View Full Version : Ärsyttävin ihminen TV:ssä?
Oli pakko laittaa tällänen ketju, koska olen nähnyt KAIKKIEN AIKOJEN ärsyttävimmän; Sami Sykkö, SubTv, Anoppi.
Ring-a-Lingin juontajat, ammattitaidottomuus näkyy. Tekohauskoja ja muutenkin hyvin ärsyttäviä.
*näsäviisailu päälle*
En katso ohjelmia jossa on ärsyttäviä ihmisiä.
*näsäviisailu pois*
öö, se ostola.fin "juontaja".
"Turhaa televisionkatselu on ainoastaan silloin kun teevee on kiinni. Sinun televisiosi on auki joten katselusi ei ole turhaa."
Näin äkkiseltään tulee mieleen
Mika Saukkonen, Maikkarin urheilutoimittaja
Pari vuotta sitten vielä kesti jotenkuten, mutta nykyään tekisi nämä harvat hiukseni repiä päästä kun Anu on vauhdissa.
Viestin lähetti HN
Antero Mertaranta.
Totta turiset...
vlad.
Onhan noita, yksi joka jaksaa ärsyttää aina mukamas hauskana 3. luokan imitaattorina ja 5. luokan koomikkona, köyhän miehen Ruonansuu Jukka Laaksonen.
editoidaan lisää kun tulee mieleen.
edit: editoin typon sanasta edioidaan
Viestin lähetti Gepardi
Ring-a-Lingin juontajat, ammattitaidottomuus näkyy. Tekohauskoja ja muutenkin hyvin ärsyttäviä.
Bingo! Muita ovat myös esim. Timo Harakka ja sitten nämä kolmoselta tulevan "futispelin" Make&Mirkku...
Onhan niitä vielä lisää, laitan kun tulee mieleen.
Selkeää ykköstä ei ole, mutta seuraavat "ärsyttävät":
Sami Sykkö Sub-Tv.
Kalmamediakonserniin kuuluva maikkari; sieltä kaikki chatjuontajat ja Ring-a-Lingin poppoo, sekä Mika Saukkonen!
Yleltä Mertaranta.
Menneiltä vuosilta g-mies ja meterologi Juha Föhr!!!
sovhoosi
18.06.2004, 19:37
1. Kaikki tyhjäpäiset virnuilijat ärsyttävät; tyypit jotka hymyilevät, nauravat tai pitävät yllä keinotekoista pirteyttä.
2. Kaikki joilla on helvetin ärsyttävä ääni. Usein naispuolisia tai ajavat kilpaa.
3. Monet kestokasvot. Nämä jaanapelkoset ja riittaväisäset jotka ovat olleet ruudussa liian kauan.
4. Mertaranta
Voittaja
18.06.2004, 19:48
Antero Mertaranta.
LaTe_Show
18.06.2004, 19:50
Antero Mertaranta
Mika Saukkonen
Timo Jutila
ne pirun Ring-a-Ling juontajat
ne pirun Money Linen juontajat
Horizontal
18.06.2004, 20:18
Viestin lähetti LaTe_Show
Timo Jutila
Siinä se!
Menis kaikkinee lihapullinee ja ylämummoinee pois tv:stä! Onneksi kesä aikaa ennenkuin Hockey Night alkaa! Kish kish
Pullamössö
18.06.2004, 23:36
Diktaattorisesti ykkönen : Sami Sykkö.
Vaikka en vihaa/inhoa homoja, niin Samin homomainen käytös on äärimmäisen oksettavaa katsottavaa.
MetalMac
19.06.2004, 09:03
Ring A Ling -> Kaikki "juontajat"
Andre Wickström ja sekä se W-Tyylin todella rasittava "Ohjaaja"
Parker27
19.06.2004, 09:13
top-3:
1. Sami Sykkö. Ei hirveästi tartte kertoa miksi. Katsokaa tuota nais..eikö miestä.
2. kokkisodan se yks hyypiö. Mikäs se nimi olikaan. Sukulan Jyrki! Ampuis itsensä.
3. Ring A Ling ALEX...
Jee, taitaa Sari (Sami) Sykkö ärsyttää muitakin....
Samaa kategoriaa myös se ykkösen aamuTv:n juontaja, jonka nimeä en muista (se neitimies)...
Ilmestyskirjanpitaja
19.06.2004, 09:36
Bror-Erik Wallenius. Hitain ja heikoin selostaja luultavasti koko näköradion historiassa. Kaiken lisäksi nyt meneillään olevissa kisoissa jaksaa osoittaa asiantuntemuksensa jalkapallon kaikista mahdollisista hienouksista. Päästäisi ne kommentaattorit ääneen vähän useammin kuin kaksi kertaa/puoliaika, nyt kun ylellä on kunnon asiantuntemusta selostuskopissa.
Mika Saukkonen, Timo Jutila ja Mikko Grönman. Ring-a-lingistäkin voisi pari mainita, mutta kun ei tule juuri katseltua.
Juu kaikki selostajat pois ruuduista ja tilalle Veikkauksen viralliset Aulikset tilalle. Saataisiin kerrankin asiallisia urkkalähetyksiä.
Asiaan: Minusta Suomen kansa ei menettäisi mitään, vaikka Riitta Väisänen poistuisi kokonaan ruudusta. Tämä visio on onneksi toteutumassa.
Viestin lähetti axe
Kana
axe katsoi Staraoken juuri äsken ja tuli siitä mieleen?
Ärsyttäviä.. no tua, Timo "Läheltäylösniinkujarisanoo" Jutila, Andre "Haa" Wickström ja Lauri "Karhu" Karhuvaara. Juti ei keksi mitään uutta sanottavaa, Andreee ei ole hauska ja Late nyt vain on jotenkin niin flegmaattisen masentavan karhumainen.
Bubi Wallenius jonka monotooninen muka viisauksien latelu vituttaa oikeasti.
Potnapekka
19.06.2004, 11:10
Kahta en vaihda toinen on Jari Porttila ja toinen on.. Susanne Päivärinta.
Jari "jokapaikassa skandaalin ja norjalaisten salajuonen näkevä" Porttila.
Ei ole se "tähtireportteri" tehnyt muuta kuin ärsyttänyt vuosiin.
Ja sitten tämä tutkivan paskajournalismin ärsyttävä pilkun nussija Susanne Päivärinta. Tyhjänpäiväinen tinkaaja joka luulee totuuden, oikean sellaisen löytyvän vain ja ainoastaan hänen papereistaan.
----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Raija Pelli ei tarvinne eneempää perusteluja: oletko nähnyt tätä miestä.
Sitten nämä s-tanan kaikenmaailman asiantuntijat joita ilmestyy kun jotain merkittävää tapahtuu.Pois lukien Kari Lehtola.
Politiikan toimittaja Tarmo Ropponen Eduskunta.
Vaicci#63
19.06.2004, 11:24
Hannu-Pekka Hänninen, YLE.
Onhan se ehkä joidenkin mielestä hienoa, että selostaja luettelee joka pelaajan faktat ja stadionin oheistarvikekojun hinnat noin 3 kertaa.
Minusta selostajan tehtävänä on kuitenkin selostaa itse urheilutapahtumaa.
peikko#13
19.06.2004, 11:26
Viestin lähetti axe
Kana
Siinäpä se.
Viestin lähetti Ilmestyskirjanpitäjä
Bror-Erik Wallenius. Hitain ja heikoin selostaja luultavasti koko näköradion historiassa. Kaiken lisäksi nyt meneillään olevissa kisoissa jaksaa osoittaa asiantuntemuksensa jalkapallon kaikista mahdollisista hienouksista. Päästäisi ne kommentaattorit ääneen vähän useammin kuin kaksi kertaa/puoliaika, nyt kun ylellä on kunnon asiantuntemusta selostuskopissa.
Kyllähän toi on ihan naurettavaa, että sama äijä otetaan joka vuosi selostamaan toinen toistaan suurempia kisoja ja aina lopputulos on täysin sama. 2x/pa taitaa olla se kuinka usein antaa kommentaattorin edes aloittaa lauseensa, ennen kuin keskeyttää hänet ja "jatkaa" itse loppuun. 1x/peli taitaa olla se todellinen kun kommentaattori saa sanoa sanottavansa!
Loppuun lista: 1. Bubi
2.Lauri Salovaara
3.Antero Mertaranta
Designer
19.06.2004, 11:31
Mikko Alataloa näkyy onneksi melko vähän televisiossa nykyään, mutta silti hän voittaa tämän kilpailun suvereenisti.
Jotkut Ring-a-Lingit, Money Linet ja chatit voi unohtaa saman tien, koska niistä nyt odottaakin löytävänsä huonoja ja ärsyttäviä juontajia. Ei ole budjetilla pilattu noita ohjelmia..
Vakavasti otettavista ohjelmista Huomenta Suomen Åsa Nylund on sen verran ammattitaidoton, että tuon kaliberin työpaikkaa ei voi selittää oikein mitenkään.. Aivan käsittämättömiä koomailuja lähes jokaisessa, jos ei nyt juonto-osuudessa, niin ainakin ohjelmassa. Päälle vielä ääni, niin ärsytys nousee tasolle, joka herättää hyvin kylminä talviaamuina.
Ja sitten on tietysti Antero Mertaranta. "Antsan" pitäisi itse asiassa olla tämän listan selvä ykkönen. Arkkiviholliseni (#2 tosin), joka jaksaa vituttaa jokaisessa selostamassaan lätkäpelissä. Tai Suomen peleissä nyt ainakin.
- Marco 'naminami' Bumtsibum vai miten se sukunimi kirjoitetaankaan.
- Pekka Pouta. Ei, minua ei kiinnosta millainen ilma tänään on ollut.
- Listan juontajat. Muutenkin koko ohjelma on täysi vitsi entiseen verrattuna. Juntunen takaisin kiitos.
- Sikke Sumari. Wannabe-teinix.
Pullamössö
19.06.2004, 13:29
Tämä paska ohjelma, Yleltä tulee joskus illalla, kysellään typeriä kysymyksiä musiikista, Taitaa olla juontajana Aki Sirkesalo tai Jore Marjaranta. Äärimmäisen tylsä ihminen ja teeveeseen sopimaton kivikasvo.
Ja tähän täytyy vielä sanoa että olen positiivisesti yllättynyt Portugalin kisojen selostusammattitaidosta, varsinkin Tapio Suominen-Juha Malinen (<-- Tai sinnepäin) kaksikko on oikein mukavaa kuunneltavaa. En itse jaksa kuunnella aina pelkkää pelitilanne selostusta, sillä kun palloa siirrellään taaksepäin niin on hyvä ottaa mukaan Malisen(<-. No, sinnepäin) kommentteja.
Antero Mertaranta, sinulla on matkaa huipulle - paljon.
Paitselo
19.06.2004, 13:44
Nyt täytyy kyllä ihan ensiksi kysyä, että mikä on tämä tässä ketjussa monesti mainittu Ringaling tai jotakin sinne päin?
Noh, meikäläisen inhokkilistan alku on tämännäköinen:
1. Timo Jutila - mullon 32-tuumainen laajakuvatelevisio ja silti tuo saamarin ylämummo ei mahdu kokonaan kuvaan.
2. Mika Saukkonen - miettikääpä sitä.
3. Riitta Väisänen - nainen joka itse juontamassaan tietokilpailussa on niin helvetin monta kertaa osoittanut oman tietämyksensä puuttumisen melkein kaikesta mahdollisesta - ja tällainen vempula meinataan väkisin työntää EU-parlamenttiin. Voe helevettiläinen.
4. Lauri Karhuvaara - olen kerran vahingossa avannut aamuteeveen just sillä hetkellä kun Late TWISTASI keskellä isoa kuvaruutua kravatti ja maha kilpaa tutisten - taustalla jokin tyttöbändi soitti biisiä VARPAAT TAHTOO TANSSIMAAN. Minulle jäi tuosta elinikäinen trauma.
5. Lasse Lehtinen - äijän hidastakin veltompi ja hitaampi juontotyyli Miluatko Haljunääriksi-ohjelmassa saa tv-katsojan liipasinsormen syyhyämään - viimeistään siinä vaiheessa kun Lasse työntää taas kerran oman peukalon suuhunsa ja sihisee neljännenkymmenennen kerran, että "lukitaanko se"? Jos minä istuisin tuossa kilpailussa siinä Lassea vastapäätä tentattavana, niin monottaisin äijää polveen jo toisen kysymyksen kohdalla.
Siinä minun TOP 5
cosmic_rodeo
19.06.2004, 13:53
Viestin lähetti vision
- Listan juontajat. Muutenkin koko ohjelma on täysi vitsi entiseen verrattuna. Juntunen takaisin kiitos.
Juho Juntunen Listaan! Ei sitä toista namu-Juntusta enää takaisin, kiitos.
Minun televisiostani ei muuta näykään kuin ärsyttäviä ihmisiä.
Ärsyttävimmät:
- Mr ternimaito Petteri Jussila
- Bumtsibum Marko
- Aina niin asiantunteva Mika Saukkonen
- Riitta Väisänen
- Team Ring a ling
Pertti Salovaara. Koko tv-historian ärsyttävin otus. Ylivoimaisesti.
-Isä ja poika Hytönen, todella kuvottavia... jalan amputointi ruosteisella pokasahalla ilman puudutusta voittaa hauskuudessaan näiden sankareiden TV-"viihteen".
-Riitta Väisänen, vaikka häntä en enää pitkään aikaan ole tv:ssä nähnyt, niin pelkästään naaman näkeminen jonkun naistenlehden kannessa kassajonossa herättää minussa kauhun tunteita.
-Mika Saukkonen, ärsyttävä ja työnsä puolivillaisesti tekevä linssilude. Anuun on jo turtunut, joten virnenaaman näkeminen ei estä asian seuraamista.
-Jaakko Selin. Herra kesäparasiitti tekee onneksi ohjelmia, jotka eivät aihepiiriltään kuulu suosikkeihini, joten hän pääsee yllättämään lähinnä Ylen ohjelmamainoksissa.
-Pertti Salovaara, nimi varmaan riittää...
Edit:
-Saimi Nousiainen, kammottavan näköinen ja kuuloinen vempula, joka päästettiin televisioon ihmisten elämää pilaamaan vain "huippumallistatuksen" vuoksi. Juha Föhr takaisin, mieluummin Juhaakin katselee sillä silmällä...
Skeletor
19.06.2004, 14:53
- Mette Mannonen
Voi olla ehkä ulkonäöltään joidenkin miesten mieleen, mutta sääennustusten hätäisyys, asiasisältö ja piipittävä ääni ärsyttävät.
- Sporttila
Toisaalta mitä olisikaan kunnon urheilujournalismi ilman Jaria.
- Marko B
Lisäksi Ykkösen aamutelevision neitimäisesti hymyilevä miesjuontaja ei ole kovin edustavan näköinen.
Paitselo
19.06.2004, 15:06
Viestin lähetti Skeletor
- Mette Mannonen
Voi olla ehkä ulkonäöltään joidenkin miesten mieleen, mutta sääennustusten hätäisyys, asiasisältö ja piipittävä ääni ärsyttävät.
Näin on. Juha Föhr ja nahkahousut takaisin! Kautta aikain paras telkkarin "sääennustaja" on mielestäni ollut Nelosen sääpoika Risto Kaskilahti. Vaikka oli kuinka paskaa keliä tiedossa, niin Riston kertomana se ei vituttanut kesälomalaistakaan ollenkaan. Miksei muuten näissä tv:n säätiedotusohjelmissa voisi käyttää hyväksi erilaisten julkkisten statusasemaa? Siis eri tv-kanavat voisivat värvätä erilaisia julkimoita kertomaan tulevasta säästä - eihän tuossa hommassa tarvitse olla koulutettu meteorologi, urologista puhumattakaan, joten miksei homma toimisi? Riittää että ihminen osaa lukea tekstiä.
