PDA

View Full Version : Elitserien, yleinen keskustelu


Sivut : [1] 2 3

PTS
22.08.2004, 11:21
Jospa avaisi tällaisen ketjun, kun noihin seuratopikkeihin ei viitsi minkään muun seuran asioita laittaa. Tämä voisi toimiakin yleisenä keskusteluna esimerkiksi koskien sarjan yleistä tilannetta, Elitserienin suomalaisia, mahdollisia Urheilukanavan tv-otteluja tms.

Niin, eilen oli Tampere-cupissa mahdollisuus nähdä kahden Elitserien-joukkueen yhteenotto, kun Linköping ja Luulaja kohtasivat pronssiottelussa.

Linköping voitti, kuten tiedettyä 4-1 ja se oli kutakuinkin pelin kulun mukainen lopputulos. Linköping oli paremmin puolustava ja organisoidumpi joukkue, joka onnistui pitämään pahimmat tilanteet pois maaliltaan. Jos sinne jotain tuli, niin Norrena hoisi ne varmasti. Hänen mailapeliään on edelleen hienoa seurata, rohkeita ratkaisuja, mutta mikäpäs siinä, kun on siihen taitoa.

Ensimmäisen maalin järjestelivät suomalaiset aivan ottelun alussa, kun Tarvainen pääsi maalin edestä pistämään kiekon verkkoon Peltolan syötöstä. Ketjun kolmas lenkki oli Fredrik Ernwall. Toisen maalin teki Mikael Håkansson hienon kuvion päätteeksi, kun Johan Lindström pelasi kiekon hänelle tyhjän maalin eteen. Kolmas maali syntyi samaisen Lindströmin läpiajosta, kiekko meni maalin hieman erikoisella tavalla, ehkä Lindströmin luistimesta, kun hän kaatui ennen maalia. Håkansson lensi ulos huitomisesta toisen erän lopulla, taisi tulla ihan aiheesta, ainakin näytti, että maila olisi tullut Luulajan pelaajaa käsille oikein kunnolla. Neljäs maali tuli puolustaja Johan Franzenin laukauksella.

Luulaja ei missään tapauksessa jättänyt itsestään täysin huonoa kuvaa, silti joukkueella taitaa taas olla kova työ edessä sarjapaikkaa varmistaessaan, ehkä pudotuspelipaikastakin taistellen. Luulajan puolustuksessa on kiekollista osaamista. Tuukka Mäntylän taidot tietysti kaikki suomalaiset tuntevat. Sitten on ainokaisenkin tehnyt Johan Fransson, joka on ehkäpä joukkueen ykköspakki. Jonas Johansson on pelityyliltään ja kooltaan, kuin Mäntylä. Roger Åkerström on peruspakki, osaa kohtuullisesti sekä kiekollisen, että puolustuspuolen. Per Savilahti-Nagander(suomalaissukujuuria?) on isokokoinen nuori puolustava puolustaja, joka seuran nettisivuilta tarkistettuani on seuran oma kasvatti.

Hyökkäyksessä ykköskenttänä oli kokenut Johan Tellström, laidoillaan uudet tulijat Tomas Koch ja (AIK:sta) Fredrik Hynning. Koch on mielenkiintoinen pelaaja, pienikokoinen itävaltalainen, jolta löytyy sekä nopeutta, että taitoa. Hän ei kuitenkaan ole huono kaksinkamppailuissakaan, vaikka pieni koko asettaa toki esteensä. Saa nähdä, miten pärjää sitten Elitserienissä. Viime kaudella Mika Strömbergille kallomurtuman taklannut Per Ledin esitti aika ajoin kyseenalaisia otteita(kädet välillä vähän ylhäällä taklaustilanteissa), mutta hoiti lopulta oman fyysisen roolinsa ihan kohtuullisesti. Kokenut Thomas Berglund oli vaisu. Mikael Renberg ei tainnut pelata turnauksessa, ei ainakaan Zurichiä tai Linköpingiä vastaan. Maalissahan luulajalaisilla oli suomalainen Kristian Antila, joka kävi viime kauden lopussa auttamassa AIK:ta loppukaudesta. Hän kävi aika join aika kuumana, siitä osoituksena yksi kaksiminuuttinenkin.

Seuraavana Elitserien-joukkueista on mahdollisuus nähdä Luoman ja Kangasniemen Malmö, kun Tappara kohtaa joukkueen syyskuun alussa. Näistä puolueettomista peleistä, vaan tuntuu saavan paremman kuvan joukkueista, kun esimerkiksi keskiviikkoisessa Tappara-Linköpingissä keskityin kyllä melkein vain Tapparan pelin seuraamiseen.

EsKa
22.08.2004, 21:45
Joo, hyvä idea avata Elitserienille oma ketju. Olin itse aikeissa tehdä sen, mutta ajattelin odotella vähän lähemmäksi sarjan alkamista. On kyllä tässä vaiheessa aika vaikea veikata koko sarjaa kun tosta NHL-lakosta ei vielä ole sataprosenttista varmuutta.

finnishninja
23.08.2004, 09:11
Totta, hyvä ketjunavaus!

Frölunda on myös testaillut hieman pelaajien kuntoa jäällä.
Ensimmäisessä ottelussa oli vastassa uusi Elitserien-tulokas Mora, perinteisesti Kungälvissä. Ottelu päättyi Frölundan 4-1 voittoon.

Toinen ottelu pelattiin Mölndalissa Åbyn jäähallissa. Adler Mannheim sai olla mukana maalijuhlassa ja onnistui häiritsemään hyvin maalissa pelannutta Mikael Sandbergia peräti viisi kertaa. Ottelu päättyi lukemiin 7-5 (2-2, 3-3, 2-0).

En nähnyt kyseisiä otteluja. Muutama pelaaja kuitenkin mainittiin. Tom Koivisto pääsi maalintekoon ja myös Arto Tukio mainittiin erikoisesti.

Tomi Kallio ei pelannut, hänhän on yhä toipilaana jalkavammastaan.

Frölunda kohtaa huomenna Hamburger Freezersin Frölundaborgissa ja perjantaina Leksandin Boråsissa. Taidanpa katsastaa molemmat.

Skeletor
24.08.2004, 20:41
Aika paljon Elitserienin ja SM-liigan joukkueet pelaavat harjoitusotteluita keskenään. Linköping ja Luulaja kävivät Tampere Cupissa ja lisäksi ainakin Malmö tulee sekä Tapparan että Ilveksen vieraaksi syyskuun alussa. Tosin Ilveksen Ruotsinreissu taisi peruuntua loukkaantumiskierteen takia. Jokeritkin muistaakseni matkustelee Ruotsinmaalla.

Tampere Cupissa ehdin nähdä kaksi Linköpingin ottelua. Joukkue tuntuu olevan täysin ykkösmaalivahti Norrenan varassa, sillä kakkosvahti Daniel Sperrle jätti itsestään täydellisen imurin vaikutelman. Norrenan on varmasti suunniteltu pelaavan suurimman osan peleistä. Todelliselta tehohyökkääjältä vaikutti Tony Mårtensson, joka iski huimalla teholla maaleja. Mies hakeutui todella kärkkäästi maalintekopaikkoihin ja tulosta syntyi. Pakistosta Andreas Pihl vaikutti isosta koostaan huolimatta melko sähäkältä kaverilta, jolla riitti ainakin hyökkäysintoa. Jussi Tarvainen ja Mikko Peltola eivät varmasti olleet parhaimmillaan, vaikka Jussi rankkarikisassa Tapparan kaatoikin.

Linköping on saamassa kovia vahvistuksia NHL-työsulun toteutuessa. Ainakin Aamulehden haastattelussa Mikko Peltola suhtautui asiaan hieman epäillen. Materiaali on jo tällä hetkellä laaja ja uusien tähtien tulon jälkeen päävalmentaja Melinillä riittää työtä pitää kaikki pelaajat tyytyväisinä. Kuitenkin Linköping on hankinnoillaan tehnyt itsestään yhden mestarisuosikeista. Ennakkosuosikin paineet ovat varmasti jotain aivan uutta melko tuoreelle Elitserien-joukkueelle. Uuden jäähallin ja kovien panostusten myötä jääkiekkohuuma tulee Linköpingissä kuitenkin olemaan jotain aivan uutta...

finnishninja
25.08.2004, 15:21
Tuli tässä katsastettua Frölunda 2004/2005 ottelussa Hamburger Freezersiä vastaan.

Hampurin joukkueesta löytyi pari vanhaa NHL-partaa, siitä huolimatta, aika vaisu esitys saksalaisilta, Frölunda taisi laukoa ensimmäisessä erässä lukemin 17-1. Ottelu päättyi Frölundan 4-1 voittoon.

Peli ei mene historiaan minään kaunoluisteluna. Eniten silmään pisti Frölundan uusi oma kasvatti Richard Demén-Willaume.

Paino/pituus: 90 kg / 190 cm
Syntynyt: 1986-01-28
Klubbfattning: Vänster
NHL-varaus: Colorado Avalanche, 3/154.

Isokokoinen ja rauhallinen peruspakki.

Uusia suomalaisia ovat Tom Koivisto ja Arto Tukio. Koivisto pelasi ihan hyvän pelin, jakeli tosin muutamia huolimattomia kiekkoja, mutta yksi maali antanee anteeksi alkukauden harhailut. Koivisto pelasi paljon yhdessä Antti-Jussi Niemen kanssa. AJ näyttää olevan hyvässä kunnossa. Yleensäkin, suomalaiset näyttivät todella hyvältä! Pidin kovasti Arto Tukion esityksistä. Veikkaan hänelle loistavaa tulevaisuutta Göteborgissa!

Mind over matter
25.08.2004, 15:27
Löytyisikö Ruotsista jostakin tällaista Jatkoaika-tyyppistä netti
sivustoa tai löytyisikö jostakin listattuna Elitserien pelaajien
sopimuksien pituuksia niinkuin Jatkoajan joukkueosioissa?


Tack

finnishninja
26.08.2004, 12:58
Testaa vaikka: Svenskafans (http://www.svenskafans.com/start/default.asp) / hockeyzonen siellä on katsomisen arvoinen paikka. Sivulta löytyy paljon muutakin urheilua.

Anders
26.08.2004, 13:38
Toinen testattava: Hockeymagasinet (http://hockeymagasinet.fpgroup.se/). Mainostavat itseään Ruotsin suurimmaksi riippumattomaksi jääkiekkosivustoksi. En pysty sanomaan pitääkö paikkansa, en käy kuin noin kerran viikossa kuikuilemassa tuoreimmat otsikot. Suurimman osan ruotsalaisen kiekon tiedonnälästä saan tyydytettyä lehtien ja seurojen kotisivuilta.

finnishninja
29.08.2004, 00:21
Tomi Kallio pelasi ensimmäisen ottelunsa loukkaantumisensa jälkeen Boråsissa. Frölunda peittosi Leksandin lukemin 5-1. Kalliolla on vielä pieni taival takaisin, tosin mies viiletti ihan mukavasti jäällä.

Leksand on arvoitus. Joukkueen fanit täyttivät lähes puolet toisesta pitkästä sivusta. Ei hullumpaa, kyseessähän oli vain harjoitusmatsi Elitserienistä pudonneelle Leksandille, Borås Hockey Games.. hehe.. noh, joka tapauksessa, Leksandissa taitaa asua n. 3000 ihmistä, elikkä kaikki mahtuvat kylän jäähalliin, siitä huolimatta he seuraavat joukkuetta niin myötä kuin vastoinkäymissä, jopa sellaiseen luolaan kuin Boråsin jäähalliin. Perskeleen kylmä paikka...

Wäinö#16
08.09.2004, 11:37
Olisiko Jatkoajan arvovaltaisella keskustelijajoukolla hyvää vihjettä mestariksi kaudella 2004-2005?

Vaikka kolmen ennekkosuosikin rypäs olisi hyvä. Kysymyksessä on siinä mielessä oma lehmä ojassa, että kyseessä on oma vedonlyönti:)))

Jason26
08.09.2004, 19:06
Mats Sundin pelaa ensi kaudella Djurgårdenissa, jos NHl lakko alkaa.

-all my support to the Pelicans lads-

finnishninja
09.09.2004, 13:35
Viestin lähetti St_Patrick #16
Olisiko Jatkoajan arvovaltaisella keskustelijajoukolla hyvää vihjettä mestariksi kaudella 2004-2005?

Vaikka kolmen ennekkosuosikin rypäs olisi hyvä. Kysymyksessä on siinä mielessä oma lehmä ojassa, että kyseessä on oma vedonlyönti:))) Linköping jos tulee NHL:n työsulusta tulee totta, Hv 71 jos sarja pyörähtää käyntiin niin kuin pitääkin.

Siis, työsulun sattuessa:

Linköping
Färjestad
Hv 71

Normaaleissa olosuhteissa:

Hv 71
Färjestad
Frölunda

Saat tarpeen vaatiessa osoitteeni, johon lähettää kirjepommi jos meni viduiks:-)

Jason26
09.09.2004, 23:54
Ite veikkaan Modoa mestariksi, jos NHL lakko alkaa. Jos jostain kumman syystä NHL pyörähtää käyntiin, niin veikkaan Färjestadia ykköseksi.

-All my support to the Pelicans lads-

Wäinö#16
10.09.2004, 13:43
Viestin lähetti finnishninja
Linköping jos tulee NHL:n työsulusta tulee totta, Hv 71 jos sarja pyörähtää käyntiin niin kuin pitääkin.

Siis, työsulun sattuessa:

Linköping
Färjestad
Hv 71

Normaaleissa olosuhteissa:

Hv 71
Färjestad
Frölunda

Saat tarpeen vaatiessa osoitteeni, johon lähettää kirjepommi jos meni viduiks:-)


OK. Kiitoksia vinkeistä! Ketäs sinne Linköpingiin on sitten tulossa jos lakko alkaa?

Mind over matter
10.09.2004, 13:46
Viestin lähetti St_Patrick #16
OK. Kiitoksia vinkeistä! Ketäs sinne Linköpingiin on sitten tulossa jos lakko alkaa?

Brendan Morrison ja Mike Knuble.

EsKa
10.09.2004, 15:42
Viestin lähetti St_Patrick #16
Olisiko Jatkoajan arvovaltaisella keskustelijajoukolla hyvää vihjettä mestariksi kaudella 2004-2005?

Vaikka kolmen ennekkosuosikin rypäs olisi hyvä. Kysymyksessä on siinä mielessä oma lehmä ojassa, että kyseessä on oma vedonlyönti:)))

Eipä noita mestareita kannata ennustaa vielä tässä vaiheessa. Katsotaan reilun viikon päästä miltä porukat näyttää.

finnishninja
13.09.2004, 13:05
Viestin lähetti Mind over matter
Brendan Morrison ja Mike Knuble. Kristian Huselius, hänhän voitti Elitserienin maalipörssin ennen kuin lähti Pohjois-Amerikaan (Frölundasta) ja Henrik Tallinder Buffalosta. Lisäksi he ovat hankkineet seuraavat pelaajat:

Magnus Johansson - tekee paluun Langnausta
Johan Andersson - keskushyökkääjä IF Troja-Ljungbystä
Ulf Söderström - keskushyökkääjä Färjestadista
Tony Mårtensson - laitahyökkääjä Cincinnatista
Patric Blomdahl - hyökkääjä AIK:sta

TPS kävi muuten viimeksi kylässä ja sai maistaa Linköpingin kyytiä. Tässä hieman numeroita ottelusta:

Linköpings HC - TPS Åbo 5-2 (0-2, 3-0, 2-0)
Laukaukset: 38-14 (13-5, 15-6, 10-3)
Jäähyt: 12-12 (4-2, 6-6, 2-4)
Yleisöä: 8087

EsKa
14.09.2004, 00:18
Aftonbladet veikkaa Elitserien-liitteessään sarjaa seuraavasti:

Ilman NHL-apuja:

1. Färjestad
2. HV 71
3. Timrå
4. Linköping
5. Frölunda
6. Brynäs
7. Djurgården
8. Modo
9. Södertälje
10. Malmö
11. Luleå
12. Mora

NHL-apujen kanssa:

1. Frölunda
2. Modo
3. Färjestad
4. Linköping
5. Timrå
6. HV 71
7. Djurgården
8. Södertälje
9. Luleå
10. Brynäs
11. Malmö
12. Mora

finnishninja
14.09.2004, 13:01
Viestin lähetti EsKa
Aftonbladet veikkaa Elitserien-liitteessään sarjaa seuraavasti:


NHL-apujen kanssa:

1. Frölunda
2. Modo


Tämä on todella mielenkiintoista, varsinkin kun ottaa huomioon millaisia ja miten paljon NHL-apuja Modo:n on tulossa.

Modo on antanut NHL-pelaajille tarjouksen, jonka mukaan he ovat tervetulleita, Modo maksaa vakuutukset, mutta pelaajien on pelattava ilman palkkaa. Tässä vaiheessa kukaan ei tiedä miten kauan lock out tulee kestämään, joten Modo ei ymmärrettävistä syistä kykene maksamaan suuria palkkoja heidän NHL-pelaajilleen: Modon NHL-pelaajat (http://www.aftonbladet.se/vss/sport/story/0,2789,532586,00.html), jotka ovat ajankohtaisia.

Frölundaan on tyrkyllä oikeastaan vain Per-Johan Axelsson ja Daniel Alfredsson, ehkä myös Christian Bäckman ja Fredrik Sjöström. Frölunda on tosin antanut ymmärtää että he pitävät tässä asiassa maltillista linjaa, elikkä ei ole ollenkaan varmaa että Frölundaan liittyvät kaikki pelaajat, jotka palveluksiaan tarjoavat.

Veikkaan että yllä mainituista hyökkääjistä otetaan vain yksi + Christian Bäckman, Frölundahan on yhtä hyvää puolustajaa vailla ja se paikka on näköjään jätetty auki juuri NHL:n työselkkausta silmällä pitäen.

finnishninja
14.09.2004, 22:20
Homma tuli nopeasti selväksi. Per-Johan Axelsson on tehnyt sopimuksen Frölundan kanssa. Hän pelaa luultavasti jo ensimmäisessä ottelussa. Samoin Christian Bäckman, joka ottaa vapaan puolustajan paikan.

Daniel Alfredssonhan on NHL:n pelaajayhdistyksen hallituksen jäsen, joten hän lähtee Pohjois-Amerikkaan neuvottelemaan ja palaa myöhemmin. Myös hän on selvittänyt asiansa Frölundan kanssa.

Samuel Påhlssonin piti mennä kaiken järjen mukaan Modon:n. Hänen tyttö-ystävänsä opiskelee Vänersborgissa, lähellä Göteborgia joten Påhlsson neuvottelee myös hän Frölundan kanssa.

Pelaajat pelaavat lähes vasta-alkajan palkalla ja hoitavat vakuutuksensa itse. Frölunda tosin lupaa maksaa pelaajille täyden palkan taannehtivasti, jos he pelaavat joukkueessa koko kauden.

Perskeles... kausilipun arvo alkoi jotenkin nousemaan kaks yks...

finnishninja
15.09.2004, 13:29
Pelaajat jotka Aftonbladetin mukaan ovat valmiita pelaamaan Elitserienissä:

Modo
Peter Fosberg, f, Colorado.
Markus Näslund, f, Vancouver.
Henrik Sedin, f, Vancouver.
Daniel Sedin, f, Vancouver.
Mattias Timander, b, Philadelphia.
Mattias Weinhandl, f, Islanders.

Frölunda
Christian Bäckman, b, St Louis.
Daniel Alfredsson, f, Ottawa.
Per-Johan Axelsson, f, Boston.
Samuel Påhlsson, f, Anaheim.

Linköping
Henrik Tallinder, b, Buffalo.
Kristian Huselius, f, Florida.
Brendan Morrison, f, Vancouver.
Mike Knuble, f, Philadelphia.

Mora
Shawn Horcoff, f, Edmonton.
Daniel Cleary, f, Phoenix.

Timrå
Fredrik Modin, f, Tampa.
Henrik Zetterberg, f, Detroit.

Mif Redhawks
Kim Johnsson, b, Philadelphia.

Brynäs
-

Djurgården
Daniel Tjärnqvist, b, Atlanta.
Marcus Nilson, f, Calgary.
Nils Ekman, f, San José.

Luleå
Niclas Wallin, b, Carolina.
Mattias Öhlund, b, Vancouver.
Tomas Holmström, f, Detroit.

Södertälje
Dick Tärnström, b, Pittsburgh.
Niclas Hävelid, b, Atlanta.

Färjestad
-

HV 71
-

Seuraavat pelaajat saapuvat joulun jälkeen (jos lock out jatkuu):

Mats Sundin, f, Toronto (Djurgården).
Mattias Norström, b, Los Angeles (klubb ej klar).
Marcus Ragnarsson, b, Philadelphia (klubb ej klar).

finnishninja
16.09.2004, 15:44
Aftonbladet kertoo Kimmo Kapasen ottavan Time-Outin jääkiekosta. Hänen polvensa ovat paisuneet ja lonkka reistailee. Kimmo aikoo ensiksi levätä viikon ja alkaa sitten harjoitella taas. Hän suunnitelee paluuta jäälle kuukauden päästä, mutta painottaa samalla että se paljon mahdollista että hän on pelannut viimeisen ottelunsa..

Timrå sijoittaa aluksi 20-vuotiaaseen Jimmy Danielssoniin, mutta tähtää kuitenkin NHL-maalivahtiin.

Antti Jokela harjoittelee joukkueen kanssa, muttei ole ainakaan vielä saanut sopimusehdotusta.

finnishninja
16.09.2004, 16:51
Djurgården aikoo myös pelata muutaman ottelun vanhoissa paidoissa. (http://www.aftonbladet.se/sport/0409/16/dif.jpg)Kuvassa Djurgårdenin NHL-vahvistukset Marcus Nilson, Mariusz Czerkawski, Daniel Tjärnqvist ja Nils Ekman. Elikkä hieman apinoivat tässä Frölundaa, joka myös pelaa muutaman ottelun uusi/vanha paidassa (http://www.gt.se/content/1/c6/16/57/92/171506a5.jpg)

finnishninja
16.09.2004, 16:57
Nyt se on selvää, kuten niin moni on jo vihjaillutkin, Peter Forsberg pelaa jo MoDon ensimmäisessä pelissä tiistaina Brynäsiä vastaan. Forsberg ei tosin pysty vielä vastamaan siihen tuleeko hän pelaamaan myös siinä tapauksessa jos NHL:n pelit alkavat, sitä päätöstä saa odottaa vielä muutaman päivän, kertoo Forsberg itse.

Myös Samuel Påhlsson on selvä tapaus Frölundalle. Hän pelaa jo tänään harjoitusottelussa HV:ä vastaan.

EsKa
16.09.2004, 20:54
Viestin lähetti finnishninja
Elikkä hieman apinoivat tässä Frölundaa, joka myös pelaa muutaman ottelun uusi/vanha paidassa (http://www.gt.se/content/1/c6/16/57/92/171506a5.jpg)

Tämä apinoiminen sopii hyvin näille eläintarhalaisille. :D :D :D :D

finnishninja
16.09.2004, 21:43
Prrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrr...... nyt on tainnut kyllä tulla pikku virhe... nimittäin tämän (http://mittzonen.vfindians.com/viewtopic.php?t=2612) sivun - jonka pitäisi olla kyllä aika luotettava - mukaan Frölundan kokoonpanosta löytyy myös Henrik Zetterberg!!! Ei voi olla totta!!!!

finnishninja
16.09.2004, 22:38
Michael Nylander on keskustellut paljon viime aikoina Moran toimitusjohtaja Jan Simonsin kanssa. Michaelin veli Peterhän pelaa Morassa, joten ei olisi ihme jos veljekset kamppailisivat yhdessä Moran paidassa. Niin.. Mora.. joukkueen veikataan putoavan automaattisesti, vaikka he ovatkin onnistuneet hankkimaan Shawn Horcoffin Edmontonista ja Daniel Clearyn Phoenixista.

finnishninja
17.09.2004, 17:26
Kuva on lähtöisin Färjestadin foorumista, joku on hieman fiksaillut Kinnarps Areenaa (http://papalatex.myftp.org/files/C93E3FDE24A8EB4B8255C13CCC80E216.jpg) Jönköpingissä... hehe..

Hielo
18.09.2004, 10:54
Aftonbladetin mukaan MoDo tiedottaa tänään Forsbergin, Näslundin, Sedinien, Weinhandlin ja Sundströmin sopimuksista.

Aftonbladet 1 (http://www.aftonbladet.se/vss/sport/story/0,2789,534919,00.html)

Eilisten huhujen lisäksi nyt uutisoidaan Kiprusoffilla olevan suullinen sopimus Timrån kanssa.

Aftonbladet 2 (http://www.aftonbladet.se/vss/sport/story/0,2789,535001,00.html)

Sakallio
18.09.2004, 12:08
Itse seurailen Elitserieniä digipuolelta kaapelin kautta ja näyttää siltä, että kauden pelit tulevat jälkilähetyksenä Canal+ Sportin kautta. Suorat lähetykset taitavat tulla Ruotsin puolella Canal+:n puolella, joita Suomessa emme ainakaan kaapeliverkon puolella näe.

Tässä kuitenkin alkukauden pelit Canal+ Sportin puolelta:

Tiistai 21/9 23.20 Brynäs-Modo
Torstai 30/9 23.10 MIF-Mora
Torstai 9/10 23.40 Timrå-Djurgården
Torstai 14/10 23.40 Färjestad-HV71
Torstai 21/10 23.40 HV71-Djurgården
Torstai 28/10 23.40 Linköping-HV71

Jason26
18.09.2004, 16:51
Johan Modoon meni nippu pelimiehiä.
Foppa pelaa koko kauden Modossa, riippumatta siitä alkaako NHL pelit tällä kaudella.

-All my support to the Pelicans lads-

Hielo
18.09.2004, 17:03
Näköjään Pierre Hedin oli vielä Modon listalla. Elitserienin aina ajantasainen lockout-pelaajien lista näkyy muuten Eliteprospects.comissa (http://www.eliteprospects.com/lockout.php). Tällä hetkellä listalla on nopeasti laskien 35 nimeä (osa huhuja):

Brynäs:
Fredrik Modin (Tampa Bay)

Djurgården:
Daniel Tjärnqvist (Atlanta)
Nils Ekman (San Jose)
Marcus Nilson (Calgary)
Mats Sundin (Toronto) (to join in Dec/Jan)

Frölunda:
Christian Bäckman (St. Louis)
Per-Johan Axelsson (Boston)
Samuel Påhlsson (Anaheim - NHL)
Daniel Alfredsson (Ottawa) (to join in October

Färjestad:
Christian Berglund (Florida)

HV-71:
Kenny Jönsson (NY Islanders)

Linköping:
Kristian Huselius (Florida)
Brendan Morrison (Vancouver)
Mike Knuble (Philadelphia)
Henrik Tallinder (Buffalo)

Luleå:
Niclas Wallin (Carolina)
Tomas Holmström (Detroit)
Mattias Öhlund (Vancouver)

Malmö:
Andreas Lilja (Nashville)

Modo:
Peter Forsberg (Colorado)
Markus Näslund (Vancouver)
Niklas Sundström (Montreal)
Henrik Sedin (Vancouver)
Daniel Sedin (Vancouver)
Mattias Weinhandl (NY Islanders)
Pierre Hedin (Toronto)

Mora:
Shawn Horcoff (Edmonton)
Daniel Cleary (Phoenix)

Södertälje:
Dick Tärnström (Pittsburgh)
Niclas Hävelid (Atlanta)
Josef Boumedienne (Washington)
Mattias Norström (Los Angeles)
Michael Nylander (Boston)

Timrå:
Henrik Zetterberg (Detroit)
Miikka Kiprusoff (Calgary)
Fredrik Modin (Tampa Bay)

finnishninja
18.09.2004, 19:37
Ja tässä Aftonbladetin kuva: likainen tusina (http://www.aftonbladet.se/sport/0409/18/SPORT-18s55-elittranare-72_368.jpg), elikkä Elitserienin valmentajat:
Niklas Wikegård, Djurgården, Kent Forsberg, Modo, Harald Lückner, Mora, Jens Hellgren, Luleå, Roger Melin, Linköping, Timo Lahtinen, Södertälje, Björn Kinding, Malmö, Pär Mårts, HV71, Leif Strömberg, Färjestad, Kent Johansson, Timrå, Stephan Lundh, Frölunda, Tomas Jonsson, Brynäs.

Mitä mieltä? Tässä minun listani - arvojärjestyksessä!

- Kent Johansson, Timrå.
Tukholman murre ei ole suosittu murre muualla Ruotsissa. Timråssa se tosin puree pelaaja-aitiossa. Kenta Johansson teki ihmeitä toissa vuonna, Timrå, josta veikattiin heittopussia taisteli sarjan voitosta ja tämä vain ja ainostaan VALMENNUKSELLA. Timrålla ei ollut varaa hankkia uusia hyviä pelaajia, vaan linja oli kova työ ja kovat treenit. Kova jätkä!

- Niklas Wikegård, Dif
Ei auta, minusta juuri sellainen kuin valmentajan pitääkin olla, tulessa ja aina pää auki. Muistan hänet parhaiten kun Mika Strömberg taklattiin rumasti ottelussa Luulajaa vastaan. Seuraavan kerran kun joukkueet kohtasivat, Strömbergin taklannut Per Ledin sai Johnny Oduyan kimppuunsa. Kovan hälinän jälkeen Wikegård selitti tuomarille pukukopissa: kyllähän sinä ymmärrät, meillä oli kana kynimättä Ledinin kanssa. Wikegård sai muistaakseni 5000 kruunua sakkoja - jonka Dif:n fanit keräsivät kasaan. Wikegårdia ei voi ainostaan vihata, vaan hänestä voi myös pitää.. hehe..

- Pär Mårts, HV71.
Kiltti jätkä, tosi kiltti, eikä varmaan edes uskalla nostaa ääntään... eikä sitä varmasti löydykään! Joka tapauksessa, Mårts hoiti hommansa tyylilleen sopivalla tavalla, tasaisesti ja varmasti. Tuloksena myös tasaisesti ja varmasti pelaava HV71 - ja SM-kultaa. Mårtsin rauhallisuus tarttui, eikä ole epäillystäkään siitä etteikö se myös jatkuisi.

-Kent Forsberg, Modo.
Peterin isä. Kent on ollut lähes koko elämänsä Modon mies, lukuunottamatta paria vuotta Tre Kronorin luotsina, josta sulkana hatussa maailmamestaruus. Kumma juttu, sillä minusta Kent on yhtä charmikas kuin muumio...

- Stephan Lundh, Frölunda.
Pannaan "Lillis" tähän keskelle, sillä häntä ei ole oikein viime vuosina testattu. Lundh on toiminut hyvin Tukholmassa, muttei onnistunut Malmössa, joka ei ole sijoittanut niin paljoa uusiin pelaajiin. Lillis onnistui tosin kasaamaan arsenaalinsa ja pelasti Malmön putoamiselta karsintasarjassa todella voimakkaalla esityksellä. Lillis on tosin hyvässä maineessa. Frölundan toimitusjohtaja sanoi: Stephan Lundh on hyvä ihminen, jonka on kanssa on helppo tulla toimeen. Okei, uskotaan:-)

- Roger Melin, Linköping.
Melin teki ihmeitä valmentaessaan Brynäsiä. Ura Gävlessä tosin katkesi ja Melin suunisti Rögleen. Siitä kaudesta tulee mieleen eräs erikoinen juttu, Brynäs nimittäin maksoi yhä Melinin palkan, hänen valmentaessaan Rögleä. Noh, Rögle teki nousua karsintasarjaan ja se olisi tarkoittanut sitä, että Melinin luotsaama Rögle olisi kohdannut Brynäsin - joka oli yhä silloin paperilla hänen työnantajansa ja palkanmaksajansa...
Huhujen mukaan Melin sai hyvän tarjouksen Linköpingistä (138 000 kruunua/kk) ja lupauksen tosi satsauksesta. LHC:llä onkin nyt hyvä joukkue, muutama NHL-lockout mies ja uusi jäähalli.
Nyt tai ei koskaan...

