PDA

View Full Version : Myllys vs. Kuokkanen


Pafe
05.07.2004, 10:05
SaiPan maalivahtikaksikko on aika varmasti tasaisempi kuin viime kauden alussa, joten peluutuksesta tulee vaikeaa.

Tässä ketjussa voidaan vertailla molareiden taitoja ja spekuloida mm. sitä, että kumpi kannattaisi laittaa maaliin.

Jamon vahvuudet tiedetään varsin hyvin. Loistava mailapeli ja henkisestikin vahva. Mutta täytyy muistaa, että hän on taas vuoden vanhempi ja peliura on loppumaan päin, kun hänellä on tuota ikääkin jo suhteelisen paljon. Toivottavasti loppukauden Ruotsin reissu antoi piristystä.

Niinkuin monesti on sanottu ja kirjoitettu, niin peliajan saanti olisi Kuokkaselle jo kehityksenkin takia tärkeää. Viime kauden lopun peleissä hän pelasikin mielestäni ihan hyvin. Kuokkasen vahvuudet on mm. nopeat refleksit. Mailapeli toivon mukaan paranee Jamon opetuksessa. Ikävä sanoa, mutta mielestäni Juhan kehitys on hidastunut ja ehkä jopa pysähtynyt. Toivotaan, että SaiPan puolustus paranee ja onnistumisten myötä löytyy uusi vaihde kehitykselle. Tämä kesä on tärkeä.

Jamo on omasta mielestäni täpärästi ykkönen ja Juha kakkonen. Tuleva kausi näyttää.

Machulda
05.07.2004, 11:41
Viestin lähetti paki
SaiPan maalivahtikaksikko on aika varmasti tasaisempi kuin viime kauden alussa, joten peluutuksesta tulee vaikeaa.

Jamo on omasta mielestäni täpärästi ykkönen ja Juha kakkonen. Tuleva kausi näyttää.

Olen näissä molemmissa asioissa kanssasi samaa mieltä. Myllys on aika kallis pelaaja SaiPalle ja menestymisen kannalta tärkeä lenkki, mutta toisaalta "Kuokka" tarvitsisis peliaikaa, jotta saisi tasoaan nostettua, mutta kyllä SaiPa tarvitsee kumpaakin maalivahtia ja ehkä Juha tulee saamaan peliaikaa viimekautta enemmän, koska luulisi Jamon tarvitsevan kuitenkin lepoa aika-ajoin. Luulen silti että SaiPa tulee "tärkeissä peleissä" peluuttamaan Myllystä enemmän.
Minusta SaiPalla on sillai hyvä tilanne kuitenkin että kumman tahansa voi pistää luukulle mihin peliin tahansa. Minä ainakin luotan Kuokkaseen, koska hän viime kaudellakin näytti parastaan monessakin pelissä. Helmenä se Nollapeli Narreja vastaan.

Minusta Kuokkasen kehitys ei ole pysähtynyt, mutta ehkä hieman hidastunut. Toivon että Mälkiä peluuttaa silti poikia tasaisesti.

uule
05.07.2004, 18:54
Myllyksellä luultavasti viimeinen kausi alkamassa(ennen siirtymistä SaiPan mv. valmentajaksi) ja varmasti haluaa päättää uransa parhaimmalla mahdollisimmalla tavalla. Kuokkanen taas haluaa näyttää varmasti Mälkiälle olevansa luottamuksen arvoinen ,mutta Juha ailahteli ainakin viime kaudella vielä liikaa. Myllys on aivan maailman huippuluokkaa maalivahyien mailankäsittelussä kun taas Kuokkanen ei kyllä ihan taida olla samalla tasolla. Luulisin että myllykselle 35 peliä ja Juhalle loput eli aika tasan menee, mutta mikäs on mennessä kun on kaksi loistavaa maalivahtia!

