PDA

View Full Version : Kärpät - JYP 27.11


Köpi
26.11.2003, 09:06
JYP pelaa toisen vieraspelinsä tällä viikolla, kun huomenna Raksilassa kohdataan rakas vihollinen Oulun Kärpät.

JYP:llä on neljän tappion putki (2 tappiota vasta jatkoajalla), joten nyt olisi syytä alkaa jo voittaa. Tosin Raksila on kyllä mahdollisimman vaikea paikka tappioputken katkaisemiseen.

Vieraspelit ovat olleet tällä kaudella myrkkyä JYP:lle. Neljä kertaa voitettu ja kolme tappiota taitaa olla tullut jatkoajalla, joten parannettavaa on.

Eilen tappiosta huolimatta nousi esiin positiivisia seikkoja.
Immosen poissaolo herätti hieman unisia Sillgreniä sekä Drouinia pelaamaan. Toivottavasti Immosen todennäköisestä paluusta huolimatta muutkin kentät onnistuvat huomenna, koska voittoon vaaditaan huippuonnistuminen koko joukkueelta.

Sairastuvalta ei liene vieläkään apuja luvassa.

Jeff
26.11.2003, 09:53
Eiköhän Kärpät ole sisuuntunu sunnuntain Lukko tappiosta sen verran, että pisteet jää torstaina Ouluun. Kärpät lähtee otteluun käsittääkseni parhaalla mahdollisella kokoonpanolla. Onko nyt jo jopa pitkäaikaispotilas Lotvonen pelissä mukana?

Kärpät: 4,5,6
JYP:0,1,2,3

acidjazz76
26.11.2003, 12:16
Viestin lähetti Jeff
Kärpät lähtee otteluun käsittääkseni parhaalla mahdollisella kokoonpanolla. Onko nyt jo jopa pitkäaikaispotilas Lotvonen pelissä mukana?

Minä kun luulin että meillä on nyt ollut pari peliä paras mahd. kokoonpano kun Lotvonen on ollut potilaana ;)

#43
26.11.2003, 12:53
Joo, nyt voisi odottaa voittoa, kun ei ole live-tv-kameroita surraamaassa ja seuraavaan tv-peliinkinkin(siis valtakunnalliseen) on aikaa(siihen pistänkin sitten 10 euroa Pelsujen voitolle).

Kärpillä siis Nikke sata-varmasti maalissa, which is nice. Joni Myllykoski kakkosena. Toinen mielenkiintoinen juttu on se, miten yv- ja av-tilastot ovat kääntyneet päälaelleen. Nyt av on liigan heikoimpia ja yv toimii, ainakin tuloksellisesti. Tämä lisännee tämän pelin voittomahdollisuuksia, riippuu tietenkin paljon tuomarilinjasta.

Sopiva napautus Lukolta voittoputkessa ja niinpä voisi odottaa taistelevaa peliä Kärpiltä ja luulenpa, että vähintään kolmen maalin voitto päsähtää.

Tietysti JYP voi saada lisäpontta Alatalon lähes varmasta jatkosopimuksesta.

Kiken mahdollinen paluu herättää myös lisämielenkiintoa ja ehkä myös taistelua pelipaikoista. Pakisto ei ole ollut terävimmillään, varsinkin Vallinin otteet ovat olleet aika köykäisiä viime aikoina. Nivusvaiva(?) estää miehen parhaimman osa-alueen eli nopeuden täysipainoisen hyödyntämisen.

Patelan pipomies
26.11.2003, 12:54
Kyllä Lotvonen on terveenä ollessaan parempi kuin Jaakola tai Korpikari. Tuskin pelaa kuitenkaan huomenna.

Itse pelistä sitten. Viime keväinen kova playoff-sarja toi mukanaan sen, että nykyään Jyp-peleissä on pientä extralatausta (ainkin minulla). Häviö Jypille kirvelee melkeen yhtä paljon kuin häviö Jokereille. No huomenna ei kuitenkaan ole häviötä tiedossa, sillä Kärpät on todella kovassa iskussa. Lukko-pelin kolmas erä pistetään väsymyksen piikkiin. Torstaina väsymyksestä ei ole tietoakaan ja Jyp saa kyytiä niinkuin Kärpät sai viimeksi Jyväskylässä.

Petr Tenkrat jatkaa maaliputkeaan. Jari Viuhkola nousee pistepörssin kärkeen. Kärpät voittaa 4-1.

Polliisi
26.11.2003, 16:39
Jyppi. Pohjoisen rahajengi vs. Köyhät Keski-Suomesta

Kahvaa luvassa. Silti kattomaan, jos Immonen pelaa. Onneksi ne teidän pelletshekit on potkittu.

Viime keväinen play-off sarja toi tosiaan extralatausta. Ja antipatioita. Mutta ei viime keväästä sen enempää.

Jos JYP tulee Raksilaan pelaamaan sitä ns. omaa vieraskiekkoaan, niin ottelusta tulee jumalaton nyhjäys joka päättyy 1-1 tai 1-0 jommalle kummalle. Ja tämä onkin valitettavasti erittäin todennäköistä.

Jos Kärpät taas pelaa hyvin ja saa yhden eteen alussa, niin eiköhän tässä käy saipat ja Kärpät voittaa useammalla maalilla.

Mosabacka
26.11.2003, 18:30
Viestin lähetti Polliisi
Jyppi. Pohjoisen rahajengi vs. Köyhät Keski-Suomesta

Kahvaa luvassa. Silti kattomaan, jos Immonen pelaa. Onneksi ne teidän pelletshekit on potkittu.

Tähän peliin on tulossa kauan odotettu uudistus. Nimittäin Jypin pelaajien mailat ovat kahvan muotoisia, jotta niillä paremmin voisi toteuttaa heiltä odotettua perässä roikkumista. Jyp on se legendaarinen ja ikuinen kahvajoukkue, joka ei ikinä voi pelata muunlaista kiekkoa.

Hetkinen, ketkä pelletshekit ja potkittu. En oikein ymmärrä tarkoitustasi. Jos ideasi on provosoida tai yrittää loukata Jypin kannattajia asiattomuudella, niin jätän lauseen omaan arvoonsa, mutta siitä huolimatta pyydän hienoista kunnioitusta. Jypissä ei ole ketään tshekkiä tällä hetkellä ja niistä tshekeistä, joista yhdestä Kärppäporukkakin on saanut nauttia, minulla on vain hyviä muistoja. Eivät siis pellejä.

Viestin lähetti Polliisi
Jos JYP tulee Raksilaan pelaamaan sitä ns. omaa vieraskiekkoaan, niin ottelusta tulee jumalaton nyhjäys joka päättyy 1-1 tai 1-0 jommalle kummalle. Ja tämä onkin valitettavasti erittäin todennäköistä.

Jypin vieraspelit tällä kaudella eivät ole päättyneet 1-1 tai 1-0 jommalle kummalle. Voit tarkistaa asian esimerkiksi Sm-liigan virallisista pöytäkirjoista ennen kuin tulet läpisemään epämääräisiä totuuksia. Ainoastaan vieraspelissä Lukkoa vastaan on saatu vaivaiset kolme maalia aikaiseksi, muutoin vierasiltojen kokonaissaldo on ollut neljä byyriä tai enemmän.

Sitäpaitsi useasta eri vierasottelusta on kuulunut vastustajan kannattajien kirjoittamana, että Jyp on pelannut hyvää vieraskiekkoa, jopa parhaimpana. Toki jos haluat niin ajatella, niin näet varmasti Jypin pelaavan paskaa vieraskiekkoa, sitä ns. omaa peliään. Itse en pysty olemaan niin subjektiivisesti sulkeutunut.

Noniin, ehkä tämä vuodatus riittää tämän polliisin tekstistä.


Sitten yleensä ottelusta. Pohjoisen mestaruusotteluista 3/6 lähtee torstai-iltana käyntiin. Jypin asemat ovat kovin heikot, koska loukkaantumiset ja sairastumiset varmasti heikentävät iskukykyä. Kuitenkin oletan nyt profiilin nostoa ja näin kuvainnollisesti toivon, että pelin jälkeen keräillään kärppäraatoja jäältä pois. Eli Jyp jyrää selkeästi tai vähemmän selkeästi voittopisteet kotiin vietäväksi.

Alatalon sopimus ei ole vuorenvarma, vaikka siitä monenlaista huhua liikkuukin.

Tepa
26.11.2003, 18:48
Jypin vire on ollut mollivoittoinen. Neljä viimeistä ottelua on hävitty, edellinen voitto on ottelusta, jossa loukkantui Jypiltä ykköseksi noussut maalivahti Tommi Nikkilä. Lieneekö siinä syy Jypin tappioputkeen? Jokatapuksessa sen jälkeen Jypille on tehty joka pelissä 3 maalia tai enemmän. Jypin sairas lista on muutenkin pitkä, viiime Kärppäpelissä loukkaantunut Tremblay, Tenkanen ja Loikas. Lisäksi Jarkko Immonen ja Tuomo Kortelainen jouti jättämään tiistain ottelun kuumeenvuoski pelaamatta. Jari Korhonen pelasi ottelun puolen kuntoisena. Kaikkien pelaaminen on epävarmaa.

Kärpät pääsee peliin lähes parhaalla kokoonpanollaan ainoastaan Juha-Pekka Haataja ja Kimmo Lotvonen ovat sairas tuvalla. Tilanne on parempi kuin pitkiin aikoihin. Kärpät on lisäksi vahvistunut viime kohtaamisesta Petr Tenkratilla. Kun peli pelataan vielä kotona lähtee Kärpät kaikin puolin viime aikaisen kunnonkin peruteella suosikkina otteluun. Se sai näpäytyksen Raumalla ja asenne pitäisi olla taas kohdallaan. Jyppi on kaikesta huolimatta paha vastustaja Kärpille. Siit saatiin osoitus jo tällä kaudella Jyväskylässä ja viime kaudella playoffeissa. Se iskee terävästi vastaan ja sen ylivoima on todella tehokasta, vastaavasti alivoima on ollut Kärppien heikkokohta. Tuomarilinja näytteleekin suurta roolia. Jyp on ollut erikoistilanteissa huomattavasti parempi. Jos erikoistilanteita tulee paljon on Jyppi vahvoilla. Tasakentin Kärpät on vahvempi.

Hukkaviiva
26.11.2003, 19:21
Viestin lähetti Tepa
edellinen voitto on ottelusta.

Ihan tosi?

Juha-Matti Loikas

Kukas toi on? Mä en oo ainakaan kuullu, että Jyppi ois ketään ton nimistä jätkää hommannu. Ja varsinkaan loukkaantunutta.

Ite pelistä sen verran, että kyllä pahasti pelottaa, että Kärpät takoo huomenna tauluun samantyyppiset lukemat ku vähän aikaa sitten SaiPaa vastaan.Varsinkin jos Korhonenkin on pois. Tulosveikkaukset: 8-2 tai 1-3(koko joukkueen pelatessa unelmapelin)

Pakkipari
26.11.2003, 19:29
Viestin lähetti Tepa

Jypin vire on ollut mollivoittoinen. Neljä viimeistä ottelua on hävitty, edellinen voitto on ottelusta.
Ai niinkö? Että ihan viimeinen voitto on ottelusta...Mielenkiintoista.

Viestin lähetti Tepa
Jypin sairas lista on muutenkin pitkä, viiime Kärppäpelissä loukkaantunut Tremplay,
En tunne.
Viestin lähetti Tepa
ja Juha-Matti Loikas.
Tätäkään kaveria en tunne.

Viestin lähetti Tepa
Lisäksi Jarkko Immonen ja Tuomo Kortelainen jouti jättämään tiistain ottelun kuumeenvuoski pelaamatta. Jari Korhonen pelasi ottelun puolen kuntoisena. Kaikkien pelaaminen on epävarmaa.

Kortelaisesta ei niin väliäkään. Muuten, Korkki kyllä pelasi ottelun puolikuntoisena. Silti tehot 1+2. On se Korkki sitten kovassa kunnossa. Mitäköhän Korhonen tekee terveenä?!? Korkki ja Immonen olisi syytä saada takaisin torstaiksi.

