View Full Version : Zdenek Nedved
Oulun Kärpät on tehnyt yksivuotisen sopimuksen tshekkihyökkääjä Zdenek Nedvedin kanssa. Nedved on pelannut aiemmin SM-liigassa neljä kautta 1998-2001 Rauman Lukossa ja 2001-2002 HPK:ssa.
Viime kauden hän pelasi Saksan Hannoverissa 56 ottelua tehoilla 14+18=32.
Vuonna 1975 syntynyt Nedved on pelannut myös NHL:ssä ja sen farmisarjoissa vuosina 1994-1998. NHL-otteluita miehellä on kolmisenkymmentä.
Kärppien valmentajan Kari Jalosen mukaan tshekki haluttiin joukkueeseen kahdesta syystä. "Nedved on ammattilainen, jolla on neljän vuoden kokemus Pohjois-Amerikasta. Lisäksi hän on pelannut SM-liigassa, joten hän tietää mihin on tulossa."
Jalonen luonnehtii Nedvediä monipuoliseksi pelaajaksi, joka pystyy pelaamaan sekä keskus- että laitahyökkääjänä. "Tällaisia osaajia on vähän", Jalonen toteaa.
Tuli kyllä täysin puskista ainakin henkilökohtaisesti. Mitähän tuohon nyt sanois... parempi ettei vielä mitään. Mietitään ja sulatellaan nyt hetki rauhassa.
L. Paraske
26.07.2004, 15:32
Varsinainen Tshekki-mafia meillä alkaa olemaan, kun kerran lisäksi Stepanek on bongattu aamujäiltä. Hirvittävän paljon muistoja miehestä ei ole aiemmilta kausilta jäänyt mielen sopukoihin, joten kommentteja kaivataan myös ainakin Raumalta ja Hämeenlinnasta. Tervetuloa vaan minun puolestani!
Tuossa vielä statsit: http://www.hockeydb.com/ihdb/stats/...y.php3?pid=6742
Jäske#13
26.07.2004, 15:43
Varsin hyvä hankinta mielestäni. Hyviä kausia Saksassa ja muutama hyvä myös Suomessa. Onnistuessaan reilusti yli 40 pinnan mies.
Tervetuloa!
Tenkrat - Nedved - Ujick
Pyörälä - Viuhkola - Palsola
Pesonen- Saarenheimo - Jokinen
Juntunen - Sihvonen - Aarnio
edit.edit.edit.
Viestin lähetti SePuree
Tervetuloa!
Tenkrat - Nedved - Ujick
Pyörälä - Viuhkola - Aarnio
Pesonen- Saarenheimo - Aaltonen
Juntunen - Sihvonen - Haataja
edit. Sakke vilttiin :D heh
Ja Jokinen katsomoon? :)
Hyvä maalintekijä ja kaikinpuolin perinteinen tsekkipeluri. Hyvät kädet ja kiekon ollessa lavassa myös erittäin vikkelät jalat.
Viihtyessään tehnee SM-Liigassa varmasti tuhojaan. Ja miksipä ei viihtyisi Oulussa, kun maanmiehiä ja samanlaisia taiteilijasieluja siellä joukkueen sisällä on jo valmiiksi.
Oikein hieno ja kateutta herättävä tsekkihyökkääjäkolmikko Kärpillä on nyt kasassa. Ja kun Nedved pystyy pelaamaan tuon tiedotuksen mukaan keskelläkin, niin kaverit varmasti lyödään samaan vitjaan.
Hyvä hankinta jälleen kerran Junnolta. Odotukset miehestä ei ole aivan yhtä kovat kuin Ujcikista, mutta kova pelimies on Nedvedkin. On se hienoa nähdä, että Junnolla on pelisilmä kohdillaan ja miehiä tippuu aivan puskista meidän iloksi ja muiden kiusaksi.
ps. taitaa olla SePuree:lla jo ensikausi polttaa pahasti, kun ei näytä ketjut pysyvän kasassa :)
Viestin lähetti dodi
On se hienoa nähdä, että Junnolla on pelisilmä kohdillaan ja miehiä tippuu aivan puskista meidän iloksi ja muiden kiusaksi.
Valmiiden pelimiesten värvääminen ei kuitenkaan välttämättä niin mahdottoman hienoa pelisilmää vaadi, pikemminkin silkkaa riihikuivaa valuuttaa.
Viestin lähetti Rontti
Valmiiden pelimiesten värvääminen ei kuitenkaan välttämättä niin mahdottoman hienoa pelisilmää vaadi, pikemminkin silkkaa riihikuivaa valuuttaa.
Jep, mutta varmoja ratkaisuja ouluun tarvitaankiin. Muiden TJden "pelisilmä hankinnat" tulee meillä junnurosterista. :-) Ne ketä hankitaan ulkopuolelta tulee olla pomminvarmoja pelimiehiä. Ihan kohtalaisella prosentilla Junno on onnistunut. Joukossa on vuosien varrella ollut tosin floppi tai parikin.
Viestin lähetti dodi
Hyvä hankinta jälleen kerran Junnolta. Odotukset miehestä ei ole aivan yhtä kovat kuin Ujcikista, mutta kova pelimies on Nedvedkin. On se hienoa nähdä, että Junnolla on pelisilmä kohdillaan ja miehiä tippuu aivan puskista meidän iloksi ja muiden kiusaksi.
ps. taitaa olla SePuree:lla jo ensikausi polttaa pahasti, kun ei näytä ketjut pysyvän kasassa :)
Onnittelut Ouluun taas hienosta hankinnasta.
Tuntuu että Kuopion miehet osaavat hommansa kuten Kekäläinen meillä silloin joskus.
Pahalta alkaa näyttää mihin kannua taas raahataan, mutta katsotaan sano tohtori...
Kapulainen
26.07.2004, 16:46
Viestin lähetti Jeff
Jep, mutta varmoja ratkaisuja ouluun tarvitaankiin. Muiden TJden "pelisilmä hankinnat" tulee meillä junnurosterista. :-) Ne ketä hankitaan ulkopuolelta tulee olla pomminvarmoja pelimiehiä. Ihan kohtalaisella prosentilla Junno on onnistunut. Joukossa on vuosien varrella ollut tosin floppi tai parikin.
Mielestäni Kärppien tapa kasata joukkuetta on todella hienoa ja samaan tulisi pyrkiä muidenkin liigajoukkueiden. Mahdollisimman paljon omia nuoria mukaan ja heidän tuekseen pelkästään tähtipelaaja-tason vahvistuksia. Nedved ei ehkä ole yhtä takuuvarma pelaaja kuin suurin osa aiemmista vahvistuksista, lienee kuitenkin ihan hyvä pelimies.
