PDA

View Full Version : Junnut Liigassa - Näistäkö kuulemme vielä?


Black Adder
04.12.2003, 12:27
Aloin tässä aamulla miettimään, että onpahan Kärpissäkin käynyt aika moni juniori yrittämässä ylhäällä tässä viime vuosina. Viimeisinpänä on jäänyt mieleen Paakkolanvaara, joka täräytti maalinkin männä viikolla. Kärpissä näitä junioripaikkoja on lähinnä nelosvitjassa ja loukkaantumisten mukaan tehdään sitten hajasijoittamista muualle.

Ajattelin, että jos tähän ketjuun hiukan listattaisiin eri joukkueiden junioreita, jotka ovat jo haistelleet Liiga-tunnelmia, tai ovat vakiotavaraa neloskentässä, mutta odottavat valmentajalta vihreää valoa vastuullisempaan rooliin. Kuitenkin niin, että pelaajat ovat edelleen systeemissä odottamassa Liiga-päpimurtoa. Kärppien osalta yhteistyö Kajaanin Hokin kanssa on toiminut enemmän kuin kiitettävästi. Nytkin Hokissa kiekkoilee puolenkymmentä Kärppä-kasvattia ja parhaana esimerkkin yhteistyön hedelmistä on kai "kauden komeetta" Janne Pesonen, joka nousi suorilta Liigamiehistön kakkosnyrkkiin.

Osa näistä pelaajista on itsellekkin lähinnä tilastomerkintöjä kokoonpanosta, mutta jotkut ovat jättäneet oikein hyvän kuvan itsestään pään mukana kulkevaan harmaaseen möykkyyn.

Keräsin tähän nyt hyökkääjät, joku muu voi listata pakit, mutta Korpikari tulee olemaan NHL-kamaa ja takaa on tulossa vielä kovempi talentti Korhonen. Rinne esitti ainakin Hokissa hyviä otteita, joten voidaan kai puhua ihan hyvästä back up goaliesta.

Kärpät:

1) Pekka Saarenheimo
6.5.1982, hyökkääjä / left, 180 cm / 87 kg

Suhteellisen pienikokoinen pelaaja, josta on jäänyt nelosvitjassa pelaamisen myötä enemmän sellaisen kouhottajan kuva. Eli vauhtia on enemmän kuin järkeä pelissä. Sai kuitenkin Lieversin sairastelun myötä paikan näyttää taitojaan kahden ikäluokkansa tähden, Jokisen ja Pesosen, välissä eikä peli ihan huonoakaan ollut. Veikkaan, että tulee kulkemaan Mika Pyörälän jalan jälkiä kolmosketjun sentteriksi.

2) Antti Aarnio
14.5.1981, hyökkääjä / left, 174 cm / 89 kg

Antilla ei välttämättä ole eniten taitoa, mutta vastapainoksi on jotain sellaista annettavaa joukkueelle, että pelipaikka on lähes taattu niin kauan kuin sama energisyys löytyy. Pieneksi jässikäksi harvinaisen ilkeä ja terrierimäinen taklaaja, yleisön hauskuttaja. Hyvä tekemään muille tilaa. Liiga-ura on jo hyppysissä ja on valmentajan ihannepelaaja. Tekee mitä pyydetään.

3) Henrik Juntunen
24.4.1983, hyökkääjä / right, 188 cm / 94 kg

Jari Viuhkolan ohella ollut minun silmissä jo useamman vuoden ajan se pelaaja, joka näyttää kaikille vielä närhen munat. Juntusella on röyhkeyttä, kokoa, mailatekniikkakin ok ja ihan hyvä laukaus. Pelityyli varsin Pohjois-Amerikkalainen. Se jokin, viimeinen puristus on jäänyt vielä puuttumaan ja myös valmentajan antama suurempi vastuu. Käynti Hokissa ja kiekollisen vastuun saaminen voisi tehdä Henkalle hyvää. Pahoin pelkään, että Henkka hankkii, tai joutuu hankkimaan suuremman roolin muulta Liiga-paikkakunnalta. Paras paikka olisi jokin pienen kaukalon seura, jossa peli on suoraviivaisempaa.

4) Juhamatti Aaltonen
4.6.1985, laitahyökkääjä / right, 183 cm / 81 kg

Lasse Pirjetä numero 2. Taitava, röyhkeä, iso. Mielestäni Aaltoselle on tullut vuoden sisällä pituutta lisää ja paljon. Ainakin hän näytti kaukalossa varsin isolta mieheltä. Liike on ehkä hieman kärsinyt, mutta jos omin silmin arvioitu kasvupyrähdys on tapahtunut ei se ole ihmekkään. Liikkeen parantuessa taattua 1-, 2-vitja kamaa tulevaisuudessa. Itse nostaisin Aaltosen tämän listan ykköseksi, mutta vähäisten miesten pelien takia vasta sijalla 4.

5) Juha-Pekka Haataja
31.10.1982, hyökkääjä / Right, 180 cm / 82 kg

Kouhottaja. Viimeisimmissä esityksissä olen nähnyt jo jotain hyvääkin, mutta on mielestäni varsinainen Kärppä-juniorityön prototyyppi (vertaa Tuomo Harjula, Kimmo Koskenkorva). Paljon vauhtia, vähän ajatusta. Plussaa ainoastaan se, että pelaa oikealta. No ok, hakeutuu yllättävän fiksusti paikkoihin, mutta ajatus loppuu sitten kesken. Saanut eniten näistä "häntäpään" junnuista peliaikaa Liigassa.

x) Jyri Junnila
7.4.1984, hyökkääjä / left, 171 cm / 74 kg

Paljon Haatajan tyyppinen pelaaja, mutta vielä lahjakkaampi luistelija. BA:n mittapuun mukaan kääpiö, joita Kärpissä on jo muutenkin tarpeeksi.

x) Ville Vimpari
9.3.1985, keskushyökkääjä / left, 174 cm / 76 kg

Kouhottaja, jolle Hoki voi tehdä hyvää. Taitava maalintekijä, joka kouhottaja-leiman saatuaan tekee kuin kostoksi Pesoset. Ei omia suosikkeja hänkään.

x) Tommi Paakkolanvaara
1.3.1983, keskushyökkääjä / left, 189 cm / 82 kg

Erittäin paljon JM Aaltosen tyylinen pelimies. Taitava, iso ja röyhkeä. Omat odotukset tämänkin hemmon osalta ovat suhteellisen korkeat, mutta kaksikosta Aaltonen Paakkolanvaara nostaisin Aaltosen korkeammalle.

x) Mikko Alikoski
28.7.1986, Laitahyökkääjä / Left, 171 cm / 82 kg

Aivan käsittämättömän taitava pelaaja, mutta myös käsittämättömän pieni. Oli kesällä jossain vaiheessa joukkueen mukana treeneissä ja aina, kun tämä kaveri oli jäällä leijui ilmassa kaffen tuoksu. Vielä härskimpi harhauttelija kuin Pesonen, mutta aivan liian helposti kolattavissa laidalle. Tästä kaverista varmasti vielä kuullaan, jos fysiikka kestää ja kehittyy. Todella taitava!

x) Juho-Tuomas Appel
23.1.1983, laitahyökkääjä / left, 178 cm / 73 kg

Toivoton tapaus, kouhottaja. Suuri kysymysmerkki miksi tälle annettiin edes mahdollisuus ylhäällä.

Tepa
04.12.2003, 13:29
Hyvä lista BA:lta. Tässä muutamia omia havaintoja lisäksi.

Pekka Saarenheimo

Vauhtia toisaan riittää, kuten mainittu. Erittäin nopea pelaaja ja kohtuullisen hyvä kaksinkamppailija huolimatta pienestä koosta. Käsiäkin riittää, mutta pelin levittämistä ei ymmärrä pelaa aina pientä näppärää piensyöttöpeliä. Pekiltä ei löydy sellaista vaihtoehtoa, kuin rauhoita peliä ilman kirettä tai syötä yli 3 m syöttö. Menee jyräämälle eteenpäin ja syöttelee nopsasti.