Sachl
05.07.2004, 19:23
Viestin lähetti uule
Myllyksellä luultavasti viimeinen kausi alkamassa(ennen siirtymistä SaiPan mv. valmentajaksi)
Mistäs sä sellaisen tiedon vedit?

Ted Raikas
05.07.2004, 19:26
Viestin lähetti uule
Luulisin että myllykselle 35 peliä ja Juhalle loput eli aika tasan menee, mutta mikäs on mennessä kun on kaksi loistavaa maalivahtia!
Tästä asiasta voitaisiin varmaankin vääntää peistä vaikka kuinka paljon, koska viimekädessä kaikki on täysin kiinni makuasioista. Itse sanoisin kyllä niin että viimekauden näyttöjen perusteella mr. Myllys on korkeintaan hyvätasoinen maalivahti, mutta ei todellakaan loistava. Näkisin että nykyvauhdilla Kuokkasellakin on enemmän mahdollisuuksia loistavaksi maalivahdiksi, mutta tietty ailahtelevaisuus häntäkin vaivaa.

Uskoisin että tulevalla kaudella ja sen mittaan Kuokka muodostuu SaiPan johtavaksi maalivahdiksi.

Ted Raikas
05.07.2004, 19:29
Viestin lähetti Sachl
Mistäs sä sellaisen tiedon vedit?
No kyllä tuon melkeinpä voi arvata. Myllyksen sopimus loppuu ensikauden jälkeen, on ollut vammoja, ikää alkaa olla kohta lähemmäs 40. Ylipäätään tämä muutto Savonlinnan lähelle kotiseudulle. Varmahan ei toki voi olla ikinä oikein mistään, mutta kyllä tämä nyt siltä näyttäisi.

Tuli SaiPaan jäähdyttelemään ja kenties samalla vähäsen auttamaan pikkuseuraa pieniin saavutuksiin. Tätä kenties ja toivottavasti jo ensikaudella pudotuspelien muodossa.

uule
05.07.2004, 19:38
Kävin tänään tanhuvaarassa viemässä pikkuveljeä Jamon maalivahtikouluun ja kuulin tämän Jamon omasta suusta.

Sachl
05.07.2004, 19:43
Viestin lähetti uule
Kävin tänään tanhuvaarassa viemässä pikkuveljeä Jamon maalivahtikouluun ja kuulin tämän Jamon omasta suusta.
Ja hän sanoi että on SaiPan ensikauden mv. valmentaja?

uule
05.07.2004, 19:46
Hyvin suurella todennäköisyydellä hän on SaiPan maalivahtivalmentaja kaudella 2005-2006.

emz1
02.08.2004, 12:54
Viestin lähetti uule
Hyvin suurella todennäköisyydellä hän on SaiPan maalivahtivalmentaja kaudella 2005-2006.

Niin, jos ei ole niin sitten voidaan kait laittaa Uule Roviolle ;)
no ei vaineskaan.

Varmaankin Jamo pelaa ekan harjotuspelin Joensuussa.
vuorotteluahan tää hyvin pitkälle on jos jompikumpi nyt ei aivan täysin alisuorita, enkä siihen uskokkaan.
toivotaan että kunnon taistelu kehkeytyy 1.maalivahdin paikasta

Pafe
31.08.2004, 19:55
Herätelläänpäs tätäkin ketjua...

Elikkäs Markkanen meni sitten Venäjälle. Ajattelin silloin kun Markkasen tilanne oli vielä auki, että tämän ketjun nimeä pitää vielä muuttaa, mutta eipäs tarvinnut. Ja jos olisi vielä Markkanen SaiPaan tullut, niin silloin olisi toinen mokke pitänyt laittaa pihalle. Eli parempi näin, mielestäni. Tuostahan keskusteltiin jo tuolla toisessa ketjussa, mutta laitoin nyt tähän samaan syssyyn.

