PDA

View Full Version : Raumalaiset löytämässä (taas) Lukon


Mdawg
14.01.2004, 11:25
Jossain matsiketjussa tästä taisi ollakin jo juttu, mutta mielestäni asia ansaitsee ihan oman ketjunsa.

On ollut ilo huomata, että pitkästä aikaa moneen vuoteen Äijänsuolla on nähty sellaisia yleisömääriä, joista voimme olla ylpeitä.

Yleisökeskiarvo heiluu tällä hetkellä 3600 paremmalla puolella, mikä tarkoittaa noin kymmentä (10) prosenttia kaupungin asukasluvusta.

Yhtenä syynä tähän on varmasti se, että Lukko on saanut hyvin suunniteltua suuren osan kotipeleistään lauantaille, joka on potentiaalisesti paras vaihtoehto saada suuri yleisö liikkeelle. Esimerkiksi useimmiten vähämmen puoleisesti yleisöä keränneet Saipa-, JYP- ja Pelicans-ottelut on saatu osumaan lauantaille ja yleisöluvut ovat olleet sen mukaisia.

Yleisömääriä jos tarkastellaan, niin edellistä vuosista suurin ero on siinä, että alle 3000 katsojan Lukko on jäänyt tällä kaudella vain kahdesti. Lukko-HPK-ottelua 9.10 seurasi 2772 katsojaa ja 23.10 pelattua Lukko-Kärpät-matsia 2943 silmäparia.

Tuon HPK-ottelun jälkeenhän Lukko ajautui pitkään voitottomaan putkeen, mikä sinetöi Ismon kohtalon. Silti Ikan viimeistä näytöstä Lukon peräsimessä seurasi Äijänsuolla 1.11 HIFK:ta vastaan 4018 katsojaa.

Sen jälkeen Rautakorven aikana on jääty vain kertaalleen alle 3300 katsojan: TV-peliä Kärppiä vastaan oli katsomassa 3246 fania. Tosin tähän otteluun oli ilmeisesti jaettu ilmaislippuja kaikille alueen joukkueiden junnuille aina Laitilaa, Säkylää jne. myöten.

Yli 4000 katsojaa on Äijänsuolle tällä kaudella kerääntynyt 4 kertaa ja yli 5000 kerran tuossa kuuluisassa Ässät-ottelussa pari viikkoa sitten. Koska viimeksi Lukko on juhlinut samanlaisilla yleisömäärillä, mä vaan kysyn? Ei tule ihan heti mieleen edes 90-luvun puolenvälin pronssikausilta samanlaisia yleisömääriä yhden kauden aikana. Tuolloin TuTo-, JYP- ja vastaavat pelit jäivät usein alle 3000 katsojan vaikka Lukko yhdessä vaiheessa jopa johti liigaa.

Jos ja kun Lukon otteet tästä vielä paranevat ja ottelut muuttuvat tärkeimmiksi ja sitä kautta mielenkiintoisemmiksi, voi yleisökeskiarvo hyvinkin nykyisestä vielä nousta.

Vielä kun useampi katsoja uskaltaisi/viitsisi avata suunsa muulloinkin kun vain maalin synnyttyä...

RaLu
14.01.2004, 13:28
Viestin lähetti Mdawg
Sen jälkeen Rautakorven aikana on jääty vain kertaalleen alle 3300 katsojan: TV-peliä Kärppiä vastaan oli katsomassa 3246 fania. Tosin tähän otteluun oli ilmeisesti jaettu ilmaislippuja kaikille alueen joukkueiden junnuille aina Laitilaa, Säkylää jne. myöten.



Nämä ilmaisliput ovat hyvä keino saada ihmisiä esim. tv-peleihin. Pikkunassikoiden liput eivät muutenkaan paljoa tuottaisi, mutta jokainen laittaa vähintään sen 5e kioskin antimiin pelin aikana ja saattavat innostua myöhemminkin peliin menosta.
Kokonaisuutena yleisömäärä on ollut erittäin positiivinen vaikka tunnelma hallissa ei ole kovin ihmeelliseksi kehittynyt. 3500 keskiarvo kauden loppuessa takaisi hyvän tuloksen taloudellisella puolella ja antaisi hyvät lähtökohdat aloittaa uusi projekti keväällä.

Roku
14.01.2004, 19:51
Kyllä, olen ilolla pannut merkille sen että Lukko vetää taas katsojia. Budjetissa puhutaan 3000:n katsojan tavoitteesta, nyt ollaan tuosta jo 600 katsojaa edellä. Rautakorven ajan kotipelien keskiarvo lienee liki 3900.

Kuten Mdawg totesi, niin Lukon onni on ollut se että joukkueet saavat varsin vapaat kädet muokata sarjaohjelmaa, ja näin ollen Lukko on siirtänyt JYP- ja SaiPa-pelit perjantaille ja lauantaille, jolloin katsojat lähtevät Raumalla liikkeelle (mielenkiintoista että esim. Jokerit ei suurin surminkaan pelaa kotona perjantaina ja lauantaina), toisin kuin vaikkapa keskiviikkona ja torstaina, tiistaista nyt puhumattakaan.

Yleisö heräsi viime kauden lopulla, kun Lukko taisteli viimeisestä play off-paikasta. Vaikka tuolloin esim. Pelicans-, Ilves- ja Blues-pelien yleisömääriä yritettiin vähätellä sillä, että ne pelit olivat Lukolle tärkeitä play offiin pääsyn kannalta, niin oli miten oli: joka tapauksessa katsojat heräsivät. Ja vaikka tuolloin ei sitä play off-paikkaa saatukaan, niin ilahduttavaa oli huomata kauden alussa (Ikan valmennusaikana) että päinvastaisista puheista huolimatta monikaan ei ollut jättänyt kausikorttiaan uusimatta tai muuten vaan jäänyt pelistä kotiin.

En tiedä kenelle kunnia yleisömäärien nousemisesta menee, mutta joka tapauksessa historiankirjoihin merkinnäksi jää se, että tuolloin joukkuetta valmensi Ismo Lehkonen (ja Jukka Rautakorpi). Viime pelien kiinnostus johtuu tietysti siitä että nyt peli kulkee, ja onneksi Lukko pelaa kotona ihan eri tyylillä kuin vieraskaukalossa. Kaikki joukkueet eivät tällaiseenkaan muutokseen pysty, niiden kohdalla voidaan perustellusti olla huolissaan siitä kuinka nykyinen ylivarovainen tyyli karkoittaa katsojat lopullisesti hallista. Mutta Raumalla siis ei tuosta tarvitse olla huolissaan.

Taisi olla viimeksi kaudella 1991-92, jolloin Lukko keräsi selvästi enemmän katsojia kotipeleihinsä. Muistan tuolta kaudelta pelin Joensuun Kiekko-Poikia vastaan, jossa oli kauden pohjanoteeraus: 3200 katsojaa, ja selostaja Pekka Wallenius oli huolissaan siitä kun katsojia on niin vähän...

Joskus 80-luvulla, kun Äijänsuolla oli istumapaikkoja vain ne kuuluisat 173, yleisökeskiarvo oli reilusti yli 4700. Taisi olla hopeakausi 1987-88, jolloin kotipelejä runkosarjassa oli 22. Tuona kautena en valitettavasti itse kuulunut tuohon 4700:n katsojan ryhmään kovinkaan usein, olin nimittäin tuolloin armeijan leivissä viettämässä "tupakin mittaista taukoa" Uuno D.G. Turhapuron malliin. Mutta, aina kun lomille pääsin livistämään niin ei kun nokka kohti Äijänsuota, edellyttäen tietysti että sattui olemaan peli...

Minä tietysti olen tuppisuuna väärä mies antamaan ohjeita yleisölle, mutta Vasilin ensimmäisellä kaudella 1999-2000 oli hyvä meininki. Sellaisen kun saisi nytkin Äijänsuolle, niin vot.

Johto
14.01.2004, 20:19
Viestin lähetti Roku
Vasilin ensimmäisellä kaudella 1999-2000 oli hyvä meininki. Sellaisen kun saisi nytkin Äijänsuolle, niin vot.

Tuolla kaudella hallissa oli tosiaan aivan loistava meininki, muistan ensimmäisen raumalla pelatun Lukko-Jokerit ottelun jälkeen kun valtakunnallisissakin medioissa puhuttiin Äijänsuon "keski-eurooppalaisesta tunnelmasta". Nykyään tunnelma on sangen usein melko vaisu ja yleisön heräämiseen tarvitaankin räikeä tuomarivirhe tai jotain muuta vastaavaa.

