View Full Version : Elitserien, yleinen keskustelu
Nurmisella näyttää kulkevan tilastojen valossa, mutta mikä mättää maagisella Kipperillä?
Edellisessä pelissä 20 laukausta, joista neljä sisään ja sitä ennen 14 laukausta, joista kaksi sisään. Eli torjuntaprosentti kahdesta viimeisestä pelistä on vain 82 ja molemmat pelit ovat päättyneet tappioon.
finnishninja
28.11.2004, 18:31
Viestin lähetti Korhonen
mutta mikä mättää maagisella Kipperillä? Mitä maagista Kipperissä nyt sitten pitäisi olla? NHL ole mikään takuu siitä että kysymys on maailman parhaimmasta maalivahdista. Lundqvist ja Norrena ovat hallineet pari viimeisestä vuotta Elitserienissä, joten ei ihme että he tekevät näin myös tällä kaudella.
Kipper oli Calgaryssä osa todella voimakasta puolustusta ja loistava maalivahtihan hän todellakin on. Jokainen tosin muistaa että Timrå oli voimakas joukkue myös Kimmo Kapasen loistaessa tolppien välissä, joten Kiprusoff on lihaa ja verta siinä missä kaikki muutkin normaalista perseestä maailmaan lirpsahtaneet.
Maalivahdeista puheenollen, juuri nyt olen huulet pyöreinä nuoren Mikael Zajkovskyn otteista. Hän on seissyt suurimman osan kaudesta Tommy Salon varjossa MoDossa. Salo on tukenut poikaa paljon, neuvonut ja opettanut. Zajkovsky oli ottelun sankari MoDon voittaessa Linköpingin viimeksi.
Poikaa ei voi vielä vertailla muihin, sillä hän on pelannut vasta 4 matsia, mutta näiden otteluiden tilastot nostavat hänet sarjan ykköseksi!!! Tommy Salo saa siis taistella paikastaan oppipoikansa kanssa!
30 Zajkowski, Mikael MODO 23 4 241:48 133 6 1,49 127 95,49 0
Viestin lähetti finnishninja
Mitä maagista Kipperissä nyt sitten pitäisi olla?
No kyllä Kipper on tällä hetkellä yksi maailman parhaista maalivahdeista, tuskin paljon valehtelen jos sanon, että jopa paras; NHL-kauden päätteeksi top3:ssa, WCH:ssa top2:ssa ja se yksi herra, joka oli kamppailemassa molemmista titteleistä ei ole pelannut virallisia pelejä WCH:n finaalin jälkeen.
Loistava NHL-kausi, lähes yhtä hyvä World Cup ja mainio alkukausi uudessa sarjassa ja suuressa kaukalossa, jossa mies ei ole pelannut muutamaan kauteen eivät ole tuurista tai Calgaryn hyvästä viisikkopuolustuksesta kiinni.
Ihmettelyni Kipperin heikoista otteista kohdistui vain ja ainoastaan kahden viimeisen pelin tilastoihin, jotka ovat 'epä-Kippermäiset'. Yhtäkään Elitserien peliä en ole tällä kaudella nähnyt, mutta kyllähän Kipper tilastojen valossa on hyvin onnistunut Ruotissakin; maalivahtitilaston kolmas (Lundqvistin ja Norrenan jälkeen) torjuntaprosentilla 92,06 ja seurakin löytyy taulukon kärkipäästä.
finnishninja
28.11.2004, 19:05
Sheldon Sourayn postikortti (http://www.farjestadsbk.se/showPage.asp?PID=1062560128&Temp=0) nr. 6 Montrealiin. Mukavaa luettavaa kuten tavallisesti.
finnishninja
28.11.2004, 19:13
Viestin lähetti Korhonen
No kyllä Kipper on tällä hetkellä yksi maailman parhaista maalivahdeista, tuskin paljon valehtelen jos sanon, että jopa paras; Jos tämä olisi totta, niin kyllä Kipperin pitäisi pestä esim. nuori Lundqvist ja Norrena - jolle ei ole edes suotu NHL-mahdollisuutta koskaan - mennen ja tullen! Jos hänet nimitetään johonkin NHL:n TOP-juttuun, niin se pätee siellä, ei koko maailmassa.
Ajattele, Nurmisesta ei ole puhuttu missään vaiheessa sillä tavalla kuin esim. Kipperistä, mutta juuri nyt Nurminen loistaa tavalla, jota Kipper ei ole tähän mennessä esittänyt Timråssa. Kipper on pelannut hyvin pitkään, loistavasti vain muutaman viikon. Minulle tämä ei riitä vielä maailman parhaimman maalivahdin titteliin.
Elitserienin maalivahtitaso on juuri nyt todella korkea. Se maalivahti, jolla on edessään paras puolustus on nyt sitten maailman paras...
Kiprusoff on jo todistanut taitonsa sekä Euroopassa että Pohjois-Amerikassa; lähtiessään NHL:ään hän oli SM-liigan paras maalivahti, jonka jälkeen hän teki vuosia töitä ja nousi NHL:n eliittiin.
Käsittääkseni Tampa Bay on tarjonnut Norrenalle sopimusta (ellei jopa useampaan kertaan), mutta hän ei ole syystä tai toisesta ainakaan toistaiseksi päättänyt tarttua siihen. Ei siis voi sanoa, ettei hänelle olisi "suotu NHL-mahdollisuutta". Ei Kipper eikä kukaan muukaan eurooppalainen maalivahti ole saanut mahdollisuutta, vaan sen eteen on täytynyt tehdä töitä ja kahlata farmisarjoja. Norrena on todistanut olevansa loistava maalivahti Euroopassa, muttei ole edes yrittänyt taistella tietänsä läpi Pohjois-Amerikassa.
Myös Lundqvist on luonut itselleen kovan maineen Euroopassa, mutta ei ole vielä pelannut MM-kisoja kovemmissa karkeloissa (NHL, World Cup), joissa Kipper on jo osoittanut Euroopan lisäksi pätevyytensä. Lundqvisthan saattaisi hyvinkin pelata jo New York Rangersissa ellei lakon uhka olisi ollut niin voimakas. Hänellä on kyllä kaikki eväät nousta huippuvahdiksi myös Euroopan ulkopuolella, mutta toistaiseksi hän ei ole vielä taitojaan kovimmassa mahdollisessa seurassa näyttänyt.
Syy miksi Nurmisesta ei puhuta samalla tavalla kuin Kipperistä on se, ettei hän pelaa NHL:ssä voittavassa joukkueessa eikä hän ole omalla panoksellaan tehnyt Atlantasta voittavaa joukkuetta. Itse asiassa Nurmista ja Kipperiä voikin varsin hyvin verrata toisiinsa sikäli, että molempien seurat olivat ennen Kipperin liitoa NHL:n keskikastin alapuolella; Kipperin tulo Calgaryyn (toki siihen vaikuttivat myös muut seikat, mutta tuskinpa seura olisi Turekin johdolla niin pitkälle edennyt) nosti Calgaryn playoffseihin ja lopulta SC-finaaleihin, Nurmisen Atlanta jäi playoffsien ulkopuolelle. Ainahan Nupea on Suomessa arvostettu, mutta kansainväliseen maineeseen eivät hänen tekonsa toistaiseksi riitä. Lisäksi Nurminen on tainnut pelata Ruotsissa vasta viikon verran, joten mielestäni on ennen aikaista sanoa, että "juuri nyt Nurminen loistaa tavalla, jota Kipper ei ole tähän mennessä esittänyt Timråssa."
Kyseisten herrojen otteista Elitserienissä en voi sanoa muuta kuin, että tilastojen perusteella kaikilla peli kulkee.
Norrena ja Nurminen ovat loistavia maalivahteja ja Lundqvistin voinee laittaa samaan sarjaan (en ole nähnyt häneltä kuin muutaman MM-kisapelin), sen verran positiivisia asioita hänestä sanotaan, mutta enpä laittaisi heitä toistaiseksi Kipperin edelle.
finnishninja
28.11.2004, 20:56
Maalivahtien vertailu on vaikeaa, sillä monesti täytyy vääntää tasolla "mutta kun hän siellä silloin." Ainoa todella hyvä tapa vertailla kahta maalivahtia on se, jos he pelaavat samassa joukkueessa ja jakavat maalivahtihommat. Muuten voidaan vain veikata, sillä maalivahti ei pysty yksin loistamaan, jos edessä on seula pakisto. Sama jos edestä löytyy kova ja uhrautuva puolustus, silloin saa myös maalivahti osansa kunniasta.
Miikka Kiprusoff sai paljon loistavaa kritiikkiä Stanley Cupin loppuotteluissa, varsinkin lopussa, kun ei ollut enää kuin yksi maalivahti johon verrata. Kiprusoffia hehkutettiin aivan älyttömästi. Noh, tämä on tyypillistä pohjois-Amerikassa.Kiprusoff on jo todistanut taitonsa sekä Euroopassa Elitserien on lähes täynnä maalivahteja, jotka ovat todistaneet jotain. Lundqvist ei saanut edes pelata World Cupissa, vaan istui katsomossa kolmosmaalivahtina. Siitä huolimatta nyt - kun miehet pelaavat samassa sarjassa - ja hyvissä joukkueissa, Lundqvistin tilastot ovat paljon paremmat kuin Kiprusoffin ja väliin mahtuu vielä Norrenakin, jolle naurettiin kun häntä ehdotettiin mukaan World Cuppiin.
1 35 Lundqvist, Henrik Frölunda 23 22 1326:52 600 38 1,72 562 93,67 2
2 30 Norrena, Fredrik LHC 24 21 1216:53 541 39 1,92 502 92,79 1
3 30 Kiprusoff, Miikka Timrå 22 22 1318:16 529 42 1,91 487 92,06 3
Kiprusoff oli Suomen ykkösmaalivahti. Kiprusoff on loistanut SM-liigassa, Lundqvist loistaa juuri nyt Elitserienissä ja teki näin myös viime kaudella. Lundqvistin lähtö NHL:ään viivästyi tosiaankin, mutta siinä tapauksessa se olisi merkinnyt peliä farmissa, prosessi jonka Miikka Kiprusoff on jo käynyt läpi. nousi NHL:n eliittiin. NHL:n eliittin nousu ei vaadi välttämättä vuosien työtä pohjois-Amerikassa. Riittää jos on hyvä maalivahti Elitserienissä. Esim. Martin Gerber nousi suoraan Färjestadista. Noh, Gerber ei esiintynyt loppu-otteluissa, mutta ei hänen joukkueensakaan. Tästä tuskin kukaan voi syyttää Gerberiä.
Mies ei ole jarruttanut, myös hänen tilastonsa ovat enemmän plussan puolella kuin Kipperin, mutta kuten jo totesimme, otteluja on niin vähän ettei vertailu ole oikeudenmukaista. mutta toistaiseksi hän ei ole vielä taitojaan kovimmassa mahdollisessa seurassa näyttänyt. En tiedä miten paljon painoa panisin tälle. Esim. Lundqvist ja Norrena pelasivat Frölundassa elämänsä jääkiekkoa kun he jakoivat työn, molemmat olivat aina levänneitä ja 100% motivoituneita. Tästä todisteena Frölundan ensimäinen mestaruus 36 vuoteen. Siitä huolimatta kumpikaan ei kelvannut MM-kisoihin.
Alan viisaat Ruotsissa sanovat; Jos Henrik Lundqvist olisi saanut pelata World Cupissa, Hardy Nilsson olisi todennäköisesti yhä Tre Kronorin luotsi.
Mutta mutta, hän tulee saamaan mahdollisuutensa.
Kimmo Kapanen teloi lonkkansa kun häntä peluutettiin koko ajan Timråssa. Nolo loppu loistavalle maalivahdille, joka ei saanut koskaan olla mukana missään todella hienossa. Myöskään hän ei saanut koskaan esiintyä MM-kisoissa, vaikka peli Elitserienissä edellytti mahdollisuuteen.
Mielenkiintoiseksi jää miten kevään MM-kisoissa, kuka jaksaa. Jos molemmat, Kiprusoff (melkoisella varmuudella Suomen ykkösmaalivahti) ja Lundqvist (takuulla Ruotsin ykkösmaalivahti) pelaavat koko kauden samaan tahtiin, saattaa olla että näemme kaksi maalivahtia, jotka ovat väsyneitä eivätkä pelaa itselleen eduksi. Lundqvistilla oli viime vuonna pieni kuoppa juuri ennen joulua, vähän niin kuin juuri nyt Kiprusoffilla. Oikean maalivahdin nimittäminen on vaikeaa, eikä aina edes varmaa saako juuri oikea maalivahti mahdollisuuden oikealla hetkellä. Joskus valmentaja haistaa tämän ja maalivahti pelaa hyvin. enpä laittaisi heitä toistaiseksi Kipperin edelle. Lundqvist on ollut koko kauden Kipperin edellä. Norrena muutamaan otteeseen. Tuleeko maalivahdista automaattisesti joku jeesus jos hän käy NHL:ssä pelaamassa? Onko median hehkuttama maalivahti automaattisesti myös maailman paras maalivahti? Siis taidoiltaan?
Toiseksi, jostain kumman syystä joillakin on vaikea tunnustaa Lundqvistia maalivahtina, joka todellakin johtaa elitserienin maalivahtitilastoja tällä hetkellä kirkkaasti - ihan samalla tavalla kuin viime vuonnakin. Lisäksi, hän on tehnyt lujasti töitä sen eteen ja on pelannut paria ottelua lukuun ottamatta joka matsin.
Olen seurannut Lundqvstia paikan päällä jo monta vuotta. Hän ei ole mikään valovoimainen tähti, pikemminkin päinvastoin, naureskelee kun häntä haastatellaan ja soittelee mielummin bändissä kuin osallistuu jippoihin. Lundqvistin vahvuus on hänen sijoituskykynsä. Hän on isokokoinen ja peittää maalin. Fredrik Norrena sanoi Lundqvistista; Henrik torjuu periaatteessa kaiken, joka tulee jäätä pitkin. Olen tästä täysin samaa mieltä. Lundqvistin peli maalin takana on tosin hiekkoa, tai ei ehkä heikkoa, vaan olematonta. Hän ei lähde usein seikkailemaan maalin taakse. Tämä on ruotsalaisten maalivahtien tyyli, heidän mielestään maalivahdin paikka on tolppien välissä. Lisäksi hänen mailapelinsä on ärsyttävän passiivista, ainakin jos verrataan Norrenaan, jokan on välillä kuin kolmas puolustaja. Siis viihdyttäjänä Lundqvist ei kosi lehtimiehiä, mutta siinä hän aina seisoo... hyökkääjien kiusana ja koppaa välillä maagisesti räpyllällään aivan mahdottomia juttuja.Käsittääkseni Tampa Bay on tarjonnut Norrenalle sopimusta Kyllä, mutta onko jokainen tarjous mahdollisuus? Kannattaako aina lähteä kun NHL vilkuttelee sopimuksen kanssa? Onko NHL se paras mahdollisuus?
Minusta ei. Fiksulla ihmisellä on aina paljon mahdollisuuksia ja veikkaan että Norrenan elämä Ruotsissa on hänelle hyvää aikaa ja rahaakin on varmasti tullut. Elitserienissä on paljon muitakin pelaajia jotka ovat sanoneet ei NHL:n pitkätakkisille. Kallio viimeksi sanoi ei-kiitos. Samoin Ronnie Sundin. Myös Jonas Johnsson viittasi kintaalla, eikä Magnus Kahnbergikään halunnut lähteä vielä. Tässä vain muutamia Frölundan pelaajia.
Jos joku haluaa antaa kunnon mahdollisuuden pelaajalle tai maalivahdille, sen täytyy myös sisältää sellainen paperilla. Hyvä joukkue, joka tosiaankin haluaa sijoittaa pelaajaan johon se uskoo, pitää huolen siitä että mahdollisuus on hyvä myös sopimuksessa. Tämä on todella tärkeää tänä päivänä, kun peli Euroopassa tarjoaa yhä paremmat ehdot jääkiekkoilijalle.
NHL:n eliittin nousu ei vaadi välttämättä vuosien työtä pohjois-Amerikassa. Riittää jos on hyvä maalivahti Elitserienissä. Esim. Martin Gerber nousi suoraan Färjestadista.
No, kyllä se hieman enemmän vaatii, ennen kaikkea onnea. Esimerkiksi Norrenan tilanne NHL:än suhteen on huono; hänen oikeutensa omistaa seura, jolla on yksi NHL.än parhaista maalivahdeista (Khabibulin), joka on vielä saman ikäinen Norrenan kanssa (molemmat syntyneet vuonna -73). Paremmalla onnella hänet olisi varannut jokin muu seura tai hänen oikeutensa olisi kaupattu muualle. Kiprusoff puolestaan pelasi joukkueessa, jossa ykkösenä oli yksi nousevista tähdistä (Nabokov) ja nousi itse tähdeksi vasta päästyään Calgaryyn, jolla oli maalivahtiongelma. Huonommalla onnella Kipper olisi voinut pysyä koko viime kauden San Josen kolmosmokkena tai kokea saman kohtalon jossain muualla.
Gerber taas on pelannut toistaiseksi NHL:ssä vain yhden kauden ja ollut sillä joukkueensa kakkosmolari eli ei ole vielä kovin suuressa roolissa NHL:ssä ollut. Kaiken lisäksi hänet kaupattiin huonosti menestyvästä seurasta (Anaheim) vielä huonompaan (Carolina).
Lundqvist on ollut koko kauden Kipperin edellä. Norrena muutamaan otteeseen. Tuleeko maalivahdista automaattisesti joku jeesus jos hän käy NHL:ssä pelaamassa?
Ei toki, mutta jos kaikkia maailman maalivahteja laitetaan paremmuusjärjestykseen, on NHL:ssä menestyminen ehkä kovin meriitti kaikista. Toistaiseksi NHL:ssä pelaavat käytännössä kaikki maailman parhaat kenttäpelaajat ja maalivahdit. Nythän Venäjä on kovilla palkoillaan tekemässä jonkinlaista poikkeusta tähän, mutta sen näemme vasta muutaman vuoden päästä. Tämän kauden Elitserien on poikkeuksellisen kovatasoinen, muttei sitä silti voi verrata NHL:ään, sillä NHL-pelaajat ovat jakautuneet ympäri Eurooppaa; Venäjälle, Ruotsiin, Suomeen, Tshekkiin, Slovakiaan jopa Latviaan ja Norjaankin.
Norrenan ja Lundqvistin etuna Kiprusoffiin tämän kauden Elitserienissä on se, että he ovat pelanneet koko ikänsä suuressa kaukalossa ja lisäksi tuntevat joukkueensa, vastustajansa, organisaationsa yms.. Kiprusoffin edellinen kausi isossa kaukalossa oli kaudella 98-99 ja hän tuli kauden jo alettua Timråhon jääden näin paitsi harjoituskaudesta.
Kyllä, mutta onko jokainen tarjous mahdollisuus? Kannattaako aina lähteä kun NHL vilkuttelee sopimuksen kanssa? Onko NHL se paras mahdollisuus?
Ei tietenkään. Esim. jos Norrena olisi lähtenyt ennen viime kautta NHL:ään olisi hän parhaimillaankin ollut Tampassa vain luukkuvahtina, kun seuralla oli jo Khabibulin. Norrenan mahdollisuus päästä pelaamaan olisi ollut onnistua AHL:ssä ja toivoa kauppaa toiseen seuraan.
Mutta jos haluaa olla yksi suurista tänä päivänä, pitää pelata NHL:ssä ja onnistua siellä. Jarmo Myllys oli yksi Suomen MM-kullan arkkitehdeista ja oli monen vuoden ajan loistava Luulajassa, mutta kuka hänet nostaa kautta aikain parhaiden joukkoon? Suomessa hän on legenda ja Ruotsissakin varmasti arvostettu, mutta ei hän sille listalle kuuluu. Miksi? Koska ei onnistunut vakiinnuttamaan paikkaansa NHL:ssä. Samasta syystä sinun kovasti ihailemasi (varmasti aiheesta) Lundqvist haluaa pelata NHL:ssä; siellä paitsi maksetaan eniten, siellä myös pelaavat parhaat pelaajat-->paras liiga-->parhaat maalivahdit. Eihän tuo aukoton kaava ole, mutta niin se vain menee. Ei kai kukaan oikeasti väitä, että silloin kun NHL on käynnissä, maailman paras maalivahti pelaisi Elitserienissä tai SM-liigassa?
Kimmo Kapanen teloi lonkkansa kun häntä peluutettiin koko ajan Timråssa. Nolo loppu loistavalle maalivahdille, joka ei saanut koskaan olla mukana missään todella hienossa.
Kimmosta olisi mukava kuulla enemmän, kovin lopulliselta kuulostaa tuomiosi. Onko todella niin, että hänen uransa on kokonaan ohi? Kimmo on kertoillut, että haluaisi vielä pelata KalPassa ja antanut ymmärtää, että paluu saattaisi tapahtua aivan lähivuosina. Mutta voiko näille haaveille siis heittää hyvästit salaperäisen sairauden myötä?
Kertokaapa te jotka enemmän seuraatte Ruotsin sarjoja että mitä on tapahtunut pelaajille joiden paikan Nhl-miehet ovat vieneet.
Ovatko katsomossa vai siirtyneet muihin seuroihin?
Viestin lähetti mixu
Kertokaapa te jotka enemmän seuraatte Ruotsin sarjoja että mitä on tapahtunut pelaajille joiden paikan Nhl-miehet ovat vieneet.
Ovatko katsomossa vai siirtyneet muihin seuroihin?
No esim Södertäljessä Ferraron kaksoset on passitettu katsomon puolelle jo aikoja sitten ja kuitenkin satoja tuhansia pitää maksaa palkkaa kuukaudessa. Uutta seuraa miehille on tosi vaikea löytää kun 1) eivät ole aivan halpoja kavereita 2) markkinoilla on tällä hetkellä yllinkyllin kovempia nimiä tarjolla. Ok, tämä nyt ehkä oli vähän huono esimerkki mutta näin Södertäljessä. ;)
finnishninja
29.11.2004, 13:22
Viestin lähetti Korhonen
No, kyllä se hieman enemmän vaatii, ennen kaikkea onnea. Aivan. Kiprusoffilla oli onnea, hän pääsi oikeaan aikaa oikeaan rakoon, mutta kulkeeko tämä kädessä maalivahtitaitojen kanssa? Voitko esim. todellakin sanoa että Norrena on huonompi maalivahti kuin Kiprusoff? Tai voitko sanoa että Kiprusoff on yhtäkkiä maailman paras maalivahti? Miksei Kiprusoff esiinny maailman parhaimpana maalivahtina Elitserienissä tavalla, joka on ominaista juuri maailman parhaimmalle? Miksi Henrik Lundqvist on pelannut paremmin? Eihän hän ole edes pelannut yhtään World Cup matsia, ei NHL:ssä ja hän on vielä tuore Ruotsin eliitissäkin! Eihän sen pitäisi olla mahdollista että nuori kolli pelaa paremmin kuin palvomasi Kipper!
Toiseksi, Timrålla ei ollut viime vuonna yhtä nimekäs joukkue kuin tänä vuonna, silti joukke menestyi vähintään yhtä hyvin Kimmo Kapasen hienon pelin myötä, jos verrataan kauteen tähän mennessä kun Kipper hoitaa viimeisen miehen postia.
Minusta on oikeudenmukaista vertailla maalivahteja, kun he pelaavat suunnilleen yhtä hyvissä joukkueissa, samassa maassa ja samassa sarjassa. Kiprusoff, Norrena ja Lundqvist pelaavat nyt samassa sarjassa - jossa NHL-pelaajat parveilevat - ja jokainen näistä joukkueista voi periaatteessa voittaa Ruotsin mestaruuden. Näiden joukkueiden maalivahdeista Lundqvist on pelannut parhaiten tähän mennessä. Tämä ei ole palvontaa, vaan faktaa.on NHL:ssä menestyminen ehkä kovin meriitti kaikista. Totta kai. Jos olet ollut ykkösmaalivahti NHL:ssä ja pelannut Stanley Cupin finaalissa, olet saanut tunnustuksen, jonka mukaan olet takuulla hyvä maalivahti. Mutta maailman paras? Kuka voi luokitella maalivahdin sellaiseksi yhden hyvän kevään perusteella? Amerikkalaiset kyllä, niin ja tietysti jotkut fanit. Norrenan mahdollisuus päästä pelaamaan olisi ollut onnistua AHL:ssä ja toivoa kauppaa toiseen seuraan. Kyllä, mutta tämä ei tee Norrenasta huonompaa maalivahtia. Ihan sama mies, rämpi sitten Elitserienissä tai AHL:n linja-autoissa. Kiprusoffin edellinen kausi isossa kaukalossa oli kaudella 98-99 ja hän tuli kauden jo alettua Timråhon jääden näin paitsi harjoituskaudesta. Kiprusoffilla oli pitkä viime kausi, taisi lopettaa vasta juhannuksena. Sen jälkeen maajoukkueleiri + World Cup. Lundqvist ei saanut pelata yhtään matsia World Cupissa ja menetti näin myös tärkeitä harjoitusotteluita, joita Frölunda pelasi samaan aikaan. Siitä huolimatta mies esitti parasta maalivahtityötä jo heti ensimmäisessä matsissa.
Mistä Kiprusoff muka jäi jälkeen, hänhän on pelannut ja harjoitellut koko ajan!!?!?
Meidän sarjojamme aliarvioidaan NHL:n sokaisemina. Ajattele, meidän maalivahtimme pelaavat vähemmän, mutta harjoittelevat paljon paremmin. Miksi NHL:ssä pelaa niin monta suomalaista maalivahtia? Koska heidän kehityksensä on ollut laadukkaampaa. Meidän maalivahtiperinteemme ovat erilaisia. Euroopasta on löytynyt monta maalivahtia jotka pärjäävät hyvin NHL:ssä, Hasek on paras esimerkki siitä miten eurooppalainen veskari voi pärjätä. Ja ajattele Gerberiä, hänellä ei ole takanaan Urpo Ylösen eikä Hannu Lassilan koulua, silti hänen alppiuransa on tähän mennessä riittänyt Ruotsin mestaruuteen ja NHL-uraan.
Väitän yhä, vaikka maalivahti lähteekiin liigaan, johon on palkattu maailman parhaimmat pelaajat, se ei vielä tarkoita sitä että he ovat myös maailman parhaimpia maalivahteja. Timråsta löytyy todiste. Kuinka moni NHL:ssä tietää kuka on Kimmo Kapanen? Veikkaan että moni jääkiekkohullu NHL:ssä tietää tänä päivänä missä Kiprusoff pelaa ja tietää myös sen että Timrå on huippujoukkue Ruotsissa, mutta kuinka moni tietää että Timrå pelasi yhtä hyvin joukkueella, jossa ei ollut yhtään NHL-tähteä ja maalivahtina oli tuntematon Kimmo Kapanen.
Niin, Kapanen kertoi loppukesästä yrittävänsä palata jouluna, mutta pahimmassa tapauksessa hänen uransa on ohi. Pidän kovasti peukkuja hänelle! Jääkiekko tarvitsee tähdenlentoja!
Norrenan ja Lundqvistin etuna Kiprusoffiin tämän kauden Elitserienissä on se, että he ovat pelanneet koko ikänsä suuressa kaukalossa ja lisäksi tuntevat joukkueensa, vastustajansa, organisaationsa yms.. Kiprusoffin edellinen kausi isossa kaukalossa oli kaudella 98-99 ja hän tuli kauden jo alettua Timråhon jääden näin paitsi harjoituskaudesta.Tälle en laske pätkääkään. Jos Kiprusoff voi kehittyä eliittimaalivahdiksi suuressa kaukalossa ja olla mukana aina viimeiseen finaaliin asti pienessä kaukalossa, niin kyllä hänen tulee pärjätä silloin myös Elitserienin isossa kaukalossa ilman mitään ongelmia. Ja hyvinhän mies on pelannutkin! Ei sen puoleen.
Ei kai kukaan oikeasti väitä, että silloin kun NHL on käynnissä, maailman paras maalivahti pelaisi Elitserienissä tai SM-liigassa? Harva lähtee väittämään, tosin periaatteessa tämä on täysin mahdollista, mutta alan viisaille maailman parhain maalivahti voi olla VAIN sellainen maalivahti, joka pelaa NHL:ssä. Miten tämän kaavan kanssa kun on toisinpäin, elikkä siis kun se maailman paras tulee Eurooppaan pelaamaan huonompia maalintekijöitä vastaan? Mennäänkö silloin vanhojen meriittien mukaan, nykyisten, vai tulevaisuuden? Vai voisiko se mitenkään olla mahdollista, että mies on juuri sellainen kuin lähtiessäänkin, elikkä loistava maalivahti, jolla on kapasiteettia pärjätä hyvin jos joukkue pääsee voittavaan pelisumaan, ihan samalla tavalla kuin kymmenet, sadat muutkin maalivahdit maailmassa?
Master Chief
29.11.2004, 13:38
Viestin lähetti finnishninja
Miksei Kiprusoff esiinny maailman parhaimpana maalivahtina Elitserienissä tavalla, joka on ominaista juuri maailman parhaimmalle? Miksi Henrik Lundqvist on pelannut paremmin? Eihän hän ole edes pelannut yhtään World Cup matsia, ei NHL:ssä ja hän on vielä tuore Ruotsin eliitissäkin! Eihän sen pitäisi olla mahdollista että nuori kolli pelaa paremmin kuin palvomasi Kipper!
Niin, sillä ei varmaan ole mittän merkitystä että Frölundalla on "hiukan" nimekkäämpi ja parempi pakkikalusto kuin Timrålla. Frölundalla on Saloa, Bäckmania, Niemeä ja Koikkaa, kun taas Timrålla jotain Teemu Aaltoa ja Aki Bergiä (joka ei isossa kaukalossa ole parhaimmillaan).
finnishninja
29.11.2004, 13:45
Viestin lähetti mixu
Kertokaapa te jotka enemmän seuraatte Ruotsin sarjoja että mitä on tapahtunut pelaajille joiden paikan Nhl-miehet ovat vieneet.
Ovatko katsomossa vai siirtyneet muihin seuroihin? Frölundassa on tietenkin tapahtunut. Jens Karlsson sai lähteä hakemaan vauhtia Röglestä. Hän on tosin vaappunut viivalla jo pitkään. Myös juniorit ovat saaneet väistyä, heistä on nyt mukana vain Loui Eriksson ja Daniel Åshberg, joka sai testata peliä kun Magnus Kahnberg oli loukkaantunut. Muuten pojat pitävät hauskaa ja äyskäröivät maaleja divarissa ja junioriliigassa. Frölundan J-20 kausi on suorastaan räjähtänyt kun mukana ovat myös pelaajat, jotka olisivat muuten pelanneet (istuneet penkillä) Elitserienissä. Taulukko kertoo totuuden, vain yksi tasapeli tähän mennessä, muuten vain voittoja...
Rk Lag SM V O F GM:IM TP OTW OTL PSW PSL
1. Frölunda 15 14 1 0 106 : 22 43 0 1 0 0
2. Leksand 15 10 1 4 57 : 46 32 1 0 0 0
3. Mora 15 9 2 4 54 : 29 31 2 0 0 0
4. MoDo 15 10 1 4 71 : 54 31 0 1 0 0
--------------------------------------------------------------------------------
5. Luleå 16 10 1 5 54 : 38 31 0 1 0 0
6. HV 71 17 8 3 6 66 : 68 27 0 3 0 0
7. Södertälje 15 7 4 4 54 : 45 25 0 4 0 0
8. Malmö 16 5 6 5 53 : 48 23 2 4 0 0
9. Timrå 15 4 5 6 42 : 53 19 2 3 0 0
10. Huddinge 15 5 3 7 41 : 53 19 1 2 0 0
11. Västerås 15 5 2 8 42 : 50 17 0 2 0 0
12. Djurgården 15 5 1 9 45 : 60 16 0 1 0 0
13. Skellefteå 16 5 1 10 42 : 69 16 0 1 0 0
14. AIK 14 3 5 6 32 : 37 15 1 4 0 0
--------------------------------------------------------------------------------
15. Rögle 16 4 3 9 42 : 69 15 0 3 0 0
16. Brynäs 15 4 2 9 42 : 59 14 0 2 0 0
17. Linköping 15 4 1 10 27 : 44 13 0 1 0 0
18. Hammarby 14 3 2 9 38 : 64 12 1 1 0 0
Tässä hieman tilastoja pelaajista:
Rk No Name Team Pos GP G A TP PIM +/-
1 22 Åhsberg, Daniel Frölunda LW 15 19 10 29 14 32:6
2 11 Axelsson, Anton Frölunda LW 15 8 18 26 4 28:3
3 22 Enström, Tommy MODO LW 15 12 11 23 41 22:11
4 7 Karlsson, Sebastian Frölunda LW 15 11 10 21 26 30:3
5 9 Westerling, Jonas Mora CE 9 7 14 21 2 15:3
6 21 Larsson, Alexander HV 71 CE 17 6 15 21 4 18:10
7 17 Sinisalo, Tomas Stars LW 15 11 9 20 22 20:13
8 26 Jakobs, Jens Mora RW 15 9 11 20 32 17:3
9 20 Johansson, Maths HV 71 RW 17 5 15 20 55 21:16
10 20 Ahlström, Victor HIK LW 14 5 14 19 6 18:13
11 22 Ahlström, Oscar HIK RW 14 7 10 17 10 18:14
12 19 Olsson, Kalle Frölunda RW 15 7 10 17 30 23:6
13 10 Gynge, Richard HIF LW 13 6 11 17 10 13:15
14 28 Kopitar, Anze SSK CE 15 11 5 16 10 18:11
15 24 Andersson, Jesper MODO RW 15 7 9 16 4 18:11
16 39 Hellström, Mattias MODO CE 12 4 12 16 0 20:10
17 33 Kisum, Tobias Stars RW 13 3 13 16 6 11:13
18 27 Gudmundsson, Martin Mora LW 12 10 5 15 10 14:4
19 71 Starkov, Kirill Frölunda CE 15 9 6 15 4 17:1
20 23 Edblom, Pär MODO RW 15 9 6 15 12 14:12
21 8 Jernberg, Alexander Rögle LW 16 8 7 15 16 13:14
22 18 Albinsson, Kristoffer HV 71 CE 17 6 9 15 10 20:19
23 10 Andersson, Johan SSK RW 15 5 10 15 6 16:15
24 26 Harju, Johan Luleå LW 15 10 4 14 4 15:8
25 11 Molinder, Andreas MODO CE 15 7 7 14 6 18:16
Frölundan joukkue täytettiin oikeastaan automaattisesti NHL-miehillä. Lähtijöitä oli Alexander Steen, Kimmo Eronen ja Erik Kakko + pari junioria, jotka eivät mahtuneet joukkueeseen (vielä). Tilalle tuli Tom Koivisto, Arto Tukio sekä NHL:stä Christian Bäckman, Samuel Påhlsson, Per-Johan Axelsson ja hieman myöhemmin Sami Salo.
Katsomoon ei siis ole joutunut kukaan, kaikille löydettiin hyvä ratkaisu tälle kaudelle.
Jos lockout jatkuu joulun jälkeen, Daniel Alfredsson liittyy todennäköisesti joukkueeseen, hän on kuulunut muonavahvuuteen jo kesästä lähtien ja Frölunda on myös rekisteröinyt hänet. Kerrotaan myös että "Affe" tuo mukanaan Wade Reddenin. Se tosin merkitsisi todennäköisesti sitä, että joku Frölunda seitsemästä pakista saisi siirtyä jonnekin.
finnishninja
29.11.2004, 13:49
Viestin lähetti Master Chief
Niin, sillä ei varmaan ole mittän merkitystä että Frölundalla on "hiukan" nimekkäämpi ja parempi pakkikalusto kuin Timrålla. Frölundalla on Saloa, Bäckmania, Niemeä ja Koikkaa, kun taas Timrålla jotain Teemu Aaltoa ja Aki Bergiä (joka ei isossa kaukalossa ole parhaimmillaan). Jaaha, no vihdoinkin voidaan alkaa puhumaan myös pakeista. Kiitos tästä. Näköjään siihen tarvittiin hieman heikompi peli maailman parhaimmalta maalivahdilta;-)
Muistanet tosin että viime kaudella Frölundan pakisto oli lievästi sanottuna anonyymi, siitä huolimatta Lundqvist oli elitserienin paras maalivahti.
Palataanpa sitten taas maalivahteihin...
Aivan. Kiprusoffilla oli onnea, hän pääsi oikeaan aikaa oikeaan rakoon, mutta kulkeeko tämä kädessä maalivahtitaitojen kanssa?