- Harald Lückner, Mora.
Färjestadin entinen luottomies kaukalossa. Helvetin kiva jätkä, vaan jostain syystä hän ei saanut HV:stä irti kaikkea, huolimatta hyvistä pelaajahankinnoista. Harald lähti Jönköpingistä ja omien sanojensa mukaan hänellä ei ole siellä montaa ystävää. Noh, kysymys oli myös heikosta säkästä, HV:llä oli yhdessä välissä ajanjakso, jolloin joukkuetta koettelivat loukkaantumiset.

- Timo Lahtinen, Södertälje.
Niin, Lahtinen on Ruotsin mestari Södertäljen kanssa ja pariin otteeseen Malmön kanssa. Sen jälkeen hän jäi eläkkeelle, mutta keskeytti golfinpeluunsa Epsanjassa Hallinin soitettua ja teki paluun Södertäljeen. Södertälje ei ole sijoittanut niin valtavasti pelaajahankintoihin, joten en usko että Timo voi tehdä mitään taikatemppuja Scaniarinkenillä. SSK:lle tulee vaikea kausi ja Ruotsin media veikkaa että Timo on ensimmäinen valmentaja joka saa potkut.

Piiiitkä väli.... ja syvällä pohjamudassa:

- Leif Strömberg, Färjestad.
Elitserienin ämmä, joka värvättiin jostain Boforsista. Hankki suuria otsikoita joku kuukausi sitten, pahoinpideltyään jonkun Färjestadin juhlien päätteeksi, jaloin ja nyrkein.
Näen punaista kun nimi mainitaan, mutta siitä joskus toiste. En toivo Strömbergille menestystä Elitserienissä, päinvastoin. Strömberg on jotain jonka kissa raahasi sisään..

finnishninja
20.09.2004, 11:39
Timrå kertoo että Berg on ottanyt yhteyttä. Hän haluasi pelata samassa joukkueessa kuin hänen hyvä ystänsä Miikka Kiprusoff. Timrån toimitusjohtaja Kent Norberg on hieman ihmeissään ja toteaa: - juuri nyt tapahtuu vähän liian paljon...

Lähde: Aftonbladet (http://www.aftonbladet.se/vss/sport/story/0,2789,535526,00.html)

Skeletor
20.09.2004, 22:36
Kausi on nyt saatu Ruotsissakin liikkeelle:

HV-71-Malmö 1-5
Mora-Färjestad 1-1
Luulaja-Timrå 5-0

Sarjanousija Mora taisteli heti hyvin ensimmäisessä ottelussaan 1-1 tasapelin Färjestadia vastaan. Yksi ottelun sankareista oli JYP:stä Moraan siirtynyt suomalaisvahti Tero Leinonen, joka torjui peräti 35 kertaa. Sen sijaan Lukosta siirtynyt Antti Jokela joutui antautumaan viisi kertaa joukkueen kontatessa Luulajassa. No, kohta Kipper hoitaa pisteitä Timrålle. Muutenkin suomalaisvahteja tuntuu Elitserienissä riittävän, sillä edellä mainittujen lisäksi Luulajan kakkosena oli tänään Kristian Antila...

Tapparasta tuttu Malmön Mikko Luoma laukoi heti avauksessaan kaksi maalia HV-71:n verkkoon. Isoa roolia saa Mikko pelata ja siitä hän varmasti tulee suoriutumaan loistavasti...

Miksu00
21.09.2004, 14:47
Mistäs osotteesta löytyy Elitserienin liveseuranta?

ISH
21.09.2004, 15:12
Viestin lähetti Miksu00
Mistäs osotteesta löytyy Elitserienin liveseuranta?

http://stats.swehockey.se/

finnishninja
21.09.2004, 15:27
.... neuvottelee huippupuolustaja Sheldon Sourayn, Montreal, kanssa. Sopimus luultavasti allekirjoitetaan jo tänään.


Souray, 27, on yksi Montrealin parhaimpia puolustajia ja takoi 35 pistettä 63:ssa ottelussa viime kaudella.
Hän pelasi myös paljon yli- ja alivoimapelissä.

Leiska
21.09.2004, 16:17
Tänään Elitserienissä on vuorossa seuraavat ottelut:

klo 20
Frölunda - Linköping
Djurgården - Södertälje
Brynäs - Modo

Etukäteen tasaisin kamppailu näistä otteluista vaikuttaisi olevan tuo Frölundan ja Linköpingin ottelu. Molemmat joukkueet ovat varteenotettavia ehdokkaita jopa mestareiksi. Frölundan mielenkiintoisin nimi on varmasti Daniel Alfredsson, joka pelaa joukkueessa NHL:n työsulun vuoksi (lokakuusta lähtien?). Tomi Kallio ja Henrik Lundqvist ovat tuttuja nimiä, Christian Bäckman, Samuel Påhlsson ja Per-Johan Axelsson ovat puolestaan tuttuja nimiä NHL:n puolelta. Linköpingistä puolestaan löytyy kova kolmikko, Mike Knuble-Brendan Morrison-Kristian Huselius. Maalissa jatkaa Fredrik Norrena, muita suomalaisia ovat Jyrki Välivaara, Mikko Peltola ja Jussi Tarvainen.

Djurgården-Södertälje on ainakin ennakkoon ajateltuna kotijoukkueen heiniä. Toisaalta, Rastislav Stana, Nicklas Hävelid, Dick Tärnström ja Ferrarot (Peter ja Chris) ovat sellaisia nimiä, jotka pystyvät auttamaan joukkueensa voittoon. Djurgårdenin "tutuimpia" nimiä ovat Daniel Tjärnqvist, Nils Ekman, Espen Knutsen ja Mariusz Czerkawski.

Brynäs-MoDo on ottelu, jota voisi etukäteen veikata illan varmimmaksi kohteeksi, jossa vierailija MoDo ottaisi voiton. Brynäsin pelaajista nostettakoon esille Vesa Viitakoski, Andreas Dackell, Tommi Miettinen ja Sebastian Sulku. Modon joukkue sai ns. "jackpotin", kun NHL:n työsulku toteutui. Joukkue vahvistui mm. Peter Forsbergilla, Sedinin veljeksillä (Daniel ja Henrik), Mattias Timanderilla, Mattias Weinhandlilla ja Tommy Salolla. Joukkueeseen on myös näiden tietojen mukaan tulossa NHL:stä Markus Näslund ja Niklas Sundström.

Mielenkiintoisia nimiä sai Elitserien täksi kaudeksi sarjaansa, aika näyttää vieläkö on uusia pelaajia tulossa. Mielenkiintoista olisi myös nähdä Elitserieniä Urheilukanavalla, kuten joskus muutama vuosi sitten näytettiin (finaaleja, muistaakseni..)

Tämän illan peleistä jos pitäisi veikata voittajia, niin sanoisin seuraavaa:

Frölunda-Linköping X
-Linköping vie tasaisen ottelun jatkoajalla.

Djurgården-Södertälje 1
-Djurgården voittaa ottelun kotonaan, maalilla tai kahdella.

Brynäs-MoDo 2
-MoDon heiniä. Suomalaisia vilisevä Brynäs ei mahda MoDolle mitään, jota on povattu sarjan suurimmaksi mestarisuosikiksi.

finnishninja
21.09.2004, 17:45
Yllättävän moni veikkaa Frölundaa mestariksi. Frölundalla on tasainen joukkue ja hyvä miksaus vanhoja kokeneita pelaajia ja uusia nuoria. Myös uudet pelaajahankinnat ovat onnistuneet. Tom Koivisto tulee todennäköisesti täyttämään Magnus Johanssonin jättämän aukon - joka muuten tekee tänään paluun Scandinaviumiin Linköpingin paidassa - lujasti ja tarkasti ampuvana pakkina. Myös Jokereista hankittu Arto Tukio on pelannut hyvin harjoitusotteluissa. Yksi mielenkiintoisimmista pelaajista on tosin Sveitsistä hankittu Martin Plüss, pienikokoinen ärhäkkä hyökkääjä, joka on myös tuttu Sveitsin maajoukkueesta.

Illan ottelusta Linköpingkiä vastaan tulee tiukka, niin kuin aina. Jostain syystä Linköping osaa aina tehdä Frölundan elämästä hankalan, vaikka saakin yleensä antaa periksi.

Katsoin juuri, liput on myyty loppuun, elikkä samasta jatketaan mihin lopetettiin.

Modo on tällä kertaa todella mielenkiintoinen joukkue. Fopalla on yhä pätkä jäljellä vatsaleikkauksen ja kipeiden jalkojensa takia ja Markus Näslund miettii varmasti yhä World Cupissa kadonnutta pyssyään. Noh, Modo hoitaa luultavasti homman kotiin, mutta en odota sen tapahtuvan mitenkään selvästi.

Niin, Modohan kaappasi myös Frölundassa viime kaudella pelanneen Alexander "Thomaksen poika" Steenin. Tämä pelaajasiirto oli tosi paukku Göteborgissa. Steen olisi halunnut Frölundassa suuremman roolin ja lähti hakemaan sitä Örnskölsvikistä. Modo on tosin saanut nyt niin monta NHL-pelaajaa, että taisi Steenin peliaika vähentyä entisestäänkin! Göteborgissa valmistaudutaan jo nyt Steenin vastaanottoon. Voin vain kuvitella sitä buuausta kun Steen koskee ensimmäisen kerran kiekkoon...

Tämän (http://www.aftonbladet.se/sport/0409/21/SPORT-21s88foppatv_368.jpg) kuvan muistanevat kaikki Ruotsin kiekkoilua seuranneet. Modo ja 20-vuotias Peter Forsberg ovat juuri hävinneet ratkaisevan finaalin Malmölle 1994. Forsberg katkaisee mailansa reittään vasten ja vaahtoaa kurkku suorana suorassa lähetyksessä tuomari Börje Johanssonista: "Minun teki mieli lyödä häntä, se on ihan totta!"

Peter myöntää että se finaali on yhä mielessä..

Salon siirtyminen Örnsköldsvikiin oli muuten selvää jo kauan sitten, eikä sillä ollut mitään tekemistä NHL:n työselkkauksen kanssa. Salo muutti takaisin Ruotsin henkilökohtaisista syistä.

Olen myös utelias Sedinin veljesten kunnosta. He leikkivät kovasti Elitserienissä ennen NHL:ään lähtöä. On todella mielenkiintoista nähdä miten ja mihin suuntaan he ovat kehittyneet.

Leiska
21.09.2004, 22:51
Veikkasin ennen illan kierrosta, että Linköping voittaa jatkoajalla ja Djurgården, sekä MoDo varsinaisella peliajalla. Vain yksi näistä ennusteista osui, aika heikosti siis meni sillä saralla. Seuraavasti kuitenkin tämän illan ottelut Elitserienissä päättyivät:

Frölunda-Linköping 2-1 (1-0, 1-1, 0-0)
1-0 Niklas Andersson (Jonas Johnson-Tomi Kallio)
1-1 Mikael Håkanson (Jussi Tarvainen-Mikko Peltola)
2-1 Peter Högardh (Ronnie Sundin)

Fredrik Norrena torjui 27 kertaa (8+6+13).

Djurgården-Södertälje 4-2 (0-1, 0-0, 4-1)
0-1 Jan Huokko (Jörgen Bemström-Joakim Eriksson)
1-1 Nils Ekman (Daniel Tjärnqvist)
2-1 Tjärnqvist (Fredrik Bremberg)
2-2 Peter Ferraro (Chris Ferraro)
3-2 Ekman (Kristofer Ottosson-Mariusz Czerkawski)
4-2 Ottosson (Johannes Salmonsson)

Djurgårdenilta huikea päätöserä, joukkue vei sen maalein 4-1!

Brynäs-MoDo 3-3 (2-0, 1-2, 0-1, 0-0)
1-0 Vesa Viitakoski (Tommi Miettinen-Daniel Johansson)
2-0 Andreas Dackell (Mikael Lind)
2-1 Daniel Sedin (Mattias Weinhandl-Pierre Hedin)
2-2 Peter Forsberg (Tobias Enström)
3-2 Mikko Luovi (Miettinen)
3-3 Weinhandl (Jesper Damgaard-Henrik Sedin)

Brynäsin kakkosketju oli seuraavassa koostumuksessa:
Mikko Luovi-Tommi Miettinen-Vesa Viitakoski
Daniel Johansson-Mikko Kuparinen

MoDon Peter Forsberg pelasi samassa ketjussa Fredrik Wargin ja Andreas Salomonssonin kanssa. Sedinin veljekset puolestaan esiintyivät yhdessä Mattias Weinhandlin kanssa.

EsKa
22.09.2004, 01:59
Laitanpa nyt tähänkin ketjuun vähän juttua näistä raitapaidoista. Ottelussa DIF-SSK tuomari (U Rönnmark) löysi käsittämättömän määrän jäähyjä (DIF 12x2 + 1x10, SSK 14x2 + 1x10) vaikka ottelu sinällään ei ollut edes mitenkään ruma. Muutenkin mielestäni tuomaritaso Elitserienissä on surkea ylipäätään, ja on ollut sitä jo vuosikausia. Mitäs muut skribentit on mieltä ? :)

finnishninja
22.09.2004, 08:53
Viestin lähetti Leiska

Frölunda-Linköping 2-1 (1-0, 1-1, 0-0)Olin paikan päällä. Ensimmäinen erä Frölundalle. Niklas Andersson sai namusyötön heti 26 sekunnin kohdalla, eikä erehtynyt, Norrena sai antautua. Linköping alkoi tulla erä lopussa ja pelasi hyvin toisen erän. Henrik Lundqvist tosin näyttää jatkavan siitä mihin jäi keväällä. Kolmas oli aika tasainen, peli ehkä aavistuksen Linköpingin hallussa. Viimeiset minuutit Lhc pelasi ilman maalivahtia. Frölunda pelasi tosin tarkkaa puolustuspeliä ja 3-1 oli lähempänä kuin 2-2.

Ihan oikeudenmukainen tulos. Molemmat maalivahdit palkittiin joukkueidensa parhaimpina pelaajina.

Tarkkailin erikoisesti Christian Bäckmania. Kyllä, pojasta on tullut mies, mutta hänellä sytyttää yhä yhtä kankeasti kuin ennen Pohjois-Amerikkaan lähtöä. Kunhan hän oppii päästämään kiekon pois nopeammin ja avaamaan joskus hyökkäyksiä niin hyvä tulee!

Tom Koivisto pelasi yhdessä Antti-Jussi Niemen kanssa. Vanha Jokeripari teki siis paluun. Todellä järkevä ratkaisu, tämä puolustajapari toimi hyvin. En tosin nähnyt Koiviston lämäävän kertaakaan - kunnolla -. Juuri tätä olen kaivannut Magnus Johanssonin lähdön jälkeen, Frölundalla ei ole yhtään kunnon lämääjää, joka osuu maaliin siniviivalta, ei ainakaan vielä!

Eniten olin pettynyt Tomi Kallioon, hän oli ihan jäässä. Liekö kesän jalkavammalla osuutensa asiaan?

Brynäs-Modo:
Sedinin veljekset puolestaan esiintyivät yhdessä Mattias Weinhandlin kanssa. Raporttien mukaan Modon pirtein ketju. Katseet olivat tietenkin kohdistuneet Forsbergiin, joka oli täysin näkymätön, vaikka tekikin yhden maalin. Yleisö jopa buuasi ja vislasi hänelle. Kaukana on Foppa Coloradon glamuurista:-)
Noh, Modo oli kuulemma se parempi joukkue, mutta varsinkin Brynäsin suomalaiset panivat kovasti vastaan Gävlessä. He saivatkin tunnustusta Bryänäsin valmentaja Meliniltä.

ozo
22.09.2004, 18:06
Aki Berg teki vihdoin sopparin Timrån kanssa ja taitava Justin Williams siirtyy Luulajan joukkueseen, kirjoittaa Aftonbladet.

ISH
22.09.2004, 19:20
Katselin tuossa uusintana eilistä Brynäs-MoDo -matsia jossa Foppa sai suihkukomennuksen tilanteesta jossa en itse nähnyt mitään väärää neljän lähihidastuksenkaan jälkeen.

Brynäsin pelaaja ja Foppa olivat menossa vaihtoon, Foppa tökkäsi tai lähinnä hipaisi mailalla selkään. Brynäsin pelaaja kyyristyi hipaisun jälkeen kumaraan ja jäi lopulta minuuteiksi jäälle makaamaan.

Voin myös olla sokea mutta en nähnyt tuossa edes kakkosen aihetta.

Erittäin omituinen tilanne. Brynäsin Malmström ei edes kaatunut "selkään taklaamisesta" josta jäähy annettiin vaan vasta oma-aloitteisesti hieman myöhemmin.

EDIT: saattoi tietysti osua suoraan selkänikamaan vaikkei kova tönäisy ollutkaan?

Brynäsin sivuillakin asia sivuutettiin varsin pintapuolisesti: "Slutet blir olyckligt då Forsberg åker ut två plus tio minuter för checking from behind på Henrik Malmström. Malmström blir liggande men reser sig och kan spela vidare."

MoDon sivuilla ei edes mainittu.

finnishninja
23.09.2004, 15:32
Aftonbladet keräsi mielenkiintoisen listan NHL-pelaajista, jotka ovat ajankohtaisia Elitserieniin. Pointtina 1.5% omaisuusvero, jonka pelaajat joutuvat maksamaan oleskeltuaan 183 päivää Ruotsissa.

Alla olevat pelaajat joutuvat maksamaan omaisuusveron, jos he pelaavat Ruotsissa vielä marraskuun jälkeen:

Tomas Holmström Luleå
Niclas Wallin Luleå
Henrik Zetterberg Timrå
Andreas Lilja Florida
Christian Berglund Färjestad
Pierre Hedin Modo
Henrik Sedin Modo
Daniel Sedin Modo
Mattias Timander Modo
Mattias Weinhandl Modo
Niclas Hävelid Södertälje
Dick Tärnström Södertälje
Nils Ekman Djurgården
Marcus Nilson Djurgården
Daniel Tjärnqvist Djurgården
Kristian Huselius Linköping
Henrik Tallinder Linköping
Samuel Påhlsson Frölunda
Per-Johan Axelsson Frölunda
Christian Bäckman Frölunda

Pelaajat, jotka eivät todennäköisesti pelaa Ruotsissa ennen joulua, ellei verokysymys ratkea:

Daniel Alfredsson Ottawa
Niklas Sundström Montreal
Markus Näslund Vancouver

Pelaajat, jotka eivät ole juuri tällä hetkellä Ruotsissa - pelaakseen joulun jälkeen:

Mats Sundin Toronto
Nicklas Lidström Detroit
Markus Ragnarsson Philadelph.
Mattias Norström Los Angeles

finnishninja
23.09.2004, 15:58
Peter Forsbergillä on muuten aika makee kämppä! (http://www.aftonbladet.se/sport/0409/23/SPORT-23s999foppahusny_368.jpg) Veneellä siitä vain 15 minuuttia Markus Näslundin "mökille".

Leiska
23.09.2004, 16:13
Tänä iltana Elitserienissä on edessä seuraavat ottelut:

klo 20.00
Linköping - Malmö
Färjestad - Djurgården
Södertälje - Mora
Timrå - Brynäs
Modo - Luulaja
HV 71 - Frölunda

Ennakkoon kaikkein tasaisin peli saattaisi olla Färjestadin ja Djurgårdenin kohtaaminen. Tätä taustaa vasten allekirjoittanut laittoi pitkävetoon tämän ottelun kohdalle merkin X. Tosin Elitserienissä pelit voi päättyä ihan miten tahansa, onhan se nähty. Omalla kohdalla eniten mielenkiintoa ja tunteita herättää illan ottelu, jossa kohtaavat HV71 ja Frölunda. HV71 on noussut viime kausina allekirjoittaneen suosikiksi Elitserienissä ja suurin syy tähän on ollut eritoten Kalle Sahlstedtin pelaaminen ko. joukkueessa. HV71 hävisi kauden avausottelunsa Malmölle 1-5 ja Frölunda voitti Linköpingin 2-1.

Toivottavasti HV71 kaataisi tänään Frölundan, helppoa se ei kuitenkaan tule olemaan.

finnishninja
23.09.2004, 18:09
Viestin lähetti Leiska
HV71 on noussut viime kausina allekirjoittaneen suosikiksi Elitserienissä ja suurin syy tähän on ollut eritoten Kalle Sahlstedtin pelaaminen ko. joukkueessa. HV71 hävisi kauden avausottelunsa Malmölle 1-5 ja Frölunda voitti Linköpingin 2-1.

Toivottavasti HV71 kaataisi tänään Frölundan, helppoa se ei kuitenkaan tule olemaan. Jostain kumman syystä Frölunda on pelannut aina hyvin Jönköpingissä, joten veikkaan että Frölunda voittaa taas:-)

Joo, Kalle Sahlstedt valittiin joskus aikoinaan SM-liigan arvokkaimmaksi pelaajaksi. Johan Davidsson kaikella kunnialla, mutta myös Sahlstedt on todella tärkeä pelaaja Jönköpingissä. Mistähän johtuu muuten että niin moni suomalainen juuttuu Jönköpingkiin? Minusta tosi käpykylä. Kalle viihtyisi varmasti paremmin esim. Göteborgissa!

HV seurana ei saa minulta montaakaan plussaa. Miinuksina kopassa painaa kakkosvalmentaja Arto Ruotasen naurettava erottaminen ja HV:n käytös Joakim Esbjörsiä ja Johan Lindbomia kohtaan. Heidän pelaajille ilmaiset vakuutukset eivät olleet kunnossa, kun oli aika alkaa maksamaan sairaalalaskuja. HV:n mukaan pelaajat olivat kieltäytyneet ottamasta vastaan vakuutuksia. Juttu meni aika pitkälle ja ainakin Lidbomin tapauksessa HV sai tulla vastaan. Joakim Esbjörs lupasi vetää asian niin pitkälle kuin mahdollista. Juttu lienee yhä kesken.

Ferris
23.09.2004, 23:24
- Färjestad - Djurgården, kertokaas Elitserien-hemmot mitä tämän ottelun lopussa tapahtui kun Oduya ja kumppanit keräsivät 25 minuuttia per äijä. Ei kai vaan Johnny-boy ollut rähisemässä?

Kuinkas Stana pelas Södertäljessä, entäs kolmosketjun taakse komennuksen saanut Hedmanin Osku MODOssa?

Leiska
24.09.2004, 10:07
Elitserien eilen:

Linköping - Malmö 2-1 (1-0,0-0,1-1)
1-0 Magnus Johansson (Tony Mårtensson)
2-0 Henrik Tallinder (Kristian Huselius-Brendan Morrison)
2-1 Franz Nielsen (Kim Staal)

Fredrik Norrena torjui Linköpingin maalilla 18 kertaa (5+7+6)

Färjestad - Djurgården 3-2 (1-1,2-0,0-1)
0-1 Daniel Tjärnqvist (Fredrik Bremberg-Espen Knutsen)
1-1 Christian Berglund (Calle Steen-Emil Kåberg)
2-1 Jörgen Jönsson (Radek Hamr) yv
3-1 Mats Trygg av
3-2 Mariusz Czerkawski (Espen Knutsen)

Södertälje- Mora 4-1 (1-1,3-0,0-0)
1-0 Peter Ferraro (Gabriel Karlsson)
1-1 Marcus Eriksson (Shawn Horcoff)
2-1 Robert Dome (Joakim Eriksson-Dick Tärnström) yv
3-1 Teemu Riihijärvi (Dome-Eriksson)
4-1 Petri Liimatainen (Chris Ferraro-Tärnström) yv

Tero Leinonen torjui Moran maalissa 26 kertaa (8+10+8).

Timrå - Brynäs 4-3 (0-0,0-1,4-2)
0-1 Björn Danielsson (Tommy Sjödin-Daniel Casselståhl)
1-1 Robert Carlsson (Yared Hagos-Christian Söderström)
2-1 Magnus Nilsson (Jonathan Hedström-Kristian Gahn) yv
3-1 Niklas Nordgren (Henrik Zetterberg-Sanny Lindström)
4-1 Zetterberg (Valeri Krykov-Nordgren)
4-2 Andreas Dackell
4-3 Mikko Luovi (Vesa Viitakoski-Dackell)

Miikka Kiprusoff torjui Timrån maalissa 19 kertaa (6+7+6).

Modo - Luulaja 6-2 (2-1,3-0,1-1)
1-0 Andreas Salomonsson (Peter Forsberg-Fredrik Warg) yv
2-0 Forsberg yv
2-1 Jonas Nordquist (Jonas Rönnqvist) yv
3-1 Alexander Steen (Per Svartvadet)
4-1 Henrik Sedin (Daniel Sedin-Jesper Damgaard) yv
5-1 Peter Öberg (Damgaard-Magnus Gästrin)
5-2 Tomas Holmström (Justin Williams) yv
6-2 Damgaard (Tobias Enström-Salomonsson)

HV 71 - Frölunda 3-2 (0-2,2-0,1-0)
0-1 Jonas Esbjörs (Martin Plüss-Jan-Axel Alavaara)
0-2 Antti-Jussi Niemi (Peter Högardh-Joel Lundqvist)
1-2 Johan Halvardsson
2-2 Andreas Jämtin (Fredrik Olausson-Kalle Sahlstedt)
3-2 Anders Huusko

ozo
24.09.2004, 14:01
Pistetään nyt tähänkin. Sami Salo siirtyi Frölundaan ja Saku Koivu siirtyy ehkä Södertäljeen. Elitserien rulaa! (http://www.aftonbladet.se/vss/sport/story/0,2789,537664,00.html)

J.Rita
24.09.2004, 14:42
Viestin lähetti ozo
Pistetään nyt tähänkin. Sami Salo siirtyi Frölundaan ja Saku Koivu siirtyy ehkä Södertäljeen. Elitserien rulaa! (http://www.aftonbladet.se/vss/sport/story/0,2789,537664,00.html)

Frölundan toimitusjohtaja Mats Ahdrian:

- Sami Salo var Finlands klart bästa back under World Cup-slutspelet nyligen och en av hela turneringens allra bästa backar.

Eli alku kännettynä:

- Sami Salo oli Suomen selkeästi paras puolustaja World Cupissa...

No käsityksensä kullakin...

ozo
24.09.2004, 14:46
Brett McLean, Colorado -> Malmö
Zdeno Chara, Ottawa -> Färjestad
Manny Malhotra, Columbus -> Timrå
Brad Isbister, NYI -> Malmö
Byron Ritchie, Calgary -> Rögle

Marky Mark
24.09.2004, 15:28
Onhan tuo kyllä hienoa että kovia nimiä menee pelaamaan Ruotsiin mutta yksi asia mietityttää. Eli mitens käy joukkueiden omille junioreille ja niin sanotusti haalari osaston miehille? Luulisi ettei allsvenskan joukkueilla ole niin hirveästi varaa ottaa montaa kaveria ylhäältä.

Sitten olisi kysymys meidän Göteborgin omalle pojalle eli Suomalaiselle ninjalle ( Finnishninja ). Paljon eliserien joukkueilla on ulkomaalaisia joukkueissaan? Eikös siellä ole myös paljon Norjalaisia ja Tanskalaisia. Ja sitten mitä mieltä Ruotsalaiset ovat ylipäätänsä siitä, että ulkomaisia pelaajia on paljon siellä?

Jos itse olisin umpihurri niin kyllä minua vituttaisi jos kuudesta pakista 4 olisi Suomalaisia?

Niemi-Koivisto
Tukio-Salo
Bäckman-????

finnishninja
24.09.2004, 17:25
Niin siinä sitten kävi, Zdeno Chara on selvä Färjestadiin. Aika hyvä kuva muuten siitä Samuel Påhlssonilla on odotettavissa... (http://www.aftonbladet.se/sport/0409/24/chara.jpg)

finnishninja
24.09.2004, 17:29
Viestin lähetti J.Rita
Frölundan toimitusjohtaja Mats Ahdrian:

- Sami Salo var Finlands klart bästa back under World Cup-slutspelet nyligen och en av hela turneringens allra bästa backar.

Eli alku kännettynä:

- Sami Salo oli Suomen selkeästi paras puolustaja World Cupissa...

No käsityksensä kullakin... Otetaanpas tämä käännös uusiksi;-)

- Sami Salo oli selvästi Suomen paras puolustaja World Cupin loppuotteluissa ja yksi turnauksen parhaimpia puolustajia.

Näin kaikki ottelut, en pane niin hirveästi vastaankaan...

vlad
24.09.2004, 17:40
Viestin lähetti finnishninja
Niin siinä sitten kävi, Zdeno Chara on selvä Färjestadiin. Aika hyvä kuva muuten siitä Samuel Påhlssonilla on odotettavissa... (http://www.aftonbladet.se/sport/0409/24/chara.jpg)

Mieltä vain askarruttaa kysymys: Onko Elitserien oikea liiga Charalle?

Voi olla, että tuomarilinja eroaa niin paljon NHL:n vastaavasta ettei Chara voi pelata sitä ominta peliään. Samaten pelisysteemi voi (saattaa) olla sellainen ettei se parhaiten sovellu Charalle. Mielenkiintoista kuitenkin seurata kuinka Chara selviytyy Elitserien-kiekosta, mikäli valmentajalla riittää rohkeutta antaa hänelle hivenen vapauksia puolustus- ja maalineduspelaamisessa, ja jos, tuomarit eivät kohtuuttoman heppoisasti viheltele jäähyjä niin Zhara voi osoittaa olevansa maineensa veroinen pelimies, muussa tapauksessa tuloksena voi vain olla kova kiekkokulttuurejen yhteentörmäys.

Mielellään olisin nähnyt Charan SM-liigassa, vaikka täälläkin osaltaan painitaan samojen ongelmien kanssa kuin Ruotsissa, tarkoitan lähinnä tuomarilinjaa.

vlad.

edit: Pelasihan Bautinkin Elitserienissä niin miksei sitten Chara, tosin Chara nyt on monta kertaa kovemman luokan pelimies.

finnishninja
24.09.2004, 17:49
Viestin lähetti Marky Mark
Eli mitens käy joukkueiden omille junioreille ja niin sanotusti haalari osaston miehille? Divari saa myös korkeluokkaisia vahvistuksia, koko Ruotsin jääkiekkoa tuuletetaan juuri nyt! Ja sitten mitä mieltä Ruotsalaiset ovat ylipäätänsä siitä, että ulkomaisia pelaajia on paljon siellä? Noh, tätä kommentoidaan ihan samalla tavalla kuin Suomessakin. Elikkä silloin kun niitä ei omassa joukkueessa ole, niin kiristellään hampaita muiden ulkomaalaisvahvistuksille. Yleinen mielipide on tosin se että paikkoja pitäisi antaa enemmän omille nuorille. Jos itse olisin umpihurri niin kyllä minua vituttaisi jos kuudesta pakista 4 olisi Suomalaisia? Tähän vedetään tarkka raja. Suomalaisen jääkiekkoilijan Ruotsissa tulee olla hyvä, muuten nousee hirveä kritiikki. Yleensäkin, suomalaisen jääkiekkoiljan Ruotsissa tulee olla mielummin hieman parempi kuin hänen Ruotsalainen kollegansa.