Mikäli resurssit riittävät, miksi kalastaa riskillä, kun voi hankkia varmasti hyviä pelaajia? Junnon pelaajahankinnoista voisi sanoa, että hän on hankkinut yhtä paljon floppeja kuin Virmanen tai Matikainen ovat hankkineet joukkueilleen hyviä pelaajia. Luulisi IFK:n, Jokerien ja Bluesin ottavan enemmän mallia Kärppien tavasta rakentaa joukkuetta, koska heilläkin on rahaa hankkia takuuvarmoja huippupelaajia.
Kerrottakoot nyt vielä, jos joku kirjoitustani siltä kantilta lueskeli, että tarkoitukseni ei ollut millään tapaa kritisoida Kärppien pelaajapolitiikkaa, vaan kommenttini koski vain Juha Junnon pelisilmästä esitettyä arviota.
Viestin lähetti dodi
ps. taitaa olla SePuree:lla jo ensikausi polttaa pahasti, kun ei näytä ketjut pysyvän kasassa :)
heh, missasin ton Jussinkin vaikka viimeksi perjantaina vaihdettiin muutama sana... :D
Voi nyyh!Oli aikoinaan yksi meikäläisen lempipelaajista täällä pelatessaan.Harmi vaan kun kaverista tuli jo silloin liian kallis lukolle.Lempinimi taisi olla Dino.
Taitoa kaverista löytyy vaikka muille jakaa ja on muutenkin show-mies.Onko hyvä vai huono asia mutta mies todella pitää kiekosta ja haluaa itse ratkaista otteluita.Pystyy pitämään kiekkoa hyvin mutta voisi lainata joskus kavereillekin.Melko tarkka ja kova laukaus.Ehkä kovuutta saisi olla hiukan lisää mutta mitä tuo Saksan rupeama on tuonut tullessaan niin sitä en tiedä.Eihän Nedved ihan tshekki-neiti (perinteinen) ollut aikoinaankaan mutta vähän olisi saanut olla kovuutta/röyhkeyttä enemmän.
Jos pelit eivät kulje odotetulla tavalla niin voi aiheuttaa itkua ja diivailua mutta tuollaisilla joukkuekavereilla ei sitä pelkoa luulisi olevan.Mielestäni pelasi paremmin sentterinä kuin laiturina mutta varmaan osaa pelata laidassa ihan hyvin myös.
Onneksi olkoon hyvästä kaappauksesta.
Jaahas, erittäin mukavaa nähdä jälleen tshekkiveli merkkiä Nedved liigassa. Zdenek on todella taitava, nopea, ampuu hyvin, ja osaa myös taklauspelin. Temperamenttinen kaverihan Nedved käsittääkseni on. Järkevä hankinta Kärpiltä, pakko myöntää. Tekee pomminvarmasti noin 40 pistettä.
Onnittelut.
Kuznetsov
26.07.2004, 20:11
Mielenkiintoista nähdä mitä kaksi kautta Saksassa ovat tehneet Nedvedille. HPK-vuosi oli hieman tasapaksu, jäi selkeästi Vujtekin varjoon. Pelasi välillä keskellä, mutta pääsääntöisesti laidassa. Hämeenlinnassa diivailusta ei ollut tietoakaan, vaan mies pelasi ammattilaisen tavoin. Ei vaan täysin löytänyt rooliaan joukkueessa ja tästä syystä saattoi näyttää ajoittain flegmaattiselta. Tietysti miehen pelistä puuttuukin tiettyä intensiivisyyttä, mutta kyllä kaverille kuitenkin työntekokin maistui. Miehellä on erittäin hyvä laukaus, erityisesti suoraan syötöstä. Ruokkija tietysti tarvitaan. Itseasiassa nopeus ei ole miehen vahvuus, ei ole todellakaan mikään raketti. Taitava, vahva luistimilla ja nopeasti lähtevä laukaus. Pieni pelko, että ei saa tarpeeksi roolia Tenkratin ja Ujcikin taustalla, mutta sehän jää nähtäväksi. Tämän diilin jälkeen HPK:lla yksi vastus vähemmän siirtomarkkinoilla, joten hyvä hankinta.
ervatsalo
26.07.2004, 20:33
Niin, itse muistelisin, että Nedved oli monesti runkosarjan aikana aivan kuutamolla, eli toisinsanoen ainoastaan tarkalla seuraamisella miehen havaitsi kentältä.
Välillä tosin tuli hyviäkin väläytyksiä.
Pleijareiden alettua Nedved oli kuin uusi mies ja ainakin itse seurasin suuren ihastuksen vallassa äijän otteita kentällä.
Asian tässä valossa päädynkin sanomaan, että mikäli jaksatte odottaa miehen syttymistä pleijareihin saakka, niin hyvä tullee..
Täältä tähän
Hienoa kun HPK & Lukko fanit kertovat Nedvedistä. Kiitokset siitä. Alkaa vaikuttaa ihan kelpo ratkaisulta näin pienen mietinnän jälkeen. Hankittiin ilmeisesti Lieversin stuntiksi ja vaikuttaa, että ne saappaat voisi suhteelisen hyvin täyttää. Hyvä, että osaa pelata myös laidassa, koska se luo jäleen uusia vaihtoehtoja ketjukoostumuksia miettiessä. Kärpissähän noita senttereitä riittää.
Ketjut vois mennä kutakuinkin näin:
Ujcik - Viuhkola - Tenkrat
Jokinen/Nedved - Jokinen/Nedved - Pesonen
Saarenheimo - Palsola - Pyörälä
Juntunen - Sihvonen - Haataja/Aarnio/Junnu
valijumi
26.07.2004, 21:40
Viestin lähetti Jeff
Ketjut vois mennä kutakuinkin näin:
Ujcik - Viuhkola - Tenkrat
Jokinen/Nedved - Jokinen/Nedved - Pesonen
Saarenheimo - Palsola - Pyörälä
Juntunen - Sihvonen - Haataja/Aarnio/Junnu
valijumin arviot jeffin ketjuista
1. ketju: Oivaltava sentteri ja 2 taituri-rakettia rinnallaan, todennäköinen tuomiopäivän-ketju
2. ketju: Nedvedin kokemus ja tarkka kuti yhdistettynä 2 nuoreen, nopeaan ja karvaavaan laituriin. Varmasti saisi paljon pahaa aikaan
3. ketju: 3 sentteriä, Saarenheimolta ja Spedeltä odottaisin vielä tasaisempaa peliä
4 ketju: reservejä
Pelkäämpä tosin ettei 2. ketjua nähdä tuonlaisena vaan 1.luokan pelaajia yritetään venyttää 3 kenttään asti jotta saataisiin tasaisuutta kenttiin.