Niin ja sitten muihin spekulaatioihin. Huomenna ottelu siis Kärppiä vastaan. Allekirjoittanut rukoilee silmät ristissä ettei tällä kertaa kukaan meidän pelaajista loukkaannu. Kärpät kun tuntuu olevan spesialisti vastustajan "tähtipelaajien" telomisessa... Tai sitten se on vain sattumaa. Joka tapauksessa olen tyytyväinen kunhan kukaan meidän pelaajista ei loukkaannu.

Tällä hetkellä olemme voitottomien otteluiden kierteessä joka pitäisi saada kipeästi poikki. Muuten karkaa se tavoiteltava kuudes sija. Kirjoitellaan lisää kunhan nuo kokoonpanot ilmoitellaan.

Polliisi
26.11.2003, 19:32
No joo.


Mosabacka:
Jyp on se legendaarinen ja ikuinen kahvajoukkue, joka ei ikinä voi pelata muunlaista kiekkoa.


Aivan totta. Ainakaan Raksilassa Kärppien vieraana.



Mosabacka:
Hetkinen, ketkä pelletshekit ja potkittu. En oikein ymmärrä tarkoitustasi.


Ensiksi tarkennetaan, otetaan monikko pois. Meinasin JYPissä vielä viime kaudella vaikuttanutta hyökkääjää, joka kai pelaa Venäjällä nykyään. Viime kevään play-offeissa ihan kivasti hyppyjä, filmausta ja Bäckströmin ajelua. Nimikirjaimet TC. Tätä miestä en halua enään ikinä nähdä SM-liigassa. Käytin myös lauseessani väärää verbiä, potkittu ei taida olla oikea sana.


Mosabacka:
Jos ideasi on provosoida tai yrittää loukata Jypin kannattajia asiattomuudella, niin jätän lauseen omaan arvoonsa, mutta siitä huolimatta pyydän hienoista kunnioitusta.


Minä en ole ikinä provosoinut, enkä provosoi. Minulla ei ole mitään Jypin kannattajia vastaan. En vain kunniota tätä viime kaudella teidän riveissä pelannutta tshekkihyökkääjää. Tämä ei kai mitenkään liity kannattajiin, eikä oikeastaan edes tähän kauteen. Anteeksi, että toin asian esille.


Mosabacka:
Jypin vieraspelit tällä kaudella eivät ole päättyneet 1-1 tai 1-0 jommalle kummalle. Voit tarkistaa asian esimerkiksi Sm-liigan virallisista pöytäkirjoista ennen kuin tulet läpisemään epämääräisiä totuuksia...

...Toki jos haluat niin ajatella, niin näet varmasti Jypin pelaavan paskaa vieraskiekkoa, sitä ns. omaa peliään. Itse en pysty olemaan niin subjektiivisesti sulkeutunut.


Niin. Taidan elää vielä viime kaudessa.

La 16.11.2002 Kärpät-JYP 1-1
Ti 21.01.2003 Kärpät-JYP 2-1
Ti 18.02.2003 Kärpät-JYP 2-0

Kyseiset ottelut olivat hirveintä kiekkoa Raksilassa tällä vuosisadalla. Kahdella sanalla ne olivat hirveätä paskaa. Rahan tuhlausta. No, ehkä se oli molempien huonoutta, koska Jyppihän pelaa sarjan parasta vieraskiekkoa.

Olen nähnyt Jypin kerran Raksilassa tällä kaudella, ja ottelu päättyi 3-1 Kärpille. Selkeä parannus viime vuoteen, mutta silti yksi huonoimmista peleistä Raksilassa tällä kaudella. En haluasi olla subjektiivisesti sulkeutunut, mutta kai minä sitten olen. Anteeksi siitäkin.

Jyp on vaan viimeisen kahden vuoden aikana Raksilan
runkosarjaotteluissa laittanut viiden miehen muurin keskialueella ja jumalatonta kahvaa. Tehokastahan se on joo, mutta ei sen katsomisesta jaksaisi maksaa. Tai no, näköjään jaksan. Totta kai myös muut joukkueet harrastavat tätä, mutta Jyp käy Oulussa useasti, johtuen näistä ihme välisarjoista.

No, nyt odottamaan vaan kiihkeätä paikallispeliä! Toivottavasti tulee paljon maaleja, ja ottelu päättyisi vaikka Kärppien reiluun voittoon, ettei Sinun tarvitsisi lukea minun valituksiani. Anteeksi niistäkin.

tiikeri
26.11.2003, 19:38
Viestin lähetti Polliisi
Jyppi. Pohjoisen rahajengi vs. Köyhät Keski-Suomesta

Kahvaa luvassa. Silti kattomaan, jos Immonen pelaa. Onneksi ne teidän pelletshekit on potkittu.

Viime keväinen play-off sarja toi tosiaan extralatausta. Ja antipatioita. Mutta ei viime keväästä sen enempää.

Jos JYP tulee Raksilaan pelaamaan sitä ns. omaa vieraskiekkoaan, niin ottelusta tulee jumalaton nyhjäys joka päättyy 1-1 tai 1-0 jommalle kummalle. Ja tämä onkin valitettavasti erittäin todennäköistä.

Jos Kärpät taas pelaa hyvin ja saa yhden eteen alussa, niin eiköhän tässä käy saipat ja Kärpät voittaa useammalla maalilla.

Jaahas, on tainnut Lapin hyytävä pakkanen tehdä tehtävänsä Polliisille, kun tuollaista itkuvuodatusta taas pitää tänne postata. On se jo tullut selväksi, että sinulla on kovasti hampaankolossa JYPiä vastaan, joten ei tarvitse siitä erikseen mainita joka kerta näissä ketjuissa. Mene vaikka vapaan keskustelun puolella sijaitsevaan vitutus-ketjuun itkemään pahaa oloasi.

Onneksi sieltä Kärppä-leiristä löytyy järkeviäkin kirjoittajia.

Ainiin, itse pelistä pari sanaa. Kärpät lähtee tosiaan vahvana suosikkina matsiin ja ilman suurempaa ihmettä se nappaa JYPistä helpohkon voiton. Toivottavasti Immosen kuume ei nouse takaisin/pahene siellä pakastimessa, jos kaveri nyt edes pelikunnossa on ja reissuun lähtee. Eipä taida JYPiä pelastaa, vaikka pelaisikin.

Naughty_S
26.11.2003, 21:33
Kärpät on kyllä aika ristiriitaisia tunteita herättävä joukkue.. Ehkäpä yksi SM-liigan parhaiten liikkuvista tiimeistä ja samalla ehkäpä pahin halonhakkaajaporukka. Onneksi sentään Kukkonen saatiin heivattua AHL:ään. Niin lahjakkaita kuin nämä jussijokiset ja kumppanit ovatkin niin ainakin allekirjoittaneelta lähtee kaiken sen filmauksen, tökkimisen, suunsoiton ja ed. mainitun halonhakkuun takia aika helposti järki tähän poropoikien joukkueeseen.

Noh, siitähän ei tietysti pääse mihinkään, että tasoero joukkueiden välillä on tällä hetkellä jumalaton. Kärpät luistelee JYPin kumoon 6-1, kunhan nyt eivät vauhdin hurmassaan huitoisi kovin montaa JYP-pelaajaa sairaslomalle.. JYP on jo nyt ihan tarpeeksi siipirikkoinen.

Btw, pakko kysyä Polliisilta: Millaista vieraskiekkoa luulet Kärppien pelaavan?

Scout
26.11.2003, 23:14
Pakkipari kirjoitteli
" Allekirjoittanut rukoilee silmät ristissä ettei tällä kertaa kukaan meidän pelaajista loukkaannu. Kärpät kun tuntuu olevan spesialisti vastustajan "tähtipelaajien" telomisessa... "


Ketäköhän kärpät on TELONUT tarkoituksellisesti? annatko esimerkkiä...

Lotvonen ei pelaa huomenna. aamulla irvisti ja sano Hillille ettei tätä voi liikuttaa ja pistää ihan Vi****i...

itse matsiin luulen että kärpät jatkaa Kotikatsomon hemmottelua ja takoo taululle sellaiset lukemat että jyppi löytää heikommin jyväskylään ku saipa reilu viikko sitten lappeenrantaan.

ottelu päättyy 11-0 Tiernapoijjaat veivaa ainakin 2 mieheen ja sit lieversit ja palsolat hoitaa loput...

tenki3
Smyth 2
Viuhkola2
Palsola
aarnio
lievers2

dodi
26.11.2003, 23:40
Viestin lähetti Naughty_S

Btw, pakko kysyä Polliisilta: Millaista vieraskiekkoa luulet Kärppien pelaavan?

Vaikka en poliisi olekkaan niin vastaan kuiteski.
Tällä kaudella on nuita vieras pelejäkin tullut jo jokunen nähtyä digi-boxin kautta ja yksi jopa paikanpäältä, niin voi hyvällä omatunnolla ilman musta/kelta laseja sanoa ettei lähellekkään semmosta sontaa mitä jyppi on oulussa parin viimekauden aikana pelannut.
Näyttää molemmilla osapuolilla jääneen kevään pleijareista jotakin hampaankoloon, sen verran kärkkäitä tuntuu fanit olevan.

Kärpät on saanu pienen loman pidettyä ja tenkiä on luultavasti ajettu ylivoimaan sisään, eli ylivoimista voi toivoa vielä enemmän onnistumisia. Jämseeniki on saatu pois kokoonpanosta sotkemasta muiden peliä, niin ei pelistä voi odottaa kuin voittoa.
Kärpillä on 3 ketjua joista mikä tahansa ratkaista pelin hyvänä päivänä yksin ja vielä loistava nelonen tukemassa omilla tehoillaan peliä. Kärpät murskaa huomena jypin ainaki 7-2, eiku 8-2, tai siis 9-2...eli peli päätty 4-2 kärpille.
Peliin ei voi toivoa muuta kuin maalia kärpille heti alkuun ja toista perään, sen jälkeen peli vapautuisi eikä tarvisi katsoa kahvaa koko ottelua. Vaikka eihän sitä tiiä vaikka jyp pelaisikin oulussa hyvää kiekkoa...jaa taisin taas alkaa unta näkeen :)

Dave
27.11.2003, 00:42
Viestin lähetti Naughty_S

Btw, pakko kysyä Polliisilta: Millaista vieraskiekkoa luulet Kärppien pelaavan?

Ei ole kyllä tämäkään polliisi huomannut kovin isoa eroa Kärppien koti- ja vieraspelaamisen välillä. Vieraspelaaminen on ehkä toisinaan vähän puolustusvoittoisempaa, mutta kyllähän Kärpät sunnuntainakin pelasi suorastaan leikittelevän näyttävää hyökkäyspeliä. Tyhjän maalin edestä vielä poikittain ja karkki sisään, ai että oli ihanaa pelleillä ottelussa, joka oli jo etukäteen voitettu. Loistavaa kikkailua kaiken kaikkiaan.

Ihmiset tietysti laittavat rahojaan vanhasta muistista vähämaalisille nyhväyslukemille. Sen verran makea oli viime viikollakin kuitata tulosvedosta hillot himaan kertoimella 330, että jospa nyt viimein pitkästä aikaa Kärpät latoisi rökälenumerot JYPpiäkin vastaan. Pitää sitä ainakin kokeilla, meni syteen tai saveen. Asennevamma toivottavasti jäi tuonne Äijänsuolle.

Jyväskyläläisten kanssa ei kyllä kannata inttää jääkiekon pelityyleistä, sen verran poikkeava kiekkokulttuuri paikkakunnalla on. Lopettaisivat nyt jo herranjestas ainakin tuon Kukkos-vittuilun. Melkoisella myötähäpeällä katselin töllöstä sitä ämmittelylakanaa, sehän oli suoraan verrattavissa kuuluisaan Raipe on homo -kylttiin, joka kuulemma joskus oli jossain esillä. Ei vissiin Kärpissä ollut ketään oikeasti vittuilun arvoista.