L4E
14.01.2004, 22:41
Jep Roku, silloin hopea vuonna oli tosi hyvä meininki.
Onneksi lähdin vasta kauden jälkeen harmaisiin :)
Myllys muuten taisi tuona kautena pelata melkein kolme peliä putkeen nollilla(silloinkin eka maali vasta voittopelin lopussa) ja näistä hyvistä otteista Raumalaiset häntä vieläkin arvostavat.

Kyseiseen kauteen liittyy henkilökohtainen mysteeri: hukkasin Ilves peliin lipun ja vielä selvispäiten! Kyllä ketutti, mutta ei tuloksen jälkeen!

Onneksi tuo ei ollut pleijarimatsi, kun ne meni hienosti 3 - 0 ja eka tapparamatsikin vielä putkeen. No nuo oli ne pleijjarit, joissa Tappara juhli muuten viimeksi ennen viime kevättä.
No, onneksi meillä on nyt Jukka ja homma hoidetaan kotiin.

Roku varmaankin muistaa nuo ässämatsit, joissa istumakatsomoa ei ollut ja porukkaa oli jopa kioskien katolla, kun muualle ei mahtunut! Koska olet ilmeisestikkin samaa ikäluokkaa :)

Noihin tunnelmiin kun Äijänsuolla päästäisiin, niin ajaisin joka peliin 50 km.

Oma veikkaukseni on muuten, että tuo 3600 pitää, jos peli kulkee(tämän ilmaisin jo teeppi pelin tunnelmissa ja siihen köyhät perustelut).

Mutta tosi hienoa, että porukkaa löytyy. Mutta tunnelmaa lisää, eikä mitään virkamieskatselua! Esim. Saipa pelissä oli tuota kaksi ensimmäistä erää ja sitten vähän herättiin.

Mdawg
14.01.2004, 23:06
Tuo Tihon ensimmäinen kausi oli tosiaan mahtava, kun desibelit nousivat Äijänsuolla järjestään huikeisiin lukemiin.

Tuo 3-0-voittoon päättynyt kauden ensimmäinen Jokerit-matsi, kauden viimeinen kotiottelu, jossa Lukko löi Tapparan 3-2 jatkoajalla ansaiten kotiedun playoffseihin ja molemmat puolivälieräottelut olivat tosiaan aika mahtavia. Muistan kuinka puolet seisomakatsomosta hyppäsi villinä laidan viereen juhlimaan Eepin jatkoaikamaalia Tapparaa vastaan.

Tunnelma on laskenut parina viime kautena osittain sen vuoksi, että menestys on ollut laihempaa ja ehkä myös siksi, että ennen niin fanaattinen haalariporukka on hiljentynyt huomattavasti. Tiedä sitten mistä johtuu vai olenko vain tulossa kuuroksi.

Yleisömäärät voisivat olla vielä nykyistäkin suuremmat, jos SM-liigan kaikessa typeryydessään kyhäämät välisarjalohkot olisi tehty niin, että Lukko kohtaisi TPS:n Äijänsuolla kolmasti esimerkiksi vähemmän kiinnostavan JYP:n sijaan.

L4E
14.01.2004, 23:16
Viestin lähetti Mdawg
..Lukko kohtaisi TPS:n Äijänsuolla kolmasti esimerkiksi vähemmän kiinnostavan JYP:n sijaan.

Jep, puhut asiaa. Välisarjahan kumppanithan pitäisi olla ässät, tps ja hifki.
Näin olisi jos minä saisin päättää. Tuo kolmas vaan ei oikein sovi tuohon paikallisajatteluun. Kuka olisi se oikea kolmas?!

Johto
14.01.2004, 23:21
Viestin lähetti L4E
Jep, puhut asiaa. Välisarjahan kumppanithan pitäisi olla ässät, tps ja hifki.
Näin olisi jos minä saisin päättää. Tuo kolmas vaan ei oikein sovi tuohon paikallisajatteluun. Kuka olisi se oikea kolmas?!

Jos ei otettaisikaan siihen ketään "ylimääräistä joukkuetta" vaan nuo 3 joukkuetta(Lukko, Ässät, TPS) muodostaisivat oman lohkonsa. Sitten stadin 3 porukkaa yhteen lohkoon ja lopuista 8 joukkueesta 2 neljän joukkueen lohkoa(tämä siis liigan laajentumisen jälkeen). Muistaakseni Lukko, Ässät ja TPS välisarjan alkuaikoina 90-luvun alussa muodostivatkin oman lohkonsa...vai kuinka?

Roku
14.01.2004, 23:25
Enpä muista hopeakaudelta tuollaista että katsojia kioskin katolla olisi ollut mutta varhaisemmilta vuosilta (70-luvun lopulta) kyllä, kun noissa Satakunnan paikallisissa ylitettiin Raumallakin 7000:n katsojan raja.

Silloin oli porukkaa kaikkialla mistä vaan kaukaloon suinkin näki. Ja sielläkin mistä ei nähnyt oli katsojia, ja katsomossa oli niin tiivistä että heikommat pyörtyilivät. Ja kaatuessaan seisomakatsomossa eteenpäin työnsivät luonnollisesti edessään alempana olevia mukanaan. Ja tämmöistä seurasi aina luonnollisesti hemmetinmoinen härdelli.

Tuona hopeakautena muuten taisi jo istumapaikkoja olla enemmänkin kuin nuo 173. Muistaakseni pääkatsomoa oltiin jo tuolloin muuttamassa istumakatsomoksi, mutta en ole varma koska noina vuosina katsoin itse pelit aina seisomakatsomosta. Kapasiteetti ainakin tuolloin hopeavuonna oli enää 6000, kun se 70-luvulla ja 80-luvun alkuvuosinakin vielä oli 7200.

Semmoista.

Nykypäivänä lippujen hinta vaan on niin korkea, että sekin pistää luonnollisesti katsojat miettimään hiukan että mihin peleihin lähtee, varsinkin jos viikolla on useampia pelejä (tässäkin on Lukolla nyt sopiva vaihe menossa, kun jo pitkään on ollut vain yksi peli viikossa kotona). Koko porukan kanssa kun lähtee reissuun, niin lippujen hinnan lisäksi rutosti euroja saa kulumaan niihin oheistuotteisiin, kun ennen peliä ja molemmilla tauoilla pitää käydä kioskilla ostamassa karkkia ja juotavaa ja muuta mukavaa, varsinkin aina kauden alussa fanimyymälästä löytyisi paljonkin rahareikiä.

Mutta mutta. Ketjun aiheen mukaisesti toivon minäkin että nykyinen suuntaus Raumalla jatkuisi koko loppukauden ajan ja tietysti tulevillakin kausilla.

Roku
14.01.2004, 23:53
Viestin lähetti Johto
Muistaakseni Lukko, Ässät ja TPS välisarjan alkuaikoina 90-luvun alussa muodostivatkin oman lohkonsa...vai kuinka?

Muistat oikein, samassa lohkossa oltiin Ässien, Tepsin ja TuTon kanssa jonain kautena.

Ensimmäisen kerran välisarjaa pelattiin kaudella 1987-87 jolloin kymmenen joukkueen sarja jaettiin kahteen viiden joukkueen lohkoon ja nämä pelasivat kaksinkertaisen välisarjan, niin saatiin kaikille joukkueille 44 ottelua. Näin mentiin kaksi kautta, kunnes kaudella 1988-89 siitä luovuttiin kun aloitettiin 12 joukkueen sarja.

Seuraavan kerran välisarjaa pelattiinkin kaudella 1992-93, jolloin Lukon kanssa olivat samassa lohkossa Ässät ja TPS. TuTo tuli mukaan kaudelle 1994-95, jolloin kolmen joukkueen lohkot muutettiin neljän joukkueen kesken pelattavaksi.

L4E
15.01.2004, 16:36
Viestin lähetti Roku
Enpä muista hopeakaudelta tuollaista että katsojia kioskin katolla olisi ollut mutta varhaisemmilta vuosilta (70-luvun lopulta) kyllä, kun noissa Satakunnan paikallisissa ylitettiin Raumallakin 7000:n katsojan raja.


Juuri näitä aikoja tarkoitin, siksi oli viittaus tuohon istumakatsomattomuuteen.

Olisi kyllä pitänyt laittaa myös tuo vuosikymmenkin mukaan.

Mdawg
16.01.2004, 23:14
Tänään perjantai-illan huumaa oli Äijänsuolla todistamassa yli 3800 katsojaa. Vaikka se onkin jo sanottu toista sataa kertaa niin ovathan nämä aivan mahtavia lukuja tässä pitäjässä.