Kyllä täytyy kateellisena seurata pohjoisen poikien toimintaa. Taitotsekkejä hankitaan sopivasti joukkueeseen vahvistamaan hyökkäystä ja tuomaan elintärkeää pleijarikokemusta.
Meillähän moinen ei tule kuuloonkaan, vaikka Jokerit ei ole kertaakaan (lukuunottamatta -73) voittanut mestaruutta ilman avainroolissa ollutta tsekkipelaajaa/pelaajia. Toisaalta v-tuttaa jo itkeä tätä samaa virttä. Lyödään nyt vaan päätä sitkeästi Karjala pulloon ja eiköhän meilläkin järki jossain vaiheessa voita. Faktat ainakin ovat jo kaikkien tiedossa.
Yllättävänkin tyytyväisiä tuntuvat Kärppä-fanit olevan uuteen hankintaan.
Junnolla sikäli tuttu hankita että ei taaskaan mikään oma löyty eli vertaukset Kekäkäiseen kuten joku teki voi unohtaa.
Viime kausien saldot ovat kyllä olleet heikkenemään päin eli en ole täysin vakuuttunut kaverin nykytasosta.
Viime kaudella tuli enää 12 maalia 51 pelissä Del liigassa eikä se oikein vakuuta.
Mielestäni ei korvaa ketään kolmikosta Machulda,Lievers ja Smyth.
kakkonen
26.07.2004, 23:12
Oli mukava että tälläkin rintamalla tapahtuu. Ei mene aivan lomailuksi..
Oma fiilis oli kuitenkin alkuun että odotin vieläkin kovempaa äijää jos kerran ykkös/kakkos-sentteriksi (Lieversin korvaaja) kaavaillaan. Mutta sopii Kärppien linjaan eli tiedetään mitä saadaan,ei lyödä kättä kakkiin. Eikä siis missään nimessä huono hankinta,"metropolitteja" ei paljoa ole liikkeellä ja rahnaakaan ei ole loputtomasti. kokenut ja SM liigassa esiintynyt kaveri ja nyt kun muiden kommentteja miehestä on lukenut niin vaaka rupeaa kallistumaan jopa tyytyväisen puolelle.
Olisi kiva tietää onko pakki-osastolle tulossa vielä muutoksia vai mennäänkö näillä? Paketti muuten kasassa melko aikaisessa vaiheessa ja näin hyvä valmistautua kauteen. Hyvä Kärpät.
Peacemaker
26.07.2004, 23:14
Viestin lähetti mixu
Yllättävänkin tyytyväisiä tuntuvat Kärppä-fanit olevan uuteen hankintaan.
Junnolla sikäli tuttu hankita että ei taaskaan mikään oma löyty eli vertaukset Kekäkäiseen kuten joku teki voi unohtaa.
Viime kausien saldot ovat kyllä olleet heikkenemään päin eli en ole täysin vakuuttunut kaverin nykytasosta.
Viime kaudella tuli enää 12 maalia 51 pelissä Del liigassa eikä se oikein vakuuta.
Mielestäni ei korvaa ketään kolmikosta Machulda,Lievers ja Smyth.
. . . eli TÄYSI PASKA!!!
Kamoon mixu! Ei kaikkien ulkolaisten tarvitse olla ensikertalaisia SM-liigassa.
Omasta puolestani tervetuloa Ouluun Z. Nedved.
Verkot tötterölle!
Sinä sen sanoit en minä.
Mutta esimerkiksi Hifkin Toni Häppölä teki liigassa viime kaudella 13 maalia 51 pelissä eikä häntäkään kukaan pidä 1-2 ketjun sentterinä tasoisena pelaaja joten siltä pohjalta lähdin liikkeelle.
Tuo yksi Lukossa pelattu kausi on ollut kova mutta sitä ennen eikä jälkeen ole mitään ihmeellisiä kausia ollut.
Patera#14
27.07.2004, 00:56
Hmm, jokos Aaltosen j-m ottaa vakio pelipaikan Kärppä jengistä?
Yleinen mielipide näyttää olevan positiivisen hyväksyvä. Ilmeisesti Junno jatkaa hankintojen suhteen viime kausien linjalla, vaikka tänä kesänä markkinoilla olisi poikkeuksellisesti vaikka kuinka suuria NHL-vonkaleita. Mikäli pelimerkit ovat vähissä, niin silloin ymmärrettävästi jotkin zdeneknedvedit irtoavat halvemmalla kuin NHL-tason pelaajat.
Ramchester
27.07.2004, 07:41
Ei voi muuta kuin kieriskellä vihreänä kateudesta:( Viime kaudella hävittiin finaalit räikeään taitoeroon ja tuo ero sen kun kasvaa - ei hyvä meidän kannalta.
Onnittelut kuitenkin Ouluun!
Kärppä-Dynastia kukoistaa eikä triplan metsästykselle näy paljon esteitä...
Viestin lähetti Patera#14
Hmm, jokos Aaltosen j-m ottaa vakio pelipaikan Kärppä jengistä?
Harjoitteli ainakin eilen koostumuksessa, Aaltonen-Sihvonen-Ujcik, joten saanee kunnon näyttöpaikan pitsissä.
Nedved on varmasti ihan hyvä hankinta, mutta odotukset oli tietysti viime kauden jäljiltä korkeammalla, että vain paras kelpaa. Mies on kuiotenkin Potaichukin tyyliin taitava pelimies ja maalinteko onnnistuu ainakin liigan perusteella. Hyvin mielenkiintoinen oli tuo Junnon kommentti, että Saksan liigassa pelaa kovia ulkomaalaisia, varsinkin Kanadalaisia eikä ole huolissaan Saksassa hiipuneista tilastoista. Tällä perusteella Lukon Larouche on todellinen kultakimpale. Tuntuu kuitenkin juuri ja juuri vahvistuksen kriteerit täyttävältä pelaajalta ja ihmetyttääkin miksei sitten Machuldan optiota käytetty. Mutta odotellaan näkemistä ennenkuin teilataan.