Onnella saadaan näyttöpaikka, hyvillä otteilla se vakiinnutetaan. Jos Kiprusoffin peli ei olisi kulkenut, olisi hän todennäköisesti seurannut loppukauden penkiltä Roman Turekin ja Jamie McLennanin pelatessa ja (näin uskallan väittää) Calgaryn jäädessä taas playoffsien ulkopuolelle.
Tai voitko sanoa että Kiprusoff on yhtäkkiä maailman paras maalivahti?
En tietenkään voi. On jopa täysin absurdi ajatus väittää kiven kovaan jota kuta maailman parhaaksi maalivahdiksi, niin monesta seikasta maalivahdin hyvyys riippuu; kenttäpelaajat, pelitapa yms.. Viime keväänä Kipper oli kuitenkin loistava ja syksyllä lähes yhtä hyvä ja nyt hän on pelannut tilastojen valossa hyvin Elitserienissä, uudessa sarjassa, uudessa joukkueessa ja suuressa kaukalossa.
Ja tällä en nyt halua arvostella Kimmo Kapasta millään tavalla, hän on loistava maalivahti. Seurasin hänen otteitaan, kun hän viimeksi pelasi KalPassa ja tuolloin hän oli oikeastaan ainut todellinen pelimies seurassa. Toivottovasti Kimmo voittaa sairautensa ja pystyy vielä pelaamaan, ja toivottavasti vielä KalPassa...
Toiseksi, Timrålla ei ollut viime vuonna yhtä nimekäs joukkue kuin tänä vuonna, silti joukke menestyi vähintään yhtä hyvin Kimmo Kapasen hienon pelin myötä, jos verrataan kauteen tähän mennessä kun Kipper hoitaa viimeisen miehen postia.
Eipä ollut vastustajillakaan. Eiköhän Timrån voimasuhteet verrattuna muihin ole pysyneet jokseenkin samoina. Kapanen pelasi Elitserien-miehien kanssa ja heitä vastaan, Kipperin pelatessa kaukalossa on peterforsbergejä, ollijokisia, henrikzetterbergejä, zdenocharoja...
Mutta maailman paras? Kuka voi luokitella maalivahdin sellaiseksi yhden hyvän kevään perusteella? Amerikkalaiset kyllä, niin ja tietysti jotkut fanit.
Kuten ylempänä totesin, parhaan määritys on mahdotonta. Jääkiekko ei ole yksilöiden kannalta kuin keilailu, jossa olosuhteet ovat käytännössä samat kaikkialla ja eniten pisteitä saanut on paras.
Kun Kipperistä on käytetty nimitystä "maailman paras", on kyseessä ollut sen hetkinen tilanne. Ei heistä kukaan ole Kipperiä vielä minnekään legendojen joukkoon nostanut. Mielestäni viime keväänä Kipperistä oli täysin oikeutettua käyttää nimitystä "maailman paras"; tuosta tittelistä kilpailivat runkosarjassa hänen kanssaan kai lähinnä Roberto Luongo ja Martin Brodeur ja playoffseissa kai Nikolai Khabibulin.
Taas tuli esille tämä NHL:n eriarvoisuus, mutta mielestäni on oikeutettua nykyisessä tilanteessa sanoa, että siellä pelaavat ovat maailman parhaita ja siten siellä pelaavat maalivahdit ovat maailman parhaita maalivahteja. Kun aukotonta rankingia ei ole, tämä on paras tapa.
Kiprusoffilla oli pitkä viime kausi, taisi lopettaa vasta juhannuksena. Sen jälkeen maajoukkueleiri + World Cup. Lundqvist ei saanut pelata yhtään matsia World Cupissa ja menetti näin myös tärkeitä harjoitusotteluita, joita Frölunda pelasi samaan aikaan. Siitä huolimatta mies esitti parasta maalivahtityötä jo heti ensimmäisessä matsissa.
Tuolla kohdalla, jota lainasit viestistäni tarkoitin sitä, että Lundqvistillä oli etua siitä, että hän tunsi läpi kotaisin joukkueensa (Frölundan) ja oli pelannut pelkästään suuressa kaukalossa. Kun eurooppalainen maalivahti lähtee Pohjois-Amerikkaan, laitetaan hänet farmiin totuttelemaan pieneen kaukaloon ja uuteen pelityyliin. Tästä voi päätellä, että lajia tuntevat ovat sitä mieltä, ettei siirtyminen suuresta kaukalosta pieneen ole mikään helppo asia. Miksei sama toimisi myös toisinpäin? Miksei NHL-maalivahdeilta veisi aikaa totutella suureen kaukaloon?
Mistä Kiprusoff muka jäi jälkeen, hänhän on pelannut ja harjoitellut koko ajan!!?!?
Pelivire Kiprusoffilla varmasti oli päällä tullessaan Eurooppaan, mutta jääkiekko on moniulotteisempi peli; suureen kaukaloon ja uusiin pelikavereihin tottuminen vie aikansa etenkin maalivahdin tontilla, joka vaatii yhteistyön sujumista puolustajien kanssa.
Väitän yhä, vaikka maalivahti lähteekiin liigaan, johon on palkattu maailman parhaimmat pelaajat, se ei vielä tarkoita sitä että he ovat myös maailman parhaimpia maalivahteja.
Ei se, että tekee sopimuksen NHL-seuran kanssa vie ketään maailman eliittiin, mutta se jos maalivahti pystyy nappaamaan itselleen kiistattoman ykkösvahdin paikan sarjassa vie. NHL:ssä on 30 seuraa ja ykkösmoken paikkoja on tarjolla tasan yhtä monta. On kova saavutus saada kyseinen tittelin sarjassa, jossa pelaavat kaikki parhaat ja jos vielä auttaa joukkueensa sarjan finaaliin, on se todella kova suoritus ja osoitus siitä, että kyseessä on hyvä maalivahti.
...tosin periaatteessa tämä on täysin mahdollista, mutta alan viisaille maailman parhain maalivahti voi olla VAIN sellainen maalivahti, joka pelaa NHL:ssä.
Toistaiseksi ihan paikkansa pitävä peruste alan viisailta. Jos Hasek olisi huippuvuosinaan päättänyt, ettei halua pelata NHL:ssä vaan palata Eurooppaan tai Khabibulin saisi Venäjältä parempaa palkkaa kuin NHL:ssä ja päättäisi jäädä Venäjälle, silloin voitaisiin kyseenalaistaa se pelaako maailman paras maalivahti NHL:ssä vai missä. Mutta eipä tule mieleen ainuttakaan aivan huippumaalivahtia, joka olisi kieltäytynyt ruhtinaallisesta palkkashekistä ja pelannut Euroopassa.
Euroopassa on useita hyviä maalivahteja, mutta aniharva heistä kykenisi heti ottamaan ykkösvahdin paikan NHL:ssä ja pienessä kaukalossa. Lundqvistilla tuo testi on vielä edessä ja todennäköisesti hänenkin tiensä tulee kulkemaan farmisarjan kautta, kuten lähes kaikilla eurooppalaisilla maalivahdeilla.
Master Chief
29.11.2004, 16:02
Viestin lähetti finnishninja
Jaaha, no vihdoinkin voidaan alkaa puhumaan myös pakeista. Kiitos tästä. Näköjään siihen tarvittiin hieman heikompi peli maailman parhaimmalta maalivahdilta;-)
Muistanet tosin että viime kaudella Frölundan pakisto oli lievästi sanottuna anonyymi, siitä huolimatta Lundqvist oli elitserienin paras maalivahti.
Mites Brodeur liittyy tähän asiaan? ;)
Niin, tottakai oli paras kun Kipper ei pelannut siellä silloin. ;)
Siis oikeesti, kyllähän Lundqvistillä on se etu että tuntee pakit ja ne tuntee hänen torjuntatyylinsä. Kipperihän tuli ihan hänelle tuntemattomaan joukkueeseen pienestä kaukalosta noin niinkuin pikahälytyksellä. Sitä paitsi Nupehan se sarjan paras kassari on tällä hetkellä...
finnishninja
29.11.2004, 16:28
Lisää molareista:-)
Viestin lähetti Korhonen
penkiltä Roman Turekin ja Jamie McLennanin pelatessa ja (näin uskallan väittää) Calgaryn jäädessä taas playoffsien ulkopuolelle. Tsekeillä on ollut paljon hyviä maalivahteja. En näe mitään syytä epäillä etteikö Calagarylla olisi ollut kaikki mahdollisuudet myös Turekin maalivahtityöskentelyn kanssa. niin monesta seikasta maalivahdin hyvyys riippuu; kenttäpelaajat, pelitapa yms Tähän minä olen viitannut koko ajan. Yleensä kysymys on myös paljon itseluottamuksesta ja tuurista. Kun joukkue alkaa voittamaan, se voittaa ja voittaa. Muistanet miten loistava jengi Coloradolla oli, vain voitot puuttuivat. Samoin Detroit. Yhtäkkiä joukkueet, joiden paikka normaalisti olisi ollut (pitänyt olla) pudotuspelien ulkopuolella, alkoivat voittaa ja menivät pitkälle Cupissa. Totta kai, tähän tarvitaan myös hyviä maalivahteja, mutta mitä pidemmälle kevättä mennään, sitä enemmän media nostaa ylös maalivahteja, jotka ovat valokeilassa jäljellä. Eipä ollut vastustajillakaan. Ei, mutta Lundqvist seisoo yhä maalissa ja pelaa täsmälleen yhtä hyvin, tai ehkä vielä paremminkin kuin viime kaudella, vaikka laukojat ovatkin nyt nimeltään Janne Niinimaa, Henrik Zetterberg, Brendan Morrison, Kristian Huselius, Marcus Nilsson, Peter Forsberg, Brian McCabe, Veljekset Sedin... Tänään hän pääsee luultavasti tosi kiekkosateeseen kun veljekset Hossa avaavat tulen!Kun Kipperistä on käytetty nimitystä "maailman paras", on kyseessä ollut sen hetkinen tilanne. Hyväksyn tämä, jos vertaus tehtiin keväällä vain niiden maalivahtien (kahden) välillä, jotka olivat jäljellä Cupissa. Tästä voi päätellä, että lajia tuntevat ovat sitä mieltä, ettei siirtyminen suuresta kaukalosta pieneen ole mikään helppo asia. Miksei sama toimisi myös toisinpäin? Miksei NHL-maalivahdeilta veisi aikaa totutella suureen kaukaloon? Yleensä jo se, että siirtyy jonnekin tuo tullessaan omat ongelmansa. Jotkut maalivahdit taas syttyvät vasta silloin kun on siirrytty jonnekin. Itse asiassa moni maalivahti nousee huipulle vasta kun saa jostain potkut. Miikka Kiprusoff on saanut peruskoulutuksensa isossa kaukalossa ja pelannut todella paljon sellaisessa, niin Suomessa kuin Ruotsissakin. Hänelle Elitserien ei ollut mitään uutta. Muutenkin, NHL:ssä käväisseillä maalivahdeilla näyttää olevan helppo sopeutua isoon kaukaloon. Pasi Nurminenhan pelaa todella hienosti Malmössa ja viimeisimmät NHL-maalivahdit - jotka eivät ole ikinä edes pelanneet isossa kaukalossa - ovat todella ihastuneita Elitserieniin. Jos sinulla on mahdollisuus katsoa Djurgårdenin peliä jossain, vilkaisepa heidän maalivahti Marty Turcon (http://www.difhockey.se/spelarstats.php?id=3067) peliä. Moista peli-iloa saa hakea! Luulisi että heillä on paljon enemmän vaikeuksia sopeutua kuin esim. Kiprusoffilla... Ja Turcon pelaa alan viisaiden mukaan huonommassa joukkueessa kun Timrå...
Näyttää siis siltä etteivät NHL-maalivahdit tarvitse lainkaan aikaa totutteluun, vaan homma toimii välittömästi!
Korhonen, on mielenkiintoista kääntää juttuja toisinpäin ja päälaelleen, en siis mitenkään provoa, vaan aihe on todellakin mielenkiintoinen!ja uusiin pelikavereihin tottuminen vie aikansa etenkin maalivahdin tontilla Kipper hyppäsi melkein suoraa Stanley Cupin loppu-otteluista World Cuppiin ja edessä oli taas uudet pelikaverit, kolmannet sellaiset tänä vuonna. Siitä huolimatta en muista milloin näin viimeksi Suomalaisen maalivahdin, joka pelasi niin hienoa peruspeliä kuin Kiprusoff. NHL:n maalivahdille uudet pelikaverit kuuluvat homman luonteeseen ja ammattimiehelle tämä ei ole mikään ongelma. Vai kysytäänkö Marty Turcolta?Jos Hasek olisi huippuvuosinaan päättänyt, ettei halua pelata NHL:ssä vaan palata Eurooppaan tai Khabibulin saisi Venäjältä parempaa palkkaa kuin NHL:ssä ja päättäisi jäädä Venäjälle, silloin voitaisiin kyseenalaistaa se pelaako maailman paras maalivahti NHL:ssä vai missä. Tänä päivänä tiedämme mihin nämä miehet kykenevät. Mutta mitä jos he eivät olisi koskaan pelanneet NHL:ssä? Kuinka moni nauraisi jos vaikka minä väittäisin että Hasek kuului aikanaan maailman parhaimpiin maalivahteihin? Jos Khalibulin olisi pelannut vain Venjällä, voisiko häntä verrata NHL:n suurimpiin ja väittää ettei hän kalpenisi lainkaan siinä seurassa?
Muistan kun Kipper lähti NHL:ään. Luin pari viestiä jossa joku nauroi; äh, se ruikkoo siellä pääse farmia pidemmälle.. Minusta se oli hyvä esimerkki siitä miten me aliarvioimme maalivahtejamme. Vielä mielenkiintoisempaa on heidän, jotka jäävät tänne pohjolaan, aliarviointi. Ajattele itse, ensin Kipper tuskin mahtuu jengiin AIK:ssa, sitten hän pärjää yhtäkkiä hyvin NHL:ssä, mutta jäljelle jääneille naureskellaan. En saa tätä kaaviota yhteen. Miten joku voi ottaa vuodessa parissa loikan kavereistaan tyyliin, tänne jäätte luuserit ja nauttia tittelistä yhtenä maailman parhaimmista maalivahdeista? Kuinka tässä on oikeastaan käynyt? Onko Kipper löytänyt salaisuuden, millä nostaa taitojaan valovuoden verran, vai puhummeko yhä aika pienistä eroista huippu-maalivahtien välillä? Itse uskon jälkimmäiseen. . Euroopassa on useita hyviä maalivahteja, mutta aniharva heistä kykenisi heti ottamaan ykkösvahdin paikan NHL:ssä ja pienessä kaukalossa. Tästä olen hieman eri mieltä. NHL:ssä on todetty hyväksi soluttaa uusi maalivahti sisään farmin kautta. Sinne ne pistetään riippumatta siitä miten he pärjäävät peleissään. Yhä useammat joukkueet valitsevat maalivahtinsa pitkällä tähtäimellä ja NHL-seura on koko ajan mukana seuraamassa heidän kehitystään. Esim Henrik Lundqvistin tapauksessa Rangers listasi hänet vuonna 2000. Sen jälkeen he ovat seuranneet häntä tarkasti ja Henrik on käynyt heidän harjoitusleirillään testaamassa. Tälle kaudelle Henken oli tarkoitus lähteä pelaamaan farmissa, mutta epävarma tilanne NHL:ssä sai heidät päättämään että vielä yksi kausi Ruotsissa olisi paras hänen kehitykselleen.
Muistanet varmasti myös ne lukuiset tarinat maalivahdeista, jotka nostetaan farmista kun joukkue konttaa tai maalivahti on loukkaantunut. Säkää pitää siis olla, mutta näinhän se on; hyvällä maalivahdilla on tunnetusti myös tuuria!
Tuurista puheenollen, muistatko vanhan ruotsalaisen maalivahtilegendan, Leif "Honken" Holmqvistin? Hän sanoi aina; "Tolpat ovat minun parhaimmat ystäväni."
finnishninja
29.11.2004, 16:33
Viestin lähetti Master Chief
Mites Brodeur liittyy tähän asiaan? ;)
Niin, tottakai oli paras kun Kipper ei pelannut siellä silloin. ;)
Siis oikeesti, kyllähän Lundqvistillä on se etu että tuntee pakit ja ne tuntee hänen torjuntatyylinsä. Kipperihän tuli ihan hänelle tuntemattomaan joukkueeseen pienestä kaukalosta noin niinkuin pikahälytyksellä. Sitä paitsi Nupehan se sarjan paras kassari on tällä hetkellä... No tunteeks Nupe pakit ennestään? No tuntee varmaan Niinimaan, muuten hän ei varmaan tajua Skånen slangista pätkääkään!! Timråssa on sentään läjä suomalaisia! Malmössä Suomea ei puhu kukaan! Hannulakin varmaa kieltäytyy puhumasta sen jälkeen kun veti sinikeltaisen paidan päälleen ekan kerran.
Lisää aiheesta ylempänä:-)
finnishninja
29.11.2004, 17:26
Timrå joutuu luopumaan Miikka Kiprusoffista ja Aki-Petteri Bergistä. Taitelijasopimuksen muuttaminen normaaliksi maksaisi Timrålle n. 2.7 miljoonaa kruunua. Tähän Timrålla ei ole varaa tällä hetkellä. Juttu ratkeaa lopullisesti tällä viikolla.
Kiprusoff tulee todennäköisesti pelaamaan loppukauden Suomessa, kaksi joukkuetta ovat ilmoittaneet olevansa kiinnostuneita.
Timrå tulee todennäköisesti hankkimaan tilalle uuden lockout maalivahdin. Jutun (http://www.gt.se/index.jsp?a=212118) yhteydessä mainitaan kaksi työtöntä kanadalaista maalivahtia, Martin Brodeur ja Roberto Luongo...
Kipper Ilvekseen;)?
Itse en ole nähnyt Lundqvistin otteita muuta kuin MM-Kisoissa, eikä hän meikäläistä ainakaan niissä vakuuttanut. Ok, Ruotsi meni finaaliin, mutta niin sillä miehistöllä pitikin. En nyt tähän hätään muista Lundqvistilta viime kisoista kuin kaksi peliä, Suomi-Ruotsi (1-1), ja finaalin Ruotsi-Kanada (2-3). Suomi-pelissä "Lunken" imaisi Nummelinin röpelökudin, joka muistaakseni lähti jostain punaviivan tietämiltä, kun taas Noronen, jota täällä monen olivat koko kisojen ajan teilaamassa, tyrmäsi Ruotsin yritykset täysin. Vain loppuhetken ultraonnekas pomppu pelasti Ruotsin sillä(kin) kertaa. Finaalissa Henkka jäi selkeästi Luongon varjoon, ja päästi muistaakseni ainakin kaksi "helppoa". Ei kovinkaan vakuuttavaa ratkaisupeleissä, eh?
Tuo tekstini perustuu sitten täysin muistikuviin, ja voi tietysti olla, että niissä kuvissa on tietty "Ruotsi-lisä" mukana.
En myöskään yritä väittää, etteikö Lundqvist olisi ihan hyvä veskari, mielestäni Kipperiin vertaaminen on vain jotenkin kohtuutonta. En itseasiassa ota tuollaisia väitteitä edes vakavasti, ennenkuin Lundqvist on johdattanut korkeintaan NHL:n keskikastiin (ennakkoon) kuuluvan joukkueen SC:n finaaleihin, tai torjunut (jälleen ennakkoon) kahdeksan maan turnauksessa 6-7 heikoimman joukkueen lähes käsittämättömästi Tshekin, Saksan (x2), Ruotsin ja USA:n dream teamien yli.
Kipper oli myöskin vähintäänkin yhtä maaginen Tepsissä kaudella 98-99, kuin Lundqvist nyt ja viime kaudella.
Eli, tällä hetkellä meriitit ovat _vain ja ainoastaan_ Kiprusoffille edulliset.
[Off Topic alkaa] Kertokaa nyt vihdoinkin joku, että mitä on tapatunut Johan Hedbergille. "Moose" pelasi upeasti 'Burghissa, ja nousi yhdeksi favorite-veskoistani, kunnes katosi yhtäkkiä täysin maan alle. Kuulemma jotain Vancouverin farmipelejä tahkonnut, onko näin? [Off Topic päättyy]
finnishninja
29.11.2004, 18:09
Viestin lähetti Saku #11
[Off Topic alkaa] Kertokaa nyt vihdoinkin joku, että mitä on tapatunut Johan Hedbergille. "Moose" pelasi upeasti 'Burghissa, ja nousi yhdeksi favorite-veskoistani, kunnes katosi yhtäkkiä täysin maan alle. Kuulemma jotain Vancouverin farmipelejä tahkonnut, onko näin? [Off Topic päättyy] Johan Hedberg teki lähes sankarin tempun ja palasi Leksandiin. Eli, tällä hetkellä meriitit ovat _vain ja ainoastaan_ Kiprusoffille edulliset. Jos aletaan meriiteistä puhumaan niin kyllä Tretjak... Noh, leikki leikkinä. En itseasiassa ota tuollaisia väitteitä edes vakavasti, ennenkuin Lundqvist on johdattanut En minäkään ota vakavasti ennen kuin Kipper johtaa Timrån voittoon Frölundaa vastaan. Viimeksi Timrå-Frölunda Sundsvallissa päättyi 2-5... ja elän yhä tätä kautta ja tätä hetkeä.
MM-kisat olivat Lundqvistin ensimmäiset, joissa hän oli ykkösmaalivahti ja hän hoiteli ne hienosti, huolimatta finaalista, johon Suomi ei yltänyt NHL-maalivahtiensa avustuksella. Ruotsi taisi hävitä sen yhdellä maalilla. Toisessa päässä kaukaloa seisoi muistaakseni Roberto Luongo.
Myös Karjala Turnauksen Tsekki- ja Venäjämatsissa Henke hoiteli homman hienosti.
Tsekeillä on ollut paljon hyviä maalivahteja. En näe mitään syytä epäillä etteikö Calagarylla olisi ollut kaikki mahdollisuudet myös Turekin maalivahtityöskentelyn kanssa.
Kyllähän Turek on hyvinkin pelannut eikä tshekkien maalivahteja todellakaan käy moittiminen, mutta Calgary alkoi pelaamaan hyvin sillä hetkellä, kun Kiprusoff joukkueeseen tuli (Turek oli loukkaantuneena sillä hetkellä jos muistan oikein ja maalissa pelasi McLennan). Ei tämä toki yksin Kipperin ansiota ole, mutta näillä asioilla on varmasti jonkinlainen syy-yhteys. Calgary sai maalivahdin, joka oli varma ja tällä on vaikustusta kenttäpelaajien itseluottamukseen. Jarome Iginla kertoi viime kevään playoffsien aikoihin, että ilman Kipperiä he eivät olisi selviytyneet pudotuspeleihin. Toki tässä on varmasti mukana myös kohteliaisuuksia seurakaverille, mutta uskon, että hänen sanoissaan on perää.
Turekista vielä sen verran, että jos oikein muistan, hän sopi Calgaryn kanssa tuntuvasta palkanalennuksesta. Loistava ele pelaajalta, joka oli selkeästi ylipalkattu viime aikaisiin esityksiin nähden ja olisi vuoren varmasti ollut tällä kaudella liigan kallein kakkosmaalivahti...
Ei, mutta Lundqvist seisoo yhä maalissa ja pelaa täsmälleen yhtä hyvin, tai ehkä vielä paremminkin kuin viime kaudella
Itse en ole Lundqvistin pelejä nähnyt, mutta oletan, että olet subjektiivisuudestasi huolimatta oikeassa (ainakin tilastot puoltavat sitä).
Tästähän voisi päätellä ainoastaan sen, että Lundqvist on loistava maalivahti ja omaa loistavat edellytykset menestyä NHL:ssä. Ei se anna juurikaan osviittaa vertailtaessa Kapasta ja Kiprusoffia.
Hyväksyn tämä, jos vertaus tehtiin keväällä vain niiden maalivahtien (kahden) välillä, jotka olivat jäljellä Cupissa.
Eiköhän se tehty kaikkien NHL-maalivahtien välillä ja oletuksena käytettäessä sitä, että parhaat pelaavat NHL:ssä. Tämän olen varmasti jo tehnyt selväksi, mutta totean nyt kuitenkin, että mielestäni tuo oli varsin pätevä toteamus (eli että Kiprusoff oli viime keväänä yksi parhaista ellei paras).
Muutenkin, NHL:ssä käväisseillä maalivahdeilla näyttää olevan helppo sopeutua isoon kaukaloon. Pasi Nurminenhan pelaa todella hienosti Malmössa
Nurminen aloitti kautensa silloin kuin kaikki muutkin eli heti, kun kausi pyörähti käyntiin Suomessa eli Nurmisen pitikin olla huippukunnossa, kun Elitserieniin siirtyi. Lisäksi Nupehan ei ollut mukana Suomen WCH-ryhmässä, joten onpa hän saattanut vetää kesätreenit ihan Pelicans-ryhmän mukana ja totutella suureen kaukaloon jo ennen kauden alkua.
Luulisi että heillä on paljon enemmän vaikeuksia sopeutua kuin esim. Kiprusoffilla... Ja Turcon pelaa alan viisaiden mukaan huonommassa joukkueessa kun Timrå...
Voi olla, että heillä on (tai pitäisi olla) enemmän vaikeuksia sopeutua kuin eurooppalaisilla maalivahdeilla, mutta on syytä kuitenkin muistaa, että Kipperin edellisestä kaudesta isossa kaukalossa oli vierähtänyt viisi vuotta ja siinä ajassa ehtii hyvinkin tottua pieneen kaukaloon.
Ja joukkueen laadusta ei välttämättä voi päätellä maalivahdin hyvyyttä; laukausten määrät, kulmat ja etäisyydet vaihtelevat eri tasoisissa joukkueissa ja toiset maalivahdit esiintyvät edukseen kiekkosateessa, toiset taas kun laukauksia tulee vähän ja helpommista paikoista.
Näyttää siis siltä etteivät NHL-maalivahdit tarvitse lainkaan aikaa totutteluun, vaan homma toimii välittömästi!
Tämä on varsin yksilökohtaista. Dwayne Rolosonin aloitus Lukossa ei ollut (avauspeliä lukuunottamatta) mitenkään erikoinen, mutta hän on noussut omalle tasolleen ajan kanssa.
Kipper hyppäsi melkein suoraa Stanley Cupin loppu-otteluista World Cuppiin ja edessä oli taas uudet pelikaverit, kolmannet sellaiset tänä vuonna. Siitä huolimatta en muista milloin näin viimeksi Suomalaisen maalivahdin, joka pelasi niin hienoa peruspeliä kuin Kiprusoff. NHL:n maalivahdille uudet pelikaverit kuuluvat homman luonteeseen ja ammattimiehelle tämä ei ole mikään ongelma. Vai kysytäänkö Marty Turcolta?
Kipper oli mukana Suomen maajoukkueen valmistautumisleirillä ennen WCH:ta ja ennen varsinaista turnausta pelattiin harjoituspelejä. Lisäksi kaikki maalivahdit olivat WCH:ssa samalla viivalla eli kukaan tuskin oli harjoitellut yhteispeliä muita enempää.
Lisäksi jälleen on todettava, että tämä(kin) on yksilökohtaista.
Tänä päivänä tiedämme mihin nämä miehet kykenevät. Mutta mitä jos he eivät olisi koskaan pelanneet NHL:ssä? Kuinka moni nauraisi jos vaikka minä väittäisin että Hasek kuului aikanaan maailman parhaimpiin maalivahteihin? Jos Khalibulin olisi pelannut vain Venjällä, voisiko häntä verrata NHL:n suurimpiin ja väittää ettei hän kalpenisi lainkaan siinä seurassa?
Tämä on toki totta, mutta nykytilanne on sellainen, että parhaat maalivahdit viedään Pohjois-Amerikkaan elleivät puhkea kukkaan myöhäisellä iällä (=Norrena). Tosin Norrenahan saattaa vielä lähteä Pohjois-Amerikkaan tai olisi jo saattanut lähteä ilman Khaibibulinia. Mielestäni on reilua olettaa, että parhaat pelaavat NHL:ssä vaikka periaatteessa onkin mahdollista, että Euroopassa pelaisi joku maailman eliittiin kuuluva maalivahti.
Onko Kipper löytänyt salaisuuden, millä nostaa taitojaan valovuoden verran, vai puhummeko yhä aika pienistä eroista huippu-maalivahtien välillä?
Tuskin voi sanoa, että hän salaisuutta on löytänyt, mutta yhdessä asiassa hän on edistynyt Calgaryyn tultuaan; nimittäin reboundien torjumisessa. Jostain luin, että Calgaryn maalivahtivalmentaja oli opettanut Kipperiä nimen omaan tässä asiassa ja tässä olikin nähtävissä selvää edistystä.
Olen täysin varma, että Kipper vuosimallia 2004 on aivan toisenlainen kuin Kipper vuosimallia 1997, jolloin hän pelasi AIK:ssa. Kipperin läpimurtohan tapahtui AIK-vuosien jälkeen TPS:ssä jolloin hän oli SM-liigan paras maalivahti. Maalivahdin peliin vaikuttaa niin moni asia; ehkä hän pelaa nykyään paremmalla itseluottamuksella ja varmasti hän on kehittynyt TPS-vuotenansa ja vuosiensa Pohjois-Amerikassa aikana.
Tästä olen hieman eri mieltä. NHL:ssä on todetty hyväksi soluttaa uusi maalivahti sisään farmin kautta. Sinne ne pistetään riippumatta siitä miten he pärjäävät peleissään.
En oikein jaksa uskoa, että NHL-seurat laittavat ihan tavan vuoksi eurooppalaiset maalivahdit farmiin. He näkevät siinä selvän hyödyn vaikka kyseessä olisikin poikkeuksellisen hyvä maalivahti; se antaa pelaajalle aikaa tottua pohjoisamerikkalaiseen pelityyliin ja he pystyvät tarkkailemaan häntä. Esimerkiksi todella poikkeukselliseksi lahjakkuudeksi kehuttu Kari Lehtonen pelasi käytännössä koko viime kauden farmissa vaikka pelasi siellä hyvin. Atlantalla on täysin varmasti aikomus peluuttaa Lehtosta ykkösmaalivahtinaan tulevina vuosina, mutta katsoivat, että vuosi farmissa kehittää häntä enemmän.
punainen#20
30.11.2004, 11:17
Te jotka seuraatte enemmän tota länsi-naapurin kiekko-sarjaa, niin voisikohan joku teistä kertoa kuka oli se "lihava" NHL-pelaaja joka sai lähteä lätkimään kyseisestä sarjasta?
Nickelback
30.11.2004, 11:54
Oliskohan Tyler Arnason? Ainakin on jättänyt Brynäsin 4 matsin jälkeen... En tosin oo lukenu Iltasanomia et voi olla joku muukin.
finnishninja
30.11.2004, 12:20
Frölunda – Mora 6-3
Mielenkiintoinen matsi, olin todella utelias näkemään Hossan veljekset ym. Moran NHL-vahvistukset. Valitettavasti ottelu oli ohi ensimmäisessä erässä. Frölunda teki tapansa mukaan ensimmäisen maalin parissa minuutissa ja nykäisi aina tarpeen vaatiessa. Mora ei kerta kaikkiaan päässyt kiinni otteluun kertaakaan. Yhdessä vaiheessa vieraat saivat pelata viisi kolmea vastaan, mutta kaikki kiekot jäivät Lundqvistin suojuksiin tai kimpoilivat verkkoon pleksin yläpuolella. Kaksi seuraavaa erää oli Frölundalle kuin tavallinen päivä työssä ja Moralle kaksi erää ennen kotiin lähtöä. Ainoa jolla oli halua eteenpäin oli Marian Hossa. Seurasin häntä erikoisesti. Aeka epeli ja kova työskentelemään kun on hyökkäyksestä kysymys!! Marian teki kaksi maalia, ensimmäinen kimposi onnekkaasti maaliin Antti-Jussin Niemen luistimesta, mutta toinen oli oikea makupala. Marian tähtäsi ensimmäiseen tolppaan, mutta ei laukonut, vaan kiersi salamana maalin ja tuikkasi vanhanaikaisen maaliin. Tilaa Lundqvistin luistimen ja tolpan välissä oli kahvikupin verran, mutta Hossan kaliiberilla osutaan myös sellaiseen reikään.
Myös muut Moran NHL-miehet olivat ok, tosin kukaan heistä ei loistanut mitenkään erikoisesti Marian Hossaa lukuunottamatta. Mora on todella riippuvainen lockout pelaajistaan. Jos NHL käynnistyy, niin veikkaan että Mora saat vaikeuksia, sillä muut pelaajat olivat ihan pihalla.
Olin hieman surullinen Tero Leinosen puolesta. Häntä ei tappiosta voida syyttää. Leinonen pelasi ihan hyvin ja teki paljon hyviä torjuntoja. Frölundalla oli älyttömästi hyviä paikkoja, eikä kukaan olisi protestoinut jos Frölunda olisi voittanut kaksinumeroisesti.
Frölunda juhli muuten seuran 60-vuotispäiviä. Tätä kautta varten on tehty erikoiset "Retropaidat," joita Frölunda käyttää muutamassa matsissa. Tämä matsi oli ensimmäinen. Paitoja päästettiin myös 1000 numeroitua yleisölle. Kuulin että niitä jonotettiin jo aamusta, joten hylkäsin ajatuksen. Illan matsissa niitä kuitenkin oli vielä yllättäen jäljellä ja sain kuin sainkin omani!!
Magee paita! (http://www.aftonbladet.se/sport/0411/30/SPORT-30s20-anders-9_368.jpg), täysin vapaa mainoksista!! Kuvassa Arto Tukio, joka teki ensimmäisen maalin. Tästä olen valtavan iloinen!! Tukio on sulautunut todella hienosti joukkueeseen ja on pelannut alusta lähtien virheetöntä peruspeliä. Hän ansaitsi tämän maalin. Ennustan - ja toivon - Tukiolle pitkää tulevaisuutta Göteborgissa:-)
Viestin lähetti finnishninja
Timrå tulee todennäköisesti hankkimaan tilalle uuden lockout maalivahdin. Jutun (http://www.gt.se/index.jsp?a=212118) yhteydessä mainitaan kaksi työtöntä kanadalaista maalivahtia, Martin Brodeur ja Roberto Luongo...
Kiprusoff-taisteluun en jaksa enää ottaa osaa, mutta Aftonbladet (http://www.aftonbladet.se/vss/sport/story/0,2789,568412,00.html) on vahvistamassa juuri Luongon olevan Kipperin korvaaja.
Yksi eilisen Hockeykvällin pätkä Hossan kiemuroista toi mieleen omat pelit penskana, kun joukossa oli yksi isompi ja vanhempi jermu, joka ei antanut muiden koskea kiekkoon ollenkaan. Kunhan töni pienemmät altaan. Ei tosiaan ollut paha spurtti toiseen maaliinkaan, vaikka taisivat Frölundan pakki ja Ljunqvist jo naatiskella voitosta.
Samaisen ohjelman perusteella Djurgårdenissa ollaan taas syklin pohjilla. Sääliksi käy Turcoa, joka ilmeisesti yksin piti luvut jotenkin siedettävinä.
finnishninja
30.11.2004, 13:41
Mats Sundin käväisi pelaamassa hieman Golfia Mif Redhawksin voimamies Percy Nilssonin (http://www.aftonbladet.se/sport/0411/30/SPORT-30s40percy_368.jpg) kanssa. Sundin pelasi hyvin, kertoo Aftonbladet. Percy Nilsson käytti tietenkin tilaisuuden hyväkseen ja teki Sundinille tarjouksen, jonka mukaan hänelle hankittaisiin asunto Tanskasta, Kööpenhaminasta, josta käsin hän kävisi harjoituksissa ja matseissa. Täten Sundin voisi viettää kesän Tukholmassa, ilman että hänen tarvitsee pelätä ruskeita kirjekuoria Ruotsin veroviranomaisilta.
Sundin ja hänen mahdollinen peli Ruotsissa joulun jälkeen on yhdistetty vain ja ainoastaan Djurgårdeniin, mutta Nilssonin mukaan Sundin oli erittäin kiinnostunut...
