PDA

View Full Version : Machulda suuntamassa pohjoiseen ja Kärppiin?


Pujottelukeppi
27.01.2004, 19:51
Radio Mega (Oulu) arvelee, että V. Machulda pelaisi kauden lopun Oulun Kärpissä. Asia varmistunee parin päivän kuluessa...

theref
27.01.2004, 19:58
Tällaista huhua on kuulunut.

Toisaalta, tätä teoriaa tukee jokunenkin asia:

-Kärpät etsivät kuumeisesti ulkomaalaista laituria
-Kärpät todella haluavat tuon laiturin

-SaiPa tarvitsee rahaa, vaikka pelaajakaupoilla ei kuulemma budjettia paikatakaan
-Kärpillä on rahaa

Ted Raikas
27.01.2004, 20:03
En harmittele jos Machulda myydään. Machulda ei ole ollut hintansa arvoinen tällä kaudella missään tapauksessa. Ei ole järkeä pitää pelaajaa joukkueessa joka nauttii suurta palkkaa mutta ei kykene ratkaisemaan pelejä. Sillä isopalkkaisen tähden ensisijainen tarkoitus on kääntää pelejä voitoksi vaikka yksilösuoritusten voimin. Machulda ei tähän tällä hetkellä kykene, valitettavasti. Jos oltaisiin myymässä pelaajaa joka pelaa huippukautta, niin suhtautumiseni olisi eri. Machuldan aika SaiPassa vaan tuntuu olevan ohi.

Toivotaan että SaiPa saa hyvän korvauksen Vallusta ja mahdollistaa siten ensikaudella laajempiin satsauksiin.

oukka
27.01.2004, 21:03
Toivon sydämestäni että tämä huhu olisi perätön, sillä:

- Machulda ei ole hintansa väärti
- Tämä suljetun liigan myötä tullut tammikuinen hulabaloo pelaajamarkkinoilla ei ole hyvä juttu
- Muiden SM-liigajoukkueiden ulkomaalaispelaajien värvääminen kesken kauden on Jokereiden hommaa
- Kärpät ei saa olla uusi Jokerit

Lare
27.01.2004, 22:17
Viestin lähetti oukka
Toivon sydämestäni että tämä huhu olisi perätön, sillä:

- Machulda ei ole hintansa väärti

Minkä hintainen Machulda on ja paljonko hän tekee tehopisteitä, mikäli hän Kärppiin tulee?

Viestin lähetti oukka
- Tämä suljetun liigan myötä tullut tammikuinen hulabaloo pelaajamarkkinoilla ei ole hyvä juttu

Miksi ei? Eikö olisi sama sanoa, että kauden loppumisen jälkeisten kuukausien hulabaloo pelaajamarkkinoilla ei ole hyvä juttu?

Viestin lähetti oukka
- Muiden SM-liigajoukkueiden ulkomaalaispelaajien värvääminen kesken kauden on Jokereiden hommaa
- Kärpät ei saa olla uusi Jokerit

Tuossa kommentissa ei nyt ollut taas mitään järkeä. Onhan se nyt SaiPankin kannalta parempi jos Kärpät maksaa Lappeenrantaan Machuldasta suuremman summan kuin mitä esim. HIFK maksaisi. Molemmat osapuolet saavat mitä haluavat.

oukka
27.01.2004, 22:38
Viestin lähetti Lare
Minkä hintainen Machulda on ja paljonko hän tekee tehopisteitä, mikäli hän Kärppiin tulee?


Machulda ei ole ollut hintansa väärti Lappeenrannassa tällä kaudella, miksi hän olisi sitä Oulussa? En näe mitään syytä.

Viestin lähetti Lare

Miksi ei? Eikö olisi sama sanoa, että kauden loppumisen jälkeisten kuukausien hulabaloo pelaajamarkkinoilla ei ole hyvä juttu?


Ei olisi. Kauden loppumisen jälkeen häntäpään seurat eivät myy parhaita pelaajiaan kärkipään seuroille.

Viestin lähetti Lare

Tuossa kommentissa ei nyt ollut taas mitään järkeä. Onhan se nyt SaiPankin kannalta parempi jos Kärpät maksaa Lappeenrantaan Machuldasta suuremman summan kuin mitä esim. HIFK maksaisi. Molemmat osapuolet saavat mitä haluavat.

On varmasti SaiPan kannalta parempi, mutta missä määrin Kärppien tehtävä on huolehtia SaiPan taloudesta ostamalla heiltä ylihintaisia pelaajia?

Miten niin Kärpät saisi haluamansa? Minä en näe mitään syytä miksi Kärppien juuri nyt pitäisi välttämättä saada Machuldan kaltainen pelaaja, enemmän tilausta olisi romuluiselle voimalaiturille tyyliin Hannes Hyvönen tai hyvälle kiekolliselle pakille. Jopa kakkosmaalivahdin hankinta olisi paremmin perusteltavissa kuin Vallu, huolimatta Rinteen kovasta potentiaalista.

Jos todellakin haluat jatkaa vänkäämistä näinkin päivänselvästä asiasta, tee se yksityisviestillä.

heebo
27.01.2004, 23:00
Hallilla törmäsin melkoisen varmaan lähteeseen, joka oli viemässä sekä Jamoa, Että Vallua Hpk:n paitaan...
Voisi käydä myös hyvin kuvaan...
Kerhossa ilmeisesti kaipaillaan myös kyseisille paikoille pelaajia...

theref
27.01.2004, 23:11
Viestin lähetti heebo
Hallilla törmäsin melkoisen varmaan lähteeseen, joka oli viemässä sekä Jamoa, Että Vallua Hpk:n paitaan...

Eli nyt kun aletaan ynnäilemään, niin Wallua viedään joka paikkaan.

Ensin paikkana oli Jokerit. Sitten "kisaan" tuli mukaan IFK. Sitten Ruuttu ilmoitti että Blues etsii ukkoa ja Wallu se varmasti on. Kärpistäkin on tarjous tullut ja sinne ollaan menossa. HPK laski Vujtekin pois ja ottavat Wallun tilalle. Lukollakin on rahaa kuin rosvopäälliköillä ja Viipurin mafialla yhteensä, joten...

Jokerit, HIFK, Blues, Kärpät, HPK, Lukko.

Tuosta joukosta se tuleva joukkue löytyy.

Kuka tarvitsee eniten? Kenellä on kanttia maksaa Ilin pyytämä hinta? Pystyykö kukaan tarjoamaan pelaajaa osamaksuna?

Ili tietää vastauksen ja tällä hetkellä varmaan moni muukin.

Odotellaan silti virallista vahvistusta asialle.

Ted Raikas
27.01.2004, 23:11
Viestin lähetti heebo
Hallilla törmäsin melkoisen varmaan lähteeseen, joka oli viemässä sekä Jamoa, Että Vallua Hpk:n paitaan...
Voisi käydä myös hyvin kuvaan...

Huhut on aina huhuja, tosin joskus niillä on todenperäisyytensäkin. HPK:lla tosiaan olisi tarvetta maalivahdille. Mitenköhän on, jos tämä Myllyksen siirto HPK:oon toteutuisi, niin olisiko kyseessä "vuokraaminen" vai ihan "myynti"? Tosin Myllyksellä on parin kauden (tämä ja seuraava) sopimus SaiPan kanssa, joten aika kalliiksi tulisi HPK:lle joka kuitenkaan tuskin Myllystä haluaisi pitää niin kauaa riveissään, vai kuinka on? Oli miten oli, aika happamalta jo tuntuu jos maalivahti vuokrataan pois... Toisaalta mikäpä nykypäivänä SM-liigassa ei enää olisi tavanomaista, sellaista markkinameininkiä että oksat pois...

...

Pah pah, vuokratkoot minun puolesta vaikka koko joukkueen samantien! Alkaa mennä maku vähän kaikkeen jääkiekkoon liittyvään, etenkin suomalaiseen sellaiseen.

heebo
27.01.2004, 23:21
Mitenköhän on, jos tämä Myllyksen siirto HPK:oon toteutuisi, niin olisiko kyseessä "vuokraaminen" vai ihan "myynti"?

Luulisi, että kyseessä voisi olla pelkkä vuokraus, vaikka mieluusti näkisin miehen siirron Hpk:hon ihan myynti mielessä...
Vuokraus tuntuisi kyllä siinä mielessäkin järkevältä, että Kuokkanen saisi loppukaudesta pelejä, kun tässä tämä luovuttamisen maku on taas hyvinkin vahva...