Suomi-Jyväskylä-Suomi -sanakirja toisessa kädessä JYPin viimekauden tsekeistä jäi päällimmäisenä mieleen, että Nikolov aina pelasi hampaat irvessä joukkueen eteen (suom.: kaatui pienestäkin hipaisusta ja hyppäsi pudotuspeleissä pää edellä laitaan kalastaen 5 minuutin jäähyn vastustajalle) ja Chlubna käytti kaikkia keinoja voiton saavuttamiseksi rehdissä urheiluhengessä (suom.: kampitti ja huitoi vastustajan maalivahtia joka toisessa vaihdossa). Ei minulla ainakaan ole jäänyt mitään negatiivisia muistoja näistä hepuista (maailmanmiehenä yritän katsella asioita myös vieraiden kulttuurien vinkkelistä maailmankuvaani avartaakseni).

Minun puolesta tässä Kärpät-JYP -intossa on ainakin puolet huumoria, joten älköön kukaan suivaantuko verisesti. Peli on peliä.

#43
27.11.2003, 00:43
Viestin lähetti Scout
Pakkipari kirjoitteli
" Allekirjoittanut rukoilee silmät ristissä ettei tällä kertaa kukaan meidän pelaajista loukkaannu. Kärpät kun tuntuu olevan spesialisti vastustajan "tähtipelaajien" telomisessa... "


Ketäköhän kärpät on TELONUT tarkoituksellisesti? annatko esimerkkiä...


Joo, no itsellä tulee ensin mieleen Ojasen loukkaantuminen, josta ei luotettavaa tietoa ole tullut mistään suunnasta. Mahdollinen mailanisku. Tietysti JYP-faneja eniten kyrsinee Tremblayn loukkantuminen, joka ei ollut kenenkään syy, kuten myös Uusikartanon tapauksessa.

Olen sitä mieltä, että Kärppien(kään) vieraspelit eivät kyllä ole olleet mitään taitokiekon juhlaa, ainakaan viimeaikoina(EDIT:siis lähinnä ennen viime viikkoa). Joten täytyy muistaa se, mutta yhtä hyvin kyllä muistaa JYPin viime- ja tämän kauden Raksilan vierailut ja näillä perusteilla on helppo odottaa kamalaa matsia. Kyllähän kieltämättä JYP on tuossa omassa vierastaktiikassaan ollut aika hyvä, kun kerta ovat siihen pyrkineet. Syksyn aiemmassa kohtaamisessa eivät JYPiläiset oikein päässeet iholle ja liikkeessä ja sujuvassa kiekon liikuttamisessa piileekin mahdollisuus jopa yli kahden maalin voittoon Kärpillä huomennakin.

tiikeri
27.11.2003, 01:24
Viestin lähetti dodi
Vaikka eihän sitä tiiä vaikka jyp pelaisikin oulussa hyvää kiekkoa...jaa taisin taas alkaa unta näkeen :)

No vaikka JYP pelaisi kuinka hyvää kiekkoa ilman kahvaa, niin pommin varmasti ne samat narinat saa täältä pelin jälkeen käydä lukemassa. Sama juttu Heikkilän Kaken kohdalla. Tällä teidän koutsilla kun on tapana syyttää aina vastustajaa kahvauksesta, jos oma joukkue sattuu häviämään pelin. Naurettavin esimerkki viime Hockey-Night peli Lukkoa vastaan. Ei edes puusilmäisin kannattaja voinut nähdä Lukon kahvaavan pelissä normaalia enempää. Heikkilällä on vielä yleensä tapana esiintyä ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa normaalisti ja aloittaa ne itkut vasta myöhemmin jollekin oululaiselle toimittajalle. Ei ole kaverilla ilmeisesti munaa sanoa mielipidettään naamatusten vastustajan valmentajan, tai vieraspaikkakunnan median edessä. Tälläinen toiminta ei ole minusta kovin suoraselkäistä, vai mitä mieltä olette?

wade
27.11.2003, 01:41
Oulun kyrp oho eiku siis kärpäset vastaan Jyväskylän kahva. Ei ole tästäkään pelistä voittoa odotettavissa. Mikäli Immonen ja Korhonen todellakin ovat kuumeen takia sivussa voidaan unohtaa myöskin se jatkoaikatappion mahdollisuus. Eli kärpäset voittanee pelin helpohkosti tyyliin 6-2. Eihän mopolla kuitenkaan mahdottomia.

Köpi
27.11.2003, 08:46
Heikkilälle taisi jokaikinen tappio JYP:lle ainakin pleijareissa olla tuomarin syytä tai sitten joku muu syy. Ikinä syy Kaken mielestä ei ollut omassa joukkueessa. Kaikkein huipuksi itku meni Jyväskylän pelissä, kun Chlubnalle olisi pitänyt antaa ulosajo mukamas samanlaisesta tilanteesta mitä jääkenttien herrasmies Nielikäinen teki. Ei silloin voinut muuta kuin nauraa tuolle miehelle.

JYP:n tarvinnee vetää kokosuojamaskit päähän, kun Tenkrat luistelee jäällä. Kuinkahan kauan menee, kun jonkun JYP:n runkopelaajan hampaat ovat kurkussa neiti Tenkratin poikittaisen mailan jälkeen tai sitten taklaa puhtaasti luistimet ilmassa ja kädet korkealla jollekin JYP:n pelaajalle aivotärähdyksen..

Samaa mieltä kuin wade, jos Immonen sekä Korhonen joutuvat jättämään pelin väliin, JYP kärsinee ruman tappion.

Pakkipari
27.11.2003, 08:52
Viestin lähetti Scout
Pakkipari kirjoitteli
" Allekirjoittanut rukoilee silmät ristissä ettei tällä kertaa kukaan meidän pelaajista loukkaannu. Kärpät kun tuntuu olevan spesialisti vastustajan "tähtipelaajien" telomisessa... "


Ketäköhän kärpät on TELONUT tarkoituksellisesti? annatko esimerkkiä...


Missään vaiheessa en väittänyt Oulun Kärppien teloneen pelaajia tarkoituksella. Jos luit kirjoitukseni loppuun niin huomaisit myös pohtineeni jos kaikki onkin ollut vain sattumaa. Joka tapauksessa fakta on se että eniten loukkaantumisia on tullut ottelussa Kärppiä vastaan.

Niin ja kyselit nimiä. Näin aamulla mieleen tulee nimet J.Ojanen, Uusikartano, Tremblay sekä Drouin. Näistä Ojanen, Uusikartano sekä Tremblay edelleenkin loukkaantuneena.

L. Paraske
27.11.2003, 09:12
Ei jumalauta että sai hyvät naurut tälle aamulle tätä ketjua lukiessa :D.

On se hienoa, että lätkä saa aikaan tunteenpurkauksia ja mielestäni nämä Kärpät-Jyp-ketjut vetävät vertoja jo kohta Hifk-Jokerit- ja Ässät-Lukko-ketjuille ja Hpk-Tappara-yhdistelmä on jo ohitettu.

Itse ottelusta sen verran, että tämän kauden otteluissa ensin Jyp vei meikäläisiä Hippoksella kuin litran mittaa tv-pelissä ja täällä pisteet jäivät kotiin ilmeisesti aika rutiinitason pelillä (en nähnyt tuota matsia kuten en näe tämäniltaistakaan). Hieman eri lähtököhdista lähdetään liikkeelle. Jyp on näköjään siipirikkoinen ja meillä kuta kuinkin paras kokoonpano käytettävissä. Samoin viimeaikaiset otteet lupailevat voittoa Kärpille, mutta mikään varma tapaus illan ottelu ei tule olemaan. Harmi jos Immonen ei ole mukana.

Jatkakaa.

vsop
27.11.2003, 10:17
JYP kohtaa Kärpät hyvin vajaana, hyvä että JYP on saanut kasaan kolme kentällistä. Ukkoja on kuumeisena useita ja ovatko kokoonpanossa olevatkaan täysin pelikuntoisia.

Jos Kärpät pelaa tasan tai häviävät ottelun, niin voidaan todeta JYPin ansainneen pisteen tai pisteet ja Kärpillä olevan itsetutkistelun paikka.

amok
27.11.2003, 11:12
Asiallisia kirjoituksia ketju täynnä. Hyvä homma.

Voisiko joku Jyväskylän kaveri tempaista esille varmat poissaolijat illan koitoksesta. Lähinnä kiinnostaa saada varmistusta pelaajille: Immonen, Kortelainen ja Korhonen. Toivottavasti kirjoitin nimet oikein.

Jos nämä kaverit ovat poissa Jypin vahvuudesta, voisi haistella ykköstä pitkävetoon pienemmälläkin kertoimella.

GT
27.11.2003, 12:01
Täällähän on heti täysi rähinä päällä. Hyvä, hyvä! Saadaan vähän eloa näihin Kärppienkin otteluketjuihin. Ja varsin tylsään kiekkoiltaan.

Mielenkiinnolla olen näitä loukkaantumis yms. juttuja lukenut. Ihan jopa pisti välillä naurattamaan. Kun ei kyetä muuten vastaamaan, keksitään sitten olemattomia. Ja toinen porukka jauhaa samaa virttä vuodesta toiseen, kahvaa, kahvaa.

Onhan noilla pakkiparin mainitsemilla Ojasella, Trembleyllä, ja Uusikartanolla yksi yhtäläisyys. Ne kaikki ovat loukkaantuneet Kärppiä vastaan. Mutta se, että näitä loukkaantumisia pidetään Kärppien aiheuttamina pistää jo huvittamaan. Uusikartanoltakin hakattiin jalka poikki törkeällä Pyörälän päälle kaatumisella ja Trembleyn nivuset meni paskaksi luistimen jäädessä törkeästi jään railoon. Linnaan koko porukka, perkele! Ojasesta voidaan jatkaa keskustelua, sikäli kun olet asiaan perehtynyt.

Ei se Kärppien peli ole tällä kaudella silmiä hivellyt. Ei kotona eikä vieraissa. Ja totuushan on se, että niillä keinoilla pelataan mitkä säännöt sallii. Jos tuomari ei ole kykeneväinen ottamaan näitä "kaikkia kahvaamisia" pois, on vastustaja tällöin onnistunut. Säännöt on tehty kierrettäväksi ja sitä tapahtuu jokaisen joukkueen toimesta.

Fakta on myös se, ettei vierasjoukkue monestikaan saavu Ouluun viihdyttämään, vaan pelaamaan kahdesta pisteestä. Toistaiseksi P.Skriko on ainoana valmentajana kehdannut sanoa tuon ääneen.

Pakkipari
27.11.2003, 12:11
Niklas Bäckström, Maalivahti
Joni Myllykoski, Maalivahti

1. kenttä

Mikko Myllykoski, Vasen puolustaja AK
Ari Vallin, Oikea puolustaja AK

Mika Pyörälä, Vasen laitahyökkääjä AK
Sakari Palsola, Keskushyökkääjä AK
Antti Aarnio, Oikea laitahyökkääjä AK

2. kenttä

Mikko Lehtonen, Vasen puolustaja
Ilkka Mikkola, Oikea puolustaja

Petr Tenkrat, Vasen laitahyökkääjä
Jari Viuhkola, Keskushyökkääjä
Brad Smyth, Oikea laitahyökkääjä

3. kenttä

Martin Stepanek, Vasen puolustaja
Topi Jaakola, Oikea puolustaja

Jussi Jokinen, Vasen laitahyökkääjä
Pekka Saarenheimo, Keskushyökkääjä
Janne Pesonen, Oikea laitahyökkääjä

4. kenttä

Oskari Korpikari, Vasen puolustaja

Lasse Jämsen, Hyökkääjä
Jyri Junnila, Vasen laitahyökkääjä
Tommi Paakkolanvaara, Keskushyökkääjä
Henrik Juntunen, Oikea laitahyökkääjä


Pää- ja linjatuomarit
Teemu Salminen, Päätuomari
Juha Kautto, Linjatuomari
Tuomo Sorakangas, Linjatuomari

Ainakin Oululaisilla on itse luottamus kunnossa... Ja takki auki, kun lähtevät otteluun ilman aloittavaa maalivahtia. XD

Scout
27.11.2003, 12:31
JepJep...Tuo tuomari ihmetyttää/mietityttää en oo kyllä koskaan kuullutkaan kyseisestä raitapaidasta...toivottavasti ei ota roolia...No jatketaan tuomarien syyttämistä illalla matsin jälkeen<Monta hymiötä>

Tepa
27.11.2003, 12:31
Viestin lähetti Pakkipari
Missään vaiheessa en väittänyt Oulun Kärppien teloneen pelaajia tarkoituksella. Jos luit kirjoitukseni loppuun niin huomaisit myös pohtineeni jos kaikki onkin ollut vain sattumaa. Joka tapauksessa fakta on se että eniten loukkaantumisia on tullut ottelussa Kärppiä vastaan.