Machuldaa ei pidetty koska:
a) Machulda ei ole sentteri, eikä sillä paikalla pysty pelaamaan
b) Tsekkinivuset
c) Palkka vs. tehot/pelatut ottelut
Varmasti järkevät perusteet nuo JPL:n mainitsemat asiat. Kärppien harjoituksia seuratessa epäilyksenä, että Nedved voi hyvinkin löytää paikansa laiturin tontilta sen verran vahvoja otteita ovat esittäneet Sihvonen ja Saarenheimo. Sentterin tontilla on esiintyneet lisäksi ihan mukavasti Paakkolanvaara ja Pyörälä ja Palsola on puuttunut, joten tuo sentterin tarve on minusta vähän liioitelutua, jollei Piku sitten lähde, mutta tukevasti näyttää vielä täällä harjoittelevan. Mutta eiköhän se valmennus ja johto tiedä mitää tekee.
Piku ei VOI enää lähteä, ilman Kärppien suostumusta. Eli Piku pelaa täällä, vaikka minkälaista sopimusta Chicago tarjoaisi. Tai toinen vaihtoehto on, että Chicago joutuu maksamaan todella ison siirtokorvauksen Kärpille ja tietäen Chicagon GM:n neuvottelutaidot, sitä ei tule tapahtumaan.
Tuo on totta, että jos Saarenheimo pelaa keskellä, sentterin tarve ei ole niin suuri. Mutta tärkeintähän onkin että on mahdollisuuksia erilaisiin koostumuksiin. Jos jollain alkaa sentterihommat tökkimään, laidasta löytyy mies joka homman osaa. Sihvonen on selvästi puolustava sentteri, joten en usko että Nedved tulee pelaamaan tuossa paikassa, missä ensimmäiset treeninsä pelasi. Jäät olivat hänelle kuitenkin heti reissaamisen jälkeen ja kauden ensimmäiset joten hänet vain laitettiin "johonkin" jotta saa vähän edes tuntumaa.
Soosi tulee ottamaan paljon oman pään aloituksia sekä erikoistilanteita (alivoimaa lähinnä). 1-sentteri on itseoikeutetusti Viuhkola ja kahdessa muussa pelaa Nedved/Saarenheimo/Palsola, riippuen siitä, miten hommat alkavat sujumaan. Nedved ei ole mikään loistoaloittaja ollut käsittääkseni ikinä, joten kyllähän hän voi laidasta hyvinkin itsensä löytää.
Jokista ei enää sentterin paikalle saa sovitettua. Ennemmin Spedekin, mutta sekin on aika epätodennäköistä, kun oikeitakin senttereitä joukkueessa on. Tällä hetkellä epäilen ketjujen muodostuvan seuraavasti...
Ujcik - Viuhkola - Tenkrat
Jokinen - Saarenheimo - Pesonen
Palsola/Nedved - Nedved/Palsola - Pyörälä
Aarnio - Sihvonen - Haataja
Juntunen - Alikoski - Aaltonen
Tämän verran siis miehiä tullaan (edellisten kausien perusteella) jättämään rosteriin pitsin jälkeen. Pakkeina veikkaisin että tulee olemaan seuraavat herrat (satunnaisina pareina, kutakuinkin järjestyksessä kuitenkin)
Vallin - Mikkola
Lehtonen - Lotvonen
Jaakola - Korpikari
Korhonen - Koivu
Ylönen - Palomäki
Kovasti kiinnostaisi missä tuo Nedved pelasi. Kentistä omat aavistukset on samanlaiset. Ujcik tosin pelasi melkoisen mukavasti eilen Sihvosen rinnalla. Sihvonen on ollut kyllä positiivinen yllätys. Mainittu Viuhkolan kenttä ei toiminut loistavasti puolustus suuntaan ja hyökkäyksiin lähdöissä oli myös ongelmia, joten saapa nähdä tuleeko muutoksia. Tosin se pakki on vielä tulematta. Tiedä sitten, oliko nuo ongelmat yhdessä pelaamattomuutta, Saarenheimon kentän hyvyyttä vain kentän epätasapainoa hyökkäyspuolustus suunnassa.-
power play
27.07.2004, 14:07
Panaanpa tässä vaiheessa lusikkaa soppaan ja spekuloidaan hiukan tulevilla ketjuilla, kun alkaa pelaajat hyökkäyspäähän olla kasassa.
Tenkrat - Viuhkola - Ujzik
Jokinen - Palsola - Pesonen
Pyörälä - Sihvonen - Nedved
Juntunen - Saarenheimo - Aarnio
Ja loput taisteleen paikoista auringossa.
Miksi lähtä rikkomaan nelosvitjaa, kun se kuitenkin on mainittukin olevan suomen paras nelosvitja.
Kommenttia peliin.
Nedved on hyvä hankinta Junnolta.
Henk.kohtaisesti toivon, että Saarenheimolle saadaan vihdoin hänen ansaitsemansa paikka hyökkäävämmässä roolissa. Teki viime kaudella neloskentässä ja muutamia tuurauksia ylempänä pelatessaan 22 tehopistettä, joihin ei kädetön mies pysty. Saarenheimon tehopisteet on paljon kovempi saavutus kuin esimerkiksi Pesosella, joka sai pelata koko kauden huomattavasti suuremmassa roolissa.
Kentälliset voisi laittaa juuri samalla tavalla kuin JPL:n mallissa. Lähinnä sitten Palsolan ja Saarenheimon kentällisten järjestystä voisi miettiä. Sihvonen on aika saletti nelosen sentteri ja hyväksynyt roolinsa jo hyvissä ajoin.
Täällä on ilmeisesti kovasti jo harjoituksiakin seuranneita. Yhdyn edelliseen kirjoittajaan tuossa Saarenheimon tapauksessa. Itse asiassa ketju Jokinen-Saarenheimo-Pesonen on jo suuresti ihastuttanut harjoituksissa väheksymättä yhtään takana pelanutta Lehtonen-Lotvonen pakkiparia. Kenttä pelasi Tenkrat-Viuhkola-Ujcik-Kukkonen-Mikkolaa vastaan. Viuhkolan kenttä oli jatkuvassa paineessa. Viuhkola ja Ujcik heitti tosin pari börsää nopeista vastahyökkäykstä, mutta Saarenheimot pisti samat kaksi sisään ja ilman Rinteen loistavaa peliä Viuhkolat olisi jäänyt myös maaleissa reilusti alakynteen.
Saarenheimon ketjussa oli vauhtia, käsiä ja jalkoja ja ennekaikkea siihen oli tullut ideaa kummasti. Jokinen oli todella nopea, kiekon riistoja tuli liukuhihnalta ja mies oli syöttöjä varten vapaana tuon tuosta. Kuviot päättyi hyviin laukauksiin kohti maalia. Onko muut samaa mieltä, että tuossa voi olla kauden alun kohuketju. Maaleja heilahteli harjoitteessa kuin harjoitessa.