Michael Nylander sai saman tarjouksen Malmölta, mutta kuten tunnettua, hän valitsi Oulun ja Kärpät.
finnishninja
30.11.2004, 13:44
Viestin lähetti Hielo
Kiprusoff-taisteluun en jaksa enää ottaa osaa, mutta Aftonbladet (http://www.aftonbladet.se/vss/sport/story/0,2789,568412,00.html) on vahvistamassa juuri Luongon olevan Kipperin korvaaja. Timrå kertoo Luongon olevan yksi neljästä maalivahdista, joista seura on kiinnostunut. Asiasta tiedoitetaan tällä viikolla.
finnishninja
01.12.2004, 10:49
Malmö - Timrå 1-8
Hyvä esimerkki siitä miten tapahtuu kun maalivahti jätetään täysin yksin. Timrå tuli miesylivoimalla Malmön maalia kohti kerta toisensa jälkeen. Nurminen taisi antaa periksi tilanteessa 1-6. Maalivahtia tappiosta ei voi syyttää, mutta taas toisaalta, Nurminen päästi 6 maalia 16 laukauksesta...
Niinimaa oli lähellä päästä maalintekijöiden tilastoon, hän lämäsi tolppaan, Nurminen tosinjohtaa yhä näiden kahden välisessä pistetaistelussa:-)
Christopher Nihlstorp hyppäsi tolppien väliin. Hänen onnekseen ottelu kuitenkin loppui kahden päästetyn maalin jälkeen.
MoDo - HV 71 3-1
Tosi kiva matsi, kova vauhti ja paljon hyviä syöttöjä!
HV voitti viime kaudella mestaruuden ja aloitti kauden lähes samalla joukkueella. He ilmoittivat myös aikaisessa vaiheessa etteivät he aio hankkia NHL:stä lockout pelaajia. Mutta mutta, kausi alkoi huonosti ja joukkue toisensa jälkeen esitteli kovia nimiä, joten ei muuta kuin hankkimaan pelaajia. Kaikkein yllättävin hanke oli maalivahti Brian Boucher. Miksi?? Stefan Liv on tarpeeksi hyvä maalivahti, mutta ei pärjää ellei joukkue ota vastuuta kotiinpäin. Tilanne ei ole muuttunut uuden maalivahdin myötä, hän on samaa luokkaa Stefan Livin kanssa.
Puolustajat Bryan McCabe ja Anders Eriksson kaikella kunnialla, mutta HV:n paras pakki on 38 vuotias veteraani Fredrik Olausson, joka johtaa myös joukkueen sisäistä pistetilastoa. Tämä sanoo aika paljon joukkueen tehokkuudesta. Kaikkein eniten pettynyt olin McCapeen. NHL-puolustaja... jolla on takanaan tilastot joiden pitäisi todistaa että hän todellakin on HYVÄ puolustaja (Toronto, 75 ottelua runkosarjassa, joissa tehot 16+37p) ! McCape kunnostautui hakkaamalla Peter Forsbergia poikittaisella mailalla. Homma oli jotenkin showta, hän ei tehnyt sitä edes kunnolla, vaan juuri sen verran että pääsi jäähylle, elikkä HV kärsi tästä itse eniten. Sanotaan että McCape oli Toronto tärkeimpiä pelaajia. Okei, mutta eilen hän oli HV:n turhin:-)
HV voitti mestaruuden, koska he tekivät eniten töitä kaikista joukkueista viime kaudella. Nyt he tekevät kaikkein vähiten. Syy siihen että HV konttaa sarjataulukon pohjalla on selvä. Joukkueessa on kuitenkin kapasiteettia, en tosin usko vahvistuksiin. Muutenkin, alkaa olla myöhäistä hankkia keskenkuntoisia pelaajia NHL:stä.
MoDo on yhä yllättävän epätasainen. Yksi asia on kuitenkin varmaa - Peter Forsberg lähestyy huippukuntoa! Hän oli ottelun hahmo ja leikki kovasti HV:n puolustuksen kanssa. Hän teki myös HV:n kaksi ensimmäistä maalia, toinen tyhjiin. Myös kolmas meni tyhjiin (Svartvadet). Toinen hahmo oli MoDon 21 vuotias maalivahtia Mikael Zajkowsky. Tulevaisuuden maalivahti, ilman muuta! Ikävä kyllä hän ei saanut pitää maaliaan täysin puhtaana, sillä Olaussonin nosto siniviivalta yllätti hänet täysin. Zajkowskya haastateltiin pariin otteeseen, ujo ja vaatimaton poika ja nostaa Tommy Salon pilviin MoDon ehdottomana ykkösmaalivahtina. Hmm.. en olisi niin varma tästä jos Zajkowski jatkaa näin.
Forsberg, Zajkowski, Mattias Weinhandel, siinä MoDon resepti niukkaan voittoon.
Brynäs-Luleå 3-2
Kimmo Timonen pelasi parhaimman ottelunsa Brynäsin paidassa. Hän oli raporttien mukaan kaukalon kunkku, pelasti joukkueensa moneen otteeseen ja teki vielä maalinkin. 6 pistettä kuudessa ottelussa osoittaa sen että Brynäs on tehnyt hyvät kaupat. Joukkue on myös Timosen saapumisen jälkeen pelannut tasaisemmin ja Timosta yritetään tietenkin ylipuhua jäämään Gävleen. Sopimuksen mukaan hän pelaa vielä 4 ottelua ja lähtee sitten Kalpaan. Aftonbladetille Kimmo kertoo että hän viihtyy joukkueessa ja pitää pelikavereistaan, mutta kun hän on luvannut äidille että hän tulee Suomeen...
Harmi, olisi ollut hienoa nähdä Kimmo Timonen Scandinaviumissa!
Viestin lähetti finnishninja
Malmö - Timrå 1-8
Hyvä esimerkki siitä miten tapahtuu kun maalivahti jätetään täysin yksin. Timrå tuli miesylivoimalla Malmön maalia kohti kerta toisensa jälkeen. Nurminen taisi antaa periksi tilanteessa 1-6. Maalivahtia tappiosta ei voi syyttää, mutta taas toisaalta, Nurminen päästi 6 maalia 16 laukauksesta...
Niinimaa oli lähellä päästä maalintekijöiden tilastoon, hän lämäsi tolppaan, Nurminen tosinjohtaa yhä näiden kahden välisessä pistetaistelussa:-)
Christopher Nihlstorp hyppäsi tolppien väliin. Hänen onnekseen ottelu kuitenkin loppui kahden päästetyn maalin jälkeen.
Oliko Kipper taas yhtä "huono" kuin ennenkin. Päästi sentään jätkät hei yhden 33:sta maalia kohti tulleesta laukauksesta maaliin.
finnishninja
01.12.2004, 18:16
Viestin lähetti Saku #11
Oliko Kipper taas yhtä "huono" kuin ennenkin. Päästi sentään jätkät hei yhden 33:sta maalia kohti tulleesta laukauksesta maaliin. Jos viestisi oli hei tarkoitettu minulle, niin sanon että en tiedä. Näin tästä ottelusta vain lyhyen koosteen, jossa näytettiin kaikki maalit. Katsoin MoDo - HV matsin.
Luulajassa ollaan nyt kiinnostuneita Kiprusoffista, kun Antilan meno on hyytynyt viime aikoina. Calgaryn kannalta mielenkiintoista on myös saman joukkueen mielenkiinto Daymond Langkow'ta kohtaan. Myös Minnesotan Christoph Brandner mainitaan Expressenin jutussa. Pohjoisessa siis tapahtunee jotain lähitulevaisuudessa.
Onko finnishninjalla muuten jotain käsitystä Frölundan juniorijoukkueen sentterin, Fred Wiknerin otteista tai tulevaisuuden näkymistä?
finnishninja
01.12.2004, 20:38
Viestin lähetti Hielo
Onko finnishninjalla muuten jotain käsitystä Frölundan juniorijoukkueen sentterin, Fred Wiknerin otteista tai tulevaisuuden näkymistä? Huonosti, en seuraa niin ahkerasti. Fred Wikneristä tiedän vain sen verran kun löysin Frölundan kotisivulta:
2004/2005 Frölunda J20 SuperElit
15 matsia 8 maalia 6 syöttöä = 14 pistettä.
finnishninja
02.12.2004, 09:45
Voi kun saataisiin jotenkin takaisin aika, jolloin kukaan ei tiennyt, eikä välittänyt mainoksista. Katso nyt tätäkin Frölundan klassista paitaa (http://mittzonen.vfindians.com/album_page.php?pic_id=1179), jota joukkue käytti ottelussa Moraa vastaan. Kuvassa Per-Johan Axelsson. Lisää kuvia "Föregående" - "Nästa" nappuloista alareunassa.
finnishninja
03.12.2004, 09:43
Djurgården peittosi Frölundan Tukholmassa lukemin 5-3. Lukemat eivät valehtele, DIF oli nälkäinen, heillä oli hyvä vauhti päällä ja Marty Turco maalissa oli loistava. Hyvä matsi!
Ottelun karamelli oli Nils Ekmanin ranneveto riman kautta maaliin. Juma mikä veto, melkein siniviivalta!!
Suomalaisista panin merkille Arto Tukion, jolla oli hyvä vauhti päällä. Tukion peli paranee koko ajan.
Myös Tom Koivisto osoitti piristymisen merkkejä, jo on aikakin, sillä hän on ollut tähän mennessä pettymys. Koivistohan hankittiin paikkaamaan Magnus Johansson - joka loistaa nyt Linköpingissä.
Huonoja uutisia Frölundalle on se että maalivahti Henrik Lundqvist on loukkaantunut hieman (vasen polvi) ja kaipaa lepoa. Hän tulee todennäköisesti luovuttamaan paikkansa jollekin toiselle maalivahdille maajoukkuetauolla.
No niin, ensi torstaina on sitten NHLPAan ja NHLän tapaaminen Torontossa. Ehkä NHL kausi alkaa sittenkin. Pidän kuitenkin sitä todella epätodennäköisenä! En millään jaksa uskoa että siellä ehdittäis sen verran yhetisymmärrykseen että kausi 2004-2005 pyörähtäisi käyntiin. Kausi ESssä siis jatkuu entiseen tapaan ja pelaajia tulee varmaan ennätysmäärä kun siirtoikkuna aukeaa taas 15.12...
finnishninja
03.12.2004, 21:10
Jos NHL on yhtä tiukkana kuin tähän mennessä niin lockout jatkuu takuulla. Hehän ovat sanoneet etteivät he hyväksy mitään muuta kuin palkkakaton. Pelaajat taas ovat valmiita keskustelemaan kaikesta muusta kuin palkkakatosta.
Muistanet varmaan kun Ulf Dahlén sanoi tässä kuukausi sitten että kahden kuukauden päästä pelataan taas NHL-kiekkoa Pohjois-Amerikassa. Mielenkiintoista nähdä oliko hänellä insaideria, vai arvailiko mies vain...
Odotan kauhulla uuden siirtoikkunan aukeamista - jos lockout jatkuu, sillä sitten alkaa tulemaan näitä keskenkuntoisia. Myös he, jotka harjoittelevat ovat takuulla huonossa kunnossa, eivätkä leikkisät harjoitukset näin pidemmän päälle ole varmasti motivoineet pelaajia. Sundin taisi kertoa että he harjoittelevat pienellä porukalla kaksi kertaa viikossa jäällä... Tämä ei riitä eliittikiekkoilijalle.
kaasumies
04.12.2004, 00:21
Jos NHL pyörähtää käyntiin Joulun jälkeen niin MORA putoaa sarjataulukossa kuin kivi järvessä.
Näin ainakin tässä nyt sitten povailen.
finnishninja
04.12.2004, 09:54
Viestin lähetti finnishninja
Sundin taisi kertoa että he harjoittelevat pienellä porukalla kaksi kertaa viikossa jäällä... Tämä ei riitä eliittikiekkoilijalle. Muistin väärin, kysymys oli Nicklas Lidströmistä. Mats Sundin kertoo ettei hän ole pistänyt luistimiaan jalkaan sitten World cupin. Hän kertoo myös päivän Aftonbladetissa vastanneensa EI Percy Nilssonin tarjoukseen.
Prrrrrr... näitten lehtien kanssa, edellisen kerran annettiin ymmärtää että Sundin oli kiinnostunut, nyt hän sanoo - niin kuin kaikki ovat aina luulleet - että jos hän pelaa Ruotsissa niin ainoastaan Djurgården tulee kysymykseen. Tämä Malmön juttu taisi olla taas joku "myydään lisää irtonumeroja" juttu. Viestin lähetti kaasumies
Jos NHL pyörähtää käyntiin Joulun jälkeen niin MORA putoaa sarjataulukossa kuin kivi järvessä. Näin on. Mora pärjää vain ja ainostaan NHL-apujensa ansiosta. Myös minä veikkaan että jos lockout päättyy niin Mora saa suunnata katseensa karsintasarjaan - ja vie Malmön mukanaan. Mutta mutta, Moralla alkaa olla jo aika kivasti pisteitä kasassa. Muutama vielä ja he voivat hävitä loput, mutta selviävät siitä huolimatta!
Ajattelin vaan kysyä, kun en itse hirveästi Elitserieniä seuraa. Niin miten ovat herrat Zdeno Chara, Sheldon Souray ja Dan Boyle pärjänneet?
Ja kun minulta meni hiukan ohi, niin voisiko joku hiukan valaista, mihin jengiin Andrew Raycroft menikään?
finnishninja
04.12.2004, 11:50
Viestin lähetti Frankie
Ja kun minulta meni hiukan ohi, niin voisiko joku hiukan valaista, mihin jengiin Andrew Raycroft menikään? Noh, maalivahti Raycroffin piti aloittaa peli Djurgårdenissa. Hommaan tuli tosin yksi mutka, hänen olisi pitänyt tehdä sopimus, joka olisi kattanut koko kauden. Raycroff ei tosin halunnut tehdä näin, vaan lupasi tulla joulun jälkeen. Djurgården ei tosin halunnut odottaa, vaan hankki Marty Turcon.
Chara pelaa hyvin ja tekee väliin jopa maaleja. Iso mies. Samoin Sheldon Souray, joka mm. valittiin joukkueensa parhaimmaksi pelaajaksi kun Färjestad kohtasi Frölunda Göteborgissa.
Dan Boyle esitteli itsensä parilla maalilla kun Frölunda kaatui Tukholmassa pari päivää sitten.
Viestin lähetti finnishninja
Noh, maalivahti Raycroffin piti aloittaa peli Djurgårdenissa. Hommaan tuli tosin yksi mutka, hänen olisi pitänyt tehdä sopimus, joka olisi kattanut koko kauden. Raycroff ei tosin halunnut tehdä näin, vaan lupasi tulla joulun jälkeen. Djurgården ei tosin halunnut odottaa, vaan hankki Marty Turcon.
Chara pelaa hyvin ja tekee väliin jopa maaleja. Iso mies. Samoin Sheldon Souray, joka mm. valittiin joukkueensa parhaimmaksi pelaajaksi kun Färjestad kohtasi Frölunda Göteborgissa.
Dan Boyle esitteli itsensä parilla maalilla kun Frölunda kaatui Tukholmassa pari päivää sitten. Kiitoksia tiedosta finnishninja! Muistelinkin, että eikös se Raycroftkin tehnyt sopimuksen Djurgårdenin kanssa.
finnishninja
04.12.2004, 21:13
Viestin lähetti kaasumies
Jos NHL pyörähtää käyntiin Joulun jälkeen niin MORA putoaa sarjataulukossa kuin kivi järvessä.
Näin ainakin tässä nyt sitten povailen. Niin tästä Morasta vielä sen verran, että jos katsoo esim. heidän ykkös- ja kakkosviisikkoa:
Kauppinen - Andersson, Cleary - Horcoff - Bergqvist
Skrbek - Petré, Hossa - Pavlikovsky - Hossa
Niin näistä vain kolme jää Ruotsiin jos NHL lähtee käyntiin Petre, Andersson ja Bergvist.
Moran 10 parhaimmasta pistemiehestä 5 on ulkomaalaisia. Marian Hossa ei ole mukana, hänhän tuli sen verran myöhään.
Itse uskon että elitserienissä tulee käymään näin jos NHL:ssä aletaan yhtäkkiä taas pelaamaan:
Nämä joukkueet tulevat laskemaan taulukossa:
Mora
Södertälje
Timrå
Frölunda
LHC
Modo
Ei muutoksia
Djurgården
Malmö
Nämä joukkueet tulevat nousemaan taulukossa
Färjestad
HV
Brynäs
Luleå
finnishninja
06.12.2004, 12:09
Sheldon Sourayn postikortti nr 7 (http://www.farjestadsbk.se/showPage.asp?PID=1867824000&Temp=0) Montrealiin. Mukavaa luettavaa niin kuin tavallisesti.
Viestin lähetti finnishninja
Niin tästä Morasta vielä sen verran, että jos katsoo esim. heidän ykkös- ja kakkosviisikkoa:
Kauppinen - Andersson, Cleary - Horcoff - Bergqvist
Skrbek - Petré, Hossa - Pavlikovsky - Hossa
Niin näistä vain kolme jää Ruotsiin jos NHL lähtee käyntiin Petre, Andersson ja Bergvist.
Moran 10 parhaimmasta pistemiehestä 5 on ulkomaalaisia. Jos Marko Kauppisella on NHL-sopimus, niin maapallo on pannukakku.
Skrbek, Pavlikovsky ja Marcel Hossa eivät myöskään lähde työsulun päättyessä. Tai ainakaan heillä ei ole NHL-sopimusta. Andreas Lilja taasen lähtee eli Moralla on neljä työsulkuvahvistusta.
Niin ja uskon myös Moran lentokelin päättyvän työsulun päättymisen myötä, mutta karsintasarjan välttävät. Veikkaan Malmön ja Brynäsin joutuvan karsintasarjaan.
finnishninja
06.12.2004, 16:35
Viestin lähetti bosch
Jos Marko Kauppisella on NHL-sopimus, niin maapallo on pannukakku.
Skrbek, Pavlikovsky ja Marcel Hossa eivät myöskään lähde työsulun päättyessä. Tai ainakaan heillä ei ole NHL-sopimusta. Andreas Lilja taasen lähtee eli Moralla on neljä työsulkuvahvistusta.
Maapallo on yhä pyöreä:-)
Aivan oikein velihyvä, olin hieman nopea. Kauppinen on tosiaankin aika kaukana NHL-sopimuksesta...
Elikkä lähtijät (jos NHL lockout päätttyy) Morasta ovat Marian Hossa, Horcoff, Lilja ja Cleary.
Rastislav Pavlikovsky pelaa taitelijasopimuksella ja lähtee 26 maaliskuuta, ellei toisin sovita.
Samoin Marcel Hossa, hän lähtee myös 26 maaliskuuta.
Näiden miesten lähtöön ei tosin vaikuta NHL lockout.
Sekoilin hieman vyyhdissä ulkomaalaiset/taiteilijavero/NHL-miehet. Pahoittelen kovasti.
fullkelson
08.12.2004, 15:53
Olin paikan päällä Globenissa maanantaina todistamassa Elitserienin kamppailua Djurgården - Modo. Ottelu oli sikäli mielenkiintoinen, että käsittääkseni se oli Forsbergin ensimmäinen visiitti Tukholmassa DIFiä vastaan tällä kaudella, koska ensimäisen matsin hän oli missannut flunssan takia. Paikalle olikin saapunut lähes 14 000 katsojaa. Siihen nähden tunnelma hallissa oli kuitenkin yllättävän vaisu, vaikka DIF:n fanijoukko lauleskelikin "veisujaan" läpi ottelun.
Vaisu oli myös Forsbergin Modo. Mattias Weinhandl pääsi puoliksi läpi 1. erän alkupuoliskolla ja tykitti Modon 0-1 johtoon. Tämän jälkeen maaleja tykitteli DIF. Czerkawski tasoitti tilanteen ensimmäisessä erässä, ja toisen erän alussa DIF maalasi neljä kertaa neljässä minuutissa, ja Modo oli lyöty. Vaikka kentällä vilisi NHL-miehiä useampiakin, ottelun hahmo oli Mr. Peruselitserien Daniel Rudslätt, saldolla 1+2.
Harmittava takaisku minulle oli, kun kävi ilmi ettei Marty Turco pelaakkaan DIF:n maalilla. En tiedä minkä takia oli sivussa. Hänen "stunttinsa" Björn Bjurling pelasi kuitenkin hyvän ottelun.
Dan Boyle sai peliaikaa paljon, myös ylivoimalla. Boyle erottui erityisesti rauhallisuudellaan, haki esim. yv:llä hyvin vetopaikkoja. Ei kuitenkaan väläytellyt ainakaan tässä ottelussa sen kummemmin. Omassa päässä pariin otteeseen hieman jopa hazardintynkää. Boyle on itseasiassa tehnyt yllättävän vähän pisteitä (minun mielestäni), 3 maalia 8 pelissä.
Forsberg oli kyllä todella yllättävän vaisu, kuten myös brothers Sedin. Myöskään Tommy Salo Modon maalilla ei vakuuttanut. Foppan taidot tulivat esiin tässä ottelussa eniten siinä, kuinka hän pienessä tilassa pystyi tekemään nopeita ja yllättäviä ratkaisuja, mutta tämäkin oli vain ajoittaista. Hänellä oli yksi läpiajo toisessa erässä, mutta hukkasi tilanteen saamatta tilanteesta edes kunnon laukausta. Foppan ja Modon visiitti Tukholmaan ei siis ollut ollenkaan menestyksekäs.
Minulle tämä oli ensimmäinen livenä nähty Elitserienin ottelu. Jääkiekkoilulliselta viihdearvoltaan peli ei noussut minun arvosteluasteikollani kovin korkealle, joskin odotukseni olivat todella korkealla. Pelaajat vaikuttivat taitavammilta mitä SM-liigassa (mikä ei liene yllätys), mutta peli itsessään ei ollut niin suoraviivaista. Taklauksia viljeltiin vähän siihen nähden mihin minä olen HIFK-otteluissa tottunut. Joten tämän matsin perusteella ei SM-liigan tarvitse hävetä yhtään, paitsi tietty NHL-vahvistusten määrässä. Ottelu olisi ollut varmasti aivan erilainen, jos Modo ja Foppa olisivat saaneet itsestään enemmän irti. Nuo toisen erän 4 maalia 4 minuutissa myös latistivat taistelutahtoa rankasti.
finnishninja
08.12.2004, 17:16
Muistaakseni Marty Turco oli sivussa, koska hän oli sairas (flunssa?).
Foppa sai huonoa kritiikkiä myös paikallisessa lähdistössä. Joku oli ottanut ajan siitä mitä Tukholman krantulle yleisölle tarjottiin, Foppa heilui kiekon kanssa yhteensä 47 sekuntia, joten en ihmette sitä ettet ollut kovin ihastunut. Jos totta puhutaan, Foppa on pelannut vain muutaman ottelun, jossa hän on loistanut, siitä huolimatta hän on pistetilaston kärjessä...
Foppa itse oli häpeissään ottelun jälkeen siitä ettei pystynyt tarjoamaan parempaa viihdettä, sillä Prinsessa Viktoria oli katsomossa. Tässä juttua siitä. (http://www.aftonbladet.se/vss/arkiv/korttidsarkiv/0,3683,sport_0412_07,00.html)
Itse pelityylistä olen samaa mieltä, jääkiekko SM-liigassa on suoraviivaisempaa, kun taas Elitserienissä syötellään enemmän. Itse pidän enemmän hyvästä syöttöpelistä, silloin kun se toimii.
Taklaukset ovat vähentyneet myös Elitserienissä viime vuosina. Luulen että kaikkein huonoiten tällä hetkellä taklaa HV 71, joten et nähnyt vielä sitä kaikkein huonointa taklauspeliä. MoDo ei ole myöskään kunnostautunut taklauspelissä - heidän puolustuksensa ei ole yhtä nimekäs kuin hyökkäys.
Sedinit ovat muuten molemmat olleet loukkaantuneita, joten heillä on vielä pari matsia huippukuntoon.
Katselin muuten ottelua aina välillä Canal+:lta. Minusta Tommy Salo pelasi hyvän ensimmäisen erän, mutta oli todella yksin toisessa. Kysymys kuuluukin: kuka maalivahti voi pitää repun puhtaana näin yksin? Zajkowsky kolmannessa saikin sitten pitää perää, kun Dif varmisteli voittoaan.
Samoin kävi Nurmiselle kun Timrå kävi Malmössa. Hän jätti kaukalon tilanteessa 1-6 ja tuumasi haastattelussa: We can't play like this... Reportteri vaikutti olevan samaa mieltä.. niin minäkin.Joten tämän matsin perusteella ei SM-liigan tarvitse hävetä yhtään, paitsi tietty NHL-vahvistusten määrässä. Moni vannoo sen päälle, että Elitserien on tällä hetkellä Euroopan paras sarja. Meillä täytyy kuitenkin muistaa se, ettei muutama NHL-mies takaa vielä sitä että taso näkyy joka käänteessä hurjana. Uskon että moni hyvä ottelu SM-liigassa on tasoltaan parempi kuin moni Elitserienin matsi. Varmasti!
Mutta mutta, tästä ollaan montaa eri mieltä. Luin juuri Sami Salon haastattelun. Hän kertoi nähneensä muutaman SM-liigan ottelun, muttei ollut mitenkään ihastunut pelin tasosta. Hän oli tosin positiivisesti yllättynyt Elitserienien tasosta.
Itse tulen muistamaan ottelun Frölunda - Mora yhtenä elämäni ikävimmistä otteluista. 12 044 ihmistä seurasi Marian Hossaa, Frölundan upottaessa Moraa tasaiseen tahtiin. Oli kuin olisi tuijottanut paskahuusin seinässä kuivuvaa lateksia. Kun Elitserienissä pelataan tylsää peliä, niin silloin se todella tylsää!
Viestin lähetti jounster
Olin paikan päällä Globenissa maanantaina todistamassa Elitserienin kamppailua Djurgården - Modo.
Minulle tämä oli ensimmäinen livenä nähty Elitserienin ottelu. Jääkiekkoilulliselta viihdearvoltaan peli ei noussut minun arvosteluasteikollani kovin korkealle
Itsekin olen pyrkinyt menemään syksyn aikana useampaan otteeseen Globeniin, mutta aina pelipäivä on osunut niin kummallisesti, että olen ollut joko sinä päivänä lentämässä Tukholmasta pois tai on ollut vierasmatsi. Joku 5-6 vierailua on jo ollut niin, että olen todellakin yrittänyt katsoa, että matsiinkin pääsisi.
Miten se viihdearvo muuten ja oheispalvelut oli järjestetty? Pääsikö hallille näppärästi sisään vai oliko kovatkin ruuhkat? Millaista safkaa oli tarjolla, entä juomapuoli - joutuiko tempoo Prippsin moskaa vai oliko muutakin starköliä? Entäs jonotus?
finnishninja
08.12.2004, 17:57
Veljekset Peter ja Chris Ferraro palaavat kotiin USA:n. Heidän pelinsä Södertäljessä ei sujunut oikein suunnitelmien mukaan, eivätkä he ole edes saaneet harjoitella joukkueen kanssa viime aikoina.
fullkelson
08.12.2004, 19:36
DIF:n kotisivut kertovat juuri, että Marty Turco palaa kotimaahansa henkilökohtaisista syistä.
Viestin lähetti finnishninja
Moni vannoo sen päälle, että Elitserien on tällä hetkellä Euroopan paras sarja. Meillä täytyy kuitenkin muistaa se, ettei muutama NHL-mies takaa vielä sitä että taso näkyy joka käänteessä hurjana.
Niinhän se on, että pitkään sarjaan mahtuu myös tylsiä otteluja - tämä on väistämätöntä. Pitikin sattua juuri omalle kohdalle. =)
Salosta vielä, mainitsit kyllä ihan oikein että Tommy-boy oli aika yksin, myös siinä toisen erän alussa, missä nuo neljä maalia syntyivät. Modon puolustus oli järkyttävää katseltavaa, kaverit oli täysin tuuliajolla. Joten olin Salon suhteen olin ehkä hieman ylikriittinen. Ainakin kaksi maaleista olivat hurjia tykityksiä ylänurkkiin, mutta lähtivät aikalailla ilman maskia.
Tuomaripelistä sen verran, että muutaman kahvajäähyn olisin kyllä viheltänyt enemmän, mitä ottelun tuomari. Mailalla sai häiritä aika reippaasti, ja kahva kävi kainalossa.
Viestin lähetti scholl
Miten se viihdearvo muuten ja oheispalvelut oli järjestetty? Pääsikö hallille näppärästi sisään vai oliko kovatkin ruuhkat? Millaista safkaa oli tarjolla, entä juomapuoli - joutuiko tempoo Prippsin moskaa vai oliko muutakin starköliä? Entäs jonotus?
Ei tullut pahemmin syötyä eikä juotua, mutta kyllä, jonot oli pitkiä. Halli oli siis tosiaankin loppuunmyyty, joten sillä oli varmasti oma osuutensa asiaan. Olimme hallilla hyvissä ajoin, joten tullessa ruuhkien kanssa ei ollut ongelmia. Pois lähtiessä t-banaani oli tupaten täynnä, mutta mahduimme kyytiin kuitenkin.
Oheispalveluista vielä sen verran, että Globenin videotaululla olevat highlightsit olivat todella laadukkaasti toteutettu. En tiedä johtuiko se sitten siitä että kyseinen matsi tuli myös tv:stä, mutta videotaulutarjonnasta annan plussaa silti.
Cheerleaderit muuten puuttuivat kokonaan. =)
finnishninja
08.12.2004, 20:46
Viestin lähetti jounster
mutta kyllä, jonot oli pitkiä. Halli oli siis tosiaankin loppuunmyyty, joten sillä oli varmasti oma osuutensa asiaan. Olimme hallilla hyvissä ajoin, joten tullessa ruuhkien kanssa ei ollut ongelmia. Pois lähtiessä t-banaani oli tupaten täynnä, mutta mahduimme kyytiin kuitenkin. Kyllä vain, Globenissa saattaa olla pitkät jonot kun se on loppuun myyty. Sitä se on ollut vain kaksi kertaa tällä kaudella, molemmilla kerroilla vastassa on ollut MoDo. Muuten yleisöä on ollut siinä 5 000 molemmin puolin. Silloin ei ole kyllä jonoja missään. Cheerleaderit muuten puuttuivat kokonaan. =) Niin puuttuu muuten täällä Göteborgissakin! Muutama vuosi sitten oli, mutta heitä vaan ei jostain syystä hyväksytty, vaan homma oli aina enemmän tai vähemmän "viekää nyt jo noi..." tyyliä. Lopuksi he katosivat, eikä kukaan ole kaivannut. En minäkään, olivatten tytöt niin nuoria ja kikittömiä, ettei edes silmä levännyt.
Viestin lähetti finnishninja
Kyllä vain, Globenissa saattaa olla pitkät jonot kun se on loppuun myyty. Sitä se on ollut vain kaksi kertaa tällä kaudella, molemmilla kerroilla vastassa on ollut MoDo. Muuten yleisöä on ollut siinä 5 000 molemmin puolin. Silloin ei ole kyllä jonoja missään.
Äläs nyt liikaa tukholmalaisia mollaa. Djurgårdenin yleisökeskiarvo on kuitenkin yli 7000, vaikka parissa ihan alkukauden pelissä väkeä tosiaan oli alle 5000. Sen verran hyvin Globenissa on kuitenkin tilaa, että ei tuo 7-8000 ihmistäkään juuri tungoksen tuntua saa aikaan. Myöskään jonotella ei paljon tarvitse.
Onko Ruotsissa missään cheerleadereita? Ainakaan viime kaudella ei ollut moisia myöskään Brynäsillä.
Harmillinen takaisku oli kyllä Turcon häipyminen DIF:n maalilta. Ei meikäläinen sitten ehtinyt koko herraa nähdäkään. Fanit kuitenkin ehtivät ihastua Turcoon oikein kunnolla tämän lyhyen visiitin aikana. Myös Bjurlingin ja Wanhaisen sanotaan ehtineen ottaa runsaasti oppia Martyn mailapelistä. Katsotaan, millaista veiviä on tulossa.
finnishninja
08.12.2004, 23:04
Viestin lähetti Hielo
Äläs nyt liikaa tukholmalaisia mollaa. Djurgårdenin yleisökeskiarvo on kuitenkin yli 7000, vaikka parissa ihan alkukauden pelissä väkeä tosiaan oli alle 5000. Niin no.. MoDo matsit taisivat nostaa hieman keskiarvoa.. hehe.. Onko Ruotsissa missään cheerleadereita? Ainakaan viime kaudella ei ollut moisia myöskään Brynäsillä. Luulajalla taitaa olla vielä ja samoin Linköpingillä. Muista en ole ihan varma. Harmillinen takaisku oli kyllä Turcon häipyminen DIF:n maalilta. Ei meikäläinen sitten ehtinyt koko herraa nähdäkään. Fanit kuitenkin ehtivät ihastua Turcoon oikein kunnolla tämän lyhyen visiitin aikana. Myös Bjurlingin ja Wanhaisen sanotaan ehtineen ottaa runsaasti oppia Martyn mailapelistä. Katsotaan, millaista veiviä on tulossa. Difin antaman infon mukaan Turco on kärsinyt nuhasta, joka on vaivannut häntä periaatteessa siitä lähtien kun saapui Ruotsiin. Nyt se on niin paha ettei hän olisi voinut pelata joulutaukoa edeltäviä otteluja kuitenkaan, joten hän päätti sulassa yhteisymmärryksessä palata kotiin, perhesyistä. Djurgården kunnioittaa hänen päätöstään ja Turco kertoo että Tukholmalla ja Djurgårdenilla tulee olemaan aina paikka hänen sydämessään.
Harmi joo, Turco on todellinen artisti, mutta hienoa että he hoitivat hänen lähtönsä yhtä hienosti kuin hänen tulonsa.
Bjurling kertoo oppineensa paljon Turcolta ja tulee varmasti heilumaan mailansa kanssa. Muistan kun Fredrik Norrena saapui Frölundaan ja alkoi opettamaan Henrik Lundqvistia käyttämään mailaa. "Henke" painoi pitkin kenttää maila ojossa, mutta parin kömmähdyksen jälkeen hän päätti pysyä kiltisti tolppien välissä..
Viestin lähetti finnishninja
Difin antaman infon mukaan Turco on kärsinyt nuhasta, joka on vaivannut häntä periaatteessa siitä lähtien kun saapui Ruotsiin. Nyt se on niin paha ettei hän olisi voinut pelata joulutaukoa edeltäviä otteluja kuitenkaan, joten hän päätti sulassa yhteisymmärryksessä palata kotiin, perhesyistä. Olisin suuresti yllättynyt, jos tällä maailman historian käytetyimmällä poissa olon selityksellä, flunssalla olisi mitään tekemistä Turcon tapauksen kanssa. Todellisia syitä en sentään lähde arvuuttelemaan.
finnishninja
09.12.2004, 11:08
Viestin lähetti Hielo
Olisin suuresti yllättynyt, jos tällä maailman historian käytetyimmällä poissa olon selityksellä, flunssalla olisi mitään tekemistä Turcon tapauksen kanssa. Todellisia syitä en sentään lähde arvuuttelemaan. Niin, flunssa ei ollut pääsyy Turcon lähtöön. Hän olisi lähtenyt joka tapauksessa, mutta nuha sai hänet lähtemään jo aikaisemmin, sillä hänhän ei olisi voinut pelata viimeisiä otteluja kuitenkaan.
Turcon perhe ei halunnut muuttaa Tukholmaan, tämä vaikuttaa olevan pääsyy siihen, ettei Marty itsekään halua/voi jäädä, vaikka viihtyikin hyvin.
finnishninja
09.12.2004, 11:17
Tämä päivä on monelle NHL-pelaajalle tärkeä, eikä sen tärkeyttä voida vähätellä kun puhutaan Elitserienistäkään!
JOS lockout jatkuu, Mats Sundin tulee todennäköisesti pelaamaan Djurgårdenissa, tämähän on ollut "selvää" jo monta kuukautta. Tie Domi ilmoittaa että jos hän pelaa tällä kaudella jääkiekkoa, hän tulee pelaamaan Sundinin kanssa ja että hän on saanut avoimen tarjouksen Djurgårdenilta...
Tie Domi, 35 vuotta ja 3400 jäähyminuuttia:-)
Tuli katsottua Canal plussalta Frölunda-Linköping matsia ennenkuin nukahdin. Täytyy sanoa, että kun katsoo ketkä jäällä olivat ja muiden matsien maalintekijöitä niin ei hyvää päivää kuinka paljon suomalaisia Elitserienissä pelaa ja kun siihen lasketaan vielä muut ulkkarit päälle niin ei epäilystäkään että tasoeroa on kotoiseen hirsoliigaamme. Pena näkee varmaan tälläkin hetkellä Ruotsin ulkomaalaiskiintiöistä unta.
Viestin lähetti finnishninja
Turcon perhe ei halunnut muuttaa Tukholmaan, tämä vaikuttaa olevan pääsyy siihen, ettei Marty itsekään halua/voi jäädä, vaikka viihtyikin hyvin.