Jos suomalaisvahvistus on jo todistanut olevansa hyvä, hänet otetaan avosylin vastaan. Esim. Tomi Kallion hankita oli loistava, oikealla hetkellä ja nosti koko kaupungin jääkiekon, tuloksena Ruotsin mestaruus, jonka muuten Kallio ratkaisi maalillaan.

Sitten kun mennään toiseen suuntaan... Kimmo Eronen pelasi hyvän ensimmäisen kauden ja häntä arvostettiin todella paljon. Toinen kausi olikin sitten huonompi, joten hänelle ei tarjottu uutta sopimusta. Samoin Erik Kakko, taisi olla lähtö lähellä jo ennen joulua viime vuonna, mutta todellakin, Kakon peli jätti paljon toivomisen varaa.Niemi-Koivisto Pari pelasi hyvin ottelussa Linköpingkiä vastaan. Niemi on muutenkin esittänyt hyviä otteita. Toivon mukaan hän pelaa Frölundassa vielä monta vuotta.

Koivistoa odotettiin jo pari vuotta sitten, mutta NHL katkaisi tämän. Koivistosta odotetaankin Magnus Johanssonin paikkaajaa. Jos hän tekee sen, niin uskoisin että myös Koivisto tulee viihtymään Göteborgissa:-)Tukio-Salo Tukio saattaa istua penkillä.. uskon että Frölundan valmennusjohto on nyt ihmeissään, ensin oli pula pakeista, nyt ei tiedä kenet panisi istumaan penkille...

finnishninja
24.09.2004, 17:52
Viestin lähetti vlad
Mieltä vain askarruttaa kysymys: Onko Elitserien oikea liiga Charalle? Hyvä kysymys! Tulee väistämättä mieleen Marek Malik, jolla oli vaikeuksia pitää paikkansa Jortikan luotsaamassa Malmössa. NHL:ssä näitä ongelmia hänellä ei tosin ole ollut...

kaasumies
25.09.2004, 00:27
Juupa juu...kovia nimiä luistelee elitserienin jäillä. Joka päviä ilmestyy uusia kovia nimiä.
Viimeiset Chara ja Sami Salo, ketkä ovat seuraavat?

Ferris
25.09.2004, 01:14
Boumedienne Brynäsiin - ymmärtääkseni työsulku-soppari, joka on aluksi sovittu tuonne marraskuun 8. päivään asti. Tämä siis jos oikein seuran kotisivujen uutista tulkitsin.

kaasumies
25.09.2004, 02:56
Viestin lähetti Ferris
Boumedienne Brynäsiin - ymmärtääkseni työsulku-soppari, joka on aluksi sovittu tuonne marraskuun 8. päivään asti. Tämä siis jos oikein seuran kotisivujen uutista tulkitsin.
Niinhän siinä kävi, Södertäljen ja Tapparan faniein pettymykseksi.

PTS
25.09.2004, 18:27
Viestin lähetti Ferris
- Färjestad - Djurgården, kertokaas Elitserien-hemmot mitä tämän ottelun lopussa tapahtui kun Oduya ja kumppanit keräsivät 25 minuuttia per äijä. Ei kai vaan Johnny-boy ollut rähisemässä?


Ottelun lopussa oli yleinen pieni nujakka, jossa Djurgårdenin Ölvestad ja Färjestadin Kåberg tappelivat oikein kunnolla. Oduya ja Hamr ottivat kait yhteen samassa rytäkässä. Ehkäpä jo viime kaudella kuumaverisenä pelaajana kunnostautunut Ledinin noutaja oli hermostunut, kun ei saanut lopun avopaikasta kiekkoa verkkoon. Aiemmin samassa ottelussa DIF:in Eklund oli ajettu ulos Christian Berglundilla antamansa poikittaisen mailan jälkeen. Berglund oli käynyt ensiksi ajamassa Bjurlingin päälle, mutta tätä tuomari ei noteeranut.

Varsinaisiin ottelutapahtumiin liittyen, Färjestad oli selvästi parempi. Toinen erä oli ottelun ratkaisu, kun kotijoukkue onnistui tekemään kaksi ylivoimamaalia. Koko ottelukaan ei tiettävästi ollut kovin kovatasoinen, kun otetaan huomioon minkätasoiset kokoonpanot kummallakin oli kentälle luisteluttaa. Samoin oli ilmeisesti tilanne tukholmalaisten avausottelussa Södertäljeä vastaan. Siinä joukkueiden paremmuussuhteet vain menivät suunnilleen yhtä selkeästi Djurgårdenille, kuin tässä pelissä karlstadilaisille.

Tämä siis Djurgårdenin nettisivuilta jotenkin suomeksi referoituna.

-------------------------------------------------

Jos katsoo DIF:in joukkuetta paperilla, niin Tukholmassa on kasassa monipuolinen ryhmä. Joukkueesta löytyy huikea määrä taitoa.

Jo kesken viime kauden seuraan palannut Espen Knutsen, 32, joka teki ensimmäisellä kokonaan NHL:ssä pelaamallaan kaudella 2000-01 53 pistettä, on joukkueen ykkössentteri. Toisella laidalla pelaa niin ikään kokenut, tasaiseen kovaan tahtiinsa uransa aikana pisteitä nakuttanut, Fredrik Bremberg(ent.Lindquist).

Kakkosketjua on kahdessa ensimmäisessä ottelussa johtanut seuran oma kasvatti, taitava herrasmiespelaaja Kristofer Ottosson. Toisella laidalla pelaa monella mittapuulla mitattuna porukan nimekkäin pelaaja, puolalainen Marius Czerkawski, joka pelasi Djurgårdenissa jo kaudella 1991-92. Vielä mielenkiintoisemmaksi asian tekee se, että hän pelaa koko kauden Elitserienissä, loppui työsulku sitten, milloin tahansa(sama koskee tietysti myös Knutsenia). Nils Ekman pelaa työsulun ajan kotikaupungissaan. Viime kaudella San Jose Sharksin paidassa lopullisen läpimurtonsa NHL:ään tehnyt(teki 55 pistettä) peluri on Czerkawskin tavoin käynyt pelaamassa SM-liigaa Espoossa. Hänen pikkusikaileva pelityylinsä tulee varmaan aiheuttamaan taas keskustelua.

Kolmoskentän keskellä pelaa Elitserienin Raipe, DIF:in kaikkien aikojen pistemies Mikael Johansson, 38. Johansson esiintyi seurassa jo kaudella 1985-86. Pitää tässä yhteydessä mainita, että seuran viimevuotinen apuvalmentaja Robert Nordmark hyppäsi kaukaloon, kun joukkue kärsi kovasta puolustajapulasta. Ikää miehellä tuolloin noin 41 ja puoli vuotta. Eikä muuten pelannut huonosti, teki seitsemän pistettä 14:sta pelissä, puolustajana siis.

Tre-Kronorin World-cup joukkueessakin pirteästi esiintynyt Marcus Nilson kuuluu seuran kolmeen työsulun ajaksi pelaamaan tulleeseen NHL-apuun. Nilson on avausotteluissa pelannut ykköskentässä. Kovana taistelijana ja innokkaana taklaajana tunnettu pelaaja on tehnyt parhaalla NHL-kaudellaan 36 pistettä.

Torpedosysteemin kesällä kuopanneella seuralla on myös kaksi ruotsalaisen kiekkoilun tulevaisuuden lupausta, hyökkääjät Johannes Salomonsson, 18 ja Robert Nilsson, 19. Salomonsson pelasi Tukholmassa jo viime kaudella, mutta Nilsson siirtyi vasta täksi kaudeksi Leksandin tiputtua Allsvenskaniin. Toissa kaudella hän teki Elitserienissä 21 pistettä, kova saldo silloin 17-vuotiaalta pelaajalta.

Puolustusta voisi luonnehtia kyllä heikommaksi osa-alueeksi. Kaiavattua vahvistusta se sai kuitenkin Daniel Tjärnqvistin liityttyä ryhmään työsulun alettua. Tjärnqvist on lyönyt itsensä läpi Pohjois-Amerikankin puolella ollen toissa kaudella Atlanta Thrashersin keskimääräisesti eniten jääaikaa saanut puolustaja. No, onko se sitten Thrashersin puolustuksen huonoutta, siitä voidaan keskustella. Tjärnqvist on kiekollinen peruspakki, joka tulee varmasti olemaan kova tekijä Elitserienin puolustajien pistepörssiä katsottaessa. Puolustuksesta löytyy myös Djurgårdenin ainut suomalainen, Mika Strömberg. Hänen viime kautensa pilasi Luulajan Per Ledinin törkeä kyynärpäätaklaus, joka aiheutti kallonmurtuman. Hän on pelannut kaksi ensimmäistä peliä kakkospakkiparissa Tjärnqvistin kanssa.

Mielenkiintoinen hankinta oli pitkän uran AIK:ssa pelannut 37-vuotias Rikhard Franzen, joka pelasi viime kaudella Saksassa. Saapa nähdä, miten vauhti riittää hänen vauhtinsa riittää tämän kauden vielä erikoisen kovatasoisessa Elitserienissä. Ainakin joku paha kiekonmenetys oli tainnut jo sattua. Sitten joku on saattanut ihmetellä, mitä Niclas Falk tekee kategoriassa puolustajat. Hän tosiaan tippui torpedosysteemin aikana sentteristä puolustajaksi. Torpedokiekossa sentterillä on paljon puolustavampi ja kiekottomampi rooli, kuin niin sanotussa normaalisysteemissä. Sitten on vähän fyysisempää osastoa Oduyan, Fernholmin ja Staffan Kronwallin muodossa.


Maalilla on kaksikko Björn Bjurling, Rolf Wanhainen. Bjurling nousi viime kaudella Elitserienin maalivahtiparhaimmistoon, samalla se oli hänen ensimmäinen kautensa ykkösvahtina. On kuitenkin esimeriksi Veikkaajan Elitserien-ennakon taholta epäilty, tippuiko taso pudotuspeleissä? Voi olla, mutta DIF ei olisi voittanut Frölundaa, vaikka Bjurling olisi pelannut, kuinka hyvin. Wanhainen, joka on aiemminkin esiintynyt Djurgårdenin paidassa, siirtyi Södertäljestä jäätyään siellä "paitsioon".

Oho, tulipa pitkä. No, siinä on ainakin jonkinnäköinen, ehkä liiankin tarkka;) kuvaus Djurgårdenin tämän kauden joukkueesta.

Ferris
25.09.2004, 19:06
Kiitosta analyysista, PTS.

finnishninja
26.09.2004, 21:54
Viestin lähetti Ferris
Kiitosta analyysista, PTS. Myös täältä! Hyvin on sinulla hanskassa DIF:n joukkue!

Niin, Robert Nilssonhan (http://svt.se/content/1/c6/16/20/63/robban_nilsson_290.jpg) pelasi viime kaudella Leksandissa, mutta homma jotenkin tökki, vain 6 pistettä 34:ssä ottelussa ja tietenkin Robertin peliaika väheni. Tilanne tulehtui ja isä Kenta Nilsson alkoi toimimaan ja otti yhteyttä Djurgårdeniin, joka oli tietysti kiinnostunut. Hommaa tosin mutkisti Espen Knutsenin yllättävä paluu Tukholmaan ja hänen palkkaukseen menneet omat ja varastetut varat. Dif siis joutui luopumaan Robertin hankinnasta ja poika suunnistin Sveitsiin, Fribourgiin. Siellä hän sai paljon peliaikaa ja homma sujui mainiosti. Nyt hän on siis takaisin Elitserienissä.

Bruins
27.09.2004, 03:03
Marcel Hossa, Habs => Mora Ik. Lähde:spectorshockey.net

Just joo, taitaa olla kiva kulttuurishokki saapua Montrealista svedujen "keskilännen" Moraan...

Black Adder
27.09.2004, 12:29
Mora, ei hemmetti! Olen käynyt kerran ko. kaupungissa. Paikkakunnan ykköslaji on hiihto ja... ja ei siitä ole paljon ole muuta sanottavaa. Suomessa vois verrata kai johonkin Sotkamoon ko. kylää.

finnishninja
27.09.2004, 12:44
Pohjois-Amerikassa tullaan todennöisesti seuraamaan muita sarjoja tänä talvena. Myös Elitserien on mahdollista, ruotsalaiset ovan nimittäin myyneet lähetysoikeudet kanadaan, Rogers Sportnetille.

PTS
27.09.2004, 18:35
Viestin lähetti Ferris
Kiitosta analyysista, PTS.

Viestin lähetti finnishninja
Myös täältä! Hyvin on sinulla hanskassa DIF:n joukkue!

Niinno, onhan sitä tietoa jonkin verran kertynyt, kun tukholmalainen jääkiekko/jalkapallo kiinnostavat. Djurgårdenia on tullut seurattua tarkemmin pari viime kautta. Ehkä siitä, että jaksoin noin pitkän kirjoituksen väsätä voi kiittää myös suomalaisten liigojen sarjaohjelmien laatijoita, huono idea poistaa pelejä lauantailta ;).


Viestin lähetti finnishninja
Niin, Robert Nilssonhan pelasi viime kaudella Leksandissa, mutta homma jotenkin tökki, vain 6 pistettä 34:ssä ottelussa ja tietenkin Robertin peliaika väheni. Tilanne tulehtui ja isä Kenta Nilsson alkoi toimimaan ja otti yhteyttä Djurgårdeniin, joka oli tietysti kiinnostunut. Hommaa tosin mutkisti Espen Knutsenin yllättävä paluu Tukholmaan ja hänen palkkaukseen menneet omat ja varastetut varat. Dif siis joutui luopumaan Robertin hankinnasta ja poika suunnistin Sveitsiin, Fribourgiin. Siellä hän sai paljon peliaikaa ja homma sujui mainiosti. Nyt hän on siis takaisin Elitserienissä.

Djurgårdenin viime hetken hankinnat ovat olleet kova kolaus Nilssonin peliajalle. Kahdessa ensimmäisessä ottelussa hän on ainakin ottelun alussa ollut kolmastoista hyökkääjä. Huomenna Globenissa vastuuta tulee enemmän, kun Ölvestad on tappelunsa jäljiltä pelikiellossa ja Bremberg jättää huomisen pelin lievien nivusvaivojensa vuoksi väliin.

Kun tuossa ylhäällä puhuin Robert Nordmarkista, niin teki mieli ottaa selvää, ketä hän tällä hetkellä valmentaa(jos valmentaa). Apuvalmentajanahan hän ei enään jatkanut. Nordmark valmentaa DIF:in 20-v juniorijoukkuetta. Jos puujalkahuumoria haluaa heittää, niin tällä tavalla mies saa pidettyä itsensä varmuudella pois kaukalosta. Ikää, kun on niihin peleihin puolet liikaa.

Tunnettu tosiasia on muuten se, että Djurgården on tavannut aloittaa viimeisimmät kautensa erittäin kehnosti. Viime kaudella se hävisi neljä ensimmäistä peliään, toissa kaudella seitsemästä ensimmäisestä ottelusta oli saldona viisi tappiota.

Avausottelun yleisömäärä oli varmasti tukholmalaisen jääkiekkofanin mielissä hävettävän pieni, 5687. Viime kaudella päästiin sentään hiukan yli seitsemän tuhannen. Silloinkin tosin taidettiin puhua siitä, että suuri osa katsojista olisi ollut avauspeliin joukkuettaan kannustamaan tulleita Linköpingin kannattajia. Yksi syy on varmasti jalkapallokauden jatkuminen, jalkapallo ajaa Tukholmassa selkeästi jääkiekon ohi katsojamäärissä. Täytyy todella ihmetellä, miksi noin monen pelaajan "kotiinpaluu" ei tuon enempää katsojia vetänyt. Avausottelu pelattiin Globenin viereisessä Hovetissa, Ruotsin ensimmäisessä jäähallissa, joka on toki kokenut peruskorjauksen lähivuosina.

finnishninja
28.09.2004, 09:14
Viestin lähetti PTS
Avausottelun yleisömäärä oli varmasti tukholmalaisen jääkiekkofanin mielissä hävettävän pieni, 5687. Viime kaudella päästiin sentään hiukan yli seitsemän tuhannen. Silloinkin tosin taidettiin puhua siitä, että suuri osa katsojista olisi ollut avauspeliin joukkuettaan kannustamaan tulleita Linköpingin kannattajia. Yksi syy on varmasti jalkapallokauden jatkuminen, jalkapallo ajaa Tukholmassa selkeästi jääkiekon ohi katsojamäärissä. Täytyy todella ihmetellä, miksi noin monen pelaajan "kotiinpaluu" ei tuon enempää katsojia vetänyt.Veikkaan että Djurgårdenin menestys muutama vuosi sitten tekee sen että yleisö vetää hieman henkeä. Mutta taas toisaalta, Frölunda kohtasi eilen Malmön, joka ei yleensä niin paljoa yleisöä vedä muutenkaan - samaan aikaan kun IFK Göteborg pelasi 200 metrin päässä Kalmaria vastaan. IFK Göteborghan on yhä vahva kandidaatti Ruotsin mestaruuteen. Siitä huolimatta yleisöä jääkiekko-ottelussa oli yli 9 000! Minusta ihan kunniotettava saavutus!

Itse ottelu? Malmö oli mukana hommassa Tomi Kallion 4-1 maaliin asti, sen jälkeen heidän maalivahtinsa Andreas Hadelöv oli toivottaman yksin. Kallio oli muuten tosi pirteä, teki mm. kaksi maalia ja paita selässä vaan nousee ylöspäin!

Frölundan puolustuspeli on näyttänyt tähän mennessä hyvältä. Eniten olen ihastunut parin Niemi-Koivisto rauhalliseen työskentelyyn. Puolustushan oli se suurin kysymysmerkki tällä kaudella, nyt se näyttää parhaimmalta, Henrik Lundqvistin pelatessa vakuuttavasti viimeisenä miehenä. Sami Salo ei tosin ollut vielä paikalla, joten puolustus tulee olemaan vielä voimakkaampi!

Ottelu päättyi lukemiin 8-1, Frölunda teki siis 4 maalia viimeisessä erässä.

Malmö on perinteisesti vaihtanut kalustoa. Uusi valmentaja ja 10 uutta pelaajaa. Tällä pelillä he tosin saavat suunnata katseensa taas karsintasarjaan.

Örnsköldsvikissä käytiin maalivahtien ottelu, Modo (Salo) - Timrå (Kiprusoff) oli päättyä Modon voittoon 2-1, mutta Salon epäonnistunut siivous petasi Timrå tasoitukseen aivan ottelun lopussa. Jatko-aika ei muuttanut ottelun tulosta.

finnishninja
30.09.2004, 11:51
Olli Jokinen selvä Södertäljeen! Eikös Ollin pitänyt lähteä Sveitsiin???

Joka tapauksessa, tässä linkki. (http://www.svenskafans.com/ishockey/ssk/artikel.asp?id=6266)

Jake74
30.09.2004, 12:17
Viestin lähetti finnishninja
Olli Jokinen selvä Södertäljeen! Eikös Ollin pitänyt lähteä Sveitsiin???Siellähän Olli parasta aikaa onkin. Mutta sehän oli vain 4 viikon sopimus eli sopimus umpeutuu joskus 2-3 viikon päästä. Ja Södertäljessähän Olli pääsee aloittamaan näköjään vasta 18. marraskuuta, kun Elitserien siirtoikkuna taas aukeaa.

finnishninja
01.10.2004, 09:22
Mora nappasi nimittäin ensimmäisen voittonsa eilen Malmössa, 2-1 jatkojalla.

Vain 3700 ihmistä saapui paikalle katsomaan uutta tulokasta.

Mora ja Malmöhän kohtasivat jo karsintasarjassa viime kaudella, Mora on tosin hankkinut sen jälkeen 13 uutta pelaajaa ja se kyllä näkyi. Pirtein ja tehokkain oli Marcel Hossa (Montreal), joka teki Moran molemmat maalit.

Erikoisesti haluan tosin mainita Moran maalivahdin, Tero Leinosen, joka pelasi todella mahtavan matsin. Jos Leinonen jatkaa tähän tapaan, hänestä tulee todella tärkeä mies Morassa!

Malmö? Noh, Mika Hannula alkaa päästä vauhtiin. Joukkue ei pelannut mitenkään huonosti ja olisi varmasti voittanut ottelun ellei Leinonen olisi pysäyttänyt heitä.

Malmö pelasi viime kaudella karsintasarjassa, mutta selvitti hankaluutensa todella vakuuttavalla tavalla. Joukkueen voimamies Percy Nilsson lupasikin että hän tulee sijoittamaan kovasti tälle kaudelle ja Malmö aloittikin hyvin pesemällä Ruotsin mestarit HV71:n Jönköpingissä yllättäen lukemin 5-1. Sen jälkeen oli vastassa vahva mestariehdokas Linköping, myös tämä ottelu vieraissa. Malmö sai takkiinsa, 1-2. Sen jälkeen olikin aika ajella Göteborgiin. Malmö on aina ollut hankala vastustaja Frölundalle, mutta sai lähteä kotiin, nöyryyttävät 1-8 repussa. Odotukset olivatkin varmasti korkealla kun jumboksi veikattu Mora tuli Malmöseen, mutta mutta...

Niin, Malmössa on myös uusi (taas) valmentaja, Björn Kinding, joka toivotettiin tervetulleeksi kotiin Göteborgissa. Kinding on tosin ollut hieman matkoilla vuodesta 1981. Takana on maajoukkuevalmennusta Tanskassa ja Japanissa ja hän on toiminut valmentajana seuratasolla myös Sveitsissä. Viimeiset 6 vuotta hän on toiminut Kanadassa, Edmontonissa mm. Kanadan salibandymaajoukkueen valmentajana. Hänellä on takanaan myös eri virkoja NHL:ssä ja Kanadan jääkiekkoliitossa.

Saas nähdä miten kauan Kinding saa olla Percyn palkkalistoilla... Mies taitaa tietää tämä hyvin, sillä hänen perheensä on yhä Edmontonissa, eikä heillä ole edes suunnitelmissa muuttaa Ruotsiin...

PTS
01.10.2004, 17:15
Viestin lähetti finnishninja
Mora nappasi nimittäin ensimmäisen voittonsa eilen Malmössa, 2-1 jatkojalla.


Djurgården-Morassa kotijoukkue oli astetta parempi, mutta DIF:n sivujen raportti kehuu, että moralaiset olisivat pelanneet varsin hyökkäysvoittoista ja viihdyttävää peliä verrattuna esimerkiksi avauskierroksen vastustajaan Södertäljeen(tästä lienee Jatkoajan SSK:n kannattajilla oma mielipiteensä?).

Ottelu oli tähän asti parasta kiekkoa, jota tukholmalaisjoukkue on esittänyt. Mora aloitti terävämmin tehden johtomaalinkin, mutta Djurgården otti pelin totaalisesti haltuunsa 1-1 maalinsa jälkeen. 2-1 maali oli kaunis kuvio, jonka Kristofer Ottossonin esityön jälkeen päätti Nils Ekman. Loppuerässä kotijoukkue ei paikoistaan huolimatta onnistunut lisäämään johtoaan. Djurgården jatkoi siitä, mihin ensimmäisessä erässä jäi ja liikkui niin hyvin, että Mora joutui rikkomaan. Färjestad-ottelussa tökkinyt ylivoima rupesi kulkemaan joukkueen tehdessä kaksi yv-maalia. Czerkawskin maali tuli viidellä neljää vastaan Tjärnqvistin osuma 5-3 pelissä. Toisen erä lopussa Djurgårdenin ote herpaantui ja Mora pääsi peliin mukaan Mikael Simonssin maalilla. Kolmas erä oli maalittomuudestaan huolimatta taas selvästi tukholmalaisten, jotka hukkasivat muutaman hyvän maalipaikan.

Joukkueen ongelmana oli oman pään peli, jossa se oli välillä hätää kärsimässä. Esimerkiksi merkkauspeli ei ole vielä täysin kunnossa.

Tuossa ehkä lyhykäisyydessään pieni referoitu käännös Djurgårdenin sivujen otteluraportista. En tiedä, käykö kovin moni Elitserieniä seuraava lukemassa noita raportteja, sillä tuskin minun kannattaa mitään referaatteja tehdä, jos käy :). Mutta jos tällainen on tarpeellista, niin mielelläni minä aina silloin tällöin referoin. Kun kuitenkin tulee itse DIF:in pelien raportit suurimmaksi osaksi luettua, niin ei tuo nyt kovin hankalaa ole niitä tänne suomennella.

finnishninja
02.10.2004, 20:49
Elitserien on täynnä hyviä maalivahteja tällä hetkellä, joten vilkaisin hieman tilastoja. Tämä on tilanne juuri nyt:

1 Färjestads BK.......... 4 6 79 85 92,94 1,50 2 0 1 0
2 Frölunda HC............. 3 5 87 92 94,57 1,67 0 0 0 0
3 Södertälje SK........... 4 7 121 128 94,53 1,75 2 0 1 2
4 Linköpings HC.......... 3 6 70 76 92,11 2,00 0 0 0 0
5 Mora IK.................... 4 10 119 129 92,25 2,50 4 0 0 0
6 MODO Hockey.......... 4 10 117 127 92,13 2,50 3 1 0 0
7 Djurgårdens IF......... 4 11 101 112 90,18 2,75 4 1 0 0
8 Luleå HF................... 4 11 94 105 89,52 2,75 5 0 1 0
9 Brynäs IF.................. 4 12 114 126 90,48 3,00 4 0 0 0
10 Timrå IK.................. 4 12 86 98 87,76 3,00 3 0 0 0
11 IF Malmö Redhawks 4 13 108 121 89,26 3,25 4 0 0 0
12 HV 71...................... 4 18 115 133 86,47 4,50 5 3 0 0

Sarja on vasta alussa, mutta Stefan Liv, HV71... mitä Jönköpingissä oikein tapahtuu???
Pienoinen yllätys että Daniel Henriksson on aloittanut sarjan näin voimakkaasti.

finnishninja
04.10.2004, 13:13
Elitserien testasi venäläistä tuomaria Färjestadin ottelussa lauantaina ja seuraavana päivänä Frölundan ottelussa Linköpingkiä vastaan. Karabanov sai täydet pisteet Karlstadissa ja hoiti hommansa myös hienosti Göteborgissa. Lisää tällaista kiitos!

Kumma juttu, kaikki Göteborgissa haluavat nähdä Fredrik Norrenan Linköpingin tolppien välissä, mutta LHC:n valmentaja Melin valitsi nuoren Sperlen peluuttamisen. Hän tosin loukkaantui tilanteessa 2-0 Frölundalle. Norrena sai alkaa töihin, mutta joutui myös hän antautumaan kaksi kertaa. Frölundalta jälleen vahva esitys, sekä puolustuksessa että hyökkäyksessä.

Frölundan ykkösketju on saanut pitkästä aikaa todella hyvän alun sarjassa. Se näkyy myös pistetilastossa, Andersson, Kallio ja Johnsson 10 parhaan joukossa:

1) Peter Forsberg, Modo 6 (3 mål + 3 assist)
2) Niklas Andersson, Frölunda 6 (2+4)
3) Tomi Kallio, Frölunda 6 (2+4)
4) Andreas Dackell, Brynäs 5 (3+2)
5) Daniel Tjärnqvist, Djurgården 5 (3+2)
6) Magnus Johansson, Linköping 5 (2+3)
7) Kristian Huselius, Linköping 5 (2+3)
8) Jesper Damgaard, Modo 5 (2+3)
9) Jonas Rönnqvist, Luleå 5 (1+4)
10) Jonas Johnson, Frölunda 4 (3+1)

Niin, ja Frölunda nousi sarjan johtoon voitollaan:

1 Frölunda 4 3 0 1 16-5 11 9
2 Färjestad 4 2 2 0 9-6 3 8
3 Timrå 4 2 1 1 9-12 -3 7
4 MODO 4 1 3 0 14-10 4 6
5 Södertälje 4 2 0 2 10-7 3 6
6 Luleå 4 2 0 2 13-11 2 6
7 Linköping 4 2 0 2 10-10 0 6
8 Djurgården 4 2 0 2 10-11 -1 6
9 Brynäs 4 1 1 2 12-12 0 4
10 MIF Redhawks 4 1 1 2 8-13 -5 4
11 Mora 4 0 2 2 6-10 -4 3
12 HV71 4 1 0 3 8-18 -10 3

ozo
04.10.2004, 13:26
Ruotsin rikkaimmat seurat:

1. Färjestads BK – Eget kapital 62,0 milj (6,8 miljoonaa euroa..)
2. Frölunda Indians – Eget kapital 27,1 milj
3. Malmö FF – Eget kapital 17,8 milj
4. HV 71 – Eget kapital 17,3 milj
5. Halmstad BK – Eget kapital 15,7 milj

Halmstad on vissiin puhtaasti futisjoukkue..
Hockeyn krossar fotbollen (http://www.aftonbladet.se/vss/sport/story/0,2789,541222,00.html)

Ja IIHF (http://www.iihf.com/news/iihfpr8704.htm)-sivun mukaan, Niklas Sundström siirtyy pelaamaan Italian Milanoon. Noh.. hieno kaupunki kieltämättä!

EsKa
04.10.2004, 14:24
1 P Forsberg Modo 4- 3- 3- 6
2 N Andersson Fröl 4- 2- 4- 6
3 T Kallio Fröl 4- 2- 4- 6

4 A Dackell Bryn 4- 3- 2- 5
5 D Tjärnqvist Djur 4- 3- 2- 5
6 M Johansson Link 4- 2- 3- 5

7 K Huselius Link 4- 2- 3- 5
8 J Damgaard Modo 4- 2- 3- 5
9 J Rönnqvist Lule 4- 1- 4- 5

10 J Johnson Fröl 4- 3- 1- 4
11 J Tellström Lule 4- 3- 1- 4
12 N Ekman Djur 4- 3- 1- 4

Lähde: http://www.svt.se/texttv/371.html

PTS
04.10.2004, 14:39
SSK jyräsi Djurgårdenin täysin maan rakoon. Södertäljeläiset olivat tukholmalaisten nettisivujen raportinkin mukaan selkeästi parempia. Lauantaisen DIF:in olisi kuulemma voittanut monta luokkaa heikompikin joukkue. Perusongelmana oli taas oman pään peli, vaikka Djurgården hävisi kaikilla muillakin osa-alueilla.

Wikegård totesi omaan tapaansa, että Djurgården oli kotona sohvalla juomassa viiniä jääkiekonpelaamisen sijaan. Ainoat, jotka saivat häneltä hyvän arvosanan olivat 39 laukausta torjunut Björn Bjurling ja laitahyökkääjä Christian Eklund. Huomenna Malmö saapuu Globeniin.

finnishninja
04.10.2004, 15:30
Viestin lähetti ozo
Ruotsin rikkaimmat seurat:

1. Färjestads BK – Eget kapital 62,0 milj (6,8 miljoonaa euroa..)
2. Frölunda Indians – Eget kapital 27,1 milj
3. Malmö FF – Eget kapital 17,8 milj
4. HV 71 – Eget kapital 17,3 milj
5. Halmstad BK – Eget kapital 15,7 milj Aika jännä juttu muuten että jääkiekko on mennyt näin kirkkaasti jalkapallon ohitse! Ei ole kauaakaan aikaa siitä kun IFK Göteborg hallitsi. 17 Ruotsin mestaruutta ja 2 UEFA Cup-pokaalia, yli 50 miljoonaa omaa kapitaalia!

Niin, IFK Göteborg täyttää tänään 100 vuotta!
SSK jyräsi Djurgårdenin täysin maan rakoon. Södertäljeläiset olivat tukholmalaisten nettisivujen raportinkin mukaan selkeästi parempia.Hieno juttu, Kaasumies laulaa luultavasti yhä kotona...

Mitenkähän SSK kun saavat vielä Ollin riveihinsä!