Henrik Juntunen

Juntunen on tosiaan lahajakas, mutta sellainen flegmaattisuus leimaa otteita ajoittain. Henkalla on myös pelisilmää rauhoittaa peliä toisaalta taitoa haastaa vastustaja. Hän on myös loistava maaliedusta pelaaja. Kaikesta päätellen ei ole Kari Heikkilän suosikkiperlaajia. Hän olisi minusta se pelaaja, jolla voisi olla annettavaa Kärppien ratakaisu ketjuihin loukkantumisten tapahtuessa. Jostain kummasta syystä hän ei sitä kuitenkaan ikinä ainakaan pidempään saa. Ylivoimaankaan Henkka ei pääse. Voi tosiaan käydä niin, että Juntunen puhkeaa kukkaan muualla, kuten BA sanoi.

Juntunen-Saarenheimo-Haataja/Aarnio

Sitten nostan esille ketjun Juntunen-Saarenheimo-Haataja. Minusta tässä ketjussa on ainesta jopa tehoketjuksi. Miehillä ei välttämättä ole kauheasti järkeä pelissä, mutta se jyrää kolmikkona varsin hyvin maalille ja kulmapelikin sujuu Pärssinen-Kapanen-Hentunen tyyliin. Miehet menee usein 1-2 m etäisyydellä tosiastaan ylöspäin. Tila on ahdas, mutta vauhtia riittää ja kiekko liikkuu varsin nopeasti, eikä luistelu vauhdissa ole moittimista. Kaikki painaa mustelmia kaihtamatta maalille. Hyvä esimerkki tästä oli tuo 'Jumalankäsi' maali. Siinä tosin laidassa oli Nielikäinen. Kiekko vain kuskattiin läpi harmaan kiven ja kaikki miehet oli sitä maalin painamassa. Saarenheimon kerrotiin maalin tehneen kädellä, mutta yhä se komeilee Juntusen maali sarakkeessa. Ketjulla tuntuu olevan aina se yksi ylimääräinen mies kahinoissa joille kiekko laittaa. Henrik Juntunen on pelin aivot ja tämä ketju on lienee ainoa paikka Henkalle läpilyöntiin Kärpissä. Voi olla, että koostumus ajaa joku päivä viimekauden playoffien tapaan Kärppien muiden kenttien edelle. Tuossa esimerkki siitä vauhdikkasta etenemisestä täysillä kohti maalia pienellä etäisyydellä.

http://www.oulunkarpat.fi/kimara/video0304/saipa_18_11_03_2-0.mpg

Antti Aarnio

BA mainosti taklaavana ihmiskuulana, mutta Aarnio on myös erittäin nopea luistelija. Hyökkäyspäähän hänellä on annettavana tuo muna asennossa maalille nousu. On myös vahva kaksinkamppailija. Aarniosta on mielestäni kuitenkin sopivassa ketjussa kohtuuliseksi pistemieheksi. Raatajana pistemiesten laidassa tulos voi olla kovakin. Mitään alykkäitä syöttöjä on turha odottaa, mutta tilaa saadessaan kuljetus on todella vaarallinen. Siinä vauhtia todella paljon ja 170 cm mies, joka painaa 90 kg löydän vielä muna asentoon on todella hankala pysäyttää. Aarnio on jäänyt loukkantumisten takia pienelle peliajalle, mutta tehot on ollet kohtuulliset peliaikaan nähden. Kaksinkamppailuissa Aarnio on myös todella vahva. Aarnio-Viuhkola-Tenkrat ketjun aikana Tenkratin tehot oli parhaalla tasolla. Tuossapa näkyy, kun Tenki ja Aarnio on aina askeleen edellä, taklausia tulee, kaksin kamppailuita ei hävitä ja miehet ei kaadu.
http://www.oulunkarpat.fi/joukkue/_kausi0203/hyokkaajat0203/video/aarnio_031102_hpk_1_0.mpg

Juha Silvander ja Tomi Mustonen

Lisäksi pari miestä, jotka kannattaa pistää korvan taakse. Uskon olevan liigamiehiä jo ensikaudella. He ovat Hokin Kärppä kasvatit Juha Silvander ja Tomi Mustonen. Molemmat hiukan hentoisempina ja pienikokoisina ei juunu iässä juuri päässeet Kärpissä pelaamaan. Veikkan jompaa kumpaa esikauden Pesoseksi.

Tomi Mustonen esiintyi muutamia vaihtoja Kärppäpaidassa 200-2002. Mies oli A-junnujen tähtiä, joka kuitenkin oli melkoisen kevyt liigapeleihin. Taidot on kuitenkin huippuloukkaa. Erinomainen mailatekniikka ja kohtuulinen laukaus. Minulla oli jo odotuksia läpimurrosta viime kaudella Jypissä. Vielä Tomi oli kuitenkin edelleen liian kevyt mennen Hokkiin. papua oli tullut kuitenkin miesten peliin ja Hokissa pisteitä on alkanut kertyä junnujen tapaan piste per peli. Tomi osaa tehdä maaleja ja syöttää.

Juha Silvander ei ole Mustosen tasoinen huippu lahjakkuus ja taitoniekka. Häneltäkin kuitenkin maalinteko käy ja hän on enemmän työmyyrä, joten nousu liigan 3-4 kenttään on helpompaa. Sanoisin ensikauden liigamieheksi. Viimeaikoina esityksiä ei ole nähty, mutta maalintekoon mies on varmasti saanut petrausta.

Edit: Virheitä korjailtu.

Keyman
04.12.2003, 13:46
Tapparan nykyinen nelosketju on ollut viime peleissä, jopa joukkueen paras osa.

Petri Koskinen - Petri Kontiola - Teemu Nurmi.

Näistä kavereista kuullaan vielä. Varsinkin Kontiola on tehnyt suuren vaikutuksen. Hänestä odotetaan uutta "Janne Ojasta" seuraaviksi kausiksi. Kontiolalla on todellakin pelisilmä ja kädet kohdallaan.

Nurmi on melko epätyypillinen "junioripelaaja". Voimakas, ja erittäin hyvä lähellä maalia. Maalintekijätyyppi, jonka osumat syntyvät usein lähietäisyydeltä.

Koskinen on näistä eniten ns. allround pelaaja. Voimaa tuntuu löytyvän jo lähes tarpeeksi, mutta nopeutta kaivattaisiin. Pelaa kuitenkin erittäin viisaasti koko ajan.

Näiden lisäksi Jarkko Pyymäki sai varsinkin alkukaudesta vastuuta. Röyhkeä pelaaja, joka antaa jokaisessa vaihdossa kaikkensa.

Puolustuksesta esiin voidaan nostaa Ville Mäntymaa ja Atte Pentikäinen. Mäntymaasta odotetaan kiekollista, hyvin liikkuvaa puolustajaa ja Pentikäinen on taas iso, ilkeä ja voimakas.

Näistä ja Tapparan muista junnuista saa hyvän kuvan Ilkka Virjon Jatkoajan artikkelista: http://www.jatkoaika.com/smliiga.php?joukkue=Tappara&sivu=kolumnit&id=1601

SergeiK
04.12.2003, 13:54
Viestin lähetti Tepa

Tomi Mustonen esiintyi muutamia vaihtoja Kärppäpaidassa 200-2002. Mies oli A-junnujen tähtiä, joka kuitenkin oli melkoisen kevyt liigapeleihin. Taidot on kuitenkin huippuloukkaa. Erinomainen mailatekniikka ja kohtuulinen laukaus. Minulla oli jo odotuksia läpmurrosta viime kaudella Jypissä. Vielä Tomi oli kuitenkin edelleen liian kevyt mennen Hokkin. Tärkeimmät syyt Mustosen siirtymiseen pois JYPistä ovat ei-pelillisiä.

eh
04.12.2003, 14:56
Jokereissa tilanne ei ole aivan yhtä hyvä kuin Kärpissä. Yhteistyötä Kiekko-Vantaan kanssa ei ole osattu hyödyntää kunnolla ja viime vuosina enemmän ja vähemmän lupaavia pelaajia on lähtenyt jatkuvasti muualle liigapaikan toivossa. Aiempina kausina liigaryhmään ovat päässeet mukaan Teemu Laine, Olli Malmivaara, Tomi Mäki ja Sean Bergenheim. Yksikään näistä ei ole vielä tehnyt läpilyöntiään liigatasolla ja Bergenheimin osalta voimme hyvinkin joutua odottelemaan sitä jäähdyttelyvuosiin asti.