Mahtaisi olla kanavilla kilpailua katsojamäärissä, jos kuviteltaisiin että esim. tällaisia tietoja saisi kansa luettavakseen tv-ohjelmien ennakoista:
Tänään esiintyvät eri kanavien säätiedottajina seuraavat henkilöt:
TV1, Madeleine Bernadotte (tekstitys)
TV2, Matti Nykänen
TV3, Jessica Alba (tekstitys)
Nelonen, Veronica Zemanova (seks... eiku tekstitys)
Mahtiankka
19.06.2004, 15:08
Saimi Nousiainen, hyi helvetti mikä kuikka, pois ruudusta, kiitos.
Pari muutakin löytyy: Simo Frangen, olkoonkin Ässäfani, mutta silti. Pulssi-ohjelman Jaajo, joka juonsi joskus jotain Räsypokka ohjelmaa.
Skeletor
19.06.2004, 15:21
Preda hei, äläs nyt, kyllä mä nyt sen verran muistan, että tv:n kaikkien aikojen paras sääennustaja oli Erkki Nysten. Ihan turhaan ne kepit on Erkin jälkeen hävitetty.
Kaskilahti oli kieltämättä hyvä. Kaskilahden lopettamisen jälkeen Nelosen sääennustuksia ei ole jostain syystä tullut katsottua.
Thornton
19.06.2004, 16:16
Viestin lähetti HN
Sami Garam.
Yhdyn edelliseen puhujaan. Sami "Japanialainen veitsi" Garam.
Viestin lähetti Gepardi
Ring-a-Lingin juontajat, ammattitaidottomuus näkyy. Tekohauskoja ja muutenkin hyvin ärsyttäviä.
Sama. Myös Moneylinen juontajat ovat todella ärsyttäviä. Myös Krisse Salminen on ravaamassa itsensä ärsyttävimmäksi tv-persoonaksi.
Viestin lähetti Mahtiankka
Pulssi-ohjelman Jaajo, joka juonsi joskus jotain Räsypokka ohjelmaa.
Menee tsättäilyksi, mutta pakko kysyä. Mikä ihmeen Pulssi?! Muutenkin taidan katsoa ihan vääriä ohjelmia, kun tässä ketjussa on muitakin outoja ohjelmia.
Itse kysymykseen vastaan Joonas "pääsin kolaamaan Karitaa" Hytönen. Onneksi ei näy tällä hetkellä toosassa. Bubling underina mainittakoon se Anoppi ohjelman Austin Powers.
cosmic_rodeo
19.06.2004, 17:48
Viestin lähetti alapesa
Menee tsättäilyksi, mutta pakko kysyä. Mikä ihmeen Pulssi?!
Se on semmoinen kännykkäkeskustelu, jossa näkyy videota persettään ketkuttavista urpoista.
expertti
19.06.2004, 18:02
ääneni saa ykkösen aamuhinaaja, mikä liekin nimeltään...
Pressiboxi
19.06.2004, 18:36
Viestin lähetti expertti
ääneni saa ykkösen aamuhinaaja, mikä liekin nimeltään...
Tarkoitatko tätä aamu-TV:n tummahiuksista jamppaa, jolla on naisen kampaus ja joka ilmeisesti aloittaa aamut paplarit päässä? Kieltämättä huvittava näky!
Kolmosella tämä "takatukka, poninhäntä, junttiparta, liian pieni pikkutakki, hämyrillit ja ääliömäinen tuijotus kameraan" säämies ottaa myös aikalailla pattiin. Ehkä vain Natsi-Lauri (os. Karhuvaara) pystyy vastaavaan vastenmielisyyteen.
Dressmanin g-mies voittaa silti spiikeillään kisat ylivoimaisesti. Sitä kohderyhmämainonnan hurmaa kun meille heteroille myydään tavaraa vähemmistötyylillä!
Monia on jo mainittu. Ykkönen on kuitenkin Matti Kyllönen. Formuloiden katsomiseni on nykään käytännössä nollassa ja mies ei enää maikkarilla selosta, mutta silti alkaa ärsyttää kun vähänkin muistelee kauhun aikoja. Ei löydy haastajaa.
Pieni kunniamaininta Tommi Tabermanille. Mies on selkeästi uutisvuodon heikoin lenkki. Ei kykene millään samanlaisiin oivalluksiin kuin Tervo ja Nymankin hakkaa miehen mennen tullen. Tulee jollain lailla vaivautunut olo kun hän itse keksii vitsin joka ei kenenkään muun mielestä ole hauska. Tervo onneksi kykenee melko hyvin paikkaamaan tilanteita. Eipä ole tätäkään ohjelmaa tullut aikoihin seurattua, mutta vaikea uskoa että asetelmat olisivat paljoltikaan muuttuneet.
Pressiboxi
19.06.2004, 20:19
Viestin lähetti Teacup
Pieni kunniamaininta Tommi Tabermanille. Mies on selkeästi uutisvuodon heikoin lenkki. Ei kykene millään samanlaisiin oivalluksiin kuin Tervo ja Nymankin hakkaa miehen mennen tullen. Tulee jollain lailla vaivautunut olo kun hän itse keksii vitsin joka ei kenenkään muun mielestä ole hauska.
"Suomenruotsalainen huumorintaju" lienee saksalaisen jälkeen maailman ohuimpia kirjoja? Ei aavistusta mistä tämä johtuu mutta tasan nolla toimivaa ruotsinkielistä koomikkoa tulee tähän hätään mieleen. Andre Wickström (tai Tabermann) malliesimerkkinä.
finnjewel
19.06.2004, 20:19
Yksi takuuvarma kanavanvaihdon aiheuttava tyyppi (ja koko ohjelma, kyllä) on Sunnuntaivekkari -nimistä kauhugalleriaa isännöivä Raimo Vakkuri.
En sen äijän kanssa IRL kestäisi samassa huoneessa kahta sekuntia kauempaa.
Moneylinen (tjsp.) Samihan on muuten ihan jees, mutta vähän väärässä ohjelmassa. MoonTV:lla oli aina hyvää läppää jne, ei sinäänsä ärsyttävä tyyppi, mutta on hyvin ärsyttävässä ohjelmassa.
Pariin kertaan mainittu Kana on myös hyvin, hyvin vittumainen henkilö. Voiton vievät kyllä edelleen Ring-a-Lingin juontajat. Muita ei juuri nyt tule mieleen, jotka oikein kovasti ärsyttäisivät.
Hyvä Bupi, loistavaa! Erinomaisesti selostettu miesten 4x100.
Voi herran jumala, kuinka joku voi sekoilla noin pahasti.
Master Chief
20.06.2004, 01:23
Viestin lähetti alapesa
Joonas "pääsin kolaamaan Karitaa" Hytönen. Onneksi ei näy tällä hetkellä toosassa.
Karitan vai? ;)
Mun käy kyllä lähinnnä sääliksi nuo ringa-link juontajat sillä jos joku työ voi olla tyhjänpäiväistä niin se on.
Kysytään jotain itsestään selvyyksiä tyyliin kuka on Suomen presidentti ja annetaan vielä lähes kaikki kirjaimet tyyliin , Tar_a Halonen.
Skandaali Sporttila.
Kaiken maailman ringalingit etc jää onneks katsomatta, kiitos digiboxin näkyy muita kanavia (yleensä discovery tai animal planet auki).
Viestin lähetti krobbe
Hyvä Bupi, loistavaa! Erinomaisesti selostettu miesten 4x100.
Voi herran jumala, kuinka joku voi sekoilla noin pahasti.
Oli muuten naisten satasella jamaikalainenkin, sanoi vielä kaks kertaa...Eurooppa-cup.....
Viestin lähetti pekutti
Oli muuten naisten satasella jamaikalainenkin, sanoi vielä kaks kertaa...Eurooppa-cup.....
Suomi juoksi miesten viestissä radalla neljä ja sokeakin näki, että viimeinen vaihto meni aivan pipariksi, mitäs tähän bupimme:
Suomi tulee hienosti toiseksi, joltakin taisi pudota kapula, taisi olla Portugali, ei kyllä Portugalilla kapula on kun joukkue maaliin tulee, taisi käydä niin, että kapula putosi ja pomppasi tartanista takaisin Portugalin ankkurin käteen. No se on ainakin varmaa kun tuota hidastusta katsotaan, että Suomi tulee hienosti toiseksi, se ei muuksi muutu.
Ei hyvää päivää, isot alpot bupille, hän osaa.
expertti
20.06.2004, 11:52
Viestin lähetti Pressiboxi
Tarkoitatko tätä aamu-TV:n tummahiuksista jamppaa, jolla on naisen kampaus ja joka ilmeisesti aloittaa aamut paplarit päässä? Kieltämättä huvittava näky!
En tarkoita häntä, vaan sitä tukkansa vaalentanutta stereoh*moa... Joka puhu kohtuu neitimäisesti...
Viestin lähetti expertti
En tarkoita häntä, vaan sitä tukkansa vaalentanutta stereoh*moa... Joka puhu kohtuu neitimäisesti...
Tarkoitat varmastikin tätä kaveria (http://www.yle.fi/aamutv/saarelainen.php). Kieltämättä, hieman "oudolta" kaveri vaikuttaa.
KARHU III
20.06.2004, 12:53
Viivi Avellan saa minun ääneni! Sitä ei jaksa kuunnella (katsominen on asia erikseen..)! Niin tasapaksu ja ärsyttävä ääni. Onneksi ei ole tyttöä hetkeen IS urheilu-uutisissa näkynyt.
Iso-Horst
20.06.2004, 18:54
1. Joonas Hytönen
- Onneksi on tainnut viime aikoina esiintyä vähän vähemmän. Täydellinen lahjattomuus. Säälittävää Conan- ja Leno-apinointia.
2. Antero Mertaranta & koko " Se on siinä "-porukka.
- Järkyttävä tekohauskuuden ja puujalkavitsien kaatopaikka. Ohjelma sai hiljattain muistaakseni Telviksen yleisön suosikkina. Voi tätä tyhmää pohjolan kansaa. Lisäksi AM on asiantuntematon selostaja, jonka pubi-huumori karmii selkäpiitä.
3. Timo Harakka
- Narsistinen ääliö, jonka yritykset olla hauska saavat myötähäpeämittarin viisarin osoittamaan 11:a.
4. YLE:n futis-selostajat
- Tapsa Suominen vielä joten kuten menee, mutta kaksikko Hoopo Hänninen - Bubi Wallenius alittaa kaiken arvostelun.
5. Ruben Stiller
- Miten joku voi pudota näin nopeasti näin alas. Radioaikoinaan Ruben kuului suosikkeihini, mutta alamäki on ollut jyrkkä. Nykyinen Levyraati-Stiller on synkkä esimerkki Tyrkystä, joka haluaa pärstänsä ruutuun hinnalla millä hyvänsä. Ei väliä, vaikka pitäisi juontaa mitä tahansa sontaa, jollaista nykypäivän Levyraati todellakin on.
Pikkujofa
20.06.2004, 21:24
En ole vielä huonompaa ohjelmaa katsonut, kuin tämä subtv:n asfalttiviidakko on.Itse idea ohjelmassa on huono, sekä molemmat juontajat todella ärsyttäviä.
Anoppi ohjelmaa ei pysty myöskään katsomaan..
Jack Daniel's
20.06.2004, 22:08
- Kokki Sami Garam. En tiedä mikä siinä miehessä ärsyttää. Ehkä se olemus.
- Pertti Salovaara. Se savon murre, "nyt me pyöräytetään onnen omeletit ja sehän se käy heleposti" grr... Muutenkin aivan helvetin ärsyttävä. Onneksi ei ole nykyisin esiintynyt töllössä enää kovin usein.
- Jani Uotila. Se saamarin huutaminen ja yli-innokas höpöttäminen HN-koosteissa saa vitutuskäyrän nousemaan helposti. Onhan se hyvä että eläytyy työhönsä, mutta rajansa kaikella.
Pressiboxi
20.06.2004, 22:11
Viestin lähetti Ikijokeri
- Pertti Salovaara. Se savon murre, "nyt me pyöräytetään onnen omeletit ja sehän se käy heleposti" grr... Muutenkin aivan helvetin ärsyttävä. Onneksi ei ole nykyisin esiintynyt töllössä enää kovin usein.
Salovaara puhuu Pohjois-Pohjanmaan murteella. Kotoisin joko Oulusta tai Raahesta muistaakseni.
Eino_Mies
20.06.2004, 22:48
Tällä hetkellä vituttaa eniten ne Elisan mainoksissa olevat kaksi äijää. Myös Ring-a-Lingin Alex on kuvottava ilmestys.
Ruben Stiller:
Ärsyttävämpää ihmistä on vaikea löytää, jopa telkkarin ulkopuolella. Kaiken kruunaa vittumaisin kuulemani ääni.
Bubbling under:
Mika Saukkonen
H-P Hänninen
Ring-A-Lingin väki
Marco Bjurström
Mette Mannonen
Anne Borgström (Stiplaa AINA!)
Jari Sarasvuo
Raija Pelli
Mape Morottaja
Tiivi-Taavi
Hipsu
Laa-Laa
Pai
Puuha-Pete
Baba Lybeck
vittu näitä löytyy...
Mängimies
21.06.2004, 01:04
Viestin lähetti pekutti
Oli muuten naisten satasella jamaikalainenkin, sanoi vielä kaks kertaa...Eurooppa-cup.....
Etsi faktat ja tule avautumaan vasta sitten. Kyseessä oli Eurooppa-Cup ja naisten satasella jamaikalainen Sloveniaa edustava Merlene Ottey.
Joku voisi sanoa, että eihän se jamaikalainen ole jos toista maata edustaa. Oli miten oli, niin Bubi puhui asiaa.
Viestin lähetti Iso-Horst
3. Timo Harakka
- Narsistinen ääliö, jonka yritykset olla hauska saavat myötähäpeämittarin viisarin osoittamaan 11:a.
Harakka on kyllä niin kuvottava, että olin alitajuntaisesti sulkenut hänet pois muistilokeroistani. Mainitsemasi myötähäpeä on oivallinen termi kuvaamaan sitä tuskaista vaivatuneisuutta mikä kyseiseisen lahjattomuuden näkemisestä seuraa.
Kaken Pesula-Voimalan tms. porukkakin unohtui kokonaan. Siinä on päästetty ruutuun täydellisen ärsyttäviä mukaintellektuelleja hurskastelijoita. Ohjelmakonsepti: kultturellia jeesustelua kaveriporukalla parhaaseen katseluaikaan.
Miksei Yle tilannut minulta vastaavaa ohjelmaa? Viiden minuutin valmistelulla tuottaisin samankaltaista kuonaa helposti. Kutsuisin pari kaveria höpisemään jostain täysin joutavasta mutta ah niin älyllisestä jonkun "asiantuntijan" kanssa. Sitä väärää ajatustapaa edustamaan voi sitten kutsua jonkun pahaa aavistamattoman reppanan, jonka vähäiset puheenvuorot voi jyrätä ylivoiman ja asiayhteytedestä irrotettujen sutkautusten avulla.
Juontajaparivaljakon firma on näköjään tuottanut koko joukon todellisia ohjelmataivaan kiintotähtiä. Toivottavasti lisää on vielä tulossa...
http://ikonijaindeksi.fi/voimala/index.php
Ei ole Lauri Karhuvaaran voittanutta. Jos osutte kanavalle kun Late haastattelee jotain ulkomaan elävää niin kehoitan kärsimyksistä huolimatta katsomaan. Ensin Late imartelee haastateltavaa, minkä jälkeen siirtyy kerjäämään kehuja Suomelle ja suomalaisille. Itse joudun kiemurtelemaan häpeästä joka kerta. Mies on lisäksi halvatun tyhmä.
Raija Pelli taas puolestaan säikyttää nuoret miehet homoiksi jo olemuksellaan.
KUKAAN! toistan: EI KUKAAN! yllä ärsyttävyydessään näiden Ring-A-Ling juontajien tasolle. Hehkuttavat ala-aste tasoisia kysymyksiään ärsyttävän tekopirtällä asenteella...En kestä näitä sitten yhtään!
Viestin lähetti pancor
KUKAAN! toistan: EI KUKAAN! yllä ärsyttävyydessään näiden Ring-A-Ling juontajien tasolle. Hehkuttavat ala-aste tasoisia kysymyksiään ärsyttävän tekopirtällä asenteella...En kestä näitä sitten yhtään!