PTS
04.10.2004, 19:03
Menee ehkä vähän chatiksi, mutta menkööt.

Onko kukaan käyttänyt tällä kaudella hockeyligan-palvelua? Siitä siis näkee otteluiden maalit, kuulee pelejä suorana nettiradiosta ja voi seurata reaaliaikaista tekstiseurantaa. Viime kaudella tämä kaikki oli vielä helppoa ja ilmaista. Nyt kuitenkin käyttämiseen vaaditaan rekisteröintiä, jossa kysytään henkilötunnustakin(pakko antaa). No, ongelmanahan tietysti on, että Suomessa on erilainen henkilötunnusjärjestelmä ja vaikka olisikin samanlainen, niin henkilötunnuksiani en lähde mihinkään antamaan. Tuossa äsken aika pitkäänkin yritin väsätä läpi meneviä "huijaustietoja", mutta eipä vaan onnistunut. Valitti jo nimestäkin, muutin ruotsalaiseksi, mutta kaikkia niitäkään ei hyväksytty. Onkos jollain neuvoja, miten tuon saisi toimimaan?

Osa videoista on kai kaikenlisäksi muuten maksullisia, mutta pääsisi edes siihen pisteeseen, että voisi nähdä, mikä on ilmaista, huoh. Ennen tätä palvelu vaati uusinta Media Playeriä. No, tänään päätin sitten viimein ladata sen, mutta eipäs ollutkaan näköjään viimeisin homma, jonka joutuu tekemään ;).

finnishninja
04.10.2004, 20:32
Aftonbladet kaiveli hieman tilastoja. Frölundan sellaiset näyttävät odotetusti hyvältä tässä vaiheessa.

Esimerkiksi ketjujen laukaukset ovat jakaantuneet näin:

Andersson-Johnson-Kallio 35 laukausta
Kahnberg-Lundqvist-Tolsa 24 laukausta
Eriksson-Påhlsson-Axelsson 13 laukausta
Högardh-Plüss-Esbjörs 12 laukausta

Ykkösketju onkin tuottanut eniten, 16 pistettä. Aika hyvin, kun taas kolmosketjulla on jäykempää, vai yksi syöttöpiste! Juma..! Loui Eriksson oli viime vuonna tehokkaampi ilman ammattimiehiä!
Samuel Påhlsson on ihan selvästi pelaaja joka valitaan aina nokittavaksi. Jatkuvasti repivät mieheltä kypärän pois päästä ja muutenkin riuhtovat. Hyvähermoinen pelaaja, täytyy sanoa!

NHL-lakkolaiset nostavat sarjan tasoa todella paljon. Esim. eilisessä ottelussa oli kiva katsella LHC:n kolmikkoa Huselius-Knuble-Morrison, huolimatta siitä että he saivat poistua ilman pisteitä.
Vaikuttaa tosin että myös sarjan vakipelaajat nostavat myös tasoaan kun vastassa on Rolexin omistajia, ainakin kun katsoo herrojen Kallio, Andersson ja Johnssonin toimintaa.
Tomi Kallio ei ole enää yhtä maaliahne. Hänestä on tullut Ruotsissa kelpo sosse ja jakelee myös namisyöttöjä. Tomi on todella loistava osa ykkösketjussa. Rohkenen odotella tosi räjähdystä kun jalka on täysin kunnossa!

Huomenna se matsi vasta tulee! Frölunda kohtaa MoDon vieraissa! Pay Per View...

Hele
04.10.2004, 22:27
Ex-JYP vahti Tero Leinonen otti joukkueensa Moran kanssa voiton NHL-miehiä vilisevästä Kiprusoffin Timråsta numeroin 3-2. Leinonen torjui 39:stä vedosta 37.

Eddie
05.10.2004, 09:45
Ainakin minun mielestäni on odotetusti selvinnyt etteivät NHL tähdet sittenkään tee ihan mitä tahtoo ja hyvä niin. Ruotsalaisten odotuksiin nähden taitaa Fopankin pisteet olla vaisut, vaikka melko kovat ovatkin. Loppujen lopuksi erot ovat kuitenkin marginaaliset euroopassa pelaavien ja NHL:ssä pelaavien välillä. Olen aina katsonut kieroon tätä hypetystä kuinka kovia ne NHL starat ovat ja koviahan ne ovat, mutta se tietty sädekehä sais ropista pois. Toivottavasti se ropisee nyt mm. siksi, kun Tomi Kallio haastaa Foppan pistepörssin voitosta.

EsKa
05.10.2004, 10:36
Aftonbladet kertoo että Timrå on tehnyt sopimuksen Fredrik Modinin kanssa. Hän pelaa jo torstaina kotipelissä Djurgårdenia vastaan.

finnishninja
05.10.2004, 12:04
Viestin lähetti Hele
Ex-JYP vahti Tero Leinonen otti joukkueensa Moran kanssa voiton NHL-miehiä vilisevästä Kiprusoffin Timråsta numeroin 3-2. Leinonen torjui 39:stä vedosta 37. Lukaisin juuri Aftonbladetin jutun Andreas Liljasta, joka kertoo ettei hänellä ole koskaan ollut jääkiekossa niin hauskaa kuin juuri nyt Morassa. Hyvä porukka kasassa, hauskaa pelata ja koko Mora elää juuri nyt jääkiekon mukana.

NHL-miehet ovat todellakin hieman anonyymejä, kukaan ei ole oikeastaan näyttänyt miksi he ovat hyvin ansaitsevia tähtiä maailman parhaimmassa liigassa.

Noh, Lilja sanoo että iso kaukalo tarkoittaa montaa potkua kulmaan, kun taas NHL:ssä siihet tarvittiin vain pari sellaista.

Olen samaa mieltä Eddien kanssa. NHL-miehet ovat yleensä tosi hyviä pelimiehiä NHL:ään lähtiessään. Sen jälkeen he eivät enää harjoittele yhtä laadukkaasti kuin SM-liigassa ja Elitserienissä. Nyt se näkyy kun he ovat yhtäkkiä samassa kaukalossa "normaalien" jääkiekkoilijoiden kanssa.

Olen tosin vakuuttunut siitä että he nousevat esiin yhä enemmän.

Fredrik Modin on muuten saanut myös paperinsa kuntoon ja tulee pelaamaan Moran joukkueessa jo torstaina.

finnishninja
05.10.2004, 12:46
Maalivahdit top 5:

1 Lundqvist, Henrik Frölunda 125 5 1,26 96,00
2 Stana, Rastislav Södertälje 164 9 1,81 94,51
3 Leinonen, Tero Mora 139 8 1,94 94,24
4 Salo, Tommy Modo 127 10 2,36 92,13
5 Holmqvist, Johan Brynäs 92 8 2,6 91,30

Kova jätkä tämä Leinonen.. Kehuivat eilen Hockey Kvällissä hänen pelaavan maajoukkuetasolla.

TKO
05.10.2004, 14:01
Viestin lähetti EsKa
Aftonbladet kertoo että Timrå on tehnyt sopimuksen Fredrik Modinin kanssa. Hän pelaa jo torstaina kotipelissä Djurgårdenia vastaan.

Viesin lähetti finnishninja
Fredrik Modin on muuten saanut myös paperinsa kuntoon ja tulee pelaamaan Moran joukkueessa jo torstaina.

Siis kumpiko näistä pitää paikkansa? Eli pelaako Modin Timråssa vai Morassa?

ozo
05.10.2004, 14:10
Viestin lähetti finnishninja
Fredrik Modin on muuten saanut myös paperinsa kuntoon ja tulee pelaamaan Moran joukkueessa jo torstaina.

Voi kun olisikin totta :) Joukkue on kuitenkin Timrå.. ;)

Anders
05.10.2004, 14:18
Viestin lähetti Korhonen
Siis kumpiko näistä pitää paikkansa? Eli pelaako Modin Timråssa vai Morassa?
Timrå on seura ja lockout-sopimuksella. Ei puhetta verotuksesta tai palkasta, mutta kauan kesti sopimuksen teko kertoi Timrån sportchef (urheilutoimenjohtaja?). Modin kuulemma todella haluaa pelata Timrå IK:ssa ja tarjosi itsensä halvalla.

Modinin palkka on varmasti aika alhainen, varsinkin jos katsoo tuoreita saavutuksia (Stanley Cup -voittaja, World Cupin pistepörssivoittaja ja saman turneen all stars-kenttään valittu).

Tuolla talkoohengellä olisi kelvannut vaikka Turkuunkin.

finnishninja
05.10.2004, 14:37
Viestin lähetti bosch
Timrå on seura ja lockout-sopimuksella. Ei puhetta verotuksesta tai palkasta, mutta kauan kesti sopimuksen teko kertoi Timrån sportchef (urheilutoimenjohtaja?). Modin kuulemma todella haluaa pelata Timrå IK:ssa ja tarjosi itsensä halvalla.

Modinin palkka on varmasti aika alhainen, varsinkin jos katsoo tuoreita saavutuksia (Stanley Cup -voittaja, World Cupin pistepörssivoittaja ja saman turneen all stars-kenttään valittu).

Tuolla talkoohengellä olisi kelvannut vaikka Turkuunkin. Timrå tietenkin!!

Pahoittelen kovasti haksahdusta!!

Siis kesän Stanley Cup finalistit Modin ja Kiprusoff nyt samassa joukkueessa! Jääkiekkomaailma ei tunne pian mitään rajoja:-)

Hielo
05.10.2004, 15:14
Viestin lähetti finnishninja
Maalivahdit top 5:

1 Lundqvist, Henrik Frölunda 125 5 1,26 96,00
2 Stana, Rastislav Södertälje 164 9 1,81 94,51
3 Leinonen, Tero Mora 139 8 1,94 94,24
4 Salo, Tommy Modo 127 10 2,36 92,13
5 Holmqvist, Johan Brynäs 92 8 2,6 91,30

Kiprusoffin torjuntaprosentti ei näytä kovin kummallinen olevan (alle 90), mutta miestä on silti hehkutettu kovastikin. Esimerkiksi SvenskaFans.com on valinnut jokaisessa neljässä pelissä Miikan Timrån kolmen parhaan pelaajan joukkoon.

Anders
05.10.2004, 16:43
Viestin lähetti finnishninja
Siis kesän Stanley Cup finalistit Modin ja Kiprusoff nyt samassa joukkueessa! Jääkiekkomaailma ei tunne pian mitään rajoja:-)

Niin, mukavaahan rajojen rikkominen on. Voisivat rikkoutua Suomessakin samalla tavalla. Kun kerran monessa muussakin asiassa matkitaan Ruotsia.

Viestin lähetti Hielo
Kiprusoffin torjuntaprosentti ei näytä kovin kummallinen olevan (alle 90), mutta miestä on silti hehkutettu kovastikin. Esimerkiksi SvenskaFans.com on valinnut jokaisessa neljässä pelissä Miikan Timrån kolmen parhaan pelaajan joukkoon.

Miikalla on niin hyvä maine, ettei keskinkertaiset (tilastojen mukaan siis) otteet haittaa. Miikka on Kipper ja Kipper ei ole huono.

Tommy Salo taas on korkealla tilastoissa ja silti muistetaan nostaa esiin hänen pari alkukauden epäonnistumistaan. Ainakin MoDo-Timrå -pelissä Kipper voitti maalivahtien taistelun, vaikka peli päättyi 2-2. Tommyn lopun sähläys antoi Kipperille "voiton". Eli Miikalle maalit on tekemällä tehty ja Tommylle ne vaan nolosti menee (ja kaikki torjunnat unohtuvat katsojien mielestä)?

Hielo
05.10.2004, 18:38
Viestin lähetti bosch
Miikalla on niin hyvä maine, ettei keskinkertaiset (tilastojen mukaan siis) otteet haittaa. Miikka on Kipper ja Kipper ei ole huono.
Voi olla näinkin. Omasta puolestani en voi sanoa juuta enkä jaata, koska en ole nähnyt minuuttiakaan Kiprusoffin otteita alkukaudesta. Siksi viittasinkin muiden lausuntoihin. Seuraavia lainauksia, jotka eivät kovin pahalta näytä, on napsittu juuri SvenskaFansista ja Timrån fan clubin sivuilta:

Timrå IK-Brynäs IF

“Miika Kiprusoff gjorde en bra debut i Timråtröjan””

“’Kipper’ presenterade sig och tackade för att ha fått kommit till klubben och den härliga publiken i den åttonde minuten då han visade varför han beskrivs ha kanske världens snabbaste plockhand. Är väldigt svårt att hitta några svagheter hos honom.”

MODO Hockey-Timrå IK

“Mikka Kiprusoff, som svarade för en stark insats i Timråmålet…”

Timrå IK-Luleå HF

”Miikka Kiprusoff i Timråmålet hade åter en nyckelroll. Svarade sett över hela matchen för en stark insats och det var mycket tack vare honom som Timrå till slut kunde vinna i dag.”

“Luleå var i mina ögon värd alla tre poängen men tack vare bra målvaktsspel av Miikka Kiprusoff…”

finnishninja
05.10.2004, 19:57
Ymmärtääkseni Miikka Kiprusoff on pelannut ihan hyvin. Elitserien on tosin täynnä hyvin pelaavia maalivahteja, joten tässä nähdään se että Miikka on ihan tavallinen kuolevainen, vaikka onkin nostattanut kovasti otsikoita Pohjois-Amerikassa.

Olen tosin vakuuttunut että Miikka Kiprusoff on tilastojen kärkipäässä jouluna, yhdessä Henrik Lundqvistin, Tommy Salon ja Fredrik Norrenan kanssa. Mikä läjä hyviä molareja! Jopa Stefan Livillä on vaikeuksia mahtua sekaan!

Olisi todella hienoa jos kärkipäästä löytyisi myös Tero Leinonen, maalivahti jolle pidän juuri nyt kaikkein eniten peukkuja!!

ozo
05.10.2004, 20:07
Viestin lähetti finnishninja
Ymmärtääkseni Miikka Kiprusoff on pelannut ihan hyvin. Elitserien on tosin täynnä hyvin pelaavia maalivahteja, joten tässä nähdään se että Miikka on ihan tavallinen kuolevainen, vaikka onkin nostattanut kovasti otsikoita Pohjois-Amerikassa.

Hyvin pelannut. Yleensä aika moni maalivahti pelaa hyvin hyvän puolustuksen takana. Minua ei kuitenkaan Kipper ole vakuuttanut vieläkään ihan täysin, miehellä on takanaan ainoastaan yksi huippukausi NHL'ssä.. on näitä Jim Carey -tähdenlentoja ennenkin nähty. Mun mielestä ei Kipper mikään Marty Brodeur (vielä) sentään ole. Katsotaan kuukausien päästä.

Anders
05.10.2004, 23:54
Viestin lähetti finnishninja
Olen tosin vakuuttunut että Miikka Kiprusoff on tilastojen kärkipäässä jouluna, yhdessä Henrik Lundqvistin, Tommy Salon ja Fredrik Norrenan kanssa. Mikä läjä hyviä molareja! Jopa Stefan Livillä on vaikeuksia mahtua sekaan!
Minä veikkaan:
Lundqvist on kovassa vedossa ja Frölundan puolustus on muutenkin ollut hyvä, joten hän säilyttää kärkipaikkansa.
Norrenan pitää parantaa, muuten Lundqvist "karkaa" tavoittamattomiin
Stana nousee korkealle, vaikka valmentajana on Timo Lahtinen
Kipperin pitää petrata vielä enemmän kuin Norren. Numerot ovat kaukana tämän hetken maineesta.
Salo ei ole tilastojen kärkipäässä jouluna. För svajigt. Pääsee pian luukkuvahdiksi, jos eivät imaisut lopu.
Livin pitää "spika igen" - HV:llä eniten päästettyjä maaleja sarjassa. Muuten ei nouse ennen joulua yhtään mihinkään.
Leinonen ei pärjää. Liian heikko joukkue enkä muutenkaan usko hänen olevan huippumolke.

EsKa
06.10.2004, 00:08
Viestin lähetti bosch

Stana nousee korkealle, vaikka valmentajana on Timo Lahtinen


Siis ? Mikä pointti tässä on ? Ei Lahtinen maalivahteja valmenna, eikä Stañan menestys Lahtisesta riipu. Huono heitto.

finnishninja
06.10.2004, 00:13
Jumaleisson mikä matsi Örnskölsvikissä! Eikä tarvitse hävetä suomalaisten!!

Frölunda aloitti hyvin ja shokkasi MoDon Rolexin omistajat painamalla päälle, 1-0 heti kättelyssä. MoDo tuli kuitenkin enemmän ja enemmän erän loppua kohti ja pelasi pariin otteeseen jopa 5-3 vastaan. Vain Henrik Lundqvistin torjunnat pelastivat Frölundan takaiskuilta.

Tom Koivisto hikeentyi, hankki ensin 2 minuuttia, protestoi, sai 10 minuuttia lisää ja jatkoi uhoamistaan jäähyaitiossa, kunnes sai lähteä suihkuun.

Antti-Jussi Niemi ei väisty, ei pätkääkään. Hän töni Forsbergia aikansa, kunnes tämä hikeentyi - 2+2 minuuttia Fopalle. Noh, AJ sai istua myös 2 minuuttisen.

MoDo sai kuitenkin tasoitettua pelin ennen erän loppua.

Toisessa Frölunda kerta kaikkiaan räjähti. Agressiivinen hyökkäyspeli ja kova puolustuspeli antoi tulosta.
Tomi Kallio pani kaasun pohjaan ja lämäsi siniviivalta näyttävästi - Tommy Salon läpi!

Tilanne 1-4 Frölundalle tauolla.

Forsberg antoi paljon namusyöttöjä ensimmäisessä, mutta katosi täysin toisessa. Kolmannessa hän esiintyi taas jäähyn muodossa.

Ottelussa oli kaikkea mitä jääkiekossa pitääkin olla, maaleja, jäähyjä, vauhtia, säpinää ja tyynysotaa!

Frölunda kotimatkalle 6-1 plakkarissa.

MoDo oli parempi kuin mitä lukemat sanovat. Kyllä sen näkee että MoDosta löytyy taitoa, voimaa ja potentiaalia. Frölunda tosin seisoi pää pystyssä, eikä näyttänyt kunnioittavan MoDon nimekästä joukkuetta pätkääkään. Yllättävää että Frölunda pystyi pelaamaan näin hyökäävää peliä vieraissa.

Yksi asia on kuitenkin varma, seuraava ottelu MoDota vastaan tulee olemaan paljon tiukempi!

finnishninja
06.10.2004, 00:19
Viestin lähetti bosch
Minä veikkaan:
Leinonen ei pärjää. Liian heikko joukkue enkä muutenkaan usko hänen olevan huippumolke. Muistanet kun kaikki veikkasivat Timråta heittopussiksi. Joukkue taisteli sarjanvoitosta Kimmo Kapasen johdolla. Kuka olisi uskonut että Kapanen tulee pelaamaan niin valtavaa maalivahtipeliä!

Leinonen ei ole varmasti ollut mikään huippumaalivahti - tähän mennessä. Moni hyvä maalivahti saattaa tosin saavuttaa huippunsa yllättäen ja oikeassa paikassa. Noh, Moran pitäisi kaikkien asiantuntijoiden mukaan olla juuri se heittopussi, mutta tällä hetkellä se ei kyllä sitä ole.

Joka tapauksessa, hyvä maalivahti!Salo ei ole tilastojen kärkipäässä jouluna. För svajigt. Pääsee pian luukkuvahdiksi, jos eivät imaisut lopu Moni sanoi ennen sarjan alkua että MoDon hiekko kohta on juuri puolustus. Sen näki kyllä illan ottelussa Frölundaa vastaan. Panisin ainoastaan Kallion 4-1 lämärin Salon piikkiin.

TKO
06.10.2004, 01:05
Viestin lähetti ozo
Minua ei kuitenkaan Kipper ole vakuuttanut vieläkään ihan täysin, miehellä on takanaan ainoastaan yksi huippukausi NHL'ssä.. on näitä Jim Carey -tähdenlentoja ennenkin nähty. Mun mielestä ei Kipper mikään Marty Brodeur (vielä) sentään ole. Katsotaan kuukausien päästä.

Onhan Kipperillä kuitenkin pieni etumatka näihin yhden kauden kummajaisiin (Giguere, Carey...); Kipper nimittäin pelasi hyvän World Cupin, joka pelattiin 'uuden kauden' puolella. Mutta ei Kipperiä suinkaan vielä kannata Brodeuriin, Hasekiin tai Royhin verrata, mutta potentiaalia miehessä on nousta suurten joukkoon. Aika harvassa ovat kuitenkin ne eurooppalaiset maalivahdit, jotka ovat NHL:ssä saavuttaneet urallaan sen mitä Kipper on jo nyt saavuttanut.

Olisi mielenkiintoista nähdä Kipperin otteita isossa kaukalossa pitkästä aikaa. Valitettavasti ei Elitserien kuitenkaan meillä päin näy, joten on tyytyminen lehtien ja Jatkoajan kautta seuraamiseen.

Joku muuten mainitsi, että Kipperin sopimus Timråssa ulottuisi vain vuoden loppuun. Osaisiko joku vahvistaa/kumota tämän tiedon? Eli vieläkö on toivoa nähdä Kipper SM-Liigassa, jossa hänen pelejään saisi ihastella kaikki kansa?

finnishninja
06.10.2004, 10:01
Viestin lähetti Korhonen
Joku muuten mainitsi, että Kipperin sopimus Timråssa ulottuisi vain vuoden loppuun. Osaisiko joku vahvistaa/kumota tämän tiedon? Eli vieläkö on toivoa nähdä Kipper SM-Liigassa, jossa hänen pelejään saisi ihastella kaikki kansa? Miikka Kiprusoffilla on sopimus Timrån kanssa joulukuun 15:sta päivään saakka.

Tämä on myös luettavissa Timrån kotisivulla.

Anders
06.10.2004, 10:17
Viestin lähetti EsKa
Siis ? Mikä pointti tässä on ? Ei Lahtinen maalivahteja valmenna, eikä Stañan menestys Lahtisesta riipu. Huono heitto.
Siis Lahtisella ei ole mitään osaa valmentamansa joukkueen maalivahdin menestykseen? Olkoon näin.

Vielä huonompana heittona, että mitä tapahtui Wanhaiselle?

Huonon heiton pointti oli, että veikkaan Stanan tilastojen olevan jouluna hyvät, vaikka Södetälje ei Lahtisen valmentamana pärjää. Lahtisen viime vuosien meriitit eivät ole kovin vakuuttavat ja minun mielestäni Tinke ei ole enää menestyvä valmentaja. Tämähän on vain pelkkää mutua ja petua, suorastaan huttua suollan. Tiedän jääkiekosta vähän, mutta luulen sitäkin enemmän.

EsKa
06.10.2004, 16:31
Viestin lähetti bosch
Vielä huonompana heittona, että mitä tapahtui Wanhaiselle? Wanhainen vuokrattiin Djurgårdeniin.

Viestin lähetti bosch
Tämähän on vain pelkkää mutua ja petua, suorastaan huttua suollan. Tiedän jääkiekosta vähän, mutta luulen sitäkin enemmän. Eh...ok *??*

Anders
06.10.2004, 22:51
Viestin lähetti EsKa
Wanhainen vuokrattiin Djurgårdeniin.
Täksi kaudeksi joo, mutta eiköhän vuokrauksen takana ollut rahan lisäksi viime kauden pelilliset suoritukset.

Timo siirtyi HC Golfista SSK:n peräsimeen. Roffen tilastot heikkenivät . En tiedä onko näillä yhteyttä. Luulen, että on. Ehkä korjaat luuloni tiedoksi tai vääräksi.
Viestin lähetti EsKa
Eh...ok *??*
Jonkinlainen pääajatus oli, että jos joku veikkaa esim täällä jotain, niin kuinka paljon on veikkauksen takana tietoa ja kuinka paljon on luuloa?

Aikaisemmassa heitossa veikkasin sellaisen maalivahdin tulevaa pelaamista, jonka en ole kertaakaan nähnyt pelaavan. Lahtisen olen nähnyt muutaman kerran ja myös Södertäljen, en kyllä tällä kaudella kumpaakaan. Noilla kerroilla ei vakuuttanut kumpikaan. Tämän muistijäljen päälle tilastotietojen muistelua ja mielipide oli valmis veikkauksen suorittamiseen. Aikaa koko prosessiin meni noin 3 sekuntia.

Ei tämä kuitenkaan minulle niin vakavaa ole (koska SSK ei ole minun joukkueeni) ja hienoahan se vaan olisi, jos veikkaukseni on tässä kohtaa pielessä. Ei olisi ensimmäinen kerta. Samalla taktiikalla veikkaan pitkävetoa tuolla vapaan puolella ja palautusprosentti ~ 80. Eli tiedän aika vähän ja luulen paljon. Jos tietäisin paljon, niin voisin vaikka leventää tiliä pienellä pelaamisella.

EsKa
09.10.2004, 18:37
..kertoo tylyä tarinaa, ainakin jos on Södertäljen kannattaja. Taulukosta huomaa myös että mitä enempi NHL-vahvistuksia, sen parempi sijoitus, peräpäätä pitävät nämä joukkueet joilla ei juuri NHL-vahvistuksia ole, eli Malmö, Södertälje, HV 71 ja Brynäs.

Lauantai 9.10
Linköping - Malmö 5-1
Djurgården - Färjestad 1-3
Mora - Luleå 5-2
Modo - Brynäs 4-1
HV 71 - Timrå 1-2

1.Frölunda 6 5 0 1 24-7 15
2.Färjestad 7 4 2 1 20-15 14
3.Linköping 7 4 1 2 20-13 13
4.Timrå 7 4 1 2 20-17 13
5.Modo 7 3 3 1 22-18 12
6.Mora 7 3 1 3 18-19 9
7.Luleå 7 3 0 4 20-22 9
8.Djurgården 7 3 0 4 17-22 9
9.Malmö 7 2 0 5 14-26 7
10.Södertälje 6 2 0 4 13-14 6
11.HV 71 7 2 0 5 16-27 6
12.Brynäs 7 1 2 4 16-20 5

finnishninja
11.10.2004, 11:48
Brynäs - Frölunda, Kuparinen vs. Axelsson (http://hem.passagen.se/russianrocket/pebben.zip)

Napsauta oikealla - save target as...

Mitä mieltä? Minusta Kuparinen aloittaa hyvin, mutta Axelsson tasoittaa vetämällä paidan Kuparisen pään yli, samalla hän onnistuu saamaan oikean suoran sisään. Tasapeli!

finnishninja
11.10.2004, 14:12
Henrik Lundqvist on aloittanut todella vahvasti. 292 laukausta, 7 maalia.

Eilisen Södertjälje-ottelun torjunnasta (http://www.aftonbladet.se/vss/sport/story/0,2789,545164,00.html) taisi tulla talven torjunta! Veljekset Ferraro kahden Henken kanssa, onnistuvat vetämään hänet syrjään ja edessä on tyhjä maali. Chris Ferrarolla ei tarvitse muuta kuin siirtää velipoika Peterin syöttämä kiekko maaliin, mutta.. yhtäkkiä Henken räpylä tulee kuin tyhjästä esiin ja koppaa kiekon. Chris poistuu paikalta päätään pyöritellen.

Vuoden torjunta, ilman muuta.

Hieman tilastoja maalivahdeista:

Rk No Name Team GP GPI MIP SOG GA GAA SVS SVS% SO
1 35 Lundqvist, Henrik Frölunda 7 7 418:51 199 7 1,00 192 96,48 2
2 22 Stana, Rastislav SSK 7 7 415:49 216 13 1,88 203 93,98 1
3 30 Norrena, Fredrik LHC 7 7 382:50 173 11 1,72 162 93,64 1
4 1 Holmqvist, Johan Brynäs 7 6 365:55 197 15 2,46 182 92,39 0
5 35 Leinonen, Tero Mora 7 6 366:07 195 15 2,46 180 92,31 0
6 43 Henriksson, Daniel FBK 7 7 429:01 169 15 2,10 154 91,12 1
7 35 Salo, Tommy MODO 6 6 374:32 191 17 2,72 174 91,10 0
8 30 Kiprusoff, Miikka Timrå 6 6 362:09 133 12 1,99 121 90,98 0
9 39 Bjurling, Björn DIF 7 6 358:40 153 14 2,34 139 90,85 0
10 33 Törnqvist, Gusten Luleå 5 5 298:40 140 14 2,81 126 90,00 1
11 1 Hadelöv, Andreas Malmö 7 6 307:08 152 18 3,52 134 88,16 0
12 1 Liv, Stefan HV 71 7 7 417:07 202 27 3,88 175 86,63 0

--------------------------------------------------------------------------------

31 Antila, Kristian Luleå 7 2 118:17 66 7 3,55 59 89,39 0
31 Hirsch, Peter Malmö 4 3 114:18 46 8 4,20 38 82,61 0
75 Höglund, Bengt Mora 7 1 58:29 29 4 4,10 25 86,21 0
40 Jokela, Antti Timrå 1 1 60:00 30 5 5,00 25 83,33 0
25 Korhonen, Markus Brynäs 7 1 57:46 34 4 4,15 30 88,24 0
1 Sperrle, Daniel LHC 4 1 40:00 21 2 3,00 19 90,48 0
30 Wanhainen, Rolf DIF 7 1 60:00 28 7 7,00 21 75,00 0
30 Zajkowski, Mikael MODO 7 1 60:00 27 1 1,00 26 96,30 0

EsKa
11.10.2004, 14:20
Viestin lähetti finnishninja
Henrik Lundqvist on aloittanut todella vahvasti. 292 laukausta, 7 maalia.

Eilisen Södertjälje-ottelun torjunnasta (http://www.aftonbladet.se/vss/sport/story/0,2789,545164,00.html) taisi tulla talven torjunta! Veljekset Ferraro kahden Henken kanssa, onnistuvat vetämään hänet syrjään ja edessä on tyhjä maali. Chris Ferrarolla ei tarvitse muuta kuin siirtää velipoika Peterin syöttämä kiekko maaliin, mutta.. yhtäkkiä Henken räpylä tulee kuin tyhjästä esiin ja koppaa kiekon. Chris poistuu paikalta päätään pyöritellen.

Vuoden torjunta, ilman muuta.


Niin, tyypillistä että se tuli juuri Södertäljeä vastaan. :(

Viestin lähetti finnishninja
30 Wanhainen, Rolf DIF 7 1 60:00 28 7 7,00 21 75,00 0

Eipä ole Roffen tilastot päätähuimaavia, mutta toisaalta Djurgården on aloittanut kauden melko vaisusti.

Donald_22
11.10.2004, 15:00
Kyllähän tuo mylly menee Kuparisen nimiin, Axelsson alakynnessä koko ajan ja ainut lyönti on tuo, joka kyllä osuu ihan hyvin. Kuparisella taas lukuisia osumia ja tappelusta näkee, että Axelsson ei pahemmin tappele. Pitää antaa tuomareille kiitosta, etteivät menneet väliin liian aikaisin.

Master Chief
11.10.2004, 15:47
Arvedson joutui sitten lopettamaan: http://svt.se/svt/jsp/Crosslink.jsp?d=19770&a=267507

nuck
11.10.2004, 16:13
Brendan Morrisonilla seitsemän peliä ja seitsemän pistettä, onko joku seurannut häntä tarkemmin, sillä itse en ole vielä nähnyt häneltä SEL:issä peliäkään? Sedinin kaksosilla peli kulkee kohtalaisen hyvin ja molemmat ovat noin piste per peli tahdissa tällä hetkellä. Brynäsin Nicklas Danielssonilla maali ja kolme syöttöä, joten viime kauden piste-ennätys menee kohta rikki. MoDon junioreissa Alexander Edlerilla viisi peliä ja kolme pistettä, joten alkukausi ollut hänellä(kin) kelvollinen. Onko joku seurannut näitä Canucksin pelaajia?

finnishninja
11.10.2004, 16:35
Viestin lähetti Donald_22
Kyllähän tuo mylly menee Kuparisen nimiin, Axelsson alakynnessä koko ajan ja ainut lyönti on tuo, joka kyllä osuu ihan hyvin. Kuparisella taas lukuisia osumia ja tappelusta näkee, että Axelsson ei pahemmin tappele. Pitää antaa tuomareille kiitosta, etteivät menneet väliin liian aikaisin. Hehe.. mutta eikös toi paita pään yli ole vähän niin kuin housut alas...

