28.08.2004, 22:59
Viestin lähetti KARHU III
Aika hyvä idea, MUTTA...
Olisivatko teekkarit kesken kesäloman lähteneet koheltamaan moista temppua? Jos koulut olisivat jo alkaneet, voisi niitä jopa epäilläkin. Miten ne olisivat saaneet nostokorin halliin sisään?

Kyllä varmasti olisivat lähteneet, jos olisivat tuollaisen idean saaneet.

Suomalaisilta teekkareilta onnistuu esimerkiksi sukeltaminen Wasa-laivan hylkyyn (vartioitu paikka) vain pieni hetki ennen laivan nostamista ja Paavo Nurmi-patsaan muiluttaminen laivan kannelle sillä seurauksella, että mediaväen ollessa paikalla, ensimmäisenä pintaan nouseekin Paavo Nurmen patsas...

Eli en pitäisi tuota paidan katoamista mitenkään suurena ihmeenä tuohon verrattuna.

Mutta mutta... teekkarijäynä pitää AINA tunnustaa jälkikäteen. Tässä ei ole vielä sellaista ilmeisesti tehty. Eli tupsuhattukansa ei ole syyllinen.

lenno
29.08.2004, 18:03
Jos nämä kaikki 27, 12, 15, 17, 6, jne,jne jäädytetään, niin jäädyttäminen saattaa menettää jollain tavalla arvonsa.

Tietysti 27 on jäädytyksen arvoinen, kun on NHL:llän päässyt ja sitten tullut vielä takaisin Poriin.

Esimerkiksi Korpisalo on pelannut Saksassa, sitten palannut Poriin, ja Peltonen on pelannut koko uransa Ässissä. Onhan ne omalla tavallaan kovia juttuja, mutta johonkin sen jäädyttämisen raja on vedettävä, ja mielestäni se raja menee siinä, jos on pelannut NHL:ssä ja saanut pelata enemmässä kuin 10 ottelussa.

Pata
29.08.2004, 18:53
Viestin lähetti lenno
johonkin sen jäädyttämisen raja on vedettävä, ja mielestäni se raja menee siinä, jos on pelannut NHL:ssä ja saanut pelata enemmässä kuin 10 ottelussa.

Johonkin se raja on totta tosiaan vedettävä, eikä edes se suuri ja mahtava NHL saa olla autuaaksi tekevä asia tässä suhteessa. Eikä ole onneksi ollutkaan. Onhan esim. Christian Ruuttu luonut porilaispelaajista selkeästi komeimman NHL-uran, mutta Porin hallin kattoon tämän maailmanmiehen pahviplakaatilla ei ole mitään asiaa.

Toki asia olisi eri jos Ruuttu olisi NHL-uransa jälkeen osoittanut jotain konkreettista kiinnostusta kasvattajaseuraansa kohtaan. Sillä tavalla, että hänet todella pystyisi mieltämään Ässäpelaajaksi. Kyllähän pelaajalla pitäisi olla hyvin selkeä pataleima otsassaaan, jotta tuollaisen kunnianosoituksen ansaitsisi. Ei tämä onneksi ole mikään Jokerit.

Esim. Levosella ja Peltosellakin tuo vahva pataleima on, mutta ei kattoon pidä toki pelkällä leimalla tai legendaarisuudellakaan päästä. Pitää olla aika kovia pelillisiä näyttöjä joukkueen eteen tehdystä työstä. Kaikki kunnia Levoselle ja Peltoselle, mutta eivät he kuitenkaan missään nimessä ole koskaan olleet sen luokan pelimanneja, että kuuluisivat samaan sarjaan Vellun, Javan tai Takon kanssa.

Korpisalo taas on mielestäni aikamoinen rajatapaus. Pataleima löytyy, legendaarisuuttakin on, mutta onhan se niinkin, että patapaitaa on kantanut aika monta Korppia parempaakin pelaajaa, jotka eivät myöskään jäädytystä ole saaneet eivätkä saa. Korpin osakkeita tuossa asiassa nostaakin lähinnä se, että hän on nimenomaan yhden aikakauden ruumiillustuma ja yhden aikakauden Ässien Ässä.