Tässä on maalivahtien tilastot. (lainattu Murmelin viestistä harjoituspeliketjusta)

Nro Nimi Ott L T T%
35 Myllys, Jarmo 3 122 113 92,62
31 Kuokkanen, Juha 6 175 159 90,86

Eli Kuokka on päässyt pelaamaan enemmän, mutta Jamolla on paremmat torjuntaprosentit. Täytyy muistaa silti, että Jamolla oli nivusvaivoja.

Saa nähdä kumpi saa enemmän vastuuta torjua Ruotsin kiertueella. Kyllä kai Jamo kunnossa on.

Kukahan sen päättää kuka menee maaliin? Onko Olli-Pekka Äijälä vai Mälli vai tekevätkö yhdessä päätöksen? Kellään tietoa?

emz1
21.09.2004, 21:24
Nyt on Kausi avattu ja Mälli on (toistaiseksi) laittanut Jamoa maaliin kahteen ekaan peliin.

Itse veikkaisin että Kuokka pelaa Torstaina Ilvestä vastaan kun Jamo on pelannut jo 2 peliä, tietysti on sekin mahdollisuus että Jamo on vireessä niin samalla jatketaan.

Sachl
21.09.2004, 21:44
Viestin lähetti Vilttiketju#90
Nyt on Kausi avattu ja O-P on (toistaiseksi) laittanut Jamoa maaliin kahteen ekaan peliin. Eiköhän valmentajat päättää sen kuka pelaa maalissa ja viimeisen sanan sanoo varmasti Mälli.

Ja toiseksi, Jamon vireestä ei tiedä koskaan, hyvän pelin jälkeen voi seurata huono peli niin kuin viime kausi osoitti, mutta toivotaan että tänä vuonna tulee tasaisuutta Jamon otteisiin ja niitä helppoja menisi mahdolisimman vähän Jamon taakse.

Aksu
22.09.2004, 09:03
Viestin lähetti Sachl

Ja toiseksi, Jamon vireestä ei tiedä koskaan, hyvän pelin jälkeen voi seurata huono peli niin kuin viime kausi osoitti, mutta toivotaan että tänä vuonna tulee tasaisuutta Jamon otteisiin ja niitä helppoja menisi mahdolisimman vähän Jamon taakse.

Mällillä tuntuu luotto olevan Jamon pelaamiseen ja hyvähän se sinänsä on, mutta toivottavasti Kuokka saa rehdin mahdollisuuden haastaa tänä vuonna. Se on tärkeää kilpailuasetelman kannalta ja toisaalta kun tiedetään Jamon hyvin herkkä terveystilanne niin toisenkin täytyy pysyä vireessä. En pistäisi kovin montaa kolikkoa likoon sen puolesta, että Jamo pysyy koko kauden terveenä.

Ropelli
23.09.2004, 21:21
Jos viime vuoden merkit pitävät paikkansa, Kuokkanen pääsee Oulussa aloittamaan helpolla pelillä...
Kuokkanen osoitti harjotuspeleissä olevansa loistava maalivahti, eikä varmasti tyydy koko kautta availemaan porttia täällä...

Aksu
24.09.2004, 11:09
Viestin lähetti Ropelli
Jos viime vuoden merkit pitävät paikkansa, Kuokkanen pääsee Oulussa aloittamaan helpolla pelillä...
Kuokkanen osoitti harjotuspeleissä olevansa loistava maalivahti, eikä varmasti tyydy koko kautta availemaan porttia täällä...

Eilen alkoi sylettämään jo ajatuskin tuosta. Kuokkasen debyytti helppoja Kärppiä vastaan vieraissa, joitakin häkkejä omiin ja Jamo takaisin maalinsuulle tiistaina.

Myllystä monet kehuvat. Toki herra hyviä koppeja ottaa, mutta minun tällä hetkellä jotenkin vaikea luottaa toimintaan. Epävarman oloista, ja ne rännikiekot...