Ei nää änärin jätkät mitään Krutoveja eikä Makaroveja ole, mutta kieltämättä, kyllä he väriä areenoille tuovat! Eilenkin mäiskyi oikein kunnolla Frölundan matsissa!

Veikkaan että vielä he onnistuvat ärsyttämään Samuel Påhlssonin, juma mutta he rassaavat häntä, joka joukkue! Mikähän siinä oikein on??

Mr. Smith
11.10.2004, 22:33
Viestin lähetti finnishninja
Mitä mieltä? Minusta Kuparinen aloittaa hyvin, mutta Axelsson tasoittaa vetämällä paidan Kuparisen pään yli, samalla hän onnistuu saamaan oikean suoran sisään. Tasapeli!

Hyvä mylly, mutta menee Kupariselle varsin selkeästi. Tuomariäänet menevät omien laskujen mukaan 15-4. Todellakin saisivat Suomen linjurit ottaa mallia ja päästää pojat tappeleen kunnolla.

finnishninja
12.10.2004, 08:45
Viestin lähetti nuckhead
Brendan Morrisonilla seitsemän peliä ja seitsemän pistettä, onko joku seurannut häntä tarkemmin, sillä itse en ole vielä nähnyt häneltä SEL:issä peliäkään? Ketju Knuble-Morrison-Huselius on ollut Linköpingin paras ketju tähän mennessä ja vauhti näyttää vaan yltyvän. Viime ottelu itseään Färjestadia näytti tällaiselta:

1-0 Mikael Håkanson (Johan Andersson)
2-0 Brendan Morrison (Kristian Huselius, Magnus Johansson)
3-1 Brendan Morrison (Kristian Huselius)
4-1 Kristian Huselius (Magnus Johansson, Brendan Morrison)
5-1 Johan Andersson (Mikael Håkanson, Per Eklund)

Joukkueen sisäinen pisteliiga:

Pos Namn Ma M A P
1 Kristian Huselius 8 6 8 14
2 Brendan Morrison 8 4 6 10
3 Magnus Johansson 8 2 6 8
4 Henrik Tallinder 8 3 3 6
5 Mike Knuble 8 4 1 5
6 Mikael Håkanson 8 2 2 4
7 Jussi Tarvainen 8 2 1 3
8 Tony Mårtensson 8 1 2 3
9 Johan Andersson 5 1 1 2
10 Mikko Peltola 3 0 2 2

Olen nähnyt kyseiset herran jäällä kaksi kertaa Frölundaa vastaan, tosin silloin he eivät loistaneet mitenkään erikoisesti (hävisivät niukasti molemmilla kerroilla).

Jo nyt nousee ääniä, joiden mukaan tämä ketju on elitserienin kaikkien aikojen paras ketju. Morrison kommentoi:
Vi är tre olika spelartyper och kompletterar varandra perfekt, förklarar centern Brendan Morrison. Elikkä suunnilleen näin: Me olemme kolme erilaista pelaajatyyppiä ja sovimme yhteen täydellisesti.

Brendanin ensimmäinen maali oli tosin makee, hän sai hyvän syötön, karkasi ja huijasi Färjestadin Daniel Henrikssonin täydellisesti. Vauhti oli niin hirmuinen että mies meinasi mennä vielä laidan läpi!
Hänen oma kommenttinsa siitä:- Säkert ett av de snyggare i karriären. Sådana där mål känns hur roliga som helst att göra. Men just när jag gjorde det undrade jag mest hur sjutton jag skulle hinna stanna med den farten och undvika dunka in rejält i buren, skrattar Brendan. Varmasti yksi hienoimmista urallani. Tällaiset maalit ovat todella hauskoja. Maalin tekohetkellä ihmettelin tosin eniten miten ennätän pysähtyä ja väistää maalin, nauraa Brendan.

Ikävä kyllä Huselius kolaroi Berglundin kanssa, loukkasi jalkansa (polvi?) ja joutui keskeyttämään ottelun. Edessä on todennäköisesti muutaman matsin lepo.

finnishninja
12.10.2004, 10:17
Aivan, luitte oikein. Ongelmat ovat tosin siitä mukavammasta päästä, sillä Frölunda on päästänyt vain 7 maalia tähän mennessä. Ongelmana on sen sijaan Sami Salo, joka liittyy pian joukkueeseen. Hänelle pitäisi löytää pelipaikka...

Ronnie Sundin - Christian Bäckman
Tähän mennessä paras puolustajapari. Heitä ei eroteta.

Antti-Jussi Niemi - Tom Koivisto
AJ AJ kun käy kipeää kohdata Niemi. Antti-Jussi näyttää viihtyvän jäällä todella hyvin tällä hetkellä, hänen vastustajansa tosi eivät tee sitä... Jos minulta kysytään - Frölundan paras puolustaja.
Koivisto on tosin tähän mennessä ollut pienoinen pettymys. Hän ei ole vastannut odotuksia, hankkinut muutamia tarpeettomia jäähyjä ja räplää kiekon kanssa siniviivalla. Koiviston piti olla kauan kaivattu Magnus Johanssonin korvaaja (joka loistaa juuri tällä hetkellä Linköpingissä), mutta tähän mennessä yleisö on hieman pettynyt Koikkaan.

Arto Tukio - Jan-Axel Alavaara
Tukio on sulautunut joukkueeseen todella hienolla tavalla. Hän ei ole loistanut, muttei möhlinytkään. Perusvarmaa, nuorelle pelaajalle yllättävän kypsää puolustuspeliä. Tukio kuuluu joukkueeseen, ehdottomasti!
Alavaara on kuulunut nyt monta vuotta Frölundan luottopakkeihin ja nostaa tasoaan koko ajan. Tähän mennessä tällä kaudella hän on esittänyt hienoja otteita ja laukoo enemmän. Alavaara on hyvä jätkä ja näyttää viihtyvät Tukion kanssa.

Veikkaan: Sami Salo tulee pelaamaan yhdessä Antti-Jussi Niemen kanssa.

finnishninja
13.10.2004, 15:30
Ja lähtee joukkueesta välittömästi.

Hyvösellä on ollut vaikeuksia saada peliaikaa ja on saanut istua paljon penkillä. Viimeinen pisara oli välikohtaus lockout pelaaja Christian Berglundin kanssa keskiviikko-aamuna, tapaus josta Färjestad ei halua nostaa sen suurempaa numeroa: "Pikku nahistelua voi sattua milloin tahansa harjoituksissa", toteaa FBK:n toimitusjohtaja Håkan Loob.

Jos Hyvönen haluaa jäädä Ruotsiin, hän voi pelata aikaisintaan 8 marraskuuta, kun siirtoikkuna taas aukeaa.

ozo
13.10.2004, 17:56
Viestin lähetti finnishninja
Ja lähtee joukkueesta välittömästi.

Hyvösellä on ollut vaikeuksia saada peliaikaa ja on saanut istua paljon penkillä. Viimeinen pisara oli välikohtaus lockout pelaaja Christian Berglundin kanssa keskiviikko-aamuna, tapaus josta Färjestad ei halua nostaa sen suurempaa numeroa: "Pikku nahistelua voi sattua milloin tahansa harjoituksissa", toteaa FBK:n toimitusjohtaja Håkan Loob.

Jos Hyvönen haluaa jäädä Ruotsiin, hän voi pelata aikaisintaan 8 marraskuuta, kun siirtoikkuna taas aukeaa.

Toivottavasti mies siirtyy Suomeen (Ilvekseen!) pelaamaan. Yksi mun suosikkipelaajista i Sverige, harmi että tämä kausi alkoi näin huonosti viime kauteen verrattuna. Tsemppiä!

finnishninja
13.10.2004, 20:04
Viestin lähetti ozo
Toivottavasti mies siirtyy Suomeen (Ilvekseen!) pelaamaan. Yksi mun suosikkipelaajista i Sverige, harmi että tämä kausi alkoi näin huonosti viime kauteen verrattuna. Tsemppiä! Veikkaan että siirtyy. Hyvösen pelit ovat arvoitus. Joissakin peleissä hän pelaa todella korkealla tasolla, mutta saattaa kadota täysin seuraavassa.

Selvää on myös ettei Hyvönen ole kunnostautunut joukkuepelaajana. Hän sai hienon alun saapuessaan Ruotsiin, teki paljon maaleja, eikä kukaan välittänyt tietenkään silloin hänen mitättömästä pelistään kotiin päin. Nyt kun kolvi on kylmennyt, olisi moni nähnyt edes hieman voimaa kotiinpäin, mutta mutta...

Aika jännä juttu muuten, herrat Kallio ja Hyvönenhän saapuivat suunnilleen samaan aikaan ja myös Kallio teki rajusti maaleja heti kättelyssä. Kallio on tosin kehittynyt myös kotiinpäin ja on nyt todella monipuolinen pelaaja.

Tomi Kalliolle ennustetaan (toivotaan) pitkää ikää Göteborgissa, myös allekirjoittaneelta:-)

finnishninja
14.10.2004, 08:36
Frölunda (http://mittzonen.vfindians.com/album_pic.php?pic_id=897) 1962, aika hauska kuva!

finnishninja
16.10.2004, 11:35
... on laskeutunut Göteborgiin ja harjoittelee Frölundan kanssa tänään lauantaina ensimmäisen kerran. Valmentaja Stephan Lundh kertoo että Salo pelaa mahdollisesti jo sunnuntaina Timråta vastaan. Siitä ottelusta tulee mielenkiintoinen, Kiprusoff, Berg, Koivisto, Kallio, Salo, Niemi... maajoukkuekentällinen suomalaisia! Toivottavasti Salo on pitänyt itsensä kunnossa...

Saas nähdä kuka puolustaja saa tehdä tilaa Salolle, veikkaan että valmentaja "Lillis" iskee sivuun Koiviston, tai Arto "R2" Tukion.

ozo
16.10.2004, 13:12
Aika moni lockout-pelaajaa on lähdössä pois silloin kun ne tosipelit alkaa.. Lockout-stjärnorna sticker när allt avgörs (http://www.aftonbladet.se/vss/sport/story/0,2789,548116,00.html)

finnishninja
16.10.2004, 16:51
Viestin lähetti ozo
Aika moni lockout-pelaajaa on lähdössä pois silloin kun ne tosipelit alkaa.. Lockout-stjärnorna sticker när allt avgörs (http://www.aftonbladet.se/vss/sport/story/0,2789,548116,00.html) Hmm... Aftonbladet toteaa tässä jutussa:Mora tvingas därmed spela kvalserien utan Marcel Hossa, Shawn Horcoff, Rastislav Pavlikovsky och Daniel Clearly. Eli siis että Mora joutuu pelaamaan karsintasarjassa... Elitserien on vasta alannut ja he uskaltavat jo veikata että Mora tulee pelaamaan karsintasarjassa. Minä veikkaan: Jos Mora jatkaa samalla tavalla kuin tähän mennessä, heillä tulee olemaan niin paljon pisteitä että he saavat hävitä loput ottelut kun/jos NHL-miehet lähtevät ja välttävät karsintasarjan siitä huolimatta!

Toiseksi, veikkaan että saamme nähdä uuden aallon NHL-miehiä kun siirtoikkuna aukeaa, elikkä uusia miehiä tilalle!

Kolmanneksi, mikä estää maksamasta veroa jos pelimies on näyttänyt olevan hyvä ja on kiinnostunut jatkamaan? Harva mies haluaa myöskään lähteä nyppimään kun kaikkein hauskin alkaa! Luulen että moni on jopa valmis maksamaan hieman...

Linköping saattaa mennä tällä kaudella pitkälle play offseissa. He toteavat: Vi har en chans att behålla Knuble och Morrisson i resterande delen av slutspelet – men det fördubblar kostnaden. Det är en fråga för styrelsen, säger Mike Helber, klubbdirektör i Linköping. - Meillä on mahdollisuus pitää pelaajat myös loppupelit, mutta se tuplaa kustannukset. Tämä on kysymys jonka hallitus saa ratkaista.

Jos Linköping jatkaa hyviä pelejään ja osoittaa että heillä on mahdollisuus voittaa Ruotsin mestaruus, lähettävätkö he silloin parhaimmat pelaajansa maantielle? Eivät tietenkään, vaan tarvittavat rahat löytyvät välittömästi. Sitäpaitsi, nämä pelaajat tuottavat jo nyt Linköpingin uudessa Cloetta hallissa suurien yleisömäärien muodossa.

Täytynee ottaa myös huomioon se, että moni NHL-pelaaja pelaa Elitserienissä pikku-rahalla, joten monen seuran ekonomia kestää tuplat, ainakin Frölundan!!!

Hejony
16.10.2004, 16:52
Mitenkäs Kipper on pelaillut? Ainakin tuossa päivä pari sitten tekstiteeveeltä seurailin, niin oli selättämässä Norreenaa suomalaisvahtien kaksinkamppailussa. Peli oli tosin vielä kesken, mutta Timrå johti 3-0. Miten päättyi? Onko se Kipper edelleen vireessä?

finnishninja
16.10.2004, 17:55
Viestin lähetti Saku #11
Mitenkäs Kipper on pelaillut? Ainakin tuossa päivä pari sitten tekstiteeveeltä seurailin, niin oli selättämässä Norreenaa suomalaisvahtien kaksinkamppailussa. Peli oli tosin vielä kesken, mutta Timrå johti 3-0. Miten päättyi? Onko se Kipper edelleen vireessä? Kipper pelasi hyvin, ottelu päättyi lukemiin 5-2 Timrålle. Milloinkahan viimeksi Norrena päästi näin monta maalia...
Huomenna sunnuntaina Kipper tuleekin tänne Göteborgiin esiintymään. Odotettavissa kiekkosade, molempiin suuntiin:-)

Julli
17.10.2004, 01:26
Ruotsin teksti-tv:ssä lukee vapaasti käännettynä (muistettuna) näin: Kun Mats Sundin palaa ensi vuonna takaisin ruotsiin, niin hän tuo mukanaan seuraansa Tie Domin ja Ed Belfourin. Belfourin kommentti: "Näin saattaa hyvinkin olla".

Ensi vuosi tarkoittanee vuotta 2005, mutta yhä kuluvaa kiekkokautta.

Kovia on jätkät. Domi olisi ollut mukava nähdä Suomessakin.

Julli

finnishninja
18.10.2004, 13:29
Frölunda kohtaa MoDon kotona toisen kerran 30 tammikuuta, liput ovat loppu!

Timrå vieraili eilen ja esiintyi todella vakuuttavasti vieden voiton jatkoajalla lukemin 3-2. Timrå pelasi hyvin, heillä oli tosin paljon onnea, sillä Frölundan laukaukset kilisivät putkissa.

Sami Salo pelasi myös ensimmäisen kerran Frölundapaidassa ja teki sen loistavasti. Frölundan kuopus Loui Eriksson palkittiin parhaimpana pelaajana, mutta kukaan olisi tuskin protestoinut Sami Salo olisi palkittu!

Frölunda valitsi puolustajien 7 puolustajan peluutuksen, elikkä kaikki saivat pelata.

Elitserienin pelaajilla ja valmentajilla on vaikea sopeutua tuomareiden uuteen linjaan. Nyt ei kestä enää tyrkyttää mailaa kainaloon. Heidän kutsuihinsa on vastattu, mutta nyt itketään kuin peliä häiritsevät teot todellakin tuomitaan. Kieltämättä, tuntuu hieman hullulta kun aina joku lähtee jäähylle jos joku kaatuu... Mutta mielummin niin päin. Jääkiekko viihteenä voi paremmin!

finnishninja
18.10.2004, 16:02
Sheldon Souray (http://www.farjestadsbk.se/bilder/C2/souray_insidan1.jpg ), Montreal on laskeutunut Karlstadiin ja kohtasi ruotsalaisen mittapuun mukaan aika suuren lehdistön. Hän on tosin tottunut hieman suurempiin tapahtumiin Montrealissa ja naureskeli: "Tämä on luultavasti kaikkein pienin lehdistötilaisuus, jonka olen pitänyt".

Sheldon Souray on suuri puolustaja ja hän laukoo hyvin.

Juma mitä pakkeja, Chara ja Souray...

Skeletor
18.10.2004, 22:32
Mora voitti - taas. Tällä kertaa kaatui mestari HV-71 jatkoajalla 4-3. HV:n kausi on alkanut surkeasti, karsinnat kutsuvat jos sama tahti jatkuu. Mora sen sijaan jatkaa edelleen vakaasti keskikastissa. Nousijan alkuhetken huumalla tätä tuskin enää selitetään, joukkueessa on ennakkoarvioista huolimatta potentiaalia. Suomalaiset Tero Leinonen ja Marko kauppinen ovat hyvässä iskussa. Ruotsin liiga näyttää sopivan hyvin näille hieman "pehmeämmille" suomalaispelaajille...

finnishninja
18.10.2004, 23:44
Viestin lähetti Skeletor
Ruotsin liiga näyttää sopivan hyvin näille hieman "pehmeämmille" suomalaispelaajille... Varsinkin nyt kun tuomarit puhaltavat joka kerta kun joku kaatuu...

HV on tosi ahdingossa, pari tällaista matsia vielä niin veikkaan että Jönköpingissä alkaa paniikki nousta.

Myös Linköping sai lähteä kotiin Luulajasta pisteittä, 3-1. Viimeinen kierros on yllättävän vaisu NHL-miehille, jopa Frölunda Sveitsiläinen, Martin Plüss pääsi mukaan Hockey kvällin viikon joukkueeseen - josta puuttui sellaisia nimiä kuin Peter Forsberg...

Jason26
18.10.2004, 23:48
Viestin lähetti finnishninja
Frölunda kohtaa MoDon kotona toisen kerran 30 tammikuuta, liput ovat loppu!




No huh huh!!
Matsiin on vielä reilut kolme kuukautta ja liput myyty loppuun jo nyt, kyllähän on tällä hetkellä Elitseriellä vetovoimaa.

Muuallakin kuin Göteborissa on ollut aika täyttä, toisin kuin täällä Suomessa jossa katsojat ovat jääneet kotiin.

scholl
19.10.2004, 00:34
Viestin lähetti Jason26
No huh huh!!
Matsiin on vielä reilut kolme kuukautta ja liput myyty loppuun jo nyt, kyllähän on tällä hetkellä Elitseriellä vetovoimaa.

Muuallakin kuin Göteborissa on ollut aika täyttä, toisin kuin täällä Suomessa jossa katsojat ovat jääneet kotiin.

Poislukien Tukholma. Globenissa on väljää.

HV mokasi, kun ei ottanut lockout-pelaajia. Siirtoikkunan avautumista odottelevan seurapomon aika voi olla pitkä.

finnishninja
19.10.2004, 08:51
Viestin lähetti scholl
Poislukien Tukholma. Globenissa on väljää. Näin on. Peli Globenissa on kuin pelaisi kirkossa. 4 - 5 000 katsojaa. Moni mainitsee jalkapallon syyksi. En jaksa oikein uskoa siihen, mutta vaikuttaahan se tietenkin jonkun verran. Myös IFK Göteborg pelaa juuri tällä hetkellä Ruotsin mestaruudesta, siitä huolimatta Frölunda vetää täyden tuvan - samaan aikaan kun IFK pelaa. Näin viimeksi kun Frölunda kohtasi Linköpingin.

Henkilökohtaisesti uskon syyksi sen, että Djurgården on hemmotellut yleisönsä joka vuotisella pelillä sarjataulukon kärkipäässä, sekä lukuisilla mestaruuksilla. Nyt kun menee hieman huonommin, yleisö pettää. Tukholman jääkiekko vetää henkeä, se on ihan selviö.

Liitän mukaan hieman faktaa Elitserienin yleisömääristä joukkueiden kotiotteluissa:

Otteluita, katsojia yhteensä, keskimäärin ottelua kohti.

1 Frölunda HC 5 54465 10893
2 Linköpings HC 5 37890 7578
3 Färjestads BK 5 37765 7553
4 HV 71 5 34389 6877
5 Timrå IK 4 22370 5592
6 Djurgårdens IF 5 27487 5497
7 Brynäs IF 4 21244 5311
8 Luleå HF 6 30901 5150
9 MODO Hockey 4 20400 5100
10 Södertälje SK 5 21924 4384
11 Mora IK 5 21068 4213
12 IF Malmö Redhawks 3 11461 3820

Huomaa:

Modolla on yleisöä pienessä Örnsköldsvikissä lähes yhtä paljon kuin Djurgårdenilla Globenissa. Jos Modon jäähalli olisi isompi...

HV:n halli on myyty loppuun lähes jokaisessa ottelussa, huolimatta siitä että joukkue valitsi pelit ilman NHL-vahvistuksia.

Pieni Mora - jonka halli on myös pieni - vetää enemmän yleisöä kuin Malmö...

Modo täyttää aina hallin myös vieraissa - kaikki haluavat nähdä Peter Forsbergin elävänä.

finnishninja
19.10.2004, 11:24
Fopasta puheenollen, Globen on loppuunmyyty... Taitaa olla vain kaksi pelaajaa jotka voivat täyttää Tukholman Globen areenan, Foppa ja Mats Sundin. Sundinhan saattaa ilmestyä joulun jälkeen, joten eiköhän ala yleisö viihtymään myös Tukholmassa!

EsKa
19.10.2004, 14:30
Mora-HV 71 (4-3) ottelun jälkeen molemmat valmentajat olivat raivoissaan uudesta tuomarilinjasta.
"-Ruotsin jääkiekko on menossa päin h-lvettiä!" totesi HV:n viime kevään kultavalmentaja Per Mårts. Moran valmentaja Harald Lückner puolestaan totesi että hän ei tunne mitään iloa voitosta huolimatta kun tuomarilinja on mitä on. Kaikki perustuu siihen kun tuomarikomitea päätti ottaa kovan linjan ja puhaltaa kaikista peliä rikkovista jutuista kuten koukkaaminen ja kiekkottoman pelaajan estäminen. Koomista on se, että nyt joka ottelussa vihelletään älytön määrä kakkosia vaikka peli on kovuudeltaan jääpallon tasolla. Tästä syystä myös Mats Hallin (Södertäljen urheilutoiminnasta vastaava) erosi hiljattain tuomarikomiteasta. Medioissa ollaan sitä mieltä että paras olisi käyttää peleissä lakossa olevia vapaita NHL-tuomareita ja laittaa ruotsalaiset raitapaidat tuomarikurssille !

Hielo
19.10.2004, 16:22
Meikäläisenkin Elitserien-kausi pääsee vihdoin käyntiin. Valitettavasti takalistoni ei peitä kuin yhden istuimen verran Modo-pelin jälkeen taas tyhjistä Globenista ja Hovetista. Linköping ja Timrå ovat DIF:n lähiaikojen mielenkiintoiset vastustajat, jotka voisi käydä katsastamassa.

Päivitetäänpä Elitserienin tilastoja taas tähän:

Pistepörssi

1 22 Huselius, Kristian LHC 6 8 14
2 8 Rönnqvist, Jonas Luleå 2 10 12
3 28 Plüss, Martin Frölunda 6 5 11
4 19 Morrison, Brendan LHC 4 7 11
5 71 Kallio, Tomi Frölunda 3 7 10
6 34 Tjärnqvist, Daniel DIF 6 3 9
7 14 Nordgren, Niklas Timrå 5 4 9
8 3 Ekman, Nils DIF 5 4 9
9 20 Zetterberg, Henrik Timrå 5 4 9
10 24 Andersson, Niklas Frölunda 3 6 9

12 21 Forsberg, Peter MODO 3 5 8
21 26 Knuble, Michael LHC 5 1 6
23 91 Czerkawski, Mariusz DIF 4 2 6

Torjuntaprosentit

1 35 Lundqvist, Henrik Frölunda 95,42 2
2 22 Stana, Rastislav SSK 93,93 1
3 1 Holmqvist, Johan Brynäs 92,97 0
4 31 Antila, Kristian Luleå 92,90 0
5 30 Norrena, Fredrik LHC 92,80 1
6 30 Kiprusoff, Miikka Timrå 91,71 0
7 35 Salo, Tommy MODO 91,10 0
8 35 Leinonen, Tero Mora 91,04 0
9 43 Henriksson, Daniel FBK 90,34 1
10 39 Bjurling, Björn DIF 90,32 0
11 33 Törnqvist, Gusten Luleå 90,00 1
12 1 Hadelöv, Andreas Malmö 88,36 1
13 1 Liv, Stefan HV 71 87,67 0
Kiprusoff on raporttien mukaan jatkanut vahvoja esityksiään. Viimeisten muutaman pelin aikana torjuntaprosenttikin on ponnahtanut pari prosenttiyksikköä ylöspäin, ja tahti näyttää jatkuvan. Tilastojen valossa ei näytä pahalta Antilan ja Norrenankaan meno.

finnishninja
19.10.2004, 21:20
Viestin lähetti finnishninja
Fopasta puheenollen, Globen on loppuunmyyty... HAH! Tupa täynnä poppoota jotka halusivat nimenomaan nähdä Fopan, mutta mies ei pelaa, kurkku kipeä!

finnishninja
19.10.2004, 21:38
Viestin lähetti EsKa
Mora-HV 71 (4-3) ottelun jälkeen molemmat valmentajat olivat raivoissaan uudesta tuomarilinjasta. Tornberg meinasi Hockeykvällissä että se ottaa 20 ottelua, ennen kuin uusi tuomarilinja on kaikilla pelaajilla hanskassa. Uskon häntä, mutta nähtäväksi jää onko tuomareilla pokkaa pitää sama linja niin kauan.

Olen tähän mennessä katsonut kaikki Frölunda matsit ja täytyy sanoa että olen tyytyväinen uuteen linjaan. Tuomarit lähettävät nyt jäähylle kaikki koukkijat, mailalla ei saa nyt tehdä enää paljon muuta kuin hoivailla kiekkoa. Sitähän tässä ollaan vaadittu jo vuosia. Myös estäminen rangaistaan nyt vakaammalla kädellä. Kovat - sääntöjen mukaiset - taklaukset tosin sallitaan ihan samalla tavalla kuin ennenkin.

Hieman jännitti Samin Salon laskeutuminen, ilman mitään totuttelua. Kuten ylhäällä jo mainitsin, hän pelasi hyvin, eikä hänellä näyttänyt olevan mitää vaikeuksia uuden linjan kanssa.

Mielenkiintoista, sillä valmentajat näyttävät vaahtoavan tästä eniten... Suurimmalla osalla pelaajista ei ole mitään ongelmia.

Tornberg muuten puhui myös paljon Elitserienin maalivahdeista, tässä linkki. (http://svt.se/svt/jsp/Crosslink.jsp?d=20105&a=270932)

Jason26
19.10.2004, 22:02
Viestin lähetti finnishninja


Otteluita, katsojia yhteensä, keskimäärin ottelua kohti.

1 Frölunda HC 5 54465 10893
2 Linköpings HC 5 37890 7578
3 Färjestads BK 5 37765 7553
4 HV 71 5 34389 6877
5 Timrå IK 4 22370 5592
6 Djurgårdens IF 5 27487 5497
7 Brynäs IF 4 21244 5311
8 Luleå HF 6 30901 5150
9 MODO Hockey 4 20400 5100
10 Södertälje SK 5 21924 4384
11 Mora IK 5 21068 4213
12 IF Malmö Redhawks 3 11461 3820



Joo kivasti näyttäis Ruotsalaiset käydä lätkäpeleissä tällä hetkellä.
Ja tietäen Ruotsalaisen kannatuskulttuurin, niin varmasti halleissa on loistava tunnelma.

Kyllä varmasti ainakin näin alkukaudesta Tukholman katsojalukuja rasittaa kesken oleva futissarja. Onhan Tukholmassa kolme futisjengiä ylimmällä sarjatasolla , joissa vieläpä käy todella paljon katsojia. Paikallispelit ovat yleensä loppuunmyytyjä.
Mutta toisaalta tuskin Hammarbyyn ja AIK:n futisfanit käyvät DIF:n lätkäpelejä katsomassa Globenissa, no ei todellakaan käy.

Muistaakseen joskus pari-kolme kautta sitten DIF:n katsoja ka oli n. 7000-8000 tuhatta. Tosin nykyisin Tukholmassa ei ole paikallisderbyjä AIK:ta vastaan, jotka yleensä vetivät salin täyteen (n.13800) , ne pelit nostivat hyvin tota katsoja keskiarvoa.

Näin alkukaudella ei näköjään Tukholmalaiset jaksa vielä hirveästi innostua jääkiekosta, paitsi tänään kun Modo pelaa Globenissa.
Kaikki tilivat katsomaan Foppaa, mutta mutta Foppa ei sit näköjään pelannutkaan mahtaa v*tuttaa niitä jotka tulivat peliin vain Fopan takia.

Jason26
20.10.2004, 18:57
Maalivahti Brian Boucher siirtyy HV-71:n riveihin.
Boucherin saapuu marraskuun alussa HV-71:seen.
Näin uutisoi ylen teksti tv.

ozo
20.10.2004, 19:40
Viestin lähetti Jason26
Maalivahti Brian Boucher siirtyy HV-71:n riveihin.
Boucherin saapuu marraskuun alussa HV-71:seen.
Näin uutisoi ylen teksti tv.

Loistava kaappaus.

Näinköhän tässä käy, että maajoukkuevahti Stefan Liv saa tyytyä backupin rooliin..? Heh.

Bosse Ahl slutar - NHL-målvakt ersätter (http://www.hv71.se/nyhet.asp?sid=429)

EsKa
21.10.2004, 10:14
Viestin lähetti ozo
Loistava kaappaus.

Näinköhän tässä käy, että maajoukkuevahti Stefan Liv saa tyytyä backupin rooliin..? Heh.

Joo, luin juuri SVT:n tekstitv:ltä että Stefan Liv valittaa (tuttuun tapaansa) kun HV on hankkinut uuden maalivahdin. "Tuntuu siltä että minuun ei uskota" Liv toteaa. Livin pitäisi keskittyä omaan peliinsä joka tällä hetkellä on aikalailla jään alla.

finnishninja
21.10.2004, 15:48
Viestin lähetti EsKa
Joo, luin juuri SVT:n tekstitv:ltä että Stefan Liv valittaa (tuttuun tapaansa) kun HV on hankkinut uuden maalivahdin. "Tuntuu siltä että minuun ei uskota" Liv toteaa. Livin pitäisi keskittyä omaan peliinsä joka tällä hetkellä on aikalailla jään alla. Luin vähän samoja juttuja, mutta taas toisaalta, Liv sai myös pienoisen shokin kun Jarmo Myllys laskeutui keväällä Jönköpingkiin - ja pelasi sen jälkeen elämänsä jääkiekkoa. Liv ei ole vielä poissa pelistä!

finnishninja
22.10.2004, 08:34
Brendan Morrison kertoo (http://www.tsn.ca/nhl/news_story.asp?ID=102230) miltä meno maistuu Ruotsissa.