Hei kertokaas tietämättömälle mikä tämä ring-a-ling ohjelma on ? Koska ja mistä tuutista tulee ? Ketä ne juontajat ovat ?
Monipuolisenhuono
21.06.2004, 09:49
Viestin lähetti zamuel
Kaken Pesula-Voimalan tms. porukkakin unohtui kokonaan. Siinä on päästetty ruutuun täydellisen ärsyttäviä mukaintellektuelleja hurskastelijoita. Ohjelmakonsepti: kultturellia jeesustelua kaveriporukalla parhaaseen katseluaikaan.
Täähän on just tätä YLEN punavihreetä teemaa jota jatketaan maailman tappiin asti, tai siihen saakka kun saadaan politiikka ulos ylestä (eli ei koskaan).
Erkki Mustakari. Olisi saanut lähteä Kyllösen kanssa helvetin kauas f1-lähetyksistä. Ylpeä mukatietäjä.
Vintsukka
21.06.2004, 13:06
Viestin lähetti Brewer
Hei kertokaas tietämättömälle mikä tämä ring-a-ling ohjelma on ? Koska ja mistä tuutista tulee ? Ketä ne juontajat ovat ?
MTV3:n tietokilpailu, joka taitaa tulla arkipäivisin siihen aikaan kun normaalit ihmiset ovat joko töissä tai koulussa.
Styroxpöksy
21.06.2004, 14:06
Petri Takala ja syöksy kohti telkkaria lasien yli kurkkien
ervatsalo
21.06.2004, 14:34
Viestin lähetti Styroxpöksy
Petri Takala ja syöksy kohti telkkaria lasien yli kurkkien
Niin, itse olen käsittänyt, että maikkarin johtojuntta olisi oikein kieltämällä kieltänyt tätä sangen pitkätukkaista sääjannua pelottelemasta lapsiperheitä ja muuta heikompihermoisempaa ko. kanavan kohdeyleisöä, syöksyilemästä vallattomasti kohti kameraa.
Itse olen seurannut tilannetta silmä kovana ja tullut siihen tulokseen, että Takalan Petskun syöksyt ovat kyllä hieman muuttuneet salonkikelpoisempaan suuntaan.
En silti malta olla sanomatta, että onhan tuo aika rivon näköistä, kun tuollainen pitkätukka napittaa rilliensä ja siimatukkansa takaa kuin halpaa makkaraa.
Knoppitietona kerrottakoon, että Takala harrastaa surffausta, vaikka onkin aikamoinen fläsämeduusa ja tämän lisäksi vielä sivarikin.
Itse asiaan mennäkseni, naama joka ottaa allekirjoittanutta närpiöön aina ilmestyessään ruutuun, on tietysti Viivi "Lahtari" Avellan.
Täältä tähän
tahtookirjoittaa
21.06.2004, 16:07
-Ressu Redford, silloin kun juonsi sitä ennätysohjelmaa. Se puheääni oli silkkaa kidutusta korvilleni, laulaa ko. henkilö ehkä osaakin.
-Joonas Hytönen, sitä omille kömpelöille läpille naureskelua ei selvinpäin katso, ei s....na!
-Jaana Pelkonen, silloin kun se lärvi oli joka lööpissä ja tv-ohjelmassa samaan aikaan!
-Antero Mertaranta silloin, kun selostaa Suomen otteluita.
-Tapio Suominen, ammattimaista selostusta sinänsä, on mielenkiintoista taustatietoa jne, "mutta jotenkin se tyyli, kovasti ja paljon, itseäni on tapana ärsyttää".
Siinäpä ne.
tahtookirjoittaa
21.06.2004, 16:25
Viestin lähetti pancor
KUKAAN! toistan: EI KUKAAN! yllä ärsyttävyydessään näiden Ring-A-Ling juontajien tasolle. Hehkuttavat ala-aste tasoisia kysymyksiään ärsyttävän tekopirtällä asenteella...En kestä näitä sitten yhtään!
Ring-a-ling ja muut kännykkäohjelmat ovat valitettava osoitus yhteiskuntamme pinnallistumisesta ja amerikkalaistumisesta. Tähän on tultu.
Ilmestyskirjanpitaja
21.06.2004, 19:58
Ring-a-Ling on ilmeisesti helvetin heikko ohjelma, mutta paljon sitä ilmeisesti tuijotetaan siitä huolimatta (tai siitä johtuen).
Täytyypä yhtyä ervan mielipiteeseen ja lausua television ykkösärsyttäjäksi Viivi "turha" Avellan.
Bubblin´ under -osastolla:
Hytöset (edes televisio äänettömänä ei pysty katsomaan)
Timo Harakka (pseudointellektuelli, mukahauska)
Ruben Stiller (vituttaa muuten vaan)
Njassa (luulee olevansa ikinuori ja niin helvetin huumorintajuinen)
Se on siinä! -ohjelman koko tiimi. (koko formaatti totaalisen paska)
Viestin lähetti Tobias
Se on siinä! -ohjelman koko tiimi. (koko formaatti totaalisen paska)
Totta, paitsi että Kaskilahti on oikeasti ja aidosti hauska.
cosmic_rodeo
22.06.2004, 19:21
Huh, bongasinpa minäkin televisiosta Anoppi-ohjelman juontajineen.
Käsittämätön kokemus, kaikki television katsomiseen tarvittavat aistit sanovat, että kyseessä on hieman poikamainen nainen, mutta mieshän tuo taitaa olla. Huikeaa!
Helposti löytyy top 3.
1. Ruben Stiller. Perusteluja tuskin kovinkaan moni kaipaa.
2. Njassa. Voi herranjumala, miten semmoinen kumipää on edes päässyt ruudun toiselle puolelle, jopa Nykäsen Masa olisi Levyraadissa parempi.
3. Mika Saukkonen. Hehkutus alkaa kun jompikumpi joukkue ylittää punaviivan. Ei kiitos enempää Mikaa, joku muu välillä.
1. Hermunen (ne eleet ja ilmeet)
2. Mirja Pyykkö (todella "positiivinen" nainen)
3. Petri Takala ja muut "säämiehet"
4. Jani Uotila (varsinainen aku ankka)
Mistähän löytyisi riittävän iso perunankuorimakone tai jokin muu vastaava, jossa on paljon pyöriviä teriä ja johon kerralla mahtuisi:
- Erkki Tuomioja
- Joonas Hytönen
- Jari Sarasvuo
Ja sitten kone pyörimään. Ehkä nämä persoonat silloin, edes tämän ainoan kerran, kirvoittaisivat edes hieman hymyä suupieliini?
1. Susanne Päivärinta
- Puhuu mitä sylki suuhun tuo, luulee tietävänsä kaikista asioista kaiken ja haluaa olla aina oikeassa joka asiassa. Kertakaikkiaan aivan uskomaton hölöhölö-eukko.
2. Bubi Wallenius
- Ei tarvinne kovin paljoa perusteluita. Pilaa yksinkertaisesti kaikki urheilulähetykset, joissa hän sattuu olemaan äänessä. Voisi jo tosissaan alkaa harkitsemaan eläkkeelle siirtymistä.
3. Jani Uotila
- Ei taida olla juurikaan (onneksi) tv:n puolella, mutta laitetaan nyt kuitenkin. Jos edes yrittäisi hoitaa ne selostushommat normaaliin tyyliin, ilman mitään psykoottista huutamista, niin saattaisi jopa olla ihan ok tapaus.
4. Antero Mertaranta
- Lähinnä Se on siinä-ohjelmassa. Miksei voinut pysyä vaan siellä selostuskopissa hoitamassa sitä puolta? Ei enää mikään kovin hauska kaveri edes selostamossa, vitsit pahasti kulahtaneet ja puusilmäisyys vaivaa pahemman kerran.
5. Marco Bjuustrom
- Nami nami, pusi pusi, hali hali. Kaikkien eläkeläismummojen kestosuokki. Tekopirteä ja kaikinpuolin ärsyttävä kuvatus. Toivottavasti Bumtsibum lakkautetaan mahdollisimman pikaisesti.
Karamahti
24.06.2004, 00:07
Viestin lähetti Ilmestyskirjanpitäjä
Bror-Erik Wallenius. Hitain ja heikoin selostaja luultavasti koko näköradion historiassa. Kaiken lisäksi nyt meneillään olevissa kisoissa jaksaa osoittaa asiantuntemuksensa jalkapallon kaikista mahdollisista hienouksista. Päästäisi ne kommentaattorit ääneen vähän useammin kuin kaksi kertaa/puoliaika, nyt kun ylellä on kunnon asiantuntemusta selostuskopissa.
Sitten kun kuuntelee sen selleröintejä niin ihan ku se kääntäis ne juttunsa suoraan ruåttista. Sen takii se varmaan onkin niin v*tun hidas. Ja joka toinen lause alkaa "sittenkin...."
Karamahti
24.06.2004, 00:13
Viestin lähetti KARHU III
Viivi Avellan saa minun ääneni! Sitä ei jaksa kuunnella (katsominen on asia erikseen..)! Niin tasapaksu ja ärsyttävä ääni. Onneksi ei ole tyttöä hetkeen IS urheilu-uutisissa näkynyt.
Et oo tosissas! Mä myisin mun mutsin vähiten tarjoavalle jos mä pääsisin sen kanssa lähitaisteluun. Ihan sama kuinka monotooninen se on. Vittu heitetään samaan kauppaan vielä faija ja Caddykin...
Master Chief
24.06.2004, 12:28
Viestin lähetti Styroxpöksy
Petri Takala ja syöksy kohti telkkaria lasien yli kurkkien
Vintiöthän teki viimeisessä jaksossa (niistä uusista) pikku sketsin jossa Juha Veijonen imitoi Takalaa. "Repesin" silloin sen verran pahasti että nykyään ei pokeri pysy millään kun Takala on ruudussa.
Viestin lähetti pekutti
Jee, taitaa Sari (Sami) Sykkö ärsyttää muitakin....
Samaa kategoriaa myös se ykkösen aamuTv:n juontaja, jonka nimeä en muista (se neitimies)...
Tarkoitatko aamuTV:n juontajalla tuota kuvassa olevaa neitimiestä? Kyllä ärsyttää minuakin ja rankasti. Luulisin että tyyppi on pesunkestävä homomies.
http://www.yle.fi/aamutv/?&kategoria=aamutv
Edit: Kyseessä näyttää olevan Jussi-Pekka "neitimies" Rantanen
http://www.yle.fi/aamutv/rantanen.php
Karamahti
24.06.2004, 13:31
Viestin lähetti Wiipuri
Tarkoitatko aamuTV:n juontajalla tuota kuvassa olevaa neitimiestä? Kyllä ärsyttää minuakin ja rankasti. Luulisin että tyyppi on pesunkestävä homomies.
http://www.yle.fi/aamutv/?&kategoria=aamutv
Edit: Kyseessä näyttää olevan Jussi-Pekka "neitimies" Rantanen
http://www.yle.fi/aamutv/rantanen.php
Näin muuten kyseisen hinaajan taannoin Stokkalla ja joku muija sillä oli beesissä ja tais olla vielä molemmilla perusvirheen merkit nimettömissä. Kulissia.
Luulenpa, että tässä tarkoitetaan sitä kohtuullisen tuoretta neiti-miestä, joka on puppelipoikien aamuja ihastuttamassa. Sen on vaaleatukkainen.
Omasta mielestäni eräs ärsyttävimmistä on se tosi-tv -juontaja neloselta. nimeä en muista, olisko sampo joku.
Viestin lähetti krobbe
Suomi juoksi miesten viestissä radalla neljä ja sokeakin näki, että viimeinen vaihto meni aivan pipariksi, mitäs tähän bupimme:
Suomi tulee hienosti toiseksi, joltakin taisi pudota kapula, taisi olla Portugali, ei kyllä Portugalilla kapula on kun joukkue maaliin tulee, taisi käydä niin, että kapula putosi ja pomppasi tartanista takaisin Portugalin ankkurin käteen. No se on ainakin varmaa kun tuota hidastusta katsotaan, että Suomi tulee hienosti toiseksi, se ei muuksi muutu.
Ei hyvää päivää, isot alpot bupille, hän osaa.
Oli kyllä Veli-Erkiltä sen tason selostus, että tuota tuskin kukaan seuraavan 50 vuoden aikana ylittää. Ei kukaan voi - oikeesti - olla noin ulkona.
Huvittavinta tuon tartanilla pomputetun kapulan lisäksi oli se, että Pubi selostaa Stefan Koivikon lähettävän Suomen ankkurin matkaan, mutta Slovenian 3. osuuden viestinviejä (jota Pubi suomalaiseksi luulee) on valkoihoinen kaveri.
Kaveri on kyllä mahtava koomikko.
Viestin lähetti MC61
Omasta mielestäni eräs ärsyttävimmistä on se tosi-tv -juontaja neloselta. nimeä en muista, olisko sampo joku.
Olisiko kyseessä Sampo Marjomaa? Itse en ole koskaan kyseistä ohjelmaa edes katsonut.
http://www.nelonen.fi/sarjat/sarjat.asp?s=2&sID=7&SerieId=346&cat=4
Karamahti
24.06.2004, 14:03
Viestin lähetti MC61
Luulenpa, että tässä tarkoitetaan sitä kohtuullisen tuoretta neiti-miestä, joka on puppelipoikien aamuja ihastuttamassa. Sen on vaaleatukkainen.
Omasta mielestäni eräs ärsyttävimmistä on se tosi-tv -juontaja neloselta. nimeä en muista, olisko sampo joku.
Ai niin seitana, nyt mäkin muistan sen fagetin...se on kieltämättä eika karsee tilhi
Bubi Wallenius on ylivoimainen. Eilisessä Tsekki-Saksa pelissä mies jaksoi taas ripittää stadionilla olleita katsojia tyyliin: "En lakkaa ihmettelemästä, miksi katsojat aina nostavat hirveän metelin kun luulevat jotain väärää tapahtuneen kentällä. Tuomarihan on paljon lähempänä" tjsp. Ei hyvää päivää! Bubin mielestä ihmisten pitäisi ilmeisesti istua hiiren hiljaa katsomossa ja olla ottamatta kantaa mihinkään kentällä tapahtuvaan.
Ja sitten taas kerran fraasi: "Edelleenkin totuus on, että lopussa lasketaan tehdyt maalit yhteen ja se kummalla niitä on enemmän voittaa". Huhhuh!
KARHU III
24.06.2004, 14:11
Viestin lähetti Ikijokeri
[B
- Pertti Salovaara. Se savon murre, "nyt me pyöräytetään onnen omeletit ja sehän se käy heleposti" grr... Muutenkin aivan helvetin ärsyttävä. Onneksi ei ole nykyisin esiintynyt töllössä enää kovin usein.
[/B]
Juu, ja nyt se ärsyttävä idiootti selostaa siellä v*tun Kiss FM:llä... vai onko se sen veli? no olkoon vaikka eno, mutta puhuu todella ärsyttävää murretta. Pois tv:stä/radiosta tuollaiset!!
KARHU III
24.06.2004, 14:14
Viestin lähetti Karamahti
Et oo tosissas! Mä myisin mun mutsin vähiten tarjoavalle jos mä pääsisin sen kanssa lähitaisteluun. Ihan sama kuinka monotooninen se on. Vittu heitetään samaan kauppaan vielä faija ja Caddykin...
No kyllähän sitä lähitaistelua harrastaisikin, mutta telkkarista Viivi saisi suksia vittuun!
Viestin lähetti KARHU III
Juu, ja nyt se ärsyttävä idiootti selostaa siellä v*tun Kiss FM:llä... vai onko se sen veli? no olkoon vaikka eno, mutta puhuu todella ärsyttävää murretta. Pois tv:stä/radiosta tuollaiset!!
Kissillä on Pertin veli Lauri, joka on mun mielestä vielä selvästi veljeään ärsyttävämpi.