Seuraava kotipeli on torstaina Saipaa vastaan. Täytyy vissiin heti maanantaiaamuna ensitöiksi käydä hakemassa piletti kamppailuun, sillä eikös tämä ole toinen niistä otteluista, johon Länspaperi jakoi ilmaisia lippuja?

Roku
16.01.2004, 23:32
On, ja toinen on Pelicans-peli helmikuun puolenvälin kaffeissa.

Ne Länsi-Suomen liput muuten noihin kahteen peliin menivät ennätysajassa, muistaakseni ihan muutamassa hassussa tunnissa jakeluun. Toivottavasti lipun hakeneet myös tulevat paikalle, minunkin tarkoitus oli mennä varmuuden vuoksi hakemaan omani pois mutta jäin auttamatta lähtökuoppiin.

Tämäniltainen yleisömäärä yllätti minut. Odotin noin 3400 katsojaa mutta tulikin 3800. Hieman kyllä rupean nyt ihmettelemään tuota viime lauantaista Tepsi-pelin yleisömäärää, "vain" 4085. Kun ottaa huomioon paljonko tuolloin oli turkulaisia, niin pistää miettimään että eikö Tepsi sittenkään Raumalla kiinnosta niin paljon kuin luulisi? Perjantai tietysti nostaa automaattisesti yleisömäärää, ja minustakin tämä on viikon paras jääkiekkopäivä.

Ei mulla muuten mitään valittamista ole niin kauan kuin pelit ja yleisömäärät jatkavat kulkuaan samalla tavalla kuin nyt.

Lakaisija
17.01.2004, 01:57
Itse kuulun näihin tyyppeihin, jotka eivät kausikorttia omista, mutta jotka mielellään peljä käyvät seuraamassa, kun raha ja aika sen sallii.
Tällä kaudella olen yhden Lukon viikkopelin (Lukko-Pelicans 7-0) käynyt katsomassa+ kaikki viikonloppupelit.
Mielestäni on hienoa, että noita viikonloppupelejä on saatu enemmän, koska yleensä viikkopeleihin ei yksinkertaiseti riitä aikaa+ viikonloppupelit=parempi tunnelma!
Ja täytyy kyllä sekin myöntää, että tällä kaudella on pelejä tullut käytyä katsomassa enemmän kuin vuosiin, johtuu se sitten Rautakorvesta, "kahvasta" tai jostain muusta.

Mdawg
17.01.2004, 02:10
Pelipäivät ovat todellakin olleet suht täydelliset ainakin sivullekirjottaneelle. Ennen kauden alkua tuli mietittyä kausikortin ostamista, mutta en uskaltanut sellaista hankkia. Tähän mennessä on jäänyt väliin vain 2 kotipeliä, joten kalliimmaksi tää kausi tulee irtolipuilla kuin olisi tullut, jos olisin sen kausikortin hommannut.

Mutta niin kauan kuin peli jatkuu samanlaisena ja Lukko tahkoaa vielä huhtikuussa niin mielelläni maksan ne pari-kolme ylimääräistä euroa per peli, mitkä olisin kausikortilla säästänyt.

Metsästäjä
17.01.2004, 09:33
3823 eilenkin katsojia. Näyttää hyvältä nuo katsojamäärät. En usko pienen paikkakunnan tuottavan ongelmia. Kyllä täälläkin näköjään innostusta riittää siinä kuin muuallakin....

Johto
18.01.2004, 12:23
Lukon kotiotteluiden yleisökeskiarvo on tällä hetkellä 3619, mikä on siis noin 600 katsojaa ottelua kohti enemmän kuin oli budjetoitu. Jos lipun keskihinnaksi arvioitaisiin vaikkapa 12 euroa niin tällä keskiarvolla Lukko tekisi voittoa yleisötuloilla tästä kaudesta (600x12€)x28= n.200000€. En sitten tiedä mikä on vapaalippulaisten ym. osuus tai millä tapaa ne on laskettu, mutta kyllä näillä rahoilla pitäisi olla jo vaikutusta pelaajamarkkinoillakin.

SaLe
18.01.2004, 16:46
Katsoja määrät ovat todellakin ylhäällä, mutta ne lasketaan siten että myydyt liput lasketaan kaikki vaikka kukaan ei olisi tullut katsomaan. Kuten myös kausi/junnu kausikortit. Mutta harvemmin katsoja luvun laskut heittävät yli sadalla oikeasta määrästä.

L4E
18.01.2004, 23:49
Viestin lähetti Johto
(600x12€)x28= n.200000€.
11*440*12(arvioitu lipun keskihinta)+ 5000(kaupungin sponssaus) + 21000(Ketolasta) = 84000
Tälläistä arvioin tuossa vaiheessa.
Nyt on tullut lisää porukkaa katsomoon ja miinusta Rautakorvesta ja kanukeista.

Tuon lipun hinnan keskiarvoa on vaikea ennustaa, sillä on istumapaikkaa, seisomapaikkaa ja vielä eri hintaisia pelejä.
10- 12 eskoo on kuitenkin aika lähellä keskiarvoa(12 käytin itsekkin).

Mutta tuo budjetin yli menevän porukan tuotto vaan kertaantuu, kun kaljaa menee huomattavasti enemmän( Ässät - Lukko matsissa oli mennyt 2000 l , kauden avauksessa).

Sitten on nuo vuokrat, tuleeko niistä voittoa(Santalan tuntien, kyllä!).

Kun ei jaksa pähkäileen Jukan palkaa, joka ei pieni oo.. Niin voidaan tosiiaan päästä Johdon mainitsemiin 2 mil. mummoon.
Jos tämä toteuttuu, niin saattaa toteutua fanien märät toiveet.
Hommataan vielä yksi tosi pelimies ja tällä vielä kaudella(13 päivää vielä). Sillä voittoahan ei ole tarkoitus tehdä! Eli rahat pitää pistää likoon , että päästään +/- nollaan.
Yhteenvetona todettakoon: rahaa pitäisi olla, mutta onko miehiä?

Tilikausi taisi Lukolta päättyä keväällä(ainakin viime vuonna)?

Korjattu eskot mummoiks :)

Locksmith
19.01.2004, 01:43
Viestin lähetti L4E
Niin voidaan tosiiaan päästä Johdon mainitsemiin 2 mil. eskoo.

Miljoona vaatii 6 nollaa kakkosen perään ja vaikka kuinka koitan katsoa, niin tuossa Johdon luvussa on vain 5 nollaa. Kyllähän 2 miljoonaa näistä ylimääräisistä lipputuloista on aivan liikaa.. Eihän nyt 600 ihmisen keskiarvo tuo sentään millään kahta miljoonaa kirstuun. Mutta kyllähän se selvä, että jokunen voittopotti sieltä saattaisi olla tulossa, mutta sitä on vaikea laske ja ei varmaankaan käy noin suoraan, kuin edellä on esitetty. Siihen vaikuttavat hyvinkin monet seikat, mutta näihin asioihin tulee sitten kauden lopulla vasta varmuus.

Skoda
19.01.2004, 10:42
Lukon tilikausi on nykyään normaalin kalenterivuoden mukainen (1.1. - 31.12.), eli se päättyi vuoden vaihteessa. Viime vuonna tilikauden tulos taidettiin julkistaa vasta huhtikuussa pelien päätyttyä, tuolloin tilikausi jäikin 4 kk normaalia lyhyemmäksi.

RaLu
19.01.2004, 10:48
Yleisöä on käynyt kyllä peleissä mukavasti ja tällä kaudella myös päästäneen positiiviseen tulokseen. Kulujakin on enemmän kuin mitä on budjetoitu. Rautakorpi, Ulmer ja katsukki tuovat aika paljon lisäkuluja alkuperäiseen budjettiin ja vähentävät voiton määrää. Sitä en tiedä, onko Lukko budjetoinut mahdollisia play-off otteluita mukaan, mutta en usko näin olevan. 100 000 - 200 000 euron positiivinen tulos olisi jo todella kova juttu, mutta kautta on vielä paljon jäljellä.

L4E
19.01.2004, 10:56
Viestin lähetti Locksmith
Miljoona vaatii 6 nollaa kakkosen perään ja vaikka kuinka

Voi mummon vanhat villahousut. Näppärit ja aivot taisi
mennä eilen illalla ristiin. Mummojahan ne 2 mil piti olla.
Pahoittelen tuota valuutta sekoilua.


Noita pleijareita ei ainakaan aikaisempina vuosina ole otettu budjettiin mukaan(siis lähi menneisyydessä).