EsKa
22.10.2004, 08:48
Elitserien taulukko 11 kierroksen jälkeen:
1.Frölunda 11 9 0 2 43-15 28
2.Timrå 11 8 1 2 34-21 24
3.Linköping 11 6 1 4 32-25 19
4.Modo 11 5 3 3 31-27 18
5.Luleå 11 6 0 5 33-30 18
6.Färjestad 11 5 2 4 27-28 17
7.Djurgården 11 5 1 5 29-33 14
8.Mora 11 4 2 5 30-33 13
9.Södertälje 11 4 0 7 20-27 12
10.HV 71 11 3 0 8 26-41 11
11.Malmö 11 3 0 8 24-40 10
12.Brynäs 11 2 2 7 20-29 8



Elitserienin pistepörssi 11 kierroksen jälkeen:
1 K Huselius Link 8- 6- 8- 14
2 B Morrison Link 11- 5- 8- 13
3 N Ekman Djur 11- 6- 6- 12
4 H Zetterberg Timr 11- 5- 7- 12
5 J Rönnqvist Lule 11- 2- 10- 12
6 J Johnson Fröl 11- 8- 3- 11
7 D Tjärnqvist Djur 11- 7- 4- 11
8 M Plüss Fröl 10- 6- 5- 11
9 N Nordgren Timr 11- 5- 6- 11
10 J Jönsson Färj 11- 5- 5- 10
11 P Forsberg Modo 10- 4- 6- 10
12 N Andersson Fröl 11- 3- 7- 10
13 T Kallio Fröl 11- 3- 7- 10

finnishninja
25.10.2004, 18:14
Sheldon Souray pakinoi kokemuksistaan Montreal Gazzettelle.
Ihan kivaa Luettavaa! (http://www.farjestadsbk.se/showPage.asp?PID=801122944&Temp=0) Juttua ei ole käännetty ruotsiksi.

TKO
25.10.2004, 20:34
Viestin lähetti finnishninja
Sheldon Souray pakinoi kokemuksistaan Montreal Gazzettelle.
Ihan kivaa Luettavaa! (http://www.farjestadsbk.se/showPage.asp?PID=801122944&Temp=0) Juttua ei ole käännetty ruotsiksi.

Kuka tämä Sourayn Ang-vaimo on, johon hän usein viittaa? Ilmeisesti joku Baywatch-näyttelijä, mutta kuka?

Nilfisk
25.10.2004, 22:13
Viestin lähetti Korhonen
Kuka tämä Sourayn Ang-vaimo on, johon hän usein viittaa? Ilmeisesti joku Baywatch-näyttelijä, mutta kuka?

Angelica Bridges (http://www.imdb.com/name/nm0004774/), joka ainakin minulle on tuntematon suuruus. Näköjään imdb päivittää tietojaan kiitettävästi, sillä Bridgesin bio (http://www.imdb.com/name/nm0004774/bio) kertoo hänen miehensä pelaavan Färjestadissa.

scholl
26.10.2004, 18:05
Mistäköhän johtuu, että DIF pelaa osan kotimatseistaan Hovetissa?
Sehän olisi sama, jos Tepsi pelaisi joka toisen kotipelinsä Kupittaalla.

finnishninja
26.10.2004, 21:32
Viestin lähetti scholl
Mistäköhän johtuu, että DIF pelaa osan kotimatseistaan Hovetissa?
Sehän olisi sama, jos Tepsi pelaisi joka toisen kotipelinsä Kupittaalla. Globen on varattu toisiin tapahtumiin. Aika yleistä Ruotsissa että jääkiekko saa siirtyä, esim. Frölunda saa pelata aina muutaman finaalimatsin Frölundaborgissa, kun hevoset hyppivät Scandinaviumissa. Frölundaborg on puolet pienempi halli kuin Scandinavium, mutta sinne mahtuu lähes 10 000 katsojaa kun kaikki seisovat:-))

Aika paha areena muuten, olin paikalla Frölundan pelatessa ratkaisevan finaalin Luulajaa vastaan 1996 - porukka ei pääsyt edes vessaan, vaan kusi alleen.. Hulluin lätkämatsi missä olen koskaan ollut!

finnishninja
29.10.2004, 12:50
Maalivahdit tällä hetkellä:

1 35 Lundqvist, Henrik Frölunda 14 14 839:33 384 21 1,50 363 94,53 2
2 30 Kiprusoff, Miikka Timrå 13 13 780:28 322 23 1,77 299 92,86 2
3 22 Stana, Rastislav SSK 14 13 773:41 399 29 2,25 370 92,73 1
4 30 Norrena, Fredrik LHC 14 14 799:33 371 27 2,03 344 92,72 1
5 31 Antila, Kristian Luleå 14 7 416:29 221 19 2,74 202 91,40 0
6 35 Salo, Tommy MODO 11 11 677:46 338 30 2,66 308 91,12 0
7 39 Bjurling, Björn DIF 14 13 783:33 358 32 2,45 326 91,06 0
8 43 Henriksson, Daniel FBK 13 13 792:54 320 29 2,19 291 90,94 3
9 1 Holmqvist, Johan Brynäs 14 13 782:39 412 38 2,91 374 90,78 0
10 35 Leinonen, Tero Mora 14 12 735:02 362 35 2,86 327 90,33 1
11 1 Hadelöv, Andreas Malmö 14 13 685:33 324 39 3,41 285 87,96 1
12 33 Törnqvist, Gusten Luleå 12 7 416:26 189 23 3,31 166 87,83 1
13 1 Liv, Stefan HV 71 10 10 597:23 292 36 3,62 256 87,67 0

--------------------------------------------------------------------------------

25 Ahl, Boo HV 71 14 3 181:06 83 10 3,31 73 87,95 0
35 Åkerlund, Magnus HV 71 4 1 60:00 24 2 2,00 22 91,67 0
39 Eriksson, Fredrik FBK 14 1 59:30 37 3 3,03 34 91,89 0
31 Hirsch, Peter Malmö 11 5 154:18 70 12 4,67 58 82,86 0
75 Höglund, Bengt Mora 14 2 117:19 61 7 3,58 54 88,52 0
40 Jokela, Antti Timrå 1 1 60:00 30 5 5,00 25 83,33 0
25 Korhonen, Markus Brynäs 11 1 57:46 34 4 4,15 30 88,24 0
31 Lindquist, Magnus SSK 14 1 65:00 33 0 0,00 33 100,00 1
1 Sperrle, Daniel LHC 8 1 40:00 21 2 3,00 19 90,48 0
30 Wanhainen, Rolf DIF 13 1 60:00 28 7 7,00 21 75,00 0
30 Zajkowski, Mikael MODO 14 3 181:48 93 5 1,65 88 94,62 0

ozo
29.10.2004, 13:39
Toronton
Brian McCabe ja Kolumbuksen Anders Eriksson HV71:n puolustukseen.

McCabe on kyllä loistava pakki, mutta Eriksson on mielestäni aika paska, vaikka pelasikin Kolumbuksessa ihan kohtuullisesti viime kaudella..

McCabe och Eriksson klara för HV71 (http://www.hv71.se/nyhet.asp?sid=446)

Sakallio
29.10.2004, 17:34
Tyler Arnason Brynäsiin.

Vahvistus täällä (http://www.brynas.se/news_read.asp?id=1492)

finnishninja
30.10.2004, 00:04
Brynäsin valmentaja, Tomas Jonsson ei ole toipunut Moran järjestämästä nöyryytyksestä Gävlessä (5-9), vaan ottaa Time Outin...

finnishninja
30.10.2004, 00:12
Niin, ja ihan oma viesti jonka omistan Tomi Kalliolle!

Hän on nimittäin saavuttanut yhden tolpan urallaan Ruotsissa, Frölundassa, nimittäin 100 ottelua.

Vielä yksi piste ja niitä on kasassa myös 100!

Kallio Tomi, 50 maalia 49 syöttöä = 99 pistettä.

Pakko myös mainita, Frölunda voitti torstaina Djurgårdenin niukasti lukemin 2-1. 4 minuuttia ennen pelin päättymistä Kallio raivasi tiensä Dif:n puolustuksen läpi ja antoi namisyötön maalin eteen Jari Tolsalle, joka ei erehtynyt.

Ottelun jälkeen Kallio antoi mailansa pikkupojalle joka istui edessäni.

Kallio toipuu pikku-hiljaa jalkavammastaan, sanoisin:-)

Hattu pois päästä kun puhutaan Tomi Kalliosta!

nuck
31.10.2004, 15:20
Viestin lähetti finnishninja
Brendan Morrison kertoo (http://www.tsn.ca/nhl/news_story.asp?ID=102230) miltä meno maistuu Ruotsissa.

Tässä toinen hyvä linkki Morrisonin sopeutumisesta ruotsiin;

http://www.canada.com/sports/hockey/canucksstory.html?id=96e98ac7-6324-4819-826c-5025dc317226

..Ja koska jutun lukeminen vaatii rekisteröinnin lehteen, niin tässä pieniä pätkiä tuohon juttuun;

Fanit ovat olleet loistavia ja muutenkin sopeutuminen on ollut helppoa...;

"The fans back in Vancouver are tremendous, some of the best in the league," says Morrison. "But they don't cheer the same way as they do over here. Sometimes here if we have a lead in the third period and are playing well, they will sing for the whole period. It's just a little different approach and it's been a real eye-opener."...

"It's been a real positive experience so far," he says. "The family has adjusted very well. The lifestyle here is pretty similar to Canada's. People are very friendly and generally live what seems to be a very active lifestyle. Everyone seems to own a bike...

"Off the ice it's been a pretty smooth transition for us and on the ice the level of play has been good. There are a lot of skilled players over here and there isn't a significant drop-off from the top line to the fourth line, so it's been very enjoyable."...


------------------------


Morrison kertoo pelityylistä ja siihen sopeutumisesta..;

"Things are a lot more structured back home, where there is a lot more system play," he says. "Teams have you scouted and you know exactly how you are going to forecheck every night. Over here, it takes you back a little to pond hockey. It's free-flowing, there's not as many stops and starts. It's more circling and keeping your speed up.

"Guys are always trying to make the long pass without the red line. There are more turnovers here. Pucks are turned over in the neutral zone all the time because of the long pass. It's not as physical over here but there is a little more clutching and grabbing. Things don't happen as quickly as back home. With the smaller ice, when there's a turnover, it's like boom, boom, one pass and you're right on top of the net, whereas here plays take a little bit more time to develop."

-------------------

Pelimatkat aiheuttavat joskus ongelmia...;

The road trips also don't happen as quickly as at home, either. On a recent trip to Timra, Morrison and his teammates boarded a bus for an eight-hour drive. Last week, when the team travelled further north to Lulea -- where Canuck defenceman Mattias Ohlund used to play -- they flew, but not before bussing for two hours to Stockholm.

"I've never been on a bus for a straight eight-hour trip like that," Morrison says. "You just learn to deal with it. It's almost humorous at times. The guys joke that this is first-class travel over here and say, 'you don't know what you have been missing.' The guys have been pretty light with us."

---------------------

Joukkuekaverit ovat ottaneet Morrisonin hienosti vastaan...;

Morrison and Knuble, an American, are the only North Americans on the Linkoping roster. There are also four players from Finland. Morrison has been heartened by the way his teammates have welcomed him. He was concerned some might be angry about pampered NHLers heading to Europe to steal jobs.

"The guys on our team have been very receptive to us coming over and extremely helpful and supportive right from day one. Some of the guys on the team have been over to North America so they kind of know what it's like to go to a foreign place and start to play. Right from day one they have been fantastic. That was one of my biggest concerns coming over here, how are guys going to accept you, and it's been great."

-----------------

Media kirjoittaa...;

The media have been okay, too, although Morrison quickly discovered Swedish columnists can be as cutting as their Canadian colleagues.

Early in the season, Linkoping went on the road and lost 2-1 to one of the league's worst teams. The next day, the local paper was highly critical of the top line.

"They are not afraid to speak their mind," Morrison says. "The guy in the paper said it was inexcusable that our line hadn't taken over the game and said he was giving us a month to prove ourselves. So we fixed that the next game when we had a big night."

finnishninja
01.11.2004, 09:47
Sheldon Souray jatkaa pakinointiaan (http://www.canada.com/montreal/montrealgazette/news/sports/story.html?id=3ac57be1-bcd7-4b1f-af40-7722d9440027) Montreal Cazettessa. Kivaa luettavaa myös tämä!

finnishninja
01.11.2004, 17:39
Talven matsi, sanovat. Mutta itse tähdet, Forsberg keulassa taitavat jäädä varjoon kun Scandinaviumin 12 044 katsojaa alkavat buuamaan Alexander Steenille (http://www.aftonbladet.se/vss/sport/story/0,2789,555577,00.html), jonka piti jatkaa Frölundassa myös tällä kaudella. Hän ilmoitti kaikille osallisille jatkavansa, mutta shokkasi koko Göteborgin kertomalla kaksi viikkoa myöhemmin tehneensä sopimuksen MoDon kanssa. Sen jälkeen hän sai uuden nimen - juuri niin, Juudas.

Illan ottelu antaa pienen vinkin siitä mitä MoDolta on odotettavissa. Tommy Salo on ollut loistava viime aikoina, Forsberg on aivan jotain muuta kuin vatsaleikkauksesta toipuva jalkavammainen Worl Cup pelaaja ja täysin näkymättömättömät Sedinit ovat puhjenneet kukkaan.

Antti-Jussi saa tehdä tänä-iltana kovasti töitä...

ozo
02.11.2004, 10:36
Niinimaa (http://www.aftonbladet.se/vss/sport/story/0,2789,555743,00.html) saattaa liittyä Jokisen pelikaveriksi...jolla on muuten vuoden sopimus Södertäljen kanssa, eikä lockout-soppari..

Jokinen rulaa.

finnishninja
02.11.2004, 10:42
Kaikki puhuivat ottelusta jo pari päivää ennen ja areena oli myyty loppuun jo monta viikkoa sitten. Foppa = täysi tupa joka paikassa. Mustanpörssin liput maksoivat 600 kruunua areenan ulkopuolella.

Itse ottelusta tuli juuri sellainen kuin oli odotettukin, tiivis, agressiivinen ja hyvää maalivahtipeliä. Jonas Johnssonin 1-0 maali tuli Frölundan tapaan parin minuutin pelin jälkeen. Jaaha.. tuleeko tästä taas 6-1, niin kuin viimeksi kun joukkueet kohtasivat Örnsköldsvikissä, kysyi joku takana..

MoDo tiivisti pelinsä ja hyökkäsi ahneesti, mutta Frölunda puolustus ja varsinkin joukkueen parhaana palkittu maalivahti Henrik Lundqvist piti pintansa. MoDolla oli monta hyvää tilannetta, samoin Frölundalla, mutta MoDon maalissa seissyt Tommy Salo pelasi myös loistavan pelin. Tommy Salo on yhä loistava maalivahti, siitä ei ole epäillystäkään.

Tomi Kallion 2-0 toisessa erässä osoitti että Frölunda hallitsi tapahtumia, mutta MoDo ei antanyt periksi ja käytti Frölundan jäähyt hyväkseen. 2-2 tasoitus - 7 sekuntia ennen pelin päättymistä - oli tosin tuomarin munaus, MoDon jätti Bryan Muir seisoi maalialueella Frölundan pelatessa kolmella pelaajalla kuutta vastaan.

Frölundalla oli yhä yksi mies jäähyllä jatkoajan alkaessa ja MoDo jahtasi toista pinnaa vaihtamalla Tommy Salon yhteen kenttäpelaajaan. Frölundan Samuel Påhlssonin pyssy on tosin tarkka ja hän latasi voittomaalin oman maalivahdin edestä, suoraan MoDon tyhjään kassiin. Suku on pahin, Påhlssonhan on MoDon kasvatti, lockout pelaaja joka pelaa Frölundassa vaimon opintojen johdosta – muuten hän pelaisi myös MoDossa!

Katselin tietysti myös MoDon parhaimman pelaajan palkinnon saanutta erikoisesti, Peter Forsberg on nyt pelannut kaksi hyvää ottelua ja oli myös eilen joukkueensa paras, yhdessä Tommy Salon kanssa. Forsbergiä haastateltiin ennen ottelua ja kertoi ettei hän ole pelannut hyvin koko vuonna. Forsberg sai suosionosoitukset Scandinaviumin yleisöltä. Vain kolme jossakin muussa joukkueessa pelaavaa pelaajaa saa ablodit Göteborgin krantulta yleisöltä, Linköpingin Kristian Huselius, joka pelasi loistavan kauden Frölundassa ennen Floridaan lähtöään, Linköpingin Magnus Johansson, joka voitti Frölundassa pelatessaan SM-kultaa ja Peter Forsberg.

Vaikka Forsbergiä sanotaankin maailman parhaimmaksi jääkiekkoilijaksi, niin en ole mitenkään otettu. Minusta hän ei paina täysillä tilanteisiin, vaan liukuu puolella vauhdilla ja pyrkii antamaan namusyöttöjä. Hän on tosin kookas ja tarvitsee vain muutaman potkun siirtyäkseen kaukalon toiseen päähän. Uskon kuitenkin että hän tulee enemmän ja enemmän. Foppa show on alannut!

Frölunda pyörittää puolustusta seitsemällä pakilla Sami Salon saapumisen jälkeen. Minusta alkaa olla aika miettiä tätä juttua. Viimeksi joukkeiden kohdatessa Antti-Jussi Niemi lähettiin Forsbergin kimppuun ja AJ onnistuikin neutarlisoimaan Fopan täysin. Seitsemällä pakilla pelaaminen asetti tosin usein "väärän" miehen Foppaa vastaan. Kovaluinen Niemi on epäilemättä paras tähän tehtävään. Aika hassua muuten, Frölundan puolustuksen kieli on Suomi, Salo, Niemi, Tukio, Koivisto ja Alavaara pitävät siitä huolen. Lundqvist on varmaan jo oppinut sanomaan perkele!
Elitserienin pistetilasto näyttää tällaiselta (matsit, maalit, syötöt, pisteet, plus/miinus):

1 Shawn Horcoff Mora 15 8 10 18 4
2 Henrik Zetterberg Timrå 15 8 9 17 10
3 Peter Forsberg Modo 14 6 11 17 8
4 Brendan Morrison Linköping 15 7 9 16 11
5 Jonas Rönnqvist Luleå 15 4 12 16 0
6 Jonas Johnson Frölunda 15 10 4 14 12
7 Kristian Huselius Linköping 8 6 8 14 7
8 Nils Ekman Djurgården 15 6 8 14 2
9 Tony Mårtensson Linköping 15 4 10 14 8
10 Tomi Kallio Frölunda 15 4 10 14 8

Aika mielenkiintoista, uuden tulokkaan, Moran Shawn Horcoff tilaston kärjessä. Milloinkahan tämä on tapahtunut viimeksi, vai lieneekö milloinkaan!?!?

Jokerit Forever
02.11.2004, 11:14
Viestin lähetti finnishninja
2-2 tasoitus - 7 sekuntia ennen pelin päättymistä - oli tosin tuomarin munaus, MoDon jätti Bryan Muir seisoi maalialueella Frölundan pelatessa kolmella pelaajalla kuutta vastaan.

Frölundalla oli yhä yksi mies jäähyllä jatkoajan alkaessa ja MoDo jahtasi toista pinnaa vaihtamalla Tommy Salon yhteen kenttäpelaajaan.

Niin, ottelussa en toki ollut mutta katselin eilen illalla Ruotsin tv:stä hockeykväll- ohjelmaa jossa oli kattava kooste tästä kärkiottelusta. Kiinnitin huomioni samaan asiaan. Tämä suurikokoinen Muir seisoi päivänselvästi maalivahdin alueella eli maali olisi kyllä pitänyt hylätä.

Miten Modon leiristä kommentoitiin päätöstä ottaa maalivahti pois jatkoajalla, eikö sarjajohtaja Frölunda kuitenkin ole heidän päävastustajansa joten miksi tarjota sille hyvää mahdollisuutta exstrapisteeseen? Kävikö muuten niin että tämä jatkoaikamaali sai alkunsa juuri Forsbergin epäonnistuneesta namusyöttöyrityksestä, joka kimmahti jonkun luistimesta Påhlssonille joka sitten tinttasi kiekon verkkoon.

Kuka on Frölundan nro.55? vaikutti "hieman" kankealta liikkeissään, mutta ilmeisesti on kyllä hyvä pelaaja koska näkyi olevan aina kentällä kun jotain tapahtui. Toinen kysymys,kun Frölundan pelejä tiukasti seuraat; Milloin Djurgården on seuraavan kerran tulossa vierailulle Göteborgiin, ja onkohan heidän fanejaan saapumassa paljon nyt kun futiskausi on
päättynyt?

finnishninja
02.11.2004, 11:55
Viestin lähetti Jokerit Forever
Miten Modon leiristä kommentoitiin päätöstä ottaa maalivahti pois jatkoajalla, eikö sarjajohtaja Frölunda kuitenkin ole heidän päävastustajansa joten miksi tarjota sille hyvää mahdollisuutta exstrapisteeseen? Kent Forsberg ei malttanut käyttää tilaisuutta hyväkseen Frölundan aloittaessa jatkoajan alivoimalla, vaan he halusivat voittaa ottelun. Lehdistö leimaa nyt MoDon ja Frölundan fiinaalijoukkueiksi ja Timrån ainoaksi joka pystyy haastamaan heidät. Noh, itse lisäisin listaan vielä Linköpingin, jota ei saisi missään nimessä aliarvioida.Kuka on Frölundan nro.55? vaikutti "hieman" kankealta liikkeissään, mutta ilmeisesti on kyllä hyvä pelaaja koska näkyi olevan aina kentällä kun jotain tapahtui. Hehe.. Christian Bäckman. Olen seurannut hänen peliään monta vuotta ja ihmettelen yhä miten hän pärjäsi niin hyvin St. Louisissa. Hän on tosin saanut paljon varmuutta peliin ja voimaa, joten eiköhän se siitä.Milloin Djurgården on seuraavan kerran tulossa vierailulle Göteborgiin, ja onkohan heidän fanejaan saapumassa paljon nyt kun futiskausi on 25 tammikuuta kl. 19:00 Frölunda - Djurgården Scandinaviumissa. Viime torstaina Djurgårdenilla ei ollut mukanaan faneja lainkaan, vaan he koostuivat Göteborgissa asuvista hajakannattajista, joka puolella areenaa. Jos Djurgården jatkaa yhtä epätasaisesti kuin tähänkin mennessä, niin tilanne on luultavasti sama myös tammikuussa. Tukholman jääkiekko vetää henkeä.

finnishninja
03.11.2004, 09:39
Näyttää siltä ettei NHL käynnisty tällä kaudella. Aftonbladet on kartoittanut pelaajat, jotka tulevat pelaamaan Elitserienissä kun siirtoikkuna taas aukeaa ja myös pelaajat jotka saattavat myös ilmestyä Ruotsiin:

Pelaajat, jotka tulevat pelaamaan Elitserienissä:

HV71
Brian Boucher, mv, Phoenix
Anders Eriksson, P, Columbus

FÄRJESTAD
Zdeno Chara, P, Ottawa
Mike Comrie, H, Phoenix

BRYNÄS IF
Chris Phillips, P, Ottawa
Tylor Arnason, H, Chicago

SÖDERTÄLJE SK
Olli Jokinen, H, Florida
Mikael Samuelsson, H, Florida

Seuraavat pelaajat saattavat ilmestyä Ruotsiin:

Mats Sundin, H, Toronto
Mattias Norström, P, Los Angeles
Michael Nylander, H, New York Rangers
Niklas Sundström, H, Montreal
Markus Näslund, H, Vancouver

Lisäksi, Coloradon maalivahti David Aebischer, joka keskustelee Malmön kanssa. Malmö tosin kieltää tämän, mutta myöntää että joukkueen kokoonpanoon on tulossa muutoksia.

Haastattelivat muuten Olli Jokista eilen Canal+:n ottelussa Södertälje-HV 71. Toimittaja ihmetteli miksei Olli pelaa Suomessa. Hän kertoi että Suomi oli hänelle ykkösvaihtoehto, mutta SM-liigajoukkueet eivät olleet kiinnostuneita.

TKO
03.11.2004, 16:49
Viestin lähetti finnishninja
Michael Nylander, H, New York Rangers

Onkos Nylander kommentoinut mitenkään mahdollista Ruotsiin palaamista siellä paikallisessa mediassa? Pohdin tätä jo silloin, kun Nylander Kärppiin siirtyi ja nyt se tulee taas väistämättä mieleen, että miksi ihmeessä Kärpät Nylanderin palkkasi, jos on olemassa kohtalaisen suuri mahdollisuus, että hän ei pelaa kuin joulutaukoon asti? Nylander on kuitenkin selvästi SM-Liigan kallein pelaaja ja Kärpät sen tasoinen seura, että pystyy playoffsien kotiedun hankkimaan ilman Nylanderin parin kuukauden piipahdustakin. Taloudellinen hyöty yleisömäärien kasvuna tuskin kompensoituu Nylanderin muhkean palkkashekin kanssa...

finnishninja
03.11.2004, 19:05
Viestin lähetti Korhonen
Onkos Nylander kommentoinut mitenkään mahdollista Ruotsiin palaamista siellä paikallisessa mediassa? Kyllä, keskusteluja on käyty Moran kanssa. Michaelin veli-poikahan pelaa siellä ja sinnehän mies olikin menossa jo ennen Kärppiin siirtymistä.
Moralla on mennyt odotettua paremmin, joten myös se varmasti lisää Nylanderin kiinnostusta. Mutta mutta.. katsotaan...

kaasumies
03.11.2004, 21:45
Viestin lähetti finnishninja
Kyllä, keskusteluja on käyty Moran kanssa. Michaelin veli-poikahan pelaa siellä ja sinnehän mies olikin menossa jo ennen Kärppiin siirtymistä.
Moralla on mennyt odotettua paremmin, joten myös se varmasti lisää Nylanderin kiinnostusta. Mutta mutta.. katsotaan...

Niinpä niin ja vielä huhutaan että Marcelin veli MARIAN HOSSA olisi tulossa vielä Moraan? Juupa juu...jos nämä miehet vielä tulevat niin tuskin Morasta tulee sitä heittopussia mitä kaikki ennustivat. Toistaiseksi sarjan suurin positiivinen yllätys tämä taalainmaan porukka.

kaasumies
03.11.2004, 21:47
Viestin lähetti finnishninja
Näyttää siltä ettei NHL käynnisty tällä kaudella. Aftonbladet on kartoittanut pelaajat, jotka tulevat pelaamaan Elitserienissä kun siirtoikkuna taas aukeaa ja myös pelaajat jotka saattavat myös ilmestyä Ruotsiin:

Pelaajat, jotka tulevat pelaamaan Elitserienissä:

HV71
Brian Boucher, mv, Phoenix
Anders Eriksson, P, Columbus

FÄRJESTAD
Zdeno Chara, P, Ottawa
Mike Comrie, H, Phoenix

BRYNÄS IF
Chris Phillips, P, Ottawa
Tylor Arnason, H, Chicago

SÖDERTÄLJE SK
Olli Jokinen, H, Florida
Mikael Samuelsson, H, Florida

Seuraavat pelaajat saattavat ilmestyä Ruotsiin:

Mats Sundin, H, Toronto
Mattias Norström, P, Los Angeles
Michael Nylander, H, New York Rangers
Niklas Sundström, H, Montreal
Markus Näslund, H, Vancouver

Lisäksi, Coloradon maalivahti David Aebischer, joka keskustelee Malmön kanssa. Malmö tosin kieltää tämän, mutta myöntää että joukkueen kokoonpanoon on tulossa muutoksia.

Haastattelivat muuten Olli Jokista eilen Canal+:n ottelussa Södertälje-HV 71. Toimittaja ihmetteli miksei Olli pelaa Suomessa. Hän kertoi että Suomi oli hänelle ykkösvaihtoehto, mutta SM-liigajoukkueet eivät olleet kiinnostuneita.

Norströmiä tyrkytetään Södertäljeen, mutta otetaanko miestä vastaan? Puolustuspää SSK:lla on melko hyvässä mallissa joten epäilen että ei taida tulla?

kaasumies
03.11.2004, 21:50
Huomenna pitäisi Färjestaadin jättipakki CHARAN tehdä debyytin Karlstaadin joukkueen paidassa.

Ulottovuutta ainakin täältä löytyy =).

finnishninja
04.11.2004, 09:32
Viestin lähetti kaasumies
Huomenna pitäisi Färjestaadin jättipakki CHARAN tehdä debyytin Karlstaadin joukkueen paidassa.

Ulottovuutta ainakin täältä löytyy =). Niin löytyy! Ovatten Karlstadissa ihmetelleet sitä että Chara sai erikoisluvan käyttää pidempää mailaa kuin normaalit säännöt sallivat:-)

TKO
04.11.2004, 13:35
Viestin lähetti kaasumies
Norströmiä tyrkytetään Södertäljeen, mutta otetaanko miestä vastaan? Puolustuspää SSK:lla on melko hyvässä mallissa joten epäilen että ei taida tulla?

Kuten tässäkin ketjussa on jo mainittu, myös Janne Niinimaata ollaan huhuiltu Södertäljeen, joten vaikuttaisi siltä, että jolleivat nyt varsinaisesti hae vahvistuksia, niin ainakin tutkivat eri mahdollisuuksia. Ja tuskinpa hyvät pelimiehet puolustusta ainakaan heikentäisivät, joten jos seuralta rahaa löytyy, niin miksikäs ei?

finnishninja
04.11.2004, 14:02
Viestin lähetti Korhonen
, joten jos seuralta rahaa löytyy, niin miksikäs ei? Ei taida löytyä Södertäljestä, ellei nyt sitten Kaasumies ole yhtäkkiä alannut sponsaamaan oikein ujakalla!

Elitserieinin siirtoikkuna aukeaa taas muutaman päivän kuluttua. Todella mielenkiintoista nähdä mitä tapahtuu, varsinkin nyt kun NHL vaikuttaa olevan täysin seis tällä kaudella.

Faksit räpisee...

Frölundalla on rekisteröitynä yksi pelaaja jota he eivät ole vielä käyttäneet, nimittäin Daniel Alfredsson, joka on tällä hetkellä Kanadassa. Hän ilmestyy melkoisella varmuudella Göteborgiin joulun jälkeen.

finnishninja
05.11.2004, 16:50
Miikka Kiprusoff viihtyy Sundsvallissa ja neuvottelee jatkosta Timrån kanssa. Miikka itse kertoo että näyttää siltä että näin tuleekin käymään.

Tep
06.11.2004, 22:18
Kuulisin mielelläni raporttia kovasta kolmikosta Leinonen - Norrena - Kiprusoff

Kipperin torjuntaprosentti näyttää olevan kova, 93 , samoin Norrenan 92,35, mutta Leinosen torjunta on "vain" 90,51.

Millaisia otteita Leinonen on esittänyt viime aikoina? Entä Norrena, kaveri sanoi hänen olevan liekeissä ja pelin kulkevan kuin unelma. Leinonen kiinnostaa erityisesti, yksi suosikki molareistani.

finnishninja
07.11.2004, 16:11
Maalivahtien kärki näyttää tällä hetkellä tallaiselta:

Rk No Name Team GP GPI MIP SOG GA GAA SVS SVS% SO
1 35 Lundqvist, Henrik Frölunda 18 17 1020:01 472 29 1,71 443 93,86 2
2 30 Kiprusoff, Miikka Timrå 17 17 1022:52 414 29 1,70 385 93,00 3
3 30 Norrena, Fredrik LHC 18 16 919:33 405 31 2,02 374 92,35 1

Elikkä Henrik Lundqvist kärjessä. "Henke" aloitti kauden todella voimakkaasti ja oli yhdessä vaiheessa mahdoton ohitettava. Hän on tosin ollut hieman inhimillisempi viimeisissä otteluissa.