2,4,12,13, 27, 89. Noissa ei pitäisi olla nokan koputtamista, mutta sen jälkeen mennäänkin enemmän tai vähemmän makuasioihin. Ja ihan huoletta noita muutamia voisi jäädyttääkin tässä vaiheessa, koska tuskinpa pariin kymmeneen vuoteen tule kauheasti tarvetta pistää uusia numeroita pakkaseen.

TosiFani
29.08.2004, 20:42
Vellu ei ole koskaan paitaansa kattoon halunnut, eikä ole siihen lupaa antanut. Tiedän että hän on keskustellut sen poistosta tänä syksynä. Vellu on katkeroitunut porilaisille ja varsinkin sille porukalle joka käveli hänen ylitsensä viimeisenä tj. vuotenaan, silloinen pj. Neuvo etunenässä. Kun tietää taustoja niin voin ymmärtää Vellua. Mutta pitää muistaa että nro 13 on jäädytetty kahdella nimellä eli V-P Ketola ja L. Heikkilä eli luultavasti nro 13 kattoon nousee, ehkä ilman nimeä.
Mielestäni Ässät on noudattanut hyvää linjaa näissä paidan jäädytyksissä eli on oltu tiukkoja. Atin ura SM sarjassa/ -liigassa oli loistava sisältäen mm. yhdet MM kisat ja oli lopettaessaan eniten liigapelejä pelannut pelaaja. Kaikki sen ajan katsojat muistavat Atin grogilasin korkuisen. Lisäarvoa tietysti antaa Heikkilän sauna Juhannuslehdon lähellä, mistä porilainen kiekkoilu sai alkunsa. Pelaajauran jälkeen Ati valmensi ja toi Poriin kaksi hopeaa. Ati on ristiriitainen persoona myöhempien aikojen takia, mutta paita ansaitsee paikansa.
Numeroa neljä ei tarvinne perustella...
Muita jäädytettäviä voisivat olla Kilpiö, Makkonen, Levo, Takko, Kivelä ja Rautakallio, mutta tiukka mielestäni pitää olla.

korkki
29.08.2004, 23:29
Pari kommenttia TosiFanille.

A Heikkilä ei valmentanut Poriin kuin yhden hopean, vuonna 1984. Aikaisemmin Lasse oli puikoissa.

Makkosen paitaa ei pidä jäädytettämän, kiitos viime kevään tapahtumien. Samasta syystä ei Tähtisenkään paitaa pidä jäädyttää vaikka tulisi takaisin Ässiin ja lähtisi tekemään huikeaa NHL-uraa vielä, se yksi pieni eteläinen pikkuveliseura tekee sen että paitaa ei Porin jäähallin kattoon kuulu laittaa. Jäädytettäköön #22 sitten Harjavallan Puustelli-Areenan kattoon.

Mielestäni Vellun pitäisi käsittää että paidan jäädyttäminen on kiitos ja kunnioitus Ison mustan vaikutuksesta porilaiseen jääkiekkoon pelaajana. Siksi en myöskään haluaisi numeroa #13 jäädytettävän Lasselle vaan Lasse ansaitsisi ihan oman numerottoman puvuntakin näköisen pahvin jossa olisi hänen nimensä. Mielestäni Vellun kannattaisi nyt vain niellä ylpeytensä ja myöntää se että hän on tähän saakka suurin porilaispelaaja ja hänen paitansa kuuluu muiden legendojen kanssa kattoon. Siihen ei kuulu henkilösuhteiden sun muiden vaikuttaa koska mielestäni kunnianosoitus tulee seuran lisäksi koko porilaiselta jääkiekkoyleisöltä.