Aksu
26.09.2004, 14:58
Viestin lähetti Aksu
Eilen alkoi sylettämään jo ajatuskin tuosta. Kuokkasen debyytti helppoja Kärppiä vastaan vieraissa, joitakin häkkejä omiin ja Jamo takaisin maalinsuulle tiistaina.

Myllystä monet kehuvat. Toki herra hyviä koppeja ottaa, mutta minun tällä hetkellä jotenkin vaikea luottaa toimintaan. Epävarman oloista, ja ne rännikiekot...

Kuokkanen onnistui pirun hyvin Oulussa.. Toivottavasti jatkaa hyvin alkanutta kautta myös tiistaina. Onneksi olin väärässä ennakkospekulaatiossa.

iiron_troikka
10.10.2004, 21:34
Viestin lähetti Aksu
Myllystä monet kehuvat. Toki herra hyviä koppeja ottaa, mutta minun tällä hetkellä jotenkin vaikea luottaa toimintaan. Epävarman oloista, ja ne rännikiekot...

Minäkin kehun Myllystä. Toki "Jamolle" menee välillä helppoja, mutta ne hanskatorjunnat.. vaikka on välillä vähän lisää mukana, niin silti kaverin hanska toimii loistavasti. Ja kiekonpurut alivoimalla ovat jotain, mitä harva SM-liigavahti pystyy edelleenkään tarjoamaan. Ja persoonanahan Myllys on legendaarinen maalivahti, nautitaan siis miehen otteista kun vielä tämä kausi(?) voidaan.

Nimittäin "Jamon" kaltaisia pelaajia tulee siinä vaiheessa ikävä, kun nämä ovat liigauransa jo lopettaneet: äänestettiinhän hänet muuten Jääkiekkolehdessäkin vuonna 2003 "kaikkien aikojen leijonajoukkueeseen" peräti ykkösvahdiksi lukijoiden toimesta. Siinä missä Ruotsilla oli aikoinaan Peter "Pekka" Lindmark, meillä on Jarmo Myllys. Molemmilla on sekä Ruotsin mestaruus että MM- kultaa- tosin "Jamo" jää molemmissa "Pekan" taakse mestaruuksien määrissä.

dude
11.10.2004, 04:20
Viestin lähetti iiron_troikka
Molemmilla on sekä Ruotsin mestaruus että MM- kultaa- tosin "Jamo" jää molemmissa "Pekan" taakse mestaruuksien määrissä.

Lundmarkilta puuttuu Suomen mestaruus.. Jamo on siis parempi.

Aksu
11.10.2004, 12:20
Viestin lähetti iiron_troikka
Minäkin kehun Myllystä. Toki "Jamolle" menee välillä helppoja, mutta ne hanskatorjunnat.. vaikka on välillä vähän lisää mukana, niin silti kaverin hanska toimii loistavasti. Ja kiekonpurut alivoimalla ovat jotain, mitä harva SM-liigavahti pystyy edelleenkään tarjoamaan. Ja persoonanahan Myllys on legendaarinen maalivahti, nautitaan siis miehen otteista kun vielä tämä kausi(?) voidaan.

Jamo on pelannut tänä vuonna paremmin kuin viime vuonna. Toivottavasti pysyy paikat kunnossa, sillä kovin lupaavia jutut miehen kunnosta eivät ole. Tai sitten sama huhu liikkuu koko ajan riippumatta siitä onko herra terve vai ei.

Kuitenkin Kuokkaselle on saatava peliaikaa enemmän. Piste.

kytkentämaksu
11.10.2004, 13:37
Viestin lähetti Aksu
Jamo on pelannut tänä vuonna paremmin kuin viime vuonna. Toivottavasti pysyy paikat kunnossa, sillä kovin lupaavia jutut miehen kunnosta eivät ole. Tai sitten sama huhu liikkuu koko ajan riippumatta siitä onko herra terve vai ei.

Kuitenkin Kuokkaselle on saatava peliaikaa enemmän. Piste.