Saarenheimon käsistä sen verran, että ne kävi kuin Pesoella konsanaan. Viuhkola on hyvä, Tenkrat on hyvä, Ujcik on hyvä. Silti Saarenheimot voi olla ensikauden ykkönen. Numerolle minulla ihan sama, mutta jos otteet on tuommoisia niin toivottavasti peliaikaa tulee ja paljon. Pisteitäkin ropisee takuulla. Takana Lobsteri säestää avauksillaan ja Lehtonen pommeillaan.
Eräs tilanne jäi hyvin mieleen. Tenki sai vasempaan laitaan kiekon ja polkaisi alueelle. Saarenheimojen viisikko puolustus kuitenkin ajoi Tenkin laitaan Lobsteri napasi kiekon pitkällä mailalla kiekko ylös Pesoselle oikeaan laitaan 3-2 ylivoima hyökkäys. Pesonen haastaa Kukkosta, Lasse pysäyttää Pesosen taklauksella kuin seinään, muta ei se mitään auta, kun vierellä Saarenheimo menee jo Jokisen kanssa 2-1 hyökkäykstä, klap, Jokinen takatolpalla(vasen reuna)vapaana lähes tyhjä maali, Kukkonen ryntää Saarenheimon perään Rinne syöksyy tolpalle, klap Pesonen tempaisee onetimerilla tyhjiin. Tenki muuten polki alas, mutta ei ehtinyt ajoissa, kun Saarenheimo ja Jokinen irtosi vastahyökkäykseeen kuin nappi Jameksesta.
Edit: Typoja
Enpä näin ulkopuolisena Nedvediä kummoisena hankintana pidä. Ts. jos mies olisi Jokereihin hankittu niin olisin kaikkea muuta kuin tyytyväinen. Jos hankittiin Lieversin korvaajaksi niin alaspäin on menty. Jonkun täällä mainostamat pomminvarmat 40 pistettä nostivat lähinnä hymyn huulille.
Hamilton
27.07.2004, 18:46
Viestin lähetti Tepa
Saaenheimon käsistä sen verran, että viime kaudella näytti Pesosen kädet hienoilta, mutta ei tahtonut saada selville, kuka oli Pesonen. Kiekko liikkui ja kädet kävi.
Sori vaan Tepa, mutta tuo teksti on melko "juosten kustua". Ei aukene n. puolet lauseista. Kannattaisko lukea tuo oma teksti vaikka kertaalleen läpi ennenku lähettää?
Viestin lähetti demitra
Enpä näin ulkopuolisena Nedvediä kummoisena hankintana pidä. Ts. jos mies olisi Jokereihin hankittu niin olisin kaikkea muuta kuin tyytyväinen. Jos hankittiin Lieversin korvaajaksi niin alaspäin on menty. Jonkun täällä mainostamat pomminvarmat 40 pistettä nostivat lähinnä hymyn huulille.
Niin, ja jos asian kääntäisi toisinpäin, niin moniko Kärppä-fani olisi kaikkea muuta kuin tyytyväinen esim. Petri Variksen tai Hancockin hankkimisiin. Sitä en tiedä ovatko omat vastineensa jo asiasta ilmaisseetkin Jokereiden osioon, koska siellä en ole koskaan vieraillut. Tulipahan vain mieleen.
Mutta pomminvarmoista pisteistä puhuminen on minunkin mielestä aikamoista puppua. Mahdollista se voi olla, muttei missään mielessä varmaa.
Jk. Ketjun selattuani huomasin, että 1kpl Tappara-faneja piti Nedvediä onnistuessaan jopa yli 40 pisteen miehenä. Eli....no joo.
Nedved on ollut ihan hyvän tason ulkomaalainen SM-liigassa, hyvä vertauskohta Kärpissä on mielestäni Anrej Potaichuk. Mies on taitava ja tehnyt ihan mukavat pisteet liigassa, ei silti mikään pistepörssin voittajaehdokas.
Tässä on eräs vertailu. Petr Tenkrat. Miehellä oli Kärppiin tullessaan alla muutama NHL peli, sekä yksi onnistunut kausi SM-liigassa sekä muutama Kladnossa.
Tenkrat
1999-00
Petr Tenkrat, 2 joukkuetta............ 35+14=49
Sitten muutama ei kauhean lupaava kausi, jossa myös muutama NHL-peli
Cincinnati Mighty Ducks AHL 00/01 - 25 9 9 18
Mighty Ducks of Anaheim NHL 00/01 - 46 5 9 14 -11 16 - - - - - - -
Mighty Ducks of Anaheim NHL 01/02 - 9 0 0 0 -6 6 - - - - - - -
Cincinnati Mighty Ducks AHL 01/02 - 3 2 3 5 +1 2 - - - - - - -
Nashville Predators NHL 01/02 - 58 8 16 24 -4 28 - - - - - - -
Milwaukee Admirals AHL 01/02 - 4 0 0 0 -1 2
Zdenek Nedved
1999-00 Lukko Rauma FNL 54 28+18=46
ja Nedved toisessa liigassa:
2000-01 Lukko Rauma FNL 51 17 14 31 36 1 0 0 0 0
2001-02 HPK Hameenlinna FNL 55 18 15 33 38 8 4 3 7 0
2002-03 Kassel Huskies DEL 48 16 10 26 26 7 1 1 2 4
Ja Tenkrat ensimmäinen liiga kausi:
Kärpät Oulu SM-Liiga 02/03 - 51 21 19 40 +14 60 - 14 4 2 46 +1 6