Vähän ohi ketjun aiheen... tämä Kaarnan kommentti "kaikki pelaaja kaupat tehdään ensi kautta silmällä pitäen" alkaa kalskahtamaan korvissa aika pahalta, kun täältä lähtee kaikki pelaajat taas ilmeisesti, jotka vaan johonkin kelpaavat...
Jos kesän pelaaja markkinoilla ollaan taas yhtä hyvin hereillä, kun edellisillä kausilla tarvitsee Saipa uskomatonta tuuria jos meinaa saada ensi kaudella edes keskinkertaisen joukkueen kasaan...

Tulppu
27.01.2004, 23:34
Ensi kauden joukkuetta silmällä pitäen näyttäisi olevan kaksi vaihtoehtoa.

Täällä on vaadittu hyvää joukkuetta ja riskien ottamista. Se nyt ei vain valitettavasti näytä onnistuvan, kun halliremonttikin puskee päälle. Eli reilusti velkaa, pistetään rahat niihin joita saadaan, no matter what the cost, ja katsotaan

tai

junnuja kehiin, rahamiehet myyntiin ja nostetaan mestiksestä jne noita "lupaavia" pelaajia. Tehdään ainakin plussaa... mutta ensi kauden sijoituslupaus onkin sitten jo ihan muuta...

Eli maksetaan Machuldalla vaan tämäkin halliremontti. Kiitos Ilkka!

Veikkaanpa muuten offtopic, että halliremontti ei tule olemaan niin ihmeellinen kuin ihmiset täällä odottavat. Veikkaisin että halli tulee olemaan korkeintaan SaiPan liigasijoituksen tasoinen eli toiseksi viimeinen, enkä todellakaan odotakaan enempää. Valittamista tulee löytymään tulevaisuudessakin, kenties jopa enemmän kuin nykyään.

ahal
27.01.2004, 23:53
Ei tartte Vallulla spekuleerata: Kärpät on osoite, mutta kuinka kauan? (Nelosen urheilu lähteenä) Kuten moni on todennut, nyky-Vallu ei enää herätä intohimoja, pikemminkin säälin tynkää. Mutta toivotaan kaikkea hyvää tsekkiläiselle herrasmiehelle! Uskon, että sputnik-vuodet ovat ohi. Ja jos Vallu mitenkään voit vaikuttaa asiaan, vie tuo Nielikäinen matkassasi vahvistamaan Nivalan Cowboyseja...

Andrej
27.01.2004, 23:55
Milläs sanamuodoilla Nelonen tämän uutisen julkisti? "Kuulemiemme huhujen mukaan" vai ihan faktana?

ahal
28.01.2004, 00:02
Viestin lähetti Ted Raikas
Huhut on aina huhuja, tosin joskus niillä on todenperäisyytensäkin. HPK:lla tosiaan olisi tarvetta maalivahdille. Mitenköhän on, jos tämä Myllyksen siirto HPK:oon toteutuisi, niin olisiko kyseessä "vuokraaminen" vai ihan "myynti"? ...Pah pah, vuokratkoot minun puolesta vaikka koko joukkueen samantien! Alkaa mennä maku vähän kaikkeen jääkiekkoon liittyvään, etenkin suomalaiseen sellaiseen.
HPK:n hätää voisi hyvin paikata Jamolla, hänellähän on soppari myös ensi kaudesta. Eli vuokralle vaan Jamo, helmi-maaliskuuksi pleijarien loppuun... Maalivahtiruljanssi muutenkin esim. Mestiksen ja liigan välillä on ollut tänä talvena ennätysmäisen vilkas: esim. HIFK-Salamat/Lundell, Helanen/Jokerit, Pelicans, Salamat, Hovi/Tappara, K-Vantaa, Pelicans...jne. Saisi Kuokkasen Juhakin välillä duunia, ettei vallan hyydy luukkuvahdiksi.

ahal
28.01.2004, 00:04
Viestin lähetti Andrej
Milläs sanamuodoilla Nelonen tämän uutisen julkisti? "Kuulemiemme huhujen mukaan" vai ihan faktana?
Enpäs sanatarkasti muistakaan, mutta mielikuvaksi jäi, että faktaa Viivi kertoi..

Oranssit sukat
28.01.2004, 00:05
Viestin lähetti Andrej
Milläs sanamuodoilla Nelonen tämän uutisen julkisti? "Kuulemiemme huhujen mukaan" vai ihan faktana?

Vaikka Nelonen julkaisisi asian "faktana" niin tosielämässä tämä ei olisi kuitenkaan välttämättä totta. Joten on periaatteessa vielä tässä vaiheessa aivan sama julkaisiko Nelonen asian huhuna vai faktana.

Triton
28.01.2004, 00:13
Viestin lähetti Andrej
Milläs sanamuodoilla Nelonen tämän uutisen julkisti? "Kuulemiemme huhujen mukaan" vai ihan faktana?

Ihan faktana ne sitä mun mielestä piti.. "Kärpät on voittanut taistelun Machuldasta..." tai jotain. Ja kuulema liittyy Kärppiin maaottelutauon jälkeen.. tiedä häntä sitten kuin paikkaansapitävä tämäkin juttu taas on..

Lare
28.01.2004, 00:17
Viestin lähetti oukka
Machulda ei ole ollut hintansa väärti Lappeenrannassa tällä kaudella, miksi hän olisi sitä Oulussa? En näe mitään syytä.

Machulda on naputellut tällä kaudella pisteitä kovempaa tahtia kuin vaikkapa meidän Lievers, vaikka Machulda kärsi muistaakseni loukkaantumisesta. Jos Machulda jatkaa Kärpissä tätä Lieversiä kovempaa pistetehtailua, onko hän hintansa väärti? Edelleen kysyn, mikä on Machuldan hinta?

Etkä siis katso, että hieman alavireisesti pelannut pelaaja voi piristyä maisemanvaihdoksesta? Miten kävi Petr "Venäjällä 0+1" Tenkratille palattuaan Kärppiin? Miten kävi Dawelle lähdettyään takaisin Jenkkilään?

Viestin lähetti oukka
Ei olisi. Kauden loppumisen jälkeen häntäpään seurat eivät myy parhaita pelaajiaan kärkipään seuroille.

Miksi maailma, tai edes SM-Liiga, olisi parempi paikka, jos kauden aikana pelaajia ei siirtyisi sen sisällä seurasta toiseen?

Viestin lähetti oukka
On varmasti SaiPan kannalta parempi, mutta missä määrin Kärppien tehtävä on huolehtia SaiPan taloudesta ostamalla heiltä ylihintaisia pelaajia?

Kärpillä ei ollut varmasti mielessä SaiPan taloudellisen tilanteen parantaminen ostaessaan Machulda, vaan omat pelilliset intressit.

Viestin lähetti oukka
Miten niin Kärpät saisi haluamansa?

No Kärpäthän taisi ostaa Machuldan, joten Kärpät halusi miehen riveihinsä. Ei Machulda toki Kärppiin siirry, ilman että Kärpät Machuldaa haluaisi. Kärpät halusi ostaa ja SaiPa halusi myydä. Molempien toive toteutui.

Viestin lähetti oukka
Minä en näe mitään syytä miksi Kärppien juuri nyt pitäisi välttämättä saada Machuldan kaltainen pelaaja, enemmän tilausta olisi romuluiselle voimalaiturille tyyliin Hannes Hyvönen tai hyvälle kiekolliselle pakille.

Minäkin olisin ottanut Kärppiin mielummin Hyvösen tai Söderholmin. Pointti kuitenkin on, että he eivät olleet kaupan. Kärpät osti parasta, mitä tällä hetkellä oli saatavilla.

Ted Raikas
28.01.2004, 00:38
Tuskin Nelonenkaan tuollaista uutista heittäisi noin varmana ilmoille, ellei olisi saanut jotain kautta selkeää varmistusta asialle.

En voi tässä vaiheessa muuta tehdä kuin kiittää Vladimir Machuldaa näistä useista pelivuosista SaiPassa. Ehdottomasti Vallu on jäänyt mieleen yhtenä ikimuistoisimpana ulkomaalaispelaajana SaiPassa ja tulee sellaisena säilymäänkin. Sääli vaan että menestyvää joukkuetta ei sillä ajalla saatu luotua, muutoin ehkä Machulda olisi ansainnut vieläkin suuremman statuksen ja olisi voinut osaamistaan näyttää pudotuspeleissä, nimenomaan SaiPan paidassa. Machulda on mielestäni playoff pelaaja jos mikä.

Noh, kaikki hyvä loppuu aikanaan. Ei muuta kuin katsetta eteenpäin itse kullakin.

Lalli™
28.01.2004, 01:22
Mainittakoon vielä sekin että Nelosen teksti-tv kertoo par'aikaa sivulla 109 saman asian.

Patelan pipomies
28.01.2004, 01:56
Kyllähän tilanne näyttä nyt siltä, että siirto on täysin varma, sanoi Nelonen mitä tahansa.