En nyt käy mihinkään järjestykseen pelaajia laittamaan, kunhan luettelen.

Laine (9.8.1982, 183 cm / 90 kg / L) on fyysisiltä ominaisuuksiltaan aika lailla täydellinen jääkiekkoilija: luultavasti koko liigan nopein luistelija ja Jokerien vahvin pelaaja. Luistelun osalta avut eivät rajoitu nopeuteen, vaan entinen pikaluistelija hallitsee myös käännökset ja pysyy hyvin tasapainossa. Ongelmat ovat tähän asti olleet pelikäsityksen puutteellisuudessa ja käsien jäätymisessä maalintekopaikoissa, mutta tällä kaudella koohotus on ainakin osittain jäänyt taakse.

Mäki (19.8.1983, 182 cm / 85 kg / L) on pohjoisamerikkalaistyyppinen laitahyökkääjä: suoraviivainen pelityyli, hyvä laukaus ja kovat taklaukset. Alkukausi oli todella lupaava mutta viime aikoina on ollut vähän hiljaisempaa. On sentteripulan takia joutunut pelaamaan nelosketjun keskellä, vaikka on selkeästi laitahyökkääjä.

Malmivaara (13.3.1982, 197 cm / 102 kg / L) on kärkkynyt pelipaikkaa Laineen tavoin jo useamman kauden, mutta ei ole vieläkään kuuden ensimmäisen puolustajan joukossa. Tällä kaudella Malmivaaran luistelu on näyttänyt hiukan vähemmän kulmikkaalta ja tilannekovuuskin alkaa olla siedettävää luokkaa.

Valtteri Filppula (20.3.1984, 182 cm / 83 kg / L) olisi ollut jo viime kaudella valmis liigaympyröihin, mutta sai odottaa tämän kauden alkuun asti. Todellinen läpimurto huipulle tullee ensi kaudella, mutta jo nyt nuorempi Filppula on ikäryhmänsä tehokkain pelaaja liigassa. Hyvä luistelija, loistava pelisilmä, taitava mailankäsittelijä ja kokoisekseen yllättävän vahva. Saanut kauden aikana peliinsä tarvittavan annoksen röyhkeyttä. (Hyvä esimerkki tästä saatiin pari viikkoa sitten Jokerit-HPK -ottelussa, kun Filppula ajoi itse väkisin maalille, törmäsi matkalla maalivahti Puurulaan ja nosti sitten kiekon tyhjään maaliin.)

Toinen tällä kaudella ihastuttanut kasinelonen on Sami Lepistö (17.10.1984, 178 cm / 80 kg / L), joka vielä viime kauden lopussa oli ikäluokkansa kolmospakki Jokereissa. Lepistö on kiekon kanssa todella taitava ja pyrkii riskienkin uhalla luoviin ratkaisuihin. Puolustuspäässä heppoinen varsi ja puutteellinen sijoittautuminen aiheuttavat vielä ongelmia. Varma NHL-varaus ensi kesänä.

Arto Koivisto (14.1.1982, 181 cm / 87 kg / R) oli viime kaudella A-juniorien parhaimmistoa yli-ikäisenä. Tällä kaudella Koivisto on ottanut paikkansa liigajoukkueen nelosketjun oikeasta laidasta ja täyttänyt tuon tontin ihan hyvin. Koivisto on varsin tyypillinen jokerihyökkääjä niin mitoiltaan kuin pelityyliltäänkin: suhteellisen pienikokoinen, hyvä luistelija, ärhäkkä taklaaja, mutta taitotasoltaan varsin keskinkertainen.

Kevin Kantee (29.1.1984, 187 cm / 87 kg / L (Jatkoajassa kätisyys väärin...)) on tällä kaudella pelannut satunnaisia vaihtoja liigajoukkueessa, mutta pääosin kausi on mennyt vielä juniorien puolella. Kantee on lupaava fyysinen puolustaja.

Tommi Oksa (14.10.1984, 181 cm / 82 kg / L) on päässyt viime viikkoina penkinpäästä pelaavaan kokoonpanoon loukkaantumisten takia. Pelaa tilanteet hyvin loppuun asti ja taklaa aina kun voi. Nuorten maajoukkueessa ollut Mestisjoukkueita vastaan tehokas, mutta liigassa ei vielä juuri minkäänlaista roolia.

Mikko Kalteva (25.5.1984, 192 cm / 92 kg / L) esitti harjoitusotteluissa lupaavia otteita, mutta loukkaantuminen juuri liigakauden kynnyksellä on sotkenut kauden alkupuolta. Liigadebyytti tullee kuitenkin jo tällä kaudella. Kalteva on isokokoinen ja monipuolinen puolustaja. Lisää Kaltevasta tilanteesta voi lukea Jatkoajan jutusta (http://www.jatkoaika.com/maajoukkue.php?sivu=kolumnit&id=1571).

Sami Tervonen (7.10.1983, 182 cm / 82 kg / R) ja Mikko Silvennoinen (15.6.1984, 179 cm / 79 kg / L) ovat molemmat olleet A-junnuissa tehokkaita, mutta liigassa pelipaikka on aika tiukassa. Viime kaudella Tervonen teki Filppulan ketjussa pelatessaan 22 maalia, mutta tämän kauden saldo on vain 2 maalia 17 ottelussa. Silvennoinen sen sijaan on jo lähes tuplannut viime kauden maalisaldonsa (9 -> 17) ja johtaa A-juniorien SM-liigan maalipörssiä.

Muita tulevaisuuden jokerinimiä ovat esimerkiksi Arsi Piispanen (23.7.1985, 193 cm / 78 kg / R), Jesse Uronen (16.03.1986, 181 cm / 74 kg / R) ja Roni Andersson (07.01.1985, 181 cm / 75 kg / R), mutta he eivät vielä kuulu liigarinkiin.

Köpi
04.12.2003, 15:10
Viestin lähetti Tepa
Tomi Mustonen esiintyi muutamia vaihtoja Kärppäpaidassa 200-2002. Mies oli A-junnujen tähtiä, joka kuitenkin oli melkoisen kevyt liigapeleihin. Taidot on kuitenkin huippuloukkaa. Erinomainen mailatekniikka ja kohtuulinen laukaus. Minulla oli jo odotuksia läpmurrosta viime kaudella Jypissä. Vielä Tomi oli kuitenkin edelleen liian kevyt mennen Hokkin. papua oli tullut kuitenkin miesten peliin ja Hokissa pisteitä on alkanut kertyä junnujen tapaan piste per peli. Tomi osaa tehdä maaleja ja syöttää.


Mustosen pelioikeudet ovat vielä JYP:llä, mutta onkin eri asia näkeekö Alatalo käyttöä Tomille ensi kaudella.