Myllys on pelannut nyt 4(?) peliä putkeen. Ehkä torstaina on Kuokkasen vuoro, tai sitten ei?

Spac
11.10.2004, 17:03
Viestin lähetti kytkentämaksu
Myllys on pelannut nyt 4(?) peliä putkeen. Ehkä torstaina on Kuokkasen vuoro, tai sitten ei?
Mikäli Mälkiän SaiPan linja on sama kuin 90-luvulla, eli joukkueessa on yksi selkeä ykkösmaalivahti, jota peluutetaan, ei Kuokkaselle liikaa ole pelejä luvassa. Olihan Markkasen ja Häkkisen välinen tasoero toki suurempi, mutta jos vain Myllys ehjänä pysyy, niin Kuokkanen saa availla luukkua. Itse kyllä toivoisin, että Juhakin saisi torjua pelitilannekiekkoja.

Ted Raikas
11.10.2004, 18:13
Viestin lähetti Spac
Itse kyllä toivoisin, että Juhakin saisi torjua pelitilannekiekkoja.
Uskoisin että Kuokkasen ykkösmaalivahtiajat alkaa ensikaudella jos ovat alkaakseen. Jos ykkösmolarin paikkaa ei löydy silloinkaan, niin arvelen että Kuokkanen on jälleen yksi menetetty oma kasvatti. Ei hänkään loputtomiin SaiPassa ovea availemassa tahdo olla, uran pitää auetakin jossain vaiheessa... jos ei täällä niin jossain muualla.

Nyt tällä (viimeisellä) kaudellaan Jamo on ykkönen ja kyllähän sen tavallaan ymmärtääkin.

Pafe
31.12.2004, 14:34
Taas tämä ketju on jäänyt pimentoon, vaikka maalivahdit ovat puolet joukkueesta, joten tärkeää olisi tietää kuka pitää laittaa maaliin ja milloin.

Eilisessä pelissä JYPpiä vastaan maalissa oli siis kannattajien suosikki (?) Jamo. Kyllähän minäkin mielelläni Jamoa matseissa katselen ja mailapeliä ihastelen. Ja kyllähän Jamo osaa showta pitää maalilla. SaiPan värikkäimpiä ja mielenkiintoisimpia pelaajia. Kyllähän Jamolle peliaikaa viimeisenä(?) vuotenaan soisi, mutta Kuokkasta pitäisi mielestäni peluuttaa enemmän.

Onkohan Mälkiällä jotain varalla maalivahtipuolelle, jos/kun Myllys lopettaa ja Kuokkanen astuu hänen saappaisiinsa. Nimittäin Kuokkanen ei ole vielä mielestäni riittävän tasokas mokke pitämään pystyssä joukkuetta eikä olemaan joukkueen ykkösmokke. Eikä hän tule olemaankaan näillä pelimäärillä.
Kuokkanen on pelannut 9 matsia ja Myllys 26. Jamolla on torjuntaprosentti 90,53 ja Kuokalla 87,04. Koko SM-liigan taulukossa noilla ollaan sijoilla 21 ja 29. Kyllä ikävä tulee niitä aikoja kun "Volvo" piti yksin joukkuetta pystyssä pelaamalla huippupelejä. Vaikken noista Jussin ajoista juuri mitään muistakaan, niin muistan kyllä, että Jussi oli huippumokke. Itse asiassa näin unta viime yönä että Markkanen olisi tullut SaiPaan, hehheh.

Mutta joka tapauksessa SaiPa tarvitsee mielestäni SM-liigan mittakaavassa hyvän moken, että voisi pärjätä. Alle keskitason mokkeja en haluasi nähdä ykkösmolarina. Jos Kuokkanen on osa 3 kauden projektia, niin pitäisi hänelle jo ensimmäisellä kaudella antaa pelejä alle ja kokemusta, että hän pystyisi kannattelemaan joukkuetta sitten kaudella 2006-07. Eikä pahaksi olisi jos hän torjuisi tasaisesti ja hyvin jo kaudella 05-06. Jos hän ei kuulu SaiPan kuviohin tulevaisuudessa (=kaudella 05-06, 06-07), pitäisi hankkia uusi molari. Hmm... Duba, P Häkkinen?