Miikka Kiprusoff ja yleensäkin koko Timrå on osoittanut koko syksyn nousevaa kuntokäyrää ja se myös näkyy Kiprusoffin sijoituksessa, joka on tällä hetkellä numero kaksi. Timrå on tällä hetkellä Ruotsin paras joukkue ja pian sarjan kärjessä jos jatkaa samaan tahtiin.

Fredrik Norrena on ollut tulessa siitä lähtien kun hän saapui Ruotsiin. Ensin Frölundassa nyt Linköpingissä. Linköpingin puolustus ei ole samaa luokkaa kuin Timrån ja Frölundan, mutta Norrena pitää huolen siitä etteivät verkot soi jatkuvalla syötöllä.
Oma henkilökohtainen mielipiteeni on se että Fredrik Norrena on Elitserienin paras maalivahti.

Tero Leinosen prosentti on siinä 90 pintaan. Hänen pelinsä vaihtelee loistopeleistä otteluihin, joissa kiekot löytävät tiensä verkkoon tasaisin välein. Mutta mutta, silloin kun Lienonen päästää maaleja, niin Mora myös tekee niitä... Tosi hauska joukkue tämä Mora, joka parkkeeraa Elitserienin taulukossa viidenellä sijalla. Ei ollenkaan hullumpaan uudelle tulokkaalle!
Tero Leinonen on yksi syy siihen että Moran kaikki pelaajat uskovat tulevaisuuteensa Eliitissä.

Taulukko näyttää muuten tällaiselta:

Rk Team GP W T L GF:GA TP OTW OTL
1 Frölunda HC 18 13 2 3 66 : 33 42 1 1
2 Timrå IK 18 12 3 3 61 : 35 41 2 0
3 Linköpings HC 18 11 1 6 53 : 41 34 0 0
4 MODO Hockey 18 7 6 5 58 : 50 28 1 2
5 Färjestads BK 18 8 3 7 40 : 42 27 0 0
6 Mora IK 18 6 5 7 57 : 58 25 2 1
7 HV 71 18 7 3 8 48 : 61 24 0 2
8 Djurgårdens IF 18 6 3 9 41 : 50 23 2 0
9 Luleå HF 18 7 1 10 54 : 60 22 0 1
10 Södertälje SK 18 6 1 11 38 : 48 19 0 0
11 Brynäs IF 18 5 3 10 44 : 57 18 0 0
12 IF Malmö Redhawks 18 4 1 13 41 : 66 13 0 1

Färjestad on saanut yhden uuden vahvistuksen, uusi/vanha maalivahti Martin Gerber palaa Karlstadiin.

Defense
07.11.2004, 18:28
Viestin lähetti finnishninja


Tero Leinosen prosentti on siinä 90 pintaan. Hänen pelinsä vaihtelee loistopeleistä otteluihin, joissa kiekot löytävät tiensä verkkoon tasaisin välein. Mutta mutta, silloin kun Lienonen päästää maaleja, niin Mora myös tekee niitä...

Leinosen torjuntaprosentti on 90.51. Sellainen näppituntuma on minullakin, että Leinosesta on Morassa kehittymässä voittava maalivahti. Viime kausi JYPissä ei ollut erityisen hyvä.

finnishninja
08.11.2004, 11:16
Sheldon Souray Part 3 (http://www.farjestadsbk.se/showPage.asp?PID=2054873472&Temp=0)

finnishninja
08.11.2004, 19:51
Kimmo Timonen on tehnyt sopimuksen Brynäsin kanssa!

Jason26
08.11.2004, 20:40
Joo todellakin Timonen siirtyy Ruotsiin.
Timosen sopimus Brynäsin kanssa kestää ainakin kuukauden. Se alkaa 18. marraskuuta ja päättyy puolessa välissä joulukuuta.

RockTheRink
08.11.2004, 23:56
http://www.mtv3.fi/urheilu/hockeynight/uutiset.shtml/arkisto/2004/11/327981

Malmö vahvistuu siis Pasi Nurmisella. Lisäksi mtv3:sen mukaan joukkueeseen liittyy Carolina Hurricanesin hyökkääjä Peter Brandl.

Peter Brandl?
Eikös kaverin nimi ole Pavel Brendl?
Eipä ole tosin ensimmäinen kerta kun mtv3:sen uutisissa on tämmöisiä hazardeja.

finnishninja
09.11.2004, 09:37
Viestin lähetti RockTheRink
Peter Brandl?
Eikös kaverin nimi ole Pavel Brendl?
On.
Myös korealaissyntyinen, Minnesotassa viime vuosina pelannut Richard Park on selvä Malmöseen.

ozo
09.11.2004, 13:18
Tähän voi vielä lisätä, että Marian Hossa neuvottelee Moran kanssa ja Martin Gerber siirtyi takaisin Färjestadiin ja Trent Hunter siirtyy Nyköpingiin..

finnishninja
09.11.2004, 16:32
Aftonbladet ihmetteli hieman miten on mahdollista että esim. Moran toimitusjohtaja Jan Simmons seisoo puukengät jalassa ja soittelee Marian Hossalle ja neuvottelee hänen mahdollisesta peluustaan velipojan kanssa Morassa. Noh, varmasti ihmettelee moni muukin...

Toinen juttu jota he ihmettelivät oli se että viisi uutta sopimusta julkistettiin tavallisena maanantaina. Viisi NHL-tähteä tulee taas Ruotsiin. Vauhti on kova, mutta tällä hetkellä kaikki sulkevat silmänsä ja nauttivat niin kauan kuin voivat, sillä arkipäivä koittaa taas lopulta. Ennemmin tai myöhemmin. Niin naatiskelen minäkin. Kausiliput polttavat taskussa, sillä liput Frölundan jälkellä oleviin otteluihin ovat pian kaikki loppuunmyytyjä. Frölundan kassanhoitaja hieroo käsiään ja nauraa koko matkan pankkiin, sillä Frölunda taisi taas budjetoida tapansa mukaan yleisön keski-arvon 8 700, niin kuin viime vuonnakin, mutta tähän mennessä keskiarvo on yli 11 000.. juuri niin kuin viime vuonnakin.

Tässä maanantain pelaajat (tiistain sitten huomenna... hehe..):

PASI NURMINEN 28, maalivahti Atlanta => Malmö.
KIMMO TIMONEN 29, puolustaja Nashville => Brynäs
PAVEL BRENDL 23, hyökkääjä Carolina => Malmö.
RICHARD PARK 28, hyökkääjä Minnesota=> Malmö.
TRENT HUNTER 24 år, hyökkääjä New York Islanders => Nyköping.

TKO
09.11.2004, 18:44
Viestin lähetti finnishninja
Kimmo Timonen on tehnyt sopimuksen Brynäsin kanssa!

Timosen suunnitelmissa on pelata joulukuun puoliväliin Brynäsissa ja pelata vuodenvaihteen jälkeen KalPassa jos lockout kestää koko kauden. Brynäsin Timonen valitsi koska lapsuuden ystävä Tommi Miettinen pelaa siellä; ottajia olisi ollut muitakin ainakin Ruotsissa ja Sveitsissä.

finnishninja
09.11.2004, 20:23
Viestin lähetti Korhonen
Brynäsin Timonen valitsi koska lapsuuden ystävä Tommi Miettinen pelaa siellä; ottajia olisi ollut muitakin ainakin Ruotsissa ja Sveitsissä. Niin, minulla on vaikea kuvitella että joku sanoisi EI Timosen kaltaiselle pakille. Joka tapauksessa, hienoa nähdä Timonen Elitserienissä. Ikävä kyllä näin juuri Brynäsin ja seuraava mahdollisuus on vasta helmikuun alussa, joten jäi Timonen näkemättä paikanpäällä. Noh, Canal+.

finnishninja
10.11.2004, 11:40
Malmö ja Janne Niinimaa neuvottelevat. Malmö myös myöntää tämän.
Tämä olisi hieno juttu, sillä Frölunda kohtaa Malmön kotona Karjala Turnauksen jälkeen. Olisin mahtava nähdä Janne livenä!

Aftonbladet kertoo myös että Daniel Alfredsson tulee pelaamaan Frölundassa joulun jälkeen. Tämä ei tosin ole mitään uutta, Alfredsson rekisteröitiin jo kesällä ja voi periaatteessa hypätä junaan milloin haluaa.

Niin, nämä olivat nyt sitten tiistain uutiset...

Anders
11.11.2004, 16:59
Mora teki temput (http://www.aftonbladet.se/vss/sport/story/0,2789,560041,00.html) ja sai Marcel Hossan isoveljen tulemaan samaan joukkueeseen. 18.11 on Marianin eka peli Moran paidassa. Kyllä ne ruotsalaiset osaa.

finnishninja
11.11.2004, 17:57
Joo, nyt Mora...

Tässä Hossan viime vuosien tilastot NHL:stä:

1999/00: 78 29 27 56
2000/01: 83 32 43 75
2001/02: 80 31 35 66
2002/03: 80 45 35 80
2003/04: 81 36 46 82

Elikkä kuten jutussa mainittiin, kioskinkaataja...

Hielo
11.11.2004, 19:04
Viestin lähetti finnishninja
PAVEL BRENDL 23, hyökkääjä Carolina => Malmö.
Tämä homma kariutui sitten nopeasti. Rapakuntoinen Brendl ei nähnyt edes ensimmäistä sarjaottelua.

finnishninja
11.11.2004, 19:50
Viestin lähetti Hielo
Tämä homma kariutui sitten nopeasti. Rapakuntoinen Brendl ei nähnyt edes ensimmäistä sarjaottelua. Näin on. Pavel pelasi ensimmäisen ottelunsa Malmön paidassa Tanskan maajoukkuetta vastaan, eikä hänen pelinsä miellyttänyt Malmön joukkueenjohtoa. Heidän mukaan Pavel olisi varmasti ollut vahvistus - 10 ottelun jälkeen. Heillä ei tosin ole aikaa, eikä tarkoitus sijoittaa pelaajiin jotka eivät ole kunnossa.

Pavel Brendl oli ensialkuun näyttämässä mitä hän osaa, eikä hänellä ollut Malmön kanssa mitään sopimusta, joten molemmat osapuolet erosivat sovussa.

Anders
11.11.2004, 21:40
Viestin lähetti Hielo
Tämä homma kariutui sitten nopeasti. Rapakuntoinen Brendl ei nähnyt edes ensimmäistä sarjaottelua.
Detroitin scoutti Håkan Andersson oli hyvin pessimistinen, kun kuuli Malmön värvänneen Brendlin. Brendl on laiskan maineessa, sanoi Andersson - ja oikeassa oli. Ilmeisesti Brendl on todella lahjakas, mutta pelkkä lahjakkuus ei nykyään riitä, jos ei harjoittelu maistu.

TKO
11.11.2004, 22:54
Brendl on ilmeisesti matkalla Mestiksen jumbon Jokipoikien riveihin. Jonkinlainen esisopimus lienee jo olemassa.

Todella mielenkiintoista olisi hänet Jokipojissa nähdä, sillä Mestiksessä taitoeron pitäisi olla niin suuri hänen edukseen, että laiskuudesta ja sooloilusta tuskin olisi niin paljon haittaa kuin Elitserienissä tai vaikka SM-liigassa.

Kun Jokipojat vierailivat pari viikkoa sitten Kuopiossa, oli tuloksena 10-3-voitto KalPalle. Seuraavan kerran samat joukkueet kohtaavat Kuopiossa jo 9.12., joten saapa nähdä jos Brendl Joensuuhun saapuu, kuinka paljon on ero kaventunut.

Sakallio
12.11.2004, 20:20
Mikko Luovi on kuulemma jättämässä Brynäsiin perhesyistä. Lisäinfoa asiasta on tulossa muutaman päivän sisällä.

Hielo
13.11.2004, 19:24
Tulihan Djugårdeniin vihdoin veskari. Ei Raycroft mutta joku Marty Turco sentään. Täytyypä käydä katsastamassa millaisella asenteella ukko on liikenteessä.

Sthlm
14.11.2004, 21:53
Harmi että vielä yksi ulkomaalainen. Varsinkin kun DIF käytti kahta Ruotsalaista...Bjurling pelasi jopa hyvin viimeisen matsin!Nyt heistä kumpikaan tuskin pelaa paljoa enää! Säälin kyllä Roffea, maajoukkuemolarista jonnekin Allsvenskaniin vai mihin hänet laitetaan. Tietääkö muuten kukaan hänen tulevaisuudesta?


Dan Boylekin hankittiin. Siitä on ehkä enemmän iloa!? Toivon mukaan...

Käräppä
15.11.2004, 17:00
Tällä hetkellä olen kateellinen Ruotsille kun siellä on änäri pelaajia enemmän kun suomessa. Mutta toivon että he vievät peliajan ruotsalaisilta nuorilta ja että elätän unelmia että näin myös käy ja että se näkyisi kisoissakin tulevaisuudessa.

Sthlm
15.11.2004, 22:00
Viestin lähetti Käräppä
Tällä hetkellä olen kateellinen Ruotsille kun siellä on änäri pelaajia enemmän kun suomessa. Mutta toivon että he vievät peliajan ruotsalaisilta nuorilta ja että elätän unelmia että näin myös käy ja että se näkyisi kisoissakin tulevaisuudessa.

Niin...Jos tämä on ainoa tapa millä Suomi pärjää Ruotsille pidemmän päälle niin tätähän on sitten varmaan toivottava?!?

Voihan ruotsalaiset kehuskella sillä että heillä on maailman ehkä paras liiga (suomen sarjasta voisi sanoa jotain ihan muuta vai?) ;-)

peruspata
15.11.2004, 22:06
Viestin lähetti Käräppä
Tällä hetkellä olen kateellinen Ruotsille kun siellä on änäri pelaajia enemmän kun suomessa.


Oma kateellisuuteni vielä tarkennettuna kohdistuu Ruotsissa pelaaviin suomalaisiin. Forsbergit yms. saavat puolestani pelata Elitserienissä vaikka ensi kaudenkin, mutta hieman pettynyt olen suomalaisten kiinnostukseen naapurin sarjaan.

No, voihan niitä tammikuussa tulla, mutta vähän on maku hommasta kuitenkin mennyt. Jo mainittu Forsberg kuitenkin maksaa kotiyleisön viihdyttämisestä, ja todennäköisesti ainakin yhtä paljon kuin rikkaimmat joutuisivat täällä pulittamaan. Tarkkaa faktaa tästä tosin en tiedä, perustuu pitkälti muutamasta viimeisestä palkkavertailusta tehtyihin johtopäätöksiin.

Sthlm
15.11.2004, 22:27
Viestin lähetti peruspata
Tarkkaa faktaa tästä tosin en tiedä, perustuu pitkälti muutamasta viimeisestä palkkavertailusta tehtyihin johtopäätöksiin.

Niin uskon että se liittyy palkkoihin jotka Ruotsissa ovat aika kovat suomeen verrattuna. Mutta tuskin tämä on ainoa syy; siellä taitaa lojaalisuus olla suuremmassa arvossa, meinaa ei vaan Foppa vaan esim Tomas Holmström on sanonut ettei rahalla saisi olla niin paljon väliä vaan sillä että saa pelata jääkiekkoa. (=toisin sanoen sitä mistä parhaiten tykkää. Jos suomalaiset tykkää paremmin rahasta niin onhan se vähän hölmöä!)

finnishninja
16.11.2004, 16:33
Viestin lähetti Käräppä
Tällä hetkellä olen kateellinen Ruotsille kun siellä on änäri pelaajia enemmän kun suomessa. Mutta toivon että he vievät peliajan ruotsalaisilta nuorilta ja että elätän unelmia että näin myös käy ja että se näkyisi kisoissakin tulevaisuudessa. Turha toivo!! Ruotsalaiset nuoret saavat enemmän peliaikaa mitä enemmän NHL-miehiä Elitserieniin tulee. Kaikkein nuorimmat istuvat muuten lähes koko kauden vaihto-aitiossa ja pelaavat keskimäärin 3 minuuttia/matsi. Nyt he pelaavat Allsvenskanissa ja juniorisarjoissa, jotka nekin ovat tasoltaan paljon kovempia änärimiesten aiheuttaman pelaajien liikkumisen johdosta.

Jotenkin tämän heijastui jo Växsjössa, kun Ruotsin J-20 pesi Tsekin, Suomen, Venäjän ja voitti turnauksen (http://www.swehockey.se/t2.asp?p=65501&x=1&a=136887) viime viikolla.

finnishninja
16.11.2004, 16:50
Haastattelivat eilen Marian Hossaa televisiossa. Hän on nyt saapunut Moraan ja harjoitteli ensimmäisen kerran joukkueen kanssa. Hän kertoi halustaan pelata Ruotsissa koska halusi kokeilla jotain uutta ja pelata veljensä ja parhaimman ystävänsä, Rastislav Pavlikovskin kanssa.

Ja voi v****u näiden ruotsalaisten toimittajien kanssa.
Kysyi Hossalta:
"Do you know what Vasaloppet is?
"No! What is it?" ihmetteli Hossa teelautasten kokoisin silmin!
"It's a skid race here in Mora, maybe something for you" vastasi toimittaja.
"I don’t think so" vastasi Hossa.. hehe..

Taisi olla sarjassa epätavallisia kysymyksiä Hossalle, joka tapauksessa, mies naureskeli kovasti.

Vähän sama juttu kun Sheldon Souray pelasi huonon ottelun Färjestadissa ja hän odotti toimittajan ripitystä ottelun jälkeen, mutta sai sen sijaan kysymyksen: "Milloin vaimosi tulee tänne Karlstadiin?"
Souray naureskeli myöhemmin tätä Montreal Gazettelle kirjoittamassaan pakinassa.

Hielo
16.11.2004, 16:55
Viestin lähetti finnishninja
Jotenkin tämän heijastui jo Växsjössa, kun Ruotsin J-20 pesi Tsekin, Suomen, Venäjän ja voitti turnauksen (http://www.swehockey.se/t2.asp?p=65501&x=1&a=136887) viime viikolla. Ruotsi laukoi jokaisessa ottelussa vastustajaansa selvästi vähemmän. Ei sikäli, että jääkiekko-ottelu olisi laukaisukilpailu, mutta varauksella suhtaudun ruotsalaisnuorten iskukykyyn jatkossakin.

finnishninja
16.11.2004, 17:19
Viestin lähetti Hielo
Ruotsi laukoi jokaisessa ottelussa vastustajaansa selvästi vähemmän. Ei sikäli, että jääkiekko-ottelu olisi laukaisukilpailu, mutta varauksella suhtaudun ruotsalaisnuorten iskukykyyn jatkossakin. Joo, on täällä sellaisiakin jotka ovat suhtautuneet aina varauksella ruotsalaisiin nuoriin. Periaatteessa siihen riittää pari suomalaista, jotka listataan aikaisessa vaiheessa jonkun NHL-seuran toimesta, sen jälkeen Suomen jääkiekko on valovuosia Ruotsia edellä;-)
Myönnä pois, olit viime Suomi-Ruotsi ottelussa sydän kurkussa kahden erän jälkeen, kun Ruotsin nuori maajoukkue alkoi jahtaamaan tasoitusta. Ei sen puoleen, niin olin minäkin.

Hielo
16.11.2004, 19:52
Viestin lähetti finnishninja
Joo, on täällä sellaisiakin jotka ovat suhtautuneet aina varauksella ruotsalaisiin nuoriin. Periaatteessa siihen riittää pari suomalaista, jotka listataan aikaisessa vaiheessa jonkun NHL-seuran toimesta, sen jälkeen Suomen jääkiekko on valovuosia Ruotsia edellä;-)
Niin no, ei kai tässä suurimmalla osalla kuitenkaan ole mielessä olleet kuin muutamana viimeisenä vuonna aikuisiän saavuttaneet ikäluokat. Kyllähän Suomi on Ruotsia paremmin menestynyt niin nuorten arvokisoissa kuin NHL-drafteissa. Marginaalit ovat kuitenkin pieniä ja huonommilla yksilöillä voidaan menestyä paremmin. Senhän Suomi äskettäin näytti.

Viestin lähetti finnishninja
Myönnä pois, olit viime Suomi-Ruotsi ottelussa sydän kurkussa kahden erän jälkeen, kun Ruotsin nuori maajoukkue alkoi jahtaamaan tasoitusta. Ei sen puoleen, niin olin minäkin.
Niin paljon ei nämä turnaukset sykäytä, että pelejä jännittäisi. Toki Ruotsissa asuessa peleihin tulee vähän lisätunnelmaa, kuten tiedät.

ozo
16.11.2004, 23:39
Viestin lähetti finnishninja
Hän kertoi halustaan pelata Ruotsissa koska halusi kokeilla jotain uutta ja pelata veljensä ja parhaimman ystävänsä, Rastislav Pavlikovskin kanssa.

Marian Hossa on hieno pelaaja. Venäjällä hänelle tarjottiin miljoonan taalan sopimusta, mutta mies valitsi pienen Moran mm. pikkuveljen takia. Respektiä pelaajille, joille ei raha merkitse aina kaikkea.

Uskon, että uusi slovakkiketju tekee hyvää jälkeä kohta.

Marian Hossa = ozo'n yksi suosikkipelaajista.

finnishninja
17.11.2004, 09:39
Viestin lähetti ozo
Marian Hossa on hieno pelaaja. Venäjällä hänelle tarjottiin miljoonan taalan sopimusta, mutta mies valitsi pienen Moran mm. pikkuveljen takia. Respektiä pelaajille, joille ei raha merkitse aina kaikkea.

Uskon, että uusi slovakkiketju tekee hyvää jälkeä kohta.

Marian Hossa = ozo'n yksi suosikkipelaajista. Hossat tulevat Göteborgiin 29 päivä. Hienoa, Mora tulee nyt varmasti vetämään myös paljon porukkaa.

Malmö + Niinimaa huomenna! Onpas kiva nähdä Niinimaa livenä! Minusta tosin harmi että hän teki sopimuksen Malmön kanssa. Luulisi että hänen palveluistaan olisi oltu kiinnostuneita myös paremmissa joukkueissa. Noh, en usko että Janne lähti hakemaan Malmösta uusia sulkia hattuun, kunhan saa pelata ja pitää huolta pelikunnostaan.

Jason26
17.11.2004, 10:54
Malmön puolustuspää on aika hyvin vahvistunut tässä maaottelu tauolla.
Ensiksi Nurminen maalin suulle ja nyt Niinimaa puolustukseen.

Niinimaan sopimus kestää joulutaukoon asti.
Malmössä Niinimaalle kertyy kymmenen peliä.
Joulutauon jälkeen Niinimaa suuntaa takaisin rapakon toiselle puolelle.

finnishninja
17.11.2004, 12:44
Viestin lähetti Jason26
Joulutauon jälkeen Niinimaa suuntaa takaisin rapakon toiselle puolelle. Näin on sovittu. En tosin uskaltaisi lyödä tästä vetoa. Jos Niinimaa esittää yhtä vahvaa peliä kun Oulussa ja Malmö alkaa nousta sarjataulukossa, niin veikkaan että Percy Nilsson napaa Amerikanlomakon esiin. Silloin Niinimaa kysyy: "Meinaakkonää että pihtäis jääjä..?"

secord
17.11.2004, 12:52
Finnishninja, laitoin sinulle yv:tä mutta laitetaan tännekin eli oletko seurannut Tyler Arnasonin otteita Brynäsissä? Minkälaisessa roolissa hän siellä pelaa?

edit: finnishninja

Hielo
17.11.2004, 13:04
Viestin lähetti secord
Finnisninja, laitoin sinulle yv:tä mutta laitetaan tännekin eli oletko seurannut Tyler Arnasonin otteita Brynäsissä? Minkälaisessa roolissa hän siellä pelaa? Arnason, monien muiden NHL-miesten tavoin, aloittaa pelinsä vasta huomenna, kun Elitserienin siirtoikkuna taas aukeaa. Ilmeisesti kaveri saapui Gävleen vasta Karjala Cupin aikaan... ynnä höpöhöpöä.. Tulihan Taileri jo viikkoa aikaisemmin ja pelaa huomenna Gavlerinkenillä Södertäljeä vastaan Andreas Dackellin ja Ove Molinin välissä. Pahalta ei muuten näytä Brynäsin uusiutunut puolustuskaan tällä hetkellä:
Sjödin-Timonen
Phillips-Johansson
Sulku-Casselståhl

Edit: pientä korjausta ja lisäystä

finnishninja
17.11.2004, 13:06
Viestin lähetti secord
Finnisninja, laitoin sinulle yv:tä mutta laitetaan tännekin eli oletko seurannut Tyler Arnasonin otteita Brynäsissä? Minkälaisessa roolissa hän siellä pelaa? Hänestä ei ole kirjoitettu niin paljon, ainakaan vielä. Myös Brynäsin kotisivulla ei puhuta paljon muuta kuin hänen saapumisestaan Gävleen.

secord
17.11.2004, 13:34
Thänks!

Ihmettelinkin tuota, kun ei tilastoissa ole merkintöjä lainkaan. Saas nähdä onko Tylerille maistunut treeni vai cokis?

iiron_troikka
18.11.2004, 23:56
Viestin lähetti finnishninja
Hienoa, Mora tulee nyt varmasti vetämään myös paljon porukkaa.

Malmö + Niinimaa huomenna! Onpas kiva nähdä Niinimaa livenä!

Moran maalilla jatkaa muuten Tero Leinonen, mies joka ei mahtunut JYP:n tasoisen "huippuseuran" tulevaisuudensuunnitelmiin.. Niinimaa on näkemiseni perusteella huippukunnossa, ja kateeksi käy kun mies meni Ruotsiin Elitserieniin. (Nehän vie kaikki meittin tähdet, Pasinkin veivät!) Jäälin mies liikkuu aivan loistavasti ja oli ehdottomasti parhaita pitkään aikaan SM-liigassa näkemiäni puolustajia. Jannen pitäisi siis olla Elitserienissäkin sitä parempaa pakistoa..

TKO
19.11.2004, 00:32
Pasi Nurminen näemmä jatkaa Ruotsissa siitä mihin Pelsuissa jäi; hommia on riittänyt ja tuloksena 1-1-tasapeli vieraissa sarjajohtajaa vastaan!

Ainakin tilastoista päätellen Nupe on ollut pelin hahmo: laukaukset 36-21 Frölundalle, josta torjuntaprosentiksi saadaan 97,2%.

Kerrohan finnishninja puhuvatko tilastot samaa kieltä tapahtumien kanssa, kun varmaankin paikan päällä olet ollut.

Jason26
19.11.2004, 06:53
Hieno aloitus Nurmiselta Elitserienissä, heti kärkeen miukavat 35 torjuntaa.

Tästäkö alkaa Malmön nousu kohti parempia sijoituksia, Nurmisen johdolla.

finnishninja
19.11.2004, 09:41
Viestin lähetti Korhonen
Kerrohan finnishninja puhuvatko tilastot samaa kieltä tapahtumien kanssa, kun varmaankin paikan päällä olet ollut. Frölunda on kohtannut Malmön tällä kaudella kaksi kertaa ennen eilistä ottelua. Ensimmäinen ottelu kotona päättyi Frölundan 8-1 voittoon. Aftonbladet kehoitti Malmöta vahvistamaan - ja se tulisi aloittaa maalivahdista...

Noh, seuraava ottelu käytiin Malmössa, ottelu päättyi Frölundan voittoon, nyt lukemin 2-6.

Sen jälkeen on Malmössa tapahtunut, varsinkin Karjala Turnauksen aikana. Pasi Nurminen saapui ja pelasi yhden harjoitusottelun Tanskan maajoukkuetta vastaan. Joukkueeseen hankittiin myös Brett McClean ja Richard Park, sekä Janne Niinimaa, joka saapui Malmöseen pari päivää sitten.

Malmö on ollut viime vuosina tunnettu painostaan ja keski-iältään vanhoista pelaajistaan. Lähes kaikilla on pitkä ura takanaan ja joukkue on pelannut enemmän tai vähemmän selkäreppukiekkoa. McClean ja Parks tulevat EHKÄ muuttamaan tämän lähiaikoina, sillä nämä kaksi pelaajaa olivat ainoat joilla oli hieman yritystä eteenpäin eilisessä ottelussa Frölundaa vastaan.

Jokainen tietää varmasti Niinimaan pelitaidot, mutta ikävä kyllä, Janne Niinimaa pelasi paljon Mikko Luoman kanssa ja luulen että Janne kävi ottelun jälkeen metsässä huutamassa suoraa huutoa hetken aikaa, niin surkeaa oli Luoman yhteistyö Jannen kanssa. Näin monta tilannetta Frölundan puolustusalueella, jossa Niinimaa oli jo ladannut pyssynsä ja naputteli mailalla jäähän, syötä, syötä.. mutta ei. Voi v***u! Joskus on kiva seurata älykästä pelaajaa, mutta vähintään yhtä ikävää on seurata isoa idioottia, jolla ei tosiaankaan ole mitään muuta kuin koko! Ymmärtääkseni Malmö ei osannut käyttää hyväkseen Niinimaan taitoja. Noh, tätä varmasti harjoitellaan.
Niinimaa oli hieman näkymätön ottelussa, mutta en syyttäisi tästä Jannea, sillä hyvä pelaajaa tarvitsee myös hyviä kavereita, Malmösta niitä on vaikea löytää...
Suurin pettymys minulle Malmön joukkueessa oli kuitenkin Mika Hannula. En ole koskaan nähnyt häntä näin anonyyminä.

Pasi Nurminen... Jo 10 minuutin pelin jälkeen oli selvää ettei Frölunda tule voittamaan ottelua 8-1. Nurminen nimittäin oli ainoa joka oli hereillä kaukalossa. Frölunda oli yhä Karjala-unessa ja ne harvat vaaratilanteet joita joukkue Pasin edessä onnistui järjestämään katosivat Pasin suojiin. Frölunda tosin työskenteli itsensä pikku hiljaa otteluun mukaan ja pommitti kovasti Nurmisen vartioimaa maalia, varsinkin kolmannessa erässä. Mutta mutta, Nurminen pelasi loistavasti, aivan fantastista maalivahtipeliä (jos nyt ei aleta halkomaan hiuksia). Malmö johti ottelua pitkään 1-0 maalillaan, mutta 4 minuuttia ennen pelin loppua Jan-Axel Alavaara haastoi Nurmisen. Pasi tuli vastaan, niin lähelle ettei Alavaara pystynyt enää laukomaan, vaan syötti kiekon Nurmisen vieressä seisovalle vapaalle Esbjörsille, joka siirsi kiekon nätisti tyhjään maaliin. Täytyy myöntää, harmittelin hieman tätä, en Malmön puolesta, mutta Nurminen olisi ansainnut 0-pelin. Hänet palkittiin myös Malmön parhaimpana pelaajana. En pane yhtään vastaan.

Myös Henrik Lundqvist pelasi hienon ottelun Frölundan maalissa, hänen työtaakkansa oli tosin puolet Nurmisen sellaista pienempi.

1-1 on oikeastaan oikea tulos, huolimatta Frölundan painostuksesta. Jos puolustaa hyvin ja maalivahti pelaa niin kuin Nurminen, silloin päästään tällaisiin lukemiin.

Eilinen kierros oli suomalaisten maalivahtien näkökulmasta katsoen hieno, Tero Leinosen Mora voitti MoDon Örnsköldsvikissä, Pasi Nurminen näytti miksi hän yksi Suomen parhaimmista maalivahdeista ja myös Miikka Kiprusoff pelasi raporttien mukaan hyvin Linköpingissä ja Timrå johtaa nyt sarjaa.

Olli Jokinen avasi myös hienosti Gävlessä, hän teki kaksi maalia ja taisi myös syötellä joitakin Södertäljen hakatessa Brynäsin.