Jeff
04.12.2003, 15:16
4) Juhamatti Aaltonen
4.6.1985, laitahyökkääjä / right, 183 cm / 81 kg

Lasse Pirjetä numero 2. Taitava, röyhkeä, iso. Mielestäni Aaltoselle on tullut vuoden sisällä pituutta lisää ja paljon. Ainakin hän näytti kaukalossa varsin isolta mieheltä. Liike on ehkä hieman kärsinyt, mutta jos omin silmin arvioitu kasvupyrähdys on tapahtunut ei se ole ihmekkään. Liikkeen parantuessa taattua 1-, 2-vitja kamaa tulevaisuudessa. Itse nostaisin Aaltosen tämän listan ykköseksi, mutta vähäisten miesten pelien takia vasta sijalla 4.
Täysin samaa mieltä. Aaltonen teki suuren vaikutuksen niissä harvoissa peleissä alkukaudella mitä pääsi pelaamaan. Miksiköhän on pelannut niin vähän? Kuulin jostain, että loukkaantunut, mutta mene ja tiedä. Kuitenkin ehkä suurin tulevaisuuden lupaus kärpissä. Ei tarvi muuta kuin pari vuotta ikää lisää ja siinä sivussa kokemusta miesten peleistä, kovaa treeniä ja lihasta kroppaan niin se on siinä. Veikkaan, että pelaa 3-4 vuoden kuluttua NHLssä.

Pakkipari
04.12.2003, 15:39
Viestin lähetti Köpi
Mustosen pelioikeudet ovat vielä JYP:llä, mutta onkin eri asia näkeekö Alatalo käyttöä Tomille ensi kaudella.

Tuo oli uutta. Kysyin tässä vähän aikaa sitten JYPin johdolta ketä pelaajia JYP on lainannut muaalla, sellaisia jolla on sopimus vielä voimassa JYPin kanssa niin vastaus kuului: Ilkka Vaarasuo.

Huerzo
04.12.2003, 16:02
Viestin lähetti Pakkipari
Tuo oli uutta. Kysyin tässä vähän aikaa sitten JYPin johdolta ketä pelaajia JYP on lainannut muaalla, sellaisia jolla on sopimus vielä voimassa JYPin kanssa niin vastaus kuului: Ilkka Vaarasuo.

Aivan, ketä _sopimuspelaajia_ on _lainassa_ muualla. Jos lukaisin tiedoston http://www.finhockey.fi/mp/db/file_library/x/IMG/40053/file/Pelaajasiirrot2003-042.12.2003.xls oikein, niin JYPillä on oikeudet tänä vuonna siirron kohteena olleista suomalaispelaajista mm. Kalle Koskiseen, Sinuhe Wallinheimoon sekä Tomi Mustoseen.

Pakkipari
04.12.2003, 16:15
Viestin lähetti Huerzo
Aivan, ketä _sopimuspelaajia_ on _lainassa_ muualla. Jos lukaisin tiedoston http://www.finhockey.fi/mp/db/file_library/x/IMG/40053/file/Pelaajasiirrot2003-042.12.2003.xls oikein, niin JYPillä on oikeudet tänä vuonna siirron kohteena olleista suomalaispelaajista mm. Kalle Koskiseen, Sinuhe Wallinheimoon sekä Tomi Mustoseen.

Niinpä. Saisivat päivittää tuota listaa useammin. Wallinheimo sekä Koskinen eivät ole JYPin miehiä, edes laina sellaisia. Samaa epäilisin Mustosesta.

Tj
04.12.2003, 16:39
Pointti oli nimenomaan se, että näiden miesten pelioikeudet ovat JYPillä, mutta ei sopimusta. Ensi kaudella Mustonen tulee varmasti olemaan kovempi luu kuin viime vuonna saatuaan miesten pelejä Mestiksestä tililleen. Uskoisin että paluu JYPiin tapahtuu, jollei jo tällä, niin viimeistään ensi kaudella.

DAF
04.12.2003, 18:32
Viestin lähetti Pakkipari
Niinpä. Saisivat päivittää tuota listaa useammin. Wallinheimo sekä Koskinen eivät ole JYPin miehiä, edes laina sellaisia. Samaa epäilisin Mustosesta.

Kyllä ovat, Suomen oikeudet ovat JYPillä. Pelaajasopimus ja pelaajaoikeudet ovat kaksi eri asiaa, joita nyt et ehkä hahmota. Lista on kyllä ajan tasalla..

Pakkipari
04.12.2003, 21:45
Viestin lähetti DAF
Kyllä ovat, Suomen oikeudet ovat JYPillä. Pelaajasopimus ja pelaajaoikeudet ovat kaksi eri asiaa, joita nyt et ehkä hahmota. Lista on kyllä ajan tasalla..

Varmaankin asia on niin. Tähän tyhjään päähän ei sovi se että pelaaja joka on pelannut jo monta kautta muualla niin ettei ole nyt esim. JYPin kanssa sopimusta allekirjoittanut vaan toisen seuran kanssa sopimuksen niin miten hemmetissä ne pelaajaoikeudet ovat vielä sillä vanhalla seuralla eli tässä tapauksessa JYPillä?

DAF
04.12.2003, 23:04
Viestin lähetti Pakkipari
Varmaankin asia on niin. Tähän tyhjään päähän ei sovi se että pelaaja joka on pelannut jo monta kautta muualla niin ettei ole nyt esim. JYPin kanssa sopimusta allekirjoittanut vaan toisen seuran kanssa sopimuksen niin miten hemmetissä ne pelaajaoikeudet ovat vielä sillä vanhalla seuralla eli tässä tapauksessa JYPillä?

k, myöhemmin

Huerzo
05.12.2003, 00:02
Yritetään nyt pistää loppu tälle JYP-off-topicille, jottei hyvä ketjuidea tukehdu tähän ongelmaan (modet -> siirto omaksi ketjuksi?). Siis pähkinänkuoressa, niin kuin olen itse asian ymmärtänyt:
-jokaisessa Euroopan maassa (tai sarjassa) on pelaajille omat pelioikeutensa, esimerkkinä Suomi ja NHL
-jokainen maa/sarja kehittää omat siirtokorvausmallinsa, jotka saattavat rajoittaa sopimuksettomien pelaajien siirtoja.

Kun esimerkiksi Suomessa viimeksi Pelicansissa pelannut Kalle Koskinen siirtyi Ruotsiin, ovat hänen Suomen pelioikeutensa yhä JYPillä, sillä Pelicans oli vuokrannut pelioikeudet aina sopimuskaudeksi kerrallaan. Vuokra-ajan päätyttyä pelaajaoikeudet palautuvat vuokraajalle. Luonnollisesti Pelicansin on ensin täytynyt varmistaa, että Kalle on ollut halukas jatkamaan heillä ja vasta tämän jälkeen on siirrytty hieromaan vuokrakorvausta JYPin ja Pelicansin välillä.

Se, että pelaajan sopimus umpeutui JYPin kanssa ei tarkoita sitä, että hänen pelaajaoikeutena olisivat Bosman-tyylisesti vapaata riistaa. Muistaakseni tämä pelaajaoikeuskaruselli on herrasmiessopimuksella rakennettu, jota pelaajayhdistys on voimakkaasti kritisoinut, sillä se rajoittaa EU:n perimmäistä ideaa työvoiman vapaasta liikkumisesta. Tosin ensi keväänä siirtokorvaukset muistaakseni poistuvat, joten pelaajaoikeuksien vuokraaminen sopimuksettomien pelaajien kohdalla taitaa loppua, kun sopimuksettomista pelaajista ei siirtokorvauksia voi enää pyytää.

Se, että pelaajalla on sopimus tiettyyn seuraan ei tarkoita, että hänen pelaajaoikeutensa olisivat myös _pysyvästi_ sen joukkueen hallussa, jossa pelaaja pelaa. Ilman suomalaisen pelaajan pelaajaoikeuden hankkimista suomalainen joukkue ei voi peluuttaa suomalaista pelaajaa joukkueessaan. Anteeksi kapulakieli, mutta kun yrittää määritellä asioita tarkasti, niin näin siinä käy...