Niin ja kyselit nimiä. Näin aamulla mieleen tulee nimet J.Ojanen, Uusikartano, Tremblay sekä Drouin. Näistä Ojanen, Uusikartano sekä Tremblay edelleenkin loukkaantuneena.

Noista nimistä pelit nähtynä Ojanen kaatui mielestäni taklauksen jälkeen oman kätensä päälle, jolloin ranne murtui. Tremblay kaatui ja meni kovalla vauhdilla päätyyn. Uusikartanon loukkantuminen oli taklaus, jossa Aki kaatui ja Pyörälä päälle. Uusikartano ikään kuin heittäytyi tilanteessa, jotta yletti kiekkoon. Tilanne oli täysin normaali peli tilanne, taklaus ei ollut edes kova. Katsomossa aprikoitiin olisiko jalka ollut railossa. Minusta näitä tilanteita kaikkia leimasi kova jopa yliyrittäminen. Vauhtia ja yritystä oli loukkanutneella pelaajalla niin paljon, ettei hallinut tilannetta. Niin voihan sitäkin pitää tahallisena vahingoittamisena Kärpiltä, että pitää niin kovaa vauhtia, että vastustaja ei hallitse tilannetta.

Edit: Lievers ei kokoonpanossa, mikäs miestä vaivaa?

Pakkipari
27.11.2003, 12:57
Tero Leinonen, Maalivahti AK
Janne Vuorela, Maalivahti

1. kenttä

Kimmo Pikkarainen, Vasen puolustaja AK
Mikko Mäenpää, Oikea puolustaja AK

Tuomo Jääskeläinen, Vasen laitahyökkääjä AK
Janne Hauhtonen, Keskushyökkääjä AK
Ilari Filppula, Oikea laitahyökkääjä AK

2. kenttä

Tommi Kovanen, Vasen puolustaja
Jyri Marttinen, Oikea puolustaja

Tuomas Mikkonen, Vasen laitahyökkääjä
Pierre Claude Drouin, Keskushyökkääjä
Harri Sillgren, Oikea laitahyökkääjä

3. kenttä

Jari Korhonen, Vasen puolustaja
Petri Virolainen, Oikea puolustaja

Jaakko Uhlbäck, Vasen laitahyökkääjä
Juha-Pekka Hytönen, Keskushyökkääjä
Antti Virtanen, Oikea laitahyökkääjä


4. kenttä

Ville Hyrkäs, Vasen laitahyökkääjä

Aki Hyyppä, Keskushyökkääjä
Jari Jääskeläinen, Oikea laitahyökkääjä

Immonen siis poissa. JYP lähtee saalistamaan pisteitä Janne Hauhtosen johdolla. Ilari "Malli" Filppula on päässyt näyttämään taitojaan ykköseen. Antti Virtanen hyökkää kolmosessa maalin kiilto silmissään. Kaiken kaikkiaan kenttiä sekoitettu oikein perusteellisesti.

Mosabacka
27.11.2003, 13:01
Viestin lähetti Polliisi
No, nyt odottamaan vaan kiihkeätä paikallispeliä!

Mielenkiintoista oli kuulla Tomas Chlubnasta toisenlaista tietoutta. Kari Tyni ei esimerkiksi ole välittänyt tämänkaltaista kuvaa pelaajasta, ja omien koiruuksia ei tule usein huomattua yhtä helposti kuin vastustajien. Liekö siis ainakin totuudenpoikanen syytöksissä mukana? Chlubna ei ainakaan puhdas pulmunen ollut!

Sotakirveet haudattu jälleen maan uumeniin.

Kärppä on livenä aika sairaan pieni elukka, hämmästyin suorastaan kun vertasin esimerkiksi minkkiin tai hilleriin. Että ei ole kummoinen elukka tuo Kärppien logoeläin. Todellakin minipeto, nopea sellainen.

Niin pahasti rivit ovat heikentyneet Jypin rosterissa, että paha on vierasvoittoa lähteä hakemaan kuin Kärppien omalla avustuksella. Tasuri olisi hyvä tällä miehityksellä.

Pee
27.11.2003, 13:04
Viestin lähetti Pakkipari
Kaiken kaikkiaan kenttiä sekoitettu oikein perusteellisesti.

Miten niin? Ainoa, mitä todellisesti ollaan sekoitettu, on aloittamisjärjestys. Hytönenkin esimerkiksi on merkitty Uhlbäckin ja Virtasen keskelle, mutta käytännössä uskon tämän paikan olevan tuplaavan Hauhtosen, kuten Turussakin. Tai vaikkei olisikaan, niin se nyt olisi joka tapauksessa käytännössä ainoa muutos edellispeliin. Alkupelien perusteella myös tuntuisi käsittämättömältä, että J-P:tä vielä pelutettaisiin Jaakon ja Antin kanssa.

Jeff
27.11.2003, 13:17
Nyt on Saarenheimolla näytön paikka Lieversin tontilla. Rinnalla on kunnon pelimiehet ja Pekka pelaa omalla paikallaan eri sentterinä. Mielenkiintoista nähdä miten sujuu. Tietääös joku muuten mikä Lieversiä vaivaa?

Jos ei Pekalla lähde sujumaan, niin ei muuta kuin vuorotellen Viuhkolaa ja Palsolaa 3 kentän sentterinä. Kyllä ne nyt yhden pelin jaksaa pelata 1,5 kentässä.

hermano
27.11.2003, 13:19
Viestin lähetti Mosabacka
Mielenkiintoista oli kuulla Tomas Chlubnasta toisenlaista tietoutta. Kari Tyni ei esimerkiksi ole välittänyt tämänkaltaista kuvaa pelaajasta, ja omien koiruuksia ei tule usein huomattua yhtä helposti kuin vastustajien. Liekö siis ainakin totuudenpoikanen syytöksissä mukana? Chlubna ei ainakaan puhdas pulmunen ollut!


Klupna on viimoisen päälle niitä pelaajia jotka v*tuttavat äärettömästi vastustajan riveissä ja pistävä rintaa rottingille omassa jengissä pelatessaan. Ok, ei ehkä ne loikkimiset mutta muuten. Jos Clapnu olisikin tullut alunperin Kärppiin ja ampunut sen kolmisenkymmentä maalia per kausi, vakuuttelisi polliisikin täällä ikuista rakkauttaan. Sen verran kannattaa näissä tapauksissa olla itselleen rehellinen ja myöntää tämä.

Miksi kuitenkaan valittaa. Parivaljakon Bannister - Chlipnu väännöt olivat tuossa kiihkeässä pleijarisarjassa mitä parasta viihdettä. Tunnetta poijaat, tunnetta.

Köpi
27.11.2003, 13:21
Ei sitten saatu neljää kokonaista ketjua edes kasaan. Voipi olla kylmää kyytiä luvassa. Eiköhän tänään luvassa ole sitten se varsin tylsä peli, koska JYP varmasti pelaa varsin varovaisesti.
Kärppien Lieversin poissaolo tasoittaa hieman tilannetta, mutta tuskinpa auttaa.

Viestin lähetti Scout
JepJep...Tuo tuomari ihmetyttää/mietityttää en oo kyllä koskaan kuullutkaan kyseisestä raitapaidasta...toivottavasti ei ota roolia...No jatketaan tuomarien syyttämistä illalla matsin jälkeen<Monta hymiötä>

Teemu Salminen, no uhh. Onkohan Järvelällä jotain JYP:ä vastaan, kun kaikki puupää-puusilmät sijoitellaan JYP:n matseihin?
No Oulussa ollaan varmaan mielissään siitä, että Rönn ei saa viheltää JYP:n pelejä.

Kapo 00
27.11.2003, 13:55
Oikeastaan ei pitäisi paljastaa tätä, mutta todellakin on olemassa salaliitto jonka tarkoituksena on tappaa kaikki Kärppien kannattajat tylsyyteen.
Eli luultavasti en kovin paljon väärin arvaa jos arvaan, että Kärppä kannattajille on tarjolla tänään todellinen "herkkupala" eli Kaikkiein tylsien pelien iso-äiti.
Jypin ainoa mahdollisuus saada/viedä pisteitä Raksilasta tänään on jäädyttää peli aivan totaalisesti, iskeä maalit vastaiskuista tai ylivoimalla ja toivoa että Leiska on liekeissään maalin suulla. Valitettavaa Oululaisten kannalta, mutta kolmella ketjulla ei lähdetä kilpaluisteluun Kärppien kanssa jos halutaan peli voittaa.

Tepa
27.11.2003, 14:11
Viestin lähetti Mosabacka
Sotakirveet haudattu jälleen maan uumeniin.

Kärppä on livenä aika sairaan pieni elukka, hämmästyin suorastaan kun vertasin esimerkiksi minkkiin tai hilleriin. Että ei ole kummoinen elukka tuo Kärppien logoeläin. Todellakin minipeto, nopea sellainen.


Nythän ne kirveet pitäisi kaivaa esille, kun peli lähestyy.

Kärpästä, oletko nähnyt, kun se piskuinen peto antaa kyytiä jollekin? Ainakin kaksikertaa isompi orava oli äkkiä hengetön, kun Kärppä iski. Siinä oli oksat pois ja kurren niskavillat pöllähti ja se siitä.

Wilzu
27.11.2003, 14:24
Aika antaumuksella on tosiaan väännetty tässä ketjussa. :) Taitavat tosin suuremmat tunteenpurkaukset jäädä tähän palstakirjoitteluun, sillä pelihän on selvä jo nyt. Ikävä kyllä, kun asiaa JYP-lasien läpi katsoo.

Kärppien kokoonpanosta löytyy sen verran huikea nimilista (vaikka Lievers uupuukin), että tarvitaan varsinainen Mannerheim-linja moisen koneiston pysäyttämiseen. Leinonen toki pelipäälle sattuessaan auttaa paljon, mutta kuten tässä ketjussa on todettu, ei mopolla mahdottomia.

Jos JYP kykenee murskatappion välttämään, on sekin jo hyvä. Kärpät jyrännee neljällä ketjulla varamiehiset vieraat maan tasalle jo avauserässä, JYPin kuviot eivät ole sillä tasolla että se pystyisi Kärppien pelin jäädyttämään. Toivottavasti oululaisilla on tarjota JYPin käyttöön opas kotimatkaa varten, tiedossa voi olla semmoista pyöritystä ettei reitti kotiin löydy helposti.

V-man
27.11.2003, 14:30
Viestin lähetti Mosabacka
Kärppä on livenä aika sairaan pieni elukka, hämmästyin suorastaan kun vertasin esimerkiksi minkkiin tai hilleriin. Että ei ole kummoinen elukka tuo Kärppien logoeläin.

Enemmän minua kuitenkin Kärppä pelottaa kuin pallo.

Itse peli päättyy Kärppien maali-iloitteluun. Näin minä olen päättänyt. Lukko peli on Kärppien mielessä. Nyt Jyväskylän (ranta)palloseura joutuu kylmään kyytiin. Mukava nähdä myös että miten junnuketju Jokinen-Saarenheimo-Pesonen pelaa yhteen.

cosmic_rodeo
27.11.2003, 14:44
Eipä tässä uskalla toivoa oikein mitään. Materiaaliero on hirmuinen ja kasvoi vielä valtavasti kun Immonen putosi pois tästäkin pelistä.

Ehkä Virtanen-Korhonen -akseli värkkää yhden tai kaksi maalia, mutta muuten luulen/pelkään, että Kärpät lyö Hurrikaanin jäänrakoon ihan tosissaan. Se tullee olemaan kohtalaisen vaivatontakin, kun kärppärivistöstä löytyy liigan tämän hetken kuumin nimi Jari Viuhkola.

Pysytään vielä hetki ketjun hengessä:

Kärppä on saatanan ruma eläin ja on parhaimmillaan turkkina.

kimmo
27.11.2003, 15:09
Tuo JYPin kokoonpano näyttää aivan hirvittävältä.