Kun Stenius alkuillasta jutteli selostuksen lomassa tästä asiasta, niin sattuipa mainitsemaan että ei olisi mikään ihme jos Saipan suuntaan lähtisi Kärpistä joku pelimies. Millään nimillä ei spekuloinut, mutta voihan olla mahdollista että esimerkiksi joku nuori kärppähyökkääjä (tyyliin Haataja/Silvander) lähtee idols-kaupunkiin. Tai sitten Myllykoski, tosin vasta ensi kaudella.

Katellaan.

Keynet
28.01.2004, 07:44
Toivottavasti uutinen pitää paikkansa ja Vallu pääsee potentiaaliin mestariporukkaan. Harmi hänelle ja meille kaikille Sputnik-mielisille, että menestystä keltapaidassa ei tullut.

Jotakuinkin vuosi sitten kirjoitin, että Vallu tulisi myydä "nyt kun hänestä vielä jotain saadaan". Eipä myyty silloin, mutta onneksi vanhat meriitit taitavat painaa edelleen sen verran, että kaupat syntyivät. Tämän kauden pelillisillä esityksillä tuskin olisi kenellekään kelvannut, vaikka piste per peli tahti on edelleen hyvää tasoa.
Myllykosken SaiPaan tulon kanssa tällä tuskin on mitään tekemistä. Mylillä loppuu sopimus tämän kauden jälkeen ja hän on useassa yhteydessä kertonut haluavansa palata SaiPaan.
Pipomiehen esittämä "osamaksu" saattaa hyvinkin olla mahdollinen. Jos ja ilmeisesti kun Yli-Torkko on suuntaamassa muualle tämän kauden jälkeen, niin Haataja saattaisi hyvinkin käydä Toren stuntiksi ensi kaudelle.
Mieluummin toki oman kylän pojan jengissä pitäisi, mutta jos muuttohaluja on, niin minkäs teet.

Mammutti
28.01.2004, 09:14
Nelosen urheilu lähteenä

Jotenkin luotto tuohon yllä olevaan lähteenä ei oikein vakuuta, eikä sitä luottoa nosta yhteistyö Iltasanomien urheiluosaston kanssa..
Naisjuontajien ulkonäkö lienee ainoa asia jossa en ko. toimituksessa näe vikaa..

Nelosen nettisivut eivät kerro asiasta mitään, eikä vielä mikään muukaan lähde..

Vaikka eipä sillä joukkueella niin väliä ole, kunhan Machuldasta saadaan edes kohtuullinen korvaus.

Ai niin, yksi juttu vielä:
Nelonenhan kertoili jo viikko? sitten Machuldan siirtyvän erääseen pääkaupunkilaisseuraan..
Usko näitä sitten..

hermano
28.01.2004, 09:16
Viestin lähetti Keynet
Jos ja ilmeisesti kun Yli-Torkko on suuntaamassa muualle tämän kauden jälkeen, niin Haataja saattaisi hyvinkin käydä Toren stuntiksi ensi kaudelle.


Tässä on vaan sellainen mutta että käsittääkseni Yli-Torkko on erittäinkin fyysinen pelaaja, kun taas... no arvailuahan tuo kai vain olikin.

Mutta Myli-case voisi olla asia erikseen. Jos Myli on takaisin kotikonnuilleen halajamassa niin ei aleta mitään mullistavia korvauksia sitten vaatimaan? Nimittäin varmasti kelpaa edelleen tännekin.

oukka
28.01.2004, 09:40
Viestin lähetti Keynet
Jos ja ilmeisesti kun Yli-Torkko on suuntaamassa muualle tämän kauden jälkeen, niin Haataja saattaisi hyvinkin käydä Toren stuntiksi ensi kaudelle.


Ikävä tuottaa pettymys mutta ei Haatajasta Yli-Torkon stuntiksi ole. J-P on nimittäin auttamattoman heiveröinen eikä pärjää kulmaväännöissä sen paremmin kuin taklaustilanteissakaan. Jotenkin on jäänyt sellainen kuva että Yli-Torkko olisi parempi luistelija ja taitavampi mailankäsittelijäkin, sillä Haatajahan on puukäsi.

Keynet
28.01.2004, 09:47
Noh. jos kommentit Haatajasta ovat tuota luokkaa, niin unohdetaanpa het alkuunsa. Perustin "stuntti" heittoni lähinnä tuohon Haatajan JA:n pelaajakorttiin, jossa sanotaan mm. seuraavaa:
"Rämäpäinen laituri, joka taklaa aina paikan saadessaan".
Jos näin ei ole, niin olisiko sitten syytä päivittää pelaajakorttiin "Heiveröinen puukäsi"?

Ja kuten sanoin, ilman muuta Tore olisi saatava pidettyä SaiPassa, varsinkin, kun Nielikäisen maisemanvaihto lienee selviö.

theref
28.01.2004, 10:08
Kyllä se totta ilmeisesti on. Iliä en vielä tavoittanut, on kuulemma puhelimensa kanssa kohtuullisen kiireinen tällä hetkellä, jostakin syystä?

Bon
28.01.2004, 10:14
Nyt alkaa näyttämään Saipan toiminta, yksittäisen kannattajan näkövinkkelistä, jokseenkin pahalta. Onkohan meillä enää yhtään pelaajaa helmikuun alussa jäljellä?

Lähteneet:
Pikku-Keni -> KooKoo
Vänttinen -> KooKoo
Bruun -> Lukko
Vallu -> Kärpät
Kaartinen -> ??

Lähdössä:
Jamo -> HPK
Yli-Torkko -> Lukko
Pasi -> ??? (Tuskin Mälkiä kauaa jaksaa katsella tätä mailalla runkkaajaa)

Potentiaalisia rahastuspelaajia (vuokra pahvi loppukaudeksi)
Kokko
Sachl
Kerman?

Vielä voisi laitta muutaman junnun kehittymään muuhun joukkueeseen, niin taas säästettäisiin oikein kunnolla rahaa. Nimittäin sitten voitaisiin tehdä vieraspelimatkat henkilöautolla eikä tarvitsisi maksaa kalliista bussista. Ilkka "palaajien myynnillä ei taloutta paikata" Kaarna on ollut viime aikoina niin kiireinen pelaajien myynti/vuokraneuvottelujen kanssa, että haluaisin tietää montakohan aitiota herra on onnistunut/ehtinyt vuokraamaan ensi kauden uudesta uljaasta kisapuistogardenista? Voipi nimittäin olla, että tällä menolla saattaa olla hieman hankala löytää halukkaita aition vuokraajia. Samaa katsojien kusetusta vuodesta toiseen. Ei paljon käy kausikorttilaisia kateeksi.

Ja sitten ehdotus Saipan toimistolle:
Lanseeratkaa ns. kaarnakortti. Pahvi, jolla pääsisi katsomaan kotipelit syyskuusta tammikuun loppuun asti. Eihän ketään enää tuon ajankohdan jälkeen kiinnostakaan koko toiminta.

Lare
28.01.2004, 10:27
Haatajasta ei olisi kyllä kummoista apua SaiPalle. Tällä kaudella Heikkilä yritti saada Haatajan tekemään pyörälät, eli antoi heikoista otteista huolimatta vastuuta, toivoen läpimurtoa, mutta mitään ei tapahtunut ja vastuu väheni. Kiekollinen peli ei Haatajalta oikein luista, eikä hän mikään laitojen ryskyttäjäkään ole.

Voihan Haatajasta saada kaivettua se potentiaali esiin ajan kanssa, mutta lyhyellä tähtäimellä hänestä ei liene apua millekään liigajoukkueelle. Loppukausi divarissa voisi tehdä terää itseluottamukselle ja ensi kaudella voi tapahtua taas mitä hyvänsä.

Silvanderista voisi olla enemmän apua, mutta hänet näkisin mielellään jatkossakin Kärppien ringissä.

Mammutti
28.01.2004, 10:34
Viestin lähetti Bon

Ilkka "palaajien myynnillä ei taloutta paikata" Kaarna on ollut viime aikoina niin kiireinen pelaajien myynti/vuokraneuvottelujen kanssa, että haluaisin tietää montakohan aitiota herra on onnistunut/ehtinyt vuokraamaan ensi kauden uudesta uljaasta kisapuistogardenista? Voipi nimittäin olla, että tällä menolla saattaa olla hieman hankala löytää halukkaita aition vuokraajia. Samaa katsojien kusetusta vuodesta toiseen. Ei paljon käy kausikorttilaisia kateeksi.

Ja sitten ehdotus Saipan toimistolle:
Lanseeratkaa ns. kaarnakortti. Pahvi, jolla pääsisi katsomaan kotipelit syyskuusta tammikuun loppuun asti. Eihän ketään enää tuon ajankohdan jälkeen kiinnostakaan koko toiminta.