Esimerkiksi Tomi Mustosen siirto Kajaanin Hokkiin on statuksella "Raj. siirto Suomessa" alkaen 16/09/03 ja päättyen 30/04/04. Ilmeisesti tuo rajoitettu siirto Suomessa tarkoittaa vuokrasopimusta, eli pelaajaoikeudet eivät siirry pysyvästi vuokraavalle seuralle. Kajaanin Hokki ei omista pysyvästi Mustosen pelioikeuksia. Pistän uudestaan tuon linkin, josta näkee viime kauteen tapahtuneet muutokset suomalaispelaajien siirroissa.

http://www.finhockey.fi/mp/db/file_library/x/IMG/40053/file/Pelaajasiirrot2003-042.12.2003.xls

Vuokrauksen neuvotteluprosessista en tiedä, enkä hinnoittelusta, mutta muistaakseni siirtokorvauksille on asetettu jokin katto, ehkäpä myös vuokrakorvauksille? Viisaammat valaiskoot tästä.

Toinen mahdollisuus olisi tietysti ostaa pelaajaoikeudet, kuten JYP teki Tomi Mustosen tapauksessa ostamalla Mustosen pelaajaoikeudet Kärpiltä. Tässä tapauksessa pätee maksimikorvauskatto, joka taisi olla 250 000 mk.

Ulkomaille tapahtuvissa siirroissa suomalaiselle joukkueelle ei tarvitse maksaa korvausta, jos pelaaja on ilman sopimusta. NHL on tietysti poikkeus sääntöön, samoin jos pelaaja on Suomessa ollut sopimuksen alainen, mutta se on taas eri juttu.

Suomen pelaajaoikeudet pysyvät suomalaisella joukkueella niin kauan, kunnes pelaaja lopettaa, pelaaja ostaa omat pelaajaoikeutensa, seura myy pelaajaoikeudet tai joukkue luopuu pelaajaoikeuksista (ero ilman siirtokorvausta).

No niin, toivottavasti tuli kirjoitettua edes jotakuinkin oikein tästä asiasta, ja pahoittelut vielä kerran off-topicista. Lähteitä ei ole heittää, vaan pykälät ovat muistista kaiveltuja. Tätä tekstiä koskee siis SAVO-lisenssi...

DAF
05.12.2003, 00:44
Täsmälleen noin. Onneksi ette ehtineet nähdä avautumistani.

dude
05.12.2003, 10:39
Ansiokkaaseen juttuun pikkulisäyksenä myös se, että siirtokorvausten kattohan on 100 000 euroa ja se siirtokorvaus määräytyy aika tarkasti pelaajan pelattujen SM-liigaotteluiden, pisteiden ja maaotteluiden määrällä. Myös NHL-varaus ja mahdollisuudet sinne lähtöön kasvattavat korvausta.

NHL:ssä yhdenkin pelin pelanneiden oikeuksia ei omista kukaan, vaan he ovat vapaata riistaa.

Pluto
05.12.2003, 11:27
Viestin lähetti dude

NHL:ssä yhdenkin pelin pelanneiden oikeuksia ei omista kukaan, vaan he ovat vapaata riistaa.

Onkohan näin? Millä peruusteella sitten Hannes Hyvösen oikeudet ovat Oy HIFK-HOCKEY Ab:lla?

vsop
05.12.2003, 12:08
Viestin lähetti Pakkipari
Tuo oli uutta. Kysyin tässä vähän aikaa sitten JYPin johdolta ketä pelaajia JYP on lainannut muaalla, sellaisia jolla on sopimus vielä voimassa JYPin kanssa niin vastaus kuului: Ilkka Vaarasuo.

Sorry, oikeuksista oli näet juttua jo enemmänkin ja siellä aivan oikein tulkittunakin sanat pelaajaoikeudet ja pelaajasopimus.

Hyvösen oikeudet Euroopassa ja Suomessa ovat siis HIFK:lla

dude
05.12.2003, 13:33
Voi olla, että minulle on annettu väärää tietoa. Pahoittelen.

Tepa
05.12.2003, 13:58
Kertokaahan sitten Mustosen ja muiden Jypin nuorten peleistäkin, kun sopimus asiat on pyöritelty.

Kapulainen
05.12.2003, 14:02
Lauri Tukonen
Bluesin junnuista tällä hetkellä ylivoimaisesti paras, vaikka Hyvinkäältä onkin.
Iso, tarpeeksi röyhkeä ja vahva ja omaa mielestäni erinomaiset edellytykset jo nyt pelata ylempänä kuin nelosessa.
Tulevaisuuden huippupelaajia, jos vain pää kestää.

Jarkko A. Immonen
Vaikken olekaan kaverin nähnyt pelaavan, olen saanut käsityksen, että kyseessä on taitava pelimies, jonka uskoisin olevan Tukosen jälkeen todennäköisin menestyjä näistä kavereista.

Jere Myllyniemi
Esittänyt hyviä otteita jo viime kaudella ja tällä kaudella jatkoi siitä mihin viime kaudella jäi. Isolla koollaan torjuu paljon ja varmasti tekniikassa olisi vielä parannettavaa.
Jäänyt viime peleissä Heinosen kakkoseksi, mutta tulee olemaan vähintään hyvää liigatasoa muutaman vuoden päästä.

Janne Jalasvaara
Nuorissa hienoja otteita esittänyt Jalasvaara ei ole liigassa onnnistunut, mutta hänestäkin saamme vielä kuulla. Saadessaan kokeneen ja varman kaverin rinnalle sekä vastuuta, syntynee tulostakin.

Joni Töykkälä
Pelannut kohtuullisesti, joskin aivan liian heikko liigaympyröihin toistaiseksi eikä omaa liiemmin Tukosen kaltaista röyhkeyttä. Välillä väläyttelee taitojaan, mutta parannettavaa riittää, jos haluaa päästä ykkös- tai kakkosketjun hyökkääjäksi. Muodostanut tehokkaan parivaljakon Immosen kanssa jo useamman vuoden ajan.

Antti Pihlström
Vauhtia ja yritystä on, mutta järkeä ei juuri yhtään.
Rauhoittuessaan voi kyllä kehittyä vielä ihan kelpo liigapeluriksi.

Niko Nieminen
Monta vuotta on odotettu Nikon läpimurtoa, mutta vieläkin odotellaan. Tänä vuonna Kohnin kanssa pelannut hyvin ja Ylösen paluun jälkeen siinä voisi olla hyvä kolmikko.

Tero Määttä
Läpimurtoa odoteltu kanssa useamman vuoden ajan ja nyt alkavat meikäläisen mielestä Teron päivät Bluesissa olla luetut. Otteissa ei ole suuria parannuksia näkynyt, joitakin välähdyksiä lukuunottamatta. Kauheita hasardeja omassa päässä, eikä mitään merkittävää toisessakaan päässä.

Tepa
05.12.2003, 14:48
Ohoh. Lyhytpä on pinna Bluesissa, jos Määttää pihalle pitää laittaa. Nähdyissä peleissä Määttä on esiintynyt edukseen ja tilastotkin on varsin hyvät. Pisteissä, vaikkapa omasta Kärppäpakistosta, on edellä vain Mikko Myllykoski. +/- tilastossa Määttä on taas +5 edellä. Kärppäpakeista muutamalla löytyy paremmat. Ikääkin miehellä on Jatkoajan mukaan vain 21 vuotta. Panempa tähän vain, että moni oli Kärppäkannattajissa heittämässä 21 vuotista Viuhkolaa pois näyttönsä antaneena. Nyt 23 vuotiaana päät on kääntyneet. Odotelkaa vain rauhassa. Määtästä ei ole vielä liideriksi, mutta hyvä pakki joka tapauksessa.