Skoda
19.01.2004, 11:14
Viestin lähetti RaLu
Yleisöä on käynyt kyllä peleissä mukavasti ja tällä kaudella myös päästäneen positiiviseen tulokseen. Kulujakin on enemmän kuin mitä on budjetoitu. Rautakorpi, Ulmer ja katsukki tuovat aika paljon lisäkuluja alkuperäiseen budjettiin ja vähentävät voiton määrää.

Nyt tosiaan puhutaan Lukon tilikauden osalta sellaisista kuluista kun Tähtinen, Cisar ja Kron. Nämä miehet olivat niitä viime tilikauden hankintoja. Mitään pudotuspelituloja ei kassaan kertynyt. Rautakorven, Tkaczukin tai Ulmerin osalta kuluja ei nyt tekeillä olevaan tilinpäätökseen vielä paljon kerry, kahden kuukauden verran, hankinnat ajoitettiin sen verran myöhäiseen ajankohtaan.

Tämän kauden mahdollisten play offsien taloudellinen tulos nähdään vasta seuraavassa tilinpäätöksessä. Ja tokihan me nyt maksamme kahdelle valmentajalle palkkaa, toinen niistä vaan kelkoittelee kotosalla. Luistavia kelejä vaan sinne turkkuseen.

Johto
21.02.2004, 21:50
Pientä päivitystä tähänkin ketjuun. Tällä hetkellä Lukon kotiotteluiden yleisökeskiarvo on 3760. Joku tilastonikkari voisikin kertoa, että milloin viimeksi on tällaiseen keskiarvoon ylletty. Tihonovin ensimmäisellä kaudella yleisöä kävi varsin hyvin, mutta muistaakseni ei kuitenkaan yhtä paljon kuin tällä kaudella on käynyt. Rautakorven hankinta taisikin olla oikea lottovoitto Raumalaiselle jääkiekkoilulle. Vertailun vuoksi esim. tänään Porissa ottelussa Ässät-Jokerit katsojia oli miltei 1000 vähemmän kuin Raumalla vaikka kyseessä oli vähintäänkin yhtä tärkeä ottelu. Täytyy vielä muistaa, että Pori on asukasmäärältään puolet Raumaa suurempi kaupunki. Eli isot pisteet Raumalaiselle jääkiekkoyleisölle, me todellakin ymmärrämme hyvän jääkiekon päälle!

Roku
21.02.2004, 22:48
Katsoin Jääkiekkokirjoista nuo Lukon kotiotteluiden yleisömäärät kaudesta 1992-93 eteenpäin. Keskiarvot ovat seuraavat:

1992-93 4038
1993-94 3819
1994-95 3700
1995-96 3456
1996-97 3006
1997-98 3173
1998-99 3022
99-2000 3464
2000-01 3102
2001-02 2858
2002-03 3420

Eli tästä voidaan lukea, että Matti Keinosen viimeisellä kaudella (1992-93) kävi hyvin yleisöä, samoin Vazekin ensimmäisellä, pronssimitaliin päättyneellä kaudella (1993-94), eikä toisella kaudellakaan vielä huonosti katsojia käynyt.

Mutta kun Lukolla oli kaudella 1995-96 todella kovatasoinen porukka Roussoneineen, Lehtoinen, Nordmarkeineen ja kumppaneineen, katsojamäärä laski silti 244/peli edelliskauteen nähden (toki sillä edellisellä kaudella 1994-95 oli vielä kovempi nippu kasassa kuin kaudella 1995-96). Tämä kausi 1995-96 muuten oli se kausi, jolloin Lukon vuoden 1963 mestarit kirjoittivat Helsingin Sanomien yleisönosastoon kirjoituksen siitä, millaisia pelaajia he Lukossa haluavat nähdä. Omia kasvatteja, ei rahalla hankittuja suuria tähtiä. No, eipä noita vanhoja mestareita silti katsomossa nykypäivänä näe kuin Seppo Vainion ja Teppo Rastion vakituisesti, vaikka omia kasvatteja on joukkueessa enemmän kuin noina 90-luvun vuosina ikinä.

Noita 90-luvun puolivälin jälkeisiä yleisömääriä ei kannata ihmetellä, kun muistelee kummoisia valmentajia ja pelaajia Lukolla silloin oli.

Tihonovin ensimmäisellä kaudella katsojamäärät kääntyivät nousuun, mutta kuten tuo tilasto kertoo niin nykyisestä jäätiin silloinkin. Jonkun mielestä hallissa oli kyllä silloin parempi tunnelma, ja saattaa niin ollakin. Katsojamäärät nousivat kuitenkin edelliskaudesta yli 400 katsojalla.

Toisella Tihonovin kaudella yleisömäärät sitten jo kääntyivätkin laskuun. Pojat satsasivat Vasilin opein pitkään kesälomaan, ja se tuntui jatkuvan koko syyskauden, ja silloin tietysti alkoi tyytymättömyyttä Vasilin valmennukseen esiintymään katsojissa.

OPP-projektin ensimmäisenä vuotena katsojamäärät olivat koko kauden alhaalla, yli 4000 oli vain kerran. Joulutauon jälkeisessä Lukko-Jokerit-pelissä, josta Lukon synkkä tappioiden täyttämä kevätkausi alkoi.

Viime kaudella yleisömäärät kääntyivät nousuun, mutta silloinkin vasta näin kevään korvalla kun peleissä alkoi olla panosta. Toki jo syksyllä oli ensimmäisissä peleissä katsojia ihan mukavasti, mutta siitä ne pienenivät pikku hiljaa.

Joka tapauksessa nyt näyttää ihan hyvältä. Kun ensi kaudesta ei vielä tiedä, millaisen porukan Lukko saa kasaan, niin kannattaa jokaisen Lukko-henkisen ihmisen käydä noita pelejä katsomassa nyt.

Vielä on kaksi kotiottelua runkosarjassa jäljellä, älkää missatko niitä.

EDIT: Vähän selvennystä tuohon tekstiin...

L4E
22.02.2004, 22:30
Tämän vuoden pelien yleisökeskiarvo on 4077.
Luku on aika maaginen. Kun koko kauden keskiarvokin on 3760, niin ei voi olla kuin tyytyväinen.

HIFK peliin porukkaa tulee varmankin yli 4000 ja JYP matsiin samoin(onhan perjantai). JYP pelin yleisömäärään vaikuttaa varmaankin mistä sijasta silloin tapellaan.

Veikkaan, että tämän vuoden keskiarvo rikkoo 4100 rajan ja koko kauden keskiarvo menee 3800 tuntumille.

Joka tapauksessa hurjia lukuja. Ei voi olla kuin tyytyväinen!

Syy tähän lukujen nousuun on tietenkin tuo Lukon mahtava kotipelaaminen.

Myönnän, että itsekkin tulee lähdetyä paikanpälle herkemmin kuin kuulan aikana.

Mdawg
28.02.2004, 20:01
Viestin lähetti L4E
HIFK peliin porukkaa tulee varmankin yli 4000 ja JYP matsiin samoin(onhan perjantai). JYP pelin yleisömäärään vaikuttaa varmaankin mistä sijasta silloin tapellaan.

Nyt voi vain kuvitella kuinka Äijänsuo tulee tiistaina natisemaan liitoksistaan. Vaikka se tiistai onkin, niin uskoisin, että 4500 ainakin menee rikki.

Johto
01.03.2004, 23:44
Länsi-Suomen nettiversio tietää kertoa että Lukon peleissä on viimeksi käynyt yhtä paljon porukkaa kaudella 1986-87. Tiistain HIFK-otteluun on myyty jo 3100 lippua ja jopa perjantain JYP-peliinkin jo tässä vaiheessa peräti 2600 lippua. Santala onkin kuumeisesti tutkinut että mistä löydettäisiin uusia istumapaikkoja halliin kun kerran nykyiset paikat myydään loppuun hetkessä. K-katsomon yläosaan saattaakin tulla 50 uutta istumapaikkaa varmaankin pudotuspelejä ajatellen. Raumalla onkin siis mieletön kiekkobuumi tällä hetkellä, voi vain kuvitella mitä tapahtuu jos Lukko vielä pleijareissakin menestyy...

Skoda
01.03.2004, 23:55
Perkeleen raumalaiset. SM-liigakiekko on ihan perseestä: kahvaa, koukkua ja itkemistä. Mitä helvettiä te niissä peleissä käytte?

Jääkää kotiin tai menkää katsomaan kunnon jääkiekkoa vaikka Sveitsiin tai Italiaan. Rauma on SM-liigan häepeäpilkku! Muualla katsojaluvut sentään laskee!!
- - - -

Olenkohan minä kirjoittanut tämän ylläolevan ihan omin kätösin eilen pienessä humalassa? Itse en saa tästä mitään tolkkua.