Nyt oli muuten asiallista kritiikkiä..

Ei näillä meiningeillä aitioita ainakaan pienemmille firmoille vuokrailla. Kuka sinne aitioon lähtee, jos joka kerta pelit on ohi tammikuun alussa ja sama rumba lähtee käyntiin?

Ja tuota syys-tammikuun kattavaa korttia voi lähteä markkinoimaan sinne toimiston suuntaan ihan tosissaan. Vuoden liike-idea!!

#43
28.01.2004, 12:07
Machuldan siirto loppukaudeksi siis varmistunut, sopimus sisältää option ensi kaudesta.

Juha Silvander pelaa siis tällä viikolla kaksi peliä SaiPassa, jonka jälkeen pelaa loppukauden Kärpissä.

Jubomir
28.01.2004, 12:11
Viestin lähetti #43
Machuldan siirto loppukaudeksi siis varmistunut, sopimus sisältää option ensi kaudesta.
Juha Silvander pelaa siis tällä viikolla kaksi peliä SaiPassa, jonka jälkeen pelaa loppukauden Kärpissä. No ei me paljon saatu Machuldan siirrosta, Silvander pelaamaan kahdeks peliks..:) Mikähä järki pariks peliks on ottaa?

Mammutti
28.01.2004, 12:14
Hyvää matkaa Vallu..
Toivottavasti pelisi kulkee pohjoisen pakkasessa..

Silvanderin pelaaminen täällä tuo heti mieleen, että vieläkö muka olisi tarkoitus jostakin saada hyökkääjä? Miksi muuten otetaan ukko kahdeksi peliksi?
Tuskin siksi, että yritetään tehdä sopimus ensi vuodeksi..

Ted Raikas
28.01.2004, 12:16
Tiedä häntä mitä järkeä, siis tuossa Silvanderin lainaamisessa. Eipä ole mies minulle liiemmin tuttu.

Totuus on nyt se että Machulda on sitten kaupattu, mikä todellakin on ollut odotettavissa jo pidempään. Osoite varmistui nyt sitten. Rehellisyyden nimissä miellyttää enemmän kuin jos Jokereihin olisi mennyt.

Eniten kiinnostaisi nyt se että mitä SaiPa todella on netonnut Machuldasta, eli rahallisesti. Pakkohan sieltä Oulusta on jotain rahaa siirryttävä tähän suuntaan?

theref
28.01.2004, 12:21
Naurettavaa paskaa tässä vaiheessa tuollaiset kahden pelin lainat!

Muuta en voi sanoa.

Toivottavasti Ili sentään on saanut sitä rahaa siihen halliremonttiin ihan kunnolla.

Juicey
28.01.2004, 12:22
Machulda kärppiin. Raha puhuu taas, menestystä haetaan ostamalla. Hävettää SM-liigan puolesta urheilulliselta kannalta, vaikka taloudellinen puoli puhuukin "järkevän" liikkeen puolesta.

Vallun pelit keltapaidassa on nyt ilmeisesti pelattu, sillä käppyröille siirtyy myös optio Machuldan ensi kaudesta. Ei mitään, tämmöistä on tuloslähtöinen jääkiekko suljetussa sarjassa. Hienoja hetkiä Mostin Kostaja tarjosi Lappeenrannassa kiekkoillessaan, hyvää jatkoa vain muualla. Silti olo on pettynyt, kuten aikanaan kaikkien pitämän McTavishin kanssa. Kalliin ulkomaalaisen ura ei kuitenkaan kovin usein ole pitkäkestoinen vieraalla maalla vaikka kannattajat tietenkin pitäisivät joitakin suuria sankareita loppuun asti joukoissa. Janecky, McTavish, Machulda - siinäpä niitä nimiä jotka eivät jätä ketään Lappeenrantalaista kiekkofania kylmäksi, täällä heidät "löydettiin" ja jokainen vietiin rahan perässä muualle.

No, kuten aina, ensi kaudelle näemme varmasti taas uutta kehittyvää staraa Lappeenrantalaisleirissä. Sachl on osoittanut jo tällä kaudella hyviä merkkejä, kuten myös Vaic viime kaudella. Vaan kuka olisi jälleen se kultakimpale Oton, Dalen ja Vallun rinnalle, joka nousisi jälleen liigan legendojen joukkoon? Sen varmasti näemme taas ensi kaudella, näin haluan uskoa. Nyt vain hyvää yötä, onneksi en ole kausikorttilainen sillä olo olisi varmasti vähintään halvalla pantu.

Battle Ankka
28.01.2004, 12:23
Viestin lähetti Jubomir
No ei me paljon saatu Machuldan siirrosta, Silvander pelaamaan kahdeks peliks..:) Mikähä järki pariks peliks on ottaa?

Ehkäpä Ili "palaajien myynnillä ei taloutta paikata" Kaarna laittaa kaikki kenellekkään kelpaavat rahoiksi ja siksi tarvitaan muitakin pelaajia kuin a-junnuja. Tai siis...mihin tarvitaan....pyyhe on heitetty jo kehään ja "ensi kauden joukkue" herättää tätä menoa lähinnä surullisia ilmeitä. Milloinkahan Saipalla (Ilillä) on tarkoitus aloittaa se "uskottavuuden palauttaminen", jota niin kovasti on aiemmin huudellut? Ehkäpä jo ensivuosikymmenellä. Muistaakos muuten kukaan, milloin Saipa olisi todella pyrkinyt pudotuspeleihin vahvistamalla joukkuetta joulu-tammikuussa. Nyky trendihän on se, että "paskat katsojista" kunhan vaan myydän/vuokrataan pelaajia, niin kyllä se talous näyttää hyvältä. Hmm..miksiköhän katsojia käy Kisapuistossa kokoajan vähemmän ja vähemmän...sitä sietäisi Ilinkin miettiä.

Jubomir
28.01.2004, 12:23
Viestin lähetti theref
Naurettavaa paskaa tässä vaiheessa tuollaiset kahden pelin lainat!Täysin samaa mieltä..

Kaaleppi
28.01.2004, 12:40
No nyt se Vallu sitten lähti, kiitos vaan Kaarna. Myy vielä Yli-Torkko ja muutama muukin. Nimenomaan ne kaikkeín kiinostavimmat pelaajat ehdottomasti. Sen jälkeen hanki tilalle jotain Ässien kolmoskentän miehiä.

No joo, vähän helpotti... Toivottavasti tämä kuitenkin helpottaisi Myllykosken tänne siirtymistä, kuulis joskus ilouutisiakin.

Ted Raikas
28.01.2004, 12:52
En ymmärrä miksi joku jaksaa kritisoida sitä että Machulda myytiin? Näkeehän sen jo sylivauvakin että mies oli tällä kaudella SaiPassa floppi ja useassa ottelussa ei selkeästikään pelaaminen maistunut. Onko sellainen pelaaja tarpeellinen, mitä? Kukaan pidä floppeja rivistöissään, jos järki vähän soittaa kelloja.
Hirmupalkkaa nauttiva puolitehoilla pelaava kaveri on kyllä sellainen joka ehdottomasti tulee myydä ja nyt se tehtiin ihan siinä viimeisessä hetkessä. Hyvä näin. Tosin jälkiviisaana voitaisiin ehkä sanoa että selkeästi yskähdellyt Machulda olisi pitänyt kaupata jo viimevuoden puolella, jolloin ehkä todellinen korvaajakin oltaisiin voitu hankkia tilalle. Nyt tehtiin näin.

Hyviä pelaajia on maailmalla paljon ja pienemmällä rahalla sellainen on varmasti saatavilla ja nostettavissa Machuldan tavoin tähteyteen. Tämä siis ensikaudella.

Pioneer
28.01.2004, 12:59
Vladimir Machulda oli eittämättä yksi hienoimmista jääkiekkoilijoista, jotka SaiPassa ovat pelanneet. Lukuisat läpiajomaalit ja käsittämättömän luovat kikkailut hyökkäyspäässä ovat niitä asioita, jotka Vallusta minun mieleeni päällimmäisenä jäävät.

Tiedä sitten, oliko vain huhupuhetta, mutta juttujen perusteella yksi Machuldan vaatimuksista pitkää sopimusta SaiPan kanssa allekirjoitettaessa oli, että hän saa rinnalleen riittävän laadukkaita pelaajia. Kaikella kunnioituksella SaiPassa työtään tekeviä kohtaan, mutta ei Vallu joukkueelta juuri tukea saanut. Varsinkaan tällä kaudella. Toki vikaa oli jo miehessä itsessäänkin, mutta 40-50 pisteen nakuttaminen puukäsien rinnalla on huippupelaajaltakin liikaa vaadittu. Tuo ei voinut olla vaikuttamatta Vallun motivaatioon.