Uskomaton vässykkä. On kyse sitten lätkäpelaajasta tai muusta työntekijästä niin jos vaimo mussuttaa eikä muuta mukaan esim. oman uransa takia niin sit se on niin. Nähdään kun ehditään niin sanotusti eli joululomalla/maaottelutauoilla jne. Onhan NHL:ssäkin pitkiä vieraskiertueita, missä vaimo ei ole pitämässä Martyä kädestä. Mitenköhän uskaltaa olla joukkueen mukana silloin.
finnishninja
10.12.2004, 09:29
Viestin lähetti scholl
Tuli katsottua Canal plussalta Frölunda-Linköping matsia ennenkuin nukahdin. Olin paikan päällä. Ensimmäisessä erässä Lundqvist piti Frölundan mukana matsissa. Brendan Morrison näki varmaan painajaisia yöllä, sillä hän muni monta hyvää paikkaa. Kahnberg on myös muninut paljon hyviä paikkoja viime aikoina, joten oli tyypillistä että hänen heittonsa sujahti vahingossa maaliin Norrenan jalkojen välistä.
Täytyy sanoa että sydän oli lämmin kun katseli Sami Salon toimintaa jäällä. Linköpingin hyökkääjien tie päätyi aina laidan ja Salon väliin. Lisäksi hänen syöttönsä olivat millintarkkoja ja osoitteena usein pelaaja, joka oli vauhdissa eteenpäin. Salon työskentely on rauhoittavaa, rakentavaa ja perustarkkaa. Jos lockout päättyy, niin tulen kaipaamaan Sami Saloa eniten.
Sami Salo palkittiin myös Frölundan parhaimpana pelaajana.
Myös Tomi Kallio oli pirteä. Yksi maali olisi tehnyt hänen illastaan täydellisen.
Frölundan 2-0 maali oli karamelli. Paikkaa haettiin rauhallisesti siniviivalla, Salo syötti Jan-Axel Alavaaralle, joka lämäsi jatkosta, täyrellinen maali!
Loui Eriksson sinetöi tyhjiin 3-0.
Linköping pelasi niin kuin tavallisesti Scandinaviumissa. Fredrik Norrena maalissa piti luvut kurissa ja teki monta hyvää torjuntaa. Alavaaran 2-0 maali oli ehkä otettavissa, mutta taas toisaalta, se oli todella kova ja hyvin sijoitettu lämäri.
Keskustelimme paljon illan neuvotteluista NHL:ssä. Olimme kaikki samaa mieltä, jos lockout päättyy, niin se ei tule vaikuttamaan niin valtavasti viihteeseen Elitserienissä. Rehellisesti sanottuna; NHL-avut johtavat pistetilastoja, mutta kaukalossa he eivät erotu niin valtavasti. Kysymys on hyvistä pelaajista, mutta hekin ovat vain ihmisiä ja jääkiekkoilijoita. Mietiskelin tätä eilen ja tarkkailin hieman molempien joukkueiden pelaajia. Linköpingin Brendan Morrison esiintyi pari kertaa ja myös Kristian Huseliuksella oli hyvä vauhti päällä. Hän ei tosin saanut aikaa mitään suurempia vaaratilanteita.
Frölundassa Samuel Påhlsson pelasi hänelle normaalia hieman defensiiviä jääkiekkoa, sen kummemmin esiintymättä. Per-Johan Axelsson raataa samalla raskaalla tyylillä kuin aina ja Christian Bäckman vaan miehistyy. Sami Salon jo mainitsinkin.
Elitserienissä on paljon NHL-miehiä, mutta yksikään heistä ole noussut superprofiiliksi. Peter Forsberg on ollut tehokkain, mutta nämä teot hukkuvat MoDon huonoon menestykseen. Toisena voisin mainita Färjestadin Sheldon Sourayn. Hänellä on rutiinia ja karismaa, mutta siitä ei pääse mihinkään, hän on täällä vain väliaikaisesti. Muuten hän saattaisi olla vaikka joukkueensa kapteeni ja näytellä paljon isompaa roolia kaukalossa.
Olli Jokinen tuli suuren kohun kanssa Södertäljeen ja käänsi tilapäisesti joukkueen kurvin ylöspäin, mutta joukkue on nyt taas juuttunut.
Brynäs taas on onnistunut kääntämään tilanteen NHL-avuin ja keräilee pisteitä tasaisesti. Kimmo Timonen pelaa suurella sydämämellä hänen lähtönsä saa todennäköisesti aikaan sen, että joku tuikkaa Gävlen pukin torilla tuleen.
NHL-miehiä on laskeutunut Ruotsin kamaralle pikku hiljaa ja heitä on yllättävän paljon. Tässä ajankohtainen lista:
BRYNÄS:
Kimmo Timonen,
Chris Phillips,
Timonen lähtee joka tapauksessa ennen joulua, onnitteluni Kalpaan - jos hän nyt edes ennättää vetää paidan päälle Suomen jäillä!
DJURGÅRDEN:
Dan Boyle,
Nils Ekman,
Mariusz Czerkawski,
Marcus Nilson,
Daniel Tjärnqvist,
Marty Turcohan lähti juuri takaisin kotiin. Pahaan aikaan, juuri kun yleisö alkoi löytää jälleen Globeniin. Uskon että Djurgården tulee menettämään eniten lipputuloissa, jos nämä herrat poistuvat joukkueen kokoonpanosta.
FÄRJESTAD:
Martin Gerber, målvakt
Sheldon Souray, back
Zdeno Chara, back
Mike Comrie, forward
Kovia nimiä, mutta Färjestad tulee pärjäämään ilman heitäkin, jos kerran muidenkin vahvistukset häviävät.
HV 71:
Brian Boucher, målvakt
Bryan McCabe, back
Anders Eriksson, back
Nämä herrat eivät ole osoittautuneet miksikään supervahvistuksiksi. Uskon ettei heidän lähtönsä vaikuta HV:n menestykseen - päinvastoin, HV tulee nousemaan jos lockout päättyy.
FRÖLUNDA:
Sami Salo, back
Christian Bäckman, back
Samuel Påhlsson, forward
Per-Johan Axelsson, forward
Hyviä nimiä, mutta Frölundalla on muutenkin ihan hyvä joukkue ja pari hyvää junioria äyskäröi maaleja junioriliigassa ja allsvenskanissa. Kävi miten kävi, Fröluna on leikissä mukana.
LINKÖPING:
Henrik Tallinder, back
Kristian Huselius, forward
Mike Knuble, forward
Brendan Morrison, forward
Elitserienin paras ketju. Linköping tulee menettämään kaikista joukkueista eniten, jos tämä ketju lähtee.
LULEÅ:
Niclas Wallin, back
Tomas Holmström, forward
Justin Williams, forward
+/- nolla myös täällä. Holmströmin maski ei merkitse niin paljon Luulajalle, sillä joukkue ei hyökkää, eikä painosta samalla tavalla kuin Detroit:-)
MALMÖ:
Pasi Nurminen, målvakt
Janne Niinimaa, back
Richard Park, forward
Brett McClean, forward
Mistäs taas maalivahti jos Nurminen lähtee? Niimaa ei ole noussut voimahahmoksi odotetulla tavalla. Park ja McClean esiintyivät minusta yritteliäästi, mutta muuten he vaikuttavat edustavat elitserienin keskivertopelaajia. Malmön kurjuus pohjamudassa tulee jatkumaan.
MODO:
Pierre Hedin, back
Daniel Sedin, forward
Henrik Sedin, forward
Mattias Weinhandl, forward
Weinhandl on loistanut tästä kvartetista eniten ja hän jättää jälkeensä aukon, joka on vaikea täyttää. Kokonaisuutena MoDo on tosin pelannut tavalla, jossa olisi toivomisen varaa. MoDo tulee todennäköisesti täyttämään nämä paikat nuorilla pelaajilla - ja saattaa jopa pärjätä ihan yhtä hyvin.
MORA:
Andreas Lilja, back
Daniel Cleary, forward
Shawn Horcoff, forward
Marian Hossa, forward
Marcel Hossa, forward
Mora on joukkue joka hyötynyt eniten NHL-avuista. Joukkueen lento tulee loppumaan kuin kana lento jos nämä miehet lähtevät.
SÖDERTÄLJE:
Dick Tärnström, back
Niclas Hävelid, back
Mats Hallin väittää että Olli Jokisella on sopimus kauden loppuun. Onkohan Olli itse samaa mieltä jos lockout loppuu? Ja entäs Florida? Veikkaan että he kysyvät Hallinilta: "Who are you...?"
TIMRÅ:
Miikka Kiprusoff, målvakt
Aki-Petteri Berg, back
Fredrik Modin, forward
Henrik Zetterberg, forward
Myös Timrå on loistanut NHL-apujen voimin, mutta heillä on hyvä ja voimakas joukkue muutenkin.
Viestin lähetti finnishninja
NHL-miehiä on laskeutunut Ruotsin kamaralle pikku hiljaa ja heitä on yllättävän paljon. Tässä ajankohtainen lista:
--CLIP--
DJURGÅRDEN:
Dan Boyle,
Nils Ekman,
Mariusz Czerkawski,
Marcus Nilson,
Daniel TjärnqvistCzerkawskilla ei ole NHL-sopimusta ja hän pelaa koko kauden Djurgårdenissa.
Viestin lähetti finnishninja
FÄRJESTAD:
Martin Gerber, målvakt
Sheldon Souray, back
Zdeno Chara, back
Mike Comrie, forwardChristian Berglund on myös työsulkuvahvistus.
Viestin lähetti finnishninja
MODO:
Pierre Hedin, back
Daniel Sedin, forward
Henrik Sedin, forward
Mattias Weinhandl, forwardMattias Timander on työsulkuvahvistus.
Viestin lähetti finnishninja
MORA:
Andreas Lilja, back
Daniel Cleary, forward
Shawn Horcoff, forward
Marian Hossa, forward
Marcel Hossa, forwardMarcel Hossa ei edelleenkään ole NHL-mies.
Viestin lähetti finnishninja
Mats Hallin väittää että Olli Jokisella on sopimus kauden loppuun. Onkohan Olli itse samaa mieltä jos lockout loppuu? Ja entäs Florida? Veikkaan että he kysyvät Hallinilta: "Who are you...?"Hallinin on pakko väittää, koska seuralle voi käydä käpy, jos NHL-kausi sittenkin pelataan.
Jokisella ei ole NHL-sopimusta ja silloin Ruotsin jääkiekkoliiton sääntöjen mukaan pitää pelaajan tehdä koko kauden kestävä sopimus Elitserieniin. En tiedä miksi tällainen pykälä on keksitty, koska ainoa keino pelaajan muualla pelaamisen estämiseen on kansainvälisen peliluvan panttaaminen. Eli NHL-pelaajalle tuskin tapahtuu mitään, koska NHL vähät välittää kansainvälisestä peliluvasta. NHL-seuraa ei kiinnosta pätkän vertaa Ruotsin säännöt, joten ainoaksi rangaistuskohteeksi jää Elitserien-seura. En tiedä miten rankaisevat, varmaan sakottavat tai uhkaavat sarjapaikan menetyksellä. Joten Hallin väittää mitä väittää ja Jokinen pelaa Södertäljessä niin kauan kuin kausi kestää tai NHL-kausi alkaa.
finnishninja
10.12.2004, 13:38
Viestin lähetti bosch
Czerkawskilla ei ole NHL-sopimusta ja hän pelaa koko kauden Djurgårdenissa. Näin on, hänellä on sopimus Diffin kanssa, jonka mukaan hän pelaa kauden loppuun, NHL:stä riippumatta. En tosin usko että hän pelaa jos NHL käynnistyy... Christian Berglund on myös työsulkuvahvistus. Berglundin unohdin kokonaan, hänhän teki vuoden sopimuksen Floridan kanssa, joten vielä ennättää... Mattias Timander on työsulkuvahvistus. Timanderilla on sopimus, jonka mukaan hän tulee pelaamaan MoDossa, vaikka NHL käynnistyisi.Marcel Hossa ei edelleenkään ole NHL-mies. Olin lukevinani jostain että tulee olemaan NHL-mies, jos lockout loppuu. NHL-seuraa ei kiinnosta pätkän vertaa Ruotsin säännöt, joten ainoaksi rangaistuskohteeksi jää Elitserien-seura. Näin on, tästä on lukuisia esimerkkejä ja moni ruotsalainen kassanhoitaja on saanut paljon harmaita hiuksia kun NHL on lähettänyt pelaajalle yllättäen lentolipun atlantin yli. Joten Hallin väittää mitä väittää ja Jokinen pelaa Södertäljessä niin kauan kuin kausi kestää tai NHL-kausi alkaa. Spekuloin hieman: Totta kai Hallin väittää ja hän ehkä pystyy myös esittämään mustaa valkoisella että Jokinen tosiaankin on Södertäljen mies kauden loppuun asti. Sen jälkeen Södertäljeä ei voida asettaa vastuuseen kun tai jos Jokinen lähtee.
Viestin lähetti finnishninja
Timanderilla on sopimus, jonka mukaan hän tulee pelaamaan MoDossa, vaikka NHL käynnistyisi. NHLPA:n (http://www.nhlpa.com/WebStats/PlayerBiography.asp?ID=5618) mukaan Timanderilla olisi NHL-sopimus täksi kaudeksi. Ehkä hän on purkanut sopimuksen. Tai sitten NHL-kauden alkaessa Bengt Hedin vilkuttaa kiltisti lentokentällä hyvästiksi, kun Timander lentää Amerikkaan...
Viestin lähetti finnishninja
Spekuloin hieman: Totta kai Hallin väittää ja hän ehkä pystyy myös esittämään mustaa valkoisella että Jokinen tosiaankin on Södertäljen mies kauden loppuun asti. Sen jälkeen Södertäljeä ei voida asettaa vastuuseen kun tai jos Jokinen lähtee.Uskon spekulointisi olevan aika lähellä totuutta. Siihen voisi lisätä vielä, että Södertälje on varmasti vakuuttanut Jokiselle, ettei tälle tule seuraamuksia, jos hän rapakon taakse kesken kauden lähtee. Toivottavasti liitto uskoo Södertäljeä, koska sääntö on käsittämätön. Vai onko säännölle joku perustelu? Omistajien tukeminen työsulussa? Yleinen vinoilu? Sääntöjä ei ole koskaan liikaa? Tietääkö joku miksi ko. sääntö on keksitty?
finnishninja
10.12.2004, 16:34
Viestin lähetti bosch
Tai sitten NHL-kauden alkaessa Bengt Hedin vilkuttaa kiltisti lentokentällä hyvästiksi, kun Timander lentää Amerikkaan...
Aivan..
Yksi asia josta ei paljon puhuta, lockout on tragedia monelle pelaajalle. Kaikilla ei ole itsekuria - eikä mahdollisuuksia - pitää itsensä kunnossa. Lockout on ollut pitkä ja joka päivä joku pelaaja makaa sohvalla, katsoo televisiota, syö sipsejä ja juo kaljaa. Jos ja kun lockout loppuu, niin voidaan laskea raa'asti että moni pelipaikka vapautuu yllättäen ja NHL kääntää tietenkin silloin katseet myös Eurooppaan, elikkä moni pelaaja, joka näillä näkymin jää meidän iloksemme, saattaa "yllättäen" haihtua pohjois-Amerikkaan kun pelit alkavat.
finnishninja
10.12.2004, 16:46
Viestin lähetti bosch
Siihen voisi lisätä vielä, että Södertälje on varmasti vakuuttanut Jokiselle, ettei tälle tule seuraamuksia, jos hän rapakon taakse kesken kauden lähtee. En ihmettele ollenkaan jos Jokinen lähtee ja Södertälje rummuttaa tulevilla oikeudenkäynneillään Aftonbladetissa, kunnes juttu vain kummasti hiljenee jonkun viikon päästä. Muistan kun Mats Sundin lähti vastoin kaikkia tekemiään sopimuksia. Silloin uhattiin ettei hän saisi edes pelata maajoukkueessa, mutta nyt lockoutin ollessa tosiasia Djurgården oli ensimmäinen joka huusi että Sundin on heidän mies, jos hän valitsee pelin Euroopassa...Tietääkö joku miksi ko. sääntö on keksitty? Minä en tiedä taustoista niin paljon, mutta sen verran että Ruotsin jääkiekkoliitto yrittää pitää edes vähän järjestystä ja pyrkii siihen että kaikilla seuroilla olisi suunnilleen samat lähtökohdat.
Näkisin tässä yhden hyvän jutun. Nämä säännöt tasoittavat sarjaa, elikkä jos esim. joku seura häviää läjän matseja ja hankkii yhtäkkiä muutaman pelaajan, niin tämä ei ole oikein niitä joukkueita kohtaan, jotka ovat vastassa seuraavana. Elikkä suomeksi, lisää pelaajia voi hankkia vasta sitten, kun on kohdattu kaikki joukkueet. Silloin kaikilla on mahdollisuus tehdä se samaan aikaan ja samoilla ehdoilla. Tässä kohdassa arvailen vain, en siis missään nimessä väitä että näin on! Eikös siirtoikkuna aukea aina kun kaikki joukkueet ovat kohdanneet toisensa kerran?
Viestin lähetti finnishninja
Olin paikan päällä.
Ihmettelen, miksi Frölundan toinen maali hylättiin. Ensin näytti, että maali hyväksytään, sitten tajuton neuvottelu linjamiesten kanssa. Tämän jälkeen videopuhelu ja samalla Pripps Energya huiviin, sitten uusi neuvottelu linjamiesten kanssa, maalinhylkääminen ja Linköpingin mies jäähylle. Edes hidastus ei kunnolla tuonut selkoa tilanteeseen.
finnishninja
10.12.2004, 22:04
Viestin lähetti scholl
Ihmettelen, miksi Frölundan toinen maali hylättiin. Ensin näytti, että maali hyväksytään, sitten tajuton neuvottelu linjamiesten kanssa. Tämän jälkeen videopuhelu ja samalla Pripps Energya huiviin, sitten uusi neuvottelu linjamiesten kanssa, maalinhylkääminen ja Linköpingin mies jäähylle. Edes hidastus ei kunnolla tuonut selkoa tilanteeseen. Kiekko kävi tosiaankin maalissa! Tuomarin käsi oli pystyssä, jäähyä Linköpingille merkiten ja pani pelin poikki - juuri ennen kuin kiekko meni maaliin. Hän tarkisti tämän videon avulla ja maali hylättiin.
finnishninja
10.12.2004, 22:07
Fredrik Norrena viihtyy hyvin Linköpingissä. Hänellä oli jo sopimus myös ensi kaudelle, mutta on nyt jatkanut vielä kaksi vuotta lisää. Aikaisin ovat asialla Linköpingissä!
finnishninja
12.12.2004, 13:49
HV:n NHL-vahvistukset eivät kestäneet sitä että Per Mårts pani heidät penkille. Bryan McCabe on palvottu tähti Torontossa, mutta HV:ssä hän ei vakuuttanut ja löysi lopulta itsensä penkiltä. McCabe ei hyväksynyt tätä, vaan pakkasi kamansa ja lähti. Hänen sopimuksensa ei sido häntä mitenkään HV:n, joten hän oli periaatteessa vapaa lähtemään milloin vain.
Maalivahti Brian Boucher tuli ykkösmaalivahdiksi. Stefan Liv on tosin osoittanut ettei hänellä ollut tarkoitus toimia ovenavaajana ja pelia-aikaa on tullut lisää. Boucher toivoi vapautusta ja sai sen myös.
HV:llä on nyt vain yksi NHL-vahvistus, Anders Eriksson.
finnishninja
12.12.2004, 13:56
Meitä on täällä muutama, jotka tarjoamme uutisia ja tapahtumia Elitserienissä ja yleensäkin ruotsalaisesta jääkiekosta. Henkilökohtaisesti teen tämän, koska olen iloinen siitä että löydän itse aina täältä tuoreimpia uutisia Suomen- ja muiden sarjojen jääkiekosta. Haluan tarjota myös itse jotain.
Mutta, miten on, onko joku kiinnostunut?
Viestin lähetti finnishninja
Mutta, miten on, onko joku kiinnostunut?
Kyllä täältä ainakin yksi kiinnostunut löytyy. Etenkin suomalaisten otteet kiinnostavat. Teksti-tv:stä löytyy suomalaisten tehopisteet, mutta mukava on lukea asioiden taustojakin.
Jokerit Forever
12.12.2004, 19:26
Viestin lähetti finnishninja
Mutta, miten on, onko joku kiinnostunut? [/B]
Juu! Luen tätä ketjua päivittäin, ja mielestäni juttunne ovat hyviä.
Viestin lähetti finnishninja
Mutta, miten on, onko joku kiinnostunut?
Tottakai! Mä aina luen tätä ketjua ja säännöllisesti myös Aftonbladenia ja Hockeyzonea! Hyvää työtä, finnishninja!
Tässä statsit Elitserienistä (kaikki joukkueet/pelaajat), Aftonbladetin artikkeli. (http://www.aftonbladet.se/vss/sport/story/0,2789,574286,00.html)
Sebastian Sulku mursi ranteensa..
Tässä on tällä kaudella Elitserienissä pelaavien / pelanneiden suomalaisten pistepörssi syksyn osalta. Joukkueet ovat pelanneet 28 - 30 ottelua.
PELAAJA O M S P RM
KALLIO, Tomi 28 9 11 20 14
MIETTINEN, Tommi 28 6 10 16 38
AALTO, Teemu 28 3 12 15 30
MÄNTYLÄ, Tuukka 30 5 9 14 24
VIITAKOSKI, Vesa 27 8 6 14 12
KAUPPINEN, Marko 29 4 9 13 24
TARVAINEN, Jussi 30 7 6 13 18
BERG, Aki-Petteri 26 3 9 12 10
KRYKOV, Valeri 28 5 6 11 33
JOKINEN, Olli 10 7 3 10 20
PELTOLA, Mikko 20 5 5 10 16
SULKU, Sebastian 26 2 8 10 20
KOIVISTO, Tom 28 3 6 9 46
LUOMA, Mikko 28 6 3 9 36
NIEMI, Antti-Jussi 28 2 6 8 50
RIIHIJÄRVI, Teemu 28 4 4 8 59
SAHLSTEDT, Kalle 29 2 6 8 35
TIMONEN, Kimmo 10 5 3 8 8
SALO, Sami 20 3 4 7 8
STRÖMBERG, Mika 27 1 5 6 8
TUKIO, Arto 28 1 5 6 10
VÄLIVAARA, Jyrki 29 2 4 6 34
MÄÄTTÄNEN, Pasi 9 2 3 5 2
KUPARINEN, Mikko 26 0 4 4 63
LUOVI, Mikko 16 3 1 4 6
PELTONEN, Kimmo 26 1 3 4 32
GRÖNVALL, Janne 28 0 3 3 32
NIINIMAA, Janne 10 0 3 3 34
NURMINEN, Pasi 10 0 3 3 2
KANGASNIEMI, Miska 27 1 1 2 24
ANTILA, Kristian 24 0 1 1 2
HYVÖNEN, Hannes 8 1 0 1 10
LOPONEN, Jouni 6 0 1 1 2
JOKELA, Antti 1 0 0 0 0
KAPANEN, Kimmo 0 0 0 0 0
KIPRUSOFF, Miikka 27 0 0 0 0
KORHONEN, Markus 22 0 0 0 0
KOSKINEN, Kalle 0 0 0 0 0
LEINONEN, Tero 29 0 0 0 4
MIKKOLA, Niko 0 0 0 0 0
NORRENA, Fredrik 30 0 0 0 8
RAJAMÄKI, Tommi 0 0 0 0 0
Koko Elitserienin pistepörssissä Tomi Kallio on sijalla 19. Foppa on tietenkin kärjessä tehoilla: 11 + 22 = 33 pistettä. Otteluita Ö-vikin suurella karvanaamalla on 26. Tehokkain pelaaja on kuitenkin Kristian Huselius, 19 ottelua tehoin 9 + 19 = 28 pistettä. Arvelen, että ilman loukkaantumista Huselius johtaisi pistepörssiä.
Elitserienin maalivahdit torjuntaprosentin mukaan järjestyksessä.
PELAAJA MAA O PM/H TO % NP NP %
ZAJKOWSKI, Mikael SWE 7 1,58 94,85 0 0
LINDQUIST, Magnus SWE 7 1,62 94,38 1 14,29
LUNDQVIST, Henrik SWE 26 1,76 93,56 4 15,38
NORRENA, Fredrik FIN 26 1,78 93,51 3 11,54
TURCO, Marty CAN 6 2,02 93,18 1 16,67
GERBER, Martin SUI 9 1,88 92,83 1 11,11
KIPRUSOFF, Miikka FIN 27 1,99 91,93 3 11,11
BJURLING, Björn SWE 21 2,43 91,39 1 4,76
NURMINEN, Pasi FIN 10 2,68 91,22 2 20
HOLMQVIST, Johan SWE 21 2,78 91,05 1 4,76
STANA, Rastislav SVK 24 3,01 90,51 2 8,33
HENRIKSSON, Daniel SWE 18 2,42 90,43 4 22,22
SALO, Tommy SWE 22 2,79 90,3 0 0
ANTILA, Kristian FIN 16 3,23 89,9 0 0
LEINONEN, Tero FIN 27 3,08 89,76 2 7,41
LIV, Stefan SWE 20 3,06 89,64 1 5
TÖRNQVIST, Gusten SWE 14 3,27 88,53 1 7,14
KORHONEN, Markus FIN 8 3,74 88,19 0 0
SPERRLE, Daniel SWE 5 3,46 88,15 0 0
HADELÖV, Andreas SWE 14 3,63 87,22 1 7,14
Enemmän pelanneista maalivahdeista Lundqvist on edelleen kärjessä, Norren hengittäessä niskaan. Kumpi on ykkönen keväällä? Jos työsulku päättyy on Henke ykkönen. Työsulun jatkuessa kamppailu pysyy yhtä tiukkana loppuun asti.
Aftonbladet (http://www.aftonbladet.se/vss/sport/story/0,2789,574446,00.html) on päättämässä keskustelua Kiprusoffin seuraavasta osoitteesta. Se lienee Calgaryssä. Jutun mukaan Miikka siis solmii jatkosopimuksen Timrån kanssa lähipäivinä.
finnishninja
13.12.2004, 11:42
Saman lehden mukaan Malmön valmentajan, Björn Kindingin kohtalosta päätetään Mifin hallituksen kokouksessa tänään, kello 17. Ongelmana on vain se, että vapaita valmentajia ei ole paljon tällä hetkellä, siis kuka tilalle?
Malmö on myös antanut lähtöpassit NHL-vahvistus Richard Parkille. Brett McClean on myös pelannut mistä oli sovittu ja siitä tullaan myös keskustelemaan kokouksessa.
Janne Niinimaa on operaatio ylipuhunnan alla. Hän on ilmoittanut haluavansa pelata Suomessa, jos lockout jatkuu. Hän on pelannut hyvin Malmössa ja Mif haluaisi luonnollisesti pitää Jannen riveissään.
Viestin lähetti finnishninja
Mutta, miten on, onko joku kiinnostunut?
Luen säännöllisesti tätä ketjua. Kyllä kiinnostaa!
finnishninja
13.12.2004, 16:49
Timo Lahtinen on ensimmäinen valmentaja, joka sai kenkää. Anders Eldebrink ja Mats Hallin jatkavat siitä mihin Timo jäi.
Knightrider
13.12.2004, 17:22
Viestin lähetti finnishninja
Mutta, miten on, onko joku kiinnostunut?
Olen uusi täällä ja löysin tämän ketjun vasta nyt mutta noiden muutamien kirjoittamiesi viestien jälkeen sanoisin että älä ihmeessä lopeta! Itse kuulun niihin joita kiinnostaa Elitserien - myös siinä tapauksessa jos ja kun NHL-miehet sieltä lähtevät. Mielenkiintoisia juttuja olet tänne kirjoittanut ja vaikka lähes joka päivä vierailen Linköpingin virallisilla sivuilla, tuli tuo Norren jatkosopimus täysin uutena tietona.
Norrella on tosiaan mennyt viime ja nyt pikkuhiljaa myös tämä kausi hyvin, joten mukavaa että se on huomattu myös Ruotsin puolella sopimuksen merkeissä. Norrena ja muut suomalaiset taitavat viihtyä siellä, joten ainakin vielä vähän aikaa toiveet Norren paluusta Turkuun pysyvät vain toiveina..
By the way, onko se niin että Elitserienin matsitilastot kertovat vain laukaukset, eivätkä suoranaisesti maalivahtien torjuntoja? Yleensäkin saa kissojen ja koirien kanssa etsiä tilastoista kuka oli maalissa kummallakin joukkueella ja miten meni torjunnat..
finnishninja
13.12.2004, 17:58
Viestin lähetti Knightrider
By the way, onko se niin että Elitserienin matsitilastot kertovat vain laukaukset, eivätkä suoranaisesti maalivahtien torjuntoja? Yleensäkin saa kissojen ja koirien kanssa etsiä tilastoista kuka oli maalissa kummallakin joukkueella ja miten meni torjunnat.. Näitä tilastoja löytyy vähän sieltä ja täältä ja ihan totta, ne ovat aina enemmän tai vähemmän puutteellisia, mutta www.swehockey.se on se paras sivu, josta löytyy kaikki.
Katso siitä keskeltä ylhäältä: Historik/statistik, sitten vasemmalta sivusta valitset: Sökdatabas ja valikosta Elitserien.
Division Round Games aukaisee kaikki tiedot matseista. Jos napasautat itse ottelun tulosta, löydät siitä kaiken kaipaamasi tiedon. Huomaa, aivan alimmaisena mainitaan maalivahdit.
finnishninja
15.12.2004, 09:45
Mora jatkaa loistavien pelaajahankintojen merkeissä. JOS NHL-lockout jatkuu, niin seuraavien vahvistuksien nimet ovat Miroslav Satan ja Pavel Kubina. Mora ei siis aio tyytyä siihen, että he vain pysyvät sarjassa...
kaasumies
15.12.2004, 11:21
Viestin lähetti finnishninja
Mora jatkaa loistavien pelaajahankintojen merkeissä. JOS NHL-lockout jatkuu, niin seuraavien vahvistuksien nimet ovat Miroslav Satan ja Pavel Kubina. Mora ei siis aio tyytyä siihen, että he vain pysyvät sarjassa...
Hmm...mistä hitosta ne saavat tuohta näihin hankintoihin? Onko Morasta löytynyt joku uusi salainen kultasuoni vai? =)
finnishninja
15.12.2004, 13:37
Viestin lähetti kaasumies
Hmm...mistä hitosta ne saavat tuohta näihin hankintoihin? Onko Morasta löytynyt joku uusi salainen kultasuoni vai? =) Perse auki ne on... Mutta Slovakiassa nämä pelaajat eivät saa mitään! Morassa he saavat edes vapaan asunnon, Volvon ja vapaat pizzat! Lisäksi saavat testata miltä meno maistuu Ruotsissa.
Marian Hossanhan pitäisi palata joulun jälkeen kotimaahansa, mutta ymmärtääkseni hänellä on vaikeuksia päättää, sillä Moran joukkue viihtyy tällä hetkellä hyvin.
Kyllä, Mora rulaa! Vielä Satan kun tulee niin huh-huh. Eikä Stanley-Kubina ole maailman huonoin pakki!
Tässä lista mahdollisista vahvistuksista joulun jälkeen. (http://www.aftonbladet.se/vss/sport/story/0,2789,575716,00.html)
The Original Jags
15.12.2004, 22:55
Kubina on minusta koko Tshekinmaan paras pakki. Parempi kuin Roman Hamrlik, Tomas Kaberle tai Jaroslav Spacek. Se kertookin jo paljon millaisesta pelaajasta on kysymys!
finnishninja
16.12.2004, 10:27
HV 71 aloitti kauden varovasti kun on NHL vahvistuksista kysymys ja niin itse joukkuekin. Vaisu alku sai kanslian vauhtiin ja puolustajat McCabe ja Eriksson hankittiin vahvistamaan joukkuetta. Myös maalivahti Boucher liittyi Jönköpiläisporukkaan. Vahvistukset eivät tosin toimineet halutulla tavalla, McCabe pantiin penkille kun tilastot alkoivat olla punaisella -10 verran. Stefan Livin peli alkoi myös näyttää miltä pitääkin, joten myös Boucher sai huilata hieman. McCabe ei hyväksynyt tätä ja lähti välittömästi kotiin. Boucher kertoi tulleensa ykkösmaalivahdiksi ja lähti myös kotiin hän. Ainoastaan Eriksson on jäljellä ja myös hän saa kritiikkiä...
HV:n kansliassa on paniikki. He aikovat esitellä kaksi hyökkääjää ja yhden puolustajan ennen kuin viikko on täynnä. Ylimpänä listalla on Anson Carter (http://www.aftonbladet.se/sport/0412/16/SPORT-16s20-carter-43.jpg) , Jeff Halpern och Steve Konowalchuk.
Henkilökohtaisesti en usko pohjalla konttaavien joukkueiden paniikkihankintoihin. Nämä pelaajat ovat pitäneet hauskaa, lomailleet, harjoitelleet leikkimielellä ja pelanneet korkeintaan pari jippomatsia. He tarvitsevat monta ottelua jaksaakseen luistella isossa kaukalossa. Kusessa olevalle sakille heistä on hyötyä vasta sitten kun juna on jo mennyt. Mutta jos joukkue on kuivilla ja jos sillä on aikaa antaa pelaajien sopeuta, harjoitella ja päästä mukaan tempoon niin miksei. Kyllä sieltä aina JOKU nousee playoffseissa!
Viestin lähetti finnishninja
HV:n kansliassa on paniikki. He aikovat esitellä kaksi hyökkääjää ja yhden puolustajan ennen kuin viikko on täynnä. Ylimpänä listalla on Anson Carter (http://www.aftonbladet.se/sport/0412/16/SPORT-16s20-carter-43.jpg) , Jeff Halpern och Steve Konowalchuk.
Henkilökohtaisesti en usko pohjalla konttaavien joukkueiden paniikkihankintoihin. Nämä pelaajat ovat pitäneet hauskaa, lomailleet, harjoitelleet leikkimielellä ja pelanneet korkeintaan pari jippomatsia. He tarvitsevat monta ottelua jaksaakseen luistella isossa kaukalossa.
Halpern on pelannut Sveitsissä maaliskuun puoliväliin asti, tosin kakkosliigaa. Noista kolmesta hyökkääjästä Halpern-Kono kaksikko olisi varmaan hyödyllisin HV:lle koska kyseinen parivaljakko on pelannut NHL:ssäkin monta kautta samassa ketjussa. Carter on ehkä noista taitavin, mutta itse veikkaan Halpie-Kono paria toimivammaksi ja siten hyödyllisemmäksi kuin Carter + jompikumpi.
Viestin lähetti finnishninja
Saman lehden mukaan Malmön valmentajan, Björn Kindingin kohtalosta päätetään Mifin hallituksen kokouksessa tänään, kello 17. Ongelmana on vain se, että vapaita valmentajia ei ole paljon tällä hetkellä, siis kuka tilalle?Kinding sai tänään potkut ja tilalle tulee Dan Hober. Kertoo mm. Expressen (http://expressen.se/index.jsp?a=219397).
finnishninja
16.12.2004, 16:44
Turha avata uutta ketjua tämän takia, joten isken tänne:
Ruotsalaisia pelaa myös Italiassa. Hämmästyin kun huomasin että Frölundasta "eläkkeelle" pantu Peter Ström komeilee ruotsalaisten tehtailijoiden kärjessä!! Ström ei kunnostautunut koskaan Frölundassa maalintekijänä, vaan työmiehenä keskikentällä.
Toinen yllättävät juttu on se, että Niklas Sundström on jäänyt hieman Strömin jalkoihin... meinaan, NHL-pelaaja ja Elitserien-eläkeläinen... hehe..
Noh, tässä koko jengi:
# Player Team GP G A TP
1. Peter Ström Cortina 20 9 12 21
2. Niklas Sundström * Milano 17 5 14 19
3. Jörgen Rickmo Milano 19 6 11 17
4. Mikael Pettersson Cortina 20 3 11 14
5. Daniel Brolin Torino 19 6 7 13
6. Johan Boman Cortina 17 7 5 12
7. Johan Hult Cortina 20 5 7 12
8. Anders Olsson Varese 20 0 7 7
9. Erik Björklund Fassa 20 3 2 5
10. Erik Johansson Torino 16 1 4 5
11. Jonas Lennartsson Cortina 20 2 2 4
12. Daniel Fernholm Bolzano 6 0 2 2
13. Anders Torgersson Fassa 20 0 2 2
14. Rickard Öqvist Torino 8 0 0 0
15. Mathias Söderström Torino 19 0 0 0
Action man
16.12.2004, 20:37
Viestin lähetti finnishninja
Myös maalivahti Boucher liittyi Jönköpiläisporukkaan. Vahvistukset eivät tosin toimineet halutulla tavalla, McCabe pantiin penkille kun tilastot alkoivat olla punaisella -10 verran. Stefan Livin peli alkoi myös näyttää miltä pitääkin, joten myös Boucher sai huilata hieman. McCabe ei hyväksynyt tätä ja lähti välittömästi kotiin. Boucher kertoi tulleensa ykkösmaalivahdiksi ja lähti myös kotiin hän.