Mutta perkeleet mukaan kaukaloon ja räkä poskella kulmiin rouhimaan! Ja pisteet kotiin!

Taistele Jyppi!

Jeff
27.11.2003, 15:11
Lievers on kuumeessa.

Pakkipari
27.11.2003, 15:30
Viestin lähetti V-man
Enemmän minua kuitenkin Kärppä pelottaa kuin pallo.


Mistä te ihmiset(?) vedätte aina tämän pallon mukaan kuvioihin? Ei tässä muuten mitään, mutta JYP ei tarkoita Jyväskylän Palloseuraa.

Ja mitä tulee tuohon pelkäämiseen niin, vaikka Kärppä onkin verenhimoinen peto niin pelkäisin kuitenkin enemmän isoa hurrikaania.

Polliisi
27.11.2003, 15:44
Täällähän heräsi oikein keskustelua. Hyvä.
Tai keskustelua ja keskustelua...

Mitä JYP sitten meinaa? Eikö se ole Jyväskylän Pallo? Vai kenties Jyvaskyla Hurricanes?
Eipä siellä taida olla tänään kovin iso hurrikaani meitä vastassa, kun tuota teidän kokoonpanoa silmäilee. Kuusi liigatason hyökkääjää ja neljä liigatason pakkia. Kyllä saa jonkinlainen ihme tapahtua, jos Kärpät ei nyt tätä peliä voita. Laitetaan tulosvetoon sittenkin 2-1.


hermis:
Jos Clapnu olisikin tullut alunperin Kärppiin ja ampunut sen kolmisenkymmentä maalia per kausi, vakuuttelisi polliisikin täällä ikuista rakkauttaan. Sen verran kannattaa näissä tapauksissa olla itselleen rehellinen ja myöntää tämä.


Ehkäpä. Samalla logiikalla Lasse Kukkonenkin voisi olla Jyväskylässä NHL-tason puolustaja.

Vaikka Jyppi kah****in, niin ei se taida kuitenkaan olla ihan HajutonMautonVäritön-joukkue.

Kirjoitin juuri positiivisen lauseen Jypistä. Tähän on hyvä lopettaa.

Pakkipari
27.11.2003, 15:51
Viestin lähetti Polliisi
Mitä JYP sitten meinaa? Eikö se ole Jyväskylän Pallo?

Ei tarkoita Jyväskylän Palloa. Käsittääkseni ei ole koskaan tarkoittanut. Joskus muinoin JYP on tarkoittanut Jyväskylän Yliopiston Palloilijoita, mutta ei enää pitkään aikaan. Nykyään JYP on vain lyhyesti ja ytimekkäästi JYP.

Jeff
27.11.2003, 15:56
Eli vanha kunnon Jyp HT on Jyväskylän Yliopiston Palloilijoiden Hockey Team. :-)

Alexandre
27.11.2003, 16:24
Aika erikoisia syytöksiä muutamalla Kärppäfanilla viime kevään playoff peleistä,kuten Nikolovin mukamas filmaus.Väitän ettei liigasta löydy yhtään pelaajaa joka vastustajalle jäähyn hankkiakseen lentää noin rumasti pää edellä laitaan.Sama juttu kun tämä mielipuoli Nielikäinen torppasi Pikkaraisen pää edellä laitaan,josta olisi voinut tulla huonolla tuurilla talonmiehen viimeinen peli.Sitävastoin ettekö te enää muista sitä sirkushyppyä jonka esitti eräs Kärppäpaitaan pukeutunut tsekki seitsemännessä playoff ottelussa ja vielä muistaakseni jatkoajalla johon koko ottelusarja ratkesi.Ai niin,yksi asia vielä.Jos teidän mielestä JYP on pahin kahvaaja niin Kärpät on pahin joukkue hakkaamaan mailalla käsille.Ja tämä on tosi.Vielä Heikkilän lausunnoista pelien jälkeen,on ilmeisesti huomannut että hyökkäys on paras puolustus,koska syyttää vastustajaa juuri niistä rikkeistä mihin oma joukkue on syyllistynyt,s...anan hyppymaisterit.Vastenmielisin valmentaja liigassa,oikea itkupilli.Onneksi näitä on enää yksi kun Suhonen ja Kapanen siirtyivät muihin hommiin.Kaikella kunnioituksella Kärppiä kohtaan.Niin ja onnittelut tämän illan voitosta.

DAF
27.11.2003, 16:44
Viestin lähetti Pakkipari
Ei tarkoita Jyväskylän Palloa. Käsittääkseni ei ole koskaan tarkoittanut. Joskus muinoin JYP on tarkoittanut Jyväskylän Yliopiston Palloilijoita, mutta ei enää pitkään aikaan. Nykyään JYP on vain lyhyesti ja ytimekkäästi JYP.

JYPilla ei ole muuten mitaan tekoa Jyvaskylan yliopiston kanssa. JyP-nimi tulee nimenomaan Jyvaskylan Pallosta (tai Palloilijoista, en muista nyt tarkkaan), seuran nimellahan on pelattu jo aikana, kun kaupungissa toimi Jyvaskylan Kasvatusopillinen Korkeakoulu (eika tainnut olla JKKP-nimista seuraa..). Pakkiparilla taitaa olla nyt ihan vaarat tiedot.

Mita nykyiseen nimeen tulee, JyP HT:sta JYP-nimeen siirryttaessa seuran nimeksi tuli JYP Jyvaskyla, jossa JYP ei tarkoita mitaan muuta kuin noita kolmea kirjainta. Tausta on tietysti tuossa vanhassa lyhenteessa.

majuho
27.11.2003, 16:47
Nyt on meidän poikia sen verran paljon sairaana, että .... saa kahvata! ;-)
Kahvaa vaan oikein kovasti rotan kainaloon ja vauhti pois. Muuta realistista mahdollisuutta ei pisteiden hankkimiseen ole.

Pakkipari
27.11.2003, 17:02
Viestin lähetti DAF
JYPilla ei ole muuten mitaan tekoa Jyvaskylan yliopiston kanssa. JyP-nimi tulee nimenomaan Jyvaskylan Pallosta (tai Palloilijoista, en muista nyt tarkkaan), seuran nimellahan on pelattu jo aikana, kun kaupungissa toimi Jyvaskylan Kasvatusopillinen Korkeakoulu (eika tainnut olla JKKP-nimista seuraa..). Pakkiparilla taitaa olla nyt ihan vaarat tiedot.

Tietojen paikkansa pitävyydestä en tiedä, mutta tietoni pohjautuvat erään JYP HT:n toiminnassa (1980-luvulla) mukana olleen kaverin puheisiin.

SS#31
27.11.2003, 17:41
Kun nyt tämä keskustelu on aika kovaksi puhjennut,jatketaan perinnettä:

Tänään kahdeksantoista kolmekymmentä,katseet Raksilan tulostauluun alkavat pikkuhiljaa kiivetä.
Pakkiparit ja Poliisit Jatkoajassa tunteja ennen ottelua lämpöa jo ottivat,tuleva koitos Kärppä-faneja alkoi todella jo moittia.Ottelun jälkeen surulliset Oululaiset kohti kotisohvaa hiipivät,ei edes ykkösen urheiluruudussa näytetty Petr "neiti" Tenkratin maali iloa viittä minuuttia kauempaa kestänyt.Nyt Jatkoajassa näemme,kuinka JYP-fanien hymy ylöspäin kääntyy,ja miten Hockey Nightissä näytetty Kari Heikkilän haastattelu,jossa "kake" listaa tappion syyksi armottoman vastustajan kahvakiekon.Nyt on todellakin Oulun poikien uskoa,että eihän meijjän vauhti noille jypin pojille näytä todellakaan riittävän."Onko noi jyppiläiset todellaki meijän ohi menny",kärppäfani totesi,"ei todelaakaan",toinen Oululainen vastasi...

Miettikääpä sitä!


Ja mitä tuosta tarinasta,niin eihän ottelun voittajasta selvyyttä paljon ole,mutta parilla lauseella saan varmasti monen JYP-fanin ilon hetkeksi korkeammalle.

Huerzo
27.11.2003, 18:20
Ottelun alkuun vielä pitkä tovi ja täällä jo battle käynnissä, näin pikkug-slangilla. Ilta onkin täynnä kysymysmerkkejä. Riittääkö JYPin kahvaus? Kenen hermo pettää? Kuka hyppää väärään aikaan kaukaloon? Kestääkö Heikkilän pokeri?

Pahalta näyttää: kärppätokka näyttää pelottavan vahvalta verrattuna JYPin rosteriin, jonka kausi näyttää loukkaantumisten valossa olevan tempaistu Victor Hugon romaanista "Kurjat". Todennäköisin vaihtoehto on, että Lukko-tappiosta sisuuntunut Kärpät juottaa kitkerää kärpättiä JYPille, jota ei auta edes poronsarviuute. Omien puolia on pidettävä, mutta kyllä raha (= materiaali) jyllää. Mutta jos näin ei jostain ihmeellisestä syystä käy, se on varmasti ollut kahvauksen, roikkumisen, painimisen sekä jatkuvan tahallisen vahingoittamisen ja aivan älyttömän tuomarilinjan ansiota...ja tämä siis objektiivisesti havainnoituna...

Toivottavasti yksikään pelaaja ei loukkaannu, siinäpä tämän ottelun päätavoite.

Suomi-Salama
27.11.2003, 18:31
Viestin lähetti Pakkipari
Tietojen paikkansa pitävyydestä en tiedä, mutta tietoni pohjautuvat erään JYP HT:n toiminnassa (1980-luvulla) mukana olleen kaverin puheisiin.

Kaverillasi on nyt kovasti väärät tiedot.

Mitä peliin tulee, ei taida olla mitään mahdollisuuksia. Liian monta miestä sivussa, on tämä kurjaa. Nyt saisivat kahvata kunnolla ja pieni pikkusikakin menee.. Jotain iloa edes oululaisille fanaattisille katsojille.

ps. Alatalon Mattikaan ei ole tehnyt vielä päätöstä jatkonsa suhteen. Onneksi sunnuntaina saamme kuunnella Jumalan sanaa Radio Jyväskylästä! Kyseessä siis Eric Perrin.

JypFabu
27.11.2003, 18:45
Onkos Tyni pudonnu koknaan netti touhuista pois, toinen peli jo putkeen, ettei jyväskylä pelitä. Tää kärppä höpisijä on rasittava, Tyniä kaipais kovin.

Suomi-Salama
27.11.2003, 19:07
Heh, JYP on laittanut Oulussa pukukopin seinälle Heikkilän Kaken kahvasyytökset yms. mukavat pikkuiset sanonnat. Tynikin nauroi, että Kake on hyvä valmentaja, kun osaa psyykata oman joukkueensa lisäksi myös vastustajan taisteluun. Alatalolta oiva psykologinen veto laitattaa viestit seinään, yleensä kun tuollaisista provosoinneista vain sisuuntuu. Sen sijaan Heikkilä jatkaa tutun naurettavalla linjallaan. Nyyh nyyh..

psk
27.11.2003, 19:12
Viestin lähetti Suomi-Salama
Heh, JYP on laittanut Oulussa pukukopin seinälle Heikkilän Kaken kahvasyytökset yms. mukavat pikkuiset sanonnat. Tynikin nauroi, että Kake on hyvä valmentaja, kun osaa psyykata oman joukkueensa lisäksi myös vastustajan taisteluun. Alatalolta oiva psykologinen veto laitattaa viestit seinään, yleensä kun tuollaisista provosoinneista vain sisuuntuu. Sen sijaan Heikkilä jatkaa tutun naurettavalla linjallaan. Nyyh nyyh..

Aika hyvin tuntuu tähän mennessä purevan Alatalon taktiikka, Kärpät johtaa vain 1-0 ekan erän jälkeen.

Tenkrat tuntuu olevan edelleen hyvässä iskussa, neljäs peli ja neljäs maali.

Mosabacka
27.11.2003, 19:17
Viestin lähetti Tepa
Kärpästä, oletko nähnyt, kun se piskuinen peto antaa kyytiä jollekin? Ainakin kaksikertaa isompi orava oli äkkiä hengetön, kun Kärppä iski. Siinä oli oksat pois ja kurren niskavillat pöllähti ja se siitä.