Nyt #24 pääsee arvoiseensa seuraan ja toivon jäljen olevan juuri niin tuhoisaa, mitä minä Machuldalta olen tottunut näkemään. Tämä ujo ja hiljainen maalitykki on menestyksensä ansainnut puurtamalla viimeiset kaksi kautta seurassa, jossa tuota menestystä ei ole ollut mahdollista saavuttaa.

Kiitos Vladimir Machulda.

Vaihtokaupassa tuli sitten joku junnu pohjoisesta kahden pelin ajaksi. Vittu että on säälittävää.

pak
28.01.2004, 13:11
niinpä niin...

No olihan tuo Machuldan myynti odotettavissa, joten ei se ainakaan minua yllättänyt. Harmittaa silti.
Mieluummin olisin toki nähnyt Vallun pelaavan SaiPassa ja nakuttavan sellaisia tehoja mitä teki tänne tullessaan.
Nykytehoilla on vaan aivan liian huono hinta/laatusuhde.

Joten tervemenoa sinne missä ei ole niin tarkkaa paljonko on tehopinnan hinta!

Ted Raikas
28.01.2004, 13:29
Niin no se on totta että kunnon ketjukavereita ja pelikavereita, sellaisia tasokkaita ei ollut Vallulle tarjota ja niitä tosiaan lupailtiin suureen ääneen. En siis tippaakaan syytä Machuldaa siitä jos turhautuminen iski. Tässä on vaan syytä kohdistaa sormi SaiPaa kohti! Tyhjiä lupauksia, ehkä jopa liiankin tyhjiä kun todetaan se että kallispalkkaisen tähden (Machulda) lisäksi on ihan mahdoton satsata huippupelimiehiin, tämän tietävät itsekin SaiPassa. Rahaa ei ole, siksi homma ei luonnistunut, eikä tule luonnistumaan jos rakennetaan homma jatkossakin samalla tavalla. Parempi ettei pidetä kalliita tähtiä joukkueessa, kun ei voida kasata heidän ympärilleen menestyvää joukkuetta. Sitten käy juuri näin että tämä stara tympääntyy joukkueen rypemiseen ja peli-ilo kärsii ja kenelläkään ei ole enää mukavaa. Ei pelaajilla, ei johdolla eikä yleisöllä.

Hyvä vaan että päästettiin Vallu menemään. Toivon mukaan SaiPasta ei jäänyt kovin pahat muistot.

kakkonen
28.01.2004, 13:30
Naurettavaa paskaa koko liigan sisällä tapahtuva siirtoruljanssi tammikuun lopulla.

aHab
28.01.2004, 13:47
Kiitos Vladimir menneistä vuosista! Ja onnea Kärpille.

Syytä on itse jokaisen painaa se otsa mattoon ja rukoilla, että SaiPa löytää Machuldan käsillä ja taidoilla varustetun hyökkääjän ensi kaudelle. Astetta puukätisempi, mutta fyysisempi hyökkääjä kelpaisi myös... mutta melkoisen onnistuneen scouttauksenhan se taas vaatisi.

Kaikkea hyvää Machuldalle, ja vaikka se voittomaali ratkaisevassa finaalissa.

Hannes
28.01.2004, 13:47
Kahden ottelun vuokrapesti, my ass! Olisko saatu vielä vaikka joku Kärppien B-junnu yhden erän ajaksi lainaan?

Jos kerran SaiPalta uhkaa pelaajat loppua kesken, niin eikös seurajohto voisi tälläkin tehdä bisnestä. Eli myydään pelipaikka eniten tarjoavalle. Lpr:n kaupunkihan voisi ostaa itselleen 4-ketjun sentterin paikan. Siinä pelailisi tietenkin itseoikeutetusti kaupunginisä Andersson. Punaviivakerho ostaisi myös yhden pelipaikan, jossa kerholaiset vuorottelisivat ottelukohtaisesti. Myös SaiPan faniklubilla pitäisi tietysti olla yksi paikka, jotta syntyisi enemmän sitä yhteenkuuluvaisuuden tunnetta fanien, joukkueen ja seurajohdon välille. Niin ja tietysti Idols-Hanna pitää ehdottomasti saada mukaan kokoonpanoon. Näin sitä saataisiin lisää rahaa ja kenties julkisuuttakin.

Juuh, kiitokset vaan Vallulle SaiPa-vuosista. Tervemenoa Ouluun ja onnea matkaan!

Vaicci#63
28.01.2004, 13:55
Kiitos Vallulle hyvistä hetkistä. Tämän kauden Vallua en jää kaipaamaan. Toivottavasti Ilkka teki edes jotain hyvin, ja sai kunnolla rahaa. Tosin, mitä sitten?

Silvanderin hankkiminen kahdeksi peliksi on, kuten aikaisemmin on jo mainittukin tässä ketjussa, säälittävää.

Tulopuolella saisi alkaa myös tapahtumaan jotain. Hyökkääjistö ohenee ohenemistaan. Mutta, mitä väliä näillä loppupeleillä enää on?

Yli-Torkko kun vielä päästetään pois, niin olisin hyvilläni jos eräs hieman vanhempikin henkilö TJ:n hommista lähtisi pois. Niin uskottavaa tämä toiminta on ollut viime vuodet.

Hanneksen ja Bonin ideat eivät kuulostaisi mitenkään huonoilta. Huonompaan suuntaan tuskin mentäisiin. Mahdottomia nuo tuskin ainakaan ovat :)

Tervemenoa Ouluun Vallu...

D mies
28.01.2004, 13:58
Revin tässä juuri lompakosta siinä kymmenen vuotta kohta olleen SaiPa-tarran. Tähän on taas tultu. Kuinka Te muuten ihan oikeasti jaksatte sietää seuraltanne tällaista?

SaiPa-fani 1972-2004. R.I.P.

theref
28.01.2004, 14:04
Viestin lähetti D mies
Revin tässä juuri lompakosta siinä kymmenen vuotta kohta olleen SaiPa-tarran. Tähän on taas tultu. Kuinka Te muuten ihan oikeasti jaksatte sietää seuraltanne tällaista?

SaiPa-fani 1972-2004. R.I.P.

Höpö höpö! SaiPaa ei jätetä!

Machuldan myynti tässä vaiheessa oli, kuten olen aiemminkin sanonut, ihan järkevä teko. Jos mies on liian kallis ensi kaudeksi ja näyttöjä ei taas ihan viime aikoina tullut, niin mitä miestä suotta roikottamaan mukana ja laskea sitten ilmaiseksi pois?

Ei täällä kukaan Machuldan myynnin takia ole oikeastaan raivoissaan, vaan lähinnä sen takia että sieltä todellakin tulee parin naurettavan pelin ajaksi joku joojoo-5-ketjun mies jolla ei tee mitään!

Jos pelaajia lasketaan pois, niin johan määrällisestikin niitä pitäisi tulla sisälle päinkin. Nyt tuli, kahden pelin ajaksi.
Loppukaudeksi varmaan nostetaan Kolehmaisen Janne ja Kolhosen Pietari edustukseen ja se on siinä!

Battle Ankka
28.01.2004, 14:05
Viestin lähetti Ted Raikas


Hyviä pelaajia on maailmalla paljon ja pienemmällä rahalla sellainen on varmasti saatavilla ja nostettavissa Machuldan tavoin tähteyteen. Tämä siis ensikaudella.

Niin toki niitä on maailma pullollaan, mutta mitä se meitä hyödyttää? Et kai tosissasi usko, että se raha, mitä Vallusta saatiin käytettäisiin pelaaja kauppoihin.
Niin kauan kuin Tj on sama, niin ei tule käymään. Vaikka kuinka Ili uskottelisi, niin vastaavan tason peluria ei tänne tule. (en tiedä onko edes luvannutkaan). Eiköhän sitä vajetta jonka katsojat jaloillaan äänestävät tulla paikkaamaan pelaajakaupoilla...sanoi Ili mitä sanoi.

>Edit. Tuli mieleen, että Sachl:llakin on parivuotinen pahvi. Eiköhän siitäkin saada kivasti rahaa....

Lare
28.01.2004, 14:07
Vaikka iloitsenkin Machuldan tulosta, ovat sympatiat kuitenkin SaiPan kannattajien puolella. Omatkaan fiilikset eivät olleet korkealla Hagmanin solmittua sopimus TPS:n kanssa tai Tonin lähdön jälkeen, vaikka kumpikaan heistä ei ollut edes mikään Kärppä-ikoni.

Uusia tähtiä nousee kuitenkin edellisten tilalle ja pelasihan Machulda parhaat pelivuotensa siellä Lappeenrannassa. Tsemppiä loppukaudeksi ja varsinkin ensi kautta ajatellen!

vallu#24
28.01.2004, 14:13
Kiitos Vladimir!