Sitten tohon Bubi Walleniukseen sen verran että luuleekohan se oikeasti olevansa hauska ym. ainakin "selvännäkijän" lahja sillä tuntuu olevan kun heti Paatelaisen avattua suunsa alkaa Bubi jatkamaan sitä juttua niin kuin luulee sen menevän... En oo tainnu kahta kertaa enempää kuulla Mixun saada sanoa koko juttu mikä on pitänyt!
Kuinkakohan kauan YLE aikoo vielä Bubia pitää selostamassa erilaisia arvokisoja? Noihin Kalevan Kisoihin sun muihin mitä kukaan ei katso, Bubi sopii vallan mainiosti!
Karamahti
24.06.2004, 14:25
Viestin lähetti KARHU III
No kyllähän sitä lähitaistelua harrastaisikin, mutta telkkarista Viivi saisi suksia vittuun!
Viivi on tasan ainoo syy miks Nelosta ees yleensä tulee katottua. Siitä tulis ihan täydellinen presidentti. Ei vois Suomi saada parempaa pr-henkilöä.
Onhan toi hassun hauska Aki Riihilahtikin aika kvasihauska. Naureskelee omille jutuilleen ja ei nyt varsi , varsi , varsinaisesti änkytä , mutta sanoo , sanoo , sanoo saman sanan , sanan , sanan usein monta kertaa. Lisäksi lause yleensä alkaa niinku , niinku , niinku , niinku vähän nykivästi.
Milhouse Nixon
24.06.2004, 19:00
Eilen olin Jari Sarasvuon valmennuksessa ja hyvänen aika sentään, että mies osaakin olla jollain tavalla täydellisen epäsympaattinen ja epäuskottava esiintyjä. Kolme tuntia siinä sitten istuskeltiin perse puutuen ILMAN TAUKOJA kun mies meuhkasi lavalla. Kaikki periaatteessa älykkään ja lukeneen ihmisen kliseet sieltä tuli, mutta ei mitään koherenssia tai punaista lankaa niissä tulevaisuuden visioissa ja tuomioissa. Karmeaa tilannetajua ja aivan väärissä konteksteissa käytettyjä viisauksia. Kaikki yritykset ottaa kosketusta tai muodostaa tunnesidettä tällaiseen kriittisen avoimeen henkilöön menivät täydellisesti penkin alle.
No miten tämä nyt liittyy televisioon. No juuri siinä mielessä, että Diili-sarjan (The Apprentice) "stara" on juuri tämä kyseinen henkilö. Taidan lähettää miehelle kriittistä palautetta ja sanoa sen mitä kukaan ei nähtävästi ole uskaltanut kaverille sanoa. Yrityksellä ehkä pyyhkii hyvin, mutta Sarasvuo ei tiedä luontevasta esiintymisestä yhtään mitään. Yrityksen sivuilla muuten lukee kuinka Jari on erityisesti niin koskettava esiintyjä.
Jari Sarasvuo.... tshump tshump zik ziki zik ziki ziki ziki tshump... you´re fired!
Karamahti
30.06.2004, 21:45
Jari Litmanen ja nännipaita. Hyi vittu miten hirvee!
Potnapekka
01.07.2004, 04:08
Kirsi Salo kuka onkaan teevee historian heikoin lenkki sitä voi kaikki miettiä.
Jope Ruonansuu on tehny hyvän kappaleen ohjelmasta heikoin lenkki sitä Salosta tehtyä roolihahmoa saa nauraa aivan räkä poskella.
GameOver
06.07.2004, 19:57
Sami Sykkö, niin ärsyttävä ja kun vielä yrittää olla Austin Powers (Mike Myers).
Ted Raikas
06.07.2004, 20:44
Viestin lähetti Jokeri-iki
Sami Sykkö, niin ärsyttävä ja kun vielä yrittää olla Austin Powers (Mike Myers).
Onkos tämä nyt se Anoppi nimisen äärimmäisen turhan ja typerän sarjan naisenääninen juontaja? Ilmeisesti. Hyi helvetti. Mistä lie kaivaneet tuon esiin?
Ne Ringalingin juontajatkin ovat aika rasittavia. Sinällään nyt harva ihminen telkkarissa ihan ärsyttääkään suunnattomasti, kun yleensä sellaiset henkilöt ja heidän ohjelmansa sivuuttaa näppärästi kääntämällä kanavaa.
Viestin lähetti krobbe
Totta, paitsi että Kaskilahti on oikeasti ja aidosti hauska.
Mielipiteitä on monenlaisia.. itse olen kyllä sitä mieltä, että Kaskilahti on selvästi Se on siinä! -ohjelman heikoin lenkki. Laaksonen on minusta hyvinkin hauska mies ja loistava imitaattori, jonka pelkkä olemus pistää monesti jo naurattamaan. Eikä Antsakaan huono ole.
Ketjun aiheeseen muutamia mainitakseni:
- Oskari Saari F1-selostushommissa
- se Anoppi-ohjelman juontaja, kerran katsoin mutta en tod. enää toiste
- Kirsi Salo Heikoin lenkki -roolissaan
- kaikki YLEn aamu-tv:n juontajat poislukien miesjuontaja Anderson. Naiset ihmeellisiä rautakankijännittäjiä, niistä muista "miehistä" on tässä ketjussa kirjoitettukin jo riittävästi..
- MTV3:lla tämä eräs pikkumirjapyykkö, juontanut ainakin 45 minuuttia -ohjelmaa, nimeä en muista
- Saukkonen & Jutila
Agent Orange
10.07.2004, 22:02
- Joonas Hytönen
- Sikke Sumari
- Mika Saukkonen
- Antero Mertaranta
- Antti Tuisku
Viestin lähetti Shane
- Oskari Saari F1-selostushommissa
Todellakin. Viime viikkoina ruvennut ärsyttämään varsin paljon, vaikken koskaan varttia pidempään hornulalähetystä katsokaan. Välillä sanojen alku- tai loppusoinnut ihmeellisiä kiekauksia ja se ilmeisesti sikariportaasta suuhun tungettu "uskoisin että tänään on Kimi vahvoilla voiton suhteen" (-> "voi voi, kärjelle jäätiin kolme kierrosta ja rattikin irtosi")-mantra käy päivä päivältä säälittävämmäksi, vaikka Lareni onkin noussut jo Minardien tasolle.
Siltikään ei peittoa oranssitakkeja.
taskuraketti
11.07.2004, 13:39
Sami Sykkö Anoppi ohjelman juontaja SUBTV:
- tarviiko paljoo arvostella tervemenoa ruottiin, siellä onkin sun kaltaisia miehiä.
Jaajo Pulssi ohjelman juontaja:
- Pulssi ohjelma ihan jees, mutta jaajo senkun huutaa mikkiin.
Saimi Nouisiainen Nelosen sää luurankotyttö
- Voiko tollanen kulmakarvaton kummajainen, esiintyä teeveessä ja olla MALLI.
Erkki Tuomioja Kansanedustaja
- Mitenkä tällänen velhon näköinen äijä, voi edustaa Suomea ulkomailla.
Ring-A-Ling juontajat (se aleksi ja tumppi muija).
- Kerrassaan ärsyttävän tekopirteitä.
Mervi ja Matti Nykäset (ei teevee tähtiä, mutta ajattelin pistää)
- Äkkiä mielisairalaan tää julkkispari.
Tällä hetkellä ärsyttävin ihminen on Soppamies Harri Syrjänen, ja hyvänä kakkosena tulee Kakkosen tekopirteä tanssiohjelmajuontaja Sari Tamminen. Kolmantena tulee Urheiluruudun Iso Paksu Vaalee Laura Ruohola.
Sikke Sumari ja Timo Laukkio menisivät vielä noidenkin ohi ihan kepeästi, mutta onneksi heitä ei ruudussa enää näykään. Tai en minä ainakaan ole nähnyt.
Kaiser Soze
27.08.2004, 10:25
Viestin lähetti Roku
Tällä hetkellä ärsyttävin ihminen on Soppamies Harri Syrjänen
Kompppaan.
Voiko saatana ylimileisempää mulkkua olla kuin Syrjänen. Mies on täydellisen kaukana ammattikokista.
Verkkatakki, pipo ja aurinkolasit päässä vääntää sapuskaa ja heittää mukamas hyvää läppää. Ruoka-ainekset saavat yleensä huonomman kohtelun kuin 6 vuotiaan lapsokaisen leivän tekemisessä. Aineksia heitellään sinne tänne olan yli, eikä mies tunnu ymmärtävän ainesten arvoa alkuunsakaan. Töitä tehdään kuin tunkiota lapioiden. Sinne tänne, mitä paskalla on väliä..
Kerrassaan kusipäisen oksettava mulkku. Seetana. Yli ajaisin..
K
Sami Garam. Sairaalloisen ärsyttävää ja läpinäkyvää tekopirteyttä. Hyi stana!
Eino_Mies
27.08.2004, 10:58
Viestin lähetti Anton
- Jari Sarasvuo
"Etsimme uusia tähtiä suomalaiselle bisnestaivaalle - hae!"
Jaa että työpaikka Suomen KIINNOSTAVIMMASSA firmassa.. my ass! Sarasvuon lärvi on aina ärsyttänyt ja tulee ärsyttämään. Tai sitten minä en ole vielä löytänyt sitä omaa sisäistä sankariani.
snipercaps
28.08.2004, 19:38
Tästä ketjusta puuttuu kokonaan Katso Pois- ohjelman Tuulianna Tola.
Kun ei kulje, niin ei kulje.
Viestin lähetti Kaiser Soze
Mies on täydellisen kaukana ammattikokista.
Kovin paljon kauempana totuutta et voisi enään olla. Ennen tv-uraa Syrjänen oli ammattikokki isolla a:lla. Arvostettu mies ammattilaisten keskuudessa.
Lauri Karhuvaara on syy siihen että en IKINÄ katso maikkarin aamu-tv:tä. Pelkkä sen näkeminenkin nostaa vitutuskynnystä.
Kunniamaininnan saavat myös maikkarin sisustusohjelmien naiset. Todella ärsyttävää hymyilyä kaiken aikaa.
Kolmantena tulee Folke West. Aargh!
Minusta sen sijaan Antero Mertaranta on hyvä ja olisin pettynyt, jos Anteron sinivalkoinen ääni ei kuuluisi mm-kisojen yhteydessä. Paras lätkä- ja jalkapalloselostaja on kuitenkin mielestäni J-P Jalo.
Viestin lähetti vision
Kovin paljon kauempana totuutta et voisi enään olla. Ennen tv-uraa Syrjänen oli ammattikokki isolla a:lla. Arvostettu mies ammattilaisten keskuudessa.
Eikös se ollu just tämä Syrjänen, joka sellasen vaatimattoman mörskän kun Harrod'sin ravintolassa ravintoaineita kaltoin kohteli?
Ja kaiketi kiitosta siitä vielä sai? Kai siinä eniten ihmisiä vituttaa se, että äijä puhuu tzadia? Luulevat miehen vittuilevan.
Johnny99
29.08.2004, 04:58
Yllättävän harvat ihmiset töllössä loppujen lopuksi oikeasti herättävät ärsyyntymisreaktion.
Oikeastaan vaan yksi ylivoimainen ykkönen tulee mieleen. Risto Kaskilahti. Inhosin äijää jo Nelosen säämiehenä, mutta Se on siinä-ohjelmassa vielä enemmän. Helvetin ärsyttävä vääntelehtijä kaiken kaikkiaan. Efektiä lisännee ohjelman kaikkinainen surkeus.
Monenlaista sitä joskus tulee katseltua, mutta Se on siinä, saippuaoopperat ja kaikki tosi-tv-ohjelmat ovat liikaa sietokyvylleni.
kristian
29.08.2004, 10:15
Bubi Wallenius on varmaan ihan OK ukkeli, mutta kun Bubi selostaa jalkapalloa niin sitä nukahtaa jopa iltapäiväottelua katsoessa. Pentti Lindegrenkin on Bubiin verrattuna vuoden viihdyttäjä.
JÄRKYTTÄVÄ selostaja. Esimerkki Bubin kuolemattomista viisauksista:
"Jalkapallo-ottelu kestää kaksi kertaa 45 minuuttia, ja sen jälkeen lasketaan maalit yhteen ja se kellä on enemmän maaleja on pelin voittaja."
Jari Porttila on myös yksi ärsyttävimmistä.
Karamahti
29.08.2004, 11:02
Viestin lähetti kristian
Jari Porttila on myös yksi ärsyttävimmistä.
Porttilan frisöörikin ansaitsee erikoismaininnan.
Aika monia tuntui häiritsevän Tapio Suomisen haastattelut stadikalla, mutta kun homppeli-Tapiota vertaa tähän idioottiin joka siellä sönkötti peruskoulu englantia viimeiset kaksi päivää niin ikävä tuli Tapsan nerokkuuksia.
Viestin lähetti jepujee
Eikös se ollu just tämä Syrjänen, joka sellasen vaatimattoman mörskän kun Harrod'sin ravintolassa ravintoaineita kaltoin kohteli?
Ja kaiketi kiitosta siitä vielä sai? Kai siinä eniten ihmisiä vituttaa se, että äijä puhuu tzadia? Luulevat miehen vittuilevan.
En minä ainakaan epäile etteikö Syrjänen osaisi sapuskaa tehdä. Mutta juuri se tatin kieli ja ylimielisen vittumaisen näköinen naama ja koko muukin olemus ärsyttää.
Mutta aika lähelle tai jopa oikeastaan Syrjäsen ohi vitutuksessa menee shit down-koomikko Riku Suokas kavereineen (Markku Toikka, Heli Sutela ym.) tuossa act!one-ohjelmassa. En tiedä nauraako joku todellakin niiden jutuille?
struumax
29.08.2004, 11:46
Koko kolmosen vastaanottimesta näkyvä aamu-töllön "tiimi" + Ylen: Mika Saarelainen: http://www.yle.fi/aamutv/saarelainen.php
Robinson
29.08.2004, 12:10
Viestin lähetti valheenrakentaja
Ylen: Mika Saarelainen: http://www.yle.fi/aamutv/saarelainen.php
Siinä on todellakin helvetin ärsyttävä henkilö. En ole mitenkään homovastainen, mutta tän pösilön ärsyttävät ilmeet, hintahtavat puheet yms. pistävät vihaksi. Onkos Suomisen Tapsa muka oikeesti hintti? Minäkin olen joskus miettinyt, että pitävätkö heteromiehet molemmissa korvissaan korviksia? Karattiin vähän aiheesta.
Muita erittäin ärsyttäviä:
Sami "Neiti" Sykkö
Katja Kannonlahti
Jari "Lipevien kuningas" Sarasvuo
Näitähän löytyy:
Oskari Saari
- Tarvitseeko perustella?
Mika Saukkonen
- Ei ole mikään pakko huutaa siinä pelaajaesittelyssä, eikä joka punaviivan ylityksen jälkeen
Timo Jutila
- Kish Kish Älä lähre shinne -jutut
Marco Buur... Björts... ähh, kyllä te tiedätte
- Nami nami pusi pusi -jutut
Simo Frangen
- "Hauskat" vitsit, kaiken lisäksi niiden älytön kierrätys
Erkki Mustakari
-Tiedän Formuloista kaiken (Yeah, right)
+ Ring-a-Ling vai mikä nyt taas olikaan.
Viestin lähetti Tep
- Tarvitseeko perustella?
Kyllä. Luettelointi ilman perusteluja osoittaa järjen köyhyyttä eikä täytä keskustelun tunnusmerkkejä. Yhtä hyvin voi postailla ostoslistojaan keskustelupalstoille.
Jukan takahiukset
29.08.2004, 13:35
Särkänniemessä tehty "viihdeohjelma" Katso Pois vai mikä nyt sitten onkaan.
Se saatanan rillipäinen juontaja. Todella ärsyttävä lässyttäjä. Hermot menee.
- "silmäpussi Porttila"
Viestin lähetti jepujee
Eikös se ollu just tämä Syrjänen, joka sellasen vaatimattoman mörskän kun Harrod'sin ravintolassa ravintoaineita kaltoin kohteli?
Ja kaiketi kiitosta siitä vielä sai? Kai siinä eniten ihmisiä vituttaa se, että äijä puhuu tzadia? Luulevat miehen vittuilevan.