EDIT: Viilailuja

kurre
31.12.2004, 16:03
Viestin lähetti paki
Jos Kuokkanen on osa 3 kauden projektia, niin pitäisi hänelle jo ensimmäisellä kaudella antaa pelejä alle ja kokemusta, että hän pystyisi kannattelemaan joukkuetta sitten kaudella 2006-07.

Näinhän se on. Myllystä hankittaessa ei ollut vielä suunnitteilla minkäänlaisia "kolmen vuoden projekteja" (ainakaan minun käsittäkseni), ja se osaltaan on haitaksi tällaisille projekteille. Mikäli SaiPan projekti olisi aloitettu jo ennen Myllyksen tuloa, ei häntä olisi ikinä Lappeenrannassa saatettu nähdä. Kuitenkin miehellä on jo sen verran ikää, että hänen ei kannata enää tällaisiin projekteihin sitoutua. Paitsi mahdollisesti valmennuspuolella.

Olen hieman huolissani SaiPan maalivahtitilanteesta tulevaisuuden suhteen. Herra Markkasen jälkeen emme ole saaneet kasvatettua ainuttakaan SM-liiga-tason maalivahtia. Kuokkanen on lähellä sitä tasoa, mutta ei kuitenkaan vielä tarpeeksi kypsä. Jotta Kuokka nähtäisiin kaudella 06-07 mitalipeleissä kantamassa SaiPan paitaa, tulisi hänen saada olla ainakin kaksi kautta selkeänä ykkösmaalivahtina. Tällä tavoin hän saisi pelejä alle ja "rutinoituisi". Vielä toistaiseksi Juhan suoritukset ovat aivan liian ailahtelevaisia.

Aksu
22.01.2005, 17:09
Mälkiä tokaisi Taurun haastattelusta seuraavasti:

"Kuokkanen ei pelaa koska hänen henkinen kanttinsa ei tällä hetkellä riitä ja hänellä on ollut mm. harjoitusten kautta mahdollisuus ottaa paikka."

Tarkoittaa mitä tarkoittaa. Jokainen päätelköön itse.

stuba
22.01.2005, 17:18
Eli joko Kuokalla ei kestä pää tai sitten Mälli ei vain luota mieheen. Reenejä näkemättä on kyllä vaikea mennä sanomaan kuinka huono Kuokka siellä on ollut, ilmeisesti huono koska ei pääse pelaamaan. Ikävä kyllä Jamo viihdyttänee meitä jatkossakin maalin suulla...

mirasane
22.01.2005, 17:52
No niin, jatkoajan saipalaisten virallinen gooni palaa pelikiellon jälkeen kaukaloon. :D

Jo aika pitkään on näyttänyt varmalta, että SaiPa on uusimassa koko maalivahtiosastoaan ensi kaudeksi. Myllyksen jatkoon ei taida uskoa enää kukaan. Jos ja kun hän on lopettamassa kannattaisi tietenkin peluuttaa Kuokkasta, koska se edesauttaisi hänen tulevaisuuttaan. Kuokkasen peluuttamattomuus selittyy vain sillä, että hänellä ei todennäköisesti ole tulevaisuutta SaiPassa. Ja totuuden nimissä on sanottava, että Kuokkanen ei ole pystynyt loistamaan niissä otteluissa, joissa hän on päässyt tolppien väliin.