Pyydän anteeksi. Saakohan tietokoneeseen jonkinlaista alkolukkoa?

Roku
02.03.2004, 23:31
Sulla on Skoda ollut vissiin rähinäviiniä eilen illalla otsalohkossa? No, niin sitä itse kullakin silloin tällöin...

Meinasin kirjoittaa että kaudella 1987-88 ylitettiin myös 100 000 katsojan raja, mutta onneksi löysin vanhasta Kiekkolehdestä nuo tuon kauden yleisötilastot. Kauden 1987-88 22 kotiottelussa oli nimittäin 99 474 katsojaa mikä tekee 4521 katsojaa/peli.

Tuolloin kaudella 1986-87 katsojia oli 22 kotipelissä 104 655 mikä tekee 4757 katsojaa/peli.

Tällä kaudella on katsojia käynyt nyt 102 408 eli 3792 katsojaa/peli. Tuo vuodelta 1986-87 peräisin oleva kokonaismäärä menee siis kevyesti rikki perjantaina, mutta noihin 80-luvun keskiarvoihin tuskin päästään enää koskaan.

Hyvä luku tuo nykyinenkin on pienessä kaupungissa.

L4E
03.03.2004, 11:45
Tämän päivän SK:ssa oli melkein sivun juttu toriparlamentista.

Huvittavana yksityiskohtana oli valokuva miehestä, joka ikan takia oli ommellut lukkotakkinsa Lukkomerkin piiloon. Ikan kivitys oli myös esillä. Vapaehtoinen lavanrakentajakin oli jo tiedossa, jos kivitys pantaisiin käytäntöön :).

Jutussa todettiin, että nyt on hommassa taas tekemisen meiniki.
Rautakorpeakin haluttiin jo kukitettavaksi torille.

Mölli totesi, että tulee sieltä parlamentilta jopa valmentajalle asti hyödyllistä tietoa.

Toriparlamentilaiset eivät tunnustautuneet äänekäiksi kannattajiksi, vaan asioista keskustelijoiksi.

Mutta huomasi jutusta sen, että positiivisuuskin oli parlamentiin palannut.

Kannattaa yrittää etsiä kyseinen aviisi käsiin, jos parlamentti kiinnostaa. Hyvä juttu!

Korinekki
03.03.2004, 16:19
Viestin lähetti L4E


Tämän päivän SK:ssa oli melkein sivun juttu toriparlamentista.



Torille on jutun mukaan kantautunut myös sellaista tietoa, että ensi kaudeksi olisi kovia vahvistuksia tulossa...

L4E
03.03.2004, 16:44
Viestin lähetti Korinekki
Torille on jutun mukaan kantautunut myös sellaista tietoa, että ensi kaudeksi olisi kovia vahvistuksia tulossa...

Onkohan kenelläkään tietoa siitä, että millaisia nimiä on jutuissa liikkunut?

Mdawg
08.03.2004, 13:19
Ja buumi senkuin vain kasvaa. Playoff-liput tulivat tänään myyntiin ja jonot olivat jo ennen yhdeksää sen mukaisia. Maanantaina luvassa täysi tupa?

Simon#17
09.03.2004, 14:39
Noniin, eteläisen naapurikaupunkimme kiekkofanit, päästäkää Äijänsuon halliin helvetti valloilleen ja tampatkaa kaikki vastustajat jään rakoon. Imekää virtaa meistä porilaisista, jotka olisimme vielä halunneet nähdä kiekkopelejä Isossamäessä.

Antakaa keliä, voittakaa, olkaa armottomia isäntiä. Taklatkaa, viekää kahville, näyttäkää, mistä kana kusee. Lupaan tulla Raumalle laulamaan ilolauluja taputtamaan kun tuotte pytyn kotiin.

Tsemppiä playoffeihin, ehkä mekin vielä taas joskus...

Metalwarrior
09.03.2004, 18:18
Hyvin ovat liput kaupaksi menneet. Kävin just hakemassa, enää oli F2-katsomossa kolmella alimmalla rivillä paikkoja jäljellä.

masaman
10.03.2004, 15:19
Että pääseekö maamme tulevaisuudden toivot taas haalarit niskassa halliin nauttimaan kiekosta -for free. Vai onko tämä niitä hetkiä kun sanotaan, että haistakaa vi**u, nyt me saadaan halliin tarpeeksi maksavaakin väkeä, ei me teitä tarvita!


Onko kenelläkään antaa osviittaa?? Meinaan olisi ihan kiva tietää, koska tulisi alkaa lainaneuvottelut oman pankkini kanssa...

L4E
10.03.2004, 15:25
Viestin lähetti masaman
Että pääseekö maamme tulevaisuudden toivot taas haalarit niskassa halliin nauttimaan kiekosta -for free. Vai onko tämä niitä hetkiä kun sanotaan, että haistakaa vi**u, nyt me saadaan halliin tarpeeksi maksavaakin väkeä, ei me teitä tarvita!


Onko kenelläkään antaa osviittaa?? Meinaan olisi ihan kiva tietää, koska tulisi alkaa lainaneuvottelut oman pankkini kanssa...

No ei varmaa tietoa. Mutta eilen keskustelin yhden Ässien organisaation ukkelin kanssa ja keskustelimme mm. pleijarien yleisöstä.

Sellaiseen tulokseen kaikessa viisaudessamme tulimme, että
lipputulot menevät suoraan liigalle. Täältähän voitot jaetaan tietyn %-taulukon mukaan seuroille sijoituksen mukaan.

Eli ilmaisia lippuja/ilmaiskatselijoita ei voi olla. Tämä johtuu SM-liigasta ei Lukosta.

Lisätty:
Pankkiin vaan ja neuvottelut käyntiin :)

Walton
10.03.2004, 16:40
Viestin lähetti masaman
Että pääseekö maamme tulevaisuudden toivot taas haalarit niskassa halliin nauttimaan kiekosta -for free. Vai onko tämä niitä hetkiä kun sanotaan, että haistakaa vi**u, nyt me saadaan halliin tarpeeksi maksavaakin väkeä, ei me teitä tarvita!
Onko kenelläkään antaa osviittaa?? Meinaan olisi ihan kiva tietää, koska tulisi alkaa lainaneuvottelut oman pankkini kanssa...
Ei pääse haalareilla eikä millään junnukorteilla yms.
Syypää tähän ei ole mitenkään Lukko, vaan SM-liiga joka haluaa kaikki lipputulot lyhentämättöminä itselleen. Nämä tulot jaetaan sitten kauden päätettyä seuroille sijoitusten mukaan.

Homma menee niin että Lukko joutuu antamaan jokaisesta seisomalippulaisesta ja istumalippulaisesta lipun hinnan suoraan liigalle ja näin ollen "ilmaiseksi" tulleet ovat "huonoa bisnestä", niinkuin Hjallis sanoisi.

masaman
10.03.2004, 16:47
Viestin lähetti L4E
No ei varmaa tietoa. Mutta eilen keskustelin yhden Ässien organisaation ukkelin kanssa ja keskustelimme mm. pleijarien yleisöstä.

Sellaiseen tulokseen kaikessa viisaudessamme tulimme, että
lipputulot menevät suoraan liigalle. Täältähän voitot jaetaan tietyn %-taulukon mukaan seuroille sijoituksen mukaan.

Eli ilmaisia lippuja/ilmaiskatselijoita ei voi olla. Tämä johtuu SM-liigasta ei Lukosta.

Lisätty:
Pankkiin vaan ja neuvottelut käyntiin :)

nimenomaan haalarihemmothan eivät vie istumapaikkoja ja tuovat möykkää mukanaan, ostavat vähillä rahoillaa kaljaa ja kahvia ja vielä menettävät keuhkonsa joukkueen puolesta. Se, että Ässä-organisaation mielipide on kautta aikain ollut tämä, ei ihmetytä ollenkaan, koska eihän täällä Porissa ole koskaan arvostettu opiskelijoita niissä määriin, että olisi päästetty peleihin ilmaiseksi. Intoa kyllä löytyy, ainakin kuulemani mukaan, mutta rahaa ei:) kyllähän sen nyt ymmärtää, että alennuksia ei anneta, mutta kattellaan...


Heistä ei siis tarvi maksaa liigalle mitään erikoiskorvauksia ja 5000-5500 immeistä on paikan päällä joka matsissa. Finaaliin jos päästään niin 6000 ja rapiat päälle, tai edes välieriin:)


Jos jollakin eksaktia faktaa niin kiitän jo etukäteen.