Bluessin tilanne muutenkin on mielestäni varsin lupaava, jos vain jaksetaann jatkaa työtä kärsivällisesti. Sarjasijoitus näyttää heikolta, mutta siinä on paha sarjaohjelma harha. Blues on ottanut kuokkaan sarjan kärjen TPS:ltä, HIFK:lta ja Jokereilta. Nyt tuli voittoja Ässien ja Saipalta. Totuus on, että Blues on hävinnyt pääasiassa koville kärkipään seuroille. Tosiasiallinen sijoitus tulisi olla jossain sarjan 6-8 sijoilla. Pelien perusteella Saipa ja Ässät on selvästi takana, pian nähdään onko myös Jyp. Epäilen sen olevan. Hävisitte nyt varsin kovakuntoiselle Lukolle tiukassa pelissä. Epäilen Bluesin sarjailanteen kohentuvan kummasti Tammikuun puoliväliin mennessä.

Muutenkin joukkue näyttää mukvalta. Teillä on nuori ja lahjakas joukkue. Sen hedelmiä aletaan kerätä vuoden parin päästä. Silloin Blues on vahvoilla ja taistelee mitaleista ja mestaruuksista. Itse kummastelin tuota Niemisen ja Määtän ikää. Tuntui kuin miehet olisi pelannut liigaa iät ja ajat, mutta on reilut pari kymppisiä. Tukosen esityksetkin on pantu tällä merkille isoin kirjaimin. Näätänekin on ylhäällä. Mies puhaltaa ja ottaa vauhtia, kyllä hänestäkin pelimies tulee.

Twite
05.12.2003, 14:59
Viestin lähetti dude
NHL:ssä yhdenkin pelin pelanneiden oikeuksia ei omista kukaan, vaan he ovat vapaata riistaa.
Ovat (käsittääkseni, voin olla ihan väärässä) 'vapaata riistaa' välillä SM-liiga -> NHL. Eivät vapaata riistaa SM-liigan sisällä.

Ja hauska yksityiskohtahan on se että kaikki ovat 'vapaata riistaa' SM-liiga -> muut sarjat kuin NHL.

Korostan vielä että 'vapaata riistaa' viittaa pelaajaoikeuksiin, ei sopimukseen.

PS. Toni Mäkiahon pelaajaoikeudet omistaa HIFK.

Musta87
05.12.2003, 17:01
Järjestys on aivan mielivaltainen eikä sillä ole (välttämättä) mitään tekemistä miesten / poikien keskinäisen paremmuuden kanssa.

1. Erkka Leppänen s. 25.11.1986
Pakki joka alkaa pikku hiljaa osoittaa jarikorhosmaisia otteita a-junnuissa. Esiintynyt kerran liigamiehistössä. Olisi edelleen ikänsä puolesta kelpoinen myös b-junnuihin.

2. Valtteri Tenkanen s. 27.03.1985
Sentteri, joka on noussut "vuoden etuajassa" liigamiehistöön ja hoitanut ruutunsa moitteetta. Erittäin hyvä kahden suunnan hyökkääjä.

3. Jaakko Viljanen s. 12.03.1984
Niin ikään sentteri, jonka lempinimi "Hippoksen Raipe" kertoo kaiken olennaisen. Saanut viimeisen vuoden aikana hirvittävästi lisää voimaa ja kehityksen voi oikeastaan pysäyttää vain jatkuvat loukkaantumiset. Välillä häviää massaan, toisinaan loistaa jatkuvasti => mielialapelaaja.

4. Aleksis Ahlqvist s. 28.03.1986
JYPin organisaation kovin veskarilupaus sitten Ari Ahosen. Tommi Tervot ja muut ei yllä lähellekään "Aaken" potentiaalista tasoa. Erittäin rauhallinen tyyli torjua. Leppäsen tapaan b-ikäisenä a:n tukipilareita.

5. Tuomo Laukkanen s. 06.08.1984
Sentteri / laituri, jolle pisteiden tekeminen on luonnolisen helppoa. Erittäin hyvä laukaus. Lievä fleguilu puolustustehtävien suhteen estänyt nousun ligamiehistöön.

6. Aki Hyyppä s. 13.01.1983
Lopullista läpimurtoa liigaan odoteltu jo jokunen kausi. On edelleen vähän kevyt miesten peleihin, mutta omaa peliälyn ja syöttötaidon jota ei muilta liigamiehistöstäkään löydy. Jos Aki saisi hieman lisää vääntövoimaa (kuten Viljanen) nappaisi nelosen sentterin paikan Hytöseltä hetkessä. Ensi kaudeksi "jukureihin" kiekollista roolia hakemaan?

7. Ari Kovanen s. 06.03.1984
Viime kevään pleijareissa eturiviin noussut koohottaja. Edustaa tätä uutta JYPiläistä voimahyökkäjien rivistöä (Pihlman, J.Jääskeläinen, Mikkonen). Kädet jäätyy kyllä välillä niin pahasti että katsommossakin tekee huonoa.

8. Miika Lahti s. 06.02.1987
U18-maajoukkueessa kokeillut sentteri, joka on vakiinnuttanut paikkansa a-junnujen rivissä vaikka olisi ollut vielä ensi kaudellakin b-ikäinen! Monipuolinen. Isokokoinen, vielä kevyt, mutta kun ikä muistetaan ei ihmekään.

9. Jani Pollari s. 12.09.1984
Omia henk.koht. suosikkeja a:n riveistä. Vahva patukka joka ei jäädy kädettömäksi maalipaikoissa. Ensi kaudella liigamiehistöä, sanokaa mun sanoneen...

Näiden lisäksi olisi voinut mainita Jouni "Karin poika" Virpiön, T-P Heikkisen, Kalle Mäkisen jne. Silmiinpistävää on se, ettei Leppästä lukuunottamatta ole selkeitä profiilipakkeja luvassa vuosiin... Mikä mättää??

Shayne
05.12.2003, 17:05
Viestin lähetti Tepa
Ohoh. Lyhytpä on pinna Bluesissa, jos Määttää pihalle pitää laittaa. Nähdyissä peleissä Määttä on esiintynyt edukseen ja tilastotkin on varsin hyvät.
Noo, onhan Teroa nyt täällä seurattu jo vuosikaudet. Itse en kyllä tällä hetkellä Teroa heivaisi mihinkään. Virran mukaantulon myötä Määttä on mielestäni saanut kiekollista peliään parannettua jonkin verran, vaikka maalipaikat tuhriikin edelleen. Tiedä sitten, onko tuo sattumaa vaiko syy-seuraus-suhde.
Kokoa ja voimaahan Terolla on aina ollut, josko se kiekollinenkin pelaaminen siitä alkaisi kukoistamaan pikkuhiljaa. Mielenkiinnolla odotan tulevia vuosia ja sitä, mihin asti Määtän rahkeet riittävät.

Toisaalta, hänhän on jo käynyt Ameriikoissa näytillä, vieläpä menestyksellä, joten voi olla, että siinä vaiheessa jos ja kun Määttä lopullisesti lyö itsensä läpi, niin emme hänen esityksistään enää Bluesin paidassa kovin kauaa saa nauttia.

Kemulator
05.12.2003, 17:48
Viestin lähetti Musta87
Silmiinpistävää on se, ettei Leppästä lukuunottamatta ole selkeitä profiilipakkeja luvassa vuosiin... Mikä mättää??

Lisäisin listaasi jokusen nimen, joista ehkä saattaisi löytyä ratkaisu myös tuohon pakkiongelmaan. Pisteitä nakuttavaa jarikorhosta ehkei heistä tule, mutta omassa päässä varmoina puolustavina pakkeina mahdollisuus nousta profiilipelaajaksi.

Kalle Kaijomaa (s. 1.6.1984)
A-junnujen tämän kauden kapteeni. Yleispakki, hyvä sijoittuminen puolustustilanteissa, toisaalta pystyy myös kiekollisena rakentamaan peliä. Hyvä fysiikka, kovat ja hyvin ajoitetut taklaukset tavaramerkkinä. Jos hyökkäyspäässä JYP:n A:n tämän kauden henkisiä johtajia ovat olleet Virpiön kentällinen, puolustuksen samankaltainen liideri on tässä. Ilman liigarosterissa roikotettavia hyrkkäitä olisi varmasti saanut jo liigadebyyttinsä.