Blackie
30.08.2004, 08:20
Viestin lähetti korkki

Jäädytettäköön #22 sitten Harjavallan Puustelli-Areenan kattoon.


Sopiva ajankohta voisi olla ensi lauantain Lukko-TPS -ottelu. Nostetaan Makkosen KuKi-paita kattoon! Itse asiassa erittäin hyvä idea. Herra Makkonen olisi varmaan erittäin otettu tällaisesta kunnianosoituksesta:)

Jurvanen
30.08.2004, 23:21
Numero seitsemäntoista on minulle pyhä. Sitähän perkele kantaa ässissä VAIN Korpisalo.
Miksi? Koska monet tämänikäiset (lukioiässä) tallukat mainitsevat juuri Korpisalon, kun kysytään Ässien ässää.

Muutenkin. Liigassa on nykyään aivan liian vähän persoonia. On mailallahakkaajia ja suunsoittajia ja taitopelaajia (joista Korppi on kahta ensimmäistä jos muiden pelaajien mielipidettä kuuntelee. Kuunnellaanko?), mutta kaikki ovat nykyään vain sitä Harmaata Massaa. Ei ole enää persoonia. On vain Kamalahti ja Seiskapasi, jotka ovat julkkiksia jääkiekon Mattinykänen-tyyliin. Ei. Vaatii mielestäni jotakin, että on tunnettu (kauttaviiva vihattu) jokaisessa vierashallissa.

Korppari on SE pelaaja, joka mielestäni ansaitsee numeron 17 kattoon, kunhan ura päättyy.


Olihan tilitys

korkki
31.08.2004, 06:30
Kuten SK jo ansiokkaasti uutisoi niin uusi paita on jo tilattu ja nostetaan kattoon jossain vaiheessa takaisin. Myös numero #5 jonka Tami lupasi jäädyttää tullaan laittamaan jäihin.

Toivottavasti myös #12 ja #27 jäädytetään eikä vain Rautakalliota joka todellakin oli hyvä pelaaja, mutta jota en lue yhtä Ässäläiseksi kuin Pratua tai Takkoa.

Jurvanen on kyllä oikeassa siinä että Korpisalo on yhden ajan Ässälegenda ja jo nyt monta vuotta kapteeninakin toiminut. Mutta vielä olen jäädyttämistä vastaan, katsotaan miten tämä kausi menee...

Boris
31.08.2004, 10:31
Viestin lähetti korkki
Makkosen paitaa ei pidä jäädytettämän, kiitos viime kevään tapahtumien. Samasta syystä ei Tähtisenkään paitaa pidä jäädyttää vaikka tulisi takaisin Ässiin ja lähtisi tekemään huikeaa NHL-uraa vielä, se yksi pieni eteläinen pikkuveliseura tekee sen että paitaa ei Porin jäähallin kattoon kuulu laittaa. Jäädytettäköön #22 sitten Harjavallan Puustelli-Areenan kattoon.


Sama homma pätee myös toisin päin. Kuusiston Maukka teki loistavan uran pääasiassa sinikeltaisissa, muta tuo yksi ristiretki on taannut sen, ettei numeroa ole kattoon vedetty. Maukan numeroa (5) ei sentään ole muille annettu, Makkosen 22 näkyy olevan Virkkusella. Kuusiston edellä Lukon pakastustalkoissa on ainakin #13.

Jurvanen
31.08.2004, 19:22
Viestin lähetti korkki
Jurvanen on kyllä oikeassa siinä että Korpisalo on yhden ajan Ässälegenda ja jo nyt monta vuotta kapteeninakin toiminut. Mutta vielä olen jäädyttämistä vastaan, katsotaan miten tämä kausi menee...

En nyt tästä kaudesta tiedä. Lähinnä mietityttää uran loputtua, että mitähän Korppi mahtaa tehdä? Jos jää jotenkin edes mukaan Ässä-organisaatioon - vaikka edes järkkäriksi autojenparkkeeraamista avustamaan, olisi mielestäni paita kattoon hilattava.