Miten tuo Brian Boucher sitten pelasi pelaamissaan otteluissa ja montako peliä pelasi ? Ja minkälaista kritiikkiä on saanut ?
Pukkaa ihmetteleviä meilejä tutuilta valtameren takaa näistä lockout pelaajista + Averystä,Maddenista ja Malonesta. Lupasin ottaa selvää tarkemmin tuosta Boucherin tilanteesta.
finnishninja
17.12.2004, 09:16
Viestin lähetti Action man
Miten tuo Brian Boucher sitten pelasi pelaamissaan otteluissa ja montako peliä pelasi ? Ja minkälaista kritiikkiä on saanut ?
Rk No Name Team GP GPI MIP SOG GA GAA SVS SVS%
33 Boucher, Brian HV 71 11 4 234:55 112 13 3,32 99 88,39
1 Liv, Stefan HV 71 24 20 1195:45 589 61 3,06 528 89,64
Boucherin pelit olivat ihan ok. Kukaan ei voi oikeastaan valittaa, muttei hän erottunut mitenkään erikoisestikaan. Kuten aikaisemmin kirjoitin, HV hävisi alussa paljon ja jotain oli tehtävä. Maalivahti ei ollut tosin mikään hyvä ratkaisu, sillä Stefan Liv on VÄHINTÄÄN yhtä hyvä maalivahti. Boucherin tulo sytytti kuitenkin Livin, joka on saanut yhä enemmän peliaikaa. Tämä olikin se kaikkein positiivisin asia Boucherin käynnissä, valmentaja Per Mårtsin mukaan.
Joukkue tosin jatkoi häviämistään....
Boucher ei tullut kakkosmaalivahdiksi Jönköpinkiin ja älysi luultavasti että Stefan Liv oli valloittanut ykkösmaalivahdin paikkansa takaisin. Hän siis arveli saavansa toimia vain vaihtoaition oven vartijana ja päätti lähteä kotiin.
finnishninja
17.12.2004, 09:28
Jaaha, NHL-pelaajat alkavat antaa periksi, ei taida kausi käynnistyä. Joten ei muuta kuin työnhakuun. Päivän Aftonbladet kertoo tapansa mukaan halukkaista:
Tie Domi haluaa pelata Mats Sundinin kanssa Djurgårdenissa.
Martin Brodeur on Ruotsissa työnhaussa.
Malmö haluaa Guerin ja Tkachukin.
finnishninja
17.12.2004, 09:57
Worldstars sai muuten takkiinsa Färjestadilta lukemin 6-1. Martin Brodeur: "Färjestad oli hyvä, todella hyvä..."
Dagens Nyheter tietää kertoa että Djurgården on ottanut yhteyttä Broderiin.
Juuri nyt revin pelihousuja, World starsin juna ei pysähdy Göteborgin kohdalla, vaan menee ohi ja pysähtyy seuraavan kerran Jönköpingissä ja kohtaa HV 71:n. Pitäkää tunkkinne..
Mr. Smith
17.12.2004, 13:37
Viestin lähetti finnishninja
Dagens Nyheter tietää kertoa että Djurgården on ottanut yhteyttä Broderiin.
Ei taida Brodeur jäädä Ruotsiin vaan tie vie Venäjälle mikäli lakko jatkuu. Näin ainakin olin lukevinani aiemmin enkä keksi yhtään syytä miksi pelata ilmaiseksi Ruotsissa ja hoitaa oman vakuutusmaksut kuin että Venäjältä kuitata pari miljoonaa dollaria. Tai no onhan ruotsalaiset naiset asteen-pari kauniimpia kuin venakot.
finnishninja
17.12.2004, 18:12
Viestin lähetti Mr. Smith
Ei taida Brodeur jäädä Ruotsiin vaan tie vie Venäjälle mikäli lakko jatkuu. Näin ainakin olin lukevinani aiemmin enkä keksi yhtään syytä miksi pelata ilmaiseksi Ruotsissa ja hoitaa oman vakuutusmaksut kuin että Venäjältä kuitata pari miljoonaa dollaria. Tai no onhan ruotsalaiset naiset asteen-pari kauniimpia kuin venakot. Brodeur tämä päivän Aftonbladetissa:Han har under turnén varit i Ryssland, Lettland, Schweiz och nu Sverige. Ryska oljemiljoner lockar inte.
- Nja, livet där verkar så annorlunda än hemma och Lettland" Nej, men Sverige och Schweiz är bra. Speciellt Sverige, eftersom ligan håller så hög klass. Färjestad var riktigt, riktigt bra, säger Martin Brodeur.
- Och eftersom jag är kanadensare gillar man ju Sverige. Det mesta är ju som hemma, faktiskt. Elikkä suunnilleen näin:
Hän pelannut tässä turnauksessa Venäjällä, Latviassa, Sveitsissä ja nyt Ruotsissa. Venäläiset öljymiljonäärit eivät houkuttele.
- Nojaa, elämä Venäjällä vaikuttaa olevan niin erilaista kuin kotona ja Latviassa, Ei, mutta Ruotsi ja Sveitsi ovat hyviä. Erikoisesti Ruotsi, koska sarja on hyvätasoinen. Färjestad oli oikein, oikein hyvä, sanoo Martin Brodeur.
- Ja koska olen kanadalainen, pidän tietenkin Ruotsista. Lähes kaikki on kuin niin kuin kotona, todellakin.
Ja toiseksi, Martin Brodeurin ei tarvitse välttämättä ajatella rahaa, kun on kysymys muutaman kuukauden pelistä (huom: oma mielipide).
Eilisestä FBK-WorldStars pelistä pari huomautusta: FBK vei 6-1. WS surffasi läpi pelin, Rob Blake syytti haastattelussa väsymystä ja kaukalon kokoa sekä FBK:n hyvää kiekonsiirtoa. WS pisti 2 viimeisen minuutin ajaksi byyraan Ray Whitneyn 52-vuotiaan faijan !! Äijä piti nollan, jopa torjui 2 vetoa. Hasek oli hasekmainen eli poukkuroi hyvin yksinäisenä tolpasta tolppaan; pakit surffasivat...
Nyt tämän illan pelissä HV:tä vastaan WS esittää ihan eri peliä; ei ole Karlstadin yö kiinnostanut... Peli 2 erän jälkeen 0-3 ja WS pyörittää Jönköpingin poikia mielin määrin.
Ja matseissahan taklataan vain nimellisesti. Blake totesi ettei kulmiin mennä koska kaukalo on niin iso....
Lopputulos: HV-WS 1-5. Sunnuntaina Linköping-WS ja tiistain Norjan AllStars-WS. Kaikki ViasatSport 1 suorana !!
finnishninja
19.12.2004, 01:31
Viestin lähetti Bruins
Eilisestä FBK-WorldStars pelistä pari huomautusta: FBK vei 6-1. WS surffasi läpi pelin, Rob Blake syytti haastattelussa väsymystä Olin lukevinani jostain Blaken sanoneen että kaukalo oli liian iso, siksi eivät jaksaneet luistella nurkkiin lainkaan:-))
Näitä viikonlopun uutisia ei kai ole vielä mainittu:
- Korhonen lähti Brynäsistä (ja etsii uutta seuraa), Timrån Jokela tilalle
- Comrie häipyi Färjestadista uutta kotiaan järjestämään
- Berg ja Kiprusoff jatkavat Timråssa
- Manny Fernandez Luulajaan
- Djurgården ei halua Domia mutta ottaisi mielellään Marcus Ragnarssonin
- Näslund ja Aucoin lähellä sopimusta MoDon kanssa
Edit: Lisätty Expressenin uutistarjonta
Djurgården ottaa tosissaan NHL-työsulun tarjoamat mahdollisuudet. Kun Kiprusoff, Nabokov, Khabibulin, Turco ja kumppanit on käytetty, ja Brodeur ei halunnut Tukholmaan, oli jonossa seuraavana vuorossa Jose Theodore. Sopimus, joka astuu voimaan ensi vuoden alusta, on tehty, kertovat omat kotisivut.
finnishninja
20.12.2004, 12:49
Kyllä, tänään se sitten selvisi lopullisesti, Kiprusoff ja Berg ovat tehneet sopimuksen Timrån kanssa ja tulevat jatkamaan niin kauan kuin lockout jatkuu.
Viestin lähetti finnishninja
Kyllä, tänään se sitten selvisi lopullisesti, Kiprusoff ja Berg ovat tehneet sopimuksen Timrån kanssa ja tulevat jatkamaan niin kauan kuin lockout jatkuu. Kipperillä on sopimuksessa ehto, jolla hän voi sanoa sopimuksen irti 27. tammikuuta mennessä ja siirtyä muualle. Tosin ei ruotsalaiseen seuraan. En tiedä miksi moinen ehto Kipperillä on. Toivon tietenkin Kipperin siirtyvän Tepsiin, jos johonkin siirtyy. Berg on kauden / työsulun loppuun asti Timråssa.
finnishninja
20.12.2004, 15:37
Viestin lähetti bosch
Kipperillä on sopimuksessa ehto, jolla hän voi sanoa sopimuksen irti 27. tammikuuta mennessä ja siirtyä muualle. Tosin ei ruotsalaiseen seuraan. En tiedä miksi moinen ehto Kipperillä on. Luulisin että syynä on se, että Timrå on kaivanut miehen maassa pitämiseen tarvittavat rahat ja haluaa näin varmistaa ettei hänen palveluistaan pääse nauttimaan - esim. Luulaja. Jos Kipper vaihtaa työntantajaa Ruotsissa, niin uskon että vanha työnantaja on silloin velvollinen maksamaan kaikki verot ja maksut taannehtivasti. Timrå ei halua joutua tähän tilanteeseen.
Viestin lähetti finnishninja
Luulisin että syynä on se, että Timrå on kaivanut miehen maassa pitämiseen tarvittavat rahat ja haluaa näin varmistaa ettei hänen palveluistaan pääse nauttimaan - esim. Luulaja. Jos Kipper vaihtaa työntantajaa Ruotsissa, niin uskon että vanha työnantaja on silloin velvollinen maksamaan kaikki verot ja maksut taannehtivasti. Timrå ei halua joutua tähän tilanteeseen. No tämän olisi voinut estää tekemällä kauden loppuun asti kestävän sopimuksen. Kuten kaikkien muiden NHL-miesten kanssa on tehty. Eli jostain syystä Miikka on halunnut takaportin, jos... niin mitä? Tulee huippuhyvä tarjous muualta? Voi siirtyä Tepsiin ja viettää kesäloman Turussa ilman veroseuraamuksia? Tyttöystävä ja koirat eivät viihdykään Ruotsissa? Falukorv ei ehkä maita enää? En tiedä.
finnishninja
20.12.2004, 15:56
Viestin lähetti bosch
No tämän olisi voinut estää tekemällä kauden loppuun asti kestävän sopimuksen. Kuten kaikkien muiden NHL-miesten kanssa on tehty. Eli jostain syystä Miikka on halunnut takaportin, jos... niin mitä? Tulee huippuhyvä tarjous muualta? Voi siirtyä Tepsiin ja viettää kesäloman Turussa ilman veroseuraamuksia? Tyttöystävä ja koirat eivät viihdykään Ruotsissa? Falukorv ei ehkä maita enää? En tiedä. Ehkä Miikalla on mielessään myös se, jos Timrå sattuu sattuu saamaan pahan vastustajan playoffseissa ja tipahtaa aikaisessa vaiheessa. Silloin ennättää vielä Tepsiin jos hyvin sattuu:-) Toisinsanoen, Miikka haluaa olla heti täysin vapaa kun Timrån on aika alkaa kaivelemaan golf-vehkeitä esiin. Muuta syytä en keksi. Nämähän ovat tärkeitä pykäliä kun aletaan puhumaan vakuutuksista, veroista ja sosiaaliturvamaksuista.
Viestin lähetti finnishninja
Ehkä Miikalla on mielessään myös se, jos Timrå sattuu sattuu saamaan pahan vastustajan playoffseissa ja tipahtaa aikaisessa vaiheessa. Silloin ennättää vielä Tepsiin jos hyvin sattuu:-) Toisinsanoen, Miikka haluaa olla heti täysin vapaa kun Timrån on aika alkaa kaivelemaan golf-vehkeitä esiin. Muuta syytä en keksi. Nämähän ovat tärkeitä pykäliä kun aletaan puhumaan vakuutuksista, veroista ja sosiaaliturmakasuista. Tämän kauden TPS ei ole mestaruustason jengi, ellei ihmeitä tapahdu (oikeinlaisia värväyksiä vasemmalta ja oikealta). Timrålla on tällä hetkellä paljon paremmat mahdollisuudet mennä pudotuspeleissä pidemmälle kuin Tepsillä. Mutta ehkä Miikka tietää ketkä ovat Tepsiin tulossa. Tai sitten hän pitää kasvattajaseuralle ovea auki viimeiseen asti, jotta kasvattajaseura saisi otettua peukalon pois ruskeasta reiästä ja alkaisi toimimaan kuten pitää.
Tuskinpa on Kipper tällä kaudella TPS:ään tulossa, valitettavasti.
Nimittäin muistaakseni Narvanmaa kertoi muutama päivä takaperin Hesarissa, että Kipperiin ollaan oltu useampaankin otteeseen yhteydessä, mutta aina neuvottelut ovat katkenneet agentin (Petteri Lehto?) puolelta ennen kuin edes palkasta oli päästy keskustelemaan.
Jostain syystä Kipperiä ei tunnu edes kiinnostavan Turussa pelaaminen vaikkei verot tai palkka olisikaan ongelmia.
finnishninja
20.12.2004, 17:56
Viestin lähetti Korhonen
Jostain syystä Kipperiä ei tunnu edes kiinnostavan Turussa pelaaminen vaikkei verot tai palkka olisikaan ongelmia. Voin vain arvailla.
Timrå otti aikaisessa vaiheessa yhteyttä Kiprusoffiin ja on näyttänyt todellakin haluavansa pitää hänet tolppien välissä. Miikalla on moraali kunnossa ja osoittaa nyt kiitollisuutta ja lojaalisuutta Timrålle.
Sitäpaitsi, Miikka on ollut mukana koko kauden, Timrå pelaa hienoa jääkiekkoa ja heillä on hyvä joukkue, jolla on potentiaalia vaikka mihin. En jaksa millään uskoa että Miikka haluaa lähteä nyt kun tosi matsit alkavat pian.
Viestin lähetti finnishninja
Voin vain arvailla.
Timrå otti aikaisessa vaiheessa yhteyttä Kiprusoffiin ja on näyttänyt todellakin haluavansa pitää hänet tolppien välissä. Miikalla on moraali kunnossa ja osoittaa nyt kiitollisuutta ja lojaalisuutta Timrålle.
Sitäpaitsi, Miikka on ollut mukana koko kauden, Timrå pelaa hienoa jääkiekkoa ja heillä on hyvä joukkue, jolla on potentiaalia vaikka mihin. En jaksa millään uskoa että Miikka haluaa lähteä nyt kun tosi matsit alkavat pian.
Joo, kyllähän minäkin hänen motiivinsa pelata Timråssa ymmärrän. Kuitenkin itseäni ihmetyttää se, että vaikka Kipperin tulevaisuus Timråssa on ollut viime aikoina vaakalaudalla, niin ei ole (siis Hesarin ja Narvanmaan mukaan) ollut halua neuvotella TPS:än kanssa edes alustavasti. Minä ainakin tulkitsen noita kommentteja sillä tavalla, että TPS ei olisi ollut Kipperille edes kakkosvaihtoehto, jos Timråssa jatkaminen olisi ollut mahdotonta.
Onko TPS:n johdolla ja Miikalla jotenkin sukset ristissä?
finnishninja
20.12.2004, 18:22
Viestin lähetti Korhonen
Onko TPS:n johdolla ja Miikalla jotenkin sukset ristissä? Ettei vain olisi jotain sellaista että TPS:llä oli mahdollisuus ottaa Miikka vastaan kun lockout alkoi, muttei käyttänyt sitä. Muistaakseni tästä oli puhetta ennen lockoutia...
En jaksa uskoa että heillä olisi jotenkin sukset ristissä, Miikka vaan valitsi Timrån, joka osoitti suurta mielenkiintoa, tarjosi ykkösveskarin paikkaa ja näillä mennään kunnes kausi loppuu. Nyt kun joukkue on vielä kaivanut esiin rahat, joita ei pari viikkoa sitten ollut edes olemassa, niin vain moukka lähtisi nyppimään. Miikka Kiprusoff aikoo taistella Ruotsin mestaruudesta. Toivon hänelle tässä tehtävässä menestystä.
Viestin lähetti bosch
Kipperillä on sopimuksessa ehto, jolla hän voi sanoa sopimuksen irti 27. tammikuuta mennessä ja siirtyä muualle. Tosin ei ruotsalaiseen seuraan. En tiedä miksi moinen ehto Kipperillä on.
Jos Kapanen palaa sairaslomalta ja yllätykseksemme nappaa ykkösveskan paikan niin siinä tilanteessa Kipper voi siirtoikkunan vielä auki ollessa siirtyä ulkomaiden liigoihin peliajan perässä. Parempi näin kuin sopimus, mihin kirjataan lupaus peliajasta.
finnishninja
20.12.2004, 20:51
Viestin lähetti scholl
Jos Kapanen palaa sairaslomalta ja yllätykseksemme nappaa ykkösveskan paikan niin siinä tilanteessa Kipper voi siirtoikkunan vielä auki ollessa siirtyä ulkomaiden liigoihin peliajan perässä. Parempi näin kuin sopimus, mihin kirjataan lupaus peliajasta. Näin on. Onko sinulla muuten mitään tietoa Kapasesta? Muistelen että hän antoi jossain vaiheessa aikaa itselleen jouluun asti. Ellei hän ole silloin kunnossa, niin ura taitaa olla lopussa.
Manny Malhotra on HV71:n uusin vahvistus Aftonbladetin mukaan. Malhotra on pelannut alkukauden eksoottisessa Slovenian liigassa HDD Olimpija riveissä yhdessä Brian Willsien ja Matt Pettingerin kanssa. Malhotran tehosarake näytti viikko sitten pelatun, miehen viimeiseksi jääneen, ottelun jälkeen 7+7 16min +10. Noilla tehoilla oltiin liigassa pistepörssin seiskana.
Liekkö Malhotran ajanut Ruotsiin tuttujen pelikavereiden maiseman vaihto? Pettinger lähti Sloveniasta jo aikaisemmin ja Willsiekin liittyi viime viikon lopulla Caps-farmi Portlandin riveihin.
Edit: Pettingerin nimen muotoilua.
finnishninja
21.12.2004, 08:57
Janne Niinimaan piti palata Malmööseen ja harjoitella Mifin kanssa maajoukkuetauon jälkeen. Hän ei kuitenkaan ollut paikalla eilen. Aftonbladetin mukaan Niinimaa odottaa veroviranomaisten päätöstä Suomessa. Jos päätös on positiivinen, hän tulee pelaamaan Suomessa kevätkauden.
finnishninja
21.12.2004, 09:50
Markus Näslund kertoo suunnittelevansa huolella Ruotsiin muuttoa. Jos kausi NHL:ssä ei käynnisty, hän tulee ehkä muuttamaan Ruotsiin, eikä enää palaa NHL:ään.
Näslundilla on iso perhe, joten hän ei muuta helposti edestakaisin.
Näslund pelaa ensimmäisen ottelunsa MoDossa joskus tammikuun puolessa välissä.
Nimi: Markus Näslund.
Ikä: 31.
Perhe: Vaimo Lotta, lapset Rebecca, Isabella ja Alex.
Joukkueet: Modo, Pittsburgh, Cleveland, Vancouver.
NHL-tilastoja: 790 ottelua. 629 pistettä (290+339).
Saavutuksia: NHLPA:n äänestämä MVP 2003. All Star-team 1999, 2002, 2003 ja 2004. Pistetilaston kakkonen 2003. Tehnyt eniten maaleja NHL:ssä 2000-luvulla. Vancouver Canucksin kapteeni.
Sakallio
21.12.2004, 18:35
Ja virta Elitserieniin jatkuu..
Adrian Aucoin MoDon riveihin. Juttu (http://www.modohockey.se/nyheter.cfm?nyhet=1977&rows=5)
ja vahvojen huhujen mukaan Jonathan Cheechoo HV-71:n riveihin.
Mattias Öhlund pelaa myös ainakin yhden ottelun Luleån riveissä.
edit: Todd White Södertäljen riveihin.
Marian Gaborik Färjestadiin.
finnishninja
22.12.2004, 10:10
14 uutta pelaajaa Ruotsiin:
Daniel Alfredsson, hyökkääjä, Ottawa
Manny Maholtra, hyökkääjä, Columbus
Mark Mowers, hyökkääjä, Detroit
Kenny Jönsson, puolustaja, NY Islanders (Rögle div 1)
Todd White, hyökkääjä, Ottawa
Manny Fernandez, maalivahti, Minnesota
Mattias Öhlund, puolustaja, Vancouver
Markus Näslund, hyökkääjä, Vancouver
Adrian Aucoin, puolustajan, NY Islanders
Jonathan Cheechoo, hyökkääjä, San José
Marian Gaborik, hyökkääjä, Minnesota
José Theodore, maalivahti, Montreal
Dan Hinote, hyökkääjä, Colorado
Brynäs jahtasi kovasti vahvistuksia. NHL-pelaajathan ovat saapuneet Ruotsin suurin osa jonkun suosituksesta ym. suhteilla. Timonen esimerkiksi tuli Tommi Miettisen avulla. Hänellä ei tosin ole enää yhtään työtöntä tuttua..
Muut joukkueet ovat vahvistaneet kovasti, kun taas Brynäs menetti Kimmo Timosen ja sai tilalle Leksandin kolmosmaalivahti Antti Jokelan...
Onko siis ihme että Brynäsin Micke Sundlöv sanoo: "Toivottavasti tämä paska loppuu pian.."
P.S. Mattias Öhlund pelaa vain yhden ottelun heti joulun jälkeen, mutta on avoin jatkolle jos peli menee hyvin ja Luulaja on kiinnostunut. Olisi pienoinen ihme ellei Luulaja OLISI kiinnostunut, mutta Öhlund on aika ruosteessa ja tarvitsee kaiken järjen mukaan enemmän kuin yhden ottelun vakuuttaakseen.
finnishninja
22.12.2004, 10:23
1. Frölunda 28 19 4 5 97- 53 62
+: Jens Karlsson, f, Rögle. Noh, Jens on ollut Röglessä vain lainalla.
-:
2. Linköping 30 18 2 10 87- 64 57
+: -
-: -
3. Timrå 28 16 5 7 92- 62 56
+:
-:
4. Färjestad 28 14 4 10 67- 64 47
+: Marian Gaborik, f, Minnesota.
-: Mike Comrie, f, Phoenix.
5. Mora 29 13 5 11 98- 95 46
+: Ladislav Nagy, f, Phoenix.
-:
6. Djurgården 28 13 3 12 76- 73 44
+: Jose Theodore, mv, Montreal.
-: Marty Turco, mv, Dallas, Marcus Kristoffersson, f, Skellefteå.
7. Modo 28 11 6 11 77- 75 40
+: Adrian Aucoin, NY Islanders, Mattias Wennerberg, f, Björklöven, Markus Näslund, f, Vancouver, Dan Hinote, f, Colorado.
-: Magnus Hedlund, f, Leksand.
8. Brynäs 28 8 7 13 72- 90 33
+: Jonas Almtorp, f, Almtuna, Antti Jokela, mv, Leksand.
-: Kimmo Timonen, b, Finland, Markus Korhonen, mv, St. Petersburg.
9. Luleå 30 10 2 18 85- 101 32
+: Mattias Öhlund, b, Vancouver, Manny Fernandez, mv, Minnesota.
-: Gusten Thörnqvist, mv.
10. HV 71 29 9 5 15 73- 98 32
+: Jonathan Cheechoo, f, San José, Manny Malhotra, f, Dallas.
-: Bryan McCabe, b, Toronto, Brian Boucher, mv, Phoenix, Martin Thörnberg, f, Oskarshamn, Daniel Ljungqvist, b, Oskarshamn.
11. Södertälje 28 9 2 17 67- 83 30
+: Todd White, f, Ottawa.
-:
12. Malmö 28 7 3 18 62- 95 24
+: Mark Mowers, f, Detroit.
-: Janne Niinimaa, b, Kärpät.
keigykedy
22.12.2004, 12:09
Lisätään nyt tähän vielä että Mora on hankkimassa taas vaihteeksi slovakkia...tällä kertaa Lubomir Visnovskya
Rupee oleen aika slaavilainen joukkue jos kaikki toteutuisi :
Hossa
Hossa
Pavlikovski
Nagy
Visnevsky
Satan
Kubina
Viestin lähetti finnishninja
Brynäs jahtasi kovasti vahvistuksia. NHL-pelaajathan ovat saapuneet Ruotsin suurin osa jonkun suosituksesta ym. suhteilla. Timonen esimerkiksi tuli Tommi Miettisen avulla. Hänellä ei tosin ole enää yhtään työtöntä tuttua..
Muut joukkueet ovat vahvistaneet kovasti, kun taas Brynäs menetti Kimmo Timosen ja sai tilalle Leksandin kolmosmaalivahti Antti Jokelan...
Onko siis ihme että Brynäsin Micke Sundlöv sanoo: "Toivottavasti tämä paska loppuu pian.."
Joo Brynäs itki, ettei kukaan halunnut näin ennen joulua tulla. Aika säälittävää. Olisi avannut penamaisen hillopurkin niin joku olisi ehkä Gävleenkin halunnut tulla. Tai ehkäpä Madden on ehtinyt käydä sielläkin ja kertonut sadoille miljoonille ihmisille, miten pimeätä Gävlessä on.
finnishninja
22.12.2004, 13:36
Viestin lähetti scholl
Joo Brynäs itki, ettei kukaan halunnut näin ennen joulua tulla. Aika säälittävää. Olisi avannut penamaisen hillopurkin niin joku olisi ehkä Gävleenkin halunnut tulla. Tai ehkäpä Madden on ehtinyt käydä sielläkin ja kertonut sadoille miljoonille ihmisille, miten pimeätä Gävlessä on. Uskon että nyt on edessä käänne. Vapaana olevat NHL-miehet ovat itse tietoisia siitä että he ovat menettäneet monta kuukautta kaudesta, eivätkä halua lähteä munaamaan itseään amatöörien kaukaloon. Brynäs ei ole myöskään ehdokas mestaruuteen, eikä joukkueella ole nappulaa millä myllätä. Suurin osa Ruotsissa pelaavista NHL-miehistä pelaa todella halvalla, en tosin usko että KAIKKI tulevat, kunhan vaan saavat olla, vaan joillekin pitää myös maksaa raakaa rahaa.
Löytyy myös varmasti paljon pelaajia, jotka antavat nyt paskat koko kaudelle ja tähtäävät ensi kauteen.
Jotenkin tuntuu kuin lockout-pelaajat olisivat höyrynneet vain puolella vauhdilla. Aivan kuin he olisivat vain koko ajan odottaneet sitä että NHL käynnistyy. Uskon että moni pelaaja, joka on ollut mukana kauden alusta nousee suurempaan rooliin kun playoffsit alkavat.
Bluesbrother
22.12.2004, 13:49
Olisiko asiantuntijoilla tietoa kuinka on Suomalaisten Elitserienissä pelaavien sopimusten laita loppukautta silmällä pitäen? Onko ketään mahdollista houkutella SM-liigaan pelaamaan vielä tällä kaudella, siis Kiprusoffin lisäksi? Nimimerkillä ulkomaalaiskiintiö sucks.
finnishninja
22.12.2004, 14:17
Viestin lähetti Bluesbrother
Olisiko asiantuntijoilla tietoa kuinka on Suomalaisten Elitserienissä pelaavien sopimusten laita loppukautta silmällä pitäen? Onko ketään mahdollista houkutella SM-liigaan pelaamaan vielä tällä kaudella, siis Kiprusoffin lisäksi? Nimimerkillä ulkomaalaiskiintiö sucks. Hmm.. en usko että yksikään on tehnyt puolen vuoden sopimusta... Ainoa mahdollisuus on jos joku saa väistyä kun NHL-mies vie paikan. Suomalaiset eivät ole tosin vielä joutuneet väistymään, paitsi Korhonen, joka menetti ykkösveskarin paikkansa Holmqvistille Brynäsissä.
finnishninja
23.12.2004, 21:54
Aftonbladet on järkännyt äänestyksen komeimmasta paidasta.
Käväisehän äänestämässä täällä! (http://www.aftonbladet.se/vss/sport/story/0,2789,578640,00.html)
Paita joka johtaa tällä hetkellä löytyy myös minun vaatehuoneesta:-)
Viestin lähetti finnishninja
Aftonbladet on järkännyt äänestyksen komeimmasta paidasta.
Käväisehän äänestämässä täällä! (http://www.aftonbladet.se/vss/sport/story/0,2789,578640,00.html)
Paita joka johtaa tällä hetkellä löytyy myös minun vaatehuoneesta:-)
Aikas rumia tekeleitä, niin kun sm-liigassakin osa. Kuitenkin tuo Frölundan hemmatröja on hienoin. Tredjetjöja on myös hienon näköinen. Onko matkittu Rangerssin paitaa? Vai onko ollut joskus oikeasti käytössä?
Kovasti näyttää punainen olevan suosiossa :)
On kyllä aika ruottalaista arvostella vaatteita, mutta kyllä tuo Malmön kotipaita komein on.
finnishninja
24.12.2004, 13:02
Viestin lähetti Hextall
Aikas rumia tekeleitä, niin kun sm-liigassakin osa. Kuitenkin tuo Frölundan hemmatröja on hienoin. Tredjetjöja on myös hienon näköinen. Onko matkittu Rangerssin paitaa? Vai onko ollut joskus oikeasti käytössä?
Kovasti näyttää punainen olevan suosiossa :) Frölundan kolmos- eli juhlapaita (http://www.gt.se/content/1/c6/16/57/92/171506a5.jpg) on sekoitus vanhaa ja uutta. Itse idea tulee Minnesota Wildin paidasta (http://mittzonen.vfindians.com/album_pic.php?pic_id=1245). Frölundan teksti rinnassa on taas historiaa. Paitoja valmistettiin 1000 kappaletta, jotka myytiin nopeimmille hintaan 950:- sek/kappale. Frölunda pelasi tällä paidalla Moraa vastaan ja tulee pelaamaan vielä yhden matsin Färjestadia vastaan. Frölundan kotisivulla (http://www.frolundaindians.com/) on parhaillaan käynnissä huutokauppa, jossa myydään pelaajien nimikirjoituksilla varustettuja paitoja ja tietenkin sarjanumero on sama kuin pelaajan oma numero. Kahnbergin ja Tukion paidat taisivat mennä ensimmäisenä. Nyt on käynnissä Niklas Anderssonin ja Christian Bäckmanin paitojen huutokauppa.
Henrik Lundqvistin paita taitaa saada aikaa kovan sodan...
Jotkut olivat jahdanneet kovasti paitaa nr. 1. Se tosin roikkuu Frölundan kansliassa. Minä en pitänyt kiirettä, siitä huolimatta sain numeron 648.
finnishninja
24.12.2004, 13:17
Viestin lähetti tuuski
On kyllä aika ruottalaista arvostella vaatteita, mutta kyllä tuo Malmön kotipaita komein on. Malmön paidassa on minusta käynyt pieni kömmähdys, numero selässä nimittäin on niin alhaalla, ettei siitä aina saa edes selvää jos sattuu olemaan paita housuissa. Katso Kim Staalin numeroa, joka näkyy tässä (http://www.mifredhawks.com/uplimg/20031130011091831614794jpg) parhaiten.
Viestin lähetti finnishninja
Malmön paidassa on minusta käynyt pieni kömmähdys, numero selässä nimittäin on niin alhaalla, ettei siitä aina saa edes selvää jos sattuu olemaan paita housuissa. Katso Kim Staalin numeroa, joka näkyy tässä (http://www.mifredhawks.com/uplimg/20031130011091831614794jpg) parhaiten.
Jep, aika alhaalla näyttäisi olevan. Itse olisin tehnyt paidan numerot&kirjaimet valkoisella, vaikka sitten punaisilla reunustuksilla, mustassa paidassa tämä olisi parempi erottuvuuden kannalta.
Jotenkin diggaan vaan tuosta logosta ja pelkistetystä ulkoasusta.
finnishninja
24.12.2004, 16:23
Ei sen puoleen, kyllä Malmön paita (http://www.smartstep.se/shopimages/26672/e.jpg) ihan hieno on!
Onko Ruottissa rajoitettu ulkomaalaisten määrää, jota saa merkitä pelaavaan kokoonpanoon?
finnishninja
26.12.2004, 14:50
Joukkueessa saa olla kaiken kaikkiaan 22 pelaaja. Näistä EU-kansalaisia rajattomasti, mutta korkeintaan 2 pelaajaa EU:n ulkopuolelta.
Johannes
28.12.2004, 20:03
Canal + Sportilta alkaa juuri suorana Linköping-Västra Frölunda. Linköping on palkannut uuden NHL-vahvistuksen, joka ei pelaa vielä. Joku Inga Skador on pois pelistä. Sehän kuulostaa naiselta, hulluja nuo ruotsalaiset. Frölundalla ei pelaa AJ Niemi.
Norrena on aivan liekeissä! Päätti sitten vähän hauskuttaa yleisöä möhlimällä ensiksi kiekon suoraan Frölundan pelaajan lapaan. Frölundan pelaaja yritti laukoa kiekkoa tyhjään maaliin, mutta Norrena venytti jostain mailansa eteen. Haiskahtaa nollapeliltä. Erittäin hyvää näyttöä kevään kisoihin.
edit. Ei kuitenkaan sentään tullut nollapeliä.
finnishninja
29.12.2004, 12:21
Viestin lähetti Johannes
Canal + Sportilta alkaa juuri suorana Linköping-Västra Frölunda. Linköping on palkannut uuden NHL-vahvistuksen, joka ei pelaa vielä. Joku Inga Skador on pois pelistä. Sehän kuulostaa naiselta, hulluja nuo ruotsalaiset. Frölundalla ei pelaa AJ Niemi. Inga Skador on ruotsalainen ja on pelannut monta vuotta jääkiekkoa. Kesäisin hän pelaa jalkapalloa. Inga on myös siitä kova naama, että hän pelaa missä joukkueessa haluaa:-)
Tästä tuli muuten mieleen Tom Bisset, joka pelasi joskus Brynäsissä. Hänen vaimonsa katsoi teksti-tv:stä ottelujen tuloksia ja maalintekijöitä ja kysyi: "Kuka on Tom Bur (tyhjä maali)?
finnishninja
29.12.2004, 12:31
Viestin lähetti Hextall
Norrena on aivan liekeissä! Päätti sitten vähän hauskuttaa yleisöä möhlimällä ensiksi kiekon suoraan Frölundan pelaajan lapaan. Frölundan pelaaja yritti laukoa kiekkoa tyhjään maaliin, mutta Norrena venytti jostain mailansa eteen. Haiskahtaa nollapeliltä. Erittäin hyvää näyttöä kevään kisoihin.
edit. Ei kuitenkaan sentään tullut nollapeliä. Perskeles mikä matsi!! Ja mikä toinen erä Linköpingiltä! Tehokkuus huipussaan! Henrik Lundqvistkin sai tarpeekseen ja heitti pyyhkeen kehään tilanteen ollessa 5-0.
Norrenan torjunta oli tosiaankin showta parhaimmillaan.
LHC alkoi hieman rauhallisemmi kolmannessa, mutta Frölundan ensimmäinen maali sai taas joukkueet syttymään, varsinkin kun Frölunda sai aikaa vielä kaksi maalia.
Frölunda oli minusta hommassa mukana ensimmäisessä ja kolmannessa, mutta LHC oli tehokkaampi, siksi 5-3 on ok.
Suomalaista kunnostautui Sami Salo. Hän laukoi ahkerasti, tosin koko ajan ohi...