Niin no, mutta esimerkiksi vaikka tämä mainitsemani hilleri tai saukko pyöräyttää milloin tahansa kärpän raadoksi. Puhumattakaan ilveksestä joka on norsun kokoinen pikkukärpän mielestä.

Paha, 1-0 Tenkrat.

Köpi
27.11.2003, 19:50
www.sm-liiga.fi

1.53 Kärpät Jussi Jokinen Huitominen 2min
5.01 JYP Tuomas Mikkonen Huitominen 2min
5.20 JYP Petri Virolainen Estäminen 2min
8.10 JYP Juha-Pekka Hytönen Mailasta kiinnipitäminen 2min
16.06 JYP Janne Hauhtonen Korkea maila 2min
19.19 JYP Tuomo Jääskeläinen Käytösrangaistus sukeltamisesta 10min
19.19 Kärpät Sakari Palsola Estäminen 2min

20.28 JYP Jari Korhonen Koukkaaminen 2min
24.49 JYP Jaakko Uhlbäck Koukkaaminen 2min
26.35 Kärpät Martin Stepanek Kampitus 2min
32.52 Kärpät Sakari Palsola Koukkaaminen 2min
32.52 Kärpät Sakari Palsola Käytösrangaistus 10min
33.01 Kärpät Jari Viuhkola Korkea maila 2min
33.01 JYP Pierre Claude Drouin Huitominen 2min

Rumaa peliä ilmeisesti Oulussa..;)

Pakkipari
27.11.2003, 19:56
Viestin lähetti Suomi-Salama
Kaverillasi on nyt kovasti väärät tiedot.

Olen siis tässä asiassa väärässä. Pyydän anteeksi.

Turambar
27.11.2003, 20:04
Voihan tsööses!

Ukkoa lentää boksiin ja Kärpät sekoilee omassa päädyssä. Varmaan karmeaa katsottavaa. Anarkialta vaikutti Kärppien puolustuspeli ainakin radiosta kuultuna.

Kahellaan.

Hack
27.11.2003, 20:19
Kova oli painostus JYPillä toisessa erässä, mutta maali puuttu. Toivottavasti kolmannessa erässä!

Mosabacka
27.11.2003, 20:39
Yllättäen Jyp jatkaa jälleen näitä vastustajan kannalta mukavia asioita. Jos jollain vastustajalla on mahdollisuus tehdä ensimmäinen liigamaali tai vähintäänkin avausmaali kaudelle, niin se tulee. Tänään Aarnion vuoro avata kauden maalitili.

Kuuntelen tilannetta mielenkiinnosta Kärppä-selostajan puhumana. Oikeastaan yllättävää, että Stenkan mukaan Jypin iskut tuomitaan ja omista ei mainita. Mutta siis päinvastoin kuin kollegan Tynin silmin. Toki kummatkin selostajat mainitsevat suurimmat omien ylilyönnit, mutta silmälasit ilmenevät näin selvästi.

Edit: Ei hyvänen aika! 11 jäähyä tässä pelissä. Viimeksi Tps-pelissä 14 kertaa. Kannattaisikohan Jypin miettiä sitä pelitapaa, että jäähyt vähenisivät.

3-0 Onnittelut Kärpille voitosta. Tässä pelissä ei ollut Jypillä mitään jakoa.

Sammy56
27.11.2003, 20:51
Enpä kommentoi tästä pelistä muuta kuin että STANAN! Salmisen pilli piiparit. Puhaltelis kupari pilliinsä muualla kuin pelissä.

hoh!

Huerzo
27.11.2003, 21:01
Kova suoritus JYPiltä, en olisi uskonut ennen ottelun alkua että joukkue pystyy pistämään Kärpät näin lujille. Luvut 3-0 näyttävät "rumilta", mutta radiosta kuultuna ottelu oli tasainen. Ainakin torjunnat 33 (Kärpät) vs. 22 (JYP) kertoisivat tasaisesta ottelusta, etenkin JYP-jäähyjen määrän huomioiden.

Kiekko on joskus pyöreä, eli tuuri ei tänään ollut myöten. Tolppa up, round and bend. Tärkeintä on kuitenkin, että taisteleva ilme on löytynyt. Sillä tulee pisteitä, ennemmin tai myöhemmin - vastustajasta riippumatta.

Toivottavasti ensi peliin löytyy tuomari, joka pitää jääkiekon jääkiekkona. En itse usko, että JYP on joukkueena niin "sika", että sen pelityylillä tulee jäähyjä puoli tuntia ottelua kohden. Ehkäpä kotipelit tuovat JYPille entistä enemmän yv-mahdollisuuksia.

Kärppien pelistä vaikea sanoa mitään, mutta tuntuu että Heikkilä on napannut NHL:stä taikasanan trap. Ihmeellistä ettei tuon tason hyökkäyslegioona jyrännyt JYPpiä kanveesiin jo ensimmäisessä erässä. Ei ihme jos Oulussa haaveillaan "yleisöystävällisemmistä" valmentajista...

#43
27.11.2003, 21:18
...oho...

#43
27.11.2003, 21:19
Uuuh, mitä paskaa Kärpiltä.

JYPillä oli omat mahdollisuutensa ja kun ei niitä käyttänyt, niin tässä tulos. Kaksi erää JYP oikeastaan hallitsi peliä, jäähyistään huolimatta. Kaksi pahaa maalipaikkaa, toisen pelasti tolppa ja läpiajon Bäckström.

Mutta, jos tuollaisen kahden erän taaperruksen jälkeen joukkueen "enforcer"(tai ainakin lähimpänä sitä) tempaisee komean pussin ja Sakke "1+0 14min" tuikkaa ylivoimalla viimeisen naulan arkkuun, niin ei loppujen lopuksi voi olla kovin tyytymätön.

Talvi on kylmä ja pitkä ja tällaisia pelejä tulee varmasti lisää(seuraava ainakin luvassa 7.12. ja oikein tv:stä).

Tuolla pelillä kyllä vaan tulee turpaan sekä Ilvekseltä että HIFKiltä. Mutta menköön tämä konttaus nyt vaikka muutaman päivän huilin ja Lieversin puuttumisen piikkiin. Ehkä se tästä.

Niin, ja Tenkin maali oli todella komea.

Hypnotised
27.11.2003, 21:30
Kyyyllä tästä pelistä vois semmosta sanoa, että tuomari otti kahavan tavallista tarkemmin pois ja se oli hyvä homma se.

Änä pisti hienon maalin ja Tenkura tehny jokaisessa pelissä maalin.

Joo aika mitäänsanomatonta pelailu muuten.

Hallissa oli muuten saatanan kylymä.

Polliisi
27.11.2003, 22:17
Olipa taas herkkua. Aika mitäänsanomaton matsi tosiaan. Molemmat joukkueet olivat tosi huonoja, mutta ei auta valittaa...näitä pelejä tulee vielä. Ei jaksa edes valittaa Jypin pelityylistä (no eipä siitä voi edes valittaa)..ei nuilla miehillä paljon parempaan pysty. Tuomari Salminen otti tänään hyvin kahvat / koukut / kampitukset pois. Mutta vihelsi myös muutaman täysin turhan jäähyn... kuitenkin ihan ok suoritus.

Tenki on liekeissä, ja Smyth parantaa koko ajan. Molemmat ovat selkeitä vahvistuksia. Viuhkola oli tänään hieman vaisu, saldona vain yksi unelmasyöttö Saken maaliin.

Kärpistä erottui myös Palsolan ketju & täysin liekeissä ollut Bäckström. Taas huomasi sen, että Lievers on hirveän tärkeä pelaaja Kärpille.

Jypistä. Leinonen oli hyvä, samoin Pikku-Antti. Jos joukkue ei saa yhtään maalia, niin on aika vaikea hehkuttaa joitain yksilöitä.

Miten helvetissä Raksilan uudessa, "lämmitetyssä" "Areenassa"
voi olla nuin kylmä? Ulkona oli 3-5c pakkasta...yhtä kylmä kuin hallissa.

Nyt vaan katselemaan Kiekkoyöstä Kärppien kohtuu hienoja kaappeja.

Patelan pipomies
28.11.2003, 00:15
Ansaittu voitto, vaikka Jyp pelasi ihan suht hyvän pelin. Tuomarityöskentely oli hyvää, toki muutama kyseenalainen tuomio ja viheltämättä jättäminen mutta sehän kuuluu asiaan. Nyt on näköjään alettu ottamaan kahvaa pois, mikä on erittäin hyvä asia. Tällä selittyy varmaan myös Jypin suuret jäähymäärät viime peleissä.

Kärppien parhaita oli Bäckström, Aarnio, Pyörälä ja varsinkin Pesonen, jonka hyökkäyspään peliä on ilo katsella. Myös Tenkrat pelasi hyvän ottelun. Miinus menisi neloskentälle, jonka kentällä ollessa Jyp sai melkein aina pyörityksen päälle. Myös Mikko Myllykosken peli on jotenkin vähän hakusessa.
Jypin paras oli varmaan Antti Virtanen, joka esitti välillä hienoja kiemuroita. Muut olikin sitten enemään harmaata massaa. Toki Tuomo "primadonna" Jääskeläisen sukeltelut hymyilytti vähän.

Ja jos vielä käsille hakkaamisesta puhutaan, niin kyllähän Jyp oli sillä osastolla selvästi hallitsevampi osapuoli.

V-man
28.11.2003, 00:32
Aika kehno matsi oli kyllä. Tämä ei johtunut kuitenkaan mistään palloseuran kahvaamisesta, vaan älyttömästä jäähyjen määrästä. Olisi ollut mukava katsoa jääkiekkoa, mutta Salminen halusi pelata salibandyä. Jos ottaa tuommoisen linjan, että mitään ei saa tehdä, niin silloin pitää pysyä linjassaan eikä pistää pilliä taskuun kolmannen erän alkaessa. Mielestäni surkeaa viheltämistä. Salminen kyllä näki suurimman osan rikkeistä, mutta linja oli alunperinkin huono ja lopun linjattomuus kruunasi illan. Ei jatkuvaa ylivoimaa/alivoimaa jaksa katsoa.

Tenkieltä taas mahtava tykki ranteella yläkulmaan ja Aarniolta hyviä pommeja ja kauden avausmaali. Viuhkolan oivaltava syöttö oli mielestäni kyllä laukaisu. Eikös se Leinosen patjojen kautta Palsolalle mennyt?

"Kolmoskenttä" ei ollut elementissään ilman Brettiä. Kemiat eivät toimineet niin hyvin kuin peruskokoonpanossa. Toivottavasti Brett paranee pian sillä neloskenttä tarvitsee Saarenheimoa kovasti. Tämänpäiväinen neloskenttä oli helteessä koko ajan.

Kärppien alivoima on kyllä surkeaa. Vastustaja tekee alueella mitä tahtoo ja purkukiekot ovat ponnettomia. Alivoimapelaaminen on saatava äkkiä kuntoon jos tuollainen tuomarilinja yleistyy.

Mutta mikä tärkeintä: Voitto! 2 pistettä! HIFK hävisi!

jaakkopavunvarsi
28.11.2003, 00:42
Viestin lähetti Polliisi

Miten helvetissä Raksilan uudessa, "lämmitetyssä" "Areenassa"
voi olla nuin kylmä? Ulkona oli 3-5c pakkasta...yhtä kylmä kuin hallissa.


Eihän se halli vielä ole lämpimämpi. Näin ainakin toitotettiin joka tuutista kauden alla.

Ite peli taisi olla nihkeä. Positiivista ajettelua harrastaakseni, voisin todeta että huonolla pelillä voitto on hyvän joukkueen merkki. Allekirjoittanut ei tietenkään paikalle päässyt, yksi kiitos kuuluu nyky-yhteiskuntamme ongelmille, johon liittyy välillisesti raha.

En oikeastaan lueskellut hymy huulessa näitä kannattajien juttuja ennen ottelun alkua. En tunne yhtään JYP-kannattajaa henkilökohtaisesti, mutta jotkut kirjoitukset eivät ainakaan palvele kannattajakuntaa. Sen myönnän, että Kärppä-faneja on joka lähtöön.

tiikeri
28.11.2003, 01:18
Viestin lähetti jaakkopavunvarsi
En tunne yhtään JYP-kannattajaa henkilökohtaisesti, mutta jotkut kirjoitukset eivät ainakaan palvele kannattajakuntaa. Sen myönnän, että Kärppä-faneja on joka lähtöön.