Sama mies kyseessä.
Ja kyllähän mies vittuilee jonkin verran ihmisille varsinkin heidän tuliteristä ikean veitsistä joista ei oikeasti ole kuin puutarhaletkun lyhentämiseen. Tai kattiloista, jotka polttavat pohjaan viiden minuutin jälkeen. Ja otetaan vielä kerran, jotta tyhmemmätkin tajuavat..
Itseäni ärsyttää huomattavasti enemmän Sukulan Jykä näistä kokkisotureista tv:ssa. Mies pääsi äitinsä ansiosta näköradion puolelle ja kusi kihahti muutaman vuoden päästä aika pahasti hattuun. Hyvä kokki joka tietää todellakin arvonsa.
Viestin lähetti Kaiser Soze
Kompppaan.
Voiko saatana ylimileisempää mulkkua olla kuin Syrjänen. Mies on täydellisen kaukana ammattikokista.
----
Kerrassaan kusipäisen oksettava mulkku. Seetana. Yli ajaisin..
K
Kyllä. En tätä ketjua ole seurannut sen hartaamin, mutta herra soppamies saa ääneni, ei minkäänlaista kunnioitusta muita ihmisiä kohtaan, voin kuvitella hänen kotio päästyään hänen menevän peilin viereen puhuen peilille "Minä kaiken osaava Jumalan yläpuolella elävä henkilö, olen maailman paras taidankin tästä alkaa grillata makkaraa kaviaari kastikkeella.... jne.."
Hänen teki todellisen itsekkyyden läpimurron Noriko Showssa.
Toinen on Krisse. Alkuun ihan hauska, nykyään niin niin niin ja niin. Kaikki on nähty ja koettu, vitsit ovat nykyään enään luokkaa "Moi olen blondi ja vähän helvetin tyhmä semmonen"
Krapula aamun sankari Kanasta ei jaksa alkaa edes kirjottaa.
Jindebyne
29.08.2004, 14:26
Plop Plop -plussapallerot on ärsyttävintä mitä olen elämäni aikana televisiosta todistanut.
Harri Syrjänen on noista vakionaamoista se jonka naamaa en minuuttia pidempää katsele omasta töllöstäni.
kristian
29.08.2004, 17:30
Joo, Krisse on aivan ahterista. En ole vielä tavannut ketään, kenen mielestä se olisi hauska. Silti se voittaa kaikki mahdolliset palkinnot Venlaa myöten.
Jotenkin se kai kertoo television ja koko viihteen alennustilasta enemmän kuin mistään muusta.
Puskuri-ohjelma on myös yksi järkyttävimmistä. Näiden "liikenneasiantuntijoiden" mielestä olisi hyvä jos Suomen moottoriteillä olisi kymmenen metrin välein valvontakamerat, kolmenkympin nopeusrajoitus ja kypäräpakko kaikilla autoilijoilla.
Todellinen turvallisuuden nimissä tehdyn liikennefasismin propagandaohjelma.
Erilaisten "viihdyttävien" teini-chatti (peli)ohjelmien
teennäisen iloisille ja hauskoille "juontajille" tulisi
varata tilaa saunan takaa... Krapulassa joskus sortunut
tuijottamaan paremman puutteessa noita laatuohjelmia
ja kun on muutenkin "herkässä" mielentilassa niin
alkaa närästämään vielä kahta enemmän.
Viestin lähetti kristian
Puskuri-ohjelma on myös yksi järkyttävimmistä. Näiden "liikenneasiantuntijoiden" mielestä olisi hyvä jos Suomen moottoriteillä olisi kymmenen metrin välein valvontakamerat, kolmenkympin nopeusrajoitus ja kypäräpakko kaikilla autoilijoilla.
Todellinen turvallisuuden nimissä tehdyn liikennefasismin propagandaohjelma.
Se on järkyttävää, että autoilua inhoavat pääsemään tekemää ohjelmaa. Koeajothan ovat todellisia irvikuvia, kun autoa kokeilee varsinaissuomen sorateillä pitkä tukka, jolla on aiemmin kokemusta ainoastaan viherhinttareiden fillarilla sotkemisesta.
Kun vertaa esim. Topgeariin niin puskurin tyypit eivät tajua mitään autoista tai autoilusta ja silti saavat olla ruudussa. Jos olisi kaupallinen kanava kyseessä niin ei voisi olla mahdollista.
Kaiser Soze
30.08.2004, 08:46
Viestin lähetti vision
Kovin paljon kauempana totuutta et voisi enään olla. Ennen tv-uraa Syrjänen oli ammattikokki isolla a:lla. Arvostettu mies ammattilaisten keskuudessa.
Samat sanat voisi sanoa Matti Nykäsestä. Maailman paras mäkihyppääjä, todellinen ammattilainen isolla A:lla.
Mennyt on mennyttä. Niillä meriiteellä ei tee vittujakaan, jos itse vapaaehtoisesti kusee saavutustensa päälle.
K
-Sampo Marjamaa, ihan kun sille joku antas koko ajan sähköiskuja, sellasta ihme sätkimistä kokoajan
- Jaana Pelkonen, taitaa olla kaulan tilalla jousi, pää keikkuu jatkuvasti
- Jari Porttila , "skandaalit"
- Saimi Nousiainen, kamala ääni, ja tuoko muka ollut malli
- Jari Sarasvuo, mestari siteeraamaan muiden ajatuksia ominaan
- Japsper pääkkönen, ihme sönköttäjä
- Harri Syrjänen, kaverilla hiukka liian iso ego telkkariin
- Timo "Täysin Avuton" Mikkonen, ei mitään uutta 20 vuoteen
- Joonas Hytönen, kaveri joka luulee että katsojia kiinnostaa sen omat tekemiset. Missä baarissa taas tuli oltua yms.
- Sätti ja rinkalinki juontajat...ei hitto mikä työpaikka
- Ai niin vielä yksi Mika Saukkonen
Eino_Mies
12.11.2004, 23:10
Nostetaas tällainen taas ylös. Greed-visailun loputtua luulin, että Petteri Ahomaasta on jo päästy eroon, mutta valitettavasti ei. Maikkarin perjaintai-illan muka-hauska EVVK ja etenkin sen puheenjohtaja Ahomaa on kyllä vastenmielistä katsottavaa. Ohjelmassa toisessa joukkueessa oleva Jone Nikula hyvine letkautuksineen pelastaa sen mitä pelastettavissa on. Mutta se Ahomaa.. hohhoijaa.
Paitsi että Kakkosen "Missä vika?"-ohjelma on muutenkin täysin järjetön, niin eipä sen juontajaankaan niin kauhean paljon ole satsattu.
Mikään ei muuten ollut niin vittumaista kuunneltavaa kuin Ahomaa studioisäntänä jääkiekon MM-kisoissa, silloin joskus ennenmuinoin.
Jääkarhu
12.11.2004, 23:46
Ahomaan Petteri on tosiaan sellainen tyyppi, että en ihmettele yhtään miksi hän saa aina turpaan taksijonossa. Varmaan yksi Suomen ärsyttävimmistä miehistä. Täällä on jo aika monia hyviä nimiä lueteltu, mutta se täytyy kyllä sanoa että ringalingin loppumisen jälkeen ei yhtään parempia naamoja ole saatu tähän toiseen paljon pelissä pelleilyyn. Varsinkin se lesbon näköinen naisjuontaja on vastenmielinen kuvatus.
Maple Leaf
12.11.2004, 23:49
Viestin lähetti Roku
Mikään ei muuten ollut niin vittumaista kuunneltavaa kuin Ahomaa studioisäntänä jääkiekon MM-kisoissa, silloin joskus ennenmuinoin.
Eihän Ahomaa siinäkään nyt todellakaan varsinaisesti kuningas ollut, mutta oli hän tuolloin sentään tehnyt kotiläksynsä paremmin kuin moni studioisäntä tai -emäntä häntä ennen tai hänen jälkeensä. EVVK:n Ahomaassa ei ole tuosta takavuosien MM-kisojen studioisäntä-Ahomaasta jäljellä enää sitäkään vähää. Nyt näyttää vähän siltä, että takavuosien skidisti lahjakas Ahomaa antoi periksi sisällään olleesta helposta tekemisestä ja julkisuudesta nauttivalle Ahomaalle. Tämän seurauksena me kaikki saamme nauttia EVVK:sta.
Viestin lähetti Roku
Paitsi että Kakkosen "Missä vika?"-ohjelma on muutenkin täysin järjetön, niin eipä sen juontajaankaan niin kauhean paljon ole satsattu. Anni Turunen vai mikä sen ylensyöneen naudan nimi onkaan menee kyllä ihan samaan kastiin tuon Ahomaan touhupetterin kanssa.
Sä et vaan tiedä. Anni on varsin suosittu gimma heteroiden piireissä. Hot.
Ylensyönyt nauta? Aika timmi mimmi joka nyt vaan sattuu oleen tiineenä niin voihan se vähän turvottaa.
Toki ohjelma on aivan järjetön.
"Totta, sellainenkin vika kuvasta löytyi mutta emme hakeneet sitä tällä kertaa."
Ritva Hartzell on aika ärsyttävä piipittäjä.
Anni Turunen on todellakin HOT, ja ihan passeli juontajakin minusta. Kaukana ärsyttävästä kaikin puolin.
Herra Ahomaasta sen sijaan ei voi kukaan olla muuta mieltä kuin edellä kirjoittaneet. Päivän Keskisuomalaisen tv-kriitikon sanoin; Petteri Ahomaan tv-ura on yksi planeettamme suuria mysteereitä.
Poutros Poutremos
13.11.2004, 00:14
Jussi Halli: ärrävikainen, tekohauska ja vitun ärsyttävä
Se rumempi akka: Jumalauta, kun se ei osaa olla hiljaa ollenkaan
Tatu: Far Outin jälkeen ei mitään merkittävää annettevaa telkkariin
Paremman näköinen muija, oliko Kati jotain???: Ei oikeastaan ärsytä, mutta eipä pelasta paskaa ohjelmaa
TheTuoppi
13.11.2004, 01:01
Se passeli professonialin mainostaja nainen on niin ärsyttävä.
ei voi tekopirteämpää ihmistä olla :/
Viestin lähetti Maple Leaf
Eihän Ahomaa siinäkään nyt todellakaan varsinaisesti kuningas ollut, mutta oli hän tuolloin sentään tehnyt kotiläksynsä paremmin kuin moni studioisäntä tai -emäntä häntä ennen tai hänen jälkeensä. EVVK:n Ahomaassa ei ole tuosta takavuosien MM-kisojen studioisäntä-Ahomaasta jäljellä enää sitäkään vähää. Nyt näyttää vähän siltä, että takavuosien skidisti lahjakas Ahomaa antoi periksi sisällään olleesta helposta tekemisestä ja julkisuudesta nauttivalle Ahomaalle. Tämän seurauksena me kaikki saamme nauttia EVVK:sta.
Veit jalat suustani. Ahomaa oli studioisäntänä suorastaan hyvä, kun verrataan yleiseen tasoon. Nykyään äijä näyttää aika säälittävältä silmäpusseineen ja hömppäohjelmineen, eikä miehen vittumaisesta luonteestakaan käsitykseni mukaan turhaan puhuta. Tuhlattua lahjakkutta.
Karamahti
13.11.2004, 10:30
Viestin lähetti Poutros Poutremos
Tatu: Far Outin jälkeen ei mitään merkittävää annettevaa telkkariin
Eikä ennen Far Outia eikä Far Outin aikana. Nyrkillä tapettava kuikelo.
MTV3:n uutispäällikkö Merja Ylä-Anttila, myös vaalikeskusteluista tuttu. Miten voi keski-ikäisellä naisella olla äänenmurros?
Kolmas Johannes
13.11.2004, 11:34
Minkä niminen on se vaaleahiuksinen miesisäntä Aamu-tv:ssä? Äijähän vaikuttaa muuten ihan mukavalta, mutta kun se vain ärsyttää niin jumalattoman helvetin paljon! Koko ajan naureskelee jotakin ylipirteästi, ja joku aamu oli pistänyt akupunktiopiikkejä naamaan, koska se oli tulevan keskustelun teema. Ei jumalauta! Vitun hienoa herätä aamulla ja nähdä tämän nimenomaisen miehen naama televisiosta! Aarrr! Onko muilla ongelmia?
EDIT: Joo, Mika Saarelainen. Joku piti sitä tässäkin ketjussa jo aiemmin ärsyttävänä. Yhdyn täysin, vaikkakaan en itse ole saanut homokonnotaatioita, eivätkä ne sinänsä vielä henkilöstä ärsyttävää tee. Joku muu tuossa täytyy olla.
thunderbird
13.11.2004, 14:35
Subtv:llä pyörineen Anoppi-ohjelman juontaja Sami Sykkö.
VOiko ärsyttävämpää ihmistä olla?
Viestin lähetti InSideHockey
Toki ohjelma on aivan järjetön.
"Totta, sellainenkin vika kuvasta löytyi mutta emme hakeneet sitä tällä kertaa."
Ensimmäistä kertaa katsoin ohjelmaa tänään, ja täytyy kyllä sanoa ei mitään järkeä ohjelmassa! Olivat kuvasta kääntäneet peilin, mutta vastaukseksi ei kelvannut peilissä käännönvuoksi oikeinpäin näkyvä teksti vaan piti huomata väärinpäin oleva käsi.
Juontajassa ei kyllä ole mitään vikaa, ihan pirteä neito.
tahtookirjoittaa
02.12.2004, 12:50
Sikke Sumari ja Timo Laukkio menisivät vielä noidenkin ohi ihan kepeästi, mutta onneksi heitä ei ruudussa enää näykään. Tai en minä ainakaan ole nähnyt. [/B][/QUOTE]
- Kiitti vaan tuhannesti. Olin jo ehtinyt onnellisesti unohtaa tuon Laukkion käsittämättömän ja helvetin ärsyttävän juontotyylin!
Laukkio muistutti taas olemassaolostaan eilisessä huomenta suomen juhlalähetyksessä. Katselin puolen minuutin ajan mielenkiinnosta, olisiko tyyli vähääkään muuttunut. Ei ollut->vastaanotin kiinni.
ihmelaama
02.12.2004, 13:31
Suoraa Huutoa ohjelma on kokonaisuudessaan niin katsojien, kuin myös itse ohjelman vieraiden aliarvioimista oikein rankemman kautta...
Varsinkin just tämä Halli, ei jumalatauta, mulla männöö helmot joka kelta kun sitä kattelen/kuuntelen...
käsittääkseni ohjelmaformaattina pitäisi olla "talkshow", mutta joka kerta kun tämä hylkeeltä näyttävä kävelevä aivokasvain pääsee ääneen, niin sitä ei lopeta mikään, se puhuu ja puhuu vaan (muka) nokkelia oivalluksiaan... ja koko jutusta tulee tämän ameeban oma yksinpuhelu.
kerran taisi joku vieraskin mainita, jotta "toimittaja puhuu aivan liikaa"... haulikolla töitä, taikka sitten Jasmin Mäntylän kanssa Ahvenanmaalle saaren paikallistelevisioon.
MTV3-kanavalla pyörivän STOP -mobiilipeli/chat -ohjelman (?) miesjuontaja. Nimestä ei mitään tietoa, eikä ole väliksikään. Ei kauheasti sykähdyttänyt allekirjoittanutta. Sen sijaan, miehen kanssa ohjelmassa toisena juontajana toimiva nainen sykähdytti. Nam.
Miksi sitten katsoin tätä ohjelmaa? Ei mitään tietoa, kaunis nainen vei mukanaan..
Joonas Hytönen
Ruben Stiller
Staraoken juontaja Kana
Anna-Kaisa Hermunen (joskus vuonna yks ja kaks)
Katri Nieminen (HHE ohjelmasta)
Timo Pulkinen ?? (Mötörvöörymistä)
Volkke Vest:
Mua vitutti eilen raskaasti, kun Topin muija Riitta Uosukainen floppautti Suuret Suomalaiset C.G.E. Mannerheim osan totaalisesti. Artikuloi epäselvästi flunssaisella (?) äänellä ja kertoili kaikenmaailman totuudenvastaista paskaa Marskista ja höpötti Faijansa rumpalipoika taustasta ja Enson savupiipuista. Toivottavasti tämä rimanalitus ei maksanut Marskille kuuluvaa 'Suurin Suomalainen' titteliä!?