Erot on melko pieniä verrattuna Nedvediin pisteiden valossa. Edelleen Tenkrat kävi viime kaudella Venäjällä ja tuli 0+2 tehoilla 19 pelissä takaisin. Homma on paljon kiinni myös palasten loksahtamisesta kohdalleen sekä pelaajan saamasta vastuusta ja peliajasta. Jos vähiten pisteitä kerännyt mies pitäisi veikata Kärppien ulkomaalaisista monen veikkaus kohdistuu Nedvediin. Hän voi silti hyvinkin olla se enitenkin pisteitä tehnyt. Viuhkolan ja Tenkratin rinnalla hyvä mies voi naputella yllättävän suuret pinnat. Sitten vielä vertailu Lieverssiin:
Brett Lievers
Kärpät Oulu SM-Liiga 01/02 - 43 15 12 27 +5 28 - 4 1 0 28 -6 2
Kärpät Oulu SM-Liiga 02/03 - 56 18 25 43 +18 24 - 15 4 5 52 +5 4
Kärpät Oulu SM-Liiga 03/04 - 54 17 20 37 +15 32 - 15 4 5 46 -3 6
Zdednek Nedved
2000-01 Lukko Rauma FNL 51 17 14 31 36 1 0 0 0 0
2001-02 HPK Hameenlinna FNL 55 18 15 33 38 8 4 3 7 0
2002-03 Kassel Huskies DEL 48 16 10 26 26 7 1 1 2 4
ja vertailuna Lievers
Kassel Huskies DEL 98/99 - 28 5 14 19 -6 8
Erot muutamia pinnoja. Jopa Parhaat kaudet on hyvin lähellä toisinaan, Lievers 50 pinnaa liigassa ja Nedved 46. Lieverssistä poiketen Nedved on vielä alle kolme kymmpinen ja pelivuosia jäljellä. Hän on myös pelannut lähes joka kausi 50 peliä tai enemmän ollen kokoonpanossa suuriomman osan peleistä. Lievers sen sijaan on pelannut useita vajaita kausia. Minusta Nedved on varsin hyvä mies täyttämään Lieverssin saappaita, hiukan nuorempi ja jollei ihan samaa tasoa niin lähellä sitä. Kokemusta ja suoritus varmuutta löytyy. Mies on myös +/- saldoissa Lieverssin tapaan yleensä plussalla lukkunottamatta paria heikompaa kautta(Myös Lievers on ollut pakkasellla yhden kauden Kärpissä ja yhden Pelicasseissa). Minusta Nedvedillä on hyvät edellytykset olla kohtuullinen vahvistus. Tuossa viime kauden ulkolaisten pistepörssi: Löytyy linkistä:http://www.sm-liiga.fi/tilasto.asp?otsake1=Kausi+2003%2D2004+runkosarja&sarja=1124&maingroup=1&group=7&parm=4
1. Harkins Brett, HIFK52 10 49 59 53 -38 15 65
2. Metropolit Glen, Jokerit55 15 35 50 40 -24 16 77
3. Murphy Cory, Ilves56 18 26 44 49 -52 -3 22
4. Hancock Quinn, Lukko56 10 34 44 32 -33 -1 98
5. Caloun Jan, Blues44 16 23 39 33 -26 7 34
6. Smyth Brad, Kärpät48 20 18 38 45 -19 26 85
7. Kohn Ladislav, Blues [list=1]54 20 18 38 31 -27 4 60[/list=1]
8. Bergeron Martin, Ässät [list=1]55 17 21 38 36 -58 -22 64[/list=1]
9. Tenkrat Petr, Kärpät [list=1]35 22 15 37 46 -14 32 30[/list=1]
10. Lievers Brett, Kärpät [list=1]54 17 20 37 38 -23 15 32[/list=1]
11. Sachl Petr, SaiPa [list=1]55 15 22 37 31 -50 -19 66[/list=1]
12. Fandul Vjatsheslav, Ässät [list=1]54 13 18 31 31 -28 3 104[/list=1]
13. Vykoukal Jiri, TPS [list=1]49 5 26 31 46 -23 23 20[/list=1]
14. Kucharcik Tomas, HPK [list=1]54 13 17 30 37 -27 10 64[/list=1]
15. Machulda Vladimir, Kärpät [list=1]42 13 17 30 32 -34 -2 14[/list=1]
16. Öhman Stefan, Tappara [list=1]46 14 15 29 28 -24 4 24[/list=1]
17. Drouin Pierre Claude, Jokerit [list=1]57 11 15 26 32 -38 -6 82[/list=1]
18. Vopat Roman, HIFK [list=1]45 10 15 25 28 -26 2 118[/list=1]
19. Vujtek Vladimir [list=1]30 9 16 25 21 -21 0 86[/list=1]
20. Toporowski Shayne, Ilves [list=1]48 5 18 23 23 -39 -16 119
[/list=1]
Minun odotuksissa Nedved löytyy tuolta 15 tuntumasta about 30 pinnaa ja ne pitäisi melkoisen varmasti syntyä. Tuntuu myös, että hänellä on enemmän annettavaa Kärpille kuin Miljoonanivus Machuldalla. Machulda on toki parhaimmillaan kovemman taosn pelimies, mutta Nedved on myös osoittanut olevansa loistava playoffpelaaja. Ja ainiin tuo Hancock:
Quinn Hancock
Augsburger Panthers DEL 01/02 - 60 8 20 28 -1 60 - 4 0 1 29 0 4
Lukko Rauma SM-Liiga 02/03 - 56 12 11 23 -3 75 - - - - - - -
Lukko Rauma SM-Liiga 03/04 - 56 10 34 44 -1 98 - 2 0 0 44 - 27
Zdednek Nedved
Lukko Rauma SM-Liiga 99/00 - 54 28 18 46 +18 50 - 4 0 0 46 0 2
Lukko Rauma SM-Liiga 00/01 - 51 17 14 31 +8 36 - 1 0 0 31 0 0
HPK Hämeenlinna SM-Liiga 01/02 - 55 18 15 33 +6 38 - 8 4 3 40
Kassel Huskies DEL 02/03 - 48 16 10 26 +11 26 - 7 1 1 28 -3 4
Hannover Scorpions DEL 03/04 - 51 12 17 29 -8 28
Jotenkin nuo pinnat näyttää Nedvedillä paremmalta.