Walton
10.03.2004, 16:55
Viestin lähetti masaman
nimenomaan haalarihemmothan eivät vie istumapaikkoja ja tuovat möykkää mukanaan, ostavat vähillä rahoillaa kaljaa ja kahvia ja vielä menettävät keuhkonsa joukkueen puolesta.
Tuossa jo ylempänä vastasinkin.
Vaikka he eivät viekkään istumapaikkoja, on heidät silti merkittävä yleisömäärään ja näin ollen heistä on tilitettävä maksu liigalle.
Eli tässä syy, miksi "ilmaisia" ei ole tarjolla pleijarimatseihin.
Jos Raumalla pelataan 3 vuoden tauon play-off otteluita niin ei kai se maksaminen niin ylitsepääsemätöntä ole. Turhan harvinaista herkkua tämä kuitenkin meille on.

L4E
10.03.2004, 16:56
Viestin lähetti masaman
Se, että Ässä-organisaation mielipide on kautta aikain ollut tämä



No selvennettäköön, että kyse ei ollut Ässä-organisaation mieleipeteestä, vaan keskustelimme SM-liigaan politiikasta.
Otinkin tämän siksi puheenaiheeksi kun muistelin, että
käytäntö muuttuu play-offeissa.

Niin kuin jo totesin, että lipputulot menevät liigalle ei Lukolle. Eli Lukolla ei ole tähän sanaa sanottavanaan.
Liiga päättää suuressa viisaudessaan tämän.

Kaljarahat ym. vastaavat tulot menevät suoraa seuroille.

masaman
10.03.2004, 17:34
Joten miksi ei päästettäisi haalarihemmoja sisään? Vittuako sillä on väliä, kuinka paljon siellä on maksaneita katsojia? Sinne vaan tuhlaamaan rahaa ja kannustamaan Lukkoa, eikä tartte liigalle tilittää yhtään ylimääräistä! Jääpähän kirstun pohjalle enemmän mynttiä!!


Pitääpä ottaa selvää...

TD
10.03.2004, 18:29
Ihan ensiksi saanen muistuttaa, että Äijänsuo on ainoa halli koko suomessa johon pääsee haalareilla ilmaiseksi katsomaan SM-Liigan matseja. Ja jos SM-Liiga on tehnyt tiukat säännöt, EI ILMAISLIPPUJA PLAYOFFEIHIN, niin turha siitä on haalarikansan kitistä. Kyllähän sen kaikki osaa arvata mihin se johtaa jos jossain joku pääsee ilmaiseksi kun missään muualla kukaan ei pääse. Pian repee sekin käsistä. Sääntö on tosi selkee.

Mutta ite "haalareilla halliin"-meiningistä, ite en oo opiskelija ja maksan kausikorttini seisomakatsomoon omasta pussista, mutta on TODELLA hyvä että haalariporukka pääsee halliin ilmaiseksi, toivottavasti jatkuu sama meininki ensi kaudella. Siellä käy paljon mm. opiskelijatyttöjä jotka eivät maksaisi latiakaan päästäkseen halliin kun ei ees kiinnosta koko lätkä, mutta kun siellä käy niin alkaa kiinnostaakin.

Sitä en allekirjoita, että haalariporukka pitäisi muka ääntä.. ehkä jotain pientä ininää mutta lisää tarvitaan ja paljon. Äijänsuolla on todella hyvä meininki yleisesti ottaen seisomakatsomossa, mutta lisää meteliä jengi!

L4E
10.03.2004, 21:04
Viestin lähetti TD


hyvä että haalariporukka pääsee halliin ilmaiseksi, toivottavasti jatkuu sama meininki ensi kaudella. Siellä käy paljon mm. opiskelijatyttöjä jotka eivät maksaisi latiakaan päästäkseen halliin kun ei ees kiinnosta koko lätkä, mutta kun siellä käy niin alkaa kiinnostaakin.

Sitä en allekirjoita, että haalariporukka pitäisi muka ääntä.. ehkä jotain pientä ininää mutta lisää tarvitaan ja paljon. Äijänsuolla on todella hyvä meininki yleisesti ottaen seisomakatsomossa, mutta lisää meteliä jengi!

Allekirjoitan tämän väitteen, että haalari porukka ilmaiseksi.
Näin kuulukin olla. Lukko sa paljon sellaista rahaa mikä ei koskaan Äijänsuolle muuten virtaisi.

Tuskin joku "pohjanmaalainen" muuten hallille valuisi. Nyt valuu ja juo jonkun kaljaakin.

Santala totesikin jo aikoja sitten, että nämä on niitä tulevaisuuden Lukko fani ehdokkaita.

Seisomokatsomosta:
Olin Jyp pelissä seisomokatsomossa. Luulin, että meteliä olisi ollut muuallakin kuin rummuissa.

Mutta se oli jo kuultavissa, että kovaan ääneen jotkut huusi Lugoo(tai vastaavaa). Santalan uni on käynyt jo toteen ja muitakin kuin Raumalaisia kannattajia on haalittu :) .

Minkähän maalaista porukkaa siellä vihreissä haalareissa liikkuu??

Korjattakoon ettei ihan 20v kulunut, vaikka niin jyp-otteluketjussa sanoinkin. 15v on lähempänä edellisestä seisomokeikasta.

masaman
11.03.2004, 14:05
pieni korjaus. Kun tulee haalareilla JA voimassa olevalla opiskelijakortilla... Lippujen kanssa siinä ei pelata missään vaiheessa, joten miksi siitä kukaan kärsisi? Lukko saa kalja/kahvirahaa ja meteliä halliin...


TD. en oikein ymmärrä että miksi haalarihemmot eivät muka pitäisi meteliä.... Aina itteltä on ääni menny...


Eli kerrataanpas.

Haalarit, voimassa oleva opiskelijakortti, kalja-ja kahvirahaa, kannustusta kotijoukkueelle....

Skoda
11.03.2004, 15:38
Pudotuspelit on niin harvinaista herkkua että kai siitä hiukan sopii maksaakin, varsinkin jos on jo kauden saanut ilmaiseksi ottelut katsoa?

korkki
11.03.2004, 15:58
Viestin lähetti masaman
pieni korjaus. Kun tulee haalareilla JA voimassa olevalla opiskelijakortilla... Lippujen kanssa siinä ei pelata missään vaiheessa, joten miksi siitä kukaan kärsisi? Lukko saa kalja/kahvirahaa ja meteliä halliin...

Masa, se on Ässienkin rahoista pois jos haalarihemmot päästetään sinne ilmaiseksi (kiitos rahojen jaon myös playoffin ulkopuolisille) joten ymmärrän hyvin jos kunnon kiekosta joutuu myös maksamaan. Sitäpaitsi jos halli myydään loppuun niin silloin sisään ei lain mukaan saa päästää ylimääräisiä. Ja nykyään nuo viranomaiset ovat paljon tarkempia kuin 1978. Vai haluaisitko että lukko pelaisi playoffejaan tulevaisuudessa Isomäessä tai jossain muussa hallissa? (tai no masaman ehkä haluaisi mutta entä raumalaiset)

TD
11.03.2004, 16:05
Viestin lähetti masaman
TD. en oikein ymmärrä että miksi haalarihemmot eivät muka pitäisi meteliä.... Aina itteltä on ääni menny...

Eli kerrataanpas.

Haalarit, voimassa oleva opiskelijakortti, kalja-ja kahvirahaa, kannustusta kotijoukkueelle....

Tottahan siellä riittää porukkaa haalareissa kun pitää ääntäkin, se on hyvä! Mutta kai muistuu vaan ne entisajat mieleen kun haalarijengi hakkasi rumpuja jo tuntia ennen matsin alkua ja piti hirveää älämölöä. Nyt lähinnä ihmiset intoutuu kannustamaan kun on pelattu 55 min ja Lukolla kova painostus päällä.

-> LISÄÄ ÄÄNTÄ!

Ja siitä lippujutusta, kaikki asiakkaat (tässä: katsojat) täytyy laskea ja kirjata ylös. Ihan turvallisuussyistäkin, paloturvallisuusmääräykset ym. Sama juttu on ravintolassa, vaikka tulee ravintolan henkilökuntaa ilmaiseksi sisään, tai joku vapaalipulla, niin portsari/lipunmyyjä merkkaa sen ylös.

Golden Fox
11.03.2004, 16:47
Minun mielestä kaikki on asetettava samalle viivalle, vaikka tuohan noi haalarit väriä seisomokatsomoon, mutta en silti ole tyytyväinen heidän menoon hallissa.