Henrik Forsberg (s 10.9.1985)
Katsojan kannalta viihdyttävä pelaaja, vaikkei pisteitä juuri teekään. Vastustajat pysähtyy kroppaan, harvoja pelaajia, joilta vielä näkee Maukka Kuusisto-maisia perstaklauksia. Kiekollisena vielä kehityttävää, mutta aikaakin kehittymiseen vielä on.

Musta87
05.12.2003, 19:00
Kaijomaa kyllä kiekottomana vielä menisi aivan täydestä liigapakkinakin, mutta niin heikkoa on miehen kiekollinen peli ettei ihan hetkeen taida Alatalon akatemiaan nousta. Mutta maltetaan tämänkin kanssa... Alatalon ja Mattilan (a-junnujen vast.valmentaja tietämättömille tiedoksi) tapana on ollut kyllä hioa niin voimakkaasti kiekollista taitoa lisää, ettei heitetä Fiskarsia Köyhälampeen ihan heti.

korkki
07.12.2003, 02:50
Listasin kaikki liigajoukkueessa tällä kaudella esiintyneet 1982 syntyneet ja nuoremmat pelaajat sekä pari muuta porilaislähtöistä pelaajaa joilla kaikilla on mahdollisuudet vielä toistaiseksi vaikka mihin. Koska en halunnut mitään järjestystä niin laitoin pojat aakkosjärjestykseen.

Siis olkaapa hyvä - Ässien lupaukset - in alphabetical order!

(#24) RW Mika Halava 20.5.1987 Pori (ei vielä liigapelejä)

Ehkä lupaavin maalintekijätyyppi Ässien nuorista. Niinsanottu sniper NHL-slangilla. Hyvä veto ja pelisilmä. Hakee jatkuvasti paikkaa. Voimapuoli vaatii vielä kehittymistä ennenkuin pystyy pelaamaan liigaa.

#18 LW Jesse Joensuu 5.10.1987 Pori

Ehkä kaikkien aikojen suurin Porilaislupaus. Ikäisekseen todella kypsä kiekkoilija. Liigapeleihin kuitenkin vielä liian heikko, mutta voimapuoli kehittyy iän myötä. A-junnuissa pystyy jo dominoimaan kulmavääntöjä. Noussut jo 18-vuotiaiden maajoukkueen runkopelaajaksi vaikka pystyy pelaamaan vielä 17-vuotiaissakin. Yllättävän taitava myös käsistään. Oikea himoharjoittelija.

#40 GK Matti Järvinen 20.4.1984 Pori

Järvisen Masa on hyvin vähän peliaikaa aikuisten tasolla saanut maalivahti jolle tekisi hyvää pikkuinen visiitti jossain Mestisseurassa. En pidä miehenä joka pystyisi pelaamaan liigassa ykkösmaalivahtina.

#10 LW/C/RW Juha-Pekka Ketola 21.1.1983 Rauma

Ässien uusi Ketola on Islandersin 9. kierroksen varaus vuodelta 2001. Ketola on siitä hyvä pelaaja että hän pystyy pelaamaan sekä keskellä että laidassa. Toivoisin että valmentaja Toivola antaisi hiukkasen vapaammat kädet Ketolalle, koska kovuutta Jiipeeltä löytyy ja miehen taklaukset varmasti sytyttäisivät Ässäpakkaa.

#37 LW/C Juha Kiilholma 26.6.1982 Pori

Kiilholma on mielestäni melko puhdas laituri. Valmentaja Toivola kuitenkin käytti Kilua sentterinä ainakin alkukaudesta. Kiilholma on yksi parhaista Ässäkasvateista ja kunhan otteet tasaantuvat uskoisin myös Summasen olevan kiinnostunut hänestä. Mies taklaa ja runnoo ja tekee likaista työtä, mutta on myös yllättävän pehmeäkätinen tyylisekseen pelaajaksi.

#25 C Matti Kuparinen 16.10.1984 Pori

Ässien vahvan miehen Riston poika nousi kesken kauden edustukseen hyvien A-junnupelien ansiosta. Matti on vielä raakile vaikka fyysinen voima riittääkin. Ässillä ei kuitenkaan ole omasta takaa hyviä senttereitä joten Matille on varattu puolustavan sentterin rooli tulevaisuudessakin.

#8 RW Kristian Kuusela 19.2.1983 Seinäjoki

Krisse on maalintekijä. Saanut vain aivan liian vähän vastuuta kykyihinsä nähden. Ollut harvoja valopilkkuja joukkueessa Ässien tappioputken aikana. Vaatii rinnalleen hyvän pelintekijän. Huono puoli on se että sellaista kunnon sentteriä ei tällä hetkellä ole.

LW Masi Marjamäki 16.1.1985 Pori (ei vielä liigapelejä)

Masi pelaa tällä hetkellä Moose Jaw:n joukkueessa WHL:ssä. Masi on kautta aikojen korkeimmalla numerolla varattu Porilainen (Boston #66 2003). Masi on ehkä paras Porilaisen hulluuden ilmentymä näistä nuorista Ässäkasvateista. Mies ei kunnioita ketään, hyvä esimerkki siitä oli tappelu entisen kämppäkaverin kanssa ekassa matsissa siirron jälkeen. Hyvä maalintekijä ja vaarallinen maalin lähellä. Palannee Poriin ensi kaudeksi kun Suomen armeija odottaa. Tätä miestä Tamminen odottaa Isomäen ovet kattoon asti auki.

#82 RW Janne Mäkelä 24.4.1982 Pori

Janne pelaa tällä hetkellä Mestiksen KooKoossa. Janne tarvitsee enemmän voimaa pärjätäkseen liigassa. Alkukausi KooKoossa meni hyvin, mutta puolustusasenteen puute aiheutti putoamisen kolmos-nelosketjuihin joten kovin kovin paljon työtä on edessä varsinkin kun samantyylinen Kuusela on vakiinnuttamassa paikkaansa liigaporukassa.

# 20 C Mikko Peltonen 30.7.1982 Pori
Mikko on käsistään yksi taitavimpia SM-liigapelaajia. Harmi vain että miehen fyysinen puoli ei ole edes Mestistasoa. Nyt tarvitaan kova voimakuuri ensi kesänä jos tulevaisuus liigassa kiinnostaa. Toivoin että mies olisi noussut jo täksi kaudeksi edustukseen, mutta mies joutuu hakemaan fyysisyyttä Suomisarjan kärkiporukasta Jokipojista asti. Jos fyysinen puoli saadaan kuntoon ei kukaan enää harmittele Tähtisen päästämistä raumalle.

#14 D Mika Rontti 30.11.1983 Pori

Mikaa ei oikeastaan enää voi pitä minään lupauksena. Mies on pelannut jo yli sata liigaottelua ja lunastanut paikkansa kolmen pakkiparin joukosta. Omassa päässä todella varma pelaaja. Tehtyään ensimmäisen liigamaalin miehen itseluottamus on kasvanut huikeasti. Nyt kiekollinen varmuuskin on kohonnut. Tällä hetkellä Ässien paras puolustaja. Olen pettynyt jos Summanen ei soita ennen Venäjän turnausta.

#26 D Iikka Törnvall 13.1.1983 Kalajoki

Kalajoen Junkkarien kasvatin tie kulki pikkuisen eri suuntaan harjoitusreissukaveri Jussi Jokisen kanssa. Kärpät ei löytänyt miehelle käyttöä joten Iikka siirtyi Poriin. Ei ole kehittynyt mielestäni riittäväksi mahtuakseen Ässien kokoonpanoon kaikkien pakkien ollessa terveinä. Hyvin ennalta-arvattava pelaaja, paras ja ainoa ase on kiekko päätyyn. Omassa päässä keskitasoa, kiekon kanssa aika olematon.