Joka lähtöönhän niitä kaikkien seurojen faneja on, mutta aloite tähän kinasteluun lähti kyllä sieltä teidän puolelta (kiitos Polliisin). Minua ei kiinnosta alkaa mitään vihanpitoa tänne kehittelemään, mutta vastaan kyllä samalla mitalla jos joku alkaa kovastikin provoamaan. Tyhmä ja äkkipikainen kun olen. No se siitä, suunta kohti seuraavia koitoksia.

Niin ja onnittelut vielä voitosta.

Tj
28.11.2003, 01:53
Onnittelut Kärpille. Sehän tuossa nyt vaikuttaa trendi olevan, että pelataan hyvin mutta hävitään silti. Parempi sekin kun hävitä ja pelata ihan perseelleen, sitäkin on tällä kaudella nähty. Eihän tuo tilasto nyt mitenkään mairittele, kun 5 tappiota putkeen (olkoonkin että kaksi jatkoajalla) mutta uskon kyllä silti, että parempaakin on vielä tulossa.

Se on kuitenkin vähän huolestuttavaa, että ratkaisijarintama on JYPissä tällä hetkellä todella kapea. Immosen poissaollessa Virtanen ja Korhonen ovat kannatelleet joukkuetta, mutta muilta ei ole löytynyt apuja. Alkukaudella todella pirteästi pelannut Sillgren on hukannut kaiken energiansa paluunsa jälkeen, Uhlbäck on ollut jo monta peliä aivan kuutamolla ja Drouin tekee kovasti töitä, mutta tehot ovat kateissa. 3- ja 4-kentistä ei löydy oikein ketään, joka pystyisi ottamaan ratkaisijan viittaa harteilleen. Tämän viikon molemmissa peleissä TPS- ja Kärppä-fanien kommentit ovat olleet hyvin kuvaavia: "Leinonen ja Virtanen pelasivat hyvin ... ja muut eivät oikein erottuneet."

Pakkipari
28.11.2003, 08:35
Nooh, pisteet meni, mutta ilme oli hyvää. Taistelua ja raastamista löytyi. Onnistumisia taas ei. Huonoa tuuria ja vastustajan maalivahdin ammattitaitoa. Erikoismaininta JYPin alivoimalle. Jos liigassa selvittää 5-3 alivoiman niin hattua täytyy nostaa. Vaikka kaksi maalia tulikin alivoiman aikana. Ymmärrettävää sinänsä koska vastassa oli liigan parhaimpiin kuuluva YV-ryhmä ja paljon alivoimaa joutuneet pelaajat olivat jo jonkin verran väsyneitä.

Sitten taas ihmetellään sitä miksei anneta pelaajien pelata? Jännä trendi ollut liikkeellä. Kaksi ottelua putkeen jossa ensimmäisessä erässä JYPille (vierasjoukkue) annetaan enemmän jäähyjä. Toisessa erässä astelmat kääntyvät päälaelleen ja kolmannessa ei tule jäähyjä kovinkaan paljon.

Ja sitten seuraavaksi taas vaikeaan otteluun kovaa vastustajaa vastaan...

Jeff
28.11.2003, 08:41
Viestin lähetti Sammy56
Enpä kommentoi tästä pelistä muuta kuin että STANAN! Salmisen pilli piiparit. Puhaltelis kupari pilliinsä muualla kuin pelissä.

hoh!
Kaikki vihellykset oli aiheesta ja muutamia selkeitä tilanteita jäi jopa viheltämättä. JYPin peliä kun Raksilassa menee katsomaan niin tietää kyllä aina 100% varmasti mitä tulee saamaan. Kuten Alatalokin myönsi haastattelussa, niin pelaajien kannattaa katsoa peiliin eikä syytellä tuomareita jäähyistä. Tuomari oli eilen suhteellisen hyvä ja mikä parasta uskalsi puuttua estämisiin ja mailalla hakkaamisiin. Tosin kaikkia tilanteita ei ehtinyt näkemään.

Itse peli oli Kärpiltä aika paska ja Jypiltä kuuleman hyvä. Positiivinen asia on se, että jälleen pystytään voittamaan huonollakin pelillä. Nikke oli hyvä - kuten aina. JYPillä oli oikeestaan kaks aivan selkeetä maalintekopaikkaa. Toinen kolahti tolppaan (neljä viidestä jypin kenttä pelaajasta taisi nostaa jo kädet ylös XD) ja toisen (läpiajon) Bäckström hoiti tyylillä. Lieversin puuttuminen näkyi selkeästi kolmosen pelissä ja Saarenheimon siirtäminen kolmoseen näkyi selvästi nelosen pelissä. Palsoloiden ja Viuhkoloiden peli pyöri kutakuinkin ok. Viuhkola itse oli hieman vaisuhko (toivottavasti ei ole sama tauti iskemässä kuin Lieversiin). Kärppien parhaita tänään olivat Smyth, Tenkrat, Pyörälä, Stepanek, Bäckström.

Jypistä erottui lähinnä Virtanen ja Korhonen, joka muuten oli todella useasti hyökkäyksen kärkenä. :-)

Näkikö kukaan muuten Junnon syöksyä alas hallinportaita ensimmäisellä erätauolla? Olkapää taisi mennä sijoiltaan.

Köpi
28.11.2003, 10:21
Nojoo, viides tappio putkeen täysin odotetusti. Immosen poissaolo näkyy valitettavan paljon, eikä ratkaisijoita löydy muualta. Siinä varmaan ne tärkeimmät.

Hockey Nightistä nähtynä PC Drouin löysäili kahdessa ekassa maalissa. Ensin sutii kiekosta ohitse ja sitten on pitävinään Aarniota.

Noh, nyt sitten jäädään odottelemaan, kun Kärpät tulee kahvaamaan Jyväskylään tammikuussa.

amok
28.11.2003, 10:46
Aika monessa paikassa näkee juttua siitä, miten hyvää peliä Jyp esitti Oulussa. Alatalokin kehui esitystä.

"Kyllä tämä oli hyvä vieraspeli meiltä. Yritys oli hyvää, mutta itse me tätä tappiota olimme aiheuttamassa. Toinen ja kolmas erä myllytettiin ja meillä oli paljon paikkoja, mutta tänään ei onnistumisia tullut."

Pelin paikanpäällä nähneenä, tuntuu kummalliselta, että valmentaja oli tyytyväinen peliin. Tehtyjä maaleja 0kpl, jäähyjä 30min ja joukkueelle viides peräkkäinen tappio. Onko Jypin leirissä tunnelmat Alatalon kaltaiset vai löytyykö porukkaa, jotka ajattelevat "hyvä kun luotiin maalipaikkoja" -fiiliksen sijasta, että "paikoista pitää tehdä maalit ja kyllä peleissä pitää yksi maali edes tehdä". Tuntuu vaan, että tuossa tilanteessa voisi Jyp -kannattajana tulla mieleen, että hyssyttelystä asiaan.

Itse pelistä muutama hajahuomio.

Pelin ilme oli kyllä nihkeä. Molemmat joukkueet tuskailivat huonojen purkujen ja harhasyöttöjen kanssa. Jyp sai painetta kärppäpäätyyn, kun Kärppien nelonen oli jäällä. Korhonen pelasi aktiivisesti hyökkäyspäässä ja toi kiekon pari kertaa alueelle heittämällä. Drounin ja Hauhtosen iso peliaika näkyi myös herrojen otteissa, väsymyksen takia tuli muutamia virheitä kiekollisena, kiekottomona jäähyjä ja maalin edessä suu kävi ahkerasti.

Kärpissä näkyi Lieversin puuttuminen, varsinkin ylivoimalla. Parhaat yv paikat tulivat suorista hyökkäyksistä, yv:n pyörittäminen sitä vastoin tuntui ylivoimaiselta tehtävältä, johtuen toki JYPin hyvästä av pelaamisesta. Parasta kai tässä on se, että keskinkertaisellakin suorituksella on tällä kaudella otteluita käännetty. Pisteitä on kasassa, lähinnä hyvän rutiinitason ansiosta. Viimeisiin peleihin on helpotusta tuonut Tenkrat joka pistää kiekon pussiin, vaikka selvää maalipaikkaa ei tunnu löytyvänkään. Taas tärkeä avausmaali.

Jeff
28.11.2003, 11:10
Kärpissä näkyi Lieversin puuttuminen, varsinkin ylivoimalla. Parhaat yv paikat tulivat suorista hyökkäyksistä, yv:n pyörittäminen sitä vastoin tuntui ylivoimaiselta tehtävältä
Tais olla joku uus ylivoima kokeilu esim siinä 5-3 yvllä. Jos en väärin nähnyt niin jäällä olivat Jokinen, Palsola, Viuhkola, viivassa Tenkrat ja Lehtonen. Kake ottaa YVllä noi aloitukset kyllä todella varman päälle. Aina on vähintään 2 sentteriä YVllä, joskus jopa kolme.

Loppupelissä tosin YVtä pelattiin aivan normaaleilla ketjukoostumuksilla.

blaze
28.11.2003, 12:29
Suurkiitos tuomari Salmiselle hyvästä työstä! Itse peli oli surkeaa, niinkuin se yleensä on näitä kahvakiekko-joukkueita vastaan! Toki ei Salminenkaan kaikkia Jypin hakkamisia/koukkuja/kahvaamista nähnyt, mutta antoi rohkeasti jäähyjä heti kuin kiekotonta miestä rikottiin. Jyppi saa syyttää itseään suuresta jäähymäärästä, heidän pelityyli kun tähtää pelin rikkomiseen.

Itse en arvosta ollenkaan Jypin ja Tapparan pelitapaa... Toivottavasti tämä uusi tuomarilinja säilyy ja uskon että siten SM-Liiga kiekko paranee.

Alexandre
28.11.2003, 14:21
[QUOTE]Viestin lähetti blaze
[B]Suurkiitos tuomari Salmiselle hyvästä työstä! Itse peli oli surkeaa, niinkuin se yleensä on näitä kahvakiekko-joukkueita vastaan! Toki ei Salminenkaan kaikkia Jypin hakkamisia/koukkuja/kahvaamista nähnyt, mutta antoi rohkeasti jäähyjä heti kuin kiekotonta miestä rikottiin. Jyppi saa syyttää itseään suuresta jäähymäärästä, heidän pelityyli kun tähtää pelin rikkomiseen.

Harmi vaan ettei nähnyt Kärppien tekosia juuri ollenkaan. Taisi olla Heikkilä pitänyt pienen puhuttelun Salmiselle ennen peliä,siksi tarkkaan puuttui Jypin tekemisiin.Älä puhu paskaa Jypin pelityylistä.Jypin pelityyli on täysin eri nyt Alatalon aikaan kuin Saarisen aikaan.Eilen saattoi olla enemmän rikkomista kun joukkueesta puuttui seitsemän pelaajaa.Luulenpa että näkyisi myös Käppyröiden pelissä jos olisi sama määrä ukkoja poissa.Joidenkin mielestä eilen näkyi jopa yhden kovan käsille hakkaajan poissaolo,hyvä niin pääsi Jyppi terveenä takaisin.

jaakkopavunvarsi
28.11.2003, 15:12
Harmi vaan ettei nähnyt Kärppien tekosia juuri ollenkaan.

Joidenkin mielestä eilen näkyi jopa yhden kovan käsille hakkaajan poissaolo,hyvä niin pääsi Jyppi terveenä takaisin. [/B]

Itse en ollut peliä näkemässä, mutta sinä taisit olla. Voisitko kertoa, minkälaisia nämä tekoset olivat, niin me kotona olleet saamme vähän kuvaa niistä.

Tarkoitatko tuossa jälkimmäisessä Lieversiä? Jos, niin voi voi...