Tuossa vielä ulkolaisten pistepörssi Nedvedin viimeiseltä liiga kaudelta:Linkki:http://www.sm-liiga.fi/tilasto.asp?otsake1=SM%2Dliigan+runkosarja+Kausi+2 001%2D2002&sarja=662&maingroup=1&group=7&parm=4
Pelaaja O M S P P+ P- +/- RM
1. Vujtek Vladimir, HPK 45 19 39 58 52 -23 29 38
2. Caloun Jan, Blues 48 15 43 58 38 -47 -9 49
3. Machulda Vladimir, Jokerit 55 25 28 53 42 -45 -3 20
4. Barkov Aleksandr, Tappara 56 6 40 46 32 -17 15 30
5. Chlubna Tomas, JYP 56 34 10 44 30 -34 -4 88
6. Ton Petr, JYP 52 21 23 44 39 -43 -4 41
7. Rosa Pavel, Jokerit 46 21 22 43 43 -16 27 37
8. Perrin Eric, HPK 57 18 23 41 31 -35 -4 20
9. Kucharcik Tomas, HPK 54 15 26 41 48 -27 21 40
10. Shearer Robert, TPS 56 24 16 40 46 -37 9 56
11. Zidlicky Marek, HIFK 56 11 29 40 52 -45 7 107
12. Banham Frank, Jokerit 52 22 16 38 41 -17 24 38
13. Stapleton Mike, Blues 41 18 19 37 37 -48 -11 42
14. Potaitshuk Andrei, Kärpät 50 15 21 36 43 -30 13 14
15. Kohn Ladislav, Blues 40 22 13 35 36 -43 -7 103
16. Nedved Zdenek, HPK 55 18 15 33 40 -34 6 38
17. Hamilton Jeff, Kärpät 39 18 15 33 33 -29 4 16
18. Schaefer Peter, TPS 33 16 15 31 30 -13 17 93
19. Nemirovsky David, Ilves 20 12 18 30 26 -13 13 34
20. Cipruss Aigars, HIFK 51 12 17 29 31 -31 0 12
21. Moger Alexander, HIFK 48 15 13 28 20 -24 -4 93
22. Lievers Brett, Kärpät 43 15 12 27 36 -31 5 28
23. Brousseau Paul, SaiPa 39 15 11 26 28 -39 -11 24
24. Vykoukal Jiri, Blues 41 9 15 24 34 -35 -1 34
25. Murphy Cory, Blues 46 9 15 24 37 -45 -8 38
Ei ole heikkoja miehiä edellä, eikä takana!
Edit: Muokkaus yrityksiä, eikä ole kyllä paljoa parempi.
Viestin lähetti Tepa
Tuossa vielä ulkolaisten pistepörssi Nedvedin viimeiseltä liiga kaudelta:
Pelaaja O M S P P+ P- +/- RM
1. Vujtek Vladimir, HPK 45 19 39 58 52 -23 29 38
2. Caloun Jan, Blues 48 15 43 58 38 -47 -9 49
3. Machulda Vladimir, Jokerit 55 25 28 53 42 -45 -3 20
4. Barkov Aleksandr, Tappara 56 6 40 46 32 -17 15 30
5. Chlubna Tomas, JYP 56 34 10 44 30 -34 -4 88
6. Ton Petr, JYP 52 21 23 44 39 -43 -4 41
7. Rosa Pavel, Jokerit 46 21 22 43 43 -16 27 37
8. Perrin Eric, HPK 57 18 23 41 31 -35 -4 20
9. Kucharcik Tomas, HPK 54 15 26 41 48 -27 21 40
10. Shearer Robert, TPS 56 24 16 40 46 -37 9 56
11. Zidlicky Marek, HIFK 56 11 29 40 52 -45 7 107
12. Banham Frank, Jokerit 52 22 16 38 41 -17 24 38
13. Stapleton Mike, Blues 41 18 19 37 37 -48 -11 42
14. Potaitshuk Andrei, Kärpät 50 15 21 36 43 -30 13 14
15. Kohn Ladislav, Blues 40 22 13 35 36 -43 -7 103
16. Nedved Zdenek, HPK 55 18 15 33 40 -34 6 38
17. Hamilton Jeff, Kärpät 39 18 15 33 33 -29 4 16
18. Schaefer Peter, TPS 33 16 15 31 30 -13 17 93
19. Nemirovsky David, Ilves 20 12 18 30 26 -13 13 34
20. Cipruss Aigars, HIFK 51 12 17 29 31 -31 0 12
21. Moger Alexander, HIFK 48 15 13 28 20 -24 -4 93
22. Lievers Brett, Kärpät 43 15 12 27 36 -31 5 28
23. Brousseau Paul, SaiPa 39 15 11 26 28 -39 -11 24
24. Vykoukal Jiri, Blues 41 9 15 24 34 -35 -1 34
25. Murphy Cory, Blues 46 9 15 24 37 -45 -8 38
Ei ole heikkoja miehiä edellä, eikä takana!
Yrittäisitpä jotenki saada noissa tilastoissasi numerot jotenki alekkain, eli "sarakkeet" pystysuunnassa kohdakkain, yrittäisitpä!!!
Ei kukaan jaksa tollaisia tilastoja lukea. Ainakin pelaajien vertaaminen tollasesta taulukosta on aika työlästä.
Mutta muuten hyvä kun joku tekee vähän tilastoa pelaajista.
Viestin lähetti Tarmo
Yrittäisitpä jotenki saada noissa tilastoissasi numerot jotenki alekkain, eli "sarakkeet" pystysuunnassa kohdakkain, yrittäisitpä!!!
Ei kukaan jaksa tollaisia tilastoja lukea. Ainakin pelaajien vertaaminen tollasesta taulukosta on aika työlästä.
Mutta muuten hyvä kun joku tekee vähän tilastoa pelaajista.
Hyvät vihjeet otetaan vastaan. Nimeomaan SM-liigan sivulta en ole onnistunut samaan sarakkeita kohdalleen codella fiksusti. Sitten, jos kirjoittellee uudelleen käsin kyllä onnistuu. Minulla ei siihen aika riitä. Valittellen. Toivon, että viestistä käy asdia kuitenkin selväksi.
Lisätään vielä yksi vertaus:
Steve Larouche
Nürnberg Ice Tigers DEL 03/04 - 50 10+26=36 +6 52
Zdednek Nedved
Hannover Scorpions DEL 03/04 - 51 12+17=29 -8 28
Kyllä minä olisin ottanut mieluummin Hancockin kuín Nedvedin.
Minun kaavioissa Nedved ajaa edelle nimeomaan playoff-pelaajana ja Hancokista on vähän jäänyt kuva, että mies hyytyy kovissa peleissä.(Playoff saldot vaatimattomat kovissa liigoissa(SM, DEL, AHL)) ja +/- saldoissakaan ei ole kehumista. Toinen asia mikä pisti silmään oli miehen runsas kakkossyöttöjen määrä. Tuli useampi maali nähtyä, missä Hancock iski rännikiekon ja keräsi kuitenkin sitten toisen syötön. Mies oli kyllä varsin hyvä ja tehokas ylivoimalla. Vähän kuitenkin jäi sellainen kuva, että Hämäläinen viivassa oli Hancokin ketjun ylivoiman moottori. Mielestäni miehen pinnat tuli pitkälle Jeff Ulmerin saavuttua joukkueeseen. Vähän on sellainen tunnelma, että mies löysi vain sopivan koostumuksen, kuten esimerkiksi Turunen ja Jämsen Pelicansseissa. Hiukan epäilen, että Hancock ei säilytä tasoaan Jokereissa. Nedved on osoittanut tasonsa liigassa kuitenkin parissa joukkueessa ja useammalla kaudella ja +/- saldot ovat olleet plussalla. Hän on pelannut myös playoffeja huomattavasti enemmän. Hyvä maalintekijä tekee maaleja, jos vain paikkoja siunaantuu, mutta playmaker ei tee pinnoja jollei rinnalla ole maalintekijöitä. Ensikauden Jokereissa ei maalitykki laitureita liikaa ole ja niistä kisaa myös Pakaslahti ja Filppula. Kausi näyttää mitä tuleman pitää.