#16 D Atte Valli 30.8.1984 Pori

Ässien ainoa kiekollinen pakkilupaus. Osoittanut valmiimpia otteita harvoissa peleissään kuin Törnvall. Syötöt napsahtelevat useammin omille kuin monella muulla Ässäpakilla. Veto vielä köykäinen liigaan, mutta kehittyy vielä. Oman pään peli kehittynyt viime aikoina. Sorokinsin kuntouduttua pudonnee kokoonpanosta ellei Toivola herää Shirreffsin suhteen.

Muita mahdollisia tulevaisuuden pelaajia: G Marko Tåg (1985), D Jani Karhiniemi (1985), D Jere Härkälä (1985), D Lauri Iso-Anttila (1986), F Petteri Tasku (1985), F Jussi Peltomaa (1987), F Tuomas Huhtanen (1987), F Juho Silvast (1987). Kaikilla kuitenkin vielä paljon työtä edessä (Peltomaa on tosin U-17 maajoukkueen runkopelaajia). Koska pelaajat kuitenkin kehittyvät eri tavoin voi joku muu nousta vielä näistä ohi tai näiden kehitys lakata ihan täysin.

Kapulainen
07.12.2003, 11:16
Viestin lähetti Tepa
Ohoh. Lyhytpä on pinna Bluesissa, jos Määttää pihalle pitää laittaa. Nähdyissä peleissä Määttä on esiintynyt edukseen ja tilastotkin on varsin hyvät. Pisteissä, vaikkapa omasta Kärppäpakistosta, on edellä vain Mikko Myllykoski. +/- tilastossa Määttä on taas +5 edellä. Kärppäpakeista muutamalla löytyy paremmat. Ikääkin miehellä on Jatkoajan mukaan vain 21 vuotta. Panempa tähän vain, että moni oli Kärppäkannattajissa heittämässä 21 vuotista Viuhkolaa pois näyttönsä antaneena. Nyt 23 vuotiaana päät on kääntyneet. Odotelkaa vain rauhassa. Määtästä ei ole vielä liideriksi, mutta hyvä pakki joka tapauksessa.
Hyviä pointteja Tepalla toki, mutta jotenkin tuon Määtän toilailuja on tullut katsottua jo aika kauan, eikä suuremmin ole merkkejä paremmasta näkynyt. Terolle tulee vieläkin aivan liikaa mustia hetkiä omassa päässä, eikä peli hyökkäyspäässäkään ole mitenkään huikaisevaa.
Mielestäni Määtällä ei ole mitään ominaisuuksia millä hän erottuisi perusmassasta. Joka osa-alueella korkeintaan keskitasoa, joten näkisin pikku hiljaa mieluummin Jalasvaaran ja muiden nuorten kaverien saavan peliaikaa.
Toki on paljon mahdollista, että Tero puhkeaa kukkaan vasta parin vuoden päästä ja olen kyllä mielelläni toteamassa olleeni väärässä.

Tero nyt ei vain minun mielestäni mahdu Bluesin tulevaisuuden suunnitelmiin, jos nuorille halutaan antaa vastuuta kokeneiden pakkien rinnalla. Tero ei ole varma ja kokenut puolustaja, jonka rinnalle voi heittää nuoren kehittymään eikä sen puoleen nuori ja kovasti kehittyvä myöskään (luultavasti).
Määttä on ehkä Arto Laatikaisen kanssa hieman samalla viivalla siinä kumpi lähtisi nuorten tieltä ja tästä parivaljakosta ehdottomasti Laatikainen tulee pitää.

Juhaht
07.12.2003, 12:16
Viestin lähetti Kapulainen
Tero ei ole varma ja kokenut puolustaja, jonka rinnalle voi heittää nuoren kehittymään eikä sen puoleen nuori ja kovasti kehittyvä myöskään (luultavasti).


Kyllä itseasiassa on. Jos 21-vuotias pakki ei ole nuori niin mikä sitten? Määtällä alkaa olla kokemusta liigastakin sen verran, että eiköhän se peli pikkuhiljaa lutviudu kohdalleen. Pakeilla kestää aina muutenkin hiukan hyökkääjiä kauemmin tuo parhaalle tasolle nouseminen. Kun kuulutat nuorille peliaikaa, niin kerrotko kuka pakeista olisi sellainen, joka pystyisi Määttää edes haastaamaan? Tällä hetkellä ei kukaan; Jalasvaara on ollut täyskatastrofi koko kauden ja Pelkonen muuten vaan näkymätön. Heidän jälkeensä rosterissa on iiiso aukko, eikä minulla ainakaan ole mitään käsitystä siitä, kuka heidän mestansa voisi ottaa. Sairanen on vielä liian epävarma, vaikka kiekollisena onkin monta kertaa Määttää parempi, Tuomisesta ei ole mitään tietoa, toivottavasti saa Pelicansissa vähän tuntumaa edes.

Jalasvaara on muuten tällä hetkellä, ties mistä syystä, kuin huononnettu versio Määtästä. Jannessa on itseasiassa näkyvissä samoja piirteitä kuin Määtässä tämän toisella liigakaudellaan - käsittämättömiä yksilövirheitä ja yksinkertaisesti huonoa peliä. Samoin kuin Jalasvaara, on Määttä ollut aiempina vuosina junnumaajoukkueiden pakistossa aivan omaa luokkaansa, joten eiköhän pojista kummatkin jossain vaiheessa ala sitä tuloaan tekemään. Näissä tapauksissa todella kannattaa olla kärsivällinen. Hyvä esimerkki on Toni Söderholm, joka läpi lyödessään oli 25-vuotias.

Kapulainen
07.12.2003, 12:48
Sen verran täytyy vetää sanoja takaisin, että kyllähän Määttä tosiaan on vielä varsin nuori kaveri, vaikka vuosia onkin liigaa jo tahkonnut.
Ehkä Terollekin tekisi hyvää pelata jonkun kokeneen ja monipuolisen pakin rinnalla.
Ongelmaksi vain alkaa muodostumaan se, että nuoria olisi hyvä saada sisään joukkueeseen. Jalasvaara on todellakin ollut pettymys, mutta hänelläkin potentiaalia on ja nuorten peleissä Janne on ollut mielestäni EHKÄ jopa parempi mitä Määttä oli aikanaan.
Lisäksi Pelkonen omaa potentiaalia liigatasolle ja A:ssa tällä hetkellä koko sarjan pakkien pistepörssiä johtaa Bluesin Juhani Kaisjoki, joten tungosta alkaa olemaan.

tapio
07.12.2003, 18:19
Kyllähän pakeissa pitäisi olla vähintään 4-5 kpl
sellaisia 25-30v kavereita joilla jo on kokemusta.
1-2 nuorta voi sitten peluuttaa. Terosta voi
kehittyä hyvä puolustaja 3-4 vuodessa, ja sitten
hän lähtee pois, puolustajien kasvattaminen on hieman
turhaa hommaa, koska usein kypsyvät hyökkääjiä
vanhempina. Toki poikkeuksiakin on.

Pidetään nyt tero kun siitä ollaan jo 3-4 kautta saatu
kärsiä, eli katsotaan korttit loppuun. Sama juttu Laatikaisen kanssa.

ruutu#15
10.12.2003, 16:09
Laitan nyt jotain hifk:n junuoreista, kun niistä ei velä ole ollut juttua:

Eetu Holma: Tällä hetkellä loukkaantuneena , mutta todellinen voimahyökkääjä. Kova laukaus, taklaava, luistelu ehkä heikoin puoli vaikka on aika nopea noin isoksi mieheksi

Juha Fgerstedt: Viimekauden a-junioreiden kapteeni. Hyvä lisä Holman johtamaan 4. kenttään. Ei varmasti ikinä tule olemaan maalitykki, mutta loistava taistelija kentällä

Mikko Turunen: esittänyt vakuuttavia otteita liigassa, hifk:n suurimpia yllättäjiä

Ville Varakas: Hyvä sekä hyökkäys- että puolustuspäässä. Jakelee hyviä taklauksia. Pääasiassa pelaa a-junioreissa tämän kauden