Oma mielipide: Haalarihemmot voivat kans maksaa vaihteeksi lippunsa jos mielii katsomaan lätkää, voisivat sitten jopa pitää sitä meteliä, kun ei sitä ainakaan tällä hetkellä ole kuulunut sieltä.

Viimeksikin eräät "JYP" fanit pitivät ääntä haalareissa, eli pääsivät vaan ilmatteeksi sisään ei muuta.

Kysyn vielä että mitkä tulevaisuuden toivot? En näe ainakaan mitään meidän maassa mikä olisi tulevaisuudessa hyvää. Lama odottaa, eli toivot maksaa vaan kiltisti ne lippujen hinnat jos mielii oikeesti tulla kannustamaan lukkoa.

Turhat itkemiset eivät auta.....

Skoda
11.03.2004, 17:12
No, no. Kyllä nuo oppilaitokset ovat iso voimavara Raumalle. Muuten virta veisi pelkästään pois päin. Itse ainakin näen tuon Lukon opiskelijapolitiikan erittäin positiviisena.

Pronger
11.03.2004, 20:51
Haalareissa sisaan ilmaiseksi runkosarjan matseissa sanon mina. Pleijareihin saavat maksaa lippunsa itse. Sinne nayttaa riittavan porukkaa muutenkin ja tuo turvallisuuskysymyskin poistuu taysista halleista.

Mielestani haalaripukuisten ei kuulu/tarvitse siita hyvasta huutaa yhtaan enempaa kuin muidenkaan. Ihan sama ollaanko tyytyvaisia heidan menoonsa vai ei. Ja mita tulee tahan opiskelijoiden tukemiseen niin tama valtiomme ei opiskelleita ihmisia tue ainakaan palkkojen muodossa mitenkaan.

TD
11.03.2004, 21:47
Totta, ei mitenkään velvoiteta haalaripukuisia huutamaan "korvaukseksi" siitä kun pääsee ilmaiseksi sisään, mutta siihen viittasin kun lehdissäkin tainnut lukea hehkutusta siitä miten paljon ääntä haalarijengi pitää... Siellä on onneksi juu porukkaa kun kannustaa kiitettävästi.

Mutta kuten sanottu, on Raumalla loistava juttu että haalareilla pääsee ilmaiseksi ja edelleen muistutan, että tämä on ainut halli koko suomessa jossa tämä käytäntö on. Joka paikassa näyttäisi trendi vievän jopa seisomakatsomotkin pois.

Porissa viime kaudella vielä haalarit päällä 2 euroa sisään, ihan kohtuu juttu tuokin. Enää ei sitä ole, lieneekö Aurinkokuninkaan aikaansaannoksia. Yhtään silti väheksymättä hänen taloudenhoitoaan, Ässäthän on maksanut suunnattoman ison osan veloistaan pois, ja tuskin vähiten Tammisen ansiota.

L4E
11.03.2004, 22:17
Viestin lähetti TD
Yhtään silti väheksymättä hänen taloudenhoitoaan, Ässäthän on maksanut suunnattoman ison osan veloistaan pois, ja tuskin vähiten Tammisen ansiota.

Tähän täytyy todeta, että Tamin ansiota velkojen pois maksu ei ole.
Tamihan tuli tälle kaudelle puikkoihin ja asetti voitokkaan tavoitteen, joka ei toteutunut. Voittoja millä lainoja piti lyhentää ei tullutkaan!

Flamez
12.03.2004, 09:48
Tuskin muutamat kymmenet haalaripukuiset opiskelijanuorukaiset kassavajetta aiheuttavat. Keskiverto opiskelijahan näkyy enemmän baarissa kuin katsomon puolella, kun oluttuopin hintana on pelin aikana neljä euroa niin montaa tuoppia ei tarvitse juoda kun lipun hinta on tullut täyteen eli luulisi näistä ko. ihmisistä kertyvän enemmän voittoa kuin tappiota vaikka heidät sisään ilmaiseksi päästetäänkin...

L4E
12.03.2004, 10:43
Viestin lähetti Flamez
Tuskin muutamat kymmenet haalaripukuiset opiskelijanuorukaiset kassavajetta aiheuttavat. Keskiverto opiskelijahan näkyy enemmän baarissa kuin katsomon puolella, kun oluttuopin hintana on pelin aikana neljä euroa niin montaa tuoppia ei tarvitse juoda kun lipun hinta on tullut täyteen eli luulisi näistä ko. ihmisistä kertyvän enemmän voittoa kuin tappiota vaikka heidät sisään ilmaiseksi päästetäänkin...

Eivät todellakaan aiheuta kassavajetta, sillä Lukko saa vai 7 - 23% kyseisistä lipuista(ollettaen että sijoitus on vähintään 6.).

Tuotothan jaetaan lopullisten sijoitusten mukaan seurojen kesken.

Kaljasta ja makkarasta tulisi Lukolle enemmän voittoa kuin itse lipuista.

Mutta niinkuin on jo aimmin mainittu, tulot menevät Liigalle ja sitten tuloutetaan seuroille.

Eli ongelma on se, että näiden ilmaiskatselijoiden lipputulot on pois niin Pelikaaneilta kuin Tepsiltäkin. Tuskin muut seurat katselisivat sitä hyvällä, että Lukko päästää ilmaiseksi sisälle.
(esim. 200 x 12 x 6=14400, josta esim. 4. saisi 1656 e).

Tarkennettakoon se, että itse päästäisin ilmaiseksi sisään.

ICE
12.03.2004, 12:07
Flamez varmaan viittasi runkosarjaan, jossa tuo systeemi toimiikin vallan mainiosti. Tammisen puheet ovat varsin jyrkkiä, sillä luulisi että idea olisi Porissakin varsin kehityskelpoinen.

Mutta siis pudotuspeleissähän asia on varsin selvä, sillä siitä hyötyisi tosiaan vain Lukko parantuneen oheismyynnin seurauksena.

benicio
13.03.2004, 11:34
Ihmeettelen tässä vaan, jotta tuleeko seisomalippuja myyntiin vielä ennen peliä lippuluukulta, vai onko ne kaikki myyty loppuun?
Lippupalvelun mukaan seisomalippuja ei saa kumpaankaan Rauman peliin, istumaan pääsee vielä perjantain peliin. Eli onko kaikki liput myynnissä lippupalvelussa? Auttakkee, en haluis mennä istumaan.

Walton
13.03.2004, 11:59
Viestin lähetti benicio
Ihmeettelen tässä vaan, jotta tuleeko seisomalippuja myyntiin vielä ennen peliä lippuluukulta, vai onko ne kaikki myyty loppuun?
Lippupalvelun mukaan seisomalippuja ei saa kumpaankaan Rauman peliin, istumaan pääsee vielä perjantain peliin. Eli onko kaikki liput myynnissä lippupalvelussa?
Kyllä käsittääkseni kaikkia lippuja pitäisi saada lippupalvelun kautta, ainakin seisomalippuja saa.
Ilmeisesti seisomaliput on siis myyty loppuun koska ainakin itse olen hakenut kumpaankin kotiotteluun seisomalipun juuri lippupalvelun kautta.

L4E
13.03.2004, 12:25
Viestin lähetti benicio
vai onko ne kaikki myyty loppuun?
Lippupalvelun mukaan seisomalippuja ei saa kumpaankaan Rauman peliin, istumaan pääsee vielä perjantain peliin.


Huh, huh. Jos kaikki seisomopaikat on myyty loppuu niin aikamoinen yleisöryntäys tulossa. Tähän mennessä on nuo istumapaikat myyty loppuun(muutamissa otteluissa tällä kaudella) ja niin käy varmaankin nytkin.

Tämän tarkoittaisi, että uudistetussa hallissa oli ensimmäistä kertaa 5867 katsojaa. Olisikohan ? Kauden ennätys tulee ehkä kuitenkin?

Pentele, ajattelin hakea perjantain matsiin vasta alkuviikosta liput. Menee sitten jännäksi saanko! Nyt ei ehdi lähteä hakemaan, kun "kissanristiäiset" kutsuu. Pakko mennä etuajassa sinne, että ehtii tekemään ranskalaisen visiitin ja kuuntelemaan Ripaa!

Jos joku on ollut hakemassa lippuja perjantain matsiin tänään, voisi valoittaa millainen on tilanne.

Lisätty:
Porin Sokkarin lippupalvelusta sai ainakin Jypin peliin seisomalippuja. Siitä en tiedä onko vielä käytäntö, että hallille pitää jättää joku osa lipuista myynttiin.