Lupaan nyt sitten pyhästi tässä foorumilla, että jäätyi paita, tai ei, se tulee löytymään tämän juniorin vaatekaapista jouluna (kiitos joulupukki jo etukäteen?) ja kesät se on seinällä ässälipun vieressä. Korpisalon lopettaessa kiekko menettää mielestäni paljon juuri tuon persoona-asian vuoksi.

Nooh. Mielipiteet kullakin.

Clark Kent
01.09.2004, 04:35
Mitäs sitä turhaan samasta asiasta kirjoittelemaan, kun asiasta löytyy valmista tekstiä.

Viestin lähetti Clark Kent
Rautakallion ohella tuonne kattoon paitansa ansaitsevat aikanaan allekirjoittaneen mielestä Tapio Levo, Harry Nikander, Tapio Koskinen, Kari Takko, ja tosiaan Jari Korpisalo, koska 90-luvulta tarvitsee jokin pelaaja nostaa myös aikanaan ylös. Korppi oli vuosikymmenen "se" Ässät-pelaaja kuitenkin. Kari Makkosesta ihmisten mielipiteet jakautuvat. Saavutuksia kukaan ei kiistä, mutta pelityyliltään yhden "raiteen" hyökkääjä, ei niin loistokas. Koska itselläni ei ole muistikuvaa pelaajasta, luotan tässä tapauksessa kyseistä pelaajaa livenä enemmän nähneisiin. Joten ei Makkosen paitaa kattoon. Mielummin vaikka Veli-Matti Ruisman numero jäädytetyksi.

Paidat katossa on hieno kunnianosoitus vanhoille legendaarisille (tuo sana muuten kulunut nykyään puhki, koska nykyään jokainen nuorempikin asia on jo legendaarista) pelaajille. Jos vaikka nuo yllämainitut pelaajat saisivat numeronsa kattoon vuoden tai kahden välein. Yksi kerrallaan, ettei kärsi tilaisuus inflaatiota.

Lisää jäädytyksistä tässä ketjussa (http://www.jatkoaika.com/keskustelu/showthread.php?threadid=19188)

Edit: Eksyin aiheesta. Kyllähän se Vellun numero sinne kattoon kuuluu.

Dick Slasher
01.09.2004, 14:52
Viestin lähetti Blackie
Sopiva ajankohta voisi olla ensi lauantain Lukko-TPS -ottelu. Nostetaan Makkosen KuKi-paita kattoon! Itse asiassa erittäin hyvä idea. Herra Makkonen olisi varmaan erittäin otettu tällaisesta kunnianosoituksesta:)

Jos nyt joku innostuu Puustelli Areenalle katsomaan miten paidan käy, oikea päivä on 2.9. jolloin pelataan Lukko - TPS hallin virallisissa avajaisissa

Blackie
01.09.2004, 15:05
Viestin lähetti Dick Slasher
Jos nyt joku innostuu Puustelli Areenalle katsomaan miten paidan käy, oikea päivä on 2.9. jolloin pelataan Lukko - TPS hallin virallisissa avajaisissa

Jep! Piti pistää edittiä edelliseen viestiini jo maanantaina, mutta unohdin työn lomassa. Enää ei näköjään tarvitse.

Joukka
15.09.2004, 14:53
Vellu Ketolan paitamysteeri selvisi (15.09.2004)
Elokuun lopulla Porin jäähallista kadonneen Veli-Pekka Ketolan pelipaidan mystinen katoaminen selvisi tänään. Ässien toimitusjohtaja Jukka Hirsimäki kertoi, että Ketola itse halusi paitansa pois katosta. Uutta paitaa ei asenneta, kertoo Hirsimäki. Ketolan numero pysyy kyllä ikuisesti jäädytettynä.

lähde: promenadi.net

Totuuden olisi voinut jo kertoa elokuun puolella, mutta hyvä kun selvisi.