Ei yllättänyt yhtään tämä siirto. Kärpäthän taisivat olla Vallun perässä jo ennen SaiPan valmentajan vaihtoakin. Valmentajan vaihdos siis vaan siirsi Vallun pohjoiseen muuttoa, näin jälkikäteen katsottuna. Onnea vaan Kärpille, olen melkoisen varma, että Vallusta on vielä paljon iloa tämän kevään aikana.

Naureskelin muuten tuossa YLEn teksti-tv:n uutisointia asiasta, jossa mainittiin Vallun olevan sentteri...Mielestäni mies on ainakin SaiPassa ollut puhdas laituri...

Ja onnea Kärpille mestaruusjahtiin, Vallun takia toivon, että mestaruus pohjoiseen tulisi.

edit...No niin, palautteesta YLElle oli hyötyä ja tuo sentteri oli vaihtunut laituriksi

rico
28.01.2004, 14:14
Sinne meni Vallu. Kiitos kaikesta mitä meille soit, iso-24. Aina, kun kiekon iskit vastustajan maaliin, näkyi ammattimiehen otteet. Paras pelaaja SaiPassa koskaan. Onnea kaukalossa ja siviilissä. Yksi aikakausi lappeenrantalaisessa kiekkoilussa päättyy. Vallu sanoi olevansa pettynyt ja haluavansa vielä joskus pelata SaiPan paidassa. Tulee miestä kieltämättä kova ikävä. Kisapuiston yleisö varmasti muistaa Vladimirin ensi kaudella hänen luistellessa jäälle Kärppien paita päällä.

Näyttää aika tuskaiselta nämä loput 10+ peliä... Pakko se on käydä katsomassa, ensi kaudella jälleen samaa helvettiä. Eiks se olis reilua että kaikki pääsis pudotuspeleihin?

QG
28.01.2004, 14:46
Viestin lähetti vallu#24
Naureskelin muuten tuossa YLEn teksti-tv:n uutisointia asiasta, jossa mainittiin Vallun olevan sentteri...Mielestäni mies on ainakin SaiPassa ollut puhdas laituri...

Eikö se ole niin, että senttereistä saa paremman hinnan? Eihän meidän Ililtä konstit lopu, kun myyminen on kyseessä... Autokauppias mikä autokauppias, ei yhtään mikään muu!

Onnea ja menestystä Vallulle Ouluun!

sami.to
28.01.2004, 15:28
Laitetaan sarja taas avoimeksi niin rupee äijät pakon edestä pelaamaan paremmin ja yleisökin viihtyis. Ei muuta...

Bauer
28.01.2004, 15:41
Kuten muutkin, niin tottakai haluan kiittää Vallua näistä melkein viidestä yhteisestä vuodesta ja 103 maalista SaiPalle. Vallu oli hieno pelaaja, ja yksi legenda SaiPassa. Toivottavasti peli lähtee kulkemaan Kärpissä. Eiköhän se lähdekin, kun saa pelata huippujoukkueessa kovien pelaajien kanssa.

Kiitos Vallu, tarjosit monta hienoa hetkeä SaiPa-faneille!

Jay
28.01.2004, 15:46
Kiitokset Vallulle menneistä vuosista!

Ja menestystä Oulussa, siellä sitä varmasti tuleekin, toisin kuin Lpr:ssa.

Kaarnan ja kumppaneiden tempaukset saavat pienen ihmisen miettimään onkohan tässä jääkiekon seuraamisessa enää mitään järkeä tai ainakaan SaiPan kannattamisessa. Tiedän kyllä, ettei Vallu ole pelannut tällä kaudella mitenkään erikoisen hyvin, mutta kyllä kuitenkin 23 pistettä 31 pelissä loukkaantumisen jälkeen on mielestäni ihan kelpo suoritus, kun katsoo lisäksi millaisten kavereiden kanssa Vallu on joutunut pelaamaan.

Kautta 2004-05 odotellessa, Jay

Heretic
28.01.2004, 15:52
Siis kiitos ja hyvästi, suotuisia tuulia, ja niiden myötä uutta nostetta sinulle Wallu.

#24, marraskuusta 1999 ~lokakuuhun 2002 olit meille todellinen kultakimpale (ja keväällä 2002 Jokereille sitä vielä konkreettisemmin) - sen jälkeen uskon, että sinuunkin iski (muun muassa) SaiPan ikävä wanha tuttu, eli legendaarinen maajoukkuekirous - jonka jälkeen ei mikään enää koskaan palannut entiselleen.
Alakuloisen oloisesta tarun lopusta huolimatta niin paljon sydäntäni ehdit näinä coast-to-coast-ja-rystynosto-yläkulmaan-vuosinasi elähdyttää, että paikkasi siellä on pysyvä.

Vaikka järki sanoo, että tämä kauppa oli sekä odotettavissa, että myös jollakin tapaa väistämätön, niin tunnepuolella on silti yllättäen sanomattoman tyhjä olo.
Ehkä tätä kiekkoa ei tosiaan pitäisi ottaa niin tosissaan.

Jaa, niin, SaiPan loppukausi? Mikä helvetin loppukausi?

theref
28.01.2004, 15:59
Viestin lähetti Heretic
#24, marraskuusta 1999 ~lokakuuhun 2002 olit meille todellinen kultakimpale (ja keväällä 2003 Jokereille sitä vielä konkreettisemmin)

Korjataan sen verran kuitenkin, että keväällä 2003 pyttyä nosteli joku ihan muu kuin Wallu ja Jokerit. Kevät 2003 oli siis viime kevät.

mirasane
28.01.2004, 16:13
Muutokset ei lopu edes tuohon. Leksand on tänään ostanut erään SaiPa-pelaajan. Seura tiedottanee asiasta myöhemmin.

Battle Ankka
28.01.2004, 16:16
*Hiljainen rukous* Olkoot se Pekkala joka Leksandiin lähtee....

Heretic
28.01.2004, 16:16
Viestin lähetti theref
Korjataan sen verran kuitenkin, että keväällä 2003 pyttyä nosteli joku ihan muu kuin Wallu ja Jokerit. Kevät 2003 oli siis viime kevät.

No, tuokin vielä! Ei sitä näköjään osaa tässäkään iässä vielä kirjoottaa oikein.
Eikä oikolukia raapusteitaan.
Kele.
Pitääpä speditoida nummero kohdalleen.

Tästäkin huolimatta, thanks, ref.

Edit: Vai on ruotsalaisetkin apajalla.
Tässähän viedään kohta tuhkatkin vielä savuavilta raunioilta.

mirasane
28.01.2004, 16:17
Kommentoidaan Machulda-kauppaa sen verran, että en ole pettynyt siihen. Oli jo jonkin aikaa ollut selvää, ettei Machuldan sopparissa ollutta optiota tulla käyttämään. Siksi hänet oli myytävä nyt, koska kauden jälkeen Maculda olisi voinut lähteä vapaasti minne haluaa, eikä SaiPa olisi kostunut siitä mitään.

Joukkueeseen tulee muutoksia, joista yhden pelaajan lähtemisestä tiedotetaan toivottavasti jo tänään. Tulopuolellakin on 1-2 hyökkääjää, jotka hankitaan ensi kautta ajatellen. Niistä lisää tuonnempana...

sannifan
28.01.2004, 16:27
Viestin lähetti Jubomir
No ei me paljon saatu Machuldan siirrosta, Silvander pelaamaan kahdeks peliks..:) Mikähä järki pariks peliks on ottaa?

Silvander on erittäin köyhän miehen "joel_salonen", no sehän ei paljoa vielä ole. Tällä kaudella miehen tilillä on 17 ottelua ja 12 maalia linnapaidassa, Sami Kaartinen teki viime kaudella samassa sotisovassa 30 maalia 42 ottelussa. Semmoinen kuva on kaverista jäänyt, että pärjää kentän molemmissa päissä ja on ns. kahdensuunnan pelajaa.

Toivottavasti Mälkiä saa päättää jatkaako Silvander SaiPassa myös noiden kahden ottelun jälkeen.

Machuldasta luopuminen oli "ihan järkevää", kun hänelle ei näköjään pystytty hankkimaan Kauppista parempaa sentteriä.

Mammutti
28.01.2004, 16:27
Viestin lähetti mirasane
Tulopuolellakin on 1-2 hyökkääjää, jotka hankitaan ensi kautta ajatellen. Niistä lisää tuonnempana...

Ensimmäinen huhu tulevista pelaajista..
Uskoako tuohon.. *sarkastisia hymiöitä*

Vaicci#63
28.01.2004, 16:30
Jos uusien pelaajien allekirjoitukset ovat jo paperissa, niin kai heistä tiedoitetaan samalla kun Lehtosen lähdöstä?