Edit_ Typoja ja +/- saldomerkinnän lisäsys.
Metalwarrior
29.07.2004, 12:38
Itse pidän Dinoa hyvänä hankintana. Kaverilla on hyvä maalivainu, mutta joskus vajoaa näkymättömiin. Uskon että Nedvedistä on Kärpille paljon iloa.
kärppä#26
31.07.2004, 00:32
Olen varma,että Nedved saa ainakin 40 pistettä runkosarjassa kasaan, mutta ois kiva nähdä pojan pelaavan myös hyvin pleijareissa joissa pelaajien kantti viimeistään mitataan.Viime kausi ehkä vähän alakanttiin, mutta eiköhän jannu saa tehtyä pisteitä hyvien ketjukavereiden vierellä.
Polliisi
27.09.2004, 22:12
Torilla liikkuu sellainen huhu, että Zdenek Nedved on saanut potkut.
Aivan täysin oikea ratkaisu, jos se on totta. Nyt tiedän, että mitä sana flegmaattinen tarkoittaa.
Brad Smyth takaisin. Tai joku vastaava, hieman power forward -tyylinen pelaaja.
Jääkoneenkuljettaja
27.09.2004, 22:33
Taitaa olla se Smythin hintalappu jo liian hinnakas tällä hetkellä, ikävä kyllä.
Mutta Nedvediä ei todellakaan tule ikävä. Hyvä näin, saadaan se 1 ulkomaalaispaikkakin vapaaksi, josko Junno nyt tajuaisi sen kiekollisen liideripakin hommata. Hyökkääjiä meillä on kohta kahteen joukkueeseen.
Annetaan jämät Pelicansille lainaan, saisi heidänkin hyökkäskalusto vahvistuksia?
Roope-setä
27.09.2004, 22:46
Nedved "ei ole enää mukana kokoonpanossa", eli käytännössähän tämä todellakin tarkoittaa sitä, että miehen pelit Kärppien paidassa on pelattu.
Viestin lähetti Polliisi
Torilla liikkuu sellainen huhu, että Zdenek Nedved on saanut potkut.
Aivan täysin oikea ratkaisu, jos se on totta. Nyt tiedän, että mitä sana flegmaattinen tarkoittaa.
Brad Smyth takaisin. Tai joku vastaava, hieman power forward -tyylinen pelaaja.
Smythiä on varmaan turha odotella takasin ennen marraskuuta. Verotukselliset seikat painaa tässäkin tapauksessa.
Aamun Kalevassa mainittiin myös Nedvedin oelvan lähdössä lähipäivinä.
Black Adder
28.09.2004, 08:52
Viestin lähetti kärppä#26
...eiköhän jannu saa tehtyä pisteitä hyvien ketjukavereiden vierellä.
Prähähä! *pyyhkii räät rinnuksilta*
Brad ois kaivattu tulokas, mutta myös Niinimaa. Moose siirtynyt ainakin tuplasti lyhyempään mailaan :)
http://www.monarchshockey.com/upload_images/roster/smyth.jpg
Copy-paste kärppäfoorumilta.
Hyökkääjä Zdenek Nedved (29) ei jatka enää Oulun Kärpissä. Oulun Kärpät on purkanut Nedvedin pelaajasopimuksen, johon seuralla oli optio.
Tshekkipelaajan peliesitykset eivät tyydyttäneet valmennus- ja seurajohtoa. Pelaaja ei pystynyt täyttämään sitä roolia, jota Kärpät vaatii ulkomaalaiselta tehopelaajalta. ”Päädyimme etsimään uutta pelaajaa Nedvedin tilalle. Hänet korvaa ruotsalainen hyökkääjä Michael Nylander”, toteaa toimitusjohtaja Juha Junno.
Nylander hoitaa vakuutusasiansa Yhdysvalloissa kuntoon tällä viikolla, Ouluun hän saapuu viikonvaihteessa. Hänet nähdään ensimmäistä kertaa kärppä-paidassa ensi viikon torstaina kotiottelussa Kärpät - Pelicans.
Mega/ Mikko M.
Oikea ratkaisu. Soosi vielä samaan junaan niin hyvä tulee.
Radio Cityn tietojen mukaan Nedvediä houkutellaan Pelicansiin.
Tämä oli oikea päätös. Mielestäni Ujcikin olisi voinut laittaa samalla junalla kotiin. Kummankaan herran esitykset eivät ole olleet häikäiseviä ja mieluummin näkisin junioreita luistelemassa kentällä kun nämä tsekit liukumassa siellä.
kyllähän nedved oli alun perinkin floppi hankinta, mutta tuota viktorin mollausta en ensinkään allekirjoita ja ei muidenkaan lajista ymmärtävien pitäisi.
mies on tsekki mutta silti taklaa ja menee pieniin rakoihin missä tietää tulevan taklatuksi.
pelikäsitys on kärpissä top3 luokkaa, käsissä pientä vivahdetta potasta.
ollut tosi positiivinen yllätys vaikkei pisteiden valossa olekaan tehnyt tuhoisaa jälkeä mutta ei se kiekko tahdo saken lavasta millään muille aina irrotakaan.
vaihtaisin ehdottomasti eeron ja viktorin paikkaa koska eerolla tapana tehdä tehottomia kuskauksia ja viktori toisi hyvillä pienillä syötöillä paikkoja tenkille(jolla paras kuti) paljon.
Samaa mieltä muiden kanssa, että Nedved oli floppihankinta ja, että potkut oli oikea ratkaisu, kun ei viimeisissä peleissä saanut edes peliaikaa.
Junno saanut näköjään Nedvedin myytyä Norjaan; vaihtokauppana öljyä tai turskaa... Lähde:eurohockey.net
Stonecold
15.10.2004, 17:39
Jaahas, kohta saanemme ostaa fanishopista purkitettua turskaa Kärppäkuorella varustetussa purkissa? Öljykastikkeella tai vallan pottuviinaliemessä?
No juu, vai tämmöisiä juttuja liikkeellä. Erikoinen olisi Nedvedin tie jos Norskista itsensä löytäisi.
vBulletin v3.8.6, Copyright ©2000-2013, Jelsoft Enterprises Ltd.