ICE
13.03.2004, 13:26
Viestin lähetti benicio
Ihmeettelen tässä vaan, jotta tuleeko seisomalippuja myyntiin vielä ennen peliä lippuluukulta, vai onko ne kaikki myyty loppuun?
En kyllä millään usko, että seisomaliput olisivat vielä myyty loppuun. Uskoisin, että ainakin jokunen sata jätetään myytäväksi ennen ottelun alkua sinne luukulle. Voisithan ton vielä varmistaa, ja soittaa esim. ABC Tallikedolle tai muulle ennakkomyyjälle suoraan ja kysyä.

Magz
13.03.2004, 14:02
Itse hain juuri seisomaliput maanantain ja perjantain peliin ABC tallikedolta. Eli kyllä seisomalippuja ainakin toistaiseksi vielä on.

masaman
13.03.2004, 15:04
Nyt sitten kävi niin hienosti että sain myytyä mehuviinaa teineille ylihintaan ja sain koottua tarvittavat rahat maanantain seisomapaikka lippuun... Ja yhden oluenkin voi vielä ostaa, oi tätä onnen päivää!!


Mitäs ihmettä, onko liput niin finaalissa? No, eilen kävin RPR:stä hakemassa maanantaille lipun ja kyllä siellä silloin oli vielä muutama hajapaikka myynnissä, tiedä sitten kiinnostaako ketää maksaa 22 euroa pelkästä istuskelupaikasta, eikä ole edes tunnelmaa!!


Mutta mutta... Nyt menee iha mahottomaks tämä odottaminen että matsi alkais!!!


Taitaapi olla 2 tuntia jämpti luku?

TD
14.03.2004, 13:39
Perjantaina ostin seisomapaikkalipun maanantain peliin, ABC:ltä. Neiti kassanhoitaja kertoi koneelta, että seisomapaikkalippuja on 1000+, ellei 2000+ jäljellä. En voi muistaa niin tarkkaan. Joten jos liput myydään ensisijaisesti kotikaupunkilaisille, loput ovelta...?

Mutta istumapaikkoja on todella heikosti molempiin peleihin, ja seisomapaikatkin hupenevat aika tahtia. Joten äkkiä sinne luukulle sitten!

benicio
14.03.2004, 16:31
OK
Joo tarkoitin tossa edellä noita lippupalvelun nettisivuja, joista ei siis seisomalippuja saanut kumpaankaan peliin, en tiä mistä johtui.
Hyvä että lippuja vielä on.

TD
17.03.2004, 04:00
Onko kellään tietoa lipputilanteesta? Itsellä ei paniikkia kun seisomaan joka tapauksessa menossa, mutta ois kiva tietää mikä tilanne. Kuitenkin sitä kaupungillakin kaverit kyselee että saakohan lippuja vielä jne, jos joku tietää kertoa ni ois kiva.

Golden Fox
17.03.2004, 05:41
Viestin lähetti TD
Onko kellään tietoa lipputilanteesta? Itsellä ei paniikkia kun seisomaan joka tapauksessa menossa, mutta ois kiva tietää mikä tilanne. Kuitenkin sitä kaupungillakin kaverit kyselee että saakohan lippuja vielä jne, jos joku tietää kertoa ni ois kiva.


Itse ainakin hommasin lipun tutulta, kun sattu olemaan ylimääräisiä.

Mutta kannattaa ehkä soittaa ja kysellä lippupalvelusta tai muualta.

Olen menossa H-katsomoon perjantaina kannustamaan Lukko voittoon...

Ps. Toivottavasti nyt lukon play-offit eivät jäisi perjantaille...

Myyrä
17.03.2004, 08:05
Viestin lähetti TD
Onko kellään tietoa lipputilanteesta? Itsellä ei paniikkia kun seisomaan joka tapauksessa menossa, mutta ois kiva tietää mikä tilanne. Kuitenkin sitä kaupungillakin kaverit kyselee että saakohan lippuja vielä jne, jos joku tietää kertoa ni ois kiva.
Seisomapaikkoja ei enää viikonloppuna ollut myynnissä. Jotain istumapaikkoja saattaa vielä löytyä!

Roku
17.03.2004, 10:37
Uskoisin että istumapaikkoja saa perjantaina vielä lippuluukultakin. Ei niitä kai maanantainakaan pitänyt siellä enää myynnissä olla, mutta niin vai kaverikin, joka sai kello 17.15 innovaation lähteä kyydissäni peliä katsomaan, sai istumalipun.

On tuo perjantai toki semmoinen päivä että kansa liikkuu enemmän kuin maanantaina, mutta varmuuden vuoksi kannattaa luukulta istumapaikkoja kysellä.

TD
17.03.2004, 12:15
Uutta tietoa. Tuossa seisomapaikkajutussa on joku homma nyt, Lippupalvelu ei myy ollenkaan niitä seisomapaikkoja ilmeisesti?

Kävin aamulla (keskiviikko) ABC:llä kyselemässä lippuja samalla kun ostin seisomapaikan:

Istumapaikkoja oli ihan muutamia alimmilla riveillä ympäri hallia, ei ollut yhtään vapaata ylemmillä riveillä.

Seisomapaikkoja oli myyty ~500 kpl, niitä on myynnissä (mukamas) vielä noin 2000 kpl. Aivan järjetön määrä, noin paljoa ei mahdu koko halliin seisomakatsojia. ABC:n myyjä kertoi että vaikka joku Lukko-Ässät peli ja halli AIVAN piukassa, kone sanoo jäljellä oleviksi seisomapaikoiksi vielä jotain tuhat.

Täyttä tulee olemaan mutta eiköhän lippua saa luukultakin vielä.

ICE
17.03.2004, 13:12
Viestin lähetti TD
Seisomapaikkoja oli myyty ~500 kpl, niitä on myynnissä (mukamas) vielä noin 2000 kpl. Aivan järjetön määrä, noin paljoa ei mahdu koko halliin seisomakatsojia.
Kyllä sinne periaatteessa mahtuu. Yleisökapasiteetin mukaan istumaan mahtuu n. 3000 ja seisomaan reilut 2800. Toki seisomakatsomossa voi hieman ahdasta olla, mutta kyllä sinne nuo 2800 mahtuisi, kunhan kunnolla tiivistettäisiin.

Ihan järkeviltä nuo myyntilukemat kuulostavat, eli n. 3500 lippua olisi myyty ennakkoon. Hallilta saa varmasti sen seisomalipun. Ei niitä käsittääkseni ole ikinä loppuun myyty.

TD
17.03.2004, 13:41
Viestin lähetti ICE
Kyllä sinne periaatteessa mahtuu. Yleisökapasiteetin mukaan istumaan mahtuu n. 3000 ja seisomaan reilut 2800. Toki seisomakatsomossa voi hieman ahdasta olla, mutta kyllä sinne nuo 2800 mahtuisi, kunhan kunnolla tiivistettäisiin.

Jep, periaatteessa :)
Lukko - Ässät pelissä oli se 5300 henkee ja silloinkaan ei mahtunut kaikki seisomakatsomoon, koko päädyn käytävä oli ihan ääriä myöten myös täynnä, ei ois mahtunu ees kulkemaan ohi.

Mutta jos tosiaan istumapaikkoja on se 3000, ni tässä vaiheessa olis myyty 3500 lippua sitten jo, plus aitiot. Paikalta seisomapaikkoja menee varmaan aika määrä, niitä harvemmin jengi ostaa etukäteen. Vielä jos Lukko voittaa tänään niin kyllä tungosta tulee olemaan. Edelleen silti ihmettelen tuota Lippupalvelua, ei näyttäisi siis myyvän ollenkaan seisomapaikkoja.

senilix
17.03.2004, 14:23
Juu, siellä seisomakatsomossa on se ongelma, että reunat ovat täynnä ja keskellä katsomoa on väljää. Kysymys on, miten menet sinne.

masaman
17.03.2004, 16:14
Siellä pyydetään porukkaa tiivistämään ja ihan hyvähän se on, että on porukkaa, mutta en millään halua uskoa, että viime pelissä olisi ollut "vain" 4080 katsojaa... Onhan se hyvä, että jää vähän ittellekin rahaa näistä peleistä:)

Junskeri
17.03.2004, 18:45
Viestin lähetti masaman
mutta en millään halua uskoa, että viime pelissä olisi ollut "vain" 4080 katsojaa...

Runkosarjassahan lasketaan kaikki kausikorttilaiset (myös Lukon juniorit siis) yleisömäärään, vaikkeivät he olisikaan katsomassa peliä. Nyt junioreita ei lasketa (paitsi lipun ostaneet), joten siksi tuo luku (4080) ehkä tuntuu "liian pieneltä".