Viestin lähetti Brewer
Mua vitutti eilen raskaasti, kun Topin muija Riitta Uosukainen floppautti Suuret Suomalaiset C.G.E. Mannerheim osan totaalisesti. Artikuloi epäselvästi flunssaisella (?) äänellä ja kertoili kaikenmaailman totuudenvastaista paskaa Marskista ja höpötti Faijansa rumpalipoika taustasta ja Enson savupiipuista. Toivottavasti tämä rimanalitus ei maksanut Marskille kuuluvaa 'Suurin Suomalainen' titteliä!?
Allekirjoitan tämän tekstin sataprosenttisesti. Marskin suurista hautajaisista esim ei sanakaan, yhtäkkiä vaan pystytettiin patsas. Omat lapsuuden asiat jotka ei ketään tervejärkistä kiinnosta veivät 25% muutenkin lyhyestä 30min ajasta. Ainoa kiinnostava oli kuvamateriaali Hitlerin vierailusta, siitä edes pieni lohdutus että poltti ohjelman DVD-R:lle.
Inhottava liikalihava patsastelija muutenkin ja sit vielä pääsi tälläiset tekemään.Kas kun ei "nainnin loiskeesta" päässyt jupisemaan.
Lauri Karhuvaara aivan ehdottomasti!
Viestin lähetti velho
Lauri Karhuvaara aivan ehdottomasti!
Allekirjoitan täysin. Suomen paskin haastattelija ja päälle vielä yli-imelä lässyttäminen. Mummot varmaan tykkää.
Kyllä tää MTV3:n Paljon Pelissä telkkaripelin juontajahomo Ike Rautio on yksi saatanan ärsyttävistä jannuista töpsässä. Vääntelee ärsyttävästi naamaansa samalla kun puhuu ärsyttävästi. Ja vaatesponsorin vaatteista valitsee aina ne huonoiten itselleen sopivat.
Pressiboxi
02.12.2004, 15:37
Jussi Halli. Sama kaveri pilaa myös Cityn aamuja ja päiviä, tehden ne kuuntelukelvottomiksi.
Natsi-Latelle Maikkarin aamuun pisteet myös. On se hurja.
Realcowboy
02.12.2004, 17:13
Viestin lähetti velho
Lauri Karhuvaara aivan ehdottomasti!
Ärsytystä lisää vielä se, kun tietää miehen geeniperimästä. Lisätietoa (http://www.eduskunta.fi) . Valitse Edustajamatrikkeli 1907-2000 ja hakusanaksi Linkomies. Laurin äiti ja äidin isä löytyvät ansioluetteloineen.
Hazardipakki
02.12.2004, 17:25
MTV3:n uutisankkuri Tomi Einonen.
Naama niin happamana että syönyt varmaan kottikärryllisen sitruunoita ennen lähetystä.
Nyökyttää sitä vittuuntuneen oloista päätään koko ajan nousevan ja laskevan äänensä tahtiin.
Lähetyksen lopuksi vielä "Hyvää illan jatkoa," *nyök*.
kristian
03.12.2004, 04:24
Viestin lähetti pekutti
Samaa kategoriaa myös se ykkösen aamuTv:n juontaja, jonka nimeä en muista (se neitimies)...
Tuo ykkösen aamujuontajakaveri todella on hiukan ärsyttävä.
Vastaavia hahmoja ovat tyypillinen "stuerttipoika" tai hienostohotellin posliiniposkinen ja siististi puettu vastaanottoapulainen, joka luulee olevansa "bättre folke" kun on joskus päässyt aukaisemaan taksin takaoven jollekin kansanedustajalle.
Höh, aika hassu ja kaukaa haettu kuvaus, mutta tiedätte varmaan ihmistyypin. Voi tosin olla, että kaveri on siviilissä ihan OK, joskus TV:stä saa aivan väärän vaikutelman.
Noista sadoista (tai ehkä jopa tuhansista) Tosi-TV-Seitsemän-Päiväälehden-wannabe-missi-malli-povikuningatar-poliitikontytär-jääkiekkoilijantyttöystäväjulkkiksia en edes suurinta osaa tiedä nimeltä.
TV (erityisesti SubTV ja Nelonen) suoltavat maailmaan nykyään enemmän paskaa kuin laksatiivitehdas. Kuka noiden "hahmojen" perässä pysyy?
Viestin lähetti Vesuri
Laukkio muistutti taas olemassaolostaan eilisessä huomenta suomen juhlalähetyksessä. Katselin puolen minuutin ajan mielenkiinnosta, olisiko tyyli vähääkään muuttunut. Ei ollut->vastaanotin kiinni.
Laukkio on kingi. Hänen ainoa hyvä puolensa oli, että Petelius sai herkullisen aiheen ja imitoi jossakin ?? sketsisarjassaan Timoa loistavasti. Aina sai hyvät naurut.
Nykyisistä vedän herneen nenään Santeri Kinnusesta. Santeri ja Kuutamolla-ohjelma ovat oikeasti hirveetä munavisvaa.
Ennen pidin sarjaa ihan ok:na ja kyseisiä herroja ihan hauskoja.
Nyttemmin kun olen seurannut tätä Expierienseä, en voi kuin ihmetellä kuinka paskat jutut pojilla on. Ei tuollaista ohjelmaa pysty selvinpäin katsomaan kokonaan, saatika sitten ei selvinpäin.
Jippii!!!!!
SubTV:llä tuli mainos, että ikisuosikkini SAMI SYKKÖ & ANOPPI palaa ruutuun kevätkaudeksi. Voi herranjumala, jo mainoksen nähdessä meinasin oksentaa...
Timo (kuuma peruna suussa) Jutila on kyllä kiilaamassa mun listalla jo ihan kärkipäähän....onko muut huomannu Jutilan terävän kommentin....KATO!!! Eilisessä pelissä ekan kerran ajassa 0.44.......
Ei varmaan pitäisi arvostella ihmisiä pelkän pärstäkertoimen perusteella, mutta MTV3:n meteorologi Visa Salojärvi vituttaa kerta kerralta enemmän. No, ehkäpä juhaföhrmäisellä "vähemmistöaksentilla" on myös vahva vaikutus vitutukseen.
Master Chief
10.01.2005, 14:48
Ne kenellä näkyy CNN International, ovat varmaan tutustuneet Richard Questiin. Tätä ärsyttävämpää henkilöä ei monelta kanavalta löydy. Onneksi en ole ko. herraa nähnyt vähään aikaan.
keppimies
10.01.2005, 14:48
Salkkareiden Kentsu, alias Aleksi Sariola (?) ja saman soapin Ossi "osaan myös stripata" Puolakka
En sillä, että katsoisin kyseistä sarjaa...
cosmic_rodeo
10.01.2005, 14:56
Olikos sen Hyppönen-Enbuskessa "seurapiiritoimittaneen" naisen nimi Katri Manninen? Häntä minä joka tapauksessa tällä hetkellä pidän television rasittavimpana tapauksena, vaikka ohjelma tauolla onkin.
Siis jumalauta, tosi niinkus rohkeaa toimintaa, kun uskaltaa mm. kysyä saksalaisen tehdasheviä soittavan yhtyeen kitaristilta seksi-aiheisia kysymyksiä! Ja liikkua julkisesti niinkin tunnetun sonnin kuin Frederik kanssa!
Neiti(?) Manninen uskoo varmaan oikeasti olevansa todella vallankumouksellinen ja shokeeraava pikkutuhmine kysymyksineen. Tokihan seksin ja erotiikan sotkeminen tällaiseenkin asiaan kohua saa aikaan, niinpä varmasti. Ideahan on varsin tuore.
Itse kyllä luulen, että edes konservatiivisimmat mummot eivät Katrin touhuista pahemmin järkyty. Korkeintaan tuntevat myötähäpeää. Pissikset ehkä tykkäävät.
Antaisivat senkin ohjelma-ajan vaikka Ismo Leikolalle.
fullkelson
10.01.2005, 15:03
Kaikki paitsi Lasse Lehtinen.
Huomenta Suomessa on muuten aivan liikaa ärsyttäviä juontajia. Se yksi muija joka lukee välillä uutisiakin, Katja Kannonlahti, irvistää joskus niin ylitiukkaa tekohymyä että sillä on varmaan aikamoinen lasti jöötiä pöksyissä kuvausten jälkeen...
palle fontän
10.01.2005, 15:13
Henkka "yliselittäjä" Hyppönen. Voiko rasittavampaa jätkää olla? Tämä piirre ei tullut esille heti, mutta ajan myötä mies käy aivan sietämättömäksi. Ei ole niin mitätöntä vitsin poikasta, etteikö Henkka-boy pystyisi pilaamalla sitä yliselittämällä jutun niin, että ketään ei varmasti enää naurata.
Voi vittu Henkka! Ei vitsejä selitetä.
Viestin lähetti sopuli
Henkka "yliselittäjä" Hyppönen.
Onneksesi Henkkaa ei tarvitse enää ruudussa katsella
Viestin lähetti Master Chief
Ne kenellä näkyy CNN International, ovat varmaan tutustuneet Richard Questiin. Tätä ärsyttävämpää henkilöä ei monelta kanavalta löydy. Onneksi en ole ko. herraa nähnyt vähään aikaan.
Lomalla ollessani tuli CNN vähän vilkuiltua ja tuo herra rupesi ärsyttämään heti samantien. Uskomattoman ärsyttävä puhetyyli, elkeet ja vielä ne kahden kilometrin päähän loistavat valkaistut hampaat. Mies oli siis ruudussa ainakin ennen uuttavuotta.
Ylivoimaisesti hirveintä ovat Salattujen Elämien, leikkisästi "Salkkarit" näyttelijäkunta. Joskus, kun eka kertaa katsoin tätä "teosta" niin pidin sitä väljähtäneenä parodiana. Mutta sitten paljastui totuus, että tätähän tehdään tosissaan.
Kuinka vuonna 2005 voi näin täysin lahjattomia pökkelöitä päästä valtakunnalliselle kanavalle "näyttelemään"? Kaikki peruskoulun ala-asteen kuusijuhlien pienet näyttelijät hakkaavat nämä salkkaritähdet sata-nolla.
Eikös se Krisse Salminen ole saanut jotain viihdeohjelmapalkintoja Krisse nimisestä ohjelmastaan? En kyllä käsitä millä perusteella.
Anoppiehdokkaan lempiohjelma muuten... kai se sit on vanhusten mielestä hirveen hauska.
Eniten kylmäväreitä televisiossa aiheuttaa nami nami Marco! Vittu sitä tuskaa jos lauantaina sattuu vahingossa kolmonen päälle ja Bumtsi Bumia pukkaa ruutuun.
makumiitti
10.01.2005, 15:45
Ehdottomasti tämä Timo "naturhlikht" Jutila.
Viestin lähetti lihaani
Ylivoimaisesti hirveintä ovat Salattujen Elämien, leikkisästi "Salkkarit" näyttelijäkunta. Joskus, kun eka kertaa katsoin tätä "teosta" niin pidin sitä väljähtäneenä parodiana. Mutta sitten paljastui totuus, että tätähän tehdään tosissaan.
Ja mikä mukavinta, joka arkipäivä tulee yksi jakso, jotka sitten tuskan maksimoimiseksi uusitaan viikonloppuna!
- Kirsi Piha
- Koko Elixir-sport ohjelma maikkarilta
- Paljon Pelissä ohjelman molemmat juontajat.
- Katri Manninen Hyppönen & Enbuskesta
- Jutila ja Anu Saukkonen
Jari Sarasvuolle on tullut pari haastajaa. Ykkösen aamu-tv:n perjantaipörssin Karo Hämäläinen ja Diili-ohjelman Juhana Helmenkalastaja.
JustinCase
21.01.2005, 08:34
Viestin lähetti Marcus
Diili-ohjelman Juhana Helmenkalastaja.
Aamen. Aivan samaa mieltä. On sitten mielettömän ärsyttävä kaveri. Häpeäisin, jos kuuluisin tämän simpukannoukkijan kaveripiiriin...
Ei edes tarvitse miettiä televisiohistorian ärsyttävintä duoa M.Pjyyström ja Seppo Hovi!
Muita ärsyttävyyksiä ovat mm T. Enbuske joka on olevinaa niin hauskaa että... Televiissionisarja salkkareista näitä ärsyttävyyksiä löytääkin sitten roppakaupalla.
Ai niin ja jostain syystä olen vihannut sitä sotkan "pikkujätkää" aina siitä asti kun kyseisen kalufirman mainosrainoissa ensimmäisen kerran keikkui
Groove Armada
21.01.2005, 14:08
MTV3:n T.I.L.A. -ohjelman yliartikuloiva juontajanainen. Se homppeli mieskin on todella ärsyttävä.
Molemmat puhuvat kameralle ihan kuin kehitysvammaiselle joka ei ymmärrä normaalia puhetta.
Rapukäsi
21.01.2005, 23:48
Joonas "O'Brien" Hytönen.
tahtookirjoittaa
09.02.2005, 09:34
Suurten talviurheilukisojen lähestyessä tuppaa Jari Porttila yleensä ärsyttämään. Niin nytkin. Taas saadaan kuulla tätä lässynlässyn sinivalkoista suomalastennuolentaa, jossa suomalaiset ovat "lumilajien" valtiaita jne. Maailmassa on kuitenkin myös norjalaisia, itävaltalaisia jne. Luulin jo, että Lahden dopingjupakka olisi herättänyt tämän tyypin, mutta mitä vielä. Pahempaan päin on mennyt.
Kyllähän Harri Syrjänen on ärsyttävin TV-tyyppi, äänikin niin yksitoikkoista, tyhmän kuuloista jupinaa.
Hän oli Hockey Night Fanclubin vieraana tässä pari viikkoa sitten ja osoitti kyllä tietämättömyytensä jääkiekosta. Muut vieraat olivat Peter Ahola ja Ari Lähteenmäki, Syrjänen peesaili parhaansa mukaan muiden mielipiteitä.
Ainoa oma mielipide soppamiehellä oli se, että TPS on suurin romahtaja play-offeissa, haluttaisi kysyä Syrjäseltä että mistä TPS on romahtamassa, joukkue on runkosarjassa vasta viides, joten kovin korkealta se ei missään tapauksessa tipahda.
Jack Bauer
09.02.2005, 16:20
Pekka Pouta!
Ärsyttävä lässyttäjä, olevinaan vielä mukamas hauska! YÄK YÄK YÄK!!!
Jutila on ylivoimaisesti ärsyttävin henkilö tv:ssä. Anun vielä jotenkin kestää, mutta se "Juti" aaargh. "Katosssch tuolt yläsbörsshsäää tärskähsti". Puolistakaan sen mussutuksista ei saa mitään selvää. Sami Sykkö Subbarin puolella tuntuisi olevan Suomen hintti numero 1 ja sen takia en kyseistä Anoppi-ohjelmaa katsokaan. Paljonkohan porukka tätä ohjelmaa tosiasiassa katsoo?
Maikkarin aamutv:tä seuraisi muuten mielellään, mutta Lauri Karhuvaara saa karvat nousemaan pystyyn. Mies lässyttää vieraiden puheen päälle, ja esittää niin jämäkkää reportteria kun vaan voi tosin onnistumatta siinä. Lauri pois ja vaikka Jutikin ennemmin tilalle. Hyi yäk, en katso.
Timo Jutila, aivan ehdottomasti.
Toinen erittäin paha on Salattujen Elämien Ulla. Hyi helevetti...
-pikkunoita-
Salkkareiden Ismo, Esko Kovero.
Erittäin ärsyttävää naamanvääntelyä koko ajan.
Vaikka Enbuskea ei kukaan varmaan miellyttäväksi sanokaan niin Nelosella on pistetty vielä paremmaksi. Juontajapariksi on löytynyt saatananpalvojannäköinen plösömurjaanimörkö. Voiko enää ärsyttävämpää olla. Se kyllä ohittaa Porttilat ja kumppanitkin aika reilulla erolla.