Vai ovatko nämä pelaajat vasta neuvotteluvaiheessa?

mirasane
28.01.2004, 16:34
Viestin lähetti Vaicci#63
Jos uusien pelaajien allekirjoitukset ovat jo paperissa, niin kai heistä tiedoitetaan samalla kun Lehtosen lähdöstä?

Vai ovatko nämä pelaajat vasta neuvotteluvaiheessa?

En tiedä tarkemmin neuvottelutilanteesta. Eiköhän seura tiedota asiasta heti kun nimet on paperissa.

KuPLa
28.01.2004, 16:59
Pistää hiljaiseksi, mutta toisaalta ymmärrän myös sen että parempi oli laittaa Vallu nyt pois kun sitä rahaa vielä sai. Itsekkin pidän todella naurettavalta tuota Silvenderin 2 ottelun pestiä.

Kohta SaiPa varmaan julkistaa tehneensä sopimuksen Riku Kallioniemen kanssa semminkin kun RPL lähti.

Ensi kaudella sitten taas ja kiitokset Machuldalle ( ei kukaan haluaisi ostaa pelipaitaa?) Hehe

Bon
28.01.2004, 17:03
Kun toimarimme näyttää pistävän kerralla koko joukkueen lihoiksi niin ajattelin seuraavien kysymysten avulla pohtia mihin ne pelaajakaupparahat menevät, jääkö summasta mitään ensi kauden joukkueen rakentamiseen.


Paljonko SaiPa teki tappiota viime kaudella?

Itsellä oli sellanen mielikuva, että -200 000 euroa. (?)

Joutuuko SaiPa maksamaan ensi kauden hallivuokrista nyt ison potin? (muistelen jostain kuulleeni puhuttavan sadoista tuhansista euroista).Paljonko hallivuokrat ovat?

Paljonko SaiPa joutui ottamaan velkaa aitioiden rakentamista varten?

Ja viimeisenä sitten voi joku laskea/spekuloida, paljonko SaiPa tulee jäämään yleisötavoitteestaan tämän kauden jälkeen.

Kun tästä saadaan joku summa viivan alle ja sitten arvaillaan Kaarnan hommaamat pelimerkit, niin voi olla ettei ensi kaudellakaan taistella play offeissa. Mutta mitä sillä on väliä. Tämähän on bisnestä. Pitäisi vaan saada tehtyä sellaisten pelaajien kanssa sopimus, joilla voi sitten taas ensi kaudella käydä kauppaa.
Sponsorit? -mitä ne on? Eihän me mitään sponsoreita tarvita, jos rahat käy vähiin niin, perkele, myydään joukkueen bussikuski, hieroja ja kisapuiston zamboni. Lisäksi meillä on helvetisti hyviä junioreita, jotka voidaan vuokrata loppukaudeksi adidaksen tehtaalle Kiinaan.

Lopuksi ilmaisena vinkkinä Kaarnalle. Ensi kauden mainoslause voisi olla: Jäällä luistelee uudistunut SaiPa - tammikuun jälkeen nuorekas ilme kaukalossa. Kaikki tämän kauden pelaajathan on myyty, joten ensi kaudella nähdään uusia "vahvistuksia" kisapuistossa ja uudestaan uusia, hieman nimettomämpiä ja kokemattomampia "vahvistuksia" joulun jälkeen.

mirasane
28.01.2004, 17:11
Viestin lähetti heebo
Hallilla törmäsin melkoisen varmaan lähteeseen, joka oli viemässä sekä Jamoa, Että Vallua Hpk:n paitaan...


Nuo sun "varmojen lähteiden" kertomat jutut on aina yhtä hauskoja. Vai arveliko lähteesi, että Kärpät myy Vallun Hämeenlinnaan vielä ennen siirtoajan loppua?

Bauer
28.01.2004, 17:31
Tätä Silvanderia en kyllä millään ymmärrä. Mitä ihmeen järkeä oli ottaa mies kahdeksi otteluksi kun pelaaja tietää että loppukausi menee Oulussa? Voi olla että pelaajan yrityskään ei ole parasta mahdollista tälläisessä tilanteessa. Tähän Ilin ei olisi tarvinnut suostua. Jos tarvitaan paikkaajaa kahdeksi otteluksi, niin se kannattaa kyllä ottaa omista A-junnuista eikä 600 kilometrin päästä. Ei mitään järkeä.

Honug
28.01.2004, 17:50
Saako kausikorttiin käytetyt rahat takaisin? "Tuote" on minusta hyvin erilainen, kun mistä syksyllä maksoin.

Vallulle toivon tietty onnea Ouluun. Täällä olisi muuten yksi SaiPafani myytävänä pikkuhiljaa? Haluaisiko joku ostaa? Jokerit? Kärpät?

Hiemanko Kaarna ottaa minua nyt juuri päähän. Olkoon sanajärjestys väärin.

vlad
28.01.2004, 18:13
Kauppa ei mikään yllätys...

...sen sijaan joukkue mihin Vallu suuntaa on pienoinen yllätys minulle, se on tunnustettava.

Toivoa sopii, että Vallu puhkeaa uudelleen kukkaan "kaukana" pohjoisessa. Lappeenrannassa moni jää varmasti kaipaamaan häntä mutta nyt on totuttauduttava aikaan jälkeen Machuldan. Toivoa sopii, että Vallu viihtyy pohjoisen hyisessä merenrantakaupungissa.

vlad.

Murmeli
28.01.2004, 18:15
Vallu kertoili äsken tv2:n alueuutisissa, että on hieman pettynyt ja että haluaisi vielä joskus pelata saipassa.

Ilkka puolestaan hönki näitä, että machulda ei enää ole riittävän tasokas (ilmeisesti hintaansa nähden), että ensi kaudella olisi mies haluttu pitää.

Näin jutun vain osittain, joten en tiedä oliko enemmänkin juttua.

shack
28.01.2004, 18:25
Kuuntelin päivällä radiosta ja Kaarna sanoi että Vallukin oli tyytyväinen sai itse valita seuransa, mutta kyllä noista telkkarista tulleista jutuista sai ihan toisen käsityksen.

Radio haastattelussa oi myös hauska kuunnella kun Kaarnalta kysyttiin:

"Sanoitte kauden alussa että pelaajakaupoilla ei tänä vuonna leikitä"

ILE: "No tuota,,, öh, öh, kröh, kröh" -> seuraava kysymys.

Ja vain kaksi viikkoa sitten saipan myyntimies kävi tarjoamassa ensi kaudeksi mainos paikkoja vakuutteli että ketään ei myytäisi. Jos hän joka puolella on pitänyt saman mainospuheen niin jokuhan voisi väittää miestä valehtelijaksi.

No okei, jostakin se raha on saatava vaikka ikävältä tuntuukin.

Gleb
28.01.2004, 18:40
Pitää se kait minunkin aikaustava suu asiasta, kun tähän asti olen hiljaa ollut.
Machuldan ja Bruunin myynnin ymmärrän ja hyväksyn. Kummatkaan eivät kuuluneet SaiPan ensi kauden suunnitelmiin ja tässä tilanteessa heistä oli parasta luopua. Ja kun tässä tälle tielle lähdettiin, niin sama se jos joku RPL meni siinä samalla. Mutta nyt olisi poispäin suuntautuvan liikenteen jo paras loppua! Jos suosikkipelaajani Yli-Torkkokin lähtee, niin sitten pääsee muutama aika paha kirosana, eikä ihan hiljaa. Kyseessä on kuitenkin SaiPan on kasvatti, joka nuoresta iästään huolimatta on kokenut liigapeluri ja fyysisellä osastolla todella tärkeä Saipalle. Hänelle olisi pitänyt sorvata jatkosopimus jo aikoja sitten.
Alkaa Kaarnalla olla jo kiire saada lupaamiaan pelaajia tännekin päin. Puolustukseen tarvitaan RPL:n lähdön jälkeen yksi mies, määrällisesti miehiä on juuri ja juuri tarpeeksi, mutta laatu onkin sitten toinen asia, lisäksi pakistossa on ainoastaan kaksi kokeneempaa miestä.
Hyökkäyksessä onkin sitten tarve parille miehelle. HIFKiä vastaan kokooonpanossa on ainoastaan seitsemän sellaista miestä, jotka olivat SaiPan ykkösmiehistössä kauden alussa! Toiveissa olisi yksi ulkomaalainen jolle seuran optio ensi kaudesta ja yksi lupaava kotimainen peluri jolle suoraan sopimus vähintään ensi kaudeksi.