Södertäljen Todd White muuten jättää SSK:n ja Ruotsin. Hän pelasi vain yhden matsin ja pelasi hyvin. SSK:n kotisivun mukaan henkilökohtaisten syiden johdosta, jotka liittyvät Whiten tyttäreen.
finnishninja
29.12.2004, 15:46
NHL-vahvistukset ovat tuoneet tullessaan myös tunnetta peliin, Timråssa käytiin vuoden tappelu, 114 jäähyminuuttia, kaksi sairaalaan ja neljä hammasta.
Koko juttu (http://www.aftonbladet.se/vss/sport/story/0,2789,581448,00.html)
Kalle Koskinen on tehnyt lujasti töitä paluunsa eteen, mutta loukkaantui uudelleen. Tsemppiä Koskiselle!
Kaikkonen
29.12.2004, 16:04
Viestin lähetti finnishninja
NHL-vahvistukset ovat tuoneet tullessaan myös tunnetta peliin, Timråssa käytiin vuoden tappelu, 114 jäähyminuuttia, kaksi sairaalaan ja neljä hammasta.
Koko juttu (http://www.aftonbladet.se/vss/sport/story/0,2789,581448,00.html)
Kalle Koskinen on tehnyt lujasti töitä paluunsa eteen, mutta loukkaantui uudelleen. Tsemppiä Koskiselle!
Valitettavasti en ymmärrä ruostia hyvin.
Knightrider
29.12.2004, 16:14
Loistavaa että Norrena pelasi hyvin, tätä ollaankin jo odotettu! Norre parantaa ilmeisesti peliään kauden edetessä kuin sika juoksuaan, toivottavasti Linköping pääsee tänä kautena pitkälle myös pleijareissa, mieluiten mestaruuteen asti.
Tajusin juuri eilen että näitä Linköpingin ja muidenkin Elitserien-joukkueiden pelejä pystyy kuuntelemaan suorana nettiradiosta. Loisto juttu, kun kerran mulla ei valitettavasti ole tuota Canal plussaa tai mitään muutakaan. Ja nyt se vasta harmittaakin!
Ei muuten kovin usein olla Lundqvistiä pois maalilta vaihdettu. Olikohan miehellä huono ilta vai oliko kyse vastustajan ylivoimaisuudesta? Yleisesti ottaen tuli pieni pelko puseroon, kun Frölunda alkoi kaventamaan, viimeiset 5 minuuttia jäi minulta kuulematta joten siinä olisi voinut vielä käydä miten vain. Harvoin sentään Linköping on Frölundaa noin ylivoimaisesti johtanut, vaan useimmiten hävinnyt. Hyvä homma että vihdoin tuli voitto, jo senkin takia että tämä matsi näytettiin Känädässä saakka.
Tästä on hyvä jatkaa..
finnishninja
29.12.2004, 17:43
Viestin lähetti Knightrider
Ei muuten kovin usein olla Lundqvistiä pois maalilta vaihdettu. Olikohan miehellä huono ilta vai oliko kyse vastustajan ylivoimaisuudesta? Ensimmäinen kerta tällä kaudella. Magnus Johanssonin veto, joka sujahti maaliin olisi ehkä ollut torjuttavissa hyvänä päivänä, mutta muuten sanoisin kyllä että Linköpingin iskemät maalit olivat esimerkkejä tehokkuudesta silloin kun homma käy. Minkäs teet jos vastustaja pääsee lämäämään nenän edessä...
Linköping pelasi asiantuntijoiden mukaan kauden parhaan toisen erän. En pane vastaan.
Norrena ei paranna, vaan hän on pelannut hienon kauden tähän mennessä.
Yksi mielenkiintoinen juttu, Calle Johansson studiossa sanoi että Norrena munaa yleensä aina kerran per matsi. Niin nytkin, mutta tilanteen ollessa 5-0 maalivahti yleensä löysää vähän. Näin taisi käydä myös Norrenalle.
Linköpingin patu Mike Helber oli myös studiossa. Hän haluaisi että lockout loppuisi nyt. Hänen mielestään olemme nyt saaneet juhlia ihan tarpeeksi. Hullu mies kun ei mene hevoslääkäriin! Knubble, Morrison, Huselius on ollut yhtä kuin LHC tällä kaudella ja mies toivoo että lockout loppuu...
Viestin lähetti finnishninja
Suomalaista kunnostautui Sami Salo. Hän laukoi ahkerasti, tosin koko ajan ohi...
Ja muista Canucks pelaajista Brendan Morrisonilla oli pelkästään toisessa erässä neljä maalipaikkaa (mm.läpiajo) ja kolmannessakin ainakin yksi hyvä paikka, mutta maaleitta mies tämän pelin pelasi. Pitää oikein ihmetellä kuinka Mo oikein onnistui tässä. Muuten peli oli erittäin hyvää kiekkoa ja kyllähän tuo LHC:n tehokolmikko on lentokelissä.
finnishninja
30.12.2004, 11:34
Viestin lähetti nuckhead
Muuten peli oli erittäin hyvää kiekkoa ja kyllähän tuo LHC:n tehokolmikko on lentokelissä. Morrison - Knubble - Huselius on minusta Elitserienin paras ketju. Aina tapahtuu kun nämä miehet ovat jäällä. Ilo katsella.
SVT:n teksti-tv:ssä oli eilen tilastoa työsulkupelaajien pisteistä Elitserienissä. Linköping, Mora, Modo ja Djurgården ovat työsulun suurimmat voittajat. HV 71 ja Brynäs ovat suurimmat häviäjät.
Työsulkupelaajien tehopisteet
Työsulku- %-osuus
pelaajien joukkueen
pisteet pisteistä
Linköping 102 44,3%
Mora 100 41,0%
Modo 73 35,6%
Djurgården 70 35,9%
Timrå 64 25,8%
Frölunda 48 17,9%
Luleå 47 21,2%
Södertälje 40 21,6%
Färjestad 24 14,0%
Malmö 21 13,1%
Brynäs 11 5,8%
HV71 8 4,1%
SVT:n mukaan Frölunda ja Timrå olisivat työsulusta huolimatta kärjessä. Minun mielestä Timrå ei olisi, koska heillä on työsulun myötä maalivahti. Frölunda vie mestaruuden, paitsi jos antavat tasoitusta peluuttamalla Sandbergiä maalissa... sitten menee tiukaksi väännöksi.
Modon kohdalla ei ole laskettu mukaan Forsbergin tehopisteitä. Fopan voi minun mielestä laskea mukaan, koska ilman työsulkua hän tuskin olisi Ruotsissa pelaamassa. Näin ollen Modo on työsulun suurin voittaja. Modon kausi on paketissa työsulun päättyessä, vaikka Foppa koko kauden Ruotsissa pelaakin. Ei yksi Foppa kevättä tee.
Viestin lähetti finnishninja
Linköpingin patu Mike Helber oli myös studiossa. Hän haluaisi että lockout loppuisi nyt. Hänen mielestään olemme nyt saaneet juhlia ihan tarpeeksi. Hullu mies kun ei mene hevoslääkäriin! Knubble, Morrison, Huselius on ollut yhtä kuin LHC tällä kaudella ja mies toivoo että lockout loppuu...
Helberin Mikellä on raha mielessä. Knuble ja Morrison ovat artistiverotuksen alaisia ja 183 päivää tulee kesken pudotuspelien täyteen. Jos haluaa NHL-ketjun pelaavan loppuun asti yhdessä, pitää LHC:n maksaa sosiaalimaksuja koko ajalta täyden hinnan mukaan. No lisärahoituksellahan ongelmasta selviää.
LHC on selvästi laskenut työsulun päättyvän ajoissa ja he saisivat ja ovat saaneet ns. varmoilla vahvistuksilla mukavasti tehoa jäälle ja rahaa kassaan. LHC:lle sopisi hyvin työsulun päättyminen, heille sentään jäisi ykkösmaalivahti, toisin kuin esim. Timrålle, Färjestadille tai Djurgårdenille. Joten Helber toivoo juhlien päättyvän nyt, jatkoille lähteminen kävisi kalliiksi...
finnishninja
31.12.2004, 16:47
Elitserien tulee testaamaan playoffseissa kahta päätuomaria ja kahta linjatuomaria. Suunnitelmissa on myös käyttää NHL-tuomareita. Jo on prrrr... jos eivät tuomiot ole oikeita!
Tätä on testattu World Cupin harjoitusotteluissa hyvin kokemuksin ja yleensäkin vaikuttaa että jääkiekkoväki on periaatteessa positiivista. Jotkut nurisevat tietenkin siitä, että tätä testataan NYT, moni on sitä mieltä että olisi pitänyt testata ensin harjoitusotteluissa ja sitten runkosarjassa.
Henkilökohtaisesti en näe mitään estettä sille, että tätä testatataan playoffseissa. Pelatkoon niin kuin ennenkin.
Knightrider
01.01.2005, 15:10
Viestin lähetti bosch
LHC:lle sopisi hyvin työsulun päättyminen, heille sentään jäisi ykkösmaalivahti, toisin kuin esim. Timrålle, Färjestadille tai Djurgårdenille.
Veikkaaja väläytteli tiistaina, että Kapanen alkaa toipua pelikuntoon pikkuhiljaa. Kuulemma vanhat reumasta aiheutuneet vaivat ovat ohi, ja pienen harjoittelun jälkeen Kapanen on taas tositoimissa.
Sinänsä mielenkiintoinen uutinen, sillä Kipruhan hankittiin juuri Kapasen sairastelun vuoksi Timrån joukkueeseen. Nyt kun Kapanen tervehtyy, tuskin Timrå haluaa maksaa Kiprusoffin järkyttävää palkkaa ja vielä kun otetaan huomioon se, että Kiprulla oli sopimuksessa se pykälä, että hän saa vaihtaa seuraa ulkomaille tietyn päivämäärän jälkeen. Tammikuun puolivälistäkö oli kysymys? En muista tarkalleen. Mutta pointti on se, että nyt jos koskaan olisi TPS.n aika yrittää saada Kipru takaisin.
Toivo elää..
Viestin lähetti Knightrider
Nyt kun Kapanen tervehtyy, tuskin Timrå haluaa maksaa Kiprusoffin järkyttävää palkkaa ja vielä kun otetaan huomioon se, että Kiprulla oli sopimuksessa se pykälä, että hän saa vaihtaa seuraa ulkomaille tietyn päivämäärän jälkeen. Tammikuun puolivälistäkö oli kysymys? En muista tarkalleen. Mutta pointti on se, että nyt jos koskaan olisi TPS.n aika yrittää saada Kipru takaisin.
Toivo elää..
27. tammikuuta mennessä Kipru voi purkaa sopimuksensa Timrån kanssa. En tiedä onko Kiprun palkka järkyttävän suuri, mutta sosiaalimaksut koko Ruotsin ajalta tulevat olemaan, jos ei järkyttävän suuret, niin varmaan suhteellisen iso kasa kruunuja. Tosin maksajana toimii joku sponsori, joten seuran talous ei Kiprun pitämiseen kauden loppuun asti kaadu.
Toivo todellakin elää, vaikkakin pienellä liekillä.
Viestin lähetti Knightrider
Sinänsä mielenkiintoinen uutinen, sillä Kipruhan hankittiin juuri Kapasen sairastelun vuoksi Timrån joukkueeseen. Nyt kun Kapanen tervehtyy, tuskin Timrå haluaa maksaa Kiprusoffin järkyttävää palkkaa ja vielä kun otetaan huomioon se, että Kiprulla oli sopimuksessa se pykälä, että hän saa vaihtaa seuraa ulkomaille tietyn päivämäärän jälkeen.
Taitaa kuitenkin olla niin, että Timrå haluaa pitää Kipperin joukkueessaan loppukauden oli Kapasen tilanne mikä tahansa. Sopimuksen purkuoptiohan on täysin yksipuolinen eli Kipper voi halutessaan lähteä, mutta Timrå ei voi antaa hänelle potkuja ilman sanktioita.
Kapasen toipuminen on kyllä Timrålle varmasti loistouutinen, sillä nyt heillä on todella luotettava kakkonen ja menestys tuskin jäisi maalivahtipelistä kiinni jos NHL alkaisikin tai Kipper käyttäisi optionsa ja lähtisi tammikuussa.
Mielenkiintoista nähdä kuinka monta peliä Kapanen saa pelata tällä kaudella jos terveys kestää. Se nyt on selvää, että luukkuvahdin rooli tulee tutuksi jos Kipper kauden loppuun asti jatkaa - ei niin kovaa ja kallista (siis ainakin verotuksen kannalta, jos ei palkankin) vahvistusta voi penkillä istuttaa.
finnishninja
03.01.2005, 11:25
Frölunda on tällä hetkellä tosi yleisömagneetti. Syksyn 15 ottelua keräsi 12 044 katsojaa vetävään Scandinaviumiin:
11 197
9 493
9 687
12 044
12 044
10 830
12 044
11 611
12 044
12 044
10 630
12 044
12 044
12 044
12 044
Täysi tupa 9 kertaa 15:sta ja alle 10 000 vain kaksi kertaa, Malmöta ja Linköpinginkiä vastaan.
Tällä kaudella tullaan myös tekemään ennätyksiä. Yksi sellainen on 15 vuotta vanha, kaudella 89/90 päästiin nimittäin keskimäärään 11 175/matsi. Tähän mennessä yleisöä on ollut keskimäärin 11 456 katsojaa/matsi. Ei hullumpaa, kun ottaa huomioon että tänä päivänä pelataan paljon enemmän koti-otteluja kuin 15 vuotta sitten.
Frölundalla oli yli 10 000 katsojaa 14 matsissa perättäin. Nyt on pelattu 12 ottelua, elikkä vanha ennätys taidetaan lyödä myös tässä tapauksessa?
Yleisömäärien keskimääräinen kehitys Frölundan otteluissa on myös mukavaa luettavaa:
00/01 8 162
01/02 8 421
02/03 9 966
03/04 10 937
04/05 11 456
Siis 40 prosentin nousu neljässä vuodessa. Jos nousu jatkuu samaan tahtiin, niin ensi kaudella jokainen ottelu myydään loppuun. Tämä tekee luonnollisesti miljoonia kassaan, mutta myös urheilullinen menestys tulee saamaan tästä osansa suuren yleisötuen ansiosta.
Frölunda on ollut aina varovainen tehdessään budjettia kun on yleisöstä kysymys. Muistaakseni he arvelivat ennen kautta 03/04 yleisöä tulevan keskimäärin n. 8 500. Lähes 11 000 oli tietenkin mukava yllätys.
Tässä pieni lista Elitserienin yleisömääristä tällä kaudella (keskimäärin per ottelu, hallin kapasiteetti suluissa, loppuunmyytyjä/otteluita kaiken kaikkiaan):
11 465 (12 044) Frölunda 9/15
7 856 (8 250) Färjestad 8/17
7 555 (8 500) Linköping 3/17
7 222 (13 850) Djurgården 2/16
6 976 (7 038) HV 71 14/16
5 532 (5 800) Timrå 6/16
5 216 (6 148) Brynäs 5/16
5 009 (6 000) Luleå 1/16
4 973 (5 100) MoDo 9/15
4 283 (4 500) Mora 7/16
4 144 (7 250) Södertälje 0/15
4 018 (5 788) Malmö 1/15
finnishninja
04.01.2005, 11:05
Brynäs - Frölunda 1-4.
Brynäs jaksoi selkä suorana vain ensimmäisen erän. Joukkue pelasi kolmella ketjulla Frölundan neljää vastaan. Tässä voi käydä vain yhdellä tavalla, sillä Frölundan ketjut ovat niin tasaisia että kuka tahansa voi ratkaista. Katso vaikka tästä Frölundan eiliset pistemiehet:
Tom Koivisto 1+1
Jari Tolsa, 1+0
Niklas Andersson, 1+0
Jens Karlsson, 1+0
Arto Tukio 0+1
Jonas Johnson, 0+1
Christian Bäckman 0+1
Peter Högardh, 0+1
Martin Plüss, 0+1
Jonas Esbjörs, 0+1
Frölundalla oli tosin myös onnea matkassa. Kiekko kilahti pari kertaa ylärimaan ja tolppaan. Henrik Lundqvist pelasti Frölundan muutaman kerran. Myös Brynäsin Holmqvist oli pelipäällä. Kaksi hyvää maalivahtia piti lukemat kurissa.
Aftonbladet kehuu Arto Tukiota. Niin teen myös minä! Tukio on sulautunut todella hyvin joukkueeseen ja saanut täyden luottamuksen valmentajalta. Mies pelaa varmaa peruspeliä ja tekee virheitä todella harvoin. Loistava pelaajahankinta!
Myös Tom Koivisto näytti viihtyvän Gävlessä! Frölunda on alannut viilailemaan kuntoaan loppupeleihin!
Södertälje seuraavana! Todella hienoa nähdä Olli Jokinen Scandinaviumissa. Olli olikin hurjana eilen 2+1 Linköpingkiä vastaan ja 4-3 voitto jatkoajalla.
Muokkaus: Brynäs - Frölunda 1-4. Kiitos FtB!
Viestin lähetti finnishninja
Brynäs - Frölunda 4-1.
Kuten viestistäsi myöhemmin kävi ilmi, peli päättyi Frölundan hyväksi 1-4.
finnishninja
05.01.2005, 10:52
Kimmo Kapanen harjoittelee täysillä ja kertoo päivän Aftonbladetissa (http://www.aftonbladet.se/vss/sport/story/0,2789,584405,00.html) että kaikki on kunnossa ja harjoittelu tuntuu todella hyvältä. Hän laskee olevansa pelikunnossa helmikuussa.
Nils Ekman jyräsi Miikka Kiprusoffin yli Timrån kohdatessa Djurgårdenin Sundsvallissa. Molemmat syöksyivät kiekon perään, mutta Kiprusoff ennätti lyömään sen sivuun. Ekman ei väistänyt - raporttien mukaan ei edes yrittänyt - vaan jyräsi Kiprusoffin yli. Kumpikaan ei loukkaantunut, mutta tilanteesta seurasi tietenkin kalabaliikki.
Ei ollut ensimmäinen kerta. Muistan kun Ekman teki saman tempun Frölundan Henrik Lundqvistille Frölundan kohdatessa Djurgårdenin playoffseissa Tukholmassa 2002. Henke ennätti samaan tapaan ennen Ekmania, joka käänsi vielä hieman osuakseen kunnolla Lundqvistiin olkapäällä. Djurgårdenin silloinen valmentaja - ja Timrån nykyinen - Kenta Johansson teki miehen tempun ja pisti Ekmanin penkille seuraavassa ottelussa tuumaten: "Ekman ei ole juuri nyt oikein keskittynyt omaan tehtäväänsä."
Nils Ekman on hyvä pelaaja ja tekee usein komeita maaleja, mutta joskus hän tekee tosi kummallisia juttuja. Kiprusoff sanoi ottelun jälkeen: "En tiedä mikä siinä miehessä on vikana, NHL:ssä hän ei olisi koskaan uskaltanut tehdä näin."
Pari kuvaa tapauksesta. (http://www.aftonbladet.se/vss/sport/story/0,2789,584370,00.html)
Mahtoiko Ekman onnistua, sillä Djurgården voitti ottelun lukemin 4-1. Raporttien mukaan Djurgården pelasi hyvää ja tarkaa puolustuspeliä ja hyökkäsi tehokkaasti kun tilaisuus annettiin. Yksi syy voittoon oli myös heidän uusi maalivahtinsa Jose Theodore, joka pelasi ensimmäisen matsinsa Dif:n paidassa. Theodore oli tietenkin tyytyväinen otteluun ja sanoi: (http://www.aftonbladet.se/vss/sport/story/0,2789,584386,00.html) "Zetterberg, Modin... oli kuin olisi pelannut NHL:ssä.
Lukaisin muuten päivän Metrosta että Timo Lahtinen sai sydänvaivoja SSK:sta erottamisen yhteydessä ja joutui sairaalaan.
Viestin lähetti finnishninja
Nils Ekman jyräsi Miikka Kiprusoffin yli Timrån kohdatessa Djurgårdenin Sundsvallissa. Molemmat syöksyivät kiekon perään, mutta Kiprusoff ennätti lyömään sen sivuun. Ekman ei väistänyt - raporttien mukaan ei edes yrittänyt - vaan jyräsi Kiprusoffin yli. Kumpikaan ei loukkaantunut, mutta tilanteesta seurasi tietenkin kalabaliikki. Juu, kyllähän SVT:n kuvasta näkee, että Ekman ei yrittänyt väistää. Valitettavasti tuota jälkirähinää ei näytetä, mutta selkäänsä olisi kaveri sietänyt saada.
Ei kellään muuten sattuisi olemaan ylimääräistä taloa Sundsvallin alueella? Miikka tarvitsee (http://www.timraik.nu/nyheter/?nid=1129).
Viestin lähetti Hielo
Ei kellään muuten sattuisi olemaan ylimääräistä taloa Sundsvallin alueella? Miikka tarvitsee (http://www.timraik.nu/nyheter/?nid=1129). Tämä tarpeen aikamäärittely "Vi behöver hyra ett möblerat hus i tre månader..." kertonee sitten Miikan pysyvän Ruotsissa kauden loppuun. Tämä taisi sammuttaa viimeisen toivonkipinän Miikan Tepsiin tulosta tällä kaudella. Höh.
finnishninja
05.01.2005, 17:01
Viestin lähetti bosch
Tämä tarpeen aikamäärittely "Vi behöver hyra ett möblerat hus i tre månader..." kertonee sitten Miikan pysyvän Ruotsissa kauden loppuun. Tämä taisi sammuttaa viimeisen toivonkipinän Miikan Tepsiin tulosta tällä kaudella. Höh. Jaha, siis joku Timrån lockout vahvistuksista aikoo tosiaankin pelata kauden loppuun Timråssa ja perhe on tulossa. Voi olla myös Berg, Zetterberg tai Modin.
finnishninja
05.01.2005, 17:19
Färjestadin Emil Kåbergin tehtävä on ärsyttää. Näin myös ottelussa Moraa vastaan. Andreas Lilja sanoi että näin (http://www.aftonbladet.se/sport/0501/05/kaberg.jpg) siinä käy kun ärsyttää aikansa!
Viestin lähetti finnishninja
Jaha, siis joku Timrån lockout vahvistuksista aikoo tosiaankin pelata kauden loppuun Timråssa ja perhe on tulossa. Voi olla myös Berg, Zetterberg tai Modin. Niin uutisen / ilmoituksen otsikko on "Miikka Kiprusoff behöver ett hus !!". Voihan tuo tietenkin olla markkinointikikka, parempihan se on hiljaiselle ja rauhalliselle suomalaiselle talo vuokrata kuin äänekkäälle raisiolaiselle.
finnishninja
05.01.2005, 21:15
Viestin lähetti bosch
Voihan tuo tietenkin olla markkinointikikka, parempihan se on hiljaiselle ja rauhalliselle suomalaiselle talo vuokrata kuin äänekkäälle raisiolaiselle. Totta kai!! Sitten sanotaan ettei Miikka ole oikein kiinnostunut, mutta Berg on... hehe.. Näinhän se menee! Ja jengiä muuttaa kotaan jos sillä että saadaan sanoa kuka asui talossa pari kuukautta.
finnishninja
06.01.2005, 23:49
Noh.. toivoin Ollille hieman mukavampaa reissua Göteborgiin, mutta sarjaa johtava, myötätuulessa seilaava Frölunda oli liian kova tehtävä.
Oli helppo nähdä että Södertälje pyrki pysäyttämään Frölundan voimalla. Muutama pelaaja kävi tosin ylikierroksilla, tuloksena tyhmiä jäähyjä ja Frölunda meni menojaan.
Yritin hakea SSK:sta positiivisia merkkejä, mutta näin vain maalivahti Stanan, vaikka hän päästikin peräti viisi maalia.
Olli Jokinen? Riski ja suuri pelaaja, eikä sekaantunut mihinkään tyhmyyksiin. Hän oli tosin näkymätön myös eteenpäin. Frölundan puolustus ei jättänyt ilmaa ylimääräiseen pyörimiseen.
Tomi Kallio teki kaksi maalia, ensimmäinen taisi tulla jo kolmen minuutin paikkeilla.
Ottelu oli vaikea Frölundan maalivahti Henrik Lundqvistille. Laukauksia tuli harvoin ja suurin osa niistä meni ohi. Hän sai periaatteessa toimia kylmänä koko ajan. Södertjäljen kavennus Frölundan johtaessa 2-0 olisi ollut torjuttavissa. Henke pelasi ihan hyvin, mutta jotenkin tuntuu ettei hän ole juuri nyt oikein teräkunnossa.
Sami Salon perstaklaus kolmannessa sai monen osoittamaan suosiotaan seisaalta.
Minusta Sami Salo on nyt johtava puolustaja Frölundassa - eikä ole luultavasti vielä pelannut sitä parasta otteluaan:-)
Kova jätkä!
Malmössä on tainnut olla erittäin kovan luokan myrsky.
Ottelu jouduttiin lopettamaan ajassa 55.30 kun myrsky alkoi repiä Malmön jäähallin kattoa.
No peli oli kylläkin ratkennut jo aikoja sitten Malmö-Frönlunda oli tilanteessa 1-6, kun ottelu keskeytettiin.
finnishninja
08.01.2005, 18:55
Viestin lähetti Jason26
Malmössä on tainnut olla erittäin kovan luokan myrsky.
Ottelu jouduttiin lopettamaan ajassa 55.30 kun myrsky alkoi repiä Malmön jäähallin kattoa.
No peli oli kylläkin ratkennut jo aikoja sitten Malmö-Frönlunda oli tilanteessa 1-6, kun ottelu keskeytettiin. Uskon... myös täällä Göteborgissa saa nimittäin pitää hatusta kiinni! Malmössa suositellaan ihmisille että pysyvät kotona.
Oletko kuunnellut matsia jostain? Voi mihinkä luolaan Pasi Nurminen itsensä lykkäsi. Malmö taitaa nyt olla jo karsintasarjassa...
finnishninja
08.01.2005, 21:06
Jääkiekkoliitto ehdotti että 1-6 olisi lopputulos. Molemmat valmentajat hyväksyivät tämän.
Timrå–Linköping 2–8.
Linköpingin pullisteli taas lihaksiaan. Tällä kertaa oli uhrina Timrå.
Kolmas ottelu HV71–Färjestad päättyi 0–0. Huolimatta tuloksesta ottelu oli raporttien mukaan kaikkea muuta kuin tylsä. Ainakin laukauksista päätellen maalivahdeilla (Stefan Liv / Martin Gerber) oli hyvä ilta: 41–24 (17–10, 8–7, 10–3, 6–4). Huomaa, 5 minuutin jatkoajalla lauottiin lähes yhtä paljon kuin toisessa erässä 20 minuutissa!
Viestin lähetti finnishninja
Oletko kuunnellut matsia jostain? Voi mihinkä luolaan Pasi Nurminen itsensä lykkäsi. Malmö taitaa nyt olla jo karsintasarjassa...
Joo ei hyvältä näytä toi Malmön meno taitanee karsintasarja kutsua. Aattelin että Nurminen hinaisi Malmön vaikka yksinään kuiville, mutta näin ei näytä käyvän.
Ketäs joukkueita on muuten tällä hetkellä tulossa Allsvenskanista tähän karsintasarjaan johon Malmö joutuu?
Knightrider
08.01.2005, 23:33
Ei kovinkaan vakuuttava ilta suomalaismolareille, saldona Kiprusoff 23 torjuntaa ja 8 (!) päästettyä, Nurminen 21 torjuntaa ja 6 päästettyä maalia. Norrena sentään pärjäsi paremmin, 37 torjuntaa ja 2 päästettyä maalia.
Ihme juttu tosiaan että Pelikaaneja Nurminen pystyi vielä raahaamaan perässään onnistuneesti, mutta Malmön pelastaminen ei taidakaan olla yhtä helppo tehtävä. Mielellään olisin nähnyt kyllä Pasin työskentelyä Suomessakin, mutta minkäs teet, veroja vastaan on vaikea taistella.
Onko muuten Kiprun otteet olleet viime aikoina hieman heikompia vai luulenko vain? Tai sitten Timrå on pärjännyt huonommin, en pelejä ole nähnyt joten vaikea mennä arvioimaan.
Mutta jossei olo Timråssa maistu, Turkuun Kipru on aina tervetullut minun puolestani.
Viestin lähetti Knightrider
Ihme juttu tosiaan että Pelikaaneja Nurminen pystyi vielä raahaamaan perässään onnistuneesti, mutta Malmön pelastaminen ei taidakaan olla yhtä helppo tehtävä. Mielellään olisin nähnyt kyllä Pasin työskentelyä Suomessakin, mutta minkäs teet, veroja vastaan on vaikea taistella.
En tiedä olisiko sitten yksi syy se että Elitserienissä tulee yleensä paljon vähemmän vetoja kohti maalia kuin Sm-liigassa.
Nupehan vain pelaa entistä paremmin mitä enemmän torjuntoja hänelle kertyy. Pelicansissa pelatessaan hänelle kertyi todella paljon koppeja, joten ei ainakaan tarvinyt tyhjän panttina seistä maalilla.
Los Sin Nombre
09.01.2005, 02:04
Viestin lähetti Knightrider
Ihme juttu tosiaan että Pelikaaneja Nurminen pystyi vielä raahaamaan perässään onnistuneesti, mutta Malmön pelastaminen ei taidakaan olla yhtä helppo tehtävä.
Vaikka kyseessä on ammattimolari, niin veikkaan että Pasi kuitenkin veti sen extra rutistuksen Pelsuissa. On kuitenkin eri asia pelata omassa seurassa ja jossain Ruotsissa.
Ja Kipper, tuu kotio.
Expressen (http://expressen.se/index.jsp?a=227046) tietää kertoa, että Mats Sundinin pelaaminen Elitserienissä ja DIF:ssä on entistä epätodennäköisempää. Onhan tuota tietysti epäilty aiemminkin ja arveltu Sundinin haluavan latailla akkuja ensi kautta varten. Tulee tai ei, minulle riittäisivät nykyisetkin vahvistukset.
finnishninja
09.01.2005, 17:59
Viestin lähetti Knightrider
Ihme juttu tosiaan että Pelikaaneja Nurminen pystyi vielä raahaamaan perässään onnistuneesti, mutta Malmön pelastaminen ei taidakaan olla yhtä helppo tehtävä. Ei niin. Mutta täytyy muistaa se, että Nurmisen maalia tykittävät Forsberg, Weinhandl, Hossat, Horcoff, Chara, Kallio, Andersson, Huselius, Morrison, Knuble ja monet muut, jotka paiskaavat lätyn verkkoon välittömästi kun tilaisuus annetaan. En tiedä olisiko sitten yksi syy se että Elitserienissä tulee yleensä paljon vähemmän vetoja kohti maalia kuin Sm-liigassa. Nojaa.. luulen että Elitserienissä lauotaan vähintään yhtä paljon kuin SM-liigassakin. Tutkin hieman tätä. Esim. ottelussa Ilves-Jyp ammuttiin:
Juuso Riksman 12+10+9=31
Sinuhe Wallinheimo 9+11+6=26
TPS-Lukko
Teemu Lassila 11+7+5=23
Dwayne Roloson 1+6+5=12
Jokerit-Tappara
Tim Thomas 6 + 10 + 12 = 28
Mika Lehto 15 + 9 + 14 = 38
HIFK-TPS
HIFK Tomas Vokoun 10 + 17 + 9 + 1 = 37
TPS Teemu Lassila 10 + 9 + 15 + 1 = 35
Mainitsin jo aikaisemmin HV-Färjestad ottelun, jossa lauottiin:
41–24 (17–10, 8–7, 10–3, 6–4)
Timrå-Linköping:
39-31 (11-9, 17-11, 11-11)
Malmö-Frölunda (ottelu keskeytettiin 4 minuuttia ennemmi).
23-27
Frölunda-SSK
43-23
Brynäs-Frölunda
29-29
HV-Timrå
34-39
Dif-Färjestad
24-40
Färjestad-Modo
47-21
Näin äkkiä katsottuna näyttää että tilanne saatta olla jopa päinvastoin... Mutta nappasin vain muutaman matsin, jotka ensimmäisenä löysin.
finnishninja
09.01.2005, 18:18
Viestin lähetti Knightrider
Onko muuten Kiprun otteet olleet viime aikoina hieman heikompia vai luulenko vain? Tai sitten Timrå on pärjännyt huonommin, en pelejä ole nähnyt joten vaikea mennä arvioimaan. Timrå on kovasti töitä tekevä joukkue, mutta ottelu Linköpingkiä vastaan oli kummallinen. Linköpingin ensimmäinen laukaus meni sisään ja Miikka Kiprusoff antoi periksi päästettyään 7 maalia. Timrå pelasi ihan hyvin ja voitti mm. laukauset 39-31, mutta siitä huolimatta he eivät pystyneet horjuttamaan Linköpingikiä. Noh, tällaisia matseja sattuu aina joskus. Timrå vetää hieman henkeä vain.
Juma muuten mikä tuuli!! Malmö-Frölunda keskeytettiin ja tuossa naapurissa lähti jono autotalleja (http://www.aftonbladet.se/nyheter/garage375.jpg) lentoon! Vilkaisin aamulla ikkunasta ulos ja näin koivun, joka oli kaatunut naapurin auton katolle. Uimareissusta tuli hankala, kun joka paikassa oli tielle kaatuneita puita.
finnishninja
09.01.2005, 20:51
Näistä maalivahdeista hieman.
Henrik Lundqvist on johtanut tilastoja torjuntaprosentillaan koko syksyn, mutta Fredrik Norrena on painellut nyt ohi – tai painellut ja painellut, ero on hiuksenhieno. Ykköstilaa pitää kuitenkin nyt Färjestadin Martin Gerber. Hän on tosin pelannut vain 16 ottelua, joten palataan asiaan myöhemmin.
1 Gerber, Martin FBK 16 93,77
2 Norrena, Fredrik LHC 36 93,33
3 Lundqvist, Henrik Frölunda 33 93,29
Henrin Lundqvist on muuten julkaissut kirjan. Täytyy myöntää, luulin ensin että 22-vuotias Henke on alannut kurkottelemaan tähtiin. Idea ei ollut tosin hänen, vaan erään tunnetun journalistin, Henrik Lemanin. Olen lukenut hänen juttujaan ennenkin, joten oli pakko lukea myös kirja, jonka hän oli Henkestä väsännyt. Eräs juttu joka jäi mieleen, oli tämä ikuinen aihe Maalivahtivalmentajat. Suomihan on kunnostautunut tässä erittäin hienosti ja suorastaan pumppaa maailmalle loistavia maalivahteja. Mutta miten on Henken maalivahtivalmentajien laita? Noh, miehellä ei ole ollut koskaan maalivahtivalmentajaa, vaan on käytännössä itse opetellut homman.
Kirjassa on aika hauska juttu siitä kun Henke alkoi harjoitella Frölundan kanssa. Tämä juuri silloin, kun Frölunda ryömi verotaakan alla ja muutenkin veloissaan, eikä rahaa ollut periaatteessa mihinkään ylimääräiseen.
Kakkosvalmentaja Janne Karlsson hoiteli nuoren maalivahtilupauksen valmennuksen Jannelle tyypillisellä tavalla:
”Asiahan on nyt niin, ettei meillä olen maalivahtivalmentajaa, mutta jos ekonomia sallii, niin me järjestämme asian, mutta juuri nyt se on vähän niin ja näin. Ja minä kun en ole koskaan seissyt tolppien välissä, joten tehdään näin, Henke: sinä mietit missä olet huono, mitä haluat parantaa tai hioa vähän, ja sitten tulet minun luokseni.
Jos sinulla on joku harjoitus josta pidät, niin teemme sen. Jos sinulla on jokin harjoitus joka sopii sinulle, tai joku jonka voimme keksiä yhdessä, niin tehdään se. Okei?”
Janne Karlsson kertoi myöhemmin:
”Maalivahtina hän sai olla ”villi.” Mutta kukaan ei myöskään jankuttanut hänelle miten hänen tulisi toimia.
Viestin lähetti finnishninja
Nojaa.. luulen että Elitserienissä lauotaan vähintään yhtä paljon kuin SM-liigassakin. Tutkin hieman tätä. Esim. ottelussa
Näin äkkiä katsottuna näyttää että tilanne saatta olla jopa päinvastoin... Mutta nappasin vain muutaman matsin, jotka ensimmäisenä löysin.
Joo aika hyvinhän tuolla Elitserienissä nykyisin noita vetoja tulee, meikäläisellä on ollut näköjään kuvitelma ettei Elitserienisä tulisi vetoja niin paljon kuin Sm-liigassa.