ShakesBier
09.02.2005, 17:47
Viivi Avellán. Esittelee tissivakoaan telkkarissa, pateettista. Eikä asiaa paranna ollenkaan nämä Viihdeuutiset, mitään niin turhaa ei olekaan tarvinnut katsella pitkään aikaan. Yksi kerta riitti sitä lystiä.
puuha-pete
09.02.2005, 18:15
Ensinnäkin tuo vitun maikkari kyrsii todella ankarasti! Misksei se voi olla kolmonen? Salatut elämät vituttaa rankasti, ne ei vittu kyllä osaa yhtään näytellä-
HokiNaitti on toinen missä repii housunsa-
Ringa lingit ai perkele kun koulusta tuli kotiin ja siellä ne perkeleet toitottaa kysyen missä maassa asumme? SUO_I PERKELE SENTÄÄN!
Krisse on niin hauska..
Tilan muijan voisin tappaa työntämällä ruosteisen henkarin sen korvasta sisään! Saatanan ämmä!
Njassa on yksi vitun inisijä ja valittaja ja olevinaan niin perkeleen tzadilainen paska! Kaikka on tyhmiä!
Toni Nieminen joka kehuu kaikkia niin perkeleen loistaviksi!
Jääkoneenkuljettaja
09.02.2005, 18:22
Katri Manninen, Hyppönen&Enbuske Show:sta on kyllä paha, liian paha.
Mutta!
Ikiaikainen ällötys ja inhokki, ihminen jonka olemuskin sytyttää sellaista vihantunnetta minussa, ettei TV:tä voi päällä pitää, on: MTV3:n "Ihana aamu" (voiko nimi pahemmin enää johtaa harhaan?) Tiina Klemettilä! Ei s**tana että siinä on sitten karmaiseva otus!
Pantse67
09.02.2005, 19:14
Timo Jutila (valitettavasti, sillä olen vielä vuonna 1995 arvostanut miestä) sekä Petteri Ahomaa (jota en ole koskaan arvostanut)!
Jerry Springer. Voiko enää ärsyttävämpää ihmistä maa päällään kantaa, ja vieläpä tv:ssä.
Jack Daniel's
09.02.2005, 21:21
Sami Sykkö, maailman ärsyttävin ihminen, ainakin tv:ssä. Katselin eilen jotain "viihde"ohjelmaa subtv:ltä ja tämä shemale oli siinä kai juontajana. Pitkään ei pystynyt katsomaan. Se tekopirteys, se ämmämäisyys...
Pressiboxi
09.02.2005, 21:23
Edelleenkin väitän, että Laurihhh Karhuvaarahhhh on ärsyttävin spede televisiossa.
En tiedä mistä johtuu, että aamutv-juontajat maikkarilla ja ylellä ärsyttävät kaikkein eniten. Eniten ärsyttää ylen aamu-tv:n miesjuontajat, voi että mitä pellejä.
Viestin lähetti puuha-pete
Ensinnäkin tuo vitun maikkari kyrsii todella ankarasti! Misksei se voi olla kolmonen?
Siksi koska Maikkari on lyhenne Mainostelevisiosta ja Suomessa oli ennen vain kaksikanavaa, Ykkösverkko sekä TV2. Sittemmin perustettiin Kolmostelevisio Oy eli TV3, jonka Maikkari eli Pöllö-TV sai hankittua myöhemmin haltuunsa, jolloin MTV:stä tuli MTV3.
Sledge Hammer!
10.02.2005, 09:57
Kaikkein ärsyttävimpiä ovat juuri Hankenilta valmistuneet pankkiiriliikkeiden analyytikot jotka rillit höyryssä kertovat talousuutisissa jokaisen Nokian kvartaalituloksen jälkeen miten minun pitäisi siihen suhtautua. Menisivät oikeisiin töihin.
Ärsyttäviä persoonia on TV:ssä monta, ja kaikkein ärsyttävintä on tuosta joukosta vaikeaa valita. Erittäin varteenotettavaksi kandidaatiksi nousee YLE:n urheilutoimituksen Laura Ruohola. Ärsyyntymiseni syynä on ko. toimittajan englannin kielen taito, tai pikemminkin sen puute. Voi äiti mitä sönkötystä! Eikö tuohon hommaan tosiaan ole löytynyt ketään parempaa? Jos on pakko tehdä noita hommia, niin pysyisi edes täällä kotimaassa, jossa vieraita kieliä ei tarvitsisi puhua. Antaa varmasti erittäin hyvän kuvan Suomesta haastatellessaan ulkomaalaisia urheilijoita puujalkaenglannillaan. Äkkiä pois ruudusta, jos minä saisin päättää.
En ole lukenut aiempia mielipiteitä, mutta itse olen aina ihmetellyt että milläkähän perkeleellä Joonas Hytönen on "päässyt" televisioon. On se vain niin hankala uskoa että miehellä, kröhöm, olisi ns. asianmukaisia kvalifikaatioita. Paremman sanan puutteessa.
Hytönen taitaa olla Helsingissä kovakin luu, kun maikkarillekin on päästetty, mutta kertokaa nyt ihmeessä mulle mitä se omille-jutuileen-neitimäisesti-hihittelijä on ikinä tehnyt jotta kaiken kansan häntä olisi tuijotettava perjantai-iltaisin?!
Red Devil
11.02.2005, 13:31
Viivi "veivi" Avellán
Viestin lähetti fedorov
En ole lukenut aiempia mielipiteitä, mutta itse olen aina ihmetellyt että milläkähän perkeleellä Joonas Hytönen on "päässyt" televisioon.
No esim. se, että sen faija on Mattiesko, joka uhkaa tintata niitä tv-pomoja, jotka eivät Joonas töihin ota.
H-katsomo
11.02.2005, 15:03
Koko salatut elämät-näyttelijäkaarti.
Viestin lähetti scholl
No esim. se, että sen faija on Mattiesko, joka uhkaa tintata niitä tv-pomoja, jotka eivät Joonas töihin ota.
Jatkokysymys: Kuka pelkää Mattieskoa?
Sv veinikretski
11.02.2005, 19:18
Kyllä se on Joonas Hytönen, joku liiga-seura voisi harkita ottaa isä ukon poliisin rooliin, on se niin pelottava tyyppi!! Raumalle en halua, hanskaa vielä koko kaupungin ihmiset!
Eino_Mies
12.02.2005, 17:36
Kun narsismi saa sairaalloisia piirteitä, tulos on tämä. Siis mikä v**un Helmenkalastaja?! Hepulla taitaa olla enemmän keltaista nestettä korvien välissä kuin itse pastori Sarasvuolla. Ostaisitko näiltä miehiltä käytetyn auton..?
Maikkarin mäkihypyn selostaja..
Viivi Avellan (luulee ittestänsä aivan liikaa)
Mikko Hannula (voi kristus...)
Salkkareitten Ville Kasper Koponen
Vuokralainen
12.02.2005, 18:24
Viestin lähetti Eino_Mies
Kun narsismi saa sairaalloisia piirteitä, tulos on tämä. Siis mikä v**un Helmenkalastaja?! Hepulla taitaa olla enemmän keltaista nestettä korvien välissä kuin itse pastori Sarasvuolla. Ostaisitko näiltä miehiltä käytetyn auton..?
Olen täysin samaa mieltä!
Tuon Helmenkalastajan(se on itse keksinyt tuon nimen) näkeminenkin aiheuttaa kylmiä väreitä. Siinä on esimerkki juuri sellaisesta ihmistyypistä, jota en todellakaan voi sietää. Kuten vihjasit Sarasvuo on erittäin miellyttävä kaveri tämän kalastelijan rinnalla.
En muuten ostaisi sitä autoa.
Sv veinikretski
12.02.2005, 18:30
Meinasin ihan unohtaa Hannele Lauri, mikä sösöttävä itserakas vanha huuhkaja,
sellaisen vierestä kun aamulla heräisi, voisi heti kirjoittaa jatkoajan pahin töppäys sivuille, hu hu ......Siinä olisi Helmenkalastajalle oiva tyttöystävä!!
Saako vielä vaihtaa..?!?!
Aiemmin mainitsin Joonas Hytösen, mutta eihän sillä ole mitään saumaa RITA TAINOLAa vastaan!! Eilisen Joonas & Enbusken aikana se minulle jälleen palautui mieleen.
"Ku mä menin sen hotellin respaan niin George Clooney hyökkäs mun kaulaan huutaen 'Rita Rita!'..."
Just joo. George ei varmasti, eikä Leonardokaan, edes viitsi kusta siihen suuntaan missä Tainola lokkeilee. "Siis tuo Chris Rock on oikeesti ii-han hullu. Siis ii-han hullu."
As if you had any idea.
En muista tarkkaan, mutta kirjoittiko Rita kaksi- vai kolmirivisiä "juttuja" noista "haastattelemistaan" superstaroista siihen Iltalehteen..?
Meinaa hieman keitellä.
Pahoittelen.
Viestin lähetti fedorov
Saako vielä vaihtaa..?!?!
Aiemmin mainitsin Joonas Hytösen, mutta eihän sillä ole mitään saumaa RITA TAINOLAa vastaan!! Eilisen Joonas & Enbusken aikana se minulle jälleen palautui mieleen.
"Ku mä menin sen hotellin respaan niin George Clooney hyökkäs mun kaulaan huutaen 'Rita Rita!'..."
Ohjelma oli siis Juuso & Enbuske. Meinasi itsellä katketa verisuoni päästä kun tämä "muita ihmisiä parempi" ämmä vastasi kysymykseen: Kuinka monta kertaa olet ollut Oscar-gaalassa? "3-4 en mä muista". Ohjelmakin on aivan perseestä!
Joo, kuohuksissani meni ohjelman nimikin väärin.
Oli siinä Kemin oma poika Jope Ruonan suu pyöreänä kun Tainola vieruspenkillä mahtaili. Siinä kyllä taisi kohdata kaksi suomalaisen persoonan äärilaitaa suorassa TV-lähetyksessä.
Vaikka en mikään Jope-fani olekaan, niin kyllä hän mielestäni osuvasti kommentoi poikien "Rita on ollu Oscareissa kuus miljoonaa kertaa"-heittoa..:
"Kerran vuodessa".
kissankarva
25.02.2005, 12:24
Mikä harakka se Tainola oikein on? Joku "toimittaja" wannabe-kosmopoliitti-myöhäispissis-kö? Siltä ainakin kuulostaa.
Mä nimittäin missasin, katsoin huomattavasti laadukkaampaa ohjelmaa eli Teho-osastoa.
Paitsi että ärsyttävyydestähän tässä oli puhe, mun mielestä Innon teennäiset kekkulit ovat melkoisen ärsyttäviä.
Mutta sen dingeli-dangeli-voittokotiin-visailun (missä kysellään naukuvaa eläintä ja tiedetään kirjaimet _ISSA) pösilöt tekopirteät puusilmät vievät sittenkin tässä kisassa pisteet. Se ohjelma tekijöineen pitäisi pakata rahtivaunuun ja ostaa pelkkä menolippu Siperiaan.
finnjewel
25.02.2005, 12:50
Viestin lähetti kissankarva
Mikä harakka se Tainola oikein on? Joku "toimittaja" wannabe-kosmopoliitti-myöhäispissis-kö? Siltä ainakin kuulostaa.
Aika hyvin kuvattu..
Seurasin kerran sivusta kun nti Tainola joutui vastentahtoisesti itse täyttämään erästä kaavaketta eräässä virastossa. Luuli ilmeisesti olevansa erittäin näsäviisas käydessään tiskillä kysymässä täyttöohjeita tyyliin: "Onx tää syntymäpaikka siis se paikka mis mä oon niinku syntyny vai?"
Viestin lähetti Hextall
Ohjelma oli siis Juuso & Enbuske. Ohjelmahan siis oli Tuomas & Juuso Experience...
OneBigRed
25.02.2005, 13:34
Viestin lähetti fedorov
Aiemmin mainitsin Joonas Hytösen, mutta eihän sillä ole mitään saumaa RITA TAINOLAa vastaan!!
Toi akka on aika saatanan rasittava. Otattaa itsestään kuvia julkkisten vieressä kuin J.Hämäläinen konsanaan, ja tämän jälkeen heitä voikin kuvailla lämpimiksi ystäviksi.
Kuitenkin suurimman hänen liittyvän oksennusrefleksin on aiheuttanut ilta-sanomien viikonloppuliitteen artikkeli, jossa muistaakseni Niklas Herlin oksensi pari sivua vuolasta siirappipaskaa, joka veti vertoja Pohjois-Korealaiselle ihmispalvonnalle.
Käsitin jutun olevan vastaisku Matti-Esko Hytösen Tainolaa käsittelevään kolumniin, jossa Tainolaa käsiteltiin Hytösmäiseen tapaan. Jutussa kun "ohimennen" kuitattiin kaikki Ritasta pahaa puhuvat mitättömyyksiksi.
Tai sitten olivat vain todelliset aiheet loppu, en saatana muuta sanottavaa keksi tilanteesta, jossa lehti tekee jutun omasta toimittajastaan, kehuen tämän maasta taivaaseen ja takaisin, antaen samalla ymmärtää, että muidenkin olisi syytä tehdä samoin.
Eli kritiikin kolmea keskisormea tästä suunnasta tarjotaan Niklas Herlinille, Rita Tainolalle, ja molemmat nobodyt palkanneelle Ilta-Sanomille.
Tainola on kyllä kamala akka. Kyllä vitutti silloin kun se oli vieraana Se on siinä:ssä. "Ai pitäskö mun nyt keksiä näistä tavaroista joku juttu vai? En ymmärrä?!? En mä jaksa."
Anoppi-ohjelman Sami kerää kans mun ääneni tässä keskustelussa..kerta kaikkiaan ärsyttävä kaveri. Pikkurillimies joka heittää huonoa läppää.
Viestin lähetti Rygge
Ärsyttäviä persoonia on TV:ssä monta, ja kaikkein ärsyttävintä on tuosta joukosta vaikeaa valita. Erittäin varteenotettavaksi kandidaatiksi nousee YLE:n urheilutoimituksen Laura Ruohola. Ärsyyntymiseni syynä on ko. toimittajan englannin kielen taito, tai pikemminkin sen puute. Voi äiti mitä sönkötystä! Eikö tuohon hommaan tosiaan ole löytynyt ketään parempaa? Jos on pakko tehdä noita hommia, niin pysyisi edes täällä kotimaassa, jossa vieraita kieliä ei tarvitsisi puhua. Antaa varmasti erittäin hyvän kuvan Suomesta haastatellessaan ulkomaalaisia urheilijoita puujalkaenglannillaan. Äkkiä pois ruudusta, jos minä saisin päättää.
Laura Ruohola on mielestäni hyvä työssään. En vaihtaisi häntä pois. Ärsyttäviä ovat ehdottomasti MTV3:n chattien ja pelien juontajat, ovat niin tekopirteitä, hokevat koko ajan että "nyt vaan niitä viestejä lähettelemään, niin pääsette mukaan... ja nimimerkki kannattaa rekisteröidä..." Ai niin, no mutta tietenkin ne tuota hokevat, kun siitä saa MTV3 hyvät rahat meidän viesteistämme. Ja sama juttu paljon pelissä -visailussa. "Soita jo nyt!... mutta kenestä puhumme?! Soita nyt heti, numeroomme, jos minä saisin päättää niin heti ottaisin helpot 1000 euroa pois!" Etenkin Ismo Jokinen jota vielä joskus arvostin. Häpeäisitte!
Tainola on oikeasti täysi kusipää ihminen. Ei ole mikään image-juttu, kuten jotkut epäilevät. Kovan luokan toimittaja kyllä, tehnyt tuota työtä jo kauan. Mutta ottaako ketään oikeasti vakavasti vanhaa pissistä, joka luulee, että nykyään vielä saa arvostusta jostain vitun julkkiksista? Kuka tahansa voisi nykyään tutustua julkisuuden henkilöihin jos vain halua löytyy. Eri asia, keneltä sitä halua löytyy.