Keskustelu ei tunnu onnistuvan ikinä näissä JYP-otteluketjuissa. En enää pidä JYPiä minään erikoisena kahva/estämis -joukkueena. Olin katsomassa edellisen jYP-pelin täällä kaudella Oulussa. Se peli ei ollut todellakaan silmiä hivelevää katsottavaa JYPin puolelta. En kuitenkaan ole tämän yhden pelin perusteella päättänyt, että JYP pelaa aina näin. Harmi kun en eilen päässyt. Olisi mukavaa myös käydä Jyväskylässä toteamassa minkälaista kotikiekkoa JYP pelaa.

Mitä Kärppiin tulee, niin vieraissa ei ainakaan hyökätä yhtä suurella riskillä kuin kotona. Muuten peli on aika samanlaista. Koukkuja tulee sielläkin tarpeen ja tilanteen mukaan niin kuin kaikilla joukkueilla. Silti Kärpät perustaa vieraspelit samanlaiseen pelityyliin kuin kotona, eli hyvään liikkeeseen, kiekon liikutteluun jne. Ihan joka pelissä tämä ei tietenkään onnistu, se on selvä. Täällä on joidenkin JYP-kannattajien puolesta heitetty kahvaussyytöksiin vastaus, että Kärpät on käsille hakkaaja joukkue. Minä tietysti katson asiaa tiettyjen lasien läpi, mutta en koe Kärppien olevan mitenkään keskimääräistä enemmän käsille hakkaava joukkue. Joskaan en myöskään ole sitä mieltä, että JYP perustaa pelinsä vastustajan pelin rikkomiseen. Tätä en tee sen takia, että olen nähnyt JYPiä tällä kaudella tasan yhden pelin. Viime kevään play-offeja en kommentoi, koska pudotuspelit ovat pudotuspelejä ja aina vähän erilaisia tavallisiin runkosarja-otteluihin nähden.

Huerzo
28.11.2003, 17:57
Voi kun joskus näkisi sellaisen JYP-Kärpät-otteluketjun, jota voisi lukea ilman "rasistisia" kommentteja puolin ja toisin. Vaikka Ässät ei tähän liity mitenkään, niin tyyli on selvästi "pata kattilaa soimaa". Ässä-fanien kanssa kun on havaittavissa jopa asiallista keskustelua, mutta jostain syystä routajengin kanssa on hauskaa kun pomon seura työpaikan pikkujouluissa. En itsekään voi viskata sitä ensimmäistä kiveä, mutta kunhan totesin. Tietenkin tämä voi olla myös yritys nostaa omaa häntää, mutta ei tällä potenssilla pojat, ei tällä potenssilla...

Viestin kirjoitti V-man
Aika kehno matsi oli kyllä. Tämä ei johtunut kuitenkaan mistään palloseuran kahvaamisesta, vaan älyttömästä jäähyjen määrästä. Olisi ollut mukava katsoa jääkiekkoa, mutta Salminen halusi pelata salibandyä.

Viestin kirjoitti blaze
Suurkiitos tuomari Salmiselle hyvästä työstä! Itse peli oli surkeaa, niinkuin se yleensä on näitä kahvakiekko-joukkueita vastaan! Toki ei Salminenkaan kaikkia Jypin hakkamisia/koukkuja/kahvaamista nähnyt, mutta antoi rohkeasti jäähyjä heti kuin kiekotonta miestä rikottiin. Jyppi saa syyttää itseään suuresta jäähymäärästä, heidän pelityyli kun tähtää pelin rikkomiseen.


Voisiko joku _todella_ objektiiviset silmät omaava oululainen, etenkin näin voittohuuman jo laskettua kommentoida peliä? V-manin ja blazen kommentteja vertaillessa näyttää siltä, että Oulussa pelattiin eilen useampaakin jääkiekko-ottelua...Yritä näiden viestien perusteella muodostaa _selkeää_ kuvaa ottelusta...Ja peace tulevia otteluja ajatellen, tämän talven aikana tullaan vielä sinne Suomen tulevaan pääkaupunkiin...

blaze
28.11.2003, 18:27
Huerzolle, Alexandrelle & muille,

kiitän Salmista siksi että hän pisti rohkeasti Jypin/(myös Kärppien :) ) pelajiaa jäähylle heti kun kiekotonta miestä rikottiin.

Yleensä pillipiipareilla ei ole munaa puuttua pelitilanteen ulkopuolella tapahtuviin käsille hakkamisiin/kahvaamisiin etc. SM-liigan pelien taso on laskenut selvästi kun tällainen pelin rikkominen on sallittu. Pahimmiksi kahva-joukkueiksi lasken Tapparan ja Jypin. Mutta kyllähän muutkin joukkueet sitä harrastavat...

Jypin eilisestä pelistä sen verran että heti kun he tajusivat ettei Salminen salli kahvailua, niin pelaajat keskittyivät enemmän pelaamiseen, sillä seurauksella että Kärpät oli pahasti helisemässä. Ainoastaan Jypin surkea viimeistely ja Bäckströmin huippupeli teki että pisteet jäivät Ouluun. Kaksi erää Jyppi oli pelillisesti selvästi Kärppiä edellä.

Tepa
28.11.2003, 19:20
Jyp on hyvä erikoistilanne joukkue ja se näkyi tänäkin iltana ja piti ottelun tasaisena. Ihan kaikkea Salminenkaan ei viheltänyt, mutta varsin ehjä ja linjakas kokonaisuus kaikenkaikkiaan. Erityistunnustuksen annan ottelun lopun vihellykset, jossa hän antoi Jypille sen ansaitsemat jäähyt. Liian usein tuomari tällaisissa tilanteissa katsoo nuo rikkeet läpi sormien. Näillä pikku vilpeillä tappiolla oleva joukkue varsin usein pääsee loppu rynnistykseen, hyötyy tilanteesta ja pelin toiseen päähän. Nyt ne karsittiin pois. Propsit Salmiselle. Linja koveni hiukan kolmanteen erään. Tuomarilinjasta ei varmaankaan tämän takia tullut suuresti kommenttia. valmentajilta. Ei sitä kahvaa enää hirveästi ollut siinä kolmannessa erässä. Muutamia pelaajien keskisiä paineja, jotka tuomari jätti omaan arvoonsa. Minusta yksi parhaista näkemistäni tuomari suorituksista tällä kaudella.

Minusta Jypille oli etua runsaasta erikoistilnne pelaamisesta. Neljällä luonnollisesti on yksi mies levähtämässä ja toisaalta ylivoima peli ei ole kauhean kuluttavaa, jos kuvio pyörii hyvin ja kiekko liikkuu, kuten Jypillä teki. Ser pyöritti kuviota varsin nätisti, mutta oikein kunnon maalintekotilanteet jäi tulematta, vedot tuli siniviivalta ja ne oli Bäckströmille marjoja.

Kärppien ylivoimasta peli oli sellaista puolivalmista. 5-3 yv näkyi Lieverssin puuttuminen, kuten myös Pesonen-Jokinen parin pelissä. Palsolan vitjakaan ei ole pelannut eikä kovin harjoitellut ylivoimaa Aarnio laidalla. Tenkrat-Viuhkola-Smyth oli paras ylivoimalla, mutta sen pelikin oli sellaista puolivalmista. Se loi useasti hyvän maalitilanteen suoraan hyökkäyksestä, kuten kävi Tenkratin maalissakin, mutta pyöritystä se saanut aikaiseksi. Se loi kuitenkin kuitenkin lähes joka kerta 30-40 sekuntiin varsin vaarallisen maalipaikan Jypin maalille, mikä on lupauksia antavaa tulevaisuutta ajatellen. Tärkeätähän ei ole se pyöritys vaan maalit. Vähän harjoitusta ja tämä on liigan parhaita ylivoimia. Laukaisu paikkoja pelattiin varsin usein Smythille, joka on minusta kuitenkin kolmikosta ehkä huonoin ampumaan. Tenkrat ja Viuhkola voisi pyrkiä suoraviivaisempiin ja selkeämpiinkin ratkaisuihin hyvillä laukauksillaan. Kyllä Smyth maalilla osaa niitä riapreitakin survoa verkkoon. Tämä ylivoiman saamattomuus näkyi Kärppien ja yleisön tuskastumisena, mikä oli omiaan kirittämään Jyppiä.

Minusta Palsolan 2+10 ajan Jyp haallitsi selvästi ja lisäksi tietysti ylivoimansa. Ottelun ensimäinen erä ja viimeinen kymmenen minuuttia oli Kärppien. Niiden aikana se tekikin maalit. Jyppi pyöritti peliä kyllä maalikkaasti, mutta kunnon tekoapaikoille pääsy tuotti suurta tuskaa. Erityisesti Kärppien nelosta vietiin Ulhbäckin, Virtasen ja Korhosen, sekä Kovasen toimesta. Näyttävää syöttöpeliä esitti nämä miehet ja luistinkin liikkui kevyesti. Ketjusta puuttui kuitenkin keskusmies, joka pelaisi kiekkoa. En ymmärrä miksi Drouin ja Hauhtonen sun muut ei luistele ylöspäin hyökkäys tilateessa vaan jää koputtelemaan mailalla ja estelemään Kärppien luistelua. Yleensä pyöritys kuitenkin päättyi ranne vetoon siniseltä, jotka Nikke poimi kuin marjat. Kärpät pääsi kuitenkin verrattain usein ampumaan hyvältä paikalta keskeltä, kuten maaleissakin. Yritykset kuitenkin mini useasti liian lähelle maalivahtia.

Dave
28.11.2003, 21:01
Viestin lähetti Tepa
Erityistunnustuksen annan ottelun lopun vihellykset, jossa hän antoi Jypille sen ansaitsemat jäähyt. Liian usein tuomari tällaisissa tilanteissa katsoo nuo rikkeet läpi sormien.

Tämä on muuten vittumaisen yleistä. Tuomari uskaltaa aloittaa jäähyjen antamisen vasta sitten, kun peli on jo ratkennut. Näin saadaan jäähytilasto vähän "oikeammalle" mallille ja Juopperin Amikin voi tilastoistaan laskea pelin olleen hyvin vihelletty. Aivan kuten silloin yhtenä keväänä, kun Antti "Muumilaastari" Törmänen vollotti televisiossa Jokerien saamasta 13 jäähystä. Puolet jäähyistä tuli vasta viimeisen 5 minuutin aikana ja viimeinen jäi siirretyksi kun peli jo ehti loppua. Pelihän oli Jokerien puolelta sallainen, että harvoin on mopedi karannut keneltäkään yhtä pahasti käsistä.

Salmisella oli yritystä, mutta tietysti JYP kokeneena tuomarin selän takana pikkusikailevana joukkueena käytti häikäilemättä miehen äkkinäisyyden hyväksi. Toisessa erässä minusta olisi voinut paremminkin katsoa aloittajat tilanteista, mutta saatiinpahan ainakin treenata alivoimapeliä. Samalla jäivät tekemättä tulosvetoni vaatimat 2 lisämaalia. Harmi.

tiikeri
29.11.2003, 00:59
Viestin lähetti Dave
Salmisella oli yritystä, mutta tietysti JYP kokeneena tuomarin selän takana pikkusikailevana joukkueena käytti häikäilemättä miehen äkkinäisyyden hyväksi.



Nyt se JYP on sitten jo sikaa pelaava joukkue, kahvausten, painimisten ja ties minkä muun lisäksi. Voisitko vielä valottaa, että kuka sitä pikkusikaa siellä eniten JYPin puolelta harrasti? Tietää sitten antaa erityiset aplodit kun tulevat taas sunnuntaina Hippokselle pelaamaan. Olisivat saaneet pelata enemmänkin sikaa lopussa, kun peli oli ratkennut. Ylilyöntejä vaan kehiin, mitä sitä turhaa säästelemään.

Ei ainakaan voida väittää, että JYP olisi liigan värittömin, hajuttomin ja mauttomin joukkue.

Köpi
29.11.2003, 10:06
Viestin lähetti tiikeri
Nyt se JYP on sitten jo sikaa pelaava joukkue, kahvausten, painimisten ja ties minkä muun lisäksi. Voisitko vielä valottaa, että kuka sitä pikkusikaa siellä eniten JYPin puolelta harrasti?


En ole nähnyt matsia, mutta jos veikata pitäisi niin PC Drouin, hänellä on ainakin kotimatseissa paha tapa ronkkia ja naputella pohkeisiin kun dumarin silmä välttää.