Ja jos joku vielä lähtee, niin olkoon se sitten vuokralle lähtevä Jamo, saisi edes Kuokkanen peliaikaa. Mutta Torea ei myydä, P*RKELE!

sputnik
28.01.2004, 18:59
en haluaisi olla pahanilman lintu mutta ikäväkseni kuulin "huhun" (en halua sanoa että varmaa tietoa) että yksi Saipan "suurista" taistelijoista on ensikaudella Lukon mies. Jos tätä siirtoa jollain tavalla luennehdin prosenteissa niin sanoisinko että tieto pitää paikkansa noin 75 - 80 %.
Kukahan ostaisi Ilkan?
Itse olisin jo valmis pistämään vaikka parisataa euroa pottiin millä voitaisiin ostaa Ilkalle menolippu esim. Vladivostokiin, tai ihan minnetahansa 5000 km etäisyydelle Lappeenrannasta ja Saipasta.

Pingu
28.01.2004, 19:17
Täytyy myöntää, että Vallua tulee ikävä. Kiitokset hänelle monista onnen ja riemun hetkistä joita hän parhaimmillaan tarjosi.
Alueuutisissa Vallu sanoi olevansa pettynyt päätökseen (mutta samassa sarjassahan tässä pelataan), mikä toi miltei tipan silmäkulmaani.
Alkaa SaiPalta käydä pelaajat vähiin, mutta toivottavasti edes Yli-Torkko saataisiin pidettyä.

Ehkä tämä oli pidemmän päälle viisas ratkaisu, mutta nyt ovat tunteet pinnassa ja harmittaa.

Battle Ankka
28.01.2004, 20:58
Varsinkin nyt, kun sain kuulla, ettei Vallu itse olisi välttämättä halunnut pois. Onnea Vallulle Ouluun ja toivottavasti kantaa vielä joku päivä mustakeltaista paitaa Kisapuistossa.

#43
28.01.2004, 21:08
Asiasta seitsemänteen, onko Vlad perheellinen mies?

Mietin vain, mihin Kärpät majoittaa hänet? Aluksi varmaankin hotelliin.

Luulen, että Tenkrat ja Stepanek perheineen auttavat sopeutumaan uuteen ympäristöön ja tarvittaessa toimivat tulkkina.

Ted Raikas
28.01.2004, 21:19
Viestin lähetti #43
Asiasta seitsemänteen, onko Vlad perheellinen mies?

On perheellinen. Vaimo ja poika (olisiko nykyään kolmivuotias?), jonka nimi on myös Vladimir. Kenties tuleva kiekkolupaus hänkin? =)

TeePee
28.01.2004, 21:54
Kiitos Vallu kaikista hienoista hetkistä jotka vuosien varrella Sputnik-paidassa SaiPa faneille tarjosit.

Mostin taikuri tulee jäämään SaiPan historiaan yhtenä seuran hienoimmista ulkomaalaispelaajista, Ralph Coxin, Otakar Janeckyn ja Dale McTavishin rinnalla. Ura SaiPassa olisi ansainnut toisenlaisen lopun.

Onnea ja menestystä Vallulle jatkossa. Kärpissä rinnalle löytyy ainakin kunnon sentteri, sitähän SaiPa ei pystynyt missään vaiheessa mestarille tarjoamaan.

Eddie
28.01.2004, 22:24
Viestin lähetti Battle Ankka
Onnea Vallulle Ouluun ja toivottavasti kantaa vielä joku päivä mustakeltaista paitaa Kisapuistossa.

Ehkäpä jo ensikaudella 2-3 kertaa. Nojuu toivotaan, että vallu onnistuu. Harmi, että ile pisti taas saipassa hyrskyn myrkyn. Parempaa onnea ensi kaudelle.

Roy
28.01.2004, 22:28
http://plus.kaleva.fi/cfscripts/kiekkok/index.cfm?m=story&id=377206&LOGGEDtunniste=0

"Tämä siirto nyt tuntuu erilaiselta. Nyt haluan uskoa, että jään tänne pidemmäksi aikaa", Machulda totesi.

-Kaleva

mirasane
28.01.2004, 22:31
SaiPa päätti jo aikoja sitten, että yhtään ensi kauden suunnitelmiin kuuluvaa pelaajaa ei vuokrata muualle. Eli jos Joni lähtee, tarkoittaa se sitä, ettei hän ollut muutenkaan jatkamassa SaiPassa.

Ainoa poikkeus tähän voi olla Myllys. Jos Jamosta tulee hyvä vuokratarjous, voidaan Myllys antaa esimerkiksi Hämeenlinnaan. Tuo poikkeus tehtäisiin sen takia, että samalla annettaisiin Kuokkaselle paljon pelejä alle ja saataisiin Jamosta vähän rahaa.

cabron
28.01.2004, 23:16
Viestin lähetti Roy
http://plus.kaleva.fi/cfscripts/kiekkok/index.cfm?m=story&id=377206&LOGGEDtunniste=0

"Tämä siirto nyt tuntuu erilaiselta. Nyt haluan uskoa, että jään tänne pidemmäksi aikaa", Machulda totesi.

-Kaleva


Eikö Saipassa enää treenata???
Samaisessa kaleva lehdessä:
"Harjoittelumäärät tulevat kasvamaan", Heikkilä vahvisti ja lähti Machuldan kanssa haukkamaan iltapalaa.

theref
28.01.2004, 23:21
Viestin lähetti cabron
Eikö Saipassa enää treenata???
Samaisessa kaleva lehdessä:
"Harjoittelumäärät tulevat kasvamaan", Heikkilä vahvisti ja lähti Machuldan kanssa haukkamaan iltapalaa.

Mälkiän treeneistä juttuja kuulleena, epäilen Heikkilän puhuvan potaskaa tai ainakin mutua. Liigassa ei varmaan ole kauhean montaa joukkuetta joka treenaisi kovemmin kuin SaiPa Mälkiän alaisuudessa.

Machulda
29.01.2004, 07:54
Viestin lähetti theref
Höpö höpö! SaiPaa ei jätetä!



Ihan oikein ! SaiPaa ei jätetä ! Vaikka mestis kutsuis, ni SaiPaa kannatan !

ps. pitäisköhän miun vaihtaa nimimerkkiä kun ihailemani pelaaja on nyt sit "menneen talven lumia". =/

dude
29.01.2004, 09:09
Viestin lähetti theref
Mälkiän treeneistä juttuja kuulleena, epäilen Heikkilän puhuvan potaskaa tai ainakin mutua. Liigassa ei varmaan ole kauhean montaa joukkuetta joka treenaisi kovemmin kuin SaiPa Mälkiän alaisuudessa.

Kovaa treenaaminenkin on suhteellista. Voi treenata kovaa, mutta väärin. Avainasemassa on oikeanlainen ja lajiin soveltuva harjoittelu.

Tosin Mälkiä ei tuollaiseen ole hirveästi vielä voinut vaikuttaa, ne ovat sitten ensikesän heiniä...

hermano
29.01.2004, 10:16
Viestin lähetti theref
Mälkiän treeneistä juttuja kuulleena, epäilen Heikkilän puhuvan potaskaa tai ainakin mutua. Liigassa ei varmaan ole kauhean montaa joukkuetta joka treenaisi kovemmin kuin SaiPa Mälkiän alaisuudessa.

No no. Jääkiekon fysiikan 3. laki kuuluu näin:

"Nykyisessä joukkueessa treenataan AINA kovempaa kuin edellisessä".

Voin vain kuvitella millaista on näillä kiertolaisilla joilla on jo lähemmäs kymmenen seuravaihtoa takana. Tuskin ehtii nukkumaankaan enää treeneiltä.

Aksu
29.01.2004, 14:33
Koska en ole kirjoittanut tilitystäni kaupasti niin tehdään se lyhyesti. Ei harmita. Ikävä on muutaman vuoden takaisia muistoja ja huikeita esityksiä. Kaipaamaan en jää tätä ja edellistä kautta. Kallis mies meille. Tervemenoa. Vapautuu pelaajabudjetista tilaa ensi kaudelle jos näitäkin rahoja ei siirrellä vaikka Kisapuiston remonttiin.

jlahde
29.01.2004, 15:37
En ole katkera Vallun myynnistä, koska hänen aikansa SaiPassa näytti vain tulleen täyteen. Kaarnan puheista huolimatta tällä myynnillä saadaan varmasti hyvin rahaa tukalassa tilassa olevaan joukkueeseen, ja uskon kyllä puheisiin että Vallu ei kuulunut SaiPan ensikauden joukkueeseen. Ei tällaisella pikkuseuralla ole varaa pitää huippukallista pelaajaa, joka taidoistaan huolimatta ei tällä kaudella kuitenkaan ollut se kaivattu ratkaisija.

Tervemenoa Ouluun, kiitos menneestä ja kaikkea hyvää urasi jatkolle Vallu.