Mikko Strömbergiä on kovasti huhuttu keltapaitaan, mutta en usko, että hänestä kaavaillaan ykkösmaalivahtia. Mistä siis uusi ykkönen?
SM-liigassa on muutamia mahdollisia vaihtoehtoja:
- Mika Lehto (sopimus jatkuu 2006 kevääseen, mutta mikä on kaverin oma motivaatio jatkaa Tapparassa, joka osoitti luottamuksen Lehtoon hankkimalla uuden ykkösvahdin)
- Juuso Riksman (sopimus Ilveksen kanssa umpeutuu keväällä)
- Juha Pitkämäki (oli pettymys Ilveksessä syksyllä. Sopimus umpeutuu keväällä)
- Petri Vehanen (sopimus päättyy keväällä)
- Tuomo Karjalainen (jäänyt Lassilan varjoon kakkosvahdiksi. Sopimus jatkuu, eikä TPS luultavasti halua päästää häntä pois)
- Mika Oksa (Blues hankkinee kovemman luokan ykkösvahdin ensi kaudeksi. Jos niin käy, niin mitä tekee Oksa?)
- Ulkomaalainen maalivahti (SaiPa-johto on sanonut, että maalivahtiosasto on saatava ensi kaudeksi tämänvuotista parempaan kuntoon. Löytyisikö Pohjois-Amerikasta meille on Langkow?)

Senator
22.01.2005, 23:53
Itse olen sitä mieltä, että ensi kaudelle olisi hankittava selkeä ykkösvahti, ettei jouduta tähän tilanteeseen mikä nyt on:molemmat haluaisivat peleta, mutta vähemmän pelaava (Kuokkanen) ei saa tarpeeksi pelejä ja tuntuma katoaa kun saa pelata kerran viidessä ottelussa.

Noista mirasanen mainitsemista maalivahdeista kelpuuttaisin SaiPan ykköseksi vain Lehdon, Pitkämäen tai Vehasen. Joka tapauksessa meidän on saatava uusi "Markkanen", joka voi voittaa pelejä yksinkin. Väitän, että jos SaiPalla olisi tällä kaudella ollut edes 92%:n varmuudella kiekkoja torjuva maalivahti, niin vähintään 10. sija olisi selviö, sillä sen verran hyvää kenttäpeli on muuten ollut.

aHab
23.01.2005, 00:15
Viestin lähetti Senator
Itse olen sitä mieltä, että ensi kaudelle olisi hankittava selkeä ykkösvahti, ettei jouduta tähän tilanteeseen mikä nyt on:molemmat haluaisivat peleta, mutta vähemmän pelaava (Kuokkanen) ei saa tarpeeksi pelejä ja tuntuma katoaa kun saa pelata kerran viidessä ottelussa.


Jos Jarmo Myllys ei ollut selkeä ykkösvahti SaiPassa niin kukas sitten?

Tässä ollaan oltu tasan tarkkaan siinä tilanteessa, että Jamo pelaa ja Kuokkanen istuu ja piste.

Ehkä kannattaisi täsmentää, jotta on hankittava ykkösvahdin tittelin arvoinen maalivahti... Jarmo Myllys ikävä kyllä ei tällä kaudella ole ollut tällainen. Sanoisin, jotta hinta-laatu -suhde on kussut alusta asti.

Senator
23.01.2005, 01:30
Tarkoitin lähinnä Jokereiden kaltaista tilannetta, jossa Thomas käytännössä pelaa kaikki ottelut, jossei vaan loukkaantumisia tapahdu.Kuokkanen on kuitenkin käynyt 13:ssa pelissä jäällä.

Pioneer
23.01.2005, 11:58
Kyllähän SaiPan maalivahtihankintoja leimaa myös tulevaisuudessa sama fakta, joka aina muulloinkin. Suuria tähtiä ei ole varaa hankkia, joten etsitään halpoja ja potentiaalisia pelaajia, joista mahdollisimman monen toivotaan murtautuvan huipputasolle. Juuri tällainen maalivahtiparivaljakko olisi esimerkiksi Strömberg-Häkkinen.