Viestin lähetti fedorov
Saako vielä vaihtaa..?!?!
Aiemmin mainitsin Joonas Hytösen, mutta eihän sillä ole mitään saumaa RITA TAINOLAa vastaan!! Eilisen Joonas & Enbusken aikana se minulle jälleen palautui mieleen.
Jatkan tästä aiheesta. Rita Tainola on kyllä niin helvetin omahyväisen näköinen ämmänkanttura että onneksi häntä sentään melko harvoin joutuu telkkarissa katsomaan.
Kerran hän oli Simo Frangenin vetämässä Maailman Ympäri-ohjelmassa kisaamassa paikasta finaaliin. Hän hävisi kisan, ja naama norsunvitulla onnitteli lopulta finaaliin päässyttä naista: "Siis tää on hienoo että toi tota hän pääsee koettamaan maailmanympärimatkaa, mä olenkin jo niin paljon matkustellut muutenkin ettei mua harmita" ja kauhea vitutus näkyi kotisohvalle saakka.
Pahkasiassa oli aikoinaan sellainen henkilö kuin "viikateseppä Rita Taitola" ja se kuvaus sopii hyvin tähän paskantärkeään toimittajaan.
Viestin lähetti Stevie
Anoppi-ohjelman Sami kerää kans mun ääneni tässä keskustelussa..kerta kaikkiaan ärsyttävä kaveri. Pikkurillimies joka heittää huonoa läppää.
Pitää täysin kutinsa. Äijä kuulostaa niin homppelilta ku olla ja osaa. Toinen mikä ohjelmassa pistää ärsyttämään on se vitun kitaristi. Pysyis saatana koko nauhotuksen ajan siellä sivulla kitaroineen, mutta kun ei. Tulee aina heilumaan siihen saatanan kuvaruudun eteen esittäen jotain suurempaakin jonglööriä. Köyttäisivät sen sinne nurkkaan.
Ruben Stiller. Talkkari-isäntänä tämä mies on vielä ihan ok, mutta Levyraadin juontajana todella karmea ja rasittava tapaus, jonka ulosantikin on hirveää kuunneltavaa.
Muokkausta: Keski-Suomen ylpeys Jukka Virtanen takaisin Stillerin paikalle. Jopa Ragel Lingellin tissiväliä on tullut ikävä tuota Rubenin vaahtoamista katsoessa.
Viestin lähetti Roku
Jatkan tästä aiheesta. Rita Tainola on kyllä niin helvetin omahyväisen näköinen ämmänkanttura että onneksi häntä sentään melko harvoin joutuu telkkarissa katsomaan.
Totta puhut. Siinä on niin vastenmielinen henkilö että toista ei löydy. Kertakaikkisen perseestä, harmittaa että maan kamaralla on tuollaisia tyyppejä.
Lisäksi Ruben Stiller saa puoltoääniä, sitä saatanan määkimistä ei kestä. Pseudointellektuelli, muka-hauska pelle.
Niin ja meinasi unohtua vielä yksi todellinen tv-pelle, eli Timo Harakka. Ei vaan pysty kuuntelemaan sitä vänkäystä ja paskanjauhantaa. Perseestä.
Vintsukka
03.03.2005, 14:34
Kyllä ääni menee Nelosen Inno-ohjelman juontajille. Ei tarvitse nähdä kuin still-kuva näistä pelleistä mainoksessa ja verisuonet katkeilevat päästä.
kissankarva
03.03.2005, 14:44
Mäkin sitten näin tän paljon puhutun Tainolan Tuomas-Juuson uusinnassa.
Öö. Tota, joo. Jotenkin säälittävää että ihminen on jämähtänyt tuollaiseen glamourin ihannointiin ja julkkistenpalvontaan jota yleensä harrastetaan siinä iässä kun luetaan Suosikkia ja itketään ihanan poikabändin keikalla. Tainola joutuisi varmaan järkytyksestä sairaalaan jos joku kertoisi sille että George Clooneykin käy paskalla.
dreamy83
03.03.2005, 17:32
Kaikki Ring-a-Lingin ja Paljon Pelissä-ohjelmien juontajat.
Kaikkien Chattien ja pelien juontajat.
TV-Shopin puhujan ääni.
Anu ja Juti.
Joonas Hytönen.
Kirsi Salo.
Siinä listaa, muitakin varmasti löytyy kyseiseltä kanavalta kunhan mieleen tulee :D
Tästä tittelistä kilpailevat kyllä MTV3:n Hytönen ja Formula-ukko Timo Pulkkinen.
Hytönen on täysin lahjaton tunari, jota ei kestä puolta minuuttia kauempaa. Paras oli se Sotamies Hytönen, 3/4 osaa puhutuista sanoista oli "niinku". Todellinen tv-alan ammattilainen.
Pulukkinen puolestaan kertoo typeriä formulajuttujansa niin ärsyttävällä tavalla, katkoo lauseita ja painottaa kaikkein epäoleellisinta sanaa vammaisesti. Miehen olemus on muutenkin kuin suoraan Alepubin tiskiltä puoli neljän aikaan yöllä. Yök!
Eino_Mies
07.03.2005, 11:43
Viestin lähetti Eino_Mies
Kun narsismi saa sairaalloisia piirteitä, tulos on tämä. Siis mikä v**un Helmenkalastaja?! Hepulla taitaa olla enemmän keltaista nestettä korvien välissä kuin itse pastori Sarasvuolla. Ostaisitko näiltä miehiltä käytetyn auton..?
Ei helvetti! Päivän Iltis kertoo että "Huomionkalastaja" saisi tulevaisuudessa osan jossain uudessa ohjelman. Eilenhän tuo lipevä kravattipelle putosi Diilistä, joten toivottavasti häntä ei enää ruudussa nähdä. Kyllä se näköjään on niin, että kun tarpeeksi sujuvasti osaa puhua paskaa, niin julkisuus on taattu.
Viestin lähetti Eino_Mies
Kyllä se näköjään on niin, että kun tarpeeksi sujuvasti osaa puhua paskaa, niin julkisuus on taattu.
Jari Sarasvuon esimerkki osoittaa, että tämä - ikävä kyllä - pitää paikkansa. Paskaa puhumalla voi tehdä miljoonaomaisuuden, jos osaa puhua miellyttävästi ja käyttää sopivia oheiskäyriä ja teesejä siinä seassa.
Ikävää, että lahjakas puhuja Helmenkalastaja (os. Närhi) on ottanut missiokseen alleviivata samanlaisuuttaan Sarasvuon kanssa. Olisipa kaveri mies ja pysyttelisi ihan omana itsenään.
Niistä ohjelmista joita tulee itse seurattua (en katsoa esim. Diiliä, Viihdeuutisia, Salkkareita ym.) seuraavat kilpailevat tittelistä:
Mika Saukkonen
Antti Liinpää (koeajo-tv)
Viestin lähetti MC61
Jari Sarasvuon esimerkki osoittaa, että tämä - ikävä kyllä - pitää paikkansa. Paskaa puhumalla voi tehdä miljoonaomaisuuden, jos osaa puhua miellyttävästi ja käyttää sopivia oheiskäyriä ja teesejä siinä seassa.
Niin paskanjauhannallahan pääsee elämässä pitkälle. Onnistuneet manipuloijat ovat olleet paskajauhajien aatelia.
Sarasvuota tuskin voi syyttää siitä, että hän on rikastunut, vaan kansantahtohan siinä toteutuu. Ihmiset pitävät häntä guruna ja idolinaan ja ei vaadi kovin suurta älyä tajutakseen rahastaa tämän monopoliaseman. Fiksu veto se, että hän on tajunnut laajentaa firmaansa, jotta vaurastuminen karttuisi aivan eri tahtiin kuin esa saarisella.
Mutta mitä tulee ärsyttävimpiään tv-kasvoon niin diiliä en ole kertaakaan katsonut, sillä se on vain halpa kopio, jossa on aika kaatopaikkakamaa ne kilpailijat, joten Sarasvuon toimintaa ohjelmassa en lähde kommentoimaan. Sen sijaan ärsyttävin teeveekasvo listan kärkeen ampaisi Oscargaalan studiojuontaja. Siinä on järkyttävin ihminen varmasti Suomen maassa. Maalaismurre yhdistettynä teinityttömäiseen hihittämiseen, omien suosikkien esilletulo ja ensimmäisten kategorioiden jälkeen tappiomielialan lietsominen sekä salaliittoteorioiden pohtiminen olivat aivan uskomattoman ärsyttävää. Kaiken kruunasi kylpytakkisessiot. Amnesty Internationalin pitäisi ehdottomasti puuttua katsojien kärsimyksiin, sillä tuollainen seitsemän tunnin mittainen jakso, jossa vähän väliä joutui tuon juontajan johtaman tiimin riivaamaksi, on varmasti ihmisoikeusrikkomus. Ainoa ihmetyksen aihe tuossa farssissa oli se, ettei juontaja tehnyt itsemurhaa tai edes viillellyt itseään heikoimmilla hetkillään. Muuten se olikin jo vuosikausiin pahin katsojakokemus Suomen televisiossa.
Viestin lähetti MC61
Jari Sarasvuon esimerkki osoittaa, että tämä - ikävä kyllä - pitää paikkansa. Paskaa puhumalla voi tehdä miljoonaomaisuuden, jos osaa puhua miellyttävästi ja käyttää sopivia oheiskäyriä ja teesejä siinä seassa.
Omasta mielestäni tämä taas on hienoa, että tällainen mahdollisuus on olemassa. Tässäkin tapauksessa, tyhmä ei ole se joka tarjoaa, vaan se joka kysyy.
Itsekään en pidä Jari Sarasvuosta (en tosin tunne henkilökohtaisesti, mutta puhun siitä mielikuvasta, jonka olen televisiosta ja lehdistä saanut) mutta olen aina iloinen, kun joku pystyy vaurastumaan laillisin keinoin. Ja jos osaa tehdä paskanpuhumisella rahaa, niin hieno hommahan se on.
Mun mielestä Diili-sarjan parhautta oli se, kun J. Helmenkalastaja siinä asunnonvuokraus-jaksossa jauhoi ja jauhoi sille Hesarin ihmiselle puhelimessa ja sai kaiken paskanpuhumisen päätteeksi vängättyä ilmoituksen myöhästymisestä huolimatta sunnuntain Hesariin.
Sinänsä hyvin toimittu ja jauhettu. Peräänantamatonta meininkiä.
Sarasvuon kommentit kyseisestä tapauksesta kuitenkin sai mut jälleen kerran miettimään kuka se true-paskanjauhaja onkaan - Juhana vaiko Jari.
"Siis Juhana, jälleen kerran, uskoMAtonta toimintaa! Mieletön Dynamiikka!"
Mikä vitun dynamiikka?!
Sarasvuo siis käytti paskanjauhamisesta termiä dynamiikka, ja samalla jauhoi itse paskaa tavalla jonka kuulemisesta useat firmat ovat valmiita maksamaan maltaita.
Sir von Aulis
07.03.2005, 18:21
Viestin lähetti Roku
Pahkasiassa oli aikoinaan sellainen henkilö kuin "viikateseppä Rita Taitola" ja se kuvaus sopii hyvin tähän paskantärkeään toimittajaan.
Kuten myös edesmenneessä julkvisti tms.-ohjelmassa, jossa oli tuomari nimeltään Ripa Kainola aka Pizza Pekkarinen. Ja oli vielä täysin samannäköinen.
Myös Sami Sykkö saa TV:n lähestulkoon lentämään seinään, hinaajan kuuloinen ja todennäköisesti koulukiusattu, joka nyt valitettavasti on päässyt telekkariin kaikkien vitutukseksi. Perkeleen helevetti.
Jos jotain huonoa, niin hyvääkin: Hallelujah-huuto kajahtaa pohjoisesta, jos Virtas-Jukka palaa telekkariin.
Lakaisija
20.11.2005, 23:17
Jussi Halli: ärrävikainen, tekohauska ja vitun ärsyttävä
Se rumempi akka: Jumalauta, kun se ei osaa olla hiljaa ollenkaan
Tatu: Far Outin jälkeen ei mitään merkittävää annettevaa telkkariin
Jumalauta, tää paskasakki on tullut takaisin, ja aiheutti juuri maksimaalisen vitutuksen minulle, kun katsoin äsken subia.
En ymmärrä, miten tuota Jussi Hallin paskaa huumoria päästetään televisioon, ohjelmassa ei ole päätä eikä häntää, ihmiset ovat ärsyttäviä ja itseasiassa näissä ohjelmissa on tehty ihan kaikki päin persettä.
Noh, kai näistäkin joku sitten tykkää?
Ted Raikas
20.11.2005, 23:37
Neloselta tulee nykyään aamuisin joku ihmeen sananarvailukilpailu. Kyseisen ohjelman molemmat juontajat on niin perin juurin ja vitun ärsyttäviä tapauksia, että pitää kanava kääntää samantien pois, jos vahingossa sattuu olemaan päällä. Molemmat läskipäät lisää sitä ärsytystä, joka on muutenkin päällä, kun joutuu aikaisin heräämään. Sellaista tekopirteätä mässytystä, että aaaarghh!
Kieltäisivät tuollaiset ohjelmat.
Ellen Jokikunnas - hih mä oon hauska bimbopissis kaikki tykkää must oon ihq
Laura Salovaara - sillä on niin helvetin ärsyttävä äänikin että verenpaine nousee kun se avaa suunsa
Sara La Fountain - hih hih hihi suklaamussee hihhihihihihih
Viivi Avellan -
toimittaja: "miksi haluat europarlamenttiin?"
Viivi: "no ois siistii päästä Brysselii hyppimää"
Ja sitten ne iltapäivän visailu-ohjelman juontajat, Susanna Tervaniemi ja mikälie ihmisapina.
...ja se TimeOutin Pekka Lehtinen.
Vintsukka
21.11.2005, 01:02
MTV3:n/Subin jossain kännykkävisassa on sellainen vähän tummempihipiäinen tyttölapsi juontamassa joka puhuessaan hymyilee niin että varmasti leukaluut huutaa niveaa, ja sitten kun on juontajaparin vuoro olla äänessä naama vääntyy peruslukemille ja tytsy tuijottaa lattiaa. Pari kertaa on tullut naama vastaan, molemmilla kerroilla tv oli äänettömällä, mutta uskomaton ylipirteys ja tekohymy ärsyttivät.
Ja Subilla mainostetaan myöskin jotain kännyvisaa (?) ja äijä sanoo mainoksessa "battle of the seksiis". Kuinka voikin yksi väärin lausuminen ärsyttää näin paljon? Ehkä mainoksen esitysfrekvenssillä on osuutta asiaan?
Tähän vois luetella montakin nimeä, mutta nyt ei jaksa kun töissä kuhnin. Tuli mieleeni yksi joka on täällä jo mainittu: ANDRÉ WICKSTRÖM. Argh. Tätä miestä ei jaksa. Ja pahinta on, että ens lauantaina näkee tuon tyypin livenä, kun firman pikkujoulut on tällanen syömis-ravintola-juomis -homma. Eli mennään katsomaan Teatteri Pasilaan tätä club act!one -esitstä. Jep. Tämä kuuluisi jo vitutusketjuun (=
startin13
21.11.2005, 10:14
Jumalauta, tää paskasakki on tullut takaisin, ja aiheutti juuri maksimaalisen vitutuksen minulle, kun katsoin äsken subia.
En ymmärrä, miten tuota Jussi Hallin paskaa huumoria päästetään televisioon, ohjelmassa ei ole päätä eikä häntää, ihmiset ovat ärsyttäviä ja itseasiassa näissä ohjelmissa on tehty ihan kaikki päin persettä.
Noh, kai näistäkin joku sitten tykkää?
Tämä sarja on astetta kovempi pohjanoteeraus, ei voi mitn. Ei yksinkertaisesti pysty katsomaan. Ilmeisesti vielä huonompi kuin "ranuankummit"
vBulletin v3.8.6, Copyright ©2000-2013, Jelsoft Enterprises Ltd.