Johtuen varmaan siitä, että Elitserien oli ainakin ennen paljon paljon puolustusvoittoisempi liiga kuin mitä Sm-liiga.
Olen noita Nurmisen pelejä yrittänyt seurata melko tarkasti ja aika monesti torjuntoja on kertynyt noin 20-25 tietenkin muutamaa poikkeusta lukuunottamatta on enemmänkin torjuntoja tullut.
Nii no tämä on taas vedetty tälläsellä näppituntumalla...
finnishninja
10.01.2005, 09:05
Viestin lähetti Jason26
Johtuen varmaan siitä, että Elitserien oli ainakin ennen paljon paljon puolustusvoittoisempi liiga kuin mitä Sm-liiga. Pitää paikkansa. Puolustava 1-3-1 systeemi oli suosittu muutama vuosi sitten ja sillä voitettiin jopa mestaruuksia. Yleisö tosin tuomitsi sen täysin ja nyt se pelityyli - ja valmentajat - ovat poistuneet lähes kokonaan. Malmö nimenomaan on joukkue, joka harrastaa yhä selkäreppukeikkoa, joten ei ihme jos heidän maalia kohti ei aina ammuta niin paljon. Joukkue on myös fyysisesti aika kookas, painava ja rutiinia löytyy paljon. Yksi sen kantavista voimista eteenpäin oli monta vuotta Juha Riihijärvi. Nyt heillä ei ole yhtään tosi pyssyä.
Tällä kertaa Svenska Fans (http://www.svenskafans.com/hockeyzon/artiklar.asp?id=7047) lainaa Jönköpings Postenia ja väittää, että Vesa Toskala siirtyy täyttä luottamusta nauttivan Stefan Livin varamieheksi HV71:een. Vaikka Toskala on loukkaantuneena ja pelaamatta pitkään ollutkin, niin nyt saisi Liv Myllyksen ja Boucherin jälkeen vielä astetta kovemman haastajan. Mielenkiintoista.
HV haluaa varman kakkosmaalivahdin Livin mahdollisen loukkaantumisen varalle ja Toskala kyllä sen rooli täyttää, jos vaan kuntoutuu. Lisäksi Toskala pelikuntoon päästyään antaa Liville kunnon matsin ykkösmaalivahdin paikasta ja taitaa Liv pelata paremmin, kun on todellista kilpailua peliajasta. Onko tämä nyt sittten ainakin teoriassa win-win tilanne HV:lle?
Viestin lähetti Hielo
Vaikka Toskala on loukkaantuneena ja pelaamatta pitkään ollutkin, niin nyt saisi Liv Myllyksen ja Boucherin jälkeen vielä astetta kovemman haastajan. Mielenkiintoista. Olen eri mieltä astetta kovemmasta haastajasta. Boucher ei mielestäni ole heikompi maalivahti kuin Toskala. Hänen kolme peliä HV:n paidassa olivat heikkoja esityksiä, mutta silloin koko joukkue pelasi huonosti.
finnishninja
10.01.2005, 15:29
Viestin lähetti bosch
Olen eri mieltä astetta kovemmasta haastajasta. Boucher ei mielestäni ole heikompi maalivahti kuin Toskala. Hänen kolme peliä HV:n paidassa olivat heikkoja esityksiä, mutta silloin koko joukkue pelasi huonosti. Canal+ Calle Johansson luokitteli Stefan Livin VÄHINTÄÄN yhtä hyväksi maalivahdiksi kuin Brian Boucherin.
Henkilökohtaisesti luokittelen Toskalan ja Livin suunnilleen saman tason maalivahdeiksi.
Mutta mutta.. en tajua mitä Jönköpingissä ajatellaan. Heillä on kova vimma saada kovan luokan maalivahti kilpailemaan Stefan Livin kanssa, vaikka ongelmat ovat ihan muualla. HV:n paras pistemies on joukkueen veteraani, puolustaja Fredrik Olausson. Se sanoo jo aika paljon HV:n terästä eteenpäin.
Viestin lähetti finnishninja
Mutta mutta.. en tajua mitä Jönköpingissä ajatellaan. Heillä on kova vimma saada kovan luokan maalivahti kilpailemaan Stefan Livin kanssa, vaikka ongelmat ovat ihan muualla. HV:n paras pistemies on joukkueen veteraani, puolustaja Fredrik Olausson. Se sanoo jo aika paljon HV:n terästä eteenpäin. HV:ssa ajatellaan rahaa (ei ne suuret tulot, vaan pienet menot, vai miten Smoolannissa sanotaankaan, nasevammin varmaan) ja toivotaan nykyisen hyökkäyskaluston heräämistä.
Halpa (ja rikkinäinen) NHL-maalivahti 18-vuotiaan kakkosmaalivahdin tilalle on tietenkin arpomista monessakin mielessä, mutta mitä HV tekee, jos ihan oikeasti Liv loukkaantuu tai väsähtää pahasti kevään aikana? No sama kysymys koskee tietenkin kaikkia seuroja, joissa on kokematon kakkosmaalivahti.
finnishninja
10.01.2005, 16:18
Viestin lähetti bosch
HV:ssa ajatellaan rahaa (ei ne suuret tulot, vaan pienet menot, vai miten Smoolannissa sanotaankaan, nasevammin varmaan) ja toivotaan nykyisen hyökkäyskaluston heräämistä.
Halpa (ja rikkinäinen) NHL-maalivahti 18-vuotiaan kakkosmaalivahdin tilalle on tietenkin arpomista monessakin mielessä, mutta mitä HV tekee, jos ihan oikeasti Liv loukkaantuu tai väsähtää pahasti kevään aikana? No sama kysymys koskee tietenkin kaikkia seuroja, joissa on kokematon kakkosmaalivahti. Frölunda pelasi pitkään juniori Jönfeldt ovenaukaisijana, kunnes veteraani Mikael Sandberg päätti alkaa siihen hommaan. Sandberg sanookin että hänen hommansa on harjoitella.
finnishninja
10.01.2005, 18:27
Daniel Alfredsson harjoittelee Frölundan kanssa täysillä. Suunnitelmissa on että hän pelaa ensimmäisen ottelunsa viikon päästä tiistaina Luulajaa vastaan.
Vesa Toskala on tehnyt diilin HV-71:sen kanssa. Aloittaa helmikuussa, kertoo Aftonbladet.
finnishninja
13.01.2005, 16:41
Göteborgissa on ollut pitkään areenaongelmia.
Ensinnäkin jalkapallo koki vanhan Ullevin stadionin liian pienenä, joten tilalle rakennettiin yli 30 000 katsojaa vetävä uusi Ullevi, josta tuli myös kaupungin suurin areena, jossa harjoittaa myös yleisurheilua ja konsertteja.
Ongelmana oli vain se, että areena oli liian suuri Allsvenskanin matseille, eikä aikaakaan kun Göteborgin joukkueet hylkäsivät Ullevin ja muuttivat takaisin vanhaan Ulleviin.
Sen jälkeen Ullevia käytettiin konserttiareenana, mutta 50 000 Bruce Springsteenin tahdissa keinuvaa katsojaa sai koko stadionin keinumaan ja kattokin uhkasi romahtaa. Stadion piti siis paaluttaa ja katto vahvistaa. Parin vuoden kuluttua sitä myös laajennettin yleisurheilun MM-kisoja varten. Suuri areena, mutta aika kylmä.
Samaan aikaan Frölunda 200 metriä Ullevilta 12 044 katsojaa vetävässä Scandinaviumissa, joka olisi voinut myydä joihinkin otteluihin viime vuosina jopa kolminkertaisen määrän lippuja.
Suunnitteilla on nyt ns. kombi-areena, joka ratkaisisi kaikki ongelmat. Jalkapallo- ja jääkiekkoareena yhteen rakennettuna ja väliiin ravintelit sun muut aitiot äveriäille rahamiehille. Aitiot olisi tarkoitus rakentaa siten, että ne ovat auki molemmille puolille. Aika kova sana jos joskus pelataan jalkapalloa ja jääkiekkoa samaan aikaan!! Noh, tätä ei taida siinä tapauksessa enää sattua. Tällä kaudella näin on tainnut käydä vain kerran.
Tässä linkki (http://www.gt.se/index.jsp?a=228601) ehdotukseen. Jutun mukaan jalkapallo-areena saisi myös katon, joka voidaan ujuttaa paikoilleen jos sataa vettä, tai jos joku tapahtuma on talvella jne.
Jalkapalloareena on jutun mukaan suunniteltu 28 000 katsojalle ja jäähalli 12 000. Tästä pidän eniten, mielummin loppuunmyyty kuin puolillaan oleva halli. Tästä on paljon ikäviä esimerkkejä.
On tosin yllätys jos jäähalli rakennetaan vain 12 000 katsojalle, kun suuri yleisö puhuu koko ajan 14 000 - 18 000.
Homma tietysti maksaa rahnaa, 700 miljoonaa nuuskahuulien kruunua. Jonkun suuren yhtiön arvellaan lähtevän mukaan 150 miljoonalla ja aitioden myynnin lasketaan tuottavan saman verran.
Ehdotus on nyt jätetty Ullevilla pelaaville jalkapallojoukkueille IFK Götegorg, Örgryte ja Gais:lle ja tietenkin Frölunda Hockeylle.
finnishninja
13.01.2005, 16:51
Niin, ja Olli Jokinen saa uuden pelikaverin Södertäljeen Scott Thornton (http://www.aftonbladet.se/sport/0501/13/thornton.jpg) on tehnyt sopimuksen SSK:n kanssa ja aloittaa pelit 24 tammikuuta, kun siirtoikkuna aukeaa.
Black Adder
13.01.2005, 18:50
Mihin Elitserien-joukkueet ovat dumpanneet "ylimääräiset" pelaajansa NHL-tähtien tieltä? Onko pelaajia pudotettu alasarjojen porukoihin vai Suomen tyyliin Malmöhon (Pelicans)?
finnishninja
14.01.2005, 02:35
Viestin lähetti Black Adder
Mihin Elitserien-joukkueet ovat dumpanneet "ylimääräiset" pelaajansa NHL-tähtien tieltä? Onko pelaajia pudotettu alasarjojen porukoihin vai Suomen tyyliin Malmöhon (Pelicans)? Jokaisesta seurasta en niin tiedä, mutta moni valmistautui kauteen odottamalla mitä NHL:ssä tapahtuu. Esim. Frölunda aloitti parilla juniorilla, mutta he saavat pelata J-20:ssä. Alfredsson aloittaa pelit ensi viikolla, joten luultavasti Loui Eriksson pelaa myös J-20:ssä sitten.
Malmö ei ole hyötynyt tilanteesta, pikemminkin päinvastoin. Joukkue on hankkinut paljon vanhempia pelaajia, joiden ura alkaa olla ehtoopuolella. Muutenkin, viime vuoden karsintajoukkueella ei ollut helppoa hankkia pelaajia tällä kaudella. Vahvistukset ovatkin olleet lähinnä lockout pelaajia.
Elitserieniin on tullut joka vuosi läjä suomalaisia. Tällä kertaa ei. Myös tässä on ero viime vuosiin nähden.
Modo pelasi kylmää peliä, he antoivat periaatteessa kaikkien joilla ei ollut sopimusta lähteä. He laskivat kylmästi NHL-lockoutin päälle. Samoin Linköping.
HV alkoi pelit ilman NHL-vahvistuksia, periaatteessa samalla kultajoukkueella, mutta muutti mielensä ja hankki pari pelaajaa, jotka lähtivät takaisin Pohjois-Amerikkaan ja uusia tilalle. Kakkosmaalivahti Bo Ahl loukkaantui ja ura on ohi, tilalle on ollut haussa uusi lähes koko kauden, Vesa Toskala vuorossa. Samoin Färjestad, joka ei aikonut myöskään ensin ottaa lockout pelaajia. Myös Färjestadilta on yksi pelaaja lähtenyt (Comrie) + Hyvönen. Maalivahti Gerber teki maajoukkueveskari Daniel Henrikssonista varamaalivahdin.
Djurgåden on myös saanut monta vahvistusta, väistyä sai Robert "Kentanpoika" Nilsson, yksi maan lupaavimmista junioreista. Uusi osoite divarijoukkue Hammarby.
Uskoisin että se joukkue joka muuttui eniten on Mora. Ei ainoastaan NHL-lockoutin takia, vaan joukkue tarvitsi muutenkin kovempia pelimiehiä pärjätäkseen.
Vaikea sanoa näin ilman syvempää analyysiä. Pelaajiahan lähti myös Keski-Eurooppaan, joten ammattimiesten takia ei ole niin monen pelaajan tarvinnut siirtyä. Selvää on tosin että monella juniorilla eliittiin nousu siirtyi vuodella. Esim. Frölundan tapauksessa voidaan puhua 3-4 juniorista.
Viestin lähetti finnishninja
Djurgåden on myös saanut monta vahvistusta, väistyä sai Robert "Kentanpoika" Nilsson, yksi maan lupaavimmista junioreista. Uusi osoite divarijoukkue Hammarby. Samoin toinen Djurgårdenin U20-maajoukkuepelaaja ja tällä hetkellä kenties taantuvaa Nilssonia lupaavampi Johannes Salmonsson (mm. Ruotsin selvästi paras pistenikkari MM-kisoissa) on pelannut Allsvenskania Almtunassa.
finnishninja
14.01.2005, 12:50
Malmö ei tahdo onnistua NHL-vahvistuksiensa kanssa. Richard Park sai lähteä ja tilalle tullut Mark Mowers on pelannut viimeisen ottelunsa. Valmentaja Dan Hobér on pettynyt amerikkalaiseen ja kertoo ettei asenne ja pelikunto riitä.
Aika mielenkiintoinen artikkeli Kenny Jönssonin uudesta kypärästä (http://www.aftonbladet.se/vss/sport/story/0,2789,588458,00.html)..
Viestin lähetti finnishninja
Malmö ei tahdo onnistua NHL-vahvistuksiensa kanssa. Richard Park sai lähteä ja tilalle tullut Mark Mowers on pelannut viimeisen ottelunsa. Valmentaja Dan Hobér on pettynyt amerikkalaiseen ja kertoo ettei asenne ja pelikunto riitä.
Malmö on tällä hetkellä semmoinen porukka että ei paljon vaikuta minkänimisiä kavereita pukataan joukkueeseen. Karsintasarja on väistämättä edessä. Luulen että sieltä nouseminen takaisin ei onnistu skoonelaisilla.
Kaikkonen
14.01.2005, 20:44
Viestin lähetti ozo
Aika mielenkiintoinen artikkeli Kenny Jönssonin uudesta kypärästä (http://www.aftonbladet.se/vss/sport/story/0,2789,588458,00.html)..
Mitäs siinä sitten sanotaan? Kun tuo ruotsin kieli on päässyt ruostumaan.
finnishninja
15.01.2005, 12:41
.. päätti sitten pitää sapattivuoden. Hän ei halua lähteä Ruotsiin pelaamaan ilman perhettään, joka on juurtunut Detroitiin 13 vuoden aikana. Hän ei myöskään tule pelaamaan MM-kisoihin, koska ei ole pelannut sitten World Cupin.
Lidströmin joukkue olisi ollut HV 71, joka on myös saanut tiedon Nicklakselta itseltään, kertoo Aftonbladet.
Myös muutama muu ruotsalainen on antanut kylmää kättä Elitserienille, mm:
Marcus Ragnarsson
Philadelphia
Yhä Pohjois-Amerikassa ja tulee myös jäämään sinne.
Mattias Norström
Los Angeles
Divariin, tulee pelaamaan AIK:ssa jos joukkue pääsee karsintasarjaan.
Mikael Tellqvist
Toronto
Toronton farmijoukkue St. Johnsissa.
Johan Hedberg
Vancouver
Sydän sanoi Leksand.
Michael Nylander
NY Rangers
Ensin Kärpät ja nyt SKA Pietari, lähellä HV 71.
Niklas Sundström
San Jose
Melkein Fopan kanssa Modo, mutta valitsi kuitenkin Italian.
Kenny Jönsson
NY Islanders
Valitsi myös kasvattajaseuransa ja haluaa auttaa Röglen Eliittiin.
Andreas Johansson
Nashville
Neuvotteli pitkään Färjestadin kanssa, mutta valitsi lopulta Bernin.
finnishninja
17.01.2005, 15:47
Aftonbladet on oikein piirtänyt Malmön bussin reitin (http://www.aftonbladet.se/vss/sport/story/0,2789,589671,00.html), parin mutkan kera, ennen kuin mentiin seinään.
finnishninja
17.01.2005, 17:41
Muistan kun Djurgårdenin maalivahti Björn Bjurling listattiin, hieman yli-ikäisenä pari vuotta sitten. Moni nosti kulmakarvojaan. Mahtoiko häneen uskoa edes Djurgårdenkaan, joka on tehnyt kovasti töitä saadakseen NHL-maalivahdin tolppien väliin. Bjurling on kuitenkin torjuskellut kaikessa hiljaisuudessa ja on pikku hiljaa tukkinut itsensä maalivahtien kärkijoukkoon. Tässä koko lista:
1 30 Norrena, Fredrik LHC 37 93,55
2 26 Gerber, Martin FBK 17 93,32
3 35 Lundqvist, Henrik Frölunda 34 93,30
4 39 Bjurling, Björn DIF 33 91,21
5 30 Kiprusoff, Miikka Timrå 34 91,11
6 22 Stana, Rastislav SSK 33 91,10
7 1 Holmqvist, Johan Brynäs 34 90,64
8 43 Henriksson, Daniel FBK 34 90,43
9 35 Salo, Tommy MODO 32 90,12
10 1 Liv, Stefan HV 71 30 90,03
11 31 Antila, Kristian Luleå 30 89,90
12 35 Leinonen, Tero Mora 36 89,69
13 21 Nurminen, Pasi Malmö 17 89,66
Näkemissäni peleissä Bjurling on vaikuttanut varsin epävarmalta eikä alkuunkaan miltään huippuvahdilta, mutta enpähän ole tarpeeksi pelejä nähnyt tarkempien johtopäätösten tekemiseksi. Sellainen kutina minulla kuitenkin on, että nousu maalivahtitilastoissa on tapahtunut nyt kakkosveskarin roolissa. Ei mikään erikoinen ilmiö siis.
”Muukkonen” lätkäisi Johnny Odoyalle yhden ottelun pelikiellon taannoisesta Horcoffin takomisesta. Itselleni jäi vajaista klipeistä ja kuvista hieman puutteellinen kuva tapahtumien kulusta, mutta raportit vihjasivat aika railakkaaseen hyökkäykseen. Kaikki lehdethän puhuivat tilaustyöstä Odoyan ainoaksi jääneessä vaihdossa tuossa ottelussa.
Ja viimeisenä DIF-uutisena fanien suosikkikoutsi Wikegård jättää joukkueen kauden jälkeen, ja tilalle astuu Djurgårdenin juniorijoukkueen valmentaja Hans Särkijärvi.
finnishninja
17.01.2005, 20:28
Wikegård jutteli yhdessä vaiheessa että hänellä on hyviä tarjouksia esim. Sveitsistä, mutta viimeisten raporttien mukaan hän lopettaa valmentamisen kokonaan. Mihinkähän Niklas nyt on niin vittuuntunut?
No niin, unohtui tuosta edellisestä viestistä se asia, jonka takia ylipäätään tulin jotain raapustamaan. Luulajan Manny Fernandez paljastui nimittäin ranskalaiseksi ja näin joukkueelle avautui vahingossa yksi vapaa ei-EU-pelaajan paikka. Rahaa kuulemma riittää, ja kauanhan joukkueen johto onkin yrittänyt väkeä värvätä. Huhuissa on pyörinyt useitakin kovan luokan NHL-pelaajia, vaan paljoapa ei ole tapahtunut. Viime viikolla puhetta oli Robert Langista, mutta tämä herra lienee jo unohdettu. No, eiköhän sieltä vielä pari kaveria ehdi taistelemaan pudotuspelipaikasta.
finnishninja
18.01.2005, 10:47
Daniel Alfredsson pelaa tänään ensimmäisen ottelunsa Luulajaa vastaan Göteborgissa. Frölundan valmentaja Stephan Lundh on nikkaroinut NHL-ketjun:
Puolustajat: Christian Bäckman (St Louis) Sami Salo (Vancouver). Hyökkääjät: Per-Johan Axelsson (Boston), Samuel Påhlsson (Anaheim) ja Daniel Alfredsson (Ottawa).
finnishninja
18.01.2005, 11:04
Malmö antoi potkut valmentaja Björn Kindingille. Dan Hobér otti ohjat käsiinsä, mutta ei onnistunut kääntämään kurssia. Vasta yhdeksännellä yrityksellä tärppäsi, Malmö voitti Modon!! Olkoonkin että jatkoajalla (6-5), mutta tämänhän ei pitäisi olla mahdollista kun katsoo ketä Modon riveissä pelaa, ja vielä Örnsköldsvikissä.
Ja lisää pelaajia tulee, Markus Näslund on laskeutunut, samoin Ardian Aucoin. Viimeksi mainitulta odotetaan paljon, sillä Modon puolustus on ohut. Joukkue on muutenkin ohut, sillä parhaat nimet ovat juuri hyökkääjiä.
Onko teillä asioista tietävillä jotain lisätietoa siitä että ruotsissa oltaisiin siirtymässä suomen malliin näissä ulkomaalaiskintiöissä eli vain 4 olisi sallittu?Eilen oli nelosen uutisissa juttua tästä, lähteenä oli joku ruotsalainen lehti.Helkovaarakin kommentoi että olisihan se jo aika että sielläkin otettaisiin järki käteen.
Tämä tietäisi kyllä hyvää ennenkaikkea suomen liigalle.
Mevatron
18.01.2005, 17:19
Viestin lähetti Jakub
Onko teillä asioista tietävillä jotain lisätietoa siitä että ruotsissa oltaisiin siirtymässä suomen malliin näissä ulkomaalaiskintiöissä eli vain 4 olisi sallittu?Eilen oli nelosen uutisissa juttua tästä, lähteenä oli joku ruotsalainen lehti.Helkovaarakin kommentoi että olisihan se jo aika että sielläkin otettaisiin järki käteen.
Tämä tietäisi kyllä hyvää ennenkaikkea suomen liigalle.
Tässä kyseinen artikkeli:
http://www.aftonbladet.se/vss/sport/story/0,2789,589698,00.html
Tässä toimittajan kommentti aiheesta:
http://www.aftonbladet.se/vss/sport/story/0,2789,589699,00.html
finnishninja
18.01.2005, 17:25
Viestin lähetti Jakub
Onko teillä asioista tietävillä jotain lisätietoa siitä että ruotsissa oltaisiin siirtymässä suomen malliin näissä ulkomaalaiskintiöissä eli vain 4 olisi sallittu?Eilen oli nelosen uutisissa juttua tästä, lähteenä oli joku ruotsalainen lehti.Helkovaarakin kommentoi että olisihan se jo aika että sielläkin otettaisiin järki käteen.
Tämä tietäisi kyllä hyvää ennenkaikkea suomen liigalle. Tästä on puhuttu Ruotsissa vähintään 20 vuotta. Yhdessä vaiheessa joukkueet kilpailivat siitä kellä on eniten suomalaisia, nyt on kyseessä lockout pelaajat.
Esityksen mukaan ensi kauteen lähdettäisiin uusin säännöin.
Joku puhui viidestä ulkomaalaisesta. Jos tämä menisi läpi, niin esim. Mora saisi panna puolet ulkomaalaisistaan kävelemään.
Järki ja järki, jotkut kritisoivat jopa yhtä ulkomaalaista... Mitä Helkovaara tietää siitä miten Elitserienin joukkueet ajattelevat? Jos hän on vihkinyt elämänsä nuorille ja omille kasvateille, niin siitä vaan.
Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä että rajat ovat turhia. Jääkiekkoilijoiden tulee saada pelata missä haluavat, ihan samalla tavalla kuin muidenkin ihmisten.
Elitserienissä on nyt 80 ulkomaalaista. Jos määrä rajoitettaisiin 5 per joukkue, niin se tekisi kuitenkin jo 60 pelaajaa. Jotkut tahot vaativat että joukkueiden määrä tulisi nostaa 14. Se tekisi luultavasti sen, että ulkomaalaisten määrä nousisi yli sadan.
Noh, ongelma katoaa kun NHL käynnistyy.
finnishninja
18.01.2005, 17:38
Frölundan NHL-ketju. (http://mittzonen.vfindians.com/album_page.php?pic_id=1385)
finnishninja
18.01.2005, 23:48
Tomi Kallio käänsi kraanan auki ja teki kolme maalia illan ottelussa Luulajaa vastaan. Kallio on alannut rasvaamaan pyssyään...
Illan kohokohta oli Daniel Alfredssonin paluu Scandinaviumiin. Siitä onkin 10 vuotta kun hän pelasi viimeksi kotiyleisön edessä.
Affen ilta sujui yllättävän notkeasti. Hän esitti muutamia hienoja juttuja, mm. salamannopean rannelaukauksen, jolle olisin suonut paremman kohtalon. Affen saaliiksi tuli yksi syöttöpiste ja viimeinen viides maali tyhjiin.
Luulajan maalivahti Manny Fernandez viihdytti yleisöä hienolla työllään. Itse asiassa hän piti Luulajan pystyssä alussa tässä muuten aika tylsässä matsissa.
Luulaja oli aika painava tänään. Seurasin hieman erikoisemmin Thomas Holmströmiä. Yhdessä välissä hän törmäsi yhteen Frölundan Martin Plüssin kanssa. Plüss viiletti jo muutaman metrin päässä kun Holmström vasta pääsi ylös. Läski.
Mikael Renberg oli myös jälleen leikissä mukana reisivammansa jälkeen. Hän oli tosin aivan jäässä.
Justin Williams on Luulajan voimahahmo.
kaasumies
20.01.2005, 18:47
Kyle Calder Chicago liittyy SSK:n hyökkäyspäähän välittömästi.
Chicagon varakapteeni ja Scott Thornton pelaavat eka SSK pelinsä ensi Maanantain Luleåta vastaan.
Södertälje yrtittää tosissaan play offeihin tällä kaudella =)).
Atchafalaya
21.01.2005, 00:43
Peter Forsbergin käsi murtunut tänään Linköpingiä vastaan pelatussa ottelussa. Jopa koko kausi voi olla ohi.
En röntgen på sjukhuset i Örnsköldsvik visade att ett flera småben i i handloven har vridits ur led – och läkarna befarar även en spricka i båtbenet.
– Peter har gipsats och det kan bli aktuellt med en ny operation i morgon, säger Modo-läkaren Kim Thorsen till sportbladet.se
- Då måste Peter opereras på nytt. I bästa fall handlar det om en skadefrånvaro på åtta veckor, men visar sig att det verkligen är en spricka så är säsongen nog körd, säger Thorsen.
DIF on herännyt. Färjestadia ja Luulajaa vastaan joukkue jäi maaleitta, mutta sen jälkeen on homma lähtenyt kulkemaan, ja voittoputki on jo huikeasti kolmen ottelun mittainen. Tuloksen takana on nykyinen ykkösnyrkki Ekman-Nilson-Thoresen, jonka jokainen jäsen on napsinut vähintään kuusi pistettä näissä kolmessa voittopelissä (Ekman 1+6, Nilson 3+3, Thoresen 4+2). Eilen Globenissa meno oli taas hienoa ja paikkoja oli useampaankin lisämaaliin, mutta 5-2 väsynyttä Brynäsiä vastaan riitti tällä kertaa. Varsinkin ylivoima oli ajoittain komeaa katseltavaa kun em. kolmikon takana tai oikeastaan paikattomasti ympäri hyökkäysaluetta pörräsivät Daniel Tjärnström ja Dan Boyle. Viisikossa riittää käsiä ja peliälyä sekä laukaisutaitoa. Kansa nauttii.
Tämä hattutempun täräyttänyt nuori turska, vuonna 83 syntynyt Thoresen, on mielenkiintoinen tapaus. Kaveri on pirun taitava ja hyvä ampumaan. Myös luistelu sujuu, eikä Patrick pelkää fyysistäkään peliä, vaikka pituutta ei ole enempää kuin 180 senttiä. Alkukausi meni loukkaantuneena mutta nyt paikka on löytynyt ykkösketjusta esim. Mariusz Czerkawskin edeltä. Mielenkiinnolla jäädään odottelemaan Shampoo 2:n edesottamuksia jatkossa. Onkohan finnishninjalla tai jollain muulla enempää tietoa Thoresenin taustoista? Itselläni tiedot rajoittuvat siihen että sälli saapui Djurgårdeniin (tai Mörrumiin) viime kaudeksi Kanadan QMJHL:sta, jossa pisteitä kertyi ihan mukavasti. NHL-varausta ei ole, mutta en näkemäni perusteella suoranaisesti yllättyisi, jos Thoresen joskus vielä pohjoisamerikkalaisissa kaukaloissa kurvailisikin.
Jos Djurgårdenin tahti jatkuu, niin runkosarjan neljäs sija on ihan hyvin vielä tarjolla. Miksei kolmaskin, jos Timrå ei skarppaa jatkossa... Lauantaina pääsee sitten katsomaan herkkupalaa, kun Linköping saapuu Tukholmaan. Katsotaan, miten Linköpingin maineikas ykkösketju vastaa sitä nimettömämmän djurgårdenilaiskolmikon haasteeseen.
keigykedy
21.01.2005, 10:52
Miten tämä VOI olla mahdollista ?
http://www.aftonbladet.se/vss/sport/story/0,2789,591885,00.html
Kerminen
21.01.2005, 11:25
Viestin lähetti keigykedy
Miten tämä VOI olla mahdollista ?
http://www.aftonbladet.se/vss/sport/story/0,2789,591885,00.html
Ei jumankauta! No totahan ei voi kysyä kun Veskun agentilta Jarmo Korkilta. Siinä on huikea agentti! Käsittämätön vatipää, ei voi muuta sanoa. Ihan käsittämäntöntä mennä laukomaan jotain tollasta. Olihan se Toskalan sairasloman pituus ihan yleisessäkin tiedossa (Iltalehdessäkin) tääläkin joka paikassa.
keigykedy
21.01.2005, 11:35
Aivan käsittämätöntä touhua.
Luulisi nyt HV:n olevan jotenkuten perillä asioista ja katsastavan mitä tulee hankittua kun kyseessä on NHL-pelaaja.
Mutta eniten ihmetyttää kyllä tuo Korkin toiminta jos tosiaan on mennyt laukomaan että Vesku on pelikunnossa heti. Jättäisin tällasen agentin samantien, tuskin on kovin moni jengi valmis tekemään yhteistyötä tällasten jätkien kanssa jatkossa !
Kerminen
21.01.2005, 12:17
Viestin lähetti keigykedy
Aivan käsittämätöntä touhua.
Luulisi nyt HV:n olevan jotenkuten perillä asioista ja katsastavan mitä tulee hankittua kun kyseessä on NHL-pelaaja.
Mutta eniten ihmetyttää kyllä tuo Korkin toiminta jos tosiaan on mennyt laukomaan että Vesku on pelikunnossa heti. Jättäisin tällasen agentin samantien, tuskin on kovin moni jengi valmis tekemään yhteistyötä tällasten jätkien kanssa jatkossa !
Niinpä. Tosin en Toskalan piikkiin kyllä tässä laita mitään, koska pelaajilla on agentit sitä varten, että he hoitavat neuvottelut ja puhumisen ja pelaajat hoitavat pelaamisen. Käsittämätön "lupaus" Korkilta, kun lupaa puolikuntoisen miehen olevan pelivalmis ja toisaalta aika välinpitämätöntä asioiden selvittelyä myös HV:n puolelta. Olihan se sairasloman pituus todellakin ihan iltapäivälehtienkin uutisissa jonkin aikaa sitten. Harmittaa Toskalankin puolesta, että oma "agentti" hoitaa asioita noin!
Viestin lähetti keigykedy
Jättäisin tällasen agentin samantien
"Vesa tycker själv att hela historien är pinsam och har sparkat sin finske agent." säger Dag Larsson till Jönköpings-Posten.
svenskafans.com (http://www.svenskafans.com/hockeyzon/artiklar.asp?id=7148)
Djurgårdenin vahva meno jatkuu. Myös kovassa iskussa ainakin tähän asti ollut Linköping jäi jalkoihin kotiareenalla. Varsinkin LHC:n kohuttu ykkösketju oli totaalisesti pimennossa ja hädintuskin sai yhden laukauksen kohti Theodorea. Joukkueiden ykköset pelasivat paljon vastakkain, ja DIF-kolmikko vei siis homman selkeästi, vaikka se vain yhden maalin saikin värkättyä. Paikkoja oli kuitenkin taas reilusti, vaikka ylivoimaa ei juuri päästy kokeilemaan. Tänään DIF pelasi vahvasti kaikkien neljän ketjun voimin, vaikka esim. vakiosenttereistä Knutsen ja Ottosson ovat edelleen poissa, ja Falk pelaa pakkina. Sokea tuomari kadotti ilmeisesti pillinsä ensimmäisen erän jälkeen, eikä siten voinut viheltää ainuttakaan jäähyä kahdessa viimeisessä erässä. No, ei siinä mitään, kun törkeyksiin tai tolkuttomaan kahvaukseen ei lähdetty, niin tuskin tämä pelaajia haittasi.
Johannes Salmonssonin Elitserien-uran avausmaali ja sitä seuranneet tuuletukset olivat miellyttävä tapaus. Honkkeli esitti maalin ja maalin esityön lisäksi yhden mukavan pommin hintelästä olemuksestaan huolimatta. Silti 10-15 kiloa massaa lisää, niin johan alkaa rokata kunnolla.
Vielä täytyy todeta, että melko viileitä kavereita ovat nämä Kanadan avut Theodore ja Boyle kiekon kanssa. Mitä enemmän vastustajia on ympärillä, sitä vähemmän maila vapisee. Loistovahvistuksia.
Brynäs hankki Edmontonin pakin Marc-Andre Bergeronin paikkaamaan harventuneita takalinjojaan.
Aftonbladet (http://www.aftonbladet.se/vss/sport/story/0,2789,592830,00.html) taas on esittänyt oman mielipiteensä Elitserienin pelaajien paremmuusjärjestyksestä (loukkantunutta Foppaa ei laskettu mukaan):
1 Zdeno Chara
2 Markus Näslund
3 Daniel Alfredsson
4 Marian Hossa
5 Kristian Huselius
6 Henrik Zetterberg
7 Brendan Morrison
8 Shawn Horcoff
9 Nils Ekman
10 Henrik Lundqvist
11 Olli Jokinen
12 Henrik Tallinder
13 Niklas Andersson
14 Dan Boyle
15 Adrian Aucoin
16 Miikka Kiprusoff
17 Mattias Weinhandl
18 Magnus Johansson
19 Jonas Johnson
20 Marian Gaborik
21 Christian Bäckman
22 Michael Knuble
23 Fredrik Norrena
24 Martin Plüss
25 Daniel Tjärnqvist
26 Sheldon Souray
27 Jose Theodore
28 Martin Gerber
29 Sami Salo
30 Jonas Rönnqvist
31 Henrik Sedin
32 Fredrik Olausson
33 Dick Tärnström
34 Jaroslav Obsut
35 Justin Williams
36 Daniel Sedin
37 Jonathan Hedström
38 Aki-Petteri Berg
39 Fredrik Modin
40 Peter Nordström
41 Manny Fernandez
42 Pasi Nurminen
43 Andreas Lilja
44 Jörgen Jönsson
45 Ladislav Nagy
46 Ronnie Sundin
47 Tomas Holmström
48 Marcus Nilson
49 Per Gustafsson
50 Niklas Nordgren
Viestin lähetti Hielo
Tänään DIF pelasi vahvasti kaikkien neljän ketjun voimin, vaikka esim. vakiosenttereistä Knutsen ja Ottosson ovat edelleen poissa, ja Falk pelaa pakkina.
Katsoin ottelun Västra Frölunda-Djurgården ja pisti silmään tuo Falkin paikka joukkueensa pakkina. Hyvin mies tästä selvisi erinomaisen puolustavan pelisilmänsä ja asenteensa johdosta, mutta onko mies siirtynyt kokonaan puolustajaksi, vai onko tämä vain Wikegårdin kokeilu. Djurgårdenin sivujen mukaan Falk on listattu pakiksi ja koska en miestä ole kunnolla vähään aikaan seurannut, tämä tuli minulle yllätyksenä. Yllätys siksi, että minun mielestäni Falkin yksi vahvimmista osa-alueista oli aikaisemmin juuri puolustajien tukeminen, mutta nimenomaan hyökkääjänä.
Viestin lähetti nuck
mutta onko mies siirtynyt kokonaan puolustajaksi, vai onko tämä vain Wikegårdin kokeilu.