P.S. Salo ja Niinimaa ennättivät myös heittämään hieman kuulumisia ottelun jälkeen: http://mittzonen.vfindians.com/album_page.php?pic_id=1081
Huomaa; paljon kuvia ottelusta!

finnjewel
19.11.2004, 10:40
Canal+ tarjoili eilen Färjestad-HV71 -matsin (lopputulos siis 3-1), jossa oli tilaisuus tutustua jälleen muutamaan uuteen NHLvahvistukseen. Färjestadin "suurhankinta" 33#Zdeno Chara oli juuri niin iso, ilkeä ja tehokas kuin saattoi odottaakin. Oli todella näkyvästi mukana kaikessa mahdollisessa ja lienee takuuvarma yleisön suosikki jatkossakin. Sveitsiläismaalivahti 26#Martin Gerber oli niinikään heti varsin vakuuttava, joskaan HV71 ei eilisellä esityksellään huippuhaastetta esittänyt. Gerberiltä kuitenkin eleettömän varmaa ja rauhallista työskentelyä. 89#Mike Comrie pyöri aika ajoin näyttävästi, mutta hukkasi usein kiekon juuri ratkaisevalla hetkellä. Färjestadissa jo hieman pidempään kiekkoillut 44#Sheldon Souray sai paljon peliaikaa, mutta kävi aika kuumana koko ajan. Liekö Charan mukaantulo (ja ykköspakin paikan nappaaminen) hermostuttanut tai harmittanut, tiedä hänestä.

HV71 oli sekin saanut riveihinsä kovan NHL-miehen, Bryan McCaben Torontosta. McCabe oli ottelun ensi puoliskon kovin näkymätön, mutta sai kuitenkin lopulta juonesta kiinni ja teki jopa maalinkin. Jos jatkaa siitä mihin 3. erässä jäi, hyödyttää varmasti joukkuettaan jatkossa. Kimmo Peltosen ilta oli aika synkkä, sotkeutui mm. omiin jalkoihinsa keskikentällä, joka tilanne johti Prestbergin läpiajoon ja FBK:n ratkaisevaan 2-0 -osumaan.

ozo
19.11.2004, 11:49
Mora oli rakentanut slovakkilaisen huippuketjun eilen + vielä Strbak puolustuksessa. Ainoastaan Marcel onnistui tekemään yhden maalin ja Horcoff jatkaa vakuuttavia otteita.

Mora rulaa.

Skeletor
21.11.2004, 11:41
Elitserieniä ollaan nyt kuitenkin laajentamassa 14 joukkueen sarjaksi. Mm. tämän päivän Aamulehden jutussa mainitaan, että laajennus tapahtuu jo mahdollisesti ensi keväänä ja näin ollen sarjasta ei tipu yksikään joukkue. Kahta lisäpaikkaa kaavaillaan Leksandille ja Skellefteålle, jotka ovat taloudellisesti vahvimmat ehdokkaat. Pelaamalla asia kuitenkin ratkaistaan, joten yllättäjiä saatetaan nähdä kuten viime keväänäkin....

kaasumies
21.11.2004, 18:53
Viestin lähetti Skeletor
Elitserieniä ollaan nyt kuitenkin laajentamassa 14 joukkueen sarjaksi. Mm. tämän päivän Aamulehden jutussa mainitaan, että laajennus tapahtuu jo mahdollisesti ensi keväänä ja näin ollen sarjasta ei tipu yksikään joukkue. Kahta lisäpaikkaa kaavaillaan Leksandille ja Skellefteålle, jotka ovat taloudellisesti vahvimmat ehdokkaat. Pelaamalla asia kuitenkin ratkaistaan, joten yllättäjiä saatetaan nähdä kuten viime keväänäkin....

Tätä suurin osaa toivoo, että saataisi 14 joukkuetta ja nämä epäoikeudenmukaiset paikallislohko pelit kokonaan pois.
Mielestäni täysin päin P:tä kun ei kaikki kohtaa samoja joukkueita yhtä montaa kertaa.
Ongelma tässä hommassa on se että vaikka 11 äänestäisi 14 porukan eduksi, riittää jos YKSI äänestää vastaan niin muutosta ei tule aikaan! :(
Saman äänestys oli jo kerran mutta ei mennyt läpi koska Frölunda, Färjestad ja Djurgården olivat vastaan.
Olisiko nämä nyt sitten muuttaneet näkökantaa tähän asiaan? No...kohta nähdään kun äänestys asiasta on pidetty.

kaasumies
21.11.2004, 18:57
Omasta mielestäni ne jotka ovat antaneet eniten omalle joukkueelle ovat Moran Horcoff ja Cleary.
Ei mitään supertähtiä mutta mikä asenne ja jälkeä myös syntyy, nämä kaksi kaveria ovat ilman muuta yksi suuri syy Moran yllättävän kovaan menoon.
Ei voi muuta kuin nostaa hattua sarjatulokkaalle joka kaiken lisäksi vielä pelaa hyökkäävää ja viihdyttävää kiekkoa.
Sikailemalla(pelkällä puolustusvoittoisella pelillä) he ei kyllä pisteitään ole ottanut.

kaasumies
21.11.2004, 18:59
Foppa, Jokinen, Kiprusoff, Morrison, Hossa sun muut ovat hyviä, mutta se tuskin on mikään yllätys Horcoffiin ja Clearyyn verrattuna.

finnishninja
22.11.2004, 12:15
Djurgårdenin Dan Boylea haastateltiin eilen urheiluruudussa. Hän oli aika otettu Elitserienin linja-automatkoista ja oli yhä shokissa 5 tunnin bussimatkasta. Hauska haastattelu, Boylea grillattiin ensin "Taalainmaan hevosella," - Ei ollut koskaan nähnytkään. Sitten soitettiin pätkä Abbaa. Boyle kirkastui; "Yes, Äbbä!! Viimeiseksi hänelle näytettiin pääministeri Göran Perssonin kuvaa. "Ei aavistustakaan... ehkä presidentti" Boyle yritti arvata.
Hauskinta koko hommassa oli kun toimittaja otti esiin purkin Surströmminkiä. Heti ensimmäisen pihahduksen jälkeen Boyle kysyi teelautasen kokoisin silmin; "Syövätkö täällä ihmiset tuota"! Sen jälkeen toimittaja avasi koko purkin ja kehoitti Boylea nuuskaisemaan oikein kunnolla: "Hyi... EI..."
Hehe.. ei näyttänyt Boyle niin kovalta jätkältä kun edessä oli purkki surströmminkiä!!

Pyhän kohokohta oli Timrå-Frölunda Sundsvallissa. Timrån menestys on ollut loistava tämän syksyn, eikä Miikka Kiprusoffin peli ole tehnyt sitä pätkääkään huonommaksi. Frölunda pelasi edellisessa ottelussaan tasan Malmöta vastaan ja menetti johtopaikkansa sarjassa, juuri Timrålle. Tässä olikin sitten motivaatiota ihan tarpeeksi.
Timrålla oli arvokkaita vieraita katsomossa, Dallas Stars oli katsastamassa Yared Hagosia ja he halusivat myös nähdä Frölundan Joel Lundqvistin, jonka he listasivat muistaakseni 2000.

Peli aaltoili kovasti puolelta toiselle, mutta jotenkin tuntui siltä että Frölunda kuristi Timråta pikku hiljaa. Henrik Lundqvistin varma peli oli ratkaisevaa - Frölunda voitti ottelun lukemin 5-2, viimeinen tyhjiin ja taas Samuel Påhlsson toisesta päästä. Påhlsson pelasi muuten kotipaikkakunnallaan, isän ja äidin istuessa katsomossa. Ellei hänen tyttö-ystävänsä olisi saanut opintopaikkaa Göteborgin ulkopuolelta, Påhlsson olisi todennäköisesti pelannut juuri Timråssa - tai sitten tietenkin MoDossa.

Timrå on ollut luonnollisesti todella tyytyväinen Miikka Kiprusoffiin ja Aki-Petteri Bergiin. Heidäthän palkattiin lyhytaikaisella sopimuksella ja taiteilijaverolla. Tästä sopimuksesta on nyt jäljellä 23 päivää...
JOS Timrå päättää pitää heidät, he joutuvat maksamaan täyden veron koko ajalta ja silloin puhutaan suurista summista.
Poikien hyvä peli, joukkueen menestys ja se että he viihtyvät hyvin Sundsvallissa tekee sen että asiosta neuvotellaan tällä hetkellä todella kovasti.

Frölunda työskenteleen myös kaikessa hiljaisuudessa. Daniel Alfredsson on sanonut koko syksyn että hän tulee joulun jälkeen ja hän haluaisi ottaa Wade Reddenin mukaansa! Juma mikä pakki... mutta siinä tapauksessa Frölundan pakistossa alkaa olla tungosta...

Djurgården sai muuten maistaa Marian Hossan tehokkuutta. Marian teki kaksi Moran kolmesta maalista. Djurgårdenin valmentjan Niklas Wikegård sanoi: "Peter Forsberg on maailman paras jääkiekkoilija kun katsotaan kokonaisuutta, mutta jos verrataan hänen terävyyttään eteenpäin Marian Hossaan niin Hossaa on vaikea lyödä. Hossan yksi erikoisuus on se, että kun tilanne on normaalisti ohi, Hossa panee kaasun pohjaan ja jatkaa sitkeästi. Tästä seuraa usein uusi vaaratilanne."

P.S. Niin.. viikon matsi käytiin Örnsköldsvikissä MoDon ja Moran välillä. Tuomari pani molemmista joukkueista kentällä olevat ketjut jäähylle!! Oli vaikea erottaa kumpiko oli vaihto-aitio ja kumpiko jäähyaitio!

finnishninja
22.11.2004, 13:49
Sheldon Souray jatkaa pakinointiaan (http://www.farjestadsbk.se/showpage.asp?PID=42512128) Montreal Gazzettessa. Kivaa luettavaa!

Anders
22.11.2004, 16:10
Viestin lähetti finnishninja
Timrå on ollut luonnollisesti todella tyytyväinen Miikka Kiprusoffiin ja Aki-Petteri Bergiin. Heidäthän palkattiin lyhytaikaisella sopimuksella ja taiteilijaverolla. Tästä sopimuksesta on nyt jäljellä 23 päivää...
JOS Timrå päättää pitää heidät, he joutuvat maksamaan täyden veron koko ajalta ja silloin puhutaan suurista summista.
Poikien hyvä peli, joukkueen menestys ja se että he viihtyvät hyvin Sundsvallissa tekee sen että asiosta neuvotellaan tällä hetkellä todella kovasti.
Pieni korjaus, artistiverolla selviää pudotuspeleihin asti. Eli sopimukset voi uusia noin huhtikuulle asti. Tarkka päivä on se päivä, jolloin poikien 183(?) päivää tulee täyteen. Jos Timrå haluaa poikien pelaavan kauden loppuun asti (viimeinen finaali 15.4), niin silloin täytyy maksaa veroja täyden "hinnan" mukaan. Toisaalta kauden loppuhan voi tulla jo pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella...

Kuinka suuri taloudellinen riski kannattaa ottaa mestaruutta hakiessa? Siinäpä on Kent Norbergillä ja kumppaneilla miettimistä. Seuran taloutta eivät kuitenkaan aio vaarantaa eli voiko tästä päätellä, että Berg & Kipper eivät jatka? Tai vain toinen jatkaa? Halvemmaksi tulisi esim. jonkun toisen ulkomaalaisen NHL-maalivahdin palkkaaminen, joka voisi pelata kauden loppuun asti artistiverolla.

Zengur
22.11.2004, 16:58
Osaakos kukaan tarkemmin kertoa mitä Morassa tapahtuu? Jokunen tuttava tuolta rapakon toiselta puolelta on hieman ihmetellyt nimenomaan Horcoffin tahtia. Onko kukaan nähnyt Moran otteluita? Kenen kanssa Horcoff pelaa? Clearyn?

Eräskin Edmonton fani totesti jotta "I will be very happy to see this powerforward when NHL starts up again!" viitaten Shwanin piste/jäähy lukemiin.

finnishninja
22.11.2004, 17:07
Viestin lähetti bosch
Pieni korjaus, artistiverolla selviää pudotuspeleihin asti. Ymmärsin tämän myös niin, että pojille tulee 183 päivää täyteen pahaan aikaan, elikkä jos Timrå tosiaankin menee pudotuspeleissä pitkälle, niin he joutuvat vaihtamaan maalivahtia pahaan aikaan. Kiprusoffin sopimus tosin loppuu 23:n päivän kuluttua. Sori huolimaton kirjoitteluni!

Ymmärrän myös Timrån stressin. Joukkue on juuri nyt paras mahdollinen ja he haluavat varmasti pitää sen sellaisena myös kauden loppuun, mutta uskaltavatko he päästää Kiprusoffin?

Tämä on varmasti tärkeää myös Kiprusoffille itselleen, hän haluaa varmasti olla mukana silloin kun pelit ovat makeimmillaan, elikkä play offseissa.
Ellei Timrå voi antaa kunnon vastausta nyt, Miikan on hoidettava itselleen uusi työnantaja ajoissa.

Mitenkähän muuten on Kimmo Kapasen laita? Onko joku kuullut?

Minusta Timrå tekee emämunauksen jos he päästävät maalivahtinsa!

finnishninja
22.11.2004, 17:32
Aftonbladet antaa pisteitä sarjan NHL-miehille täällä. (http://www.aftonbladet.se/vss/sport/story/0,2789,565010,00.html) En ole nähnyt kaikkia Frölundan vierasotteluita, mutta täydet pinnat Christian Bäckmanille... Silloin olisi pitänyt antaa ne myös Sami Salolle, joka pelaa todella luotettavaa peruspeliä - eikä ole varmasti pelannut vielä sitä parasta matsiaan!
Tom Koivisto on myös jostain syystä mukana listalla ja saa aika heikot pinnat. Hänethän hankittiin korvaamaan Magnus Johansson. Tom täyttääkin Johanssonin paikan mainiosti kotiin päin, mutta eteenpäin? Ei, siinä Koivistolla on paljon nostamista ennen kuin voidaan puhua että hän täyttää Johanssonin paikan.

Morassa muuten on uusi laulu; HOSSiannaa Simonsin poika...

finnishninja
22.11.2004, 17:48
Vilkaisin hieman puolustajien tilastoja ja yllätyin hieman, tilastot näyttävät nimittäin jotain ihan muuta kuin odotin... Olausson ykkösenä, sarjan veteraani...


Rk No Name Team Pos GP G A TP PIM +/-
1 4 Olausson, Fredrik HV 71 RD 20 2 16 18 20 20:20
2 43 Obsut, Jaroslav Luleå RD 21 7 8 15 26 19:15
3 7 Gustafsson, Per HV 71 LD 20 5 9 14 12 13:16
4 34 Tjärnqvist, Daniel DIF LD 19 7 6 13 16 12:13
5 7 Johansson, Magnus LHC LD 21 2 11 13 12 26:11
6 36 Andersson, Adam Mora LD 20 5 6 11 10 22:19
7 22 Petrasek, David Malmö LD 20 5 6 11 38 13:21
8 25 Mäntylä, Tuukka Luleå RD 21 5 6 11 18 19:18
9 38 Aalto, Teemu Timrå LD 20 3 8 11 22 17:8
10 20 Tärnström, Dick SSK LD 20 3 8 11 26 11:18
11 55 Andersson, Peter Malmö LD 20 2 9 11 44 11:17
12 7 Sjödin, Tommy Brynäs RD 20 3 7 10 16 11:25
13 23 Sundin, Ronnie Frölunda RD 20 3 6 9 12 21:7
14 55 Bäckman, Christian Frölunda RD 20 2 7 9 16 24:7
15 5 Alavaara, Jan-Axel Frölunda LD 20 2 7 9 18 12:8
16 7 Damgaard, Jesper MODO LD 19 4 4 8 18 10:8
17 6 Kauppinen, Marko Mora LD 20 4 4 8 18 19:15
18 6 Berg, Aki-Petteri Timrå LD 18 3 5 8 6 14:13
19 22 Jonsson, Lars Timrå LD 20 4 3 7 12 15:10
20 55 Huokko, Jan SSK LD 20 4 3 7 18 12:12
21 44 Pettersson, Timmy SSK LD 20 3 4 7 22 9:12
22 33 Hedin, Pierre MODO RD 20 3 4 7 24 11:13
23 8 Lindström, Sanny Timrå LD 20 3 4 7 63 18:7
24 14 Tallinder, Henrik LHC RD 21 3 4 7 51 27:11
25 4 Boumedienne, Josef Brynäs LD 13 6 0 6 43 5:10

Defense
22.11.2004, 17:52
Aftonbladetissa ei näköjään tiedetä, että Janne Niinimaa pelasi ennen Elitserieniin siirtymistään 7 ottelua Kärpissä tehoilla 2+6.
"Kommer från surfing i Los Angeles. behöver fler matcher."

finnishninja
22.11.2004, 18:32
Viestin lähetti Defense
Aftonbladetissa ei näköjään tiedetä, että Janne Niinimaa pelasi ennen Elitserieniin siirtymistään 7 ottelua Kärpissä tehoilla 2+6.
"Kommer från surfing i Los Angeles. behöver fler matcher." Tiedetään, mutta eikös Janne ollut hieman surfailemassa ennen Ruotsiin tuloaan??
Ja vaikka Janne pelasikin hienosti Kärpissä, niin kyllä uusi maa, uusi sarja ja uusi joukkue tekee aina sen että tarvitsee muutaman matsin päästäkseen hommaan kiinni. Ainakin minun mielestäni, sillä näin Jannen ensimmäisen pelin Frölundaa vastaan Göteborgissa. Oli helppo nähdä ettei Janne ollut oikein kotonaan...

finnishninja
22.11.2004, 22:16
HV 71:n Andreas Jämtin oli viime kaudella tosi ilkeä, kakara. Soitti suuta ja tyrkytti hanskaa Hyvösenkin tekareihin. Nyt oli tosin paha paikka kun Zedno Chara katsoi pahasti... Taisi tulla tästä vuoden kuva! (http://probe.bilder.nu/chara_jamtin.jpg) Jämtin on menossa selvästi kyykkyyn.. hehe.

Hielo
23.11.2004, 17:26
Henrik Sediniltä napsautetiin sentti pois pikkusormesta, joka huitomisen seurauksena loukkaantui. Paluu kentille muutaman päivän päästä.

SVT.se (http://svt.se/svt/jsp/Crosslink.jsp?d=19710&a=289737)

finnishninja
24.11.2004, 14:41
Hmm... puhumme aina hyvistä maalivahdeista ja hyvästä puolustuksesta. Mutta entäs nyt kun joka joukkueessa seisoo kohta kirkas tähti ja puolustajat ovat nimeltään Chara, Niinimaa, Souray, McCabe... Hienoa, mutta se alkaa nyt näkymään maalitilastoissa. Eilisessä Frölunda-Färjestad matsissa ei paljon verkot heiluneet. Gerber ja Lundqvist pitivät siitä huolen. Muutenkin, kierroksen ottelut olivat aika maaliköyhiä:

MODO Hockey - Djurgårdens IF 0 - 2
Linköpings HC - Luleå HF 4 - 2
Brynäs IF - Timrå IK 3 - 0
Södertälje SK - IF Malmö Redhawks 3 - 2
HV 71 - Mora IK 1 - 2
Frölunda HC - Färjestads BK 1 - 2

Master Chief
24.11.2004, 17:54
Pakko kysyy täällä kun te ruottinsuomalaiset ette Vedonlyönti-ketjussa kuitenkaan käy. Eli huomisen kierroksen matseista kiinnostais tietää todennäköisiä voittajia/ja-matseja. Eniten askarruttaa Mora - Linköping (pystyykö Mora voittoon) ja Malmö - Modo (venyiskö Malmö ja:lle). Marty Turco on ilmeisesti sen verran hyvässä vireessä että HV kaatuu huomenna? Vai joko Boucher päästetään kehiin?

Hielo
24.11.2004, 19:46
Viestin lähetti finnishninja
Hmm... puhumme aina hyvistä maalivahdeista ja hyvästä puolustuksesta. Mutta entäs nyt kun joka joukkueessa seisoo kohta kirkas tähti ja puolustajat ovat nimeltään Chara, Niinimaa, Souray, McCabe... Hienoa, mutta se alkaa nyt näkymään maalitilastoissa. Eilisessä Frölunda-Färjestad matsissa ei paljon verkot heiluneet. Gerber ja Lundqvist pitivät siitä huolen. Muutenkin, kierroksen ottelut olivat aika maaliköyhiä:
Yksi kierros on tilastollisesti täysin yhdentekevä. Onhan tuossa pari kierrosta takaperin ihan näyttäviä maalilukujakin saatu. Aika monen NHL-pakin (McCabe, Boyle, Niinimaa, Souray,...) ansiot ovat lisäksi erityisesti hyökkäyspäässä, joten luulisi vaikutuksenkin olevan siellä.

Viestin lähetti Master Chief
Marty Turco on ilmeisesti sen verran hyvässä vireessä että HV kaatuu huomenna?
Kun kyse on tämän kauden Djurgårdenista, niin kaikki on mahdollista. Välillä ollaan kriisissä ja potkimassa valmentajaa pihalle, kun taas välillä yhteen ääneen hekumoidaan nousun alkakamisesta. Seuraavassa pelissä tulee sitten turpaan, ja Djurgårdenin maailmanpyörä lähtee uudelle kierrokselle. Turco oli vakuuttava edellisessä pelissään, mutta liikoja ei kannata tällä hetkellä DIF:in varaan laskea.

Onko HV:n rumpuryhmä muuten joku legendaarisempikin juttu Ruotsin kiekossa? Sen verran pitkästi ja sarkastisesti Djurgården-väki asiasta avautui (http://www.svenskafans.com/hockeyzon/artiklar.asp?id=6740).

finnishninja
25.11.2004, 09:42
Viestin lähetti Master Chief
Pakko kysyy täällä kun te ruottinsuomalaiset ette Vedonlyönti-ketjussa kuitenkaan käy. Eli huomisen kierroksen matseista kiinnostais tietää todennäköisiä voittajia/ja-matseja. Eniten askarruttaa Mora - Linköping (pystyykö Mora voittoon) ja Malmö - Modo (venyiskö Malmö ja:lle). Marty Turco on ilmeisesti sen verran hyvässä vireessä että HV kaatuu huomenna? Vai joko Boucher päästetään kehiin? Vaikeita kysymyksiä, Elitserien ei ole tällä kaudella sitä mitä se on ollut ennen. Esim. kun katsoo Moraa niin sen huomaa parhaiten.

Mora - Linköping voi periaatteessa päättyä ihan miten vaan. Itse olen sitä mieltä että Linköping on joukkueena voimakkaampi ja heillä on parempi maalivahti, mutta Mora surfaa juuri nyt hyvällä fiiliksellä, joukkue on hankkinut nimekkäitä pelaajia ja koko Mora on jääkiekkohuumassa. Toiseksi, moni joukkue aliarvioi yhä Moran. Minä olen todella surkea veikkaamaan, mutta jos löisin vetoa niin veikkaisin että Mora voittaa.

Myös Malmö on vahvistanut, varsinkin puolustusta. Pari viimeistä matsia on osoittanut etteivät Malmön verkot heilu enää. En tosin ollut mitenkään otettu Malmön tehoista eteenpäin viimeksi kun he vierailivat Göteborgissa, Modo voittaa tämän ottelun niukasti...

HV yrittää ja yrittää, mutta ei.. joukkue on nyt karsintapaikalla, toiseksi viimeisenä. HV ei ole niin huono ja Elitserien on älyttömän tasainen sarja. Stefan Liv HV:n maalissa ei ole pelannut viime aikoina mitenkään huonosti, mutta ellei Boucher seiso maalissa nyt niin se on Per Mårtsilta virkavirhe. HV tarvitsee nyt kaikki mahdolliset keinot suunnan muutokseen. HV voittaa...Onko HV:n rumpuryhmä muuten joku legendaarisempikin juttu Ruotsin kiekossa? Istuin ennen lähempänä Frölundan "Goa Gubbar" kannattajia. Heidän rumpuaan on kritisoitu paljon. Tällä kaudella istun melkein vastapäätä, lähempänä vierailevien joukkueiden faneja, sillä tämä tasainen rummutus ottaa joskus ohimoon. Frölundan kannattajien rummutus ei tosin ole mitään verrattuna HV:n rumpuun. Jönköpingin jengi näkee rummuttamisen kilpailuna. Kun vastapuoli alkaa paukuttumaan, HV:n jengi panee rummun soimaan tyyliin "hähä.. meilläpä on tällainen rumpu!" Mistähän ovat löytäneet niin kova-äänisen rummun.

Ymmärrän Djurgårdenin kannattajia todella hyvin...

finnishninja
25.11.2004, 11:37
Kuten kaikki tässä vaiheessa tietävät, Elitserien on sarja johon on tungosta. Tässä kuvassa (http://mittzonen.vfindians.com/viewtopic.php?t=3153) näkyy että näin oli myös kaukalossa, ottelussa Frölunda - Färjestad:-)

TKO
26.11.2004, 14:37
Nurmisella näkyy kulkevan: nollapeli Forsbergin MoDota vastaan ja päälle vielä kaksi syöttöpistettä! Niinimaallekin yksi syöttöpiste.

Timrå puolestaan hävisi kotonaan Södertäljelle 1-2 Kiprusoffilla vain 12 torjuntaa!

finnishninja
26.11.2004, 15:53
Viestin lähetti Korhonen
Nurmisella näkyy kulkevan: nollapeli Forsbergin MoDota vastaan ja päälle vielä kaksi syöttöpistettä! Niinimaallekin yksi syöttöpiste.

Timrå puolestaan hävisi kotonaan Södertäljelle 1-2 Kiprusoffilla vain 12 torjuntaa! Juma missä kunnossa Nurminen on! Miten voi mies nousta noin nopeasti ylös polviltaan!!!

Katselin matseja eilen Canal+. Hannu Lassila oli studiossa juttelemassa maalivahdeista. Lassila antoi itsestään todella sympaattisen kuvan, hänhän on ensimmäinen suomalainen maalivahti Ruotsissa ja voitti myös Ruotsin mestaruuden Färjestadin veskarina.

Maalivahdit saavat nyt paljon huomiota Elitserienissä ja ulkomaalaiset ovat valloittaneet tolppien välit lähes täysin.

Jason26
26.11.2004, 16:58
Malmö-Modo siis päättyi 3-0 ja näin Nurmiselle hieno nollapeli.

Mites paljon Nupelle kertyi torjuntoja eilisessä pelissä?

Enää ei ole teksti tv:ssä eilisiä otteluita sen tarkemmin, joten kiinnostaisi tietää on onko Nurminen joutunut kiekkosateeseen vai oisko tällä kertaa ollut vähän rauhallisempi iltapuhde.

Karamahti
26.11.2004, 17:21
Skott: 25-19 (12-7, 5-6, 8-6)
Kotijoukkue ensin mainittuna eli torjuntoja kertyi 19. Hulvattomana kuriositeettina voidaan mainita, että neljän ottelun jälkeen Nurmisella on tehot 0+2 ja Niinimaalle 0+1.

EDIT: typo

Shejbal
26.11.2004, 18:14
Juu kyllä huvitti kun katsoin teksti-tv:ltä Södertälje - MoDo ottelun tuloksen. Nurmiselle siis nollapeli ja mies vielä syötti Södertäljen kolmesta maalista kaksi. Voiko maalivahdilta enempää pyytää?

Anders
26.11.2004, 22:23
Viestin lähetti Shejbal
Nurmiselle siis nollapeli ja mies vielä syötti Södertäljen kolmesta maalista kaksi. Voiko maalivahdilta enempää pyytää? Ei varmaan, mutta Nurminen itse lupasi pelata vielä paremmin... tekee varmaan maalin seuraavassa pelissä.

Täällä (http://svt.se/svt/jsp/Crosslink.jsp?d=19901) voi katsella Nurmisen ja muiden suomalaisten otteita Ruotsissa (sivun oikeassa laidassa "Senaste video"). Videopätkät ovat Ruotsin television "Urheiluruudusta" sekä Hockeykväll-ohjelmasta. Tarjolla on joka kierrokselta muutaman ottelun maalit ja tilanteet sekä haastatteluita. Ihan mukava ilmainen palvelu.

Marian Hossa harhautus tämän viikon Hockeykvällin "viikon joukkue (http://svt.se/content/1/c6/28/97/33/041122-veckanslag.asx) "-osassa on kiekollista osaamista parhaimmillaan, vaikkei Hossa maalia tehnytkään.

finnishninja
27.11.2004, 15:58
Viestin lähetti Shejbal
Juu kyllä huvitti kun katsoin teksti-tv:ltä Södertälje - MoDo ottelun tuloksen. Nurmiselle siis nollapeli ja mies vielä syötti Södertäljen kolmesta maalista kaksi. Voiko maalivahdilta enempää pyytää? Niin, ja Nurmisen seura oli Malmö...

secord
27.11.2004, 20:43
Se Arnasonin otteista Brynäsissä. On nimittäin kaveri palaamassa takaisin Pohjois-Amerikkaan. Blackhawkzone-sivustojen mukaan syynä vähäinen peliaika. Aika hätäinen päätös neljän pelatun ottelun jälkeen. Eipä tosin jälkikään ollut varmaan odotetun mukainen: 0+0.

finnishninja
27.11.2004, 21:28
Viestin lähetti secord
Se Arnasonin otteista Brynäsissä. On nimittäin kaveri palaamassa takaisin Pohjois-Amerikkaan. Blackhawkzone-sivustojen mukaan syynä vähäinen peliaika. Aika hätäinen päätös neljän pelatun ottelun jälkeen. Eipä tosin jälkikään ollut varmaan odotetun mukainen: 0+0. Niin, vähäinen peli-aika... hän istui penkillä koko illan ottelussa Djurgårdenia vastaan.

secord
27.11.2004, 21:31
Jotta totuus ei unohtuisi, tämä mies on tällä hetkellä Chicagon ykkössentteri! Toisaalta kiva että NHL on telakalla...

Iker
27.11.2004, 23:11
Viestin lähetti bosch
Ei varmaan, mutta Nurminen itse lupasi pelata vielä paremmin... tekee varmaan maalin seuraavassa pelissä.

No ei ainakaan paljon huonommin mennyt. Maali jäi tosin puuttumaan.

Saldona tänään nollapeli sekä syöttöpiste kun Malmö haki Luleån kotihallista pisteet. Töitä ilmeisesti riitti, torjuntoja Nurmiselle kertyi nimittäin hulppeat 41.

Edelleen pitää Nurmisen kohdalla jankata samaa mantraa: Pienet ylimääräiset kilot eivät näköjään haittaa, kun on reaktiot ja taidot hallussa. Pötikkäkin taipuu kun kiekko pitää pysäyttää.

Uskomaton äijä. Asiaa.

finnishninja
28.11.2004, 12:42
Viestin lähetti Iker
No ei ainakaan paljon huonommin mennyt. Maali jäi tosin puuttumaan.

Saldona tänään nollapeli sekä syöttöpiste kun Malmö haki Luleån kotihallista pisteet. Töitä ilmeisesti riitti, torjuntoja Nurmiselle kertyi nimittäin hulppeat 41.

Edelleen pitää Nurmisen kohdalla jankata samaa mantraa: Pienet ylimääräiset kilot eivät näköjään haittaa, kun on reaktiot ja taidot hallussa. Pötikkäkin taipuu kun kiekko pitää pysäyttää.

Uskomaton äijä. Asiaa. Kuuntelin ottelua radiosta. Luulaja oli ottelussa täysin pihalla ja laukaukset tulivat kaukaa tai pienistä kulmista, Malmön puolustaessa vahvasti. Nurmisen suoritusta pätkääkään väheksymättä - mies on ollut varmasti kovemmallakin koetuksella...