Sen, minkä minä olen nähnyt, niin Falk on pelannut koko ajan puolustajana ilmeisesti vanhan torpedokiekon jäljiltä, joskin alkukaudella saattoi tahkota myös sentterinä. En tiedä.
Kukaan ei ole päivittänyt viimeaikojen tapahtumia, joten listataan nyt ne jutut, jotka mieleen tulevat:
- Ronald Petrovicky teki sopimukseen kolmen eri Elitserien-seuran kanssa. Ura jatkuu kuitenkin vain yhdessä eli Brynäsissä.
- Thomas Rhodin Färjestadiin
- Shawn McEachern Malmöhön
- Kiprusoff ei käyttänyt irtisanomisehtoaan ja jatkaa Timråssa
- Branko Radivojevic Luulajaan
- Ehkä-osastolla: Frantisek Kaberle (Modo) ja Mika Niskanen (HV)
NHL:n alkaminen sekoittaisi soppaa taas oikein kunnolla. Frölundaa tosin mikään ei sysää ylivoimaisen ykkössuosikin paikalta, mutta muuten luvassa olisi varmasti mielenkiintoiset ajat. Odotellaan.
finnishninja
29.01.2005, 21:48
Pelasi ensimmäisen matsinsa pitkästä aikaa ja teki sen näyttävästi. Timrå voitti Moran lukemin 5-1.
Muutama peli on telkkarista tullut seurattua ja silmään on pistänyt, että siellähän taklataan ja pelataan kunnon fyysistä kiekkoa. Muutamassa pelissä tosin on tapahtunut sikailuja, jotka eivät kuulu lajiin, kuten Mandervillen mailanpäällä lyönti Berglundin kasvoihin.
Onneksi Canal näyttää myös Elitserien pelejä, koska onhan se aina mukava nähdä kun maailman tähdet pelaavat.
Aftonbladetin mukaan Ulf Dahlen on tekemässä jonkinlaista comebackia ja on tarvittaessa Timrån käytettävissä Swedenhockeygamesin jälkeen. Jos siis jutun oikein ymmärsin:
http://www.aftonbladet.se/vss/sport/story/0,2789,596839,00.html
MoDo on puolestaan hankkinut Muirin tilalle Frantisek Kaberlen.
http://www.aftonbladet.se/vss/sport/story/0,2789,596798,00.html
finnishninja
01.02.2005, 09:43
Yksi sarjan valovoimaisimmista tähdistä pelasi eilen viimeisen ottelunsa. Moran Marian Hossa lähtee – sopimuksen mukaan – kotimaahansa Slovakiaan, tavoitteenaan auttaa sarjan kolmantena olevaa Dukla Trenciniä voittamaan mestaruus.
Marian Hossan esiintyminen Elitserienissä oli todella positiivista ja antoi hyvän kuvan pelaajasta, joka kuuluu maailman ehdottomaan eliittiin. Pahat kielet sanoivat että diiva on laskeutunut, mutta Hossa osoittautui välittömästi sympaattiseksi kaveriksi ja hankki nopeasti Moran asukkaiden suosion.
Hossa kertookin saadessaan kysymyksen mahdollisesta pelistä Morassa tulevaisuudessa: "Mikään ei ole mahdotonta. Nyt tiedän miten hyvin täällä voi viihtyä. Kaikki on mahdollista, hymyilee Hossa.
Elitserienistä Hossa sanoo: "Luulin pelin olevan paljon puolustavampaa, mutta olen ollut mukana monessa vauhdikkaassa pelissä, jossa on ollut paljon tilaa pelata. Täällä pitää pelata järjellä ja tämä aika on ollut todella hyödyllistä minulle.
Marian Hossa pelasi 24 ottelua Mora IK:ssa, teki 18 maalia (eniten joukkueessaan) ja antoi 14 syöttöä. Kokonaista 32 pistettä, suunnilleen saman verran kuin joukkueen paras pistemies Shawn Horcoff, joka on pelannut 42 ottelua.
On ammattimiehiä ja ammattimiehiä. Jotkut käyvät jääkiekkolomalla Euroopassa, mutta vain kaikkein suurimmat tähdet käyvät antamassa 100 %. Marian Hossa on yksi sellainen mies. Äijä!
finnishninja
01.02.2005, 10:00
Viestin lähetti Ferris
Aftonbladetin mukaan Ulf Dahlen on tekemässä jonkinlaista comebackia ja on tarvittaessa Timrån käytettävissä Swedenhockeygamesin jälkeen. Jos siis jutun oikein ymmärsin:
http://www.aftonbladet.se/vss/sport/story/0,2789,596839,00.html
MoDo on puolestaan hankkinut Muirin tilalle Frantisek Kaberlen.
http://www.aftonbladet.se/vss/sport/story/0,2789,596798,00.html Ulf Dahlén on siitä harvinainen jääkiekkoilija, että hän pääsee helposti juoneen kiinni. Alan viisaat antavatkin nyt vinkin: Dahlén pelaa nelosketjun varamiehenä Timrån koti-otteluissa - ja ykkösketjussa hyökkääjänä play offsissa...
Timrå valitsi Phoenixin Mike Johnsonin ja Ulf Dahlénin välillä. Selvää on että kysymys on kahdesta ruosteisesta pelaajasta, mutta kuppi kallistui lopuksi Dahlénin eduksi. Hän on pitänyt painonsa, pyöräillyt, nostellut painoja ja valmentanut poikansa joukkuetta. Lisäksi Dahlén on halpa, hän tulee käytännössä maksamaan yhden pitkän ruotsalaisen tuhatlappusen, rekisteröintimaksuna. Mitään rahaa antavaa sopimusta ei ole tehty, vaan Dahlén haluaa tehdä jotain muuta kuin maata vain kotona.
Seuraamme Ulf Dahlénin paluuta suurella mielenkiinnolla:-)
finnishninja
01.02.2005, 11:00
Frölundan maalivahti Henrik Lundqvist sai vieraakseen "pikku-urheiluruudun" toimittajan ja näytti hänelle Frölundan pukukopin ja jutteli muutenkin mukavia. Pätkässä (http://svt.se/svt/road/Classic/department/616/jsp/content.jsp?&ramfile=050131-henkelilla.ram&wmfile=050131-henkelilla.asx&filepath=/content/1/c6/32/58/15/&frames=true&art=325815&contentdep=20739&d=27018&looksdep=27018&isbroad=false&isclipinfo=falseurl) vilahtaa myös maalia tuulettava Sami Salo ja Tomi Kallio joka viilettää selkä laitaa vasten ja syöttää Tom Koivistolle, joka tekee maalin.
Georges Laraque - Tukholman AIK
Viestin lähetti Cairns
Georges Laraque - Tukholman AIK
Niinpä, sinne niitä kovia kavereita vaan menee. Olisi taas kerran kelvannut mulle...
finnishninja
02.02.2005, 09:17
Tom Koivisto päätti vaihtaa mailansa, komposiitista puusellaisiin. Homma sujui sen verran hyvin, että hän päätti tilata 25 mailaa lisää. Näillä olisi pitänyt pärjätä loppukausi. Mailat saapuivatkin Suomesta Göteborgiin, mutta varastettiin (http://expressen.se/index.jsp?a=236285), ennen kuin ne ennättivät omistajansa hoiviin.
Noh, jutun mukaan Tomilla on mailoja vielä pariin otteluun, joten ei hätää ja uusi läjä mailoja on tilauksessa.
Olin panevinani merkille eilisessä matsissa Brynäsiä vastaan, että Tom nosti aina mailan ylös kun joku taklasi:-)
Linköping tekee kaikkensa luopuakseen mestaruustaistelusta antamalla potkut tähtipelaajilleen Huseliukselle ja Tallinderille. Tai sitten siellä on parempaa tietoa NHL:n alkamisesta.
Aftonbladet.se (http://www.aftonbladet.se/vss/sport/story/0,2789,603433,00.html)
Eihän tossa oo mitään järkeä että elitserienin playoffparit arvotaan ensimmäiselle kierrokselle! Playoff pareiksi tuli 1-7, 2-8, 3-5, ja 4-6. Ei tossa oo mitään järkeä että ei automaattisesti tule vastaan 1-8, 2-7.. jne! Runkosarjajassa voi taktikoida playoffeja ajatellen niin että voi saada vastaansa joukkueelle parhaiten sopivan vastuksen, kärkiseuroille sillä ei oo niin merkitystä mutta joillekin huonommille voi olla.. En oo ikinä missään muualla törmännyt tällaiseen katastrofiin että parit arvotaan, huh huh!
Runkosarja päättyi näin:
1. Frölunda
2. Linköping
3. Timrå
4. Färjestad
5. Djurgården
6. MoDo
7. Luleå
8. Södertälje
Teukka Teräs
02.03.2005, 01:22
Viestin lähetti Hielo
Linköping tekee kaikkensa luopuakseen mestaruustaistelusta antamalla potkut tähtipelaajilleen Huseliukselle ja Tallinderille. Tai sitten siellä on parempaa tietoa NHL:n alkamisesta.
Aftonbladet.se (http://www.aftonbladet.se/vss/sport/story/0,2789,603433,00.html)
Eiköhän ne antanut potkut niiden raiskausepäilujen takia?
Viestin lähetti TeroK
Eiköhän ne antanut potkut niiden raiskausepäilujen takia? Ei kai nyt sentään. Sponsorit eivät vain tainneet arvostaa mielestään moraalittoman toiminnan tuomaa julkisuutta. Tuskin pelkästä rikosepäilystä oli kyse. Hockeykvällin ekspertti Johan Tornberg valitsi muuten Huseliuksen Elitserienin all-stars-kentälliseen. Enpä jaksa uskoa, että vastaava olisi tapahtunut SM-Liiga Hockey Nightissa.
***
Runkosarja on siis paketissa, ja pudotuspelit lähtevät käyntiin perjantaina. Laitetaanpa esiin otteluparit ja muutama hätäinen huomio.
Frölunda-Luulaja
Vaikka vahvan suorituksen maanantain lähetyksessä tehnyt Tornberg göteborgilaisten valmentaja Lundhin täysin lyttäsikin, eiköhän Frölunda onnistu pohjoiset vastustajansa helposti pudottamaan. Ei siinä sen kummempaa.
Runkosarjan pelit 4-0-0
Suomalaisia mukana...
Frölunda: Koivisto, Niemi, Tukio, Salo, Kallio
Luulaja: Antila, Mäntylä
Linköping-Södertälje
Linköping siis menetti pari liigan avainpelaajaa maaottelutauolla. Tuon jälkeen on viidestä pelistä tullut kolme voittoa ja kaksi tappiota. Södertälje taisteli viimeisen ottelun viimeisessä erässä kahden maalin takaa-ajoasemasta tarvittavaan tasapeliin Luulajaa vastaan ja nappasi pudotuspelipaikan. Nyt olisi Ollille ollut käyttöä haavoittuvaista LHC:ia vastaan.
Runkosarjan pelit 3-0-1
Suomalaisia mukana...
Linköping: Norrena, Välivaara, Peltola, Tarvainen
Södertälje: Riihijärvi
Timrå-Djurgården
DIF ei tehnyt runkosarjan kotiotteluissaan maaliakaan Kiprusoffin selän taakse. Joukkue lähtee seuraavaan yritykseen kuitenkin neljän ottelun voittoputkessa, jonka huipensivat kärkijoukkueiden Linköpingin ja Frölundan kaatamiset viimeisillä kierroksilla. Heikosti ei ole mennyt viime aikoina eikä koko kautena Timrållakaan. Ratkaiseeko Ulf Dahlén?
Runkosarjan pelit 3-0-1
Suomalaisia mukana...
Timrå: Kiprusoff, Kapanen, Berg, Rajamäki, Koskinen, Aalto, Krykov
DIF: Strömberg
Färjestad-MODO
Ehkä mielenkiintoisin ottelupari, jossa edelleen jännitetään, josko Ö-vikin tähtinippu heräisi pelaamaan. Aucoinin ja Kaberlen tulon myötä puolustustakaan ei voi enää syyttää kaikesta. Syytä on herätä kunnolla, sillä Färjestad on perstuntumalta ollut lähes Frölundan tasoinen joukkue alun hapuilun jälkeen, ja joukkue lähteekin pudotuspeleihin kuuden tappiottoman ottelun putkessa. Forsbergin paluuta odotellessa.
Runkosarjan pelit 1-1-2
Suomalaisia mukana...
Färjestad: Grönvall
MODO: -
Edit: Huoh... Fröluda, suomalasia.
Knightrider
03.03.2005, 20:24
No niin, nyt alkavat Elitserienin tosipelit. Itselläni mielenkiinto kohdistuu Linköpingin menestykseen, viime kaudella pudotuspelit monesta seikasta johtuen menivät enemmän tai vähemmän penkin alle. Tosin tällä kaudella joukkuekin on eri maata, ja todella toivon että he pääsisivät finaaliin asti, varsinkin nyt kun kaksi huippupelaajaa potkittiin joukkueesta ulos. Sinänsä ymmärrettävä ratkaisu, mutta aukkoja on kenenkään enää paha mennä paikkaamaan. Linköpingin osalta pudotuspelit siis alkavat huomenna, eli pitänee pitää tekstitv.n sivua auki lukemisen lomassa. Erityisen toivottavaa olisi Norrenan onnistuminen, tämä pelaaja on yleisesti aliarvostettu, vaikka on kuulunut jo pitkään (erikoisesti tällä kaudella) Suomen maalivahtieliittiin.
Olisihan se mukavaa, että keväällä Linköping nostelisi kannua ja Norre nähtäisiin maajoukkuepaidassa Kipperin ohella.
finnjewel
04.03.2005, 00:10
Ensimmäiset kolme Canal+:n näyttämää ottelua on näköjään päätetty:
pe 4.3. klo 20.00 MoDo-Färjestad (1/7) suora
su 6.3. klo 23.00 Timrå-Djurgården (2/7) nauh.
ti 8.3. klo 20.00 MoDo-Färjestad (3/7) suora
Viestin lähetti Hielo
Suomalaisia mukana...
Timrå: Kiprusoff, Kapanen, Berg, Rajamäki, Koskinen, Aalto, Krykov
DIF: Strömberg
Suomalaisedustus vähenee ainakin avausottelussa. Rajamäki nyt on tietysti poissa, mutta lisäksi Kiprusoff on kuumeessa, ja Strömberg saa avata sarjan penkkimiehenä.
Ensimmäiset ottelut eivät ainakaan tuloksellisesti sisältäneet mitään erityisiä yllätyksiä, jos sellaiseksi ei laske Södertäljen voittoa Linköpingistä. Itse osasin avauspelissä kotikentällä tällaista vähän odotellakin. Jatkossa on vaikeampaa, mutta ei SSK aseeton ole.
Luulaja-Frölunda 3-7
Mäntylä 1+0, Antila 4/5 torjuntaa (3. erä)
Kallio 2+0, Tukio 0+1
Ottelun loppu on mennyt ilmeisesti aika railakkaaksi, kun pelirangaistuksia on jaettu suuntaan jos toiseenkin siihen malliin, ettei swehockey.se pysy mukana. Obsut, Ledin, Williams, J. Lundvist ja Niemi näyttävät olevan tämän tiedon mukaan palkittu isolla rangaistuksella.
Södertälje-Linköping 3-0
Djurgården-Timrå 1-3
Kapanen 28/29 torjuntaa
Kiprusoffin potiessa katsomossa Kapasen Kimmo nousi ilmeisen arvokkaaksi pelaajaksi Timrålle. Radion ja tilastojen perusteella Kimmo piti joukkuettaan pystyssä Djurgårdenin toisen erän myllytyksessä. Kolmannessa erässä norrlantilaiset sitten ratkaisivat.
MODO-Färjestad 2-1
Tuli katsottua Canalilta MoDon ja Färjestadin peli ja oli ajoittain varsin epämääräisen tuomarilinjan johdosta enimmäkseen Modon hallintaa. Färjestad joutui mm. pelaamaan avauserästä puolet vajaalla. Modo loi tekopaikkoja selvästi enemmän, tuloksena oli kuitenkin tolppaosumia kohmeutuneista käsistä johtuen. Näslund pyöritti peliä ja kiekkoa välillä erittäin sujuvasti, mutta syötöt olivat ainakin ottelun alkupuoliskolla osoitteettomia. Toisessa erässä jäähyjä alkoi tulemaan myös Modolle, joten ottelu tasoittui siinä vaiheessa.
Sourayn ja Charan ilkeän jykevää maalinedustan putsausta on kyllä ilo seurata. Heh, Souray aiheutti loppusummerin soitua mylläkän Modon maalille alettuuan muksia Saloa. Jäi tosin nujakassa alakynteen jotakuta Modolaista vastaan.
finnjewel
05.03.2005, 07:32
Paitsi, että Elitserienin 1. playoff-kierroksen otteluparit on osittain arvottu, on koti- ja vierasottelujen ottelukaavio myös hiukan poikkeava:
paremmin runkosarjassa sijoittunut pelaa kotonaan ottelut (paras 7:stä) 2., 4., 5. ja 7. - huonommin sijoittunut pelit 1., 3. ja 6.
Tasaista on.
Frölunda-Luujaja 3-1 (ottelut 2-0)
Kallio 1+0
Linköping-Södertälje 2-1 (ottelut 1-1)
Norrena 24/25 torjuntaa
Timrå-Djurgården 2-4 (ottelut 1-1)
Aalto 1+0, Kiprusoff 14/17 torjuntaa
Joku varmasti katsoi pelin Canalilta ja tietää paremmin, mutta Kiprusoff näytti imuroivan pahasti toisen maalin, ja kahdessa maalissa Timrån puolustus vaikutti sekoilevan oikein urakalla. Edellisessä pelissä uunoillut Dan Boyle teki komeasti tehot 1+2... jotka näköjään lopulta pudotettiin saldoon 1+1.
Färjestad-MODO 2-6 (ottelut 1-1)
Grönvall 0+1
Färjestad käänsi toisessa erässä 1-2 -tilanteen 46 sekunnissa kahden maalin johtoasemaan ja ratkaisi pelin.
Edit: Boylen pisteet
Mr. Smith
06.03.2005, 22:05
Viestin lähetti finnjewel
Paitsi, että Elitserienin 1. playoff-kierroksen otteluparit on osittain arvottu, on koti- ja vierasottelujen ottelukaavio myös hiukan poikkeava:
Kuulostaa järkevältä. Seuraavalla kaudella ei varmaan kannata pelata runkosarjaa olleenkaan vaan arpoa kauden mestari jo syksyllä. Onkohan tässä arpomisessa jokin syvempikin logiikka taustalla? Vaiko se ettei kaikki tavoittelisi runkosarjan voittoa?
Viestin lähetti Mr. Smith
Kuulostaa järkevältä. Seuraavalla kaudella ei varmaan kannata pelata runkosarjaa olleenkaan vaan arpoa kauden mestari jo syksyllä. Onkohan tässä arpomisessa jokin syvempikin logiikka taustalla? Vaiko se ettei kaikki tavoittelisi runkosarjan voittoa? No ei se arvonta ihan summittaista sentään ole. Runkosarjan ykköstä ja kakkosta vastaan arvotaan sarjan seitsemäs ja kahdeksas. Vastaavasti kolmannelle ja neljännelle tulee vastaan arvonnan perusteella viides ja kuudes. Tällä pyrittäneen säilyttämään urheillullisuus runkosarjan loppuun asti.
Djurgårdenin Marcus Nilsonille napsautettiin tuosta tappeluketjussa esillä olleesta "silmänkääntötempusta" kolmen ottelun panna ja pienet sakot. Edellisen ottelun huili sisältyy pakettiin. Rangaistuksen perustelu (http://www.difhockey.se/nyhet.php?news=2679) on mielestäni varsin asiallinen ja rangaistus itsessään sopiva.
Edit: Edellinen peli lasketaankin mukaan.
kaasumies
07.03.2005, 22:09
SSK:n Scott Thornton väsyi Håkanssonin koiruuksiin:
http://www.aftonbladet.se/vss/sport/story/0,2789,613424,00.html
Tulipahan äsken luettua Veikkajaa. En päässyt kovinkaan pitkälle, kun näin tämän Marcus Nilson casen.
Jumalauta maailmasta ei löydy yhtä raukkamaista pelaajaa, kun Marcus Nilson. Jos Marcus olisi uskaltanut tehdä tuon tempun NHL:ssä noutaja olisi tullut ja nopeasti. Ei voi olla olemassa niin idioottia ihmistä, että rupeaa jääkiekkomatsissa tunkemaan sormiaan takaapäin vastustajan silmiin.
Minua kiinostaa se, että pelaako Nilson NHL:ssä yhtä vittumaisesti? Nimittäin aina, kun olen nähnyt hänen pelaavan Euroopassa, hän on ollut täyskusipää.
Viestin lähetti Frankie
Minua kiinostaa se, että pelaako Nilson NHL:ssä yhtä vittumaisesti? Nimittäin aina, kun olen nähnyt hänen pelaavan Euroopassa, hän on ollut täyskusipää. Valaisetko vielä tästä ainaisesta täyskusipäisyydestä? En ole mikään verraton Nilson-asiantuntija, mutta vuoden verran kyseinen herra on sattuneista syistä ollut erikoistarkkailussani. Otteet ovat olleet jatkuvasti rehtejä (ei, ei pyhäkoulukäytöstä mutta teoista vastaamista), joskin kovia ja ärsyttäviä. Jonkin verran läikkyy jokaisella tämän tyylin pelaajalla yli reunojen silloin tällöin, mutta NHL:n kolmos-nelosketjun raatajaksi on Nilsonilla käsittääkseni harvinaisen vähän vastenmielistä mainetta. Oodottelen vielä näkeväni ensimmäisen sellaisen vihattujen NHL-pelaajien listan, jolla komeilee Nilsonin nimi.
Ja päivän kierrokseen, joka jatkoi suurin piirtein Elitserienin pudotuspeille laadittua käsikirjoitusta.
Luulaja-Frölunda 0-5 (ottelut 0-3)
Kallio 0+2 (pistepörssin kärjessä 3+2), Salo 0+1
Södertälje-Linköping 1-2 JA (ottelut 1-2)
Peltola 0+1, Välivaara 0+1, Tarvainen 0+1, Norrena 37/38 torjuntaa
Djurgården-Timrå 2-1 (ottelut 2-1)
Kiprusoff 23/25 torjuntaa (sis. Ekmanin rl.)
MODO-Färjestad 2-4 (ottelut 1-2)
Marcus Näslundilla on toistaiseksi hulppeat tehot 0+1 toistaiseksi tässä sarjassa.
Lyhyt vastaus. Katso maaottelut, jossa Nilsson on ollut mukana.
Viestin lähetti onomoro
Lyhyt vastaus. Katso maaottelut, jossa Nilsson on ollut mukana.
Ahaa! Kolme kruunua. Olinpas hölmö. Tästäkö se muillakin kiikastaa?
Hyi helv... Kyllä pisti inhottamaan nuo Veikkaajan kuvat Nilsonin silmänkaivamisesta. Ei minusta mitään puolusteltavaa. Olisiko Nilson ottanut muutaman pillerin juuri ennen peliä? Hänen veljensähän(Patrik) jäi kiinni dopingista tuossa ennen viime kautta. Minä luulen, että edes Hielo ei puolustelesi tekoa, jos Koskisen näölle olisi tapahtunut jotakin. Ei tuollaista yksinkertaisesti voi tapahtua vahingossa.
Johannes
10.03.2005, 20:59
Peter Forsberg on tehnyt ihme-parantumisen ja pelaa tänään Modo:n joukkueessa Färjestadia vastaan.
Viestin lähetti Hielo
Valaisetko vielä tästä ainaisesta täyskusipäisyydestä?
Ehkä hiukan radikaalisti sanottu minulta, mutta mitä nyt muutaman Elitserien matsin ja muutaman maaottelun olen nähnyt, jossa Nilsson on pelannut. Niin näissä ko. matseissa Nilsonin lähes jokainen taklaus on päähän kohdistunut ja muutenkin koko ajan tökkimässä vastustajia. Nilsonista taisi tulla inhokkini silloin, kun pelattiin jotain, olisiko ollut harjoituspelejä Suomi-Ruotsi?, ja näissä peleissä Nilsson esitti juuri näitä em. otteita. Toisaalta Skrastins tiputti Nilssonin myöhemmin samanlaisella rumalla taklauksella, mitä Nilson itse oli "viljellyt" aikaisemmin.
Viestin lähetti Hielo
... Rangaistuksen perustelu (http://www.difhockey.se/nyhet.php?news=2679) on mielestäni varsin asiallinen ja rangaistus itsessään sopiva.
Edit: Edellinen peli lasketaankin mukaan.
Eikös toi ole melko suora rangaistus seuraamuksen perusteella. Teon tahallisuutta ei mielestäni ole huomioitu ollenkaan.
Mitähän A.I.Järvelä arpois samasta teosta, nyt kun jälleen ollaan menossa enemmän suuntaan: rangaistus teosta. Mun mielestä keihästys Nilsonin kasvoihin ei olis moraalisesti yhtään väärin. Eihän voi olettaa, että Nilssonin teosta samanlainen teko olisi kuittaava teko. Nilssonin teon rangaistus pitää ehdottomasti olla kovempi kuin hänen tekonsa. Eihän sellainen vonabiiguuni muuten opi. Ja gooneille heti anteeksipyyntö; he sentään tappelevat reilusti, kun taas Nilssonin teko on melko akkamainen jopa ruotsalaiselta mieheltä.
Viestin lähetti Johannes
Peter Forsberg on tehnyt ihme-parantumisen ja pelaa tänään Modo:n joukkueessa Färjestadia vastaan. Kyllä Foppa on kovan onnen soturi. Tällä kertaa Foppa yritti taklata Färjestadin Nordströmiä, ja hän taklasi ohi. Lopputulos oli valitettava: Aivotärähdys ja murtuma olkapäässä.
Tällä kertaa nöyryyttäjänä Janne Grönvall Färjestadin paidassa alivoimalla. Grönvall nousi vasenta laitaa ylös ja punaisen jälkeen oli vetämässä kiekkoa päätyyn mutta ilmeisesti muisti että maalissa on Tommy Salo ja sinisen kohdalla päättikin laukaista maalia kohti ja niinhän siinä taas kävi. Slurps ja Tommya taas ihmetytti.
Viestin lähetti Gags
Tällä kertaa nöyryyttäjänä Janne Grönvall Färjestadin paidassa alivoimalla. Grönvall nousi vasenta laitaa ylös ja punaisen jälkeen oli vetämässä kiekkoa päätyyn mutta ilmeisesti muisti että maalissa on Tommy Salo ja sinisen kohdalla päättikin laukaista maalia kohti ja niinhän siinä taas kävi. Slurps ja Tommya taas ihmetytti.
Kyllä on heikkohermoinen kaveri tuo Salo. Välillä mies pelaa hienoja pelejä ja pitää joukkueensa mukana pelissä, mutta sitten menee näitä kuteja jotka mies onnistuu jollakin ihmeen kikalla kahmimaan taakseen. Tämäkin maali tuli tosiaan sinisen takaa ja vielä ilman maskia, joten tilanne muistutti Valko-Venäjä peliä.
Lieneekö Soyrayn psyykkaamisella ja juuri muistutuksella tuosta Valko-Venäjä pelistä aikaisemmin ollut vaikutusta Tommyn keskittymiseen? En nimittäin ihmettele vaikka näin olisikin. Ei siis tietenkään saisi olla, mutta koska kyseessä on Salo... Oli miten oli, niin nimivahva MoDo on mielestäni yllättäen vaikeuksissa tässä sarjassa ja Tommy ei ainakaan joukkueen tilannetta helpota näillä peleillä.
Viestin lähetti nuck
Oli miten oli, niin nimivahva MoDo on mielestäni yllättäen vaikeuksissa tässä sarjassa ja Tommy ei ainakaan joukkueen tilannetta helpota näillä peleillä. MoDon 1-3 tappioasema ei ole minulle yllätys. Real MoDo on koko kauden alisuorittanut odotuksiin ja hypetyksiin nähden. Kaikki odottivat nimilistan perusteella joukkueen voittavan mestaruuden ylivoimaisesti. Todellisuus on ollut vähän toista.
Färjestad oli runkosarjassa parempi, päästi selvästi vähemmän maaleja (teki myös vähän vähemmän) ja myös alisuoritti. Färjestadin nimilista ei myöskään ole kovin heikko, vaikkei Fopalle ja Näslundille vastinetta löydy. Färjestadilla on parempi maalivahti, parempi puolustus ja neljä tasavahvaa ketjua. Ainoastaan Färjestadin huonot pelit runkosarjassa MoDoa vastaan (ei yhtään voittoa Ö-vikissä) tekivät ennakkoon tästä parista suhteellisen tasaisen.
Färjestad menee ”helposti” jatkoon, elleivät Real MoDon nimet aloita pelaamista vähintään hypetystasolla. Neljän ottelun jälkeinen pistepörssi kertoo jotain: Näslund 0+1 (ja +/- on -4, joukkueen huonoin), H. Sedin 0+2, D. Sedin 0+2, Weinhandl 0+0 (runkosarjassa MoDon paras maalintekijä) ja Svartvadet 1+0. Totta kai myös Tommyn pitää pelata paremmin, eilisen kaltaisilla ”otteilla” ja 4 päästettyä maalia per ottelu tilastoilla ei anneta omalle joukkueelle mahdollisuutta voittamiseen.
Viestin lähetti bosch
MoDon 1-3 tappioasema ei ole minulle yllätys. Real MoDo on koko kauden alisuorittanut odotuksiin ja hypetyksiin nähden. Kaikki odottivat nimilistan perusteella joukkueen voittavan mestaruuden ylivoimaisesti. Todellisuus on ollut vähän toista.
En odottanut MoDolta ylivoimaista voittoa (pidän esimerkiksi Frölundaa parempana), mutta odotin että joukkue kaataisi Färjestadin. Färjestad oli runkosarjassa parempi ja onhan heilläkin hyvä ryhmä, mutta esimerkiksi viime kauden NHL:n pistepörssin nelosen Markus Näslundin merkitys koko runkosarjaan nähden oli hyvin pieni miehen siirryttyä joukkueeseen vasta keväällä. Odotin Näslundin panoksen merkitsevän MoDolle koko ajan yhä enemmän ja hänen tulonsa piristävän koko joukkuetta playoffeissa. Totuus on ollut vähän erilainen Näslundin kurvailtua pelin ulkopuolella koko playoffien ajan. Suurimmat katseet MoDoa kohtaan voidaan kääntää kuitenkin mielestäni maalille. Eilinenkin peli olisi hyvin voitu hoitaa kotiin ilman "upeaa" Salon väistöliikettä.
Pari mielenkiintoista nimeä välkkyy pudotuspelien pistepörssin kärkitaistossa. Marcel Jenni, joka oli välillä pelaavan kokoonpanon ulkopuolella ja kovaa vauhtia pois muuttamassa, on nyt Färjestadin tehomies. Seitsemän pistettä neljässä pelissä ei ole lainkaan paha. Suomalaisista pistää tietysti silmään Tomi Kallio, jolla on maittavat 4+4 neljässä pelissä ja pistepörssin kakkospaikka tasapisteissä olevan Alfredssonin jälkeen. Övikissä taas on joku pahasti pielessä, jos joukkueen avainpelaajisto koostuu hansjonssoneista, magnusgästrineistä ja jesperdamgaardeista. Ehkä saamme tähän vastauksia keväällä.
Ja vielä toivottavasti viimeinen tilitys case Nilsonista...
Suuri osa Nilsonin leimaajista näyttää tehneen tuomionsa tuon yhden valokuvan perusteella. Valokuva on kuitenkin kuin asiayhteydestään irrotettu lause. Sen tarkkailu vastaa kysymykseen ”Mitä näkyy?” Kaikki muu on tulkisijansa subjektiivista mielipidettä. Kuva ei anna vastausta kysymykseen ”Mitä tapahtuu?”. Kuvassa näkyy Nilsonin sormet Koskisen silmissä, muttei mitenkään sitä, että Nilson tunkee sormiaan silmiin saati yrittäisi kaapia niitä ulos. Ei ole vaikeakaan hassutella vaikka pelkästään valokuvilla siten, että sopivasti rajaamalla kuvan tapahtumat näyttävät aivan toiselta, kuin minkä kokonaisuus paljastaisi. Hemmetti, joillekin tuo touhu on ihan oikea ammatti. Todella toivon, ettei yksikään itseään sivistyneeksi oikeusvaltioksi kutsuva julista syyllisyyttä tuollaisen näytön perusteella.
Tästäkin kuvasta (http://slam.canoe.ca/HockeyHitsGalleryImages0102/apr26_hits6-cp.jpg) voisi nopeasti todeta, että taas on kiekkokaukaloiden kirurgi hommissaan. Jaa, mutta mitäs nämä pojat (http://www.strangesports.com/images/content/14531.JPG) puuhaavat. Ei voi olla sattumaa.
Esillä ollut SVT:n klippi antaa jo paremman kuvan kokonaisuudesta ja vaikkapa se Hockeykvällin pätkä vielä paremman, sillä siinä nähdään, mistä tapahtumaketju sai alkunsa. Ei juuri mistään, mistä ulkopuolisen pelaajan pitäisi kilahtaa toiselle ulkopuoliselle pelaajalle. Syyksi täällä on esitetty vakavaa mielenvikaisuutta ja steroidihöyryissä karannutta ajatuksenjuoksua. Tämäkö tuntuu todennäköisemmältä kuin muutaman, ei kovin vaikeasti selitettävän yhteensattuman sopiva summa? Jos se tuntuu todennäköisemmältä, onko se myös aivan täysin saletti ja toinen mainittu vaihtoehto mahdottomuus? Kreikka ei muuten voi ikinä voittaa jalkapallon EM-kisoja, ei koskaan.
Viestin lähetti PTS
Minä luulen, että edes Hielo ei puolustelesi tekoa, jos Koskisen näölle olisi tapahtunut jotakin. Ei tuollaista yksinkertaisesti voi tapahtua vahingossa.
Ja minä luulen, että edes PTS ei kauhistelisi tekoa, jos Nilsonin eivät olisi tarttuneet Koskisen silmän ympäristöön. Aivan, täysin turhaa spekulaatiota. Siinä tapauksessa, että Koskinen olisi loukkaantunut, koko näkökulma olisi ollut toisenlainen. Nilsonin sormet olisivat luultavasti näyttäneet toimivan vielä julmemmin. Tällöin tahallisuuden mahdollisuus olisi luonnollisesti suurempi.
Viestin lähetti hoope
Eikös toi ole melko suora rangaistus seuraamuksen perusteella. Teon tahallisuutta ei mielestäni ole huomioitu ollenkaan.
Siis kolme peliä piilolinssin vinksahtamisesta? Koskinenhan ei joutunut tapauksen vuoksi huilaamaan hetkeäkään. Minun mielestäni rangaistus tuli vain varomattomasta käytöksestä, kun ei voitu näyttää toteen toiminnan tarkoituksellisuutta.
Viestin lähetti Frankie
Niin näissä ko. matseissa Nilsonin lähes jokainen taklaus on päähän kohdistunut ja muutenkin koko ajan tökkimässä vastustajia.
Ok. Tökkimiset voidaan varmaan unohtaa, kun ne kuulunevat jokaisen kyseistä roolia pelaavan repertuaariin. Vai oliko Nilsonin tökkiminen jotenkin poikkeuksellisen vaarallista tms? Näkemistäsi päähän kohdistuneista taklauksista en tietenkään voi sanoa mitään, mutta näin asian ollessa olisin varsin yllättynyt, jos otantasi on vaikkapa yli neljä taklausta. Minä en ole ainakaan huomannut vastaavaa käytöstä, mutta pienen määrän voi helposti laittaa satunnaisten ylilyöntien piikkiin. Lisäksi perustelen tätä taas sillä, että sikailijoiden maine tuppaa leviämään, ja minun tietääkseni Nilsonilla ei juuri tällaista mainetta ole.
En tiedä kuinka moni aktiivisista NHL-seuraajista lukee tätä ketjua, mutta mielelläni minäkin kuulisin muiden käsityksiä Nilsonin pelityylistä ja maineesta, kun itselleni Nilson oli siis melkoinen nobody ennen Calgaryyn muuttoaan. Nimimerkki nuck ainakin näyttää pörräävän täällä, joten jos vain viitsit, niin pari sanaa, kiitos. Tähän muuhun vääntämiseen ei tarvitse ryhtyä. :)
Nyt lupaan lopettaa jankuttamisen tästä aiheesta, kunnes joku tuo jotain uutta keskusteluun.
vBulletin v3.8.6, Copyright ©2000-2013, Jelsoft Enterprises Ltd.